Toukokuu 2010 Liahona

Transcription

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko • Toukokuu 2010
Yleiskonferenssipuheet
Lasimaalausikkuna, joka on ollut alunperin Adamsin seurakuntakeskuksessa Los Angelesissa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa; kirkon historian museon luvalla
Tuntemattoman taiteilijan teos Ensimmäinen näky
Vuonna 1820 nuori Joseph Smith meni kotinsa lähellä olevaan metsikköön rukoilemaan
saadakseen tietää, mihin kirkkoon liittyä. Vastauksena rukoukseensa hän näki Isän ja Pojan:
”Minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman,
ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun.
– – Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton
kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja
sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä! ” ( JS–H 16–17.)
Sisällys toukokuu 2010
62. vuosikerta • Numero 5
2 Yhteenveto 180.
vuosikonferenssista
LAUANTAIN AAMUKOKOUS
4 Tervetuloa konferenssiin
Presidentti Thomas S. Monson
6 Pappeuden voima
Presidentti Boyd K. Packer
10 ”Ja myös – – palvelijattarien päälle
minä niinä päivinä vuodatan
Henkeni”
Julie B. Beck
13 Velvollisuutemme polku
Piispa Keith B. McMullin
16 Lunastajamme kallio
Vanhin Wilford W. Andersen
18 Äidit ja tyttäret
Vanhin M. Russell Ballard
22 Auttakaa heitä heidän matkallaan
kotiin
Presidentti Henry B. Eyring
LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS
26 Kirkon virkailijoiden hyväksyminen
Presidentti Dieter F. Uchtdorf
27 Kirkon tilintarkastusosaston
raportti 2009
Robert W. Cantwell
28 Tilastoraportti 2009
Brook P. Hales
29 Äidit, jotka opettavat lapsia kotona
Vanhin L. Tom Perry
32 Pyhien kirjoitusten siunaus
Vanhin D. Todd Christofferson
36 Auttavat kädet, pelastavat kädet
Vanhin Koichi Aoyagi
38 Kun Herra käskee
Vanhin Bruce A. Carlson
40 Pysykää valveilla hellittämättä
Vanhin David A. Bednar
44 Ei sijaa sieluni viholliselle
Vanhin Jeffrey R. Holland
PAPPEUSKOKOUS
47 Sairaiden parantaminen
Vanhin Dallin H. Oaks
51 Lähetyssaarnaajan
jumalallinen kutsumus
Vanhin Ronald A. Rasband
54 Suurenmoinen Aaronin
pappeus
David L. Beck
56 Jatkakaa kärsivällisesti
60 Toimikaa kaikessa uutteruudessa
64 Valmistautuminen tuo siunauksia
SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS
68 ”Te olette minun käteni”
75 Hän elää, kunnia nimelleen!
Vanhin Richard G. Scott
78 Kääntykää Herran puoleen
Vanhin Donald L. Hallstrom
81 Jotta lapsemme voisivat nähdä
Vapahtajan kasvot
Cheryl C. Lant
83 Me seuraamme Jeesusta Kristusta
Vanhin Quentin L. Cook
87 Hän on noussut!
SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS
91 Rakkauden yhdistämät sukupolvet
Vanhin Russell M. Nelson
95 Velvollisuutemme Jumalaa
kohtaan: vanhempien ja johtajien
tehtävä nousevaa sukupolvea
kohtaan
Vanhin Robert D. Hales
98 Äiti sanoi niin
Vanhin Bradley D. Foster
101 Kaikki koituu parhaaksenne
Vanhin James B. Martino
103 Hyvän arvostelukyvyn kehittäminen
ja muiden jättäminen
tuomitsematta
Vanhin Gregory A. Schwitzer
106 Se, mikä kuuluu vanhurskauteen
Vanhin Francisco J. Viñas
108 Kerrothan taas Jeesuksesta
Vanhin Neil L. Andersen
112 Päätössanat
YLEINEN NUORTEN NAISTEN
KOKOUS
114 Ole rohkea
Ann M. Dibb
117 Älkää koskaan, koskaan, koskaan
antako periksi!
Mary N. Cook
120 Muistakaa, keitä olette!
Elaine S. Dalton
123 Videoesitys: Minulla on tarkoitus
124 Kertomuksenne onnellinen loppu
72 Myöhempien Aikojen Pyhien
Jeesuksen Kristuksen Kirkon
johtavat auktoriteetit
128 He puhuivat meille: Kuinka
voimme omaksua konferenssin
opetukset elämäämme
130 He puhuivat nuorille
132 Konferenssikertomusten hakemisto
133 Opetuksia aikaamme varten
133 Apujärjestöjen ylimmät
johtokunnat
134 Kirkon uutisia
Yhteenveto 180.
vuosikonferenssista
LAUANTAIN AAMUKOKOUS
3. HUHTIKUUTA 2010
Kokouksen johtava virkailija: presidentti
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Dieter F. Uchtdorf. Alkurukous: vanhin Yoshihiko Kikuchi. Loppurukous: vanhin Erich W. Kopischke. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajanaan Mack Wilberg,
urkureina Richard Elliott ja Andrew
Unsworth: ”Sua kiitän, Herra korkehin”,
MAP-lauluja, 91; ”Herran lapset saapukaa”,
MAP-lauluja, 27; ”On päivänpaiste sielussain”, MAP-lauluja, 148, sovitus Wilberg,
julkaisematon; ”Johda meitä, Jehovamme”,
MAP-lauluja, 42; ”Hän antoi Poikansa”, Lasten laulukirja, s. 20–21, sovitus Hofheins,
julkaisematon; ”Niin varma on perustus”,
MAP-lauluja, 43, sovitus Wilberg, julkaisematon.
LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS
3. HUHTIKUUTA 2010
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Dieter F. Uchtdorf. Alkurukous: vanhin Lynn G. Robbins. Loppurukous: vanhin
Craig C. Christensen. Musiikki – Oremin
uskontoinstituutin yhdistetty kuoro johtajinaan Ryan Eggett ja Allen Matthews, urkurina
Bonnie Goodliffe: ”Oi, kuulkaa ääntä profeetan”, MAP-lauluja, 11; ”Mua Jeesus rakastaa”,
Lasten laulukirja, s. 42–43, sovitus Dayley,
julkaisija Jackman; ”Kiitos, Luojamme,
profeetasta”, MAP-lauluja, 10; ”Sua kohti
Herrani”, MAP-lauluja, 1965, 146, sovitus
Duffin, julkaisematon.
LAUANTAI-ILLAN PAPPEUSKOKOUS
3. HUHTIKUUTA 2010
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja:
presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous:
vanhin Keith K. Hilbig. Loppurukous: vanhin
Michael John U. Teh. Musiikki – pappeudenhaltijoiden kuoro Brigham Youngin yliopistosta johtajanaan Ronald Staheli, urkureina
Clay Christiansen ja Richard Elliott: ”Niin
Jumala meitä rakasti”, MAP-lauluja, 113, sovitus McDavitt, julkaisematon; ”Oikein tee”,
MAP-lauluja, 156, sovitus Hall, julkaisematon; ”Kiitetty Jumala”, MAP-lauluja, 40;
”The Iron Rod”, Hymns, 274, sovitus Staheli,
julkaisematon.
2
Liahona
SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS
4. HUHTIKUUTA 2010
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous: vanhin
Kenneth Johnson. Loppurukous: vanhin
Wolfgang H. Paul. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajinaan Mack Wilberg ja Ryan
Murphy, urkureina Andrew Unsworth ja Clay
Christiansen: ”On This Day of Joy and Gladness”, Hymns, 64; ”Kristus ylösnoussut on”,
MAP-lauluja, 124; ”Hän Kristus on”, sävel
Moody, sovitus Bradford, julkaisija Nature
Sings; ”On Herra kuningas!”, MAP-lauluja,
29; ”Kun jälleen saapuu Hän”, Lasten laulukirja, s. 46–47, sovitus Murphy, julkaisematon; ”Hän on noussut!”, MAP-lauluja, 123,
sovitus Wilberg, julkaisematon.
vaarnasta Utahista johtajanaan Merrilee
Webb ja urkurina Bonnie Goodliffe: ”Laella
kukkulan”, MAP-lauluja, 4, sovitus Webb,
julkaisematon; ”Lapset Herran”, MAP-lauluja, 49, sovitus Watkins, julkaisematon;
”Be Strong” ohjelmasta A Brand New Year:
2010 Youth Celebration, julkaisematon; ”Kalliomme, Vapahtaja”, MAP-lauluja, 145, sovitus Kasen, julkaisija Jackman; ”Niin varma on
perustus”, MAP-lauluja, 43, diskanttisovitus
Webb.
KONFERENSSIPUHEITA SAATAVILLA
Yleiskonferenssipuheet ovat saatavilla
monilla kielillä. Mene osoitteeseen conference.lds.org ja valitse sitten kieli. Äänitallenteita saa jakelukeskuksista yleensä kahden
kuukauden kuluessa konferenssista.
SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS
4. HUHTIKUUTA 2010
KOTIOPETUS- JA KOTIKÄYNTIOPETUSSANOMAT
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous: vanhin
Christoffel Golden jr. Loppurukous: piispa
Richard C. Edgley. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajinaan Mack Wilberg ja Ryan
Murphy, urkureina Linda Margetts ja Bonnie
Goodliffe: ”Kuningas kuningasten”, MAP-lauluja, 28, sovitus Murphy, julkaisematon; ”Seimeen kerran syntynyt”, MAP-lauluja, 120,
sovitus Kasen, julkaisija Jackman; ”Hän elää,
Vapahtajani”, MAP-lauluja, 82; ”Mun luoksein jää, jo ilta on”, MAP-lauluja, 100, sovitus
Wilberg, julkaisematon.
Valitkaa kotiopetus- ja kotikäyntiopetussanomaksi jokin sellainen puhe, joka parhaiten
vastaa niiden tarpeita, joiden luona käytte.
LAUANTAI-ILLAN YLEINEN NUORTEN
NAISTEN KOKOUS 27. MAALISKUUTA
2010
Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja:
Elaine S. Dalton. Alkurukous: Karlee Gubler.
Loppurukous: Kendrick Smaellie. Musiikki –
Nuorten Naisten kuoro Lehin, Lehin itäisestä, Lehin pohjoisesta ja Lehin eteläisestä
KANNESSA
Edessä: valokuva presidentti Thomas S.
Monsonista ja sisar Frances Monsonista John
Luke. Takana: valokuva Suolajärven temppelistä Weston Colton.
KONFERENSSIN VALOKUVAT
Yleiskonferenssinäkymiä kuvasivat Salt Lake
Cityssä Craig Dimond, Welden C. Andersen,
John Luke, Matthew Reier, Christina Smith,
Les Nilsson, Scott Davis, Lindsay Briggs,
Cody Bell, Mark Weinberg, Weston Colton,
Jenica Heintzelman, Brandon Flint ja Robert
Casey; Argentiinassa Lucio Javier Fleytas ja
Cristian Rafael López Fonseca; Brasiliassa
Laureni Ademar Fochetto ja Ana Claudia
Soli; Chilessä Oscar Schmittner; T‰ekissä
Bev Robison; Ranskassa Carlos Gonzalez;
Filippiineillä Edwin Redrino ja Oregonissa
Yhdysvalloissa John Snyder.
TOUKOKUU 2010, 62. VUOSIKERTA, NUMERO 5
LIAHONA 09285 130
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon
virallinen kansainvälinen julkaisu
Ensimmäinen presidenttikunta: Thomas S. Monson,
Henry B. Eyring, Dieter F. Uchtdorf
Kahdentoista apostolin koorumi: Boyd K. Packer,
L. Tom Perry, Russell M. Nelson, Dallin H. Oaks, M. Russell
Ballard, Richard G. Scott, Robert D. Hales, Jeffrey R. Holland,
David A. Bednar, Quentin L. Cook, D. Todd Christofferson,
Neil L. Andersen
Vastaava päätoimittaja: Spencer J. Condie
Neuvojat: Keith K. Hilbig, Yoshihiko Kikuchi, Paul B. Pieper
Toiminnanjohtaja: David L. Frischknecht
Toimituskunnan johtaja: Vincent A. Vaughn
Vastaava toimittaja: Larry Hiller
Graafinen johtaja: Allan R. Loyborg
Päätoimittaja: R. Val Johnson
Apulaispäätoimittajat: Jenifer L. Greenwood,
Adam C. Olson
Toimituspäällikkö: Ryan Carr
Apulaistoimituspäällikkö: Susan Barrett
Toimittajat: David A. Edwards, Matthew D. Flitton, LaRene
Porter Gaunt, Annie Jones, Carrie Kasten, Jennifer Maddy,
Melissa Merrill, Michael R. Morris, Sally J. Odekirk, Joshua J.
Perkey, Chad E. Phares, Jan Pinborough, Richard M. Romney,
Don L. Searle, Janet Thomas, Paul VanDenBerghe, Julie Wardell
Toimitussihteeri: Laurel Teuscher
Taiteellinen johtaja: Scott Van Kampen
Tuotantopäällikkö: Jane Ann Peters
Suunnittelu ja tuotanto: Cali R. Arroyo, Collette Nebeker
Aune, Howard G. Brown, Julie Burdett, Thomas S. Child,
Reginald J. Christensen, Kim Fenstermaker, Kathleen Howard,
Eric P. Johnsen, Denise Kirby, Scott M. Mooy, Ginny J. Nilson
Painatuksen valmistelu: Jeff L. Martin
Painatusjohtaja: Craig K. Sedgwick
Levikkijohtaja: Randy J. Benson
Kotimaansivut:
Mirkku Karumo
Keltarousku 4, 02730 ESPOO
Puhelin: (09) 592 747
Sähköposti: mirkku.karumo@kolumbus.fi
Tilaukset ja osoitteenmuutokset tehdään European
Distribution Limited -yhtiön kautta:
Maksuton palvelunumero: 00800 3478 3388
Sähköposti: liahona-edl@ldschurch.org
Vuositilaushinta 17,50 euroa (sisältää alv:n ja postikulut)
USA and overseas (surface mail) US $10.00. Ilmestyy 12 kertaa
vuodessa.
Lähettäkää käsikirjoitukset ja tiedustelut osoitteella:
Liahona, Rm. 2420, 50 East North Temple Street, Salt
Lake City, UT 84150-0024, USA, tai sähköpostitse
osoitteeseen liahona@ldschurch.org.
Liahona (Mormonin kirjan sana, joka tarkoittaa ”kompassia” tai
”suunnannäyttäjää”) ilmestyy albanian, armenian, bulgarian,
cebuanon, englannin, espanjan, fidÏin, hindin, hollannin,
indonesian, islannin, italian, japanin, khmerin, kiinan, kiribatin,
korean, kreikan, kroatian, latvian, liettuan, malagasin,
marshallin, mongolin, norjan, portugalin, puolan, ranskan,
romanian, ruotsin, saksan, samoan, singalin, sloveenin,
suomen, tagalogin, tahitin, tamilin, tanskan, telugun, thain,
tongan, t‰ekin, ukrainan, unkarin, urdun, venäjän, vietnamin ja
viron kielellä. (Ilmestymiskerrat vaihtelevat kielittäin.)
© 2010 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään.
Painettu Yhdysvalloissa.
Liahonan tekstiä ja kuva-aineistoa saa kopioida satunnaiseen
epäkaupalliseen käyttöön kirkossa tai kotona. Kuva-aineistoa ei
kuitenkaan saa kopioida, mikäli se kielletään kuvituksen
lähdemerkinnässä. Tekijänoikeutta koskevat kysymykset tulisi
lähettää osoitteeseen:
Intellectual Property Office, 50 East North Temple Street,
Salt Lake City, UT 84150, USA; sähköposti:
cor-intellectualproperty@ldschurch.org.
For Readers in the United States and Canada:
June 2010 Vol. 62 No. 5. Liahona (USPS 311-480) Finnish
(ISSN 1080-9554) is published monthly by The Church of Jesus
Christ of Latter-day Saints, 50 E. North Temple St., Salt Lake City,
UT 84150. USA subscription price is $10.00 per year; Canada,
$12.00 plus applicable taxes. Periodicals Postage Paid at Salt
Lake City, Utah. Sixty days' notice required for change of address.
Include address label from a recent issue; old and new address
must be included. Send USA and Canadian subscriptions to Salt
Lake Distribution Center at address below. Subscription help line:
1-800-537-5971. Credit card orders (Visa, MasterCard,
American Express) may be taken by phone. (Canada Poste
Information: Publication Agreement #40017431)
POSTMASTER: Send address changes to Salt Lake Distribution
Center, Church Magazines, PO Box 26368, Salt Lake City, UT
84126-0368.
PUHUJAT
AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ
Andersen, Neil L., 108
Andersen, Wilford W., 16
Aoyagi, Koichi, 36
Ballard, M. Russell, 18
Beck, David L., 54
Beck, Julie B., 10
Bednar, David A., 40
Carlson, Bruce A., 38
Christofferson, D. Todd, 32
Cook, Mary N., 117
Cook, Quentin L., 83
Dalton, Elaine S., 120
Dibb, Ann M., 114
Eyring, Henry B., 22, 60
Foster, Bradley D., 98
Hales, Robert D., 95
Hallstrom, Donald L., 78
Holland, Jeffrey R., 44
Lant, Cheryl C., 81
Martino, James B., 101
McMullin, Keith B., 13
Monson, Thomas S., 4, 64,
87, 112
Nelson, Russell M., 91
Oaks, Dallin H., 47
Packer, Boyd K., 6
Perry, L. Tom, 29
Rasband, Ronald A., 51
Schwitzer, Gregory A., 103
Scott, Richard G., 75
Uchtdorf, Dieter F., 26, 56,
68, 124
Viñas, Francisco J., 106
AIHEHAKEMISTO
Aaronin pappeus, 51, 54, 60
Apuyhdistys, 10
Arvostelukyky 103
Edistyminen-ohjelma, 22,
95, 117
Esimerkki, 18, 95
Himo, 44
Humanitaarinen palvelu, 4
Hyveellisyys, 120, 123
Ilmoitus, 10
Innoitus, 51
Isyys, 6
Jeesus Kristus, 16, 32, 68,
75, 78, 81, 83, 87, 98, 101,
108, 112
Jumalallinen luonne, 120
Kauneus, 120
Kirkon kasvu, 4
Koti, 29, 95
Kuolema, 87
Kuuliaisuus, 13, 38, 103, 114
Kärsivällisyys, 56
Käskyt, 13, 38
Kääntymys, 36
Lapset, 22, 40, 81, 108
Lohtu, 68
Luottamus, 54
Lähetystyö, 51
Mormonin kirja, 40
Nuoret Naiset, 123
Näkökulma, 101
Onnellisuus, 124
Opettaminen, 29, 75,
106, 108
Oppiminen, 40
Palveleminen, 36, 64, 68
Pappeuden siunaukset, 6, 47
Pappeus, 6, 56
Parantaminen, 47
Pelastaminen, 22, 36
Perhe, 6, 29, 40, 81, 91
Pornografia, 44
Profeetat, 114
Pyhä Henki, 10, 103,
117, 120
Pyhät kirjoitukset, 32, 106,
114, 117
Rakkaus, 68, 98
Rauha, 78
Rehellisyys, 64
Rohkeus, 114, 117
Rukous, 13, 114
Sinnikkyys, 124
Siunaukset, 38
Sovitus, 75, 83
Sukututkimus, 91
Säädyllisyys, 18
Tasovaatimukset, 64
Temppelit, 4, 91
Todistus, 40, 117
Toivo, 16
Totuus, 32
Turva, 83
Tyttäret, 18
Usko, 16, 47, 56, 120
Uskollisuus, 44
Uutteruus, 60
Valmistautuminen, 64
Vanhemmat, 95, 106
Vanhurskaus, 106
Vastoinkäymiset, 78,
101, 124
Velvollisuus Jumalaa
kohtaan, 22, 54, 60, 95
Velvollisuus, 13, 60, 95
Yleiskonferenssi, 112
Ylösnousemus, 87
Äitiys, 18, 29, 98
To u k o k u u 2 0 1 0
3
LAUANTAIN AAMUKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010
Tervetuloa
konferenssiin
Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja omistautumisestanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumille.
K
uinka hyvä onkaan, rakkaat
veljeni ja sisareni, kokoontua jälleen kerran yhteen. Tämän konferenssin aikana kirkon järjestämisestä
tulee kuluneeksi 180 vuotta. Kuinka
kiitollisia olemmekaan profeetta
Joseph Smithistä, joka etsi totuutta,
joka löysi sen ja joka Herran johdolla
palautti evankeliumin ja järjesti kirkon.
Kirkko on kasvanut vakaasti tuon
vuoden 1830 päivän jälkeen. Se muuttaa edelleen joka vuosi yhä useampien
ihmisten elämää ja leviää edelleen
kautta maailman, kun lähetyssaarnaajamme etsivät niitä, jotka etsivät
totuutta. Pyydämme jälleen kerran
kaikkia kirkon jäseniä ojentamaan
kätensä uusille käännynnäisille tai
niille, jotka ovat tiellä takaisin kirkkoon, ympäröimään heidät rakkaudella ja auttamaan heitä tuntemaan
olonsa kotoisaksi.
Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja omistautumisestanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. Kiitos
kaikesta, mitä teette seurakunnissanne, vaarnoissanne ja piireissänne.
Palvelette auliisti ja hyvin ja saatte
aikaan paljon hyvää. Herra siunatkoon
teitä, kun pyritte seuraamaan Häntä ja
noudattamaan Hänen käskyjään.
Viime kokoontumisemme jälkeen
kirkko on edelleen antanut paljon kaivattua humanitaarista apua eri alueilla
kautta maailman. Yksistään kolmen
viime kuukauden aikana humanitaarista
apua on annettu muun muassa Ranskan
Polynesiassa, Mongoliassa, Boliviassa,
Perussa, Arizonassa Yhdysvalloissa,
Meksikossa, Portugalissa ja Ugandassa.
Aivan viimeksi olemme auttaneet Haitissa ja Chilessä noiden alueiden tuhoisien maanjäristysten ja tsunamien jälkeen. Ilmaisemme rakkautemme niille
kirkkomme jäsenille, jotka ovat kärsineet näissä katastrofeissa. Olette
rukouksissamme. Kiitämme koko sydämestämme teitä kaikkia auliudestanne
auttaa humanitaarisessa työssämme
antamalla varoistanne ja käyttämällä
monissa tapauksissa aikaanne, kykyjänne ja asiantuntemustanne.
Tänä vuonna tulee kuluneeksi
25 vuotta siitä, kun humanitaarinen
ohjelma otettiin osaksi huoltotyötämme. Niiden ihmisten määrää, joita
tämän ohjelman välityksellä on avustettu, ei voitaisi milloinkaan arvioida
riittävän tarkasti. Pyrimme aina olemaan paikalla ensimmäisten joukossa,
tapahtuipa katastrofeja missä tahansa.
Kirkko kasvaa ja edistyy jatkuvasti.
Temppeleiden rakentaminen on
merkki sellaisesta kasvusta. Ilmoitimme hiljattain uudesta temppelistä,
joka rakennetaan Utahin Paysoniin.
Ilmoitimme myös tulevasta peruskorjauksesta, joka tehdään Ogdenin temppelissä Utahissa. Kolmen seuraavan
kuukauden aikana vihimme uuden
temppelin Vancouverissa Kanadassa,
Gila Valleyssa Arizonassa Yhdysvalloissa
ja Cebu Cityssä Filippiineillä. Myöhemmin tänä vuonna vihitään tai uudelleen
vihitään muita temppeleitä. Jatkamme
temppeleiden rakentamista kautta
maailman jäsenmäärämme kasvaessa.
Temppeleissä suoritetaan joka vuosi
miljoonia toimituksia edesmenneiden
rakkaittemme puolesta. Olkaamme
jatkuvasti uskollisia suorittaessamme
näitä toimituksia niiden puolesta, jotka
To u k o k u u 2 0 1 0
5
eivät itse voi sitä tehdä.
Monet teistä tietävät, että pian lokakuun konferenssin jälkeen rakas vaimoni Frances kaatui niin että häneltä
murtui lonkka ja olkapää. Kahden
onnistuneen leikkauksen jälkeen ja
oltuaan viikkoja sairaalassa hän kykeni
palaamaan kotiin. Hän voi hyvin ja
edistyy kohti täyttä toipumista. Hän
pääsi mukaan yleiseen Nuorten Naisten kokoukseen viime lauantaina ja
aikoo olla läsnä yhdessä tai kahdessa
kokouksessa tänä viikonloppuna.
Itse asiassa viime hetkellä hän sanoi:
”Lähden tänään!” Ja hän onkin täällä!
Olemme kumpikin syvästi kiitollisia taivaalliselle Isällemme ja teille kaikille
rukouksistanne ja hänelle osoittamistanne paranemistoivotuksista.
Veljet ja sisaret, olemme tulleet
tänne saamaan opetusta ja innoitusta.
Toivotamme tervetulleiksi ne teistä, jotka ovat uusia jäseniä kirkossa. Joukossanne on myös niitä, jotka painiskelevat
ongelmien, haasteiden, pettymysten ja
menetysten kanssa. Me rakastamme teitä, ja me rukoilemme puolestanne. Seuraavien kahden päivän aikana esitetään
monia puheita, jotka kattavat moninaisia evankeliumin aiheita. Ne miehet ja
naiset, jotka puhuvat teille, ovat etsineet pitämiinsä puheisiin taivaan apua.
Rukoilen, että täyttyisimme Hänen
Hengellään, kun kuuntelemme ja
opimme. Rukoilen sitä Jeesuksen Kristuksen, Herramme ja Vapahtajamme,
nimessä. Aamen. ■
kahdentoista apostolin koorumin presidentti
Pappeuden voima
Pappeudella ei ole sitä vahvuutta, joka sillä pitäisi olla,
eikä sillä tule olemaankaan, ennen kuin pappeuden
voima on lujasti kiinni perheissä.
P
uhun perheiden isille ja perheille
kaikkialla kirkossa.
Vuosia sitten aloitimme korreloimisen presidentti Harold B. Leen
johdolla. Tuolloin presidentti Thomas
S. Monson sanoi: ”Nykyisin me
olemme leiriytyneinä suurimpia synnin, paheen ja jumalattomuuden joukkoja vastaan mitä on koskaan ennen
ollut edessämme. – – Taistelusuunnitelma, jonka mukaan me taistelemme
pelastaaksemme ihmissieluja, ei ole
omamme. Se [saatiin] Herran innoituksella ja ilmoituksella.”1
Niiden korrelaatiovuosien kuluessa
kirkon koko toimintarakenne muutettiin. Opetussuunnitelma uudistettiin
täysin. Organisaatioiden tavoitteet ja
suhteet toisiinsa määriteltiin uudelleen. Avainsana noina korreloinnin
ja rakennemuutoksen vuosina oli
pappeus.
Presidentti Monson puhui myös
Gideonista, eräästä Vanhan testamentin
sankarista. Gideon valittiin johtamaan
Israelin sotajoukkoa, jossa oli tuhansia
sotilaita. Mutta niiden kaikkien joukosta
hän valitsi vain 300 miestä.
Gideonilla oli mielenkiintoinen tapa
valita sotilaansa. Kun miehet joivat
vettä purosta, useimmat ”laskeutuivat
polvilleen juomaan”. Heitä hän ei
valinnut. Muutamat latkivat vettä
kädestä suuhunsa ja joivat pysyen
täysin valppaina. Heidät valittiin.2
Elämme aikaa, jolloin kuullaan
”sodista, sotahuhuista ja maanjäristyksistä monin paikoin”3. Kuten on profetoitu, ”koko maa on levottomuuden
vallassa”4 ja ”Saatana on irrallaan maan
päällä”5. Hän pyrkii tuhoamaan kaiken,
mikä on hyvää ja vanhurskasta.6 Hän
on Lusifer, joka karkotettiin Jumalan
edestä.7 Kaikesta tuosta huolimatta me
suhtaudumme hyvin myönteisesti siihen, mitä on edessäpäin.
Gideonin pieni joukko onnistui,
koska – kuten aikakirja kertoo – ”miehet seisoivat paikoillaan”8.
Tämä ”aikojen täyttymisen taloudenhoitokausi”9 alkoi Isän ja Pojan
ilmestymisellä nuorelle Joseph Smithille10. Seuraavaksi enkeli Moroni
näytti Josephille, minne Mormonin
kirjan sisältävät levyt oli haudattu.11
Joseph sai voiman kääntää ne.12
Käännöstyön aikana Joseph ja Oliver Cowdery lukivat kasteesta. He
rukoilivat tietääkseen, mitä tehdä.13
Heille ilmestyi enkelisanansaattaja
Johannes Kastaja. Hän antoi heille
”Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien
anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet”14.
Apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka olivat Herraa lähinnä Hänen palvelutyössään, ilmestyivät seuraavaksi ja antoivat Josephille ja Oliverille korkeamman pappeuden15 eli
pyhän pappeuden ”Jumalan Pojan järjestyksen mukaan”16. Pyhissä kirjoituksissa opastetaan, että pappeutta
tuli kutsua Melkisedekin mukaan,
joka oli ylipappi, jolle Abraham maksoi kymmenykset.17
Näin he saivat valtuutensa. Pappeuden avainten ansiosta heillä oli mahdollisuus käyttää kaikkia taivaan voimia. Heitä käskettiin viemään evankeliumi kaikille kansoille.18
Jeesuksen Kristuksen evankeliumin
mukaan eläminen ei ole ollut koskaan
helppoa. Se ei ollut helppoa Hänen
eläessään, eikä se ollut helppoa kirkon
alkuaikoina. Varhaiset pyhät joutuivat
kestämään sanoinkuvaamatonta kärsimystä ja vastustusta.
Pappeuden palauttamisesta on
kulunut yli 180 vuotta. Meitä kirkon
jäseniä on nyt lähes 14 miljoonaa. Siitä
huolimatta olemme vain pieni murtoosa maan päällä elävistä miljardeista
ihmisistä. Mutta me olemme keitä
olemme, ja me tiedämme mitä tiedämme, ja meidän on määrä kulkea
eteenpäin ja saarnata evankeliumia.
Mormonin kirjassa tehdään selväksi,
ettemme koskaan tule hallitsemaan
lukumääräisesti. Mutta meillä on pappeuden voima.19
Profeetta Nefi kirjoitti: ”Ja tapahtui,
että minä näin Jumalan Karitsan
kirkon, ja sen joukko oli harvalukuinen – –; kuitenkin minä näin, että
Karitsan kirkko, jonka jäsenet olivat
Jumalan pyhiä, oli myös kaiken maan
päällä; ja heidän valtapiirinsä maan
päällä olivat vähäisiä.”20
”Vaikka saattaa kuulla sanottavankin – – ettei meitä ole kuin kourallinen verrattuna – – [maailmaan], meitä
voi kuitenkin verrata hapatukseen,
josta Vapahtaja puhui ja joka on
lopulta hapattava [eli kohottava]
koko maailman.”21
Me voimme vaikuttaa ja aikanaan
varmasti vaikutammekin koko ihmiskuntaan. Maailma tulee tietämään, keitä me olemme ja miksi me olemme. Se
saattaa näyttää toivottomalta, se on
tavattoman vaikeaa, mutta on paitsi
mahdollista myös varmaa, että me voitamme taistelun Saatanaa vastaan.
Joitakin vuosia sitten pidin puheen
otsikolla ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää: Pappeuden hallinnon periaatteiden alkeet”. Myöhemmin, kun se oli
määrä julkaista, vaihdoin otsikon seuraavaksi: ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää – ja jokaisen sisaren samoin”22.
Otan mukaan sisaret, koska on
ratkaisevan tärkeää, että jokainen
ymmärtää, mitä veljiltä odotetaan.
Ellemme saa tarkkaavaisuutta äideiltä
ja tyttäriltä ja sisarilta – jotka vaikuttavat aviomieheensä, isäänsä, poikiinsa
ja veljiinsä – me emme voi edistyä.
Pappeus menettää paljon voimaa, jos
sisaret sivuutetaan.
Pappeus on valtuus ja voima, jonka
Jumala on suonut miehille maan päällä
toimia Hänen puolestaan.23 Kun pappeuden valtuutta käytetään asianmukaisesti, pappeudenhaltijat tekevät sitä,
mitä Herra tekisi, jos Hän olisi läsnä.
Olemme onnistuneet oikein hyvin
jakamaan pappeuden valtuutta. Pappeuden valtuutta on sijoitettu nyt lähes kaikkialle. Meillä on vanhinten ja
ylipappien koorumeja kautta maailman. Mutta pappeuden valtuuden
jakaminen on kiiruhtanut mielestäni
pappeuden voiman jakamisen edelle.
Pappeudella ei ole sitä vahvuutta, joka
sillä pitäisi olla, eikä sillä tule olemaankaan, ennen kuin pappeuden voima
on lujasti kiinni perheissä niin kuin
sen pitäisi olla.
Presidentti Harold B. Lee on sanonut: ”Minusta näyttää selvältä, että kirkolla ei ole muuta vaihtoehtoa – eikä
ole koskaan ollutkaan – kuin tehdä
enemmän auttaakseen perhettä toteuttamaan sen jumalallista tehtävää, ei vain
siksi, että se on taivaan järjestys, vaan
myös siksi, että se on käytännöllisintä,
To u k o k u u 2 0 1 0
7
mitä voimme tehdä nuortemme
hyväksi – auttaa parantamaan elämänlaatua myöhempien aikojen pyhien
kodeissa. Niin tärkeitä kuin monet
ohjelmamme ja järjestöjemme toiminnat ovatkin, ne eivät saa syrjäyttää kotia vaan niiden tulee tukea kotia.”24
Presidentti Joseph F. Smith on antanut tämän lausunnon pappeudesta
kotona: ”Kodissa johtava valtuus on
aina uskottu isälle, eikä kodin ja perheen asioissa ole mitään ylempää auktoriteettia. Tämän periaatteen havainnollistamiseen riittänee yksi tapaus.
Joskus käy niin, että vanhimmat kutsutaan siunaamaan jonkin perheen jäseniä. Näiden vanhimpien joukossa saattaa olla vaarnojen johtajia, apostoleja
tai jopa kirkon ensimmäisen presidenttikunnan jäseniä. Tällaisissa tilanteissa ei ole oikein, että isä vetäytyy
syrjään ja odottaa vanhimpien johtavan tämän tärkeän toimituksen suorittamista. Isä on paikalla. Hänen oikeutensa ja velvollisuutensa on johtaa tilaisuutta. Hänen tulee valita henkilö,
joka suorittaa voitelun, ja henkilö, joka
pitää rukouksen, eikä hänen pidä tuntea, että koska paikalla on kirkon johtavia auktoriteetteja, häneltä viedään
sen vuoksi oikeudet johtaa tuon evankeliumin siunauksen antamista kodissaan. (Jos isää ei ole, äidin tulee pyytää
läsnä olevaa johtavaa auktoriteettia
ottamaan ohjat käsiinsä.) Isä johtaa
käsiteltävää asiaa ja rukousta ja antaa
yleisohjeita perheensä elämästä, olipa
paikalla ketä tahansa.”25
Vietnamin sodan aikaan järjestimme
sarjan erityiskokouksia asepalvelukseen kutsutuille kirkon jäsenille. Erään
sellaisen kokouksen jälkeen Chicagossa
seisoin presidentti Harold B. Leen
vieressä, kun eräs hieno nuori myöhempien aikojen pyhä kertoi presidentti Leelle, että hän oli lomalla käymässä kotonaan ja että sen jälkeen
hänellä oli komennus Vietnamiin. Hän
8
Liahona
pyysi presidentti Leetä antamaan
hänelle siunauksen.
Suureksi yllätyksekseni presidentti
Lee sanoi: ”Isäsi pitäisi antaa sinulle
siunaus.”
Hyvin pettyneenä poika sanoi:
”Isäni ei osaisi antaa siunausta.”
Presidentti Lee vastasi: ”Mene
kotiin, poikaseni, ja kerro isällesi, että
olet lähdössä sotaan ja haluat saada
häneltä isän siunauksen. Ellei hän
osaa, kerro hänelle, että sinä käyt istumaan tuolille. Hän voi seisoa takanasi
ja panna kätensä pääsi päälle ja sanoa,
mitä mieleen tulee.”
Tämä nuori sotilas lähti murehtien
pois.
Tapasin hänet jälleen noin kaksi
vuotta myöhemmin. En muista missä.
Hän muistutti minua tuosta kokemuksesta ja sanoi: ”Tein niin kuin minun
käskettiin tehdä. Selitin isälleni, että
istuisin tuolilla ja että hänen pitäisi
panna kätensä pääni päälle. Pappeuden voima täytti meidät molemmat.
Se oli voimana ja suojana noina vaarallisina taistelukuukausina.”
Erään kerran olin eräässä kaukaisessa kaupungissa. Konferenssin jälkeen olimme asettamassa ja erottamassa tehtäviin johtajia. Päättäessämme vaarnanjohtaja kysyi: ”Voimmeko asettaa vanhimmaksi erään
nuoren miehen, joka on lähdössä lähetyskentälle?” Vastaus oli tietenkin kyllä.
Kun nuori mies astui esiin, hän viittasi kolme veljeä mukaansa seisomaan
piirissä, kun hänet asetettaisiin.
Panin takarivistä merkille tämän
pojan kaksoisolennon ja kysyin:
”Onko tuo isäsi?”
Nuori mies vastasi: ”Kyllä.”
Sanoin: ”Isäsi asettaa sinut.”
Ja hän vastusteli: ”Mutta olen jo pyytänyt toista veljeä asettamaan minut.”
Ja minä sanoin: ”Nuori mies, isäsi
asettaa sinut, ja kerran vielä kiität
Herraa tästä päivästä.”
Sitten hänen isänsä astui esiin.
Onneksi isällä oli vanhimman virka.
Ellei olisi ollut, hän olisi pian voinut
saada sen! Armeijassa sitä kutsuttaisiin
kenttäylennykseksi. Joskus sellaista
tapahtuu kirkossa.
Isä ei osannut asettaa poikaansa.
Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen
ja autoin häntä suorittamaan toimituksen. Kun isä oli lopettanut, nuori mies
oli vanhin. Sitten tapahtui jotakin suurenmoista. Täysin muuttuneina isä ja
poika halasivat toisiaan. Oli ilmeistä,
ettei sitä ollut tapahtunut aiemmin.
Isä sanoi kyynelsilmin: ”En päässyt
asettamaan muita poikiani.”
Ajatelkaa, kuinka paljon enemmän
saatiin aikaan kuin jos joku toinen,
jopa joku apostoli, olisi asettanut
nuorukaisen.
Vaikka pappeus onkin nykyään kaikkialla maan päällä, me kutsumme
jokaisen vanhimman ja ylipapin, jokaisen pappeudenhaltijan seisomaan kuten Gideonin pienessä mutta voimakkaassa 300 hengen sotajoukossa
omalla paikallaan. Meidän täytyy nyt
herättää jokaisessa vanhimmassa ja ylipapissa, jokaisessa koorumissa ja ryhmässä ja jokaisen kodin isässä Kaikkivaltiaan pappeuden voima.
Herra sanoi, että ”se, mikä maailmassa on heikkoa, on tuleva esiin ja
nujertava mahtavat ja voimakkaat”26.
Profeetta Nefi kertoi myös Jumalan
Karitsan voimasta, joka laskeutui
”Karitsan kirkon pyhien päälle ja Herran liittokansan päälle, joka oli hajotettu kaikkialle maan päällä”, ja sanoi,
että ”heidät varustettiin vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa
kirkkaudessa”27.
Me tarvitsemme jokaista. Väsyneet
tai uupuneet tai laiskat ja jopa ne, joita
syyllisyys sitoo, täytyy tuoda takaisin
parannuksen ja anteeksiannon avulla.
Liian monet pappeusveljistämme eivät
käytä etuoikeuksiaan eivätkä täytä
Herran odotuksia.
Meidän täytyy edetä luottaen
pappeuden ylimaalliseen voimaan.
Saamme voimaa ja kannustusta tietäessämme, keitä olemme ja mitä meillä
on ja mitä meidän täytyy tehdä Kaikkivaltiaan työssä.
Herra on sanonut: ”Minä, Herra,
olen sidottu, kun te teette, mitä minä
sanon; mutta kun te ette tee, mitä
minä sanon, teillä ei ole mitään
lupausta.”28
Pappeuskoorumeiden on määrä
kaitsea ja palvella koteja, joissa ei ole
pappeutta. Tällä tavoin jokainen
perhe kirkon piirissä voi saada kaikki
siunaukset.
Vuosia sitten perhe kokoontui erään
ikääntyneen pienen tanskalaisnaisen
vuoteen ääreen. Heidän joukossaan oli
hänen keski-ikäinen, hunningolla ollut
poikansa, joka oli asunut taas kotona jo
joitakin vuosia.
Kyynelsilmin hän aneli: ”Äiti, sinun
on jäätävä eloon. Äiti, sinä et voi
kuolla.” Hän sanoi: ”Äiti, sinä et voi
lähteä. Minä en päästä sinua.”
Pikkuinen äiti katsoi poikaansa ja
sanoi tanskalaisella murteellaan: ”But
ver is yo powah?” – Missä on voimasi?
Paavali on sanonut:
”[Me olemme] kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on
itse Kristus Jeesus.
Hän liittää koko rakennuksen
yhteen niin että se kasvaa Herran
pyhäksi temppeliksi,
ja hän liittää teidätkin Hengellään
rakennuskivinä Jumalan
asumukseen.”29
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö
Herran työ voittaisi. On selvää, että
meidän on koottava kaikki voimamme
ja yhdistyttävä.
Meillä on pappeuden valtuus. Kaiken sen jälkeen, mitä olemme korreloineet ja organisoineet, meidän tehtävämme on nyt aktivoida pappeuden
voima kirkossa. Pappeuden valtuus
saadaan asettamisella, pappeuden
voima saadaan elämällä uskollisesti
ja kuuliaisesti liittoja kunnioittaen.
Se lisääntyy, kun pappeutta käytetään
vanhurskaudessa.
Isät, muistuttaisin teitä kutsumuksenne pyhästä luonteesta. Teillä on
suoraan Jumalalta saatu pappeuden
voima suojella kotianne. Tulee hetkiä,
jolloin tuo voima on ainoa suoja perheellenne vastustajan ilkeilyä vastaan.
Saatte Herralta opastusta Pyhän Hengen lahjan avulla.
Vastustaja haittaa kirkkomme
kokouksia melko vähän – ehkä vain
toisinaan. Enimmäkseen olemme
vapaita kokoontumaan haluamallamme tavalla ilman suurta häiriötä.
Mutta hän ja hänen seuraajansa hyökkäävät alituiseen kotia ja perhettä
vastaan.
Kaiken kirkon toiminnan tärkein
päämäärä on, että mies ja hänen vaimonsa ja heidän lapsensa voisivat olla
onnellisia kotona evankeliumin periaatteiden ja lakien suojaamina ja ikuisen pappeuden liittoihin turvallisesti
sinetöityinä.
Jokaisen lain ja periaatteen ja
voiman, jokaisen opin, jokaisen toimituksen ja asettamisen, jokaisen liiton,
jokaisen saarnan ja jokaisen sakramentin, jokaisen neuvon ja oikaisun, sinetöimisten, kutsumusten, vapauttamisten, palvelemisen – kaiken tämän
perimmäisenä tarkoituksena on yksilön ja perheen täydelliseksi tekeminen, sillä Herra on sanonut: ”Tämä on
minun työni ja kirkkauteni – ihmisen
kuolemattomuuden ja iankaikkisen
To u k o k u u 2 0 1 0
9
elämän toteuttaminen.”30
Todistan pappeuden voimasta, joka
on annettu kirkolle suojelemaan ja
opastamaan meitä. Ja koska meillä on
se, me emme pelkää tulevaa. Pelko on
uskon vastakohta. Me kuljemme
eteenpäin, varmoina siitä, että Herra
huolehtii meistä, varsinkin perheessä.
Hänestä todistan Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. Thomas S. Monson, ”Correlation Brings
Blessings”, Relief Society Magazine, huhtikuu 1967, s. 247; ks. myös Alkeisyhdistys 6,
1997, s. 108.
2. Ks. Tuom. 7:4–8, vuoden 1933 raamatunkäännös.
3. Morm. 8:30; ks. myös OL 45:26; JS–M 23,
28.
4. OL 45:26; ks. myös OL 88:91.
5. OL 52:14.
6. Ks. OL 10:22–23.
7. Ks. Ilm. 12:7–9; OL 29:36–37; 76:25–26.
8. Tuom. 7:21.
9. OL 112:30.
10. Ks. JS–H 17.
11. Ks. JS–H 33–34, 59.
12. Ks. Mormonin kirjan johdanto; OL 135:3.
13. Ks. JS–H 68–69.
14. OL 13:1.
15. Ks. OL 27:12–13.
16. OL 107:3.
17. Ks. OL 107:2–4; ks. myös Hepr. 7:1–4;
Alma 13:15.
18. Ks. OL 42:58.
19. Ks. 1. Nefi 14:14.
20. 1. Nefi 14:12.
21. Joseph Fielding Smith, ”Jumalan valtakunta
on iankaikkinen”, Valkeus, maaliskuu 1969,
liite ”Ensimmäisen presidenttikunnan
puheet 138. yleiskonferenssissa lokakuussa
1968”, s. 13.
22. Ks. Boyd K. Packer, ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää – ja jokaisen sisaren
samoin: Pappeuden hallinnon periaatteiden
alkeet”, Valkeus, marraskuu 1994, s. 15–24.
23. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia:
Joseph F. Smith, 1999, s. 141; JSR 1. Moos.
14:28–31.
24. Harold B. Lee, ”Preparing Our Youth”,
Ensign, maaliskuu 1971, s. 3, kursivointi
lisätty.
25. Ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin oppi,
1980, s. 274–275; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, osa B, 2000,
s. 97.
26. OL 1:19.
27. 1. Nefi 14:14.
28. OL 82:10.
29. Ef. 2:20–22.
30. Moos. 1:39.
10
Liahona
Julie B. Beck
Apuyhdistyksen ylijohtaja
”Ja myös – –
palvelijattarien päälle
minä niinä päivinä
vuodatan Henkeni”
Me tiedämme onnistuvamme, jos elämme niin, että olemme
kelvollisia saamaan Hengen, saamme sen ja osaamme
seurata sitä.
K
uluneen vuoden aikana olen
tavannut tuhansia myöhempien
aikojen pyhiin kuuluvia naisia
monissa maissa. Niiden haasteiden lista, joita nämä sisaret kohtaavat, on pitkä ja vakavoittava. On perheongelmia,
taloudellisia koetuksia, katastrofeja,
onnettomuuksia ja sairauksia. On paljon sekasortoa eikä riittävästi rauhaa
eikä iloa. Kukaan ei ole riittävän rikas,
riittävän kaunis tai riittävän älykäs välttääkseen kuolevaisuuden haasteet,
vaikka tiedotusvälineet yrittävät päinvastaista väittääkin.
Sisarten esittämät kysymykset ovat
vakavia ja osoittavat syvää ymmärrystä.
Ne ilmaisevat levottomuutta tulevasta,
murhetta toteutumatta jääneistä odotuksista, jotkin kertovat päättämättömyydestä ja alentuneesta omanarvontunteesta. Ne heijastavat myös syvällistä halua tehdä oikein.
Sisälläni on kasvanut valtaisa todistus Jumalan tyttärien arvosta. Heistä
riippuu niin paljon. Vieraillessani
sisarten luona olen tuntenut, ettei koskaan aiemmin ole kipeämmin tarvittu
lisääntynyttä uskoa ja henkilökohtaista
vanhurskautta. Koskaan ei ole kipeämmin tarvittu vahvoja perheitä ja koteja.
Koskaan ei ole ollut niin paljon tehtävissä avun tarpeessa olevien auttamiseksi. Miten voi kasvattaa uskoa, vahvistaa perheitä ja suoda apua?1 Miten
nainen meidän aikanamme saa vastauksia omiin kysymyksiinsä sekä
pysyy tavattomien vastusten ja vaikeuksien edessä vahvana ja horjumattomana?
Henkilökohtainen ilmoitus
Hyvä nainen tietää, ettei hänellä ole
tarpeeksi aikaa, voimaa tai mahdollisuuksia huolehtia kaikista ihmisistä tai
tehdä kaikkia niitä arvokkaita asioita,
joita hän sydämessään niin kovasti
haluaa. Useimmille naisille elämä ei
ole tyyntä ja tyventä, ja jokainen päivä
tuntuu vaativan miljoonien asioiden
suorittamista, ja suurin osa niistä on
tärkeitä. Hyvän naisen täytyy lakkaamatta vastustaa monista lähteistä tulevia houkuttelevia ja petollisia viestejä,
jotka kertovat hänelle, että hänellä
on oikeus käyttää velvollisuuksiinsa
vähemmän aikaa ja että hän ansaitsee
elämän, joka on vaivattomampi ja itsenäisempi. Henkilökohtaisen ilmoituksen avulla hän voi kuitenkin laittaa
asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja
kulkea tässä elämässä luottavaisesti.
Kyky tulla kelvolliseksi saamaan
henkilökohtaista ilmoitusta, saada sitä
ja toimia sen mukaan on tärkein yksittäinen taito, jonka tässä elämässä voi
saavuttaa. Tuleminen kelvolliseksi Herran Hengelle alkaa halusta saada tämä
Henki, ja se edellyttää määrättyä kelvollisuuden tasoa. Käskyjen pitäminen,
parannus ja kasteessa tekemiemme
liittojen uudistaminen johtavat siihen
siunaukseen, että Herran Henki on
aina kanssamme.2 Myös temppeliliittojen solmiminen ja pitäminen lisää naisen elämään hengellistä vahvuutta ja
voimaa. Monia vastauksia vaikeisiin
kysymyksiin löytyy pyhiä kirjoituksia
lukemalla, sillä pyhät kirjoitukset ovat
ilmoituksen saamisen apukeino.3
Pyhistä kirjoituksista saadut oivallukset
karttuvat ajan myötä, joten on tärkeää
viettää hieman aikaa pyhien kirjoitusten parissa joka päivä. Myös päivittäinen rukous on välttämätön, jotta Herran Henki on kanssamme.4 Niillä, jotka
vilpittömästi etsivät apua rukoilemalla
ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia, on
usein kynä ja paperia lähettyvillä kysymysten kirjoittamista sekä vaikutelmien ja ajatusten muistiin merkitsemistä varten.
Ilmoitusta voi tulla tunti tunnilta
ja hetki hetkeltä, kun teemme oikeita
asioita. Kun naiset hoivaavat, kuten
Kristus hoivasi, voimaa ja rauhaa voi
saada oppaaksi, kun apua tarvitaan.
Äidit voivat esimerkiksi tuntea Hengen
apua silloinkin, kun väsyneet, meluisat
lapset vaativat huomiota, mutta he voivat loitontua Hengestä, jos he menettävät malttinsa lasten kanssa. Oikeissa
paikoissa oleminen sallii meidän saada
opastusta. Häiriötekijöiden vähentäminen vaatii tietoista pyrkimystä, mutta
ilmoituksen Hengen avulla on mahdollista voittaa vastustus ja pysyä lujasti
kiinni uskossa läpi vaikeiden päivien
ja välttämättömien, jokapäiväisten
tehtävien. Henkilökohtainen ilmoitus
antaa meille ymmärryksen siitä, mitä
voimme tehdä päivittäin kasvattaaksemme uskoa ja henkilökohtaista van-
hurskautta, vahvistaaksemme perheitä
ja koteja sekä etsiäksemme niitä, jotka
tarvitsevat apuamme. Koska henkilökohtainen ilmoitus on lakkaamatta
uusiutuva voimanlähde, on mahdollista tuntea olevansa avun ympäröimä
jopa levottomina aikoina.
Meitä on neuvottu turvaamaan siihen Henkeen, joka johdattaa meitä
”tekemään sitä, mikä on oikein, vaeltamaan nöyrästi, tuomitsemaan vanhurskaasti”5. Meille kerrotaan myös, että
tämä Henki valaisee mielemme, täyttää
sielumme ilolla ja auttaa meitä tietämään kaikki asiat, jotka meidän tulisi
tehdä.6 Luvattu henkilökohtainen
ilmoitus tulee, kun me pyydämme sitä,
valmistaudumme vastaanottamaan sitä
ja kuljemme eteenpäin uskossa luottaen, että sitä vuodatetaan meille.
Apuyhdistys – opettamista,
innoittamista ja vahvistamista
Lisäksi Herra on viisaudessaan
varannut Apuyhdistyksen auttamaan
tyttäriään näinä myöhempinä aikoina.
Kun Apuyhdistys toimii innoitetulla
tavalla, se kohottaa naisia ja nostaa heidät rauhattomasta maailmasta elämäntapaan, joka valmistaa heitä iankaikkisen elämän siunauksiin. Tämän yhdistyksen keskeisenä tehtävänä on auttaa
sisaria kasvattamaan uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta, vahvistamaan
perheitä ja koteja sekä etsimään ja auttamaan avun tarpeessa olevia. Apuyhdistyksen välityksellä sisaret voivat saada vastauksia kysymyksiinsä ja tulla
siunatuiksi kaikkien sisarten yhteisellä
hengellisellä voimalla. Apuyhdistys
vahvistaa Jumalan tyttärien todellista
ja iankaikkista luonnetta. Se on pyhä
yhdistys, opastava valo ja huolenpidon
järjestelmä, joka opettaa ja innoittaa
naisia olemaan vahvoja ja horjumattomia. Sen tunnus ”Rakkaus ei koskaan
katoa”7 henkilöityy kaikissa hyvissä
naisissa.
To u k o k u u 2 0 1 0
11
Kun tyttö siirtyy Apuyhdistykseen
tai kun nainen kastetaan kirkon jäseneksi, hänestä tulee osa sisarkuntaa,
joka vahvistaa häntä hänen valmistautuessaan iankaikkiseen elämään.
Apuyhdistykseen kuuluminen merkitsee sitä, että naisen voidaan katsoa
luotettavasti antavan tärkeän panoksen
kirkossa. Hän jatkaa edistymistä yksilönä saamatta sen suurempaa näkyvää
tunnustusta tai kiitosta.
Apuyhdistyksen toinen ylijohtaja
Eliza R. Snow sanoi sisarille näin: ”Me
haluamme olla naisia sanan todellisessa
merkityksessä, emme siten kuin maailma sen ymmärtää, vaan jumalten ja
pyhien kelvollisia kumppaneita. Järjestäytyneinä me voimme auttaa toinen
toistamme niin hyvän tekemisessä kuin
itsemme jalostamisessa, ja tuleepa esiin
harva tai useampi auttamaan tämän
suuren työn toteuttamisessa, he ovat
niitä, jotka saavat kunniakkaan aseman
Jumalan valtakunnassa. – – Naisten
pitäisi olla naisia eikä pieniä lapsia, jotka tarvitsevat kaiken aikaa tunnustusta
ja ojennusta. Tiedän, että halajamme
kiitosta, mutta jos emme saa kaikkea
sitä kiitosta, joka meille mielestämme
kuuluu, niin mitä merkitystä sillä on?
Tiedämme, että Herra on uskonut
meille suuren tehtävän, eikä ole sellaista toivetta saati halua, jonka Herra
on istuttanut sydämeemme vanhurskaudessa, jota ei täytettäisi. Suurin
hyvä, mitä kykenemme itsellemme ja
toisillemme tekemään, on jalostua ja
12
Liahona
kehittyä kaikessa, mikä on hyvää ja
ylevöittävää, jotta täytämme noiden
tehtävien vaatimukset.”8
Menestyksen mittaaminen
Hyvillä naisilla on aina halu tietää,
menestyvätkö he. Maailmassa, jossa
menestyksen mittoja usein vääristellään, on tärkeää etsiä kiitosta ja vahvistusta oikeista lähteistä. Mukaillen listaa,
joka löytyy julkaisusta Saarnatkaa
minun evankeliumiani, me suoriudumme hyvin, kun kehitymme Kristuksen kaltaisissa ominaisuuksissa ja
pyrimme noudattamaan Hänen evankeliumiaan tarkasti. Me suoriudumme
hyvin, kun pyrimme kehittämään
itseämme ja tekemään parhaamme. Me
suoriudumme hyvin, kun kasvatamme
uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta, vahvistamme perheitä ja koteja
sekä etsimme ja autamme avun tarpeessa olevia. Me tiedämme onnistuvamme, jos elämme niin, että olemme
kelvollisia saamaan Hengen, saamme
sen ja osaamme seurata sitä. Kun
olemme tehneet aivan parhaamme,
saatamme yhä kokea pettymyksiä,
mutta emme ole pettyneitä itseemme.
Voimme tuntea varmasti, että Herra on
mieltynyt meihin, kun tunnemme Hengen työskentelevän kauttamme.9 Rauha, ilo ja toivo ovat niiden ulottuvilla,
jotka mittaavat menestystä oikein.
Joelin kirjan ilmoituksessa sanotaan, että viimeisinä päivinä Jumalan
pojat ja tyttäret profetoivat ja Herra
vuodattaa Henkensä palvelijoihinsa ja
palvelijattariinsa.10 Presidentti Spencer
W. Kimball jäljitteli tätä profetiaa, kun
hän sanoi:
”Suuri osa siitä kasvusta, jota kirkossa tapahtuu viimeisinä aikoina,
tapahtuu siitä syystä, että kirkkoon tulee suurin joukoin maailmasta hyviä
naisia (joissa on usein huomattavassa
määrin sisäistä hengellisyyden tajua).
Tätä tapahtuu siinä määrin, että kirkon
naisten elämästä heijastuu sellaista
vanhurskautta ja selkeyttä ja niin vaikuttavalla tavalla, että heitä pidetään
selvästi muista erottuvina ja erilaisina –
myönteisellä tavalla – kuin maailmassa
elävät naiset. – –
Niinpä kirkon naiset ovat viimeisinä
päivinä esimerkkinsä ansiosta merkittävä voima sekä kirkon lukumääräisessä että hengellisessä kasvussa.”11
Todistan siitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta. Herra
luottaa siihen, että Hänen tyttärensä
tekevät osansa Siionin kotien vahvistamiseksi ja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi maan päällä. Kun he etsivät
henkilökohtaista ilmoitusta ja ovat kelvollisia saamaan sitä, Herra vuodattaa
näinä myöhempinä aikoina Henkensä
palvelijattariensa päälle. Jeesuksen
Kristuksen nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Ks. MK Jaak. 2:17; Moosia 4:26; OL 38:35;
44:6.
2. Ks. OL 20:77.
3. Ks. 2. Nefi 32:3.
4. Ks. 3. Nefi 19:24–33.
5. OL 11:12.
6. Ks. OL 11:13–14.
7. 1. Kor. 13:8.
8. Eliza R. Snow, puhe Lehin seurakunnan
Apuyhdistykselle, 27. lokakuuta 1869, Lehin
seurakunta, Alpinen vaarna (Utah), julkaisussa Relief Society, Minute Book, 1868–1879,
kirkon historian kirjasto, s. 26–27.
9. Ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani,
2005, s. 10–11.
10. Ks. Joel 2:28–29, vuoden 1933 raamatunkäännös.
11. Spencer W. Kimball, ”Vanhurskaiden naisten
tehtävä”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 173.
toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa
Velvollisuutemme polku
Velvollisuus ei vaadi täydellisyyttä, mutta se vaatii uutteruutta. Se ei ole pelkästään sitä, mikä on lainmukaista;
se on sitä, mikä on hyveellistä.
T
ämä on levoton maailma. Erimielisyyttä ja onnettomuuksia on
kaikkialla. Joskus tuntuu kuin
koko ihmiskunta olisi vaakalaudalla.
Meidän aikaamme tarkoittaen
Herra sanoi: ”Taivaat järkkyvät ja myös
maa; ja suuria ahdinkoja on ihmislasten keskuudessa, mutta kansani
minä varjelen.”1 Tämän lupauksen
pitäisi lohduttaa meitä suuresti.
Vaikka onnettomuudet sekoittavat
täysin meidän elämämme tasaisen
kulun2, niiden ei tarvitse jättää elämäämme ikiajoiksi hajalleen. Ne voivat
herättää meidät muistamaan3, herättää
meidät tiedostamaan velvollisuutemme
Jumalaa kohtaan4 ja pitää meidät
velvollisuutemme polulla5.
Hollantilainen Casper ten Boomin
perhe piilotteli toisen maailmansodan
aikana kodissaan natsien vainoamia
ihmisiä. Se oli heidän tapansa elää kristillisen uskonsa mukaan. Neljä perheenjäsentä menetti henkensä tämän
turvapaikan antamisen vuoksi. Corrie
ten Boom ja hänen sisarensa Betsie
viruivat hirvittäviä kuukausia pahamaineisessa Ravensbrückin keskitysleirissä. Betsie kuoli siellä, Corrie säilyi
hengissä.
Ravensbrückissa Corrie ja Betsie
oppivat, että Jumala auttaa meitä antamaan anteeksi. Sodan jälkeen Corrie
päätti ruveta jakamaan tätä sanomaa.
Kerran hän oli juuri puhunut Saksassa
eräälle ihmisryhmälle, joka kärsi sodan
tuhoista. Hänen sanomansa oli:
”Jumala antaa anteeksi.” Juuri silloin
Corrie ten Boomin uskollisuus osoittautui siunaukseksi.
Eräs mies tuli Corrien luokse.
Corrie tunnisti hänet yhdeksi leirin
julmimmista vartijoista. ”’Mainitsitte
Ravensbrückin puheessanne’, mies
sanoi. ’Olin vartijana siellä – –. Mutta
sen jälkeen – – minusta on tullut kristitty.’” Hän selitti, että hän oli etsinyt
Jumalalta anteeksiantoa niistä
julmista teoista, joita hän oli tehnyt.
Hän ojensi kätensä ja kysyi: ”Annatteko minulle anteeksi?”
Sitten Corrie ten Boom sanoi:
”Hän ei ollut voinut seisoa siinä
montakaan sekuntia käsi ojennettuna,
mutta minusta aika tuntui tunneilta,
kun painiskelin elämäni vaikeimman
asian kanssa.
– – Jumalan anteeksiantamuksen
sanomalla on yksi tärkeä ehto: että me
annamme anteeksi niille, jotka ovat
vahingoittaneet meitä.
– – ’Auta minua!’ rukoilin hiljaa.
’Voin ojentaa käteni. Voin tehdä sen
verran. Anna Sinä tunne.’
– – Työnsin jäykästi, mekaanisesti
käteni minulle ojennettuun käteen.
Silloin tapahtui uskomaton asia: olkapäästäni lähti virta, se kulki pitkin käsivarttani ja hypähti yhteenliitettyihin
käsiimme. Sitten tämä parantava
lämpö tuntui virtaavan koko olemukseeni ja sai kyyneleet nousemaan
silmiini.
’Annan anteeksi teille, veli!’ huudahdin. ’Koko sydämestäni.’
Pitkän aikaa me, entinen vartija ja
entinen vanki, puristimme toisiamme
kädestä. En ollut koskaan tuntenut
Jumalan rakkautta niin voimakkaasti
kuin silloin.”6
Niille, jotka karttavat pahuutta ja elävät hyvää elämää, jotka ponnistelevat
kohti kirkkaampaa päivää ja pitävät
Jumalan käskyt, asiat voivat kääntyä
parempaan murhenäytelmästä huolimatta. Vapahtaja näytti meille tien. Hän
nousi voitokkaasti Getsemanesta, ristiltä ja haudasta tuoden elämän ja toivon meille kaikille. Hän esittää meille
pyynnön: ”Tule – – ja seuraa minua.”7
Presidentti Thomas S. Monson on
neuvonut: ”Jos haluamme kulkea pää
pystyssä, meidän on annettava panoksemme elämälle. Jos aiomme täyttää
kohtalomme ja palata elämään taivaallisen Isämme luona, meidän täytyy pitää
To u k o k u u 2 0 1 0
13
Hänen käskynsä ja elää Vapahtajan mallin mukaan. Niin tehdessämme me
paitsi saavutamme iankaikkisen elämän
tavoitteemme myös jätämme maailman
rikkaammaksi ja paremmaksi kuin se
olisi ollut, ellemme olisi eläneet ja suorittaneet velvollisuuksiamme.”8
Seuraavat innoittavat sanat ovat
Pyhästä Raamatusta: ”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä.
Tämä koskee jokaista ihmistä.”9
Mitä on tämä niin kutsuttu
velvollisuus?
Se velvollisuus, josta minä puhun,
on se, mitä meidän odotetaan tekevän
ja olevan. Se on moraalinen välttämättömyys, joka loihtii ihmisistä ja ihmisyhteisöistä esiin sen, mikä on oikein,
totta ja kunniallista. Velvollisuus ei vaadi täydellisyyttä, mutta se vaatii uutteruutta. Se ei ole pelkästään sitä, mikä
on lainmukaista; se on sitä, mikä on
hyveellistä. Sitä ei ole varattu vain
mahtaville tai korkeassa asemassa oleville, vaan se perustuu sen sijaan henkilökohtaiseen velvollisuuteen, rehellisyyteen ja rohkeuteen. Velvollisuutensa tekeminen on uskon osoitus.
Presidentti Monson on sanonut siitä: ”Rakastan tuota oivallista sanaa
14
Liahona
velvollisuus.”10 Jeesuksen Kristuksen
kirkon jäsenille meidän velvollisuutemme polku on liittojemme pitäminen päivittäisessä elämässä.
Keihin ja mihin velvollisuus
sitoo meitä?
Ensiksi, meidän velvollisuutemme
polku kohdistuu Jumalaan, iankaikkiseen Isäämme. Hän on pelastussuunnitelman Tekijä, taivaan ja maan
Muovaaja, Aadamin ja Eevan Luoja.11
Hän on totuuden lähde12, rakkauden
ruumiillistuma13 ja lunastuksen syy
Kristuksen kautta14.
Presidentti Joseph F. Smith on
sanonut: ”Kaikki mitä meillä on, tulee
[Jumalalta]. – – Itsessämme ja itsestämme olemme vain eloton savimöhkäle. Elämä, äly, viisaus, arvostelukyky,
harkintakyky ovat kaikki Jumalan lahjoja ihmislapsille. Hän antaa meille
ruumiillisen voimamme samoin kuin
henkiset kykymme. – – Meidän tulee
osoittaa kunnioitusta Jumalalle älyllämme, voimallamme, ymmärryksellämme, viisaudellamme ja kaikilla
kyvyillä, joita meillä on. Meidän tulee
pyrkiä tekemään hyvää maailmassa.
Tämä on velvollisuutemme.”15
Ihminen ei voi täyttää velvollisuuttaan Isää Jumalaa kohtaan tekemättä
samoin Jumalan Poikaa, Herraa Jeesusta Kristusta, kohtaan. Toisen kunnioittaminen vaatii toisenkin kunnioittamista, sillä Isä on säätänyt, että vain
Kristuksen nimessä ja sen kautta me
voimme täysin täyttää tämän velvollisuuden.16 Hän on Esimerkkimme,
Lunastajamme ja Kuninkaamme.
Kun miehet ja naiset ja pojat ja tytöt
tekevät velvollisuutensa Jumalaa kohtaan, he tuntevat pakottavaa tarvetta
tehdä velvollisuutensa myös toisiaan,
perhettään, kirkkoaan ja kansaansa,
kaikkea heidän huostaansa uskottua,
kohtaan. Velvollisuus sitoo heitä pitämään kunniassa kykynsä ja olemaan
lainkuuliaisia ja hyviä ihmisiä. Heistä
tulee nöyriä, mukautuvia ja sopuisia.
Itsensä hillitseminen voittaa nautinnot;
kuuliaisuus ohjaa heidän uutteruuttaan. Rauha laskeutuu heidän päällensä. Kansalaisista tulee uskollisia,
yhdyskunnista tulee hyvää tarkoittavia,
ja naapureista tulee ystäviä. Taivaan
Jumala on mielistynyt, maassa vallitsee
rauha, ja tästä maailmasta tulee
parempi paikka.17
Mistä me kriisin keskellä tunnemme
velvollisuutemme polun?
Me rukoilemme! Se on jokaiselle
varma tapa saada tietää; se on
jokaisen pelastusköysi taivaaseen.
Apostoli Pietari sanoi: ”Herran silmät
katsovat hurskaiden puoleen, hänen
korvansa kuulevat heidän rukouksensa.”18
Nöyrä, vilpitön, innoitettu rukous
tuo meidän niin kipeästi kaipaamamme
jumalallisen opastuksen meidän
kaikkien saataville. Brigham Young
on neuvonut: ”Toisinaan ihmiset
ovat ymmällään ja täynnä huolta ja
murhetta – –. Arvostelukykymme
opettaa meille kuitenkin, että velvollisuutemme on rukoilla.”19
Jeesus opetti:
”Teidän täytyy valvoa ja rukoilla alati, ettette joutuisi kiusaukseen – –.
Sen tähden teidän täytyy aina
rukoilla Isää minun nimessäni – –.
Rukoilkaa perheissänne Isää, aina
minun nimessäni, jotta vaimonne ja
lapsenne olisivat siunattuja.”20
Jotta rukoukset olisivat vaikuttavia,
niiden täytyy olla sopusoinnussa taivaan suunnitelman kanssa. Kun
sellainen sopusointu vallitsee, uskon
rukous kantaa hedelmää, ja tämä
sopusointu vallitsee, kun rukoukset
ovat Pyhän Hengen innoittamia. Henki ilmoittaa, mitä meidän pitäisi pyytää.21 Ilman tätä innoitettua ohjausta
meillä on taipumus ”väärässä tarkoituksessa”22 tavoitella vain omaa tahtoamme, ei Hänen tahtoaan23. Meidän
on yhtä tärkeää saada Pyhän Hengen
ohjausta rukoillessamme kuin meidän
on tärkeää saada tuon saman Hengen
valoa saadessamme vastauksen
rukoukseen. Sellainen rukous tuottaa
taivaan siunauksia, koska Isämme
”tietää mitä [me tarvitsemme], jo
ennen kuin [olemme] häneltä pyytäneetkään”24, ja Hän vastaa jokaiseen
vilpittömään rukoukseen. Viime
kädessä juuri Isä ja Poika lupaavat:
”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa,
niin teille avataan.”25
Todistan, että meidän jakamaton
uskomme Jumalaan, iankaikkiseen
Isään, ja Hänen Poikaansa Jeesukseen
Kristukseen sekä rukouksen voima
ilmaisevat selvästi meidän velvollisuutemme polun. Tätä polkua tulee kaikkien niiden Jumalan lasten vaeltaa,
jotka rakastavat Häntä ja haluavat
pitää Hänen käskynsä. Nuoret se johtaa henkilökohtaisiin saavutuksiin ja
valmistautumiseen. Aikuiset se johtaa
uudistuneeseen uskoon ja päättäväisyyteen. Vanhemman sukupolven se
johtaa näkökulman löytämiseen ja
kestävyyteen vanhurskaudessa loppuun asti. Se varustaa jokaisen uskollisen matkaajan Herran voimalla,
suojelee häntä nykypäivän pahuudelta ja antaa hänelle tämän tiedon:
”Lopputulos kaikesta, mitä nyt on
kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen
käskynsä. Tämä koskee jokaista
ihmistä.”26 Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. Moos. 7:61, kursivointi lisätty.
2. Ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin
oppi, 1980, s. 148.
3. Ks. Moosia 1:17.
4. Ks. Alma 7:22.
5. Ks. Hel. 15:5.
6. Corrie ten Boom, Jumalan kulkuri,
suom. Katriina Kuisma, 1992, s. 49–50.
7. Luuk. 18:22.
8. Käytetty luvalla.
9. Saarn. 12:13, kursivointi lisätty.
10. Ks. ”Kutsuttu palvelemaan”, Valkeus,
heinäkuu 1996, s. 45.
11. Ks. OL 20:17–19.
12. Ks. OL 93:36.
13. Ks. 1. Joh. 4:8.
14. Ks. Joh. 3:16; Hel. 5:10–11.
15. Joseph F. Smith julkaisussa Conference
Report, lokakuu 1899, s. 69, 70, kursivointi
lisätty; ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin
oppi, 1980, s. 209.
16. Ks. Moroni 10:32–33; OL 59:5.
17. Ks. Alma 7:23, 27.
18. 1. Piet. 3:12.
19. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham
Young, 1997, s. 45, kursivointi lisätty.
20. 3. Nefi 18:18–19, 21.
21. Ks. OL 50:29–30.
22. Jaak. 4:3.
23. Ks. Matt. 6:10.
24. Matt. 6:8.
25. Matt. 7:7; ks. myös JST Matthew 7:12–13.
26. Saarn. 12:13, kursivointi lisätty.
To u k o k u u 2 0 1 0
15
seitsemänkymmenen koorumista
Lunastajamme kallio
Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen käskynsä,
vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman
voittaa kaikki elämän koettelemukset.
K
ävin perheeni kanssa vuosia sitten Illinoisin Nauvoossa. Sinne
alkuaikojen pyhät olivat tulleet
etsimään turvapaikkaa. Monet olivat
menettäneet kotinsa ja maatilansa, ja
jotkut olivat menettäneet rakkaitaan
lisääntyvän vainon vuoksi. He kokoontuivat Nauvooseen ja rakensivat uuden
ja kauniin kaupungin. Vaino oli kuitenkin heltymätöntä, ja vuoteen 1846
mennessä heidät pakotettiin jälleen
kerran lähtemään kodeistaan – tällä
kertaa keskellä talvea. He ajoivat vankkurinsa jonoon Parley Streetille jääden
odottamaan vuoroaan ylittää jäätynyt
Mississippijoki matkalla tuntemattomaan tulevaisuuteen.
Kun seisoimme Parley Streetillä
miettien heidän epätoivoisia olosuhteitaan, katseeni hakeutui ryhmään
puisia kylttejä, jotka oli naulattu aidanpylväisiin. Niihin oli kaiverrettu lainauksia näiden kärsivien pyhien päiväkirjoista. Kun luimme kunkin lainauksen, huomasimme hämmästykseksemme, etteivät heidän sanansa kertoneet epätoivosta ja lannistumisesta
vaan luottavaisuudesta ja sitoutumisesta ja jopa ilosta. Ne olivat täynnä
toivoa, sitä toivoa, joka kuvastuu tästä
Sarah DeArmon Richin päiväkirjan lainauksesta helmikuulta 1846: ”Sellaisen
matkan aloittaminen talvella – –
16
Liahona
näyttäisi siltä kuin kulkisi surman suuhun, mutta meillä oli uskoa – – [ja]
tunsimme riemua siitä, että vapautuksemme päivä oli tullut.”1
Nämä alkuaikojen pyhät olivat todellakin kodittomia, mutta he eivät olleet
toivottomia. Heidän sydämensä oli
särkynyt, mutta heidän henkensä oli
vahva. He olivat oppineet syvällisen ja
tärkeän opetuksen. He olivat oppineet,
että toivo siihen liittyvine rauhan ja ilon
siunauksineen ei riipu olosuhteista. He
olivat oivaltaneet, että toivon todellinen
lähde on usko – usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen äärettömään
sovitukseensa, ainoaan varmaan perustaan, jolle voimme rakentaa elämämme.
Nykyään tästä tärkeästä periaatteesta on esimerkkinä toinen
pioneerien ryhmä. Tiistaina 12. tammikuuta Haitin valtiota vavisutti valtava
maanjäristys. Se jätti pääkaupunki
Port-au-Princen sekasorron valtaan. Sen
vaikutukset olivat tuhoisat – arviolta
miljoona ihmistä jäi kodittomaksi ja yli
200 000:n ilmoitettiin kuolleen.
Kun maailma seurasi ennennäkemätöntä kansainvälistä hätäapua, Port-auPrincessa oli käynnissä toinen merkittävä ja innoittava pelastustyö. Sitä johti
komitea, joka koostui paikallisista haitilaisista kirkon johtajista, jotka olivat
järjestäytyneet pappeuden mallin
mukaan ja toimivat innoituksen johdolla. Komitean jäseniin kuului muun
muassa kaksi vaarnanjohtajaa ja kaksi
vaarnan Apuyhdistyksen johtajaa Portau-Princesta sekä lähetysjohtaja, joka
30-vuotiaana johtaa 74:ää kokoaikaista
lähetyssaarnaajaa Port-au-Princen lähetyskentällä. Kaikki hänen lähetyssaarnaajansa ovat haitilaisia, ja kuin
ihmeen kaupalla yksikään heistä ei
loukkaantunut tässä tuhoisassa maanjäristyksessä.
Näiden paikallisten innoitettujen
johtajien käsiin annettiin kirkon voimavarat, joihin sisältyivät monen teidän anteliaat lahjoitukset. Näistä avustuksista haitilaiset ovat syvästi kiitollisia. Komitean johdolla Dominikaanisesta tasavallasta saapui lähes välittömästi autokuormittain tavaraa. Maanjäristyksen jälkeisinä päivinä paikalle tuli
lentolasteittain ruokaa, vedenpuhdistusjärjestelmiä, telttoja, huopia ja lääkintätarvikkeita sekä lääkäriryhmä.
Port-au-Princessa ja sen ympäristössä olevat yhdeksän kappelia olivat
enimmäkseen vahingoittumattomia –
sekin merkittävä ihme. Maanjäristyksen jälkeisinä viikkoina niistä tuli suojapaikkoja yli 5 000 haitilaiselle ja
tukikohtia, joista sai ruokaa, vettä ja
lääkintäapua. Perustarpeista huolehdittiin, ja kaaokseen alkoi syntyä
järjestystä.
Vaikka uskolliset haitilaiset pyhät
ovat kärsineet suuresti, he ovat täynnä
tulevaisuuden toivoa. Vuoden 1846
varhaisten pioneerien tavoin heidän
sydämensä on murtunut, mutta heidän henkensä on vahva. Hekin opettavat meille, että toivo, onni ja ilo eivät
ole seurausta olosuhteista vaan
uskosta Herraan.
Profeetta Mormon, jolle itselleenkään vaikeat olosuhteet eivät olleet
vieraita, ymmärsi tämän opin ja opetti
sitä selkeästi:
”Ja vielä, rakkaat veljeni, minä tahtoisin puhua teille toivosta. – –
Katso, minä sanon teille, että [teillä
on] toivoa Kristuksen sovituksen – –
kautta – – ja tätä teidän uskonne tähden häneen, lupauksen mukaisesti.
Sen vuoksi, jos ihmisellä on uskoa,
hänellä täytyy olla toivoa, sillä ilman
uskoa ei voi olla toivoa.”2
Toivo tulee uskosta Jeesukseen
Kristukseen. Hän on jo voittanut maailman ja on luvannut, että Hän pyyhkii
pois kyyneleemme, jos me vain käännymme Hänen puoleensa ja uskomme
ja seuraamme.3
Ne, jotka juuri tällä hetkellä tuntevat epätoivoa tai masennusta, kenties
ihmettelevät, kuinka he voivat mitenkään saada toivon takaisin. Jos olet
yksi heistä, muista, että toivo tulee
uskon seurauksena. Jos me haluamme
rakentaa toivoamme, meidän on
rakennettava uskoamme.
Usko Vapahtajaan vaatii enemmän
kuin pelkästään sitä, että uskoo jonkin
olevan totta. Apostoli Jaakob opetti,
että jopa pahat henget uskovat ja vapisevat.4 Tosi usko vaatii kuitenkin työtä.
Erona pahojen henkien ja tämän kirkon
uskollisten jäsenten välillä ei ole usko
vaan teot. Usko vahvistuu käskyjen pitämisestä. Meidän on tehtävä työtä käskyjen pitämiseksi. Pyhien kirjoitusten
oppaassa sanotaan: ”Ihmeet eivät tuota
uskoa, mutta vahva usko kehittyy
kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen
evankeliumia kohtaan. Toisin sanoen,
usko tulee vanhurskaudesta.”5
Kun me pyrimme pitämään Jumalan
käskyt tehden parannuksen synneistämme ja luvaten tehdä parhaamme
seurataksemme Vapahtajaa, meissä
alkaa vahvistua luottamus siihen, että
sovituksen ansiosta kaikki järjestyy.
Nuo tunteet vahvistaa Pyhä Henki,
joka saa meidät – kuten pioneeriäitimme ja -isämme asian ilmaisivat –
heittämään mielestämme ”turhat huolet”. Koettelemuksistamme huolimatta
olemme täynnä hyvänolon tunnetta ja
haluamme laulaa heidän kanssaan, että
todellakin ”kaikki on parhain päin”6.
En halua vähätellä kliinisen masennuksen todellisuutta. Joillekuille ratkaisuja masennukseen ja ahdistukseen
löytyy neuvottelemalla pätevien
ammattiauttajien kanssa. Mutta useimpien meidän kohdalla suru ja pelko
alkavat hälvetä ja korvautua onnella ja
rauhalla, kun panemme luottamuksemme onnensuunnitelman laatijaan
ja kun kehitämme uskoa Rauhan
Ruhtinaaseen.
Äskettäin eräs rakas ystäväni
menehtyi syöpään. Hän ja hänen perheensä ovat ihmisiä, joilla on suuri
usko. Oli innoittavaa nähdä, kuinka
heidän uskonsa kantoi heitä tämän
hyvin vaikean ajan yli. He olivat täynnä
sisäistä rauhaa, joka tuki ja vahvisti heitä. Heidän luvallaan haluaisin lukea
yhden perheenjäsenen kirjeen, joka
on kirjoitettu vain muutamia päiviä
ennen hänen isänsä kuolemaa:
”Kuluneet viime päivät ovat olleet
erityisen vaikeita. – – Kun viime yönä
kokoonnuimme isän vuoteen ääreen,
Herran Henki oli käsin kosketeltava ja
oli meille todellinen lohduttaja. Meillä
on rauha. – – Tämä on ollut vaikeinta,
mitä kukaan meistä on koskaan kokenut, mutta tunnemme rauhaa tiedosta,
että – – taivaallinen Isämme on luvannut, että me elämme jälleen yhdessä
perheenä. Kun lääkäri kertoi isälle sairaalassa, ettei mitään ollut enää tehtävissä, isä katsoi meitä kaikkia täydellisessä uskossa ja kysyi rohkeasti: ’Onko
kenelläkään tässä huoneessa ongelmia
pelastussuunnitelman suhteen?’ Meillä
ei ole, ja me olemme kiitollisia isästä ja
To u k o k u u 2 0 1 0
17
äidistä, jotka ovat opettaneet meitä
luottamaan täysin suunnitelmaan.”
Puhun kaikille, jotka kärsivät, kaikille, jotka murehtivat, kaikille, jotka
nyt kohtaavat tai tulevat vielä kohtaamaan koetuksia ja haasteita tässä elämässä. Sanomani on kaikille, jotka
ovat huolissaan tai peloissaan tai lannistuneita. Sanomani on vain kaikua,
muistutus rakastavan Isän jatkuvasti
lohduttavasta neuvosta lapsilleen maailman alusta asti.
”Muistakaa, muistakaa, että teidän
on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen,
joka on Kristus, Jumalan Poika, niin
että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa,
niin, kun kaikki hänen rakeensa ja
hänen väkevä myrskynsä pieksevät
teitä, sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun, sen
kallion tähden, jolle teidät on rakennettu, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät
voi sortua.”7
Todistan Hänestä, että Hän on voittanut maailman, ettei Hän koskaan
unohda tai hylkää meitä, sillä Hän on
piirtänyt meidät kättensä kämmeniin.8
Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen
käskynsä, vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman voittaa kaikki
elämän koettelemukset. He kokevat
rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen.9 Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen. ■
VIITTEET
1. Sarah DeArmon Rich, julkaisussa Carol
Cornwall Madsen, Journey to Zion: Voices
from the Mormon Trail, 1997, s. 173–174.
2. Moroni 7:40–42.
3. Ks. Ilm. 7:14–17.
4. Ks. Jaak. 2:19.
5. PKO, hakusana ”Usko”.
6. ”Pelvotta käykää”, MAP-lauluja, 17.
7. Hel. 5:12.
8. Ks. 1. Nefi 21:16.
9. Ks. Fil. 4:7.
18
Liahona
Vanhin M. Russell Ballard
kahdentoista apostolin koorumista
Äidit ja tyttäret
Viimeisinä aikoina on olennaisen tärkeää – jopa ratkaisevan tärkeää – että vanhemmat ja lapset kuuntelevat
toisiaan ja oppivat toisiltaan.
V
eljet ja sisaret, puoli vuotta sitten puhuin yleiskonferenssin
pappeuskokouksessa isille ja
pojille. Kuten voinette arvata, viisi
tytärtäni, 24 lasteni tytärtä sekä yhä
kasvava joukko lastenlasteni tyttäriä
ovat pyydelleet vastaavaa huomionosoitusta. Niinpä aion tänään puhua
pääasiassa kirkon äideille ja tyttärille.
Rakkaalla vaimollani Barbaralla on
ollut iankaikkisesti merkittävä vaikutus
tyttäriimme ja lastemme tyttäriin. Ja
heillä puolestaan on ollut merkittävä
vaikutus häneen. Äideillä ja tyttärillä
on ratkaisevan tärkeä tehtävä auttaa
toisiaan perehtymään äärettömiin
mahdollisuuksiinsa huolimatta maailman jäytävistä vaikutteista – maailman,
jossa naiseutta ja äitiyttä koko ajan turmellaan ja manipuloidaan.
Puhuessaan kirkon naisille lähes
vuosisata sitten presidentti Joseph F.
Smith sanoi: ”Teidän ei ole määrä olla
maailman naisten johdettavina. Teidän
on määrä johtaa – – maailman naisia
kaikessa, mikä on kiitettävää, kaikessa,
mikä on jumalallista, kaikessa, mikä on
kohottavaa ja – – puhdistavaa ihmislapsille.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 184.)
Sisaret, me, teidän veljenne,
emme voi tehdä sitä, mihin Jumala on
valinnut teidät jo ennen maailman
perustamista. Me voimme yrittää, mutta
emme voi koskaan toivoa jäljittelevämme teidän ainutlaatuisia lahjojanne. Tässä maailmassa ei ole mitään
yhtä henkilökohtaista, yhtä hoivaavaa
tai yhtä elämää muuttavaa kuin vanhurskaan naisen vaikutus.
Ymmärrän, että joillakuilla teistä
nuorista naisista ei ole äitiä, jonka
kanssa voisitte keskustella näistä
asioista, eikä monilla teistä naisista ole
tällä hetkellä tyttäriä elämässänne.
Mutta koska kaikilla naisilla on jumalallisessa luonteessaan sekä luontainen
kyky että vastuullinen tehtävä hoivata,
suurin osa siitä, mitä aion sanoa, koskee yhtä lailla isoäitejä, tätejä, sisaria,
äitipuolia, anoppeja, johtohenkilöitä ja
muita opastajia, jotka toisinaan täyttävät tyhjiä aukkoja näissä merkittävissä
äiti–tytär-suhteissa.
Nuoret naiset, teidän äitinne rakastavat teitä suuresti. He näkevät teissä
tulevien sukupolvien lupauksen.
Kaikki, mitä saavutatte, jokainen
haaste, jonka voitatte, tuo heille puhdasta iloa. Ja samalla tavoin teidän
huolenne ja murheenne ovat heidän
huoliaan ja murheitaan.
Tänään haluan antaa teille nuorille
naisille muutamia ehdotuksia siitä,
kuinka voitte hyödyntää täysin suhdettanne äitiinne. Ja sitten minulla on
muutamia ajatuksia äideille siitä,
kuinka he voivat maksimoida vaikutuksensa tyttäriinsä samoin kuin muihin
perheensä jäseniin.
Valitettavasti on liiankin helppoa
kuvata sitä hämmennystä ja vääristyneisyyttä, joka liittyy naiseuteen nykyyhteiskunnassa. Säädyttömät, moraalittomat, hillittömät naiset tukkivat radioja televisiokanavat, monopolisoivat
aikakauslehtiä sekä keimailevat valkokankailla – ja kaikki maailman ylistyksen saattelemana. Apostoli Paavali
puhui profeetallisesti vaikeista ajoista,
joita tulee viimeisinä päivinä, ja viittasi
nimenomaan sellaiseen, mikä saattoi
tuntua hänestä erityisen vaikealta: syntien rasittamiin, monenlaisten oikkujensa riepottelemiin naisparkoihin
(ks. 2. Tim. 3:1, 6). Nykypäivän populaarikulttuuri saa usein naiset näyttämään typeriltä, mitättömiltä, mielettömiltä ja voimattomilta. Se esineellistää
naiset ja loukkaa heitä ja sitten antaa
ymmärtää, että he voivat jättää jälkensä
ihmiskuntaan vain viettelyllä – läpitunkevuudessaan helposti vaarallisin
viesti, mitä vastustaja lähettää naisille
heidän minuudestaan.
Niinpä, rakkaat nuoret naiseni,
varoitan teitä koko sydämestäni, ettette
etsi roolimallejanne tai neuvojen antajia nykykulttuurista. Pyydän teitä ottamaan mallia uskollisista äideistänne.
Pitäkää esikuvananne heitä, ei kuuluisuuksia, joiden mittapuut eivät ole
Herran mittapuita ja joiden arvot eivät
ehkä kuvasta iankaikkista näkemystä.
Luottakaa äitiinne. Oppikaa hänen vahvuuksistaan, hänen rohkeudestaan ja
hänen uskollisuudestaan. Kuunnelkaa
häntä. Hän ei ehkä ole mikään nero
tekstailussa; hän ei ehkä ole edes Facebookissa. Mutta mitä tulee sydämenasioihin ja siihen, mikä on Herrasta,
hänellä on runsaasti tietoa. Kun lähestytte avioliiton solmimisen ja nuoren
äitiyden aikaa, hän on teidän suurin viisauden lähteenne. Kukaan muu ihminen maan päällä ei rakasta teitä samalla
tavalla tai ole halukas uhrautumaan
yhtä paljon kannustaakseen teitä ja auttaakseen teitä löytämään onnen – tässä
elämässä ja ikuisesti.
Nuoret sisareni, rakastakaa
äitiänne. Kunnioittakaa häntä. Kuunnelkaa häntä. Luottakaa häneen. Hänen sydämenasianaan on teidän parhaanne. Hän välittää teidän iankaikkisesta turvallisuudestanne ja onnestanne. Olkaa siis ystävällisiä häntä
kohtaan. Olkaa kärsivällisiä hänen
heikkouksiaan kohtaan, sillä hänelläkin on niitä. Meillä kaikilla on.
Äidit, saanen nyt jakaa kanssanne
muutamia ajatuksia siitä erityisestä
roolista, joka teillä on tyttärienne elämässä. Meillä on eräs perhetuttu, joka
matkustaa usein sukulaistensa kanssa.
Jokaisen matkan jälkeen hänen päähuomionsa kohdistuu siihen, kuinka
paljon nuoret naiset käyttäytyvät
äitinsä tavoin. Jos äidit ovat säästäväisiä, samoin ovat heidän tyttärensäkin.
Jos äidit ovat säädyllisiä, samoin ovat
tytötkin. Jos äidit käyttävät sakramenttikokouksessa varvastossuja ja muuta
rennompaa asua, samoin tekevät heidän tyttärensäkin. Äidit, teidän esimerkkinne on äärimmäisen tärkeä tyttärillenne – vaikka he eivät sitä myönnäkään.
Kautta maailmanhistorian naiset
ovat aina olleet moraalisten arvojen
opettajia. Tämä opetus alkaa kehdosta
ja jatkuu läpi heidän lastensa elämän.
Yhteiskuntaamme pommitetaan
nykyään viesteillä, jotka koskevat naisena ja äitinä olemista ja jotka ovat vaarallisen ja viheliäisen vääriä. Jos tyttärenne noudattavat näitä viestejä, he
saattavat ajautua polulle, joka johtaa
syntiin ja itsetuhoon. Tyttärenne eivät
To u k o k u u 2 0 1 0
19
ehkä ymmärrä sitä, ellette te kerro sitä
heille, tai paremminkin, ellette te näytä heille, kuinka tehdä hyviä valintoja.
Israelin äiteinä te olette tyttärienne
puolustuksen etulinja maailman houkutuksia vastaan.
Äidit, ymmärrän, että toisinaan vaikuttaa siltä, etteivät lapsemme kiinnitä
huomiota asioihin, joita yritämme
opettaa heille. Voitte olla varmat siitä,
että olen nähnyt sen poissaolevan katseen, joka tulee teini-ikäisen silmiin
juuri kun itse on aikeissa esittää
omasta mielestään opetuksen parhaimman osuuden. Saanen vakuuttaa
teille, että silloinkin kun luulette, ettei
tyttärenne kuuntele yhtään, mitä
sanotte, hän silti oppii teiltä, kun hän
katselee teitä nähdäkseen, vastaavatko
tekonne puheitanne. Kuten Ralph
Waldo Emersonin uskotaan sanoneen:
”En kuule, mitä sanot, koska tekosi
puhuvat niin äänekkäästi” (ks. Ralph
Keyes, The Quote Verifier, 2006, s. 56).
Opettakaa tyttäriänne löytämään
iloa lasten hoivaamisesta. Juuri siinä
heidän rakkaudellaan ja kyvyillään voi
olla suurinta iankaikkista merkitystä.
Pohtikaa tässä yhteydessä presidentti
Harold B. Leen kehotusta: ”Tärkeintä,
mitä koskaan teette – –, on se, mitä
teette oman kotinne seinien sisäpuolella” (Kirkon presidenttien opetuksia:
Harold B. Lee, 2001, s. 134). Tämä
on tietenkin totta meidän kaikkien
20
Liahona
kohdalla, mutta se on erityisen voimallista, kun pohditaan äitien ja tyttärien
välistä suhdetta.
Äidit, opettakaa tyttärillenne, että
uskollinen Jumalan tytär välttää kiusausta juoruilla tai tuomita toisia. Saarnatessaan Nauvoon Apuyhdistykselle
profeetta Joseph neuvoi: ”Kieli on hillitön ja paha; älkää puhuko siitä, mikä
on merkityksetöntä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith,
2007, s. 475).
Viime vuosina on tulvinut artikkeleita, kirjoja ja elokuvia naisista ja
tytöistä, jotka juoruilevat ja jotka ovat
ilkeitä. Saatana yrittää aina horjuttaa
naisen jumalallisen luonteen kallisarvoisinta osatekijää – hoivaamisviettiä.
Juuri äiti–tytär-suhteessa tytär oppii
hoivaamaan saadessaan itse hoivaa.
Häntä rakastetaan. Hänelle opetetaan
ja hän saa omakohtaisesti kokea, miltä
tuntuu, kun joku välittää hänestä riittävästi oikaistakseen häntä ja samalla
edelleen kannustaa häntä ja uskoo
häneen.
Muistakaa, sisaret, Jumala on kaiken moraalisen ja hengellisen voiman
lähde. Me pääsemme osallisiksi siitä
voimasta solmimalla liittoja Hänen
kanssaan ja pitämällä nuo liitot. Äidit,
opettakaa tyttärillenne, kuinka tärkeää on solmia liittoja, ja olkaa sitten
esimerkkinä niiden liittojen pitämisestä sellaisella tavalla, että tyttärenne
haluavat elää kelvollisina päästäkseen
temppeliin.
Nykypäivän maailmassa tämä tarkoittaa sitä, että puhutte tyttärillenne
sukupuoliasioista. Teidän tyttärenne,
samoin kuin poikannekin, varttuvat
maailmassa, joka avoimesti hyväksyy
varhaiset, satunnaiset ja ajattelemattomat vapaat sukupuolisuhteet. Säädyttömiä, siveettömiä naisia ihannoidaan
ja aivan liian usein ylistetään ja jäljitellään. Vaikka voimmekin kodissamme ja
perheessämme ryhtyä toimenpiteisiin
minimoidaksemme altistumisemme
näille nykyelämän vastenmielisille piirteille, teidän tyttärenne eivät pysty täysin välttämään niitä julkeita seksuaalisia viestejä ja houkutuksia, jotka heitä
ympäröivät. Teidän täytyy käydä toistuvia, avoimia keskusteluja, joiden
aikana te opetatte tyttärillenne totuuden näistä asioista.
Esimerkiksi heidän täytyy ymmärtää, että kun he käyttävät vaatteita, jotka ovat liian tiukkoja, liian lyhyitä tai
liian syvään uurrettuja, he voivat lähettää väärän viestin nuorille miehille, joiden kanssa he ovat tekemisissä, mutta
sen lisäksi he syövyttävät omaan mieleensä harhakuvitelman, että naisen
arvo riippuu yksinomaan hänen aistillisesta viehätyksestään. Tämä ei ole koskaan kuulunut eikä se tule koskaan
kuulumaankaan vanhurskaaseen määritelmään uskollisesta Jumalan tyttärestä. Heidän täytyy kuulla tämä –
selkeästi ja toistuvasti – teidän huuliltanne, ja heidän tulee nähdä, että te
elätte sen mukaan oikein ja johdonmukaisesti noudattaen omia henkilökohtaisia mittapuitanne pukeutumisessa, huolehtien ulkoisesta olemuksestanne ja eläen säädyllistä elämää.
Kaikkien nuorten kohdalla on
todennäköisempää, että he solmivat
liittoja ja pitävät ne, jos he oppivat
tunnistamaan Hengen läsnäolon ja
äänen. Opettakaa tyttärillenne sitä,
mikä on Hengestä. Ohjatkaa heidät
pyhien kirjoitusten ääreen. Antakaa
heille kokemuksia, jotka auttavat heitä
vaalimaan pappeuden voiman siunausta elämässään. Pitämällä liitot he
oppivat kuuntelemaan Herran ääntä ja
saamaan henkilökohtaista ilmoitusta.
Jumala tosiaan kuulee heidän rukouksensa ja vastaa niihin. Vuoden 2010
toimintailtojen johtoaihe koskee nuoriamme sekä meitä kaikkia: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu.
Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9.) Tämä
johtaa heidät turvallisesti saamaan
Herran huoneen siunaukset.
Pitäkää huoli siitä, että he tietävät,
että liittojen pitäminen on turvallisin
tie iankaikkiseen onneen. Ja tarvittaessa opettakaa heille, kuinka tehdä
parannusta ja kuinka pysyä puhtaana
ja kelvollisena.
Jos tämä kuulostaa tutulta, veljeni
ja sisareni, se johtuu siitä, että olen
puhunut vanhemmille ja heidän lapsilleen kolmessa perättäisessä yleiskonferenssissa. Viime huhtikuussa kannustin nuoria oppimaan menneestä. Lainaan otteen tuosta puheesta: ”Kun on
halukas kuuntelemaan ja oppimaan,
jotkin elämän merkityksellisimmistä
opetuksista tulevat niiltä, jotka ovat
eläneet aikaisemmin. – – Kuinka paljon parempaa elämänne onkaan, jos
seuraatte Kristuksen uskollisten seuraajien – – ylevää esimerkkiä.” (”Menneestä oppiminen”, Liahona, toukokuu 2009, s. 31, 33.)
Viime lokakuussa puhuin isille
ja pojille pappeuskokouksessa, ja
tänään olen puhunut pääasiassa
äideille ja tyttärille. Joka kerta
sanomani on ollut erilainen, mutta
samankaltainen. Toivon, että kuuntelette ja näette kaavan ja kuulette
vakaan, johdonmukaisen sanoman,
jonka mukaan näinä viimeisinä
aikoina on olennaisen tärkeää –
jopa ratkaisevan tärkeää – että vanhemmat ja lapset kuuntelevat toisiaan
ja oppivat toisiltaan. Nämä, joista olen
puhunut, eivät ole vain haihtuvia
näkemyksiä. Ne ovat perusolemuksena, keskeisellä sijalla, Jumalan suunnitelmassa meidän iankaikkiseksi
onneksemme ja rauhaksemme.
Kirkko auttaa sikäli kuin pystymme.
Olemme valmiita tukemaan ja auttamaan teitä vanhempia ja lapsia. Mutta
koti on tärkein paikka valmistaa tämän
päivän nuoria johtamaan huomispäivän perheitä ja kirkkoa. Meidän jokaisen äidin ja isän vastuulla on tehdä
kaikki voitavamme valmistaaksemme
nuoriamme olemaan uskollisia, vanhurskaita miehiä ja naisia. Juuri kotona
meidän täytyy opettaa evankeliumia
sanoin ja teoin.
Päätän neuvoni tähän presidentti
Joseph F. Smithin profeetalliseen
yhteenvetoon: ”Meidän [perhe]yhteytemme ei ole tarkoitettu yksinomaan
tätä elämää, tätä aikaa varten, vastakohtana iankaikkisuudelle. Me elämme
ajassa ja iankaikkisuudessa. Me muodostamme yhteyksiä ja suhteita ajaksi ja
koko iankaikkisuudeksi. – – Onko muita kuin myöhempien aikojen pyhät,
jotka ajattelevat, että meidän perheorganisaatiomme jatkuu haudan tuolle
puolen, että isä, äiti ja lapset tunnustavat toinen toisensa – – että tämä perheorganisaatio on eräs yksikkö Jumalan
työn suuressa ja täydellisessä organisaatiossa, minkä kaiken on tarkoitus jatkua
kautta ajan ja iankaikkisuuden?” (Ks.
Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph
F. Smith, 1999, s. 385, 386.)
Siunatkoon Jumala meitä niin että
opettaisimme, hoivaisimme ja valmistaisimme toisiamme oman kotimme
seinien sisäpuolella sitä suurta työtä
varten, joka meidän kaikkien on tehtävä nyt ja tulevaisuudessa. Tätä rukoilen Herran Jeesuksen Kristuksen
To u k o k u u 2 0 1 0
21
ensimmäinen neuvonantaja
ensimmäisessä presidenttikunnassa
Auttakaa heitä heidän
matkallaan kotiin
Me autamme Jumalan lapsia parhaiten tarjoamalla keinoja
rakentaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa silloin, kun he ovat nuoria.
V
eljet ja sisaret, taivaallinen
Isämme kaipaa ja tarvitsee
apuamme henkilastensa tuomisessa jälleen luokseen kotiin. Puhun
tänään nuorista, jotka ovat jo Hänen
tosi kirkossaan ja ovat siis lähteneet
kulkemaan kaitaa ja kapeaa polkua
palatakseen taivaalliseen kotiinsa. Hän
haluaa heidän saavan varhain hengellisen voiman pysyä polulla. Ja Hän tarvitsee meidän apuamme, jotta heidät
saadaan nopeasti takaisin polulle, jos
he alkavat kulkea harhaan.
Olin nuori piispa, kun aloin nähdä
selkeästi, miksi Herra haluaa meidän
vahvistavan lapsia, kun he ovat nuoria,
ja pelastavan heidät nopeasti. Kerron
teille eräästä nuoresta naisesta, joka
edustaa monia, joita olen yrittänyt vuosien varrella auttaa.
Hän istui vastapäätä minua piispanpöytäni ääressä. Hän kertoi minulle
elämästään. Hänet oli kastettu ja konfirmoitu kirkon jäseneksi 8-vuotiaana.
Hänen silmissään ei ollut kyyneliä, kun
hän kertoi seuraavista yli 20 vuodesta,
mutta hänen äänessään oli surullisuutta. Hän sanoi, että laskukierre alkoi päätöksistä olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita hän piti jännittävinä.
22
Liahona
Hän alkoi rikkoa käskyjä, jotka tuntuivat ensin vähemmän tärkeiltä.
Hän tunsi aluksi vähän surua ja syyllisyyden piston. Mutta yhdessäolo ystävien kanssa toi uuden tunteen, että
hänestä pidettiin, ja niin hänen ajoittaiset päätöksensä tehdä parannus vaikuttivat yhä vähemmän tärkeiltä. Kun
hän rikkoi yhä vakavampia käskyjä,
unelma onnellisesta iankaikkisesta
kodista tuntui haihtuvan.
Hän istui minua vastapäätä ja kuvasi
tilaansa kurjuudeksi. Hän halusi minun
pelastavan hänet synnin ansasta, johon
hän huomasi jääneensä. Mutta ainoa
keino, jolla hän pääsisi siitä pois, oli
se, että hän uskoisi Jeesukseen
Kristukseen, että hänellä olisi särkynyt
sydän ja että hän tekisi parannuksen
ja tulisi siten puhtaaksi, muuttuneeksi
ja vahvistetuksi Herran sovituksen
ansiosta. Todistin hänelle, että se oli
yhä mahdollista. Ja niin se olikin,
mutta niin kovin paljon vaikeampaa
kuin hänelle olisi ollut osoittaa uskoa
varhain elämässään matkalla kotiin
Jumalan luo ja silloin, kun hän alkoi
ensimmäisen kerran kulkea harhaan.
Niinpä me autamme Jumalan lapsia
parhaiten tarjoamalla keinoja rakentaa
uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa silloin, kun he ovat nuoria. Ja sitten heidän harhautuessaan pois polulta meidän täytyy auttaa sytyttämään uudelleen ja nopeasti tuo usko, ennen kuin
se himmenee.
Te ja minä voimmekin odottaa lähes jatkuvaa tilaisuutta auttaa kulkijoita Jumalan lasten keskuudessa.
Vapahtaja kertoi meille, miksi niin olisi, kun Hän kuvaili kaikkien Jumalan
henkilasten vaarallista matkaa kotiin
läpi sumujen, joita synti ja Saatana
saavat aikaan:
”Menkää sisään ahtaasta portista,
sillä avara on se portti ja lavea se tie,
joka vie tuhoon, ja monta on, jotka
menevät siitä sisälle;
sillä ahdas on se portti ja kapea se
tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät.”1
Nähtyään ennalta lastensa tarpeet
rakastava taivaallinen Isä asetti heidän
matkansa varrelle ohjeita ja pelastajia.
Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen tekemään turvallisen kulkureitin mahdolliseksi ja näkyväksi. Hän kutsui profeetakseen näinä aikoina presidentti Thomas S. Monsonin. Nuoruudestaan asti presidentti Monson on
opettanut paitsi sitä, kuinka pysyä
polulla, myös sitä, kuinka pelastaa niitä,
jotka on johdettu pois murheeseen.
Taivaallinen Isä on antanut meille
suuren määrän tilaisuuksia vahvistaa
kulkijoita ja tarvittaessa johdattaa heidät turvaan. Tärkeimmät ja voimallisimmat tehtävämme ovat perheessä.
Ne ovat tärkeitä, koska perheellä on
tilaisuus lapsen elämän alussa laskea
hänen jalkansa lujasti kotipolulle. Rakkauden siteet, jotka ovat perheen
todellinen ydin, tekevät vanhemmista,
veljistä ja sisarista, isovanhemmista,
tädeistä ja sedistä voimallisempia
oppaita ja pelastajia.
Perheellä on etulyöntiasema lapsen
elämän kahdeksana ensimmäisenä
vuotena. Noina suojeltuina vuosina
Saatana ei voi Jeesuksen Kristuksen
sovituksen vuoksi piilottaa pimeyden
sumuilla takaisin kotiin vievää polkua.
Noina kallisarvoisina vuosina Herra
auttaa perheitä kutsumalla Alkeisyhdistyksen työntekijöitä vahvistamaan osaltaan lapsia hengellisesti. Hän järjestää
myös Aaronin pappeuden haltijoita
antamaan sakramentin. Noissa sakramenttirukouksissa lapset kuulevat
lupauksen, että he voivat jonakin päivänä saada Pyhän Hengen oppaaksi,
jos he ovat kuuliaisia Jumalan käskyille. Sen johdosta he vahvistuvat vastustamaan kiusausta sen tullessa ja sitten, joskus tulevaisuudessa, lähtemään
pelastamaan muita.
Monia piispoja kirkossa innoitetaan
kutsumaan vahvimmat ihmiset seurakunnassa palvelemaan yksittäisiä lapsia
Alkeisyhdistyksessä. He oivaltavat, että
jos lapsia vahvistetaan uskon ja todistuksen turvin, on vähemmän todennäköistä, että he tarvitsevat pelastamista
teini-ikäisinä. He ymmärtävät, että luja
hengellinen perusta voi vaikuttaa koko
elämän ajan.
Me kaikki voimme auttaa. Isoäidit,
isoisät ja jokainen jäsen, joka lapsen
tuntee, voi auttaa. Siihen ei tarvita
virallista tehtävää Alkeisyhdistyksessä,
eikä sitä rajoita ikä. Yksi sellainen nainen oli nuorempana Alkeisyhdistyksen
pääneuvottelukunnassa, joka auttoi
kehittelemään VO-tunnuksen.
Tämä sisar ei koskaan väsynyt palvelemaan lapsia. Hän opetti seurakuntansa Alkeisyhdistyksessä omasta pyynnöstään lähes 90-vuotiaaksi asti. Pienet
lapset saattoivat tuntea hänen rakkautensa heitä kohtaan. He näkivät hänen
esimerkkinsä. He oppivat häneltä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin yksinkertaisia periaatteita. Ja ennen kaikkea
he oppivat hänen esimerkkinsä
ansiosta tuntemaan ja tunnistamaan
Pyhän Hengen. Ja kun he oppivat sen,
he olivat jo hyvällä alulla matkallaan
uskoon, jota he tarvitsivat kiusausten
vastustamiseen. Olisi vähemmän
todennäköistä, että heitä tarvitsi pelastaa, ja he olisivat valmiimpia lähtemään
pelastamaan muita.
Opin, millainen voima on yksinkertaisella uskolla rukoukseen ja Pyhään
Henkeen, kun lapsemme olivat pieniä.
Vanhinta poikaamme ei ollut vielä kastettu. Hänen vanhempansa, Alkeisyhdistyksen opettajat ja pappeusjohtajat
olivat pyrkineet auttamaan häntä tuntemaan ja tunnistamaan Hengen ja tietämään, kuinka saada Hengen apua.
Eräänä iltapäivänä vaimoni oli vienyt hänet erään sellaisen naisen kotiin,
joka opetti häntä lukemaan. Suunnitelmamme oli, että hakisin hänet matkallani töistä kotiin.
Pojan oppitunti päättyi aikaisemmin
kuin olimme odottaneet. Hän oli varma, että osaisi kotiin. Niinpä hän lähti
To u k o k u u 2 0 1 0
23
kävelemään. Hän sanoi jälkeenpäin,
että hän oli aivan luottavainen ja piti
ajatuksesta, että oli yksin matkalla. Kun
hän oli kulkenut lähes kilometrin, alkoi tulla pimeä. Hänestä alkoi tuntua,
että hän oli yhä hyvin kaukana kotoa.
Hän muistaa yhä, että hänen kyyneleensä sumensivat ohi ajavien autojen valot. Hän tunsi itsensä pikkulapseksi, ei siksi luottavaiseksi pojaksi,
joka oli lähtenyt kulkemaan yksin
kotiin. Hän tajusi tarvitsevansa apua.
Sitten hän muisti jotakin. Hän tiesi,
että hänen pitäisi rukoilla. Niinpä
hän lähti kadulta ja meni muutamien
puiden luo, joita hän tuskin erotti
pimeässä. Hän löysi paikan, jossa
voisi polvistua.
Pensaiden läpi hän kuuli ääniä, jotka tulivat häntä kohti. Kaksi nuorta oli
kuullut hänen itkevän. Kun he tulivat
lähemmäs, he kysyivät: ”Voimmeko
auttaa sinua?” Itkien poika kertoi
heille, että hän oli eksyksissä ja että
hän halusi mennä kotiin. He kysyivät,
tiesikö hän kotipuhelinnumeronsa tai
osoitteensa. Hän ei tiennyt. He kysyivät, tiesikö hän nimensä. Hän ei tiennyt sitäkään. He johdattivat hänet
lähellä olevaan kotiinsa. He löysivät
sukunimemme puhelinluettelosta.
Kun minulle soitettiin, kiiruhdin
pelastamaan pojan kiitollisena siitä,
että hänen kotimatkansa varrelle oli
asetettu ystävällisiä ihmisiä. Ja olen ollut ikuisesti kiitollinen siitä, että häntä
opetettiin rukoilemaan uskossa, että
apua tulisi, kun hän oli eksyksissä. Tuo
usko on johtanut hänet turvaan ja tuonut hänelle useampia pelastajia useammin kuin hän kykenee laskemaan.
Herra on antanut valtakuntaansa
pelastamisen ja pelastajien mallin. Viisaudessaan Herra on innoittanut palvelijoitaan antamaan joitakin voimallisimmista keinoista vahvistamaan meitä ja
asettanut paikoilleen parhaat pelastajat,
kun elämme teinivuosiamme.
24
Liahona
Te tiedätte kahdesta Herran antamasta voimallisesta ohjelmasta. Ensimmäinen on nuorille naisille, ja sen nimi
on Edistyminen. Toinen on Aaronin
pappeuden haltijoille, ja sen nimi on
Velvollisuus Jumalaa kohtaan. Kannustamme nuoria nousevassa sukupolvessa
näkemään omat mahdollisuutensa kasvattaa suurta hengellistä voimaa. Ja me
vetoamme niihin, jotka välittävät näistä
nuorista, tekemään sen, mitä Herra
meiltä vaatii auttaaksemme heitä. Ja
koska kirkon tulevaisuus riippuu heistä,
me kaikki välitämme.
Näitä kahta ohjelmaa on kehitetty,
mutta niiden tarkoitus pysyy muuttumattomana. Presidentti Monson esitti
asian näin: ”[Meidän täytyy oppia] se,
mitä meidän tulee oppia, [tehdä] se,
mitä meidän tulee tehdä, ja [olla] sellaisia kuin meidän tulee olla.”2
Nuorten naisten Edistyminenkirjasessa tehdään nuorille naisille
selväksi sen tarkoitus: ”Edistyminenohjelman kahdeksan Nuorten Naisten
arvon tarkoituksena on auttaa sinua
ymmärtämään paremmin, kuka olet,
miksi olet täällä maan päällä ja mitä sinun pitäisi tehdä Jumalan tyttärenä valmistautuaksesi siihen päivään, jolloin
menet temppeliin tekemään pyhiä
liittoja.”
Edelleen kirjasessa sanotaan, että
nuoret naiset tekevät sitoumuksia,
toteuttavat ne ja kertovat edistymisestään isälleen, äidilleen tai johtajalleen.
Siinä luvataan myös, että ”näistä malleista, joita luot Edistyminen-ohjelmassa – kuten rukouksesta, pyhien
kirjoitusten tutkimisesta, palvelemisesta ja päiväkirjan pitämisestä – tulee
henkilökohtaisia päivittäisiä tottumuksia. Nämä tottumukset vahvistavat
todistustasi ja auttavat sinua oppimaan
ja edistymään läpi elämäsi.”3
Aaronin pappeuden nuorten
miesten Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelmaa on vahvistettu ja keskitetty.
Se sisältyy yhteen pieneen kirjaseen,
joka on kaikkia kolmea Aaronin pappeuden virkaa varten. Nuoret miehet
ja heidän johtajansa saavat tämän uuden kirjasen. Se on voimallinen työkalu. Se vahvistaa nuorten miesten
todistusta ja heidän suhdettaan Jumalaan. Se auttaa heitä oppimaan pappeusvelvollisuutensa ja saamaan halun
täyttää ne. Se vahvistaa heidän suhdettaan vanhempiinsa ja johtajiinsa sekä
koorumin jäsenten kesken.
Kummassakin näistä ohjelmista annetaan paljon vastuuta nuorten omalle
työpanokselle. Heitä kehotetaan oppimaan ja tekemään asioita, jotka olisivat
haasteellisia kenelle tahansa. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, en muista joutuneeni niin vaikeiden haasteiden eteen.
Kyllähän minua muutaman kerran
kehotettiin suoriutumaan niin vaikeista
asioista, mutta vain silloin tällöin. Nämä
ohjelmat edellyttävät johdonmukaisuutta, paljon työtä sekä opin ja hengellisten kokemusten kartuttamista vuosien varrella.
Ajatellessani sitä ymmärrän, että
näiden kirjasten sisältö on konkreettinen osoitus Herran luottamuksesta
nousevaan sukupolveen ja meihin
kaikkiin, jotka rakastamme heitä. Ja
olen nähnyt todisteita siitä, että tuo
luottamus on hyvinkin paikallaan.
Vierailujen aikana olen seurannut
Aaronin pappeuden koorumeita toiminnassa. Olen nähnyt, miten nuoret
miehet noudattavat mallia oppia,
suunnitella sitä, mitä Jumala haluaa
heidän tekevän, ja lähteä sitten tekemään sitä, mitä he ovat sitoutuneet
tekemään, sekä kertoa muille, kuinka
he ovat muuttuneet hengellisesti. Ja
kun olen katsellut ja kuunnellut, on
käynyt selväksi, että Henki on koskettanut isiä, äitejä, johtajia, ystäviä ja jopa
seurakuntalaisia, kun he ovat kuulleet
nuorten todistavan, kuinka näitä oli
vahvistettu. Nuoret ovat ylentyneet
lausuessaan todistuksensa, ja samoin
ovat ylentyneet ne, jotka ovat pyrkineet auttamaan heitä kehittymään.
Nuorten Naisten ohjelmaan sisältyy
sama voimallinen malli kehittää hengellistä voimaa nuorissa naisissa ja tarjota
meille tilaisuus auttaa. Edistyminenohjelma auttaa nuoria naisia valmistautumaan saamaan temppelin siunaukset.
Heitä auttaa äitien, isoäitien ja jokaisen
heitä kirkossa ympäröivän vanhurskaan
naisen esimerkki. Olen nähnyt, kuinka
vanhemmat ovat auttaneet tytärtään
saavuttamaan tavoitteensa ja unelmansa huomaamalla ja arvostamalla
kaikkea hyvää, mitä tytär tekee.
Vain muutama päivä sitten näin
erään äidin seisovan nuoren tyttärensä
rinnalla, kun he saivat yhdessä Nuorten Naisten tunnustuspalkinnon. Ja
kun he kertoivat minulle, mitä se oli
heille merkinnyt, tunsin Herran hyväksynnän ja kannustuksen meille kaikille.
Kaikesta siitä avusta, jota voimme
antaa näille nuorille, tärkeintä on antaa
heidän tuntea luottamuksemme siihen,
että he ovat polulla, joka vie kotiin
Jumalan luo, ja että he pystyvät pääsemään sinne. Ja me teemme sen parhaiten kulkemalla heidän kanssaan. Koska
polku on jyrkkä ja joskus kivikkoinen,
he toisinaan lannistuvat ja jopa kompastuvat. He voivat silloin tällöin hämmentyä päämäärästään ja kuljeksia etsimään tavoitteita, jotka ovat iankaikkisuuden kannalta vähemmän tärkeitä.
Näiden innoitettujen ohjelmien
ansiosta se on vähemmän todennäköistä, koska ne johdattavat nuoren
kutsumaan ja saamaan Pyhän Hengen
toverikseen.
Paras neuvo, minkä voimme antaa
nuorille, on, että he voivat saapua
takaisin taivaallisen Isän luo vain siten,
että Jumalan Henki opastaa ja ojentaa
heitä. Jos siis olemme viisaita, me kannustamme kaikkeen, mikä tuo Pyhän
Hengen toveruuden, ja kiitämme siitä
ja olemme siitä esimerkkinä. Kun he
kertovat meille, mitä he tekevät ja tuntevat, meidän on pitänyt itsekin elää
niin, että olemme kelvollisia Hengen
toveruuteen. Silloin he tuntevat kiitoksessamme ja hymyssämme Jumalan
hyväksynnän. Ja jos tunnemme tarvetta antaa oikaisevia neuvoja, he tuntevat niissä meidän rakkautemme ja
Jumalan rakkauden, eivät moitetta ja
torjuntaa, jotka voivat sallia Saatanan
johtaa heitä kauemmas pois.
Esimerkki, jota he meiltä eniten tarvitsevat, on tehdä sitä, mitä heidän täytyy tehdä. Meidän pitää rukoilla Hengen lahjoja. Meidän pitää pohtia pyhiä
kirjoituksia ja elävien profeettojen
sanoja. Meidän pitää tehdä suunnitelmia, jotka eivät ole vain toiveita vaan
liittoja. Ja sitten meidän täytyy pitää
lupauksemme Herralle. Ja meidän
pitää kohottaa muita kertomalla heille
sovituksen siunauksista, joita olemme
saaneet elämäämme.
Ja meidän pitää olla omassa elämässämme esimerkkejä vakaasta ja kestävästä uskollisuudesta, jota Herra odottaa heiltä. Kun teemme niin, autamme
heitä tuntemaan Hengen vakuuttavan,
että jos he kestävät, he kuulevat rakastavan Vapahtajan ja taivaallisen Isän
sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule Herrasi ilojuhlaan!”4 Ja me,
jotka autamme heitä matkan varrella,
kuulemme nuo sanat iloa tuntien.
Todistan, että Herra rakastaa teitä ja
jokaista Jumalan lasta. Tämä on Hänen
valtakuntansa, jossa on pappeuden
avaimet, jotka palautettiin profeetta
Joseph Smithin välityksellä. Thomas S.
Monson on Herran profeetta tänä
aikana. Lupaan teille jokaiselle, kun
noudatatte innoitettua johtoa tässä
Jeesuksen Kristuksen tosi kirkossa,
että nuoremme ja meidät, jotka
autamme ja rakastamme heitä, voidaan
tuoda turvallisesti kotiimme taivaallisen Isämme ja Vapahtajan luokse elämään perheissä ja ilossa ikuisesti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. 3. Nefi 14:13–14.
2. ”Oppikaa, tehkää, olkaa”, Liahona,
marraskuu 2008, s. 67.
3. Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen,
2010, s. 6.
4. Matt. 25:21.
To u k o k u u 2 0 1 0
25
LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010
toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa
Kirkon virkailijoiden
hyväksyminen
E
hdotetaan, että hyväksymme
Thomas Spencer Monsonin profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentiksi, Henry Bennion Eyringin
ensimmäiseksi neuvonantajaksi ensimmäisessä presidenttikunnassa ja Dieter
Friedrich Uchtdorfin toiseksi neuvonantajaksi ensimmäisessä presidenttikunnassa.
Ne, jotka hyväksyvät ehdotuksen,
voivat osoittaa sen.
Jos joku vastustaa tehtyä ehdotusta,
hän voi osoittaa sen.
Ehdotetaan, että hyväksymme Boyd
Kenneth Packerin kahdentoista apostolin koorumin presidentiksi ja seuraavat
jäseniksi tähän koorumiin: Boyd K.
Packer, L. Tom Perry, Russell M. Nelson,
Dallin H. Oaks, M. Russell Ballard,
Richard G. Scott, Robert D. Hales,
Jeffrey R. Holland, David A. Bednar,
Quentin L. Cook, D. Todd Christofferson ja Neil L. Andersen.
Niitä, jotka hyväksyvät ehdotuksen,
pyydetään osoittamaan se.
Jos joku on vastaan, hän voi osoittaa sen.
Ehdotetaan, että hyväksymme
neuvonantajat ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kaksitoista apostolia
profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi.
26
Liahona
Kaikkia, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se.
Vastaan olevat, mikäli heitä on,
osoittakoot samoin.
Ehdotetaan, että vapautamme
seuraavat vyöhykeseitsenkymmenet
1. toukokuuta 2010 alkaen:
Jorge M. Alvarado, Homero S. Amato, Manuel Araiz, Jorge D. Arrevillaga,
Marcelo Bolfarini, Fernando E. Calderon, Gabriel A. Campos, Chu-Jen Chia,
Flávio A. Cooper, Ronaldo da Costa,
John C. Dalton, Kevin R. Duncan,
Randy D. Funk, Robert H. Garff, Gerrit
W. Gong, Frerich J. Görts, S. Horacio
Guzmán, Ronald J. Hammond,
Stephen W. Hansen, Yu Chen (Philip)
Juuri hyväksytty Alkeisyhdistyksen
ylin johtokunta
Ho, Patrick Kearon, Christiaan H.
Kleijweg, Larry R. Lawrence, Robert W.
Lees, F. Rene Loli, Juan A. Machuca,
Per G. Malm, Carlos S. Obata, Alexander A. Odume, A. Rolando Oyola, Melvin R. Perkins, James C. Perry, John C.
Pingree, Dinar M. Reyes, D. Chad
Richardson, Maury W. Schooff, Hans T.
Sorensen, John C. Taggart, Donald P.
Tenney, G. Perrin Walker, Johann A.
Wondra ja Kazuhiko Yamashita.
Kaikkia, jotka haluavat yhtyä kiitollisuutemme ilmaukseen heidän erinomaisesta palveluksestaan, pyydetään
osoittamaan se.
Ehdotetaan, että vapautamme
sisaret Cheryl C. Lant, Margaret S.
Lifferth ja Vicki F. Matsumori Alkeisyhdistyksen ylimmän johtokunnan
tehtävästä.
Vapautamme myös kaikki Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnan
jäsenet.
Kaikkia, jotka haluavat yhtyä kiitollisuutemme ilmaukseen näiden sisarten
omistautuneesta palveluksesta, pyydetään osoittamaan se.
Ehdotamme, että hyväksymme
seitsemänkymmenen ensimmäisen
koorumin uusiksi jäseniksi Kevin R.
Duncanin, Gerrit W. Gongin, Patrick
Kearonin ja Juan A. Ucedan sekä seitsemänkymmenen toisen koorumin
uusiksi jäseniksi Larry R. Lawrencen,
Per G. Malmin ja Jairo Mazzagardin.
Kaikkia, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se.
Jos joku on vastaan, samoin.
Ehdotetaan, että hyväksymme seuraavat veljet uusiksi vyöhykeseitsenkymmeniksi: Ian S. Ardern, Philip K.
Bussey, René J. Cabrera, Renato Capelletti, Paul D. M. Christensen, Rogério
G. R. Cruz, Donald D. Deshler, George
R. Donaldson, Ini B. Ekong, Christian
Fingerle, Craig G. Fisher, Jerryl L.
Garns, Jack N. Gerard, M. Keith
Giddens, Brent J. Hillier, Jui Chang
Juan, George M. Keele, Dane O.
Leavitt, Alexander T. Mestre, Arayik V.
Minasyan, T. Jackson Mkhabela, S.
Gifford Nielsen, Valentín F. Nuñez,
Jeffery E. Olson, R. Ingvar Olsson,
Robert N. Packer, Nathaniel R. Payne,
Cesar A. Perez jr., Fouchard Pierre-nau,
Michael J. Reall, Edson D. G. Ribeiro,
Brad K. Risenmay, Mozart B. Soares,
Carlos A. Solis, Norland de Souza
Lopes, Kouzou Tashiro, Omar Villalobos, W. Christopher Waddell, Alan J.
Webb, Gerardo J. Wilhelm, Kevin J.
Worthen, Craig T. Wright ja Jim L.
Wright.
Kaikkia, jotka hyväksyvät tehdyn
ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se.
Mahdollisesti vastaan olevat.
Ehdotan, että hyväksymme Rosemary M. Wixomin Alkeisyhdistyksen
uudeksi ylijohtajaksi, Jean A.
Stevensin ensimmäiseksi neuvonantajaksi ja Cheryl A. Esplinin toiseksi
neuvonantajaksi.
Mahdollisesti vastaan olevat.
Ehdotetaan, että hyväksymme
muut johtavat auktoriteetit, vyöhykeseitsenkymmenet ja apujärjestöjen
ylimmät johtokunnat nykyisessä
kokoonpanossa.
Jos joku on vastaan, hän voi osoittaa sen.
Presidentti Monson, nähdäkseni
äänestys konferenssikeskuksessa on
ollut yksimielinen tehtyjen ehdotusten
puolesta.
Kiitos, rakkaat veljemme ja sisaremme, hyväksyvästä äänestyksestänne sekä uskostanne, omistautumisestanne ja rukouksistanne.
Pyydämme vasta kutsuttua Alkeisyhdistyksen ylintä johtokuntaa tulemaan
eteen ja ottamaan paikkansa korokkeelta. ■
Kirkon
tilintarkastusosaston
raportti 2009
Robert W. Cantwell
kirkon tilintarkastusosaston johtaja
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen
Kirkon ensimmäiselle presidenttikunnalle
R
akkaat veljet: Kuten Opin ja liittojen luvussa 120 olevalla ilmoituksella on määrätty, kirkon
varojen käyttö tapahtuu kymmenystenkäyttöneuvoston valtuuttamana.
Tämän neuvoston muodostavat ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista
apostolin koorumi ja johtava piispakunta. Tämä neuvosto hyväksyy kirkon
osastojen ja liikeyritysten talousarviot.
Kirkon osastot käyttävät varoja hyväksyttyjen talousarvioiden edellyttämällä
tavalla ja kirkon menettelytapojen ja
käytäntöjen mukaisesti.
Kirkon tilintarkastusosastolle on
annettu käyttöön kaikki tarvittavat asiakirjat ja järjestelmät varojen vastaanottamisen ja käytön valvonnan riittävyyden sekä kirkon varojen turvaamisen
arvioimiseksi. Kirkon tilintarkastusosasto on riippumaton kaikista muista
kirkon osastoista ja liikeyrityksistä, ja
henkilökunta koostuu kauppakamarin
hyväksymistä tilintarkastajista, hyväksytyistä sisäisistä tarkastajista, hyväksytyistä tietojärjestelmien tarkastajista ja
muista valtuutetuista ammattilaisista.
Tehtyjen tarkastusten perusteella
kirkon tilintarkastusosasto katsoo,
että kirkon vastaanottamia lahjoituksia, muodostuneita kustannuksia ja
kirkon varoja on vuonna 2009 kirjattu
ja hallinnoitu kaikin puolin asianmukaisten tilintarkastuskäytäntöjen,
hyväksyttyjen talousarvioiden sekä kirkon menettelytapojen ja käytäntöjen
mukaisesti.
Kunnioittavasti
Kirkon tilintarkastusosasto
Robert W. Cantwell
johtaja ■
To u k o k u u 2 0 1 0
27
Tilastoraportti 2009
Brook P. Hales
ensimmäisen presidenttikunnan sihteeri
E
Lähetyssaarnaajat
Kirkon yksiköiden lukumäärät
Temppelit
Vaarnoja .........................................2 865
Lähetyskenttiä ..................................344
Piirejä.................................................616
Seurakuntia..................................28 424
Vuonna 2009 vihittyjä temppeleitä .....2
(Draperin ja Oquirrh Mountainin
temppelit Utahissa Yhdysvalloissa)
Toiminnassa olevia temppeleitä......130
Kirkon jäsenmäärä
Viime huhtikuun jälkeen kuolleita
kirkon johtavia virkailijoita ja muita
merkittäviä kirkon jäseniä
nsimmäinen presidenttikunta on
julkaissut seuraavan tilastoraportin kirkosta 31. joulukuuta 2009.
Kirkon koko jäsenmäärä......13 824 854
Uusia jäsenlapsia
vuonna 2009 .........................119 722
Käännynnäisiä kastettu
vuonna 2009 .........................280 106
28
Liahona
Kokoaikaisia
lähetyssaarnaajia.....................51 736
Vanhin Royden G. Derrick, täysinpalvellut johtava auktoriteetti; vanhimmat George I. Cannon, W. Don
Ladd, Douglas J. Martin ja Joseph C.
Muren, entisiä seitsemänkymmenen
koorumin jäseniä; sisar Colleen W.
Asay, täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin vanhin Carlos E. Asayn leski;
sisar Jeanne C. Dunn, täysinpalvelleen
johtavan auktoriteetin vanhin Paul H.
Dunnin leski; sisar Jelaire C. Simpson,
täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin
vanhin Robert L. Simpsonin leski; sisar
Jacqueline Y. Lawrence, entisen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen
vanhin W. Mack Lawrencen vaimo;
sisar Betty N. Turley, entisen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen
vanhin Richard E. Turley sr:n vaimo;
veli David S. King, entinen apulainen
Nuorten Miesten Valistuskerhon ylimmässä johtokunnassa; sisar Ann S.
Reese, entinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa; veli
Robert J. Matthews, Joseph Smithin
raamatunkäännöksen asiantuntija, ja
veli Truman Madsen, oppinut kirkon
jäsen ja BYU:n Jerusalem-keskuksen
entinen johtaja. ■
Vanhin L. Tom Perry
Äidit, jotka opettavat
lapsia kotona
Uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden
rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen.
M
inulla oli hiljattain tilaisuus
matkustaa vanhin Donald L.
Hallstromin kanssa ja vierailla
viidessä kaupungissa Yhdysvaltain suurella keskivyöhykkeellä. Jokaisessa
kaupungissa, jossa kävimme, pidimme
kokouksen kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa ja sen jälkeen lähetystyökokouksen vaarnojen ja seurakuntien johtohenkilöiden kanssa. Näiden
kahden kokouksen välillä vaarnan
Apuyhdistys valmisti meille kevyen päivällisen, niin että meille jäi aikaa tavata
vaarnanjohtajat. Kun saavuimme Milwaukeehen Wisconsiniin, kaksi nuorta
perhettä pyysi Apuyhdistykseltä, että
he saisivat valmistaa ja tarjota päivällisen. Molemmat aviomiehet miehittivät
keittiön. Molemmat äidit valvoivat pöytien järjestelyä ja ruoan tarjoilemista.
Kolme lasta hoiti kattauksen ja ruoan
tarjoilun äitiensä valvonnassa. Se soi
äideille tilaisuuden opettaa lapsiaan.
Oli aivan ihmeellistä katsella, kuinka
lapset tekivät kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten niin kuin heidän äitinsä
opettivat. He täyttivät tehtävänsä aivan
täydellisesti.
Se sai minut muistelemaan sitä kasvatusta, jonka sain omalta äidiltäni.
Profeetta Nefin ja myös niin monien
teidän tavoin minä synnyin hyvistä
vanhemmista (ks. 1. Nefi 1:1).
Yksi sisarentyttäristäni luki hiljattain
kanssani neljää muistikirjaa, jotka äitini
oli täyttänyt muistiinpanoilla valmistautuessaan opettamaan luokkaansa
Apuyhdistyksessä. Luulisin, että nämä
muistikirjat – ja on muita, joita en ole
vielä tutkinut – edustavat äitini satoja
valmistautumistunteja.
São Paulossa Brasiliassa
Äiti oli suurenmoinen opettaja, joka
valmistautui uutterasti ja perinpohjaisesti. Minulla on selkeät muistikuvat
hänen oppituntejaan edeltäneistä
päivistä. Ruokasalin pöytä oli lähdeaineiston ja niiden muistiinpanojen peitossa, joita hän teki oppiaihettaan varten. Valmistettua aineistoa oli niin paljon, että olen varma, ettei siitä käytetty
koskaan kuin pieni osa oppitunnilla,
mutta olen yhtä varma siitä, ettei
mikään hänen valmistautumisestaan
milloinkaan mennyt hukkaan. Kuinka
voin olla niin varma siitä? Kun selailin
läpi hänen muistikirjojensa lehtiä,
minusta tuntui kuin olisin kuullut äitini
opettavan minua taas kerran. Hänen
muistikirjoissaan oli siis liian paljon
kustakin yksittäisestä aiheesta, jotta se
olisi ollut mahdollista esittää yhdellä
oppitunnilla, mutta sitä, mitä hän ei
käyttänyt oppitunnilla, hän käytti opettaessaan lapsiaan.
Uskon, että voi jopa hyvin sanoa,
että samalla kun äitini oli tavattoman
tehokas opettaja Apuyhdistyksen sisarten keskuudessa, parhaiten hän opetti
lapsiaan kotona. Tämä johtui suureksi
osaksi tietenkin siitä, että hänellä oli
enemmän aikaa lastensa opettamiseen
kuin Apuyhdistyksen sisarten opettamiseen, mutta ajattelen mielelläni
myös niin, että hän valmistautui niin
perusteellisesti ensiksikin ollakseen
lapsilleen esimerkki uutterasta kirkon
palveluksesta, ja toiseksi, koska hän
käsitti, että sitä, mitä hän oppi valmistaessaan oppiaiheitaan, voitiin käyttää
toistuvasti ylevämpään tarkoitukseen –
hänen poikiensa ja tyttäriensä opettamiseen.
Sallinette minun muistella hetken
ja jakaa kanssanne muutamia niistä
opetuksista, jotka sain äidiltäni evankeliumin opettamisesta kotona. Äitini
ymmärsi, kuinka arvokasta oli, että
hän opetti lapsilleen näiden nuoruudessa tasovaatimuksia, arvoja ja oppia.
To u k o k u u 2 0 1 0
29
Vaikka hän oli kiitollinen muille, jotka
opettivat hänen lapsiaan muualla kuin
kotona, joko koulussa tai kirkossa, hän
käsitti, että lasten kasvatus on uskottu
heidän vanhemmilleen ja että viime
kädessä vanhempien täytyi huolehtia
siitä, että heidän lapsilleen opetetaan
sitä, mitä heidän taivaallinen Isänsä
haluaa heidän oppivan. Äitini kuulusteli hyvin tarkkaan sisaruksiani ja minua, kun meitä oli opetettu muualla
kuin kotona, ollakseen varma, että korviimme kantautuneet ja mieltämme
muovanneet opetukset olivat oikeita.
Joinakin päivinä ajattelin koulusta
kotiin juostessani, että oppiminen siltä
päivältä riitti, mutta tuo harhakuva
haihtui nopeasti, kun näin äitini seisovan ovella minua odottamassa. Kun
olimme nuoria, meillä oli jokaisella
keittiössä pöytä, jonka ääressä saatoimme saada häneltä lisää opetusta
hänen tehdessään kotiaskareita ja valmistaessaan illallista. Hän oli synnynnäinen opettaja ja vaati meiltä paljon
enemmän kuin opettajamme koulussa
ja kirkossa.
Äidin opetus käsitti sekä maallisia
että hengellisiä asioita. Hän piti huolen
siitä, ettei kukaan meistä jäänyt jälkeen
koulutyössämme, jota hän usein täydensi. Hän myös harjoitteli Apuyhdistyksen opetustaan meidän kanssamme. Me saimme tietenkin lyhentämättömät versiot siitä, mitä hänen
muistikirjoistaan löytyi, emme niitä
lyhennettyjä versioita, joiden oli mahduttava yhteen oppituntiin.
Kotona oppimiseemme sisältyi
myös sitä, että opettelimme ulkoa
pyhien kirjoitusten kohtia, mukaan
lukien uskonkappaleita sekä profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien sanoja. Äitini uskoi, että ihmismielestä tulisi heikko, ellei sitä harjoitettaisi alinomaa. Hän opetti meitä,
kun pesimme astioita, kirnusimme
voita ja autoimme monilla muilla
30
Liahona
tavoilla. Hän ei uskonut, että joutavanpäiväisiä ajatuksia sai päästää hänen
lastensa mieleen silloinkaan, kun he
tekivät fyysistä työtä.
En käytä äitiäni vanhempien roolimallina nykymaailmassa. Ajat ovat
nykyisin hyvin erilaiset, mutta vaikka
ajat voivat muuttua, vanhemman opetusta ei saa milloinkaan väheksyä.
Monet toiminnot yhdistävät yhden
sukupolven arvot seuraavaan, mutta
kenties keskeisin näistä toiminnoista
on se, kun vanhemmat opettavat lapsia kotona. Näin on erityisesti silloin
kun ajattelemme arvojen, moraalisten
ja eettisten mittapuiden sekä uskon
opettamista.
Opettaminen kotona on käymässä
yhä tärkeämmäksi nykymaailmassa, jossa vastustajan vaikutus on levinnyt niin
laajalle ja jossa hän hyökkää yrittäen
murentaa ja tuhota koko yhteiskunnan
perustan, nimittäin perheen. Vanhempien täytyy päättää, että opettaminen
kotona on mitä pyhin ja tärkein vastuu.
Vaikka muut instituutiot, sellaiset kuin
kirkko ja koulu, voivat auttaa vanhempia ohjaamaan lapsen ”oikealle tielle”
(Sananl. 22:6), niin viime kädessä tämä
vastuu on vanhemmilla. Suuren onnensuunnitelman mukaan taivaallisen
Isämme lasten hoito ja kehitys on
uskottu nimenomaan vanhemmille.
Meidän perheemme on oleellinen osa
Hänen työtään ja kirkkauttaan, joka on
”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen”
(Moos. 1:39). Jumalan iankaikkisella
näyttämöllä tarkoituksena on yleensä,
että vanhemmat toimivat keskeisinä
näyttelijöinä lastensa elämässä.
Onneksi näytelmässä on mukana sijaisnäyttelijöitä, jotka voivat astua näyttämölle, kun vanhemmat eivät voi. Kuitenkin Herra on käskenyt juuri vanhempia kasvattamaan lapsensa valossa
ja totuudessa (ks. OL 93:40).
Vanhempien täytyy tuoda valoa ja
totuutta kotiinsa yksi perherukous,
yksi pyhien kirjoitusten tutkimishetki,
yksi perheilta, yksi ääneen luettu kirja,
yksi laulu ja yksi perheateria kerrallaan. He tietävät, että vanhurskaan,
tunnollisen, sinnikkään päivittäisen
vanhempana toimimisen vaikutus on
yksi tehokkaimmista ja vahvistavimmista hyvää aikaansaavista voimista
maailmassa. Minkä tahansa yhteiskunnan, sen kansan onnen, sen vaurauden
ja sen rauhan yhteiset juuret ovat lasten opettamisessa kotona.
Vanhin Joseph Fielding Smith on
opettanut: ”Vanhempien velvollisuus
on opettaa lapsilleen nämä Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin pelastavat
periaatteet, niin että he tietävät, miksi
heidät pitää kastaa ja jotta heidän sydämeensä painuisi halu pitää jatkuvasti
Jumalan käskyt kasteen jälkeen, niin
että he voivat palata Hänen luoksensa.
Haluatteko, hyvät veljeni ja sisareni,
haluatteko, että teidän perheenne, teidän lapsenne sinetöidään teidän esiisiinne ja -äiteihinne – –? Jos haluatte,
silloin teidän täytyy aloittaa opetus
kehdon äärellä. Teidän tulee opettaa
esimerkillä sekä neuvoilla.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu
1948, s. 153; ks. L. Tom Perry, ”Totuta
poikanen tiensä suuntaan”, Valkeus,
lokakuu 1983, s. 141.)
Äitini esimerkki opettajasta kotona
tuo mieleen toisenkin ajatuksen opettamisesta yleisemmin. Kirkon johtajat
käyttävät paljon aikaa ajatellen sitä,
kuinka opettamista kirkossa voitaisiin
parantaa. Miksi me käytämme siihen
niin paljon aikaa ja vaivaa? Siksi että me
uskomme opettamisen valtavaan voimaan vahvistaa ihmisten uskoa ja vahvistaa perheitä. Uskon, että yksi parhaista tavoista parantaa opetusta kirkossa on parantaa opettamista kodeissamme. Opettamisemme kotona valmentaa meitä opettamaan tehokkaammin kirkossa, ja opettamisemme kirkossa auttaa meitä opettamaan tehokkaammin kotona. Kaikkialla kirkossa
on lähdeaineistoa pursuavia ruokapöytiä ja muistikirjoja täynnä ajatuksia opetettavista oppiaiheista. Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin opettamiseen
ei voi valmistautua liikaa, sillä käytettiinpä evankeliumin oivalluksia oppitunnilla tai ei, niitä voidaan aina opettaa kotona.
Innoitetussa asiakirjassa ”Perhe –
julistus maailmalle” sanotaan:
”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava
velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja
huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ’Lapset ovat
Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla
on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa
rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä
tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan
lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa
he asuvatkin. – –
Jumalallisen suunnitelman mukaan
isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän
on velvollinen suojelemaan perhettään
ja huolehtimaan sen toimeentulosta.
Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa
hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus
auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.” (Liahona, lokakuu 2004, s. 49.)
Perhejulistuksen mukaan ne periaatteet, joita olen opettanut opettamisesta kotona, koskevat molempia vanhempia, mutta erityisen tärkeitä ne
ovat äidin tehtävässä. Isät ovat useimmin suuren osan päivästä poissa kotoa
työpaikallaan. Se on yksi monista
syistä, miksi niin suuri vastuu lapsen
opettamisesta kotona lankeaa äideille.
Vaikka olosuhteet vaihtelevat eikä
ihanne aina ole mahdollinen, uskon,
että jumalallisen suunnitelman
mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen. Kohtaamme
nykyisin paljon haasteita hämmentävistä ja tuhoisista vaikutuksista, joiden
tarkoituksena on johtaa Jumalan lapsia
harhaan. Näemme paljon nuoria vailla
syvällisiä hengellisiä juuria, jotka ovat
välttämättömiä uskossa pysymiseksi,
kun epäuskon ja epätoivon myrskyt
riehuvat heidän ympärillään. Maailmalliset halut voittavat liian monia taivaallisen Isämme lapsista. Jumalattomuuden hyökkäys lapsiamme vastaan on
samanaikaisesti viekkaampi ja röyhkeämpi kuin se on milloinkaan ollut.
opettaminen kotona lisää vielä yhden
eristyskerroksen lastemme suojelemiseksi maailmallisilta vaikutuksilta.
Jumala siunatkoon teitä ihania äitejä
ja isiä Siionissa. Hän on uskonut iankaikkisia lapsiaan teidän hoiviinne.
Me vanhemmat olemme Jumalan
kumppaneita, teemme yhteistyötä
Hänen kanssaan, Hänen työnsä ja kirkkautensa toteuttamiseksi Hänen lastensa keskuudessa. Meidän pyhä velvollisuutemme on tehdä aivan parhaamme. Todistan tästä Jeesuksen
To u k o k u u 2 0 1 0
31
Pyhien kirjoitusten
siunaus
Kaikkien pyhien kirjoitusten keskeinen tarkoitus on
täyttää meidän sielumme uskolla Isään Jumalaan ja
Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
L
okakuun 6. päivänä vuonna 1536
lähellä Brysseliä Belgiassa sijaitsevan Vilvoorden linnan tyrmästä
talutettiin ulos muuan säälittävä ihmishahmo. Mies oli kärsinyt eristyksestä
pimeässä, kosteassa sellissä lähes puolitoista vuotta. Nyt linnan muurin ulkopuolella vanki sidottiin paaluun. Hän
sai aikaa lausua viimeisen rukouksensa: ”Herra, avaa Englannin kuninkaan silmät”, ja sitten hänet kuristettiin. Hänen ruumiinsa poltettiin
roviolla saman tien. Kuka tuo mies oli
ja mikä oli rikkomus, josta sekä poliittiset että kirkolliset johtajat olivat hänet
tuominneet? Hänen nimensä oli
William Tyndale, ja hänen rikoksensa
oli se, että hän oli kääntänyt Raamatun
ja julkaissut sen englannin kielellä.
Tyndale, joka syntyi Englannissa
suunnilleen samaan aikaan kuin Kolumbus purjehti uuteen maailmaan, sai
koulutuksensa Oxfordissa ja Cambridgessa, ja sitten hänestä tuli katolinen
pappi. Hän osasi sujuvasti kahdeksaa
kieltä, mukaan luettuina kreikka, heprea ja latina. Tyndale oli harras Raamatun tutkija, ja häntä vaivasi syvästi kaikkialla vallitseva huono pyhien kirjoitusten tuntemus, jota hän havaitsi niin
32
Liahona
papeissa kuin maallikoissakin. Tyndale
vannoi kiihkeässä sananvaihdossa
erään papin kanssa, joka vastusti Raamatun antamista tavallisen ihmisen
käsiin: ”Jos Jumala säästää henkeni,
niin minun ansiostani aurankurjessa
asteleva poika tulee tietämään pyhistä
kirjoituksista enemmän kuin sinä!”
Hän anoi kirkon johtajilta lupaa
kääntää Raamattu englanniksi, niin
että kaikki voisivat lukea ja soveltaa
elämäänsä Jumalan sanaa. Se evättiin
– vallitsevana käsityksenähän oli, että
jos pyhät kirjoitukset joutuisivat muiden kuin pappien käsiin, se uhkaisi
kirkon arvovaltaa ja olisi samaa kuin
helmien heittäminen sikojen eteen
(ks. Matt. 7:6).
Siitä huolimatta Tyndale ryhtyi haastavaan käännöstyöhön. Vuonna 1524
hän matkusti salanimellä Saksaan, jossa
hän asui suurimman osan ajasta piilossa
alituisen pidätysuhan alaisena. Tyndale
pystyi uskollisten ystävien avulla julkaisemaan Uuden testamentin ja myöhemmin Vanhan testamentin englanninkieliset käännökset. Raamatut salakuljetettiin Englantiin, jossa niillä oli suuri
kysyntä ja jossa sellaisen haltuunsa saaneet pitivät sitä suuressa arvossa. Niitä
luettiin laajalti mutta salassa. Viranomaiset polttivat kaikki kappaleet, jotka pystyivät löytämään. Kolmen vuoden
kuluessa Tyndalen kuolemasta Jumala
kuitenkin tosiaan avasi kuningas Henrik
VIII:n silmät, ja kun teos, josta käytettiin
nimitystä ”Suuri raamattu”, julkaistiin,
englanninkielinen raamatunteksti tuli
yleisesti saataville. Tyndalen työstä tuli
perusta miltei kaikille myöhemmille
Raamatun englanninkielisille käännöksille, etenkin kuningas Jaakon raamatunkäännökselle.1
William Tyndale ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen niistä, jotka
monissa maissa ja monilla kielialueilla
ovat joutuneet kärsimään, jopa kuolemaan, tuodakseen Jumalan sanan pois
hämärästä. Me olemme heille suuressa
kiitollisuudenvelassa. Vieläkin suuremmassa velassa olemme kenties niille,
jotka uskollisesti kirjoittivat ja säilyttivät
sanaa kautta aikojen, usein huolellisella
työllä ja raskain uhrauksin – Mooses,
Jesaja, Abraham, Johannes, Paavali,
Nefi, Mormon, Joseph Smith ja monet
muut. Mitä sellaista he tiesivät pyhien
kirjoitusten tärkeydestä, mitä meidänkin on tarpeen tietää? Mitä sellaista ne
1500-luvun englantilaiset, jotka maksoivat valtavia summia ja asettivat itsensä
suureen henkilökohtaiseen vaaraan
voidakseen lukea Raamattua, ymmärsivät, mitä meidänkin pitäisi ymmärtää?
Vain vähän ennen kuolemaansa
profeetta Alma uskoi kansan pyhät
aikakirjat pojalleen Helamanille. Hän
muistutti Helamania siitä, että pyhät
kirjoitukset olivat ”avartaneet tämän
kansan muistia, niin, ja saaneet monet
vakuuttuneiksi teidensä erheellisyydestä ja johdattaneet heidät tuntemaan Jumalansa sielunsa pelastukseksi” (Alma 37:8). Hän käski Helamania säilyttämään aikakirjat, niin että
Jumala voisi niiden välityksellä osoittaa ”voimansa tuleville sukupolville”
(Alma 37:14).
Pyhien kirjoitusten välityksellä
Jumala tosiaankin ”osoittaa voimansa”
pelastaakseen ja korottaakseen lapsensa. Kuten Alma sanoi, Hän avartaa
sanansa kautta meidän muistiamme,
valaisee valheet ja erheet ja saattaa
meidät parannukseen ja riemuitsemaan Jeesuksesta Kristuksesta, Lunastajastamme.
Pyhät kirjoitukset avartavat
muistiamme
Pyhät kirjoitukset avartavat meidän
muistiamme auttamalla meitä muistamaan aina Herran ja suhteemme
Häneen ja Isään. Ne muistuttavat meitä siitä, mitä me tiesimme kuolevaisuutta edeltävässä elämässämme. Ja ne
avartavat meidän muistiamme toisessakin mielessä opettamalla meille aikakausista, ihmisistä ja tapahtumista, joita emme ole kokeneet henkilökohtaisesti. Kukaan meistä ei ollut näkemässä Punaisenmeren jakaantumista,
eikä kukaan meistä kävellyt Mooseksen kanssa meren poikki vesiseinämien välissä. Me emme olleet kuulemassa vuorisaarnaa, näkemässä Lasaruksen herättämistä kuolleista, näkemässä Vapahtajan kärsimistä Getsemanessa ja ristillä, emmekä me olleet
Marian kanssa kuulemassa, kuinka
kaksi enkeliä todisti tyhjällä haudalla,
että Jeesus oli noussut kuolleista. Te
ja minä emme menneet Runsaudenmaassa väkijoukon mukana yksitellen,
kun ylösnoussut Vapahtaja pyysi ihmisiä tunnustelemaan naulojen jälkiä,
emmekä olleet kastelemassa Hänen
jalkojaan kyynelillämme. Me emme
polvistuneet Joseph Smithin viereen
pyhässä lehdossa emmekä katselleet
siellä Isää ja Poikaa. Kuitenkin me tiedämme kaiken tämän ja paljon, paljon
muuta, koska meillä on pyhät kirjoitukset avartamassa muistiamme, opettamassa meille, mitä emme ole tienneet. Ja kun nämä asiat tunkeutuvat
mieleemme ja sydämeemme, meidän
uskomme Jumalaan ja Hänen rakkaaseen Poikaansa alkaa juurtua.
Pyhät kirjoitukset avartavat meidän
muistiamme myös auttamalla meitä
niin, ettemme unohda, mitä me ja
aiemmat sukupolvet olemme oppineet.
Ne, joilla joko ei ole kirjoitettua Jumalan sanaa tai jotka eivät piittaa siitä, lakkaavat lopulta uskomasta Häneen ja
unohtavat olemassaolonsa tarkoituksen. Muistanette, kuinka tärkeää Lehin
väelle oli ottaa mukaansa pronssilevyt,
kun he lähtivät Jerusalemista. Nämä
pyhät kirjoitukset olivat avainasemassa,
mitä tulee heidän tietoonsa Jumalasta ja
Kristuksen tulevasta lunastuksesta. Toisella ryhmällä, joka ”oli tullut Jerusalemista” pian Lehin jälkeen, ei ollut pyhiä
kirjoituksia, ja kun Lehin jälkeläiset kohtasivat heidät noin 300 tai 400 vuotta
myöhemmin, kirjoitusten mukaan kansan ”kieli oli turmeltunut; – – ja se kielsi
Luojansa olemassaolon” (Omni 15, 17).
Tyndalen aikana ihmiset eivät tienneet pyhistä kirjoituksista paljonkaan,
koska he eivät voineet lukea Raamattua, eivät ainakaan kielellä, jota he olisivat ymmärtäneet. Nykyisin Raamattu
ja muut pyhät kirjoitukset ovat vaivattomasti käsillä, mutta pyhien kirjoitusten lukutaidottomuus kasvaa, koska
ihmiset eivät avaa kirjoja. Niinpä he
ovat unohtaneet asioita, jotka heidän
isovanhempansa tiesivät.
Pyhät kirjoitukset ovat mittapuu
totuuden erottamiseksi erheestä
Jumala käyttää pyhiä kirjoituksia
paljastaakseen virheelliset ajatukset,
väärät perinteet ja synnin tuhoisine
vaikutuksineen. Hän on lempeä isä,
To u k o k u u 2 0 1 0
33
Pyhät kirjoitukset neuvovat meitä
periaatteissa ja moraaliarvoissa, jotka
ovat välttämättömiä siviiliyhteiskunnan
säilyttämisessä, mukaan luettuina
rehellisyys, vastuullisuus, epäitsekkyys,
uskollisuus ja rakkaus. Löydämme
pyhistä kirjoituksista eloisia kuvauksia
siunauksista, joita koituu tosi periaatteiden kunnioittamisesta, sekä murhenäytelmistä, jotka kohtaavat, kun ihmiset ja sivilisaatiot hylkäävät ne. Siellä,
missä pyhien kirjoitusten totuuksista
ei piitata tai ne hylätään, yhteiskunnalle välttämätön moraalinen ydin
murenee ja rappio seuraa pian
perässä. Ajan oloon mitään ei jää jäljelle tukemaan niitä instituutioita,
jotka tukevat yhteiskuntaa.
joka haluaa varjella meidät tarpeettomalta kärsimykseltä ja murheelta ja
auttaa meitä samalla toteuttamaan
jumalalliset mahdollisuutemme. Pyhät
kirjoitukset saattavat häpeään esimerkiksi erään muinaisen käsityksen, joka
on tullut jälleen muotiin meidän aikanamme – Korihorin käsityksen, ettei
ole olemassa mitään ehdottomia
moraalin mittapuita, että jokainen
menestyy kykyjensä mukaisesti ja että
jokainen voittaa voimiensa mukaisesti
eikä mikään, mitä ihminen tekee, ole
rikos ja että kun ihminen on kuollut,
se on hänen loppunsa (ks. Alma
30:17–18). Alma, joka oli ollut tekemisissä Korihorin kanssa, ei jättänyt omaa
poikaansa Koriantonia epäilyksen valtaan jumalallisen moraalilain sisällöstä
ja todellisuudesta. Korianton oli syyllistynyt sukupuolisyntiin, ja hänen isänsä
puhui hänelle rakastavasti mutta selkeästi: ”Etkö tiedä, poikani, että tällainen on iljetystä Herran silmissä, niin,
iljettävin kaikista synneistä lukuun
ottamatta viattoman veren vuodattamista tai Pyhän Hengen kieltämistä?”
(Alma 39:5.)
Aivan päinvastoin kuin sata vuotta
sitten monet olisivat nykyisin Alman
34
Liahona
kanssa eri mieltä moraalittomuuden
vakavuudesta. Toiset väittäisivät, että se
kaikki on suhteellista tai että Jumalan
rakkaus on sallivaa. Jos Jumala on olemassa, he sanovat, Hän antaa anteeksi
kaikki synnit ja pahat teot rakkautensa
tähden meitä kohtaan – parannukseen
ei ole tarvetta, tai ainakin yksinkertainen tunnustus riittää. He ovat kuvitelleet sellaisen Jeesuksen, joka haluaa
ihmisten tavoittelevan sosiaalista oikeudenmukaisuutta mutta jolla ei ole
mitään vaatimuksia heidän henkilökohtaisen elämänsä ja käyttäytymisensä
suhteen.2 Mutta rakkauden Jumala ei
jätä meitä oppimaan murheellisesta
kokemuksesta, että ”jumalattomuus ei
ole koskaan ollut onnea” (Alma 41:10;
ks. myös Hel. 13:38). Hänen käskynsä
ovat todellisuuteen palauttava ääni ja
meidän suojamme itse aiheutettua tuskaa vastaan. Pyhät kirjoitukset ovat
koetinkivi, jolla mitataan oikeellisuutta
ja totuutta, ja niissä sanotaan selkeästi,
ettei todellinen onni tule Jumalan
oikeudenmukaisuuden kieltämisestä
tai yrityksistä kiertää synnin seuraukset
vaan parannuksesta ja anteeksiannosta
Jumalan Pojan sovittavan armon tähden (ks. Alma 42).
Pyhät kirjoitukset vievät meidät
Kristuksen, Lunastajamme, luokse
Loppujen lopuksi kaikkien pyhien
kirjoitusten keskeinen tarkoitus on täyttää meidän sielumme uskolla Isään
Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen – uskolla siihen, että
He ovat olemassa, uskolla Isän suunnitelmaan, jota noudattaen saamme kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän,
uskolla Jeesuksen Kristuksen sovitukseen ja ylösnousemukseen, joka tekee
Hänen onnensuunnitelmansa eläväksi,
uskolla tehdä Jeesuksen Kristuksen
evankeliumista meidän elämäntapamme ja uskolla siihen, että tulemme
tuntemaan ”ainoan todellisen Jumalan,
ja hänet, jonka [hän on] lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh. 17:3).
Jumalan sana, kuten Alma sanoi, on
kuin sydämeemme kylvetty siemen,
joka tuottaa uskoa, kun se alkaa kasvaa
meissä (ks. Alma 32:27–43; ks. myös
Room. 10:13–17). Usko ei tule muinaisten tekstien tutkimisesta pelkästään
akateemisena harrastuksena. Se ei tule
arkeologisista kaivauksista ja löydöistä.
Se ei tule tieteellisistä kokeista. Se ei
tule edes ihmeiden näkemisestä. Nämä
asiat voivat vahvistaa uskoa tai toisinaan olla sille haasteena, mutta ne
eivät luo uskoa. Usko tulee Pyhän Hengen todistuksesta meidän sielullemme,
Hengen hengelle, kun me kuulemme
tai luemme Jumalan sanaa. Ja usko kypsyy, kun me kestitsemme itseämme jatkuvasti sanalla.
Pyhien kirjoitusten kertomukset
muiden uskosta voivat vahvistaa omaa
uskoamme. Muistamme sadanpäällikön uskon, jonka ansiosta Kristus saattoi parantaa hänen palvelijansa edes
näkemättä tätä (ks. Matt. 8:5–13), ja
kanaanilaisen naisen tyttären parantamisen, koska tuolle nöyrälle äidille kelpasivat palasetkin Mestarin pöydästä
(ks. Matt. 15:22–28; Mark. 7:25–30).
Kuulemme kärsivän Jobin huudon:
”Olen valmis, vaikka hän surmaisi minut” (Job 13:15) – hänen tunnustaessa: ”Minä tiedän, että lunastajani
elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan
päällä. Ja – – minä saan nähdä Jumalan.” (Job 19:25–26.) Kuulemme herkästä nuoresta profeetasta, niin monen aikuisen katkerasti vihaamasta ja
vainoamasta, ja saamme häneltä rohkeutta: ”Minä olin nähnyt näyn; tiesin
sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi
sen, enkä voinut sitä kieltää enkä
uskaltanutkaan sitä tehdä” (JS–H 25).
Koska pyhät kirjoitukset selittävät
Kristuksen oppia, niiden mukana seuraa Pyhä Henki, jonka tehtävänä on
todistaa Isästä ja Pojasta (ks. 3. Nefi
11:32). Pyhien kirjoitusten lukeminen
on siksi yksi tapa, jolla saamme Pyhän
Hengen. Pyhät kirjoitukset on tietenkin alun perin annettu Pyhän Hengen
kautta (ks. 2. Piet. 1:21; OL 20:26–27;
68:4), ja sama Henki voi todistaa niiden totuudesta teille ja minulle. Tutkikaa pyhiä kirjoituksia huolellisesti,
mietiskellen. Pohtikaa ja rukoilkaa niiden tähden. Pyhät kirjoitukset ovat
ilmoitusta, ja ne tuovat lisää ilmoitusta.
Ajatelkaa siunaustemme suuruutta,
kun meillä on Pyhä Raamattu ja sen
lisäksi noin tuhat sivua muita pyhiä kirjoituksia, mukaan luettuina Mormonin
kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen
helmi. Huomatkaa sitten, että lisäksi
meille virtaa television, radion, internetin, satelliittien, CD- ja DVD-levyjen
sekä painotuotteiden välityksellä miltei
lakkaamatta profeettojen sanoja, jotka
on puhuttu heidän ollessaan Pyhän
Hengen innoittamina sellaisissa tilaisuuksissa kuin tämä ja joita Herra kutsuu pyhäksi kirjoitukseksi (ks. OL
68:2–4). Ihmisiä ei ole oletettavasti
milloinkaan historian aikana siunattu
sellaisella määrällä pyhiä kirjoituksia. Ja
sen lisäksi jokainen mies, nainen ja
lapsi voi omistaa ja tutkia omia henkilökohtaisia kappaleitaan näistä pyhistä
teksteistä, useimmat omalla äidinkielellään. Kuinka uskomattomalta sellainen olisikaan näyttänyt William Tyndalen ajan ihmisistä ja aiempien taloudenhoitokausien pyhistä! Tällä siunauksella Herra totisesti kertoo meille,
että meidän tarpeemme turvautua
alati pyhiin kirjoituksiin on suurempi
kuin minään aiempana aikana. Kestitkäämme itseämme alati Kristuksen
sanoilla, jotka kertovat meille kaiken,
mitä meidän tulee tehdä (ks. 2. Nefi
32:3). Minä olen tutkinut pyhiä kirjoituksia ja olen pohtinut pyhiä kirjoituksia, ja tänä pääsiäisen aikana todistan
omalta kohdaltani Isästä ja Pojasta sellaisina, kuin Heidät ilmoitetaan pyhissä
kirjoituksissa. Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. William Tyndalea koskevat tiedot ovat peräisin seuraavista lähteistä: David Daniell, The
Bible in English, 2003, s. 140–157; Lenet
Hadley Read, How We Got the Bible, 1985,
s. 67–74; S. Michael Wilcox, Fire in the
Bones: William Tyndale – Martyr, Father
of the English Bible, 2004; John Foxe,
The New Foxe’s Book of Martyrs, 1997,
s. 121–133; ”William Tyndale”, http://
en.wikipedia.org/ wiki/William_Tyndale;
käytetty 28. helmikuuta 2010; Bible Dictionary, hakusana ”Bible, English”.
2. Ks. Richard Neitzel Holzapfelin haastattelu
artikkelissa Michael De Groote, ”Questioning the Alternative Jesus”, Deseret News,
26. marraskuuta 2009, s. M5.
To u k o k u u 2 0 1 0
35
Auttavat kädet,
pelastavat kädet
Noudattakaamme profeetan neuvoa ja esimerkkiä ja
etsikäämme joka päivä niitä, jotka tarvitsevat apua.
V
eljeni ja sisareni, olen syvästi kiitollinen tilaisuudesta puhua tässä konferenssissa. Olen kiitollinen presidentti Thomas S. Monsonista
ja todistan, että hän on elävän Jumalan
profeetta. Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen presidentti Monsonin suurenmoinen esimerkki. Hän on käyttänyt koko elämänsä ajan käsiään muiden auttamiseen ja pelastamiseen.
Elämme aikaa, jolloin monet ihmiset
joutuvat kokemaan katastrofeja ja tarvitsevat apua maanjäristysten, tsunamien,
hurrikaanien ja muiden luonnonmullistusten tuhoisien vaikutusten vuoksi.
Kirkko ojentaa auttavan kätensä näille
ihmisille humanitaarisena apuna. Kirkon jäsenet antavat uskollisesti runsaita
paastouhreja joka kuukausi ja palvelevat rakkauden hengessä. He tarjoavat
kirjaimellisesti auttavat kätensä Herran
tavalla. He noudattavat Herran käskyä
muistaa ”kaikessa köyhiä ja tarvitsevia,
sairaita ja ahdistettuja, sillä se, joka ei
näin tee, se ei ole minun opetuslapseni” (OL 52:40).
Tänään haluaisin keskittyä käsiin,
jotka auttavat ja pelastavat hengellisesti. Herran työ ja kirkkaus on todellakin ”ihmisen kuolemattomuuden ja
iankaikkisen elämän toteuttaminen”
(Moos. 1:39). Monet ympärillämme
36
Liahona
tarvitsevat hengellistä apua. Kun me
tarjoamme pelastavan käden vähemmän aktiivisille jäsenille, osajäsenperheille ja niille, jotka eivät kuulu meidän kirkkoomme, me kutsumme kaikkia tulemaan Kristuksen luokse1.
Uutena käännynnäisenä kirkossa
koin hengellisen pelastuksen erään
uskollisen kirkon jäsenen pelastavien
käsien kautta. Kasvoin aikuiseksi Matsumotossa Japanissa, lähellä paikkaa,
jossa Naganon talviolympialaiset järjestettiin. Kotikaupunkini näyttää hyvin samanlaiselta kuin Salt Lake City.
Se on kauniiden vuorten ympäröimä
laakso. Kun olin 17-vuotias, tapasin
kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa,
vanhin Carterin ja vanhin Hayashin.
Vaikka meillä oli vain muutama vuosi
ikäeroa, vanhimmilla oli jotakin suurenmoista, jollaista en ollut koskaan
aiemmin tuntenut. He olivat ahkeria,
iloisia ja täynnä rakkautta ja valoa. Heidän ominaisuutensa tekivät minuun
syvän vaikutuksen, ja halusin tulla heidän kaltaisekseen. Kuuntelin heidän
sanomaansa ja päätin mennä kasteelle. Vanhempani, jotka olivat buddhalaisia, vastustivat voimakkaasti kastettani. Lähetyssaarnaajien ja Herran
avulla sain luvan, ja ihme kyllä, minut
kastettiin.
Seuraavana vuonna aloitin yliopistoopinnot Jokohamassa. Asuessani yksin
kaukana kotikaupungistani ja tuntemistani ihmisistä minusta tuli yksinäinen ja
harhauduin pois kirkosta. Yhtenä päivänä sain postikortin eräältä kirkon
jäseneltä kotoa. Hän kirjoitti kuulleensa, etten käynyt kirkon kokouksissa. Hän lainasi yhtä pyhien kirjoitusten kohtaa ja kehotti minua palaamaan
kirkkoon. Pyhien kirjoitusten kohdan
sanat saivat minut valtaansa. Ne auttoivat minua ymmärtämään, että olin kenties menettänyt jotakin tärkeää, ja
monen päivän ajan pohdin ja kamppailin. Ne saivat minut myös muistamaan
lupauksen, jonka lähetyssaarnaajat olivat minulle antaneet: ”Jos luet Mormonin kirjaa ja kysyt palavassa rukouksessa, onko Moronin kirjassa oleva
lupaus totta, tulet tietämään totuuden
Pyhän Hengen voimalla.”2
Tajusin, etten rukoillut koko sydämestäni, ja päätin tehdä niin. Eräänä
aamuna heräsin varhain, polvistuin
pienessä asunnossani ja rukoilin vilpittömästi. Yllätyksekseni Pyhän Hengen
vahvistus vuodatettiin ylleni kuten oli
luvattu. Sydämeni oli palava, kehoni
vapisi ja täytyin ilolla. Pyhän Hengen
voimasta sain tietää, että Isä Jumala ja
Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät
ja että He todella ilmestyivät Joseph
Smithille. Sitouduin sydämessäni tekemään parannuksen ja seuraamaan
uskollisesti Jeesusta Kristusta koko
loppuelämäni.
Tuo hengellinen kokemus muutti
elämäni kokonaan! Päätin palvella lähetystyössä kiitollisuudesta Herralle ja
sille kirkon jäsenelle, joka oli pelastanut minut. Lähetystyöni jälkeen minut
ja eräs ihana tyttö sinetöitiin avioliittoon temppelissä, ja meitä on siunattu
neljällä lapsella. Ei ole sattumaa, että
tuo tyttö on se sama, joka pelasti minut
lähettämällä postikortin siihen yksinäiseen asuntoon Jokohamassa monta
vuotta sitten. Olen ikuisesti kiitollinen
Herran armosta ja sen kirkon jäsenen
avusta, joka kutsui minua tulemaan jälleen kerran Kristuksen luokse3.
Tiedän, että monet teistä ojentavat
kaikessa hiljaisuudessa rakastavat ja
pelastavat kätensä joka päivä. Eräs
heistä on uskollinen Apuyhdistyksen
sisar, joka huolehtii paitsi sisarista, joiden kotikäyntiopettajaksi hänet on
kutsuttu, myös kaikista sisarista, jotka
ovat sairaita tai muuten avun tarpeessa. Hän käy usein ja on vuosien
ajan vahvistanut monien uskoa. Ajattelen erästä piispaa, joka kävi usein seurakuntansa leskien luona. Tämä auttamisen kaava jatkui monta vuotta hänen vapauttamisensa jälkeen.
Tiedän erään pappeusjohtajan, joka
viettää aikaa isänsä menettäneen nuorukaisen kanssa. Hän on nuoren miehen mukana toiminnoissa, opettaa
tälle evankeliumia ja antaa neuvoja siten kuin nuoren miehen isä antaisi.
Eräs perhe riemuitsee evankeliumin
eteenpäin viemisestä. Vanhemmat ja
lapset todistavat kukin evankeliumista
lähimmäisilleen, ja he ovat monille
rakkaita.
Eräässä Alkeisyhdistyksen toiminnassa viisivuotias lapsenlapseni laittaa
maissinjyvän suureen lasipulloon joka
kerta tehdessään jotakin hyvää. Hän
laulaa kovalla äänellä tätä Alkeisyhdistyksen laulua etsiessään, mitä hyvää
hän voisi tehdä joka päivä: ”Profeettaa
seuraa, Profeettaa seuraa, Profeettaa
seuraa, hän tuntee tien.”4
Minulla ei ole aikaa kertoa kaikesta
hyvästä, jota näen kirkon jäsenten
tekevän. He noudattavat profeetan
neuvoa – eivät velvollisuudesta tai
vastuuntunnosta, vaan omasta
vapaasta tahdostaan nimettöminä
ja iloiten.
Joskus meistä tuntuu, että olemme
heikkoja ja meiltä puuttuu voimaa
pelastaa muita, mutta Herra muistuttaa meille: ”Totisesti: kaiken, minkä te
olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet
minulle” (Matt. 25:40).
Päätän presidentti Thomas S. Monsonin sanoihin: ”Veljeni ja sisareni,
ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiotamme, rohkaisuamme,
tukeamme, lohdutustamme ja ystävällisyyttämme – ovat he sitten perheenjäseniä, ystäviä, tuttavia tai tuntemattomia. Me olemme Herran kädet täällä
maan päällä, ja tehtävämme on palvella ja kohottaa Hänen lapsiaan. Hän
on riippuvainen meistä jokaisesta.”5
Rukoilen, että noudattaisimme profeetan neuvoa ja esimerkkiä ja etsisimme joka päivä niitä, jotka tarvitsevat apua, niin että voisimme olla Herran kädet Hänen lastensa auttamisessa
ja pelastamisessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Ks. Lähetystyöpalvelun opas, Saarnatkaa
minun evankeliumiani, 2005, s. 1.
2. Ks. Moroni 10:4–5.
3. Ks. Matt. 11:28.
4. ”Profeettaa seuraa”, Lasten laulukirja,
s. 58–59.
5. ”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi
tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 86.
To u k o k u u 2 0 1 0
37
Kun Herra käskee
Uskollinen kuuliaisuus, riippumatta tehtävän ilmeisestä
koosta, tuo – – mukanaan Herran ohjausta, apua ja rauhaa.
T
arina kertoo kahdesta innokkaasta ulkoilmaihmisestä, jotka
vuokrasivat pienkoneen viemään
heidät eräälle kaukaiselle järvelle heidän jokavuotiselle kalastusretkelleen.
Onnistuneen retken jälkeen lentäjä
palasi hakemaan heitä. Hän kuitenkin
pian ilmoitti kalamiehille, ettei hänen
pieni lentokoneensa kestäisi heitä, heidän varusteitaan ja heidän saamansa
kalansaaliin lisäpainoa. Tarvittaisiin toinenkin lento.
Kalamiehet eivät halunneet maksaa
toista edestakaista matkaa. Joten kun
he lupasivat pakata varusteet tiiviisti ja
maksaa pienen lisämaksun, lentäjä
suostui vastentahtoisesti yrittämään
lentoa.
Kalamiehet hymyilivät tietävästi
lentäjän saadessa vähä vähältä koneen
nousuun. Sekunteja myöhemmin lentokone sakkasi ja syöksyi maahan järven päässä sijaitsevalle laajalle ja tasaiselle suoalueelle.
Lennon aikana kone oli sakannut
yleisesti tunnetun maaefekti-nimisen
ilmiön vuoksi. Maaefekti syntyy, kun
ilma puristuu lentokoneen siipien ja
maanpinnan väliin – niiden ollessa
lähellä toisiaan. Tässä tapauksessa,
kun pienkone sinnitteli ylöspäin
maaefektin vaikutusalueen yläpuolelle, sen täytyi lentää omalla voimallaan, mihin se ei yksinkertaisesti
pystynyt.
38
Liahona
Onneksi kukaan ei loukkaantunut
vakavasti, ja selviteltyään ajatuksiaan
toinen kalamiehistä kysyi toiselta:
”Mitä tapahtui?” Tämä vastasi: ”Syöksyimme maahan lähtönousussa – satakunta metriä niiltä main, minne päädyimme viime vuonna!”
Noiden kahden kalamiehen tavoin
mekin toisinaan uskomme, että Herran
käskyistä täytyy olla olemassa helpompi versio, oikotie tai muunnelma,
joka sopisi meidän henkilökohtaisiin
olosuhteisiimme. Sellaiset ajatukset
eivät tunnusta sitä seikkaa, että ehdoton kuuliaisuus Jumalan lakeja kohtaan
tuo mukanaan Hänen siunauksensa,
kun taas Hänen lakiensa noudattamatta jättäminen johtaa ennalta arvattaviin seurauksiin.
Kun Harold B. Lee asetettiin kirkon
presidentiksi, hän sanoi: ”Kirkon turvallisuus riippuu siitä, että jäsenet pitävät käskyt. – – Siunauksia annetaan,
kun he pitävät käskyt.”1
Kun päätämme olla noudattamatta
jotakin käskyä, se johtuu tavallisesti
siitä, että 1) olemme vakuuttaneet
itsellemme, ettei käsky koske meitä,
2) emme usko sen olevan tärkeä tai
3) olemme varmoja siitä, että sitä on
liian vaikea noudattaa.
1. Tämä käsky ei koske minua
Kuningas Salomon hallintokauden
viimeisinä vuosina Herra ilmoitti
hänelle profeettansa välityksellä: ”Minä
repäisen rikki valtakuntasi ja annan
sen palvelijallesi.”2
Pian sen jälkeen profeetta Ahia
nimesi tuoksi palvelijaksi Jerobeamin,
joka oli ”uuttera” mies, jonka Salomo
oli määrännyt ”Joosefin heimon työvelvollisten valvojaksi”3. Jerobeamin
tehtävät edellyttivät hänen matkustavan asuinpaikastaan Efraimin vuoristosta pääkaupunkiin Jerusalemiin.
Yhdellä sellaisella matkalla Ahia tapasi
hänet matkan varrella. Ahian välityksellä Herra sanoi: ”Minä – – annan
sinulle kymmenen heimoa.”4 Hän
myös neuvoi Jerobeamia: ”Jos – – kuljet minun teitäni – – pidät säädökseni
ja määräykseni kunniassa – – minä
olen sinun kanssasi – – ja annan
sinulle Israelin.”5
Kuultuaan Ahian profetian Salomo
yritti tappaa Jerobeamin, ja niin tämä
pakeni Egyptiin.6 Salomon kuoltua
Jerobeam palasi maanpaosta, asettui
Israelin pohjoisosiin ja alkoi johtaa
kymmentä pohjoista heimoa.7
Jerobeamin suunnitelma valtakunnan johtamiseksi oli kuitenkin sekoitus hyvää ja pahaa. Hän valitsi valtakunnan pääkaupungiksi Sikemin –
kaupungin, jolla oli suuri uskonnollinen merkitys hänen kansalleen.
Mutta valitettavasti hän toi heidän
jumalanpalvelukseensa saatanallisia
rituaaleja.8
Jerobeam vakuutti itselleen, etteivät
jotkin Jumalan käskyistä koske häntä.
Hänen tekojensa tuloksena kaikki hänen jälkeläisensä hävitettiin, ja koska
hän oli tuonut pakanallisia tapoja heidän pyhiin toimituksiinsa, Israelin
kymmenen heimoa ajettiin lopulta
pois perintömailtaan.9
Kuten se, että lentää pois maaefektin vaikutusalueelta painavampana
kuin mitä lentokoneen siivet kykenevät kantamaan, johtaa tuhoisiin seurauksiin, samoin Jumalan lakien
osittainen tai valikoiva noudattaminen
jättää ilman kuuliaisuuden täysiä siunauksia.
2. Tämä käsky ei ole tärkeä
Vuosikymmeniä myöhemmin
Naaman, syyrialainen sotasankari,
”mahtava soturi”10, matkusti kotimaastaan Israeliin mennäkseen kuningas
Joramin luokse, jotta parantuisi
spitaalista.11
Naaman ohjattiin kääntymään
profeetta Elisan puoleen. ”Elisa lähetti
hänen luokseen sananviejän ja käski
sanoa: ’Mene Jordanille ja peseydy
siellä seitsemästi – – ja olet taas
puhdas.’”12
Vaikka Naaman sai tämän profeetallisen lupauksen parantumisesta, hän
loukkaantui siitä, ettei Elisa tavannut
häntä henkilökohtaisesti, ja loukkaantui vielä pahemmin siksi, että profeetta
antoi ohjeeksi peseytyä seitsemän kertaa pienessä ja mutaisessa Jordanissa.
Hänen ylpeytensä vaati jotakin merkittävämpää ja suurellisempaa, jotakin
sellaista, mikä vastaisi hänen asemaansa ja paikkaansa yhteisössä ja
kansakunnassa.
Naamanin onneksi hänen palvelijansa vakuuttivat hänelle, että riippumatta siitä, mitä profeetta pyysi häntä
tekemään, sen noudattaminen toisi
mukanaan Herran siunaukset. Naaman
peseytyi Jordanissa ohjeen mukaan, ja
kuuliaisuutensa ansiosta hän parani
spitaalistaan.13
Kuuliaisuus Herran käskyille, olivatpa ne mielestämme kuinka vähäpätöisiä tai merkityksettömiä tahansa,
tuo varmasti mukanaan Hänen lupaamansa siunaukset.
3. Tämä käsky on aivan liian vaikea
Herran käskyä noudattaen profeetta
Lehi johdatti perheensä autiomaahan.
Matkan ensimmäisten päivien aikana
Lehi kehotti poikaansa Lemuelia
olemaan ”vahva ja luja ja järkkymätön
Herran käskyjen pitämisessä”.14
Kuitenkin kun tuli profeetallinen
vaatimus palata Jerusalemiin hakemaan juutalaisten aikakirjan sisältävät
pronssilevyt15, kaksi vanhinta poikaa
kapinoivat sanoen, että se on vaikeaa.16
Vanhempien veljiensä nurinasta
huolimatta Nefin usko ja kuuliaisuus
Herran käskyjä kohtaan johti siihen,
että he saivat nuo pronssilevyt. Syntyi
kansakunta, kieli säilyi ja Jeesuksen
Kristuksen evankeliumia opetettiin
tuleville sukupolville.
Toisinaan saatamme järkeillä, että
Herra kyllä ymmärtää meidän tottelemattomuuttamme, koska meidän erityiset olosuhteemme tekevät Hänen
lakiensa noudattamisen vaikeaksi, kiusalliseksi tai jopa tuskalliseksi. Uskollinen kuuliaisuus, riippumatta tehtävän
ilmeisestä koosta, tuo kuitenkin mukanaan Herran ohjausta, apua ja rauhaa.
Profeetta Joseph Smith pyysi Herralta kahteen otteeseen, voisiko eräs
huomattava ystävä, Martin Harris,
viedä ensimmäiset 116 käsinkirjoitettua sivua Lehin kirjan käännöksestä
Pennsylvanian Harmonysta takaisin
Palmyraan. Kummallakin kerralla
Herra neuvoi Josephia olemaan luovuttamatta käsikirjoitusta Harrisille.
Martin halusi käyttää käännöstä
todistusaineistona, jotta hänen lähipiiriinsä kuuluvat olisivat lakanneet levittämästä huhuja hänen ystävyydestään
Joseph Smithin kanssa. Josephin esittäessä pyyntönsä kolmannen kerran
Herra myöntyi siihen.17
Martin menetti käsikirjoituksen, ja
sen seurauksena levyt otettiin pitkäksi
aikaa pois profeetta Joseph Smithiltä.
Tämä oli kivulias opetus profeetta
Josephille, joka sanoi: ”Päätin noudattaa tätä sääntöä: Kun Herra käskee,
tee se.”18 Sen tulisi olla ja se voikin olla
myös meidän sääntömme.
Herran vastaus siihen, että noudatamme Hänen käskyjään, on varma.
Hän on luvannut meille: ”Jos pidät
minun käskyni ja kestät loppuun asti,
saat iankaikkisen elämän.”19
To u k o k u u 2 0 1 0
39
Lisäksi Hän on neuvonut meitä:
”Minä, Herra, olen armollinen ja laupias niille, jotka pelkäävät minua, ja
kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti.”20
Kuuliaisuus Herran käskyille antaa
meille varmuutta valitsemallamme
tiellä, tekee meidät kelvollisiksi saamaan Hänen ohjaustaan ja opastustaan, kun toteutamme pyrkimyksiämme, ja se tarjoaa meille mahdollisuuden tulla Vapahtajamme Jeesuksen
Kristuksen kaltaisiksi ja palata Isämme
luokse.
Rukoukseni on, että pyrimme
joka päivä noudattamaan tarkemmin
lakeja, toimituksia ja käskyjä, jotta Hän
voisi täydemmin siunata elämäämme.
Todistan, että Jumalan käskyjen
noudattaminen tuo mukanaan taivaan
siunaukset, että meidän taivaallinen
Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus
Kristus elävät, että Mormonin kirja
on Jumalan sanaa ja että presidentti
Thomas S. Monson on Herran profeetta meidän aikanamme. Jeesuksen
VIITTEET
1. Harold B. Lee lainattuna artikkelissa Judy
Edwards, ”Pitäkää käskyt”, Lasten Valkeus,
huhtikuu 1994, s. 8.
2. 1. Kun. 11:11.
3. 1. Kun. 11:28.
4. 1. Kun. 11:31.
5. 1. Kun. 11:38.
6. Ks. 1. Kun. 11:40.
7. Ks. 1. Kun. 12:2–3, 20.
8. Ks. 1. Kun. 12:25–30.
9. Ks. 1. Kun. 14:10, 15–16.
10. 2. Kun. 5:1.
11. Ks. 2. Kun. 5:5–6.
12. 2. Kun. 5:10.
13. Ks. 2. Kun. 5:11–14.
14. 1. Nefi 2:10.
15. Ks. 1. Nefi 3:3.
16. Ks. 1. Nefi 3:5.
17. Ks. History of the Church, osa 1, s. 20–21;
OL 3; 10.
18. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph
Smith, 2007, 166.
19. OL 14:7.
20. OL 76:5, kursivointi lisätty.
40
Liahona
Vanhin David A. Bednar
Pysykää valveilla
hellittämättä
[Varhainen hengellinen varoitusjärjestelmä] – – voi auttaa
vanhempia Siionissa olemaan valppaita ja tarkkaavaisia
lastensa suhteen.
A
jaessani äskettäin autoa ukonilmalla sadepisaroita alkoi
putoilla tuulilasiin. Liikennettä
ohjaavassa valotaulussa tien reunassa
näkyi ajankohtainen varoitus: ”Seisovaa vettä edessä.” Tienpinta, jolla ajoin,
vaikutti melko turvalliselta. Tämä tärkeä tieto auttoi minua kuitenkin valmistautumaan mahdolliseen vaaratilanteeseen, jota en ollut odottanut ja
jota en voinut vielä nähdä. Kun jatkoin
kohti määränpäätäni, hidastin vauhtia
ja tarkkailin huolellisesti muita vaaranmerkkejä.
Varhaisia varoitusmerkkejä on nähtävissä monilla elämämme alueilla. Esimerkiksi kuume voi olla ensimmäinen
merkki sairaudesta tai taudista. Erilaisia
taloutta ja työmarkkinoita kuvaavia mittareita käytetään ennustamaan tulevia
suuntauksia paikallisessa ja valtakunnallisessa taloustilanteessa. Ja riippuen
siitä, missä päin maailmaa asumme,
saatamme saada varoituksia tulvasta,
lumivyörystä, hurrikaanista, tsunamista, tornadosta tai lumimyrskystä.
Meitä siunataan myös varhaisilla
hengellisillä varoitusmerkeillä, jotka
ovat elämässämme varjeluksen ja johdatuksen lähteenä. Muistelkaa,
miten Jumala varoitti Nooaa sellaisesta,
mikä ei vielä ollut nähtävissä, ja Nooa
”rakensi arkin, ja näin koko hänen
perheensä pelastui” (Hepr. 11:7).
Lehiä kehotettiin lähtemään Jerusalemista ja viemään perheensä erämaahan, koska ihmiset, joille hän oli julistanut parannusta, tavoittelivat hänen
henkeään (ks. 1. Nefi 2:1–2).
Vapahtaja itse säästyi enkelin varoituksen ansiosta. ”Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ’Nouse,
ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja
pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes
käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.’”
(Matt. 2:13.)
Pohtikaa Herran sanoja ilmoituksessa, joka tunnetaan viisauden
sanana: ”Sen pahuuden ja niiden juonien tähden, joita on ja tulee olemaan
vehkeilevien ihmisten sydämissä viimeisinä aikoina, minä olen varoittanut
teitä ja edeltä varoitan teitä antamalla
teille tämän viisauden sanan ilmoituksen kautta” (OL 89:4).
Hengellisten varoitusten pitäisi johtaa yhä valppaampaan tarkkaavaisuuteen. Te ja minä elämme varoituksen
päivänä (ks. OL 63:58). Ja koska meitä
on varoitettu ja tullaan varoittamaan,
meidän pitää – kuten apostoli Paavali
kehotti – pysyä valveilla hellittämättä
(ks. Ef. 6:18).
Rukoilen Pyhän Hengen johdatusta,
kun kuvailen varhaista hengellistä varoitusjärjestelmää, joka voi auttaa vanhempia Siionissa olemaan valppaita ja tarkkaavaisia lastensa suhteen. Tämä varhainen varoitusjärjestelmä soveltuu kaikenikäisiin lapsiin ja sisältää kolme osatekijää: 1) Mormonin kirjan lukeminen
ja siitä puhuminen lastenne kanssa,
2) evankeliumin totuuksista todistaminen spontaanisti lapsillenne ja 3) lasten
kutsuminen evankeliumin oppijoina
toimimaan eikä pelkästään olemaan
toiminnan kohteina. Vanhempia, jotka
tekevät tätä uskollisesti, siunataan niin,
että he tunnistavat lapsissaan hengellisen kasvun tai haasteiden varhaisia
merkkejä ja ovat paremmin valmistautuneita saamaan innoitusta näiden lasten
vahvistamiseksi ja auttamiseksi.
Ensimmäinen osatekijä: Mormonin
kirjan lukeminen ja siitä puhuminen
Mormonin kirja sisältää Vapahtajan
evankeliumin täyteyden ja on ainoa
kirja, jonka Herra itse on todistanut
olevan totta (ks. OL 17:6; ks. myös
Russell M. Nelson, ”Todistus Mormonin kirjasta”, Liahona, tammikuu
2000, s. 84). Mormonin kirja on todellakin uskontomme lakikivi.
Mormonin kirjan vakuuttava ja käännyttävä voima johtuu sekä sen keskittymisestä Herraan Jeesukseen Kristukseen että sen opetusten innoitetusta
yksinkertaisuudesta ja selkeydestä. Nefi
julisti: ”Minun sieluni iloitsee selkeydestä kansalleni, jotta se voisi oppia”
(2. Nefi 25:4). Tämän jakeen kantasana
selkeä ei tässä viittaa asioihin, jotka
ovat arkisia tai yksinkertaisia, vaan se
tarkoittaa sellaista opetusta, joka on
selvää ja helposti ymmärrettävää.
Mormonin kirja on virheettömin
kaikista kirjoista maan päällä, koska
se keskittyy totuuteen (ks. Joh. 14:6;
1. Nefi 13:40) eli Jeesukseen Kristukseen ja palauttaa selkeitä ja kallisarvoisia asioita, jotka on otettu pois todesta
evankeliumista (ks. 1. Nefi 13:26,
28–29, 32, 34–35, 40). Näiden kahden
tekijän – Vapahtajaan keskittymisen
ja opetusten selkeyden – ainutlaatuinen yhdistelmä kutsuu voimallisesti
mukaan jumaluuden kolmannen jäsenen, Pyhän Hengen, vahvistavan todistuksen. Sen seurauksena Mormonin
kirja puhuu lukijan hengelle ja sydämelle toisin kuin mikään muu pyhä
kirja.
Profeetta Joseph Smith opetti, että
Mormonin kirjassa olevien opetusten
noudattaminen auttaisi meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa kuin
mikään muu kirja (ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith,
2007, s. 66–67). Mormonin kirjan säännöllinen lukeminen ja siitä puhuminen
tuo voiman vastustaa kiusausta ja saa
aikaan rakkauden tunteita perheessämme. Ja keskustelut Mormonin kirjan opeista ja periaatteista tarjoavat
vanhemmille tilaisuuksia tarkkailla
To u k o k u u 2 0 1 0
41
lapsiaan, kuunnella heitä, oppia heiltä
ja opettaa heitä.
Kaikenikäiset lapset, jopa pikkulapset, voivat reagoida ja reagoivatkin
Mormonin kirjan erikoislaatuiseen
henkeen. Lapset eivät kenties
ymmärrä kaikkia sanoja ja kertomuksia, mutta he voivat varmasti tuntea
kirjan hengen, jota Jesaja kuvaa (Jes.
29:4; ks. myös 2. Nefi 26:16). Ja lapsen
tekemät kysymykset, lapsen esittämät
huomiot ja viriävät keskustelut tarjoavat ratkaisevia varhaisia hengellisiä
varoitusmerkkejä. Mikä tärkeintä, sellaiset keskustelut voivat auttaa vanhempia havaitsemaan, mitä heidän
lapsensa oppivat ja ajattelevat ja millaisia tuntemuksia heillä on totuuksista,
jotka sisältyvät tähän pyhään kirjaan,
sekä vaikeuksista, joita he kenties
kohtaavat.
Toinen osatekijä:
Spontaanisti todistaminen
Todistus on henkilökohtaista tietoa,
joka perustuu Pyhältä Hengeltä saatuun vahvistukseen, että tietyt iankaikkisesti merkittävät tosiasiat ovat totta.
Pyhä Henki on Isän ja Pojan sanansaattaja, joka opettaa totuuden kaikesta ja
johtaa kaikkeen totuuteen (ks. Joh.
14:26; 16:13). Siten ”Pyhän Hengen
voimalla te voitte tietää totuuden
kaikesta” (Moroni 10:5).
Tieto ja hengellinen vakaumus, joita
saamme Pyhältä Hengeltä, ovat ilmoituksen seurausta. Näiden siunausten
tavoitteleminen ja saaminen edellyttää
vilpitöntä sydäntä, vakaita aikeita ja uskoa Kristukseen (ks. Moroni 10:4).
Henkilökohtainen todistus tuo myös
vastuun ja tilivelvollisuuden.
Vanhempien tulee olla valppaita ja
hengellisesti tarkkaavaisia huomatakseen spontaanisti ilmaantuvat tilaisuudet todistaa lapsilleen. Sellaisten tilanteiden ei tarvitse olla suunniteltuja,
aikatauluun merkittyjä tai valmisteltuja.
42
Liahona
vanhempia ymmärtämään paremmin
lapsen nimenomaisen kysymyksen tai
tarpeet. Sellaiset keskustelut – etenkin
kun vanhemmat ovat yhtä innokkaita
kuuntelemaan tarkkaavaisesti kuin
puhumaankin – voivat edistää kodissa
kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä ja
rohkaista jatkuvaan ajatustenvaihtoon
vaikeista aiheista.
Itse asiassa mitä vähemmän suunniteltua sellainen todistaminen on, sitä
todennäköisemmin sillä on rakentava
ja kestävä vaikutus. ”Älkääkä olko etukäteen huolissanne siitä, mitä sanotte;
vaan kootkaa mieleenne alati elämän
sanoja, niin teille annetaan tuona hetkenä se osa, mikä mitataan kullekin
ihmiselle” (OL 84:85).
Esimerkiksi perheen luonteva keskustelu päivällisellä voi olla täydellinen
hetki isän tai äidin kertoa ja todistaa
erityisistä siunauksista, joita hän on
saanut sen päivän verrattain rutiininomaisten toimien lomassa. Eikä todistuksen aina tarvitse alkaa sanoilla:
”Minä todistan sinulle.” Voimme lausua
todistuksemme niinkin yksinkertaisesti kuin ”Tiedän, että minua siunattiin tänään töissä innoituksella” tai
”Tämän pyhien kirjoitusten kohdan
totuus on aina ohjannut minua voimallisesti”. Samankaltaisia todistamistilaisuuksia voi myös tulla, kun matkustetaan yhdessä autossa tai bussissa tai
lukuisissa muissa tilanteissa.
Lasten reaktiot sellaiseen edeltä
suunnittelemattomaan todistamiseen
ja heidän innokkuutensa tai vastahakoisuutensa osallistua ovat varhaisten
hengellisten varoitusmerkkien voimallisia lähteitä. Lapsen kommentti
aiheesta, jota opiskellaan perheen
pyhien kirjoitusten tutkimishetkessä,
tai avoin huolenilmaisu jostakin evankeliumin periaatteesta tai käytännöstä
voi olla mitä valaisevin ja auttaa
Kolmas osatekijä: Lasten
kutsuminen toimimaan
Kaikkien Jumalan luotujen suuressa
piirissä on toimijoita ja toiminnan kohteita (ks. 2. Nefi 2:14). Meitä taivaallisen Isämme lapsia on siunattu moraalisen tahdonvapauden lahjalla, kyvyllä
ja voimalla toimia itsenäisesti. Tahdonvapaudella siunattuina me olemme
vapaita toimimaan, ja meidän tulee toimia eikä vain olla toiminnan kohteena
– etenkin kun etsimme oppia ”tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 88:118).
Evankeliumin oppijoina meidän tulee toteuttaa sana tekoina eikä pelkästään kuunnella sitä (ks. Jaak. 1:22).
Sydämemme avautuu Pyhän Hengen
vaikutukselle, kun käytämme tahdonvapauttamme oikein ja toimimme
oikeiden periaatteiden mukaan – ja
kutsumme siten elämäämme Hänen
opettavan ja todistavan voimansa. Vanhemmilla on pyhä tehtävä auttaa lapsiaan toimimaan ja etsimään oppia uskon avulla. Eikä lapsi ole koskaan liian
nuori oppimaan tällä tavalla.
Kun antaa ihmiselle kalan, hän saa
siitä yhden aterian. Kun opettaa ihmisen kalastamaan, hänellä riittää ruokaa
koko elämänsä ajan. Vanhempina ja
evankeliumin opettajina te ja minä
emme ole kalanjakelijoita, vaan meidän
työmme on auttaa lapsiamme niin että
he oppivat ”kalastamaan” ja heistä tulee
hengellisesti lujia. Tähän tärkeään
tavoitteeseen päästään parhaiten,
kun me kannustamme ja autamme
lapsiamme toimimaan oikeiden
periaatteiden mukaan – kun autamme
heitä oppimaan tekemällä. ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee
kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani”
(Joh. 7:17). Sellainen oppiminen edellyttää hengellistä, henkistä ja fyysistä
vaivannäköä eikä vain passiivista vastaanottamista.
Lasten kutsuminen evankeliumin
oppijoina toimimaan eikä vain olemaan toiminnan kohteena rakentuu
sen varaan, että Mormonin kirjaa luetaan ja siitä puhutaan ja että kodissa
todistetaan spontaanisti. Kuvitelkaa
esimerkiksi perheilta, jossa lapsia
kehotetaan ja heidän odotetaan tulevan valmistautuneina esittämään kysymyksiä siitä, mitä he lukevat ja oppivat
Mormonin kirjasta – tai aiheesta, jota
on äskettäin tähdennetty evankeliumiaiheisessa keskustelussa tai spontaanissa todistuksessa kotona. Ja kuvitelkaa edelleen, että lapset esittävät kysymyksiä, joihin vanhemmat eivät ole
valmistautuneet riittävästi vastaamaan.
Joitakuita vanhempia sellainen suunnittelematon lähestymistapa perheiltaan saattaa huolestuttaa. Parhaat perheillat eivät kuitenkaan välttämättä ole
tulosta ennalta valmistelluista, ostetuista tai internetistä ladatuista oppiaiherunko- ja havaintovälinepaketeista.
Mikä suurenmoinen tilaisuus perheenjäsenille onkaan tutkia yhdessä pyhiä
kirjoituksia ja saada opetusta Pyhältä
Hengeltä. ”Sillä saarnaaja ei ollut kuulijaa parempi, eikä opettaja ollut oppilasta parempi; – – ja he kaikki tekivät
työtä, kukin voimiensa mukaisesti”
(Alma 1:26).
Autammeko te ja minä lapsiamme
tulemaan itsenäisiksi toimijoiksi,
jotka etsivät oppia tutkimalla ja uskon
kautta, vai olemmeko kouluttaneet
lapsemme odottamaan opetusta ja
olemaan toiminnan kohteina? Annammeko me vanhempina lapsillemme
etupäässä hengellisen kalan vastineita syötäväksi vai autammeko heitä
johdonmukaisesti toimimaan, oppimaan itse ja pysymään lujina ja järkkymättöminä? Autammeko me lapsiamme tekemään innokkaasti työtä
pyytäen, etsien ja kolkuttaen?
(Ks. 3. Nefi 14:7.)
Sellaista hengellistä ymmärrystä,
jolla teitä ja minua on siunattu ja joka
on vahvistettu todeksi sydämessämme, emme kerta kaikkiaan voi antaa
lapsillemme. Sellaisen tiedon saaminen ja henkilökohtainen ”omistaminen” on lunastettava olemalla uuttera
sekä oppimalla tutkimisen ja uskon
kautta. Ainoastaan tällä tavalla sen,
minkä tietää mielessä, voi myös tuntea
sydämessä. Ainoastaan tällä tavalla lapsi voi edistyä vanhempien ja aikuisten
hengelliseen tietoon ja kokemukseen
turvautumista pidemmälle ja vaatia
noita siunauksia itselleen. Ainoastaan
tällä tavalla lapsemme voivat olla
hengellisesti valmiita kuolevaisuuden
haasteisiin.
Lupaus ja todistus
Todistan, että vanhempia, jotka johdonmukaisesti lukevat Mormonin kirjaa ja puhuvat siitä lastensa kanssa, jotka lausuvat spontaanisti todistuksensa
lapsilleen ja jotka kutsuvat lapset evankeliumin oppijoina toimimaan eikä
vain olemaan toiminnan kohteina, siunataan silmillä, jotka voivat nähdä
kauaksi (ks. Moos. 6:27), ja korvilla,
jotka voivat kuulla torven äänen (ks.
Hes. 33:2–16). Hengellinen havaintokyky ja innoitus, jota saatte yhdistämällä nämä kolme pyhää tapaa, tekevät mahdolliseksi sen, että voitte olla
vartijoina tornissa perheellenne –
pysyen valveilla hellittämättä (ks. Ef.
6:18) – perheenne ja jälkeläistenne
siunaukseksi. Sen lupaan ja siitä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä
To u k o k u u 2 0 1 0
43
Ei sijaa sieluni
viholliselle
Saakaamme iloa uskollisuudestamme sille, mikä meissä on
ylevintä ja parhainta, kun pidämme rakkautemme ja avioliittomme, yhteiskuntamme ja sielumme niin puhtaina kuin
ne on tarkoitettu olemaan.
K
un sisar Holland ja minä poistuimme hiljattain lentokoneesta
eräällä kaukaisella lentoasemalla, kolme samalla lennolla ollutta
kaunista nuorta naista kiiruhti tervehtimään meitä. He kertoivat olevansa
kirkon jäseniä, mikä ei ollut kovin yllättävää, koska kirkkoomme kuulumattomat eivät yleensä ryntää lentoasemilla
luoksemme. Keskustelussa, jota emme
olleet odottaneet, saimme pian kuulla
heidän kyynelsilmin kertovan, että he
kaikki kolme olivat kokeneet äskettäin
avioeron, että kussakin tapauksessa
heidän aviomiehensä oli ollut heille
uskoton ja kussakin tapauksessa vieraantuminen ja rikkomukset olivat saaneet alkunsa viehtymyksestä pornografiaan.
Aloitettuani näin karusti tämänpäiväisen sanomani – sellaisen, jonka esittäminen on minulle haasteellista –
minusta tuntuu paljolti samalta kuin
entisaikojen Jaakobista, joka sanoi:
”Minua surettaa – – se, että minun on
puhuttava niin kovin voimakkaasti [niiden monien] edessä, [joiden] tunteet
ovat tavattoman arat ja siveät ja
herkät.”1 Mutta meidän on oltava
44
Liahona
voimakkaita. Ehkäpä syynä oli se,
että olen isä, tai kenties se, että olen
isoisä, mutta noiden nuorten naisten
silmissä olevat kyyneleet toivat kyyneleet minunkin ja sisar Hollandin silmiin,
ja kysymykset, joita he esittivät, saivat
minut kysymään: ”Miksi ympärillämme
on niin paljon moraalin rappeutumista
ja miksi niin monet yksilöt ja perheet,
mukaan luettuina muutamat kirkossa,
joutuvat sen uhreiksi ja se jättää heihin
lähtemättömät, järkyttävät jäljet?”
Mutta tietenkin tiesin ainakin osan
vastauksesta omaan kysymykseeni.
Useimpina päivinä me kaikki huomaamme joutuvamme jonkinlaisten
moraalittomien viestien hyökkäyksen
kohteeksi niiden tulviessa kimppuumme joka suunnalta. Elokuva-,
televisio- ja musiikkiteollisuuden synkemmät puolet astuvat yhä syvemmälle
loukkaavaan kielenkäyttöön ja sukupuolirikkomuksiin. Murheellista on,
että sama tietokone ja internetpalvelu,
jonka ansiosta voin tutkia sukuani ja
valmistaa noita nimiä temppelityötä varten, voisi ilman suodattimia ja valvontakeinoja sallia lapsilleni tai lastenlapsilleni pääsyn maailmanlaajuiseen näkemysten likakaivoon, joka voisi räjäyttää
heidän aivoihinsa kraatterin ikuisiksi
ajoiksi.
Muistakaa, että nuo nuoret vaimot
sanoivat, että heidän aviomiestensä
uskottomuus alkoi viehtymyksestä
pornografiaan, mutta moraaliton toiminta ei ole vain miesten ongelma
eivätkä aviomiehet ole ainoita synnintekijöitä. Hiiren napsautuksen päässä
vaaniva vaara – mukaan lukien se, mitä
voi tapahtua virtuaalisessa kohtaamisessa jollakin chattipalstalla – ei katso
sitä, kuka on kyseessä, mies vai nainen, nuori vai vanha, naimisissa oleva
vai naimaton. Ja vain varmistaakseen,
että kiusaus on entistä helpommin
käsillä, vastustaja pitää kiirettä laajentaessaan kattavuuttaan, kuten alalla
sanotaan, matkapuhelimiin, videopeleihin ja MP3-soittimiin.
Jos lakkaamme katkomasta tämän
ongelman oksia ja iskemme suoremmin puun juureen, emme ylläty huomatessamme, että siellä vaanii vaivihkaa himo. Himo on vastenmielinen
sana, ja se on minulle todellakin vastenmielinen puheenaihe, mutta on
olemassa hyvä syy, miksi se joissakin
perimätiedoissa tunnetaan vaarallisimpana seitsemästä kuolemansynnistä2.
Miksi himo on niin äärimmäisen
vakava synti? Sen lisäksi, että se
tuhoaa täysin Hengen vaikutuksen
sielustamme, niin mielestäni se on
synti siksi, että se tärvelee korkeimman ja pyhimmän suhteen, minkä
Jumala kuolevaisuudessa meille antaa
– rakkauden, jota mies ja nainen tuntevat toisiaan kohtaan, ja halun, joka
avioparilla on saattaa lapsia perheeseen, joka on tarkoitettu ikuiseksi.
Joku sanoi kerran, että todelliseen rakkauteen täytyy sisältyä pysyvyyden ajatus. Todellinen rakkaus kestää. Mutta
himo muuttuu yhtä nopeasti kuin se
pystyy kääntämään pornografisen sivun tai vilkaisemaan vielä yhtä mahdollista ohikulkevaa tyydytyksen kohdetta, olipa tämä mies tai nainen.
Olemme aivan innoissamme todellisesta rakkaudesta, kuten minä olen
sisar Hollandista. Me huudamme sitä
katoilta. Mutta himolle on tunnusomaista häpeä ja salamyhkäisyys ja miltei patologinen piilotteleminen – mitä
myöhäisempi ja pimeämpi ajankohta,
sitä parempi, ja varmuuden vuoksi
visusti lukittujen ovien takana. Rakkaus saa meidät vaistomaisesti kurkottumaan kohti Jumalaa ja muita ihmisiä.
Himo sen sijaan on kaikkea muuta
kuin jumalista, ja se mässäilee omien
halujen tyydyttämisellä. Rakkaus tulee
kädet ja sydän avoimina. Himossa on
avointa vain halu.
Nuo ovat ainoastaan muutamia
niistä syistä, miksi rakkauden todellisen merkityksen halventaminen – joko
mielikuvituksessaan tai toisen henkilön kanssa – on niin tuhoisaa. Se
tuhoaa sellaista, minkä ylittää vain meidän uskomme Jumalaan – nimittäin
meidän uskomme niihin, joita rakastamme. Se horjuttaa luottamuksen
pilareita, joille nykyinen – tai tuleva –
rakkaus rakennetaan, ja kun tuo luottamus on menetetty, sen rakentaminen uudelleen kestää kauan. Jos tuo
ongelma etenee riittävän pitkälle – olipa sitten kyse niinkin läheisestä kuin
perheenjäsenestä tai niinkin julkisesta
kuin vaaleilla valituista viranhaltijoista,
liike-elämän johtajista, mediatähdistä
ja urheilusankareista – niin ennen
pitkää rakennelmaan, joka kerran pystytettiin tukemaan moraalisesti vastuuntuntoista yhteiskuntaa, voimme
ripustaa kyltin: ”Tämä kiinteistö on
vapaana.”3
Olimmepa naimattomia tai naimisissa, nuoria tai vanhoja, puhukaamme hetkinen siitä, kuinka
voimme suojautua kiusausta vastaan,
ilmenipä se missä muodossa hyvänsä.
Emme kykene parantamaan kaikkia
yhteiskunnan nykyisiä ongelmia,
mutta puhukaamme siitä, mitä itse
kukin voimme tehdä.
• Ennen kaikkea aloittakaa hankkiutumalla eroon ihmisistä, aineistoista
ja olosuhteista, jotka vahingoittavat
teitä. Kuten jonkin sellaisen kuin
alkoholismin kanssa taistelevat tietävät, läheisyyden vetovoima voi
olla kohtalokas. Samoin on laita
moraalikysymyksissä. Kuten Joosef
teki Potifarin vaimon läheisyydessä,4
lähtekää vain karkuun – juoskaa
niin kauas kuin pääsette kaikesta ja
kaikista, mikä teitä houkuttaa. Ja
kun pakenette kiusausta, älkää
vain jättäkö uutta osoitettanne.
• Ymmärtäkää, että ihmiset, joita
todellisten riippuvuuksien kahleet
sitovat, tarvitsevat oman avun
lisäksi usein muutakin apua, ja te
voitte olla yksi heistä. Etsikää sitä
apua ja ottakaa se vastaan tervetulleena. Puhukaa piispanne kanssa.
Noudattakaa hänen neuvojaan.
Pyytäkää pappeuden siunausta.
Käyttäkää kirkon perhepalvelujen
antia tai hakekaa muuta sopivaa
ammattiapua. Rukoilkaa lakkaamatta. Pyytäkää enkeleiden apua.
• Sen lisäksi että tietokoneissa on
suodattimia ja kiintymyksen tunteet
voi lukita, muistakaa, että ainoa
todellinen hallintakeino elämässä
on itsekuri. Harjoittakaa enemmän
itsekuria jopa eteenne tulevissa rajatapauksissa. Jos jokin tv-ohjelma on
säädytön, sulkekaa televisio. Jos jokin elokuva on raaka, lähtekää pois.
Jos jokin sopimaton suhde on kehkeytymässä, katkaiskaa se. Monet
näistä vaikutuksista eivät kenties
ainakaan aluksi ole muodollisesti
pahoja, mutta ne voivat heikentää
arvostelukykyämme, turruttaa hengellisyyttämme ja johtaa sellaiseen,
mikä voi olla pahaa. Eräässä vanhassa sananlaskussa sanotaan,
että tuhannen mailin matka alkaa
yhdestä askeleesta5, joten varokaa
askeltanne.
• Kuin varkaat yöllä, kutsumattomat
ajatukset voivat pyrkiä ja pyrkivätkin mieleemme. Meidän ei kuitenkaan tarvitse avata ovea selkoselälleen, tarjota teetä ja pikkuleipiä ja
kertoa, missä hopeita säilytetään!
(Eikä teidän pitäisi muutenkaan tarjota teetä.) Häätäkää ne lurjukset
ulos! Korvatkaa rivot ajatukset toiveikkailla mielikuvilla ja iloisilla
muistoilla. Kuvitelkaa mielessänne
niiden kasvot, jotka rakastavat
teitä ja joiden sydän murtuisi, jos
To u k o k u u 2 0 1 0
45
pettäisitte heidät. Moni mies on
pelastunut synniltä tai typeryydeltä
muistamalla häntä kotiin odottavan
äitinsä, vaimonsa tai lapsensa kasvot. Olivatpa ajatuksenne mitä
tahansa, huolehtikaa siitä, että ne
ovat tervetulleita sydämeenne vain
kutsusta. Kuten eräs antiikin runoilija kerran sanoi, hallitkoon tahto
ajatuksianne.6
• Vaalikaa Herran Henkeä ja olkaa
siellä, missä Herran Henki on.
Huolehtikaa siitä, että myös omassa
kodissanne tai asunnossanne vallitsee Herran Henki, joka sanelee,
millaista kuvataidetta, musiikkia ja
kirjallisuutta pidätte siellä. Jos olette
saaneet endaumentin, käykää temppelissä niin usein kuin olosuhteenne sallivat. Muistakaa, että
temppelissä teidät varustetaan
Jumalan voimalla, ja Hänen kirkkautensa ympäröi teitä ja Hänen enkelinsä varjelevat teitä.7 Ja kun lähdette temppelistä, muistakaa, ettei
saamianne vertauskuvia saa koskaan sivuuttaa tai unohtaa.
Useimmat vaikeuksissa olevat
ihmiset päätyvät itkemään: ”Mitä
minä oikein ajattelin?” No, mitä muuta
tahansa he sitten ajattelivatkin, he eivät
ajatelleet Kristusta. Hänen kirkkonsa
jäseninä me kuitenkin vakuutamme
elämämme joka sunnuntai, että
otamme päällemme Hänen nimensä
46
Liahona
ja lupaamme muistaa Hänet aina8. Yrittäkäämme siis vähän uutterammin
muistaa Häntä – etenkin, että Hän
”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme – – [vaikka]
meidän pahat tekomme [ovat] hänet
ruhjoneet, – – hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet”9. Varmastikin tekojamme ohjaisi merkittävästi se, jos muistaisimme, että joka
kerta kun teemme syntiä, me vahingoitamme meille rakkaiden ihmisten
lisäksi myös Häntä, joka rakastaa meitä
niin suuresti. Mutta jos teemme syntiä,
olipa tuo synti kuinka vakava hyvänsä,
me voimme pelastua tuon saman
majesteettisen Olennon ansiosta, Hänen, jonka nimi on taivaankannen alla
ainoa, joka voi pelastaa yhdenkään
miehen tai naisen10. Kun joudumme
vastatusten rikkomustemme kanssa ja
todellinen tuska raastaa sieluamme,
yhtykäämme kaikki katuvaisen Alman
elämää muuttaviin sanoihin hänen
huudahtaessaan: ”Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”11
Veljet ja sisaret, minä rakastan teitä.
Presidentti Thomas S. Monson ja johtavat veljet rakastavat teitä. Mikä vielä
paljon tärkeämpää, taivaallinen Isänne
rakastaa teitä. Olen yrittänyt puhua
tänään rakkaudesta – oikeasta rakkaudesta, todellisesta rakkaudesta, sen
kunnioittamisesta, sen soveliaasta
kuvauksesta ihmiskunnan tuntemissa
tervehenkisissä yhteisöissä, sen
pyhyydestä naimisissa olevan miehen
ja naisen välillä, ja perheistä, jotka
rakkaus lopulta luo. Olen yrittänyt
puhua rakkauden lunastavasta ilmenemisestä, henkilöityneestä rakkaudesta,
joka tulee meille itse Kristuksen armon kautta. Olen välttämättömyyden
pakosta puhunut myös el diablosta,
paholaisesta, valheiden ja himon
isästä, joka tekee kaiken voitavansa
vääristääkseen todellisen rakkauden,
häpäistäkseen ja turmellakseen todellisen rakkauden, missä ja milloin hän
sitä kohtaakin. Ja olen puhunut hänen
halustaan tuhota meidät, jos vain voi.
Kun me kohtaamme sellaisia kiusauksia omana aikanamme, meidän
täytyy julistaa, kuten nuori Nefi julisti
aikanaan: ”[Minä en] enää anna sijaa
sieluni viholliselle.”12 Me voimme torjua paholaisen. Herran Jeesuksen Kristuksen lunastava voima voi häätää ja
häätääkin tuon vihollisen, jos me vain
haluamme sitä riittävän hartaasti ja
syvästi. Lisäksi lupaan teille, että Hänen
ikuisen evankeliuminsa valo voi loistaa
ja loistaakin jälleen kirkkaasti sinne,
missä pelkäsitte elämän muuttuneen
toivottoman, auttamattoman synkäksi.
Saakaamme iloa uskollisuudestamme
sille, mikä meissä on ylevintä ja parhainta, kun pidämme rakkautemme ja
avioliittomme, yhteiskuntamme ja sielumme niin puhtaina kuin ne on tarkoitettu olemaan. Tätä rukoilen Jeesuksen
VIITTEET
1. MK Jaak. 2:7.
2. Ks. esim. Henry Fairlien erinomainen julkaisu The Seven Deadly Sins Today, 1978.
3. Ks. The Seven Deadly Sins Today, s. 175.
4. Ks. 1. Moos. 39:1–13.
5. Lao Tzu julkaisussa Bartlett’s Familiar
Quotations, toim. John Bartlett, 1968, s. 74.
6. Ks. Juvenal, The Satires, satiiri 6, rivi 223.
7. Ks. OL 109:22.
8. Ks. OL 20:77; ks. myös jae 79.
9. Jes. 53:4–5.
10. Ks. Ap. t. 4:12.
11. Alma 36:18.
12. 2. Nefi 4:28.
PAPPEUSKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010
Sairaiden
parantaminen
Meillä on tämä pappeuden voima, ja meidän kaikkien
tulee olla valmiita käyttämään sitä oikein.
ja sitten pyydän taivaallista Isääni – –
pyhittämään nuo parannuskeinot ruumiini parantamiseksi.”1
Tietenkään emme odota, kunnes
kaikki muut menetelmät on käytetty,
ennen kuin rukoilemme uskossa tai
annamme pappeuden parantavia siunauksia. Hätätilanteissa rukoukset ja
siunaukset otetaan käyttöön ensin.
Useimmiten käytämme kaikkia keinoja
samanaikaisesti. Se on niiden pyhien
kirjoitusten opetusten mukaista, joissa
sanotaan, että meidän tulee rukoilla
alati (ks. OL 90:24) ja että kaikki tulee
tehdä ”viisaasti ja järjestyksessä”2.
II
N
äinä maailmanlaajuisen kuohunnan aikoina yhä useammat
uskovaiset kääntyvät Herran
puoleen saadakseen lohdun ja paranemisen siunauksia. Haluan puhua tälle
pappeudenhaltijoiden joukolle sairaiden parantamisesta – lääketieteen, uskon rukousten ja pappeuden siunausten avulla.
I
Myöhempien aikojen pyhät uskovat
parhaan saatavilla olevan tieteellisen
tietämyksen ja tekniikoiden hyödyntämiseen. Me käytämme ravitsemusta,
liikuntaa ja muita keinoja terveyden
säilyttämiseksi ja turvaudumme parantamisen ammattilaisten kuten lääkärien ja kirurgien apuun terveyden
palauttamiseksi.
Lääketieteen käyttäminen ei ole ristiriidassa uskon rukoustemme ja pappeuden siunauksiin luottamisemme
kanssa. Kun joku pyysi pappeuden siunausta, Brigham Youngilla oli tapana
kysyä: ”Oletko käyttänyt mitään hoitokeinoja?” Sille, joka vastasi kieltävästi,
koska ”toivon veljien panevan kätensä
päälleni [ja] minulla on uskoa, että
paranen”, presidentti Young vastasi:
”Minun uskoni mukaan se on hyvin ristiriitaista. Jos me olemme sairaana ja
pyydämme Herraa parantamaan meidät ja tekemään puolestamme kaiken
tarpeellisen, niin sen ymmärryksen
mukaan, joka minulla on pelastuksen
evankeliumista, voisin aivan yhtä hyvin
pyytää Herraa saattamaan vehnäni ja
maissini kasvamaan ilman, että kynnän
pellot ja kylvän siemenet. Minusta tuntuu johdonmukaiselta käyttää kaikkia
parannuskeinoja, joita tietooni tulee,
Tiedämme, että uskon rukous lausuttuna yksin tai kodeissamme tai
jumalanpalveluspaikoissamme voi olla
tehokas sairaan parantamiseksi.
Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa
viitataan uskon voimaan jonkun ihmisen parantamiseksi. Apostoli Jaakob
opetti, että meidän tulee rukoilla toistemme puolesta, jotta parantuisimme,
ja lisäsi, että ”vanhurskaan rukous on
voimallinen ja saa paljon aikaan” (Jaak.
5:16). Kun nainen, joka kosketti Jeesusta, oli parantunut, Herra sanoi
To u k o k u u 2 0 1 0
47
hänelle: ”Uskosi on parantanut sinut”
(Matt. 9:22).3 Samalla tavoin Mormonin kirjassa opetetaan, että Herra ”toimii voiman kautta ihmislasten uskon
mukaan” (Moroni 10:7).
Eräässä äskettäisessä valtakunnallisessa tutkimuksessa todettiin, että
kymmenestä amerikkalaisesta lähes
kahdeksan ”uskoo, että ihmeitä tapahtuu yhä nykyään aivan kuten [niitä
tapahtui] entisaikoina”. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista sanoi, että
he olivat ”kokeneet tai nähneet parantamisen Jumalan voimalla”4. Monet
myöhempien aikojen pyhät ovat kokeneet uskon voiman sairaiden parantamisessa. Kuulemme myös esimerkkejä
siitä uskovien ihmisten keskuudessa
muissa kirkoissa. Eräs teksasilainen
lehtimies kuvaili sellaisen ihmeen. Kun
eräällä viisivuotiaalla tytöllä ilmeni
hengitysvaikeuksia ja kuumetta, lapsen
vanhemmat kiidättivät tytön sairaalaan.
Tytön saapuessa sinne hänen munuaisensa ja keuhkonsa olivat lakanneet
toimimasta, hänellä oli kuumetta lähes
42 astetta, ja hänen kehonsa punoitti
ja oli täynnä punaisia näppylöitä. Lääkäreiden mukaan hän oli kuolemaisillaan toksiseen sokkioireyhtymään, jonka aiheuttajaa ei tiedetty. Kun tieto
levisi sukulaisille ja ystäville, Jumalaa
pelkäävät ihmiset alkoivat rukoilla
tytön puolesta, ja perheen protestanttisessa seurakunnassa Texasin Wacossa
pidettiin erityinen rukouskokous.
Ihmeenomaisesti tyttö toipui yllättäen
kuoleman kielistä ja pääsi sairaalasta
vähän yli viikon kuluttua. Tytön isoisä
kirjoitti: ”Hän on elävä todiste siitä,
että Jumala vastaa rukouksiin ja tekee
ihmeitä.”5
Todellakin, kuten Mormonin kirjassa
opetetaan, Jumala ”ilmoittaa itsensä
kaikille niille, jotka uskovat häneen,
Pyhän Hengen voimalla, niin, jokaiselle
kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle, tehden voimallisia ihmeitä – –
ihmislasten keskuudessa heidän
uskonsa mukaisesti” (2. Nefi 26:13).
III
Tämän yleisön kohdalla – aikuisten,
joilla on Melkisedekin pappeus, ja
nuorten miesten, jotka pian saavat tämän voiman – minä keskityn puheessani parantamisen siunauksiin, joissa
käytetään pappeuden voimaa. Meillä
on tämä pappeuden voima, ja meidän
kaikkien tulee olla valmiita käyttämään
sitä oikein. Viime aikoina lisääntyneet
luonnonkatastrofit ja taloudelliset
haasteet osoittavat, että me tarvitsemme tätä voimaa vielä enemmän
tulevaisuudessa kuin menneisyydessä.
Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa opetetaan, että Herran palvelijat
”panevat kätensä sairaiden päälle, ja
nämä paranevat” (Mark. 16:18).6
Ihmeitä tapahtuu, kun pappeuden valtuutta käytetään sairaiden siunaamiseen. Minä olen kokenut näitä ihmeitä.
Poikasena ja aikuisena olen nähnyt yhtä
ihmeenomaisia parantumisia kuin ne,
joita on merkitty muistiin pyhiin kirjoituksiin, ja niin ovat monet teistäkin.
Pappeuden valtuuden käyttämisessä sairaan siunaamiseen on viisi
osaa: 1) voiteleminen, 2) voitelun sinetöiminen, 3) usko, 4) siunauksen sanat
ja 5) Herran tahto.
Voiteleminen
Vanhassa testamentissa mainitaan
usein öljyllä voiteleminen osana
pappeuden valtuudella annettavaa
siunausta.7 Voitelun ilmoitettiin olevan
jonkin pyhittämiseksi8, ja se voidaan
nähdä kenties myös vertauskuvana
siunauksista, joita tämän pyhän toimituksen seurauksena vuodatetaan
taivaasta.
Uudesta testamentista luemme, että
Jeesuksen apostolit ”voitelivat öljyllä
sairaita ja paransivat heidät” (Mark.
6:13). Jaakobin kirjeessä opetetaan voitelemisen osuutta yhteydessä muihin
pappeuden valtuudella annettavan
parantavan siunauksen osatekijöihin:
”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä
Herran nimessä ja rukoilkoot hänen
puolestaan,
ja rukous, joka uskossa lausutaan,
parantaa sairaan. Herra nostaa hänet
jalkeille.” (Jaak. 5:14–15.)
Voitelun sinetöiminen
Kun joku on voideltu Melkisedekin
pappeuden valtuudella, voitelu sinetöidään tuolla samalla valtuudella. Jonkin sinetöiminen tarkoittaa sen vahvistamista, sen tekemistä sitovaksi aiottuun tarkoitukseen. Kun vanhimmat
voitelevat sairaan henkilön ja sinetöivät voitelun, he avaavat taivaan ikkunat, niin että Herra voi vuodattaa tahtonsa mukaisen siunauksen sairaalle.
Presidentti Brigham Young on opettanut: ”Pannessani käteni sairaiden
päälle odotan Jumalan parantavan voiman ja vaikutuksen virtaavan lävitseni
potilaaseen ja sairauden väistyvän. – –
Kun me olemme valmiit, kun olemme
valittuja astioita Herran edessä, voi
Kaikkivaltiaasta lähtevä voimavirta kulkea voitelua ja siunausta toimittavan
veljen ruumiin lävitse potilaan ruumiiseen, ja sairaat paranevat.”9
Vaikka tiedämmekin monia tapauksia, joissa pappeuden valtuudella
siunatut henkilöt ovat parantuneet,
puhumme näistä parantumisista harvoin julkisissa kokouksissa, koska nykyajan ilmoitus varoittaa meitä ylpeilemästä näistä asioista ja puhumasta
”niistä maailman edessä; sillä nämä asiat
on annettu teille teidän hyödyksenne ja
pelastukseksenne” (OL 84:73).
Usko
Usko on välttämätöntä taivaan voimilla parantamiseksi. Mormonin kirjassa jopa opetetaan, että ”ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala
ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan” (Et. 12:12).10 Merkittävässä puheessaan sairaiden siunaamisesta presidentti Spencer W. Kimball
sanoi: ”Uskon merkitystä ei aina oteta
kylliksi huomioon. Sairas ja hänen perheensä tuntuvat usein luottavan kokonaan pappeuden voimaan ja terveeksitekemisen lahjaan, jonka he toivovat
siunauksen antavilla veljillä olevan, kun
suurempi vastuu on sen sijaan sillä,
joka siunataan. – – Ihmisen oma usko
on sittenkin tärkein asia, jos hän on
tajuissaan ja pystyy vastaamaan itsestään. Mestari toisti niin usein lauseen
’uskosi on parantanut sinut’ [Matt.
9:22], että siitä tuli lähes kertosäe.”11
Presidentti Kimball totesi jopa, että
”voitelun ja siunauksen pyytäminen
liian usein voi olla merkki uskon puutteesta tai siitä, että sairas haluaa siirtää
vastuun oman uskonsa vahvistamisesta vanhimmille”. Hän kertoi eräästä
uskollisesta sisaresta, joka sai pappeuden siunauksen. Kun sisarelta kysyttiin
seuraavana päivänä, haluaako hän, että
hänet siunataan uudelleen, hän vastasi: ”En, minut on jo voideltu ja siunattu. Toimitus on suoritettu. Minun
asiani on nyt saada uskollani siunaukseni toteutumaan.”12
Siunauksen sanat
Yksi osa pappeuden siunausta on
siunauksen sanat, jotka vanhin lausuu
sen jälkeen kun hän on sinetöinyt voitelun. Nämä sanat voivat olla hyvin tärkeitä, mutta niiden sisältö ei ole oleellinen eikä niitä tallenneta kirkon aikakirjoihin. Joissakin pappeuden siunauksissa – kuten patriarkallisessa siunauksessa – lausutut sanat ovat siunauksen
ydin. Parantamisen siunauksessa kuitenkin siunauksen muut osat – voiteleminen, sinetöiminen, usko ja Herran
tahto – ovat olennaiset osatekijät.
Ihannetapauksessa vanhin, joka toimituksen suorittaa, on niin sopusoinnussa Herran Hengen kanssa, että hän
tietää Herran tahdon ja ilmoittaa sen
siunauksen sanoissa. Brigham Young
on opettanut pappeudenhaltijoita:
”Teidän etuoikeutenanne ja velvollisuutenanne on elää niin, että tiedätte,
milloin teille puhutaan Herran sanaa
ja milloin teille ilmoitetaan Herran
mieli.”13 Kun niin tapahtuu, lausuttu
siunaus täyttyy kirjaimellisesti ja
ihmeenomaisesti. Joissakin parhaissa
tilanteissa olen kokenut tuota innoituksen varmuutta parantamisen siunauksessa ja olen tiennyt, että se, mitä
sanoin, oli Herran tahto. Kuten useimmat parantamisen siunauksia antaneet, minä olen kuitenkin usein kokenut epävarmuutta siitä, mitä minun
pitäisi sanoa. Monista eri syistä jokaisen vanhimman herkkyys Hengen
kuiskauksille vaihtelee. Jokaiseen siunausta antavaan vanhimpaan vaikuttaa
se, mitä hän haluaa sairaalle henkilölle. Kukin näistä ja muista kuolevaisuuden puutteellisuuksista voi vaikuttaa lausumiimme sanoihin.
Onneksi parantavaa siunausta
annettaessa lausutut sanat eivät ole
oleellisia siunauksen parantavalle vaikutukselle. Jos uskoa on riittävästi ja
jos se on Herran tahto, sairas paranee
tai häntä siunataan, lausuipa toimituksen suorittaja nuo sanat tai ei. Sitä vastoin jos toimituksen suorittaja antaa
periksi henkilökohtaiselle toiveelle tai
To u k o k u u 2 0 1 0
49
kokemattomuudelle ja antaa käskyjä
tai lausuu siunauksen sanoja ylittäen
sen, mitä Herra päättää antaa henkilön
uskon mukaan, nuo sanat eivät
toteudu. Siksi, veljet, yhdenkään vanhimman ei pidä koskaan epäröidä
osallistumista parantavan siunauksen
antamiseen pelosta, ettei hän tiedä,
mitä sanoisi. Parantavassa siunauksessa lausutut sanat voivat vahvistaa ja
elähdyttää niiden uskoa, jotka ne kuulevat, mutta siunauksen vaikutus riippuu uskosta ja Herran tahdosta, ei
niistä sanoista, jotka siunauksen antava
vanhin lausuu.
Herran tahto
Nuoret miehet ja vanhemmat miehet, kiinnitättehän erityistä huomiota
siihen, mitä nyt sanon. Kun me käytämme Jumalan pappeuden kiistatonta voimaa ja kun me vaalimme
Hänen lupaustaan, että Hän kuulee
uskon rukouksen ja vastaa siihen, meidän täytyy aina muistaa, etteivät usko
ja pappeuden parantava voima voi
tuottaa tulosta, joka on vastoin Hänen
tahtoaan, jonka pappeus on. Tätä
periaatetta opetetaan ilmoituksessa,
jossa annetaan ohje, että kirkon vanhimpien tulee panna kätensä sairaiden pään päälle. Herran lupaus, että
”se, jolla on uskoa minuun tullakseen
terveeksi ja jota ei ole määrätty kuolemaan, tulee terveeksi” (OL 42:48,
kursivointi lisätty). Samoin toisessa
50
Liahona
nykyajan ilmoituksessa Herra julistaa,
että kun joku ”pyytää Jumalan tahdon
mukaan, – – tapahtuu niin kuin hän
pyytää” (OL 46:30).14
Kaikesta tästä opimme, etteivät
edes Herran palvelijat, jotka käyttävät
Hänen jumalallista voimaansa tilanteessa, jossa on riittävästi uskoa tulla
terveeksi, voi antaa pappeuden siunausta, joka saa henkilön parantumaan, jos tuo parantuminen ei ole
Herran tahto.
Jumalan lapsina, tietoisina Hänen
suuresta rakkaudestaan ja siitä, että
Hän tietää parhaiten, mikä on parasta
iankaikkiselle hyvinvoinnillemme, me
luotamme Häneen. Evankeliumin
ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja usko
tarkoittaa luottamusta. Tunsin tuota
luottamusta puheessa, jonka serkkuni
piti vakavaan sairauteen kuolleen teiniikäisen tytön hautajaisissa. Hän lausui
nämä sanat, jotka ensin hämmästyttivät minua ja sitten rakensivat minua:
”Minä tiedän, että oli Herran tahto,
että hän kuolee. Hän sai hyvää sairaanhoitoa. Hänelle annettiin pappeuden
siunauksia. Hänen nimensä oli rukousluettelossa temppelissä. Hänen tervehtymisensä puolesta lausuttiin satoja
rukouksia. Ja minä tiedän, että tässä
perheessä on niin paljon uskoa, että
hän olisi parantunut, ellei Herran
tahto olisi ollut ottaa häntä tässä vaiheessa kotiin.” Tunsin tuon saman
luottamuksen erään toisen hienon
teini-ikäisen tytön isän sanoissa tytön
kuoltua syöpään. Hän julisti: ”Perheemme uskoo Jeesukseen Kristukseen, eikä se riipu lopputuloksesta.”
Nuo opetukset kuulostavat minusta
tosilta. Me teemme kaiken voitavamme rakkaan ihmisen parantumiseksi ja sitten luotamme lopputuloksen suhteen Herraan.
Todistan Jumalan pappeuden voimasta, uskon rukouksen voimasta ja
näiden periaatteiden totuudellisuudesta. Ennen kaikkea todistan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, jonka
palvelijoita me olemme, jonka ylösnousemus antaa meille varmuuden
kuolemattomuudesta ja jonka sovitus
antaa meille mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, suurimpaan kaikista
Jumalan lahjoista. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Lainattuna julkaisussa Evankeliumi ja tuottoisa elämä, oppilaan kirja, uskonto 150,
2004, s. 63.
2. Ks. Moosia 4:27.
3. Ks. myös Mark. 10:46–52; Luuk. 18:35–43.
4. U.S. Religious Landscape Survey: Religious
Beliefs and Practices: Diverse and Politically Relevant (The Pew Forum on Religion
and Public Life, kesäkuu 2008), s. 34, 54,
http://religions.pewforum.org/reports#.
5. Ks. Steve Blow, ”Sometimes, ’Miracles’
Are Just That”, Dallas Morning News, 30.
tammikuuta 2000, s. 31A.
6. Ks. myös Matt. 9:18; Mark. 5:23; 6:5;
7:32–35; 16:18; Luuk. 4:40; Ap. t. 9:12, 17;
28:8; OL 42:44, 48; 66:9.
7. Ks. esim. 2. Moos. 28:41; 1. Sam. 10:1;
16:13; 2. Sam. 5:3.
8. Ks. 3. Moos. 8:10–12.
Young, 1997, s. 252; ks. myös Russell M.
Nelson, ”Eikä turvaisi lihan käsivarteen”,
Liahona, maaliskuu 2010, s. 40; Teachings
of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 474.
10. Ks. myös 1. Nefi 7:12; OL 35:9.
11. Ks. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, Valkeus,
elokuu 1982, s. 43.
12. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, s. 43.
13. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia:
Brigham Young, s. 68.
14. Ks. myös 1. Joh. 5:14; Hel. 10:5.
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta
Lähetyssaarnaajan
jumalallinen kutsumus
Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä, joka kykenee,
valmistautumaan ja sitoutumaan uudelleen tästä illasta
alkaen olemaan kelvollinen Jumalan profeetalta tulevaan
kutsuun palvella lähetystyössä.
H
yvää iltaa, rakkaat pappeusveljeni. Haluaisin puhua tänä iltana
lähetystyöpalvelusta. Osoitan
puheeni laajalle nuorten miesten joukolle, jolla on Aaronin pappeus ja joka
on koolla kautta koko maailman, sekä
heidän isilleen, isoisilleen ja pappeusjohtajilleen, jotka kaitsevat heitä.
Lähetystyö on aihe, joka on hyvin
lähellä sydäntäni, aivan kuten se on niiden jokaisen kahdeksassa seitsemänkymmenen koorumissa palvelevan
jäsenen sydäntä, joille Herra on antanut tehtävän lähteä ”edellään jokaiseen
kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi
itse mennä”1. Lähetystyö on kirkon
sydänveri ja pelastava siunaus kaikille,
jotka ottavat vastaan sen sanoman.
Kun Mestari palveli ihmisten keskuudessa, Hän kutsui kalastajia Galileassa jättämään verkkonsa ja seuraamaan Häntä julistaen: ”Minä teen
teistä ihmisten kalastajia.”2 Herra esitti
nuo kutsut nöyrille miehille, niin että
heidän välityksellään muut kuulisivat
Hänen evankeliuminsa totuudet ja
tulisivat Hänen luokseen.
Kesäkuussa 1837 profeetta Joseph
Smith kutsui apostoli Heber C.
Kimballin lähtemään lähetystyöhön
Englantiin. Vanhin Kimballin kutsu tuli
heidän kahden istuessa Kirtlandin
temppelissä, ja Joseph sanoi jumalallisella valtuudella: ”Veli Heber, Herran
Henki on kuiskannut minulle: ’Lähteköön palvelijani Heber Englantiin julistamaan evankeliumiani ja avaamaan
pelastuksen oven sille kansakunnalle.’”3
Tuo Hengen kuiskaus on esimerkki
siitä, kuinka Herran palvelijat saavat
kutsun lähettää lähetyssaarnaajia näiden työkentille.
Nykyään lähetyssaarnaajat lähtevät
kaksittain Herran ohjeen mukaan viemään tuota samaa sanomaa, ja heillä
on Jumalan profeetalta saatu sama
jumalallinen kutsu palvella. Profeettamme, presidentti Thomas S. Monson, on sanonut niistä, jotka on kutsuttu palvelemaan: ”Teillä on elämänne lähetystyötilaisuus. Iankaikkisuuden siunaukset odottavat teitä.
Teillä on etuoikeus olla pappeuden
palvelutyön näyttämöllä osallistujina
eikä katselijoina.”4
Näyttämö on teidän, rakkaat Aaronin pappeuden poikani. Oletteko valmiit ja halukkaat esittämään osanne?
Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä,
joka kykenee, valmistautumaan ja
sitoutumaan uudelleen tästä illasta
alkaen olemaan kelvollinen Jumalan
profeetalta tulevaan kutsuun palvella
lähetystyössä.
Muistelen lämmöllä koko perheemme suurta iloa, kun kaksi
Buenos Airesissa Argentiinassa
To u k o k u u 2 0 1 0
51
lapsistamme sai kutsunsa palvella
kokoaikaisina lähetyssaarnaajina.
Sydämemme täytti jännitys ja innokas
odotus, kun kumpikin avasi oman erityisen Jumalan profeetalta saamansa
kirjeen. Tyttäremme Jenessa kutsuttiin
Detroitin lähetyskentälle Michiganiin
Yhdysvaltoihin ja poikamme Christian
kutsuttiin Moskovan eteläiselle lähetyskentälle Venäjälle. Miten nöyräksi
tekeviä ja samalla kertaa jännittäviä
kokemuksia!
Kun sisar Rasbandilla ja minulla oli
muutama vuosi sitten etuoikeus johtaa
New Yorkin pohjoista lähetyskenttää
New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa,
New York Cityyn saapuvat lähetyssaarnaajat olivat minulle ihmetyksen aihe.
Kun puhuttelin heitä heidän ensimmäisenä päivänään lähetyskentällä, koin
syvää kiitollisuuden tunnetta jokaisesta
lähetyssaarnaajasta. Tunsin, että heidän
kutsunsa lähetyskentällemme oli jumalallisesti suunniteltu heille ja minulle,
heidän lähetysjohtajalleen.
Päätettyämme lähetystyötehtävämme presidentti Gordon B. Hinckley kutsui minut palvelemaan seitsenkymmenenä kirkossa. Alkuvaiheessa
saamassani koulutuksessa uutena johtavana auktoriteettina minulla oli
muun muassa tilaisuus istua kahdentoista koorumin jäsenten kanssa heidän nimittäessään lähetyssaarnaajat
52
Liahona
palvelutyöhön jollakin tämän suuren
kirkon yli 300 lähetyskentästä.
Presidentti Henry B. Eyringin rohkaisulla ja luvalla haluaisin kertoa teille
erään kokemuksen, joka on minulle
hyvin merkittävä ja jonka sain hänen
kanssaan useita vuosia sitten, kun
hän oli kahdentoista koorumin jäsen.
Jokaisella apostolilla on valtakunnan
avaimet, ja he käyttävät niitä kirkon
presidentin johdolla ja toimeksiannosta. Vanhin Eyring oli nimittämässä
lähetyssaarnaajia heidän työkentilleen,
ja koulutuksessa ollessani minut kutsuttiin seuraamaan sitä sivusta.
Liityin vanhin Eyringin seuraan varhain eräänä aamuna huoneessa, johon
oli tilaisuutta varten valmisteltu useita
suuria tietokoneen näyttöpäätteitä.
Mukana oli myös eräs lähetystyöosaston henkilökuntaan kuuluva, jonka tehtävänä oli sinä päivänä avustaa meitä.
Ensin polvistuimme yhdessä
rukoukseen. Muistan vanhin Eyringin
käyttäneen hyvin vilpittömiä sanoja,
kun hän pyysi Herraa siunaamaan
häntä niin, että hän tietäisi ”täysin varmasti”, minne lähetyssaarnaajat pitäisi
lähettää. Sanat ”täysin varmasti” kertoivat paljon uskosta, jota vanhin Eyring
osoitti sinä päivänä.
Kun prosessi alkoi, lähetettävän
lähetyssaarnaajan kuva tuli yhdelle tietokoneen näyttöruuduista. Kunkin
kuvan ilmaantuessa minusta tuntui
kuin se lähetyssaarnaaja olisi ollut huoneessa kanssamme. Vanhin Eyring tervehti sitten lähetyssaarnaajaa ystävällisellä ja herttaisella äänellään: ”Hyvää
huomenta, vanhin Reier tai sisar Yang.
Mitä sinulle kuuluu tänään?”
Hän kertoi minulle, että hän mielellään ajatteli omassa mielessään sitä,
missä lähetyssaarnaajat päättäisivät
lähetystyönsä. Se auttaisi häntä tietämään, minne heidät oli määrä lähettää.
Sitten vanhin Eyring tutki piispojen ja
vaarnanjohtajien kommentteja, lähetyssaarnaajan terveydentilaa koskevia
huomioita ja muita kuhunkin lähetyssaarnaajaan liittyviä asioita.
Sitten hän katsoi toista näyttöruutua, jossa näkyi vyöhykkeitä ja lähetyskenttiä kautta maailman. Lopuksi hän
Hengen kehotuksesta nimitti lähetyssaarnaajan työkentälleen.
Olen saanut muilta kahdentoista
koorumissa tietää, että tämä menetelmä on joka viikko yleispiirteiltään
tyypillinen Herran apostolien nimittäessä monia lähetyssaarnaajia palvelemaan kautta maailman.
Koska olin palvellut lähetyssaarnaajana omassa maassani Itäisten osavaltioiden lähetyskentällä monia vuosia
aiemmin, tämä kokemus liikutti minua
syvästi. Ja palveltuani lähetysjohtajana
olin kiitollinen sydämeeni saamastani
lisätodisteesta, että New York Cityyn
vastaanottamani lähetyssaarnaajat oli
lähetetty minulle taivaallisen ilmoituksen perusteella.
Kun vanhin Eyring oli nimittänyt
muutaman lähetyssaarnaajan palvelupaikkaansa, hän kääntyi puoleeni pohtiessaan yhtä tiettyä lähetyssaarnaajaa
ja kysyi: ”No, veli Rasband, minne tämän lähetyssaarnaajan pitäisi mielestäsi lähteä?” Hätkähdin! Sanoin hiljaa
vanhin Eyringille, etten tiennyt ja etten
edes tiennyt, että voisin tietää! Hän
katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi
vain: ”Veli Rasband, ole tarkkaavaisempi, niin sinäkin voit tietää!” Silloin
minä vedin tuolini vähän lähemmäksi
vanhin Eyringia ja tietokoneruutua.
Olin paljon tarkkaavaisempi!
Muutaman muun kerran prosessin
edetessä vanhin Eyring kääntyi puoleeni ja kysyi: ”No, veli Rasband, minne
tämän lähetyssaarnaajan pitäisi mielestäsi lähteä?” Nimesin jonkin tietyn
lähetyskentän, ja vanhin Eyring katsoi
minua mietteliäänä ja sanoi: ”Ei, ei
sinne!” Sitten hän nimitti ne lähetyssaarnaajat sinne, minne oli tuntenut
innoitusta.
Kun olimme lopettelemassa sitä
tehtävienjakotilaisuutta, ruutuun
ilmaantui erään tietyn lähetyssaarnaajan kuva. Sain hyvin voimakkaan innoituksen, voimakkaimman sinä aamuna,
että lähetyssaarnaajan, joka oli edessämme, oli määrä lähteä Japaniin. En
tiennyt, että vanhin Eyring aikoi kysyä
minulta tästä lähetyssaarnaajasta,
mutta hämmästyttävää kyllä, hän kysyi.
Sanoin hänelle melko epävarmasti ja
nöyrästi: ”Japaniin?” Vanhin Eyring
vastasi heti: ”Kyllä, mennään sinne.”
Ja tietokoneen ruudulle ilmaantuivat
Japanin lähetyskentät. Tiesin heti, että
lähetyssaarnaajan oli määrä lähteä
Sapporon lähetyskentälle Japaniin.
Vanhin Eyring ei kysynyt minulta
lähetyskentän nimeä, mutta hän
nimitti tuon lähetyssaarnaajan Sapporon lähetyskentälle Japaniin.
Olin hiljaa sydämessäni hyvin liikuttunut ja vilpittömän kiitollinen Herralle siitä, että Hän salli minun saada
innoitusta tietää, minne sen lähetyssaarnaajan pitäisi lähteä.
Tilaisuuden päätteeksi vanhin
Eyring lausui minulle todistuksensa
Vapahtajan rakkaudesta, jota Hän
tuntee jokaista lähetyssaarnaajaa kohtaan, joka lähetetään maailmaan saarnaamaan palautettua evankeliumia.
Hän sanoi, että Vapahtajan suuren
rakkauden ansiosta Hänen palvelijansa tietävät, missä näiden suurenmoisten nuorten miesten ja naisten,
vanhempien lähetyssaarnaajien ja vanhempien lähetyssaarnaaja-avioparien
on määrä palvella. Sain sinä aamuna
lisävahvistuksen siitä, että jokainen
tässä kirkossa kutsuttu ja nimitetty tai
jollekin tietylle lähetyskentälle uudelleen nimitetty lähetyssaarnaaja kutsutaan Herran Jumalan Kaikkivaltiaan
ilmoituksella yhden Hänen palvelijansa kautta.
Päätän Herran sanoihin Whitmerin
veljeksille, joilla oli merkittävä rooli
palautuksen alkuaikoina. He näkivät
kultalevyt, ja heidän allekirjoittamansa
todistus on jokaisen Mormonin kirjan
alkulehdillä. He kuuluivat ensimmäiseen lähetyssaarnaajaryhmään, jonka
Jumalan profeetta kutsui vuonna 1829
saarnaamaan Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.
Opin ja liittojen luvun 14 johdannossa sanotaan: ”Whitmerin pojista
kolme, joista kukin oli saanut todistuksen työn aitoudesta, huolestui syvästi
henkilökohtaisten velvollisuuksiensa
asiasta.”
John ja Peter Whitmer nuoremmalle
Herra sanoi tämän: ”Sillä sinä olet
monesti halunnut saada tietää minulta,
mikä olisi sinulle suuriarvoisinta.”5
Eivätköhän monet teistä, nuoret
miehet, ole esittäneet itselleen tuon
saman kysymyksen? Tämä on Herran
vastaus: ”Ja nyt, katso, minä sanon
sinulle, että suuriarvoisinta sinulle on
julistaa parannusta tälle kansalle, jotta
voit tuoda sieluja minun luokseni, jotta
voit levätä heidän kanssansa minun
Isäni valtakunnassa.”6
Nuoret ystäväni, tässä vaiheessa
elämäänne tärkeintä työtä, mitä voitte
tehdä, on Herralta kutsun saaneena
tehdä lähetystyötä. Valmistautukaa nyt,
eläkää vanhurskaasti, oppikaa perheeltänne ja kirkon johtajilta ja tulkaa ja
liittykää joukkoomme rakentamaan
Jumalan valtakuntaa maan päälle –
ottakaa vastaan jumalallinen nimityksenne ”näin suuressa asiassa”7. Tämä
on nöyrä rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Luuk. 10:1.
2. Matt. 4:19.
Smith, 2007, s. 343.
4. Ks. Thomas S. Monson, ”Jotta kaikki
kuulisivat”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 49.
5. OL 15:4; 16:4.
6. OL 15:46; 16:6.
7. OL 128:22.
To u k o k u u 2 0 1 0
53
David L. Beck
Nuorten Miesten ylijohtaja
Suurenmoinen
Aaronin pappeus
On erittäin tärkeää, että täytätte velvollisuutenne
Jumalaa kohtaan. Olen varma siitä, että teette niin.
M
inulla on tänä iltana kunnia
puhua kirkon erinomaisille
nuorille miehille. Minua on
siunattu niin, että olen tavannut monia
teistä eri puolilla maailmaa. Teidän
innokkuutenne on tarttuvaa.
Te kohtaatte haasteitanne poikkeuksellisella voimalla ja rohkeudella.
Rakastan teitä ja luotan teihin.
Te innoitatte ympärillänne olevia
ihmisiä enemmän kuin osaatte arvatakaan. Kuunnelkaa, mitä eräs nuori
mies, joka ei ole kirkkomme jäsen,
kertoo yrittäessään kuvailla ystäväänsä,
joka on Aaronin pappeuden haltija:
”Huomaan Luisissa tosiaan jotakin erilaista. – – Tämä kaveri ei ole ollenkaan
samanlainen kuin – – muut ihmiset.
Hänessä vain on jotakin. – – En edes
tiedä, mitä se on, mutta hän on erilainen kuin kaikki muut. Se on vain sellaista, minkä tuntee. Se ei ole [mitään]
– – näkyvää. Sen vain tuntee.”
On olemassa jotakin hyvin tärkeää,
mikä erottaa Luisin ja teidät muista
nuorista miehistä. Te olette saaneet
Aaronin pappeuden. Se on pyhä lahja,
eivätkä monet täysin ymmärrä sitä.
Tänä iltana autan teitä huomaamaan,
kuinka voitte omalla kohdallanne
käsittää Aaronin pappeuden suurenmoisuuden.
54
Liahona
Jeesuksen hyvyyttä (ks. Morm. 1:15).
Mormonin kirjan käänsi ja julkaisi
Joseph Smith, joka kutsuttiin suureen
työhönsä, kun hän oli 14-vuotias ja
hänen luonaan kävivät taivaallinen Isä
ja Jeesus Kristus.
sanonut: ”Teiltä odotetaan suuria. – –
Herran sana kuuluu kuin taisteluhuuto
sinulle, minulle ja pappeudenhaltijoille
kaikkialla: ’Ja niin, jokainen oppikoon
nyt velvollisuutensa ja toimimaan
virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.’” (”Kutsu rohkeuteen”, Liahona, toukokuu 2004,
s. 54, 57.)
1. Jumala luottaa teihin
Kun Jumala antaa teidän vastuullenne pyhän pappeutensa, Hän osoittaa teitä kohtaan suurta luottamusta.
Hän tietää voivansa luottaa siihen, että
te käytätte pappeutta muiden palvelemiseen, samoin kuin Hän on luottanut
siihen, että toiset nuoret miehet tekisivät osan Hänen tärkeimmästä työstään.
Maailma ei esimerkiksi olisi saanut
Mormonin kirjan voimallista todistusta
Jeesuksesta Kristuksesta, ellei olisi ollut kahta nuorta miestä, joihin Jumala
luotti. Tämän pyhän aikakirjan koonnut profeetta Mormon oli vasta 10vuotias, kun hänelle annettiin tehtävä
havainnoida kansansa historiaa ja myöhemmin kirjoittaa se muistiin. Kun hän
oli 15-vuotias, Herra tuli hänen luokseen, ja hän sai maistaa ja tuntea
2. Uusi Velvollisuus Jumalaa
kohtaan -ohjelma
Auttaakseen teitä vastaamaan tähän
kiireelliseen kutsuun kirkko aloittaa
uuden Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelman, kuten presidentti Henry B.
Eyring ilmoitti aiemmin tänä päivänä.
Olen innostunut tästä ohjelmasta.
Aineisto lähetetään piispoillenne ja
seurakunnanjohtajillenne kesäkuusta
alkaen. Teidän tulee alkaa käyttää sitä
heti sen saatuanne.
Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä saamaan hengellistä voimaa sekä
oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja
täyttämään ne. Jokainen toiminta noudattaa tätä yksinkertaista kaavaa:
Ensin te opitte jonkin evankeliumin periaatteen tai pappeusvelvollisuuden. Te saatte selville, mitä taivaallinen Isä haluaa teidän tekevän, ja te
pyritte saamaan hengellisen todistuksen siitä, miksi se on tärkeää.
Seuraavaksi te suunnittelette,
kuinka aiotte toimia oppimanne
pohjalta. Teitä kannustetaan laatimaan
suunnitelmanne omien tarpeidenne
ja olosuhteidenne mukaan sekä sen
perusteella, mitä mahdollisuuksia
teillä on palvella muita. Tämä on
suurenmoinen tilaisuus ottaa vastuu
omasta kasvustanne ja kehittää itsessänne hengellistä omavaraisuutta.
Sitten te kerrotte muille siitä, mitä
olette oppineet ja kokeneet. Niin tehdessänne te vahvistatte omaa todistustanne ja lähiympäristössänne olevien
uskoa. Te opitte puhumaan paremmin
evankeliumista muiden kanssa.
Olen kiitollinen eräälle nuorelle
miehelle, joka kertoi minulle seuraavan kokemuksen. Hän ja eräs toinen
Aaronin pappeuden haltija saivat tehtävän toimittaa sakramentin eräälle
miehelle, joka oli vuoteenomana ja
erittäin sairaana. Nämä nuoret miehet
saapuivat tämän miehen kotiin tietämättä, että viimeaikaiset hoidot estivät
häntä syömästä mitään ruokaa – edes
sakramenttileivän palaa. Siunattuaan
leivän nuori mies ojensi sakramentin
heikossa kunnossa olevalle miehelle.
Mies otti palan siunattua leipää, odotti
hetken ja painoi sen sitten huuliaan
vasten. Nuori mies kertoi, että kun hän
näki tämän uskollisen veljen osoittavan kunnioitustaan sakramenttia kohtaan, hänestä tuntui kuin hän olisi katsellut miehen suutelevan Vapahtajan
jalkoja. Hän näki, että mies rakasti
Vapahtajaa.
Sinä päivänä sakramentin merkitys
iskostui tuon nuoren miehen mieleen
unohtumattomalla tavalla. Tuon
nuoren miehen tavoin tekin saatte
pyhiä kokemuksia.
Teidän vanhemmillanne, johtajillanne ja kooruminne jäsenillä on tärkeä rooli Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelmassa. Kooruminne sunnuntaikokouksissa teillä on säännöllisesti
tilaisuuksia oppia, toimia ja kertoa.
Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelma opastaa teitä matkallanne,
kun pyritte täyttämään oman velvollisuutenne Jumalaa kohtaan ja huomaamaan Aaronin pappeuden suurenmoisuuden.
3. Täyttäkää velvollisuutenne
Jumalaa kohtaan
Kuluneen vuoden aikana olen ollut
matkalla, joka on ikuisesti muuttanut
tavan, jolla suhtaudun teihin ja Aaronin pappeuteen. Odotan innolla, että
te käsitätte omalta osaltanne sen, minkä minä olen käsittänyt. Te tulette
oppimaan, miksi Aaronin pappeus on
niin tärkeä teidän elämässänne ja
kuinka keskeinen se on kirkolle. Te
tulette käsittämään, miksi siihen viitataan nimityksellä pappeuden toinen
”suuri osasto” (ks. OL 107:6). Tulette
paremmin ymmärtämään pappeuden
avaimien, enkelien palveluksen ja valmistavan evankeliumin merkityksen
(ks. OL 13; 84:26).
Saatana haluaisi teidän ajattelevan,
että te olette liian nuoria tai että teitä
on liian vähän käyttääksenne Aaronin
pappeutta merkittävällä tavalla. Mikään
siitä ei ole totta.
Jumalan sanat Moosekselle koskevat teitä tänä päivänä: ”Katso, sinä olet
minun poikani; – – ja minulla on työ
sinulle” (Moos. 1:4, 6).
Hän on antanut teille voimansa
tehdä suuria. Kun täytätte velvollisuuttanne Jumalaa kohtaan, te vahvistatte
ja siunaatte perhettänne. Se on suurin
pappeusvelvollisuutenne. Kuunnelkaa,
kuinka eräs äiti kuvailee poikansa vaikutusta perheessään: ”Leolla on pappeus kodissamme, ja se on valtaisa siunaus. Hän on hyvänä esimerkkinä sisaruksilleen; – – hän pitää huolen siitä,
että he rukoilevat aina. Sunnuntaisin
hän jakaa sakramentin. Hänen pikkuveljensä näkee hänet. Hän auttaa – –
perherukouksessa. Tiedän, että varttuessaan hän on edelleen siunauksena.
Hän pystyy kastamaan nuoremman veljensä. Se on meille lohtuna ja lahjana.”
Kun täytätte velvollisuuttanne
Jumalaa kohtaan, te autatte ystäviänne,
jotka eivät kuulu kirkkoomme, ja
autatte valmistamaan heitä liittymään
kirkkoon. Te valvotte ja vahvistatte heitä todellisen veljen tavoin. Te lähdette
ensimmäisinä pelastamaan sellaisia
nuoria miehiä, jotka ovat eksyneet.
Kun täytätte velvollisuuttanne
Jumalaa kohtaan, te olette hyvää
aikaansaavana voimana aina ja joka
tilanteessa. Teidän vanhurskas esimerkkinne ja uskollinen pappeuden
palvelutyönne on voimallinen keino
kutsua kaikkia niitä, jotka tuntevat teidät, tulemaan Kristuksen luokse.
Kriittisimpänä aikanaan nefiläiset
turvautuivat erään nuoren miehen,
Mormonin, johtajuuteen ja innoitukseen (ks. Morm. 2:1–2). Tänä aikana
me luotamme siihen, että te olette
suurena voimana kirkolle ja hyvää
aikaansaavana voimana maan päällä.
Tätä Herra odottaa.
4. Tulkaa uskollisiksi miehiksi
pappeudessa
Todistan, että kun teistä tulee uskollisia miehiä pappeudessa, te tunnette
sydämenne muuttuvan. Te pyritte olemaan täysin puhtaita ja toimittamaan
sakramentin kelvollisina. Te kohtelette
To u k o k u u 2 0 1 0
55
jokaista nuorta naista ystävällisesti ja
kunnioittavasti. Te kunnioitatte vanhempianne. Te vältätte loukkaamasta
Henkeä ajatuksillanne, sanoillanne tai
teoillanne. Te tulette tuntemaan Herran, jota palvelette, ja te pyritte aina
olemaan Hänen kaltaisiaan.
Todistan, että teidän uskollinen palvelutyönne Aaronin pappeudessa
muuttaa niiden elämän, joita palvelette. On ihmisiä, jotka tarvitsevat teidän pappeuden palvelutyötänne. Teidän perheenne tarvitsee teitä. Teidän
kooruminne tarvitsee teitä. Kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä.
On erittäin tärkeää, että täytätte velvollisuutenne Jumalaa kohtaan. Olen
varma siitä, että teette niin.
Eräänä kylmänä aamuna muutama
viikko sitten hölkkäsin Tagusjoen rannalla Lissabonissa Portugalissa. Tulin
erään muistomerkin luo, joka on omistettu menneiden vuosisatojen portugalilaisille löytöretkeilijöille. Pysähdyin
katsomaan, kun aurinko nousi ja loi
lämpimän paisteensa minun ja näyttävän muistomerkin ylle. Tunsin innoitusta katsellessani löytöretkeilijöiden
päättäväisiä kasvoja, kun he suuntasivat
kiinteän katseen veden yli. Nämä olivat
miehiä, jotka olivat halukkaita tekemään sellaista, mitä hyvin harvat olivat
tehneet. He jättivät tutun ja mukavan
maailman ja lähtivät rohkeina tuntemattomalle valtamerelle etsimään uusia maita. He muuttivat maailmaa.
Kun ajattelen tuota rohkeiden löytöretkeilijöiden muistomerkkiä, näen
teidät. Näen teidät henkilökohtaisella
matkalla, jolle vain harvat tämän päivän maailmassa päättävät lähteä. Näen
teidän täyttävän velvollisuuttanne
Jumalaa kohtaan.
Rukoilen, että voimme kaikki
ymmärtää suurenmoista Aaronin pappeutta ja Jumalan tavoin luottaa Aaronin pappeuden haltijoihin. Jeesuksen
56
Liahona
Jatkakaa kärsivällisesti
Ne asiat, joita opimme kärsivällisyydestä, jalostavat
luonnettamme, kohottavat elämäämme ja lisäävät
onnellisuuttamme.
1960
-luvulla eräs professori
Stanfordin yliopistossa
aloitti vaatimattoman kokeen testaten
nelivuotiaiden lasten tahdonvoimaa.
Hän laittoi heidän eteensä ison vaahtokarkin ja sanoi sitten heille, että he voisivat syödä sen heti, tai jos he odottaisivat noin 15 minuuttia, he voisivat
saada kaksi vaahtokarkkia.
Sitten hän jätti lapset yksin ja seurasi kaksisuuntaisen peilin takaa, mitä
tapahtui. Jotkut lapsista söivät vaahtokarkin heti. Jotkut jaksoivat odottaa
vain muutaman minuutin ennen kuin
antoivat periksi houkutukselle. Vain 30
prosenttia lapsista jaksoi odottaa.
Koe ei ollut kovinkaan kiinnostava,
ja professori siirtyi tutkimaan muita
aiheita, sillä kuten hän itse sanoi: ”Ei
ole kovinkaan paljon asioita, joita voi
tutkia lapsista, jotka yrittävät olla syömättä vaahtokarkkeja.” Ajan kuluessa
hän kuitenkin seurasi näitä lapsia ja alkoi panna merkille mielenkiintoisen
vastaavuussuhteen: niillä lapsilla, jotka
eivät jaksaneet odottaa, oli myöhemmin elämässään vaikeuksia ja enemmän käytösongelmia, kun taas ne lapset, jotka olivat odottaneet, olivat
yleensä myönteisempiä ja motivoituneempia, heillä oli korkeammat kouluarvosanat ja suuremmat tulot sekä terveemmät ihmissuhteet.
Yksinkertaisesta kokeilusta, joka
koski lapsia ja vaahtokarkkeja, tuli
uraauurtava tutkimus, jonka mukaan
kyky odottaa – olla kärsivällinen – on
ratkaisevan tärkeä luonteenpiirre, joka
voi ennustaa menestymistä myöhemmin elämässä.1
Odottaminen voi olla vaikeaa
Odottaminen voi olla vaikeaa. Lapset tietävät sen, ja niin tietävät aikuisetkin. Me elämme maailmassa, jossa on
pikaruokaravintoloita, pikaviestimiä,
tilausvideopalveluja sekä välittömiä
vastauksia kaikkein tyhjänpäiväisimpiinkin tai syvällisimpiin kysymyksiin.
Emme pidä odottamisesta. Joistakuista
tuntuu jopa, että heidän verenpaineensa nousee, kun heidän kassajononsa
ruokakaupassa etenee hitaammin
kuin jonot muilla kassoilla heidän
ympärillään.
Kärsivällisyys – kyky antaa mielitekojemme jäädä odottamaan joksikin
aikaa – on kallisarvoinen ja harvinainen hyve. Haluamme mitä haluamme,
ja haluamme sen nyt. Sen vuoksi
pelkkä ajatuskin kärsivällisyydestä
saattaa tuntua epämiellyttävältä ja toisinaan karvaalta.
Ilman kärsivällisyyttä emme kuitenkaan voi miellyttää Jumalaa – meistä ei
voi tulla täydellisiä. Kärsivällisyys on
todellakin puhdistava prosessi, joka
hioo ymmärrystä, syventää onnea, keskittää toimia ja tarjoaa toivon rauhasta.
Me vanhemmat tiedämme, kuinka
epäviisasta olisi myöntyä lastemme
jokaiseen toiveeseen. Mutta lapset
eivät ole ainoita, jotka menevät pilalle,
kun saavat ylen määrin välitöntä tyydytystä. Meidän taivaallinen Isämme tietää sen, mitä hyvät vanhemmat oppivat ymmärtämään ajan mittaan: jos lasten on tarkoitus joskus aikuistua ja löytää piilevät kykynsä, heidän täytyy oppia odottamaan.
Kärsivällisyys ei ole pelkästään
odottamista
Kun olin kymmenvuotias, meidän
perhe muutti pakolaisina uuteen maahan. Olin aina ollut koulussa hyvä
oppilas – siis siihen saakka kunnes saavuimme Länsi-Saksaan. Siellä opiskelukokemukseni oli merkittävästi erilainen. Maantieto, jota koulussani opiskeltiin, oli minulle uutta. Myös historia, jota opiskelimme, oli varsin erilaista. Aikaisemmin olin opiskellut toisena kielenä venäjää – nyt opiskelin
englantia. Se oli minulle vaikeaa. Oli
tosiaan hetkiä, jolloin vilpittömästi
uskoin, ettei kieltäni ollut yksinkertaisesti luotu puhumaan englantia.
Koska niin suuri osa opetettavista
asioista oli minulle uutta ja outoa, jäin
muista jälkeen. Ensimmäistä kertaa
elämässäni aloin miettiä, oliko vain
yksinkertaisesti niin, etten ollut kyllin
älykäs kouluun.
Onneksi minulla oli opettaja, joka
opetti minua olemaan kärsivällinen.
Hän opetti minulle, että vakaa ja johdonmukainen työ – kärsivällinen sinnikkyys – auttaisi minua oppimaan.
Ajan mittaan vaikeat aineet kävivät
selkeiksi – jopa englannin kieli.
Hitaasti aloin huomata, että jos ahkeroin johdonmukaisesti, pystyisin oppimaan. Se ei käynyt nopeasti, mutta
kärsivällisyyden ansiosta se onnistui.
Siitä kokemuksesta opin, että kärsivällisyys oli paljon enemmän kuin pelkästään sitä, että odotti jonkin tapahtumista – kärsivällisyys edellytti sitä, että
teki aktiivisesti työtä arvokkaiden
tavoitteiden hyväksi eikä masentunut,
kun tuloksia ei tullutkaan välittömästi
tai ilman ponnisteluja.
Tässä piilee tärkeä ajatus: kärsivällisyys ei ole passiivista alistumista eikä
se ole sitä, että pelkojemme vuoksi
emme toimi. Kärsivällisyys tarkoittaa
aktiivista odottamista ja kestämistä. Se
tarkoittaa jossakin asiassa pitäytymistä
ja kaiken voitavamme tekemistä –
työskentelemistä, toivomista ja uskon
osoittamista; koettelemusten kestämistä lujana silloinkin, kun sydämemme toiveet lykkääntyvät. Kärsivällisyys ei ole pelkästään kestämistä, se
on kestämistä hyvin!
Kärsimättömyys on puolestaan oire
itsekkyydestä. Se on itsekeskeisten
luonteenpiirre. Se johtuu aivan liian
yleisestä vaivasta nimeltä ”maailman
napa” -syndrooma, joka saa ihmiset
uskomaan, että maailma pyörii heidän
ympärillään ja että kaikilla muilla on
vain sivuosa siinä suuressa kuolevaisuuden teatteriesityksessä, jossa yksinomaan heillä on pääosa.
Kuinka suuresti tämä, rakkaat veljeni, eroaakaan siitä mittapuusta, jonka
Herra on asettanut meille pappeudenhaltijoille.
Kärsivällisyys, pappeuden periaate
Pappeudenhaltijoina ja Herran Jeesuksen Kristuksen edustajina meidän
tulee palvella muita Hänen esimerkkinsä mukaisella tavalla. On olemassa
syy siihen, miksi miltei jokaisessa oppiaiheessa pappeuden johtamisesta päädytään jossain vaiheessa Opin ja liittojen lukuun 121. Muutamassa jakeessa
Herra esittää pappeusjohtamisen mestarikurssin. ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla,
pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella.”2
Näissä jakeissa kuvatut luonteenpiirteet ja tavat muodostavat jumalallisen kärsivällisyyden perustan ja liittyvät erottamattomasti tehokkaaseen
To u k o k u u 2 0 1 0
57
pappeuteen ja patriarkaaliseen palvelemiseen. Ne antavat teille voimaa ja viisautta pitää kutsumuksenne kunniassa, saarnata evankeliumia, ystävystyä
koorumin jäseniin ja tehdä tärkeintä
pappeuden palvelutyötä, mikä tosiaan
on rakastavaa palvelemista oman
kotinne seinien sisäpuolella.
Muistakaamme aina, että yhtenä
syynä siihen, miksi Jumala on uskonut
meille pappeuden, on se, että Hän
auttaa meitä valmistautumaan iankaikkisten siunausten saamiseen jalostamalla luonnettamme pappeuden palvelutyön vaatiman kärsivällisyyden
välityksellä.
Kuten Herra on kärsivällinen meidän suhteemme, olkaamme mekin
kärsivällisiä niiden suhteen, joita palvelemme. Ymmärtäkäämme, että he ovat
epätäydellisiä kuten mekin. Hekin
tekevät virheitä kuten mekin. Hekin
haluavat muiden uskovan heistä hyvää
kuten mekin.
Älkää koskaan antako periksi kenenkään kohdalla. Ja siihen sisältyy, ettette
anna periksi itsennekään suhteen.
Uskon, että meistä jokainen voi jossakin vaiheessa samaistua siihen velalliseen, joka Kristuksen vertauksessa
anoi kuninkaalta: ”Ole kärsivällinen!”3
Herran tapa ja hetki
Israelilaiset odottivat erämaassa 40
vuotta, ennen kuin pääsivät luvattuun
maahan. Jaakob odotti 7 pitkää vuotta
Raakelia. Juutalaiset odottivat 70
58
Liahona
vuotta Babylonissa, ennen kuin pystyivät palaamaan ja rakentamaan temppelin uudelleen. Nefiläiset odottivat
merkkiä Kristuksen syntymästä, jopa
tietäen, että ellei merkkiä tulisi, he saisivat surmansa. Joseph Smithin koettelemukset Libertyn vankilassa saivat
jopa Jumalan profeetan ihmettelemään: ”Kuinka kauan?”4
Kussakin tapauksessa taivaallisella
Isällä oli tarkoitus sille, miksi Hän vaati
lapsiaan odottamaan.
Jokainen meistä kutsutaan odottamaan omalla tavallamme. Me odotamme vastauksia rukouksiin. Me odotamme asioita, jotka sillä hetkellä saattavat tuntua meistä niin oikeilta ja niin
hyviltä, ettemme pysty mitenkään keksimään, miksi taivaallinen Isä viivyttäisi
vastausta.
Muistan, kun valmistauduin hävittäjälentäjäkoulutukseen. Suuri osa
alustavasta sotilaskoulutuksesta muodostui liikunnasta. En ole vieläkään
aivan varma siitä, miksi loputonta
juoksemista pidettiin niin välttämättömänä esivaiheena lentäjäksi valmistumiselle. Siitä huolimatta me juoksimme ja juoksimme ja juoksimme
vielä lisää.
Kun olin juoksemassa, aloin huomata jotakin, mikä suoraan sanoen
huolestutti minua. Kerta toisensa jälkeen minun ohitseni juoksi miehiä,
jotka polttivat, joivat ja tekivät kaikkea
sellaista, mikä oli vastoin evankeliumia
ja varsinkin viisauden sanaa.
Muistan ajatelleeni: ”Hei, hetkinen!
Eikö minun pitäisi pystyä juoksemaan
ilman että uuvun?” Minä kuitenkin
uuvuin, ja ohitseni juoksi ihmisiä,
jotka eivät todellakaan noudattaneet
mitään edes etäisesti viisauden sanaan
liittyvää. Myönnän, että siihen aikaan
se huolestutti minua. Kysyin itseltäni,
oliko lupaus totta vai eikö se ollut.
Vastausta ei tullut heti. Lopulta kuitenkin opin, että Jumalan lupaukset
eivät aina täyty niin nopeasti tai sillä
tavalla kuin saatamme toivoa. Ne tulevat Hänen ajoituksensa mukaan ja
Hänen tavallaan. Vuosia myöhemmin
sain nähdä todisteita ajallisista siunauksista, joita tulee niille, jotka noudattavat viisauden sanaa – niiden hengellisten siunausten lisäksi, joita tulee
välittömästi kuuliaisuudesta mille
tahansa Jumalan laille. Kun katson
taaksepäin, tiedän varmuudella, että
Herran lupaukset ovat – vaikkakaan
eivät aina pikaisia – aina varmoja.
Kärsivällisyys edellyttää uskoa
Brigham Young opetti, että kun
ilmaantui asioita, joita hän ei pystynyt
täysin ymmärtämään, hänellä oli
tapana rukoilla Herralta: ”[Anna]
minulle kärsivällisyyttä odottaa, kunnes voin sen itsekin ymmärtää.”5 Ja sitten Brigham jatkoi rukoilemista, kunnes hän pystyi käsittämään asian.
Meidän täytyy oppia, että Herran
suunnitelmassa meille tulee ymmärrystä rivi rivin päälle, käsky käskyn
päälle6. Lyhyesti sanottuna tieto ja
ymmärrys tulevat kärsivällisyyden
hinnalla.
Nykytilanteemme syviä laaksoja voi
toisinaan ymmärtää vasta, kun niitä
katsoo uudelleen tulevaisuutemme
kokemusten vuorilta. Usein pystymme
näkemään Herran käden omassa elämässämme vasta kauan sen jälkeen
kun koettelemukset ovat menneet ohi.
Elämämme vaikeimmat hetket ovat
usein välttämättömiä rakennuspalikoita,
jotka muodostavat luonteemme perustan ja tasoittavat tietä tuleville mahdollisuuksille, ymmärrykselle ja onnelle.
Kärsivällisyys, Hengen hedelmä7
Kärsivällisyys on jumalallinen ominaisuus, joka voi parantaa sieluja, avata
tiedon ja ymmärryksen aarteita sekä
tehdä tavallisista miehistä ja naisista
pyhimyksiä ja enkeleitä. Kärsivällisyys
on todellakin Hengen hedelmä.
Kärsivällisyys tarkoittaa pitäytymistä
jossakin asiassa loppuun asti. Se merkitsee välittömän tyydytyksen siirtämistä tuonnemmaksi tulevien siunausten toivossa. Se tarkoittaa vihan hillitsemistä ja epäystävällisten sanojen lausumatta jättämistä. Se merkitsee pahan
vastustamista silloinkin, kun tuo paha
näyttää tekevän toisista rikkaita.
Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että
hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, ja
kohtaa sen rohkeasti, arvokkaasti ja
uskoen. Se merkitsee sitä, että on
”halukas alistumaan kaikkeen, mitä
Herra näkee hyväksi panna [meidän
kannettavaksemme], niin kuin lapsi
alistuu isänsä tahtoon”8. Viime kädessä
kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että on
”vahva ja luja ja järkkymätön Herran
käskyjen pitämisessä”9 jokaisen päivän
jokaisena hetkenä, silloinkin kun se on
vaikeaa. Johannes Ilmestyksensaajan
sanoin: ”Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.”10
Kärsivällisyys on täydelliseksi tulemisen prosessi. Vapahtaja itse sanoi, että
pysymällä lujina te voitatte omaksenne
elämän11. Tai käyttäen tämän kreikankielisen tekstin erästä toista käännöstä:
”Kärsivällisyydellänne te voitatte sielunne herruuden.”12 Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että kestää uskossa tietäen,
että toisinaan meissä tapahtuu suurinta
kasvua pikemminkin odottaessamme
kuin saadessamme. Tämä oli totta
Vapahtajan aikaan. Se on totta meidänkin aikanamme, sillä meitä käsketään
näinä myöhempinä aikoina jatkamaan
”kärsivällisesti, kunnes teistä tehdään
täydellisiä”13.
Herra siunaa meitä
kärsivällisyydestämme
Entisajan psalminkirjoittajan sanoja
mukaillen, jos me kärsivällisinä odotamme Herraa, niin Hän kumartuu
meidän puoleemme. Hän kuulee huutomme. Hän vetää meidät ylös syvästä
kuopasta ja nostaa meidät lujalle kalliolle. Hän antaa suuhumme uuden
virren, ja me ylistämme Jumalaamme.
Monet ympärillämme kuulevat sen, ja
he turvaavat Herraan.14
Rakkaat veljeni, kärsivällisyyden
työ kiteytyy tähän: pitäkää käskyt,
luottakaa Jumalaan, taivaalliseen
Isäämme, palvelkaa Häntä sävyisyydessä ja Kristuksen kaltaisessa rakkaudessa, osoittakaa uskoa ja toivoa
Vapahtajaan älkääkä koskaan antako
periksi. Ne asiat, joita opimme kärsivällisyydestä, jalostavat luonnettamme, kohottavat elämäämme ja
lisäävät onnellisuuttamme. Ne auttavat meitä tulemaan kelvollisiksi pappeudenhaltijoiksi ja meidän Mestarimme Jeesuksen Kristuksen uskollisiksi opetuslapsiksi.
Rukoukseni on, että kärsivällisyys
olisi määrittävänä luonteenpiirteenä
meissä, joilla on kaikkivaltiaan Jumalan pappeus, että rohkeasti luottaisimme Herran lupauksiin ja Hänen
ajoitukseensa, että kohtelisimme toisia samalla kärsivällisyydellä ja myötätunnolla, jota itse toivomme osaksemme, ja että jatkaisimme kärsivällisesti, kunnes meistä tehdään täydellisiä. Jeesuksen Kristuksen pyhässä
VIITTEET
1. Ks. Jonah Lehrer, ”Don’t! The Secret of SelfControl”, New Yorker, 18. toukokuuta 2009,
s. 26–27.
2. OL 121:41; ks. myös jakeet 39–45.
3. Matt. 18:26.
4. OL 121:2.
Young, 1997, s. 75.
6. OL 98:12.
7. Ks. Gal. 5:22–23.
8. Moosia 3:19.
9. 1. Nefi 2:10.
10. Ilm. 14:12.
11. Ks. Luuk. 21:19.
12. Ks. Luke 21:19, alaviite b.
13. OL 67:13.
14. Ks. Ps. 40:2–4.
To u k o k u u 2 0 1 0
59
ensimmäisessä presidenttikunnassa
Toimikaa kaikessa
uutteruudessa
Meidän on määrä oppia Herralta saamamme velvollisuus
ja toimia sitten kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan
laiskoja tai toimettomia.
V
eljet, olen kiitollinen siitä, että
saan olla kanssanne tänä iltana.
Ja se, mitä tiedän uskollisesta
palveluksestanne pappeudessa, tekee
minut nöyräksi. Puhun teille tänä
iltana uutteruudesta Herran palveluksessa. Äskettäiset kokemukset johdattivat minut valitsemaan tämän aiheen.
Yksi oli se, kun tutkin tarkoin merkittävää uutta Aaronin pappeuden kirjasta, josta veli David L. Beck puhui.
Sen nimenä on Täytän velvollisuuteni
Jumalaa kohtaan. Kun luin ja pohdiskelin, mitä siinä odotetaan nuorten
miesten tekevän ja millaisiksi tulevan,
tajusin, että siinä kuvattiin samaa, mitä
presidentti Brigham Young lupasi pappeudenhaltijalle, joka on uuttera koko
elämänsä ajan: ”Se, joka on osallinen
pappeudesta ja pysyy uskollisena kutsumukselleen, joka saa jatkuvaa iloa
sen tekemisestä, mitä Jumala vaatii
hänen käsistään, ja joka halki elämänsä
suorittaa jokaisen velvollisuutensa, ei
varmista itselleen ainoastaan etuoikeutta vastaanottaa vaan myös tiedon siitä, kuinka vastaanottaa se, mikä on
Jumalasta, niin että hän jatkuvasti saa
tuntea Jumalan mielen.”1
Vain muutama viikko sitten näin
60
Liahona
erään uuden diakonin lähtevän tuolle
uutteruuden polulle. Hänen isänsä
näytti minulle poikansa laatiman graafisen esityksen, jossa näkyi heidän kappelinsa jokainen penkkirivi, numero
jokaiselle sakramenttia jakamaan pyydetylle diakonille sekä reitti, jota he
kulkevat kappelissa jakaessaan sakramentin jäsenille. Pojan isä ja minä
hymyilimme ajatellessamme, että poika tekisi pyytämättä suunnitelman
ollakseen varma, että onnistuisi pappeuden palvelutehtävässään.
Tunnistin hänen uutteruudessaan
mallin, jota käytetään uudessa
Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-kirjasessa. Se on sitä, että oppii, mitä
Herra odottaa sinulta, suunnittelee,
miten sen tekee, toimii uutterasti
suunnitelman mukaan ja kertoo sitten
muille, kuinka kokemus on muuttanut itseä ja ollut siunaukseksi muille.
Tämä diakoni teki tuon graafisen
esityksen ollakseen varma siitä, että
kykenisi tekemään sen, mitä Herra oli
kutsunut hänet tekemään. Herra
opetti häntä hänen pappeuden palvelustehtävänsä alussa iloitsemaan jatkuvasti ”sen tekemisestä, mitä Jumala
vaatii hänen käsistään”2.
Toinen kokemus, joka johti minut
puhumaan teille tänä iltana uutteruudesta, oli se, kun seurasin erästä
miestä hänen pappeuden palvelustehtävänsä lähestyessä loppuaan tässä elämässä. Hän oli ollut piispana kaksi kertaa. Hänet oli kutsuttu ensimmäisen
kerran piispaksi hänen ollessaan nuori
– vuosia ennen kuin tapasin hänet. Nyt
hän oli vanha, ja hänet oli vapautettu
toisen kerran piispan tehtävästä. Hänen heikentyvä terveytensä teki minkä
tahansa pappeuden palvelustehtävän
hyvin vaikeaksi.
Silti hänellä oli suunnitelma toimia
uutteruudessa. Hän istui joka sunnuntai, jolloin hän kykeni tulemaan kirkkoon, lähinnä sitä ovea olevalla rivillä,
josta useimmat ihmiset tulisivat sakramenttikokoukseen. Hän tuli paikalle
hyvissä ajoin varmistaakseen, että yksi
paikka oli vapaana. Jokainen tulija saattoi nähdä hänen rakastavan ja sydämellisen katseensa aivan kuten he olivat nähneet silloin kun hän oli istunut
korokkeella heidän piispanaan. Hänen
vaikutuksensa lämmitti ja kohotti meitä, koska me tiesimme jonkin verran
siitä, minkä hinnan hän maksoi palvelemisestaan. Hänen tehtävänsä piispana oli suoritettu, mutta hänen pappeuden palvelustehtävänsä ei ollut
päättynyt.
Olette nähneet sellaisia esimerkkejä
suurenmoisista pappeustehtävissä palvelevista miehistä. Yritän tänä iltana
kertoa teille, mitä minä olen heistä
oppinut. Se alkaa siitä, että he oppivat,
kenen palveluksessa he ovat ja mistä
syystä. Kun se tieto juurtuu heidän
sydämeensä, heistä tulee parempia
palvelijoita.
Ensiksi haluan puhua suoraan
Aaronin pappeuden nuorille miehille.
Teistä tulee uutterampia, kun tunnette,
miten valtavasti Jumala luottaa teihin.
Tuossa Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-kirjasessa on teille sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta. ”Taivaallinen
Isä uskoo ja luottaa sinuun suuresti, ja
Hänellä on sinulle tärkeä tehtävä. Hän
auttaa sinua, kun käännyt Hänen puoleensa rukouksessa, kuuntelet Hengen
kuiskauksia, noudatat käskyjä ja pidät
tekemäsi liitot.”3
Johannes Kastaja palasi maan päälle
palauttamaan pappeuden, joka teillä
nuorilla miehillä on. Hänellä oli Aaronin pappeuden avaimet. Juuri Johanneksen luo Jeesus meni kastettavaksi.
Johannes tiesi, kuka häntä pyysi. Hän
sanoi Herralle: ”Minunhan pitäisi saada sinulta kaste.”4
Johannes tiesi, että Aaronin pappeus ”pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin
sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet”, kun
Herra lähetti hänet asettamaan Joseph
Smithin ja Oliver Cowderyn 15. toukokuuta 1829.5 Hän tiesi, kuka hänet kutsui ja mitä loistavaa tarkoitusta varten
hänet lähetettiin.
Te saatte pappeudessanne tarjota
Herran ehtoollisen sakramentin Hänen kirkkonsa jäsenille tänä aikana. Se
on sama etuoikeus, jonka Vapahtaja
antoi kahdelletoista apostolille palvelutyössään kuolevaisuudessa. Hän teki
sen uudelleen kutsuessaan ylösnousemuksensa jälkeen kaksitoista opetuslasta johtamaan kirkkoaan.
Herra itse, kuten Mormonin kirjassa
kerrotaan, hankki äärettömän uhrinsa
vertauskuvat ja antoi ne kansalle. Ajatelkaa Häntä ja sitä, kuinka Hän kunnioittaa teitä, kun suoritatte pappeuden palvelustehtäväänne. Kun muistatte Häntä, te haluatte hoitaa tuon
pyhän palvelutyön niin tarkoin kuin
osaatte, niin hyvin ja uskollisesti kuin
Hän teki.6
Siitä voi tulla elämäänne malli, joka
lisää voimaanne olla uutteria jokaisessa
pappeuden palvelustehtävässä, johon
Herra teitä valmistaa ja johon Hän tulee teidät kutsumaan. Tuo päättäväisyys
auttaa teitä valmistautumaan Melkisedekin pappeuden saamiseen, jota kutsuttiin muinoin ”pyhäksi pappeudeksi
Jumalan Pojan järjestyksen mukaan”7.
Nyt haluan puhua niille, jotka ovat
saaneet kutsun ja kunnian palvella
Melkisedekin pappeudessa. Kuten
Aaronin pappeus, Melkisedekin pappeus on enemmän kuin luottamustehtävä tehdä sitä, mitä Herra tekisi. Se on
kutsu tulla sellaiseksi kuin Hän on.
Hänen lupauksensa kuuluu:
”Sillä ne, jotka ovat uskollisia, niin
että saavat nämä kaksi pappeutta, joista
minä olen puhunut, ja pitävät kunniassa kutsumuksensa, Henki pyhittää heidän ruumiinsa uudistamiseksi.
Heistä tulee Mooseksen ja Aaronin
poikia ja Abrahamin jälkeläisiä ja Jumalan kirkko ja valtakunta ja valitut.
Ja myös kaikki ne, jotka ottavat vastaan tämän pappeuden, ottavat vastaan minut, sanoo Herra;
sillä se, joka ottaa vastaan minun
palvelijani, ottaa vastaan minut;
ja se, joka ottaa vastaan minut, ottaa
vastaan minun Isäni;
ja se, joka ottaa vastaan minun
Isäni, ottaa vastaan minun Isäni valtakunnan; sen tähden kaikki, mitä minun Isälläni on, annetaan hänelle.”8
On olemassa malli, jota noudattaen
kaikki pappeudenhaltijat saavat tuon
suurenmoisen siunauksen. Yksi kohta
pyhissä kirjoituksissa, jossa Herra antaa meille tämän mallin, on Opin ja liittojen luvussa 107:
”Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.
Sitä, joka on laiska, ei lueta arvolliseksi pysymään, ja sitä, joka ei opi velvollisuuttaan ja osoittautuu kunnottomaksi, ei lueta arvolliseksi pysymään.
Aivan niin. Aamen.”9
Meidän on määrä oppia Herralta
saamamme velvollisuus ja toimia sitten
kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan laiskoja tai toimettomia. Malli on
yksinkertainen, mutta sitä ei ole helppoa noudattaa. Huomiomme kääntyy
To u k o k u u 2 0 1 0
61
niin vaivattomasti muualle. Päivän
uutisten tutkiminen voi vaikuttaa kiinnostavammalta kuin pappeusoppikirja.
Istahtaminen lepäämään voi viehättää
enemmän kuin sopiminen käynneistä
niiden luona, jotka tarvitsevat pappeuden palvelutyötämme.
Kun huomaan muiden kiinnostavien asioiden vievän minut pois pappeusvelvollisuuksieni hoitamisesta ja
kun kehoni vaatii lepoa, kannustan
itseäni näillä sanoilla: ”Muista Hänet.”
Herra on täydellinen esimerkkimme
uutteruudesta pappeuden palvelutyössä. Hän on johtajamme. Hän on
kutsunut meidät. Hän kulkee edellämme. Hän valitsi meidät seuraamaan Häntä ja tuomaan muita
mukanamme.
Tänä iltana muistan Häntä, ja se
sykähdyttää sydäntäni. Tämä on lauantai-ilta ennen pääsiäissunnuntaita, jolloin muistamme Hänen ylösnousemustaan. Muistelen Hänen esimerkkiään sitä edeltävinä päivinä.
Rakkaudesta Isäänsä ja meitä kohtaan Hän salli itsensä kärsiä enemmän
kuin kuolevainen ihminen kykenee.
Hän kertoi meille vähän siitä, mitä tuo
ääretön uhri Häneltä vaati. Muistanette sanat:
”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei
heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät
parannuksen;
62
Liahona
mutta elleivät he tee parannusta,
heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä,
mikä kärsimys sai minut, tosiaankin
Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka
huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin,
ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa
maljaa ja kavahtaa –
kuitenkin, kunnia olkoon Isän,
minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi.”10
Golgatan ristiltä Vapahtaja ilmoitti:
”Se on täytetty.”11 Sitten Hänen henkensä jätti Hänen ruumiinsa ja Hänen
kuolevaiset jäännöksensä asetettiin
hellästi hautaan. Hän antoi meille opetuksen sillä, mitä Hän teki kolme päivää henkimaailmassa ennen ylösnousemustaan, minkä muistan aina kun
minulle tulee kiusaus ajatella, että olen
saanut suoritettua jonkin vaikean tehtävän Hänen palveluksessaan ja ansaitsen lepohetken.
Vapahtajan esimerkki antaa minulle rohkeutta ponnistella eteenpäin. Hänen työnsä kuolevaisuudessa
oli saatettu päätökseen, mutta Hän
meni henkimaailmaan päättäväisenä
jatkamaan loistavaa työtään sielujen
pelastamiseksi. Hän järjesti uskolliset
henget työhön pelastamaan niitä, jotka voisivat yhä tulla osallisiksi armosta, jonka Hänen sovitusuhrinsa
teki mahdolliseksi. Muistakaa Opin ja
liittojen luvun 138 sanat:
”Vaan katso, vanhurskaiden keskuudesta hän järjesti joukkonsa ja nimitti
voimalla ja valtuudella puettuja sanansaattajia ja valtuutti heidät lähtemään
ja viemään evankeliumin valon pimeydessä oleville, tosiaankin kaikille
ihmisten hengille; ja näin evankeliumia
saarnattiin kuolleille.
Ja valitut sanansaattajat lähtivät
julistamaan Herran suosiollista päivää
ja kuuluttamaan vapautusta kahlituille
vangeille, vieläpä kaikille, jotka tekisivät parannuksen synneistään ja ottaisivat vastaan evankeliumin.”12
Aina kun muistamme Häntä, on helpompaa vastustaa kiusausta haluta
levätä pappeustehtävistämme. Olemme varmastikin muistaneet Hänet
tänään, ja siksi olemme täällä oppimassa velvollisuuksiamme ja päättämässä tehdä sitä, mitä olemme luvanneet tehdä, kaikessa uutteruudessa. Ja
Hänen esimerkkinsä ansiosta me kestämme loppuun asti niissä tehtävissä,
jotka Hän antaa meille tässä elämässä,
ja sitoudumme tekemään Hänen
Isänsä tahdon aina kuten Hän teki ja
tekee.
Tämä on Herran kirkko. Hän on
kutsunut meidät ja luottanut meihin
heikkouksissammekin, joita Hän tiesi
meillä olevan. Hän tunsi koettelemukset, joita kohtaisimme. Palvelemalla
uskollisesti ja Hänen sovituksensa
ansiosta me voimme oppia haluamaan
sitä, mitä Hän haluaa, ja olemaan sitä,
mitä meidän täytyy olla, siunataksemme niitä, joita palvelemme Hänen
puolestaan. Kun palvelemme Häntä
riittävän pitkään ja uutterasti, me muutumme. Meistä voi tulla enemmän
Hänen kaltaisiaan.
Olen nähnyt osoituksia tuosta
ihmeestä Hänen palvelijoidensa elämässä. Näin sellaisen muutama viikko
sitten erään uskollisen pappeudenhaltijan olohuoneessa.
Olen tuntenut hänet diakonina,
isänä, piispana ja jäsenenä vaarnan johtokunnassa. Olin tarkkaillut vuosikymmeniä hänen uutteruuttaan hänen palvellessaan Jumalan lapsia pappeutensa
avulla.
Hänen perheensä oli kerääntynyt
hänen ympärilleen hänen olohuoneessaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen
paitaan, pukuun ja solmioon, ja hän
hymyili. Yllätyin, koska olin siellä sen
vuoksi, että minulle oli kerrottu, että
häntä hoidettiin tuskallisin lääketieteellisin menetelmin, jotka eivät olleet
vielä parantaneet häntä.
Hän kuitenkin tervehti minua aivan
kuten hän oli tervehtinyt varmaankin
satoja muita vieraita elinikäisessä pappeuden palvelutyössään, hymyillen.
Olin tullut auttamaan häntä hänen
kohtaamissaan koettelemuksissa,
mutta kuten niin usein pappeuden
palvelutyössä käy, minua autettiin ja
minä opin.
Istuuduimme juttelemaan leppoisasti. Hän kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli hoitanut minun äitiäni
tämän lähestyessä kuolemaa. En ollut
tiennyt sitä. Ymmärsin silloin, että
hän oli oppinut poikana tunnolliselta
pappeudenhaltijaisältään antamaan
apua. Tuo ajatus teki minut kiitolliseksi niistä hetkistä, kun olin ottanut
pienet poikani mukaan lähtiessäni
pappeudenhaltijana lohduttamaan ja
siunaamaan.
Muutaman minuutin kuluttua hän
kysyi hiljaa: ”Olisiko sopivaa kysyä, voisitko antaa minulle siunauksen?” Hänen aiempi vaarnanjohtajansa, jonka
kanssa hän oli palvellut vuosia, voiteli
hänen päänsä Melkisedekin pappeuden voimalla pyhitetyllä öljyllä.
Kun sinetöin siunauksen, Pyhä
Henki opetti minulle ainakin osan siitä, mitä Herra oli jo tehnyt tämän
uskollisen pappeudenhaltijan hyväksi.
Hän oli puhdas, hänen syntinsä oli
pesty pois. Hänen luonteensa oli muuttunut haluamaan sitä, mitä Vapahtaja
halusi. Hän ei pelännyt kuolemaa.
Hänen sydämensä toive oli elää palvellen perhettään ja muita taivaallisen
Isän lapsia, jotka tarvitsivat häntä.
Lähdin ulos yöhön kiitollisena siitä,
että olin todistanut Herran hyvyyttä
Hänen palvelijoitaan kohtaan, jotka
palvelevat pappeustehtävissä vankkumattoman uutterasti. Hän muuttaa
heidän sydämensä haluamaan sitä mitä
Hän haluaa ja toimimaan kuten Hän
toimisi.
Päätän nyt näihin neuvoihin Herran
palvelijoille, pappeudenhaltijoille. Pohtikaa syvällisesti ja uutterasti pyhiä kirjoituksia ja elävien profeettojen sanoja.
Rukoilkaa hellittämättä, että Pyhä Henki ilmoittaisi teille, millaisia Isä Jumala
ja Hänen rakas Poikansa ovat. Anokaa,
että Henki näyttäisi teille, mitä Herra
haluaa teidän tekevän. Suunnitelkaa
tekevänne niin. Luvatkaa Hänelle, että
olette kuuliaisia. Toimikaa päättäväisesti, kunnes olette tehneet sen, mitä
Hän on pyytänyt. Ja rukoilkaa sitten
kiittääksenne tilaisuudesta palvella ja
saadaksenne tietää, mitä voisitte tehdä
seuraavaksi.
Todistan, että taivaallinen Isämme ja
Jeesus Kristus elävät. He ovat ylösnousseita ja kirkastettuja olentoja, jotka rakastavat meitä ja varjelevat meitä.
Taivaalliset sanansaattajat palauttivat
pappeuden avaimet profeetta Joseph
Smithille. Ne ovat siirtyneet katkeamattomana ketjuna presidentti Thomas S. Monsonille. Jokaisella elossa
olevista apostoleista on nuo avaimet.
Jätän teille siunaukseni, että tulisitte
tuntemaan Hengen avulla sen suuren
luottamuksen ja ne suuret lupaukset,
jotka olette saaneet asetettuina palvelijoina pappeustehtävissä Herran tosi kirkossa. Jeesuksen Kristuksen pyhässä
VIITTEET
Young, 1997, s. 128.
Young, s. 128.
3. Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan –
Aaronin pappeuden haltijat, kirjanen,
2010, s. 5.
4. Matt. 3:14.
5. Ks. OL 13.
6. Ks. 3. Nefi 20:3–9.
7. OL 107:3; ks. myös Alma 13:1–9.
8. OL 84:33–38.
9. OL 107:99–100.
10. OL 19:16–19.
11. Joh. 19:30.
12. OL 138:30–31.
To u k o k u u 2 0 1 0
63
Valmistautuminen
tuo siunauksia
Pohtikaamme kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme Jeesusta Kristusta.
V
eljet, te, jotka olette täällä konferenssikeskuksessa Salt Lake
Cityssä, olette innoittava näky
katsella. On ihmeellistä tietää, että
tuhansissa kappeleissa kautta maailman te muut, joilla myös on Jumalan
pappeus, seuraatte tätä lähetystä satelliitin välityksellä. Te edustatte eri kansallisuuksia ja puhutte monia kieliä,
mutta yksi tekijä liittää meidät yhteen.
Meille on uskottu pappeus ja valtuus
toimia Jumalan nimessä. Me olemme
saaneet pyhän luottamustehtävän.
Meiltä odotetaan paljon.
Yksi elävimpiä muistojani on, kun
osallistuin pappeuskokoukseen juuri
asetettuna diakonina ja lauloin alkulaulua ”Te pojat Jumalan”. Tänä iltana
myötäilen tuon erityisen laulun henkeä ja sanon teille: ”Te pojat Jumalan,
te saitte pappeuden.”1 Pohtikaamme
kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme Jeesusta Kristusta.
Osallistuin 20 vuotta sitten sakramenttikokoukseen, jossa lapset kertoivat aiheesta ”Minä kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon”. Ne pojat ja tytöt
esittelivät sitä, kuinka heitä koulutettiin Herran ja muiden palvelukseen.
Musiikki oli kaunista, puheosuudet
64
Liahona
taitavasti esitettyjä ja Henki taivaallinen. Yksi lastenlapsistani, joka oli silloin 11-vuotias, oli puhunut ensimmäisestä näystä esittäessään oman osuutensa ohjelmassa. Kun hän jälkeenpäin
tuli vanhempiensa ja isovanhempiensa
luo, sanoin hänelle: ”Tommy, mielestäni sinä olet melkein valmis lähetyssaarnaajaksi.”
Hän vastasi: ”En vielä. Minulla on
vielä paljon opittavaa.”
Seuraavina vuosina Tommy tosiaankin sai opetusta vanhempiensa ja
kirkon opettajiensa ja neuvojiensa
ansiosta, jotka olivat omistautuneita ja
tunnollisia. Kun hän oli riittävän vanha,
hänet kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä. Hän teki sen mitä kunniakkaimmalla tavalla.
Nuoret miehet, kehotan teitä valmistautumaan palvelemaan lähetyssaarnaajina. On monia työkaluja, jotka
auttavat teitä oppimaan ne asiat, joista
on teille hyötyä, sekä auttavat teitä elämään sellaista elämää kuin teidän pitää
elää ollaksenne kelvollisia. Yksi sellainen työkalu on kirjanen nimeltään
Nuorten voimaksi, joka on julkaistu
ensimmäisen presidenttikunnan ja
kahdentoista apostolin koorumin johdolla. Kirjasessa esitellään kirkon johtajien kirjoitusten ja opetusten sekä
pyhien kirjoitusten sisältämiä tasovaatimuksia, joiden noudattaminen tuo
taivaallisen Isämme siunauksia ja Hänen Poikansa opastusta meille jokaiselle. Lisäksi on oppikirjoja, jotka on
valmistettu huolella rukousten ja harkinnan jälkeen. Perheissä pidetään
perheiltoja, joissa opetetaan evankeliumin periaatteita. Melkein kaikilla teillä
on tilaisuus osallistua seminaariluokkiin, joita opettavat tehtävälleen omistautuneet opettajat, joilla on paljon
annettavaa.
Alkakaa valmistautua temppeliavioliittoon sekä lähetystyöhön. Tuohon
valmistautumiseen kuuluu sovelias
seurustelu. Kulttuureissa, joissa seurustelu on sopivaa, älkää seurustelko
ennen kuin olette 16-vuotiaita. ”Kaikkien nuorten ei tarvitse seurustella
eikä edes haluta sitä. – – Kun alat seurustella, olkaa ryhmässä tai kahden – –
parin kanssa. – – Huolehdi siitä, että
vanhempasi saavat tavata treffikavereitasi [ja tutustua heihin].” Koska seurustelu on valmistautumista avioliittoon, ”seurustele ainoastaan sellaisten
henkilöiden kanssa, joilla on korkeat
tasovaatimukset”2.
Olkaa varovaisia ja menkää vain sellaisiin paikkoihin, joissa on hyvä ympäristö ja joissa ette joudu kiusauksiin.
Eräs viisas isä sanoi pojalleen: ”Jos
joskus huomaat olevasi paikassa, jossa
sinun ei pitäisi olla, lähde pois!” Se on
hyvä neuvo meille kaikille.
Herran palvelijat ovat aina neuvoneet meitä pukeutumaan asianmukaisesti osoittaaksemme kunnioitusta taivaallista Isäämme ja itseämme kohtaan. Pukeutumistapanne välittää teistä
viestejä muille ihmisille ja vaikuttaa
usein siihen, kuinka te itse käyttäydytte ja kuinka muut käyttäytyvät.
Pukeutukaa tavalla, joka tuo esiin parhaan teistä itsestänne ja lähiympäristössänne olevista. Välttäkää pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa
äärimmäisyyksiä, mukaan lukien tatuoinnit ja lävistykset.
Jokainen tarvitsee hyviä ystäviä.
Ystäväpiirinne vaikuttaa suuresti ajatteluunne ja käyttäytymiseenne aivan
kuten te heidän. Kun teillä on samat
arvot ystävienne kanssa, voitte vahvistaa ja rohkaista toisianne. Kohdelkaa
jokaista ystävällisesti ja arvostavasti.
Moni kirkkoon kuulumaton on tullut
kirkkoon ystävien kanssa, jotka ovat
tuoneet heidät mukanaan kirkon toimintoihin.
Usein toistettu sanonta pitää yhä
paikkansa: ”Rehellisyys maan perii.”3
Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva
nuori mies elää niin kuin opettaa ja uskoo. Hän on rehellinen muita kohtaan.
Hän on rehellinen itselleen. Hän on
rehellinen Jumalalle. Rehellisyys on
hänelle tapa ja itsestäänselvyys. Kun
hänen on tehtävä vaikea päätös, hän
ei koskaan kysy itseltään: ”Mitä muut
ajattelevat?” vaan ”Mitä minä ajattelen
itsestäni?”
Joillekuille tulee kiusaus tinkiä henkilökohtaisen rehellisyyden tasovaatimuksesta. Muistan, kuinka eräällä
kauppalainsäädännön kurssilla yliopistossa, jossa opiskelin, eräs opiskelijatoveri ei milloinkaan valmistautunut
luennolla käytäviin keskusteluihin.
Ajattelin itsekseni: ”Kuinka hän aikoo
selviytyä tentistä?”
Sain tietää vastauksen, kun hän tuli
luokkaan talvisena tenttipäivänä vain
sandaalit paljaissa jaloissaan. Hämmästyin ja katselin häntä tentin alettua.
Kaikki kirjamme oli pantu lattialle
ohjeiden mukaan. Hän sujautti sandaalit jaloistaan, ja sitten treenaamillaan ja
glyseriinillä voitelemillaan varpailla hän
käänteli taitavasti lattialle panemansa
kirjan sivuja etsien siten vastaukset
tenttikysymyksiin.
Sillä kauppalainsäädännön kurssilla
hän sai yhden parhaista arvosanoista.
Mutta tilinteon päivä koitti. Kun hän
myöhemmin meni lopputenttiin, hänen tieteenhaaransa dekaani sanoi
ensimmäistä kertaa: ”Tänä vuonna
poikkean perinteisestä käytännöstä ja
pidän suullisen tentin kirjallisen sijaan.”
Varpaitaan treenanneelta suosikkiopiskelijaltamme menikin siinä tilanteessa
sormi suuhun, ja hän reputti.
Käyttämänne kieli ja sanat kertovat
paljon siitä, minkä kuvan haluatte antaa itsestänne. Käyttäkää kieltä lähimmäistenne vahvistamiseen ja kohottamiseen. Kiroilu, mauton tai karkea kielenkäyttö ja sopimattomat tai hävyttömät vitsit loukkaavat Herraa. Älkää milloinkaan käyttäkö väärin Jumalan tai
Jeesuksen Kristuksen nimeä. Herra on
sanonut: ”Älä käytä väärin Herran,
Jumalasi, nimeä.”4
Taivaallinen Isämme on neuvonut
meitä etsimään mitä tahansa ”hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa
tai kiitettävää”5. Kaikki, mitä luette,
kuuntelette tai katselette, tekee teihin
vaikutuksen.
Pornografia on erityisen vaarallista
ja riippuvuutta aiheuttavaa. Pornografian utelias tutkiminen voi muuttua
hallitsevaksi tavaksi, joka johtaa karkeampaan aineistoon ja sukupuolirikkomukseen. Karttakaa sitä hinnalla
millä hyvänsä.
To u k o k u u 2 0 1 0
65
Älkää pelätkö poistua elokuvista,
sammuttaa televisiota tai vaihtaa
radiokanavaa, ellei ohjelma täytä taivaallisen Isänne tasovaatimuksia.
Lyhyesti sanottuna, jos teillä on vähänkään epäilyksiä siitä, onko jokin elokuva, kirja tai muu ajanviete soveliasta, älkää katselko sitä, älkää lukeko
sitä, älkää osallistuko siihen.
Apostoli Paavali julisti: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja
että Jumalan Henki asuu teissä? – –
Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä
temppeli olette te.”6 Veljet, meidän
tehtävämme on pitää temppelimme
puhtaana.
Huumeet, reseptilääkkeiden väärinkäyttö, alkoholi, kahvi, tee ja tupakkatuotteet tuhoavat fyysisen, henkisen ja
hengellisen hyvinvointinne. Alkoholi
kaikissa muodoissaan vahingoittaa
ruumistanne ja henkeänne. Tupakka
voi orjuuttaa teidät, heikentää keuhkojanne ja lyhentää elämäänne.
66
Liahona
Musiikki voi lähentää teitä taivaalliseen Isäänne. Sen avulla voidaan kasvattaa, ylentää, innoittaa ja luoda
yhteenkuuluvuutta. Musiikki voi kuitenkin tempollaan, rytmillään, voimakkuudellaan ja sanoillaan turruttaa hengellistä herkkyyttänne. Teillä ei ole varaa täyttää mieltänne kelvottomalla
musiikilla.
Koska sukupuolinen kanssakäyminen on niin pyhää, Herra vaatii itsehillintää ja puhtautta ennen avioliittoa
sekä täyttä uskollisuutta avioliiton solmimisen jälkeen. Kohdelkaa seurustellessanne kumppanianne kunnioittavasti
ja odottakaa hänen osoittavan samaa
kunnioitusta teitä kohtaan. Rikkomuksesta seuraa väistämättä kyyneleitä.
Presidentti David O. McKay, kirkon
yhdeksäs presidentti, neuvoi: ”Pyydän
teitä hartaasti ajattelemaan puhtaita ajatuksia.” Sitten hän julisti tämän merkittävän totuuden: ”Jokaista tekoa edeltää
ajatus. Jos haluamme hallita tekomme,
meidän täytyy hallita ajatuksemme.”
Veljet, täyttäkää mielenne hyvillä ajatuksilla, niin tekonne ovat soveliaita. Kunpa
jokainen teistä voisi todella yhtyä Tennysonin Sir Galahadin toteamukseen:
”Voimani on kuin kymmenen voima,
sill’ sydämeni puhdas on.”7
Hiljattain erään teini-ikäisten seksuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen
tekijä lausui yhteenvetona, että yhteiskunta lähettää teini-ikäisille ristiriitaisen viestin: mainokset ja joukkotiedotusvälineet välittävät ”hyvin voimakkaita viestejä, että seksuaalinen aktiivisuus on hyväksyttävää ja odotuksenmukaista”, yllykkeitä, jotka joskus
hukuttavat alleen asiantuntijoiden
varoitukset ja vanhempien vetoomukset. Herran selvä ja täsmällinen
sanoma tunkeutuu läpi kaikkien joukkotiedotusvälineiden viestien Hänen
julistaessaan meille: ”Pitäkää itsenne
puhtaina.”8
Kiusausten kohdatessa muistakaa
apostoli Paavalin viisas neuvo hänen
julistaessaan: ”Teitä kohdannut kiusaus
ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan
antaessaan teidän joutua koetukseen
hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin
että voitte sen kestää.”9
Kun teidät konfirmoitiin kirkon
jäseniksi, te saitte oikeuden Pyhän
Hengen kumppanuuteen. Hän voi auttaa teitä tekemään hyviä valintoja. Kun
teillä on haasteita tai kiusauksia, teidän
ei tarvitse tuntea olevanne yksin. Muistakaa, että rukous on passi hengelliseen voimaan.
Jos joku on kompastunut matkallaan, on olemassa paluutie. Sitä sanotaan parannukseksi. Vapahtajamme
kuoli antaakseen teille ja minulle tuon
siunatun lahjan. Vaikka polku on vaikea, lupaus on todellinen: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne
tulevat valkeiksi kuin lumi.”10
Älkää vaarantako iankaikkista elämäänne. Pitäkää Jumalan käskyt. Jos
olette tehneet syntiä, niin mitä pikemmin lähdette paluumatkalle, sitä
pikemmin saatte tuntea suloisen rauhan ja ilon, jotka tulevat anteeksiantamuksen ihmeen myötä. Onni tulee siitä, että elätte niin kuin Herra haluaa
teidän elävän ja palvelette Jumalaa ja
muita.
Epäitsekäs palveleminen tuo usein
hengellistä voimaa. Kävin vuosia sitten silloisella Kalifornian lähetyskentällä, missä puhuttelin erästä nuorta
lähetyssaarnaajaa Georgian osavaltiosta. Muistan sanoneeni hänelle:
”Lähetätkö joka viikko kirjeen kotiin
vanhemmillesi?”
Hän vastasi: ”Kyllä, veli Monson.”
Sitten kysyin: ”Onko sinusta hauskaa saada kirjeitä kotoa?”
Hän ei vastannut. Viimein tiedustelin: ”Milloin sait viimeksi kirjeen
kotoa?”
Hän vastasi ääni väristen: ”En ole
saanut koskaan kirjettä kotoa. Isä on
vain diakoni, eikä äiti ole kirkon jäsen.
He pyysivät, etten lähtisi lähetystyöhön. He sanoivat, että jos lähtisin, he
eivät kirjoittaisi minulle. Mitä minun
pitäisi tehdä, veli Monson?”
Rukoilin äänettömästi taivaallista
Isääni: ”Mitä minun tulee sanoa tälle
nuorelle palvelijallesi, joka on uhrannut kaiken palvellakseen Sinua?” Ja
sain innoitusta. Sanoin: ”Vanhin, lähetä
kirje kotiin äidillesi ja isällesi joka viikko lähetystyösi aikana. Kerro heille,
mitä teet. Kerro heille, kuinka paljon
rakastat heitä, ja sitten todista heille.”
Hän kysyi: ”Kirjoittavatko he sitten
minulle?”
Minä vastasin: ”Sitten he kirjoittavat
sinulle.”
Erosimme, ja minä menin menojani. Kun kuukausia myöhemmin osallistuin vaarnakonferenssiin Etelä-Kaliforniassa, luokseni tuli nuori mies,
joka sanoi: ”Veli Monson, muistatko
minut? Olen se lähetyssaarnaaja, joka
ei ollut saanut kirjettä äidiltään tai isältään ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana lähetyskentällä. Sinä sanoit
minulle: ’Vanhin, lähetä kirje kotiin
joka viikko, niin vanhempasi kirjoittavat sinulle.’” Sitten hän kysyi: ”Muistatko sen lupauksen, vanhin Monson?”
Minä muistin. Kysyin: ”Oletko kuullut mitään vanhemmistasi?”
Hän pani kätensä taskuun ja veti
sieltä kuminauhalla yhteen sidotun kirjenipun, otti päällimmäisen kirjeen ja
sanoi: ”Olenko kuullut vanhemmistani! Kuuntele, mitä äitini kirjoittaa tässä kirjeessä: ’Poikani, nautimme oikein
kovasti kirjeistäsi. Olemme ylpeitä
sinusta, lähetyssaarnaajastamme.
Arvaapa mitä? Isä on asetettu papiksi.
Hän valmistautuu kastamaan minut.
Lähetyssaarnaajat opettavat minua.
Ja vuoden kuluttua haluamme tulla
Kaliforniaan, kun lähetystyösi päättyy,
sillä haluaisimme tulla kanssasi iankaikkiseksi perheeksi menemällä Herran temppeliin.’” Tuo nuori lähetyssaarnaaja kysyi: ”Veli Monson, vastaako
taivaallinen Isä aina rukouksiin ja täyttää apostolien lupaukset?”
Vastasin: ”Kun ihmisellä on uskoa,
jota sinä olet osoittanut, taivaallinen
Isämme kuulee sellaiset rukoukset ja
vastaa omalla tavallaan.”
Puhtaat kädet, puhdas sydän ja altis
mieli olivat koskettaneet taivasta. Lähetyssaarnaajan nöyrän sydämen palavaan rukoukseen oli vastattu taivaasta
lähetetyllä siunauksella.
Veljet, rukoukseni on, että me eläisimme niin, että mekin saisimme koskettaa taivasta ja tulla samalla tavoin
siunatuiksi joka ainoa, kaikkien siunausten Antajan, Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. ”Te pojat Jumalan”, MAP-lauluja, 195.
2. Nuorten voimaksi -kirjanen, 2002,
s. 24, 25.
3. Miguel de Cervantes julkaisussa Familiar
Quotations, toim. John Bartlett, 1968,
s. 197.
4. 2. Moos. 20:7.
5. UK 13.
6. 1. Kor. 3:16–17.
7. Alfred Lord Tennyson julkaisussa Familiar
Quotations, s. 647.
8. OL 38:42.
9. 1. Kor. 10:13.
10. Jes. 1:18.
To u k o k u u 2 0 1 0
67
SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS | 4. huhtikuuta 2010
Kätemme voivat syleillä
”Te olette minun käteni”
Jeesuksen Kristuksen, Mestarimme, opetuslapsina meidät on
kutsuttu tukemaan ja parantamaan eikä tuomitsemaan.
T
arina kertoo, että toisen maailmansodan aikana erään kaupungin pommituksissa suuri Jeesusta Kristusta esittävä patsas vahingoittui pahoin. Kun kaupunkilaiset löysivät patsaan raunioiden keskeltä, he
murehtivat, koska se oli ollut rakas
vertauskuva heidän uskostaan ja
Jumalan läsnäolosta heidän elämässään.
Asiantuntijat kykenivät korjaamaan
suurimman osan patsaasta, mutta sen
kädet olivat niin pahoin vaurioituneet,
ettei niitä kyetty saamaan entiselleen.
Jotkut ehdottivat, että palkattaisiin
kuvanveistäjä tekemään uudet kädet,
mutta muut halusivat jättää patsaan
sellaiseksi kuin se oli – pysyväksi muistuttajaksi sodan murhenäytelmästä.
Loppujen lopuksi patsas jäi ilman käsiä. Kaupunkilaiset kuitenkin lisäsivät
Jeesusta Kristusta esittävän patsaan
jalustaan kyltin, jossa ovat nämä sanat:
”Te olette minun käteni.”
Me olemme Kristuksen kädet
Tässä kertomuksessa on syvällinen
opetus. Kun ajattelen Vapahtajaa,
kuvittelen Hänet usein avosylin kädet
ojentuneina lohduttamaan, parantamaan, siunaamaan ja rakastamaan. Ja
Hän puhui aina ihmisten kanssa tasavertaisesti, ei koskaan alentuvasti.
68
Liahona
Hän rakasti nöyriä ja sävyisiä ja kulki
heidän joukossaan palvellen heitä ja
tarjoten toivoa ja pelastusta.
Sitä Hän teki eläessään kuolevaisuudessa, ja sitä Hän tekisi, jos Hän
eläisi keskuudessamme tänä aikana,
ja sitä meidän pitäisi tehdä Hänen
opetuslapsinaan ja Myöhempien
Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen
Kirkon jäseninä.
Tänä kauniina pääsiäisaamuna ajatuksemme ja sydämemme kääntyvät
Hänen puoleensa – Israelin Toivon ja
maailman Valon puoleen.
Kun noudatamme Hänen täydellistä
esimerkkiään, käsistämme voi tulla
Hänen kätensä, silmistämme Hänen
silmänsä, sydämestämme Hänen
sydämensä.
Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen tapa, jolla kirkkomme jäsenet palvelevat muita. Kun kuulemme epäitsekkäästä uhrautumisestanne ja ylenpalttisesta myötätunnostanne, sydämemme täyttyy kiitollisuudesta ja
onnesta. Te loistatte valona maailmalle,
ja teidät tunnetaan hyvyydestänne ja
myötätunnostanne kautta maapallon.
Valitettavasti kuulemme aika ajoin
myös kirkon jäsenistä, jotka lannistuvat ja lakkaavat sen vuoksi tulemasta ja
osallistumasta kirkkomme kokouksiin,
koska he ajattelevat, etteivät he sovi
joukkoon.
Kun olin nuori poika toisen maailmansodan jälkimainingeissa, Saksa oli
murtunut ja raunioina. Monet ihmiset
olivat nälkäisiä, sairaita ja kuolemaisillaan. Muistan hyvin ne humanitaariset
ruoka- ja vaatelähetykset, joita tuli kirkolta Salt Lake Citystä. Muistan vielä
tänäkin päivänä niiden vaatteiden
tuoksun ja maistan yhä niiden säilykepersikoiden makeuden.
Oli muutamia, jotka liittyivät kirkkoon sinä aikana saamiensa tavaroiden
vuoksi. Jotkut jäsenet ylenkatsoivat
näitä uusia käännynnäisiä. He jopa kutsuivat heitä loukkaavalla nimellä:
Büchsen Mormonen eli ”säilykeruokamormonit”. He paheksuivat näitä uusia jäseniä, koska he uskoivat, että kun
heidän ajalliset tarpeensa olisi tyydytetty, he jäisivät pois.
Vaikka jotkut tosiaan lähtivät, monet jäivät – he tulivat kirkkoon, maistoivat evankeliumin suloisuutta ja tunsivat rakastavien veljien ja sisarten hellän huolenpidon. He löysivät ”kodin”.
Ja nykyään, kolme ja neljä sukupolvea
myöhemmin, monien perheiden jäsenyys kirkossa juontaa juurensa näistä
käännynnäisistä.
Toivon, että me otamme avosylin
vastaan kaikki Jumalan lapset ja rakastamme heitä, mukaan lukien ne, jotka
saattavat näyttää erilaisilta tai pukeutua, puhua tai vain toimia eri tavoin. Ei
ole hyvä antaa muiden tuntea itseään
puutteellisiksi. Kohottakaamme lähimmäisiämme. Olkaamme ystävällisiä heitä kohtaan. Osoittakaamme veljillemme
ja sisarillemme kirkossa erityisen
paljon humaanisuutta, myötätuntoa
ja rakkautta, niin että he tuntevat viimeinkin löytäneensä kodin.
Kun tunnemme kiusausta tuomita,
ajatelkaamme Vapahtajaa, joka ”rakastaa maailmaa, jopa niin, että hän antaa
oman henkensä voidakseen vetää
kaikki ihmiset luoksensa. – –
[Ja] hän sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te maan ääret, – – [sillä]
kaikilla ihmisillä on yhtäläinen
oikeus, eikä ketään kielletä.”1
Pyhiä kirjoituksia lukiessani vaikuttaa siltä, että ne, jotka saavat osakseen
Vapahtajan ankarimman nuhteen, ovat
usein niitä, jotka pitävät itseään korkeassa arvossa varallisuutensa, vaikutusvaltansa tai kuvittelemansa vanhurskauden vuoksi.
Vapahtaja opetti kerran vertauksen
kahdesta miehestä, jotka menivät
temppeliin rukoilemaan. Toinen heistä,
kunnioitettu fariseus, rukoili: ”Jumala,
minä kiitän sinua, etten ole sellainen
kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit,
huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa
ja maksan kymmenykset kaikesta.”
Toinen mies, vihattu publikaani, seisoi ”taempana. Hän ei tohtinut edes
kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan
löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole
minulle syntiselle armollinen.’” Ja Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: hän lähti
kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.”2
Todellisuudessa ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”3. Me kaikki tarvitsemme armoa. Emmekö me sinä viimeisenä päivänä, kun meidät kutsutaan Jumalan
tuomioistuimen eteen, toivokin, että
saamme anteeksi monet puutteemme?
Emmekö kaipaakin pääsyä Vapahtajan
syleilyyn?
Tuntuu pelkästään oikealta ja sopivalta, että me kohtelemme muita siten
kuin niin hartaasti toivomme meitä
kohdeltavan.
En ehdota, että me hyväksymme
synnin tai katsomme pahaa läpi sormien omassa elämässämme tai maailmassa. Siitä huolimatta me joskus
innossamme sekoitamme synnin ja
syntisen ja tuomitsemme liian nopeasti
ja osoitamme liian vähän myötätuntoa.
Tiedämme nykyajan ilmoituksesta, että
”sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä”4. Emme voi mitata toisen sielun
arvoa yhtään enempää kuin voimme
mitata maailmankaikkeuden laajuutta.
Jokainen ihminen, jonka tapaamme,
on hyvin tärkeä henkilö taivaalliselle
Isällemme. Kun ymmärrämme sen,
alamme ymmärtää, kuinka meidän tulee kohdella lähimmäisiämme.
Eräs nainen, joka oli selviytynyt
vuosien koettelemuksista ja surusta,
sanoi kyynelsilmin: ”Olen oppinut
ymmärtämään, että olen kuin vanha 20
dollarin seteli – ryppyinen, repaleinen,
nuhruinen, runnottu ja naarmuilla.
Mutta olen edelleenkin 20 dollarin
seteli. Olen jonkin arvoinen. Vaikka en
näytä paljon miltään ja vaikka minua on
hakattu ja käytetty, olen yhä koko 20
dollarin setelin arvoinen.”
Kätemme voivat lohduttaa
Kun tämän muistamme, ojentakaamme sydämemme ja kätemme
myötätuntoisesti muita kohti, sillä
jokainen kulkee omaa vaikeaa polkuaan. Jeesuksen Kristuksen, Mestarimme, opetuslapsina meidät on kutsuttu tukemaan ja parantamaan eikä
tuomitsemaan. Meitä käsketään ”suremaan surevien kanssa” ja ”lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen
tarpeessa”5.
Meidän kristittyjen ei sovi ajatella,
että kärsivät ansaitsevat kärsimyksensä. Pääsiäissunnuntai on hyvä päivä
muistaa, että Vapahtajamme otti
auliisti päälleen meidän kaikkien tuskat ja sairaudet ja kärsimykset – jopa
niiden meistä, jotka näytämme ansaitsevan kärsimyksemme.6
Sananlaskujen kirjasta luemme, että
”ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli
To u k o k u u 2 0 1 0
69
auttaa veljeä hädän hetkellä”7. Rakastakaamme aina. Ja olkaamme veljiemme
ja sisartemme tukena erityisesti vastoinkäymisten aikoina.
Niinpä Zimri pukeutui ja lähti vaivihkaa pellolle, missä hän otti kolmasosan sadostaan ja pani sen veljensä
kasaan. Sitten hän palasi vuoteeseensa
tyytyväisenä siitä, että oli toiminut
oikein.
Samaan aikaan Abramkaan ei kyennyt nukkumaan. Hän ajatteli veliparkaansa Zimriä, joka oli aivan yksin ja
jolla ei ollut poikia auttamassa työnteossa. Ei tuntunut oikealta, että Zimri,
joka itsekseen teki niin paljon töitä, saisi vain puolet sadosta. Se ei varmaankaan ollut Jumalalle mieleen. Niinpä
Abram meni vaivihkaa pellolle, missä
hän otti kolmanneksen sadostaan ja
pani sen rakkaan veljensä kasaan.
Seuraavana aamuna veljekset menivät pellolle, ja molemmat hämmästelivät sitä, että kasat näyttivät yhä samankokoisilta. Sinä iltana molemmat veljekset livahtivat ulos taloistaan tekemään samoin kuin edellisenä iltana.
Tällä kertaa he kuitenkin huomasivat
toisensa, ja kun niin kävi, he itkivät ja
syleilivät. Kumpikaan ei kyennyt puhumaan, sillä heidän sydämensä oli rakkautta ja kiitollisuutta tulvillaan.8
Myötätunnon henki on sitä,
että me rakastamme toisia niin kuin
itseämme9, tavoittelemme heidän
onneaan ja teemme heille kuten toivomme meille tehtävän10.
Todellinen rakkaus vaatii toimintaa
Kätemme voivat palvella
Vanha juutalainen legenda kertoo
kahdesta veljeksestä, Abramista ja Zimristä, jotka omistivat pellon ja tekivät
sillä yhdessä töitä. He sopivat, että
jakavat sekä työn että sadon tasan.
Eräänä iltana, kun satokausi oli päättynyt, Zimri ei saanut unta, sillä ei tuntunut oikealta, että Abram, jolla oli vaimo
ja seitsemän poikaa ruokittavana, saisi
vain puolet sadosta, kun taas hän,
jonka oli elätettävä vain itsensä, sai
niin paljon.
70
Liahona
Todellinen rakkaus vaatii toimintaa.
Voimme puhua rakkaudesta koko päivän – voimme kirjoittaa viestejä tai
runoja, joissa sitä julistetaan, laulaa
lauluja, joissa sitä ylistetään, ja saarnata saarnoja, joissa siihen kannustetaan – mutta ennen kuin me tuomme
tuon rakkauden ilmi teoissa, sanamme
ovat pelkkä kumiseva vaski tai helisevä symbaali11.
Kristus teki enemmän kuin vain
puhui rakkaudesta. Hän osoitti sitä
joka päivä elämässään. Hän ei
eristäytynyt joukosta. Jeesus oli ihmisten keskellä ja ojensi kätensä auttamaan yhtä. Hän pelasti eksyneitä. Hän
ei pelkästään opettanut teoreettisella
tasolla, kuinka rakkautta osoitetaan, ja
siirtänyt sitten varsinaista työtä muille.
Hän ei ainoastaan opettanut vaan
myös osoitti meille, kuinka auttaa
heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja
vahvistaa voimattomia polvia.12
Kristus osaa palvella muita täydellisesti. Kun Vapahtaja ojentaa kätensä,
ne, joita Hän koskettaa, ylentyvät, ja
heistä tulee sen seurauksena suurempia, voimakkaampia ja parempia
ihmisiä.
Jos me olemme Hänen kätensä,
eikö meidän pitäisi tehdä samoin?
Me voimme rakastaa kuten
Hän rakastaa
Vapahtaja ilmoitti täydellisen tärkeysjärjestyksen elämäämme, koteihimme, seurakuntiimme, yhteisöihimme ja kansakuntiimme, kun Hän
puhui rakkaudesta suurimpana käskynä, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat”13. Me voimme kuluttaa päivämme huolehtien pakkomielteenomaisesti elämän pienistäkin yksityiskohdista, laista ja pitkästä tehtävien
asioiden luettelosta, mutta jos me laiminlyömme suurimmat käskyt, meiltä
jää huomaamatta tärkein ja olemme
pilviä, joita tuuli kuljettaa ja jotka eivät
anna vettä, puita, jotka eivät kanna
hedelmää14.
Ilman tätä rakkautta Isää Jumalaa ja
lähimmäisiämme kohtaan olemme
vain Hänen kirkkonsa ulkokuori ilman sisältöä. Mitä hyötyä opetuksestamme on ilman rakkautta? Mitä hyötyä on lähetystyöstä, temppelityöstä
tai huoltotyöstä ilman rakkautta?
Rakkaus innoitti taivaallista
Isäämme luomaan henkemme. Se
johti Vapahtajamme Getsemanen puutarhaan antamaan itsensä syntiemme
To u k o k u u 2 0 1 0
71
Ronald A. Rasband
Jeffrey R. Holland
Robert D. Hales
David A. Bednar
Russell M. Nelson
Quentin L. Cook
Dallin H. Oaks
Claudio R. M. Costa
Steven E. Snow
Walter F. González
L. Whitney Clayton
Jay E. Jensen
D. Todd Christofferson
M. Russell Ballard
Dieter F. Uchtdorf
toinen neuvonantaja
SEITSEMÄNKYMMENEN KOORUMIEN JOHTOKUNTA
L. Tom Perry
Boyd K. Packer
Thomas S. Monson
presidentti
KAHDENTOISTA APOSTOLIN KOORUMI
Henry B. Eyring
ENSIMMÄINEN PRESIDENTTIKUNTA
Donald L. Hallstrom
Neil L. Andersen
Richard G. Scott
Huhtikuu 2010
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtavat auktoriteetit
James J. Hamula
Erich W. Kopischke
Bruce D. Porter
Bruce C. Hafen
Paul E. Koelliker
Rafael E. Pino
Michael John U. Teh
W. Craig Zwick
C. Scott Grow
Yoshihiko Kikuchi
Paul B. Pieper
Gary E. Stevenson
Claudio D. Zivic
José A. Teixeira
John B. Dickson
Benjamín De Hoyos
Lawrence E. Corbridge
Mervyn B. Arnold
Carlos H. Amado
Marcos A. Aidukaitis
Michael T. Ringwood
Francisco J. Viñas
Juan A. Uceda
Octaviano Tenorio
Brent H. Nielson
Marlin K. Jensen
Enrique R. Falabella
Gérald Caussé
Dale G. Renlund
Marcus B. Nash
Richard G. Hinckley
David F. Evans
Shayne M. Bowen
Carl B. Pratt
Richard J. Maynes
Keith K. Hilbig
Kevin R. Duncan
David S. Baxter
William R. Walker
Lynn G. Robbins
Glenn L. Pace
Daniel L. Johnson
Eduardo Gavarret
Yoon Hwan Choi
F. Michael Watson
Paul K. Sybrowsky
Wolfgang H. Paul
Larry R. Lawrence
H. David Burton
johtava piispa
Kent D. Watson
Kent F. Richards
Per G. Malm
Larry W. Gibbons
Don R. Clarke
Koichi Aoyagi
Keith B. McMullin
toinen neuvonantaja
JOHTAVA PIISPAKUNTA
Jorge F. Zeballos
Ulisses Soares
Anthony D. Perkins
Bradley D. Foster
Bruce A. Carlson
Gerrit W. Gong
Patrick Kearon
Wilford W. Andersen
Gregory A. Schwitzer
James B. Martino
Spencer V. Jones
Keith R. Edwards
Tad R. Callister
Lowell M. Snow
Jairo Mazzagardi
Won Yong Ko
Stanley G. Ellis
Craig A. Cardon
SEITSEMÄNKYMMENEN TOINEN KOORUMI
Spencer J. Condie
Richard C. Edgley
Lance B. Wickman
Joseph W. Sitati
Kevin W. Pearson
Allan F. Packer
Cecil O.
Samuelson jr.
Paul V. Johnson
Christoffel Golden jr.
Gary J. Coleman
Kenneth Johnson
Carlos A. Godoy
Craig C. Christensen
SEITSEMÄNKYMMENEN ENSIMMÄINEN KOORUMI
Kirkon jäseniä kautta
maailman kokoontumassa
180. vuosikonferenssiin.
Kuvissa myötäpäivään
ylhäältä vasemmalta
alkaen on myöhempien
aikojen pyhiä Navotasissa
Filippiineillä, Carcassonnessa Ranskassa, Formosassa Argentiinassa,
São Paulossa Brasiliassa,
São Paulossa Brasiliassa,
Santiagossa Chilessä ja
Prahassa T‰ekissä.
74
Liahona
lunnaiksi. Rakkaus on pelastussuunnitelman suuri motiivi. Se on onnen
lähde, parantamisen alati uudistuva
lähde, toivon kallisarvoinen lähde.
Kun ojennamme kätemme ja sydämemme muille Kristuksen kaltaisessa
rakkaudessa, meille tapahtuu jotakin
ihmeellistä. Oma henkemme toipuu,
jalostuu ja vahvistuu. Meistä tulee
onnellisempia, rauhallisempia ja vastaanottavaisempia Pyhän Hengen kuiskauksille.
Koko sydämestäni ja sielustani kiitän
taivaallista Isäämme Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, Hänen Poikansa
lahjasta, Jeesuksen Kristuksen elämästä
ja esimerkistä sekä Hänen synnittömästä ja epäitsekkäästä uhristaan. Riemuitsen siitä, ettei Kristus ole kuollut
vaan on noussut haudasta! Hän elää ja
on palannut maan päälle palauttamaan
ihmisille valtuutensa ja evankeliuminsa.
Hän on antanut meille täydellisen esimerkin siitä, millaisia miehiä ja naisia
meidän tulee olla.
Pohtiessamme tänä pääsiäissunnuntaina ja joka päivä kunnioittaen ja
ihmetellen sitä, kuinka Vapahtajamme
syleilee meitä, lohduttaa meitä ja
parantaa meidät, sitoutukaamme tulemaan Hänen käsikseen, niin että muut
voivat kauttamme tuntea Hänen rakastavan syleilynsä. Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. 2. Nefi 26:24–25, 28, kursivointi lisätty.
2. Luuk. 18:9–14.
3. Room. 3:23.
4. OL 18:10.
5. Ks. Moosia 18:9.
6. Ks. Alma 7:11–13; OL 19:16.
7. Sananl. 17:17.
8. Ks. Clarence Cook, ”Abram and Zimri”,
julkaisussa Poems by Clarence Cook, 1902,
s. 6–9.
9. Ks. Matt. 22:39.
10. Ks. Matt. 7:12.
11. Ks. 1. Kor. 13:1.
12. Ks. OL 81:5.
13. Matt. 22:37–39.
14. Ks. Juud. 12.
Vanhin Richard G. Scott
Hän elää, kunnia
nimelleen!
Meidän ymmärryksemme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta
ja meidän uskomme siihen antaa voimaa ja kykyä, jota
tarvitaan menestykselliseen elämään.
O
n pääsiäisaamu, tuo pyhä päivä, jolloin koko kristikunnan
on tarkoitus juhlia Jeesuksen
Kristuksen voittoa kuolemasta. Hänen
ylösnousemuksensa mursi kuoleman
kahleet, jotka olivat siihen asti olleet
katkeamattomat. Hän avasi tien, jonka
ansiosta jokainen maan päälle syntyneistä taivaallisen Isän lapsista saisi tilaisuuden nousta kuolleista ja elää jälleen.
Kuinka taivaallinen Isä on mahtanutkaan riemuita tuona pyhänä päivänä, kun Hänen täysin kuuliainen,
kaikin tavoin kelvollinen Poikansa
mursi kuoleman kahleet. Mitä iankaikkista tarkoitusta olisi ollut taivaallisen
Isämme onnensuunnitelmalla, ellei
Hänen suurenmoisen kuuliaisen Poikansa ääretön ja iankaikkinen sovitus
olisi tehnyt sitä eläväksi? Mitä iankaikkista tarkoitusta olisi ollut maailman
luomisella – maailman, jossa henkiruumiiseen puetut älyt saisivat fyysisen
ruumiin – jos kuolema olisi olemassaolon päätepiste eikä kukaan nousisi
kuolleista? Mikä loistava hetki tuo
aamu olikaan kaikille, jotka ymmärsivät sen merkittävyyden.
Pääsiäinen on sitä pyhää aikaa, jolloin jokaisen hartaan kristityn sydän
kääntyy nöyrässä kiitollisuudessa rakkaan Vapahtajamme puoleen. Se on aikaa, jonka pitäisi tuoda rauhaa ja iloa
kaikille, jotka rakastavat Häntä ja osoittavat sen noudattamalla Hänen käskyjään. Pääsiäinen herättää ajatuksia Jeesuksesta, Hänen elämästään, Hänen
sovituksestaan, Hänen ylösnousemuksestaan, Hänen rakkaudestaan. Hän on
noussut kuolleista ”parantaminen siivissään” (Mal. 3:20; 3. Nefi 25:2). Voi,
kuinka me kaikki tarvitsemmekaan sitä
parantamista, jonka Lunastaja voi suoda. Tämä toivon sanomani perustuu
periaatteisiin, jotka ilmenevät Mestariopettajan Jeesuksen Kristuksen
opetuksissa.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet voivat ymmärtää Hänen sovituksensa tuoman parantamisen laajuuden ja syvyyden täydellisemmin, koska meillä on
Hänen oppinsa täyteys. Me käsitämme,
että se, mitä Hän on auliisti tehnyt
suunnattomalla kärsimyksellään ja
uhrillaan, vaikuttaa meihin paitsi tässä
elämässä myös kautta koko iankaikkisuuden.
Kun tänä pääsiäisenä muistatte ylösnousemusta ja siitä maksettua hintaa ja
To u k o k u u 2 0 1 0
75
sovituksen tuomaa lahjaa, pohtikaa,
mitä pyhissä kirjoituksissa opetetaan
noista pyhistä tapahtumista. Oma henkilökohtainen todistuksenne niiden
todellisuudesta vahvistuu. Niiden täytyy olla enemmän kuin periaatteita, joita opitte ulkoa. Niiden täytyy olla
kudottuina olemuksenne syvimpiin
syihin asti voimallisena suojamuurina
sitä iljetyksen kohoavaa tulvaa vastaan,
joka saastuttaa maailmaamme.
Profeetta Lehi julisti syvällistä
totuutta sanoessaan: ”Sen vuoksi
lunastus tulee pyhässä Messiaassa ja
hänen kauttansa, sillä hän on täynnä
armoa ja totuutta. Katso, hän antaa
itsensä uhriksi synnin tähden täyttääkseen lain vaatimukset kaikkien niiden
hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja
murtunut mieli, eikä kenenkään muun
hyväksi voida lain vaatimuksia täyttää.”
76
Liahona
(2. Nefi 2:6–7.) Tämä pyhien kirjoitusten kohta tarkoittaa, että ylpeiden ja
kopeiden osalta on kuin sovitusta ei
olisi koskaan tapahtunutkaan.
Jeesus Kristus elää. Hän on meidän
Vapahtajamme, meidän Lunastajamme.
Hän on loistava, ylösnoussut olento.
Hänellä on kyky välittää rakkautta, joka
on niin voimallista, niin pakahduttavaa,
että se ylittää ihmiskielen kyvyn
ilmaista sitä asiaankuuluvasti. Hän antoi henkensä murtaakseen kuoleman
kahleet. Hänen sovituksensa ansiosta
Hänen taivaallisen Isänsä onnensuunnitelma toteutui täysin.
Jeesus tuo tasapainon oikeudenmukaisuuden ja armon välille sillä
ehdolla, että olemme kuuliaisia Hänen
evankeliumilleen. Hän on valo koko
ihmiskunnalle. Hän on kaiken totuuden lähde. Hän täyttää jokaisen
lupauksensa. Kaikki, jotka noudattavat
Hänen käskyjään, saavat loistavimmat
kuviteltavissa olevat siunaukset.
Ilman sovitusta taivaallisen Isän
onnensuunnitelmaa ei olisi voitu täysin toteuttaa. Sovitus antaa kaikille
tilaisuuden voittaa elämässä tehtyjen
virheiden seuraukset. Kun me noudatamme jotakin lakia, me saamme jonkin siunauksen. Kun me rikomme jotakin lakia, aiemmasta kuuliaisuudesta ei
ole mitään jäljellä tyydyttämässä tuota
rikottua lakia koskevia oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Vapahtajan
sovituksen ansiosta voimme tehdä
parannuksen kaikesta tottelemattomuudesta ja välttää siten rangaistukset, joita oikeudenmukaisuus olisi
edellyttänyt.
Kunnioitukseni ja kiitollisuuteni
Israelin Pyhän, Rauhan Ruhtinaan ja
Lunastajamme, sovitusta kohtaan laajenevat koko ajan pyrkiessäni ymmärtämään sitä paremmin. Oivallan, ettei
yksikään kuolevainen mieli kykene riittävästi käsittämään eikä ihmiskieli
asianmukaisesti ilmaisemaan kaiken
sen täyttä merkitystä, mitä Jeesus Kristus on sovituksellaan tehnyt taivaallisen Isämme lasten hyväksi. Silti on
elintärkeää, että me jokainen opimme
siitä sen mitä voimme. Sovitus on taivaallisen Isämme onnensuunnitelmassa se välttämätön osatekijä, jota ilman tuo suunnitelma ei olisi voinut
toteutua. Se, kuinka ymmärrätte sovituksen ja millaisen näkemyksen se tarjoaa elämäänne, lisää suuresti sitä, miten hyvin käytätte kaikkia niitä tietoja,
kokemuksia ja taitoja, joita hankitte
kuolevaisuudessa.
Uskon, että on valaisevaa yrittää
kuvitella, mitä sovitus vaati sekä Isältä
että Hänen auliilta Pojaltaan. Kolme
Vapahtajan kohtaamaa haastetta olivat:
Ensiksi valtava vastuun tunne, sillä
Hän oivalsi, että ellei Hän toimi juuri
niin kuin pitää, yksikään Hänen Isänsä
lapsista ei voisi palata Isänsä luo. Heidät karkotettaisiin ikuisesti Hänen
läheisyydestään, koska ei olisi mitään
keinoa tehdä parannusta rikotuista
laeista eikä mikään epäpuhdas voi asua
Jumalan luona. Hänen Isänsä suunnitelma olisi epäonnistunut, ja jokainen
henkilapsi olisi joutunut Saatanan iankaikkisen määräysvallan ja kidutuksen
alaiseksi.
Toiseksi Hänen täytyi täydellisen
puhtaassa mielessään ja sydämessään
omakohtaisesti kokea seuraukset kaikesta, mitä ihmiskunta koskaan kokisi,
jopa turmeltuneimpien, halveksittavimpien syntien seuraukset.
Kolmanneksi Hänen oli kestettävä
Saatanan joukkojen ankarat hyökkäykset fyysisesti ja henkisesti äärimmilleen
ahdistettuna. Kun Vapahtaja sitten oli
kykyjensä äärirajoilla ja tarvitsi apua
eniten, niin syistä, joita emme täysin
tiedä, Hänen Isänsä antoi Hänen kantaa raskaan vastuun pelkästään omin
voimin ja kyvyin.
Yritän kuvitella, miten sydäntä kirvelevä hetki sen on täytynyt olla taivaalliselle Isällemme, kun Vapahtaja
huusi ristiltä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46; Mark.
15:34.) En usko, että taivaallinen Isä
hylkäsi Poikaansa ristillä. Mutta uskon,
että huudon sai aikaan se, että Poika
tunsi jäävänsä vaille sitä vahvistavaa tukea, jota Hän oli aina saanut Isältään.
Isä ymmärsi, että Vapahtajan piti viedä
sovitus täysin ja kokonaan päätökseen
yksin ilman ulkopuolista tukea. Isä ei
hylännyt Poikaansa. Hän teki mahdolliseksi sen, että Hänen täydellinen Poikansa sai korjata sovituksen iankaikkiset hedelmät.
Yksikään meistä ei voi kuolevaisuudessa koskaan riittävästi arvostaa sitä,
mitä kaikkea hyvää sovituksesta seuraa.
Meidän jokaisen on välttämätöntä
vahvistaa ymmärrystämme Jeesuksen
Kristuksen sovituksen merkityksestä,
niin että siitä tulee järkkymätön
perusta, jolle voimme rakentaa elämämme. Kun maailma jää yhä enenevässä määrin vaille perustavaa laatua
olevia mittapuita ja kun kunniallisuus,
hyveellisyys ja puhtaus sysätään yhä
useammin syrjään himon tyydyttämiseksi, meidän ymmärryksemme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja meidän uskomme siihen antaa voimaa ja
kykyä, jota tarvitaan menestykselliseen
elämään. Se tuo myös varmuutta koettelemusten aikana ja rauhaa myllerryksen hetkinä.
Kannustan tarmokkaasti teitä laatimaan oman tutkimissuunnitelmanne,
jotta paremmin ymmärtäisitte ja arvostaisitte, mitä ainutlaatuisia, iankaikkisia
ja äärettömiä seurauksia on sillä, että
Jeesus Kristus täytti täydellisesti Jumalalta saamansa tehtävän Vapahtajanamme ja Lunastajanamme. Pyhien
kirjoitusten syvällinen, henkilökohtainen pohtiminen ja siihen yhdistetty
etsivä, vilpitön rukous lujittavat sekä
ymmärrystänne Hänen korvaamattomasta sovituksestaan että arvostustanne sitä kohtaan. Yksi voimallinen
tapa oppia Jeesuksesta Kristuksesta ja
Hänen sovituksestaan on käydä säännöllisesti temppelissä.
Uudistakaamme jokainen päättäväisyytemme opettaa tosia periaatteita
kotiemme pyhyydessä. Kun teemme
niin, me tarjoamme suurimman onnen
mahdollisuuden niille hengille, jotka
on uskottu hoiviimme. Käyttäkää kirkkoa vanhurskaana välineenä kodin
vahvistamiseen, mutta ymmärtäkää,
että meillä vanhemmilla on perustavaa
laatua oleva velvollisuus ja etuoikeus
saada Herran johdatusta kasvattaessamme henkilapsia, jotka Hän on
uskonut meidän hoiviimme.
Totuuden opettaminen kotona on
ratkaisevan tärkeä perusasia. Kirkko on
tärkeä, mutta juuri kotona vanhemmat
antavat lapsilleen tarvittavaa ymmärrystä ja ohjausta. On todellakin sanottu,
että tärkeimmät kutsumukset ajassa ja
iankaikkisuudessa ovat isän ja äidin kutsumukset. Aikanaan meidät vapautetaan kaikista muista saamistamme tehtävistä mutta ei isän ja äidin tehtävästä.
Kun pohditte – ette vain lue vaan
pohditte – ja mietiskelette pyhien
To u k o k u u 2 0 1 0
77
kirjoitusten kohtia, Pyhän Hengen voima juurruttaa totuuksia mieleenne ja
sydämeenne varmaksi perustaksi tänä
epävarmana aikana, jota elämme. Kun
te vanhemmat valmistatte lapsianne
heidän kohtaamiinsa haasteisiin, opettakaa heille totuutta, rohkaiskaa heitä
elämään sen mukaan, niin he selviytyvät kyllä, ravisteltiinpa maailmaa
kuinka ankarasti tahansa.
Päättäkää tänä pääsiäisenä tehdä
Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta
kotinne elävä keskipiste. Huolehtikaa
siitä, että jokaista tekemäänne päätöstä, olipa se luonteeltaan hengellinen tai fyysinen, ohjaa ajatus: ”Mitä
Herra Jeesus Kristus haluaisi minun
tekevän?” Kun Vapahtaja on kotinne
keskipiste, se on täynnä rauhaa ja
seesteisyyttä. Kodin täyttää tyynen
varmuuden henki, jonka sekä lapset
että aikuiset tuntevat.
Paras tapa tehdä pysyvä muutos
hyvään suuntaan on ottaa Jeesus Kristus esikuvaksenne ja Hänen opetuksensa elämän oppaaksenne.
Jos olette olleet tottelemattomia
Herran Jeesuksen Kristuksen käskyille
ja tunnette itsenne kelvottomiksi,
ymmärtäkää, että juuri siitä syystä Hän
antoi henkensä. Sovituksellaan Hän
on tarjonnut ikuisiksi ajoiksi mahdollisuuden päästä eroon sellaisista virheistä, tehdä parannus vääristä valinnoista ja voittaa ne kielteiset vaikutukset, jotka Hänen opetustensa vastainen elämä tuo.
Vapahtaja rakastaa meitä jokaista ja
tekee mahdolliseksi sen, että jokainen
tarpeemme tullaan tyydyttämään, kun
me kuuliaisuudellamme osoittaudumme kaikkien niiden siunausten
arvoisiksi, jotka Hän haluaa meidän
saavan täällä maan päällä. Minä rakastan ja palvon Häntä. Jeesuksen Kristuksen valtuutettuna palvelijana lausun
vakavasti koko olemukseni voimalla
todistukseni siitä, että Hän elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
78
Liahona
seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta
Kääntykää
Herran puoleen
Älkää milloinkaan antako minkään maallisten
olosuhteiden kahlita teitä hengellisesti.
M
onta vuotta sitten sain tietää
eräästä suuresta surusta, josta
tuli murhenäytelmä. Erään
nuorenparin ensimmäisen lapsen syntymä läheni. Heidän elämänsä oli
täynnä tuon suuren tapahtuman odotusta ja jännitystä. Synnytyksen aikana
tuli komplikaatioita ja vauva kuoli. Suuri suru muuttui murheeksi, murhe
muuttui vihaksi, viha muuttui syyttämiseksi ja syyttäminen muuttui kostoksi
lääkäriä kohtaan, jonka he katsoivat
olevan kokonaan vastuussa tapahtuneesta. Vanhemmat ja muut perheenjäsenet sekaantuivat voimakkaasti asiaan
ja pyrkivät yhdessä tuhoamaan lääkärin
maineen ja uran. Kun katkeruus oli kalvanut perhettä viikkoja ja sitten kuukausia, kauna laajennettiin koskemaan
Herraa. ”Kuinka Hän saattoi sallia tämän
hirveän asian tapahtua?” He torjuivat
kirkon johtohenkilöiden ja jäsenten
toistuvat pyrkimykset lohduttaa heitä
hengellisesti ja emotionaalisesti, ja ajan
myötä he erkaantuivat kirkosta. Se on
nyt vaikuttanut perheen neljään sukupolveen. Siinä missä kerran oli uskoa ja
omistautumista Herralle ja Hänen kirkolleen, yksikään perheen jäsen ei ole
vuosikymmeniin osallistunut mihinkään hengelliseen toimintaan.
Elämän vaikeimmissa tilanteissa
on usein vain yksi ainoa rauhan lähde.
Rauhan Ruhtinas, Jeesus Kristus, ojentaa armonsa kutsun kera: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille
levon” (Matt. 11:28). Hän lupaa edelleen: ”Oman rauhani minä annan
teille, en sellaista jonka maailma
antaa” (Joh. 14:27).
Isäni vanhemmilla oli kaksi lasta,
poika (isäni) ja tytär. Palveltuaan lähetystyössä ja asepalveluksessa Havaijissa
isäni palasi vuonna 1946 saarille hankkimaan jalansijaa työelämässä ja kasvattamaan perheensä. Hänen vanhempansa
asuivat Salt Lake Cityssä kuten hänen
sisarensakin. Sisar avioitui vuonna 1946
ja neljä vuotta myöhemmin odotti lasta.
Vanhemmista on jotenkin aivan erityislaatuista odottaa tyttärensä (tässä tapauksessa ainoan tyttärensä) synnyttävän ensimmäistä kertaa. Kukaan ei tiennyt hänen odottavan kaksosia. Niin
murheellista kuin se onkin, hän ja kaksoset kuolivat synnytyksessä.
Isovanhempani olivat murheen murtamat. Heidän murheensa sai heidät
kuitenkin heti kääntymään Herran ja
Hänen sovituksensa puoleen. Vatvomatta loputtomasti, miksi näin voi
käydä ja ketä voisi syyttää, he kohdistivat huomionsa vanhurskaaseen elämään. Isovanhempani eivät olleet
varakkaita. He eivät koskaan kuuluneet
yhteiskunnalliseen eliittiin. Heillä ei ollut koskaan korkeaa asemaa kirkossa.
He olivat vain uskollisia myöhempien
aikojen pyhiä.
Ammatista eläkkeelle jäätyään
vuonna 1956 he muuttivat Havaijiin
ollakseen ainoan lapsensa perheen
kanssa. Seuraavina vuosikymmeninä
he osoittivat rakkautta omaisilleen,
palvelivat kirkossa, ja enimmäkseen he
vain nauttivat yhdessäolosta. He eivät
koskaan pitäneet erilläänolosta ja
puhuivat jopa sellaisia, että se, joka
kuolisi ensin, etsisi keinon auttaa heitä
pääsemään taas pian yhteen. Heidän
kummankin 90-vuotispäivän lähestyessä ja heidän oltuaan naimisissa 65
vuotta he kumpikin kuolivat luonnollisista syistä muutaman tunnin sisällä.
Heidän piispanaan minä johdin heidän
hautajaistilaisuutensa.
Isoisä Artin ja isoäiti Loun uskollisuus etenkin vaikeuksien kohdatessa
on nyt vaikuttanut neljään seuraavaan
jälkipolveen. Suoraan ja syvällisesti se
vaikutti heidän poikaansa (minun
isääni) ja minun äitiini, kun vanhempieni oma tytär, heidän nuorin
lapsensa, kuoli synnytyksen jälkeisiin
komplikaatioihin. Tämä tytär kuoli 34vuotiaana kymmenen päivän kuluttua
synnytyksestä, ja häneltä jäi neljä lasta
iältään kymmenestä päivästä kahdeksaan vuoteen. Edellisessä sukupolvessa
näkemänsä esimerkin mukaisesti vanhempani kääntyivät empimättä Herran
puoleen lohtua saadakseen.
Kaikkialla maailmassa ja kirkon
jäsenten keskuudessa on suurta iloa ja
suurta tuskaa. Molemmat kuuluvat
suunnitelmaan. Ilman toista emme voi
tuntea toista. Pyhien kirjoitusten kohdat ”ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla
ilo” (2. Nefi 2:25) ja ”sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11) eivät ole ristiriitaisia, vaan ne täydentävät toisiaan.
Kun Alma nuorempi kuvasi, miltä
hänestä tuntui, kun hän kääntyi Herran puoleen, hän sanoi: ”Minun sieluni
täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani
oli ollut” (Alma 36:20).
Jotkut murtuvat suurista ongelmista; toiset antavat pienten asioiden
tulla suuriksi. Symonds Ryder oli campbellilaisjohtaja, joka kuuli kirkosta ja
tapasi Joseph Smithin. Tuon kokemuksen vaikutuksesta hän liittyi kirkkoon
kesäkuussa 1831. Heti sen jälkeen hänet asetettiin vanhimmaksi ja kutsuttiin
lähetystyöhön. Hänen saamassaan
ensimmäisen presidenttikunnan kutsukirjeessä ja hänen virallisessa valtuutuksessaan saarnata hänen nimensä oli
kuitenkin kirjoitettu väärin – yhden kirjaimen osalta. Siinä hänen sukunimensä oli R-i-d-e-r eikä oikea R-y-d-e-r. Se
sai hänet epäilemään kutsuaan ja niitä,
joilta se oli tullut. Hän päätti olla lähtemättä lähetystyöhön ja luopui kirkosta,
mikä johti pian vihaan ja kiihkeään
Josephin ja kirkon vastustamiseen.
Kun vihainen väkijoukko kiskoi Joseph
Smithin ja Sidney Rigdonin maaliskuussa 1832 yöllä kotoa ja tuhri heidät
tervalla ja höyhenillä, kuultiin huuto:
To u k o k u u 2 0 1 0
79
”Simonds, Simonds[!], missä tervaämpäri on?” (History of the Church, osa
1, s. 262–263). Symonds Ryder muuttui
vajaassa kymmenessä kuukaudessa
innokkaasta käännynnäisestä vihaisen
väkijoukon johtajaksi, ja hänen hengellinen alamäkensä oli alkanut hänen
nimensä yhden kirjaimen kirjoitusvirheen aiheuttamasta loukkaantumisesta. Asian koosta riippumatta se,
kuinka me reagoimme,
voi muuttaa elämän kulun.
Profeetta Joseph Smith antoi mallin
henkilökohtaisen murhenäytelmän ja
vastustuksen käsittelemisestä. Kun hän
oli epäinhimillisissä oloissa Libertyn
vankilassa, hänelle ilmoitettiin tämä
jumalallinen neuvo (joka oli osaltaan
kuvaus Josephin elämästä siihen mennessä ja myös ennakkovaroitus): Jos
”hullut tulevat pilkkaamaan sinua – –
jos sinä joudut kokemaan ahdinkoa;
– – jos vihollisesi käyvät kimppuusi – –
jos sinut heitetään kuoppaan tai murhaajien käsiin – – ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; ja
ennen kaikkea, jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen, tiedä, poikani, että kaikki tämä
antaa sinulle kokemusta ja on sinun
hyväksesi” (OL 122:1, 5–7). Sitten
syvälliset sanat: ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle.
80
Liahona
Oletko sinä suurempi kuin hän?”
(Jae 8.) Tätä seuraa selkeä ohje ja suuria lupauksia. ”Ja nyt, pysy tielläsi, – –
älä siis pelkää, mitä ihminen voi tehdä,
sillä Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti” (jae 9).
Seuraavina vuosina Joseph Smith
kesti edelleenkin vanhurskaasti elämän, joka oli täynnä vastustusta. Hän
antoi tämän uskontäyteisen näkemyksen: ”Ja mitä tulee vaaroihin, joita minut on kutsuttu kestämään, ne tuntuvat minusta perin vähäisiltä, – – syvissä
vesissä minä olen tottunut uimaan. – –
Minä tahdon – – riemuita ahdingosta;
sillä – – Jumala on pelastanut minut
näistä kaikista ja pelastaa minut vastedeskin.” (OL 127:2.) Josephin luottamus jatkuvan vastustuksen voittamiseen perustui hänen kykyynsä kääntyä
jatkuvasti Herran puoleen.
Jos teistä tuntuu, että olette kärsineet vääryyttä kenen tahansa takia
(perheenjäsen, ystävä, toinen kirkon
jäsen, kirkon johtohenkilö, liiketuttava) tai mistä tahansa syystä (rakkaan
kuolema, terveysongelmat, taloudellinen vastoinkäyminen, väkivalta, riippuvuudet), käsitelkää asia välittömästi ja
voimienne mukaan. ”Pysy tielläsi” (OL
122:9). Luovuttaminen ei tule kyseeseen. Ja kääntykää viipymättä Herran
puoleen. Osoittakaa kaikkea sitä
uskoa, joka teillä on Häneen. Antakaa
Hänen kantaa kuormanne. Antakaa
Hänen armonsa keventää kuormanne.
Meille on luvattu, ettei meidän tarvitse
”kärsiä minkäänlaisia ahdinkoja, joita
ilo Kristuksessa ei olisi voittanut”
(Alma 31:38). Älkää milloinkaan
antako minkään maallisten olosuhteiden kahlita teitä hengellisesti.
Jeesuksen esimerkillisin teko, sovitus, edellytti sitä, että Hän laskeutui
”kaiken alapuolelle” (OL 88:6) ja kärsi
”kaikkien ihmisten tuskat” (2. Nefi
9:21). Siitä ymmärrämme, että sovituksella on laajempi tarkoitus kuin
olla keino synnin voittamiseen. Tämä
suurin kaikista maanpäällisistä saavutuksista antaa Vapahtajalle voiman
täyttää tämän lupauksen: ”Jos te käännytte Herran puoleen täysin vilpittömin sydämin ja panette turvanne
häneen ja palvelette häntä kokonaan
hartain mielin, jos tämän teette,
hän vapauttaa teidät orjuudesta”
(Moosia 7:33).
Kun vietämme tätä pääsiäisaamua,
kääntykäämme Herran, kirkkaan
Aamutähtemme (ks. Ilm. 22:16), puoleen. Todistan, että Hän tulee ikuisesti
valaisemaan meidän tiemme, totuutemme ja elämämme (ks. Joh. 14:6).
Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen. ■
Cheryl C. Lant
äskettäin vapautettu Alkeisyhdistyksen ylijohtaja
Jotta lapsemme
voisivat nähdä
Vapahtajan kasvot
Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven
vanhempina ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan luo.
M
uutamia vuosia sitten opetin
ryhmälle lastenhuonejohtajia,
kuinka esitetään lyhyt evankeliumiaiheinen oppiaihe aivan pienille
lapsille. Yhdellä johtajista oli sylissään
pieni poikansa. Pidin kädessäni kuvaa
Vapahtajasta ja näyttääkseni, kuinka
puhua pienille lapsille, aloin kertoa
Jeesuksesta. Pikkuinen poika liukui
pois äitinsä sylistä, tepasteli luokseni,
katseli kuvaa tarkkaavaisesti ja kosketti
kasvoja. Siinä vaiheessa opetusta esitin
kysymyksen: ”Kuka tämä on?” Lapsi
vastasi hymyillen: ”Jeesus.”
Lapsi ei oikeastaan ollut kyllin
vanha edes sanomaan omaa nimeään,
mutta hän tunnisti Vapahtajan kuvan ja
tiesi Hänen nimensä. Kun katselin tätä
suloista reaktiota, ajattelin Vapahtajan
sanoja: ”Etsikää alati Herran kasvoja,
jotta voittaisitte kärsivällisyydellä
omaksenne sielunne, niin saatte iankaikkisen elämän” (OL 101:38).
Mitä Herran kasvojen etsiminen tarkoittaa? Varmasti se tarkoittaa muutakin kuin vain Hänen kuvansa tunnistamista. Kristuksen kutsu etsiä Häntä on
kutsu tulla tuntemaan, kuka Hän on,
mitä Hän on tehnyt hyväksemme ja
mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään.
Kristuksen luo tuleminen ja lopulta
Hänen kasvojensa näkeminen tapahtuu vain, kun lähestymme Häntä
uskossamme ja teoissamme. Se tapahtuu elinikäisen pyrkimyksen avulla.
Miten me siis etsimme Häntä tässä elämässä, jotta voisimme nähdä Hänen
kasvonsa tulevassa?
Kolmannessa Nefin kirjassa on kertomus ihmisistä, jotka todella näkivät
Vapahtajan kasvot tässä elämässä. Ja
vaikka emme ehkä näe Häntä nyt,
voimme kenties oppia heidän kokemuksestaan. Vapahtaja ilmestyi kuolemansa jälkeen näille ihmisille, opetti
heitä ja siunasi heitä. Ja sitten ”tapahtui, että hän käski tuoda heidän pienet
lapsensa” (3. Nefi 17:11).
Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven vanhempina
ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan
luo, jotta he voisivat nähdä Hänen kasvonsa ja myös taivaallisen Isämme kasvot. Kun teemme niin, tuomme sinne
itsemmekin.
Taas herää kysymys, kuinka me
teemme sen, erityisesti maailmassa,
joka on täynnä häiriötekijöitä. Vanhemmat, joista kerrotaan Kolmannessa
Nefin kirjassa, rakastivat Herraa. He
olivat uskovia. He uskoivat Jeesuksen
tekemiin ihmeisiin. He rakastivat lapsiaan. He kokosivat heidät kuuntelemaan Herran sanoja ja noudattivat
Hänen käskyään tuoda lapset Hänen
luokseen.
Kun lapset oli tuotu, Kristus käski
vanhempien polvistua maahan. Sitten
Hän teki heidän puolestaan sen, minkä Hän on tehnyt meidän kaikkien
puolesta. Hän rukoili Isää heidän puolestaan, ja kun Hän rukoili, kerrotaan,
että Hänen rukouksessaan oli niin
”suuria ja ihmeellisiä asioita”, ettei sitä
voinut kuvailla sanoin (3. Nefi 17:16).
Tulemalla Vapahtajan luokse ja ottamalla vastaan Hänen sovituksensa
nämä vanhemmat saivat voimaa tehdä
kaiken, mikä oli tarpeen, tuodakseen
lapsensa Hänen luokseen.
Toinen niistä asioista, joita Kristus
pyysi näitä vanhempia tekemään, on
kohdassa 3. Nefi 22:13: ”Herra on
opettava kaikkia sinun lapsiasi, ja suuri
on sinun lastesi rauha.”
Niinpä saatuaan omat kokemuksensa Vapahtajasta nämä nefiläiset
vanhemmat opettivat Hänestä lapsilleen. He opettivat heitä rakastamaan
Herraa. He opettivat heille Hänen
To u k o k u u 2 0 1 0
81
evankeliumiaan. He opettivat heitä
elämään sen mukaan. He opettivat
heitä niin hyvin, että maassa vallitsi
vanhurskaus ja rauha 200 vuoden ajan
(ks. 4. Nefi 1–22).
Pyytäisin teitä nyt katsomaan ympärillenne niitä, joita rakastatte. Tämä on
kaikkein tärkeintä – perheemme. Olen
varma siitä, että enemmän kuin mitään
muuta haluatte tämän perheen olevan
omanne ikuisesti. Kertomus Kolmannessa Nefin kirjassa voi auttaa meitä
tuomaan lapsemme Hänen luokseen,
sillä se antaa meille mallin, jota noudattaa. Ensimmäiseksi meidän täytyy
rakastaa Herraa koko sydämestämme
ja meidän täytyy rakastaa lapsiamme.
Toiseksi meistä täytyy tulla heille kelvollisia esimerkkejä siten, että alituisesti etsimme Herraa ja pyrimme elämään evankeliumin mukaan. Kolmanneksi meidän täytyy opettaa lapsillemme evankeliumia ja opettaa heitä
elämään sen opetusten mukaan.
Se, että noudatamme tätä mallia
tuoda lapsemme Vapahtajan luokse,
on tapahtumasarja. Tarkastelkaamme
mallia uudelleen. Ensimmäiseksi meidän täytyy oppia rakastamaan Herraa
ja perhettämme. Se vaatii aikaa, kokemusta ja uskoa. Se edellyttää epäitsekästä palvelua. Sitten kun olemme
täynnä Herran rakkautta, kykenemme
rakastamaan. Hän saattaa itkeä sitä,
mitä me teemme, mutta Hän rakastaa
82
Liahona
meitä ja on aina meitä auttamassa. Sillä
tavoin meidän tulee oppia rakastamaan lapsiamme.
Toiseksi meistä täytyy tulla kelvollisia
esimerkkejä. Sekin on tapahtumasarja.
Jos me haluamme lastemme tulevan
Kristuksen luo, jotta he voisivat nähdä
Hänen kasvonsa, on tärkeää, että mekin
pyrimme näkemään ne. Meidän täytyy
tuntea tie, jotta voimme näyttää sen
heille. Meidän täytyy saattaa oma elämämme järjestykseen, jotta lapset voivat katsoa meihin ja seurata meitä.
Voimme kysyä: ”Mitä lapseni näkevät,
kun he katsovat kasvojani? Näkevätkö
he Vapahtajan kuvan kasvoissani sen
ansiosta, kuinka elän elämääni?”
Muistakaa kuitenkin, ettei yksikään
meistä ole täydellinen esimerkki lapsilleen, mutta meistä kaikista voi tulla
kelpo vanhempia ja johtajia. Pyrkimyksemme kelvollisuuteen on esimerkki
itsessään. Saatamme toisinaan tuntea
epäonnistuvamme, mutta voimme jatkaa yrittämistä. Herran kanssa ja Hänen avullaan me voimme saada voimaa
olla sellaisia kuin meidän täytyy olla.
Me voimme tehdä, mitä meidän täytyy
tehdä.
Ja kolmanneksi me tuomme lapsiamme Vapahtajan luokse, kun opetamme heille pyhien kirjoitusten ja
profeettojen ilmoittamia evankeliumin
totuuksia ja autamme heitä tuntemaan
ja tunnistamaan Hengen. Jopa aivan
pienet lapset voivat ymmärtää ja kyetä
ottamaan vastaan asioita, jotka ovat
luonteeltaan iankaikkisia. He rakastavat pyhiä kirjoituksia, ja he rakastavat
profeettaa. He haluavat vaistomaisesti
olla hyviä. Meidän asiamme on auttaa
heitä pitämään tämä yhteys taivaaseen
avoinna. Meidän asiamme on suojella
heitä vaikutuksilta, jotka vievät Hengen pois. Voimme saada apua ja
ohjausta pyhistä kirjoituksista. Sitten
voimme opettaa lapsiamme löytämään
niistä omat vastauksensa. Voimme
opettaa lapsillemme oikeita periaatteita ja auttaa heitä soveltamaan niitä
periaatteita elämäänsä. Voimme opastaa heitä kohti Henkeä, jotta he voivat
saada oman todistuksensa niistä
totuuksista, joita he oppivat. Voimme
auttaa heitä löytämään evankeliumin
mukaan elämisen ilon. Tämä muodostaa heidän elämäänsä lujan uskon ja
kuuliaisuuden perustuksen, joka vahvistaa heitä.
Kaikki tämä ei kuitenkaan käy helposti. Kertomus nefiläisistä osoittaa,
että nuo perheet saivat 200 vuoden
rauhan. Se vaati kuitenkin varmasti
suurta vaivannäköä. Se vaatii paljon
kovaa työtä, kärsivällisyyttä ja uskoa,
mutta mikään ei ole tärkeämpää tai
palkitsevampaa. Ja Herra auttaa meitä,
sillä Hän rakastaa näitä lapsia vieläpä
enemmän kuin me. Hän rakastaa heitä, ja Hän siunaa heitä.
Muistatte, että Herra siunasi nefiläisiä lapsia yksitellen ja rukoilemalla heidän puolestaan (ks. 3. Nefi 17:14–17,
21). Sitten ”hän puhui väkijoukolle ja
sanoi sille: Katsokaa pienokaisianne.
Ja kun he katsoivat nähdäkseen, he
loivat katseensa taivaalle, ja he näkivät
taivaiden aukenevan, ja he näkivät
enkeleitä laskeutuvan taivaasta ikään
kuin tulen keskellä; ja he tulivat alas ja
ympäröivät nuo pienokaiset, ja he olivat tulen ympäröiminä; ja enkelit palvelivat heitä.” (3. Nefi 17:23–24.)
Kuinka lapsemme voivat tänä päivänä kokea tämänkaltaisia siunauksia?
Vanhin M. Russell Ballard on sanonut:
”On selvää, että niille meistä, joille
on uskottu kallisarvoisia lapsia, on
annettu pyhä, ylevä [taloudenhoitajan]
tehtävä, sillä me olemme niitä, joille
Jumala on antanut tehtäväksi ympäröidä tämän ajan lapset rakkaudella ja
uskon tulella ja ymmärryksellä siitä,
keitä he ovat” (”Katsokaa pienokaisianne”, Valkeus, lokakuu 1994, s. 40).
Veljet ja sisaret, me olemme niitä
enkeleitä, jotka taivaallinen Isä on
lähettänyt tänä päivänä siunaamaan
lapsia, ja me voimme auttaa heitä
näkemään jonakin päivänä Vapahtajan
kasvot, kun opetamme evankeliumin
periaatteita ja täytämme kotimme niiden mukaan elämisen ilolla. Yhdessä
me voimme tulla tuntemaan Hänet.
Voimme tuntea Hänen rakkauttaan ja
Hänen siunauksiaan. Ja Hänen kauttaan me voimme palata Isän kasvojen
eteen. Teemme tämän, kun olemme
halukkaita olemaan kuuliaisia, uskollisia ja uutteria Hänen opetustensa
noudattamisessa.
”Totisesti näin sanoo Herra: Tapahtuu, että jokainen sielu, joka hylkää
syntinsä ja tulee minun luokseni ja
huutaa avuksi minun nimeäni ja tottelee minun ääntäni ja pitää minun käskyni, saa nähdä minun kasvoni ja tietää, että minä olen” (OL 93:1).
Veljet ja sisaret, minä tiedän, että
Jumala elää. Jeesus Kristus on Hänen
Poikansa, meidän Vapahtajamme ja
Lunastajamme. Hän on kutsunut meidät tulemaan luokseen ja käskenyt
meitä tuomaan lapsemme, niin että
voisimme yhdessä nähdä Hänen kasvonsa ja elää ikuisesti Hänen ja taivaallisen Isämme kanssa. Rukoukseni on,
että voisimme kaikki tehdä työtä saadaksemme tämän suurenmoisen siunauksen. Jeesuksen Kristuksen
Me seuraamme
Jeesusta Kristusta
Me riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja on tehnyt meidän puolestamme. Hän on mahdollistanut sen, että jokainen
meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa.
O
n merkittävä tehtävä puhua
pääsiäissunnuntaina eri puolilla maailmaa oleville myöhempien aikojen pyhille, jotka rakastavat Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta. Tänä aamuna juhlimme sitä, että Hän voitti kuoleman.
Me tunnemme sydämessämme kiitollisuutta Vapahtajan alttiista sovitusuhrista meidän puolestamme ja
pidämme arvossa sitä koskevaa
ymmärrystämme. Se, että Hän alistui
Isänsä tahtoon, toi taivaallisen voiton
kuolemasta ja on ihmiskunnan historian ihmeellisin tapahtuma. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta puhua
Vapahtajan seuraamisesta.
Vapahtajan kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön kaksi viimeistä päivää
ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan
ovat äärimmäisen tärkeitä, ja jollakin
tapaa ne ylittävät käsityskykymme.
Hyvin suuri osa siitä, mikä on oleellista
meidän iankaikkiselle kohtalollemme,
tapahtui torstaina ja sitten perjantaina
– päivänä, jolloin Kristus ristiinnaulittiin. Viimeinen ateria, pääsiäisateria,
”Israelin orjuudesta vapautumisen
muistoksi vietettävä – – juhla”, alkoi
torstai-iltana.1 Viimeisellä aterialla saivat alkunsa jotkin erittäin tärkeät toimitukset ja opit. Mainitsen niistä vain
kolme. Ensiksi, Vapahtaja asetti sakramenttitoimituksen. Hän otti leivän,
mursi sen, rukoili ja siunasi sen ja jakoi
sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä
on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun
muistokseni.”2 Tällä tavalla Hän asetti
sakramenttitoimituksen. Toiseksi, Hän
painotti suuresti oppeja, jotka opettavat rakkautta kaikkein korkeimpana
periaatteena. Hän opetti: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni,
jos te rakastatte toisianne.”3 Kolmanneksi, Vapahtajan välityksellä eli johdolla ”apostoleille luvattiin Pyhä
To u k o k u u 2 0 1 0
83
Henki” toiseksi puolustajaksi4.
Myöhemmin Vapahtaja saattoi sovitustyön päätökseen. Hän otti päälleen
”ihmiskunnan syntien taakan” ja ”ne
kauhut, jotka saatana – – saattoi
aiheuttaa”5. Samalla Hän kesti vilpillisesti kokoonkyhätyt oikeudenkäynnit
ja ne hirvittävät, traagiset tapahtumat,
jotka johtivat Hänen ristiinnaulitsemiseensa. Lopulta työ saavutti huippunsa
pääsiäissunnuntaina Kristuksen voitokkaassa ylösnousemuksessa. Kristus
täytti pyhän tehtävänsä Vapahtajana ja
Lunastajana. Me nousemme kuolleista
ja meidän henkemme yhdistetään jälleen ruumiiseemme. Henkilökohtaisen kelvollisuuden perusteella me
voimme Hänen armostaan saada
ihmeellisen tilaisuuden päästä takaisin
Jumalan eteen.6
Puhuessaan näistä pääsiäisajan
tapahtumista profeetta Joseph Smith
sanoi: ”Uskontomme perusperiaatteet
ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän
kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi
kuolleista kolmantena päivänä ja astui
taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme
liittyvä on vain tämän lisänä.”7
Vaikka riemuitsemme Getsemanen
ja Golgatan ylimaallisesta merkityksestä, olemme aina keskittyneet ylösnousseeseen Herraan. Frederic Farrar,
englantilainen teologi ja uskova,
todisti, että ensimmäinen uskovien
sukupolvi alkukristillisessä kirkossa
juhli Vapahtajaa ”ylösnousseena, iankaikkisena, kirkastettuna Kristuksena”
84
Liahona
ja ”ajatteli Häntä valtaistuimella eikä
ristillä”8.
Presidentti Gordon B. Hinckley
opetti, että meidän sanomamme maailmalle on, että Hän elää! Myöhempien
aikojen pyhien kohdalla Kristuksen
vertauskuva näkyy meidän uskomme
merkityksellisenä ilmentymänä ja siinä
tavassa, jolla elämme Hänen evankeliuminsa mukaan.9
Kun pohdimme, mitä merkitsee olla
kristitty tänä päivänä, miettikää, mitä
meidän opetuslapseuden polkumme
edellyttää meiltä. Ehdotan, että tutkistelemme ja sopivin tavoin jäljittelemme
sitä, mitä Vapahtaja teki noina kuolevaisen elämänsä kahtena viimeisenä
päivänä.
Ensiksi, miettikää sitä, kuinka
Vapahtaja pani alulle sakramentin.
Vapahtaja tiesi, mitä Hänelle oli tapahtumassa. Hänen pyhä sovitustehtävänsä, jonka alkuvaiheessa aikaisemmassa olemassaolossa käytiin sota taivaassa, oli täyttymäisillään sinä iltana ja
seuraavana päivänä. Vaikka Hän oli joutumassa vastustajiensa tuomitsemaksi,
ei ole kuitenkaan minkäänlaisia merkkejä siitä, että Hän olisi valmistellut
puolustusta vääriä syytöksiä vastaan.
Sen sijaan Vapahtaja asetti opetuslastensa keskuudessa pyhän sakramenttitoimituksen. Kun mietin tuota vakavaa
tilaisuutta, tunnen syvää liikutusta. Kaikista kirkon kokouksista sakramenttikokous on kaikkein pyhin. Ylösnousemuksensa jälkeen Vapahtaja asetti
sakramenttitoimituksen nefiläisten
keskuudessa.10 Jos aiomme olla Hänen
opetuslapsiaan ja Hänen kirkkonsa
sitoutuneita jäseniä, meidän täytyy
muistaa sakramenttitoimitus ja kunnioittaa sitä. Se antaa jokaiselle meistä
tilaisuuden ilmaista särkynein sydämin
ja murtunein mielin halukkuutemme
seurata Vapahtajaa, tehdä parannus ja
tulla pyhäksi Kristuksen sovituksen
kautta.11 Sakramentti antaa meille tilaisuuden todistaa Jumalalle, että me
muistamme Hänen Poikansa ja
pidämme Hänen käskynsä uudistaessamme kasteenliittomme.12 Se lisää
rakkauttamme ja kiitollisuuttamme
sekä Isää että Poikaa kohtaan.
Vapahtaja korosti myös rakkautta ja
ykseyttä ja julisti, että meidät tunnettaisiin Hänen opetuslapsinaan, jos
meillä on rakkautta toisiamme kohtaan. Tämä käsky, jonka Hän antoi
ollessaan aloittamassa iankaikkisuutta
muuttavaa sovitustyötä, vaatii meitä
noudattamaan sitä. Me osoitamme rakkautemme Jumalaa kohtaan, kun
pidämme Hänen käskynsä ja palvelemme Hänen lapsiaan. Emme täysin
ymmärrä sovitusta, mutta kohtaamistamme vastoinkäymisistä huolimatta
voimme elää elämämme yrittäen olla
rakastavampia ja ystävällisempiä.
Vapahtajan opetuslapsilleen antama
käsky rakastaa toisiaan – sekä se dramaattinen ja voimallinen tapa, jolla
Hän opetti tätä periaatetta viimeisellä
aterialla – on yksi liikuttavimmista ja
kauneimmista tapauksista Hänen kuolevaisen elämänsä viimeisinä päivinä.
Siinä ei ollut kyse Vapahtajasta,
joka opetti yksinkertaisen oppitunnin
eettisestä käytöksestä. Siinä oli kyse
Jumalan Pojasta, joka pyysi apostolejaan ja kaikkia heidän jälkeensä tulevia opetuslapsia muistamaan tämän –
Hänen opetuksistaan kaikkein keskeisimmän – ja noudattamaan sitä. Se,
kuinka suhtaudumme toisiimme ja
toimimme toistemme kanssa, on
mittana alttiudestamme seurata
Jeesusta Kristusta.
Kun kuuntelemme tämän konferenssin puheita, se koskettaa sydäntämme ja me teemme päätöksiä ja
sitoumuksia toimia paremmin. Maanantaiaamuna palaamme kuitenkin
töihin, kouluun, asuinalueellemme ja
maailmaan, joka on monessa tapauksessa kuohunnan vallassa. Monet tässä
maailmassa pelkäävät toisiaan ja ovat
vihaisia toisilleen. Vaikka ymmärrämmekin näitä tunteita, meidän tulee olla
kohteliaita puheissamme ja kunnioittavia kanssakäymisissämme. Se pätee
etenkin silloin, kun olemme eri mieltä
asioista. Vapahtaja opetti meitä rakastamaan jopa vihamiehiämme.13 Suurin
osa jäsenistämme noudattaa tätä neuvoa. On kuitenkin joitakuita, jotka tuntevat, että heidän henkilökohtaisen
suuttumuksensa tai syvälle juurtuneiden mielipiteidensä julkituominen on
tärkeämpää kuin käyttäytyminen
tavalla, jolla Jeesus Kristus eli ja jota
Hän opetti. Kehotan meitä itse kutakin
omakohtaisesti käsittämään, että se,
kuinka olemme eri mieltä asioista, on
todellinen osoitus siitä, keitä me
olemme ja seuraammeko me todella
Vapahtajaa. On sopivaa olla eri mieltä,
mutta ei ole sopivaa olla vastenmielinen. Väkivalta ja vandalismi eivät ole
vastaus erimielisyyksiimme. Jos osoitamme rakkautta ja kunnioitusta myös
vastoinkäymisissämme, meistä tulee
enemmän Kristuksen kaltaisia.
Vapahtajan lupaus Pyhästä Hengestä
apostoleille on äärimmäisen tärkeä siinä
mielessä, että se osoitti Pyhän Hengen
erittäin suuren tehtävän jumaluuden
kolmantena jäsenenä. Pyhä Henki on
henkipersoona, Puolustaja, joka todistaa Isästä ja Pojasta, ilmoittaa totuuden
kaikesta ja pyhittää ne, jotka tekevät
parannuksen ja jotka kastetaan. Häntä
kutsutaan lupauksen Pyhäksi Hengeksi,
ja siinä ominaisuudessa Hän vahvistaa
Jumalan hyväksyvän meidän kunkin
vanhurskaat teot, toimitukset ja liitot.14
Ne, jotka lupauksen Pyhä Henki sinetöi,
saavat kaiken, mitä Isällä on.15
Me elämme meluisassa, riitaisassa
maailmassa, jossa on mahdollista katsella tai kuunnella tietoa, musiikkia ja
jopa silkkaa hölynpölyä käytännöllisesti katsoen koko valveillaoloajan. Jos
haluamme saada Pyhän Hengen innoitusta, meidän täytyy löytää aikaa hidastaa vauhtia, pohtia, rukoilla ja elää niin,
että olemme kelvollisia saamaan Hänen kuiskauksiaan ja toimimaan niiden
mukaan. Me vältämme suuret virheet,
jos otamme vaarin Hänen varoituksistaan. Meidän etuoikeutenamme jäseninä on saada valoa ja tietoa Häneltä
aina täyteen päivään saakka.16
Ne sovituksen koettelemukset, jotka Vapahtaja koki Getsemanessa ja ristillä, ovat suurena esimerkkinä meille.
Hän kohtasi henkisiä, fyysisiä ja hengellisiä kärsimyksiä, jotka ylittävät
käsityskykymme. Puutarhassa Hän
rukoili Isäänsä sanoen: ”Isä, jos se on
mahdollista, niin menköön tämä malja
minun ohitseni. Mutta ei niin kuin
minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”17
Tulee aikoja, jolloin meitä, Hänen opetuslapsiaan, koetellaan ja vainotaan
epäoikeudenmukaisesti ja pilkataan
epäreilusti. Joudumme ajallisiin ja hengellisiin myrskyihin, jotka ovat suuruusluokaltaan sellaisia, että ne tuntuvat meistä mahdottomilta kestää.
Saamme eteemme katkeria maljoja,
joiden rukoilemme menevän ohitsemme. Kukaan ei ole vapaa elämän
myrskyistä.
Me valmistaudumme Vapahtajan
toiseen tulemiseen. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan selkeästi, ettei kukaan
tiedä, milloin se tapahtuu. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan kuitenkin, että
viimeisinä aikoina niiden katkerien
maljojen joukossa, joita joudumme
kohtaamaan, on ”joka puolella – –
maanjäristyksiä”18 ja yli äyräidensä
nousevia meren aaltoja19.
Tuhoisia maanjäristyksiä ja tsunameja on viime aikoina ollut eri puolilla,
muun muassa Chilessä, Haitissa ja Tyynenmeren saarilla. Joitakin viikkoja sitten johtava piispa H. David Burton,
vanhin Tad R. Callister ja minä pääsimme tapaamaan pyhiä, jotka olivat
menettäneet perheenjäseniään viime
syyskuussa Samoan itäpuolelle iskeneessä tsunamissa. Kappeli oli täynnä,
ja tilaisuus oli tunteikas. Saimme
vakuuttaa näille suurenmoisille jäsenille, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta he voivat jälleen tavata
menettämänsä rakkaat.
Vaarnanjohtaja Sonny Purcell oli ajamassa autollaan, kun hän näki valtavan
aallon tulevan kaukaa mereltä. Hän
töräytti autontorvella pysäyttäen koulumatkalla kävelevät lapset ja käski heidän juosta korkeammalle maaperälle
turvaan niin lujaa kuin vain pääsivät.
To u k o k u u 2 0 1 0
85
ylempänä sijaitsevalle maaperälle, jonka Hän on tarjonnut turvan ja rauhan
paikaksi.
Yksi tapa tehdä niin on noudattaa
elävän profeettamme presidentti
Thomas S. Monsonin opetuksia. Hän
on erinomainen esimerkki ihmisestä,
joka seuraa Vapahtajaa.
Tänä ihanana pääsiäisaamuna mielessäni kajahtelevat laulun sanat, jotka
kirjoitti uskollinen palautuksen ajan
palvelija Eliza R. Snow:
Lapset noudattivat hänen ohjettaan.
Vaarnanjohtaja ajoi hurjaa vauhtia,
nappasi nelivuotiaan tyttärensä kyytiin
ja yritti sitten ehtiä äitinsä luokse. Ennen kuin hän pääsi äitinsä luokse, vesimuuri tempaisi hänen autonsa ja pyyhkäisi sen yli 90 metrin päähän, missä se
juuttui puuhun. Hän kömpi viemään
tyttärensä turvaan auton katolle ja ui
sitten pelastamaan äitiään, joka piteli
kiinni toisen puun oksasta lähellä heidän kotiaan. Suurin ponnisteluin hän
ui äitinsä kanssa autolle turvaan. Monet eivät olleet yhtä onnekkaita. He
eivät ehtineet korkeammalle maaperälle ja turvaan. Monet menettivät
henkensä, etenkin monet lapset ja
vanhukset.
Kerroimme samoalaisille perheille,
että jäsenet kaikkialla maailmassa
ilmaisivat rakkautta ja huolta ja olivat
rukoilleet heidän puolestaan ja antaneet paastouhreja ja humanitaarista
apua sekä jäsenille että näiden naapureille. Sama pätee jäseniin ja heidän
naapureihinsa Chilessä ja Haitissa.
Me teemme niin, koska seuraamme
Jeesusta Kristusta.
Kun pidimme kokousta perheiden
kanssa Samoassa, oli päivänselvää, miten tärkeää oli päästä hengellisesti korkeammalle maaperälle, elää parempaa
elämää ja pitää kiinni pelastavista toimituksista. Vapahtajan esimerkki ja elämä opettavat meitä välttämään hengellisesti sitä alhaalla kulkevaa tietä, jossa
86
Liahona
tämän maailman asiat vallitsevat. Kun
kokouksemme jälkeen kättelin jäseniä,
eräs sisar kertoi minulle, ettei hänen
perheensä ollut käynyt temppelissä ja
että he olivat menettäneet tyttären.
Hän sanoi kyynelsilmin, että heidän
tavoitteenaan oli nyt valmistautua
pyhiin temppelitoimituksiin, jotta he
voisivat olla yhdessä iankaikkisesti.
Kun olen pohtinut tämän sisaren
sanoja sekä maailman nykytilaa, olen
tuntenut pakottavaa tarvetta kehottaa
meitä jokaista pyrkimään korkeammalle
maaperälle – temppelin turvapaikkaan
ja iankaikkiseen suojelukseen.
Pääsiäissunnuntaina 3. huhtikuuta
1836, viikko Kirtlandin temppelin
pyhittämisen jälkeen, kaksitoista apostolia jakoivat jäsenille Herran ehtoollisen sakramentin. Kokouksen päätyttyä
ja vakavan ja hiljaisen rukouksen jälkeen Vapahtaja ilmestyi majesteettisuudessaan profeetta Josephille ja Oliver Cowderylle ja palautti Mooseksen,
Eliaksen ja Elian välityksellä lisää pappeuden avaimia, mukaan lukien pyhän
sinetöimisvaltuuden, joka yhdistää
perheitä kautta iankaikkisuuden.20
Tänään, tänä pääsiäisaamuna, riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja
on tehnyt meidän puolestamme. Hän
on mahdollistanut sen, että jokainen
meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa. Mutta meidän, samoin kuin
niiden samoalaisten lasten, täytyy
juosta niin lujaa kuin pääsemme sille
On suuri, puhdas lunastus,
Työ Herran Jeesuksen.
Siin yhtyy totuus, rakkaus
Ja armo taivainen.21
Todistan apostolina, että Jeesus
Kristus elää ja on maailman Vapahtaja
ja Lunastaja. Hän on tarjonnut tien
todelliseen onneen. Todistan tästä
Aamen. ■
VIITTEET
1. James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1982,
s. 417.
2. Luuk. 22:19.
3. Ks. Joh. 13:34–35.
4. Jeesus Kristus, s. 423; ks. myös Joh.
14:16–17.
5. Jeesus Kristus, s. 429.
6. Ks. 2. Nefi 9:6–24.
Smith, 2007, s. 51; ks. myös OL 20:22–25.
8. Frederick W. Farrar, The Life of Lives – Further
Studies in the Life of Christ, 1900, s. 209.
9. Ks. Gordon B. Hinckley, ”Tämä ihana pääsiäisaamu”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 66;
Gordon B. Hinckley, ”Uskomme vertauskuva”, Liahona, huhtikuu 2005, s. 3.
10. Ks. 3. Nefi 18:1–11.
11. Ks. Moosia 3:19.
12. Ks. Moosia 18:8–10; OL 20:37, 77–79.
13. Ks. Matt. 5:44.
14. Ks. OL 132:7.
15. Ks. Room. 8:16–17; Ef. 1:13–14; OL
76:51–60.
16. Ks. OL 50:24.
17. Matt. 26:39.
18. Matt. 24:7; JS–M 29
19. Ks. OL 88:90.
20. Ks. OL 110.
21. ”On suuri rakkaus Jumalan”, MAP-lauluja,
119.
Hän on noussut!
Tyhjä hauta tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna
oli vastaus Jobin kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä
eloon, kun hän on kuollut?”
T
ämä on ollut merkittävä kokous.
Kaikkien tähän mennessä sanoillaan tai musiikillaan osallistuneiden puolesta olen kirkon presidenttinä päättänyt sanoa teille tällä hetkellä
vain kaksi sanaa, jotka tunnetaan englannin kielen kahtena tärkeimpänä
sanana. Nuo sanat ovat sisar Cheryl
Lantille ja hänen neuvonantajilleen,
kuorolle, muusikoille, puhujille: Thank
you [kiitos teille].
Monia vuosia sitten kun olin Lontoossa, kävin kuuluisassa Tate Galleryssa. Huoneissa toinen toisensa jälkeen oli esillä Gainsborough’n, Rembrandtin, Constablen ja muiden nimekkäiden taiteilijoiden töitä. Ihailin näiden mestariteosten kauneutta ja käsitin, mitä suurta taitoa niiden luominen oli edellyttänyt. Kolmannen kerroksen hiljaiseen nurkkaukseen oli
kuitenkin pantu eräs maalaus, joka
paitsi kiinnitti huomioni myös vangitsi
sydämeni. Taiteilija Frank Bramley oli
maalannut vaatimattoman mökin, joka
antoi tuulen tuivertamalle merelle
päin. Kaksi naista – poissa olevan
kalastajan äiti ja vaimo – olivat tarkkailleet ja odottaneet koko yön miehen paluuta. Nyt yö oli mennyt, ja
he olivat käsittäneet, että mies oli
kuollut merellä eikä palaisi. Polvillaan
anoppinsa vieressä, pää haudattuna
vanhemman naisen syliin nuori nainen
itki epätoivoisena. Loppuun palanut
kynttilä ikkunalaudalla kertoi turhasta
odotuksesta.
Vaistosin nuoren naisen syvän surun. Tunsin hänen murheensa. Unohtumattoman ilmeikäs nimi, jonka taiteilija oli antanut teokselleen, kertoi
murheellisen tarinan. Nimi oli: Lohduton sarastus.
Kuinka tuo nuori nainen kaipasikaan Robert Louis Stevensonin runon
”Requiem” ilmaisemaa lohdutusta,
jopa todeksi kokemista:
Merimies kotiin on saapunut,
erämies vuorilta palannut.1
Kaikista kuolevaisuuteen liittyvistä
seikoista mikään ei ole niin varmaa
kuin sen päättyminen. Kuolema kohtaa kaikkia. Se on meidän ”kaikkien
perintöosa. Se voi vaatia uhrinsa lapsuudessa tai nuoruudessa, [se saattaa
vierailla] elämän päivän ollessa korkeimmillaan, tai sen kutsu voi viipyä
siksi kunnes vanhuuden lumi on peittänyt – – pään; se voi tulla onnettomuuden tai sairauden seurauksena – –
tai – – [se voi olla] luonnollinen; mutta
tultava sen on.”2 Se merkitsee väistämättä kanssakäymisen kipeää menettämistä ja – varsinkin nuorten kohdalla –
musertavaa iskua toteutumattomille
haaveille, täyttymättömille tavoitteille
ja menetetyille toiveille.
Kukapa kuolevainen olento –
menetettyään rakkaan henkilön tai
seistessään itse äärettömyyden kynnyksellä – ei olisi pohtinut sitä, mitä on
sen verhon takana, joka erottaa näkyvän näkymättömästä?
Vuosisatoja sitten Job – jota oli niin
pitkään siunattu kaikilla aineellisilla
lahjoilla ja jota nyt vaivasi niin kipeästi
kaikki se, mitä ihmisen kohdalle voi
tulla – istui kumppaniensa seurassa ja
esitti ajattoman, iättömän kysymyksen:
”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän
on kuollut?”3 Job lausui ääneen sen,
mitä jokainen maan päällä elävä ihminen on pohtinut.
Tänä loistavana pääsiäisaamuna
haluaisin tarkastella Jobin kysymystä –
”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän
on kuollut?” – ja tarjota vastauksen,
joka tulee paitsi syvällisen pohdinnan
tuloksena myös Jumalan ilmoitetusta
sanasta. Aloitan pääkohdista.
Jos tässä maailmassa, jossa me
elämme, on suunnitelma ja tarkoitus,
sillä täytyy olla myös suunnittelija.
Kuka voi katsella maailmankaikkeuden
monia ihmeitä ja olla uskomatta, että
koko ihmiskunnalla on suunnitelma ja
tarkoitus? Kuka voi epäillä, ettei ole
Suunnittelijaa?
Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa
meille kerrotaan, että suuri Suunnittelija loi taivaan ja maan. ”Maa oli autio ja
tyhjä, pimeys peitti syvyydet.”
”Tulkoon valo!” sanoi suuri Suunnittelija, ”ja valo tuli.” Hän loi taivaankannen. Hän erotti maan kamaran vesistä
ja sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, – –
hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa
mukaista siementä.”
Hän loi kaksi valoa – auringon ja
kuun. Tähdet syntyivät Hänen suunnitelmansa mukaisesti. Hän käski eläviä
olentoja vesiin ja lintuja lentämään
maan yllä. Ja niin tapahtui. Hän loi
karjaeläimet, villieläimet ja pikkueläimet. Suunnitelma oli toteutettu lähes
valmiiksi.
Viimeisenä Hän loi ihmisen omaksi
kuvakseen – mieheksi ja naiseksi –
hallitsemaan kaikkea muuta elävää.4
Ihminen yksin sai älyn – aivot, mielen ja sielun. Näine ominaisuuksineen
yksin ihmisellä oli kyky uskoa ja toivoa, saada innoitusta ja tuntea kunnianhimoa.
Kuka voisi vakuuttavasti väittää, että
ihminen – suuren Suunnittelijan ylevin
luomus, joka hallitsee kaikkea elävää ja
jolla on aivot ja tahto, mieli ja sielu, äly
ja jumalallisuus – lakkaisi olemasta, kun
henki jättää maallisen temppelinsä?
Ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy arvostaa elämän
tarkoitusta. Uskon heikon valon täytyy
tehdä tilaa sen ilmoituksen keskipäivän
auringolle, jonka kautta me tiedämme,
että me elimme ennen syntymäämme
kuolevaisuuteen. Kuolevaisuutta
88
Liahona
edeltävässä tilassamme me emme epäilleet ollessamme Jumalan poikien ja tyttärien joukossa, jotka huusivat ääneen
iloaan kuullessaan mahdollisuudesta
tulla tähän haasteelliseen mutta välttämättömään kuolevaisuuteen.5 Me tiesimme, että meidän tarkoituksenamme
oli saada fyysinen ruumis, voittaa koettelemukset ja osoittaa, että pitäisimme
Jumalan käskyt. Isämme tiesi, että kuolevaisuuden luonteeseen kuului, että
meitä koeteltaisiin, että me tekisimme
syntiä ja olisimme epätäydellisiä. Jotta
meillä olisi kaikki mahdollisuudet
onnistumiseen, Hän tarjosi Vapahtajan,
joka kärsisi ja kuolisi meidän tähtemme. Sen lisäksi että Hän sovittaisi
meidän syntimme, niin sovitustyöllään
Hän myös voittaisi fyysisen kuoleman,
jonka alaisia me olisimme Aadamin lankeemuksen tähden.
Ja niin Kristus, meidän Vapahtajamme, syntyi yli 2 000 vuotta sitten
kuolevaiseen elämään tallissa Betlehemissä. Kauan ennustettu Messias oli
tullut.
Jeesuksen lapsuudesta on kirjoitettu hyvin vähän. Pidän tästä Luukkaan kirjoittamasta jakeesta: ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan
ja ihmisten suosio seurasi häntä.”6 Ja
Apostolien teoissa on Vapahtajasta
lyhyt lause, joka kertoo paljon: ”Hän
kulki ympäri maata, teki hyvää.”7
Johannes kastoi Hänet Jordanissa.
Hän kutsui kaksitoista apostolia. Hän
siunasi sairaita. Hän sai rammat kävelemään, sokeat näkemään, kuurot kuulemaan. Hän jopa herätti kuolleita
eloon. Hän opetti, Hän todisti ja Hän
antoi meille täydellisen esimerkin, jota
seurata.
Ja sitten maailman Vapahtajan palvelutehtävä kuolevaisuudessa läheni
loppuaan. Viimeisen aterian apostoliensa kanssa Hän söi yläkerran huoneessa. Edessä olivat Getsemane ja
Golgatan risti.
Kukaan tavallinen kuolevainen ei
voi täysin käsittää sen merkitystä, mitä
Kristus teki meidän tähtemme Getsemanessa. Hän itse kuvasi myöhemmin
sitä kokemusta: ”[Tämä] kärsimys sai
minut, tosiaankin Jumalan, suurimman
kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä.”8
Getsemanen tuskan jälkeen, kun
Hänen voimansa olivat jo ehtyneet,
Hänet otettiin kiinni tylyin, karkein käsin ja vietiin Hannaksen, Kaifaksen,
Pilatuksen ja Herodeksen eteen. Häntä
syytettiin ja kirottiin. Ankarat iskut heikensivät entisestään Hänen tuskien piinaamaa ruumistaan. Veri valui pitkin
Hänen kasvojaan, kun julma teräväpiikkisistä orjantappuroista muotoiltu
kruunu painettiin väkisin Hänen päähänsä ja piikit lävistivät Hänen otsansa.
Ja sitten vielä kerran Hänet vietiin
Pilatuksen luo, joka antoi myöten
vihaisen kansanjoukon huudoille:
”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!”9
Hänet ruoskittiin piiskalla, jonka
moniin nahkasiimoihin oli punottu
teräviä metallin ja luun palasia. Julman ruoskimisen jälkeen Hän nousi,
kantoi kompastelevin askelin omaa
ristiään, kunnes ei enää jaksanut
edemmäs, ja toinen kantoi taakan
Hänen puolestaan.
Viimein Golgata-nimisellä kukkulalla
avuttomien seuraajien katsellessa
sivusta Hänen runneltu ruumiinsa naulattiin ristiin. Häntä pilkattiin ja kirottiin
ja halveksuttiin armotta. Ja kuitenkin
Hän huudahti: ”Isä, anna heille
anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”10
Tuskaisat tunnit kuluivat Hänen
henkensä hiipuessa. Hänen rutikuivilta huuliltaan kuuluivat sanat: ”’Isä,
sinun käsiisi minä uskon henkeni.’
Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.”11
Kun armollisen kuoleman tyyneys ja
lohtu vapauttivat Hänet kuolevaisuuden murheista, Hän palasi Isänsä eteen.
Viimeisellä hetkellä Mestari olisi voinut perua päätöksensä. Mutta Hän ei
tehnyt niin. Hän meni kaiken alapuolelle, jotta Hän voisi pelastaa kaiken.
Hänen eloton ruumiinsa asetettiin kiireesti mutta lempeästi lainahautaan.
Mitkään sanat kristikunnassa eivät
merkitse minulle yhtä paljon kuin ne,
jotka enkeli lausui itkevälle Magdalan
Marialle ja toiselle Marialle, kun he viikon ensimmäisenä päivänä lähestyivät
hautaa huolehtiakseen Herransa ruumiista. Enkeli sanoi:
”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?
Ei hän ole täällä, hän on noussut
kuolleista.”12
Meidän Vapahtajamme eli jälleen.
Ihmiskunnan historian kaikista tapahtumista loistavin, lohdullisin ja rohkaisevin oli tapahtunut – voitto kuolemasta.
Getsemanen ja Golgatan tuska ja piina
oli pyyhitty pois. Ihmiskunnan pelastus oli taattu. Aadamin lankeemus oli
sovitettu.
Tyhjä hauta tuona ensimmäisenä
pääsiäisaamuna oli vastaus Jobin kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä
eloon, kun hän on kuollut?” Kaikille
ääneni kantamilla oleville julistan, että
ihminen herää eloon, kun hän on
kuollut. Me tiedämme sen, sillä meillä
on ilmoitetun totuuden valo.
”Kun kerran kuolema sai alkunsa
ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.
Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös
kaikki Kristuksesta osallisina tehdään
eläviksi.”13
Olen lukenut – ja minä uskon –
niiden todistukset, jotka kokivat Kristuksen ristiinnaulitsemisen murheen ja
Hänen ylösnousemuksensa ilon. Olen
lukenut – ja minä uskon – niiden
Uudessa maailmassa eläneiden todistukset, joiden luona sama ylösnoussut
Herra kävi.
Minä uskon hänen todistuksensa,
joka tänä taloudenhoitokautena puhui
Isän ja Pojan kanssa lehdossa, jota
nykyään nimitetään pyhäksi, ja joka
antoi henkensä sinetöiden tuon todistuksen verellään. Hän julisti:
”Ja nyt, niiden monien todistusten
jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman,
me annamme hänestä, että hän elää!
Sillä me näimme hänet, tosiaankin
Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on
Isän Ainosyntyinen.”14
Palautetun totuuden valo voi aina
hälventää kuoleman synkkyyden. ”Minä
olen ylösnousemus ja elämä”, sanoi
Mestari.15 ”Minä jätän teille rauhan.
Oman rauhani minä annan teille.”16
Vuosien mittaan olen kuullut ja
lukenut lukemattomia todistuksia,
joita ovat jakaneet kanssani ne, jotka
todistavat ylösnousemuksen todellisuudesta ja jotka ovat saaneet suurimman hätänsä hetkinä Vapahtajan lupaamaa rauhaa ja lohtua.
Mainitsen vain osan yhdestä tällaisesta tapahtumasta. Kaksi viikkoa sitten sain koskettavan kirjeen eräältä
seitsemän lapsen isältä, joka kirjoitti
perheestään ja varsinkin pojastaan
To u k o k u u 2 0 1 0
89
Jasonista, joka oli sairastunut 11-vuotiaana. Muutaman seuraavan vuoden
kuluessa Jasonin sairaus toistui useita
kertoja. Tämä isä kertoi, kuinka myönteinen asenne ja valoisa luonne Jasonilla oli huolimatta hänen horjuvasta
terveydestään. Jason sai Aaronin pappeuden 12-vuotiaana, ja hän ”piti aina
auliisti tehtävänsä erinomaisesti kunniassa, olipa hänen vointinsa hyvä tai
huono”. Hän sai Kotka-partiolaisen
merkkinsä 14-vuotiaana.
Viime kesänä pian 15-vuotispäivänsä jälkeen Jason vietiin taas kerran
sairaalaan. Kerran kun isä meni tapaamaan Jasonia, hän huomasi, että tämän silmät olivat kiinni. Tietämättä,
oliko Jason unessa vai hereillä, isä alkoi
puhua hänelle lempeästi. ”Jason”, hän
sanoi, ”tiedän, että olet kokenut paljon
lyhyen elämäsi aikana ja että nykyinen
terveydentilasi on vaikea. Vaikka edessäsi onkin jättimäinen taistelu, haluan,
ettet koskaan menetä uskoasi Jeesukseen Kristukseen.” Isä kertoi, että hän
hämmästyi, kun Jason avasi heti silmänsä ja sanoi selvällä, päättäväisellä
äänellä: ”En koskaan!” Sitten Jason sulki silmänsä eikä sanonut enää muuta.
Hänen isänsä kirjoitti: ”Tällä yksinkertaisella julistuksella Jason ilmaisi
yhden voimallisimmista, puhtaimmista
todistuksista Jeesuksesta Kristuksesta,
mitä olen koskaan kuullut. – – Kun
hänen julistuksensa ’En koskaan!’ sinä
päivänä painui sieluuni, sydämeni täyttyi ilolla siitä, että taivaallinen Isäni oli
siunannut minua niin että sain olla
sellaisen mahtavan ja upean pojan isä.
90
Liahona
– – [Se] oli viimeinen kerta, jolloin
kuulin hänen lausuvan todistuksensa
Kristuksesta.”
Vaikka Jasonin perhe oli arvellut,
että se olisi taas vain yksi rutiinisairaalajakso, Jason kuoli vajaat kaksi viikkoa
myöhemmin. Yksi vanhempi veli ja sisko olivat tuolloin palvelemassa lähetystyössä. Toinen veli, Kyle, oli juuri saanut lähetystyökutsunsa. Itse asiassa
kutsu oli tullut odotettua aikaisemmin,
ja 5. elokuuta, vain viikko ennen Jasonin kuolemaa, perhe kokoontui Jasonin sairaalahuoneeseen, jotta Kylen
lähetystyökutsu voitaisiin avata siellä
koko perheen kesken.
Tämä isä liitti minulle lähettämäänsä kirjeeseen valokuvan, jossa Jason oli sairaalavuoteessaan ja vuoteen
vierellä seisoi hänen isoveljensä Kyle
pidellen lähetystyökutsuaan. Valokuvan alle oli kirjoitettu tämä kuvateksti:
”Kutsuttuina palvelemaan lähetystyössä yhdessä – kummallakin puolen
verhoa.”
Jasonin veli ja sisko, jotka jo palvelivat lähetystyössä, lähettivät ihanat, lohdulliset kirjeet kotiin luettaviksi Jasonin
hautajaisissa. Hänen siskonsa, joka palveli Buenos Airesin läntisellä lähetyskentällä Argentiinassa, kirjoitti muun
muassa näin: ”Minä tiedän, että Jeesus
Kristus elää, ja koska Hän elää, myös
me kaikki, mukaan lukien rakas Jasonimme, elämme jälleen. – – Me
voimme saada lohtua siitä varmasta tiedosta, joka meillä on, että meidät on
sinetöity yhteen iankaikkiseksi perheeksi. – – Jos me teemme kaikkein
parhaamme totellaksemme ja toimiaksemme paremmin tässä elämässä, me
näemme [hänet jälleen].” Hän jatkoi:
”[Eräs] pyhien kirjoitusten kohta, josta
olen pitänyt kauan, saa nyt uuden merkityksen ja tärkeyden tänä aikana. – –
Johanneksen ilmestys, luku 21, jae 4: ’Ja
[Jumala] pyyhkii heidän silmistään joka
ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää
ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa,
sillä kaikki entinen on kadonnut.’”
Rakkaat veljeni ja sisareni, syvimmän surumme hetkenä me voimme
saada syvällisen rauhan enkelin
sanoista sinä ensimmäisenä pääsiäisaamuna: ”Ei hän ole täällä, hän on
noussut kuolleista.”17
Hän on noussut! Hän on noussut!
Iloiten nyt kertokaa:
Jeesus haudastaan on noussut,
Riemuitkoon siis kaikki maa.
Kuolon kahleet katkesi,
Kristus voiton saavutti.18
Yhtenä Hänen erityisenä todistajanaan maan päällä tänä päivänä, tänä
loistavana pääsiäissunnuntaina, julistan, että tämä on totta. Hänen pyhässä
nimessään, Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Robert Louis Stevenson, ”Requiem”, julkaisussa An Anthology of Modern Verse,
toim. A. Methuen, 1921, s. 208.
2. James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1986,
s. 15.
3. Job 14:14.
4. Ks. 1. Moos. 1:1–27.
5. Ks. Job 38:7.
6. Luuk. 2:52.
7. Ap. t. 10:38.
8. OL 19:18.
9. Luuk. 23:21.
10. Luuk. 23:34.
11. Luuk. 23:46.
12. Luuk. 24:5–6.
13. 1. Kor. 15:21–22.
14. OL 76:22–23.
15. Joh. 11:25.
16. Joh. 14:27.
17. Matthew 28:6.
18. ”Hän on noussut!”, MAP-lauluja, 123.
SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS | 4. huhtikuuta 2010
Vanhin Russell M. Nelson
Rakkauden yhdistämät
sukupolvet
”Rakas Ruby”, vanhin Nelsonin
tyttärentyttären tytär
Sisäinen kaipuumme perheyhteyteen saa täyttymyksensä,
kun meidät yhdistetään esivanhempiimme pyhissä
temppelitoimituksissa.
J
oulun tai pääsiäisen aikaan saamamme viestit tarjoavat virkistäviä
muistoja rakkaista ystävistä ja
sukulaisista. Joissakin noista viesteistä
on lisäksi mukana kallisarvoisia perhekuvia. Tässä on yksi, joka todella kiinnitti huomioni.
Tämä on yksi tyttärentyttäremme
tytär. Kutsun häntä ”rakkaaksi Rubyksi”.
Tästä kuvasta tuli mieleeni hänen
äitinsä, kun hän oli suunnilleen samanikäinen. Omista kokoelmistani etsin tämän valokuvan ”rakkaan Rubyn” äidistä,
joka on yksi tyttärentyttäristämme.
Otin tämän kuvan ”rakkaan Rubyn”
äidistä noin 29 vuotta sitten. Hänen silmänsä ovat vieläkin aivan yhtä siniset.
Rakkaat muistot nousivat esiin puolen vuosisadan takaa, jolloin ”rakkaan
Rubyn” isoäiti – yksi tyttäristämme –
oli perheemme uusin jäsen. Tässä on
yksi kuva hänestä vauvana. Nyt hän on
rakastava isoäiti, ja minä olen ”rakkaan
Rubyn” isoisoisä. (En näytä teille kuvaa
itsestäni vauvana. Siitä ei olisi hyötyä.)
Nämä valokuvat kertovat rakkaudesta,
joka yhdistää meidän neljää sukupolveamme.
Kun ajattelen sitä rakkautta, jota
tunnen jokaista perheemme jäsentä
kohtaan, tunnen vähäisessä määrin sitä
rakkautta, joka taivaallisella Isällämme
on lapsiaan kohtaan. Perhe on hyökkäyksen kohteena kautta maailman,
mutta Myöhempien Aikojen Pyhien
Jeesuksen Kristuksen Kirkko julistaa,
edistää ja varjelee sitä totuutta, että
perhe on keskeisellä sijalla Luojan
suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi. ”Perhe – julistus maailmalle” ja laaja sukututkimustoimintamme ovat vain kaksi osoitusta
siitä, kuinka tämä kirkko tuo toivoa ja
apua pyhälle perheinstituutiolle.
Me opetamme, että Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan on ääretöntä.
Hän rakastaa heitä kaikkia rotuun,
kansallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta.1 Hän on tehnyt niin alusta asti
ja tekee niin edelleenkin. Hän kutsuu
kaikkia saavuttamaan iankaikkisen
korotuksen perheelleen. Hänen
työnsä ja kirkkautensa on Hänen lastensa kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän – korotuksen – toteuttaminen.2 ”Jumala on rakastanut maailmaa
”Rakkaan Rubyn” äiti, vanhin Nelsonin
tyttärentytär
”Rakkaan Rubyn” isoäiti, vanhin
Nelsonin tytär
To u k o k u u 2 0 1 0
91
Temppelitoimituskortteja
niin paljon, että antoi ainoan Poikansa,
jottei yksikään, joka häneen uskoo,
joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”3
Isän molempien tavoitteiden täyttyminen tuli mahdolliseksi Hänen rakkaan Poikansa sovituksen ansiosta.
Ilman sovitusta ei olisi mitään kuolemattomuutta. Ilman sovitusta ei olisi
paluuta Isän luokse eikä perheen jatkumista haudan tuolla puolen.
Sovituksen ansiosta nämä suuret
siunaukset voivat toteutua jokaisen
Jumalan lapsen kohdalla, joka on kuuliainen Hänen iankaikkisille laeilleen.
Kautta aikain monilla Hänen lapsistaan
on ollut mahdollisuus evankeliumin
92
Liahona
siunauksiin, mutta paljon useammilla
ei ole ollut. Jo ennen maailman perustamista taivaallinen Isämme asetti kastetoimituksen niille, jotka kuolevat tietämättä evankeliumista.4 Hän rakastaa
noitakin lapsiaan.
Hän järjesti heillekin keinon kuulua
iankaikkiseen perheeseen. Jokainen
ihmisolento, joka tulee tämän maan
päälle, on vanhemmista koostuvien
sukupolvien tuote. Meillä on luonnollinen kaipuu liittyä esivanhempiimme.
Tämä halu asustaa sydämessämme
iästä riippumatta.
Ajatelkaapa niitä hengellisiä yhteyksiä, jotka syntyvät, kun nuori nainen
auttaa isoäitiään kirjoittamaan suvun
tietoja tietokoneelle tai kun nuori mies
näkee isoisänsä isän nimen väestönlaskenta-asiakirjassa. Kun meidän sydämemme kääntyy esivanhempiemme
puoleen, jokin sisällämme muuttuu.
Me tunnemme olevamme osa jotakin
itseämme suurempaa. Sisäinen kaipuumme perheyhteyteen saa täyttymyksensä, kun meidät yhdistetään esivanhempiimme pyhissä temppelitoimituksissa.
Koska tämä työ on niin tärkeää,
kirkko on rakentanut temppeleitä
lähemmäksi ihmisiä5 ja sukututkimusta
helpotetaan enemmän kuin milloinkaan ennen. Myös menetelmät etsiä ja
valmistella nimiä temppelitoimituksiin
kehittyvät. Presidentti Gordon B.
Hinckley ilmoitti lokakuun 2005 konferenssissa jännittävästä edistysaskeleesta sukututkimus- ja temppelityössä. Hän on sanonut: ”Yksi temppeliaktiivisuutemme hankalimmista
puolista on se, että kun saamme yhä
enemmän temppeleitä eri puolille
maailmaa, sijaistyössä ilmenee päällekkäisyyttä. – – Siksi olemme ryhtyneet
jokin aika sitten hyvin vaikeaan hankkeeseen. – – Ratkaisu – – löytyy monimutkaisesta tietotekniikasta.”6
Sittemmin päällekkäisyys on vähentynyt ja sen lisäksi menetelmiä on yksinkertaistettu, niin että käytännöllisesti
katsoen jokainen kirkon jäsen voi osallistua temppeli- ja sukututkimustyöhön.
Menneet ovat ne ajat, jolloin tätä pyhää
työtä tekivät ainoastaan asiantuntijat.
Tilanteestanne riippumatta voitte ryhtyä tekemään sukututkimusta nyt heti.
Alkeisyhdistyksen lapset voivat piirtää
sukupuun. Nuoret voivat osallistua
sijaiskasteisiin. He voivat myös auttaa
vanhempia sukupolvia käyttämään tietokoneita. Vanhemmat voivat kertoa jälkeläisilleen omasta elämästään. Kelvollisilla aikuisjäsenillä voi olla temppelisuositus, ja he voivat suorittaa temppelitoimituksia omien sukulaistensa puolesta.
Profeetta Joseph Smith on sanonut:
”Suurin vastuu, minkä Jumala on
meille antanut tässä maailmassa, on
tietojen etsiminen kuolleistamme.”7
Uusi tekniikka tekee tuon vastuun
kantamisesta helpompaa kuin milloinkaan. Temppeli- ja sukututkimustyön
apuna on nykyisin järjestelmä, joka
tunnetaan uutena FamilySearchina8.
Tämä internetpohjainen järjestelmä
auttaa jäseniä löytämään tietoja esivanhemmistaan, selvittämään, mitä toimituksia näiden puolesta pitää tehdä, ja
valmistelemaan heidän nimensä temppeliin. Järjestelmään pääsee kotoa,
sukututkimuskeskuksesta9 tai mistä
tahansa, missä käytettävissä on internet. Etenemisvaiheita on helppo
seurata.10
Ensiksi etsitään niiden henkilöiden
tiedot, joiden puolesta temppelityö
halutaan tehdä.
Sitten tulostetaan Perhetoimituspyyntö. Tämä asiakirja sisältää temppelissä tarvittavat tiedot, eikä mukaan tarvitse ottaa tietokonelevykkeitä.
Temppelitoimituspyynnöstä tulostetaan temppelissä toimituskortit. Kun
toimitus on suoritettu, se kirjataan ja
syötetään jo samana päivänä uuteen
FamilySearchiin.
Entä ne, joilla ei ole käytössään tietokonetta tai jotka eivät mielellään käytä tätä tekniikkaa? Älkää olko huolissanne. Edetkää vaihe kerrallaan. Aloittakaa kotoa. Aloittakaa tyhjästä pahvilaatikosta, kuten presidentti Boyd K.
Packer on ehdottanut.11 Pankaa siihen
laatikkoon tärkeitä tietoja itsestänne ja
perheestänne. Hankkikaa lisää tietoa
sukulaisiltanne. Käyttäkää sitten hyväksenne seurakuntanne sukututkimusneuvojan apua. Uudessa FamilySearchjärjestelmässä neuvoja voi tehdä puolestanne kaikki tarvittavat toimenpiteet tietokoneella, mukaan luettuna
nimien valmisteleminen temppeliin.
Tässä palvelutehtävässä on noin
Ilopangon vaarnan pyhiä San Salvadorista El Salvadorista käymässä Guatemalan
temppelissä Guatemalassa.
60 000 neuvojaa ympäri maailmaa.
Seurakuntanne neuvojasta voi olla
teille paljon hyötyä.
Uusi FamilySearch muuttaa sukututkimustyön dynamiikkaa helpottamalla yhden yhteisen esivanhempien
taulun kokoamista. Menneisyydessä
ihmiset työskentelivät erikseen säilyttäen omat sukutietonsa. He tekivät
usein työtä tietämättä, mitä muut
sukulaiset tekivät. Nyt jokainen henkilö voi antaa tietoja koordinoimalla
samalla muiden kanssa yhteisen sukupuunsa luomista.
Vaikka uusi FamilySearch onkin jättimäinen edistysaskel, se on kuitenkin
vain yksi askel. Lisää työtä on edessä.
Koska järjestelmä avustaa pääsyä sellaiseen tietoon, jota kirkolle on toimitettu monien vuosikymmenien ajan
monista lähteistä, uusi FamilySearch
voi paljastaa päällekkäisyyksiä tai virheitä, joita ei ole ennen huomattu.
Tämä ominaisuus on erityisen hyödyllinen niille, joiden esivanhemmissa
on varhaisia pioneereja. Päällekkäisyydet ja virheet pitää oikaista, eikä sitä
pysty tekemään kukaan muu paremmin kuin kukin henkilö itse omassa
suvussaan.
Saatatte turhautua selvitellessänne
näitä haasteita. Voitte olla varmoja
siitä, että teidän huolianne ymmärretään hyvin. Kirkko työskentelee presidentti Thomas S. Monsonin innoitetulla johdolla uutterasti auttaakseen
teitä ratkaisemaan nämä ongelmat.
Yhdessä me pyrimme järjestämään
sukupuun kaikille Jumalan lapsille.
Tämä on valtava yritys, josta koituu
valtavia siunauksia.
Tämä on riemullista työtä. Katsokaa
tätä valokuvaa uusista käännynnäisistä
tekemässä temppelityötä omien sukulaistensa puolesta. Nämä rakkaat pyhät
Ilopangon vaarnasta El Salvadorista
San Salvadorista ovat ensimmäistä kertaa Guatemalan temppelissä. Heillä on
omia temppelikortteja, joista kussakin
on sellaisen edesmenneen sukulaisen
nimi, jonka puolesta he ovat ottaneet
sijaiskasteen.
Jotta kirkon sukututkimustoiminta
voi menestyä, pappeuden ohjaus ja
johto ovat välttämättömiä. Johtajat
opettavat ja todistavat niistä opeista,
joihin tämä pyhä työ perustuu.12 He
esittävät kutsuja ja huolehtivat siitä,
että ohjausta on saatavissa.13 He näkevät temppeli- ja sukututkimustoiminnan keinona kohottaa seurakuntansa
henkeä, vahvistaa uusien käännynnäisten hengellisiä juuria ja siunata kaikkien jäsenten elämää.
To u k o k u u 2 0 1 0
93
on luotu pyhillä toimituksilla, johtavat
perheidemme korotukseen.16 Rukoukseni on, että tämä pyhä tavoite voisi
toteutua meille jokaiselle. Jeesuksen
VIITTEET
Samalla kun temppeli- ja sukututkimustyö koituu niiden siunaukseksi,
jotka ovat verhon tuolla puolen, se
voi samoin koitua elävien ihmisten siunaukseksi. Sillä on jalostava vaikutus
siinä mukana oleviin. He auttavat
sukulaisiaan kirjaimellisesti saamaan
korotuksen.
Meidät korotetaan, kun me voimme
olla yhdessä sukulaistemme kanssa
kaikkivaltiaan Jumalan luona. Profeetta
Joseph Smith näki meidän velvollisuutemme ennalta: ”Herran suuri päivä on
käsillä – –”, hän sanoi. ”Uhratkaamme
sen tähden kirkkona ja kansana ja
myöhempien aikojen pyhinä Herralle
uhri vanhurskaasti; ja esittäkäämme
hänen pyhässä temppelissään – –
kirja, joka sisältää muistiinmerkinnät
94
Liahona
kuolleistamme ja joka on kaiken
hyväksymisen arvoinen.”14
Tuon kirjan valmistaminen on meidän henkilökohtainen ja yhteinen
velvollisuutemme. Kun työskentelemme yhdessä, me voimme tehdä
siitä Herran kaiken hyväksymisen
arvoisen. Tuo kirja tekee mahdolliseksi toimitusten suorittamisen kuolleiden esivanhempiemme puolesta,
niin että he voivat hyväksyä ne, jos
haluavat. Nuo toimitukset voivat tuoda vangituille vapauden verhon tuolla
puolen.15
Lapsemme, lastenlapsemme, ”rakas
Ruby” ja kaikki lastenlastemme lapset
on yhdistetty toisiinsa rakkaudessa.
Heidät on yhdistetty rakkaudessa
myös esivanhempiin. Nuo siteet, jotka
1. Ks. 1. Kor. 12:13; Gal. 3:28; 2. Nefi 26:33.
2. Ks. Moos. 1:39.
3. Joh. 3:16.
4. Ks. OL 124:33.
5. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut
hiljattain, että 83 prosenttia kirkon jäsenistä
kautta maailman asuu nyt 200 mailin
(320 km) säteellä temppelistä (ks. ”Tervetuloa konferenssiin”, Liahona, marraskuu
2009, s. 4).
6. ”Avaussanat”, Liahona, marraskuu 2005,
s. 5.
Smith, 2007, s. 435.
8. Saatavissa nykyisin englanniksi, espanjaksi,
portugaliksi, ranskaksi ja saksaksi. Saatavissa myöhemmin tänä vuonna japaniksi,
kiinaksi ja koreaksi.
9. Meillä on yli 4 000 sukututkimuskeskusta
kautta maailman.
10. Jos käytössänne on tietokone, menkää
osoitteeseen new.familysearch.org. Rekisteröitymiseen ensimmäisellä kerralla tarvitsette jäsennumeronne ja syntymäpäivänne.
Saatte nämä tiedot seurakuntanne kirjurilta. Kirjauduttuanne järjestelmään voitte
nähdä, että järjestelmässä on tietoja esivanhemmistanne ja siitä, mitä temppelitoimituksia tarvitaan. Voitte löytää tietoja esivanhemmista, joista ette ole tienneet, ja lisätä
heidät sukupuuhunne. Tulostakaa Perhetoimituspyyntölomake temppeliin vietäväksi ja avatkaa siten tie tarvittavien toimitusten suorittamiselle.
11. Ks. ”Sinun sukututkimuksesi: Kuinka päästä
alkuun”, Liahona, elokuu 2003, s. 12–17.
12. Yksi tai useampi korkean neuvoston jäsen
valvoo sukututkimus- ja temppelityötä vaarnassa vaarnan johtokunnan johdolla. Vaarnaseurakunnassa tietä näyttää ylipappien
ryhmän johtaja tai lähetysseurakunnassa
vanhinten koorumin johtaja. Sukututkimusneuvojille ja pappeusjohtajille heidän tehtäviään varten on saatavilla paljon aineistoa,
painettuna ja internetissä.
13. Hyödyllistä uutta aineistoa ovat mm. Member’s Guide to Temple and Family History
Work (varastonumero 36795) ja Instructor’s
Guide (varastonumero 35804) sekä niihin
liittyvä DVD-levy. Nämä oppaat voi ladata
internetistä tai niitä voi katsella sivustolla
lds.org tai ne voi tilata jakelukeskuksesta.
14. OL 128:24.
15. Ks. Jes. 61:1; Luuk. 4:18; OL 138:18, 31, 42.
16. Ks. OL 128:18.
Velvollisuutemme
Jumalaa kohtaan:
vanhempien ja
johtajien tehtävä
nousevaa sukupolvea
kohtaan
Meidän välttämätön velvollisuutemme on auttaa nuoria
ymmärtämään ja uskomaan evankeliumi syvällisen
henkilökohtaisesti.
T
änä iltapäivänä haluan kannustaa
vanhempia ja kaikkia, jotka on
kutsuttu johtamaan ja palvelemaan tämän maailman nuoria. Herra
on ilmoittanut Joseph Smithille, että
meillä on ”ehdoton velvollisuus – –
koko nousevaa sukupolvea – – kohtaan” (OL 123:11).
Koko elämäni ajan olen isänä ja isoisänä pohtinut kysymystä, mikä on
minun velvollisuuteni Jumalaa kohtaan nuorten suhteen? Saanen jakaa
joitakin asioita, joita olen oppinut
omakohtaisen pohdiskelun ja todistuksen välityksellä.
Meidän kaikkien kohdalla velvollisuutemme täyttäminen Jumalaa kohtaan vanhempina ja johtajina alkaa
siitä, että johdamme esimerkillämme
– siitä, että elämme johdonmukaisesti
ja uutterasti evankeliumin periaatteiden mukaan kotona. Tämä edellyttää
päivittäistä määrätietoisuutta ja uutteruutta.
Nuorten kohdalla mikään ei korvaa
sitä, että he näkevät, kuinka me elämme evankeliumin mukaan omassa päivittäisessä elämässämme. Nuorten
sotilaiden ei tarvinnut miettiä, mihin
heidän vanhempansa uskoivat. He
sanoivat: ”Me emme epäile äitiemme
tienneen sitä” (ks. Alma 56:47–48).
Tietävätkö meidän lapsemme, mitä
me tiedämme?
Minulla on pojanpoika, joka kerran
pyysi minua mukaansa katsomaan
suosittua mutta sopimatonta elokuvaa.
Sanoin hänelle, etten ollut kyllin vanha
katsomaan sitä elokuvaa. Hän oli
ymmällään, kunnes hänen isoäitinsä
selitti hänelle, ettei ikäsuositus soveltunut isoisään. Hän tuli takaisin luokseni ja sanoi: ”Nyt ymmärrän, isoisä.
Sinusta ei tule koskaan tarpeeksi
vanhaa katsomaan sitä elokuvaa, vai
mitä?” Hän oli oikeassa!
Sen lisäksi että näytämme esimerkillämme nuorille tietä, me johdamme
heitä ymmärtämällä heidän sydäntään
ja kulkemalla evankeliumin polkua heidän rinnallaan. Jotta todella ymmärtäisimme heidän sydäntään, meidän täytyy tehdä muutakin kuin vain olla
samassa huoneessa tai osallistua
samoihin perheen ja kirkon toimintoihin. Meidän täytyy suunnitella ja hyödyntää opetustilanteita, jotka painavat
syvän ja kestävän vaikutelman heidän
mieleensä ja sydämeensä.
Esimerkiksi kirkon johtohenkilöt
suunnittelevat säännöllisesti pappeustoimintoja ja partiokokouksia ja -leirejä
– mutta saavutetaanko näillä toiminnoilla aina niiden tärkein tarkoitus?
Olen oppinut, ettei pelkästään ansiomerkin saaminen tee jostakin pappeus- tai partiotoiminnasta pojalle
mitä merkityksellisintä, vaan sen tekee
mahdollisuus istua ja jutella sellaisen
johtohenkilön kanssa, joka on kiinnostunut hänestä ja hänen elämästään.
Samalla tavoin äidit ja isät, kun te
viette lapsia kouluun tai heidän
moniin eri harrastuksiinsa, käytättekö
tuon ajan jutellaksenne heidän kanssaan heidän toiveistaan ja peloistaan ja
iloistaan? Käytättekö aikaa siihen, että
pyydätte heitä ottamaan kuulokkeet
MP3-soittimistaan ja kaikista muista
laitteista, niin että he voivat kuulla teitä
ja tuntea rakkautenne? Mitä kauemmin
elän, sitä paremmin käsitän, että nuoruuteni opetushetket, varsinkin ne, joita minulla oli vanhempieni kanssa,
To u k o k u u 2 0 1 0
95
ovat muovanneet elämäni ja tehneet
minusta sen, mitä olen.
On mahdotonta yliarvioida niiden
vanhempien vaikutusta, jotka ymmärtävät lastensa sydäntä. Tutkimus osoittaa,
että elämän tärkeimmissä muutoskohdissa – mukaan lukien ne vaiheet, jolloin nuoret todennäköisimmin
ajautuvat pois kirkosta – suurin vaikutus ei ole piispan tai jonkun toisen johtajan puhuttelulla vaan säännöllisellä,
lämminhenkisellä, ystävällisellä, välittävällä kanssakäymisellä vanhempien
kanssa.
Kun tämän muistamme, niin
kokoontuuko koko perheemme päivällispöytään yhdessä? Muistan, kuinka
nuorena miehenä pyysin lupaa pelata
baseballia päivällisaikaan. ”Laita vain
minun ateriani uuniin”, sanoin äidilleni. Hän vastasi: ”Robert, minä todella
haluan, että pidät tauon, tulet kotiin,
olet perheen kanssa päivällisellä ja sitten voit mennä pelaamaan baseballia
pimeään asti.” Hän opetti meille kaikille, että mitä tulee perheaterioihin,
niin ei se ole ruoka vaan perheen
kanssakäyminen, joka ravitsee sielua.
Äitini opetti, että suurinta rakkautta
me osoitamme omassa kodissamme.
Jotta kanssakäymisemme nuorten
96
Liahona
kanssa todella koskettaisi heidän sydäntään, meidän täytyy antaa heille huomiotamme aivan samoin kuin antaisimme huomiota luotetulle aikuiselle
työtoverille tai läheiselle ystävälle. Tärkeintä on esittää heille kysymyksiä, antaa heidän puhua ja olla sitten halukas
kuuntelemaan – niin, kuuntelemaan
ja kuuntelemaan vähän enemmän –
kuulemaan hengellisillä korvilla! Joitakin vuosia sitten olin lukemassa sanomalehteä, kun yksi pienistä pojanpojistani kiipesi viereeni. Minusta oli
mukava kuunnella, kun hänen suloinen äänensä puheli taustalla samalla
kun luin. Kuvitelkaa, miten yllätyin,
kun hän muutaman hetken kuluttua
työntyi minun ja lehden väliin. Hän
otti kasvoni käsiinsä ja painoi nenänsä
minun nenääni vasten ja kysyi: ”Pappa!
Oletko sinä siellä?”
Äiti, isä, oletteko te siellä? Pappa,
mummo, oletteko te siellä? Siellä oleminen tarkoittaa sitä, että ymmärrämme nuortemme sydäntä ja tunnemme yhteenkuuluvuutta heidän
kanssaan. Ja se, että tunnemme
yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan,
ei tarkoita sitä, että pelkästään juttelemme heidän kanssaan vaan että
myös puuhailemme heidän kanssaan.
Äskettäin kuulin erään äidin kertovan, kuinka hän oli auttanut kolmea
ensimmäistä tytärtään suorittamaan
Edistyminen-ohjelman vaatimukset
tekemällä sitä, mitä odotettiin – pysymällä ajan tasalla ja allekirjoittamalla
suoritettuja projekteja. Sitten hän selitti
lempeästi, kyyneleet poskille vierien:
”Hiljattain olen työskennellyt neljännen
tyttäreni kanssa itse asiassa tekemällä
hänen projektejaan hänen kanssaan.
Sillä on ollut suuri vaikutus elämäämme
ja suhteeseemme. Mutta voi, millaista
surua tunnen, kun käsitän, mitä olen
menettänyt, kun en ole tehnyt tätä kolmen muun tyttäreni kanssa.” Kielen ja
kynän surullisimmat sanat ovat nämä:
”Niin olisi voinut olla!”1
Aikuisten kirkon jäsenten tulee
ymmärtää, etteivät Edistyminen- ja
Velvollisuus Jumalaa kohtaan -vaatimukset ole vain pitkiä luetteloita kohdista, jotka täytyy suorittaa. Ne ovat
henkilökohtaisia tavoitteita, joita jokainen nuori mies ja nuori nainen asettaa
ja jotka auttavat heitä tulemaan kelvollisiksi saamaan temppelitoimitukset,
palvelemaan lähetystyössä, solmimaan
iankaikkisen avioliiton ja pääsemään
osallisiksi korotuksesta. Mutta tulkoon
ymmärretyksi: se, että nuoret miehet
ja nuoret naiset yrittäisivät saavuttaa nämä tavoitteet yksin, olisi suuri
menetys ja murhenäytelmä!
Isät, äidit ja nuorten johtajat, kehotamme teitä osallistumaan Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelmiin lastenne ja nuorten kanssa.
Samalla kun he kasvavat, tekin kasvatte. Ja aivan yhtä tärkeää on se, että
kasvatte yhdessä uskon ja ystävyyden
yhdistäminä, mikä suo teidän vahvistaa
toisianne ja pysyä evankeliumin polulla
ikuisesti, olla todellakin iankaikkinen
perhe.
Aivan yhtä tärkeänä osana sitä, että
täytämme vanhemman velvollisuutemme Jumalaa kohtaan, on se, että
opetamme lapsillemme evankeliumia
ja valmistamme heitä osallistumaan
täysin Vapahtajan palautetun kirkon
toimintaan. Muistakaa kuningas Benjaminin kansan opetus. Hänen opetustensa tuloksena monet aikuisista kokivat voimallisen sydämen muutoksen
(ks. Moosia 5:2). Mutta sitten sanotaan, että ”nousevassa polvessa oli
monia, jotka eivät voineet ymmärtää
kuningas Benjaminin sanoja, koska he
olivat pieniä lapsia siihen aikaan, kun
hän puhui kansalleen; eivätkä he uskoneet – – ja heidän sydämensä paatuivat” (Moosia 26:1, 3).
Meidän välttämätön velvollisuutemme on auttaa nuoria ymmärtämään
ja uskomaan evankeliumi syvällisen
henkilökohtaisesti. Me voimme opettaa
heitä kulkemaan valossa, mutta se ei voi
olla lainavaloa. Heidän täytyy ansaita se
itse. Heidän täytyy hankkia oma todistuksen valonsa suoraan hengellisen valon lähteestä – itse Jumalalta – rukoilemalla ja tutkimalla ja mietiskelemällä.
Heidän täytyy ymmärtää, keitä he ovat
ja millaisiksi taivaallinen Isä haluaa heidän tulevan. Kuinka autamme heitä?
Kun meillä on perheilta, perheneuvosto tai merkityksellinen keskustelu
evankeliumista lastemme kanssa, meillä
on mahdollisuus katsoa heitä silmiin ja
kertoa heille, että me rakastamme heitä
ja että taivaallinen Isä rakastaa heitä.
Näissä pyhissä tilanteissa me voimme
myös auttaa heitä ymmärtämään syvällä
sydämessään, keitä he ovat ja kuinka
onnekkaita he ovat, kun he ovat tulleet
tämän maan päälle ja meidän kotiimme
ja ovat osallisia liitoissa, jotka olemme
tehneet temppelissä ollaksemme perhe
ikuisesti. Jokaisessa keskinäisessä kanssakäymisessämme me tuomme esiin
evankeliumin periaatteita ja siunauksia.
Näinä vaikeina aikoina ei riitä,
että nuoremme pelkästään tietävät.
Heidän täytyy tehdä. Osallistuminen
koko sydämestään toimituksiin,
koorumien ja apujärjestöjen toimintaan, innoitettuihin ohjelmiin sekä toimintojen vahvistaminen auttavat nuoria
pukemaan ylleen Jumalan taisteluvarustuksen. Autammeko me heitä pukemaan ylleen tuon varustuksen, jotta he
voivat pitää puolensa vastustajan palavia nuolia vastaan? Jotta he todella valitsisivat Herran tien, heidän täytyy tuntea
Hänen tiensä. Ja jotta he todella tuntisivat Hänen tiensä, meidän täytyy opettaa
ja johtaa heitä toimimaan, osallistumaan, tekemään.
Suurinta lähetystyötä, mitä
tulemme koskaan tekemään, on se,
mitä teemme kodissamme. Meidän
kotimme, koorumimme ja luokkamme
ovat osa lähetyskenttää. Meidän lapsemme ja lastenlapsemme ovat tärkeimpiä tutkijoitamme.
Suurinta sukututkimustyötä, mitä
tulemme tekemään, on se, mitä
teemme omassa kodissamme. Se on
nousevaan polveen kuuluvien lastemme hengellinen valmistaminen, mikä
varmistaa – kun he ovat kuuliaisia –
perheemme iankaikkisen säilymisen ja
jatkumisen tuleviin sukupolviin.
Suurin pelastustyö, suurin aktivointityö tullaan tekemään kodissamme. Jos joku perheestänne vaeltaa
oudoilla teillä, te olette pelastajia, jotka
ovat mukana suurimmassa pelastustehtävässä, mitä kirkko on koskaan
tuntenut. Todistan omakohtaisesta
kokemuksesta: vasta luovuttaminen
on epäonnistumista. Koskaan ei ole
liian aikaista tai liian myöhäistä aloittaa. Älkää kantako huolta siitä, mitä on
tapahtunut aiemmin. Ottakaa puhelin
käteen. Kirjoittakaa viesti. Menkää käymään. Pyytäkää heitä tulemaan kotiin.
Älkää pelätkö tai joutuko hämillenne.
Teidän lapsenne on taivaallisen Isän
lapsi. Te olette mukana Hänen työssään. Hän on luvannut koota lapsensa,
ja Hän on teidän kanssanne.
Suurimman uskon saamme kodissamme, kun pysymme vahvoina vanhemmuuden koetuksissa ja koettelemuksissa. Hiljattain presidentti
Monson sanoi pienelle äitien ryhmälle:
To u k o k u u 2 0 1 0
97
”Toisinaan arvioimme liian pikaisesti
onnistumistemme ja epäonnistumistemme vaikutusta.” Saanen lisätä, älkää
nähkö tämän päivän koettelemuksia
iankaikkisina. Taivaallinen Isä tekee
työtään pitkällä aikavälillä. ”Tulevaisuudessa on paljon”, profeetta Joseph
Smith on sanonut. ”Sen tähden, – –
tehkäämme iloisin mielin kaikki, mikä
on meidän vallassamme; ja pysykäämme sitten sijoillamme täysin varmoina saadaksemme nähdä Jumalan
pelastuksen ja hänen käsivartensa
ilmoittamisen” (OL 123:15, 17).
Tänä pääsiäissunnuntaina toivoisin,
että meillä olisi tilaisuus todistaa, että
me tiedämme Jumalan elävän ja että
Jeesus on Kristus. Toivoisin, että me
lausuisimme todistuksemme, jotta lapsemme tietävät, missä sydämemme on
ja että me rakastamme heitä. Suurin
rakkaus pitäisi vallita ja suurimmat
opetukset opettaa kodissamme.
Pyydän Herran siunauksia vanhemmille ja nuorille, joita kasvatetaan
uskollisissa kodeissa, että he ymmärtävät, millainen ilo on olla kodissa ja perheessä, jossa heitä voidaan rakastaa,
ohjata ja opastaa. Rukoilen, että perheemme olisi iankaikkinen ja yhdessä
ikuisesti Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen edessä.
Lausun erityisen todistukseni siitä,
että Jeesus Kristus elää. Hän on kadonneen lampaan paimen, harhaan joutuneen sielun pelastaja, haavoittuneen
sydämen parantaja, koko ihmiskunnan
toivo. Pitäkäämme Häntä Mestarinamme ja täyttäkäämme velvollisuutemme Jumalaa kohtaan uskoen
Häneen ja Hänen iankaikkiseen rakkauteensa meitä jokaista kohtaan. Tätä
rukoilen Jeesuksen Kristuksen
VIITE
1. Ks. ”Maud Muller”, The Complete Poetical
Works of John Greenleaf Whittier, 1876,
s. 206.
98
Liahona
Äiti sanoi niin
Ehkäpä syy siihen, että vastaamme niin yleismaailmallisesti
äitiemme rakkauteen, johtuu siitä, että se kuvastaa
Vapahtajamme rakkautta.
H
erra on antanut vanhemmille
ensisijaisen vastuun lastensa
hengellisestä hoivaamisesta.
Joskus tämä vastuu lankeaa yksinhuoltajalle. Oma äitini oli suhteellisen nuori, kun isäni kuoli, ja hän jäi yksin neljän lapsen kanssa. Mutta äiti kohtasi
vastoinkäymisensä uskon ja rohkeuden turvin luvaten meille, että jos
pysyisimme totuuden tiellä, loppu olisi
alkua parempi. Mormonin kirjan
uskollisten äitien lasten tapaan ”me
emme [epäilleet äitimme] tienneen
sitä” (Alma 56:48). Veljet ja sisaret,
ymmärrän omasta kokemuksestani
äitien suuren vaikutuksen.
Hyvä ystäväni Don Pearson kertoi
kokemuksen, joka tuo esiin tämän vaikutuksen. Eräänä iltana hänen nelivuotias poikansa pyysi häntä lukemaan
iltasadun. Eric oli valinnut lempikirjansa: The Ballooning Adventures of
Paddy Pork, kertomuksen possuperheestä, joka asui meren saarilla ja matkusti saarelta toiselle kuumailmapallolla. Se oli kuvakirja, jossa ei ollut
sanoja, joten veli Pearson keksi kertomukseen sanat.
”Paddy on kuumailmapallossa.
Nyt Paddy laskeutuu saarelle. Se pudottaa narun ilmapallon korin reunan yli.”
Eric keskeytti hänet. ”Isi, ei tuo ole
naru”, hän sanoi. ”Se on köysi.”
Veli Pearson katsoi Ericiä ja taas
kuvakirjaa ja jatkoi sitten: ”Paddy nousee ilmapallosta ja kiipeää alas puuta
pitkin. Voi ei! Sen takki tarttuu
oksaan!”
Jälleen Eric keskeytti hänet. ”Isi, ei
se ole takki. Se on pusakka.”
Tässä vaiheessa veli Pearson oli hieman hämmentynyt. ”Eric”, hän sanoi,
”tässä kirjassa ei ole sanoja, vain kuvia.
Miksi vaadit, että tuo on pusakka?”
Eric vastasi: ”Koska äiti sanoi niin.”
Veli Pearson sulki kirjan ja sanoi:
”Eric, kuka sinun mielestäsi on tärkein
päättäjä ja johtaja tässä talossa?”
Tällä kertaa Eric mietti tarkoin ennen kuin vastasi: ”Sinä, isi.”
Veli Pearson hymyili säteilevästi
pojalleen. Mikä erinomainen vastaus!
”Mistä tiesit sen?” hän kysyi.
Eric vastasi nopeasti: ”Äiti sanoi
niin.”
Presidentti James E. Faust onkin
sanonut: ”Koko maailmassa [ei] ole
mitään suurempaa hyvää kuin äitiys.
Äidin vaikutusta lastensa elämään ei
voi laskea.” (”Isä, tule kotiin”, Valkeus,
elokuu 2004, s. 35.)
Jumalallisen suunnitelman mukaan
hoivaaminen näyttää olevan osa naisille
annettua hengellistä perintöä. Olen
nähnyt sen tyttärissäni ja nyt näen sen
lasteni tyttärissä – jo ennen kuin he
osasivat kävellä, he halusivat kantaa ja
hoitaa pieniä vauvanukkejaan.
Ammatissani maanviljelijänä ja karjatilallisena minulla on ollut eturivin
paikka havainnoida, kuinka äidin luontainen kiintymys ilmenee jopa luonnossa. Joka kevät viemme lehmälauman uusine vasikoineen Idahon Snakejoen varteen, missä ne laiduntavat kukkuloilla noin kuukauden ajan. Sitten
kokoamme ne yhteen ja tuomme ne
tielle, joka johtaa aitaukseen. Siellä ne
lastataan kuorma-autoihin, jotka vievät
ne niiden kesälaitumille Montanaan.
Eräänä erityisen kuumana kevätpäivänä autoin kokoamisessa ratsastamalla lauman perässä sen kulkiessa
pölyisellä tiellä kohti aitausta. Tehtävänäni oli koota vasikat, jotka olivat
mahdollisesti harhautuneet pois
tieltä. Tahti oli hidas, ja sain aikaa
ajatella.
Koska oli niin kuuma, pikkuvasikat
karkailivat puiden varjoon. Ajatukseni
kääntyivät kirkon nuorisoon, joka harhautuu toisinaan pois kaidalta ja
kapealta polulta. Ajattelin myös niitä,
jotka ovat jättäneet kirkon tai joista
saattaa tuntua, että kirkko on lähtenyt
pois heidän sydämestään heidän
ollessaan syrjäpoluilla. Ajattelin itsekseni, että harhautumisen aiheuttajan
ei tarvitse olla paha ollakseen tehokas
– joskus se voi olla pelkästään varjoisa
paikka.
Kun olin koonnut harhautuneita
vasikoita monta tuntia ja hiki virtasi pitkin kasvojani, huusin vasikoille turhautuneena: ”Seuratkaa vain emojanne!
Ne tietävät, minne ovat menossa! Ne
ovat kulkeneet tätä tietä ennenkin!”
Lehmät tiesivät, että vaikka tie oli nyt
kuuma ja pölyinen, loppu olisi alkua
parempi.
Heti kun saimme lauman aitaukseen, huomasimme, että kolme lehmistä kuljeskeli hermostuneena
portilla. Ne eivät löytäneet vasikoitaan
ja näyttivät aistivan, että vasikat olivat
vielä matkalla. Yksi karjapaimenista kysyi minulta, mitä meidän pitäisi tehdä.
Sanoin: ”Taidanpa tietää, missä ne vasikat ovat. Noin neljännesmaili [0,4 km]
taaksepäin on metsikkö. Olen varma,
että löydämme ne sieltä.”
Totta tosiaan, aivan kuten olin
arvellutkin, löysimme kadoksissa
olleet vasikkamme torkuilta varjosta.
Tulomme säikäytti ne, ja ne vastustivat yrityksiämme saada ne kokoon.
Niitä pelotti, koska me emme olleet
niiden emoja! Mitä enemmän yritimme saada niitä lähtemään kohti
aitausta, sitä itsepäisempiä niistä
tuli. Viimein sanoin karjapaimenille:
”Valitan. Tiedän, ettei tämä kannata.
Ratsastetaan takaisin ja päästetään
niiden emot pois aitauksesta. Lehmät
tulevat hakemaan vasikkansa, ja
vasikat seuraavat emojaan.” Olin
oikeassa. Emolehmät tiesivät täsmälleen, minne mennä etsimään vasikoitaan, ja ne johdattivat vasikkansa
takaisin aitaukseen, kuten olin arvellutkin.
Veljet ja sisaret, maailmassa, missä
jokaiselle on annettu tahdonvapaus,
jotkut rakkaistamme saattavat harhautua joksikin aikaa. Me emme kuitenkaan saa koskaan antaa periksi. Meidän
täytyy aina mennä hakemaan heitä –
emme saa koskaan lakata yrittämästä.
Profeettamme, presidentti Thomas S.
Monson on esittänyt meille kaikille
pyynnön mennä pelastamaan niitä rakkaitamme, jotka ovat kenties kadoksissa (ks. esim. ”Pysykää paikalla,
johon teidät on nimitetty”, Liahona,
To u k o k u u 2 0 1 0
99
toukokuu 2003, s. 54–57). Pappeusjohtajien avulla vanhempien täytyy jatkuvasti mennä takaisin etsimään kadonneitaan vakuuttaen heille, että aina on
olemassa ”koti” – perhe ja kirkko –
odottamassa heidän paluutaan. Emme
koskaan tiedä, milloin sydän saattaa
muuttua. Emme koskaan tiedä, milloin
sielu on kenties uupunut ja maailman
näännyttämä. Kun niin tapahtuu, näyttää siltä, että lapsemme miltei aina
kääntyvät ensin äidin puoleen tuntein,
joiden kaltaisia ilmaistaan Elizabeth
Akers Allenin runossa:
Valheeseen onttoon oon väsynyt mä,
sydämein kutsuu nyt äitiä. – –
Taaksepäin käänny, vuo vuosien!
Uuvuttaa kyyneleet, raataminen. – –
Ehkäpä syy siihen, että vastaamme
niin yleismaailmallisesti äitiemme
100
Liahona
Löytänyt en vuotten saatosta
äidinrakkauden vertaista.
Äidin lailla ei kukaan muu vois
pyyhkiä tuskaa sielusta pois,
vuodattaa unta luomilleni.
Tuudita uneen mua, äitini!
(”Rock Me to Sleep”, julkaisussa The
Family Library of Poetry and Song,
toim. William Cullen Bryant, 1870,
s. 190–191.)
rakkauteen, johtuu siitä, että se
kuvastaa Vapahtajamme rakkautta.
Presidentti Joseph F. Smith onkin
sanonut: ”Todellinen äidin rakkaus
on lähempänä Jumalan rakkautta
kuin mikään muu rakkaus” (Kirkon
presidenttien opetuksia: Joseph
Smith, 1999, s. 36).
Kuten kaikessa, Vapahtaja antoi täydellisen esimerkin rakkaudesta, jota
Hän osoitti maallista äitiään kohtaan.
Kuolevaisen elämänsä ratkaisevimpana
hetkenä – Getsemanen tuskan, oikeudenkäynnin irvikuvan, orjantappurakruunun ja raskaan ristin jälkeen, johon Hänet raa’asti naulattiin – Jeesus
katsoi alas ristiltä ja näki äitinsä Marian,
joka oli tullut ollakseen Poikansa luona.
Hänen viimeinen rakkauden tekonsa
ennen kuolemaansa oli varmistaa, että
Hänen äidistään huolehdittaisiin. Hän
sanoi opetuslapselleen: ”Tämä on
äitisi!” Ja tuosta hetkestä alkaen opetuslapsi otti Marian kotiinsa. Kuten
pyhät kirjoitukset kertovat, silloin
Jeesus tiesi, että ”kaikki oli nyt saatettu
päätökseen”, ja Hän kallisti päänsä ja
antoi henkensä (ks. Joh. 19:27–28, 30).
Seison tänään edessänne todistamassa, että Jeesus Kristus on todella
maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Tämä
on Hänen kirkkonsa, Myöhempien
Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen
Kirkko. Taivaallinen Isämme haluaa,
että kaikki Hänen lapsensa palaavat
Hänen luokseen. Tiedän sen ehdottoman varmasti, koska Pyhä Henki on
antanut siitä todistuksen sydämeeni.
En ole aina tiennyt – kun olin nuorempi, minun piti luottaa vanhempieni
todistukseen. Äitini vakuutti minulle,
että jos pysyisin totuuden tiellä silloinkin kun se tuntuisi kuumalta ja pölyiseltä, silloinkin kun olisi häiriötekijöitä,
loppu olisi alkua parempi. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että äiti sanoi
niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä.
Aamen. ■
Vanhin James B. Martino
Kaikki koituu
parhaaksenne
Emme ehkä saa tietää tässä elämässä, miksi joudumme
kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta voimme olla varmoja
siitä, että voimme kasvaa sen kokemuksen myötä.
O
llessani nuori odotin joka
vuosi innolla kevättä. Kun sää
lämpeni, olin valmiina aloittamaan baseballin pelaamisen. Useimpien nuorten poikien tavoin halusin
tulla suurenmoiseksi baseballin pelaajaksi. Mieleeni tulee kertomus eräästä
hyvin nuoresta pojasta, jolla oli samanlaisia unelmia. Toivoen, että hänestä
tulisi seuraava mahtava baseballin
pelaaja, hän päätti mennä ulos harjoittelemaan. Hänellä oli pallo toisessa
kädessään ja maila toisessa, ja hän
heitti pallon ilmaan. Hän toivoi pystyvänsä lyömään pallon niin pitkälle kuin
mahdollista ja heilautti mailaansa suuressa kaaressa, mutta pallo putosi maahan edes hipaisematta mailaa. Hän
kieltäytyi luovuttamasta ja yritti uudestaan. Kun hän oli heittämäisillään pallon ilmaan, hänen päättäväisyytensä
kasvoi, kun hän ajatteli mielessään voimakasta lyöntiä. Valitettavasti tulos oli
sama. Pallo lojui maassa. Mutta kuten
jokainen kunnon baseballin pelaaja tietää, pelaaja saa lyödä kolme kertaa.
Hän keskittyi vielä paremmin, heitti
pallon ilmaan ja teki mahtavimman
lyönnin, mitä oli ikinä yrittänyt. Kun
pallo putosi jälleen maahan, hänen
silmänsä alkoivat täyttyä kyynelistä. Sitten, yhtäkkiä, kasvoille ilmestyi loistava
hymy ja hän sanoi: ”Mikä syöttäjä!”
Jokainen meistä kohtaa koettelemuksia ja koetuksia, ja kuten tässä
yksinkertaisessa esimerkissä, se, kuinka
suhtaudumme noihin vaikeuksiin,
määrittää menestymisemme ja onnellisuutemme. Jokainen meistä kohtaa
vastoinkäymisiä, olimmepa missä
tahansa. Meille opetetaan pyhissä kirjoituksissa, että ”on välttämätöntä, että
kaikessa on vastakohtaisuutta”1. Jokainen meistä kohtaa vaikeita aikoja, eikä
kyse ole siitä, milloin kohtaamme niitä
vaan kuinka kohtaamme ne.
Apostoli Paavali esitti mielenkiintoisen opetuksen vain muutama vuosi
ennen kuin Roomassa olevat pyhät joutuivat kokemaan kaikkien kristillisten
aikojen väkivaltaisimpiin kuuluvia vainoja. Paavali muistutti pyhiä siitä, että
”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka
rakastavat Jumalaa”2. Meidän taivaallinen Isämme, joka rakastaa meitä täysin
ja täydellisesti, sallii meidän saada
kokemuksia, jotka mahdollistavat sen,
että meissä kehittyy niitä piirteitä ja
ominaisuuksia, joita tarvitsemme tullaksemme yhä enemmän Kristuksen
kaltaisiksi. Meille tulee koettelemuksia
monessa muodossa, mutta jokainen
niistä auttaa meitä tulemaan enemmän
Vapahtajan kaltaiseksi, kun opimme
tunnistamaan kunkin kokemuksen tuoman hyvän. Kun ymmärrämme tämän
opin, saamme suuremman varmuuden
Isämme rakkaudesta. Emme ehkä saa
tietää tässä elämässä, miksi joudumme
kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta
voimme olla varmoja siitä, että voimme
kasvaa sen kokemuksen myötä.
Ymmärrän kyllä, että on paljon helpompaa tarkastella asiaa jälkikäteen,
kun koettelemus on ohi, ja huomata,
mitä olemme oppineet kokemastamme, mutta haasteena onkin saavuttaa tuo iankaikkinen näkökulma, kun
olemme keskellä koetuksiamme. Joillekuille meidän koettelemuksemme
eivät ehkä näytä suurilta, mutta jokaiselle meistä, jotka läpikäymme näitä
kokemuksia, nuo koettelemukset ovat
todellisia ja vaativat meitä nöyrtymään
Jumalan edessä ja ottamaan oppia
Hänestä.
Tänä pääsiäissunnuntaina muistamme Vapahtajamme elämää. Juuri
Häntä haluamme jäljitellä kaikissa
teoissamme. Saanen mainita noista
Vapahtajan viimeisistä tunneista maan
päällä viisi asiaa, joista voimme ottaa
oppia ja jotka voivat auttaa meitä kohtaamaan omia koettelemuksiamme.
Ensiksi, Hän ei pyrkinyt tekemään
omaa tahtoaan, vaan ainoastaan Isänsä
tahdon. Hän pysyi sitoutuneena
pyhään tehtäväänsä läpi koettelemuksensakin. Kun Hän heittäytyi kasvoilleen maahan Getsemanen puutarhassa, Hän pyysi: ”Isä, jos tahdot, niin
ota tämä malja minulta pois. Mutta
älköön toteutuko minun tahtoni, vaan
sinun.”3 Joskus joudumme läpikäymään tuskaa ja murhetta, jotta voisimme kehittyä ja valmistautua mahdollisiin tuleviin koettelemuksiin. Kysyn teiltä äideiltä: ”Tekisittekö koskaan
mitään sellaista, mikä aiheuttaisi kipua
ja toisi kyyneleet lastenne silmiin,
vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää?” Tietenkin tekisitte! Kun äidit vievät pienet lapsensa lääkäriin rokotettavaksi, melkein jokainen lapsi lähtee
lääkärin luota kyynelsilmin. Miksi
teette sen? Koska tiedätte, että pieni
määrä kipua nyt varjelee heitä mahdolliselta kivulta ja kärsimykseltä tulevaisuudessa. Meidän taivaallinen Isämme
tietää kaiken alusta asti. Meidän tulee
noudattaa Vapahtajan esimerkkiä ja
luottaa Häneen.
Toiseksi, kun kohtaamme koettelemuksia, meidän täytyy oppia olemaan
valittamatta tai nurisematta. Nähtyään
suurenmoisen näyn Vapahtajan sovitusuhrista Nefi sanoi meille: ”Sen vuoksi
he ruoskivat häntä, ja hän sallii sen, ja
he lyövät häntä, ja hän sallii sen. Niin,
he sylkevät hänen päällensä, ja hän
sallii sen ihmislapsia kohtaan tuntemansa rakastavan hyväntahtoisuuden
102
Liahona
ja pitkämielisyyden tähden.”4 Meidän
täytyy aina pyrkiä korjaamaan ongelma
ja voittamaan koettelemus, mutta sen
sijaan, että kysyisimme ”Miksi minä?”
tai ”Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni
tämän?”, ehkä kysymyksen tulisi kuulua ”Mitä minun tulee tehdä? Mitä
minä voin oppia tästä kokemuksesta?
Mitä minun pitäisi muuttaa?”
Joitakin vuosia sitten kun vaimoni ja
minä palvelimme Venezuelassa, nuorin
poikamme jätti oman koulunsa mukavat olot ja tuli kanssamme Venezuelaan. Hän ei valittanut, mutta oli selvää, että hänellä oli vaikeaa lähtiessään
tähän maahan, jossa kaikki oli hänelle
uutta. Tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta, ja kokemus vaihtui koettelemuksesta valtavaksi siunaukseksi
hänen elämässään. Hän saavutti sen
muuttamalla omaa asennettaan ja
kehittämällä päättäväisyyttä onnistua.
Kolmanneksi, kun kohtaamme
haasteitamme, meidän tulee pyytää
enemmän apua Jumalalta. Jopa meidän kaikkien Vapahtaja katsoi tarpeelliseksi rukoilla ”yhä kiihkeämmin”
ollessaan Getsemanen puutarhassa5.
Voimme oppia saamaan suurta uskoa,
jos teemme niin. Meidän tulee muistaa, että taivaalliselta Isältämme tulevat
vastaukset eivät useinkaan poista
meiltä koettelemusta, vaan sen sijaan
Hän auttaa meitä vahvistumaan, kun
läpikäymme sitä kokemusta. Herra voi
”[keventää] ne kuormat, jotka on
pantu teidän harteillenne, niin että te
ette voi edes tuntea niitä selässänne”6,
kuten Hän teki Alman seuraajien kohdalla. Älkäämme tulko katkeriksi tai
luopuko sitoutumisestamme koettelemuksessamme, vaan seuratkaamme
Vapahtajan esimerkkiä tulemalla
innokkaammiksi, vilpittömämmiksi ja
uskollisemmiksi.
Neljänneksi, meidän tulee oppia
palvelemaan ja ajattelemaan toisia
omien koettelemustemmekin aikoina.
Kristus oli malliesimerkki palvelemisesta. Hänen elämänsä oli täynnä esimerkkejä toisten auttamisesta ja palvelemisesta, ja Hänen kaikkein suurin
lahjansa oli se, mitä Hän teki puolestamme. Kuten Hän sanoi: ”Sillä katso,
minä, Jumala, olen kärsinyt tämän
kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen.”7 Meidän tulee tehdä parannus ja
sitten seurata Hänen esimerkkiään
palvelemisessa. Kun palvelemme toisia, unohdamme omat ongelmamme,
ja kun yritämme lievittää toisten tuskaa tai vaivaa, vahvistamme itseämme.
Viime yleiskonferenssissamme
rakas profeettamme, presidentti Thomas S. Monson sanoi: ”Uskon Vapahtajan sanovan meille, että ellemme
kadota itseämme palvelemalla muita,
omalla elämällämme on vain vähän
tarkoitusta. Ne, jotka elävät vain
itselleen, ennen pitkää näivettyvät ja
kuvaannollisesti kadottavat elämänsä,
kun taas ne, jotka kadottavat itsensä
palvelemalla muita, kasvavat ja kukoistavat – ja itse asiassa pelastavat elämänsä.”8
Viidenneksi, meidän tulee antaa toisille anteeksi eikä pyrkiä syyttämään
heitä omasta tilanteestamme. Joskus
haluamme sanoa: ”Jos he eivät olisi
tehneet sitä, en olisi reagoinut sillä
tavalla.” Luonnollisella ihmisellä on taipumus syyttää toisia, jottei itse joutuisi
vastuuseen teoistaan. Vapahtaja katsoi
niitä, jotka olivat naulanneet Hänet ristiin, ja pyysi taivaallista Isäänsä ”[antamaan] heille anteeksi [sillä] he eivät
tiedä, mitä tekevät”9. Emmekö voisi
olla anteeksiantavaisempia?
Kun läpikäymme elämän koettelemuksia, säilyttäkäämme iankaikkinen
näkökulma, älkäämme valittako,
rukoilkaamme yhä enemmän, palvelkaamme toisia ja antakaamme anteeksi
toinen toisellemme. Kun teemme niin,
”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka
rakastavat Jumalaa”10 – meidän parhaaksemme. Todistan vakavasti ja varmasti, että Isämme rakastaa meitä, ja
Hän lähetti Poikansa osoittamaan
meille tien ja valmistamaan sen meitä
varten. Hän kärsi, Hän kuoli ja Hän
nousi kuolleista, että me voisimme
elää, ja Hän haluaa, että meillä ”voisi
olla ilo”11, myös elämämme koettelemuksissa. Sanon tämän Jeesuksen
VIITTEET
1. 2. Nefi 2:11.
2. Room. 8:28.
3. Luuk. 22:42.
4. 1. Nefi 19:9.
5. Luuk. 22:44.
6. Moosia 24:14.
7. OL 19:16.
8. Thomas S. Monson, ”Mitä minä olen tehnyt
jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 84.
9. Luuk. 23:34.
10. Room. 8:28.
11. 2. Nefi 2:25.
Hyvän arvostelukyvyn
kehittäminen ja
muiden jättäminen
tuomitsematta
Hyvää arvostelukykyä tarvitaan paitsi ymmärtääksemme
ihmisiä niin myös tehdessämme päätöksiä, jotka usein johtavat meitä kohti taivaallista Isäämme tai poispäin Hänestä.
E
lämme maailmassa, jossa meidän
on tehtävä monissa tilanteissa
arviointeja, jotka ovat usein vaikeita. Silti Vapahtaja antoi käskyn olla
tuomitsematta1 kanssaihmisiämme.
Kuinka voimme olla tuomitsematta ja
käyttää silti hyvää arvostelukykyä maailmassa, joka on täynnä petosta ja turmelusta? Kun teemme ratkaisevia päätöksiä kussakin elämämme vaiheessa,
meidän tulee käyttää hyvää arvostelukykyä, kuten valitessamme ystäviä,
etsiessämme iankaikkista kumppania
tai valitessamme ammattia, jonka avulla
voimme pitää huolta perheestämme ja
palvella Herraa. Vaikka Vapahtaja on
pyytänyt meitä olemaan tuomitsematta
muita, Hän odottaa silti, että käytämme
erittäin hyvää arvostelukykyä.
Saatamme huomata, että teemme
usein pikaisia arviointeja ihmisistä,
mikä voi muuttaa tai määritellä uudelleen suhteemme heihin. Teemme
vääriä arviointeja usein rajallisen
tiedon vuoksi tai koska emme näe yli
sen, mikä on suoraan edessämme.
Havainnollisuuden vuoksi kerrotaan usein tapauksesta, jolloin Jeesus
kävi Marian ja Martan luona, jotka asuivat Betaniassa veljensä Lasaruksen
kanssa. Se oli Mestarille mieluinen
paikka, jossa Hän saattoi levätä ja nauttia vanhurskaan kodin ympäristöstä.
Yhdellä Hänen käynneistään Martta oli
aterian valmistuspuuhissa ja Maria katsoi parhaaksi istua Mestarin jalkojen
juureen saamaan Häneltä opetusta.
”Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli
sanomaan: ’Herra, etkö lainkaan välitä
siitä, että sisareni jättää kaikki työt
minun tehtäväkseni?’ – –
Mutta Herra vastasi: ’Martta, Martta,
sinä huolehdit ja hätäilet niin monista
asioista.
Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä
pois.’”2
To u k o k u u 2 0 1 0
103
Tätä kertomusta on käytetty
monissa sunnuntain oppiaiheissa,
joissa Martan uskoa on pidetty vähäisempänä. Tästä hienosta naisesta,
Martasta, on kuitenkin toinenkin kertomus, joka antaa meille syvemmän
näkemyksen hänen ymmärryksestään
ja todistuksestaan. Tämä tapahtui,
kun Vapahtaja saapui herättämään
Martan veljen Lasaruksen kuolleista.
Tässä tilanteessa juuri Martta oli se,
jonka huomaamme lähtevän Jeesusta
vastaan heti kun hän kuuli, että Jeesus oli tulossa. Tavattuaan Jeesuksen
hän sanoo, että hän tietää, että
”Jumala antaa sinulle kaiken mitä
häneltä pyydät”.
Sitten Kristus kertoo Martalle
suuresta ylösnousemuksen opista ja
sanoo:
”Minä olen ylösnousemus ja elämä.
Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka
kuoleekin,
eikä yksikään, joka elää ja uskoo
minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”
Maria vastasi esittämällä voimallisen todistuksen: ”Uskon, Herra, – –
minä uskon, että sinä olet Messias,
Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla
maailmaan.”3
104
Liahona
Kuinka usein Marttaa on arvioitu
väärin ihmisenä, joka välitti enemmän
tekojen tekemisestä kuin Hengestä?
Hänen todistuksensa veljensä kuoleman koettelemuksessa osoittaa kuitenkin selvästi hänen ymmärryksensä ja
uskonsa syvyyden.
Moni sisar on kuullut ensimmäisen
kertomuksen usein ja miettinyt, onko
hän Maria vai Martta, vaikka totuus onkin siinä, että tuntee koko ihmisen ja
käyttää hyvää arvostelukykyä. Kun tiedämme enemmän Martasta, huomaamme, että hän oli itse asiassa luonteeltaan hyvin hengellinen ihminen,
jolla oli rohkea ja uskallusta osoittava
todistus Vapahtajan tehtävästä ja jumalallisesta vallasta yli kuoleman. Martan
arvioiminen väärin on kenties estänyt
meitä ymmärtämästä tämän hienon
naisen todellista luonnetta.
Sain itse nuorena lääkärinä hienon
opetuksen nopeiden arvioiden tekemisestä. Ollessani työssä yövuorossa
ensiapuosastolla sinne tuli nuori mies
vaimonsa kanssa, koska vaimo kärsi
ankarista kivuista. Heidän pukeutumisestaan ja hygieniastaan oli helppoa
nähdä, että he olivat eläneet kovaa
elämää. Miehen hiukset olivat
hoitamattomat ja hyvin pitkät. Heidän
vaatteitaan ei ollut pesty hyvään aikaan,
ja kovan elämän vaikutukset olivat piirtyneet heidän kummankin kasvoihin.
Tutkittuani vaimon istuuduin miehen luo selittämään ongelmaa ja keskustelemaan hoidosta. Tämä mies katsoi minua – näyttäen niin ilmeisen
rakastuneelta, että sitä harvoin kokee
– ja kysyi huolehtivan aviomiehen
koko rakkaudella: ”Tohtori, tuleehan
rakas vaimoni kuntoon?” Sillä hetkellä
tunsin Hengen todistavan, että hän
oli Jumalan lapsi, ja näin hänen silmissään todisteen Vapahtajasta. Tämä
mies osoitti todella rakkautta toista
kohtaan, ja olin arvioinut hänet väärin.
Se oli opetus, joka jätti pysyvän
vaikutuksen.
Hyvää arvostelukykyä tarvitaan
paitsi ymmärtääksemme ihmisiä niin
myös tehdessämme päätöksiä, jotka
usein johtavat meitä kohti taivaallista
Isäämme tai poispäin Hänestä. Kun
katson omaa elämääni taaksepäin,
huomaan monia tapauksia, joissa huonoon arvostelukykyyn pohjautuva
vähäinen suunnanmuutos olisi johtanut minut kauas sieltä, missä Herra
halusi minun olevan – sellaiset päätökset kuin perheen perustaminen opiskeluaikana, aktiivisuus kaikilla evankeliumin osa-alueilla, kymmenysten ja
uhrien maksaminen hyvin niukoista
tuloista ja kirkon tehtävien vastaanottaminen vaikeina aikoina ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin
uhrautumista. Elämässä menettää
monia siunauksia siksi, että on käyttänyt maailmallista harkintaa siinä, mikä
on todellisuudessa ollut hengellinen
valinta.
Ihmisillä, jotka ovat omaksuneet
hyvän arvostelukyvyn, on monia tunnusomaisia piirteitä. Haluaisin tarjota
neljä ohjetta sellaisen arvostelukyvyn
kehittämiseen tärkeitä päätöksiä
tehtäessä.
Ensiksi, asettakaa omat henkilökohtaiset mittapuut Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisiksi.
Ihminen ei voi saavuttaa hyvää arvostelukykyä ilman Jeesuksen Kristuksen
evankeliumin antamaa taustatukea.
Evankeliumilla on pitkä ja menestyksekäs historia ihmisten ohjaamisessa
onneen. Jotkin maailman ajatuksista
jättävät ihmiskunnan tuuliajolle sen
yrittäessä määritellä omia mittapuitaan. Siitä syystä kuulemme sellaisia
ilmauksia kuin ”uusi moraali”. Tuo
ilmaus on petollinen! Moraalin mittapuut ovat iankaikkisia eivätkä ne ole
muuttuneet, eikä meidän pitäisi yrittää
löytää niille uutta tulkintaa. Nuorten
kohdalla nämä mittapuut on kirjoitettu
kirjaseen Nuorten voimaksi. Nämä
mittapuut ovat selkeästi Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin mukaisia, ja
niiden mukaan on tarkoitus elää myös
koko aikuiselämän ajan. Meidän aikuisten kannattaisi kenties tutkia tätä lehtistä ja soveltaa sitä elämäämme.
Toiseksi, kuunnelkaa elävän profeetan sanomia. Kuinka monelta
taloudelliselta virhearvioinnilta olisi
vältytty, jos olisimme kuunnelleet profeettojemme neuvoja, joita he ovat
vuosikausia antaneet riskialttiin keinottelun karttamisesta ja tarkan budjetin
noudattamisesta kulutusluoton välttämiseksi? Kuinka monta avioliittoa olisi
voitu pelastaa käyttämällä hyvää arvostelukykyä ja välttämällä tiedotusvälineiden tarjontaa, joka johtaa pornografiseen riippuvuuteen ja syvään suruun?
Jokaisessa yleiskonferenssissa ja kirkon
lehdessä on profeettojen neuvoja, jotka käytäntöön sovellettuina johtavat
meitä hyvään arvostelukykyyn. Kun
emme välitä niistä, meille ei jää mitään
verukkeita.
tämän lahjan käyttämättä unohtaen,
että Hän auttaa meitä elämämme tärkeimmissä arvioinneissa. Herra antoi
meille tämän lahjan tietäen, että kohtaisimme elämässä vaikeita päätöksiä.
Tämän äänen kuunteleminen on keskeistä hyvän arvostelukyvyn kehittämisessä. Kuunteleva suhde edellyttää
usein hiljaista ympäristöä, jossa
voimme käyttää aikaa pohtimiseen ja
hiljaisen, vienon äänen kuulemiseen.
Tämä ympäristön rauhallisuus on sekä
ulkoista että sisäistä. Siksi se on muutakin kuin että suljemme maailman
musiikin tai muun tiedotusvälineen
pauhun. Se on myös sielussamme olevan synnin melun sulkemista. Se avaa
vuorovaikutuksen Hengen kanssa,
mitä niin kipeästi tarvitsemme.
Kristus on sanonut: ”Minä jätän
teille rauhan. Oman rauhani minä
annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”4 Pyhän Hengen
kuuntelemisen tuoma rauha hälventää pelon siitä, että tekisi elämässä
virhearviointeja.
Neljänneksi, pitäkää käskyt. Halukkuus pitää Jumalan käskyt tuo ulottuvillemme monia luvattuja siunauksia.
Mormonin kirja, sen lisäksi että se on
toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, on kirja siitä, mitä seuraa käskyjen pitämisestä ja siitä, ettei pidä niitä.
Herra sanoi Nefille Ensimmäisen Nefin
kirjan toisessa luvussa: ”Sikäli kuin te
pidätte minun käskyni, te menestytte.”5
Tämän saman lupauksen toistaa
miltei jokainen merkittävä profeetta
Mormonin kirjassa. Sitten on merkitty muistiin tuhat vuotta historiaa,
joka todistaa, että nämä asiat ovat
totta. Ja sama sanoma koskee meitä
nykyään. Hyvää arvostelukykyä opitaan ja harjoitetaan parhaiten rajoissa,
jotka Herra asettaa antamalla meille
käskyjä.
Todistan, että kun kohtaamme vaikeita päätöksiä ja noudatamme näitä
periaatteita, me voimme tietää paremmin, kuinka meidän tulee arvioida.
Aamen. ■
VIITTEET
1. Ks. Matt. 7:1. Ks. myös kohta JSR Matt.
7:1–2, jossa Vapahtaja kieltää meitä tuomitsemasta epävanhurskaasti.
2. Luuk. 10:40–42.
3. Ks. Joh. 11:20–27.
4. Joh. 14:27.
5. 1. Nefi 2:20.
Kolmanneksi, vaalikaa kuuntelevaa suhdetta Pyhään Henkeen. Meille
annetaan kasteemme jälkeen Pyhän
Hengen lahja, mutta jätämme usein
To u k o k u u 2 0 1 0
105
Vanhin Francisco J. Viñas
Se, mikä kuuluu
vanhurskauteen
Vanhempina ja johtajina meidän pitää valvoa jäseniämme
ja perheitämme auttaen heitä pysymään erossa sellaisesta,
mikä voisi johtaa heidät hengelliseen kuolemaan.
M
eille sanotaan Opissa ja liitoissa, että Jumalan palvelijoiden todistuksen jälkeen
seuraa maanjäristysten todistus ja
muiden tapahtumien todistus. ”Ja
kaikki on levottomuuden vallassa; ja
totisesti, ihmisten sydämet pettävät
heidät; sillä pelko valtaa kaikki ihmiset” (OL 88:91; ks. myös jakeet
88–90).
Karibian vyöhykkeen johtokunnan
jäsenenä olin itse todistamassa, miten
uskolliset pyhät pääsivät pelostaan uskon turvin. Haitissa saatuja opetuksia
voidaan verrata Mormonin kirjassa
oleviin kuvauksiin.
Tuon hirvittävän hävityksen jättämä
vaikutelma toi mieleeni sanat Alman
kirjan 28. luvusta: ”Tämä oli aikaa, jolloin kuului suuri suru ja valitus kautta
koko maan” (jae 4).
Henkensä menetti myös 42 kirkkomme jäsentä. Heidän perheensä ja
ystävänsä surevat ”sukulaistensa
menetystä, mutta he iloitsevat ja riemuitsevat toivossa ja jopa tietävät, että
Herran lupausten mukaan heidät
herätetään asumaan Jumalan oikealla
puolella milloinkaan päättymättömän
onnen tilassa” (jae 12).
106
Liahona
Kirkko lähetti heti apua jäsenilleen
ja kirkkoon kuulumattomille, ja se jaettiin paikallisten pappeusjohtajien ja
Apuyhdistyksen johtajien johdolla.
Hädänalaiset saivat paikallisilta johtajiltaan paitsi lääketieteellistä apua, ruokaa, vettä ja muita perustarvikkeita,
niin myös neuvoja, opastusta ja lohtua.
He saavat tukea kaikkialla maailmassa
asuvilta kirkon jäseniltä, jotka ”[surevat] surevien kanssa, niin, ja [lohduttavat] niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:9).
Eri profeetat eri aikoina ovat varoittaneet meitä toisesta murhenäytelmästä, joka on vähemmän näkyvä
mutta ei vähemmän tärkeä, ja se on
jumalattomille tuleva ”kauhea kuolema, sillä he kuolevat, mitä tulee
asioihin, jotka kuuluvat vanhurskauden asioihin; sillä he ovat epäpuhtaita,
eikä mikään epäpuhdas voi periä
Jumalan valtakuntaa” (Alma 40:26).
Nefi opetti tämän periaatteen veljilleen sanoen heille, että ne, jotka kuolevat jumalattomuudessaan, on ”karkotettava sen perusteella, mikä on hengellistä ja mikä kuuluu vanhurskauteen” (1. Nefi 15:33).
Lamanilainen profeetta Samuel
opetti, että ”jokainen, joka ei tee
parannusta, kaadetaan maahan ja heitetään tuleen; ja heidän osakseen tulee
jälleen hengellinen kuolema, eli toinen
kuolema, sillä heidät erotetaan jälleen
pois siitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Hel. 14:18).
Kuolemisella sille, mikä on hengellistä, on traaginen vaikutus niihin, jotka ovat kerran olleet Jumalan Hengen
valaisemia ja saaneet ”suurta tietoa
asioista, jotka kuuluvat vanhurskauteen, ja sen jälkeen [langenneet] syntiin ja rikkomukseen. [Heistä] tulee
vielä paatuneempia, ja näin heidän
tilansa tulee pahemmaksi, kuin jos he
eivät olisi koskaan tienneet näitä
asioita.” (Alma 24:30.)
Vanhempina ja johtajina meidän
pitää valvoa jäseniämme ja perheitämme auttaen heitä pysymään erossa
sellaisesta, mikä voisi johtaa heidät
hengelliseen kuolemaan. Me myös
pyrimme pelastamaan ne, jotka ovat
nyt kuolleita sille, mikä on hengellistä,
ja auttamaan heitä syntymään uudesti
eli syntymään Jumalasta, muuttumaan
“lihallisesta ja langenneesta tilastaan
vanhurskauden tilaan ja [tulemaan]
Jumalan lunastamiksi, tullen hänen
pojikseen ja tyttärikseen” (Moosia
27:25).
Niiden hengellinen parantuminen,
jotka ovat olleet kuolleita sille, mikä
kuuluu vanhurskauteen, tapahtuu
sovituksen voimalla sekä siten, että he
kääntyvät totuuteen ja noudattavat
vanhurskauden periaatteita.
Meidän on välttämättä opetettava
jäsenillemme ja perheillemme sitä,
mikä kuuluu vanhurskauteen, jotta
heidän kääntymyksensä olisi pysyvää,
sillä se voi johtaa heidät saamaan
oikeaa tietoa Herran käskyistä, evankeliumin periaatteista ja opeista sekä vaatimuksista ja toimituksista, joihin meidän on mukauduttava saavuttaaksemme pelastuksen Herran valtakunnassa.
Pyhissä kirjoituksissa on monia esimerkkejä, jotka vahvistavat sen, miten
tärkeää on opettaa sitä, mikä kuuluu
vanhurskauteen, jotta pysyvä kääntymys olisi helpompi saavuttaa. Kertomuksessa siitä, kun Ammon ja hänen
veljensä saarnasivat evankeliumia
lamanilaisten keskuudessa, sanotaan:
”Ja Ammon saarnasi kuningas Lamonin
kansalle; ja tapahtui, että hän opetti
sille kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Alma 21:23).
Voimme nähdä, mitä seurauksia oli
kaiken sen ahkeralla opettamisella,
mikä kuuluu vanhurskauteen, kun jatkamme kertomuksen lukemista
luvusta 23, jossa sanotaan, että
”kukaan niistä, jotka uskoivat, eli
kukaan niistä, jotka [johdatettiin] tuntemaan [totuus] – – ja [jotka] kääntyivät Herraan, ei koskaan luopunut”
(Alma 23:6).
Kun Alma vanhempi perusti kirkon,
hän vihki kelvollisia miehiä kansan
papeiksi ja opettajiksi, jotka ”valvoivat
kansaansa ja ravitsivat sitä sillä, mikä
kuuluu vanhurskauteen” (Moosia
23:18).
Vanhemmilla on olennainen rooli
auttaa lapsiaan ymmärtämään sitä,
mikä kuuluu vanhurskauteen. Mormonin kirjassa kerrotaan, että Alma nuorempi, joka oli murheissaan vallitsevasta jumalattomuudesta, sodista ja
kiistoista ja huolissaan kansansa sydämen paatumisesta, ”kutsutti poikansa
koolle voidakseen antaa heille kullekin
erikseen ohjeensa siitä, mikä kuuluu
vanhurskauteen” (Alma 35:16, kursivointi lisätty).
On kiinnostavaa huomata, että hän
opetti lapsiaan ja antoi heille kullekin
erikseen ohjeensa mukauttaen opetuksensa kullekin pojalle kyseisen pojan tarpeiden mukaan. Hän todisti ja
opetti heille oppia ja periaatteita valmistaen heitä saarnaamaan noita
samoja periaatteita muille.
Aikana, jolloin perhe on pahan voimien hyökkäyksen kohteena ja jolloin
olosuhteet, joissa me elämme, ovat
paljolti samanlaiset kuin Alman kokemat, ensimmäinen presidenttikunta ja
kahdentoista koorumi ovat esittäneet
perhejulistuksessa, että ”vanhemmilla
on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa
rakkaudessa ja vanhurskaudessa”
(Liahona, lokakuu 2004, s. 49).
Tähän kuuluu lasten hoivaaminen,
tukeminen ja opettaminen kaikessa,
mikä kuuluu vanhurskauteen, niin että
he pysyvät lujina, ”kupeet totuudella
vyötettyinä, [yllään] vanhurskauden
rintahaarniska, [jaloissaan] jalkineina
valmistautuminen rauhan evankeliumissa” (OL 27:16).
Aivan kuten Alman aikoina, myös
meidän johtajamme valvovat kirkon
jäseniä ja ravitsevat heitä sillä, mikä
kuuluu vanhurskauteen. Se auttaa
meitä pysymään kääntyneinä. Asiakirjassa ”Johtajakoulutuksen keskeiset
asiat”, joka uudistettiin 10. joulukuuta
2009, ensimmäinen presidenttikunta ja
kahdentoista koorumi pyytävät, että
sekä pappeusjohtajat että apujärjestöjen johtajat kannustavat ”jokaista perheenjäsentä, vanhempia ja lapsia tutkimaan pyhiä kirjoituksia, rukoilemaan
säännöllisesti ja elämään Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin mukaan”
(ensimmäisen presidenttikunnan kirje,
15. joulukuuta 2009).
Pyhien kirjoitusten tutkiminen,
rukoileminen säännöllisesti ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan
eläminen ovat vanhurskaita tekoja, ja
Herra on ilmoittanut tämän suurenmoisen lupauksen: ”Se, joka tekee
vanhurskaita tekoja, saa palkkansa,
To u k o k u u 2 0 1 0
107
nimittäin rauhan tässä maailmassa ja
iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa” (OL 59:23).
Opettaaksemme tehokkaammin
sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen,
meidän on tärkeää ymmärtää, että tiedon välittämisen lisäksi meidän täytyy
edesauttaa ilmoituksen saamista. Sillä
tavoin henkilö, jota opetetaan, voi saada halun tuntea itse nämä periaatteet.
Herra ilmoitti Hyrum Smithille tämän veljen, profeetta Joseph Smithin,
välityksellä:
”Minä annan sinulle Hengestäni,
joka valaisee mielesi ja joka täyttää
sielusi ilolla;
ja silloin sinä tiedät – – kaikki
asiat, jotka haluat minulta ja jotka
kuuluvat vanhurskauden asioihin,
uskossa uskoen minuun, että saat”
(OL 11:13–14).
Lopuksi, pyhissä kirjoituksissa
meitä varoitetaan vaarasta kuolla sille,
mikä kuuluu vanhurskauteen, ja vakavista seurauksista, joita sillä on niille,
jotka sen jälkeen kun Jumalan Henki
on heitä valaissut, lankeavat synteihin
ja rikkomuksiin.
Sen opettaminen, mikä kuuluu
vanhurskauteen, on tärkeä tekijä, joka
auttaa ihmisiä tuntemaan totuuden,
kokemaan kääntymyksen ja pysymään
lujina Kristuksen uskossa loppuun asti.
Vanhemmilla on pyhä velvollisuus
opettaa lapsilleen sitä, mikä kuuluu
vanhurskauteen. Johtajat ja opettajat
voivat valvoa ja ravita hoivissaan olevia
jäseniä opettaen heille uutterasti sitä,
mikä kuuluu vanhurskauteen.
He voivat tehdä sen tehokkaammin, jos he edesauttavat ilmoituksen
saamista opetuksen aikana luoden
näin ihmisissä halun saada Jumalan
Hengen valaistusta. Kun he silloin
osoittavat uskoa, Henki tekee heille
tiettäväksi sen, mikä kuuluu vanhurskauteen. Näistä asioista todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■
108
Liahona
Kerrothan taas
Jeesuksesta
Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen
Kristukseen valmistaa [lapsianne] haasteisiin, joita
he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan.
K
un saa tehtävän puhua yleiskonferenssin viimeisen kokouksen
lopussa, kuuntelee jokaista
sanaa miettien, mitkä osat omasta
puheesta ehditään pitää ennen kuin
tulee oma vuoro. Aiheita ei anneta
eikä teemoista sovita. Herran tapa on
tietenkin aina paras. Hän käyttää jokaisen puhujan yksilöllisen, rukouksentäyteisen työn ja säveltää hengellisen
sinfonian, joka on täynnä ilmoitusta ja
voimaa. Toistuvat aiheet, periaatteille
rakentuvat periaatteet, profeetalliset
varoitukset, kohottavat lupaukset –
jumalallinen harmonia on ihme! Minä
todistan, että tässä konferenssissa
olemme kuulleet ja tunteneet Herran
mielen ja tahdon.
kuvaillut nousevaa polvea paremmaksi
”kuin koskaan ennen”1, ja hän on
sanonut nuorillemme: ”Olette tulleet
tämän maan päälle loistavana aikana.
Edessänne olevat mahdollisuudet ovat
miltei rajattomat.”2 Mutta hän myös
varoitti: ”Meidät – – on asetettu maan
päälle levottomina aikoina.”3 ”Tämä on
sallivuuden aikaa, jolloin yhteiskunta
yleensä sivuuttaa rutiinimaisesti Jumalan lait ja rikkoo niitä.”4 Ympärillämme
on hyvin paljon sellaista, minkä tarkoituksena on suunnata huomiomme toisaalle. ”Vastustaja yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada meidät ansaan
petoksen verkkoonsa.”5
Nousevan polven tulevaisuus on
meidän käsissämme. Tänne maailmaan
tullessaan he tuovat mukanaan tärkeitä
tehtäviä ja suurenmoisia hengellisiä
kykyjä. Emme saa olla huolimattomia
siinä, kuinka valmistelemme heitä.
Haasteemme vanhempina ja opettajina
ei ole luoda hengellistä ydintä heidän
sieluunsa, vaan pikemminkin lietsoa
heidän hengellisen ytimensä liekkiä,
jonka heidän kuolevaisuutta edeltänyt
uskonsa on jo sytyttänyt.
Tänä iltapäivänä haluaisin korostaa
eräässä Alkeisyhdistyksen laulussa olevaa lapsen pyyntöä:
Kerrothan taas Jeesuksesta, niin
kuuntelen.
Kerro, kuin itse Hän mulle kertoisi
sen.6
Nykymaailmassamme jokainen
lapsi, jokainen nuori mies ja nuori nainen tarvitsee oman kääntymyksensä
totuuteen. Jokainen tarvitsee oman
valonsa, oman ”lujan ja järkkymättömän”7 uskonsa Herraan Jeesukseen
Kristukseen, sellaisen, joka on riippumaton vanhemmista, nuorten johtajista ja tukea antavista ystävistä.
Kertomukset Jeesuksesta voivat olla
kuin tuulenpuuska, joka puhaltaa lastemme sydämessä olevan uskon hiilloksen yli. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie,
totuus ja elämä.”8 Yhä uudestaan toistetut kertomukset Jeesuksesta tuovat
uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat todistuksen perustusta. Voitteko ajatella arvokkaampaa
lahjaa lapsillemme?
Ovatko Jeesuksen Kristuksen elämä
ja opetukset painuneet lastemme mieleen ja sieluun? Ajattelevatko he
Vapahtajan elämää, kun he pohtivat,
mitä tehdä omassa elämässään? Siitä
tulee yhä tärkeämpi asia tulevina vuosina.
Ovatko lapsemme nähneet mielessään aikaisemmassa olemassaolossa
pidetyn neuvonpidon9, jossa Jeesus
– suurin kaikista – julisti: ”Tässä olen,
lähetä minut”10? Näkevätkö he, että
heidän oma halukkuutensa palvella on
Hänen esimerkkinsä seuraamista?
Ajattelevatko he Hänen vaatimatonta syntymäänsä11, maailman Vapahtajaa ”seimessä makaamassa”12? Auttavatko Hänen elinolonsa heitä ymmärtämään paremmin aineellisen omaisuuden oikeaa asemaa?
Tietävätkö he, että Jeesus opetti
usein: ”Pyytäkää, niin te saatte”13? Tulvivatko Hänen Isälleen esittämänsä kiitosrukoukset14 ja pyynnöt15 lastemme
mieleen, kun he polvistuvat rukoukseen omine huolineen?
Olemmeko kertoneet heille siitä
rakkaudesta, jota Jeesus tuntee lapsia
kohtaan, kuinka Hän piti heitä sylissään, rukoili heidän puolestaan ja
itki?16 Tietävätkö lapsemme, että Jeesus seisoo valmiina ”syli avoinna
ottaakseen [heidät] vastaan”17?
Saavatko he voimaa kertomuksista,
joissa Jeesus paastoaa18 – kun opetamme heille paaston lakia?
Tietävätkö lapsemme omassa yksinäisyydessään, millaista yksinäisyyttä
Vapahtaja tunsi, kun Hänen ystävänsä
hylkäsivät Hänet ja kun Hän kysyi apostoleiltaan: ”Aiotteko tekin lähteä?”19
Ovatko lapsemme tunteneet Vapahtajan ihmetekojen voiman? Jeesus
paransi spitaalisen20, antoi sokealle
näkökyvyn21. Hän ruokki viisituhatta22,
tyynnytti meren23 ja herätti Lasaruksen
kuolleista24. Uskovatko meidän lapsemme, että ”ihmeet tehdään uskon
tähden”25, ja rukoilevatko he ihmeitä
omaan elämäänsä?
Ovatko lapsemme saaneet rohkeutta Vapahtajan sanoista synagogan
esimiehelle: ”Älä pelkää, vaan usko”26?
Tietävätkö lapsemme Hänen täydellisestä elämästään27, Hänen epäitsekkäästä palvelutehtävästään tai siitä,
että Hänet kavallettiin ja ristiinnaulittiin julmasti28? Olemmeko me todistaneet heille Hänen ylösnousemuksensa varmuudesta29, Hänen käynnistään nefiläisten luona Amerikan mantereella30 ja Hänen ilmestymisestään
profeetta Joseph Smithille pyhässä
lehdossa31?
Odottavatko he Hänen majesteettista paluutaan, jolloin kaikki asetetaan
kohdalleen ja jokainen polvi notkistuu
ja jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus
on Kristus?32
Sanovatko teidän lapsenne:
”Kerrothan taas Jeesuksesta, niin
kuuntelen”33?
To u k o k u u 2 0 1 0
109
Sanon nuorille ja lapsille: Eläkää tärkeiden tehtävienne ja suurenmoisten
hengellisten kykyjenne mukaisesti.
Pyrkikää tietämään enemmän Jeesuksesta, avatkaa pyhät kirjoituksenne.
Yksi ajatus voisi olla se, että lukisitte
Johanneksen evankeliumin uudelleen
ja keskustelisitte siitä sitten vanhempienne, opettajienne ja toistenne
kanssa.
Neuvoni isille ja äideille, isoisille ja
isoäideille sekä niille, joilla ei ole omia
lapsia mutta jotka rakastaen huolehtivat lapsista ja nuorista, on se, että
puhuisitte useammin Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen pyhässä nimessään on
suurta hengellistä voimaa. ”[Ei] muuta
nimeä anneta eikä mitään muuta keinoa – –, jonka kautta pelastus voi tulla
ihmislapsille, kuin vain Kristuksen – –
nimessä ja nimen kautta.”34
110
Liahona
Minä lupaan niille äideille, jotka kasvattavat lapsiaan ilman kodissa olevaa
isää, että kun puhutte Jeesuksesta
Kristuksesta, tunnette taivaan voiman
siunaavan teitä.
Kun sisar Stella Oaksin aviomies
kuoli, sisar Oaks kasvatti kolmea
pientä lastaan (mukaan lukien vanhin
Dallin H. Oaks35) yksinhuoltajaäitinä.
Hän sanoi kerran: ”Minä sain tietää,
että Herra rakasti minua ja että minua
valmistettaisiin kykeneväksi tehtävääni.
Tunsin ympärilläni rakkauden – – ja
tiesin, että Hän huolehtisi meistä tulevien vaikeuksien läpi.”36
Esitän erityisen vetoomuksen isille:
Olkaa tärkeä osapuoli, kun puhutte
lapsillenne Vapahtajasta. He tarvitsevat
teidän uskonne vakuuttavia ilmauksia
samoin kuin äitinsä uskon.
Vaikka saattaa olla aikoja, jolloin
lapsi ei kuuntele uskoen sydämessään,
teidän todistuksenne Jeesuksesta pysyy hänen mielessään ja sielussaan.
Muistatteko kertomuksen Almasta,
joka oli valinnut väärän polun? Palatessaan hän sanoi:
”Muistin – – kuulleeni isäni [puhuvan] – – Jeesuksen Kristuksen – – tulemisesta sovittamaan maailman synnit.
Kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus,
sinä Jumalan Poika, armahda minua.”37
Jos lapsi ei kuuntele, älkää hätääntykö. Aika ja totuus ovat puolellanne.
Oikealla hetkellä teidän sananne tulevat takaisin ikään kuin itse taivaasta.
Teidän todistuksenne ei koskaan lähde
lapsistanne.
Kun puhutte kunnioittavasti Vapahtajasta autossa, linja-autossa, päivällispöydässä, polvistuessanne rukouksiin,
tutkiessanne pyhiä kirjoituksia tai
myöhäisillan keskusteluissanne, Herran Henki on läsnä sanoissanne.38
Kun teette parhaanne, todistus Jeesuksesta juurtuu lempeästi lastenne
sydämeen. He lähestyvät taivaallista
Isäänsä nöyrässä rukouksessa ja tuntevat Hänen vaikutuksensa Pyhän Hengen voimasta. Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen valmistaa heitä haasteisiin, joita
he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan.39
Tapasin Bill Forrestin ja Debbie
Hutchingsin ollessamme opiskelijoita
Brigham Youngin yliopistossa. Bill oli
palannut lähetystyöstään. Hän ja Debbie rakastuivat toisiinsa ja heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa. He perustivat kotinsa Mesaan
Arizonaan, ja heitä siunattiin viidellä
pojalla ja kahdella tyttärellä. Bill ja
Debbie opettivat lapsiaan rakastamaan
Herraa Jeesusta Kristusta aivan kuten
he rakastivat Häntä. Heidän poikansa,
vanhin Daniel Forrest, joka palvelee
parhaillaan Oaxacan lähetyskentällä
Meksikossa, sanoi: ”Joka aamu, poikkeuksetta, olimme pöydän ääressä
ennen kouluunmenoa lukemassa
pyhiä kirjoituksia ja keskustelemassa
niistä.”
Heidän tyttärensä Kara, joka on nyt
naimisissa ja kahden lapsen äiti, muistaa yhä elävästi isänsä, joka kuljetti
häntä lukion varhaisaamun toimintoihin. Hän sanoi: ”Isäni piti lainausten,
pyhien kirjoitusten kohtien ja runojen
ulkoa oppimisesta, [ja noilla aamuvarhaisilla ajeluilla] harjoittelimme niiden
ulkoa esittämistä.” Yksi hänen lempikohdistaan pyhissä kirjoituksissa oli:
”Muistakaa, muistakaa, että teidän on
rakennettava perustuksenne meidän
Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on
Kristus, Jumalan Poika, niin että kun
Perkele lähettää väkevät tuulensa, – –
sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas – – sen kallion tähden, jolle
teidät on rakennettu.”40
Vuoden 2000 pitkänäperjantaina, tasan kymmenen vuotta sitten, Bill Forrest palveli Estate Grovesin seurakunnan piispana Arizonassa. Kun hän oli
matkalla töihin, suuri sora-auto törmäsi hänen autoonsa vain mailin (1,6
km) päässä hänen kotoaan. Debbie ja
lapset lähtivät kotoa pian Billin jälkeen
ja osuivat yllättäen onnettomuuspaikalle. Bill ei ollut selviytynyt hengissä
onnettomuudesta. Tämän rakastetun
aviomiehen ja isän kuolematon henki
oli yhtäkkiä otettu kotiin Hänen luokseen, joka voitti kuoleman, Jumalan
Pojan, jonka ihanaa ylösnousemusta
heidän oli ollut tarkoitus juhlia
yhdessä sinä pääsiäissunnuntaina.
Kuinka Debbie ja hänen seitsemän
lastaan (joista nuorin oli vasta viisivuotias) löysivät tarvitsemansa voiman?
Kara, joka oli isänsä onnettomuuden
aikaan 15-vuotias, kertoi minulle äskettäin: ”Olen kiitollinen äidilleni ja isälleni siitä, millä tavoin he opettivat
minulle Vapahtajasta. He avasivat
pyhät kirjoitukset kanssani, rukoilivat
kanssani ja olivat esimerkkejä Vapahtajan rakkaudesta ja kärsivällisyydestä.
– – Pääsiäinen on herkkää aikaa elämässäni joka vuosi, kun ajattelen
Vapahtajamme elämää, tehtävää ja
ylösnousemusta ja muistelen maanpäällisen isäni elämää.”
Vanhin Daniel Forrest sanoi: ”Olin
10-vuotias, kun isäni kuoli. Se oli vaikeaa aikaa. – – Äitini on aina ollut esimerkki Vapahtajan opetuksista. Pidän
mukanani isäni nimikylttiä hänen lähetystyöstään Espanjassa. Kaksi lempilainausta isältäni ovat: ’Kaksi ihmistä voi
tehdä mitä tahansa, kunhan toinen
heistä on Herra’ sekä ’Vapahtajan täytyy olla meidän perustamme. Ilman
sitä me kompuroimme.’”
Usko Jeesukseen Kristukseen on
täyttänyt Forrestin perheen lasten
sydämen. Tänä pääsiäisviikonloppuna,
kymmenen vuotta isänsä kuoleman jälkeen, he kaipaavat häntä syvästi, mutta
hänen kuolemansa ”pistin on nielty
Kristuksessa”41. He tietävät, että Vapahtajan määrättömän lahjan ansiosta he
voivat olla jälleen maallisen isänsä ja
taivaallisen Isänsä kanssa.
Kerrothan taas Jeesuksesta.
Hetken kuluttua kuulemme Jumalan profeetan sanoja. Puhuessaan profeetastaan Herra sanoi: ”Teidän tulee
ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin
minun omasta suustani.”42 Todistan,
että presidentti Thomas S. Monson on
Herran puhetorvi maan päällä.
Todistan, että Jeesus on Kristus,
koko ihmiskunnan Vapahtaja. Hänen
elämänsä, Hänen sovituksensa, Hänen
ylösnousemuksensa, Hänen odotettu
paluunsa ovat yhtä varmoja ja taattuja
kuin nouseva aurinko. Hänen nimensä
olkoon ylistetty ikuisesti.43 Jeesuksen
Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. ”Pysyviä totuuksia muuttuvia aikoja varten”,
Liahona, toukokuu 2005, s. 19.
2. ”Olkaa rohkeita”, Liahona, toukokuu 2009,
s. 123.
3. ”Vanhurskauden esimerkkejä”, Liahona,
toukokuu 2008, s. 65.
4. ”Päätössanat”, Liahona, marraskuu 2009,
s. 109.
5. ”Kunnes taas kohtaamme”, Liahona, toukokuu 2009, s. 113.
6. ”Kerrothan taas Jeesuksesta”, Lasten laulukirja, s. 36.
7. Alma 1:25.
8. Joh. 14:6.
To u k o k u u 2 0 1 0
111
9. Ks. Abr. 3:2–28.
10. Abr. 3:27.
11. Ks. Luuk. 2.
12. Luuk. 2:7.
13. 3. Nefi 27:29.
14. Ks. Luuk. 10:21.
15. Ks. Luuk. 11:2–4.
16. Ks. 3. Nefi 17:11–24.
17. Morm. 6:17.
18. Ks. Luuk. 4:1–13.
19. Joh. 6:67. Puhuessaan viime vuonna nuorille presidentti Monson sanoi: ”Te joudutte
– – puolustamaan sitä, mihin uskotte. Ellei
todistuksenne juuria ole istutettu lujasti,
teidän on vaikeaa pitää puolianne niiden
pilkkaa vastaan, jotka kyseenalaistavat
uskonne.” (”Olkaa rohkeita”, s. 126.)
20. Ks. Mark. 1:40–42.
21. Ks. Luuk. 18:35–43.
22. Ks. Mark. 6:34–44.
23. Ks. Mark. 4:35–41.
24. Ks. Joh. 11:8–53.
25. Moroni 7:37.
26. Mark. 5:36.
27. Ks. 1. Piet. 2:21–25.
28. Ks. Luuk. 22:47–48; 23:32–46.
29. Ks. Joh. 20:11–23.
30. Ks. 3. Nefi 11–26.
31. Ks. JS–H 17.
32. Ks. OL 88:104.
33. ”Kerrothan taas Jeesuksesta”.
34. Moosia 3:17.
35. Vanhin Dallin H. Oaks sanoi kerran:
”Kun olin poika, vietin useimmat illoistani
lukemalla kirjoja. Yksi suosikeistani oli
Hurlbut’s Story of the Bible – –, kirja, jossa
on 168 kertomusta Raamatusta. Rakastin
noita kertomuksia ja luin ne moneen kertaan.” (”Bible Stories and Personal Protection”, Ensign, marraskuu 1992, s. 37.)
36. Stella Oaks, ”Thy Will Be Done”, Remarkable Stories from the Lives of Latter-day
Saint Women, toim. Leon R. Hartshorn,
2 osaa, 1973–1975, osa 2, s. 184.
37. Alma 36:17–18.
38. Nykymaailmassa tarvitsemme enemmän
kuin koskaan sitä, että Enosin sanat isästään
ovat lastemme sanoja meistä: ”Sanat, joita
olin usein kuullut isäni puhuvan iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta, painuivat
syvälle sydämeeni. Ja minun sielullani oli
nälkä; ja minä polvistuin maahan Luojani
eteen.” (En. 3–4.)
39. Presidentti Monson lupasi nuorille: ”Kun
todistuksenne evankeliumista, Vapahtajasta
ja taivaallisesta Isästämme on istutettu
lujasti, se vaikuttaa kaikkeen, mitä teette
koko elämänne ajan. – – Todistuksenne,
kun sitä ravitaan alinomaa, pitää teidät turvassa.” (”Olkaa rohkeita”, s. 126.)
40. Hel. 5:12.
41. Moosia 16:8.
42. OL 21:5.
43. Ks. Alma 26:12.
112
Liahona
Päätössanat
Herran majakka lähettää merkkejä, jotka on helppo
tunnistaa ja jotka eivät koskaan petä.
T
ämä on ollut suurenmoinen viimeinen kokous. Olen harvoin
kuullut niin hienoja saarnoja
opetettavan niin vähäisin sanoin kuin
olemme kokeneet tänään. Olemme
kaikki täällä, koska me rakastamme
Herraa. Me haluamme palvella Häntä.
Taivaallinen Isämme pitää meidät mielessään. Siitä todistan. Tunnustan Hänen kätensä kosketuksen kaikissa
asioissa.
Yksi lyhyt pyhien kirjoitusten kohta:
”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”1
Se on ollut elämäni tarina.
Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme
nyt päättämässä mitä kohottavinta ja
innoittavinta konferenssia. Kuunneltuamme niiden neuvoja ja todistuksia,
jotka ovat puhuneet meille, uskon,
että meitä on siunattu runsaasti ja
että aiomme kaikki entistä päättäväisemmin elää Jeesuksen Kristuksen
evankeliumin periaatteiden mukaan.
Meidän on ollut hyvä olla täällä. Kiitämme jokaista, joka on puhunut
meille, sekä niitä, jotka ovat pitäneet
rukouksia.
Musiikki on ollut suurenmoista.
Mieleeni tulee pyhien kirjoitusten
kohta, joka on Opissa ja liitoissa: ”Sillä
minun sieluni on mieltynyt sydämen
lauluun; niin, vanhurskaiden laulu on
minulle rukous, ja siihen vastataan siunauksella heidän päällensä.”2
Muistakaa, että ne puheet, jotka
olemme kuulleet tämän konferenssin
aikana, tulevat painettuina Ensign- ja
Liahona-lehtien toukokuun numeroihin. Pyydän hartaasti, että tutkitte
puheita, pohditte niiden opetuksia ja
sovellatte niitä elämäänne.
Tiedän, että yhdytte kanssani kiitoksiin niille veljille ja sisarille, jotka on
vapautettu tämän konferenssin aikana.
He ovat palvelleet hyvin ja ovat edistäneet merkittävällä tavalla Herran työtä.
Heidän omistautumisensa on ollut täydellistä. Kiitämme heitä sydämemme
pohjasta.
Olemme myös antaneet kohotetuin
käsin tukemme niille veljille ja sisarille,
jotka on tämän konferenssin aikana
kutsuttu uusiin tehtäviin. Haluamme
heidän tietävän, että odotamme
innolla saavamme työskennellä heidän
kanssaan Mestarin asialla.
Veljeni ja sisareni, kun nykyisin
katsomme meitä ympäröivää maailmaa, kohtaamme vakavia ja sangen
huolestuttavia ongelmia. Maailma
näyttää luisuneen turvallisilta ankkuripaikoilta ja ajautuneen pois rauhan
satamasta.
Sallivuus, moraalittomuus, pornografia, epärehellisyys ja koko joukko muita
pahan muotoja saavat monet heittelehtimään synnin merellä ja musertumaan
kadotettujen mahdollisuuksien, menetettyjen siunausten ja pirstoutuneiden
unelmien rosoisiin riuttoihin.
Neuvoni meille kaikille on katsoa
Herran majakkaa. Ei niin tiheää sumua, ei niin pimeää yötä, ei niin ankaraa myrskyä, ei niin eksynyttä merimiestä, etteikö tämän majakan merkkivalo pystyisi pelastamaan. Se viitoittaa väylän elämän myrskyjen halki.
Herran majakka lähettää merkkejä,
jotka on helppo tunnistaa ja jotka
eivät koskaan petä.
Rakastan Psalmeista löytyviä sanoja:
”Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, – – sinulta saan avun
ja suojan. Kun kutsun Herraa, – –
saan avun vihollisiani vastaan.”3
Herra rakastaa meitä, veljeni ja sisareni, ja siunaa meitä kaikkia, kun me
kutsumme Häntä.
Kuinka kiitollisia olemmekaan Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista ja kaikesta hyvästä, mitä se tuo
elämäämme. Herra on vuodattanut
siunauksiaan kansallemme. Todistan
teille siitä, että tämä työ on totta, että
Vapahtajamme elää ja että Hän opastaa
ja johtaa kirkkoaan täällä maan päällä.
Nyt kun tämän konferenssin viime
hetket ovat käsillä, sydämeni on tulvillaan ja mielialani herkkä. Rakastan teitä ja olen kiitollinen teistä. Kiitos siitä,
että rukoilette puolestani ja kaikkien
kirkon johtavien auktoriteettien puolesta. Herra kuulee rukouksenne ja
siunaa meitä ja johtaa meitä valtakuntansa asioissa täällä maan päällä.
Olemme siitä syvästi kiitollisia.
Lähtiessämme tästä konferenssista
pyydän taivaan siunauksia teille jokaiselle. Rukoilen, että kun palaatte koteihinne kautta maailman, taivaallinen Isä
siunaa teitä ja perheitänne. Saakoot
tämän konferenssin puheet ja henki
ilmaisunsa kaikessa, mitä teette –
kodeissanne, työssänne, kokouksissanne ja kaikissa tulemisissanne ja
menemisissänne.
Rakastan teitä. Rukoilen puolestanne. Jumala siunatkoon teitä. Hänen
luvattu rauhansa olkoon kanssanne
nyt ja aina. Jeesuksen Kristuksen
VIITTEET
1. Sananl. 3:5–6.
2. OL 25:12.
3. Ps. 18:2–3.
To u k o k u u 2 0 1 0
113
YLEINEN NUORTEN NAISTEN KOKOUS | 27. maaliskuuta 2010
Ann M. Dibb
toinen neuvonantaja Nuorten Naisten
ylimmässä johtokunnassa
Ole rohkea
Joosuan kirjan [ohjeet] yhdessä ilmoittavat, mikä on voimakkain rohkeuden ja lujuuden lähde: usko taivaalliseen
Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
K
un johtavat auktoriteetit puhuvat pappeusveljille yleiskonferenssissa, he aloittavat monasti
sanomalla, että heistä tuntuu kuin he
puhuisivat voimallisten pappeusjohtajien ”mahtavalle armeijalle”. Tänä
iltana minusta tuntuu kuin seisoisin
Jumalan valittujen tyttärien ”mahtavan
armeijan” edessä. Teidät on valittu kulkemaan eteenpäin ja seisomaan noiden urhoollisten pappeudenhaltijoiden rinnalla vanhurskaudessa näinä
myöhempinä aikoina. Olette vaikuttava ja kaunis näky.
Haluaisin aloittaa tämän illan kertaamalla lyhyesti historiallista taustaa
johtoaiheellemme kohdassa Joosua
1:9: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on
sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”
Mooses oli mahtava profeetta, joka
johti israelilaiset pois Egyptin maasta,
jossa he olivat olleet orjia ja jossa
heidät oli saatettu palvelemaan epäjumalia. Elettyään erämaassa 40 koettelemusten vuotta he olivat hyvin
lähellä uutta kotiaan, missä he
voisivat olla vapaita palvelemaan
todellista ja elävää Jumalaa. Mooseksen kuoltua Jumala kutsui Joosuan
profeetaksi, joka veisi päätökseen
114
Liahona
tämän ihmeellisen matkan.
Joosua oli vaikuttava johtaja. Raamatun sanakirjassa häntä kuvaillaan
”mitä uskollisimmaksi soturiksi” ja
hänen nimensä kerrotaan tarkoittavan
”Jumala on apu” (Bible Dictionary,
hakusana ”Joshua”). Hänen innoitettua johtajuuttaan tarvittiin kipeästi,
koska vielä oli ylitettävä monta jokea ja
voitettava monta taistelua, ennen kuin
kaikki, mitä Herra oli luvannut israelilaisille, voisi toteutua ja tapahtua.
Herra tiesi, että profeetta Joosua ja
israelilaiset tarvitsisivat tuona aikana
paljon rohkeutta. Joosuan kirjan
ensimmäisessä luvussa Herra kehottaa
Joosuaa useaan kertaan olemaan rohkea ja luja. Sanan rohkeus määritelmänä on ”henkinen tai moraalinen voima pysyä lujana ja kestää vaaraa, pelkoa tai vaikeuksia” (Merriam-Webster’s
Collegiate Dictionary, 11. painos,
2003, hakusana “courage”, kursivointi
lisätty). Rohkeutensa ja kuuliaisuutensa ansiosta Joosua ja israelilaiset
pääsivät luvattuun maahan ja kokivat
onnea Herran siunauksissa.
Joosua ja israelilaiset elivät kauan
kauan sitten. Mekin pyrimme kuitenkin omana aikanamme pääsemään
”luvattuun maahan”. Meidän korkein
tavoitteemme on saada iankaikkinen
elämä taivaallisen Isämme luona. Joosuan kirjan ensimmäisessä luvussa on
neljä varmaa ohjetta, jotka auttavat
meitä voittamaan esteemme, pääsemään matkamme loppuun ja nauttimaan Herran siunauksista ”luvatussa
maassamme”.
Ensiksi, jakeessa 5 Herra lupaa Joosualle: ”Minä en jätä enkä hylkää sinua.” Me voimme saada rohkeutta ja
voimaa tästä lupauksesta, että Herra
on aina kanssamme eikä koskaan jätä
meitä yksin. Meille opetetaan, että taivaallinen Isä tuntee jokaisen lapsensa
ja rakastaa jokaista. Yhtenä Hänen
kallisarvoisista tyttäristään te voitte
rukouksen voimalla saada Häneltä
varmuutta ja ohjausta. Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Ole nöyrä, niin
Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua
kädestä ja antaa sinulle vastauksen
rukouksiisi” (OL 112:10).
Minä uskon näihin sanoihin ja
lupaan teille, että taivaallinen Isä kuulee rukouksemme ja vastaa niihin.
Usein tarvitaan kuitenkin kärsivällisyyttä, kun odotamme Herraa (ks. Jes.
40:31). Odottaessamme alamme kenties luulla, että meidät on hylätty tai
ettei rukouksiamme ole kuultu tai että
kenties emme ole kelvollisia saamaan
niihin vastausta. Se ei ole totta. Rakastan kuningas Daavidin lohduttavia
sanoja: ”Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän – – kuuli huutoni” (Ps. 40:2).
Tulipa omalla matkallanne eteenne
mitä tahansa, Joosuan kirjan ensimmäinen neuvo kehottaa meitä rukoilemaan, olemaan kärsivällisiä ja muistamaan Jumalan lupauksen: ”Minä en
jätä enkä hylkää sinua” (Joosua 1:5).
Toinen ohje on jakeessa 7, kun
Herra sanoo Joosualle: ”Noudata tarkoin – – lakia. Älä poikkea siitä oikealle
äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt.” Herra neuvoo
Joosuaa olemaan ehdottoman kuuliainen käskyille ja olemaan poikkeamatta
Herran polulta. Presidentti Howard W.
Hunter on opettanut: ”Joosua tiesi,
että hänen kuuliaisuutensa toisi
menestystä, ja vaikkei hän oikein tiennytkään, kuinka hän menestyisi, hän
luotti nyt lopputulokseen. Varmastikin
[pyhien kirjoitusten] suurten profeettojen kokemukset on merkitty muistiin [ja varjeltu] siksi, että ne auttaisivat
meitä ymmärtämään, miten tärkeää on
valita ehdottoman kuuliaisuuden polku.” (Ks. ”Sitoumuksemme Jumalan
kanssa”, Valkeus, huhtikuu 1983,
s. 115.)
Kuukausi sitten keskustelin erään
nuorten naisten ryhmän kanssa.
Kysyin vanhemmilta tytöiltä, minkä
neuvon he antaisivat uudelle mehiläiselle auttaakseen häntä pysymään
uskollisena ja hyveellisenä kaikissa
mahdollisissa tilanteissa, joihin hän
saattaa joutua. Yksi nuori nainen sanoi: ”Kun kävelet koulusi käytävillä,
saatat syrjäsilmällä nähdä jotakin, mikä
kiinnittää huomiosi, jotakin, mikä ei
tunnu olevan aivan oikein. Olet ehkä
utelias ja haluat katsoa. Neuvoni
sinulle on tämä: Älä katso. Tulet katumaan, jos katsot. Usko minua – katso
vain suoraan eteenpäin.”
Kun kuuntelin tätä nuorta naista,
tiesin kuulevani Herran Joosualle antaman neuvon ”älä poikkea siitä oikealle
äläkä vasemmalle” (Joos. 1:7) sovellettuna jokapäiväiseen tilanteeseen näinä
myöhempinä aikoina. Nuoret naiset,
välttäkää kiusauksia, jotka ympäröivät
teitä, olemalla ehdottoman kuuliaisia
käskyille. Katsokaa suoraan eteenpäin,
kohti iankaikkista tavoitettanne. Toinen
ohje muistuttaa meille, että kun teette
niin, teitä suojellaan ja te menestytte
kaikessa mihin ryhdytte (ks. Joos. 1:7).
Jakeessa 8 on meille kolmas ohje.
Siinä Herra viittaa lainkirjaan ja käskee
Joosuaa tutkimaan ”lakia päivin ja öin,
niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin
sinä menestyt.” Herra neuvoo Joosuaa
ja meitä kaikkia lukemaan pyhiä kirjoituksia. Päivittäinen pyhien kirjoitusten
tutkiminen – erityisesti Mormonin kirjan lukeminen – antaa lujan perustan
kehittyvälle todistuksellenne Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Se kutsuu Hengen elämäänne. Presidentti Harold B. Lee on antanut neuvon: ”Jos emme lue pyhiä kirjoituksia päivittäin, todistuksemme
heikkenee, hengellisyytemme ei syvene” (Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, 2001, s. 66).
Pyhien kirjoitusten sivuilla on lukemattomia ohjeita, lupauksia, ratkaisuja
ja muistutuksia, jotka auttavat meitä
matkallamme ”luvattuun maahan”.
Kolmas ohje neuvoo meitä lukemaan
ja pohtimaan pyhiä kirjoituksia päivittäin, niin että menestymme ja onnistumme.
Kun Herra on sanonut sanottavansa
Joosualle, Joosua puhuu israelilaisille.
Hänen puheensa lopuksi, jakeessa 16,
To u k o k u u 2 0 1 0
115
Santiagossa Chilessä
israelilaiset vastaavat hänen sanoihinsa
ja antavat meille neljännen ohjeen. He
vastaavat: ”Me teemme kaiken, minkä
käsket meidän tehdä, ja menemme
minne hyvänsä meidät lähetät.”
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä
meillä on tilaisuus tehdä tuo sama
sitoumus seurata profeettaamme presidentti Thomas S. Monsonia, joka on
täällä kanssamme tänä iltana. Rukoilemalla ja saamalla Hengen vahvistuksen
jokainen meistä voi saada oman todistuksen elävästä profeetasta. Tämä
todistus vahvistuu, kun kuuntelemme
ja huomioimme hänen opetuksiaan ja
kun meillä on rohkeutta soveltaa niitä
jokapäiväiseen elämäämme.
Profeettamme neuvojen kuunteleminen ja noudattaminen suo meille
erityisiä siunauksia. Kuunnelkaa joitakin profeetallisia lupauksia, joita presidentti Monson antoi meille edellisessä
yleiskonferenssissamme: ”Jumala siunatkoon teitä. Olkoon Hänen lupaamansa rauha teidän kanssanne nyt ja
aina.” (”Päätössanat”, Liahona, marraskuu 2009, s. 110.) ”Meitä odottavat
suurenmoiset lupaukset, jos olemme
vilpittömiä ja uskollisia” (”Hallitse sä
tunteitasi, veli”, Liahona, marraskuu
2009, s. 69). ”Rukoilen taivaan siunauksia teille jokaiselle” (”Päätössanat”, s. 110).
Kehotan teitä kuuntelemaan ensi viikolla yleiskonferenssissa profeettamme
116
Liahona
ja apostolien välityksellä annettuja opetuksia ja lupauksia. Soveltakaa sitten
neljättä ohjetta tekemällä päätös noudattaa profeetan neuvoja ja vakuuttamalla uudelleen, että teette kaiken,
mitä hän käskee teidän tehdä, ja
menette minne hyvänsä hän teidät
lähettää (ks. Joos. 1:16).
Tällä hetkellä nämä neljä ohjetta –
rukoilla, olla kuuliainen Jumalan käskyille, tutkia päivittäin pyhiä kirjoituksia ja sitoutua seuraamaan elävää profeettaa – voivat vaikuttaa pieniltä ja
yksinkertaisilta asioilta. Saanen muistuttaa teitä eräästä Alman kirjan kohdasta: ”Katso, minä sanon sinulle, että
pienillä ja yksinkertaisilla asioilla saadaan aikaan suuria” (Alma 37:6). Jokapäiväiseen elämään sovellettuina nämä
Joosuan kirjan neljä ”pientä ja yksinkertaista” ohjetta yhdessä ilmoittavat,
mikä on voimakkain rohkeuden ja
lujuuden lähde: usko taivaalliseen
Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
Taivaallinen Isä tietää, ettei meidän
kenenkään oma matka ole helppo.
Joka päivä kohdallemme tulee tilanteita, joissa vaaditaan rohkeutta ja
lujuutta. Eräs äskettäinen Church
News -lehden artikkeli vahvistaa tämän
totuuden:
”Eräänä päivänä muutama kuukausi
sitten eräs lukion opettaja aloitti opetuksensa pyytämällä oppilaita, jotka
kannattivat erästä poliittista asiaa,
seisomaan luokan toisella puolella,
kun taas niitä, jotka vastustivat asiaa,
neuvottiin seisomaan toisella puolen.
Kun oppilaat olivat valinneet puolensa, opettaja osoitti oman kantansa
menemällä asiaa vastustavien puolelle.
Opettaja hyökkäsi asiaa puolustavien
luokkatovereiden mielipidettä vastaan
kohdistaen hyökkäyksensä yhteen
nuoreen naiseen heidän joukossaan.
Nuori nainen, joka oli ruusutyttö
seurakunnassaan, kuunteli uskonkäsityksiään kritisoivaa hyökkäystä.
[Hän pysyi] rauhallisena julkisessa
hyökkäyksessä, jonka auktoriteettiasemassa oleva kohdisti häneen.” (”What
Youth Need”, Church News, 6. maaliskuuta 2010, s. 16.)
Tämä nuori nainen osoitti huomattavaa rohkeutta omalla taistelukentällään, joka sinä päivänä sattui
olemaan hänen koulunsa luokkahuone. Olittepa missä tahansa ja
tulipa eteenne mitä tahansa, toivon
teidän hyödyntävän Joosuan kirjan
ohjeita, niin että voitte luottaa Herran lupaukseen: ”Ole rohkea ja luja,
älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9.)
Haluan jättää teille todistukseni siitä,
että taivaallinen Isä tuntee teistä jokaisen ja rakastaa teitä jokaista. Jos käännytte Hänen puoleensa, Hän ei hylkää
teitä! Hän siunaa teitä sillä lujuudella ja
rohkeudella, jota tulette tarvitsemaan
kulkeaksenne matkanne takaisin Hänen
luokseen. Olen kiitollinen pyhistä kirjoituksista ja profeetta Joosuan kaltaisista voimallisista esimerkeistä. Olen kiitollinen presidentti Monsonista, joka
pyrkii johtamaan meidät turvallisesti
takaisin taivaallisen Isämme luo. Rukoilen, että me kaikki pääsemme israelilaisten tavoin ”luvattuun maahamme”
ja löydämme levon Herran siunauksissa. Sanon nämä asiat Jeesuksen
Mary N. Cook
ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten
ylimmässä johtokunnassa
Älkää koskaan,
koskaan, koskaan
antako periksi!
Mitä Herra haluaa teidän tekevän? Hän haluaa teidän olevan urhoollisia ja hyveellisiä Jumalan tyttäriä, omistautuneita elämään joka päivä niin, että voitte olla kelvollisia
saamaan temppelisiunaukset.
V
iime elokuussa veimme muutamia lastenlapsistamme Timpanogos Cave National Monumentille, joka on yksi Utahin suosituimmista matkakohteista. Luolalle on kiivettävä melko vaativa lähes 2,5 kilometrin taival, mutta se maksaa vaivan, kun
näkee luolan kauniit, kierteiset muodostelmat. Olin varma, että 9-vuotiaalla
Ruthiella tuskin olisi vaikeuksia, mutta
mietin, olisiko 6-vuotiaalla Carolinella
voimia ja sisua selviytyä perille asti.
Olimme kaikki hyvin innostuneita
aloittamaan patikoimisen ja etenimme
päällystetyllä polulla aluksi nopeasti.
Neljännes matkasta sujui joutuisasti,
mutta kesti kauemmin päästä puolimatkan kohtaan. Caroline alkoi lannistua. Ruthiella sujui hyvin, ja hän kannusti Carolinea jatkamaan. Hidastimme niin että Caroline pysyisi
mukana. Sitten kaikki näytti menevän
vikaan. Alkoi tuulla voimakkaasti, ja
tuulten lennättämä pöly hankaloitti
näkemistä. Se oli vähän pelottavaa, ja
aivan kuin siinä ei olisi ollut kyllin,
eteemme tuli opaste, jossa luki: ”Kalkkarokäärmeiden elinpiiriä. Pysytelkää
polulla. Pysytelkää turvassa.”
Hitaasti laahustimme eteenpäin kolme neljännestä tavoitteestamme takanapäin, mutta vielä meillä oli kiivettävänä vuoren jyrkin kohta. Väsyneenä,
peloissaan ja kykyjään epäillen Caroline kävi maahan istumaan ja sanoi
kyynelehtien: ”Minä annan periksi! En
pysty jatkamaan!”
Istuuduimme juttelemaan siitä, mitä
meidän pitäisi tehdä. Laadimme suunnitelman. Päätimme laskea askeleemme
ja katsoa, miltä meistä tuntuisi sadan
askeleen jälkeen. Ruthie ja minä vakuutimme Carolinelle, että auttaisimme
häntä. Meidän piti etsiä jotakin, mikä
ilahduttaisi meitä matkan varrella, ja
kertoa löydöistämme. Lauloimme jopa
muutamia Alkeisyhdistyksen lauluja.
Asiat muuttuivat. Caroline päätti
noudattaa suunnitelmaa. Sata askelta
sai mahdottoman tehtävän tuntumaan
mahdolliselta. Caroline tiesi, että auttaisimme häntä, ja kun etsimme ympäriltämme hyvää ja lauloimme, tunsimme itsemme iloisemmiksi.
Oletteko te koskaan olleet peloissanne ja lannistuneita, kun edessänne
on ollut haaste, joka on näyttänyt paljon suuremmalta kuin kykynne? Oletteko koskaan halunneet antaa periksi?
Kuvitelkaa, miltä Joosuasta, suuren
profeetta Mooseksen seuraajasta, on
varmasti tuntunut tietää, että hänen
pitäisi johtaa israelilaiset luvattuun
maahan. Olen varma, että toisinaan
hän halusi antaa periksi. Herra kuitenkin lohdutti häntä muistuttamalla
häntä kolme kertaa olemaan luja ja
rohkea (ks. Joos. 1:6–9). Uskoen, että
Jumala olisi heidän kanssaan, israelilaiset lupasivat: ”Me teemme kaiken,
minkä käsket meidän tehdä” (Joos.
1:16).
Pyhät kirjoitukset ovat täynnä kertomuksia miehistä ja naisista, jotka
osoittivat suurta rohkeutta tehdä kaiken, mitä Herra käski, silloinkin kun
tehtävät ovat tuntuneet mahdottomilta, silloinkin kun he ovat kenties
halunneet antaa periksi.
Mitä Herra haluaa teidän tekevän?
Hän haluaa teidän olevan urhoollisia ja
hyveellisiä Jumalan tyttäriä, omistautuneita elämään joka päivä niin, että
voitte olla kelvollisia saamaan temppelisiunaukset ja palaamaan Hänen luokseen. Nykyajan maailmassa se vaatii
rohkeutta. Teillä on pelastussuunnitelma, jonka ansiosta se on mahdollista. Moraalinen tahdonvapaus, kyky
valita, on keskeinen osa tätä suunnitelmaa. Te olette jo tehneet joitakin hyviä
valintoja. Ennen kuin synnyitte, teitte
valinnan tulla maan päälle saamaan
ruumiin ja osoittamaan uskollisuutenne. Olette tehneet valinnan ottaa
kasteen, joka on ensimmäinen vaadittu toimitus polulla iankaikkiseen
elämään. Olette nyt saamassa kokemuksia elämästä kuolevaisuudessa,
jossa edelleen teette valintoja, opitte ja
kasvatte. Pyhien liittojen solmiminen
ja temppelitoimitusten saaminen on
myös tärkeä vaihe suunnitelmassa.
Kun te, nuoret naiset, vartutte,
polku kuitenkin jyrkkenee ja saatatte
haluta antaa periksi. Elämä on haasteellisempaa, ja joka käänne on täynnä
päätöksiä ja kiusauksia. Saatana nostattaa hämmennyksen tuulia, jotka saavat
teidät kenties kysymään, onko tämä se
polku, jota haluatte kulkea. Tunnette
ehkä houkutusta kokeilla toista reittiä
silloinkin, kun sen varrella on vaarasta
varoittavia opasteita. Epäilette ehkä
kykyjänne ja saatatte miettiä, kuten
eräs nuori nainen: ”Onko todella mahdollista pysyä hyveellisenä nykyajan
maailmassa?” Nuoret ystäväni, vastaus
on ”Kyllä!” Ja neuvoni teille on samanlainen, jonka Winston Churchill antoi
toisen maailmansodan aikaan: Älkää
koskaan, koskaan, koskaan antako
periksi! (Ks. ”Never Give In”, [puhe
Harrow’n oppilaitoksessa Lontoossa,
118
Liahona
29. lokakuuta 1941.)
Se vaatii suurta rohkeutta, mutta
teillä on Hänen suunnitelmansa! Mikä
auttaa teitä noudattamaan suunnitelmaa ja olemaan urhoollisia ja hyveellisiä Jumalan tyttäriä? Ensiksi, hankkikaa
luja todistus askel kerrallaan. Toiseksi,
etsikää apua taivaalliselta Isältä, Jeesukselta Kristukselta, perheeltänne ja
muilta, jotka tukevat teitä päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa. Ja
lopuksi, eläkää kelvollisina Pyhän
Hengen kumppanuuteen.
Presidentti Thomas S. Monson antoi
nuorille naisille seuraavan lupauksen
puhuessaan lujan todistuksen hankkimisen tärkeydestä: ”Todistuksenne,
kun sitä ravitaan alinomaa, pitää teidät
turvassa” (”Olkaa rohkeita”, Liahona,
toukokuu 2009, s. 126).
Todistuksenne vahvistuu ”vähitellen
[kokemuksienne] myötä. Kukaan ei
saa täyttä todistusta yhdellä kertaa.”
(Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 172.) Muistanette, että kiivetessämme vuoren jyrkintä osaa etenimme yksi askel kerrallaan. Todistuksen saamiseksi teidän on
ravittava sitä askel kerrallaan. Todistuksenne kasvaa, kun teette päätöksiä
pitää käskyt. Kun kohotatte ja vahvistatte muita, huomaatte, että todistuksenne kehittyy edelleen. Kun otatte
tavaksi rukoilla, tutkia pyhiä kirjoituksia, olla kuuliaisia käskyille ja palvella
muita, teitä siunataan innoituksen hetkillä, jotka vahvistavat todistustanne.
(Ks. Lujana uskossa, s. 172.)
Edistyminen-ohjelma tarjoaa teille
suurenmoisen tavan ravita todistustanne askel kerrallaan. Arvoihin liittyvät kokemukset ja projektit ovat pieniä
askelia, jotka ravitsevat todistustanne
Jeesuksesta Kristuksesta, kun opitte
Hänen opetuksiaan ja sovellatte niitä
säännöllisesti elämäänne. Tämä jatkuva ravitseminen pitää teidät turvallisesti polulla.
Toiseksi, etsikää apua muilta saadaksenne lisää voimaa ja tukea. Kääntykää ensin taivaallisen Isänne puoleen
rukouksessa. Olette Hänen tyttäriään.
Hän tuntee teidät ja rakastaa teitä. Hän
kuulee rukouksenne ja vastaa niihin.
Meitä opetetaan pyhissä kirjoituksissa
lukuisia kertoja rukoilemaan alati (ks.
esim. OL 90:24). Kun rukoilette, Herra
on kanssanne aivan kuten Hän oli
Joosuan kanssa.
Me jokainen tarvitsemme Vapahtajan apua noudattaaksemme suunnitelmaa ja palataksemme taivaallisen
Isämme luo. Olette kenties tehneet
joitakin virheitä tai lähteneet toiselle
polulle. ”Koska Vapahtaja rakastaa sinua ja on antanut henkensä puolestasi, sinä voit tehdä parannuksen. – –
Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta sinä
voit saada syntisi anteeksi.” (Nuorten
Naisten edistyminen, kirjanen, 2010,
s. 71.) ”Mitä pikemmin teet parannuksen, sitä pikemmin saat anteeksiannosta tulevia siunauksia” (Nuorten
voimaksi, kirjanen, 2002, s. 30).
Päättäkää nyt, että teette sen, mitä
parannuksentekoon vaaditaan. ”Päätä
nauttia sakramentti kelvollisesti joka
viikko ja täyttää elämäsi hyveellisillä toimilla, jotka tuovat hengellistä voimaa.
Kun teet niin, vahvistuu kykysi vastustaa
kiusausta, pitää käskyt ja tulla enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi.”
(Nuorten Naisten edistyminen, s. 71.)
Myöhempien aikojen profeetat ovat
maan päällä auttaakseen myös teitä.
Profeetat puhuvat tälle ajalle. Kiinnittäkää huomio heidän sanoihinsa. Niistä
saatte opasteita, jotka varoittavat teitä
vaarasta ja pitävät teidät turvallisesti
polulla. Erityisesti teille tarkoitetut
opasteet ovat kirjasessa Nuorten voimaksi. ”Profeettaa seuraa, hän tuntee
tien” (”Profeettaa seuraa”, Lasten laulukirja, s. 58–59).
Yksi suunnitelman suurista siunauksista on se, että meidät on järjestetty
perheiksi. Teillä on vanhemmat, joiden
suurempi viisaus ja kokemus auttavat
teitä saavuttamaan jumalalliset mahdollisuutenne. Luottakaa heihin. He
haluavat parastanne.
Ottakaa oppia äidistänne, isoäidistänne ja muista vanhurskaista naisista,
joilla on luja todistus. Äidin tehtävä
suunnitelmassa on hoivaajan tehtävä.
Äidit, kukaan ei rakasta tytärtänne siten kuin te. Te olette hänen paras johtajansa, opastajansa ja esimerkkinsä.
Toivomme, että otatte vastaan kutsun
suorittaa Edistyminen-ohjelmaa tyttärenne kanssa. Kuten minä opin suorittaessani hyveellisyyden arvoon liittyviä
tehtäviä äitini kanssa, suhteenne vahvistuu ja keskinäinen rakkautenne,
tukenne ja rohkaisunne on teille kummallekin siunaukseksi.
Nuoret naiset, valitkaa hyviä ystäviä,
jotka tukevat teitä vanhurskaassa päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa.
Ruthien tavoin, joka kannusti Carolinea, tiedämme, että monet teistä voivat tehdä paljon toinen toisenne vahvistamiseksi. Kun saatte oman Nuorten
Naisten tunnustuspalkintonne, on teidän vuoronne olla ”isosisko”. Kunniamehiläisenne ansaitseminen tuo teille
tilaisuuksia vahvistaa jotakuta toista
nuorta naista vanhurskaalla esimerkillänne ja todistuksellanne, kun opastatte häntä hänen Edistyminen-ohjelmassaan.
Lopuksi, eläkää kelvollisina
Pyhän Hengen kumppanuuteen. Kun
autoimme Carolinea, etsimme ympäriltämme hyvää ja jopa lauloimme Alkeisyhdistyksen lauluja, niin me kutsuimme
Hengen luoksemme. Tunsimme rakkautta, iloa ja rauhaa, jotka ovat Hengen hedelmää (ks. Gal. 5:22). Tekin tarvitsette sitä rauhaa ja varmuutta, kun
Saatana yrittää hämmentää teitä epäilyksen tuulilla, kun tunnette houkutusta lähteä toiselle polulle tai kun
muut ovat epäystävällisiä tai pilkkaavat
teitä uskonkäsitystenne vuoksi.
Saanen kertoa teille erään Julienimisen nuoren naisen kokemuksen.
Hän kykeni selviytymään eräästä haasteesta noudattamalla Pyhän Hengen
kehotuksia. Kun hän oli kerran tutkimassa Vanhaa testamenttia, hänen
mieleensä tuli ajatus: ”Lue Matteus 5.
Lue Matteus 5.” Hän ajatteli: ”Miksi
mieleeni tulee ajatus lukea Uutta testamenttia?” Hän toimi tuon kehotuksen
mukaan ja luki Matteuksen evankeliumista: ”Rakastakaa vihamiehiänne [siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää
hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja
rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä]”
(Matt. 5:44, ks. kuningas Jaakon englanninkielinen raamatunkäännös; ks.
myös 3. Nefi 12:44).
Seuraavana päivänä hänellä oli hieman vaikeuksia ystäviensä kanssa, jotka
olivat epäystävällisiä ja pettivät hänet.
Ensin hän oli hyvin järkyttynyt, ja sitten
hän ajatteli: ”Minua on valmistettu
tähän. Henki kehotti minua lukemaan
Matteuksen evankeliumia, ja minun
pitää rakastaa ystäviäni ja rukoilla heidän puolestaan.” Pieni askel lukea pyhiä kirjoituksia valmisti häntä suhtautumaan Kristuksen kaltaisella tavalla.
Tuosta kokemuksesta hän tiesi varmasti, että Herra tuntee hänet, ja
Pyhän Hengen kehotuksesta hän tiesi,
mitä hänen piti tehdä.
Rakkaat nuoret naiseni, olen
tavannut monia teistä, jotka Julien
tavoin ette ole antaneet periksi kohdatessanne vaikeita tilanteita, vaan
olette päättäneet noudattaa suunnitelmaa. Rukoilen, että askel kerrallaan vahvistatte edelleen todistustanne. Etsikää apua taivaalliselta
Isältä, Jeesukselta Kristukselta, profeetoilta ja muilta, jotka tukevat teitä
päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa. Eläkää hyveellisesti, niin että
Pyhä Henki voi olla kumppaninne
ohjaamassa teitä turvallisesti. Todistan, että jos teette nämä asiat, Herra
on kanssanne ja te kykenette pysymään polulla, joka johtaa temppeliin
ja iankaikkiseen elämään. Olkaa rohkeita ja lujia (ks. Joos. 1:9) älkääkä
koskaan, koskaan, koskaan antako
periksi! Jeesuksen Kristuksen
To u k o k u u 2 0 1 0
119
Elaine S. Dalton
Nuorten Naisten ylijohtaja
Muistakaa, keitä olette!
Ei ole kauniimpaa näkyä kuin nuori nainen, joka
säteilee Hengen valoa ja joka on luottavainen ja rohkea,
koska hän on hyveellinen.
M
e olemme taivaallisen Isämme
tyttäriä. Hän rakastaa meitä, ja
me rakastamme Häntä.1 Tunnen itseni nöyräksi ja kiitolliseksi ollessani kanssanne. Herra on siunannut
minua hyvin selkeällä ymmärryksellä
siitä, keitä te olette ja miksi te olette
täällä maan päällä tänä aikana. Herra
rakastaa teitä, ja minä tiedän, että te
rakastatte Häntä. Se näkyy kasvoiltanne, säädyllisyydestänne, halustanne
valita oikein ja sitoumuksestanne pysyä hyveellisinä ja puhtaina.
Yhdessä olemme kokeneet monia
erityisiä hengellisiä hetkiä. Olemme
lausuneet todistuksen leireillä nuotion
ääressä, kappeleissa ja takkavalkeailloissa. Uskomme tuli on antanut
meille lämpöä. Olemme kiivenneet
vuorille ja nostaneet hulmuamaan kullanvärisiä viirejä – Brasiliasta Bountifuliin – ilmaisten siten syvällä sydämessämme olevaa sitoutumista pysyä
hyveellisinä ja olla aina kelvollisia pääsemään temppeliin. Olemme joka päivä
rukoilleet, lukeneet Mormonin kirjaa ja
hymyilleet, ja yhdessä äitiemme, isoäitiemme ja johtajiemme kanssa suoritamme Edistyminen-ohjelmaamme.
Ja olemme vasta päässeet alkuun!
Tämä on suurenmoista aikaa olla
maan päällä ja olla nuori nainen.
Visiomme pysyy ennallaan. Se on olla
120
Liahona
kelvollisia tekemään pyhiä liittoja ja
pitämään ne sekä saamaan temppelitoimitukset. Se on korkein tavoitteemme! Ja niinpä me edelleenkin johdamme maailmaa paluussa hyveellisyyteen – paluussa siveyteen ja moraaliseen puhtauteen. Teemme edelleen
kaiken voitavamme auttaaksemme toisiamme seisomaan pyhissä paikoissa2
ja saamaan Pyhän Hengen johdatusta,
tunnistamaan sen ja luottamaan siihen.
Edelleenkin me puhumme Kristuksesta, riemuitsemme Kristuksessa,
jotta jokainen meistä tietäisi, mistä
lähteestä voimme odottaa syntiemme
anteeksiantoa.3 Ja kyllä – me seisomme edelleen lujina, riehuivatpa
ympärillämme millaiset myrskyt
tahansa, koska me tiedämme ja todistamme, että meidän ”on rakennettava
[perustuksemme] meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on
Kristus, Jumalan Poika – – joka on – –
perustus, jolle [rakentaessamme me
emme] voi sortua”4.
Herran neuvo Joosualle on Hänen
neuvonsa tänä aikana teille, te nuoret,
joilla on jalo perintöoikeus5. ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu.
Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”6 Te ette ole yksin!
Vaikka saatatte olla ainoita myöhempien aikojen pyhiä koulussanne tai
ystäväpiirissänne tai jopa perheessänne, te ette ole yksin. Voitte luottaa
Herran voimaan. Kuten Joosua sanoi
israelilaisille: ”Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja.”7 Se oli Joosualle
kutsu palata hyveellisyyteen, ja sama
kutsu kuuluu meille nykyään. Emme
yksinkertaisesti voi tehdä sitä työtä,
jota varten meitä on säästetty ja valmistettu, ellemme saa käyttöömme
sitä voimaa ja luottamusta, jota hyveellinen elämä tuo.
Te olette nuoria naisia, joilla on suuri usko. Olette tuoneet uskonne mukananne tullessanne maan päälle. Alma
opettaa, että kuolevaisuutta edeltävässä valtakunnassa te osoititte suurta
uskoa ja hyviä tekoja.8 Taistelitte
uskonne ja todistuksenne turvin puolustaaksenne suunnitelmaa, jonka
Jumala esitti. Te tiesitte, että suunnitelma oli hyvä, ja te tiesitte, että Vapahtaja tekisi sen, mitä Hän sanoi tekevänsä – koska te tunsitte Hänet! Seisoitte Hänen rinnallaan ja odotitte
innokkaina tilaisuuttanne tulla maan
päälle. Te tiesitte, mitä teiltä tultaisiin
vaatimaan. Te tiesitte, että se olisi vaikeaa, ja kuitenkin te olitte varmoja siitä, että te paitsi pystyisitte suorittamaan jumalallisen tehtävänne myös
voisitte vaikuttaa. Te olette ”oivallisia
henkiä, jotka oli varattu tulemaan maailmaan aikojen täyttyessä, jotta [te
olisitte] mukana laskemassa suuren
myöhempien aikojen työn perustuksia, mukaan luettuina temppelien
rakentaminen ja toimitusten suorittaminen – – niissä”9.
Ja nyt te olette täällä tekemässä sitä,
mihin teitä on varattu ja valmistettu.
Kun katson teitä tänä iltana, mietin,
että tällaisilta Helamanin nuorten sotilaiden tyttöystävät ovat varmasti näyttäneet! Ei mikään ihme, että Saatana
on tehostanut hyökkäyksiään identiteettiänne ja hyveellisyyttänne vastaan.
Jos teidät saa peloteltua, lannistettua,
harhautettua, viivytettyä tai tehtyä kelvottomaksi niin, että jäätte vaille Pyhän
Hengen johdatusta tai Herran pyhän
temppelin ulkopuolelle, hän voittaa.
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon nuoret naiset, muistakaa, keitä te olette! Te olette
valittuja. Te olette Jumalan tyttäriä. Te
ette voi olla nuorten naisten sukupolvi, joka tyytyy sopimaan joukkoon.
Teillä täytyy olla rohkeutta erottua joukosta, nousta ja loistaa, ”jotta valonne
olisi viirinä kansakunnille”10. Maailma
haluaisi teidän uskovan, että te ette ole
merkittäviä – että olette vanhanaikaisia
ettekä ole ajan tasalla. Maailma kutsuu
teitä hellittämättömästi, äänekkäästi
”elämään täysin siemauksin”, ”koettamaan kaikkea”, ”kokeilemaan ja olemaan onnellisia”. Sen sijaan Pyhä Henki kuiskaa ja Herra kutsuu teitä vaeltamaan hyveen polkuja, panemaan pois
sen, mikä on tästä maailmasta ja pysymään liitoissanne.11
Olen aina pitänyt kertomuksesta
Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n
pojasta, koska hänellä oli horjumaton
tieto omasta identiteetistään. Kun hän
oli nuori, pahat miehet, jotka olivat
syösseet vallasta hänen isänsä, kuninkaan, sieppasivat hänet. Nämä miehet
tiesivät, että jos he voisivat tuhota hänen moraalinsa, hän ei perisi kruunua.
Puolen vuoden ajan he altistivat hänet
kaikelle saastalle, mitä elämällä oli tarjota, mutta siltikään hän ei koskaan taipunut painostuksen alla. Se hämmensi
hänen vangitsijoitaan, ja tehtyään kaiken, mitä he suinkin saattoivat keksiä,
he kysyivät häneltä, miksi hänellä oli
niin paljon moraalista voimaa. Hänen
vastauksensa oli yksinkertainen. Hän
sanoi: ”En voi tehdä sitä, mitä pyydätte,
sillä minä olen syntynyt kuninkaaksi.”12
Kuninkaan pojan tavoin jokaisella
teistä on kuninkaallinen perintöoikeus.
Jokaisella teistä on jumalallinen perintöosa. ”Te olette kirjaimellisesti taivaallisen Isämme tyttäriä.”13 Jokainen teistä
on syntynyt kuningattareksi.
Kun opiskelin Brigham Youngin yliopistossa, sain tietää, mitä todella merkitsee olla kuningatar. Sain ainutlaatuisen tilaisuuden yhdessä muutaman
muun opiskelijan kanssa tavata profeetan, presidentti David O. McKayn. Minua kehotettiin pukeutumaan parhaimpiini ja olemaan valmiina matkustamaan
varhain seuraavana aamuna Utahin
Huntsvilleen, profeetan kotiin. En koskaan unohda saamaani kokemusta. Heti
kun olimme astuneet hänen kotiinsa,
tunsin hengen, joka täytti tuon kodin.
Meidät ohjattiin istumaan profeetan
olohuoneeseen hänen ympärilleen. Presidentti McKaylla oli valkoinen puku, ja
hänen vieressään istui hänen vaimonsa.
Presidentti McKay pyysi meitä jokaista
astumaan esiin ja kertomaan hänelle
itsestämme. Kun astuin esiin, hän ojensi
kätensä ja otti käteni omaansa, ja kun
kerroin hänelle elämästäni ja perheestäni, hän katsoi syvälle silmiini.
To u k o k u u 2 0 1 0
121
Kun olimme lopettaneet, hän nojautui taaksepäin tuolissaan, tarttui vaimoaan kädestä ja sanoi: ”Nuoret naiset,
haluaisin teidän tapaavan minun
kuningattareni.” Siinä hänen vieressään oli hänen vaimonsa Emma Ray
McKay. Vaikka sisar McKaylla ei ollut
säkenöivää timanttikruunua eikä hän
istunut valtaistuimella, minä tiesin, että
hän oli todellinen kuningatar. Hänen
valkoiset hiuksensa olivat hänen kruununsa, ja hänen puhtaat silmänsä säkenöivät kuin jalokivet. Kun presidentti ja
sisar McKay puhuivat perheestään ja
elämästään yhdessä, heidän yhteen kietoutuneet kätensä kertoivat selvästi heidän rakkaudestaan. Ilo säteili heidän
kasvoiltaan. Sisar McKayssa oli kauneutta, jota ei voi ostaa. Se oli seurausta
siitä, että hän oli vuosia tavoitellut parhaita lahjoja, kouluttautunut hyvin, etsinyt tietoa tutkimalla ja myös uskon
kautta. Se oli seurausta siitä, että hän oli
tehnyt vuosia ahkerasti työtä, kestänyt
uskollisesti koettelemuksia toiveikkuuden, luottamuksen, voiman ja rohkeuden turvin. Se oli seurausta hänen horjumattomasta omistautumisestaan ja
uskollisuudestaan miehelleen, perheelleen ja Herralle.
Sinä syyspäivänä Utahin Huntsvillessa sain muistutuksen jumalallisesta
identiteetistäni ja opin, mitä on sellainen kauneus, joka säteilee sisältäpäin
122
Liahona
– kauneus, jota tässä kutsun ”syväksi
kauneudeksi”. Se on sellaista kauneutta, jota ei voi maalata iholle, luoda
kirurgisesti eikä ostaa. Se on sellaista
kauneutta, joka ei lähde pesussa. Se
on hengellistä viehättävyyttä. Syvä kauneus kumpuaa hyveellisyydestä. Se on
siveyden ja moraalisen puhtauden
kauneutta. Se on sitä kauneutta, jota
näkee hyveellisten naisten kuten
äitinne ja isoäitinne silmissä. Se on
kauneutta, joka ansaitaan uskolla,
parannuksella ja liittojen kunniassa
pitämisellä.
Maailma tähdentää hyvin paljon
fyysistä viehättävyyttä ja haluaisi teidän uskovan, että teidän pitää näyttää
sellaiselta kuin lehden kansikuvassa
oleva saavuttamaton malli. Herra
haluaa kertoa teille, että te olette
jokainen ainutlaatuisen kauniita.
Kun olette hyveellisiä, siveellisiä ja
moraalisesti puhtaita, sisäinen kauneutenne säteilee silmistänne ja
kasvoiltanne. Isoisälläni oli tapana
sanoa: ”Jos elät vain lähellä Jumalaa
ja suurta armoaan – Sinun ei tarvitse
kertoa, kasvoiltasi sen nähdä saan.”14
Kun olette kelvollisia Pyhän Hengen
kumppanuuteen, olette luottavaisia
ja sisäinen kauneutenne säteilee kirkkaana. Antakaa siis hyveen kaunistaa
ajatuksianne lakkaamatta. Silloin
teidän luottamuksenne vahvistuu
Jumalan edessä ja Pyhä Henki on
kumppaninne alati.15
Meille on opetettu, että ”Pyhän
Hengen lahja – – tekee eläväksi kaikki
älylliset kyvyt, lisää, laajentaa, avartaa ja
puhdistaa kaikkia luonnollisia tunteita
ja taipumuksia – –. Se herättää hyveen,
ystävällisyyden, hyvyyden, hellyyden,
lempeyden ja rakkauden. Se muovaa
olemuksen ja piirteiden kauneutta
ihmisessä.”16 Se onkin suuren kauneuden salaisuus! Sitä kauneutta havaitsin
profeetan kotona. Sinä päivänä opin,
että se kauneus, jota näin sisar
McKayssa, on ainoaa kauneutta, jolla
on todella merkitystä, ja ainoaa kauneutta, joka kestää.
Alma esittää syvälle luotaavan kysymyksen meidän kunkin pohdittavaksi:
”Oletteko saaneet hänen kuvansa kasvoihinne?”17
Äskettäin toimistossani kävi ryhmä
nuoria naisia. Käynnin lopuksi yksi
nuori nainen uskoutui kyynelsilmin:
”En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina. Olen aina tuntenut itseni hyvin
tavalliseksi. Mutta kun tänään kuljin
toimistossasi olevan peilin ohi ja vilkaisin sitä, olin kaunis!” Hän oli kaunis,
koska hänen kasvonsa loistivat Henkeä. Hän näki itsensä siten kuin taivaallinen Isämme hänet näkee. Hän oli
saanut Vapahtajan kuvan kasvoihinsa.
Se on syvää kauneutta.
Nuoret naiset, katsokaa iankaikkisuuden peiliin. Muistakaa, keitä olette!
Nähkää itsenne siten kuin taivaallinen
Isämme näkee teidät. Te olette valittuja. Teillä on jalo syntyperä. Älkää vaarantako jumalallista perintöänne.
Olette syntyneet kuningattariksi. Eläkää
niin että olette kelvollisia menemään
temppeliin ja saamaan siellä kaiken,
mitä Isällä on.18 Kehittäkää itsessänne
syvää kauneutta. Ei ole kauniimpaa näkyä kuin nuori nainen, joka säteilee
Hengen valoa ja joka on luottavainen
ja rohkea, koska hän on hyveellinen.
Muistakaa, että te olette taivaallisen
Isämme tyttäriä. Hän rakastaa teitä niin
paljon, että Hän lähetti Poikansa näyttämään teille, miten elää, niin että voisitte palata jonakin päivänä Hänen
luokseen. Todistan, että kun lähestytte
Vapahtajaa, teidän on Hänen äärettömän sovituksensa ansiosta mahdollista
tehdä parannus, muuttua, olla puhtaita
ja saada Hänen kuvansa kasvoihinne.
Hänen sovituksensa ansiosta voitte olla
lujia ja rohkeita pitäessänne edelleenkin hyveellisyyden viiriänne korkealla.
Te olette kultaa. Te olette se viiri!
Niinpä päätän Herran sanoihin
meille jokaiselle, Hänen kallisarvoisille
tyttärilleen: ”Katso, – – sinä olet valittu
nainen, jonka minä olen kutsunut.”19
”[Vaella] hyveen polkuja – –. [Pane]
pois se, mikä on tästä maailmasta – –.
Pysy liitoissa, jotka olet tehnyt. – – Pidä
minun käskyni alati, niin sinä saat vanhurskauden kruunun.”20 Tästä todistan
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen
pyhässä nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Ks. ”Nuorten Naisten johtoaihe”, Nuorten
Naisten edistyminen, kirjanen, 2010, s. 3.
2. Ks. OL 87:8.
3. Ks. 2. Nefi 25:26.
4. Hel. 5:12.
5. Ks. ”Carry On”, Hymns, 255.
6. Joos. 1:9.
7. Joos. 3:5; ks. myös PKO, hakusana
”pyhitys”, scriptures.lds.org.
8. Ks. Alma 13:3.
9. OL 138:53–54.
10. OL 115:5.
11. Ks. OL 25:2, 10, 13.
12. Ks. Vaughn J. Featherstone, ”The King’s
Son”, New Era, marraskuu 1975, s. 35.
13. Ks. Ezra Taft Benson, ”Kirkon nuorille naisille”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 74.
14. Tuntematon runoilija; ks. Elaine S. Dalton,
”Se näkyy kasvoiltasi”, Liahona, toukokuu
2006, s. 109.
15. Ks. OL 121:45–46.
16. Ks. Parley P. Pratt lainattuna julkaisussa
James E. Talmage, Uskonkappaleet, 1985,
s. 547, kursivointi lisätty.
17. Alma 5:14.
18. Ks. OL 84:38.
19. OL 25:3.
20. OL 25:2, 10, 13, 15.
Videoesitys:
Minulla on tarkoitus
Seuraava on Yleisessä Nuorten Naisten kokouksessa
27. maaliskuuta 2010 näytetyn videon teksti.
P
residentti Thomas S. Monson:
”Sanon jälleen, rakkaat nuoret
sisareni, että vaikka maailmassa
on aina ollut haasteita, monet niistä,
joita te kohtaatte, ovat ominaisia vain
tälle ajalle.”1
Elaine S. Dalton, Nuorten Naisten
ylijohtaja: ”Ollaksenne hyveellisiä ja
pysyäksenne hyveellisinä teidän täytyy
olla uskollisia jumalalliselle identiteetillenne ja luoda korkeisiin moraalin
tasovaatimuksiin perustuvia ajatteluja käyttäytymismalleja.”2
Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä
presidenttikunnassa: ”Rukoilen koko
sydämestäni, että uskonne siihen, että
olette rakastavan Jumalan tyttäriä,
kasvaa.”3
Mary N. Cook, ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa: ”Te rakkaat
nuoret naiseni olette jo tehneet monia
hyviä valintoja. Teidän täytyy nyt luoda
hyveellisyyden malleja, jotka pitävät teidät tällä polulla koko elämänne ajan.”4
Presidentti Dieter F. Uchtdorf,
toinen neuvonantaja ensimmäisessä
presidenttikunnassa: ”Sisaret, usko-
kaa ja luottakaa Hengen vaikutukseen. Kun te käytätte päivittäisen elämänne tavalliset mahdollisuudet ja
luotte jotakin kaunista ja hyödyllistä,
te parannatte paitsi ympärillänne
To u k o k u u 2 0 1 0
123
olevaa maailmaa myös sisäistä maailmaanne.”5
Ann M. Dibb, toinen neuvonantaja
Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa: ”Pienet ja yksinkertaiset asiat,
joita päätätte tehdä tänään, kasvavat
suuriksi ja ihmeellisiksi siunauksiksi
tulevaisuudessa.”6
ylijohtaja: ”Voiko yksi vanhurskas
nuori nainen muuttaa maailmaa? Vastaus on raikuva ’Kyllä!’ – – Juuri päivittäin tekemänne johdonmukaiset
asiat vahvistavat teitä, jotta teistä voi
tulla johtajia ja esimerkkejä – päivittäinen rukous, päivittäinen pyhien
kirjoitusten lukeminen, päivittäinen
kuuliaisuus, päivittäinen muiden palveleminen. Kun teette näitä asioita,
te tulette lähemmäksi Vapahtajaa ja
teistä tulee yhä enemmän Hänen
kaltaisiaan.”7
Presidentti Thomas S. Monson:
”Nuoret ystäväni, olkaa vahvoja. – –
Te erotatte oikean väärästä, eikä
mikään naamio, olipa se kuinka
vetoava tahansa, pysty muuttamaan
sitä [totuutta]. – – Jos niin kutsutut
ystävänne yllyttävät teitä tekemään jotakin sellaista, minkä tiedätte vääräksi, te
olette niitä, jotka puolustavat päättäväisesti sitä, mikä on oikein, siinäkin
tapauksessa että jäisitte yksin.”8 ■
VIITTEET
1. Thomas S. Monson, ”Olkaa rohkeita”,
2. Elaine S. Dalton, ”Tulkaa, nouskaamme
Herran vuorelle”, Liahona, toukokuu
2009, s. 121.
3. Henry B. Eyring, ”Vaeltakaa valossa”,
4. Mary N. Cook, ”Hyveellinen elämä – askel
askeleelta”, Liahona, toukokuu 2009, s. 117.
5. Dieter F. Uchtdorf, ”Onnellisuus – teidän
perintönne”, Liahona, marraskuu 2008,
s. 119.
6. Ann M. Dibb, ”Näytä sinä hyvää esimerkkiä
uskovista”, Liahona, toukokuu 2009, s. 116.
7. Elaine S. Dalton, ”Se näkyy kasvoiltasi”,
8. Thomas S. Monson, ”Olkaa rohkeita”,
124
Liahona
Kertomuksenne
onnellinen loppu
Taivaallinen Isä tarjoaa teille kaikista suurimman lahjan
– iankaikkisen elämän – tilaisuuden ja äärettömän siunauksen elää onnellisena ikuisesti.
R
akkaat nuoret sisareni ympäri
maailman, olen kiitollinen siitä,
että saan olla kanssanne tänään,
ja se on minulle kunnia. Presidentti
Thomas S. Monson ja kaikki kirkon
johtohenkilöt rakastavat teitä. Me
rukoilemme puolestanne ja riemuitsemme uskollisuudestanne.
Vuosien varrella olen saanut tutustua moniin kauniisiin kieliin – jokainen
niistä on kiehtova ja merkittävä. Jokaisessa on oma erityinen viehätyksensä.
Mutta niin erilaisia kuin nuo kielet voivat ollakin, niissä on usein yhdistäviä
tekijöitä. Esimerkiksi useimmissa kielissä on ilmaus, joka on kenties taianomaisempi ja enemmän täynnä
lupausta kuin mikään muu maailmassa. Tuo ilmaus on: ”Olipa kerran.”
Eivätkö ne ole suurenmoiset sanat
kertomuksen aloitukseksi? ”Olipa kerran” lupaa jotakin: kertomuksen seikkailusta ja romanssista, kertomuksen
prinsessoista ja prinsseistä. Se voi sisältää tarinoita rohkeudesta, toivosta ja
ikuisesta rakkaudesta. Monissa noista
kertomuksista ystävällisyys voittaa
ilkeyden ja hyvä voittaa pahan. Mutta
kenties kaikkein eniten rakastan sitä
hetkeä, kun käännämme esiin viimeisen sivun ja silmämme tavoittavat viimeiset rivit ja näemme lumoavat sanat
”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”.
Emmekö me kaikki halua juuri sitä:
olla oman kertomuksemme sankareita
ja sankarittaria – voittaa vastoinkäymiset, kokea elämän kaikessa kauneudessaan ja lopulta elää onnellisina elämän
loppuun asti?
Tänään haluan kiinnittää huomionne erääseen hyvin merkittävään,
hyvin poikkeukselliseen asiaan. Nuorten Naisten edistyminen -kirjasenne
ensimmäisellä sivulla ovat nämä sanat:
”Olet taivaallisen Isän rakas tytär, ja
sinua on valmistettu tulemaan maan
päälle juuri tänä aikana pyhää ja suurenmoista tarkoitusta varten.”1
Sisaret, nuo sanat ovat totta! Ne
eivät ole sepitettyä satua! Eikö olekin
merkittävää tietää, että iankaikkinen
taivaallinen Isämme tuntee teidät, kuulee teitä, varjelee teitä ja rakastaa teitä
äärettömällä rakkaudella? Itse asiassa
Hänen rakkautensa teitä kohtaan on
niin suurta, että Hän on suonut teille
tämän maanpäällisen elämän kallisarvoisena ”olipa kerran” -lahjana, johon
kuuluu oma tosikertomuksenne seikkailusta, koettelemuksista ja mahdollisuuksista suuruuteen, jalouteen, rohkeuteen ja rakkauteen. Ja suurenmoisimpana kaikesta Hän tarjoaa teille mittaamattoman ja käsittämättömän lahjan. Taivaallinen Isä tarjoaa teille kaikista suurimman lahjan – iankaikkisen
elämän – tilaisuuden ja äärettömän siunauksen elää onnellisena ikuisesti.
Sellaista siunausta ei kuitenkaan saa
ilmaiseksi. Sitä ei anneta vain siksi, että
haluatte sen. Sen saa vain ymmärtämällä, keitä te olette ja millaisiksi teidän on tultava, että olisitte kelvollisia
saamaan sellaisen lahjan.
Koettelemukset kuuluvat matkaan
Muistelkaapa hetken aikaa lempisatuanne. Siinä sadussa päähenkilö on
kenties prinsessa tai paimentyttö. Hän
saattaa olla merenneito tai maitotyttö,
valtiatar tai palvelija. Huomaatte, että
heitä kaikkia yhdistää yksi asia: heidän
on voitettava vastoinkäymisiä.
Tuhkimon on kestettävä häijyä äitipuolta ja ilkeitä sisarpuolia. Hän joutuu kärsimään pitkään raadantaa ja
pilkkaa.
”Kaunottaressa ja hirviössä” kaunotar antautuu pelottavan näköisen
hirviön vangiksi pelastaakseen isänsä.
Hän uhraa kotinsa ja perheensä, kaiken mikä on hänelle rakasta, viettääkseen monta kuukautta hirviön linnassa.
Sadussa ”Tittelintuure” köyhä mylläri
lupaa kuninkaalle, että hänen tyttärensä
osaa kehrätä oljista kultaa. Kuningas
lähettää heti hakemaan tyttöä ja sulkee
hänet huoneeseen olkikasan ja rukin
kanssa. Myöhemmin sadussa tyttö on
vaarassa menettää esikoislapsensa, ellei
hän osaa arvata sen satuolennon nimeä,
joka auttoi häntä tässä mahdottomassa
tehtävässä.
Kussakin näistä saduista Tuhkimo,
kaunotar ja myllärin tytär joutuivat
kokemaan surua ja koettelemuksia
ennen kuin he voivat elää onnellisina.
Ajatelkaa sitä. Onko koskaan ollut
ihmistä, jonka ei olisi tarvinnut kulkea
oman synkän kiusausten, koettelemusten ja surujen laaksonsa halki?
”Olipa kerran” -alun ja onnellisen
lopun välissä he kaikki joutuivat kokemaan suuria vastoinkäymisiä. Miksi
kaikkien täytyy kokea surua ja murhetta? Miksi emme voisi vain elää
onnessa ja rauhassa, jokainen päivä
täynnä ihmetystä, iloa ja rakkautta?
Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan, että kaikessa täytyy olla vastakohtaisuutta, sillä ilman sitä me emme voisi erottaa makeaa karvaasta.2 Tuntisiko
maratonjuoksija voitonriemua siitä,
että pääsi maaliin, ellei hän olisi tuntenut tuntikausien tuskaa ponnistellessaan äärirajoillaan? Tuntisiko pianisti
iloa siitä, että osaa soittaa vaativan
sonaatin, ellei hän olisi harjoitellut
huolellisesti tuntikausia?
Niin saduissa kuin elämässäkin vastoinkäymiset opettavat meille asioita,
joita emme voi muuten oppia. Vastoinkäymiset auttavat kehittämään luonteen syvyyttä, jota ei saa millään
muulla tavoin. Rakastava taivaallinen
Isämme on lähettänyt meidät maailmaan, joka on täynnä haasteita ja koettelemuksia, niin että me voimme vastakohtaisuuden avulla oppia viisautta,
tulla vahvemmiksi ja kokea iloa.
Saanen kertoa teille erään henkilökohtaisen kokemuksen, kun olin teiniikäinen ja perheemme kävi kirkossa
Frankfurtissa Saksassa.
Eräänä päivänä lähetyssaarnaajat
toivat kokouksiimme uuden perheen,
jota en ollut nähnyt aiemmin. Perheessä oli äiti ja kaksi kaunista tytärtä.
Mielestäni nuo lähetyssaarnaajat tekivät aivan erinomaista työtä.
To u k o k u u 2 0 1 0
125
Panin erityisesti merkille toisen
näistä tyttäristä, jolla oli upea tumma
tukka ja suuret ruskeat silmät. Hänen
nimensä oli Harriet, ja taisin rakastua
häneen ensisilmäyksellä. Valitettavasti
tuo kaunis nuori nainen ei näyttänyt
tuntevan samoin minua kohtaan. Monet nuoret miehet halusivat tutustua
häneen, ja aloin miettiä, pitäisikö hän
minua koskaan minään muuna kuin
ystävänä. En kuitenkaan antanut sen
olla esteenä. Keksin tapoja olla siellä
missä hänkin. Kun jaoin sakramenttia,
varmistin, että olin oikealla paikalla,
niin että olisin se, joka jakaa sakramentin hänelle.
Kun kirkolla oli erityistoimintoja,
pyöräilin Harrietin kotiin ja soitin ovikelloa. Soittoon vastasi yleensä Harrietin äiti. Itse asiassa hän avasi heidän
neljännessä kerroksessa sijaitsevan
asuntonsa keittiön ikkunan ja kysyi,
mitä halusin. Kysyin, haluaisiko Harriet
kyydin kirkolle pyörälläni. Harrietin
äidillä oli tapana sanoa: ”Ei, hän tulee
myöhemmin, mutta minä lähden mielelläni kyydissäsi kirkolle.” En minä
aivan sitä ollut tarkoittanut, mutta
kuinka olisin voinut kieltäytyä?
Niinpä me pyöräilimme kirkolle.
Minun täytyy myöntää, että minulla oli
oikein vaikuttava maantiepyörä. Harrietin äiti istui tangolla aivan edessäni, ja
minä yritin olla tyylikkäin polkupyöräkuski epätasaisilla mukulakivikaduilla.
Aika kului. Kaunis Harriet tapaili
monia muita nuoria miehiä, ja näytti
siltä, etten pääsisi lainkaan eteenpäin
hänen kanssaan.
Olinko pettynyt? Kyllä olin.
Olinko lannistettu? En missään
tapauksessa!
Itse asiassa taaksepäin katsoen
ymmärrän, ettei ole ollenkaan paha
asia olla hyvissä väleissä unelmiensa
tytön äidin kanssa.
Vuosia myöhemmin kun olin
päättänyt taistelulentäjäkoulutukseni
126
Liahona
ilmavoimissa, koin nykyajan ihmeen
Harrietin suhtautumisessa jatkuvaan
piiritykseeni. Eräänä päivänä hän sanoi: ”Dieter, sinä olet kypsynyt paljon
näinä kuluneina vuosina.”
Toimin sen jälkeen nopeasti, ja
muutaman kuukauden kuluttua menin
naimisiin naisen kanssa, jota olin
rakastanut siitä asti kun olin nähnyt
hänet ensimmäisen kerran. Prosessi ei
ollut ollut helppo – oli kärsimyksen ja
epätoivon hetkiä – mutta viimein
onneni oli täysi ja niin se on yhä, jopa
enemmänkin.
Rakkaat nuoret sisareni, teidän on
tarpeen tietää, että te tulette kokemaan omia vastoinkäymisiänne.
Kukaan ei välty niiltä. Tulette kärsimään, joudutte kiusauksiin ja teette
virheitä. Opitte omakohtaisesti sen,
mitä jokainen sankaritar on oppinut:
haasteiden voittaminen tuo kasvua ja
voimaa.
Se, mikä ratkaisee elämänne kertomuksen suunnan, on suhtautumisenne vastoinkäymisiin, eivät vastoinkäymiset sinällään.
Joukossanne on niitä, jotka nuoruudestaan huolimatta ovat jo kärsineet
runsain määrin surua ja murhetta.
Sydämeni on täynnä myötätuntoa ja
rakkautta teitä kohtaan. Kuinka rakkaita te olettekaan kirkolle. Kuinka
rakkaita te olettekaan taivaalliselle Isällenne. Vaikka saattaakin näyttää siltä,
että olette yksin, enkelit varjelevat teitä. Vaikka teistä saattaakin tuntua, ettei
kukaan ymmärrä epätoivonne syvyyttä,
Vapahtajamme Jeesus Kristus ymmärtää. Hän kärsi enemmän kuin voimme
ikinä kuvitella, ja Hän teki sen meidän
tähtemme. Hän teki sen teidän tähtenne. Te ette ole yksin.
Jos koskaan tunnette, että taakkanne on liian raskas kantaa, kohottakaa sydämenne taivaallisen Isänne
puoleen, niin Hän kantaa ja siunaa teitä. Hän sanoo teille, kuten Hän sanoi
Joseph Smithille: ”[Vastoinkäymisenne ja ahdinkonne] kestävät vain
pienen hetken, ja sitten, jos [kestätte]
ne hyvin, Jumala korottaa [teidät]
korkeuteen.”3
Vastoinkäymisten kestäminen ei
ole ainut asia, jota teiltä vaaditaan
elääksenne onnellisina. Saanen toistaa, että se, miten suhtaudutte vastoinkäymisiin ja kiusauksiin, ratkaisee
sen, saako oma kertomuksenne
onnellisen lopun vai ei.
Pysykää uskollisina sille, minkä
tiedätte olevan oikein
Sisaret, nuoret sisaret, rakkaat nuoret sisaret, pysykää uskollisina sille,
minkä tiedätte olevan oikein. Kaikkialla, minne nykyään katsotte, löydätte lupauksia onnesta. Lehtien mainokset lupaavat täydellistä onnea, jos
vain ostatte tietyn asun, sampoon tai
meikin. Tietyissä tiedotusvälineiden
tuotoksissa ihannoidaan niitä, jotka
elävät pahuudessa tai jotka antavat
periksi lihallisille vieteille. Usein nämä
samat ihmiset esitellään menestyksen
ja saavutusten malleina.
Maailmassa, jossa paha esitetään
hyvänä ja hyvä pahana, on joskus vaikeaa tietää totuutta. Joillakin tavoin se
on melkein kuin Punahilkan pulma:
kun ei ole aivan varma siitä, onko se,
mitä näkee, rakas isoäiti vai vaarallinen susi.
Vietin monta vuotta lentokoneen
ohjaamossa. Tehtäväni oli viedä suuri
suihkukone turvallisesti jostakin maailmankolkasta haluamaamme määränpäähän. Tiesin varmasti, että jos halusin matkata New Yorkista Roomaan,
minun oli lennettävä itään. Jos joku
olisi kertonut minulle, että minun
pitäisi lentää etelään, olisin tiennyt,
etteivät hänen sanansa olleet totta. En
olisi luottanut häneen, koska tiesin
itse, kuinka asia oli. Mikään määrä
suostuttelua, mikään määrä imartelua,
lahjontaa tai uhkauksia ei olisi saanut
minua vakuuttumaan siitä, että pääsisin määränpäähäni lentämällä etelään,
koska minä tiesin.
Me kaikki etsimme onnea, ja me
kaikki yritämme saada omalle kertomuksellemme onnellisen lopun.
Jumala tietää, kuinka sen saa! Ja Hän
on laatinut teille kartan. Hän tuntee
tien. Hän on rakas taivaallinen Isänne,
joka tavoittelee teidän hyväänne, teidän onneanne. Hän haluaa täydellisen
ja puhtaan Isän koko rakkaudella, että
saavutatte taivaallisen määränpäänne.
Kartta on kaikkien saatavilla. Siinä on
täsmällisiä ohjeita siitä, mitä tehdä ja
minne mennä, jokaiselle, joka pyrkii
tulemaan Kristuksen luokse ja ”olemaan Jumalan [todistajana] kaikkina
aikoina ja kaikessa ja kaikkialla”4. Teidän täytyy vain luottaa taivaalliseen
Isäänne. Luottakaa Häneen niin paljon,
että noudatatte Hänen suunnitelmaansa.
Siltikään kaikki eivät kulje kartan
mukaan. He saattavat vilkaista sitä. He
saattavat ajatella, että se on järkevä,
ehkä jopa paikkansapitävä. Mutta he
eivät noudata jumalallisia ohjeita. Monet uskovat, että mikä tahansa tie vie
heidät onnelliseen loppuun. Jotkut
voivat jopa suuttua, kun muut, jotka
tuntevat tien, yrittävät auttaa ja kertoa
heille. Heidän mielestään sellaiset neuvot ovat aikansa eläneitä, asiaankuulumattomia ja epäolennaisia nykyajan
elämälle.
Sisaret, he olettavat väärin.
Evankeliumi on tie, joka johtaa
onnelliseen loppuun
Ymmärrän, että toisinaan jotkut
kenties miettivät, miksi he käyvät kirkon kokouksissa tai miksi on niin tärkeää lukea säännöllisesti pyhiä kirjoituksia tai rukoilla päivittäin taivaallista
Isäämme. Tässä on minun vastaukseni:
Te teette näitä asioita, koska ne ovat
osa Jumalan teille tarkoittamaa tietä. Ja
tuo tie vie teidät onnellisen loppunne
määränpäähän.
Kertomus loppuu onnellisesti
muuallakin kuin saduissa. Teille voi
käydä niin! Se on ulottuvillanne! Mutta
teidän täytyy noudattaa taivaallisen
Isänne kartan ohjeita.
Sisaret, pyydän teitä – pitäkää kiinni
Jeesuksen Kristuksen evankeliumista!
Oppikaa rakastamaan taivaallista
Isäänne koko sydämestänne, väkevyydestänne ja mielestänne. Täyttäkää sielunne hyveellisyydellä ja rakastakaa
hyvyyttä. Pyrkikää aina tuomaan esiin
paras itsessänne ja muissa.
Oppikaa hyväksymään Nuorten
Naisten arvot ja toimimaan niiden
mukaan. Eläkää Nuorten voimaksi
-kirjasen tasovaatimusten mukaan.
Nämä tasovaatimukset opastavat ja
ohjaavat kertomustanne kohti onnellista loppua. Eläminen näiden tasovaatimusten mukaan valmistaa teitä
tekemään pyhiä liittoja temppelissä ja
vakiinnuttamaan oman hyvyyden
perintönne omissa olosuhteissanne.
”Seisokaa – – pyhissä paikoissa,
älkääkä horjuko”5 kiusauksista tai vaikeuksista huolimatta. Lupaan teille,
että tulevat sukupolvet ovat kiitollisia
teille ja ylistävät nimeänne rohkeudestanne ja uskollisuudestanne tänä
elämänne ratkaisevana aikana.
Rakkaat nuoret sisareni – te jotka
puolustatte totuutta ja vanhurskautta,
te jotka tavoittelette hyvyyttä, te jotka
olette astuneet kasteen vesiin ja
vaellatte Herran teitä – taivaallinen
Isämme on luvannut, että te kohoatte
siivillenne kuin kotkat, te juoksette
ettekä uuvu ja te vaellatte ettekä väsy6.
Teitä ”ei eksytetä”7. Jumala siunaa teitä
ja antaa teidän menestyä.8 ”Helvetin
portit eivät teitä voita – – ja Herra
Jumala hajottaa pimeyden voimat teidän edestänne ja saattaa taivaat järkkymään teidän parhaaksenne ja nimensä
kunniaksi.”9
Sisaret, me rakastamme teitä.
Rukoilemme puolestanne. Olkaa rohkeita ja lujia. Te olette todella kaikkivaltiaan Jumalan kuninkaallisia henkityttäriä. Te olette prinsessoja, joista on
määrä tulla kuningattaria. Oma ihmeellinen kertomuksenne on jo alkanut.
Teidän ”olipa kerran” on nyt.
Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina jätän teille siunaukseni ja annan
teille lupauksen, että kun hyväksytte
Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin arvot ja periaatteet ja elätte
niiden mukaan, te valmistaudutte
”vahvistamaan kotia ja perhettä, tekemään pyhiä liittoja ja pitämään ne, saamaan temppelitoimitukset ja pääsemään osallisiksi korotuksen siunauksista”10. Ja on tuleva päivä, jolloin te
käännätte esiin oman suurenmoisen
kertomuksenne viimeiset sivut ja
luette ja koette noiden siunattujen ja
ihanien sanojen täyttymisen: ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”.
Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen
pyhässä nimessä. Aamen. ■
VIITTEET
1. Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen,
2010, s. 1.
2. Ks. 2. Nefi 2:11, 15.
3. OL 121:7–8.
4. Moosia 18:9.
5. OL 87:8.
6. Ks. Jes. 40:31.
7. JS–M 37.
8. Ks. Moosia 2:22–24.
9. OL 21:6.
10. Nuorten Naisten edistyminen, s. 3.
To u k o k u u 2 0 1 0
127
HE PUHUIVAT MEILLE
Kuinka voimme
omaksua konferenssin
opetukset elämäämme
Voit halutessasi käyttää näitä ajatuksia, toimintoja ja
kysymyksiä perheen keskustelun tai henkilökohtaisen
mietiskelyn pohjana.
Y
leiskonferenssipuheet ovat
internetissä osoitteessa conference.lds.org. Voit myös katsella
multimediakatkelmia aiemmista konferenssipuheista ja lähettää niitä muille
osoitteessa mormonmessages.org.
Huom. Alla mainitut sivunumerot
ilmoittavat puheen ensimmäisen sivun.
Lapsille
• Jokainen voi osallistua
sukututkimustyöhön! Vanhin
Russell M. Nelson ehdotti, että
lapset voivat piirtää sukupuun
(s. 91). Vanhemmat voivat
auttaa lapsia merkitsemään
esivanhempiensa nimet.
• Lue tai kerro vanhin Quentin L.
Cookin kertomus samoalaisista lapsista, jotka pakenevat tsunamia (s. 83).
Pyydä perheenjäseniä kuvittelemaan,
että tulvavesi nousee taloon, ja kehota
heitä etsimään ”korkeampaa maaperää”, kuten sänky tai tuoli. Puhukaa
paikoista, joissa voimme löytää korkeampaa hengellistä maaperää pahuuden tulvassa, jota kohtaamme nykyään.
• Vanhin D. Todd Christofferson
puhui William Tyndalesta, joka käänsi
Raamatun englannin kielelle (s. 32).
Pyydä vanhempia lapsia lukemaan jokin pyhien kirjoitusten jae kielellä, jota he eivät
osaa. Kun he sanovat, etteivät osaa,
pyydä heitä lukemaan se omalla äidinkielellänne. Puhukaa siitä, miten tärkeää on, että pyhät kirjoitukset ovat
saatavilla omalla äidinkielellänne.
• Käykää perheenne kanssa läpi jokin niistä monista yleiskonferenssipuheista, jotka käsittelevät Jeesusta Kristusta. Laulakaa ”Kerrothan taas Jeesuksesta” (Lasten laulukirja, s. 36). Jaa
paperia ja kyniä tai väriliituja. Pyydä lapsianne piirtämään lempikertomuksensa Jeesuksesta. Lukekaa yhdessä
kertomus pyhistä kirjoituksista.
Nuorille
• Käykää läpi presidentti Dieter F.
Uchtdorfin puhe kärsivällisyydestä (s.
56). Mitkä evankeliumin periaatteet ja
käytännöt voivat opettaa meille kärsivällisyyttä? Pohtikaa esimerkiksi paastoamista tai sitä, ettei seurustele ennen kuin täyttää 16. Kuinka sinä ja perheesi jäsenet olette hyötyneet siitä,
että olette osoittaneet kärsivällisyyttä
noudattaessanne näitä ja muita
periaatteita?
• Vanhin M. Russell Ballard, vanhin
Bradley D. Foster, sisar Julie B.
Beck ja sisar Elaine S.
Dalton puhuivat kaikki
naisten jumalallisesta
luonteesta (s. 18, 10,
98 ja 120). Jos olet nainen, kuinka heidän
puheensa vaikuttavat
siihen, miten suhtaudut
itseesi? Mitä opit tarkoituksestasi ja lahjoistasi? Jos olet
mies, kuinka nämä puheet vaikuttivat
käsitykseesi äidistäsi, sisaristasi, ystävistäsi ja muista naisista ja nuorista naisista elämässäsi?
• Vanhin Jeffrey R. Holland opetti:
”Jos jokin tv-ohjelma on säädytön, sulkekaa televisio. Jos jokin elokuva
on raaka, lähtekää pois. Jos jokin
sopimaton suhde on kehkeytymässä, katkaiskaa se. Monet
näistä vaikutuksista – – voivat
heikentää arvostelukykyämme,
Pyhät kirjoitukset yleiskonferenssissa
Kun tutkit yleiskonferenssipuheita, voit halutessasi etsiä seuraavat pyhien
kirjoitusten kohdat, joihin konferenssissa viitattiin useimmin:
•
•
•
•
Joos. 1:9
Joh. 14:6, 27; 19:30
Gal. 5:22
2. Nefi 2:11
•
•
•
•
Moosia 18:9
Hel. 5:12
OL 13:1; 19:16; 25:13
Moos. 1:39
VALOKUVAT CODY BELL, LES NILSSON JA LAURENI ADEMAR FOCHETTO; VALOKUVAKUVITUS CHRISTINA SMITH JA CRAIG DIMOND
Yleiskonferenssissa mainittiin nämä seminaarin hallittavat pyhien
kirjoitusten kohdat:
•
•
•
•
•
•
•
•
1. Moos. 39:9
Job 19:25
Sananl. 3:5–6
Jes. 1:18; 53:4–5
Matt. 25:40
Joh. 7:17; 17:3
1. Kor. 10:13; 15:21–22
2. Nefi 2:25; 32:3
•
•
•
•
•
Moosia 3:19
Alma 37:6; 41:10
Hel. 5:12
Moroni 10:4–5
OL 14:7; 18:10; 19:16–19; 25:12;
76:22–23; 82:10; 84:33–38
• Moos. 1:39
• JS–H 17
Yleiskonferenssissa kerrottiin muun muassa nämä pyhien
kirjoitusten kertomukset:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Gideon ja hänen 300 sotilastaan (presidentti Packer, s. 6)
Alma ja Korihor (vanhin Christofferson, s. 32)
Ahia ja Jerobeam (vanhin Carlson, s. 38)
Elisa ja Naaman (vanhin Carlson, s. 38)
Laman ja Lemuel (vanhin Carlson, s. 38)
vertaus fariseuksesta ja publikaanista
(presidentti Uchtdorf, s. 68)
pääsiäinen ja sovitus (vanhin Scott, s. 75, ja
presidentti Monson, s. 87)
Joseph Smith Libertyn vankilassa (vanhin
Hallstrom, s. 78)
Jeesus ja nefiläiset lapset (sisar Lant, s. 81)
viimeinen ateria (vanhin Cook, s. 83)
Jeesus ja Hänen äitinsä (vanhin Foster, s. 98)
Maria ja Martta (vanhin Schwitzer, s. 103)
turruttaa hengellisyyttämme ja johtaa
sellaiseen, mikä voi olla pahaa.” (S. 44.)
Keskustelkaa perheenä siitä, mitä voitte
tehdä, jotta kodistanne tulisi paikka,
jossa Henki voi asua. Tarkastelkaa, millaista taidetta ja musiikkia, millaisia kirjoja, videopelejä ja muuta viihdettä
teillä on, ja heittäkää pois kaikki, mikä
on sopimatonta.
Aikuisille
• Käykää perheenne kanssa läpi kertomus, jonka presidentti Thomas S.
Monson esitti nuoresta miehestä
nimeltä Jason ja tämän perheestä (s.
87). Puhukaa siitä, kuinka tieto pelastussuunnitelmasta voi siunata meitä.
• Vanhin L. Tom Perry kertoi,
kuinka hänen äitinsä opetti lapsiaan
käyttämällä samaa aineistoa kuin opettaessaan Apuyhdistyksessä (s. 29).
Millä tavoin sinä voisit sovittaa yhteen
kirkon palvelutehtäväsi ja perhevelvollisuutesi?
• Vanhin Robert D. Hales tähdensi,
kuinka tärkeää on puhua lasten ja
nuorten kanssa sekä kuunnella heitä
(s. 95). Millaisia tilaisuuksia sinä
voit luoda lastesi kanssa puhumiseen? Mitä olet oppinut heitä kuunnellessasi? Kuinka
voit osoittaa olevasi halukas kuuntelemaan?
Millä tavoin voisit
käyttää tilaisuutta
todistaa spontaanisti lapsille ja
nuorille? Esimerkkejä löydät
vanhin David A.
Bednarin puheesta
(s. 40).
• Useat puhujat toivat esiin, kuinka tärkeitä
ovat Velvollisuus Jumalaa
kohtaan ja Edistyminen
(ks. s. 22, 54, 60, 95 ja
117). Mitä voit tehdä auttaaksesi lähelläsi olevia
nuoria hyötymään näistä
ohjelmista? ■
To u k o k u u 2 0 1 0
129
HE PUHUIVAT NUORILLE
M
eille on uskottu pappeus ja
valtuus toimia Jumalan
nimessä. Me olemme saaneet
pyhän luottamustehtävän. Meiltä odotetaan paljon. – – Pohtikaamme kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme
Jeesusta Kristusta.
Presidentti Thomas S. Monson,
”Valmistautuminen tuo siunauksia”, s. 64.
Vain muutama viikko sitten näin
erään uuden diakonin lähtevän tuolle
uutteruuden polulle. Hänen isänsä
näytti minulle poikansa laatiman graafisen esityksen, jossa näkyi heidän kappelinsa jokainen penkkirivi, numero
jokaiselle sakramenttia jakamaan pyydetylle diakonille sekä reitti, jota he
kulkevat kappelissa jakaessaan sakramentin jäsenille. Pojan isä ja minä
hymyilimme ajatellessamme, että poika tekisi pyytämättä suunnitelman
ollakseen varma, että onnistuisi pappeuden palvelutehtävässään.
Tunnistin hänen uutteruudessaan
mallin, jota käytetään uudessa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa.
Se on sitä, että oppii, mitä Herra odottaa sinulta, suunnittelee, miten sen tekee, toimii uutterasti suunnitelman
mukaan ja kertoo sitten muille, kuinka
kokemus on muuttanut itseä ja ollut
siunaukseksi muille.
Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen
neuvonantaja ensimmäisessä
presidenttikunnassa, ”Toimikaa kaikessa
uutteruudessa”, s. 60.
Aikuisten kirkon jäsenten tulee
ymmärtää, etteivät Edistyminen- ja
Velvollisuus Jumalaa kohtaan -vaatimukset ole vain pitkiä luetteloita kohdista, jotka täytyy suorittaa. Ne ovat
henkilökohtaisia tavoitteita, joita jokainen nuori mies ja nuori nainen asettaa
ja jotka auttavat heitä tulemaan kelvollisiksi saamaan temppelitoimitukset,
palvelemaan lähetystyössä, solmimaan
iankaikkisen avioliiton ja pääsemään
osallisiksi korotuksesta. Mutta tulkoon
ymmärretyksi: se, että nuoret miehet
ja nuoret naiset yrittäisivät saavuttaa nämä tavoitteet yksin, olisi suuri
menetys ja murhenäytelmä!
Isät, äidit ja nuorten johtajat, kehotamme teitä osallistumaan Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelmiin lastenne ja nuorten kanssa.
Samalla kun he kasvavat, tekin kasvatte. Ja aivan yhtä tärkeää on se, että
kasvatte yhdessä uskon ja ystävyyden
yhdistäminä, mikä suo teidän vahvistaa
toisianne ja pysyä evankeliumin polulla
ikuisesti.
Vanhin Robert D. Hales kahdentoista
apostolin koorumista, ”Velvollisuutemme
Jumalaa kohtaan: vanhempien ja johtajien
tehtävä nousevaa sukupolvea kohtaan”, s. 95.
Näyttämö on teidän, rakkaat Aaronin pappeuden poikani. Oletteko valmiit ja halukkaat esittämään osanne?
Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä,
joka kykenee, valmistautumaan ja
sitoutumaan uudelleen tästä illasta
alkaen olemaan kelvollinen Jumalan
profeetalta tulevaan kutsuun palvella
lähetystyössä.
Vanhin Ronald A. Rasband seitsemänkymmenen koorumista, ”Lähetyssaarnaajan jumalallinen kutsumus”, s. 51.
Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä saamaan hengellistä voimaa sekä
oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja
täyttämään ne. Jokainen toiminta noudattaa tätä yksinkertaista kaavaa:
Ensin te opitte jonkin evankeliumin periaatteen tai pappeusvelvollisuuden. Te saatte selville, mitä taivaallinen Isä haluaa teidän tekevän, ja te
pyritte saamaan hengellisen todistuksen siitä, miksi se on tärkeää.
Seuraavaksi te suunnittelette,
kuinka aiotte toimia oppimanne pohjalta. Teitä kannustetaan laatimaan
suunnitelmanne omien tarpeidenne ja
olosuhteidenne mukaan sekä sen
perusteella, mitä mahdollisuuksia teillä
on palvella muita. Tämä on suurenmoinen tilaisuus ottaa vastuu omasta
kasvustanne ja kehittää itsessänne
hengellistä omavaraisuutta.
Sitten te kerrotte muille siitä, mitä
olette oppineet ja kokeneet. Niin tehdessänne te vahvistatte omaa todistustanne ja lähiympäristössänne olevien
uskoa. Te opitte puhumaan paremmin
evankeliumista muiden kanssa. – –
Todistan, että teidän uskollinen palvelutyönne Aaronin pappeudessa
muuttaa niiden elämän, joita palvelette. On ihmisiä, jotka tarvitsevat
teidän pappeuden palvelutyötänne.
Teidän perheenne tarvitsee teitä.
Teidän kooruminne tarvitsee teitä.
Kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä.
David L. Beck, Nuorten Miesten ylijohtaja,
”Suurenmoinen Aaronin pappeus”, s. 54.
Tietoa uudesta Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmasta on saatavana monilla kielillä osoitteessa DutyToGod.lds.org.
130
Liahona
VALOKUVAKUVITUS CHRISTINA SMITH JA ROBERT CASEY
Opi, toimi, kerro:
Täytät velvollisuutesi
Jumalaa kohtaan
Puolustamme
hyveellisyyttä:
Edistyminen-ohjelma
N
uorten Naisten edistyminen
-kirjasenne ensimmäisellä
sivulla ovat nämä sanat: ”Olet
taivaallisen Isän rakas tytär, ja sinua on
valmistettu tulemaan maan päälle juuri
tänä aikana pyhää ja suurenmoista tarkoitusta varten.”
Sisaret, nuo sanat ovat totta! Ne eivät
ole sepitettyä satua! Eikö olekin merkittävää tietää, että iankaikkinen taivaallinen Isämme tuntee teidät, kuulee teitä,
varjelee teitä ja rakastaa teitä äärettömällä rakkaudella? Itse asiassa Hänen
rakkautensa teitä kohtaan on niin
suurta, että Hän on suonut teille tämän
maanpäällisen elämän kallisarvoisena
”olipa kerran” -lahjana, johon kuuluu
oma tosikertomuksenne seikkailusta,
koettelemuksista ja mahdollisuuksista
suuruuteen, jalouteen, rohkeuteen ja rakkauteen. Ja suurenmoisimpana kaikesta Hän tarjoaa teille mittaamattoman ja
käsittämättömän lahjan. Taivaallinen Isä tarjoaa
teille kaikista suurimman lahjan – iankaikkisen elämän
– tilaisuuden
ja äärettömän
siunauksen elää
onnellisena
ikuisesti.
Presidentti Dieter F.
Uchtdorf, toinen neuvonantaja
ensimmäisessä presidenttikunnassa,
”Kertomuksenne onnellinen loppu”,
s. 124.
Myöhempien Aikojen Pyhien
Jeesuksen Kristuksen Kirkon nuoret
naiset, muistakaa, keitä te olette! Te
olette valittuja. Te olette Jumalan tyttäriä. Te ette voi olla nuorten naisten
sukupolvi, joka tyytyy sopimaan joukkoon. Teillä täytyy olla rohkeutta erottua joukosta, nousta ja loistaa, ”jotta
valonne olisi viirinä kansakunnille” (OL
115:5). Maailma haluaisi teidän uskovan, että te ette ole merkittäviä – että
olette vanhanaikaisia ettekä ole ajan
tasalla. Maailma kutsuu teitä hellittämättömästi, äänekkäästi ”elämään täysin
siemauksin”, ”koettamaan kaikkea”,
”kokeilemaan ja olemaan onnellisia”.
Sen sijaan Pyhä Henki kuiskaa ja
Herra kutsuu teitä vaeltamaan
hyveen polkuja, panemaan pois
sen, mikä on tästä maailmasta
ja pysymään liitoissanne (ks.
OL 25:2, 10, 13).
ylijohtaja, ”Muistakaa, keitä olette!”,
s. 120.
Edistyminen-ohjelma tarjoaa teille
suurenmoisen tavan ravita todistustanne askel kerrallaan. Arvoihin liittyvät kokemukset ja projektit ovat pieniä
askelia, jotka ravitsevat todistustanne
Jeesuksesta Kristuksesta, kun opitte
Hänen opetuksiaan ja sovellatte niitä
säännöllisesti elämäänne. Tämä jatkuva ravitseminen pitää teidät turvallisesti polulla.
Mary N. Cook, ensimmäinen neuvonantaja
Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa,
”Älkää koskaan, koskaan, koskaan antako
periksi!”, s. 117.
Herra on aina kanssamme eikä koskaan jätä meitä yksin. Meille opetetaan, että taivaallinen Isä tuntee jokaisen lapsensa ja rakastaa jokaista.
Yhtenä Hänen kallisarvoisista tyttäristään te voitte rukouksen voimalla saada Häneltä varmuutta ja ohjausta.
Ann M. Dibb, toinen neuvonantaja Nuorten
Naisten ylimmässä johtokunnassa, ”Ole
rohkea”, s. 114. ■
Lisätietoja Edistyminen-ohjelmasta on osoitteessa PersonalProgress.lds.org.
To u k o k u u 2 0 1 0
131
Konferenssikertomusten hakemisto
Seuraavassa on luettelo eräistä konferenssipuheissa olevista kertomuksista, joita voit käyttää henkilökohtaisessa
tutkimisessa, perheilloissa ja muussa opetuksessa. Numero viittaa puheen ensimmäiseen sivuun.
Puhuja
Kertomus
Harold B. Lee neuvoo nuorta sotilasta pyytämään siunausta isältään.
Presidentti Packer pyytää nuoren miehen isää asettamaan poikansa vanhimmaksi. (S. 6.)
Nainen antaa anteeksi keskitysleirin vartijalle (s. 13).
Tytär muistaa syöpään kuolleen isänsä uskon (s. 16).
Nainen kärsii kuljettuaan harhaan teini-ikäisenä.
Eyringien pieni poika eksyy, hän rukoilee apua ja hänet löydetään. (S. 22.)
Vanhin L. Tom Perry
Nuori L. Tom Perry saa opetusta äidiltään (s. 29).
William Tyndale kärsii marttyyrikuoleman käännettyään Raamatun englannin kielelle (s. 32).
Vanhin Aoyagi kertoo kääntymisestään ja avusta, jota hän sai eräältä jäseneltä kuljettuaan harhaan kirkosta (s. 36).
Kaksi kalamiestä ei koskaan ota opikseen, vaan he saavat aina koneen putoamaan (s. 38).
Kolme eronnutta naista kertoo entisten aviomiestensä kamppailleen pornografian kanssa (s. 44).
Nainen, joka saa siunauksen, kieltäytyy toisesta siunauksesta sanoen, että nyt on hänen vuoronsa osoittaa uskoa.
Tyttö Teksasissa Yhdysvalloissa parantuu ihmeenomaisesti. (S. 47.)
Presidentti Eyring saa ilmoitusta siitä, missä lähetyssaarnaajien tulee palvella (s. 51).
David L. Beck
Eräs nuori mies vie sakramentin vuoteenomalle miehelle, joka nauttii sen kunnioittavasti (s. 54).
Eräs professori käyttää vaahtokarkkeja testatakseen nelivuotiaiden kärsivällisyyttä (s. 56).
Presidentti Eyring käy erään sairaan ystävän luona ja antaa hänelle siunauksen (s. 60).
Opiskelija lunttaa kokeessa kääntämällä kirjan sivuja jaloillaan, mutta hänen tilinteonhetkensä koittaa.
Presidentti Monsonin lupaus eräälle lähetyssaarnaajalle täyttyy. (S. 64.)
Ihmiset lisäävät kyltin ”Te olette minun käteni” Kristusta esittävään patsaaseen, jolta puuttuu kädet.
Juutalainen taru kertoo kahdesta veljeksestä, jotka salaa antavat toisilleen osan sadostaan.
Humanitaarinen palvelutyö siunaa saksalaisia pyhiä toisen maailmansodan jälkeen. (S. 68.)
Nuori aviopari kääntyy pois Herrasta ja kirkosta sen jälkeen kun heidän ensimmäinen lapsensa kuolee synnytyksessä.
Vanhin Hallstromin vanhemmat ja isovanhemmat pysyvät uskollisina huolimatta suurista vastoinkäymisistä. (S. 78.)
Samoalainen vaarnanjohtaja pelastaa tyttärensä ja äitinsä tsunamista (s. 83).
Perhe, joka menettää 15-vuotiaan pojan, saa lohtua uskosta Jeesukseen Kristukseen (s. 87).
Vanhin Halesin pojanpoika keskeyttää hänen sanomalehden lukemisensa kysyäkseen: ”Oletko sinä siellä?”
Vanhin Halesin äiti opettaa perheaterioiden tärkeyttä.
Eräs äiti auttaa mielellään tytärtään Edistyminen-ohjelmassa. (S. 95.)
Pieni poika kertoo isälleen, että hän tietää sen, mitä tietää, koska äiti on sanonut niin (s. 98).
Nuorena lääkärinä vanhin Schwitzer oppii olemaan tuomitsematta muita näiden ulkoisen olemuksen perusteella (s. 103).
Erään isän johdonmukaiset opetukset Jeesuksesta Kristuksesta tuovat lohtua hänen lapsilleen hänen kuolemansa
jälkeen (s. 108).
Ann M. Dibb
Eräs nuori nainen puolustaa vakaumuksiaan opettajan asettaessa ne kyseenalaisiksi (s. 114).
Mary N. Cook
Erästä nuorta naista siunataan, kun hän noudattaa kehotusta lukea Matteus 5 (s. 117).
Elaine S. Dalton
Nuori sisar Dalton tapaa presidentti David O. McKayn, joka esittelee vaimonsa ”kuningattarenaan” (s. 120).
Presidentti Uchtdorf kertoo, kuinka hän tapasi sisar Uchtdorfin ja lopulta voitti tämän rakkauden (s. 124).
132
Liahona
Apujärjestöjen ylimmät johtokunnat
APUYHDISTYS
Opetuksia aikaamme
varten
N
eljänsien sunnuntaiden Melkisedekin
pappeuden ja Apuyhdistyksen oppiaiheina käytetään ”Opetuksia aikaamme
varten”. Kukin oppiaihe voidaan valmistaa yhdestä tai
useammasta viimeisimmän
yleiskonferenssin puheesta.
Vaarnan- ja piirinjohtajat voivat valita, mitä puheita tulee
käyttää, tai he voivat antaa tämän tehtävän piispoille ja seurakunnanjohtajille. Johtajien
tulee tähdentää sitä, miten
arvokasta on, että Melkisedekin pappeuden veljet ja
Apuyhdistyksen sisaret tutkivat samoja puheita samoina
sunnuntaina.
Neljänsien sunnuntaiden
oppitunneille osallistuvia
kehotetaan tutkimaan lehden
viimeisintä yleiskonferenssinumeroa ja tuomaan se
mukanaan luokkaan.
Ehdotuksia oppiaiheen
valmistamiseksi puheista
Rukoile, että Pyhä Henki
on kanssasi, kun tutkit ja opetat puhetta (puheita). Sinulle
saattaa tulla houkutus valmistaa oppiaihe käyttäen muuta
aineistoa, mutta hyväksyttynä
oppiaineistona ovat konferenssipuheet. Tehtäväsi on
auttaa muita oppimaan evankeliumia ja elämään sen
mukaan siten kuin kirkon viimeisimmässä yleiskonferenssissa on opetettu.
Käy puhe (puheet) läpi
etsien periaatteita ja oppeja,
jotka vastaavat luokan jäsenten tarpeita. Etsi puheesta
(puheista) myös kertomuksia,
pyhien kirjoitusten viitteitä ja
lausuntoja, jotka auttavat sinua
opettamaan näitä totuuksia.
Tee jäsentely siitä, kuinka
opetat periaatteet ja opit.
Jäsentelyysi tulisi sisältyä kysymyksiä, jotka auttavat luokan
jäseniä
• etsimään puheesta
(puheista) periaatteita ja
oppeja
• ajattelemaan niiden merkitystä
• kertomaan toisilleen käsityksiään, ideoitaan, kokemuksiaan ja lausumaan
todistuksensa
• toteuttamaan näitä periaatteita ja oppeja elämässään. ■
Silvia H. Allred
Barbara Thompson
toinen neuvonantaja
Julie B. Beck
johtaja
NUORET NAISET
Mary N. Cook
Elaine S. Dalton
johtaja
Ann M. Dibb
toinen neuvonantaja
ALKEISYHDISTYS
Jean A. Stevens
Cheryl A. Esplin
toinen neuvonantaja
Rosemary M. Wixom
johtaja
NUORET MIEHET
Larry M. Gibson
David L. Beck
johtaja
Adrián Ochoa
toinen neuvonantaja
PYHÄKOULU
KUUKAUDET
NELJÄNNEN SUNNUNTAIN
OPPIAIHEIDEN AINEISTO
Toukokuu 2010 – Toukokuun 2010 Liahonassa julkaistut
lokakuu 2010
puheet*
Marraskuu 2010
– huhtikuu 2011
Marraskuun 2010 Liahonassa julkaistut
puheet*
David M. McConkie
Russell T. Osguthorpe
johtaja
Matthew O. Richardson
toinen neuvonantaja
*Puheet ovat saatavissa (monilla kielillä) osoitteessa conference.lds.org.
To u k o k u u 2 0 1 0
133
KIRKON UUTISIA
Konferenssikeskus palvellut
ensimmäisen vuosikymmenensä
Ryan Kunz
kirkon lehdet
H
uhtikuun konferenssi aloitti konferenssikeskuksen toisen palveluvuosikymmenen. Ensimmäisinä
10 vuotena monet miljoonat saivat nauttia ainutlaatuisen rakennuksen ainutlaatuisista ominaisuuksista yli sadassa yleiskonferenssikokouksessa ja 4 500 muussa
tilaisuudessa sekä niihin liittyvissä lähetyksissä.
Ensimmäinen yleiskonferenssikokous
konferenssikeskuksessa pidettiin 1. huhtikuuta 2000. Silloin presidentti Gordon B.
Hinckley (1910–2008) sanoi: ”[Konferenssikeskus] tulee olemaan suuri lisä tälle
kaupungille. Täällä ei pidetä pelkästään
yleiskonferenssejamme ja joitakin muita
134
Liahona
uskonnollisia kokouksia, vaan tämä toimii
myös kaikkien parhaiden taide-esitysten
kulttuurikeskuksena. Toivomme, että ne,
jotka eivät kuulu kirkkoomme, tulevat
tänne, kokevat tämän kauniin paikan tunnelman ja tuntevat kiitollisuutta tämän
paikan olemassaolosta.” (”Kaikkeen maailmaan todistuksena”, Liahona, heinäkuu
2000, s. 6.)
Puoli vuotta myöhemmin, 8. lokakuuta, presidentti Hinckley vihki rakennuksen.
Sen jälkeen konferenssikeskuksessa
on käynyt melkein seitsemän miljoonaa
vierasta osallistumassa 4 577 tapahtumaan. Noin 4,8 miljoonaa vierasta on ollut
rakennuksessa tutustumiskäynnillä, ja
keskuksessa on järjestetty tilaisuuksia, joihin on osallistunut yli 5 500 arvovaltaista
henkilöä. Auditoriossa ja viereisessä konferenssikeskusteatterissa pidettyjä tapahtumia ovat olleet mm. yleiskonferenssit,
10 yleistä Nuorten Naisten kokousta, 10
yleistä Apuyhdistyksen kokousta, kolme
muistotilaisuutta (muun muassa presidentti Hinckleyn hautajaiset) sekä 125
musiikkiesitystä, minkä lisäksi tabernaakkelikuoron Musiikkia ja puhuttua sanaa
on pidetty konferenssikeskuksessa 186
kertaa.
Nämä numerot alkavat viitata siihen,
että presidentti Hinckleyn sanat ovat
toteutumassa.
Brent Roberts, joka on keskuspaikan
kiinteistöjohtaja, on tavannut rakennuksessa monia ihmisiä, jotka ovat osoittaneet kiitollisuuttaan siitä, mitä ovat tunteneet siellä. ”He ovat tulleet ulos silmät
kyynelissä ja Henki sydämessään”, hän
sanoi. ”Se ei johdu kuitenkaan pelkästään
rakennuksesta, vaan Herrasta, Hänen
työstään ja Hänen Hengestään.”
Presidentti Hinckley ilmoitti keskuksen rakentamisesta pääsiäisaamuna huhtikuun 1996 yleiskonferenssissa.
Katsaus haasteisiin, joita konferenssikeskusta rakennettaessa ilmeni, kertoo
osaltaan rakennuksen ainutkertaisuudesta. Auditorio, jossa on 21 000 istumapaikkaa, oli kaivettava Salt Lake Cityn
Main Streetin ja West Temple Streetin väliseen rinteeseen. Työssä oli mukana kolme
suurta rakennusyhtiötä. Auditoriossa ei
saanut olla tukipilareita, koska kaikille
haluttiin varmistaa esteetön näkymä, joten rakentajien oli käytettävä 88 metriä
pitkiä teräspalkkeja, jotka kykenisivät kannattelemaan 17–37 kilogramman kuormaa neliösenttiä kohden. Tämä suunnitelma mahdollisti myös suunnitellut kattopuutarhat. Rakennustyömaalla oli
työssä joka päivä noin tuhat ihmistä.
Rakentamisen aikana rakennus kesti
Salt Lake Cityssä erittäin epätavallisen
pyörremyrskyn vuonna 1999, ja vaikka
yhden suuren nosturin tukivarsi katkesi,
työ jatkui.
Rakennus valmistui ajallaan, ja keskuksessa kävijät nauttivat nykyaikaisista laitteista ja tiloista. Konferenssikeskuksessa
on televisiointia varten digitaalinen teräväpiirtosignaali. Ensimmäinen suora teräväpiirtolähetys Utahissa lähetettiin konferenssikeskuksesta presidentti Hinckleyn
90-vuotispäiväjuhlasta kesäkuussa 2000.
Insinöörit loivat auditorioon äänijärjestelmän, joka mahdollistaa erinomaisen
akustiikan – kuuntelivatpa vieraat sitten
puhujaa tai osallistuivat musiikkitapahtumaan – tehden tarkkoja laskelmia, joissa
otettiin huomioon seinä- ja kattomateriaalit, sisään mahtuvien ihmisten lukumäärä sekä kokolattiamaton ja istuinten
pehmusteet.
Presidentti Hinckley sanoi, että rakennuksesta välittyy tyylikkyyden tuntu. Vieraat voivat nähdä tämän tyylikkyyden kulkiessaan auloissa, joissa voi nähdä Vapahtajan patsaan ja rintakuvat kirkon presidenteistä, kävellessään katolla olevissa
puutarhoissa puiden, kukkien, pensaiden
ja vesiputousten keskellä, katsellessaan
ulos rakennuksen yhdeksästä kattoikkunasta, jotka voidaan peittää esityksiä varten, ja nauttiessaan kaikkialla rakennuksessa olevista maalauksista, joista monet
ovat tuttuja kirkon jäsenille ja joista melkein kaikki ovat alkuperäisteoksia.
Valtavasta rakennuksesta voidaan esittää monia vaikuttavia tilastotietoja. Se on
pinta-alaltaan neljä hehtaaria, yhden kaupunkikorttelin kokoinen. Keskuksessa on
sähköjohtoja niin paljon, että ne ulottuisivat kahteen kertaan maapallon ympäri.
Suihkulähteissä ja vesivirroissa kiertää
minuutissa yli 22 330 litraa vettä.
Keskuksen suurenmoisin piirre ei kuitenkaan ole sähköjohtojen pituus, ei katon kantokyky eikä mikään muukaan
pelkkä tilastotieto.
”Kyseessä ei ole museoesine, vaikka
arkkitehtuuri onkin erinomaista”, sanoi
presidentti Hinckley. ”Kyseessä on
paikka, jota käytetään Kaikkivaltiaan
kunniaksi ja Hänen ikuisten tarkoitustensa toteuttamiseksi.” (”Tämä suurenmoinen vuosi 2000”, Liahona, tammikuu 2001, s. 82.) ■
To u k o k u u 2 0 1 0
135
Uudesta Velvollisuus Jumalaa
kohtaan -ohjelmasta ilmoitettiin
K
uten yleiskonferenssissa ilmoitettiin, elävien profeettojen johdolla
on kehitetty uusi Velvollisuus
Jumalaa kohtaan -ohjelma auttamaan
nuoria miehiä saamaan hengellistä voimaa ja täyttämään pappeusvelvollisuutensa.
”[Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelma] on voimallinen työkalu”, sanoi
presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, lauantain aamukokouksessa. ”Se vahvistaa nuorten miesten
todistusta ja heidän suhdettaan Jumalaan. Se auttaa heitä oppimaan pappeusvelvollisuutensa ja saamaan halun täyttää
ne. Se vahvistaa heidän suhdettaan vanhempiinsa ja johtajiinsa sekä koorumin
jäsenten kesken.”
Uutta Velvollisuus Jumalaa kohtaan
-ohjelmaa on yksinkertaistettu ja keskitetty. Kaikkia kolmea ikäryhmää koskevat
vaatimukset sekä ohjeet vanhemmille
ja johtajille sisältyvät yhteen kirjaseen.
Kirjanen ja siihen liittyvä aineisto tulevat
saataville 27 kielellä kesä- ja elokuun 2010
välisenä aikana. Aineiston käännöksiä
muille kielille tulee edelleen saataville
vuoden loppuun mennessä.
Toiminnat järjestetään niin, että nuoret miehet oppivat jonkin evankeliumin
periaatteen tai pappeusvelvollisuuden,
toimivat oppimansa mukaan ja sitten
kertovat ajatuksistaan ja tunteistaan vanhemmilleen, kirkon johtohenkilöille tai
koorumilleen.
”Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä
saamaan hengellistä voimaa sekä oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja täyttämään ne”, sanoi Nuorten Miesten ylijohtaja David L. Beck yleiskonferenssin pappeuskokouksessa. ”Uusi Velvollisuus
Jumalaa kohtaan -ohjelma opastaa teitä
matkallanne, kun pyritte täyttämään
oman velvollisuutenne Jumalaa kohtaan
136
Liahona
samalla kun hän aloittaa työn uuden
ohjelman parissa.
”Jokainen toiminta kirjasessa Täytän
velvollisuuteni Jumalaa kohtaan noudattaa kaavaa, joka auttaa teitä tulemaan
sellaisiksi pappeudenhaltijoiksi, jollaisiksi
Herra haluaa teidän tulevan”, veli Beck
sanoi.
Lisätietoa ja aineistoa tulee saataville
verkkoon sivustolla dutytogod.lds.org. ■
Uudenmuotoinen
sanoma auttaa
sisaria tulemaan
paremmiksi kotikäyntiopettajiksi
ja huomaamaan Aaronin pappeuden suurenmoisuuden.”
Ohjelman tarkoituksena on kannustaa
nuoria miehiä ottamaan vastuuta omasta
kasvustaan, mutta se tarjoaa myös tilaisuuksia vahvistaa suhteita nuorten miesten ja heidän vanhempiensa, johtajiensa
ja kooruminsa jäsenten kesken. Monet
toiminnoista voidaan helposti sovittaa
yhteen perheillan ja koorumin kokousten
ja toimintojen kanssa.
”Vanhemmilla, johtajilla ja koorumin
jäsenillä on tärkeä rooli Velvollisuus
Jumalaa kohtaan -ohjelmassa”, veli Beck
kertoi kirkon lehdille. ”Koorumin sunnuntaikokoukset tarjoavat säännöllisiä
tilaisuuksia oppia, toimia ja kertoa.”
Nuoria miehiä kannustetaan jatkamaan olemassa olevaa ohjelmaa, kunnes
uusi ohjelma otetaan käyttöön heidän
seurakunnassaan. Kun uusi ohjelma on
otettu käyttöön, jokaisen nuoren miehen
tulee aloittaa työ siitä osiosta, joka vastaa
hänen senhetkistä pappeusvirkaansa. Jos
hän on saamassa valmiiksi virkaansa vastaavan todistuksen tai mitalin edellyttämät suoritukset aiemmassa ohjelmassa,
hän voi tehdä loppuun nuo suoritukset
H
einäkuussa 2010 Apuyhdistyksen
sisaret ja Liahona- ja Ensign-lehtien tilaajat huomaavat muutoksen kotikäyntiopetussanoman perinteisessä muodossa.
”Haluamme jokaisen kotikäyntiopettajan ymmärtävän, että kotikäyntiopetus on
kutsu Herralta, ja sen mielessään pitäen
hyväksyvän tehtävänsä rakastaa, palvella,
opettaa jotakuta toista sisarta ja huolehtia
hänestä”, sanoi Apuyhdistyksen ylijohtaja
Julie B. Beck.
Uudenmuotoinen sanoma auttaa
sisaria ymmärtämään Apuyhdistyksen tarkoituksen, opettaa periaatteita auttaakseen sisaria elämään tuon tarkoituksen
mukaan, tarjoaa historiallisen näkökulman ja ehdotuksia siitä, kuinka naiset voivat tehokkaammin kaitsea ja vahvistaa
toisia sisaria.
”Kotikäyntiopetussanoma on työkalu
kotikäyntiopettajan käsissä. Kun hän tutkii sanomaa ajatellen sisariaan, hän saa
tietää, mistä hän voi puhua heidän kanssaan ja mitä hän voi tehdä heidän hyväkseen”, sisar Beck sanoi.
Seuraavalla sivulla on esimerkki
uudesta kotikäyntiopetussanomasta sekä
selitys sen uusista piirteistä. ■
Huolehtiva kysymys
Tämän kysymyksen tarkoituksena on auttaa
kotikäyntiopettajia toimimaan innoituksen
mukaan, jotta he voivat palvella paremmin
opettamiaan sisaria.
Soveltava kysymys
Tämän kysymyksen
tarkoituksena on saada
kukin yksittäinen
Apuyhdistyksen sisar
toimimaan ja auttaa
häntä soveltamaan
sanomaa omaan
elämäänsä.
Ohjeet
Ohjeet auttavat kotikäyntiopettajia
tietämään, kuinka he voivat opettaa
sanoman ja soveltaa sen
käytäntöön.
NG
G TT EE A
A CC H
H II N
NG
G M
M EE SS SS A
AG
G EE
V I S I TT II N
Our Responsibility to Be
Worthy of Temple Worship
Study this
this material,
material, and
and as
as appropriate
appropriate discuss
discuss
Study
with the
the sisters
sisters you
you visit.
visit. Use
Use the
the questions
questions to
to
itit with
help you
you strengthen
strengthen your
your sisters
sisters and
and to
to make
make
help
Relief Society
Society an
an active
active part
part of
of your
your own
own life.
life.
Relief
Faith •• Family
Family •• Relief
Relief
Faith
T
RIGHT: PHOTOGRAPH OF OQUIRRH MOUNTAIN
MOUNTAIN UTAH
UTAH TEMPLE
TEMPLE BY
BY CHRISTINA
CHRISTINA SMITH
SMITH
Sanoma
Keskeisessä sanomassa
on nyt Apuyhdistyksen
ylimmän johtokunnan
yksityiskohtaisia ja
ajankohtaisia neuvoja.
Apuyhdistyksen
tarkoitukset
Apuyhdistyksen
tarkoitukset lisättiin
muistuttamaan sisaria
Apuyhdistyksen
tehtävistä lisätä uskoa
ja henkilökohtaista
vanhurskautta, vahvistaa
perheitä ja koteja sekä
etsiä ja auttaa
tarvitsevia.
he covenants we make with
with the
the associated
associated
in the
the temple
temple become
become
ordinances we receive in
admission into
into God’s
God’s presence.
presence.
our credentials for admission
beyond the
the limits
limits
These covenants elevate us beyond
perspective. We
We make
make
of our own power and perspective.
covenants to show our devotion
devotion to
to build
build up
up the
the
covenant people
people as
as we
we are
are
kingdom. We become covenant
God. All
All the
the promised
promised
placed under covenant to God.
our faithfulness
faithfulness to
to these
these
blessings are ours through our
covenants. . . .
“What can the women of the
the Church
Church do
do to
to claim
claim
the blessings of the temple?
the Lord
Lord invites
invites those
those
“Through His prophets, the
the blessings
blessings of
of the
the
who have not yet received the
be necessary
necessary to
to qualify
qualify
temple to do whatever may be
to receive them. He invites those
those who
who have
have already
already
return as
as often
often as
as possipossireceived these blessings to return
experience, to
to increase
increase their
their
ble to enjoy again the experience,
His eternal
eternal plan.
plan.
vision and understanding of His
have aa current
current temple
temple
“Let us be worthy to have
recommend. Let us go to the
the temple
temple to
to seal
seal our
our
return to
to the
the temple
temple as
as
families eternally. Let us return
will permit.
permit. Let
Let us
us give
give
often as our circumstances will
opportunity to
to receive
receive the
the
our kindred dead the opportunity
Let us
us enjoy
enjoy the
the spirispiriordinances of exaltation. Let
tual strength and the revelation
revelation we
we receive
receive as
as
regularly. Let
Let us
us be
be faithfaithwe attend the temple regularly.
temple covenants
covenants to
to
ful and make and keep temple
the Atonement.”
Atonement.” 1 1
receive the full blessings of the
Silvia H.
H. Allred,
Allred, fi
first
rst counselor
counselor in
in the
the Relief
Relief
Silvia
Society general
general presidency.
presidency.
Society
What Can
Can
What
Do?
II Do?
1. What
What support
support
1.
can II offer
offer to
to
can
help my
my sisters
sisters
help
prepare for
for
prepare
and attend
attend the
the
and
temple?
temple?
2. How
How can
can II
2.
exemplify the
the
exemplify
heritage of
of the
the
heritage
early sisters
sisters who
who
early
sacrificed
ced to
to
sacrifi
receive temple
temple
receive
blessings?
blessings?
3. How
How can
can II
3.
claim the
the blessblessclaim
ings of
of the
the
ings
temple?
temple?
For more
more information,
information,
For
go to
to www.relief
www.relief
go
society.lds.org..
society.lds.org
From Our
Our History
History
From
President Gordon
Gordon B.
B. Hinckley
Hinckley (1910–2008)
(1910–2008)
President
taught that
that Relief
Relief Society
Society grew
grew out
out of
of sisters’
sisters’
taught
desire to
to worship
worship in
in temples:
temples:
desire
“During
the
construction
of
the
Kirtland
“During the construction of the Kirtland
Temple the
the women
women were
were called
called upon
upon to
to grind
grind
Temple
their china
china into
into small
small particles
particles to
to be
be mixed
mixed with
with
their
the plaster
plaster used
used on
on the
the walls
walls of
of the
the temple,
temple, which
which
the
would catch
catch the
the light
light of
of the
the sun
sun and
and the
the moon
moon and
and
would
reflect
ect that
that light
light to
to beautify
beautify the
the appearance
appearance of
of the
the
refl
building.
building.
“In those
those times,
times, when
when there
there was
was very
very litlit“In
tle of
of money
money but
but an
an abundance
abundance of
of faith,
faith, the
the
tle
workmen gave
gave of
of their
their strength
strength and
and resources
resources
workmen
to the
the construction
construction of
of the
the Lord’s
Lord’s house.
house. The
The
to
women supplied
supplied them
them with
with food,
food, the
the best
best they
they
women
could prepare.
prepare. Edward
Edward W.
W. Tullidge
Tullidge reported
reported
could
that while
while the
the women
women were
were sewing
sewing the
the temple
temple
that
veils, Joseph
Joseph Smith,
Smith, observing
observing them,
them, said,
said, ‘Well,
‘Well,
veils,
sisters, you
you are
are always
always on
on hand.
hand. The
The sisters
sisters are
are
sisters,
always fifirst
rst and
and foremost
foremost in
in all
all good
good works.
works.
always
Mary was
was fifirst
rst at
at the
the resurrection;
resurrection; and
and the
the sissisMary
ters now
now are
are the
the fifirst
rst to
to work
work on
on the
the inside
inside
ters
of the
the temple.’
temple.’ .. .. ..
of
“Again in
in Nauvoo,
Nauvoo, when
when the
the temple
temple was
was
“Again
under construction,
construction, aa few
few women
women joined
joined
under
together to
to make
make shirts
shirts for
for the
the workmen.
workmen. ItIt was
was
together
out of
of these
these circumstances
circumstances that
that twenty
twenty of
of them
them
out
gathered on
on Thursday,
Thursday, 17
17 March
March 1842,
1842, in
in the
the
gathered
upper room
room of
of the
the Prophet’s
Prophet’s store.”
store.” 2 2 ◼
◼
upper
NOTES
NOTES
1. Silvia
Silvia H.
H.Allred,
Allred,“Holy
“HolyTemples,
Temples,Sacred
Sacred Covenants,”
Covenants,”
1.
Liahona and
and Ensign,
Ensign, Nov.
Nov.2008,
2008,113,
113,114.
114.
Liahona
2. Gordon
Gordon B.
B. Hinckley,
Hinckley,“Ambitious
“Ambitious to
to Do
Do Good,”
Good,”Ensign,
Ensign,
2.
Mar. 1992,
1992, 2.
2.
Mar.
From the Scriptures
109:22–23;;
Isaiah 2:2–3; D&C 109:22–23
110:8–10
AA uu gg uu ss tt 22 00 11 00
Pyhistä kirjoituksista
poimittua
Nämä pyhien kirjoitusten
viitteet edistävät osaltaan
sanoman tutkimista,
77
Historiastamme
poimittua
Lukemalla Apuyhdistyksen
jalosta perinnöstä sisaret
voivat saada innoitusta
järjestöstä, joka oli
olemassa kirkossa sen
alkuaikoina ja nykyisessä
Apuyhdistyksen
ohjelmassa. ”Heidän
uhrauksensa innoittavat
meitä, ja haluamme
tehdä oman osamme
Herran valtakunnan
rakentamiseksi omana
palvelusaikanamme”,
sisar Beck sanoi.
Lisätietoja
Aiheeseen liittyviä linkkejä muihin lähteisiin
on Apuyhdistyksen verkkosivustolla
reliefsociety.lds.org.
opettamista ja
omakohtaista
soveltamista.
To u k o k u u 2 0 1 0
137
Jäsenet Haitissa jatkavat eteenpäin
lujina evankeliumissa
Lauren Allen
kirkon lehdet
K
un Haitia koetteli maanjäristys
tammikuussa 2010, Jean-Elie René
kiiruhti kotiin varmistamaan,
että hänen perheensä on turvassa. Saavuttuaan hän huomasi yhden kolmesta
pojastaan itkemässä kadulla ja kuuli toisen poikansa huutavan sorakasan alla paikassa, jossa perheen koti oli aiemmin
ollut.
32-vuotias isä seurasi itkua ja kaivoi
raunioita, kunnes hän löysi 5-vuotiaan
poikansa ja raskaana olevan vaimonsa
ruumiin, joka suojeli yhä heidän yhdeksän kuukauden ikäistä vauvaansa heidän
kotinsa sortuneelta katolta.
Vanhin René palvelee Leoganen seurakunnan kirjurina Port-au-Princen vaarnassa Haitissa. Vaikka hän menetti vaimonsa, syntymättömän lapsensa ja
kotinsa, hän ei valita tilannettaan eikä
tule vihaiseksi sen johdosta. Useimpina
138
Liahona
maanjäristystä seuraavina päivinä veli
René oli seurakuntakeskuksessa vauva
sylissään ja kaksi muuta poikaansa vierellään auttamassa piispaa koordinoimaan
apua seurakunnan jäsenille ja muille, jotka olivat majoittuneet väliaikaisesti seurakuntakeskukseen.
Veli Renén tarina on koskettava, mutta
se ei ole ainutlaatuinen. Kirkon jäsenet
kautta Haitin kärsivät suuresti 7,0 magnitudin maanjäristyksen tuhoista, mutta
katastrofi toi esiin myös Haitin kasvavan
jäsenistön voiman. Veli Renén tavoin monet jäsenet – sekä pitkäaikaiset että ensimmäisen sukupolven jäsenet – ovat kohonneet haasteiden tasalle ja saaneet rauhaa ja
lohtua uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta.
Koetuksissa koeteltu
Läpi koettelemustensa kirkon jäsenet
Haitissa ovat pysyneet lujina evankeliumissa pitäessään
edelleen huolta
toisistaan ja
muista yhteisöissään ja vahvistaessaan heitä.
”On totta, että
kaikki, mitä omistimme, jopa
aineellinen omaisuutemme ja perheemme, hävisi.
Mutta uskomme
Jeesukseen
Kristukseen ei
ole hävinnyt”,
sanoi Yves PierreLouis, Leoganen
seurakunnan
piispa. ”Se oli
meille hyvä
tilaisuus arvioida itseämme Kristuksen
opetuslapsina.”
Etenkin paikalliset pappeusjohtajat
ovat olleet suurena esimerkkinä uskosta
ja todistuksesta, kun he ovat vastanneet
haasteeseen oppien hoitamaan tehtävänsä vaikeina aikoina ja auttamaan muita
tarvitsijoita, totesi Karibian vyöhykkeen
johtaja, vanhin Francisco J. Viñas seitsemänkymmenen koorumista.
”He käyttivät pappeuden avaimiaan
jäsenten ja kirkkoon kuulumattomien
elämän siunaamiseksi”, hän sanoi. ”He
työskentelivät neuvostoina ja saivat Hengen johdatusta vaikeista haasteista selviytymiseen päivä toisensa jälkeen.”
Maanjäristyksen aiheuttaman hävityksen jälkiseuraukset toivat haasteen etenkin piispoille, kertoi Prosner Colin, Portau-Princen vaarnan johtaja. Piispat ja
muut kirkon johtohenkilöt saivat tehtäväkseen huolehtia oman perheensä
lisäksi sadoista seurakunnan jäsenistä
sekä auttaa heitä.
”[Piispat] auttavat edelleen”, vaarnanjohtaja Colin sanoi. ”He ymmärtävät, että
he menettivät paljon, mutta heillä on
evankeliumi. He kannustavat [jäseniä]
elämään edelleen kelvollisesti.”
Piispa Pierre-Louisista tuli yhteisönsä
johtaja maanjäristyksen jälkeen. Haitia
kohdannutta tuhoa seuranneina viikkoina ja kuukausina hän omisti elämänsä
jäsenten ja kirkkoon kuulumattomien
palvelemiseen Leoganessa – huolehtien
satojen ihmisten tarpeista.
”Hän on hämmästyttävin, nöyrin palvelija, mitä voi ikinä kohdata”, sanoi Chad
Peterson, arizonalainen lääkäri, joka toimi
vapaaehtoistyössä yhdessä piispa PierreLouisin kanssa maanjäristyksen jälkeen.
Uskoa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen
On kerrottu monia kertomuksia eri
puolilla Haitia olevista jäsenistä, joiden
sinnikkyys ja usko Herraan auttoi heitä
kestämään koettelemuksensa.
”Vaikka uskolliset haitilaiset pyhät ovat
kärsineet suuresti, he ovat täynnä tulevaisuuden toivoa”, sanoi seitsemänkymmenen koorumin jäsen, vanhin Wilford W.
Anderson huhtikuun 2010 yleiskonferenssipuheessaan. ”Vuoden 1846 varhaisten pioneerien tavoin heidän sydämensä
on murtunut, mutta heidän henkensä on
vahva. Hekin opettavat meille, että toivo,
onni ja ilo eivät ole seurausta olosuhteista vaan uskosta Herraan.”
Osoitus sellaisesta kuuliaisuudesta ja
uskosta tuli esiin, kun heti maanjäristyksen jälkeen kirkon kokoukset jatkuivat
keskeytyksettä.
Maataan kohdanneesta tuhosta huolimatta haitilaiset pyhät saapuivat kirkkoon
pyhävaatteisiinsa pukeutuneina ja hymyillen. Evankeliumi oli se pelastusköysi, jonka monet uskoivat vetävän heidät ylös
surustaan ja epätoivostaan.
”Kotinsa, työpaikkansa ja perheenjäsentensä menettämisestä huolimatta
ihmiset ovat hyvin rakastavia, luottavaisia
ja sävyisiä. Heillä on hämmästyttävä
usko”, veli Peterson sanoi.
Tätä nykyä kirkko jatkaa kukoistustaan Haitissa. Vaarnanjohtaja Colinin
mukaan sakramenttikokouksiin osallistuu enemmän ihmisiä ja haitilaiset
jatkavat työtä yhteisöjensä jälleenrakentamiseksi.
”Jäsenet tekevät hyvää työtä muiden
palvelemisessa”, hän sanoi. ”He käyvät
toisten luona, he etsivät työtilaisuuksia
itselleen ja muille.”
Berthony Theodor, joka on syntyperäinen haitilainen ja kirkon huoltotyöjohtaja kotimaassaan, kertoo, että hän ja
muut nykyiset ja tulevat kirkon johtohenkilöt Haitissa saivat arvokasta kokemusta
katastrofin seurauksena.
”Meillä on tilaisuus palvella muita,
osoittaa heille jälleen kerran, kuinka paljon me rakastamme heitä”, hän sanoi.
”Olemme oppineet ymmärtämään jälleen
kerran, ettemme ole yksin maailmassa,
että kuulumme Herran kansaan.”
Veli Theodorin mukaan maanjäristys –
tai mikään muu katastrofi – ei voisi viedä
rauhaa tai iloa jäseniltä Haitissa.
”Todistan, että Herra ei unohda koskaan lapsiaan”, hän sanoi. ”Hän tietää,
missä olen, minun tilanteeni. Hän ei koskaan jätä minua yksin.” ■
Kirkon apu
H
eti tammikuun 2010 järistyksen jälkeen kirkko lähetti avustustarvikkeita
Haitiin. Pian perässä seurasi lääkintähenkilökuntaa, joka pystytti seurakuntakeskuksiin klinikoita ja työskenteli paikallisissa sairaaloissa auttaen
tarvittavien leikkausten tekemisessä.
Mutta kun Haitissa alkoi olla jossain määrin vakaata, kirkko alkoi antaa hätäavun sijaan toipumisapua tuoden resursseja, jotka auttavat ihmisiä tulemaan jälleen omavaraisiksi ja pääsemään taas omille jaloilleen.
Näitä resursseja ovat piispojen varastohuoneiden kaltaisten pienten ruokakeskusten perustaminen ja materiaalien lähettäminen 600 siirrettävään suojaan –
jotka haitilaiset jäsenet pystyttivät – jotta kodittomat saisivat suojan hurrikaanien
vaivaamaan vuodenaikaan.
Kirkko on myös kehitellyt lääkintähoitoon pääsyn läheteohjelman, jossa toimii paikallisia haitilaisia lääkäreitä, jotta jäsenet saisivat apua ja voimavaroja. MAPperhepalvelut oli myös mukana kouluttamassa haitilaisia antamaan emotionaalista neuvontaa niille, joilla on vaikeuksia selviytyä tilanteestaan.
Kirkko on vahvistanut työllistämisohjelmaansa Haitissa tuoden paikalle työllistämisasiantuntijoita auttamaan jäseniä löytämään työtä ja pienyrittäjyysmahdollisuuksia.
”Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, jota kirkko on tuonut jäsenille Haitissa”,
piispa Yves Pierre-Louis sanoi. ■
To u k o k u u 2 0 1 0
139
Vanhin
Kevin R.
Duncan
seitsemänkymmenen
koorumista
L
apsuudestaan asti vanhin Kevin Read Duncan
on ollut innokas palvelemaan Herraa lähetyssaarnaajana. ”En ollut milloinkaan
kahden vaiheilla. Tiesin aina,
että haluan palvella lähetystyössä”, hän sanoo.
Hyvissä ajoin ennen 19.
syntymäpäiväänsä vanhin Duncan sattui tapaamaan erään
lähetystyöosastolla työskentelevän johtavan auktoriteetin,
joka haastoi hänet opettelemaan ulkoa lähetystyökeskustelut. Vanhin Duncan vastasi
haasteeseen, ja myöhemmin
hänet kutsuttiin Santiagon eteläiselle lähetyskentälle Chileen. Aika lähetyssaarnaajana
vahvisti edelleen hänen rakkauttaan Herran palvelemiseen. ”Tiesin, että haluan olla
lähetyssaarnaaja joka päivä
koko loppuelämäni”, vanhin
Duncan sanoo.
Vanhin Duncan syntyi lokakuussa 1960 David Henry ja
LaRene Eliza Duncanin perheeseen. Hän varttui perheen
maatilalla West Pointissa Utahissa. Asuminen lapsena maatilalla opetti hänet hänen
140
Liahona
omien sanojensa mukaan
paitsi tekemään työtä myös
rakastamaan työntekoa.
Tuo työetiikka auttoi häntä
suorittamaan Brigham
Youngin yliopistossa kandidaatin tutkinnon kirjanpidossa, maisterin tutkinnon
verotuskirjanpidossa ja
oikeustieteen tohtorin tutkinnon. Hän aloitti uransa verojuristina ja perusti myöhemmin oikeudenkäynnissä auttavaan teknologiaan erikoistuneen yrityksen.
Vanhin Duncan ja hänen
vaimonsa Nancy Elizabeth
Smart solmivat avioliiton 27.
kesäkuuta 1986 Suolajärven
temppelissä. Heillä on viisi
lasta, joista yksi on syntynyt
vanhin Duncanin ensimmäiselle vaimolle, edesmenneelle
Wendy Wallentinelle.
Lähes 20 vuotta sen jälkeen kun vanhin Duncan palveli lähetystyössä Chilessä,
hän palasi kirkon palvelulähetystyöhön toimien avustavana
neuvojana kirkon kansainvälisissä lainopillisissa asioissa
Etelä-Amerikassa. Kun hän oli
siellä, hänet kutsuttiin johtamaan Santiagon pohjoista
lähetyskenttää, ja hän asui
samassa lähetyskohdissa, jossa hän oli palvellut nuorukaisena.
Ennen kutsua seitsemänkymmenen ensimmäiseen
koorumiin vanhin Duncan on
palvellut piispan neuvonantajana, seurakunnan lähetystyönjohtajana, korkean neuvoston jäsenenä sekä vyöhykeseitsenkymmenenä Utahin
eteläisellä vyöhykkeellä. ■
Vanhin
Gerrit W.
Gong
seitsemänkymmenen
koorumista
V
anhin Gerrit Walter
Gong tuntee rukouksen voiman ja tietää,
että taivaallisella Isällä on
suunnitelma lapsiaan varten.
Kun vanhin Gong oli nuori,
hänen äitinsä oli kerran vakavasti sairaana. Hän muistaa
rukoilleensa ”pienen pojan
sanoin ja tuntein”, että äiti
eläisi.
”Rukouksiin vastataan eri
tavoin eri aikoina elämässämme, mutta tuossa tilanteessa minä kiitollisena tunsin ja tiesin, että hän paranisi”, vanhin Gong sanoi. ”En
ole koskaan sen jälkeen
epäillyt, etteikö taivaallinen
Isä kuulisi rukouksiamme
ja vastaisi niihin omassa
viisaudessaan ja omalla
tavallaan.”
Vanhin Gong on sen jälkeen kokenut toistuvasti tuon
lempeän vuorovaikutuksen
rakastavan Isän kanssa, kuten
hän sanoo, solmiessaan avioliiton vaimonsa kanssa, kasvattaessaan perhettä, tehdessään opiskeluun ja uraan liittyviä päätöksiä ja palvellessaan
kirkossa.
Ennen kutsua seitsemänkymmenen ensimmäiseen
koorumiin vanhin Gong on
palvellut korkean neuvoston
jäsenenä, ylipappien ryhmänjohtajana, neuvonantajana
vaarnan pyhäkoulun johtokunnassa, seminaarinopettajana, piispana, vaarnan lähetystyönjohtajana, vaarnanjohtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä.
Ammattiurallaan vanhin
Gong on palvellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä ulkoministerin erityisavustajana
sekä Yhdysvaltain Kiinan
suurlähettilään erityisavustajana Pekingissä. Hän on ollut
myös eri tehtävissä poliittisessa Center for Strategic and
International Studies (CSIS)
-tutkimuslaitoksessa
Washington D.C:ssä. Kutsun
saadessaan hän työskenteli
Brigham Youngin rehtorin
avustajana vastuualueenaan
suunnittelu ja arviointi.
Vanhin Gong syntyi Walter
ja Jean Gongin perheeseen
joulukuussa 1953 ja varttui
Palo Altossa Kaliforniassa. Hän
suoritti kandidaatin tutkinnon
Brigham Youngin yliopistossa
pääaineenaan yliopisto- ja
Aasia-tutkimus. Myöhemmin
hän suoritti maisterin ja tohtorin tutkinnot pääaineenaan
kansainväliset suhteet Oxfordin yliopistossa, jossa hän oli
Rhodes-stipendiaattina.
Hän palveli Taiwanin lähetyskentällä ja solmi myöhemmin avioliiton Susan Lindsayn
kanssa Suolajärven temppelissä tammikuussa 1980. Gongeilla on neljä poikaa. ■
Vanhin
Patrick
Kearon
seitsemänkymmenen
koorumista
O
llessaan lyhyen aikaa
Kaliforniassa vanhin
Patrick Kearon asui
”erinomaisen” myöhempien
aikojen pyhien perheen luona, joka tutustutti hänet evankeliumiin.
Kaksi vuotta myöhemmin
ollessaan taas kotona Englannissa hän tapasi lähetyssaarnaajat kadulla Lontoossa ja
alkoi viimein tutkia kirkkoa.
Hänen eteensä tuli Mormonin kirjasta kohta, jossa
sanotaan: ”Ihmiset ovat, jotta
heillä voisi olla ilo” (2. Nefi
2:25). Tuo kohta kosketti
häntä, sillä se toi mieleen ilon
tuon myöhempien aikojen
pyhiin kuuluvan perheen
kodissa ja häntä opettavien
lähetyssaarnaajien elämässä.
”Tuo pyhien kirjoitusten
kohta kaikui korvissani”,
vanhin Kearon sanoo. ”Tapaamissani ihmisissä näin, kuinka
valtavasti elämäämme voi
rikastuttaa se, että noudatamme Vapahtajan neuvoa olla
rohkealla, iloisella mielellä.”
Liityttyään kirkkoon 24.
joulukuuta 1987 vanhin Kearon on tuonut tuon iloisen
mielen lukuisiin tehtäviin, joita ovat olleet mm. seurakunnan Nuorten Miesten johtajan, piispan neuvonantajan,
seurakunnanjohtajan, vaarnanjohtajan ja vyöhykeseitsenkymmenen tehtävä.
Juuri kutsuttu seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsen sanoo, että hän
on aina ”pyrkinyt olemaan kirkon periaatteiden johdattama.
Olen nähnyt, kuinka noiden
periaatteiden mukaan eläminen voi muuttaa ihmisiä.”
Vanhin Kearon syntyi Carlislessa Cumberlandissa Englannissa heinäkuussa 1961
Paddy ja Patricia Kearonin
perheeseen. Koska vanhin
Kearonin isä palveli Iso-Britannian kuninkaallisissa ilmavoimissa, hän itse kävi koulua
Lähi-idässä ja Yhdistyneessä
kuningaskunnassa.
Hän tapasi Jennifer Carole
Hulmen tämän opiskellessa
Brigham Youngin yliopiston
ohjelmassa Englannissa. Heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa vuonna
1991. Heillä on neljä lasta,
joista yksi on kuollut.
Vanhin Kearon on asunut
ja työskennellyt Yhdistyneessä
kuningaskunnassa, SaudiArabiassa ja Yhdysvalloissa eri
aloilla, kuten politiikassa, terveydenhuollossa ja autoteollisuudessa. Ennen kutsua seitsemänkymmenen koorumiin
vanhin ja sisar Kearonilla oli
viestintäkonsulttiyritys
Englannissa. ■
Vanhin
Juan A.
Uceda
seitsemänkymmenen
koorumista
K
un vanhin Juan Alberto
Uceda Andrade alkoi
seurustella Maria Isabel
Bendezún – tulevan vaimonsa
– kanssa, hän tiesi tämän
olevan poikkeuksellinen.
Kumpikin heistä oli liittynyt
kirkkoon nuorena, ja kumpikin oli palvellut lähetystyössä
kotimaassaan Perussa.
Mutta syy oli sisar Ucedan
vakaumus solmia avioliitto
temppelissä. Siihen aikaan
lähin temppeli oli São Paulossa Brasiliassa. ”Meiltä kesti
seitsemän päivää pelkästään
päästä sinne – kaikkia mahdollisia kuljetusvälineitä käyttäen”, vanhin Uceda selittää.
”Matkustimme bussilla,
autolla, veneellä, hevosrattailla, junalla, kuorma-autolla
ja jopa lentokoneella. Kun
pääsimme temppeliin, ojensimme kätemme koskettamaan seiniä vain varmistaaksemme, ettei se ollut unta. Se
oli meille kummallekin merkittävä kokemus.”
Pari vihittiin São Paulon
temppelissä Brasiliassa 13.
huhtikuuta 1979. Heillä on
viisi lasta.
Vanhin Uceda syntyi heinäkuussa 1953 Limassa Perussa
Juan Jose Uceda Perezin ja
Ines Andrade Ucedan perheeseen. Liityttyään kirkkoon
vuonna 1972 vanhin Uceda
opiskeli kirjanpitoa ja suhdetoimintaa Jose Carlos Mariátegui Institutessa Limassa. Hän
opiskeli myös liikkeenjohtoa
Centro Andino de G.E. Institutessa ja suoritti kandidaatin
tutkinnon San Luis Gonzagan
yliopistossa pääaineenaan
suhdetoiminta.
Vanhin Uceda on työskennellyt kirkon koululaitoksen
palveluksessa Perun ja Bolivian aluejohtajana. Vuonna
2003 hän muutti Perusta New
Jerseyn osavaltioon Yhdysvaltoihin auttaakseen isäänsä
kehittämään opetukseen ja
kielikoulutukseen erikoistuneen yrityksen.
Lähetystyöpalvelunsa
lisäksi vanhin Uceda on palvellut korkean neuvoston
jäsenenä, piispana, vaarnanjohtajana, Liman pohjoisen
lähetyskentän johtajana ja
vyöhykeseitsenkymmenenä.
Nyt hän palvelee seitsemänkymmenen ensimmäisessä
koorumissa.
”Minulla on vahva todistus
Pyhän Hengen antaman henkilökohtaisen ilmoituksen voimasta”, vanhin Uceda sanoo.
”Tuota todistusta vahvistavat
jatkuvasti kuuliaisuuden tuomat siunaukset.” ■
To u k o k u u 2 0 1 0
141
Vanhin
Larry R.
Lawrence
seitsemänkymmenen
koorumista
E
ri tehtävissä ja palvellessaan kirkossa vanhin
Larry Ray Lawrence
on oppinut turvaamaan
koko sydämestään Herraan
(ks. Sananl. 3:5).
Vanhin Lawrence syntyi
elokuussa 1947 Argil ja Mary
Lawrencen perheeseen Cheverlyssä Marylandin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja varttui
Tucsonissa Arizonan osavaltiossa. Hän opiskeli Arizonan
yliopistossa, missä hän suoritti kandidaatin tutkinnon
maatalouden biokemiassa ja
lääketieteen tohtorin tutkinnon, joka johti uraan silmälääkärinä.
Hän liittyi kirkkoon 23vuotiaana vuonna 1970 ja solmi avioliiton Laurel Stottin
kanssa Mesan temppelissä
Arizonassa 5. marraskuuta
1971.
Ennen kutsua seitsemänkymmenen toiseen koorumiin hän on palvellut mm.
seuraavissa tehtävissä: vanhinten koorumin johtajana, piispana, korkean neuvoston
jäsenenä, vaarnanjohtajana ja
vaarnan lähetystyönjohtajana.
142
Liahona
Vanhin Lawrence sanoo,
että juuri kun hänen elämänsä tuntui hiljenevän kuuden lapsen vartuttua ja lennettyä pesästä, hänet ja hänen vaimonsa kutsuttiin johtamaan Novosibirskin lähetyskenttää Siperiassa vuonna
2001. Vanhin ja sisar Lawrencelta vaati uskoa jättää
kotinsa ja perheensä taakseen
palvellakseen maassa, jonka
kieli, ihmiset ja ilmasto olivat
aivan vieraita.
”Se oli meille suuri koe
turvaamisesta vain Herraan”,
sisar Lawrence sanoo. ”Kaikki,
mistä olimme olleet huolissamme, järjestyi, ja [kokemus] muutti elämämme.”
Lähetyskodin keittiön seinällä ollut kyltti muistutti jatkuvasti: ”Katsokaa [Vapahtajaan]
jokaisessa ajatuksessa; älkää
epäilkö, älkää pelätkö” (OL
6:36).
Vanhin ja sisar Lawrence
laskevat lähetystyönsä yhdeksi
suurimmista kokemuksista
elämässään ja tuntevat sen
valmistaneen heitä uusiin tehtäviin, joita vanhin Lawrencen
kutsu seitsemänkymmenen
koorumiin tuo tullessaan.
”Emme tiedä, mitä on
edessä, mutta tiedämme,
että se on hyvää”, vanhin
Lawrence sanoo. ■
Vanhin
Per G. Malm
seitsemänkymmenen
koorumista
O
llessaan 16-vuotias
vanhin Per Gösta
Malm palveli kirkon
palvelulähetystyössä auttaen
rakentamaan uusia seurakuntakeskuksia Saksassa, Suomessa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Siitä asti hän on ollut
uutterasti mukana rakentamassa omalta osaltaan
kirkkoa.
Vanhin Malm syntyi syyskuussa 1948 Jönköpingissä
Ruotsissa Karl Gösta Ivar ja
Karin Anna-Greta Malmin perheeseen. Hän sai vanhemmiltaan monia elämän tärkeimmistä opetuksista. Niitä tähdensi hänen isänsä todistus,
jonka tämä lausui ennen kuin
kuoli 48-vuotiaana: ”Pysy
uskollisena evankeliumille.”
”Hän opetti meille, että
evankeliumista me löydämme
ratkaisuja asioihin, joilla on
eniten merkitystä”, vanhin
Malm sanoo.
Puolitoista vuotta kestäneen rakennuslähetystyönsä
jälkeen vanhin Malm palveli
kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Tukholman lähetyskentällä. Palattuaan kotiin hän
solmi avioliiton Ingrid Agneta
Karlssonin kanssa Bernin
temppelissä Sveitsissä lokakuussa 1969, ryhtyi hoitamaan
isänsä kiinteistönvälitystoimistoa ja suoritti maisterin tutkinnon Göteborgin yliopistossa
ja oikeustieteen kandidaatin
tutkinnon Lundin yliopistossa.
Hän on työskennellyt kirkon alueellisena kiinteistöjohtajana. Myöhemmin ajallisten
asioiden johtajana hän sai johtavalta piispakunnalta tehtävän aloittaa kirkon ajallisten
asioiden toimintojen yhteen
sulauttaminen Euroopan keskisellä, itäisellä ja pohjoisella
vyöhykkeellä.
Vanhin ja sisar Malmin kasvattaessa kahdeksaa lastaan
vanhin Malm palveli vaarnan
lähetystyönjohtajana, seurakunnanjohtajana, korkean
neuvoston jäsenenä, vaarnanjohtajana, lähetysjohtajana,
Ruotsin tiedotusjohtajana ja
vyöhykeseitsenkymmenenä.
Hänen kokemuksensa ovat
omalta osaltaan vahvistaneet
hänen mielessään hänen vanhempiensa opetuksia, joita
hän toivoo voivansa välittää
tehtävässään seitsemänkymmenen toisen koorumin jäsenenä. ”Evankeliumi on ankkurimme”, hän sanoo. ”Jos
pysymme sille uskollisina,
se tuo rauhaa, joka ylittää
ymmärryksen.” ■
Vanhin Jairo
Mazzagardi
seitsemänkymmenen
koorumista
V
anhin Jairo Mazzagardi
tietää, mitä merkitsee
uhrausten tekeminen
Herran palveluksessa. Vuonna
1990 vanhin Mazzagardi sai
puhelinsoiton presidentti
Thomas S. Monsonilta, joka
oli silloin neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa.
Presidentti Monson kutsui
hänet johtamaan Salvadorin
lähetyskenttää Brasiliassa.
”En koskaan uneksinut,
että minusta tulisi lähetysjohtaja”, vanhin Mazzagardi
sanoo. ”Olin ollut vaarnanjohtaja vajaat viisi vuotta.
Tilanne oli kiireinen – ja hyvä
– yrityksessämme. Tuon tehtävän vastaanottaminen merkitsisi kaiken jättämistä taakse.”
Puhelun lopussa presidentti Monson tarjosi vanhin
Mazzagardille aikaa harkita
kutsua. Mutta vanhin Mazzagardi ja hänen vaimonsa olivat
päättäneet vuosia aiemmin,
että he pyhittäisivät elämänsä
Herralle, joten hän otti kutsun
vastaan siltä seisomalta. ”Mihin
Herra meitä tarvitseekin,
olemme valmiita lähtemään”,
hän sanoo.
Ennen kutsuaan seitsemänkymmenen toiseen koorumiin vanhin Mazzagardi palveli piispan neuvonantajana,
korkean neuvoston jäsenenä,
neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, vaarnanjohtajana,
alue-edustajana, vyöhykeseitsenkymmenenä, neuvonantajana Campinasin temppelin
johtokunnassa Brasiliassa ja
São Paulon temppelin johtajana Brasiliassa.
Vanhin Mazzagardi on yrittäjä ja on luonut osan urastaan lihateollisuudessa ja on
myöhemmin omistanut kiinteistönvälitystoimiston. Hän
on myös palvellut Brasilian
armeijassa tykistökersanttina
vuosina 1965–1966. Hän
syntyi Antonio ja Margarida
Mazzagardin perheeseen
huhtikuussa 1947 Itússa Brasiliassa. Hän varttui siellä ja
Jundiaíssa Brasiliassa. Hän ja
hänen vaimonsa Elisabeth
Ienne tapasivat lapsina ja solmivat avioliiton Hobokenissa
New Jerseyn osavaltiossa
Yhdysvalloissa heinäkuussa
1970.
Vaikka Mazzagardit eivät
olleet vuosiin kiinnostuneita
kirkosta, niin kun he palasivat
Brasiliaan, eräs ystävä kutsui
heidät São Paulon temppelin
avointen ovien tapahtumaan.
Siellä molemmilla oli voimakkaita hengellisiä kokemuksia.
Heidät kastettiin 31. lokakuuta 1978 ja sinetöitiin perheenä marraskuussa 1979.
Mazzagardeilla on kolme
lasta. ■
Rosemary M.
Wixom
Alkeisyhdistyksen
ylijohtaja
M
aailmassa, joka on
täynnä melua ja turvattomuutta, lasten
pitää oppia, kuinka he voivat
kuulla Hengen kuiskaukset,
toteaa Rosemary Mix Wixom,
juuri hyväksytty Alkeisyhdistyksen ylijohtaja.
”Lapset voivat saada turvaa
rukouksesta”, hän sanoo. ”He
voivat tietää, etteivät he ole
koskaan yksin, että Vapahtaja
kulkee heidän kanssaan ja että
Hän rakastaa heitä – silloinkin
kun he tekevät virheitä.”
Sisar Wixom syntyi joulukuussa 1948 Robert Wayne
ja Mary Mixin perheeseen
ja varttui Salt Lake Cityssä.
Kasvuvuosina hänen kaksoissiskonsa oli hänen paras ystävänsä, ja hänen vanhempansa
opettivat hänet antamaan iloisin sydämin omastaan. ”Kun
kävelimme sisään kotiovesta,
tunsin olevani turvassa”, sisar
Wixom sanoo.
Kun hän oli 12-vuotias,
hänen turvallisuudentunteensa sai syvemmät juuret.
Istuessaan todistuskokouksessa hän tunsi äkkiä voimakasta halua ilmaista tunteensa
Vapahtajaa kohtaan. ”Nousin
seisomaan, ja rakkauteni Jeesusta kohtaan aivan ryöpsähti
ulos”, sisar Wixom muistelee.
Äiti auttoi häntä ymmärtämään, että Pyhä Henki
oli herättänyt hänessä nuo
tunteet.
”En ollut ennen tiennyt,
että Pyhä Henki on niin voimallinen ja niin todellinen”,
sisar Wixom sanoo. Vuosia
myöhemmin Pyhä Henki antoi hänelle ylitsevuotavan rauhan tunteen, kun hän rukoili
yhden lapsensa puolesta. Nyt
hän toivoo, että vanhemmat
ja Alkeisyhdistyksen johtohenkilöt ja opettajat voivat
osaltaan opettaa lapsia kuulemaan Pyhän Hengen kuiskaukset.
Sisar Wixom on suorittanut
kandidaatin tutkinnon kasvatustieteessä Utahin osavaltion
yliopistossa. Hän ja hänen
miehensä Blaine Jackson
Wixom vihittiin Suolajärven
temppelissä 18. elokuuta
1970. Heillä on kuusi lasta.
Sisar Wixom kuului Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukuntaan, ja ennen sitä
hän palveli miehensä kanssa
tämän johtaessa Washington
D.C:n eteläistä lähetyskenttää.
Myöhemmin sisar Wixom palveli Nuorten Naisten järjestön
pääneuvottelukunnassa, missä
hän palveli siihen asti kun
hänet kutsuttiin Alkeisyhdistyksen ylijohtajaksi. ■
To u k o k u u 2 0 1 0
143
Jean A.
Stevens
ensimmäinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa
J
ean Alldredge Stevens uskoo, että rakkauden tuntemisella varhain elämässä on syvällinen vaikutus
kaikkiin lapsiin. Rakkauden
kokeminen auttaa lapsia tuntemaan ja ymmärtämään sen
suuren rakkauden, jota taivaallinen Isä ja Vapahtaja tuntevat heitä kohtaan.
Sisar Stevens syntyi marraskuussa 1952 Salt Lake
Cityssä Claron ja Helen
Alldredgen perheeseen.
”Minut kasvattivat vanhemmat, joilla oli suuri usko”, sisar Stevens sanoo. ”He rakastivat Herraa, ja he opettivat
kodissamme evankeliumia.
Etenkin äidilläni oli hämmästyttävä kyky rakastaa ihmisiä.”
Hän muistaa tunteneensa pienestä asti, että hänen vanhempansa rakastivat häntä
ja rakastivat Herran palvelemista.
Sisar Stevens toi tuon saman mallin omaan perheeseensä solmittuaan avioliiton
Mark Stevensin kanssa Suolajärven temppelissä 12. syyskuuta 1973. Heillä on
viisi lasta.
144
Liahona
Sisar Stevens tuntee kiitollisuutta siitä, että saa palvella
Herraa, ja on erityisen kiitollinen tilaisuudesta palvella
Alkeisyhdistyksen lapsia.
”Lapset ovat niin herkkiä
hengellisille asioille”, sisar
Stevens sanoo. ”He tulevat
tähän elämään uskovin sydämin. Heidän jumalallisen
luonteensa voi tuntea, kun he
tulevat tähän maailmaan lähdettyään niin äskettäin taivaallisen Isänsä luota.”
Sisar Stevens uskoo, että
Alkeisyhdistyksen johtohenkilöillä ja opettajilla on tärkeä
rooli heidän auttaessaan
vanhempia opettamaan
Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. ”Alkeisyhdistys on suurenmoinen paikka, jossa lapset voivat tuntea rakkautta ja
opettajat ja johtohenkilöt vahvistaa kotona saatuja opetuksia”, hän sanoo.
Ennen kutsua palvella
ensimmäisenä neuvonantajana Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar
Stevens palveli Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa. Hän on palvellut myös
seurakunnan Apuyhdistyksen
johtajana, neuvonantajana
seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtokunnassa ja Evankeliumin oppi -luokan opettajana. Sisar Stevens on suorittanut kandidaatin tutkinnon
matematiikassa Utahin yliopistossa ja saanut opettajan
pätevyyden. ■
Cheryl A.
Esplin
toinen neuvonantaja
Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa
C
heryl Asay Esplin, toinen neuvonantaja
Alkeisyhdistyksen
ylimmässä johtokunnassa, ei
kykene muistamaan aikaa, jolloin hän ei olisi uskonut taivaalliseen Isään ja Jeesukseen
Kristukseen. ”Minua opetettiin pienestä pitäen rukoilemaan”, hän sanoo. ”Muistan
ryhtyneeni rukoilemaan saadakseni apua ennen kuin tein
mitään muuta ja sain aina vastauksia rukouksiini.”
Sisar Esplin on syntynyt
lokakuussa 1944 Orson ja
Mildred Asayn perheeseen,
ja hän kasvoi maatilalla 13
kilometriä itään Lowellista
Wyomingin osavaltiossa
Yhdysvalloissa. Koska hän oli
toiseksi vanhin yhdeksästä
lapsesta, häntä pyydettiin
usein hoitamaan lapsia. Ollessaan vastuussa nuoremmista
veljistään ja sisaristaan sisar
Esplin muistaa rukoilleensa
perheen turvallisuuden puolesta, kun hänen vanhempansa olivat poissa.
Sisar Esplin suoritti kandidaatin tutkinnon alkuopetuksessa Brigham Youngin
yliopistossa. Opiskellessaan
siellä hän tapasi miehensä
Max Esplinin, ja he solmivat
avioliiton St. Georgen temppelissä Utahissa 1. syyskuuta
1967. Valmistuttuaan veli
Esplin sai kutsun armeijaan,
ja sisar Esplin opetti viidettä
luokkaa kahden vuoden ajan
lähellä perhettään Byronissa
Wyomingissa.
Hän on palvellut Apuyhdistyksessä, Nuorten Naisten järjestössä ja Alkeisyhdistyksessä. Hänen viimeisin tehtävänsä oli Alkeisyhdistyksen
pääneuvottelukunnassa. Hän
on myös palvellut miehensä
kanssa, kun tämä johti Raleighin lähetyskenttää PohjoisCarolinassa Yhdysvalloissa.
Esplineillä on viisi lasta. Sisar Esplin nauttii siitä, että saa
viettää aikaa lastenlastensa
kanssa. He valmistavat pannukakkuja ja vohveleita, leikkivät
pukeutumisleikkejä, käyvät
patikoimassa ja lukevat
yhdessä satuja.
Sisar Esplin rakastaa sanomaa, joka on hänen pyhien
kirjoitusten lempikohdassaan
Oppi ja liitot 84:88: ”Ja sen luona, joka ottaa teidät vastaan,
minäkin olen, sillä minä käyn
teidän kasvojenne edellä. Minä
olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun
Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän
ympärillänne tukeakseen teitä.” Hän toivoo lasten muistavan, että taivaallinen Isä on
aina heidän tavoitettavissaan
rukouksen avulla. ■
Susquehannajoki Harmonyssa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa näyttää paljolti samalta nykyään kuin silloinkin, kun Joseph ja
Emma Smith asuivat sen rantamilla joulukuusta 1827 kesäkuuhun 1829. Tänne he hautasivat vastasyntyneen esikoislapsensa vuonna 1828. Täällä
profeetta Joseph teki loppuun kultalevyjen käännöstyön, josta tuli Mormonin kirja. Ja joen rannalla Joseph Smith ja Oliver Cowdery saivat Johannes
Kastajalta Aaronin pappeuden (ks. OL 13:1) ja Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta Melkisedekin pappeuden (ks. OL 128:20).
Al Roundsin teos Harmony, Pennsylvania
”Kuinka kiitollisia olemmekaan Jeesuksen Kristuksen palautetusta
evankeliumista ja kaikesta hyvästä, mitä se tuo elämäämme”, presidentti
Thomas S. Monson sanoi 180. vuosikonferenssin lopussa. ”Herra on
vuodattanut siunauksiaan kansallemme. Todistan teille siitä, että tämä
työ on totta, että Vapahtajamme elää ja että Hän opastaa ja johtaa
kirkkoaan täällä maan päällä.”

Toukokuu 2010 Liahona

Transcription

Similar documents

Huhtikuu - The Church of Jesus Christ of Latter

Suomi

Heinäkuu 2014 Liahona

Elokuu 2014 Liahona

2011-03

Lue lisää... - Huutavan ääni

Toukokuu - The Church of Jesus Christ of Latter

Olen Jumalalle äärettömän kiitollinen, että saan toimia hänelle

Paimenen kirje 4.2014 - Tampereen adventtiseurakunta

Käsikirja 2: Johtaminen ja palveleminen kirkossa