alkoholismin sairauskäsitys ja ratkaisukeskeinen

ALKOHOLISMIN SAIRAUSKÄSITYS JA
RATKAISUKESKEINEN PERHETERAPIA PERHEEN
TOIPUMISKOKEMUKSESSA
”Moraalisesta tuomiosta sairaudeksi ulkoistamiseen
─ ei kenenkään syy.”
Jumala suokoon minulle Tyyneyttä
hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa.
Rohkeutta muuttaa mitkä voin ja
Viisautta erottaa nämä toisistaan
Psykoterapiakoulutuksen lopputyö
Riitta Koivula
Helsingin Psykoterapiainstituutti
Maaliskuu 2014
Sisällysluettelo
Sisällysluettelo ............................................................................................................ 3
Johdanto ..................................................................................................................... 4
1.
2.
Alkoholismi, ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja perheheterapia ...................... 5
1.1
Alkoholismi – kemiallinen riippuvuus.............................................................. 5
1.2
Alkoholismi koko perheen sairaus.................................................................. 7
1.3
Ratkaisukeskeinen terapia ............................................................................. 8
1.4
Perheterapia ................................................................................................ 10
Ulkoistaminen ratkaisukeskeisenä menetelmä .................................................. 11
2.1 Ulkoistaminen ................................................................................................. 11
3. Case Koivula – sairauskäsitys ja ulkoistaminen käytännössä ............................. 12
3.1 Alkoholismin sairauskäsitys ulkoistamisen menetelmänä ............................... 12
3.2 Alkoholismisairauskäsitys ja ”Musta pallo” alkaa liikkua.................................. 15
4. Ulkoistamisen eli sairauskäsityksen merkitys perheen toipumiselle ..................... 18
4.1 Mitä sitten tapahtui? ........................................................................................ 18
5. Pohdinta ............................................................................................................... 20
LÄHTEET ................................................................................................................. 24
3
Johdanto
Ratkaisukeskeisyyden soveltaminen alkoholismin hoitoon on ollut henkilökohtainen
kasvuprosessi. Muutama vuosi sitten en voinut kuvitella, miten sitä voisi käyttää
päihdeongelmien hoidossa. Oman kasvuprosessini myötä ovat avautuneet ovet
uuteen pehmeämpään maisemaan, jossa alkoholismin sairauskäsityksen käyttö
ulkoistamisen välineenä on ollut eräs upeimpia oivalluksia. Ratkaisukeskeisyys on
saanut enemmän sijaa elämässäni ja olen oppinut tunnistamaan, käyttämään ja
soveltamaan sitä.
Omassa perheessäni ja työssäni olen nähnyt, mitä niin yksinkertaiselta ja selvältäkin
tuntuva asia kuin alkoholismin ulkoistaminen sairautena merkitsee. Olen nähnyt,
miten tärkeä asia se oli toipumisen alussa miehelleni, itselleni sekä myöhemmin
myös lapsillemme.
Sairauskäsityksen merkitys syyllisyyttä ja häpeää vähentävänä ja sitä kautta
toipumisen
positiivisena
mahdollistajana
on
tärkeä
perheelle
sekä
päihde-
ongelmaisten kanssa työskenteleville. Se on tehokas työväline keskustelun
avaajana.
Tässä työssä pyrin kuvaamaan sairauskäsityksen merkitystä koko perheelle
päihderiippuvuudesta toipumisen prosessin keskeisenä kivijalkana. Oman ja perheen
kokemuksen hyödyntämisen toivon avaavan asiaa opiskelijakollegoilleni sekä
antavan välineitä kohtaamisiin alkoholismia sairastavien kanssa sekä sairauden
tunnistamiseen.
Erityisen tärkeänä aihetta pidän asenteiden muuttumisen käynnistämisessä ja
tukemisessa
sekä
kuluneiden
toimintamallien
ja
urautumisen
vaihtoehtona.
Suomessa alkoholismia on pidetty ja pidetään valitettavasti vieläkin liian usein
valintana, tahdon sairautena, selkärangattomuutena tai luonteenheikkoutena. Ikään
kuin se olisi mielipidekysymys tai terapiasuuntauskysymys.
Päihderiippuvuussairauden etiologian selkiinnyttäminen ja sen vieminen kentälle ovat
tulevaisuuden haasteita Suomelle. Huolimatta siitä, että päihderiippuvuus on
määritelty krooniseksi aivosairaudeksi Amerikassa jo 1956 ja Suomessakin viime
4
vuosina riippuvuuden neurobiologia ja psykososiaaliset tekijät ovat täsmentyneet
samoin kuin käsitys perinnöllisen alttiuden merkityksestä.
Työssäni
määrittelen
keskeiset
käsitteet;
alkoholismin,
ratkaisukeskeisyys,
perheterapia ja ulkoistaminen. Ongelman ulkoistamisen ja ulkoistamisen vaikutukset
toipumiseen ja perhenäkökulman havainnollistan perheeni kokemuksen kautta.
1. Alkoholismi, ratkaisukeskeinen lähestymistapa ja
perheheterapia
1.1 Alkoholismi – kemiallinen riippuvuus
Alkoholismin, alkoholiriippuvuuden määritelmiä löytyy useita, joista tässä otan esiin
keskeisimmät kemiallisen riippuvuuden määritelmät eri näkökulmista.
Päihderiippuvuuden
keskeisin
ydin
on
määritelty
kahdessa
diagnostisessa
järjestelmässä; amerikkalaisessa DSM-IV sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n
Suomessakin virallisessa käytössä vuodesta 1996 olleesta ICD-10-järjestelmästä.
Seuraavassa ICD-10 diagnoosien F10-F19 kuvaamat kriteerit, joiden perusteella
päihteitä käyttävä henkilö voi tunnistaa itsessään ja mitata omaa riippuvuuttaan.
Nämä oireyhtymän kriteerit voivat myös läheiset tunnistaa.
1. Esiintyy voimakas himo tai pakonomainen halu ottaa päihdettä.
2. Kyky hallita päihteen käytön aloittamista, määrää tai lopettamista on heikentynyt.
3. Esiintyy vieroitusoireita päihteen käytön päättyessä tai vähentyessä. Ne voivat
ilmetä: käytetylle päihteelle tyypillisenä vieroitusoireyhtymänä alkuperäisen tai muun
samankaltaisesti vaikuttavan päihteen käytön vieroitusoireiden lievittämiseksi.
5
4. Sietokyky kasvaa ja se voi ilmetä: käytettyä annosta suurennetaan päihtymyksen
tai entisen vaikutuksen saavuttamiseksi entinen annos tuottaa selvästi heikomman
vaikutuksen käytön jatkuessa
5. Käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi, jolloin esimerkiksi kiinnostuksen
kohteista tai tyydytyksen lähteistä luovutaan joko osittain tai kokonaan tuntuva osa
ajasta kuluu päihteen hankkimiseen, käyttöön ja sen vaikutuksista toipumiseen.
6. Käyttö jatkuu huolimatta sen aiheuttamista kiistattomista haitoista, joista käyttäjä
on tietoinen tai joista hänen voidaan olettaa olevan tietoinen. ( Poikolainen 2003:77 )
ICD-10 alkoholismioireyhtymän kriteerit eivät kuitenkaan viittaa riippuvuuden
taustalla oleviin neurobiologisiin tapahtumiin. (Kiianmaan & Hyytiä 2003:113)
Alkoholismin
tarkastelua
hermosolutasolla
kuvaa
Ahtee
(2004)
näkemys:
”Päihteeseen syntyy psyykkinen riippuvuus sen muuttaessa aivojen toimintaa
vähitellen. Nykykäsityksen mukaan päihderiippuvuus on krooninen sairaus, joka
johtuu
aivojen
tiettyjen
neuronien,
hermosolujen
sopeutumisesta
toistuvaan
lääkeainealtistukseen. Selvitettäessä riippuvuuden neurobiologisia mekanismeja on
keskeisen tärkeää tunnistaa addiktion kehittymisen yhteydessä olevat päihteiden
aiheuttamat pitkäaikaiset muutokset hermoradoissa ja -soluissa.”
Myös ruotsalainen lääkäri Lars Söderling (1993) on määritellyt alkoholismin
primäärisenä, kroonisena sairautena, jonka kehitykseen vaikuttavat geneettiset,
psykososiaaliset ja ympäristölliset tekijät. Hän kuvaa sairauden etenemistä asteittain.
Etenemiseen kuuluu luonteenomaisesti juomisen hallinnan menettäminen, ajatusten
keskittyminen päihteisiin niiden haitallisista vaikutuksista huolimatta sekä
ajattelukyvyn häiriintyminen, joka ilmenee lähinnä oman tilan kieltämisenä. Jokainen
näistä oireista voi Söderlingin mukaan olla jatkuva tai ajoittainen.
Yhtälailla Söderling kuvaa kemiallisen riippuvuuden syntymisen mahdollisuutta vain
niillä ihmisillä, joilla on siihen perinnöllinen taipumus. Taipumus sinänsä ei sairastuta,
vaan kemiallinen riippuvuus puhkeaa, kun alttiuden omaavat ihmiset alkavat käyttää
alkoholia. Riippuvuuden puhkeamiseen tarvittavaa alkoholimäärää tai aikaa ei
tiedetä, mutta kun riippuvuus on kehittynyt, se ei häviä vaan säilyy ihmisessä
6
piilevänä koko loppuelämän. Edellä kuvatun perusteella alkoholisti on henkilö, jolla
on kemiallisesta riippuvuudesta johtuva sairaus nimeltä alkoholismi. (Söderling1993:
125,149)
”Vaikka päihdeongelmaan liittyy monia tekijöitä, on riippuvuus ymmärrettävissä
ytimeltään lääketieteellisenä ilmiönä: kyseessä on biokemialliseen muutostilaan
perustuva krooninen uusiutuva aivosairaus” (Kuoppasalmi & Heinälä & Lönnqvist
2013,411)
1.2 Alkoholismi koko perheen sairaus
Päihdeperheellä tarkoitan tässä työssä perhettä, jonka yksi jäsen sairastaa
alkoholismia
ja
myös
perheenjäsenet
joutuvat
sopeutumaan
tilanteeseen.
Alkoholismi ei kosketa vain yhtä perheen jäsentä vaan kaikkia. Perhe alkaa sopeutua
tilanteeseen, jossa epänormaalista alkaa tulla normaalia. Voidakseen sopeutua ja
selviytyä tarvitaan selviytymiskeinoja. Perheeseen rakentuvat säännöt, jotka kieltävät
ongelmien esille tuomisen, tunteiden avoimen ilmaisun sekä estävät luottamuksen
rakentumisen sekä itseen että muihin ihmisiin. (Beattie 1946:46-47)
Joka kymmenes suomalaisista on elänyt päihdeperheessä. Usein päihdeperheessä
lapsena
koetut
haitat
seuraavat
vielä
aikuisuuteenkin.
Sitä,
miten
paljon
päihdeperheessä lapsuudessa koetut asiat vaikuttavat tulevaisuuteen, tunneelämään, elämän valintoihin, ei ole yleisesti ymmärretty. Päihdeperheet ovat
universaali, mutta vaiettu ongelma. (Peltoniemi 2005: 13-14)
Toimintahäiriöisissä perheissä lasten terveistä tarpeista ei huolehdita eikä lapsia
tueta, jonka seurauksena keskeytyy lapsen muutoin normaali ja terve neurologinen ja
psykologinen kasvu ja kehitys syntymästä aikuisuuteen.
”Selvitäkseen hengissä traumatisoituneen lapsen todellinen itse (sisäinen lapsi)
piiloutuu syvälle mielen tiedostamattomaan osaan. Esille nousee valeitse tai ego,
joka yrittää pyörittää elämämme näytelmää onnistumatta siinä kuitenkaan, koska se
7
on pelkkä puolustusmekanismi kipua vastaan eikä todellinen. Sen motiivit rakentuvat
enemmänkin tarpeelle olla oikeassa ja hallita. ” (Aikuiset lapset 2010: XXIX-XXX)
Päihdeperheessä pidetään kulisseja pystyssä ja tähän osallistuu koko perhe.
Ulospäin perhe saattaa vaikuttaa normaalilta työssäkäyvältä perheeltä, jossa lapset
ovat siististi puettuja ja pärjääviä. Koti on siisti ja hyvin hoidettu. Kulissit ovat osa
tilanteen kieltämistä. Kieltäminen, joka on alkoholismisairauden perusoire, on usein
myös puolison ja perheen väline selviytyä tuskallisesta tilanteesta. Tilanne on liian
vaikea tunnustettavaksi itselle tai ympäristölle. Taidokkaasta kulissien ylläpidosta
johtuen ympäristö ei usein voi aavistaa, mikä on totuus perheen kodin seinien
sisäpuolella. (Söderling 1993:74)
Koska alkoholismi vaikuttaa niin voimakkaasti potilaaseen ja läheisiin, on käsite codepency – läheisriippuvuus ilmestynyt USA:n terapeuttiseen sanastoon 1970-luvun
lopussa. Ammatti-ihmiset olivat kauan ajatelleet, että päihderiippuvaisen läheiselle
tapahtuu jotain ihmeellistä. Alkoholistin lähipiirissä elävillä havaittiin alkoholismiin
verrattavia psyykkisiä ja fyysisiä oireita. (Beattie 1994:45) Läheisriippuvuus merkitsee
sanan suorana käännöksenä kanssariippuvuutta, sopeutumisreaktiota. (Hellsten
1994:56) Läheisriippuvuuteen sairastumista voi myös kuvata rinnalla sairastumiseksi.
Sanotaankin, että läheisillä on sama sairaus kuin alkoholisteilla, samat oireet, viina ei
vain haise. (Koivula 2014)
Perheterapia
ja
läheisten
mukaanotto
erilaisissa
terapioissa
päihteiden
väärinkäyttöongelmissa on lisääntynyt. (Larivaara ym. 1997:17) Minnesota-mallia
soveltavat hoitolaitokset ottavat huomioon koko perheen toipumisen hoidossaan
sekä
järjestämällä
suoraa
apua
että
kannustamalla
vertaisryhmätoimintaan.
(Kujasalo&Nykänen 2005:73-75)
1.3 Ratkaisukeskeinen terapia
Ratkaisukeskeinen
menetelmä
on
saanut
alkunsa
1950-luvulla
USA:ssa.
Uranuurtajia ja menetelmän kehittelijöitä ovat olleet mm. tutkijat ja terapeutit Steve de
Shazer ja Insoo Kim Berg. Ratkaisukeskeinen ajattelu- ja työtapa pyrkii kohtaamaan
8
inhimillisen elämän haasteita maanläheisesti ja myönteisesti. Siinä korostetaan
toiveikkuutta, voimavaroja, edistystä ja yhteistyötä. Ratkaisukeskeisestä terapiasta
pidetään sen asiakaslähtöisyyden ja taloudellisuuden vuoksi. (”Voimavarat käyttöön”
Terveyskirjasto 2006)
Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneelle työlle on ominaista:
1. Asiakaslähtöisyys. Asiakas voi olla esim. yksilö, perhe, ryhmä tai työyhteisö.
Asiakas asettaa itse omat tavoitteensa sen sijaan, että joutuisi hyväksymään
asiantuntijoiden määrittelemät tavoitteet.
2. Tavoitelähtöisyys ja tulevaisuussuuntautuneisuus. Keskusteluissa painopiste on
tavoitteissa ja siinä, miten asiakas voi ne saavuttaa.
3. Voimavarakeskeisyys. Tutkitaan ja hyödynnetään asiakkaan kykyjä, taitoja ja
osaamista ratkaisemisessa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Menneisyyttä nähdään
pikemminkin voimavarana.
4. Poikkeuksien ja edistyksen huomioiminen. Tutkitaan erityisesti niitä aikoja ja
hetkiä, jolloin vaikeudet ovat paremmin hallinnassa tai jokin tavoite toteutuu vaikka
osaksikin. Tärkeää on kartoittaa tavoitteen suuntaan tapahtuvaa edistystä.
5. Myönteisyys, luovuus, leikillisyys ja huumori. Tämä työmuoto tukee asiakkaan
vahvoja puolia. Uusien näkökulmien syntymisen lisäksi olennaista on ideoida
vuorovaikutussuhteessa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja testata niitä.
6. Hyödyntäminen ja konstruktiivinen näkemys. Ratkaisukeskeinen työtapa on
salliva, ja siinä voidaan vapaasti liittää muista työmuodoista lainattuja ideoita, kuten
kognitiivisen
terapian
harjoituksia,
narratiivisen
terapian
ulkoistamista,
NLP-
tekniikoita, tarinoita, paradoksaalisia kotitehtäviä, sopimuksia jne.
7. Yhteistyö ja kannustus. Asiakkaan verkostot ja läheiset nähdään voimavarana, ja
pulmia voidaan ratkoa yhteistyössä heidän kanssaan. Tärkeä osa työtä on aito
myönteinen palaute sekä ansion ja kiitosten jakaminen edistyksestä eri osapuolille.
(Ratkaisukeskeisyys pähkinänkuoressa, RATKES 2014)
9
Ratkaisukeskeisessä terapiassa asiakasta autetaan tajuamaan, että ongelman
ratkaiseminen edellyttää muutoksia hänessä itsessään, ei jonkun toisen henkilön
muuttumista. Ratkaisukeskeinen terapia ei sellaisenaan sovellu toimittaessa
sairauskäsityksen pohjalta. Potilas ei itse määrittele hoidollista tavoitettaan vaan
soveltaa itseensä yhtä perusteoriaa: päihderiippuvuus on kemiallista riippuvuutta.
Ratkaisua ei myöskään etsitä aikaisemmista onnistumisista tai poikkeuksista esim.
juomattomista ajoista. (Oinas-Kukkonen 2013:50-51)
1.4 Perheterapia
Perheterapia on ammatillinen ja tietoinen pyrkimys ja menetelmä tutkia, ymmärtää ja
hoitaa perheessä ilmeneviä häiriöitä ja sen aiheuttamaa kärsimystä yksilössä tai
perheen vuorovaikutuksessa. Perheterapialla pyritään vuorovaikutusverkon
rakenteiden muuttamiseen mm. etsimällä perheen vuorovaikutuksessa olevia
myönteisiä voimavaroja ja mahdollisuuksia.
Perheterapian rajat ovat liikkuvat, sillä työskentely voi tapahtua yksilö, pariperhetasolla ja tämä puolestaan mahdollistaa monien näkökulmien ja kokemusten
hyödyntämisen terapiassa. Perheterapian yhteydessä puhutaankin yhteisterapiasta.
Perheterapiassa perhe, eli perheterapian kohde, voidaan perinteisen juridisen
ydinperheen lisäksi määritellä myös muilla perusteilla. Tällaisia ovat erilaiset
uusperheen muodot, joihin kuuluvat esimerkiksi homoseksuaaliset perheet. Juridinen
asema yhteiskunnassa ei siis vaikuta perheterapia mahdollisuuteen.
Perheterapiassa perhe on se perheenkaltainen vuorovaikutusyksikkö, jota yhdistää
samasta ongelmasta tai asiasta puhuminen. Tällöin perhe nähdään yksikkönä, jonka
kokoonpano saattaa muuttua terapian aikana. (Perheterapia, Aaltonen 2009)
10
2. Ulkoistaminen ratkaisukeskeisenä menetelmä
2.1 Ulkoistaminen
Ongelmien koetaan usein johtuvan itsestä, omasta identiteetistä tai muista ihmisistä
ja heidän identiteeteistään. Tämä vaikuttaa siihen, miten ongelmiin suhtaudutaan ja
miten niitä pyritään ratkaisemaan. Näin toimittaessa ongelmat usein vain pahenevat
ja samalla vahvistuu ajatus, että ongelmat ovat osa persoonaa, ja itse tai muut ovat
ongelma.
Ulkoistavassa keskustelussa puhutaan ongelmasta, ei ihmisestä. Ulkoistamisen
avulla ihminen voi erottaa identiteettinsä ongelmasta. Kun ongelma ei ole totuus
ihmisestä, mahdollistaa se ongelman tutkimisen, uusien ratkaisujen ja ratkaisukeinojen löytymisen. Identiteetin ja ongelman erottaminen toisistaan ei vapauta
ongelmien käsittelyn vastuusta vaan antaa mahdollisuuden kantaa vastuun
ongelmasta.(White 2008: 13,28-30)
Whiten
(2008)
mukaan
ulkoistavien
keskusteluiden
aikana
ihminen
pystyy
määrittelemään suhteensa ongelmaan paremmin ja saa mahdollisuuden tarkastella
sitä monista eri näkökulmista.
Lauri Heikkilän (2014) mukaan ulkoistamalla tehdään asiat näkyviksi. Ulkoistamalla
kartoitetaan kokemuksen kautta empiirisesti, miten ongelma on läsnä ihmisen
elämässä. Heikkilän mukaan ongelman ulkoistamiseen kuuluu, että asiakas luo itse
tarinan. Terapeutti kartoittaa ongelman alueen, tutkii ihmisen omat tavat ratkaista
asioita, perehtyy historiallisiin juuriin ja elämän kerhoihin. Myös vallan tutkiminen on
osa tätä prosessia.
11
3. Case Koivula – sairauskäsitys ja ulkoistaminen
käytännössä
3.1 Alkoholismin sairauskäsitys ulkoistamisen menetelmänä
Minnesota-mallia soveltavissa päihdehoitolaitoksissa ulkoistamisen menetelmää
sovelletaan perinteisestä poikkeavalla tavalla. Potilas ei itse määrittele sairauttaan,
vaan hoito perustuu alkoholismin sairauskäsitykseen. Sairauskäsityksen sanotaan
olevan hoidon kivijalka ja se avataan luennolla kaikille potilaille hoidon alkuvaiheessa
ensimmäisen viikon aikana. Potilailta ei siis kysytä, onko kyseessä sairaus, ei tarjota
vaihtoehtoja hoidolle esimerkiksi kohtuukäyttö tai raittius, vaan kerrotaan millainen
sairaus alkoholismi on. Kuvataan alkoholismin puhkeamiseen vaikuttavat tekijät,
oireet, käyttäytyminen ja seuraukset. Nämä ovat potilaalle tuntomerkkejä, joista hän
voi tunnistaa itsensä ja alkaa oivaltaa, ettei ole yksin. Kaikille potilaille annetaan
sama tieto ja jokainen reflektoi sitä omaan kokemus- ja tunnemaailmaansa
yksilöllisesti. Hoidossa käytetään sanontaa ”Samat kehykset kaikissa tauluissa, taulut
ovat erilaisia”.
Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita-kirjassa (2010) lääkäri Satu Rapila kuvaa omaa
alkoholismista toipumistaan seuraavasti:
”Ryyppäämisestä ei ollut tullut minkäänlaista mielihyvää pitkään aikaan, ja itseinho
tekemieni asioiden johdosta oli sanoinkuvaamaton. Hoidon ensimmäisenä päivänä
ajattelin, ettei minua pelasta mikään, mutta jo toisena päivänä toivo heräsi. Itselle
anteeksiantaminen on rankkaa, mutta vähitellen aloin ymmärtää, että kyse on
sairaudesta ja olin hyvin vastaanottavainen, koska olin täysin loppu.”
Kokemus voimattomuudesta, häpeästä, syyllisyydestä, tahdonvoiman puutteesta ja
heikkoudesta on hoitoon tulevan alkoholistin todellisuutta. Useimmat kokevat
menettäneensä itsetunnon ja ihmisarvon. Kun alkoholismisairaus ulkoistetaan
helpottaa syyllisyys ja häpeä, jolloin potilas voi alkaa tutkia, mitä sairaus on hänelle,
perheelle ja muille läheisille aiheuttanut. Usein potilaat kuvaavat päihdeluennon
olleen ainutkertainen avauma, oivallus. Tätä helpotusta kokevat myös läheiset, joille
12
tieto sairaudesta antaa samat mahdollisuudet toipua kuin potilaalle. Raitistuminen tuo
mukanaan positiivisia vaikutuksia ydinperheeseen ja laajemminkin.
Seuraavat läheisten palautteet ovat päihdeluennolta, joissa käsitellään alkoholisimin
sairauskäsitystä:
”Kiitoksia luennosta, kosketti läheltä. Jonkinlaista voimaa sain luennosta, surua ja
helpotusta samanaikaisesti, luennon rakenne kun olisi voinut olla kuin omasta
elämästä myös, melkein kaikki kosketti, eli samalla kaavalla usein siis menevät.
Kävimme koko perhe menneenä kesänä kuuntelemassa luentosi. Se oli hyvä luento,
josta juova mieskin olisi saanut hyvän kannusteen jatkohoitoon, jos olisi halunnut.
Valitettavasti ei halunnut vaan jatkaa juomista edelleenkin. Luento antoi kuitenkin
meille muille hyvää tietoa alkoholismista ja siitä ettei syyllisyys kuulu lapsille, mutta
kuitenkin juominen on vaikuttanut heidänkin elämäänsä vahvasti. Ehkä miehellekin
jotain jäi mieleen ja jonain päivänä voi toivottavasti käyttää saamaansa hyödykseen.”
Seuraavassa ote toimittaja Tommi E. Virtasen haastattelusta, jossa keskustelemme
Mikan kanssa raitumisen kannalta merkityksellisistä asioista ja raitistumisen
vaikutuksista:
” Riitta: Mikä sun mielestä mahdollisti sen, että pystyit antamaan itsellesi anteeksi ja
hyväksymään ne asiat.
Mika: Tajusin, että se on sairaus, joka pistää mut tekemään ja käyttäytymään niin
mielenvikaisesti ja mielivaltaisesti. Se kaikki on pitänyt tapahtua, että on ollut
mahdollisuus sitten lähteä sille toipumisen tielle. Kyllähän minä silloin pähkäilin sitä,
kun menin hoitoon, että olisinpa mennyt ennemmin, niin olisi jäänyt paljon asioita
tekemättä. Olisin saanut sen ymmärryksen ja tiedon siitä asiasta. Mutta olisiko se
raittius kantanut, jos olisin mennyt aiemmin? Täytyi hyväksyä, että se oli se minun
hetki ja minun pohja. Ilman niitä ei olisi saanut elää tätä raitista, parempaa elämää.”
Riitta: Ajattelen, että oikeasti kaikki asiat on pitänyt tapahtua, niin kun ne ovat
tapahtuneet. Välillä on ollut ihan valmis tappamaan itsensä, tai miettinyt, että en
jaksa enää elää tämän asian kanssa. En halua miettiä, jos olisin jonkun muun
13
ihmisen kanssa tai olisi jotakin muuta. Nyt kun ajattelee, niin joka ikinen juttu, mitä
meillä on ollut, on vienyt tätä suhdetta eteenpäin. Se on ollut sitä henkistä kasvua,
mutta en ole vaan nähnyt sitä. Ja nyt sitten tämä raitistuminen, ei sitä voi ajatella,
että se on vaan sinun juttu. Vaikka sinä mielellään ajatteletkin, että se on sinun juttu.
Ymmärrys tästä sairaudesta oli ihan valtava jytky. Samaan aikaan helpotti, pelotti ja
tuli semmoinen vapautunut olo. Ihan ensimmäisenä muistan, että ajattelin, ettei se
olekaan siniusta kiinni. Se on myös mahdollistanut meille, siis lapsille ja minulle – ja
niille läheisille, jotka haluaa hypätä siihen samaan veneeseen – ihan mielettömän
matkan. Esimerkiksi 81-vuotiaasta äidistäni on tullut ihan fanaattinen sun fani. Sen
kuullen ei kukaan saa sanoa poikkiteloista sanaa sinusta. Jotenkin se on niin
mahtavaa, koska hän on itse kärsinyt isän kautta alkoholismista. Sinä olet
mahdollistanut sen, että hän näkee mimmoista se olisi voinut olla. Hän on iloinen
meidän puolesta. Sun raitistuminen on mahdollistanut sen, että muutkin voi käsitellä
sitä asiaa.”
Päihderiippuvaisten läheisten vertaistukiryhmä on Al-Anon, joka toimii kautta
maailman. Al-Anonissa alkoholismia pidetään perhesairautena ja sen tarkoitus on
auttaa toipumaan läheisen ihmisen alkoholiongelmasta.
Al-Anon kirjallisuudessa sairauskäsityksen ymmärtämistä ja sen merkitystä kuvaa
tuntematon läheinen seuraavasti:
”Minun oli hyvin vaikea uskoa, että alkoholismi on sairaus. Olin vakuuttunut, että
alkoholistit voisivat lopettaa juomisen, jos sitä todella haluaisivat. Lopetinhan minäkin
tupakoinnin. Eikös se muka ollut sama asia.
Eräänä päivänä Al–Anon -ystäväni vertasi aktiivista alkoholismia Alzheimerin tautiin.
Kummasakin näemme rakkaittemme luisuvan pois. He eivät itse ole tästä tietoisia,
eivätkä pysty sitä estämään. Sairauden alussa he ovat jokseenkin normaaleja, mutta
vähitellen he tulevat yhä järjettömämmiksi, ja heitä on vaikea lähestyä. Selkeinä
hetkinään he näyttävät olevan kunnossa, mutta kohta he taas toimivat järjettömästi.
Vähitellen tulemme epätoivoisiksi ja ennen pitkää huomaamme melkein vihaavamme
näitä ihmisiä, joita olemme aiemmin rakastaneet.
14
Olen kiitollinen Al-Anon -ystävälleni, joka sai minut näkemään miten asiat
todellisuudessa ovat. Nyt minun on helpompi erottaa ihminen sairaudestaan.”
(Anonyymi 2010; Rohkeutta muuttua päivä kerrallaan Al-Anon perheryhmässä)
3.2 Alkoholismisairauskäsitys ja ”Musta pallo” alkaa liikku
Sairauden ulkoistamista kuvaa liittenä oleva kuva (kuva1) Kuva kertoo lähtötilanteen,
sairauskäsityksen jälkeen tehdyn työn ja nykytilanteen alkoholismi-sairauden
suhteen perheessämme.
Kuva 1
Perheemme eli ja toimi ulospäin normaalisti. Emme sairastelleet fyysisesti, meillä ei
ollut sairaslomia tavallista enempää. Mikalla ei ollut yhtään sairaslomaa 18 vuoden
aikana. Emme olleet sosiaalitoimen tai lastensuojelun asiakkaita. Mika toimi
metalliteollisuuden
automaatioyrittäjänä,
minä
sairaanhoitajana
ja
kotiäitinä.
Kodissamme voitiin kuitenkin huonosti, elettiin päihdeperheen ilmapiirissä. Mikan
sairaus vei tilaa normaalilta elämiseltä sekä häneltä että muulta perheeltä. Parhaiten
alkoholismin vaikutusta kuvaa ”musta pallo”, joka peitti alleen kaiken hyvän. Sen
vaikutus ei ulottunut vain Mikaan, vaan se peitti alleen koko perheen. Se vaikutti
perheemme toimintakykyyn, suhteisiin, tunteisiin ja kommunikaatioon. Musta pallo oli
häpeää, syyllisyyttä, epäonnistumista, epätoivoa, toivottomuutta, vihaa, raivoa,
sulkeutumista, vetäytymistä, kulisseja, valehtelemista, kontrollointia ja vääristymistä.
Aika ajoin pallo oli kevyempi, elämää elettiin, oli hyviä hetkiä ja kaikki vaikutti
15
normaalilta. Jonkinasteinen jännitys ja pelko vaani kuitenkin taustalla hiljaa jatkuvasti.
(Kuva 2)
Ote Suloinen sunnuntai –kirjoituksestani:
Istun aamutakissa väsyneenä, vihaisena, turhautuneena. Koko yön valvoneena,
itkeneenä.
Yöllä hätä, huoli, viha, raivo, epätoivo iskivät vatsanpohjaan ja halvaannuttivat.
Tunnit kestävät ikuisuuden. Mitä on tapahtunut, miksi näin, missä olet, mitä teet,
miksi et vastaa puhelimeen (melkein kaikkiin kysymyksiin tiedän vastauksen). Olen
soittanut jo miljoona kertaa kuullakseni vastaajassa olevan viestin: ” Hei, en juuri nyt
pysty vastaamaan puheluusi, mutta jätä minulle viesti niin soitan sinulle takaisin.”
Raahaudun keittämään kahvia. Käyn tupakalla. Turta. Vittuuntunut. Huolestunut.
Suunnittelen hautajaisia. Sinun tai minun. Se helpottaa. Toisiko se jonkinlaisen
järjestyksen elämään. Sitten säikähdän, miten voinkaan ajatella noin, mitä jos
oikeasti tapahtuisi jotain. Olen varmasti sairas, enkä oikeastikaan vain ymmärrä
mieheni stressaavaa työtä ja paineita. Pitäähän niihin nyt vähän ottaa, kaikki niin
tekee. Ja unettomuuskin vaivaa. Miksi siitä ottamisesta tulee kuitenkin niin paha olo,
miksi se ei helpota oloa, paranna tilannetta?
En jaksa enää soittaa kenellekään, en jaksa puhua. Kuka tätä ymmärtäisi. Joku
sanoo, kyllä lapsilla pitää isä olla ja joku sanoo, ota ero. Ja jos todella kerron miltä
tuntuu, kukaan ei ymmärrä. Ihmiset ovat avuttomia. Eihän ulospäin näy mitään, kova
mies tekemään töitä, taitavakin. Ammattitaitoinen. Ei näytä alkoholistilta. Ja niin hyvä
isä. Kaikkensa tekee perheensä eteen. Ja sitä paitsi tämähän on suurelta osin myös
minun syyni. Oma vika. Varmasti. Vain pieni ääni piipittää:” Ei ole, se ei voi olla. Ei
elämän tällaista pitänyt olla. Ei.”
16
Kuva 2 Perhe Koivula v.2007 (Kuva Kauhajoen Kuvaamo)
Mika meni hoitoon 03/09 minnesota -mallia soveltavaan päihdehoitolaitokseen. Siellä
hän kävi heti ensimmäisellä viikolla kuuntelemassa luennon, jolla käsiteltiin
päihderiippuvuuden sairauskäsitys. Sain viestin kotiin: ”Se oli ihan tajutonta. Multa
pääsi itku siellä luennolla, kun tajusin, ettei se olekaan mun syy vaan tälle on joku
selitys. Se ei ole mun selkärangattomuutta ja huonommuutta.”
Itse menin muiden läheisten kanssa luennolle, Mikan hoito-ohjelman mukaisesti
kolmen
viikon
kuluttua,
läheisviikonloppuna.
Luento
oli
uskomaton,
hyvin
tunnepitoinen kokemus. Tunsin suunnatonta helpotusta. Kaikki ne asiat, joista olin
puhunut
Mikalle,
tulivat
todeksi.
En
ollutkaan
sairas,
mielenvikainen
ja
vainoharhainen, vaan olin tuntenut ja tiennyt oikein. Sairaus sai nimen, sisällön ja
tavallaan myös kasvot, monet kasvot. Emme olleetkaan yksin ja ainoa perhe, jolla oli
vastaava tilanne. Tuli heti selväksi, että meillä toivoa, asialle voi tehdä jotain.
17
Lapsistamme vanhimmat ovat käyneet alkoholismin sairauskäsityksen avaavalla
luennolla myöhemmin ja pienimmät eivät vielä. Olemme kertoneet itse lapsille
päihderiippuvuudesta sairautena, sen oireista ja vaikutuksista samoin kuin riskeistä
sairastua päihderiippuvuuteen.
4. Ulkoistamisen eli sairauskäsityksen merkitys perheen
toipumiselle
4.1 Mitä sitten tapahtui?
Ulkoistaminen on mahdollistanut toipumisen käynnistymisen Mikalle, minulle ja
lapsille. Keskeistä siinä on ollut asioiden läpikäymisen mahdollistuminen sekä niiden
tutkiminen. Ulkoistamisen kautta saatu etäisyys sairauteen on tarkoittanut häpeän
vähentymistä sekä voimaantumista. Se on vaatinut työtä yhdessä ja erikseen,
asioiden läpikäymistä, uusien tapojen opettelemista perheessä ja tutustumista
parisuhteessa, puhumisen opettelua ja vastuun ottamista itsestä. Vanhempina isoin
työ on ollut meillä, lapset ovat saaneet osallistua ja seurata sivusta halunsa,
tarpeiden ja tuntemustensa mukaan. Olemme kertoneet heille koko prosessin ajan
mitä ja miksi tapahtuu ja olemme puhuneet heille ja heidän aikanaan avoimesti
alkoholismista. Helppoa se ei ole ollut.
Käytännössä toipuminen päihderiippuvuudesta on tarkoittanut hoitoon sitoutumista.
Kävimme Mikan hoitoon liittyvää jatkohoitoa, johon saa osallistua koko perhe,
vuoden ajan. Jatkohoidossa tavoitteena on kohdata itsensä, tunnistaa oma roolinsa
osana päihdeperhettä. Jatkohoidossa ei käydä potilaan tukemiseksi vaan oman
toipumisen vuoksi.
Jatkohoidon
jälkeen
olemme
käyneet
pariterapiassa
uusien
toimintatapojen
löytämiseksi sekä kommunikaation parantamiseksi. Uudelleen tutustuminen itseen
toiseen ja perheeseen oli tosiasia.
Perheessä luottamus, rehellisyys, puhuminen, kuuntelu, rentous ja pelon väistyminen
ovat päivä kerrallaan tulleet hiljalleen ja omassa tahdissaan.
18
Avoimuuden ja rehellisyyden ilmapiirissä kaikki tietävät, missä mennään ja mitä
tapahtuu. Salaisuuksille ei ole enää. Päihderiippuvuudesta puhuminen on meille
luontevaa ja arkipäiväistä. Alkoholismisairaus on osa perhettämme, kuten mikä
tahansa muukin krooninen sairaus olisi. Sairauden hoitoon on välineet ja tieto miten
raittius säilyy. Vastuu sairauden hoidosta on Mikalla. ”Musta pallo” on siirtynyt pois
päältämme ja pienentynyt omaksi pallokseen. Meillä on tilaa hengittää ja elää.
Mitä kaikkea toipuminen mahdollistaakaan. Käytännön esimerkkejä toipumisen
vaikutuksesta arkeen on niin paljon, että niistä voi tehdä oman lopputyön.
Ihmeellisintä on ollut huomata, miten toipumisen myötä tulee unohdus. Armollinen
unohdus. Vanhaa ei enää ajattele, ei katkeruutta, kaunaa, häpeää ja syyllisyyttä.
Tilalla on kiitollisuus, ilo ja elämä. Koetut asiat ja tapahtumat ovat voimavaroina ja
rikkautena.
19
5. Pohdinta
”Etsi ne ihmiset, jotka oikeasti uskovat sinuun. Aloita itsestäsi.” – Riitta Koivula
Tästä
työstä
tuli
minulle
hyvin
tärkeä.
Koen
sen
olevan
yksi
porras
kasvuprosessissani, monellakin tasolla. Ratkaisukeskeisyyden soveltaminen oli
minulle muutama vuosi sitten mahdoton ajatus päihderiippuvuuden hoidossa.
Ulkoistamisen menetelmä kuitenkin oli kiinnostanut minua ja enenevässä määrin sen
soveltaminen päihderiippuvuuden sairauskäsitykseen. Omien oivallusteni kautta ja
lukuisten keskustelujen jälkeen olin alkanut ajatella sen käyttämistä valmiina
välineenä. Se on uusi näkökulma siihen, että myös valmis väline eli sairauskäsitys
voidaan tarjota potilaalle, ja se vapauttaa käsittelemään ongelmaa. Mielenkiintoista
oli myös haastaa itseänsä ja saada vahvistusta omien asenteiden muutokselle.
Tähän työhön tarvitsin rohkeutta ja itsepäisyyttäni, mihin varmasti moni on
koulutuksen aikana tottunut. Varsinkin puhuttaessa alkoholismista.
Ulkoistamisen prosessin läpikäyminen perheen kanssa oli avartava kokemus.
Perheessämme jokaisella oli ulkoistamiskuvasta oma tulkintansa, mutta sisältö oli
kuitenkin sama. Alkoholismin vaikutus perheestä poistui, mutta se on osa
perhettämme. Kävimme päihdeperhe -sanaan liittyvää keskustelua, lähinnä siihen
monien mielestä liittyvän häpeän takia. Yhteinen kokemuksemme oli tästäkin,
ettemme häpeä alkoholismisairautta tai päihdeperhe -sanaa. Enemmänkin sana
kertoo päihderiippuvuussairauden luonteesta, siitä miten se sairastuttaa ja vaikuttaa
koko perheeseen. Prosessointi tässä vaiheessa selkeytti asiaa edelleen ja toi lisää
varmuutta omaan työhöni ammattilaisena. Se toi myös suunnatonta iloa siitä, miten
voin yhdistää oppimaani ratkaisukeskeisyyttä, kokemuksellisuutta, persoonaani ja
lääketiedettä.
Törmään arjessa toistuvasti tilanteisiin, joissa päihdeongelman, alkoholismin
kerrotaan johtuvan masennuksesta, vaikeasta lapsuudesta tai muista elämän
vaikeuksista. Juomisen syiden ja selitysten kaivo on pohjaton ja sinne hukkuu myös
moni ammattilainen. Päihderiippuvuutta sairastavan hoidossa on keskeistä ymmärtää
20
sen ytimen olevan kroonisessa aivosairaudessa ja siksi hoidossa on omat erityispiirteensä.
Tutkimuksia ja tietoa asiasta on paljon, mutta edelleenkin Suomessa tapaa ihmisiä,
joiden mielestä alkoholismi on itse aiheutettu, selkärangattomien ongelma. Puhutaan
monista koulukunnista ja tunne-elämän sairaudesta.
Asenteita ja ennakkoluuloja on paljon. Näin ajattelevien joukossa on myös monia
ammattilaisia terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa ja terapiatyössä. Olen kuullut
ammattilaisen ajatuksen, ettei kukaan halua raitistua. Usein kuulen toiveita, kuinka
paljon parempi olisi, kun esimerkiksi päivystystä kuormittavat alkoholistit kuolisivat
pois. Potilaan tai perheen toipuminen näistä lähtökohdista vaikuttaa mahdottomalta.
Tosiasia on, että päihdeongelmaiset koetaan herkästi ikävinä potilaina, monesti myös
toivottomina. Ja hyvin usein hoitoon tuleva potilas onkin häpeissään, ei uskalla
katsoa silmiin ja on puolustuskannalla. Aluksi on tehtävä työtä luottamuksen
palauttamiseksi, että joku voi auttaa ja on mahdollista toipua. Tämä sama luottamus
on palautettava myös läheisille, tosin heidän omaan toipumiseensa.
Olen matkan varrella kohdannut läheisiä ja ammattilaisia ja todennut miten
haastavaa heille on sairauskäsityksen hyväksyminen oman vanhan ja vakaan
käsityksen ja asenteen tilalle. Päihderiippuvaiset sen sijaan sanovat usein: ”Tämä on
varmasti ainoa sairaus, jossa potilas on iloinen kuulleessaan olevansa sairas!”
Toivon työni avaavaan alkoholismista toipumista ja alkoholismin sairauskäsitystä
opiskelijatovereilleni, samoin toivon sen antavan välineitä tutkia omia valmiuksia ja
asenteita kohdata päihderiippuvainen tai vielä useammin hänen läheisensä. On
tärkeää nähdä alkoholismin vaikutukset perheeseen, kun hoidetaan päihderiippuvuutta. Koska päihderiippuvuus on Suomessa kärkijoukossa kuolemaan
johtavissa sairauksissa sekä naisilla, että miehillä, on perheen päihdetilanteen
kartoittaminen mielestäni aina ensiarvoisen tärkeää, silloinkin kun sille ei terapeutin
mielestä tuntuisi oleva tarvetta. Kartoittamisen tulisi olla rutiini.
21
Sairauskäsityksen soveltamisesta ulkoistamisen menetelmänä olisi mielenkiintoista
tehdä tutkimus päihderiippuvuudesta toipuvien perheiden keskuudessa. Verrokkeina
olisivat sellaiset perheet, joiden hoito on alkanut sairauskäsitys-luennolla, kuten
Oikeahetki Ky, Avominne Oy, Minnesota-Hoito Oy ja Rehappi Oy:ssä sekä sellaiset
perheet, joissa vain alkoholistia on hoidettu terapiassa esimerkiksi A-klinikalla tai
psykoterapiassa, ja perhe on osallistunut satunnaisesti hoitoon tai ei ollenkaan.
Työtäni lukeneiden palautteista sain myös ehdotuksen tämän työn hyödyntämisestä
oppaana perheterapiaan hakeutuville. Matalan kynnyksen tietopakettia tarvitaan
tukemaan tiedottamistyötä.
Työtä tehdessäni huomasin käyttäväni myös muita ratkaisukeskeisiä menetelmiä
ilman suunnitelmaakin. Näistä uudelleen nimeäminen näkyy myös tässä työssä
ulkoistamista kuvaavassa piirroksessamme.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että kuultuani tietopaketin alkoholismisairaudesta, ei mikään ollut ennallaan. Siksi uskon sen voimaan eheyttävänä ja
toipumisen mahdollistavana kokemuksena. Se on kivijalka, jolle koko perhe voi alkaa
rakentaa uutta elämää. Elämää, jossa entinen elämä on voimavara ja rikkaus vailla
häpeää ja syyllisyyttä. Työtä ja sitoutumista se vaatii, mutta siinä ratkaisukeskeinen
perheterapeuttinen työote on parhaimmillaan. Sen avulla motivoidaan ihmiset omaan
toipumiseensa. Raittius on iloinen asia. Koko perheelle.
22
Kiitos rakkaat ihmiset ystävyydestä, tuesta, kannustuksesta, kiinnostuksesta, avusta!
Erityisesti
Mika, Anttu, Amalia, Aliina, Aaron, Kaisa-äiti
Anna-Leena Taipalus, Anne Salovaara-Kero, Satu Korkiavuori, Satu Estakari, Eeva
Säntti, Kari Virtanen, Maria Punkka, Risto Nieminen, Antti ja Johanna Loimalahti
sekä Aila Järvenpää
ja koulutusryhmä HPIHkiPt2 sekä kouluttajamme Lasse Salmi yhdessä kuljetusta
matkasta.
"Jotka tulevat suorinta tietä, saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut, tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on, että eksymättä et löydä perille."
- Tommy Tabermann -
23
LÄHTEET
Aaltonen,J(2009)
Perheterapia.
Perheterapian
määritelmä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00102&p_teos=onn
&p_selaus=#s1. Haettu 30.8.2014.
ACA-käsikirja toimikunta (2011) Aikuiset lapset, alkoholistiset / toimintahäiriöiset
perheet. Kääntänyt Suomen käännöskomitea ja tarkastanut Adult Children of
Alcoholics World Services. Vantaa.
Al-Anon
perheryhmät
(2010)
Rohkeutta
muuttua
Päivä
kerrallaan
Al-Anon
perheryhmässä. 6. korjattu painos. Suomentanut Al-Anon keskuspalvelu ry.
Englannin kielinen alkuteos Courage to change One day at a Time in Al-Anon II. B16. Multiprint. Vantaa.
Beattie, M (1994) Irti läheisriippuvuudesta. Miten lopetan muiden holhoamisen ja alan
huolehtia itsestäni. Suomentanut Pirjo Latvala. Helsinki. WSOY.
Heikkilä, L. Narratiivisuus Luento 13.2.2014. Helsinki.
Hellsten, T. (1994) Virtahepo olohuoneessa. Helsinki. Kirjapaja.
Katajainen Antero, Lipponen Krisse ja Litovaara Anneli (2006) Voimavarat käyttöön.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00012&p_teos=onn
&p_selaus=9510. Haettu 26.2.2014
Kiianmaa, K & Hyytiä, P (2003) Päihteiden vaikutusten neurobiologinen perusta.
Teoksessa Salaspuro M & Seppä K (toim.) Päihdelääketiede. 2. uudistettu painos.
Helsinki. Duodecim.
Koivula, M 2014 Päihdeluento. Luento19.4.2014. Kauhajoki.
Kujasalo, A & Nykänen, H (2005)Viinin viemää. Nainen alkoholin ansassa. Helsinki.
Kirjapaja Oy. Myllyhoitoyhdistys ry.
24
Kuoppasalmi, K & Heinälä, P & Lönnqvist, J ( 2013) Päihdehäiriöt. Teoksessa Jouko
Lönnqvist, Markus Henriksson, Mauri Marttunen ja Timo Partonen (toim.) Psykiatria.
Helsinki. Duodecim.
Larivaara, P, Väisänen, E, Moilanen I & Kiuttu, J (1997) Perhe- ja yhteisölääketiede.
Sarja: Yleislääketiede. Selvitykset 1/1997) Oulu. Oulun ylipoisto.
Loiri-Seppä, L (2010) Selviämistarinoita. Gummerus kustannus Oy. Juva.
Oinas-Kukkonen, H (2013) Alkoholistin ja hänen läheisensä samanaikainen
toipuminen vapauttavana oppimisprosessina Minnesota-hoidossa. Oulun yliopisto,
kasvatustieteiden tiedekunta.
Peltoniemi, T 2005. Suomalaisten lasinen lapsuus 1994 ja 2004. Tiimi päihdealan
erikoislehti (2). 4-10.
Perheterapia.Terveyskirjasto.Duodecim(2009)
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=onn00102&p_teos=onn
&p_selaus=#s1/ Haettu 30.8.2014.
Poikolainen, K (2003) Päihderiippuvuuden ja haitallisen käytön diagnostiikka.
Teoksessa
Salaspuro
Mikko,
Kiianmaa
Kalervo
&
Seppä
Kaija
(toim.)
Päihdelääketiede. 2. uudistettu painos. Helsinki, Duodecim.
Ratkaisukeskeisyys pähkinänkuoressa. RATKES.
http://www.ratkes.fi/tietoaratkaisukeskeisyydestae/artikkeleita/ratkaisukeskeisyyspaehkinaenkuoressa/ Haettu 25.2.2014.
Söderling, L (1993) Alkoholismin aakkoset. Suomentanut Kati Niemi. Ruotsinkielinen
alkuteos Alkoholismens Alfabet. [Jääli]. Suomen Alfa-klinikat.
White, M (2008) Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. Suomentanut Katriina
Mähönen. Englanninkielinen alkuteos MAPS of Narrative Practice. Kuva ja Mieli Ky.
25