Kuvakulma 1/2014 - Rauman Kameraseura

Rauman Kameraseura ry:n jäsenlehti
Tässä numerossa mm.
- Kuuskajaskari tallentuu kuvina
näyttelyyn ja kirjaan
- Katuvalokuvaus: hetkiä elämästä
- Opi pohjustamaan kuvasi
- Lapsi valokuvaajana
- Palkittu ja kohuttu
MEERI KOUTANIEMI
syvähaastattelussa
RAUMAN KAMERASEURA RY
Perustettu 3.3.1938
www.raumankameraseura.net
HALLITUS 2014
KUVAKULMA
julkaisija Rauman Kameraseura ry
puhelin 050 4649 083
t_mun@hotmail.com
Puheenjohtaja Merja Elo
050 3425 227
rkshallitus@gmail.com
Taitto Merja Elo
Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala
044 3075 034
raumanksinfo@gmail.com
rkskuvakulma@gmail.com
Varapuheenjohtaja Tiina Poimio
040 4141 578
rkspalaute@gmail.com
Jäsenvastaava Jouni Jalonen
050 5255 878
jasenrks@gmail.com
Hallituksen muut jäsenet
Jari Aro-Heinilä
Arto Takkinen
Veli Puputti
Tommi Hakkarainen
Nuorisoporukan vetäjä Anne Perttula
rksnuoriso@gmail.com
Hallituksen ulkopuolinen rahastonhoitaja
Harri Vanne
040 5569 545
Kotisivuvastaava Leena Väinölä
PÄÄTOIMITTAJALTA:
Päätoimittaja Teemu Laulajainen
Näe valo, koe kuva
Lehti ilmestyy 1-3 kertaa vuodessa.
Materiaalin jättö lehteen osoitteella
Kuvakulma-lehden
aineistovaatimuksista:
Lehden valmistuksessa käytetään seuraavia
ohjelmia: InDesign, Photoshop, Word ja Adobe
Acrobat. Kuvatiedostot jpg, tiff tai eps-muodossa, resoluutio vähintään 240 dpi. Kuvan pitkän
sivun on oltava vähintään 1500 pix.
Otamme vastaan kirjoituksia ja kuvia sitoumuksetta, mutta emme vastaa sellaisesta materiaalista, jota ei ole tilattu. Lähettäessäsi kuvia toimitukseen liitä tiedostoon tai kuvaan kuvaajan
nimi ja yhteystiedot. Toimitus ei vastaa kuvien
säilyttämisestä. Lehden aineistoa lainattaessa
(päätoimittajan luvalla) on lähde sekä kirjoittajan nimi mainittava.
Reklamaatiot 7 päivän kuluessa lehden ilmestymisestä. Lehden vastuu virheistä tai ilmoituksen poisjäämisestä rajoittuu enintään ilmoitushinnan palautukseen.
Valmistamme ilmoituksen tarvittaessa asiakkaan ohjeen mukaan. Tekijä laskuttaa erikseen
suunnittelusta, ladonnasta, asettelusta ja teknisistä kustannuksista.
Ilmoitushinnat 2014:
1/1 sivu 75 €
1/2 sivu 50 €
keskiaukeama 120 €
Teemu Laulajainen
KUVAKULMA 1/2014
SISÄLTÖ
3Päätoimittajalta
4
Lapsi Valokuvaajana
12 Kuuskajaskari valokuvina
14 Katuvalokuvaaja tallentaa
yksityiskohtia elämästä
18 Meeri Koutaniemi:
”Valokuva on kysymys”
28 Tullaan tutuiksi:
Tommi Hakkarainen
26 Valokuvien pohjustaminen
30 Kameraseuran nuorisojaosto
Y-tunnus: 2216851-7
Pankkitili: FI51 4450 2320 0681 85
31 Nuorisojäsen esittäytyy:
Kalle Markkula
Kameraseuran jäsenmaksut:
Yli 18-vuotiaat 25 euroa
Alle 18-vuotiaat 13 euroa
36 Juttua väreistä
39 Nissen Niksinurkka
Edellisen Kuvakulman jälkeen on tapahtunut
paljon. Kuuskajaskarin reissujen tuloksena pidettiin saaressa hieno näyttely; järjestimme
teemanäyttelyn aiheenaan “ihminen”; kuvasimme hyväntekeväisyytenä Naulan työkeskuksen, Kinnolan asuntolan ja Samppusten kodin
henkilökuntien järjestämän kehitysvammaisten
Halloween-juhlat Ooperissa; kurssitimme itseämme Photoshopin ja studiokuvauksen saloihin kellariteatterin tiloissa.
Ei tullut minullekaan. Selvemmäksi on tullut
vain se, että valokuvalla VOI saada aikaan
jotain perustavanlaatuista muutosta ihmisessä; ajatuksen poikasen.
Teemanäyttelyn avajaisissa jaettiin Suomen Kameraseurojen liiton kultaisia ansiomerkkejä. Arvokkaat herrat olivat Nils Nyman, Veli Kuusinen,
Pekka Rantala, Markku Väänänen ja Altti A. Salo.
Kauneuden voisi ajatella olevan aina hyvästä, varsinkin kun puhutaan valokuvasta,
mutta huutaisin enemmän sanoman perään.
Mieluummin huumoria kuin nättiä maisemaa,
mieluummin todellisuutta kuin utopiaa. Valokuvaus on harrastus ja työ, joka on oikeassa
missä tahansa kehitysvaiheessa. Kehitysvaiheet kulkevat käsi kädessä kameranpitelijän persoonan ja maailmankuvan kehitysvaiheen kanssa.
Seurallamme menee tällä hetkellä aika lujaa.
Tekijöitä kaivataan silti. Esimerkiksi tähänkin
lehteen olisi joku nuori voinut kirjoittaa mielipiteensä valokuvauksen maailmaan liittyen. Eikä
olisi tarvinnut olla edes helläsanainen.
Onni on valokuvaajan kaveri, se on sattuman
sisar. Kokemus ja kylmähermoisuus yhdistävät ne puhuttelevaksi valokuvaksi. Valokuvaajan temperamentti nostaa sen esille. Nimi laaksossa kaikuu; ilmassa turbulenssia.
Valokuvaus, tuo herrasmiesten ja –naisten, uskalikkojen, luontoon pakenevien, taiteellisten
sielujen, hang out’sien ja rautaisten ammattilaisten laji elää kukoistuksessa, omassa renessanssissa, kuin lehtipuu jonka jokaiseen
nuppuun puhkeaa lehti2. Tai kolmanteen. Ja
jokainen tavoittelee valoa.
Ei ole ihme että älykkäät japanilaiset piirtävät animehahmoilleen suuret silmät: niin kuvauksellinen on maailmamme. Jopa tekstikin
muodostaa kuvan mieliimme, eli kirjoittaminenkin on kuvausta. Toivottavasti nimenomaan valon kuvausta.
Mitkä lehdet sitten ansaitsevat valon? Symmetrisimmät? Poikkeavat? Eniten lehtivihreää
sisältävät? Kaikki? Viimeksi mainittu on mahdoton vaihtoehto, ellei tarkoituksena ole tukkia
valon pääsy maanrajaan valtavalla lehvästökatolla. Tarkemmin ajatellen se taitaa sittenkin jo
olla olemassa: internet. Siellä kaikki saavat julkaisuaikaa, mutta katsojien näkövalo siivilöityy
sinne kerroksittain.
Eikä sekään takaa valokuvan menestystä, on
siis tehtävä töitä maatasolla. Se, mitä teet ja
miten ottamasi valokuva nivoutuu siihen, ratkaisee mihin lehteen tulee kaunein ruska, joka ikuistetaan edelleen valokuvaan. Tuliko selväksi?
Kannen kuva: Teemu Laulajainen
2
3
Anne Perttula
Lapsi valokuvaajana
Jokainen lapsi muodostaa havainnoimastaan maailmasta merkityksiä. Nämä merkitykset ovat usein piilossa ja
ovat osa lapsen sisäistä todellisuutta.
Valokuvaamalla lapsi voi tuoda esille mistä ja miksi pitää. Kameran antaminen lapselle viestittää, että lasta
arvostetaan ja hänen mielipiteensä on
tärkeä. Usein lasten ottamia valokuvia
kuitenkin pidetään huolimattomina ja
sattumanvaraisina näppäilykuvina ja
toisinaan jopa epäonnistuneina. Suomalaisen tutkimuksen mukaan lasten
ottamat valokuvat ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa.
Filosofian maisteri Päivi Setälä on
väitöskirjassaan tutkinut, minkälaisia erityispiirteitä on esikoululaisten,
eli 6−7-vuotiaiden, lasten ottamissa
Kuvaaja: Ella-Maria Laiho, 8 v.
valokuvissa ja miten tarkoituksellista heidän ilmaisunsa on. Tutkimus on
myös kansainvälisesti ainutlaatuinen,
sillä aikaisemmat tutkimukset lasten
ottamista valokuvista ovat painottuneet lähinnä kuvien sisältöön ja aiheisiin. Esimerkiksi Glyn Thomas ja Mike
Sharples ovat Birminghamin yliopistossa tehneet tutkimuksen Children
as Photographers, jonka kohderyhmä-
nä olivat 7-, 11- ja 15-vuotiaat. Tutkimuksen mukaan lapset käyttävät kuvatessaan vaihtelevampia kuvakulmia
kuin aikuiset. Kamera on lapsille väline, jonka avulla he voivat tallentaa
omaa näkökulmaansa ja rakentaa sosiaalista identiteettiään.
Tutkimusten kohderyhminä ovat olleet
monenikäiset lapset, jopa 4-vuotiaat.
Darlene DeMarien kenttätutkimuksessa analysoitiin 6−12-vuotiaiden lasten
eläintarharetkellä ottamia valokuvia ja
Kim Rasmussenin lasten merkityksellisiin paikkoihin liittyvässä tutkimuksessa osallistujat olivat 5−12-vuotiaita.
Birminghamin yliopistossa on tehty
myös lisätutkimus, jossa tutkittiin, miten lapset ymmärtävät valokuvaamisen
Kuvaaja: Camilla Aalto, 4 v.
luonteen, mitä he ajattelevat valokuvistaan ja miten he kokevat valokuvaamisen toimintana. Tutkimuksen mukaan
pienet lapset suhtautuvat valokuvaamiseen emotionaalisesti ja kuvaavat
mielellään lähipiiriään, voimakkaita
värejä ja muotoja. Seitsemänvuotias
lapsi suhtautuu kuvaamiseen seikkailunhaluisemmin ja etsii mielenkiintoisia kuvauskohteita. He kontrolloivat
neljävuotiaita huomattavasti enemmän
kuvauskohteitaan ja käyttävät kameraa
monipuolisemmin.
”Uskalla antaa lapselle kamera, ihan oikea eikä pelkästään kännykkäkameraa.”
Kuvaaja: Ella-Maria Laiho, 8 v.
Päivi Setälän tutkimus katsoo lasten
ottamia valokuvia kuvallisen ilmaisun näkökulmasta. Tutkimusaineistona
ovat lasten ympäristöaiheiset valokuvat sekä videotallenteet valokuvatyöpajoista ja lasten keskusteluista valokuviinsa liittyen.
Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v.
4
Setälän tutkimus sijoittuu valokuvatutkimuksen ja visuaalisen tutkimuksen
kenttään, jossa se on jatkumoa ei-ammattilaisten ottamien valokuvien monitieteelliselle tutkimukselle.
5
Aikuinen näkee lasten ottamissa valokuvissa raikkaita kuvakulmia, mutta
myös hämmentävää kohteettomuutta
ja järjestäytymättömyyttä. Lasten ottamien valokuvien ilmaisu ei avaudu aikuiselle helposti, vaan valokuvat
vaativat tarkkaa katsomista ja lapsen
antamaa tietoa.
Tutkimustulokset kertovat, etteivät lasten ottamat valokuvat ole ilmaisultaan
pelkästään tietynlaisia eivätkä satunnaisia rajauksia ja epätarkkuuksia. Lasten valokuvat ovat kuvallista ilmaisua,
joka vertautuu visuaaliseen ympäristöömme ja hakee vaikutteita sitä myötäilemällä ja vastustamalla.
Lapsella on mielessään enemmän tai
vähemmän tiedostettu kuva, joka sen
aiheen lisäksi sisältää tietynlaisen ilmaisun. Lapsi käyttää erilaisia valokuvallisia toimintatapoja halutun
ilmaisun toteuttamiseksi. Valokuvillaan lapsi sekä havainnoi maailmaa
että kommentoi visuaalista ilmaisua.
Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v.
”Aikuinen näkee lasten ottamissa valokuvissa
raikkaita kuvakulmia, mutta myös hämmentävää
kohteettomuutta ja järjestäytymättömyyttä.”
Kuvaaja: Aaron Vaahtera, 2 v.
Kuvaaja: Aaron Vaahtera, 2 v.
”Valokuvillaan lapsi sekä havainnoi maailmaa että kommentoi visuaalista ilmaisua.”
Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v.
Suunnittelun ja
sattuman sommittumat
Päivi Setälä on työskennellyt lasten
kanssa parikymmentä vuotta. Hän on
aina ollut kiinnostunut valokuvaamisesta ja sitä kautta käyttänyt eri valokuvauksen keinoja myös lasten kanssa.
Tärkeintä Setälälle ei ole opettaa lasta
valokuvaamaan teknisesti oikein. Kiinnostavinta on ollut lapsen tapa ilmaista valokuvilla.
Tutkimuksessaan Setälä tutki lasten ottamia valokuvia kuva-analyysin avulla ja kehitteli omia jaottelutapoja. Kuva-analyysissä hän on nimennyt viisi
sommittumaa: puuttuma, asettelu, ilmaantuma, taivaantuma ja vastarinta.
Sommittumalla Setälä tarkoittaa lasten ottamien valokuvien ilmaisullisia piirteitä, jotka ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa. Kuvaan
voi tarkoitetun lisäksi tulla jotain aivan muuta.
6
7
Hyödyllinen tutkimus lasten kanssa työskenteleville
Tutkimuksen tekeminen toi tutkijalle itselleen uutta tietoa ja ravisteli ennakkokäsityksiä. Setälä tiesi ennestään
lapset hyviksi ja visuaalisiksi ympäristönsä ilmaisijoiksi. Kuitenkin yllättävää oli se, kuinka paljon lapset lopulta
tietävät valokuvauksen konventioista,
vaikka eivät ole niitä täysin sisäistäneetkään. Tutkijaa hämmästytti myös
se, miten seikkaperäisesti lapset osasivat analysoida kuviaan keskenään jutellessaan.
Setälän tutkimuksen tuloksia voidaan
hyödyntää taide- ja varhaiskasvatuksessa sekä valokuvailmaisun tutkimuksessa. Tutkimus vahvistaa lasten omaa
mahdollisuutta tuoda ajatuksiaan julki
muuttuvassa kasvuympäristössä. Setälä toivookin, että mahdollisimman
moni lapsien kanssa työskentelevä ja
ylipäätään valokuvailmaisusta kiinnostunut lukisi hänen tutkimuksensa.
”Valokuvaamalla lapsi voi tuoda esille mistä ja
miksi pitää. Kameran antaminen lapselle viestittää, että lasta arvostetaan ja hänen mielipiteensä on tärkeä.”
Päivi Setälä on valmistunut filosofian maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan elokuva- ja televisiotiede
vuonna 1999. Setälä on Porin lastenkulttuurikeskuksen johtaja. Hän on
kehittänyt lasten ja nuorten valokuvapedagogiikkaa ja järjestänyt erilaisia
lasten ja nuorten valokuvaprojekteja.
Hän on julkaissut useita valokuva-aiheisia teoksia sekä valokuvaan, lastenkulttuuriin ja taiteeseen liittyviä
artikkeleita (esim. monitieteisessä
teoksessa Lapsuuden muuttuvat tilat
(2012) ja ympäristöestetiikan teoksessa Korkea taivas (2012). Setälä on saanut toiminnastaan lastenkulttuurin valtionpalkinnon.
Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v.
Kuvaaja: Tomàs-Maxim Lahti, 3 v.
”Usein lasten ottamia valokuvia kuitenkin pidetään huolimattomina ja sattumanvaraisina näppäilykuvina ja toisinaan jopa epäonnistuneina. Suomalaisen tutkimuksen mukaan lasten ottamat valokuvat
ovat sekä tietoisesti suunniteltuja että sattumaa.”
Lähteet:
Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v.
Päivi Setälä (2012):
Lapsi kuvan takana. Erityisiä piirteitä
lasten valokuvailmaisussa.
”Siellä se vilahti”. 9.10.2012.
Verkkolehti UCPoriNews nro. 40.
Porin yliopistokeskus.
http://www.ucpori.fi/siella_se_vilahti
Iiro Lehtonen:
Lasten valokuvailmaisu haastaa aikuisen kuvanlukutavan. 27.8.2012.
Aalto yliopisto.
http://www.aalto.fi/fi/current/news/
view/2012-08-27/
Miina Savolainen (2004):
Maailman ihanin lapsi - valokuva perheessä.
Teoksessa Piironen, Liisa (toim.):
Leikin pikkujättiläinen.
8
9
Kuusi vinkkiä, joiden avulla
lapsestasi tulee valokuvaaja
1. Uskalla antaa lapselle ka-
4. Puhu kuvista lapsen kans-
2. Katso kuvia yhdessä lapsen
5. Anna lapsen kuvata per-
mera, ihan oikea eikä vain kännykameraa.
Jo parivuotiaan motoriikka voi
olla riittävän kehittynyt kameran pitelemiseen ja kuvan näppäämiseen.
On tärkeää, että kamera on lapsen oma väline. Digiaikana se ei
paljon maksa.
kanssa: mikä niissä on kivaa,
mitä voisi olla enemmän. Digikuva on hieno näytöllä, mutta
kuvat kannattaa silti vedostaa
ja vaikka laminoida. Vedos on
kouriintuntuva, ja sitä voi siirtää kädestä käteen.
3. Ruoki luovuutta kuvausteh-
Kuvaaja: Johannes laulajainen, 9 v.
”Lasten
ottamien valokuvien ilmaisu ei
avaudu aikuiselle helposti, vaan valokuvat
vaativat tarkkaa katsomista ja lapsen antamaa tietoa.”
10
tävillä: pyydä lasta kuvaamaan
jotain tärkeää tai vaikka kaikki
pihapiirin lamput. Mitä isompi
lapsi, sitä abstraktimman ohjeen voi antaa. Aikuinen ja lapsi voivat myös molemmat kuvata vaikka kesämökillä ja sitten
vertailla, miten erilaisiin juttuihin huomio on kiinnittynyt.
sa. Miettikää yhdessä, mitä jäi
niiden ulkopuolelle.
Kuvanlukutaito on tärkeää,
koska maailma on täynnä kuvia, ja kuvanlukutaitoa oppii
ennen kaikkea kuvaamalla.
Ellei kuvaa opi ymmärtämään,
ihminen ylikuormittuu visuaalisista viesteistä.
hejuhlat. Joulut, äitienpäivät
ja synttärit näyttävät aivan erilaisilta lapsen dokumentoimina.
Lomamatkoiltakin lapsi ottaa
usein kiinnostavampia kuvia
kuin aikuinen – niissä paljastuu matkakohteen todellisuus.
6. Varaudu yllättäviin näkökulmiin ja useisiin wc-pönttöä
esittäviin valokuviin.
Lähde:
Näin lapsestasi tulee valokuvaaja. 11.5.2010.
http://www.meidanperhe.fi/artikkeli/koti/892/nain_
lapsestasi_tulee_valokuvaaja
11
Teksti ja kuvat Nils Nyman
Vajaa vuosi sitten tiedusteltiin kameraseurakaisilta
halukkuutta Kuuskajaskarin valokuvaamiseen. Mikä sai meidät välittömästi tarttumaan tarjoukseen?
Raumalaiset tuntevat Kuuskajaskarin entisenä rannikkolinnakesaarena, jossa moni mies on palvellut
asevelvollisuusaikansa. Rannikkotykistön luopuessa
saaresta se siirtyi Rauman kaupungin omistukseen
ja siviilikäyttöön.
Saaresta onkin vuosien saatossa muodostunut suosittu veneilijöiden ja lomanviettäjien kohde. Saaren ylläpito monine rakennuksineen on osoittautunut kuitenkin haasteelliseksi. Kuuskajaskarin kehittämiseksi
kohteeksi joka palveluillaan voisi kattaa edes pääosin
ylläpidosta aiheutuvat kustannukset on esitetty useita ehdotuksia joista tähän mennessä yksikään ei ole
tuottanut tyydyttävää tulosta. Saaren tulevalle käytölle etsitään edelleen toimivia ratkaisuja. Rauman Kameraseura otti haasteen vastaan tallentaakseen valokuviksi mitä Kuuskajaskari on tänään.
Perustimme Kuuskajaskari-projektin tavoitteena kuvata kaikki mitä saaressa on: luonto, rakennukset, ranikkopatteriston rakennelmat, myös kohteet joissa tavallinen vierailija ei normaalisti käy. Varsinkin luonto
näyttäytyy moni-ilmeisenä eri muodoissaan ja väreissään eri vuorokauden ja vuodenaikoina.
Tavoitteeksi asetettiin valokuvanäyttely heti kesällä
2013 saaressa ja toinen valokuvanäyttely mantereella sekä kaiken kuvaamisen kruunaajana valokuvakirja Kuuskajaskarista sellaisena kuin se tänä päivänä
näyttäytyy vierailijoilleen.
Valokuvanäyttelyillä ja kirjalla pyritään tekemään
Kuuskajaskari paremmin tutuksi raumalaisille, vierailijoille ja saaren käytöstä päättäville. Näin myös
markkinoimme Kuuskajaskaria. Kuuskajaskari-projekti tavoitteellisena hankkeena aktivoi kuvaajia pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen aiheen käsittelyyn,
joka toivottavasta kehittää meitä valokuvaajina.
Kuvaushaasteesta kiinnostui alkuinnostuksessa vajaa
kolmekymmentä seuran jäsentä. Käytännössä tähän
asti aktiivisia on ollut vajaa kaksikymmentä kuvaajaa
– ei huono. Kuvaukset aloitettiin toukokuun lopulla
jolloin yhteiskuljetuksena Nalle-veneen viemänä tutustuimme kohteeseen, moni ensi kertaa. Mahtavana oppaana oli Martti Tuominen, Kivi-Mara, joka on
viettänyt useita kesiä saaressa perustamansa kivipajan
isäntänä. Sirpa Saarinen, saaren emäntä, on tarjonnut
kuvaajille majoituksen. Hänen kahvilassaan olemme
nauttineet kalasopat ja munkkikahvit.
12
Kuvaus on edennyt niin että kuvaajat ovat käyneet
saaressa jotkut omin päin ja muutama kerta on järjestetty yhteiskuljetus. Näyttelyn pystytys alkoi heti
kesäkuussa ja se kasvoi pikkuhiljaa niin että 3.8. oli
avajaiset. Saimme kokoon noin 40 eri aiheista kuvaa
kymmeneltä kuvaajalta.
Lisäksi saaren kahvilan TV:ssä on myös pyörinyt
noin 400 kuvan diaesitys Kuuskajaskarin eri kohteista. Näyttely purettiin syyskuun alussa. Ainakin
saaren emäntä oli tyytyväinen koska pyysi tuomaan
näyttelyn takaisin ensi keväänä heti jäiden lähdettyä. Näin lupasin – palaamme keväällä kuitenkin
ehkä uudistuneena ja päivitettynä. Kuuskajaskariprojekti esittäytyy raumalaisille Rauman kirjastossa
ensi maaliskuussa. Pystytämme sinne noin kuukauden ajaksi valokuvanäyttelyn parhaista Kuuskajaskari kuvistamme. Talvi lumineen ja jäineen on upeaa
aikaa Kuuskajaskarissa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee silloin kuvaamaan ihan uusia näkymiä projektiimme. Keväällä jatkamme ja täydennämme arkistojamme. Mahdollisesti sitten syksyllä
teemme inventaarion että olemmeko valmiit aloittamaan Kuuskajaskari valokuvakirjan kokoamisen.
13
Katuvalokuvaaja tallentaa
yksityiskohtia elämästä
Kaikki valokuvaajat ovat joskus ottaneet katukuvia – osa aivan tietämättään. Katukuvaamisella tarkoitetaan
lähinnä julkisilla paikoilla ennalta järjestelmätöntä kuvausta. Yleensä kuvien aiheina ovat ihmiset ja heidän
välilleen syntyvät yhteensattumat.
Katukuvaaminen ei vaadi ihmeellistä kuvauskalustoa. Tavallinen kamera riittää.
Amerikkalaisen katukuvauksen isäksi
kutsuttu Garry Winogrand (1928−1984)
uudisti street photographyn. Hänen valokuvissaan nousivat esiin pienet merkitsevät yksityiskohdat. Kuvat ovat ilmavia ja huolellisesti sommiteltuja,
mutta samalla levottomia. Winograndin kuvissa on mukana myös annos
huumoria. Hän ei kaihtanut näyttämästä surkuhupaisiakaan tilanteita.
Katukuvaus genrenä kulkee käsi kädessä valokuvauksen historian kanssa. Reportaasikuvaaja Henri CartierBresson (1908−2004) kierteli Pariisin
katuja 1930-luvulta lähtien vangiten
ohikiitäviä hetkiä, joiden varsinainen merkitys syntyi kuvan sisällöstä
ja sommittelusta. Hän nimesi hetken,
jolloin kaikki on tasapainossa, ”ratkaisevaksi hetkeksi”. Ratkaiseva hetki ei
ollut pelkästään tapahtumien huippuhetki vaan pikemminkin kuvan geometriaan ja tilallisuuteen liittyvä sommitteluperiaate. Klassinen katukuvaus
oli dokumentaarista ja estetisoivaa.
Suomalaisen katu- ja tilannevalokuvauksen uranuurtajana pidetään Jouko Leskelää. Katukuvaus tarkoittaa
Leskelälle vapaata näppäilyä ja valppaana oloa kadulla. Leskelä pyrkii ottamaan kuvia, joissa samanpariset tai
eripariset henkilöt tai rakennetun ympäristön yksityiskohdat toisintuvat tai
rinnastuvat keskenään. Leskelän kaikki katukuvat ovat järjestäytymättömiä.
Hän ei järjestä kuvaustilanteita tai pyydä ketään tekemään jotakin tapahtumaa
tai liikettä uudestaan kuvaansa varten.
Katukuvaus – yksi tilannekuvauksen tyypeistä
Tilannekuvat ovat usein sarja dokumentteja sellaisista paikoista, joissa on
käyty esimerkiksi lomamatkalla. Tilannekuva on valokuva ohikiitävästä hetkestä, joten sen ottaminen edellyttää
valokuvaajalta valppautta ja samalla
spontaanisuutta. Yksinkertaisesti määriteltynä tilannekuva syntyy, kun valokuvaaja näkee jotakin mikä kiinnittää tämän huomion ja ottaa siitä kuvan.
Jouko Leskelä on jakanut tilannekuvat
kolmeen ryhmään: perhekuviin, lehtikuviin ja katukuviin. Perhekuvissa
kohteena ovat perheenjäsenet ja näiden elämän kohokohdat, kuten matkat
ja harrastukset. Kuvausaiheena voivat
olla myös hauskanpito, leikit ja kuvaa
varten kehitetyt temput. Perhekuvissa
14
usein kuvattavat poseeraavat kameralle. Lehtikuva julkaistaan lehdessä tai
internetissä. Lehtikuvat ovat uutisia eli
niiden pitää ylittää niin kutsuttu uutiskynnys. Lehtikuvat ovat myös yleensä poseerattuja kuvia. Hyvä lehtikuvan
tilanne on selkeä ja kuva näyttää asiansa nopeasti.
Katukuva näyttää ihmistä ja hänen
elinympäristöään. Katukuva eroaa perhe- ja lehtikuvasta siinä, että aiheeksi
kelpaavan tapahtuman ja tilanteen kynnys on matalalla, katutasossa. Katukuvaaja etsii aiheekseen toistoja, eroja ja
yhtäläisyyksiä. Katsojan tehtävänä on
löytää ne valokuvasta.
Katukuvaajalta vaaditaan kiireetöntä läsnäoloa ja pakotonta uteliaisuutta. Katukuvaaminen on vaanimista ja
odottamista, kunnes oikea hetki osuu
kohdalle. Katukuvaaja on nimetön toimija, joka kuvaa useimmiten itselleen
tuntemattomia ihmisiä. Katukuvaaja
ei piiloudu, mutta ei myöskään yleensä
esittäydy ja kysy lupaa kuvaamiseen.
Katukuvaajan motto kuuluukin: ”Ensin kuva, sitten vasta lupa”.
Monelle aloittelevalla katukuvaamisessa haastavinta on kuvata vierasta ihmistä. Valokuvaaja Sami Keron
mukaan katukuvaus vaatiikin etenkin
asennetta. Hän kehottaa lähestymään
ihmistä hymyillen ja olemaan oma itsensä ja nautittamaan siitä mitä tekee.
Yksi hyvä kontaktiharjoitus on teipata objektiivin tarkennus 30 senttiin ja
lähteä kaupungille kuvaamaan tuntemattomia.
Katukuvaus on
oivaltamista
Jouko Leskelän mukaan valokuvattavalla tilanteella on kaksi ajallista pe-
rusominaisuutta: kesto ja hetki. Katukuvaukseen kuuluvat ennakoiminen
ja myötähengittäminen. Katukuvaaja seuraa tapahtumia, jotka jalostuvat kuvaajan oivallusten ja toimenpiteiden myötävaikutuksella kuvanoton
hetkeksi.
Tilannekuvan oivaltavan tekemisen tapahtumaketju on nelivaiheinen: tunnistus, tiivistys, tilanne ja laukaisu. Tunnistus on valokuvien ymmärtämisen
perusta. Valokuvaajan on tunnistettava todellisuudesta se asia, jota haluaa
kuvata ja näyttää. Katsojan on pystyttävä tunnistamaan kuvasta valokuvaajan näyttämä asia. Vain ennestään tutut
asiat voi tunnistaa.
Katukuvaus ei ole
täydellisyyden tavoittelua
Tilannevalokuvaa ei suunnitella etukäteen. Tilannevalokuva syntyy niistä
osasista, joita ympäristö näköetäisyydellä tarjoaa. Kaduille on turha mennä päivän hiljaisempana hetkenä. Virkeä kaupunki tarjoaa katukuvaajalle
enemmän tilanteita ja luontevia jännit-
teitä. Jännitteisen hetken huomaaminen edellyttää onnea. Onnea on vaikea
tavoitella tai harjoitella, mutta onnekkaan hetken voi kohdata valmistautuneena. Katukuvaamista on siis hyvä
harjoitella ensin hitaammalla rytmillä
vaihe vaiheelta.
Katukuvaaja yrittää tunnistaa ja ennakoida kohta tapahtuvia hetkiä, yhteensattumia. Tiivistys on sommittelua, kuvan rakentamista ja liikkumista kohti
tunnistettua asiaa ja parasta kuvauspistettä. Tilannevaiheessa tunnistettu
teeman mukainen aihe on tiivistetty
kuvausetäisyydelle ja kuva on rajattu. Laukaisijan painaminen on kuvan
hetki, jolloin kaikki tavoiteltu on kohdallaan.
15
Katukuvaaja hakee erilaisia aiheita,
joita voivat olla:
- Parillisuus, värit, heijastukset
- Patsaat, suihkulähteet ym., kielletyt
ajo-/kulkusuunnat
- Erilaiset teemat esim. puhelimeen
puhuminen
- Katutaiteilijoiden ja -muusikoiden
valmistautuminen esitykseen
(muodonmuutos)
- Mallinuket, auton merkit, hassut
myymälännimet, abiajelut
- Törmäykset ja kaatumiset
- Tanssijat ja bändit
- Paikallaan pysyvät asiat tai
liikkuvat asiat
On selvää, ettei yhden kuvausrupeaman aikana tule vastaan tavoitteena
olevaan aiheeseen sopivia tilanteita.
Kuvaajalla kannattaa olla samanaikaisesti mielessään useita tavoiteteemoja,
joista kuvaaja sitten valitsee kuvauspäivän pääteeman.
Katukuvauksen eettisyys
Suomessa saa kuvata missä vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Poikkeuksena ovat esimerkiksi ravin-
tolat, tavaratalot, kaupat ja työpaikat.
Elinkeinoharjoittajalla on oikeus kieltää kuvaaminen omissa tiloissa. Asiasta ei kannata ryhtyä riitelemään, vaan
mieluummin poistua paikalta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että ainoastaan oikeuden päätöksellä kuvat on
mahdollista poistaa kamerasta.
Kuvien julkaiseminen onkin sitten rajoitetumpaa. Rangaistava teko
on julkaista valokuvia ihmisistä, jota esitetään heihin kohdistuvassa halveksittavassa tai alentavassa tilanteessa (esim. kaatuminen), kokonaan tai
lähes alastomina, väkivallan kohteena
tai väkivallan näkyviä jälkiä saaneina.
Valokuvaajan on otettava huomioon
kotirauha. Asunnon ikkunasta sisälle
tai pihalle kuvaaminen ei ole sallittua
eikä myöskään vessassa ja pukuhuoneessa saa valokuvata.
Ihmisten yksityisyys on huomioitava
myös julkisella paikalla. Yksityisyyden piiri on alue, jolle kukaan ei halua
tuntemattoman ihmisen tunkeutuvan.
Valokuvaaja rikkoo eettistä käyttäytymisnormia, jos hän ottaa kuvan tuntemattoman ihmisen yksityisyytensä piirin sisäpuolella. Kuvatuksi tulevalla on
sananvapauteen perustuva oikeus kieltää itsensä kuvaaminen. Salaa ei kannata kuvata – tai voi olla kuvaavinaan
jotain muuta.
Kuvattavan kanssa voi tehdä niin sanotun sanattoman sopimuksen, jonka voi
tehdä katsomalla kuvattavaa reippaasti silmiin. Yksityisyyden piiri toteutuu
valokuvassakin. Jos valokuvaaja rajaa
useita ihmisiä käsittävästä kuvasta vain
yhden henkilön näyttävän kuvan, tulee
kuvasta henkilökuva.
Katukuvia saa julkaista esimerkiksi
näyttelyissä. Kuvaajan kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan, voiko niitä
näyttää julkisesti.
Ulkomailla on julkisella paikalla kuvaamiseen omat säännöt, joista kannattaa ottaa selvää ennen matkaa tai tarvittaessa kysyä paikallisilta.
Teksti ja kuvat Anne Perttula
Lähteet:
·
Jarkko Antikaisen luento Kuva & Kamera messuilla keväällä 2013.
·
Jouko Leskelä: Valppaana kadulla. Kamera-lehti 10/2004.
·
Jouko Leskelä (2009): Tilannekuvauksen opas. Amatööristä akrobaatiksi.
·
Katukoreografiaa. 12.5.2010. Suomenvalokuvataiteenmuseo.
http://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/kokoelmat/kokoelmanosto/10556
·
Katukuvaus ei ole myöskään täydellisyyden tavoittelua. Katukuvaus on hektistä,
joten kuvista saattaa tulla epätarkkoja ja vähemmän rajattuja. Tunnelma on se, joka ratkaisee.
Linkkejä ja kirjallisuutta:
http://www.in-public.com
Sami Keron mukaan katukuvauksella pyritään löytämään tavallisesta arjesta jotain
kaunista, kiinnostavaa, rujoa tai jopa runollista. Katukuva on havainto. Katukuva voi
olla uutinen. Katukuva on sekä aikalaishistoriankirjoitusta että kaupunkikulttuuria.
http://www.street-photographers.com
Katukuvaaja etsii teemoja
http://erickimphotography.com/blog/2011/08/10-things-henri-cartier-bresson-can-teach-you-about-street-photography
Kiinnostavat katukuvat sisältävät pieniä merkitseviä yksityiskohtia, joita katsojan
täytyy lukea kuvasta. Katuvalokuvaus on myönteishenkistä elämän tarkkailua. Pitkäjänteinen katuvalokuvaustyö voi saada dokumenttiluonteisen ajankuvamerkityksen, usein vasta vuosia kuvauksen päättymisen jälkeen.
16
http://yle.fi/uutiset/katuvalokuvaus_tallentaa_arjen_herkkyyden_ ja_rujouden/6386676
http://photographylife.com/street-photography-tips-for-beginners
http://www.magnumphotos.com/C.aspx?VP3=SearchResultVPage&VBID=2K1HZOC8GBCUF
http://www.snapshot.fi
http://www.henricartierbresson.org
http://www.masters-of-photography.com/W/winogrand/winogrand_articles2.html
Sophie Howarth & Stephen McLaren (2011): Street Photography Now.
17
Haastattelijana Teemu Laulajainen
Hän on työskennellyt valokuvaajana ja journalistina yli kahdessakymmenessä maassa sekä
tehnyt useita dokumentaarisia
filmejä. Vuonna 2011 hän voitti
Vuoden Henkilökuva-palkinnon
ja vastaanotti kunniamaininnan
Ulkomaan Reportaasi sarjassa.
2012 hän voitti pääpalkinnot viidessä eri kategoriassa: Vuoden
lehtikuvaaja, Vuoden Henkilökuva, Vuoden Lehtikuva, Vuoden
Ulkomaan reportaasi, Vuoden
Multimedia ja oli vielä yleisön
suosikki vuoden lehtikuvaajaksi.
Meeri on perustajajäsen Italialaisessa kuvatoimistossa Echossa
sekä jäsen suomalaisessa Kollektiivi 11:ssä. 2012 hän vastaanotti palkinnon yhdysvalloissa
jonka myönsi Tim Hetherington
muistosäätiö. Kollektiivi 11 voitti
Patricia Seppälän valokuvajournalismin palkinnon 2013
Tällä hetkellä Koutaniemi työstää
pitkän aikavälin projektia naisten
ympärileikkauksesta. Hän suunnittelee myös valokuvatyöpajoja naisille itsetuntemuksen ja
omanarvontunnon lisäämiseksi, joihin hän liittää rakastamiaan taidemuotoja kuten tanssia
ja teatteria.
- Olet tullut tunnetuksi ihmistä lähelle pääsevistä kuvareportaaseista. Mitä muuta kuvaat?
18
- Valokuvausta aloittaessani kuvasin
paljon läheisiä ihmisiä, tunnelmia ja
luontoa, mutta viimeisin on jäänyt vähälle. Olen viime aikoina ottanut kuvia
jotka eivät päädy lehteen; viime vuonna aloitin projektin aiheena oma seksuaalisuuteni, joka ei ole selkeärajainen
niin sisällöltään kuin muodoltaankaan.
- Tuleeko siitä näyttely?
- Ei. Se ei tähtää mihinkään, lähinnä se
on pikemminkin itsetutkiskeluväline.
- Millaisia välineitä käytät kuvatessasi?
- Tällä hetkellä Canon 5d Mark III ja
siihen pari objektiivia. Olen vuosien
varrella vähentänyt tavaran määrää.
Aluksi oli kolme - neljä objektiivia,
salama ja heijastin.
- Kävi varmasti raskaaksi olkapäille
ja lompakolle.
- Kyllä, eikä niitä sitten tullut käytettyä. Kuvasin Oasis -kirjan pelkästään
kiinteillä objektiiveilla ja huomasin että se työskentelytapa sopi minulle. Sai
käyttää jalkazoomia.
- Mikä on valokuvan tärkein tehtävä?
Tarkemmin: mikä on SINUN OTTAMASI kuvan tärkein tehtävä?
- Tärkeä tarkennus. On niin monta genreä ja kuvaajaa ja kaikilla on oma tarkoituksensa, että on mahdotonta puhua
tehtävästä yleisesti. Itse puhun dokumentaarisena valokuvaajana ja tehtävänäni on jakaa tarinat jotka muuten
eivät tulisi nähtäväksi. Näillä ihmisillä
ei ole tarpeeksi sosiaalispoliittista statusta tarinansa julkituomiseen. Pyrin
olemaan heille kanava, jota he voivat
käyttää, mutta en ole neutraali, vaan
he käyttävät minua ihmisenä, jolloin
mukaan tulee oma subjektiivinen näkemykseni tarinaan.
Yksinkertaisuudessaan valokuva on aina kysymys. En ole tarjoamassa vastauksia, vaan minulle kiinnostavinta on
katsojan tulkinta kuvasta ja matka jonka se aloittaa. Se matka on vain todella pieni osa siitä informaatiosta, jonka
valokuva tulee saamaan, sillä kuva voi
olla vaikkapa provokaatio suuremman
asian tutkimiseen. Ja nyt puhun nimenomaan journalistisesta kuvasta, koska
se liittyy aina johonkin kontekstiin tässä ajassa ja maailmassa.
- Se (journalistinen valokuva) taitaa
ollakin ainoa media jota ihmiset vaikeissa olosuhteissa voivat luontevasti
käyttää äänensä esiin tuomiseen. Olet
itse valinnut mennä heidän luokseen,
he eivät voi itse vaikuttaa mitä mediaa käyttäisivät. He eivät pysty vaikuttamaan asioihin koska heillä ei ole siihen välineitä.
- Nimenomaan, ja silloin tulee tekijäksi aika; miten tällaisen ihmisen mieleen
haudatun ja muurien taakse pusketun
tarinan saa esille, millä tavalla valokuvaaja tai journalisti saa synnytettyä sen
uudelleen läsnäolevaksi?
- Varmasti aikaa vievää työtä - ei voi
vain mennä ja ottaa kuvat.
- Kyllä, sen takia pyrin menemään
ensin ihmisenä, enkä koskaan median edustajana. Median edustajuus tuo
mukanaan sen perusoletuksen, että sun
pitää tarjota tarinasi johonkin tiettyyn
muottiin tungettuna. Minulle tuo muotti tai se koko konsepti esittäytyy vasta
jälkeenpäin. Silloin en mieti kuviani tai
haastattelujani foorumin mukaan, vaan
ne ovat tavallaan puhtaita havainnointiin. Siitä materiaalin myötä lopputulos
Teemu Laulajainen
Meeri Koutaniemi (s1987 Lapissa) on suomalainen freelance-kuvaaja ja asuu nykyään Helsingissä siskonsa kanssa. Hän
opiskeli kuvajournalismia Tampereen yliopistossa pääaineenaan kuvajournalismi.
Meeri Koutaniemi
”Valokuva on
kysymys”
19
Iftikar Hsaiian,27, tuli Syyriasta huhtikuussa 2013. Hänen miehensä herätti hänet keskellä yötä ja pakotti hänet
ja lapset poistumaan talosta välittömästi. Iftikar ja hänen kolme lastaan​​
vaelsivat pitkän, vaikean matkan läpi Syyrian aina Pohjois-Libanoniin.
He piiloutuivat tyhjiin rakennuksiin ja
metsiin, kunnes törmäsivät sotilaisiin
jotka ampuivat kohti naisten ryhmää.
Vapaan Syyrian armeija auttoi heitä
pääsemään pois maasta, mutta Iftikarin aviomies jäi sinne. Myöhemmin
hän sai tietää, että miestä ammuttiin.
Reyna Patricia työskentelee transsukupuolisena prostituoituna Meksikossa.
Hänen rytmiään ja terveyttään ohjailee vuosia sitten saatu HI-virus.
alkaa hahmottua tiettyyn formaattiin.
Esimerkiksi pakolaisprojektini kuvat
olivat henkilökuvia, omia teoksia omine tarinoineen. Sieltä nousi esille yksi
vuoden lehtikuvaksi, mutta projekti ei
ollut tarkoitettu isoiksi kuviksi näyttelyyn, vaan esillä oli kuusi kansiota, jotka symboloivat pakolaisten turvapaikanhakuprosessia. Se oli se formaatti,
johon projekti sopi parhaiten myös tarinankerronnallisesti.
- Kuka on vaikuttanut työhösi eniten?
Ketä ihailet?
- Hyvin monia, mutta se on enemmänkin sellainen kollektiivinen taiteilijuus,
luovuus ihmisessä joka mua motivoi.
Ja jos mietin inspiroivia ihmisiä, he
ovat kaikki taiteiden alalta: kirjailijoita, elokuvatekijöitä, valokuvaajia, journalisteja, tanssijoita, teatterintekijöitä
ja näyttelijöitä.
- Saako kysyä, näyttelijäthän käyttävät
työssään molempia älyä sekä vartaloa, onko se maailman paras ammatti?
20
- Rakastan teatteria. Hain teatterikorkeakouluun Helsinkiin, näyttelijänä
työskenteleminen oli mulle suuri haave. Olin seitsemän vuotta ylioppilasteatterissa, Kuusamossa kaikissa teatteriryhmissä, Oulussa teatterilukiossa.
Se on yhtä lailla lähellä sydäntä kuin
tanssi.
Maailman paras ammatti... siitä en tiedä. Mulla tuli vastaan siinä se, ettei se
ollut tarpeeksi yhteiskunnallista. Totta kai voi tehdä yhteiskunnallista teatteria, mutta noin elinkeinona, jos olen
näyttelijänä, en voi vapaasti valita ketä näyttelen. Enemmän mua kiinnosti
ohjaaminen.
- Entäs kirjailijat? Onko heillä tarpeeksi vaikutusta yhteiskuntaan?
- Siinä ollaan aika lähellä sitä maailmanparantaja-ammattia, koska siinä
käytetään luovuutta, älyä ja vaikutusvaltaa. Se voi olla hyvin opetuksellista
ja rehellistä. Siitä tosin puuttuu se kehollinen puoli.
Meeri Koutaniemi / Echo
- Siitä puuttuu se kokonaan.
- Kuvankäsittelystäkin puuttuu se kehollinen puoli. Menen kirjaimellisesti
lukkoon tietokoneella istuessani. Siksi
noudatan sääntöä, ettei kymmentä minuuttia kuvankäsittelyä ilman viittä minuuttia tanssia. On iso harmi ettei ole
mahdollisuutta tehdä näitä pimiössä.
- Mikä on urasi suurin takaisku?
- Kyllä se on se kun viime vuonna vietiin tuhansien eurojen kuvausvälineet
ja tietokone, eikä epäorganisoitunut
mieleni ollut tehnyt varmuuskopioita.
Tavaroiden mukana meni Venäjän National Geographicin keikan kuvat. Se
tyhjensi olon niin materiaalisesti kuin
henkisesti. Loppujen lopuksi siitä seurasikin hyvää; opin ottamaan varmuuskopiot, eikä tapaus vähentänyt intuitiivista luottamustani elämään, ihmisiin
ja paikkoihin, joihin vaistoni vievät;
teille, jotka luon samalla kun kuljen
ja joista avautuu moninkertaisesti uusia haaroja.
21
Se tapa millä teen töitä olisi Suomessa taloudellinen itsemurha, koska lähden reissuun omilla rahoillani, eikä sekään, että jos tekee jutun hyvin, takaa
sitä että se menisi kaupaksi. Kaikki kamera- ja reissurahat olen kerännyt euro eurolta esimerkiksi lohta myyden
torilla, ja kun se kaikki viedään eikä
vakuutuksesta saa takaisin, tulee fiilis
että on menettänyt kaiken ja kaikki työ
olisi ollut turhaa. Mutta niin ei ole. Mitään en ole tehnyt turhaan.
Puoli vuotta sitten olin puoli vuotta ilman kameraa, koska ei ollut varaa siihen. Olin siis ammatiltani täyspäiväinen kuvajournalisti ilman työvälinettä.
Vasta 2 kk ennen vuoden lehtikuvaajakilpailua sain sukulaisilta ja ystäviltä lainaksi tarpeeksi rahaa kameraan,
jonka maksoin heti pois sillä 5000 eurolla jonka sain kilpailusta palkinnoksi.
Sen kilpailun voitto mahdollisti sen että pystyin jatkamaan ammattiani näinkin nopeasti.
- Luotat siihen että asioilla on tapana järjestyä?
- Kyllä. Tehty hyvä tulee aina takaisin.
Ei välttämättä huomenna, viikon päästä
tai vuodenkaan päästä, mutta hyvä kiertää, se on sen liike. Se ei ikinä pysähdy.
- Onko sinulla tällä hetkellä kotia?
- On. Puolitoista vuotta kodittomana kävi raskaaksi. Ostin siskon kanssa yhteisen asunnon Helsingin kalliosta. Olen siellä tosi vähän, mutta silloin
kun olen, mieli lepää. Kannan kuitenkin kotia enemmän mukanani, kuin
kiinnittäisin sen johonkin rakennukseen.
- Miten selittäisit tällaisen sanonnan
kuin ”the world is my oyster”?
- Tulee mieleen hoiva, että maailma
on tarpeeksi kotelomainen mutta myös
laaja, sekä hiukan auki, jotta voi hengittää. Mutta silti se on hoivaava. Aina
matkustaessani on tunne, että ihmiseen
voi luottaa. Se ei ole sinisilmäisyyttä
että hyppään tuntemattoman kyytiin,
se on sitä että luotan hyvyyteen – totta
kai käytän kriittistä katsetta ja olen aika tarkkakin aistiessani voinko olla ihmisten kanssa tässä hetkessä, mutta jos
ei tunnu siltä, liukenen paikalta. Jään,
jos on jotain intuitiivisesti lämmintä
ja herkkää. Jos taas arvostelukykyni
on pettänyt, en syytä itseäni vaan tuuria. On vain huonoa tuuria jos yhdellä
tuhannesta tai kymmenestä tuhannesta on pahat aikomukset. Mitä edes tarkoittaa pahat aikomukset? Jos joku haluaa ryöstää mun kameran, joku joka
elää kahdellakymmenellä sentillä päivässä, niin mä katson ennemmin peiliin kuin pahuuteen.
Minulla ei ole tavanomaisia määritteitä pahalle ja hyvälle, pyrin näkemään
ihmisyyden monimuotoisempana. Kun
joku haluaa hyötyä minusta jotenkin
ja se auttaa häntä, niin eikö se ole aika luonnollinen piirre meissä kaikissa?
- Aina ei ole varaa ajatella toisin. Jos
ihminen nälkäpalkalla varastaa, se ei
tee hänestä välttämättä pahaa, vain
epätoivoisen.
- Juuri niin.
- Miksi täytyy lähteä ulkomaille kuvaamaan? Eikö Suomesta löydy tarpeeksi
onnettomia ihmiskohtaloita?
Keniassa, Narokin lähellä olevassa masai-kylässä nämä tytöt odottavat ympärileikkausrituaalin alkamista.
Heidän päänsä on ajeltu paljaaksi maidolla.
Meeri Koutaniemi
Perinteisessä Masai-kulttuurissa, Keniassa nuoret tytöt ympärileikataan noin 9-vuotiaina, ja heidät naitetaan
heti operaation jälkeen. Elisabeth Hkerestä oli 11 vuoden iässä tulossa 65-vuotiaan miehen vaimo.
Meeri Koutaniemi
- Särähtää heti korvaan se, että kuvaisin onnettomia ihmiskohtaloita. Se mihin mut Suomessa kategorisoidaan ja
laatikoidaan, ei pidä paikkaansa. Jos
kuviani katsoo vähän pintaa syvemmälle, sieltä näkyy aina päällimmäisenä ihmisten toivo ja taistelutahto, heidän selviytymiskykynsä. Ne kolme
asiaa. Muuten he eivät olisi enää elossa. Jos he olisivat toivonsa ja omanarvontuntonsa menettäneitä, he olisivat
jo tehneet itsemurhan.
Näiden kohtaloiden, olivatpa sitten onnettomia tai eivät, taustalla voi olla toivottomuutta. Mutta niiden kuvaaminen
on mulle monimuotoisuuden aistimista; esimerkiksi Oasis -projektissani kaikki on ihmisyyden puolella. Ja
vaikka se kertookin yhteiskunnallisesta ongelmasta, sitä ongelmaa ei voi toisintaa ihmisiin itseensä. He elävät ulkopuolelta tulleiden rakenteiden sisällä
sorrettuina.
22
- Kritisoit siis rakenteiden ongelmaa
ihmisten kautta.
- Ongelmat näkyvät juuri sosiaalisissa
suhteissa. Vaikka homoseksuaalit kohtaavat syrjintää yhteiskunnassa, se ei
kerro heidän omasta onnettomuuden
tunteesta tai mielentilasta, vaan nimenomaan vain olosuhteista. Herra Gerardo Chan Chan, yksi Oasiksen päähenkilöistä, oli eräs myönteisimmistä
ihmisistä joita olen koskaan tavannut.
Opin häneltä loputtoman paljon siitä
miten hän näkee jokaisen aamun niin
kiitollisena, niin täynnä mahdollisuuksia, tuoreena ja kauniina, että en ole
koskaan nähnyt kenenkään pitävän sisällään sellaista toivoa. Etiopiassa kuvasin 12 -vuotiasta orvoksi jäänyttä
sokeaa tyttöä, joka opetti minua näkemään näkemättä itse. Sokeana hän teki kaiken sen mihin en itse näkevänä
ihmisenä pystynyt. Kun multa kysytään esimerkiksi lähdetkö pelaamaan
jalkapalloa, vastaan etten osaa, koska
en ole koskaan tehnyt sitä; eli toisin sanoen länsimaalaisessa ajattelussa jos et
osaa jotain, et yleensä tee sitä. Mutta
tälle tytölle mikään ei ollut mahdotonta; hän pelasi kaikkia pallopelejä, juoksi kadulla, ui, lauloi ja soitti.
- Kerroitko tämän tarinan kuvan yhteydessä?
- Pitäisi tehdä niin enemmän. Asterin (12v tyttö) kohdalla hänen kuvia
näyttäessäni haastatteluissa ja televisiossa olen kertonut hänen tarinaansa.
Silloin katsojat pääsevät paremmin kuvaan sisälle. Internet sivuilleni tuntuu
kuitenkin vaikealta liittää oma kokemus tekstin muodossa. Oasis oli loistava esimerkki siitä, että sai käyttää
tekstiä kuvattavan omilla sitaateilla ja
kertoa millainen hän oli. Se synnyttää
lukijassa toivon ja optimismin tunnun.
Mutta kyllä kuvaan Suomessakin. Tsetseenipakolaisten turvapaikkahakuprosessin kuvaus kesti puoli vuotta kerto23
en suomalaisesta byrokratiasta ja siitä
miten turvapaikanhakijat nähdään.
On aika yleinen luulo että kierrän vain
ulkomaita. Ihmiset tungetaan nopeasti johonkin muottiin; jos olet tässä porukassa, et voi olla toisessa porukassa.
Tätä olen kokenut läpi elämäni.
Minua on kiusattu ulkonäöstänikin, sillä kiinnitän ulkonäkööni huomiota ja
näytän hiukan normaalia räväkämmältä. Siksi ihmiset ajattelevat, että en voi
kuulua ajattelultani vaikka vasemmistolaisiin, tai vaikka olin kasvissyöjä, en
voi haluta syödä riistaa. Kaikki tämä
on alkanut ärsyttää, siksi olen alkanut
taistella vastaan ja provosoida takaisin.
- Ovatko kuvaamiesi ihmisten kohtalot
vaikuttaneet itseesi ja näkemyksiisi?
- Todella paljon.
- Kun teet työtä, haluat samalla tulla osaksi sitä johon kiinnität huomiosi, mutta samalla täytyy olla tarpeeksi
ulkopuolella, jotta pystyy valokuvaamaan. Miten olet muuttunut vuosien
varrella?
- Kaikki nämä työt ovat luoneet suurta
kiitollisuutta elämistä kohtaan ja nöyryyttä ihmisen monimuotoisuudelle. Mulla on ollut mieletön etuoikeus
nähdä niin monenlaista ihmisyyttä niin
monessa kulttuurissa, niin monia elämismalleja; olen kuin pieni lapsi, imen
ja otan ja opin ja toivon ettei se ikinä lopu. Pyrin säilyttämään itsessäni
sen tietyn paljauden ja avoimuuden.
Olen ihmissuhteissani ajautunut sellaisten ihmisten pariin, ketkä pystyvät
jakamaan tuon kiitollisuuden ja avoimuuden.
Jakaakseni kokemukseni ja mentaliteettini tarvitsen jonkun joka pystyy
heijastamaan sen minulle takaisin.
Olen havainnut vuosien varrella, että
mitä erilaisimpia ihmisiä olen tavannut, sitä samankaltaisiksi olen meidät
kaikki huomannut.
Olen oppinut näkemään itseni näkemällä toiset, vaikka en olekaan mikään
valmis paketti joka reissailee, vaan haluan juuri pysyä lapsena ja keskeneräisenä.
24
Samalla tavalla kun on saanut kokemuksia jostain ja on tajunnut että tätä
en halua tehdä, samalla tavalla on nähnyt joitain ihmisen puolia, jotka ovat
saaneet minut ymmärtämään juureni
ja arvostamaan suomalaisuutta, siten
myös omaa kotiseutuani ja perhesuhteitani, lapsuutta.
- Entäs sääli? Onko se hyväksyttävä
tunne?
Olen oppinut vaalimaan vanhemmilta
saatuja asenteita ja arvoja – ja se vaaliminen on entisestään syventynyt. Sen
myötä on alkanut tuntemaan itsensä ja
se synnyttää tiettyä rauhaa ja rauha on
aina hedelmällistä, kärsivällisyydellekin; ei ole enää kiire mihinkään.
- Senkin suhteen olen aika kriittinen.
Totta kai sekin on yksi keino, ehkä hyväkin, mutta se on aika passivoivaa.
Ihmiset saisivat uskoa potentiaaliinsa
pystyvänsä enempään kuin yhteen tilisiirtoon tai kolikkoon purkissa.
Vaikka kertomani rauhan tila ei olekaan sellaista minkä mieli olisi omaksunut ja jatkuvasti säilyvä, nautin
edelleen keskeneräisyydestäni ja epäorganisoidusta mielestäni – olen hyvin spontaani ja intuitiivinen ihminen;
voin hyvin heittää suunnitelmat helvettiin ja muodostaa saman sekunnin aikana uudet. Nautin myös paineesta jota eri kuvaustilanteet aiheuttavat. Kun
epäonnistun, luovuuteni on tiivistyttävä joksikin uudeksi jotta pystyn jatkamaan.
Niin tapahtui tstseeniprojektin aikana.
Epäonnistuin monta kertaa, mutta aina
päädyin sinnikkäästi jatkamaan ja ottamaan kuvia niin paljon että olen edes
lähellä sitä mitä lähdin tavoittelemaan;
sitä visiota ja sitä mikä olisi kuvattaville arvokasta.
- Sä teet paljon töitä mielessäsi.
- Suurin osa tapahtuu mielessä. Sulkimen ääni on vain vuoren huippu. Siitä
ei puhuta tarpeeksi.
- Mikä on mielestäsi suurin muutos
jonka olet saanut kuvillasi aikaan?
- Se jääkin aika abstraktiksi. Se on
muutoksen halu, asennemuutos ihmisten mielissä. Koska valokuva on
kysymys, se tähtää siihen että ihmisen mielessä tapahtuisi jonkinlainen
avautuminen, ymmärtäminen tai oivaltaminen. Myöhemmin se oivallus
johtaa toivottavasti osallistumiseen ja
aktivoitumiseen.
- Ei, säälistä ei ole hyötyä kenellekään.
- Entä jos sääli aiheuttaa sen että katsoja alkaa lahjoittaa rahaa avustuskohteille?
- Mieluummin kannattaisi siis osallistua vapaaehtoistyöhön?
nemuutoksen hitauteen, siksi haluan
nähdä välillä konkreettisia muutoksia.
Tuon tytön auttaminen oli minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeää.
Siihen ehkä liitän muut intohimoni, eli
tanssin ja teatterin, jolloin päästään käsiksi nykyiseen omakuvaan taiteen keinoin.
- Teko lisäsi myös uskoasi muutoksen
mahdollisuuteen?
Samalla olen miettinyt ympärileikkausteeman puitteissa seksuaalisuustyöpajaa, koska se on jotain minkä
kanssa ympärileikatut tytöt kamppailevat lopun ikänsä. Heiltä on otettu pois
jotain niin intiimiä ja henkilökohtaista, etteivät he pysty olemaan kokonaisia seksuaalisesti eivätkä ihmisinä. Ja
miksi ympärileikkausta sitten harjoitetaan? Sillä pyritään kontrolloimaan
naisen seksuaalisuutta ja oikeutta päättää omasta kehostaan.
- Kyllä. Teen kirjaa ympärileikkauksesta, josta voisi tulla materiaalia esimerkiksi kansalaisjärjestöille ja ympärileikkausta vastustaville järjestöille,
ryhmille – avuksi kampanjointiin ja
informointiin. Tykkään myös opettaa: olen opettanut Namibiassa ja pian
menossa Keniaan vetämään kiertävää
workshop-tyylistä elokuvatyöpajaa.
- Voiko sanoa, että miehet tai miehinen
valta pelkää naisen voimaa?
- Kyllä. Se mitä haluan konkreettisesti
tehdä liittyy naisten voimaantumiseen
ja voimaannuttamiseen. En näe opetustilannetta autoritaarisena tilanteessa,
vaan esimerkiksi Namibiassa olin itse
luokan edessä ja muut tietokoneiden
takana. Aivan mahdotonta kommunikoida siinä tehdyssä muodostelmassa.
- Mitä teit?
- Pöydät pois ja kahdeksan tuolia ympyrään, jotta kaikki näkevät toisensa.
Sitten voitiin keskustella.
- Juuri sen takia puhunkin aina asennemuutoksesta enkä välttämättä konkreettisesta teosta. Asennemuutos kuitenkin kulminoituu siihen että näet
lähelläsi ihmisen joka tarvitsee apua,
ja jota autat koska sulle on tapahtunut
tietty avautuminen mielessä. Tai solidaarisuuden tarve tai empatia. Sillä
mitä kautta se kanavoituu, ei ole väliä. Hyvä kiertää mihin vain ja sieltä se
kiertää jonnekin – me emme voi valita sen reittejä, mutta pääasia on että se
lähtee eteenpäin. Jatkumon olisi säilyttävä ja minä olen vain pieni rattaan
osa siinä jatkumossa. Kuvattavat ovat
antaneet niin paljon hyvää, jonka vain
siirrän eteenpäin.
- Sulla on niin avara asenne, että sitä
on vaikea käsittää.
- Haha! Se on niin yksinkertainen juttu.
- Oletko auttanut kuvaamiasi ihmisiä
konkreettisesti?
- Sekä että. Sitä aion tehdä tulevaisuudessa enemmän. Perustan ehkä
järjestön, joka tähtää kuvauskohteitteni avustamiseen, riippuu minkälainen projekti on kyseessä. Aloitin puoli
vuotta sitten Keniassa pitkäaikaisprojektin tyttöjen ympärileikkauksista.
Tyttö, josta tein ensimmäisen päädokumentaation, sai mahdollisuuden
opiskeluun facebookissa keräämilläni
rahoilla. Se oli todella tärkeä konkreettinen teko, yksittäinen ja pieni. Kuvajournalistina välillä turhaudun asen-
Elena, 32, pakeni Venäjältä vuonna 2009 etsiäkseen
turvapaikkaa journalistina.
Venäjän viranomaiset alkoivat vainota Elenaa kun
hän julkaisi kirjoituksiaan
tšetšeeneihin kohdistetusta
väkivallasta.
Meeri Koutaniemi
25
Valokuvien pohjustaminen
2.
Marko Seppälä
4.
6.
1.
5.
3.
Kehystetyt valokuvat, varsinkin suuremman kokoiset vedokset tahtovat ”kupruilla” ilmankosteuden vaikutuksesta ja tämä aiheuttaa välillä ikäviä
heijastumia kuviin. Samoin ohut paperivedos on
altis teräville taitoksille, joita vedosten varomattomassa käsittelyssä helposti syntyy.
Kuvien pohjustaminen esimerkiksi paksulle pahville auttaa näihin molempiin vaivoihin. Itse olen käyttänyt kahta
eri tapaa, eli sprayliimaa ja paksua kartonkia tai sitten Kapafix-levyä, jossa on valmis tarrapinta kuvan kiinnittymistä varten. Kapalevyssä on kaksi kartonkia ja niiden välissä jonkinlainen uretaanin tapainen vaahto. Pohjustustapoja
on varmasti muitakin, mutta tässä artikkelissa keskitymme näihin kahteen.
26
Molemmissa pohjustustavoissa on hyvät ja huonot puolensa. Sprayliimaa ja pahvia on helpommin saatavilla ja se on
ohuempaa kuin kapalevy. Myös hinta on liimalla ja pahvilla edullisempi. Kapa-levyn eduiksi katsoisin sen, että liimapinnan voi vetää suojakalvon alta esiin pikkuhiljaa ja
näin ollen vedos ei vahingossa pääse liimautumaan kerralla. Lisäksi liimapinta on varmasti tasainen, joten kuva takuuvarmasti kiinnittyy koko alaltaan.
Sprayliima vaatii jonkun sopivan tilan ja alustan sottaavuutensa takia ja siinä on aina oma riskinsä, ettei liimapinnasta tule tasainen. Kummatkaan eivät pidä siitä, että kuvan
tiputtaisi kulmalleen maahan, mutta kapalevy menee helpommin kulmasta kurttuun.
Sprayliima levitetään pahville ristiin kahteen suuntaan, eli
ensin vaikka vaakaan ja sen jälkeen pystyyn. Liiman levityksen jälkeen kuvan liimaaminen aloitetaan reunasta siten, että kuvaa painetaan keskeltä sivulle päin painaen, varoen ettei jää ilmakuplia. Kuvaa liimatessa olisi hyvä olla
käsissä puuvillaiset sormikkaat, ettei jää rasvaläikkiä, mutta kämmensyrjälläkin painaminen käy.
ni levyyn. Tällöin ei ole niin suurta pelkoa siitä, että kuva
liimaantuu vahingossa kerralla levyyn.
Pahvin ja kapalevyn on hyvä olla hiukan suurempi kuin
vedos, jotta pohjustuksen jälkeen voi leikata ylimääräiset pois.
Mikäli liimaat suuria vedoksia, niin mukana olisi hyvä olla joku apuri, joka kannattelee kuvaa samaan aikaan, kun
painelet sitä kiinni.
Pienissä kuvissa pohjustuksella ei saada suurta hyötyä,
mutta kun mennään hiukan suurempaan 24x30 tai suurempaan vedoskokoon, niin ero on suuri ja pohjustetut kuvat
näyttävät todella tyylikkäiltä.
Kapalevyä käytettäessä tekniikka on käytännössä samanlainen, erona vain se, että nyt voit paljastaa levyn liimapinnan sitä mukaa, kun olet saanut vedoksen painettua kiin-
Oheiset kuvat on otettu Kapa-levylle pohjustamisesta, mutta periaate liiman levitystä lukuun ottamatta on sama, kuin
sprayliimaa käytettäessä.
27
TULLAAN TUTUIKSI
JÄSENEMME ESITTÄYTYY
TOMMI HAKKARAINEN
Kuka olet?
Tommi Hakkarainen, 28v.
Mistä tulet?
Olen Paneliasta kotoisin ja asunut Raumalla nyt kohta kymmenen vuotta.
Mitä teet työksesi?
Nykyään toimin lankkumaisterina eli käsityön opena porilaisessa yläkoulussa.
Onko sinulla muita harrastuksia valokuvauksen
lisäksi?
Lentopalloa pelailen joitakin kertoja viikossa ja kaikenlainen ulkona liikkuminen vaikka retkeilyn tai suunnistuksen
merkeissä toimii myös.
Milloin kiinnostuit valokuvauksesta?
No joskus viitisentoista vuotta sitten kuvasin yhden kesän
isäni vanhalla filmijärkkärillä, mutta sen kesän jälkeen kului yli 10 vuotta ennen kuin ostin ensimmäisen oman järjestelmäkamerani vuonna 2010.
Milloin löysit Rauman Kameraseuran?
Löysin seuran ihan vahingossa reilut pari vuotta sitten, mutta en ensimmäisen vuoden aikana oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin maksanut jäsenmaksua. Viimeisen vuoden
aikana olen aktivoitunut ja ehtinyt jopa joihinkin kuukausitapaamisiinkin ja osallistunut kuvausreissuihin ja muun
muassa Kuuskajaskari-projektiin.
Mikä on parasta kameraseuratoiminnassa?
Ihmiset ja kaikki mitä he tuovat mukanaan.
Mitä parannettavaa näet seuran toiminnassa?
Olisi mukava nähdä enemmän muiden ottamia kuvia ja
keskustella niistä esimerkiksi kuukausitapaamisissa tai
ihan muuten vaan. Kuvista voisi puhua joko syvällisemmin tai ihan vain näyttää, että tällaista on tullut kuvattua
viime aikoina.
Millaisella kalustolla kuvaat?
Canonin vehkeillä olen kuvannut vuodesta 2010 lähtien, eli
silloin kun aloitin nämä touhut. Silloin hommasin 550D:n ja
nyt on uutena tulokkaana rinnalla 6D. Putkia on monenlaisia, mutta eniten käyttämiäni ovat Canonin 24-70mm f2.8L
Kuvassa näkyy autojen valojen jättämiä valojuovia.
Kuvassa on käytetty pitkää valotusaikaa ja pientä aukkoa, jotta yhteen
kuvaan on saatu mahdollisimman
paljon juovia ja tausta on saatu pysymään lähes täysin mustana. Kuvauspaikkana oli valtatien piennar,WW
ja kamera osoitti suoraan tien toiselle puolelle.
Kamera kannattaa suojata roiskeilta
ja käyttää suodinta objektiivin edessä. Turvallisuuden kannalta täytyy
pysyä riittävän kaukana tien reunasta ja käyttää huomioliiviä ja taskulamppua.
Kuvassa on yhdistetty useista valotuksista saatuja juovia. Photoshopissa kuva on kopioitu uudeksi tasoksi,
peilattu pystyakselin suhteen alkuperäisen kuvan viereen ja napakoordinaatteja käyttäen pyöräytetty ympyräksi.
28
ja 24-105mm f4L sekä Sigman 10-20 f4-5.6. Pikkusalamia
ja kaikenlaista niihin liittyviä tilpehöörejä löytyy ja monenlaista sälää suotimista loittorenkaisiin sekä paljon tee-seitse-rakenteluun tarvittavia nippeleitä.
Mitä kuvaat ja paljonko?
Kuvaan fiilispohjalta milloin mitäkin. Kun inspiraatio iskee,
niin sitten mennään ja kuvataan. Tähän kuuluu se, että välillä voi mennä kuukausikin niin, etten ota yhtään kuvaa ja
toisena kuukautena taas voi tulla useampi muistikortti täyteen. Mitään varsinaista lempikuvauskohdetta en osaa nimetä, vaikka osa kuvauskohteista ja -paikoista onkin tullut toisia tutummiksi.
Käsitteletkö kuviasi paljon?
Käsittelen kuvia sitten jos se mielestäni tukee kuvan ilmaisua tai, jos yksinkertaisesti se näyttää omaan silmään paremmalta. Osalle kuvista en tee perussäätöjä enempää
eli lähinnä terävöinti, kontrasti, sävyt ja suoruus, mutta
jotkut kuvaan suoraan jälkikäsittelyä silmällä pitäen, kuten tekstuurikuvat.
Onko sinulla esikuvia?
Kaikki ihmiset joilla on kyky innostua valokuvauksesta ja
taito tartuttaa se innostus muihin. Mutta muutamia mainitakseni olen ihmetellyt ja ihaillut Michael Weselyn pitkien
valotusten toteutusta, Michael Shainblumin tähtikuvausta
ja timelapse-videoita, Arno Rafael Minkkisen puhuttelevia
ja hämmentäviä mustavalkokuvia sekä Caleb Charlandin
töitä, varsinkin Demonstrations-sarjaa.
Mukavimmat muistosi valokuvauksen parissa?
Oikeastaan mukavimmat muistoni eivät liity mihinkään tiettyyn kuvaan tai kuvaustapahtumaan, vaan niihin hetkiin kun
mieleeni pulpahtaa jokin kuvausidea. Kaikki se energia ja
tunne mikä aina liittyy tuohon hetkeen ja sitä seuraavaan
tapahtumaketjuun, alkaen ideoiden luonnostelemisesta
ruutuvihkoon ja päättyen hetkeen juuri ennen laukaisimen
painamista, ovat niitä asioita jotka tekevät valokuvauksesta jännittävää. Kuva joko onnistuu tai sitten ei mutta pääasia on se, että on saanut jotain aikaiseksi. Ottamaton kuva harmittaa kuitenkin enemmän kuin epäonnistunut kuva.
Onko kuviasi ollut esillä ja jos on, niin missä?
Ainoat fyysiset esillä olleet valokuvat taitavat olla tuo Jarin
kuvakaupan ikkunassa ollut alumiinituloste ja Kuuskajaskarin näyttelyssä olleet kuvat. Digikuvia siellä täällä Sksl:n ja
FIAP:n näyttelyissä. Oma kuvagalleriani on netissä osoitteessa www.tommihakkarainen.kuvat.fi
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää muille jäsenille?
Porukassa on mukavampi valokuvata.
Miksi juuri valokuvaus?
Voi se olla jotain muutakin, mutta tästä puuhasta sitä vaan
sattuu meikäläinen tykkäämään.
29
Rauman Kameraseuran
Nuorisojaosto
Kameraseurassa on
parisenkymmentä
nuorta valokuvaajaa
Rauman Kameraseuran nuorisojaosto on toiminut reilun vuoden.
Nuorisojaosto tarjoaa nuorille erilaisia kuvaus- ja koulutustilaisuuksia. Kuvaamassa on käyty mm.
kaatopaikalla ja harjoiteltu katukuvaamista. Tänä syksynä nuoret oppivat käytännössä, mitä on panorointikuvaus.
Nuorisojaosto kokoontuu kerran
kuussa Rauman pääkirjastossa.
Näissä kokoontumisissa katsellaan nuorten ottamia valokuvia ja
sovitaan seuraavista kuvaustehtävistä. Nuoret saavat mielellään ehdottaa kuvauskohteita ja millaista
koulutusta toivovat. Nuorisojaostossa on syksyn aikana ollut neljä
aktiivista, mutta lisää nuoria kaivataan porukkaan.
Nuorten valokuvanäyttely
toi uusia nuoria jäseniä
Rauman Kameraseura järjesti keväällä Nuorten avoimen valokuvanäyttelyn. Näyttely oli Rauman
pääkirjastossa kesäkuun ajan.
Kukin osanottaja lähettää sähköpostitse korkeintaan kolme kuvaa,
joista näyttelyyn valittiin yksi. Valokuvia näyttelyyn tuli yhteensä 78.
Näyttelyyn osallistui 29 nuorta valokuvaajaa.
30
Valokuvanäyttelyn avajaiset pidettiin 5. kesäkuuta klo 17. Avajaisissa
oli kameraseuralaisia ihan kiitettävästi, mutta nuoret loistivat poissaolollaan. Paikalla oli ainoastaan
kolme nuorta. Positiivista on ollut
se, että näyttelyn jälkeen Rauman
Kameraseuran jäsenmäärä lisääntyi lähes 15 nuorella.
Näyttelyn loputtua jokainen valokuvaaja sai omakseen näyttelyssä esillä olleen tulostetut valokuvan kehyksineen.
Nuoriso harjoittelee panorointia.
Rohkeasti mukaan
toimintaan
Nuorten valokuvanäyttely osoitti,
että raumalaisia nuoria valokuvaaminen kiinnostaa. Valokuvaaminen
on toisinaan yksinäistä hommaa.
Rauman Kameraseuran nuorisojaoston tapaamisissa ja koulutuksissa on mahdollista saada palautetta valokuvistaan ja kehittyä
valokuvaajana. Jäsenmaksukaan
ei ole paha: alle 18-vuotiailta vain
13 € vuodessa. Nuorisojaostolla on
myös oma facebook-sivu. Kameraseuran jäsenenä on luonnollisesti
oikeus osallistua muuhunkin kameraseuran toimintaan.
- n uorisojäsenen kuulumisia -
Kalle Markkula
Kuka olet?
- Olen Kalle Markkula, valokuvauksen alkutaipaleella oleva
15-vuotias poika Rauman Lapista.
Miksi kuvaat?
- Idea lähti siitä yhdestä rusakonpoikasesta, jota epätoivoisesti koetin saada pokkarikameralla tallennettua. Lisäksi ajattelin,
että tästä saan hyvän harrastuksen.
Millaisista kuvista pidät?
- Erityisen paljon pidän kuvista, joissa on eläimiä. Luontokuvat
yleensä ovat minun suosikkejani.
Suosikkikuvaajiasi?
- Ehdottomasti luontokuvaaja Hannu Huttu. Hänellä on todella
paljon upeita luontokuvia. Ne erottuvat joukosta.
Niissä on jotain aivan erityistä verrattuna muihin.
Miten löysit seuran?
- Osallistuin viime keväänä RKS:n järjestämään luontokuvailtaan, josta sain idean, että voisin ehkä itsekin liittyä porukkaan.
Kyllä kannatti.
Mitä odotat seuralta?
- Odotan seuralta käytännön oppitunteja meille nuorille. Ilmeisesti niitä on tulossakin. Lisäksi jotkin ”minimatkat”, eli kuvausretket lähikaupunkeihin yms. kiinnostaisi.
31
Tuomarit Meeri Koutaniemi, Minna paananen, Jenny Nybom ja taustalla järjestäjinä Marko Seppälä ja
Tiina Poimio
Yksi teemanäyttelyn tuomareista, Lönnströmin taidemuseon johtaja Jenny
Nybom tarkastelee kuvaa.
Teemanäyttel
y 2013
Rauman
Suomen Kam
eraseuroje
n Liitto ry
pääkirjas
Rauman Kam
eraseura ry
to 26.10.
- 23.11.20
13
Rauman Kameraseuran viime vuoden todellinen voimainponnistus oli syksyllä järjestetty
Kameraseurojen Liiton valtakunnallinen näyttely, jonka teemana oli ”Ihminen”.
Näyttelyyn lähetettiin miltei 2000 kuvaa. Tuomarointi olikin vaativa urakka. Mutta niin tuomarit kuin järjestäjätkin selviytyivät tehtävästään kiitettävästi.
32
Kuvat
Teemu Laulajainen
33
Puheenjohtaja Merja Elo
rkshallitus@gmail.com
Sihteeri Marjukka Vähä-Ettala
raumanksinfo@gmail.com
Varapuheenjohtaja Tiina Poimio
rkspalaute@gmail.com
Hallitus 2014
Kameraseuran järjestämä näyttely ”Ihminen” oli esillä pääkirjastossa,
jossa avajaisetkin pidettiin. Avajaisten yhteydessä juhlistettiin myös
seuran 75 vuotta jatkunutta toimintaa.
KEHITY KUVAAJANA,
TULE MUKAAN RAUMAN
KAMERASEURAN TOIMINTAAN
Jari Aro-Heinilä
Jäsenvastaava Jouni Jalonen
jasenrks@gmail.com
Jäsenenä pääset mukavaan joukkoon samanhenkisten ihmisten kanssa. Saat mahdollisuuden osallistua erilaisiin valokuvauksen ja kuvankäsittelyn koulutuksiin ja työpajoihin, mielenkiintoisiin kuvausmatkoihin koti- ja ulkomailla, kilpailuihin ja jäseniltoihin.
Toimintaa löytyy monipuolisesti, niin aloittelijoille kuin edistyneemmillekin harrastajille. Seuran jäsenistössä on valokuvaajia laidasta laitaan, aivan aloittelijoista kansainvälisissä ja kotimaisissa arvokilpailuissa palkittuihin huippukuvaajiin, sekä harrastajia että ammattikuvaajia.
Rauman kameraseura ry:n jäseneksi on helppo liittyä. Riittää, kun ilmoitat jäsenvastaavallemme osoitteeseen jasenrks@gmail.com nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, sekä oman
email osoitteesi.
Jäsenmaksu 25 euroa (alle 18 v. 13 euroa) maksetaan seuran tilille
FI51 4450 2320 0681 85.
Tervetuloa mukaan!
Veli Puputti
34
Arto Takkinen
Tommi Hakkarainen
www.raumankameraseura.net
www.facebook.com/RaumanKameraseura
35
Digikuva muodostuu RGB-väreistä – punainen, vihreä ja sininen – siis myös mustavalkoinen kuva.
Nämä päävärit koostuvat kukin 256 eri kirkkaustasosta. Päävärien kirkkaustasoja yhdistelemällä saadaan aikaiseksi yli 16 miljoonaa väri/sävy/kirkkausyhdistelmää. Tämä 8-bittisessä järjestelmässä. Väitetään että ihminen pystyy erottamaan useita miljoonia värisävyjä muttei kuitenkaan yli 10 miljoonaa.
Miksi sitten usein suositellaan käytettäväksi 16 bittiä eikä tyydytä 8-bittiseen järjestelmään joka näyttäisi hyvinkin riittävän? Yksi merkittävä syy
on että aina kun digikuvaa käsitellään
häviää digitiedostosta jonkinverran kameran keräämää informaatiota, ja varsinkin häviöllisellä tavalla enemmänkin. Tämä saattaa johtaa siirtymisessä
värisävystä toiseen vyöhykkeisyyteen
eikä siirtyminen tapahdu pehmeästi
liukuen. Kuvankäsittelijä huomaa tämän histogrammissa jonka jouheva
jatkuva ääriviiva muuttuu kampamaiseksi. Kamman piikkien välistä on hävinnyt sävyjä. Kohtuullisessa kuvankäsittelyssä tämä ei kuvaruudulla kuvassa
näy. Kuitenkin kuvaa suurennettaessa
se saattaa tulla häiritsevänä näkyväksi.
16- bittisessä järjestelmässä, jossa on
yli 280 biljoona sävyä, on varaa menettää sävyjä eikä se näy lopputuloksessa.
Säädä siis kuviasi mieluummin 16-bittisessä järjestelmässä kuin 8-bittisessä niin pitkälle kuin se on mahdollista. Näin voi menetellä Photoshopissa
pitkälle ja Elementsissä Raw-osiossa.
Levels työkalulla tehtävät värisävysäädöt
36
Puhtaiden RGB-värien yhdistelmät
Ihmisillä on erilainen kyky nähdä ja muistaa värejä ja niiden eri sävyjä. Värisävyt voidaan siis kuitenkin määritellä mm. RGB arvoilla.
Yllä olevassa kuvassa on esitetty puhtaat RGB-värit
ja niiden yhdistelmät.
Päävärit on kukin jaettu 0-255 jaolla, joka asteikko
on mm. Levels-työkalun histogrammissa.
Viereinen kuva esittää miten Levelstyökalussa histogrammin ääripäiden ja
keskisävyn liukusäätimien siirto vaikuttaa kussakin värikanavassa erikseen
värisävyn muuttumiseen.
Samanlainen kaavio voidaan esittää
myös Curves-työkalulle, jossa sävyala on yksityiskohtaisemmin säädettävissä.
Väriä valittaessa Photoshopissa avataan väritaulu esim. klikkaamalla Foreground/Background työkalua. Tällöin aukeaa valikko johon voidaan
merkitä lukuarvot R, G ja B väreille tai
vain klikataan väritaulun jotain väriä.
Kyseisessä taulussa on myös valikko toisille järjestelmille: HSB, CMYK
ja Lab, joiden arvot näkyvät samanaikaisesti RGB-värien arvojen kanssa.
Color Picker ja Eyedropper työkalulla
jotain väriä kuvassa klikaten saadaan
tämän RGB arvot ilmestymään väritauluun.
Netistä löytyy väreistä runsaasti erilaisia taulukoita eri järjestelmissä. Seuraavista osoitteissa mm. pari:
www.tayloredmktg.com/rgb/ ja www.workwithcolor.com/
color-chart-full-01.htm, joissa väreille on merkitty RGBarvot. Jos halutun värin valinta Photoshopin väritaulusta
on hankalaa voi mm. näistä taulukoista mahdollisesti löytää halutut värit ja niille RGB-arvot, jotka kirjoitat sitten
väritauluun.
Eri järjestelmät tuottavat eri määrän värisävyjä eikä kaikkien järjestelmien värejä pystytä esittämän painettuina. Eri
järjestelmien väriavaruudet ovat eri laajuisia. Valokuvaajien käyttämä RGB tuottaa laajemman väriskaalan kuin
CMYK, joka on painotalojen käyttämä järjestelmä. Useimmissa kameroissa voidaan valita väriavaruus sRGB:n ja
Adobe RGB:n välillä. Adobe RGB on laajempi kuin sRGB.
Jos on tarkoitus katsella kuvia vain näyttöruudulta voit valita sRGB mutta Adobe RGB:n jos teetät myös väritulosteita. Jos kuvaat Raw-muodossa kameran RGB valinnalla
kamerasaa ei ole vaikutusta kuvaan koska väriavaruuden
valinta taoahtuu vasta Raw-konvertterissa. Valinta vaikuttaa vain kameran jpg LCD-kuvaan. Useat kamerat pystyvät tallentamaan laajemman väriskaalan kuin mitä sRGB
tai Adobe RGB pystyy toistamaan. Photoshopin Camera
Raw:ssa ja Lightroomissa voidaan valita väriavaruudeksi
myös Prophoto RGB, jolla voidaan käsitellä RAW-kuvaa
laajimmassa väriavaruudessa.
Huomaa kuitenkin että vain kalliimmat ammattikäyttöön
tarkoitetut näytöt pystyvät toistamaan koko Adobe RGB
väriavaruuden väriskaalan. Photoshopissa voidaan operoida myös CMYK ja Lab väreillä mikä ei Elementsissä
ole mahdollista. On huomattava että jos jostain syystä halutaan operoida suppeammalla värijärjestelmällä ja siirrytään johonkin laajempaan vaihtoehtoon väriavaruus ei laajene vaan pysyy suppeamman rajoissa.
Ellei ole erityistä syytä kannattaa operoida aina laajemmassa värijärjestelmässä josta pääsee kyllä suppeampaan mutta
ei toisinpäin. Kuvia tulostettaessa kuva tulee aina muuntaa
tulostuslaitteen väriavaruusjärjestelmään jotta värit toistuvat tarkoitetulla tavalla.
Näin raapaistiin vähän värimaailmaa – maailmahan on värillinen vaikka jotkut kuvat ovatkin mustavalkoisia.
Nils Nyman
Photoshopin
värivalintataulu
37
nissen
NIKSINURKKA
NILS NYMAN
Toisenlainen kuvakortti
Valitse korttipohja File => New=> Blank file ja sieltä kortin koko esim. vaaka
A5 – 210 x 148 mm. Valitse korttiin tuleva kuva ja kopioi se korttipohjan päälle
File => Open => Select All ja valitse Edit => Copy, kuva on kopioitu.
Aktivoi korttipohja ja valitse Edit => Paste. Kuva on nyt pohjan päällä.
Aktivoi kuvataso ja valitse maski. Se ilmestyy valkoisena kuvasymbolin viereen. Klikkaa - Ctrl i - ja maski muuttuu mustaksi. Kuvakin on nyt musta.
Valitse sivellin – Brush. Valikosta valitse rosoreunainen sivellin ja sen kooksi
esim. 100 px.
Maalaa mustaa kuvaa – ala keskeltä – kuva paljastuu maalauksen edetessä.
Kun tulet kuvan reunoille voit säätää siveltimen peittävyyttä – Opacity – pienemmäksi jos haluat.
38
39