Työnohjauksen monimuotoisuus kansainvälisestä

Teemana TUTKIMUS
Kristiina Hyrkäs
Työnohjauksen
monimuotoisuus
kansainvälisestä
näkökulmasta
Suomalaisella työnohjauksella on
oma pitkä kehityshistoriansa, ja
toimintana se on vakiintunut erilaisiin terveydenhuollon organisaatioihin 1980–1990-luvuilla. Työnohjauksen kehittämisen kannalta on
tärkeää, että maassamme aletaan
kiinnittää entistä enemmän huomiota kansainväliseen kirjallisuuteen ja tutkimukseen, toteaa
Center for Nursing Research &
Quality’n johtaja Kristiina Hyrkäs
USA:sta. Artikkelissa keskitytään
ajankohtaisiin kysymyksiin, joista
työnohjaajat sekä tämän aihepiirin
tutkijat ja kouluttajat eri puolilta
maailmaa ovat kirjoittaneet työnohjauksen käsikirjassa1. Artikkeli
perustuu esitykseen Turun työnohjauskonferenssissa 10.6.2010.
1)
Cutcliffe J., Hyrkäs K & Fowler J. (eds.) (2010) Routledge Handbook of Clinical
Supervision. (In press) London, UK.
4
3 / 2010
Työnohjauksen käsite ja
määritelmät
Suomalainen työnohjaaja ei todennäköisesti
hämmästy kuullessaan, että kansainvälisessä
kirjallisuudessa keskustellaan jatkuvasti työnohjauksen käsitteestä ja sen määritelmistä.
Tämä näyttää olevan tutkijoiden, kouluttajien
ja työnohjaajien kiinnostuksen kohde kautta
aikojen.
Kansainvälisen kirjallisuuden pohjalta on
kuitenkin mahdollista tehdä mielenkiintoinen
havainto: käsitteen ja sen määritelmien tarkastelu on selkeästi erilaista riippuen työnohjaustoiminnan kehitysvaiheesta. Kun työnohjaus
ja sen koulutus on alkuvaiheessa, painottuvat yritykset hyvin tarkkoihin määritelmiin,
perustelujen etsimiseen ja rajanvetoon ‘mitä
työnohjaus on tai ei ole’. Työnohjaustoiminnan, sen tutkimuksen ja systemaattisen arvioinnin vakiintumisen myötä kiinnostus käsitteeseen ja sen määritelmiin ei katoa, mutta
nämä muuttuvat tieteellisemmäksi. Käsitteen
tutkimusta ja systemaattista analysointia on
jo tehty jonkin aikaa Euroopassa (Lyth 2000,
Tveitin 2005). Kirjallisuuden pohjalta voi
kuitenkin todeta, ettei konsensusta tai universaalisti hyväksyttyä käsitteen määritelmää ole
olemassa.
Työnohjauksen teoriat ja mallit
Kansainvälisessä kirjallisuudessa kuvataan
useita erilaisia työnohjauksessa hyödynnettyjä teorioita. Mielenkiintoista on havaita,
että suurin osa työnohjauksen viitekehyksistä soveltaa edelleen psykoterapiasta (98%)
lähtöisin olevia teorioita (Veerham 2002).
Uusimmissa tutkimuksissa alkaa kuitenkin
nousta yhä selkeämmin esiin kiinnostus ja
tarve soveltaa esim. hoitotyön teorioita työnohjauksen (esim. Arvidsson & Fridlund 2005,
Berg & Kisthinios 2007).
Kirjallisuudessa kuvatut työnohjauksen
mallit näyttävät aluksi melko samankaltaisilta, mutta niiden lähempi tarkastelu osoittaa
näkökulmat hyvinkin erilaisiksi. Yhtä määri-
telmää, konsensusta tai yleisesti hyväksyttyä
mallia ei ole olemassa (Barriball et al. 2004).
Kirjallisuudessa nousevat usein esiin: (1)
Heronin, (2) Proctorin ja (3) Severinssonin
käsitteelliset mallit. Kyseiset mallit koostuvat
työnohjauksen erilaisista teoreettisista ydinkäsitteistä ja näitä voidaan helposti käyttää:
1. toiminnan jäsentämiseen, reflektointiin ja
analysointiin; 2. ongelmien ratkaisuun; 3.
toiminnan suunnitteluun sekä 4. käytännöstä
oppimiseen. Käsitteellisten mallien empiirinen tutkimus on vielä alkuvaiheessaan.
Työnohjaajan ohjaustyyli ja hyvän
ohjaajan ominaisuudet
Ohjaustyylistä ja hyvän ohjaajan ominaisuuksista on puhuttu paljon eri yhteyksissä,
mutta useimmiten keskustelu on pohjautunut
yleisiin mielipiteisiin ja käsityksiin. Aiheesta
löytyy kansainvälisessä kirjallisuudessa
useita empiirisiä tutkimuksia. Ohjaustyyliä
ja hyvän ohjaajan ominaisuuksia pidetään
tärkeinä tutkimuksen kohteina, koska nämä
ovat yhteydessä ohjauksen tuloksiin (esim.
Sloan & Watson 2001, Sloan 2005, Berggren
& Severinsson 2006).
Nykyään on olemassa selkeää tutkimuksellista näyttöä mm. hyvän työnohjaajan ominaispiirteistä (esim. Sloan 2005). Hyvä työnohjaaja luo luottamuksellisen ja tukea antavan
suhteen työnohjattavaan, on sitoutunut ja
hyvä kuuntelija. Tutkimus on myös osoittanut, mitkä työnohjausprosessin ominaispiirteet ovat tärkeitä erityisesti alkuvaiheessa
(Sloan 2005). Lisäksi tiedetään, että esimerkiksi vastarinta on työnohjauksen alussa sitä
vähäisempää mitä selkeämpi, avoimempi ja
yhteistyöpainotteisempi työnohjausprosessi
on alkuvaiheessaan ollut (Cotrell 2002).
Arvidsson ja Fridlund (2005) ovat osoittaneet, miten tärkeää työnohjausprosessin
kannalta on työnohjaajan tietoisuus vahvuuksistaan ja heikkouksistaan sekä mahdollisuus
omaan ohjaukseen.
3 / 2010 5
Teemana TUTKIMUS
Eettiset kysymykset
Kansainvälisessä kirjallisuudessa työnohjauksen eettiset ja moraaliset kysymykset ovat
alkaneet nousta entistä enemmän keskustelun
kohteeksi. On mahdollista väittää, että lähes
jokaiseen työnohjauksessa käsiteltävään
aiheeseen sisältyy eettinen dimensio. Useimmiten tämä edellyttää myös jonkinlaista analysointia, reflektointia ja ratkaisua (esim. Lyth
2000). Työnohjaajan ja ohjattavan moraalisia
velvollisuuksia (Begat & Severinsson 2001,
Severinsson 2001) ja työnohjauksen eettisiä ydinkysymyksiä tutkittu muun muassa
Ruotsissa (Berggren et al. 2005). Mielenkiintoista tietoa on jo tällä hetkellä esimerkiksi
siitä, mitä on ‘hyvä hoito’ ja tähän liittyvä
päätöksenteko/-tyylit työnohjauksen näkökulmasta (Magnusson et al. 2002, Berggren
& Severinsson 2006).
Vaikuttavuustutkimus
Työnohjauksen monimuotoisuus näkyy mielenkiintoisella tavalla alan vaikuttavuustutkimuksessa. Keskeisiä kiinnostuksen kohteita
ovat viime vuosina olleet esimerkiksi:
• työryhmät/teamit ja hoidon laatu
(Hyrkäs & Paunonen-Ilmonen, 2001)
• moniammatilliseen työnohjaukseen
vaikuttavat tekijät työnohjaajien
näkokulmasta (Hyrkäs et al. 2002)
• taidot ja osaaaminen (competencies)
(esim. Arvidsson et al. 2000, Pettifer
& Clouder 2008)
• vaikutukset päätöksentekoon; turvallisuuteen (safety & security) (esim.
Magnusson et al.)
• vaikutukset hoidon laatuun; stressi/
burnout, taidot ja työtyytyväisyys
(esim. Hyrkäs et al. 2006, Edwards et
al. 2006)
Työnohjauksen vaikuttavuustutkimus on
hyvin haasteellista. Merkittävä haaste on
tutkimuksen konteksti. Kansainvälisestä
näkökulmasta on selvää, että työnohjaajien
koulutuksissa on erittäin suuria eroja, ja työn6
3 / 2010
ohjausta toteutetaan hyvin monella eri tavalla.
Myös työnohjattavien taustalähtökohdat ovat
erilaisia: joissakin maissa (esim. Britannia)
ohjattaville tarjotaan koulutusta ennen työnohjauksen alkua. Työnohjaus on saattanut
myös sisältyä opetussuunnitelmaan jo koulutuksen aikana (esim. Suomi ja Ruotsi). Vaikuttavuuden tutkimisen haasteellisuutta lisää
edelleen se, että työnohjauksen arviointiin ei
vielä tällä hetkellä systemaattisesti käytetä
esim. Manchester Clinical Supervision Scale
(MMCS) -lomakkeen kaltaisia luotettavia –
validoituja ja standardoituja – evaluaatiomenetelmiä tai mittareita.
Konteksti
Työnohjauksen monimuotoisuus nousee
esiin mielenkiintoisella tavalla tarkasteltaessa työnohjausta eri toimintaympäristöissä.
Useita laajoja tutkimuksia on tehty muun
muassa psykiatrisessa ja mielenterveystyön
kontekstissa (esim. Britanniassa ja Irlannissa). Tutkimukset seuraavissa ympäristöissä ovat lisäksi tuottaneet mielenkiintoista
tietoa:
• perusterveydenhuolto (Cutcliffe &
McFeely, 2002)
• avoterveydenhuolto (Williams et al.
2005, Abbott et al. 2006)
• erilaiset erikoisalat kuten: urologinen hoitotyö (esim. Kilcullen 2007),
neurologinen hoitotyö (Turner 2005);
neuvolat/terveydenhoitajat (Tveiten
& Severinsson 2006); vanhusten
hoito (Eriksson & Fagerberg 2008)
• hoitotyön hallinto: johtajat (SirolaKarvinen & Hyrkäs 2006, 2008)
Yhteenvetoa ja keskeisiä ajatuksia
Olen tässä artikkelissa kuvaillut lyhyesti työnohjausta ja sen monimuotoisuutta kansainvälisten tutkimusten näkökulmasta. Artikkeliin
kootut esimerkit tulevat muun muassa Britanniasta, Ruotsista, Norjasta, Australiasta ja
Suomesta. Työnohjaus on tällä hetkellä nope-
asti kehittymässä myös Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa Seelannissa.
Työnohjauksen monimuotoisuus on nähtävissä käsitteen ja sen määritelmien, teorioiden ja mallien, hyvän ohjaajan ominaisuuksien ja ohjaustyylien, eettisten kysymysten,
vaikuttavuustutkimusten ja kontekstien näkökulmista. Näkökulmat nousivat esiin uuden
kirjamme kokoamis- ja editointivaiheessa
(Cutcliffe et al. 2010).
Työnohjauksen tarve ja sisältö ovat tällä
hetkellä nopeasti muuttumassa. Tärkeää
onkin, että työnohjauksen kehittämisen painopistealue on yhä selkeämmin suunnattu
tutkimustietoon perustuvaan toimintaan
(Evidence Based Practice). Kehittämisen
tärkeitä painopisteitä ovat myös systemaattinen evaluointi ja kustannus–hyöty-suhteiden
arviointi sekä työnohjauksen sisällölliset
kysymykset – esimerkiksi, miten parhaiten
tuetaan työnohjattavia, kun heidän potilaansa
ikääntyvät ja terveysongelmat monimutkaistuvat. Tarvitaan myös työnohjauksen uusien
menetelmien ja muotojen kokeilua uusien
sukupolvien (generations X, Y ja Z) hakeutuessa työnohjaukseen. Haluaisin myös nostaa pohdittavaksi, miten työnohjaajien koulutus ja taitojen päivittäminen vastaavat näihin
tulevaisuuden haasteisiin.
3/10-numeron lähteet osoitteessa:
www.suomentyonohjaajat.fi/osviitta/
Kristiina
Hyrkäs
PhD, LicNSc,
MNSc, RN
Director, Center for Nursing
Research &
Quality Outcomes, Maine
Medical Center,
Portland, ME,
USA
Adjunct Professor, University of Southern Maine
Editor, Journal of Nursing Management
E-mail: hyrkak@mmc.org
3 / 2010 7