GLAMOX VALAistustA kirkkAAMpAAn tuLeVAisuuteen

Transcription

GLAMOX VALAistustA kirkkAAMpAAn tuLeVAisuuteen
GLAMOX Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Glamox kouluvalaistusratkaisuja
Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Oppiminen on ymmärtämiseen, valitsemiseen, tulkitsemiseen ja tiedon tallentamiseen
liittyvä prosessi. Ihmisen kyky oppia, säilyttää tietoja ja myöhemmin siirtää niitä eteenpäin
tuleville sukupolville on välttämätöntä kaikelle kehitykselle ja meidän omalle evoluutiolle.
Meidän moderni, tietoon perustuva yhteiskunta asettaa tiukkenevat vaatimukset
valaistusjärjestelmien asentamiselle helpottamaan optimaalisten oppimisympäristöjen
kehitystä. Me vastaamme haasteeseen – olemmehan asiantuntijoita tällä alalla.
Luettelon kuvien ja teknisten tietojen virheettömyys on
pyritty varmistamaan huolellisesti.
Glamox varaa itselleen oikeuden tehdä luettelossa
esiintyviin tuotteisiin teknisiä muutoksia. Emme vastaa
valikoimaan tehtävien muutosten seurauksista emmekä
painovirheistä. Glamox ei vastaa tällaisten virheiden
seurauksista luettelon käyttäjille.
Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen - Kesäkuu/2009
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Koulut muutoksessa
70- ja 80-luvuilla suunnitellut koulut ovat hyvin erilaisia kuin
nykyään suunnitellut. Opettaminen on organisoitu toisin ja
erilaiset uudet tekniset apuvälineet tarvitsevat uudenlaisia
ratkaisuja. Nämä muutokset vaativat joustavampia ratkaisuja
arkkitehtonisesti ja myös valaistusratkaisuissa. Tänä päivänä
tiedämme paremmin millaiset ratkaisut tukevat parhaiten
oppimista eri ikäisenä ja erilaisissa aineissa. Opettamistavat
ovat muuttuneet, joka tuo omat haasteensa esiintyjän ja
viestin saajan väliseen kommunikaatioon. Opettajan rooli
on edelleen yhtä tärkeä kuin aikaisemminkin ja visuaalinen
kontakti häneen helpottaa keskittymistä. Parempi keskittyminen
opettajaan yksinkertaistaa kommunikaatiota ja helpottaa
tiedon omaksumista. Kokemus televisiosta ja teatterista on
antanut meille arvokasta tietoa siitä, miten valaistuksen avulla
huomio saadaan kohdistettua opettajaan. Uusien teknologisten
haasteiden ja opettamistapojen kehittyessä Glamox haluaa
osallistua hyvien teknisten valaistusratkaisujen rakentamiseen
tulevaisuuden kouluissa.
Sisällysluettelo
Valaistus ja oppiminen..................................................4
Lasten kehitys..............................................................6
Aula.......................................................................22
Henkilökohtainen valaistus.............................................8
Auditorio ................................................................23
Standardit ja normit...................................................10
Käytävä...................................................................24
Vastuun ottamista.......................................................12
Opettajienhuone.......................................................25
Energian kulutuksen laskeminen....................................13
Tekninen työ.............................................................26
Valaistuksen ohjaaminen.............................................14
Taideluokka..............................................................27
Puheenvuoro.............................................................16
Liikuntasali................................................................28
Luokkahuone esikoulu.................................................18
Ruokala...................................................................29
Luokkahuone ala-aste.................................................19
Referenssikohteita......................................................30
Luokkahuone yläaste..................................................20
Vaihtoehtoja kouluvalaistukseen....................................32
Luokkahuone aikuisopetus...........................................21
Valikoima tuotteita......................................................34
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valaistus ja oppiminen
Valo on ensisijainen viestien välittäjä ihmisen viidelle aistille. Siksi opiskelijat tarvitsevat
juuri oikeanlaista valoa pystyäkseen keskittymään oppimiseen ja tuntemaan olonsa
mukavaksi. Oikea valaistus määräytyy
aina huoneen käyttötarkoituksen mukaan.
Perinteisessä luokkahuoneessa yleensä
luetaan ja kirjoitetaan. Siksi huoneeseen on
valittava harmoniset kontrastit. Valoisien ja
tummien alueiden voimakkaita vaihteluita on
vältettävä.
Lapsi ei yleensä tunnista kohteita yhtä hyvin
kuin aikuinen, joten lapselta kuluu pidempi
aika vieraan esineen tunnistamiseen.
Kohteiden tunnistaminen kehittyy vaaleiden
alueiden ja varjojen kontrastin avulla. Tämä
edellyttää hyvää hahmottamiskykyä. Suoran
hahmottamisen ja epäsuoran kontrasteja
luovan valaistuksen kohtauspaikka on oppimisen kannalta paras mahdollinen.
4
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valaistus ja oppiminen
Mitä lasten kehityksen eri vaiheet voivat
kertoa meille oikeanlaisesta valaistuksesta
oppimisympäristössä? Voimmeko käyttää
samoja laatuvaatimuksia kaiken tyyppisissä
luokkahuoneissa riippumatta iästä, aineista tai
pedagogisesta menetelmästä?
Kognitiivisen oppimisteorian mukaan osallistumme oppilaiden pään sisällä tapahtuvaan prosessiin. Tämän ytimenä ovat mallit
ulkoisen ärsykkeen muuntamisesta informaatioksi ja miten informaatio järjestellään ja
tallennetaan muistissa. Tärkeimmät ärsykkeet
kommunikoidaan silmien ja korvien kautta.
80% aivojemme vastaanottamasta informaatiosta tulee näköaistin kautta. Etenkin
Jean Piaget`in teoriat käsittelevät eri tyyppisten ärsykkeiden ja toimintojen vaikutuksia
oppimisympäristöihin. Hänen mukaansa
näköaisti yhdessä fyysisen toiminnan kanssa
muuttavat nykyisen kehyksen, koska uudet
kokemukset tai uudet tavoitteet ja kokemukset liitetään tähän kehykseen.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
5
Lasten kehitys
Esi-operationaalinen kausi
2 – 7 vuoden ikäisenä leikkiminen ohjaa
oppimista. Leikin kautta kehitämme verbaaleja ja älyllisiä taitojamme. Etäisyyksien
arviointi, hienomotoriset taidot sekä värien
ja kolmiulotteisten muotojen hahmottaminen
ovat oleellisia tämän vaiheen suotuisalle
kehitykselle. Oppimisen kannalta optimaaliseen ympäristöön tarvitaan riittävästi suoraa
valoa. Suora valaistus tuo esiin valon ja
6
varjot,
jotka
auttavat etäisyyksien arvioimisessa mikä on välttämätöntä hienomotoristen
taitojen kehityksessä. Suora valo on myös
tärkeää kolmiulotteisten muotojen tunnistamisessa. Vaikka lapset ovat herkkiä valolle,
he eivät ole yhtä herkkiä häikäisylle. Suora
valaistus ei ole tämän vuoksi ongelma. Valaistuksen vilkkuminen sitä vastoin voi olla
todellinen ongelma. Tämän vuoksi emme
suosittele perinteisen konventionaalisen
kuristimen käyttöä.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Konkreettinenoperationaalinen kausi
7 - 12 vuoden ikäisenä ajattelu muuttuu
operationaaliseksi. Käsitteet kuten määrä,
paino ja tilavuus ymmärretään käsitteellisellä tasolla, eikä siihen tarvita konkreettisia
esineitä. Tällöin ymmärrämme jatkuvuuden
käsitteen, joka mahdollistaa numeroiden ymmärtämisen ja tässä iässä tehtävät laskelmat.
Toimintoja tehdään yhä enemmän paperilla
ja myös vaikutteet tulevat yhä enemmän
Lasten kehitys
paperilta
tai taululta. Kontrastia
parantavat valaistustekniset ominaisuudet
tulevat entistä tärkeimmiksi. Tämä tarkoittaa
enemmän epäsuoraa tai suodatettua valoa.
Korkeampi valaistuksen taso pystypinnoilla
ja katossa on tarpeellista. Suora valaistus
on edelleen erittäin tärkeää kohteissa, joissa on mekaanisia aineita tai fyysisiä toimintoja. Biologisesti silmä ei ole vielä täysin
kehittynyt ja komiulotteisten muotojen hahmottaminen on erittäin tärkeää.
Formaali-operationaalinen
kausi
Noin 12 ikävuoden jälkeen ajattelu ja
jäsentely alkavat erottua konkreettisesta toiminnasta. Mielikuvat ja tavoitteet voidaan helposti omaksua aikaisempien kokemusten kautta.
Ajatusten ei tarvitse enää perustua todellisuuteen. Biologisesti aistit ovat täysin kehittyneet,
joka lisää häikäisyneston vaatimuksia. Lähes kaikki
luokkahuoneen impulssit tulevat paperilla tai
muilla kaksiulotteisilla tavoilla. Valaistusteknisesti on tärkeää keskittyä parantamaan kontrastiolosuhteita. Tämä tarkoittaa vielä enemmän epäsuoraa ja suodatettua valoa. Yhä
korkeampi valaistuksen taso pystypinnoilla ja
katossa on myös tarpeellista.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
7
Henkilökohtainen valaistus
Miksi opimme helpommin, kun opettaja
on paikalla? Ovatko kehon kieli ja ilmeet
tärkeä osa viestin välittämistä? Jos ovat, miksi
opettaja joutuu olemaan luokkahuoneessa
taulun valaistuksen ja yleisvalaistuksen
välissä? Kun opettajaa korostetaan, hänen
välittämänsä viesti menee paremmin perille.
80
C50-PS OPA
cm
100
cm
C50-PS SA
Henkilövalaistuksessa käytettävä tekniikka
on tuttua tv-studioista ja muista paikoista,
joissa ilmeet ovat tärkeitä. Kun opettajaan
suuntautuu valo ylhäältä sekä pehmeä
kohdevalo 45 asteen kulmassa, kasvojen
ilmeet ja kehon kieli korostuvat.
Glamox C50 on suunniteltu juuri tällaista
valaistusta varten.
L
25º
Tauluvalaisimien asennus liitutaululle
Liitutaulujen leveys vaihtelee luokkahuoneissa. Niiden suositeltu korkeus on 1,2 m
alareunan ollessa asennettuna 0,9 m korkeudelle lattiasta. EN 12434-1 mukaan
liitutaulujen valaistustason tulisi olla 500 lux ja tasaisuus ≥0.7. Katso esimerkki
Glamox C50-PS XA:n asennuksesta.
120 cm
h
40 cm
h2
L = (h - h2) x tan 25
h2 ilmoittaa korkeuden lattiasta 1/3 liitutaulun korkeuteen
8
Esimerkki
Valaisin sijoitetaan siten, että optiikka on 210 cm lattiasta ja
37 cm seinästä. Katso taulukosta lisää esimerkkejä.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
h (cm)
L (cm)
210
37
230
47
250
56
270
65
Henkilökohtainen valaistus
Ratkaisu esiintymisvalaistuksella
Ratkaisu ilman esiintymisvalaistusta
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
9
Standardit ja normit
10
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Standardit ja normit
Valaistus
SFS-EN 12464-1 määrittelee suuntaviivat
valaistussuunnittelulle. Normi asettaa vähimmäisvaatimukset valaistustasoille (lux) ja
häikäisylle (URG). Lisäksi siinä on vaatimuksia värintoistolle, jotka voidaan täyttää
käyttämällä moderneja valonlähteitä. Normi
myös selventää kriteerit, joita tulisi käyttää
valaistussuunnittelun perustana.
Näitä ovat:
• Visuaalinen mukavuus. Kuvaa valaistusmukavuuden
• Visuaalinen tehokkuus. Valaistuksen kyky
helpottaa visuaalisia tehtäviä
• Turvallisuus
Tärkeitä muuttujia täyttämään
näitä kriteereitä:
1. Tilan valonjako
2. Valaistusvoimakkuus
3. Häikäisy
4. Valaistuksen suuntaus
5. Värintoisto
6. Vilkkuminen
7. Päivänvalo
muuttuja on valaistuksen oikea suuntaus, joka
usein määrittelee koko valaistuksen onnistumisen. Jos käytetään alasvaloja, pitäisikö
käyttää myös epäsuoraa valaistusta ja kuinka
paljon? Kuinka paljon tulisi käyttää suoraa
valaistusta? Toivomme, että tämä esite auttaa
löytämään ratkaisut näihin kysymyksiin.
Turvavalaistuksen standardeja
Turvavalaistuksen suunnittelussa on
käytettävissä kansalliset ja kansainväliset
standardit. Seuraavassa niistä muutamia.
Kansalliset/Eurooppalaiset standardit
EN 1838:1999/ BS 5266-7:1999
käsittelee turvavalaistuksen valoteknillisiä
ominaisuuksia kuten havaintoetäisyys,
valaistuksen taso ja tasaisuus.
EN 50171:2001
käsittelee turvavalokeskuksia ja niiden
suunnittelua, toimintaa ja kunnossapitoa.
Tätä sovelletaan myös UPS-laitteisiin ja
turvavalaisimiin.
EN 50172:2004/BS 5266-8:2004
käsittelee turvavalojärjestelmiä ja niiden
suunnittelua, toimintaa ja kunnossapitoa.
Tätä sovelletaan myös turvavalaisimiin ja
paikallisiin akustoihin.
EN 60598-2-22:1999 (Turvavalaisimet)
+ EN 50091-1-1 (UPS)
Tuotestandardi turvavalaisimille ja
UPS-laitteille.
Energian käytön laskeminen
EU:n The Building Energy Directive
(2002/91/EC) kiinnittää huomiota siihen,
mitä pitäisi ottaa mukaan rakennuksen
energialaskelmiin. Valaistus kuuluu tähän ja
EN 15193 muodostaa perustan sille, miten
valaistuksen energiankulutus tulisi laskea.
Kulutus tulisi ilmoittaa kWh/m²/vuosi, LENI
määreellä (Light Energy Numeric Indicator).
Eri rakennusten arvot ja vuosittaiset käyttötunnit on kuvattu NS 3031:2007. Kouluille
tämä arvo on tällä hetkellä 22kWh/m²/
vuosi. Kouluille laskelma perustuu 2200 tunnin vuosittaiseen käyttöön.
Luokkahuoneessa työskentelytilassa tulisi olla
300 lux tai 500 lux, jos tilaa käytetään
myös iltaisin. Valaistuksen tasaisuuden tulisi
olla 0,7. Muista, että liitutaulu/ tussitaulu
määritellään myös työskentelyalueeseen.
Valonjako on määritelty tarkasti työskentelytilassa, jossa on työskentelyalueita, alueita
niiden läheisyydessä ja niitä ympäröiviä
alueita. Usein haasteena on määritellä
työskentelyalueen koko oikein.
Valaistuksen vilkkuminen ei ole ongelma,
jos käytetään moderneja valonlähteitä ja
elektronisia liitäntälaitteita. Jäljelle jäävä
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
11
Vastuun ottamista
Energian käyttöön liittyvät ympäristökysymykset ovat todennäköisesti suurimmat
haasteet, joita tulemme kohtaamaan
seuraavan 20 vuoden aikana. Kaikkein
ympäristöystävällisintä energiaa on käyttämätön energia ja uusin teknologia auttaa
saavuttamaan juuri sen. Valaistukseen kuluu
noin 19% julkisten rakennusten energiasta.
Sisätilojen suurin haaste on korkeat lämpötilat kesäisin. Sammuttamalla valaistus, kun
ketään ei ole paikalla ja säätämällä valaistuksen tasoa sisään tulevan luonnonvalon
mukaan, voimme säästää globaalia ja
paikallista ympäristöä sekä samaan aikaan
säästää energiakustannuksissa.
12
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Energian kulutuksen laskeminen
Kuinka säästää energiaa?
Valaistuksen energiankulutusta vähennetään
sammuttamalla valo, kun huoneessa ei
ole ihmisiä, ja säätämällä keinovaloa
sisään tulevan päivänvalon mukaan. Tämä
voidaan tehdä helposti nykyaikaisten
sensorien avulla, jotka on joko integroitu
valaisimeen tai erillisiä. Kun tarpeettomat
valaisimet sammutetaan, niiden lamppujen
ja elektroniikan käyttöikä pitenee.
EN 15193 -standardissa kuvataan valaistuksen kuluttaman energian määrän laskeminen. Tämän standardin mukaan asennetun
wattitehon sijasta on dokumentoitava
energiankulutus (kWh/m²). Valaistukselle
laskettu energiankulutus ilmaistaan LENIarvona (Light Energy Numeric Indicator).
Tämä tunnusluku ilmaisee laskennallisen
energiankulutuksen neliömetriä kohden
vuodessa (kWh/m²/vuosi).
LENI (Lighting Energy Numeric Indicator)
LENI laskelma = W kokonaisenergia / A = (W valo + W häviö) / A
W valo = valon vuosikulutus
W häviö = häviökulutus, kuten ohjausmoduulit, sensorit, liitäntälaitteet jotka kuluttavat
kun ovat käytössä jne.
A = rakennuksen pinta-ala (m²)
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
13
Valaistuksen ohjaaminen
• Vähentää energiankulutusta ja rakennuksen käyttökustannuksia
• Mukauttaa valaistuksen yksilöllisiin
tarpeisiin ja kohentaa työskentelyolosuhteita
Ratkaisu valitaan tarpeiden mukaan. Lisäksi
taloudelliset seikat vaikuttavat valintaan.
Mitä valaistuksen ohjaaminen on?
Valaistuksen ohjaaminen käsitteenä merkitsee
niistä lähtevän valon ja niiden ulkomuodon
hallintaa. Seuraavien parametrien
muuttumista hallitaan:
• Valon jakautuminen
• Valon määrä (valovoima/luminanssi)
• spektrin jakautuma (valon väri)
Yksittäisiä valaisimia tai valaisinryhmiä
voidaan ohjata manuaalisesti tai
automaattisesti.
automaattisesti tilan käytön mukaan.
Päivänvalosensori yhdessä läsnäolosensorin
kanssa savuttaa suurimmat säästöt.
Ei pelkästään energian säästönä, vaan
myös pidentämällä valonlähteiden ja
liitäntälaitteiden elinikää.
Energiakustannukset:
2
Tässä luvussa tarkastellaan yksittäisten
valaisimien ja valaisinryhmien ohjaamista.
Niitä voidaan himmentää jatkuvasti tai
vaiheittain, ja niistä voidaan katkaista virta.
Sekä manuaalista että automaattista
ohjaamista käytetään. Tärkeintä on saada
tarpeet selville riittävän aikaisin, jotta
tarpeettomilta kustannuksilta vältytään.
Vanha
valaisin
uusi
optiikka
HF�
liitäntälaite
liiketunnistin
(MD)
MD ja päivän�
valotunnistin
Energiansäästö
Ihanteellinen valaistuksen ohjausjärjes-telmä
säästää energiaa jopa 70 %, sillä siinä
käytetään elektroniikkaa (HF). Ja liike– sekä
päivänvalotunnistimet auttavat säästämään
vielä lisää.
Valaistuksen energiansäästöt on helppo
unohtaa kouluissa. Jopa 40% koulujen
energiakustannuksista tulee valaistuksesta,
joten kaukokatseisuudella ja hyvällä
suunnitelulla voidaan saavuttaa suuriakin
säästöjä.
Valaistuksen ohjaus ja energian säästö
voidaan toteuttaa monalla tavalla.
Läsnäolosensori havaitsee ihmisten liikkeet
ja sytyttää/ sammuttaa valaistuksen
14
Älykäs ratkaisu säästää rahaa ja C02 päästöjä seuraavasti käytettäessä tässä esitteessä
esiteltyjä älykkäitä ratkaisuja verrattuna tavanomaisiin ratkaisuihin. Älykkäässä ratkaisussa
käytetään multi-sensoria, joka sammuttaa valot kun ei havaitse liikettä ja säätää valaistusta
sisään tulevan päivänvalon mukaan.
100 kpl yläasteen luokkahuonetta käytettäessä älykästä ratkaisua.
Vuotuinen energiansäästö 12 100 €. Tämä vastaa 18 059 koululounasta.
Vuotuinen C02 säästö 14 500 kg. Tämä vastaa 81 920 km ajoa henkilöautolla.
100 kpl auditoriota käytettäessä älykästä ratkaisua.
Vuotuinen energiansäästö 76 700 €. Tämä vastaa 114 478 koululounasta.
Vuotuinen C02 säästö 92 000 kg. Tämä vastaa 519 774 km ajoa henkilöautolla.
100 kpl liikuntasalia käytettäessä älykästä ratkaisua.
Vuotuinen energiansäästö 108 800 €. Tämä vastaa 162 388 koululounasta.
Vuotuinen C02 säästö 130 500 kg. Tämä vastaa 737 288 km ajoa henkilöautolla.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valaistuksen ohjaaminen
• Valaistuksen mukauttaminen erilaisiin
työtehtäviin
• Haluttujen vaikutelmien saaminen
aikaan valon avulla
Vähäisellä valaistuksen ohjaamisella
halutaan usein saada aikaa erilaisia
tunnelmia. Ne voivat perustua käytännön
tekijöihin, kuten tilan käyttämiseen moniin
tarkoituksiin, esimerkiksi videoesityksen
näyttäminen neuvotteluhuoneessa.
Niiden avulla voidaan myös luoda
kokonaisvaikutelma samaan tapaan kuin
teatterissa.
On tärkeää voida siirtyä nopeasti
valaistusasetusten välillä. Asetukset
tallennetaan käytön helpottamiseksi
tiettyjen katkaisimien tai kaukosäätimen
muistiin. Monimutkaisuus määräytyy
käytettävien kanavien määrän mukaan
ja sen, käytetäänkö peräkkäisiä vaiheita.
Suhteellisen yksinkertaiset järjestelmät
kuitenkin riittävät. Hintakin jää suhteellisen
edulliseksi verrattuna vastaavien ratkaisujen
hintaan10 vuotta sitten.
Tason säätämisen lisäksi käytössä on
useita vaiheittaisia optisten ominaisuuksien
ohjausvaihtoehtoja, esimerkiksi valaistuksen
suunnan muuttaminen, valonsäteen
kaventaminen ja leventäminen tai valon
väriä muuttavat suodattimet.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
15
Puheenvuoro
Ajatuksia kouluvalaistuksesta
Sisätyöpaikkojen valaistusstandardi SFS-EN
12464-1 määrittelee kouluvalaistukselle
asetettavat valastusvoimakkuusvaatimukset, suurimman sallitun häikäisyindeksin
ja pienimmän sallitun värintoistoindeksin.
Standardi ei kuitenkaan määrittele tai anna
esimerkkejä siitä, kuinka ehdot täyttävä
valaistus voitaisiin toteuttaa. Tämä on
toisaalta hyväkin asia, koska standardin
näkökanta hyvästä valaistuksesta on melko
suppea. Tavoitteena on vain luoda hyvät
valaistusolosuhteet näkemiselle. Hyvä valaistus on käsitteenä paljon laajempi. Siihen
kuuluu myös valaistuksen energiatehokkuus
ja valaistuksen tuottama tilavaikutelma - eli
valaistuksen esteettiset ominaisuudet.
aikana lähtökohtana oli suora valaistus,
koska sitä pidettiin kaikkein energiatehokkaampana ratkaisuna. Esimerkkiratkaisujen
lähtökohtana oli, että opiskelijoiden katse
on suuntautunut tauluseinän suuntaan. Uudet
opetusmenetelmät ovat kuitenkin muuttaneet
tilanteen täysin. Nyt opiskelijoille on tehtävä
valaistus, joka ei aiheuta häikäisyä tai
kiiltokuvastumista riippumatta siitä, miten
luokkahuoneen kalustus on järjestetty. Uudet
AV-laitteet ja luokkien käyttö iltaisin erilaisten opetusryhmien tarpeisiin edellyttävät
valaistukselta entistä enemmän säätömahdollisuuksia.
Tapio Kallasjoki
Suomen Valoteknillisen Seuran puheenjohtaja
Koska valaistusstandardit eivät anna
suunnittelijalle esimerkkejä valaistuksen
toteuttamistavoista, luokkahuonevalaistukselle tehtiin vuonna 1982 muutamia
esimerkkiratkaisuja, jotka julkaistiin Suomen
Valoteknillisen seuran suosituksissa. Tuona
Glamoxin tavoitteena on olla ympäristöystävällisen valaistuksen johtaja. Pyrimme
jatkuvasti parantamaan tuotekehitystä, tuotantoa ja pakkausprosesseja säästääksemme
energiaa ja vähentääksemme jätteitä. Glamox on ylpeänä mukana kehittämässä myös
koulutuslaitosten valaistusratkaisuja.
16
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Luokkahuone esikoulu
Huoneen kuvaus
Standardi luokkahuone 7,7 m x 8,6 m,
ikkunat toisella seinällä. Kattokorkeus 3 m.
3 rivissä 3 pinta-asennettua valaisinta.
Tauluvalaisimia 3 kpl.
Valaistuksen kuvaus
2 – 7 vuoden ikäisenä leikkiminen ohjaa
oppimista. Etäisyyksien arviointi, hienomotoriset taidot sekä värien ja kolmiulotteisten
muotojen hahmottaminen ovat oleellisia
tämän vaiheen suotuisalle kehitykselle. Optimaaliseen ympäristöön tarvitaan riittävästi
suoraa valoa, joka tuo esiin valon ja varjot
sekä auttavat etäisyyksien arvioimisessa ja
kolmiulotteisten muotojen tunnistamisessa.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
1183 kWh
1049 kWh
767 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
17,8
15,7
11,5
237
210
153
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C10-S1 225 228HFD SL
C20-S150 135HFD XA
Tarvikkeet
9
3
Älykäs ratkaisu
C10-S1 225 228DALI SL
C20-S150 135DALI XA
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
9
3
C02 (kg)
Säästö %
284
252
184
11
35
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
600 - 650
> 650
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
18
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Luokkahuone ala-aste
Valaistuksen kuvaus
7 - 12 vuoden ikäisenä ajattelu muuttuu
operationaaliseksi. Toimintoja tehdään
yhä enemmän paperilla ja myös vaikutteet
tulevat yhä enemmän paperilta tai taululta.
Kontrastia parantavat valaistustekniset ominaisuudet tulevat entistä tärkeimmiksi. Tämä
tarkoittaa enemmän epäsuoraa tai suodatettua valoa. Korkeampi valaistuksen taso
pystypinnoilla ja katossa on tarpeellista.
Huoneen kuvaus
Standardi luokkahuone 7,5 m x 8 m,
ikkunat toisella seinällä. Kattokorkeus 3 m.
4 rivissä 3 ripustettua valaisinta. Tauluvalaisimia 3 kpl.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
1053 kWh
949 kWh
699 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
17,6
15,9
11,7
211
190
140
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C10-P1 150 135HFD SL
C20-S150 135HFD XA
Tarvikkeet
12
3
Älykäs ratkaisu
C10-P1 150 135DALI SL
C20-S150 135DALI XA
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
12
3
C02 (kg)
Säästö %
253
228
168
10
34
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 200
200 - 300
300 - 400
400 - 500
500 - 600
600 - 700
> 700
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
19
Luokkahuone yläaste
Huoneen kuvaus
Standardi luokkahuone 7,7 m x 8,6 m,
ikkunat toisella seinällä. Kattokorkeus 3 m.
4 rivissä 4 ripustettua valaisinta. Tauluvalaisimia 3 kpl.
Valaistuksen kuvaus
Noin 12 ikävuoden jälkeen ajattelu ja jäsentely alkavat erottua konkreettisesta toiminnasta.
Biologisesti aistit ovat täysin kehittyneet, joka
lisää häikäisyneston vaatimuksia. Valaistusteknisesti on tärkeää keskittyä parantamaan
kontrastiolosuhteita. Tämä tarkoittaa vielä enemmän epäsuoraa ja suodatettua valoa. Yhä
korkeampi valaistuksen taso pystypinnoilla ja
katossa on myös tarpeellista.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
1737 kWh
1545 kWh
1132 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
26,1
23,2
17
347
309
226
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C20-P1 150 149HFD DP
C20-S150 135HFD XA
Tarvikkeet
16
3
Älykäs ratkaisu
C20-P1 150 149DALI DP
C20-S150 135DALI XA
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
16
3
C02 (kg)
Säästö %
417
371
272
11
35
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 300
300 - 350
350 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
> 550
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
20
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Luokkahuone aikuisopetus
Valaistuksen kuvaus
Noin 12 ikävuoden jälkeen aistit ovat
biologisesti täysin kehittyneet, joka lisää
häikäisyneston vaatimuksia. Lähes kaikki luokkahuoneen impulssit tulevat paperilla tai muilla
kaksiulotteisilla tavoilla. Valaistusteknisesti on
tärkeää keskittyä parantamaan kontrastiolosuhteita. Tämä tarkoittaa vielä enemmän
epäsuoraa ja suodatettua valoa sekä pystypintojen ja katon parempaa valaisua.
Huoneen kuvaus
Standardi luokkahuone 7,7 m x 8,6 m,
ikkunat toisella seinällä. Kattokorkeus 2,7 m.
4 rivissä 4 upotettua valaisinta. Tauluvalaisimia 3 kpl.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
1708 kWh
1521 kWh
1114 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
25,7
22,8
16,7
342
304
226
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C30-RO600 224HFD SU
C20-S150 135HFD XA
Tarvikkeet
16
3
Älykäs ratkaisu
C30-RO600 224HFD SU
C20-S150 135DALI XA
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
16
3
C02 (kg)
Säästö %
410
365
267
11
35
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 300
300 - 350
350 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
> 550
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
21
Aula
Huoneen kuvaus
Aula 8 m x 12 m, tilassa ikkunoita.
Kattokorkeus 3,2 m. 3 rivissä 4 pintaasennettua valaisinta.
Valaistuksen kuvaus
Aulassa valaisimet yleensä asennetaan
korkealle kattopintaan, jonka vuoksi niiden
helppo huollettavuus on tärkeää. Valaistuksen tason tulee olla riittävä, jotta saadaan
aikaan tasainen yleisvalaistus ja valaistua
myös seinät. Myös valaistuksen muuteltavuus ja joustavuus ovat tärkeitä. Valaistuksen
tulee mahdollistaa turvallinen ja helppo
liikkuminen tilassa kaikissa olosuhteissa.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
1350 kWh
1211 kWh
989 kWh
14,1
12,6
10,3
270
242
198
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
D20-S210 226HFD SI
Tarvikkeet
12
Älykäs ratkaisu
D20-S210 226DALI SI
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
12
C02 (kg)
Säästö %
324
291
237
10
27
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 150
150 - 180
180 - 210
210 - 240
240 - 270
> 270
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
22
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Auditorio
Valaistuksen kuvaus
Auditoriossa valaisimet yleensä asennetaan
korkealle kattopintaan, jonka vuoksi niiden
helppo huollettavuus on tärkeää. Myös
valaistuksen muuteltavuus ja joustavuus
ovat tärkeitä. Tilaa voidaan käyttää hyvin
erilaisiin tarkoituksiin ja valaistuksen tulee
mahdollistaa turvallinen ja helppo liikkuminen tilassa kaikissa olosuhteissa.
Huoneen kuvaus
Auditorio 10 m x 16 m, tilassa ikkunoita.
Kattokorkeus 6 m. 4 rivissä 7 pintaasennettua valaisinta.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
4838 kWh
1372 kWh
1003 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
30,2
8,6
6,3
968
274
201
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
DL 300S 242 HFD Silver
Reflector
Tarvikkeet
28
Älykäs ratkaisu
DL 300S 242 DALI Silver
Reflector
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
28
C02 (kg)
Säästö %
1161
329
241
72
79
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 300
300 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
> 600
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
23
Käytävä
Huoneen kuvaus
Käytävä 2,6 m x 18 m, tilassa ikkunoita.
Kattokorkeus 3 m. 10 upotettua valaisinta
rivissä.
Valaistuksen kuvaus
Käytävillä valaistus takaa turvallisen
liikkumisen ja ohjaa ihmiset kulkemaan
oikeita reittejä. Valaistuksen tulee ulottua
myös seinille, jotta opastaulut ja muu tärkeä
informaatio erottuvat.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
585 kWh
133 kWh
102 kWh
12,5
2,9
2,2
117
27
20
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
D20-R175 126HFD SI
Tarvikkeet
10
Älykäs ratkaisu
D20-R175 126DALI SI
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
10
C02 (kg)
Säästö %
140
32
25
77
83
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 100
100 - 120
120 - 140
140 - 160
160 - 180
180 - 200
> 200
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
24
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Opettajienhuone
Huoneen kuvaus
Valaistuksen kuvaus
Lähes kaikki opettajienhuoneen toiminnot
tehdään paperilla, tietokoneella tai muilla
kaksiulotteisilla tavoilla. Toimistonomaisissa
ympäristöissä on valaistusteknisesti tärkeää
parantaa häikäisynestoa ja kontrastiolosuhteita. Tämä vaatii tarpeeksi epäsuoraa
ja suodatettua valoa. Myös korkea valaistuksen taso pystypinnoilla ja katossa on
tarpeellista.
Opettajienhuone 9,4 m x 10,4 m, ikkunat
toisella seinällä. Kattokorkeus 3 m. 4 rivissä
5 ripustettua valaisinta.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
3075 kWh
2493 kWh
2033 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
31,4
25,5
20,8
615
499
407
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C20-P2 235HFD CU/ML
Tarvikkeet
20
Älykäs ratkaisu
C20-P2 235DALI CU/ML
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
20
C02 (kg)
Säästö %
738
598
488
19
34
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 300
300 - 350
350 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
> 550
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
25
Tekninen työ
Huoneen kuvaus
Teknisen työn tilat 7,8 m x 9,9 m, ikkunat
toisella seinällä. Kattokorkeus 3,5 m.
4 rivissä 4 pinta-asennettua valaisinta.
Valaistuksen kuvaus
Teknisen työn tiloissa riittävä valaistuksen
taso on tärkeää jo turvallisuuden vuoksi.
Suosittelemme metallirunkoisia valaisimia
ja iskunkestävää polykarbonaattikupua.
Teknisen työn tiloissa stroboskooppi-ilmiö voi
olla vaarallinen ja sen vuoksi suosittelemme
HF-liitäntälaitteella varustettuja valaisimia.
HF-liitäntälaitteella valaistaessa ei stroboskooppi-ilmiötä esiinny.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
2400 kWh
1787 kWh
1303 kWh
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
31,2
23,2
16,9
480
357
261
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
MIRZ54 235HFD PC REFL
Tarvikkeet
16
Älykäs ratkaisu
MIRZ54 235DALI PC REFL
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
16
C02 (kg)
Säästö %
576
429
313
26
46
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
600 - 650
> 650
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
26
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Taideluokka
Huoneen kuvaus
Valaistuksen kuvaus
Taideluokan valaistuksessa tulisi olla suoraa
valoa, joka parantaa syvyysvaikutelmaa
ja kolmiulotteisten muotojen hahmottamista sekä epäsuoraa ja suodatettua valoa
parantamaan kontrastiolosuhteita. Jotta
taideluokassa käytettävät värit saataisiin
paremmin esiin, suosittelemme käytettäväksi
lamppuja, joiden värintoistoindeksi
Ra on yli 90.
Taideluokka 7,9 m x 8 m, ikkunat toisella
seinällä. Kattokorkeus 3 m. 4 rivissä 4
ripustettua valaisinta. Tauluvalaisimia 3 kpl.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
2371 kWh
2084 kWh
1519 kWh
37,7
33,1
24,2
474
417
304
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C50-P 235HFD OP
C20-S150 135HFD XA
Tarvikkeet
16
3
Älykäs ratkaisu
C50-P 235DALI OP
C20-S150 135DALI XA
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
16
3
C02 (kg)
Säästö %
569
500
365
12
36
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
< 300
300 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
> 600
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
27
Liikuntasali
Huoneen kuvaus
Liikuntasali 16,2 m x 25 m, tilassa
ikkunoita. Kattokorkeus 8 m. 5 rivissä 10
pinta-asennettua valaisinta.
Valaistuksen kuvaus
Liikuntasalissa valaisimet yleensä asennetaan korkealle kattopintaan, jonka vuoksi
niiden helppo huollettavuus on tärkeää.
Valaisinten tulisi olla tukevia ja liikuntasaleihin suunniteltuja sekä täyttää iskunkestävyydeltään pallotesti standardin
DIN 57 710 osa 13. Myös valaistuksen
muuteltavuus ja joustavuus ovat tärkeitä.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
11330 kWh
8111 kWh
5891 kWh
27,9
20
14,5
2266
1622
1178
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
C51-S 249HFD SLS
Tarvikkeet
50
Älykäs ratkaisu
C51-S 249DALI SLS
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
50
C02 (kg)
Säästö %
2719
1947
1414
28
48
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
<350
350 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
> 600
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
28
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Ruokala
Valaistuksen kuvaus
Ruokalassa vietetään päivän tauko ja levähdyshetki. Sen ilmapiirin tulisi poiketa muista
tiloista, jotta ihmiset pystyvät rentoutumaan ja
latautumaan loppupäivää varten. Valaistuksen
tulee olla miellyttävä, häikäisemätön ja saada
aikaan tasainen yleisvalaistus. Myös tarjoilualueet tulisi valaista riittävästi. Valaistuksen tulee
mahdollistaa turvallinen ja helppo liikkuminen
tilassa kaikissa olosuhteissa.
Huoneen kuvaus
Ruokala 8,1 m x 15 m, tilassa ikkunoita.
Kattokorkeus 3,5 m. 4 rivissä 5 ripustettua
valaisinta. Tarjoilualueella 3 ripustettua
valaisinta.
Energian säästö
Ratkaisu
Nykyinen ratkaisu
Uusi standardiratkaisu
Älykäs ratkaisu
Energian kulutus
kWh/m2/vuosi (LENI) Kulut/vuosi (Euro)
2210 kWh
1085 kWh
806 kWh
18,2
8,9
6,7
442
217
181
Ratkaisun kuvaus
Ratkaisu
Valaisin
Määrä
Uusi standardiratkaisu
A20-P420 140HFD
C50-P 235HFD SU
Tarvikkeet
20
3
Älykäs ratkaisu
A20-P420 140DALI
C50-P 235DALI SU
Tarvittavat sensorit
DALI tarvikkeet
Tarvikkeet
20
3
C02 (kg)
Säästö %
530
260
193
51
64
Älykkäässä ratkaisussa käytetään multisensoria, joka sammuttaa valot kun ei
havaitse liikettä ja säätää valaistusta sisään
tulevan päivänvalon mukaan.
Isolux diagrammi – valonjako
<350
350 - 400
400 - 450
450 - 500
500 - 550
550 - 600
> 600
Tekniset lisätiedot, katso www.glamox.fi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
29
Referenssikohteita
Korpilahden yhtenäiskoulu - Korpilahti
Ajurinmäen päiväkoti - Espoo
Albert Edelfeltin koulu - Porvoo
Anisten päiväkoti - Salo
Electrocity - Turku
Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto - Hamina
Granhultsskolan - Kauniainen
Halikon koulukeskus 1,2,3 - Halikko
Halikon kunta, vanhainkoti - Halikko
Hatanpään koulu - Tampere
Heinolan ammatti-instituutti - Heinola
Helsingin eurooppalainen koulu - Helsinki
Helsingin uusi yhteiskoulu - Helsinki
Herttoniemen yhteiskoulu - Helsinki
Hindhår Nya skola - Porvoo
Hollihaan koulu - Kokkola
JAMK 1,2,3,4 - Jyväskylä
Joensuun koulu - Salo
Jokelan koulu - Paimio
K Oy Leväsen oppipoika - Kuopio
Kannaksen lukio - Lahti
30
Korpilahden yhtenäiskoulu - Korpilahti
Kaurialan Koulu - Hämeenlinna
Kemin keskuslukio - Kemi
Kirkonkylän koulu - Ylikiiminki
Kiuruveden kirjasto - Kiuruvesi
Kivimaan koulu - Lahti
Kivistön koulu - Seinäjoki
Klaukkalan koulu - Klaukkala
Korhosen koulu - Sievi
Korpilahden yhtenäiskoulu - Korpilahti
Koskelan ala-aste - Oulu
Kourujoen koulu - Halikko
Kuitinmäen koulu - Espoo
Kuivasjoen koulu - Kuivajoki
Kuivasjoen koulu - Kuivaniemi
Kulloon sivistyskeskus - Porvoo
Kuttilan koulu - Vaskio
Kuusiluodon lukio - Oulu
Kytölän päiväkoti - Lahti
Kaakkurin koulukeskus - Oulu
Lapin ammattiopisto - Rovaniemi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Lyseonmäen koulu - Heinola
Läkkisepänkuja 8 - Helsinki
Länsipuolen koulu - Haukipudas
Länsipuolen koulu - Oulu
Meilahden liikuntapuisto - Helsinki
Metsokankaan monitoimitalo - Oulu
Mikkelin amkk - Mikkeli
Mukkulan koulu ja kirjasto - Lahti
Multalan asuntola - Tuusula
Muonion yläaste ja lukio - Muonio
Myllypuron yläaste - Helsinki
Myllypuron yläaste - Helsinki
Mäntyharjun lukio - Mäntyharju
Nastolan seurakuntatalo - Nastola
Nastolan seurakuntatalo - Nastola
Nikkarin koulu - Kerava
Nikkarin lukio - Kerava
OAMK-kaupan ja tekniikan oppilaitos - Oulu
Oulun ammattillinen kurssikeskus - Oulu
Oulun kansainvälinen koulu - Oulu
Referenssikohteita
JAMK 1,2,3,4 - Jyväskylä
Oulun kauppaoppilaitos - Oulu
Oulun seudun ammattiopisto - Muhos
Oulun Yliopisto - Oulu
Oulunsuun korttelikoulu - Oulu
Paltamon koulukeskus - Paltamo
Paltamon koulukeskus - Paltamo
Pateniemen koulu - Oulu
Paviljonki päiväkodit - Helsinki
Pellon ala-aste - Pello
PHKK, kampus - Lahti
Piikkiön liikuntahalli - Piikkiö
PIRKO Pitkäniemen oppilaitos - Tampere
PIRKO, Pitkäniemen oppilaitos - Pitkäniemi
Pohjois-Helsingin lukio - Helsinki
Pohjoispuiston koulu - Hyvinkää
Practicum huset
Pudasjärven MOL - Pudasjärvi
Puuppolan Koulu - Jyväskylä
Päiväkotikeskus Kieppi - Kitee
Rantaperkiön Koulu - Tampere
JAMK 1,2,3,4 - Jyväskylä
Rantsilan yläaste - Rantsila
Ravintolakoulu Perho - Helsinki
Rekijoen koulu - Halikko
Rimminkankaan koul - Pudasjärvi
Ritaharjun koulu - Oulu
Rovaniemen ammattikorkeakoulu- Rovaniemi
Raahen ammattikoulu - Raahe
Raahen lukio - Raahe
Saksalan päiväkoti - Lahti
Sariolan koulukeskus - Sahalahti
Savon ammatti- ja aikuisopisto - Kuopio
Seinäjoen lyseo - Seinäjoki
Sirkkalan kasarmi - Turku
Snappertunan koulu liikuntasali - Snappertuna
Someron ala-aste - Somero
Sosiaalialan oppilaitos - Tampere
Sundom Lärcenter Arbetsplats - Sundom
Suomusjärven ala-aste - Suomusjärvi
Suomusjärven ala-aste - Suomusjärvi
Söderkullan yläaste - Söderkulla
Söörmarkun päiväkoti - Söörmarkku
Tampereen kauppaoppilaitos - Tampere
Tavastilan kivikoulu - Kotka
Tietotien lukio - Valkeakoski
Tietäjäntalo - Imatra
Tikkalan Koulu - Korpilahti
TRE Yliopisto Lääketieteen laitos - Tampere
Tuomarilan päiväkoti - Espoo
Ulvilan yhteiskoulu - Ulvila
Vanha pääkirjasto - Turku
Vanttilan koulu - Espoo
Vihdin yhteiskoulun laajennus ja keittiö - Vihti
Vuorelan päiväkoti - Siilinjärvi
Vaasan ammattiopisto - Vaasa
Ylä-Savon ammattiopisto - Iisalmi
Ylästön koulu - Vantaa
Ylöjärven Takamaan koulu - Ylöjärvi
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
31
Vaihtoehtoja kouluvalaistukseen
C50-P C50-PS C50-XA C30-RO C20-S C20-XA C20-P
Luokkahuone
Laboratorio
Tietokoneluokka
Puutyö
Metallityö
Kotitalous
Musiikki
Porrakäytävä
Aula
Vastaanotto
Terveydenhoitaja
Rehtori
Toimisto
Liikuntasali
WC
Vaatesäilö
Opettajienhuone
Varasto
Siivouskomero
C20-R
C10-S
C10-P
C10-R
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Tie
Sisääntulo
Piha
Pysäköintialue
Nämä ovat tyypillisiä valaisimia kouluympäristöihin. Autamme mielellämme valaisimien valitsemisessa eri projekteihin.
Täydelliset tuotetiedot ja yhteystiedot löytyvät verkosta www.glamox.fi.
32
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Vaihtoehtoja kouluvalaistukseen
C10-W
Luokkahuone
Laboratorio
Tietokoneluokka
Puutyö
Metallityö
Kotitalous
Musiikki
Porrakäytävä
Aula
Vastaanotto
Terveydenhoitaja
Rehtori
Toimisto
Liikuntasali
WC
Vaatesäilö
Opettajienhuone
Varasto
Siivouskomero
Tie
Sisääntulo
Piha
Pysäköintialue
D20
C51
A20
i20
MIR
C61
GIR
ALFA
O43
O32
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Nämä ovat tyypillisiä valaisimia kouluympäristöihin. Autamme mielellämme valaisimien valitsemisessa eri projekteihin.
Täydelliset tuotetiedot ja yhteystiedot löytyvät verkosta www.glamox.fi.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
33
Valikoima tuotteita – luokka ja taulu
C50-SL
C50-OPA
C50-XA
• Alumiininen valaisin järjestelmäasennukseen
• Säädettävä asennuskannke
• Voidaan asentaa X-, T- tai L-muotoon
• Helppo asentaa
• Alumiininen valaisin järjestelmäasennukseen
• Voidaan asentaa X-, T- tai L-muotoon
• Esiintymisvalaistukseen ja tussitauluille
• Alumiininen valaisin järjestelmäasennukseen
• Tussi-/ liitutauluille
• Jonoasennettava
• Täyttää BS EN 12464-1
Glamox C50 on ideaali valaisinratkaisu luokkahuoneeseen sen joustavan ripustuksen ja jatkettavan asennustavan vuoksi. Eri optiikat
vastaavat kaikkiin valaistustarpeisiin. Tussi- ja liitutauluille tarkoitettu XA-optiikka on hyvin epäsymmetrinen ja suunniteltu valaisemaan
tasaisesti koko taulun. OPA-optiikka on ideaali esiintymisvalaistukseen, koska se korostaa esiintyjää.
34
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valikoima tuotteita – luokka ja taulu
C20-P1
C20-S
C20-XA
•
•
•
•
•
•
•
•
• Valkoinen tauluvalaisin kouluihin
• Voidaan jonoasentaa
• Pinta-asennus tai ripustus
Helppo asentaa
Sopii useimpiin kattojärjestelmiin
Korkea hyötysuhde
Helppo huoltaa ja pitkä käytöikä
Johdonmukainen ja kestävä muotoilu
Luotettava tekniikka ja korkea hyötysuhde
Helppo asentaa ja huoltaa
Pinta-asennus tai ripustus
The Glamox C20-sarja perustuu T5-loistelampulle ja soveltuu erilaisiin käyttöympäristöihin. Glamox C20 on saatavana upotettavana, pinta-asennettavana, ripustettavana ja seinäasennuksena. Se soveltuu useimpiin kattotyyppeihin.
Glamox C20 soveltuu käytettäväksi läpi koko rakennuksen laajan valikoiman ja joustavien ominaisuuksiensa ansiosta. Muotoilu vastaa
useimpien kohteiden arkkitehtonisia vaatimuksia.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
35
Valikoima tuotteita – luokka ja taulu
C10-R
C20-R SL
C30-RO
• Minimalistinen ja ajaton muotoilu
• Runko ilman näkyviä liitoksia
• Helppo asentaa näkyviin T-profiilikattoihin
• Sopii useimpiin kattorakenteisiin,
kiinitysklipsit tarvikkeina
• Ihanteellinen valonjako ja
hyvä hyötysuhde
• Helppo asentaa
• Helppo huoltaa ja pitkä käyttöikä
• Tasapainoinen jako suoraa ja
suodatettua valoa
• Valaisee myös kattopinnan ja seinät
• Luo paremmat kontrastiolosuhteet
• Jännittävä muotoilu ja helppo
asennettavuus
Klassisesti muotoiltu Glamox C10-valaisinsarja on monikäyttöinen ja helposti sovellettava eri ympäristöihin ja käyttökohteisiin. Glamox
C10 - sarja on saatavana upotettavana, pinta-asennettavana, ripustettavana ja seinään asennettavana. Kaikki sopivat asennettaviksi
yleisimpiin kattotyyppeihin. Eri optiikoilla varustettu Glamox C10 on täydellinen valaisintuoteperhe.
Glamox C30 on uuteen valaistuskonseptiin perustuva valaisinsarja, jossa suora ja suodatettu valo ovat ihanteellisessa tasapainossa. Ainutlaatuisen optiikan ansiosta alaspäin suuntautuva valo on tehokasta ja se jakautuu tasapainoisesti myös kattopintaan. Glamox C30 antaa
miellyttävää työskentelyvaloa, joka on erittäin tehokasta ja häikäisee erittäin vähän.
36
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valikoima tuotteita – liikuntasali ja urheiluhalli
C51-R SLS
C51-S SLS
C51-S RPG
• Korkealaatuinen uppoasennettava
valaisin urheiluhalleihin
• Hyvä hyötysuhde
• Täyttää pallotestistandardin
DIN 57 710-13
• Pinta-asennettava/ ripustettava
urheiluhallivalaisin
• Hyvä valonjakautuminen vaakatasossa
• Hyvä hyötysuhde
• Täyttää pallotestistandardin
DIN 57 710-13
• Pinta-asennettava/ ripustettava
urheiluhallivalaisin, IP54
• Hyvä valonjakautuminen vaakatasossa
• Hyvä hyötysuhde
• Täyttää pallotestistandardin
DIN 57 710-13
Glamox C51 on urheiluhallivalaisin, joka on suunniteltu korkeisiin tiloihin ja jossa on hyvä häikäisynsuojaus. Valaisin on suunniteltu
T5-loistelampulle ja sillä on erittäin hyvä hyötysuhde. C51 on kehitetty kestämään rajua käsittelyä ja on läpäissyt pallotestin (DIN 57 710
osa 13), jossa 60 km/h tuleva pallo iskee valaisinta 36 kertaa. Glamox C51 on erittäin luja ja kestävä, mikä merkitsee pienempiä
huoltokustannuksia käyttäjälle.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
37
Valikoima tuotteita – verstas
GIR T5
MIR IP66/67
GDS-S
• Helppo ja nopea asentaa
• Sama heijastin sopii niin mataliin kuin
korkeisiinkin tiloihin
• Soveltuu myös korkeisiin
ympäristölämpötiloihin
• Erinomainen hyötysuhde
• Laadukas metallirunkoinen valaisin,
IP66/67
• Kestävä ja pitkäikäinen
• Helppo huoltaa komponenttialustan
ansiosta
• Saatavana erilaisilla turvavaloilla
• Korkeisiin tiloihin suunniteltu yleisvalaisin
• Symmetrinen tai epäsymmetrinen
valonjako
• Kotelointiluokka IP54
Glamox GIR tarjoaa erittäin tehokkaan ratkaisun. Samalla heijastimella katetaan kaikki kattokorkeudet ja sen valonjakoa voidaan säätää.
Glamox MIR IP66/67 on erittäin kestävä, runko on yhdestä kappaleesta syvävedettyä Aluzink-pinnoitettua terästä. Saatavana myös
haponkestävästä teräksestä. Kupu on iskunkestävää polykarbonaattia ja kuvun salvat haponkestävää terästä.
Glamox GDS-S on Aluzink-pinnoitetusta teräksestä valmistettu laadukas yleisvalaisin korkeisiin tiloihin. Valaisimessa on 5 mm karkaistu
suojalasi, IP54.
38
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valikoima tuotteita – tekniset tilat
i20 op
C61
D20-R210 IP44/55
• Roiskevesitiivis IP44 yleisvalaisin
T5-loistelampuille
• Kompakti muotoilu teollisuus- ja
sisäkäyttöön
• Helppo asentaa
• Opaalikupu (OP)
•
•
•
•
•
• Monikäyttöinen ja joustava alasvalo
• Ainutlaatuinen konsepti liitäntälaitteen
vaihtamiseksi
• Pölysuoja vakiona
• Helppo asentaa ja kytkeä
• Saatavana tarvikkeita IP44 ja IP55
Kompakti muotoilu, IP65
Puhdastilavalaisin
Laadukas tekniikka ja korkea hyötysuhde
Tukeva teräsrunko
Helppo huoltaa ja pitkäikäinen
Glamox i20 on roiskevesitiivis yleisvalaisin teollisuuteen ja sisäkäyttöön. Ohuen muotoilun ja hyvän toimivuutensa vuoksi Glamox i20
on käytännöllinen ratkaisu moniin eri kohteisiin. Se on helppo asentaa seinälle, kattoon, kattokiskoon ja vaakavaijeriin. Glamox i20 on
tyylikäs valinta niin toimistoympäristöön, teknisiin tiloihin, kouluihin, autohalleihin ja tehtaisiin, joissa vaaditaan korkeampaa IP luokitusta ja
valotehoa.
Glamox C61 soveltuu steriileihin ympäristöihin, joissa vaaditaan miellyttävää työskentelyvalaistusta sekä helppoa huollettavuutta. Se soveltuu
erityisesti laboratorioihin ja koulujen keittiöihin. Vielä korkeampaa suojausta tarvittaessa tarjoamme Glamox C60-valaisinta, joka on testattu
Fraunhoferissa Saksassa luokituksen IPA luokka 1, DIN EN IS O 14644-1 mukaan.
Glamox D20-sarjassa on useita erilaisia versioita: pinta-asennettavat, upotettavat, pyöreät ja kulmikkaat. Valonlähteitä on laaja valikoima,
kuten tarvikkeitakin.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
39
Valikoima tuotteita – hallit, käytävät ja seurustelutilat
C10-W
Zapp W300
A20-P166
• Minimalistinen ja ajaton muotoilu
• Antaa häikäisemättömän valaistuksen
käytävään
• Tehokas valaistus lattiaan
• Helppo asentaa
• Ajattoman elegantti seinävalaisin
• Valaisinrunko kiilloitettua messinkiä,
harjattua terästä tai valkoiseksi
maalattua terästä
• Ohut ja tyylikäs valaisin suoralle ja
epäsuoralle valolle
• Koristeelliset yksityiskohdat
• Alumiinirunko
Glamox C10-W on seinäasennettava valaisin erityisesti käytäviin, joissa on matalat katot. Se on ideaali ratkaisu, kun upotettavia valaisimia
ei voida käyttää. Valaisin on saatavana ylävalolla seinään asennettavaksi tai ilman ylävaloa asennettavaksi seinän ja katon kulmaan.
ZAPP on elegantin tyylikäs tuoteperhe, joka vastaa vaativimpiakin esteettisiä kriteereitä. ZAPP tuoteperheen on suunnitellut Christina Valentin (arkkitehti SIR) ja sille myönnettiin vuonna 1998 Norwegian Design Councilin muotoilupalkinto the Award for Design Excellence.
Glamox A20 on pyöreät muodot ja pehmeä valo luovat rauhallisen ja miellyttävän ilmapiirin. Glamox A20-P166 on valmistettu alumiinisesta
rungosta ja akryylisestä opaalisatiini häikäisysuojasta. Siinä on anodisoitu alumiiniheijastin vahvistamaan alas suuntautuvaa valoa.
40
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valikoima tuotteita – hallit, käytävät ja seurustelutilat
A20-SQ 300
A20-S320/420/620
A20-P420
• Ohut ja tyylikäs valaisin koristeellisella
taustavalolla
• Seinä- ja pinta-asennukseen
• Voidaan käyttää esim. kouluissa,
käytävissä, portaikoissa jne.
• Ohut ja tyylikäs valaisin koristeellisella
taustavalolla
• Seinä- ja pinta-asennukseen
• Helppo puhdistaa
• Ohut ja tyylikäs valaisin suoraan ja
epäsuoraan valaistukseen
• Ripustetaan vaijerilla
• Voidaan käyttää esim. kouluissa,
käytävissä, portaikoissa jne
Glamox A20 on ohut ja hienostunut valaisin. Ensisijaisesti olemme kehittäneet designtuotteen, joka avaa mahdollisuuden tyylikkäisiin
ratkaisuihin läpi rakennuksen. Yhdessä muiden 20-sarjan tuotteiden kanssa voidaan helposti suunnitella kokonaisratkaisuja korkeakattoisista
avoimista julkisista tiloista ja ympäristöistä aina käytäviin ja pieniin vapaamuotoisiin huoneisiin.
GLAMOX A20 on saatavilla pyöreänä ja kulmikkaana versiona seinä- ja kattoasennukseen. Pyöreä versio on saatavana myös
ripustettavana. Seinään ja kattoon asennettuna GLAMOX A20-valaisin antaa koristeellisen hajavalon taustapinnalle. Ripustettavassa
versiossa on sekä ylävalo että alavalo luomaan avointa ja ilmavaa tilantuntua.
Glamox A20-tuoteperheen on suunnitellut Formel Industrial Design ja sille myönnettiin vuonna 2008 Norwegian Design Councilin
muotoilupalkinto the Award for Design Excellence.2008.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
41
Valikoima tuotteita – yleiset tilat
D20-R210
D20-S210
D20-RQ
• Monikäyttöinen ja joustava alasvalo
• Ainutlaatuinen konsepti liitäntälaitteen
vaihtamiseksi
• Pölysuoja vakiona
• Helppo asentaa ja kytkeä
• Laaja valikoima tarvikkeita IP44 ja IP55
•Ajaton ja toiminnallinen muotoilu
• Helppo yhdistää muihin Glamox
20-sarjan tuotteisiin
• Pölysuoja suojaa heijastinta
• Helppo asentaa ja kytkeä
• Neliskulmainen alasvalo, jossa on
Glamox 20-sarjan muotoilu ja
toiminnallisuus
• Pölysuoja suojaa heijastinta
• Kompakti valaisin on helppo asentaa
ja kytkeä
Glamox D20-tuoteperheestä löytyy tehovaihtoehtoja 13W-42W, yksi- ja kaksilamppuisina. GLAMOX D20 on aito GLAMOX EASY™
-tuote, joka on muotoiltu täydeksi ”plug&play” -ratkaisuksi. Kehittynyt heijastintekniikka ja laaja valikoima koristeita mahdollistavat D20:n
käytön hyvin erilaisissa sovelluksissa.
Glamox D20-tuoteperheen on suunnitellut Formel Industrial Design ja sille myönnettiin vuonna 2007 Norwegian Design Councilin muotoilupalkinto the Award for Design Excellence.
42
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
Valikoima tuotteita – ulkoalueet
O-32
O43
ALFA
• Koristeellinen pollarivalaisin kävelyteille,
puistoihin ja sisääntuloihin
• Valonlähteenä monimetallilamppu tai
pienoisloistelamppu
• Saatavana eri pituuksia
• Koristeellinen valonheitin sisä- ja
ulkokäyttöön
• Symmetrinen ja epäsymmetrinen
valonjako
• Voidaan asentaa pylvääseen tai
jatkovarteen
• Ilkivallankestävä valaisin ulkokäyttöön
• Saatavana myös visiirillä tai ristikolla
• Valonlähteenä monimetallilamppu tai
pienoisloistelamppu
O-32 on pollarivalaisin, joka antaa koristeellisen valaistuksen. Sen runko on alumiinia polttomaalattuna mustaksi tai hopeanväriseksi UV:n
kestävällä polyesterijauhemaalilla. Sisällä oleva kupu on iskunkestävää opaloitua polykarbonaattia, tiivisteet silikonia ja ruuvit ruostumatonta terästä.
O43 voidaan asentaa katto- tai seinäpintaan, pylvääseen tai jatkovarteen. Sen runko on mustaksi polyesterijauhemaalattua alumiinia, joka
on viimeistelty fosfori-kromi lisäsuojalla sään rasituksia vastaan. Heijastin on anodisoitua alumiinia, karkaistu suojalasi, tiivisteet silokonia ja
ruuvit ruostumatonta terästä.
Glamox ALFA on seinään tai kattoon asennettava laadukas ulkovalaisin. Sen runko on polyesterijauhemaalattua alumiinia. Kupu on
opaalipolykarbonaattia tai lasia, heijastin alumiinia ja ruuvit ruostumatonta terästä. Useita eri malleja pelkällä kuvulla, ristikolla tai visiirillä.
Väreinä musta, valkoinen ja hopea.
GLAMOX - Valaistusta kirkkaampaan tulevaisuuteen
43
Annamme käyttöösi ratkaisuja
Glamox on kehittänyt, valmistanut ja myynyt ammattimaisia valaistusratkaisuja maailmanlaajuisille markkinoille yli 60 vuoden ajan.
Norjalaisella Glamox-teollisuuskonsernilla on toimipisteitä useissa
Euroopan maissa sekä Singaporessa, Kiinassa, Koreassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Konsernilla on tytäryrityksiä 14 maassa ja
edustus yli 40 maassa.
Glamox on aktiivinen kumppanisi. Helpotamme energiatehokkaiden
ja kannattavien valaistusratkaisujen suunnittelemista ja käyttöönottamista. Panostamme määrätietoisesti markkinoiden vaatimuksiin
ja tarpeisiin soveltuvien innovatiivisten ratkaisujen kehittämiseen.
Käytännölliset ratkaisumme tuovat mukanaan hyvinvointia ja työtehoa loppukäyttäjille sekä antavat valaistukselle pitkän käyttöiän ja
tarvittavan tehon.
Ratkaisumme eivät synny pelkän huippuosaamisen tuloksena
– ne vaativat sukupolvien kokemuksen.
PÄÄKONTTORI
Glamox Marketing Oy
Äyritie 8 D, Plaza Largo
01510 Vantaa
Puh: 010 841 0440
Fax: 010 841 0464
info.fi@glamox.com
www.glamox.fi
SC2009130