TILAA LEHDEN PRINTTIVERSIO ITSELLESI TÄSTÄ

Transcription

PSYK.FI / Psykososiaalisen hyvinvoinnin asiantuntijalehti / 1.2014
PSYKOSOSIAALISEN HYVINVOINNIN ASIANTUNTIJALEHTI
Toimitusneuvosto: Sanna
Aavaluoma, Mikko Haarala, Arja Kinnarinen, Piia Nurhonen, Raul Soisalo
Toimituksen osoite:
Suomen Psykologinen Instituuttiyhdistys ry
Siltakatu 20 A 31, 80100 Joensuu, 050-4086375, www.psyk.fi
Taitto / painatus: Kiige RB OÜ, Tallinna
Tilaukset ja osoitteenmuutokset: mikko.haarala@psyk.fi 050-4086375
Ilmoitukset: Veikko Halonen, veikko.halonen@psyk.fi
Juttuvinkit: Piia Nurhonen piia.nurhonen@psyk.fi
Julkaisija: Suomen Psykologinen Instituuttiyhdistys ry
Kustantaja: Suomen Psykologinen Instituuttiyhdistys ry
PSYK.FI ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Vuosikerran hinta 29€.
PSYK.FI –lehden rekisteriin tallennettuja asiakastietoja voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain
mukaisesti. Tilaaja voi kieltää tietojensa käytön markkinointitarkoituksiin ilmoittamalla asiasta tilaajapalveluun.
HUOM! Psyk.fi lehti jaetaan veloituksetta Suomen Psykologisen Instituutin yhteistyökumppaneille ja
opiskelijoille (myös valmistuneille).
2
4
Tutkimusuutisia maailmalta 6
Kuiskauksia 13
Ketkä hyötyvät työnohjauksesta ja miten? 19
Perheystävällisellä työpaikalla voidaan hyvin 22
Kun tunteet kuumenevat 25
Isätkin masentuvat 29
Työhuoneessa vihainen teini 35
Minä-myötätunto auttaa jaksamaan 39
Hän on maailman napa 42
Kaikkosen kolumni 49
Hyvä kollega 3
Hyvä kollega
Erilaisuus herättää meissä kiinnostusta, innostusta, uteliaisuutta, epäluuloja, pelkoa tai vihaa.
Se, mitä pohjimmiltamme koemme, naamioituu
toisinaan toimintaan, jonka avulla koetamme
saada omat hallitsemattomat ajatuksemme tai
tunteemme hallintaan. Useimmiten olemme joustavia ja ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan – niin
kauan kuin toisen arvomaailma ja ajatukset ovat
samansuuntaisia omiemme kanssa! Erimielisyydet ja ristiriidat saavat alkunsa harmillisen usein
tuskastuessamme siihen, ettei toinen ole samaa
mieltä kanssamme.
Yhteiskunnan tasolla erilaiset poliittiset vakaumukset
saavat ihmiset kiivaisiin tunnelmiin. Toisen näkökulman kieltäminen on saanut kansakuntia sisällissotiin
kautta aikojen. Psyykkisesti sairaiden ja vammaisten
eristäminen muusta väestöstä erilleen on ollut todellisuutta meilläkin – Seilin saarella toiminut eristyslaitos
lakkautettiin vasta vuonna 1962. Hoitolaitosten sulkeminen on edelleen terveydenhuollon tavoite. Käytännössä se edellyttää avohoidon todellista kehittämistä
ja kaikkien ihmisten entistä suvaitsevampaa suhtautumista erilaisia kanssaihmisiä kohtaan. Mitä tapahtuu
kipeimmin apua tarvitseville, joilla ei ole voimavaroja
hakeutua avun piiriin? Valitettavasti moni eri syistä
hoitoa tarvitseva jää ymmärrystä, tukea ja apua vaille. Kyseessä voi olla ihminen, jolla on mielenterveysongelmien, ikääntymisen tai muistisairauksien myötä
heikentynyt kyky pyytää tai vaatia itselleen apua.
Luennoidessaan Helsingissä marraskuussa 2013
psykoanalyytikko Paul Verhaeghe totesi maailman jatkuvasta kehityksestä huolimatta ihmisten kautta maailman voivan psyykkisesti huonommin. Verhaeghen
mukaan vallalla oleva yksilöllisyyden ja egoismin ylikorostuneisuus uhkaa viedä ihmissuhteissa syntyvää ja
kehittyvää identiteettiämme suuntaan, jossa erilaisuuden sietäminen ja ymmärtäminen kapenee. Huonovointisuutena ilmenevät identiteettihäiriöt lisääntyvät.
Tuloerojen suuruus ja eriarvoisuus on todettu indikaattoreiksi tässä negatiivisessa kehityksessä. Silti Suomessakin uuden vuoden kynnyksellä kansanedustaja
ehdotti ihmisten luokittelusysteemiä, jonka perusteella
huono-osaiset voitaisiin sijoittaa samoille asuinalueille
ja näille alueille keskitettäisiin poliisin ja sosiaaliviranomaisten palveluja.
Työyhteisöissä ja ihmissuhteissa suuri osa erimielisyyksistä syntyy siksi, että erilaiset näkökulmat ja ajatukset
törmäävät. Avoimen keskustelun ja toisen kuuntelemisen ja näkökannan ymmärtämisen sijaan pahimmillaan jokainen alkaa suojautua omien näkökulmiensa
taakse ja osapuolet lakkaavat kuuntelemasta toisiaan.
Myös auttamistyön ammattilaiset haluavat herkästi pitää kiinni omasta ajattelutavastaan. Vaikka tutkimukset kertovat monien erilaisten lähestymistapojen
olevan yhtä tehokkaita tai vaikuttavia ihmisen auttamisessa, eri suuntausten edustajat ajautuvat kilpailuasetelmiin keskenään. Sen sijaan, että maassamme olisi
esim. kaikkia eri psykoterapiasuuntauksia yhdistävä
järjestö, meillä jokainen suuntaus on perustanut oman
yhdistyksen. Oma viiteryhmä on toki tarpeellinen ja
edistää oman alan profiloitumista ja kehittymistä. He-
4
Toivon, että koulutustarjontamme ja lehtemme
voivat olla osaltaan lisäämässä ihmisten välistä
ymmärrystä ja erilaisuuden kunnioittamista.
Hyvää uutta vuotta 2014!
Post scriptum
Huomaat ehkä, että lehdessä on jotakin uutta.
Kuluvana vuonna kiinnitämme lehdessä erityistä
huomiota psykososiaalisen hyvinvoinnin kysymyksiin
työpaikoilla. Monilla työpaikoilla voidaan hyvin.
Toisilla työpaikoilla valtavan huonosti. Millaisin
keinoin hyvinvointia työpaikoilla voidaan vahvistaa?
Psykososiaalisen työsuojelun osiossa on kussakin
lehdessä kolme artikkelia, joissa tähän kysymykseen
tarjotaan osavastauksia. Suomessa toteutetaan vuosittain työsuojelurahaston tuella suuri määrä hankkeita
ja tutkimuksia, joissa keskitytään psykososiaalisen
työsuojelun ulottuvuuksiin. Artikkeleissa hyödynnetään erityisesti näiden hankkeiden antia. Tässä
lehdessä pohditaan mm. työsuojelun hyvinvointivaikutuksia. Ketkä hyötyvät työnohjauksesta ja miten?
Julkaistavat psykososiaalisen työsuojelun artikkelit
toteutetaan työsuojelurahaston tuella.
Mistä sinä haluaisit lukea lehdestämme?
Millaisista artikkeleista olisi hyötyä sinulle omalla
työkentälläsi? Tänä vuonna haluamme tarjota
lukijoille mahdollisuuksia vaikuttaa lehden
sisältöön. Älä epäröi olla yhteydessä toimitukseen.
Artikkelitoivomusten kera voit kääntyä Piia Nurhosen
puoleen. (piia.nurhonen@psyk.fi) www.psyk.fi –
sivustolla voit myös vaikuttaa osallistumalla lehden
sisältöön liittyvään äänestykseen. Osallistu ja vaikuta.
Sanna Aavaluoma
instituutin koulutuspäällikkö ja kouluttajapsykoterapeutti
delmällinen kehittyminen edellyttää kuitenkin keskustelua ja välillä väittelyäkin eri näkökulmien välillä.
Erilaisten teorioiden ei kuitenkaan tulisi estää aitoa ja
kiinnostunutta dialogia ns. ”toisin ajattelevien” kanssa.
Olemmeko menettämässä kyvyn ottaa toinen ihminen huomioon? Jos kyse on yksinkertaisesti toiseuden
hyväksymisestä, kunnioittamisesta ja arvostamisesta,
miksi se on meille niin vaikeaa? Mitä jos me jokainen
tekisimmekin nyt uudenvuodenlupauksen liittyen
omien uskomustemme tarkasteluun? Jospa seuraavan
kerran kun huomaamme läheisen, puolison, lapsen,
sisaren, työtoverin, potilaan tai esimiehen sanovan
jotakin sellaista, joka saa omat uskomuksemme, asenteemme ja tunteemme viriämään, jäisimmekin kuuntelemaan sitä, mitä hän oikeasti yrittää kertoa. Samalla hyväksyisimme sen, että asioista voi todella ajatella
monella eri tavalla. Seuraisikohan siitä mielenkiintoinen keskustelu? Syntyisikö kahden ihmisen välillä
hetki, jossa kumpikin saisi kokea toisen kuuntelevan
toista arvostavasti? Tulisiko tästä maailmasta pikkuisen
parempi paikka – vaikka hetkeksi?
5
TUTKIMUSUUTISIA MAAILMALTA
Odottavan äidin masennus voi vaikuttaa vauvan aivojen
kehitykseen
Singaporen yliopistossa tehtiin tutkimus äidin raskaudenaikaisen masennuksen vaikutuksista lapsen aivojen
toimintaan. Masentuneiden vanhempien lapsilla on lisääntynyt riski sairastua masennukseen sekä geneettisen
perimän että ympäristön vaikutuksen takia. Näillä lapsilla
ilmenee muutoksia aivojen mantelitumakkeessa eli amygdalassa, joka säätelee tunne-elämää ja stressiä. Muutosten
ajankohta on toistaiseksi ollut tuntematon. Singaporen
tutkimukseen osallistui 157 odottavaa äitiä, jotka vastasivat kyselyyn raskauden 26. viikolla. Vastasyntyneiden
aivot kuvattiin kahden viikon sisällä synnytyksestä. Todettiin, että kaikkien vauvojen mantelitumakkeen koko
oli samanlainen huolimatta siitä, oliko äiti masentunut
vai ei. Tutkijat kuitenkin havaitsivat masentuneiden äitien
vauvoilla oikeanpuoleisen mantelitumakkeen mikrorakenteessa ja kytkennöissä merkittäviä muutoksia. Tämä
viittaa siihen, että mieliala- ja ahdistushäiriöihin liittyvä
taipumus epänormaaliin mantelitumakkeen toimintaan
saattaa siirtyä äidiltä lapselle sikiöaikana. Tutkijat löysivät
näin uuden polun, millä tavoin äidin masennus voi lisätä
lapsen elinikäistä alttiutta sairastua mielenterveyshäiriöihin. Tutkimus lisää näyttöä siitä, että odottavien äitien
mielenterveyteen on syytä kiinnittää huomiota ja tarvittavat interventiot aloittaa mahdollisimman varhain. Raskauden aikaisilla seulonnoilla edistetään myös syntyvien
lasten hyvinvointia ja aivojen terveyttä.
Lähde: Anne Rifkin-Graboi, Jordan Bai, Helen Chen, Waseem Bak’r Hameed, Lit Wee Sim, Mya Thway Tint, Birit Leutscher-Broekman,
Yap-Seng Chong, Peter D. Gluckman, Marielle V. Fortier, Michael J. Meaney, Anqi Qiu. Prenatal Maternal Depression Associates with
Microstructure of Right Amygdala in Neonates at Birth. Biological Psychiatry, 2013; 74 (11): 837 DOI: 10.1016/j.biopsych.2013.06.019
Huonosti nukutun yön jälkeen on syytä harkita, mitä syö
Uppsalan yliopistossa äskettäin tehdyn tutkimuksen
mukaan ihmiset valitsevat tavallista suurempia ja lihottavampia ruoka-annoksia ja välipaloja valvotun yön
jälkeen. Jo aikaisemmin saman yliopiston tutkijat olivat
osoittaneet, että nuorilla normaalipainoisilla miehillä
yhden kokonaisen yön valvominen lisää toimintaa aivojen ruokahaluun vaikuttavalla alueella. Uudessa tutkimuksessa seurattiin, millaisia välipaloja ja aterioita
huonosti nukkuneet henkilöt valitsevat ruokalan noutopöydästä. Tutkimusryhmään kuului 16 normaalipainoista mieshenkilöä, joiden toimintaa tarkasteltiin, kun
he olivat valvoneet koko yön, ja uudelleen, kun he olivat nukkuneet noin kahdeksan tuntia. Heitä pyydettiin
kokoamaan haluamansa annokset sekä heidän ollessaan
nälkäisiä että kylläisiä. Valvotun yön jälkeen miehet valitsivat suurempia ja kaloripitoisempia annoksia. Tilanne oli yllättäen sama sekä ennen että jälkeen aamiaisen.
Tämä viittaa siihen, että univaje lisää ruuan kulutusta
kylläisyydentunteesta riippumatta. Koska liian vähäinen
nukkuminen on nykyään yhä suurempi ongelma, tutkimus antaa lisävalaistusta siihen, miten unenpuute voi
vaikuttaa ylipainon riskiin pitkällä aikavälillä.
Lähde: Hogenkamp, P. S. & Nilsson, E. & Nilsson, V. C. & Chapman, C. D. & Vogel, H. et al. (2013). Acute sleep deprivation increases
portion size and affects food choice in young men. – Psychoneuroendocrinology 38, s. 1668–1674.
http://www.sciencedaily.com/releases/2013/02/130220084701.htm.
Autismi on mahdollista havaita jo vauvaikäisillä
Lapset, joilla on autismi, katsovat toisia silmiin vähemmän kuin terveet samanikäiset. Tätä piirrettä on käytetty autismin diagnosoinnissa kahden ikävuoden jälkeen. Emoryn yliopistossa Atlantassa tehdyssä uudessa
tutkimuksessa havaittiin, että autismi voidaan mahdollisesti todeta jo tätä aikaisemmin vauvan katsekontaktin perusteella. Tutkijat seurasivat 110:tä vauvaikäistä
näiden syntymästä lähtien kahden vuoden ajan. Lasten silmänliikkeitä mitattiin 10 kertaa samalla, kun he
katselivat videoita huoltajistaan. Aluksi kaikki lapset
keskittyivät huoltajan silmiin yhtä paljon. Niillä lapsilla, joille myöhemmin kehittyi autismi, katsekontakti
alkoi vähetä 2–6 kuukauden iässä, ja sama kehitys jatkui koko tutkimuksen ajan. Tutkijat toteavat, että jos
vastaavanlaisia tuloksia saadaan laajemmissa otoksissa,
on mahdollista diagnosoida autismi jo vauvaikäisillä.
Tällöin terapiakin voitaisiin aloittaa varhain. Tärkeää
on kuitenkin huomioida, että katsekontaktin väheneminen voi olla reaktio myös vanhemman vuorovaikutusaloitteiden vähenemiseen.
Lähde: Jones, W. & Klin, A. (2013). Attention to eyes is present but in decline in 2–6-month-old infants later diagnosed with autism. –
Nature 19.12., s. 427–431. DOI: 10.1038/nature12715.
Monitor 1/2014. – http://www.apamonitor-digital.org/apamonitor/201401?pg=164#pg33.
6
Uuden taidon oppiminen parantaa ikäihmisten muistia
tehokkaammin kuin ristisanatehtävät
Dallasissa Texasin yliopistossa tehtiin tutkimus, jonka
mukaan ikäihmisten muisti paranee, jos he opettelevat
uuden ja henkisesti vaativan taidon. Ristisanatehtävien
ratkominen tai sosiaalisiin harrastuksiin osallistuminen ei osoittautunut yhtä tehokkaaksi. Tutkimukseen
osallistui 221 henkilöä, jotka olivat 60–90-vuotiaita.
Heidät jaettiin kolmeen ryhmään. Yhden ryhmän jäsenet opettelivat haastavan taidon, kuten digitaalisen
valokuvauksen tai tietokoneavusteisen tikatun vuode-
peiton valmistamisen. Osa opetteli molemmat. Toinen
ryhmä kuunteli kotona klassista musiikkia ja ratkoi
ristisanatehtäviä, ja kolmas osallistui sosiaalisiin harrastuksiin, esimerkiksi retkiin toisten aikuisten kanssa.
Tutkimus kesti kolme kuukautta, ja toimintoihin käytettiin keskimäärin 15 tuntia viikossa. Havaittiin, että
uuden taidon opetelleilla muisti parani enemmän kuin
muissa ryhmissä. Yllätys tutkijoille oli se, ettei sosiaalisiin harrastuksiin osallistuminen vaikuttanut samoin.
Lähde: Park, D. C. & Lodi-Smith, J. & Drew, L. & Haber, S. & Hebrank, A. & Bischof, G. N. & Aamodt, W. (2014). The impact of sustained engagement on cognitive function in older adults: The synapse project. – Psychological Science 25, s. 103–112. DOI:
10.1177/0956797613499592.
Monitor 1/2014. – http://www.apamonitor-digital.org/apamonitor/201401?pg=164#pg31.
Aiheesta innostuminen auttaa esiintymispelkoon paremmin kuin
rauhoitteluyritykset
vat vastaavanlaisia vakuutteluja ennen esiintymistä tai
koetta. Puolueettomat arvioijat totesivat, että itseään
innostuneiksi sanovat selviytyivät paremmin kuin itseään rauhoitelleet. Tutkijoiden mukaan sekä ahdistuneisuus että innostuneisuus ovat tunnetiloja, joita leimaa
korkea virittyneisyystaso. On hyödyllistä pitää ahdistusta innostumisena. Vaikka henkilö ei alkuun uskoisi
sanomaansa, kun hän toistelee ääneen lausetta ”Olen
innostunut”, se herättää aitoja innostumisen tunteita.
Lähde: Brooks, A. W. (2013). Get excited: reappraising pre-performance anxiety as excitement. – Journal of Experimental Psychology. DOI:
10.1037/a0035325. – http://www.apa.org/pubs/journals/releases/xge-a0035325.pdf.
Getting excited helps with performance anxiety more than trying to calm down, study finds. American Psychological Associationin lehdistötiedote 23.12.2013. – http://www.apa.org/news/press/releases/2013/12/performance-anxiety.aspx.
Toistuvilla raivokohtauksilla ja tulehduksella saattaa olla yhteyttä
Chicagon yliopistossa todettiin äskettäin, että henkilöillä, joilla on toistuvia raivokohtauksia, myös tulehdusta ilmaisevat arvot ovat normaalia korkeammat.
Toistuvilla raivokohtaukset ilmenevät impulsiivisena
aggressiivisuutena. Henkilö ylireagoi stressaaviin tilanteisiin hallitsemattomalla raivolla ja kiukulla. Tutkimukseen osallistui 197 fyysisesti tervettä henkilöä,
joista 69:llä oli toistuvia raivokohtauksia. Osallistujien CRP- ja interleukiini 6 -arvoja mitattiin, ja niillä,
joilla oli todettu toistuvien raivokohtausten oireyhtymä, arvot olivat tavallista korkeammalla. Molemmat
merkkiaineet liittyivät itsenäisesti aggressioon, ja mitä
vahvempi aggressio, sitä korkeammat arvot. Kyseessä
oli ensimmäinen kontrolloitu tutkimus, jossa yhteys
todettiin. Muissa mielenterveyshäiriöissä tai terveillä
vastaavaa ei ilmene. Tulos viittaa siihen, että tulehduksen hoitaminen saattaisi lieventää aggressiivisuutta. Lisätutkimuksia kuitenkin tarvitaan, koska tutkijat
eivät vielä osaa sanoa, laukaiseeko tulehdus aggression
vai päinvastoin. Lisäksi nykyiset hoitomuodot helpottavat oireita vain noin puolella raivokohtauksista kärsivistä.
Lähde: Coccaro, E. F. & Lee, R. & Coussons-Read, M. (2013). Elevated plasma inflammatory markers in individuals with intermittent explosive disorder and correlation with aggression in humans. – JAMA Psychiatry. DOI: 10.1001/jamapsychiatry.2013.3297.
Harvardin yliopistossa tehdyissä kokeiluissa todettiin,
että yksinkertaiset itselle toistetut vakuutukset voivat
parantaa suoritusta tilanteissa, joissa monet jännittävät
tai ahdistuvat. Tällaisia ovat esimerkiksi julkiset esiintymiset tai tentit. Yritykset rauhoittaa itseä eivät ole yhtä
tehokkaita. Osallistujia testattiin puheen pitämisen,
vaikeiden matematiikan tehtävien sekä karaoke-esiintymisen yhteydessä. He sanoivat itselleen esimerkiksi:
”Olen innostunut” tai ”Olen rauhallinen”, tai he luki-
7
Ylipainoisten lasten stressihormonitasot ovat normaalia
korkeammat
Hollantilaisessa lastensairaalassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että jo kahdeksanvuotiaiden ylipainoisten
lasten kortisoli- ja muut stressihormonitasot ovat korkeammat kuin heidän normaalipainoisilla ikätovereillaan. Kortisolia erittyy stressaavissa tilanteissa. Jos stressi jatkuu pitkään, hormonien määrä veressä lisääntyy,
mikä voi ajan mittaan aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Tutkimukseen osallistui 20 ylipainoista ja 20 normaalipainoista 8–12-vuotiasta lasta. Lasten hormoniar-
vot mitattiin hiuksista. Ensimmäistä kertaa todettiin,
että ylipainoisilla lapsilla kortisolin määrä on kroonisesti koholla: kortisolikerääntymä heidän hiuksissaan oli
keskimäärin 25 pg/mg, kun se normaalipainoisilla on
noin 17 pg/mg. Jatkotutkimuksia tarvitaan, koska tutkijat eivät tiedä, kokevatko ylipainoiset lapset enemmän
stressiä kuin normaalipainoiset vai käsitteleekö heidän
kehonsa stressihormoneja eri tavalla. Lisätieto auttaa
hoitamaan lapsuusiän ylipainoa entistä paremmin.
Lähde: Van den Akker, E. & Veldhorst, M. & Noppe, G. & Kok, C. & Mekic, S. & Jongejan, M. & Koper, J. & van Rossum, E. (2014).
Increased scalp hair cortisol concentrations in obese children. – Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism 99.
Liiallinen kännykän käyttö on monin tavoin haitallista opiskelijoille
Tutkijat totesivat, että erittäin paljon puhelinta käyttävien keskimääräiset arvosanat olivat alempia verrattuna toisiin opiskelijoihin, jotka käyttivät puhelintaan harvemmin. Lisäksi he olivat ahdistuneempia
ja vähemmän tyytyväisiä elämäänsä. Ohiossa Kentin
yliopistossa seurattiin yli 500 opiskelijan matkapuhelimen päivittäistä käyttöä sekä opiskelijoiden ahdistuneisuutta ja tyytyväisyyttä omaan elämäänsä. Opiskelijat käyttävät älypuhelimia yhteydenpitoon ystävien ja
perheenjäsenten kanssa sekä netin selaamiseen. Puhe-
8
limet ovat aina käsillä myös luokkahuoneissa ja muissa
tiloissa. Ilmi tulleet erot olivat hyvin merkittävät. Aikaisemmin samat tutkijat ovat havainneet, että liiallinen puhelimen käyttö vaikuttaa kielteisesti sydämen ja
hengityselimien kuntoon. Näiden tulosten perusteella
opiskelijoiden on syytä kiinnittää huomiota siihen,
millä tavoin ja missä määrin he käyttävät puhelintaan.
Kriittinen suhtautuminen on tärkeää opiskelumenestykselle, henkiselle ja fyysiselle terveydelle sekä yleiselle
hyvinvoinnille ja onnellisuudelle.
Lähde: Lepp, A. & Barkley, J. E. & Karpinski, A. C. (2014). The relationship between cell phone use, academic performance, anxiety, and
satisfaction with life in college students. – Computers in Human Behavior 31, s. 343–350. DOI: 10.1016/j.chb.2013.10.049. – http://www.
sciencedirect.com/science/article/pii/S0747563213003993.
http://www.psypost.org/2013/12/frequent-cell-phone-use-linked-to-anxiety-lower-grades-and-reduced-happiness-in-students-21620.
Oppimisvaikeuksien leima voi olla haitallinen
miseen olivat kielteisemmät. Tärkeä havainto oli, että
kun heitä verrattiin toisiin samalla tavoin suoriutuviin
ja käyttäytyviin oppilaisiin, joilla ei ollut vastaavaa leimaa, vanhemmat ja opettajat odottivat heiltä silloinkin
huonompaa menestystä. Tutkijoiden mielestä tulos on
huolestuttava. Tällainen leimaaminen on subjektiivista ja usein epäjohdonmukaista. Lisäksi vähemmistöryhmiin kuuluvien ja pienituloisten perheiden lapset
leimataan muita helpommin. Aikuisten ennakko-odotukset vaikuttavat myös opiskelijan omiin odotuksiin.
Koska on kuitenkin erittäin vaikea erottaa, johtuuko
opiskelijan heikko menestys varsinaisesta oppimishäiriöstä vai leimaamisesta, lisätutkimukset ovat tarpeen.
Ehkä on syytä myös tarkistaa erityisopetuksen menetelmiä.
Lähde: Sifrer, D. (2013). Stigma of a label. Educational expectations for high school students labeled with learning disabilities. – Journal
of Health and Social Behavior 54, s. 462–480. DOI: 10.1177/0022146513503346.
http://www.psypost.org/2014/01/students-labeled-with-a-learning-disability-face-lowered-expectations-from-parents-and-teachers-21918.
KKT:n ja psykodynaamisen terapian vaikuttavuudessa ei eroja
vakavan masennuksen hoidossa
Tutkimukseen osallistui 341 aikuista, joilla oli DSMIV:n kriteerien mukainen vakava masennus ja jotka
saivat vähintään 14 HAM-D-pistettä. Osallistujat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, joista toiset saivat
16 kertaa manualisoitua KKT-yksilöterapiaa ja toiset
16 kertaa lyhytkestoista psykodynaamista supportiivista terapiaa. Potilaat, joiden HAM-D-pistemäärä oli yli
24, saivat myös masennuslääkityksen. Tuloksia mitat-
tiin heti terapian jälkeen ja vuoden kuluttua terapian
päättymisestä. Tulosten mukaan tilastollisesti merkittäviä eroja ei ollut eri terapiamuotojen vaikuttavuudessa. Keskimääräinen masennuksesta toipumisprosentti
oli 22,7 %. Tutkimustulos vahvistaa näyttöä psykodynaamisen psykoterapian vaikuttavuudesta masennuksen hoitoon, mutta osoittaa myös, että lyhytterapia on
riittämätön vakavan masennuksen avohoidossa.
Lähde: Driessen, E. & Van, H. L. & Don, F. J. & Peen, J. & Kool, S. & Westra, D. & Hendriksen, M. & Schoevers, R. A. & Cuijpers,
P. & Twisk, J. W. R. & Dekker, J. J. M. (2013): The efficacy of cognitive-behavioral therapy and psychodynamic therapy in the outpatient
treatment of major depression: A randomized clinical trial. –American Journal for Psychiatry 170, s. 1041–1050.
Tutkijat ovat todenneet, että opettajien näkemykset
ja ennakko-odotukset oppimisvaikeuksista voivat vaikuttaa opiskelijoiden suoriutumiseen. Leimaaminen
tietynlaiseksi oppijaksi voi toimia itseään toteuttavana
ennustuksena. Äskettäin Texasissa Ricen yliopistossa
tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että tämä pitää paikkansa yläaste- ja lukioikäisillä nuorilla, joilla on todettu
oppimisvaikeuksia: sekä opettajat että vanhemmat ennakoivat heiltä heikkoa menestystä. Tutkimus perustui
yhdysvaltalaisen pitkittäistutkimuksen tietoihin, joita
oli kerätty 16 373 opiskelijalta vuosina 2002 ja 2004.
Tiedoista kävi ilmi, että opiskelijoilla, joilla tiedettiin
olevan oppimisvaikeuksia, oli hankaluuksia myös sosiaalisessa kanssakäymisessä, heidän opiskelumenestyksensä oli tavallista heikompi ja heidän asenteensa oppi-
9
UUSIA KOULUTUKSIA
Yksilöohjaajan
työkalupakki koulutus, 4 t
Koulutus ohjausja neuvontatyötä tekeville,
jotka haluavat oppia uusia toimivia työkaluja
työnsä eri tilanteisiin.
Tavoite
Koulutuspäivässä opiskellaan käytännönläheisesti ohjausja neuvontatyöhön soveltuvia psykologisia menetelmiä.
Koulutuspäivän aikana opit keinoja, joita käyttämällä
• voit auttaa asiakasta eteenpäin omassa ajattelussaan ja
tilanteessaan
• voit päätellä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata kokeilla
• osaat tarjota tukea
• tiedät, miten ja milloin konfrontoida
• tiedät, miten auttaa asiakasta suunnittelemaan ja
päättämään asioita
• tiedät, miten auttaa asiakasta varomaan sudenkuoppia
ja ylläpitämään toivoa ja motivaatiota.
Sisältö
Seuraavat
koulutukset
•
•
•
•
•
Ohjaus, neuvonta vai tiedonjako?
Onnistuneen vuorovaikutuksen avaimet
Menetelmiä käytännön ohjaustyön tueksi
Monta tapaa kysyä – kehitä kysymyksesi kuntoon
Jämäkkyys – testi ja tekniikoita tavoitteelliseen
päättäväisyyteen
Maanantai 31.3.2014 klo 12–16, Helsinki,
Perjantai 25.4.2014 klo 12–16, Kouvola
Keskiviikko 7.5.2014 klo 8–12, Jyväskylä
Keskiviikko 21.5.2014 klo 8–12, Rovaniemi
Maanantai 26.5.2014 klo 8–12, Helsinki
10
UUSIA KOULUTUKSIA
Traumaworkshop,
4t
Tavoite
Koulutus tarjoaa pysähdyspaikan pohtia
oman työn kuormittavuutta ja työn vaikutuksia
itseen. Se antaa myös välineitä haastaa työn
vaikutuksia itsessä. Johdantoluennon jälkeen
työskentely jatkuu käytännönläheisessä
workshopissa, jonka ensimmäisessä osiossa
keskitytään tunnistamaan työn kuormitustekijöitä
ja työn aikaansaamia muutoksia itsessä.
Toisessa osiossa esitellään ja kokeillaan
käytännöllisiä harjoituksia, joilla muutoksia
voidaan haastaa ja ehkäistä.
Seuraavat koulutukset
Tiistai 11.3.2014 klo 12–16, Lahti
Tiistai 18.3.2014 klo 12–16, Jyväskylä
Keskiviikko 19.3.2014 klo 12–16, Kuopio
Keskiviikko 26.3.2014 klo 12–16, Seinäjoki
Keskiviikko 2.4.2014 klo 12–16, Kajaani
Tiistai 8.4.2014 klo 12–16, Vantaa
Keskiviikko 30.4.2014 klo 10–14, Helsinki
Tiistai 13.5.2014 klo 12–16, Kouvola
Tiistai 20.5.2014 klo 12–16, Rovaniemi
Tiistai 27.5.2014 klo 12–16, Hämeenlinna
Tiistai 3.6.2014 klo 12–16, Helsinki
Sisältö
•Johdantoluento
•Kuinka trauma muuttaa ihmistä?
•Välillinen traumatisoituminen – tunnistamisen,
ennaltaehkäisyn ja haastamisen abc
•Workshop, osio 1: Tunnistamisen
työvälineitä
•Kahvit
•Workshop, osio 2: Haastamisen ja
ennaltaehkäisyn työvälineitä
•Päivän yhteenveto
Kouluttaja
Psykososiaalisen hyvinvoinnin asiantuntijakouluttaja,
perheterapeutti, FM, psykologian opettaja Piia
Nurhonen
p. 050 532 3323
piia.nurhonen@psyk.fi
Ilmoittautumiset: www.psyk.fi
Varaa paikkasi ajoissa, sillä ryhmiin otetaan 15
ilmoittautujaa! Pukeudu mukavasti, ota mukaasi
jumppamatto tai vastaava alusta ja halutessasi
viltti tai peitto.
Kohtaatko työssäsi ihmisiä elämän
haasteiden keskellä?
Huomaatko työn vaikutukset itsessäsi ja
kollegoissasi?
11
UUSIA KOULUTUKSIA
Sosiokognitiivinen
käyttäytymisvalmentaja
1/2
1 vuotta, 30 op
Hämeenlinna, elokuu 2014 – joulukuu 2015
Koulutus toteutetaan yhteistyössä
Hämeen kesäyliopiston kanssa.
Toimitko lasten ja nuorten parissa,
joilla on käyttäytymisessä oireita?
Haluatko kehittyä käyttäytymisen ohjaajana?
Haluatko oppia näyttöön perustuvia ja käytännöllisiä
menetelmiä, joilla voi puuttua lasten ja nuorten
käyttäytymisen ongelmiin?
Koulutus sopii erinomaisesti esimerkiksi koulun oppilashuoltoryhmään
kuuluville tai muille kiinnostuneille opetus- ja ohjausalan ammattihenkilöille,
jotka toimivat lasten ja nuorten parissa.
Mitä hyötyä?
Koulutus tarjoaa
– käytännöllistä psykososiaalisen hyvinvoinnin asiantuntemusta
– näyttöön perustuvia menetelmiä ja paljon tapausesimerkkejä
– näyttöön perustuvia ohjausmenetelmiä, joita voi hyödyntää paitsi
koulutuksen aikana myös pitkälle tulevaisuuteen
– lisää tietoa ja toivoa haasteelliseen kasvatustyöhön
– runsaasti hyödyllistä materiaalia koko työyhteisön käyttöön.
Kiinnostuitko?
Lue lisää: www.psyk.fi/sosiokognitiivinen
12
KUISKAUKSIA
Minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua tammikuussa Suomen Puhevammaisten
Tulkkien yhdistyksen järjestämään koulutukseen. Käsittelin siellä viimeaikaista
mielenkiinnonkohdettani: nonverbaalisen vuorovaikutuksen tiedostettuja ja tiedostamattomia ulottuvuuksia, universaaleja ilmeitä ja eleitä sekä mikroilmeitä ja
mikroeleitä.
Raul Soisalo
Puhevammaisen tulkin ammatti
on monella tapaa erityinen. Tuskin
olen milloinkaan aiemmin kouluttanut ryhmässä, jossa päivän koulutusteemasta vallitsi valmiiksi näin
syvä praktinen ymmärrys. Etenimme käytännöstä teoriaan, eli tulkeilla valmiina ollut käyttötieto jäsennettiin teoreettisiin viitekehyksiin.
Jo taidetut asiat saivat nimet.
Päivän aikana syntynyt dialogi
oli kouluttajalle erityisen valaiseva
ja merkityksellinen – siis merkittävä oppimiskokemus. Minulla on
henkilökohtaisesti itsellänikin (ku-
ten muillakin perheemme jäsenillä)
käsitystä puhevammaisen ihmisen
monista haasteista tulla ymmärretyksi tutuissakin ympäristöissä. On
käsitystä niistä moninaisista haasteista, joita hän elämässään kohtaa
päivittäin. Monella puhevammaisella on muutakin kehityksellistä
ja toiminnallista pulmaa: useat
ovat vaikeasti vammaisia. Vaikeasti
vammaisella voi olla inhimillisesti
katsoen hyvin vähäiset käytännön
mahdollisuudet tuoda muille ilmi
omia ajatuksiaan, tuntemuksiaan,
mielipiteitään ja toiveitaan.
Jo lähtökohtaisesti useimmat vaikeasti vammaiset ovat riippuvaisia
muiden avusta. Usealla saattaakin
olla pitkä liuta erinäisiä kuntoutus- ja hoitopuolen ammattilaisia,
avustajia, omaisia tai muita läheisiä, jotka kukin yrittävät parhaansa
mukaan olla avuksi ja tehdä vammaisen elämisestä niin siedettävää
kuin se inhimillisesti katsoen on
mahdollista. Usein juuri he tekevät
ylipäänsä elämän mahdolliseksi.
Jos ihminen ei saa ääntänsä kuuluviin – jos hänen ajatuksilleen ei
ole tilaa –, ihminen vähentää ja
Puhevammaisen tulkit
– he ainutkertaisten
yksilöllisten kielten
taitajat
13
KUISKAUKSIA
lopulta lopettaa kokonaan senkin
kommunikaation, johon hän vielä
kykenisi. Aitoon vuorovaikutukseen tarjoutuu mahdollisuus vain,
jos siihen järjestyy aika, paikka ja
riittävä tila. Puhevammaisen keskustelukumppanina meidän tulee
malttaa kuunnella kaikilla aisteilla.
Tämä on tehtävä riittävän huolellisesti niin, ettei kenellekään jää
epäselväksi meidän halumme kohdata, kuulla ja ymmärtää. Meidän
on maltettava ja oltava sinnikkäitä,
jotta varmistamme, että toisella on
mahdollisuus ilmaista itseään. Vain
näin mahdollistuu tosikohtaaminen ja pääsemme näkemään toisen
syvimpiä ajatuksia, tuntemuksia,
mielipiteitä ja toiveita.
Puhevammaisen tulkin tehtävä
on järjestää tulkattavalle tämä kullekin yksilölle riittävä aika, paikka,
mahdollisuus ja tila. Käytännössä
tämä ei ole mahdollista heti, vaan
se edellyttää ensin riittävän huolellista tutustumista ja yksilöllisen, aidosti välittävän ja lämminhenkisen
suhteen solmimista tulkin ja tulkattavan välille. Puhevammaisella
voi olla vähänlaisesti kokemuksia
tilanteista, joissa olosuhteet ovat
olleet kunnossa, niin että hän olisi
uskaltautunut ottamaan tilaa. Ensin suhteeseen tuleekin syntyä sen
tasoinen luottamus, että tulkattava
alkaa uskaltaa ottamaan itselleen
tätä tilaa – ja sitä kautta antamaan
äänensä kuulua.
Käytännössä tämä edellyttää
riittävän pitkäkestoista ja säännöllistä, vuorovaikutuksellista tulkattavan ja tulkin yhdessäoloa ilman
erillistä tulkkausta vaativaa tehtävää. Tällöin tulkki hyvin tarkkaan katselemalla, kuuntelemalla,
tuntemalla, jopa haistamalla ja
maistamalla – siis kaikkia mahdollisia aisteja käyttäen – opettelee
asiakkaansa, ainutlaatuisen ihmisyksilön, ainutlaatuisen tavan olla
suhteessa ja ilmaista itseään. Joku
saattaa pystyä vain vaihtamaan
katseensa suuntaa, ja tästä tulisi
sitten ottaa selvä, mitä kaikkea se
milloinkin tarkoittaa. Yksinkertaisimmillaan kyse on tottumattomalle kuulijalle epäselvältä kuulostavan puheen selventämistä.
Haluan omana kokemuksenani
korostaa, miten tärkeää olisi ymmärtää puhevammaisen tulkin
työn ainutlaatuisuus verrattuna
muunlaisten tulkkien työhön.
Itse asiassa tulkin ammattinimike saattaa jopa johtaa meidät tässä hieman harhaan. Kuuroilla on
oma viittomakielensä, mutta ei
ole olemassa mitään yleispätevää
puhevammaisten kieltä, jota voisi
opiskella ja jolla puhevammaiset
kommunikoisivat keskenään ja
muiden kanssa. Luonnollisesti joillakin on apunaan tukiviittomia,
kuvakortteja ja kommunikaattoreita. Käytössä saattaa olla mikä
tahansa vaihtoehtoinen kommunikaatiomenetelmä, joka vähäisessäkin määrin voi olla avuksi.
Olisi äärimmäisen tärkeää, että
tulkin palveluja tarvitsevalla puhevammaisella olisi pääsääntöisesti yksi ja sama tulkki sekä yksi
ja sama varatulkki. Vaikka tulkki
olisi miten kokenut tahansa, jos
hän ei tunne kyseistä tulkattavaa,
puuttuvat onnistumisen olennaisimmat ja tärkeimmät edellytykset: suhde, luottamus sekä yksilöllisen kommunikointityylin ja
‑kielen ”sanaston” hallinta. Jokainen ihmissuhde on ainutlaatuinen,
kahden kauppa. Jokainen ihminen
on ainutlaatuinen.
Perinteisesti tulkki on ylimääräinen sivussa pysyvä statisti, joka
vain ja ainoastaan tulkkaa kieleen
A sen asiasisällön, jonka kuulee
kielellä B, ja päinvastoin. Odotusarvona on, että keskustelun
osapuolet puhuvat toisilleen ja
katsovat toisiaan eivätkä tulkkia.
Puhevammaisen tulkkaamisessa
voi olla toisinkin. Saattaa olla tarpeen puhua tulkille ensin. Koulutuspäivän aikana sain kuulla, mitä
kaikkea muutakin, mitä en tullut
ajatelleeksikaan, voi kuulua tällaisen tulkin toimenkuvaan. Voi olla
tarpeen tehdä ensin vaikka mitä,
jotta vuorovaikutustilanteelle syntyvät edellytykset. (Tekninen tuki,
lämmittely, stailaus, valmentaminen, rauhoittaminen, tukeminen,
fyysinen avustaminen, muistuttaminen, puhelimen käyttö ja puhelimena toimiminen, kukkaron
pitely, ”sihteerin” tehtävät, kurinpito, lohduttaminen, kontekstin
selvennys ym.)
Spontaanisti reagoin kuulemaani toteamalla, että puhevammaisen tulkilla saattaa olla tehtävän
kannalta väärä ammattinimike.
Mitään valmista ratkaisua minulla ei ollut esittää, mutta ääneen
makustelin
ammattinimikettä
”henkilökohtainen
kommunikaatioassistentti” tai ”yksilöllinen
vuorovaikutusavustaja”.
Meillä kotona 5 vuotta täyttävä
tyttäremme opettaa perheelleen
päivittäin uusia tapojaan viestiä
asioita, käsitteitä, tarpeita, toiveita,
pelkoja, odotuksia, tuntemuksia
ja tahtotiloja. Kolme vuotta sitten
meitä huvitti se, että aina kun minä
tulin kotiin, hän viittoi: ”Possu.”
No, ylipainoa kyllä on, mutta nyt
kun hänen viittomansa ovat tarkentuneet (eli puhe on tullut selkeämmäksi), olemme oivaltaneet,
ettei hän viittonut ”possua”, vaan
hän ikään kuin jokelteli viittomaa
”isä”. Oivalsimme tämän vasta,
kun viittoma alkoi tarkentua. Sinänsä lohdullista, etten ollutkaan
hänen mielestään possu.
Eläköön vuorovaikutus!
Tällä palstalla instituutin asiantuntijakouluttajat kertovat
ajatuksiaan työstä, elämästä
ja ihmisestä. Raul Soisalo on
kouluttajapsykoterapeutti
(VET) ja puhevammaisen
kuuron tytön isä, joka on
kiinnostunut universaalista ja
tiedostamattomasta nonverbaalisesta viestinnästä.
14
UUSIA KOULUTUKSIA
Mikroilmeet
ja -eleet –
Nonverbaalinen
yhteys toiseen
Tervetuloa tutustumaan mikroilmeiden ja eleiden
perusperiaatteisiin sekä menetelmiin niiden tunnistamiseksi ja
ymmärtämiseksi.
• Mitkä eleet ja ilmeet ovat ihmislajille ominaisia ja
universaaleja?
• Mitkä ilmeet ja eleet ovat opittuja sosiaalisia
konstruktioita?
Aika ja paikka:
Lue lisää sivuiltamme www.psyk.fi ja ilmoittaudu!
Miten tunnistaa, mitä ihminen todellisuudessa haluaa?
Miten päästä lähemmäksi asiakasta ja asian ydintä?
Mistä tunnistaa, puhuuko toinen totta?
15
KIRJOJA
UUTUUSKIRJA
Raul Soisalo:
Psykoa johtamista
Toimialasta riippumatta kaikkia hyviä johtajia yhdistää yksi
asia: he hyötyvät psykologisesta pelisilmästä. Psykoa johtamista esittelee käytännönläheisin esimerkein, mitä laadukas
johtaminen edellyttää ja miten sitä voi tehostaa soveltavalla
psykologialla. Teos tarjoaa myös runsaasti työkaluja ja menetelmiä omien johtamistaitojen kehittämiseen.
Käytännön esimerkkien lisäksi teos pitää sisällään muun
muassa yleisiä johtamiseen ja vuorovaikutustyöhön liittyviä
teorioita. Millainen tyyli on toimivin esimerkiksi liike-elämässä, ja milloin ärräpäätkin ovat ihan paikallaan? Kuinka
kohdataan ikävät tilanteet? Entä miten saadaan johdateltua
keskustelukumppani yhteiseen tavoitteeseen, ja mitä kaikkea elekieli meistä kertookaan?
Psykoa johtamista on kattava käsikirja kaikille esimiesasemassa työskenteleville. Kirjoittaja Raul Soisalon sanoin:
”Johtajalle ei ole ollenkaan pahitteeksi osata tulkita ihmisen
käyttäytymistä, puhumattakaan siitä, että tietäisi, miten ihminen saadaan toimimaan tietyllä tavalla erilaisten olosuhteiden vallitessa.”
Hinta
49€/kpl
(sis. toimituskulut)
Tilaukset ja lisätiedot
Mikko Haarala,
p. 010 2310 334
tai sähköp. mikko.haarala@psyk.fi
16
KIRJOJA
UUTUUSKIRJA
Sanna Aavaluoma & Tarja Tammelin:
JOTTA MINUA EI UNOHDETTAISI
– tarinoita elämästäni niille,
jotka minua tulevat hoitamaan
Kirjan tavoitteena on auttaa perheitä keskustelemaan keskenään sairauden herättämistä ajatuksista ja tunteista, suvun
ja perheen historiasta, elämänarvoista ja tärkeänä pidettävistä asioista. Keskustelut ja yhdessä muistelu auttavat perhettä säilyttämään mielessään läheisensä ennen sairautta
ja yhdessä sopeutumaan sairauden elämään tuomiin muutoksiin. Erityisesti kirja mahdollistaa sairastuneelle oman
arvomaailmansa ja valintojensa dokumentoinnin. Myöhemmissä sairauden vaiheissa, kun hoito kotona ei enää
ole mahdollista, kirja toivottavasti kulkeutuu muistisairaan
mukana hoitopaikkaan. Kirja voi tällöin turvata sairastuneelle tärkeiden asioiden huomioiduksi tulemisen myös hoitopaikassa ja hoidossa silloin, kun hän itse ei kykene niitä
sanoiksi pukemaan.
Hinta
16,90€/kpl
Mikko Haarala,
p. 010 2310 334
tai sähköp. mikko.haarala@psyk.fi
Sanna Aavaluoma ja Tarja Tammelin ovat kehittäneet ryhmä-, pari- ja perheterapiaa muistisairaille ja heidän läheisilleen vuodesta 2000. Kirja on työkirjamuotoon laajennettu
hoitotahto, johon omia ajatuksia, toiveita ja näkemyksiä voi
kirjata.
17
KIRJOJA
UUTUUSKIRJA
Raul Soisalo:
Särkyvä mieli – lasten ja nuorten
psyykkinen oireilu
Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluu normaalisti monta haastavaa vaihetta. Usea lapsi ja nuori ajautuu joskus – syystä tai
toisesta – psyykkiseen kriisiin. Nykyajalle on ominaista, että
lähes jokainen joutuu kosketuksiin traumatisoivien tapahtumien kanssa. Internetin ja sosiaalisen median vaarat sekä viihteen väkivaltaistuminen ja yliseksualisoituminen ovat tämän
ajan ilmiöitä, joilta lapsia ja nuoria on hankala varjella.
Hinta
66€
Kirjassa käydään läpi lapsen ja nuoren normaalia psykososiaalista kehitystä. Teos tarjoaa tietoa muun muassa aivojen kehityksestä ja tunteiden neurobiologisesta perustasta.
Psyykkistä oireilua käsitellään paitsi merkkinä mahdollisesta
sairaudesta myös normaalina reaktiona epätavallisiin olosuhteisiin ja ärsykkeisiin. Usein lapsen ja nuoren rajuakin
psyykkistä oireilua voidaan pitää sinänsä normaalina reaktiona, joka liittyy akuuttiin kriisiin tai traumaattiseen kokemukseen. Kirjoittaja esittelee monipuolisesti käytännön toimenpiteitä, joilla psyykkisesti oireilevaa lasta ja nuorta voidaan
tukea ilman, että häntä välttämättä tarvitsee leimata sairaaksi. Kirjassa tuodaan esiin myös interventioita, joita voidaan
hyödyntää monenlaisessa ammatillisessa vuorovaikutuksessa, esimerkiksi koulumaailmassa, sosiaalityössä, terveydenhuollossa, nuorisotoimessa ja harrastuspiireissä. Lukija voi
oppia, miten psyykkisiin ja neurobiologisiin prosesseihin on
mahdollista vaikuttaa.
Mikko Haarala,
p. 010 2310 334
tai sähköp. mikko.haarala@psyk.fi.
Kirjan kirjoittaja Raul Soisalo on suosittu psykososiaalisen
hyvinvoinnin asiantuntija, psykoterapiakouluttaja ja tutkija.
Koulutukseltaan hän on vaativan erityistason psykoterapeutti.
Kliinikkona hänellä on paljon kokemusta lasten ja nuorten
sekä heidän läheistensä auttamisesta. Soisalo tuntee haasteellisimmatkin ongelmatilanteet, joissa ainoana ratkaisuna
on yleensä pidetty psykiatrista osastohoitoa. Hänen mukaansa laitoshoitoa ja huostaanottoja voidaan vähentää oikeaaikaisilla ja oikein annostelluilla avohuollon tukitoimilla.
18
Ketkä hyötyvät
työnohjauksesta
ja miten?
Työnohjauksen vaikuttavuudesta on olemassa yllättävän vähän tutkimusnäyttöä.
Kuopion yliopistollisen sairaalan työnohjauskoordinaattori, preventiopsykologi
Aija Koivu paneutui väitöskirjassaan työnohjauksen vaikuttavuuteen sairaalamaailmassa, somaattista hoitoa antavien yksiköiden naishoitajien työn arjessa.
Piia Nurhonen
Aija Koivun seurantatutkimuksessa hoitajat arvioivat työtään ja terveyttään vuosina 2003 ja 2007. Osa
hoitajista osallistui seuranta-aikana työnohjaukseen,
osa ei. Työnohjausmahdollisuus oli avoin kaikille, ja
se toteutettiin ryhmätyönohjauksena. Tutkimuksessa
verrattiin toisaalta työnohjaukseen hakeutuneita ja sen
ulkopuolelle jääneitä, toisaalta paremmin ja huonommin onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneita.
Työnohjauksen onnistuneisuutta mitattiin Manchester Clinical Supervision Scale ‑mittarilla, joka on
kansainvälisesti tunnetuin hoitotyön työnohjauksen
arviointimittari. Mittarissa keskeisiä asioita ovat mm.
luottamussuhteen syntyminen, reflektiivisen työskentelyn toteutuminen ja kokemus ammattitaidon kehittymisestä. Työhyvinvointia tutkittiin Pohjoismaissa
kehitetyllä QPSNordic-yleiskyselyllä, jolla kartoitetaan työntekijän havaintoja psykologisista, sosiaalisista
ja organisatorisista työoloista. Vastaajat arvioivat myös
itse terveydentilaansa (Self-Rated Health, SRH), työuupumusoireiden esiintymistä (Maslach Burnout Inventory – General Scale, MBI–GS) sekä psyykkistä
rasittuneisuuttaan (12-osioinen General Health Questionnaire, GHQ12).
Psykososiaalinen työsuojelu
19
Koivu etsi väitöstutkimuksessaan vastauksia erityisesti
kolmeen kysymykseen.
1.Onko ohjattavan työhyvinvointi yhteydessä työnohjaukseen hakeutumiseen?
Tutkimuksen mukaan kyllä. Työyksiköistä riippuen
työnohjaukseen hakeutuivat joko ne, joilla oli hyvä työmotivaatio ja työnhallinta, tai ne, joilla työnhallinta oli
puutteellista ja jotka kokivat psyykkistä rasittuneisuutta
ja uupumisasteista väsymystä.
– Työnohjaus voidaan mieltää vastaukseksi yksittäisen
työntekijän jaksamisongelmiin, jolloin työnohjaukseen
hakeutuvat ne, joilla on vaikeuksia selvitä työtehtävistään. Työnohjaus voidaan nähdä myös kehittämismenetelmänä, josta kiinnostuvat kaikkein aktiivisimmat ja
osaavimmat, Aija Koivu kertoo.
– Työnohjaus on ytimeltään työn kehittämistä. Esimiehen käsitys työnohjauksesta ja hänen suhteensa
työntekijöihin vaikuttavat voimakkaasti työnohjaukseen
hakeutumiseen. Itse ajattelen niin, että työnohjaus edistää hyvinvointia, jos päästään parempiin työtuloksiin.
Työnohjauksessa tämä tapahtuu työntekijän henkilökohtaisen kehittymisen kautta, Koivu jatkaa.
2.Ovatko ohjattavan työhyvinvointi ja
työnohjauksen onnistuminen yhteydessä
toisiinsa?
Onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneet arvioivat
seurantavaiheessa työhyvinvointinsa paremmaksi kuin
vertailuryhmiin kuuluneet. Selvimmät erot koskivat
työn laadusta saadun palautteen määrää, omia vaikutusmahdollisuuksia työssä, tiimityön onnistuneisuutta,
omaa sitoutumista työhön ja yhteistyön arvostamista.
Lisäksi paremmin onnistuneeseen työnohjaukseen
osallistuneet arvioivat johtamisen oikeudenmukaisuutta
sekä organisaatiokulttuuria ja ‑ilmapiiriä myönteisemmin kuin huonommin onnistuneeseen työnohjaukseen
osallistuneet. Työnohjaukseen osallistumattomiin verrattuna onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneilla
oli enemmän sisäistä työmotivaatiota mutta toisaalta
myös vaikeuksia sovittaa yhteen työ- ja yksityiselämää.
– Joillekin niistä, jotka eivät osallistuneet työnohjaukseen, työn merkitys oli kaiken kaikkiaan vähäisempää.
Työnohjauksesta hyötyneissä oli paljon perheellisiä, jotka
olivat myös hyvin innostuneita työstään, Koivu arvioi.
3.Onko onnistunut työnohjaus yhteydessä
työhyvinvoinnin säilymiseen hyvänä tai
työhyvinvoinnin paranemiseen?
Neljän seurantavuoden aikana onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneiden ryhmässä tapahtui työhyvinvoinnin paranemista. Nämä hoitajat kokivat saavansa
enemmän tukea esimieheltä ja palautetta työn laadusta.
Johtaminen koettiin oikeudenmukaisemmaksi ja hen-
kilöstön huomioon ottaminen organisaatiossa paremmaksi. Lisäksi hoitajien ammatillinen itsetunto parani
merkittävästi.
Alkumittauksessa puolella kaikista hoitajista oli merkkejä heikentyneestä ammatillisesta itsetunnosta. Tämä
osuus laski paremmin onnistuneeseen ohjaukseen osallistuneiden keskuudessa 51 %:sta 27 %:iin. Huonommin onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneilla
osuus puolestaan nousi 33 %:sta 53 %:iin, ja työnohjauksetta olleilla osuus pysyi tasaisen korkeana, noin 60
%:ssa.
Psyykkisesti rasittuneiden osuus väheni paremmin
onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneilla 40 %:sta
22 %:iin. Osuus kasvoi selvästi (26 %:sta 57 %:iin) huonommin onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneilla
ja jonkin verran (21 %:sta 29 %:iin) myös työnohjauksen ulkopuolelle jääneillä.
Koivun väitöstutkimus vahvisti sen, että parhaimmillaan työnohjaus toimii ehkäisevän mielenterveystyön
menetelmänä. Koivu toivoo kuitenkin, että työnohjausta ei idealisoitaisi. Parhaimmillaan se on antavaa ja vaikeita asioita avaavaa. Kaikissa tilanteissa työnohjaukselle
ei kuitenkaan ole edellytyksiä. Tämäkin on syytä hyväksyä, ja silloin on mietittävä muita interventiokeinoja. Jos
työnohjaukseen kuitenkin lähdetään, on tärkeää, että
siihen aidosti sitoudutaan.
4.Mitkä työnohjattavaan liittyvät tekijät
ovat yhteydessä työnohjauksen onnistumiseen?
Psyykkinen rasittuneisuus siis kasvoi enemmän huonosti onnistuneeseen työnohjaukseen osallistuneilla kuin
työnohjauksetta olleilla. Voiko tästä tehdä johtopäätöksen, että on parempi olla ilman työnohjausta kuin huonosti onnistuneessa työnohjauksessa? Koivun mukaan ei
voi. Työnohjauksen onnistuneisuus on liitetty vahvasti
työnohjaajan ominaisuuksiin ja toimintaan. Ohjattavien arviot samastakin työnohjauksesta vaihtelevat kuitenkin suuresti.
Väitöskirjan jälkeen Koivu on selvittänyt, mitkä työnohjattavaan liittyvät tekijät voivat olla yhteydessä työnohjauksen onnistumiseen. Näitä ovat mm. seuraavat
seikat.
A.Motivaatio ja sitoutuminen
Ilman aitoa halua osallistua työnohjaukseen ja ilman kokemusta työnohjauksen tarpeellisuudesta työnohjauksella on vain vähän onnistumisen mahdollisuuksia. Lisäksi
tarvitaan sekä ohjattavan että hänen esimiehensä ja työyhteisönsä sitoutumista. Tutkimuksissa on havaittu, että
työnohjauksen hyödyllisyys on kytköksissä työnohjausprosessin toteutumiseen ja ohjattavien osallistumisaktiivisuuteen. Työnohjaus on oppimis- ja kasvuprosessi,
joka, varsinkin alussa, vaatii opettelua ja harjoittelua.
20
B.Luottamus
D.Ei liiallista työkeskeisyyttä
Työnohjaus perustuu luottamukselliseen yhteistyöhön.
Epävarmuuden näyttäminen itselle ja toisille ei välttämättä ole helppoa. Yksilötyönohjauksessa luottamus
on helpompi rakentaa. Ryhmässä sen syntyminen ei
ole itsestäänselvyys, varsinkaan, jos on jo valmiiksi olemassa ihmisten välisiä jännitteitä. Jotta avoimeen keskusteluun on mahdollista päästä, tarvitaan aikaa. Jopa
ensimmäinen vuosi voi kulua, ennen kuin ryhmä alkaa
toimia tehokkaasti. Eikä se aina toimi vielä silloinkaan.
Jotta luottamus voi rakentua, ryhmän on hyvä olla
riittävän pieni. Ihanneryhmäkoko on 4–6 osallistujaa.
Yksilötyönohjauksen vaikuttavuudesta on enemmän
tutkimusnäyttöä. Toisaalta joissakin tilanteissa tarvitaan nimenomaan ryhmätyönohjausta. Jos se saadaan
onnistumaan, osallistujat kokevat, että saivat jotain
koko ryhmältä, eivät pelkästään ohjaajalta.
Hyvin työkeskeiset, työhönsä ylisitoutuneet ihmiset
eivät välttämättä hyödy työnohjauksesta. Ei niin, etteivätkö he sitä haluaisi. Heiltä ei vain tahdo löytyä
aikaa ja energiaa pysähtyä työnohjaukseen. Näillä
työntekijöillä on liikaa tekemistä.
Työhyvinvointitutkimuksessa erotellaan nykyisin
työnarkomania ja työnimu. Työnimu, johon liittyy
sisäinen työmotivaatio, halu toteuttaa itseään työssä,
luo edellytyksiä työnohjauksen onnistumiselle. Sen
sijaan työnarkomania, johon liittyy ennen kaikkea
näyttämisen ja suoriutumisen pakko, on yhteydessä
huonosti onnistuneeseen työnohjaukseen.
– Työnohjausta suunniteltaessa ja siitä sovittaessa
on varmistettava, että työnohjaus voi toteutua suunnitellusti sekä työnantajan että työnohjattavan puolesta, vuodesta 1982 työnohjaajan toiminut Aija Koivu
toteaa.
C.Kyky itsekriittiseen reflektioon
Työnohjaus perustuu itsekriittiseen oman toiminnan
tarkasteluun. Oman epävarmuuden ja osaamattomuuden esille ottaminen voi olla ylivoimaisen vaikeaa, jos
työntekijän itsetunto on kovin epävakaa tai edellytykset
reflektoida omaa toimintaa ovat heikot. Jos työntekijä lisäksi kokee, että ammatissa edellytetään virheettömyyttä, yhtälö alkaa olla jo aika lailla mahdoton. Toisaalta
työnohjaus parhaimmillaan vahvistaa ammatillista itsetuntoa sekä tukee reflektiivisen työotteen omaksumista.
E. Ei vaikeita työuupumusoireita
Jos työntekijällä on ennen työnohjauksen alkua vaikeita työuupumusoireita, erityisesti kyynistyneisyyttä ja
ammatillisen itsetunnon alenemaa, pelkkä työnohjaus
ei ole riittävä interventio. On todennäköistä, että näiden työntekijöiden voimavarat ovat niin heikot, että
työnohjauskokemus jää hyvin pinnalliseksi. Uupumisasteisesta oireilusta kärsivät hyötyisivät todennäköisemmin yksilötyönohjauksesta.
– Työnohjaus kehitettiin alun perin ammatillisen vuorovaikutuksen oppimiseen ja opettamiseen. Nykyään sitä
käytetään etenkin sosiaali- ja terveysalalla työhyvinvoinnin tukirakenteena.
– Perimmäinen tehtävä on normatiivinen. Tavoitteena on
palvelujen laadun ja tuloksellisuuden parantaminen.
– Työnohjaus tarkoittaa oman alan kokeneemman työntekijän tai ihmissuhdealan asiantuntijan säännöllistä ja
prosessinluonteista tukea ja ohjausta. Siihen sisältyy
oman työn arviointia, työongelmien erittelyä ja tarvittavien toimenpiteiden suunnittelua.
– Mielenterveystyössä työnohjaus on lakisääteistä.
– Mielenterveyslaissa tarkoitettu työnohjaus voi olla työnohjausta, joka ei liity minkään tietyn potilaan hoitoon.
Kyse on mielenterveyspalvelujen antamiseen liittyvästä
ohjauksesta ja konsultoinnista yleisemmällä tasolla. Kokeneempi terveydenhuollon ammattihenkilö ohjaa ja
konsultoi kokemattomampaa terveydenhuollon ammattihenkilöä.
– Mielenterveyslaissa tarkoitettu työnohjaus voi olla myös
psykoterapian antamiseen liittyvää työnohjausta, jolloin
työnohjaus liittyy yksittäisen potilaan hoitoon. Psykoterapian antamiseen liittyvä työnohjaus eroaa muusta
terveyden- ja sairaanhoitoalalla annettavasta työnohjauksesta. Työnohjauksen aikana käydään läpi potilaan hoitoon liittyviä kysymyksiä potilasasiakirjojen
tietojen ja psykoterapian antajan havaintojen pohjalta.
Työnohjaaja ei kuitenkaan tapaa potilasta, eikä hän
tiedä, kuka potilas on.
– Työnohjaus edellyttää pitkäjänteistä työskentelyä, jossa
tavoitteena on ongelmien ja niihin liittyvien tunteiden tietoinen tutkiminen sekä itseä ja työtä koskevan avoimuuden kehittäminen.
– Työnohjaus voi olla yksilö- tai ryhmämuotoista.
– Työyhteisön työnohjaus tähtää työyhteisön kehittämiseen,
esim. työpaikan toiminta-ajatuksen selkiyttämiseen tai työmenetelmien kehittämiseen. Keskeistä on myös yhteistyön
tarkastelu.
– Hallinnollinen työnohjaus on esimiestason henkilöstön
työnohjausta, jossa keskeisiä ovat johtamiseen ja organisointiin liittyvä problematiikka sekä ihmissuhteet.
Lähteet
Koivu, A. (2013). Clinical supervision and well-being at work. A four-year follow-up study on female hospital nurses. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences 175. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto.
Koivu, A. (2013). Työnohjaus voi edistää hyvinvointia. – Osviitta 9.
Artikkelia varten on haastateltu Aija Koivua. Hän on filosofian tohtori, preventiopsykologi (ehkäisevä mielenterveystyö, kliininen psykologi)
ja Kuopion yliopiston sairaalan työnohjauskoordinaattori, joka on toiminut työnohjaajana vuodesta 1982.
Lyhyesti: Työnohjaus
21
Perheystävällisellä
työpaikalla voidaan
hyvin
Työelämän joustoilla on myönteinen vaikutus paitsi työntekijöiden hyvinvointiin,
myös tuottavuuteen. Väestöliiton hankkeessa kehitettiin välineitä perheystävällisten käytäntöjen vahvistamiseksi työpaikoilla.
Piia Nurhonen
Työelämän joustavuus vaikuttaa myönteisesti työntekijöiden hyvinvointiin, kertoi jo vuonna 2010 Cochra-
ne Collaborationin laatima katsaus. Joustoja käytetään
kuitenkin varoen. Vaikka lainsäädäntöä ja käytäntöjä
22
Perheystävällisyys on työnantajalle
kilpailu- ja imagovaltti
Mistä tunnistaa perheystävällisen työpaikan? Työpaikalla otetaan huomioon työntekijöiden perhe- tai
muusta elämästä nousevia tarpeita. Työpaikalla on sovittu yhteiset pelisäännöt ja joustojen mahdollisuudet.
Käytännöistä myös tiedotetaan aktiivisesti. Yksilöllisten ratkaisujen ja joustojen rinnalla on tärkeää huolehtia tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta työntekijöiden kesken.
Perheystävällisyyden toteuttamiseen on runsaasti
keinoja, esimerkiksi lyhennetty työaika, toivotun osaaikaisen työn tekeminen, etätyöjärjestelyt ja työaikaliukumat. Yksi toivotuimmista käytännöistä vuoden
2010 Väestöliiton perhebarometrin mukaan on työpäivän aloitus- ja päättymisaikoihin liittyvä joustavuus.
Perheystävällisyydestä on hyötyä myös työnantajalle, sillä perheystävälliset käytännöt lisäävät henkilöstön
hyvinvointia ja tyytyväisyyttä työhön.
– Ne parantavat tuloksellisuutta ja kilpailukykyä
sekä säästävät ylimääräisiä kustannuksia, joita aiheutuu esimerkiksi henkilöstön irtisanoutumisista, turhista ja ketjuuntuvista poissaoloista sekä motivaation
ja työtyytyväisyyden puutteesta. Hyvä henkilöstöpolitiikka, toimivat työjärjestelyt ja perheystävälliset
työpaikan käytännöt parantavat myös työnantajaimagoa. Jopa pienillä muutoksilla voidaan vaikuttaa sekä
työntekijöiden että perheiden hyvinvointiin, Kokko
kertoo.
Hyvinvointivaikutukset selkeitä
Pienillä arjen muutoksilla saatiin hyviä tuloksia myös
Soneran yksiköissä, joiden kanssa yhteistyössä Väestöliitto kehitti ja toteutti perheen ja työn yhteensovitusta
kartoittavan henkilöstökyselyn. Kyselyä testattiin kahdessa Soneran yksikössä henkilöstöllä ja esimiehillä.
Näissä yksiköissä edistettiin muutoksia, jotka pohjautuivat kyselyn tuloksiin sekä jo aiemmin esille tulleisiin
muutostarpeisiin. Esimerkiksi osa-aikaisen työnteon ja
lyhennetyn työajan käyttöä lisättiin.
– Työaikaliukuman käyttöä lisättiin silloin, kun se
on mahdollista. Kesälomakäytäntöjä muutettiin niin,
että työntekijöillä on entistä paremmat mahdollisuudet viettää yhteistä loma-aikaa perheenjäsentensä kanssa. Kehittämisjakson aikana valmennettiin esimiehiä
työpajatyöskentelyn avulla ja selvennettiin heidän vastuutaan perheen ja työn yhteensovituksen kysymyksissä, Kokko sanoo.
Sisäisillä kehittämistoimilla oli selkeitä vaikutuksia
työntekijöiden hyvinvointiin, esimiesten valmiuksiin
ja perheiden arkeen. Vaikutukset tulivat esiin seurantakyselyssä. Jopa pienillä työajan ja työjärjestelyjen parannuksilla oli merkitystä henkilöstön tyytyväisyyden
lisääntymiseen. Kehittämistyöstä saatuja kokemuksia
ja uusia käytäntöjä on alettu levittää myös Soneran
muihin yksiköihin.
– Jatkossa Väestöliiton Perhe ja työ -henkilöstökyselyä voidaan hyödyntää muillakin työpaikoilla. Kyselyn toteutus suunnitellaan ja lomake räätälöidään aina
yhteistyössä kunkin työpaikan kanssa. Samassa yhteydessä voidaan sopia myös kyselyn tulosten pohjalta
annettavien toimenpidesuositusten edistämisestä, tietoiskujen toteutuksesta tai esimiesten valmennuksesta,
Kokko sanoo.
Hankkeen yhtenä tuotoksena syntyi Perheystävällinen työpaikka ‑verkkosivusto, johon on koottu kattavasti perhettä ja työntekoa koskevaa lainsäädäntöä,
hyvää henkilöstöpolitiikkaa sekä käytännön esimerkkejä. Sivusto tukee esimiestyötä ja henkilöstöhallintoa.
Se löytyy linkitettynä myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön sekä työeläkevakuutusyhtiö Varman
verkkosivujen kautta. Perheystävällinen työpaikka ‑sivustosta saatu palaute on ollut erittäin myönteistä, ja
sen monipuolisuutta ja kattavuutta on kiitelty. Myös
sivuilta löytyvää käytännönläheistä perheystävällisyystestiä on tehty paljon.
on kehitetty jo vuosia, asenteet kulkevat monesti jälkijunassa. Työpaikkojen välillä on toki isojakin eroja.
Journal of Social Issues -aikakauslehdessä viime
vuonna julkaistun tutkimuskatsauksen mukaan joustoja käyttävät työntekijät joutuvat muun muassa muita helpommin leimatuksi kielteisessä valossa. Joustojen
käyttö voi myös haitata ura- tai palkkakehitystä.
Suomessa moni perheen ja työn yhteensovitukseen
liittyvä asia, kuten julkinen päivähoitojärjestelmä ja
työmarkkinoiden tasa-arvoisuus, on suhteellisesti paljon paremmalla tasolla kuin monissa muissa maissa.
Täälläkin on silti vielä paljon kehitettävää työaika-,
työvuoro- ym. järjestelyissä sekä yleisessä asenneilmastossa ja vallitsevassa työkulttuurissa.
Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka ‑hankkeessa
kehitettiin uusia käytännön välineitä tukemaan perheystävällisyyttä työpaikoilla yhdessä kahden yrityskumppanin, Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varman ja Soneran, kanssa.
– Perheystävällisyys tarkoittaa työelämässä sekä
asenteita että tekoja, joilla on myönteisiä vaikutuksia
perheiden arkeen ja hyvinvointiin. Perheen käsite koskee eri sukupolvia, erilaisia perhesiteitä ja perhemuotoja, kuten ydinperheitä, yhden vanhemman perheitä ja
uusperheitä. Myös yksin elävällä voi olla hoitovastuuta
perheestään, esimerkiksi eri paikkakunnalla asuvista
iäkkäistä vanhemmistaan, kertoo hankkeen projektipäällikkö, johtava asiantuntija Anna Kokko Väestöliitosta.
23
Esimerkkejä hyvistä käytännöistä:
perheystävällinen rekrytointi
– Työpaikkailmoituksessa kuvataan tarkasti avoinna
oleva työtehtävä ja sen vaatimukset, jotta henkilö voi
ennen hakemistaan arvioida työn sopivuutta oman elämäntilanteensa kannalta.
– Työhaastatteluun valitaan henkilöt pätevyyden ja
työkokemuksen mukaan. Hakijan perhetilanne ei saa
olla valintaan vaikuttava asia.
– Haastattelussa annetaan työnhakijalle totuudenmukainen kuva työoloista ja työajoista. Haastattelun
aikana voidaan käydä avoimesti läpi, mitä keinoja tai
etuja on käytettävissä, jotta henkilön elämäntilannetta ja työntekoa voidaan tukea parhaalla mahdollisella
tavalla. Näin työnantaja saa olennaista tietoa perheellisenkin työnhakijan mahdollisuuksista suoriutua ky-
seisestä työtehtävästä. Usein avoimet kysymykset tuottavat parhaita vastauksia:
• Mitä ajattelet tällaisista työajoista?
• Pystytkö lähtemään noin kerran kuussa yön yli
kestävälle työmatkalle?
• Voitko tehdä toisinaan myös ilta- ja
viikonlopputyövuoroja? Entä säännöllisesti?
– Työtarjous tehdään parhaiten tehtävään soveltuvalle
perhetilanteesta riippumatta. Tarjouksessa voidaan ottaa huomioon mahdolliset työntekijän tai työnantajan
toiveet tai ehdotukset liittyen työajan joustoihin.
– Työsopimuksessa tai sen liitteessä on selkeästi lueteltu työnteon ehdot ja työnantajan tarjoamat etuudet
sekä henkilökohtaisesti sovitut joustot.
Lähde:
Perheystävällinen työpaikka -sivusto, http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/
Lyhyesti: Tätä on tutkittu
– Johtajat joustivat parhaiten työajoissa silloin, kun joustoa pyysi mies, joka edisti uraansa esimerkiksi kouluttautumalla. (Brescoll, V. & Glass, J. & Sedlovskaya, A.:
Ask and ye shall receive? The dynamics of employerprovided flexible work options and the need for public policy. Artikkeli julkaistu sähköisenä 12.6.2013.
DOI: 10.1111/josi.12019)
– Korkeassa asemassa olevat naiset jättävät työnsä, koska kokevat, etteivät selviä työpaikan odotuksista olla
koko ajan käytettävissä. Äidit kokivat työaikajoustojen
käyttämisen aiheuttavan jälkiseurauksia, kuten jäämis-
tä tärkeiden projektien ulkopuolelle. (Stone, P. & Hernandez, L.: The all-or-nothing workplace: Flexibility
stigma and opting out among professional-managerial
women. Artikkeli julkaistu sähköisesti 12.6.2013.
DOI: 10.1111/josi.12013)
– Miehet, jotka ovat perhevapaalla, ansaitsevat myöhemmin urallaan 26,4 % vähemmän kuin jos olisivat olleet
koko ajan töissä. (Coltrane, S. & Miller, E. & DeHaan,
T. & Stewart, L.: Fathers and flexibility stigma. Artikkeli julkaistu sähköisesti 12.6.2013. DOI: 10.1111/
josi.12015)
Lähteet
Kandolin, I. (2006). Työaikajoustot ja niiden yhteys työn organisointiin ja hyvinvointiin. – Työ ja ihminen 3, s. 20. Työterveyslaitos.
Kauppinen, K. (toim.) (2005). Työ ja perhe-elämän moninaisuus. Osat I ja II. Artikkelikokoelma. – Työ ja ihminen 1–2. Työterveyslaitos.
Kerry, J. & Pabayo, R. & Critchley, J. & Bambra, C. (2010). Flexible working conditions and their effects on employee health and
wellbeing. Julkaistu sähköisesti 17.2. DOI: 10.1002/14651858.CD008009.pub2.
Kokko, A. (2013). Perheystävällinen työpaikka. Hankkeen loppuraportti. Väestöliitto.
Luoto, R. & Kauppinen, K. & Luotonen, A. (toim.) (2012). Perhevapaalta takaisin työelämään. Työ ja ihminen ‑tutkimusraportti 42.
Työterveyslaitos.
Miettinen, A. & Manninen, A. (2006). Sovittelua ja sopeutumista. Työn ja perheen yhteensovittamisen kysymyksiä määräaikaista tai osaaikatyötä tekevien perheissä. Katsauksia E23. Väestöntutkimuslaitos.
Miller, A. (2013). Stigma hinders workplace flexibility, reports special issue. – Monitor on Psychology 44.
Nijp, H. H. & Beckers, D. & Geurts, S. & Tucker, P. & Kompier, M. (2012). Systematic review on the association between employee
worktime control and work-non-work balance, health and well-being and job-related outcomes. – Scandinavian Journal of Work Environment and Health 38.
Perhepolitiikan uudet tuulet – Perheen paluu. Barometri 2010. Lainiala, Lassi. Väestöliitto.
Salmi, M. & Lammi-Taskula, J. & Närvi, J. (2009). Perhevapaat ja työelämän tasa-arvo. – Työ- ja elinkeinoministeriö 24.
Savolainen, J. & Lammi-Taskula, J. & Salmi, M. (2004). Elämän kirjoa työpaikoille. Käsikirja työn ja perheen yhteensovittajalle. Stakes.
Williams, J. C. & Glass, J. & Correll, S. & Berdahl, J. (2013). Special issue: The flexibility stigma. – Journal of Social Issues 69, s.
209–405.
Artikkelia varten on haastateltu Anna Kokkoa, joka toimii Väestöliitossa johtavana asiantuntijana perheen ja työn yhteensovituksen
kysymyksissä.
24
Miten hallita asiakkaan väkivaltaista käyttäytymistä? Turun yliopiston tutkimushankkeessa tehtiin tutkimuskatsauksia ja luotiin uudenlainen malli väkivaltaisen
potilaan kohtaamiseen.
Piia Nurhonen
Yli 100 000 henkilöä joutuu Suomessa vuosittain sanallisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi työpaikallaan.
Riski on merkittävä erityisesti sosiaali- ja terveysalalla.
Erityisen suuri se on psykiatrisissa sairaaloissa, vanhustenhoidossa sekä ensiavussa. Eri ammattiryhmistä väkivallalle altistuvat eniten hoitajat. Jo pelkkä väkivallan
uhka vaikuttaa kielteisesti työntekijän hyvinvointiin,
työtehokkuuteen ja työssä viihtymiseen. Väkivaltaisen
käyttäytymisen hallinnasta, ennalta ehkäisevistä menetelmistä ja riskienhallinnasta on olemassa verrattain vähän tutkimustietoa.
Hoitajien työhyvinvoinnin ja hoidon laadun kannalta
on ensiarvoisen tärkeää, että ammattitaitoinen henkilökunta voi toimia työssään ilman pelon tunnetta ja että
sillä on näyttöön perustuvaa tietoa toimintansa tueksi.
Tutkimukset osoittavat, että mikäli hoitajat kokevat
osaston ilmapiirin kielteiseksi tai ajattelevat hoitotilan-
teen lopputuloksen haittaavan potilaan hyvinvointia,
tämä vaikuttaa potilaan ja hoitajan vuorovaikutukseen
ja sitä kautta hoidon laatuun. Näin toteaa Turun yliopiston tutkijaryhmä, joka tuotti uudenlaisen toimintamallin väkivaltaisen potilaan kohtaamiseen psykiatrisessa
hoidossa.
Kuka on altis väkivallalle? Hoitotyön maailmassa nuori
tai lyhyen aikaa työyksikössä työskennellyt tai vähän työkokemusta omaava hoitaja, kertoo kansainvälinen tutkimus. Opiskelijat kohtaavat vähemmän väkivaltaa kuin
valmistuneet. Muita hoitajaan liittyviä riskitekijöitä ovat
hoitajan huono fyysinen ja psyykkinen kunto, ulkomaalaisuus ja miessukupuoli. Naissukupuolen on todettu
olevan riskitekijä erityisesti silloin, kun väkivaltaisesti
käyttäytyy naispotilas. Turun tutkimusryhmän tekemän
pienehkön katsauksen mukaan psykiatrisessa hoidossa
suurimmassa väkivaltariskissä on nuori mieshoitaja.
Kun tunteet
kuumenevat
25
Resurssit ja vuorovaikutus yhteydessä
väkivaltaan
Väkivallan esiintyvyyteen vaikuttavat lukuisat muutkin tekijät. Hoitajien koulutus ja se, paljonko koulutettua henkilökuntaa on osastolla, ovat yhteydessä
vähäisempään väkivallan esiintymiseen. Julkisessa sairaalassa on väkivaltaa yksityisiä sairaaloita enemmän.
Väkivaltatilanteisiin näyttäisivät liittyvän organisaation resurssitekijät. Väkivallan ilmenemistä sisätautikirurgisilla osastoilla kartoittanut tutkimus kertoo, että
osaston tilanteen epätasapaino lisäsi väkivallan määrää
ja sen uhkaa. Epätasapaino johtui hoitajien vähäisestä
määrästä ja suuresta työmäärästä, ongelmista hoitajien
ja lääkäreiden välisessä vuorovaikutuksessa sekä suuresta määrästä paikkaa odottavia potilaita.
Lisäksi väkivallan esiintymiseen vaikuttaa hoitajien ja
potilaiden vuorovaikutuksen laatu. Potilaan ja hoitajan
kommunikoinnin ongelmat, potilaan tyytymättömyys
hoitoon, pitkä odotusaika, hoidon kustannukset sekä
epävarmuus potilaan hoidosta näyttävät tutkimusten
valossa olevan yhteydessä väkivaltaan. Tilanteet, joissa
potilasta kielletään tai käsketään, voivat eskaloitua väkivaltaiseksi käyttäytymiseksi. Väkivaltaa vähentäviä tekijöitä ovat ainakin vahva johto ja hoitajien autonomia.
Menetelmiä väkivaltaisen potilaan
käyttäytymisen hallintaan
Suomen psykiatrisissa sairaaloissa kohdistetaan potilaisiin runsaasti pakkotoimenpiteitä. Kaikista Suomen
psykiatrisessa sairaalahoidossa olevista potilaista vuonna
2011 oli eristetty 6,2 % ja leposide-eristetty 2,9 %. 2,2 %
sai lihakseen annettavaa lääkettä, ja fyysisen kiinnipidon
kohteena oli 1,7 %. Pakolla tapahtuviin toimenpiteisiin
liittyy komplikaatioriskejä. Potilaat kuvaavat eristämistä
ja sitomista pääosin kielteiseksi ja traumaattiseksi kokemukseksi. Myös henkilöstö kuvaa pakkotoimenpiteitä
pääosin henkisesti raskaaksi ja eettisesti vaikeaksi toimenpiteeksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut
Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa
tavoitteeksi vähentää pakon käyttöä noin 40 % vuoteen
2015 mennessä. Pakon ja rajoituksen käytön hoidollisista vaikutuksista ei ole olemassa selkeää näyttöä.
– Pakko- ja rajoituskeinoja tulisi käyttää aivan äärimmäisenä keinona silloin kun millään muulla tavalla ei saada potilaan väkivaltatilannetta hallintaan.
Tätä tavoitetta tulisi tukea systemaattisella johtamistoiminnalla sekä henkilökunnan koulutuksella. Yksi
konkreettinen askel on hoitoympäristön kehittäminen
siten, että potilailla olisi enemmän yksityisyyttä ja oma
rauhoittumistilansa, painottaa tutkimusprojektin johtaja, professori Maritta Välimäki Turun yliopistosta.
Aikaisempi tutkimustieto toi esiin, että valtaosassa vakavaa mielenterveyshäiriötä koskevasta vaikut-
tavuustutkimuksesta käytetään lääkehoitoa potilaan
väkivaltaisen käyttäytymisen rauhoittamiseksi. Vain
muutamassa tutkimuksessa on arvioitu lääkkeettömän
hoidon vaikuttavuutta psykiatrisessa hoidossa. Hoitotyöhön keskittyvien tutkimusten vähäisyys ja potilaan
rajoittamistoimenpiteiden korostuminen nykyaikaisessa hoitotyössä vahvistivat tutkijoiden ajatusta siitä, että
psykiatrisessa hoitotyössä on syytä pyrkiä kehittämään
ja testaamaan uusia keinoja potilaan väkivaltaisen
käyttäytymisen ennaltaehkäisyyn ja käsittelyyn. Sopivan lääkityksen löytyminen potilaalle on ensiarvoisen
tärkeää psyykkisen tilan tasapainottamiseksi.
Oikea-aikaisen lääkehoidon rinnalla ei saa kuitenkaan unohtaa luottamuksellisen hoitosuhteen merkitystä. Väkivaltatilanteiden ennalta ehkäisemiseksi
hoitajien tulisi viettää mahdollisimman paljon aikaa
potilaiden kanssa, sillä havainnoiva läsnäolo, keskustelu
sekä mielekäs toiminta osastolla ja osaston ulkopuolella ovat tärkeitä hoitokeinoja potilaan hyvinvoinnin ja
toipumisen kannalta. Mikäli potilaan käyttäytyminen
etenee levottomaksi, potilaalle voidaan tarjota rauhoittumista omassa huoneessa, hänen kanssaan voidaan
lähteä ulkoilemaan, tai hänen kanssaan voidaan kuunnella musiikkia. Toimintamalli valitaan potilaan voinnin
mukaan. Ylipäätään on tärkeä selvittää hoidon kuluessa, mitkä keinot potilas itse kokee rauhoittaviksi, jotta
niitä voidaan käyttää mahdollisuuksien mukaan. Myös
ryhmätoiminta ja asioiden käsittely yhdessä esimerkiksi
yhteisökokouksissa ovat merkityksellisiä keinoja, joilla
potilaat voivat vaikuttaa omaan hoitoonsa.
Mikäli potilaan levottomuus etenee ja ilmassa on
merkkejä tulevasta yhteenotosta, potilasta tulee puhutella rauhallisesti ja kunnioittavasti. Hänelle tulee tarjota
mahdollisuutta rauhoittua omassa huoneessa ja saada
lääkitystä. Tilanne tulee hoitaa turvallisuusnäkökohdat
huomioiden. Potilaan provosoimista tai puolustuskannalle asettamista tulee välttää kaikin keinoin. Mikäli
potilasta ei tunneta ennestään, voidaan käyttää apuna
väkivallan riskin arviointiin kehitettyjä mittareita. Kun
tunnistetaan väkivaltaiselle käyttäytymiselle alttiit potilaat, tilanteisiin voidaan puuttua ilman pakkokeinoja,
ennen kuin tapahtumat etenevät liian pitkälle.
Yksiköille omat toimintatavat
Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen tutkimushankkeessa kehitettiin käyttäjälähtöinen malli väkivaltaisen
potilaan kohtaamiseen. Hankkeen päätavoite oli tukea
akuuttispsykiatrisilla sairaalaosastoilla työskentelevien
hoitajien hyvinvointia ja hoidon laatua. Hankkeessa
oli mukana kolme psykiatrisen hoidon yksikköä, Kellokosken sairaalan osasto 20, HYKSin klinikkaryhmän
osasto 7 ja HYKSin Jorvin sairaalan osasto P3. Tutkijat
kuvaavat hanketta pienimuotoiseksi pilottiluontoiseksi
26
Workshopeja hoitajille,
yhteisökokouksia kaikille
Hankkeeseen osallistuville hoitajille järjestettiin kolme
workshopia eli osallistavaa seminaaria. Aluksi hoitajat
ja esimiehet saivat tutkimustietoa väkivaltaisen potilaan käyttäytymisen hallintaan ja riskien arvioimiseen
sopivista menetelmistä. Lisäksi he saivat alustavia tietoja omaisten, potilaiden ja hoitajien haastatteluista, analyysituloksia osastojen vaara- ja uhkatilanneilmoituksista sekä Työterveyslaitoksen Hoitajien hyvinvointi
ja työympäristö ‑kyselyaineistosta. Esittelyjen jälkeen
osallistujat jaettiin neljään ryhmään pohtimaan ongelmia ja ratkaisuehdotuksia potilaiden väkivaltaisuuteen
liittyen. Organisaation johto oli alusta alkaen mukana
toiminnan arvioinnissa ja suunnittelussa.
– Näin varmistuttiin siitä, että kehitettävä toiminta on organisaation linjausten mukaista ja tukee sen
perustehtävää. Yhteistyöllä haluttiin sitouttaa johto
mukaan hankkeeseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tutkijaryhmä toteaa.
Työskentelyä jatkettiin toisessa workshopissa, jossa
henkilökunta teki yhteenvedot havaituista ongelmista
ja ratkaisuehdotuksista, joita he olivat jo alkaneet toteuttaa osastoilla ensimmäisen workshopin suunnitelman mukaisesti. Kolmannessa workshopissa henkilökunta sai tietoa riskienarviointimittarien merkityksestä
potilastyössä. Workshopissa esiteltiin yksi riskienarviointimittari ja kuvattiin sen hyödyntämismahdolli-
suuksia käytännön hoitotyössä.
Tutkimusosastoilla otettiin käyttöön kerran kuukaudessa toteutettavat osastokokoukset. Niissä rohkaistiin osaston potilaita ja henkilökuntaa ilmaisemaan
ääneen tutkijoiden ohjauksessa osaston toimintaan liittyviä ongelmatilanteita, etsittiin niihin konkreettisia
ratkaisuja sekä rohkaistiin panemaan ehdotuksia toimeen. Aluksi osastokokoukset pidettiin erikseen potilaiden ja hoitajien kanssa. Pian kuitenkin huomattiin,
että erilliset kokoukset eivät tukeneet yhteisen ymmärryksen syntymistä henkilökunnan ja potilaiden välille.
Niinpä alettiin pitää yhteisiä kokouksia. Ajateltiin, että
yhteisöllisyys lisää yhteisen ymmärryksen syntymistä
hoitotyön sisällöstä ja tavoitteista. Lisäksi ajateltiin,
että yhteistyö potilaiden ja hoitajien välillä sekä yhteiset kokoukset rauhoittavat osaston ilmapiiriä ja lisäävät
myös hoitajien tyytyväisyyttä työhönsä.
Yhteisökokouksissa käsiteltiin muun muassa osastojen rutiineja ja käytäntöjä. Siellä pohdittiin, miten
hoitajan kannattaa toimia, kun hän havaitsee muutoksia potilaan voinnissa. Osallistujien kanssa käytiin läpi
myös, kuinka väkivaltatilanteet puretaan potilaiden
kanssa ja miten väkivallan riskiä voi arvioida. Kehittämisen pohjana käytettiin organisaation oman toiminnan
analysointia. Kokouksissa opeteltiin sanomaan ääneen
asioita, jotka osaston arkipäivässä vaivasivat, ja pohtimaan yhteisesti konkreettisia kehittämisehdotuksia.
Sääntöihin sallivuutta
Jokainen osasto määritteli omat kehitysalueensa. Kehittämisehdotuksia kehiteltiin edelleen potilaiden kokouksissa osastoilla, hoitajien osastotunneilla ja osastonhoitajien
kokouksissa. Potilaiden ja henkilökunnan kehittämisehdotusten pohjalta mm. lyhennettiin hoitajien raportilla
käytettyä aikaa, porrastettiin henkilökunnan ruokailuaikoja tai tuettiin potilaiden turvallisuuden tunnetta työvuoron vaihtuessa esimerkiksi siten, että vastuuhoitajat
kävivät esittäytymässä potilaille vuoron alkaessa. Eräällä
osastolla tupakkahuoneen maalaus tehtiin yhdessä potilaiden kanssa. Osaston viihtyvyyttä lisättiin hankkimalla
potilaskäyttöön uusi televisio, kuntopyörä tai ompelukone. Hoidon suunnitelmallisuutta lisättiin ottamalla
jollain osastolla käyttöön viikkosuunnitelma ja psykiatrisen potilaan hoitotahto. Jollakin osastolla perustettiin
lisää toiminnallisia ryhmiä. Ylipäätään osastojen sääntöjä
muutettiin sallivampaan suuntaan. Näillä toimenpiteillä
pyrittiin lisäämään myönteistä ilmapiiriä osastoilla.
Tärkeänä askeleena potilaiden ja henkilökunnan
yhteistyön lisääntymisessä toimivat yhteisökokoukset.
Yhteisökokoukset eivät sinällään ole uusia asia. Niiden
käyttö oli yleistä 1980-luvulla. Nykyisin erilaiset ryhmätoiminnat ovat useilla osastoilla jääneet vähemmälle huomiolle. Yhteisten asioiden käsittely muodostui hankkees-
kokeiluksi. Koska laaja kirjallisuuskatsaus osoitti, että
ei ole olemassa yksiselitteistä ja kaikille sopivaa menetelmää väkivallan preventioon ja haastavien tilanteiden
käsittelyyn, osastot saivat itse luoda toimintatapansa ongelmien ratkaisemiseksi.
Tutkijat lähtivät liikkeelle haastattelemalla hoitajia,
potilaita ja heidän omaisiaan. Haastatteluista saatua
tietoa käytettiin työmenetelmän suunnittelun pohjana. Hoitajien haastatteluissa keskityttiin väkivallan
kuvailuun osastolla, siihen yhteydessä oleviin tekijöihin sekä kehitysajatuksiin väkivallan prevention osalta.
Potilailta kysyttiin heidän näkökulmaansa väkivaltaan
psykiatrisella osastolla sekä kehittämisehdotuksia turvallisen hoitoympäristön luomiseksi. Samoin omaisilta
kysyttiin heidän näkökulmaansa potilaan väkivaltaan
sekä ehdotuksia tilanteiden hallintaan osastolla.
Hankkeen alussa tutkijat analysoivat kolmen tutkimusosaston vaaratilanneilmoitukset vuosilta 2008–
2011. Näitä ilmoituksia oli yhteensä 221. Ilmoituksista selvitettiin tilanteiden tapahtumapaikat osastoilla,
kellonajat, kuukaudet sekä käytetyt toimenpiteet väkivalta- ja uhkatilanteissa. Tilanteiden käsittelyssä oli
käytetty potilaan rauhoittamista puhumalla, lääkitystä,
huone- ja sidontaeristystä sekä kiinni pitämistä.
27
sa ratkaisevaksi edistysaskeleeksi. Tutkijoiden mukaan
uutta toimintatavassa olivat asiat, joita yhteisökokouksessa otettiin esille, ja tapa, jolla ne esitettiin. Ulkopuoliset
vetäjät saattoivat tuoda yhteiseen käsittelyyn asioita, joita
perinteisesti sairaalaympäristössä ei käsitellä yhdessä.
Vastakkainasettelua potilaiden ja hoitohenkilökunnan välillä pyrittiin estämään siten, että tilanteen vetäjänä toimivat organisaation ulkopuoliset henkilöt.
Yhteiset ongelmat otettiin rohkeasti esiin ilman syyllistämistä ja niihin mietittiin ratkaisuvaihtoehtoja yhdessä. Luonnollisesti yksilölliseen hoitoon liittyvät asiat,
kuten lääkitys, lomat ja perhetapaamiset, käsiteltiin
edelleenkin vain henkilökohtaisissa, henkilökunnan ja
potilaan välisissä hoitoneuvotteluissa.
Esimiehet jalkautuivat
– Ongelman nimeäminen on jo yksi askel eteenpäin
sen ratkaisemiseksi. Se ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan vuorovaikutusta ja neuvottelua, jotta ongelma
hahmottuu eri osapuolille ja voidaan löytää yhteinen
ratkaisu, tutkijat huomauttavat.
Hanke toi tutkijaryhmän mukaan esiin myös sen, että
esimiestasolla toimivien henkilöiden on tärkeä olla läsnä
ja kuunnella potilaiden ja henkilöstön ajatuksia sekä erilaisia näkökulmia. Ymmärrys henkilökunnan ja potilaiden tarpeista auttaa johtoa suuntaamaan toimenpiteitä
sinne, missä tarve on suurin. Johtamisen näkökulmasta
hankkeessa oli keskeistä se, että esimiehet ja johtajat jalkautuivat osastoille. Strateginen johtaminen on työtä,
jota tehdään yhdessä potilaan ja henkilöstön kanssa, ei
esimiesten toimistosta johtaen, tutkijat huomauttavat.
– Hoitotyön tulee perustua parhaaseen mahdolliseen
tutkimustietoon. Osaston toimintatapoja tulee tarkastella kriittisesti. Turhat säännöt ja kiellot joutaa kumota.
Niiden tilalle tarvitaan myönteinen ja toivoa herättävä
lähestymistapa kanssaihmiseen, professori Välimäki tiivistää.
Hanke vaikutti positiivisella tavalla osastojen arkeen. Se lisäsi avoimuutta ja yhteisöllisyyttä, yhdessä
tekemistä sekä potilaiden ja omaisten osallisuutta. Väkivalta väheni, ja tapahtumia käytiin entistä systemaattisemmin läpi potilaiden ja henkilöstön kesken.
Hanketta voidaan soveltaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, oppilaitoksiin sekä ylipäätään suomalaiseen työelämään. Hankkeen jalkauttaminen onnistui tutkijavetoisesti, koska tutkijat olivat objektiivisia henkilöitä niin
potilaille kuin osaston henkilöstölle. Heidän ymmärryksensä psykiatrisesta hoitotyöstä ja heidän aikaisempi
työkokemuksensa alalla auttoivat näkemään tilanteiden
taakse. Organisaatioissa on asiantuntijoita (kliininen
asiantuntija, koulutussuunnittelija, kehittämis- tai laatupäällikkö) sekä esimiehiä, joiden tulisi jatkossa pystyä
vetämään tämän tapaisia hankkeita yksiköissä.
Lyhyesti: Hoitajien työn hallinta psykiatrisen potilaan väkivaltatilanteessa,
Turun yliopiston tutkimushanke
– Hankkeeseen osallistuivat Suomesta Turun yliopiston hoitotieteen laitos, HUS jaTyöterveyslaitos. Isosta-Britanniasta mukana oli University of Nottingham
ja Brasiliasta National School of Public Health, Department of Epidemiology.
– Tutkimus koostui useasta eri vaiheesta.
– Ensimmäiseksi tuotettiin kirjallisuuskatsauksia. Ne
käsittelivät näyttöön perustuvaa tietoa menetelmistä, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi väkivaltaisen potilaan ohjailussa ja riskien hallinnassa. Myös
väkivaltariskien arvioimiseen tarkoitettuja mittareita
tarkasteltiin.
– Toiseksi kuvattiin psykiatrisessa sairaalassa työskentelevien hoitajien terveyttä ja työhyvinvointia ja verrattiin sitä eri erikoisaloilla työskentelevien hoitajien
työhyvinvointiin.
– Kolmanneksi kehitettiin uusi käyttäjälähtöinen työmenetelmä, jonka aineisto koostui fokusryhmähaas
tatteluista,tutkimusosastojen väkivalta- ja vaaratilanneilmoituksista, workshopeista, osastokokouksista,
uuden menetelmän suunnittelua käsitelleistä kokouksista ja ohjausryhmän kokouksista.
– Neljänneksi uusi työmenetelmä otettiin käyttöön ja
arvioitiin sen hyväksyttävyys, toimivuus ja vaikuttavuus.
–Viidenneksi suunniteltiin uuden työmenetelmän
kansallinen käyttöönotto ja hyödyntäminen mm.
Technology Acceptance Model- ja Ottawa Model
of Research Use ‑malleihin pohjautuen. Tätä varten
suunniteltiin ja pilotoitiin verkkokoulutus sekä luotiin
kirjalliset ohjeet uuden työmuodon käyttöön terveydenhuollossa.
Suosituksia hankekokemuksen perusteella
•Osaston tilojen tulee olla turvallisia, hoitoa tukevia
ja kodikkaita.
•Hoitajien tulee olla mahdollisimman paljon läsnä
potilaiden kanssa.
•Hoitohenkilökunnan keskinäinen kokous- ja raportointiaika tulee suunnitella järkevästi ja toteuttaa
mahdollisimman paljon siten, että potilaat voivat
olla siinä mukana.
•Kullakin potilaalla tulee olla mielekäs hoitoja
viikkosuunnitelma, jonka suunnitteluun hän on itse
osallistunut.
•Potilaan hoidon tulee sisältää mielekästä ja kuntouttavaa tekemistä. Tämä tarkoittaa erilaisten aktiviteettien järjestämistä osastolla ja sen ulkopuolella.
•Keskeisenä kuntoutusta tukevana periaatteena
tulee olla, että potilasta ja omaisia informoidaan.
Potilaan osallisuutta pitää tukea.
•Jokaisen hoitajan tulisi tuntea menetelmät, joilla
väkivaltaa voidaan ehkäistä ja joilla siitä voidaan
selvitä. – Tämä on tutkimuksen johtajan henkilökohtainen mielipide.
Lähteet
Välimäki, M. & Lantta, T. & Anttila, M. & Pekurinen, V. &
Alhonkoski, M. & Suvanne, T. & Laine, A. & Kannisto, K. &
Kontio, R. (2013). Hoitajien työn hallinta psykiatrisen potilaan väkivaltatilanteessa. Hoitotieteen laitoksen julkaisuja A 66. Turku:
Turun yliopisto.
Artikkeliin on lisäksi haastateltu professori Maritta Välimäkeä
Turun yliopistosta.
28
PERHEET
Isätkin
masentuvat
Tuoreen isän masennus ei ole vähäpätöinen asia lapsen kasvun ja kehityksen
kannalta.
Raskauden aikainen ja sen jälkeinen
masennus on liitetty perinteisesti
äitiyteen. Äidin masennusta ja sen
vaikutuksia niin lapseen, perheeseen kuin parisuhteeseenkin on
tutkittu runsaasti. Viime vuosien
tutkimukset kuitenkin paljastavat,
että isätkin masentuvat. Äskettäin
isäksi tulleiden miesten keskuudessa
masennus on yleisempää kuin muilla samanikäisillä miehillä. Lapsen
syntymän jälkeistä merkittävää masennusta on arvioitu esiintyvän 1,2–
25,5 %:lla isistä. Laaja vaihteluväli
kertoo lisätutkimuksen tarpeesta.
Naisista 10–30 %:lla esiintyy
merkittävää masennusta raskauden
aikana, ja masennusriski on tavallista korkeampi vuoden ajan synnytyksen jälkeen. Äidin masennuksen
tiedetään olevan haitallista lapsen
kehitykselle. Nyt on viitteitä siitä,
että isien masennus saattaa vaikuttaa samalla tavoin.
On havaittu, että isän osallistuminen vauvan tai leikki-ikäisen
lapsen hoitoon – sen määrä ja laatu – ennustaa lapsen kehityksen
kulkua. Isän masentunut mieliala
lapsen varhaisvuosina saattaa aiheuttaa kehityksellisiä ja psykologisia riskejä lapselle. Vuonna 2005
Lancet-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että isän lisääntyneillä masennusoireilla, jotka mitattiin kahdeksan viikon kuluttua
synnytyksestä, oli yhteyttä lapsen
käyttäytymishäiriöihin kolmen ja
puolen vuoden ikäisenä. Erityisen
selvästi tämä näkyi pojilla. Tilanne
oli sama, vaikka isän depressio oli
lieventynyt myöhemmin.
Useissa tutkimuksissa on havaittu, että masentunut isä osallistuu
vähemmän lapsen elämään ja tekee
harvemmin tämän kanssa asioita
yhdessä. Isän ja lapsen välinen side
heikentyy, isän vanhemmuuteen
liittyvä stressi lisääntyy, ja isän ja
äidin välisessä suhteessa ilmenee
enemmän ristiriitoja. Vähäinenkin
masennus on ongelmallista. Jo vähäistenkin masennusoireiden on
todettu vaikuttavan haitallisesti sekä
vanhemmuuteen että lapsen toimintaan.
Paulson ja kollegat havaitsivat
vuonna 2006 ja 2009 tehdyissä
tutkimuksissa, että lasten ja masentuneiden isien myönteinen vuorovaikutus väheni. Isät eivät jaksaneet
leikkiä, laulaa, kertoa satuja eivätkä
lukea lapsille. Tällaisen isän ja vauvan välisen vuorovaikutuksen heikentymisen, erityisesti lapselle lukemisen vähentymisen, on todettu
Arja Kinnarinen
29
PERHEET
vaikuttavan haitallisesti lapsen sanavaraston kehittymiseen kahteen ikävuoteen mennessä. Tutkimuksissa
tarkasteltiin yhdeksän kuukauden
ja kahden vuoden ikäisiä lapsia ja
heidän molempia vanhempiaan.
Mikä saa isän
masentumaan?
Äitien masennuksen syitä on etsitty
biokemiallisista muutoksista raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Joidenkin tutkijoiden, kuten
Paulsonin, mielestä näyttö hormonaalisista syistä on kuitenkin riittämätöntä ja epäjohdonmukaista.
Psykososiaalisten tekijöiden tutkimus on sen sijaan ollut suhteellisen
hedelmällistä.
Psykososiaalisissa
teorioissa kiinnitetään huomiota
stressitekijöihin, joita aiheuttavat
esimerkiksi ihmissuhdeongelmat,
sukupuoliroolien vaatimukset, tyydyttämättä jääneet kiintymystarpeet
sekä sosiaalisiin normeihin liittyvät
ristiriidat. Äidin masennusta ennustavat merkittävästi sosiaalisen tuen
puuttuminen, vaikea parisuhde,
sosioekonominen asema sekä monet muut psykologiset, sosiaaliset ja
perheeseen liittyvät tekijät.
Toistaiseksi ei tiedetä paljoakaan
siitä, mitkä tekijät aiheuttavat isien masennusta tai pahentavat sitä.
Aikaisemmat masennuskaudet tai
muut mielenterveysongelmat näyttävät ennustavan vahvasti lapsen
syntymään liittyvää masennusta
sekä isillä että äideillä. Perheeseen
liittyvät tekijät, kuten vanhempien
erillään asuminen tai ero sekä uusperhe, näyttävät lisäävän vakavan
masennuksen riskiä, mutta vielä ei
tunneta mekanismeja, jotka johtaisivat masennukseen isyyden varhaisvaiheessa.
Useiden tutkimusten perusteella
äidin ja isän masennukset liittyvät
johdonmukaisesti yhteen, ja häiriöt vanhempien välisessä suhteessa
aiheuttavat ongelmia. Goodman,
Pinheiro ja Paulson kollegoineen
totesivat tutkimuksissaan muun
muassa, että jos äidillä ilmeni lie-
vää masennusta, isän merkittävän
masennuksen todennäköisyys lisääntyi kolminkertaiseksi. Jos äidin
masennus oli kohtalaisen vahvaa tai
vakavaa, isän riski oli jopa kahdeksankertainen.
Dudleyn tutkimustiimi selvitti
vuonna 2001 miesten masennusta lapsen ensimmäisen elinvuoden
aikana. Tutkijat totesivat, että isien
masennusoireiden vakavuutta ennustivat pääasiallisesti äidin neuroottisuus ja masennusoireet sekä
parisuhteen laatu.
Masennus ei tartu pelkästään
lähisuhteessa. Paulsonin ja kollegoiden vuonna 2007 tekemästä tutkimuksesta selviää, että jos lapsen
vanhemmat eivät asu yhdessä – he
ovat eronneet, asuvat erillään tai
eivät ole koskaan asuneet yhdessä –
isän ja äidin suhteen laatu vaikuttaa
masennusoireiden vakavuuteen. Lisäksi masennus vaikuttaa kielteisesti
vanhempien väliseen suhteeseen,
mikä puolestaan vähentää isän yhteydenpitoa lapseen. Myös muissa etävanhempiin kohdistuneissa
tutkimuksissa (esim. Rehman ym.
2008 ja Coyne ym. 2002) on saatu
samansuuntaisia tuloksia.
Entisten mallien pohjalta
kohti uudenlaista
selitysmallia
Tutkijat eivät ole vielä kehittäneet
mallia, joka selittäisi vasta isäksi tulleiden miesten masennusta. Mallia
ei toistaiseksi löydy myöskään äitien ja isien toisistaan riippuvaisen,
lapsen syntymään liittyvän ja rinnakkain kehittyvän masennuksen
kuvaamiseen.
Simpson ja kollegat käyttivät kehittämänsä äitien masennusta selittävän viitekehyksen pohjana aikuisten kiintymyssuhdeteoriaa, jonka
mukaan onnistunut siirtyminen äitiyteen edellyttää vahvaa ja intiimiä
suhdetta kumppaniin sekä häneltä
saatua tukea. Perusoletus tässä on,
että myönteiset ja kestävät läheiset
ihmissuhteet toimivat puskurina
elämän stressitekijöitä vastaan.
Belskyn ja Rovinen vuonna 1990
tekemässä tutkimuksessa puolisoiden välinen rakkaus ja läheisyys
vähenivät lineaarisesti kolmen vuoden kuluessa lapsen syntymästä, samalla kun hämmennys ja ristiriidat
parisuhteessa lisääntyivät. Vaikka
tämä tulos näyttäisi viittaavan parisuhteen huononemiseen, vaihtelut
parien keskuudessa olivat huomattavia: joidenkin suhde pysyi entisellään, joidenkin jopa parani. Siksi
mallin kehittäminen oli vaikeaa.
Kendlerin ja kollegoiden kahdesta tutkimuksesta toinen keskittyi
miehiin ja toinen naisiin, ja niiden
perusteella tutkijat loivat kaksi laajaa mallia. Geneettisen riskin, päihteiden käytön, persoonallisuuden
sekä aikaisemman elämänhistorian
ohella nämä sukupuoleen perustuvat mallit korostavat stressaavia
elämän tapahtumia sekä parisuhteen vaikeuksia. Ne tarjoavat yleisen
käsitteellisen viitekehyksen, johon
varhaisvanhemmuuden masennus
voidaan sijoittaa.
Belskyn vuonna 1984 ehdottamassa vanhemmuuden ratkaisevat
tekijät -mallissa vanhempien suhdetta ja masennusta tarkastellaan
laajoissa perheen ja suvun systeemeissä, joilla on vaikutusta vanhempien käyttäytymiseen.
Edellä mainitut mallit painottavat sekä yhdessä että erikseen puolisoiden välistä suhdetta, johon vanhemmaksi tulo vaikuttaa herkästi
ja joka myös ennustaa masennusta.
Tämä yhdistettynä yhä kasvavaan
näyttöön ihmissuhteiden vaikutuksesta vanhempien masennukseen
johti uudenlaisen mallin kehittämiseen. Myös se korostaa vanhempien
suhteen merkitystä. Siihen sisältyvät
läheisyys ja emotionaalinen sekä
konkreettinen tuki, tehokas viestintä, jaetut mielenkiinnon kohteet ja
yhdessä vietetty aika, yhteiset arvot
ja yhdessä molempia puolisoita tyydyttävällä tavalla sovitut taloudenja lastenhoitoon sekä työhön ja rahaan liittyvät vastuut.
Uuden mallin mukaan kumman
30
PERHEET
tahansa vanhemman masennus
lapsen syntymän jälkeen vaikuttaa
kielteisesti vanhempien suhteeseen.
Vanhempien suhteen laatu ennen
raskaaksi tuloa on myös tärkeä tässä
mallissa, ja sen uskotaan vaikuttavan vanhemmaksi tuloon liittyviin
stressitekijöihin.
Kummallakin
puolisolla on myös omat heikot
kohtansa ja riskinsä, joita ovat mm.
henkilökohtainen depressiohistoria
ja stressaavat elämän tapahtumat.
Molempien masennus sekä suhde
kumppaniin ennustavat varhaista
suhdetta jälkeläiseen ja osallistumista tämän elämään, perushoidon
määrää, myönteistä vuorovaikutus-
ta sekä vanhemman ja lapsen välisen
siteen muodostumista.
Tulevia suuntauksia ja
kehitystarpeita
Paulsonin mielestä isien masennusta käsittelevä tutkimusaineisto ei ole
löytänyt selkeää linjaa. Tämä voi
johtua siitä, että monet isien masennukseen kohdistuneet tutkimukset
ovat laajempien tutkimusten oheistuotteita. Tulevaisuudessa tarvitaan
tutkimuksia, joissa otetaan huomioon erilaiset kulttuurit ja isien osallistuminen äidin ja lapsen elämään
sekä ennen synnytystä että sen jälkeen. Isien masennusta tutkivien
on päästävä yksimielisyyteen myös
muista tutkimuskriteereistä, joihin
kuuluvat tutkimusajankohdan ajoitus, isän asema perheessä sekä johdonmukainen terminologia. Lisäksi
on kehitettävä edelleen menetelmiä,
joiden avulla arvioidaan isien masennusta sekä odotusaikana että lapsen synnyttyä, niin että tulokset olisivat yhtäpitäviä ja johdonmukaisia.
Vaikka isien masennuksen tutkimus on vasta aluillaan, palvelujen tarjoajien on aiheellista lisätä
seulontaa molempien vanhempien
masennuksen havaitsemiseksi ajoissa. Lisäksi tuleville vanhemmille on
jaettava tietoa asiasta.
Toimitus kommentoi
Lähteet
Belsky, J. (1984). The determinants of parenting: a pro-cess model. – Child Development 55, s. 83–96.
Belsky, J. & Rovine, M. (1990). Patterns of marital change across the transition to parenthood: pregnancy to three years postpartum. –
Journal of Marriage and Family 52, s. 5–19.
Bronte-Tinkew, J. & Moore, K. A. & Matthews, G. & Carrano, J. (2007). Symptoms of major depression in a sample of fathers of
infants: sociodemographic correlates and links to father involvement. – Journal of Family Issues 28, s. 61–99.
Coyne, J. C. & Thompson, R. & Palmer, S. C. (2002). Marital quality, coping with conflict, marital complaints, and affection in couples with a depressed wife. – Journal of Family Psychology 16, s. 26–37.
Dudley, M. & Roy, K. & Kelk, N. & Bernard, D. (2001). Psychological correlates of depression in fathers and mothers in the first
postnatal year. – Journal of Reproductive and Infant Psychology 19, s. 187–202.
Edhborg, M. & Matthiesen, A. S. & Lundh, W. & Widström, A. M. (2005). Some early indicators for depressive symptoms and bonding 2 months postpartum – a study of new mothers and fathers. – Archives of Women’s Mental Health 8, s. 221–231.
Goodman, J. H. (2004). Paternal postpartum depression, its relationship to maternal postpartum depression, and implications for
family health. – Journal of Advanced Nursing 45, s. 26–35.
Kendler, K. S. & Gardner, C. O. & Prescott, C. A. (2002). Toward a comprehensive developmental model for major depression in
women. – The American Journal of Psychiatry 159, s. 1133–1145.
Kendler, K. S. & Gardner, C. O. & Prescott, C. A. (2006). Toward a comprehensive developmental model for major depression in
men. – The American Journal of Psychiatry 163, s. 115–124.
Paulson, J. F & Dauber, S. & Leiferman, J. A. (2006). Individual and combined effects of maternal and paternal depression on parenting behavior. – Pediatrics 118, s. 659–668.
Paulson, J. F., Dauber, S. E. & Leiferman, J. A. (2007). Parental depression, relationship quality, and nonresident father involvement
with their infants. Under review.
Paulson, J. F., Keefe, H. A., Leiferman, J. A. (2009). Early parental depression and child language development. – Journal of Child
Psychology and Psychiatry 50, s. 254–262.
Paulson, J. F. (2010). Focusing on depression in expectant and new fathers. – Psychiatric Times 6.2. – http://www.psychiatrictimes.com/
depression/focusing-depression-expectant-and-new-fathers/page/0/1.
Paulson, J. F. & Bazemore, S. D. (2010). Prenatal and postpartum depression in fathers and its association with maternal depression. A
meta-analysis. – The Journal of the American Medical Association 303 (19), s. 1961–1969. DOI: 10.1001/jama.2010.605.
Pinheiro, R. T. & Magalhães, P. V. & Horta, B. L. et al. (2006). Is paternal postpartum depression associated with maternal postpartum depression? Population-based study in Brazil. – Acta Psychiatrica Scandinavica 113, s. 230–232.
Ramchandani, P. & Stein, A. & Evans, J. & O’Connor, T. G. (2005). Paternal depression in the postnatal period and child development:
a prospective population study. – Lancet 365, s. 2201–2205.
Rehman, U. S. & Gollan, J. & Mortimer, A. R. (2008). The marital context of depression: research, limitations, and new directions. –
Clinical Psychology Review 28, s. 179–198.
Simpson, J. A. & Rholes, W. S. & Campbell, L. et al. (2003). Adult attachment, the transition to parenthood, and depressive symptoms. – Journal of Personality and Social Psychology 84, s. 1172–1187.
Vauvan syntymä ja vanhemmaksi tulo on parille monella tavalla haastava tilanne. Avuton ja hoivasta riippuvainen
vauva herättää vanhemmissaan avuttomuuden tunteita ja kummankin vanhemman mielessä aktivoituvat omat varhaiset
hoivakokemukset. Näitä kokemuksia ei voi muistaa ja sanoiksi pukea, mutta niihin liittyvät tunteet, tunnelmat ja olot tulevat
eläviksi omassa mielessä. Mahdolliset puutteet saadussa hoivassa voivat pudottaa vanhemman tyhjyyden, yksinäisyyden
tunteisiin. Kun parista tulee perhe, vaaditaan kummaltakin vanhemmalta kykyä asettaa vauvan tarpeet omien tarpeittensa
edelle, kykyä sietää ulkopuolisuuden tunteita ja kykyä rakentaa kolmenkeskeistä, äidin, isän ja vauvan suhdetta. Puolisot
kun eivät enää ole vain toisiaan varten. Omien avuttomuuden tunteiden, ulkopuolelle jäämisen ja jättämisen tunteiden ja
jakamisen sietäminen ovat elämänmittaisia haasteita, joita kaikki ihmiset käsittelevät erilaisissa elämän vaiheissa. Uudelle
isälle voi olla vaikeaa löytää paikkaansa äidin ja vauvan tiiviissä suhteessa. Uudelle äidille voi olla vaikeaa ottaa isä
mukaan vauvan hoitoon. Yksin jääminen näiden tunteiden kanssa voi aiheuttaa vanhemmalle masennusta.
31
UUSIA KOULUTUKSIA
PROSESSIKOULUTUKSIA
UUTTA:
MUISTIHOITAJAKOULUTUS
SPI, 30 op
PERHEKESKEINEN
SAATTOHOITOKOULUTUS,
Helsinki, 10 + 10 op
Suomen laajin muistihoitajan
opintokokonaisuus on vuoden kestoinen
prosessikoulutus, joka koostuu
lähiopetuspäivistä, Muistisairaanhoidon
asiantuntijapäivistä, luettavasta
kirjallisuudesta ja kirjallisista tehtävistä.
Sisältää CERAD-koulutuksen.
Kohderyhmä: parantumattomasti sairaiden hoitoon ja saattohoitoon osallistuva
hoitohenkilökunta, lääkärit, sosiaalityöntekijät, psykologit.
Syksyllä käynnistyvät ryhmät MH 17 Oulussa ja MH 18
Hämeenlinnassa.
Lisätiedot kotisivuiltamme.
Koulutus antaa osallistujille tietoa vakavan sairauden ja kuoleman vaikutuksista
perheeseen sen eri kehitysvaiheissa. Koulutus vahvistaa kykyä kohdata ja käsitellä luopumista, menetystä, kuolemaa ja
suruprosessia sekä kykyä tukea parantumattomasti sairaita ja heidän läheisiään
kuoleman lähestyessä ja saattohoidossa.
Koulutus alkaa 8.–9.10.2014.
Kouluttajat:
Sanna Aavaluoma,
perhepsykoterapeutti (VET), paripsykoterapeutti (ET)
Florence Schmitt,
perhepsykoterapeutti (VET), yksilöpsykoterapeutti (ET)
Matti-Pekka Virtaniemi,
TL, sairaalapappi, väitöskirjatutkija
32
UUSIA KOULUTUKSIA
RYHMÄNOHJAAJA
KOULUTUS, 20 op,
HÄMEENLINNA 2015
IKÄÄNTYMINEN,
MUISTISAIRAUS & PERHE –
3 päivää
Koulutus on tarkoitettu kaikille sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille,
kasvatusalan henkilöille, seurakuntien ja
järjestöjen työntekijöille, jotka työssään
ohjaavat ryhmiä.
Ikääntyneiden ihmisten lisääntyminen
merkitsee sekä hyvinvoivien ja aktiivisten
vanhusten että muistisairaiden määrän
lisääntymistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluissa. Miten ymmärtää ikääntyneen ihmisen maailmaa? Miten kohdata
ikääntyneen ihmisen erityistarpeet? Miten
tunnistaa muistisairaus ja sen tuomat
haasteet perheelle ja ammattihenkilöille?
Koulutus on vuoden kestoinen ryhmäprosessi, jossa luentojen ja käytännön ryhmäkokemuksen kautta jäsennetään
ryhmäilmiöitä, ryhmäprosessia ja ryhmän
ohjaamisen taitoja.
Koulutus alkaa 28.–29.1.2015.
Kouluttajat:
Sanna Aavaluoma psykodraamaohjaaja,
perhepsykoterapeutti (VET), paripsykoterapeutti (ET)
Tarja Tammelin, psykodraamaohjaaja, viestintäkouluttaja
Kolmepäiväinen koulutus on tarkoitettu
kaikille ikääntyvien kanssa työtä tekeville
sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille, seurakuntien työntekijöille ja yhdistyksissä toimiville sekä ikääntymisestä ja
muistisairauksista kiinnostuneille.
Turku 17.–19.6.2014
Helsinki 14.–16.10.2014
Kuopio 11.–13.11.2014
Kouluttaja
Sanna Aavaluoma.
Hinta 490 € (+ alv)
sisältää materiaalit ja
ohjelmaan merkityt lounaat.
LYHYTKURSSIT
33
UUSIA KOULUTUKSIA
MUISTISAIRAAN
KOKONAISVALTAINEN
KOHTAAMINEN, 5 päivää
Mitä on muisti, ja mihin sitä tarvitaan?
Miten muistisairaus vaikuttaa
sairastuneeseen ja hänen läheiseensä?
Mitä tapahtuu parisuhteelle
muistisairauden myötä?
Miten kohdata ja auttaa muistisairasta ja
hänen läheisiään?
Viisipäiväinen seminaarisarja on tarkoitettu kaikille
ammattihenkilöille, jotka toimivat muistisairaiden
ja heidän läheistensä kanssa sosiaali- ja
terveydenhuollossa, seurakunnissa ja järjestöissä.
Seminaarisarja antaa kattavan kuvan muistin
toiminnasta ja sen häiriöistä sekä muistisairauksien
psykososiaalisista vaikutuksista ja niissä auttamisesta.
Viisi erillistä koulutuspäivää muodostavat
kokonaisuuden. Voit myös osallistua yksittäisiin
koulutuspäiviin. Kouluttaja Sanna Aavaluoma on pari- ja
perhepsykoterapeutti ja muistiasiantuntija.
1. Monikerroksinen muisti ja muistisairaudet työikäisellä
ja ikääntyvällä
2. Muistisairaus psyykkisenä haasteena – Käytösoireita
vai yritys tulla ymmärretyksi?
3. Muistisairaus, perhesuhteet ja perheen vuorovaikutus
– Haastavia tilanteita perheen arjessa
4. Muistisairaus, parisuhde ja seksuaalisuus – Sinun,
minun vai meidän sairaus
5. Muistisairauden haasteet auttajalle – Koko perhe
hoidossa ja hyvän hoidon tukena
Helsinki 19.8., 2.9., 13.10., 18.11., 9.12.
Tampere 14.8., 18.9., 2.10., 5.11., 16.12.
KASVUPAIKKANA
PARISUHDE 2014
Mikä on parisuhde? Mihin erilaiset parisuhteet perustuvat? Mitä tarvitaan hyvään
parisuhteeseen? Miksi parisuhteet päättyvät? Voiko parisuhteen kriisistä selvitä?
Parisuhde on ihmissuhteiden joukossa erityinen. Aikuiselle se tarjoaa mahdollisuuden kohdata ja korjata lapsuuden suhteissa koettua ja kesken jäänyttä.
Kaksipäiväisessä seminaarissa tutkitaan parisuhteen
peruskysymyksiä psykoanalyyttisen viitekehyksen valossa. Seminaari on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat
paremmin ymmärtää työssään tai omassa elämässään parisuhteiden dynamiikkaa ja sitä, mikä saa
ihmisen voimaan hyvin tai huonosti parisuhteessa.
Seminaarin ohjaaja on
paripsykoterapeutti Sanna Aavaluoma.
Kuopio 16.–17.4.2014
Helsinki 12.–13.8.2014
Turku 3.–4.9.2014
Tampere 29.–30.10.2014
MUISTISAIRAANHOITO
2014 - ASIANTUNTIJA
PÄIVÄT 27.–28.10.2014,
HELSINKI, WANHA SATAMA
Asiantuntijapäiville ovat tervetulleita kaikki muistisairaanhoidon alan ammattilaiset,
muistihoitajat, muistineuvojat, muistikoordinaattorit, sosiaali- ja terveydenhuollon
esimiehet sekä eri sektoreilla toimivat muistisairaiden kanssa työskentelevät henkilöt.
Päivien ohjelmassa on luentoja, workshop-työskentelyä ja ammatillista verkostoitumista. Luennoitsijoina
ovat mm. Sirkka-Liisa Kivelä, Anna Pylkkänen, Ari
Rosenvall ja Sanna Aavaluoma.
Katso tarkempi ohjelma kotisivuiltamme.
34
Työhuoneessa
vihainen teini
Nuoren vihalle, vastentahtoisuudelle ja kiukulle on omat syynsä. Työntekijä tarvitsee empatian lisäksi kykyä laittaa rajoja. Käyttäytymistä voi kuitenkin rajata
rajaamatta tunteita.
Arja Kinnarinen, Piia Nurhonen
Murrosikä on monille vaikeaa aikaa. Muutokset hormonitoiminnassa ja kehossa hämmentävät ja altistavat
tunnemyrskyille. Nuoruus voi olla epävarmuuden,
oman identiteetin etsimisen, mielialavaihtelujen, ristiriitaisten tunteiden sekä epäloogisten halujen ja yllykkeiden aikaa. Aikuisuuteen siirtyminen ja vastuun
lisääntyminen voivat pelottaa. Jotkut nuoret kiukuttelevat myös saadakseen huomiota.
Osalla nuorista on tavallista korkeampi riski kehittää vihaisuus häiriön asteelle. Riski lisääntyy, jos nuorta
on lapsena kohdeltu fyysisesti tai psyykkisesti kaltoin.
Liiallinen väkivallan näkeminen televisiossa, elokuvissa,
peleissä tai asuinympäristössä voi myös lisätä vihamielisyyttä. Riski on suurentunut myös silloin, jos lasta on
rangaistu varhaisvuosina kiukuttelusta. Tällöin nuori ei
ole oppinut ilmaisemaan kaikkia tunteitaan tilanteeseen
sopivalla tavalla, ja ongelma voi kärjistyä ajan mittaan.
Äärimmillään nuoren vihaisuus voi ilmetä rajuilla
tavoilla: hän voi kiusata tai uhkailla toisia ja joutua
toistuvasti verbaalisiin tai fyysisiin yhteenottoihin ikätovereiden kanssa. Jotkut sortuvat rikoksiin, varastavat
tai tuhoavat omaisuutta. He voivat myös vahingoittaa
eläimiä, esimerkiksi perheen lemmikkejä. Jotkut nuoret alkavat käyttää huumeita tai alkoholia turruttaakseen kiukkuaan ja rauhoittaakseen itseään. Viha voi
kohdistua myös itseen, jolloin seurauksena on itsetuhoista käytöstä, kuten viiltelyä, polttamista tai muunlaista vahingoittamista.
LAPSET JA NUORET
35
LAPSET JA NUORET
Mitä on hyvä muistaa, kun nuori ei tule
tapaamiseen omasta tahdostaan?
Jos teini-ikäinen on tullut terapiaan vain ja ainoastaan,
koska vanhempi, opettaja tai joku muu aikuinen on
pakottanut hänet siihen, työntekijän normaalisti toimivat yritykset saada nuori mukaan keskusteluun eivät
useinkaan tehoa. Kyseleminen, tulkinta ja kliininen
kieli eivät toimi eivätkä kiinnosta nuorta tippaakaan.
Kysymykset saattavat suorastaan ärsyttää teini-ikäisiä. He eivät pidä siitä, että heiltä kysytään jatkuvasti,
miltä jokin tietty asia tuntuu heistä. Jos nuori ei puhu
tarpeeksi tai noudata työntekijän suosituksia, hänet
usein leimataan vastahakoiseksi ja työskentelyä vastustavaksi. Jos teini-ikäiset eivät reagoi hyviin perusmenetelmiin eivätkä kotitehtäviin, niitä ei kannata käyttää.
Paremmin toimivat normaali ja luonnollinen keskustelu sekä aktiivinen, aito ja arvostava suhtautuminen,
suora palaute ja neuvot.
suojaa itseään lisäpettymyksiltä. Hän ei enää odota tai
toivo mitään: hän ei kaipaa kestäviä ystävyyssuhteita,
tukea vanhemmilta tai opettajilta, hyvää itsetuntoa ja
koulumenestystä tai todellista tukea ammattiauttajilta.
Tällainen nuori on saatava kokeilemaan vaikka vain pienin askelin, miten hän voi terapeutin tai jonkun muun
aikuisen avustamana saavuttaa jotakin, mitä toivoo tai
haluaa. Nuoren uteliaisuus ja toivo pitää jollain tavoin
herättää: mitä hyvää voikaan vielä tapahtua – seuraavassa terapiasessiossa tai elämässä yleensä. Lisäksi hänen on
opittava olemaan pelkäämättä toivon heräämistä.
Nuoret suojaavat herkästi haavoittuvaa omanarvontuntoaan ja vaistoavat pian, jos heille puhutaan
ikään kuin ylhäältä päin. Esimerkiksi terapiassa ei heti
alkuun kannata takertua nuoren kertomuksessa ilmeneviin epäjohdonmukaisuuksiin, ennen kuin hän on
valmis kohtaamaan niitä, vaan hänen annetaan säilyttää kasvonsa.
R. S.: Ei-tahtomiselle on yleensä olemassa loogiset
syyt. Nuori ei ehkä vielä kykene tahtomaan. Hän ei ehkä
ymmärrä, mikä on tapaamisen funktio, eikä koe sitä hyödylliseksi. Hänellä saattaa olla niin sanottujen ammattiauttajien kohtaamisista paljon huonoja kokemuksia, jotka on hänelle aiheutettu työntekijän taitamattomuuden
tai tahdittomuuden johdosta. Nuori saattaa kokea kaikki
aikuiset vastapuolikseen. Hän voi vastustaa tapaamista
omasta kehitystehtävästään ja ‑vaiheestaan käsin, jossa on
tyypillistä ihan vain irtaantumisesta ja itsenäistymisestä
johtuen asettua polaarisesti toiseen ääripäähän vanhempiin (ja muihin auktoriteetteihin) nähden.
R. S.: Luottamus on toinen tärkeä ulottuvuus, sillä
nuorella ei välttämättä ole minkäänlaisia edellytyksiä vielä luottaa outoon uuteen aikuiseen, olkoon
kuinka empaattinen ja nuorisomyönteinen hyvänsä. Jos nuoren luottamus on tullut koetelluksi kunnolla
– ja jos hän kerran vastentahtoisesti päätyy vastaanotolle
–, hänellä saattaa hyvinkin olla tämän tyyppisiä kokemuksia. Ei-tahtominen on ehkäpä ainoa hänen käytössään oleva keino yrittää suojautua tulevilta pettymyksiltä.
Surullisinta on se, kun ammattilainen empaattisesti saakin nuoren puolelleen ja nuori avaa tarinaansa, mutta
ammattilainen kokee epävarmuutta tarinan edessä ja
päätyy ohjaamaan nuoren ”paremmalle ammattilaiselle”. Tässä on varmasti hyvä tarkoitus. Ikävä kyllä se lähes
poikkeuksetta tuntuu nuoresta hylkäämiseltä, joka vahvistaa hänen lähtöoletuksen paikkansa pitävyyttä. Ei olisi
kannattanut luottaa. Ei olisi kannattanut haluta kertoa
tällekään aikuiselle mitään.
Kyse ei ole pinnallisesta motivaation puutteesta, vaan
paremminkin siitä, ettei koeta tarvetta muuttaa mitään.
Taustalla voi olla jopa pelkoa. Nuori saattaa pitää kaikkia auttamisyrityksiä häiritsevänä, hänen asioihinsa pyytämättä puuttuvana toimintana, joka viestii ei-hyväksyntää.
Ammattiauttajankaan ei silti tarvitse panna päätänsä
pensaaseen eikä heittää kirvestänsä kaivoon, sillä tämähän
on vasta lähtötilanne, josta käsin suhdetta lähdetään työstämään. On muistettava aina kohdata ensin ihminen ja
luoda häneen jonkinlainen suhde, ennen kuin mennään
kovin syvälle asioiden syövereihin. Liian usein ammattilainen luovuttaa liian aikaisin ja toteaa, että ei voi tehdä
mitään, sillä nuori ei motivoidu hoitoon. Kysehän on siitä, ettei nuori vielä kykene motivoitumaan, jolloin häntä
pitää auttaa. Hänelle pitää järjestää siihen mahdollisuus.
Miten voi rakentaa luottamusta
nuoreen, joka ei luota aikuiseen?
Jos nuorta on kohdeltu kaltoin ja hän on kokenut, että
kaikki aikuiset ja järjestelmät ovat pettäneet hänet, hän
Minulla on kokemusta myös ”paremman asiantuntijan”
näkövinkkelistä, ja voin kertoa mielelläni, ettei psy-puolen ammattilaisen apu ole mitään salatiedettä, avaruustieteestä puhumattakaan. Yllättävän usein kyse on tavallisista asioista, joista nuori ehkä olisi voinut puhua tutun
työntekijän kanssa. Joskus tämä ammattilaisen hätkähdys
nouseekin omasta historiasta, omista työstämättömistä
vaikeista kokemuksista, jotka resonoivat nuoren kertoman kanssa. Tässä on jälleen hyvä syy itse kunkin mennä
aika ajoin hoitoon.
Milloin on tarpeen konfrontoida
nuorta?
Toisaalta ei pidä välttää vaikeita asioita, korostaa liikaa
empatiaa ja sympatiaa ja jättää kokonaan huomioimatta esimerkiksi nuoren epäystävällistä käytöstä, karkeaa
36
LAPSET JA NUORET
R. S.: Sitten, kun siihen on aika, tila ja tilaus. Yleisin
virhe lienee konfrontoida ennen kuin suhde kestää sen,
jolloin nuori vetäytyy ja äänestää jaloillaan. Konfrontaation alussa jo nuori ottaa supression tai repression käyttöön, ja konfrontaatiosta ei näin ole mitään hyötyä, vaan
lähinnä haittaa. Haitallista on myös jättää konfrontoimatta silloin, kun se olisi selkeästi tarpeen ja mahdollista.
Oikein ajoitettu ja annosteltu konfrontaatio johtaa yleensä hyvään.
Joskus ongelmana voi olla myös vahingossa konfrontointi.
Nuoret ovat hyvin taitavia huomaamaan yhtä ja toista.
Nonverbaalinen konfrontaatiomme voi olla pieni kulmakarvojen kohotus, viive puheessamme tai hiuksenhieno
muutos äänenpainossa. Tällainen nonverbaliikka paljastaa asenteemme ja välittää nuorelle konfrontatiivisen
ihmettelymme, vaikka varsinaiset mölyt saataisiinkin
pysymään mahassa. Varsinainen konfrontaatio kannattaakin tehdä ryhdikkäästi suoraan, sen kummempia kiertelemättä, ilman mitään teennäistä hampurilaismallia,
suoraan pihviin pureutuen, mutta samalla kunnioittaen
ja arvostaen nuorta. Konfrontoikaa toimintaa ja käytöstä, älkää nuorta itseään. Konfrontoikaa tilanteen seurauksia älkääkä tilanteeseen johtaneita tunteita.
Miten suhtautua nuoren vihaan?
Voimakas aggressiivisuus voi hoitamattomana aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Lievää vihaisuutta helpottaa ystävien ja aikuisten ymmärtäväinen ja kärsivällinen suhtautuminen. Apua saa myös terapiasta, jossa
nuori voi opetella keinoja, miten pysytellä rauhallisena
hankalissa tilanteissa. Tällöin vakavampien ongelmien kehittyminen pysähtyy. Terapiassa nuori voi myös
harjoitella tunteiden ilmaisua tavoilla, jotka eivät ole
kielteisiä tai liian rajuja. Myös kiukun alkusyytä voi
pohtia: miksi nuori vihastuu, ja mitä hän voi tehdä
suuttuessaan?
Nuori tietää itse mitä tuntee, eikä hänen tunteitaan
pidä kieltää. Jos ne torjutaan, hän voi sulkeutua tai lähteä tilanteesta ovet paukkuen. Jos teini toistaa painokkaasti vihaavansa kaikkia, hänen tunteelleen on hyvä
antaa tilaa. Hänelle voi sanoa esimerkiksi: ”Minullakin on päiviä, jolloin tuntuu, että vihaan ihmisiä.” Voi
myös kysyä: ”Miten kauan ’vihaan kaikkia’ -mielialasi
tavallisesti kestää?” Tämä auttaa normalisoimaan nuoren tunteen eikä leimaa häntä pahaksi tai epänormaaliksi. Aikuisen viesti on: ymmärrän, että sinusta tuntuu, että vihaat kaikkia, ja ehkä tänään teetkin niin.
Siitä huolimatta voimme puhua siitä, millä tavoin voit
selviytyä koulupäivän läpi. Jos nuori vaikuttaa jatkuvasti vihaiselta, perimmäinen syy voi olla masennus.
Nuorten depressio ilmenee usein alakuloisuuden lisäksi ärtyneisyytenä ja räjähdysherkkyytenä. Tällöin on
tarpeellista saada apua aggressioiden hallintaan, mutta
myös hoitaa taustalla olevaa masennusta.
Jos nuoren kiukkuisuus aiheuttaa terveys- ja käyttäytymisongelmia, hänen on tarpeellista opetella vihanhallintataitoja. Jotkut nuoret kaipaavat tätäkin tehokkaampaa apua. Jos kiukku ja vihaisuus vaikuttavat
ylipääsemättömiltä, interventiot voivat sisältää useammanlaista terapiaa ja tarvittaessa lääkitystä.
Jotkut nuoret voivat hyötyä rentoutumistaitojen
opettelusta. Nuori voi oppia tunnistamaan tiettyjä vihaisuutta ennakoivia merkkejä kehossaan. Kun niitä
alkaa ilmetä, hän voi käyttää rentoutumismenetelmiä
hallitakseen suuttumuksensa. Toiset taas eivät ole oppineet sosiaalisen kanssakäymisen ja kommunikaation
taitoja. He eivät ehkä osaa keskustella tai eivät ymmärrä
pieniä sanattomia viestejä, jotka ilmaisevat toisten ihmisten tunteita ja mielenliikkeitä. Nämä nuoret eivät
ole ollenkaan tietoisia omasta käyttäytymisestään ja vihastuvat, kun kokevat, että heidät on yhtäkkiä torjuttu.
Nuori voi työskennellä terapeutin ja vertaisryhmän
kanssa, harjoitella uusia menetelmiä ja opetella uusia
taitoja, jotka auttavat selviytymään hämmentävistä ti-
kielenkäyttöä ja suoria loukkauksia. Teini saa tällaisesta
väärän viestin: aikuinen – terapeutti tai vanhempi – on
valmis luopumaan osasta itsekunnioitustaan rauhoittaakseen vihaista nuorta. Hyvän suhteen ja yhteisymmärryksen rakentaminen edellyttävät nuoren kanssa
tekemisissä olevilta aikuisilta omien rajojen ja uskottavuuden säilyttämistä. On pyrittävä löytämään tasapaino ymmärtämyksen ja myötätunnon osoittamisen sekä
vaikeiden asioiden käsittelyn välille ja osoitettava, että
sekä nuori että aikuinen ovat vastuussa omasta käytöksestään.
Jos jotain on aiheellista sanoa, se on sanottava. Epäröinti vain vahvistaa nuoren käsitystä siitä, että hän on
niskan päällä tilanteessa. Liiallinen ymmärtäminen tai
neutraalius ei toimi. Jollain tavoin on välitettävä viesti, miksi nuoren käytös on ei-toivottavaa. Hänelle on
ilmaistava, ettei muu maailma välttämättä hyväksy hänen toimintaansa tai tottele häntä ja ettei manipulointi
tai kontrollointi ihmissuhteissa ole hyödyllistä. Nuoren hyviä puolia pitäisi vahvistaa tavalla, joka ei tunnu
holhoavalta tai alentuvalta.
Jokainen nuori on erilainen. Joku voi olla etäinen
eikä välitä mistään, mitä toiset hänelle sanovat tai tekevät. Joku toinen on taistelunhaluinen ja reagoi joka
asiaan nyrkit pystyssä. Kielteinen suhtautuminen kaikkeen voi olla keino pitää ihmiset välimatkan päässä ja
hallita vuorovaikutusta aikuisiin, jotka yrittävät saada
nuorta muuttamaan käytöstään. Ellei nuori ole siihen
valmis, se ei onnistu. Aikuisten tehtävänä on nimenomaan yrittää saada nuori haluamaan sellaista, mikä
olisi parempi ja toimivampi vaihtoehto. Se on terapiankin päämäärä.
37
LAPSET JA NUORET
lanteista suuttumatta. Kognitiivis-behavioraalisesta terapiasta, jossa nuori opettelee hallitsemaan ajatuksiaan
ja muuttamaan niitä ennen kiukunpurkausta, on apua
joissakin tapauksissa.
Joillekin perheille on hyötyä yhteisestä terapiasta
nuoren kanssa, jolloin käsitellään kiukuttelusta seurannutta vahinkoa ja etsitään yhdessä toimivia ratkaisuja. Vihaisen teinin kanssa eläminen on haasteellista,
ja perheenjäsenet tavallisesti kehittävät omia selviytymiskeinojaan, niin etteivät provosoisi nuorta uusiin
vihanpurkauksiin. Heidän voi olla vaikeaa tietää, mitä
sanoa tai tehdä. Terapiassa koko perheen kommunikointitapoihin kiinnitetään huomiota. Muutkin perheenjäsenet saattavat käyttäytyä haitallisella tavalla. Jos
perheessä jatkuvasti riidellään, väitellään ja huudetaan,
nuori ottaa siitä oppia ja saa mallin omalle käyttäytymiselleen. Kaikkein vihaisimmille nuorille on tarpeen
hoitojakso laitoksessa.
R. S.: Vihaan on olemassa syynsä. Kaltoinkohtelun ja
hyväksikäytön uhrin aggression tarkoituksena ei ole ensisijaisesti muiden vahingoittaminen vaan itsen suojelu.
Väärään tulkintaan päätyvä, aggressiolla reagoiva nuori
ei saata nähdä omaa osuuttansa, vaan näkee oman aggressionsa muiden aiheuttamana. Tavallaan se onkin.
Muut eivät vain tiedä sitä. Viha on tällöin reaktio väärään tulkintaan havainnosta.
Viha voi olla seurausta tunteesta, jota ei ole voinut sellaisenaan kohdata. Se saattaa johtua esimerkiksi surusta,
pettymyksestä, häpeästä tai syyllisyydestä. Viha voi olla
minkä tahansa sillä hetkellä tarvehierarkiassa tärkeänä
koetun tarpeen tyydyttymistä ajava puolustava energia,
joka tulee hätiin esimerkiksi tilanteessa, jossa pitäisi lopettaa hauskan pito ja aloittaa jokin muu toiminta. Dopamiini älköön loppuko.
Viha voi olla opittu keino aikaansaada erilaisia asioita
ja tyydyttää tarpeitansa. Niin tai näin, viha ei tee teinistä pahaa tai ilkeää, mutta kun teini käy kierroksilla,
hän yleensä hieman tyhmenee tilapäisesti, samoin kuin
aikuinenkin. Kun ihmisellä on riittävän paljon stressiä
ja ylikierroksia, hän ei kykene minkäänlaisiin kognitiivisiin, rationaalisiin ajatteluprosesseihin. Hän kykenee ainoastaan toteuttamaan selkäytimestä käsin niitä asioita,
jotka ovat tuttuja siinä mielentilassa.
Yritän itse aina rajata käyttäytymistä rajaamatta tunteita. Vihaa ei sinänsä pidä rajata, mutta vihan tunteen seurauksia usein kylläkin. Tämä pitää tehdä tarjoamalla vihalle parempia kanavoitumistapoja. Vihaa ei kuitenkaan
pidä tukahduttaa, sillä painekattilaan voi kertyä hetkessä
hallitsematon paine, joka räjähtääkin hallitsematta. Itse
suhtaudun nuoreen kunnioittaen ja pidän mielessä sen,
ettei nuorestakaan välttämättä ole mukavaa kokea vihaa.
Nuori voi itsekin säikähtää omia impulssejaan.
Miten kohdata oman lapsen viha?
Teini-ikäisen vanhemmilta vaaditaan pitkää pinnaa ja
sinnikkyyttä. Vaikka nuori on vastahakoinen ja kiukkuinen, vanhempien pitäisi silti jaksaa osoittaa rakkautta ja välittämistä. Heidän on pysyttävä ajan tasalla ja tiedettävä, missä nuori viettää aikaansa ja kenen
kanssa, ja otettava nuori mukaan perhejuhliin. Vanhemmat, jotka sitoutuvat kaikkeen tähän eivätkä suostu luovuttamaan, tavallisesti onnistuvat suojaamaan
lapsiaan.
Oman lapsen vihaisuutta on vaikea kestää. Se satuttaa ja loukkaa. Mutta kun vanhempi onnistuu
käyttäytymään aikuisen roolin edellyttämällä tavalla,
vaikka nuori hyökkääkin hänen kimppuunsa, hänellä
on todennäköisesti enemmän vaikutusvaltaa kuin hän
uskookaan. Säilyttämällä suhteen lapseen haastavissakin tilanteissa vanhemmat antavat kypsän esikuvan ja
edistävät myös nuoren kasvua kypsäksi aikuiseksi.
On myös syytä muistaa, että nuoren elämässä on
muitakin vaikuttajia kuin koti ja vanhemmat. Jos vanhemmat ovat kohdelleet lastaan rakastavasti ja kunnioittavasti ja lapsi on silti vihamielinen, syyt saattavat
löytyä muualta. Kaikkia nuoren tekemisiä ja sanomisia
ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Nuoren ynseys ja
vihamielisyys voivat peittää alleen muita tunteita. Aikuiseksi kasvaminen ja monet muut asiat voivat ahdistaa, ja haavoittuvuus peitetään kovan kuoren alle.
Jos vanhempi puolestaan huomaa tehneensä virheen,
anteeksipyyntö ja aidot pyrkimykset parantaa koko
perheen toimintaa voivat parantaa tilannetta.
Joskus nuori itsekin huomaa menneensä liian pitkälle. Silloin on parasta antaa hienotunteisesti hänelle
mahdollisuus perääntyä ja säilyttää kasvonsa. Ei kannata ajaa nuorta nurkkaan. Moittiminen, rankaiseminen,
nalkuttaminen tai läksyttäminen herättää vain uhmaa.
Huumorikin voi auttaa monissa tilanteissa.
Lähteet
Edgette, J. S. Teen Therapy: Common Mistakes to Avoid. – Psychology Networker. – http://www.psychotherapynetworker.org/freereports.
Hartwell-Walker, M. (2006). Parenting Angry Teens. – Psych Central. – http://psychcentral.com/lib/parenting-angry-teens/000550.
http://www.newportacademy.com/teen-mental-health-treatment/anger-management.
Artikkeliin on haastateltu Raul Soisaloa, joka on Suomen Psykologisen Instituutin kouluttajapsykoterapeutti ja kliininen yksilö-, pari- ja
perheterapeutti.
38
Minä-myötätunto
auttaa jaksamaan
Myötätuntoa itseä kohtaan voi ja kannattaa opetella. Sillä on yhteyttä mukautumiskykyyn ja selviytymiseen elämän paineissa, mielenterveyteen ja alustavien tutkimustulosten mukaan myös fyysiseen terveyteen.
Arja Kinnarinen
Myötätuntoinen suhtautuminen
itseen on tärkeää etenkin henkilöille, jotka huolehtivat muista.
Self-compassion helpottaa auttajan
rooliin sisältyvien vaikeuksien tunnistamista ja myöntämistä, auttaa
suhtautumaan itseen armollisesti ja
mahdollistaa omien virheiden anteeksi antamisen.
Yhdysvaltalainen tohtori, kas-
vatuspsykologian apulaisprofessori
Kristin Neff on tutkinut vuosikymmenen ajan itseen kohdistuvaa
myötätuntoa. Hänen mukaansa
siihen sisältyy kolme osa-aluetta:
ystävällinen ja ymmärtäväinen suhtautuminen itseen, oman ja toisten
inhimillisyyden ymmärtäminen
ja tunnustaminen sekä tunteiden
hyväksyvä tiedostaminen eli mind-
fulness. Se on kykyä arvostaa omaa
inhimillisyyttään, vaikka on tietoinen kielteisistä ominaisuuksistaan.
Myötätuntoisuuteen itseä kohtaan
kuuluvat myös terve itsensä hyväksyminen sekä realistinen käsitys
omista vahvuuksista ja puutteista.
Sitä ennustavat kiintymystyyli, primääriperheen toiminta ja äidiltä
saatu tuki.
Psyyke ja soma
39
Psyyke ja soma
Yleisesti ottaen myötätunto tarkoittaa toisten ihmisten ymmärtämistä ja asioiden näkemistä heidän
kannaltaan. Se on myös heistä
välittämistä ja halua auttaa heitä. Toisaalta myötätunto käsittää
myös kyvyn suhtautua itseen samalla tavoin. Monet toisista huolehtivat ihmiset kohtelevat hyvin
muita, mutta saattavat olla erittäin
ankaria ja vaativia itseään kohtaan.
Erityisesti naisilta odotetaan
myötätuntoisuutta. Mutta jos jatkuvasti antaa toisille ja huolehtii
heistä välittämättä itsestään ja
omista tarpeistaan, seurauksena
voi olla loppuunpalaminen. Liiallinen vaativuus itseä kohtaan
on myös haitallista jaksamiselle.
Jos kokee, ettei koskaan tee tarpeeksi, ja jos aina piiskaa itseään
parempaan suoritukseen, voi päätyä stressiin ja masennukseen.
Turhautuneena ei enää jaksakaan
olla ystävällinen ja myötätuntoinen hoidettaviaan kohtaan. Siksi
on tarpeellista kohdella itseäänkin
hyvin, ladata akkujaan ja koota
uusia voimia.
Self-compassion –
oppimisen paikka
Neff on saanut tutkimuksissaan
mielenkiintoisia tuloksia itseen
kohdistuvan myötätunnon myönteisistä yhteyksistä resilienssiin,
toipumis- ja selviytymiskykyyn tai
joustavaan palautumiseen elämän
erilaisissa haasteissa sekä myös
mielenterveyteen. Auttamisammattilaisille merkittävä havainto
on se, että empatia itseä kohtaan
suojaa loppuunpalamiselta ja myötätuntouupumukselta.
Myötätuntoa itseä kohtaan on
mahdollista opetella. Se rauhoittaa
kehon defensiivistä tunnejärjestelmää, jonka kielteiset tai uhkaavat
kokemukset aktivoivat. Tilanteissa, joissa reagoidaan hyvin voimakkaasti ja joissa kielteiset tunteet näyttävät pääsevän voitolle, on
helppo vajota itsesääliin ja uskoa,
että kukaan ei voi ymmärtää eikä
auttaa. Itseen kohdistettu empatia
murtaa itsesäälin ja itsekeskeisyyden vallan, kun muistetaan, että
vaikeat kokemukset ovat osa kaikkien ihmisten elämää.
Itseensä ystävällisesti suhtautuva ihminen ei toimi itsetuhoisesti,
vaan huolehtii omista tarpeistaan
ja osaa nauttia asioista. Hän ei
ole ylikriittinen eikä tuomitseva
itseään kohtaan. Hän tietää, että
kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä,
epäonnistuvat joskus ja tekevät virheitä. Myötätuntoisuus on tarpeen
hankalissa tilanteissa, kun elämän olosuhteet ovat epätavallisen
raskaita ja vaikeita tai kun omat
virheet, epäonnistumiset tai henkilökohtaiset puutteet aiheuttavat
kärsimystä.
Hyväksyvä
tiedostaminen
– mindfulness – auttaa suhtautumaan tasapainoisella tavalla
omiin kipeisiinkin tunteisiin ja
vähemmän miellyttäviin ominaisuuksiin. Joissakin viimeaikaisissa
tutkimuksissa on todettu yhteys
itseen kohdistuvan myötätunnon
ja psyykkisen terveyden välillä. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla
myötätuntoinen suhtautuminen
itseen on yhdistetty resilienssiin eli
selviytymis- ja toipumiskykyyn.
Myötätunnon on havaittu suojaavan myös ahdistumiselta.
Neff korostaa, että myötätuntoisuus itseä kohtaan ja itsetunto ovat
kaksi eri asiaa. Itsetunnon korostamisen kielteisiä puolia ovat narsismi ja tarve tuntea itsensä muita
paremmaksi. Näihin liittyy toisten
alentaminen: omaa minäkuvaa
vahvistetaan muiden ihmisten kustannuksella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa liiallinen itsetunnon korostaminen on johtanut narsistiseen
kulttuuriin. Siksi on alettu etsiä
itsetuntoa korvaavaa käsitettä, joka
ei perustu vertailuun ja narsistiseen
itseensä keskittymiseen. Neffin
mukaan itseen kohdistettuun empatiaan ei liity narsismia.
Tuoreita tutkimustuloksia
Hallin ja kollegoiden tutkimukseen osallistui 182 opiskelijaa
Yhdysvaltojen kaakkoisosassa sijaitsevasta yliopistosta. Tutkijat
tarkastelivat itseen kohdistuvan
myötätunnon sekä psykologisen ja
fyysisen hyvinvoinnin välistä suhdetta Neffin kehittämän arviointivälineen (Self-Compassion Scale, SCS) avulla. Se käsittää kuusi
aluetta, joista kolme on positiivisia:
ystävällisyys itseä kohtaan, yleinen
inhimillisyys ja mindfulness. Loput kolme ovat negatiivisia: itsekritiikki / itsensä tuomitseminen,
eristyneisyys ja liiallinen samaistuminen tunteisiin. Nämä yhdistettiin kolmeksi vastinpariksi, jotka
ovat itsekritiikki vs. ystävällinen
suhtautuminen itseen, eristyneisyyden tunne vs. yleinen inhimillisyys sekä ylisamaistuminen
tunteisiin vs. tunteiden hyväksyvä tiedostaminen eli mindfulness.
Aikaisempien tutkimusten perusteella tutkijat olettivat ennakolta,
että kaikki kolme paria myötävaikuttaisivat parempaan fyysiseen ja
psykologiseen terveyteen.
Osallistujat vastasivat kaikkiaan neljään kyselyyn, joilla arvioitiin fyysisiä oireita – mm. jatkuvaa
väsymystä ja univaikeuksia – ja
stressikokemuksia tutkimusajankohtaa edeltävän kuukauden aikana, suhtautumista itseen vaikeina
aikoina sekä masennusoireita.
Tutkijat havaitsivat, että myötätuntoinen suhtautuminen itseen
sekä psykologinen ja fyysinen hyvinvointi ovat yhteydessä toisiinsa,
mutta vastinparit vaikuttavat eri
tavoin.
Tutkijoiden alkuperäinen olettamus, että kaikki kolme vastinparia ennustaisivat fyysistä
hyvinvointia, sai osittaista tukea
tuloksista. Havaittiin, että itsekriittisyys tai myötätunto itseä
kohtaan vaikuttaa ratkaisevasti
fyysiseen hyvinvointiin: Vastinparien kriittinen vs. armollinen
40
Psyyke ja soma
kaan. Tämä tulos oli tutkijoiden
ennakko-odotusten
mukainen:
itsekritiikin ja itsensä tuomitsemisen lisääntyminen ja myötätunnon väheneminen heikentävät
kykyä käyttää tehokkaasti myönteisiä selviytymisstrategioita stressitilanteissa. Neff ja Vonk totesivat
vuonna 2009, että henkilöt, jotka
suhtautuvat itseensä hyvin myötätuntoisesti, kykenevät reagoimaan
joustavasti epämiellyttäviin tilanteisiin. Eristyneisyyden lisääntyessä kyky selviytyä stressitekijöistä
huononee. Siksi sosiaalinen tuki
on tärkeä tekijä. Myös vastinpari
ylisamaistuminen tunteisiin vs.
mindfulness ennusti merkittävästi
paineiden hallintaa ja siten vahvisti aikaisempia tutkimustuloksia,
joiden mukaan mindfulness auttaa
tehokkaasti hallitsemaan stressiä.
Masennus ja stressi
Kaikilla kolmella vastinparilla todettiin yhteys masennusoireisiin.
Kuitenkin regressioanalyysien tulos oli samanlainen kuin fyysisten
oireiden kohdalla: itsekriittisyys
vs. myötätunto itseä kohtaan sekä
eristyneisyys vs. yleinen inhimillisyys vaikuttivat merkittävällä ja
ainutlaatuisella tavalla, vastinpari
liiallinen samaistuminen tunteisiin vs. mindfulness ei. Siten ennakko-oletus, että kaikki kolme
paria ennustaisivat merkittävästi
masennusoireita, sai tässäkin vain
osittaista tukea.
Tämä tulos vastaa aikaisempia
löydöksiä, joiden mukaan itsekriittisten ajatusten ja eristyneisyyden
lisääntyminen viittaa masennusoireisiin ja vahvistaa niitä. Jos henkilö murehtii omia puutteitaan ja
eristäytyy toisista, tällainen kielteinen toiminta voi vaikuttaa ratkaisevasti masennusoireiden kehittymiseen ja pysyvyyteen.
Kaikkien kolmen vastinparin
todettiin ennustavan merkittävästi osallistujien kokemaa stressiä
– myös regressioanalyysien mu-
Jatkotutkimus on
tarpeen
Hallin ja kollegoiden mielestä
myötätuntoisuus itseä kohtaan
edustaa realistista tapaa suhtautua
maailmaan. Se ei ole veruke virheille eikä oikeuta sellaista käyttäytymistä, joka vahingoittaa itseä
tai toisia. Kykyyn tunnistaa sekä
omat vahvuudet että heikkoudet
yhdistyy halu ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin oman hyvinvoinnin edistämiseksi. Koska
ihmisten käyttäytyminen on kuitenkin hyvin monimutkainen ja
monitahoinen asia, tutkijoiden
mielestä lisätutkimukset itseen
kohdistuvan myötätunnon ja siihen liittyvien kolmen vastinparin
vaikutuksista fyysiseen ja psykologiseen hyvinvointiin ovat aiheellisia. Myös hyvinvointi on monitahoinen käsite, jota on tarkasteltava
sekä yksilön sisäisistä että henkilöiden välisistä yhteyksistä käsin.
Tutkimuksen otos oli pieni,
ja osallistujat olivat pelkästään
opiskelijoita yhdestä yliopistosta. Kyselyjen tulokset perustuivat
opiskelijoiden omiin näkemyksiin
ja raportteihin, ja kaikkiin kyselyihin vastattiin samanaikaisesti.
Siksi varovaisuus on tarpeen tuloksien yleistämisessä. Lisätietoja
fyysisestä hyvinvoinnista tarjoaisivat esimerkiksi opiskelijoiden
terveysraportit ja heidän saamansa
lääkitys. Tulevissa tutkimuksissa
on aiheellista arvioida pitemmällä
aikavälillä, miten itseen kohdistuva myötätunto vaikuttaa fyysisen
ja psyykkisen hyvinvoinnin ennustamiseen. Lisäksi osallistujien
sukupuolijakauma ei ollut tasainen, vaan naisia oli enemmän kuin
miehiä. Myös sukupuolen vaikutusta on syytä tutkia tarkemmin.
Lähteet
Hall, C. W. & Row, K. A. & Wuensch, K. L. & Godley, K. R. (2013). The
role of self-compassion in physical and
psychological well-being. – The Journal of
Psychology: Interdisciplinary and Applied
147, s. 311–323.
Kristin Neffin kotisivut. – http://
www.self-compassion.org.
Neff, K. (2003). Self-compassion: An
alternative conceptualization of a healthy
attitude
toward
oneself.
–
Self
and
Identity
2,
s.
85–102.
DOI:
10.1080/15298860390129863.
Neff, K. (2009). The role of self-compassion in development: A healthier way
to relate
to oneself. – Human Development 52,
s. 211–214. DOI: 10.1159/000215071.
Neff, K. (2011). Self-compassion for
caregivers. – Psychology Today 23.5.
Neff, K. & Vonk, R. (2009). Selfcompassion versus global self-esteem:
Two different ways of relating to oneself.
– Journal of Personality 77, s. 23–50. DOI:
10.111/j.1467-6494.2008.00537.x.
suhtautuminen itseen sekä ylisamaistuminen tunteisiin vs. mindfulness vaikutus oli merkittävä.
Itsekriittisyyden kasvaessa lisääntyivät myös fyysiset oireet. Toisin
sanoen mitä enemmän henkilö
tuomitsee itseään ja mitä vähemmän hän suhtautuu itseensä myönteisesti, sitä enemmän hänellä on
fyysisiä vaivoja. Todennäköisesti
hän myös käyttäytyy epäterveellä
tavalla eikä huomioi omia fyysisiä tarpeitaan, esimerkiksi tarvetta
levätä ollessaan sairas tai väsynyt.
Regressioanalyysit kuitenkin osoittivat, että vastinparit kriittinen vs.
myötätuntoinen suhtautuminen
itseen sekä eristyneisyys vs. yleinen
inhimillisyys ennustivat itse raportoitua hyvinvointia, kun taas liiallinen samaistuminen tunteisiin vs.
mindfulness ei sitä tehnyt.
41
Psykoterapia, psykiatria ja kliininen psykologia
Hän on
maailman napa
Hän tietää ja osaa kaiken paremmin kuin kukaan toinen. Hän on aina oikeassa, ja
kaikki toiset ovat väärässä. Hän saa taitavasti terapeutin epäilemään omaa ammattitaitoaan kaikesta koulutuksesta, kokemuksesta ja ammattitaidosta huolimatta. Terapeutin on pidettävä varansa, sillä asiakas kaappaa tuossa tuokiossa session hallintaansa ja ohjaa yhä uudelleen keskustelun pois raiteilta, kunnes terapeutti
kokee vahvaa houkutusta luovuttaa ja vetäytyä. Onko terapeutti mahdottoman
tehtävän edessä?
Arja Kinnarinen
Mainio asiakas kehuskelee mahtipontisesti loistavalla menestyksellään, saavutuksillaan, omaisuudellaan,
bisneksillään ja suhteillaan. Hän pyrkii kaikin tavoin
osoittamaan, että on etevämpi kuin terapeutti, jopa
psykologiaan liittyvissä asioissa. Hän pyrkii vähättelemään työntekijää, etsii vikoja tästä, vastaanottohuoneesta, mistä tahansa, ettei hänen tarvitsisi ottaa liian
syvälle luotaavia kysymyksiä todesta. Asiakkaalla on
ollut hyvä lapsuus, eikä hänellä ole nytkään ongelmia.
Parisuhteen ja työpaikan hankaluudet selittyvät sillä,
että kumppanissa on pahoja vikoja ja johtaja ja kollegat eivät ymmärrä asiakkaan erinomaisuutta ja kadehtivat häntä. Kaiken kukkuraksi läheiset ovat väkisin
passittaneet terapeutin puheille sellaisen ihmisen, joka
ei missään nimessä psykologisia hoitoja tarvitse.
Narsistisen asiakkaan kohtaaminen koettelee työntekijän kärsivällisyyttä. Hän joutuu toden teolla pohtimaan, miten vastata väärinkäsityksiin ja ylimielisiin,
jopa loukkaaviin huomautuksiin sillä tavoin, että terapiaprosessi voisi edetä.
42
Tiukat rajat ja perussäännöt tarpeen
Narsistilla on erityinen kyky kaivaa toisten ihmisten
heikkoudet esille. Hän on mestari provosoimaan toisissa – myös terapeutissa – epämiellyttäviä reaktioita, kuten raivoa ja kiukkua, sekä riittämättömyyden,
epävarmuuden, epäpätevyyden ja huonommuuden
tunteita. Siksi terapeuttisen suhteen muodostuminen
edellyttää, että terapeutti asettaa tiukat rajat ja perussäännöt ja tunnistaa omat haavoittuvuusalueensa, joita
narsisti takuuvarmasti pyrkii käyttämään hyväkseen.
Kun terapeutti ilmaisee suoraan, empaattisesti ja
liikaa arvostelematta, mitä narsistin käytös saa hänet
tuntemaan, se parhaassa tapauksessa avaa yhteyden.
Asiakas ei ole saattanut kokea tällaista vuorovaikutussuhdetta aikaisemmin, koska kukaan ei ole uskaltanut
sanoa hänelle vastaan.
Huolimatta asiakkaan tunteettomuudesta ja aggressiivisuudesta terapeutin on löydettävä tasapaino suorien itseilmaisujen ja rajojen asettamisen välille. Samalla
hänen on luotava turvallisuudentunnetta ja tehtävä
asiakkaalle selväksi, että terapeutti aikoo kaikista provosoinneista huolimatta jatkaa hoitosuhteen muodostamista. Narsistin purevia huomautuksia ja pilkkaa
hänen ei kannata ottaa henkilökohtaisesti.
Itseään ihaileva asiakas ja mitätöity
terapeutti
Asiakas kokee, että hän opettaa terapeuttia ja että
mahdolliset tulkinnat ovat itse asiassa hänen omaa
keksintöään. Ylimielisyys ja röyhkeä toisen hyväksikäyttö ovat hänen luonteessaan. Asiakas siirtää omat
kelvottomuuden, huonouden, masennuksen ja rikkinäisyyden tunteensa terapeuttiin ja vähättelee, halveksii, ivaa ja pilkkaa häntä. Terapeutti kokee monesti itsensä täysin mitättömäksi, kyvyttömäksi ja
avuttomaksi; samanaikaisesti asiakas ihastelee omaa
voimaansa ja älykkyyttään.
Narsistinen asiakas loukkaantuu herkästi. Syntyy
eräänlainen kilpailutilanne, jossa asiakas ei halua tuntea itseään terapeuttia huonommaksi eikä menettää
kasvojaan. Terapeutti joutuu tasapainoilemaan asiakkaan haavoittuvuuden ja itseensä kohdistuvien tehokkuusvaatimusten kanssa. Silti hän ei saa olla liian tehokas, pätevä ja ymmärtäväinen, koska asiakas voi kokea
sen itsensä nöyryyttämiseksi ja lopettaa terapian.
Narsistisen henkilön kanssa kaikki aikaisemmin
opittu kääntyy ylösalaisin – normaalista tulee epänormaalia, hyvä muuttuu pahaksi, valkea mustaksi ja
päinvastoin. Terapeutin osoittama tahdikkuus, välittäminen sekä rakentava ja myönteinen asennoituminen
ovat asiakkaan mielestä heikkoutta. Häikäilemättömyys ja röyhkeys sen sijaan merkitsevät hänelle vahvuutta. Ajan mittaan ja terapeutin sinnikkyyden ansiosta asiakas voi kuitenkin parhaassa tapauksessa alkaa
tietämättään omaksua toimivampia menettelytapoja.
Varo sotkeutumasta narsistin verkkoon
Tärkein terapeutin työväline on tässä ja nyt tapahtuva
vuorovaikutussuhde, jossa terapeutti oppii kokemuk-
”Tämä terapia on ajanhukkaa”
Koska narsistisesti häiriintyneeltä puuttuu sairauden
tunne, hän aloittaa terapian vain pakon edessä, esimerkiksi jos hän on niin ahdistunut tai masentunut,
että se haittaa vakavasti hänen elämäänsä. Hyvin tavallista on, että läheiset ihmiset pakottavat hänet terapiaan viimeisenä keinona: kumppani uhkaa erolla,
aikuiset lapset eivät halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä, tai työnantaja on antanut uhkavaatimuksen. Joskus terapia on pakko aloittaa oikeuden
päätöksen takia, esimerkiksi kun on kyse laittomista
päihteistä, seksuaalisista rikkomuksista tai lähisuhdeväkivallasta. Kun narsistinen asiakas tulee terapiaan,
hän tavallisesti syyttää kaikkia muita ihmisiä ja odottaa, että terapeutti poistaa pikaisesti ja kivuttomasti
vaikeudet hänen elämästään.
Mitä terapiasuhteessa tällaisen ihmisen kanssa on
tärkeä tunnistaa, taitaa ja muistaa? Vaikka asiakkaan
käytös on vastenmielistä, hän on pohjimmiltaan haavoittunut, varhaisessa elämässään traumatisoitunut,
todennäköisesti yksinäinen ja tuntee syvää häpeää.
Hän ei lapsuudessaan ole saanut kokea ehdotonta hyväksymistä ja rakkautta. Usein narsistinen henkilö
on kasvanut sellaisten vanhempien kanssa, jotka ovat
keskittyneet itseensä ja pyrkineet kiillottamaan omaa
kuvaansa myös lasten kautta. He ovat vaatineet näiltä täydellisyyttä. Sellaisissa olosuhteissa kasvanut lapsi
oppii jo varhain, että tunteet ovat heikkouden merkki.
Terapeutin on tärkeä pystyä myötäelämään asiakkaan kokemuksissa ja tunteissa sekä kestämään ja
ymmärtämään niitä. Hän verbalisoi asiakkaan tunnekokemukset, joita tämä itse ei pysty käsittämään eikä
ilmaisemaan sanoin. Koska narsisti ei halua paljastaa
haavoittuvuuttaan, ainoa työskentelypinta, joka terapeutille usein jää, on mahdollinen läheisten ihmisten
lopullinen menettäminen. Terapeutti seuraa siksi jatkuvasti, mitä asiakkaan ihmissuhteissa tapahtuu. Hän
on itse läsnä aitona persoonana, ihmisenä, joka voi
tunnustaa ja tuoda julki, miten halventavat huomautukset ja loukkaukset vaikuttavat häneen. Terapeutin
on mahdollista todeta esimerkiksi, että hän voi joutua
kiusaukseen vetäytyä suhteesta tai reagoida provosointeihin vastahyökkäyksellä – vaikka se onkin vastoin
terapeutin ammatillista etiikkaa. Tällä tavoin terapeutti osoittaa käytännössä, millaisia reaktioita asiakkaan
käytös herättää muissa ihmisissä.
43
sestaan, mikä toimii ja mikä ei. Narsistinen asiakas
estää monin tavoin terapeuttia toimimasta terapeuttisesti ja pyrkii vetämään tämän mukaan omaan elämysmaailmaansa. Narsisti projisoi, kieltää tosiasiat,
lohkoo ja käyttää projektiivista identifikaatiota.
Terapeutin on kyettävä erottamaan asiakkaan tiedostamattomien toiveiden, yllykkeiden ja motiivien
ristiriitaisuudet sitä mukaa kuin ne ilmenevät istunnoissa. Asiakas pyrkii manipuloimaan terapeuttia ja
tekemään hänestä – samoin kuin muistakin ihmisistä
– narsistisen lähteen, joka palvelisi yksinomaan hänen
tarkoituksiaan ja toimisi hänen toiveidensa ja päämääriensä mukaisesti. Tällä tavoin asiakas välttelee oman
vajavaisuutensa kohtaamista. Terapeutin on tunnistettava sellaiset pyrkimykset ja vältettävä liittoutumista
niiden kanssa. Sen sijaan hänen pitää kuvailla niitä
empaattisesti asiakkaalle, niin että niitä on mahdollista tarkastella ja tulkita.
Terapeutti voi käyttää omista reaktioistaan saamaansa tietoa asiakkaan sisäisen maailman ymmärtämiseen. Hän joutuu kestämään asiakkaan voimakkaita kielteisiä reaktioita ja verbaalisia hyökkäyksiä.
Joskus hyökkäys voi olla fyysinenkin. Samalla hänen
pitäisi pystyä säilyttämään ammatillinen asennoituminen. Jos terapeutti tekee virheen tai provosoituu,
asiakas on voitonriemuinen ja tuntee ylemmyyttä.
Terapeutti voi varautua siihen, että ei aina pysty säilyttämään malttiaan ja ammatillista asennettaan: hän
voi raivostua tai vetäytyä liian passiiviseen rooliin. Viritettyihin ansoihin putoamista ei ehkä voi kokonaan
välttää, mutta kun terapeutti on tietoinen asiakkaan
toimintatavoista ja pyrkimyksistä, hän voi paremmin
tunnistaa ne roolit, joihin hän on tahtomattaan joutunut tai joihin häntä yritetään pakottaa. Samalla hän
saa lisää tietoa asiakkaan tavoitteista ja motiiveista ja
voi käyttää niitä terapian edistämiseksi.
Apuvälineitä menneisyyden
muistamiseen
Narsistinen asiakas on haluton tutkimaan tunteitaan ja
menneisyyttään, mutta on joitakin välineitä, joista voi
olla hyötyä aikaisemman historian tarkastelussa:
Valokuvat voivat palauttaa mieleen syvälle hautautuneita tunnekokemuksia. Ne voivat auttaa myös terapeuttia pysyttelemään empaattisena, kun hän näkee,
millainen asiakas on ollut lapsena ja nuorena. Asiakas
taas voi kuvien avulla muistaa torjumansa kivun, jota
lapsuudenaikainen rakkaudettomuus on aiheuttanut.
Valokuvat voivat myös kertoa, miten asiakkaan psykologiset selviytymismekanismit ovat kehittyneet. Niistä
saattaa käydä ilmi, miten esimerkiksi herttaisesta pikkupojasta on kasvanut uhmakas, kyräilevä ja kapinoiva teini-ikäinen.
Toinen väline on tuolileikki, jossa kuvitellaan, että
asiakas istuu eri-ikäisenä tuolilla ja hänen isänsä ja äitinsä istuvat toisilla tuoleilla. Asiakas sanoo, mitä olisi
eniten toivonut missäkin vaiheessa. Hän puhuu myös
vanhempiensa äänellä, niin kuin nämä ovat hänelle
lapsena puhuneet.
Terapeutti voi ohjata asiakkaan mielikuvia myös
audioviesteillä, jotka joko äänitetään asiakkaan puhelimeen tai lähetetään sähköpostiin. Narsistinen asiakas
tuntee helposti session loputtua syvää häpeää, jos on
paljastanut omaa haavoittuvuuttaan. Hänen sisäinen
äänensä sanoo: ”Mikä narri! Nolasit itsesi täysin. Et
sinä tarvitse mitään terapiaa. Sinua huijataan.” Terapeutti voi varautua tähän ja äänittää rohkaisevan ja
vahvistavan viestin, jonka asiakas voi kuunnella ahdistavien ajatusten vallatessa mielen. Viesteissä voi olla
myös ohjeita, miten toimia, kun syntyy vaikea tilanne
vaikkapa puolison kanssa.
Häiriön aste vaikuttaa hoitoon
Nuoruusiän narsismi voi korjaantua itsestään turvallisessa ja myönteisessä kasvuympäristössä. Myöhemmällä iällä parantuminen on vaikeampaa ja riippuu
narsismin asteesta. Suurin osa narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit täyttävistä henkilöistä pitää
itseään normaaleina eikä hakeudu vapaaehtoisesti terapiaan. Tahdon vastainen psykiatrinen hoito heidän
kohdallaan ei ole mahdollista, ja sellaisessa tilanteessa
asiakkaan oma motivaatiokin puuttuisi. Jotkut lievemmin narsistiset henkilöt saattavat elämän kriiseissä ahdistuessaan ja masentuessaan hakeutua terapiaan. He kuitenkin haluavat, että terapeutti
poistaisi vain kiusalliset oireet. Tässä on terapeutin
tilaisuus osoittaa, että perusongelmakin pitäisi hoitaa,
ei vain oireita. Jos terapeutti saa asiakkaan motivoitumaan ja sitoutumaan pitkäaikaiseen terapiaan, onnistuminen on mahdollista. Terapia keskeytyy helposti
ennenaikaisesti, mutta asiakas voi palata myöhemmin
uudelleen, jos oireita ilmenee.
Lisäksi on suuri joukko ihmisiä, joilla on selkeästi
narsistisia piirteitä mutta jotka eivät täytä persoonallisuushäiriön minimikriteereitä. Heitä kannattaa hoitaa,
koska he tiedostavat oman käytöksensä tuhoisan vaikutuksen ihmissuhteisiin.
Terapian avulla manipuloinnin
mestariksi
Uusimpien tutkimusten mukaan vuorovaikutuksellinen psykodynaaminen psykoterapia ja kognitiivinen
käyttäytymisterapia saavat aikaan parempia tuloksia
kuin muut terapiat. Monien asiantuntijoiden mielestä psykoterapeuttinen hoito on kuitenkin aina hyvin
vaikeaa ja edellyttää erittäin hyvää ammattitaitoa.
44
Parhaista yrityksistä huolimatta hoito voi keskeytyä
ennenaikaisesti. Terapeutti saa varautua siihen, että ei
saa tunnustusta tai kiitosta työstään, kun taas halveksuntaa ja mitätöimistä tulee niskaan roppakaupalla.
Vuorovaikutuksellinen psykodynaaminen psykoterapia on vaativaa, eikä ole varmaa, johtaako se toivottuun tulokseen. Etukäteen on mahdotonta ennustaa,
pystyykö asiakas kohtaamaan syvällä sisimmässään
piilevän sietämättömän kivun ja kestääkö terapeutin
ammatillinen asenne potilaan loukkaavaa, pilkallista
ja kaikkea mitätöivää ylimielistä suhtautumista.
Hoidon tärkein tavoite on erilaisten tunteiden sietokyvyn lisääminen ja siten haavoittuvuuden väheneminen. Vaikeat tunnekokemukset on kohdattava ja käytävä läpi. Tavoitteena on auttaa asiakasta muuttamaan
käyttäytymistään ja ymmärtämään, että hänen omissa asenteissaan on korjaamisen varaa ja etteivät kaikki
ongelmat olekaan muissa ihmisissä. Myös hänen horjuvaa itsetuntoaan pyritään kohentamaan. Terapia on
intensiivistä ja kestää useita vuosia.
Perhe-, pari- ja ryhmäterapia voivat joissakin tapauksissa auttaa lievästi narsistista henkilöä ymmärtämään, miten hänen käytöksensä vaikuttaa toisiin
ihmisiin. Narsistin vaikutuspiirissä eläville läheisille
perhe- ja pariterapia voivat olla hyödyllisiä.
Vaikeimmin narsistisesti häiriintyneillä psykososiaaliset hoidot ja psykoterapiat voivat vahvistaa narsismia. (Vaikeasti häiriintynyt täyttää DSM-IV-käsikirjan mukaan enemmän kuin viisi kohtaa yhdeksästä
narsistisen persoonallisuushäiriön kriteeristä.) Tällöin
asiakkaasta tulee hoidon ansiosta aikaisempaa kyvykkäämpi manipuloija. Huomio perustuu osittain tutkimuksiin, mutta myös monet alan asiantuntijat ovat
yhtä mieltä omien kokemustensa perusteella. Jos terapeutti huomaa, että asiakas oppii terapiassa entistä taitavammaksi hyväksikäyttäjäksi, hoito on välittömästi
lopetettava.
Ole läsnä ja pidä varasi
Narsisti on terävä huomioija ja erottaa epäaitouden
nopeasti – myös terapiassa. Terapeutin on oltava läsnä
aidosti omana persoonanaan, ei ammattikieltä suoltavana asiantuntijana. Tärkeitä ominaisuuksia ovat
myös sitkeys, peräänantamattomuus ja paksu nahka,
koska narsistin pahimmat ominaisuudet voivat ryöpsähtää esille milloin vain. Vaikka kaikki näyttäisi menevän hyvin, asiakas voi äkkiarvaamatta tyrmätä terapeutin purevilla huomautuksillaan, niin että tämä jää
haukkomaan henkeään.
Terapeutin on väsymättä yhä uudelleen ja uudelleen tunnistettava, miten asiakkaan käytös vaikuttaa
häneen ja mitä reaktioita ja tunteita se hänessä herättää. Ehkä viesti menee lopulta perille ja asiakas ymmärtää, että muut ihmiset kokevat hänet samoin kuin
terapeutti ja että hän itse on vastuussa omasta käytöksestään.
Monet terapeutit ovat yhtä mieltä siitä, että narsistisen asiakkaan muuttuminen ei ole helppoa. Hän ei
ole kovin motivoitunut muutokseen, etenkään jos hän
hakeutuu hoitoon toisten pakottamana. Muutos on
kuitenkin mahdollista, ellei narsismi ole hyvin vahvaa.
Läheisten menettämisen uhka saattaa olla ainoa muutokseen kannustava seikka. Asiakas tuskin koskaan
luopuu kaikista puolustusmekanismeistaan, mutta terapia voi auttaa häntä tiedostamaan, millaista toisen
osapuolen on olla suhteessa häneen. Tämä tietoisuus
lisääntyy vähän kerrassaan, kun terapeutti jaksaa
jatkuvasti vaatia asiakkaalta vastuun ottamista käytöksestään, puheistaan ja niiden seurauksista. Suhde
terapeuttiin – niin hankala ja voimia koetteleva kuin
se onkin – voi olla asiakkaan elämässä ensimmäinen
oikea vuorovaikutussuhde. Terapia vaatii kuitenkin
vuosien työn, sillä narsismi koskettaa henkilön koko
persoonallisuutta.
Narsismia paljon tutkineen ja itse narsistiksi tunnustautuvan tohtori Sam Vakninin mielestä narsismista tiedotetaan liian vähän. Hänen mukaansa siitä
parantumista myös liioitellaan helposti, koska älykkäät narsistit kykenevät huijaamaan mielenterveysalan
ammattilaisiakin. Monet heistä ovat äärimmäisen hyviä manipuloijia ja taitavia näyttelijöitä ja oppivat helposti, miten huijata terapeuttia.
Lähteet
Behary, W. (2013). Challenging the narcissist. How to find pathways to empathy. – Psychotherapy Networker July/August, s. 38–43, 52.
Buechler, S. (2009). Tulla rakkauden narriksi narsismin hoidossa. – Psykoterapia 28, s. 117–122.
Hyrck, R. (2006). Ohut- ja paksunahkainen narsisti. – Psykoterapia 25, s. 3–32.
Narsistien uhrien tuki ry. – http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi.
Schulman, G. (2004). Narsistisen häiriön hoito. – Suomen Lääkärilehti 19, s. 2013–2020.
Schulman, G. (2011). Narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan potilaan hoito. Luento 5.4.
Vaknin, S. (2008/2011). Narcissistic personality disorder treatment modalities and therapies. – http://www.healthyplace.com/personality-disorders/malignant-self-love/narcissistic-personality-disorder-treatment-modalities-and-therapies.
45
UUSIA KOULUTUKSIA
Psyykkinen
etäännyttäminen
asiakastyössä, 4 t
Ajatteletko asiakasasioita myös vapaa-ajalla?
Kuormittavatko ne yksityiselämääsi? Tuttu ilmiö monelle.
Haluatko oppia taitoja, joilla opit rajaamaan työsi
paremmin sekä suojaamaan itseäsi kuormittavissa
asiakastilanteissa?
Tavoite
Opit tietoja ja taitoja, jotka auttavat rajaamaan työtä, suojaamaan itseä sekä
ennalta ehkäisemään myötätuntouupumusta ja uupumusta ylipäätään.
•
•
•
•
•
•
Päivän sisältö
Vuotavat, toimivat vai muurirajat?
Rajojen vahvistaminen: työkaluja ja esimerkkejä
Työ- ja vapaa-ajan rajaaminen
Roolihoukutukset
Mitä kehossa ja aivoissa tapahtuu asiakastyön paineessa? Teoriaa ja sovelluksia
Rentoutumisen ja rauhoittumisen keinoja keskelle työn arkea
Tiistai 25.3.2014 klo 12–16, Oulu
Tiistai 15.4.2014 klo 12–16, Vaasa
Maanantai 5.5.2014 klo 12–16, Joensuu
Keskiviikko 11.6.2014 klo 12–16, Vantaa
Keskiviikko 18.6.2014 klo 12–16, Lappeenranta
Kouluttaja
Psykososiaalisen hyvinvoinnin asiantuntijakouluttaja, perheterapeutti, FM,
psykologian opettaja Piia Nurhonen
p. 050 532 3323
46
UUSIA KOULUTUKSIA
Henkisen
kestävyyden
kehittäminen
‑menetelmäkoulutus,
4t
Imeekö työ voimat?
Miten jaksaa paineista huolimatta?
•
•
•
•
•
Päivän sisältö
Kuinka tunteet tarttuvat?
Tunnekuormituksen hallinta
Tietoisuustaidot ja sisäinen puhe
Kehotietoisuus
Oman jaksamisen arviointi
Tiistai 17.6.2014 klo 12–16, Pori
Kouluttaja
Psykososiaalisten menetelmien asiantuntijakouluttaja, perheterapeutti,
FM, psykologian opettaja Piia Nurhonen
p. 050 532 3323
Tavoite
Välineitä henkisen kestävyyden kehittämiseen ihmissuhdetyössä, jossa stressi
on arkipäivää. Käytännöllinen koulutus, joka soveltuu hyvin jatkoksi psyykkisen
etäännyttämisen koulutukselle. Koulutus ei edellytä aiheesta pohjatietoja ja sopii
kaikille kiinnostuneille koulutuksesta ja työkokemuksesta riippumatta.
47
UUSIA KOULUTUKSIA
Työkalupakki lasten ja
nuorten käytöspulmiin
Yksilöohjaajan työkalupakki
• Kohtaatko työssäsi lapsia tai nuoria,
joilla on käytöshäiriöitä?
• Koetko käytöshäiriöiden lisääntyneen?
• Tuntuuko joskus siltä, ettei
työkalupakistasi löydy riittävästi
keinoja auttaa?
• Miten turvata lapsille ja nuorille riittävä
turvallisuus ja työrauha?
• Kiinnostaisiko oppia toimiviksi todettuja
keinoja?
• Miten auttaa asiakasta eteenpäin
omassa ajattelussaan ja tilanteessaan?
• Apua päätöksentekoon: mitä kannattaa
ja mitä ei kannata kokeilla?
• Miten ja milloin konfrontoida?
• Miten auttaa asiakasta suunnittelemaan
ja päättämään asioita?
• Miten auttaa asiakasta varomaan
sudenkuoppia ja ylläpitämään toivoa ja
motivaatiota?
Aika ja paikka
Perjantai 25.4.2014 klo 12–16, Kouvola
Keskiviikko 7.5.2014 klo 8–12, Jyväskylä
Lisätietoa osoitteesta www.psyk.fi
Netti- ja tietokonepeliriippuvuuden arviointi ja hoito
Myötätuntouupumus auttajan sudenkuoppa?
• Milloin on kyseessä nettiriippuvuus?
• Miten määritellään
tietokonepeliriippuvuus?
• Koulutuksessa opiskellaan näyttöön
perustuvia menetelmiä, joilla netti- ja
tietokoneriippuvuutta voidaan arvioida
ja hoitaa
• Miten koulu, koti ja yhteiskunta
voivat auttaa ongelman ennalta
ehkäisemisessä?
• Mitä myötätuntouupumus on ja mitä se
ei ole?
• Mikä myötätuntouupumukselta suojaa?
• Kuka on vaarassa myötätuntouupua?
Aika ja paikka
Aika ja paikka
Tiistai 27.5.2014 klo 8–12, Hämeenlinna
Torstai 28.8.2014 klo 8–12, Helsinki
Keskiviikko 12.3.2014 kello 12–16, Hämeenlinna
Tiistai 1.4.2014 kello 12–16, Joensuu
Tiistai 6.5.2014 kello 12–16, Viitasaari
Keskiviikko 4.6.2014 klo 8−12, Oulu
Aika ja paikka
Ohjelma
Myötätunnosta myötätuntostressiin
Kasvokkain myötätunnon uuvuttavuuden kanssa
Miten suojautua?
Hoidon ulottuvuuksista
HUOM.! Kaikkia näitä, kuten muitakin lyhytkurssejamme, on saatavissa myös tilauskoulutuksina!
48
KAIKKOSEN
KOLUMNI
Partureita, psykiatreja, painajaisunia ja muuta p:llä alkavaa
Viime kolumnissani ennen vuodenvaihdetta jäin pohdiskelemaan, että ei taida
Kaikkosen pojasta tulla psykoterapeuttia,
kun tutkaillaan mainittujen koulutusten
hintojen pompsahdusta viime aikoina…
Nyt kun kirjoitan tätä kolumnia, on kulunut pari
viikkoa siitä, kun tv:stä tuli jälleen lääkeyhtiön toimintaa syväluotaava tutkivan journalistin ohjelma.
Alkuvuodesta kävin puolestaan yksillä lääkeyhtiön
järjestämillä koulutuskinkereillä (ettei vain olisi ollut
sama tv:stä tuttu). Ennen noita kokkareita piti tietysti
käydä parturissa, ja parturini on kyllä mahdottoman
viisas mies.
Lääkärinä minut on koulutettu arvioimaan lääkehoidon indikaatioita ja kontraindikaatioita eli hyöty- ja haittasuhteita huomioiden kulloisenkin potilaan yksilöllinen kokonaistilanne. Siitä on melkein
30 vuotta, kun valmistuin lääkäriksi. Paljon on vettä
virrannut Aurajoessakin siinä ajassa. Viime aikoina
moni lääke, joka on alun perin kehitetty vaivaan X,
on kokenut lyhyessä ajassa käyttöaiheiden monipuolistumisprosessin. Niinpä muutaman vuoden päästä
lääkettä markkinoidaankin ensisijassa vaivoihin T, U,
V, W, Y, Z ehkä lisämaininnalla ”Saattaa auttaa myös
vaivaan X”.
Sellaista se lääketieteellinen tutkimus toisaalta tuppaa olemaan. Jos ei mitään yritetä, ei mitään koskaan
saavutetakaan. En halua vaipua sinisilmäiseen hurskasteluun. Meillä on jatkuvasti menossa monenlaisia
”tutkimuksia”, joissa lääkekokeilujen kohdejoukkona
toimii suuri määrä potilaita, jotka eivät tiedä olevansa
mukana kokeilussa. Ja mikä valitettavinta, meillä on
suuri joukko lääkäreitä, jotka toteuttavat näitä lääkekokeiluja tietämättä, että he ovat aktiivisia toimijoita
kansainvälisissä lääketutkimuksissa. Näin tapahtuu
monestakin eri syystä, joista yksi voisi olla mukaillen
”raumalaist jaaritust” seuraavanlainen: Tutkimustulos on niingon gombost, ei sill ol mittä virkka jonsei stää
levit.
by Irwin H. Kaikkonen med.lic. psykiatriker och spec.i allmänmed.
49
Lääkeyhtiön kokkareilla oli hyvät tarjoilut ja maiMiten nuorten kanssa kannattaa keskustella? Mitä ihnio ohjelma. Illanvietossa päädyin istumaan samaan
mettä siellä koulussa nykyään opetetaan, jos ei psykiatri
pöytään kolmen erittäin viehättävän nuorisopsykiatriosaa ihmisten kanssa keskustella? Minkälaista kokemusta
aan erikoistuvan lääkärineitokaisen kanssa. Juttelimminulla on näistä ja näistä lääkkeistä nuorten psyyken
me monesta asiasta – ja kun heille selvisi, minkälaisia
hoidossa? Miksi tuollaista kysytään, kun mainittuja lääkhommia olen viime aikoina työkseni tehnyt, kysymyskeitä ei ole koskaan edes testattu nuorilla? Eikä varsinten tulvaa ei voinut enää hillitä. Tunsin itseni asiankaan niitä pitäisi nuorille ylipäätään kirjoittaa. Mitä
tuntijaksi, ja itsetuntoni kohosi kattoon. Myöhemmin
kokemusta minulla on näistä ja näistä nuorten psykiatriillalla, hiipiessäni jälleen yksin hotellihuoneeseeni,
sista ongelmista? Mitä he tuollaisia kysyvät, eihän nuorelmuutamat illan aikana esitetyt kysymykset kolkutla vielä pitäisi tuollaisia ongelmia voida edes olla? Minä
tivat vielä. Olin jäänyt pohtimaan joitakin niistä ja
olen vanha ja väsynyt mies. Katsoin viimeisen kerran
huomasin ilmeen kasvoillani vakavoituvan. Minkälaikelloon ennen uneen vaipumista joskus 03:n jälkeen.
sia kokemuksia minulla on näistä ja näistä nuorten psykiatrisista ongelmista? Minkälaisia kokemuksia minulla
Kävelin tyynenä aamun hämärässä Eerikinkatua
on näistä ja näistä lääkkeistä nuorten hoidossa? Miten
pitkin töihin. Oli tavallinen päivä tiedossa, piminun mielestäni nuoren kanssa ylipäätään kannattaa
täisin tavallista vastaanottoa, tuttuun tavalliseen
keskustella hänen psyykkisen hyvinvointinsa kysymyksistapaan. Mutta jostakin syystä tunsin, että minua
tä? Ja niin edelleen.
seurataan. Olin näkevinäni mustan auton, selSaapuessani muutaman tunnin päästä hotellihuolaisen vanhan Lincoln Continentalin näköisen,
neeseeni ja saatuani sinne vihdoin ja viimein rasittajossa etupenkillä istui kaksi tummapukuista miesvan taistelun jälkeen valot päälle (älyttyäni siis, että
tä aurinkolasit päässä. Nämä miehet tuntuivat
huoneen korttiavain piti ensin tunkea pääkatkaisijaan)
tutuilta. Zädäm. Yhtäkkiä olin vastaanottohuokatseeni osui peiliin. Tukka oli hyvin. Pieni hymynväre
neessani, edessäni potilas ja hänen lipidiarvonsa.
vilahti kasvoillani, ja mieleeni pulpahtaneet parturini
Tarkoituksenani oli ilmeisesti kirjoittaa korkean
esittämät kysymykset tarjosivat hetkeksi muuta miekolesterolin johdosta potilaalleni ”reseptiä” koskien
tittävää. ”Oleksää Kaikkone semmost miettiny, et misä
liikuntaa, mutta käteni ei totellut. Se alkoi kirsää näkisit ihtes viirevuarempääst? Et mitä sä oikiast eläjoittaa: ” li…”, ja lopputuloksena oli lääkemääräys
mältäs haluaisit?” Olipa äärettömän vaikea
kolesterolilääkkeeseen. Zädäm. Edessäni
kysymys. Huomasin, että kylläpä
oli uusi potilas, tarkoituksenani
in
w
meillä on tapana kysyä potikirjoittaa hänelle epämääräiIr
,
en
on
kk
ai
K
H.
lailtamme – verrattain huoseen ahdistukseensa ”resepti”
o,
fiktiivinen hahm
lettomasti, ilmeenkään välyhytterapiaan. Käteni ei
med.lic. on 100% nkään tosielämän
rustu kehe
pe
n
hä
a
st
kä
se
ei
ri
rähtämättä – äärettömän
totellut nytkään, vaan
on kaksikulttuu
henkilöön. Ir win ymmenissä oleva omaleivaikeita kysymyksiä. En
alkoi kirjoittaa: ” ly…”
äk
viisiss
äperheestä, noin
an hän on yleislä
ta
el
ks
tu
lu
minä todellakaan tiedä,
ou
Lopputuloksena oli
K
ies.
aimainen poikam
iatri. Hän seuraa
yk
ps
kä
se
i
är
äk
llä
slä
ää
misä mää näkisin ihlääkemääräys valmisketieteen erikoi
aan kantaa värikk sen
nostunut ottam
in
in
ki
ku
la
on
al
ja
teni viirevuarempääst,
teeseen, jota käytetään
al
sa
in
an
ni
ka
in
an ja ajan ilmiöih rkoitettu viihteelta
enkä oikiastans sitäkää,
tavallaan maailm
moneen
erilaiseen
kolumni on
enkin pekin. Kaikkosen
se
tä
uk
es
im
er
vi
tk
tu
a
et mitä mää elämältävaivaan, myös ahdisnä asiapitoisi
itus toiliseksi, vaik ka sii
elläänkin. Toim
sit
kä
n
ei
ni haluaisin. Huomaan,
tuneisuuteen.
Zädäm.
us
ita
en
aikkos
rustuvia aihe
ta louk kaannu K lke
ot
su
an
ka
ku
i
että moni valinnalta ja
Zädäm.
Zädäm.
Sama
nkin pi
voo, ette
sillä ne ovat kuite kkoa,
ist
te
en
m
m
ko
selkeältä ajatusprosessilta
meno jatkui, kunnes…
rjoitettuja. Kai
silmäkulmassa ki
s.
ie
im
tuntunut asia on loppujen
or
nen on huum
lopuksi monen sattuman sumHeräsin noin kello 04 kylmässä
ma. Minulle on koulutusajoilta
hotellihuoneessa hikisenä ja hengästyjäänyt mieleeni moni fiksulta tuntunut
neenä, sillä olin kuin olinkin vaihteeksi nähkysymys, jota kysymällä pitäisi päästä selvyyteen ponyt painajaisia. Jotakin tuttua siinä painajaisunessa
tilaan moninaisista psyykkisistä vaivoista, ja moni pukylläkin oli. Käytyäni seisahtamassa wc:ssä vilkaisin
heenaihe, josta keskustelemalla potilaan pitäisi päästä
ikkunasta ulos hotellin pihalle. Olin näkevinäni vilaselvyyteen, mitä hänen kannattaisi seuraavaksi tehdä.
uksen mustan värisestä Lincoln Continentalista kurMinä olen vanha ja väsynyt mies. Alkoi jo väsytvaamassa portista ulos. Huomasin pohtivani jälleen:
tää, mutta muutama kysymys illan keskusteluista
misä mää näkisin ihteni viirevuarempääst, mitä mää
piinasi minua sen verran, ettei uni tullut aivan heti.
elämältäni oikiastans haluaisin? Siitä lisää ensi kerralla.
50
PSYK.FI
www.psyk.fi
Suomen Psykologinen
Instituutti verkossa
Suomen Psykologisen Instituutin
PSYK.FI-lehti
verkossa
PSYK.FIverkkokauppa
Internet-sivuilta löydät enemmän
Suomen Psykologisen Instituutin
Psyk.fi-verkkokaupasta voit
tietoa toiminnastamme.
www.psyk.fi-sivuilta löytyy
kätevästi ostaa julkaisujamme.
Sivuilla on lisätietoa tulevista
myös tämän lehden sähköinen
Pääset tutustumaan kauppaamme
koulutuksistamme, julkaisuistamme
versio, jossa lehteen voi tutustua
kotisivuillamme www.psyk.fi
ja tapahtumistamme.
pdf-muodossa.
olevasta linkistä.
Lisäksi sinne päivitetään
aktiivisesti ajankohtaisia
tieteellisiä uutisia psykososiaalisen
hyvinvoinnin eri osa-alueilta.
TILAA ITSELLESI TAI LAHJAKSI PSYK.FI-LEHTI VUODEKSI ETEENPÄIN
PSYK.FI-LEHDEN TILAUSLOMAKE
OTilaan itselleni yhden PSYK.FI-lehden tutustumishintaan 0€
(sisältää postikulut; normaalihinta 29€/vuosikerta). Saatuani lehden voin päättää sitoumuksetta tilauksen jatkamisesta
OTilaan organisaatioon yhden PSYK.FI-lehden tutustumishintaan 0€
(sisältää postikulut; normaalihinta 29€/vuosikerta). Saatuani lehden voin päättää sitoumuksetta tilauksen jatkamisesta.
Olen kiinnostunut PSYK.FI-lehden organisaatiotilauksesta:
O5-10 henkilölle 29€/ vuosikerta
O11-50 henkilölle 25€/ vuosikerta
Oyli 50 henkilölle 19€/ vuosikerta
Tilaan itselleni tai työpaikalleni
Nimi: Postiosoite: Postinumero ja postitoimipaikka: VOIT TILATA LEHDEN MYÖS VERKKOKAUPASTAMME TAI TÄYTTÄMÄLLÄ
TILAUSLOMAKKEEN SIVUILLAMME WWW.PSYK.FI
Suomen monipuolisin näyttöön perustuva psykososiaalisen hyvinvoinnin
asiantuntijalehti, tästä nyt – ja pysyt kärryillä.
51
TULEVAA KOULUTUSTARJONTAAMME
Syksyllä 2014 alkavat prosessikoulutuksemme
•Sosiokognitiivinen käyttäytymisvalmentaja, 1 ½ vuotta (Hämeenlinna)
•Muistihoitajan/muistineuvojan koulutusohjelma, 1 vuosi (Hämeenlinna ja Oulu)
Muita koulutuksiamme
•Lapsen ja nuoren käytöspulmien kohtaaminen, 4 t
•Työkalupakki lasten ja nuorten käytöspulmiin, 4 t
•Yksilöohjaajan työkalupakki, 4 t
•Psyykkinen etäännyttäminen asiakastyössä, 4 t
•Voimavaroja auttajille, 4 t
•Psyykkisen kriisin kohtaaminen – akuutin kriisin arviointi
ja hoito, 4 t
•Lasten ja nuorten psyykkiset häiriöt, 6 t
•Henkisen kestävyyden kehittäminen
menetelmäkoulutus, 4 t
•Mikroilmeet ja eleet – kohti luotettavampaa ihmisen
tulkintaa, 4 t
•Myötätuntouupumus – auttajan sudenkuoppa? 4 t
•Netti- ja tietokonepeliriippuvuuden arviointi ja hoito, 4 t
•Psykoa johtamista – työkaluja haastaviin tilanteisiin, 7 t
•Muistisairaan haitallisten käytösoireiden hoito, 4 t
•Aikuisen aggressiivisuuden hoito, 4 t
•Kasvupaikkana parisuhde, 2 pv
•Sosiaali- ja terveysalan työturvallisuuskoulutus –
väkivallan preventio SOTE-alalla, 4 t
•Lasten ja nuorten auttamisen menetelmät, 2 pv
•Narratiiviset ja tunnekeskeiset (EFT) menetelmät
lastensuojelu- ja perhetyössä, 2 pv
•Perhe ja vakava sairaus erityisseminaari, 2 pv
•Psykoanalytica-seminaari, 2 pv
•Sukupuu ja sosiaalinen atomi perhetyössä, 2 pv
•Tunnejumien purkaminen TVT-menetelmän ja
energiapsykologian avulla, 2 pv
•Lähisuhde- ja perheväkivallan kohtaaminen – miten
auttaa? 4 t
•Monikulttuurisuus ohjausja terapiatyössä, 8 t
•Muistisairaan ihmisen kohtaaminen, 3 t
•Muistisairaan kohtaaminen terveydenhuollossa, 3 t
•Muistisairaan saattohoito, 8 t
•Muistisairaudet ja niiden lääkehoito, 8 t
•Seksuaalivähemmistöt mielenterveystyössä, 7 t
Kaikkia lyhytkurssejamme on saatavilla myös tilauskoulutuksina.
Lisätietoa koulutuksista: www.psyk.fi tai mikko.haarala@psyk.fi.
Postimaksu maksettu
Sop. nro 761872
SUOMEN
PSYKOLOGINEN
INSTITUUTTI
Siltakatu 20 A 31
80100 Joensuu

TILAA LEHDEN PRINTTIVERSIO ITSELLESI TÄSTÄ

Transcription

Similar documents

Lataa tästä

2 - Psyk.fi

2 - Psyk.fi

tiimi: Kriisiavusta ja avunsaantimahdollisuuksista Tampereella

Työnohjaus ajan- ja kiireenhallinnan keinona

Doktumin työnohjaus on henkilöstöstä huolehtimista

Allianssikatkosten esiintyminen ja niiden käsittely bulimia

Viimeisin julkaisu kognitiivisesta psykoterapiasta

Leikin ja ilon voimalla