docFeodalismista kapitalismiin – Marxin ja ns
download 
Report Transcription
Feodalismista kapitalismiin – Marxin ja ns
11.1.2014 Timo Vainio: Feodalismista kapitalismiin – Marxin ja ns. siirtymäkeskustelun arviointia SISÄLTÖ: 1. Viikarin tulkinta Marxin historiankäsityksestä 1.1. Historianfilosofinen muutos ja Marx 1.2. Valmis historiateoria vai vain viitteitä historian kokonaisuuden jäsentämisestä? 1.3. Marx esikapitalistisista yhteiskunnista 1.3.1. Marxin teorioiden ja empiiristen tieteiden kehittymättömyys 1.3.2. Marxin universaalihistoria 1.3.3. Marxin toinen versio 1.3.4. Esikapitalistiset muodot, vaiheet, tuotantotavat, aikakaudet 2. Siirtymä vai siirtymävaihe? 2.1. Eric Hobsbawmin yleiskuva 2.2. Valtio ja luokkanäkökulma ”siirtymävaiheeseen” 2.3. Eräitä huomautuksia 3. Kapitalismin synty marxilaisesta näkökulmasta 3.1. Takahashi ja teollisuuspääoman voitto kauppapääomasta 3.2. Marxin kaksi tietä kapitalismiin 3.3. Max Weberin näkemys Englannin puritaaneista 4. Brenner-debatti lyhyesti 5. Johtopäätöksiä 5.1. Siirtymisestä 5.2. Kapitalismista Lähteet 1. Viikarin tulkinta Marxin historiankäsityksestä 1.1. Historianfilosofinen muutos ja Marx Kristillisessä historiankäsityksessä historialla on päämäärä, jota kohti ihmiskunta kulkee ja tuo päämäärä toteutuu - Viikarin tulkinnan mukaan - "(...) riippumatta siitä, mitä ihmiset yhteisöjensä jäseninä tekevät (...)". Sen sijaan 1700-luvun puolivälissä muodostuneen uuden historianfilosofisen ajattelun mukaan "(...) ongelmana on juuri tietoisen toiminnan ja tuon toiminnan kantamien prosessien välinen suhde."1 Uuden historianfilosofinen tradition ajattelijat pyrkivät - Matti Viikarin mielestä - analysoimaan, "miten ihmisten tietoisista teoista seuraa jotakin sellaista, jota ihmiset eivät ole lainkaan tarkoittaneet." Suurissa kertomuksissa ratkaisua haettiin historiallisten tapahtumia ja yhteiskunnallisia laitoksia kuvaavista syysuhteista.2 Suurissa kertomuksissa ajateltiin ensinnäkin, että inhimillisten suunnitelmien ja pyrkimysten "yläpuolelle" syntyvät historialliset rakenteet ja prosessit, jotka - vaikka sortaisivatkin ihmistä lopultakin toteuttavat edistystä.3 Toiseksi historiallisessa prosessissa nähtiin toteutuvan jokin tarkoitus, jonka vuoksi historiallista prosessia voitiin jäsentää teleologiseksi. - Tosin tämä päämäärähakuisuus ilmeni paradoksina: yksilöt toteuttivat ja eivät kuitenkaan toteuttaneet tarkoituksiaan. Viikari tulkinnan mukaan: "(...) ihmiset tekevät historiaa eivätkä kuitenkaan sitä tee".4 Kolmanneksi yksilön ja yhteisön, yhteiskunnan suhde oli muuttunut tavattoman monimutkaisemmaksi ja yhteiskuntajärjestelmä kehittyi yhä omalakisemmaksi. Historia alettiin näkemään yhtenä, yhtenäisenä prosessina. Historiasta itsestään (kuten edistyksestäkin) tulee oma subjektinsa, joka etenee määrättyjen vaiheiden kautta.5 Klassinen historianfilosofia loppuu - Kittsteinerin mielestä - Marxiin. Klassisen historianfilosofian keskeinen ongelma tiivistyi ilmauksiin "järjen viekkaus" (Hegel), "näkymätön käsi" (Smith) tai "luonnon tarkoitus". Nämä kaikki viittasivat ihmisten tavoitteiden ja pyrkimysten yli menevän historiallisen prosessin perimmäiseen sisältöön. Marxin Pääoma -teoksessa (1867) tämä ongelma ratkaistaan - kapitalismin osalta - pääoman käsitteellä. Viikari viittaa Kittsteinerin tulkintaan: ”(...) Marxin analysoi ennen muuta pääteoksessaan Das Kapital sitä, kuinka konkreettinen käyttöarvoja luova työ esiintyy kapitalismissa abstraktin arvoa luovan työn ilmenemismuotona, kuinka pääoma asettuu ihmisen yläpuolelle tavallaan 'subjektiksi', joka noudattaa omia lakejansa ihmisten konkreettisista pyrkimyksistä riippumatta.” Viikari jatkaa: ”Kun Marx analysoi pääomaa ja sen noudattamia lakeja, hän antaa vastauksen klassisen historianfilosofian vain puolittain formuloimaan ongelmaan: hän selvittää, mikä on 'järjen viekkaus', 'näkymätön käsi' tai 'luonnon tarkoitus', joka klassisen historianfilosofian mukaan oli ihmisten tavoitteiden ja pyrkimysten yli menevän historiallisen prosessin perimmäisenä sisältönä.” 6 Viikari painottaa, kuinka ”(...) historianfilosofian edustajat puhuivat historiasta kokonaisuudessaan, ei pelkästään modernista eurooppalaisesta yhteiskunnasta (...)” ja miten silloin on ongelmallista ajatella Marxin kapitalistista yhteiskuntaa koskevan analyysin ratkaisevan ”historianfilosofian esiin 1 Viikari, Matti, Historiallinen ajattelu, edistys ja yhteiskunta, Tutkijaliiton julkaisusarja n:o 79, Helsinki 1995, s. 359. 2 Viikari, emt, s. 359. 3 Viikari, emt, s. 382. 4 Viikari, emt, s. 382. 5 Viikari, emt, s. 383-384. 6 Viikari, emt, s. 384. nostamat ongelmat lähes tyhjentävästi”.7 1.2. Valmis historiateoria vai vain viitteitä historian kokonaisuuden jäsentämisestä? ”Historiallinen materialismi – oppirakennelmana koko historiasta – yrittää omalla tavallaan vastata niihin kysymyksiin, jotka vaivaisivat klassista historianfilosofiaa. Historiallinen materialismihan esittää, että historiallinen prosessi voidaan selittää muutamilla perustavilla käsitteillä (tuotantosuhteet/tuotantovoimat, perusta/päällysrakennelma, oleminen/tajunta) ja että yhteisöjen historia kulkee tiettyjen vaiheiden kautta kohti sosialismia ja kommunismia.”8 Pääomalooginen koulu on – Viikarin sanoin - halunnut todistaa, että ”historiallista materialismia ei tarkkaan ottaen voi johtaa Karl Marxin (...) ajattelusta”. Perusteluna on viitattu siihen, että ne Marxin (ja Engelsin) 1840-luvun lopun työt (mm. 'Saksalainen ideologia'), joista tuo oppirakennelma ammentanut ovat syntyneet ennen Pääomaa.9 Viikari jatkaa: ”Kun noita kirjoituksia on tulkittu yleiseksi historiateoriaksi, joiden kapitalismia koskevana sovellutuksena on pidetty Pääomaa, on jätetty huomiotta se seikka, että Pääoma ja 1840-luvun lopun teoreettiset käsitykset poikkeavat toisistaan. Pääomasta käsin luettuna Marxin keskivaiheen tuotanto näyttää epävalmiilta kapitalismin teoreettiselta esitykseltä (…). Kuitenkin niin, että (…) kapitalismin puolivalmis esitys laajenee yleiseksi historiateoriaksi.” Kun: ”Pääoma sen sijaan on selvästi kapitalismispesifi esitys.”10 - Tässä viriää kysymys Marxin ajattelun katkoksesta tai suunnanmuutoksesta. Kuitenkaan Marx ei Pääomassa irtisanoudu yleisestä historiateoriastaan vaan hyväksyvästi viittaa siihen eräässä alaviitteessä. Ehkä Marx ei itse tiedostanut ajattelussaan ollutta ristiriitaa? Viikari mainitsee esimerkin Marxin ajattelun muutoksesta: ”Kun Marx 1840-luvun puolessavälissä ja loppupuolella oli esittänyt, että tuotantovoimien kehitys on historian liikevoima, jota voidaan kuvata muttei selittää ja joka siten on eräänlainen viimekäden selitysperuste, hän näyttää Pääomassa, miten tuotantovoimien kehitys selittyy nimenomaan pääoman luonteesta itseään lisäävänä arvona. Marx myös huomauttaa esikapitalistisista yhteiskunnista seuraavaa: On kuitenkin selvää, että jos jossain taloudellisessa yhteiskuntamuodostumassa on etualalla tuotteen käyttäarvo eikä vaihtoarvo, niin lisätuotetta rajoittaa ahtaampi tai laajempi tarvepiiri, mutta itse tuotannon luonteesta ei johdu rajaton lisätyön tarve. Marx toisin sanoen esittää, että kapitalismissa tuotantovoimien kehitys on järjestelmään kuuluva välttämättömyys, kun sen sijaan esikapitalistisissa formaatioissa ei tällaista välttämättömyyttä ole. (Marx ei tietenkään kiellä, että tuotantovoimat saattavat kehittyä ja ovat kehittyneet myös esikapitalistissa muodostumissa.) Siis tuotantovoimat eivät näyttäydy 'pääoman' automaattisesti kehittyvillä historian liikevoimilla vaan yhteiskunnan luonteesta selittyvänä tekijänä.”11 Tämän jälkeen Viikari jatkaa näin: ”Kun Marx aikaisemmin puhuu tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden välisestä ristiriidasta, hän Pääomassa esittää tuon ristiriidan nimenomaan kapitalismille tyypillisenä (…).” Niin ikään: ”(...) myös monet muut kategoriat, jotka esiintyvät Marxilla Pääomaa ja sen esitöitä edeltävässä tuotannossa ylihistoriallisina kategorioina, paikannetaan Pääomassa nimenomaan kapitalismin kategorioiksi ja siten (…) historiallisen materialismin perustaksi katsotut kirjoitukset paljastuvat puolivalmiiksi kapitalismin kuvaukseksi 7 Viikari, emt, s 384. 8 Viikari, emt, s. 384. 9 Viikari, emt, s. 384-385. 10 Viikari, emt, s. 385. 11 Viikari, emt, s. 385-386. (…)”. Tämän jälkeen Viikari kuitenkin yllättää toteamalla näin: ”Kuitenkin on niin, että Marx pitää kiinni elämänsä loppuun saakka esimerkiksi siitä, että aineellisen elämän tuotantotapa määrää sen tavan, millä yhteiskunta strukturoituu. Toisin sanoen Marxilla on käsitys siitä, millä tavoin kaikki yhteiskunnat jäsentyvät.” - Mutta Viikari suhteuttaa tämä näkökulman: ”(...) tällaisissa ylihistoriallisissa väittämissä on kysymys abstraktioista, joilla 'sinällään, irrallaan todellisesta historiasta ei ole lainkaan arvoa'. Ne ovat vain heuristinen apuneuvo, tutkimusta ohjaava maksiimi – eivät valmis historiateoria niin kuin historiallisen materialismin oppirakennelmassa väitetään.”12 ”Voidaan siis sanoa, että Marx ratkaisee klassisen historianfilosofian ongelman pelkästään kapitalistisen yhteiskunnan osalta. Sen sijaan historian kokonaisuuden jäsentämisestä Marx esittää vain joitakin viitteitä. Nämä viitteet ovat sinänsä mielenkiintoisia ja analysoimisen arvoisia.”13 Silti voidaan kysyä mitä Marxin ratkaisussa jäi puuttumaan kapitalistisen yhteiskunnan osalta? 1.3. Marx esikapitalistisista yhteiskunnista 1.3.1. Marxin teorioiden ja empiiristen tieteiden kehittymättömyys Viikari painottaa miten Marx oli oman aikansa lapsi: ”Yleensä Marxin esikapitalistisia oloja koskevista käsityksistä voitaisiin sanoa, että Marx muotoilee ne lukemiensa antropologisten ja historiallisten tutkimusten perusteella. Ja myös Marxin käsityksissä tapahtuneet muutokset selittyvät pitkälle ajan 'porvarillisen' tutkimuksen esittämien uusien kantojen perusteella.” Kyseiset erityistieteet olivat tuolloin aivan 'lapsen kengissä'. Darwinin teoria ilmestyi näinä vuosikymmeninä, antropologia haki vasta suuntaansa, arkeologia keskittyi antiikkiin ja paleoantropologiasta ei ollut tietoakaan.14 Marxin mielenkiintoa aiheeseen Viikari selostaa näin: ”Marx seurasi myöhemmin elämässään erittäin tarkkaan sitä keskustelua, jota antropologit ja eräät historioitsijat kävivät varhaisista kulttuureista. Tämän harrastuksen tulokset eivät vielä itseasiassa ole loppuun tulkittuja huolimatta siitä, että Lawrence Krader ja Hans-Peter Harstick ovat julkaiseet Marxin muistiinmerkintöjä ja huomioita, jotka koskevat tätä keskustelua. On kuitenkin ilmeistä, että ennen muuta George Ludwig von Maurerin käsitykset germaanien varhaisista yhteisöistä (Maurer käyttää käsitettä Genossenschaft) ja Lewis H. Morganin antropologiset kirjoitukset ohjasivat hänen mielenkiintoaan. Näiden tutkijoiden vaikutuksesta Marx yhä selvemmin alkoi korostaa sitä, että yhteisomistuksen muodot ovat varhaisempia ja kehittymättömämpiä kuin yksityisomistuksen muodot. Ja Maureria seuraten Marx löysi germaaneiltakin todellisen yhteisomistuksen; Maurerin mukaan germaanit olivat asettuneet paikoillensa ja alkaneet viljellä maata yhteisönä; yksityisomistus on paljon myöhempää perua.”15 - Mitäköhän uudempi tutkimus on mieltä näistä ”germaanien” ”yhteisomistusta” koskevista päätelmistä? 1.3.2. Marxin universaalihistoria Tämän jälkeen Viikari - tukeutuen Rudolf Eifleriin - hahmottelee sitä, minkälainen oli Marxin myöhäisvuosien käsitys maailmanhistoriasta: 1. ”Ennen maanviljelyksen syntyä heimot (perheiden yhteenliittymät tms.) kiertävät paikasta toiseen.” 2. ”Maan ottaminen viljelykseen tapahtuu 12 Viikari, emt, s. 386. 13 Viikari, emt, s. 386-387. 14 Viikari, emt, s. 389. 15 Viikari, emt, s. 389-390. enimmältään kollektiivisesti ja eri puolilla maailmaa eri tavoin. Näin syntyvät yhteiskunnat ovat luokattomia yhteiskuntia. (Tällä kohden on syytä olla varovainen, sillä ainakin vielä Grundrisessen kirjoittamisen aikaan Marx näytti ajattelevan, että jo hyvin varhaisissa yhteiskunnissa voi olla esimerkiksi sellaisia riippuvuussuhteita kuin orjuus; orjuus ei näissä tapauksissa kuitenkaan ole yhteiskunnan perustava instituutio.)” 3. ”Luokattomista yhteiskunnista on kehittynyt maataloudellisten luokkayhteiskuntien muodostuma, jonka erilaisina variantteina Marx tarkastelee aasialaista luokkayhteiskuntaa, orjayhteiskuntaa ja feodalismia. Marx siis puhuu yleisesti yhteiskuntamuodostumasta, joka ilmenee eri puolilla maailmaa eri tavoin; hän ei rakentele yhteiskuntamuodostumajonoa, jossa eri vaiheet kehittyisivät toisistaan.” 4. ”Niin kuin jo Grundrisessä Marx asettaa aasialaisen, antiikkisen ja feodaalisen yhteiskunnan samalle tasolle ja tämä saattaa implikoida sitä, että hänen mielestään kapitalismi olisi voinut syntyä mistä tahansa noista kolmesta muodosta.”16 ”Marxin esikapitalistisia formaatioita koskevat käsitykset ovat myös sikäli kiinnostavia, että Marx ajattelee esikapitalististen formaatioiden rakentuneen periaatteessa toisella tavalla kuin kapitalismin. Grundrissen johdannossa Marx sanoo: Kaikissa niissä yhteiskuntamuodoissa, joissa maanomistus on vallitsevana, on luonnonsuhde vielä vallalla. Niissä muodoissa, joissa pääoma hallitsee, on yhteiskunnallinen, historiallisesti luotu elementti vallalla. Väite näyttäisi merkitsevän sitä, että esikapitalistisista yhteiskuntamuodostumista ei voi löytää mitään pääoman kaltaista yhteiskunnallisesti määräytynyttä suhdetta, joka strukturoi yhteiskuntaa. Esikapitalistisia yhteiskuntia on lähestyttävä periaatteessa toisella tavalla kuin kapitalistista yhteiskuntaa.”17 Viikari jatkaa: ”Niitä koskevan teorian – jos sellaisen rakentaminen on lainkaaa mahdollista – on lähdettävä 'luonnonsuhteista' 'yhteiskunnallisten' suhteiden sijasta. Niitä ei ilman muuta voida kuvata modernin taloustieteen, poliittisen historian tai talous- ja sosiaalihistorian termeillä, sillä niiden rakenne noudattaa toisenlaista logiikkaa kuin se logiikka, johon sellaiset käsitteet kuin politiikka, talous, sosiaaliset suhteet viittaavat.”18 - Tässä on siis jonkinlainen ”substantiaalinen” ero näiden logiikkojen välillä. Alaviitteessä Viikari kiteyttää vielä näin: ”Mikä Marxin lopullinen kanta näihin kysymyksiin oli, on tuskin selvitettävissä.”19 1.3.3. Marxin toinen versio Viikari esittää myös toisen maailmanhistorian jäsentämistavan, jonka hän löytää Marxin Grundrissen katkelmasta otsikolla ”Formen die der kapitalistischen Produktion vorhergehen”: ”Tämä katkelma on osa Marxin analyysia, jossa hän tutkii, miten vapaa – sekä henkilökohtaisesti vapaa että tuotantovälineistä 'vapautettu' – työläinen syntyy. Kapitalismia edeltäneitä yhteiskuntia Marx tarkastelee kyetäkseen määrittämään, millä tavoin työläinen – tai tuottaja – niissä omisti tuotantovälineitä, joita kapitalismissa ei enää työläisellä ole hallussaan.”20 Mutta: ”Tämä näkökulmaa rajoittaa tietysti tarkastelua. Marxin tarkoitus ei ole esittää maailmanhistoriaa vaan etsiä vastausta aivan erityiseen kysymykseen.” Näillä varauksilla 16 Viikari, emt, s. 390. 17 Viikari, emt, s. 390-391. 18 Viikari, emt, s. 391. 19 Viikari, emt, s. 391. 20 Viikari, emt, s. 388. hahmottuu mailmanhistoria seuraavaan tapaan: 1. ”Marx olettaa, että ennen paikoilleen asettumista ihmiset ovat olleet jonkinlaisia paimentolaisia ja että jo paimentolaisasteella on syntynyt jonkinlainen yhteisö (perheiden yhteenliittymä, heimo, useamman heimon kokonaisuus). Tämä yhteisö on paikoilleen asettumisen ja maanviljelyksen alkamisen edellytys ja sen pohjalle rakentuu erilaisia omistusmuotoja riippuen ilmastosta, maantieteellisistä seikoista ja kokemuksista, jotka ovat muovanneet yhteisöä.” 2. ”Marx tarkastelee kolmea maanviljelyksellistä omistusmuotoa, joita hän nimittää aasialaiseksi, antiikkiseksi ja germaaniseksi. Aasialaisessa muodossa yhteisö (Gemeinwesen) on ainoa omistaja (Eigentümer), yksityisillä on vain nautintaoikeus (Besitz). Antiikkisessa muodossa yksityiset ovat omistajia, mutta vain siksi, että ovat yhteisön jäseniä, ja yhteisön jäseniä he ovat vain siksi, että omistavat. Yhteisön jäsenyys ja omistus ovat toistensa edellytyksiä. Yhteisöllä on kuitenkin omakin olemassaolonsa, se omistaa esimerkiksi maata (Roomassa ager publicus). Germaanisessa muodossa yksityiset omistajat muodostivat yhteisön, joka on sinällään (Marx käyttää hegeliläistä termiä an sich) olemassa yhteisenä kielenä ja historiana, mutta josta tulee reaalisesti olemassaoleva vain siten, että omistajat kokoontuvat yhteen päättämään asioistaan.”21 3. ”Tärkeää Marxin käsittelyssä on, että hän ei aseta eri muotoja peräkkäin vaan rinnaikkain. Ja vaikka näyttää siltä, että hän pitää aasialaista muotoa - Hegelin tapaan – kovin vähän kehityskykyisenä, hän tarkastelee kaikkia niitä sellaisina muotoina, joiden on hajottava, jotta vapaa työläinen ja kapitalismi voisivat syntyä.” 1.3.4. Esikapitalistiset muodot, vaiheet, tuotantotavat, aikakaudet Viikari tulkitsee Marxin esikapitalistisia ”muotoja” - tai ”niiden kehittyneempiä vaiheita” - siten, että ne ovat ”yhtä lailla kykeneviä tuottamaan kapitalismin”, eikä tässä suhteessa mikään mikään muoto ole toistaan parempi. Mutta Viikari joutuu selvästi vaikeuksiin yrittäessään hahmotella näiden ”muotojen” myöhempää kehitystä, koska niitä ”ei pidä sekottaa aasialaiseen, antiikkiseen ja feodaaliseen tuotantotapaan, sellaisina kuin Marx käsittelee niitä (…) Zur Kritik -teoksen esipuheessa. Ne ovat pikemminkin pohja kehitykselle, josta myöhemmin syntyvät ne muodot, joista marxilaisessa perinteessä on käytetty nimityksiä aasialainen tuotantotapa, orjayhteiskunta, feodaalinen yhteiskunta (tällä kohden Marxin kanta näyttää olevan kuitenkin vähän epäselvä. (...)”.22 ”Kun puhutaan Marxin historiaa kokonaisuudessaan jäsentävistä näkemyksistä, lähdetään yleensä liikkeelle Zur Kritik der politischen Ökonomie -teoksen esipuheesta, jossa sanotaan muun muassa: Laajasti ottaen voidaan aasialaisia, antiikkisia, feodaalisia ja nykyisiä tuotantomuotoja pitää edistyksellisinä kausina taloudellisen yhteiskuntamuodostuman historiassa. Samassa esipuheessa esitetään myös kuva perustasta ja päällysrakenteesta sekä tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden keskinäissuhteista.” Viikari arvostelee sitä tulkintaa, jonka mukaan Marxin lausumassa olisi havaittavissa teleologiaa ja historiallista determinismiä. Käyttäessään näistä muodoista termiä ”edistykselliset aikakaudet” (progressive Epochen) hän arvioi, että näissä yhteiskuntamuodoissa on tapahtunut edistystä. Mutta: ”Mistään ei oikeastaan voida lukea sitä, että koko kehityksen telos olisi se yhteiskunta, josta Marx käyttää termiä 'nykyinen'. Mistään ei myöskään voida lukea sitä, että hän väittäisi vain näiden yhteiskuntamuotojen esiintyneen historiassa. Koska Marx luonnehtii mainitsemiaan yhteiskuntamuotoja edistyksellisiksi, se tavallaan implikoi, että on olemassa muita muotoa, jotka eivät ole edistyksellisiä.” - Tähän olisi tietysti paljonkin huomauteltavaa. Lyhyesti: edistystä ja 21 Viikari, emt, s. 388-389. 22 Viikari, emt, s. 389. taantumusta, tai mikä olisikaan parempi termi, löytyy kunkin yhteiskunnan, yhteisön ja ihmisen sisältä.. Viikari viittaa vielä Eifleriin, jonka mukaan: ”(...) Marxin esitys toisiaan seuraavista yhteiskuntamuodoista on lainattu ennen muuta Hegeliltä; Hegelin aikakaudet on vain tulkittu yhteiskuntamuodostumina. Marx toisin sanoen pitää esittämäänsä yhteiskuntajonoa yleisesti hyväksyttynä tapana jäsentää historiaa eikä anna sille suurempaa merkitystä.”23 2. Siirtymä vai siirtymävaihe? 2.1. Eric Hobsbawmin yleiskuva Eric Hobsbawm kirjoituksessaan Feodalismista kapitalismiin vuodelta 1962 ajoitetaan siirtymävaihe 1300-luvulta 1700-luvun loppupuolelle. Tässä ”siirtymävaiheessa” oli puolestaan seuraavat alavaiheet: 1. ”Feodalismin kriisistä” 1300- ja 1400-luvuilla merkitsi ”romahdusta sekä laajamittaisessa feodaalisessa maanviljelyksessä että kansainvälisessä kaupassa ja manufaktuuritoiminnassa, väestön määrän alenemista, vallankumouksyrityksiä ja ideologista kriisiä”. 2. ”Uusi laajentumisen kausi 1400-luvun puolivälistä 1600-luvun puoliväliin toi ensi kerran esiin merkit feodaalisen yhteiskunnan perustan ja ylärakenteen merkittävistä murtumista (uskonpuhdistus ja porvarillisen yhteiskunnan ainekset Alankomaissa). Tuona aikana eurooppalaiset kauppiaat ja valloittajat saapuivat ensimmäistä kertaa merkittävässä määrin Amerikkaan ja Intian valtamerelle. Tämä on ajanjakso, jonka Marx katsoi merkitsevän kapitalistisen aikakauden alkua (Pääoma I, s. 671).” 3. ”Toinen mukautumisen ja taantumisen ajanjakso, seitsemännentoista vuosisadan kriisi, ajoittui samaan aikaan kun porvarillinen yhteiskunta ensimmäistä kertaa selvästi murtautui esiin Englannin vallankumouksessa.” ”Sitä seurasi jatkuvan ja yhä yleisemmäksi käyvän taloudellisen laajenemisen ajanjakso (...)”. 4. Jonka kulminaatio oli: ”Kapitalistisen yhteiskunnan lopullinen voitto. (…) samanaikaisesti 1700-luvun viimeisellä neljänneksellä Englannin teollisessa vallankumouksessa sekä Amerikan ja Ranskan vallankumouksissa”. Kaikkiaan siirtymävaihe feodalismista kapitalismiin oli näin ollen ”pitkä ja epäyhtenäinen prosessi”.24 Hobsbawmin mukaan ”selviä kapitalistisen kehityksen aineksia” sisältyy kaikkiin edellä mainittuihin alavaiheisiin, mutta myös edeltäneeseen ”feodalismin huipun” aikaan 1000-luvun alusta 1300-luvun alkupuolelle. - Tälle erittäin laajan ja nopean taloudellisen kehityksen aikakaudelle oli ominaista ”väestön, maatalouden, manufaktuurituotannon ja kaupan selvä kasvu sekä kaupunkien uusi elpyminen ja kulttuurin kukoistus. Läntinen feodaalitalous levisi muslimeja vastaan tehtyjen ristiretkien, maastamuuton, siirtokuntien asuttamisen ja ulkomaille perustettujen kauppa-asemien seurauksena.”25 Hän jatkaa: ”Toisaalta kukaan ei ole vakavissaan väittänyt, että kapitalismi olis vallinnut ennen 1500-lukua, tai että feodalismi olisi vallinnut 1700-luvun loppupuolen jälkeen.” 23 Viikari, emt, s. 387. 24 Hobsbawm, Eric, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus emt., s. 191. 25 Hobsbawm, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus emt., s. 190-191. ”Taloudellinen kehitys on kuitenkin 1800-lukua edeltäneen tuhannen vuoden ajan ollut suurimmaksi osaksi yhdensuuntaista kehitystä kohti kapitalismia – tosin ei kaikkialla eikä samanaikaisesti. Oli alueita, jotka taantuivat, vaikka olivat ensin olleet johtavassa asemassa (esimerkiksi Italiassa). Joillakin alueilla kehityksen suunta muuttui ajoittain. Jokainen merkittävä kriisi aiheutti aiemmin 'johtavien' maiden taantumisen ja niiden ohitse menevät aikaisemmin takapajuiset, mutta potentiaalisesti kehityskykyisemmät maat kuten Englanti. Epäilemättä jokainen vaihe on kuitenkin omalla tavallaan edistänyt kapitalismin voittoa, jopa sellaiset ajanjaksot, jotka ulkonaisesti ovat näyttäneet taloudellisen taantuman kausilta.” ”Sikäli kuin edellinen pitää paikkaansa, on erittäin todennäköistä, että tämän erityisen feodaalisen yhteiskuntamuodon sisällä oli olemassa perustavanlaatuinen ristiriita, joka muovasi kehityksen kehitykseksi kohti kapitalismia. Tämän ristiriidan luonnetta ei ole toistaiseksi tyydyttävästi selvitetty.”26 Lopulta Hobsbawm myös toteaa, että tämä feodalismin asteittainen korvautuminen kapitalismilla ei päde kapitalististen kehityksen 'ydinmaiden' ulkopuolella. Pikemminkin syntyy vastakkainen kehityssuunta, joka ”(..) muutti Euroopan vaikutuspiirissä olleet alueet siitä taloudellisesti riippuvaisiksi tai siirtomaiksi. Laajoja alueita Amerikassa muutettiin eurooppalaisen kapitalismin tarpeita palveleviksi orjatalouksiksi ja suuri osa Afrikkaa taantui taloudellisesti orjakaupan seurauksena. Samankaltaisista syistä laajat alueet Itä-Euroopassa muuttuivat uusfeodaalisiksi talouksiksi. (…) Niinpä eurooppalaisen kapitalismin synnyn lopputulos oli kehityksen epätasaisuuden vahvistuminen ja maailman jakautuminen yhä jyrkemmin kahteen osaan. Syntyivät 'kehittyneet' ja 'alikehittyneet' valtiot eli riistävät ja riistetyt maat.”27 2.2. Valtio ja luokkanäkökulma ”siirtymävaiheeseen” Siirtymäkeskustelussa on koettu teoreettiseksi ongelmaksi kysymys siirtymisestä feodalismista kapitalismiin. On pohdittu sitä, minkälainen on näiden kahden yhteiskuntamuodon, feodalismin ja kapitalismin 'väliin' asettuva ns. absolutismin kausi? Miksi esimerkiksi on tulkittava Englannin vallankumousta edeltänyt Tudor-monarkian tasapainoilu aateliston ja porvariston välillä? Eräissä maissa tällainen välivaihe saattoi kestää useita vuosisatoja. Ongelman havaitsivat jo Marx ja Engels. Myöhemmin monet marxilaiset historiantutkijat ovat puuttuneet siihen. Pääomassa Marx keskittyy pelkästään tarkastelemaan kapitalismin syntyä Englannissa. Se oli ensimmäinen "moderni yhteiskunta", sikäli klassinen malli ja toiseksi hänellä oli käytössään Englannin kehitystä selittävää lähdeaineistoa.28 Nykyään kapitalismin synnystä on hyvin paljon vertailevaa tutkimusta eri maiden kehityspiirteiden kesken. 29 Miten perusluokkien, talonpoikien, porvariston ja aateliston keskinäinen taistelu käytiin Englannissa? Maurice Dobb nosti Studies -teoksessaan esille ajatuksen, että 1400- ja 1500-luvut eivät olisi olleet "sen enempää feodaalisia kuin kapitalistisiakaan". (Sweezy ehdottaa, että aikakautta kutsuttaisiin ”esikapitalistisen tavaratuotannonan nimellä”.) Myöhemmin Dobb tarkentaa, että tuota kautta tulisi pikemmin tarkastella "pitkälle edenneessä hajoamistilassa olevan feodalismin kautena". Dobb kysyy myös Sweezyltä, mikä oli hallitseva luokka tässä ”siirtymävaiheessa”? Dobb argumentoi näin: jos kapitalistiluokka tai kauppaporvaristo olisi jo muodostunut hallitsevaksi luokaksi ja valtio 26 Hobsbawm, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus emt., s. 192. 27 Hobsbawm, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus emt., s. 193. 28 Marx, Pääoma, osa I, s. 17. 29 Ks. esim. Baechler, J. & Hall, J. & Mann M. (toim.), Europe and the Rise of Capitalism, Oxford 1988, s. 4. olisi porvariston käsissä, niin minkä takia sitten taisteltiin 1600-luvun sisällissodissa? Kyse ei voinut olla porvarillisesta vallankumouksesta. Hän epäilee myös sitä olettamusta, että kyse olisi ollut jonkinlaista vastavallankumouksesta, jossa kruunu ja hovi olisi yrittänyt syrjäyttää jo olemassa olevan porvarillisen valtiovallan. – Dobbin mukaan johtopäätökseksi jää, että hallitseva luokka oli feodaalinen ja valtio oli sen käsissä oleva ”poliittinen väline”.30 Paul Sweezy arvosteli Dobbin kantaa ja päätyi siihen tulokseen, ettei tuona ajanjaksona ollut yhtään hallitsevaa luokkaa. Hän tukeutui Engelsin tunnettuun kantaan: ”Poikkeuksina kuitenkin esiintyy aikakausia, jolloin taistelevien luokkien voimat ovat siinä määrin tasoissa, että valtiovalta saa näennäisenä välittäjänä hetkeksi tietynlaisen itsenäisyyden noiden kummankin luokan suhteen. Niinpä 1600- ja 1700-lukujen absoluuttinen monarkia piti keskinäisessä tasapainossa aatelistoa ja porvaristoa.”31 Hän päätteli: ”Tässä tulkinnassa sisällissota oli nimenomaisesti porvarillinen vallankumous siinä yksinkertaisessa merkityksessä, että kapitalistiluokka saattoi sen ansiosta johtaa valtiota ja saavuttaa ratkaisevan ylivallan muihin luokkiin.”32 Tämä sekaannus johtui Christopher Hillin mukaan liian kapeasta feodalismi -käsityksestä. Hill osoittaa, että edellä mainittu 'välivaihe', absoluuttinen monarkia, oli vain eräs feodaalimonarkian muoto, aivan kuten sitä edeltänyt ”läänitysmonarkia”. Hallitseva luokka pysyi hänen mukaansa samana vaikka muoto vaihtuukin. (Hän esitää analogian: tasavalta, perustuslaillinen monarkia tai fasismi voivat olla porvariston vallan muotoja.) ”Tudorien ja nuorempien Stuartien monarkia oli aiempaa paremmin organisoitu feodaaliluokan toimeenpaneva elin. (…) Vasta vuosien 1640-49 vallankumouksen jälkeen Englannin valtiovalta päätyy porvariston käsiin.” Tudor-monarkian tapa säilyttää tasapaino aateliston ja porvariston välillä osoittaa, että sen välittäjän tehtävä oli pikemminkin näennäinen ja sen riippumattomuus hallitsevasta feodaaliluokasta suhteellista.33 Myös italialainen Giuliano Procacci kirjoituksessaan Yhteenveto keskustelusta vuodelta 1955 siirtää feodalistisen tuotantotavan lopun (ja siis kapitalismin synnyn) Englannissa 1600-luvun vallankumouksiin ja manner-Euroopassa vielä myöhemmäksi. Englannin 1500- ja 1600-lukujen 'voimatasapainosta' Procacci toteaa näin: "Kyseessä oli historiallinen ajanjakso, jolle oli tunnusomaista kapitalististen muotojen (esimerkiksi ensimmäisten manufaktuurien) syntyminen ja kehittyminen olemassaolevien feodaalisen tuotantotavan rakenteiden sisällä."Procacci viittaa luokka-asemien ohella "feodaalisen tuotantotavan rakenteiden sisällä" tapahtuviin muutoksiin tuotantosuhteissa: maatalouden rationalisointi (aitaamiset Englannissa), työmarkkinoiden muodostuminen (perinteisen maatalousväestön keskuudessa talonpoikaiston sosiaalisen eriytymisen jälkeen; Elisabethin ajan Englannin köyhäinhoitolaki), kaupungin ja maaseudun välisen suhteen muuttuminen ja kapitalististen manufaktuurien – eli kapitalistisen yrittäjän ja ns. vapaan työläisen tuotantosuhteen - alkuperä.34 2.3. Eräitä huomautuksia Tässä kiistelyssä eräs ongelma on se, että siirtymävaihe voidaan jakaa vielä alavaiheisiin, joihin itseensä sisältyy erilaisia pääkehityskulkuja (talous, politiikka jne.). Tietyllä tavalla on perusteltua 30 Ks. Sweezy, Vastine, s. 131–132. (Dobb, Studies.., s. 19 ja Vastaus, emt., s. 80-81.) 31 Engels, Friedrich, Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä, Marx & Engels, Valitut teokset 6 osaa, osa 6, Moskova 1979, s. 388. 32 Sweezy, Vastine, s. 133. 33 Hill, Christopher, Kommentti, emt, s. 145–147. 34Tässä löytyy kaksi erilaista lähestymistapaa: poliittinen ja taloudellinen. Procacci, Yhteenveto keskustelusta, emt, s. 163. keskittyä ensin Englantiin, mutta samalla on muistettava että eri maissa kehityksessä on vaihteluita. Parempi mittayksikkö voisi olla koko Länsi-Eurooppa (ja taustalla pitäisi silloin olla sen ajan globaali maailma). Pekka Valtonen näkee siirtymäkeskustelussa yhteiskuntajärjestelmien muutoksen monimutkaisuutta: ”Jos siirtymässä feodalismista kapitalismiin oli kyse leimallisten piirteiden muuttumisesta, niin se myös tarkoittaa, että kaikki yhteiskunnan piirteet ja osa-alueet eivät muuttuneet samaan aikaan. Se myös osaltaan selittää edellä mainittuja, siirtymävaiheelle ominaista eritahtisia liukumia. Vastaavasti voidaan ajatella, että leimallisetkaan piirteet eivät välttämättä korvautuneet kerralla ja kerta kaikkiaan, vaan että feodaalisia piirteitä, mutta ei enää leimallisina, saattoi esiintyä paljon ohitse sen ajankohdan, kun kapitalistiset piirteet olivat jo tulleet leimallisiksi.”35 Feodalismista kapitalismiin siirtymisessä on tietystä näkökulmasta kyse hajanaisen ja heikon valtiollisen tilan muutoksesta hajanaiseksi kansallisvaltioiden ja anarkistisen markkinatalouden tilaan. 3. Kapitalismin synty marxilaisesta näkökulmasta 3.1. Takahashi ja teollisuuspääoman voitto kauppapääomasta Takahashi aloittaa aiheen käsittelyn: ”Tulemme lopulta teollisuuspääoman muodostumisen ja 'porvarillisen' vallankumouksen välisiiin suhteisiin. Porvarillisen vallankumouksen perustava taloudellinen prosessi oli feodaalisten tuotantosuhteiden lakkauttaminen teollisuuspääoman kehittymisen mukaisesti. Olimme sitä mieltä, että tämä muodostaa 'feodalismista kapitalismiin siirtymisen' loogisen sisällön, ja että feodalismin historiallisen luonteen järkiperäinen analysointi voisi aluksi olla mahdollista post festum, kun otamme porvarillisen vallankumouksen lähtökohdaksi.”36 Tätä varten tulee selittää tuotantovoimien kehitys, joka teki porvarillisen vallankumouksen välttämättömäksi, ja ”teollisuuspääoman yhteiskunnalliset olomuodot kyseisenä aikana”. Takahashi kirjoittaa: ”Yksi Dobbin arvokkaimmista ansioista historiatieteen saralla on, että hän ei etsinyt teollisuuskapitalistin alkua suurporvaristosta (haute bourgeoisie) vaan siitä, mikä oli muotoutumassa itse tavaratuotantoon osallistuvien pientuottajien luokan sisällä näiden vapauttaessaan itseään feodaalisesta maanomistuksesta.” Eli hän ”etsi kapitalistien alkuperää siitä, mitä kehkeytyi pientuottajien ryhmän sisäisestä taloudesta”.37 ”Dobbin mielestä kapitalististen tuotantosuhteiden tuon ajan edustajat ovat löydettävissä itsenäisen ja omaa talouttaan harjoittavan talonpoikaiston sekä pieten ja keskisuurten käsityöläisten parista. Erityisesti varakkaat talonpojat (kulak yeomen farmers) paransivat vähitellen maatilojaan ja viljelysmenetelmiään ja ostivat köyhempien mökkiläisnaapureidensa työvoimaa. He eivät pitäneet huolta tuotannollisen toiminnan laajentamisesta pelkästään aloittamalla teollisen kankaankudonnan maaseudulla (manufaktuuri kapitalistisen tuotannon varhaisena muotona), vaan samantyyppisiä yrittäjiä ilmaantui myös kaupunkilaisammatteihin.”38 Poliittisen kehityksen osalta Takahashi päätyy kiintoisaan johtopäätökseen, sillä – Dobbia lainaten -Englannin porvarillisen vallankumouksen: ”(...) todellisena etujoukkona toimineet Cromwellin 35 Valtonen, emt., s. 200. 36 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 103. 37 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 103. 38 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 104. armeija (New Model Army) ja independentit saivat päävoimansa maaseudun manufaktuurikeskuksista ja (…) eräistä suurtilallisten ryhmistä sekä vapaiden pien- ja keskisuurten viljelijöiden (yeomen) joukosta.” Nämä yhteiskuntaryhmät olivat vallankumouksen ”vankkumattomia tukijoita”. - Sen sijaan: ”Privilegioidut kauppiaat ja monopolien haltijat kuuluivat yleensä rojalistipuolueeseen ja 'kauppapääoma nähtiin usein feodaalisen taantumuksen (absolutismin) liittolaisena eikä suinkaan aina edistyksen lipunkantajana'.” - Takahashin väite kuuluukin näin: ”(...) feodaalisen reaktion (absolutismin) tuhonnut Englannin vallankumous 1600luvulla merkitsi siten ensi askelta kauppapääoman alistamisessa teollisuuspääomalle”.39 3.2. Marxin kaksi tietä kapitalismiin Pääoman ensimmäisessä osassa Marx kirjoittaa: ”Teollisuuskapitalistin synty ei tapahtunut yhtä vähitellen kuin maanvuokraajan. Epäilemättä monet pienet ammattikuntamestarit ja vielä useammat itsenäiset pienet käsityöläiset ja jopa palkkatyöläisetkin muuttuivat pikkukapitalisteiksi ja sitten (vähitellen laajenevan palkkatyön riistämisen ja vastaavan kasautumisen kautta) kapitalisteiksi sans phrase (varauksettomasti). (... ) Tämän menettelyn etanankulku ei kuitenkaan millään tavoin vastannut kaupan tarpeita uusilla maailmanmarkkinoilla, jotka 1400-luvun lopun suuret löydöt olivat luoneet.”40 Marx jatkaa tätä samaa ajatuskulkua Pääoman kolmannessa osassa: "Siirtyminen feodaalisesta tuotantotavasta tapahtuu kahdella tavalla: tuottajasta tulee kauppias ja kapitalisti päinvastoin kuin agraarisessa luontoistaloudessa ja keskiajan kaupunkiteollisuuden ammattikuntiin sidotussa käsityössä. Tämä on todella mullistava tie. Tai sitten kauppias alistaa välittömästi tuotannon alaisekseen. Niin suuresti kuin viimeksi mainittu tie vaikuttaakin historiallisena siirtymävaiheena esimerkkinä voi olla vaikkapa englantilainen 1600-luvun clothier, joka saattaa valvontaansa kutojat, jotka ovat kuitenkin itsenäisiä, myy heille viljan ja ostaa heiltä veran - tämä tie ei kuitenkaan sinänsä johda vanhan tuotantotavan mullistukseen, vaan pikemminkin säilyttää sen ja pysyttää omana edellytyksenään."41 Pääoman III:n osan 20. (ja 36.) luku on näkökulmaltaan historiallinen. Takahashi esittelee, miten 20. luku päättää kauppapääoman ja korkoatuottavaa pääomaa käsittelevien lukujen sarjan: ”Siinä analysoidaan varhaisen kauppapääoman ja koronkiskuripääoman luonnetta ja lakeja. Nämä pääoman muodot olivat itsenäisesti olemassa vain esikapitalistisessa yhteiskunnassa. Luvussa tarkastellaan myös prosessia, jonka kautta kapitalistisen tuotannon kehityksessä kauppiaan pääoma alistetaan teollisuuspääomalle.”42 ”Kahden tien” teorian Takahashi kuvaa näin: 1. ”tuottajasta tulee kauppias ja kapitalisti” - ”tämä on todella mullistava tie”, 2. ”'kauppias alistaa tuotannon välittömästi alaisekseen', kauppiaasta tulee tehtailija ja hän 'säilyttää ja pysyttää sen (vanhan tuotantotavan) omana edellytyksenään, mutta lopultakin se on 'todellisen kapitalistisen tuotantotavan tiellä ja häviää sen kehityksen mukana'”43 39 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 104. Tässä tuleekin todella tärkeä teesi, johon pitää palata myöhemmin. On uskottavaa, että vallankumoukselliset olivat niitä jotka olivat alkaneet varastua 1500-luvun ja 1600-luvun alkupuolen myötä, ja joilla olisi siis jotain todellista menetettävää. Merkittävää lienee myös se, että – talonpoikaiskapinoiden saatua tukensa maaseudulta – Englannin vallankumouksen tukikeskukseksi muodostui myös Lontoo. 40 Marx, Pääoma, osa I, s. 670. 41 Marx, Pääoma, osa III, s. 333–334. (Lihavointi – TV) Pääoman kolmas osa jäi pelkän käsikirjoituksen asteelle, eikä voida varmuudella sanoa kuinka viimeisteltyjä nämä muotoilut ovat. 42 Takahashi tarkentaa vielä näin: ”Kyse ei ole pelkästään muodollisesta tai nimellisestä muutoksesta, kauppiaan muuttumisesta teollisuuden harjoittajaksi.” Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 104-105. 43 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 105. Tässä Takahashi viittaa seuraaviin Marxin sanoihin: ”Kapitalistisen yhteiskunnan esivaiheissa kauppa hallitsee teollisuutta; nykyaikaisessa yhteiskunnassa asia on päinvastoin.” Marx, Takahashi esittelee lähemmin Pääomassa kuvattua siirtymää 'tuottaja → kauppias (kapitalisti)' Marxin sanoin - näin: ”Sen sijaan että esimerkiksi verankutojamestari saa villansa vähitellen pieninä erinä kauppiaalta ja tekee työtä kisälliensä kanssa tämän hyväksi, hän itse ostaa villaa ja lankaa ja myy verkansa kauppiaalle. Tuotantoelementit tulevat hänen itsensä ostamina tavaroina tuotantoprosessiin. Ja sen sijaan, että verantuottaja tuottaisi yksittäiselle kauppiaalle tai tietyille asiakkaille, hän tuottaa nyt koko kauppamaailmaa varten. Tuottaja on itse kauppias.” Hän kuvaa toista siirtymää 'kauppias → teollisuudenharjoittaja (manufaktuurin omistaja)' näin: ”Siinä kauppiaskapitalisti alistaa pientuottajat (kaupunkien käsityöläiset ja erityisesti kylien tuottajat) alaisuuteensa ja pyörittää kustannusjärjestelmää omaksi edukseen maksamalla työläisille ennakkomaksuja.”44 - Tässä kohdin Takahashi osin arvostelee Sweezyn tulkintaa kustannusjärjestelmästä.45 Takahashi painottaa näiden kahden kehitystien vastakkaisuutta ja niiden keskinäistä yhteentörmäystä eli sitä miten ”(...) kauppapääoma alistetaan teollisuuspääomalle (kapitalistiselle tuotannolle)”. - Samalla hän arvostelee eräitä manufaktuureihin liittyviä näkemyksiä. Valtiolliset tai kuninkaalliset manufaktuurit perustettiin useihin maihin joko monarkkien hyväksi tai pakkotyölaitoksiksi. ”Olemukseltaan tämä ei kuitenkaan ole alkuperäinen manufaktuuri, kapitalistisen tuotannon (teollisuuskapitalismin) alkuperäinen muoto.” (…) ”Länsi-Euroopassa se (…) vähitellen kukistui ja kuihtui pientuottajaluokan nousuun ja taloudelliseen ekspansioon. Kuten Dobb on osoittanut Englannin kohdalla, tällaiset monopoliyritykset olivat luonteeltaan 'konservatiivisia' ja ne liittoutuivat absoluuttisen monarkian avltiomahdin kanssa. Siksi ne lopulta tuhoutuivat ja katosivat porvarillisessa vallankumouksessa.” - Sen sijaan näillä ”monopolistisilla yrityksillä” oli tärkeä asema Ita-Euroopan ja Japanin kapitalismin luomisessa.46 Kustannusjärjestelmän ja kotiteollisuuden näkemysten osalta Takahashi kritisoi myös Dobbia. Takahashi kirjoittaa: ”(...) 'kauppias-manufaktuurinomistajien' todellinen luonne on pikemminkin se, että he olivat pien- ja keskisuuren teollisuus- ja kauppakapitalistien luokka, joka raivasi tiensä itsenäisyyteen kauppakapitalistien valvonnan huokosissa ja muuttui kauppiasmanufaktuurinomistajiksi. Dobb etsii kapitalistisen joukkotuotannon ensimmäisen vaiheen alkuperää juuri tästä eikä siitä, mitä historioitsijat kutsuvat 'tehtaaksi' tai manufaktuuriksi. Tämä on epäilemättä osa Dobbin antia historiatieteelle. Mutta hänen olisi pitänyt kehitellä tätä teollisuuspääoman alkuperää koskevaa kommenttiaan täsmällisemmin Englannin maataloudelle ominaisen sisäisen organisaation valossa.”47 (En pysty arvioimaan, miten näihin erimielisyyksiin tulisi suhtautua.) Takahashi kaipasi myös lisäselvitystä Dobbin hahmottelemaan 'kahden tien' analyysiin ja varsinkin sitä kaipasi Dobbin väitteiden ”kansainvälinen yleistettävyys”. - Länsi-Euroopan – Englannin ja Ranskan – osalta ”(...) vallankumouksen perustana olivat vapaiden ja riippumattomien talonpoikien luokka sekä pienten ja keskisuurten tavarantuottajien luokka. Vallankumous oli ankaraa taistelua valtiovallasta keskiluokan (Englannin independentit, Ranskassa Vuoripuolue) ja feodaalisesta maaylimystöstä lähtöisin olevan haute bourgeoisen (suurporvariston), kauppiaiden ja pankkimonopolistien välillä (Englannin vallankumouksessa rojalistit ja heidän jälkeensä presbyteerit, Ranskan vallankumouksessa monarkistit, sitten feuillantit, lopulta girondistit). Pääoma, osa III, s. 330. 44 Marx, Pääoma, osa III, s. 335. (Suomennosta on muutettu hieman.) 45 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 105-106. Sweezy ei oikein tunnu ymmärtävän tätä kritiikkiä, saati Takahashi päänäkökulmaa. Ks. Sweezy, Vastine, s. 131. Oltiinpa yksityiskohdista mitä mieltä tahansa, niin Takahashin näkökulma on joka tapauksessa hyvin perusteltu ja hedelmällinen. Ongelma kaipasi todella lisää erityistutkimusta. Onkohan sitä tullut? 46 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 106-107. 47 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 108. Molempien vallankumousten kuluessa ensin mainitut murskasivat jälkimmäiset. Dobb on osoittanut tämän Englannin kohdalla.”48 ”Länsi-Euroopan klassiset porvarilliset vallankumoukset pyrkivät tuottajien vapauttamiseen 'pakkojen' järjestelmästä (feodaalisesta maanomistuksesta ja kiltojen määräyksistä) ja tekemään heistä vapaita ja riippumattomia tavarantuottajia. Taloudellisessa kehityskulussa oli väistämätöntä, että heidän joukkonsa tulisi eriytymään. Tämä eriytyminen (pääomaksi ja palkkatyöksi) muodosti teollisuuspääoman sisäiset markkinat. (…) yhteiskunnallisen taustan tämän tyyppisen porvarillisen vallankumouksen täydellistymiselle muodosti Länsi-Euroopalle ominainen feodaalisen maanomistuksen rakenteellinen hajoaminen.” ”Englannissa ja Ranskassa feodaalinen maanomistus ja maaorjuus joko hajosivat taloudellisen kehityksen kuluessa tai tuhottiin rakenteellisessa ja käsitteellisessä mielessä porvarillisessa vallankumouksessa.” (…) ”Pientuottajien itsenäisyyden ja nousun sekä eriarvoistumisen myötä nämä Länsi-Euroopan kumoukset vapauttivat voimia, jotka ikään kuin taloudellisina voimina edistivät kapitalismin kehitystä.”49 Länsi-Eurooppaan nähden päinvastaiseen suuntaan vei kehitys Preussissa ja Japanissa: ”(...) kapitalismin pystyttäminen feodaalisessa valvonnassa ja suojeluksessa kuului kuvaan alusta alkaen”. Ja: ”Feodaalisen maanomistuksen organisaatio säilyi koskemattomana ja itsenäisten talonpoikien ja keskiluokkaisten kaupunkilaisporvarien luokat jäivät kehittymättömiksi. Porvarilliset 'reformit', kuten Bauernbefreiung ja Chiso-kaisei (Meiji-restauraation yhteydessä toteutetut maatalousuudistukset), sisälsivät ristiriitaisia aineksia. Näistä voi mainita esimerkiksi junkkerien maanomistuksen ja luonteeltaan puolifeodaalisen loismaisen maanomistuksen vahvistaminen lailla. Koska kapitalismin oli noustava tällaisesta maaperästä, siis ennenminkin absolutismiin sulautuneena kuin konfliktissa sen kanssa, tapahtui kapitalismin muotoutuminenkin päinvastaisella tavalla kuin Länsi-Euroopassa – pääasiassa niin, että kustannusjärjestelmän kauppapääoma muuttui teollisuuspääomaksi. Nykyaikaisen demokratian synnyn yhteiskunnallistaloudellisia edellytyksiä ei näissä maissa ollut, vaan kapitalismin oli päinvastoin raivattava tiensä harvainvaltaisessa järjestelmässä – 'orgaanisessa' yhteiskuntarakenteessa – joka oli suunniteltu tukahduttamaan porvarillinen liberalismi. Siten näiden yhteiskuntien sisäinen kehitys ei tehnyt itsessään 'porvarillista' vallankumousta väistämättömäksi, vaan uudistusten tarve ilmaantui näihin yhteiskuntiin pikemminkin ulkoisten olosuhteiden seurauksena.”50 Takahashi tiivistää: ”Läntisessä Euroopassa kehitys eteni ensimmäisen tien mukaan (tuottaja → kauppias), kun itäisessä Euroopassa ja Aasiassa vallalla taas oli toinen tie (kauppias → manufaktuurin omistaja). Agraarikysymyksen ja teollisuuspääoman välillä on syvällekäyvä yhteys, joka määrittää kapitalististen rakenteiden luonnetta eri maissa.”51 3.3. Max Weberin näkemys Englannin puritaaneista Pitkässä alaviitteessään Takahashi käsittelee Max Weberin tunnettua teesiä: ”(...) G. Unwin teoksessaan Industrial Organization in the 16th and 17th Centuries (1904) sekä Max Weber Die protentantischen Ethik und der Geist von Kapitalismus (1904-1905), olivat päätyneet jo 40 vuotta ennen Dobbia siihen tämän varmana pitämään näkemykseen, että ne jotka toteuttivat porvarillisen vallankumouksen ja olivat teollisuuspääoman tosiasiallisia vetureita, kuuluivat nousevaan pien- ja keskivarakkaaseen porvaristoon ja että huomion keskipisteeksi olisi otettava näiden ja kauppa- sekä 48 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 108. 49 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 109. 50 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 109-110. 51 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 110. koroskiskurikapitalistien väliset ristiriidat. On hämmästyttävää, että Dobb käsitellessään 'kapitalismin henkeä' (Studies.., s. 5 ja 9) katsoo Weberin huomattavaa asiantuntemusta ylen.”52 Takahashi jatkaa: ”Weber esittelee selkeästi tuolla Englannin historian sankarillisella kaudella kamppailevat kaksi yhteiskunnallista järjestelmää. Puritanismina ilmenevä 'kapitalismin henki', oli elämäntapa, itsenäisille talonpojille (yeomen) sekä pienille- ja keskisuurille teollisuudenharjoittajille parhaiten sopiva tietoisuuden muoto, eikä siitä voi löytää sitä 'rahan nälkää' ja 'voiton ahnehtimisen' mentaliteettia, joka on ollut aina ja kaikkialla yhteistä monopolistisille kauppiaille ja koroskiskureille.” Hän lainaa Weberiä: ”Yleensä ottaen uuden ajan kynnyksellä kapitalistiset kauppiasylimykset eivät olleet vain eivätkä edes pääasiassa tässä yhteydessä 'kapitalismin hengeksi' kutsumamme asenteen ilmentäjiä, vaan ennenminkin nousevan keskiluokan teollisuudenharjoittajat.”53 Englannin ja Ranskan porvarillisten vallankumousten eri poliittisia ryhmittymiä, ja niiden taustalla olleita yhteiskuntaluokkia, käsitellessään Takahashi eräässä alaviitteessään käsittelee pitkään Weberiä ja Unwinia. 'Kahden kapitalistisen toimintatavan taistelun' (Weberin ilmaus) kuvauksessa Takahashi lainaa Unwinia: ”Mutta juuri tästä pienkapitalistisesta kerrostumasta – eikä esimerkiksi suurten finanssimiesten (monopolistien, hovihankkijoiden, valtion rahanlainaajien, siirtomaayrittäjien, 'promoters' jne.) käsistä tuli esiin se, mikä oli luonteenomaista länsimaiden kapitalismille: teollisuustyön porvarillis-yksityistaloudellinen organisaatio (...)”. Unwin, Industrial Organization in the 16th and 17th Centuries, London 1914, s. 196. Ja Weberiltä: ”Puritanismi vastusti 'orgaanista' sosiaalijärjestystä siinä fiskaalimonopolistisessa muodossa, minkä se sai anglikaanisuudessa Stuartien aikana ja erityisesti Laudin käsityksissä, tuota valtion ja kirkon liittoa 'monopolistien' kanssa kristillis-sosiaalisella pohjalla. Puritanismin edustajat kuuluivat kauttaaltaan tämänlaatuisen valtiollisten etuoikeuksien kauppias-, kustannusjärjestelmä- ja siirtomaakapitalismin intohimoisimpiin vastustajiin. Sitä vastaan puritanismi asetti rationaalisen laillisen ansaitsemisen individualistisen vaikuttimen. Se näki ansaitsemisen ihmisen oman kunnollisuuden ja aloitekyvyn ansioksi.” Weber, Protestanttinen etiikka.., s. 246, viite 93 ja s. 133.54 4. Brenner-debatti lyhyesti Robert Brennerin 1970-luvulla käynnistämä ja 1980-luvulla jatkunut ns. Brenner-debatti on osin koottu T.H. Astonin ja C.H.E. Philpinin vuonna 1986 toimittamaan teokseen The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe.55 - Tätä keskustelua en tunne lähemmin, ja siinä viitataan laajaan tutkimusaineistoon, joten en pysty esittelemään tai arvioimaan sitä lainkaan. Esittelen vain toisen käden tietona joitakin yleisiä näkökohtia Brennerin näkemyksistä. Brenneristä Matti Peltonen kirjoittaa näin: ”Amerikkalaisen Robert Brennerin – loistavan poleemikon, joka sai aikaan oman siirtymäkeskustelunsa Past & Present -aikakauslehdessä vuosina 1976-1982 – edustamaa kantaa tulkitaan usein luokkataistelun (tai ”aikaisemmassa historiallisessa tilanteessa syntyneen luokkarakenteen”) korostamisena perimmäisenä selittävänä tekijänä yhteiskunnallisen muutoksen käsitteellistämisessä. Tulkinta on ehkä ohut, sillä historiantutkijan on toki selitettävä myös luokkarakenteiden synty.” 52 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 116-117. 53 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 117. Tässä yhteydessä käsitellään myös Tawneyn Religion and the Rise of Capitalism (1926) ja Pirennen kirjoituksen The stages in the Social History of Capitalism (1914) heikkouksia em. suhteessa. 54 Takahashi, Keskustelupuheenvuoro, emt., s. 120, alaviite 74. 55 Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, Cambridge 1986. Peltonen jatkaa: ”Brennerin konkreettisessa analyysissa kriittinen muuttuja on kyläyhteisön kiinteys tai kiinteyden puute. Aiemmin – vuoden 1976 Past & Present -artikkelissa – Robert Brenner arvioi, että uuden ajan alussa Länsi-Euroopan kiinteät kyläyhteisöt pystyivät vastustamaan tehokkaasti feodalismin säilymiseen pyrkivää yläluokkaa. Poikkeuksena oli Englanti, jonka erikoislaadun selittäisi valtion erilainen politiikka.” Mutta: ”Eräässä äskettäisessä työssään Brenner on ilmeisesti muuttanut argumentaationsa suuntaa, ja tuntuu nyt esittävän, että vähemmän kiinteät länsieurooppalaiset kyläyhteisöt kypsyttivät helpommin institutionaalisen perustan 'modernille taloudelliselle kasvulle'.”56 Yleisesti voidaan marxilaisen perinteen piirissä ajatella ns. luokkataistelun olleen perustellumpi näkökulma historiaan kuin ns. tuotantovoimien kehitystä painottava suuntaus. Matti Puolakka on kuitenkin osoittanut kumoamattomasti, että myös sellainen marxilaisen historiankäsityksen tulkinta, joka painottaa ”luokkataistelua”, on ajautunut umpikujaan.57 Konkreettisempi tämäntapainen Brennerin arvostelu vaatisi kuitenkin yksityiskohtaisempaa paneutumista hänen näkemyksiinsä. Todettakoon vain, että marxilaisen perinteen piirissä Robert Brennerin näkemys maaseudun kylistä vaikuttaa olevan linjassa edellä esitellyn Kohachiro Takahashin ”feodalismin tuotantotavan” mallin kanssa. Tässä tutkimussuunnassa marxilainen näkökulma saattaa tuottaa hedelmällisiä tuloksia myös koskien feodalismin yleistä teoriaa. Heikki Kerkelä on myös arvioinut Robert Brennerin panosta. Aiemmin käsittelimme Kerkelä näkemystä koskien Maurice Dobbia. Siinä Kerkelä tiivisti näin: ”Hiltonin ja Dobbin selityksissä esiintyy tyypillinen alkusyy-argumentaatio. Kapitalismiin johtaneen kehityksen liikkeellelaskeneen syyn katsotaan olleen edeltävässä yhteiskuntatilassa. Selitystä on etsittävä sille, kuinka pysähtyneistä oloista 'vapautui' myöhempää kehitystä kantanut liikevoima, joka määriteltiin tässä tapauksessa pientavaratuotannoksi.” - Kommentti: Sydänkeskiajan on tosin vaikea nähdä pysähtyneisyytenä, enempää talouden kuin henkisenkään kehityksen osalta, samaa on sanottava poliittis-yhteiskunnallisesta puolesta. Näillä on täytynyt olla vaikutuksensa myöhäiskeskiajan ja uuden ajan alun kehitykseen. Kerkelä jatkaa: ”Vapautuksen mekanismi konkretisointiin tiettyihin luokkasuhteiden muutoksiin, joita tapahtui Länsi-Euroopassa myöhäiskeskiajalla ja uuden ajan alussa. Näiden prosessien ratkaiseva kausaalinen painoarvo muihin aikakausiin sijoittuviin 'kilpaileviin selityksiin' nähden jäi kuitenkin osoittamatta. Vielä ongelmallisempi oli selityksen teoreettisessa perustelussa keskeisessä asemassa ollut feodalismin liikelain käsite, jolle ei pystytty esittämään muuta tulkintaa kuin kaikille luokkajakoisille agraariyhteiskunnille tyypillinen ristiriita tuottajaväestön ja maa-aristokratian välillä.”58 Brennerin panosta Kerkelä puolestaan arvioi näin: ”Myös Robert Brennerin 1970-luvulla esittämästä marxilaisvaikutteisesta transitioselityksessä oli luokkataistelu maanherran ja talonpojan välillä keskeinen muutoksen lähde (...). Brenner erosi Dobbista ja Hiltonista sen tulkinnassa, mikä oli 'vapautettu' tekijä, joka sai aikaan myöhemmän muutoksen. Kun Dobbin koulukunta näki myöhempää kehitystä kantaneen liikevoiman sijoittuneen ainakin aluksi pientavaratuotantoon, niin Brenner piti suurtuotannon syntyä avainsyynä kapitalismin myöhemmälle kehitykselle.” 59 56 Peltonen, emt., s. 22, alaviite 18. Jälkimmäisestä Brennerin näkemyksestä ks. R. Brenner, The social basis of economic development (teoksessa: J. Roemer (toim.), Analytical Marxism, Cambridge 1986), s. 51-53. 57 Puolakka, Matti, Mikä ihminen on?, Helsinki 1982. 58 Kerkelä, emt., s. 130. 59 Kerkelä, emt., s. 130. Ks. Brenner, Robert, The Origins of Capitalist Development: a Critique of Neo-Smithian Marxism, New Left Review No. 104 (1977), s. 25-92. Kerkelä jatkaa: ”Feodalismista kapitalismiin johti Brennerin mukaan kaksivaiheinen kehitystie. Aluksi maaorjuus loppui laajalla alueella Länsi-Euroopassa. Tämä tapahtui samoihin aikoihin kun maaorjuus alkoi vahvistua Itä-Euroopassa. Toisessa vaiheessa, joka toteutui vain Englannissa 1400luvulta lähtien, aristokraattiset suurmaanomistajat saivat täyden kontrollin maatalousmaahan, jolloin he alkoivat vuokrata sitä suurina kokotiloina palkkatyövoimaa käyttäville yrittäjille. Maatalouteen syntyi kapitalistinen tuotantotapa.” - Tätä tulkintaa tulisi eritellä lähemmin. Joka tapauksessa Kerkelä jatkaa maaseudun kapitalistisesta tuotantotavasta:” Tähän perustunut tuotannon nousu mahdollisti Englannin talouden siirtymisen jatkuvan kasvun tielle 1600-luvulla. Kasvava maatalous loi kotimarkkinoita teollisuudelle ja teollinen kehitys antoi puolestaan virikkeitä maatalouden edelleen kehittymiselle. Syntyi noususpiraali, joka päättyi teolliseen vallankumoukseen.”60 ”Brennerin analyysia hallitsi näkemys, jonka mukaan luokkataistelu maanherran ja talonpojan välillä sekä siinä ilmenneet voimasuhteiden erot määrittivät eri alueiden kehitystä ja myös ratkaisevaa siirtymää yhteiskuntamuodostumasta toiseen. Luokkakonflikteissa oli löydettävissä avain pitkän aikavälin talouskehityksen ongelmaan. Kaupallinen kehitys tai väestömuutokset eivät Brennerin mielestä olleet itsenäisiä kausaalisia voimia, jotka olisivat määrittäneet suoraan taloudellisten organisaatioiden transformaatiota, vaan niiden vaikutus riippui aina luokkasuhteista. Modernin talouskehityksen alku voitiin ymmärtää vain sellaisten uusien luokkarakenteiden syntymisen kautta, jotka olivat suosiollisia innovaatioille ja tuotannollisille investoinneille. Uudet kapitalistiset luokkasuhteet olivat tuote aiemmista, suhteellisen itsenäisesti esiintyneistä luokkakonflikteista.”61 Heikki Kerkelä tekee seuraavan analyysin Brenneristä: ”Brenner joutui turvautumaan lukuisiin apuoletuksiin pyrkiessään osoittamaan yksityiskohtaisesti, kuinka juuri luokkataistelu oli keskeinen kausaalinen voima kapitalistisen maatalouden synnyssä. Brenner62 mm. oletti markkinakehityksen samanlaiseksi sekä Ranskassa että Englannissa, jolloin kehityksen eroavuus johtui yksinomaan luokka- ja omistussuhteista. Koska luokkataistelun lopputulos määräytyi kulloisistakin voimasuhteista, Brenner joutui myös olettamaan talonpojat toisissa yhteyksissä vahvoiksi suhteissa herroihin, toisissa yhteyksissä taas heikoiksi. Niinpä Englannissa talonpojat olivat aluksi vahvoja – hävittääkseen maaorjuuden – mutta myöhemmässä vaiheessa he olivat kuitenkin heikkoja, minkä seurauksena he menettivät maansa. Ranskassa talonpojat pystyivät sen sijaan jatkuvaan vastarintaan: he saivat sekä maaorjuuden lakkautettua että vakaan kontrollin viljelemäänsä maahan, mikä salpasi taloudellisen muutoksen voimat.”63 - Miten tätä Brennerin analyysia tulisi arvioida? Seuraavaksi Kerkelä kysyy: ”Mutta mikä oli syynä luokkavoimien erilaiseen suhteeseen eri tapauksissa? Tässä yhteydessä Brenner viittaa sekä kyläyhteisöjen voimaan ja sen vaihteluun Euroopan eri alueiden välillä että valtion luonteeseen ja siinä tapahtuneisiin muutoksiin. Hän olettaa eri alueille ja eri aikakausiin milloin vahvan tai heikon kyläyhteisön, milloin taas vahvan tai heikon valtion.” Mutta Kerkelän mukaan: ”Keskeinen ongelma Brennerillä näyttikin olevan luokkataistelun avainroolia korostavan perusteorian osoittaminen oikeaksi historiallisella materiaalilla, ei niinkään kehityksen yksityiskohtien tarkka jäljittäminen.”64 60 Kerkelä, emt., s. 130-131. Brenner, R., Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, teoksessa: Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, Cambridge 1986, s. 53-54. Brenner, R., The Agrarian Roots of European Capitalism, teoksessa: Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, Cambridge 1986, s. 323-327. 61 Kerkelä, emt., s. 131.Brenner, Robert, The Origins of Capitalist Development: a Critique of Neo-Smithian Marxism, s. 27 ja Brenner, R., Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, emt., s. 11-30. 62 Brenner, R., The Agrarian Roots of European Capitalism, emt., s. 302. 63 Kerkelä, emt., s. 131-132. 64 Kerkelä, emt., s. 132. ”Kun Brenner kuitenkin pyrki teoreettisten väitteidensä konkretisoimiseen, muodostui ongelmaksi se, että perusteesi – luokkataistelu aiheutti siirtymän feodalismista kapitalismiin – muuntui todistelun kuluessa väitteiksi, jonka mukaan hyvin pienet erot Englannin ja Ranskan yhteiskunnallisessa rakenteessa tiettynä aikakautena olivat ratkaisevia tulevalle kehitykselle – siis itse asiassa koko globaalin talouden transformaatiolle. Tämä on kaikkien historiallis-konkreettista alkusyytä etsivien teorioiden yhteinen ongelma: kausaalisen avaintekijän historiallinen spesifikaatio johtaa yhä 'pienempiin' yksityiskohtiin, jolloin selitettävän asian, kapitalismin synnyn, ja selittävän historiallisen yksityiskohdan välinen determinaatiosuhde alkaa lopulta näyttää aivan epärealistiselta ilmiöltä. Tätä ongelmaa ei voida ratkaista tuomalla mukaan uutta tai 'tarkempaa' historialliskonkreettista aineisto, vaan huomio on kiinnitettävä itse kysymyksenasetteluun, yhteiskunnan laadullisen muutoksen selittämisen teoreettis-metodologisiin lähtökohtiin.”65 - Heikki Kerkelä tekee tässä erilaisista transformaatioselityksistä erittäin perustellun johtopäätöksen, joka vaatii yleisempää pohdintaa. 5. Johtopäätöksiä 5.1.Siirtymisestä Varsin perustellusti Heikki Kerkelä arvostelee ”alkusyyn” eli ”kehityksen liikevoiman vapauttamisen” metodia. Tällaisessa transitioselityksessä on kaksi osaa: kriittinen syy joka laskee kehityksen liikkeelle sekä kehitystä eteenpäin kantanut liikevoima. Hän mainitsee Dobbin luokkataistelun ja pientuottajien roolin sekä Brennerin luokkataistelun tai luokkarakenteen ja kapitalismin innovaatio-kilpailu-mekanismin välityksen. Kerkelän mukaan: ”Koska dualistinen jako alkusyyn ja myöhemmän kehityksen liikevoiman välillä on asetettu ennakolta selityskysymyksen muodossa, seuraa tästä ikään kuin luonnostaan dikotomisia ratkaisuja myös tarkastelunäkökulman ja metodien suhteen.”66 Modernin yhteiskunnan synty, Euroopan nousu tai ”Euroopan ihme” eli ”(...) eurooppalaisen yhteiskunnan laadullinen muutos agraarisesta moderniin maailmaan (...)” on Kerkelän mukaan ilmiönä ”varsin abstrakti”. ”Selityksessäkin olisi sen vuoksi viitattava vastaavan yleisyystason käsitteisiin sen sijaan, että pyritään löytämään jokin ajallisesti ja alueellisesti rajattu avaintekijä, joka olisi laskenut liikkeelle myöhemmän globaalin muutoksen.”67 Kerkelä kirjoittaa näin: ”Jos historian liike oli jollakin tavalla looginen ja yhtenäinen, täytyi edeltävässä tilassa olla sellaisia tekijöitä, jotka selittävät sitä, miksi ratkaisevat muutokset lähtivät liikkeelle juuri Euroopassa. Mutta jos näitä kapitalismin historiallisia ehtoja halutaan selvittää, olisi myös edeltävistä aikakausista paikannettavien syiden oltava 'maanosan kokoisia' ja vuosisatojen mittaisia.” Ja: ”Koska 'Euroopan ihmeessä' on kysymys modernin maailman perustavista rakenteista, voidaan näiden geneettistä selitystä etsiä vain viittaamalla saman yleisyystason ehtoihin: vuosituhantiseen kulttuuriperintöön, maanosan luonnonresursseihin, globaalin historian kehitysvaiheeseen.” Eli: ”Weberin kysymykseen, 'miksi kapitalismi syntyi Euroopassa' voidaan siten antaa vain yleisempiä ehtoja koskevia vastauksia, koska itse kysymyskin on muotoiltu koskemaan äärimmäisen yleistä ilmiötä.”68 Kerkelä viittaa David Landesin päätelmään: suuret prosessit vaativat suuria selityksiä. Ja tulee tähän 65 66 67 68 Kerkelä, emt., s. 132. Kerkelä, emt., s. 134-137. Kerkelä, emt., s. 133. Kerkelä, emt., s. 138. lopputulemaan: ”Ajallisesti peräkkäisten yhteiskuntatilojen välillä on kausaalisia suhteita, mutta nämä ovat vain muutoksen eräs momentti. Edeltävien syiden ongelma olisi sen vuoksi nähtävä sekundaarisena suhteessa muutoksen sisäisen jäsentämisen ongelmaan. Yhteiskuntakehityksen selitys voi perimmältään olla vain sen teoreettisesti jäsennelty esitys.”69 - Lisäksi huomauttaisin vielä teleologisen selitystavan mahdollisuudesta universaalihistoriallisessa esityksessä. 5.2. Kapitalismista Kapitalismin synnystä ei tässä voi sanoa juuri paljoakaan. Pitäisi aloittaa Pääoman näkökulmasta ja yleensä Marxin historiateoriasta. Sen jälkeen tulisi tehdä jonkinlainen teoriahistoriallinen katsaus kapitalismin tarkasteluun ja varsinkin sen nykytilaan. Lopuksi pitäisi nostaa esille informaatioteknologinen vallankumous, aikakauden muutos ja sen vaikutus kapitalismiin. - Tämä on kokonaan oma aihepiirinsä. Viime vuosikymmeninä Marx-tutkimuksessa on tuotu esille pääman sivilisatorisia vaikutuksia. Puolakka on esittänyt oman kapitalismin määritelmänsä, joka sulkee sisäänsä Marxin teorian ja oikeusvaltiollisen kehityksen, kapitalismi on tarvinnut kehittyäkseen - nyt ja aiemmin, laillisuutta ja ennakoitavuutta. Puolakan kapitalismin määritelmä avaa yhdistävän näkökulman Länsi-Euroopan feodalismiin, sen talous- ja oikeuhistorialliseen itseymmärrykseen. Kapitalismi tulee nähdän osana Puolakan filosofista universaalihistoriaa. Lainattakoon tässä vain Valtosen kirjoitusta: ”Sweezy itsekin toteaa, että 'ei voida väittää, että feodalismi olisi luonut tuotantovoimat, jotka saattoivat säilyä ja kehittyä edelleen vain kapitalismissa'. Itse asiassa perinteistä marxilaista näkemystä, että kapitalismi oli mahdollista vain (eurooppalaisen) feodalismin jälkeen ja seurauksena, ovat muun muassa Samir Amin ja Janet AbuLughod sittemmin kritisoineet liiallisesta eurosentrisyydestä. Esimerkiksi Abu-Lughodin mukaan Länsi-Euroopan oletettu 'ainutlaatuisuus' kapitalismin nousun mahdollistajana on harhaa, sillä aasialaisen, arabialaisen ja länsieurooppalaisen kapitalismin alkeismuotojen välillä oli enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Loppujen lopuksi Euroopan kapitalismin nousu ja menestys perustui samanaikaiseen 'Idän' tilapäiseen yhteiskunnalliseen epäjärjestykseen.”70 Myös Peltonen viittasi laajempaan näkökulmaan: ”Siirtymäkeskustelun Englanti-keskeisyys oli pitkään tyytymättömyyden aihe. Vasta 1970-luvulla tilanne muuttui radikaalisti. Tuolloin ilmestyivät Perry Andersonin teospari Passage from Antiquity to Feodalism ja Lineages of Absolutist State (1974) sekä Immanuel Wallersteinin The Modern World-System I-II (1974, 1980) ja Robert Brenner aloitti poleemisen artikkelisarjansa Euroopan agraarisesta luokkarakenteesta ennen teollista vallankumousta. Kaikkien näiden tutkijoiden otteena oli vertaileva historiallinen sosiologia, Englannin erityisyyden problematisointi ja ns. teollisen vallankumouksen relativisointi. Siirtymäkeskustelu jatkuu uudella tavalla näiden tutkijoiden työssä ja heidän herättämissään keskusteluissa.”71 Lähteet Abu-Lughod, Janet, Before European Hegemony: The World-System A.D. 1250-1350, Oxford University Press: New York 1989. 69 Kerkelä, emt., s. 138 ja 139. 70 Valtonen, emt., s. 200. Sweezy, Vastine, emt., s. 130. Abu-Lughod, Janet, Before European Hegemony: The WorldSystem A.D. 1250-1350, Oxford University Press: New York 1989, s. 18. 71 Peltonen, emt., s. 17. Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, Cambridge 1986. Baechler, J. & Hall, J. & Mann M. (toim.), Europe and the Rise of Capitalism, Oxford 1988. Brenner, Robert, The Origins of Capitalist Development: a Critique of Neo-Smithian Marxism, New Left Review No. 104 (1977). Brenner, R., Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, teoksessa: Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in Pre-Industrial Europe, Cambridge 1986. Brenner, R., The Agrarian Roots of European Capitalism, teoksessa: Aston, T.H. & Philpin C.H.E. (toim.), The Brenner Debate, Agrarian Class Structure and Economic Development in PreIndustrial Europe, Cambridge 1986. Brenner, Robert, The social basis of economic development (teoksessa: J. Roemer (toim.), Analytical Marxism, Cambridge 1986). Bloh, Marc, Feudal Society, Vol. 2, London 1962. Dobb, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Dobb, Vastaus -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Engels, Friedrich, Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä, Marx & Engels, Valitut teokset 6 osaa, osa 6, Moskova 1979. Hilton, Johdanto teokseen Hilton (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin,.. Hilton, Kommentti -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin, Vastapaino, Jyväskylä 1988 (alkuteos: Hilton, Rodney, The Transition from Feudalism to Capitalism, Verso 1976.) Hobsbawm, Eric, Feodalismista kapitalismiin -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Holton, R.J., The Transition from Feudalism to Capitalism, Macmillan, London 1985. Karasjärvi, Tero, Hôkenseido -feodalismi Japanin historiassa -kirjoitus teoksessa Hietaniemi, Tapani, ym. (toim.), Feodalismi, Uuden ajan käsite, keskiajan ilmiö, maailmanhistorian kategoria, Sivilisaatio -sarja, Vastapaino, Tampere 1997. Kerkelä, Heikki, Vanhan maailman peilissä. Modernin yhteiskunnan synty ja pohjoinen aineisto, Gaudeamus, Tampere 1996. Marx, Karl, Pääoma osa I, Edistys Moskova 19 Marx, Karl, Pääoma osa III, Edistys Moskova 1976. Peltonen, Matti, Kapitalismi ja Euroopan taloushistoria 1500-1800 -esipuhe teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Procacci, Giuliano, Yhteenvetoa keskustelusta -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Puolakka, Matti, Mikä ihminen on?, Helsinki 1982. Sweezy, P.M., Comment on Brenner (New Left Review, no. 108, March-April 1978). Sweezy, P.M., Feudalism-to-Capitalism Revisited (Science & Society, Spring 1986, no. 1). Sweezy, Kritiikki -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Sweezy, Vastine -kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Takahashi, Kohachiro, Keskustelupuheenvuoro-kirjoitus teokseen Hilton, Rodney (toim.), Uuden maailman synty. Feodalismista kapitalismiin. Takahashi, K., Skimin kakumei no kozo (Porvarillisen vallankumouksen rakenne), Tokio 1959. Valtonen, Pekka, Historian, sosiologian ja antropologian välimaastossa. Yhteiskuntajärjestelmän muutos angloamerikkalaisten siirtymäkeskustelujen valossa -artikkeli teoksessa Kahden muusan palveluksessa.. Turun yliopiston julkaisuja.
