Luontohavaintoja ja rokkia

1
Meijän Perä
Meijän Perä
Sarvenperän kylälehti
4/2012
www.sarvenpera.fi
3€
Luontohavaintoja
ja rokkia
2
Meijän Perä
Sarvenperän uudet tuulet
V
uoden vaihtuessa Sarvenperällä siirrytään uuteen aikakauteen. Rakastettavan rauhalliseen ja
luottamusta herättäneeseen tyyliinsä Sarvenperäset ry:tä jo useamman vuoden ajan kipparoinut kyläpäällikkö Vesa Pihlajamäki luovuttaa ruorin tuoreelle tekijälle. Kyläyhdistyksen syyskokouksessa lepovuoroa pyytäneen Vesan tilalle hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Johanna Niilivuo Tuppelasta.
Napakka ja fiksu Johanna on kylällä tunnettu
muun muassa Timon vaimona sekä Vernerin ja Oskarin
äitinä. Juoksua harrastava, maailman maratooneilla
nähty Johanna jaksaa varmasti vetää läpi pitkänkin
kyläkokouksen ennätyksellisen tiukkaan tahtiin, mikäli tarve niin vaatii.
Iloista Joulua
ja
Onnellista
Uutta Vuotta!
Toivottavat
Sarvenperäset ry
ja
Meijän Perän toimitus
Huippukuntoinenkin kapteeni tarvitsee tuekseen
toimivan miehistön. Sarvenperän pitäminen vireänä ja
talkootyöstä voimansa saavana kyläyhteisönä edellyttää
mahdollisimman monen ihmisen osallistumista kylän
yhteisiin toimintoihin. Mitä useampi ihminen on mukana, sitä värikkäämmäksi, hauskemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi meno yltyy. Sarvenperän kylän tavaramerkiksi noussutta talkooherkkyyttä ei kannata päästä
hukkumaan, niin hienosta voimavarasta on kysymys.
Lämpimät kiitokset Vesalle sekä paljon onnea ja
menestystä Johannalle!
Sivulassa 12.11.2012
Hanna
Itsenäisyyspäivän
nyyttikestit
Sarvenperän koululla
torstaina 6.12. klo 14 alkaen.
Juhlistetaan itsenäisyyspäivää
yhdessä herkuttelemalla
ja mukavia juttelemalla.
Jokainen voisi tuoda jotain,
jotta saadaan pöytä koreaksi.
Kyläyhdistys tarjoaa kahvia
ja mehua.
Tervetuloa!
Meijän Perä 4/2012
Sarvenperän kylätoimikunnan lehti
Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa.
Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl.
Seuraavaan lehteen aineistot 31.1.2013 mennessä päätoimittajalle tai toimittajille.
Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki
p. 020 482 5890, sihteeri Seija Halinen p. 0400 646 471,
rahastonhoitaja Riitta Kuusela p. 050 571 8492
Päätoimittaja: Hanna Mäkinen, Sarvenperäntie 545, 41930
Kuohu, p. 050 368 0280, email: hanna_k.makinen@nic.fi
Lehden taitto: Hanna Mäkinen
Toimittajat: Seija Halinen p. 0400 646 471, email: seija.
halinen@elisanet.fi, Vesa Pihlajamäki (Sarvenperäset ry:n edustaja), p. 020 482 5890, Petri Hakkarainen p. 050 529 0529,
email: perasarvi@gmail.com, Salla Hellevuo p. 040 581 5155,
e-mail: sallalaa@gmail.com ja Paavo Vehkala p. 050 323 1155
Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 12 euroa, irtonumerot 3 euroa.
Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, 41930 Kuohu,
p. 0400 646 471
Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼
sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille
ilmaisia max 20 sanaa.
Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää
ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta.
Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.
Kansikuva: Seija Halinen
ISSN 1459-9228
Meijän Perä
3
Luontohavaintoja Hattulan mäellä
S
omenasadosta, nyt tuntuu jotenkin tyhjänoloiselta, yhtään kaurishavaintoa ei ole tämän kesän ajalta. Nyt turvataan ilvesten ja susien hyvinvointia. Esimerkiksi hirvien metsästystä pyritään rajoittamaan, että susien ruokahuolto olisi kunnossa. Omassa nuoruudessani sudet
ohjattiin pois pihapiireistä: ne kuuluivat erämaihin,
omille kotiseuduilleen. Suomi on harvaanasuttu maa,
täältä pitäisi löytyä meille kaikille elintilaa.
Hattulassa 20.10. 2012 Paavo
Kuva: Paavo Vehkala
Jättipuupistiäinen, urocerus gigas.
P
Kekri-juhla
ohjoisten kylien yhteistä Kekri-juhlaa vietettin
Tikkalan Harjulassa 12.10. Ensimmäistä kertaa
järjestetty tilaisuus innoitti paikalle kuulijoita
eri kyliltä. Tilaisuuden aluksi Virtapiiriläiset lukivat
terveisiä eri vuosikymmeniltä olevista postikorteista.
Oman musiikkituokionsa juhlaan toivat Mikko
Määttä, Esa Niemitalo ja Vesa Koskinen Ohjelman kokoojana ja juontajana toimi Noora Nenonen. Make Leppänen säesti hanurilla lauluosuudet.
Harjulassa oli myös mahdollisuus tutustua vanhoihin käsitöihin ja arjen käyttöesineisiin sekä Jaakko
Luoman suomenhevosista kokoamaan valokuvanäyttelyyn.
Tanssitaiteilija Katariina Hiukka esitti huikean
soolotanssin ja vei illan päätteeksi yleisöäkin piirileikkiin. Väliajalla nautittu ”iltanen” koostui paikallisesta
ruisleivästä, kotikaljasta, savumuikuista ja juurespaloista. Mukava juhla jolle toivoisi jatkuvuutta.
Kuva: Seija Halinen
yksyn kosteus ja kasvavan tuulen voima riipii
puista lehtiä ja levittää niitä ympäriinsä aivan
kuin pyrkien näyttämään mahtiaan merkiksi kesän päättymisestä. Uskoisimme tosin ehkä vähemmästäkin, kesä on kääntynyt syksyyn ja tulevaan kylmään
kauteen, elikkä talven tuloon.
Kevät sai tullessaan luonnon heräämään täysillä
liikkeelle, sen voima oli mahtavaa, yhtä ällistyttävää
joka ainut kerta. Uusi esiin työntyvä vihreä nurmen
alku sai jänikset ryntäämään pelloille kaikkia vaaroja
uhmaten. Seurasin monina valoisina yön tunteina kiikarilla keittiön ikkunasta viiden täysikasvuisen metsäjäniksen laiduntamista pelloilla, kovin kirjavia väriltään sillä talviturkin vaihto oli meneillään. Laiduntava
lauma tosin sitten häipyi metsien kätköihin, ehkä suvun
jatkaminenkin tuli sitten mieleen kaiken kiireen keskellä. Kyseisen ilmiön voi aistia niitä lukuisista kilpajuoksuista mitä jänikset pitivät pitkin peltoja.
Kevät oli myös paljastanut myyrien tekemiä taimistotuhoja talven ajoilta hakkuuaukeilla. Tuntuikin
sitten hyvältä kun kesällä heinän niiton jälkeen parikin
kettuperhettä ilmestyi pelloille harjoittelemaan myyräjahteja. Kissan kokoiset pennut olivatkin nopeita oppimaan, ne suorittivat korkeita hyppyjä pyynnin aikana.
Oli hienoa seurata niiden ilmeitä jahdin aikana, niistä
näki jo sen suuren oveluuden millä ne suhtautuivat pienestä alkaen suureen elämäänsä. Pentueet kyllä sitten
kesän mittaan hajosivat mutta peltoja ne kuitenkin pitivät jatkossakin kotimaiseminaan.
Kurkien pesintä läheisellä Saukkojärvellä sujui
onnellisten tähtien alla, kaksi poikaahan ne sitten saivat
ja syksykesällä vanhemmat johdattivat ne navetan nurkalle perunoiden kaivuun. Tuula kyllä esitti niille siitä
vastalauseen, kaiketi kovaa ilmaisuakin käyttäen. Yhteisymmärrys asiassa kuitenkin löytyi ja perunapelto
sai olla sen jälkeen rauhassa.
Kesällä aittarakennuksen seinään pörräili oudonnäköinen otus, noin viitisen senttiä pitkä julman näköinen eliö. Otimme siitä kuvia ja pohdimme sen alkuperää
ja siinähän se kaiken tohinan keskellä pääsi lentämään
omille teilleen, tuskinpa olisimme sitä arvanneet heti
päiviltä päästämään. Niinhän siinä sitten kävi että etsittiin tietokoneelta vastausta kysymykseen. Löytyihän
sieltä sitten vaikka mitä tietoa lentävistäkin ötököistä.
Ensin veikattiin kuvien perusteella mäntypistiäistä
pistiäisiä tuntuu olevan aivan mahdottomia määriä sitten päätettiin pörriäisen olevan jättipuupistiäinen, urocerus gigas on hänen latinankielinen nimensä. Rauha
hänen sielulleen, jos eksyy vielä pihapiiriin.
Vettä olemme saaneet kaatamalla, vesimittaria joutuu tyhjentämään päivittäin, lukemat eivät pysy enää
muistissa. Muutama kirkas aamukin on tosin eksynyt
päivien joukkoon, silloin mustat teerikukot ovat nousseet aamuisin pellonreuna puiden latvoihin syyssoitimelle. Innoissaan ne ovat pudota alas latvasta kesken
uhoamisensa, mutta asennon korjauksen jälkeen peli
jatkuu uudelleen.
Omenapuut täyttyivät omenista, kaikelle sadolle ei
tunnu löytyvän ottajia, eletään runsauden aikaa. Aikaisempina vuosina kauriit huolehtivat ylimääräisestä
4
Meijän Perä
Aukeman kuvat: Hanna Mäkinen
SARVIROCK
Perintönä Tuho fanit.
V
Kiema ja Kerbiilit vetivät illan suurimman ja innokkaimman yleisön.
Kolmannen Sarvirockin tunnelmia
iime vuonna ounastelimme onnistuneen rupeaman jälkeen, että Rokit vielä kajahtaisivat Sarvenperästen toimesta. Ja niin totisesti tapahtuikin. Hyvä fiilis ja onnistunut ympäristö saivat Perän
talkooihmiset taas kerran liikkeelle voimanponnistukseen.
Kuohun keskustan kylätalo on mainio paikka pitää
tapahtumia. Jo pelkkä sijainti on silkkaa plussaa. Nyt
kun saimme erinomaisen ajankohdan ja tutut yhteistyökumppanit kokoon, niin järjestelyt hoituivat sujuvasti.
Päivän ainoa takaisku oli jo etukäteen tiedossa ollut lasten tapahtuman peruuntuminen. Kaikki kysytyt
artistit ja ryhmät laittoivat niin kovan hintalapun, että
riskin suuruus oli mieltä lannistava. Varsinkin, kun
olimme tähän asti aina pitäneet lasten juhlan ilmaisena.
Toki jatkossa voimme miettiä omaa konseptia lapsille,
mutta tällä kertaa mentiin vain rokin voimalla.
Lauantaina 8.9. oli H-hetki, ja jännitteet organisaatiolla sen mukaiset. Koska lasten tapahtuma ei aiheuttanut ylimääräisiä ponnisteluja, päätimme kasvattaa
Meijän Perä
päätapahtumaa suuremmaksi. Tämä näkyi pidempänä
aikana, neljänä esiintyjänä ja parempina baaripalveluina.
Esiintymisen aloitti kunnon jytinällä Sarvenperän
nuorisojoukkio, Perintönä Tuho. Bändi oli edellisvuoden Tulikasteen ”jatko-osa”, mutta parempi sellainen.
Pojista näki, että hommaa oli treenattu ja kirjoituskynää oli pidetty terävänä. Erityinen huomio siitä, että
pojat soittivat todella paljon itse tekemäänsä musiikkia.
Se on aina arvostettavaa. Bändi oli saanut hyvin katsojia liikkeelle jo alkuun, ja tapahtuma sai lentävän lähdön. Toivottavasti tällä kokoonpanolla tehdään enemmänkin keikkaa.
Toisena esiintyjänä oli Kuohulla kovan maineen
kerännyt Hannulan Tatu. Mies oli viime vuotisella Sarvirock-rykäisyllään raivannut itsensä peräti Kuohun
Sattumien pääesiintyjäksi, ja maaperä oli suotuisa hyvälle keikalle. Tatu pääsi paikalle melkoisten vastoinkäymisten kautta, mutta se ei miestä lannistanut. Hyvä
setti kevyempiä suomiklassikoita sai ihmiset vallan
tanssaamaan lavan edessä.
Kolmantena esiintyjänä oli Perän oma poika, Hellevuon Jyri, jonka Tapio-orkesteri oli aiemmissa Rokeissa dominoinut ”päälavaa”. Tapio on toistaiseksi telakalla, joten oli uusien kujeiden vuoro. Jyri oli paikalla duonsa Diktaattori Punakynän kanssa. Kaverukset
vetivät suomimusaa, joka oli napsun rokkaavampaa
kuin Tatulla. Mentiin enemmän Freukkareista Sliippareihin. Muutaman aiemman esiintymisen nähneenä sanon, että miehiltä erinomainen keikka. Saivat yleisön
loistavasti mukaan ja viihdyttivät koko rahalla. Jyrin
toiveissa on, että jatkossa combo kasvaisi aivan oikean
bändin mittoihin. Toivotaan sitä.
Samaa onnistunutta viihdytystä esitti myös varsinainen pääesiintyjä Ketterät Kerbiilit. Ei-niin-rockuskottavasta nimestä huolimatta taustalta kuoriutui
todella soittotaitoinen ja rokkaava jyväskyläläispumppu, jonka keulilla oli itse Kuohun kyläpäällikkö Jouko
Kiema. Kerbiilit, Jouko etunenässä, tekivät kyläläisten
edessä hienon shown, joka sai maksavan yleisön liikehtimään ja eläytymään kuten kunnon keikalla pitääkin.
Setti sisälsi myös englanninkielisiä kappaleita, jotka
erottivat näitä tekijämiehiä muista artisteista. Mukana
oli myös muutama selvästi rokimpi kappale mallia Hassisen Kone ja Kotiteollisuus. Muuten elettiin Kolmas
Nainen, Eppu Normaali ja ZZ Top –akselilla. Todella
onnistunut veto, joka taisi miellyttää myös itse esiintyjiä.
Jälleen oli yhteenvedon paikka, ja se oli harvinaisen helppo tehdä. Tätä halutaan lisää sekä järjestäjien
että yleisön puolesta. Myimme taas enemmän lippuja ja
saimme järjestelyt toimimaan paremmin. Yksi osoitus
tästä oli ulkopuolisen arvioijan tekemä kierros. Paikalle nimittäin saapui alkoholitarkastaja ja saimme tästäkin äärimmäisen tiukasta seulasta puhtaat paperit.
Kun taloudellinenkin puoli onnistui, niin määritimme heti seuraavana päivänä uuden Sarvirockin päivämäärän. Ensi vuonna rokataan lauantaina 7.9. eli
aivan samana viikonloppuna. Toivottavasti saamme parannettua tapahtumaamme entisestään ja saamme ison
joukon paikalle viihtymään.
Loppuun suurkiitokset kaikille yhteistyökumppaneille ja talkooavuille! Tiedätte, keitä olette. Mutta pak-
5
ko on nostaa esiin Pihlajamäen Vesa ja Halisen Seija.
Ilman heidän rautaista kokemustaan ja apuaan tämä
tapahtuma ei onnistuisi.
Nähdään ensi vuonna!
Vastuu-ukko Hakkaraisen Pete
Iso kuva viereisellä sivulla:
Kansainväliset
mitat täyttävää
tukanheilutusta. Mallia
antaa basisti
Joni Ekonen.
Tatu trubaduurina ja
Punakynät
dynaamisena
combona.
Lystiä riitti
myös järjestelypuolella.
Lipunmyyntiä
ja järjestystä
pitämässä
Sanna, Mari ja
Riitta.
Backstagen
palveluista
nauttimassa
Jere Silokunnas.
6
Meijän Perä
Pienen pojan luodikko
S
yksyiseen pakkasaamuun
nouseva aurinko saa huurteisen pellonreunakoivikon säkenöimään valoloisteessa.
Auringon nousevat ensisäteet
ovat saaneet teerikarjan liikkeelle
soilta ja metsien kätköistä. Ne ovat
lentäneet pitkiä matkoja tullakseen
tähän oivalliseen ruokapaikkaan.
Huurre varisee oksista lintujen etsiessä urpuja nälkäisiin kupuihinsa.
Parven vartija, lyyrypyrstöinen, teräksensininen, valkoista perän alla hehkuttava ukkoteeri päästelee hermostuneita kuku, kuku ääniään. Se näkee erään koivun alla
jotain erikoista, kiinnostava näky,
ei kuitenkaan pelottava mutta kuitenkin varottavan oloinen.
Koivun juurella repun päällä
istuu pieni poika, turhan pieni pelättäväksi, päättelee teeri. Teeret
ovat varuillaan, hermostuneita,
keskustellaan, ollaan ihmeissään,
kurkistellaan, ruokailukin tahtoo
unohtua.
Pojan vieressä istuu punaruskea pystykorva, sen nenä osoittaa
koivun latvoihin, se näkee teerit ne
ovat jokapäiväistä näkymää, eivät
kiinnosta. Ollapa puissa orava, se
olisikin jo toinen juttu.
On herätty aikaisin, maalaistalossa on riennettävä navetalle,
ruokkimaan lehmiä, lampaita, kanoja ja hevostallissa hevosia.
En ole vielä koulussa, siinä viiden vuoden kunnioitettavassa iässä,
kaikki maailma on avoinna edessäni. Olen herännyt toisten mukana
ylös ja tiedän, että tänään on se suuri päivä lähden yksin metsälle.
Isä ei lähde tänään teerenkuville, hänellä on muita kiireitä, joten nyt on minun vuoroni.
Mustasta pomppakankaasta ja
sahanpuruista vänätyt teerenkuvat
ovat jääneet edelliseltä metsästysreissulta koivujen latvoihin, se sopii
hyvin minulle. Toiset ovat häipyneet navetalle. Keräilen kamppeitani, housut, villapaita, pienet nahkasaappaat, karvalakki ja lapaset.
Isän suuri metsästysreppu valjasnaulasta, saan sen tuolia apuna
käyttäen haltuuni. Tärkein löytyy
tuvan nurkasta penkiltä: Ase, luodikko, pienireikäinen pyssy, sillä
hetkellä oma, pienoiskivääri, vanha
kuin iäisyys. Luoti on aikoinaan takertunut sen uljaaseen piippuun,
eikä ole suostunut millään opilla tulemaan sieltä ulos.
Tämä aarre nousee hihnasta
olalle, reppu selkään viistävät tosin maata mutta ei se haittaa, olen
menossa metsälle. Ohitan savusaunan luona olevan ison kiven. Aurinko ei ole vielä noussut, teeret eivät
vielä lennä. On kuitenkin kiire. On
kierrettävä peltojen reunoja myöten, on pysyttävä näkymättömissä.
Miltei panen juoksuksi, hyvä kun
pysyn pystyssä. Oravakoira Nalle
on huomannut aamulliset aikeeni ja
lyöttäytynyt matkaani, se on tukehtua tärkeyteensä.
Ohitamme lähteen, jossa olen
äidin kanssa ollut useasti pyykillä.
Padassa on kiehunut vesi ja itse
olen uiskennellut pienessä paljussa
kesäpäivien lämmössä.
Matka jatkuu. Nalle seuraa
herkeämättä sivullani ja katsoo silmiini osaaottavasti, on hiukan hämillään. Oravatkin ovat siltä näköjään unehtuneet. Kuoppakynnäs
lähestyy, näen koivikossa istuvat
kuvateeret. Silmien yläpuolet hohtavat räikeän punaisina, musta
pomppakangas erottuu alastomista
huurteisista koivuista kauas. Hivutan itseni riukuaidan välistä metsän
puolelle. Nalle tuppautuu myös aidan läpi. Koivikko on edessämme.
Se on noin sata metriä kanttiinsa
oleva pellonreunametsikkö. Muutamia kuusia on myös kuviolla. Yhden
kuusen juurelle on isä rakentanut
kojun, joka antaa näkösuojaa tarvittaessa. Jään kuitenkin pellonreunaan ja asetumme Nallen kanssa
läheisen koivun juurelle. Reppu takapuolen alle, selkä koivua vasten,
Nalle asettuu vierelleni makuulle,
olemme nyt valmiita teerien kuvilta
ampumiseen. Aurinko nousee, talitiaiset lentelevät jo koivuissa, jääkiteitä tippuu oksilta. Metsä helisee
kauneutta.
Silloin ne tulevat. Ensimmäiset teeret purjehtivat jostain metsien kätköistä, ne jarruttavat enimmän vauhdin pois ja laskeutuvat
koivujen latvoihin. Lintujen väritys
on häkellyttävän väriloistoinen.
Kanojen pukeutuminen on hillitympää, ruskean harmaata. Urokset ovat toista maata, niiden teräk-
sensiniset puvut, pyrstöjen kaaret
sekä silmien yläpuoliset punatäplät,
kyllä nyt kelpaa näyttäytyä. Ennen
ruokailua ympäristön tarkkailua,
varovaista ääntelyä, kuvateerien ihmettelyä, kylläpä riittää puuhastelua. Olen liikkumatta koivun juurella, meitä ei ole vielä huomattu.
Nallen hermot eivät pidä, se nousee
makuulta istumaan, kallistaa päätään ja tähystää koivun latvaan.
Läheisen koivun latvassa istuva ukkoteeri on pudota oksalta, se
hämmentyy suuresti maahavainnoistaan. Kirousten tulva ryöppyää
sen nokasta, koko parvi valpastuu
ihmettelemään metakkaa. Olemme
hiljaa paikallamme, tilanne alkaa
rauhoittua. Lintujen mielen valtaa
rauha, ei ole mitään pelättävää. Ukkoteerikin vilkuilee enää toisella silmällään meitä, aloittelee urpujen
valikoinnin kupuunsa.
Olen ollut isän kanssa aikaisemminkin mukana kuvilla, joten
tämä ei ole aivan uutta minullekaan. Pyssy, luodikko, epäkuntoinen ikivanha pienoiskivääri on käsissäni, se alkaa hivuttautua tähtäysasentoon. Nallen hermot eivät
enää pidä, se luulee että kohta pamahtaa ja ryntää pystyyn salamana. Ukkoteeri tyrmistyy ja kaikin
voimin se ponnistaa oksalta pakomatkalle. Myös koko teeriparvi
hämmentyy ja räpistelee lentoon.
Koivikko on täynnä lumikiteitä, hiljaisuus täyttää maisemat. Nalle ravistelee turkkiaan, lipaisee ohimennen poskeani, se on ilmiselvästi tyytyväinen. Nousen ylös, otan repun
selkääni. Luotipyssy, jossa luoti on
yhä tanakasti piipussa, sen nostan
myös olalleni.
Se oli niin lähellä onnistua.
Olisin voinut tähdätä ukkoteeriä aivan oikeasti. Taidan kirota, en kuitenkaan itke. Nalle tulee lähelle ja
lipaisee uudelleen kasvojani, olemme kavereita. Emme jää enää odottelemaan enempää lintuja vaan lähdemme kotimatkalle. Samasta aidanraosta kuin tullessakin, siitä
ahtaudumme pellon puolelle. Aurinko, joka valaisee syksyn pakkaskirpeyttä, se melkein häikäisee.
Pakkanen tekee siltoja routaantuvaan maahan, joka odottaa ensimmäisiä lumisateita peittämään myöhäissyksyn lehtiä.
Meijän Perä
Kävelemme kotiinpäin. Reppu
viistää melkein maata. Tuo pyssy,
luodikko, pienoiskivääri, jonka piipussa luoti edelleen jököttää, se
keikkuu olkapäillä. Tuo luotipyssy,
joka kulki viisivuotiaan pojan matkassa pelloilla ja metsissä, se istutti
kipinöitä, jotka myöhemmin leimahtivat liekkeihin ja veivät mukanaan täysipainoisesti erämetsiin ja
7
järville harrastuksiin jotka antoivat elämälle kallisarvoisia rikkauksia.
Hattulassa 29.11.2003 Paavo
Laulu raikaa Luhtamäessä
L
uhtamäelle Kalliokaupunkiin
tuli uutta elämää, kun Kimmo
ja Tuija Koskinen sekä neljä
lasta muuttivat sinne pysyvästi kuluneena kesänä. Vasaran pauke on
kaikunut vuoroin erilaisten työkoneiden äänten kanssa, kun Koskiset
ovat tehneet laajennusta taloon.
Viimeisten parin vuoden aikana perhe kävi lomia ja viikonloppuja kokeilemassa, voisiko tänne
muuttaa pysyvästi. Kimmo peri jo
lapsuudestaan tutun talon tiluksineen edesmenneeltä enoltaan Väinöltä, kun hän nukkui pois vuonna
2010.
Nyt mäen harjalta kaikuu iloisia elämän ääniä, kun lapset Ville 17
v., Siiri 14 v., Roope 7 v. sekä Helmi
4 v. touhuavat omia juttujaan. Saattaapa kuulla kukonkin kiekuvan,
kun se kutsuu rouvakatrastaan kuulolle. Perheen kaksi poikakissaa
huolehtivat siitä, etteivät hiiret pääse hyppimään pöydillä eivätkä muuallakaan.
Tuija ja Kimmo ovat pitäneet
yhtä vuodesta 1986. Kimmo oli läh-
tenyt kuskiksi kaveriporukalleen
Tuijan kotikylälle Petäjävedelle, ja
tuolloin 24-vuotiaan Kimmon ja
16-vuotiaan Tuijan lempi leiskahti
alkuun. Naimisiin pariskunta meni
vuonna 1993 Petäjäveden vanhassa
kirkossa, jossa Tuija oli nuorena tyttönä työskennellyt kesän oppaana.
Lisäksi Kimmo pitää kaikesta vanhanaikaisesta, joten rakennus oli
kaikin puolin ihanteellinen vihkipaikaksi.
Tuija opiskeli laskentamerkonomiksi, Kimmo levyseppähitsaajaksi. Opiskeluaikanaan ja valmistuttuaan Tuija teki laskuttajan töitä.
Perheen perustamisen jälkeen tärkein ja pitkäkestoisin työura on ollut lasten kanssa kotona, välillä Tuija on käynyt töissä myös kodin ulkopuolella. Tällä hetkellä Tuija harjoittaa harrastusmielessä pienimuotoista yritystoimintaa järjestämällä
Partylite -kynttiläkutsuja. Mikäli
joku on halukas kutsuja luonaan
järjestämään, tulee Tuija mielellään
konsultoimaan kutsuille. Tuijalta
voi myös käydä ostamassa Partylite
Kuva: Salla Hellevuo
-tuotteita Luhtamäestä.
Kimmo on työskennellyt metallipuolen töissä. Vapaa-ajallaan Koskisilla on monenlaista aktiviteettia:
Tuija hoitaa kanalaa, laulaa karaokea, ja on aiemmin harrastanut
myös monipuolisesti käsitöitä. Myös
lukeminen on hänelle mieluisa harrastus, kun vain siihen löytyy omaa
aikaa.
Kimmon kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti vanhat autot.
Erilaisia ajopelejä Kimmolla on
vuosien mittaan ollut useita, ja niillä hän osallistui mm. autonäyttelyihin sekä kokoontumisajoihin. Nykyisin tallin helmenä on vanha Popeda.
Perheen lapsetkin touhuavat
erilaisia juttuja: Ville on intohimoinen musiikin ystävä, ja erittäin taitava kitaristi. Hän opiskeleekin musiikkialaa Oriveden musiikkiopistossa. Vapaa-ajallaan Ville soittaa
kitaraa, säveltää sekä tekee kaikkea
musiikkiin liittyvää.
Siiri käy Korpilahdella seitsemättä luokkaa. Hän pitää kissoista,
ja hän onkin innokas hoitamaan
perheen kahta kissaa.
Roopella on kaksi omaa gerbiiliä, joiden kanssa hän touhuilee
koulusta päästyään.
Helmi on innokas tyttö hoitamaan kanoja, ja äitinsä sanojen mukaan hän voisi olla kanoja hoitamassa vaikka koko päivän. Kanojen hoitelun lisäksi Helmi käy kahtena päivänä viikossa Tikkalassa leikkikerhossa sekä viikoittain musiikkileikkikoulussa.
Uudisrakennus on edennyt hyvää vauhtia, ja toivon mukaan perhe
pääsee jo joulusaunaan uusille lauteille.
Kimmo ja Tuija haluavat erityisesti kiittää kaikkia kyläläisiä
runsaasta avusta, jota he ovat kylälle muutettuaan saaneet.
Sallalaa
Kimmo, Tuija ja Roope Koskinen.
8
Meijän Perä
SarvilastujA
Hirvipeijaiset 24.11. klo 14 Ylämuuratjärvellä.
Itsenäisyyspäivän nyyttikestit koululla
6.12. klo 14. Tervetuloa!
Postiosoite
Tulevia tapahtumia:
Naisten ilta 16.2.2013
Miesten ilta 23.2.2013
Molempien seurueiden illanviettoon kuuluu ainakin
Jypin peli.
Meijän Perän tilaajat huomio!
Tilauksesi jatkuu ns. kestotilauksena ellet ole peruuttanut sitä 15.2.2013 mennessä Seijalle puh.
0400 646471 tai seija.halinen@elisanet.fi. Vuosikerran hinnan 12 e voi maksaa tilille Sarvenperäset ry
FI6480002133673789 helmikuun 15. pv:n mennessä
tai helmikuun lehden mukana tulevalla tilisiirrolla.
Kuohun kauppa toimii taas!
Kuohulla koettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä
onnen ja ilon hetkiä, kun kaivattu Kuohun kauppa
avasi ovensa.
Uudet kauppiaat Katja Nuutinen ja Sara Kolehmainen
jatkavat Katjan vanhempien Pentti ja Ritva Nuutisen
työtä tuoden kauppaan mukanaan oman, iloisen ilmeensä.
Kokonaan uutta on kaupan yhteydessä toimiva viihtyisä kahvio. Uudistuneen Kuohun kaupan tuotevalikoimaan kuuluu muun muassa lähituotteita, kuten
Ritva Lehtosen leipää, petäjävetistä suklaata ja Oksalan tilan jauhoja.
Jatkossa kauppiaat toivovat saavansa tuotevalikoimaan mukaan myös lähiseudulla viljeltyjä juureksia.
Kuohun kaupan aukioloajat: ma-pe 10-18, la 10-15.
Tiedustelut: puh. 040 590 4522.
Marraskuun alussa avatun Kuohun kaupan uudet kauppiaat
Katja Nuutinen (vas) ja Sara Kolehmainen.
Juhlasaunamaratonin saunanomistajat ja lämmittäjät 2012.
Sarvenperäset ry:n hallitus v. 2013:
Pj. Johanna Niilivuo, siht. Seija Halinen, rahastonhoitaja Riitta Kuusela.
Varsinaiset jäsenet: Seija Halinen, Tommi Oksanen,
Antero Kinnunen, Vesa Pihlajamäki ja Juhani Kuusela.
Varajäsenet: Kaarina Riuttanen, Tero Manerus ja
Hanna Mäkinen.
Tutustu Korpikansan Kertomuksiin
Korpikansan kertomukset on Metsätorpanmaa ry:n
tarinahanke, jossa Korpilahden metsäkylien historiaa
tehdään näkyväksi muutamien pääteemojen kautta.
Ensimmäisen Korpikansan Kertomuksia -päivän aiheena oli suomenhevonen. Tikkalan koulun oppilaat
pääsivät syyskuisen päivän aikana tutustumaan työhevostamma Napsukkaan sekä perinteisiin työmenetelmiin.
Jatkossa Korpikansan kertomus -päivien aikana käsitellään pientilojen syntyä, pellon tarinaa, metsäajojen
aikakautta ja ruisleipää. Puheenaiheena ovat taidot ja
työkalut.
Seuraavasta blogista löydät lisätietoa suomenhevospäivästä ja hankkeesta:
http://korpikansa.blogspot.fi/