Uusi Tähkä 3/2011 - Hämeenlinnan Saalem

Transcription

Uusi Tähkä 3/2011 - Hämeenlinnan Saalem
Hämeenlinnan Saalem -seurakunnan jäsenlehti 3/11
Esittelyssä seurakunnan sydän
VANHIMMISTO
S
eurakuntamme vanhimmisto on kuluneen
talven aikana työstänyt seurakunnallemme
johtosääntöä. Tässä on pomintoja johtosäännöstä vanhimmiston työn ja tehtävien osalta.
Ei Herroina halliten
Hämeenlinnan helluntaiseurakuntaa johtaa
vanhimmisto. Vanhimmisto koostuu sekä vanhimmistoveljistä että palkatuista työntekijöistä.
Kukin vanhin on tasavertainen. Omalla armoituksellaan ja kutsumuksellaan he pyrkivät kasvattamaan seurakuntaa, ei herroina halliten vaan
palvellen omalla esimerkillään. Vanhinten valintakriteerit löytyvät Raamatusta.
Vanhimmisto johtaa seurakunnan toimintaajatuksen toteutumista, luoden pitkänlinjan
suuntaviivoja seurakunnan tulevaisuudelle. Yksilövanhimman ensisijainen tehtävä on sielunhoidollinen, hengellinen paimenuus. Vanhinten
tarkoitus on elää tiiviissä yhteydessä muiden
seurakuntalaisten kanssa aistien seurakunnan
hengelliset tarpeet. Vanhimmat paimentavat ja
rohkaisevat seurakuntaa Jumalalta saamallaan
armoituksella ja omalla persoonallaan.
Vanhimmisto jakaa keskuudessaan vastuualueet kunkin vanhimman armoituksen, lahjat ja
voimavarat huomioiden. Tarkoituksena on elää
hengellisessä herkkyydessä kuunnellen Jumalan
ääntä ja varaten aikaa Jumalan kohtaamiselle ja
keskinäiselle yhteydelle.
Vanhimmiston asiakokouksessa kukin vanhin
esittelee hänelle uskotut tai oman vastuualueensa haasteet ja asiat muulle vanhimmistolle.
Esitysten pohjalta vanhimmisto tekee päätökset
yhdessä.
Vanhimmisto yhdessä täydentää ja vahvistaa
pastoritiimin laatiman toimintasuunnitelmaehdotuksen. Vanhimmat tukevat ja valvovat pastoritiimiä siten, että seurakunnan elämä ja opetus
vastaa seurakunnan tarpeita ja on tasapainossa
Jumalan Sanan kanssa. Vanhimmisto ja hallitus
yhdessä luovat toiminnalliset ja taloudelliset
puitteet ja valtuuttavat pastorit työn edellyttämin valtuuksin. Vanhimmisto esittää seurakunnalle rukousaiheena uusien vanhinten nimet ja
valinnan. Uusi vanhin voi ensimmäisen vuoden
kuluttua ilmaista halukkuutensa jatkaa palvelutehtävässä.
Vanhinten esittely
Vanhimmisto on tietyllä tavalla seurakunnan
sydän. Voimme sanoa, että tällä hetkellä sydän
voi hyvin ja yhdessä katsomme innolla tulevaisuuteen.
O nni H aapala
kuva: Vellu Mustonen.
Kuvassa on tämän hetkinen vanhimmisto. Nimen lisäksi on kerrottu ikä, ammatti ja palvelutehtävät
seurakunnassa.
Vasen rivi edestä: Kari Kuikka 56, yrittäjä, palvelee musiikissa ja SLK-työryhmässä. Matti Niemelä 30,
pastori, palvelee nuoriso-, julistus- ja muissa moninaisissa tehtävissä. Eino Piisilä 60, eläkeläinen, palvelee
avioliitto – ja evankeliointitehtävissä, sekä vaimonsa Helenan kanssa vahtimestarina. Anssi Tuominen
37, tuoteryhmäpäällikkö, palvelee eteisvahtimestarina ja järjestyksenvalvonnassa. Jukka Nieminen 59,
diakonipastori, palvelee diakonia-, vanhus-, julistus,- ja sielunhoitotehtävissä.
Oikea rivi edestä: Jyrki Alanko 47, LV-tarjouslaskija, palvelee julistus- ja musiikkitehtävissä. Seppo
Kaski 51, rehtori, vanhimmiston ja hallituksen puheenjohtaja, palvelee julistus- ja musiikkitehtävissä,
maahanmuuttajatyössä ja lähetystoimikunnassa. Mika Leppinen 40, järjestelmäasiantuntija, palvelee
kiinteistö-, lapsityö-, ja äänetoistotehtävissä. Markku Blad 65, eläkeläinen, palvelee uhrinkantajana sekä
kotipiirityössä. Onni Haapala 37, pastori, palvelee julistus- ja musiikkitehtävissä. (Kuvasta puuttuu Taneli
Oikari, joka tällä hetkellä on ”virkavapaalla” vanhimmistotyöskentelystä.)
eväät elämään
Seurakunta jalkautui kävelykadulle
kuva: Vellu Mustonen
mainoksen televisiosta. Myös paikallinen Fidan
lähetystori tunnettiin kansan parissa hyvin,
kirppiksen toiminta sai hyvää palautetta.
Keräystä suorittassa syntyi myös hyviä keskusteluja ihmisten kanssa. Vastaanotto oli pääosin myönteistä ja moni tahtoi olla antamassa
omastaan. Pyysipä joku esirukoustakin omasta
puolestaan.
USKON
PERUSTEITA
Apu menee perille
Suomessa on viime vuosina järjestetty hyväntekeväisyyskeräyksiä, joiden tuotto on suurelta
osin mennyt organisaation pyörittämiseen, varsinaisen auttamisen sijaan. Joku kysyikin voiko
olla varma, että nyt rahat menevät perille. Fida
on nimensä mukaan luotettava. Fida on yksi
Suomen ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestöistä, joka on saanut valtion kehitysyhteistyötukea jo vuodesta 1974. Fida raportoi
varojen käytöstä ulkoministeriölle. Fidalla hallintokulut ovat koko toiminnasta vain noin 15
%. Ulkoministeriö arvioi Fidan yhdeksi tehokkaimmista avun antajista.
Pienellä rahalla suuri apu
Oranssit liivit,
keräyslippaat ja iloiset seurakuntalaiset jalkautuivat kävelykatu-Reskalle,
syynä ulostuloon oli Bangladeshin slummien
lapset, joiden koulunkäyntiin hankittiin varoja.
Näkyvä kampanja
Seurakuntamme tempaus oli osa valtakunnallista Fidan Eväät elämään kampanjaa. Kampanja
on näkynyt muun muassa lehdistössä ja mainosspotteina MTV3 tv-kanavalla. Paikallisina
puuhamiehinä toimivat Markku Helin ja Jukka
Nieminen, apunaan heillä oli joukko innokkaita
seurakuntalaisia.
Fidan tunnettavuus oli yllättävän hyvä kadunmiesten ja naisten keskuudessa. Moni oli lukenut kampanjasta Kaupunkiuutisista tai nähnyt
Kahden päivän keräys tuotti reilut 700 euroa,
annetut rahat olivat pääosin ihmisten lompakon pohjille kertyneitä kolikoita. Bangladeshin
slummilapsien auttamiseksi apu on kuitenkin
suuri. Tällä summalla saa esimerkiksi yksi lapsi
kouluruokailun reiluksi viideksi vuodeksi. Näin
pienen pojan eväät Jumalan siunaamina koituvat suureksi siunaukseksi.
O nni H aapala
perhekuoro
kuva: Vellu Mustonen
alkuilta ja valitusvirsi
täyttää Saalem-temppelin: ”Voivoivoivoivoivoivooiii”. Elämässä riittää marmatuksen aiheita,
mutta nyt ei ole kyse valittamisesta. Perhekuorolaiset vain virittelevät äänijänteitään harjoitusten
alkajaisiksi.
On
toukokuinen
Pirteä sekoitus uutta ja vanhaa
Kyseinen kuoro on pirteä sekoitus erilaisia ihmisiä seurakunnastamme. Musiikkivalikoima on
varsin monipuolinen. Vetäjinä toimivat Johanna
Komonen ja isänsä Reijo Vierula. He vaihtavat
sujuvasti kuorojohtajan paikkaa esitettävän sävelmän mukaan. Isä hoitaa perinteiset ja tytär
modernimmat kappaleet. Lopputuloksena saamme kuulla virkistävää, iloa ja voimaa antavaa laulantaa bändin tahdittamana. Vaikkei kuoromusiikista välittäisikään, niin tämä porukka saa kaikki
mukaansa. Mutta itsehän jokaisen on tultava tätä
kuuntelemaan, kun ei tämä lehdestä lukemalla
välity. Ikävä kyllä kesäaikaina ei kuoroa ole mukana jumalanpalveluksissa, mutta levon jälkeen
syksyllä saamme taas nauttia yhteisistä musiikkihetkistä.
Kaikki mukaan
Kuten nimestä voi päätellä, ryhmään toivotetaan tervetulleeksi kaiken ikäisiä ja näköisiä
ihmisiä eikä koulutodistusten laulunumeroita
kysellä. Mukaan saavat tulla kaikki, jotka palavat halusta laulaa Jumalan kunniaksi ja ylistää
2
Häntä.
- Meillä on täällä kauhean mukavaa, sanoo
Johanna. Parillisten viikkojen keskiviikkoiltoina pidetään harjoitukset.
Kuoro - osa hengellistä elämää
Eikä seurakunnan kuorossa oleminen tarkoita pelkkää laulamista, vaan se on tärkeä osa
hengellistä elämää. Kuoro on tavallaan oma
solunsa. Harjoitukset aloitetaan yhteisellä rukouksella, mikä tuo mukanaan yhteyden toisiin. Keskinäisen hyvän hengen voi aistia heitä
kuunnellessa. Kuoroon liittyminen on yksi parhaita tapoja tutustua ihmisiin ja päästä mukaan
seurakunnan toimintoihin. Musiikki itsessään
on Jumalan antama ihmeellinen elementti, joka
hoitaa ja vahvistaa kaikilla tasoilla. Pyhä Henki
pääsee sisimpäämme ikään kuin oikotietä. Sanoitukset ovat rukousta ja avartavat ymmärtämään asioita syvemmin.
Joten – ”meni niin tai näin, kanssa Jeesuksen
aina kuljen laulaen .”
T erhi M äkinen
Muuttunut elämä
Sinun todistuksesi – kenelläkään
ei ole samanlaista. Se on aito eikä
kukaan voi riistää sitä.
olin poikani Aaronin kanssa jakamassa evankelioivaa materiaalia Reskalla,
kun minulta kysyttiin, ’Kuka siihen Jeesukseen enää uskoo?’ ’Minä uskon’, vastasin.
’Tahdotteko tietää miksi?’.
Kerran
Vainoajasta apostoliksi
Kirjoittaessaan korinttolaisille (1Kor 15:111) Paavali kertoi Vanhan testamentin sekä
ylösnousseen silminnäkijöiden todistavan
Kristuksesta. Kolmas todiste on Jumalan
armosta muuttunut elämä. Jeesuksen kieltäneestä Pietarista tulikin Kristuksen todistaja. Opetuslapset olivat valmiita antamaan
henkensä kertoessaan Pelastajasta. Viimeisenä Paavali mainitsee rajun elämänmuutoksensa. Kristittyjen vainoojasta, tulikin
pakanoiden apostoli.
Muuttava armo
Kun mietit miten sinä voit todistaa Jeesuksesta, on hyvä muistaa, että Jumalan armo
tekee työtään sinussa. Toisinaan on havaittavissa sitä, että aliarvioimme oman todistuksemme. Jollakulla saattaa olla väkevältä
kuulostava uskoontulotodistus. Entä jos
oletkin tullut uskoon ilman suurempia selkkauksia tai vaikka lapsena kuten minä.
Evankeliumi on meille kaikille yhteinen.
Se ei muutu. Ihminen on syntinen ja tarvitsee Jumalan armoa ja Jeesuksen pelastavaa
työtä iästä riippumatta. Se on Jumalan armo,
joka tekee työtään meissä. Muuttuneen elämän todistus voi kohdallasi olla varjeltumista pahalta, kestämistä ja elämänhalua
vaikeuksista huolimatta, asennemuutoksia,
rukousvastauksia tai vaikkapa ihmeparantuminen. Nämä kaikki ovat Jumalan suurta
armoa elämässämme.
Ihminen, joka kuulee Jeesuksesta, kaipaa varmasti myös nähdä sinussa Jumalan
työn. Usko Jeesukseen on enemmän kuin
uskoontulo. Se on koko elämä. Ja tällaisena
me saamme Hänen seurassaan olla Kristuksen todistajia.
M atti N iemelä
Historian havinaa
kuva: Sakari Saarisen arkisto
V
uosikymmen 1940 oli käänteentekevä
aikakausi maailmassa. Maaliskuun 13.
päivänä kello 12:30 kuulutettiin Suomen
radiossa talvisodan päättymisestä. Suomi ei tuhoutunut. Kaikki kansalaiset huokaisivat helpottuneina, sota oli vihdoin ohi. Vaikuttihan sotaaika ihmisiin samalla tavalla.
Iloa pienistä asioista
Sadattuhannet miehet palasivat kotiin ja karjalaiset siirtyivät Länsi-Suomeen. Kymmenettuhannet nuoret miehet olivat kaatuneet ja
rautaesirippu vedettiin uuden rajalinjan eteen.
Lukemattomat miehet ihmettelivät, että olivat
sittenkin elossa. Kaiken helpotuksen keskellä oli
kuitenkin paljon surua. Sodan jälkeiset vuodet
kuluivat ja ajan rientäessä sai leipääkin jo ilman
korttiannoksia. Elämä helpottui ja parani. Suomalaisille oli suuri ilouutinen, että Etelä- Amerikasta oli tulossa laiva nimeltään Herakles. Se toi
Suomeen kahvia. Ihmiset iloitsivat pienistäkin
asioista. Me siis elimme.
Vapaus kokoontua
Seurakunnilla oli jälleen vapaus kokoontua, eikä
ikkunoita tarvinnut pimentää. Valot sytytettiin
myös kaduille ja teille. Syksyllä 1940 alkoivat
koulut normaalisti ja tätä onnellista aikaa kesti
aina kevääseen 1941. Jälleen kesällä 1941 alkoi
sota, joka kosketti syvästi koko Suomen kansaa.
Näitä kohtalon aikoja kesti aina syksyyn 1944
saakka. Koulutuskeskus JV 17 kuunteli melkein
henkeään pidätellen 19.9.1944 uutista, joka tuli
illalla puoli kymmenen. Suomi ja Neuvostoliitto
olivat solmineet rauhan. Se oli 1940-luvun mahtavin uutinen.
Padot murtuivat
Hengellinen elämä alkoi elpyä. Lukemattomat
miehet olivat sodan myrskyissä rukoilleet apua
Jumalalta ja nyt alkoivat padot murtua. Syntyi
herätyksen aika Suomeen. Vaikka joku on sanonut, että mies ei itke, niin nyt nuoret miehet
itkivät. Moni käsitti ja ymmärsi, että Jumala on
suuri ja armollinen. He uudestisyntyivät.
Uudestisyntymisen ihme
Oli syyskuun 4. päivä 1949. Eräs Sakari niminen, juuri 25 vuotta täyttänyt, mies istui helluntaiseurakunnan telttakokouksessa. ”Kyllä nuo
kuorolaiset laulavat kauniisti Vain yksin Jeesus,
hän mulle riittävi”, ajatteli Sakari ja käveli teltan
etuosaan. Pato murtui.
Jokainen meistä kokee uudestisyntymisen eri
tavoin. Minä koin sen niin, että itkin niin kuin
vain 25-vuotias mies vain voi sen tehdä. Aikaa
tuosta tapahtumasta on kulunut pian 62 vuotta.
Elämänmuutos uudestisyntymisen jälkeen on
todellista. ”Se, mikä on vanhaa, on kadonnut.
Katso uusi on sijaan tullut.” Lause on 2 Kor. 5.
luvussa jakeessa 17.
S akari S aarinen
kuva: Vellu Mustonen
profiili
KUVA: VELI-MATTI MUSTONEN
Nimi: Veli-Matti Janhonen
Syntymävuosi: 1950
Pelipaikka: Esirukous
Kätisyys: Oikea
Vahvuus: Kristus, hän on elämäni perustus ja heikoissa väkevä. Ilman häntä
ei ole meillä mitään.
pelissä elämä
7.5 pelattiin Kaurialan koululla
nuorille suunnattu kristillinen Game
of life-katusählyturnaus.
7.5. kello 12 kokoontui pieni
porukka ihmisiä katusählytapahtumaan Kaurialan yläkoululle. Osa ihmisistä lähti vielä
kaupungille jakamaan mainoksia, koska osanottajia oli aluksi liian vähän. Lopulta kahden
aikaan pelit saatiin pystyyn, kun joukkueita oli
saatu kasaan yhdeksän kappaletta. Tapahtumaa
vetämässä ja tuomaroimassa oli AOC:stä tuttu
Joni Hietanen. Tapahtuman nimi Game of life
- elämän peli - viittaa kristillisyyteen kertoen
elämän tärkeimmästä asiasta. Hietasen mukaan
näitä turnauksia järjestetään, koska Jeesukseen
on kivaa uskoa ja vielä parempaa on saada jakaa
Lauantaina
usko toisten ihmisten kanssa. Musiikista tapahtumassa vastasi Hietasen tuplaaja eli avustaja
Miika ja makkarakojulla palvellut Onni Oikari
selvisi hienosti vaativista asiakkaista. Samaan
aikaan pelipaikan kanssa oli myös rakennettu
skeittirampit, joilla nähtiinkin upeita temppuja
ja hyppyjä. Oli muun muassa rampinvirkaa toimittava kilvetön auto sekä vanha pyykkikone.
Peleissä nähtiin paljon jännittäviä hetkiä sekä
Perussuomalaiset-joukkue, joka koostui yksinomaan maahanmuuttajataustaisista nuorista
miehistä, joilla kaikilla oli päällään sininen paita
Suomi-tekstillä. Turnauksen voitti Taneli Oikarin luotsaama Team Sunshine maalein 7-2. Hopeaa sai joukkue Hasardi ja pronssi meni Selvä
pyy-nimiselle ryhmälle. Voittajajoukkueen jäsenet palkittiin ja Oikari totesi olon olevan aika
tyhjä rankan valmistautumisen jälkeen sekä haluavansa kiittää Jeesusta.
Oikeaa elämää
Pelien jälkeen Joonas Heinonen kertoi lyhyesti
todistuksensa uskoontulostaan ja Jeesuksen antamasta rauhasta. Nykyään Joni Tapani-nimellä
esiintyvä Joni Hietanen kertoi tapahtuman onnistuneen hyvin ja pohti, että lauantaina kyseessä
oli vain peli sekä, että todellisessa elämän pelissä
on kyse elämästä ja kuolemasta. Viimeiseksi, ennen kuin yhdessä kerättiin tavarat kasaan, jo lopettaneen AOC:n räppäri Joni ja Miika esittivät
muutamia biisejä samalla, kun nautittiin auringonpaisteesta.
H elli K ärkkäinen
Miten olet päätynyt Saalemille?
Tulin vuonna 1975 marraskuussa
uskoon ja kolmenviikon kuluttua
menin kasteelle. Tämän jälkeen liityin
Seurakuntaamme. Olen ollut välissä
myös Hattulan helluntaiseurakunnassa
kymmenisen vuotta.
Missä tykkäät istua kokouksissa?
Parvella kaiteen edessä.
Parasta Saalemissa?
Paras on edessä.
Mikä Saalemilla voisi olla paremmin?
Kyllä meidän tulisi terävöityä sielujen
voittamiseen, evankeliointi.
Kiitos haastattelusta!
nuorten alive-illat lauantaisin saalemilla klo 19
Profiilissa eri seurakunnan henkilöistä
tehdään henkilökortti ja tutustutaan
heihin vakiokysymysten avulla.
3
ILMOITUSTAULU
tulevia
tapahtumia
toimitus
tiedottaa
Musiikkitapahtuma torilla
16.6 klo 12.00
Seurakuntamme toiminnasta tiedotetaan
viikottain RV-lehdessä, Kaupunkiuutisissa,
sekä kuukausitiedotteessa, sekä nettisivuilla www.saalem.net.
Riku ja Ruut Turusen
50-vuotissyntymäpäiväristeily 10.7 klo 14.00 satamasta. Ilmoittautumiset
kirjanmyyntiin, risteilynhinta 28 euroa, lisätietoja
antavat Harri Turunen ja
Teija Arvidson.
Urbaaniunelma
kaupunkimissio 19.-20.8
Mahdolliset osoitteenmuutokset on tehtävä Saalemille, eikä
Ristin Voiton toimitukseen, jotta
seurakuntalehden ja RV:n tilaus
toimitetaan oikeaan osoitteeseen osoitteenmuutoksen jälkeenkin. Osoitteenmuutoksen
voi tehdä Eino Piisilälle tai Saalemin toimistolle.
Kyyditys konffereensiin
25.6 la klo 8.30
rvellä
Lastenleiri Takajä
25. - 28.7
Eino Piisilä
0400-771934
eino.piisila@gmail.com
Varhaisnuortenleiri
Takajärvellä
29.-31.7.
Elämä ja Valo Telttajuhlat Keskuskoulun
kentällä 4. - 7.8.
KUVA ANSSI TUOMISEN ARKISTOISTA
Haaste seurakunnan taloudenhoitajilta
KUVA seppo kaski
miettinyt miten voisin valita
sanani niin, että ne aktivoisivat meitä antamaan
varoistamme seurakunnalle säännöllisesti. Ja
vielä niin, ettei antamisemme tapahtuisi surkeillen tai pakosta vaan vapaaehtoisesti ja ilolla.
Perusteita antamiselle toki on. Olemme saaneet
Taivaalliselta Isältä kaiken, eikö siitä kiitollisina
meistä jokainen halua antaa säännöllisesti rahalahjansa seurakunnalle.
Olen kovasti
Järjellinen kehotus
Roomalaiskirjeen 12- luvun ensimmäinen jae
on meille hyvin tuttu: ”Jumalan armahtavaan
laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle
mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa
järjellisellä tavalla”. Tätä jaetta mukaillen haluan
antaa meille järjellisen kehotuksen hoitaa seurakunnan taloutta säännöllisesti. Haluan myös olla
avoin ja kertoa, että emme tulevina kuukausina
mitenkään selviä seurakunnan talouden-hoidosta ilman jokaisen aktivoitumista. (Arvioitu saldo
11.6. - 3.600 €.)
Käytännön neuvo
Kirjoitan nyt varsin käytännöllisen ja järjellisen
ohjeen meille kaikille. Tässä Uusi Tähkä-liitteessä on tilisiirto-ohjeet. Valitse oma kuukausiuhrisi
esim. 60, 120 tai 180 euroa ja anna se maksupalveluun kuukausittain toistuvana maksuna tai
anna kokouksessa lahjasi uhrikoppaan.
Haaste säännöllisyyteen
Haastan jokaista seurakuntalaista antamaan
säännöllisesti joka kuukausi saman summan seurakunnan tarpeisiin (1 Kor. 16:1-2). Sovi Herrasi kanssa paljonko annat ja sitten anna siunaten
lahjasi.
Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia tästä yhteisestä haasteesta. Tiedotamme säännöllisesti talouden kehityksestä seurakuntalaisia.
Siunauksin hallituksen ja vanhimmiston puolesta
S eppo K aski
anssi kelaa...
”Kristittynä on vapauttavaa tunnustaa Raamatun jumalallinen arvovalta. On helpompaa kun
ei joka asiassa tarvitse itse arvailla, mikä on
oikein ja hyväksi. Jumala on luonut koko maailman ja ihmisen ja pyrkimällä elämään Hänen
sanansa mukaan ihmisen on parempi olla kuin
mitenkään muuten.”
toimitus
Päätoimittaja: Onni Haapala
Uskon perusteita: Matti Niemelä
Pinnan Alla: Terhi Mäkinen
Historian Havinaa: Sakari Saarinen
Nuorten Nurkka: Helli Kärkkäinen
Profiili: Daniel Sohlman
Anssi Kelaa: Anssi Tuominen
Valokuvaus: Veli-Matti Mustonen
Aputaitto: Daniel Sohlman
saalem
Toimisto:
Saalem-seurakunta
Turuntie 12
13130 Hämeenlinna
Puhelin: 6822 233
Email: info(at)saalem.net
Toimisto avoinna ti klo 16-18 ja
ke-to klo 10-12
4