Suurryhmän ilmiöt

Suurryhmän ilmiöt
© Peter Peitsalo 2011
Niemistön mukaan pienryhmässä yksilöt näyttävät pääsevän helpommin esille ja
ryhmällä on myös mahdollisuus päästä yhdenmukaiseen ja yhteistyökykyiseen toimintaan. Lisäksi ryhmän jäsenet arvioivat pienempiä ryhmiä myönteisemmin kuin
suuria. (Niemistö R. 2000, 58) Suurryhmä synnyttää myös koostaan johtuvaa huomattavaa turhautumista, joka puolestaan synnyttää vihaa. Suurissa ryhmissä vihan
taustalla on ryhmän yksilöä vieraannuttava (alienating) ja pirstova (fragmenting)
vaikutus. (Nitsun M.1996, 11). Oman tulkintani mukaan syy vihan tunteelle syntyy,
koska yksilössä heräävä vieraannuttava ja pirstova kokemus tulkitaan pitkälti uhkaksi omalle olemassa ololle ja minuudelle, sillä suurryhmään joutuminen merkitsee
osallistujalle usein epävarmuuden tilaa (vrt. Paunonen-Ilmonen 2011).
Nitsun nostaa esiin regression suurryhmien dynamiikan eräänä piirteenä (Nitsun
M.1996, 108). Samaa regressiivistä kuvausta on myös havaittavissa PaunonenIlmosen tekstissä, jossa hän kuvaa suurryhmien kehitysvaiheita. Näitä kehitysvaiheita ovat eristyneen yksilöllisyyden vaihe, siirtymä eristyneestä yksilöllisyydestä suhteissa olemiseen, jäsenyksilöllisyyden vaihe sekä yksilöllisen jäsenyyden vaihe.
(Paunonen-Ilmonen 2011) Regressio on selkeästi havaittavissa erityisesi prosessin
ensimmäisessä ja kolmannessa kohdassa, joista ensimmäistä määrittelee pitkälti
yksilön vetäytyminen/eristäytyminen, joita molempia voidaan kyseisessä kontekstissa melko hyvällä syyllä pitää jonkin asteisena defensiivisenä toimintana, jonka
ensisijainen tarkoitus lienee yksilön minuuden säilymisen turvaaminen. Jäsenyksilöllisyyden vaiheessa regressio ilmentyy tavalla, jota Paunonen-Ilmonen kuvaa oman
itsen kieltämiseksi (Em. 2011). Vahvassa regressiossa oma itse, henkilökohtaiset
tarpeet, arvot ja motiivit kielletään erityisesti tilanteissa, joissa ne ovat ristiriidassa
ryhmän kulttuurin kanssa. Prosessina tämä pohjautuu hyvin varhaisiin lapsuuden
kokemuksiimme, jotka Millerin mukaan ulottuvat kauan aikuisuuteen saakka. (Miller
2000, 10)
1
Paunonen-Ilmosen mukaan suurryhmän viimeinen vaihe on yksilöllisen jäsenyyden
vaihe, jossa yksilöllisyys toteutuu hyväksyttävästi ja hyvässä ilmapiirissä ja jossa
yksilö sijoittaa suurryhmään omia persoonallisia puoliaan (Paunonen-Ilmonen
2011). Keskeistä tämänkaltaisessa suurryhmässä on se, että ryhmä kykenee ottamaan vastaan ja käsittelemään sen jäsenten siihen kohdistamat sijoitukset ja toimimaan riittävän hyvänä säiliönä yksilön projektioille. Ryhmän sisällyttämisfunktio
tarkoittaa Klemelän Bioniin viittaman kirjoituksen mukaan, mukaan alun perin äidilliseen kykyyn kestää vauvan primaaria aggressiota ja kateutta (Klemelä E. 2005,
110). Ryhmä, joka mahdollistaa jäsentensä riittävän yksilöllisyyden ja jäsenten ryhmään kohdistamien osin tuhoavienkin projektioiden esiintymisen, on siis pystynyt
käymään onnistuneesti läpi omat kehitysprosessinsa ja luonut itselleen sellaiset
fyysiset ja mentaaliset rakenteet, jotka muun muassa tukevat ryhmän kykyä sisällyttää ja käsitellä erilaisia projektioita ryhmän niistä tuhoutumatta. Nitsunin mukaan
järjestäytynyt (structured) suurryhmä tarjoaa mahdollisuuksia dialogille, joka mahdollistaa vihan muuntumisen, kehittymisen kohti keskinäisen sukulaisuuden henkeä
(Nitsun M. 1996, 12).
Polariteetit suurryhmissä
Kuten Paunonen-Ilmonen kirjoitti, suurryhmien dynamiikkaan kuuluu polarisaatio,
jossa ryhmä jaetaan esimerkiksi miehiin ja naisiin, meihin ja teihin, hiljaisiin ja puheliaisiin ja niin edelleen. Suurryhmissä sen jäsenet joutuvat kohtaamaan monimuotoisuutta, mikä saatetaan kokea psykologisesti ajoittain myös haastavaksi. (Paunonen-Ilmonen 2011) Suurryhmien monimuotoisuus sekä ryhmän sen jäsenissä herättämät voimakkaat turhautumisen ja vihan tunteet sekä alttius niin yksilöiden kuin
koko ryhmänkin regressiolle, tukee niin yksilö- kuin ryhmätasoista lohkomista, joissa
tietyt itsessä tai ryhmässä olevat piirteet irrotetaan itsestä ja sijoitetaan projektiivisten prosessien avulla muiden kannettavaksi. Ryhmässä esiintyvät voimakkaat projektiiviset prosessit luovat kaoottisuutta, joka pahimmillaan saattaa hajottaa ryhmän tai kuten Paunonen-Ilmonen kuvaa, johtaa täydelliseen strukturointiin jähmettymisineen, jota Pauli Juuti kuvaa organisaatiokulttuurien tasolla yliminä-kulttuuriksi
(Em. 2011).
2
Dynaamisten sekä näkyvien että alitajuisten prosessien ollessa suurryhmissä ajoittain hyvinkin voimakkaita, on sen johtajan tai siinä mukana olevan työnohjaajan tai
coachin, oltava erityisen tarkkana, ettei tule vedetyksi mukaan ryhmädynaamisiin
prosesseihin. Erityisesti regressoituneissa ryhmissä tutkimuksellinen työote suhteessa ryhmän projektiivisiin prosesseihin sekä omiin vastatunteisiin on äärimmäisen tärkeätä, jotta perustehtävän kannalta riittävä etäisyys ryhmään on mahdollista
säilyttää. Kuten Paunonen-Ilmonen on todennutkin, toimiva ratkaisu esimerkiksi
suurryhmien työnohjauksessa olisikin kahden ohjaajan käyttö (Em. 2011).
LÄHTEET
Juuti P. 1995. Johtaminen ja organisaation alitajunta. Helsinki: Otava
Miller E. 2000. Riippuvuus, vieraantuminen vai kumppanuus? Yksilön ja
yrityksen muuttuva suhde. Teoksessa: Hyyppä H. & Miettinen A. (toim.)
Johtajuus ja organisaatiodynamiikka. Oulu: Kirjapaino Kaleva. 8-25
Niemistö R. 2000 Ryhmän luovuus ja kehitysehdot. Tampere: Tammer Paino
Nitsun M. 1996. The anti-group –Destuctive forces in the group and their
creative potential. London: Routledge
Paunonen-Ilmonen M. 2011. Dynamiikka suurryhmissä. Julkaisematon luentomoniste
3