Pihla-ikkunat

Transcription

Pihla-ikkunat
Pihla-ikkunat
KÄYTTÖ JA HUOLTO
Ohjeita uusien ikkunoiden omistajalle
Hyvä Pihla-tuotteiden uusi omistaja,
Pihla-tuotteet ovat esimerkki suomalaisesta tuotekehityksestä ja hyvästä puunkäsittelytaidosta. Tuotesuunnittelun lähtökohtana ovat olleet kauniit, toimivat ja helppohoitoiset
ikkunat, jotka kestävät käytön ja sääolosuhteiden aiheuttamia rasituksia vuosikymmeniä.
Suomen ilmasto asettaa korkeat vaatimukset ikkunoille. Vaihtelevat säät, lämpötila,
kosteus ja auringonpaiste rasittavat ikkunoita eri tavoin. Huoltotarpeeseen vaikuttavat
mm. sade ja ilman kosteus, talon korkeus, räystäiden pituus ja ilmansuunta; eteläpuolen
ikkunat joutuvat enemmän alttiiksi auringon paahteelle.
Rakennuksen maantieteellisellä sijainnilla on merkitystä; meren rannassa kosteus ja
tuuli rasittavat ikkunoita enemmän kuin sisämaan vakaammat sääolot. Myös PohjoisSuomen ankarammat sääolot koettelevat ikkunoita enemmän. Huoltotarpeeseen vaikuttavat
lisäksi talon ilmastointijärjestelmä, rakennekosteus sekä ympäristösaasteet.
Edellytyksenä pitkäikäisille Pihla-ikkunoille on antamiemme käyttöohjeiden huolellinen
noudattaminen sekä vuositarkastusten ja perushuoltojen säännöllinen tekeminen.
Tutustu tarkoin ohjeisiimme, niin saat parhaan hyödyn ikkunoistasi ja pidät ne pitkään
kunnossa!
Terveisin
Pihlavan Ikkuna Oy
Sisältö
Toimituksen vastaanotto ja varastointi .............
Tuotteiden suojaus rakennusaikana .................
Ikkunan käyttö .............................................
Hyönteispuite ...............................................
Sälekaihtimet ...............................................
Tuloilmaikkuna .............................................
Korvausilmaventtiilit ......................................
Aukaisunrajoittimet .......................................
Ongelmat ja korjaavat toimenpiteet ...............
Parvekeovet .................................................
Pihla-tuotteiden pintakäsittely ........................
Pihla-tuotteiden huolto ..................................
3
3
4
6
7
9
10
12
13
15
19
20
Toimituksen vastaanotto ja varastointi
Kun olet vastaanottanut tuotepaketit,
Ikkunat tulee varastoida aina pystyasennos-
tarkasta ne välittömästi. Mahdollisista
sa ja ikkunoiden tulee olla irti lattiasta.
kuljetusvaurioista on heti ilmoitettava
Varaston on oltava kuiva ja hyvin tuuletettu.
kuljettajalle ja vauriot merkittävä
Väärä varastointi saattaa aiheuttaa ikkunan
rahtikirjaan.
vääntymisen ja vaurioitumisen.
Siirrä pintahelapaketit ja mahdolliset
Pihlavan Ikkuna Oy ei vastaa rakennusaikai-
lisävarusteet (hyönteispuitteet, raitisilma-
sen kosteuden aiheuttamista tai rakentami-
venttiilit, irtoristikot) talteen. Noudata
sesta syntyneistä vioista. Rakenteilla
erityistä varovaisuutta kuljetuksessa ja
olevassa talossa (etenkin harkkotalot,
käsittelyssä, jotta turhilta vahingoilta
kivitalot, paikalla muuratut) on huolehdit-
voitaisiin välttyä.
tava rakennusaikaisesta suojauksesta ja
riittävästä tuuletuksesta (rakennusaikaisen
Kuljetuspakkaus on tarkoitettu tuotteiden
kosteuden poistamisesta), sillä pitkäaikai-
kuljetusta, ei varastointia varten. Tuotteet
nen kosteus sisätiloissa voi vaurioittaa
voidaan varastoida ulkona ilman suojakatos-
ikkunoiden ja ovien maalipintoja, aiheuttaa
ta vain väliaikaisesti. Suojapeitettä käytettä-
puuosien vääntymistä ja turpoamista sekä
essä on huolehdittava ikkunapaketin
helojen hapettumista ja ruostumista.
tuulettuvuudesta ja estettävä veden pääsy
kosketuksiin ikkunan kanssa.
Tuotteiden suojaus rakennusaikana
Ikkunan tai oven maalipintaan ei saisi
ja Schuller 45495-45499 -sarjan UV
kiinnittää teippiä. Teipeissä käytetään
Gewebe Putzband (teippi saattaa pehmittää
erilaisia pehmittimiä parantamaan teipin
maalia jos teippi jätetään yli kuukaudeksi
tarttuvuutta ja pehmitin voi olla niin
kiinni) sekä rakennusteippi Scotch (3M)
voimakasta, että se vaurioittaa maalipintaa.
construction tape soveltuvat parhaiten
On suositeltavampaa kiinnittää teippi
maalatuille pinnoille.
karmiin, jolloin mahdollisten vaurioiden
korjaaminen on helpompaa. Teippi on myös
Turvallisin tapa on suojata pinta (esim.
poistettava mahdollisimman pian rappaus-
ovilehti) pahvilla tai muovilla niin, että
työn päätyttyä.
suojan ja pinnan väliin jää ilmarako eikä
teippi ole suoraan kosketuksissa pinnan
Teipeistä maalarinteipit Scotch 2090-2 (3M)
-3-
kanssa.
Ikkunan käyttö
Avaaminen ja sulkeminen.
Lukoilla varustetut ikkunat avataan aukai-
varovainen. Puitteen leveyden ollessa 1,5
semalla kaikki lukot toimituksen mukana
kertaa suurempi kuin puitteen korkeus
tulevalla irtopainikkeella ja vetämällä
ja/tai leveyden ollessa yli 1500 mm, puitteet
puitteita sisäänpäin tasaisesti sekä ylä-
tuetaan avaamisen ja koko aukipidon ajaksi
että alakulmastaan siten, ettei puite väänny.
alareunastaan. Paloikkunat tuetaan aina
Suurikokoisia ikkunayksikköjä avattaessa
avattaessa koosta riippumatta.
ja suljettaessa on oltava erityisen
4 Avattuun puitteeseen ei saa kohdistaa ylimääräistä kuormitusta.
4 Ikkunalukot tulee avata ja sulkea huolellisesti.
4 Lukkojen huolimaton käyttö saattaa aiheuttaa mm. puitteen vääntymisen, helojen
vaurioitumisen, hankaumia maalipinnoissa sekä kosteuden pääsyä rakenteisiin.
4 Pelkillä lukoilla varustetut ikkunat eivät sovellu tuuletuskäyttöön.
Tuuletus ja aukipitolaite.
Toisiinsa kytketyt ikkunapuitteet aukeavat
Tuuletusikkunaan on asennettu aukipitolaite
tuuletusasentoon yhdellä otteella. Tuuletuk-
WF250 (tai MORITE), joka kytkee ikkunan
sen jälkeen ikkuna suljetaan painamalla
sisä- ja ulkopuitteet toisiinsa sekä pitää
puite kiinni karmia vasten ja lukitaan
ikkunan tuuletusasennossa.
painikkeesta.
Morite-aukipitolaite
Morite. Tuuletusikkunan avautu-
kytkentäruuvi
mista rajoittaa aukaisunrajoitin.
Avautumisväliä muutetaan siirtä-
säätöreikä
mällä rajoittimen ruuvi haluttuun
säätöreikään. Lukitusvivulla
vapautetaan puitteet toisistaan
rajoitin
lukitusvipu
liukukisko
(=kytkentäruuvi aukipitolaitteesta)
pesun ajaksi.
Muistettava tuuletuksesta:
4 Tuuletusikkunoiden jatkuva aukipito saattaa aiheuttaa rakenteille vaurioita.
4 Tuuletusta on syytä välttää kovalla tuulella ja voimakkaalla, ikkunaa vasten lankeavalla
sateella.
4 Aukipitolaite on kytkettävä kiinni ikkunoiden pesun ja laitteen puhdistuksen jälkeen
turvallisuussyistä.
-4-
Ikkunan käyttö | aukipitolaite WF250
WF250 aukipitolaitteen osat
1
3
3
2
2
1
5
5
4
4
6
6
WF250 aukipitolaite.
Aukipitolaitteen vapautus. On tärkeää
Tuuletusasennossa ikkunan avautumista
varmistaa ensin, että liukuosa [5] on irti
rajoittaa aukipitolaitteessa oleva aukaisun-
rajoittimesta! Ikkunapuitteet vapautetaan
rajoitin [1], joka on asennettu tehtaalla
toisistaan (esim. pesua varten) kääntämällä
lapsiturvallisesti siten, että ikkuna aukeaa
aukipitolaitteen päässä olevasta vivusta
kytkettynä enimmillään 10 cm.
[6] laitteen runko vaaka-asentoon (apuna
voi käyttää ikkunan irtopainiketta). Tässä
Aukaisunrajoitin toimii myös tuuletusasen-
asennossa kytkentäruuvi [4] sekä liukuosa
non lukituslaitteena. Tuuletusaukon kokoa
vapautuvat rungosta ja ikkunapuitteet voi
voidaan säätää siirtämällä rajoitin haluttuun
irrottaa toisistaan.
paikkaan rungossa [3]. Rajoittimen ruuvi
[2] löysätään niin, että rajoitin pääsee
Aukipitolaitteen kytkentä. Puitteet kyt-
liikkumaan vapaasti. Kun haluttu asento
ketään toisiinsa päinvastaisessa järjestyk-
on löytynyt, kiristetään ruuvi.
sessä.
Puhdistus
4 Aukipitolaitteen osat puhdistetaan kostealla liinalla ja pesuaineella.
4 Voiteluaineiden käyttöä ei suositella.
-5-
Ikkunan lisävarusteet | hyönteispuite
Hyönteispuite.
Hyönteispuite on tuuletusikkunan lisävaruste. Hyönteispuite [1] nostetaan
1
paikoilleen sisältäpäin ulkoverhoiluprofiileja
vasten. Lukituslistat [2] painetaan ikkunan
ulkoprofiilin molempiin pystysivuihin [3]
alareunasta alkaen, jolloin hyönteispuite
lukittuu paikoilleen. Irrottaminen tapahtuu
2
3
päinvastaisessa järjestyksessä eli ensin
irrotetaan lukituslistat ja sen jälkeen
nostetaan puite pois.
Pikkulinnut nokkivat syksyisin verkkoon
jääneitä hyönteisiä ja sen vuoksi hyönteispuitteet on irrotettava ikkunasta talven
ajaksi ja varastoitava siten, ettei niihin tule
painumia. Puitteet kannattaa merkitä
irrotettaessa, jotta ne on helppo asentaa
Lukituslista kiinni
painettuna
takaisin paikoilleen keväällä. Tarvittaessa
verkko voidaan pestä haalealla vedellä ja
miedolla yleispuhdistusaineella.
Karmin ulko-
Ulkopuite
Hyönteispuite
Lukituslista pitää hyönteispuitteen paikoillaan karmin
verhousprofiili
ulkoverhousprofiilin ja ulkopuitteen välissä
verkko
Hyönteispuite paikoillaan
Pihlan Varma-ikkunassa.
-6-
Ikkunan lisävarusteet | sälekaihtimet
Pihla-kaihtimet.
Sälekaihtimen säleitä kääntämällä voi
Kaihdin nostetaan ylös irrottamalla ensin
huoneen valoisuutta säätää ja samalla
nuppi säätimen kannasta ja vetämällä sitten
rajoittaa auringon suoraa paistetta. Lisäksi
nupista langat näkyviin [1]. Kun kaihdin
sälekaihtimia voidaan käyttää näkösuojana.
on halutussa korkeudessa, tartu vapaalla
Sälekaihtimen voi myös nostaa kokonaan
kädellä langoista, käännä langat säätimen
ylös ikkunan edestä.
kannassa olevan syvennyksen kohdalle [2]
ja paina nuppi paikalleen [3].
Integroidun kaihtimen säleiden kääntö sekä
kaihtimen nosto ja lasku toimivat sisäpuit-
Kun kaihdin halutaan laskea, nuppi irrote-
teen pinnassa olevasta säätönupista. Nupin
taan ja lasketaan kaihdin hitaasti alas;
ääriasennoissa on syytä olla varovainen,
kaihdinta ei saa päästää putoamaan
sillä ylikääntö voi rikkoa säätömekanismin.
vapaasti. Lopuksi nuppi asetetaan takaisin
paikalleen.
1
2
3
Kaihtimen puhdistus ja huolto.
Säleet puhdistetaan kevyesti pölyhuiskalla
käyttää muovipinnoille sopivia yleispuhdis-
tai liinalla. Kaihtimen ja narujen pesuun
tusaineita.
käytetään lievästi emäksisiä yleispuhdistusaineita.
Mikäli ikkunan välitilassa olevan kaihtimen
välitysmekanismin sisään on suojista huoli-
Säätönuppi ja nupin alla oleva läpivienti-
matta päässyt likaa, suojat avataan ja lika
holkki sekä ikkunan välitilassa olevat muo-
poistetaan. Suojakannet kiinnitetään sopi-
viset suojakotelot voidaan puhdistaa kos-
van tiukkaan – liika kiristys vaikeuttaa
tealla pyyhkeellä tai sienellä. Apuna voidaan
hammasrattaiden pyörimistä.
-7-
Ikkunan lisävarusteet | sälekaihtimet
Kaihtimien huolto.
Kaihtimet ovat kevytrakenteisuudestaan
ruuvia voidaan kiristää pienellä ruuvimeisse-
johtuen erittäin kestäviä ja pitkäikäisiä ja
lillä. Kiristäessä tarkista, että säädintan-
huollon tarve on vähäinen. Jos mekanismis-
gossa oleva lovi on kiinnitysruuvin kohdalla.
ta kuuluu kitinää kaihdinta käännettäessä,
laita tippa ompelukoneöljyä yläkotelossa
Mikäli säätimen kierto on jäykkä, kannattaa
olevaan mekanismiin. Jos kaihdin ei
tarkistaa, ovatko säätönupin vastapuolella
laskeudu, tarkista, että narut eivät ole
olevan peiteosan ruuvit liian tiukalla. Kos-
kierteellä vaan kulkevat suorassa.
teuden vaihtelu aiheuttaa puussa elämistä,
jonka seurauksena ruuvit saattavat tiuken-
Jos kaihdin ei käänny normaalisti tai
tua.
kevyesti, avaa sisäpuite ja tarkista onko
metallinen pystytanko alapäästään
Kaihtimen nostolangat on kiinnitetty
kulmavaihteessa kunnolla kiinni (tangon
säätönuppiin. Mikäli kaihdin tai langat
pää painuu kulmavaihteeseen n. 10 mm).
joudutaan vaihtamaan, irrota nupin päällä
Tarkista, etteivät pystytangon yläpäässä
oleva peitekilpi [1], vedä langat esiin ja
olevat kulmavaijerien lukitusruuvit ole
avaa solmu [2]. Vedä langat nupin ja
löystyneet. Lukitusruuvit ovat vaijerien
kaihdinmekanismin läpi. Pujota uudet langat
molemmissa päissä. Tarvittaessa kiristä
samaa reittiä takaisin, solmi lankojen päät
ruuvit.
ja kiinnitä peitekilpi takaisin paikoilleen.
Tarkista myös nupin vastapuolella olevan
1
kotelon ruuvit ja kokeile ruuveja hieman
löysäten, keveneekö kaihtimen toiminta.
Tarkista vielä yläpään vaijerin asento.
Tarvittaessa siirrä kaihtimen yläpuolella
kiskossa olevaa tankoa siten, että sen
päässä oleva vaijeri (yhdistää kaihdintangon
ja pystytangon toisiinsa) pääsee kiertymään
vapaasti.
Integroidun sälekaihtimen ikkunan välitilassa olevan säädinvaijerin kiinnitysruuvi
(säädinvaijerin ja säädintangon yhtymäkohta) saattaa aikaa myöten löystyä ja
sälekaihtimen kierto estyy. Tarvittaessa
-8-
2
Ikkunan lisävarusteet | tuloilmaikkuna
Tuloilmaikkuna koostuu Air-In Kamele-
Talviasennossa ulkoa tuleva ilma lämpiää
ontti venttiilistä, suodatinkotelosta, pohja-
puitteiden välissä, ennen kuin se tulee
kotelosta sekä säätöpellistä, jossa on dB-
sisälle asuntoon.
äänenvaimennin ja suodatin.
Kesä-asennossa ilma tulee sisälle suoraan
Tuloilmaikkuna asetetaan talvi- ja kesä-
ulkoa.
asentoon venttiilikotelon alapuolella olevasta
1
säätövivusta kesä-talvi-tarran [1]
osoittamalla tavalla; talviasennossa vipu
on lähempänä koteloa, kesäasennossa
säätövipu vedetään kotelosta poispäin.
Talviasento
Kesäasento
Säätövipu
Tuloilmaikkunan venttiilin puhdistus
ja suodattimen vaihto
1. Avaa Air-In Kameleontti-venttiilin ruuveja
3. Pyyhi venttiilin osat kostealla ja imuroi
vajaan kierroksen ja irrota venttiili vetämällä
kevyesti tarvittaessa.
sitä kevyesti suuremman ruuvinreiän
4. Asenna uusi suodatin irrottamalla tarra-
suuntaan. Ruuveja ei tarvitse kokonaan
paperi ja painamalla se vanhan suodattimen
irrottaa avainrengasmallisen ruuvinreiän
paikalle.
ansiosta.
5. Työnnä venttiilin osat päinvastaisessa
1. Vedä myös venttiilissä kiinni oleva
järjestyksessä takaisin.
äänenvaimennuspelti ulos.
6. Ruuvaa Air-In Kameleontti takaisin kiinni.
2. Poista äänenvaimenninpellissä oleva
musta karkeasuodatin repäisemällä.
-9-
Ikkunan lisävarusteet | tuloilmaikkuna
Suodatinkotelon huolto
Irrota ikkunan välitilassa oleva suodatin-
1
kotelo [1] ja poista suodatin. Pyyhi
suodatinkotelo kostealla liinalla tai sienellä.
Kiinnitä uusi suodatin ja laita suodatinkotelo paikoilleen.
Suodatinkotelo voidaan varustaa joko EU2
tai EU4 siitepölysuodattimella tai F7 allergiasuodattimella. Suodattimia saa tilattua
numerosta 010-4215 700 (Dir-Air).
Venttiilin puhdistus ja suodattimen vaihto
tulisi tehdä noin 2-4 kertaa vuodessa
Suodatinkotelo
on ikkunan välitilassa pystykarmissa.
ulkoilman epäpuhtauksien mukaan.
Ikkunan lisävarusteet | korvausilmaventtiilit
Air-In Kameleontti karmiventtiili on
Kameleontti-karmiventtiili säätyy
karmiin asennettu raitisilmaventtiili. Venttiili
automaattisesti, joten venttiiliä ei tarvitse
koostuu huoneenpuolelle kiinnitetystä Air-
erikseen säätää sen asentamisen jälkeen.
In Kameleontti-venttiilistä, jossa on tehokas
takaisinvirtauksenestin sekä karmin sisällä
Äänenvaimenninyksikkö:
olevasta äänenvaimenninyksiköstä.
1. Ääneneristyskolmiot
2. Suodatin
1
3. Stoppari
3
1
2
Air-In Kameleontti venttiili
takaisinvirtauksenestimellä
- 10 -
1
Ikkunan lisävarusteet | korvausilmaventtiilit
Kameleontti-karmiventtiilin
Venttiilin puhdistus ja suodattimen vaihto
suodattimen vaihto ja venttiilin
tulisi tehdä noin 2-4 kertaa vuodessa
puhdistus:
ulkoilman epäpuhtauksien mukaan.
Ruuvaa Air-In Kameleontti irti. Vedä
Venttiiliä ei saa pestä juoksevan veden
äänenvaimennuspelti ulos ja irrota suodatin
alla.
repäisemällä. Pyyhi pelti kostealla ja imuroi
ääneneristyskolmiot kevyesti.
Uusia suodattimia voi tilata puhelimitse
Asenna uusi suodatin vanhan suodattimen
Suodattimien hinnat ovat edulliset ja niitä
paikalle. Työnnä äänenvaimennuspelti
kannattaakin kerralla tilata useampaa
aukkoon stoppari edellä. Ruuvaa Air-In
vaihtokertaa varten. Dir-Air-asiakaspalvelu
Kameleontti takaisin kiinni siten, että
neuvoo oikeanlaisen vaihtosuodattimen
venttiilin suutin osoittaa ylöspäin.
tilauksesssa.
Dir-Airilta numerosta 010-4215 700.
4 Korvausilmaventtiilit varmistavat rakennuksen ilmanvaihdon. Niitä ei saa tukkia.
4 Ilman tulee vaihtua kaikissa huoneissa, erityisesti makuu- ja oleskeluhuoneissa silloin,
kun asunnossa oleskellaan, ja pesutiloissa silloin, kun ne ovat käytössä tai märkiä.
4 Ilmanvaihdon pitää toimia, vaikka huoneisto olisi tilapäisesti tyhjillään.
4 Lisää ilmanvaihdosta: Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita: Asumisterveysohje
Biobe-venttiiliä voidaan pitää kokonaan
Huolto. Biobe-suodattimen puhdistamista
auki (salvat käännetty kauimmaksi
suositellaan vähintään kahdesti vuodessa.
toisistaan), puoliksi auki (salvat käännetty
Venttiili ja suodatinyksikkö irroitetaan
samaan suuntaan sivusuunnassa) tai lähes
avaamalla ruuvit, joilla ne on kiinnitetty
suljettuna (salvat käännetty toisiaan kohti).
karmiin.
Venttiili tulisi pitää vähintään puoliavoimena,
Suodatinkotelon sisällä on solumuovi-
jolloin ei synny hallitsematonta ilmavirtausta
suodatin, joka voidaan pestä saippua-
esim. oven alta, postiluukusta yms.
liuoksessa. Ilmakanava imuroidaan ja osat
asennetaan takaisin paikoilleen.
Biobe-venttiili
Salvat auki-asennossa
- 11 -
Ikkunan lisävarusteet | aukaisunrajoittimet
Aukaisunrajoitin 881.
lapsiturvallisuuden kannalta suurin sallittu
Turvallisuussyistä ala- ja yläsaranoiduissa
aukeamiskulma 100 mm ei ylity (kuvassa).
sisäänpäin aukeavissa tuuletusikkunoissa
Pesun ajaksi osat kierretään holkista [1]
on 881-aukaisunrajoitin vakiolisävarusteena
erilleen.
(1 kpl / tuuletusikkuna, yli 1000 mm
leveisiin tuuletusikkunoihin 2 kpl). Lisä-
Puitteet pääsevät aukeamaan kokonaan
varuste toimitetaan irrallaan ikkunan muka-
vasta, kun puitteiden välissä olevan
na, jolloin asentaja tai asiakas kiinnittää
välisulkimen osat on irroitettu toisistaan.
sen asennettuun ikkunaan.
Ylä- ja alasaranoiduissa ikkunoissa
Käyttö. Aukipitolaite 881 pitää ikkunan
käytetään Morite-välisuljinta (s. 4).
halutussa aukiasennossa. Laite asennetaan
normaalisti n. 100 mm:n etäisyydelle
sisäpuitteen yläreunasta ja niin, että
1
Ikkuna kiinni
00 mm
max 1
Ikkuna auki-asennossa
Salpalaite FIX 84 pysäyttää puitteen aukiasentoon,
FIX 84
joka määräytyy salpalaitteen sijoituksesta. Laitetta
1
käytetään ikkunoissa, joissa tulee olla aukeamiskulman (max 100 mm) rajoittava salpa.
Kun ikkuna halutaan avata kokonaan, salpalaite
vapautetaan painamalla kilven joustava lukkokieli
[2] sisään samalla kun naru [1] irroitetaan.
- 12 -
2
Ikkunan mahdolliset ongelmat ja korjaavat toimenpiteet
Jollei ikkunatiivisteet tiivistä joka sivulta
päivään. Testaa ja toista tarvittaessa.
tasaisesti, tai ikkuna ei toimi avatessa
Vaihtoehtoisesti voit kiertää alinta ja
kunnolla, ikkunoiden käyntivälys säädetään
keskimmäistä saranaa 1-2 kierrosta
saranoilla kohdissa 1-4.
vastapäivään. Sisäpuitteen kuuluu levätä
karmin alareunassa olevien liukupalojen
Säätö
päällä.
Irrota saranatapit aloittaen alimmasta
saranasta ja nosta puite paikoiltaan. Muista
4. Jos karmin ja sisäpuitteen väli on
tukea puitetta, ettei se pääse putoamaan.
saranapuolella suurempi kuin
Kierrä puitteen tai karmin saranoita
avauspuolella, sisäpuitetta säädetään
tarvittavan verran. Kiinnitä puite ja
syvyyssuunnassa. Kierrä kaikkia karmi-
saranatapit päinvastaisessa järjestyksessä
saranoita myötäpäivään kaksi kierrosta.
kuin irrotit. Tarkista ikkunan toiminta.
Kokeile ja toista toimenpiteet tarvittaessa.
Tarkista myös, onko ikkuna asennettu oikein
Varmista lopuksi, että kaikki karmisaranat
eli ota ristimitat karmiaukosta. Puitteen
ovat samalla syvyydellä.
käyntiväli voi olla 1 - 4 mm.
Jos ulkopuitteen etäisyys on erisuuri
1. Jos sisäpuitteen yläreuna painautuu
sarana- ja avauspuolella, ulkopuitetta
tiukasti karmiin, kierrä sisäpuitteen alinta
säädetään syvyyssuunnassa. Mikäli
saranaa kaksi kierrosta (kiristä) ja
suurempi välys on saranapuolella, kierrä
keskimmäistä yksi kierros myötäpäivään.
kaikkia karmissa olevia ulkopuitteen
Kokeile ja toista tarvittaessa. Puitteen
kiinnityssaranoita 1-2 kierrosta myötä-
keskityksestä riippuen säätö voidaan tehdä
päivään. Saranoita kierretään vastapäivään,
myös kiertämällä ylintä saranaa kaksi
jos suurempi välys on avauspuolella.
kierrosta ja keskimmäistä yksi kierros
Tarvittaessa toista toimenpiteet.
vastapäivään (ulospäin).
2. Jos sisäpuitteen reuna ottaa kiinni
1
karmiin, sisäpuitetta säädetään sivusuunnassa. Kierrä sisäpuitteen kaikkia
saranoita 1-2 kierrosta myötäpäivään.
Kokeile toimivuutta ja toista tarvittaessa.
3. Jos sisäpuite on tiukka eikä sulkeudu
kunnolla, sisäpuitetta säädetään sivusuunnassa kiertämällä sisäpuitteen ylintä
ja alinta saranaa 1-2 kierrosta myötä- 13 -
Saranat
2
4
3
Ikkunan mahdolliset ongelmat ja korjaavat toimenpiteet
1. Ikkunan ulkolasin sisäpinta huurtuu –
2.1. Tämä voi ilmetä joissakin sääolosuh-
välitilaan pääsee huoneilmaa ja kosteus
teissa syksyllä ja kevättalvella ikkunoissa,
tiivistyy lasiin.
jotka säästävät hyvin energiaa. Ilmiö johtuu
1.1. Varmista, että lukot ovat kiinni. Jos
tuuletusikkuna ei sulkeudu, tarkista että
aukipitolaite on kytketty oikein ylhäältä ja
siitä, että ikkunat luovuttavat niin vähän
energiaa ulos, että kyseisessä sääolosuhteessa ulkolasi jäähtyy hetkellisesti.
alhaalta. Tarkista myös, että hyttyspuite
3. Ikkunan sisälasin sisäpinta huurtuu –
on oikein paikallaan.
huonekosteus tiivistyy lasin pintaan ja voi
1.2. Varmista, että tiivisteet ovat ehjät ja
talvella jäätyä.
puristuvat ympäriinsä tasaisesti karmia
3.1. Jos rakennuksessa on poistoilman-
vasten, kun ikkuna on suljettu. Jos tiiviste
vaihto, katso myös kohta 1.3.
on pois paikaltaan, paina se takaisin
tiivisteuraan.
3.2. Jollei lämpöä suuntaudu riittävästi
1.3. Jos rakennuksessa on poistoilman-
esteet ikkunan lähialueella. Jos ikkunat
vaihto, tarkista, että poistoilmastointi on
ovat syvennyksessä seinän sisäpintaan
kytketty päälle. Tarkista myös, että poisto-
nähden, ikkunat saattavat jäädä katve-
ilmastoinnin säätöventtiilit on säädetty
alueelle, jolloin pintalämpötila laskee.
oikein ja että poistoteho on riittävä
Verhot, kukkalaudat yms. aiheuttavat
tarvittavan alipaineen aikaansaamiseksi.
ikkunan pinnan alueen kylmenemisen,
Huoneiston rakenteet, laadukas huoneilma
jolloin kosteutta saattaa tiivistyä ikkunan
ja ikkunoiden oikea toiminta edellyttävät
pintaan. Ikkunan alla oleva lämpöpatteri
huoneistoon alipainetta. Ilmanvaihdon
edistää parhaiten ikkunan toimivuutta.
ikkunan alueelle, poista lämmönkierron
oikean säädön merkitys korostuu kaksikerroksisten huoneistojen (avoin portaikko)
yläkerrassa, jonne pakkassäällä nousee
alakerrasta normaalia suurempi ilmamäärä.
1.4. Mikäli poistoilmanvaihto on riittämätön,
ikkunan välitilan tuuletusta voi lisätä
poistamalla pätkä tiivistettä ulkopuitteen
alaosasta molemmista reunoista.
4. Ikkunan lähellä tuntuu vetoa.
4.1. Tarkista tuleeko kylmä seinärakenteen
kautta (esimerkiksi hirsirakenteet, purueristeiden laskeumat, rappaushalkeamat).
Täytä vuotoraot sopivalla massalla.
4.2. Tarkista, onko ikkunan lähettyvillä
lämmitys päällä.
2. Ikkunan ulkolasin ulkopinta huurtuu –
ulkolasi jäähtyy.
4.3. Tarkista, onko puitteen kaikki lukot
lukittu. Katso kohta 1.1.
- 14 -
Parvekeovet | Terassiovi GU-monitoimisulkimella
Terassiovi monitoimisulkijalla. Oven
Tuuletusasento (ovijarru). Painike
monitoimisulkijassa on ns. yö-, päiväkäyttö-
nostetaan ylös sopivassa oven auki-
ja tuuletustoiminnot. Kaikki toiminnot ta-
asennossa, jolloin ovi lukittuu tuuletus-
pahtuvat painikkeesta tai lukitusnupista.
asentoon. Tuuletusasento vapautuu, kun
Päiväkäytössä ovi sulkeutuu ja avautuu
painike painetaan alas. Ovea ei saa liikuttaa
vinoteljen avulla ja lukittaessa ovi hakateljet
väkisin tuuletusasennossa, jottei ovijarru-
tulevat ulos ja varmistavat lukinnan. Lisäksi
mekanismi rikkoonnu.
painikkeesta toimiva aukipitolaite estää
ovea paiskautumasta tuulessa.
Yleisiä ohjeita. Vieraita esineitä ei saa
työntää lukkosylin-teriin. Painiketta ja
GU-suljin. Päiväkäytössä Terassiovi
vääntönuppia (tai avainta) ei saa käyttää
avataan ja suljetaan painikkeesta kuten
samanaikaisesti.
mikä tahansa huoneen ovi. Kun ovi halutaan
lukita, painike nostetaan ensin ylös [1] ja
Terassioven toimivuus ja säätö. Tarvit-
päästetään takaisin normaaliasentoon [2].
taessa vinoteljen vastakappaletta [4]
Sen jälkeen kierretään vääntönuppia (tai
voidaan säätää niin, että ovi toimii päivä-
avainta) karmiin päin [3], jolloin pitkäsalvan
käytössä sujuvasti. Säätö tapahtuu ruuveja
teljet lukkiutuvat. Ovi on nyt lukossa.
löysäämällä ja siirtämällä vastakappaletta
vaakasuunnassa. Lopuksi ruuvit kierretään
tiukasti kiinni.
4
Vääntönuppi
Painike
Kuvassa oikea- ja vasenkätisen oven lukitus
sisältäpäin katsottuna.
Lukitus avataan kiertämällä vääntönuppia
(tai avainta) karmista poispäin. Ovi on nyt
päiväkäyttötilassa. Päiväkäyttötilassa ovi
ei lukkiudu.
Muista aina varmistaa lukitustila!
- 15 -
Vääntönuppi
Parvekeovet | Terassiovi FIX-monitoimisulkimella
Päiväkäyttö. Oven ollessa lukittu väännä
väännetään vääntönuppi (tai avain) takaisin
vääntönuppia (tai avainta ulkopuolelta,
[4] ja nostetaan painike ylös [5].
17
tällöin avain jää oveen) niin paljon kuin se
kääntyy [1]. Avaa ovi painamalla painik-
Lukitus ulkopuolelta. Oven ollessa lukittu
keesta. Ovi toimii nyt normaalisti painiketta
käännetään avainta niin paljon kuin se
käyttämällä [2]. Myös aukipitolaite toimii
kääntyy [6]. Avataan ovi painamalla
tässä tilassa niin, että nostamalla painike
painikkeesta [7]. Käännetään avain takaisin
ja otetaan pois ovesta [8]. Kun ovi nyt
ylös ovi jää haluttuun asentoon [3].
suljetaan ja käännetään painike ylös, ovi
Lukitus sisäpuolelta. Kun ovi halutaan
lukittuu automaattisesti [9].
1
2
3
4
5
6
7
8
9
- 16 -
Kuvien painike ja vääntönuppi eivät kuulu Pihlan valikoimaan.
lukita päiväkäyttöasennossa, suljetaan ovi,
Parvekeovet | muut ovimallit
Muut parvekeovet avataan kääntämällä
mällä painike takaisin vaaka-asentoon.
painike vaaka-asentoon. Jotta pitkäsalvan
teljet eivät vaurioittaisi karmirakennetta,
Välisulkimella varustettujen kaksilehtisten
on painikkeen oltava ehdottomasti vaaka-
ovien OVI ALU SIS ja OVI ALU UU molem-
asennossa, ennenkuin painike käännetään
mat ovilehdet avautuvat yhtä aikaa yhdestä
alas lukitusasentoon.
painikkeesta. Välisuljin toimii kuten ikkunan
aukipitolaite (katso s. 5).
Vääntönuppi
OVI ALU UU on varustettu lisäksi FIX 523
aukipitolaitteella, jonka avulla oven avautumisen voi säätää laitteen rungossa olevasta
säätöholkista haluttuun tuuletusasentoon.
Kun ovi halutaan avata täysin auki esim.
pesua varten, säätöholkki kierretään irti ja
aukipitolaitteen osat vedetään erilleen.
Läpipainike
FIX 523
Puolipainike
Läpipainikkeelliset ovet avataan ja suljetaan
painikkeesta joko sisältä tai ulkoa. Ovi
Säätöholkki
lukitaan sisäpuolella olevasta vääntönupista.
Jos ovi on varustettu avainsylinterillä,
voidaan ovi lukita ja avata lukituksesta
HUOM!
ulkoa päin avaimella.
Ovea ei saa liikuttaa väkisin tuuletusasennossa, jottei ovijarrumekanismi tai
Aukipitolaitteella varustettu parvekeovi
aukipitolaite rikkoonnu.
(mallit OVI ALU ULOS ja OVI ALU SU)
avataan ja suljetaan samalla tavalla kuin
tavallinen ovi. Aukipitolaitteen avulla ovilehti
voidaan lukita haluttuun auki-asentoon
kääntämällä painike alas oven ollessa auki.
Ovi vapautetaan lukitusasennosta kääntä- 17 -
Huolto
Kolmipistelukon teljet ja lukkorunko sekä
aukipitolaitteen liukuosat voidellaan kerran
vuodessa muutamalla tipalla öljyä.
Parvekeovet | saranat ja säätö
Oven korkeuden säätö.
Löysää kahden
Irrota yhden saranan ovilehden rullauksessa
alimman saranan
oleva nuppiruuvi [1] ja kierrä saranan
kaikkia karmilehden
rullauksessa olevaa kuusiokolosäätöruuvia
kiinni-tysruuveja
[2] myötäpäivään niin paljon, että ovi
[3] pari kierrosta.
nousee haluttuun korkeuteen (yksi kierros
Kierrä saranan
nostaa ovea 1.25 mm).
molempia
säätöruuveja [4]
Säädä oven kaikki saranat niin, että ne
myötäpäivään tar-
alkavat kantaa oven painoa. Kierrä lopuksi
peellinen määrä
jokaisen saranan nuppiruuvi [1] takaisin
(yksi kierros siirtää
paikoilleen
ovilevyä n. 2 mm
Säädettävä sarana
N3248-110TMKSS.
lukkopuolelle päin)
Tarvittava työkalu: kuusiokoloavain AV5.
ja kiristä kiinnitysruuvit [3]. Tee tarvittaessa
sama toimenpide myös ylimmälle saranalle.
Oven sivuttainen säätö.
Käyntivälin suurentaminen oven ja karmin
Tarvittavat työkalut: kuusiokoloavain AV4
välillä saranapuolella
ja sopiva ruuvitaltta kiinnitysruuveille.
Saranoiden huolto. Säännöllinen voitelu
4
esim. Teflon- tai Vaseliini-spraylla parantaa
2 1
saranoiden toimintaa ja pidentää niiden
käyttöikää.
Oven käyntivälejä joudutaan aika ajoin
säätämään, sillä vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaihtelusta johtuen ovia
ympäröivät rakenteet ”elävät”. Tämä on
normaalia oven käyttäytymistä eikä oven
säätö ole takuunalaista työtä. noin 2 mm.
Kaksilehtisten ovien sisälehden saranat
säädetään, kuten ikkunan saranat (s. 6).
4 3
- 18 -
Pihla-tuotteiden pintakäsittelyt
Pintakäsittely
Kuultokäsitellyt puupinnat
Ikkunat ja ovet toimitetaan pintakäsitel-
Puupinnat käsitellään tarvittaessa.
tyinä. Puualumiini- ja hybridi-ikkunan pin-
Puupinnat puhdistetaan harjaamalla, ja
toja ei juuri tarvitse huoltaa, mutta niiden
kuultokäsittelyaine sivellään puunsyyn
kunto kannattaa tarkistaa säännöllisesti.
suuntaisesti pintaan. Pintakäsittelyt voidaan
tehdä Pihlan vakiosävyihin sävytettävillä
Kuultokäsittelyaineena käytetään vesiohen-
Teknoksen tuotteilla, joita ovat vesiohen-
teisia kuultovärejä ja maalauksessa vesi-
teinen petsilakka, Natura sisälakka ja Helo
ohenteista akryylimaalia (pintapäästöluokka
erikoislakka.
M1).
Maalatut puupinnat
4 Maalattujen puuosien vakiosävy on
Maalatut puupinnat tulee tarkistaa
taitettu valkoinen NCS S 0502-Y.
vuosittain ja tarvittaessa käsitellä puolihimmeällä vesiohenteisella ulkokäyttöön
4 Kuultokäsiteltyjen puuosien sävyt ovat
soveltuvalla maalilla (esim. Teknos Futura).
väritön, Pihla valkolakka TM-1771, Pihla
Puupinnat puhdistetaan ja hiotaan ennen
tammi TM-4658/00 ja Pihla pähkinä TM-
maalaamista. Voimakkaiden liuottimien
4659/00.
käyttöä tulee välttää, sillä ne voivat
himmentää maalipintoja. Maalattavien
4 Pulverimaalattujen alumiiniosien ja
pintojen tulee olla kuivat ja ilman lämpötilan
komposiitin vakiosävyt ovat valkoinen RAL
vähintään +5 C.
9010, tumman ruskea RR32, vaalean
harmaa RR22 ja tumman harmaa RR23.
Alumiini- ja komposiittipinnat
Alumiini- ja komposiittipinnat ovat lähes
Huoltokäsittelyn yhteydessä kannattaa
huoltovapaat. Värimuutosten estämiseksi
saatavilla oleviin pintakäsittelyaineisiin
suositellaan kuitenkin säännöllistä pesua
tutustua tarkoin ennen varsinaisen työn
neutraalilla pesuaineella. Värimuutoksia
aloittamista. Ko. aineiden valmistajan
aiheuttavat mm. liikenteen pöly, noki ja
ohjeista selviävät mm. tarvittavat
ympäristösaasteet. Jos alumiinipinta on
esivalmistelut ja aineiden kuivumisajat.
naarmuuntunut, vaurioitunut alue voidaan
korjata esim. alkydimaalilla.
- 19 -
Pihla-tuotteiden huolto
Myrskylistat. Myrskylistojen vesivalutus-
pesuveteen. Voimakkaiden liuottimien
urat ja reiät tulee puhdistaa kerran
käyttöä tulee välttää, sillä ne voivat
vuodessa. Jos valutusurat ovat tukossa,
himmentää maalipintoja.
saattaa vesi valua rakenteisiin ja ikkunan
karmipinnoille aiheuttaen vaurioita.
Lasin pesu. Pesuaineeksi sopii normaalien
ikkunanpesuaineiden lisäksi mieto astian-
Tiivisteet ja silikonisaumat. Tiivisteiden
pesuaine. Varsinaisen pesun jälkeen lasi
kuntoa tulee seurata, jotta veden pääsy
huuhdellaan puhtaalla vedellä. Lasta ja
rakenteisiin estyy. Jos tiiviste irtoaa, se
säämiskä käyvät kuivaamiseen. Nurkat
tulee painaa uraansa.
kannattaa kuivata erityisen huolellisesti.
Helat. Ikkunoiden ja ovien lukot, pitkä-
Silikoni-, liima-, yms. tahrat poistetaan
salvat ja välisulkimen liukuosat voidellaan
lasin pinnasta ensin raaputtamalla ns.
vähintään kerran vuodessa esim. vaseliinilla.
Handy-terällä tms. ja valkealla kuivalla
Saranat. Voitele saranat teflon- tai vase-
kevyesti hankaamalla esim. lakkabensiiniin
liinispraylla vuosittain.
(tärpätti) kostutetulla rievulla. Silikonitahroihin tehoaa parhaiten asetoni ja
Hyönteispuitteet ja sälekaihtimet. Sekä
ksyleeni, joita myydään rautakaupoissa.
hyönteispuitteiden verkot että sälekaihtimet
voidaan imuroida varovasti. Sälekaihtimien
Tuuletusikkunan puitteet saadaan irrotettua
säleet voidaan pyyhkiä myös kostealla
toisistaan pesua varten avaamalla väli-
liinalla.
sulkimen lukitusvipu ja vapauttamalla ns.
Oikeudet muutoksiin pidätetään.
liinalla. Loput tahrat voidaan poistaa
välisulkimen on oltava oikein kytkettynä
yrittää vaihtaa itsekin, mutta suosittelemme
ennen ikkunan sulkemista.
kääntymistä alan ammattilaisen puoleen.
Huom! Ala- ja yläsaranoituja ikkunoita
Tahrojen poisto. Tahrat voidaan pyyhkiä
pestäessä on oltava erityisen huolellinen.
kostealla liinalla. Emäksistä pesuainetta,
Puitteet on tuettava niin, etteivät ne pääse
esim. astianpesuainetta, voidaan lisätä
putoamaan vapaasti.
Lisätietoja:
Pihlavan Ikkuna Oy, Autiontie 3, 34600 Ruovesi, 020 7665 700, info@pihla.fi, www.pihla.fi
Pihlavan Ikkuna Oy 4/2011
T-ruuvi (katso s. 5). Tuuletusikkunan
Rikkoutunut lasi. Rikkoutuneen lasin voi