Numero 1/09... ja eka ylipäänsä

Transcription

Numero 1/09... ja eka ylipäänsä
3 3 10
Numero 1/09... ja eka ylipäänsä
Sisältö - 3 3 10 numero 1/09
Sivu 3.......... Alkuhöpinät
Sivu 4.......... OMG WTF FCDA
Sivu 6.......... Vapepa goes tech
Sivu 7.......... Tech 2 - tunnustuksia
Sivu 12......... Kaasupoolia, komisario Palmu
Sivu 13......... Fjongaa Floridassa
Sivu 17......... In bed with J. Piispanen
Sivu 18......... Allasharjoituksia
Sivu 19......... The boys are back in town
Sivu 20......... ATS 05/2009
©
mikko
vikkula
vikkula haparoi,
eli pääkirjoitus
terve lukija! tekniikkasukeltajille suunnattu kotimainen julkaisu on
loistanut poissaolollaan suomessa sen verran kauan että asialle oli pakko
tehdä jotain, varsinkin koska me mun nähdäkseni eletään sukelluksessa
murrosaikaa. tekniikkasukellus ei koskaan aiemmin oo ollu näin vahvassa
nosteessa. tää on tietty loistava juttu, sillä tekniikkasukellukseen
pohjaavat taidot ja asenteet mahdollistaa hyvän ja turvallisen sukeltamisen
olosuhteista riippumatta. omien havaintojen perusteella ajattelin hiukan
avata keskustelua tekniikkasukeltajaks kehittymisestä.
koska mä itse sukellan paljon ojamolla (kiitos muuten jollekulle hienosta
‘vuoden avaimenhaltija’-kuvasta) ja oon myös mukana arvioimassa sukeltajien
taitoja ojiksen luokitusjärjestelmän puitteissa, mulla on jonkinlainen pohja
väittää että aikaperspektiivi kehittymisessä ja oppimisessa on selkeesti
lyhyempi kuin ennen. vai miltä kuullostaa kun joku väittää viidentoista 28tasolla tehdyn dyykin jälkeen ettei sukeltamisen enää oo nautittavaa siellä
kun kyseinen taso on nyt nähty? onks tästä lajista tullu yhtäkkiä kilpailua
siitä kuka on nopeimmin harrastuksen aloittamisen jälkeen hell's gatella tai
88:ssa? mitä tapahtu oppimiselle? tai jopa ihan huvin vuoks sukeltamiselle?
meidän lajin harrastajilla on kolme tukijalkaa jolla seistä: koulutus, kamat
ja kokemus. edellämainituista kahden ensimmäisen hankkiminen on helpompaa
kun aiemmin. koulutusta saa omalla kielellä ja varusteiden hankkimisen
mahdollisena hidasteena on raha, ei saatavuus. kaks kolmesta ei tosin riitä
kun aikaa kokemuksen kartuttamiseen ei tunnu löytyvän. eteneminen lajissa
aiemmin tapahtu vuosien mittaan mutta nyt tuntuu siltä että sama edistyminen
pitäis saada aikaan kuukausissa. vaikka kamat olis kunnossa ja koulutus
hankittu niin tosiasia on se että lähes kaikki sukeltamisen skillit on
sellasia joiden oppiminen perustuu toistoihin. pelisilmä, joka tulee
kokemuksen kanssa kaupan päälle, muodostuu siitä että asioita tehdään
toistuvasti eri olosuhteissa ja siihen ei esim. puoli vuotta oikein riitä.
viimesten kuukausien aikana on valitettavasti nähty esimerkkejä
arvostelukyvyn pettämisestä pönttöhoitoa edellyttänein seurauksin. mainitut
tapaukset on mun käsittääkseni onneks saatu hoidolla kondikseen, mut trendi
sellaisenaan ei vaikuta kovin lupaavalta. amerikansanonta take the time to
smell the roses on varsin hyvä neuvo, samoin hill street bluesista tuttu
let’s be careful out there.
olin alunperin ajatellu että 3 3 10:ssä ei saarnattais kauheesti, mut sepä
ei yllämainitun perusteella tainnu ihan toteutua. joka tapauksessa tän
lehden tarkoitus on toimia turvallisen, fiksun ja hauskan tekniikkasukelluksen puolestapuhujana, joten 3 3 10:n ekassa numerossa on juttua niin
kouluttajista, kursseista, reissuista ja tietty myös FCDA:sta.
lue lehti läpi ja anna palautetta osoitteeseen 33kymppi@gmail.com. me ei
pelkästään odoteta kieli pitkällä palautetta vaan pistetään sen lisäks
parhaan lukijapalautteen lähettäjälle SukellusLuolan terässpooli!
- vikkula
3
4
FCDA
esittäytyy
Finnish
Cave
Diving
Association
eli
FCDA
on
vihdoin
perustettu
ja
rekisteröity
virallisesti.
FCDA:n
hallitus
koostuu
vuonna
2009
kolmesta
hepusta
nimiltään
Mikko
Aho,
Teppo
Lallukka
ja
Mikko
Vikkula.
FCDA:n
tavoitteena
ja
tarkoituksena
on
tukea
ja
edistää
turvallista
suomalaista
tekniikka‐
sukelluskulttuuria,
ja
sen
suurimpana
työsarkana
ensialkuun
on
Techü
2010‐seminaarin
järjestäminen.
Ajankohta
seminaarille
on
lyöty
lukkoon
ja
se
on
tammikuussa
2010.
Seminaari
tulee
myös
viemään
suurimman
osan
yhdistyksen
resursseista
tänä
vuonna.
Lisätietoja
seminaarista
löydät
FCDA:n
sivuilta.
FCDA:han
voi
myös
liittyä
jäseneksi.
Jäsenetuihin
kuuluvat
mm.
alennukset
seminaariin
osallistumisesta
sekä
sukellustuotteista
tietyistä
liikkeistä.
Lisää
jäsenetuja
neuvotellaan
tämän
vuoden
aikana.
Jokainen
jäsen
saa
myös
liittyessään
mm.
t‐paidan.
Lisätietoja
jäsenyydestä
saa
FCDA:n
sivuilta
tai
meilaamalla
osoitteeseen
FCDAry@gmail.com.
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
NEVER MIND
THE BOLLOCKS
HERE’S
THE
0
1
0
2
h
c
ü
e
T
paikka:
aika:
lisätiedot:
lohja
lauantai 16.1.2010
myöhemmin
6
+
tekniikkasukeltajat
=
to/a!
Erikoissukellusryhmä
harjoi3eli
ensimmäistä
kertaa
pelastus‐
ja
etsintätehtäviä
yhdessä
viranomaisten
kanssa
Ojamolla
huh@kuun
viimeisenä
lauantaina.
Harjoituksen
aiheena
oli
@lanne,
jossa
kaksi
sukeltajaa
ovat
eksyneet
toisistaan
ja
kadonneet
vaikeissa
olosuhteissa.
Harjoituksen
pääpaino
oli
yhteistoiminnassa
eri
viranomaisten
kanssa.
Paikalla
oli
pelastuslaitoksen
ja
poliisin
lisäksi
edustajia
rajavar@ostosta,
muusta
Vapepasta
sekä
Innofocukselta.
Harjoituksesta
teh@in
myös
ju3u
Ylen
Uudenmaan
paikallisuu@siin
sekä
pari
leh@ar@kkelia
Länsi‐Uusimaahan
ja
Västra
Nylandiin.
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
teks@:
mikko
vikkula
Marraskuussa
Montolassa
tapahtuneen
luolasukellusonne3omuuden
jälkimainingeissa
peruste8in
Vapaaehtoisen
pelastuspalvelun
(Vapepa)
alaisuuteen
erikoissukellusryhmä.
Ryhmän
tarkoitus
on
avustaa
viranomaisia
vedenalaisissa
etsintä‐
ja
pelastustehtävissä
vaa@vissa
olosuhteissa.
Erikoissukellusryhmässä
on
noin
kymmenen
jäsentä,
joista
osa
oli
mukana
marraskuisen
onne3omuuden
etsinnöissä.
Ryhmä
kykenee
myös
tarvi3aessa
ak@voimaan
useiden
kymmenien
tekniikkasukeltajien
ryhmän.
Harjoitus
sujui
hyvin
ja
arvokkainta
an@a
erikoissukellusryhmälle
olivat
sekä
pelastuslaitoksen
e3ä
rajavar@oston
edustajien
kanssa
käyty
keskustelu
sekä
harjoituksen
aikana
e3ä
sen
jälkeisessä
purku@laisuudessa.
Harjoituksessa
itse
mukana
olleena
uskon
e3ä
kyseisiä
oppimismahdollisuuksia
olisi
ollut
vaikea,
ellei
lähes
mahdoton,
tuo3aa
teoree8sella
pohdinnalla.
Toisin
sanoen
harjoitus
oli
ehdo3omas@
paikallaan.
Kiitän
samalla
kertaa
paikalla
olleita
vapaaehtoisia
sukeltajia,
joita
ilman
harjoituksen
onnistunut
toteutus
ei
olisi
onnistunut
näin
hyvin.
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
7
GUE T2 - mittarilentoa tyhjän päällä
Tänä
vuonna
tuli
täyteen
neljä
vuo3a
siitä
kun
kävin
GUE:n
Tech1‐kurssin
Mario
Arenan
kanssa,
Espanjassa.
T1
oli
tähän
mennessä
ollut
itselläni
se
ehkä
eniten
silmiä
avaava
ju3u
koko
15
vuo3a
kestäneellä
sukellusurallani.
Vuosien
saatossa
olen
toki
käynyt
useiden
eri
järjestöjen
kursseja,
mu3a
mitkään
niistä
eivät
ole
kolahtaneet
yhtä
paljon
kuin
GUE:n
tapa
koulu3aa
ja
sukeltaa.
Ennen
T1‐kurssia
olin
luonnollises@
käynyt
Fundamentalsin
ja
kun
väliin
olin
saanut
hyväksy3ävän
suorituksen
myös
Cave1‐kurssilta,
oli
tullut
aika
hakea
lisäkoulutusta.
Tech2‐kurssia
silmälläpitäen
olin
aloi3anut
kolmen
kainalokannun
käytön
kuopalla
puolta
vuo3a
aikaisemmin.
Oli
tarve3a
tai
ei,
kaikki
kolme
kannua
olivat
aina
sukelluksilla
mukana.
Talven
treenien
jälkeen
keväällä
2009
koin
si3en
olevani
valmis
itse
koitokseen.
Yrite3ynäni
turhaan
saada
@imiä
kasaan
Suomesta,
ei
au3anut
muuta
kuin
alkaa
etsiä
sellaisia
ulkomailta.
Osoi3autui
yllä3ävän
vaikeaksi
löytää
kurssi,
jolle
osallistua.
T2‐kursseja
järjestetään
suhteellisen
vähän
ja vasta
noin
neljän
kuukauden
etsimisen
jälkeen
löytyi
vihdoin
kurssi,
jolle
mennä.
Pitopaikkana
Portugal
ja
koulu3ajana
Training
Director
Gideon
Liew.
koulu3ajia,
osallistuu
ak@ivises@
eri
exploraus‐
projekteihin
ja
sukeltaa
suppor8a
WKPP:ssa.
Se
on
kuulemma
ihan
ok
sukellusseura.
Matka,
Helsinki‐Peniche,
Tiistai.
Lennot
menivät
ihan
ok.
Ruumaan
menevä
kassi
painoi
vähän
päälle
20
kg,
eikä
sen
suhteen
ollut
niko3elua.
Käsimatkatavara
painoi
puolta
enemmän,
mu3a
se
jäi
komealta
stuer8‐pojalta
punnitsema3a.
Hyvä
alku
reissulle.
Meillä
oli
tärskyt
Gideonin
kanssa
Lissabonin
kentällä,
josta
meidät
puolestaan
noukkisi
yksi
kurssimme
oppilaista,
Domingos.
Parin
tunnin
venailun
jälkeen
olimmekin
kaikki
kolme
paikalla,
ei
kun
Domingosin
pakun
kyy@in
ja
ajo
noin
100km
pohjoiseen
paikkaan
nimeltä
Peniche.
Saavuimme
perille
myöhään
illalla
ja
kaikki
ravintolat
olivat
jo
kiinni,
joten
ei
au3anut
kun
hakea
purtavaa
baarista.
Paikalle
saapui
myös
kurssimme
kolmas
jäsen,
Domingosin
vaimo
Palmira.
Pariskunnalla
on
sukelluskeskus
Portossa
nimeltä
Expertdiver.
Kumpikin
heistä
on
trimix‐kor@te3uja
ja
kokemusta
yli
satasen
dyykeistä.
Tämän
kuultuani
huoleni
surkeista
kurssikamuista
oli
kertaheitolla
pyyhi3y
pois
päiväjärjestyksestä.
Gideon
on
sukeltanut
vuodesta
1984
ja
toimii
tällä
hetkellä
täysipäiväisenä
GUE‐koulu3ajana.
Toimessaan
hän
kiertää
ympäri
maailmaa
vetäen
pääasiassa
tekki‐
kursseja,
papereiden
mukaan
aina
Tech3:lle
saakka.
Käytännössähän
T3‐kursseja
ei
ole
oikeas@
järjeste3y
ilmeises@
yhtään,
mu3a
kuuleman
mukaan
sellainen
on
nyt
vihdoin
ja
viimein
työn
alla.
Oppilaiden
koulu3amisen
lisäksi
Gideon
koulu3aa
myös
GUE‐
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
8
Ruoan
jälkeen
kävimme
vielä
pyörähtämässä
sukelluskeskuksella,
jossa
kurssi
pide3äisiin.
Näin
talvikaudella
Antonio
Patan
sukelluskeskuksella
ei
ollut
muita
asiakkaita
kuin
me.
Hyvä
näin,
sillä
koko
keskus
ribeineen,
@loineen
ja
kompuroineen
oli
pelkästään
meidän
käytössä.
Antonio
olisi
myös
se
henkilö,
joka
vie3äisi
aikaansa
kompuran
vieressä.
Tämä
oli
eri3äin
hyvä
uu@nen,
sillä
juuri
logis@set
haasteet
ja
lähinnä
öisin
tapahtunut
kaasunmiksaus
olivat
juuri
ne
tekijät,
jotka
pol8vat
meidät
aikoinaan
loppuun
T1‐kurssilla.
Päivä
1.
Keskiviikko.
Aamulla
seiskalta
ylös
ja
hotellin
ruokalaan
aamupalalle.
Ensimmäisenä
kurssipäivänä
Gideonin
mukaan
luvassa
tuh@
pake8
järjestöhöpinää
ja
sukellusteoriaa.
Aiheena
varusterikot,
kaasuvaihtoproseduuri
ja
kannupyöritys.
Gideon
käy8
myös
runsaas@
aikaa
seli3ääkseen
kuinka
kurssin
tarkoituksena
oli
koulu3aa
meistä
thinking
divereita
eli
”aja3elevia
sukeltajia”.
Sukeltajia,
jotka
pystyivät
toimimaan
dynaamises@
vaa@vissa
olosuhteissa.
Hän
seli8
myös
kuinka
kurssilla
on
tarkoituksena
luoda
oppilaille
mahdollisuus
epäonnistua
vedessä
turvallises@.
Harjoituksissa
task
loadingia
noste3aisiin
systemaa8ses@
siten,
e3ä
jokainen
oppilas
kävisi
viikon
aikana
oppimisprosessin.
Mikäli
jonkun
oppilaan
taidot
olivat
korkeammat
kuin
toisen
niin
vaa@mustasoa
tämän
oppilaan
kohdalta
noste8in.
Tällä
pide8in
huolta
siitä,
e3ä
jokainen
oppisi
jotain
uu3a.
Gideon
seli8
myös
kuinka
kurssilla
tulisimme
suori3amaan
kahdenlaisia
sukelluksia:
Skenaario‐
ja
kokemussukelluksia.
Skenaariosukelluksilla
simuloi@in
erilaisia
failuja,
ja
katso8in
kuinka
oppilaat
reagoivat
näihin.
Kurssin
läpäisy
edelly3äisi
e3ä
kukin
pystyisi
viikon
aikana
osoi3amaan,
e3ä
osaa
selviytyä
kustakin
hätä@lanteesta.
Kokemussukellusten
tehtävänä
oli
puolestaan
antaa
oppilaille
mahdollisuus
hankkia
kokemusta
sukelluksista
55–75
metrin
syvyyksiin.
Kaiken
kaikkiaan
GUE:n
opetusfilosofia
perustuu
lukema3omiin
toistoihin,
näiden
tal@oin@in
videolle
ja
eri3äin
tarkkoihin
de‐briefingeihin.
Videoinnin
kau3a
oppilaille
osoitetaan
hyvin
konkree8ses@
missä
juuri
he
seisovat
taitojensa
kanssa
suhteessa
kurssin
vaa@mustasoon.
Videoin@tekniikka
oli
@etys@
tu3u
jo
T1‐kurssilta
ja
yleises@
käytössä
GUE:n
kursseilla.
Yksi
T2‐kurssin
keskeisimpiä
teemoja
on
kyky
toimia
ns.
tyhjän
päällä.
Jo
Fundikselta
saakka
kaikilla
GUE:n
kursseilla
painotetaan
eri3äin
tarkkaa
nosteen
hallintaa
ja
hyvää
trimmiä.
Nyt
aikaisemmin
opitut
asiat
punni3aisiin,
sillä
suurin
osa
kurssin
hätä@lanteista
ja
kannupyörityksistä
tehtäisiin
välivedessä,
tyhjän
päällä.
Myös
nousut
hylyiltä
dekoineen
tehtäisiin
drihinä,
täh@muodostelmassa,
ilman
nousuköysiä.
Referensseinä
toimisivat
luonnollises@
mi3arit
ja
@imi.
Ennen
veteen
menoa
kävimme
läpi
myös
kurssilla
käyte3ävät
varusteet.
Mukaan
jokaiselle
sukellukselle
tulisi
pohjakaasu‐stage,
viiskymppinen
ni@kka
ja
happi.
Gideon
seli8
hyvin
seikkaperäises@
kunkin
pullon
paikan
järjestelmässä,
sekä
leashin
käytön.
GUE:n
oppien
mukaan
leashia
käytetään
kun
mukana
on
kolme
kainalokannua
tai
enemmän.
Homma
toimii
siten,
e3ä
sukelluksen
alussa
happi
on
leashin
varassa,
takana.
Leashin
levätessä
mukavas@
takareiden
päällä,
happi
on
jalkojen
välissä,
poissa
@eltä.
Stagen
poislai3o
ja
hapen
rinnalle
tuon@
on
kontrolloitu
liikesarja,
jonka
kaikki
tekevät
samalla
tavalla,
ja
op@moitu
siten,
e3ä
tehtävään
tarvi3avien
käsiliikkeiden
määrä
on
minimoitu.
Kyseisen
toimenpiteen
sujuvuus
näy3elee
isoa
roolia
T2‐kurssilla.
Pullojen
pyöritys
tehtäisiin
kurssilla
luonnollises@
aina
dekoissa,
tyhjän
päällä.
Stanukaasuista
kurssilla
olisi
käytössä
Ean
32%,
50%
ja
happi,
sekä
mikseistä
18‐45
ja
15‐55.
9
Veteen
men@in
vihdoin
kello
13.00.
Kaasuna
kaikissa
kannuissa
Ean32
ja
syvyy3ä
huimat
12m.
Ensimmäisellä
sukelluksella
teemana
olivat
nousutoimenpiteet,
eli
kaasuvaihdot
ja
kannupyöritykset.
Simppeliä
eiks
je?
Eli
stagella
alas,
pohjalla
kukin
vuorollaan
lämmitykseksi
pari
kierrosta
kannupyörityksiä
ja
si3en
nousu,
jossa
toimenpiteitä
metrin
välein,
eli:
7M:
Kaasuvaihto
bäkkäreille,
6M:
Kaasuvaihto
viiskymppiselle,
5M:
Kannupyöräytykset:
happi
leashista
eteen
ja
stage
edestä
leashiin,
4M:
vaihto
bäkkäreille,
3M:
vaihto
hapelle
ja
pintaan.
Pinnassa
nopea
de‐briefing,
kannut
takaisin
orkkispaikoille
ja
valmiina
toistamaan
suoritus.
Tätä
rumbaa
jatke8in
noin
puolitoista
tun@a,
kunnes
homma
alkoi
vihdoin
sujua.
tu3ua
jo
T1‐kurssilta.
Veteen
men@in
vihdoin
joskus
lounaan
jälkeen.
Paikkana
sama
saatanan
kivikko,
jossa
ol@in
kärsi3y
miljoona
erilaista
varusterikkoa
ja
kaasuloppu@lanne3a
edellisenä
päivänä.
Ja
yllätys,
yllätys
myös
päivän
teema
oli
täysin
sama
kuin
edellisenä
päivänä:
Skenaariosukeltamista
ja
nousuharjoituksia.
Nousun
ak@ivinen
treenaaminen,
lukema3omien
toistojen
kau3a
he@
kurssin
alussa
on
tärkeää,
sillä
juuri
nämä
taidot
tulisivat
au3amaan
meitä,
kunhan
päästäisiin
tositoimiin
tyhjän
päälle.
Vedessä
ol@in
kolmisen
tun@a,
jonka
jälkeen
keskukselle
video
de‐briefiin
katsomaan
ja
kuuntelemaan
jälleen
kerran
korvat
punaisina
päivän
hölmöilyjä.
Nousurumban
jälkeen
oli
luvassa
kaikkien
rakastamaa
skenaariosukeltamista,
jonka
tarkoituksena
oli
siis
testata
oppilaiden
reak@ota
erilaisissa
hätä@lanteissa.
Eli kuplia
välisillasta,
kuplia
alen@mista,
kaasunjakoa
ja
jatkuvaa
maski3a
oloa.
Ju3u
oli
@etys@
tu3ua
jo
T1
ja
C1‐kursseilta.
Pienen
alkuhaparoinnin
jälkeen
homma
alkaa
toimia.
Oltuamme
kolme
ja
puoli
tun@a
vedessä,
menimme
takaisin
sukelluskeskukselle
ja
katsomaan
korvat
punaisina
päivän
otoksia.
Ei
todellakaan
mitään
kaunista
katseltavaa,
mu3a
hyväksy3ävä
suoritus.
Päivä
2.
Torstai
T2‐kurssi
antaa
valmiudet
sukeltaa
55‐75m
syvyyksiin
ja
toisen
päivän
teoriapake8
ka3oi
suurimmalta
osaltaan
sukellussuunni3elun
näihin
syvyyksiin.
Toisena
kokonaisuutena
kävimme
läpi
happiteoriaa,
joka
oli
tosin
Päivä
3.
Perjantai
Tuulee
ihan
perkelees@.
Jo
he@
aamusta
saakka
oli
aivan
päivän
selvää,
e3ei
meillä
olisi
mitään
asiaa
merelle.
Yhden
dyykkipäivän
missaaminen
ei
onneksi
ollut
maailman
loppu
sillä
Gideon
lupasi
uhrata
meidän
ja
seuraavan
kurssin
välisen
vapaapäivänsä
kurssillemme.
What
a
guy!
Kurssi
siis
venähtäisi
kuuden
päivän
mi3aiseksi.
Onneksi
olin
varannut
yhden
välipäivän
ennen
lentoa
takaisin
Suomeen
ja
näin
sekin
tultaisiin
käy3ämään
yhteisen
edun
nimissä
eli
sukeltamiseen.
Tuulesta
johtuen
tänään
keski3yisimme
sekä
teoriaan
e3ä
uin@tes@in.
Päivän
teorian
aiheena
oli
dekompressio.
T1‐kurssilta
opi3u
ra@on
deco
1:1
saisi
nyt
jatkoa.
Jatko‐osan
nimi
oli luonnollises@
ra@on
1:2.
Malli
antaa
valmiudet
suunnitella
dekoja
55‐75M
syvyyksiin
käy3äen
10
stanukaasuja
18‐45
ja
15‐55.
Ra@on
deco
1:2
oli
mielestäni
kurssin
teoriatarjonnasta
ehdo3omas@
se
kiinnostavin
kohta.
Kaikki
muu
oli
aika
pitkäl@
T1‐kurssin
kertausta.
hiertymä.
Lempeetä.
Just
ennen
veteen
hei3äytymistä
huomasin
myös,
e3ä
longhosessa
oli
aika
miehekkään
kokoinen
pullistuma.
Ei
olisi
@e3y
kuin
ajan
kysymys
kun
se
poksahtaisi.
Näy@n
ongelman
Gideonille,
joka
tuumasi,
e3ä
on
se
hyvä
kun
ollaan
treena3u
venojen
sulkemista
koko
viikko.
Saa3aa
mennä
tarpeeseen..
Päivä
4.
Lauantai.
Edellispäivän
tuuli
oli
laantunut
ja
oli
aika
palata
merelle.
Tuulen
laannu3ua
nyt
huolta
aiheu8vat
omako@talon
korkuiset
mainingit.
Atlan@lla
kun
ollaan
niin
vesimassat
tuppaavat
liikkua
vähän
eri
tavalla
kuin
esimerkiksi
eräässä
@etyssä
avolouhoksessa.
No
ei
muuta
kuin
kamat
ribin
kyy@in
ja
koh@
Berlengas‐saarta,
jonka
rannikon
tuntumasta
etsimme
suojaa
sukelluksille.
Maininkien
korkeus
oli
oikeas@
sellainen,
e3ä
ainakin
itseäni
hirvi8.
Päivän
sukelluskohde
oli
kivilas@ssa
olleen
rah@laivan
hylky,
syvyys
noin
25m.
Teema
oli
aivan
sama
kuin
edeltävinä
päivinä,
eli
skenaariosukeltamista
ja
nousuharjoituksia.
Dippejä
keri8in
tekemään
yhteensä
kolme,
teemalla:
alas,
parikymmentä
minuu8a
hylynkiertoa,
jonka
jälkeen
seurasivat
tutut
varuste‐
ja
kaasuongelmat.
Syvyy3ä
sukelluksilla
oli
tuplaten
edellispäiviin
verra3una
ja
näin
nousun
etapeissa
tehtävät
toimenpiteet
jakaantuivat
hieman
realis@semmin,
eikä
tarvinnut
metrin
välein
säätää.
Päivä
5.
Sunnuntai
Ohjelmassa
kaksi
kokemussukellusta
Dago
I
hylylle.
Sijain@
viisi
mailia
rannikosta
ja
syvyy3ä
noin
50m.
Kun
lähdimme
aamulla,
täyteen
ahdatulla
ribillä
koh@
hylkyä
huomasimme,
e3ä
mainingit
olivat
vain
kasvaneet
eilisestä.
Sitä
äkkiä
kaivossukeltaja
tuntee
itsensä
aika
pieneksi
näissä
olosuhteissa.
Pientä
epävarmuu3a
ennen
dyykkiä
aiheu8vat
myös
jatkuvat
varusterikot,
joita
olin
kärsinyt
koko
viikon.
Puku,
joka
vuo@
jo
Suomessa,
vuo@
@etys@
edelleen,
mu3a
nyt
oli
ongelmia myös
tyhjennysven8ilin
kanssa.
Kaasu
ei
tullut
kunnolla
pihalle.
Aika
jees.
Tämän
lisäksi
yksi
painemi3areista
oli
floddannut
edellisen
päivän
hässäköissä,
yhden
Apeksin
alentajan
läpinäkyvä
päätykumi
oli
pullahtanut
ulos,
argon
alentaja
vuo@
pukuun
ja
kaulaan
oli
alkanut
muodostua
manses@sta
verestävä,
koko
kaulan
kiertävä
He@
veteen
päästyämme
oli
ilmiselvää,
e3ä
dyykistä
tulisi
kurssin
tähän
mennessä
vaa@vin.
Virtaus
oli
kova
ja maninkien
liiku3elemat
massiiviset
vesimassa
myllersivät
vielä
viidessä
kympissä
hylylläkin
niin,
e3ä
olimme
melko
lailla
matkustajia
koko
dyykin
ajan.
Näkyvyys
oli
alle
metrin
ja
ainoa
paikka,
jossa
oli
turvassa
vesimassojen
liikkeeltä
oli
aivan
hylyn
ja
hiekan
rajassa.
Noin
25
minuu@n
sokkosukelluksen
jälkeen
olimme
valmiit
nousuun.
Vielä
katsaus
ankkuriin
ennen
peukun
nostoa
varmistaaksemme,
e3ä
se
läh@si
helpos@
ir@,
ja
perkele
se
oli
siirtynyt.
Se
oli
nyt
eri3äin
vaikeassa
paikassa
ja
se
oli
revi3ävä
sieltä
pois.
Siinä
sitä
ol@in,
lähes
nollanäkkäreissä,
viidessäkympissä
repimässä
ankkuria
ja
kello
@ki8.
Samassa
tohinassa,
vesimassojen
liikkeestä
johtua
rysähdin
kerran
oikein
kunnolla
päin
hylkyä,
jonka
pukuun
tuli
reikä,
josta
vesi
nyt
tulvi
sisään.
Aika
vitun
jees.
Hetken
aikaa
ankkurin
kanssa
tapeltuamme
oli
homma
onneksi
selvä.
Ei
muuta
kuin
peukut
pystyyn
ja
virran
vietäväksi.
Nyt
pääs@in
vihdoin
T2‐kurssin
suolaan,
eli
tyhjän
päälle.
Nyt
mita3aisiin
se
kuinka
hyvin
@imi
hallitsisi
kaikki
toimet
ja
ajoituksen
vapaassa
nousussa
ja
oikeissa
dekoissa.
11
Homma
meni
loppujen
lopuksi,
miten
sen
nyt
sanoisi,
ei
ihan
niin
hyvin
kuin
olisi
toivo3u.
Pikku
sählinkiä
vähän
joka
kohdassa
ja
@imillä
mieli
aika
maassa.
Tähänkö
tämä
nyt
kaatuisi?
On
sitä
nyt
ennenkin
tultu
ylös
viidestä
kympistä,
mu3a
harvoin
tollasella
sähläyksellä.
No
palaisimme
iltapäivällä
samalle
kohteelle
ja
saisimme
vielä
toisen
kerran
osoi3aa,
e3ä
olisimme
kykeneväisiä
seuraavana
päivänä
tehtävään
kurssin
vikaan
dyykkiin.
Ei muuta
kuin
takasin
satamaan
nuolemaan
haavoja
ja
täy3ämään
kannut.
Päivän
toka
dyykki
meni
vähän
paremmin,
mu3a
ei
vieläkään
ihan
niin
hyvin
kuin
Gideon
odo8.
Pitkän
puhu3elun
jälkeen
saimme
kuitenkin
vaaleanvihreän
valon
kurssin
vikalle
dyykille,
seitsemäänkymppiin.
Päivä
6.
Maanantai
Kurssin
viimeisenä
päivänä
teemana
oli
kokemussukellus ja
kohteena
Agious
Nikolauksen
hylky.
Kyseinen
rah@‐
aluksen
hylky
oli
uponnut
joskus
edellisen
vuosisadan
alkupuolella
ja
sijaitsi
lopullisessa
lepopaikassaan
noin
kuuden
merimailin
päässä
Penichestä
suoraan
ulos.
Plänit
teh@in
75metrin
syvyyden
mukaan.
Tarkoitus
oli
tehdä
noin
20
minsaa
kohteella
ja
dekot
siihen
päälle
drihinä,
tyhjän
päällä.
Keli
oli
mitä
mainioin
ja
kaikesta
jännityksestä
huolima3a
@imiläisillä
hyvä
henki.
Kohteelle
saavu8in
helpos@
GPS:n
avustuksella
ja
kaikessa
hiljaisuudessa
tehdyn
valmistelun
pää3eeksi
olimme
valmiit
kurssin
vikalle
dyykille.
Laskeutuminen
meni
kuin
oppikirjasta
ja
vähän
kuuden
kympin
jälkeen
syvyydestä
alkoi
paljastua
valtava
rah@aluksen
perä.
Se
oli
katkennut
ir@
muusta
laivasta
ja
nyt
hieman
paapuuriin
kallellaan.
Massiivinen
potkuri
oli
puoliksi
hiekkaan
hautautunut
ja
kaikenlaista
roinaa
oli
joka
puolella.
Tavaran
määrästä
huomasi
he@,
e3ä
hylyllä
oli
sukelle3u
harvoin.
20
minuu@n
jälkeen
oli
tullut
aika
jä3ää
hylky,
peukut
pystyyn
ja
virran
vietäväksi.
Virtauksesta
ja
rannikon
kaukaisuudesta
johtuen
ammuimme
poijun
ylös
vajaasta
neljästä
kympistä
ja
jatkoimme
matkaa
koh@
aurinkoa.
Loppujen
lopuksi
happivaihtoon
tullessa
olimme
noin
viisi
minuu8a
aikataulusta
myöhässä,
ei
paha.
Kun
hapet
oli
vaihde3u
tuli
Gideon
kä3elemään
jokaista
oppilasta
vuorollaan.
Kaikki
oli
mennyt
nappiin
ja
homma
pake@ssa!
Loppu
hyvin
kaikki
hyvin.
Täytyy
sanoa,
e3ä
kurssi
oli
täy3änyt
kaikki
odotukset,
eikä
3500
euron
lasku
tuntunut
kaiken
tämän
jälkeen
enää
kovinkaan
pahalta.
Oppia
oli
tullut
rutkas@
lisää,
mu3a
toisaalta
myös
olin
myös
huomannut
omat
heikkouteni.
Yksi
tämän
harrastuksen
hyvistä
puolista
on
se,
e3ä
aina
rii3ää
opi3avaa.
Teks%:
Gue
‘Pekka’
Kumpula
Kuvat:
Gue
‘Pekka’
Kumpula
ja
Antonio
Pata
12
SUOMEN KANSALLINEN SEOSKAASUSUKELTAJIEN KAASUPOOLI
teks@
ja
kuva:
mikko
vikkula
Kansallinen Seoskaasusukeltajien Kaasupooli sai alkunsa vuonna 2006
hengityskaasumarkkinoilla tapahtuneiden muutosten myötä. Sitä ennen
erikokoisilla sukellusyhteisöillä oli omat sopimukset kaasutoimittajien kanssa
ja niiden hinnat ja ehdot olivat jokaisen omia salaisuuksia. Markkinajohtaja
AGAn ostettua kilpailijansa Messerin sukeltajien markkinoilta katosivat sekä
halvat sopimukset ja 300-bariset kaasusäiliöt. Tässä vaiheessa syntyi idea
jossa ensin yhdistetään eri paikkakuntien seoskaasusukeltajien rivit ja sen
jälkeen lähestytään kaasutoimittaja Woikoskea ns. yhtenä asiakkaana.
Kaasupoolin toteutus onnistui, ja nyt Kaasupoolin yhteenlasketut
kaasuhankinnat vastaavat suuren teollisuuslaitoksen volyymeja. Tämä näkyy myös
hinnassa sillä Poolin alennukset listahinnoista ovat hyvin lähellä maksimia.
Woikoski oli alusta lähiten innokkaasti mukana kaasuhankintakentän
selkeyttämisessä ja kehityksessä mm. tuomalla takaisin 300 barin Helium- ja
Argonsäiliöt. Woikoski toivoi myös alusta lähtien että jokaisella pooliin
kuuluvalla asiakkaalla olisi oma asiakaskortti jolla poolin jäsenyys
voitaisiin todentaa kaasujälleenmyyjien kanssa asioitaessa. Kaasupoolin
ylläpitäjät saivat kuitenkin asiakaskorttiasian lykättyä eteenpäin, ja näin
työmäärä saatiin pysymään mahdollisen pienenä. Kaasupoolin kasvaessa korttien
puute muodosti ongelman. Jälleenmyyjäkentässä alkoi näkyä yhä useampia pooliin
kuulumattomia asiakkaita jotka sanoivat ostavansa kaasuja sukeltajien nimissä
saaden näin sukeltajille kuuluvat alennukset. Paketin hajotessa
korttijärjestelmä oli lopuksi pakko ottaa käyttöön, ja nykyään jokaisella
Pooliin kuuluvalla asiakkaalla on yksi tai useampi kortti. Ilman korttia ei
alennuksia jälleenmyyjiltä heru.
Korttien nykyinen hinnoittelu on herättänyt kysymyksiä Poolin jäsenistön
riveissä. Hinnoittelulla pyritään ohjaamaan siihen että korttien lukumäärä
pysyisi suhteellisen alhaisena. Tällä tavalla työmäärä Poolin hallinnoimiseen
pysyy kohtuullisena ja resurssit voidaan kohdistaa poolin kehittämiseen, joka
vuorostaan hyödyttää Poolin jäsenistöä.
Lisätietoa poolista löytyy osoitteista
www.agir.fi
www.seasubsea.fi
the floridan job 2009
teppotidsresorin ansiokkaalla työpanoksella halvat lennot mestoille löyty ja
buukattiin nopeesti. tarkotus oli välttää välilaskuja jenkkien puolella koska
maahantulotarkastus siellä on nykyään tunnetusti melko hankala, joten menolento
buukattiin arlandan kautta atlantaan, josta otettais kärry ja ajettais noin 300
mailia etelään cave countyyn.
sit alko odotus. sanonnan mukaan tie helvettiin on päällystetty hyvillä
aikomuksilla, ja niin oli meidänkin tarkotus harjotella pidempiä uintilenkkejä ja
mopoilun hienompia detaljeja tepon kans hyvissä ajoin mut eipä siitä taas mitään
tullu. kerran käytiin uimalla kymppihelmessä ja kerran mopoilemassa viikkoo ennen
reissuu ja siinä se. lahjattomat harjottelee ja epävarmat venyttelee.
lähtöpäivän aamuna mä soitin tepolle herättyäni ja kysyin josko käydään vetää joku
hyvä setti ojamolla vai lähdetääks floridaan. teppo oli sitä mieltä että lähdetään
kuitenkin floridaan kun on noi liput ja kaikki, joten me sit ajettiin kentälle ja
loikattiin lahden yli arlandaan. mun arlandasta matkalukemiseks ostama kirja 'god
is not great' ei ollu omiaan herättämään delta airlinesin lentoemon luottamusta, se
kysy multa jäätappeja puhekuplassaan 'are you really reading that' ja vielä
myöhemmin osoitteli kirjaa kollegalleen merkitsevällä ilmeellä. ens kerralla pitää
varmaan ottaa jotain raflaavampaa messiin.
perille atlantaan päästiin odotuksista huolimatta varsin sulavasti,
maahantulotarkastus oli tällä kertaa paljon jouhevampi kun muutama vuos sitten
jfk:lla. autonvuokrauksessa meinas tulla ongelmia koska allekirjoittaneen ajokortti
on aika monena palasena, mut kauniilla käytöksellä ja ulkomaalaisuuteen
viittaamalla sekin saatiin selvitettyä. ajomatka luravilleen dive outpostiin kesti
reilut viis tuntia, ja se meni pitkälti red bullin voimalla. 30 tunnin reissaamisen
jälkeen ei kestäny kauaa ennenkun uni tuli silmään kun lopulta pääsi
sänkyyn.
seuraavana päivänä tehtiin ekat
dyykit peacock springsissä, joka
sijaitsee näppärän viiden minuutin
ajomatkan päästä katrin eli cathyn
mestoilta. eka dyykki alko
perseilyllä mut pienen säädön
jälkeen homma alko sujua varsin
mukavasti. koska nää dyykit oli vaan
vajaa parikymmentä metriä syviä,
dekoja ei tullu vaan koko aika meni
mestoja katsellessa. peacockissa ei
myöskään ollu virtausta, joka
kaivossukeltajalle on tietty mukava
piirre ekoille dyykeille. aamulla
messissä oli tepon frendi rich eli
riku o2ptima-rebellään.
seuraavana päivänä vaihdettiin maisemia
ja ajettiin fort whiteen hakemaan waynen
(väinön) amigos dive centeristä
vuokrapullot ja mopot lopuviikoks ja
jatkettiin sen jälkeen matkaa high
springsiin. siellä treffattiin tepon
instructor trainer jim (jaakko) ja
kurssin toinen oppilas marc (markku).
teppo aloitti kurssin samantien
vetämällä markulle ja mulle suht ohuen
teoriaosuuden. mopot käytiin samalla
läpi, saatiin onneks väinöltä silentin
26:t eli samat mopot millä mä päästelen
menemään himassakin.
linkki linkki linkki linkki linkki linkki linkki linkki
linkki linkki linkki linkki linkki linkki linkki linkki
teks@
ja
kuvat:
mikko
vikkula
vuoden 2008 lopulla teppo alko puhua reissusta floridaan maaliskuussa. se oli
menossa tekemään cave dpv-kouluttajakurssia ja tarvitsi oppilaan eli ei vaadittu
pitkää suostuttelua että päätin lähtee messiin. tätä ennen ainoo tuntuma
luonnonluoliin oli viime vuoden elokuussa pari päivää norjan plurassa, joten
innostus mennä katsomaan luolasukelluksen synnyinseutuja oli aika kova.
13
14
päivän päätteeks käytiin viel
tsekkaamassa ginnien devil's ear
markun ja tepon kans. mä olin
kyl kuullu virtauksesta
devilissä aiemminkin, mut silti
se yllätti ekalla kerralla.
onneks messissä oli markku, joka
lokaalina veteli aika
vaivattoman oloisesti
katonrajassa. kun meni samoista
mestoista kun se niin virtaus
oli ihan jees, en tosin usko
että olisin ilman esimerkkii
tajunnu mennä katonrajaan. hieno
mesta kaikenkaikkiaan, ja
takastulo tollasessa
virtauksessa on aika vaivatonta!
lopuks dyykin jälkeen ajeltiin
stacylle (teija), jonka luona
bunkattiin pari yötä.
seuraavat kaks päivää oli sit
varsinaisia kurssipäiviä. teppo
pisti markun ja mut ajelee
eestaas avovedessä ja sit
luolassa, välillä mentiin
hinauksessa (jenkkien tapa
hinata on muuten suuresti
fiksumpi kun mitä me ollaan
esim. ojiksella käytetty),
välillä varavaloilla ja joskus
viel jakaen kaasuakin. nää oli
aika helppoja juttuja kun oon
ehtiny jonkinverran mupedilla
huristella, markku taas oli oman
kertomansa mukaan vetäny omalla
mopollaan vaan pari tuntii
avovedessä ennen kurssii ja
silti hommat skulas yhtä hyvin
sillä. joko se oli vaan
perustaitava tai sit sillä oli
hippasen enemmän tunteja alla
kun se muisti... sama se,
hauskaa oli joka tapauksessa.
tokan kurssipäivän iltana käytiin safkaamassa iltapalaa lake cityssä isommalla
jengillä. messissä oli meidän lisäks markku, jaakko ja john (jorma, joka on yks
iantd:n isoista pojista) plus kaikkien näiden vaimot. illallisen jälkeen ajetttiin
viel jorman himaan, jossa se piti erittäin tylsän yksinpuhelun tepolle iantd:n
säännöistä jne jne. asetelma oli aika jees, teppo ja jaakko nyökyttelee molemmat
kiinnostuneen näkösenä
sillä tavalla niinkun jorman jokaisessa sanassa
olis piileny vuosisatainen viisaus kun taas mä
oon niiden takana nuokkumassa jorman sohvalla
sen rakki sylissä. joka kerta kun nytkähdin
hereille niin huomasin et jorma katso
muhunpäin jotenkin sitruunaa puraisseen
oloisena. onneks kaikki kauhee loppuu
aikanaan, joten päästiin sit yön selkään ajaa
takas fort whiteen väinön kaverin kämpille,
jossa me asuttiin loppureissu.
toiseks viimesenä dyykkipäivänä ajettiin vielä
kerran ginnieen, aamudyykillä laitettiin
narut paikalleen iltapäivän circuittia
vartern. molemmat dyykit oli hienoja, mut
tässä vaiheessa mulla alko mennä sekasin mitä
nähtiin milläkin dyykillä. liikaa nähtävää
lyhyen ajan sisään varmaan. koska mä en ollu
koskaan käyny meksikonlahdella, päätettiin et
lähdetään iltapäivällä ajamaan pieneen
mestaan rannikolla nimeltä cedar key. aika
makeita muistikuvia synty siinä auringon laskiessa meksikonlahteen parin
kaljan ääressä ja katellen pyöriäisiä ja pelikaaneja. tietty jos vois valita niin
15
voisin tollasesta nauttii mieluummin
kauniin naisen kun tepon kans, mut ei
tääkään huono vaihtoehto ollu.
me oltiin päätetty et viimenen
dyykkipäivä vedetään jossain muualla
kun ginniessä joten alotettiin
aamulla yhdellä vedolla little
riverissä branfordissa. mukava
paikka, mut siitä ei kauheesti
muistikuvia jääny ikävä kyllä.
iltapäiväks oli tiedossa hyvää,
sillä väinö oli irrottanu
kiireisestä aikataulustaan muutaman
tunnin meille. me ajettiin mestaan
nimeltä hart springs jonne ei oo
pääsyä kun virallisen oppaan kans.
väinö vei meidät little hartista
sisään ja tää mesta eros
edellisistä aika reilusti. virta
oli todella kova (niin että maski
lähti päästä jos katoit väärään suuntaan) ja
se oli lähes koskematon, eli tarvi
olla todella, todella huolellinen
mistä otti kiinni kun mentiin
sisään.
väinö kerto dyykin jälkeen että
hart muistuttaa sitä miltä
paikalliset luolat näytti 20
vuotta sit kun niissä ei viel ollu
samanlaista trafiikkia kun
nykyään. väinö kävi viel kans
näyttää toisen sisäänkäynnin eli
black lagoonin, jossa kuulemma
majailee alligaattori silloin
tällöin. me hiivittiin mestoille
niinkun parhaatkin inkkarit, mä
teleobjektiivi ojossa, mut
gaattori oli jossain muualla eli
ei nähty koko tyyppiä. todella
hieno ja reissun vaativin dyykki!
hartin jälkeen ajettiin takas
palauttaa kamat, hakee kortit
16
jaakolta ja lopuks vielä otettiin pari bissee väinön mestoilla nuotion ääressä. hieno
loppu hienolle viikolle.
kamojen pakkaaminen aamulla ja takas atlantaan ajaminen suju hyvin vaikka vähän
alakuloisissa tunnelmissa, tuolla olis voinu vetää toisenkin viikon helposti.
sormenpäät oli kyl ottanu hittiä kaikesta märän kiven
hiplaamisesta viikon aikana, jos ne
olis tsekattu myös lähtiessä
niinkun maahantullessa niin olis
varmaan tullu ongelmia. me
lennettiin takas pariisin cdg:n
kautta siinä alitajuisessa toivossa
et ne hukkais meidän kamat eikä
meidän tarvis ite kantaa niitä
himaan, mut ei... ainoo ongelma oli
mun repussa ollu karbiinihaka,
jonka cdg:n innokas kotkannokkanen
turvajäbä päätti pitää itellään
koska sitä olis voinu käyttää
nyrkkirautana! huh huh, hyvä
mielikuvitus tyypillä.
himaan palaaminen oli näin loistavan
reissun jälkeen tavallista
ankeempaa. voin vaan suositella,
kandee lähtee jos aika antaa myöden.
koko reissun kustannukset pl.
kurssimaksut jäi suunnilleen 1500
euroon. alla vielä linkit
tärkeimpiin mestoihin meidän
reissulla sekä tietty blogiin. kandee tsekata kans kuvat, linkki löytyy blogista.
linkit:
katrin mesta
väinön mesta
jaakon koulutussivut
ginnie springs
meidän blogi
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
Profiili: Jouni Piispanen
17
Jone
kertoi
aloittaneensa
laitteilla
sukeltamisen
Salossa
vuonna
1983
lainakamoilla.
Kiinnostus
veteen
oli
ollut
suuri
jo
aiemmin,
ennen
laitesukellusta
aikaa
vietettiin
vedessä
vapaasukeltaen
pullonkeräysrahoilla
ostetulla
maski
päässä.
Ensimmäiset
omat
kamat
hankittiin
Turun
Sanomien
lehti‐ilmoituksen
perusteella
silloisella
1000
markalla.
Turvallisuusajattelu
silloin
oli
hiukan
erilaista
kun
tänä
päivänä,
Jonen
sukeltaessa
pari
paistoi
makkaraa
rannassa.
Varsinaista
koulutusta
ei
Jonella
silloin
ollut.
Sukellus
sai
lisäpotkua
laivaston
sukeltajakurssilla
vuonna
1987.
Jone
kertoi
naureskellen
laivastokoulutuksen
olleen
helpompaa
hyvien
vapaasukellustaitojen
ansiosta.
Laivastossa
sukellettiin
jo
silloin
nitroxilla,
jolla
oli
oma
vaikutuksensa
tulevaan
sukellusuraan.
Laivaston
sukeltajakoulutuksesta
jäi
myös
turvallisuusajattelu,
joka
on
seurannut
mukana
koko
sukellusuran.
tavallisesta
virkistyssukelluksesta,
mutta
tietoa
oli
vähän
ja
sitä
oli
hankala
saada.
Alkutaivaltaan
kulkeva
internet
auttoi
kuitenkin
tässä,
ja
Altavistasta
etsittiin
tietoa
Atlantin
takaa.
Michael
Mendunon
julkaisema
AquaCorps
toimi
tiedonlähteenä.
Ensimmäinen
MS
DOS‐ympäristössä
toimiva
dekosofta
ZPlan
julkaistiin
ja
se
otettiin
heti
käyttöön.
90‐luvun
loppupuolella
eri
ryhmittymien
välillä
Suomessa
oli
tiettyä
nokitushenkeä,
syvyysennätyksiä
haettiin
eri
kaivoksissa
eikä
aina
ilman
onnettomuuksia.
teksti ja kuva: mikko vikkula
Istuin
Jonen
kanssa
eräässä
rantakuppilassa
juttelemassa
tekniikkasukelluksesta
toukokuun
puolessavälissä.
Juttutuokio
venyi
neljän
tunnin
mittaiseksi
katsaukseksi
suomalaisen
tekniikkasukelluksen
kehityksestä
viimeisen
viidentoista
vuoden
ajalta.
Samalla
juteltiin
eroavaisuuksista
ja
yhteneväisyyksistä
entisaikojen
ja
tämän
päivän
asenteissa.
Laivaston
jälkeen
Jone
liittyi
seuraan
kotipuolessa
saatuaan
virallisen
CMAS
P3‐
sukeltajakortin
ja
lähti
samantien
M2‐
kouluttajakurssille.
Jonen
kouluttajaura
alkoi
tästä
ja
on
jatkunut
lähes
tauotta
tähän
päivään
asti.
Tekniikkasukeltajia
Jone
on
kouluttanut
vuodesta
1996
lähtien.
Näihin
aikoihin
yleinen
mielipide
nitrox‐sukeltamista
kohtaan
alkoi
muuttua.
Aiemmin
nitrox‐sukeltamista
karsastettiin,
sillä
muulla
kun
paineilmalla
sukeltamisen
katsottiin
olevan
turhaa
riskien
kasvattamista.
Koska
Jone
oli
sukeltanut
pääosan
laivaston
sukelluksistaan
nitroxilla,
hän
tiesi
olevansa
oikealla
asialla
ja
kirjoitti
mm.
vuonna
1996
nitrox‐kurssin
sisällön
silloiselle
SUSL:lle.
2000‐luvulla
tiedon
määrä
kasvoi
ja
sen
löytäminen
helpottui
paljolti
netin
kehityksen
myötä.
Ensimmäiset
tehdasvalmisteiset
varusteet
löysivät
tiensä
myös
Suomeen,
ja
lajin
harrastajamäärät
kasvoivat.
Laji
elää
nyt
ehkä
tähän
asti
suurinta
kasvukauttaan,
ja
varusteiden
ja
koulutuksen
hankkiminen
ei
enää
ole
este.
Mielenkiintoista
kyllä,
tämä
on
muodostanut
uuden
haasteen.
Siinä
missä
koulutuksen
hankkiminen
aiemmin
oli
hankalampaa
pienen
kouluttajamäärän
takia,
sukeltajien
kokemus
ehti
karttua
vuosien
mittaan.
Tänä
päivänä
kouluttajien
määrä
Suomessa
on
moninkertaistunut,
ja
kurssiputken
voi
halutessaan
suorittaa
hyvinkin
nopeasti.
Kokemus
ei
tosin
ehdi
kurssien
välillä
karttua
samassa
tahdissa,
ja
näin
yksi
hyvän
sukeltajan
työkalupakin
tärkeistä
osa‐
alueista
jää
kurssiputken
päätyttyä.
Samoihin
aikoihin
Jonen
omat
sukellukset
suuntautuivat
syvemmälle
ja
pohja‐ajat
venyivät.
Koska
silloinen
kalusto
ei
enää
tukenut
dyykkejä,
haettiin
ensimmäiset
isot
tuplapullot
pakulla
Ruotsista.
Tekniikkasukellus
lajina
alkoi
erota
Jone
kouluttaa
tänä
päivänä
IANTD:n
kursseja
perusnitroxista
trimixiin
asti
ympäri
vuoden.
Syksyllä
2009
koulutuspaletin
on
tarkoitus
kasvaa
Sentinel‐rebellä.
Jonen
kotisivut
löytyvät
osoitteesta
http://www.seasubsea.fi
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
linkki
18
Kaikille lukijoille lienee tuttua se että loputon sukellusjuttujen lukeminen on tylsää ja aiheuttaa sokeutta ja
karvojen kasvua kämmeniin. Koska 3 3 10:n toimitus ei halua ottaa vastuuta lukijakuntansa
degeneroitumisesta, julkaisemme tästä numerosta lähtien aiemmin muualla netissä ilmestyneen novellin Ikuista
Rakkautta. Ensimmäisessä numerossa julkaisemme poikkeuksellisesti ensimmäiset kolme osaa, eli ‘Klooria ja
kaipuuta’, ‘Amanda, oletko varma tunteistasi?’ sekä ‘Taivaalta tulee yllätys!’.
Varaa siis näyttösi äärelle riittävästi nenäliinoja ja astu rohkeasti kanssamme astien valtakuntaan!
Iku!ta rakkau"a
Amanda oli jo pitkään epäillyt Rickin rakkautta. Olivathan he olleet yhdessä
jo yli kaksi vuotta, mutta Rick ei ollut lukuisista rakkaudenosoituksistaan
huolimatta kosinut Amandaa vielä. Ei, vaikka tilaisuuksia olisi ollut vaikka
kuinka. He asuivat yhdessä ihanalla rannalla, Hawaijin saariryhmään
kuuluvalla Mauin saarella. Paikka oli idyllinen ruokkimaan ikuista rakkautta,
mutta Rickin lentoperämiehen työ, jatkuva matkustelu ja lisäksi Rickin
aikaavievä tekniikkasukellusharrastus jäyti suhdetta. Amanda mietti: "Voi,
miten minä saan Rickin kosimaan minua..?".
Ovikello soi. Amanda oli yksin kotona, eikä Rickin pitänyt vielä tulla
työmatkaltaan. Amanda meni ovelle bikineissään katsomaan kuka siellä on.
Oven karmien jämäkkyys jäi yhtäkkiä toiseksi; ovella oli Amandan ja Rickin
uusi uima-allassiivoja Ferdinand, solakka, vankkarakenteinen ja silti
karskiudessaan suloisen näköinen filippiiniläismies. "Hyvää päivää, M'dam
Amanda", sanoi Ferdinand. "Tulin puhdistamaan allastanne".
Amanda hätkähti ja korjasi hieman läpikuultavaa silkkihuiviaan, jonka alla
hänellä oli vain bikininsä. "Tuota... Hyvää päivää, Ferdinand. Pitikö tänään
olla piha-altaamme siivous?". Amanda oli selkeästi hämillään siitä, mitä
raamikkaan Ferdinandin näkeminen sai hänen sisällään aikaan. Voisiko hän
siltikin vielä ihastua toiseen mieheen? Vaikka Rick oli hänen elämänsä valittu,
Amanda oli silti epäileväinen heidän liitostaan. Joku tässä komeassa
uroksessa, Ferdinandissa, kuitenkin säväytti... Amanda katsoi vierasta
varpaista päähän. Mikä lihaskimppu!
Pihalla tuivelsi lempeä kesäinen tropiikin tuuli, ja samalla kun Amanda näki
palmun lehvän liikkuvan tuulessa, hän koki jotain, jota voi selittää vain
päähänpistolla. Elämällä, ja sen elämisellä. Amanda hymyili vieraalleen ja suli
silmissä: "Mr. Ferdinand, olkaa hyvä, tulen näyttämään teille altaamme ja
samalla voisin kaataa teille limettimehua". Aurinko loi siltaa valtamerelle kun
kaunis Amanda kävelytti tätä adonista allaspihalle.
Ferdinand esitti muutamia kysymyksiä uima-altaan puhdistuslaitteiston
toiminnasta, mutta Amandan ajatukset olivat jo muualla. Toisaalta hän mietti
avomiestään Rickiä, heidän liittoaan ja rakkauttaan, mutta toisaalta tämä
upea allaspoika, Ferdinand, sai pienellä flirtillään, paidattomalla
habituksellaan ja ihastuttavilla latinoviiksillään Amandan sulamaan kuin
aurinkoon jätetty voipakkaus.
Kumartuessaan katsomaan suodattimia altaan reunalla, Amanda liukastui ja
putosi harmittomasti, mutta hieman nolosti altaaseen. Välittömästi Ferdinand
hyppasi perässä ja tarttui Amandasta kiinni. "Oletteko kunnossa, Amanda?"
"Nyt olen" sanoi Amanda, hiukset vettä valuen, lujasti Ferdinandin käsillä,
altaan pohjassa seisten.
Tapahtui se mitä kohtalo oli tarkoittanut, ja pari vajosi suudelmaan. "Oi
Ferdinand, tiedän ettemme saisi, mutta tahdon tätä!", Amanda vikersi yhä
miehen voimakkaassa syleilyssä, ja upotti jälleen huulensa tämän adoniksen
turpeisiin huuliin.
Samassa allaspihan portilta kuului portin kolahdus ja ääntä. Ääni oli jotenkin tutun kuuloinen, se kuulosti hämmästyttävästi
Rickiltä, hänen avomieheltään, mutta silti ei aivan. Eikä Rickin pitänyt vielä tänään palata työmatkaltaan.
Mieshahmo kävelee altaalle. Amanda katsoo tuupertuneena tulijaa altaasta, Ferdinandin syleilystä. Amanda on pyörtyä kun
hän tunnistaa tulijan. Se on Mark! Mutta ei voi olla.. miten ihmeessä? Mark on kuollut! Vai onko..?
Mark huikkaa, näkemättä vielä Amandaa ja Ferdinandia: "Rick? Amanda? Tulin takaisin!" Amanda työntää Ferdinandin syrjään
ja pitää kiinni altaan reunasta pysyäkseen tolpillaan. Mark on nimittäin Amandan entinen kihlattu, joka katosi kolme vuotta
sitten osallistuessaan kuumailmapallojen yksinlentoon maailman ympäri. Ja Mark on Rickin kaksoisveli...
19
ATS, eli Aktiiviset Tekniikkasukelluskouluttajat Suomessa (05/2009)
Nimi
www
Org.
Kurssit
Matti Anttila
url
DSAT,
IANTD
Tx Instructoriin asti seoskaasuja.
Luolapuolella Intro to Cave, Mine Diver
asti, EANx ja Tx Gas Blender
Klaus Berghem
IANTD,
NAUI,
TDI
CCR AP Inspiration Classic, Vision,
Evolution sekä MEG, OC Cavern/Intro to
Cave, Adv EANx -> Tx
Antti
Eloranta
IANTD
Adv EANx
Jani Haaja
IANTD
Adv EANx, Norm Tx, AP Inspiration CCR
Antti
Hiltunen
url
DSAT,
IANTD
DSAT Tec Deep, Tec Tx & Tx Gas Blender,
IANTD Adv EANx
Peik Joutsen
url
IANTD
Cavern, Intro to Cave, Tech Cave, CCR
Diver, CCR Norm Tx CCR, Tx CCR
Matti Kannela
url
IANTD,
EFR
Adv EANx, Hätäensiapu, perus- ja
jatkokurssit, AED
Timo
Karttunen
url
TDI
TDI Adv Tx asti, kouluttajakursseja
CMAS,
NAUI
Kaikkia NAUI:n tekniikkasukelluskurssit
sekä NAUI:n
tekniikkasukelluskouluttajakurssit
IANTD
Adv EANx,Norm Tx, Tx, DPV, Cave DPV,
Cavern, Intro to Cave, Mine Diver, Tech
Cave
Timo Lautanen
IANTD
EANx - Tx
Martti
Lumikuru
NAUI
Intro to Tech, Deco Procedures,
Technical EANx, Helitrox, Gas Blender
Marko
Kauppinen
Teppo
Lallukka
url
20
Muuta
Myöhemmin tänä
vuonna myös CCR
Tx
Sukellusretket ja
ohjatut
sukellukset
Päijänteellä
Santin kuiva- ja
aluspukujen
maahantuonti ja
myynti
Tommi
Nieminen
url
DSAT,
IANTD
DSAT Tec Deep, Tec Tx, IANTD Adv EANx
Jouni
Piispanen
url
IANTD
EANx, Adv EANx, Rec Tx, Adv Rec Tx, Norm
Tx, Tx, EANx Gas Blender, Tx Gas Blender
2009 syksystä
eteenpäin myös
Sentinel CCRkoulutusta
Tero
Sinkkonen
url
IANTD
OW - Tx Instructor, EANx Gas Blender
Sukellusta
vuodesta 1969!
Perry Suojoki
NAUI
Ensisijaisesti
tekniikkasukelluskouluttajakursseja
(poislukien luola- ja CCR-kurssit)
Virpi
Tuunainen
CMAS,
NAUI
NAUI: Intro to Tech, Tech EANx,
Helitrox, Deco Procedures, Mixed Gas
Blender and Oxygen Service Technician,
CMAS: EANx ja Tx Gas Blender, Gas
Blender Instructor
IANTD
Cavern, EANx, Adv EANx, Adv Rec Tx
Matkustan
mielelläni ja
vedän kursseja
sopimuksen mukaan
miltei missä
tahansa
IANTD
Adv EANx
Asennekasvatus
kaupan päälle =)
Mikael Tyven
Mikko Vikkula
url
Jokainen nimi on linkki kouluttajan meiliin!
©
mikko
vikkula
3
3
10
‐
suomalainen
tekniikkasukellusjulkaisu
netissä
Julkaisija:
Finnish
Cave
Diving
Association
(FCDA)
ry
Tekstit:
Pekka
Kumpula
Mikko
Vikkula
Kuvat:
Pekka
Kumpula
Erno
Olkkonen
Antonio
Pata
Mikko
Vikkula
(ml.
kansikuva)
Yhteystiedot:
33kymppi@gmail.com
ÄLÄ
TUHLAA
PAPERIA
ÄLÄ
TULOSTA
TÄTÄ
LEHTEÄ