Asiakas vai seurakuntalainen?

KUOPION HIIPPAKUNTALEHTI | 3/2010
Asiakas vai seurakuntalainen?
KUOPION HIIPPAKUNTALEHTI
SISÄLLYS 03/2010
Jumala, tee minusta siunaus.
JULKAISIJA: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli
PÄÄTOIMITTAJA: Aulikki Mäkinen
TOIMITUSSIHTEERI: Kaija Pyykönen
TOIMITUSKUNTA: Hannu Keränen, Marjatta Pulkkinen,
Heikki Salomaa, Kaisa Rönkä
TAITTO: Graafinen Suunnittelu Leea Wasenius
KANSIKUVA: Riku ja Iida-Maija Bucht Kirkkopäivien
musiikkiaskartelupajassa. Kuva Hannu Keränen
PAINOPAIKKA: Suomen Graafiset Palvelut Oy, Kuopio
2
03
Pääkirjoitus
04
Piisbailua
05
Seurakunta ei ole virasto
08
Paavalin seurakunnat ja
yhteisöllisyys
10
Onko miehille tilaa
seurakunnassa?
13
Kolumni
14
Te olette seurakunta
16
Saapas nettiin
17
Miestä väkevämpi
18
Yhteistyö Kajaanin seurakunnan ja Kajaanin kaupunginteatterin välillä poiki kaksi nuorten
näytelmää
20
Ennakkotunnelmia
HeTA-hankkeesta
22
Kirkon henkilöstökoulutuskalenteri on nyt vain netissä
23
Diakonia
23
Jumalanpalvelus ja kirkkomusiikki
24
Kasvatus
25
Lähetys
27
Puhelinnumerot
28
Isokynä
PÄ ÄKIR JOITUS
Sanoilla
on väliä
Asiakkuus on hiipinyt seurakuntiin ja seurakuntien kieleen kuin salaa. Ensin se oli diakoniatyön omaisuutta,
olihan sosiaalitoimen kanssa helppo puhua asiakkaista. Ja ammatilliseltakin se kuulostaa. Eihän lääkärilläkään ole enää potilaita, asiakkaita vaan.
Ennen seurakunnassa oli vain seurakuntalaisia, monenlaisia ja monenkirjavia. Seurakuntalaisten suureen
joukkoon kuuluivat niin työntekijät kuin kansankirkon
laitamilla kulkeneetkin. Keskeistä oli kaste, joka avasi
tien Kristuksen yhteyteen. Siinä ei pohjimmiltaan ole
eroa diakoniatyöltä avustusta hakevan seurakuntalaisen ja seurakunta-aktiivin välillä.
Moni kuitenkin pitää asiakas-sanasta. Niiden, joilla on kirkkoon vain kevyt kosketuspinta, on helppo
olla asiakas. Kirkollisvero on kuin jäsenmaksu, josta
saa tarpeen vaatiessa vastineeksi palveluja: toimituksia elämän erilaisiin hetkiin. Seurakunnan työntekijä ja ennen muuta pappi hoitaa tilanteen, kirkon
jäsen saa toivomansa. Itse ei tarvitse muuta kuin
maksaa ja pyytää.
Asiakas-sanalla on myös katkerat vihaajansa. Pitkään
seurakunnan ja kirkon luottamustehtävissä toiminut pitää sanaa loukkaavana. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja tuskin haluaa tulla puhutelluksi asiakkaana, onhan
hän kuitenkin päättämässä seurakunnan asioista, niin
kuin moni muukin.
Sanat luovat todellisuutta, sanotaan. Mikäli alamme puhua entistä enemmän asiakkaista, muuri työntekijöiden
ja seurakuntalaisten välillä kasvaa entisestään. Toiset
tekevät työtä, toiset ottavat vastaan. Seurakuntalainen on työn objekti, eikä subjekti. Työntekijöistä kasvaa oma joukkonsa, joka tarjoaa asiakkaille tuotteitaan.
Seurakunnan ideaan ei asiakkuus alun perin kuulunut.
Seurakunta oli kastettujen kristittyjen joukko, jossa jokaisella oli paikkansa ja tehtävänsä. Kansankirkossa
seurakunta on vähän eri juttu. Suomalaisessa mallissa
seurakunnat ovat suuria ja työtä tekee upea ja koulutettu joukko. Aktiivisesti seurakunnan toimintaan osallistuu vain murto-osa. Siitä huolimatta on aika pohtia,
mitä seurakuntalaisuus oikeastaan on tai voisi olla.
Alkukesästä erään seurakuntatalon ovella seisoi kesämekkoihin puettu lastenohjaajien iloinen joukko. He
kertoivat odottavansa asiakkaita. Kesti hetken ennen
kuin ymmärsin heidän odottavan päiväkerholaisia ja
heidän vanhempiaan kevätkirkkoon.
Aulikki Mäkinen
hiippakuntasihteeri
3
PIISBAILUA
Avainsana on
yhteinen jäsenyys
Asiakas vai seurakuntalainen? Työn
kohde vai omakohtainen osallistuja?
Ja jos, niin miten? Paperillako siis,
vai löytyykö konkreettista tekemistä?
Muun muassa näillä kysymyksillä tässä Capitolin numerossa tarkastellaan kirkon jäsenyyttä ja itse
kunkin osallistumismahdollisuuksia
seurakuntien elämässä. Samalla kysellään sitä, missä kulkee raja seurakunnan työntekijän ja seurakuntalaisten välillä. Mielestäni avaintermi
on yhteinen jäsenyys Kristuksen ruumiissa. Tällä lauseella tulen tietysti
jo paljastaneeksi, että itse oudoksun puhumista ”asiakkaista” ja kirkon ”tuotteesta”. Mielestäni on parempi pitäytyä apostolisiin kielikuviin
ja siihen seurakuntanäkemykseen,
joka tulee vastaamme Uuden testamentin sivuilta. Muutettavat muuttaen siitä löytyy ytyä yhä vielä. Samalla se osoittaa mihin suuntaan
asiasta kannattaa ajatella nytkin:
Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella,
vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden
rajoissa, kukin sen uskon määrän
mukaan, jonka Jumala on hänelle
antanut. Niin kuin meillä jokaisella
on yksi ruumis ja siinä monta jäsentä, joilla on eri tehtävänsä, samoin
me kaikki olemme Kristuksessa yksi
ruumis mutta olemme kukin toistem-
4
me jäseniä. Meillä on saamamme
armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja,
käyttäköön sitä sen mukaan kuin
hänellä on uskoa. Palvelutehtävän
saanut palvelkoon, opetustehtävän
saanut opettakoon, rohkaisemisen
lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon
iloisin mielin. (Room. 12: 3–8)
Avaintermiksi tässä jaksossa
nousee apostoli Paavalin karismaoppi. Peruste nimitykselle on siinä,
että kristikunnan suuri tiennäyttäjä
istutti kreikan kieleen sanan kharisma/ -ta. Sillä tarkoitetaan niitä moninaisia armolahjoja, joita Jumala on
itse kullekin – eikä vain seurakunnan
työntekijöille – suonut. Tarkoituksena on, että noita lahjoja ei käytetä
itsekkäästi vaan yhteiseksi hyväksi,
seurakunnan rakennukseksi. Tämän
tulee tapahtua rakkauden hengessä
ja vastuullisesti, rauhaa rakentaen.
Paavali joutui luomaan karismaoppinsa käytännön pakosta. Hänen
hurmahenkiset vastustajansa pitivät
esimerkiksi kielillä puhumista ja sen
selittämistä uskon tuntomerkkeinä.
Apostoli toteaa, että ovat ne (oikein
käytettyinä) armolahjoja nekin, mutta niiden rinnalle tai itse asiassa jopa
niiden edelle tulee sijoittaa monet
muut arkisemmat armolahjat. Sel-
laisia ovat sanajulistukseen liittyvät
lahjat (julistus- ja opetustaito, järjen
käyttö eli profetoiminen ja ilmaisutaito), diakoniset karismat (sairaan tai
hädänalaisen hoitaminen, vieraanvaraisuus, yhteisvastuu ja käden taidot) ja johtamiseen, suunnitteluun ja
strategioihin liittyvät armolahjat (ks.
Room. 12 ja 1.Kor. 12–14). Itse asiassa mitkään elämänalueet eivät jää
eivätkä saisi jäädä armolahja-ajattelun ulkopuolelle.
Karismaopin vakavasti ottaminen muistuttaa siitä, että itse kukin
olemme jäseniä hengellisessä yhteisössä, jota Paavali sanoo Kristuksen ruumiiksi. Tällä hän ei tarkoittanut vainajaa, vaan elävää yhteisöä,
jossa kaikki olemme samanarvoisia
ja jossa meille kaikille riittää tehtävää. Toivon, että seurakunnissamme
käytetään luovuutta, luottamusta,
kärsivällisyyttä ja erityisesti rakkautta silloin, kun jäsenyydelle tarjotaan
toiminnallisia realisoitumismahdollisuuksia. Ne ovat todellisia merkkejä
”kirkon keväästä!”
Teitä kaikkia lämmöllä ajatellen ja
siunaten
Kuva Petri Hynynen
Seurakunta
ei ole
virasto
Päivi Nerg odottaa työntekijöiden tulevan lähemmäksi seurakuntalaisia ja toimivan yhdessä
heidän kanssaan.
Uudelle paikkakunnalle muutto on
aina haaste. Monet asiat on opeteltava uudelleen, on etsittävä virastot ja kaupat, pyöräilyreitit ja lenkkimaastot. Mukavaa olisi tutustua
uusiin ihmisiinkin, joiden seurassa
viihtyy. Muuton mylläkässä vaihtuu
myös kotiseurakunta. On uuden etsimisen aika.
Kuopiosta Helsinkiin muuttaneelle Päivi Nergille tämä kaikki alkaa olla
jo takanapäin. Pitkä rupeama hallintojohtajana Kuopion yliopistossa
vaihtui vuosi sitten hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan Valtiovarainministeriössä. Nyt työpöydän takana
istuu ilmeisen tyytyväinen nainen:
hyppy uuteen on kannattanut.
Nergin perheelle seurakunta on
ollut aina tärkeä paikka, siksi myös
muuton myötä seurakuntaa on tullut miettineeksi paljon.
”Oman paikan löytäminen uudessa kotiseurakunnassa vaatii paljon
omaa aktiivisuutta. Jumalanpalvelukseen on toki helppo mennä, mutta kohtaamispaikka se ei ole”, Nerg
pohtii.
Huomaako kukaan?
Päivi Nerg toivookin, että uusiin kasvoihin kiinnitettäisiin jumalanpalveluksessa huomiota. Usein uusi ihminen tulee hakemaan seurakunnasta
yhteisöä.
”Usein uusi ihminen tulee hakemaan seurakunnasta yhteisöä. Ihmiset nauttivat yleensä siitä, että joku
huomaa heidät ja vaihtaa muutaman
sanan.
Vastuu uusien ihmisten tavoittamisesta ei kuitenkaan ole vain seurakunnan työntekijöillä vaan koko
jumalanpalvelusyhteisöllä.
”Myös aktiiviseurakuntalaisten
pitäisi huomata ja huomioida uudet
tulokkaat”, Nerg sanoo.
Hihasta kiinni
Omasta kokemuksestaan käsin Päivi Nerg pitää työntekijöiden suhtautumista uusiin tulijoihin usein liian
varovaisena.
”Ihmisten annetaan olla omissa oloissaan. Työntekijöiltä ei vaadittaisi kuin hetki aikaa pysähtyä
uusien ihmisten luona ja rohkeutta kysyä, mihin he haluaisivat tulla mukaan.”
Päivi Nerg muisteleekin lämmöllä Puijon seurakunnan diakonissaa,
Maija Antikaista, joka otti heitä hi-
5
Kuva Päivi Nergin kotialbumi
”Osalle seurakuntalaisia riittää, että he ovat
seurakunnan jäseniä, mutta niille, jotka haluavat
kantaa vastuuta, tulee antaa siihen myös tilaisuus.
Moni haluaisi antaa enemmän kuin tällä hetkellä
on kysyntää”, Nerg sanoo.
hasta kiinni ja kysyi, mitä he olivat
ajatelleet tehdä seurakunnassa.
”Osalle seurakuntalaisia riittää,
että he ovat seurakunnan jäseniä,
mutta niille, jotka haluavat kantaa
vastuuta, tulee antaa siihen myös
tilaisuus. Moni haluaisi antaa enemmän kuin tällä hetkellä on kysyntää”,
Nerg sanoo.
Sanakin jo kylmää
Kuullessaan sanan ”asiakas” liitettynä seurakuntaan Päivi Nerg melkein kavahtaa. Sana sinällään on
jo kylmä.
”Asiakkaita palvellaan, heille
myydään tuotteita ja he ostavat.
Tuotteesta voi valittaa, jos se ei kelpaa. Virastolla ja kaupalla on asiakkaita, ei seurakunnalla”
Ihmiset etsivät seurakunnasta hyvin monenlaista, Nerg huomauttaa.
Toiset pyytävät kastetta lapsilleen,
toiset haluavat olla mukana toiminnassa, jotkut etsivät lohdutusta ja
rohkaisua, yhteyttä Jumalaan. Jos
seurakunta on kuin virasto, työnte-
6
kijöiden ja seurakuntalaisten välille
kasvaa muuri.
”Ei seurakuntaan tulla valittamaan tai ostamaan. Se on seurakuntalaisille paljon isompi asia”, Nerg
painottaa.
Kritiikkiäkään ei tule pelätä, Nerg
toteaa. Kaikki kritiikki ei ole valittamista, vaan se kuuluu jokaiseen yhteisöön, joka haluaa kehittyä.
Matalat muurit
Päivi Nerg puhuisi seurakunnasta
ennemminkin perheenä, onhan se
osa ihmisen elämänpiiriä.
”Kotonakin on ristiriitoja ja monenlaisia ja monen ikäisiä ihmisiä,
silti jokaisella on perheessä oma
sijansa. Jos seurakunta on koti,
on ymmärrettävää, että sielläkin
on ristiriitoja ja erilaisuutta. Kotisanan turvallinen kaiku jää puuttumaan, jos elämä seurakunnassa
menee liian viralliseksi”, Päivi Nerg
pohtii.
Samalla Päivi Nerg korostaa, ettei seurakunta toki saa olla ihmisten
ja mielipiteiden temmellyskenttä.
Työntekijöiden vastuulla on kokonaisuuden onnistuminen. Raja-aitoja
työntekijöiden ja seurakuntalaisten
välillä on madallettava tavoitteellisesti.
”Jos työntekijät tulevat lähemmäksi seurakuntalaisia, heille tulee myös
oikeus ohjata ja asettaa rajoja.”
Heikkous saa näkyä
Seurakunnan työntekijöille asetetaan toisenlaisia odotuksia kuin
yrityksissä tai virastoissa. Heidän
odotetaan tulevan lähemmäksi seurakuntalaisia ja toimivan yhdessä
näiden kanssa.
Päivi Nerg soisi myös työntekijöiden heikkouksien näkyvän. Kenenkään ei tarvitse olla liian pyhä tai
hyvä, sillä liian täydellinen ja etäinen
seurakunta ei kutsu luokseen.
Nerg sanookin, että heikkouden
näyttäminen luo kumppanuutta, eikä
ole ammatillisuuden vastakohta.
”Viraston työntekijöiden on pidettävä sisällään tunteensa, eikä viras-
Kuva Hannu Keränen
ton sisäisistä ongelmista keskustella asiakkaiden kanssa. Mutta mikäli
seurakunta on muuta kuin virasto,
sillä on oltava varaa avoimuuteen”,
Nerg muistuttaa.
Osaaminen käyttöön
Seurakuntien ja hiippakunnan hallinnossa pitkään mukana ollut Päivi
Nerg sanoo pettyneensä kirkolliseen
hallintoon. Samaa ovat kokeneet monet muutkin.
”Innostuneet luottamushenkilöt
haluaisivat olla mukana kehittämässä seurakuntaa, mutta seurakuntaneuvosto ei useinkaan koe olevansa
todellisessa vastuussa tai voivansa
aidosti vaikuttaa seurakunnan kehittämisessä.”
Yritysmaailman ammattilaisena
Nerg vertaakin tilannetta osakeyhtiöihin, joissa jokainen sitoutuu firman eteenpäin viemiseen. Tätä ei
tapahdu seurakunnissa. Aito vuorovaikutus ja seurakuntalaisten ammattitaidon monipuolinen hyödyntäminen puuttuvat.
”Jos kirkon työntekijät kokevat
olevansa kaikkien alojen asiantuntijoita, seurakuntalaisten todellisella
maallisella osaamisella ei ole enää
käyttöä. Mikäli seurakuntalaisella on
aitoa osaamista, valtaa tulisi antaa
myös maallikoille. Vastuu säilyy toki
aina virassa olevilla.”
Seurakunnassa on mukana aina
hyvin erilaisia ihmisiä: on luontoihmisiä, markkinointi-ihmisiä, viestinnän ammattilaisia ja monia muita.
Heidän ammattitaitonsa kannattaisi hyödyntää.
”Nykyihmiset eivät halua enää
istua vain työryhmissä. He haluavat tehdä jotain tarpeellista. Jumalan sana ja hengen ravinto tulevat
siinä sivujuonteena.”
Paikka, johon kuulua
Päivi Nerg kokee, että seurakunta
on paikka, johon hän tuntee kuuluvansa. Siellä on yhteisellä uskolla ja
arvopohjalla olevia ihmisiä, joihin voi
luottaa ja joiden kanssa voi löytää
yhteistä tekemistä.
”Olisi ihanaa olla
järjestämässä vaikka
lasten tilaisuutta
seurakunnassa. Osaan
organisoida ja saada
ihmisiä mukaan.”
”En ole kauhean innostunut lukemaan tekstejä tai keräämään kolehtia. Olisi ihanaa olla järjestämässä
vaikka lasten tilaisuutta seurakunnassa. Osaan organisoida ja saada ihmisiä mukaan.”
Nerg pitää harhaluulona sitä, että
seurakuntalaiset haluaisivat olla aktiivisesti mukana hengellisessä opettamisessa. Hengellistä ravintoa haetaan työntekijöiltä. Seurakunnasta
ihminen etsii ennen muuta paikkaa,
johon kuulua.
Musiikkityössä ja kuorotoiminnassa tässä onkin onnistuttu. Miksi ei siis myös muilla sektoreilla?
Aulikki Mäkinen
7
Paavalin seurakunnat
ja yhteisöllisyys
Paavalin ajattelussa ja ensimmäisten kristillisten seurakuntien elämässä korostui uskon yhteisöllinen luonne.
Äkkiseltään vaikuttaisi siis, että aikamme länsimaiselle kristitylle luonteva ajatus henkilöstä, joka toteuttaa ja
elää uskoaan todeksi seurakunnan ulkopuolella, olisi ollut
Paavalille vieras. Hänen kirjeensä ovat seurakuntakirjeitä ja hänen koko elämäntyönsä pakanoiden apostolina
nivoutui seurakuntien kaitsentaan ja uusien perustamiseen. Uskon ja uskonnollisen elämän yhteisöllisyys varhaiskristillisyydessä paistaa läpi niin seurakuntien fyysisistä kokoontumistiloista kuin myös niiden teologisesta
itseymmärryksestä ja elämästä.
Varhaisimmat kristilliset seurakunnat järjestäytyivät
antiikin yhteiskunnan perusyksikön, kodin, yhteyteen.
Kreikkalainen perheyhteisö ja koti, josta käytetään nimitystä oikos, oli antiikin yhteiskunnan hierarkkisesti
järjestäytynyt sosiaalinen ja ekonominen perusyksikkö.
Meidän aikamme perheisiin nähden se oli huomattavasti
laajempi; perheenjäsenten lisäksi siihen kuuluivat myös
klientit, orjat ja omaisuus yleensä.
8
Seurakunta kotina
Arkeologisten löytöjen perusteella on
arvioitu, että Paavalin aikaisten kotiseurakuntien tiloihin saattoi kokoontua muutamia kymmeniä ihmisiä.
Tilojen koon seurauksena kussakin
kodissa kokoontuneet seurakunnat
muodostivat todennäköisesti varsin
kiinteitä pienryhmiä, jotka kokoontuivat säännöllisesti yhteen.
Pienryhmille usein ominaiset tunnusmerkit, kuten voimakas sitoutumisaste, vahva tunneside yhteisöön
ja sen jäseniin, jaetut normit ja tavoitteet sekä solidaarisuus kuvaavat
varmasti myös Paavalin aikaisia kotiseurakuntia.
Tämän lisäksi on otettava huomioon, että antiikin maailman ihminen mielsi ja määritteli itsensä ennen kaikkea lähiyhteisönsä kautta.
Yhteisön kunnia tai häpeä oli yksilön kunnia tai häpeä.
Seurakunnan tilojen rajattu koko
merkitsi esimerkiksi Korintissa ja
Roomassa useampien eri kotiseurakuntien syntymistä samalle alueelle.
Eikä näiden keskinäinen kanssakäyminen aina sujunut ongelmitta. Esimerkiksi Korintin ”puolueet” (1. Kor.
1) ja monet muut skismat saattoivat
saada alkunsa alueen eri kotiseurakuntien välisistä näkemyseroista.
Merkkejä eri kotiseurakuntien
välisistä jännitteistä on havaittavissa myös Roomalaiskirjeessä, jossa Paavali pyrki sovittamaan alueen
juutalais- ja pakanakristittyjen välejä suosittamalla molemmin puolista
arvostusta (Room. 14).
Ruumiin lahjat
Paitsi seurakuntien fyysisissä kokoontumistiloissa uskon yhteisöllinen luonne heijastui myös seurakunnan teologisessa itseymmärryksessä
ja sisäisen elämän organisoinnissa.
”Kristuksen ruumis” lienee Paavalille
merkittävin metafora seurakunnasta. Se ei toki ollut täysin hänen oma
keksintönsä.
Ruumis-metafora oli hyvin tunnettu aikansa poliittisissa pohdinnoissa, jossa sitä käytettiin kuvaamaan
kaupunkien tai ryhmien perimmäistä yhtenäisyyttä ja yhteenkuuluvuutta
niiden jäsenien erilaisuudesta huolimatta. Paavalille Kristuksen ruumis
-metafora palveli samanlaista päämäärää: seurakunta ei voi toimia ilman
kaikkia jäseniään, ja minkä tahansa
jäsenen halveksunta tai laiminlyönti
on suorassa suhteessa yhteisön tilaan ja elämään.
Jokainen seurakuntalainen oli varustettu armolahjalla, jonka tarkoitus
oli rakentaa seurakuntaa. Paavalin
kanaan erilaisten repivien konfliktien
ja kiistojen muodossa. Hänen kuolemansa jälkeen kirkkoa kohtasivat
taas uudet haasteet. Sen oli järjestäydyttävä elämään maailmassa pidemmän aikaa, kuin Paavali oli odottanut. Myös seurakunnan sisäinen
elämä ja organisaatio joutuivat kulkemaan läpi merkittävien muutosten
muun muassa virkajärjestelmän kehittymisessä.
Vaikka tätä prosessia joskus
katsotaan karsaasti alkuperäisen
kristinuskon vesittymisenä, historiallisesti katsoen muuntuminen itsessään oli välttämätöntä. Itse asiassa
— ottamatta kantaa siihen, ovatko
muutokset aina olleet hyviä — ilman jatkuvaa muuntumista kristinusko olisi tuskin selvinnyt kolmannelle vuosituhannelle. Ja nyt sillä on
edessään taas uudet haasteet.
Jatkuvassa muutoksessa
Kenneth Liljeström, TM
Artikkelin kirjoittaja on tutkijana
Helsingin yliopiston
eksegetiikan osastolla.
armolahjalistat paljastavat, että Paavali ei ajatellut niiden määrää mitenkään suljettuna tai laatua tiukkaan
määriteltynä. Armolahja oli yksinkertaisesti jotain Jumalalta käytettäväksi saatua, millä kyseinen henkilö rakensi ja palveli nimenomaan
yhteisöään. Erilaiset tehtävät ja lahjat eivät saaneet kilpailla keskenään.
Niiden todellinen arvonmitta oli, kuinka ne hyödyttivät ja rakensivat seurakuntaa yhteisönä.
Eripurainen yhteisö
Paavalin radikaali ja monella tapaa
myös idealistinen näkemys seurakunnasta koki kovia jo hänen elinai-
Eurooppa ei ole joutunut sekularisaation valtaan; ihmisten mielenkiinto hengellisiin ja henkisiin asioihin ei
ole hävinnyt minnekään. Uskonto ja
sen harjoittaminen ovat sen sijaan
muutoksen kourissa: uskonnosta on
tullut yhä enemmän yksityinen asia,
jonka sisältö ei välttämättä ole minkään instituution tai valtakirkon suoraan käteen antama. Tätä heijastelevat perinteisten valtakirkkojen paini
jäsenkadon kanssa.
Siltikin olisi vaikea uskoa, että
myöhäismodernin aikakauden kristitty olisi täysin hylännyt yhteisöllisyyden. Kysymys lieneekin enemmän
siitä, että nykypäivän yksilöllisyyttään ja valinnanvapauttaan vaalivalle
kristitylle yhteisöllisyyden kokemisen
muodot ovat muuttuneet. Aiempien
rinnalle tai tilalle on syntynyt uusia
kohtaamisen ja yhteisöllisyyden kokemisen tapoja ja puitteita. Olisiko
kirkon toteutettava Paavalin taktiikkaa olla juutalaisille juutalainen ja pakanoille pakana, vai ovatko perinteisen yhteisöllisyyden muodot kirkon
tehtävälle luovuttamattomia?
9
Onko miehille tilaa
seurakunnassa?
”Nuoret miehet etsivät konkreettista tekemistä. Mikäli hengellisistä kysymyksistä halutaan keskustella, se
ei onnistu ainakaan selvin päin. Kirkon sanoma ei heitä tässä vaiheessa oikein kiinnosta”, sanoo hiippakunnan nuori hiippakuntavaltuutettu
Hermanni Riikonen.
Matemaattisten aineiden opettajana Joensuussa toimiva Riikonen
on mukana monessa. Hän on ollut
perustamassa Changemaker-ryhmää Joensuuhun ja kansalaisaktivismi on vienyt mukaan myös politiikkaan. Seurakunta tuli mukaan
kuvioihin opiskeluaikana, jolloin oma
paikka löytyi ensin Jyväskylässä
Kansan raamattuseuran opiskelijoista.
Konkreettista tekemistä
Kirkon ulkomaanavun yhteydessä
toimivat Changemaker-ryhmät ovat
itsenäisiä, joskin seurakunnat toi-
10
mivat yhteistyökumppaneina. Hermanni Riikonen on kokenut seurakuntien olevan hyvin avoimia uusille
ideoille. Hän sanookin, että seurakunnissa on niin huutava pula nuorista aikuisista, etteivät ne esitä tulijoille vaatimuksia. Jokainen uusi
tulija otetaan ilolla vastaan.
”Tulin vuonna 2005 mukaan
Changemakeriin. Siinä yhdistyy kaksi
minulle tärkeää asiaa: hengellisyys
ja maailman parantaminen. Ja nämä
hyvin konkreettisessa muodossa”,
Riikonen sanoo.
Pielisensuun kappalainen Tiina
Reinikainen kuuntelee Hermanni Riikosta tarkkaan.
”Hermanni edustaa akateemisesti koulutettua, pohtivaa tyyppiä. Seurakunnasta taitaa löytyä
helpommin paikka niille, jotka ovat
kiinnostuneita pohdiskelusta. Mutta niille, jotka toivovat konkretiaa,
paikkaa ei juuri löydy. Isospojillekin
on jo olemassa konkreettiset kuvi-
ot ja lähestymistapa, mutta entä
isostoiminnan jälkeen”, Reinikainen pohtii.
Kirkon on verkostoiduttava
Tiina Reinikainen kertoo miettineensä televisiossa esitettyä dokumenttia Vaara-Karjalan poikamiespoikien
elämästä. Siinä korostui alueen identiteetti. Luonto oli miehille tärkeää,
samoin metsästäminen ja metsälle
koulutetut koirat. Dokumentin tekijä
nosti esille myös omanlaisen suhteen
naisiin, eikä viinaakaan säästelty.
Keski-ikäisenä naisena liittymäkohta näiden ihmisten elämään tuntuu
haastavalta.
”Vanhemmat miehet löytävät tekemistä talkoissa. Mennään Petroskoihin auttamaan kirkon rakentamisessa. Nuorilla taas ei ole aikaakaan.
Perhe perustetaan, käydään töissä
ja rakennetaan kotia. Toisaalta on
taas olemassa valtava joukko nuo-
Kuva Aulikki Mäkinen
Seurakunnan elämää
pohtimassa Hermanni
Riikonen, Tiina Reinikainen
ja Elli-koira.
ria miehiä, jotka viettävät loputtomasti aikaa tietokoneen kanssa”,
Hermanni Riikonen sanoo.
Kirkko onkin löytämässä netin
ja sosiaalisen median.
”Netti otetaankin tällä hetkellä kirkossa todesta. Mutta samalla
siellä on löydettävä aidot ja rehelliset toimintatavat. Jos kirkon oleminen netissä on kosiskelevaa tai
päälle liimattua, se ei toimi”, Tiina
Reinikainen painottaa.
Hän sanookin, että kirkossa on
lähdetty kauan toimintatavasta, että
kokoava toiminta on kirkollisen työn
ja tekemisen mittari. Kirkon haaste
on verkostoitumisessa ja siinä, miten liitytään niiden ihmisten maailmaan, jotka edustavat uutta sukupolvea ja näkemystä.
”Painopistettä voisi siirtää lyhytkestoisempiin projekteihin. Vaikka kirkko toivoisi olevansa yhteisö,
nuoret aikuiset kokevat itse olevansa asiakkaita. He haluavat saada kir-
kolta palveluita, mutta sitoutua eivät
monetkaan tahdo.”
tä kuulua kirkkoon”, Tiina Reinikainen kertaa keskustelua.
Miksi maksaa veroja?
”Miten kirkko itse pystyy profiloimaan työtään ja pitämään
sitä esillä? Jotkut sanovat, että
vain tekemällä hiljaa hyvää työtä. Ehkä kuitenkin olisi pidettävä
esillä sitä, mitä kirkollisverovaroilla tehdään”, hän jatkaa.
”Miksi pitää maksaa kirkollisveroa,
kysyvät monet kaverit. Olisi monelle luontevampaa maksaa maksu kasteesta, kun kirkollisverolle ei
ole muuta käyttöä”, Hermanni Riikonen sanoo.
Tiina Reinikainen kertoo törmänneensä tänä keväänä ensimmäistä
kertaa tilanteeseen, jossa kastettavalle lapselle oli vaikea löytää kummeja. Kummikandidaatit olivat pääkaupunkiseudulla ja joensuulaiselle
kasteperheelle tuli täytenä yllätyksenä, etteivät he kuuluneet kirkkoon.
”Äiti oli käynyt verotoimistossa,
jossa pyöri valotaululla tietoa siitä,
mitä vastinetta kuntalainen veroilleen saa. Hän jäi miettimään, miten
on kirkollisverojen kanssa. Kasteperheen äiti oli löytänyt monia syi-
Vaikka nuoret aikuiset mieltävät kirkon usein palvelulaitoksena, ihmiset
odottavat kirkolta enemmän kuin
pelkkää asiakaspalvelua. Toimituksissa työntekijöiltä odotetaan henkilökohtaisuutta ja lähelle tuloa. Silloin
liikutaan kirkon perinteisellä alueella, yhteisönä.
Hermanni Riikonen toivoo, että
kirkon viesti tavoittaisi ihmiset heidän arjessaan.
”Meillä on seurakuntana tehtävä
tässä maailmassa. Sitä meidän on
kirkastettava toinen toisillemme. Kir-
11
Kuva Hannu Keränen
Ihmiset ovat seurakunnassakin
aina mukana omine inhimillisine
motiiveineen ja tarpeineen, eivät vain
taivaallisin ajatuksin.
kon suurin aarre on edelleen evankeliumi. Jopa näin kymmenen vuoden
aktiivikristitylle on vaikea asia suostua ymmärtämään, ettei minun tarvitse enää saavuttaa mitään. Kaikki
on jo täytetty. Armon sanomaa tarvitaan tässä ajassa.”
Kohtaamispaikoilla
on kysyntää
Kirkon olisi hyvä kysyä, miksi se on
niin huolissaan siitä, sitoutuvatko
ihmiset kirkkoon. Kuuluuhan valtaosa suomalaisista siihen edelleen.
”Yritämmekö epätoivoisesti
luoda yhteisöjä, joita ei ole eikä
tule olemaankaan. Vaan pitäisikö mennä sinne, missä ihmiset jo
ovat. Jos Kristus on jo tässä maailmassa ja luomissaan ihmisissä.
Eikö Kristus ole siellä”, Tiina Reinikainen kysyy.
Seurakunta on kuitenkin luonteeltaan jumalanpalvelusyhteisö. Messu
on luonteeltaan lähettävä ja arkeen
vievä. Tuleehan se sanasta lähtekää.
”Messu tavoittaa ihmisiä kuitenkin tehokkaasti. Ne nuoret, jotka sinne tulevat, välittävät ympäristöönsä
jotain arvostaan ja uskostaan”, Hermanni Riikonen uskoo.
Itse hän sanoo viihtyvänsä perusjumalanpalveluksessa, mutta ym-
12
märtävänsä myös erityisjumalanpalvelusten merkityksen. Esimerkiksi
Joensuussa muutaman kerran vuodessa pidettävä sateenkaarimessu
tuo kirkkoon paljon niitä, jotka eivät
siellä muuten käy. Siinäkin elämän
tärkeät asiat linkittyvät jumalanpalvelukseen.
”Haluan mennä messuun rauhassa, en valmistella enää mitään. Tämä
on ylityöllistetyn maallikon mielipide, mutta uskon, että osa haluaisi
olla tekemässä yhteistä juhlaa. Tekemisestä ei kuitenkaan saa tulla ihmisille taakka”, Riikonen sanoo.
Oppilaitospapin kokemuksella
Tiina Reinikainen tietää, että monet
nuoret aikuiset, joille jumalanpalvelus
on rakas, etsivät tapoja luoda yhteisö. Hän painottaakin, että todelliset
uudistukset ovat aina yhteisöllisiä ja
lähtevät ruohonjuuritasolta. Tuomasmessu on tästä hyvä esimerkki.
”Nuorten aikuisten suosimia jumalanpalveluksia ovat kohtaamispaikka-tyyppiset messut, jotka
muistuttavat pientä seurakuntaa.
Jokaisella on siellä palvelutehtävä
ja jumalanpalvelus tehdään yhdessä. Sinne tullaan perheittäin. Jumalanpalveluksesta muodostuu näin
todellinen yhteisö, kohtaamispaikka”, Riikonen kertoo ystäviensä kokemuksia.
Remontointi kiinnostaa
Lopussa keskustelu kääntyy uudelleen konkreettiseen tekemiseen. Mutta voiko kirkko tarjota jotain konkreettista?
”Me elämme konkreettisessa
maailmassa. On se kumma, jos kirkko ei ole mukana konkretiassa. Itse
toimin ympäristödiplomin auditoijana. Ovatko ympäristöasiat kirkon
asia vai ei? Kirkon on elettävä keskellä maailmaa”, sanoo Hermanni
Riikonen ja melkein tuohtuu.
”Ehkä kahvinkaato ja leipominen
ei ihmisiä enää kiinnosta, mutta remppaamista löytyy. Kiinteistömassaa ainakin on. Konkreettisen tekemisen
pitäisi olla tavalla tai toisella merkityksellinen itselle. Jos seurakuntakodin remontissa oltaisiin mukana, tekisi
mieli mennä käymään siellä myöhemminkin”, Riikonen sanoo.
Mukana
kokonaisena ihmisenä
Työntekijänä Tiina Reinikainen sanoo pohtivansa usein seurakuntalaisten todellista osallisuutta. Jatkuvana haasteena on, miten antaa
innostuneille tilaa, mutta miten kokonaisuus kuitenkin saadaan toimimaan. Mukana on monia avarakatseisia maallikkoja, jotka osallistuvat
erilaisiin projekteihin. Niissä asioita
tehdään muita varten, palkkiotta.
Hermanni Riikonen muistuttaakin, että ihmiset ovat seurakunnassakin aina mukana omine inhimillisene motiiveineen ja tarpeineen, eivät
vain taivaallisin ajatuksin.
”Aina kun puhutaan miehistä kirkossa, tulee mieleen vanhoja jääriä,
jotka ovat aina harmissaan siitä, että
naiset ovat väärissä hommissa kirkossa. Sellaista ajattelua en ymmärrä
lainkaan. Tiedän nuoria miehiä, joille seurakunnan kauniit naiset ovat
olleet alkujaan suurin syy tulla mukaan seurakunnan toimintaan”
Aulikki Mäkinen
KOLUMNI
Asiakas
vai seurakuntalainen?
Kirkkohallitus tilastointikaavakkeillaan määrittelee, että meillä on asiakkaita, jotka käyvät päivystysvastaanotolla tai joiden luo teemme
kotikäyntejä tai tapaamme jossain
muualla. Heistä teemme joka vuosi
tilastoja enenevässä määrin taakaksi
asti. Tuolla meille annetulla nimellä
me heistä keskustelemme, kun puhumme päivystyksessä kävijöistä
tai kotikäynneistä.
Mutta jos unohdamme tilastot ja
tilastokielen, ovatko kohtaamamme
ihmiset meille asiakkaita: mies, nainen, siviilisääty, ikä, elämäntilanne,
avuntarve euroina, vai ovatko he
meidän kaltaisiamme ihmisiä, jotka
ovat tänään halunneet jutella kanssamme elämänsä asioista?
Jo ammoisina aikoina opiskelijana kapinoin sitä ajatusta vastaan,
että on oltava ammattiminä ja sitten
joku toinen tai monia muita ”miniä”!
Minua on tasan yksi kappale ja se
kulkee kokonaisuudessaan mukanani, missä tahansa olen ja mitä tahansa teen. Ammattiminän taakse
voi suojautua, meille opetettiin.
Työ diakonian kentällä on raskasta. Ihmisten mukanaan tuomat
asia ovat vaikeita ja välillä ne suoraan koskettavat omaakin elämää.
Silloin voi sattua. Saako se minun
kipuni näkyä ihmiselle, joka on tullut puhumaan omastaan, halunnut
jakaa oman taakkansa minun kanssani? Miksi ei saa? Ei minun tarvitse jakaa omaani hänen kanssaan,
mutta voin todeta, että se tuli lähelle, ymmärrän sinua.
Viime vuosina on monesti kuultu, kirkon tutkimuksissa todettu ja
strategioissa mietitty, että kirkon
vahvuus, kirkon yksi aarre, on ihmisten kohtaaminen kasvotusten,
henkilökohtaisesti. Diakoniatyössä
se on vahvimmillaan.
Meillä ei ole ihmisten kohtaamisessa taakkana lakisääteisiä velvotteita, valvontatehtäviä eikä etuuksien
myöntämisiä tai eväämisiä niin paljon kuin monilla yhteistyötahoillamme. Voimme käyttää koko kohtaamisen kuunteluun, rinnalla kulkemiseen,
tukemiseen ja rohkaisuun. Meidän ei
tarvitse laskea joka asiaa pilkulleen,
vaan ihminen saa olla ihminen, on
hänen elämässään tapahtunut mitä
tahansa. Nämä ovat työmme aarteita ja mahdollisuuksia auttaessamme
kanssaihmisiä lakisääteisten tukien
ja tukijoiden rinnalla.
Joskus elämän kipeät asiat, kohtaamatta tulemiset, kuulematta jäämiset, voivat saada ihmisen lukkoon,
ja hänen on vaikea myöhemminkään
luottaa auttajiin ja apuun. Meillä on
mahdollisuus yhdessä jutella, kuunnella ja ymmärtää, ehkä avata niitä
lukkoja ja saada luottamus palaamaan.
Olen diakoniatyöntekijä, mutta
paljon enemmän olen keskeneräinen ihminen ja kanssakulkija, joka
kulkee taipaleen matkaa toisen rinnalla. Ei minun tarvitse tietää kaikkea, osata, ymmärtää ja hyväksyä,
ja niistäkin voin puhua ääneen. Tieto ja taito ovat tärkeitä työvälineitä.
Parhaimmillaan ne ovat silloin, kun
työntekijä on ne omaksunut ja pureskellut itselleen sopiviksi, itsensä näköisiksi.
Työssämme on tärkeää myös se,
että olemme erilaisia ja näin meillä
on valmiuksia kohdata myös avuntarvitsijoiden erilaiset tarpeet. Kukin
saa apua ”omalla kielellään”. Ajattelen, että olemalla aito ja oma itseni
luon apua hakevalle ihmiselle turvallisen olon kertoa asioistaan. Paljon puhutaan, mietitään ja
väännetään strategioita myös siitä,
miten saataisiin aktivoitua seurakuntalaisia mukaan toimintaan, tekemään ja osallistumaan. OK. Onhan
se tärkeää, mutta onko seurakunta vain kirkossa, seurakuntatalolla, leirikeskuksessa ja siellä, missä
seurakunnan ”virallinen” taho jotain
järjestää? Seurakunta on mielestäni
kaikkialla siellä, missä me kristittyinä elämme arjen keskellä.
Voinko minä kiittää luokseni
tullutta ihmistä siitä, että hän välittää toisista lähellänsä, että hän
rohkaisee ja auttaa toisia ihmisiä,
että hän rukoilee toisten puolesta?
Osaanko ja uskallanko rohkaista
häntä elämään kristittynä omassa
arjessaan ja rohkaista myös tulemaan välillä yhteen saamaan voimaa rukouksesta ja Taivaan Isän
hoidosta?
Asiakkaana olemisesta meillä
kaikilla on paljon kokemusta ja veikkaanpa, että mieluummin haluaisimme tulla kohdatuiksi seurakuntalaisina, kanssakulkijoina, ihmisinä, kuin
asiakkaina.
Meillä yksi seurakuntalainen kiteytti diakonian visiota suunnitteluillassa: ”Aatteleppa ite omalle kohalles!” Asiakas vai seurakuntalainen?
Ollaan ihmisiksi!
Maritta Nevalainen
Diakoniatyöntekijä, Kiuruvesi
13
Te olette
seurakunta
Juankosken seurakunnan nuorisotyössä yllä olevaa otsikkoa on pidetty ahkerasti esillä. Lauseeseen
on kiteytettynä koko toimintafilosofia. Sen merkitystä on kysytty rippikoulun loppukokeessakin.
”Havaitsimme seurakunnassa,
miten työntekijäkeskeisesti etenkin
nuorisotyössä työtä teemme. Luomme hyviä toimintamalleja ja perinteitä. Kalenteri täyttyy niistä ja niiden
lisäksi syntyy taas uusia perinteitä.
Vanhoistakaan ei uskalleta luopua.
Lopulta kaikki helposti väsähtävät”,
kertoo seurakunnan nuorisotyönohjaaja Erno Kääriäinen työntekijäkokouksessa käytyä pohdintaa.
Herätyksen uudenlaiseen työotteeseen Erno Kääriäinen sai käytyään Järvenpäässä pitkän isostoiminnan kehittäjäkoulutuksen. Siellä
käytiin läpi nuorisotyön malleja eri
vuosikymmenillä. Eräässä mallissa
oli rintanappeja, joita saattoi kerätä
sen mukaan, miten paljon oli kantanut seurakunnassa vastuuta.
Nuoret tekevät itse
Juankoskella isostoiminnassa mukana olevat nuoret valitsevat itselleen toimintaryhmän, jonka sisällä
he ideoivat tapahtumia ja toimintaa. Jokaisella ryhmällä on kummina yksi seurakunnan työntekijöistä.
Hänen tehtävänsä on olla taustatukena, mutta hän ei ole ryhmän vetäjä.
14
Ryhmiä on tällä hetkellä neljä: jumalanpalvelusryhmä, diakoniaryhmä, kansainväliseen diakoniaan keskittynyt ryhmä ja varhaisnuorisotyö/
pyhäkouluryhmä. Kaikkiin ryhmiin
riittää tulijoita. Perusperiaatteena
on, että nuorten oma ääni ryhmissä kuuluu. Nuoret voivat olla vaikka
toimimatta, jos niin haluavat.
”Jumalanpalvelusryhmään valikoitui ensimmäisellä kerralla heviä
harrastavia mopopoikia. Kun pojat lopulta innostuivat, he synnyttivät aivan omannäköisensä jumalanpalveluksen, kaksi kertaa vuodessa
pidettävän Tilkkutäkki-messun. Siinä nuoret toteuttavat melkein kaiken
itse. Apua musiikin toteuttamiseen
ja sovittamiseen he hakivat itse koulun musiikinopettajalta.
Diakoniatyö on nuorten toiminnassa vahvasti mukana. Diakoniaryhmä tekee toimintahetkiä
vanhainkodille ja kehitysvammaisille; kansainvälisen diakonian ryhmä avustaa kiinalaista kummityttöä. Rippikoululeirin iltaohjelmaan
kuuluu lähetyshuutokauppa, jossa
myydään palveluja hyvään hintaan.
Etenkin Lapin rippikoululeirillä palveluksilla on kova hinta.
Seurakunnan varhaisnuorisotyö
ja pyhäkoulutyö on niin ikään nuorten vastuulla. Nuoret ideoivat ja toteuttavat varhaisnuorten leirien ohjelman ja vetävät toimintatyöpajoja.
Kaikki ryhmät käyvät myös halu-
Erno Kääriäinen
amillaan tutustumismatkoilla muissa seurakunnissa ja keräävät näin
uusia ideoita.
”Toivomme, että nuoret saavat
näin mahdollisimman paljon eväitä
muuttaessaan toiselle paikkakunnalle. He tietävät, mitä mahdollisuuksia
seurakunta voi tarjota myös muualla”, toteaa Erno Kääriäinen.
Avaimet ovat
nuorten käsissä
Kansainvälistyminen on ollut viime
vuosina merkittävä osa nuorten toimintaa. Aloite tähänkin on tullut nuorilta. Noin kahden vuoden välein nuoret lähtevät ulkomaille, valitsevat itse
kohteen, suunnittelevat matkan ja
sen, miten varat kerätään. Kirkkoneuvostokin on suhtautunut tähän
suopeasti ymmärrettyään, että yhteiset projektit sitovat nuoria seurakuntaan.
”Kun itse olin nuori, seurakuntanuoret saivat käyttöönsä seurakuntatalon avaimen. Kokoonnuimme
sinne, eikä siellä ollut aina työntekijöitä. Jossain vaiheessa vain avaimia alettiin kerätä pois ja toiminta
muuttui työntekijäkeskeiseksi. Nyt
on aika kääntyä toiseen suuntaan”,
Erno Kääriäinen sanoo.
Nuorisotyössä tapahtuneen
muutoksen myötä työntekijäkunnasta on tullut entistä nuorisomyönteisempää. Muutoksen pelättiin aluksi
Diakoniatyö on
vahvasti nuorten
toiminnassa mukana.
tuovan lisätöitä kaikille, sillä työntekijäkunta oli tottunut itse tekemään
ja suunnittelemaan kaiken muita varten. Toisin kuitenkin kävi. Nuoret kiinnostavat nyt toisella tavalla ja heitä
osataan arvostaa.
Myös luottamushenkilöt ovat olleet tukemassa uutta suuntaa. Hankkeisiin on saatu rahoitusta pyydettäessä. Seuraaviin seurakuntavaaleihin
on tulossa nuorten lista, ja vanhat
luottamushenkilöt ovat luvanneet
tarjota apuaan nuoremmille.
”Uudenlainen työote on toisaalta helpottanut työtä ja työn määrää,
toisaalta taas nuorten monet hyvät ideat myös työllistävät. Kalenterin hallintaan on kiinnitettävä paljon
huomiota. Innostuneiden seurakuntalaisten ideoita kun on vaikea tyrmätä. Kun näkee, miten innostuneita nuoret ovat, jaksaa itsekin”, Erno
Kääriäinen sanoo.
Kuva Erno Kääriäinen
Aulikki Mäkinen
Varhaisnuorisotyön leirien
ja tapahtumien ohjelma
on nuorten käsialaa.
Kuvassa isoset Laura
Iivarinen (edessä oik.) ja
Eliisa Savolainen
15
Kuva Kassu Vehkaoja
Saapas nettiin
Nuorten Keskus ry:ssä on kehitetty saappaan vastaavista ohjaajista
koostuvan työryhmän kanssa
Netti-Saapasta.
Netti-Saapas on etsivän työn
menetelmin toteutettua nuorisotyötä nuorten suosimissa sosiaalisen
median sovelluksissa. Tavoitteena
on lisätä hyvinvointia syrjäytymisvaarassa olevien nuorten keskuudessa ja
ennaltaehkäistä syrjäytymiskierteen
syntyä. Netti-Saapas tarjoaa palveluja verkon välityksellä nuorille, jotka
eivät oma-aloitteisesti hae apua vaikeuksiinsa tai tunnista itseään avun
tarvitsijoiksi.
Netti-Saapas on liitännäisosa
perinteiselle saappaan toiminnalle
kaduilla ja festareilla. Se noudattaa
samoja toiminnan periaatteita kuin
varsinainen Palveluoperaatio Saapas. Toiminnasta vastaa seurakunnan viranhaltija, joka toteuttaa ne-
16
tissä tapahtuvat päivystysoperaatiot
yhdessä täysi-ikäisten koulutettujen
vapaaehtoisten kanssa.
Netti-Saappaan toimintoväline on
chat. Tämä mahdollistaa nopean reaaliaikaisen kontaktin ja keskustelun.
Tarkoitus on toimia niillä sivustoilla,
jotka ovat selkeästi suunnattu nuorille
ja missä ei ole kovasti valvontaa tai
merkittävästi muita toimijoita. Tiedotuskanavana käytämme Facebookia,
nuorten lehtien keskustelupalstoja ja
muita sosiaalisen median tiedotukseen soveltuvia sivustoja. Toiminnalle
rakennetaan myös oma työkalusivusto, jonne nuoria voidaan kutsua keskustelemaan. Saapaslaiset rekistöröityvät sivuille omalla etunimellään
ja tunnuksella Saapas; profiilikuvaksi liitetään Saappaan kuva. Päivystysryhmä toimii fyysisesti samassa
tilassa ja toimintaa toteutetaan pareittain.
Tarja Vehkaoja toivoo
Netti-Saappaan
synnyttävän uusia
päivystysryhmiä
Kuopion hiippakuntaan.
Netti-Saappaan kehittämistyöskentelyyn Raha-automaattiyhdistys
on myöntänyt kymmenentuhatta euroa vuodelle 2010. Mallinnusta on voitu
kehittää aikana, jolloin kirkolla ja muilla
sektoreilla on jo hyvin kokemusta nuorisotyöstä sosiaalisessa mediassa.
Kehittämistyö on edennyt siihen vaiheeseen, että mallin pilotointi käynnistyy maaliskuun 2011 alussa. Sitä ennen koulutetaan vastaavia
työntekijöitä kirkkohallituksessa marraskuussa 2010.
Lisätietoja
Arja Lehikoski, Nuorten keskus
Tarja Vehkaoja, Kajaanin seurakunta
Kassu Vehkaoja, Sotkamon seurakunta
NÄKYMÄTÖN MIES
Kuopion hiippakunnan alueelta
pilotointiseurakuntia ovat Kajaanin ja
Sotkamon seurakunta. Näissä molemmissa seurakunnissa toimii myös
perinteinen Saapas. Tulevaisuudessa vapaaehtoiset voivat valita itselleen mielekkään saapastelumallin;
joku tekee nettityötä, toinen kiertää festivaaleja, kolmas kohtaa perjantai-iltaisin nuoria huoltoasemilla,
nuorisotilojen liepeillä, puistoissa ja
kotibileissä.
Parhaillaan Sotkamon ja Kajaanin saapaslaiset ”toipuvat” kolmen
vuorokauden operaatiosta. Takana on Pipefest, eli hiphop-musiikin
ystävien festarit Vuokatin vaarojen
kupeessa. Viime vuonna saappaan
palveluja, eli tarkastuksia, keskusteluja, ensiapua ja lepotilojen tarvetta
kirjattiin yli 1000 toimenpidettä näillä festareilla.
Saappaan sydänäänet sykkivät
kuitenkin usein tilastojen ulottumattomissa, kaikissa niissä tärkeissä
pienissä kohtaamisissa, joissa nuori ihminen tulee kuulluksi ja vapaaehtoiset monine lahjoineen laittavat
itsensä likoon.
Liikuttavin kuulemani palaute
saappaan vapaaehtoisille on nuoren kovia kokeneen pojan tilitys aamuyön tunteina: ” Jos se Jumala on
olemassa, mä toivoisin, että saapaslaiset pääsis sinne taivaaseen…”
Tarja Vehkaoja
Erityisnuorisotyön ohjaaja
Kajaanin seurakunta
Miestä väkevämpi
miestenpäivä Kuopio-hallissa 23.10.2010
Tervetuloa Sinä näkyvä tai näkymätön mies
Kuopioon la 23. lokakuuta.
Valtakunnallinen miestenpäivä kutsuu miehet
koolle seuraavien otsikoiden alle.
10.00
Näkymätön – näkyvä
Kuopiolaiset puheenvuorot:
Matti Jantunen, Pentti Rissanen
Näyttelijä, teatteriohjaaja Arto Myllärinen:
Miehen korjaussarja
Musiikkia Jarkko Maukonen & House Band
13.00
Näkymisen ilo ja kipu
Puheenvuorot: kenraali Gustav Hägglund,
kansanedustaja Seppo Kääriäinen, valmentaja Hannu Kapanen
15.30
Näkymätön rinnallakulkija
Raamattutunti: piispa Wille Riekkinen
Konsertti: Mikko Kuustonen
18.00
Päätösmessu
Saarna: piispa Matti Sihvonen
Miestenpäivän juontaa Aarne Tapanainen.
Osallistumismaksu 20 €.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.miestavakevampi.fi
17
Kuva Heimo Haverinen
Yhteistyö Kajaanin seurakunnan ja
Kajaanin kaupunginteatterin välillä
poiki kaksi nuortennäytelmää
Kajaanin seurakunta ja Kajaanin kaupunginteatteri ovat toteuttaneet vuosina 2009 ja 2010 kaksi nuortennäytelmää. Tunneli- ja Qjalla-näytelmät
ovat saaneet laajasti huomiota ja
tavoittaneet nuoret ja heidän vanhempansa.
Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut
Tunneli-näytelmä käsittelee koulukiusaamista ja vuonna 2010 ilmestynyt Qjalla-näytelmä nettiriippuvuutta.
Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anne Ballini (o.s. Heikkilä), mistä näytelmien
aiheet kumpuavat?
”Molemmat näytelmät kytkeytyvät nykyaikaan ja teemat nousevat nuorten omista ajatuksista. Näytelmät kertovat nuorten murheista,
18
henkisestä pahoinvoinnista, mutta
myös rakkaudesta ja toivosta tulevaisuuteen.”
”Roolihahmojen suunnittelu aloitettiin improvisaatioharjoitusten
kautta ja roolit muotoutuivat lopulliseen tilaansa työstämisen kautta.”
”Improvisaatioharjoitusten kautta
syntyi myös selkeä kuva siitä, mitkä
asiat ovat tärkeitä kajaanilaisnuorille.
Uhkana on oppilaitosten ja kulttuuripaikkojen sulkeminen, Anne Ballini harmittelee.
Lisää tällaisia kokemuksia
Molemmat näytelmäprojektit ovat
olleet erityislaatuisia, koska muka-
na olevilla nuorilla ei ollut aikaisempaa kokemusta näyttelemisestä.
Nuorille haluttiin antaa mahdollisuus tutustua teatterin tekemiseen.
Roolityö ja sen hiominen on ollut
haasteellista ja kiinnostavaa. Harjoituspäivät ovat olleet pitkiä ja jokaisen nuoren on pitänyt sitoutua
rooliinsa. Minkälainen kuva nuorilla jäi projektista?
”Nuoret näyttelijät olivat aivan innoissaan. Tällaisia kokemuksia toivottiin lisää. Kokemusta pidettiin
rankkana, mutta antoisana”, Anne
Ballini kertoo.
”Näytelmäproduktio oli kasvattava. Se sai nuoret näyttelijät miettimään, minkälaista kanssanuorten
unohdettu kaupunki
jo keväällä puhkesi kukiksi
Unohdettu kaupunki,
siellä salaa yhä
haaveillaan...Musiikilla
on olennainen merkitys
Qjalla-näytelmässä.
Musiikki ja laulun sanat
heijastavat nuorten
tuntemuksia. Uhkakuvana
on oppilaitosten ja
kulttuuripaikkojen
sulkeminen Kajaanissa.
elämä on. Kaikilla ei mene välttämättä yhtä hyvin.”
Nuorisotyötä,
teatteria ja kirkon työtä
Nuortennäytelmät olivat jatkoa
seurakunnan ja kaupunginteatterin pitkään jatkuneelle yhteistyölle. Vuosien saatossa yhteistyötä
seurakunnan kanssa ovat tehneet
mm. Esko Vatula, Aila Lavaste, Ilkka Laasonen ja Anna Krogerus. Yhteistyön mahdolliseksi ovat tehneet
näyttelijät ja Kajaanin kaupunginteatterin johto. Tunneli- ja Qjallanäytelmien suojelijana toimi Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Miko
Jaakkola. Näytelmät esitettiin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä, Sissilinnassa.
”Paikallinen yhteistyö seurakunnan ja teatterin välillä on parhaimmillaan nuorisotyötä, teatteria ja kirkon
työtä”, Kajaanin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heimo Haverinen
sanoo. Hän on toiminut Tunneli- ja
Qjalla-näyttelijäryhmien kokoajana
ja tuottajana.
Nämä olivat myös syyt, miksi
Anne Ballini halusi lähteä projek-
unohdettu kaupunki
ja linnut riemua visersi
unohdettu kaupunki
siellä salaa yhä haaveillaan
tiin mukaan, kun häntä siihen pyydettiin.
”Teatterilla ja seurakunnalla on
yhdistäviä tekijöitä. Me molemmat
toimimme ’ihmisen asialla’. Haluamme antaa maailmaan iloa ja kauneutta.”
”Sekä Tunneli- että Qjalla-näytelmässä on aistittavissa arjen kristillisyys. Minulle arjen kristillisyys on
työtä näyttämöllä, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Se on toista kunnioittavaa ja arvostavaa ihmisyyttä”, Anne
Ballini kuvaa.
Minkälaiselle kajaanilaisnuorten olot
näyttäytyvät mielestänne?
”Synkälle, nuoria uhkaa oppilaitosten, kulttuuri- ja liikuntapaikkojen
sulkeminen. Mitä vähemmän aktiviteettejä nuorilla on, sitä huonommin he voivat. Monet nuoret joutuvat
lähtemään Kajaanista, koska heillä
ei ole mahdollisuutta opiskella täällä. Ne, jotka jäävät, saattavat joutua "väliin putoajiksi". Aktiviteettien
kautta nuoret löytävät samanhenkisiä nuoria.”
Kaisa Rönkä
Kajaanin seurakunnan tiedottaja
Unohdettu kaupunki
Qjalla-näytelmässä esiintyy nuorten bändi. Jari Rättyän säveltämä
ja Anne Ballinin sanoittama musiikki kuljettavat juonta eteenpäin. Minkälainen asema musiikilla oli näytelmässä?
”Musiikilla on olennainen merkitys. Musiikki ja laulun sanat heijastavat nuorten tuntemuksia”, Anne
Ballini sanoo.
Yksi kappaleista kertoo nimenomaan Kajaanista. Laulun sanat menevät näin:
on 3.- ja 4.-luokkalaisten
mahdollisuus kehittyä virsiasiantuntijoiksi – ja tietysti
laulaa yhdessä! Visa on myös
oivallinen apuväline seurakunnan ja koulun yhteistyöhön.
Ilmoittautuminen syys-marraskuussa, koulu-, seurakunta- ja
hiippakuntavisat sekä finaali
keväällä 2011.
Lue lisää osoitteesta
www.virsivisa.fi
19
Toimistosihteeri Tuula Virkkunen
Kuva Hannu Keränen
Ennakkotunnelmia
HeTA-hankkeesta
Pielaveden seurakunnassa on tulossa
tuplamuutos. Seurakunta on 1.1.2011
osa Ylä-Savon seurakuntayhtymää,
ja se tuo jo ensimmäisen muutoksen.
Tämä vuosi on ollut yhtymän taloushallinnon ja kirkkoherranvirastojen
työntekijöiden työkuvien muokkaamista. Työntekijöiltä vaaditaan todella
kovaa työtä ja motivoitunutta asennetta saada yhtymän pyörät pyörimään. Lisäksi tieto HeTan syntymisestä on tuonut mieleen kauhukuvat
siitä, miten ihmeessä kaikesta muutoksesta selvitään.
Yhtymässä onkin ajateltu niin, että
HeTaan ei olla menossa ensimmäisten joukossa, vaan rauhassa laitetaan
ensin yhtymän asiat kuntoon. HeTan
vaikutus tulee selviämään sitten, kun
tiedetään HeTan palvelupisteiden sekä
etätyöpisteiden sijainti. Joka tapauksessa yhtymä tulee tarvitsemaan taloushallinnon ammattilaisia, niin kuin
tarvitsee myös yksittäinen seurakunta. Kaikkea ei voi tehdä etätyönä, olipa HeTa olemassa tai ei.
Selvää kuitenkin lienee, että seurakuntien kannalta keskittäminen
20
on järkevä vaihtoehto. Taloushallinnon vaatimukset ovat jatkuvasti
vain kasvaneet ja työntekijät tekevät työtä monien paineiden alla, joten siinäkin valossa keskittäminen
on järkevää. Luulen kuitenkin, että
nyt HeTaan liittyvien epävarmuustekijöiden johdosta osa taloushallinnon henkilöstöstä hakeutuu pois
seurakuntien palveluksesta.
Jos seurakunnan ainoa talouspäällikkö tai vastaava siirtyy seurakunnasta pois, kuka hoitaa ne
lukemattomat hänelle kuuluneet tehtävät? HeTa hoitaa vain kirjanpidon
teknisen työn, kaikki muu jää seurakunnan hoidettavaksi. Yhtymässä
tulee siinä suhteessa olemaan hieman erilainen tilanne kuin yksittäisessä seurakunnassa, mutta ei yhtymästäkään käsin voida kaikkea
hoitaa.
Ylä-Savon seurakuntayhtymän
kannalta yhteinen toiveemme on,
että HeTan palvelupiste tulisi Lapinlahdelle. Myös HeTa-hanke on asettanut palvelukeskusten sijainnit etunenässä pienille paikkakunnille.
Joissakin tapauksissa HeTa voi
olla työntekijälle enemmän mahdollisuus kuin uhka, riippuen työntekijän
asuinpaikasta. Itselleni selvisi vasta alkukesästä, että HeTan etätyötä ei voi tehdä yksittäisestä seurakunnasta käsin, vaan etätyökeskus
on yksi työpiste, jonne ihmiset siirtyvät seurakunnista. Jos talouden
ammattilainen siirtyy seurakunnasta
palvelukeskukseen töihin, on seurakunnalla myös miettimisen paikka,
kuinka edetään.
Luulen, että taloushallinnon henkilöstö koostuu venymisen ammattilaista. Tarkoitan tällä sitä, että työtä
on tehty ajatellen seurakunnan parasta ja unohtaen usein jopa omat
voimavarat. Tässä tilanteessa yritän
kuitenkin ajatella myös itseäni.
Yksi tärkeä asia on myös hyvä
muistaa, se, että en itse yrittäisi
säätää elämääni liikaa, vaan jättäisin myös Herralle jotain tehtävää elämäni järjestämisessä. Se ei
kuitenkaan tarkoita sitä, että asioista pitäisi vaieta tai odottaa tumput
suorina. Toivon, että saisin näissä
muutosasioissa toimeliaisuutta ja
toimettomuutta sopivassa mittasuhteessa.
Riitta Kaasinen
Talouspäällikkö, Pielaveden seurakunta
Ei kiirettä siirtymiseen
Ilomantsissa
Seurakuntamme ei ollut kovin innostunut HeTa-hankkeesta, koska asiat
meillä hoituvat hyvin ja palvelut voidaan toteuttaa seurakuntalaisia ajatellen. Henkilöstömme hoitaa tällä
hetkellä yksissä tuumin viraston ja taloushallinnon tehtäviä. Lomien sijaisuudet ovat hoituneet ammattitaidolla
näppärästi kun tehtävät ovat tuttuja.
Nyt kun kirkolliskokous on tehnyt
asiasta päätöksen, suhtaudumme
hankkeeseen rauhallisin mielin. Odotellaan päätöksiä ja edetään sitten niiden mukaisesti. Meillä ei ole kiirettä
siirtyä palvelukeskuksen asiakkaaksi
heti alkuvaiheessa, vaan seuraamme
tilannetta ja annamme oman näkemyksemme toivotusta siirtymäajankohdasta kirkkohallitukselle.
Hankkeessa on paljon hyvää –
vain asioiden toteuttamistapaa kannattaisi vielä tarkoin harkita. Monia
asioita voidaan hoitaa It-välinein ja menetelmin mainiosti mistä vain ja
työntekijät voivat työskennellä lähellä
seurakuntalaisia. On hyvä, että palveluskeskus asiaan on kirjattu myös
etätyömahdollisuus, toivottavasti se
myös toteutuu käytännössä.
Pieni epäilyksen häivähdys on
vieläkin suuria palvelukeskuksia ja
keskittämistä kohtaan.
Hoituvatko asiat sittenkään niin
edullisesti ja mallikkaasti kuin on
suunniteltu; onhan kuitenkin hyvin
erilaiset toimintatavat seurakunnissa. Toimintatapojen ja -menetelmien yhdistäminen ei suju ainakaan
hetkessä, vaan tähän tarvitaan reilusti siirtymäaikaa. Esimerkkinä on
kirjurihanke, jossa on jouduttu aikataulua siirtämään myöhemmäksi.
Tulevaisuudessa HeTa-hanke lisää seurakunnallemme kustannuksia ja joudumme varmasti etsimään
säästöjä henkilöstöä supistamalla.
Tämä merkitsee jonkin verran palvelujen saatavuuden heikentymistä.
Täällä itärajalla katsomme kuitenkin
valoisin mielin tulevaisuuteen ja tuleviin haasteisiin.
Hilkka Hiltunen
Talouspäällikkö, Ilomantsi
Miten minun käy?
MIKSI HETA?
HeTa -hanke tarkoittaa koko kirkon yhteistä henkilöstö- ja taloushallinnon sekä niiden tietojärjestelmien kehittämisprojektia, jossa on keskitytty kirjanpidon ja palkanlaskennan järkeistämiseen.
Tuleva työvoimapula hyvistä taloushallinnon osaajista vaatii pikaisia
ratkaisuja seurakunnissa. Huomattavan suuri osa nykyisistä taloushallinnon ammattilaisista jää eläkkeelle kymmenen vuoden sisällä. Talousammattilaisten asiantuntemus saadaan paremmin käyttöön, kun työ
järjestetään uudelleen.
Tutkimusten mukaan talousasiat kannattaa keskittää. Palvelun laatu ja
luotettavuus paranevat, kun käyttöön saadaan yksi yhteinen talousohjelma. Pitkällä aikavälillä syntyy merkittäviä säästöjä, kun jokaisen
seurakunnan ei tarvitse jatkuvasti päivittää tietokoneita ja ohjelmia.
Yhteiset käytännöt ja ajantasaiset raportit helpottavat työtä. Näin työssä jaksetaan paremmin.
Arki ei saa näännyttää osaajia. Kun taloudenpito ja hallinnon hoito helpottuvat, aikaa jää seurakunnan perustehtäviin ja ihmisten kohtaamiseen. HeTa ratkoo talousasioiden käytännön hoitoa, ei kirkon rakenteita tai muuta toimintaa.
MITÄ JA MILLOIN?
HeTa toteutetaan palvelukeskuksen avulla. Niitä on kaavailtu kuusi eri
puolille Suomea. Palvelukeskus hoitaa muun muassa seuraavat taloushallinnon alueet: pääkirjanpito, käyttöomaisuus-kirjanpito, yleislaskutus, palkanlaskenta, matka- ja kululaskut, maksuliikenne, laskujen kierrätys, osto- ja myynti-reskontra, sisäinen laskenta, lomakkeet,
liittymien hallinta ja valvonta.
Seurakunnat lähettävät näihin tarvittavat tiedot sähköisesti palvelukeskuksen hoidettavaksi.
Seurakuntiin jäävät ohjelmat: taloussuunnittelu/raportointi, kiinteistötietojärjestelmät, hautatoimi, resurssienhallinta, käyttöomaisuusrekisterit, henkilöstöhallinnon järjestelmät, työajan seuranta, kulunvalvonta, laskutus.
Laki tulee voimaan 2012 viiden vuoden siirtymäsäännöksellä. Siirtymäajan kuluessa kaikki kirkon talousyksiköt siirtyvät palvelukeskuksen
asiakkaiksi. Kirkkohallitus avustaa neljän vuoden ajan alle 6000 jäsenen seurakuntatalouksia, jotka eivät voi ulosmitata hyötyä ja joilla on
vain yksi taloustyöntekijä.
Lähde: Kirkkohallitus, projektipäällikkö Anne Saloniemi
21
KIRKON HENKILÖSTÖKOULUTUSKALENTERI ON NYT VAIN NETISSÄ
Uutta sähköinen ilmoittautuminen
Kirkon henkilöstökoulutustarjonta
vuodelle 2011 on julkaistu sähköisessä kalenterissa Sakastin Koulutus-sivuilla osoitteessa sakasti.evl.
fi/henkilostokoulutus. Hiippakuntien järjestämä koulutus on osa koko
kirkon henkilöstökoulutustarjontaa,
minkä vuoksi hiippakunta ei enää julkaise omaa koulutuskalenteria. Myös
koulutuksiin ilmoittautuminen muuttuu sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän tultua käyttöön. Koulutuksiin ei
enää ilmoittauduta tuomiokapituliin.
Koulutuksiin ilmoittautumiseen uudistuksia 2011
Uutena koulutuksena tarjonnassa on
Osallisena kirkon uskosta ja tehtävästä -orientoitumiskoulutus. Se on suunnattu ensimmäiseen seurakuntavirkaan
tuleville uusille diakonian viranhaltijoille, nuorisotyönohjaajille ja kanttoreille
osana työelämään perehdyttämistä.
Koulutuksella halutaan tukea uusia
työntekijöitä seurakuntatyön alkuvaiheessa. Kuopion hiippakunnan järjestämä kurssi pidetään Kuopiossa
1.–2.11.2011.
1. Hiippakuntien, Kirkon koulutuskeskuksen sekä eräiden Kirkkohallituksen yksikköjen koulutuksiin
(KDY, KKN, KJM) ilmoittautuminen
Henkilöstökoulutuksen järjestämisestä
ja siihen liittyvistä taloudellisista etuuksista on sovittu Kirkon henkilöstökoulutussopimuksessa. Voimassaoleva
sopimus on hyväksytty vuonna 1997.
Uudesta sopimuksesta neuvotellaan
parhaillaan. Kirkon työmarkkinalaitos informoi seurakuntia neuvottelutuloksesta heti, kun se saavutetaan.
Vuoden 2011 henkilöstökoulutusta on
syytä suunnitella voimassa olevan sopimuksen mukaisesti ja samoin tulee
laatia myös seurakunnan koulutussuunnitelma (Kirkon koulutussopimus
3 § 1 ja 2 mom.), josta Kirkkohallitus
ja tuomiokapitulit ovat antaneet tarkentavia ohjeita.
22
Hiippakuntien, Kirkon koulutuskeskuksen sekä eräiden Kirkkohallituksen yksikköjen vuoden 2011 koulutuksiin (KDY, KKN, KJM) ilmoittaudutaan
sähköisellä lomakkeella, joka avautuu
koulutuskalenterista. Muuhun koulutukseen (osa Kirkkohallituksen koulutuksista, kouluttavat laitokset, järjestöt)
ilmoittaudutaan koulutuskalenterin ohjeiden mukaisesti. Koulutuksiin ilmoittaudutaan sähköisellä lomakkeella 31.10. mennessä
(Huom. ajankohdan ja ilmoittautumistavan muutos!). Työntekijä huolehtii
ilmoittautumisesta. Ennen ilmoittautumista työntekijän on keskusteltava
koulutukseen osallistumisesta esimiehensä kanssa. Tällöin varmistetaan,
että koulutus on seurakunnan koulutustarpeiden mukainen, ja että se voidaan sisällyttää seurakunnan vuotuiseen koulutussuunnitelmaan.
Ilmoittautumislomakkeeseen (Hakeudu koulutukseen -linkki) täytetään seuraavat tiedot: nimi, virka/tehtävä, postiosoite, sähköpostiosoite, hiippakunta/
muu, seurakunta/muu, koulutuksen
sisältyminen seurakunnan koulutussuunnitelmaan/koulutukseen osallistuminen yksityishenkilönä ja esimiehen
yhteystiedot. Mikäli henkilö hakeutuu
koulutukseen yksityishenkilönä, esimiehen yhteystietoja ei täytetä. Ilmoittautumislomakkeen voi tulostaa itsel-
leen. Ilmoittautumisjärjestelmä lähettää
sähköpostilla ilmoituksen tietojen vastaanottamisesta koulutukseen hakeutujan esimiehelle. Koulutuksen järjestäjä
vahvistaa myöhemmin, ketkä pääsevät
suunniteltuun koulutukseen.
2. Kirkon koulutuskeskuksen järjestämät pastoraalitutkinnon opintokokonaisuudet
Pastoraalitutkinnon suorittaja ilmoittautuu erillisellä sähköisellä lomakkeella, joka lähetetään Kirkon koulutuskeskukseen 31.10. mennessä.
Lomake löytyy opintokokonaisuuden
koulutustiedoista kohdasta Ilmoittautuminen tai Sakastin Koulutus-sivuilta
kohdasta Pastoraalikoulutus. Yhdellä
lomakkeella voi ilmoittautua kaikkiin
toivomiinsa opintokokonaisuuksiin.
Mikäli opintokokonaisuus on tarkoitus sisällyttää seurakunnan koulutussuunnitelmaan, siitä on neuvoteltava
esimiehen kanssa.
3. Muut koulutuksen järjestäjät
Muiden kuin 1-kohdassa mainittujen
koulutusten järjestäjien koulutuksiin
ilmoittaudutaan koulutuskalenterissa
kunkin koulutustilaisuuden kohdalla
annettujen ohjeiden mukaisesti.
Kirkon koulutuskeskuksen ja hiippakuntien koulutuksiin ei enää ilmoittauduta seurakuntien koulutussuunnitelmien välityksellä.
Seurakuntia pyydetään tiedottamaan
henkilöstölleen sähköisen kalenterin
julkaisemisesta ja linkittämään se omille sivuille www.sakasti.evl.fi/henkilostokoulutus
JUMALANPALVELUS
JA KIRKKOMUSIIKKI
DIAKONIA
HIIPPAKUNNALLINEN
TYÖNOHJAAJIEN
NEUVOTTELUPÄIVÄ
torstaina 16.9.2010 Kyrönniemen
hiljaisuuden keskuksessa, Vieremällä. Neuvottelupäivän aiheena on
”Työpaikat tiukoilla – rakennemuutosten ja laman vaikutukset työyhteisöissä”. Aiheesta alustaa työnohjaaja Marjut Rönkkö Iisalmesta.
PYHÄ JA PAHA MUUTOS
- HIIPPAKUNNALLISET
DIAKONIATYÖNTEKIJÖIDEN
JA VASTAAVIEN
TEOLOGIEN
NEUVOTTELUPÄIVÄT
Neuvottelupäivät järjestetään
21.–22.9.2010 Aholansaaressa.
Täysihoito Annan tupa, Riitan
tupa, mökit 111 €, Sepänpaja 126 €
omin lakanoin. Talon liinavaatteet 8
€/henkilö. Edestakainen laivakuljetus
sisältyy hintoihin. 1hh:sta lisämaksu
15 €. Osallistumismaksu 20 €.
Toivotaan, että kaikki hiippakuntamme diakoniaviranhaltijat ja vastaavat teologit osallistuisivat neuvottelupäiville.
Ilmoittautuminen viimeistään
7.9.2010 tuomiokapitulin vahtimestarille, p. (017) 288 8400, osmo.karppinen@evl.fi Ohjelma on nähtävissä
tuomiokapitulin kotisivuilla.
HIIPPAKUNNALLISET
YHTEISVASTUUKERÄYKSEN
STARTTIPÄIVÄT
Starttipäivään kutsutaan seurakunnasta ns. Vastuuryhmä, johon voisi
kuulua diakonia- ja nuorisotyöntekijä ja vastaavat teologit, vapaaehtoinen keräyspäällikkö ja yksi luotta-
mushenkilö. Mukaan voi lähteä myös
muita Yhteisvastuukeräykseen osallistuvia seurakunnan työntekijöitä.
Alueellisten päivien ajankohdat
ja paikat ovat seuraavat:
8.11.2010
Kainuun opisto/Kajaanin
rovastikunta
9.11.2010
Nilsiä/Nilsiän, Iisalmen ja
Siilinjärven rovastikunnat
10.11.2010
Vehmersalmi/Kuopion, Leppävirran
ja Pieksämäen rovastikunnat
11.11.2010
Pyhäselkä/Joensuun rovastikunta
Tule kehittämään oman seurakuntasi ja rovastikuntasi Yhteisvastuukeräystä ja saamaan tietoa vuoden
2011 keräyskohteista.
Ilmoittautuminen viimeistään
22.10.2010 tuomiokapitulin vahtimestarille p. (017) 288 8400, osmo.
karppinen@evl.fi. Starttipäivä on
maksuton.
POLKUJA MESSUUN
-JUMALANPALVELUSSEMINAARI NURMEKSESSA
9.10.2010
Polkuja Messuun hiippakuntamme
jumalanpalvelusseminaari toteutuu.
Vielä on mahdollisuus jälki-ilmoittautumiseen syyskuun ajan.
Oppainamme seminaarissa ovat
Helena Lindfors ja Anneli Vartiainen. Lindfors on spiritualiteetin ja jumalanpalveluskasvatuksen työalasihteeri Kirkkohallituksesta ja Vartiainen
on radiotoimituksen toimituspäällikkö.
Kuulemme oppaidemme alustukset
aamupäivällä. Iltapäivällä pohdimme
yhdessä työryhmissä, mikä on musiikin, rukouksen ja puheen osuus
messun johdannossa, sanassa, ehtoollisessa ja päätöksessä.
Mitä messussa voi muuttaa, mitä
ei? Voiko kuva olla osa messua? Entä
draama tai liike? Esimerkiksi nämä
ja monet muut kysymykset odottavat vastauksiamme.
Seminaari alkaa lauantaina
9.10.2010 klo 9.30 kahvilla Kirkkokadun yläasteella (Kirkkokatu 15)
ja päättyy Nurmeksen kirkossa klo
17.30 alkavaan messuun, joka on
avoin kaikille.
Seurakunta voi lähettää seminaariin enintään viisi henkilöä: esimerkiksi papin, kanttorin, luottamushenkilön sekä nuoren ja seniori-ikäisen
seurakuntalaisen.
Seurakunnan maksettava seminaarimaksu on 10 €/henkilö. Jälki-ilmoittautuminen (nimi, osoite,
ruokarajoite) 30.9.2010 mennessä
Kuopion tuomiokapituliin vahtimestari Osmo Karppiselle, p. (017) 288
8400 tai sähköpostilla osmo.karppinen@evl.fi
KUOPION
KANTTORIKOULUTUKSEN
50-VUOTISJUHLA
Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa vietetään 14.–15.11.2011 Kuopion kanttorikoulutuksen 50-vuotisjuhlaa. Sunnuntaina 14.11. on mm.
kurssitapaamisia sekä konsertti ja
maanantaina liturgisen musiikin tutkimuksen seminaaripäivä. Kanttorikoulutuksen 50-vuotisjuhlaan ovat
kaikki tervetulleita.
Lisätietoa juhlasta löytyy Sibelius-Akatemian Kuopion osaston
nettisivuilta osoitteesta: http://kuopio.siba.fi/fi/ajankohtaista
23
KASVATUS
RIPPIKOULUSAUNAT 2010
Vuoden rippikoulusaunat järjestetään yhdessä Lähetysseuran kasvatustiimin kanssa. Aiheena on siis
lähetys rippikoulussa.
Rippikoulusaunat on tarkoitettu kaikille rippikoulutyötä tekeville, myös
kanttoreille ja diakonian viranhaltijoille.
15.9.
Iisalmen rovastikunta, Iisalmi
26.–27.10.
Leppävirran ja Pieksämäen
rovastikunnat, Leppävirta
29.10.
Joensuun rovastikunta, Outokumpu
10.11.
Joensuun seurakuntayhtymä, Eno
HENGELLINEN
ELÄMÄ VERKOSSA
-PERUSKOULUTUKSET
Olethan varannut paikkasi syksyn
rovastikunnallisiin koulutuksiin!
6.–7.10.2010
Siilinjärven rovastikunta
Metsäpirtti
17.–18.11.2010
Joensuun rovastikunta
Vaivio
17.–18.11.2010
Kuopion ja Nilsiän rovastikunnat
Rytky
Tietoa vapaista paikoista voit kysellä
tuomiokapitulista Osmo Karppiselta.
Rippikoulusaunojen kutsut saapuvat rovastikunnan yhdyshenkilöltä
tai isäntäseurakunnalta. Tarkkaile
postiasi ja osallistu – pysyt kehityksessä mukana!
UUSIEN PAPPIEN
TAPAAMINEN 2.–3.3.2011
RIPPIKOULUTYÖN
NEUVOTTELUPÄIVÄ
Sisältö: Tarkastellaan omaa toimintaa ja kokemuksia pappina olemisesta sekä etsitään yhdessä eväitä
työhön jatkossa. Tavoitteena vahvistaa omaa identiteettiä ja ammatillista työotetta.
Kuopiossa 15.2.2011.
Tule kehittämään osaamistasi opettajana, päivittämään uutta tietoa didaktiikasta ja oppimisesta.
Kohderyhmä: 0–3 vuotta virassa
olleet papit Kuopion hiippakunnassa
Hinta: 60 € (täysihoitomaksu)
Kouluttamassa on uskonnondidaktiikan yliopistolehtori Lassi Pruuki.
Ilmoittautumiset kapituliin 29.10.2010
mennessä osmo.karppinen@evl.fi
Ilmoittautuminen: 21.1.2011 mennessä kapituliin p. (017) 288 8400
tai osmo.karppinen@evl.fi Ilmoita
samalla erityisruokavalio.
Hinta: 30 €
Toteuttajat: hiippakuntasihteerit
Juha Antikainen ja Aulikki Mäkinen
24
Paikka: Rytkyn leirikeskus, www.kuopionseurakunnat.fi/rytkyn-leirikeskus
Keskiviikko 16.2.
17.00 Päivällinen
18.00 ”Mitä on olla pappina?”
Vuorovaikutteista
työskentelyä
20.30Iltapala
21.00 Hiljennymme
Lutherilaisittain
Torstai 18.3.
8.00 Aamiainen
Aamun Sana
”Rakennan tulevaisuuden
kirkkoa”
Unelmoimme ja
rakennamme yhdessä
12.00 Lounas
13.00”Millä eväin eteenpäin?”
Mitä tarvitsemme omaan
pappeuteemme?
15.00Kahvi
”Eväiden Kimppuun”
Arjen haasteiden
kohtaaminen
17.00 Päivällinen
KUTSU
Kutsumme edustajat kaikista PTK:n ItäSuomen piirin alueella toimivista Suomen
Poikien ja Tyttöjen Keskus (PTK) ry:n
jäsenseurakunnista PTK :n Itä-Suomen
Piiri ry:n piirikokoukseen (vuosikokous). Se
pidetään Kuopion hiippakunnan nuorisotyön
vuosiaiheseminaarissa Rautavaaran
Metsäkartanolla
tiistaina 28.9.2010 alkaen klo 18.00.
Vuosikokouksessa käsitellään
PTK:n Itä-Suomen piiri ry:n
sääntöjen 8§ mukaiset asiat.
Piiritoimikunta
LÄHETYS
LOGO
TYTTÖJEN JA POIKIEN
SUURLEIRI 20.–25.7.2011
PARTAHARJULLA
PIEKSÄMÄELLÄ
SYO KE
Kesän 2011 huipennus on tässä! Ilmoita seurakuntasi mukaan ja tule
tekemään unohtumatonta leiriä 10–
14 -vuotiaille tytöille ja pojille!
SYO KE
Kuopion hiippakunnan seurakunnat
muodostavat oman alaleirin Partaharjun Niemelän alueelle. Meillä on
omaa ohjelmaa ja toimintaa sekä
isoja yhteisiä tapahtumia muiden
kanssa. Leirialueelta löytyvät kiinteät keittiö- ja ruokailukatokset ja
liikuteltavat wc-tilat.
Sykkeen hinta on 95 € PTK:n jäsenseurakuntien leiriläisiltä ja 105
€ muilta. Seurakunta voi tukea leirille osallistumista.
Suomen
lähetysseuran
Kuopion tiimissä
muutoksia
Useita vuosia Lähetysseuran Kuopion tiimissä palvellut kasvatussihteeri
Johanna Kukkonen jäi kesällä eläkkeelle ja hänen seuraajakseen valittiin TT Kati Kemppainen (Tansania/
Joensuu). Kati aloittaa virallisesti
1.10. mutta on mukana jo hiippakunnan lähetysseminaarissa Polvijärven Huhmarissa.
Kentältä on palannut myös pitkäaikainen lähetti ja Kuopion tiimin
työntekijä Kaija Julkunen (Tansania/Kaavi). Kaija liittyy tiimiin syksyn kuluessa.
Itä- Suomen aluetiimin nuorisotyöstä vastaava kasvatussihteeri Katinka
Käyhkö siirtyi opiskelemaan ja hänen
työtään jatkaa nuorisotyönohjaaja
Tiita Jauhiainen (Venäjä/Imatra).
Ty t t ö j e n j a p o i k i e n s u u r l e i r i
Leirin pääjärjestäjänä toimii PTK Par taharjulla 20. – 25.7.2011
poikien ja tyttöjen keskus, valtakunnallinen varhaisnuorisotyön palvelujärjestö. Leiriä rakentamassa ovat
PTK:n piirit, evankelisluterilaisen kirkon kirkkohallitus, hiippakunnat ja Pyhä ja Arvokas
paikallisseurakunnat sekä monet yh- Kuopion hiippakunnan lähetyssemiteistyökumppanit kuten Suomen Lä- naari Polvijärven Huhmarissa
hetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu. 24.–25.9.2010
Lisää tietoa leiristä PTK ry,
http://syke.ptk.fi.
Yhteyshenkilö hiippakuntasihteeri
Juha Antikainen
Perjantai 24.9.
14.00 alkaen
– Ilmoittautuminen ja majoittuminen
– Tulokahvit tarjoaa Polvijärven seurakunta
16.00 Seminaarin avaus
– Kuopion hiippakunnan lähetyssihteeri Jukka Koistinen
– Polvijärven seurakunnan kappalainen Iris Leppänen
16.30 Alkuhartaus
– Pastori, opiskelija Gerson Mgaya (Tansania)
Värillinen logo
17.00 Päivällinen
(4-väripainatuksissa
75c, 5m, 100y )
18.00 Pyhyys,
ihmisarvo ja -oikeudet
– TT Kati Kemppainen (Tansania, SLS)
19.30 ”Saara, Kyllä sinä nauroit”
– Joensuun seurakuntien draamaryhmä
Iltahartaus
– Polvijärven seurakunta
21.00 alkaen Iltapala ja saunat
Lauantai 25.9.
Mustavalkoinen logo
8.45 Aamuhartaus
– Irma Nygren (Taiwan, SLS)
9.00 Ihmisenä arvokas
– Suomen Pipliaseuran apulaispääsihteeri Martti Asikainen
10.45 Luontorastit
– Polvijärven seurakunta
12.00 Lounas
13.00 Vaalan autoterveiset
– Lähetyssihteeri Jere Hakkarainen
13.30 Anna samarialaisen koskettaa
Raamattutyöskentely
“Slogan”Martti Asikainen
– Apulaispääsihteeri
14.30 Kahvit
15.00 Päätösmessu
– Polvijärven seurakunta
Kustannukset 100 €/hlö sisältäen
seminaarimaksun, ateriat ja kahvit
sekä majoituksen 2 hlön perhelomaasunnossa tai 4 hlön huvilassa. Yhden hlön asuntolisä
25 €.
Nimen kirjoitusasu
tekstissä on SYKE
tai vaihtoehtoisesti SYKE – tyttöjen
Ilmoittautuminen 9.9.2010 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon kuopio.sls@mission.fi,
puh. 040 451 4135
25
LÄHETYS
Kevään 2011
koulutuksia ja
tapahtumia
Kuopion hiippakunnan
alueella toimivien
lähetysjärjestöjen
neuvottelupäivä
Aika ja paikka: 10.2.2011, Kuopion
hiippakunnan tuomiokapituli
Kohderyhmä: Lähetysjärjestöjen
ja KUA;n edustajat Kuopion hiippakunnassa sekä Vakka-yhteistyökumppanit
YHTEISTYÖKUVIOITA JORDANIAN
JA PYHÄN MAAN KIRKON KANSSA
Ilmoittautuminen: 2.2.2011 mennessä hiippakunnan lähetystoimistoon p. 040 451 4135 tai sähköposti kuopio.sls@mission.fi
Kuopion hiippakunta solmi kumppanuussopimuksen Jordanian ja
Pyhän maan evankelisluterilaisen
kirkon kanssa keväällä 2009. Kolmantena osapuolena yhteistyökuvioissa on mukana Suomen Lähetysseura.
työkirkon toimintaan tutustuminen. Ensi vuoden syyskuulle on
suunniteltu hiippakunnallista missiologista seminaaria, johon kutsutaan osallistujia myös yhteistyökirkostamme.
Järjestäjä: Kuopion hiippakunta
Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen
Kumppanuussopimuspuitteissa
voidaan toteuttaa seurakunta- ja
rovastikuntatason vierailuja Ramallah–Kajaani -esimerkin mukaisesti. Erilaiset työntekijävaihtokuviot ovat sopimuksen myötä myös
mahdollisia. Seurakunnat ja rovastikunnat voivat olla itse aloitteellisia näissä hankkeissa. Yhteistyökuvioita koordinoi hiippakunnan
lähetyssihteeri Jukka Koistinen.
Kohderyhmä: Lähetyssihteerit, lähetysteologit ja lähetyksenvapaaehtoiset vastuunkantajat ja kaikki kirkon
kansainvälisestä työstä kiinnostuneet. Tällä kertaa mukaan kutsutaan
erityisesti uudet luottamushenkilöt.
Sopimuksen puitteissa on toteutettu jo muutama yhteistyöhanke. Vuosi sitten Ramallahin seurakunnasta oli palestiinalaisnuorten
ryhmä vierailemassa Kajaanin
seurakunnassa ja tänä keväänä
kirkkoherrojen ja talouspäällikköjen opintomatka (kuva yläpuolella) suuntautui Pyhälle maalle,
jossa ohjelmassa oli myös yhteis-
26
Lähetyksen
ajankohtaispäivä
Aika ja paikka: 22.3.2011, Kajaani
Kustannukset: 25 € sisältäen kahvit, lounaan ja kurssimaksun
Ilmoittautuminen: 9.3.2011 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon, p. 040 451 4135, sähköposti: kuopio.sls@mission.fi
Sisältö ja tavoitteet: Ajankohtaispäivässä perehdytään kirkon lähetykseen erityisesti seurakunnan ja
sen hallinnon näkökulmasta. Päivässä pohditaan mikä on seurakunnan asema kirkon lähetyksen kokonaisuudessa ja kuinka seurakunnan
kansainvälistä työtä voitaisiin kehittää paikallisella tasolla. Erityisenä tavoitteena on miettiä uusia toimintamalleja, joissa koko seurakunta aina
luottamushenkilötasolta operatiiviseen henkilöstöön on mukana yhteisessä missiossa.
KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI
Järjestäjät: Kuopion hiippakunta ja
Suomen Lähetysseura
Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen,
Kati Kemppainen
Lähetyssihteerien
opintopäivät
Aika ja paikka: 4.–5.5.2011, Leppävirta
Sisältö: Hiippakunnan lähetyssihteerien yhteinen ilta ja päivä opiskelun keskustelun, jakamisen ja virkistymisen merkeissä.
Kohderyhmä: Seurakuntien lähetyssihteerit, vakinaiset ja vapaaehtoiset
Kustannukset: 100 € sisältäen kurssimaksun, kokouspalvelut, yöpymisen ja ruokailut kahveineen (yhden
hengen huoneessa 28 €).
Ilmoittautuminen: 19.4.2011 mennessä Kuopion hiippakunnan lähetystoimistoon, p. 040 451 4135 tai
sähköposti kuopio.sls@mission.fi
Järjestäjä: Kuopion hiippakunta
Yhteyshenkilö: Jukka Koistinen
Katuosoite
Postiosoite
Kuninkaankatu 22 A
PL 42, 70101 Kuopio
(017) 288 8400
0400 671 401
Vahtimestari
Osmo Karppinen
288 8402
Notaari
288 8403
Lakimiesasessori Tuija Alatalo
288 8404
050 303 9633
Piispan sihteeri
Kaija Pyykönen
288 8405
Toimistosihteeri Marjaana Hartikainen
288 8406
040 544 0554
Hiippakuntadekaani
Sakari Häkkinen
288 8407
040 591 0235
Hiippakuntasihteeri
Aulikki Mäkinen
288 8408
040 544 0558
Hiippakuntasihteeri
Juha Antikainen
288 8409
040 591 0236
Hiippakuntasihteeri
Sirpa Juola
288 8410
040 773 7997
Hiippakuntakanttori
Seppo Kirkinen
288 8412
040 590 2321
Lähetyssihteeri
Jukka Koistinen
288 8414
Piispa Wille Riekkinen
288 8416
040 836 3416
Ma.hiippakuntasihteeri
Mika Niskanen
040 451 4135
Lähetystoimiston hoitaja
Terttu Möykkynen
Faksi
Sähköposti
www-sivut
Virka-aika
(017) 288 8420
etunimi.sukunimi@evl.fi
www.kuopionhiippakunta.fi
8.15–16.00
Seuraava Capitol ilmestyy tammikuussa 2011
27
Teemavuoden joulukuusenkoriste
Joulu tulee aina yllättäen samoin kuin alkutalven liukkaat kelit. Tänä vuonna
voimme yllättää joulun valmistautumalla siihen ajoissa oheisilla ohjeilla.
Kuten muistamme, menneinä aikoina joulukuuseen ripustettiin elävien kynttilöiden lisäksi lippunauhoja, joissa oli paperisia eri maiden lippuja. Kun joulukuusi oli monta viikkoa lasten kiinnostuksen ykköskohde, kuusen lippujen avulla saatiin aivan kuin ohimennen laajennetuksi heidän maailmankuvaansa. Osa
kouluopetuksesta oli siis jo silloin ulkoistettu koteihin.
Nyt samat asiat opitaan kätevämmin muulla tavalla. Niinpä onkin aika etsiä uusia joulukuusenkoristeideoita, jotka säilyttävät vanhan idean, mutta tuovat uutta sisältöä. Maiden lippujen asemasta lippunauhoihin voi laittaa menossa olevan teemavuoden mukaisesti kristinopin keskeisiä käsitteitä.
Ajatellaan nyt vaikka Katekismuksen käskyosiota. Lutherin Vähän katekismuksen ilmaukset ”pelko” ja ”rakkaus” käyvät hyvin lippujen teksteiksi. Lisää löytyy helposti, kun hieman mietitään yhdessä – usko ja toivo tulevat varmaan ensimmäisinä mieleen.
Paitsi perinteisen mallisia suoria lippunauhoja, voi tällä idealla rakentaa myös
haarautuvia mind map -tyylisiä koristeita. Näin ideointi saa uusia ulottuvuuksia ja kuusen koristelu on yhtä jännittävää kuin aikoinaan.
Kun joulukiireet ovat ohitse, voi näin koristellun kuusen äärelle pysähtyä pohtimaan lippunauhan käsitteitä hieman syvemmin. Ovatko esimerkiksi pelko ja
rakkaus toistensa vastakohtia, janan ääripäitä? Vai onko kysymys kolmiulotteisesta ajatusmallista, jossa pelko sijoittuukin 90 asteen kulmaan rakkauteen
nähden? Kumpi on keskeisempi motiivi, pelko vai rakkaus, a) lasten kasvatuksessa b) omassa uskonkilvoituksessa c) työssä?
Jos välttämättä haluaa koristeiksi myös joulukuusenpalloja, voi ideaa laajentaa
kirjoittamalla niihin kokonaisuuteen sopivia lyhykäisiä säkeitä vaikka sananlaskuista tai runoudesta. Esimerkiksi käy vaikka Juice Leskisen runo:
Sodassa ja rakkaudessa
ovat kaikki keinot sallittuja
paitsi sodassa rakkaus, rakkaudessa sota
(Juice Leskinen: Äeti. Bluesway/Kirjayhtymä 1994)
28