Harei-Jehuda 1 / 2013

Netanel ja Mor Bar David lapsineen (poika Itamar ja tyttö Ahinoam) Jordanin alkulähteillä?
H A R E I - J E H U DA
Jad - Hashmona
1/2013
Puheenjohtajan
palsta maaliskuu 2013
Lämpimät terveiseni Israelista, Jad
Hashmonasta! On ollut tosi ihanaa olla
täällä kauniiseen kevätaikaan. Kaikkialla
on vihreää ja runsaasti kukkia. Erityisesti täällä Juudean vuorilla on nyt runsaasti villiä punaisia tulppaaaneja.
Muutama päivä sitten vierailin turistiryhmäni kanssa Israelin eteläisessä
osassa, Negevin autiomaassa. On mahtavaa nähdä kuinka tuo alue on muuttumassa suuressa määrin maanviljelyalueeksi. Siellä on paljon kasvihuoneita.
Suurin osa Israelin vihanneksista kasvaa
sillä alueella. On totta mitä profeetta
Jesaja ennustaa:
” Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee,
aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan.
Kuin lilja kukkikoon maa. .... Hehkuva
hiekka muuttuu lammikoiksi, janoinen
maa pulppuaviksi lähteiksi..” Jes. 35: 1
ja 7
Kaikki tuo on toteutunut. Rukoillaan, että Jumala voisi tehdä jotain samaa meidän elämässämme. Hän voi antaa elävää vettä, jotta voisimme kokea
hengellisen kevään.
Few days ago I visited with my
touristgroup southern part of Israel,
Negev. It is great to see how it is coming more and more place of agriculture. There are lot of greenhouses and
most of vegetables here in Israel are
growing there. It is so true what Isaiah
is saying:
”The wilderness and wasteland shall
be glad foe them and desert shall rejoice and blossom as the rose... the
parched ground shall become a pool,
and the thirsty land springs of water”,
Isaiah 5 : 1 and 7. This is really true
today. May the blessings of our Lord
make the same also in our life. He can
give living water and give new spiritual
spring.
ja Ajalan syntymän johdosta. Tytöt
syntyivät aivan viime vuoden lopussa,
synnytys sujui normaalisti, ja Anne ja
tytöt ovat kotona ja terveitä. Tsurielin
ja Annen perheessä on nyt yksi poika
ja viisi tytärtä.
Haluamme myös toivottaa Tsurielille siunausta uuteen ja vaikeaan, monin
tavoin haastavaan tehtävään Jad Hashmonan turismin johtajana. Etsimme ja
rukoilimme pitkään turismin johtoon
uskovaa henkilöä, sillä Itain jälkeen
Onnittelumme Maajan Bronshteinille, virkaa ehti hoitaa useampikin henkijoka astui Israelin puolustusvoimiin lö. Ei ollut helppoa löytää ketään, joka
(IDF) 17.12.2012. Maajan on jo päät- ymmärtää paikan näyn ja pystyy seltänyt peruskoulutuksen ja käy par- viytymään niistä monista vaikeuksista,
haillaan mielenkiintoista ja haastavaa joita paikan ainutlaatuinen identiteetti
ensihoitajakurssia. Toivotamme hänelle aiheuttaa. Rukouksen ja miettimisen
jälkeen Tsuriel suostui ottamaan johmiellyttävää ja siunattua palveluaikaa.
Onnea ja siunausta Tsuriel ja Anne totehtävät vastaan, ja me toivomme
Bar Davidille kaksoistyttöjen Naomin että päättäessämme luopua kashrutis-
Sihteerin
pöydältä
maaliskuu 2013
Tsurielin ja Annen lapset:Vas. Ruut, Liel ja tumma Naomi-vauva, Gidon ja vaalea Ajala-vauva ja Meital.
Onnea ja siunausta kasvavalle perheelle!
Tervehtien Ariela
Kirsikkatomaatteja
Warm regards from Israel, from Jad
Hashmona! It has been so good to be
here in beautifull springtime. Everything is green with many flowers, specially here on the montains of Judea are
lot of wild tulips.
Naapurukset armeijassa: Maajan Bronshtein ja Roi Bar David (Elin ja Siljan
nuorin poika). Siunausta ja varjelusta moshavin nuorille sotilaille!
Israelin armeijan sotilas Maajan Bronshtein (Benin ja Mervin kuopus).
ta (juutalaiset ruokasäännöt) ja häiden
järjestämisestä, pystymme vakiinnuttamaan lomakylän messiaaniseksi ja hengelliseksi keskukseksi.
Maaliskuun lopusta lähtien Jad Hashmonan lomakylän seinällä ei siis enää
ole rabbin myöntämää kashrut-todistusta. Lopettamispäätös oli vaikea, sillä
se vaikuttaa moneen asiaan. Todistus
mahdollisti sen, että israelilaiset saattoivat tulla ravintolaan syömään tai
lomakylään yöpymään, osallistumaan
konferenssiin tai seminaariin. Toisaalta
se pakotti meidät noudattamaan rabbien ja kashrutin valvojien määräyksiä.
Vaikka tilanne muuttuu, me toivomme
silti että monet israelilaiset käyttävät
edelleenkin palvelujamme, ja että Jumala avaa turismin suuntaan uusia ovia,
joista varsinkin eri puolilta maailmaa
saapuvat uskovat matkailijat voivat
käydä sisälle.
Tammikuun alussa koko maassa saatiin runsaasti sadetta, mikä puolestaan
Ahinoam ja Eden järjestivät lapsille luontoaiheisen nukketeatteriesityksen.
Jad Hashmonan lapsia ja nuoria leikkipuistossa viettämässä tubisvat-juhlaa
aiheutti pahoja tulvia eri puolilla.Tasangoilla ja laaksoissa sijaitsevat kaupungit
ja kylät raportoivat koteja, ajoneuvoja,
varastoja, viljelyksiä ym. kohdanneista
omaisuusvahingoista. Pääteiden liikenne oli tukossa, mutta Kinneretin pinta
nousi lähes pari metriä – eniten kahteenkymmeneen vuoteen - runsaiden
sateiden ja Golanin ja Hermonin lumien sulamisen ansiosta. Se ei kuitenkaan
estä vesihallintoa nostamasta veden
hintaa huomattavasti, joten helmikuusta lähtien maksamme vedestä 5%
enemmän kuin ennen. Kiitos Jumalalle,
että meidän vuorellamme ei koitunut
suurempia vahinkoja, ainoastaan jotkut katot alkoivat vähän vuotaa. Lapset
nauttivat tänäkin vuonna sataneesta,
suhteellisen runsaasta lumesta, joka
kesti muutaman päivän. Israelilaisen
perinteen mukaan koulut olivat kiinni
lumipäivänä, joten lapset saivat nauttia
lumisesta kukkulastamme.
Tammikuun 27.pnä vietimme leikkipuistossa lasten ja vanhempien ’tubishvat’-juhlaa eli puitten uutta vuotta. Juhla juontaa juutalaisesta perinteestä ja
ilmaisee kiitollisuutta Jumalalle puista.
Monet puita koskevat käskyt liittyvät
juuri tähän päivään. Kouluissa ja lastentarhoissa on ollut tapana viettää tätä
päivää istuttamalla puita, koska itsenäisyyden alkuvuosien tavoite oli saada erämaa kukoistamaan istuttamalla
mäntyjä ja sypressejä eri puolille maata.
Myös Jad Hashmonassa kiitettiin Jumalaa puista ja siitä kauniista luonnosta,
jonka hän on antanut ympärillemme.
Lisäksi Ahinoam ja Eden Ronen suunnittelivat luontoaiheisen nukketeatterin, jonka he esittivät lapsille.
Ajelet Ronen
Pehtoorin palsta
maaliskuu 2013
Olemme kirjoittaneet teille jo monesti
ortodoksinaapurimme Kirjat Jearimin
(Telshe Stone) laajentumispyrkimyksistä. Toivoimme että lähiasutusten
korkeimpaan oikeuteen lähettämä vetoomus olisi pysäyttänyt jatkuvat suunnitelmat, mutta korkein oikeus päätti
olla antamatta kieltävää päätöstä ja jäi
odottamaan sisäministeriön ratkaisua.
Se tarkoittaa, että Kirjat Jearimin valtava laajentumissuunnitelma on edelleen
vahvasti esillä! Olen tietoinen siitä, että
Jad Hashmona näyttelee tässä tarinassa
hyvin pientä ja vaatimatonta osaa, joten olen keskittynyt painostamaan lähialueiden kibbutseja ja organisaatioita,
jotka ovatkin päättäväisesti vastustaneet Kirjat Jearimin rakennussuunnitelmaa. Jopa Har Adar, Kirjat Anavim ja
muut kauempana sijaitsevat asutukset
suostuivat esittämään virallisen vastalauseensa. Lähinaapurit ovat tietenkin
Mukava ja turvallinen jalkakäytävä johtaa Jad Hashmonan risteyksestä
Neve Ilaniin. Kelpaa nyt kansan lenkkeillä!
Jalkakäytävä tekeillä Elvis - Neve Ilan -tien varteen. Kuva Jad Hashmonan tienhaarasta.
painostaneet ankarasti, ja toivomme
että heidän äänensä kuullaan.
Jerusalem-Tel Aviv -valtatieltä Kirjat Jearimin ja Elviksen bensiiniaseman
suuntaan on aloitettu massiivinen kehitystyö, joka tulee helpottamaan lähiseudun asutusten liikennettä. Isot
traktorit raivaavat maastoa valtatien ja
sivutien liittymää varten. Tämä liittymä
lyhentää huomattavasti ajomatkaa Tel
Avivin suunnasta lähiseudun asutuksiin
– myös Jad Hashmonaan - ja helpottaa
samalla Abu Gosh-Kirjat Anavim –liittymän tukkoisuutta varsinkin aamuisin
ja illan suussa töiden päätyttyä.
Uusi kortteli ja rauhoitettujen puiden siirtäminen: Luonnonsuojeluviranomaiset valvovat tiukasti, että tulevien
rakennusten alle jääviä rauhoitettuja
puita ei kaadeta vaan ne – varsinkin
tammet - siirretään uuteen paikkaan.
Luonnonsuojeluyhdistyksen
valvoja
kävi Jad Hashmonassa merkitsemässä
ne puut, jotka pitää kaivaa juurineen
maasta ja istuttaa uuteen paikkaan.Yritimme ehdottaa mallia, jonka mukaan
me kaadamme rakentamista häiritsevät puut ja istutamme useampia niiden
tilalle, mutta voimassa olevat pykälät
eivät sitä salli. Vanhojen puiden siirtäminen on vaikea ja kallis prosessi, mutta toivomme selviävämme siitä ensi
kuun aikana.
Jad Hashmonassa on viime vuosina
ilmennyt sähkönkulutusongelma. Asutusta perustettaessa jokaisen talouden
käyttöön varattiin 25 amperia (tämä
tiedoksi niille, jotka ymmärtävät asi
Mutta mikäs kuhmuinen peltihökkeli siellä tienhaarassa töröttää? Ai niin, sehän Jad Hashmonan
bussipysäkki, jota useimmiten vain vapaaehtoiset, opiskelijat ja vanhukset käyttävät!!!
aa ja tiedän, että joukossanne on niitä
jotka ymmärtävät). Nykyinen standardi on 3 x 40 amperia taloutta kohti.
Nyt perheitä on enemmän, ilmastointi- ja sähkölämmityslaitteiden käyttö
lisääntynyt, joten kuormitus on aivan
liian suuri nykyiseen kapasiteettiin
nähden. Tämä tarkoittaa, että meidän
on pakko sijoittaa uuteen infrastruktuuriin, joka tulee maksamaan 200 000
Nis. Tosin tämä kertapanostus kattaa
myös tulevan kulutuksen, mutta kuten
muutkin tekemämme suuret hankinnat
– vesiverkosto, palontorjunta, viemäriverkosto – jotka ratkaisevat myös
tulevien sukupolvien ongelmat, raskaat
investoinnit kaatuvat kerralla meidän
niskaamme.
Viime uutislehdessä kirjoitimme, että
Israelin maahallinto ei anna rakennuslupia kibbutseille ja yhteismoshaveille,
jotka haluavat vastaanottaa uusia jäseniä.Rukoilimme asian puolesta hartaasti,
10
sillä sekä moshavin väelle että tuleville
jäsenille oli selvää, että ilman lupia uusi
kortteli jää pelkäksi haaveeksi. Eräänä
päivänä sain puhelun Liat Biviniltä, joka
työskentelee lomakodin tilauspisteessä: ”Daniel, minusta näyttää siltä että
Israelin maallinnon korkein johto pitää
parhaillaan kokoustaan meillä!” ”Uskomatonta”, ajattelin itsekseni! ”Onko
maahallinto tullut pitämään kokousta
meille? Minun on pakko löytää sieltä
joku, jonka kanssa voin puhua.” Ajoin
nopeasti eläinklinikalta Jad Hashmonaan, ja juuri kun pysäytin moottoripyöräni kukkulalle, kuka seisoikaan hirsitalon edessä? Shula Ben Tsvi, Israelin
maatalousalan puheenjohtaja, vahva ja
vaikutusvaltainen nainen, joka vastustaa lupien antamista kibbutseille.Vaikka
maahallinnon kokous oli suljettu, eikä
minulla suinkaan ollut tarkoitus puhua
siellä, menin kuitenkin hänen luokseen.
Hän tunnisti minut heti ”siksi suoma-
laiseksi Jad Hashmonasta”, kätteli ja sanoi, että Jad Hashmona on hyvin kaunis
paikka. ”Onhan se kaunis, mutta vähän
jumissa, kun te ette anna meille rakennuslupia”, sanoin. Hän etsi paperilapun,
kirjoitti siihen sähköpostiosoitteensa,
antoi sen minulle ja sanoi: ”Minä hoidan asian henkilökohtaisesti. Kirjoita
minulle, selitä pyyntönne ja minä hoidan sen.” - Rakkaat ystävät, kolmen viikon puhelinsoittojen ja sähköpostien
jälkeen rakennuslupa oli kädessämme!
Se on Jumalan erikoinen ihme ja valtava rukousvastaus. Todellakin, meillä on
nyt uusien talojen rakennuslupa ja perheiden rakennussuunnitelma etenee
lupaavasti.
Olemme jo useamman kerran kirjoittaneet, että Jad Hashmona ei omista maitaan vaan ne omistaa Israelin
maahallinto (kansallinen virasto), joka
vuokraa ne meille neljäksi vuodeksi
kerrallaan. Se tarkoittaa että vuokrasopimus on uusittava joka neljäs vuosi.
Silti hyötykäytössä oleva maa tarvitsee
erilaisen sopimuksen, jossa vuokraaja
maksaa kerralla maan arvon mukaan,
mutta sopimus tehdään 49 vuodeksi.
Maatalousasutuksilla on yleensä tällainen 49 vuoden sopimus, ja myös Jad
Hashmona on jo ’hankkinut’ itselleen
suurella rahalla muutamia moshaviin
kuuluvia palstoja, kuten teollisuusalueen (entinen puusepänverstas ja nykyinen Revivei Israel) ja Raamatunkääntäjien kodin tontin. Osa turismin alueesta
on myös hankittu, mutta osasta emme
ole vielä maksaneet pitkäaikaisen sopimuksen hintaa.
Tämän pitkäaikaisen vuokrasopimuksen tekeminen on mitä tärkein asia,
sillä se vaikuttaa meidän asemaamme
valtion suhteen. Siksi tarkoituksemme
Huoltomiehet hommissa.Ylhäällä ’pehtoori’
(eläinlääkäri Daniel Ronen), alhaalla korjausmies
(insinööri) Vladimir Julin.
on vuosien mittaan hankkia itsellemme
kaikki Jad Hashmonan rajojen sisäpuolelle kuuluvat maapalstat. Se maksaa
paljon, mutta on ainut tapa varmistaa
tuleville sukupolville, että meille annetut alueet säilyvät hallussamme eikä niitä oteta pois, vaan voimme edelleenkin
rakentaa ja käyttää niitä tarpeittemme
mukaan. Olen pyytänyt Israelin maahallintoa arvioimaan moshavin sisääntulossa (lähinnä Neve Ilaniin johtavaa
11
tietä) olevan teollisuusalueen ja lunastamattomien turismin palstojen hintaa.
Siitä huolimatta, ettei meillä nyt ole
varaa hankkia näitä maita, uskon että
jos suunnittelemme viisaasti investointitarjouksen, voimme saada myös ulkomailla olevat messiaaniset kiinnostumaan sijoittamisesta Jad Hashmonaan,
paikan rakentamisesta ja kehittämisestä. Näin pystymme tulevaisuudessakin
säilyttämään maapalstat ja kehittämään
liiketoimintaa.
Naapurimme Kirjat Jearimin orto-
doksiasutuksen laajentumispykityksen
myötä korostuu se seikka, että valtion
maa-alueet hupenevat. Rakennustonttien kysyntä voi johtaa siihen, että valtio haluaa ottaa Jad Hashmonalta ne
maa-alueet, joita emme ole hyödyntäneet! Tämä ei ole vain uhka, vaan karu
totuus tässä maassa. Siksi moshavin
maiden hankinta valtion kanssa tehtävän 49 vuotta kestävän vuokrasopimuksen turvin on Jad Hashmonan tulevien sukupolvien todellinen ja tärkeä
tavoite.
Daniel Ronen
Olga ja Salo Kapusta Brasiliassa, pastori Paulon seurakunnan vieraana.
Olga Kapusta eläkeläisenä?
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin lopettaa työnteon moshavissa, ja niinpä
1.8.2012 lähtien olen eläkkeellä ja
vapaa työstäni. Minulta alettiin kysellä:
”Mitä sinä nyt teet?” Täytyypä tunnustaa, ettei minua ole ollenkaan kyllästyttänyt. Eteeni avautui kokonainen maailma, ja joskus pitää jopa painaa jarruja.
Tein itselleni kuntosuunnitelman, sillä
tuo kunnon ylläpito oli vuosien myötä
tullut laiminlyödyksi. Käyn Neve Ilanin
uima-altaalla, osallistun joihinkin toimintoihin ja eniten nautin vesijumpasta. Vedessä koko kroppa toimii, mutta
12
mihinkään ei koske. Käyn myös naisten
rukous- ja raamattupiirissä, ja tämä rakentaa minua suuresti. Nyt minulla on
enemmän aikaa kaikenlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen, olla enemmän
lastenlasten kanssa, huolehtia kodista...
Lokakuussa brasialainen pastori
kutsui mieheni Salon ja minut Brasiliaan. Saavuimme ensin Sao Paulon kaupunkiin ja yövyimme toisen pastorin
luona, joka myös tuntee Salon. Hänen
kotinsa sijaitsee melko köyhällä alueella, jossa on paljon rikollisuutta, mutta
seurakunnassa ihan toisenlainen ilma-
piiri. Meidät kutsuttiin vielä kahteen
eri seurakuntaan, ja jokaisessa meidät
otettiin vastaan lämmöllä. Oikein tunsimme rakkauden Jeesusta ja Israelin
kansaa kohtaan.
Muutaman päivän perästä lensimme
varsinaiseen päämääräämme Vittorian kaupunkiin, joka sijaitsee koilliseen
Rio de Janeirosta, Atlantin valtameren
rannalla. Alueesta käytetään nimitystä
’Espirito Santo’ (Pyhä Henki), ja sillä
alueella on paljon uskovia. Siellä viivyimme yhdeksän päivää, yövyimme
meren rannalla sijaitsevassa hotellissa,
johon kuului ihana uimaranta. Saatoimme uida ja juoda kookosmaitoa suoraan kookospähkinästä!
Meidät kutsuneen pastori Paulon
seurakunnassa on paljon sisälähetystoimintaa. Kävimme heidän kanssaan
kaupungin pahimmalla asuinalueella ja
näimme, miten seurakuntalaiset siellä
toimivat. Oli sunnuntaiaamu, korttelin
lapsille oli järjestetty ohjelmaa ja pelejä, jaettiin myös ruokaa ja vaatteita.
Paikalla oli varsinkin nuoria yksinhuoltajaäitejä lapsineen, joilla oli väsyneet,
apaattiset, toivottomuutta ilmaisevat
kasvot. Pastori Paulon seurakunta jatkaa työtä heidän parissaan, ja tulevaisuudessa he vuokraavat pienen salin
hengellisen työn aloittamista varten.
Muutaman päivän kuluttua kävimme toisella alueella, jossa toiminta oli
13
Olgan ystävä Suzan Kolmen kolikon lähteellä Roomassa.
Olga ja maailman seitsemäs ihme: mahtavat Iguazun putoukset.
aloitettu kolme vuotta aiemmin. Mikä
ero! Kuulimme todistuksia siitä, miten
elämä oli muuttunut. Ihmiset tunsivat
enemmän vastuuta, lopettivat alkoholin ja huumeiden käytön, aloittivat
säännöllisen työnteon. Miehet alkoivat
kunnioittaa vaimojaan, naiset oppivat lasten- ja kodinhoitoa ja luopuivat
prostituutiosta. Tällä alueella on monia
erilaisia seurakuntia, ja muutos on ollut niin valtava, että jopa maa-alueen
arvo on noussut, koska siellä on turvallisempaa asua. Vain Jeesus voi saada
aikaan tällaisen muutoksen!
Vierailun päätapahtuma oli pää14
seurakuntalaisten järjestämä lehtimajanjuhla. Osa heistä esiintyi lavalla
(vanhukset ja lapset), toiset ompelivat
vaatteita, valmistivat lavasteita tai hoitivat äänentoistolaitteita, jotkut keittivät
ruokaa tarjottavaksi ohjelman jälkeen.
Oli niitä, joiden tehtävänä oli koristella pöydät, tarjoilla, siivota jne. Näimme
myös, miten paljon aikaa he erottivat
rukoukseen voidakseen keskittyä tärkeimpään: antamaan kunnian Jumalalle!
Juhla oli todella rohkaiseva ja unohtumaton kokemus.
Palasimme Sao Pauloon jatkaaksemme matkaamme. Salo lensi Israeliin ja
minä matkustin synnyinmaahani Uruguaihin.Vierailin perheeni luona (lanko,
veljien ja sisarten lapset) ja tapasin lapsuudenystäväni, jonka kanssa opiskelin
alakoulussa ja yläluokilla. He kutsuivat
minut retkelle, josta olin aina haaveillut:
Brasilian,Argentiinan ja Paraguain rajalla oleville Iguazun putouksille. Maastossa on suuria korkeuseroja, mistä syystä Iguazu-virta levittäytyy liki kolmen
kilometrin alueelle n. 270 putoukseksi.
Seudun kasvillisuus on subtrooppista,
ja ilmasto kuuma ja kostea. Tämä luonnon mahtavuus, veden voima, sanoinkuvaamaton kauneus ihan salpaa hengen. Se on jopa saanut monet kävijät
päätymään siihen lopputulokseen, että
Jumala on olemassa! Minä koin Herran
siellä siten, että nauroin, lauloin, huusin
ja itkin; kaikkea yht’aikaa. Tämä paikka
on merkitty maailman seitsemän ihmeen luetteloon.
Kotimatkalla poikkesin Roomaan,
jossa tapasin israelilaisen ystäväni Suzanin. Vietimme tuossa mielenkiintoisessa kaupungissa viisi päivää. Kaupunki on
tulvillaan eri aikakausien ja uskontojen
taidetta. Eniten minua kosketti Tituksen riemukaari, jossa on korkokuva
roomalaisten ryöstämän Jerusalemin
temppelin aarteista, mm. menorasta
(seitsenhaarainen lampunjalka). Se on
kuva menneisyydestä, ja siellä seison
nyt minä - juutalainen nainen Israelin
valtiosta, joka on olemassa tänään!
Ylistys Jumalalle! Ja niin palasin Israeliin
oltuani yli kuukauden poissa kotoa.
Ja vielä muutama sana Suzanista.
Suzan syntyi Argentiinassa, tuli Israeliin yli 40 vuotta sitten. Hän ja hänen
15
miehensä tulivat uskoon vähän meidän
jälkeemme.
Melkein viisi vuotta sitten (2008)
hänessä todettiin paksunsuolen syöpä,
joka oli levinnyt myös maksaan, ja siksi
hän sai kemoterapiahoitoja. Voinnissa
on ollut nousuja ja laskuja, mutta Suzan itse on ollut koko ajan optimistinen ja positiivinen. Hänet nähdessään
ei uskoisi, että hän on läpikäynyt niin
paljon. Hän on aina hymyilevä, täynnä
elämää ja uskoa.
Vuonna 2010 Suzanille tehtiin myös
maksaleikkaus, josta ei ollut paljon
apua. Rooman matkamme jälkeen vuoden 2012 lopussa hän joutui uuteen,
monimutkaiseen maksaleikkaukseen,
josta leikkaava lääkäri sanoi, ettei kukaan muu uskonut hänen selviävän
siitä. Mutta kiitos Jumalalle, hän on
ihmeellisesti toipumassa, ja toivomme
hyviä tuloksia. Monet ystävät ovat rukoilleet ja rukoilevat hänen puolestaan.
Pyydän että tekin suljette hänet esirukouksiinne.
Olga Kapusta
Kibbutsityön riemujuhla
Viime elokuussa vietettiin Kauniaisten Raamattuopistossa Karmelin kibbutsityön 50-vuotisjuhlaa.Tutut kasvot olivat vuosien mittaan
muuttuneet, mutta henki oli sama. Jad Hashmona on – ainakin osittain - tämän kibbutsityön hedelmä. Siksi tuon teille otteita juhlassa
kuulluista tarinoista.
Olen katkaissut oikean käteni enkä jaksa pitkiä juttuja kirjoittaa
vasemman käden etusormella.Tyydyn siksi tuomaan osia omasta kertomuksestani, mutta ensi lehteen – tai viimeistään sitä seuraavaan
- toivon pystyväni kirjoittamaan erään toisen – myös ensimmäiseen
kibbutsiryhmään kuuluneen henkilön tarinan.
Pääsiäisen aikoihin vuonna 1962 – siis
yli 50 vuotta sitten – Bulevardin seurakuntataloon oli kokoontunut parikolmekymmentä tulevaa kibbutsiin
lähtijää. Karmel-yhdistys oli kutsunut
meidät yhteiseen haastatteluun. Mukana oli tuleva ryhmänjohtajamme sihteeri Lempi Virtanen ja Vanhankirkon
kappalainen pastori Hannu Pietilä. Jo16
kainen lähtijä kertoi, miksi halusi lähteä
Israeliin.
Muistan kaksi naista ja heidän tarinansa. Toinen sanoi naama totisena:
”Minä olen sellainen ylijäämänainen,
joten joudan hyvin lähtemään.” Vai niin.
Toisen motiivi oli hyvin hengellinen.
Ymmärsin, että oli kyse jostain, mitä
Herran Henki saa aikaan.
sin ystävät tutustuttivat minut Turun
Betel-kirkon yläsalissa kokoontuvaan
Karmel-piiriin. Syksyllä 1961 olin taas
kerran tuossa piirissä, jossa sillä kertaa vietettiin erään vanhan Israelin
ystävän, Koskisen sedän, hautajaisia.
”Oletko kuullut, että on mahdollista
päästä vapaaehtoiseksi kibbutsiin?”, kysyi eräs nainen. Enpä todellakaan! Olin
pian lähdössä Helsinkiin jatkamaan
opiskelua, joten pääsin mukaan Lempi
Virtasen luona kokoontuvaan kibbutsikandidaattien piiriin sekä myös Mirja Syvännön hepreantunneille. Noissa
kokouksissa kuultiin Israelista ja kibbutsista ja mietittiin, mitä itse voitaisiin siellä tehdä. Tiesin, ettei minusta
ole keittiöön eikä navettaan eikä ehkä
pellollekaan. Mutta siellä on kanaloita.
Voisin varmaan kerätä kananmunia!
No niin, palataan sinne Bulevardin
seurakuntataloon. Kun kierros oli tehty ja jokainen kertonut tarinansa, pastori Hannu Pietilä katsoi meitä hyvin
vakavasti sanoen: ”Kun minä katson
”Vuossatain takaa kuuluu ääni profeetan: teitä, tämä yritys näyttää minusta täyIsien maahan tulkaa rientäen!
sin mahdottomalta. Niin, ja jos ryhEi Juudan heimon toivo sammu ainian, mään tulee lisää miehiä, naisia jouduyks’kään kun sykkää vielä sydän sen.
taan karsimaan, koska kibbutsi haluaa
Ah, taas tulta syttyy sydämeen, kun tää yhtä paljon miehiä kuin naisiakin.” Olin
toivo mielen kirkastaa: Daavidin pyhään varma, että lennän ensimmäisenä yli
kotikaupunkiin viel’ että riemuin saamme laidan. Kiitos Herralle ja miehille, ettei
vaeltaa.”
heitä tullut kuin muutama, joten minutkin huolittiin mukaan.
Se toivo syttyi minunkin sydämeeni, Tapasin hiljattain entisen Lempi Virja aloin tutkia erikoisesti VT:n profee- tasen eli nykyisen Ahuva Ben Meirin,
tallisia kirjoja. Kun sitten myöhemmin joka muisteli tuota Bulevardin tapaatapasin Karmelin puhujina kiertäneet mista. Lempi sanoi: ”Kibbutsiin lähtö
Ainokaija Kaakisen, professori Aapeli oli todellakin inhimillisesti arvioiden
Saarisalon ja Lempi Virtasen, ymmärsin täysin mahdoton yritys. Kukaan ei tienheti mistä he puhuivat. Siemen oli kyl- nyt mitä siitä tulee, sillä me olimme envetty ja se alkoi itää.
simmäinen ei-juutalaisten vapaaehtois Olin työssä Naantalissa, josta kä- ryhmä. Kenelläkään ei ollut kokemusta
Itse kerroin saaneeni Israel-herätyksen yhdeksän vuotta aikaisemmin koulutyttöleirillä. Tuota leiriä johti tuttu
naisteologi, joka oli edellisenä talvena
viettänyt muutamia kuukausia nuoressa Israelin valtiossa ja kokenut juutalaisten kotiinpaluun Jemenistä, Iranista,
Irakista, Euroopasta. Hän oli nähnyt
valtavan jälleenrakennuksen, ja kertoi
innoissaan, miten Raamatun profetiat
siellä täyttyvät.
Aivan erikoisesti minua puhutteli
Jesajan näky: ”Keitä ovat nuo, jotka lentävät niin kuin pilvet, niin kuin kyyhkyset lakkoihinsa?”(Jes.60:8). Jesajalla ei
ollut nimeä sille, mitä hän näki taivaalla
lentävän, mutta hän käsitti että Israelin lapset palaavat kotiin lentäen – kuin
pilvet, kuin kyyhkyset. Se sana raotti
minulle Vanha testamenttia ja Israelin
tehtävää. Tämä sama teologi opetti
meille myös Hatikvan, Israelin toivon
laulun, ei vain yhtä säkeistöä vaan ne
kaikki. Tässä viimeinen...
17
vastaavasta asiasta. Myös kibbutsi otti
suuren riskin. Eivät suinkaan kaikki
Kirjat Anavimin jäsenet kannattaneet
tuloamme. Siellä oli väitelty kiivaasti
– puolesta ja vastaan.”
Kotona en ollut vielä sanonut mitään. Lopulta se oli kuitenkin kerrottava heillekin. Upseeri-isäni kommentoi:
”Etkö olisi voinut etsiä vähän rauhallisemman maan?” Hän ei puhunut minulle kuukauteen. Lopulta isä kuitenkin
leppyi ja osti minulle filmikameran.
Elokuun alussa 1962 lähtijöille pidettiin muutaman päivän valmennuskurssi
siinä samassa ’Bullan’ seurakuntatalossa, jossa olimme pääsiäisenä kokoontuneet. Selvitettiin Karmelin työnäkyä Raamatun ja Israelin puolesta. Se
perustuu Jes. 62. lukuun: ”Tasoittakaa
kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois!” Ainokaija Kaakinen
teroitti meille erikoisesti, ettemme
mene Israeliin saarnaamaan vaan tekemään työtä, maksamaan kristikunnan
velkaa. Hän muistutti, että tietyötä tehdään rukkaset kädessä.
Matkaan kohti Napolin satamaa
lähdettiin kahdessa tai oikeastaan
kolmessa ryhmässä. Ensiksi starttasi
kaksi autoryhmää: Seppo Sillanpään
pieni kulpafolkkari – jossa itse olin - ja
Moska-nimisen agronomin lainaama
Vokswagen Kleinbus, jota ajoivat Jussi Kaakinen ja israelilainen matkaopas
Ezra Ben Dori, Galilei Tours -matkatoimiston omistajan poika. Hän oli liftannut Suomeen pastori Ilmo Launiksen
ryhmän lentokoneessa. Pääjoukko lähti
päivää myöhemmin, koska he matkustivat Euroopan halki junalla.
Ajoimme Helsingistä Turun satamaan,
mistä laivalla Tukholmaan. Muistan sen
riemun, joka täytti sydämeni laivan ir18
rotessa laiturista: ”Auran rantamilta
lähti, onni maahan ihanaan...” Koin että
elämässäni alkoi täysi uusi vaihe!
Matka oli värikäs. Sepon pikkufolkkariin oli ahdettu viisi henkeä ja viiden
hengen tavarat vuodeksi ilman kattotelinettä. Viallinen lämmityslaite paahtoi koko matkan ajaessamme halki elokuisen Euroopan. Suurten kaupunkien
liikennevaloissa eksyimme usein toisistamme, koska siihen aikaan ei ollut
kännyköitä.
Lopulta pääsimme perille Napoliin,
missä meitä jo odotettiin. Seuraavana
päivänä nousimme Flaminia-laivaan yhdessä 600 Marokon juutalaisen maahanmuuttajan kanssa. Saimme heti
hyvän tuntuman siihen, mikä meitä
odottaa. Ryhmässä oli suomalainen
kätilö Sylvi Korri, joka luki riemuissaan
Jeremian profetioita: ”Heissä on sokeita ja rampoja, raskaita ja synnyttäväisiä,
suurena joukkona he palajavat tänne”
(Jer. 31:8). Istuimme iltaisin laivan kannella elokuun kuutamossa opettelemassa heprealaisia lauluja.
Perillä Haifassa ja Kirjat Anavimissa!
Tässä se nyt on, vaatimaton parakkikylä. Huoneita jaettiin. En oikeastaan
tuntenut ketään, joten en osannut etsiä itselleni huonetoveria. Mutta sitten
minut valtasi ihana tunne: ”Olen tullut
kotiin! Täältä en lähde mihinkään! Tässä istun ja pidän kivestä kiinni.”
Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kibbutsiin. Kirjat Anavim – rypälekylä – sijaitsi aivan Jordanian rajan
tuntumassa, ’Jerusalemin käytävässä’.
Raja pohjoisessa, raja idässä ja etelässä. Perustettu 1920, ensimmäinen
juutalaisasutus Juudean vuorilla. Seutu
oli karua vuorimaata, ei vettä. Vieressä
iso arabikylä Abu Gosh, jossa oli lähde.
Läheisellä kukkulalla oli perimätiedon
mukainen liiton arkin paikka. Perustajat
asuivat teltoissa, kivesivät penkereitä,
istuttivat viiniköynnöksiä ja vartioivat
kylää. Alkoivat kasvattaa karjaa, lypsylehmiä. Eräs jäsen ratsasti aamuisin
aasilla Jerusalemiin myymään ”siionistista maitoa”. Hänestä tuli myöhemmin
Tnuvan eli sikäläisen Valion pääjohtaja.
Itsenäisyystaistelu oli tuoreessa
muistissa, sillä valtio oli vasta 14-vuotias. Kirjat Anavimissa sijaitsi silloin
puolisotilaallisten Palmahin joukkojen
tukikohta. Päivisin he osallistuivat kibbutsin töihin, öisin heidät lähetettiin
erilaisiin partiointitehtäviin varsinkin saattamaan Jerusalemiin pyrkiviä
huoltokolonnia. Monet kibbutsin pojat
kaatuivat taistelussa. Iäkäs jäsen Jitshik kertoi, että kerran eräs kiireinen
amerikkalainen ryhmä pyörähti pihaan
sanoen: ”Kertokaa meille, mitä olette
saaneet täällä aikaan.” Sanoimme heille:
”Kun tulimme tänne nuorina ja vihreinä, nämä ympäröivät vuoret olivat harmaita. Nyt me olemme harmaantuneet,
mutta vuoret viheriöivät.”
Sitten alkoi työ. Lempi kyseli isän nimeä ja kengännumeroa, joita kibbutsi
tarvisi. Meidät jaettiin eri työpaikkoihin:
pellolle, navettaan, kanalaan, kibbutsin
ja lepokodin keittiöön ja ruokasaliin,
lastentaloihin ja ompelimoon. Aamulla, päivällä ja illalla mentiin yhteiseen
ruokasaliin, jossa opeteltiin syömään
terveellistä israelilaista ruokaa. Illalla
kokoonnuttiin iltahartauteen, sapattina
suomenkieliseen jumalanpalvelukseen,
jossa yleensä Lempi tai teologipojat
saarnasivat, ja Hagi (nykyinen kansanmusiikin professori) toimi kanttorina.
Hepreaa opiskeltiin kaksi kertaa viikossa kolmessa eri ryhmässä. Kibbut-
silaiset tulivat joskus illalla kerhohuoneeseemme, sillä he huomasivat pian,
ettei meistä ole heidän juhliinsa, sillä
kun heidän illanistujaisensa alkoivat,
me olimme jo nukkumassa. Kibbutsissa
oli innokas musiikinopettaja Mira. Hän
ryhtyi heti opettamaan meille heprealaisia lauluja, joita jo puolentoista kuukauden kuluttua uudenvuodenjuhlissa
lauloimme täyttä päätä hepreaksi.
Suomessa jotkut arvostetut kristityt
pitivät koko yritystä turhana ja jopa
vaarallisena. Mitä se on olevinaan? Se
ei ole lähetystyötä, vaan ihan tavallista
ruumiillista työtä. Menettävät siellä vielä uskonsa! Varmaan siitä syystä aloimme tutkia, kertooko Raamattu jotain
muukalaisten osuudesta Israelin rakentamiseen. Jesajan kirjan 61:n luvun
alusta löysimme Jeesuksen ohjelmajulistuksen (1-2), ja pari jaetta myöhemmin ihmeelliset sanat: ”He rakentavat
jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat
ennalleen esi-isien autiot paikat... Vieraat ovat teidän laumojenne paimenina,
muukalaiset teidän peltomiehinänne ja
viinitarhureinanne” (Jes.61:4-5).
Retket tehtiin kibbutsin suurella
avokuorma-autolla. Lavalle nostettiin
muutama puupenkki istuimiksi. Joskus
oli pressu suojana sateelta ja hiekkapölyltä. Eväät pakattiin mukaan ja ateriat
valmistettiin retkeilymajoissa tai maastossa, kerran jopa keskellä Eilat-Beerseba -maantietä, kun liikenne oli niin
hiljaista.
Ensimmäinen retkemme suuntautui
Suolamerelle Kirjat Gatin, Beerseban
ja Aradin kautta.Aradissa oli silloin vain
yksi talo ja vanha bussi, jossa rakentajat
asuivat. Arad-Kuollutmeri -tie oli vasta
rakenteilla, joten ajoimme pitkin tienpohjia, ja olimme yltä päältä valkoisen
19
hiekkapölyn peitossa. Yövyimme makuupusseissa Ein Gedin kibbutsin nurmikolla.Aamulla lähdimme patikoimaan
Daavidin purolle. Kibbutsilaisia oli mukana ja he auttoivat meitä kiperimmissä paikoissa, joissa ei ollut kaiteita. Seuraavana aamuna kiipesimme Masadalle,
jossa ei tietenkään ollut mitään köysirataa, vaikka köysi olikin – siltä varalta
että joku putoa kapealta polulta.
Teimme myös omia retkiä, sillä maa
oli pieni ja liftaaminen suhteellisen turvallista.Autoja oli vähän ja ihmiset ystävällisiä. Meitä oli usein sellainen neljän
tytön porukka: kaksi Pirkkoa, Ilana ja
minä, joskus myös Ella ja poikia mukana. Olin ostanut ’Jerusalemin käytävän’
polkukartan ja sen avulla suunnistimme
milloin mihinkin laaksoon ja kukkulalle.
Kibbutsilaiset tosin pelkäsivät, että yli-
tämme vahingossa rajan ja joudumme
Jordanian puolelle. Se ei ollutkaan ihan
turha pelko!
Israel ei ole helppo maa kenellekään,
ei juutalaiselle eikä muukalaisille. Se on
kansojen sekotus, jossa jokainen vuorollaan kokee, että häntä kohdellaan
väärin ja pidetään huonompana. Meidän
tullessamme vuorossa olivat Marokon
juutalaiset; nyt siitä kärsivät Etiopiasta
muuttaneet. Mutta meille kibbutsi tarjosi pehmeän laskun. Elimme ulkonaisesti turvattua elämää ilman elatuksen
huolia. Meitä tuuditettiin siionismin
kehdossa. Olimme päässeet jalon kansan keskelle, uskomme juurille.
Olimme tulleet vuodeksi, mutta jo
alkukesästä jotkut rupesivat suunnittelemaan paluuta. Yksi heistä oli Ulla,
joka koko vuoden oli tiskannut lepo-
Jad Hashmonan raitti kutsuu peremmälle.Vasemmalla seisoo edelleen vanha parakkikylä, pieniä
punaisia mökkejä, joissa asuimme muutettuamme Neve Ilanin leiristä v. 1974.
20
Jad Hashmonan vanha ruokasali – nykyinen vapaaehtoisten kerhohuone – puitten siimeksessä.
kodin keittiössä. Hän siteerasi jaetta:
”Ellei niitä päiviä lyhennettäisi, ei yksikään liha kestäisi...” Siis mitä? Vahvat
pesuaineet kuorivat hänen käsistään
nahan kerran viikossa.
Minä halusin jäädä, mutta oliko Herrani samaa mieltä? Kyselin vastausta.
Eräänä päivänä työtoverit kysyivät
minulta: ”Jos kibbutsi lähettää sinut
ulpaaniin (kielikouluun), jäätkö vielä
toiseksi vuodeksi?” Ihanaa! Siinä oli
vastaus. Niinpä aloitin syksyllä kolmen
kuukauden kurssin Ulpan Etsionissa,
Jerusalemin vanhimmassa kielikoulussa.
Opiskelu oli mielenkiintoista ja aluksi
vaikeaa, mutta opin minä siellä jotain,
vaikka aika olikin liian lyhyt. Pidin myöhemmin kuukauden alkeiskurssin toisen vuoden vapaaehtoisille.
Sitten Karmel kutsui minut työhönsä Suomeen. Minusta tuli Karmelin
sekatyöntekijä eli korkki. En osannut
mitään kunnolla, mutta tein silti lähes
kaikkea, mm. toimitin Karmel-lehteä
rovasti Yrjö Nummen jälkeen.
Muutkin kibbutsit kiinnostuivat
suomalaisista vapaaehtoisista. Ensimmäiseksi (alkutalvesta 1966) ryhmän
sai Libanonin rajalla sijaitseva Hanita,
jonne lehtori Tyyne Kohonen luotsasi
ryhmän. Samana syksynä myös Maale
Hahamishaan lähti ryhmä Hanna Lehtinevan johdolla. Itse lähdin pysyvästi
Israeliin 1968 Hanitan vapaaehtoisryhmän paimeneksi, ja sillä tiellä olen
edelleen.
Mikä on tämän vapaaehtoistyön
merkitys? ”Kuinka monta juutalaista
on tullut uskoon”, kysyttiin erään kibbutsityöstä pitämäni esityksen jälkeen
Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla. En
tiedä, onko ketään tullut uskoon. Mutta uskon tietäväni, että sadoille entisille
’kibbutsnikeille’ Raamattu on elävä kirja, josta he etsivät vastauksia kysymyksiinsä. Meidät lähetettiin käytännön
työhön, tekemään tietä, rakentamaan
siltaa Suomen ja Israelin välille. Eikö se
silta olekin ahkerassa käytössä?
Mistä ovat versoneet Suomen lukuisat Israel-yhdistykset, Israel-rukouspiirit, avustusjärjestöt, heprean opintopii21
piot. Saanut kulkea maata ristiin rastiin
Raamattu kädessä ja kertoa siitä muillekin. Saanut olla kivulla synnyttämässä
uutta asutusta Israelin vuorille. Suuri
etuoikeus?
Israelin ystävät ovat katoava luon-
Betania – naisjäsenten mökki – Jad Hashmonan parakkikylän (noin vv. 1971- 1980) nurmikentän
takana. Betaniassa asuu nykyään nuoria vuokralaisia.
rit, heprealaisiin lauluihin erikoistuneet
kuorot ja tanssiryhmät? Miksi Suomesta edelleen matkustetaan Israeliin,
vaikka eräs autonkuljettajani sanoi jo
70-luvulla: ”Johan ne kaikki ovat käyneet täällä ainakin kolme kertaa”. Mistä
on löytynyt suomalaisia oppaita heprealaisiin opaskouluihin, sairaanhoitajia
sairaaloihin, vapaaehtoisia armeijaan?
Miten olisi voinut syntyä suomalainen
asutus Juudean vuorille? Seppo ja Aili
Raulo tulivat oma-aloitteisesti, mutta
me muut perustajat ja jatkajat yleensä
Karmelin kautta.
Olen saanut jakaa Israelin ilot ja surut, sodat ja voitot, menestykset ja tap-
Vapaaehtoispojan pyykki kuivuu iloisesti entisen Ukkolan eteen vedetyllä narulla.
22
nonvara, mutta Israelissa tiedetään,
että sen vankimmat ystävät ja tukijat
ovat Raamattunsa tuntevat kristityt.
Tehtävämme jatkuu! Se ei lopu riemuvuoteen.
Anja
Tervehdys täältä Suomesta!
Luin juuri uutta Suomen Viikkolehteä
ja näin uutisen teidän vaikeuksistanne,
kun ette suostuneet antaman periksi
Raamatun periaatteista. Me elämme
nyt tällaista aikaa, jolloin Raamatun
sanasta kiinni pitävät Jeesuksen omat
joutuvat maksamaan hintaa uskostaan.
Seisokaa lujina, sillä Golgatan ristillä on
voitto saatu. Mikään hinta ei ole liian
suuri verrattuna siihen Kristuksen uhriin, jonka hän antoi Golgatan ristillä.
Suomessakin suuri kirkkokunta (ev.
lut.kirkko) on joustanut maailman mukaan ja luopunut Raamatun sanasta
juuri tuossa samassa asiassa – se tulee
sille kiroukseksi eikä siunaukseksi. Nyt
monet vapaiden suuntien kirkkokunnat ja seurakunnat ovat vedenjakajalla: pitääkö kiinni Raamatun sanasta vai
joustaako tämän maailman ja paholaisen mukaan. Eksytyksen tuulet puhaltavat Suomen seurakunnissa ja yrittävät
eksyttää mahdollisimman monta.
On siis ilo kuulla, että te siellä Jad
Hashmonassa pidätte kiinni Raamatun
sanasta, Jumalan ilmoituksesta, ja se on
teidän luja päätöksenne, vaikka sitten
joutuisitte maksamaan siitä kovaa hin-
taa. Siksi kiirehdin heti siunaamaan teitä ja teidän työtänne.
Siunatkoon teitä Jumala, joka on luonut taivaan ja maan ja jonka kädessä
on koko maailmankaikkeus. Antakoon
hän teille kaiken, mitä tarvitsette elämiseen ja jumalisuuteen. Antakoon hän
teille yli tarpeen, niin että voitte jakaa
tarvitseville, ettekä itse puutteesta mitään tiedä.
Tätä minä teille pyydän Jeesuksen
Kristuksen nimessä, joka on kaiken
maksanut ristinkuolemallaan ja meidän
syntimme sovittanut. Kristuksen uhriin
ei tarvitse mitään lisätä, sillä siinä on
kaikki. Siinä on meidän uskomme pohja
ja perustus, siinä on meidän rauhamme
ja todellinen ilomme, siinä on vapautemme ja ihana tulevaisuutemme. Siinä
on myös yltäkylläinen elämä kaikkine
tarpeineen nyt aina ja iankaikkisesti.
Amen.
Uskon että moni täällä Suomessa
voi yhtyä minun rukoukseeni. Olkaa
siis turvallisella mielellä, sillä Jumala pitää teistä huolen.
Pekka Lahtinen, Lahti
23
hoitaja. Hän teki työtään taitavasti kehittäen jopa uusia lajikkeita. Kun kibbutsia ruvettiin yksityistämään, Niklas
ja Elina muuttivat läheiseen Katsrinin
kaupunkiin viettämään eläkekepäiviä.
Osa lapsista on Suomessa, osa Israelissa.
Niklaksen elämä päättyi vuoden
2012 lopulla. Kiitämme Jumalaa Niklaksen pitkäaikaisesta työstä Israelin ja Jad
Hashmonan hyväksi, siunaamme hänen
muistoaan ja otamme osaa omaisten
suruun.
Upea iltarusko kultaa Neve Ilanin kukkulaa, jossa asuimme ensimmäiset vuodet (1971-74).
Väinö Silanderin ja
Jukka Riipan muistoksi
Väinö Nikolai Silander tuli vapaaehtoiseksi Kirjat Anavimin kibbutsiin
v. 1967 yhdessä nuorikkonsa Elinan
kanssa. Tuona vuonna heille syntyi esikoistyttö Kaisa. Perhe palasi Suomeen,
jona aikana syntyi poika Arje. Silanderit
saivat tietää, että suomalainen asutus
Jad Hashmona on perustettu väliaikaiseen leiriin Neve Ilanin kylkeen, ja niin
he rohkeasti muuttivat sinne kahden
pienen lapsen kanssa talvella 1971-72.
Vuosi 1972 oli pienessä suomalaiskylässä hyvin myrskyisää aikaa, jonka
vuoksi Silanderit alkoivat seuraavana
24
vuonna estsiä perheelle sopivampaa
paikkaa ja päätyivät Golanille, Merom
Hagolanin kibbutsiin, aivan Syyrian rajalle.
Syyskesällä 1973 heille syntyi poika Joel, mutta kun muutaman viikon
päästä syttyi Jom Kippurin sota, perhe
joutui lähtemään kiireesti evakkoon
etenevän syyrilaisarmeijan tieltä.
Golan vallattiin takaisin, ja Silanderit
pääsivät kotiin jatkamaan elämäänsä.
Golanilla syntyi vielä tyttö Liisa.Väinöstä eli Niklaksesta tuli Merom Hagolanin kibbutsin suurten omenatarhojen
palvelukseen.
Israelin kausi päättyi v. 1978 ja perhe muutti Suomeen. Jukka kirjoitti Israel-tietoutensa kirjaksi nimeltä Israel
polttopisteessä, jonka jälkeen hänet
kutsuttiin Israelin ystävät -yhdistyksen
toiminnanjohtajaksi. Sitä virkaa hän
hoiti innokkaasti vuoteen 1989 saakka.
Sitten perhe muutti Jukan lapsuuden
maisemiin Joensuuhun.
Samana vuonna Jukka sai pahan sydänkohtauksen ja hänen oli pakko jäädä
eläkkeelle. Hän perusti kuitenkin vielä
oman yrityksen, mutta kymmenen vuoden päästä sydän petti uudestaan. JukJukka Paavo Juhani Riippa syntyi ka joutui sydänleikkaukseen, halvaantui
1937 Joensuussa, kävi koulunsa ja ehti osittain ja joutui pyörätuolipotilaaksi.
toimia monella alalla, myös ulkomailla, Alkuvuodet hän oli kotona diakonissaennen Israeliin tuloaan vuonna 1972. vaimon hyvässä hoidossa, mutta sitten
Jukka oli aikonut lähteä ihan tavalliselle hänet oli pakko siirtää ensin palvelutaturistimatkalle – ”ilman virsiä” – kuten loon ja lopulta invalidien kotiin.
hän lippua ostaessaan oli ilmoittanut, Jukan värikäs elämä hiipui vähitellen
mutta Herra otti miehen kiinni Jad ja sammui lopulta 27.2. 2013. Kiitämme
Hashmonan leirissä, jossa hän aivan Jumalaa hänen panoksestaan Israelin ja
pystymetsästä tulleena antoi kätensä Jad Hashmonan hyväksi ja siunaamme
Vapahtajansa käteen. Siitä alkoi Jukan häntä taivasmatkalle.
uusi elämä.
Anja
Leiristä löytyi myös elämäntoveri,
Hanna Lehtineva ja häitä vietettiin Jad Hashmonan kukkulalla keväällä 1973.
Ne olivat kukkulan ensimmäiset häät
ainakin Israelin valtion syntymisen jälkeen. Vuonna -74 syntyi poika Samuel
ja -75 toinen poika Mikael. Siinä vaiheessa oli jo muutettu ”omalle mäelle”,
jossa Riipat asuivat nykyisen toimiston
itäpäädyn huoneessa.
Myös Jad Hashmonassa Jukka ehti
hoitaa monta virkaa. Hänet tunnettiin
hyvänä kokkina, kirjanpitäjänä, kekseliääänä kauppiaana (perusti kioskin
turisteille) ja alkoi myös opastaa turisteja. Jossain vaiheessa Riipat muuttivatkin Jerusalemiin matkatoimiston
25
Tikva-kuoron
konsertti
Jad Hashmonassa
3.1.2013
Tasokkaan Tikva-kuoron taitava johtaja
Pielisensuun seurakunnan kanttori Tiina Korhonen.
Kuorolaiset ovat joensuulaisia opiskelijoita. Katsokaa miten tytöt eläytyvät musiikkin!
26
Konsertin ohjelma oli monipuolinen ja värikäs.Tässä menossa lastenlaulu. Mukana avustajana
pastori Inkeri Tahvanainen (oikealla).
Kuoron mukana oli mm. Jad Hashmonan valmennusryhmään kuuluneen Salme Ikosen sukulaispoika,
entinen lähetyslapsi ja tämä suklaanruskea ulkolainen opiskelija.
27
JAD HASHMONAN YSTÄVÄT RY:n
V U O S I KOKOUS
Pyydämme sinua lähettämään sähköpostiosoitteesi Osmo Järviselle
okej@phnet.fi Olemme laatimassa nopeaa tiedotusverkkoa netin
välityksellä. Ellei sinulla ole omaa sähköpostiosoitetta, kysythän
sukulaisilta (lapsenlapsilta!) tai ystäviltä, kenen osoitteeseen voimme
lähettää sinulle tärkeitä viestejä.
Kiitos matonkutojille!
pidetään Lahdessa Lahden Helluntaiseurakunnassa
Kiveriönkatu 1, 20. huhtikuuta 2013 klo 12.00.
Kokouksessa käsitellään vuosikokoukselle
määrätyt viralliset asiat.
Ohjelma
• Ruokailu
• Ohjelmaa
• Kokous
• Kahvit ja yhdessäoloa
Olet sydämellisesti tervetullut!
Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot,
Rauni Pankaluoto puh. 040 - 585 9166
28
Niille ahkerille kutojille, jotka viime syksynä lomansa aikana
kutoivat mattoja Jadissa - SUURKIITOS! Turistitalot ottivat ne
iloiten vastaan.
Te myös jätitte 28 m loimia. Nyt vain odotamme osaavia naisia
laittamaan ne puihin!
lat
h
ä
t
u
j
t
e
kesä 13
iin,
t
n
s
e
i
mu
tävi -4.8.20
s
a
y
p
a
ä2
oit
nan
Kirj ashmo myllyll
lma
e
j
h
H
n
Oro dot ja o
Jad
n
ä
ie
tä
pide mmat t essä.
e
d
Tark uun leh
k
kesä
29
Lahjoitukset
Joulukuu 1.483 €
Tammikuu 4.159 €
Helmikuu 3.328 €
Jos haluat muistaa Jad Hashmonaa testamentilla, niin
se tulisi osoittaa Jad Hashmonan ystävät r.y.:lle, jottei
verotus veisi suurta osaa siitä.Yhdistys lähettää sitten
testamenttivarat Jad Hashmonaan. Kiitos!
YHTEYSTIEDOT ISRAELISSA
Jad Hashmona, os.Harei Yehuda, IL-90895, Israel
Puhelinyhteydet:
- turismi
+972-2-5942-000
- turismi, fax
+972-2-5343-959
E-mail:
- yleisosoite
- toimisto
- turismi
- vapaaehtoiset
yad8@yad8.com
yad8ofis@bezeqint.net
info@yadha8.co.il
voloyad8@gmail.com
Kotisivut:
- yleinen
- turismi
www.yad8.com
www.yadha8.co.il
Toimittajat Israelissa:
- Ajelet Ronen ronenayelet@gmail.com
- Anja Suomela juudeanvuoret@gmail.com
Tammikuinen lumipäivä Juudean vuorilla
30
31
IA
Itella Posti Oy
YHTEYSTIEDOT SUOMESSA
Puh.joht. Ariela Toivanen
Suunnistajantie 1 A 18, 70200 KUOPIO
040-5676606 email: arielatoivanen@gmail.com
Vapaaehtoisasiat:
Vuokko Syväntö
Ramstellintie 15, 14500 IITTALA
044-538 9934 email: vsyvanto@gmail.com
Lehtimateriaali:
Osmo Järvinen
Vesijärvenkatu 49 C 31, 15140 LAHTI
040-775 5394 email: okej@phnet.fi
PANKKI
Nordea
Tilinumero 228018-15187
IBAN: FI 58 2280 1800 0151 87
SWIFT-TUNNUS NDEAF IHH
Jäsenmaksu: viite 1122
Lahjoitukset: viite 2244
JULKAISIJA
Jad Hashmonan Ystävät ry
Ilmestyy 4 kertaa vuodessa
Jäsenmaksu 15 euroa/kevät 2012 -kevät 2013
jos maksaa jäsenmaksun jonkun
toisen puolesta, niin viestikenttään tulisi laittaa
osoitetarran nimi ja että kyseessä on sen henkilön jäsenmaksu.
Hintaan sisältyy jäsenlehti
Kansainvälinen
tilinumero
32
28
Päijät-Paino Oy, Lahti 2013
Talous-, jäsen- ja
Kari Pennanen
osoitteenmuutokset Vilskantie 222
51260 TAHKOMÄKI
0400 786 709, jätä vastaajaan viesti tai laita tekstiviesti.
email: kari@inskp.inet.fi