1-2015 - Helsingin normaalilyseo

Huhtikuu 2015
1/2015 144. vuosikerta
Veikko 1/2015
144. vuosikerta
ISSN 1455-8629
Päätoimittaja
Eetu Sipilä
Kirjoittajat
Lasse Mäki
Sanni Lares
Kateryna Veretilnyk
Roope Salmi
Emil Kivelä
Eugenio Colaneri
Veeti Sipilä
Sauli Pietarinen
Sofi Salokannel
Iiro Tiihonen
Yuri Birjulin
Rami Blomqvist
Juho Kankaanpää
Teo Hirvonen
Orja Rakkinen
Ihei Misawa
Taitto
Sanni Lares
Ville Laustela
Eetu Sipilä
Kateryna Veretilnyk
Kannen kuva
Kateryna Veretilnyk
Ohjaava opettaja
Kaisu Otsamo
Yhteystiedot
veikko-norssi@helsinki.fi
www.norssi.helsinki.fi/veikko
Julkaisija
Helsingin normaalilyseo
PL 38 (Ratakatu 6)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
3
Pääkirjoitus
4
Veikon toimitus esittäytyy
5
Essee: Kuoleman todistus
6
Kolumni: Ei monikulttuurisuuspäivää
7
Norssin päivä
8
Mielipide: Punaiset valot olivat johtoportaalle
liikaa
10
Koulukulttuuripäivä 15.4.
11
Kolumni: Väinämoisiä ja Ainoja
12
Proosaruno: Ja niin tuli sade
13
Tulkinta: Noin kolmen pikkumiehen taistelu
14
Mielipide: Onni ainutlaatuisuudessa
15
High-tech hipsterit (ja miksi heitä ei ole)
16
Vuoden 2014 Norssin haastattelu
18
Mielipide: Pakkoruotsin haitallisuudesta
20
Veikon kirjoituskilpailun tulokset ja voittajat
24
Luonto-seuran kosteikkoretki Nummelaan
25
Epitome latina
26
Sanottua
27
Kuin kaksi marjaa
Kustantaja
Vanhat Norssit Ry
Painopaikka
Edita Prima Oy, Helsinki 2015
2
Veikko 1/2015
Pääkirjoitus
Yhä liikkuu henki täällä
“Kuka voisi kellot seisauttaa?” kysyy laulaja. Aika kuluu ja töitä riittää tekevälle ja taas
on (liian pitkän tauon jälkeen) Veikko valmis. Näinä koulu-uran lopun aikoina kelpaa
abiturientin muistella kuutta vuottaan koulussa, ja äimistellä, miten on niin kulunut
tuo aika – ja miksi on niitä työntäyteisiä päiviä muistellessa sydän pakahtua?
Vastauksesta antaa osviitta rehtorimme Markku Pyysiäisen esipuhe viimeisimmässä
vuosikertomuksessamme. Siinä hän huomauttaa, että on helpompaa nostaa esiin epäkohtia kuin onnistumisia – ja että on tärkeää muistaa, mikä kaikki koulussamme on
hyvää. Hän painottaa, että koulumme ihanuus perustuu yhä edelleen Norssin Henkeen. En ole koskaan uskonut kummituksiin tai maailmanhenkiin, mutta kulkiessani
kouluni käytäviä viimeisiä kertoja sen oppilaana en voi olla asitimatta ikään kuin pieniä ilon ja ylpeyden kuiskauksia. Ne ovat vanhojen norssisukupolvien lahja armaalle
koulullemme: rakennuksen seinät ja ovet ja opetustaulut hohkaavat historiaa ja kaunosieluisuutta, ja minulla on vakaa syy uskoa, että nykyiset ja tulevatkin sukupolvet
kirjoittavat koulumme historiaa tänään ja miksi ei huomennakin.
Ajat tietenkin muuttuvat ja Norssi niiden mukana. Maailma ei ole niin kuin ennen –
opetus sähköistyy, vanhan koulukunnan klassikko-opettajat eläköityvät ja oppisisällöt
muuttuvat. Huomattavaa kuitenkin on, että ainoa asia, mikä koulussamme pysyy, ei
ole yksin rakennus – vaan ainutlaatuinen tapa olla hyväksyvä ja moniääninen yhteisö,
levollinen perhe ja ikuinen dynastia. Sanalla sanoen: norssius. Modernin ihmisen sanotaan määrittelevän itseään yhä laajemassa skaalassa, milloin EU:n, milloin koko maailman kansalaisena. Kun mietin itseäni, kokemuksiani ja ystäviäni, ei minulle jää muuta
vaihtoehtoa kuin myöntää: ennen kaikkea muuta olen norssi!
Enkä eräällä äidinkielen tunnilla malttanut olla huomaamatta erästä minua koulustani muistuttavaa kohtaa Lauri Viidan kuuluisasta runosta:
“Yhä liikkuu henki täällä.
Mitä ei voi silmin vajain
nähdä, siitä unta nähkää.
Aina uuden aamun eteen
luojankämmen tuutii tähkää.”
Päätoimittaja nostaa päätään. Kuva ei ole selfie.
Veikko 1/2015
3
Veikon toimitus esittäytyy
Eetu Sipilä
Katja Veretilnyk
”You can only fight the way you practice.”
- Musashi
”Those who are posessed by nothing
possess everything.”
- Morihei Ueshiba
”Terveisiä Australiasta!”
- Sanni Lares
4
Veikko 1/2015
Essee: Kuoleman todistus
Marttyyrius on kenties jaloimpia inhimillisiä valintoja. Vaikka nykyaikainen, intohimoton ajattelu pitääkin jonkun asian puolesta kuolemista naiivina ja lapsellisena, ovat uskonsa puolesta kuolleiden rohkeus, itsekuri ja määrätietoisuus pyhittäviä. Mitä
arvosettavaa on vauhkossa patriotismissa – uhossa surmata jokainen maahan tunkeutuva hyökkääjä isänmaan voimaannuttavalla taisteluvimmalla? Se, joka uhkaa surmata toisen oman uskonsa vuoksi, ei lupaa mitään omaa. Toisen elämä on helppo luvata,
ja siksi emme arvosta omistautuneisuutta, kuten luostarivalan antamista; emme osaa ajatella oman elämän omistamista jollekin
asialle niin kokonaisvaltaisesti, jolloin se tuntuu helpolta muille. Sen sijaan se, joka lupaa oman elämänsä, lupaa kaiken. Kaiken
niin lopullisesti ja täydellisesti ettei sitä voi lupauksen ulkopuolinen käsittää.
Historia tuntee monia kuuluisia martyyreja. Kristinuskon ensimmäisenä marttyyrina tunnettu Stefanos eli Tapani kivitettiin hengiltä mielipiteidensä vuoksi. Stefanos ei kuitenkaan välttämättä ollut todellinen marttyyri: katson, että marttyyriuden
välttämätön ehto on vapaaehtoisuus – kukaan ei voi joutua marttyyriksi. Uskon takia ja uskonsa puolesta kuolemisen ero on
huomattava. On kunnioitettava, muttei pyhitettävä seikka se, että lukuisat kristityt joutuivat Roomassa heitetyksi leijonille
uskonsa vuoksi. Suurin osa marttyyritarinoista onkin vain traagillisia kertomuksia.
Vaikka marttyyrius on lähinnä kristillinen käsite, on uskonsa, aateidensa ja ihanteidensa puolesta kuollut moni. Nykykielessä
marttyyri on siirtynyt tarkoittamaan ihmistä, joka joutuu kärsimään toimittuaan löyhienkin periaatteidensa mukaisesti. Marttyyriksi voi kohota kuka tahansa, joka pidätetään sattumanvaraisen mielenilmauksen yhteydessä. Teknologian tehtyä työstä
helppoa, tieteen tehtyä tiedosta kylmää ja talouden tehtyä ahneudesta sallittua ei ole helppoa joutua asemaan, jossa voisi syntyä
polttavaa uskoa, saati mahdollisuutta osoittaa sitä.
Marttyyri tarkoittaa todistajaa. Marttyyri todistaa uskonsa ja intohimonsa. Hän todistaa kääntymyksen pois realiteeteista ja
porvarillisuuksista hyppäämällä kauas järjestä ja käytännöllisyydestä. Hänestä tulee yli-ihminen, sillä hän päästää irti vieteistään
ja vaistoistaan. Hänen uskonsa, epätoivonsa ja rakkautensa saavat hänet todellistamaan suhteensa Jumalaansa – todistamaan
kokemuksensa pyhyyden.
Apostolit Paavali ja Pietari luetaan myös marttyyrien joukkoon. Saulin marttyyrius on kyseenalaista, sillä hän ei pyrkinyt
kuolemaan, vaikka saattoikin hyväksyä sen. Pietarikaan ei aluksi tahtonut kuolla herransa lailla. Hän pakeni Roomasta kristittyjen vainoja Via Appiaa pitkin. Matkalla hän kohtasi ylösnousseen Jeesuksen ja kysyi tältä: “Quo vadis, Domine?” Ja Jeesus
vastasi: “Romam vado iterum crucifigi.” Silloin Pietari tiesi, että hänen oli palattava ja kuoltava uskonsa puolesta. Hänestä
tuli marttyyri: usko antoi hänelle miekan voittaa kaikki ne epäilijät, jotka luulivat voittaneensa Pietarin roikkuessa väärin päin
ristillä kärpästen ateriana.
Taivaallisen rauhan aukion verilöylyissä surmattiin tuhansia ihmisiä. Kenties taltoidun historian upeimpia kohtauksia on
tuntemattoman kapinallisen asettuminen panssarivaunujen eteen. Hyvyys ja väkivallattomuus voittivat kuolemanpelon. Tuosta
nuoresta miehestä tuli paladiini, pyhimys olemassaolon haarniskassa. Hän tiesi tulevansa kidutetuksi. Hän tiesi kuolevansa.
Intohimo tehdä oikein voitti lihan ja arkimaailmamme realiteetit ja hän kohosi olemisen korkeimmalle tasolle, ja sinä hetkenä,
kun hän katsoi kuolemaa silmästä silmään ja valehtelematta sanoi “en pelkää”, hän oli todella olemassa.
Periaatteidensa tähden kuolivat myös samurait. Japanin sotilasluokan sankarein kunniakoodisto oli tiukka, ja oma tai mestarin häpeä puhdisettiin ritualisoidulla itsemurhalla, harakirillä – kunnioittavammin kiinaksi seppukulla. Oman miekkansa,
jonka parissa on harjoitellut koko ikänsä täydellistyäkseen bushidolla, soturin tiellä, ottaminen ja sen kuljettaminen ensin
vatsassa vasemmalta oikealle, takaisin puoliväliin ja, mikäli pystyi, vielä pienen matkaa ylös vaati niin suurta mielenlujuutta ja
sokeaa uskoa, ettemme muovisessa ja tekoarvotetussa nykymaailmassamme voi tajuta sen jaloutta.
Samurain itsemurha ei ollut vain kilven puhdistamista. Samurain elämä oli kaikkien taiteiden, niin runouden, maalauksen
kuin miekkailunkin harjoittamista. Samurai oli mitä tahtoi olla, ja tuli siksi mitä on. Tässä suhteessa samuraiden elämäntapa
oli hyvin eksistentalistista: elämänsä jokaisessa hetkessä he kysyivät itseltään “kuka minä tahdon olla?” ja toimivat vastauksensa
Veikko 1/2015
5
mukaisesti. Tämän elämän ja toimintamallin äärimmäinen ja viimeinen ilmentymä oli rituaali, jossa elämä jätettiin taakse
tietoisesti ja kuoltiin sellaisten arvojen puolesta, jotka ovat sen arvoisia. Vielä nykyäänkin voi kysyä, onko periaatteella mitään
arvoa, jos sen puolesta ei ole valmis kuolemaan.
Ajallemme tyypillisesti sanotaan: “Se, että joku on kuollut jonkun asian puolesta, ei tee siitä totta.” Kuolema on kaikkein
akuutein ja autenttisin elämää koskaan kohtaava hetki. Se on ei mitään, joka pyyhkii pois kaiken. Samurai, joka kuolee kunniansa ja rohkeutensa puolesta, on äärettömästi ihmisempi, arvokkaampi, oikeellisempi ja pyhempi kuin se periaatteeton porvarielukka, joka häntä epäilee. Jokaiselle, joka valitsee mieluummin tieteen ja autorisoidun tiedon kun uskon ja rukouksen,
tulisi tarjota miekkaa ja kysyä: “oletko valmis todistamaan?”
Eetu Sipilä
Ei Monikulttuurisuuspäivää
O–
ANGSTIVEIK
KO
–
KK
EI
AN
GS
TI
V
TIV
GS
EIKKO – AN
EIKKO – AN
TIV
GS
O–
A
EIK
K
O
–
6
KK
EI
AN
GS
TI
V
Suvaitsemisintoilu on osoitus ihmiskunnan hulluudesta. Mikä järki on toitottaa hyväksyntäänsä homoja, maahanmuuttajia tai vähemmistöjä kohtaan, kun ajatuksen ydin on juuri siinä, että näillä ominaisuuksilla ei tulisi olemaan väliä? Yhteiskunnan altavastaajien jalustalle nosto vain polarisoi ihmiset
kahteen leiriin, suvaitsijoihin ja suvaittaviin, ja estää luontevan suhtautumisen näihin ihmisryhmiin.
Humanistisen sivistyksen Mekkanakin tunnetulta opinahjoltamme luulisi löytyvän kypsyyttä ymmärtää
tämä. Luuloksi kuitenkin jää.
Rakas lukiomme vaipuu kerran vuodessa maaniseen tilaan, jonka aikana se elää vain yhteiskunnan
marginaalien aktiiviselle hyväksymiselle. Tätä transsitilaa kutsutaan Monikulttuurisuuspäiväksi. En
ymmärrä, mihin tällaista päivää tarvitsemme. Haluammeko tummanihoisen kansanedustajan vierailulla osoittaa, että koulumme lähes liidunvalkea väriprofiili ei ole rasismia? Pitääkö konservatiivisia pro
patria-tauluja kompensoida jakamalla oppilaille homoavioliittoa vastustavien tahojen koottuja möläytyksiä? Onko joku johtoportaassa erehtynyt luulemaan, että ihmisten asenteita seksuaalivähemmistöjä
kohtaan parannetaan omistamalla näille oppitunti? Mikä tahansa onkaan Monikulttuurisuuspäivän tarkoitus, se toimii omia arvojaan vastaan. Tämän tiedän omasta kokemuksesta. Kannatan homoavioliittojen laillistamista, eikä minulla ole mitään seksuaalivähemmistöjä vastaan. Mutta kun tunnilla nauretaan
homoavioliittoa vastustavien tyhmyydelle ja näytellään oman (valtaväestöstä poikkeavan) suuntautumisen paljastamista vanhemmille, tunnen itseni kömpelön propagandan uhriksi.
Monikulttuurisuuspäivä ei puukota pelkästään itseään selkään, kuten muut vastaavat tempaukset. Se
vahingoittaa myös lukiota. Emme ole arvotus- vaan oppimislaitoksessa. Valmiina tarjotut asenteet ja
näkemykset eivät ainakaan paranna kriittistä ajattelua, ja ainakin tämä yksilö kyynistyi huomatessaan,
kuinka mielipiteemme yritetään muokata suvaitsevaan muottiin. Eliittilukiossa arvojen tulisi olla alisteisia argumenteille, mutta jo päivän nimi kertoo mielipiteen tulleen jo ennalta valituksi. Siinä sitten
naureskeltiin hetero-pridelaisten tyhmyydelle ja hekumoitiin omassa liberaalisuudessa. Olipa kypsää.
Vetoankin koulumme päättäviin tahoihin: sen lisäksi että ette edistä mitään, jarrutatte jotain. Jarrutatte
itsenäisen ajattelun kehittymistä. Ne, jotka päivän ajatuksia vastustivat, jäivät keväällä 2014 ilman ääntä,
ja ne, jotka olivat samaa mieltä, pääsivät liian helpolla. Lopettakaa tämä hulluus tai kutsukaa edes seuIiro Tiihonen
raavalla kerralla Toivolalle vastavoimaksi Halla-aho. Veikko 1/2015
Norssin päivä
O–
ANGSTIVEIK
KO
KK
EI
–
Perinteikäs Norssin päivä on jo toistuvasti osoittanut arvonsa vanhojen ja nykynorssien kohtaamisen
välineenä. Tapahtuma on päivittynyt tyylikkäästi vuodelle 2014, ja sen mukaisesti teemana oli pysähtyneisyyden sijasta edistys. Norssin päivä onkin erityisen hyvä alusta vaihtaaTIja
jakaa ajatuksia ja mielipiVEIKKO – ANG
ST
GS
IV
AN
teitä lähes kaikista ajanmukaisista asioista taas tänä keväänä.
Viime vuonna vanhoja norsseja oli jälleen kerran saapunut sankoin joukoin paikalle. Rehtorin
puheessa kiiteltiin norssilaisten ahkeruutta ja innostusta työelämän saralla. Moni vanha norssi onkin
toiminut alansa pioneerina, kuten Vuoden Norssiksi julistettu Tero Kivelä, joka toimii silmälääketieteen
uranuurtajana. Norssin henki ja kannustus työteliäisyyteen tuottaa hedelmää, ja moni Norssi on luonut
itselleen nimeä maailmalla.
Yksi Norssin päivän tunnusmerkeistä ovat erilaiset pajat ja tapahtumat. Suuressa suosioissa ollut
Karaoke-paja osoitti arvonsa tälläkin kertaa osallistujamagneettina, eikä Frendien katsojiakaan kyennyt
laskemaan käsin. Lisäksi esimerkiksi Veikon toimitus ylläpiti omaa pajaansa, jossa vanhat norssit pääsivät tutustumaan nykyisen Veikon toimitukseen ja muihin kirjoittamisesta intoutuneihin oppilaisiin.
On kuitenkin mainittava, että jokainen paja houkutteli suuren joukon osallistujia, eikä missään pajassa
tarvinnut kokea yksinäisyyden tunnetta.
Norssin päivän kohokohtia ovat myös erilaiset urheilukilpailut, joissa vanhat norssit ottavat mittaa
nykyisistä. Tällä kertaa miehestä otettiin mittaa niin jalkapallon kuin koripallonkin saralla. Kiitoksen
arvoista on vanhojen norssien aktiivisuus ja osallistumishalu mainittuihin tapahtumiin.
Kaiken kaikkiaan Norssin päivä oli jälleen kerran menestys. Kokemuksilta ei voinut välttyä, jos
kulki tuona päivänä Norssin käytäviä. Tästä on kiittäminen kaikkia tapahtumaan osallistuneita. 8.5.
nähdään taas.
AN
GS
TIV
E IK K O – A N
GS
TI
V
GS
TI
V
O–
ANGSTIVEIK
KO
KK
EI
–
EI K K O – A N
–
TIV
GS
KO
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
AN
KO
–
G
AN
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
VEIKKO – ANG
ST I
ST
IV
Nuoret norssipolvet taiteilemassa koulun ikkunoihin.
Kuva: Hannele Parviala.
Veikko 1/2015
7
Punaiset valot olivat johtoportaalle liikaa
Sopimaton, mauton, naisia halventava, pornografinen, ahdistava. Näillä termeillä koulumme
sikariporras luonnehti Juho Kankaanpään ja Teo
Hirvosen yhteistä taideinstallaatiota Käytävä.
Teos sensuroitiin välittömästi ja neuvottelematta.
Nyt taiteilijat vastaavat syytöksiin.
Joulu-tammikuussa Ratakadulla järjestetty kuvataiteen valinnainen nykytaidekurssi oli monessa
mielessä ainutlaatuinen. Ensimmäistä kertaa ilmoittautuneita oli tarpeeksi, jotta kurssi voitiin
järjestää. Historiallista oli myös kurssilla syntyneen installaation herättämä kiivas taidepoliittinen keskustelu – koulutyöt kiinnostavat nimittäin harvoin muita kuin kurssitovereita.
Installaation tehtävävä on levittäytyä tilaan
ja tarjota täten katsojalle mahdollisuus tuntea
teos kokonaisvaltaisesti ilman tauluraamien tai
lasivitriinien tuomaa etäännytystä. Taidemuodon
avulla voikin tarkastella jokapäiväistä käyttötilaa
uudenlaisesta perspektiivistä.
Valitsimme toteutuspaikaksi neljännessä
kerroksessa kuvataide- ja musiikinluokat yhdistävän käytävän. Halusimme häivyttää arkisen
virastomaisuuden yksinkertaisilla keinoilla: toimistomainen valaistus muutettiin punertavaksi päällystämällä käytävän lamput väripaperilla
ja peittämällä oven ikkunalasi. Ilmoitustaululle
ripustettiin erivärisiä kankaita. Lisäksi toimme
käytävälle sohvan ja koriste-esineitä sekä teippasimme oviin sydämenmuotoiset Brian, Trixien ja
Birgitin nimilaput.
Myöhemmin suunnittelimme teokseemme
äänimaailman. Instrumentaalisesta hissimusiikista, lasien kilistelyistä ja naisten hengitysäänistä
koostettu äänitapetti kuului vaimeana käytävän
keskimmäisen oven takaa.
Päämotiivimme oli tutkia, minkälaisen tulkin8
nan, kehystarinan, katsojat rakentaisivat irrallisista ärsykkeistä. Viesti osoittautui odotettua väkevämmäksi. Osa opettajakunnasta, peruskoulun
rehtori Juha-Pekka Husso sekä lukion rehtori Jaana Silvennoinen olivat tuohtuneita; kouluun oli
ilmestynyt bordelli, ja se täytyi kieltää vahingollisena välittömästi. Työ oli ehtinyt olla valmiina
vasta muutaman päivän ennen kuin musiikki vaimennettiin ja nimet revittiin ovista pois. Tekijöiden kanssa ei neuvoteltu lainkaan, ja perustelut
esitettiin vasta jälkikäteen. Silloinkin niitä täytyi
erikseen pyytää.
Rehtorien argumentit perustuivat lapsenomaiseen käsitykseen tulkinnan objektiivisuudesta. He olettivat kaikkien näkevän työn lukiopoikien halpahintaisena provokaationa, karkeana
pilana bordellialueesta. Haastattelujemme perusteella installaatio synnytti kuitenkin moninaisia
mielleyhtymiä niin ystävänpäivään, rentouttavaan lounge-tilaan, punaisten lyhtyjen alueeseen
kuin klubi- tai juhlaympäristöön.
Virheellisen lähtöolettamuksen lisäksi itse
argumentit olivat puutteellisia tai jopa naiiveja.
Rehtorien suurin huoli oli, että teos olisi saattanut aiheuttaa varsinkin peruskoululaisille suurta
ahdistusta. Älypuhelinsukupolvi on todennäköisesti nähnyt shokeeraavampaa materiaalia kuin
punaisia kattovaloja ja naisten nimilappuja.
Varsinkin Juha-Pekka Husso oli tuohtunut
teoksen herättämistä ikävistä tuntemuksista. On
tietysti vanhanaikaista ajatella, että taiteen tehtävänä olisi ainoastaan levittää kauneutta. Taideteos saa herättää katsojassa myös epämukavia
tunteita, sillä ne ovat osa elämää – eivät merkki
teoksen epäonnistumisesta tai haitallisuudesta.
Installaatiota pidettiin kaiken kaikkiaan kouluympäristöön sopimattomana, mikä yllätti meidät
tekijät täysin. Emme tienneet, että avoimuutta ja
Veikko 1/2015
moderniutta korostavassa suomalaisessa koulussa on aiheita, joista ei saa puhua. Yhteiskunnallisesti kiistanalaiset aiheet eivät katoa niistä vaikenemalla, vaan päinvastoin. Kipeiden asioiden
käsittelemisen kieltäminen jopa mystifioi aihetta
tarpeettomasti lisäten pelkoja ja ennakkoluuloja.
Avoin ja älyllisesti rehellinen keskustelu bordelliassosiaatiosta olisi siis kaikkien etujen mukaista.
Sikariportaalle ajatus taiteesta keskustelun
avaajana on kuitenkin vieras. Teosta pidettiin
yksioikoisesti naisia alistavana ja jopa bordellimyönteisenä. Onkin tarpeellista huomauttaa,
että vaikeita aiheita voi käsitellä taiteen keinoin
ilman niiden kannattamista. Murhanovellin kirjoittanut tuskin haluaa kannustaa lukijaa telotustoimenpiteisiin,, eikä maalaus kidutuksesta ole
automaattisesti ylistys peukaloruuveille.
Suuri osa argumentoinnista olisi voinut olla
toisessa kontekstissa jopa humoristista. Silvennoisen mielestä äänimaailma oli vahvasti ”pornografinen”. Jos elektroniset rytmit ja naisten huokailu ovat pornografian määritelmä, nuorisomusiikin soittaminen täytyisi kieltää koulutiloissa
kokonaan. Husson mukaan taas installaatiomme
erisnimet saattoivat loukata koulumme Trixieitä
ja Birgittejä. Perustelu on ongelmallinen, sillä novellitekstejäkään ei sensuroida siksi, että lukijan
nimi saattaa olla sama kuin novellin päähenkilön.
Rehtoreilla oli onneksi esittää myös yksi
varteenotettava ja käytännönläheinen perustelu:
kopiokonetilasta soitettu musiikki oli häirinnyt
viereisissä työtiloissa oleskelevia. Äänenvoimakkuusasiasta oltaisiin kuitenkin voitu neuvotella
hyvässä yhteishengessä.
luun. Sensurointi siis todisti Ratakadun keskustelukulttuurin rajoittuneisuuden.
Sensurointi myös näytti, etteivät kasvatusalan ammattilaiset usko oppilaiden kykyyn erottaa tosielämää ja käsitteellistä taideteosta toisistaan. Se on kummallista, sillä oppilaita on koulittu havannoimaan ympäristöä analyyttisesti jo
seitsemänneltä luokalta alkaen. Periaatteen tasolla kyse on myös ilmaisunvapaudesta. Sensurointi on aina vallankäytön
äärimmäinen keino. Jos yksittäiset auktoriteetit saisivat päättää teoksien esittämisestä omien
mieltymyksiensä pohjalta, yhteiskunta muuttuisi
nopeasti varsin yksiääniseksi. Jopa huonolla taiteella on oikeus tulla esitetyksi.
Emme tietenkään halua väittää, ettei taiteen
rajoista saisi keskustella. Installaatiomme kohdalla bordellin tuntomerkkien bongailun ja paheksumisen sijaan hedelmällisempää olisi kuitenkin
ollut miettiä, miksi me assosioimme punaiset valot tai hengitysäänet niin vahvasti maksulliseen
seksiin. Ovatko päätelmämme päteviä myös tosielämässä? Syytä olisi miettiä, perustuvatko havaintoketjumme kenties vain muilta opittuihin
ajatusmalleihin, huhupuheisiin tai populaarikultuurin kuvastoon.
Juho Kankaanpää
Teo Hirvonen
Ääniraidan ja ovien nimilappujen tuhoamisen
huomattuaan tekijät päättivät purkaa installaation
lopullisesti.
Mikä rehtorien päätöksestä tekee sitten niin häpeällisen ja tuohduttavan? Tapaus osoitti, että
epäedullisessa tilanteessa jaloista periaatteista ollaan valmiita luopumaan. Koulussamme on korostettu avoimen keskustelun ja kompromissien
tekemisen tärkeyttä. Rehtorit käyttivät kuitenkin
auktoriteettiasemaansa häikäilemättömästi tarjoamatta mahdollisuutta rakentavaan neuvotteVeikko 1/2015
9
KO
–
A
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
Koulukulttuuripäivä 15.4.
Koulukulttuuripäivä 15.4.
Helsingin normaalilyseossa on perinteisesti vietetty toiminnallista
teemapäivää syventävän harjoittelun aikana. Päivien teemat ovat
vaihdelleet mediasta monikulttuurisuuteen. Tänä vuonna keskitymme koulukulttuuriin monikulttuurisuuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Päivä järjestetään moniaineisena
oppiainerajat ylittävänä yhteistyönä. Työpajapäivä järjestetään keskiviikkona 15.4. klo 9-14. Koulukulttuurin kehittämiseen liittyviä
tapahtumia järjestetään muutenkin kevään aikana. Olli Niemi luennoi uusista oppimisympäristöistä 25.3. klo 14.45 alkaen.
Opetusharjoittelijat suunnittelevat ja toteuttavat päivän työpajat.
Työpajat suunnitellaan annetun teeman mukaan joko peruskoululaisille tai lukiolaisille, ja oppilaat ilmoittautuvat niihin etukäteen.
Työpajojen lisäksi päivän aikana tavataan vierailijoita.
Ensimmäisessä Koulu yhteisönä -ryhmän tapaamisessa harjoittelijat jakautuvat moniaineisiin 4 - 5 opiskelijan ryhmiin. Ryhmät
valitsevat yhden annetuista teemoista ja ideoivat sen perusteella ja
omia oppiaineitaan hyödyntäen työpajan ohjelman. Jokaiselle ryhmälle osoitetaan 1-2 tutor-opettajaa, jotka toimivat ryhmien tukena päivän suunnittelussa.
Kukin ryhmä vetää suunnittelemansa työpajan päivän aikana
kahdelle eri ryhmälle oppilaita, jotka ovat ilmoittautuneet kyseiseen pajaan. Työpajojen sisällöissä yhdistyvät teemat ja eri oppiaineet. Ryhmät suunnittelevat monipuolisia, erilaisia toimintamuotoja ja –malleja hyödyntäviä tuokioita. Ohjaavat opettajat tukevat
suunnitelmien syntymistä ja toteutumista.
O–
ANGSTIVEIK
KO
–
KK
EI
G
AN
GS
TI
V
IV
ST
EIKKO – AN
EIKKO – AN
TIV
GS
O–
ANGSTIVEIK
K
O
–
10
KK
EI
AN
GS
TI
V
Hyvää koulukulttuuripäivää toivottaa
Kulttuuripäivän työryhmä
Veikko 1/2015
GS
TIV
EIKKO – AN
GS
TI
V
O–
ANGSTIVEIK
KO
KK
EI
–
AN
KO
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
Väinämöisiä ja Ainoja
–
AN
GS
TI
V
Tuntuu, että osaan kaikki suomalaiset saunakeskustelut ulkoa. Varsinkin, kun
oma kulttuuritaustani tulee esille, kysymykset noudattavat vakiintunutta kaavaa:
”No kumpanakos pidät itseäsi enemmän, suomalaisena vai venäläisenä?”. Vastaus
seuraa yleensä ennen kuin ehdin avata suutani sen suuremmin: ”Mä kyllä pidän
sua aivan täysin suomalaisena”. Löyly lentää kiukaalle ja kalja aukeaa. Rentoudutaan. Tuntuu ihanalta, kun näinkin muukalaispelkoisessa maailmankolkassa hyväksytään maahanmuuttaja osaksi porukkaa.
Käsite ”suomalaisuus” tuntuu olevan nyt esillä enemmän kuin koskaan ennen.
Pohjoisilla saunanlauteilla, jonne historian kuluessa ani harva vieras on eksynyt,
saattavat nyt ensimmäistä kertaa vierekkäin istua vaalea eloveenatyttö ja tumma
herra päiväntasaajalta tai karski hämäläismies ja itämainen kaunotar.
Suomalaiset eivät olekaan enää vain Väinämöisiä ja Ainoja.
Eläköön siis monimuotoinen suomalaisuus! Kun minulle, etnisesti venäläiselle, sanotaan, että minua pidetään aivan täysin suomalaisena, tuntuu kuin minut
olisi hyväksytty ylimmille lauteille. Täällä istuvat oikeasti hyvät ihmiset. Ihmiset,
joilla on leijonavaakunalla koristeltu passi; ihmiset, jotka tekevät rehellisesti työtään ja rakentavat itse saunansa; ihmiset jotka puhuvat kaunista kieltämme ja
syövät ruisleipää, joka on kovaa kuin elämä.
Saunaan ei toisaalta rakenneta sipulikattoa tai bambuista eteistä. Saunassa ei
lauleta Igorin sijaan afrikkalaisia heimolauluja, eikä sen lauteilta katsottuna ole
oikeina tarpeellista tietää, missä suunnassa Mekka on. Sauna on sauna, samoin
kuin suomalaisuus on suomalaisuutta – ei ole tarkoituksenmukaista sotkea sitä
jollakin uudella ja oudolla.
Mitäpä jos kuitenkin minun elämässäni on monenlaisia saunoja saunottavana? Kun saunakeskustelussa minut ristitään täysin suomalaiseksi, tuntuu sittenkin
aivan kuin olisin heittänyt liian raivokkaat löylyt. ”Täysin suomalainen” kuulostaa nimittäin minun korvaani yhtä ahdasmieliseltä kuin ”täysin maahanmuuttaja”. Ihan kuin minun olisi parempi unohtaa eksoottinen menneisyyteni ollakseni
puhdasrotuinen skandinaavi.
Kulttuureja ja identiteettejä voi olla monia, eikä niitä olekaan välttämättä
syytä jalostaa kauniiksi suomalaisuudeksi. Toiset kokevat olevansa osana monia
yhteisöjä, ja silloin voi olla vaikeaa asettaa niitä paremmuusjärjestykseen. Suomalaisuuden tiukat raamit taas antavat vain tilaa luokittelulle, syrjinnälle, rasismille
ja ahdasmielisyydelle.
Näillä kaikenvärisillä, -karvaisilla ja -kielisillä lauteilla saunottaessa ei välttämättä olekaan väliä, mitä kulttuuria tai kansalaisuutta ympärillä olevat ihmiset
edustavat. Paljon mielenkiintoisempaa saattaa olla, millaisia luonteita ja persoonia
samoja löylyjä heittää. Kysykää, hyvä saunakumppanini ensi kerralla sitä! PuhuJuri Birjulin
mista riittänee pitkän illan verran…
GS
TIV
E IK K O – A N
Veikko 1/2015
11
Proosaruno: Ja niin tuli sade
Sade, ja viidakon vihreä tihkuu kosteutta. Tunkka ilman tekeet raskaiksi askeleet ja hengitys
hiertää keuhkoja. Auringon puna kaukaisen horisontin yhden tai kaksi pisaraa latvasta lehtevän
puun kuullollansa värjää, värähdellen kevyesti kuin viidakon tasainen syke. Liaanit roikkuvat
laiskasti sakeassa metsässä – vesi valuu pitkin uurteita tumman puun.
Kenkä painuu mutaan lävitse ruohomaton uhuen ja sateen kastamana väistää maa pohjaa
kulunutta vanhan saappaan. Miltei huomaamattoman raksahduksen päästää väsyneen askeleen
ruohonkorsi katkaisema; taustarummut kevyen vesisateen kevyesti tanssiessa alas latvoista puiden eivät värähdä.
Nukkatakki sateenkastama ja lierihatun kosteuden silittämän alta vain silmät miehen väsyneen ja kovin eksyneen surumielisesti kuuntelevat rytmikästä suruvirttä vihreän labyrintin.
Vanha mies niin pettynyt ja arvet kasvoillaan merkkinä elämän menneet ei sateettoman on –
viidakosta toivoi paratiisin kantolinnan löytävänsä; kadotettu on eikä nälkäänsä voi syödä.
Kivi maassa sammaltonna on ja sen syvänteissä ihmissilmän reiteiltä piilotettu puhlaa raikas
kosteus. Lämpimässä maassa vasten juurta ja kiven vatsaa on hyvä madon olla ja turvassa sateelta varpaita metsän ravinnokseen nakertaa. Puut nuo metsän herrat puut niin puut hengen puut
vetävät sisään ulos puut ja sateelle laulavat ikiaikaista lauluaan nuo vanhat natipuut.
Lehti toisen jälkeen alas painuu pisara kun vajoaa ylhäältä harmaista pilvistä joita vasten vuoret työntävät kiviset kouransa vain torjuakseen sateen alas sademetsän laaksoihin. Lehden sirot
kärkiterävät puskevat ulos oksanpäistä. Okapensaan piikkeinjuureen on kaunis pisara helmi
kaunis pisara jäänyt hetkeksi eloansa miettimään. Mistä tullut minne mennä missä mielen syntökoti miten olen tänne tullut mistä sain mä muotoni ja hetken onnen utelin katkaisi tuo vielä
riuska askel vanhan pölyisen miehen, kun housunlahje pensaanviisti pudotti pisaran ja siskonsa
maahan – tuhatsirpalesärkyvät nuo kauniit lasihelmet eikä rikoksestaan tiennyt tuo mies.
Alla ruohopensaan lepää hyvinsyönyt onni uni käärme lepää alla pensaan pienen. Askel miehen uhkaa ei käärmettä hän huomaa astuu; pieni napsaus alla latvain lävistää hammas sappaaanreunan. Kaatuu maahan mies ei kestänyt hän liskon lahjaa. Otsa osuu kiveen pieneen mato
säikähtää. Vesi valuu pitkin kättä ja tartuu silmälasin sankaan. Puussa puhkeaa kukka.
Nimimerkki Ihei Misawa kirjoitti.
12
Veikko 1/2015
Tulkinta: Noin kolmen pikkumiehen taistelu
J.R.R. Tolkienin kuuluisa kirja “Hobitti, eli Sinne ja Takaisin”, josta väärintulkitsevat vapaakauppa-amerikkalaiset ovat vääntäneet Hollywood-elokuviakin, on suuri tarina. Se kertoo pienikokoisen hobitti Bilbo Reppulin odottamattomasta ja pitkälti aattellisesta matkasta lohikäärme Smaugin aarteelle ja takaisin.
Kirjan alussa idealistihobitin ovelle ilmaantuu ensin parrakas ja kaukaa viisas velho (Marx)
ja myöhemmin kolmetoista nälkiintynyttä kääpiötä, jotka tasajaon periaatteisiin uskova Bilbo
ruokkii ja juottaa. Kiitokseksi kääpiöt laulavat hänelle kansallismielisiä, mutta työtä rakastavia
lauluja. He tarvitsevat Bilbon tietotaitoa vaarallisella retkellä lohikäärmeen aarteen – kahmitun
ja väärydella otetun suurpääoman - takaisinsaamiseen, ja suostuvat korvaaamaan hänen vaivansa 1/14 voittokatteella.
Kirjan keskeisimpiä henkilöitä on velho Gandalf, joka on selvä Karl Marxin henkilöitymä;
hän ohjaa Bilboa, siis työväenluokan vallankumouksellista johtoa, oikeaan suuntaan ja kohti oikeaa toimintaa. Heidän retkensä symboliikka monopolien ja liian suurten yksityisomaisuuksien
hävittämisestä on selkeä. Kääpiöt eli työväenluokan suuri kansanosa tulee Gandalfin oppien ja
Bilbon neuvokkuuden avulla saattaa pitkien matkojen – siis dialektisesti kehittyvän luokkataistelun historian – halki.
Pitkän tiensä varrella he kohtaavat muun muassa kolme anarkokapitalistista peikkoa (jotka
Gandalf kuitenkin kivettää sosialismin aamunkoitolla), Rivendellin kirsikkaiset utopiahaltiat, Sumuvuorten rumat monarkistihiidet (joiden rummut oli epäilemättä tehty työläisen selkänahasta), sekä homeisiin seitteihinsä kaiken peittävät, konservatiiviset ja lihavat poliittiset
hämähäkit. Retkikunnan raivaessa tietä edistykseen rojalistien syvissä onkaloissa löysi Bilbo
maasta salaperäisen sormuksen. Se ei silloin vaikuttanut hänestä merkitykselliseltä, mutta kohdatessaan Klonkku-nimisen olennon esine kiinnitti hänen mielenkiintonsa.
Kuten myöhemmästä luokkataistelueeppoksesta (Taru Sormusten Herrasta) saamme lukea,
on Sormuksella taipumus johdattaa ahneuteen, itsekkyyteen ja vainoharhaisuuteen. Suursormus symbolisoi omistamisen abstraktiota; sen suuria hyötyjä (muun muassa toimiminen näkymättömissä), mutta myös sen lopulta riuduttava vaikutusta. Klonkku on kuva kapitalistin riekaleisesta sielusta, jonka rahanhimo on repinyt täyteen ammottavia reikiä. Sormus on koetinkivi kommunistijohtajistolle, sillä rikkauden haave elää sisäsyntyisesti ihmissä. Bilbo kuitenkin
selviää kokeesta, ja käyttää omistussuhteita vähän ja viisaasti: taitava käsitteellinen sormustelu
johtaa lopulta koko retken onniautuaaseen menestykseen.
Vaikka matkan varrella työväen usko horjuikin niin johtoon kuin oppi-isäänkin, saavutti
urhea joukko sen, mitä oli tullut hakemaankin: siis tasa-arvoisen ja taloudellisesti reilun uuden yhteiskuntajärjestyksen, jossa ei lopulta enää edes tarvittu johtajaa – aivan kuten Marx oli
suunnitellutkin.
E.E. Sipilä, Veikon Tiedontantaja-kirjallisuusliite 1/2015
Veikko 1/2015
13
Mielipide: Onni ainutlaatuisuudessa
Minkälaiset asiat saavat ihmisen tuntemaan itsensä onnelliseksi ja elämänsä onnistuneeksi?
Yleensä mukava elinympäristö, mielekkäät harrastukset ja työ, tyydyttävät ihmissuhteet, itsensä
toteuttamisen mahdollisuudet sekä toimintansa tarpeellisuuden tunne riittävät, muttei aina.
Joistakin listasta saattaa tuntua uupuvan vielä yksi, hyvin tärkeä ellei tärkein kohta, nimittäin
status. Sitä sovitetaan joskus jopa muiden onnellisuuden rakennuspalikoiden kaikkivoivaksi
korvikkeeksi sekä tavoitellaan yhä enemmän ja nuoremmasta iästä alkaen. Jo pelkkä poikkeuksellisen aseman sekä menestyksen tavoittelukin on muuttunut oleellisen luontevaksi ja kehuttavaksi luonteenpiirteeksi. Menestys kuitenkin on suotu vain murto-osalle, mikä ei tietenkään tee
siitä yhtään sen vähempää haluttavaa, vaan luo uuden loisteliaan osa-alueen massamarkkinoille
kaikkien kunnioituksen perässä juoksevien iloksi. Statusesineet ovat syntyneet.
Eiväthän statusesineet ole mitenkään tuore keksintö, ne ovat varmasti olleet olemassa yhtä
kauan kuin ensimmäiset ihmisyhteisötkin. Menestyvät yksilöt vaikuttavat nautinnollisen elämän ja onnen personifioitumilta, ja lähes kaikki esineet tai asiat, mitä he saattavat omistaa tai
pitää arvossa täydentävät tätä kuvaa, ja ne ovat automaattisesti pykälän verran vertaisiaan parempia ja saavat osansa erikoislaatuisuuden leimasta. Siksi jotkut mieleenpainuvat, hyvin markkinoidut ja erityisesti ”menestyneiden suosiossa” -leiman saaneet hyödykkeet ja ilmiöt saavat
osakseen aivan poikkeuksellista huomiota ja kehittyvät satunnaisesti joukkohysterian kohteiksi.
Aiemmin statusesineet ovat olleet jokseenkin vaikeammin saatavilla ja harvinaisempia, mutta
massatuotannon kehittyessä niistäkin on tullut jonkin sortin normaaliuden tunnus ja uusi perustarve. Eikö olekin absurdia? Lapsia kiusataan kouluissa ”väärien” puhelimien ja vaatteiden
takia, ja kyllä aikuisetkin suhtautuvat eri tavoin ihmisiin ulkoasun hintalapun mukaan. Aina
ei edes ymmärretä, kuinka suuri vaikutus on statusesineen leimalla kunkin henkilön ostopäätöksiin, prioriteetteihin ja arvoihin. Jos ymmärretään, niin pakkohan sitä on peitellä havittelemansa esineen muilla ominaisuuksilla. Nyt voimmekin kysyä, mikä vaikuttaa esimerkiksi
muodikkaan älypuhelimen ostopäätökseen enemmän: muiden ihmisten hyväksyntä ja ihailu,
vai että sillä voi lähettää sähköpostia bussissa? Sama koskee esimerkiksi minimalistisen hienostuneita, omenakuviolla merkattuja tekniikkalaitteita, skeittilautakuvioin tai tähtilogoin kuvioituja tennareita sekä mustia punapohjaisia nilkantappajakorkokenkiä. Kuinka moni tunnistaisi
tuotteet?
En todellakaan haluaisi vähätellä näiden katseita keräävien esineiden laadun ja muiden ominaisuuksien osuutta niiden suosiosta, mutta eikö väsymättä laajentuvilta maailmanmarkkinoiltamme löydy laadukkaampia, edullisempia ja paremman näköisiäkin tuotteita, joita ostaessa
ei joudu pulittamaan brändistä? Mielestäni laajentuvat markkinat ja tarjonta ovat sikäli hieno
asia, että niiden myötä on mahdollista valita tuotteensa käsittämättömän suuresta valikoimasta
ja saada juuri sitä, mitä haluaa tai mistä unelmoi. Silti miljoonat ihmiset ympäri maailmaa kuolaavat Louis Vuittonin kassien perään – eikö mitään omaperäisempää löydy?
14
Veikko 1/2015
Yhä useammin mittavaa mainetta ja ansiota saavuttaneet ihmiset, kuten monet kuuluisuudet, poliitikot ja yritysten omistajat, ovat osoittaneet pärjäävänsä loistavasti halvemmilla tai
vähemmän tunnettujen brändien vaatteilla, Nokian vanhoilla kapulakännyköillä sekä polkupyörillä kalliiden merkkiautojen sijaan. Jotkut heistä ovat edustaneet hyväntekeväisyysyhdistyksiä ja kertoneet nauttivansa kunnon levosta läheistensä ja perheensä seurassa eniten maailmassa. Tosiaan, tarvitseeko ihminen statusesineitä todistaakseen, että on saavuttanut jotain
merkittävää elämässään? Statusesineet eivät toimi oikeasti laadukkaan elämän korvikkeina ja
onnellisuuden tuottajina pitkällä tähtäimellä, miksi siis kuluttaa elämäänsä ja hermojaan niitä
tuskaillessa?
Kateryna Veretilnyk
Hi-tech hipsterit (ja miksi heitä ei ole)
Tekniikka vanhenee puolessa vuodessa, eikä uusin malli ole ikinä teknisesti todellista huippua. Edistyksen aallonharjalla surffaavan onkin päivitettävä kalustoaan lähes jatkuvasti. Vastavirrassa on kuitenkin aina uimareita. Mutta miten käyttää teknologiaa ympäristöystävällisesti?
Missä ovat tekniikan tehokierrättäjät? Mistä löytyvät Hi-tech hipsterit?
Kaupungilla kulkiessa ei voi olla huomaamatta älypuhelinten ”kolmea suurta”, Nokiaa, Samsungia ja Applea. Suuri enemmistö ostaa puhelimensa suoraan kaupan hyllyltä uutuutta hohtavana. Verkkokaupan ovella onkin tarjouspäivänä suurempi joukko ihmisiä kuin Veikko Hurstin leipäjonossa, ja elektroniikkaosastot huutavat tyhjyyttä joulun alla. Silti joidenkin taskusta
löytyy yhä vanha tiiliskivi-nokia tai jokin muu klassikko. Eräät ovat vannoutuneet käyttämään
vanhoilla käyttöjärjestelmillä varustettuja pöytäkoneita hajoamispisteesen asti. Mistä johtuu
moinen omistautuminen, lähes fanaattisuuten jatkuva ikääntyneen tekniikan vaaliminen?
Voimme etsiä vastausta tekniikasta itsestään. Kehittyneempi versio on yleensä monimutkaisempi, eivätkä eräät ikääntyvät ihmiset välttämättä halua tai kykene opettelemaan esimerkiksi
uuden kännykän käyttöä, eikä kaikilla ole aikaa uuden teknologian opetteluun. Vanha käyttöliittymä on yleensä tuttu ja turvallinen, eikä siinä ole turhia lisukkeita. Joillekulle värittömällä
näytöllä varustettu Nokia on se ainoa oikea.
Sitten on se toinen ryhmä, joka käyttää ikääntynyttä kalustoa ihan oman huvin vuoksi. Hipsteriys on nostanut omalaatuista päätään (myös Norssissa), eikä mikään elämänala voi siltä välttyä.
Jo haudatut tekniset laitteet on taas kaivettu käyttäjien pöydille ja taskuihin aktiivipalvelukseen.
Tekniikkahipsterin voi nähdä räpläämässä kasariradiota rannalla tai vaikkapa puhumassa punaiseen lankapuhelimeen. Nämä huutonetin sankarit ostavat kaiken käyttämänsä elektronisen
laitteiston käytettynä. Jotkut jopa tekevät esimerkiksi vanhojen laitteiden kuorista koristeita ja
koruja. Omistautuneimmat lajityypin edustajat kieltäytyvät mistään tekemisestä uuden tekniikan kanssa.
Jokainen voi mielessään harkita, onko uuden puhelimen ostaminen vuoden välein järkevää
tai kestävää. Ei ole välttämättä tarpeellista kuluttaa vuodessa satoja euroja budjetista elektronisiin härpäkkeisiin. Mutta voisiko sinusta löytyä sellaista omistautumista, jota hipsteriys vaatii?
Pidätkö kasari- ja ysäritekniikasta niin paljon että voisit käyttää sitä arjessa? Olisiko juuri sinusta Hi-tech hipsteriksi?
Veikko 1/2015
15
Vuoden Norssin 2014 haastattelu
Vuoden Norssiksi 2014 valittu lääketieteen ja kirurgian tohtori ja silmätautien erikoislääkäri Tero Kivelä on saanut
tunnustusta lukuisista uraauurtavista
tutkimuksistaan lääketieteen alalla.
Miten kiinnostuit lääketieteestä?
Ryhdyin lääketieteen opintoihin poissulkumenetelmällä. Karsin pois pyrkimisen polille, isäni oli diplomi-insinööri, joten meillä oli riittävästi insinöörejä jo. Sitten karsiutuivat teologia
ja humanistiset tieteet. Siitä sitten jäi
jäljelle lääketiede. En ole päätöstäni
katunut, ja lääketieteeseen voi myös
yhdistää edellä mainittuja tieteenaloja.
Valmistiko Norssissa opiskelu lääketieteellisen koulutuksen hankinnassa? Yleisesti ottaen hyvät yleisopinnot,
vaikkakaan mikään aine ei erikseen
valmistanut opintoihin. Lukio kuitenkin kannusti panostamaan kiinnostavien asioiden opiskeluun. Esimerkiksi
Norssin päivänä esitelmöineet henkilöt antoivat esimerkkiä menestymisestä. Epäsuoraa kannustusta riitti siis
myös.
O–
ANGSTIVEIK
KO
KK
EI
–
Mitä kaikkea kuuluu silmätautilääkärin työtehtäviin? Etupäässä se on
kirurginen ala. Yleensä ajatellaan, ett
silmä on vain hyvin pieniSTIVosa
– AN
EIKKOihmistä,
G
NG
IV
A
mutta kuitenkin sen rakenne on STerittäin monimutkainen, jotenka siinä voi
erikoistua hyvinkin erilaisten ikäryhmien tai tautien hoitoon. Potilaat kattavat myös koko ikähaarukan vauvasta
vaariin.
KO
–
G
AN
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
VEIKKO – ANG
ST I
ST
IV
16
Lääkäreistä ajatellaan yleensä, että
heillä on kyky nähdä oireita ennalta. Onko tämä totta? Joissakin tapauksissa kyllä. Mielenkiintoista onkin,
että kun asiaa on tutkittu, on käynyt
ilmi, että joskus hyvin yksinkertaiset
tutkimukset, kuten elimen tunnustelu, voivat toimia joissain tapauksissa
moderneja laitetutkimuksia paremmin. Kuitenkin välittömästi potilaan
tullessa sisälle tehty diagnoosi voi johtaa vakaviin erehdyksiin. Olennaista
on kuunnella tarkkaan, mitä potilaalla
on kerrottavanaan.
Oletko joutunut käyttämään lääkintätaitoja sairaalan ulkopuolella?
Olen auttanut useampia henkilöitä,
jotka ovat pyörtyneet tai saaneet sydänkohtauksen kadulla ja tarvinneet
ensiapua. Elvytystaidot on siis hyvä
pitää muistissa, sillä niitä voi tarvita
odottamattomissakin tilanteissa.
Olette kirjoittanut useita artikkeleita. Minkä aiheen kirjoittamisesta pidät eniten? Olen kiinnostunut
laaja-alaisesti lääketieteestä. Hoidan
kuitenkin tällä hetkellä kaikki Suomen
silmänsisäiset syöpätapaukset, joten
luonnollisesti ne kiehtovat minua hyvin paljon. Mutta sain kuitenkin koulutuksen myös silmäpatologiksi, mikä
tarkoittaa, että joudun tutkimaan käytännössä kaikenlaisia silmäsairauksia.
Olenkin säilyttänyt mielenkiinnon
hyvinkin erilaisiin tapauksiin. Jos jotain sellaista sattuu silmään, josta arvelen muiden lääkäreiden hyötyvän, niin
Veikko 1/2015
kirjoitan siitä kollegoideni kanssa.
AN
GS
TIV
EIKKO – AN
GS
TI
V
O–
ANGSTIVEIK
KO
KK
EI
–
Miksi sitten kiinnostuit silmälääketieteestä? Sattuman vuoksi. Opintojen puolivälissä tuli mahdolliseksi suorittaa kesäharjoittelua apulaislääkärin
apulaisena. Olin tässä vaiheessa kiinnostunut sisätaudeista, ja suoritinkin
palvelua kahtena lomana asian parissa.
Kuitenkin joululomalla jouduinkin
tilanpuutteen vuoksi silmätautiklinikalle. Minulla ei ollut silmätaudeista
ennakkotietoja, sillä en ollut kerennyt
käymään silmätautiopin kurssia. Klinikalla toimi professorina vanha norssi,
joka sitten suositteli minulle tutkimustyötä asiasta. Sattumalta tutkimuskohteeni oli afrikkalaisilla lapsilla yleinen
silmäsyöpä, josta näin tulevan vaimoni
ottamia kuvia. Ilman niitä kuvia olisin
voinut kieltäytyä tutkimuksesta.
O
KK
EI
O–
ANGSTIVEIK
K
–
AN
GS
TIV
E IK K O – A N
GS
TI
V
Mitä haluaisit sanoa nykynorsseille?
Haluan onnitella teitä siitä, että olette päässeet tänne. Kannattaa arvostaa
luovuutta ja omaa ajattelua, mitä täällä epäilemättä nykypäivänä ruokitaankin. Ei kannata mennä aivottomana
massan mukana. Omaa järkeä, ajattelua ja luovuutta käyttäen pääsee näistä
lähtökohdista ihan mihin tahansa.
Mitä tulevaisuudensuunnitelmiasinulla on uraasi varten? Päivätyöni
on kolmijakoista, ja tutkimus kattaa
työstäni vain kolmanneksen. Silmäsyöpähoito on kuitenkin pieni ala,
sillä meitä on maailmassa vain kolmisenkymmentä lääkäriä jotka myös tekevät tähän liittyvää tutkimusta. Siksi
alalla on vielä monia ratkaisemattomia
pulmia, jotka saadaan toivon mukaan
seuraavan kymmenen vuoden aikana
ratkaistua. Lääketieteen tutkimus kun
Veikko 1/2015
on kansainvälistä työtä. Esimerkiksi
silmäsyövän etäpesäkkeistä muodostuvaa ongelmaa yritetään ratkaista ensisijaisesti. Toinen kolmannes työstäni on
opettaminen. Kolmas alue on tietysti
potilastyö, jossa kehittyminen jatkuu
koko elämä läpi. Kaikki potilaat ovat
niin erilaisia.
Asiantuntijan mielipide: onko lääkäreiden käsiala tosiaan niin epäselvä kun luullaan? Kyllä minulla on
joskus vaikeuksia saada kollegoideni
käsialasta selvää. Kuulemma opiskelijoilla on myös vaikeuksia saada omasta
käsialastani selkoa, erityisesti, jos olen
korjannut heidän töitään bussimatkalla kotiin. Eli kyllä myytti pitää osittain
paikkansa, mutta onneksi nykyään
suuri osa kirjoituksesta tehdään tietokoneilla.
Haastattelijana Roope Salmi
17
Pakkoruotsin
Vuoden 1986 hallitusohjelmassa määrättiin, että Suomen kouluissa opiskeltaisiin äidinkieltä ja toista kotimaista kieltä: meille tutummin
sanoin ruotsia. Tällä hetkellä lailla on enemmän
vastustusta kuin koskaan. Gallupien mukaan
jopa kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa
pakkoruotsin lakkauttamista. Sen pakollisuutta
vastustava kansalaisaloite on jo toimitettu eduskuntaan.
Keskeisin argumentti pakkoruotsin kannattajien keskuudessa on ruotsinkielisen väestön
palvelujen turvaaminen Suomessa, mutta tärkeinä pidetään myös Suomen historiaa Ruotsin
kanssa ja pohjoismaista yhteistyötä. Lain vastustajien mukaan tilanne on muuttunut, ja ruotsin
kielen konkreettinen tarve on muihin kieliin
verrattuna pieni. Heidän mielestään pakkoruotsi
rajoittaa muiden kielien opiskelua.
Molempien osapuolten argumentoinnissa
esille nousee yleissivistys. Pakkoruotsin kannattajien mielestä ruotsin kielen taito kuuluu yleissivistykseen historian takia. Vastustajien mielestä se on vanhaa yleissivistystä eikä päde tähän
hetkeen. Omasta mielestäni pakon kannattajilla
on kuitenkin tässä tapauksessa suppea käsitys
yleissivistyksestä itsestään. Kaikki nimittäin riippuu mittakaavasta. Jos ajattelemme pelkästään
Suomea ja Pohjoismaita, on ruotsin kieli erittäin
merkittävä nykyäänkin: melkein koko pohjolahan puhuu käytännössä sen murteita. Jos taas
suomalainen mieltää itsensä eurooppalaiseksi tai
maailmankansalaiseksi, kuuluu yleissivistykseen
jotain aivan muuta. EU-parlamentisssa yksi käytetyimmistä on ranska, ja espanjaa puolestaan
puhuu äidinkielenään melkein 400 miljoonaa
18
ihmistä. Englannin kieli on taas tuonut koko
maailman yhteen. Mikä tekee näistä kielistä vähemmän yleissivistäviä kuin ruotsi?
Palatkaamme takaisin kotimaahan. Vuonna 2013 väestörekisterin mukaan 90 prosenttia
Suomen kansalaisista puhui äidinkielenään suomea ja viisi prosenttia ruotsia. Saamen osuus oli
0,04 prosenttia, viron 0,71 ja venäjän 1,15.
Ruotsinkielisistä suurin osa asuu Etelä- tai
Länsi-Suomen kunnissa. Tammikuussa 2014 yle
nk”-- ruotsin kielenmko
uihin
reettinen tarvenaon
kieliin verrattu pieni.”
raportoi, että Vantaalla venäjän- ja vironkielisten
määrä on kumpikin ruotsinkielisiä suurempi,
vaikkakin kummankin kielen puhujia on vain
muutamalla sata enemmän. Keski- ja Itä-Suomen
kunnissa ero on huomattavasti suurempi. Silti
siellä jokaisen koululaisen on opiskeltava ruotsia.
Vuonna 2013 kahdeksan itäsuomalaista kuntaa,
muun muassa Imatra, Lappeenranta ja Mikkeli,
hakivat opetusministeriöltä lupaa antaa peruskoululaisille mahdollisuus valita pakollisen ruotsin tilalle venäjän. Ministerö epäsi luvan vedoten
ruotsin kielen asemaan laissa.
Tällä hetkellä suomalaisessa koulujärjestelmässä on kaksi pakollista kieltä, joista toinen on
ruotsi ja toinen on lähes poikkeuksetta englanti.
Ensimmäinen ongelma tulee vastaan itse ruotsin
pakollisuudessa. Tietenkin oppilaiden motivaatio
on alhaalla, jos heidät pakotetaan opiskelemaan
Veikko 1/2015
haitallisuudesta
tiettyä kieltä vasten tahtoaan. Jos kielen saa itse
valita, on sitten todellista motivaatiota opiskella
sitä. Englanti on vapaaehtoinen kieli, mutta kaikki valitsevat sen, sillä kaikki tietävät sen olevan
erittäin hyödyllinen. Tämän vuoksi suomalaiset
osaavat yleisesti englantia hyvin. Ruotsia taas ne,
joiden motivaatio on alhaalla, oppivat vain vähän, ja he lopettavat ruotsin opiskelun heti, kun
vain pystyvät. Näin monen vuoden opiskelu on
mennyt täysin hukkaan.
Tein luokassani gallupin aiheesta “Opiskelisitko ruotsia, vaikka se ei olisi pakollista”?
Yhdeksäsluokkalaisista 55% opiskelisi. Nuo 55
prosenttia opiskelisivat ruotsia paljon motivoituneemmin kuin tällä hetkellä, ja loput 45 prosenttia käyttäisivät aikansa opiskellessaan jotain
muuta kieltä, josta itse ovat motivoituneita. Näin
suomalaisten kielitaito monipuolistuu huomattavasti, eikä ruotsin asema heikkene, vaan asenteet
sitä kohtaan muuttuvat positiivisemmiksi.
Jotkut pakkoruotsin kannattajat sanoisivat
rvi”Suomeen talis
monipuo ta
taan
kielten osaamista.”
tähän väliin, että voihan niitä kieliä ruotsin ja
englannin lisäksi ottaa. Vaikka tämä on ensimmäisellä 55 prosentilla täysin totta, 45 prosentille
ruotsi on vain tarpeeton taakka, joka vie aikaa
joltain tärkeämmältä. Myös yksi usein käytetty
argumentti on ruotsin tukeva asema muita germaanisia kieliä opetellessa. Kuitenkin jos tavoitteena on osata saksaa, niin paljon nopeampi ja tehokkaampi tapa on opetella suoraan saksaa kuin
opiskella ensin ruotsia.
Veikko 1/2015
Suomi tarvitsee myös ruotsin osaajia pohjoismaiseen yhteistyöhön, kaupankäyntiin ja tarjoamaan palveluita ruotsinkielisille suomalaisille.
Helsingin turismitilastot kertovat hyvin eri kielten osaamisen tarpeesta. Visithelsinki.fi-sivuston
mukaan vuonna 2013 ruotsalaisia yöpyi Helsingissä 14 000. Venäläisten määrä oli 34 000,
saksalaisten 16 000, yhdysvaltalaisten ja brittien
yhteensä 23 000 ja muiden 17 000. Kuten näkyy, ruotsi on kieli muiden joukossa, mutta jos
haluamme kansainvälisesti kilpailukykyisessä asemassa olevan kansakunnan, meidän pitää alkaa
kohdella suomea sellaisena.
Suomeen tarvitaan monipuolista kielten
osaamista, ja monipuolisuus voi onnistua vain
koululaisten motivaatiolla kieltä kohtaan. Koska
tämä ei voi toteutua nykyisen lain puitteissa, ehdotankin seuraavia uudistuksia Suomen kielipolitiikkaan ja lainsäädäntöön.
1) Ruotsin kielen opiskelun pakollisuus
poistetaan kaikilta koulutusasteilta.
2) Jokainen peruskoululainen opiskelee vähintään kahta vierasta kieltä, jotka oppilaan on
saatava valita. Oppilaitos on kuitenkin velvoitettu tarjoamaan ruotsin kielen opetusta.
3) Tasa-arvon takia uusi kieliohjelma koskee
myös suomen kielen opetusta ruotsinkielisissä
kouluissa.
4) Valtio ja kunnat ovat velvoitettuja tarjoamaan palveluja kummallakin virallisella kielellä. Käytännössä tämä varmistetaan rekrytoimalla
ainakin osaksi työntekijöistä ja viranhaltijoista
ihmisiä, jotka osaavat sekä suomea että ruotsia.
Teksti: Rami Blomqvist
19
Veikon kirjoituskilpailu
Veikon viime numerossa julkaistiin alku tarinalle Isä Abrahamin päivä. Teille lukijoille heitettiin haaste jatkaa tätä tarinaa, ja Veikko saikin useita mainioita tekstejä luettavakseen. Voittajaksi selviytyivät kaksi nuorta tasaväkistä ja virtuoosimaista kirjoittajataituria, joiden taruilut
voitte lukea ohessa. Voittajilla toimitetaan palkinnot henkilökohtaisesti. Onnea molemmille
voittajille ja kaikille osanottajille!
Isä Abrahamin päivä
Voi! Munat olivat loppu! Isä Abraham rupesi nauramaan hillittömästi. Liperikin kuristi.
Voiko mitään pahempaa enää tapahtua. Mutta Abraham alkoi ajatella muitten ihmisten
kärsimystä, ja oman onnettomuutensa mitättömyyttä. Kuinka typerää ajatella muita. Muita! Hehän Ovat juuri muita! Täytyisi käyttäytyä kuin heitä ei olisi olemassa. Mutta miksi
ajatella mitään tällaisena päivänä, päivänä
jona pitäisi pitää puhe. On aika ajattelulle ja
on aika puheille. Ja on aika nauramiselle. Hän
revähti taas nauruun kuin mielipuolinen. Onnellinen mielipuolinen. Tai hyvin, hyvin häiriintynyt mielipuolinen.
Mutta mikä ero niillä kahdella lopulta on.
Lopulta molemmat haluavat samaa. Onnellisuutta. Tavat saavuttaa ne ovat ehkä erilaiset, toinen kukkien asettelulla, toinen raaoilla
murhilla. Jos päämäärät ovat samat, voimmeko me ”järjelliset” tuomita, tai erotella heitä.
Tästä kaikesta huolimatta hänen oli saatava
aamiaista. Pikaisen pohdinnan jälkeen, Isä
Abraham muisti vieressä sijaitsevan kahvilan.
Hän repäisi päälleen ulkovaatteet ja kiiruhti
ulos. Mutta samassa rytäkässä, heikkohermoiset lukijat varokaa, hän unohti lompakkonsa!
Mutta vasta päästyään kahvilaan, Isä Abraham
parka huomasi tämän traagisen tapahtuman.
Abrahamin oloa helpotti kuitenkin se, että
paikka oli kiinni. Ja sitten vielä hän sai mat20
Veikko 1/2015
kapuhelimeensa kauhistuttavan viestin: hänen anoppinsa oli tulossa kaupunkiin Isä Abrahamin homoseksuaalisen pojan kanssa! Hän pelkäsi poikaansa, vaikutti jotenkin siltä
että hän yritti iskeä isäänsä. Mutta taas hänen ajatuksensa harhailivat pois aamiaisesta.
Sen saaminen ja nauttiminen oli ykkösprioriteetti. Seuraavaksi Isä Abraham tajusi kysyä
naapurin Eukolta munia lainaan. Joten hän kiirehti takaisin rappuunsa, ja koputti.
Ovi avautui raivokkaasti ja kärttyinen ääni huusi pimeästä jotain epämääräistä. Isä
Abraham kysyi rauhallisella äänellä olisiko Eukolla munia lainaan. Eukko vastasi että
munat olivat kadonneet. Silloin Isä Abrahamin kasvoille iski kylmä todellisuus. Varkaita! Varkaat olivat iskeneet taloon. Hän palasi kotiinsa masentuneena, äskeisen itseluottamuksen menettäneenä. Voi ei! digitaalikello näyttää jo neljää! A.M?!
Sauli Pietarinen, toisen voittajanovellin kirjoittaja
Isä Abrahamin päivä
Käännellessään munakasta Abraham kertasi tulevan päivän tapahtumat mielessään ja
muisti kauhukseen, että päivän tärkein asia itse puhe oli vielä viimeistelemättä. Hän säntäsi yläkertaan ja avasi tietokoneen. Puheesta puuttui vielä muutama iskevä lopetuslause
vakuuttamaan kansa siitä, että hän, tutkintaa johtavana ylikonstaapelina pystyisi saattamaan presidentin murhan tutkinnan mahdollisimman pian loppuun, ja löytämään
syyllisen.
Abrahamin pää löi tyhjää eikä puheelle näyttänyt millään syntyvän ytimekästä loppua.
Abraham tuijotteli ikkunasta ulos ja naputteli kynää Ikean valkoista lastulevy pöytää
vasten. Abrahamin ajatukset risteilivät sinne sun tänne, eikä hän pystynyt yhtään keskittymään olennaiseen.
Keittiöstä tuleva palaneen käry sai hänet havahtumaan utuisesta ajatusmaailmastaan
todellisuuteen. Hän ryntäsi keittiöön, väänsi lieden pois päältä ja jäi kauhistuneena tuijottamaan pohjaan palanutta mustan ruskeaa munakkaan tapaista kökköä.
Raaputettuaan noin puolisen tuntia palanutta munakasta pois paistinpannusta Abraham istuutui keittiön pöydän ääreen hengähtämään. Abraham oli yleensä hyvin järjestelmällinen ja huolellinen. Hän oli muun muassa niitä, jotka varasivat joulumatkansa
edellisenä jouluna ja niitä , jotka valmistautui kaikkeen vähänkin tärkeään hyvin huolellisesti, mieluiten viikkoa etukäteen, ja niitä, jotka eivät kestäneet viimehetken muutoksia
tai muutoksia ylipäätään ja elivät ainaisten rutiinien vankina. Ja siksi mitä suuremmalla
syyllä hän ihmetteli, miten ihmeessä näin moni asia oli voinut mennä pieleen?
Siinä mietiskellessään Abraham päätti ettei menneitä kannattanut jäädä murehtimaan
vaan oli tärkeämpää keskittyä tulevaan, kuten sopivan asun valitsemiseen tai itse puheen
viimeistelyyn.
Abraham sovitteli erilaisia kauluspaitojen, pukujen ja solmioiden yhdistelmiä, muttei
onnistunut löytämään mieluisaa. Vika oli aina joko solmiossa tai paidassa. Hän piti värikkäistä vaatteista, joten perinteinen valkoinen ja musta eivät puhutelleet häntä. Tämän
lisäksi Abraham halusi pukea päälleen jotain hieman persoonallistakin. Näin pienten
asioiden, kuten solmion ja paidan sopiminen yhteen ei olettaisi häiritsevän Abrahamin
kaltaista tyyntä ja rauhallista miestä, mutta pienet yksityiskohtaiset asiatkin kalvoivat
Veikko 1/2015
21
tänään hänen mieltä.
Tehtyään varmaankin elämänsä vaikeimman päätöksen sitten päivän ruoan valinnan
jälkeen, Abraham oli päätynyt vaaleanpunaiseen kauluspaitaan, harmaaseen puvuntakkiin –ja housuihin sekä tummansiniseen solmioon. Hän oli tyytyväinen valintoihinsa,
ja aikoi olla vastikäänkin, joten puhe oli saatava valmiiksi.
Abraham viimeisteli puheensa ja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Kello näytti puoli kolmea, joten hänellä oli hyvin aikaa ennen kuin tilaisuus kaupungintalolla alkaisi.
Abraham päätti mennä ainaisen kalliin ja saastuttavan taksin sijaan raitiovaunulla, sillä
hänellä oli aavistus siitä että tästä päivästä tulisi vielä hyvinkin onnistunut.
Abraham keräili tavaroitaan ja valmistautui lähtöön. Hän pakkasi laukkunsa hyvin
huolellisesti ja tarkisti ainakin kymmenen kertaa, että oli pakannut kaiken tarvittavan.
Pakattuaan hän puki yllensä kuluneen parkatakin ja lähti kohti raitiovaunupysäkkiä,
pieniä lenteleviä perhosia vatsassaan.
Abraham nousi raitiovaunuun ja istuutui. Hän katseli sadepisaroiden valtaamasta
ikkunasta märkiä kaupunkimaisemia. Kun Abraham oli matkustanut raitiovaunussa
jo jonkin aikaa se pysähtyi, eikä pysäkkiä näkynyt mailla halmeilla. Pysähdystä seurasi
kuulutus, jossa kuljettaja ilmoitti ettei matkaa voitu jatkaa, sillä raitiovaunu ei päässyt
kääntymään kiskoille pysäköidyn auton takia.
Juostessaan kaatosateessa kaupungintalolle, Abraham kirosi ja ihmetteli miksi tänään
liputettiin. Ei tässä voinut muutakaan todeta, että aamu oli ollut yksi ja sama kaaos,
epäonniset tapahtumat seurasivat toinen toisiaan ja muodostivat pahaenteisen ketjun.
Abraham ei voinut muuta kuin juosta, juosta ja hyväksyä sen tosiseikan, että hän tulisi
myöhästymään elämänsä tärkeimmästä tilaisuudesta.
Abrahamin saapuessa kaupungintalolle, ovella ei ollut mitään vastaanotto komiteaa
tai edes lehdistöä, mikä ihmetytti Abrahamia suuresti. Hän epäili tämän kumminkin
johtuvat siitä, että hän oli reilun akateemisen vartin myöhässä.
Abraham yritti avata ovea, mutta se oli jostain kumman syystä lukossa. Miksi he olivat lukinneet oven, vaikkei itse puhuja ollut edes saapunut paikalle. Äkkiä Abrahamin
mieleen juolahti aivan älytön idea, joka kytkeytyi aikaisempiin tapahtumiin, nimittäin
liputukseen. Hän otti taskustaan kännykkänsä, ja puhkesi helpottuneen huvittuneeseen
nauruun. Kännykän lukitulla näytöllä kimalteli päivämäärä 11.5, oli äitienpäivä.
Märkä ja huojentunut Abraham käveli raitiovaunupysäkille vieläkin tajuamatta vieläkään, miten hän oli voinut unohtaa äitienpäivän saati sekoittaa sen maanantaihin. Vielä
illalla sängyssäkin, mennessään nukkumaan hän mietti sekavaa tapahtumarikasta päivää
ja kaikkea sitä mikä oli mennyt pieleen ja sitä mitä hän oli unohtanut tehdä. Vasta vaipuessaan uneen Abraham hyväksyi sen tosiseikan, että jokaisen elämään kuului tälläisiä
päiviä, päiviä, jolloin kaikki menee pahasti pieleen.
Sofi Salokannel, toisen voittajanovellin kirjoittaja
22
Veikko 1/2015
Kerho-Norssi elää ja voi hyvin
Armas ajoittain paranormaali lyseomme on viime vuosina ottanut peruskoulun
kerho-ohjelman ja yleisen oppilas- ja opiskelija-aktiviisuuden vuoksi suuria harppauksia eteenpäin kerhojen ja klubien suhteen. Luomme seuraavassa pienen silmäyksen koulumme tämänhetkiseen kerhotoimintaan – kaikkia koulun kerhoja
ei kuitenkaan ole edes mainittu, koska niiden tarkkaa lukumäärää on vaikeaa arvioida.
Vuosia sitten ilmestyneessä Veikossa kerrottiin “ruutukuvion olevan jälleen
muodissa”, ja on mahtavaa huomata, että Norssin shakkikerho on edelleen toiminnassa. Perustajajäsenistä nuorin, kerhon pitkäaikainen puheenjohtaja, on viimeinen alkuperäisistä allekirjoittaneista koulussa, ja abituruksen ominaisuudessa
pian jättämässä koulun. Onneksi erityisesti peruskoulun puolelta on ilmaantunut
monia innokkaita shakinpelaajia, ja heidät voikin löytää kirjastosta miltei joka
päivä laudan äärestä – toivokaamme, että heidän peli-intonsa kanavoituu myös
koulun mustavalkosimman kerhon ylläpitämiseen!
Uusista kerhoista on mainittava erityisesti muutamien asiaan vihkiytyneiden
lukion 2. vuoden opiskelijoiden uutteran kiinnostuksen ja uskollisen työnteon
seurauksena syntynyt Japanin kielen ja kulttuurin kerho, lyhyemmin japanikerho. Monipuolisesti japanilaiseen kulttuuriin on perehdydetty niin lukiolaisia kuin
peruskouluaisiakin viikottaisen kielen oppitunnin ja erilaisten teemaluentojen
muodossa. Myös japanin elokuvateollisuuteen on tutustuttu niin historian kuin
nykypäivänkin näkökulmasta, aina Seitsemästä Samuraista animaatoklassikko
Paprikaan. Mitä luultavimmin kerho jatkaa kaksi kertaa viikossa pidettäviä kokouksiaan ja pitää avoimen ja sosiaalisen linjansa pitkälle tulevaisuutteen.
Kaikkein erikoisin kerho koulussamme lienee bofferointikerho. Historiallinen
miekkailu itse tehdyillä pehmeillä aseilla on mielenkiintoisuudellaan ja hauskuudellaan houkutellut reippailemaan erityisesti niitä norssikansan osia, jotka eivät
muuten – ehkä muiden miekkailulajien lisäksi – erityisemmin harrasta liikuntaa.
Bofferointikerho kokoontuu älyn ja kunnon miettelöihin kaksi kertaa viikossa,
ja jokaisissa harjoituksissa pyritään takaamaan monipuolinen taisteluharjoittelu
erilaisilla aseilla. Koska bofferoinnissa ei aseiden pehmeyden vuoksi ole tarvetta
suojavarusteisiin, on lajia helppoa ja halpaa harrastaa; pvc-putkella, putkieristeellä
ja ilmastointiteipillä pääsee jo pitkälle. Bofferointikerho edustaa myös Norssin
vihreissä väreissä kaikissa suomalaisissa lajin tapahtumissa.
Kerhoelämästä puhuttaessa on syytä vielä mainita, että peruskoulun puolella on
lukuisia sen ikäisille tarkoitettuja kerhoja ja että tietenkin monet perinteisen kerhot, kuten Turnarit, sekä vastikään sata vuotta täyttänyt Luonto-seura ovat edelleen voimissaan ja jatkavat voimaannuttavaa toimintaansa innokkaiden ja opin- ja
kokemuksenjanoisten norssien iloksi.
Nimimerkki Orja Rakkinen kirjoitti
Veikko 1/2015
23
Luonto-seuran kosteikkoluontoretki Nummelaan
Luonto-seura teki retken Nummelan Niitylle Norssipäivänä. Nyt kerromme teille päivän tapahtumista.
Retki alkoi Norssin pihan edestä. Nousimme bussiin, josta matkamme kävi kohti
Vihtiä. Ajomatka kesti noin tunnin, ja sen aikana meille kerrottiin kosteikkojen tärkeydestä sekä niiden toimintaperiaatteista.
Noustuamme bussista näimme V-padon läheisessä purossa. Kävelimme puroa ylöspäin, josta pysähdyimme putken suulle. Putkesta tuli vettä ,joka oli peräisin taajamasta.
Taajamalta tulleesta ja pelloilta tulleesta vedessä oli selvä ero.
Seuraavaksi saavuimme kostealle niitylle, jonne ollaan rakentamassa kosteaa niittua.
Niittu tarkoittaa paikallisella murteella niittyä. Siellä tapasimme Simon. Hän oli parrakas mies ja hänellä oli GPS-laite jolla hän mittasi kaivon sijainnin.
Tavattuamme Simon läksimme kohti varsinaista kosteikkoaluetta. Siellä kuulimme
lisää kosteikoista. Sitten harhailimme takaisin bussille puhdistaen saappaitamme, joissa
oli noin kolme kiloa kuraa. Odotimme bussissa sillä aikaa kun ohjaajat hakivat eiväitä
läheisestä kahvilasta.
Kun saimme eväät, lähdimme ajamaan kosteikon toiseen osaan, jossa nautimme
eväämme. Syötyämme (täyttettyjä croisantteja ja pullaa) saimme kuulla Luode OY:n
toiminnasta. Se valvoo kosteikon veden laatua. Kerrottuaan Luoteesta mies lähti puhdistamaan laitteita kuivapuvun ja tiskiharjojen avulla. Tämän kiinnostavan esityksen
jälkeen tutustuimme kasvihuonekaasuja mittaavaan kojeeseen. Saimme myös nähdä,
kun paikallinen Mikko (ympäristönsuojelija) kaatoi nestemäistä typpeä tankkiin.
Tämän jälkeen lähdimme lintutornille, jossa kuitenkin oleskelimme vain hetken
aikaa. Tutkimme myös paikallista faunaa, joka eli lammessa lintutornin juurella. Näimmekin mm. suursukeltajan, vesiperhosen toukan, sammakonkutua, iilimadon ja muita
eliöitä. Tämä olikin jo matkamme viimeinen etappi, ja lähdimme kävelemään kohti
bussia, joka veisi meidät takaisin Norssin pihalle.
24
Veikko 1/2015
Epitome latina
Tempora quid faciunt; nihil est annis velocius. Ita iam stamus ad ianuam veris, etiam unum
numerum Veikkonis vobis paravimus novi anni causa, ut eo vos delectaretis. Post hiemem tenebrosam ver faciem suam lucidiorem mox nobis monstrabit.
Proximo enim anno aliquid certe memorabile accidit; nam abhinc duo milia annorum imperator Romanus illustrissimus nomine Gaius Octavianus, postea Divus Augustus, mortem obiit.
In opere ”Res gestae”, in quo vitam suam laudabiliter describit, ad extremum hoc modo narrat:
”Tertium decimum consulatum cum gerebam, senatus et equester ordo populusque Romanus
universus appellavit me patrem patriae, idque in vestibulo aedium mearum inscribendum et in
curia Iulia et in foro Aug. sub quadrigis quae mihi ex s. c. positae sunt censuit. Cum scripsi haec
annum agebam septuagensumum sextum.”
Sunt, qui hanc appellationem ”pater patriae” ab Augusto magni aestimatam esse iudicent. Neque tamen solus erat, cui ille titulus tributus est; primus eo scilicet Romulus optimo iure vocabatur. Numerabiles quoque principes post Augustum illo modo nominabantur, minoribus
quidem meritis, si exempli gratia Caligulam aut Commodum, qui maximam partem tyrannos
se praebuerunt, consideramus. Si amplius de Augusto imperatore legere vultis, librum Edwini
Linkomies anno MCMXLVI scriptum, cuius titulus Latine ”Augustus imperator hereditasque
Romae” convertitur, cordialiter commendare possum.
Tempus adest etiam Nuntiis Latinis gratulari de die natali eorum vicesimo quinto anno proxime praeterito celebrato. Per totos hos annos redactio latinistarum sedulorum peritissimorumque conspectum hebdomadalem de nuntiis actualibus omnibus paravit atque sic favorem
linguae Latinae ubique terrarum auxit.
Mihi nunc, pro dolor, est tibi valedicendum, lector benevole, et gratias agendum pro animi
attentione tua in hanc paginam traditionalem, quam nunc dimittere debeo. Cum iam in mundo universitatum studia mea continuo, contentus eam trado successori meo, quem in numero
insequenti Veikkonis cognoscetis. Namque sciemus, ”verba volant, littera scripta manent”. Ita
gratias et vale!
Hoc scripsit Lasse Mäki, civis academicus, alumnus Norssiensis, interdum nomine Laurentio
Tumulo cognitus.
Veikko 1/2015
25
Sanottua
Hei pojat lopettakaa nyt se munien vatkaaminen. Kyllä mä tiedän et se on kivaa,
mut säästäkää se vähän myöhemmäks.
RPN musiikin sijaisena
Kyllä minä heroiinipiikit tunnen.
HON raottaa menneisyytensä varjoja
Mun älykkyys on rajoitettu ja mä oon valtavan typerä.
HON tuntee rajansa
HOU: No hei vastaappa sä
Oppilas: Se vähän riippuu..
HOU: Mikä riippu? Ai penis riippuu?
Mä ainakin aiheutin nuorempana noita
vibraatioita tytöille.
HON avaa hiukan liikaa
Opiskelkaa tää ylppäreihin, sitä saatetaan
kysyä, koska ne kokeen tekijät on vähän
seniilejä.
ROS ottaa kantaa ylioppilaskokeiden laatijoihin
Sellasia luusereita että vois turpiin vetästä.
HON käy kierroksilla
Sulla oli puhdas mutta paska.
HON oppilaan terottimesta
Kenellä on kotona iso nahkainen muna...
MÄÄ uteliaana
Tytöt pois tollaset sormileikit!
HON kaitsee oppilaitaan
Teidän täytyy kiusata toisianne.
HON ja koulurauha
Mä tässä vähän vilauttelen teille...
LDN taas vauhdissa
Ootko sä nyt 6-vuotias vai 7-vuotias?
KVO kartoittaa 9-luokkalaisten ikiä
Jos pyysiäinen ois meiän kuningas, voitte
ihan rauhassa kaverille sanoa: ”On se Pyysiäinen paskapää!”
HON ja yhteiskuntasopimus
Sä, joka olet nörtti viimeisen päälle!
HON erottaa nuorison arkkityypit
Tehkää te tää ryhmätyö, mä meen faceen!
ROS on haluton osallistumaan ohjelmaan
Minun kautta teillä on kunnia ja itsetunto!
HON huutaen
Sanottua-palstalle voi lähetellä sammakkofarmien antia:
veikko-norssi@helsinki.fi
26
Veikko 1/2015
Mä olin kauan Ku Klux Klanin kantajäsen, mä tykkäsin erityisesti niistä valkosista huppareista, niissä oli kiva hippuloida.
HON ja historianopettajan salattu tausta
Minä en ole nainen! Minä olen mies isolla
ämmällä!
HON löysi itsensä
Me syödään tänään illalliseks pyysiäistä!
Ei kun siis viiriäistä...
à la Veikon sekoileva toimitus sekoilee toimitus
Emil on terve. Siis fyysisesti...
HON tarkentaa terveydentilan arviotaan
Hehän ovat kuin kaksi marjaa...
Paula Vesala
ihastuttava laulajatar
Veikko 1/2015
Heidi-Maria Reponen
ihastuttava opettajatar
27
2
Helsingin
Helsinginnormaalilyseo
normaalilyseo
PL
6B) 6)
PL3838(Ratakatu
(Ratakatu
00014
yliopisto
00014Helsingin
Helsingin
yliopisto
Norssin päivä perjantaina 8.5.2015
Klo 8.00-9.00 Aamukahvi B-puolen 1. kerroksessa
Klo 9.00–10.30 Norssin päivän avajaiset koulun juhlasalissa
Päivänavaus
Vuoden Norssin julkistaminen, Vanhojen norssien puheenjohtaja Heikki Kovanen
Vuoden Norssin esitelmä
Urheilupalkintojen jako
Tietokilpailu vanhat norssit vs. nykynorssit, lehtorit Lasse Hongisto ja Jarmo Karvinen
Klo 10.30–13.00 Luokkatiloissa työpajoja ja kahviossa kahvia.
Lounas tarjolla kouluravintolassa klo 11.00–13.00
Klo 12.00–13.00 Johanneksen kentällä jalkapallo-ottelu nykynorssit vs. vanhat norssit
Klo 13.00–14.00 Liikuntasalissa koripallo-ottelu nykynorssit vs. vanhat norssit
Ohjelmaan saattaa tulla vielä pieniä muutoksia urheilun osalta. Työpajojen tarkat kuvaukset ovat esillä Norssin päivänä.