Hiljainen tieto siirtyy eteenpäin mentoroinnissa

Tampereella järjestetyn mentorikoulutuksen toisessa tapaamisessa harjoiteltiin muun muassa toisen kuuntelemista. Koulutukseen osallistui
12 Tampereen kaupungin ammatillista perhehoitajaa ja viisi sosiaalityöntekijää. Mentori Tuija Raitanen (toinen vas.) ohjaa osallistujia.
Perhehoitoon hurahtaneet
Hiljainen tieto siirtyy eteenpäin mentoroinnissa
I
ltapäivän tunteina nauru raikaa mentorikoulutuksessa Tampereella. Osallistujat pohtivat omia heikkouksiaan
ja vahvuuksiaan mentoreina.
– Totesimme tässä, ettei meillä miehillä ole juuri muita heikkouksia kuin halu
ratkaista ongelmat mahdollisimman nopeasti, toteaa Risto Kilpiäinen ja muut
ryhmän miehet komppaavat.
– Ja pitää muistaa, että omakin perhe
tarvitsee minua eikä saa vain keskittyä
toisen ongelmiin – lähteä maanantaina
mentoroimaan ja tulla perjantaina takaisin.
Tampereen kaupungin asiakasohjaus
Luotsi tarjosi keväällä perhehoitajilleen
kolmen kerran mentorointikoulutuksen,
10 l Perhehoito 3 / 2010
johon osallistui 12 perhehoitajaa ja 5 sosiaalityöntekijää.
– On tärkeää, että koulutukseen osallistuvat molemmat osapuolet. Mentorointi on tuen tapa, jonka sosiaalityöntekijä
tilaa. Siksi heidänkin täytyy tietää, mistä
mentoroinnissa on kyse. Samoin sosiaalityöntekijät tietävät, missä tuen tarvetta
on. He myös maksavat palvelusta ja huolehtivat mentorien jaksamisesta, muistuttaa Perhehoitoliiton erityisasiantuntija,
psykologi Tarja Janhunen.
Kolmella kokoontumiskerralla tutustuttiin mentorointiin, itseen mentorina
ja siihen, miten mentorointi käytännössä
toimii.
– Näin lyhyessä koulutuksessa ei vielä
saada suuria aikaan, mutta aihe tulee osallistujille kuitenkin tutuksi.
Toisella kokoontumiskerralla osallistujat harjoittelivat muun muassa kuuntelemista ja kuulluksi tulemista. Samalla pohdittiin, millainen on hyvä tila tapaamisille
– kirkko vai kahvila?
– Minä käytän apuna muistiinpanoja,
joiden avulla on helpompi palata taaksepäin ja rakentaa sijaisvanhemmuuden
kaarta. Tämä on hyvä tapa varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa sijaisvanhemmille tapahtuu paljon lyhyessä ajassa, kertoo
kouluttajana vieraillut Tuija Raitanen,
sijaisvanhempi, mentori ja perhehoidon
kehittäjä Pohjois-Savon lastensuojelun
kehittämisyksiköstä Siilinjärveltä.
Teksti ja kuva Kirsi-Marja Nurminen
MENTOROINTI
Lastensuojelua koko elämä
Monille saattaa jäädä mieleen askarruttavia kysymyksiä, joita ei muista tai uskalla sosiaalityöntekijältä kysyä.
– Sosiaalityöntekijätkään eivät välttämättä tiedä, mistä kaikista asioista sijaisvanhemmille pitäisi kertoa. Tapaamisissa
voi olla kiire ja paljon asioita läpikäytävänä. Mentorin kanssa ei tarvitse miettiä,
voiko jostakin asiasta puhua vai ei.
Leea Salonen ja Risto Kilpiäinen ovat ammatillisia perhehoitajia Tampereelta.
– Ammatillisia sijaisperheitä on Suomessa aika vähän. Tampereen seudulla
meitä on 8. Ammatillisessa perhehoidossa molemmat puolisot ovat päätoimisia
perhehoitajia ja heiltä vaaditaan soveltuva alan tutkinto. Ammatilliseen perhehoitoon sijoitetaan tavallisesti haasteellisia
lapsia, jotka muuten joutuisivat laitokseen, Salonen ja Kilpiäinen kertovat.
Mentorikoulutus kiinnosti, koska kummallakin on jo takana vuosia perhehoidon parissa – Salosella 22 ja Kilpiäisellä
11 vuotta.
– Me ollaan hurahdettu perhehoitoon,
ja koko elämä pyörii lastensuojelun ympärillä. Meille on kertynyt tietoa alasta ja
ymmärrämme, että uusien sijaisvanhempien tukeminen on tosi tärkeää. Koska vedämme myös PRIDE-koulutuksia, tulevat
uudet perheet jo siinä tutuiksi. Lapsien
hyvinvointiahan tässä loppujen lopuksi
ajatellaan, he tuumivat.
Mentoroinnin roolit eivät vielä olleet
Saloselle ja Kilpiäiselle tuttuja ja niistä he
tarvitsivat lisää tietoa.
– Toki koulutus tuo uusia työkaluja
myös omaan sijaisvanhemmuuteen, joka
on valtava matka omaan itseen. Mentorointi auttaa siinä, Kilpiäinen uskoo.
Koulutuksesta oli jo tarttunut tieto siitä,
että mentoroinnin on oltava hyvin suunniteltua.
– Ja sosiaalitoimen on oltava siinä mukana. Mentorointi on enemmän kuin
kahvilla istumista, sillä on myös tavoitteita. Mentoroinnissa tapaa kaksi vertaista,
mutta taustalla on tarve, johon pyritään
tapaamisilla vastaamaan, Salonen ja Kilpiäinen summaavat opitun.
Epävarmuutta siedettävä
Kuopion yliopisto ja Savonia ammattikorkeakoulu toteuttivat vuosina 2006–2007
EU-rahoitteisen mentorointikoulutuksen.
– Oli luontevaa osallistua tuohon koulutukseen. Se oli pitkä prosessi, jossa opiskeltiin monimuotoisesti välillä verkossa ja
välillä kasvotusten. Osallistujia oli 17, joista tällä hetkellä noin 5 toimii mentorina,
Raitanen kertoo.
Lastensuojelun
perhehoidon
mentorointi
• kokenut, mentorointikoulutuksen
saanut sijaisvanhempi antaa asian-
tuntija-apua aloittavalle tai
haasteellisessa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle, tapa siirtää
hiljaista tietoa eteenpäin
• perustuu luottamukseen, ja
osapuolet ovat vaitiolovelvollisia
• vuorovaikutusta, valmentamista, tukea ja ohjausta
• edistää osaamista, pätevyyden
tunnetta, itsearvostusta ja identi-
teetin vahvistumista
• mentoroinnista tehdään kirjallinen sopimus, joka laaditaan yhdessä
sosiaalityöntekijän, mentorin ja
sijaisvanhemman kanssa. Kustan-
nuksista huolehtii sijoittajakunta (perhehoitajalaki).
• suunnitelmallista toimintaa, joka kestää puolesta vuodesta vuoteen. Tapaamiskertoja on yleensä 1–2 kertaa kuukaudessa.
• voi tapahtua henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi puhelimitse tai verkossa
Raitanen luonnehtii itseään kuuntelevaksi mentoriksi.
– Savossa ei yleensä mennä suoraan
asiaan. Koska en ole savolainen, saatan
aiheuttaa hämmennystä asiakeskeisyydelläni. Toisaalta olen saanut siitä myös
hyvää palautetta. Minulla on empatiakykyä, olen mielestäni avoin, jalat maassa
-tyyppi. Pystyn tarvittaessa kertomaan
myös omista heikkouksistani, ettei mentoria nosteta liikaa jalustalle, hän pohtii.
Hyvältä mentorilta vaaditaankin Raitasen mukaan aitoa kuuntelemisen taitoa.
– Myös epävarmuuden sietokyky on
tärkeä, koska alussa ei tiedetä, mihin prosessi johtaa. Mentoroinnissa voi tapahtua
paljon yhtä aikaa.
Mentorin on osattava myös kunnioittaa
aktorin eli mentoroitavan maailmaa.
– Ei saa liikaa johdatella, mutta oma
mielipide pitää silti uskaltaa sanoa.
Sijaisvanhemmuus on yksinäistä
Mentorointi on erityisen tärkeää perhehoitajille ja sijaisvanhemmille siksi, ettei
heillä ole työyhteisöä. Koti ja työ ovat yhdessä ja samassa paikassa.
– Usein ollaan samassa työssä puolison
kanssa. Ystäville ei voi jakaa kaikkia huolia salassapitovelvoitteiden takia. Sosiaalityöntekijä taas ei ole perhehoitaja eikä
siksi vertainen. Sijaisvanhemmuus on aika yksinäistä, sanoo Raitanen.
Usein sijaisvanhemmuutta verrataan
tavalliseen vanhemmuuteen, mutta Raitasen mielestä siitä ollaan aika kaukana.
– Silti sijaisvanhemmat tavoittelevat
juuri sitä tavallista arkea. Ja onneksi lapset
harvoin ajattelevat sijaisvanhemmuuden
olevan jotain erikoista.
Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikössä on mukana 17 PohjoisSavon kuntaa. Yksikön kehittämiskeskus
pyrkii luomaan muun muassa uusia tukimalleja perhehoitoon.
– Meillä on esimerkiksi vertaisryhmiä
sukulaissijaisvanhemmille ja erityisesti isovanhemmille. Tämä on Suomessa
uusi asia. Sukulaissijaisvanhemmille on
luotu oma valmennusmalli, sillä heidän
kohdallaan sijaisvanhemmuus on harvoin
etukäteen suunniteltu ja harkittu. Tilanne
on ennemminkin ei-toivottu. Erityistä on
myös se, että lapsi on sijaisvanhemmille
entuudestaan tuttu, Raitanen kertoo. l
Kiinnostuitko mentoroinnista? Ota yhteyttä erityisasiantuntija Tarja Janhuseen, puh.
040 310 1448 tai tarja.janhunen@perhehoitoliitto.fi. Mikäli omalta alueeltasi löytyy tarpeeksi kiinnostuneita perhehoitajia ja sijaisvanhempia ja sijoittajakunnat
lähtevät mukaan, voidaan koulutus tuoda
alueellesi. Sijaisvanhempien lisäksi myös
kunta voi tehdä aloitteen koulutuksen järjestämiseksi.
Perhehoito 3 / 2010 l 11