Orismalan ja Orisbergin tiedote (PDF)

Transcription

Orismalan ja Orisbergin tiedote (PDF)
TIEDOTE
2011
Orisbergin ruukki perustettiin 1676 hyödyntämään
Ilmajoen ja Isonkyrön rajalla olevan Hopeavuoren
malmia. Liike oli 1759-78 (Jennings &) Finlayn
hallussa. 1773 kirjanpitäjänä oli Gabriel Rislachius.
1771 mainitaan irtisanottu seppä (nippupaja) Abr.
Björklund [1]. 1783 Orisberg siirtyi BjörkmanBjörkheimin suvulle. 1804 valmistui kartanon
päärakennus
Kapteeni Lars Magnus ja Loviisa
Wilhelmiina Björkmanin ollessa kartanon
Orisbergin kirkon, kellotapulin ja pappilan on
suunnitellut arkkitehti Carl Ludvig Engel.
isäntäparina he anoivat lupaa perustaa
Kansakouluja ei vielä ollut, niinpä
luvat myönnettiin ja kartano oli itsenäinen
kouluun. Muun muassa Wilhelmi Malmivaara
työntekijöittensä kanssa oman seurakunnan, varakkaimmat pitkienkin matkojen päästä
palkata papin ja rakentaa oman kirkon. Nämä lähettivät lapsensa Orisbergin kartanon
seurakunta 40 vuoden ajan vuosina 1828 1868.
Ensimmäisenä pastorina ruukin
on aloittanut täällä koulutiensä.
Orisbergissä ovat usein vierailleet kirjailija
Arvid Järnefelt ja säveltäjämestari Jean
Sibelius. Perimätiedon mukaan Sibelius on
seurakunnassa oli Frans Mikael Toppelius, vaihtanut kihlasormukset Ainonsa kanssa
Sakari Topeliuksen serkku. Kesällä 1833 Orisbergin kellotapulin luona ehtookellojen
Sakari Topelius 15 -vuotiaana ylioppilaana soidessa.
kävi rippikoulunsa Orisbergissä. Orisbergin
maisemissa voikin havaita Välskärin
kertomusten maisemallisia esikuvia.
Pienen seurakunnan hoitamisen lisäksi
pastorin tehtäviin kuului toimia opettajana.
Pappilan yhteydessä oli koulusali ja
alkeiskoulu aloitti toimintansa helmikuussa
1831.
Toiminta toimintakeskuksen puitteissa alkoi
v. 1976, jolloin Björkenheimin kartano
vuokrasi alueen Kansan Raamattuseuran
toimintaa varten. Paikan omistaa edelleen
Orisbergin kartano (Björkenheim), joka on
edelleenkin toimiva maatila.
Paikallista
yritystoimintaa
Auto- ja liikennöinti:
Kupen auto
T. Niemen automaalaus ja
peltikorjaamo Viljavarastotie 18
Automyynti: 4724661
Tero Niemi 050-5619736
Kuljetus Riihimäki Olli Oy
Paanatie 34
Olli Riihimäki
0400-662289
Elintarvikkeet:
Kyläkauppa Valinta Mäkinen
Sähköstä-salamiin Ylistaro
Makeat leipomotuotteet
Hahtolan Liha Oy Seljäntie 61
Leena Mäkinen 4724580 (Kauppa + posti) Pitopalvelu Satu Mannila 0400-829035
Liisa Matalamäki & Risto Pouttu 4724624 Harri Hahtola 050 -511 3519
www.hahtolanliha.fi
Tilaa mustikat, puolukat ja
mustaherukat perattuna Orisberg
Kalevi Tuominen 040-5182237
Tyrnituotteet
Sainio 040-5155049, 040-5518105
Eläimet:
Anun Koirahoitola Orisberg
Anu Moilanen 050-3284896
Eläinkuljetus
Veli-Matti Kukila 4724813
Koiran kasvatus ja koulutus
Laikatie 80 Orisberg
Antti Paloheimo 040-5326937
Kodin palvelut:
RSC Oy Atk-palvelut
Ohjelmointipalvelut
Tomi Kalliomaa 4716900
Korpela Juhani 050-5412877
Atk-asiantuntija Paanatie 2
Kimmo Jaakkonen
045-6789150
Talous- ja toimistopalvelut:
Sestertium / Yritysten talouskonsultointi
Asiointi-/tilitoimisto
Miia Kiviluoto 045-3179619
Hilkka Rinnekari 040-5560063
Orismalantie 303
miia@sestertium.fi
Orismalantie 393
hilkka.rinnekari@nic.fi
T:mi Eija Leena Lähdesmäki
Orismalantie 274
Eija Lähdesmäki 0500-565511
eija.lahdesmaki@netikka.fi
Koneurakointi:
Puutavaran metsäkuljetukset
Orismalan maansiirto ja kaivuu
Kaksonen Antero 050-5875843
Terho Suorauha 0400-920297
Orisberg
Paanatie 34
Olli Riihimäki
0400-662289
Soraa, imeytyskenttähiekkaa, multaa
Kaivinkoneurakointi
Orisberg
Juha Lahti 040-5122593
Kulttuuri-/kädentaidot:
Puukkojen valmistus, puusepäntyöt
Ompelimo Murrontie 44
opetus
Kyllikki Tuominen 4725028, 040-8283568
Matti Korpela 050-5728807
Orisberg
Kaikki ompelutyöt, korjaukset, muutostyöt tms.
matti.korpela@netikka.fi
Öljyväritauluja myytävänä, myös tilauksesta
Neuleet tilauksesta
Laulaja/laulattaja hanurisäestyksellä
Irmeli Viljanen 050-3311236
Seija ja Rauno Suomela Orismalantie 66
050-3093035
Hyvinvointipalvelut:
Kunto-Winssi / Toimintaterapeutti
Parturi-Kampaamo
Hammaslääkäri
Vyöhyketerapeutti
Anniina Sarniola-Rinnekari 050-5410466
Hanna Myllyniemi
Perttiläntie 595
Anne Huhtala 4724780
Taina Lehtokunnas 0400-479262
050-4424100 www.anvianet.fi/hammas
Metsä- ja puu:
Polttopuun ja puutavaran myynti
ym.
Katilantie 14
Maria ja Antti Konttas 044-5564959
a.konttas@netti.fi www.netikka.net/hiipakka
Westmoor Oy Orismalantie 274
Jarkko Kivelä 0400-861156
jarkko.kivela@netikka.fi
(Puutavaratuotetukkukauppaa)
Polttopuuta
Puunhaketus Orisberg
Polttopuun myynti, pihapuiden
Jukan metsä- ja maatalouspalvelu
Moilanen Harri 050-3200445
Juha Lahti 040-5122593
kaatoa, klapien tekoa
Malkamäki Jukka 050 524 4782
Alanko Ari 050-3651549
Metsäpalveluyrittäjä
Metsätyöt M. Kaksonen 0500-182543
Puutavaran metsäkuljetukset
Orisberg
Kaksonen Antero 050-5875843
Rakentaminen:
Sähköstä-salamiin
Ilmalämpöpumput
Sähkötyöt Vesa Mannila 0400-796400
Jukka Jousmäki 050-4316852
Rakennuspalvelu Jukka Tiilikka Tmi
Kirvesmies Tällinkuja 3
Ylistaro
Orisberg
Jukka Tiilikka 040-5634748
www.Jalkapuu.net
jucca@jalkapuu.net
IVT Center Pohjanmaa Oy
Niko Mäkelä 050-5396097
Tmi LVI-työ S. Keisanen
Rakentaminen:
Peltityöt
0400-366473
Välimäki Mauri t:mi 0400-866364
Maaliruiskun vuokraus
Saarela 050-3498957
Seuratoiminta:
Orismalan metsästysseura
–
–
Orismalan kyläseura
tilavuokrausta: tyky-päivät, polttarit,
- tilavuokrausta
syntymäpäivät
Satu Mannila 0400-829035
metsästyslajien rata ammuntaa to 18.30 20.00
Pekka Karhunen 0400-266164
Olavi Saari 0400-388250
Adventtiseurakunta
Paanatie 3
4713878
Orisbergin kyläseura
- tila- ja kalustovuokrausta
Minna Sainio 040-5155049
Piia Ojanperä 040-7627367
Ulla Koivupuisto 040-5910765
Arvostamme perinteitä ja maaseutuamme
Autamme toisiamme taidoilla, jotka parhaiten osaamme
Kehitämme kyliämme ja rakennamme uutta
Haluamme lapsillemme parhainta tulevaisuutta
Ja lisäämme yhteistyötä voimaantuaksemme
Olemme täällä – onnelliset
Orisbergin toimintakeskus
MONIPUOLINEN KESÄOHJELMA ORISBERGISSA JA
VALOKUVANÄYTTELY
Orisbergin kesäohjelma on kokonaisuudessaan näkyvissä netissä osoitteessa
www.orisberg.fi
Kappeli ja pappila täyttävät 180 vuotta tänä vuonna ja juhlat ovat juhannusjuhlien
yhteydessä, vietämme silloin myös toimintakeskuksemme 35 -vuotisjuhlaa. Käynnistämme
juhlavuoden kunniaksi Muistojen Orisberg -hankkeen.
Tarkoituksena on koota myös valokuvanäyttely juhannukseksi. Sitä varten toivomme saavamme
kyläläisiltä ja talkoolaisilta ja ehkä joskus kartanon kouluja käyneiltä henkilöiltä valokuvia. Kuvat ja
niihin liittyvän lyhyen tarinan tai tekstin voi toimittaa omalla nimellään varustettuna
toimintakeskukseen Marja Paukkuselle tai alla olevaan osoitteeseen (tiedustelut puh. 040-5119599
tai sähköposti orisberg@sana.fi. Kuvat suurennetaan ja sen jälkeen palautetaan omistajalleen, ellei
hän halua lahjoittaa niitä meille. Toivomme myöhemmin saavamme aikaan myös painetun julkaisun.
Tässä on muutama poiminta:
ti 17.5. klo 9-13 Muistot talteen. Kerromme erilaisista menetelmistä, joilla voi mukavasti koota
muistoja talteen niin itseä ilahduttamaan kuin jälkipolvillekin.
Su 29.5. klo 11 Muistojen Orisberg, talkoolaisten hartaushetki ja kiitoskahvit kaikille Orisbergissä
vuosikymmenten saatossa työskennelleille vapaaehtoisille. Tilaisuus jatkuu kesäkirkolla klo 13, jossa
puhuu kirkkoherra Erik Silvola.
To 2.6. Orisbergin toimintakeskuksessa on avointen ovien iltapäivä Orisbergin, Orismalan, Valtaalan
ym. kyläyhdistyksille ja kyläläisille. Kokoontuminen pappilan Kaffilaan, missä on kahvitarjoilu.
Kerromme Muistojen Orisberg -hankkeesta ja kesän tulevista tapahtumista. Esittelykierros alueella,
makkaranpaistoa, lapsille pajupillikurssi ja perinneleikkejä.
Su 24.7. klo 13 kesäkirkko ja klo 15 Muistojen Orisberg, talkoolaisten iltapäivä ja päivällinen. Saunat
lämpiminä sen jälkeen, vapaata illanviettoa kesästä, luonnon kauneudesta ja yhteydestä nauttien.
Muista tapahtumista mainittakoon vielä motoristiviikonloppu pe-su 3.-5.6. jolloin vieraita tulee
Ruotsista ja Texasista asti. Lauantaina on Pontus J. Backin levynjulkaisutilaisuus klo 19.
Motoristikirkossa sunnuntaina puhuu Kaskisten seurakunnan kirkkoherra Tom Ingvesgård.
Suomenkielinen motoristikirkko on klo 13 ja ruotsinkielinen klo 15.
Elokuussa pe-su 12.-14.8. on luontoviikonloppu teemalla Haavoitettu planeetta. Aihe on jälleen
erittäin ajankohtainen Japanin tapahtumien jälkeen. Lauantaina teemme retken
Maailmanperintöalueelle Raippaluodon saaristoon, jonne toivomme mukaan n. 40-50 hengen ryhmää
(lauantaipäivän retken hinta n. 50 € ruokailuineen). Mukaan voi tulla kyläläisiä vaikka vain tuolle
retkelle (tied. puh. 040-5119599). Luontoviikon ohjelmaan kuuluu eräänä aiheena
luontovalokuvaus. Mukana viikonlopussa ovat Lennart Saari ja Artturi Kivineva.
Lämpimästi tervetuloa Orisbergiin ja tilaisuuksiimme toivottaa "pappilan uusi emäntä"
Marja Paukkunen
Orisbergin toimintakeskus
Åbergintie 38
61560 ORISBERG
www.orisberg.fi
orisberg@sana.fi
Puh. 040 511 9599
Kesäkirkot Orisbergin
kappelissa
Kesäsunnuntaisin klo 13 Orisbergin kappe­
lissa on suomenkielinen kesäkirkko ja sen jäl­
keen kirkkokahvit. Ruotsinkieliset kesäkirkot ovat 22.5., 5.6., 3.7. ja 4.9.
Torstai on toivoa täynnä -illat
Torstaisin klo 19 kappelissa on musiikkipainotteisia
iltoja, joissa on todistuksia ja rukousta. Illan jälkeen voi
jäädä paistamaan makkaraa ulkonuotiolle tai juoda
kahvit. Iltoihin on vapaa pääsy. Poikkeuksena on 19.5.
sarjan aloittava Joel Hallikaisen ja Seppo
Jokisen yhteistilaisuus, johon lippu maksaa 15 €
sisältäen pullakahvit/makkaranpaiston illan päätteeksi.
Parillisten viikkojen keskiviikkoisin järjes­tämme pappilan Kaffilassa Naistenkahvila -ilto­
ja klo 18.30 alkaen. Vapaaehtoinen kahvi­
maksu 5 €. Vietämme iltaa laulujen, todistus­
ten ja hengellisten teemojen ympärillä. Aina on
myös mahdollisuus rukoukseen.
Olet lämpimästi tervetullut näihin tilaisuuksiin!
Tuo ystäviä mukanasi!
Orisberg
Åbergintie 38, Orisberg
puh. 040 511 9599
orisberg@sana.fi
www.orisberg.fi
Naistenkahvilat
Orismalan Kyläseura ry
Orismalassa toimii vireä kyläseura. Se on pannut vauhtia moneen asiaan,
monen myönteisen kehitysaskeleen ottamiseen kylässä. Kyläseura ja kyläläiset
ovat mahdollistaneet monet kylätapahtumat joissa kaiken ikäisille on löytynyt
toimintaa ja harrastemahdollisuuksia. Lukuisat juhlat ja niissä tarjotut
perinteiset ruuat eivät jätä ketään kylmäksi.
Yhdyshenkilö:
Satu Mannila
Puh.0400-829035
KESÄKYLÄTAPAHTUMA
lauantaina 11.6.52011 klo 10 – 14
Leenan kaupalla
Yritykset voivat mainostaa tuotteitaan tai tuoda esitteitä
ORISMALAN TAPAHTUMIA 2011
10.7. Kainaston kesäteatteriin klo 14:00
13.8. Halkosaaren kesäteatteriin, näytös:
”Vodkaturistit” (+ Punainen tupa / ruokailu)
18.12. Jouluhartaus laavullla
Orisbergin kyläseura ry
Kyläseuran historia alkaa vuodesta 1929, jolloin paikallinen maamiesseura
aloitti. Tuolloin toimi Kartanon maatalouskoulu ja sen myötä myös alueen
viljelijät saivat uutta puhtia töihinsä. Tämän ajan viljelijän tietotaito karttuu aivan
toisella tavalla kuin ennen. Kylärakenne on muuttunut melkoisesti ja toiminta
keskittyy nykyisin viihtyvyyteen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Yhdyshenkilö:
Minna Sainio
Puh. 040-5155049
TOIMINTAA ORISBERGISSÄ 2011
11 6. Impinpäivän ulkoilutapahtuma Tammenportilla
Yhteiset pyöräretket kesä-elokuussa kerran viikossa alkaen, lähtö
Yhteistalolta.
Lasten liikunta-/leikkitoimintaa maanantaisin kesäkautena
Miesten lentopalloporukka Yhteistalolla torstaisin alkaen Lokakuulla.
Osallistutaan lasten Kulttuuriviikon toimintaan marraskuulla.
Pikkujoulu Yhteistalolla Joulukuun puolessa välissä
(Tarkemmat ajankohdat Pohjankyrö-lehden seuratoiminta-palstalta)
Tutkijoita lähde on kiinnostanut
jo satojen vuosien ajan.
E nsimmäisen todella tieteellisen
tutkimuksen teki professori O.
Rancken v. 1886. Seuraava
merkittävämpi tutkimus tehtiin v.
1912. Lähteen ympäriltä löytyi
joukko muinaisesineitä, kuten
käärmesolki, pronssinen
korunappi, hopeavartaasta tehty
kaularengas, seitsemän
rannerengasta sekä
Leväluhdan uhrilähde sijaitsee Isossakyrössä Orismalan aseman
lähellä. Lähde on pitkälti yli tuhatvuotisen olemassaolonsa
aikana muuttanut muotoaan monta kertaa maankohoamisesta
johtuen, mutta yhä se pulppuaa.
pronssikattila.
Tarua ja totta
Itse lähteestä on löydetty ihmisen luita, kokonaisia pääkalloja yhdeksän kappaletta ja osia
52 ihmisen pääkalloista. Luut ovat kuuluneet huomattavan pienikokoisille ihmisille. Miesten
keskipituus oli alle 160 cm ja naisten alle 150 cm. Lähteeseen on luiden koon ja kunnon
perusteella tehtyjen iänmääritysten mukaan upotettu kaikenikäisiä ihmisiä aina noin vuoden
ikäisestä lapsesta aina vanhuksiin asti. Tutkijat ovat arvioineet löytöjen olevan peräisin
ajalta 500-600 jKr.
Uhrien alkuperästä tai upotuksen syistä ei ole tietoa. Ei tiedetä onko kyseessä ollut joku
uskonnollinen tapahtuma, sotavangeiksi saatujen ihmisten teloittaminen tai joku
hävitettäväksi tuomittu heimo. Ei tiedetä, ovatko kyseessä heimonsa hylkäämät rikolliset
perheineen tai kiinni jääneet kuurilaiset merirosvot.
Yksi teoria uhrien alkuperästä liittyy suomalaisten kansalliseepokseen Kalevalaan.
Kalevalassa puhutaan ´urosten upottajista´.
Seppä Ilmarinen sanoo Väinämöiselle: En sinä ilmoisna ikänä,kuuna kullan valkeana lähe
Pohjolan tuville, Sariolan salvoksille, miesten syöjille sijoille, urosten upottajille.
Erään teorian mukaan Kalevalan tapahtumat on paikannettu Varsinais-Suomeen, jossa
silloisia suomalaisia olisi hallinnut Kaleva-niminen kuningas. Kalevalan pohjoispuolella oli
toinen valtakunta - Pohjola, jota hallitsi Louhi-niminen valtiatar. Mieleen nousee väkisinkin
ajatus siitä, että olisiko Leväluhdan uhrilähde Kalevalassa mainittu urosten upotuspaikka,
johon Louhi olisi upottanut vihollisiaan ja orjiaan. Toisaalta upotettujen henkilöiden
ikäjakauma viittaa siihen, että kyse olisi suokalmistosta, eikä rangaistuksen paikasta.
Tätä Kalevala-teoriaa tukevat roomalaisen historioitsijan Tacituksen tutkimukset sekä
kaksi vanhaa runoelmaa, jotka englantilainen Exeterin piispa noin v. 1000 paikkeilla lahjoitti
Exeterin tuomiokirkolle. Näiden lähteiden perusteella voitaneen päätellä, että Kalevala on
ainakin osittain todellisuuteen perustuvaa muistitietoa.
Teorioita on paljon, mutta varmaa tietoa vähän. Joka tapauksessa Leväluhdan uhrilähde on
Isonkyrön vanhin ja salaperäisin muinaisjäännös, joka voi siivittää mielikuvitusta mitä
huimemmille matkoille menneisyyteen.
~ Kyllä kysyvä aina tien löytää ~
Kappelin ja pappilan 180 -vuotisjuhlan kunniaksi esitteen ulkoasu on tehty tunnelmaltaan
vanhahtavaksi
Copyright © Orisberg KS Orismala KS
2011