DLUOKKA DLUOKKA

AutoSound
DON SANOO: OSTA AUTOSOUND!
TECHNICAL MAGAZINE
HIFIÄ
MOPOAUTOON!
8,20 € 6/2009 WWW.AUTOSOUND.FI
FINAALIRAPORTIT!
EMMA  EM  MaxBOOM
Kokeilussa:
DSPeaker
Anti-Mode
Ampire
näyttö+tv
D
LUOKKA
Monacor
Raptor 12
TESTISSÄ!
Autoesittelyssä:
Stock-Audi A4!
LISÄKSI:
Proffan palsta
Arskan hifit!
Syksyn tuoteuutuudet!
Kokeilussa
Teksti ja kuvat: Janne Soilakari
Uudet laitteet käyttötestissä
Rakenna autosi tavaratilaan oma Jurassic Park! Monacorin maahantuoja toimitti kokeilua varten subbarin mukana
1500 wattia jatkuvaa tehoa neljään ohmiin puskevan, dinosaurusteeman mukaisesti nimetyn D-REX/2500 -vahvistimen. On muuten hieno laite sekin, simppelin tyylikäs ulkoasu vetoaa ainakin meikäläiseen. No ehkä wattilukemat
olisi voinut jättää painamatta vahvarin kuoriin…
KUUNTELU
Testilaitteistona toimii subbarivahvistinta lukuun ottamatta sama setti kuin viime
numeron testien yhteydessä esiteltiin. Pääkaiuttimina autossa oli aktiivisesti ohjattu
6-tuumainen 2-tiesarja. Aloitin kuuntelun
Bruce Springsteenin Streets Of Philadelphialla, jolla hain kohdalleen jakotaajuutta
sekä jyrkkyyttä, ja myös subbarin tasoa ja
vaihetta. Nämä asettuivat 50 hertsiin ja 24
dB jyrkkyyteen. Alkuhuomiona oli se, ettei
kotelo ainakaan poikkeuksellisen herkältä
tunnu. Muuten toisto tuntui ihan tasapainoiselta, joten ainakaan kotelon viritykseen en
tässä vaiheessa ole koskemassa.
Mikko Kuustonen ja Abrakadabra.
Suhteellisen miellyttävä, kallellaan kuitenkin pehmeän ja pyöreän suuntaan. Erottelee ihan kivasti ja seurattavuus hyvä. Ei
integroidu yhtä hyvin yhteen etupään kanssa kuin referenssinä toimiva kahdella 6,5tuumaisella elementillä varustettu kotelo.
Agents: Mä elän vieläkin. Tällä toimii vähän
paremmin myös muuhun äänialueeseen
sulautumisen suhteen, kun tiputin hiukan
midbassojen ylipäästöä. Menee todella alas
ja tulee sellaisia tuntemuksia, mistä kuuspuokeilla ei ollut tietoakaan. Basso tuntuu
välillä penkissä ja jalanpohjissa, vaikkei ole
tippaakaan korostunut. Matalaa tulee hillittömän vaivattomasti. Myös lineaarisuus on
hyvä eli subbari ei katoa, kun äänenvoimakkuutta laskee.
Junior Wells: Sweet Sixteen. Pehmeästi rullaa eteenpäin, vaikka saisi olla tarkem-
pi. Erottelee kyllä ihan asiallisesti, mutta
kontrollia kaivataan silti lisää. Siinä missä
6,5-tuumaiset antoivat hyvin lisäryhtiä midbassotoiston alapäähän, niin tämä lähinnä
pehmentää sitäkin. Tosin on vähän kappaleriippuvainen. Hyvänä puolena on se, ettei
mörise, kuten jotkut refleksikoteloidut saman
koulukunnan järeät elementit.
Bela Fleck & The Flecktones: Flight
of the Cosmic Hippo. Menoa ja meininkiä
löytyy! Ei hyydy rankankaan volumen alla.
Tavaraa tulee nyt jopa liikaa, vaikka aikaisemmilla näytteillä taso olikin ihan sopiva
ja alussa jopa totesin, ettei kotelo tunnu erityisen herkältä. Kotelon viritys on ilmeisen
matalalla, koska todella matalaa bassoa
tulee ihan vimmatusti. Kontrolli on keskitasoa, joten sen suhteen olisi parannettavaa.
Tasoa on pakko pudottaa tai jopa equttaa
matalimpia taajuuksia pois.
Rammstein: Heirate Mich. Alku oli yllättävän vaisu, odotin jotain kunnon “lapiolla
selkään” -meininkiä. Ei huono varsinaisesti,
mutta hiukan tuli vaikutelma, että ”humps,
humps”, kiitos ja näkemiin. Todella matalaa
tulee isolla kauhalla, mutta ylempi alue, eli
subbarin ja midbasson jakotaajuuden välinen tienoo ei ole yhtä hyvin hallussa. Metallica: Dyers Eve. Biisin alussa ollaan suurin
piirtein kartalla, mutta sen jälkeen eksytään
jonkin verran kurssista. Tuplabasaripoljento
tahtoo mennä puuroksi, vaikka yritystä selviytyä siitä kunnialla kuulostaa olevan.
Bass Mekanik: Toccata. Tämän alku
piti kuunnella oikein useampaan otteeseen
peräkkäin, jiihaa! Nyt lähtee ja tuntuu. En
muista ennen kuulleeni refleksikoteloidulla
subbarilla, että biisin alun matalinkin väpätys
tulee niin että paidanhihat hulmuavat. Menee
kyllä rankalla voimalla alimpiin nuotteihin
saakka. Tällä materiaalilla elementti ja kotelo
ovat omimmalla alueellaan. Bomfunk MC’s:
Freestyler. Penkissä tuntuu ja matalaa tulee.
Tarkkuutta ja lyöntiä voisi olla enemmänkin, eli
bassonuotit voisivat tulla ilmoille vielä ”repivämpinä”. Tosin on tämä tällaisenaankin jo varsin railakas ja suupienet hymyyn nostattava
toistin, mutta Toccata asetti riman sen verran
korkealle, että jäin odottamaan vieläkin brutaalimpaa ilmaisua.
Nightwish: From Wishes to Eternity. Pienempiin elementteihin verrattuna meno on
kertaluokkaa reippaampaa. Toistoon tulee
paljon lisää yksityiskohtia ja kuunteluiloa nostattavia pikkujuttuja, joita ”kevyemmät” subbarijärjestelmät eivät vain saa aikaan. Erittäin
nautittava esitys kautta linjan. Tekee koko ajan
mieli lisätä äänenvoimakkuutta, vaikka liikutaankin jo tasolla, joka ei enää välttämättä tee
kovin hyvää kuulolle. Tuplabassopoljentokin
on lähestulkoon kontrollissa. Meno todellakin
TUNTUU, eikä vain kuulosta hyvältä.
Kokonaisuutena Raptoria voisi suositella
yleiseen hauskanpitoon, ei niinkään hifielementiksi. Elementin järjetön voima pääsee
tehokkaan vahvistimen kanssa oikeuksiinsa
vasta, kun soittimeen ladataan reippaasti alarekisteriä sisältävää materiaalia.
saman valmistajan D-REX/2500päätteen, josta kerrotaan lähtevän
jo neljään ohmiin 1,5 kilowattia,
matalampiin sitten vielä reippaasti enemmänkin. Asensin tämän
monsterin autooni ja nostin 80-litraisen ja noin 30 hertsiin viritetyn
eli hieman valmistajan suositusta
kookkaamman boksin tavaratilaan.
Kotelossa on pituuden osalta säädettävä refleksiputki ja sain ohjeet
viritellä virettä haluamallani tavalla, jos maahantuojan hakema vaihtoehto ei miellytä. Sillä nyt kuitenkin aloitetaan.
Monacor Carpower Raptor 12 MK2
Dawn of the Dinosaurs!
”Raptori mark kakkonen on - subbareista
ehkä voittamaton”. Näin ainakin, jos asiaa
kysytään Matti Näsältä tai saksalaiselta
autohifilehdistöltä. AutoSound tutki miten
asian laita oikeasti on.
U
uden Raptor-malliston
ilmestyminen oli iso asia
Monacoria maahantuovan A-COM Oy:n toimitusjohtajalle Arto Prättälälle. Kaverin todellinen innostuneisuus ja intohimo
Carpower-autohifimalliston kärkeä edustavia tuotteita kohtaan oli
helposti aistittavissa, kun keskustelimme ensimmäistä kertaa uusista kamoista.
Edellinen Raptor-mallisto oli
tuotannossa lähes kymmenen
vuotta, joten ilmeisesti myös valmistaja on ollut sangen tyytyväinen aikaansaannoksiinsa. Myös
saksalaiset autohifilehdet ovat
vuosien saatossa hehkuttaneet
sarjan elementtejä maasta taivaaseen. Mark 2 -mallisto on nyt kuitenkin julkaistu ja myynnissä, joten
hyvääkin voidaan ilmeisesti vielä
parantaa.
lossa. Raptorien rakenne poikkeaa jossain määrin monista muista subbarielementeistä. Päällimmäisin eroavaisuus äärimmäisen
järeyden lisäksi on kahden alaripustuksen eli spiderin käyttäminen. Valmistaja perustelee tätä sillä, että kahden ripustuksen avulla
puhekelan ja kalvon kontrolli saadaan pidettyä parempana, silloin
kun elementtiä soitetaan todella
suurilla tehoilla ja matalilla taajuuksilla. Liikerataa subbarin kartiolle
luvataan 13,5 milliä suuntaansa,
joka on kyllä paljon, muttei kuitenkaan aivan älyttömästi.
50 AutoSound
Kaiutinkaapeleita varten on tukevasti
runkoon kiinnitetyt kullatut jousiliittimet, joiden jämäkkyys pitää piuhan
varmassa otteessa. Myös napaisuus
on merkitty selvästi väreillä. Liittimiltä puhekelalle kulkee paksut lattamalliset, ylempään spideriin integroidut
johtimet.
MONACOR
CARPOWER
RAPTOR 12 MK2
Perustiedot
Suositushinta............................. 490 euroa
Maahantuoja.............................A-COM Oy
Puhelin.................................. 09-274 55 30
Internetissä.......................www.monacor.fi
Tositoimiin
SUB-bari
Kakkossarjan Raptoreita on toistaiseksi saatavana 12- ja 15-tuumaisena. Sain näistä kuunteluun
pienemmän mallin, joka toimitettiin
reippaan kokoisessa refleksikote-
Elementin rakenne vaikuttaa
viimeistelyn osalta asialliselta.
Brutaali on varmasti oikea termi
kuvaamaan tätä ilmestystä. Subbarin runko on tukevaa alumiinivalua ja niin ikään alumiinista on
valmistettu myös hienon näköinen
kartio ja sen keskelle liimattu pölykuppi.
Elementin pakkaus ei sisältänyt suojaritilää tai muitakaan tarvikkeita. Myöskään käyttöohjeita
ei mukana tule, mutta Monacorin
nettisivuilta löytyy erittäin tarkat
parametrit. Kunnon kotelointiohjeet olisivat kuitenkin mukava lisä,
vaikka valmistajan sivuilta selviääkin refleksikotelon suosituskooksi
65 litraa.
Suurin näkyvä uudistus edellisen ja tämän uuden mallisarjan välillä on kokoalumiininen kartio, jossa siis myös pölykuppi on todella tukevan tuntuista tekoa.
Yläripustus on vaahtokumia ja kalvoa painelemalla kaksi alaripustusta pistävät
kunnolla vastaan eli tuntuu harvinaisen jäykältä.
Arton kertoman mukaan elementtiä ei edes saisi soittaa alle kilowatti jatkuvaa tehoa neljään ohmiin
antavalla vahvistimella. Mielellään
jerkkua saisi olla tarjolla vielä tätäkin enemmän. Valmistaja lupailee
yhdellä neliohmisella puhekelalla varustetun subbarin jatkuvaksi
tehonkestoksi 1000 wattia, mutta
tunnetusti Monacorin tehonkestoilmoitukset ovat erittäin maltillisia. Elementtiä hypistellessä voisin uskoa, ettei Arto ihan puppua
puhele.
Jotta puhekelalle saataisiin
sopivasti sähköä, toimitti maahantuoja kokeilua varten myös
Elementin runko on alumiinivalua ja syvyyttä subbarilla on sen erikoisen rakenteen vuoksi peräti 227 milliä ja asennussyvyyttäkin yli 200 milliä. Painoakin on kertynyt yli 13 kiloa. Elementin alaosan tukiraudat eivät ole ihan synkassa rungon kanssa.
Tämä on pieni kauneusvirhe, vaikkei toimintaan vaikutakaan.
Magneetin takaa löytyy Raptorien erikoisuus:
toinen alaripustus. Valmistaja perustelee tämän
tarvetta sillä, että puhekela pysyy paremmin
kontrollissa, kun elementillä toistetaan todella
matalia taajuuksia suurilla tehoilla. Tällöin puhekela sekä kalvo tekevät laajaa liikettä.
VALMISTAJAN ILMOITUKSET
Kokonaishalkaisija.........................320 mm
Asennushalkaisija..........................282 mm
Kokonaissyvyys.............................227 mm
Asennussyvyys..............................205 mm
Paino............................................... 13,1 kg
Rungon materiaali.................. Alumiinivalu
Kartion materiaali..........................Alumiini
Yläripustuksen materiaali........Vaahtokumi
Liittimet............ Kullatut jousikuormitteiset
Puhekelan halkaisija........................77 mm
Tehonkesto........................... 1000 W RMS
Herkkyys.........................87 dB (1 W / 1 m)
Impedanssi....................................4 ohmia
Fs....................................................... 34 Hz
Vas.................................................32 litraa
Qts........................................................0,52
Qms...................................................... 7,87
Qes.......................................................0,56
Xmax....................................... +/- 13,5 mm
AutoSound 51
wanhat gurut
Autohifin pioneerit tarinoivat
Teksti: Tero Kukkonen ja Saaristo Bros
Kuvat: Saaristo Bros ja Pasi Kalliojärvi
dB Drag Racingin kuninkaat:
Team Loud - Saaristo Bros
Pasi ja Jussi Saaristo ovat veljekset, joiden kädenjäljet ovat tulleet
tutuksi maailmanlaajuisesti.
S
uomea on viety maailmankartalle oikein urakalla, sillä
herrojen aikaansaannoksia
on lukuisten Suomen mestaruuksien lisäksi useat pohjoismaiden,
Euroopan kuin maailmanmestaruudetkin. Maailmanennätyksiä
on myös syntynyt enemmän kuin
kahdella kädellä saa laskettua ja
nyt on painepuolella saatu rikot-
tua maaginen 180 desibelin raja
ja kaiken päätteeksi vielä yhdellä subbarielementillä. Antaa herrojen itse kertoa missä mennään
tällä hetkellä.
Team loud saaristo bros
Jussi saaristo
Ikä......................................................... 34 v
Ammatti....................... Toyota-mekaanikko
Pasi Saaristo
Ikä......................................................... 34 v
Ammatti................................ Lasityöntekijä
Kiitokset
SPL Dynamics: Marko, Hannu, Seppo,
Digital Design: Jassa, Manse-Marin: Pekka ja Tapsa, Laura & Nella, Nora & Onni
SAARISTO BROSIN HAASTATTELU
Kerrotteko hieman harrastuksen alkutaipaleesta. Mikä sai tuolloin lähtemään
mukaan?
Ensimmäinen kosketus autohifiin oli meillä molemmilla samoihin aikoihin noin 13 tai
14 vuotta sitten. Kavereiden laitteistoja siinä
ihmeteltiin ja pakko oli pian itsellekin subbarit ja muut saada. Jussi luotti aluksi kahteen
12-tuumaisen Kenwoodin elementtiin ja Pasi
haali itselleen täydet 15-tuumaa Caliberin laatua. Veljeskateuden välttämiseksi me kumpikin hankimme Audisonin päätteet ja näiden
hankinnan myötä myös velkaannuimme tasapuolisesti.
Äänenpaineharrastus alkoi samaan
aikaan, kun ensimmäiset laitteistot oli saatu kasattua. Oli pakko päästä mittaamaan
saavutukset Hifi-Klubin äänenpainekisoihin.
Ihan ensimmäisten kisojen sijoitus ei muistu
mieleen, mutta päällimmäiseksi muistoksi jäi
se, että voitettiin eräs Volvo Amazon, joka oli
saapunut jostain Teiskon tai Teksasin suunnalta mukaan ja jossa oli 18-tuumainen Cervin Vegan Stroker ja 1000-wattinen vahvistin. Tulos oli tuolloin 135,5 desibeliä ja tämä
perustui vanhaan mikkipohjaiseen mittalaitteistoon. Tätä siinä sitten keskenämme kummasteltiin ja ajatus laitteiston ”virittämisestä”
äärimmilleen syntyi. Molempien katuautojen
subbareiden virittelyä tehtiin puolin ja toisin ja
itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole
kummassakaan autossa ollut yhtään valmista asennusta, vaan aina on ollut jo seuraavat
muutokset mielessä ennen kuin edellisestäkään on saatu ääntäkään pihalle.
Muutaman vuoden jälkeen velkaannuttiin sitten oikein rankemmalla kädellä ja matka kohti Kauhasoundia alkoi. Ensimmäisellä
vierailulla takalaatikkoon ladattiin subbareita ja vahvistimia ihan tosissaan ja muistaakseni kaikki olivat käytettyjä. Harju-Heikkilän
Pasin legendaarinen Jurassic Jetta oli purettu ja hankimme siitä irrotetut laitteet itsellemme. Voi hemmetti sitä innostuksen määrää,
kun järjetöntä läjää autohifiä perusteltiin talouden naisväestölle. Kahden auton kokoaikainen rakentelu vei niin paljon aikaa ja MDFlevyä, että sovittiin Jussin Corollan päätymisestä kilpailuautoksi. Ajan mittaan läjäpäin
vehkeitä myytiin pois ja tuplamäärä hankittiin
taas tilalle. Pikaisten laskujen mukaan olemme omistaneet ainakin 85 subbaria tähän päivään mennessä, eikä tuossa määrässä varmastikaan ole vielä kaikki mukana.
Usean erilaisen kokonaisuuden ja sijoituksen jälkeen alkoi käyttöauton toistuva
pahoinpitely riittää ja päätimme siirtyä Extreme-luokkaan. Päätöstä vielä tuki ajatus tallilla seisovasta autosta, jota hiplattiin aina kun
aika vain riitti. Tämä tarkoitti hetken päästä
sitä, että pyysimme isältä lupaa, jos saisimme siirtää metsästä roudatun Opel Kadetin
hallin nurkkaan seisomaan siksi aikaa, että
auto saataisiin valmiiksi. Loppujen lopuksi tämä kestikin sitten seitsemän vuotta ja
seitsemäntuhatta miestyötuntia, kun Kadettia hinkattiin aina vaan paremmaksi. Muistan,
kun aivan alkutaipaleella Jussi riehui Kadetin
kimpussa ja itse tein työpaikallani panssarilaseja autoon.
Hauskana muistona tulee mieleen, kun
Kadettiin suunniteltiin itsekantava putkirunko,
56 AutoSound
joka on kaiketi kokonaisuutena ensimmäinen
laatuaan maailmassa. Tämä tarkoittaa, että
jos auto purettaisiin ympäriltä pois, se ei vaikuttaisi lopputulokseen. Kysyimme isältämme, että voisimmeko ottaa häneltä hieman
putkea, joka oli tarkoitettu alun perin linja-autojen runkoon. Myöntävän vastauksen saatuamme ja rungon valmistuttua putkea olikin
mennyt mukavat 150 metriä. Kysyimme, että
paljonko olemme velkaa ja isä vastasi, että
”Te ette jätkät halua edes tietää, kuinka kallis
runko teidän Opelissa on!”. Tuossa vaiheessa
selvisi, että ruostumaton teräsputki ei ole ihan
ilmaista ja kaikkien runkoon tehtyjen uudelleenrakentamisien jälkeen putkea on kulunut
noin 350 - 400 metriä.
Vuosi 2002 oli Opelin debyyttivuosi ja
kisa kisalta tulokset kasvoivat. Samana vuonna teki tuloaan useampikin Extreme-luokan
auto ja kilpailuissa oli aitoa tunnelmaa. Jännitystä toi se tosiseikka, että kisoihin lähtiessä
ei tiennyt että tuleeko paikan päältä tuliaisiksi kirkkain kannu vai kunnolla turpaan. Muistissa on vielä selvästi tapaus, kun hajotimme
viimeiset ”kauhajokelaiset” ja illalla yhdeksän
aikaan soitin SPL Dynamicsin Markolle ja
kysyin että voisimmeko tulla hakemaan vielä samana iltana uusia subbareita. Iltamyynti
toimi moitteetta ja sovimme Markon ja Sepon
kanssa puolen yön tietämillä jonkinlaisesta
yhteistyöstä. Tämä oli meidän seikkailumme
kannalta merkittävin tapahtuma, koska ilman
tätä meistä tuskin olisi tullut sitä mitä nykyään
edustamme. Oli hienoa kuulla, että automme
ja käytöksemme olivat esimerkillisen edustavaa ja samalla keikalla saimme myös ensimmäiset ilmaiset tarrat Kadettiin. Tästä se jumalaton nousukiito sai alkunsa ja tulokset paranivat kerta kerran jälkeen. Muistan elävästi, kun
Marko sanoi, että kakkosia ei sponsoroida,
joten motivaatiosta ei ollut pulaa.
Kahden ensimmäisen vuoden aikana
vietimme veljen kanssa pajalla yhteensä 660
päivää. Arkisin aikaa kului neljästä kuuteen
tuntiin ja viikonloppuisin 10-14 tuntia päivässä. Emännät määräsivät, että juhannus, joulu ja heidän syntymäpäivät olivat pajavapaata aikaa.
Muistan myös, kun ensimmäisen kerran
astuttiin Ruotsinmaalle kisaamaan. Sollentunassa järjestettiin Pohjoismaiden mestaruuskisat. Voi jestas sitä kansainvälistä meininkiä
ja jännitystä. Meille naurettiin suoraan, kun
esittelimme ihan itse korjaamiamme subbareita, joissa oli lasikuitua läjäpäin kartioissa,
mutta loppujen lopuksi päänahattomat ruotsalaiset huomasivat, että Suomi-pojalle ei vit...
kukkoilla!
Jokaisesta reissusta ja kisasta voisi kirjoittaa kirjan, sillä sen verran tapahtumarikkaita ja hauskoja ne ovat olleet. Koko Team Loud
-tiimi uhattiin jopa lahdata Ranskassa vuoden
2003 EM-taistoissa, kun kuuden auton voimin putsattiin kirkkaimmat pystit ja vastustajia nöyryytettiin naamat peruslukemilla. Tämä
reissu oli mielestäni se, missä Suomi hakkasi lähtemättömän vaikutuksen kansainvälisiin
dB Drag -ympyröihin.
Olemme veljeni kanssa huomanneet, että
meistä on tullut parhaat ystävät ja toimimme
tiiminä lähes virheettömästi. Meillä molemmilla on omat vahvuudet ja töiden jako on selvä
ilman, että siitä tarvitsee etukäteen keskustella. Ainoastaan yksi riita mahtuu näiden vuosien varrelle ja sen kuuden tunnin puhumattomuuden aikana rakensimme koko ajan ja tulos
nousi huomattavat 3,3 desibeliä. Sovinto syntyi sitten saman tien ja nauroimme illan päätteeksi koko asialle. Seuraavana viikonloppuna pokkasimme taas yhden mestaruuden.
Kovan tuloksen saa vain tekemällä kovasti
töitä, eikä sekään auta, jos ei tiedä mitä tekee.
dB Drag Racing on harvinainen laji ja sitä
arvostetaan aika rajoitetusti. Monikaan ei tiedä, mitä vaatii olla tämän lajin huipulla. Paras
laitteisto ei takaa menestystä, vaan luotettavuutta. Jatkuva taistelu fysiikan lakeja vastaan vaatii hermoja sekä luovaa ajattelua ja
jatkuva uudelleen rakentaminen taas kädentaitoja. Sen verran on ilman liike jo tuttua, että
subbarikotelon veistäminen halutunlaiseksi ei
ihan hirveästi stressiä aiheuta. Sama pätee
kyllä valmiiseen kokonaisuuteenkin. Syyllisen löytäminen vaitinaiseen toistoon on aika
helppoa.
niin pahalta. Saihan se tallipaikan pääsponsorimme tallista ja samalla sovimme, että pysyisimme osana SPL Dynamicsin Team Loud
-kisatiimiä. Kadetista saadut rahat jaoimme
ja sijoitimme uusiin vapaa-ajan viettojuttuihin. Jussi puuhaa nykyään turboprojektinsa
kimpussa ja näyttää siltä, että mikään ei riitä
siinäkään hommassa. Itse taas olen keskittynyt kaksitahtisen crossimönkijän virittämiseen. Saa nähdä kun kaikki viedään siinäkin
äärimmäisyyteen...
Listataanko tähän väliin saavutuksenne
kilpailuista?
Suomen mestaruuksia on varmaankin seitsemän, Pohjoismaiden mestaruuksia yksi,
Euroopan mestaruuksia kuusi, maailmanmestaruuksia kaksi, joista jälkimmäinen tuli osana
Team Loudia, jota Kadett nykyään palvelee.
Maailmanennätyksiä on saatu 12 tai 13.
Merkittävimpiä asioita lienee se, kun
Kadetilla rikottiin Euroopassa 170 desibelin ”haamuraja” uusiin TermLab-sensoreihin yhdellä elementillä. Seuraavaksi rikottiin ensimmäisenä maailmassa 175 desibelin
raja yhdellä bassolla ja samaan rientoon vielä 170 desibelin raja viisi minuuttia kestävässä Deathmatch-kisassa. Ja ettei tuntuisi tylsältä, niin ensimmäisenä rikottiin myös 180
desibelin raja Euroopassa ja siitä tuli samalla
maailmanennätys. Tulokset olivat järjestyksessä 180,0, 180,1 ja 180,2 desibeliä kertaakaan kalustoa korjaamatta. Samoissa
kemuissa tehtiin myös historiaa viiden minuutin Deathmatch:ssa. Yhdellä bassolla viiden
minuutin keskiarvoksi saatiin kunnioitettavat
175,5 desibeliä, joka oli voittajatulos ”kaikki
vastaan kaikki” kisassa. Kadetin herkkyydestä kertoo jotain jo se, että 1100 watilla jatkuvaa
tehoa on äänenpaine 173 - 174 desibeliä.
Entä Kadetin äänentoisto?
Soittimena toimii jo seitsemättä vuotta Nakamichin CD-soitin, parasta high end -laatua siis. Vahvistimina on SPL Dynamicsin
D9-päätteitä neljä kappaletta (yhden tehot
16 voltilla yhteen ohmiin 10 kilowattia) ja subbareina Digital Designin 99Z18D0,7. Akkuina
autossa on neljä 16 V mallia.
Harrastaminen kuitenkin loppui, miksi?
No kaikki loppuu aikanaan. Fiksua oli lopettaa
silloin, kun ei enää ole mitään tavoiteltavaa.
Kaikki saavutettiin mitä saavutettavissa oli.
Meille molemmille oli tullut myös jo jälkikasvua, jotka vaativat huomiota ja tämä laji vaatii
enemmän aikaa kuin mihin normaali perheellisellä on mahdollisuuksia.
Lopettamispäätös tuli jo vuoden 2008
alkuvaiheessa. Tähtäimessä oli enää MM-titteli ja se maaginen 180 desibelin rajan rikkominen. Kausi oli kiireinen autoa kehiteltäessä.
Viimein se MM-titteli saatiin, mutta tulokseksi
jäi 178,8 desibeliä. No, päätös oli päätös, ja
auton myymisestä oli jo keskusteltu suuntaan
jos toiseen. Onneksi Flextron (SPL Dynamics)
päätti ostaa autoon. Meillä oli erittäin hyvä ja
pitkä historia kyseisen merkin kanssa, joten
lopulta Kadetista luopuminen ei tuntunutkaan
Kertokaa hieman tarkempia teknisiä tietoja Kadetista.
Auto on Opel Kadetti D-korimallin farmari vuosimallia 1982. Moottorina on 1,3 OHC
Rahola Speed-shopin intake-kitillä ja saman
pajan putkistolla eli omavalmisteita molemmat. Omaa massaa autossa on paljon ja siihen vielä koko laitteisto päälle. Moottorista
irtoaa 65 hevosvoimaa pumppubensalla ja
huippuja auto ottaa reilun hölkkävauhdin verran, nappiohjauksella.
Onko äänenpaineharrastuksen lisäksi ollut kiinnostusta muuhun äänentoistoon?
Molemmat meistä pitävät hyvää äänentoistoa tärkeänä asiana. Mieluummin ilman ääntä kuin huonolaatuisena. Käyttöautoissa on
peruslaitteistot, joilla tulee toimeen. Pasin
autossa ei ole radio sanonut sanaakaan kolmeen vuoteen ja Jussin autossa on koko
kaistan ajava kolmitie-etupää. Painetouhujen
ulkopuolella olemme olleet osallisina Salon
Pekan Ice Age -Monden subilaatikon rakentamisessa. Muuten kaikki aiheeseen liittyvä
on jäänyt.
Jos nyt aloitan oman paineprojektin tekemisen, mitkä ovat asioita, joissa ei kannata oikaista?
Jaa-a. Missään ei kannata oikaista, sillä se
tulee eteen kuitenkin. Huolellisuus ja viimeistely ovat välttämättömiä. Ennen kuin ryhtyy
mihinkään, kannattaa tehdä suunnitelmia
vaikkapa paperille: Mikä auto ja mihin sitä aiotaan käyttää? Ajetaanko autolla vai tuodaanko se kisoihin trailerilla? Missä sitä rakennetaan ja mitä työstökoneita on käytössä, sillä
kuviosahalla ja akkuporalla ei mennä Extreme-luokkaan – varsinkaan, jos rakennuspaikkana on kerrostalon parkkipaikka. Projektiin
käytettävissä oleva rahamäärä myös sanelee melkoisesti.
Näillä eväillä ja sääntökirjaa tutkiessa selviää pian itselle sopivin luokka. Sen jälkeen
kannattaa kokeneemmilta kysyä laitteistovinkkejä. Rahan jakaminen oikeisiin asioihin
kerrasta on se paras ja halvin ratkaisu.
▲ 1982-mallinen Opel Kadett, nykyisin ulkoasu muistuttaa kyllä
enemmän jotain panssariajoneuvoa.
Tosin sillä erotuksella, että niissä on
yleensä heikommat ”panssaroinnit”.
▲ Huomaa pakoputken ulostulo etupuskurissa! Haluaisin nähdä katsastussedän ilmeen kun tätä autoa
vietäisiin konttorille. Kokonaisuutena
viimeistelyn taso on päältäpäinkin
paineautoksi aivan uskomattoman
hienoa!
▼ Tavaratilasta löytyy neljä superjäreää SPL Dynamicsin päätettä. Puskurissa oleva tarra kertoo oleellisen.
▼ dB Drag Racingissa kansainvälisellä tasolla kisatessa palkintopokaalit eivät ole ihan pieniä…
AutoSound 57