Perinnemaisemienparha - Varsinais

TYÖTÄ PERINNEMAISEMIEN
PARHAAKSI
Teksti:
Julkaisija:
Painopaikka:
Kannen kuva:
ISBN:
Eija Hagelberg, Kimmo Härjämäki ja Mia Laakso
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. 2003
Kirjapaino Grafia Oy, Turku
Eija Hagelberg ja Kimmo Härjämäki
951 - 97498 - 6 - 1
SISÄLLYSLUETTELO
JOHDANNOKSI
4
MAASEUTUYMPÄRISTÖ ON MUUTOKSEN KOURISSA
MIKÄ ON PERINNEMAISEMA?
PERINNEBIOTOOPPITYYPIT
Niityt
Kedot
Metsälaitumet ja hakamaat
Lehdesniityt
KOIRANPUTKI VAI KISSANKELLO?
5
6
6
7
7
7
7
9
PERINNEMAISEMIEN HOITOMENETELMÄT
SUUNNITTELU JA SEURANTA
RAIVAUS
Ennen kuin tartut vesuriin
Kun sinulla on vesuri kädessä
Kun vesuri on tehnyt tehtävänsä
Raivausjäte
Kulotus
NIITTO
Mistä lähteä liikkeelle?
Niittää voi monella tavalla
Paras ajankohta tarttua viikatteeseen
Niiton jälkeen
ELÄIMET MAISEMANHOITAJINA
Erilaisia laiduneläimiä
Uuden laitumen perustaminen
MUINAISJÄÄNNÖKSET PERINNEMAISEMILLA
11
11
12
12
12
13
13
14
14
15
15
16
16
17
17
18
21
RAHA RATKAISEE!
YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET
Erityistuen haku ja tukimuodot
Usein kysyttyjä kysymyksiä tukiasioista
HANKERAHOITUSTEN VIIDAKOSSA
22
22
22
25
23
KYLÄKEDOILTA JOKINOTKOJEN VEHREYTEEN
SUUTARLAN JA MÄENPÄÄN LAITUMET, KARINAINEN
VIRNAMÄEN KATAJAKETO, TURKU
HALIKONJOKIVARSINIITTY, HALIKKO
MÄKSMÄEN LAIDUN, MASKU
KYLÄ-RAULAN NIITTY, LAITILA
KANKAREENHAAN KETO, UUSIKAUPUNKI
30
30
31
32
32
33
34
PROJEKTIN PÄÄTTYESSÄ
HOITOKOHTEIDEN TILA NYT JA TULEVAISUUDESSA
MAISEMANHOITOTYÖSTÄ UUSI AMMATTI
ETEENPÄIN!
35
35
35
36
LÄHTEET
KIRJALLISUUTTA
LIITTEET
1. Kartta hoitokohteista
2. Asiantuntijalista
KIITOKSET
37
38
39
40
41
JOHDANNOKSI
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin vuosina 2000 – 2003 toteuttamassa perinnemaisemien hoitoprojektissa on hoidettu perinnemaisemia työllistettyjen voimin.
Hanke on työllistänyt vuosina 2000 - 2003 yhteensä noin 50 henkilöä käytännön
töihin. Työtä on tehty pienissä porukoissa eri puolilla Varsinais-Suomea. Hoidettuja alueita on ollut seuraavissa 19 kunnassa: Aura, Halikko, Karinainen,
Kiikala, Kustavi, Laitila, Lieto, Masku, Mietoinen, Mynämäki, Nousiainen, Paimio,
Perniö, Pertteli, Pöytyä, Salo, Somero, Turku ja Uusikaupunki. Työntekijät ovat
niittäneet, raivanneet ja rakentaneet aitoja viiden – seitsemän kuukauden jaksoissa pääasiassa kesäaikaan. Hankkeessa ovat toimineet projektivastaavina vuosina 2000 – 2002 Eija Hagelberg ja 2002 – 2003 Kimmo Härjämäki. Hankkeen mallina
on käytetty Museoviraston 1980-luvun lopulla aloittamaa muinaisjäännösten hoitotyötä.
Projektin lähtökohtana on ollut ensisijaisesti huoli perinnemaisemien huonosta
tilasta sekä maiseman muuttumisesta yhä yksipuolisempaan suuntaan. Maaseudun
avoimet peltomaisemat tarjoavat elinympäristöjä lukuisille eliölajeille ja miellyttävän elinympäristön myös meille ihmisille. Käsillä ovat viimeiset hetket,
mikäli haluamme säilyttää perinneympäristöjen lajirikkauden.
Tämä opas on syntynyt kolmivuotisen maisemanhoitoprojektin innoittamana.
Tavoitteenamme on tuoda uutta näkökulmaa 2000-luvun maisemanhoitotyön ahertajille.
Perinnemaisemien hoitotyössä ei aina ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, vaan menetelmät mukautuvat tekijöidensä mukaan. Oppaaseen on kerätty vinkkejä maisemanhoitotyön alkuun pääsemisen helpottamiseksi. Mallikohteiden välityksellä haluamme
tarjota kannustavia esimerkkejä käytännön hoitotöistä.
On aika tarttua vesuriin ja viikatteeseen!
Turussa 4.2.2003
Tekijät
Eija Hagelberg Kimmo Härjämäki
Mia Laakso
4
MAASEUTUYMPÄRISTÖ MUUTOKSEN KOURISSA
Maaseutuympäristön kasvot ovat kokeneet kovia muutoksia viimeisen sadan vuoden
aikana. Siirtyminen omavaraistaloudesta teknologiapainotteiseen maatalouteen on
tuonut mukanaan paljon hyötyä, mutta samalla se on vaikuttanut kielteisesti
suomalaisen maaseutuluonnon monimuotoisuuteen. Erikoistuminen vain tiettyihin
viljelykasveihin, siirtyminen yhä suurempiin tuotantoyksiköihin sekä karjatilojen määrän voimakas väheneminen ovat aiheuttaneet sen, että monet maatalouden lajirikkaat pienympäristöt ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan. Enää ei
karja juurikaan laidunna vähätuottoisilla hakamailla, jokivarsilla tai järvien
rannoilla, vaan lannoitetuilla kylvönurmilla. Niittoniityt on liitetty peltoihin ja nurmilaitumiin.
Laiduntamattomien ja käytöstä poistuneiden perinnemaisemien tulevaisuus on surullinen. Tiheä pensaikko ja rehevöitymistä suosivat lajit valtaavat lyhyen ajan
kuluessa entiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Maaseudulla maiseman- ja
luonnonsuojelun sijaan tulisikin puhua maiseman- ja luonnonhoidosta, sillä perinteiset alkutuotannon luomat ympäristöt suorastaan vaativat ihmisen
niittovälineiden tai karjan laidunnuksen aiheuttamaa sopivaa häirintää.
Ilman hoitoa perinteiden luomat maisemat muuttuva ryteiköiksi. (Kuva: Eija Hagelberg)
Vuonna 2000 julkaistun
Suomen
lajien
uhanalaisuusluokituksen
mukaan
maatalousympäristöjen uhanalaisten
lajien määrä on kasvanut
voimakkaasti. Tällaisia
alueita ensisijaisesti
suosivia uhanalaisia on
uuden luokituksen mukaan
421 lajia, eli 28 % kaikista uhanalaisista lajeista.
Eniten
perinneympäristöjen määrän
ja laadun heikentyminen on
koetellut hyönteisiä, esimerkiksi
perhosia,
pistiäisiä
ja
kovakuoriaisia (Suomen lajien uhanalaisuus 2000).
Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen on maaseutuympäristössä tapahtunut
positiivisiakin muutoksia. Vesistöjen suojakaistat ja -vyöhykkeet ovat uusia
elementtejä maaseutumaisemassa ja ovat osaltaan korvaamassa kadonneita maaseutuympäristön pienbiotooppeja. Maatalouden erityisympäristötukien avulla viljelijät voivat saada lisätuloja hoitamalla perinnemaisemiaan (ks. sivu XX). Myös
kuluttajien tarpeet ja toivomukset tulevat ohjaamaan maataloutta yhä
monivaikutteisempaan suuntaan, josta hyvinä esimerkkeinä voidaan pitää
luomutuotteiden tai maaseutumatkailun kysynnän lisääntymistä. Maatalouden tuet
tulevat jatkossa suuntaamaan kehitystä kohti kestävämpiä viljelymenetelmiä ja
monipuolisempia maatalousympäristöjä.
5
MIKÄ ON PERINNEMAISEMA?
Perinnemaisemat ovat maatalousympäristöä parhaimmillaan – maaseudun helmiä.
Perinnemaisema käsitteenä kattaa perinteisen maaseutumaiseman kokonaisuudessaan, kun taas perinnebiotoopista puhuttaessa tarkastellaan perinteisten maankäyttötapojen (mm. niitto, laidunnus ja lehdestys) muovaamia elinympäristöjä.
Erilaiset pienpiirteiset biotoopit – peltosaarekkeet, kyläkedot ja hakamaat –
luovat maiseman erityispiirteet. Ympäröivästä luonnosta on kotiutunut maiseman
avoimuudesta, laidunnuksesta ja niitosta hyötyviä eliölajeja perinteisen maankäytön alueille.
Perinnemaisemassa entisten sukupolvien työ ja taidonnäytteet elävät osana nykypäivän maisemaa.
Kauppilan umpipihan aitat, Laitila. (Kuva Kimmo Härjämäki)
PERINNEBIOTOOPPITYYPIT
Perinnebiotooppien ryhmittely perustuu maankäytön historiaan ja kasvilajistoon
sekä alueen luontaisiin ekologisiin tekijöihin (maaperän kosteus, ravinteisuus
ja kaltevuus). Perinnebiotoopit voidaan jakaa seuraavan taulukon mukaisesti
(Vainio ym. 2001):
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
Niityt
kallioniityt eli kalliokedot
kuivat niityt eli kedot
tuoreet niityt
kosteat heinäniityt
Järvenrantaniityt
Merenrantaniityt
Tulvaniityt
Lehdesniityt
Hakamaat
Metsälaitumet
Nummet
6
Niityt
Niityt ovat yleensä puuttomia tai harvapuisia, muokkaamattomia heinä- tai
ruohovaltaisia kasvupaikkoja, joilla alueen kasvillisuutta hyödynnetään /
on hyödynnetty maatalouskäytössä (Pykälä 2001). Kolmannes kaikista VarsinaisSuomen perinnebiotoopeista on niittyjä. Toisen kolmanneksen muodostavat hakamaat ja metsälaitumet, ketoja ja kallioketojakin alueella on reilut 6 %
inventoidusta pinta-alasta (Lehtomaa 2000).
Kedot
Suomessa ketoja ja kallioketoja sekä niiden tyyppikasvillisuutta löytyy ylivoimaisesti eniten Varsinais-Suomesta. Pinta-alaltaan kedot ovat usein pieniä ja
esiintyvät hajanaisina laikkuina muun kasvillisuuden joukossa. Kedot ja kalliokedot
ovat usein taantuvien perinnebiotooppilajien reservaattialueita, sillä kuivuutensa
ja niukkaravinteisuutensa vuoksi ne ovat kohtalaisen hyvin säilyttäneet lajistonsa
(Hinneri & Lehtomaa 1994).
Metsälaitumet ja hakamaat
Metsälaitumet ja hakamaat ovat perinnebiotooppeja, joissa puustoisemmat alueet
ja niittylaikut vuorottelevat. Hakamailla puuston peittävyys on alle 35 %.
Metsälaitumilla metsäkasvillisuus on vallitsevaa, kun taas hakamailla niittylajeja
löytyy enemmän kuin metsälaitumilla. Tyypillisiä metsälaidunnuksen loppumisen
jälkeen Suomessa huomattavasti vähentyneitä lajeja ovat mm. rohtotädyke (Veronica officinalis), jäkki (Nardus stricta) ja ahomansikka (Fragaria vesca) (Reinikainen ym. 2000).
Lehdesniityt
Lehdesniityt ovat syntyneet perinteisen karjanhoidon tuloksena. Lehdesniityn
puista (koivu, lepät, saaristossa myös jalot lehtipuut) on katkottu lehdeksiä
eli kerppuja karjan talvirehuksi. Lehdesniittyjä on niitetty tai laidunnettu.
Lehdesniityillä niittymäiset ja puita kasvavat osat vuorottelevat. Lajimäärä on
hyvin korkea, ja erityisesti vanhat lehdespuut ovat oikeita lajimonimuotoisuuden
keitaita, sillä niillä elää lukuisia sammalia, jäkäliä, kääpiä ja hyönteisiä.
Keväisin kukkivat vuokot, tesmayrtit, kevätlinnunsilmät ja erityisesti saaristossa monet harvinaiset kämmekkälajit ovat tyypillisiä. Lehdesniityt ovat myös
tärkeitä lintujen pesimä- ja ruokailuympäristöjä.
Lehdesniittyjä on eniten
Varsinais-Suomessa, suurin osa saaristossa. Mantereen puolella lehdesniityistä
on vain muistona jäljellä muutamat usein metsikköjen keskellä nököttävät lehdespuut.
7
Tuoreiden ja kosteiden niittyjen
tunnusomaisimpia kasveja ovat:
siankärsämö
(Achilleum millefolium)
nurmirölli
(Agrostis capillaris)
kissankello
(Campanula rotundifolia)
kumina
(Carum carvi)
nurmilauha
(Deschampsia cespitosa)
punanata
(Festuca rubra)
mesiangervo
(Filipendula ulmaria)
keltamatara
(Galium verum)
päivänkakkara (Leucanthemum vulgare)
pukinjuuri
(Pimpinella saxifraga)
niittyleinikki (Ranunculus acris)
rönsyleinikki (Ranunculus repens)
niittysuolaheinä (Rumex acetosa)
heinätähtimö (Stellaria graminea)
valkoapila
(Trifolium repens)
nurmitädyke
(Veronica chamaedrys)
Niittyjen kasvit ovat tärkeitä ravinnonlähteitä monille
hyönteisille. Kuvassa medenkerääjät purtojuurella.
(Kuva Kimmo Härjämäki)
Varsinais-Suomessa tyypillisiä ketojen
lajeja ovat:
pölkkyruoho
(Arabis glabra)
kissankello
(Campanula rotundifolia)
ahdekaunokki (Centaurea jacea)
ketoneilikka (Dianthus deltoides)
kevätkynsimö (Erophila verna)
sikoangervo
(Filipendula vulgaris)
ketopiippo
(Luzula campestris)
mäkitervakko (Lychnis viscaria)
hietalemmikki (Myosotis stricta)
huopakeltano (Pilosella officinarum)
viherjäsenruoho(Scleranthus annuus)
nuokkukohokki (Silene nutans)
mäkivirvilä
(Vicia tetrasperma)
keto-orvokki (Viola tricolor)
Hakamailla ei voida katsoa olevan omaa
tyyppilajistoaan, vaan kasvisto on yhdistelmä
avoimien
laikkujen
niittylajeista ja puustoisempien kohtien metsälajeista (Vainio ym. 2001):
nurmirölli
(Agrostis capillaris)
valkovuokko
(Anemone nemorosa)
poimulehdet
(Alchemilla sp.)
metsäkastikka (Calamagrostis arundinacea)
lauhat
(Deschampsia sp.)
ahomansikka
(Fragaria vesca)
metsäkurjenpolvi
(Geranium sylvaticum)
oravanmarja
(Maianthemum bifolium)
valkoapila
(Trifolium repens)
puolukka
(Vaccinuym vitis-idaea)
Tummatulikukka. (Kuva Marja-Riitta Nikkanen)
Varsinais-Suomen kedot ja niityt tunnetaan myös arkeofyyttien runsaudesta.
Arkeofyyttejä eli muinaistulokkaita ovat
kasvilajit, jotka ovat saapuneet maahamme ihmisen toiminnan vaikutuksesta
ennen 1600-lukua (Hämet-Ahti ym. 1986).
Monet lajit ovat levinneisyydeltään
lounaisia ja usein sidoksissa pronssija rautakauden aikaiseen asutukseen.
Arkeofyyttikasveista mäki- ja
ahdekauraa, sikoangervoa, tummatulikukkaa, nurmilaukkaa, ketomarunaa,
pölkkyruohoa, kangasajuruohoa ja
mäkikuismaa on käytetty mm. ravintona,
lääkkeinä ja mausteina.
8
PERINNEMAISEMIEN LINTUJA
HANNU KLEMOLA (aluepäällikkö, Suomen
luonnonsuojeluliitto):
Perinnemaisemien hoidosta hyötyvät monet uhanalaiset ja taantuneet lintulajit. Pensastasku, pikkulepinkäinen ja
saaristossa myös kirjokerttu viihtyvät avoimessa, puu- ja pensasryhmien
värittämässä maisemassa. Tavallisimpia
perinnemaisemien lintuja ovat
hernekerttu, viherpeippo,
punavarpunen ja hemppo. Saaristossa myös
puustoisemmat lehdesniityt ovat tärkeitä lintujen pesimä- ja ruokailuym- Haarapääsky on yksi perinnemaisemien hoidosta hyötyviä lintulajeja. Kuva Arto Lehtinen
päristöjä.
Karjalaitumien ja eläinsuojien läheisyydessä pesivät muualla vähentyneet varpunen,
haarapääsky ja kottarainen. Monet muutkin linnut, kuten pelto- ja keltasirkku
käyvät ruokailemassa karjan tallomilla mailla. Etelä-Suomessa kuovi ja töyhtöhyyppä tuovat laitumille usein poikasensakin ruokailemaan. Västäräkit ja
keltavästäräkit ruokailevat muuttoaikoina usein karjalaitumilla. Vesistöjen äärellä sijaitsevat laitumet ovat myös tärkeitä muutonaikaisia levähdyspaikkoja
monille kahlaajille ja vesilinnuille.
KOIRANPUTKI VAI KISSANKELLO?
Otsikon ”kasvilajipoliittinen” kysymys on usealla perinnebiotoopilla ajankohtainen, vaikka lajit eivät aina samoilla kasvupaikoilla kilpailisikaan. Kasvimaailmassa nimittäin koiranputken kaltaiset rujot goljatit jyräävät pian hoidon
loputtua alleen kauniskukkaiset niittylajit. Perinnemaisemien hoidosta puhuttaessa on järkevää luokitella kasvit hoidosta hyötyviin lajeihin sekä lajeihin,
jotka valtaavat alueen hoidon
loputtua.
Perinnebiotoopeilla on myös
indikaattorieli
osoittajalajeja: ”miinus-lajit”
voittavat kilpailussa heikommat
lajit eli paljon valoa ja vähän
ravinteita vaativat, usein värikkäästi kukkivat perinnebiotooppilajit, ”plus-lajit”.
Indikaattorilajien avulla voidaan arvioida perinteisen maankäytön päättymisestä kulunutta
aikaa sekä tarvittavan hoidon
laatua ja määrää. Miinus-lajien runsaus osoittaa, että niitylle on kulkeutunut tai kerääntynyt poistamattoman kasvimassan johdosta ravinteita. MiiKissankäpälä on harvinaistunut näky maaseutuympäristössä.
nus-lajien poistaminen ei ole
(Kuva Eija Hagelberg)
helppo urakka, koska monet niistä lisääntyvät sekä siemenistä että maavartensa avulla.
Huomionarvoisien perinnebiotooppien plus-lajien perusteella voidaan arvioida
tietyn alueen kelpoisuutta ennallistettavaksi. Mikäli umpeenkasvavalta niityltä
löytyy edes pari plus-lajia, on hoidon uudelleen aloittaminen perusteltua. Iso
osa plus-lajeista on vähentynyt viime aikoina, mutta Varsinais-Suomen luonnossa
niihin on toistaiseksi kohtalaisen helppo tutustua.
Niiton tai laidunnuksen päättyminen saattaa näkyä alueella seuraavina vuosina
9
värikkäänä kukkaloistona. Kuitenkin rehevänä kukkivat päivänkakkarat, metsäkurjenpolvet, särmäkuismat tai siankärsämöt voivat olla merkki lajiston
yksipuolistumisesta ja niityn rehevöitymisestä. Hoidon aloittamisella on silloin jo kiire. Säännöllisesti hoidetulla niityllä lajisto on monipuolinen ja
miinus-lajejakin esiintyy. Mikään lajeista ei kuitenkaan ole vallitseva.
Miinus-lajeja
vuohenputki
nurmipuntarpää
koiranputki
pelto-ohdake
koiranheinä
maitohorsma
nurminata
mesiangervo
niittynurmikka
pihatatar
haapa
tuomi
vadelma
hevonhierakka
pajut
rikkavoikukat
valkoapila
nokkonen
kastikat
isotuomipihlaja
(Aegopodium podagraria)
(Alopecurus pratensis)
(Anthriscus sylvestris)
(Cirsium arvense)
(Dactylis glomerata)
(Epilobium angustifolium)
(Festuca pratensis)
(Filipendula ulmaria)
(Poa pratensis)
(Polygonum aviculare)
(Populus tremula)
(Prunus padus)
(Rubus idaeus)
(Rumex longifolius)
(Salix sp.)
(Taraxacum sect.)
(Trifolium repens)
(Urtica dioica)
(Calamagrostis sp.)
(Amelanchier spicata)
Jänönapila on oikukkaasti esiintyvä yksivuotinen ketokasvi.
(Kuva Kimmo Härjämäki)
Plus-lajeja
kissankäpälä
nurmilaukka
ruoholaukka
mäkikaura
ahdekaura
noidanlukot
peurankello
kissankello
ketoneilikka
kevätkynsimö
sikoangervo
keltamatara
häränsilmä
jäkki
kevätesikko
nuokkukohokki
kangasajuruoho
jänönapila
tulikukat
mäkivirvilä
Pitkän heinikon seasta vaikeasti havaittavaa nurmilaukkaa on
aiemmin käytetty maustekasvina. (Kuva Kimmo Härjämäki)
(Antennaria dioica)
(Allium oleraceum)
(Allium schoenoprasum)
(Avenula pubescens)
(Avenula pratensis)
(Botrychium sp.)
(Campanula glomerata)
(Campanula rotundifolia)
(Dianthus deltoides)
(Erophila verna)
(Filipendula vulgaris)
(Galium verum)
(Hypochoeris maculata)
(Nardus stricta)
(Primula veris)
(Silene nutans)
(Thymus serpyllum)
(Trifolium arvense)
(Verbascum sp.)
(Vicia tetrasperma)
10
PERINNEMAISEMIEN HOITOMENETELMÄT
Koska perinnemaisemien kasvillisuus on syntynyt ihmisen ja luonnon
yhteisvaikutuksesta, vaatii lajiston säilyminen jatkuvaa hoitoa, kuten laidunnusta
ja/tai niittoa. Niityille ja kedoille on aikojen kuluessa siirtynyt kasvilajeja,
joille kasvipeitteen säännöllinen häirintä on elinehto. Näistä lajeista on
syntynyt muotoja, jotka säilyvät niitolta matalien, maanmyötäisten osiensa avulla.
Kannattaa tutkia alueen perinteisen maankäytön historiaa ja aiempia hoitomenetelmiä, sillä perinteet huomioonottava hoito takaa useimmiten alueiden kasvi- ja
eläinlajeille parhaat menestymisen edellytykset. Tämä voi tarkoittaa alueella
tapauskohtaisesti harkiten esim. laidunnusta, niittoa tai niiton yhdistämistä
myöhäiskesän jälkilaidunnukseen. Kasvien siirtäminen ja puutarhamainen hoito
eivät kuulu perinnemaisemien hoidon periaatteisiin.
SUUNNITTELU JA SEURANTA
Hoitosuunnitelmassa laaditaan yleiskuvaukset hoitotoimenpiteistä, kasvilajistosta
ja jatkohoitomahdollisuuksista. Suunnitelmat laaditaan aina yksilöllisesti kullekin kohteelle. Alla oleva hoitosuunnitelman malli sopii myös
erityistukihakemuksien liitteeksi:
-
-
-
-
Hoitotoimenpiteiden suorittajaan
(ja tuen hakijaan) liittyvät
tiedot
Kohteen sijainti
Kohteen kuvaus
- perinteisen maankäytön histo
ria, osa-alueiden pinta-alat,
selvitys kasvillisuudesta (uhan
alaiset ja muut mainitsemisen
arvoiset lajit), muut maise
malliset ja kulttuurihistorial
liset arvot, onko alue hoidossa
vai onko
hoito vasta
alkamassa?
Hoidon tavoitteet ja vaikutuk
set
- miten maisema sekä kasvi- ja
eläinlajisto muuttuu hoidon vai
kutuksesta?
- miten parannetaan
harvinaistuneiden lajien elin
ympäristöjä?
Vuosittaiset hoitotoimenpiteet
ja aikataulut
Kustannusarvio kuluista ja mah
dollisista tulonmenetyksistä
liitteet
-sijaintikartta, suunnitelma
kartta, mahdollinen vuokrasopi
mus, valokuvat ym.
Hoitokohdetta kannattaa valokuvata ennen hoidon aloittamista, töiden
aikana ja jälkeen. Parhaiten työn tulokset havaitaan samalta paikalta
otettujen ennen-jälkeen kuvaparien avulla. Juhannuskukkula Turun
Köydenpunojankadulla ennen raivausta kesällä 2001 ja raivauksen
jälkeen syksyllä 2002. (Kuvat Eija Hagelberg)
Suomen ympäristökeskus on 1990-luvulla inventoinut arvokkaita perinnebiotooppeja ja kartoittanut niiden lajistoa
koko maassa. Inventointien tulokset on koottu kirjoiksi (esim. Lehtomaa: Varsinais-Suomen perinnemaisemat). Osa kohteista on kuitenkin jäänyt inventointien
ulkopuolelle. Ennen hoidon aloittamista on hyvä kirjata ylös kaikki alueella
esiintyvät kasvit ja merkitä erikoisten kasvien sijaintipaikat kartalle. Hoidon
edetessä pystyy silmämääräisestikin seuraamaan kasvillisuudessa tapahtuvia muutoksia. Kannattaa tarkkailla etenkin huomionarvoisia perinnebiotooppilajeja,
alueella esiintyviä perhosia ja muitakin eliölajeja.
11
RAIVAUS
Seuraavat listat tarjoavat eväitä umpeenkasvaneen niityn hoitajalle. Kaikkia
asioita ei tarvitse tehdä kuten isoisämme sata vuotta sitten – hoitomenetelmiä
voidaan soveltaa nykytekniikkaan sopivaksi.
Ennen kuin tartut vesuriin, mieti ja
suunnittele:
Miten toteutat jatkohoidon?
Onko mahdollisuutta saada alueelle
laiduntavia eläimiä?
Miten eläimille voidaan järjestää valvon
ta, juotto ja laitumen aitaaminen?
Mistä saada katetta kuluille?
Millaiselta lopputuloksen tulisi näyttää?
(vanhat valokuvat ja kartat helpottavat
suunnittelua)
Pystytkö tekemään itse työn alusta lop
puun, vai tarvitsetko apua?
Toteutetaanko työ kerralla vai useammissa
jaksoissa?
Laadi hoitosuunnitelma ja tutki lajisto.
Älä arastele kysyä apua. Asiantuntijat aut
tavat mielellään!
Tämä kataja on saanut kasvaa koko ikänsä avoimella paikalla. Raivauksen yhteydessä pusikon keskeltä paljastuvat katajat ovat usein
toispuolisia ja huonokuntoisia. Katajat korjaavat itseään muutamassa vuodessa, joten toispuolisia katajia ei kannata kaataa raivauksen
ensimmäisessä vaiheessa. Nolhin torpan keto, Laitila. (Kuva Kimmo Härjämäki)
Kun sinulla on vesuri kädessä, muista:
Et hoida talousmetsää – unohda metri
mitat ja relaskoopit kotiin! Esimer
kiksi hakamailla puuryhmien satunnai
suus on tyypillistä.
Säästä jalopuut, raidat, kelot, lahoa
vat maapuut sekä marjovat puut ja pen
saat. Terttuseljan, tuomen, pajujen ja
taikinamarjan poisto kannattaa harkita
tapauskohtaisesti.
Ota esiin merkittävät maisemapuut pois
tamalla kilpailevaa kasvillisuutta ym
päriltä.
Poista kuusi ja mänty jo nuorena niin
pääset helpommalla. Havupuiden neula
set happamoittavat maaperää, minkä seu
rauksena ketokasvit katoavat.
Katajankin saa kaataa, jos se on huono
Kaulattu haapa. (Kuva Kimmo Härjämäki)
kuntoinen tai maanmyötäinen. Puumaiset
ja pylväsmäiset katajat ovat rauhoitettuja.
Voimakkaasti leviävä vadelma kannattaa poistaa joko kitkemällä tai niittämällä.
Kaulaa vesovat puulajit (haapa ja lepät) 1 - 2 m:n korkeudelta ja anna
kuoleentua 2 - 5 vuoden ajan ennen kaatamista.
Jos mahdollista, raivaa ja kaulaa lehtipuut kasvukauden aikana – silloin
myös ravinteet ovat maanpinnan yläpuolella ja hillitset näin vesomista ja
juuristosta vapautuvien ravinteiden määrää.
Jos alueelta pitää kaataa tai kuljettaa koneellisesti isompia puita, tee se
mieluiten maan ollessa roudassa. Vältä ajamista kasvistollisesti parhaimmilta
kohdilta.
Sahaa kannot riittävän matalaksi, sillä pitkistä kannoista on haittaa eläi
mille ja jatkossa koneellisesti tai käsin tapahtuvalle niitolle.
Älä raivaa pensaikkoja kun linnut ovat pesimäpuuhissa.
Pidä alueen maanomistaja ajan tasalla.
12
Kun vesuri on tehnyt tehtävänsä, muista vielä:
Mitä teet raivausjätteelle?
Uusintaraivaus. Usein
perusraivauksen jälkeen
moni ei-toivottu laji in
nostuu kasvamaan entistä
voimakkaammin. Poista
juurivesat ja vadelman
taimet ainakin kerran ke
sässä – alkuvaiheessa mie
lellään kahdesti.
Helpoin tapa hoitaa aluet
ta jatkossa on laittaa sin
ne eläimiä. Tuo eläimet
riittävän ajoissa, mielel
Maastoltaan vaikeille, mutta arvokkaille kohteille kannattaa harkita työhevosen
lään jo raivausta seuraa
käyttöä puiden pooiskuljetuksessa. Hevosmetsuri Vesa Kortetjärvi ja Nopsa
vana keväänä, näin vältyt Paimiossa 2000. (Kuva Eija Hagelberg)
itse vesakontorjunnalta.
Vaihda kokemuksia muiden perinnemaisemia hoitavien kollegoiden, naapureiden tai asiantuntijatahojen kanssa.
Moottorisaha ja raivaussaha ovat tehokkaimpia raivausvälineitä. Moottorisahan ja
raivaussahan käyttäjällä tulee olla suojakypärä, visiiri kasvojen suojana, kuulosuojaimet, turvasaappaat ja hyvät
suojakäsineet sekä suojaava vaatetus. Moottorisahan käyttäjän tulee pukeutua tarkoitusta varten suunniteltuihin suojahousuihin.
Suojavarustuksen hinta vuonna 2003 on noin
200e. Moottorisahan hinta on vuonna 2003 n.
400–1000e ja raivaussahan n. 500–1000e.
Raivaukseen sopivat työkalut vasemmalta oikealle:
Ei raivaustyömaata ilman terävää vesuria! Vesurilla katkeaa niin nuori vesa kuin paksumpikin oksa ja sillä voi myös kuoria puuta.
Kaarisahoja on useita eri kokoja ja niihin voi ostaa vaihtoteriä. Kätevä nuoressa puustossa.
Raivausveitsi on varsin kelvollinen työkalu nuoressa vesakossa, jossa vesat ovat n. lyijykynän paksuisia. Raivausveitsellä vesa
nykäistään maasta. Jäljelle jää teräväreunainen vesantyvi.
Oksasaksia löytyy joka lähtöön. Järeillä voimasaksilla voi katkaista jopa 5 cm:n paksuisia puita.
Kuorimarauta on kätevä, jos kaulattavia (kuorittavia) puita on runsaasti. Kaulaus tehdään keväällä tai alkukesällä, sen voi tehdä myös
vesurilla. Sopii myös aitatolppien kuorimiseen.
Terävä kirves on monikäyttöinen raivaustyökalu.
(Kuva Kimmo Härjämäki)
Raivausjäte
Raivausjäte tulee kerätä alueelta pois mahdollisimman
tarkasti,varsinkin niittoniityiltä. Hakamailla ja
metsälaitumilla kelopuut ja lahoavat maapuut kannattaa jättää sijoilleen, sillä niissä
elää aivan oma eliölajistonsa,
jonka olemassaolo on arvokas
lisä luonnon monimuotoisuuteen.
Helpoin
raivausjätteen
hävittämistapa on polttaminen.
Avoimella paikalla voidaan sytyttää suuri kasa kerralla, mutta ahtaammissa paikoissa ja
asutuksen liepeillä kannattaa Raivausjätteen hävitystä Mynämäen Tursunperällä. (Kuva Eija Hagelberg)
raivausjätekasat sijoittaa parhaimman polttopaikan ympärille ja tehdä hallittavan kokoinen nuotio avoimelle
13
kohdalle. Sanomalehdet ovat hyvää sytykettä. Ilmoita paloviranomaisille ja maanomistajalle ennen kun sytytät tulen, ja huolehdi jälkisammutuksesta. Tuhka on
syytä kerätä pois perinnebiotoopilta, jotta ravinteet eivät palautuisi tuhkasta
maaperään. Lähipelto voi olla parempi polttopaikka kuin itse hoitoalue. Raivausjätteen voi myös hakettaa. Ota yhteys paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen tai
tuottajajärjestöön, jos hakettamiseen soveltuvaa raivausjätettä syntyy yli oman
tarpeen. Haketta voi käyttää energiantuotantoon, polkujen pohjana ja puutarhassa maanpeitteenä. Suurimmat rangat kannattaa käyttää polttopuina. Halkaisijaltaan 5-10 cm:n luokkaa olevat kuuset sopivat hyvin aitatolpiksi ja haavat
riukuaidan vaakapuiksi.
Kulotus
Hoitamattoman niityn ensimmäinen niittokerta voi olla hankala, sillä seassa on
vanhaa kasvillisuutta eikä tällainen heinä kelpaa eläimillekään. Uutta laidunta
perustettaessa voi vanhan heinän poistaa kulottamalla keväällä. Tuloksena on
puhdas maa, jossa uusi kasvillisuus pääsee
nopeasti kasvun alkuun. Kun keväällä
kulotettu niitty kesällä niitetään, on
kaikki niittoaines eläimille sopivaa ravintoa. Kulotus vaatii huolellisuutta, eikä
sovi kaikkialle. Metsäpalovaroitus tulee
huomioida kulotusta suunniteltaessa.
Kevättalven lumien sulettua, ilman ollessa tyyni ja kun aluehälytyskeskukseen on
annettu ilmoitus, heinikko voidaan pienellä alueella sytyttää tuleen.
Rautalehtiharavat tai tuoreista kuusen
oksista tehdyt ”hosat” ovat hyviä tulen
Jokivarsiniityn kulotusta Halikossa “kulotusmestari”
sammuttajia. Vettä kannattaa pitää mukana
Marjukka Häkkisen johdolla pääsiäisenä 2001.
(Kuva Antti Nyman)
ämpärissä tai kastelukannussa. Ensiksi on
hyvä polttaa kulotettavan alueen ulkoreunat
hallitusti. Vastatuuleen kulottaminen hidastaa tulen etenemistä, silloin heinä
palaa tarkemmin kuin myötätuuleen. Katajat pitää kiertää kaukaa tai kastella
niitä ympäröivä maa etukäteen. Ensimmäisellä kerralla on syytä pyytää kokenut
kulottaja mukaan.
NIITTO
Heinää on vanhan maatalouden aikana kerätty eläimille
talveksi kaikista mahdollisista paikoista: niityiltä,
teiden ja ojien pientareilta, rannoilta. Hyvin harvoja niittyjä hoidetaan enää nykyisin niittämällä –
perinnemaisemien hoidossakin on useammin kyse kasvimassan poistamisesta kuin heinän talteen ottamisesta.
Pienialaisen niityn niittäminen käy yhdessä päivässä
– ekotekoon ei välttämättä tarvita paljon aikaa eikä
rahaa, hikipisaroitakin vain kohtuullinen määrä.
Aloita niitto itsestäsi katsottuna niityn
ulkoreunasta siten, että kaadettu heinä
jää aina vasemmalle, jo niitetylle
alueelle. Näin oikealle puolellasi on
selväreunaisesti niittämätön ala, johon
on helppo siirtyä seuraavaksi.
(Kuva Kimmo Härjämäki)
Viikatteen terä on oikein, kun
hamarapää on noin 5cm
ylempänä kuin viikatteen kärki
asetettaessa ne vuoron perään
seinää vasten. Älä siirrä
viikatteen vartta lattiasta, kun
käännät teräpuolen seinää
vasten.
(Piirros Kimmo Härjämäki)
14
15
Mistä lähteä liikkeelle?
Säännöllinen niitto on onnistuneen hoidon salaisuus. Niittokohde kannattaa valita huolellisesti.
Kuiva keto ei välttämättä hyödy niittämisestä.
Rehevällä niityllä, jolla mesiangervo, koiranputki,
vadelma ja pelto-ohdake ovat saaneet kasvaa vuosikausia, niiton vaikutuksien näkyminen on hetkellistä ja lopullisesti kyseiset lajit katoavat
tuskin koskaan. Tuoreilla niityillä niittämisen
tulokset alkavat näkyä viimeistään muutaman vuoden kuluttua. Tällaisella niityllä työ palkitsee
tekijänsä!
Niittää voi monella tavalla
Kun hallitsee viikatteen käytön niksit, työ sujuu
joutuisasti eikä selkä ihan heti kipeydy. Sääntö
Kauneimmat kukat voi jättää niittämättä.
numero yksi: älä hakkaa heinää viikatteella! Oi- Halikonjokivarsiniityllä peurankellot säästettiin
k e i n k ä y t e t t y n ä v i i k a t e t t a l i i k u t e t a a n viikatteelta. (Kuva Eija Hagelberg)
maanmyötäisesti, sillä ei yhtään lyödä eikä vauhtia haeta olan takaa. Terän kuuluu viiltää heinä poikki eikä siihen tarvita
voimaa. Tiedät niittäväsi väärin, jos käytät uuvuttavan
paljon lihasvoimaa.
Teroita viikate säännöllisesti.
Hiomakivi eli kovasin hoitaa työn
maastossa, mutta välillä terää pitää
teroittaa myös tahkolla, smirgelillä
tai kulmahiomakoneella. Soikeanmuotoinen hiomakivi on varta
vasten tarkoitettu viikatteen
teroittamiseen. (Kuva Kimmo
Härjämäki)
Vanhanajan kyläsepät osaavat vielä
asettaa terän oikeaan kulmaan
viikatteen varren pituuteen nähden.
Seppä Toimi Henttinen pajallaan
Paimiossa. (Kuva Eija Hagelberg)
Raivaussahasta
on
apua
perusraivattavilla, hankalasti
niitettävillä kohteilla. Raivaussahan niittoteriin kannattaa tutustua
alan
myymälöissä.
Siimaleikkurin käyttö etenkin hoidon alkuvaiheessa on oiva vaihtoehto ja sopii kivisillekin paikoille. Särmikäs siima leikkaa heinän viiltäen, pyöreä siima
epäsiistimmin murskaamalla.
Raivaussaha sopii myös niittämiseen, kunhan siihen vaihtaa
niittoterän tai siiman. Kuvassa niitetään tienpiennarta
Nautelankoskella Liedossa. (Kuva Markku Laine)
Viikatteita myydään rautakaupoissa, mutta kyläsepän tekemät viikatteet ovat monen
mielestä parhaita. Aloittelija
oppii
parhaiten
lyhytteräisellä viikatteella.
Pisimmät terät onkin tarkoitettu viljapellon tai heinäpellon niittoon, eivätkä sovellu epätasaiseen maastoon.
Terä voi olla takorautainen tai
peltinen, kummallakin on kannattajansa.
Väärävarsiviikatteita ja muita entisaikojen erikoisviikatteita
näkee enää museoissa, mutta ne
saattaisivat sopia epätasaiseen maastoon paremmin kuin
rautakaupan perusmallit.
Niittokoneella työ sujuu nopeasti tasaisella maalla. Niittokoneita on erikokoisia ja -hintaisia,
joten vaihtoehtoihin kannattaa tutustua huolellisesti asiantuntevissa liikkeissä. Niittokoneen
tärkeitä ominaisuuksia ovat leikkuutapa, helppo
huolto, ketteryys, leveät renkaat, pieni kääntösäde ja ympäristöystävällisyys. Niittokoneiden hinnat vaihtelevat muutamasta sadasta eurosta aina
10 000 euroon. Hyviksi havaittuja merkkejä ovat
Alpina, Honda Solo ja Grillo. Suurempia tasaisia
alueita voi niittää myös traktorin niittokoneella.
Niittokoneiden heikkous on niiden kovakouraisuus.
Niittokonetta käytettäessä maanpinnan pienmuodot,
esim. muurahaispesät tuhoutuvat valitettavan helposti.
Niittokone. (Kuva Eija Hagelberg)
Paras ajankohta tarttua viikatteeseen
Niittoajankohta voi vaihdella vuoden
mukaan. Rehevää niittyä kannattaa etenkin hoidon alkuvaiheessa niittää kaksi kertaa kesässä: kesäkuun puolivälissä ja uudelleen elokuussa. Jos rehevää heinä-koiranputkiniittyä
niitetään vain kerran kesässä, on heinäkuu hyvä aika. Mitä pidemmälle
niittämisen siirtää, sen takkuisemmaksi
työ tulee: sade kaataa kasvuston,
viikate tarttuu siihen ja niittämisen
ilo katoaa. Myöhäiskesän korsiintunut
nurmipuntarpää ei maistu eläimillekään. Loistokultasiipi. Kun niität osan korkeasta heinästä jo alkukesästä,
matalammat lajit pääsevät esille, ja perhosilla on monipuolisesti
Matalaruohoisten kuivien ketojen niitto ravintokasveja tarjolla. Kuivana kesänä perhoskedon voi jättää
s a a t t a a t u l l a k y s e e s e e n v a i n kokonaan niittämättä, sillä monet hyönteiset hyötyvät “hallitusta
kosteimpina vuosina. Runsaslajisen hoitamattomuudesta”. (Kuva Marja-Riitta Nikkanen)
niityn niitto kannattaa jättää elokuun lopulle, jolloin siemenet ovat varmasti varisseet maahan. Maassa pesivien
lintujen pesät on syytä kiertää kaukaa.
Niiton jälkeen
Niittojäte tulee haravoida tarkasti pois
niitetyltä alueelta eikä jättää esim. rinneniityn yläreunaan, josta ravinteet niittojätteen
maatuessa taas palautuvat niitylle. Silloin on
niittäminen ollut turhaa. Pressulla niittojäte
on helppo kuljettaa pois. Jos heinää halutaan
kuivattaa eläinten talvirehuksi tai polttamista varten, kannattaa sitä pitää maassa pari
kolme poutaista päivää, silloin myös kypsyneet
siemenet varisevat. Heinää pitää välillä pöyhiä,
jotta se kuivuisi myös alapuolelta eikä
homehtuisi.
Heinäseipäät lyödään maahan rautakangella tehtyyn reikään, ja maa tiivistetään reiän ympäriltä polkemalla tai seivästyskangen päällä.
Seipään päätä voi tarvittaessa teroittaa puuHarjoitus tekee mestarin myös heinäseipäiden
täyttämisessä. Koilisrannan pihaniitty, Laitila.
kolla. Heinä nostetaan seipäälle heinähangolla
(Kuva Mirja Pöllänen)
seipään alaosassa olevan puutapin, rautanaulan
tai heinästä solmitun kranssin päälle. Näin ilma pääsee kulkemaan myös seipään
alaosien kautta ja heinä kuivuu tasaisemmin. Joskus on käytetty myös välitappeja
kuivatustehon lisäämiseksi ja tiivistymisen estämiseksi. Pidä heinäseipäät tal-
16
17
visin sateelta suojattuna, niin ne säilyvät
vuosikymmeniä. Vanhoja seipäitä voi kysellä
maatiloilta, keskihinta on n. 50 c/kpl.
Luonnonheinä sopii myös paalattavaksi.
Niittojätteen mahdollista suurimittaista
kompostointia ei tiettävästi ole vielä riittävästi selvitetty, mutta onnistuessaan kompostointi ratkaisisi niittojäteongelman myös
niitettävillä
suojavyöhykkeillä.
Niittojätteelle
löytyy
käyttöä
kotipuutarhassakin, sen voi kompostoida tai
levittää suoraan marjapensaiden juurelle
maanparannusaineeksi. Niittojätteen voi myös
levittää puidulle pellolle ja kyntää syksyllä maahan. Heinää voi tarjota mm. paikallisen lemmikkieläinliikkeen ilmoitustaululla tai lähialueen hevostalleille ja
muille eläinten kasvattajille. Paikalliset
metsästysyhdistykset voivat myös olla kiinnostuneita heinästä riistan talviruokintaan.
Käyttämätön heinä on helpointa polttaa. Kuiva
heinä palaa nopeasti, mutta kasoissa seissyttä on turha koettaa saada palamaan. Pakkasella polttamisesta syntyy sakea savu. Osan
heinästä voi jättää seipäille talveksi villieläinten ravinnoksi.
Niittämiseen ja heinänkorjuuseen sopivat työkalut
vasemmalta oikealle: viikate, heinäharava, heinähanko,
rautakanki (leveäteräinen ja pallopäinen seivästyskanki
sopii parhaiten, ei kuvassa) (Kuva Kimmo Härjämäki)
ELÄIMET MAISEMANHOITAJINA
Karjan laiduntaminen luonnonniityillä on pitkällä tähtäimellä helpoin tapaa
hoitaa perinnemaisemaa. Laiduntavat eläimet estävät tehokkaasti esimerkiksi
perusraivatun kohteen vesakoitumisen. Laiduneläimet antavat lisäksi niin maaseudulla asuville kuin siellä matkaileville
ihmisille kuvan elävästä ja sopusointuisesta
ympäristöstä.
Erilaisia laiduneläimiä
Eri eläinten ruokailutottumukset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Naudat soveltuvat lähes kaikille kohteille.
Lypsäville lehmille luonnonlaitumet ovat
ravintotasoltaan riittämättömiä, joten
laidunnukseen sopivat parhaiten hiehot,
vasikat ja lihakarja. Niukkaan ravintoon
sopeutuneet maatiaisrodut soveltuvat erinomaisesti vähätuottoisille perinnebiotoopeille. Vanhemmat eläimet valikoivat
syömänsä ravinnon tarkemmin kuin nuoret.
Hevoset sopivat lähes kaikille perinnemaisematyypeille. Hevoset oleskelevat
usein ruoka- ja juomapaikan läheisyydessä,
jolloin näiden alueiden kasvillisuus saattaa kärsiä. Juoma-astia kannattaakin asettaa laitumen lajistollisesti vähiten arMaatiaisrotuja suosimalla säilytetään arvokasta geenivokkaaseen kohtaan. Tallauksesta aiheutuperimän monimuotoisuutta. Itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä
va maaperän rikkoontuminen voi olla
Kiskon Haapaniemellä. (Kuva Kimmo Härjämäki)
hyödyksikin monen pienen yksivuotisen kasvin itämiselle. Hyvä esimerkki tällaisesta lajista on kevätkynsimö (Erophila
verna).
18
Lampaat soveltuvat hyvin laiduntamaan kuivia ja vähätuottoisia alueita. Lampaat ovat
sympaattisia ja sopivat asutuksen ja
matkailukohteiden läheisyyteen. Lampaat soveltuvat rehevimmillekin kohteille, mutta
tyypillisesti ne valikoivat syötävänsä,
jolloin laitumelle jää syömättä
rehevöittävää kasvimassaa. Yhteislaidunnus
(esimerkiksi hevoset ja lampaat) mahdollistaa laitumien kasvimassan tuoton tarkan hyödyntämisen.
Syömättä jääneet kasvit kuten nokkonen,
pelto-ohdake ja nurmilauha kannattaa poistaa laitumelta mekaanisesti. Kun niittää
nokkoset ja antaa niiden kuivua pari päivää, ne maittavat lampaille. Lampaat ovat
nautakarjaa tehokkaampia puuvartisten
vesojen ja oksien syöjiä. Tämän vuoksi lampaat sopivat umpeenkasvaneen niityn
perusraivauksen jälkeisiksi maisemanhoitajiksi.
Laiduntavat eläimet tiivistävät tallauksellaan maata ja pitävät
kasvillisuuden matalana. Perinnebiotoopeille muodostuu usein
tämän vuoksi omanlainen pienilmastonsa. Kuvan laidunnetulla
niityllä kasvukausi on alkanut useita vuorokausia laidunta
ympäröivää aluetta aiemmin. (Kuva Kimmo Härjämäki)
Vuohien ruuansulatus pystyy käsittelemään
muita eläimiä paremmin myös runsaskuituisempia kasveja. Tämän vuoksi vuohet ovat
erinomaisia pusikoitumisen estäjiä. Toisaalta tästä ominaisuudesta saattaa olla
haittaakin esimerkiksi hakamailla ja muilla puustoisemmilla biotoopeilla, joilla nuorta puustoa halutaan säästää.
Perinnebiotooppi
Hieho
Keto
Tuore niitty
Rantaniitty
Haka
Metsälaidun
Viljelty laidun
kpl/ha
1,0-1,2
2,0-2,5
1,5-3,0
1,2-2,0
0,2-0,8
7,5
Hieho
<1v
kpl/ha
0,5-0,8
1,0-1,8
1,0-1,8
0,7-1,3
0,05-0,5
4,8
Lihanauta
>1v
kpl/ha
0,4-0,6
0,9-1,2
0,7-1,4
0,5-1,0
0,05-0,4
3,6
Emolehmä
+ vasikka
kpl/ha
0,2-0,4
0,5-0,8
0,5-1,0
0,4-0,8
0,04-0,3
2,5
Uuhi
Hevonen
+ 2,5 karitsaa
kpl/ha
kpl/ha
1,5-2,0
0,4-0,8
2,0-2,5
1,0-1,4
2,0-4,0
0,8-1,6
1,5-2,5
0,6-1,2
0,2-1,0
0,05-0,4
10
3,9
Laidunpaine ilmoittaa laiduneläimien määrän suhteutettuna alueen kasvillisuuden tuottokykyyn. Tämän vuoksi esimerkiksi kedoilla
laidunnettavien eläinten määrän tulisi olla vain puolet rehevimpien niittyjen vastaavasta eläinmäärästä. Taulukko osoittaa ohjeellisesti eri
laiduntyypeille sopivimmat eläinmäärät / hehtaari. (MMM, Eläimet luonnon- ja maisemanhoitajina 1997.)
Uuden laitumen perustaminen
Laiduneläimiä voi ostaa, lainata tai vuokrata – asiasta sovitaan tapauskohtaisesti eläinten omistajan kanssa. Vuokratessa tai lainatessa eläimet voi syksyllä
palauttaa omistajalle. Vastaavasti omia alueita voi tarjota vuokrattavaksi lähiseudun eläintiloille. Kirjallisesti kannattaa vuokran lisäksi sopia siitä,
kuka huolehtii aitojen rakentamisesta ja kustannuksista sekä eläinten vahtimisesta. Hyvällä yhteistyöllä luodut säännöt toimivat vielä seuraavinakin vuosina.
Laitumen voi perustaa vapaasti haja-asutusalueella, taajamissa tulee pyytää
lupa kunnan viranomaisilta.
Myös naapureille on ystävällistä ilmoittaa uudesta laitumesta.
Poista laitumelta vanhat piikkilangat, romut ja muovit.
Suojaa puiden rungot, mikäli haluat säästää puut. Monet laiduneläimet syö
vät puun kaarnaa tai hankaavat itseään sitä vastaan. Suojaaminen on kannat
tavaa etenkin pihapiirin tuntumassa sijaitsevalla laitumella.
Muutamasta laudasta saa hyvän veräjän eli portin. Sijoita veräjä sellaiseen
paikkaan, jossa eläimet voidaan helposti siirtää esim. kuorma-autosta lai
tumelle.
Sähkökaapelia voi kuljettaa esim. ojan pohjaa myöten pitkiäkin matkoja.
Maksua vastaan sähköä voi kysyä myös lähialueen asukkailta. Sähköpaimen eli
-
-
”paimenpoika” toimii akun avulla siellä, missä sähköä ei saada verkosta.
Sähköaidasta on tarkistettava päivittäin sähkön kulkeminen, sillä ukkonen,
pitkä heinä tai hirvet voivat katkaista virran kulun. Hirvet voivat muuten
kin hajottaa aitoja.
Muista valokuvata laidunta hoidon eri vaiheissa.
Valitse aitatyyppi eläinlajin mukaan:
Lampaille sopii verkkoaita. Tolpiksi käyvät esimerkiksi katkaistut heinäseipäät
tai kuorittu kuusipuu (halkaisija väh. 5 cm). Tee reikä tolpalle rautakangella
ja lyö tolpat maahan lekalla. Sopiva tolppaväli on 3 - 4 metriä (suuremmalla
tolppavälillä lampaat saavat taivutettua verkkoa ja pääsevät karkuun). Kallioisilla
ja kivisillä paikoilla sivutuet, verkon kiinnittäminen eläviin puihin tai reikien
poraus kallioon korvaavat maareiän. Aitaverkko
(kork. 80 - 100 cm) kiinnitetään tolppiin
aitauksen sisäpuolelle joko sinkilöillä tai
taivutettavilla rautanauloilla. Nauloilla
kiinnitetty verkkoaita on helposti
purettavissa.
Sähkölankakin soveltuu lammasaidaksi. Kolminkertainen sähköaita pitää myös nuoret pässit
laitumella.
Vuohet ovat taitavia kiipeilijöitä ja
karkaajia. Korkea verkkoaita yhdistettynä
sähköön tai kolminkertainen sähkölanka-aita
voi pitää ne kurissa.
Hevosille ja poneille voi riittää jopa yksinkertainen sähkönauha, mutta lauta-aidat
ovat kestävämpiä ja kauniimpia. Lyö puutolpat
3 - 4 metrin välein, kiinnitä niihin 2 - 3
vaakalautaa sekä sähkölanka. Yksinkertaista
sähkönauha-aitausta on helppo siirtää useitakin kertoja kesässä. Tolpiksi sopivat metalliset, muoviset tai lasikuituiset tolpat.
Verkkoaitaa lammaslaitumella.
(Kuva Kimmo Härjämäki)
Lauta-aita tai piikkilanka ja sähkö
pitävät nautaeläimet aidan oikealla
puolella. Piikkilanka-aidan tolpiksi
käyvät tukevat heinäseipäät tai kuusitolpat (pit.150 - 200 cm, halkaisija
yli 5 cm). Aitatolppien väli ei saa
olla yli neljää metriä. 2 - 3 piikkilankaa kiristetään sorkkaraudalla ja
kiinnitetään tolppiin sinkilöillä tai
nauloilla. Sähkölanka kiinnitetään
tolppiin eristimien avulla.
Riukuaitojen rakenteissa on alueellisia eroja. Tietyt seikat pätevät
yleisesti: pystypuut kuorittua kuusta, vaakapuut kuorittua kuusta, mäntyä tai haapaa, vitsakset nuorta kuusta tai katajaa (tai nykytekniikalla
rautalankaa). Riukuaidan tekemiseen
löytyy monia ohjeita (mm. Maa- ja
kotitalousnaisten Keskus: Riukuaita
Esimerkki hevoslaitumen aidasta: yksi vaakalauta ja kaksi sähkölankaa.
ja pärekatto – opas perinteisestä ra(Kuva Eija Hagelberg)
kentamisesta, Loimaa-Seura ry:n
riukuaitavideo). Vanhoilta taitajilta saa parhaimmat paikallisperinnettä kunnioittavat ohjeet.
19
Aitamateriaalien hintoja vuonna 2003 (hinnat ohjeellisia):
kuusitolppa (uusi) 1e / kpl
aitaverkko 1e / m
sähköistetty lammasverkkoaita (sis. verkon, sähkölangat ja tolpat) 2,4e / m
piikkilanka 0,2e / m
sähkölanka (rautalanka) 0,04e / m
sähkölanka (20 mm muovinauha)
0,19e / m
sähköeristimet 6,50e / 100 kpl
Vaihtoehtoja aitatolppien käsittelyyn
Kuorittu, käsittelemätön kuusi
tolppa kestää savimaassa 5 - 7
vuotta, minkä jälkeen se alkaa
lahota maan pinnan tasolla. Tolp
pa uusitaan tarvittaessa. Maa
han lyötävän puun tulee olla kun
nolla kuivunutta. Kuusipuu ei
kylläänny ollenkaan, joten sitä
on turha käsitellä esim. puun
suoja-aineella.
Terva suojaa puuta tehokkaasti.
-
-
Riukuaitaa vanhan kylätien varrella. (Kuva Eija Hagelberg)
Kuumennettu terva levitetään sudilla
ja annetaan kuivua, ennen kuin tolp
pa lyödään maahan.
Puutolpat voi öljytä esim.
pellavaöljyllä. Öljyäminen suojaa puun
pintaa, mutta käsittely pitää tois
taa usein.
Hiillostaminen on vanha menetelmä,
mutta sukua modernille lämpö
käsittelylle. Hiillostettu pinta suo
jaa erinomaisesti puuta maaperän
lahottajia vastaan. Tolpan alaosaa
pidetään nuotiossa muutaman minuutin
ajan, kunnes pinnasta tulee mustaksi
hiiltynyt.
Aitatolppien tervaamista. Kuuman tervan tuoksu
leviää lähiympäristöön. (Kuva Eija Hagelberg)
Harrastelijalaiduntajan muistilista:
Käy tervehtimässä laiduneläimiä päivittäin:
vie vettä, tarkista aitojen kunto ja laske
eläimet.
Perinnebiotoopilla laiduntaville eläimille ei
saa antaa muualta tuotua ruokaa.
Apua hoitamiseen voi pyytää 4H-yhdistyksil
tä.
Mineraalikivestä eläimet saavat nuolemalla tär
keitä suoloja.
Mikäli laidun on avoin, tee eläimille katos.
Tarkka vartiointi pitää pahantekijät loitol
la. Vapaana juoksevat koirat voivat myös olla
uhka laiduneläimille.
Nautakarjalaitumen aidan rakentamista
punamullatusta laudasta. Lautojen väliin
lisätään sähkölanka. (Kuva Eija Hagelberg)
20
MUINAISJÄÄNNÖKSET PERINNEMAISEMILLA
Museovirasto on 1990-luvun alusta lähtien hoitanut muinaisjäännösalueita EteläSuomessa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin työntekijät tulivat Museoviraston apujoukoiksi hoitamaan useita muinaisjäännösalueita. Perinnemaisemilla sijaitsevia muinaisjäännöskohteita on hoidettu Museoviraston ohjeiden mukaan,
pääasiassa niittämällä viikatteella tai raivaussahan niittoterällä. Lisäksi
polkuja on siistitty, roskat kerätty pois ja opasteita kunnostettu.
Muinaisjäännöskohteiden hoito palveleekin myös matkailun tarpeita.
Vanhalinnan linnavuoren laelta on vuosien saatossa raahattu pressulla vetäen kymmeniä kuormia raivausjätettä.
(Kuva Markku Laine)
HOITOTÖIDEN ERITYISVAATIMUKSET MUINAISJÄÄNNÖSALUEILLA
TEIJA TIITINEN (tutkija, Museovirasto):
Perinnemaisema-alueilla sijaitsee usein muinaisjäännöksiä – varsinkin ajanlaskun vaihteen jälkeiseltä ajalta. Tämä johtuu siitä, että rautakauden alussa
raivattiin maanviljelyksen ja karjanhoidon tarpeisiin ne alueet, jotka olivat
myöhemminkin perinteisen maanviljelyksen aikaan käytössä. Ne muodostavat
perinnemaisemiemme vanhimman kerrostuman. Muinaisjäännösalueilla hoitoon pätevät samat ohjeet kuin muillakin perinnemaisema-alueilla – kuitenkin muutamin
rajoituksin. Koska muinaisjäännökset ovat lailla rauhoitettuja ja niiden
vahingoittaminen on kiellettyä, ei niiden pintaa saa rikkoa eikä niiden päälle
saa tehdä rakennelmia. Myöskään kulottamista tai raivausjätteen polttoa
muinaisjäännösalueilla ei voida sallia, koska muinaisjäännöksiin ei saa muodostua niihin kuulumattomia palokerroksia. Muinaisjäännösten hoitoon tarvitaan
aina lupa, joka haetaan Museovirastolta. Museovirastoon on hyvä olla yhteydessä
jo hoitosuunnitelmaa tehtäessä. Tällöin yhteisellä maastokatselmuksella voidaan
sopia alueella tehtävistä toimenpiteistä ja nopeuttaa asian käsittelyä jatkossa.
21
RAHA RATKAISEE!
Perinnemaisemien hoitoon panostaminen on koko yhteiskunnalle tärkeä tavoite.
Ympäristöministeriön asettama perinnebiotooppien hoitotyöryhmä on esittänyt,
että Varsinais-Suomen alueella pitäisi hoidettujen perinnebiotooppien pinta-ala
olla vuoteen 2010 mennessä 10 000 hehtaaria, kun inventoituja perinnebiotooppejakin
2000-luvun vaihteessa on maakunnassa vain 3000 hehtaaria. Harrastusmielessä
pystytään hoitamaan pieniä niittokohteita, mutta lähes kaikkeen muuhun perinnemaisemien hoitoon tarvitaan rahaa. Rahoituksen eri vaihtoehdoista on olemassa
runsaasti tietoa ja esitteitä, asiantuntijoilta kannattaa rohkeasti kysyä neuvoa. Liitteestä 3 löytyy perinnemaisemien hoitoon liittyviä asiantuntija- ja
rahoitustahoja Varsinais-Suomessa.
Perinnemaisemien hoitoon voivat osallistua kaikki:
Maanomistajat (esim. erityisympäristötuen avulla).
Eläintenkasvattajat (myös muiden omistamalla maalla).
Maata omistamaton (vuokramaalla)
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri (perinnemaisemaprojekti, Saaristome
ren talkooleirit, uhanalaisen laukkaneilikan hoito).
Museovirasto (Muinaisjäännösten hoitoyksikkö).
Metsähallitus (Saaristomeren kansallispuisto).
Luonnonsuojeluyhdistykset, kyläyhdistykset ja muut yhteisöt (talkoot).
WWF (talkooleirit, perinnemaisemaprojekti).
Koulut ja yritykset (koulujen ja yritysten kumminiityt).
4H-yhdistykset, partiolaiset & muu nuorisotoiminta.
Uudet idearikkaat hankkeet!
YMPÄRISTÖTUEN ERITYISTUET
(ohjelmakausi 2000 – 2006)
Maatalouden ympäristötuki jakautuu kaikille viljelijöille tarkoitettuihin perusja lisätoimenpiteisiin sekä erilaisiin erityistukimuotoihin, jotka edellyttävät
perustukia tehokkaampia ympäristönsuojelu- ja hoitotoimia. Perinnebiotoopin hoito-, luonnon monimuotoisuuden edistämis- sekä maiseman kehittämis- ja hoitosopimuksilla huolehditaan maatalousympäristön eläin- ja kasvilajeista sekä hoidetaan ja säilytetään maatalousmaisemaa.
Erityistukea voivat saada myös maatalouskäytön ulkopuoliset alueet, mikäli niillä
on merkkejä aiemmasta laidunnuksesta (esim. metsälaitumet) tai muusta maatalouskäytöstä. Erityistuen sopimuspinta-alan tulee olla vähintään 15 aaria ja se voi
koostua useammasta vähintään viiden aarin kokoisesta lohkosta. Erityistukea voi
hakea myös vuokramaalle, jolloin hakijalla tulee olla alueesta vuokrasopimus
koko erityistukikauden ajaksi.
Erityistuen haku ja tukimuodot
Hakijalle on usein epäselvää, mikä erityistukimuoto hänen alueelleen parhaiten
soveltuu. Oikean sopimusmuodon valinta voi tuntua veteen piirretyltä viivalta,
mutta siihen on olemassa melko hyviä perussääntöjä. Epäselvyyden vuoksi ei
erityistukea kannata jättää hakematta, vaan neuvoa voi kysyä esimerkiksi TEkeskuksen maaseutuosastolta tai alueelliselta ympäristökeskukselta. Yleensä sopivin
tukimuoto voidaan haarukoida jo puhelinkeskustelun aikana. Tukityyppiä voidaan
hakemuksen jättämisen jälkeenkin tarvittaessa muuttaa, mistä syystä ei kannata
hakea samalle alueelle kaikkia mahdollisia tukimuotoja vain ”varmuuden vuoksi”.
Erityistukien hakuaika on kerran vuodessa keväisin. Hakemus toimitetaan kahtena
allekirjoitettuna kappaleena TE-keskuksen maaseutuosastolle. Hakuaika päättyy
31.5., jonka postileimalla varustetut lähetykset vielä käyvät. Tukihaku vaihtelee jonkin verran vuosittain, joten kyseisen vuoden tilanne on hyvä varmistaa
TE-keskuksesta. Erityistukisopimus muodostuu TE-keskuksen päätöksestä ja viljelijän jättämästä hakemuksesta.
Luonnon monimuotoisuuden edistämistä ja maisemanhoitoa koskevissa sopimuksissa
22
viljelijä voi valita, haluaako sopimuskauden pituudeksi 5 vai 10 vuotta.
Perinnebiotoopeilla sopimuskausi on aina 5-vuotinen. Hakija valitsee sopimuskauden alkavaksi joko 1.6. tai 1.10. Syksyllä alkava sopimus maksetaan ensimmäisen kerran seuraavan vuoden syksyllä.
Perinnebiotoopin hoito
Jos aluetta on aikoinaan laidunnettu tai niitetty, soveltuu se parhaiten
perinnebiotooppisopimukseen. Perinnebiotooppien hoidoksi sopii edelleenkin joko
laidunnus tai niitto ja niitetyn heinän poiskorjuu. Erityistukialuetta hoitavat
eläimet voivat olla omia tai lainassa naapuritilalta. Tärkeää on, että
perinnebiotoopit on aidattu erilleen laidunnurmista ja laidunkierto on järjestetty niin, ettei lisärehua tarvita. Laidunnettavaa perinnebiotooppia ei pidä
myöskään käyttää vain yölaitumena. Jos lisäruokintaa tarvitaan, eläimiä voi
pitää osan kesästä nurmilaitumilla, joiden tulee kuitenkin olla aidattuina
erilleen perinnebiotoopeista.
Tyypillisimpiä erityistuettavia perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Erityistukisopimuksia ei tehdä laidunnetuille talousmetsille, vaan alueen on omattava tiettyjä metsälaitumille tyypillisiä piirteitä, kuten yhtäjaksoinen, pitkä laidunhistoria; eri-ikäinen, vaihteleva puusto
ja laidunnuksesta hyötyvät kasvilajit. Tulee muistaa, ettei perinnebiotooppia
koskevaan erityistukisopimukseen voi kuulua peltoalatukia saavia alueita. Jos
esimerkiksi kahden perinnebiotoopin välinen peltolohko halutaan samaan sopimukseen, kannattaa tukimuodoksi valita luonnon monimuotoisuus, johon voi kuulua
myös peltoa. Perinnebiotooppia ei saa lannoittaa, käsitellä torjunta-aineilla,
muokata, ojittaa tai metsittää.
Lihakarja hoitaa maisemaa Someron Häntälässä. (Kuva Eija Hagelberg)
Luonnon monimuotoisuuden edistäminen eli LUMO
Luonnon monimuotoisuuden kehittämisellä pyritään säilyttämään ja parantamaan
maatalousympäristössä esiintyvien luonnonvaraisten kasvien ja eläinten elinympäristöjä. Tyypillisimpiä sopimusalueita ovat pelloilla sijaitsevat
metsäsaarekkeet sekä pellon ja metsän väliset reunavyöhykkeet, joita hoidetaan
esimerkiksi puita ja pensaita harventamalla, niittämällä tai laiduntamalla.
Reunavyöhykkeen enimmäisleveys erityistukisopimuksissa on noin 20 metriä, eli
”yhden puun mitta”. Metsäsaarekkeen pinta-ala on enintään noin hehtaari.
Myös pienimuotoiset kosteikot soveltuvat luonnon monimuotoisuussopimusten piiriin. Paras lopputulos syntyy laadittaessa tilan kaikki kunnostamiskelpoiset
luontokohteet käsittävä hoitosuunnitelma. Riistapeltoja ei enää rahoiteta maa-
23
talouden erityistuella. Sen sijaan erityistukisopimuksia voidaan tehdä lintujen
muuton, pesimisen tai ruokailun kannalta arvokkaille peltoalueille. Tällainen
hanke voi sisältää myös lintutornin ja sinne johtavien polkujen perustamisen
sopimuskohteelle. Luonnon monimuotoisuuskohteilla kiellettyä on lannoitus ja
torjunta-aineiden käyttö.
Suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito
Luonnon monimuotoisuuden yhteydessä on syytä
huomioida myös suojavyöhykkeiden perustaminen ja hoito, joka on tukitasoltaan erittäin
kilpailukykyinen erityistukimuoto. Suojavyöhykkeellä tarkoitetaan peltoalueelle vesistön tai valtaojan varteen perustettavaa monivuotisen heinäkasvillisuuden peittämää aluetta, jota hoidetaan niittämällä ja niitetyn
kasvuston poiskorjuulla. Heinät voi lahjoittaa vaikka naapurin lampaille. Myös
laiduntaminen on sallittua, ellei siitä aiheudu vesiensuojelullista haittaa. Suojavyöhykettä ei lannoiteta eikä käsitellä torjunta-aineilla.
Kevätesikko (Primula veris).
(Kuva Eija Hagelberg)
Suojavyöhykkeet hidastavat vesistöjen rehevöitymistä estämällä ravinteiden ja
maa-aineksen kulkeutumista pelloilta vesistöihin. Tarkoituksenmukaisia kohteita
suojavyöhykkeille ovatkin jyrkästi vesistöön tai valtaojaan viettävät rantapellot sekä sortuma- ja tulvaherkät rannat. Maisemaa elävöittävillä suojavyöhykkeillä on myös vahva luonnon monimuotoisuutta lisäävä aspekti, sillä ne
tarjoavat kasveille ja eläimille lisääntymisalueita, kulkureittejä ja suojapaikkoja. Erityistukisopimukseen voidaan liittää myös suojavyöhykkeen ja vesistön väliin jäävä luonnontilainen ranta-alue, jota hoidetaan esimerkiksi
laikuittaisella niitolla tai pensaikkoa raivaamalla. Pelkästä luonnontilaisesta
vyöhykkeestä ei kuitenkaan voi tehdä suojavyöhykesopimusta.
Erityistuettavan suojavyöhykkeen vähimmäiskoko on 15 aaria ja keskimääräinen
leveys vähintään 15 metriä. Alueen rajaus tehdään kuitenkin aina maastomuotoja
ja viljelyteknisiä seikkoja noudattaen, joten pienialainen peltolohko on mahdollista saada kokonaan sopimuksen piiriin.
Maiseman kehittäminen ja hoito
Maisemanhoitosopimusten keskeinen pyrkimys on estää maiseman umpeenkasvu,
pusikoituminen. Sopimusten tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa tilan viljelymaisemaa. Maisemanhoitosopimuksia tehdään alueille, joilla on maisemallista
merkitystä. Keskeisiä sopimusalueita ovat paitsi arvokkaat maisema-alueet, myös
yleisten liikenneväylien, matkailureittien, vesistöjen ja taajamien läheiset
kohteet.
Maisemasopimuksia tehdään usein erilaisten reuna- ja rajavyöhykkeiden hoidosta.
Maiseman sulkeutumista torjutaan raivaamalla puita ja pensaita. Toisin kuin
luonnon monimuotoisuussopimuksissa, alueilla ei tarvitse olla erityisiä luonnonarvoja, vaan hoidon tavoite on ensisijaisesti maisemanhoidollinen. Esimerkiksi
kylämaisemaan tai vesistöön voidaan avata näkymiä.
Tyypillinen pienimuotoinen maisemanhoidon erityistukikohde on vanhan puukujanteen
uudistaminen. Järkevintä on tällöin valita 10-vuotinen sopimuskausi. Maisemakasvien viljely on yksi tapa ylläpitää avointa viljelymaisemaa ja tuoda siihen
vaihtelevuutta. Maisemapellon sijainti valitaan siten, että pelto kasveineen
näkyy, joten maaston muodot tulee huomioida lohkon valinnassa.
Maisemanhoidon tukea voidaan myöntää myös perinteisen maatalouden rakennelmien
(mm. ladot, tuulimyllyt, riihet, kivisillat, riuku- ja kiviaidat) kunnostamiseen. Maksettava tuki on pinta-alaperusteinen, joten erityistukea kannattavampi
24
rahoitusmuoto esimerkiksi vanhan ladon kunnostamiseen on perinneympäristön vaalimiseen myönnettävä 20 %:n avustus, jota voi ympäri vuoden hakea TE-keskuksen
maaseutuosastolta.
Tuki maksetaan vuosittain aikaisintaan syys – lokakuussa. Maksatuksen perussääntö
on, ettei yksittäiselle sopimuslohkolle voi maksaa enempää kuin sen sopimuksessa
oleva ala antaa myöden eikä kaikkien maksettavien lohkojen yhteispinta-ala voi
ylittää sopimuksen kokonaisalaa. Muuten maksatus tapahtuu viljelijän normaalin
tukihaun yhteydessä kuntaan ilmoittamien pinta-alojen mukaisesti. Tämän takia
on ehdottomasti suositeltavaa hakea uuden hoitokohteen erityistukikautta alkavaksi vasta 1.10., varsinkin jos alueen rajaukset ja täsmälliset pinta-alat
eivät ole vielä keväällä viljelijän tiedossa. Lokakuussa alkavaksi haettu
erityistukisopimus pitää huomioida vasta seuraavan kevään tukihaussa.
Erityistuen maksatusta tulee hakea vuosittain. Hakeminen tapahtuu rastittamalla
tukihakulomakkeen kohta, jossa haetaan ”maatalouden ympäristötuen pintaalaperusteisten erityistukien maksatusta”. Vielä hakuvuonna ei maksatusta tarvitse erikseen hakea. Kesäkuussa alkaviin sopimuksiin tulevat kokonaan uudet
peruslohkot on kuitenkin ilmoitettava uusina lohkoina tukihakemuksen
peruslohkolomakkeella. Lisäksi erityistukilohkot ilmoitetaan kasvulohkolomakkeella.
Kohteen sijainti merkitään peruskarttakopioon ja alueet rajataan huolellisesti
peruslohko- eli digikartalle (1:5 000). Kannattaa käyttää kapeakärkistä kynää,
sillä paksu viiva voi tehdä aarien heiton pinta-alaan. Tarkemmat hoitotoimet
esitetään erillisessä suunnitelmakartassa, josta ilmenevät esimerkiksi raivattavat
alueet. Jos sopimusta haetaan vuokramaille, tulee eri omistajilta vuokratut maat
rajata erillisiksi alueiksi, koska samaan peruslohkoon voi kuulua maita vain
yhdeltä vuokranantajalta. Samoin yhdellä peruslohkolla voi olla vain yhtä maankäyttölajia. TE-keskuksen maaseutuosasto käyttää ensisijaisesti viljelijän
ilmoittamia pinta-aloja, mutta tarvittaessa mittaa alat planimetrilla kartalta
viljelijän tekemien rajausten mukaisesti.
Vuokratut erityistukikohteet
Mikäli sopimukseen haettava alue sijaitsee vuokramaalla, hakijan tulee huolehtia, että vuokrasopimukset ovat voimassa koko sopimusajan. Vuokra on kahden
kauppa ja sen määrästä neuvoteltaessa kannattaa pohtia, kuka tekee työt tai
maksaa kulut. Osallistuuko vuokranantaja esimerkiksi aidan tekoon tai laiduneläinten
valvontaan? Joka tapauksessa vuokranantaja saa palkaksi ainakin kauniin, hoidetun maiseman. Mahdollisia sopimuskohteita kannattaa tiedustella myös kunnilta
tai valtiolta, jotka usein vuokraavat alueitaan lähes ilmaiseksi.
Erityistukisopimukset edellyttävät hoitopäiväkirjan pitämistä sopimuskohteilla
tehtävistä toimenpiteistä. Hoitopäiväkirjan pitäminen muistuttaa pitkälti lohkokirjanpitoa. Se voi olla vapaamuotoinen, mutta siitä tulee ilmetä ainakin lohkon
nimi, lohkonumero, pinta-ala ja vuosittaiset hoitotoimenpiteet. Lisäksi selvitetään mahdolliset erot alkuperäiseen hoitosuunnitelmaan sekä niiden syyt ja
vaikutukset ympäristöön. TE-keskuksen maaseutuosastolla on saatavana valmiita
mallipohjia.
Usein kysyttyjä kysymyksiä tukiasioista
(vastaajana TE-keskuksen maaseutuosaston ylitarkastaja Mia Laakso)
Mitä hakijalta edellytetään?
Erityistukisopimuksen saaminen edellyttää, että viljelijällä on hallinnassaan
(myös vuokramaa käy) vähintään kolme hehtaaria ympäristötukikelpoista peltoa.
Jos sopimukseen itsessään kuuluu peltoa, myös sen ala lasketaan mukaan kolmen
hehtaarin täyttymiseen. Puutarhatilalla alaksi riittää puoli hehtaaria. Lisäksi
hakijalla tulee olla voimassa oleva ympäristötukisitoumus koko erityistukikauden
ajan.
25
Olenko liian vanha?
26
Perinnebiotooppien hoitoa, luonnon monimuotoisuuden edistämistä tai maiseman
kehittämistä ja hoitoa koskeva erityistukisopimus voidaan tehdä myös yli 65vuotiaan viljelijän kanssa. Tällöinkin viljelijällä on oltava voimassa oleva
ympäristötukisitoumus tai hänen on sitouduttava noudattamaan ympäristötuen
perustoimenpiteiden ehtoja, vaikka tästä ei hänelle maksetakaan.
Jos viljelijä tekee uuden erityistukisopimuksen ja täyttää 65 vuotta kesken
kauden, sopimus jatkuu raukeamatta sopimuskauden loppuun. Vanhat
erityistukisopimukset raukeavat edelleen sen vuoden lopussa, jolloin viljelijä
täyttää 65 vuotta ja tällöinkin hän voi halutessaan uusia sopimuksen. Uutta
ympäristötukisitoumusta ei yli 65-vuotias voi antaa.
Voiko viljelijä hakea erityistukea, jos hän on jäämässä luopumiseläkkeelle?
Ei voi. Erityistuen saaminen edellyttää, että viljelijällä on koko sopimuskauden
ajan hallinnassaan vähintään 3 hehtaaria ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteissä
tukikelpoista peltoa (tai 0,5 ha puutarhakasvien viljelyssä). Luopumistuki taas
edellyttää viljelijän luopuvan maatalouden harjoittamisesta. Eläkkeet eivät ole
esteenä erityistukisopimuksen tekemiselle, ellei ko. eläke estä maatalouden
harjoittamista.
Riittääkö pellon avoimena pitäminen?
Erityistukea ei ole tarkoitettu pelkästään pellon avoimena pitämiseen, sillä
sitä edellyttävät jo ympäristötuen perustoimenpiteet. Erityistukisopimusten
tarkoitus on tukea viljelijän maaseutumaiseman ja luonnon hyväksi tekemää työtä.
Viljelemättömien peltojen ei saa antaa pensoittua eikä maiseman kannalta arvokkaita peltolohkoja pidä metsittää. Harvinaisiksi käyneet avo-ojitetut peltolohkot yhdessä mahdollisen reunavyöhykkeen kanssa soveltuvat sen sijaan hyvin
luonnon monimuotoisuussopimusten kohteiksi.
Erityistuen hakeminen on liian hankalaa, mistä saada apua?
Erityistukien haku ajoittuu viljelijälle kiireisimpään ajankohtaan, joten
liitteiden toimittaminen heti hakemuksen mukana voi olla hankalaa. Hakemusta voi
täydentää jättöpäivän jälkeen. Nyrkkisääntönä on, että liitteet tulee toimittaa
viimeistään ennen haetun sopimuskauden alkamista. Jos siis sopimuksen halutaan
alkavan heti 1.6., on tarvittavat liitteet jätettävä jo hakemuksen mukana.
Riittävän kattavat, sellaisinaan hyväksyttävät suunnitelmat edellyttävät joko
hakijalta pientä vaivannäköä tai sitten suunnitelman voi teettää hoitoon
perehtyneellä ammattisuunnittelijalla. Kohtuulliset suunnittelukustannukset saa
sisällyttää hankkeen kustannuksiin.
Erityistukisopimusten hakeminen vaatii varsinkin hakuprosessin alkuvaiheessa
viljelijältä pitkää pinnaa. Joku katsoo parhaaksi luovuttaa jo saatuaan lisäselvityspyynnön, jossa pyydetään kohteen karttarajauksia tai suunnitelmaselostusta
aiotuista toimenpiteistä. Pääsee varmasti lopulta helpommalla, jos jaksaa alun
perin lukea hakemuksen huolellisesti läpi. Kaikkien kohtien täyttäminen on
tarpeen.
Millainen on riittävä suunnitelma?
Suunnitelmasta tulee käydä ilmi alueen luonne ja se lopputulos, johon hoidolla
pyritään. Kattava suunnitelma kertoo yksiselitteisesti, mille alueelle sopimusta haetaan, mitä on suunniteltu tehtäväksi, millä aikataululla sekä millaisia
kustannuksia hakijalle näistä aiheutuu. Huolella laadittu suunnitelma on
viljelijänkin etu. Suunnitelman tarkoitus on ennen muuta kertoa viljelijälle,
mitä hoitotoimia hän on sopimusalueellaan lupautunut tekemään.
Hyvä suunnitelma ei jätä tulkinnanvaraa, siksi se on syytä laatia lohko- ja
vuosikohtaisesti. Yksiselitteinen suunnitelma auttaa maaseutuosastoa laatimaan
päätöksen sopimusehdot siten, ettei mahdollisessa valvontatilanteessa tule epäselvyyksiä.
Korvataanko myös mene27
tetyt hermot? Mistä tuki
muodostuu?
Perinnebiotooppi- ja
luonnon
monimuotoisuuden edistämissopimuksissa
erityistukea maksetaan
vuosittain enintään
420,47 euroa hehtaarilta ja maiseman kehittämisen ja hoidon sopimuksissa 336,38 euroa.
Suojavyöhykkeen perustamiseen ja hoitoon
myönnettävä vuosittainen erityistuki voi olla
enintään 449,90 euroa
h e h t a a r i l t a .
Erityistuen saamiseksi Hoitokohteen suunnittelu kannattaa. Asiantuntijat auttavat löytämään perinnemaisemille
ei riitä, että omistaa sopivimmat hoitomenetelmät. (Kuva Eija Hagelberg)
luonnonarvoiltaan tai
maisemaltaan edustavan alueen, vaan tukitaso määräytyy hyväksyttyjen kustannusten ja tulonmenetysten perusteella. Lisäksi voidaan maksaa enintään 20 %:n
suuruista erityistä kannustinta.
Aitaamis- ja muiden perustamiskustannusten lisäksi tulee huomioida varsinaiset
hoitokustannukset. Omalle työlle pitää antaa sille kuuluva arvo. Esimerkiksi
perinnebiotoopilla hoitokustannukset muodostuvat muun muassa aitojen tarkistuksesta
ja kunnostamisesta, juomaveden järjestämisestä sekä eläinten kuljetuksesta ja
valvonnasta. Ihmistyötunnin ohjekustannus on MMM:n (asetus nro 106/00) mukaan 10
euroa. Maanvuokrakuluja ei hyväksytä aiheutuviin kustannuksiin. Tulonmenetysten
ja lisäkustannusten vertailukohtana käytetään toimenpiteen soveltamisalueen tavanomaista hyvää maatalouskäytäntöä.
Milloin tulee tukipäätös?
Erityistuen käsittelyprosessi on monivaiheinen ja tukipäätöstä voi eri syistä
joutua odottelemaan. Mitä huolellisemmin hakemus on täytetty ja suunnitelma
jäsennelty, sitä nopeammin asian käsittely etenee.
Kaikki tässä käsitellyt erityistukimuodot vaativat alueellisen ympäristökeskuksen
asiantuntijalausunnon. Kun hakemus saapuu TE-keskuksen maaseutuosastolle, se
kirjataan diaarijärjestelmään, minkä jälkeen hakemuksen perustiedot tallennetaan tukisovellukseen. Tässä vaiheessa hakemuksen sisältämät paperit käydään
alustavasti läpi ja mahdollisista puuttuvista liitteistä tehdään hakijalle kirjeitse lisäselvityspyyntö.
Ympäristökeskus tekee kesän ja syksyn kuluessa hakemuksiin liittyviä maastokäyntejä, joihin hakija voi mieluusti osallistua. Tällöin viljelijän kanssa
voidaan käydä läpi eri hoitovaihtoehtoja, tarkistaa aluerajauksia jne. Käynnin
luonne on ensisijaisesti neuvonnallinen. Suunnitelman ja maastokäynnin perusteella ympäristökeskus kirjoittaa hakemuksesta lausunnon ja toimittaa sen maaseutuosaston käsittelijälle, joka sen perusteella tarvittaessa kuulee hakijaa sopimustyypin vaihdosta tai sopimusehtoihin liittyvistä toimenpidemuutoksista. Hakijan
kuuleminen tehdään kirjallisesti ja asiakkaalle varataan aikaa ilmoittaa, hyväksyykö hän ympäristökeskuksen mahdollisesti asettamat lisäehdot. Vapaamuotoinen vastine tulee toimittaa kirjallisena.
Maaseutuosasto tarkistaa vielä lohkorajauksia, pinta-aloja sekä epäselvissä
tapauksissa järjestää paikan päällä mittauksen, joka on viljelijälle maksuton.
Paras lopputulos yleensä syntyy, jos hakija itse käy osastolla neuvottelemassa
aluerajauksista. Tämä on hyödyllistä etenkin tapauksissa, joissa sopimukseen
haettu alue on kovin suuri ja hajanainen tai sisältää lohkoja usealta
vuokranantajalta.
Tämän jälkeen maaseutuosasto pyytää hakijan kotikunnan maaseutuasiamieheltä
alueille lohkonumerot. Lopuksi sopimustiedot tallennetaan tietojärjestelmään.
Päätöksen mukana viljelijälle postitetaan toinen alkuperäisistä hakemuksista
sopimusehtoineen, ympäristökeskuksen lausunto sekä suunnitelma ja kartta, josta
selviävät uudet lohkonumerot. Keväällä kartan tultua digitoinnista hakijalle
lähetetään uudet peruslohkokartat. Päätöksen mukana seuraa myös valitusosoitus.
Viljelijällä on halutessaan 30 päivää aikaa valittaa päätöksestä maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan.
Mitä tarkoitetaan ympäristötuen katolla?
Luonnon monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimuksiin kuuluville peltolohkoille
maksetaan erityistuen lisäksi sekä ympäristötukea että luonnonhaittakorvausta
(LFA). Suojavyöhykepellot saavat paitsi erityistukea myös luonnonhaittakorvausta
ja erityistä suojavyöhykkeille tarkoitettua rehunurmen tukea.
Perinnebiotooppilohkot sen sijaan ovat aina muuta aluetta eivätkä siten saa
peltoalatukia.
Ympäristötuen tukikattoon lasketaan kohteelle maksettava ympäristötuki ja
erityistuki tai -tuet. Mahdollisia muita tukia ei tässä siis huomioida. Tukikatto aiheuttaa sen, ettei samalle lohkolle käytännössä kannata hakea useampaa
erityistukisopimusta, sillä tällöin tuet ”syövät toisensa”. Yksivuotisia viljelykasveja kasvavalla peltolohkolla tukikatto on 600 euroa hehtaarilta, monivuotisella heinänurmella 450 euroa.
Voiko erityistukilohkon laskea mukaan kesantovelvoitealaan?
Ei voi. 5- ja 10-vuotisilla erityistukisopimusaloilla ei voi täyttää CAPkesantovelvoitetta. Kesantovelvoitetta voi korvata ainoastaan alueilla, joista
on tehty maatalouden ympäristötuen 20-vuotinen erityistukisopimus. Tällaisia
sopimuksia tehtiin kaudella 1995 - 1999 suojavyöhykkeistä, valumavesien käsittelystä sekä maiseman tai luonnon monimuotoisuuden kehittämisestä.
Entä jos lopetan hommat?
Jos sopimus on ollut voimassa kolme vuotta ja viljelijä lopettaa maatalouden
harjoittamisen, ei siihen mennessä maksettua erityistukea peritä takaisin.
Takaisinperintää ei tule myöskään silloin, kun kysymyksessä on ns. ylivoimainen
este, kuten viljelijän vakava sairastuminen tai eläkkeelle jääminen.
Erityistukisopimus voidaan haluttaessa siirtää sellaiselle viljelijälle, joka
täyttää sopimuksen tekijälle asetetut ehdot. Sopimusalueen tulee tällöin olla
uuden hakijan hallinnassa koko jäljellä olevan sopimusajan.
HANKERAHOITUSTEN VIIDAKOSSA
Erityisympäristötuen ehtojen ulkopuolelle jääville maisemanhoitajille on olemassa sekalainen kokoelma rahoitusmahdollisuuksia. EU on tuonut uusia mahdollisuuksia, joita ei ehkä tarpeeksi osata vielä käyttää. Omaa hoitosuunnitelmaa ei
kannata väheksyä, vaan rohkeasti neuvoa kysymällä rahoitus maisemanhoitoon voi
järjestyä. Hankkeiden käynnistämisessä on usein kaksi ongelmaa: Ensinnäkään
kukaan ei haluaisi ottaa hoitaakseen hankalaa byrokratiaa ja hankkeen taloutta.
Toiseksi, harvalla taholla on valmiina omarahoitusosuutta tai pääomaa, jota
tarvitaan ennen ensimmäistä hankerahoituksen maksatuspäivää. Joitakin tukia voi
saada osin ennakkona, mikä helpottaa hankkeiden käynnistämistä. Hakijana voi
olla mm. yksityinen henkilö, yhteisö, yritys, oppilaitos tai kunta. Rahoitusta
voi hakea myös pieniin yksittäisiin hoitotöihin, ei vain suuriin projekteihin.
Alla esitettyjen rahoittajatahojen yhteystiedot löytyvät liitteestä 1.
28
KANSALLISIA HANKERAHOITUSVAIHTOEHTOJA
Työvoimapoliittinen projektituki = työllistämishanke esim. yhdistyksille
(kuten Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinnemaisemaprojekti). Haku
TE-keskuksesta.
Ympäristöhallinnon perinnemaisemien hoitoraha, uhanalaisten lajien hoito
raha ja YTY -raha (ympäristötyöraha) = pieniin käytännön hoitotöihin ja
suunnitteluun. Alueellinen ympäristökeskus päättää rahan jaosta, mm. saa
riston ympäristöhoitoavustus, rakennusperinnön hoito, ympäristönsuojelun
edistäminen.
Avustus perinneympäristöjen vaalimiseen = TE-keskuksen myöntämä maatalou
den rahoitustuki, kattaa 20 % hyväksyttävistä kustannuksista, esim. perinteisten tai maisemallisesti arvokkaiden rakennusten korjaamiseen ja perinne
maiseman hoidon ensimmäisen vuoden investointeihin. Hankkeen kustan
nukset oltava vähintään 5000 euroa.
POMO+ -ohjelma (paikallisen omaehtoisuuden maaseutuohjelma)=maaseudun elinkeinotoiminnan ja työpaikkojen kehittämiseen suuntaavat hankkeet. Haku maa- ja
metsätalousministeriöstä (TE-keskuksen kautta)
TE-keskuksen koulutus- ja neuvontaraha = koulutus- ja neuvontatyöhön.
Rakennuskannan hoitoon myös Museovirasto ja alueelliset ympäristökeskukset
antavat avustuksia. Hakuaika yleensä syksyllä. Lisätietoja em. virastois
ta.
Säätiöt = apurahoja haetaan yleensä vapaamuotoisilla hakemuksilla. Lista
säätiöistä: www.saatiopalvelu.net
EU:N HANKERAHOITUSVAIHTOEHTOJA
Life Environment ja Life Nature = EU:n ympäristöalan rahoitusjärjestelmä.
Luonnonsuojelu- ja ympäristöhankkeita ympäristöpolitiikan ja -lainsäädän
nön kehittämiseksi sekä kestävän kehityksen tukemiseksi. Haku EU-komissiolta.
EU:n rakennerahastojen (ESR, EMOTR, EAKR) rahoitusohjelmat (haku TE-kes
kuksesta, maakuntaliitosta, lääninhallituksesta tai alueellisesta ympäristökeskuksesta):
1) ALMA (alueellinen maaseudun kehittämisohjelma) ja LEADER+ =maaseudun
kehittämiseen monipuolisesti sopivia hankerahoituksia. Hakijana voi olla
yritys, yhteisö, kunta, oppilaitos tms.
2)Tavoite-ohjelmat: Tavoite 1: Tuetaan kehityksessä jälkeen jääneitä alu
eita ja edistetään niiden rakenteellista uudistumista, Tavoite 2: Tuetaan
rakenteellisista ongelmista kärsivien alueiden taloudellista ja sosiaalis
ta uudistumista, Tavoite 3: Torjutaan työttömyyttä, lisätään työllistyvyyttä
sekä kehitetään osaamista. Kaikki kolme tavoiteohjelmaa eivät koske kaikkia
kuntia.
3) Interreg III = EU:n yhteisöaloiteohjelma, jossa tuetaan rajat ylittävää,
valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Sen keskeisenä osana on toiminta unionin sisä- ja ulkorajoilla sekä niihin rajoittuvilla alueilla.
29
KYLÄKEDOILTA JOKINOTKOJEN VEHREYTEEN
Luonnonolosuhteiden vaihtelevuuden ja kulttuurivaikutuksen ansiosta VarsinaisSuomi on kasvistoltaan monimuotoinen maakunta. Jo rautakaudella asuttujen kylien liepeillä sekä satoja vuosia laidunnetuilla jokivarsilla ja merenrantaniityillä eliölajisto on selvästi muuta ympäristöä rikkaampaa. Asutushistorian
kerroksellisuus on paikoin nähtävissä läpileikkauksena aina kivikaudelta nykypäivään. Pronssi- ja rautakausilta on säilynyt jäänteenä lukuisia hautaröykkiöitä
ja kalmistoja, uudemmalta ajalta vanhoja rakennuksia ja rakennelmia, kuten
umpipihoja, kylänraitteja, puukirkkoja, tervahautoja ja kiviaitoja.
Kulttuurivaikutuksella on suuri merkitys biodiversiteetin lisääjänä.
Vanhat kiviaidat tarjoavat elinympäristöjä mm. uhanalaisille sammal- ja hyönteislajeille. (Kuva
Kimmo Härjämäki)
Projektissa hoidettujen 77 kohteen kokonaispinta-ala on yli 100 hehtaaria (ks.
liite 2). Hoitokohteiden valinnassa on käytetty apuna Lounais-Suomen ympäristökeskuksen Varsinais-Suomen perinnemaisemat -julkaisua (Lehtomaa 2000). Hoitokohteita on valittu yhteistyössä mm. Museoviraston, Lounais-Suomen ympäristökeskuksen, kuntien ympäristöviranomaisten ja luonnonsuojeluyhdistysten kanssa.
Hoitokohteet ovat paikallisesti, maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaita perinnemaisemia. Joukkoon mahtuu myös Natura- ja luonnonsuojelualueita,
puistoja, muinaisjäännösalueita sekä muuten maisemallisesti edustavia kohteita.
Kohteista 45 sijaitsee yksityisten maanomistajien, 22 kuntien, 4 seurakuntien,
3 yritysten, 3 valtion ja 2 säätiöiden maalla. Seuraavassa esitellään muutamia
erityyppisiä hoitokohteita.
SUUTARLAN
JA
MÄENPÄÄN
LAITUMET, Karinainen
Suutarlan ja Mäenpään kylät
sijaitsevat lähekkäin vanhassa kulttuurimaisemassa Karinaisten kunnan eteläosassa.
Vanhat kylätontit ovat säilyttäneet perinteiset piirteensä. Kyliin johtava tie ylittää puron, jonka varrella on
niin
nautakarjan
kuin
lampaidenkin
laitumia.
Lammaslaitumia on myös hakamailla Suutarlan kylätontilla.
Kesällä 2000 rakennettiin lammaskatos puronvarsilaitumelle. Lampaat viihtyvät
Projektin työntekijät ovat katoksen varjossa hellepäivinä. (Kuva Eija Hagelberg)
auttaneet aitojen korjauksessa
ja rakentamisessa. Syksyllä 2001 raivattiin hieho- ja lammaslaitumien välistä
30
140 metrin pituinen umpeenkasvanut alue puoliavoimeksi. Keväällä 2002 alue
aidattiin, ja kesällä 2003 alueella laidunnetaan lampaita. Lampaita pidettiin
alueella lyhyen aikaa jo kesällä 2002, mutta jyrkässä maastossa ja puron varressa sijaitseva laidunaita tarvitsee lisää vahvistusta, etteivät lampaat pääsisi
karkuun. Kivikkoista rantaa on vaikea aidata. Kuivalla kaudella lampaat voivat
ylittää puron kiviä pitkin. Lampaat eivät kaihda hankaliakaan paikkoja, joten
aidan pitävyyteen kannattaa panostaa.
Suutarlan ja Mäenpään kylien yhtenäinen laidunalue on uusimman lammaslaitumen
valmistumisen myötä 550 metriä pitkä. Yhtenäisyydestä ja laajuudesta on hyötyä
laidunten eliölajeille, joiden laikuittaiset elinympäristöt yhdistyivät pitkäksi nauhamaiseksi jonoksi puronvarsipensaikon poiston myötä. Vastaavanlaisia
yhtenäisiä laidunkokonaisuuksia tulee suosia muuallakin purojen ja jokien varsilla, sillä suurin uhka monelle lajille on juuri sopivien elinympäristöjen
pirstoutuminen liian eristyneisiin osa-alueisiin.
VIRNAMÄEN KATAJAKETO, Turku
Turussa perinnemaisemia esiintyy väriläiskinä keskellä kaupunkiakin. Yksi näistä on Virnamäen katajaketo, joka sijaitsee Aurajoen pohjoisrannalla Halistenkosken
lähituntumassa. Näkyvällä paikalla sijaitsevan katajakedon kasvilajistoon kuuluu useita lounaisia ketolajeja kuten mäkiarho, kevätkynsimö, hieta- ja mäkilemmikki sekä ketopiippo. Vanhan asutuksen merkkinä kedolla tavataan arkeofyyteistä
pölkkyruohoa, sikoangervoa sekä mäki- ja ahdekauraa.
Kesällä 2000 katajaketo oli vielä läpipääsemätöntä pusikkoa, jossa monenmuotoiset
katajat, koivut, pihlajat ja tuomet kasvoivat tiheänä sekamelskana. Raivaustyöhön ryhdyttiin syyskesällä 2000, jolloin poistettiin lähes kaikki muu puusto
paitsi pylväsmäiset ja hyväkuntoiset pensasmaiset katajat. Samana kesänä katajakedon
ja Aurajoen välinen alue niitettiin viikatteella. Niitto- ja raivausjäte poltettiin syksyllä. Loppukesällä kaksi hevosta laidunsi alueella pitäen kasvillisuuden matalana.
Keväällä
2001
raivattavaa aluetta
laajennettiin. Lähinaapurin lampaille rakennettiin verkkoaidat, ja lampaat
hoitivatkin kesäkaudella viikatteen
työt. Syksyllä valtavat raivausjätekasat
poltettiin. Vuonna
2002 lammasaitauksia
laajennettiin edelleen,
osittain
riukuaitana.
Hoitosuunnitelman mukaiset tavoitteet
Virnamäen katajakedon raivaus aloitettiin syksyllä 2000. (Kuva Eija Hagelberg)
Virnamäen
kunnostuksesta alkoivat
täyttyä – tästä eteenpäin lampaat ja hevoset pitävät maiseman avoimena. Virnamäen
katajaketo on maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi, joka sijaitsee valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella. Sen kupeessa on Halisten vanha kylämiljöö ja merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta. Näin monipuolisia kohteita
tulisi ehdottomasti hoitaa siellä missä niitä vielä on jäljellä.
31
HALIKONJOKIVARSINIITTY, Halikko
Halikon kirkonkylän tuntumassa sijaitseva maakunnallisesti arvokas jokivarsiniitty
on lajistollisesti erittäin monipuolinen: mm. peurankello, karvasara, sikoangervo,
mäki- ja ahdekaura, kevätesikko, kevättaskuruoho, kevätkynsimö ja mahdollinen
metsäomenapuu kuuluvat tämän noin kolmen hehtaarin kokoisen alueen kasvilajistoon.
Jokivarsiniittyä on hoidettu intensiivisesti kaikkina kolmena projektivuotena.
Sitä ennen alue on ollut hoidotta 1970-luvulla päättyneen laidunnuksen jälkeen.
Niityn hoito aloitettiin pensaikon ja vatukon raivauksella keväällä 2000. Koska
raivattujen pensaiden kantoja ei
poistettu, vesominen
oli voimakasta. Seuraavina vuosina
kantovesoja poistettiin ahkerasti, ja
vesominen alkoi vähentyä. Raivauksen
myötä tuomien alta
paljastuneelle kasvipeitteettömälle
maalle ilmestyi jo
ensimmäisenä kesänä
runsaasti kevätTurku-Helsinki-valtatielle näkyvät, suorassa rivissä seisovat heinäseipäät ovat jääneet monen
esikon
lehtiohikulkijan mieleen. (Kuva Eija Hagelberg)
ruusukkeita. Maaperän siemen- ja
versopankki tarjoaa yllätyksiä! Niitty kulotettiin huhtikuussa 2001. Kulotuksen
jälkeisenä kesänä pelto-ohdake lisääntyi mutta on jo vähenemässä. Samaisena
kesänä myös peurankelloa esiintyi runsaasti eri puolilla niittyä.
Heinä niitettiin kahdesti kesässä vuosina 2000 - 2002. Kahtena ensimmäisenä
kesänä työ tehtiin viikatteella ja raivaussahalla, mikä oli erittäin työläs
menetelmä näin suurella niityllä. Kesän 2002 jälkimmäisellä kerralla niitettiin
tasaiset osat niittokoneella ja rinteet raivaussahalla. Heinä kuivattiin seipäillä.
Vadelmaa, nokkosta ja pelto-ohdaketta niitettiin rehevimmällä osalla kolmesti
kesässä. Varsinaisella niittyosalla kasvoi vuonna 2000 pääasiassa nurmipuntarpäätä
ja koiranputkea, kesällä 2002 niiden määrä oli jo selvästi vähentynyt. Heiniä
tarjottiin lähialueen hevostalleille, mutta heikon kysynnän vuoksi ne jouduttiin syksyisin polttamaan.
Halikonjokivarsiniitty on monimuotoisuuskeidas muuten hoitamattomassa jokilaaksossa. Kohteessa on selkeästi havaittu, että säännöllisellä hoidolla saadaan jo
muutamassa vuodessa toivottuja muutoksia.
MÄKSMÄEN LAIDUN, Masku
Maskun kunnan omistama Mäksmäen laidun sijaitsee kunnan keskustan lounaispuolella. Niitty on niin kasvistollisesti kuin maisemallisesti arvoltaan maakunnallista luokkaa, ja se kuuluu lähialueineen Kankaisten kartanon valtakunnallisesti arvokkaan rakennetun kulttuuriympäristön viljelymaisemaan. Laidun
muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden viereisen
kedon ja Museoviraston hoitaman katajaa kasvavan saarekkeen kanssa.
Laidun oli vielä kesällä 2001 pahasti umpeenkasvun uhkaama. Laidunnus oli päättynyt vuoden 1980 tienoilla. Alueen arvot olivat kuitenkin paikallisväestön
tiedossa, ja luontoharrastajat olivat jo aiemmin laatineet alueelle kasvillisuus kartoituksen. Alueen pohjoisosat olivat avointa, rehevöitynyttä niittyä,
joskin tuomi ja vadelma olivat levinneet sinnekin. Pohjoisosan niittyä luonnehtivat tyypilliset typensuosijakasvit nurmipuntarpää, koiranputki ja nokkonen.
Niityn eteläosissa kasvoi vuonna 2001 runsaasti noin 20-vuotiasta mäntyä, ränsistynyttä katajaa, tuomea sekä useita maisemallisesti kauniita, matalarunkoisia
32
pantiin seipäille. Syyskesällä raivattiin tiheää nuorta männikköä. Myöhemmin
syksyllä heinä ja raivausjäte hävitettiin polttamalla niityllä ja viereisellä
pellolla.
Keväällä 2002 Maskun kunta päätti maksaa laitumen aitaustarvikkeet. Tämän jälkeen päätettiin harventaa eteläosan männikköä entistä rajummalla kädellä. Raivauksen
jälkeen alueelle pystytettiin lammasaita ja rakennettiin lammaskatos. Lampaat
saatiin laiduntamaan niitylle lähialueella asuvalta maanviljelijältä, joka myöhemmin vuokrasi alueen kunnalta ja vastaa näin tulevina vuosina alueen hoidosta.
Syksyllä maisema oli jo muuttunut avoimeksi ja laiduneläimet olivat syöneet
kasvillisuuden matalaksi. Kohde onkin erinomainen esimerkki siitä, miten maisemaa voidaan nopeastikin muuttaa parempaan suuntaan.
Raivaustyön tulokset näkyivät Mäksmäellä varsin nopeasti. Vasemmassa kuvassa hoitotyöt on juuri aloitettu (heinäkuu 2001), oikealla
lampaat ovat olleet jo yhden kesän työmaalla. (Kuvat Olli J. Suominen (vas.) ja Eija Hagelberg)
KYLÄ-RAULAN NIITTY, Laitila
Erityisen edustava perinnemaisema on Untamalan kylässä sijaitseva Kylä-Raulan
niitty (2,3 ha), joka on inventoitu paikallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi.
Alueen arvoa lisäävät muinaisjäännökset. Valtatie 8:n pohjoispuolisella niityllä raivattiin vuonna 2002 runsaasti puustoa. Kohde sijaitsee vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, joten hoidolla on myös positiivista mainosarvoa. Jo vuonna
2001 osassa niittyä oli ollut hevoslaidunnusta mutta vuonna 2002 perusraivauksen
jälkeen lähes koko alue otettiin hevoslaidunkäyttöön. Loppukesästä alue näyttikin hyvin laidunnetulta, vain hevosten hylkimät tummatulikukat kukkivat komeasti laitumella.
Alueella kasvaa suuri
joukko huomionarvoisia
perinnebiotooppilajeja
ja arkeofyyttejä kuten
kangasajuruohoa, mäkilemmikkiä, isolaukkua,
sikoangervoa, pähkinäpensaita, mäkikauraa,
nuokkukohokkia, tummatulikukkaa, kissankäpälää, ketoneilikkaa
ja Suomessa kaakkoisena
lajina
tunnettua
ketokaunokkia.
Niityllä kartoitettiin
kesällä
2002
myös
perhoslajistoa, joka Kylä-Raulan niityn raivausta huhtikuussa 2002. Kylä-Raulan niitty on hakamaisten
osoittautui erittäin saarekkeiden, ketojen ja niittyjen muodostama mosaiikki. (Kuva Kimmo Härjämäki)
mielenkiintoiseksi. Alueelta tavattiin yhteensä 482 lajia, joiden joukossa oli huippuharvinaisia
33
ketolajeja. Erityinen harvinaisuus on valkoreunapussikoi (Colephora albella), joka
on valtakunnallisestikin erittäin uhanalainen laji. Käpälälattakoi (Levipalpus
hepatariellus) ja saaristoraanumittari (Epirrhoe pupillata) ovat vaarantuneita lajeja
(Laaksonen ym. 2002). Silmiinpistävää tutkimuksessa oli sellaisten ketolajien
runsaus, jotka käyttävät ravinnokseen alu
eella taantuneita ja lähiympäristössäkin harvinaisia kasveja kuten kissankäpälää,
kangasajuruohoa ja ketokaunokkia.
KANKAREENHAAN NIITTY, Uusikaupunki
Lokalahden keskustan kupeessa sijaitseva
Kankareenhaan keto on maakunnallisesti arvokas perinnebiotooppi. Erityisen arvokkaaksi
kedon tekee valtakunnallisesti erittäin uhanalaisen laukkaneilikan esiintymä. VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiiri on järjestänyt
laukkaneilikkaa kasvavalla keto-osuudella
niittotalkoot vuodesta 1999 lähtien.
Kankareenhaan keto on etelään viettävä
hiekkapohjainen rinneniitty. Vuonna 2002 alueella tehtiin laaja raivaus. Ruusu-, tuomija vadelmapensaikko oli saanut ylivallan lähes koko alueella. Pusikon seassa oli joitakin pylväsmäisiä katajia, jotka otettiin
esiin. Perusraivaustyö oli vaativa urakka,
sillä pensaikko oli paikoin hyvin tiheää ja
pohjakerroksessa oli runsaasti alueelta edellisenä talvena kaadettujen koivujen ja mäntyjen oksia, joiden siistiminen kasvillisuuden seasta oli erityisen hankalaa. Raivausjätettä tuli paljon, mutta se saatiin kätevästi poltettua viereisellä kesantopellolla.
Hoidon
tavoitteena
on
laajentaa
laukkaneilikalle sopivaa kasvuympäristöä.
Laukkaneilikka (Armeria maritima).
(Kuva Kimmo Härjämäki.)
Raivauksen jälkeen alue näytti upealta, mutta kedon hoitamattomille kohdille on vuosien kuluessa kerääntynyt runsaasti
ravinteita. Tämän vuoksi vuosittainen vesakon poisto on erittäin tärkeää. Syksyllä 2002 vadelmantaimet olivat kasvattaneet jo 20-senttiset varret, joten
uusintaraivaus on syytä tehdä jo seuraavana keväänä.
34
PROJEKTIN PÄÄTTYESSÄ
HOITOKOHTEIDEN TILA NYT JA TULEVAISUUDESSA
Projektin hoitokohteet voivat toimia esimerkkeinä ja virikkeenä kaikille perinnemaisemien hoidosta kiinnostuneille. Kolmivuotisen hoidon tulokset näkyvät maiseman yleiskuvassa. Työ pusikoitumista vastaan tuottaa siis tulosta, vaikka
raivausta seuraava vesakoituminen onkin monivuotinen riesa. Kolme vuotta on
kuitenkin liian lyhyt aika arvioida perusteellisesti hoitotoimien vaikutusta
eliölajistoon. Raivauksen ja jälkihoidon vuoksi lajisto muuttuu lähes vuosittain. Umpeenkasvaneen niityn palautuminen alkuperäisen, perinteisen maankäytön
aikaiseen tilaan kestää jopa kymmeniä vuosia. Aina se ei ole mahdollista eikä
edes tarkoituksenmukaista.
Tärkeintä on turvata hoidon jatkuminen. Projektin päätyttyä hoitotöitä jatkavat
mm. maanomistajat, maan vuokraajat ja Museovirasto, mutta joissakin kohteissa
hoidon jatkuminen on epävarmaa. Joillakin maanomistajilla ei ole mahdollisuuksiakaan
vastata itse perinnemaisemansa hoidosta. Näille kohteille tarvitaan uusia suunnitelmia ja tekijöitä.
Kaistarniemen niitty Turussa. (Kuva Kimmo Härjämäki)
MAISEMANHOITOTYÖSTÄ UUSI AMMATTI
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on työllistänyt vuosina 2000 - 2003 viitisenkymmentä henkilöä maisemanhoitotöihin. Kokemukset ovat olleet positiivisia:
tavoitteet on täytetty, suunnitellut työt on tehty. Odotettua suurempi joukko
työntekijöistä on kertonut pitävänsä juuri tämäntyyppisestä työstä ja useat
työntekijät ovatkin jatkaneet hankkeessa kahtena vuonna peräkkäin. Työn mielekkyyteen ovat vaikuttaneet työn itsenäisyys, suunnitteluun osallistuminen ja
nopeasti näkyvä käden jälki.
Maisemanhoitotyölle on selkeät perusteet ja tekijöitäkin löytyy. Tällä hetkellä
vain harvat ovat valmiita maksamaan maisemanhoidosta. Tästä huolimatta osuuskunnan perustaminen, hankerahoituksilla työllistäminen tai jopa yritystoiminta
voisivat olla kokeilemisen arvoisia keinoja luoda työpaikkoja alalla. Muutamissa maaseutuoppilaitoksissa on jo maisemanhoitajan opintolinjoja. Tulevaisuudessa ammattimaiset maisemanhoitajat ovatkin varteenotettava vaihtoehto kun tavoitteena on pitää pusikoituminen kurissa ja maaseudun luonto monipuolisena.
35
KOKEMUKSIA PROJEKTIN TALOUDENHOIDOSTA
ARTO SÖDERBLOM (taloudenhoitaja, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.):
Vuosina 2000 - 2003 projektissa käytettiin rahaa noin 430 000 euroa, josta
kolmasosa oli työllisyyspoliittista projektitukea ja loput yhdistelmätukea.
Omavastuuosuus pystyttiin kattamaan maisemanhoidosta saaduilla tuloilla. Koska
kyseessä oli ns. non profit -hanke (voittoa tuottamaton), ei tuloja pyrittykään
saamaan kuin kustannukset kattavasti.
Taloudenhoito kaksine erillisine kirjanpitoineen ja tarkkoine
tilitysvelvollisuuksineen aiheutti odotettua enemmän työtä, vaihdellen 5 - 10
tuntia viikossa. Tarkka kustannussuunnittelu ja siinä pysyminen on tällaisissa
projekteissa korostetun tärkeää. Yllätyksiä toki sattui esim. sairausajan
omavastuissa ja työllistettyjen huoltoajokorvauksissa (työkaluja kuljetettiin
omassa autossa), mutta kokonaisuutena luonnonsuojelupiiri ei juuri joutunut
sijoittamaan hankkeeseen omaa rahaa. Omaa rahaa tarvittiin kuitenkin hankkeen
alkuvaiheessa, koska kulut maksetaan etukäteen ja tositteita vastaan ne saadaan
jälkikäteen takaisin. Tämän likvidirahan tarve oli noin 25 000 euroa. Yhdistelmätuki
saatiin kiitettävän nopeasti takaisin noin kahdessa viikossa, mutta TE-keskuksen neljännesvuosittain maksamaa projektitukea sai joskus odottaa kaksikin kuukautta. Projektin taloushallinnon tehtävät ovat olleet mielenkiintoinen ja opettavainen haaste.
ETEENPÄIN!
Työllistämisprojekti on lopuillaan, mutta perinnemaisemien hoitotyö on vasta
alussa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin osuus tulevissa maisemanhoitohankkeissa on vielä avoin, mutta eteenpäin on mentävä. Mikäli valtakunnallisesti
asetetut tavoitteet perinnemaisemien hoidossa halutaan saavuttaa, uusia keinoja
on otettava käyttöön pikaisesti.
Lokakuussa 2002 perustettiin Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys, joka tulee toimimaan hakijana perinnemaisemien hoitoa edistävissä hankkeissa. Yhdistyksen tavoitteena on perustaa perinnemaisemasäätiö, jonka kautta mahdollisimman suuri joukko ammatti-ihmisiä voitaisiin työllistää maisemanhoitotöihin.
Työosuuskuntien ja lammasosuuskuntien perustaminen, uusien EU-hankkeiden käynnistäminen ja maisemanhoidon neuvontatyön lisääminen auttavat perinnemaisemien
hoidossa. Puhtaan kotimaisen lihan kysyntä, maaseutumatkailu ja luomutuotanto
voivat välillisesti kannustaa maisemanhoitotyön aloittamiseen. Avainasemassa
ovatkin maanomistajat, joten niin taloudellinen kuin neuvonnallinen kannustaminen heidän tekemälleen perinnebiotooppien hoitotyölle on tärkeää. Talkoiden
varaan ei montaa hehtaaria voi laskea, joten on aika siirtyä askel eteenpäin,
kohti ammattimaisempaa ja järjestelmällisempää perinnemaisemien hoitoa.
Maaseudun maisemat kaipaavat ihmisten työtä, eläinten laidunnusta ja viljelymenetelmien monipuolisuutta. Kun osaamme arvostaa luonnon monimuotoisuutta,
omaa kulttuuriperintöämme ja käytännön tekemisen taitoa, olemme askeleen verran
pidemmällä - perinnemaisemien parhaaksi!
36
LÄHTEET
Hinneri S.:
Kedot ja ketokasvit – lounaissuomalainen näkökulma. Lutukka 10:35 - 40, 1994.
Hinneri S. ja Lehtomaa L.:
Kasvien ekologiasta lounaisrannikolla ja saaristossa. Lutukka 10:41 – 50, 1994.
Hämet-Ahti L., Suominen J., Ulvinen T., Uotila P. ja Vuokko S.:
Retkeilykasvio. 3 uudistettu painos. Forssan Kirjapaino Oy, Forssa 1986.
Härjämäki K., Ikonen I. ja Lammi A.:
Laitilan Untamalan-Kodjalan maisemanhoidon yleissuunnitelma. Lounais-Suomen
ympäristökeskuksen moniste 8/2001.
Ikonen I., Lammi A. ja Hagelberg E. (toim.):
Varsinais-Suomen Interreg-projektin pienet perinnemaisemasuunnitelmat. LounaisSuomen ympäristökeskuksen moniste 1/2002.
Laaksonen J., Mutanen T. ja Välimäki, P.:
Laitilan Untamalan – Kodjalan perinnemaisema-alueen perhoskartoitus 2002. Julkaisematon.
Lehtomaa L.:
Varsinais-Suomen perinnemaisemat. Alueelliset ympäristöjulkaisut 160. LounaisSuomen ympäristökeskus 2000.
Partanen H., Holmström M-H. ja Pykälä J. (toim.):
Eläimet luonnon- ja maiseman hoitajana. Maa- ja metsätalousministeriö 1997.
Pykälä J.:
Perinteinen karjatalous luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Suomen ympäristö
495. Suomen ympäristökeskus 2001.
Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.):
Suomen lajien uhanalaisuus 2000. - Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus
2001.
Reinikainen A., Mäkipää R., Vanha-Majamaa I. ja Hotanen J.:
Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Metsäntutkimuslaitos ja Kustannusosakeyhtiö
Tammi 2000.
Vainio M., Kekäläinen H., Alanen A. ja Pykälä J.:
Suomen perinnemaisemat. Perinnemaisemaprojektin valtakunnallinen loppuraportti. Suomen ympäristö 527. Suomen ympäristökeskus 2001.
37
38
KIRJALLISUUTTA
Ekstam U. ja Forshed N.:
Om hävden upphör. Kärlväxter som indikatorarter i ängs- och hagmarker.
Naturvårdsverket 1997.
Haeggström C.-A., Heikkilä T., Peiponen J. ja Vuokko S.:
Toukohärkä ja kultasiipi – Niityt ja niiden hoito. Otava 1997.
Heikkilä K., Borg P. ja Tarvainen A.:
Ketojen ja niittyjen hoito-opas. Suomen luonnonsuojeluliitto 1996.
Ikonen I., Laakso M. ja Lammi A.:
Paimionjokilaakson ja Vähäjoen maisemanhoidon yleissuunnitelma. Alueelliset
ympäristöjulkaisut 163. Lounais-Suomen ympäristökeskus 2000.
Johansson O. ja Hedin P.:
Restaurering av ängs- och hagmarker. Naturvårdsverket 1991.
Lassila A.:
Kotipihan kukkaniitty. Maa- ja kotitalousnaisten keskus 1996.
Lindgren L.:
Saariston laitumet. Metsähallitus 2000.
Perinnemaisemien hoitotyöryhmä:
Perinnebiotooppien hoito Suomessa – työryhmän mietintö.
Ympäristöministeriö 2000.
Suomen ympäristö 443.
Pitkänen M. ja Tiainen J.:
Maatalous ja luonnon monimuotoisuus. BirdLife Suomen julkaisuja (No 1.). BirdLife
Suomi 2000.
Pälkäs O.:
Keto-opas. Suomen luonnonsuojeluliitto 1993.
Raatikainen-Rissanen A.:
Hakamailla ja metsälaitumilla – Opas perinnemaisemien hoitoon Pohjois-Savossa.
Pohjois-Savon Maaseutukeskus / Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus.
Soininen A.:
Vanha maataloutemme. Suomen historiallinen seura 1974.
Tiitinen T. (toim.):
Hiidenkiuas ja tulikukka – opas arkeologisen kulttuuriperinnön hoitoon. Museovirasto 1999.
Valta M.:
Fiilaruahoi ja muitki kukkassi – kasviretkellä Varsinais-Suomessa. VarsinaisSuomen luonnonsuojelupiiri 1996.
LIITE 1.
Perinnemaisemien hoitajia, asiantuntijoita ja rahoituksen edustajia (internetlinkit tarkastettu 12.4.2006)
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry. (myös paikallisten luonnonsuojeluyhdistysten yhteystiedot) - Martinkatu 5, 20810 TURKU, puh.(02) 2355 255,
sllturku@netti.fi www.sll.fi/piirit/varsinais-suomi
Suomen luonnonsuojeluliitto – Kotkankatu 9, 00510 Helsinki, puh.(09) 228 08
www.sll.fi
Lounais-Suomen ympäristökeskus - Itsenäisyydenaukio 2, PL 47, 20801 Turku,
puh.02-5253 500 www.ymparisto.fi/los
Varsinais-Suomen perinnemaisemayhdistys ry. - Pj. Kimmo Härjämäki,
kimmo.harjamaki@helsinki.fi www.vsperinnemaisemat.net
Varsinais-Suomen TE-keskus - Ratapihankatu 36, 20100 Turku, puh.(02) 2100 400
www.te-keskus.fi
Varsinais-Suomen liitto - Ratapihankatu 36, 20100 Turku, puh.(02) 2100 900
www.varsinais-suomi.fi
Museoviraston Muinaisjäännösten hoitoyksikkö (Varsinais-Suomi) - Kalastajankatu
4, 20100 Turku, puh.(02) 2620 259 www.nba.fi (myös rakennusten kunnostusavustukset)
Turun maakuntamuseo - Kalastajankatu 4, 20100 Turku, puh.(02) 2620 111 www.turku.fi
Metsähallitus - Saaristomeren kansallispuisto Virastokeskus 21660 Nauvo
www.metsa.fi
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry. - Urheilutie 6, PL 251, 01301 Vantaa, puh.
(09) 4174 000, www.maajakotitalousnaiset.fi
Farma Maaseutukeskus - Humalistonkatu 7b, 20100 Turku, puh. (02) 2731 500
info@farma.fi, www.farma.fi
Finska Hushållningssällskapet - Suomen talousseura - Tavastgatan 28, 20700 Åbo,
tfn (02) 4690 114 fhs@fhs.fi, www.fhs.fi
Aurajokisäätiö - Valkkimyllynkuja 2, 20540 Turku, puh. (02) 2623 442
aurajokisaatio@aurajoki.net, www.aurajoki.net
Ajohevoset ry. - Pj. Jari Olkkonen, Piikkiö, puh. 0500 925 669
Suomen lammasyhdistys ry. - Pj. Tuomo Jääskeläinen, Alvajärvi, puh. 0400 166 938
www.proagria.fi/suomenlammasyhdistys/
Suomen Kylätoiminta ry. - c/o Willa Elsa, Meijeritie 2, 25410 Suomusjärvi, puh.
(02) 738 1761, info@kylatoiminta.fi, www.kylatoiminta.fi
Suomen 4H-liitto ry. - Karjalankatu 2 A, 00520 Helsinki, puh. (09) 7512 4200,
www.4h-liitto.fi
Loimaa-Seura ry. - PL 102, 32201 Loimaa (riukuaitavideo)
Lounais-Suomen maaseudun kehittämisyhdistys ry. - Urheilutie 5, 25410
Suomusjärvi, puh. (02) 7392 800, www.lounais-suomenmaaseudunkehittamisyhdistys.fi
Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry. - Härkätie 773, 21490 Marttila, puh
(02) 4845 874
Rivakka ry. - Palokuja 6, 23960 Santtio, puh. (02) 8236 200,
www.kolmenajanrannikko.com
Varsin Hyvä Ry. - Liedon kunnantalo, Kirkkotie 13, 21420 Lieto,
puh. (02) 4873 0256 www.varsinhyva.net
I samma båt - Samassa veneessä ry. - Fredrikanaukio1, 21600 Parainen,
puh. (02) 4585 351 www.leader.parnet.fi
Muita internet-osoitteita:
Metsänhoitoyhdistykset www.mhy.fi
WWF www.wwf.fi
Maaseutukeskus www.maaseutukeskus.fi
Suomen ympäristökeskus www.ymparisto.fi
Ympäristöministeriö www.ymparisto.fi
Maa- ja metsätalousministeriö www.mmm.fi
Työministeriö www.mol.fi/tyoministerio/
Hankerahoituksiin katso myös: www.lande2000.fi
39
LIITE 2.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin perinnemaisemaprojektin hoitokohteet.
© Lounais-Suomen ympäristökeskus
40
KIITOKSET
Suurimmat kiitokset kuuluvat Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry:n ja projektin taloudenhoitajalle Arto Söderblomille sekä kaikille työntekijöillemme!
Teidän ansiostanne hanke onnistui hyvin: olitte toteuttamassa projektin näkyvintä
osaa, muuttamassa laadittuja suunnitelmia konkreettiseksi maisemanhoidoksi.
Yhteistyö on valttia! Kiitos, oivallinen ohjausryhmämme:
Iiro Ikonen, Leena Lehtomaa, Antti Lammi ja Johanna Franzen – Lounais-Suomen
ympäristökeskus
Matti Nurminen – Salon työvoimatoimisto
Maarit Lahtinen – Laitilan työvoimatoimisto
Leif Lindgren – Metsähallitus
Teija Tiitinen – Museovirasto
Hannu Klemola – Suomen luonnonsuojeluliitto
Sekä avustajajäsenet Marjukka Kulmala, Olli J. Suominen ja Pirjo Majuri –
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry:n hallitusta ja jäsenistöä kiitämme
mahdollisuudesta tähän hankkeeseen sekä luottamuksesta meitä projektivastaavia
kohtaan. Kiitokset kaikille maanomistajille, joiden mailla olemme saaneet tehdä
tätä arvokasta työtä. Lisäksi kiitoksen ansaitsevat kaikki yhteistyökumppanimme
niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin Suomessa; kitkattomalla yhteistyöllä
asiat järjestyvät melkein kuin itsestään.
Ollille, Leenalle ja Hannulle erityiskiitokset pilkunfiilauksesta. Kiitos myös
kaikille henkilöille, jotka luovuttivat valokuviaan tähän julkaisuun. Oppaan
rahoitukseen on saatu Varsinais-Suomen TE-keskuksen maaseutuosaston koulutusmäärärahasta 8400 euron tuki, joka mahdollisti sen kustantamisen.
41