TUIKETIEDOTE 2/2014

Transcription

TUIKETIEDOTE 2/2014
TUIKETIEDOTE
2/2014
SISÄLLYSLUETTELO
Sihteerin terveiset
1. Puheenjohtajan tervehdys
2. Jäsenasioita
3. Myönnetyt apurahat
4. Isotooppipäivät 2015
5. EANM2014 posteriesityspalkinto Miia Hakalalle
6. In memoriam: Bror-Axel Lamberg
7. Kevään stipendit ja palkinnot
8. Philips, uusi kannatusjäsen
9. Tulevia koulutustilaisuuksia
10. Matkaraportteja vuodelta 2014
Syksy on mennyt kuin siivillä ja parin viikon päästä
juhlitaan joulua. Kun on mielenkiintoista tekemistä, aika
kuluu nopeasti. Syksyn merkittävin isotooppialan
tapahtuma oli EANM:n vuotuinen kongressi, joka tällä
kertaa
järjestettiin
länsinaapurissamme
Ruotsissa,
Göteborgissa. Kongressiin osallistui mukavasti myös
suomalaisia. Tapahtuma alkoi näyttävästi avajaisjuhlilla
ABBA:n tahdittamana. Tieteellisellä puolella uudet PETmerkkiaineet
kuten
prostatasyövän
kuvantamiseen
tarkoitettu PMSA ja Alzheimer-kuvantamiseen soveltuva
Tau saivat huomiota osakseen. Perinteisessä isotooppikuvantamisessa etenkin kvantitatiivinen SPECT oli yksi
merkittävimmistä aiheista näyttelyalueella. MAP:n ja GE:n
iltatilaisuus, joka alkoi rennoissa merkeissä Lisebergin
huvipuiston pelisalista, kruunasi suomalaisten hienon
EANM:n kongressipaikka – Gothia Towers
kongressimatkan. Kiitokset taas kerran järjestäjille!
Tuiketiedote alkaa perinteisillä yhdistysasioilla eli jäsen- ja
apurahatiedotuksilla. Göteborgista suomalaisilla oli muiden
mukavien muistojen lisäksi kotiintuotavana röntgenhoitaja
Miia Hakalan saama palkinto posteriesityksestään. Miiasta
on esittely tiedotteessa. Tutustukaa myös alustaviin
ilmoituksiin keväällä jaettavista stipendeistä ja palkinnoista.
Jo perinteisen Menestyjä- ja Julkaisupalkinnon lisäksi
keväällä jaetaan uutena opinnäytestipendejä ansioituneille
vastavalmistuneille
isotooppialalle
suuntautuneille
röntgenhoitajille. Tiedotteessa on lisätietoa myös huhtikuussa Tallinnassa järjestettävistä Isotooppipäivistä.
Lopuksi on kerättynä toistaan mielenkiintoisimpia
matkaraportteja jäseniemme EANM:n ja muistakin kesän ja
syksyn koulutusmatkoista.
Minulla lähestyy eläkepäivät LRY:n sihteerin tehtävissä.
Avajaisjuhlat ABBA:n tahdissa
Neljä vuotta tulee täyteen ensi kevään vuosikokouksessa,
jolloin valitaan yhdistykseen uusi sihteeri. Yhdistyksessä toimiminen on antanut näiden vuosien aikana todella
paljon. Olen päässyt seuraamaan aitiopaikalta isotooppiasioiden kehitystä Suomessa ja saanut mahdollisuuden
tutustua laajasti alallamme työskenteleviin ammattilaisiin. Nykyisin on monia eri verkottumisen tapoja, joilla
ihmiset voivat pitää yhteyttä toisiinsa. Yhdistystoiminnan merkitys korostuukin nyky-yhteiskunnassa, tarjoten
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 2(18)
yhteisön, jossa voi ammatillisesti verkottautua niin
kotimaassa kuin osaksi ulkomaillakin. Yhdistys yhdistää
meitä isotooppilaisia, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja
lisää yhteishenkeä. Ammatillisesti on tärkeää kuulua
yhdistykseen.
Lopuksi vielä muistutuksena kaikille, vuoden jäsenmaksut
on lähetetty ensimmäisen kerran kesäkuussa ja
maksamattomat ovat saaneet viime viikkoina muistutuslaskuja. Maksakaa kaikki maksu tämän vuoden puolella
jäsenmaksunne. Lisäksi perinteiseen tapaan, jos teillä on
jäsen- tai apurahahakemuksia, tiedotettavaa yhdistyksen
Pelien huumaa Lisebergistä
kautta tai kysyttävää yhdistyksen toiminnasta, lähettäkää
sähköpostia.
Kiitokset kaikille isotooppilaisille näistä menneistä vuosista, hymyillään, kun tavataan. Mukavia lukuhetkiä
viimeisen julkaisemani ison Tuiketiedotteen parissa!
t, Tommi
1. PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Kuopiossa oli silloin ennen, kun minä tänne muutin, joulun alla maa valkoinen ja pakkasta. Nyt on vain
musta maa eikä päivä valkene ollenkaan! On kuin lapsena Turussa, sanoi ruokapöytäseurani tänään. Onneksi Tuiketiedote tuikahtaa ilmoille ja luo iloa harmauteen. Kiitos siitä kuuluu sihteerille!
Kuopiossa yksi ilon aihe on ollut röntgenhoitaja Mia Hakalan saama 3. palkinto EANM:n posterikisassa.
Se on kunniaksi LRY:lle ja koko Suomen isotooppiväelle! Toivottavasti se kannustaa myös muita yhdistyksen jäseniä posterin tekoon ja osallistumaan kongresseihin. Miasta on lisää toisaalla tässä
Tuiketiedotteessa. Toinen ilon aihe on täällä Kuopiossa ollut uuden Säderakennuksen rakentamisen
seuraaminen. Syyskuussa on vasta kuoppa kalliossa, nyt tilalla on rakennus, joka harjakaisetkin on jo
pidetty. Tähän rakennukseen valmistuu aikanaan tilat syklotronille ja radiofarmasiatilat. Syklotroni on jo
paikoillaan, muut tilat ovat vielä keskentekoiset. Moderni isotooppilääketiede nostaa vähän päätään täällä savossa.
Huoliakin on. Taloudesta, alan kiinnostavuudesta lääkäreiden keskuudessa, toimintojen uudelleen järjestelystä ja monesta muusta pikku seikasta, mikä nyt vaan kuuluu arkeen. THL:n tuoreen selvityksen
mukaan emme ole kuitenkaan menossa pahoinvointivaltion suuntaa, suurin osa asioita terveydenhuollossa on ihan hyvin. Toivoisin kuitenkin, että yhdistyksen jäsenet osallistuisivat aktiiviseen keskusteluun
hallituksen kanssa alamme tulevaisuudesta myös vuosikokouksen ulkopuolella. Ja kukin tietysti omalla
tahollaan.
Mutta koska nyt on tulossa joulu, en vaivaa teitä pidempään vaan laitan ison kirjeen kaikkien puolesta joulupukille noista toiveista.
Hyvää joulua itse kullekin!
t, Hanna
2. JÄSENASIOITA
Seuraavat henkilöt on hyväksytty yhdistyksen uusiksi jäseniksi:
Erikoistuva fyysikko Anna-Leena Manninen (Oulun yliopistollisen sairaala, Radiologian klinikka)
Hoitaja Merja Munck (Savonlinnan keskussairaala)
Tutkija Jatta Takkinen (Valtakunnallinen PET-keskus, Turku)
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 3(18)
Philips Healthcare hyväksyttiin yhdistyksen kannatusjäseneksi, katso asiasta lisää kohdasta ”Philips,
uusi kannustusjäsen”.
3. MYÖNNETYT APURAHAT
Yhdistys on myöntänyt matka-apurahaa seuraaville jäsenilleen:
tutkija Helena Virtanelle 700 €:a”World Molecular Imaging Congress kongressiin, 17.-20.9.2014, Soul
Etelä-Korea.
tutkija Miikka Tarkialle 700 €:a American Heart Association Scientific Sessions - kongressiin, 15.19.11.2014, Chicago, USA.
jäsenet Ulla Auvinen, Sanna Virtaniemi ja Mika Luoto jokaiselle 300 €:a EANM2014:n kongressiin 18.22.10.2014, Göteborg, Ruotsi.
Kohdassa ”Matkaraportteja vuodelta 2014” kerrotaan lisää apurahan saajien koulutusmatkoista.
4. ISOTOOPPIPÄIVÄT 2015
Tervetuloa ISOTOOPPIPÄIVILLE 2015
Tallinn City TallinnTourist Office & Convention BBureau by Toomas Volmer
Tallinnaan 23-24.4.2015
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 4(18)
Kokouspaikaksi on varattu Viru-hotelli.
Ohjelmassa paneudutaan luihin ja ytimiin, virallinen ohjelma
julkaistaan vuoden 2015 alussa.
Järjestelyistä vastaa HUS-Kuvantaminen yhteistyössä Tallinnan
isotooppiväen kanssa.
Lisätietoja kim.bergstrom@hus.fi
Merkitse päivämäärät kalenteriin jo nyt!
5. EANM2014 POSTERIESITYSPALKINTO MIIA HAKALALLE
Röntgenhoitaja Miia Hakala Kuopion yliopistollisen sairaalan isotooppiosastolta esitti posterin EANM2014 kongressissa Göteborgissa. Hänen posteriesitys valittiin yhdeksi kongressin parhaista röntgenhoitajien postereista.
Yhdistys onnittelee Miia hienosta saavutuksesta. Alla Miian henkilöesittely.
Valmistuin röntgenhoitajaksi
Savonia AMK:sta jouluna
2010. Pääsin valmistumiseni
jälkeen töihin opinnäytetyöni
toimeksiantajalle KYSin isotooppiyksikköön. Voi, mikä kiva työpaikka minulle sattuikaan!
Asuin lapsuuteni Vantaalla.
Voimistelin ahkerasti ja lukion
kävin Mäkelänrinteen lukiossa,
pääsihän sieltä aamutreeneihin
kolmesti viikossa. Kuopioon
muutin opiskelemaan.
Olen kiinnostunut asioista ja
niiden kehittämisestä. Jos minua mietityttää jokin, pyrin sen
https://www.flickr.com/photos/officialeanm/15413803447/in/setselvittämään tai mittaamaan.
72157648902805031/
Työyksikössäni on tähän avoin
ja kannustava ilmapiiri. Apua, tukea ja tutkimisehdotuksia tarjotaan mielellään.
Harrastan tällä hetkellä klassista balettia ja seinäkiipeilyä. Jousipyssyllä ampumista olen harjoitellut tänä
syksynä, ja tavoitteena on osallistua puolisoni kanssa ensikesänä Sotahuuto (pehmomiekkailu)
tapahtumaan. Käsitöitä teen innokkaasti, blogiakin asiasta kirjoittelen.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 5(18)
6. IN MEMORIAM: BROR-AXEL LAMBERG
Prof. Bror-Axel Lamberg (yksi LRY:n perustajajäsenistä ja yhdistyksen kunniajäsen) menehtyi kotonaan
sunnuntaina 4.5.2014 91 vuoden iässä. Lambergin muistokirjoitus on luettavissa Suomen
Lääkärilehdestä 25 - 32/2014, s. 1900 (http://www.fimnet.fi/cgi-cug/brs/artikkeli.cgi?docn=000041521).
7. KEVÄÄN STIPENDIT JA PALKINNOT
Lääketieteellinen radioisotooppiyhdistys julistaa jäsenilleen haettavaksi keväällä 2015 jo perinteiksi
muodostuneet Vuoden Isotooppijulkaisu ja Vuoden Isotooppimenestyjä -palkinnot. Tarkemmat
hakuohjeet lähetetään alkukeväästä.
Keväällä järjestetään myös isotooppialan röntgenhoitajaopiskelijoille (perusopiskelijat) valtakunnallinen
haku, jossa edellisen vuoden aikana opinnäytetyön tehneet voivat hakea stipendiä. Stipendejä voidaan
jakaa useampia. Yksittäisen stipendin summa julkaistaan keväällä haun yhteydessä. LRY:n hallituksen
valitsema raati valitsee stipendin saajat ja heidät julkistetaan isotooppipäivillä.
8. PHILIPS, UUSI KANNATUSJÄSEN
Philips Healthcare hyväksyttiin yhdistyksen kannatusjäseneksi, alla esite heidän tuotteestaan.
Vereos - maailman ensimmäinen ja ainoa digitaalinen PET-TT
Lisätietoja:
Kim Vuori
040 6317 365
kim.vuori@philips.com
www.philips.fi
9. TULEVIA KOULUTUSTILAISUUKSIA
Isotooppipäivät 2015, 23.-24.4.2015, Tallinna.
KOTIMAASSA
Säteilymittarit ja mittaaminen, 5.-6.2.2015, Satakunnan keskussairaala, Pori.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 6(18)
Nordic Cardiac Imaging 2015, 25. – 26.03.2015, Turku.
PET BASICS -kurssi, 23–25.3.2015, Turku.
ULKOMAILLA
4th Tübingen PET/MR Workshop, 23 – 27.2.2015, Tübingen, Saksa.
10th European Molecular Imaging Meeting, 18 – 20.3.2015, Tübingen, Saksa.
21th International Symposium on Radiopharmaceutical Sciences (ISRS2015) –konferenssi, 26. 31.5.2015, Columbia, USA.
SNMMI 2015 Annual Meeting, 06. – 10.06.2015, Baltimore, USA.
World Molecular Imaging Congress 2015, 02. – 05.9.2015, Hawaii, USA.
IAEA International Conference on Clinical PET-CT and Molecular Imaging, 05 – 09.10.2015,
Wien, Itävalta.
EANM’15 Annual Congress, 10. – 14.10.2015, Hampuri, Saksa.
2015 IEEE Nuclear Science Symposium & Medical Imaging Conference, 31.10. – 7.11.2015, San
Diego, USA.
RSNA Annual Meeting 2014, 29.11. – 04.12.2015, McCormick Place, Chicago, USA.
XII Congress of the World Federation of Nuclear Medicine and Biology, 2018, Melbourne, Australia.
Lisää isotooppialan koulutustapahtumia löytyy mm. osoitteista:
http://eanm.org/congresses_events/congress_calendar/calendar.php?navId=24
http://www.snmmi.org/MeetingsEvents/eventList.aspx?navItemNumber=719
10. MATKARAPORTTEJA VUODELTA 2014
SNMMI 2014, St. Louis, USA, 7-11.6.2014, Chunlei Han, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku
I participated to SNMMI 2014, the annual meeting of Society of Nuclear Medicine and Molecular Imaging,
during June 7-11, 2014 in St. Louis, Missouri, USA, with support (travelling grant) from Finnish Society of
Nuclear Medicine. SNMMI is an international scientific and professional organization of more than 18,000
physicians, technologists, physicists, chemists, and radiopharmacists dedicated to improving health care by
advancing molecular imaging and therapy.
In this year SNMMI meeting, I have presented two poster presentations and one oral presentation. My oral
presentation title is: ”Input function duration on cardiac PET perfusion with 15O-water”. This study is focused on
investigating the effect of input function duration on accuracy of estimation of perfusion using oxygen-15 labeled
water. In different PET centres, the radio water is injected with different protocols (different injection times). This
is a computer simulation study. Simulated results showed that in noise-free condition, estimated perfusion values
are similar (without significant difference in ”long” or ”short” injection times).
My two poster presentations are: 1). PET dual-injection simulation package. This study was to develop an open
source MATLAB package for simulating dual-injection PET study, which will be a useful tool in PET dualinjection study. This is a free software, which can be found in Turku PET centre website. 2). Human cerebral
metabolic study using 13N-labeled ammonia on carotid artery endarterectormy. This is a collaboration work with
Inner Mongolia University Hospital of China.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 7(18)
I would like to express my thanks to Finnish Society of Nuclear Medicine for supporting my travelling to SNMMI
2014.
18th ISRRT World Congress, Helsinki, 12.-15.6.2014, Tiina Taatila, oh, Isotooppilaboratorio,
Kuvantamiskeskus, PSHP ja Tiina Säilä, Lehtori, Röntgenhoitajakoulutus, Tampereen
ammattikorkeakoulu
Helsingissä järjestettiin kesäkuun puolivälissä (12.-15.6.2014) röntgenhoitajien 18. maailmankokous (ISRRT).
Lämpöiset kevään päivät olivat historiaa ja Suomen suvi näytti ulkomaalaisille vieraille kaikkein kurjimman
puolensa. Vettä satoi kaatamalla lähes koko nelipäiväisen kokouksen ajan.
Heti avajaisissa saimme kuulla painavaa asiaa, sillä WHO:n säteily ja ympäristöturvallisuus tiimin jäsen Maria del
Rosario Pérez (Hutchinson Lecturer) kertoi juhlaluennossaan, miten röntgenhoitajat ovat ympäri maailmaa
vaikuttavassa asemassa säteilysuojelun ja optimoinnin toteuttajina. Juhlaluennon lisäksi pääsimme nauttimaan
Hyksetin musiikista ja mukavasta kansainvälisestä tunnelmasta.
Perjantaina 13.6. alkoi varsinainen tieteellinen ohjelma. Ohjelma oli jaettu aihepiireittäin ( Acute stroke, Breast
Imaging, CT Imaging, Dose Wise, EBR, Education, General Radiography, History of The ISSRRT,
Interventional Radiography, Management, MRI Imaging, Nuclear Medicine, Pediatric Imaging, QA,
Radiotherapy, Research ja Sonography) ja samanaikaisia luentoja oli aina useita. Oman luento-ohjelman
laatiminen vaatikin hieman etukäteissuunnittelua.
EBR-luennoilla (Evidence Based Practice for Radiographers) saimme kuulla, miten itsearviointia tehdään
natiivikuvantamisessa ja miten EBP on otettu käyttöön Tampereen yliopistollisen sairaalan kuvantamisessa.
Lisäksi oli mielenkiintoista kuulla, miten Norjassa röntgenhoitajat osallistuvat tutkimuksen tekemiseen ja
millaiset asenteet heillä on tutkimusta kohden. Tästä luentokokonaisuudesta jäi päällimmäisenä mieleen se seikka,
että röntgenhoitajan ammatinkuva on melko erilainen eri maissa ja on aika vaikea suoraan verrata työtehtäviä ja
esimerkiksi työn kuormittavuutta toisiinsa eri maissa. Seuraava kommentti jäi erityisesti mieleen: ”Mitä puhuja
tarkoittaa sillä, että röntgenhoitajan työ on fyysisesti raskasta, koska potilaat ovat entistä painavampia ja entistä
huonokuntoisempia?” Kysyjän työpisteessä kaikki potilassiirrot tekee joku muu kuin röntgenhoitaja, eikä hän
voinut ymmärtää, että jossain paikassa potilaan pöydälle siirtää juuri röntgenhoitaja. Avustavan henkilökunnan
puuttuminen suomalaisessa kuvantamisen kulttuurissa herätti runsasta kommentointia ja hämmästelyä.
Isotooppilääketieteen luennoista jäi erityisesti mieleen se, miten eripuolella maailmaa puhutaan ihan eri asioista.
Nigeriasta tulleen luennoitsijan aiheena oli luuston gammakuvauksen tarpeellisuus syöpäpotilaan hoitopolussa ja
toisaalta Kanadalainen Robert Miner puhui meille tulevaisuuden menetelmistä tämän päivän hybridikuvantamisen
lisäksi. Ihan piti kaivaa tietokone esiin ja tarkistaa mistä puhutaan, kun Miner esitti kuvantamismenetelminä
Compton Imaging ja Neutron activated SPECT (nSPECT). Myös ”Cherenkov radiation” vilahteli puhujan
luennossa. Toisaalta pääsimme tutustumaan Sudanin todellisuuteen – isotooppilääkäreitä ei ole riittävästi ja
röntgenhoitajia pitäisi kouluttaa lausumaan luuston gammakuvauksia. Esitettyjen tutkimustulosten mukaan
röntgenhoitajien tekemät luustongammakuvauslausunnot ovat ihan yhtä päteviä kuin isotooppilääkäreidenkin
lausunnot, ja näin röntgenhoitajat voisivat raportoida luuston gammakuvat, kunhan saavat siihen ensin
koulutuksen.
QA osuudesta jäi parhaiten mieleen kahden ranskalaisen röntgenhoitajanuorukaisen esitys siitä, miten nonverbaali kommunikaatio helpottaa potilaan ja hoitajan välisen suhteen luomisessa. ”Pojat” esittivät luennossaan
keinoja, millä potilaan stressaavaa tilannetta voidaan helpottaa ja miten luomme itsestämme ammattimaisen
kuvan. He muistuttivat meitä siitä, että non-verbaali kommunikaatio ei nojaa sanoihin, joten se on pitkälti
käyttökelpoinen koko maailmassa. ”Tärkeämpää, kuin se mitä sanomme, on se miten me sen sanomme”. Toinen
meilläkin aina ajankohtainen aihe QA-osuudessa oli lähetteiden laatu. Adam Steward Australiasta esitteli
tutkimustuloksia projektista, jossa oli kahlattu läpi 1700 lähetettä määrättyjen kriteerien osalta. Tulosten mukaan
17 % lähetteistä ei ollut lainkaan kliinistä kysymyksen asettelua ja noin 30 % lähetteistä puuttui jokin relevantti
tieto potilaasta. Mikä suunnaton määrä tehokasta työaikaa kaikilla hukkaantuukaan asioiden selvittelyyn, kun
lähettävä taho voisi kerralla kirjata kaikki tarpeelliset tiedot lähetteisiin.
CT-osuuden mielenkiintoisin ja vähiten tuttu aihe oli ”Post Mortem Imaging”. Kyse oli oman kylän käytännöstä,
sillä TAYS Radiologian Mia Mustalahti esitteli työyksikkönsä tapaa toimia kuolleiden kuvantamisessa. Saimme
kuulla, että TAYS:iin on tulossa ihan lähiaikoina patologian yhteyteen oma CT-laite tätä toimintaa varten. Tällä
hetkellä post mortem- ja akuuttipotilaat kuvataan samalla laitteella.
Näiden aiheiden lisäksi saimme kuulla ajatuksia simulaatio-oppimisesta, hammaskuvantamisesta,
hoitoisuusluokituksen käytöstä radiologiassa, check-listojen käytöstä laadunvarmistuksessa ja monesta muusta
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 8(18)
aiheesta. Aiheet olivat mielenkiintoisia, mutta monta muuta mielenkiintoista asiaa opimmme luentojen
ulkopuolelta. Esimerkiksi ugandalainen kollega lounastauolla kertoi, miten heillä on yhtä radiologia kohden 1
miljoona ihmistä. Pakon sanelemana röntgenhoitajan työnkuva on muuttunut niin, että sonogafit tutkivat ja
lausuvat ultraäänitutkimukset ja myös ortopedisten luukuvausten lausunnot ovat röntgenhoitajan työtä.
Suomen röntgenhoitajaliitto oli järjestänyt kongressipäiville mielenkiintoisen tieteellisen ohjelman, joka herätti
paljon ajatuksia ja keskustelua. Päällimmäisiksi ajatuksiksi jäi:
asioita voidaan tehdä niin monella tavalla oikein – käytössä on monenlaisia tekemisen ja oppimisen tapoja
kehitysmaiden ongelmat vastaavat läntisen maailman 60-lukua – toisaalta ”edistyksellisyys” (ts.
esimerkiksi hoitajien työnkuvan muutokset) voivat olla pakon sanelemia, kuten Ugandassa, jossa 40
radiologia hoitaa 40 miljoonaisen kansan röntgensanelut
eri mailla on erilaiset haasteet ja ylpeyden aiheet
resurssipula on maailmanlaajuinen ilmiö – niukat hoitajaresurssit, niukat raharesurssit ja kaikkialla paljon
potilaita, joten on tarvetta saada work flow mahdollisimman toimivaksi
Tieteellisen ohjelman lisäksi meille oli järjestetty iltatilaisuus Helsingin kaupungintalolla, jossa saimme mukavien
puheiden jälkeen nauttia mahtavasta coctail-pöydästä todella kansainvälisessä ympäristössä. Myös muuta
sosiaalista ohjelmaa oli tarjolla, lähinnä ulkomaalaisille osallistujille suunnattua, mutta kaksi Suomi-neitoa jätti
nämä riennot väliin.
Tiinat Taatila ja Säilä kiittävät Lääketieteellistä Radioisotooppiyhdistystä saamastaan apurahasta, joka mahdollisti
osallistumisen maailmankokoukseen, jota todennäköisesti ei enää järjestetä Suomessa meidän
röntgenhoitajauramme aikana.
World Molecular Imaging -kongressi, Soul, Etelä-Korea, 17.9.-20.9.2014, Susanne Vainio,
doctoral candidate, Turku PET Centre Preclinical Imaging
Osallistuin World Molecular Imaging
-kongressiin 17.9.-20.9.2014, joka
järjestettiin Soulissa, Etelä-Koreassa.
Sain matka-apurahan Lääketieteelliseltä Radioisotooppiyhdistykseltä. Päivät
alkoivat korealaiseen tapaan aikaisin,
7.30, ja jatkuivat myöhään muun
muassa
yritysten
workshoppien
merkeissä. Tieteellisiä sessioita oli
yhtäaikaisesti n. 4 kerrallaan, ja
keskittyivät
onkologiaan,
neurologiaan, metaboliaan, probeihin,
tiettyihin kuvantamismenetelmiin ja
prekliiniseen kuvantamiseen. Mukana
oli myös yleishyödyllisiä luentoja,
joissa kerrottiin miten kirjoitan hyvän
Vierailulla SNUH:n PET-keskuksessa
rahoitushakemuksen tai pidän hyvän
esityksen. Koin viimeksimainitut luennot erittäin mielenkiintoisiksi. Aihe joka nousi tänä vuonna ylitse muiden
oli hyperpolarisoitu MRI. Aiheesta puhuttiin sekä plenary-luennoilla että muissa sessioissa. Muita plenary aiheita
olivat nanoteranostiikka, kanta-solujen kuvantaminen, ja Michael Phelps:n esittämä ”PET: Time to go back to
basics”. Tieteellisistä luennoista seurasin itse lähinnä mallinnus-, prekliinisiä ja neurologisia luentoja.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 9(18)
SNUH:n uusi PET/MRI, joka
maksoi esittelijän mukaan 8
miljoonaa dollaria (!). Katossa
on hienot maisemat potilasta
ajatellen
Kongressissa oli myös järjestetty muuta ohjelmaa, kuten vierailu Seoul
National University Hospital:iin (SNUH), jossa pääsimme näkemään
paikallisen PET-keskuksen, radiokemian ja prekliinisen tilan, sekä
analyysitiloja. Pääsimme myös käymään kongressikeskuksen vieressä
sijaitsevassa temppelissä, jossa tutustuimme buddhalaisiin tapoihin,
meditaatioon ja tee-seremoniaan.
Esitin kongressissa
posterin
aiheella:
"Anti-VLA-4 treatmenr of focal EAE
leads to reduced
microglial activation
which can be measured using TSPOPET imaging". MStauti oli muuten
erittäin vähän esillä,
SNUH:n prekliinisissä kuvaustiloissa
mutta
sain
kysymyksiä posterisession aikana liityen TSPO-kuvantamiseen, erityisesti
18F-GE-180 molekyyliin, ja immunohistokemiaan. Iltaisin kävimme
muiden PET-keskuslaisten kanssa syömässä mm. korealaista barbequeta
ja laulamassa norebangissa, joka on karaokehuone pienelle seurueelle.
WMIC gaala järjestettiin hienossa Sheraton Walkerhill hotellissa, jossa
näimme mm. Taekwondo-esityksen. Kaikenkaikkiaan matka oli elämys
niin tieteellisesti kuin kulttuurisestikin, ja kiitän LRY:tä tuesta, että
pääsin osallistumaan tähän kongressiin.
World Molecular Imaging -kongressi, Soul, Etelä-Korea, 17.9.-20.9.2014, Helena Virtanen,
Valtakunnallinen PET-keskus, Turku
World Molecular Imaging- kongressi (WMIC) järjestettiin tänä vuonna Soulissa. Minun abstrakti valittiin
suulliseksi esitykseksi immunologian/tulehduksen sessioon. Esitelmäni käsitteli synoviitin kuvantamista
kaniinissa käyttäen VAP-1 molekyyliä kohdentavaa merkkiainetta. Kategorioita tieteellisissä sessioissa oli
kattavasti, mutta enemmistönä olivat syöpäkuvantamista käsittelevät aiheet. Prekliiniset tutkimukset olivat hyvin
edustettuina eri kategorioissa, niin esitelmissä kuin postereissakin. Itseäni kiinnosti immunologian lisäksi
syöpäkuvantamiseen liittyvät esitelmät ja posterit. Kokonaisuudessaan kongressi oli hyvin järjestetty ja sen
antama tieteellinen anti oli hyvä. Itselleni reissu oli todella opettavainen, sillä kysymyksessä oli ensimmäinen
ulkomailla kansainvälisessä kongressissa pidetty esitys.
Kongressimatkan aikana käytiin Bongeunsa Buddha-temppelissä, jossa meille oli järjestetty teehetki, meditaatioharjoitus sekä Lotus-kukkien askartelutuokio. Lisäksi käytiin paikallisilla markkinoilla ostamassa tuliaisia.
Viimeisen kongressipäivän iltana oli vuorossa gaalaillallinen, jossa pöydän notkuivat paikallisia herkkuja.
Illallisen aikana meille esitettiin myös todella vaikuttava taekwondo-esitys.
Lämmin kiitos Lääketieteelliselle radioisotooppiyhdistykselle myöntämästänne apurahasta.
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Katja Sutinen, röntgenhoitaja, Kliinisen fysiologian ja
isotooppilääketieteen yksikkö, Kuvantamiskeskus, Kuopion yliopistollinen sairaala
Eurooppalaisen isotooppiyhdistyksen (EANM) vuotuisia kongresseja on järjestetty vuodesta 1988 saakka. Ensimmäinen kongressi pidettiin Milanossa. Ensi vuonna tapahtuma on puolestaan Hampurissa. Osallistuin tänä vuonna
kongressiin ja kongressin yhteydessä pidettävään Technologist Committee Interest Group Meetingiin LRY:n hoitajaedustajana.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 10(18)
Tämän vuoden kongressi järjestettiin Göteborgissa, Ruotsissa. Tapahtumapaikkana oli Svenska Mässan, jossa oli
mahdollisuus järjestää kaikki kongressin tapahtumat. Osallistujia oli useita tuhansia kaikista maanosista. Järjestelyt olivat onnistuneet, aikataulut pitivät melko hyvin ja tiedotus oli toimivaa.
Tapahtumassa oli tänä vuonna hyväksyttyjä teknologistien abstrakteja 103. Eniten hoitajien abstrakteja oli
lähetetty Ruotsista ja Tanskasta. Suomesta oli yksi hoitajien hyväksytty posteriesitys, joka ansiokkaasti palkittiin
parhaiden postereiden joukossa. Voitokkaan posteriesityksen takana oli Miia Hakala Kuopiosta. Hänen työnsä
käsitteli sydänlihasperfuusion gammakuvauksen rekonstruktion toistettavuutta. Onnea Miia!
Tänä vuonna mielenkiinnon kohteena aiheissa oli erityisesti PET/MRI. PET/MRI:n attenuaatio- ja liikekorjaus
sekä erilaiset vertailut PET/CT:n ja PET/MRI:n välillä olivat suosittuja aiheita. PET-kuvantamisen radiolääkkeistä
suosittuja aiheita näyttäisi olevan tällä hetkellä erilaiset amyloidikuvantamisen tarkoitetut radiolääkkeet ja Ga68radiolääkkeet.
Ra223 ja Lu171 olivat myös aiheita, joista luennoitiin paljon. Ra223:a käsittelevät luennot, joilla kävin, olivat
ilahduttavan käytännönläheisiä ja niistä pystyy ammentamaan jotakin myös omaan työarkeen.
Sydän kuvantamisesta mieleeni jäi erityisesti uudet kamerat, joissa on erityisesti sydänkuvantamiseen suunnitellut
kollimaattorit. Lisäksi sydänkuvantamiseen liittyviä aiheita olivat radiolääkeannosten pienentäminen,
sädeannosten pienentäminen ja työnkulun virtaviivaistaminen. Protokollien ja aikataulujen esittelyt olivat myös
ilahduttavan käytännönläheisiä aiheita, joista sai eväitä omaankin työhön.
Maanantaina osallistuin Technologist Committee Interest Group Meetingiin. Hallituksessa on tapahtumassa
muutoksia ensi vuodeksi. Technologistien puheenjohtajana jatkaa vielä ensi vuoden ajan Giorgio Testenera, mutta
hallitukseen otetaan kolme uutta jäsentä. Hakemuksia oli tullut yhteensä kuusi. Uuden hallituksen jäsenistö
esittäytyy EANM:n kotisivuilla.
Technologist committeen tehtäviä ovat jatkossakin kurssien ja guide-kirjojen tuottaminen. Lisäksi projekti ItäEuroopan koulutustason parantamiseksi jatkuu edelleen. Yhdeksi prioriteetiksi on myös noussut technologistien
koulutuksen eurooppalainen yhtenäistäminen, jonka tiimoilta tehdään osaamisalueiden kartoitus. Tavoitteena olisi
kunnianhimoisesti eurooppalainen ja yhtenäinen perus- ja jatkokoulutus technologisteille.
EANM:n koulutuksissa on tapahtumassa muutoksia ensi vuoden aikana. Ennen Wienissä pidetyt kurssit siirtyvät
nyt verkkokursseiksi (eLearning). Vuonna 2015 julkaistaan myös uusi Guide-kirja, joka käsittelee
aivokuvantamista.
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Saara Sillanmäki, erikoistuva lääkäri, Kliinisen
fysiologian ja isotooppilääketieteen yksikkö, Kuopion yliopistollinen sairaala
Lähdimme 17.10. Kuopiosta Helsingin kautta Göteborgiin, jossa en
ollutkaan aiemmin käynyt. Kyseessä oli ensimmäinen kongressimatkani.
Lentomatka meni mukavasti ja majoitumme muun seurueen kanssa
kävelymatkan päässä Svenska Mässanista, jossa tapahtuma järjestettiin.
Ensimmäisenä päivänä kävimme tutustumassa kongressialueeseen ja
ripustin posterini näytille muiden värikkäiden esitysten sekaan. Tämän
jälkeen kävimme tutustumassa kaupunkiin kävellen ja raitiovaunulla –
kävimmepä jopa lyhyellä lautta-ajelulla syksyisessä säässä.
Iltajuhla oli näyttävä, siellä esiintyi, kukapa muutkaan kuin ABBA!
Seuraavana päivänä alkoivat luennot ja näyttelyiden seuraaminen. Kävin
monipuolisesti
eri
aihealueita
koskevilla
luennoilla;
mm.
lymfoomakuvannus,
radionuklidihoidot,
radiofarmasia,
PET:it,
aivokuvannus ja SPECT –tutkimukset tulivat tutuiksi.
Erityinen
kiinnostuksenkohteeni oli luuston gammakuvaus, josta pidettiinkin useita
mielenkiintoisia esityksiä. S. Bologovan (Slovakia) pitämä interaktiivinen
opetus ”Detection of Bone Metastases with PET/CT” oli minulle
mieleinen, sillä esityksen aikana sai itse pohtia tapauksia ja lopuksi
kävimme tapaukset yhdessä lävitse. Opettavaista! Erittäin hyödyllisiä olivat myös anatomian opetusta sisältävät
luennot.
Osallistuin myös hoitajien posterikierrolle, jossa hoitajamme Miia Hakala piti hienon esityksen
sydänlihasperfuusion rekonstruktioiden tekemisestä. Esitys palkittiin kolmanneksi parhaaksi hoitajien tekemistä
postereista. Oma posterini käsitteli niin ikään sydänlihasperfuusiota ja lääkärien tekemien rajausten vaikutusta
faasianalyysin toistettavuuteen. Suomalaisia kävi mukavasti tutustumassa posteriini ja hyviä keskusteluja saatiin
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 11(18)
aikaiseksi. Kävin lisäksi tutustumassa eri laitevalmistajien edustajiin ja kuulemassa heidän esityksiään uusimmista
laitteista ja sovellutuksista. Nuorten lounge -alue oli viihtyisä ja sillä pääsi tutustumaan muihin erikoistuviin
ympäri Eurooppaa. 22.10. oli edessä paluumatka Helsingin kautta Kuopioon, jossa ilma oli huomattavasti Ruotsin
ilmanalaa viluisempi.
Parasta matkassa oli ehdottomasti suomalaisiin alan työkavereihin tutustua. Nähdään toivottavasti taas pian!
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Miia Hakala, röntgenhoitaja, Kliinisen fysiologian ja
isotooppilääketieteen yksikkö, Kuopion yliopistollinen sairaala
Osallistuin EANM 2014 kongressiin 18.–22.10.2014. Itseäni kiinnostavia aiheita olivat aivojen
amyloidikuvantaminen, radium hoidot ja PET-MRI. Aivojen amyloidikuvantaminen on itselleni aivan uusi aihe,
joten kaikki tieto oli uutta ja ihmeellistä, ja oli kiva nähdä, millaisia kuvia tutkimuksesta syntyy. Osastollamme on
alettu antamaan Ra-223 -hoitoja, hoitajien luennoilla sai nähdä miten muualla maailmassa nämä hoidot on
käytännössä toteutettu. Hoitajien luennot avasivat minulle myös PET-MRI käytännön työskentelyä ja toimintaa.
Anatomia luennot olivat erittäin opettevaisia. Luennoitsija oli hyvä ja opetustapa osallistava ja innostava.
Vatsanalueen TT-anatomia luento antoi paljon.
Itselläni oli posteri esillä. Aiheena ” Interobserver and intraobserver variation of phase analysis results in ECGgated myocardial perfusion SPECT related to repeated reconstructions”. Sain kolmannen sijan hoitajien
postereiden palkinnassa.
Kongressi oli erittäin antoisa, uusia kokemuksia ja paljon mielenkiintoista asiaa.
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Virpi Tunninen, ylifyysikko ja Katja Narko, vt. osastonhoitaja, Kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede, Satakunnan keskussairaala
Pitkästä aikaa kongressi pidettiin niin lähellä, ettei matkustamiseen tarvinnut käyttää koko päivää. Tosin samasta
syystä matkakohde taisi olla vähemmän hohdokas, ja suomalaisia mukana tavallista vähemmän. Suomesta
mukana oli 12+1 työtä, mikä väestömäärään suhteutettuna oli jopa Euroopan maiden keskitasoa. Aiempiin vuosiin
verrattuna oltiin tosin pahasti punaisella. Hoitajapuolelta mukana oli yksi posteri, joka palkittiinkin. Onnittelut
näin jälkikäteen Miialle!
Tällä kertaa lisäkilpirauhaset oli siirretty kokonaisuudessaan posteriosastolle. Suomi sai kunnian kaikista
kongressissa esitetyistä kaksoisisotooppi-lisäkilpirauhastöistä (kaikki 2…). Sain kollegalta hyvän vinkin painattaa
posteri kankaalle, ja kuljetusteknisesti tämä olikin erittäin helppo ratkaisu. Teipitkin pitivät kankaassa koko
kongressin ajan, eikä painojäljessäkään ollut moittimista (www.multiprint.fi). Seuraavaan posteriin lainaan kyllä
Eeron idean handouttien jakamisesta QR-koodin avulla!
Näyttelyssä mielenkiintoisia käytännön jippoja oli kiinnittyvän elmukelmun kaltainen Packexe –suoja, jota oli
saatavilla monenlaisina versioina. Jälleenmyyjän hakeminenkaan ei tuottanut hankaluuksia, suojamuovi.fi –
sivustolta löytyy. Varmasti harkitsemisen arvoinen tuote helposti kontaminoituvan (tai hankalasti puhdistettavan)
tilan suojaamisessa.
Muuta mielenkiintoista pienempien laitteiden rintamalta oli langaton anturi vartijaimusolmukkeen paikantamiseen
leikkaussalissa (www.crystal-photonics.com), ja samalta firmalta myös samaan tarjoitukseen suunniteltu,
kädessäpidettävä CrystalCam, joka piippauksen asemasta näyttää kuvan.
Skintimammografia näyttää tehneen uuden nousun sekä perinteisellä että PET-rintamalla. Näytteillä oli pelkästään
rintakuvantamiseen tarkoitettu gammakamera, jossa mm. pikselöidyn detektorin ansiosta erotuskyvyn luvataan
olevan erinomainen. Esillä oli kuulemma myös PET-versio, jota en kuitenkaan ehtinyt katsastamaan.
Erikoisin innovaatio oli CoTI-tuotemerkillä markkinoitu kilpirauhasablaatiopotilaan kaulapanta, jossa on pieni
annosnopeusmittari. Potilas pitää pantaa, josta annosnopeusinfo välitetään langattomasti (bluetoothilla) tablettiin.
Tabletilta voi sitten tutkia annosnopeutta ajan funktiona. Nähtäväksi jää, löytyykö kaulapannalle käyttäjiä.
IAEAn standi on aina piilotettu perimmäiseen nurkkaan, mutta siellä kannattaa poiketa vilkaisemassa
viimeisimpiä julkaisuja (jotka ovat vapaasti ladattavissa). Esimerkkinä mielenkiintoisista mm. “Quantitative
Nuclear
Medicine
Imaging:
Concepts,
Requirements
and
Methods”
(http://wwwpub.iaea.org/MTCD/Publications/PDF/Pub1605_web.pdf).
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 12(18)
Isompien laitteiden osalta SPECT-maailmaa oli nähtävissä vähän, Siemens tosin esitteli uuden Intevo-versionsa
(ilman CT:tä), josta on kaikki ilma puserrettu pois. Ilmeisesti resurssit suunnataan pääasiassa PET-rintamalle, jota
ohjelman suhteen ääneen ihmettelinkin Meet the EANM Physics Committee –tapaamisessa. Komitean näkemystä
”thats how nuclear medicine is done today” ei kuitenkaan mielestäni voi ihan allekirjoittaa, kyllä perinteinen
isotooppilääketiede (yhdellä fotonilla) vielä paikkansa pitää.
Fysiikkasessioissa toistuu vuodesta toiseen sama teema, eli tarvetta standardoinnille, harmonisaatiolle ja
ulkoiselle laadunvalvonnalle edelleenkin on. Tiistain ”Standardisation of PET Imaging” –sessiossa todettiin
(Weitzel et al) esimerkiksi että rekonstruktiomenetelmän valinta vaikuttaa merkittävästi saataviin kvantitatiivisiin
tuloksiin. Ihan kaikki käyrät eivät mahtuneet edes kuvaan…
Osin sama työryhmä esitti myös tulokset viime vuonna Itävallassa toteutetusta laadunvalvontakierroksesta (kaikki
PET-keskukset), joiden mukaan erot olivat osittain jopa merkitseviä. Tässä on paljon mietittävää PET/CT:n
hankintaa (jollakin aikataululla) suunnittelevalle sairaalalle…
Perinteinen suomalaisten ilta pidettiin tänä vuonna Lisebergin huvipuistossa, jossa tunnelmaa kohotettiin ensin
rallicrossin, laukkalähtöjen ja hirvenmetsästyksen parissa. Onneksi ei tullut ryhdyttyä tienaamaan leipää vaikkapa
rallikuskina, kyllä leipäjonossa seisottaisiin ainakin tämän ajomenestyksen perusteella. Kiitokset vielä
sponsoreille hauskasta illasta!
Lämpimät kiitokset LRY:lle saamastaame matka-apurahasta!
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Jaana Laine, kemisti, HUS-kuvantaminen, Helsinki
Euroopan isotooppilääketieteen vuotuinen kongressi järjestettiin tänä vuonna Ruotsissa Göteborgissa 18. 22.10.2014. Kokouksessa oli osallistujia n. 5500 ympäri maailmaa. Abstrakteja oli lähetetty kaiken kaikkiaan
2014, joista 81 % hyväksyttiin suullisiksi tai posteriesityksistä kongressiin. Minulla oli kokouksessa posteri
aiheesta: ”Experience in the Changeover to the Cassette System in the Ga-68 DOTANOC Routine
Radiosynthesis”.
Heti lauantaina Göteborgiin saavuttuani osallistuin Sahlgrenskan yliopistollisen sairaalan isotooppiyksikössä
SAM Nordicin ja Eckert&Zieglerin järjestämään hands on-sessioon. Sessiossa teimme Ga-68 PSMAHMBEDsynteesin markkinoiden pienimmällä synteesilaitteistolla, Eckert&Zieglerin LabSolution Eazyllä. Hands onsessiossa oli mukana viisi osallistujaa. Teimme synteesit kahdella laitteistolla, joten ihmettelyn sijaan saimme
kääriä hihat ylös ja pääsimme itse tekemään synteesiä. Laitteisto tuntui helpolta ja näppärältä käyttää.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 13(18)
Hämmästyttävän paljon toimintoja oli saatu mahdutettua niin pieneen laitteistoon. Tämä hands on-sessio oli
antoisa erityisesti synteesien lomassa käytyjen keskustelujen johdosta muiden osallistujien ja järjestäjien kanssa.
Kongressissa oli
hyvin
laajaalainen
tieteellinen
ohjelma. Kemian
ja radiofarmasian osuus oli
aika
suppea,
mutta mielenkiintoisia
esityksiä
löytyi
myös kemistille.
Hyödyllinen
sessio oli esimerkiksi
CME11-sessio,
joka
käsitteli
radiofarmasiaan
liittyvää viranomaisohjeistusta
ja GMP-ohjeita. Tieteellisesti mielenkiintoisin anti löytyi postereista, joissa oli esitetty kasettipohjaisen
synteesilaitteiston käyttöönottoa (lähinnä F-18, C-11 ja Ga-68-isotoopeilla) ja niihin liittyvää
laadunvalvontakehitystyötä.
Kaupallinen näyttely oli laadukas ja siellä oli paljon nähtävää. Tarjolla oli myös kiinnostavia tuoteuutuuksia.
Esimerkiksi QC1 –yritys esitteli kehitteillä olevaa laitteistoa PET merkkiaineiden laadunvalvontaan. Laitteistolla
voi määrittää automaattisesti yhdestä näytteestä tuotteen radiokemiallisen ja kemiallisen puhtauden (HPLC, TLC),
liuotinjäämät (Headspace-GC), pH:n, ja radionuklidin puhtauden (MCA) jopa n. 10- 15 minuutissa. Laitteisto on
nyt kliinisessä testauksessa ja mahdollisesti vuoden päästä markkinoilla.
Kaiken kaikkiaan kongressi oli antoisa ja innostava. Oli mukava tavata kollegoja ja yhteistyökumppaneita, jakaa
kokemuksia ja saada uusia ideoita työhön. Lämmin kiitos Lääketieteelliselle radioisotooppiyhdistykselle
saamastani matkastipendistä.
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Miia Pitkonen, FL, Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto, Meilahden sairaala, Helsinki
Göteborgissa 18–22.10 järjestetty Euroopan isotooppiyhdistyksen kokous alkoi päivän pituisella kurssilla, joka
käsitteli Monte Carlo-simulaation teoriaa ja käytäntöä isotooppilääketieteessä. Kurssilla tehtiin käytännön
harjoituksia SIMIND- ja GATE-ohjelmilla. Lauantai-iltana kongressi avattiin ABBA:n tahdittamana.
Sunnuntain CME-luennoilla oli aiheena SPECT/TT:n ja PET/MRI:n käyttö eri alueiden kuvantamisessa.
PET/MRI:n osalta oli useampi sessio, joissa käsiteltiin haasteita liittyen laadunvalvontaan ja vaimennuskorjaukseen yhdistelmäkuvantamisessa. Dosimetria ja hoidot olivat isossa roolissa läpi koko kongressin. Kongressi-päivän jälkeen pääsimme Lisebergin huvipuistoon pelaamaan huvipuistopelejä ja siellä kaikilla oli niin
mukavaa.
Tiistai alkoi FDG-PET-, DAT-SPECT-, ja Amyloid-PET-tutkimusten sudenkuoppia käsittelevällä sessiolla.
PET:n standardointi (EANM/EARL Guidelines) ja uudet detektorit olivat myös tiistain luentoaiheita.
Sydämen kuvantamisessa on otettu käyttöön Smartzoom-kollimaattoritekniikka, jonka tarjoama herkkyyden
kasvu mahdollistaa kuvausajan lyhentämisen. Se on myös tuonut mukanaan haasteita liittyen ejektiofraktion
laskemiseen ja perfuusiodatan arvioimiseen (LEHR:iin verrattaessa), jotka johtuvat pääasiassa muuttuneesta
keräysgeometriasta. Aiheesta oli useita luentoja kuultavissa ja postereita nähtävillä.
Marie Curie-palkinnon sai hyvin mielenkiintoinen työ, jossa oli kuvattu Parkinson-potilaiden suolistoa PET:llä.
Kyseiseltä potilasryhmältä löytyi terveistä poikkeavaa suoliston tulehdustilaa, jonka arveltiin edeltävän
keskushermosto-oireita ja mahdollisesti kulkeutuvan suolistosta edelleen aivoihin.
Kiitos isotooppiyhdistykselle saamastani matka-apurahasta.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 14(18)
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Erna Kaleva, fyysikko, Helsinki
Olin sairaalafyysikon erikoistumiskoulutuksen isotooppilääketieteen jaksolla töissä HUS:n Meilahden sairaalan
isotooppiyksikössä sekä Jorvin sairaalan kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen yksikössä. Samoihin
aikoihin, vuosien 2013 ja 2014 taitteessa, otettiin käyttöön uudet IQ-SPECT -laitteistot sydänlihasperfuusion
gammakuvantamiseen molemmissa sairaaloissa. Laitehankintojen yhteydessä oli Jorviin hankittu myös
dynaaminen sydänfantomi, jota sain tehtäväkseni tutkiskella ja koekäyttää. Kokeilujen tiimoilta päätettiin myös
kirjoittaa abstrakti EANM 2014-kokoukseen. Kävikin sitten niin, että abstraktini aihe (sydänperfuusion
gammakuvauksen ejektiofraktiotulosten vertailusta LEHR kollimaattorien ja IQ-SPECT laitteiston välillä)
hyväksyttiin suulliseksi esitykseksi. Lokakuussa konferenssin lähestyessä oli alettava muistella
isotooppikuvantamiseen liittyviä asioita puhetta varten – olin nimittäin viimeksi maaliskuussa ollut töissä
isotooppiyksikössä.
Koska sairaalafyysikoksi pätevöidyttyäni olen työskennellyt ulkoisen sädehoidon parissa, seuloin
konferenssiohjelmasta kiinnostavimmiksi aiheet, joissa yhdistettiin ulkoisen sädehoidon ja isotooppihoitojen
dosimetriaa. Erityisen mielenkiintoisia puheenvuoroja käytettiin uuden vuonna 2018 voimaan tulevan EUlainsäädännön tiimoilta liittyen radionuklidihoitojen potilaskohtaisen dosimetrian vaatimusten mielekkyyteen ja
toteutukseen. Koko konferenssin mieleenpainuvin sessio olikin tiistaina 21.10. järjestetty "The Role of Absorbed
Dose Planning in Radionuclide Therapy, Now and in Five Years" ja sitä seurannut yleisögallup, joka toteutettiin
interaktiivisesti "kaukosäätimillä". Muita sairaalafyysikon kannalta kiinnostavia aiheita olivat mm. uudet
ilmaisinteknologiat ja dosimetriaohjelmistot. Luonnollisesti myös oman puheeni aihepiiriin liittyvät posterit ja
puheet tuli käytyä huolellisesti läpi. Aihe tuntuikin olevan yllättävän ajankohtainen ja konferenssissa oli toinenkin
puhe ja posteri käytännössä samasta aiheesta.
Tieteellisen annin lisäksi Göteborg tarjosi myös mukavia hetkiä entisten ja uusien kollegojen kanssa sekä
enimmäkseen harmaasta syyssäästä huolimatta kauniita maisemia.
Kiitokset Lääketieteelliselle Radioisotooppiyhdistykselle saamastani matka-apurahasta!
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Eero Hippeläinen, fyysikko, Kliinisen fysiologian ja
isotooppilääketieteen osasto, Meilahden sairaala, Helsinki
Oli jälleen kerran aika kasata kimput ja kampsut ja lähteä vuotuiselle EANM kongressimatkalle. Tämän vuoden
kokous järjestettiin Ruotsissa, Göteborgin lokakuisen lämpimässä kaupungissa. HUS-Kuvantamisen
isotooppiyksiköstä matkaan lähti kolme fyysikkoa, pari kemistiä ja useampi hoitaja ja yksi lääkäri. Kokouksen
tarkoituksena oli selvitellä markkinoilla olevien PET-laitteistojen eroja ja osallistua kokopäiväisesti ISTARD
esitelmiin, jotka käsittelevät laajasti sisäisten säteilylähteiden annoslaskentaa.
Ennen varsinaisen kongressin alkua, osallistuin aikaisempien vuosien tyyliin pre-kongressi luennoille aiheena
Monte Carlo -simuloinnit (MC-simuloinnit). Kurssilla käytiin nopeasti läpi MC-simulointien perusteet ja tämän
jälkeen keskituttiin GATE ja Simind nimisten ilmaisohjelmien käyttöön. Pre-kongressin luennot eivät mielestäni
ollut ihan yhtä hyvä kuin aikaisempina vuosina ja etenkin MC –ohjelmien ”hands-on” sessio olisi voinut olla
paremmin suunniteltu. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui itse ohjelmien asennukset kurssilaisten koneille.
Nämä ongelmat osoittavat huvittavasti MC-simulointiohjelmien ongelman hyvin: MC–ohjelmat ovat
monimutkaisia, ne vaativat paljon perehtymistä ja siltikään ne eivät välttämättä toimi. Kurssin oli minulle hyvää
kertausta ja antoi luottamusta omiin tutkimuksiini. Kurssin yhteenveto: ”Jos et todella tarvitse simulointeja
tutkimukseesi, älä tee niitä”.
Pre-kongressin jälkeen keskityinkin täysin ISTARD luentoihin. Luentojen välillä kävin näyttelyalueelta
kaappaamassa kupin kahvia ja kättelemässä tutut ja tuntemattomat. Laitteiden vertailut ja tutustumiset jätin
muiden huoliksi ja keskityin täysin annoslaskenta sessioihin. ISTARD luennoilla oli paljon mielenkiintoisia
esitelmiä, mutta mitään suurta ja mullistavaa ei tullut vastaan. Voin siis todeta, ettei väitöskirjaprojektini ole vielä
vanhentunut. Mutta tulevina vuosina ymmärrykseni mukaan Euroopan lainsäädäntö tulee muuttumaan siten, että
radionuklidihoitojen annoslaskentaa tullaan vaatimaan jos se on vain mahdollista toteuttaa. Tämä tulee
aiheuttamaan lisää painetta annoslaskentamenetelmien kehittämiseen ja käytännön työnopetukseen. Tämä
varmasti tulee näkymään myös sairaalafyysikoiden koulutuksessa.
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 15(18)
EANM kokouksien lyhyet esitelmäajat ovat haastavia ja yksinkertaisenkin asian esittäminen selvästi on taidetta.
Vaikka sain oman esitelmäni viimehetkillä valmiiksi, esitelmän Lu-177 emittoimien elektronien annoslaskennasta
meni mielestäni ”ihan hyvin” (kuten ohjaajani asiaa kommentoi). Onnistuin ehkä esittämään asiani tarpeeksi
selvästi, koska sain kuin sainkin
pari
hyvää
kysymystä
esitelmäni jälkeen. Lisäksi vielä
esityksen jälkeen jatkui mukava
keskustelu asiaan liittyen.
On
ollut
hienoa,
että
esimerkiksi LRYn apurahojen
avulla on ollut mahdollista
osallistua useanakin vuonna
peräkkäin EANM kokouksiin.
Tällä tavalla olen pystynyt
tutustumaan
oman
olan
keskeisiin
tekijöihin
ja
tutkimusryhmiin. Kiitos matkaapurahasta
LRY.
(Kuvan
nappasi ja minulle välitti Jyri
Toikka –kiitos)
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Heli Valkeapää, röntgenhoitaja ja Marja Ketola,
röntgenhoitaja, KSSHP, Jyväskylä
Hyvin
valvotun
yön
jälkeen
suuntasimme
kohti
Jyväskylän
Tikkakosken
lentokenttää,
aamutuimaan klo 4.30. Hieman
jännitystä ilmassa, mitähän tuleman
pitää, ensimmäistä kertaa EANM:n
kongressissa
ja
ylipäätään
koulutuksessa
Suomen
rajojen
ulkopuolella. Onneksi matkaseuranamme olivat jo hieman kokeneemmat
konkarit Juha Vuorela ja Kirsi
Timonen.
Ilman yllätyksiä ei tämäkään reissu
alkanut. Pari päivää ennen lähtöä tuli
vielä yllättävä hotellin muutos,
kongressihotelli Gothia towersista
hieman
etäämmälle
kaupunkiin.
Onneksi meille kuitenkin majapaikka
näin nopealla aikataululla löytyi.
Pääsimme
turvallisesti
perille
syksyiseen
Göteborgiin
ja
suuntasimme
askeleemme
kohti
kongressikeskusta.
Päivä
kului
tutustuessa kaupunkiin ja illalla olikin
sitten avajaisseremonioiden vuoro.
Avajaisissa
mielenkiintoisten
henkilöesittelyiden ja tieteellisten
esitysten
lisäksi
henkilökohtaisia
kokemuksiaan
oli
kertomassa
kilpirauhassyövän
sairastanut
ja
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 16(18)
radiojodihoidon saanut potilas. Oli mielenkiintoista ja jopa liikuttavaa kuulla hänen ajatuksiaan eristyksissä
oloajasta. Rohkea nainen kun tuli puhumaan näin suuren yleisön eteen. Avajaisten ”pääesiintyjänä” oli kukapa
muukaan kuin legendaarinen ABBA. Tämä viimeistään sai messuyleisön lämpiämään. Illan päätteeksi vielä
hieman ruokaa ja juomaa ja hotellille lataamaan akut tulevia päiviä varten. Johan tälle ensimmäiselle päivälle
mittaa tulikin.
Kongressipäivien aikana kävimme kuuntelemassa luentoja mm. kilpirauhassyövän hoidoista, eturauhassyövän
radionuklidihoidoista, vartijaimusolmuketutkimuksista. Luentojen runsaus ja monipuolisuus pääsi kyllä
yllättämään meidät täysin. Paljon oli mielenkiintoisia luentoja ja paljon sellaisia, jotka varmasti olisivat olleet
mielenkiintoisia, mutta huomattiin liian myöhään. Ja myönnettäköön, että välillä ajauduimme luennoille, jotka
eivät aivan täysin auenneet meille röntgenhoitajille
No opimme tästä ainakin sen, että ensi kerralla teemme
paremman etukäteissuunnitelman jo kotipuolessa.
Myös näyttely oli vaikuttava. Meillä oli joitakin sovittuja tapaamisia eri laitevalmistajien kanssa SPECT-CT
laitteen hankinnan tiimoilta. Oli hienoa, että monet laitteet oli tuotu kokonaisuudessaan näytille ja hipelöitäväksi.
Kävimme myös kuuntelemassa eri laitevalmistajien esittelyjä automaattiannostelijoista. Näyttelyssä oli tarjolla
ihan kaikkea mahdollista jodieristyshuoneen suojakelmusta, kameroihin ja lyijysuojiin.
Maanantai-iltana saimme osallistua MAP
Medicalin ja Ge Healthcaren järjestämälle
illalliselle satumaisessa huvipuisto Lisebergissa.
Suuret kiitokset illan järjestäjille erittäin
mukavasta illasta!
Ensimmäinen kongressimatkamme oli kaikin
puolin positiivinen kokemus. Tulemme
varmasti osallistumaan vielä uudestaan.
Lämpimät kiitokset lääketieteelliselle radioisotooppiyhdistykselle saamastamme tuesta.
Kiitokset tietysti myös omalle yksiköllemme
kun saimme tilaisuuden tällaiseen kongressiin
lähteä.
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Ulla Auvinen, Mika Luoto ja Sanna Virtaniemi,
Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen osasto, Meilahden sairaala, Helsinki
Meilahden isotooppiyksiköstä EANM-kongressiin matkasi tänä vuonna kolme hoitajaa, Ulla Auvinen, Mika
Luoto sekä Sanna Virtaniemi. Koska EANM-kongressi järjestettiin tänä vuonna Ruotsissa, ABBAlta emme
voineet välttyä; tästä musiikista saimme nauttia niin avajaisissa kuin päätöstilaisuudessa. Avajaisissa esiin
nostettuja teemoja olivat mm. koulutus, laatu ja potilasfokus. Potilasnäkökulma tuli esiin aivan konkreettisesti
pehmeitä arvoja korostavassa potilaan puheenvuorossa.
Ilahduimme siitä, että hoitajien ohjelmaan oli valikoitunut myös käytännönläheisiä, rutiinityöhön liittyviä
esityksiä mm. sydänperfuusiokuvantamisesta IQ-kollimaattoreilla ja jopa potilaan kokoon perustuvasta
annostelusta luuston gammakuvauksessa. Aloittelevaa hoitajaa ilahdutti myös luento radiofarmasian perusteista,
mm.
radiolääkkeiden
sitoutumiskohteista.
Koulutusteema näyttäytyi myös muutamissa
esityksissä: kävi ilmi
tarve
hoitajien
jatkokouluttautumiseen,
jota Pohjois-Amerikassa onkin alettu järjestää
jo muutamassa yliopistossa. Pohjois-Amerikasta kuului myös huoli
voimakkaasti kasvaMiehen puolikkaita
Värikuoret
neesta lääketieteellisen
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 17(18)
säteilyn käytöstä, jossa suurimpana tutkimusryhmänä on sydänperfuusion gammakuvaus.
Radiofarmasian puolella peräänkuulutettiin uusia aineita ja luotiin katsaus sekavaan ja osittain ristiriitaiseen
sääntelyyn. Uusista tuulista esillä olivat mm. amyloidikuvantaminen Alzheimerin taudissa ja 68Ga-PSMA
prostatakarsinoomakuvantamisessa.
Tavoitteenamme oli tänä vuonna erityisesti tutustua näyttelyssä uusien tilojen suunnitteluun ja tulevaan
kamerahankintaan liittyviin asioihin. Erityinen kiitos näytteilleasettajille, jotka järjestivät meille tilaisuuden
tutustua syvemmin edustamiinsa PET-kameroihin ja muihin tuotteisiinsa. Kiitokset LRY:lle saamastamme matkaapurahasta!
EANM’14, Göteborg, 18. - 22.10.2014, Jukka Kemppainen, Valtakunnallinen PET-keskus,
Turku
Tällä kertaa EANM -kokous vei naapurimaahan Ruotsiin. Göteborg tarjosi oikein viihtyisät puitteet 27.
kokoukselle ja herätti kiinnostuksen tulla tutustumaan kaupunkiin uudestaan kesäaikaan.
Oman esitykseni ”The diagnostic accuracy of planar bone scintigraphy, SPECT, SPECT/CT, 18F-NaF PET/CT
and whole body 1.5T MRI, including DWI, for the detection of bone metastases in high risk breast and prostate
cancer patients” otsikko oli ainakin pitkä. Aihe herätti mukavasti kiinnostusta. PET/TT:n ja MRI:n osalta
löydökset eivät yllättäneet, mutta SPET/TT:n pärjääminen em. modaliteeteille rohkaiseekin tämän menetelmän
käyttöä enemmän korkean riskin prostata- ja rintasyöpäpotilailla.
Kongressin anti oli jälleen hyvin laaja-alaista ja monipuolista. Kaikkeen mielenkiintoiseen ei ollut mahdollista
osallistua. Itseäni kiinnostivat eniten prostatasyöpäkuvantamiseen liittyvät uudet merkkiaineet. 68Ga-PSMA oli
näistä vahvasti esillä ja tämä merkkiaine kiinnostaa varmasti monia isotooppiyksiköitä. Erittäin lupaavista
tuloksista huolimatta tämäkään merkkiaine ei välttämättä ole se täydellinen vastaus kuvantamisen haasteisiin sillä
68
Ga-PSMA kuvantaa paremmin aggressiivisempaa karsinoomaa, kun taas 68Ga-Bombesin matala-asteisempaa
karsinoomaa. Olemme lähivuosina viisaampia näiden merkkiaineiden keskinäisestä suorituskyvystä ja erosta
fluorokoliiniin nähden.
Arvokas anti, jota ei saa artikkeleista tai nettiluennoista on vuorovaikutus muiden tutkijoiden, kollegoiden ja
työtovereiden kanssa. Tämä tekee kongressimatkoista tärkeitä. Kiitos radioisotooppiyhdistykselle matkaapurahasta sekä kiitos muille sponsoreille sisäisen lapsen vapauttamisesta Lisebergissä.
American Heart Association Scientific Sessions 2014, Chicago, USA, 15.-19.11.2014,
Miikka Tarkia, Valtakunnallinen PET-keskus, Turku
Tämänvuotinen Amerikan sydänyhdistyksen kokous pidettiin Chicagossa McCormick Place kongressikeskuksessa. Kokous on yksi maailman suurimmista kardiologian alan kokouksista ja osanottajamääräksi on
arvioitu 17000 henkeä.
Esitin tuloksiani ateroskleroottisten tautimuutosten kuvantamisesta 18F-fluorodeoksiglukoosi PET-merkkiaineella.
Posterillani kävi useita asiasta kiinnostuneita.
Oman kongressiohjelman olin laatinut tutkimustani liittyvien aiheiden tiimoilta sisältäen sepelvaltimotaudin ja
sydämen vajaatoiminnan kuvantamista ja hoitomuotoja koskevia esityksiä. Lisäksi tarjolla oli oma sessionsa
translationaalisesta tutkimuksesta. Kuvantamisen osalta kuuma puheenaihe oli CTA-FFR, jossa sepelvaltimoiden
ahtaumia voitaisiin noninvasiivisesti arvioida sepelvaltimoiden TT-angiografiakuvasta.
Matka oli tekemääni tutkimukseen liittyen hyödyllinen. Kiitos radioisotooppiyhdistykselle taloudellisesta tuesta!
Lääketieteellisen radioisotooppiyhdistyksen ajankohtainen jäsentiedote 2/2014 10.12.2014 18(18)