Syksy 2010

Transcription

Syksy 2010
PÄÄKIRJOITUS
Suomen mestaruuskilpailut tulee!
Järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Tällä kertaa tavataan Tampereella
6.-17.4.2011. Osallistujia on viime vuosina ollut n. 2000 ja samaan pyritään
jälleen. Lähdetään mukaan yhtenä perheenä rakentamaan hienoa
häppeninkiä. Samalla tapahtuma luo hienon tavoitteen vuoden toiminnalle.
Kilpailussa on tärkeintä saada palautetta orkesterin toiminnalle. Myös
ohjelmiston kehittäminen on tärkeässä roolissa. Nuorten ja aikuisten on hyvä
tavata toisiaan ja todeta, ettei Suomi lopu kunnan rajalle. Lähdetään yhdessä
mukaan hyvän musiikin merkeissä.
Musiikkioppilaitosten yhteistyö puhallinorkestereiden kanssa on ollut hedelmällistä. Se on todettu monessa
yhteydessä. Instrumentalistit tarvitsevat kehittyäkseen orkesterin. Nykyisin on järjestetty useita
teematapahtumia yhden instrumentin ympärille ja se on tuonut alalle uutta aktiivisuutta. Varsinkin nuorisolle
tällaiset yhteiset kokoontumiset ovat erityisen merkittäviä. Esimerkkeinä mainittakoon Kuopion
musiikkivalmennus:
Musiikkivalmennus ei ole ryppyotsaista, vaikka torveen puhaltaminen onkin totista puuhaa. Välillä leikitään ja
leikkikin liittyy aina jotenkin musiikkiin. Jokaisella lapsella on käytössään lainasoitin: kornetti tai taskutrumpett,
toteaa vetäjänä toimiva Harri Ulmanen.
Muita esimerkkejä ovat mm. käyrätorvien Kevätpöräys, Tuubakimalainen (lue edellinen lehti) sekä tässäkin
lehdessä selostettu klarinettiseuran 30-vuotisjuhla, joka keräsi yhteen satakunta soittajaa. Yhden soittimen
teematapahtumat tuo soittajat yhteen ja antaa heille hyvän mahdollisuuden löytää muiden soitosta uusia
elämyksiä, joihin etenkin nuori, miksei varttuneempikin ihminen on herkkä reagoimaan. Uudet virikkeet
herkistävät myös kouluttajia ja vuorovaikutus synnyttää vahvempiakin tuttavuuksia, kuin sinällään ihan ok
naamakirjatuttavuuksia.
Yksityisopetuksen liittäminen orkesterikoulutukseen on tehokas tapa edistää harrastusta. Kun siihen lisätään
edellä mainittuja piristeitä, voidaan harrastukseen luoda uusia ulottuvuuksia. SPOL on valmis tukemaan ja
auttamaan tapahtumien järjestämisessä. Keksikää, kehittäkää ja esittäkää!
Hyvää syksyä,
SPOL puheenjohtaja
Raine Ampuja
SPOL hallitus
Puheenjohtaja
Raine Ampuja Jenkkapolku 17 A 04420 JÄRVENPÄÄ Email: rampuja@gmail.com puh. 040 – 50 77799
Sihteeri, internet ja jäsenasiat
Tiiu Tuominen Lyhdekatu 3 B 5, 40740 JYVÄSKYLÄ tiiu.tuominen@jyu.fi puh. 0409637701
Taloudenhoito, koulutus- nuotisto- ja jäsenasiat
Pekka Ulmanen Kallioniementie 4 70260 KUOPIO pekka.ulmanen@gmail.com p. 0400 - 272 339
Varapuheenjohtaja
Juhani Leinonen Mannerheimintie 5 B 10 49400 HAMINA juhani.leinonen@pp.inet.fi puh. 0400-750902
Kansainväliset asiat ja tiedotus
Jukka Viitasaari Sammonkatu 36 B 39, 33540 TAMPERE jukka.viitasaari@kolumbus.fi 050 3233698
Markkinointi, ilmoitusmyynti sekä ansiomerkkiasiat
kts sihteeri ja rahastonhoitaja
Jäsen
Antti Nissilä Poppelikatu 14 C 14, 39500 IKAALINEN antti.nissila@a-minor.fi 0400 393776
Jäsen
Marita Rantamäki Pahaojantie 340, 39100 HÄMEENKYRÖ marita.rantamaki@elisanet.fi 040 5139059
Jäsen
Markku Korhonen Puusepänkuja 4 A 12, 90100 OULU markku.k.korhonen@pp.inet.fi 040 7374717
Jäsen
Aleksi Saraskari Mariankatu 25 B 36, 15110 LAHTI saraskari@hotmail.com 0500 849941
Kansikuva:
, Kimmo Varjoranta© 2010
1
SPOL-hallitus kokoontui syksyn
ensimmäiseen kokoukseensa 5.9. ja
päätti seuraavia asioita:
•
•
•
•
•
•
•
•
•
hyväksyi uudeksi jäseneksi Turun VPO:n
puhallinorkesterin sekä yhden henkilöjäsenen.
Tervetuloa mukaan!
kävi läpi maksamattomat jäsenmaksut tältä
vuodelta
hyväksyi anotut ansiomerkit
hyväksyi maksetut laskut
myönsi Ikaalisten Nuoriso-orkesterin Tuki ry:lle
avustuksen tappiotakuuna Rocking Winds tapahtumalle
kuuli Puhallinorkestereiden SM-kilpailun
järjestelyjen kuulumisia
päätti tulevan toimintasuunnitelman ja
talousarvion laatimisaikataulun
päätti seuraavan Puhallinorkesterin
ilmestymisaikataulun ja sisällön. Deadline su
19.9.
päätti kokoontua seuraavan kerran
marraskuun lopulla pitempään
suunnittelukokoukseen.
SPOL SOOLOSOITINSÄVELLYSKILPAILU
Suomen Puhallinorkesteriliitto on julistanut
sävellyskilpailun soolosoittimelle ja puhallinorkesterille,
jonka tarkoituksena on saada uusia teoksia
musiikkioppilaitosten oppilaiden ja orkestereiden
käyttöön sekä erityisesti kurssitutkinto-ohjelmistoiksi.
Toiveen sävellyskilpailusta esitti viime vuonna PielisenKarjalan musiikkiopiston rehtori Minna Kajander.
Säveltäjillä on aikaa v. 2010 loppuun ja kilpailun tulos
julkistetaan Valtakunnallisilla Puhallinpäivillä
Lappeenrannassa maaliskuussa 2011. Tuomariston
puheenjohtajana on Raine Ampuja ja jäseninä Marita
Rantamäki ja Aleksi Saraskari, jotka molemmat
toimivat tahoillaan nuorisopuhallinorkesterin
kapellimestareina. Tutustu sävellyskilpailun sääntöihin ja
orkesterin kokoonpanoon nettisivuillamme.
VALTAKUNNALLISET PUHALLINPÄIVÄT
LAPPEENRANNASSA 18.-20.3.2011
Ensi kevään puhallinpäivien valmistelut ovat jo
hyvässä vauhdissa. Lappeenrannassa 18.-20.
maaliskuuta 2011 pidettävien päivien järjestämisestä
vastaa työryhmä, johon kuuluvat Anu Koskinen, Kari
Haili, Petri Nordin, Timo Lehtonen, Jouni Könönen ja
Jorma Lautanen.
Ennakkotietoja tulevasta: perjantai-iltapäivän ohjelma
keskittyy musiikkilääketieteeseen, kun luennoimaan
saapuvat muusikoiden asioihin erikoistuneet lääkärit
Miikka Peltomaa ja Jouko Heiskanen sekä
käyrätorvisti (muslis.) Erja Joukamo-Ampuja.
Viikonlopun aikana konserteissa kuullaan mm.
Rakuunasoittokunnan & Savon Sotilassoittokunnan
brass-kokoonpanoa, Montolan puhallinorkesteria sekä
Lappeenranta Ensemblea. Ja tottakai ohjelmaan
kuuluvat puhallinorkesteriohjelmiston esittelyt,
kustantajien nuottinäyttelyt, liittojen kokoukset jne.
Puhallinpäivillä julkistetaan myös SPOL:n
soolosoitinsävellyskilpailun tulokset ja esitetään
palkitut teokset.
Tapahtumapaikkoina ovat Lappeenrannan
musiikkiopisto ja kaupungintalon Lappeenranta-sali.
Tarkempaa tietoa ohjelmasta, ilmoittautumisesta,
majoittumisista ym. tulee syksyn aikana sivulle
Helsingin Musiikkimessut 28.-31.10.2010
Helsingin Musiikkimessut järjestetään
Messukeskuksessa tänäkin syksynä,
samaan aikaan Kirjamessujen ja Viini,
ruokaja hyvä elämä -tapahtumien
kanssa. Tapahtuman nettisivut:
www.helsinginmusiikkimessut.fi
www.puhallinpaivat.fi.
Lisätietoja:
info@puhallinpaivat.fi
Anu Koskinen/0400-490434,
Petri Nordin/0400-527729.
Nähdään puhallinpäivillä Lappeenrannassa!
TUULIMYLLYN PUHALTAJAT KIINASSA
Lái zi Shànghai de wèn hòu!
Eli suomeksi: Terveisiä Shanghaista!
Tiistaiaamuna 29.6 Säkylän raitilta starttasi
liki 120 hengen railakkaan bussiseurue.
Tuulimyllyn Puhaltajat huoltajineen ja
tulkkeineen olivat lähdössä kauan odotetulle
taipaleelle riisin ja Maon luvattuun maahan,
Kiinaan.
Päämääränä oli Shanghain maailmannäyttely
EXPO 2010, jossa esiinnyimme neljänä
päivänä. Innostuksen pystyi aistimaan lavalle
asti, kun suomalaisten puhallinorkesterin
sävelet raikuvat miljoonakaupungin illassa.
Upeita elämyksiä
Kaikki aika ei kuitenkaan mennyt soittamiseen, vaan ehdimme
myös tutustua paviljonkeihin. Onneksi meillä oli esiintyjäpassit,
joilla pääsimme useiden tuntien jonojen ohi, sillä
seisoskeleminen +37 asteen helteessä ja turkkilaisen saunan
kosteudessa olisi ollut tuskallista. Hienoimpia rakennelmia
olivat isäntämaa Kiinan, Saudi-Arabian ja Islannin paviljongit,
sekä tietysti Suomen upea Kirnu.
Kahden viikon matkan aikana näimme muutakin kuin EXPOaluetta; temppelit, monenlaiset puutarhat ja perinnekylät sekä
pilvenpiirtäjät tulivat tutuiksi. Kiinalainen matkatoimistomme oli
järjestänyt meille paljon ohjelmaa, joten pääsimme lisäksi
tutustumaan mm. helmi- ja silkkitehtaisiin.
Riisiä ja liikenneruuhkia
Yli 20 miljoonan asukkaan Shanghai hämmensi ja lumosi
meidät suomalaiset. Liikenneruuhkat, sähkömopot ja moneen
tasoon rakennetut moottoritiet ovat siellä arkipäivää. Ihmisiä
tuntui olevan aina kaikkialla!
Kiinalainen ruokakulttuuri eroaa huomattavasti suomalaisesta.
Tapana on tilata pöydän ruokailijoille yhteisiä annoksia, joista
kukin ottaa sitten omalle lautaselleen. Shanghailaiseen
keittiöön kuuluvat makeat kastikkeet, merenelävät ja tietysti
riisi. Jopa pelätty puikoilla syöminen alkoi parin päivän
harjoittelun jälkeen sujua.
Matkaseurueeseemme teki erityisen vaikutuksen paikallisten
ihmisten ystävällisyys ja välittömyys. Lähes jokainen soittaja
päätyi kiinalaisten perhealbumeihin, kun kiinalaiset halusivat
ikuistaa itsensä länsimaisten kummajaisten kanssa. Varsinkin
parimetriset Timo Hiljanen ja Petteri Mäntyranta saivat
osakseen paljon ihmetystä.
Hieno päätös yhteiselle matkalle
kapellimestarimme J ouni A uramo j ohti v iimeisen k eikkansa
Tuulimyllyn Puhaltajien kanssa maailmannäyttelyssä.
Seuraava EXPO järjestetään Milanossa vuonna 2015.
Orkesterimme on nyt kolunnut jo kahdet maailmannäyttelyt,
Hannoverissa vuonna 2000 ja Shanghaissa tänä kesänä.
Toivottavasti kolmaskin matka vielä toteutuu!
Kirjoittivat soittajat:
Sonja Leván, Emma Levander ja Liina Niittymaa
Timo Hiljanen ja soittajisto ottamassa haltuun EXPO-yleisöäTuulimyllyn Puhaltajien matka Kiinaan, Shanghaihin,
toteutettiin 29.6. – 13.7.2010. Matkalle osallistui 69 soittajaa,
kaksi kapellimestaria, matkanjohtaja, tulkki, 11 huoltajaa ja
34 turistia eli yhteensä 119 henkilöä. Orkesteri toteutti
matkan aikana kahdeksan konserttia neljän päivän aikana
maailmannäyttelyssä sekä niiden lisäksi avauskonsertin
hotellilla ja yhteiskonsertin shanghailaisen koulun
puhallinorkesterin kanssa. Tälle kouluystävyysorkesterille
Tuulimyllyn Puhaltajat lahjoittivat suomalaisilta kustantajilta
(STM, Blosari, Musaneuvo, 7ikko ja NoteLine) mukaan
saamaansa musiikkia. Orkesterin
johtajat Jouni Auramo ja Timo
2
Hiljanen sekä tulkki Sonja Kauranen
tapasivat myös Kiinan kansan
vapautusarmeijan soittokunnan
edustajan, jolle niin ikään luovuttivat
suomalaista puhallinmusiikkia.
3
vasemmalta, yläoikealle:
1. Jouni Auramo, Sonja Kauranen
ja Timo Hiljanen yhteispotretissa
Kiinan kansan vapautusarmeijan
soittokunnan edustajan kanssa.
Tuulimyllyn Puhaltajien matkaohjelmistossa oli yhteensä 40
kappaletta, joista 25 kotimaisia ja
loput ulkomaalaisia. Pääpainon
ulkoilmakeikoilla sai viihteellisempi
musiikki.
2.Juontajatulkki Sonja ja kapuJouni esitanssijoina
3.Soittajia Suomen paviljongin
Kirnun edessä
1
Ystävyysorkesterin kanssa soitettiin yhdessä Antti Nissilän
Promise. Antin lisäksi kotimaisista säveltäjistä olivat
matkaohjelmistossa edustettuina Janne Ikonen, Jukka
Viitasaari, Timo Forsström, Jukka-Pekka Lehto, Ilppo
Hiekkanen, Pertti Pekkanen, Timo Hytönen, Rauno Lehtinen,
Kari Reiman, Jukka Linkola, Tuomas Holopainen, Anssi
Tikanmäki ja Jean Sibelius.
teksti, Jouni Auramo
kuvat, Kimmo Varjoranta
LIEKSAN VASKIVIIKKO
KANSANMUSIIKKITUNNELMISSA
Vuonna 2010 Lieksan Vaskiviikon konsertteja sitoi
teemallisesti yhteen ajatus Folk Brass eli laajasti
käsitelty kansanmusiikki ja kansallinen musiikki.
Oman maansa kansan- ja kansallismusiikkia
esittelivät ensimmäistä kertaa Lieksassa
vierailleet Budapest Festival Horn Quartet
Unkarista ja trumpetisti Francisco Flores & Trio
Acustico Venezolano Venezuelasta. Unkarilaisten
korkeatasoinen ja kaunis yhteissoitto hurmasi
erityisesti Viekijärven puukirkon akustiikassa ja
tunnelmassa. Venezuelalaisten virtuositeetti,
kunkin omassa soittimessaan, ja latinalaisen
rytmiikan käsittely oli vertaansa vailla. Nuori
trumpetisti Pacho Flores osoitti kuuluvansa jo
maailman ykköstrumpetistien joukkoon. Konsertin
jälkeen myynnissä olleet levyt suorastaan revittiin
käsistä, kun kaikki halusivat viedä kotiinsa palan
konsertin tunnelmaa ja taituruutta.
Canadian Brass -kvintetissä viime vuonna
ihastuttanut – ja Vaskiviikkoon ihastunut trumpetisti Joe Burgstaller palasi Lieksaan
mukanaan uusi ”jazzin ja klassisen musiikin
orgaanista hybridiä” soittava BM4 -kvartettinsa.
Heidän ohjelmistonsa ja tulkintansa esimerkiksi
vanhoista klassikoista kiehtoivat sekä jazzin että
klassisen musiikin faneja.
Suomalainen kansanperinne oli tietenkin
näyttävästi esillä sekä perinteisessä muodossaan
mutta myös uunituoreina sovituksina, tietenkin
vaskilla esitettynä. Teeman innoittamana
Vaskiviikko perusti uuden vaskiyhtyeen Finnish
Folk Brass, joka soitti Esko Heikkisen ja Hannu
Raijaksen sovituksia vanhoista teemoista, ei
tiukasti vain kansanmusiikkia vaan myös
sovittajien omia versioita klassisen musiikin
helmistä ja jazz-klassikoista. Yhtyeen laulusolistina osassa ohjelmistoa oli Sanna KurkiSuonio.
Sanna Kurki-Suonion maagista ääntä ja eläytyvää
esiintymistä saatiin kuulla myös Karjalan sotilassoittokunnan konserteissa, kun soittokunta
musiikkimajuri Petri Junnan johdolla esitteli
kahdella konsertillaan maakunnan puhallinosaamista.
Yhtyeenä ensikertalainen Lieksassa oli myös
nuorekas ja innoittava Euphoria Brass Sextet,
joiden soitantaa ja uusia sovituksia innostui
kehumaan moni konkarikin. Yhtyeen
viihdekonsertin laulusolistina oli Emilia Nyman.
Merkittäviä kantaesityksiä Vaskiviikolla
Vaskiviikon festivaalivieraita hemmoteltiin
kantaesityksillä. Paavo Heinisen trumpetille,
pasuunalle, käyrätorvelle ja tuuballe säveltämät
laajat ja mielenkiintoiset sonaatit kuultiin
ensimmäistä kertaa julkisesti Lieksan Vaskiviikon
”Suomalainen säveltäjä esiin: Paavo Heininen” –
konsertissa. Konsertti oli jatkoa Vaskiviikon
sarjalle, jossa esitellään suomalaisten säveltäjien
tuotantoa. Nimikkokonserttinsa aiemmin ovat
saaneet mm. Leonid Bashmakov, Einojuhani
Rautavaara, Jukka Linkola ja Janne Ikonen
(Lieksalainen säveltäjä esiin).
Ensimmäistä kertaa Lieksassa vierailleen Lapin
kamariorkesterin kapellimestarina oli John
Storgårds, joka oli myöskin ensikertalainen
Vaskiviikolla. Orkesterin omassa konsertissa
kuultiin Suomen kantaesitys Rodion Schredrinin
teoksesta ”Concerto Parlando viululle, trumpetille
ja jousille”. Teoksen solisteina olivat John
Storgårds, viulu ja Jouko Harjanne, trumpetti.
Ranskalaiselle viulistille Philippe Graffinille
omistettu konsertto on valmistunut ja kantaesitetty
vuonna 2004.
Viikon aikana Sinfoninen puhallinorkesteri Sisu
piti omaa harjoitusleiriään Lieksassa.
Loppukonsertissa Atso Almilan johtama orkesteri
kantaesitti tilaamansa Esko Heikkisen
trumpettikonserton Añoranza, jonka solistina oli
trumpetisti Verneri Pohjola. Hienosti soi Sisu!
teksti Nina Lackman, kuva Kimmo Varjoranta
VILLE HIILIVIRTA VOITTI KÄYRÄTORVIKILPAILUN
Lieksan 3. kansainvälinen käyrätorvikilpailu (Holger Fransman in memoriam), kokosi
Lieksaan 16 kansallisuutta edustaneen joukon kilvoittelemaan parhaan tittelistä.
Kilpailun johtajana oli Kauko Karjalainen (FT) ja arvovaltaisen tuomariston
puheenjohtajana toimi Raine Ampuja (Kaartin soittokunta).
Muut t jäsenet olivat Lisa Ford(Gothenburg Symphony Orchestra, Ruotsi / USA),
Kalervo Kulmala (Sibelius-Akatemia), Jeffrey Lang (Philadelphia Orchestra, USA)
ja Miklos Nagy (Budapest Festival Horn Quartet, Unkari).
Finaalissa 28.7. kilpailijat esittivät Gordon Jacobin konserton ja Mozartin Rondon
(transkriptio Jukka Harju) Kilpailijoita säesti Lieksan kirkossa Lapin kamariorkesteri
kapellimestarinaan John Storgårds.
Kilpailun ensimmäisen palkinnon 6000 euroa
voitti Ville Hiilivirta (Suomi).
Toisen palkinnon ja 3000 euroa sai Jozsef Hars (Unkari),
kolmannen sijan ja 2000 euroa sai Maksim Semenov (Venäjä).
Ensi vuonna kilpaillaan Ephoniumin herruudesta.
Puhallinorkesterikokemukset
koukuttivat alalle
Ville Hiilivirralla on kokemusta
kilpailuista – ja kilpailumenestyksestä – jo kymmenen
vuoden ajalta. Kilpailutilanteet ovat
hänen mukaansa yhä hermoja
raastavia kokemuksia.
- Onneksi Lieksa oli minulle
paikkana tuttu. Vaskiviikolla on
paljon tapahtumia, jotka vievät
ajatukset pois kilpailusta. Lisäksi
vaskiviikolla tapaa paljon tuttuja,
mikä on hieman eri tilanne kuin
"tavallisessa" kilpailussa.
Helpon tuntuinen soitin kiinnosti
Muusikkovanhemmat veivät Villen
viisivuotiaana pianotunneille LänsiHelsingin musiikkiopistoon.
- En ollut pianosta hirvittävän
innoissani. Jossain vaiheessa olin
sitten saanut päähäni, että joku
puhallin voisi olla sopivampi soitin.
- Äiti vei minut keväällä 1993
Vantaan vaskipäiville Tule ja
tööttää - tapahtumaan, missä sain
kokeilla kaikkia vaskisoittimia.
Käyrätorvi tuntui helpoimmalta ja
niin pääsin aloittamaan Timo
Ronkaisen oppilaana.
Ammattimuusikon uraa Ville
muistelee ajatelleensa
ensimmäisen kerran yläasteikäisenä. Lukiossa hän oli jo täysin
vakuuttunut tulevasta käyrätorven
soittajan ammatistaan.
Nuoriso-orkesterista kipinä
Kameleontin ohjaksissa
- Opettajani kannusti minua
liittymään puhallinorkesteriin.
APO:n kanssa tuli koettua myös
kilpailutunnelmaa.
Käyrätorvi on monipuolinen soitin.
Usein käyrätorvisektiota on
määritelty orkesterin
kaikupedaaliksi. Ville mainitsee
muun muassa Jouni Kaipaisen
todenneen, että käyrätorviryhmän
laadukkuus on ensiarvoisen tärkeä
koko orkesterin soinnin kannalta.
- Soitinnuksen kannalta käyrätorvi
on aikamoinen kameleontti;
Soitamme milloin jousten erityisesti sellojen - milloin muiden
puhaltimien, milloin lyömä-soitinten
kanssa. Ja usein tietysti omana
pienoisyhtyeenämme,
käyrätorvikvartettina. Corno soi
hyvin yhteen kaikkien soitinten
kanssa ja sen dynamiikka-alue on
laaja.
Käyrätorvisti soittaa tietenkin
mieluiten musiikkia, jossa soittimen
eritysipiirteet on ymmärretty.
- En pistä pahakseni jos teoksessa
on muutama soolo, Ville toteaa.
- Solistina soitan aina mielelläni,
samoin kamarimusiikkia.
Lempisäveltäjiäni ovat muun
muassa Mozart, Beethoven,
Brahms, Debussy, Strauss ja
Sibelius.
Orkesterisoiton ensi askeleet Ville
pääsi ottamaan Annantalon
nuorisopuhallinorkesterissa.
- Saavutimme Seinäjoen
kansainvälisissä kilpailuissa IIdivisioonassa hopeasijan.
Lapsuuden kesien huippukohdiksi
Ville mainitsee Kälviän,
Raudaskylän ja ennen kaikkea
Oriveden musiikkileirit, joissa pääsi
orkesteriin soittamaan.
- Jäin tähän hommaan jo pienenä
koukkuun!. Tuskin olisin
jaksanut soitella vain itsekseni
ammattiopiskelijaksi saakka.
Nuoriso-orkesterien merkitys on
kasvualustana tärkeä. Myös
ammattimaisia puhallin-orkestereita
tarvittaisiin isää.
- Sinfonista puhallinorkesteria
pääsee kuulemaan täällä harvoin.
Miksei voisi olla myös vaskiyhtyeitä
esimerkiksi Philip Jonesin malliin?
Materiaalia kyllä löytyy.
- Ja Sibelius-Akatemia kouluttaa
erittäin korkeatasoisia
puhallinkapellimestareita.
teksti Antti Nissilä,
kuva Kimmo Varjoranta
KAARTIN SOITTOKUNTA ITÄVALLASSA 13.-16.7.2010
Schladmingissa kolmattatoista kertaa järjestetty Mid Europe-puhallinfestivaali kokosi yhteen amatööri- ja
ammattipuhallinorkestereita ympäri maailmaa. Tähän Euroopan suurimpaan puhallinfestivaaliin kuuluu
konserttien ohella nuotti- ja soitinmessut, musiikkityöpajoja sekä nuorisopuhallinorkesterikilpailu.
kuva, Eero Saunamäki
Helteisenä perjantaina oli vakavamman puhallinmusiikin vuoro.
Konserttipaikkana toiminut Dachstein-Tauern
Halle oli matalahko monitoimihalli, joka onneksi yllätti kohtuullisella akustiikallaan.
Puolustusvoimien ylikapellimestarin, m usiikkieverstiluutnantti E lias S eppälän j a musiikkimajuri R aine A mpujan j ohtaman Finlandia
2010 -konsertin t eeman mukaisesti t arjolla o li
parasta suomalaista puhallinmusiikkia. Konsertin klarinettisolistina oli soittokunnassa varusmiespalvelustaan s uorittava kaartinjääkäri
Taavi O ramo, j oka hur masi aurinkoisen s ään
verottaman yleisön Jukka Pekka Lehdon teoksella Tunturihaukka.
Mahtavien v uorien v älissä s ijaitseva S chladming
tunnetaan maailmalla par haiten al ppikisoistaan,
joita käydään viereisellä Planai-vuorella. Festivaalien ai kaan remontissa ollut k isastadion oli
illan hämärtyessä rakennustelineistään huolimatta t unnelmallinen pa ikka La nge N achtin k uviomarssishowlle. Kaartin Soittokunnan lisäksi
showssa es iintyi nel jä itävaltalaista marssivaa
orkesteria. I llan pää tteeksi marssittiin v ielä par i
kierrosta ympäri kaupunkia. ”Lange Nacht” tarjosi festivaaliyleisölle kulinaarisia elämyksiä, puhallinmusiikkia ja ostoshuumaa.
Finlandia 2010
Fortuna, Jukka Linkola
Leu´dd, Juha Pisto
Pilatus, Raine Ampuja
Tunturihaukka, Jukka-Pekka Lehto
Finlandia, Jean Sibelius sov. Arvo Kuikka
Trumpet Party concert
Kansainvälisiä
häppeninkejä:
Puhallinsävellyskilpailuja
International Torrevieja Band
Competition for Pasodobles
"Villa de Pozo Estrecho"
The compositions must be original unpublished
Pasodobles. Prizes for 1st (3.000 Euros), 2nd (900
Euros), 3rd (300 euros) Entries must be received by
Saturday, October 16, 2010.
For more information:
Ginesa Zamora Saura
Tel.: +34 660 766 305
asociacion.vecinos@pozoestrecho.com
www.Pozoestrecho.com
Saxoniade 2010 Komponistenwerkstatt,
Herbst 2010
SAXONIADE e.V.
Schulstraße 7
09337 Hohenstein-Ernstthal
Tel./Fax 03723 - 3398
oder per Mail: info@saxoniade.de
kuva: Rea Moilanen
Trumpet Party -konsertissa Kaartin Soittokunnan päällikkö, m usiikkimajuri R aine Ampuja j a k apellimestari,
musiikkikapteeni S ami H annula, j ohdattivat y leisön
suomalais-kansainvälisin sävelin ympäri maailmaa.
Castle Park March, Timo Forsström
Alla Marcia, Jean Sibelius sov. Artturi Rope
Trumpet Party, Markku Johansson
Perpetum mobile, Johann Strauss II sov. Aubrey Winter
Hunters Galop, Raine Ampuja
West Side Story, Leonard Bernstein sov. Naohiro Iwai
Liberty Bell-dixie, John Philip Sousa sov. Antti Vainionpää
Ahma, Maria Kalaniemi sov. Timo Forsström
Ratsuväen marssi, trad. sov. Arvo Kuikka
Jääkäri marssi, Jean Sibelius sov. Arvo Kuikka
Narva - Tunes of Comfort
Kaartin S eitsikko ol i v arustautunut matkaan maailmanluokan s olistilla. Trumpettivirtuoosi J ouko Harjanne
esiintyi Sami Hannulan johtaman seitsikon kanssa Narva - Tunes of Comfort -konsertissa Schladmingin katolisessa kirkossa. Seitsikon ohella konsertissa e siintyi
Kaartin puhallinoktetti esittämällä Astor Piazzollan koskettavan Oblivionin. Autuaallisen konsertin kokenut yleisö aplodeerasi seisten.
Suomalainen rukous, Taneli Kuusisto sov. Esko Heikkinen
Koraali, Joonas Kokkonen sov. Jouko Auramo
Valse Triste, Jean Sibelius sov. Hannu Raijas
Integer Vitae, F.F. Flemming sov. Esko Heikkinen
Suojelusenkeli, P.J. Hannikainen sov. Esko Heikkinen
Valse, Nino Rota sov. Hannu Raijas
Oblivion, Astor Piazzolla, The Guards Wind Octet
Warum, Theo Mackeben sov. Esko Heikkinen
Nearer my God to thee, Lowell Mason sov. Esko Heikkinen
La Califfa, Ennio Morricone sov. Hannu Raijas
Marche Funebre, Frédéric Chopin sov. Hannu Raijas
Narvan marssi, trad. sov. Lassi Ikäheimo
Teksti: Jermu Koivukoski
III International Prize of Band Music
Composition - Vila de Muro Epsanja,
2011, deadline 5.11.2010
Palkinto 5000 euroa
10-20 minuuttinen teos sinfoniselle
puhallinorkesterille, täytyy olla Finalella tehty :(
cultura@vilademuro.net
www.vilademuro.net
ATSSB Composition Competition
(sponsored by the Association of Texas Small School Bands)
Compositions shall be submitted by July 1 2011(!)
http://www.atssb.org/CompComp.htm
BCMW-sävellyskilpailu
vaskioktetille Ameriikassa,
deadline 1.2.2011
-partsikka (ei irtosivuja)
-stemmat (ei irtosivuja)
-CD (voi olla midi)
Lisätietoja: ttuba@comcast.net
www.humboldt.edu/brass/compcontest.html
William D. Revelli Composition Contest
USA, deadline 1.11.2010
lyhyesti: Concert Band/Wind Ensemble
Ei pituus-, muoto- tahi tyylirajoitteita.
Full score ja oikean bändin soittama äänite!
Lisätietoja: Terry Austin
tlaustin@vcu.edu
http://www.nationalbandassociation.org/nbacom
mittee/revelli.asp
Festivaaleja/kilpailuja:
The 64th Annual Midwest Clinic
December 15-18, 2010
McCormick Centre, Chicago, USA
http://www.midwestclinic.org/
Vino pino ulkomaan
puhallinfestivaaleja
http://www.wasbe.org/
http://www.spolli.com/node/920
The 15th Biennial WASBE
International Conference
Will be held in Chiayi City, Taiwan from the 3rd to the
9th of July, 2011. The Conference will include clinics,
a trade exhibition, and concerts by bands from all over
the world.
www.wasbe2011.com/En
www.spolli.com/forum/15
Viikko Tattoo-renkinä
Hamina Tattoo juhli 20. vuottaan
Kesäkuussa 2009 kesken kuuminta stemmaeditointikautta
sain puhelun Koskisen Jyrkiltä, joka oli hypännyt vuodeksi
Hamina Tattoon toiminnanjohtajaksi Sotilasmusiikkikoulun
johtajudestaan. Jyrki pyysi minua juhlatattoon ulkomaisten
orkesterien bastionin ulkopuolisten keikkojen stage
manageriksi ja spiikkeriksi, vastuulle kuuluisivat myös
kotimaiset sotilas- ja harrastajasoittokunnat. Otin toimen
vastaan mielelläni ja siihen kuului nyt ensimmäistä kertaa
Tattoon historiassa koulutusjakso, bandmasters conference
toukokuun 2010 lopulla - erinomainen mahdollisuus
tutustua porukoihin hyvissä ajoin. Luonnollisesti jaoin
FinnBand-promo-CD:itä ja esitteitä.
Varusmiessoittokunta ja Sotaveteraanilaulajien suurkuoro, johtajana legendaarinen Arvo Kuikka.
Puhkupillit Seniors Tervasaaressa.
Pakostakin uutuudenkarheasta hommasta tuli learning on
the job, ja sitä huomasikin osaavansa kasata
nelisenkymmentä nuottitelinettä varsin vikkelään. Technique! kannustivat belgialaiset…Telineet, perkussio
ja meikäläinen siksakkeilivat Kesäpuisto-TervasaariLiikuntahalli kolmiodraamaa parhaimmillaan aamukasista
iltakymppiin. Kotimaiset esiintyjät olivat helppo nakki,
Leinosen Jussi luonnollisesti juonsi Haminan
Soittokunnan keikat ja Varusmiehet ja Laivasto/Satakunta
omansa, Quattro di Bothnia, LNPO ja Haminan
Nuorisosoittokunta (jonka muuten spiikkasin Kotkan
vastaavaksi ja olen vielä hengissä!) toivat/meilasivat
biisilistansa. Heikki Kahilan juontaessa Ilmavoimien
Soittokunnan Toivo Kärki -proggiksen livahdin Bastionille.
Ehdinpä siellä baritonipulttiinkin Puhkupillit Seniorsin
kanssa. Kaiken klaavana osallistuminen Haminan
Teinisirkuksen taikatemppuihin.
Tiukimmilleen aikataulu meni maailman vanhimman
sotilassoittokunnan (perustettu 1326), Turkin mainion Bursa
Mehterin kanssa. Tervasaaren konserttiin oli viisi minuuttia
aikaa, olin saanut teosten nimet suomennettua paikallisen
turkkilaissyntyisen taksikuskin avustuksella. Siiten kävikin ilmi,
että mukana on vielä miekka ja kilpi -militaaritanssiryhmä!
Ehdin kääntää sen tanssiohjelman avausmarssi Elşi Peşrevin
aikana, kolmannen kuuleman jälkeen siitä tulikin sitten kunnon
korvamato. Suuren, varsin keski-ikäisen yleisön mieleen oli
Üsküdara Gireriken, eli vanha kunnon Uuskadaaraa...
Bursa Mehter Tervasaaressa.
Pietarin Merisota-akatemian
soittokunta valloitti kesäpuiston,
ksylofonisolisti vauhdissa LeRoy
Andersenin teoksessa Fiddle Faddle.
Kapellimestarina kapteeni
Sergei Volski.
Hienoja esityksiä kuuli kaikkialla, komeimpana jäi mieleen pietarilaisten seitsemänminuuttinen Beatles-sikermä (sov. Ilja
Kuznetzov), vikkelä ksylofonisolisti Artimis Znaminski ja jenkkien big band Soldiers of Swing. Siviilipuolella Quattro di
Bothnian nuori trumpettisolisti Janne Nietula ja senioripuhku Harri Mäntysen sähkötuuba. Varsinaisessa Bastionin
marssishowssa Varusmiessoittokunta oli aivan omaa luokkaansa ja showbandinsa loksautti jenkkien leuat iltamissa.
Avajaiskonsertissa eli Hamina Tattoon ja Varusmiessoittokunnan yhteisessä 20-vuotisjuhlakonsertissa kuuntelin korvat
hönöllä Janne Ikosen Flags of Glorya, tapahtuman tilausteosta. Soitetuimmat suomalaiset säveltäjät olivat Timo
Forsström, Janne Ikonen ja Juhani Leinonen (pietarilaiset soittivat mm. Tuubapolkan), sovittajista Naohiro Iwai ja
Raine Ampuja. Marssiklassikoiden (Firenzeläinen; Slaavittaren jäähyväiset) lisäksi ulkomaisilla vierailla oli ällistyttävän
paljon näyttämö- ja elokuvamusiikkia ja jenkeillä Michael Jacksonia.
Statistiikkaa ja faktaa:
-88 000 kävijää (Kesäpuisto, Tervasaari, tori)
-marssishowt valtaosin loppuunmyyty, n. 17500
-soittokuntakonserttien myydyin USA:n Soldiers of Swing,
kakkosena IlmavSK:n Toivo Kärki-konsertti
-esiintyjiä yhteensä n. 1000
-Jyrki Koskinen jatkaa taiteellisena johtajana
Virolaisten bassolinjaa.
Heeresmusikkorps 10 Ulmista, Carl Teiken, Albert Einsteinin
ja Erwin Rommelin kaupungista, kapuna majuri Christian Weiper.
Harri Mäntynen ja sähkötuuba.
Teksti ja kuvat: Jukka Viitasaari
Turun puhallinmusiikkijuhlat
Talkoohenkinen tapahtuma keräsi kansaa.
Turun neljännet puhallinmusiikkijuhlat
30.5-6.6. onnistuivat erinomaisesti!
Suosiollinen sää, runsaslukuinen yleisö
sekä tietenkin hienosti soitettu
puhallinmusiikki vakiinnuttivat festivaalin
osaksi turkulaista kesää.
Tänä vuonna talkoohenkisen hyväntuulen
tapahtumamme painopistealueina olivat
suomalaisen puhallinmusiikin esille
tuominen, sekä puhallinmusiikin
esitteleminen lasten ja nuorten
harrasteena.
Niinpä varsin monen orkesterin Teostolle
toimitetusta ohjelmistoluettelosta löytyvät
suomalaisen puhallinmusiikin suurnimet
kuten Viitasaari, Ikonen, Ampuja, Lehto
ja Forsström. Myös lapset ja nuoret esiintyjinä olivat
näyttävästi esillä, mistä kiitos mm. Tuulimyllyn
Puhaltajille, St.Martin`s Wind –orkesterille ja Turun
konservatorion puhallinorkesterille.
Turun konservatorion puhallinorkesteri esiintyi
6.6. Pekka Lyytisen johdolla. Trumpettisolistina
tämän kevään ylioppilas Oiva Ristimäki, joka
tulkitsi Rauno Lehtisen ikivihreän Muistan kesän.
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan esitykset niin
kuviomarssissa kuin konsertissa vakuuttivat soittajiston kuuluvan
puhallinorkestereittemme aateliin.
Musiikkikapteeni Juha Ketola esikuntineen on kyennyt luomaan
soittokunnasta odotetun vieraan sekä koti- että ulkomaisilla
esiintymisfoorumeilla. Seisaaltaan osoitettujen suosionosoitusten
jälkeen kuultiin Turun puhallinmusiikkijuhlien konsertissa
ylimääräisenä neliäänisesti laulettu Finlandia- hymni. Se oli
Juhalta nappiveto!
Yhdeksäntoista orkesterin yli kolmesataa soittajaa saivat ainakin
minut vakuuttuneeksi, että puhallinmusiikki voi hyvin nyt ja
tulevaisuudessa. Se on kulttuuria!
!
Reijo Borman, kuvat Kimmo Vuorela
Aura Brass koko komeudessaan...
Tiesitkö muuten, että
brass bandille kirjoitetaan
kaikki soittimet diskanttiavaimella lukuunottamatta
bassopasuunaa.
Rivisoittajan näkö- ja kuulokulmaa...
Puhallinmusiikkijuhlat pidettiin neljättä kertaa ja minulla on ollut tilaisuus olla mukana joka kerta. Tänä vuonna myös ilmojen
haltija suosi juhlia.
Oma soittoharrastukseni alkoi vuonna 1960 Turun kansakoulun puhallinorkesterissa
Yrjö Rostamon opetuksessa ja siitä sitten vuosikymmenien aikana useiden puhallinorkestereiden kautta vuonna 2004
perustettuun englantilaistyyppiseen Aura Brass Bandiin jossa on ainoastaan vaskipuhaltimia ja siksi poikkeaa soundiltaan
melkoisesti perinteisestä ”janitsaari”-puhallinorkesterista. Orkesteria johtaa Pekka Lyytinen.
Kirjaston piha on erinomainen paikka akustiikkansa ja miljöönsä vuoksi puhallinjuhlien pitopaikaksi. Erityisen miellyttävää
soittajan kannalta oli huomata orkestereiden talkoohenki juhlien läpiviemiseksi. Soittajan näkövinkkelistä puhallinjuhlien suurin
anti on mahdollisuus kuulla erilaisia bändejä; seitsikosta suureen 60 soittajan puhallinorkesteriin. Kuulla erityyppisiä sovituksia
tutuista biiseistä, verrata orkesterien sointia ja seurata eri kapellimestarien johtamistyylejä.
Monella orkesterilla oli ohjelmistossa myös uudempia kotimaisia sävellyksiä. On myös erityisen mukavaa tavata soittajakavereita
eri orkestereista sekä nähdä vanhoja stemmakavereita toteamuksella, että ”täälläpä sitä kerran vuodessa nähdään”.
Mielestäni myös vaskipuhaltimien osuus orkestereissa on vähentynyt ja saksofonien, huilujen ja klarinettien määrä on vastaavasti
lisääntynyt joka vanhan ”torvensoittajan” korvaan ei kuulosta mukavalta.
Yleisöä oli myös runsaammin kuin aikaisempina vuosina ja puhallinmusiikkiviikko on
erinomainen puhallinmusiikin esittely suurelle yleisölle. Täystorwellinen kiitos myös puhallinmusiikkijuhlien isälle Reijo Bormanille
juhlien järjestelyistä!
Timo Telkola, kornetisti, 2-stemma, Aura Brass Band
Raision VPK:n soittokunta esiintyi Hannes
Merisaaren johdolla. Kuva: Tommi Saalas
VG Brass yhteislaulutilaissudessa
laulattajana Jari Koivisto.
!
Kuva: Reijo Borman
Pikku viesti puhallinleireille:
otan hyvin kernaasti vastaan
kuvatiedostoja (ml. kuvaajan
nimi) ja konserttiohjelmia
tulevan kesän 2011
puhallinleireiltä. Kannattaa
hoitaa kuvausluvat kuntoon
ja nakittaa joku vaikka vähän
kirjoittamaankin leiristä.
Niitähän Suomessa piisaa.
Nytkin jäi useita rapotoimatta.
Inka Puhakan raportti Nuorison orkesterikurssin (NOK) päätöskonsertista
20.6. Orivedeltä:
"Kokoonpano oli avustajien kanssa konsertissa seuraavanalainen: 6
huilua, 4 oboeta, 6 klarinettia, 2 fagottia, 3 fonia, 14 trumpettia, 15
käyrätorvea, 2 pasuunaa, 1 baritonitorvi, 3 tuubaa, sähköbasso, piano ja
10 lyöjää. Eli aikamoinen, etenkin vaskien ja lyöjien osalta!!!
Soitettiin: Thunderbirds, Highlights from Chess, Bachin Bourrée Jethro
Tullin versiona, Chick Corean Chicken, Nahiro Iwain sovitus Tico Ticosta,
Eskon versio Buglers Holidaysta ja encorena laulettiin Kopran Maijun
kanssa We are the world ja Telarannan Jani johti sen."
viitasaurus@gmail.com
STM:n puhallinleirillä Murikassa oli yli 60 soittajaa.
Kuva: Hanna Kolari
Alla päätöskonserttiohjelma.
C-orkesteri, johtaa Marja Ikonen
B-orkesteri, johtaa Marja Ikonen
Suite for Young Wind Band
I Brass Jubilate
II Wind Sensible
III Crust Punk
säv. Esko Heikkinen
Aamusambalabamba
säv. Timo Hytönen
Pirates of the Caribbean
säv. Hans Zimmer
sov. Johnnie Vinson
säv. Benny Andersson ± Björn Ulvaeus
sov. Scott Rogers
johtaa: Tarja Laakso
Mamma Mia
Puuha-Pete kaiken korjaa
säv. Paul Joyce
sov. Marja Ikonen
johtaa: 3HWUL´3HWH´5DXKDPDD
Oodi Ilolle
säv. Ludvig van Beethoven
sov. Arthur Fuhrmann
Sweet Suite, Sinnai 2010-version kantaesitys
I The Grand Opening
II A Suite With a View
III The Big Farewell
säv. Jukka Viitasaari
Bohemian Rhapsody
säv. Freddie Mercury
sov. Paul Murtha
Libertango
säv. Astor Piazzolla
sov. Marco Somadossi
Baila!
säv. Janne Ikonen
johtaa: Emilia Myllyviita
A-orkesteri, johtaa Petri Komulainen
A-orkesteri, johtaa Petri Komulainen
Star Wars
säv. John Williams
Intermezzo
säv. Mascagni
johtaa Jouko Koski
Lincolnshine Posy
säv. Percy Grainger
1. Lisbon (Sailors Song)
2. Horkostow Grange (The Miser and his Man ± Local Tragedy)
3. Rufford Park Poachers (Poaching Song)
4. The Brisk Young Sailor (who returned to wed his True Love)
5. Lord Melbourne (War Song)
6. The Lost Lady Found (Dance Song)
-
VÄLIAIKA -
Egmont
säv. Ludvig van Beethoven
Early Bird
säv. Jutta Jelys
Yö autiolla vuorella
säv. Modest Mussorgski
Disco Istanbul
säv. Janne Ikonen
Arttu Takalo
Programmusic
for Consert Band and Brass Quartet
1. The Empire Of Dragons
2. Le Grand Palais
Ohjelma
Juha Pisto
Hovielämää
1. Hymni
2. Hovinarrin tanssi
3. Pikku prinsessan kehtolaulu
4. Vartiosotilaat
Solistina Helsinki Brass Quartet
John Williams sov. Michael Story
Highlitghts from Harry Potter
Kapellimestarikurssin
konsertista.
Robert Longfield
Timo Hytönen
Aamusambalabamba
The Purple Twilight
A - orkesteri, johtajana Tero Haikala
C - Orkesteri, johtajana Inka Puhakka
,
lku
Ku
iia l a
:P u
tit R a
ks a
te i i n
va t T
Ku uva
k
Timo Forsström
Life in The Capital City (kantaesitys)
1. Five Corners
2. Silent Park
Yasuhide Ito
Gloriosa
Symphonic Poem for Band
1. Oratio
2. Cantus
3. Dies Festus
Sov. Harold L. Walters
Instant Concert
Music by Alan Menken, sov. John Moss
Beauty and the Beast
Solistina Erika Stellato, trumpetti
Ohjelma
A - orkesteri, johtajana Sami Hannula
Ronan Hardiman, sov. Richard Saucedo
The Lord of the Dance
Juha Pisto
Hovielämää
1. Hymni
2. Hovinarrin tanssi
3. Pikku prinsessan kehtolaulu
4. Vartiosotilaat
Sov. Jay Bocoob
The Blues Brothers Revue
Arttu Takalo
Programmusic
for Consert Band and Brass Quartet
1. The Empire Of Dragons
2. Le Grand Palais
Solistina Helsinki Brass Quartet
Highlitghts from Harry Potter
Timo Forsström
Life in The Capital City (kantaesitys)
1. Five Corners
2. Silent Park
Timo Hytönen
Aamusambalabamba
Robert Longfield
The Purple Twilight
B - orkesteri, johtajana Tero Haikala
Inka Puhakka
C-orkesterin puikoissa.
John Williams sov. Michael Story
C - Orkesteri, johtajana Inka Puhakka
Sov. Harold L. Walters
Instant Concert
Music by Alan Menken, sov. John Moss
Beauty and the Beast
Solistina Erika Stellato, trumpetti
Käyrätorven opettaja Tommi
kanssa.
Ronan Hardiman,Hyytinen
sov. Richardoppilaiden
Saucedo
The Lord of the Dance
A - orkesteri, johtajana Tero Haikala
Yasuhide Ito
Gloriosa
Symphonic Poem for Band
1. Oratio
2. Cantus
3. Dies Festus
A - orkesteri, johtajana Sami Hannula
Sov. Jay Bocoob
The Blues Brothers Revue
Kälviän kansainvälinen orkesterileiri tutulla tunnuksella ”Kohtalona
tehtiin jälleen jo 41:n kerran Keski-Pohjanmaan kulttuuriopistolla
B - orkesteri, johtajanaKäläviä”
Tero Haikala
kesäkuun alkupuolella. Leiri on ollut yksi suosituimmista orkesterileireistä
viime vuosina mutta tänä vuonna tapahtui ensi kerran niin, että ennen
ilmoittautumisajan päättymistä oli viimeiselle kahdellekymmenelle innokkaalle
nuorelle myytävä eioota. Kaikki majoitus –ja opetuspaikat olivat jo täytetty
ääriään myöten.
Tästä suuresta suosiosta syntyi tietenkin mahtava sinfoniaorkesteri, jota
luotsasi tunnetulla taidollaan Atso Almila ja myös muihin orkestereihin, siis
kahteen puhallinorkesteriin ja yhteen jousiorkesteriin riitti soittajia vallan
mainiosti.
Puhallinorkesterin keskiviikon perinteinen kirkkokonserttiosuus soitettiin
Händelin Vesimusiikin ensimmäisellä osalla Allegro ja varsinkin Timo Katilan
hieno konserttimarssi Kuninkaankallion sillalla sykähdytti kuulijoita.
Pikkupuhkut eli leirin pienimmät puhaltajat tulkitsivat loppukonsertissa Juha
Piston Askeleet, Hovielämän ensimmäisen osan sekä amerikkalaisosastosta
Cool Cat Shuffle, David Shafferin sävellys.
Pyymäen puhaltajat eli leirin kokeneemmat puhaltajat saivat solistikseen
pianistin, Emilia Ilomäen, joka tulkitsi Richard Saucedon romanttisen
Dreamsongin puhallinorkesterin säestyksellä.
Toinen konsertin solisti oli Teppo Välimäki, RSO:n miehiä parhaasta päästä,
joka tulkitsi vuorostaan iki-ihanan Errol Garnerin Mistyn.
Konsertin muita kappaleita olivat tunnari TV-sarjasta Pasila, Antti Nissilän
Toe Drops sekä Timo Hytösen My Time. Sekä Pikkupuhkuja että Pyymäen
puhaltajia johti Päivi Pyymäki.
Kälviän 41. kansainvälinen musiikkija orkesterileiri 11.-20.6.2010...
Jousi- ja puhallinorkesterien konsertin viimeisenä numerona soi Janne
Ikosen Baila!, jonka jouset ja puhaltajat soittivat yhdessä. Tunnelma oli niin
huumaava että kokoonpano sai uudeksi nimekseen ”El Sistema del Kalvia”
venezuelalaisen esikuvansa mukaan. -PP
Pieksämäki 31.7.-7.8.2010.
PARTIS 56, ASTA KESÄMYRSKYN PYÖRTEISSÄ!
120 oppilasta, viisi kapuoppilasta
Leirinjohtajana ”one and only” Markku Ollila
A-orkka ja kapellimestarikurssi Raine Ampuja
B- Anne Lehtomäki-Koskinen
C-Antti Nissilä
LUOMUS: Mari Loiske, Erja Joukamo-A ja Anne L-K
Hei, kuka sammutti sähköt?…
Partaharjun kiulun (1996 tai aiemmin syntyneet) kilpailun tulokset
ovat seuraavat:
1. sija: Mikko Marttila, tuuba Lahti
2. sija: Slaava-Matias Pienimäki, trumpetti Seinäjoki
3. sija: Jenna Ollikainen, oboe Kirkkonummi
Partaharjun kiulun juniorisarjan (1997 tai myöhemmin syntyneet)
kilpailun tulokset ovat seuraavat:
1. sija: Juho Jolkkonen, klarinetti Mäntyharju
2. sija: Kalle Ylänen, tuuba Tampere
3. sija: Iida Kokkinen, huilu Pieksämäki
Kunniamaininta: Reetta Salo, trumpetti Pirkkala
Lämmin Salvosjärvi.... Taitaa alkaa Seikkailu!…Missä Yksisilmä Iivari?....Aleksi kadottanut tuuban… miksi sillä on siivet? hä?
Leiri jäi monelle mieleen poikkeuksellisena, sillä suurimman osan ajasta leirillä oltiin ilman sähköjä. ASTA -myrsky aiheutti 29.7.
- 30.7. välisenä yönä 10 minuutin aikana niin massiiviset tuhot sähköverkolle Pieksämäen alueella, että sähköt saapuivat vasta
keskiviikkona 4. 8. S ähkökatkoksesta huol imatta l eiri r utistettiin l äpi o nnistuneesti m yrskylyhtyjen j a t askulamppujen v alossa,
aggregaattien antaessa virtaa kopiokoneille ja kännykkälatureille.
Visa Haarala ja Miikka Saarinen vierailulla -
Lauraa naurattaa: ”Loppukos Markun kännystä virrat?””
- Hei Visa, mäkin vedän trumpettii!
Loppukonsertti pidettiin Pieksämäen keskustassa kulttuurikeskus Poleenissa. Paikalla oli erittäin runsaslukuinen yleisö.
Orkesterit, solistit ja kapuoppilaat saivat esiintyä täydelle salille. - Kapellimestarina tunnelmoi Risto Sojakka.
Haapaniemen koulussa soi blues!
Eka- ja tokaluokkalaisista koostuva
M
Ä
MÄ
HM
YH
RY
SR
US
NU
NN
EN
ME
LM
AL
VA
KIIV
KK
SIIIIK
US
MU
aloitti räväkästi koulun perinteisen puhallinkonsertin
C- Bluesilla kompin kera. Yleisön yltyi raikuviin aplodeihin.
kuva Atso Almila
VARHAISKASVATUSTA
SUURELLA SYDÄMELLÄ
KAUPUNGINORKESTERIN
MUUSIKOTKIN MUKANA
Haapaniemen koulu tunnetaan
laajalti musiikinopetuksestaan.
Harri Ulmanen aloitti koululla
musiikkivalmennustoiminnan
jo seitsemän vuotta sitten.
Musiikkivalmennus on jatkumo
muskarille (musiikkileikkikoulu).
Musiikkivalmennus ei ole
ryppyotsaista, vaikka torveen
puhaltaminen onkin totista
puuhaa. Välillä leikitään ja
leikkikin liittyy aina jotenkin
musiikkiin.
Johtoajatuksena on
perehdyttää jo ensimmäisten
ja toisten luokkien oppilaat
soitinmusiikkiin sekä soittimiin.
Toiminta on oppilaille
maksutonta ja kaikki halukkaat
pääsevät mukaan. Opetuksen
tarjoaa Kuopion
musiikinystäväin
musiikkiopisto.
Opettamisesta ja toiminnan
kehittämisestä vastaa Harri
Ulmanen.
Jokaisella lapsella on
käytössään lainasoitin: kornetti
tai taskutrumpetti.
Lukuvuoden aikana
tutustutaan lähemmin vaski -ja
puupuhaltimiin sekä
lyömäsoittimiin. Puupuhaltimia
ovat käyneet esittelemässä
mm. kaupunginorkesterin
soittajat, musiikkiopiston
opettajat ja Haapaniemen
Nuorisopuhallin-orkesterin
vanhemmat soittajat.
LAAJA SOITINJAKAUMA
Vaskipuhaltimiin ja
lyömäsoittimiin oppilaat ovat
perehtyneet yhdessä Harri
Ulmasen kanssa. Soittimien ja
niiden erityispiirteiden
tunteminen innostaa oppilaita
hakeutumaan musiikkiluokalle
ja aloittamaan soitto-opinnot.
Kun oppilaat tuntevat soittimia,
heillä on hyvät edellytykset
valita oma instrumentti. Näin
monet päätyvät soittamaan
myös harvinaisia soittimia.
Toiminta luo siten hyvän
pohjan soitinjakaumaltaan
monipuoliselle ja toimivalle
luokkaorkesterille.
Muutaman ensimmäisen
vuoden jälkeen musiikkivalmennuksen osanottajamäärä on vakiintunut noin 60
osallistujaan.
Suomalainen Klarinettiyhtye, kapellimestari Tamas Paraczky
Suomen Klarinettiseura 30 vuotta
Temppeliaukion kirkossa mukana 90 soittajaa
Suomen Klarinettiseura ry perustettiin vuonna 1980. Seura juhli vuosikymmeniään Helsingissä 18. ja
19.9.2010. Juhlakonsertti pidettiin Temppeliaukion kirkossa. Mukana olivat seuran nimikkoyhtye,
Suomalainen Klarinettiyhtye ja Etelä-Suomen musiikkiopistojen klarinetisteista kasattu klarinettikuoro.
Kansainvälisenä vieraana konsertissa esiintyi klarinettitaiteilija Gregory Barrett USA:sta.
Kaartin Soittokunta tarjosi seuran 90 soittajan klarinetistikaartille
asialliset j a r iittävän k okoiset har joitustilat, k un kokoonnuimme
viettämään yhteistä klarinettitapahtumaa. Tamas Paraczkyn johtamassa
Suomalaisessa Klarinettiyhtyeessä es iintyi r unsas parikymmentä
soittajaa. Kymmenestä er i musiikkioppilaitoksesta k ootussa K immo
Leppälän j ohtamassa N uorten k larinettikuorossa s oitti p eräti 6 0
soittajaa. Lisäksi juhlakonsertissa soitti Indianan yliopiston klarinettiprofessori G regory B arrett yhdessä suomalaisten Mikko R aasakan,
Kaisa Koivulan ja Markus Kaarton kanssa.
Barrett, Koivula, Kaarto ja Raasakka
Konsertti koostui pääasiassa kanta- ja Suomen ensiesityksistä. Konsertin aloittivat Barrett ja Raasakka
kantaesittämällä Olli Virtaperkon Glass Orificen. Ohjelma jatkui Riikka Talvitien Broken Lullabyn Suomen ensiesityksellä.
Yhdessä Raasakan, Koivulan ja Kaarton kanssa taiteilijavieras Gregory Barrett tulkitsi oman sävellyksensä Mooseling
Quartett, mikä oli myös Suomen ensiesitys.
Nuoret k larinetistit o livat opet tajiensa j ohdolla h arjoitelleet stemmat k untoon. H e es ittivät hyvällä t ulkinnalla j a
innolla k uusi o saa P eter G ransin kokoelmasta S oitteita L ohjan s eudulta ( alakuva). K onsertin j älkimmäisellä pu oliskolla
nimikkoyhtyeemme kantaesitti Jukka-Pekka Lehdon teoksen Incantations and dances (Loitsuja ja tansseja). Alkusoittona
kuultiin Figaron häät –klarinettikuorosovitus ja päätösnumerona Robin Weddenburnin Preludi ja fuuga. Päätösnumerossa
(yläkuva) oli mukana 22-jäseninen nuorten ”taustakuoro”. Temppeliaukion kirkossa esityksille aplodeerasi 250 henkinen
yleisö.
Sunnuntain v uosikokous kutsui s euralle k olme uut ta kunniajäsentä: p erustajajäsenistä 10 v uotta s ihteerinä
toimineen Reijo Peuravaaran Suomussalmelta, kolmesti puheenjohtajana toimineen Annamaija Joensuun Vantaalta ja
seuralle kansainvälisiä suhteita avanneen ja niitä edistäneen entisen puheenjohtajan Antti Nuorivuoren Kotkasta.
Suomen K larinettiseuran puhe enjohtajana j atkaa J uhani V altasalmi H ämeenlinnasta, samoin
varapuheenjohtajana j atkaa T amas P araczky. S euran uude ksi s ihteeriksi v alittiin V irve R uokokoski. S euran t oimintaa
esittelevät nettisivut löytyvät osoitteesta www.suomenklarinettiseura.com .
Nuorten Klarinettiyhtye, kapellimestari Kimmo Leppälä
Teksti ja kuvat: Mikko Kauppinen, seuran tiedottaja
P.S. Olen mukana Puhallinpäivien 2011 talkoojoukoissa. Tervetuloa Lappeenrantaan!
Debyyttisävellys voitti
marssisävellyskilpailun
Lappeenrannan reservinaliupseerit julisti viime
vuoden lopulla oman nimikkomarssin
sävellyskilpailun. Todennäköisesti millään
muulla reserviläisyhdistyksellä ei ole omaa
nimikkomarssia. Määräaikaan eli maaliskuun
loppuun mennessä päätuomari, Rakuunasoittokunnan apulaiskapellimestari Petri
Nordinille saapui kaikkiaan 12 sävellystä.
Raatiin kuuluivat lisäksi reservin sotilasmestarit
Markku Pulli ja Reino Hirvonen. Sävellysten
taso oli hyvä ja mukaan mahtui myös
moderneja sävellyksiä ja muutamia jopa
iskelmällisiä tai välisoitollisia kappaleita.
Tuomaristo oli yksimielinen voittajasta, sen
sijaan toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneen
välillä hieman keskusteltiin. Voittajan,
Salpa-marssin säveltäjäksi paljastui
musiikkimajuri Riku Huhtasalo, Satakunnan
Sotilassoittokunnan päällikkö. Toiseksi ja
kolmanneksi sijoittuneen kappaleen säveltäjäksi puolestaan paljastui Juhani Leinonen
Haminasta.
Rikun omin sanoin:
"Sävellys syntyi suurimmaksi osaksi mökilläni
lähetyspäivää edeltävänä päivänä ja osin
yölläkin, eli postitus tapahtui viime tingassa.
Sävellys ei siis ollut pöytälaatikossa valmiina,
vaan hetkellisen innostuksen/luomisen
tuote.Tiedon kilpailusta ja sen säännöistä sain
SPOL:n nettisivuilta.
Miksi siten loppujen lopuksi osallistuin
kilpailuun liittyy paljolti ammattiini sotilassoittokunnan kapellimestarina ja pitkäaikaisella yhteistyöllä eri reserviläis- ja
veteraanijärjestöjen kanssa. Maanpuolustustyö
on ollut aina lähellä sydäntäni ja sitä kautta
olen saanut monia hyviä ystäviä. Palkinnot
eivät siis vilkkuneet silmissä.
Osaltaan sävellyksen tekeminen kilpailuun oli
kokeilunhalua. Ennakko-odotuksia ei juurikaan
ollut, koska sävellys on ensimmäiseni, jos ei
oteta huomioon ystävälleni viime vuonna
säveltämää häävalssia.
Riku Huhtasalo
Jukka Viitasaarelle kansainvälistä
sävellyskilpailumenestystä
Jukka Viitasaari on voittanut 2. palkinnon
III Sinnai International Wind Band
Composition Contest - sävellyskilpailussa
Italiassa. Kolmiosainen teos Sweet Suite
osallistui sektio C:hen eli grade 2 -tasoon.
Teos päätyi myös itävaltalais-italialaisen
puhallinorkesterikilpailun pakolliseksi
kappaleeksi.
Viitasaari voitti myös erikospalkinnon
("runner up") yhdysvaltalaisessa "2010
Columbia Summes Winds Symphonic
Band outdoor composition contest" sinfonisen puhallinmusiikin sävellyskilpailussa teoksellaan Dance of the
Epiphytes (Epifyyttien tanssi).
Ylimääräisenä myönnetty palkinto vastaa
arvoltaan kakkospalkintoa ja on säveltäjän
kuudes ulkomainen palkinto sitten vuoden
2001. Teos voitti myös kakkospalkinnon
vuoden 2007 KH Pentti -sävellyskilpailun
puhallinorkesterisarjassa.
Miksi sitten en ole ennen sävellellyt? Tähän
kysymykseen voisi sanoa, että ei ole ollut
"muka" aikaa. On ollut opetusta ja eri
orkestereiden johtamista joihin illat ovat
kuluneet. Toivotaan, että aikaa tästä lähin
löytyisi. Sävellyksen soittoäänikysymykseen
totean, että se ei tule kaatumaan missään
vaiheessa taloudellisiin eikä muihin seikkoihin
minun osaltani, mutta olisi mukava tietää mikä
Teoston kanta näihin asioihin on."
Alik Viitasaari JH, elokuu 1981,
Satakunnan tykistörykmentti, IV patteri.
RAHAN PUUTE KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN ESTE?
SPOL:n kautta valtion tukea orkesterien koulutustoimintaan
Tiesitkö, että liittomme on jäsenenä
opintokeskusKansalaisfoorumissa,
SKAF:ssa ? Entä mitä etua siitä voi
olla jäsenorkesterille?
Opintokeskus i lmoittaa hakemuksen
perusteella myönnetyn tuntimäärän, joka
on m yös t aloudellisen tuen perusta.
Valtion t ukeen oi keuttavia m enoja o vat
mm. kouluttajan matka- ja majoituskulut
sekä pal kkiot, m ainontakulut, k oulutustilojen vuokrat ja opintomateriaalit (nuotit
ja kopiot). Maksimiavustus on 17€/h.
Usein k urssin t avoitteena on y hteissoiton par antaminen j a t ietyn o hjelmiston hiominen. T ällöin k urssin opetussisällöksi ohjelmalomakkeeseen riittää
yhteissoitto. Ohjelmassa voi olla myös
stemmaharjoittelua, konserttiesiintymisen har joittelemista t ai vaikka opetusta
ja har joittelua orkesterilaisten s oittoergonomian parantamiseksi.
Vaikka opi ntokerhon t ai k urssin
tuntikorvaus ei ol e s uuri, k annattaa
näitäkin m ahdollisuuksia hyödyntää.
Anominen j a t ilittäminen on
yksinkertaista, k un s en k erran o pettelee.
Pienistä pur oista k ertyy vuosi tasolla
ihan merkittävä summa.
SPOL:n piirissä toimii orkestereita, joilla
on hyviä kokemuksia niin kurssi- kuin
opintokerhotoiminnan soveltamisesta
orkesterityöskentelyyn.
Pekka Ulmanen
JANNE IKONEN
yhdistää puhaltajat ja jouset
Kurssin j älkeen opi ntokeskukseen on
toimitettava t oteutunut kurssiohjelma,
osanottajaluettelo, s elvitys k oulutuskustannuksista (kouluttajien palkkio- ja
matkalaskut, tilavuokrat yms.) ja muista
kuluista maksetut laskukopiot.
Koulutus on ol eellinen os a o rkesteritoimintaa j a m usiikillisen k ehittymisen
avain. Yhdessä soittaminen ja harjoitteleminen ovat yhdessä oppimista, mutta
opintokerho – ja kurssitoiminta voivat
antaa oppi miseen uut ta potkua. N äihin
toimintoihin on mahdollista saada
taloudellista opintokeskuksen kautta.
Opintokeskukset s aavat vuosittain valtion budjetista määrärahan v apaaseen
sivistystyöhön, jota harrastajaorkesteritoimintakin on. Opintokeskukset, meidän
liittomme os alta SKAF, j akaa m äärärahan kurssi- ja opintokerhotunteina
hakijajäsenille.
Opintokeskuksilla on aluetyöntekijöitä
jotka
katso:www.kansalaisfoorumi.fi),
auttavat j a neu vovat tarvittaessa
toiminnan k äynnistämisessä j a järjestämisessä. K urssitunnit vuodelle 2011
tulee hakea joulukuun 2010 alkuun
mennessä, joten nyt on hyvä aika
suunnitella koulutusta.
KURSSIMUOTOINEN KOULUTUS
Orkesterileirit ja
-kurssit o
vat
parhaimmillaan hy viä k annustimia j a
innostajia orkesterin jäsenille. Vieraileva
kapellimestari t ai m uu ulkopuolinen
kouluttaja s aattaa tuoda vaihtelua j a
uusia näk ökulmia harjoitteluun, m utta
kyllä ku rssin voi j ärjestää i han om in
voiminkin.
Kurssin s uunnitteluvaiheessa o n s yytä
asettaa tavoitteet ja valita koulutusaiheet j a k ouluttajat s en mukaan.
Kouluttajia voi ol la yksi t ai useampi
kurssin s isällöstä r iippuen. K urssin
vähimmäiskestoaika on neljä tuntia ja
todellinen tuntimäärä riippuu ohjelmasta.
Opintokeskus huolehtii käytännössä
palkkojen ja palkkioiden maksut niihin
liittyvine
ennakkoperintöineen
ja
oheiskuluineen. Tämä helpottaa kurssin
järjestäjien työtä huomattavasti.
Tarkemmat tiedot SKAF:in nettisivuilta:
www.kansalaisfoorumi.fi/kurssinjestnen-opintokeskuksen-kanssa.html
ORKESTERISSA VOI TOIMIA
OPINTOKERHOJA
Toinen opi ntokeskuksen t arjoama t uki
on opintokerhojen rahoitustuki. Opintokerho on opinnollinen pienryhmä, joka
opiskelee itsenäisesti ja tavoitteellisesti
ryhmän jäsenille tärkeitä asioita.
Taloudellisen t uen edel lytyksenä on,
että r yhmään k uuluu vähintään viisi
henkilöä, j otka ov at t äyttäneet 15
vuotta. Ryhmä voi toki olla isompikin ja
siinä v oi ol la m ukana nuorempiakin
jäseniä. Vuonna 2010 opintokerhoavustus on 3 euroa/tunti. Kerhon yhden
opintojakson pituus voi olla 10-100
tuntia. O rkesterin s isällä voi t oimia
useita opintokerhoja k uten es imerkiksi
eri sektiot, seitsikko, klarinettikerho jne.
Tavoitteena voi olla vaikkapa nuot inlukutaidon parantaminen tai soitinryhmän kehittäminen. Opinnolliset
tavoitteet ryhmä nimeää itse ja ryhmällä
tulee olla yhdyshenkilö, esimerkiksi
äänenjohtaja, j oka vastaa avustuksen
hakemisesta ja tilittämisestä.
Opintokerhon perustamisessa j a av ustuksen hakemisessa saa ohjeita
SKAFin ne ttisivuilta j a al uetoistoista.
www.kansalaisfoorumi.fi/opintokerhonperustaminen-ja-toiminta.html
Uuden “Toimii-sarjan” sovitustekniikassa
tehdään viisi äänistä orkesterisatsia niin
että teoksia voi soittaa joko jousi-,
puhallin-, vaski- tai saksofonikvintetillä
sekä niiden yhdistelmillä.
www.blosari.com
Jane ja Aatos Erkon säätiö lahjoitti
Sibelius-Akatemialle miljoona euroa
Jane ja Aatos Erkon säätiön hallitus on
päättänyt kokouksessaan 15. syyskuuta
tukea Sibelius-Akatemian Satakielivarainkeruuhanketta lahjoittamalla
miljoona euroa. Päätöksellään säätiön
hallitus haluaa edistää maamme
musiikkikulttuuria ja tukea SibeliusAkatemiaa sen tärkeässä työssä
laadukkaan musiikinopetuksen
turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.
Yliopistouudistuksen myötä yliopistojen
vastuu ja itsenäisyys rahoituksen
hankinnassa kasvoi merkittävästi.
Sibelius-Akatemian tavoitteena on ollut
kerätä opetus- ja tutkimustyön sekä
taiteellisen työn tueksi vähintään miljoona
euroa pääomaa, jota valtio tukee
vastinrahoituksella. "Toivomme, että tämä
lahjoitus toimii innoittajana muille
tukemista harkitseville, sillä nyt jokaisen
keräykseen sijoitetun euron 2,5 kertaistuminen on taattua",
Sibelius-Akatemian rehtori
Gustav Djupsjöbacka täsmentää.
Yhteistyöllä Suomen vaskimusiikki nousuun
Töölö Brass on osallistui tänä vuonna Suomen edustajana Brass bandien Euroopan-mestaruuskilpailuihin.
Em. kilpailut osoittivat käytännössä , kuinka hieno ja laajalle levinnyt vaskimusiikin muoto brass band-musiikki on maailmalla.
Brass bandit toimivat monessa maassa vaskisoittajien ja vaskimusiikin näkyvinä ja kuuluvina keihään kärkinä ja niiden ympärillä
ja niihin liittyen eri maissa tehdään erittäin vahvaa ja tavoitteellista työtä vaskisoittajien kouluttamiseksi ja vaskimusiikin
monipuolistamiseksi. Soittajille tarjotaan haasteellisia ja hienoja orkestereita, joissa muusikot voivat toteuttaa ja edelleen
kehittää itseään mm. kurinalaisen yhteissoiton osalta.
Em. kisoihin valmistautumisen ja kilpailujen yhteydessä jouduimme toteamaan, etteivät asiat Suomessa ole läheskään muita
maita vastaavalla tasolla. Yhteistyöhalu toimijoiden ja tukijoidenkin välillä oli vaikea saada aikaan sekä tasokkaan soittajiston
kokoaminen vaikea tehtävä. Töölö Brassissa tekemämme havainnot näyttävät olevan vain ”jäävuoren huippu”; ongelmatiikka
vaskimusiikin ympärillä on huomattavasti olettamaamme suurempi ja asiaa on puitu hyvinkin monessa foorumissa ennen Töölö
Brassin mukaan tulemista, pääsääntöisesti ilman vaikutusta.
-
-
Suomi-tasolta tulee löytyä riittävästi Suomen
vaskimusiikin tilasta huolestuneita/kiinnostuneita
ja vaikutusvaltaisia henkilöitä sekä organisaatioita
(kaikki tässä mainitut ainakin!!), jotka haluavat
oikeasti tehdä jotakin ja joiden painoarvo riittää
asian toteuttamiseen
Vaski-instituutti yhdistäisi ylimpänä
”vaskiauktoriteettinä” kaikki toimijat
SUOMEN BRASS BAND YHDISTYS- ehdotus:
Perustetaan edustamaan Suomea mm. European Brass
Band Associationissa (EBBA). Edustaja Vaski-instituutin
toiminnan johtaja. Tukee osaltaan yhteistyössä SPOLL'in
ja SULASOLIN jne. kanssa Vaski-instituutin työtä vision
saavuttamiseksi.
TOIMENPITEITÄ MUUTOKSEN AIKAAN SAAMISEKSI:
- jotta asia toimisi ja tuloksia saadaan aikaan
osapuolten tulee selkeästi tiedostaa ja
konkretisoida tilanne ja muutostarpeet –
muutosvoima perustuu tahtotilaan ja tavoitteisiin
- tämän jälkeen tulee tehdä tarvittava analyysi
nykytilanteesta ja syistä, miksi tilanne on se mikä
on
- tilanneanalyysin perusteella määritetään
tarvittavat linjaukset, yhteistyö- ja rahoitusmuodot
sekä yksittäisiin toimijoihin ja jopa yksityisiin
opettajiinkin ulottuvat taso- ja laatuvaatimukset
sekä toimintamallit.
- seuranta ja arviointi vuositasolla Vaski-instituutin
toimesta
YHTEENVETO
Suomitason ja Uusimaa-tason yhteissuunnittelua varten
eri osapuolten kesken tarvitaan huomattavasti parempana
ja tiiviimpänä yhteistyötä ja avoimuutta kuin nykyisin;
pienen maan voimavaroja pitää hyödyntää huomattavasti
paremmin.
- tarvitaan
o Suomitason suunnittelua ja panostamista;
valtiovallan mukana oleminen tärkeää
o Suomen vaskimusiikin visio ja tavoitteet
sekä taloudelliset raamit niiden
toteuttamiseksi
- soittajille tarvitaan lisää hyviä ja mielekkäitä
orkestereita (brass bandit) ja vastaavasti
orkesterit (kuten Töölö Brass) tarvitsevat
lahjakkaita muusikoita ja kapellimestareita
kehittyäkseen eurooppalaiselle huipputasolle.
Tämä on kiteytys käydyistä keskusteluista Suomen
vaskimusiikin tulevaisuudesta – kommentteja,
kannanottoja ja hyviä ehdotuksia sekä kiinnostuneiden
konkreettista panosta kaivataan! Mikä olisi hyvä foorumi
jatkaa keskustelua ja saada myös jotakin aikaan?
Markku Kylmänen , toiminnanjohtaja
Töölö Brass
VISIO 2015:
SUOMALAINEN VASKIMUSIIKKI,
SUOMALAISET VASKISOLISTIT JA VASKIORKESTERIT
BRASSBANDIT KANSAINVÄLISELLE TASOLLE
Markku Kylmänen, Töölö Brassin toiminnanjohtaja
Soittaja/harrastaja: Haluaa harrastaa
vaskimusiikka ja visioi orkesteri-muusikon
ja/tai solistin ammatin Suomessa ja/tai
kansaivälisesti. Kaipaa mielekästä
musisointia.
Puhallinorkesterit:
Tarjoavat orkesterikokemusta ja
kehitysmahdollisuuksia
Musiikkiopistot/ työväen-opistot jne.:
Antavat peruskoulutuksen ja toimivat
yhteistyössä puhallinorkestereiden kanssa
+ Työ- ja kehitysmahdolli-suuksia
vaskisoiton ammattilaisille - opettajille
Alueelliset brass bandit: Tarjoavat BBkokemusta ja tukevat vaskimusiikin
kasvua – näitä on Suomessa vain
muutamia!
Musiikkileirit: Antavat lisäperuskoulutusta
ja toimivat yhteistyössä musiikkiopistojen
ja -oppilaitosten kanssa
Lieksan Vaskiviikko: Maailman parhaaksi
vaskimusiikkifestivaaliksi tähtäävänä toimii
Suomen kesän vaskikoulutuksen ja kulttuurin kansainvälisenä kärkenä ja
kokoaa suomalaiset ja kansainväliset
huiput yhteen.
Tavoite: Opettajina Suomen parhaat
vastisoittajat ja pedagokit. Opiskelijoina
opiskelijoita, harrastelijoita mutta myös
suomalaisia opettajia. Henkilökohtaisen
opetuksen ja esiintymisen lisäksi
merkittävä yhtyesoittoon osallistuminen;
osallistuminen tukee "talviajan" opintoja.
Sibelius-Akatemia, Helsingin
konservatorio, Metropolia, POP- JAZZ
OPISTO…: Antavat ammatillisen
peruskoulutuksen, toimivat yhteistyössä
musiikki-opistojen ja Vaski-instituutin
kanssa. Tavoite: Kehittävät itseään
VISIOn edellyttämällä tavalla. Tukevat
visiota riittävillä vakituisilla ja lahjakkailla
opettajilla ja yhteistyöllä orkesterien ja
mm. Töölö Brassin kanssa.
- Suomen musiikinopetuksella tulisi olla
suunnannäyttäjä ja visio; tällä hetkellä
näyttää siltä, että tämä puuttuu;
oppilaitokset linjaavat toimintaansa
itsenäisesti ja itsekkäästikin omista
taloudellisista ja operatiivisistä
lähtökohdistaan… taiteen/musiikin
kustannuksella ?!
Orkesterit: Antavat työpaikkoja soittajille ja
orkestereina ja oppilaitosten asiakkaina
tukevat alueellista vaskitoimintaa ja koulutusta. Muusikot osallistuvat
opetukseen ja kehittävät itseään
kansainvälisiksi solisteiksi (osa).
-
orkesterit voisivat nykyistä
vahvemmin tukea suomalaista
muusikkotuotantoa ja koulutusta,
muidenkin kuin vaski-instrumenttien
osalta
TÖÖLÖ BRASS - tavoite:
Suomen/Uudenmaan alueen edustusBrass Band, johon oppilaitokset ja
opettajat ohjaavat lahjakkaat ja
kiinnostuneet opiskelijat. Vaski-instituutin
osa.
VASKI-INSTITUUTTI: Perustetaan
kytkemään toisiinsa tavoitehakuiset
vaskimuusikot, opetusalan organisaatiot,
orkesterit kapellimestareineen ja sen
yhteydessä toimivat projektirahoituksella
Töölö Brass ja Lieksan Vaskiviikko.
Taiteellinen johtaja ja toiminnanjohtaja +
mukaan sitoutuvat opettajat. Haetaan
Suomen valtion ja/tai EU:n tukea asialle.
Puhallinorkesterien SM-kilpailut
Tampereella 16.-17.4.2011
Suomalaisille puhallinorkestereille avoin SM-kilpailu
järjestetään 16.-17.4.2011 Tampere-talossa. Kilpailun
tavoitteena on edistää suomalaista puhallinorkesteritoimintaa ja puhallinmusiikkia antamalla osallistuville
orkestereille rakentavaa palautetta sekä kannustamalla
orkestereita lisäämään uuden puhallinmusiikin osuutta
ohjelmistossaan. Vuoden 2011 SM-kilpailuun haetaan
suomalaisuuden ohella pohjoismaisia tuulia ohjelmistoja tuomarivalinnoilla.
Kilpailussa järjestetään A-, B- ja C-sarjat sekä vapaa
sarja, joka on perinteisille soittokunnille ja tanssi- ja
viihdemusiikkia soittaville puhallinorkestereille
tarkoitettu sarja. Joka toinen vuosi järjestettävässä
kilpailussa jaetaan raha- ja tunnustuspalkintoja.
Edellisen kerran Tampere-talossa kilpailtiin vuonna
2007, jolloin osallistujamäärä oli yli neljäkymmentä
orkesteria. Kilpailun osallistujamäärän odotetaan
edelleen nousevan.
Kilpailun taustavoimina ovat kaikki suomalaiset
puhallinmusiikin harrastajaliitot:
Suomen Työväen Musiikkiliitto (STM)
Suomen Puhallinorkesteriliitto (SPOL)
Soitinmusiikkiliitto (SOLI) ja
Finlands svenska sång- och musikförbund (FSSMF)
Kilpailun paikallisena järjestäjänä toimii Tampereen
puhallinorkesteriyhdistys ry, jonka jäseniä ovat
tärkeimmät tamperelaiset puhallinorkesterit ja
musiikkioppilaitokset.
SM-KILPAILUT 2009
KUOPION
MUSIIKIKESKUKSESSA
äänitetyllä
CD-levyllä
A, B ja C-orkesterien
parhaat palat.
11 orkesteria,
upeita esityksiä,
kiehtovia teoksia ja
laadukas äänitys!
Hinta 15€, levyn
orkestereille 10€.
Tilaukset: pekka.ulmanen@gmail.com
Huittisten Hullu Puhallus puhallinsoittokilpailu
Risto Ryti-Sali 20. - 21.11.2010
Kilpailu jatkaa Jukka Perko -saksofonikilpailun
jalanjäljiltä.
Kilpailu on avoin kaikille nuorille puhallinsolisteille tai
pienryhmille. Osallistua voi kilpailu- tai katselmus-sarjaan.
Ryhmän enimmäiskoko on kahdeksan soittajaa ja musiikin
tyylilajien kirjo on vapaa klassisesta musiikista
rytmimusiikkiin ja niiden sekoituksiin.
Ilmoittaudu:
www.huittinen.fi/puhallinkilpailu 15.10.2010 asti
Kilpailussa on kaksi ikäsarjaa:
A) Vuonna 1985 tai sen jälkeen syntyneet
B) Vuonna 1992 tai sen jälkeen syntyneet sekä
C) Vapaa sarja, jossa ei ole ikärajoituksia ja jonka osallistujat
saavat suullisen palautteen.
Lisätietoja:
Huittisten musiikkiopiston
vs. apulaisrehtori Satu Ylönen, puh. 044 560 4326
Kilpailusihteeri Leena Hakanen, puh. 050 394 6830
Kilpailun tuomaristo:
A- ja B-sarja: Peter Larssen (Tanska),
Raine Ampuja,
Sami Hannula,
Juha Törmä,
Rauno Tikkanen
C- ja vapaan sarjan tuomaristo:
Ann-Marie Sundberg (Ruotsi),
Jukka Viitasaari,
Petri Juutilainen,
Aino Koskela.
Lieksan Vaskiviikko järjestää kansainvälisen
sävellyskilpailun Lieksan 2. kansainvälisen
eufoniumkilpailun ohjelmistoa varten.
Eufoniumkilpailu järjestetään Lieksan Vaskiviikolla 22.-30.7.2011 ja
sävellyskilpailun aika on 1.3. – 1.12.2010.
Pakolliset kappaleet:
A-sarja: Ottorino Respighi (soit. Franco Cesarini):
Huntingtower (de Haske)
B-sarja: Jukka Viitasaari: Sweet Suite (7ikko)
C-sarja: Juha Pisto: Hovielämää (7ikko)
Kilpailu on avoin kaikille kansallisuuksille ilman ikärajaa. palkinto
palkinnot 300- 1000 Euroa
Lisätietoja Marjo Riihimäki marjo.riihimaki@gmail.com
Säännöt ja info:
www.lieksabrass.com
FINNBANDSHOP
UUSI nuottimyynnin verkkokauppa on avattu elokuussa
Spol on mukana en simmäisessä s uomalaisen puhallinmusiikin verkkokaupassa, j ossa asiakas s aa ladattua j a t ulostettua
ostamansa tuotteet itse. Muista FinnBand -yhdistyksen kustantajista myös A-Minor Production ja 7ikko-kustannus lähtivät tähän
hankkeeseen heti alkuvaiheessa mukaan.
Ostotapahtuma t apahtuu t urvallisessa P ayPal-ympäristössä. Tällä h etkellä v erkkokaupassa on y hteensä noin s ata t eosta.
Ensimmäiset o stajat ov at o lleet t yytyväisiä j a t uotteet ov at l atautuneet a siakkaiden käyttöön helposti. Myös e nsimmäiset
tuotteet ulkomaille on jo myyty verkkokaupan kautta.
Tutustukaa alla oleviin ohjeisiin ja käykää kirjautumassa sivuston asiakkaiksi. Tuotteista kannattaa myös käydä antamassa
arvioita ja k ommentteja. Näin annatte vinkkejä uudesta oh jelmistosta j a samalla edistätte tuotteiden k iinnostavuutta m uille
käyttäjille.
KÄYTTÖOHJEITA:
1. TUOTTEIDEN SELAUS
www.finnbandshop.com, johon pääsee myös
osoitteestamme www.spolli.com
Aloitussivulla näkyy yhdeksän uusinta kauppaan
lisättyä tuotetta. Vasemman laidan palkista voi
valita tietyn tuoteryhmän tai kustantajan
Tuotteen s ivulla voi katsella partituurinäytettä j a
kuunnella ääninäytteitä sekä lisätä arvioita ja katsoa
muiden arvioita tuotteesta.
2. HAKUTOIMINNOT
Verkkokaupassa t uotteita v oi hak ea pikahaulla
suoraan vasemman laidan palkista tai sitten voi
käyttää tarkennettua hakua.
Tuotelistassa yläosan alasvetovalikoista voi halutessaan
suodattaa kustantajan tai teoksen tason mukaisesti. Klikkaamalla
tuotteen nimeä, saa näkyviin tarkemman kuvauksen teoksesta.
3. OSTOSKORI
Tuotteen saa lisättyä ostoskoriin k un tuotteen
sivulla valitsee Lisää koriin. Tämän jälkeen näet
ostoskoriin l isätyt tuotteet vasemman laidan
palkissa
kohdassa
Ostoskori.
Näytä
painikkeesta ja sivuston ylälaidan linkistä
Ostoskorin sisältö pääset tarkastamaan ja
muokkaamaan ostoskorin sisältöä.
4. ASIAKASTILI
Linkistä Kirjaudu sisään voit luoda uuden asiakastilin tai
kirjautua sisään tunnuksillasi mikäli jo omistat asiakastilin.
Kuva 9.5.
MAKSUTAVAT JA TUOTTEIDEN TOIMITUS
5. MAKSUTAPAHTUMA
Tuotteiden
o sto v erkkokaupasta e dellyttää as iakastilin
edellä). M aksusuoritus tapahtuu
luomista
(kuvattu
vaihe1
PayPal:n maksujärjestelmällä.
Maksun voi suorittaa kaikilla PayPal:n tukemilla
maksutavoilla eli suoraan PayPal:n tukemien luotto- ja
pankkikorttien avulla tai vaihtoehtoisesti omalle
PayPal-tilille siirretyn rahan avulla.
6. MAKSUTAPAHTUMA
Maksusuorituksen ajaksi asiakas siirtyy PayPalin
sivuille ja tietoliikenne kulkee salatun HTTPS yhteyden
yli. Maksun jälkeen as iakas p alaa t akaisin
verkkokauppaan, jonka j älkeen hän v oi l adata
ostamansa tuotteet.
Tuotteiden toimitustapana on PDF-tiedostojen
lataus ZIP-pakattuna pakettina. Tuotepaketit ovat
ladattavissa heti oston jälkeen, kun asiakas palaa
takaisin verkkokauppaan PayPalin maksusivulta.
Latauksen v oi s uorittaa m yös
myöhemmin
verkkokaupasta " Oma t ilini" -kohdasta. O stetut
tuotepaketit ovat ladattavissa kuitenkin ostohetkestä
vain 7 päivän ajan ja maksimissaan 5 latauskertaa.
1. SIIRRY KASSALLE
2. VALITSE MAKSUTAPA
3, VAHVISTA TILAUS (kts. punaisella kirjoitettu ohje)
7. TUOTEARVIOT
FINNBAND
Suomalaisten puhallinmusiikin kustantajien
yhdistys, jonka tehtävänä on edistää
suomalaisen puhallinmusiikin tunnetuksi
tekemistä.
Käyttäjät voivat antaa arvioita tuotteista valitsemalla tuotesivulla
linkin Arvioi tämä tuote. Tämän j älkeen v oit kirjoittaa
vapaamuotoisen arvion teoksesta ja arvostella sen asteikolla
1-5. Arviot ovat kaikkien ostajien nähtävillä.
katso:
www.finnband.net
Musiikkioppilaitosten oppilasesityksistä tiedot Teostoon
Musiikkioppilaitokset järjestävät vuosittain oppilaskonsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia, jotka ovat avoimia myös
muille kuin oppilaitosten opiskelijoille ja opettajille. Näissä tilaisuuksissa esitettyjen teosten säveltäjille, sanoittajille,
sovittajille ja kustantajille on tärkeää, että musiikkioppilaitos ilmoittaa tiedot esityksistä Teostoon. Esitystietojen
perusteella Teosto voi tilittää tilaisuuden järjestäjän maksamat esityskorvaukset sävellysten tekijöille.
Kaikista esityksistä tiedot Teostoon
Kaikki musiikkioppilaitosten tilaisuudet, joista ilmoitetaan esimerkiksi lehdessä tai muita julkaisukanavia käyttäen,
ovat tekijänoikeusmielessä julkisia. Niistä musiikkioppilaitoksen pitää tehdä Teostoon esitysilmoitukset. Asiaan ei
vaikuta, kuinka paljon yleisöä tilaisuudessa on tai onko tilaisuus maksullinen vai maksuton.
Esitysilmoituksessa musiikkioppilaitos ilmoittaa
- konsertin tai muun tilaisuuden nimen ja päivämäärän
- tilaisuuden järjestäjän
- jokaisen esitetyn teoksen nimen ja tekijät
- kappaleen keston.
Tiedot voi ilmoittaa Teoston verkkosivuilta saatavilla lomakkeilla tai lähettämällä Teostoon käsiohjelman,
muistakaa myös encore! Verkkoilmoittamiseen on myös tarkoitus kehittää mahdollisuus lähitulevaisuudessa.
Esitysilmoitukset pitää toimittaa Teostoon kevätkaudelta viimeistään 15.6. ja syyskaudelta seuraavan tammikuun 15.
päivään mennessä. Esitystiedot on hyvä ilmoittaa myös silloin, kun oppilaat ovat esiintyneet jonkun ulkopuolisen
järjestämässä tilaisuudessa.
Tilaisuuden järjestäjä maksaa musiikin esityskorvauksen
Suomen musiikkioppilaitosten liittoon kuuluvilla oppilaitoksilla on liiton ja Teoston välisen suositussopimuksen
perusteella esitysoikeus oppilaskonsertteja ja muita koulun toimintaan liittyviä tavanomaisia musiikkiesityksiä varten.
Esitysoikeudet pitää hankkia erikseen vain silloin, jos oppilaitos järjestää musiikkikilpailuja, musiikkijuhlia tai muuta
suurimuotoisempaa.
Suomen musiikkioppilaitosten liittoon kuuluvat oppilaitokset maksavat vuonna 2010 musiikinkäyttöoikeudestaan
suositussopimuksen mukaisesti 3,14 senttiä opetustuntia kohden. Hintoihin lisätään arvonlisävero. Liiton
ulkopuolisten oppilaitosten pitää hankkia Teostolta esitysoikeudet julkisia musiikkiesityksiään varten erikseen, ja
esitysoikeuksista Teosto laskuttaa korvauksen tilaisuuden luonteen mukaan esimerkiksi konserttihinnastonsa tai
muun tilaisuuteen sovellettavan hinnastonsa mukaan.
Silloin kun oppilaitoksen orkesteri tai yksittäiset oppilaat esiintyvät jonkun muun kuin koulun järjestämässä
tilaisuudessa, esitysoikeuksista sopii ja esityskorvauksen maksaa tilaisuuden järjestäjä.
Marja-Leena Karjula
Teosto
!"#$$%$&'(#$)*#$+!,$)"#'-'LM"NOPQRRSP+!!
(./012.30'143/.50/46/.772./..68'3./9:'06;../08'/4069608'<7=4608'93..708'96>22/;608'742?06@6=07960'-'T150BI15*U%*!$)U!;.V&),')&&/'#&&*)*J517!'2%K2!U5*/7!/-51W7!B%/'7!0#//57!051,*5U!%'X2'
)/46/.77A3;'<B><3.0B<B!
+)&&/'#&&*)*J%*/!5*-1U*51%!!
+B=/?.?/03!
Purkanmaan
! ! ! ! ! ! musiikkiopisto
C?.0/?.?/03!
Tikkarintie 13 ! ! ! ! ! !
Y#15U1%//!!
*=031.=3;2/45!
R-/'5U1%//!
C7=:!
Pellervo Mälck
!!!!!!
O-*'5,';%1/-*!!
)/46/.77A3;';/9/!
+)&&/'#&&*)*J%*/!*50*!!
+B*!
CD9!
! ! ! ! ! ' 12.13.2010
H5'.0'
Puhallinorkesterin
! ! ! ! ! ' kevätkonsertti
musiikkiopiston auditorio
Purkanmaan
!!!!!'
R&5'/%*!U#1!')&&/'#&&*)*J%*!#J'!1.0!
*43/.59BB>B!
R.V&),!
!!!!!!
(.//;01<B0'-'*=01330!
Q1')/'![!S1,%/'%1!
!
'
(4BDBB'97.//22/6!
4%$5*U%!0./),'
!7.//2/;3./01.47D6;';>?
L./),')&&/'Z*U%'/!*1!!
CBB.14/@@7<6'91101'
"Z&U5!V)&(%''%1'
)/46/.77.'?;!
+)&&/'#&&*)*J%*!#1'
)/46/.77A3;'@/0?@6/226'
!3266;/.06'97.//22/6!
L%,5*)/,!0./),!
! ! ! Murkkula
! ! ! 13133
080-2487608280
!!!!!!
!!!!!!
! ! '2@4'-'/'!
! ! !890
!
!62.70?;!
Q$J)B'/B1)!
! ! 'E'F
! ! ! 20
!1=0:'-''-'5&''' 17800
! ! ! ! ! 'F!
!62.744/;3;!
Q$J)B'/V%&5JU!
!!!!!!
#BD340B<B!
#BD34412.3;';/9/!
O-0;-/)')-*%*/!*50*!
+-*/#''51%!
#?D/006<6!
)32.0/;2/><?/006<6!
Q115*JI1!
+%K'BI1B5''51%!
Kun yössä kuljin -humppa
6! ! ! ! ! ! !
Joose Tammelin
!!!!!!
Jyrgen
! ! ! ! ! ! Übergrubbeln
Finnovation
9! ! ! ! ! ! !
Raine Ampuja
!!!!!!
Sinfonia VIII
D! ! ! ! ! ! !
Jean Sibelius
!!!!!!
Hard Rock Hallelujah
E! ! ! ! ! ! !
Rote Kapelle
\! ! ! ! ! ! !
(./01.23>>60!
M'BI1U!JJ1!
%3.0?!
4#*JU!
!!!!!!
1
!!!!!!
3 !!!!!!
Raine
!
! ! ! ! ! Ampuja
!!!!!!
1
!!!!!!
5 !!!!!!
Arthur
! ! ! ! ! !Köysi
!!!!!!
1
!!!!!!
35´02´´
!!!!!!
Tomi Putaansuu
!!!!!!
Raymond
! ! ! ! ! ! Shooter
!!!!!!
1
!!!!!!
4´ ! ! ! ! ! !
Erich
! Däniken
! ! ! ! !von
Hans
!
! ! ! ! !Colditz
!!!!!!
1
!!!!!!
2´30´´
!!!!!!
@! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
C! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
A! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
>! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
68! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
66! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
69! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
6D! ! ! ! ! ! !
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!!!!!!
!
!
RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI
SORTAVALASSA
6-8.6.2010 Rantasalmen puhallinorkesteri teki soittomatkan Venäjälle,
jossa osallistuttiin Karjalan tasavallan 90-vuotisjuhliin. Sortavala on
Rantasalmen ystävyyskaupunki, joten matkan oli tarkoitus myös lähentää kuntia ja tutustua paikalliseen kulttuuriinsa ja musiikkitoimintaan.
Matkalla oli mukana myös Rantasalmen kunnan edustajia sekä orkesterissa neljä soittajavahvistusta, yhteensä siis 42 matkaajaa.
Orkesterimme s ai k uitenkin m ajoittua hi enolla Winterin
huvilalla. Tohtori G. J. Winter oli aikoinaan hyvin merkittävä
ja pi detty k irurgi So rtavalassa. H uvila s ijaitsee ku uden k ilometrin päässä Sortavalan keskustasta , ja sen päärakennuksen on suunnitellut Eliel Saarinen. Mökkimme olivat siistejä,
piha k aunis j a hu oliteltu, j a r uoka h erkullista. Huvilalla o li
myös mahdollisuus mm. minigolfiin, sekä kaneja j a por o
ihasteltavana.
kirjoittaja Minna Keinänen cornisti vasemmalla
Matkamme al koi aikaisin sunnuntaiaamuna Rantasalmen
musiikki- ja t eatterisali T ornadon p ihalta. Energiaa kerättiin
Kiteen A BC:lta. S itä totisesti t arvittiin, j a pi nnaa, s illä yhteensä t ullissa m eni kaksi tu ntia. Saavuimme va ltakunnan
rajalle hieman ennen yhtätoista, ja tunnin bussissa istumisen päästä pääsimme Venäjän puolelle. Siellä od otti v ielä t avaroiden l äpivalaisu ja bussissa soittimien tarkistus. Tulliviranomaiset ja
huumekoirat tarkistivat ne yksitellen..melko
hidasta!
Ensimmäisenä pä ivänä or kesterilla ol i Sortavalan kaupungissa marssiesitys torin pääs tä pä ähän ja s en j älkeen
konsertti l avalla, j ossa m oni muukin musiikki- ja tanssiyhtye
esiintyi. Etenkin lasten tanssiesitykset olivat upeita, he olivat
varmasti harjoitelleet vuosia. Me itse soitimme marssien mm.
oman t unnusmarssimme Tornadon ja Ankkurit ylös. La valla
soitimme y hdeksän ka ppaletta, es imerkiksi Timo Forsströmin Groove Overturen, Jukka Viitasaaren Suo, kuokka ja
samban, s ekä k lassikon Just a gigolo, jossa tuubistimme /
säveltäjämme Janne Ikonen esitti akrobaattisen soolon. Jos
yleisöllä oli hauskaa, niin oli soittajillakin; nauraessa oli
mahdotonta soittaa. Torilla oli paljon ihmisiä kuuntelemassa,
ja saimmekin paljon kehuja.
Venäjän tunnisti heti rajan toiselta puolelta.
Metsä r ehotti koskemattomana, l ehmät l aidunsivat valtavilla pelloilla vapaina, tiessä oli
enemmän k uoppia kuin t asaista, ja t alot ol ivat t odella hu onossa k unnossa. Monia hä mmästytti se, miten s ellaisissa pi kkuruisissa,
vinoissa t önöissä s aattoi k ukaan a sua, Kaiken kaikkiaan Sortavalan kaupungissakin oli
paljon k auniita rakennuksia, mu tta k aikki
tuntui olevan ene mmän t ai vähemmän rempallaan. Pelkkä uusi maali olisi tehnyt ihmeitä, j a m oni m eistä o lisi ollut valmis r aappaamaan vanhan pois sen vuoksi.
…Just a Gigolo…
Tiistaina oli lähdön aika. Aamiaisella
saimme ka kkua, si llä ly ömäsoittajallamme A ino K orhosella oli syntymäpäivä. Kakku- ja lettupitoisen aamupalan
jälkeen lähdimme W interin h uvilalta
kymmenen aikoihin. Aamupäivästä
kävimme v ielä ostamassa t uliaisia S ortavalasta. M ikään shoppailumetropolihan ei Sortavala ole, mutta tuliaisia
löytyi varmasti jokaiselle.
Marja Ikonen johtaa Karjalan Tasavallan 90-vuotisjuhlassaSortavallassa
Seuraavana p äivänä l ähdimme aikaisin aa musta Valamoon kantosiipialuksella. Aamusta satoi vettä ja oli epävarmaa, soittaisimmeko ollenkaan. Otimme kuitenkin kaikki
soittimet mukaan. Matkalla ne oli pidettävä sylissä j a jossain s yrjäisessä nurkassa, sillä laivan käytävää ei saanut
tukkia. Matka kesti noin tunnin ja vettä satoi, mutta rantautuessamme sade l akkasi j a p ian al koi a urinkokin
paistaa.
Rajan y litys kävi t ällä kertaa pa ljon
nopeammin. Me idän ei t arvinnut od ottaa k auaa, et tä pää simme t ullitarkastukseen, ja vaikka sielläkin jouduimme
odottamaan j onkin a ikaa pa ssintarkastusta, olimme paljon nopeammin toisella
puolella. Soittimien tarkastusta nopeutti
myös s e, e ttä ol imme l aittaneet n e
soitinryhmittäin. N äin ei t arvinnut et siä
jokaista soitinta erikseen bussista, mikä
oli viimeksi vienyt paljon aikaa.
Perinteen mukaan kuljettajamme Vesa Virta tarjosi bussilla kierroksen liikenneympyrässä. Matkalla oli moneen kertaan ollut kiire milloin keikalla, milloin laivaan, mutta nyt
meillä ei ollut mikään kiire kotiin. Takaisin Tornadolla
olimme noin kuudelta illalla.
Auringon paistaessa soittajien silmiin soitimme
Laatokan rannalla muille aluksilla tulleille turisteille hi eman r auhallisempaa j a hen gellisempää
saapumismusiikkia, es imerkiksi v irren Siunaa ja
varjele meitä ja What a wonderful world, jo ssa
soolon s oitti Reetta Hälvä trumpetilla. E iliseen
verrattuna tämä oli kasuaalimpi keikka, sillä meillä ei ollut o rkesteripukua, v aan p ikeepaita sekä
vapaa alaosa. Se oli samalla matkamme viimeinen k onsertti, j a lopun ajasta s aimme ol la täysin
turisteja.
Pääpiirteisesti V alamon s aari j a l uostari o livat
upeita. Kirkot olivat u skomattomia s ekä s isältä
että ulkoa, oli sääli, ettei niitä saanut valokuvata.
Maisemat Laatokan rannalla olivat myös mykistäviä. J ärven v astarantaa e i n äkynyt, v aikka v arsinainen avoselkä avautuikin eri suuntaan. Kierroksellamme
saarella opimme myös paljon Valamon historiasta
Illalla m eillä o li v ielä p aikallisella e lokuvateatterilla t apaaminen paikallisten nuorten ja Sortavalan kulttuurihenkilöiden k anssa. P uhujina o livat Sortavalan k ulttuuritoimen
edustaja, el okuvateatterin j ohtaja j a S ortavalan m usiikkiopiston vetäjä.
Varsinaisesti S ortavalassa ei ol e om aa puhallinorkesteria,
mutta se on tekeillä, ja innokkaita nuoria oli paljon, ja heistä neljä on tulossa ensi elokuussa Rantasalmen Ruusuhoviin o rkesterin k esäleirille, Tervetulotoivotuksien j älkeen
paikalliset musikaaliset nuoret esittivät meille laulu- ja bändiesityksiä. Taputimme kätemme helliksi, sillä nuoret olivat
todella taitavia, ja olivat jopa säveltäneet yhden kappaleen
itse. K uten e nsimmäisenkin pä ivän es itykset t orilla o soittivat, Sortavalassa osataan tehdä musiikkia ja taidetta.
Klarinettisektio keskittyy Jukka Viitasaaren Skylight teokseen. Rantasalmen puhallinorkesterille on tullut
perinteeksi soittaa se kaikilla ulkomaanmatkoillaan.
Vaikka matka oli vain kolmen päivän pituinen, oli se rattoisa ja myös opettavainen. Monille V enäjä saattoi alkuun
tuntua hieman epäilyttävälle, mutta siellä ihmiset olivat kuitenkin t avattoman y stävällisiä, ei kä he itä v aivannut, et tä
vain harva meistä osasi kieltä.
Matka ol i onni stunut, k ukaan e i s airastunut pah asti ei kä
aikataulu kääntynyt nurin (mitä se teki vielä suunnitteluvaiheessa monta kertaa).
On siis mahdollista, että joskus orkesteri matkustaa uudelleen K arjalaan – ei eh kä e nsi k esänä, k uten he esittivät,
mutta kenties hieman myöhemmin. Kaiken kaikkiaan Sortavala oli menemisen ja kokemisen arvoinen.
Teksti Minna Keinänen, kuvat Toni Auvinen
Kuka on tämä Puhkupillien nuori huilistineito, hän on sittemin noussut huomattavaan asemaan eräässä
maamme merkittävimmän musiikkifestivaalin johdossa? Kuva on vuodelta 1993.
Oikein vastanneen kesken arvotaan SPOL:n julkaisema SM-kisa CD, äänitys Janne Sinikedon.
Vastaukset pe 12.11.2010 mennessä: viitasaurus@gmail.com
Samalla voit kätevästi ilmiantaa potentiaalisia ehdokkaita palstalle...
Muistikuva vuoden
1974 Ponnahdus-lautaohjelmasta, jossa Aki
Välimäki musisoi 16
vuotiaana. Samaan
vuoteen mahtui klasarin
lisäksi myös Danny in
Rock-kiertue.
Myöhemmin Akin ura
jatkui Porin kaupunginorkesterissa päätyen
Tampere Filharmonian
trumpetin varaäänenjohtajaksi.
Kilpailussahan kysyttiin nuoren trumpetistin henkilöllisyyttä. Oikeita vastauksen (Aki Välimäki) tiesi
muutama vaskipuhaltaja ja Onnetar suosi arvonnassa KM Harri Koivistoa Jyväskylästä, mm. Huhtasuon
koulun puhallinorkesterin johtajaa ja Puhkupillit Seniorsin liiditrumpetistia. Palkintona oleva SM-kisa 2009 CD, lähtee matkaan huomaamattomana postilähetyksenä. Harrille kiitos Akin Danny-yhteyden
paljastamisesta!
Koskapa pari aikaisempaa muisteloa
pysytteli Pohojammaan lakeuksilla,
pyysin kolmanteen vetoon materiaalia
Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin
leikekirjasta. Nykyinen kapellimestari
Minna Kajander toimitti leikkeitä
neljän vuosikymmenen takaa!
Seuraavaksi olisi sitten tarkoitus
sukeltaa syvimpään Savoon.
JV
Erkki Eskelinen
Näköjään Harold L.Waltersin
special arrangementtejä
soitetaan, niinkuin varmaan
kymmenissä suomalaisissa
soittokunnissa.
en
rien
elis ena rkeste
k
s
ki E aihe llino ...
Erk estä, Puha 1972
e
t
o
on
en
rje
Alla menki tumin uopio
i
K
u
a
a
n
t
p
mis iluu
val -kilpa
SM
MUSIIKKIA JA URHEILUA
”…vain täydellinen tietämättömyys luo täydellisen
varmuuden…”
On yleisesti tunnettua, että
urheilusta en tiedä mitään,
mutta musiikista monet luulevat jotakin tietäväni ja siksi
keskustelevat kanssani siitä.
Niin sanotut tavalliset
ihmiset ovat pahoitelleet, että elävä musiikki
on muodostunut vaikeasti ymmärrettäväksi ja
musiikkiryhmät esittävät perinteisissä juhlissa yleisölle käsittämättömiä teoksia. Sama
huoli on myös monilla
musiikkia itse harrastavilla. Nykyisin sävellettävä musiikki on kuulijoille ilmeisen vaikeaselkoista. Sivusta joudun kuulemaan keskusteluja urheilusta,
jolloin huolena on urheilusuoritusten tavoittelemisen jääminen
yleisön viihdyttämisen varjoon ja lajien sääntöjen muuttaminen yleisön viihtymistä suosivaksi.
Näyttää sille, että musiikki on hakeutumassa juuriltaan
yleisön palvelemisesta ja viihdyttämisestä itseisarvoksi,
jolloin soitto ja laulu muuttuvat suorituksiksi suorittajiaan
ja asiantuntijoita varten, kun taas urheilussa suuntaus on
päinvastainen suoritusten muuntautuessa enenevästi
viihteeksi yleisölle.
Täydellisen tietämättömyyden luomalla varmuudella
uskon urheilun oleva oikealla tiellä, mikäli vielä todella
luovutaan roikkumasta joissakin ylevissä menneisyyden
”puhtaissa arvoissa”, otetaan asia leikkimielellä oikeana
viihteenä jossa palvelujen käyttäjät, eli yleisö, rahoittaa
alan ammattimaisen toiminnan. Toisaalta urheilu voi
olla edelleen pelkkänä kuntoa kohottavana harrasteena
ja noiden kahden eri suuntauksen yhdistelmänä.
Musiikissa on menty siihen, että sitä ei enää pidetä ja
hyväksytä hauskana harrasteena ja yleisöä varten
tehtynä viihteenä, vaan tavoitteellisena opiskeluna ja
suorituksina. Musiikkioppilaitosten korkeimpana tavoitteena on kouluttaa täydennystä ja jatkuvuutta toimintaansa yhteiskunnan kustannuksella.
Aiemmin ammattiorkesterit, viimeisimpinä sotilassoittokunnat kouluttivat oman täydennyksensä tuottamaan
musiikkia ylläpitäjilleen, mutta siitä on jo kokonaan
luovuttu. Tämä tarkoittaa sitä, että maamme on täynnä
musiikin kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita, jotka eivät
ole kiinnostuneita yleisön viihdyttämisestä, vaan pyrkivät
yhä korkeampiin tieteellisiin ja taiteellisiin suorituksiin.
Alan harrastajat seuraavat luonnollisesti esikuviaan
harrasteenkin muodostuessa ammattimaiseksi. Siksi
musiikin harrastajaryhmien vetäjät kertovat valikoivansa
ohjelmistot haastaviksi, mutta tässä pitäisi muistaa, että
nykykielen haastava merkitsee muinaisella suomen
kielellä ongelmallista.
Uudempi keskieurooppalainen ja amerikkalainen, sekä
sitä matkiva kotimainen kuoro- ja sinfoninen puhallinmusiikki ovat ongelmallista hengellisten-, maanpuolustus-, järjestö- ja kyläjuhlien ohjelmistoissa, joissa järjestäjät ja yleisö odottavat kuulevansa perinteistä kuorolaulua ja torvisoittoa.
Harrastajien ja kouluttajien tulisi muistaa, että musiikin
pitää olla viihdettä ja muusikko on yleisönsä palvelija.
Varsinkin yhteiskunnan ylläpitämä ja tukema järjestelmä
on yhteiskunnan = veronmaksajien, antamien varojen
korvaukseksi velvollinen palvelemaan yhteiskuntaa, eli
veronmaksajia. Tietäkäämme, että maksaja on tavallisista palkkatyötä tekevistä ja eläkeläisistä koostuva
yleisö. Niin sanottu yleisön kosiskelu ei ole suinkaan
pahasta, vaan edellytys toiminnalle ja viihde ei ole taiteen vastakohta, vaan hyvä taide on aina viihdettä.
Säveltäjien, opettajien ja musiikinjohtajien tulisi huomioida,
että ohjelmisto pitää valita yleisöä varten, eikä pelkästään
muusikoiden haastamiseksi ja innostamiseksi koulutuksellisia päämääriä ja kilpailumenestystä tavoitellen.
Juhani Leinonen
entinen ammattimuusikko
VIIHDEMUSIIKKIA
While your lips are still red,
TUTUSTU UUTEEN VERKKOMYYNTIPALVELUUN:
WWW.FINNBANDSHOP.COM
Antti Nissilä:
Raikas Lost Magic ja Nil Nil (grade 3)
Raine Ampuja:
Rytmikäs: Happo Calypso (gr2)
Kaunis trumpettisoolo Mun kaunis kotimaani (gr3)
Tuomas "Nightwish" Holopainen,
sov. Petri Junna. (grade 3)
Narrien paraati, Markku Johansson (gr3)
Kaveria ei jätetä, Jukka Viitasaari (gr3)
Arctic moods, säv. Juuso Wallin (gr3)
JUHANI LEINOSEN VIHKOSARJAT:
Maria Ikosen sovitus Kari Reimanin ”VÄRTTINÄ”
sävellyksestä: MIELENI ALANEVI
1 PUHALLINORKESTERITANSSIT
2. VEIKKO LAVIN LAULUT
Joulusovituksia, kts www.spolli.com
3. JUHA VAINION LAULUT
Janne Ikonen THE ORION NEBULA
lyömäsoitinsolisteille
KONSERTTIMUSIIKKI
The Wastelands, Arttu Takala (gr5)
From the Woods, Janne Ikonen (gr4)
Ave Maria, Raine Ampuja, (gr4)
orkesterille, ja kuorolle
Konsertto pasuunalle ja orkesterille,
Georg Friedrich Händel sov Petri Junna. (gr4)
neljä osaa
Rukajärven ti, musiikkia elokuvaan
Tuomas Kantelinen (gr4)
The Unknown Legend, Ilari Hylkilä (gr3)
sävellyskilpailun yleisövoittaja
SEIKKAILUT I
TARINA ja 16 sävelmää
lisäksi:
Erja Joukamo-Ampujan
(Sibelius-Akatemia)
”LUOMUS”-osio
opastaa, miten ryhmä
voi kehittää omia
tarinoita ja improta.
Runsas värikuvitus,
MARSSIKAPELLIMESTARI
Marssisauvan käyttö,
kuviomarssin alkeet ja
marssisoiton perusteet,
Havainnolliset valokuvat.
Asiantuntijoina:
Raine Ampuja,
Juhani Leinonen
Janne Siniketo
Andante Jubiloso, Janne Ikonen (gr2)
Hinnat:
GRADE 1-2 = 40 € (SPOL-jäsenille 35 €)
GRADE 3 = 55 € (SPOL-jäsenille 48 €)
GRADE 4 = 70 € (SPOL-jäsenille 60 €)
GRADE 5 = 120 € (SPOL-jäsenille 100 €)
GRADE 6 = 150 € (SPOL-jäsenille 125€)
Vihkosarjat ja kirjat kts. WWW.SPOLLI.COM
WWW. SPOLLI. COM:
Markku Johansson,Tuomas Kantelinen,Erik Lindström, Marzi Nyman, Arttu Takala,Tuomas ”Nightwish”Holopainen, Lordi!
TILAUKSET internetsivultamme, jossa myös ilmaisnuotteja ja ääninäytteitä