Fauvismi-portfolio

Fauvismi
Anna-Sofia Korteniemi
Kuvataidelinja
Henri Matisse
RaKro 2009-2010
Fauvismi nousi
julkisuuteen vuonna 1905
Pariisin Syyssalongissa.
Aluksi taiteilijoita
ei ymmärretty, heitä
paheksuttiin ja
kutsuttiin villipedoiksi
(les fauves).
Fauvistit eivät
järjestäytyneet
liikkeeksi tai
kehittäneet varsinaista
taideteoriaa, joten löyhä
taidesuunta alkoi hajota
jo vuonna 1908, jolloin
se menetti kannattajia
mm. kubismille.
Taidesuunnan juuret
ovat ranskalaisessa
impressionismissa, sekä
myös Cézannen, van
Goghin, Gauguinin ja
Signacin taiteessa. Sillä
on yhteys myös
ranskalaiseen naivismiin.
André Derain
Henri Matisse
Fauvistisessa taiteessa on
”ulkoisesta todellisuudesta
riippumaton henki ja sielu”.
Taiteilijat korostivat
tunnepitoista ja persoonallista
suhtautumista aiheeseen, eikä
naturalistisia tehokeinoja
hyväksytty.
Taideteosten aiheet vaihtelivat
paljon, mutta yhteistä oli se,
että kohde ”eli taulussa omaa
elämäänsä”. Missään tapauksessa
aiheet eivät olleet
yhteiskunnallisesti
kantaaottavia.
Taideteokset olivat selkeitä,
eikä niissä ollut juurikaan
yksityiskohtia.
Kuvapinnan kaksiulotteisuus,
itsenäiset väripinnat, vahvat
ääriviivat ja kirkkaat,
riitasointuisetkin, mutta
tarkkaan harkitut värit, olivat
ominaisia fauvistiselle
taiteelle.
Henri Matisse
Taidesuunnan tunnetuimpia
taiteilijoita olivat Henri
Matisse, André Derain ja
Maurice de Vlaminck, lisäksi
Rouault, van Dongen, Dufy,
Marquet, Puy, Friesz ja
Marquin.
Heitä ei juuri kiinnostanut
ajan henkiset ja kirjalliset
liikkeet, vaan taiteilijoita
yhdisti vain samanlainen,
ekspressiivinen maalaustapa.
Georges Rouault
Henri Matisse (1869-1954) oli
vanhin, lahjakkain ja
merkittävin fauvisti.
Taiteessaan hän pyrki
maltillisuuteen, sommittelun
täydellisyyteen ja
värisointujen tasapainoon,
mutta hänen käyttämänsä
keinot olivat varsin
uskaliaita.
Hänen tunnetuimmassa
teoksessaan ”Jälkiruokapöytä,
punaisen harmonia” ja
”Elämänilo” näkyvät hänelle
tyypilliset vääristynyt
esitystapa, kaksiulotteisuus,
muotojen pelkistys,
yhtenäiset värikentät,
muutama voimakas väri
(useimmiten punainen ja
vihreä) ja koristeelliset
koukerot.
Matissen mielestä fauvistinen
taide oli ”täynnä
sopusointua, puhtautta ja
rauhaa”, ja myös ”kaikki mikä
ei ole taulussa
välttämätöntä, on turhaa”.
Henri
Matisse
Väririnnastukset ja -harmoniat
Käytin työni pohjana
Henri Matissen
”Pianotunti”-teosta.
Maalaus ei ehkä suorine
linjoineen ole kaikkein
tyypillisintä fauvismia,
mutta sen värimaailma
miellytti minua.
Päädyin siihen, että
maalauksen vallitseva
väriharmonia on
vastaväriharmonia – siis
punainen ja vihreä.
Samanaikaisuusrinnastus
näkyy tässä maalauksessa
harvinaisen selkeästi.
Harmaa näyttää
punertavalta vihreän
vieressä tarkasteltuna,
ja vihertävältä punaisen
vieressä.
Henri Matisse
Tämän Matissen työn
pohjalta tein
vapaamuotoisen
akvarellimaalaksen, jossa
käytin vallitsevia
väriharmonioita ja
-rinnastuksia.
Työssäni käytin vain
kolmea värisävyä;
murrettua punaista ja
murrettua vihreää, sekä
niitä sekoittamalla
saatua harmaata. Tein
väripinnoita suuria,
jotta työ olisi ja selkeä
ja
samanaikaisuusrinnastus
näkyisi.
Fauvistinen tuolimaalaus
Tuoliin
maalasin
yksityiskohdan
Henri Matissen
maalauksesta
(dia 3), sillä
se edustaa
hyvin
fauvistista
tyylisuuntaa.