Läyliäisten kylälehti 2014

Transcription

Läyliäisten kylälehti 2014
LÄYLIÄISTEN KYLÄLEHTI
2014
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Hyvät kyläläiset, loma-asukkaat ja paikalliset yrittäjät,
Lehden pääpaino on edelleen informatiivisuudessa,
vaikka suurin osa tiedoista löytyy nyt myös kylän
nettisivuilta. Lehdestä löydätte paljon tietoa mm. kylän
yrittäjistä, harrastusmahdollisuuksista ja muusta kylällä
järjestettävästä toiminnasta. Läyliäisten koulun lapset
ovat saaneet jälleen ilmaista itseään ja ajatuksiaan tämän vuotisen piirustus- ja kirjoitusaiheen ollessa ”oma
koti”.
Haluan vielä tähän loppuun rohkaista ihmisiä kyläyhdistystoimintaan mukaan – meillä on oikein mukavaa
yhteisten asioiden parissa! Kyläyhdistystoiminta on pääasiassa mielekästä ja kylää kehittävää toimintaa sekä
yhdessä tekemistä mukavassa porukassa. Tervetuloa
mukaan!
Kyläyhdistys on jälleen ehtinyt touhuta kaikenlaista
kuluneen vuoden aikana. Kylän olohuone -hanke saatiin
viime vuoden aikana potkaistua käyntiin oikein kunnolla
ja jatkorahoitushakemuksemme hyväksyttiin Ely-keskuksessa, joten hanke jatkuu vielä vuoden 2014
loppuun saakka. Tämän jälkeen kyläyhdistyksellä ei ole
varaa Olkkarin tilaa vuokrata, ellei rahoitusta vuokrakustannuksiin (7200€/vuosi) pystytä edes osittain
löytämään muualta. Toki tiedustelemme kunnan mahdollisuutta avustaa vuokrakustannuksissa, mutta suurta
summa ei varmastikaan sieltä suunnalta ole tulossa.
Toivoisinkin kaikilta hyviä ideoita siitä, miten rahoitus
pystyttäisiin jatkossa turvaamaan.
Onneksi kuitenkin hankeaika siis jatkuu tämän vuoden
ja pystymme hankkeen tiimoilta järjestämään muun
muassa kesäkahvilatyyppistä toimintaa kyseisellä Olkkarilla (Väänteenmäentie 4) kesä-heinäkuun ajan. Tällä tavalla saamme työllistettyä kaksi nuorta sekä tuomme irtojäätelömyynnin parin vuoden tauon jälkeen takaisin Läyliäisiin. Tervetuloa jätskille!
Myös kylän nettisivut (www.layliainen.fi) saatiin vihdoin
rakennettua ja avattua. Suuret kiitokset kaikille tähän
projektiin osallistuneille ja etenkin sihteerillemme Suville, joka on ottanut suuren vastuun ko. sivujen sisällön
tuottamisessa. Haluamme kehittää kylän sivuja edelleen
ja toivommekin kyläläisiltä, kesäasukkailta ja yrittäjiltä
ideoita siitä, mitä sivuilta mahdollisesti puuttuu. Joitakin
kylämme yrityksiä on jo listattuna näillä sivuilla, lähinnä
lehdessä ilmoittavia yrityksiä. Kaikki paikalliset yritykset
ja yrittäjät pääsevät halutessaan mukaan ottamalla
yhteyttä internetsivuilta löytyvän Ota yhteyttä –lomakkeen avulla. Tämä kylälehti tulee myös löytymään pdfmuodossa kylän nettisivuilta. Eli jos tiedätte jonkun joka
on jäänyt ilman lehteä, voitte ohjata hänet nettisivuille.
Tämä pitelemänne Kylälehti on vuosikerta numero 24.
Edelleen haluan kiittää lehdessä ilmoittaneita. Teidän
avullanne kyläyhdistystoiminta pysyy jaloillaan ja muun
muassa tämän lehden julkaisu on mahdollista.
Lopuksi toivotan kaikille antoisia lukuhetkiä Kylälehden
parissa ja oikein hyvää kesää!
VOI HYVIN, LOPELLA!
Olen viime aikoina erilaisten hyvinvointiyhteiskuntamme rakenteita
heilauttelevien rakenneuudistusten keskellä pohtinut ihmisen hyvinvointia:
Kuka, ketkä ja mitä tekijät takaavat hyvinvoinnin?
Ihmisen hyvinvointi on monen asian summa. Hyvinvointiin kuuluvat
taloudellinen turva ja mielekäs arki. Hyvinvoinnin edellytyksenä on tunne
oman elämän hallinnasta, terveys, mahdollisuus toteuttaa itseään, toimivat
ihmissuhteet, turvallisuuden tunne.
Kaikkeen ihminen ei voi vaikuttaa itse – osa hyvinvoinnin edellytyksistä on
ainakin osin yhteiskunnan vastuulla ja yksilön valinnan ulottumattomissa, osa
kiinni sattumasta tai tuurista. Kiistattomasti hyvin moneen hyvinvoinnin
osatekijään jokainen voi kuitenkin itse vaikuttaa.
Suomessa yhteiskunnallinen tukiverkko on maailmanlaajuisesti tarkasteltuna
poikkeuksellisen pitävä. Valtaosa suomalaisista voi ihan hyvin - vielä useammalla olisi mahdollisuus ja edellytykset
vielä nykyistä parempaan hyvinvointiin. Suomalainen, nykymuotoinen hyvinvointivaltio on murrosvaiheessa ja
yhteiskunnan turvaverkko tulee kokemaan muutoksia resurssien rajallisuuden vuoksi. Yksikön oma vastuu ja rooli
hyvinvoinnin kehittämisessä, ylläpitämisessä ja turvaamisessa korostuu.
Lopen kunta on asettanut yhdeksi strategiseksi tavoitteekseen kuntalaisten hyvinvoinnin tukemisen. Emme tarjoa
hyvinvointia valmiina pakettina, emme takaa onnea ja iloa jokaiselle – mutta välitämme, tuemme, kannustamme ja
autamme. Haastamme myös kuntalaiset hyvinvointitalkoisiin – pitämään huolta itsestään ja läheisistään.
Jokainen meistä voi tehdä isoja tekoja oman ja läheistensä hyvinvoinnin suhteen joka päivä. Terveellinen,
monipuolinen ruoka, riittävä uni ja riittävä liikunta, läheisistään välittäminen, kohtuullisuus ja omasta
elinympäristöstään huolehtiminen ovat merkittäviä hyvinvoinnin osatekijöitä. Kun nämä asiat pidetään kunnossa,
selviämme paremmin niistä hetkistä, jolloin kaikki ei menekään siten kuin olemme suunnitelleet.
Ota haaste vastaan – panostetaan pienillä arkisilla teoilla omaan ja läheistemme hyvinvointiin! Lopen kunta tarjoaa
tähän tukea: Meillä on upeita maksuttomia ulkoilureitistöjä, puhdasta luontoa, palveleva kirjasto, runsas kulttuurija vapaa-aikapalveluiden tapahtumien tarjonta, matala kynnys erilaisten palveluiden piiriin.
Voidaan hyvin!
Karoliina Viitanen
kunnanjohtaja
2
SISÄLLYSLUETTELO
2 Puheenjohtajan tervehdys
2 Kunnanjohtajan tervehdys
4 Yhteydet päättäjiin
5 Kyläyhdistyksen toimintasuunnitelma
5 Kyläyhdistyksen vuosi
6 Kirjastoauton aikataulu
6 Lopen Opisto
7 Rosamunda
8 Harrastus- ja yhdistystoimintaa Läyliäisissä
9 Tapahtumat Lopen kesässä
9 Lähialueen kesäteatteritarjonta
10 Lopen Seurakunta
11 Energetix
12
13
14
15
16
16
17
18
19
3
Omakotiyhdistys
Kylillä tapahtunutta
Lopen Jätehuolto
Kylän olohuone -hanke
Läysä
Maakylän Martat ry
Puoti Poikettava
Läyliäisten Seurala
Läyliäisten alakoulun 1.lk:n piirustuksia
ja 3.lk:n juttuja
24 Ilmoituksia
43 Kyläyhdistys 2014
43 Mediatiedot
44 Läyliäisten taajama-alueen kartta
YHTEYDET PÄÄTTÄJIIN
Joskus kuntalaisen ja myös kesäasukkaan eteen tulee tilanteita, joissa tarvitaan tietoa, osaamista ja neuvontaa
kunnan päätöksentekoon liittyvissä asioissa. Tässä luettelo kunnan asioista päättävistä, oman kylämme
luottamushenkilöistä. Lisäksi eri lautakunnissa toimii tälläkin vaalikaudella lukuisia läyliäisläisiä, joihin kannattaa olla
yhteydessä. Toki myös Kyläyhdistyksen jäseniin kannattaa ottaa yhteyttä. Varmasti viemme asioita eteenpäin
parhaamme mukaan.
TEKNINEN LAUTAKUNTA
VALTUUSTO
YMPÄRISTÖ- JA
Järvinen Minna
Hovi Jori
RAKENNUSLAUTAKUNTA
Mikkola Antti
Kataja Janne
Ista Jyrki
Mustajoki Markus
Mikkola Antti
Kerola Raimo
Grönholm Saija (varaj.)
Salminen Antti
Lehtoranta Pirjo (varaj.)
Kari Vida (varaj.)
Aspholm Helge (varaj.)
Grönholm Saija (varaj.)
PERUSTURVALAUTAKUNTA
KASVATUS- JA KOULUTUSLAUTAK.
Ista Jyrki (varaj.)
Lehtoranta Pirjo
Hakkarainen Anne
Järvinen Minna (varaj.)
Mustajoki Markus (varaj.)
Jovi Jori
Kerola Raimo (varaj.)
Kataja Janne (pj.)
Lehtoranta Pirjo (varaj.)
TARKASTUSLAUTAKUNTA
Mustajoki Markus (varaj.)
Mustonen Leo (varaj.)
Vuorimies Kristiina (varaj.)
Aspholm Helge
Grönholm Saija
Valjastie 2
1 2600 LÄYLIÄINEN
saija.gronholm@sundetta.fi
040 521 7060
KULTTUURI- JA VAPAAAIKALAUTAKUNTA
Nisula Niina
Kari Vida (varaj.)
Salin Hanna (varaj.)
Hovi Jori
Ista Jyrki
Hakkarainen Anne
Kataja Janne
Kari Vida
Järvinen Minna
Lehtoranta Pirjo
Mikkola Antti
Kerola Raimo
Mustonen Leo
Nisula Niina
Mustajoki Markus
Salminen Antti
Vuorimies Kristiina
Salin Hanna
Läyliäistenraitti 82
1 2600 LÄYLIÄINEN
helge.aspholm@suomi24.fi
041 703 6551
Mäkeläntie 50
1 2600 LÄYLIÄINEN
jori.hovi@elisanet.fi
050 593 1 373, 01 0 507 5701 (työ)
Läyliäistenraitti 774
1 2600 LÄYLIÄINEN
janne.kataja1 @luukku.com
040 573 7373, (01 9) 447 611
Mustajoentie 529
1 2600 LÄYLIÄINEN
pirjo.lehtoranta@mbnet.fi
0400 21 2 280
Ratamotie 4
1 2600 LÄYLIÄINEN
leo@mustonen.fi
045 674 721 6
Myllytie 4
1 2600 LÄYLIÄINEN
antti.salminen@iki.fi
045 1 36 5396
Kulmakuja 5
1 2600 LÄYLIÄINEN
jyrki.ista@pp.inet.fi
Talolantie 1 76
1 2600 LÄYLIÄINEN
vida.kari@hotmail.com
044 566 9558
Läyliäistenraitti 984
1 2600 LÄYLIÄINEN
antti.mikkola@pp1 .inet.fi
0400 851 742
Saunatie 5 as. 11
1 2600 LÄYLIÄINEN
niina.nisula@pp.inet.fi
050 347 1 225
Lustikullantie 20
1 2600 LÄYLIÄINEN
kristiina.vuorimies@luukku.com
0400 21 8 294
4
Apilakuja1
1 2600 LÄYLIÄINEN
anne.hakkarainen72@gmail.com
(01 9) 445 377, 040 524 2957
Takapellontie 24
1 2600 LÄYLIÄINEN
minna.p.jarvinen@elisanet.fi
050 520 1 493
Routiontie 11
1 2600 LÄYLIÄINEN
raimo.kerola@mhy.fi
044 500 21 51 , 0400 300 51 6 (työ)
Korvenojantie 1 07
1 2600 LÄYLIÄINEN
markus.mustajoki@elisanet.fi
050 364 7360
Korvenojantie 36
1 2600 LÄYLIÄINEN
hanna.salin@pp.inet.fi
niittyvillan.nettisivu.org
044 258 4887
LÄYLIÄISTEN KYLÄYHDISTYS RY
Toimintakertomus 2013
-Järjestettiin helmikuussa äiti- ja vauvakahvila, jossa muistettiin vuonna 2012 syntyneitä tuoreita kyläläisiä
kunniakirjalla ja täytekakkumaistajaisilla.
-Käynnistettiin helmikuussa Olkkari-hanke Väänteenmäentie 4:ssa. Olkkarilla kokoontuu paikallisia nuoria kaksi
kertaa viikossa. Valvojina toimineet pääasiassa kyläyhdistyksen jäsenet, nuorten vanhemmat ja muut kylän aktiivit.
-Olkkarilla pyritty järjestämään muutakin toimintaa esim. bingoa, jotta ko. tila tulisi läyliäisläisille tutuksi.
-Järjestettiin lastenvaate- ja -tarvikekirpputori Seuralassa maaliskuussa.
-Kyläkokous pidettiin 17.3.2013
-Kyläyhdistyksen puheenjohtaja tervehti kyläläisiä Vapun aattona Seuralan pihalla ja myös Lopen mieslaulajat oli
jälleen saatu paikalle johdattelemaan kyläläiset Vapun viettoon.
-Peruskoulun 6.- ja 9.-luokkalainen oppilas palkittiin hymyhenkilöstipendillä jo yhdeksännen kerran.
-Kylälehti työllisti kylätoimikuntaa maalis-toukokuun ajan ja lehti saatiin ajallaan jakeluun. Lehden tuotto oli hyvä ja
laskutus sujui suunnitelmien mukaan.
-Kesäkukat istutettiin kesäkuussa täydenkuun jälkeisellä viikolla.
-Järjestettiin heinäkuussa yhdessä Teatteri Perän kanssa Olkkarilla ulkoilmaesitys “Kiljusen herrasväki.”
-Kirkkokahvitus Rukoushuoneella elokuussa.
-Suunniteltiin www.layliainen.fi -kotisivujen runkoa ja sisältöä.
-Järjestettiin lastenvaate- ja -tarvikekirpputori Seuralassa syyskuussa.
-Pizzaa ja poppia -tapahtuma koululaisille Bar Paroonissa lokakuussa.
-Kyläyhdistys järjesti marras-joulukuun vaihteessa yhdessä muiden kylän yritysten kanssa kaksipäiväisen
joulunavaustapahtuman, jossa lauantaina koristeltiin kylänraitti soihduin, sytytettiin jouluvalot sekä kokoonnuttiin
-Rukoushuoneelle hartauteen. Sunnuntaina vietettiin joulunavausmarkkinoita Puoti Poikettavan, Valtakukan sekä
Harjun puutarhan kirpputorin pihalla.
-Tapahtumista on tiedotettu lehtipuffeilla, Lopen lehden seurapalstalla, lentolehtisin sekä hyödyntämällä Lopen
kunnan tapahtumakalenteria ja myös sosiaalisen median eri keinoja.
-Risteysasemalla -DVD tallenne ollut myynnissä Puoti Poikettavassa, Valtakukassa ja yhdistyksen tilaisuuksissa.
-Kylän Olkkari -hanke sai jatkorahoituspäätöksen ja jatkuu näin ollen myös 2014.
Toimintasuunnitelma 2014
-Helmikuussa äiti- ja vauvakahvila, jossa muistetaan vuonna 2013 syntyneitä tuoreita kyläläisiä kunniakirjalla ja
täytekakkumaistajaisilla.
-Olkkari-hanke jatkuu Väänteenmäentie 4:ssa. Olkkarilla kokoontuu paikallisia nuoria kaksi kertaa viikossa.
-Kyläkokous 29.3.2014
-Lastenvaate- ja -tarvikekirpputori Seuralassa huhtikuussa
-Vapun aattona Seuralan pihalla Lopen mieslaulajat + kyläpäällikön tervehdys
-Pizzaa ja poppia -tapahtuma koululaisille Bar Paroonissa toukokuussa.
-Peruskoulun 6.- ja 9.-luokkalaisen palkitseminen hymyhenkilöstipendillä
-Kylälehti ilmestyy kesäkuussa
-Kesäkioski toimintaa Olkkarilla kesä-heinäkuussa
-Kesäkukkien istutus kesäkuussa täydenkuun jälkeisellä viikolla.
-Lastenvaate- ja -tarvikekirpputori Seuralassa syyskuussa.
-Pizzaa ja poppia -tapahtuma koululaisille Bar Paroonissa lokakuussa.
-Joulutapahtuma marraskuussa
Tapahtumista tiedotetaan lehtipuffeilla, Lopen lehden seurapalstalla, lentolehtisin sekä hyödyntämällä Läyliäisten
nettisivuja, Lopen kunnan tapahtumakalenteria ja myös sosiaalisen median eri keinoja.
Risteysasemalla -DVD tallenne myynnissä Puoti Poikettavassa, Valtakukassa ja yhdistyksen tilaisuuksissa.
5
Kirjastoauton vierailut Läyliäisissä kesäkuussa
Maanantai
17.00 - 18.00
Läyliäinen, ent. Osuuspankin etupiha
Tiistai
11.00 - 11.15
11.25 - 11.35
11.40 - 11.50
11.55 - 12.10
12.30 - 12.45
12.55 - 13.05
13.10 - 13.20
13.25 - 13.35
13.40 - 13.55
14.40 - 15.00
Kalevantie 149
Mustajoentie 223
Mustajoentie/Paistontie
Mustajoentie 592
Patojantie 405
Koivistontie/Patojantie
Läyliäistenraitti/Patojantie
Briskin autokorjaamo
Aallon kauppa
Läyliäisten päiväkoti Pellava
Läyliäinen on Lopen opiston opintoohjelmassa kirkonkylän ja Launosten ohella
keskeinen opetuspiste.
Opetuspaikkana on koulu ja lisäksi
kudontatila Karkkilantie 247:ssä. Opistolaiset
opiskelevat peruskoulun käytössä päivisin
olevissa tiloissa. Opiston opintoryhmäthän
kokoontuvat iltaisin.
Aikataulut koko kunnassa 7.8. alkaen
Maanantai
11.45 - 12.25
Länsi-Lopen koulu
12.35 - 12.45
Leppäniementie 11
12.50 - 13.00
Kaustantie/Kalliomäentie
13.15 - 13.25
Vojakkala entinen kauppa
13.30 - 13.40
Vojakkalantie/Räyskäläntie
13.50 - 14.10
Räyskälän kauppa
14.55 - 15.05
Rautakoskentie 879
15.10 - 15.20
Rautakoskentie 1233
15.30 - 15.40
Rautakoskentie/Lounalampi
15.50 - 16.00
Ent. Pilpalan kauppa
16.10 - 16.20
Hautahuhdantie 539
17.00 - 18.00
Läyliäinen, ent. Osuuspankin etupiha
Tiistai
9.55 - 10.10
10.20 - 10.35
10.45 - 10.55
11.00 - 11.10
11.25 - 12.30
12.50 - 13.05
13.30 - 13.45
13.55 - 14.05
14.10 - 14.25
15.10 - 15.30
15.45 - 15.55
16.00 - 16.10
Sajatie 387
Kalevantie 149
Mustajoentie/Paistontie
Mustajoentie 592
Kytäjän koulu
Kytäjän kirkon parkkipaikka
Hyvinkääntie/Patojantie
Briskin autokorjaamo
Aallon kauppa
Läyliäisten päiväkoti Pellava
Sajatie/Mustajoentie
Sajaniemi, ent. Leinon kauppa
Keskiviikko
10.15 - 10.30
10.30 - 11.15
11.30 - 11.50
11.55 - 12.10
13.30 - 14.00
14.20 - 14.30
14.40 - 14.50
14.20 - 14.30
14.40 - 14.50
15.10 - 15.20
Päiväkoti Sirkus
Launosten koulu
Kormun koulu
Kormu, ent. kauppa
Läyliäinen, ent. Osuuspankin etupiha
Mustinsuontie 639, parilliset viikot
Mustinsuontie/Sajantilantie, parilliset viikot
Järventaustantie 651, parittomat viikot
Järventaustantie/Haiskarintie, parittomat v.
Pilpalantie/Järventaustantie
Torstai
10.00 - 11.00
11.45 - 12.15
12.25 - 12.35
12.50 - 13.00
14.20 - 14.30
14.40 - 14.55
15.05 - 15.15
15.35 - 15.45
15.55 - 16.10
Läyliäisten koulu
Pilpalan koulu
Hunsalantie/Portaankorvankuja
Pilpalantie/Kalamajantie
Ourajoentie/Rengontie
Rengontie/Topenontie
Räyskälän kantatie/Arotie
Räyskälän kantatie 1942
Vojakkalan kauppa
Perjantai
12.55 - 13.25
13.40 - 13.55
14.35 - 14.50
15.00 - 15.15
15.30 - 15.50
16.00 - 16.15
16.20 - 16.45
Joentaan koulu
Nyynäistentie/Alitalontie
Launonen, huoltoasema Teboil
Koukkulantie 199
Launonen, Ratatie/Suppatie
Launonen, Åvikintie/Tornitie
Launonen, baari
Suosittuja koko työvuoden kestäviä kursseja
ovat Läyliäisissäkin liikunta, jooga, musiikki
ja käden taidot. Lyhytkursseja järjestetään
erikoisemmissa aineissa. Viime vuosien
suosikki on ollut ikonimaalaus.
Lasten taideopetuksessa Läyliäisissä on ollut
käsityön ryhmä. Nuoria opiskelijoita on
runsaasti myös pianon ja kitaran soitossa.
Kansalaisopiston työkauden 2014-2015
painettu opinto-ohjelma jaetaan elokuussa
jokaiseen kotiin. Opiston kotisivuilta
www.loppi.fi/lopenopisto ne löytyvät jo
aikaisemmin.
Alkukesästä kotisivuilla on päättymässä
olevan kauden ohjelma.
Opiskelu alkaa useimmissa ryhmissä
syyskuun alkupuolella. Ilmoittautuminen
alkaa torstaina 21.8.2014 klo11.
Helpointa ilmoittautuminen on netissä
osoitteessa
https://www.opistopalvelut.fi/loppi.
Myös puhelimitse ilmoittautuneet kirjataan
opiston toimistossa samalla periaatteella,
joten tiedämme kurssien täyttymisasteen
koko ajan.
Vain harvoille kursseille on liikaa tulijoita, ja
hekin jäävät jonotuslistalle. Lähes aina
saamme kaikki kiinnostuneet mahtumaan
kurssille.
Lisätietoja kaikista opistoon liittyvistä
asioista voi kysyä opiston toimistosta
opistosihteeri Mirja Sivéniltä p. (019) 758
6032, rehtori Erja Karviselta p. 758 6038 tai
sähköpostilla mirja.siven@loppi.fi tai
erja.karvinen@loppi.fi. Tervetuloa myös
opiston toimistoon kunnantalon toiseen
kerrokseen; tapaaminen kannattaa sopia
ennakolta varmuuden vuoksi.
Aikataulumuutoksista tiedotetaan Lopen Lehdessä ja
Riihimäen seudun viikkouutisissa.
Lopen kunnankirjasto (Kauppatie 3, 12700 LOPPI) avoinna:
MA, TI, TO
12 – 19
KE
10 – 19
PE
10 – 16
LA
10 – 14 (1.9.-30.4.)
Lehtilukusali avataan klo 10
6
7
HARRASTUS- JA YHDISTYSTOIMINTAA
Läyliäisten Ratsutalli,
Läyliäisten maa- ja kotitalousseura ry
The Old Farm’s Stable,
Lopen Karjalaseura ry
Vaarantila,
Maakylän Martat
Läyliäisten Luja
Lopen Kansalliset Seniorit ry
Kristiina Vuorimies 0400 218 294
www.layliaistenratsutalli.net
Lisätiedot: Esko Koivisto (pj) 040 773 1804
ja tämän lehden sivulta 18
Birgitta Harju p. 040 564 8559
Lisätiedot: Liisa Hutri (pj) 040 966 1288
Ulla Hukka p. 040 567 1667
www.vaarantila.com
Lisätiedot: Hanna Mikkola (pj) 0400 754 888
ja tämän lehden sivulta 16
Urheiluseuratoimintaa. Lajeina mm. lentopallo,
jalkapallo, lasten jumpat.
Lisätietoja: Elina Miettinen (pj) 0500 865 269
http://loppi.senioriyhdistys.fi/
Läyliäisten käsityöntaitajat ry /
Puoti Poikettava
LFT
Lisätietoja: Eila Jaakkola 041 4666 455
ja tämän lehden sivulta 17
Lopen Floorball Team.
Salibandyä eri ikäisille 050 380 9045
Lopen vpk, Läyliäisten osasto
Lopen Kunta
www.lopenvpk.fi
järjestää mm. kuntotansseja, varttuneen väen
jumppaa sekä eläkeläisten uintireissuja
Tervakosken uimahalliin. Lisätiedot Mira
Sydänmaa p. 040 330 6033
Lopen Harmonikat ry
Lisätiedot: Kirsi Lindfors (pj) 040 768 841
Lopen Opisto
Etelä-Hämeen Tanssiopisto
järjestää mm. jumppia, joogaa sekä musiikkiin
ja kädentaitoihin liittyviä kursseja.
Tarjoaa myös Läyliäisissä lapsille tanssin
taiteen perusopetusta. Lajeina mm. baletti,
nykytanssi, Patrol – omat tanssiryhmät pojille,
lastentanssia 3-vuotiaasta eteenpäin.
Läyliäisten eränkävijät
Lisätiedot: Bernt Madsen 040 587 275
Lopen Seurakunta
Maakylän Ilves
järjestää mm. koululaisten kokkikerhoja,
perhekerhoja, päiväkerhoja ja varttuneen
väen kerhoja.
Lisätiedot: p. (019) 426 4100 tai
050 426 4100
Lisätiedot: Teuvo Kulmala 0400 412 070
Talvion riistamiehet ry
Lisätiedot: Petri Ranta 040 862 6953
Läyliäisten kalastusosakaskunta
MLL:n perhekerho
Lisätiedot: Pekka Stenbacka 019 446 966
MLL Lopen paikallisyhdistys järjestää
perhekahvilatoimintaa.
Lisätiedot: Sanna-Leena Suosilta
0400 852 916
Läyliäisten Kyläyhdistys ry
Lisätiedot: Kaisa Ketonen (pj) 050 599 2091
8
TAPAHTUMIA LOPEN KESÄSSÄ 2014
5.6.-31.7. Iltahartaus Lopen vanhassa kirkossa (Pilpalantie 97) kesätorstaisin klo 20
la 7.6. Tule tutuksi - tavataan torilla klo 10-13. Asiaa ja viihdettä Lopen torilla ja kirjastossa. Esiintymässä Olli Kytömäki &
Okalinnut, lapsille Pellepari Nelli ja Niilo sekä kasvomaalausta. Torimyyntiä klo 9-14
ti 10.6. Iltakirkko Läyliäisten Rukoushuoneella (Läyliäistenraitti 104) klo 20
la 14.6. Kesätapahtuma Puoti Poikettavassa (Väänteenmäentie 2) klo 10-14
su 15.6. Yhteislaulutilaisuus Läyliäisten Seuralassa (Läyliäistenraitti 106) klo 14,
laulattajina Raimo Salmela ja Antero Ketonen
ke 18.6. Verenluovutus kunnantalon valtuustosalissa klo 13.30-18
JUHANNUS
pe 20.6. Koko perheen juhannusjuhla Kesijärven leirikeskuksessa klo 19 alkaen, hartaus klo 20 ja
kokko klo 21 (Nikulantie 210, Launonen)
pe 20.6. Kokkojuhla Vojakkalan uimarannalla, kokko sytytetään klo 22
pe 20.6. Juhannusaaton tanssit Vojakkalan lavalla klo 20, Focus & Sakke Kotilainen
la 21.6. Juhannuspäivän tanssit Järventaustan Pirtillä klo 20, Tapio Rannanmaan yhtye, solistina Anita Joensuu
la 21.6. Juhannuspäivän tanssit Vojakkalan lavalla klo 20, Tytti ja Musikantit
su 22.6. Perinnejumalanpalvelus Lopen vanhassa kirkossa klo 10.15
su 22.6. Pihajuhlat Vojakkalan Tervalammilla (Pääjärventie 5),
Teatteritraktorilaisten esitys klo 14
pe 27.6. Loppijärven Valkeat yöt -soututapahtuma klo 18-24. Tapahtumapaikkoina kirkonkylän, Sajaniemen ja Syrjän
uimarannat. Lapsille esiintyy Pellekaija Pum Duo Tirehtööri & Hanslankari kirkonkylän uimarannalla klo 18-18.45
la-su 28.-29.6. Koko perheen kesätapahtuma Läyliäisissä (Mustajoentie 314) klo 10-16
Vanhoja traktoreita, maamoottoreita, autoja ym., myös työnäytöksiä
la 5.7. Perunankukkapäivä, toritapahtuma Lopen torilla klo 8-14
lti 8.7. Iltakirkko Läyliäisten Rukoushuoneella klo 20
ke 9.7. 50-luku – viihteen vuosikymmen Läyliäisten Seuralassa klo 19.
Esiintyjinä Hannu Lehtonen, Seppo Hovi ja Jarno Kuusisto
su 27.7. Suvipäivälliset Läyliäisten Seuralassa klo 12 alkaen
ti 5.8. Iltakirkko Läyliäisten Rukoushuoneella klo 20
la 23.8. Beach volley, kunnan mestaruusturnaus Läyliäisissä
LISÄÄ TAPAHTUMIA JA TEKEMISTÄ LÖYDÄT SIVUILTAMME
www.loppi.fi, www.visitloppi.com
LÄHIALUEIDEN KESÄTEATTERITARJONTAA 2014
Loppi, Sajaniemen kesäteatteri / Siunattu Hulluus – musiikillinen versio
Esityskausi heinäkuussa 2014, ensi-ilta 28.6.
Tiedustelut: 040 754 2886 / info@lopenteatteri.net / www.lopenteatteri.net
Karkkila, Fagerkullan näyttämö / Talkootanssit
Esityskausi heinä-elokuussa 2014, ensi-ilta 4.7.
Tiedustelut ja varaukset: 0400-945 823 / www.nayttamo.net
Riihimäki, Allinnan monttu / Kuka pelkää noitia
Esityskausi touko-heinäkuussa 2014, ensi-ilta 17.5.
Tiedustelut ja varaukset: 050-543 8990 /www.rnt.fi
Hausjärvi, Miinan monttu / Väärät tädit
Kesän 2014 aikana 17 näytöstä, ensi-ilta tiistaina 24.6. Elokuussa kaksi yönäytöstä.
Tiedustelut ja varaukset: 050-913 5640 / www.miinanmonttu.net
Tammela, Rauhaniemen kesäteatteri / Suomen hevonen
Esityskausi 22.6.-6.7.2014, ensi-ilta 22.6.
Hakkapeliittapäivinä näytökset la-su 2.-3.8.
Tiedustelut ja varaukset (iltaisin): Tuulikki Hietikko p. 040-8316369
Hämeenlinna / Orkesteri - The Everlast
Esityskausi 10.7.-9.8.2014, ensi-ilta 10.7.
Tiedustelut ja varaukset: 03) 612 0414 / hml.kesateatteri@gmail.com / www.hmlkesateatteri.fi
Nurmijärvi, Taaborin kesäteatteri / Peter Pan
Esityskausi 22.7. - 5.8.2014, ensi-ilta 22.7.
Tiedustelut ja varaukset: 044-346 8000 /www.taaborinkesateatteri.fi
9
LOPEN SEURAKUNTA
Lopen seurakunnalla on Läyliäisissä kaksi toimitilaa:
Läyliäisten Rukoushuone Seuralan mäellä,
Läyliäistenraitti 104; valmistunut talkootyönä v. 1936
Rukoushuoneen iltakirkot kesäaikana kerran
kuukaudessa tiistai-iltaisin:
kesäkuussa 10.6. klo 20,
heinäkuussa 8.7. klo 20,
elokuussa 5.8. klo 20.
Keidas Läyliäisten palveluasemalla, Saunatie 3.
Keitaassa kokoontuu säännöllisesti syys- ja
kevätkaudella seurakunnan päiväkerho- ja
perhekerhoryhmiä, varhaisnuorten kerhoja,
vanhemman väen kerhoja sekä Pirjetan partion ryhmiä.
Keidas soveltuu myös alle 70 hengen perhejuhliin tai
muihin kokoontumisiin tilojen varaukset kirkkoherranvirastosta.
Seurakunnan toiminnasta kerrotaan viikoittain Lopen Lehdessä, Aamupostissa ja Hämeen Sanomissa nimikkeellä
Lopen seurakuntauutiset sekä seurakunnan kotisivuilla osoitteessa www.lopenseurakunta.fi
Lisätietoja toiminnasta saa kirkkoherranvirastosta, Pilpalantie 3, 12700 Loppi, puh. (019) 426 4100 tai 050 426
4100; avoinna ma klo 9–11.30 ja 12–16, ti, to ja pe klo 9–11.30 sekä ke klo 12–16
Seurakunnan sähköpostiosoite on loppi.seurakunta@evl.fi ja työntekijöiden henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet
etunimi.sukunimi@evl.fi
Seurakunnan ja Lopen kunnan
järjestämät kerhot Läyliäisissä
Lopen seurakunta järjestää päiväkerhotoimintaa useammissa toimipaikoissa mm. Läyliäisten Keitaalla. Päiväkerhot
on tarkoitettu 3-5 -vuotiaille lapsille. Alle 3-vuotiaat voivat aloittaa kerhoon tutustumisen kuukautta ennen kuin
täyttävät 3- vuotta. Lisätietoja mm. avoimista kerhopaikoista Sirpa Herraselta p. 050 373 9356.
Myös Lopen kunta aloittaa kerhotoiminnan järjestämisen 7.8.2014. Kerhot noudattavat koulujen loma-aikoja.
Leikkikerho Päiväkoti Pellavassa tiistaisin klo 13-16
Kerho on tarkoitettu 3-5 -vuotiaille lapsille. Yhdessä kerhossa on max. seitsemän paikkaa ja kerhon toiminta-aika
on kolme tuntia. Lapset nimetään kerhoon viranhaltijapäätöksellä, hakulomake Lopen kunnan internetsivuilla.
Kerhoon osallistuminen ei vähennä muita lapsiperheen tukimuotoja kuten esim. kotihoidontukea.
Kerhomaksu on 4€/kerhokerta. Kunta laskuttaa maksun. Kerhossa ei tarjoilla ruokaa, vaan lapset ottavat omat
eväät.
Parkkihoito Päiväkoti Pellavassa keskiviikkoisin klo 8.30-11.30
Parkkihoidossa vanhemmat voivat jättää lapsen tilapäiseen hoitoon vaikkapa omien asioiden hoidon ajaksi.
Parkkihoitoon ilmoittaudutaan etukäteen soittamalla leikkitoiminnan lastentarhanopettajalle ja lapset valitaan
hakujärjestyksessä max. 5 lasta kerta. Kertamaksu parkkihoidosta on yhdeltä lapselta 5 euroa / 3 tuntia.
Kaikkia avoimen varhaiskasvatuksen palveluja voi käyttää millä tahansa alueella esim. Läyliäisissä asuva perhe voi
käyttää Launosten Sirkuksen parkkihoitoa mennessään asioille Riihimäkeen.
Yhteystiedot:
päiväkodinjohtaja Karoliina Purola
Kirkonkylän päiväkoti, Uotilantie 7, 12700 Loppi
Puh. (019) 758 6083, karoliina.purola(at)loppi.fi
10
11
Lopen Omakotiyhdistys
Lopen Omakotiyhdistys on perustettu vuonna 2002 edistämään pientaloasumista elämänmuotona. Usean vuoden
hiljaiselon jälkeen on yhdistys jälleen aktivoitumassa. Tule mukaan vaikuttamaan elämisen laatuun Lopella vaikkapa
kertomalla omat ideasi siitä kuinka Lopesta saataisiin entistä viihtyisämpi paikka elää niin arjessa kuin vapaaajallakin. Yhdessä saamme enemmän aikaan!
Lopen Omakotiyhdistyksen nimi on virallisesti Lopen Omakoti- ja pienkiinteistöyhdistys ry. Vuosittainen jäsenmaksu
on 22 €, jonka saa helposti moninkertaisena takaisin jo jäsenyyden tuomien alennusten muodossa.
www.omakotiliitto.fi/jasenetu/
Lisäksi saat käyttöoikeuden liiton sähköiseen materiaaliin ja lehteen (Omakotilehti).
Konkreettinen apu on myös sähköinen huoltokirja www.omakotiliitto.fi/sahkoinenhuoltokirja
Jäseneksi liittyville on tarjolla vaihtuva liittymislahja. Tällä hetkellä se on kirja "Talo ilma hometta" -kirja
www.intokustannus.fi/kirja/talo_ilman_hometta
Ensi talvena kampanjoimme puolestaan lämpövuotoja vastaan, tulemme suorittamaan jäsenille veloituksetta
kotiinne lämpövuotomittauksen.
Paikallisten kokousten lisäksi yhdistyksen ohjelmaan kuuluvat yhteiset matkat, viimeksi Tampereen
Supermessuviikonloppu -tapahtumaan lauantaina 12.4.2014, yhtenä teemoista oli Puutarhamessut.
www.supermessut.fi
Lopen Omakotiyhdistys on Suomen Omakotiliiton paikallisyhdistys.
12
Menneitä ja tulevia tapahtumia Läyliäisissä
Läyliäisten vauvakahvila yhdisti vuonna 2013
syntyneet vauvat ja vanhemmat
Läyliäisten kyläyhdistys ry kutsui vuonna 2013 syntyneet vauvat vanhempineen kakkukahveille Bar Parooniin
helmikkun alussa. Jo perinteeksi muodostuneessa tilaisuudessa jokainen vauva sai kunniakirjan osoituksena
Läyliäisläisistä juuristaan. Yhtä tärkeää oli tietenkin nauttia Ullan tekemästä suussa sulavasta mansikka-banaanikermakakusta ja tutustua samassa elämäntilanteessa oleviin “naapureihin“.
Tapahtumaan ilmoittautui ilahduttavasti 17 uutta kyläläistä vanhempineen, mikä tämän hetken tiedon mukaan
vastaa lähes täysin kylälle viime vuonna syntyneiden määrää. Mari Kuusinen Riihimäen seudun terveyskeskuksesta
vahvistaa, että vuonna 2013 syntyneitä ja Läyliäisten kylässä (postinumerolla 12600) asuvia kuntalaisia on 22
kappaletta.
Kyläyhdistys aikoo jatkossakin järjestää kyseistä tapahtumaa aina vuoden alkupuolella sillä onhan jo vuosittaisessa
toimintasuunnitelmassakin mainittu yhdistyksen tärkeänä tehtävänä pyrkiä luomaan vahvempaa kylähenkeä ja
tervettä ylpeyttä omasta kylästä.
Lastenvaatteita ja -tarvikkeita ostamassa
Kevään perinteinen lastenvaate- ja tarvikekirpputori järjestettiin Läyliäisten Seuralassa vappua edeltäneenä
viikonloppuna. Liekö tulevat vapaapäivät verottaneet tapahtuman kävijämäärää sillä Seuralaan olisi tänä keväänä
mahtunut enemmänkin ihmisiä ostoksille. Myyjistä ei tänä vuonna ollut pulaa, vaan heitä oli saapunut Seuralaan
ennätysmäärä. Halukkaita oli niin paljon, että osa sai sijoittaa myyntikojunsa ulos. Onneksi lämmin ja aurinkoinen
sää suosi ulkomyyntiä. Väkeä parveili ulkona myös vappupallomyynnin takia. LFT:n naisten sählyjoukkue keräsi
varoja toimintaansa kaasupallomyynnillä. Läyliäisten kyläyhdistys myi ulkona puolestaan makkaraa ja sisällä oli
tarjolla mm. kahvia/teetä, mehua ja itse tehtyjä leivonnaisia. Syksyllä kyläyhdistys järjestää todennäköisesti taas
vastaavan tapahtuman. Ilmoittelua kannattaa seurata ajoissa, jotta saa pöytäpaikan varattua.
Kirpputorin halutuin tavara taisi olla vihreä “potkukurpitsa”. Lelu tuli myyntiin Anja Grönholmilta ja hän halusi
lahjoittaa myyntitulot kyläyhdistykselle. Nostalginen menopeli herätti monen 70-luvulla syntyneen henkilön mielessä
ihania muistoja. Näin kävi myös Mia Friströmille, joka halusi ehdottomasti ostaa tuotteen hinnalla millä hyvänsä.
Kiitos siis Anjalle ja Mialle kyläyhdistyksen toiminnan tukemisesta ja mikä tärkeintä, kurpitsa sai itselleen arvostusta
ja uuden kodi n.
Kesäkuun lopulla 26.6 klo 18.30 Teatteri Perä ilahduttaa ihmisiä koko perheen musiikillisella satunäytelmällä
Saapasjalkakissa. Kesäteatteriesitys pidetään Läyliäisten Olohuoneen takapihalla osoitteessa Väänteenmäentie 4.
Pukeutuminen sään mukaan. Tapahtumassa kyläyhdistyksen pitämä puffetti.
Lisää tulevia tapahtumia Läyliäisistä ja lähiseuduilta voi etsiä Läyliäisten Internet-sivujen tapahtumakalenterista
osoitteesta www.layliainen.fi
13
Lopen jätehuolto 30 vuotta jätehuoltoa
On sateinen torstai ilta toukokuun alussa, kun syntyperäiset Läyliäisläiset Timo ja Kaija Ranta joutuvat yllättäen
haastateltaviksi kylälehteemme. Aina iloinen ja leppoisa pariskunta ei tästä hätkähdä, vaan istahtaa pirttipöydän
ääreen rupattelemaan.
Väänteenmäentiellä koko aikuisikänsä asuneet Timo ja Kaija tutustuivat toisiinsa jo
kansakoulussa, mutta naimisiin mentiin lopulta vähän alle kolmekymppisinä vuonna 1982. Hämeessä, kun ollaan ei
kannata turhaan hötkyillä! Naimisiinmenon jälkeen tapahtuikin perheelle useita elämää mullistavia tapahtumia.
Perheen esikoinen Antti syntyi 1983, Anne 1985 ja Kati sitten 1988. Ensimmäisen kuorma-auton Timo osti
eläkkeelle jäävältä yrittäjä Heikki Salolta. 16.4.1984 hän sai ensimmäisen liikenneluvan ja muutaman vuoden
jälkeen nimeksi muodostui T:mi Lopen Jätehuolto Timo Ranta. Myös Kaija oli alusta asti vahvasti mukana yrityksen
toiminnassa hoitaen lastenhoidon ohessa mm. toimistohommia.
Kuluneen kolmenkymmenen vuoden aikana yrityksen koko on triplaantunut. Alussa oli vain Timo ja lokaauto, mutta
tällä hetkellä Timon lisäksi kolme kuskia ja kausiapulainen kuljettavat yhteensä viittä autoa. Lopen jätehuollon
kalustoon kuuluu kolme siirtolavaautoa ja kaksi jätepakkaajaa sekä viemärinavausauto. Lisäksi yritys vuokraa
siirrettäviä WC-kontteja erilaisiin tapahtumiin. Siirrettävät WC:t ovat jo monena vuonna olleet käytössä esimerkiksi
Sajaniemen kesäteatterilla ja myös monet yksityiset henkilöt vuokraavat niitä isompien juhlien ajaksi käyttöönsä.
Lopen jätehuolto on ollut aina iso osa koko Rannan perheen elämää, sillä työstähän ei
yksityisyrittäjäperheessä oikeastaan koskaan päästä eroon. Tähän yrittäjähenkisyyteen ja palvelualttiuteen on
perheen poika Anttikin kasvanut jo pienestä pitäen. Antti pääsikin heti armeijan jälkeen tosi toimiin aloittaessaan
työt isänsä rinnalla. Työ sai vihdoin julkista tunnustusta, kun Kiertokapula Oy valitsi Antin vuoden 2013
jätteenkuljettajaksi. Perusteluina valintaan mainittiin mm. Antin ystävällinen ja asiallinen käytös eri tilanteissa.
Lisäksi mainittiin, että Antin kanssa asioidessa saa tunteen, että asiakas on kuljettajalle ja yritykselle tärkeä.
Vuoden jätteenkuljettaja kunniamaininnalla Kiertokapula haluaa kannustaa jätteenkuljettajien ammattiryhmää
heidän työssään. Samalla kuntalaisia halutaan muistuttaa jätteiden kierrätyksen sekä lajittelun merkityksestä
ympäristön hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.
Jäteasiat ovatkin Suomen kunnissa olleet viime aikoina kovasti esillä. Lopellakin tunteet ovat ajoittain käyneet
todella kuumina asian suhteen. Syynä tähän on jätelautakunta Kolmenkierron tekemä päätös, jossa mm. sako ja
umpikaivolietteiden kuljetukset halutaan siirtää kunnan vastuulle. Tähän asti kiinteistön haltija on vastannut
jätteenkuljetuksen järjestämisestä sopimalla asiasta suoraan jätteenkuljetusyrityksen kanssa (sopimusperusteinen
jätteenkuljetus).
14
Jätelautakunta Kolmenkierto on kuntien yhteinen
jätehuoltoviranomainen, joka toimii 12 kunnan (mm.
Loppi, Tuusula, Hämeenlinna) yhteislautakuntana.
Jätelautakunnan toimialueella on tällä hetkellä kaksi
erilaista jätteenkuljetusjärjestelmää, joista kunnan
järjestämä jätteenkuljetus on toteutettu kahdella eri
tavalla:
1) Kiertokapula Oy:n kuntien puolesta kilpailuttama
jätteenkuljetus Hausjärvellä, Hyvinkäällä, Mäntsälässä,
osassa Riihimäkeä ja Valkeakoskella. Kiertokapula Oy
hoitaa myös asiakaspalvelun ja laskutuksen.
2) Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa on kuntien itse
kilpailuttama jätteenkuljetus.
Hattulassa, Hämeenlinnassa, Janakkalassa, Lopella ja
Riihimäen hajaasutusalueella on kiinteistön haltijan
järjestämä jätteenkuljetusjärjestelmä, jolloin kiinteistön
haltija sopii jätteenkuljetuksesta suoraan
jätteenkuljetusyrityksen kanssa.
Yksityisyrittäjien, kuten Lopen jätehuollon kannalta
siirtyminen kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen
vaikuttaa todella huolestuttavalta. Tosin viime aikoina
Lopen kunta on ilahduttavasti osoittanut olevansa
yrittäjien puolella ja päättävissä elimissä olevat henkilöt
ovat uskaltaneet esittää valtavirrasta eriäviä kannanottoja
yksityisyrittäjyyden puolesta. Lopullista päätöstä
jäteasiaan joudutaan silti varmaankin odottelemaan vielä
pitkään, mutta sillä aikaa Lopen jätehuolto
henkilökuntineen jatkaa meidän kuntalaisten palvelemista
totuttuun tapaan. Lopen jätehuolto toivottaakin kaikille
hyvää kesää.
T:mi Lopen Jätehuolto Timo Ranta
p. 0500486 788, 019443 488
LÄYLIÄISTEN OLOHUONE
Läyliäisten kyläyhdistyksen Kylän olohuone -hanke sai ELY-keskukselta jatkoaikaa vuodeksi 2014. Toimintaa
Olohuoneella, osoitteessa Väänteenmäentie 4, on näin ollen pystytty jatkamaan ja kehittämään.
Keväästä 2013 lähtien lähinnä nuorisotilana toiminut Läyliäisten Olohuone on kasvattanut suosiotaan nuorison
keskuudessa syys- ja kevätkaudella 2013-2014. Kävijämäärät osoittavat, että toiminnalle on Läyliäisten kylällä ollut
tarvetta. Nuoppari on ollut torstai-iltaisin avoinna alakouluikäisille ja perjantai-iltaisin 12-17 -vuotiaille. Nuopparilla
pelaillaan, askarrellaan, leivotaan, pidetään leffailtoja ja ennen kaikkea tavataan kavereita ja vietetään rennosti
vapaa-aikaa. Suuri kiitos lasten ja nuorten vapaaehtoisina nuopparivalvojina toimiville vanhemmille – ilman teitä
tämä ei olisi mahdollista! Nuopparin kevätkausi päättyy toukokuun lopussa ja toimintaa olisi tarkoitus jatkaa
totuttuun tapaan elokuussa.
Olohuoneella on vuoden mittaan ollut tarjolla muutakin toimintaa ja tapahtumaa. Loppuvuodesta 2013 järjestettiin
mm. bingoa sunnuntai-iltaisin ja osa joulutapahtuman tarjonnasta oli Olohuoneella. Tilaa on myös vuokrattu ja
vuokrataan pientä korvausta vastaan esimerkiksi kokouskäyttöön.
Uutta Olkkarilla:
Kesällä 2014 Läyliäisten Olohuone avaa ovensa kesäkioskin muodossa! Tarjolla mm. irtojäätelöä, makeisia,
virvoitusjuomia, kahvia ja teetä. Tule viihtymään ja tapaamaan tuttuja! Herkuttelun ohessa mahdollisuus pelata
mm. biljardia. Lämpimästi tervetuloa niin kyläläiset, kesäasukkaat kuin kaikki muutkin ohikulkijat vauvasta vaariin!
Olkkarin kesä 2014:
Kesäkioski auki kesä-heinäkuun ajan ke-su klo 12-18!
Teatteri Perä esittää: Saapasjalkakissa 26.6 klo 18.30!
Nuopparitoiminta jatkuu elokuussa!
15
LäySä nousukiidossa
Tämänkertaisessa kylälehdessä esitellään urheiluteeman hengessä LäySä (Lopen Floorball Team), miesten
salibandyjoukkue kapteeninaan perustajajäsen sekä pelaajavalmentaja Markus Hanninen, jota on haastateltu jutun
aikaansaamiseksi. Joukkue on suureksi osaksi koottu kaveriporukasta ja joukkueen jäsenet ovat jo melko kauan
harrastaneet lajia. Läyliäisläisiä pelaajia joukkueessa on tällä hetkellä 11.
LäySän mennyt kausi oli loistokas; LäySän joukkueen Nico Matilainen oli lohkonsa (Kanta-Häme 1) pistepörssin
kärkimies. Hienosti lohkonsa kolmanneksi, neljänneksi ja viidenneksi pistepörssissä sijoittuivat myös LäySän Teemu
Peltola, Antti Sokka ja Pekka Leppänen. Haastattelussa kapteeni Markus Hanninen mainitsi, ettei menestystä olisi
tullut ilman loistavaa joukkuehenkeä ja ilman loistavia yksilöitä. Niinhän sitä sanotaan, että joukkue on yhtä vahva,
kuin sen heikoin lenkki.
Taustaksi kerrottakoon, että Salibandyliiga järjestää liiton pääsarjat, joita ovat miesten ja naisten Salibandyliiga,
miesten I-divisioona
ja naisten valtakunnallinen I-divisioona. Lisäksi miehillä ja naisilla on alueelliset II-VI -divisioonat unohtamatta
junioreiden ja senioreiden omia sarjoja. Suomi on jaettu seitsemään eri pelialueeseen, joista jokaisessa pelaa
useampi kymmenen joukkuetta. Eniten jäsenjoukkueita pelaa Länsirannikkon, Sisä-Suomen ja Etelä-Suomen
alueella, joissa joukkueita on reippaasti yli sata per alue. Liiton toteuttamat sarjat järjestetään yleensä
turnausmuotoisesti, alueellisesti salibandyliiton seitsemällä alueella, mahdollisimman lähellä joukkueiden
kotipaikkoja.
LäySän tavoitteena oli alusta asti saada menestystä ja niin sitä tulikin. Hanninen mainitsee kauden tähtihetkeksi
viimeisen turnauksen Forssassa, jossa joukkue varmisti nousunsa pelaamaan Sisä-Suomen alueen neljänteen
divisioonaan. LäySä on kuitenkin asettanut itselleen jo uuden tavoitteen syksyä ja uutta kautta varten. Uutena
tavoitteena on nousta taas yksi askel ylemmäksi eli pelaamaan kolmanteen divisioonaan. Muutaman pelaajan jatko
on vielä epävarmaa, mutta joukkue pysynee muutoin ennallaan syksyllä alkavaa uutta kautta silmällä pitäen. Vaikka
joukkue on jo kasassa, harjoituksiin on mahdollista päästä mukaan ottamalla rohkeasti yhteyttä. LäySä harjoittelee
ensi syksynä Lopen Elmolassa kaksi kertaa viikossa. Tarkemmat ajat ja yhteystiedot voi tarkistaa myöhemmin
kesällä osoitteesta www.lft.fi.
Joukkue menneellä kaudella 2013-2014:
Alamaa Pekka, Brisk Ville, Hanninen Juha, Hanninen Markus, Heikkilä Henri, Kaartinen Heikki, Karjula Toni,
Keijonen Joona, Ketonen Olli, Koskinen Joonas, Kuusinen Henri, Leino Tommi, Leppänen Pekka, Matilainen Nico,
Mustajoki Joni, Mäki Topi, Peltola Teemu, Pesonen Sami, Rantanen Niko, Saukkola Timo, Sokka Antti, Ulmanen
Aleksi.
Läyliäisten kyläyhdistys haastattelijanaan Suvi Ketonen toivottaa koko joukkueelle hyvää ja ansaittua kesälomaa ja
menestystä uuteen kauteen.
Maakylän Martat ry
Maakylän Martat ry on perustettu v. 1985. Yhdistys toimii pääasiassa Maakylän ja Läyliäisten alueella. Jäseniä on
tällä hetkellä 48 ja ikäjakauma on 35 vuotiaista ylöspäin.
Marttajärjestö on silta nuorten ja ikääntyneiden välillä. Marttayhdistyksissä ja toimintaryhmissä eri-ikäiset kohtaavat
yhdessä oppimisen merkeissä ja löytävät luontevia kanssakäymisen tapoja.
Haasta sinä osaltasi tänä vuonna yksi uusi ihminen mukaan martaksi, jotta sukupolvien ketju ja
järjestötoimintamme jatkuu.
Mukaan toimintaamme voit liittyä tulemalla Marttailtoihimme tai ottamalla yhteyttä:
puheenjohtaja Hanna Mikkola p. 0400 754 888
sihteeri Mirja Latvala p. 040 716 6780
Kuluvan vuoden toimintasuunitelmasta on jäljellä monta kiinnostavaa aihetta:
ke 10.6.
Rukoushuoneella iltahartaus ja teetarjoilu.
la 26.7.
Martanpäivän vietto. Kyläsepän teatteri, Jokioinen.
la 30.8.
Valtakunnallinen sienipäivä
ti 9.9. klo 19.00 Marttailta Leena Haukka- aholla, Pellonsyrjäntie 43, 12600 Läyliäinen. Juustokurssi.
ti 30.9. klo 19.00 Marttailta Eija Pohjolalla, Saunatie 14 A, 12600 Läyliäinen.
Käsityöilta ja myyjäisten suunnittelu.
ti 21.10.
Marttailta. Pankkiasiat ja edunvalvonta.
pe 7.11.
Piirakkatalkoot. Mikkolan suoramyynti, Läyliäistenraitti 984, 12600 Läyliäinen.
la 8.11.
Myyjäiset Seuralassa.
ti 11.11. klo 19
Marttailta. Jouluinen askartelu.
ti 2.12. klo 19
Marttailta Ritva Porkalla, Karkkilantie 131, 12600 Läyliäinen. Joulun herkut.
ti 16.12. klo 19
Pikkujoulu Ilvesmajalla.
IKÄ VOI EROTTAA, MUTTA MARTTATOIMINTA YHDISTÄÄ!
TERVETULOA MARTTOIHIN!
16
17
18
Asun Läyliäisissä. Meillä on koira, kaloja ja gerbiilejä. Minun isosisko on tosi ärsyttävä. Minulla on myös isoveli.
Meillä on turkoosinsininen talo. Meillä oli kissa mutta se jäi
auton alle. Sen nimi oli Ziki. Ziki oli söpö ja leikkisä kissa.
Koiran nimi on Viivi. Viivi on hassu koira. Meillä on siivouspäivä viikonloppuisin. Ja karkipäivä on lauantaisin.
Pauliina Kotamäki 3.lk
Minun kotini on omakotitalo. Naapurissa on kahdeksan
koiraa ja kaksi lasta. Minun lempi paikkani on sänky. Koska
siellä on ihanaa makoilla. Ja lempi ruokani on lasagne ja
spagetti jauhelihakastikkeella . Jääkaappi on yleensä
täynnä ruokaa. Kun koirat tulivat naapuriin kissat lähtivät
ja en voinut enää silittää niitä. Eikä niitä ole vieläkään näkynyt.
Tiia-Maria Laurila 3 lk.
Ada Mikkola
Hei! Minun kotini on maalla. Meillä on kotona kissa, koira,
seitsemän kanaa, kaksi kukkoa ja poni. Minä asun
Hevosojalla. Hypin kesäisin trampoliinilla ja ratsastan. Meillä
on navetta, kanala, talli, autotalli ja lato. Meillä on kolme
autoa ja leikkipaikka. Minä käyn ratsastamassa kerran
viikossa. Meidän talo on kaksikerroksinen. pelaan joskus
viillä ja leikin siskojen kanssa. isä ja äiti on yrittäjiä. Minä
käyn koulua ja olen kolmannella luokalla. Kotona on tosi
kivaa ja siellä on melkein aina tekemistä. Kotona on tosi
pehmeät sängyt. Olisi kivaa jos meille rakennettaisiin golfkenttä koska sille on jo paikka. Ajatteli että sen voisi laittaa
pellolle koska siellä on tilaa ja se ei olisi tiellä. Minulla on
oma puutarha, jota hoidan aina kesäisin. Toivon että saisin
kaloja. Niitä toivon eniten.
Aino Tiainen 3lk
Aino Hakkarainen
Omassa kodissa on hauskaa kun meillä on trampoliini.
Minulla on oma huonekin. Minulla on pikkuveli, äiti ja isä.
Minä leikin aina pikkuveljeni kanssa. Minun pikkuveli on
hauska. Meillä on ulkona paljon puita ja ulkona on tosi
hauskaa tehdä kärrynpyöriä. Minä asun Toivolantiellä.
Meidän talon vieressä on halli ja meillä ulkosauna.
Anni Nummenranta 3lk
Aki Soisalo
Oma kotini on vihreä. Asun Hyvinkääntiellä. Olen yleensä
veljieni kanssa pihalla ja leikin heidän kanssa. Siskoni on
neljännellä luokalla. Olen joskus hänen kanssa
pyöräilemässä. Kotona olen yleensä ulkona ja joskus
tietokoneella. Isäni on kuorma-auto kuski. Olen hänen
kyydissä yleensä lomalla. Pihallamme on leikkimökki
,liukumäki, hiekkalaatikko ja keinuja. Keinun yleensä
keinussa ja liu'un liukumäessä.
Emma Suosilta 3lk
Moi, minä leikin minun siskoni kanssa. Veljeni kiusaa joskus
minua ja siskoani. Kotini on punainen. Isäni ja äitini on tosi
parhaita. Koiramme on ihan sairaan söpöjä. Asun lähellä
metsää. Iskä menee ihan liian monta kertaa töihin. Veli,
sisko ja minä saatiin juuri yhteinen huone.
Makuuhuoneemme on täysin PINKKI. Keskihuone on ihan
ruskea. Siellä luetaan, katsotaan televisiota, tehdään
palapelejä ja pelataan pelejä. Leikkihuone on sininen. Siellä
PELKÄSTÄÄN leikitään.
Emilia Mustajoki 3lk
Meidän koti on keltainen. Se on metsän reunalla. Minulla on
iso huone. Meidän pihalla on keinut. Meillä on kaksi autoa.
Me grillataan yleensä kesällä. Meillä on kiva koti. Minulla on
Playstation pelikone ja wii. Meillä on mäki, jonka päällä on
puu, johon on kiinnitetty naru jossa voi kiivetä. Pihalla on
minun veljen tekemä maja.
Arvi Laakso
Iisa Koreemäki 3lk
Minun kodissani asuvat minä, minun kissat, veljeni, äitini ja
isäni. Minun kodissani on kaksi kerrosta ja 14 huonetta.
Minun perheessäni on kaksi autoa ja neljä polkupyörää.
Meidän talomme on valkoinen ja hyvin mukava.
Ilkka Sainio 2-3lk
Oma kotini. Asun Sairilantiellä. Meillä on trampoliini,
hiekkalaatikko ja leikkimökki. Pelaan pikkuveljien kanssa
sählyä ulkona. Minulla ja minun pikkusiskolla on yhteinen
huone. Meidän perheessä on isä, äiti, minä, pikkusisko ja
kolme pikkuveljeä. Meillä on kuusi huonetta. Meidän
pihassa on paljon puita. Me leikitään pihalla.
Jemina Kaarre 3lk
Erika Vaara
Asun Mustajoella talossa. Meillä on koira se on valkoinen.
Talomme on yksi kerroksinen. Siellä on isoja kiviä ja
trampoliini. Sinne on tosi lyhyt matka koulusta. Siellä on
paljon metsän eläimiä. Mustajoella asuu vähän ihmisiä.
Meillä on kaksi autoa ja pihavarasto. Meillä on kallio jossa
voi leikkiä. Meillä on 2 tietokonetta,4telkkaria,kolme
PlayStation ja Nintendo WII. Pelaan mielelläni.
Leevi Mustajoki 3lk
Olipa kerran oma kotini. Siellä on koira ja kaksi kissaa. Ja
meidän naapurissa on hevonen sitä on kiva käydä
katsomassa. Ja meillä on kolme tietokonetta. Meillä on
trampoliini siinä on kiva pomppia. Minulla on myös pyörä
jolla ajan kesällä. Minun perheeseeni kuuluu äiti, isi, ja
sisko. Meillä on punainen puinen talo. Meidän naapurissa on
myös koira.
Nanna Hämäläinen 3lk
Josefina Erdmann
Minun kotona on paljon eläimiä. Asun Läyliäisissä
omakotitalossa. Meillä on oma hevostalli ja seitsemän
hevosta, neljä koiraa, kaksi kissaa, yksi vuohi ja yksi pupu.
Olen ratsastanut koko ikäni ja ajanut hevosella pari kertaa.
Meillä on kotona ulkosauna, leikkimökki, ratsastuskenttä ja
todella mukavat maastot. Minä harrastan ratsastusta ja
ratsastan keppihevosilla melkein joka päivä. Käyn myös
perheeni ja koirien kanssa kävelyllä metsässä. Menemme
myös joskus ratsastamaan perheeni kanssa metsään. Se on
todella hauskaa koska, koirat juoksevat vieressä ja leikkivät
yhdessä. Tykkään myös uimisesta, hevosten uitosta ja
pyöräilystä.
Kaisa Kukkonen 3. lk
Jussi Saarinen
Minun kotini on kaksikerroksinen omakotitalo. Kodissani on
iso piha, jossa ratsastan melkein joka päivä keppihevosillani.
Siellä on myös uimaranta. Meillä on koira ja kaksi kissaa.
Kotini sijaitsee Talolassa. Meidän pihalla on autotalli,
varasto, sauna, puuliiteri ja koiratarha. Talomme on
vaaleanpunainen, jossa on punainen katto. Minulla ja
siskollani on omat huoneet. Huoneessani on jokaiselle
keppihevoselleni omat karsinat ja melkein kaikille omat
varustetelineet.
Laura Ruokolampi 3lk
Kotini on Läyliäisten kylässä Lopella. Meidän pihalla on
koiriemme aitaus. Talomme on Saara Iisakan vanha talo.
Olemme rakentaneet uuden takan. Äitini ja isäni nimi on:
Hanna ja Tuomas, siskoni ja veljeni on taas: Emilia ja Juuso.
Koirat ovat: Nelli ja Roosa. Meillä on alakerta ja yläkerta.
Meillä on yhteensä 7 huonetta. Kodissamme on olohuone,
Mandi Heikkinen
kylpyhuone, makuuhuone...
Tehnyt: Lempi Julia Mustajoki 2-3 lk
Asun omakotitalossa. Meillä on paljon leluja. Meillä on kaksi
i padiä, monta puhelinta joita emme käytä, psvita, kaksi
tietokonetta ja kaksi televisiota. Minulla on kivoja sisaruksia.
Meillä on pihalla keinu, trampoliini, hyppynaruja ja
hiekkalaatikko. Ylhäällä minun ja pikkusiskojeni huoneessa
on pehmoleluja, barbeja, mokseja, bratzejä, palapelejä,
Hello kittyjä, kirjoja ja sun muuta. Isosiskojeni huoneessa
on meikkejä, vihkoja, korvakoruja, pieniä lautasia ja
mukeja. Veljieni huoneessa on legoja ja pehmoleluja.
Alakerrassa on pikkuveljeni autoja. Äidin ja isän huoneessa
on yksi tietokone, yläsänky ja sänky. Keittiössä on
karkkikaappi, jääkaappi, pöytä, tiskiallas, kaappi ja
astianpesukone. Pihalla on kaksi autoa.
Myy Niemelä 3lk
Mea Huotari
Asun omakotitalossa. Talossa on eläimiä. Pihalla on
autotalli. Parasta on olla pihalla. Siellä saa leikkiä koiran
kanssa ja opettaa sille temppuja. Pyöräilen yleensä minun
kodin edessä kulkevalla tiellä. Teen trampoliinilla temppuja.
Sisällä pelaan lautapelejä ja silitän kissoja. Talvisin pelleilen
pihalla. Pihamme on aika iso. Minulla on oma huone jossa
olen yleensä. Minun huoneeni on normaalin kokoinen.
Koirani on joka päivä katsomassa minun huoneen ikkunasta
ulos.
Minttu Rannetmaa 3lk
Panu Kukkonen
Minun kotonani on koira. Siellä on myös trampoliini jolla
hypin joka päivä. Pihallamme on kaksi leikkimökkiä ja
autotalli. Minulla on kaksi siskoa. Asun Lopella. Meillä on
pleikkari, jossa on paljon pelejä. Leikin pikkusiskoni kanssa,
kuuntelen musiikkia, luen paljon kirjoja ja olen ulkona. Olen
kavereilla ja pelaan puhelimella. Nyt pitää mennä. Moikka
moi!
Nina Kulmala 3lk
Silvia Pitkänen
Oma kotini on paras. siellä on plekka ja WII yksi telvisio ja
kaksi tietokonetta ja meidän koti on iso. Jameillä on
kahdeksan traktoria ja yksi puimuri ja kolme autoa ja
measutaan maakylässä jammeillä on kolmelatoa ja kolme
peltoa jame ollaan perunan viljeliöitä ja meillä on monta
hehtaaria peltoa.
Teemu Kataja 3lk
Asun Ruunankorvessa. Minun mielestäni kotini on
maailman paras. Kesällä hypin trampoliinilla, ja talvisin
leikin leikkimökissäni lumijäätelöbaaria. Yleensä leikin
sisarukseni kanssa. Lemmikkejä meillä ei ole, koska isälläni
on astma. Joka tapauksessa kotini on maailman paras!
Tykkään pyöräillä siellä kesäisin ja keväisin. Yleensä
menen koulun jälkeen kaverille, PlayStationille tai
tietokoneelle. Eniten tykkään leikkiä veljeni tai kavereitteni
kanssa. Pihamme on todella valoisa. Pihassamme on
todella paljon erilaisija kasveja. Rakastan perhettäni ja
kotiamme!
Oona Luumi 3lk
Minun kotini on paras koti. Minulla on yksi koira hänen
nimi on Aatu. Minulla on myös kaksi kissanpentua niiden
nimet on Mikki ja Minni. niiden emo on Misu. Mellä on
paljon huoneita. Meillä tulee vielä kolmas kerros. Meijän
piha on aika sykkä. Mutta niita puita sahataan pois. Meillä
on sisällä uima allas. Meillä ei voida viellä käyttää muima
allasta, koska siinä on keskellä huone
Tia Mandelin 3lk
Taimi Tervonen
Oma kotini on turvallinen. Siellä on kotoisaa. Kotini on
minulle tärkeä. Kotini on uusi ja vielä vähän keskeneräinen.
Kotona asuu koko perheeni: äiti, isä, ja kaksi pikkusiskoani.
Minulla on oma huone jossa viihdyn. Asumme sen verran
lähellä koulua että
pääsen kävellen kouluun. Meillä on myös iso piha, jossa
riittää tekemistä. Takapihan
puolella on pieni metsä. Talon vieressä on kävelytie. Hevosia
kulkee ohi joka päivä sillä lähellä on talli.
Oona Iivonen 2-3lk
Tatu Kivinen
Meillä on kissanpentuja ja sisällä on uima-allas. Meillä on
Aatu-koira ja kaksi kissaa . Niiden nimet ovat Mikki ja Minni.
Ne ovat hauskoja ja ihania. Minun synttärit pidetään
kesäkuun 28 päivä. Minulla on paljon kavereita ja serkkuja .
Meillä on trampoliini pihalla. Minulla on viisi veljiä ja kolme
siskoa.
Saara Kuusinen 3lk
Aion ajaa mopolla kesälomalla ja pelata xboxsilla. Aion
mennä hoploppiiin kesällä ja mennä uimaan.Oma kotini on
paras ja menen ajamaan Isän kanssa traktoria.sitten
haluaisin mennä Fuertefentuuraan kanarialle ja haluaisin
Antskun meiän naapuriin. Aion mennä syömään ja nostaa
perunaa.Sitten haluaisin mennä lintsille.Sitten haluaisin ostaa
uuden puhelimen ja uusia leluja. Ja aion mennä nostamaan
herneitä ja mansikoita.
Otso Pyyhtiä 3lk
Minä asun omakotitalossa. Minulla on leikkimökki. Meillä on
myös autotalli. Minulla on omahuone. Meidän talossa on
kaksi kerrosta. Meidän pihalla on kukkia. Minun perheessäni
on kaksi isoveljeä, äiti ja isä. Minä harrastan tanssia ja huilun
soittoa.
Reetta Hasu 3lk
Tuomas Lämsä
Taloni on vihreä. Pihalla on punainen autotalli. Pihan perällä
on 2 m syvä lampi. Meillä on kivat naapurit. Töitä riittää
paljon sillä taloa pitää viimeistellä ja piha pitää siivota.
Kotini lähellä on pieni kauppa. Tähän taloon sopii vihreä
ennen väri oli ärsyttävän ruskea. Talossa asuu kolme
veljeäni, isi ja minä. Pihalle rakennetaan uusi aita sillä
aikaisempi on mennyt rikki. Asvaltti tulee myös koska autot
parkkeerataan asvaltille.
Saara Iisakka 2-3lk
Tytti Rantanen
Meillä on kissa. Meillä on pihalla aitta. Meillä on isopiha.
Minulla on pikkusisko. Meillä on keinu pihalla. Minulla on
oma huone. Meidän pihalla on valoisaa. Me kasvatetaan erilaisia kasveja. Me pelaamme pikkusiskon kanssa jalkapalloa.
Meillä on kaksikerroksinen talo. Meillä on ulkona paljon
puita. Minun taloni on omakotitalo.
Siiri Pakarinen 3lk
Omassa kodissani asuvat minä, äitini, isäni ja kaksi siskoa.
Kotini on ällän muotoinen. Minulla on pienin huone. Minun
kodin naapurissa asuu minun paras kaveri. Minun kodissa on
kellari. Minun kotona on kaksi televisiota. Minun kotona on
kolme tietokonetta. Minun kotini on lähellä koulua. Minulla
on iso kaappi. Minulla on kaksi pöytää. Minulla on yläsänky.
Minulla on kolme kaappia. Minulla on musta tuoli. Meillä on
piano ja koskettimet. Minulla on kirjahylly.
Santeri Metsänen 2-3 lk
Perheeseeni kuuluu isä äiti ja neljä veljeä. Oma kotini
sijaitsee Läyliäisten kylässä Lopella, jonne alkaa tulla aika
paljon asuikkkaita. Kavereillekaan ei ole kauheasti matkaa.
Kotini lähistöllä on paljon peltoja, joissa voi ajaa mönkijällä
ja mopolla. Taloni on punainen mikä on tehty tiileistä. Siellä
On hauskaa asua ja kun pakkasta on paljon niin otamme
koirat sisälle. Kiva kun ei kauheasti autoja aja talon
Venla Pilvi
ohitse.Leikin aina joskus ja pelailen jalkapalloa.
Santeri.Säilä 2-3lk
Kodissani on koira. Takapihallani on kasvihuone. Kodissani
tykätään kasveista. Kotona joka kesänä kaikki perheeni
jäsenet hoitavat kasveja. Takapihani on aidattu
koiranpennun takia. Kodissani on melkein jokaiselle
tarkotukselle oma huone. Kodissani luetaan paljon.
Kotimme on 138 neliötä. Meillä on kolme makuuhuonetta ja
iso yhdistetty eteinen, olohuone ja keittiö näiden lisäksi
meillä on kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna. Pihallani
on ulkoporeamme, atotalli ja varasto sekä monta hyvää
hedelmäpuuta. Talomme on valoisa ja vaalean sävyinen.
Talomme ulkokerros on kellansävyinen.
Tami Palomäki 2-3 lk
Vili Maijala
Kodissani asuvat äiti, isä, Sampo, Sampsa ja kaksi kissaa.
Omassa kodissani leikin pikkuveljeni kanssa. Hänen nimi
on Sampsa. Kotini on vaaleanpunainen ja se on
kaksikerroksinen omakotitalo. Meillä on myös iso piha.
Pihalla keinun ja leikin veljieni
kanssa kirkonrottaa. Kotini pihalla on iso talli. Tallissa me
nikkaroimme. Nikkaroiminen on kivaa. Haluaisin että
lumet sulaisivat nopeasti niin minä pääsisin
pyöräilemään. Onneksi kesä tulee pian. Kodin
yläkerrassa on minun ja veljeni huone. Huoneessani voi
tehdä kaikkea kivaa. Huoneeni ikkunasta näkee ulos
hyvin. Välillä kun tulen koulusta alan pelaamaan Wiillä.
Silti olen paljon ulkona.
Tehnyt: Silja Saranen 2-3lk
Minun kotini on omakotitalo. Asun aikalailla metsässä.
Minulla on koira ja sen nimi on Aaro.
Minun kotini vieressä on ympyrä jossa autot voivat käydä
kääntymässä. Ympyrän keskellä on kiikkukeinu. Lähellä
minun taloa on myöskin pelto. Meillä on kuusi televisiota,
PS3,PS2 ja WII.
Lähellä minun kotia on paljon taloja. Ympyrän keskellä on
hirveän korkeita ruohoja.
Tony Ellilä 3lk
Talomme on keskellä metsää. Siellä on hiljaista mutta
hauskaa. Meillä on koira jonka nimi on Eemi. Pihallamme
on myös trampoliini. Me kasvatetaan mansikoita ja
metsämansikoita. Meillä oli kaksi koiraa jotka kuoli se oli
surullista. Minulla on neljä sisarusta. Meiltä löytyy yksi PS
3,4 ipad,1 Xbox 360 ja 3 tietokonetta. Pelaan mielelläni
näillä koneilla. Pihassa on autotalli ja varasto.
Ville Kantanen 3lk
Lopen
Kirjanpitopalvelu
T:mi Hannele Rekolainen
yrityskirjanpidot
maatalouskirjanpidot
Vänteenmäentie 2,
Läyliäinen
Toimistoaika:
ma-pe klo 9-1 3
puh 01 9 443 41 5
Vili Tervonen
TILIKETJU
­ ammattitaitoista
kirjanpitopalvelua ­
-kaikki kirjanpitoon liittyvät
asiat
-tilinpäätökset,
veroilmoitukset ja
alv-laskelmat
-myyntireskontra, laskutus
ja palkanlaskenta
-talousalan ja
yritystoiminnan
konsultointi
-yrityksen perustaminen
Läyliäistenraitti 96,
1 2600 Läyliäinen
Puh. 0400 61 4744
24
KIRPPUTORII...
ASIAMIESPOSTII...
KUKKAPUOTII...
Avoinna:
ma-pe 10-18
la 10-15
su 12-16
KESÄKUKKII...
30 vuotta PUUTARHAILUA
Se oli vuosi -84, kauan on aikaa jo siis...
Keväällä aloimme pystyttämään ensimmäistä, papan
hitsaamaa, mielestämme kauhian suurta 40neliön
putkirunkoista kasvihuonetta. Lämmittimenä oli UPOöljykamiina ja kukkanimikkeitä ei kauhean runsaasti vielä
tuolloin ollut: orvokki, petunia, samettikukka, pelakuu ja
verenpisara, vihannestentaimia oli kylläkin runsaasti!
Kukantaimia ehkä yhteensä tuhatkunta ja siunailimme
keskenämme,että mistä saamme asiakkaat niitä ostamaan!
Tästä se kaikki alkoi ja paljon on koettu, raskastakin väliin
ollut mutta työ on tekijäänsä kiittänyt...
Kiitos kaikille asiakkaillemme ja Tervetuloa Puutarhalle taas
tänäkin kesänä!
p. 050 523 0566
Läyliäistenraitti 83
TÄTÄ KAIKKEE ON...
HARJUN PUUTARHA
LÄYLIÄINEN
Avoinna:
Vapusta
heinäkuun
loppuun
p. 050 374 0642
Toivolantie 56
MIKKOLAN
SUORAMYYNTI
KESÄKAHVILA
pitopalvelu, leivät, pullat,
jauhot, perunat,
kananmunat, täyte- ja voileipäkakut.
Avoinna kesällä:
MA­PE 9­19
LA 9­15
SU 12­19
Täytekakut, voileipäkakut,
ruoat tilauksesta
Tmi Anne Hampori
Läyliäistenraitti 984,
12600 Läyliäinen
Antti 0400-851 742
Anne 040-746 2968
040 569 2554
anne.hampori@hotmail.com
antti.mikkola@pp1.inet.fi
9.11. isänpäivälounas Vihtijärven
Nummituvalla pöytävarauksella
www.mikkolansuoramyynti.fi
25
AALLON KAUPPA
Läyliäistenraitti 346, Läyliäinen
p. (019) 443 135
PALVELEMME:
MA-TO 8.30-19.00
PE
8.30-20.00
LA
8.00-16.00
SU
10.00-14.00
26
Maatalouden verotilinpäätökset
yhdistysten kirjanpidot
Perinteistä tanssi­ ja viihde­
musiikkia harmonikalla ja
tanssiyhtyeen kanssa
Antti Auvinen
Patojantie 405, 1 2600 Läyliäinen
puh. 0500 963 1 63
email. auvinen.antti@gmail.com
Rannanmaantie 4, 1 2600 Läyliäinen
puh. 0400 969 302
tapio.rannanmaa@gmail.com
Etkö saa ääntäsi kuuluville?
KARAOKE JA
ÄÄNENTOIS TOPALVELUT
JU H L I I S I ! !
Äänentoisto mökistä aina
ulkoilmatapahtumiin.
Laaja karaokevalikoima!
Ota yhteyttä, niin suunnitellaan
tapahtumaasi
sopiva palvelu...
vuokrataan juhlateltta 5 x 8m
Met-Set Service
Lauri 040 521 6755,
Markku 0400 421 651
e-mail. metset@pp.inet.fi
27
LOPEN JÄTEHUOLTO
TIMO RANTA
-ROSKA-ASTIAT
-LOKASÄILIÖT
-SIIRTOLAVAT
-VIEMÄRIEN
AVAUS
P. 0500 486 788,
019 443 488
28
TÄHTIPELTI
JORMA KIVINEN
RAKENNUSPELTISEPPÄ
GSM 040-580 88 96
Fax (01 9) 443 468
tahtipelti@luukku.com
jarkkom@saunalahti.fi
ILMASTOINTI JA PELTI ONNI KY
LÄYLIÄINEN
ONNI LAURILA
p. 0400 524 936
­
­
­
­
­
­
Ruunantie 1 2,
1 2600 Läyliäinen
peltikatot
savupiippujen pellitykset ja sadekatokset
ikkuna­ ym. listat
saumattomat sadevesijärjestelmät
tikkaat, lumiesteet, hoitosillat
ilmastointivastaava
NISA TEK
-ilmanvaihtotyöt
-rakennnuspellitykset
-sadevesijärjestelmät
-kattoturvatuotteet
p. 0400 865 269
jpi@co.inet.fi
- putkiassennukset
- saneeraukset
- huolto
- tarvikemyynti
LVI-
Dalton
Oy
kaikki LVI-alan työt
040 759 7870
Mikko Säteri
www.lvidalton.fi
p. 040 577 9919
29
MeKa‐rakennus Oy
Tervakkotie 3
12600 LÄYLIÄINEN
Markku Metsänen
0400 421 651
Uudisrakennukset
Saneeraukset
Vesa Kannisto
0400 851 753
Kaikki alan työt
RAKENNUSPALVELUT
- Vesikattotyöt ja kattoturva- Laminaatti-, puu- ja parkettituoteasennukset
lattioiden asennukset
- Kuistit, terassit, katokset
- Sisä- ja ulkomaalaustyöt
- Liiketilat
- Ovi- ja ikkunatiivistykset
- Kalusteasennukset
- Pienkorjaustyöt
- Keittiöt, kylpyhuoneet ja saunat
- Puunkaatotyöt (vakuutukset kunnossa)
- Laattatyöt
- Kattolumityöt
- Tiilikattojen pesu ja pinnoitus
- Omakotitalo- ja mökkitalonmies palvelut
- Vanhojen hormien massaukset ja putkitukset
Sakurit Oy Järventaustantie, Läyliäinen www.sakurit.fi
Henry Salonen 0400 402 980
30
31
RAUTIA
Jokainen rakennusprojekti
on meille yhtä tärkeä.
Yhdessä saamme aikaan
enemmän.
Ehdoton kesäretkikohde
Läyliäisisssä on
LEINON LÖYTÖLIITERI
Uskomattomien tavaraerien
uskomaton hävityspaikka.
Alati vaihtuvat tuote-erät ja
-ryhmät.
Löytöjä eri vuosikymmeniltä,
uutta ja vanhaa.
Matkarahat maksamme aina
alennusten muodossa.
ammattitaitoa,
luotettavuutta perinteitä, laatua
KARKKILA 020 7552 500
v.leino@rautia.fi
RAUTIA
LÄYLIÄINEN 020 7552 550
www.vleino.fi
32
Yhteistyössä:
Leif J. Snellman, rkm
0400 468 722
leif.snellman@pp.inet.fi
Toimialaani kuuluvat pääsuunnittelijan,
vastaavan mestarin,
maa- ja talonrakennukseen liittyvät työt.
http://personal.inet.fi/cool/ls
p. tsto 050 566 7426
Tmi Maalaus
Jani Hämäläinen
ulko- ja sisämaalaukset
ammattitaidolla
LVI-MYYMÄLÄ, REMONTIT,
URAKOINTI
Puh. 040 511 7502
Läyliäistenraitti 870
12600 Läyliäinen
TR­KAIVUU
Ilmastointi Priha ky
- Sähkötyöt
- Lämpöpumput
Maanrakennus- ja kaivuutyöt
Timo Rantanen
p.040 582 8994
timo@tr-kaivuu.fi
www.tr-kaivuu.fi
Tarjoamme kaikki työt
laadukkaasti asennettuna.
Mika Hakulinen
040 568 1 766
www.ilmapriha.fi
33
http://www.ketorakennus.fi
SEULOTTUJA
SORATUOTTEITA
" VAIN MUUTAMAN KUUTION TÄHDEN"
TMI ELORANNAN SORA
Arlammintie 134
12600 Läyliäinen
0400 191 641 sorakuoppa
V.Lilja Ky
Kasvuturve
1 2600 Läyliäinen,
0400 477 863
­ myös pienellä kaivinkoneella
PUUTARHA
RISTO VALTA
ryhmäkasveja, viherrakennusta
Lustikullantie 147, 12600 Läyliäinen
puh. 0400 475 116
Ari: 0400 484 154
34
Jari Rämö
- peltikattojen pesut ja
maalaukset, sekä muut
ulkomaalaukset
0400-454 696
layli.lahihuolto@gmail.com - pihan- ja puutarhanhoitopalvelut
Karkkilantie 127
kiinteistöjen kunnostus12600 Läyliäinen
ja huoltopalvelut
- sälekaihdinten myynti
ja asennuspalvelu
T:MI
VALTAKUKKA
KORJAUKSET
HUOLLOT
palveleva kukkasidontaliike
OM. PÄIVI VALTA
Väänteenmäentie 2, 12600 Läyliäinen
p. 019 443 006
Löydät meidät myös Facebookista
Puh. (01 9) 443 1 06,
0400 557 336
Suivalantie 48,
1 2600 Läyliäinen
TRAKTORI JA
KONEKORJAUKSET,
AUTOHUOLLOT
Jari Päivä
12600 LÄYLIÄINEN
auto 0400 871 910
LOPEN PYÖRÄLIIKE NYLUND
Polkupyörät, Moottorisahat
Ruohonleikkurit
Myynti, huolto ja korjaus
Sajatie 387, 12630 SAJANIEMI
Puh 040 867 4066
35
Oletko aikeissa myydä asuntoasi tai
kesämökkiäsi?
Valitse osaava välitystoimisto.
Tilaa ilmainen arvio asunnostasi!
Ota yhteyttä! 040 5000 658 Miia Väätäinen
Myös iltaisin ja viikonloppuisin.
miia.vaatainen@kiinteistonvalitys.fi
POLTTOPUITA
TMI ANSSI KUUSELA
koivu/sekaklapi
POLTTOPUUT SAUNAAN JA TAKKAAN
Myös kotiinkuljetus
0400-794997
Matti Nummenranta
Läyliäinen
PUH. 0500 506 171
ITUPAJA OY
SAMPRO siemenkaristamoja taimitarhateniikkaa,
metallitöitä
Väänteenmäentie 10
12600 Läyliäinen
0400 207 607
itupaja@gmail.com
36
LEHMUSLAMMEN HUVILAT
Täyden palvelun
OMPELIMO
ARJA VÄÄNÄNEN
MITTATILAUKSESTA ARKI- JA
JUHLA-ASUT,
VANHOJENTANSSIPUVUT,
MORSIUSPUVUT
KORJAUSTYÖT JA
MUODISTUKSET
-mökkimajoitus 10-30 henkilölle
-synttärit, polttarit, läksiäiset ym. juhlat
Puutarhatie 74
1 2600 LÄYLIÄINEN
p. 0400-582 774
Luotettavaa ompelupalvelua
vuodesta 1 988 Tarvittaessa kotikäynnit
Olen lomalla
heinäkuun 201 4
Monica ja Jarmo Lindfors
0400 878 864
www.huvila.net/453/
monica.lindfors@pp.inet.fi
Sammutinhuolto HAIMI,
LOPPI - LÄYLIÄINEN
*Sammuttimet
*Savunpoisto
*Väestönsuojat
*Palokatkot
MYYNTI, HUOLTO, TARKASTUKSET, VARAOSAT JA TARVIKKEET
Puhelin 0400 972 456
37
Toivolantie, Läyliäinen
Sosiaalipedagogista hevostoimintaa
Hevostelun alkeisopetusta
lapsille ja aikuisille
Kuntouttavaa hevostoimintaa
ULLA HUKKA
040 567 1667
www.vaarantila.com
38
Eläinlääkäri
SATU OLKKONEN
LOPEN ELÄINLÄÄKÄRIASEMA
hyöty- ja harraste-eläimet
Harraste- ja hyötyeläimet
pieneläinvastaanotto sopimuksen mukaan,
myös iltaisin ja viikonloppuisin
TUULA LOHISAARI, ELL
JENNI HATAKKA, DVM
EI KLINIKKAMAKSUA,
myös kotikäynnit
Jokiniementie 10, Loppi
p. 0400 210 867
Ajanvaraus varmimmin ark. klo 8-10
Ajanvaraus p. 0400 218 555
Okslahdentie 72, 12540 LAUNONEN
Vastaanotot Riihimäellä:
tiistaisin klo 15-18, Unelmalemmikit tiloissa,
Keskuskatu 18-20 ja
Keskiviikkoisin klo 16-19 Paloheimonkatu 35.
Pieneläinvastaanotto sopimuksen mukaan ja myös
ilman ajanvarausta ke klo 16-18 ja la klo 10-14
www.lopenelainlaakariasema.fi
www.onnenmaastable.fi
Lopen Talo & Tili Oy
Parturi-kampaamo
Keskiviikkoisin klo 9-16
hiustenleikkaus ilman
ajanvarausta!
Myös ilta-aikoja!
Kirsi
045 351 0370
Kauppatie 8, 12700 Loppi (torin laidalla)
Avoinna:
ma
ti - ke
to pe
la
Läyliäistenraitti 89
12600 Läyliäinen
Isännöinti Simo Hannula
Isännöitsijä ITS-TEK
01 02 311 361
suljettu
9 - 17
9 - 19
9 - 14
www.ninnille.fi
Yhdystie 8, Loppi
simo.hannula@talotili.fi
01 02 311 360
040 532 6162
39
Toimitusjohtaja
Kati Helander, puh.
040 571 2534
Loppi/Läyliäinen
Sajatie 430
1 2630 Sajaniemi
Klassinen hieronta
Pintalämpöhoidot
terapiatyynyt,
ranne-, kyynär- ja selkätuet
Kiitos kaikille
ilmoittajillemme.
Käytättehän heidän
palvelujaan jatkossakin.
40
POTTUPAJA
Kuorittua perunaa
0400 481 608
TAKSI
1 +6
LÄYLIÄISTEN
TAKSIT
pyörätuolivarustus
PÄIVI MUSTONEN
Loppi
0400 387 155
Taksi Leena
Jaanan Taksi
TAKSI
0500 203 205
040 738 7521
KAARINAN PIHA JA PUUTARHA
- piha- ja puutarhasuunnitelmat sekä niiden toteutukset
- puutarhan hoitotyöt ja neuvonta
AULIS NIEMINEN
Läyliäinen
0400 202 588
Kaarina Pullinen 050-363 2967
Vihtijärvi
kaarinapullinen@gmail.com
41
Lopen Sos.Dem. Työväenyhdistys Ry.
Ossi Kollin, puh. 0400 738820
Jyrki Ista, puh. 040 7077461
Joni Lähde, puh. 040 5476595
http://www.loppi.sdp.fi
Kiitos kaikille
ilmoittajillemme.
Käytättehän heidän
palvelujaan jatkossakin.
42
43
LÄYLIÄISTEN
TAAJAMA-ALUE 201 4
Päivärinta
1.
Sairila
2.
3.
4.
1 8. 5.
1 9.
Toukola
1 0.
21 .
6.
Karpalisto
7.
8.
11 .
Holma
9.
1 2.
1 3.
20.
21 .
Ruunankorpi
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
1 0.
11 .
1 2.
1 3.
1 4.
1 5.
1 6.
1 7.
1 8.
1 9.
20.
21 .
V.Leino Oy
Taksi
Pankkiautomaatti, hieroja ja tilitoimisto
Bar Parooni ja Kirpputori
Tilitoimisto, Puoti Poikettava,
kukkakauppa Valtakukka, hieroja
Rekola
Seurala
Rukoushuone
Palveluasema: Keidas, neuvola,
Saunatien päiväkoti
Leikkipuisto
Läyliäisten sähkö, Sjömanin nosturiyritys
Neste
Harjun puutarha ja The Old Farm´s Stable
Sale
Urheilukenttä
Läyliäisten ala-koulu
Päiväkoti Pellava
Vaarantila
Olkkari
Kampaamo Ninni
Kierrätyspiste
UFF-keräyspiste
1 4.
20.
1 5.
1 7.
1 6.
9.
Soltinmäki