Jaakkimansanomat.fi Wp Content Uploads

Transcription

Jaakkimansanomat.fi Wp Content Uploads
No 3 8.6.2015
Vuonna 1906 perustettu Jaakkiman, Lahdenpohjan, Lumivaaran seudun sekä laatokankarjalaisia perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti
Irtonumero 5.00 €
Onnea yksille, kesää kaikille!
Jaakkima Lahdenpohja Lumivaara
www.jaakkimansanomat.fi
Tutustu ja tykkää:
Jaakkiman Sanomat
Jaakkima – pitäjä Laatokan Karjalassa
Lumivaara.fi
Lahdenpohja – kauppala Laatokan Karjalassa
Sortavala valokuvina ja tarinoina
Karjalaisia valokuvissa
Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa
Tässä lehdessä
Onnea Anja ja Esteri kultaisista ansiomerkeistä!
Terveisiä Karjalan Liiton juhlista Irma, Teuvo, Tarja, Heikki, Arvo ja Tea
Terveisiä Lahdenpohjasta
ihanalta tulkilta Mousalta!
Karjalaiset kesäjuhlat
Lukijamatkalla
Kotipihan kasvit
Sortavalan saaristossa
Laatokan puolustus
atuneittein muistopäivänä!
Terveisiä Hietaniemestä Ka
r.y.
Reino & Suur-Jaakkimalaiset
Terveisiä pitäjälehtien laatukilpailun palkintojenjaosta!
Arvo (3.vas.), Tea ja Tarja
äyttelystä!
talolta juhlan
Terveisiä Karjala
rovan luostarista
Terveisiä kevätretkeltä Pok
.
Irma & Suur-Jaakkimalaiset r.y
Terveisiä Lahdenpohjan taidekou
Mirja, Ensio, Helena, Yvonne ja lulta!
Tea
Terveisiä lukijamatkalta Niemelänhovin rannasta!
Petri, Pertti ja 45 muuta reissaajaa
6
8
11
12
14
2 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 3
UUTISIA
Lumivaaran kirkko 80 vuotta
Tea Itkonen
Päätoimittaja
Näin unta kesästä kerran
ja varmasti toisenkin. Kun kesä lähestyy, valtaa
mielen puutarhan puuhat. Rikkakasveja riittää
ruokapöytään asti. Nyt on oikein innostus hortoiluun, joka ei tarkoita päämäärätöntä kulkemista, vaan määrätietoista luonnonkasvien ja
-yrttien käyttöä ruoka-aineina. Siinä suhteessa
olen rikas, sillä minulta löytyy kyllä vuohenputkea! Tietysti jännitys kasvaa, nouseeko se kullero tänä vuonna vai onko sille käynyt köpelösti talven tai kukkapenkin siivouksen aikana.
Voin kertoa, että Nivan kullero on jälleen nupuillaan. Tässä lehdessä on sivuntäysi ajatuksia
Karjalan kotikennäiltä tuotujen kasvien merkityksestä. Kertokaapa vielä lisää!
Lukijamatkalla oli hauskaa! Puitteet olivat
hulppeammat kuin koskaan ennen ja kaikki
toimi. Majoituspaikan ja matkan ajankin valintaan vaikutti suunnitteilla oleva Lahdenpohjan
Annikka-hotellin remontti. Sitä ei sitten tullutkaan, mutta nyt uudisrakennuksissa asuttuamme, toivoisi kyllä, että Lahdenpohjassakin panostettaisiin tilojen kunnostukseen ja matkustajan viihtymiseen. Tähän voisi lisätä vielä rannan yleisen ilmeen kohennuksen huvikäyttöön. Ihanaa oli tutustua Miklin kylään siellä
asuneen opastaessa – kiitos Anu! Kylä heräsi
henkiin niin, että toivoisi jokaisella olevan vastaavan oppaan sukunsa juurilla vieraillessaan.
Hienoa oli myös, että takseihin saatiin suomen
kielen taitoiset kuljettajat ja kommunikaatiota
syntyi paikallisten asukkaiden kanssa.
Tuutha siekii! kutsutaan Hyvinkäälle karjalaisille kesäjuhlille. Miekii kusun: Tuutha sie lukijatapaamissee, sielhä myö voijaan toas tavata! Tiilika Matti on järjestänt hyvvää ohjelmaa. Ja mikä hauskinta, löydät koko alueemme ”orkesterin” karjalaiselta torilta, sillä yhdistyksillä, säätiöillä ja alueemme sukujen tutkijoilla on yhteinen osasto, johon vuotamme kävijöitä. Tule ja kysele! Kesäjuhlilla on laulua, soittoa, tanssia, avajais- ja päiväjuhlat, juhlakulkue, urheiluja piiraskilpailua ja käsityöpajoja ja -näyttely –
jokaiselle jotain, ihan varmasti.
Tuulisena, mutta aurinkoisena päivänä katselen koneeni yli pihalle, jossa sataa hedelmäpuiden kukkia. Mie teitä ajattelen ja toivotan hyvää kesää!
Ystävällisesti palveluksessanne,
Tea
d Lehteen mie vuotan juttuja kesäreissuista,
asutusajasta ja muisteloja synnyinkylistä.
d Muistakaa Sorolan, Tervajärven, Reuskulan ja
Lahdenpohjan kyläkirjahankkeet!
–Sellaista se on: ennen
vanhaan oli pliseerattu
hame ja sileä naama,
nyt on päinvastoin.
Kuluvan vuoden heinäkuun
12. päivänä vietetään Alavuden kirkossa ja seurakuntasalissa Lumivaaran kirkon
vihkimisestä 80 vuotta -muistojuhlaa.
Lumivaaran kirkko vihittiin
käyttöön sunnuntaina 7. heinäkuuta 1935. Kirkko oli jätettävä ensimmäisen kerran
Neuvostoliitolle talvisodan
rauhan jälkeen 20. maaliskuuta 1940. Talvisodan syttyessä torstaina 30.11.1939,
aikaa oli kertynyt vain neljä
vuotta, neljä kuukautta, kolme viikkoa ja kaksi päivää siitä, kun kirkko vihittiin.
Aika, jonka lumivaaralaiset
saivat pitää kirkkonsa omanaan, oli todella lyhyt. Tosin
silloin, kun kotiin Lumivaaraan päästiin, kirkko oli se
kohde, minne askeleet suuntasivat aina, kun mahdollista.
Niin kuin tiedämme, ei Neuvostoliitto
kunnioittanut
meidän suomalaisten pyhäkköjä. He muuttivat kirkkoja
hevostalleiksi, elokuvateattereiksi sekä moneen muuhun
ei-kirkolliseen käyttöön. Lumivaaran kirkkokin oli saanut uuden käytön talvisodan
jälkeen. Oma äitinikin on
ollut puhdistamassa kirkkoa
takaisinvaltauksen jälkeen.
Aikanaan tuli uusi lähtö
Lumivaarasta ja kirkko oli jätettävä toistamiseen.
Vuosikymmenten
jälkeen
vihdoin koitti aika, kun kotiin ja Lumivaaran kirkkoon
päästiin. Kirkko ja kalmistot
on meille juurilla kulkijoille
omien kivijalkojen lisäksi se
paikka, mikä meidät pysäyttää, tekee nöyräksi – sinne on
aina mentävä. Ainuttakaan
matkaa en ole tehnyt, etten
KUVA: KARI RAPO
olisi kirkonmäellä käynyt.
Lumivaaralaisten vahvaksi
sanonnaksi on jäänyt sanonta: ”kun se kirkkokin jäi
sinne”. Tämä sanonta on voimissaan vielä vuosikymmenten jälkeen.
Nyt meillä on jälleen mahdollisuus kokoontua yhteen
Alavudelle Lumivaaran kirkon tekstiilien ja esineiden
siivittämänä
juhlistamaan
Lumivaaran kirkon muistoa
ja muistelemaan, mitä oli silloin ennen. Toiveenamme on
myös, että saisimme sytyttää
kynttilät
seitsemänhaaraiseen kynttelikköön, niin sanottuun ”Piispan kynttiläjalLumivaaran kirkko 7.7.1935.
kaan”.
Kari Rapo
Projektivastaava
Lumivaara Perinneyhdistys ry.
Kuvassa VAMK edustajat Lotta Saarikoski ja Sampson Tetteh.
Lumivaara museo
kansainvälistyy
Kirkon leimasimessa psalmi 84:11:
Parempi on päivä sinun esipihoissasi
kuin tuhat päivää muualla.
Mieluummin olen kerjäläisenä
temppelisi ovella kuin asun
jumalattomien katon alla.
Isä Hariton antoi paikkaan liittyvän opastuksen lisäksi myös hengellistä opastusta retkeläisille.
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Keväinen tervehdys Jaakkiman
Oppolasta, jossa kävin laittamassa mökin isäni synnyinkodin kennäälle. Mökkiin odotan paluumuuttajia - muuttolintuja.
Olen Matti Tiilikka, ja toimin nyt
kolmatta vuotta Jaakkimalaisten
Seuran puheenjohtajana. Seura on perustettu 1948 Seinäjoella, joten meillä on menossa 67.
toimintavuosi.
Yhdistyksen tarkoituksena on
olla jaakkimalaisten yhdyssiteenä, tehdä tunnetuksi Jaakkimaa
sekä vaalia jaakkimalaista kulttuuria ja perinnettä. Yhdistys kuuluu jäsenenä Karjalan Liittoon, Pitäjäyhdistysten liittoon ja Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys
ry:een.
Asetan toivoni
u
suuriin ikäluokkiin,
että heillä eläkepäivil-
lään on energiaa, aikaa
ja mielenkiintoa selvittää
omia juuriaan ja vaalia
vanhempiensa muistoa
myös seuratoiminnan
parissa
YHDISTYKSEN JÄSENYYTTÄ haetaan täyttämällä liittymislomake. Jäsenmaksu on hyvin edullinen. Jäsenmäärä on tällä hetkellä
159. Asumme pääosin Etelä-Pohjanmaalla eli siellä, minne aikanaan Karjalasta sijoituttiinkin. Jäsenmäärä oli suurimmillaan 50- ja
60-luvulla yli 500, josta se on vähitellen pienentynyt ja nyt vakiintunut 160 tienoille.
Jäsenkunta alkaa ikääntyä, joten toimintaa pyörittämään ei
jakseta enää lähteä ja esimerkiksi
sihteerin paikka on tällä hetkellä
avoin. Nuorta väkeä kaivattaisiin
joukkoon. Suuret ikäluokat jäävät
nyt eläkkeelle ja asetankin toivoni siihen, että heillä on energiaa,
aikaa ja mielenkiintoa selvittää
omia juuriaan ja vaalia vanhempiensa muistoja. Seuran toiminnasta tiedotetaan tammikuussa
jäsentiedotteella, jonka lisäksi tapahtumista on tiedotettu Jaakkiman Sanomissa.
SEURA TOTEUTTAA tällä hetkellä
tarkoitustaan:
• Järjestämällä kokoustilaisuuksia, juhlia ja matkoja.
Tällä palstalla alueemme yhdistysten puheenjohtajat
käyttävät vuorotellen sanaa ajankohtaisia tai yhdistykselle ja jäsenistölle tärkeitä asioita kosketellen.
• Harjoittamalla ja tukemalla julkaisutoimintaa. Jäsenet ovat
osallistuneet aktiivisesti kyläkirjojen laadintaan. Viimeksi Oppolan kyläkirjan tekovaiheessa
järjestettiin Seinäjoella ja Isossakyrössä monia tilaisuuksia, joissa tunnistettiin esim. vanhojen
valokuvien henkilöitä. Kyläkirjahankkeet jatkuvat Sorolan, Lahdenpohjan ja Reuskulan osalta.
Seuran jäseniä kannustetaan
osallistumaan aktiivisesti näihin hankkeisiin, joista tietoa saa
Jaakkiman Sanomissa.
• Edesauttamalla
Jaakkimaan
jääneiden historiallisten kohteiden ylläpitoa ja suojelua sekä
ylläpitämällä hyviä suhteita luovutetun alueen viranomaisiin.
Sankarihautausmaan suojeluhanketta yritetään tällä toimintasaralla käynnistää Venäjän
valtion vastaavan viranomaisen
kanssa. Alkuun halutaan kuitenkin paikallisten viranomaisten
suostumus asialle.
TULE TUTUSTUMAAN ja viihty-
mään kanssamme loppuvuoden
tilaisuuksissa:
•Karjalan Liiton kesäjuhlassa Hyvinkäällä 13.-14.6.2015
on jaakkimalaisilla ja lumivaaralaisilla yhdistyksillä yhteinen esittely- ja tiedotuspöytä karjalaisella torilla. Harjoittelemme vuoden 2016 Seinäjoen kesäjuhlaa silmällä pitäen.
•Jaakkiman Sanomien lukijatapaamisessa 13.6. klo 11-13
Hyvinkäällä on seurallamme vetovuoro ohjelman järjestäjänä.
•Jaakkimalaisten
Kalajuhla
Ilmajoen Kalajaisissa 23.8. klo
12-14 on selvästi merkittävin
tapahtumamme, johon osallistuu 80-100 henkilöä – viimeksi
myös 14 suur-jaakkimalaista.
•Seuran syyskokous ja pikkujoulu Seinäjoen Kultavuoressa
14.11.2015 klo 14-16, hallitus
kokoontuu klo 12.30.
JAAKKIMALAISEN SEURATOIMINNAN
tulevia haaveita ja haasteita:
•Jaakkiman kirkkomaalauksia ja -piirroksia oli kalajuhlilla 2014 esillä 5 kpl tauluina ja
16 kpl sähköisessä muodossa.
Kirkon uudemmasta historiasta
Borssia – ikoneja – kummituksia – arkkitehtuuria
perustettu vuonna 1906
Julkaisija ja kustantaja:
Jaakkiman Seudun
Perinneyhdistys ry
Hallituksen puheenjohtaja
Aino-Maija Alkula
Lehti ilmestyy kuusi kertaa
vuodessa parillisten
kuukausien 8. päivänä.
Seuraava lehti
– ilmestyy 8.8.2015
– aineistopäivä on 18.7.2015
Julkaisemme lukijoiden
kirjoituksia, runoja, muisteloita
ja valokuvia.
Toimitus pidättää oikeuden
muokata ja lyhentää lähetettyjä
aineistoja.
Mökki Oppolan paluumuuttajille.
suunnitellaan kirjaa, johon voitaisiin laittaa nuo hienot maalaukset. Kokoamme muisteloita
seurakuntaelämästä ja kirkkomatkoilta Jaakkiman kirkkoon!
•Jaakkimaan jääneiden talojen maalauksia on ollut
näytteillä moneen otteeseen,
myös nuo hienot maalaukset
olisi hyvä saada koottua yhteen
kirjaan.
•Seuralle tarvitsemme omat
kotisivut ja virtuaalimuseon.
Tähän kaivattaisiin nyt nuoren
polven taitoja avuksi. Samalla
saataisiin luotua nuorille sopiva
väylä tutustua juuriinsa ja ehkä
sitäkautta innostua mukaan toimintaan.
•Karjalan Liiton kesäjuhlan
yhteydessä Seinäjoella 2016
on samalla Jaakkiman Sanomien juhlavuosi, näihin on nyt
hyvä panostaa, kun ollaan oman
seuran kotiseudulla.
•Vuonna 2018 olisi oman seuran 70-vuotisjuhlavuosi, olisiko taas aika pitäjäjuhlille?
Tervetuloa mukaan seuramme
toimintaan ja kalajuhlille Ilmajoelle elokuussa!
Matti Tiilikka
Jaakkimalaisten seura ry.
Päätoimittaja:
Tea Itkonen
Suurjaakkimalaiset kevätretkellä
Suur-Jaakkimalaisten keväisellä kulttuuriretkellä Helsingistä
Kirkkonummelle ja Siuntioon
oli mukana 26 henkilöä, joista
muutama oli ensimmäistä kertaa mukana yhdistyksen tilaisuudessa.
Ensimmäisessä
etapissa
saimme isä Haritonin ohjauksessa tutustua Pokrovan luostarin munkkiveljestön toimintaan ja kirkkoon. Värikäs
ja polveileva kerronta kulki
maallisesta taivaalliseen – kiinnostavaa ja elämyksellistä. Talkoilla kunnostettu kirkko oli
kaunis, ja isä Haritonin vaalimassa puutarhassa kukkivat
juuri magnolia, tulppaanit ja
narsissit täydessä loistossaan.
Nautimme Pokrovan kuuluisaa borssilounasta kaalisämpylöiden kera ja päälle ihanat
kakkukahvit.
Toinen kohteemme, edelleen
Porkkalan parenteesialueella
oli 1500-luvun kivikartano Siuntion puolella. Sjundbyn linnan
suvuista, vaiheista, asukkaista
ja kummituksista kertoi mehukkasti matkailuopas Berndt
Gottberg.
Retkemme jatkui Hvitträskin
museolle, jossa perusnäyttelyn
lisäksi oli esillä mielenkiintoinen näyttely arkkitehtikolmikko Saarinen-Lindgren-Gezellius työtovereista ja aikalaisista.
Kiitos seuralle ja kaikille retkeläisille mukavasta retkiseurasta!
Äitienpäiväviikolla kävi Lumivaara museolla tutustumassa Vaasan ammattikorkeakoulusta konetekniikan koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski ja konetekniikan insinööriopiskelija, ghanalainen Sampson Tetteh.
”Samsa” tekee osana opinnäytetyötään mahdollisuuden tutustua paikan päällä museoon ja sen esineistöön nykyaikaisin menetelmin. Tämä hanke taitaa olla ensimmäisiä museoita, joissa on mahdollisuus tällaiseen? Kerrotaan sitten lisää, kun hanke
etenee.
Museon esineoppaasta saatiin kevään aikana englanninkielinen käännös. Vuoden päivät on museolla nyt pienimuotoinen,
vaihtuva näyttely Lumivaaran kirkon 80-vuotistaipaleesta. Näitä
vaihtuvia näyttelyitä ei laiteta nykytekniikalle.
Kari Rapo
Lumivaara museotoimikunnan pj.
KUVA: KURKIJOKELAINEN/HELENA SULAVUORI
Pokrovan kirkon vaiheet ovat värikkäät ja vaatineet
valtavan talkooponnistuksen. Ikonit maalasivat
pietarilaiset taideakatemian oppilaat paikan päällä.
puh. 050 440 6109 (klo 10–19)
tea.itkonen@jaakkimansanomat.fi
Vaskenvalajankatu 33
06100 Porvoo
Aineiston postitus osoitteella:
aineisto@jaakkimansanomat.fi
Suut makkiina, palkittujen Jaakkiman Sanomien ja Kurkejokelaisen
päätoimittajat. Oikealla Helena Sulavuori.
Jaakkiman Sanomat
OMAVASTAUS
Tunnus 5000043
00003 VASTAUSLÄHETYS
Pitäjälehtien laatukilpailussa
Jaettu ensimmäinen sija
(ei tarvitse postimerkkiä,
lehti maksaa postimaksun)
Tilaushinnat 2015 (sis. alv):
kotimaahan
35 €/vuosi, kesto 30 €
ulkomaille
40 €/vuosi, kesto 35 €
lahjatilaus: 26 €, ulkom. 31 €
irtonumero 5 €
Ilmoitushinnat:
1,00 €/pmm (sis. alv) tai
sopimuksen mukaan
Sjundbyn linna koki kovia parenteesin aikana. Linnaa ovat hallinneet mm. Hästesko-, Tott- ja Adlercreutz-suvut. Oppaamme (keskellä oven edessä) sai linnan henkilöt ja historian elämään.
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen
Taitto: Artea tmi/ TI ja HK, Porvoo
Paino: i-Print Oy, Seinäjoki
Kotisivu ja lehden osoitteet on
uusittu. Käy katsomassa
www.jaakkimansanomat.fi
Sähköpostiosooitteet:
aineisto@jaakkimansanomat.fi ja
tea.itkonen@jaakkimansanomat.fi
Pokrovan maukasta borssia ja kaalipiirakoita monet käyvät ostamassa kotiinsa erityisinä borssipäivinä, joista on tieto luostarin
kotisivulla: www.pokrova.fi
Evakkoäidin muistomerkin paljastaa
KUVA: KARJALANLIITTO/MARCO MELANDER
8.6.2015
Muistomerkki
sijoitetaan Karjalatalon edustalle Helsingin Käpylään.
Evakkoäiti-muistomerkki
paljastetaan perjantaina
5.6.2015 klo 13.
Muistomerkin paljastaa
Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.
| Muistomerkin pienoismalli.
Muistomerkin paljastustilaisuudessa
kertoo
Hyrsylän mutkassa syntynyt Aira Suvio-Samulin
omista evakkomuistoistaan ja Elisenvaaran lukion ilmaisutaidon ryhmä
esittää ”Miten ja miksi?”
-pienoisnäytelmän, joka
käsittelee
Elisenvaaran
pommitusta ja evakkouden kokemuksia.
Evakkoäiti-muistomerkin on suunnitellut ja
veistänyt taiteilija Juhani
Honkanen. Hänen muista
töistään tunnetaan muun
muassa Sotaorpo-patsas
Lappeenrannassa sankarihautausmaan edustalla.
Evakkoäiti-muistomerkin keräys vuosina 20122014 tuotti yli 150 000
euroa.
Karjalan Liiton järjestämän, vuoden 2014 ajan kestäneessä, pitäjä- ja sukulehtien laatukilpailussa oli mukana 15 pitäjälehteä ja 3
sukulehteä. Sarjoja oli pitäjälehdeille kolme: 1. seitsemän kertaa
tai useammin ilmestyvät, 2. 2-6 kertaa vuodessa ilmestyvät ja 3.
kerran vuodessa tai harvemmin ilmestyvät lehdet sekä sukuseurojen lehdillä oma sarjansa.
Voittajat:
Sarja 1: Kurkijokelainen
Sarja 2: Jaettu 1. sija: Jaakkiman Sanomat ja Kivennapalainen
Sarja 3: Kuolemajärveläinen
Sukulehdet: Sikiöiden sukuterveiset
Ministeri Matti Puhakka jakoi tunnustukset ja kertoi arvosteluraadin todenneen, että lehtiä tehdään monipuolisesti ja suurella sydämellä, joskin laatu vaihdellen. Sekin kuuluu pitäjälehtien
henkeen. Paljon oli myönteistä sanottavaa ja siitä voi lukea lisää
Karjalan Liiton juhlajulkaisusta.
Edellinen pitäjälehtikilpailu käytiin vuonna 2003 ja sen voitti
Jaakkiman Sanomat, jota silloin toimitti Irma Sinerkari. Kun olen
viime vuoden seurannut muitakin pitäjälehtiä, voin sanoa, että kilpailuväli on ollut aivan liian pitkä. Niin suuri kohentuminen on ollut nähtävissä monissa lehdissä. Palkintoja olisi hyvin voinut jakaa
usemmalle lehdelle.
Onkin ilahduttavaa, että seuraava kilpailu käydään aiemmin. Jokainen lehti kun on niin omanlaisensa ja ilmestyy omaan tahtiinsa,
että oikeastaan varsinainen kilpailu käydään kunkin omassa lehdessä, sen monipuolistamisessa ja kehittämisessä lukijoille mieleiseksi.
4 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 5
UUTISIA
KUVA AARNO KAARTINEN
Karjalan Liiton 75-vuotisjuhlassa
KUVAT TEA ITKONEN
KUVAT KARJALAN LIITON FB-SIVULTA
Pääskyn kesäkauden avajaiset
KUVAT AARNO KAARTINEN
Osuuskunnan hallitusta vasemmalta Heikki Kulmala, pj. Markus
Haapala, Markku Pulli, Seppo Rapo, siht. Tellervo Lahti. Kuvasta
puuttuvat Marja Konimäki (tuli myöhemmin) ja Aarno Kaartinen
(kuvaaja).
Lumivaara museon kuulumisia
Kulttuuritalo POKKI
uusille urille
Peräseinäjoen Kulttuuritalon eli Pokin halitus on jo vuoden verran
miettinyt ja osin yrittänyt jo toteuttaakin toimia, joilla kiinteistöä
voidaan edelleen ylläpitää. Myös Lumivaara museo kuuluu Suomen Siirtolaismuseon toiminnan piiriin. Osuuskuntaa perustettaessa kiinteisiin kuluihin saatiin ylläpitovarat vuokralaiselta Agri Marketilta, jonka lähtöuhka kuitenkin roikkui koko ajan ilmassa,
mutta mitään varasuunnitelmaa ehditty ajoissa laatimaan.
Argi Marketin vuokratulon jättämää aukkoa osuuskunnan talouteen ei ole onnistuttu paikkaamaan.
Nyt viimeisin hallituksen kokous alkoi tuoda uusia mahdollisuuksia ja valoa pimeään. Kunhan vaan vakavasti mietitään, mitä
voidaan tehdä ja mitä on mahdollisesti jäänyt tekemättä.
5.5. Pokin hallitus, johon kuuluvat pj. Markus Haapala, Marja
Konimäki, Aarre Kulmala, Markku Pulli Karjalaseurojen Pohjanmaan piiristä ja Lumivaara museota edustavat Seppo Rapo ja
Aarno Kaartinen sekä sihteerinä toiminut Siirtolaismuseon toiminnanjohtaja Tellervo Lahti pitivät hieman pitemmän iltapuhteen ja miettivät Pokin tulevaisuutta.
Karjalan Liiton kunniapj. Markku Laukkanen juonsi mielenkiintoisen karjalaisuutta eri näkökulmista käsittelevän juhlaseminaarin.
Arvo Fabritius, Tea Itkonen, Tarja Rantama (Suur-Jaakk.) ja Aila Heinonen (Etelä-S. Lumiv.) onnittelevat 75-vuotiasta liittoa.
Kolea ja sateinen sää vaihtui vihdoinkin kesäiseksi ja aurinkoiseksi, kun Pääkaupunkiseudun Karjalaisten yhdistysten Pääsky ry:n kesäkoti Villa Salmela avattiin yleisölle
kesäkaudeksi Helsingin Jollaksessa 31.5.
Anja Kallio (vas.) ja Esteri Lehtoaro palkittiin liiton kultaisilla ansiomerkeillä. Keskellä lehden päätoimittaja 2000-07 Irma Sinerkari.
Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Satu Hallenberg, juhlassa Pro Carelia-ansiomerkillä palkittu toimittaja Ulla Appelsin ja Anu Urpalainen.
Kesäpaikan
pitkäaikainen hoitaja Anja Lehtinen
kertoi henkilökunnan lisääntyneen ja sitä mukaa
palvelutasoa parannetaan
ja monipuolistetaan pikkuhiljaa.
Saunapolun viereen on
avattu muun muassa täysimittainen kyykkäkenttä.
Kaunis sää toi avajaisiin
liki sata Helsingin seudun
karjalaista. Avajaiset juonsi Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry:n varapuheenjohtaja Aila Heinonen.
Toteutuksia ja ajatuksia
Tässä vaiheessa asioita on vielä niin paljon kesken , ettei ole järkevää kertoa kaikkesta, mutta toimiin on ryhdytty:
• Kahvio on rekisteröity viralliseksi kahvioksi ja tiedoksi
kaikille – nyt etsitään sen pitäjäksi ulkopuolista yrittäjää!
• Keskusteltiin erilaisista mahdollisuuksista vuokrata mainostilaa ulkosivuilta ja sisätiloista.
• Tehdään, ja on jo tehtykin toimenpiteitä, joilla saadaan
lämmityskuluja pienennettyä.
• Torimyyntiä on talon edustalla aloitettu.
• Kylmätiloista löytyy edelleen lisää vuokrattavaa tilaa.
• Kylmätiloihin on yksi pienyrittäjä rakentanut itselleen
lämpimämpää toimitilaa.
• Organisoidaan sisätilojen käyttöä tuottavammaksi muun
muassa kirpputoritoimintaa laajentamalla.
• Kiinteistöyhtiön perustamista päätettiin selvittää.
~ Tanssiryhmä Jippo,
10-12-vuotiaat.
| Pienten tyttöjen (7v)
tanssiryhmä Jekku.
Kiitoksin palkittu
pienoisveistosnäyttely esittelee kiertopalkintoja
Alue on avoinna yleisölle
klo 11 – 19. Maanantaisin
suljettu.
Aarno Kaartinen
Yhteystiedot ja tiedustelut :
Karjalaisten Kesäkoti/Villa Salmela
Meri Perttilän polku 8,
00850 Helsinki
puh. 0400-705959,
anja-jorma@kolumbus.fi,
www.karjalanliitto/paasky
Aikamatka jälleenrakennuskauden asutustiloille
u
Miljöö ja esineet
johdattavat nostalgiselle aikamatkalle
arjen historiaan
Lumivaara Seura ry:n
kevätkokous
Juoksijapatsaita eri urheiluseuroilta. Eturivissä etummaisena Kirvun Vilkaan kiertopalkinto viestinjuoksusta vuodelta 1930, kolmantena Kirvun suojeluskunnan 3000 metrin viestin kiertopalkinto, neljäntenä Päiviön urheilijoiden viestijuoksun 1. palkinto 10 x 1000 metriä ja viimeisenä Urheiluliiton Inkilän
osaston ”Voittanut”-palkinto vuodelta 1926, jonka on lahjoittanut osastolle Suojeluskunta.
Karjalatalolla
avautui
torstaina 21.5. Karjalan
Liiton 75-vuotisjuhlavuoden tapahtumana karjalaisten kiertopalkintojen
näyttely.
Näyttelyä rakentamassa on ollut asiantuntijana
mukana
kuvanveistäjä,
taiteilijaprofessori Laila
Pullinen, jonka juuret ovat
Terijoella. Pullinen oli velitsemassa veistoksia kokoelmasta, joka tähän asti
on ollut esillä Karjalatalon
Yläsalin vitriineissä.
Pienoisveistoskokoelmassa on karjalaisten urheiluseurojen ja muiden
yhdistysten kuten suojeluskuntien kierto- ja muita palkintoja. Esillä olevat
palkinnot ovat lähinnä
kannakselaisten yhdistysten aarteita.
Käkisalmelainen, suojeluskunnan osastojen välinen kivääriammunnan
kiertopalkinto on lähimpänä alueitamme.
Joukossa on palkintoja
mm. Viipurin Reippaalta,
Viipurin
nyrkkeilijöiltä,
Viipurin Voimailijoilta ja
Kirvun Vilkkaalta, useammalta suojeluskunnalta
ja onpa joukossa Viipurin
Lauluveikoillekin
kuulunut komea, Peter Carl
Fabergén valmistama tahtipuikko vuodelta 1898.
Juhlavuoden näyttelyyn
on valittu viitisenkymmentä kulttuurihistoriallisesti ja taiteellisesti arvokkaimmat veistokset. Ne
ovat 1800- ja 1900-lukujen
taitteesta. d ti
Kuvassa on Woimisteluyhdistys Reippaan Voimistelupokaalin pienoisveistos. Pokaali on kiertänyt voittajilla vuosina 1906-21.
Viipurin Reipas perustettiin
vuonna 1891, ja se oli alun perin vahvasti voimisteluun keskittynyt urheiluseura. Sen alkuperäinen nimi olikin Woimisteluyhdistys Reipas. Myöhemmin
1900-luvun alkupuolella seura oli vahva useissa eri palloilulajeissa kuten jalkapallossa, jääpallossa ja jääkiekossa.
Näyttely on avoinna 15.6. asti ja lomien
jälkeen 1.8.-23.8. arkisin ma-pe klo 13–19
ja la-su klo 13–18. Käpylänkuja 1, 00610
Helsinki. Opasteet ala-aulasta toisen kerroksen Laatokka-saliin.
Lintulan mestarit
Lintulan perheessä oli nyt Matiaksen vuoro voittaa maailman mestaruus salibandyssä. Kaksi vuotta sitten isosisko Juulia juhli vastaavasti salibandyn maailman mestaruutta.
Tänä keväänä Ruotsissa pelatuissa nuorten kisoissa Suomi voitti mestaruuden. Matias oli joukkueessa
nuorin pelaaja ja ainoa, joka pääsi mukaan KooVeen
seurasta.
Matias on jo pelannut kauden aikana sekä miesten
että poikien liigapeleissä vasenta puolustajaa.
Ei mennyt huonosti Juuliankaan pelit, sillä KooVeen tytöt voittivat Suomen mestaruuden. Mestaruus oli Juulialle jo kolmas, kaksi kertaa on tullut hopeaa ja jo alussa
mainittu MM-mestaruus.
Juulia on toiminut myös joukkueensa kapteenina ja
ollut usein ratkaiseva tekijä peleissä.
Juulian mitalien arvoa nostaa vielä koetut vastoinkäymiset: hänen polvensa on jouduttu operoimaan kaksi
kertaa, ja hän on jaksanut kuntouttaa itsensä uudelleen
pelikuntoon.
Nyt Juulian opiskelut ilmaisutaidon lukiossa ovat takana, ja Matiaksen opinnot jatkuvat Urheilulukion puolella. Jatkuvista peleistä ja harjoituksista huolimatta koulukin on sujunut molemmilta hyvin.
Myös näissä mitalijuhlissa mummo ja pappa lähisuvun kanssa on saanut olla mukana.
Pappa toivottaa molemmille niin opin kuin urheilun
tiellä hyvää menestystä
Suomen Asutusmuseo 15 vuotta
Aarno Kaartinen
Mervi Nieminen
• Hirsihuvila, missä kaksi
sisäänkäyntiä, ruokahuone, sali ja lasiveranta.
• Yläkerrassa 1, 2 ja 5 henkilön makuupaikat.
• Aitta vuodesohvalla.
• Vanha kasvihuone, kunnostettu kesäkeittiöksi.
• Puulämmitteinen sauna,
alle 10 henkilöä ja ryhmäsauna.
• Takkahuone, kaksi makuusoppea, makuupaikat
5:lle henkilölle.
• Uimarannan tuntumassa
ulkogrilli.
KUVAT TEA ITKONEN
Edellä vain muutamia toimenpiteitä, mutta erittäin lupaava alku sekin. Talon markkinointia rajoittaa Peräseinäjoen hieman syrjäinen sijainti, mutta toisaalta tuhansia, vuosittain Kalajärven leirintäalueella vierailevia, kannattaa kehottaa käymään Suomen monipuolisimmassa, suurimmassa ja ainoassa
siirtolaisuusmuseossa.
Lumivaara Seuran kevätkokous pidettiin 23.4.2015
Alavudella. Esityslistalla olivat tavanomaiset
vuosikokousasiat. Puheenjohtaja Asko Saunala esitti
yhdistyksen
vuosikertomuksen
ja
sihteeri
Aino-Maija Alkula tilit ja toiminnantarkastajien lausunnon.
Vuosikertomus ja tilinpäätösasiat hyväksyttiin sellaisenaan. Välissä juotiin hyvät kahvit, jonka jälkeen
keskusteltiin Karjalan Liiton kesäjuhlista. Sekä tämän
vuoden Hyvinkään että varsinkin seuraavana vuonna
Seinäjoella pidettävistä juhlista. Todettiin, että katseet
on hyvissä ajoin suunnattava sinne ja vedettiin jo suuntaviivoja tuota tapahtumaa ajatellen.
Seura tekee matkan Lumivaaraan 3.-7.6. ja tulevan
matkan ohjelmistoa ja aikatauluja käytiin myös läpi.
Toivotaan onnistunutta matkaa ja hyviä kelejä noille
päiville.
Kokouspäivänä huhtikuu näytti monet kasvonsa. Ajaessani tuon 50 km:n matkan Lapualta Alavudelle, tuli
taivaalta vuorotellen vettä, räntää ja rakeita.
Avajaisten ohjelmaan sisältyi runsaasti musiikkia.
Pääesiintyjinä pikkutyttöjen tanssiryhmät Jekku ja
Jippo saivat runsaat aplodit monipuolisista ja hyvin
harjoitetuista tanhuista.
Paikkaa suosittelen häiden ym. perhejuhlien ja
yhteisöjen pitopaikaksi jo
pelkästään hienon merimaiseman vuoksi. Myös
majoituskapasiteettia kesäaikana löytyy.
Pihapiirissä sijaitsevat:
KUVA JUKKA LINTULA
Suomen Asutusmuseolla
voit kokea, millaista elämä oli sotien jälkeen rakennetuilla asutustiloilla.
Museona toimii Salmista
Lapinlahdelle evakkona
tulleen Mureen perheen
asutustila, josta Yrjö Mure
kirjoitti hallintasopimuksen vuonna 1947. Yrjö
sekä hänen sisarensa Anni
asuivat tilalla vakituisesti
1970-luvulle saakka.
Museo sijaitsee Lapinlahden Alapitkällä keskellä elävää maaseutua
järven rannalla. Museoituna on rintamamiestalo,
navetta ylisineen, sauna
ja puimala, jossa toimii
Puimalakahvio. Museon
esineistö on alkuperäistä,
Mureen perheelle kuulunutta. Yhteensä esineitä
on yli 2 000. Miljöö ja esineet johdattavat nostalgiselle aikamatkalle arjen
historiaan. Arjen, jota ovat
eläneet sadat tuhannet
suomalaiset.
Suomen Asutusmuseo
on siirtokarjalaisten ja
rintamamiesten muistoa
kunnioittava erikoismuseo. Se säilyttää ja vaalii
asutustiloilla asuneiden
ihmisten muistoa sekä
kertoo tarinaa siitä, millaista elämä oli maatiloilla
ennen tietoyhteiskuntaa.
Asutusmuseo on myös
kunnianosoitus niille ihmisille, jotka maata raivaten ja viljellen loivat
sotien jälkeen pohjaa
paremmalle huomiselle
ja hyvinvoinnille. Asutusmuseota ylläpitää Asutusmuseosäätiö, ja se avattiin
kesällä 2000.
Museon läheisyydessä on
Alapitkän Pyhän kolminaisuuden tsasounan. Se
oli Ylä-Savon ensimmäinen karjalainen rukoushuone, ja se vihittiin käyttöön kesällä 1952.
Tsasounan vieressä on
Asutustoiminnan muistomerkki, Veikko Vennamon näköispatsas, joka
paljastettiin
22.5.2010.
Muistomerkki on kuvanveistäjä Herman Joutsenen
käsialaa.
Kesäkauden avaa Lapinlahden Karjalaiset ry:n
70-vuotisjuhlien museopäivä 6.6.2015. Suomen
Asutusmuseo toimii Lapinlahden Omakotitalonäyttelyjen oheiskohteena 10.-19.7.2015 välisenä
aikana.
Yhteistyössä Siilinjärven
kunnan ja Pöljän Kyläyhdistyksen kanssa järjestetään nostalgiamatka lättähatulla 1.8.2015. Tuolloin
voi tutustua Asutusmuseon lisäksi entisöityyn
Pöljän pysäkkiin ja Pöljän
kotiseutumuseoon, jossa
järjestetään Wanhan ajan
markkinat.
Hannu Heikkilä
Kesällä avoinna 16.6.-15.8.
ti-pe klo 10-18
la klo 10-16 ja su klo 10-18
ma suljettu
KUVAT SUOMEN ASUTUSMUSEO
Asutusmuseon pihapiirissä kukkii syreeni. Tilan rakennuksissa löytyy paljon tuttuja esineitä, jotka vievät mukavan nostalgisesti
nuoruus- ja lapsuusmuistoihin asutusajalle. Oikealla Anni
Mureen patalaput.
Eino-pappa
Jaakkiman Meriänkylästä
Uusi Karjalaisten laulun
sovitus rokkaa!
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Etelä-Karjalan liiton
tammikuussa käynnistämä kilpailu Karjalaisten laulun
uudelleen sovittamisesta on päättynyt ja voittajat julkaistu. Tavoitteena oli positiivinen, virkistävä ja tulevaisuuteen suuntaava versio Karjalaisten laulusta, jonka
tulee olla selvästi tunnistettavissa. Kilpailuun saatiin
määräaikaan mennessä 15 osallistujaa.
Imatralainen Osmo’s Cosmos -yhtye voitti sovituskilpailun. Tuomareina toimivat mm. liittojen johtajat,
muusikko Janni Pola, elokuvaohjaaja Markku Pölönen.
Tuomariston mukaan ”voittajaesitys tekee maakuntalaulusta toimivan rokkibiisin, jossa on ylväyttä ja huumoria. Toteutus on vekkuli ja kappale lähtee mukavasti
lentoon. Voittajasovitus on ylpeä karjalaisuudesta. Siinä
on mukana ripaus karjalaista hulluutta, energiaa, positiivisuutta ja joukkovoimaa”.
Kuorot ovat osa moniulotteista kokonaisuutta, joka tekee kunniaa alkuperäiselle sävelelle ja sanoille. Osmo’s
Cosmos kuittaa kunnian ja maineen lisäksi 5000 euron
palkinnon.
Palkittuja olivat myös Tommi Ilonen, Aina Creative Oy/
Jussi Ratilainen (2.p. 2000 euroa) ja Eero Grundström,
Tommi Kainulainen, Avoin taideyhtiö Puhti/Anne-Mari
Kivimäki (3.p. 1000 euroa).
Voittajasovitusta voi jo kuunnella internetissä youtubessa ja kaikkia palkituja sekä kunniamaininnan saaneita sovituksia Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kotisivulla.
Maakuntalaulut elävät tällä hetkellä uutta renessanssia. Muissakin maakunnissa on tehty ja tekeillä uusia
sovituksia. P.J. Hannikainen työsti Karjalaisten laulua 18
vuoden ajan ja teki siitä kymmeniä eri versioita. Karjalaisten laulusta lauletaan nykyisin ensimmäinen, neljäs
ja viimeinen säkeistö − säkeistöjä on kaikkiaan seitsemän. Laulun ensiesitys oli vuonna 1899. (ti/lähde: esaimaa.fi)
6 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 7
KARJALAISET KESÄJUHLAT
KOHTAAMISIA
Karjalaiset kesäjuhlat
Hyvinkään kartta
kaksipäiväisenä tapahtumana 13.-14.6. Hyvinkäällä
LUKIJATAPAAMINEN
la 13.6. klo 11-13
Hyvinkään yhteiskoululla
67. Karjalaiset kesäjuhlat
Karjalan Liitto järjestää
yhteistyössä Uudenmaan
Karjalaisseurojen piirin ja
Karjalaisen Nuorisoliiton
kanssa. Hyvinkään kaupunki on myös järjestelyissä mukana ja se onkin
Uudenmaan ”karjalaisin”
kaupunki.
Karjalaisille kesäjuhlille
juhlimaan ovat tervetulleita kaikki karjalaiset ja kar-
jalaisuuden ystävät, nuoret, vanhat ja keski-ikäiset,
miehet ja naiset. Kaikille
löytyy ohjelmaa, ajanvietettä ja karjalaista ruokaa!
Tuutha siekii Hyvinkääl!
Karjalaisuus
Hyvinkäällä
Sodan jälkeen Hyvinkäälle evakuoitui noin 6000
karjalaista, mikä oli liki
puolet senhetkisestä vä-
kimäärästä. Edelleenkin
voidaan todeta, että karjalaisjuurisia kaupunkilaisia
on neljännes väkiluvusta.
Karjalaiset olivat innokkaasti mukana kaupungin, silloisen kauppalan
kehittämisessä, perustaen
mm. useita kauppaliikkeitä eri puolille kaupunkia.
Kytäjän ja ympäristön muiden kartanoiden
maista karjalaisevakoille
lohkottujen
maatilojen
määrä lähenteli 300. Viipurin konepaja, nykyisin
VR:n konepaja toi ison
joukon työväkeä mukanaan Viipurista.
Hyvinkää on siis karjalainen kaupunki. Hyvinkään Karjala-seura on
Karjalan Liiton suurin paikallisseura. Jäsenmäärä
on yli 400 ja toiminta hyvin aktiivista.
Hyvinkään Karttapalvelu
on auttanut opastamaan
kesäjuhlille tulijoita tekemällä painetun opaskartan, jota jaetaan juhlakansliasta ja lippujen
myyntipisteistä.
Painetussa kartassa tapahtumapaikat on numeroitu ja kääntöpuolella on
tapahtumapaikka, osoite,
tapahtuma ja kellonaika.
Kartta on sähköisesti nähtävissä osoitteessa
http://kartta.hyvinkaa.fi,
ryhmässä ”tapahtumat”.
Kun saat kartan avattua, näppää valikosta tapahtumat, pidä sinisten
pisteiden päällä kursoria
ja näet paikan osoitteen,
tapahtuman ja ajan.Voit
myös katsoa kulkuereitin
kartasta.
KARTTA.HYVINKÄÄ.FI
Avajaiset
Päiväjuhla
Perinteinen tapaaminen Jaakkiman Sanomien lukijoille,
ystäville ja muille jaakkimalais-lumivaaralais-lahdenpohjalaisjuurisille järjestetään Hyvinkään yhteiskoululla,
Uudenmaankatu 17. Koulu sijaitsee pääkadun varrella ja
kävelyetäisyydellä juhlien päätapahtumapaikoista.
Karjalainen tori
Pitäjä ja sukuinfo
Seminaari
Ohjelmassa on mm. musiikkia, lehden ja kustantajayhdistysten tervehdykset sekä vapaata haastelua ja
piiraskohvit. Jaakkimalaisten seura vastaa tänä vuonna
ohjelmasta ja kahvittelusta Karjalan Liiton emännät.
Juhlakulkueen reitti
Lukijatapaaminen
Juhlakulkue
Lämpimästi tervetuloa!
Jaakkiman Seudun Perinneyhdistys
TULE MYÖS KARJALAISELLE TORILLE,
siellä meillä on alueemme yhteisöjen, sukututkijoiden ja sanomalehden yhteinen, oma osasto. Tule
katselemaan karttoja, etsimään juuriasi, kuulemaan
seuratoiminnasta ja löytämään parhaat tuotteet!
Kesäjuhlien ohjelma
LAUANTAI 13.6.
8.30
Karjala Open, Kytäjä Golf,
South East -kenttä, Kytäjäntie 1265
9 – 18 Karjalainen tori, suku- ja pitäjäinfo,
Vanha Areena, Kankurinkatu 4-6
9.00- Karjalan Liiton naistoimikunnan kahvio ja
käsityönäyttely,
Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17
10.00 VIP-piirakkakilpailut,
Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17
10.00- Piirakkakilpailut,
Hyvinkään yhteiskoulu, Uudenmaankatu 17
10.00- Karjalan Maraton ja nuorten maili,
Jäähalli, Vaiveronkatu 70
10.00- Kyykkäkilpailut, Hakalan kenttä, Niinipuuntie 4
10.00 Karjalan Liiton kesäjuhlaseminaari,
Villatehdas, Auditorio, Kankurinkatu 4-6
10-14 Työpajat lapsille, Villa Arttu, Kankurinkatu 4-6
10-14 Karjalan kielen pajat,
Villatehdas, Näyttelytila, Kankurinkatu 4-6
11.00 Kuorokavalkadi, Hyvinkääsali, Kauppatori 1
15–16.30 Avajaiset, Pihkalan stadion,
Urheilukatu 19 ja Kenttäkatu 2
18.00 Muistojen iltakirkko,
Hyvinkään kirkko, Hämeenkatu 16
18.00 Vigilia, Hyvinkään ortodoksinen kirkko,
Tsasounakuja 1
18.30 Karjalaisen Nuorisoliiton kansantanssikonsertti,
Hyvinkääsali, Kauppatori 1
19.30 Viipurin Lauluveikkojen konsertti,
Hyvinkään kirkko, Hämeenkatu 16
20.00 Juhlatanssit, Järjestötalo, Munckinkatu 49
20-00.30 Karjalainen klubi-ilta,
Rantasipi Sveitsi, Härkävehmaankatu 4
SUNNUNTAI 14.6.
9 – 15 Karjalainen tori, suku- ja pitäjäinfo,
Vanha Areena, Kankurinkatu 4-6
9.00 Liturgia, Hyvinkään ortodoksinen kirkko,
Tsasounakuja 1
10.00 Jumalanpalvelus, Hyvinkään kirkko, Hämeenk. 16
10.00 Jumalanpalvelus, Vanha kirkko, Uudenmaank. 13
12.00 Kulkueen lähtöön siunaus ja lähtö,
lähtö liikkeelle Hyvinkään yhteiskoululta
14.30 – Päiväjuhla, Pihkalan stadion, Urheilukatu 19
ja Kenttäkatu 2 (tilaisuus päättyy n. 16.30)
Juhlakulkue lähtee Hyvinkään yhteiskoululta klo 12. Nämä kuvat ovat Turun kulkueesta 2011.
Avajaiset
lauantaina 13.6. klo 15
Karjalaisten kesäjuhlien
avajaiset
käynnistyvät
Uusmaalaisten
laululla
Rautatien soittajien tahdissa. Hyvinkään Tahko
lyö avajaislyönnin. Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin puheenjohtajan
Antti Kaikkosen tervehdyssanojen jälkeen hyvinkääläinen lapsiryhmä Suhina
esittää hauskan tanssin
Tytöt & Taneli.
Hyvinkään
kaupungin tervehdyksen jälkeen
eläydytään vauhdikkaaseen Hyvinkää 10 -historiikkiin. Paikallisten harrastajanäyttelijöiden 10
minuutin tarina kertoo,
miten viljavasta niitystä kasvoi uljas kaupunki.
Esityksessä on mukana
Hyvinkään oma poika
Mika Ikonen, joka juontaa
avajaiset. Ryhmässä esiintyvät Mikan lisäksi Anssi
Häkkinen, Pilvi Kallio, Seppo Laitinen, Sirpa Salmi ja
Anniina Puisto. Esityksen
on käsikirjoittanut Taru
Kivinen.
”Ikosen Mika jo piirakoiden kanssa Hyvinkäällä kesäjuhlavieraita oottelloo. Mika
juontaa lauantain avajaiset ja
työstää parhaillaan Hyvinkää
10-esitystä, joka sekin nähdään ja kuullaan 13.6. klo 15
alkavissa avajaisissa. Paikkahan on pesäpalloilijoiden kotipesä, Pihkala stadion. Pistähän
navigaattori kohilleen.”
KAHDEN KUORON JOHTAJAT ryhtyvät ”hutunkeittoon”, sillä itä-länsi ottelussa kaksi
kuoroa, Viipurin Lauluveikot ja Turun Karjalakuoro,
ottavat mittaa toisistaan
laulamalla Helsinki Ha-
loon ja Sibeliuksen musiikkia.
Avajaisissa
vihitään
Hankoniemen Karjalaisten ja Kirvu Säätiön liput.
Uusien lippujen vihkimisen jälkeen Karjalan Liiton
tervehdyksen kesäjuhlille
tuo liittovaltuuston puheenjohtaja,
ministeri
Matti Puhakka. Kalevalan
juhlavuotta juhlistetaan
Sibelius-Akatemian Maara-yhtyeen musiikilla.
Päiväjuhla
sunnuntaina 14.6. klo 14.30
Karjalaisten kesäjuhlien
juhlakulkue on näkyvin
osa kesäjuhlia. Värikkäät
kansallispukuiset marssijat lähtevät liikkeelle klo
12 Hyvinkään yhteiskoululta ja marssivat kaupungin halki Villatehtaan
läheisyyteen
Torikadun
kulmaan.
Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlan esiintyjät
ovat valtaosaltaan karjalaisjuurisia
uusmaalaisia musiikin, tanssin ja
teatteritaiteen edustajia.
Juhlan juontaa näyttelijä
Eija Vilpas. Karelia-puhallinorkesterin säestyksellä
marssivat liput sisään Pihkala stadionille.
Eija Vilpas kertoo Hesarin haastattelussa: ”Nauran
herkästi, sillä olen luonteeltani nauravainen. Nauru on minulle tärkeää ja vähän samalla
tavalla voimaannuttavaa kuin
liikkuminen: se tuottaa mielihyvää ja elinvoimaa. Elämässä pitää myös etsiä naurun
aiheita.
Viljelen puheessa murteita, lähinnä äidin puolen Karjalan murretta ja isän Mäntsälän murretta. Murteen avul-
la ihmiseen saa puhallettua
persoonallisuutta.
Käyn kirkossa usein. Se hoitaa sieluani. Jos olisin eläin,
minusta olisi kiva olla karhu.
Saisin nukkua hyvät talviunet,
ja minulla olisi iso reviiri.
JUHLA ALOITETAAN Karjalaisten laululla. Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo
Matikainen-Kallström
esittää Karjalan Liiton
tervehdyksen. Päiväjuhlassa esiintyy hyvinkääläinen upeaääninen laulaja
Diandra. Juhlassa esiintyy
myös baritoni Hannu Lehtonen, joka laulaa Karelia-puhallinorkesterin
säestyksellä Olavi Virran,
Reino Helismaan ja Toivo
Kärjen musiikkia.
Juhlien suojelija, maakuntajohtaja Ossi Savolainen tuo Uudenmaan liiton
tervehdyksen. Sen jälkeen
stadionin valtaa Karjalaisen Nuorisoliiton monen
sadan hengen kansantanssiesitys Pesä, juoksu
ja meidän metsä.
Useasta kuorosta koostuva suurkuoro esiintyy
kuoronjohtaja Arto Joutsimäen johdolla. Päiväjuhlan juhlapuhuja on
Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja,
viipurilaisjuurinen Mikko
Kouki. Päiväjuhlassa esitetään perinteisesti kutsu
seuraavan vuoden juhlille. Karjalaiset kesäjuhlat
2016 järjestetään Seinäjoella.
Lopuksi piispat
siunaavat juhlayleisön kotimatkalle ja juhla päättyy
Maamme-lauluun.
Näyttelijä Mikko Kouki on
Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja.
”Oikeastaan olen perimältäni 75-prosenttisesti karja-
lainen, sillä isäni vanhemmat ovat sieltä lähtöisin. Luulen, että tietynlainen ulospäin
suuntautuneisuus, sosiaalisuus ja evakkogeenit ovat sieltä lähtöisin.”
Kouki muistaa muutaman
karjalaisen perinneruuan lapsuudestaan, äidinäidinäidin
tekemä, pitkään uunissa haudutettu tattaripuuro oli suurta
herkkua. ”Siihen laitettiin iso
kasa voita päälle. Toinen perinneruoka oli maitokaali. Siinäkin taisi olla paljon voita”.
Seminaari
Lauantaina 13.6. klo 10-12.30
Karjalan luonto, eläimet ja
sen erityispiirteet ihastuttavat meitä kaikkia. Niistä kuullaan seminaarissa
Karjalan alueen luontogurun Pertti Siilahden ja Suomen Riistakeskuksen johtajan Reijo Oravan sanoin
ja kuvin. Lisäksi kuullaan
eräperinnekeruusta.
Diandra esiintyy
Karjalaisten kesäjuhlien päiväjuhlassa 14.6.2015 Hyvinkäällä. Hän on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Diandran toisen albumin
Dynamiittii ensimmäiset sinkkulohkaisut ”Paha poika” ja
”Onni on” ovat soineet ahkerasti radioiden soittolistoilla.
Diandra on tullut yleisölle tutuksi myös Tähdet, tähdet- sekä The Voice Kids
-ohjelmista.
KUVA KARJALNLIITTO.FI/ALEKSI KOSKINEN
Petteri Tarkkosella on unelma
tuntemattomien valokuvien henkilöiden
tunnistuksesta tietotekniikan avulla
tarkkonen.com on tuttu
sivusto monelle alueemme sukuja tutkivalle.
Diplomi-insinööri Petteri
Tarkkonen on mies näiden
sivujen takana. Hän on
omasta kiinnostuksestaan
sukuaan ja sukututkimusta kohtaan etsinyt ratkaisua, jolla voisi hallita yhä
karttuvaa tietoa.
Syntyi sivusto, joka on
rikastunut sukutietojen
lisäksi kattamaan valokuvia, muisteloita ja
artikkeleita.
–Vielä kun olisi mahdollista saada tietotekniikka
tunnistamaan valokuvien
kasvoja, voisi moni löytää isovanhempiensa albumien tuntemattomille
henkilöille henkilöllisyyden. Hahmontunnistustekniikka on jo olemassa,
mutta sen käyttö on rajoitettua, kertoo Tarkkonen.
Petterin omat juuret ovat
karjalaiset isän puolelta.
–Isäni suku on 100 prosenttisesti jaakkimalaista.
Hän on syntynyt Oinaanvaarassa vuonna 1928,
mutta muut hänen sisaruksensa ovat syntyneet
Reuskulan Möklahdessa
Tarkkosen talossa, Toron
myllyn
naapurustossa.
Tarkkosten juuret juontavat mahdollisesti Sortavalasta ja Kiteeltä. Suvun
naishaarat ovat muun
muassa Sinkkosia, Halosia ja Jääskeläisiä, mutta isoäiti on Parikkalan
Silventoisia.
Tarkkosen oma sukututkimus alkoi 1980-luvun
lopussa, kun tarvittiin johonkin sukukirjaan isovanhempien tietoja. Siitä
alkoi
insinöörimäisesti
palapelin rakennus.
–Kaksikymmentä esivanhempaa selvitin käsityönä ja hankin mikrokortit. Satunnaisia sukuohjelmia oli jo silloin olemassa.
1990-luvulle
päästessä
Hiski (historialliset kirkonkirjat) tulivat verrattomaksi lähteeksi. Selvitin
ensin mieshaarat kahta eri
reittiä, jotta saatoin varmistua ja varmentaa tietojen pitävyyden. Siitä se
levisi äitien sukuihin.
Sukututkimus on petteri Tarkkoselle puhdas harrastus. Hän auttaa
mielellään toisia, mutta ainoastaan vapaaehtoisuuspohjalta.
Vanhojen valokuvien katselusta ja tunnistamisesta
on tullut hyvin suosittua
ja internetissä, erityisesti
facebookissa, on nykyään
useita valokuvasivustoja
kuten Karjalaisia valokuvissa, SA-kuvat, Tempus
fugit –sivusto yksityisille valokuville eri puolilta
Suomea ja erityiset paikkakunnalliset sivustot.
–Minä myös olen hyvin
kiinnostunut
vanhoista
valokuvista ja onkin hienoa, että olen saanut si-
vustoni vierailijoilta sen
käyttöön myös muilta
valokuvia. Ne elävöittävät muutoin taulukoita ja
kaaviota sisältävää aineistoa. Erityisesti yritän koota jaakkimalaisten sankarivainajien kuvastoa.
Tarkkosen sivustolla tarkkonen.com on jo tietoja
yli 30 000 henkilöstä, joista
20 000 on jaakkimalaista.
Sivustolla käy 3000 vierailijaa vuodessa.
–Saan päivittäin tiedusteluja, joihin vastaan heti
tilaisuuden tarjoutuessa.
Suurin arvo tutkimuksellani on siinä, että saatan
löytää toiselle sukujuonnon tai -rungon ja antaa
juuret.
Maara Avajaisissa 13.6. Pihkala-stadionilla ja ravintola
Harlekiinin illanvietossa esiintyy Nuorten kansanmuusikoiden
Maara-yhtye ”Pseudokarjalaista alkuvoimaa.” Kuunnelkaas heidän musiikkiaan: https://soundcloud.com/maara-band
”Viisi vahvaa muusikkoa kuljettavat perinteeseen pohjaavia
lauluja ja sävellyksiään nykyhetkeen. Maaran musiikki ryömii pitkin Suomen itärajaa kahmien tunnelmia sen molemmilta puolilta. Se haukkaa perinnekakusta palan, mutta ei purematta niele.
Raja ei ole este, vaan portti. Musiikki ei ole ääniä, se on matka.”
Tea Itkonen
KUVA KARJALAISET KESÄJUHLAT FB-SIVU
Tule tapaamaan
alueemme
sukututkijoita
karjalaisilla
kesäpäivilla
Kuorokavalkadi
Lauantaina 13.6. klo 11
Kesäjuhlien kestosuosikissa on mukana 11 kuoroa.
Kuorokavalkadin juontaa
laulaja Henrik Lamberg.
Kuoroja ovat: Karelia-kuoro, Helsinki; Karjalan Kaiku, Tampere; Karjalan Käköset, Turku; Kirvun
Lauluseuran kuoro; Kymen Laulu, Kouvola; Lahden Laulajat; Oulun Karjalaseuran kuoro Käköset;
Porvoon
Karjalaseuran
kuoro Nakomat; Turun
Karjalakuoro;
Viipurin
Lauluveikot, Helsinki ja
Virolahden Karjalaseura
ry:n Lapsikuoro Mielikit.
Miksi Hyvinkään kesäjuhlien tunnuksena ovat kukkivat omenapuut ja vanha junavaunu taustalla.
Tässä selitys: Riippuvaoksainen ”Malus Hyvingiensis” eli rautatieomenapuu
on nykyään Hyvinkään nimikkokasvi ja niinpä se kuvattiin myös karjalaisten kesäjuhlien tunnukseen. Lajike on lähtöisin Valtionrautateiden keskustaimistolta,
joka sijaitsi Hyvinkään keskustassa 1874-1962. Rautatieomenapuuta näkee Hyvinkäällä puistoissa ja yksityisten asukkaiden pihoilla ja tietenkin rautatiemuseon pihalla. Toivottavasti ovat puut kukassa juuri kesäjuhlien aikana toivottamassa tulijat tervetulleiksi.
Rautatiemuseo on nähtävyys muutenkin ja karjalaisten kesäjuhlien aikana
13.-14.6. siellä kävijät saavat museon kahviossa karjalakorttia näyttäen kahvit maksutta.
Liput ovelta 15 € + palvelumaksu 2.50 €
-merkillä varustetut tekstit ovat poimintoja Karjalaiset kesäjuhlat facebook-sivulta
Juhlatunnus – omenapuu ja junanvaunu
~ Tarkkosen sukuselailussa on myös
grafiikkaa, mm.
esipolvikaavioita.
| Matti Tarkkonen ja
Hilma (s. Silventoinen)
lapsineen noin vuonna 1930. Eturivissä vasemmalta Yrjö, Aarne,
isä Matti, Meeri (myöhemmin Salenius), äiti
Hilma ja Mirjam (myöhemmin Majava). Takana seisomassa vasemmalta Elsa (myöhemmin Heinikoski), Sanni (myöhemmin Falk)
ja Toini (myöhemmin
Pärnänen).
Karjalaisella torilla, Vanha Areena, Kankurinkatu
4-6, on yhteisosastollamme lehden ja yhdistysten
lisäksi paikalla myös kolme alueemme sukututkijaa: Pentti Kilpiö, Petteri Tarkkonen ja Jyrki Tiittanen. He ovat kukin jo vuosikymmenten
ajan tutkineet jaakkimalaisia tai lumivaaralaisia
sukuja.
Voit kysyä omasta suvustasi, mutta varaudu
ottamalla mukaan isovanhempien tai sellaisen sukulaisen synnyintiedot, joka on syntynyt
1800-luvun puolella.
8 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 9
LUKIJAMATKALLA
Lukijamatkalla 2015
KUVAT SAKARI MUSTONEN, KUVA ❺ ASKO NIEMINEN
Tunnelma ol siellä lupsakka heti!
Tällä oli lukijamatkalla erityistä jännitystä: matkassa oli ennätysmäärä sekä ensikertalaisia että Karjalassa syntyneitä, majapaikka oli myös meille uusi, Sortavalan puolella, ja
siellä uudet yhteistyökumppanit. Miten kaikki mahtaa
sujua.
Jo ennalta oli tehty työtä, jotta niidenkin kohteet
olisivat selvillä, joilla ei enää
ole omaa kertojaa entisistä kotipaikoista, kouluteistä,
mansikkapaikoista...
Bussiin pakkautui 45 henkeä reitiltä Helsinki-Kerava-Lahti-HeinolaTohmajärvi.
Mukana oli myös lahjoitustavaraa Sortavalaan päiväkoti
Päivänkakkaraan.
Tästä se lähtee! Helsingin porukat ovaat jo nousseet bussiin ja matka voi alkaa!
Matkanteon
mukavista
puolista mainittakoon Annamari Rädyn johtama yhteislaulusessio, matkustajien haastelut mikrofoniin, kukin kertoi sukunsa paikoista, joihin oltiin nyt matkalla
ja retkeen liittyvistä toiveistaan. Siinähän tultiin heti tutuiksi! Matkaa tehtiin ripeästi ja varmasti PS-Bussi Oy:n
kuljettajan Jussi Niemisen
tahdittamana.
Niemelänhovi, joka nyt
tunnetaan Laatokan kartanona, sijaitsee Otsoisissa komealla paikalla Laatokan lahden rantatörmällä. Siellä meitä odotti viiden tähden paikat
ja palvelut sekä hyvin ystävällinen henkilökunta.
Matkanjärjestäjän yhteistyökumppani, tulkki ja paikallinen opas Ljuda Djatlova
hoiteli sujuvasti käytännön
asiat ja järjesti meille tarvittavast autokyydit. Ensimmäistä kertaa olivat kaikki kuljettavat suomenkielen taitoisia
ja löytyipä tilautokin ryhmillemme käyttöön.
Lahdenpohjassa saimme
tulkkaus- ja veneiden järjestelyapua tutulta ystävältä
Mousa Lysenkolta.
Lämpimät kiitokseni vielä kaikille matkustajille, Jussille, Intolle, Ljudalle ja Andreille,
Olegille, Sergeille, Mousalle ja
Viktorille sekä Genalle! Hyvää
kesää kaikille! Tea
➋
Karjalaisuuden siemenet ovat itäneet
KUVAT PETRI TILLI
Isäni Pertti Tilli evästelemässä synnyinkotinsa kiviläävän rauniolla Reuskulan Ahvenojalla.
Minuun karjalaisuuden
siemenen istuttivat ukkoni Petteri Tilli, mummoni
Hilda Tilli (s. Suontausta)
sekä ukko Petterin vanhemmat vanha ukko Matti
Tilli ja vanha mummo Maria Tilli (s. Kuokkanen) niinä lapsuuteni ja nuoruuteni kesinä mitkä vietin
Tyrvään kylän maatilalla
työskennellen (yhteensä
10 kesälomaa). Olihan toki
isänikin karjalaiset sukujuurensa selväksi tehnyt.
Meillä oli ukko Petterin
kanssa tapana käydä mato-ongella tilan reunalla olevalla Pesurinojalla.
Tuolloin ukkoni kertoili
Karjalasta ja Laatokasta
tarinoita, joista sielunmaisemaa Karjalan kunnaista
sisälleni rakensin.
Jo ensimmäisellä matkallani isäni Pertti Tillin
asuntoautolla
nuoremman siskoni Maarit Tillin
ja vanhimman poikani
Henrik Tillin kanssa 11
vuotta sitten Karjalan
vehmaat, kumpuilevat maisemat pienempine järvineen sekä tietysti Laatokka vahvistavat saamaani
kuvaa seudun kauneudesta, enkä ihmettele enää
karjalaisten kaipuuta kotiseuduilleen.
Lukijamatkalle mukaan
lähtemistä ehdotti isäni,
johon enempiä empimättä suostuin.
Lomakylään saavuimme illan jo hämärtyessä
torstaina, enkä voinut
kuin ihmetellä paikan tasoa. Upeat, uuden karheat
rakennukset ystävällisine
henkilökuntineen olivat
tuloomme valmistautuneet huolellisesti. Paikkaa
Ahvenojan satama Nevanlahden pohjukassa...
pitikin kuvailla jo heti tuloiltana maittavan illallisen jälkeen.
PERJANTAIAAMUNA
VIRKISTYTTIIN ensin isän kanssa
Laatokassa. Runsaan aamiaisen jälkeen matka
suuntautui isäni synnyinpaikalle Reuskulan kylän
Ahvenojan tilalle Laatokan Nevalahden perukkaan.
Linja-auton
kyydistä
nousimme
risteyksessä
jonka oletimme olevan
tutun – saman kuin edellisellä
käynnillämme.
Kävellessämme rantaan
oudoksuimme
hieman
matkan pituutta. Rantapaikka, johon päädyimme
ei sitten ollutkaan sama
Sihvosten kesäpaikka jossa
edellisellä kerralla vierailimme, vaan kilometrin
pari lähempänä Nevanlahden perukkaa.
Olimme siis kävelleet
alkumatkan Mierontietä
joka johtaa Mieronsillan
kautta Ahvenojan tilalle.
Tien rakensivat aikanaan
vanha ukko Matti poikiensa Petterin ja Arvin kanssa
käsipelissä rautakankia,
lapioita, kotti- ja hevoskärryjä apuna käyttäen.
Pitikin oikein rautalangasta vääntää paikallisen
lomarannan
isännälle,
että tahdomme ihan oikeasti soutaa itse (moottorivenekuljetusta väkisin tarjosivat) kalastellen
paikkaan, jossa ei heidän
mukaansa ole yhtään
ihmistä ja Laatokkakin
avautuu aivan toiseen
suuntaan.
Neuvottelujen jälkeen
isännälle annoin voiteluksi pienen vodkapullon ja
kahvipaketin hinnaltaan
5-6 euroa viiden tunnin
piknik-retkemme veneen
lainasta.
Lähdettiin sitten soutelemaan
Nevanlahden
perukkaa ja Ahvenojan
laskusuuta kohti rantoja
kierrellen, kun muutaman
kymmenen metrin jälkeen
huomasin norpan meitä
tarkkailevan. Norppa meitä seuraili parikymmentä
minuuttia kovin kiinnostuneena touhuistamme,
kunnes sitten meihin
kyllästyi.
AHVENOJAN SUU TAVOITETTIIN
ja sitä noustiin ylöspäin
ensin soutaen ja lopuk-
Mierontien Mieronsilta on yhä käytössä veli venäläisellä.
si köydestä vetäen. Vene
jätettiin ojanmutkaan ja
loppumatka
käveltiin.
Mieronsillan todettiin olevan vielä käytössä, kansi
oli tehty tukeista ja syvät
ajourat
suuntautuivat
Niemistenkylää kohti.
Isän synnyinkodin navetan jäljellä olevilla raunioilla nautittiin perinteiset shampanjat, keiteltiin
pannullinen kahvia, nautiskeltiin pikkubrändien
kera auringonpaisteessa.
Kuvia otettiin pelloista,
navetan raunioista, talon
kivijalasta sekä ympäristön maisemista. Isäni
muisteli peltojen pinta-aloja sekä nimiä.
Soutelimme
takaisin
pidemmän kautta uistin
perässä, eikä taaskaan
nykyn nykyä, lienevätkö
tyhjentäneet koko Laatokan nykyasukkaat vai olisiko ollut kuitenkin vika
kalamiehessä.
Paikan isäntä osoittautui varsin ystävälliseksi ja
järjesti meille kiehuvan
vedenkin kahveja varten,
kun odottelimme paluukuljetusta. Hän ei halunnut edes tarjoamaamme
lisäkorvausta
veneestä,
vaan sanoi sen olevan lahjamme häneltä meille.
Kävelimme takaisin ylös
tienvarteen, tovin odoteltuamme kyyti sitten
saapuikin. Maukkaan päivällisen jälkeen kalastelin
vielä jonkin aikaa lomakylän rannassa yhtä heikoin
tuloksin kuin aiemmin
päivällä. Laskeva aurinko loi hienon tunnelman
iltaani.
LAUANTAI ALKOI LAATOKASSA
aamuisella uinnilla. Aamiaisen jälkeen lievästi
ylisyöneenä matkasimme
Sortavalan satamaan Valamon luostariretkeä varten. Valamoon seilasimme
myötätuulessa pari tuntia.
Iso upea saari luostareineen ja konsertteineen
teki kyllä vaikutuksen. Paluumatka joutui nopeasti
➊
Ahvenjärven rantaa Oronrinteen Ropposesta lähestyttäessä. Täältä soudellaan järven oikeanpuolista, eteläistä reunaa Kinniin.
kantosiipialuksella.
Linja-autosta maisemia
ja rakennuskantaa katsellessa ei voi kun ihmetellä,
millaista välinpitämättömyyttä suuri ja mahtava
Venäjä osoittaa valtaamaansa aluetta kohtaan.
Suomalaisten
käsissä
paikat olisivat mitä luultavimmin huomattavasti
paremmassa
kunnossa
niin viljelysten kuin rakennustenkin osalta.
Majapaikkaan
palattuamme olikin tilaussauna jo kylpykunnossa ja
aamulla sovittu kuuden
miehen saunaporukkamme oli paisunut ilahduttavasti kymmeneksi. Sauna
osoittautui edustustasoiseksi
olohuonekeittiöineen ja hierontahuoneineen.
Perusteellisen
saunomisen ja päivällisen
jälkeen olikin mukava kellahtaa unille.
SUNNUNTAINA
SUUNNATTIIN
Ruskealaan
marmorilouhokselle, ja mukaan
noukittiin inkeriläissyntyinen opas, joka kertoili
Sortavalan historiaa ja
nykypäivän menoa. Koleassa säässä suoritetun
louhoskierroksen jälkeen
jatkoimme rajalle.
Matka jatkui kotimaan
kamaralla ruokailupaikkaa kohti. Makoisa kotiruokailu, jokunen tunti
linja-autossa muutaman
matkakokemuksen myötä saatteli meidät Heinolan ABC:lle, ja kotona
Tikkakoskella olin jo illan
hämärtyessä.
Tämä matka oli kaikkineen erittäin hyvin järjestetty, matkaseura karjalaisittain iloista ja seurallista.
Vilpittömät kiitokseni kaikille matkalla mukana olleille.
Petri Tilli
Tikkakoski
Kinni oli todellinen yllätys
Joitain vuosia sitten ajattelin, että minähän en matkusta koskaan Venäjälle.
Jossain vaiheessa vaimoni
Kirstin veli Asko Nieminen
kysäisi lähtisinkö hänen
seurakseen Itä-Karjalaan
taistelupaikkoja
tutkimaan heidän isänsä sotataipaleen
maisemiin.
Kerroin mieluummin harkitsevani Laatokan Karjalaa, joka on isäni suvun
kotiseutua.
Viime talvena koetin
tallentaa ukkini elämäntarinaa digi-muotoon jälkipolville. Ukkini, joka on
syntynyt 1899, kirjoitutti
tarinansa noin 80-vuotiaana kirjoituskoneella
kolmelle pojalleen hiilipaperikopioina, joita oli
myöhemmin
kopioitu
huonotasoisilla laitteilla,
niin eihän noiden alkuperäisten skannaus onnistunut. Päätin kirjoittaa
tarinan talteen koneelle korjaten vain selvät
näppäilyvirheet.
Nyt tuli kirjoittaessa
paneudutuksi asiaan aiempaa lukukertaa huolellisemmin ja siitä mielenkiinto heräsi suvun
kotiseutuun. Tein retkiä
netissä karttoihin ja moniin tietolähteisiin keräten taustatietoa. Jossain
vaiheessa törmäsin tietoon Reuskulan kyläkirjaprojektista.
Löysin
yhteyden Irma Harilaan,
jolle toimitin kirjaa varten
materiaalia. Hän puolestaan ohjasi minut suojattuun Jaakkima/Lumivaara –Facebook-ryhmään,
missä kuulin Jaakkiman
Sanomien lukijamatkasta.
Tilasin Jaakkiman Sanomat ja sain lisätietoa.
Nyt kysyin vuorostani
Askolta, josko hän lähtisi
kanssani tuolle retkelle.
No hänhän lupasi ja ilmoittauduimme Tealle.
Nyt alkoi jännittää. Ukkini kotitilalla Kinnissä
Jaakkiman pitäjän Reuskulan kylässä Ahvenjärven etelärannalla ei ollut
tietääkseni käynyt sotien
jälkeen kukaan suvustamme. Kartta- ja satelliittikuvatiedustelulla tiesin,
että tilalle ei enää ole tietä,
kun aikoinaan sinne johtanut kärrytie on kasvanut umpeen Ahvenojan
suunnasta.
Tiedustelin Tealta, olisiko hänellä tietoa, kuinka
tuonne voisi päästä. Hän
tunsikin sikäläisiä, joilla
oli kesäpaikka Ahvenjärven länsipuolella ja soutuvene, jolla pääsisimme
Kinnin rantaan. Nyt alkoi
näyttää entistä lupaavammalta. Jospa pääsisimme
sittenkin perille ja jopa
löytäisimme umpeen kasvaneiden peltojen laidalta
jonkun sammaleisen kiven talopaikaksi.
Kotikyläpäivänä aamiaisen jälkeen lähdimme
bussillamme, josta meitä
Tea ”tiputteli” kotikontujemme tienhaaroihin. Mekin jäimme Askon kanssa
Reuskulassa Ahvenjärven
länsipäässä, mistä Oleg
nuorempi opasti meidät
kävelemään mäelle, jossa
oli hänen vanhempiensa
Nina ja Oleg Masshtaller
vanhemman datsha.
Nina ja Oleg ottivat meidät lämpimästi vastaan ja
esittelivät paikkaa, joka
oli entistä Ropposten tilan pihapiiriä. Sisällä vielä varmistimme isännälle
mukana tuomistani kartoista
määränpäämme
Kinnin sijainnin.
Oleg otti veneen esille
talvisäilytyksestä,
avasi
lukot ja vedimme veneen
rantaveteen. Saimme venäjäksi ohjeet sijoittumiseemme veneeseen ja
Nina toimi tulkkina kääntäen suomeksi. Asko perään, minä keulaan ja Oleg
itse soutajaksi keskelle ➊.
Soutumatkalla Ahvenjärvellä oli mahtavat maisemat, joita Oleg halusi
meille esitellä ja pärjäsimme muutamalla sanalla ja
elekielellä oikein hyvin.
Hän esitteli myös kalapaikkojaan ja kertoi taannoin saaneensa metrin
mittaisen hauenkin.
HYVIN LÖYSIMME KINNIN rannan, joka oli laaksossa
kallioiden välissä ❷. Pian
nousimme maihin ja ensimmäinen yllätys oli valmiina – pellot eivät olleetkaan täynnä vesaikkoa,
vaan ainoastaan ojan varret ja peltojen reunat ❸.
Myös se, että Jaakkimassa kesä oli Tampereen seutuun lähes kaksi viikkoa
jäljessä, helpotti, kun lehdet olivat vielä silmuissaan
ja aluskasvillisuus vasta
oraalla. Näkyvyyttä oli hyvin ja pian suunnistinkin
kauniissa säässä rannasta
noin 200 metrin päähän
pienen kallion päällä olevaan vesakkoon, josta löysin asuintalon perustukset,
leivinuunin pohjan sekä
kamarin uunin pohjan.
Pian Oleg viittoi minua
katsomaan kaivon paikkaa. Hiukan eteenpäin ja
löytyi saunan perustukset,
jonka nurkassa oli kivikasa
= kiuas ❹. Vielä suurempi
yllätys oli tulossa, kun
käännyin peltojen suuntaan ja näin kivinavetan
rauniot, joista kaikki puuosat olivat tietysti poissa,
mutta muuten se oli varsin hyvin ryhdissään ❺.
Asko ja Oleg lähtivät
vielä katsomaan naapurin pientilan kivinavetan
raunioita ja minä jäin kuvaamaan sukuni juuria:
maisemia, peltoja, raken-
nusten jäänteitä ym. löytöjä kuten saranarautoja.
Mukaani muistoksi kaivoin kamarin uunin pohjan tiilikasasta ruosteisen
savupellin kehyksen, joka
sujahti
muovipussissa
mukavasti karttalaukkuuni. Paluumatkalla soutaessaan Oleg halusi näyttää
vastarannan korkeat kalliojyrkänteet, mistä hän on
kuulemma sukeltanut pää
edellä 5 metriä syvään veteen onnistuneesti ❻.
PALASIMME ONNELLISINA ja
tyytyväisinä kaikki odotukset ylittäneeltä retkeltämme Ninan ja Olegin
datshalle, missä jatkoimme keskusteluja odotellessamme Oleg nuorempaa, joka muut kuljetukset
hoidettuaan tuli noutamaan meidät majapaikkaamme. Voi sitä ystävällisyyttä ja palvelua, jota
saimme siellä kokea heidän taholtaan. Lämmin
kiitos kaikesta!
Muutama sana taustaksi. Itse olen Sakari Mustonen ja
isäni Pertti Mustonen syntyi Kinnissä kolmilapsisen perheen keskimmäiseksi pojaksi
1927. Ukkini Juho Mustonen
on syntynyt 1899 Kinnissä ja
hänen vanhempansa olivat
Matti Antinpoika Mustonen
(s. 1859) ja Mari Antintytär (s.
Pakkanen, syntynyt 1866 Jaakkiman Kumolassa).
Juho muutti jo vuonna 1930
tilalta Viipuriin ja tila jäi muulle
suvulle. Pian perhe muutti Viipurista Kurkijoelle, missä Ukkini toimi poliisina aina Talvisodan evakuointiin asti, minkä jälkeen perhe ei enää palannut Karjalaan, vaan jäi Keski-Suomeen, mistä mummini
oli kotoisin.
➌
❹
❺
Sakari Mustonen
19.05.2015 Tampereella
❻
10 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 11
EVAKKOESINEEN TARINA
KOHTAAMISIA
KUKAT KERTOVAT
Kotipihan kasvit tuovat juuret lähelle
Laivakompassi Kohtaaminen rajojen ylitse
– ajan ja tilan, sodan ja rauhan
Tukholmassa valmistettu vanha laivakompassi on palvellut Laatokan kalastajia ja puolustajia ammuskuljetuksissa Mantsinsaareen.
Lumivaaran Kotatsaaressa oli ennen sotia neljä taloa. Laatokan
saarien asukkaiden elinkeinona oli maanviljelys ja kalastus, niin
myös Juho Ovaskan talossa. Kolme veljestä Eemeli, Väinö ja
Tauno kulkivat isän mukana kalastamassa jo pienestä pitäen.
Juho Ovaska oli ollut Amerikassa ja ehkä siitä johtuen hankki venekäyttöön kompassin jo 1920-luvulla. Lyth-merkkinen käytetty laivakompassi oli suuri apu aavalla Laatokalla huonoissa
säissä liikkuvalle kalastajalle.
Talvisodan sytyttyä kompassilla varustettua venettä ja kalastajien paikallistuntemusta tarvittiin kuljetuksissa syyspimeällä Laatokalla ennen sen jäätymistä. Ovaskan veneellä kuskattiin mm.
ammuksia Mantsinsaareen. Tykistön ammukset olivat niin järeitä,
että niitä voitiin viedä veneessä vain kaksi kerrallaan.
Ovaskan pojista oli isän ammatin jatkajaksi kotisaareen
jäämässä Väinö. Vanhin Eemeli
oli lähtenyt sotilasuralle ja nuorin Tauno meni sahateollisuuskouluun Viipuriin. Sota kuitenkin muutti kaikki suunnitelmat
ja Kotatsaari piti jättää.
Viimeisenä evakkoon lähtijänä oli Väinö ja hänelle jäi raskas
tehtävä, kaikki elukat navetasta piti tappaa. Saaresta tiettömän taipaleen takaa ei karjaa
ehditty pelastaa. Vain joitain
huonekaluja ja tärkeimpiä arvoesineitä saatiin mukaan. Veneet jäivät sinne, mutta komPienet kalastajanalut 1920-lupassi lähti matkaan.
vulla, Tauno ja Väinö Ovaska
Talvisodan myötä rakennukLumivaaran Kotatsaaresta.
set tuhoutuivat ja kotipaikka jäi lopullisesti. Sotavuosien
jälkeen oli veljeksistä elossa enää Tauno ja sisar Sylvi. Isä-Juho oli kuollut jo ennen sotaa Amerikan kaivoksista saamaansa
keuhkotautiin.
Metsäteknikoksi opiskellut Tauno Ovaska toimi alkuun mikkeliläisen puutavarafirman ostomiehenä ja perusti sitten oman sahayrityksen Punkaharjulle. Kalastus oli hänen mieliharrastuksensa ja hänelle päätyi evakkotavaroiden mukana myös kalastajaveneen kompassi.
Tauno Ovaskan pojista nykyään kompassin omistava Jussi
Ovaska sanoo, että se on hänelle rakkain muistoesine isän kotisaaresta. Yli sata vuotta vanhalla kompassilla on antiikkiarvoakin,
mutta tärkeintä on kuitenkin sen tunnearvo. Evakkoesine kertoo
suvun juurista Laatokan kalastajina ja kalastus on ollut Jussille itselleenkin rakas harrastus koko ikänsä.
Heimo Paakkinen
Hänen mielestään sellaisesta
elämänkohtalosta
tulisi kertoa muillekin.
Teatterin tuotantokokouksessa päätimme, että
luomme musiikkiesityksen, jossa minä laulaisin
muusikon
säestyksellä.
Esityksen työnimeksi tuli
Kainon laulu.
Kun joululomallani 1988
olin vierailulla vanhempieni luona, äitini Kaino
Svensson (s. Kotiranta) otti
esiin valokuva-albumin ja
minä nauhurin – ja niin
luotiin perusta modernille
lasten teatteriklassikolle.
Ohjaaja Urban Lindh
kuunteli nauhan ja piti
kertomuksen sisältöä vahvana ja lämpimänä. Lisäksi siinä oli huumoria myös
synkän keskellä. Hän kallistui näytelmän kannalle
ja laati käsikirjoituksen.
Kaino oli siihen tyytyväinen, vain yksi asia piti
korjata: ”Sune (puoliso)
puuttuu! Hänen on oltava
mukana, sillä ilman häntä
en minäkään istuisi tässä”.
Niinpä Urban lisäsi vielä
kohtaamisen poliisi Sune
Svenssonin kanssa, ja niin
alkoi harjoittelu.
KAINON NÄYTELMÄ ON KOSKETTANUT yleisön sydämiä.
Varhaislapsuuden ilot ja
leikit, talvisodan aiheuttama turvattomuus ja pakeneminen. Evakuointi, jatkosota ja Karjalan ja kodin
menetys. Kaino ja hänen
pikkuveljensä lähetettiin
pariksi vuodeksi Ruotsiin.
Se oli monin tavoin riipaisevaa. Kaino sai äidiltään
tehtävän pitää sisarukset
yhdessä, se oli painava
vastuu tytölle vieraassa
maassa! Unohtaa oma kielensä ja harjoitella se uudestaan.
Kainon kokemukset sodasta ovat verrattavissa
niiden yksinäisten pakolaislasten
kokemuksiin, joita vastaanotamme tänään. Emmekö
ole vieläkään oppineet,
miten pakolaisia tulee
vastaanottaa?
70 000 lasta tuli lappu
kaulassa Ruotsiin.
Vanhempien toiveena
oli lasten selviäminen
ja palaaminen kotiin
sodan päätyttyä.
Mutta aina ei käynytkään niin…
Muutama kuukausi sitten
matkustin äitini Kainon
kanssa Suomeen katsomaan Tampereen Työväenteatterin esitystä. Se oli
fantastinen elämys! Suuri
näyttämö, useita näyttelijöitä, kuvaprojektiot, jotka
saivat pommikoneen ylilennon tuntumaan todelliselta. Näytelmästä on jo
kirjoitettu, joten kerronkin toisesta matkasta.
AIVAN 1990-LUVUN ALUSSA pääsimme käymään Karjalan
menetetyille alueille. Olin
esittänyt Kainon laulua jo
yhden
näytäntökauden
ajan, ja halusin mielelläni
matkalle mukaan Kainon,
hänen isoveljensä Kaukon
ja tämän vaimon Helvin
kanssa. Bussi lähti Helsingistä täynnä karjalaisia,
jotka toivoivat näkevänsä jälleen kotinsa. Suurin
odotuksin
saavuimme
Sortavalaan 46 vuoden
jälkeen. Tulkki Maija Vola
mukanamme
ajoimme
kahdella taksilla perheen
kotikylään,
Jaakkiman
Kokonniemeen, yli tukkien, kivien ja peltojen ja
metsäpolkuja pitkin kulki
tiemme. Lopuksi näimme
Laatokan, ja silloin alkoi
äitini itkeä…
Talo oli paikallaan. Navetta oli romahtamaisillaan, ja maakellari, johon
he piiloutuivat pommitusten aikana oli jäljellä. Näin
kaiken, josta olin näytelmässä kertonut.
Talossa oli nuori perhe
silloisesta Leningradista,
se oli heidän kesäasun-
Kaino Svensson (s. Kotiranta), syntyisin Kokonniemen kylästä.
tonsa. Meidät kutsuttiin
sisään katsomaan taloa ja
istumaan pöytään. Tulkilla oli neljän tunnin ankara
työ, kun hän käänsi suomea-ruotsia-venäjää, eikä
keskustelu pöydän ympärillä ottanut loppuakseen.
Pariskunta Andrej ja
Lena tarjosivat, mitä heillä oli: perunoita, sieniä ja
mustikoita. Kun he asettivat esille suuren mustikkakulhon, alkoi Kaino
itkeä. Lena huolestui,
oliko hän tehnyt Kainon
surulliseksi, mutta Kaino
sanoikin: ”En itke surusta,
päinvastoin. Ja tiedän täsmälleen, mistä täällä löytää metsässä mustikoita”.
Kohtaaminen
rajojen
ylitse; ajan ja tilan, sodan
ja rauhan. Ja niin keittiön
pöydän ääressä Karjalassa
koettiin veljeyttä ja sisaruutta. Meidän vastuullamme on nyt viedä sitä
eteenpäin heille, jotka tulevat pakolaisina ja heille,
jotka ottavat heidät vastaan ja auttavat heitä.
KAINON LAULU –NÄYTELMÄÄ on
nyt esitetty 25 vuoden
ajan Ruotsissa, Suomessa,
Norjassa, Tanskassa. Kainosta on vuosien varrella
tullut isoäiti, ja leskirouva
Svensson on täyttänyt 80
vuotta. Hänellä on kotonaan kaikkien eri teattereiden julisteet ja muistoja
heiltä, jotka ovat tutustuneet hänen tarinaansa.
Minulle on ollut suuri
kunnia saada esittää näy-
MUSTIKKA-AKVARELLI / ULLA VEHVILÄINEN
Kaksikymmentäviisi vuotta sitten seisoin näyttämöllä Härnösandissa, Ruotsissa, kun Raja-teatterissa
oli Kainon Laulun ensi-ilta.
Näytelmä sai alkunsa, kun
äitini oli kertonut elämästään näyttelijäkollegalleni.
telmää ja suuri ilo nähdä,
kuinka se elää edelleen.
Äitini tähden, Karjalan
ja Suomen tähden ja
kaikkien niiden lasten
ja heidän perheittensä
tähden, joiden on
pakko paeta
elämänsä edestä.
Parin vuoden paluu Kuokkaniemelle olikin sitten väliaikaista. Tapaamme kellon uudelleen
Kouvolassa, nyt seikkailemassa
muutamassa eri kohteessa riippuen isä-Einon asuntopaikoista.
Isäni kuoltua 1989 kello tuli meille Vartiokylään.
Junghans on nyt arvokkaana
muistoesineenä olohuoneemme
kaapin hyllyssä. Virittelen sen
vieläkin silloin tällöin soittelemaan vienoja herätyssäveliään.
Reino Halonen
Helsinki
Harri Suomalainen
Huittinen
Jaakkiman kirkonmäeltä
Savon Leppävirralle
Kiitos äiti, ja muista mitä
Andrej sanoi, kun hän
antoi isoveljellesi Kaukolle purkin mustikkahilloa:
”Kun palaat kotiin Suomeen, katselethan valokuvia täältä ja syöt mustikoita. Sinä saat ne – nehän
ovat oikeastaan sinun!”
Carina Svensson
Ruotsi
Ukonkello on kukkinut jo kymmenen
vuotta rehevästi mökillämme Leppävirran
Kohmansalon Välirannassa Suvasveden äärellä.
Vuonna 2003 olimme Jaakkimalaisten matkalla Lahdenpojassa, Sortavalassa ja Valamossa.
Jaakkiman kirkko on äitini Anna Heinosen (s. Melanen) rippikirkko. Melaset asuivat Nivalla. Siskoni ja vaimoni kaivoivat juurakot kirkon mäeltä raunioiden juurelta ja toivat ne mukanaan.
Täällä Savossa kukka muistuttaa joka kesä, mistä on peräisin.
Lämpimien säiden ansiosta kukka on parhaassa loistossaan kesä-heinäkuun vaihteessa.
Raimo Heinonen
TAIMIA PUHDISTELTIIN MULLASTA ja piilotettiin linja-auton syvyyksiin, matkalaukun taskuihin tai omiin
taskuihin. Kun silloin ennen autot ja tavarat syynättiin huolellisesti, takavarikoitiin taimet, jos niitä
löytyi.
Metsämikliläisjuurinen
Sanni Antelo kertoo: ” Kun
kävimme sisarusten kanssa 90-luvulla Karjalassa,
kullerot kukkivat siellä
meidän entisellä paikalla.
Meinasin tuoda sen muistoksi puutarhaani, niin
eikös mokoma - tullissa
ottivat pois”.
Kukat ovat saattaneet
matkata pitkästi vielä
kotimaan kamarallakin,
kun niitä on otettu mukaan muutoissa ja jaettu
sukulaisille.
TUNTUU HYVÄLTÄ, kun kasvi
jatkaa kasvuaan seuraavan sukupolven pihalla,
sekin on yksi tapa juurruttaa toista ja itseään Karjalan multiin ja kulttuuriperintöön.
Isovanhempinen tuomat
viinimarjapensaat
muistuttavat marjoillaan
jo poisnukkuneista, niissä
maistuu mukana lapsuuden kesät.
Paikjärveläinen Heikki
Luukko muistelee lapsuuden kotipihalla käyntiä
kolme vuotta sitten: ”Sukulaiseni Päivi ja Jorma
Salmela ottivat minun
kotipihaltani
kulleroita
heidän kotinsa pihanurmikolle. Itse en tuonut niitä kun olimme myymässä
omaa taloamme ja muuttamassa
helpompaan
asumismuotoon, osakehuoneistoon. Vanhan kotini pihalla, jossa mitään
rakennuksia ei ollut jäljellä, oli hämmästyttävän
runsaasti kulleroita. Talon
nurkalla kaksihaarainen
haapa oli kasvanut valtavan suureksi ja puutarha
alkanut metsittyä. Sijainti
noin 2 km Huuhanmäen
asemalta. Aurajoen latvusalue oli maittemme
itäisenä rajana”.
Aira Rönkön juuret ovat
Iijärvellä, ja hän kertoo:
”Kotipihallani
kukkivat
mummolan seinän viereltä tuodut juhannusruusut. Niistä on seuraavakin
polvi saanut ”perintönsä”.
Kullerot kasvavat penkissä ja kukkivat kesän alussa kauniisti. Kunpa saisin vielä keltaiset iirikset
tuotua”.
Oppolalainen Jouko Tiilikka kertoo, että hänellä
kasvaa syytinkimökin tontilla Oppolasta salakuljetettuja kulleroita, sinivuokkoja, mäkitervakkoja,
juhannus ruusu, vaahtera
ja lehmus. Vaahtera on
isoenon Antti Sinkkosen
pihalta.
OLEN ITSE TUONUT lukijamatkalta vuonna 2004 serkkuni Päivin kanssa isiemme
synnyinkodin pihamaalta
Tyynelän sireenit
KOTONANI
KUOKKANIEMEN
TYYNELÄSSÄ oli kolmen mah-
tavan sireenipensaan ryhmä. Se oli paikan aikaisemman omistajan opettaja
Tuomaisen 1900-luvun alussa istuttama. Keväisin odottelimme sisareni Ailin kanssa
kukkien aukeamista valkoiseen väriloistoonsa. Sireeni
ei ollut kovin yleinen koko
kylässä, en muista ainakaan
valkoisia nähneeni muualla.
Opettaja Tuomainen oli
kyllä ollut monessa muussakin kohtaa edelläkävijä. Tästä kertoivat puutarhan lukuisat omenapuut, marjapensaat ja vadelmarivistöt,
joiden jatkuvasta hoidosta
mummoni Maria erityisesti
huolehti.
Luonnonkukista ovat mieleeni jääneet kullerot, sinivuokot, keto-orvokit ja ojanvarren rentukat.
Käydessäni
kotikulmilla sodan jälkeen ensimmäisen kerran kesällä 1990 oli
sireeniryhmä hakattu maan
tasalle ja alue lopuksi kulotettu. Arvelin silloin, että koko sireenikanta oli lopullisesti tuhottu. Mutta muutamaa vuotta myöhemmin
käydessäni uudelleen Tyynelässä olikin uusi alku koitta-
Nivalta kulleron, joka kukkii nyt pihallani Porvoossa. Sen kaverina on toinen
kullero, joka on kotoisin
porvoolaisesta taimitarhasta. Yhdessä ne vahvasti
muistuttavat minua paikastani, olen kotoisin Porvoosta, mutta identiteettini on vahvasti karjalainen.
Anna Heinosen (s. Melanen) poika
Aili, Tellervo-serkku ja Reino
Tyynelässä sireenikimput käsissään keväällä 1938.
nut sireenipensaille. En tietenkään malttanut olla ottamatta yhtä kunnon vesaa mukaani kotituomiseksi. Matkanjohtajamme tosin varoitteli tullin innokkuudesta moisten tuliaisten poistamisessa. Riski kannatti kuitenkin ottaa. Nyt on
tuomani sireeni kotiutunut
pihaamme ja voin tarkkailla keittiön ikkunasta Vartiokylässä ”Tyynelän” valkoisia
sireeninkukkia. Aloitti tänä
keväänä kukinnan jo toukokuun viimeisellä viikolla.
Reino Halonen
Yritykseni siirtää ukkini
kotikallion
ketoorvokit
ovat epäonnistuneet. Kulleroni kukoistavat penkin
kulmassa ja miesväkeni
tietää ajaa siinä kohdin
nurmikonleikkuria varovaisesti.
Tea Itkonen
KUVAT LIISA KIILUNEN
Kurnuksenkennäältä
Ranskaan Grasseen
Kellon kiertokulku
Vanhempani Eino ja Hanna
(s.Tuunanen) Halonen saivat
häälahjakseen
vihkiäisissään
17.7.1927
Junghans-musiikkiherätyskellon. Kellon antoivat
nuorelle parille Juhana ja Kaisu
(s. Moilanen) Koivula, joilla oli
silloin Käkisalmessa kelloliike.
Hääpaikkana oli Tyynelän tilan
pihamaa Kuokkaniemessä.
Muistan kellon olleen aina kotimme olohuoneessa lipaston
päällä, mistä se soitteli tarvittavat herätykset. Ensimmäisellä
evakkoreissulla kellon matka
jatkui Kouvolan Käpylään, mihin
perheemme silloi majoittui.
Kesän lähestyessä monet karjalaiset juuret omaavat henkilöt miettivät nykyisen pihapuutarhansa
kasvustoa, mitä tuonne ja tuonne? Laitanko leikkokukkia, retiisejä, pensaita, omenapuita jne.
Voidaan kuitenkin sanoa, että kaunein kukka
nykyisessä puutarhassa ei ole se läheisestä puutarhamyymälästä ostettu kukka. Kaunein kukka on
se kukka, jonka kukin onnistui ottamaan mukaan
pitkälle evakkotaipaleelle taikka poimi myöhempien käyntiensä yhteydessä kotikonnuilta.
Istuessaan kesäiltaa nykyisessä puutarhassaan
voi poimia sen pienen kukan sieltä penkistä, katsoa sitä ja jutella sille hiljaa mielessään: ”Hyvä
Kullero, olemme kulkeneet yhdessä pitkän matkan. Nousemme yhdessä kevään kukoistukseen
pitkän talvisen pimeyden jälkeen, tarvitsemme
toisiamme. Kukkani, sinä tarvitset minulta vettä ja hoitoa, minä saan puolestani sinulta tuntemuksia ja muistoja.”
Harri Suomalaisen kirje
toimitukselle on jo vuoden takainen. Hän kertoo
lisäksi, että hänelle kasvit
edustavat pitkää kaarta
elämän ja arjen ketjussa.
Ne voivat olla niin henkisenä muistona kuin kauneuden tuojana.
Kuinka ollakaan sain
samoihin aikoihin sähköpostia Raimo Heinoselta
kirkonmäen ukonkelloihin liittyen.
Tästä asti olen yrittänyt
koota kertomuksia Jaakkimasta ja Lumivaarasta
suvun juurilta tuoduista
”juurakoista” kukkien ja
puitten taimista. Uskon,
että niitä on tuotu paljon,
vaikka se ei sallittua ole
ollutkaan.
Kukkien ja taimien raijaaminen alkoi tietysti
heti, kun kultamaille päästiin. Joku toi kulleron, toinen orvokkeja, sinivuokkomättään tai kotipihan
perennoita, keisarinkruunua, iiristä, ylioppilaan
neilikkaa (suopayrttiä) ja
tietysti Karjalan ja Valamon sekä juhannusruusua. Pensaista on tuotu
angervoa ja syreeniä, herukkaa ja puista mm. kirsikkaa, kriikkunaa, omenaa, kuusen ja vaahteran
taimia.
Martti Savolainen kertoo
Kokoamme evakkoesineittein tarinoita talteen.
Toivomme valokuvaa esineestä, siihen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ja tarinaa esineen
matkasta ja sen merkityksestä tämän päivän
haltijalleen. Julkaisemme mieluusti tarinoita
lehdessä.
Esineiden tarinoita kokoavat:
Tea Itkonen, aineisto@jaakkimansanomat.fi
lehden toimitus, puh. 050 440 6109
Matti Tiilikka, matti.tiilikka@vv.fi
Jaakkimalaisten seuran pj.
puh. 050 313 3331, Seinäjoki
Jaakkimalaisen perinteen tallennus
Oppolan syreeni viihtyy hyvin
Nizzan seudulla sypressien ja
eukalyptyksen seurassa.
kesäyönä yöpyneensä Oppolan Kurnuksenkennäällä isoäitinsä Anna Matilda Savolaisen (s. Kosonen) kotipihalla omenapuun alla reissullaan
Karjalassa.
Isoäidin pihasta on siirtynyt
valkeat syreenit Kokkolaan ja
Karijoelle sekä edelleen Ranskan Grasseen pikkusiskon pihalle. Grassessa asuu myös tytär Pauliina perheineen.
Onpa hän siirtänyt metsämansikoitakin Oppolan Uimosesta Kokkolaan ja Karijoelle –
makialta maistuvat!
Irma Harila on tuonut
rentukan taimen Reuskulan Möklahden rannasta äitinsä synnyinkodin tienoilta kesäkuun lopulla 2011.
Se kasvaa nyt Loviisan Isnäsissä lemmikkien kanssa.
Taimet suvun omalta pihamaalta tuovat Karjalan kotiin.
Kun katselen kukkaan puhkeavia kasveja pihallani, tulee mieleeni äitini Tyyne Takkusen (s. Halko) puheet ”ennen Karjalas”. Äiti oli kova kukkia kasvattamaan, ja hän on
oksasta kaikki isommat pensaatkin kasvattanut pihallam-
me. Mummon Maria Ijäksen muistellaan sanoneen: ”A,
meidän Tyyne vaikka laittaa
kuivan tikun maahan, niin se
rupeaa kasvamaan”.
Äidillä oli kotona Kumolassa valtavasti kukkia ja aivan
tuntemattomatkin ohikulkijat pyysivät lupaa päästä niitä
katsomaan. Äidin kotipaikalla
on enää jäljellä tuomi ja omenapuu. Omenapuu oli nuori ja
vasta ehtinyt yhden omenan
tuottaa ja sekin jäi sitten sinne
Karjalaan.
Näin kertoi Liisa Kiilunen,
jonka omalla pihalla kukkivat
pihatähtimöt ja mäkitervakko
Kumolasta. Kerottu ruusu on
Akkaharjun asemalta. dti
12 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 13
LAATOKAN LUONTO
SORTAVALAN KUULUMISIA
tulet, nautimme vähän
Karjalan Balsamia (venäläistä villiyrttiviinaa) ja
kuuntelimme, kun yksi
seurueemme jäsen lausui
runoja. Se hetki on jäänyt
mieleeni erityisen hienona. Oli jotenkin uskomaton tunne, kun olimme
keskellä erämaata jääkauden silottamilla kallioilla
Laatokan rannalla ja joku
lausuu Uuno Kailasta pitkiä säkeitä.
säätä koko viikoksi. Jätin
siis kotiin t-paidat, aurinkorasvan ja lierihatun ja
pakkasin mukaan pipon
ja untuvatakin…
Melottiin Impilahteen.
Lahti oli pitkä ja kapea.
Helle sai sen tuntumaan
loputtomalta. Matkalla oli
kalanviljelylaitos ja pian
sen jälkeen todella hieno
kiipeilykallio. Kalliossa oli
monta merkattua reittiä
ankkurointipisteineen,
korkeutta oli varmaan 40
metriä!
Impilahdessa rantauduimme jyrkälle tienpenkalle. Yksi seurueesta jäi
vahtimaan kajakkeja ja
me muut käveltiin kylän
halki kauppaan. Kylässä
oli ränsistyneitä suomalaisia taloja. Kylä ei vaikuttanut kovin vilkkaalta
ja saimme jälkeenpäin
kuulla, että sen ainoa
työllistäjä oli lopettanut
toimintansa ja suurin osa
kyläläisistä oli muuttanut
pois työn perässä. Pieni
kauppa kuitenkin vaikutti
uudehkolta.
Impilahdesta pois meloessa oli todella kuuma. Rehevästä ja kaislikkoisesta
lahdesta pois päästyämme Laatokka muuttui
taas karuksi ja kallioiseksi.
Yöksi asetuimme taas hienolle kalliolle. Kävin seikkailemassa saaren päässä
veden silottamilla kallioilla ja kuvasin näkymätöntä
vastarantaa illan värjäämän taivaan alla. Iltanuotiolla yksi melojamme
poltti juhlallisin menoin
ikivanhat neopreenitossunsa. Haju oli uskomaton. Niistä tossuista taisi
olla jo ihan hyvä päästä
eroon…
NAUTIN AAMUKAHVIT OMASSA
RAUHASSA ennen muiden
heräämistä. Kymmeneltä
kaikki olivat jo aamiaisensa nauttineet, teltat
ja muut kamat kajakkeihin pakanneet ja valmiita
matkaan. Sitten tapahtui
taas se, mikä on jokaisella reissulla tapahtunut.
Laatokka muuttui aivan
peilityyneksi! Aurinko porotti ja minua kadutti, että
olin uskonut säätiedotuksiin. Ne olivat luvanneet
kylmää, tuulista ja sateista
SATEEN ROPINA HERÄTTI MINUT.
Onneksi se oli vain lyhyt
kuuro. Aamurutiinien jälkeen meloimme kirkastuvassa mutta koleassa säässä Petäjäsaareen. Matkalla
oli todella jylhiä ja karuja
kallioita pilvin pimein.
Aallot olivat välillä hurjiakin. Petäjäsaaresta osa
seuruettamme etsi unohdetun pataljoonan muistomerkkiä tuloksetta. Saari oli joitakin vuosia sitten
palanut ja kasvoi nyt tuoretta pusikkoa.
Minun retkitarinani
Kajakilla Sortavalasta Pitkärantaan
Meitä on sekalainen
porukka tarpeeksi
hulluja, että otimme
urakaksi kiertää
Laatokan kajakeilla.
Olemme nyt neljä kertaa
siellä käyneet ja joka reissulla matka on edennyt
noin sata kilometriä. Retkueemme sisältää miehiä
ja naisia, nelikymppisiä
ja eläkeikäisiä. Juurikaan
emme muuten vietä yhdessä aikaa, mutta joka
kesä juhannuksesta seuraavan viikon vietämme
Laatokan laineilla.
Viime kesänä laskimme
kajakit veteen Sortavalassa hotelli Piipun pihassa.
Auto jätettiin sinne vartioidulle parkkipaikalle.
Olimme melontavalmiudessa paikallista aikaa
00.23, joten väsymys jo
painoi. Näimme reissun
ensimmäisen norpan yön
hämärtyessä.
Löysimme sopivan kalliorannan
yöpymiseen ja aamun
valjetessa pystyi paikkaa
tarkkailemaan vähän paremmin. Kallio kasvoi mehitähtiä ja sinivuokkojen
lehtiäkin oli runsaasti.
Parin tunnin rauhallisen aamiaisen jälkeen
jatkoimme matkaa pilvipoutaisessa säässä. Maisema oli karua, täynnä
kallioita ja pieniä saaria.
Välillä tuuli yltyi kovaksikin ja me pysyttelimme
saarten suojissa. Meloimme
kapeikkojen
halki ja näimme majavien
temmellyskentän.
Ylitimme selän aika kovassa sivutuulessa. Pienellä luodolla oli valtava ortodoksiristi suojelemassa
kalastajia Laatokan koettelemuksilta. Meloimme
myös ohi heinittyneiden kolhoosipeltojen ja
raunioituneen navetan.
Majapaikaksi löysimme
upean kalliosaaren, jossa
paistoin trangiallani nokkoslettuja kaikille.
AURINKOINEN AAMU. Heräsin
ennen muita ja ehdin
juoda aamukahvit rantakalliolla omassa hiljaisuudessa. Nautittiin kauniista
aamusta yhteentoista asti,
ennen matkan jatkamista.
Päivän tavoite oli meloa
Impilahteen
kauppaan
täydentämään ruoka- ja
juomavarastoja.
Välillä tuuli vastaan ja välillä
sivulta. Pieni navigointivirhe aiheutti sen, että
meloimme noin 15 kilometriä turhaan…
Lounastauolle rantautuessa porukkamme kokenein meloja kaatui ja
kasteli itsensä hyisessä
Laatokan vedessä. Hän
jäi naureskellen istumaan rantaveteen, että
saimme kuvat otettua
todistusaineistoksi.
Näimme norppia ja todella upeita kallioita. Impilahti jäi siltä päivältä
väliin ja majoittauduimme taas hienolle kalliolle.
Illalla teimme oikein isot
Ruohonjuuritason kulttuuriteko
Sortavalan hautausmaalla
Saaressa nautittiin reissun viimeiset pasta-ateriat suurella haikeudella.
Jatkoimme melomista Pitkärantaan, melontamme
päätepisteeseen. Rantaa
lähestyttäessä huomasimme, että meille vilkutetaan
yhden talon pihasta. Sinne siis! Talon pihalla venäläispariskunta otti meidät
lämpimästi vastaan, tarjosi kahvit kaikilla herkuilla
ja piti meille seuraa, kun
osa porukasta lähti hakemaan autoa Sortavalasta.
NÄILLÄ MELONTARETKILLÄ on
ihan omanlainen tunnelmansa. Kaikilla on omat
rutiininsa, tapansa ja tarinansa. Iltaisin nuotiolla
juttu lentää milloin missäkin korkeuksissa. Kiirettä ei ole, maisemista
nautiskellaan. Aamut ovat
rauhallisia ja ruokahetket päivän kohokohtia.
Laatokka näyttäytyy joka
kerta erilaisena. Rantoja
ei ole rakennettu tukkoon,
voi mennä päiviä, ettemme törmää vesillä muihin
kuin norppiin.
Seuraavalla osuudella
on odotettavissa hiekkarantoja ja pelkkää aavaa
ilman saarten tuomaa
tuulensuojaa. Itse en harrasta meditointia, mutta
johonkin syvään rauhan
tilaan pääsen Laatokalla
meloessa. Joskus olen salaa saattanut kyyneleen
silmäkulmasta pyyhkäistä
ihan vaan kaiken kauneuden edessä.
Minna Jakosuo
Juokslahti
Retki melottiin
24.-28.6.2014
Riekkalansaaren maisemia ja näkymiä Laatokan suunnalta; sortunut kolhoosinavetta, yhä asuttu rakennus ja kylämaisemaa.
Sodan jälkeen luovutetun
alueen hautausmaat kokivat kovan kohtalon. Niitä kohtasi lyhyessä ajassa
miltei täydellinen tuho. Ei
liene vielä tutkittu, missä
määrin takana oli tarkoituksellinen hävitystyö ja
missä määrin vain puhtaasti käytännölliset syyt,
kuten raudan ja rakennuskivien tarve. Monet alueista oli otettu myös uusiokäyttöön palvelemaan
entisessä
tehtävässään
uusia asukkaita.
Kun Laatokan Karjala
avautui matkailulle 25
vuotta sitten, myös Sortavalan hautausmaiden
kohtalo pahoitti kotikontujaan katsomaan tulleiden mieliä. Varsin pian
voitiin toisaalta todeta,
että vaikka ns. vanhalla
hautausmaalla oli tuskin
monta kiveä pystyssä, se
oli kuitenkin parhaiten
luovutetulla alueella säilynyt entinen kirkkomaa.
Hautausmaan kunnostamiseksi laadittiin suunnitelma ja kivien pystytykseen ryhdyttiin suomalaisvoimin. Syntyi edelleen
voimissaan oleva perinne
tehdä talkoomatka keväisin siivoustöihin. Pystyyn
nostetut kivet kuitenkin
kaadettiin jälleen pian ja
pusikoitumisen pysäyttäminenkin oli vaivalloista,
todellisesta raivaamisesta
puhumattakaan.
Kaupungin johdossa on
vuosien saatossa suhtauduttu – johtajien vaihtuessakin – periaatteessa myönteisesti niin alueen kunnostamiseen kuin puistoalueena säilyttämiseenkin.
Tahtoa ei ole puuttunut ja
yhteistyösuhteet suomalaisiin toimijoihin ovat olleet
hyvät ja ystävälliset. Suurisuuntaisia suunnitelmia on
paikallisten viranomaisten
toimin laadittu, mutta sanoja vastaavia resursseja ei
ole ollut osoittaa.
Oleg ja Juri nostivat ja asettivat kaatuneen kiven paikoilleen. Paasi Juhana (1848-1920) ja Maria (s. Hänninen 1880-1927) Pakkasen.
Kun tänään vertaa Sortavalan vanhaa hautausmaata viiden tai kymmenen vuoden takaiseen
tilanteeseen, on muutos
valtava. Hautakiviä on
pystyssä enemmän kuin
yli puoleen vuosisataan,
vesakkoa on raivattu ja
näkymät ovat avarat. Pystyyn nostetut ja esiin kaivetut kivet ovat saaneet
olla ilkivallalta rauhassa ja
illanistumiset hautakivillä sekä roskaaminen ovat
olennaisesti vähentyneet.
Parin viime vuoden aikana tapahtuneen muutoksen takana on pieni
joukko paikallisen helluntaiseurakunnan ja evankelis-luterilaisen seurakunnan aktiiveja ja heidän
lähipiiriään. Työ tehdään
vapaaehtoisena
talkootyönä yksinkertaisin käsityövälinein. Työssä on
ollut myös helluntaiseurakunnan tukemia päihdekuntoutujia.
Olemme Suomessa tottuneet ammattilaisten seurakuntalaisten verovaroin
hoitamiin hienoihin hautausmaapuistoihin, ja arvioimme näkemäämme
omien
kokemustemme
valossa ja usein sen vuoksi
epäoikeudenmukaisesti.
Nämä miehet ja naiset
ovat muutamassa vuodessa tehneet Sortavalassa hämmästyttävän kulttuuriteon, joka ansaitsee
erityisen kiitosmaininnan
ja tuen. Kesän edetessä
toki vuohenputki ja muu
rehevä rikkakasvillisuus
täyttää alueen. Pieni vapaaehtoisten joukko ei voi
mahdottomuuksia tehdä,
vaikka ihmeitä tekeekin.
Mutta työ ja yhteistyö jatkuvat ruohonjuuritasolla
ja se on tärkeintä.
Risto Voipio
varatuomari, Helsinki
(julkaistu Karjala-lehdessä 28.5.2015)
Seminaarin lehtori Konrad Vaarasen (ent. Hougberg) ja puolison Ida
s. Tawastin jälkeläisiä kunnostamassa hautapaaden kaiverrukset.
Pieni keräys tuotti iloa päiväkodissa
Ortodoksiristi suojelee luodon korkeimmalla paikalla kalastajia ja merenkävijöitä.
Laatokka muuttui yhtäkkiä aivan peilityyneksi.
Kauniita perhosia lehahti kiitokseksi! Tässä Sonjan iloinen työ.
Saatuani vinkin, että Sortavalan suurimmassa päiväkodissa
”Romashka” eli Päivänkakkarassa on monenlaista tarvetta mm. liina- ja petivaatteista, muista tekstiileistä ja askartelu- ja piirustustarvikkeista,
pyysin facebookissa pienellä
viestillä ystäviäni ystävällisesti
tutkimaan kaappejaan, jos on
jotakin sopivaa lahjoitettavaa.
Käypästä tavaraa löytyikin
yllättävän karttuisasti, myös
lukijamatkalaisilta, ja tuli myös
tilaisuus hankkia uusia askartelu- ja piirustustarvikkeita,
joita tuli myös lahjoituksena.
Romashkan johtaja Nadeshda Mastaller esittääkin
kauniit kiitokset lahjoittajille,
jotka saan tässä välittää myös
päiväkotityttösen Sonjan akvarelliperhosen muodossa.
”Isoista pussilakanoista ja
lakanoista ompelemme lapsille sopivia. Kankaista teemme
mm. patjan päällisiä ja ompelemme juhliin pukuja. Jo seuraavissa juhlissa toukokuun
lopussa käytetään teidän kankaista tekemiämme pukuja. Lelut olivat tarpeeseen. Elvira Forsman erityisesti kiittää opiskelutarvikkeista.
Sortavalassa valitettavasti on se tilanne, että lastentarhat saavat vain 20 % tarvitsemistaan opiskelumateriaaleis-
ta. Sen takia kynät, värit jne.
tulivat todella tarpeeseen. Niitä käytetään myös psykologin
ja logopedin yksilöopetuksessa. Tarhan kasvattajat ja lapset ovat hyvin luovia persoonia
ja käyttävät värit, paperit jne.
kauniisiin töihin.”
Valitettavasti en tällä kertaa itse päässyt vierailemaan päiväkodissa, mutta seuraavalla
kerralla se on ehkä mahdollista. Lastentarhassa on kolmattasataa alle kouluikäistä lasta.
Se sijaitsee Ulitsa Popedylla eli
Voitonkadulla.
Sortavalassa usein vieraileva
Asta Ruokolainen kertoi
päiväkodissa käytyään, että
siellä on kaikki iloisen väristä, verhot jne. Lapset on jaettu ryhmiinsä kolmeen ikäryhmään. Pienimpien ryhmissä
on 12 taaperoa ryhmässään.
Vanhempia lapsia oli noin 20
ryhmässään. Lapset syövät
ja nukkuvat päiväunet oman
ryhmänsä tilassa.
”Tarhassa oli kiva oma musiikkisali. Tässä tarhassa ei ole
ilta- ja yöhoitoa. Lapset olivat
suloisia, tulivat juttelemaan ja
ottivat kontaktia heti. Tarhassa oli kiva tunnelma ja valoisat
suuret huoneet”.
Kiitokset vielä kertaalleen!
Tea Itkonen
14 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 15
LAATOKAN PUOLUSTUS
Kuinka Karjalan merta puolustettiin (osa 3)
Mantsinsaaren rannikkopatterit
KUVA SA-KUVA.FI
Mantsinsaaren patterille talvisodan päättyessä jäänyt 152 mm:n rannikkotykki. Kuva otettu heinäkuun lopulla 1941 suomalaisten vallattua
Mantsinsaaren takaisin.
Suuret ja paljon taisteluita kokeneet Mantsinsaari
ja Lunkulansaari sijaitsevat Laatokan koilliskul-
massa aivan mantereen
läheisyydessä. Noin 15
kilometriä pitkät saaret
muodostavat
yhdessä
LAATOKAN LINNAKKEET
-sarja alkoi nossa 1/2015
Uuksalon pitkän niemen
kanssa
omaleimaisen
alueen, joka on yhtä paljon mannerta kuin saaristoa.
Maantie kulki Salmin
kirkonkylästä aivan mantereessa kiinni olevaan
Lunkulansaareen. Lunkulansaaresta Mantsinsaareen päästiin kapulalossilla. Molemmissa saarissa
asui satoja perheitä suurissa kylissä.
Mantsinsaaressa asui yli
1000 ihmistä ja siellä toimi kaksi koulua. Asukkaat
saivat elantonsa maanviljelyksestä, kalastuksesta
ja karjanhoidosta. Saaret
kuuluivat Salmin pitäjään.
Rajakarjalainen väestö oli
pääosin ortodokseja. Yhteydet Valamon luostariin
”pyhissäkäynteineen” olivat vuosisataisia. Tämän
päivän Mantsinsaari on
lähes asumaton.
Mantsinsaari, Lunkulansaaren pohjoisosa ja
Uuksalonpään eteläosa
pysyivät suomalaisten
hallussa käytännössä
rauhantekoon asti
Ilmakuva RT3:n patterista Mantsinsaaresta on otettu 14.6.1927. (Kuva LPPY/Ester Hopea)
Lunkulansaaressa
on
neuvostoaikana toiminut
kalastusprikaati ja saaressa on edelleen jonkin verran asutusta. Lossi ei enää
kulje.
RANNIKKOPATTEREITA Mantsinsaarella on eri aikoina
ollut kolmessa eri paikassa. Valamon Saariaseman nimellä lyhyen aikaa
toimineeseen yksikköön
kuuluivat Patteri numero
6 eli Mantsinsaari läntinen
(Peiponen) sekä Patteri
numero 7 eli Mantsinsaari
eteläinen (Heinäluoto).
Peiposen suuri kylä sijaitsi Mantsinsaaren länsirannalla. Mantsinsaarelaisista monet olivat oli
sukunimeltään Peiposia.
Heinäluoto puolestaan
on pieni majakkasaari aivan Mansinsaaren
eteläpuolella.
Yleisesikuntaeverstiluutnantti Arvi Koljonen
muistelee vuonna 1936
laatimassaan
esitelmäsarjassa, että Peiposen ja
Heinäluodon pattereille
asetettiin vartiomiehitys
kesäkuun lopulla 1918.
Heinäluotoon sijoitettiin heti kesällä kaksi 75
mm:n laivatykkiä ja niitä
varten 120 kappaletta ampumatarvikkeita. Peiposen patterin 75 mm:n tykit
jätettiin talveksi lumen
alle ja asennettiin paikoilleen vasta seuraavana
kesänä. Peiposen patterin vartiomiehet asuivat
Peiposen talossa, Heinäluodon
vartiomiehistö
puolestaan asui majakkahenkilöstön talossa.
Pääosa Laatokan pattereista uusittiin vuosien
1920-23 aikana. Mantsinsaaren lounaisrannalle sijoitettiin 2-tykkinen
Canet-patteri. Peiposen
ja Heinäluodon patterit
purettiin ja tykit evakuoitiin. Jomman kumman
patterin tykit asennettiin
torpedovene S 2:een, joka
upposi Porin edustalla
syksyllä 1925.
Arvi Koljonen pohtii
esitelmässään kevyen kaluston purkamista: ”Tutustuttuani tätä esitelmää
laatiessani
vanhempiin
suunnitelmiin on minusta
ruvennut tuntumaan siltä,
että alun perin ei ole ollut tarkoitus jättää 75 mm
tykkejä Konevitsaan tai
Mökerikköönkään, vaan
ne ovat vain sattumalta
jääneet purkamatta tai olisiko niin, että muut tulivat
sattumalta puretuksi. Peiposen patterin purki kyllä
allekirjoittanut ja se on
yksi niitä harvoja nuoruudensyntejäni, joita olen
vilpittömästi katunut.”
Koljonen lienee tarkoittanut, että oli vaikea
pysyä mukana ylemmän
portaan
suunnittelijoiden ajatuksen juoksussa.
Vuoden 1919 aikana nimittäin syntyi, eli ja kuoli useita suunnitelmia
Laatokan puolustuksen
järjestämiseksi.
TALVISOTA OSOITTI AIKANAAN,
että Mantsinsaareen olisi
kannattanut jättää enemmänkin kalustoa.
Heinäluodon ja Peiposen patterien tiedetään ainakin
kerran olleen tulenavausvalmiudessa. Arvi Koljonen muistelee, että syksyllä 1919 eräs venäläinen
alus oli ajellut aika-ajoin
Mantsin hirsirakenteinen kasarmi. (Kuva LPPY/Kari Terho)
Mitä on jäljellä Mantsinsaaren patterista?
Vuoden 1919 aikana
syntyi, eli ja kuoli
useita suunnitelmia
Laatokan puolustuksen
järjestämiseksi
sammutetuin valoin Valamon ja Mantsinsaaren
välisillä vesillä ja käynyt
myös Heinäluodon ja Peiposen patterien sektoreissa. Tulta ei pattereilta kuitenkaan oltu voitu avata
syyspimeään yöhön, koska valonheittimet puuttuivat.
Jatkosodan aikana kevyt
patteri sijoitettiin uudelleen Heinäluotoon. Kalustona oli neljä 75 mm:n
kanuunaa. Myös Peiposen entinen patterialue
otettiin käyttöön jatkosodan aikana, kalustona 57
mm:n Nordenfeld-tykit.
Mantsinsaaren varsinainen patteri rakennettiin
Lonkoinniemeen,
saaren lounaisosaan vuonna
1921. Siihen kuului aluksi
laiturin lisäksi betoninen kahden tykin avoasema, upseerien asunto, kasarmi sekä joitakin
talousrakennuksia.
Mantsinsaaren kasarmi
oli Laatokan muista kasarmirakennuksista poiketen
hirsirakenteinen.
Muiden
linnakkeiden
kasarmit ja usein myös
asunnotkin rakennettiin
yleensä laudasta ja ensopahvista. Mantsinsaaren patterin kasarmi sekä
asuin- ja huoltorakennukset sijaitsivat idyllisesti
Härkämäen kylän siviiliasutuksen ja peltotilkkujen lomassa.
Mantsinsaaren kaksitykkisen patterin pääampumasuunnaksi ajateltiin
merellisesti laajaa Laatokan ulappaa, joka aukeni
patterimäeltä lounaaseen.
Tykkiasemat oli rakennettu tämän mukaisesti.
Suunnitelmissa oli kuitenkin alun perin myös
maa-ammunnat Lunkulansaareen, Salmin kirkonkylän pohjoispuolelle
ja Uuksalonpäähän. Molemmilla tykeillä kyettiin
ampumaan näille patterin
takasektorin alueille.
TALVISODAN SYTTYESSÄ Salmin
Lohkoon kuului Mantsinsaaren
rannikkopatteri,
1-tykkinen rautatiepatteri,
kolme vanhalla kalustolla
varustettua kenttätykkipatteria ja yksi jalkaväkikomppania (Er. PPK 4).
Luutnantti M. Vanteen sissiosasto lähdössä Mantsinsaaresta retkelle vihollisen selustaan. (Kuva kirjasta Laatokan mainingit)
Tykkiasema vuonna 2001. (Kuva LPPY/Ove Enqvist)
NYKYÄÄN MANTSINSAAREN PATTERIALUEELLE pääsee tarpo-
Yöammunnat Mantsissa. Canet ampuvat 30.3.1943. (Kuva SA-kuva/
luutnantti Arvo Laro)
Ylivoimainen vihollinen
hyökkäsi
Lunkulansaareen yli jäätyneen Perämaan salmen 2.12.1939.
Er. PPK 4 viivytti ylivoimaista vihollista läpi saaren viiden päivän ajan.
Yksikkö vetäytyi pahoja
tappioita kärsineenä ja
loppuun väsyneenä Mantsinsaaren puolelle. Tässä
vaiheessa neuvostojoukot olisivat epäilemättä
päässeet Mantsinsaaren
puolelle.
Aloite siirtyi kuitenkin
suomalaisille. Mantsinsaareen kuljetettiin Valamosta aluksilla Erillinen
Pataljoona 23. Se valtasi
joulukuun aikana takaisin
Lunkulansaaren pohjoispään sekä Uuksalonpään
aina Kaidan sahalle asti.
Pataljoona käynnisti tehokkaan partioinnin Salmista Pitkärantaan johtavalle rantatielle. Tämä
partiointi yhdessä Mantsinsaaren patterin tulenkäytön kanssa kulutti ja
sitoi vihollisjoukkoja erittäin tehokkaasti aina sodan loppuun saakka.
Mantsinsaari, Lunkulansaaren pohjoisosa ja
Uuksalonpään eteläosa
pysyivät
suomalaisten
hallussa käytännössä rauhantekoon asti. Uuksalonpää tosin menetettiin
rauhantekoa edeltäneenä
päivänä. Ne muodostivat
vihollisen sivustassa, itse
asiassa lähes selustassa
olevan puolustusaseman. Mantsinsaaren rannikkopatteri ampui talvisodassa putkensa täysin
loppuun.
Useita kymmeniä kilometrejä Mantsinsaaresta
pohjoiseen kokonainen
neuvostodivisioona oli
motissa Kitelän alueella.
Mottiin johti Laatokan
saariston halki kapea
huoltotie. Kitelän mottia
vartioi Laatokan kolk-
kojen saarien puolelta
”unohdettujen rintama”.
Siihen kuului pääosin
Rantasalmen ja Nilsiän
miehistä koostuvaa jalkaväkeä. Salmin Lohkon
tykistö, tärkeimpänä tuliyksikkönään Rautatiepatteri, tuki tätä taistelua. Salmin Lohkolla oli
myös oma jalkaväkiosasto, joka taisteli Impilahden niemillä Mursulan
alueella.
Mantsinsaaresta
jouduttiin lähtemään välittömästi Moskovan rauhan
tultua voimaan 13.3.1940
klo 11.00. Sotilasmestari Tauno Seppä loi uransa
asemestarina
Laatokan
rannikkotykistössä. Hän
muistelee tilannetta:
”Mantsinsaaren 152 mm
Canet 2 -tykki jouduttiin
luovuttamaan
venäläisille putki räjäytettynä,
putkentyngän sojottaessa kohti taivasta. 1. tykki
ehdittiin purkamaan. Tavallisesti tykki puretaan
viiteen osaan. Kilpi painoi
yli tonnin. Putki painoi
5,4 tonnia ja oli yli viiden
metrin pituinen. Putki jäi
kuljetusvaikeuksien takia
jäälle saaren rantaan.”
JATKOSODAN AIKANA Mantsinsaareen sijoitettiin myös
kaksitykkinen Canet -patteri. Tuuloksen maihinnousun jälkeen neuvostojoukot etenivät nopeasti
Aunuksen rannikolla.
Mantsinsaaren puolustajat olivat jäämässä jälleen vihollisen selustaan.
Tämän vuoksi Mantsinsaaresta luovuttiin 6.7.
Irtautuminen
tapahtui
taistelun alla: toista tykkiä jo purettaessa toinen
jatkoi vielä tuli-iskujaan
mantereelle.
Erkki Marttila
Laatokan Puolustuksen
Perinneyhdistys ry
malla runsaan viiden kilometrin matkan vanhalta laiturilta
tiepohjia myöten entisten kyläniittyjen kautta Härkämäen
talottomaan kylään. Tiepohjat
ovat hyviä kävellä, mutta nykyään korkea heinikko usein
kätkee reitit alleen.
Mantsinsaaren
länsirannalta patterialueelle on puolisen kilometriä. Lonkoinniemen ranta-alueella on lähipuolustusasemia ja piikkilankasykkyröitä. Härkämäen kylä on sijainnut patterialueen
itäpuolella. Niityllä on aiemmin laiduntanut karjaa. Niittyheinää on ilmeisesti myös
korjattu talteen. Niitylle ja it-
se asiassa aivan patterialueelle
tulevaa tietä on tämän vuoksi
käytetty.
Mantsinsaaren vanha kasarmi niityn toisella puolella on yllättäen jäljellä! Rakennus on kaunis, vaikka on jo pahoin sortunut. Rakennus toimi
alkuaan kouluna. Se siirrettiin
nykyiselle paikalleen 1920-luvun alussa. Lähes vuosisadan
ikäinen, taidolla lujasta puusta
tehty hirsisalvos uhmaa edelleen aikaa. Muista kasarmialueen rakennuksista löytyy
vain kivijalkoja.
Arvo Kokko on kuvannut
vuonna 1950 ilmestyneessä
kirjassaan ”Mantsi, Järisevä,
Koivisto. Karjalan kuulut lin-
nakkeet” Mantsinsaareen talvisodan aikana tehtyjä lentopommituksia. Kirjan yksi luku
onkin nimeltään ”Mantsi yritettiin tuhota ilmasta”.
Mantsinsaaressa kävijälle
asia havainnollistuu mieliinpainuvasti, kun on rämpinyt
pari sataa metriä länsirannalta
patterialueelle päin. Suunnattomiin lentopommien kraatereihin törmää etsimättä. Vettä
täynnä olevien pomminkuoppien reunoilla kasvaa kymmenmetrisiä ikikuusia. Lentopommien ballistisia kärkikartioita ja vääntyneitä pommin
kuoria lojuu siellä täällä.
Vanha patterialue kohoaa
kymmenmetrisen maajyrkänteen päällä sankan aarniometsän reunassa. Patterin itäpuolella avautuu niittyalue. Vuosikymmeniä sitten armottoman tulituksen kohteena ollut
patteri nukkuu aarniometsän
ja niityn rajassa, satoja vuosia vanhan karjalaiskylän sylissä.
Mantsin patterin 50 metrin
välein olevat tykkiasemat ovat
lähes ehjät. Tykkien pulttikehät ovat paikoillaan.
Kantalinnoitetut
miehistöja
ampumatarvikekasematit, joissa sijaitsi myös patterin puhelinkeskus, ovat suhteellisen ehjiä ja tyhjiä. Puhelinkeskushuoneesta
löy-
tyy ruostunut ristikytkentäteline. Seinässä olevien kaapelien läpivienneissä näkyvät
vielä merkinnät kaapeleiden
käyttötarkoituksesta.
Yllättäen erään huoneen pimeästä nurkasta löytyy kuuden tuuman Canet-tykin varaosa: parisataakiloinen kannustappi. Onko se unohtunut tänne vai onko se jätetty tarkoituksella? Suojatilojen käytävillä on kiviröykkiöitä ja muutamat teräsovet ovat
jumiutuneet kivien painosta
paikalleen. Suojatiloissa liikkuminen on tämän vuoksi hieman vaarallista.
Tykkiasemien kanssa samassa rintamassa oleva betoninen tulenjohtoasema on
saanut useita osumia. Tulenjohtoasemaan pääsee sisälle,
mutta se on vaarallinen. Sen
kylkeen on vuonna 2004 kiinnitetty Rannikkotykistön Upseeriyhdistyksen muistolaatta.
Paikallinen väki on kaivanut maasta ylös linnoitteista
maastoon lähteneitä kaapeleita. Kaapeleista on jäljellä pyörölanka-armeeraus: kuparisäikeet on revitty ja myyty pois.
Tuttu näky: kupari on otettu talteen kaapeleista kaikilla
muillakin vanhoilla pattereilla.
Erkki Marttila
Muisteloja Mantsinsaaren ja Salmin taisteluista
Jaakkiman Sanomissa on
julkaistu muutamia muisteloja Mantsinsaaressa ja
Salmin suunnalla käytyihin taisteluihin liittyen.
Nuori vänrikki Veikko
Kortela kaatui Uuksalopäässä 12.3.1940. Rukolassa syntyneen Veikon tarinan kertoi vanhempi veli
Antti Kortela helmikuun
lehdessä 2013.
Pajasyrjäläisen Eero Puputin ja reuskulalaisen Petteri Tillin sotaretket, joiden
aikana he taistelivat alueilla ja paikoissa, joita on
mainittu Mantsinsaaren
artikkelissa, on julkaistu
numeroissa 3-4/2014 ja
6/14-2/15.
Lauri Immonen (1913–
1979) kirjoitti talvisodasta
kaksi kirjaa. Vuonna 1966
ilmestyi teos ”Kaksi tykkiä.
Mantsinsaari talvisodassa”. Vuonna 1967 ilmestyi
Pitkärannan edustan saaristotaisteluja käsittelevä
”Unohdettujen rintama”.
”Unohdettujen
Rintama”
painottuu tam-
mi-maaliskuun
1940
tapahtumiin
Laatokan
koillisosan saaristoon. Pitkärannan pohjoispuolella
Kitilän–Koirinojan motissa oli venäläisdivisioonan
n. 20 000 miestä eristyksissä omista joukoistaan.
Ainoa huoltotie kulki Laatokan jäitä pitkin.
Kenraali
Woldemar
Hägglund käski miehittämään Koirinojanlahden
edustan saaret: Maksimansaaren, Petäjäsaaren,
Putkisaaren, Paimoinsaaren ja Vuoratsun. Joukkojen tehtävänä oli estää
venäläisten
joukkojen
huolto ja mahdollinen vetäytyminen jäitä pitkin.
Kirja perustuu arkistoihin, päiväkirjoihin ja veteraanien haastatteluihin.
Se kertoo sodan kokemuksista ja raadollisuudesta
niitä kaunistelematta. Petäjäsaaressa kaatui yhtenä
päivänä 117 miestä.
Kirjassa myös mainitaan
Osasto Elomaa, joka koostui vapaaehtoisista jopa
16 -18 vuotiaista Raja-Karjalan ja Laatokan Karjalan
nuorista. Suurin osa osastosta ei ollut suorittanut
varusmiespalvelusta ja he
lähtivät talvisotaan puolustamaan kotikontuja.
Joukossa oli mukana
myös poikia Jaakkimasta,
Lahdenpohjasta ja Lumivaarasta. Osasto Elomaasta on myös kirjoitettu kirja. Osasto Elomaan
talvisota: Leppäsilta-Mursula-Lemetti-Siira (kirja
esiteltiin joulukuun nu-
merossa 2013.
Osasto Elomaan jaakkimalaiset ja lumivaaralaiset sotilaat olivat: Ijäs
Edvard, Kaksonen Einari,
Puputti Eero, Juutilainen
Aaro, Kapanen Eero, Kähkönen Eino, Huolman Viljo, Savolainen Otto, Pekkinen Toivo, Kaksiminen
Arvi, Ohvo Paavo ja Mustonen Eero Jaakkimasta
ja Lätti Uuno; Heinonen
Lauri ja Viinanen Onni
Lumivaarasta.
Laatokan Puolustuksen perinneyhdistys Helsinkiin
Yhdistys kokoontuu Helsingissä 14. - 15.8.2015. Tervetulleita
ovat kaikki Laatokan veteraanit, heidän omaisensa ja ystävänsä sekä kaikki Laatokan
kalliista perinnöstä kiinnostuneet. Osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä.
Ohjelma alkaa kokooontumisella Kauppatorin lauttarannassa 14.8. klo 13.30. Seu-
raa kävelykierros Suomenlinnassa ja kukkien lasku Suomenlinnan kirkossa olevalle
sodissa kaatuneiden rannikkopuolustajien muistomerkille ja Suomen merivoimien
palveluksessa kaatuneiden virolaisten muistomerkille.
Upseerikerholle siirrytään
klo 15.30 mennessä, jolloin Valamo-seura ry:n puheenjohta-
ja Risto Voipio esitelmöi Laatokan Valamosta. Seuraa yhdistyksen vuosikokous klo 17 19 ja päivällinen klo 19.30. Paluu Kauppatorille klo 22.
Lauantaina klo 9 veneretki
Kuivasaareen, jossa tutustuminen rannikkotykkimuseoon
Suomenlinnan Rannikkotykistökillan opastamana. Paluu
Kauppatorille klo 12.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 1.8. mennessä: sihteeri Kyösti Rantanen, puh. 0400 825346,
kyosti.rantanen@gmail.com.
Päivällinen upseerikerholla noin 40 €/hlö.
Yhdistys maksaa sotaveteraanien ja mahdollisten saattajien kulut. Yhdistys maksaa lauttaliput ym.
Mahdollisuus yöpyä Katajanokan vankilassa
Best Western Premier Hotel Katajanokka kahden hengen huoneissa, sis. aamiainen 97 €.
p. 09 686 450 / reception@bwkatajanokka.fi
16 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 17
PERINTEIKÄSTÄ
KARJALAINEN SANANKÄYTTÖ
Jehu korttipeli
Korttipeli on vanhaa ajanvietettä, johon on perinteisesti
suhtauduttu enemmän tai vähemmän kielteisesti. Kielteisenä sitä on pidetty erityisesti, jos pelattiin rahasta.
Myönteisistä puolista mainittakoon leppoisa ajanviete,
mutta myös lasten kohdalla laskutaidon ja strategisen
ajattelun kehittyminen. Kortilla voidaan myös katsoa,
kenen vuoro on kipaista hakemaan posti tai suorittaa
muuta askaretta.
Jehu-korttipeli on vanhaa karjalaista kansanperinnettä. Se oli ennen sotia suosittu ajanviete etenkin Kannaksella. Sota-aikana Jehua pelattiin korsuissa, ja sen
säännöt kulkivat suusta suuhun ja kortit piirrettiin itse
esimerkiksi palasokeripaketin pahviin. Tällaliset käsinpiirretyt Jehu-kortit löytyvät Etelä-Karjalan museosta.
Lappeenrantalainen Finprint on tuottanut painetut ja
kestävät, muoviset Jehu-kortit nahkakotelossa. Korttipakassa on 29 korttia, peliohjeet karjalan murteella (Tälviisii Jehhuu pelataa) ja suomeksi (Jehu peliohjeet).
Pelikorttipakan hinta 25,- kattaa kortit ja postituskulut. Voit tilata Jehu-kortit Jaakkiman Sanomien toimituksesta tai suoraan Finprintistä: puh. 040 553 545 tai asko.
verho@finprint.fi
105 VUOTTA SITTEN
90 VUOTTA SITTEN
18.5.1910
27.5.1925
Käki kukkui ensi kertaa
Jaakkiman kirkonkylän
seutuvilla viime tuorstaina t.k. 12 pnä. Senjälkeen kukunta on ollut
hyvin tavallinen.
--Kalansaalis on ollut kohtalaista parempi tänä kesänä muutamissa osissa
kuntaamme. Hauki kilo
maksaa nykyisin 50-55
penniä, säynävät ja lahnat 65-70 penniä, harjut
75 j.n.e.
--Kylvöä on tehty Jaakkimassa kovalla kiireellä. Ohra, kaura ja muut
kesälaihot alkavat tulla
kylvetyksi. Perunoitakin
on jo istutettu ja jatkuu
istutus parhaillaan.
--Vesi Laatokassa nousee
yhä.
Asianajoa kaikissa oikeuksissa ja virastoissa, virka-ja välitysmiesten luona
toimittaa nopeaan ja hyvin
kohtuullissista maksuista. Tommi Kilpiö, Lahdenpohja, puh 54.
--Polkupyöriä uusia ja käytettyjä sekä pyörän osia
myytävänä kohtuullisiin
hintoihin. Luotetuolle ostajille maksuaikaa sopimuksen mukaan. Juho
Kammonen Seppä, Lahdenpohja.
5.6.1910
Jaakkimasta ja
sen ympäristöstä.
Jehu-peli on valmis alkamaan – jako on tehty.
Taistelussa vallatun konekiväärin päällä jääkärijoukkueen miehiä
ratakaisemassa pelikortilla, kumpi noutaa juomavettä. Tolvajärven
pohjoispuolella 31.7.1944. ©sa-kuva.fi #159448
Raukeata ajanvietettä jalkapallopelin jälkeen Huuhanmäen kasarmilla. Jalkapallossa otteli upseerien joukkue Jaakkiman kunnanisien joukkuetta vastaan. Peli käytiin invalidien hyväksi. Huuhanmäki 20.6.1943. ©sa-kuva.fi #130555
Kuntakokouksesta…
Toiminimi ”Nobel veljesten” pyyntöön saada
raekntaa öljynnosto hissi
laivalaiturille suostuttiin.
--Päästötodistuksen Sortavalan kiertokouluopettajain valmistuslaitoksesta ovat saaneet m. m.
seuraavat oppilaat: Aino
Maria Kapanen Jaakkimasta, Emma Johanna Pulli Jaakkimasta ja
kreikkalaiskatoliselta
osastolta Maria Paavilainen Jaakkimasta.
--Lisää liikettä. Viime viikolla saapui Jaakkiman
satamaan uusi onkari ”Wihuri” nimeltään,
jonka erät yhtiö osti
kauppias Ossi Kiviseltä
Sortavalasta 6800 mk.
kauppahinnasta. Laiva
välitää liikennettä Jaakkiman eri rantakylien
välillä.
--Haminan suomalaiseen
Yhteiskouluun on yläluokkain matematiikan
opettajaksi valittu ylioppilas Viljo Pelkonen
Jaakkimasta.
--Varsanäyttelyssä v.t. 21
pnä Kurkijoen opistolla on m.m. palkittu kolmen vuotisten tammojen joukosta Heikki Tirrin Jaakkimasta Lempi
niminen tamma saaden
kolmannen palkinnon.
--Kaksi vapaaluontoista
poikaa haluaa ikiomaa,
mieluimmin samanluontoista kesäheilaa. Vast.
Tämän lehden konttoriin
nimimerkillä A. 23 v. Ja
O. 32 v.
--Husqvarnan
hyväksi
tunnetuita Polkupyöriä
ja Ompelukoneita kestäviä, halpoja, hienoja.
Rouva Bertha Saarniolla, Lahdenpohjassa.
80 VUOTTA SITTEN
3.7.1935
LUMIVAARAN seurakunnan uusi kirkko vihitään
sunnuntaina.
Kirkko, jossa on tilaa 720
hengelle, on tullut maksamaan 653,000 mk.
Piirustukset ja alttaritaulun tehnyt arkkitehti
Ilmari Launis.
Rakennustyö
pantiin
alulle viime elokuussa. Lumivaara seurakunta perustettiin virallisesti valtioneuvoston päätöksellä
16.2 1922 ja alkoi toimintansa itsenäisenä seurakuntana 1.8 1923. Jo samana vuonna 9-miehinen
kirkon rakennustoimikunta teetätti arkkitehti Väänäsellä kirkon piirustukset, jotka valtioneuvosto helmikuun 4 p:nä 1925
vahvisti, mutta kun kirkon kustannusarvio nousi
yli miljoonan ja Lumivaaran seurakunta ei saanut
Jaakkiman seurakunnasta osaa, raukeni kirkon rakentaminen taloudellisista
syistä.
Sittemmin piirustuksia
muutettiin ja saatiin kustannusarvio vähän laskemaan, mutta kun nytkään ei raha riittänyt ja
piirustusten suhteen syntyi erimielisyyksiä, raukesi homma vieläkin ja Tervajärven pieni rukoushuone ja myöhemmin rakennettu suuri seurakuntatalo saivat edelleen täyttää
kirkon tehtäviä.
Vasta vuotena 1931 on
kirkon rakennus astunut
päiväjärjestykseen, sillä
rahallinen puoli asiassa
tuli turvatuksi, kun mainittuna vuonna myönnettiin n.s. vastikerahastosta rakennuslaina ja sen lisäksi Lumivaaran lankakunnan
Yhteismetsärahasto vielä samana vuotena myönsi 10 % metsän
myyntituloista vuosittain.
Summa nousi kolmeensataantuhanteen ja niin oli
varmaa, että ainakin lähivuosina voidaan rakentamiseen ryhtyä.
V. 1933 pidetyssä rovasti Arokallion johtamassa lisätyn kirkkovaltuuston kokouksessa päätettiin, että kirkko rakennetaan niin pian kuin rahat
saadaan kokoon. 18.5.1934
lisätty
kirkkovaltuusto
päätti teettää pienempää
ja huokeampaa kirkkoa
varten uuden rakennustoimikunnan, entinen kun ei
ollut halukas piirustuksia
hankkimaan. Asia edistyi
nyt jo niin nopeassa tahdissa, että Ilmari Launiksen laatimat piirustukset
hyväksyi valtuusto 28.5
1934 ja rakennusylihallitus 30.7 1934. Kun tällä
välin 16.7 antamallaan
päätöksellä valtioneuvosto myönsi kuudensadantuhannen markan rakennuslainan, oli kaikki esteet
voitettu.
Rakentamisurakkasopimus rakennusmestari Koivulan kanssa allekirjoitettiin 24.7 1934 urakkasumman ollessa 653,250 markkaa. Kirkon rakennustyöt
aloitettiin elokuussa 1934
ja valvoi töitä rakennusmestari E. Sihvonen Kymistä. Rakennus valmistui
vajaassa vuodessa.
Lumivaaran kirkko sijaitsee Kumolan kylässä korkealla kummulla. Se on 30
m. pitkä, 15,5 m leveä ja
sisältä 11 m korkea. Sen
torni, josta avautuu näköala kauas Laatokalle on 36
m korkea.
Kirkossa on 720 istumasijaa. Kirkon sisustus
on aistikas ja koristeellinen. Alttaritaulun aiheesta ”Kristuksen taivaaseen
astuminen” on maalannut
arkkitehti Ilmari Launis.
Koristemaalaukset taas,
joissa on käytetty keskiaikaisia aiheita, ovat taiteilija Ruokosen käsialalaa ja
ovat ne hyvin onnistuneet,
lisäten raamatunlauseineen ”temppelituntua” ja
hartautta.
Pääkäytävän
yläpuolella on upea kuvaryhmä
”Rukoilevat enkeli”. Muita
maalauksia on kuorissa
”Jumalan silmä”, kirkon
sivustoilla ”Kristus karitsa” ja ”Pyhähenki”. Evankelistat on esitetty vertauskuvallisesti: Matteus
enkelinä, Luukas härkänä
ja Johannes kotkana. Parveketta koristavat 6. apostolin tyylitellyt kuvat ja
maalaus lauseineen ”Joka
köyhää armahtaa hän lainaa Jumalalle”. Saarnatuoli on somistettu apostolien vertauskuvilla. Kirkon maalaustyöt on suorittanut Lemola & Kanerva Imatralta 24,000 mk:n
urakkasummasta.
Kirkon kaksi teräskelloa on valmistanut Lokomo Oy Tampereelta 26,000
mk:sta. Kumiset lattiamatot on Nokian tehtaan valmisteita.
Jaakkiman Sanomat
6.5.1942
Ensi sunnuntaina, Äitienpäivänä, kehoitamme entiseen vakiintuneeseen tapaan järjestämään äideille juhlia kouluille, missä
sellainen on mahdollinen
ja siellä, missä koulut ovat
muussa käytössä taikka
muuten on mahdoton järjestää äitienpäivä, on sitä
enemmän omistettava kotona äideille huomiota ja
ilahdutettava heidän mieltään tavalla, minkä kukin
parhaaksi näkee, kunhan
vain ei unohdeta kokonaan
äitienpäivää ja sen viettoa.
ILMOITUKSIA
Reuskulan Osuuskassan
varsinainen
kevätkokous pidetään Reuskulassa
Jussi Sihvosen talossa toukokuun 18 päivänä klo 16.
Esillä sääntöjen määräämät ja syyskokoukselle kuuluvat asiat.
Kassan toimisto on
toistaiseksi Jaakkiman
Seudun Osuuskassa yhteydessä Lahdenpohjassa. Osuuskassan hallitus.
--Lumivaara. Jos kuka
tuntee kunnassamme
olevia sotasaalisveneitä omakseen, voi saada
takaisin, kun esittää todistuksen
omistusoikeudestaan kalastusjohtaja Matti Kilpiölle
15.5.-42 mennessä. Sen
jälkeen tuntumattomat
veneet luovutetaan niiden tarvitsijoille. Lumivaarassa 1.5.-42.
Kunnanesikunta
--Mies tai nainen halutaan puutarha- ja
maataloustöihin heti.
Tommi Kilpiö, Lahdenpohja.
--Keräkaalin,
kukkakaalin ja lantun taimia
saatavana istutusaikana Tuomaalanmäestä.
Tommi Kilpiö, Lahdenpohja.
--Ostamme K A L A A
tuoreena ja suolattuna kaikissa myymälöissämme. Osuusliike
Laatokka i.l.
70 VUOTTA SITTEN
6.6.1945
Jaakkiman kunnan
hoitokunta on valinnut korvausanomusten
laatijat kuntiin, joissa
jaakkimalaisia
asuu.
Nimitetyiksi
tulivat
seuraavat:
Närpiössä
Eemil
Tarkkonen, Tommi Kilpiö, Reino Kaksonen
ja Yrjö Hyppönen, Tiukan ja Siipyyn kuntaan
Kalle Härmä, Juho
Tuhkanen, Aarne Sulankivi.
Ylimarkun kuntaan
Olli Natri j aJussi Sihvonen,
Pirttikylään
Pentti Kilpiö, Eino Veijalainen ja Pauli Hytönen, Jurvan kuntaan
Väinö
Hämäläinen.
Karjalan Liiton neuvontapäiville valittiin ja
valtuutettiin metsätalousneuvoja A.J. Punkari.
Lumivaaran arvioimislautakunta.
Valtiovarainministeriö on määrännyt puheenjohtajaksi myymälänhoitaja Jussi sinkkosen Lapväärtistä, varapuheenjohtajaksi poliisikomissaario Ilmari
A. Karjulan Ylivieskasta ja jäseneksi (valtiota
edustavaksi) rakennusmestari Reino Halmetojan Haapajärveltä sekä
hänen varamiehekseen
liikemies Iisak Albert
Aron Ylivieskasta. Korvauksensaajia edustavaksi jäseneksi maanviljelijä Pekka Härkösen ja hänen varamiehekseen
maanviljelijä Toivo Heikki Saikkosen, molemmat Lumivaarasta.
--Päästötodistuksen Vaasan talouskoulusta saivat mm. Mirja Seppä ja
Leena Sinkkonen Jaakkimasta.
Nokkasaappaat
AAMUPIKAJUNA KIITÄÄ KOHISTEN kohti pohjoista. Istun ikkunan luona. Katselen
ulos. On vielä hämärää. Nämä seudut
ovat olleet minulle tuttuja lapsuudesta
saakka. Nyt jätän ne taas pitkäksi aikaa.
Kun palaan takaisin, on jo kevät.
Olen matkalla Helvi-serkkuni ja hänen Eerikkinsä luo Ruotsiin joululomani loppua viettämään. Ne päivät tulevat olemaan hauskoja. Heillä on siellä
kaunis koti, onpa vielä upea soitinkin,
jota Eerik nimittää kammarorgeliksi.
Sen ääressä vietämme jo tänään rattoisan hetken laulellen ja soite11en. Kiitäisipä juna vielä vinhempaan!
Kohta pysähtyy se puuskuttaen Oulun asemalle. Siellä tapaan vanhan
tätini, joka on pyytänyt saada lähettää
pienen paketin tyttärensä perheelle mukanani. Mutta paketteja onkin
enemmän. Touhukkaana täti selittää:
”Täss yhes paketis on kengät. Kuinkahan sie saat ne tullist läp. Täss ois
viel viiskymment kruunuu, ett jos sie
viitsit tuua sielt miul kangast. Paa nää
kengät jalkaas ja omas pakettii. Niin ne
kyll mänee.”
En puhunut mitään vaikka sisimmässäni kuohahti. Sehän on väärin,
lain rikkomista. Koetin kuitenkin sanoa
ystävällisesti: ”Ei näistä mitään vaivaa
ole. Teen niin kuin täti neuvoo.”
MATKA JATKUU. Mutta nyt on taivas pilvessä. Kaikki haavekuvat ovat pirstaleina.
”Tämähän on suorastaan järjetöntä:
Eihän minulla ole rahanvientioikeutta
kuin neljääkymmentä kruunua varten.
Entä kuinka menettelen kenkien kanssa”? tupisen itsekseni.
Tornio lähestyy. Jotain olisi keksittävä. Avaan paketin. Mitä näenkään!
Eivät ne olleetkaan sievät pikku saappaat, vaan suuret nokkalapikkaat.
Kuinka minä voin tällaisissa kulkea?
Olen suunniltani. Ajatukseni sinkoilevat sinne tänne. En tiedä tullia koskevia sääntöjä. Sen vain tiedän, että se
on peljättävä paikka. Ollaan Torniossa.
Sujautan tädin setelin taskunkääntee-
seen. Kerään tavarani ja heittäydyn
suin päin kohtalon käsiin...
ASEMAHUONEESSA SEISOSKELEE muutamia
ihmisiä. Pari rouvaa istuu pihanpuoleisella, penkillä. Ovesta astuu silloin
ruskeaan takkiin ja lakkiin pukeutunut
tyttö käsissään suuret kantamukset.
Hän luo hätäisen katseen ympärilleen
ja kiivaasti käyden katoaa eräästä kapeasta ovesta.
Hetken päästä palaa hän perin kummallisen näköisenä, laskee kantamuksensa maahan, katselee kukkaroaan ja
punastuu, mutta ryhdistäytyy kohta ja
lähtee laahustavin askelin kävelemään
kohti lippuluukkua. Kuuluu narinaa
ja kolinaa. Kaikkien katseet kääntyvät
häneen ja suurensuuriin saappaisiin,
jotka niin kömpelön ja hullunkurisen
näköisesti vilahtelevat takin alta.
Nyt hän ostaa lippua, mutta erehtyykin maksamaan Ruotsin rahalla, pyytelee anteeksi, kaivelee kaksin käsiin
taskunkäänteitä. Jo löytyy tuhatmarkkanen, mutta nippu pienempiä rahoja
lennähtää lattialle. Hän saa piletin,
poimii rahat ja survoo ne taskuihinsa
laahustaen tavaroineen tulliin monien
huvittuneiden katseiden saattelemina.
SEISON PAMPPAILEVIN SYDÄMIN tullissa.
Mutta onneksi on jo niin kiire, ettei
siellä ehditty paljoa kysellä. ”Pääsin
kuin koira veräjästä”, ajattelin. Juna jo
viheltää. Veturi puuskuttaa. Ryntään
kohti ensimmäistä vaunua. Mutta juuri kun olen ehtinyt saada toisen suurista saappaistani rapulle, huomaan
kauhukseni äskeisen tullimiehenjuoksevan perääni. ”Kerkisitte kuitenkin”,
hän sanoo.
Koetan päästä joutuin pakoon, mutta tullimies pysyy kannoillani Käännähdän tyhjään, pieneen vaununosastoon niin tekee tullimieskin. Istuudun
hengästyneenä, tullimies istuutuu
hänkin. ”Miksi hän tuli? Ottaa varmaan multa saappaat pois. Mikä häpeä. Mutta sitä häpeää en tule lopul-
lisesti kantamaan minä, vaan hän, joka
minut tähän liemeen paiskasi.” Näin
jyskytti aivoissani.
”Minne saakka neiti matkustaa?”
mies kysyy. ”Luulajaan”, vastaan.
”Viivyttekö kauankin siellä?” ”Neljä päivää.”
”Tehän asutte kaupungin tällä
laidalla.”
”Kyllä. Länsiranta 4. Kristianinoff”, luettelen, että hän saisi tietää kyselemättä enempää.
Hän katsoo nyt lattiaan - saappaisiini.
Yritän vetää ne penkin alle, mutta lämmityslaite on tiellä. ”Onpa teillä komeat saappaat”, odotan hänen sanovan.
Mutta hän vain hymyilee ja kysyykin:
”Saanko tavata neitiä joskus?” Aivoissani suorastaan jysähtää. Kenties tässä
sittenkin hyvin käy. Huomaan vasta
nyt, että hän on nuori ja
komeakin.
Hädissäni yritän rukoilla, mutta en
muista muuta kuin Nummisuutarin
Iivarin rukouksen: ”Onnetar, sua rukoilen, näytä mulle etupuoles kerran vielä,
hetken aikaa sen loistaa anna! Näytä
edes pieni vilaus!”
Ja Onnetar rientää avuksi. Hetken
päästä istun Bodenin junassa. tyytyväisenä, omat kengät jaloissani. Se
koettelemus oli nyt ohi. Se tuntui enää
vain painajaisunelta, ja matka sujui nyt
yhtä hauskasti kuin oli alkanutkin.
KULUI VUOSI, ALUN TOISTAKIN. Olin taas menossa Luulajaan, nyt erään haaparantalaisen Tainan kanssa. Junan saapuessa asemalle sanoin hänelle osoittaen
laiturilla seisovaa pariskuntaa: ”Hyvä,
mua ollaan vastassa. Tuo nainen on
minun serkkuni”. Silloin Taina meni
tuumivan näköiseksi ja sanoi: ’’Niinkö?
Minä ihan luulin, että tuo mies on suomalainen.”
Aseman sillalla seisoi fiini
rouva turkiksissaan vierellään leveästi
hymyilevä mies – jaloissaan supisuomalaiset nokkasaappaat.
Kerttu Lehtineva
Kirjoitettu vuonna 1952
Kesäreissu 1951
Bonn Beul. Heinäkuu 1951. Olen tuonut oheisen kuorman Siegburgista noin parinkymmenen kilometrin matkan. Vetopelinä Deuz-traktori. Kaikki 12 hw käytössä.
Traktorin perässä ensin kaksipyöräinen peräkärry, lastina perunasäkkejä. Sitten kaksi nelipyöräistä peräkärryä, lastina olkipaaleja.
Mitähän tänä päivänä poliisisetä sanoisi
moisesta yhdistelmästä. Ei kyllä kuskillakaan
ollut minkäänlaista ajokorttia!
Keväällä 1951 keskusteltiin Bonnin
yliopiston maataloustieteellisen tiedekunnan kanssa mahdollisista harjoittelijavaihdoista. Tuloksena oli viiden agraariopiskelijan lähtö kesäkuun
puolivälin tienoilla kohti silloista Länsi-Saksaa.
Minun sijoituspaikakseni tuli Alfterhofin maatila Siegburg-Mulldorfissa.
Siellä vierähti parisen kuukautta pienehkön, mutta tehokkaasti viljellyn
tilan yleismiehenä. Osallistuin talon
mitä monipuolisimpiin töihin lehmien
hoitamisesta kirsikoiden poimimiseen.
Perunaa viljeltiin runsaasti. Siitä on
jäänyt mieleeni ”tappeluni” perunakuoriaisten kanssa. Onneksi ne saatiin
tuhottua kalkkitypellä.
Toinen erikoiselta tuntunut tapahtumatoistuma oli heinäkuiset ukkosilmat. Miltei joka iltapäivä taivas pimentyi ja alkoi jatkuva jyrinä ja salamointi.
En ole missään muualla pystynyt jatkamaan lehden lukua sähköjen sammuttua pelkässä salamoiden valossa.
Vierailimme maatalousylioppilaiden
kutsusta myös Bonnissa parin päivän
verran. Olikin kohtalainen kokemus
sekin. Elävinä toki selvittiin jatkamaan
viljankorjuutöitä.
Paluumatkalla poikkesimme Kölnissä kansaivälisesssä maatalousnäyttelyssä. Oli muuten ensimmäinen sodan
jälkeinen näyttely Saksassa.
Tukholmasta matkattiin Boren paatilla Helsinkiin. Ei hyttejä tietenkään.
Koisattiin ravintolan lattialla hetken
aikaa aamuyöstä. Kesäkeikka oli tehty.
Kesärenki
Reino Halonen
Karjalan murre
Kun kuulen Karjalan murretta,
se kotoisen tunteen luo.
Se on kuin musiikki korvissa
ja lapsuuden mieleen tuo.
Ei kirjoista opita murretta tuota,
mitä lapsuuden kodissa puhuttiin.
Kun kuulen murretta Karjalan,
se muistot kauniit mieleen tuo.
Ei lapsemme sitä enää kaipaa,
se kanssamme täältä katoaa.
Sodassa kotimme tuhottiin,
murteemmekin kadotettiin.
Onpa meillä vielä isänmaa,
sitä ette saa milloinkaan.
Sanni Antelo
Nurmo
Murremaistiainen
Pientä kättä mies…
Oottaks sitä mieltä, työ lukijat, jott miehellä pittiä olla tarpeeks mittua. Ainaki morseimiks pyrkivät huaveiloot pitkistä ja kommeista köriläistä! Tämän mukkua tätä häntä pittuutta sais olla reilustki. ! Mutt jos kysytiä lyhvemmiltä ylkämiehiltä, ni
tuntuvat olevan ihan parraimmillua. Annaha olla.
Sattu kerran kaks – leikkisäst sanottuu – ”metri-Heikkii” rinnakkai, ni hyö sanovatki olevase just
jetsullee sopivan mittasii! Ja heitä pitemmät onki sit
jo kuulemma roikaleita! A lyhvemmät? Pätkiä! Pätkiähä ne! Sanovat ja naurua käkättivät ja mahhuase piteljvät ja lekuttivat. Ize ko oon näihen puoljtiestä, pien suunj kii.
Tavallisest nämä häntä kumpanjeki ollua jokseenki tasamittaset. A sitte nämä ko ukkorähjä ei
oo ko hyvä jos kainaloo eukkoose. Muistetuaha
myö kaikki tämä Ylppö. Kaiken kansan suosikki ja
kehuttu arkkiatri. Hiähä se vasta oljki aika poika!
Seitsemissä kymmenissä vielä kiksautti lissiä perettä! A sitä! Mitäs siintä tikanpojan puuhupiäsemisestä sanottiikua?!
Oottaha työki historian kirjosta aijkonjua lukeneet pienistä miehistä. Miten ovat yltäneet ihan
mualiman herrojks ast. Niinko tämä Napoleonki.
Kuuluu niitä olleen muitaki, mutta levätkööt rauhassa tahe kiäntykööt hauvassua. Vaikk sannootha ne kyll tästä Putinistaki…?
Olj kerran pientä kättä mies. Kaikin puolin käypänje ja käsilikäs monell viisii. Työmuata vua ei
tuntunt löytyvän. Metsätöihe ? Ei. Rakennuksill ?
Ei. Vaik hiä minne yritti, aina sanottii, jot käishä tuo
ehken muuten, vua ko oot nuonki pienj. Oisha olt
vasta kumma, jos ei mokoma kohtelu käis jo korpiimua. Mutta eihä tämä häntä meijän pien mies
sunkua käynt vuatteitua repimiä. Ei veikkonje. Sisuha siinä vua kasvo! A sillee ! Silleehä sitä pittiäki!
Annaha olla!
Sitt alettii nuapurjpaikkakunnalle suunnitella
ihan uutta tietä ja muutamua siltua. Ja kuulutettii työmualle tekijii. A vot sinne !
Pomo tiijustelj yhtä ja toista. (mielessiä puntaroi) Koha ei vua ois työtä vieroksuvvua sorttii!
Mies näytti käsnäset koprase, ko arvasj mitä se
miettinöö. Nämäkö on tulleet lappiihe nojatessa? Sanoha se! Noo.. kylhä sie näyt työtä tehneen,
mutta ko oot nuoinki pienkokonje! Sillo miehen
piässä naksaht! Nyt riitti! Nuama olj tuljpunanje ja
silmät palo neki tulenkarvasjena! Olj vähältä jottei hattureuhka tulta ottant! Joha nyt on ---le, jotta mie en kelpua tientekkoo pienen koon takkii!
Eikös sitä muastapäi tehhä? Mitä ?Hä !? kyllä mie
siinä muaha yletän ko isommatki. Ja viel joutuumminki! No no elähä nyt! Elähä nyt, lepyttelj pomo
jo paljo lupsakammin. Anto kättä ja sano jott myö
taijettiiki suaha työmualle ravakka mies!
Kiertokouluuki käynt
18 – No 3 – 8.6.2015
8.6.2015 – No 3 – 19
PERHEUUTISET
} Iästä huolimatta soitto soi. ÄitiMartan lempiharrastuksiin kuuluu
musiikki. Sähköpianon ääressä
saattaa vieläkin kulua pari tuntia
kerrallaan virsiä, kansanlauluja ja
vanhoja iskelmiä soittaen.
(kuva 17.5.2015).
Kesäkuussa
12.6.2015
Tuusulan Hyrylässä viettää100-vuotissyntymäpäiväänsä Martta Matikainen (s. Sonni). Hän on syntynyt Jaakkiman Uudessakylässä 12.6.1915 tsaarin johtaessa Suomea. Suutari-isän
perheeseen kuului viisi lasta,
joista Martta oli nuorin. Työura alkoi nuorena Lahdenpohjan vaneritehtaalla. Mentyään naimisiin Severi Matikaisen kanssa vuonna 1938,
Martta muutti miniäksi Matikaisen mäelle Lumivaaraan.
Varsinaisen elämäntyönsä Martta teki sota- ja evakkovuosien jälkeen emäntänä
Pylkönmäen Kukossa Suorannan tilalla. Severin selkäsairauden vuoksi maanviljelyksestä jouduttiin luopumaan ja tila myytiin.
Martta ja Severi muuttivat
viettämään
eläkepäiviään
Elvi Kulju (ent. Lilvanen,
Tuusulaan vuonna 1978.
Martta jäi leskeksi, kun Severi
kuoli vuonna 1993.
Harras, mutta suvaitsevainen uskonnollisuus on ollut Martan tuki ja turva koko elämän ajan. Se on auttanut elämän vaikeitten tilanteiden yli sekä värittänyt
ilon ja kiitoksen hetkiä. Martta toimi Pylkönmäen Kukossa monia vuosia pyhäkoulun
opettajana.
Ikään nähden Martan kunto on hyvä. Positiivisen asenteen, kunnan kotihoidon, erilaisten apuvälineiden ja lähisuvun avulla Martta asuu
edelleen omakotitalossaan
Tuusulassa Kultapiiskuntiellä.
Marttaa onnittelee seitsemän lasta, 12 lastenlasta,
ja 21 lastenlastenlasta sekä
muut sukulaiset ja ystävät.
s. Korjonen) syntyi
5.6.1935. Lumivaaran
Ihalan kylässä Antti ja
Aleksandra Korjosen
perheeseen.
Ihanalle äidille toivottaa terveitä ja onnellisia
elinpäiviä ja Taivaan Isän
siunaamaa syntymäpäivää Liisa
Nuorempi sisareni
Raina Hellevi Salakka
(s. Laapotti) on syntynyt
Metsämiklin mummolassa 16.5.1935. Isän sis-
ko Elli Laapotti oli kätilönä. Niin minä kuin Rainakin vietimme ihania
kesäpäiviä mummolassa. Kotipihan kallio oli
paras leikkipaikka.
Siskoa onnitellen
Mauno Matikainen
Armi, Airi ja Irmeli
Janakkala
Juulia Lintulan pääsyä ylioppilaaksi Tam-
pereen Yhteiskoulun lukiosta juhlittiin Tampere-talossa 30.5. monipuolisessa ja mieliinpainuvassa tilaisuudessa.
Juhlat jatkuivat Juulian kotona vanhempien, veljen, isovanhempien sekä muiden
läheisten kanssa. Läsnä suuri joukko ystäviä; koulu- ja urheilukavereita.
Juulian sukujuuret ovat vahvasti Jaakkiman Meriän kylässä; sieltä on Eino pappa
joutunut kaksi kertaa lähtemään evakkoon.
Vielä Juuliaa lämpimästi onnitellen,
Kirsti-mummo ja Eino-pappa
Hämeentielle vuokra-asuntoon.
Vanhempieni siellä
asuessa minä synnyin heidän
esikoistyttärenään. Vuoden
kuluttua muutimme omistusasuntoon Roihuvuoreen, jossa
asuessamme siskoni Katri syntyi. Perheemme muutti 11 vuoden asumisen jälkeen omakotitaloon Herttoniemeen 30
vuodeksi. Erinäisistä syistä
asumismuotomme muuttui
kerrostalotyyppisiksi
asunnoiksi. Muutamien asuntomuuttojen jälkeen vanhempani päätyivät Myllypuroon
Setlementtiasumisoikeus Oy:n
Senioritaloon (Mamsellin kartano), jossa äitini edelleen
asuu. Minä asuin vuodesta
2002 alkaen Alppiharjussa ja
vuodesta 2008 lähtien Vuosaaressa Aurinkolahdessa.
In memoriam Eero Leinonen
6.9.1928-9.8.2014
Isäni Eero Leinonen, ”Kosken Eero”, syntyi Jaakkimassa Iijärven kylässä torstaina
6. syyskuuta 1928 kuusilapsisen perheen viidentenä
lapsena (Helvi, Hanna, Matti, Antti, Eero, Liisa) Selma
(s. Myyryläinen) ja Heikki Leinoselle. Isoisäni Heikin vanhemmat Eerik (Ierikkä) ja Apollonia sekä Heikin sisaruksista mm. Hilda
ja heistä nuorin Johannes
asuivat kotitalossa pitkään.
Talo oli Ison Iijärven rannalla, josta Iijoki lähti virtaamaan kohti Laatokkaa.
Joen alussa oli koski, josta nimitys ”Kosken Leinoset”. Ympäri vuoden karja sai käydä juomassa vettä joesta ja talonväki pyykkäämässä joen rannalla.
Maanviljelystila runsaine
peltoineen ja metsineen
sekä karja tarjosivat paljon
työtä jokaiselle. Maataloustuotteita käytiin myymässä aina Pietarissa asti.
Kesäisin isäni tehtävänä oli
olla paimenessa. Kirkasvetinen, monipuolisesti kalaisa
järvi hyödytti kesät talvet kotijoukkoa. Ravustaminen joesta oli isästäni kivaa. Rantasauna lämpeni päivittäin kesäisin. Hiekkapohjaisesta rannasta oli helppo lähteä uintiretkille. Ehkäpä geenini Iijärveltä ja uimaopettajaksi kouluttautuneen äitini neuvot mahdollistivat sen, että uin kolmen äänen uimamaisteriksi
10-vuotiaana.
Erityisesti isäni muisteli, kuinka hän oli Ierikkä-ukon
kanssa uittanut veneen perässä hevosia sekä ratsastanut,
ohjastanut hevosia ja vienyt
niitä hakaan. Lehmät kahlailivat rantavesissä ja sivummalla sioilla oli oma ”savikylpylänsä”. Kotitilalla heillä oli saksan-
kukitettiin oppilaitten
tuomilla sinivuokoilla.
Isäni oli haka eläinopissa tuntien monia lintuja
lauluäänineen. Käsityönä tehty puupenaali on
edelleen käytössä.
Isäni suvun Amerikan siirtolaisista Heikki-ukon serkku Matti Leino (alkuperältään Leinonen) vieraili vaimonsa Hellen
kanssa synnyinseudullaan Jaakkimassa kesällä vuonna 1938. Isäni kirjoitti kirjeen alkuvuodesta 1991 Matin ja
Hellen pojalle Edwinille. Kävin keväällä 1991
tapaamassa Edwiniä ja
hänen vaimoaan Celesteä Seattlessa, mikä oli
hienoa.
Isäni Eero nimipäivänään 12.5.2014.
Talvisodan syttyessä isäni perhe sai vielä
asua kotitilallaan välirauhan alkamiseen asti. Sodan
paimenkoira Tessu, joka teki
syttymisen aattona olivat isälmyös pennut ja myöhemmin
leni tärkeän Ierikkä-ukon hauoli suomenpystykorva Jeppe.
tajaiset. Tätini Helvi oli lottana talvisodassa Lahdenpohjan
ISOVANHEMPANI ESITTIVÄT YHDESSÄ Selma-mummon lau- sotasairaalassa. Välirauhan tullessa isäni perhe joutui lähtelaessa ja Heikki-ukon säestäesmään evakkoon maaliskuussä virsikanteleella virsiä, karsa 1940. Monenlaisten vaikeijalaisia ym. lauluja. Heikki-ukden kulkureittien jälkeen he
ko tunsi myös nuotit. Isosetäsaapuivat Ala-Tornioon. Kesälni Johannes rakensi kanteleilä isäni Eero meni Ruotsiin paita ja viuluja sekä viritti niitä ja
menpojaksi. Evakkoreissu jathanureita omaten myös absokui Loimaalle. Isäni kävi myös
luuttisen sävelkorvan. Innolla
koulua evakkoaikana.
koko isäni perhe lauloi ja muJatkosodan syttyessä kesälsisoi. Isäni Selma-äiti piti pyhälä 1941 isäni perhe pääsi syyskoulua kylän lapsille. Eero-isäkuussa palaamaan kotiseudulni vietti kultaisen varhaislapleen. He totesivat rakennusten
suutensa kotitilallaan Iijärvellä.
olevan ennallaan. MaanviljeKoulunkäynnin isäni Eelys ja karjanhoito aloitettiin
ro aloitti Iijärven kylän kanuudelleen. Jatkosotaan lähtisakoulussa, johon oli matkaa
vät setäni Matti eturintamaan
seitsemän kilometriä. Se taitja setäni Antti tykkiveneeseen
tui kävellen, polkupyörällä,
Laatokalle.
suksilla tai hevoskyydillä. ÄiSyyskuussa 1941 Heikki-isä
tienpäiväjuhlissa koululla äidit
oli nähnyt lehti-ilmoituksen
Parikkalan Yhteiskoulun alkamisesta. Karvalakit kourissa isäni Eero ja hänen isänsä Heikki lähtivät tapaamaan
rehtoria, joka sanoi: ”Otetaan
poika kouluun”. Jossakin vaiheessa isäni oli myös Lahdenpohjan Yhteiskoulussa.
Syyskuussa 1944 perheelle
tuli lopullinen lähtö kodistaan.
Isäni laittoi pönkän kotiovelle ja lähti viemään hevosella viimeistä kuormaa Suomen
puolelle. Isovanhempieni perheen sijoituspaikaksi määrättiin Ylistaro, jonne he asettuivat asumaan maalaistaloon.
Siellä veljekset Eero ja Antti rakensivat metsään majan, jossa
he asuivat kesän.
ISÄNI KOULUNKÄYNTI jatkui
Parikkalassa. Hän lauloi koulunsa kuorossa, joka sai toisen palkinnon kuorokilpailuissa Sibelius-Akatemiassa.
Hän soitti myös viulua ja mandoliinia koulunsa orkesterissa. Ylioppilaaksi isäni Eero kirjoitti vuonna 1949 Parikkalan
Yhteiskoulusta.
Isäni Eero meni koulun jälkeen armeijaan ja häntä suositeltiin siellä kouluttautumaan
sotilasammattiin, mutta hän
ei suostunut. Hänen sotilasarvonsa oli yliluutnantti.
Isäni kirjoittautui Helsingin Yliopistoon 1950-luvun alkupuolella. Hän opiskeli pääasiallisesti Farmasian
laitoksella.
Opiskeluaikoina isäni Eero
oli siskonsa Liisan kanssa kesätöissä Tukholmassa tiskaamassa ravintoloissa. Hän kävi
myös Erikssonin puhelintehtaalla töissä.
Kesäisin nuoruudessaan isäni harrasti kilpaurheilua saavuttaen lukuisia mitaleita ja
lusikoita sekä pelasi pesäpal-
Joulun lapsi Senna Tiina Marianne Heilala on kastepäivänään mummonsa sylissä. Mummo Liisa Färm (s. Jylkkä), vieressä isomummo Anna Jylkkä (s. Kähkönen Jaakkiman Miklistä) ja oikealla Sennan äiti Sini Färm. Kuvan lähetti isomummo Anna Jylkkä Oulaisista.
KAUPUNKILAISINA MEISTÄ OLI
Isäni Eero kesällä 1940 .
loa voitokkaasti. Urheilukilpailuiden seuraaminen radiosta
ja televisiosta oli hänellä myöhemmin mieluinen harrastus.
Farmaseuttiharjoittelua isäni suoritti Rääkkylässä, jonka kirkkokuorossa hän lauloi. Apteekkitöissä hän on ollut Tampereen keskusapteekissa sekä Lievestuoreen, Nilsiän, Helsingin XII (Joutsen),
Leppävaaran ja Roihuvuoren
apteekeissa.
ISÄNI EERON OLLESSA apteekkarin sijaisena Hyrynsalmen apteekissa hän tapasi äitini Irma Hankkilan vuonna 1955.
Isäni ihaili apteekin ikkunasta
reipasta tyttöä, joka käveli aamuisin apteekin ohi töihin. Kylän tanssipaikalla vanhempani tutustuivat toisiinsa. Äitini
Irma on myöskin karjalainen,
syntynyt Karjalan kannaksella
Sakkolassa ja kahdet evakko-
reissut kokenut.
Isäni ehdotuksesta äitini hakeutui sairaanhoitajakouluun
Kuopioon. Helsingistä isäni tuli äitini valmistujaisiin kesällä 1958. Sieltä he matkustivat
saman tien Hyrynsalmelle äitini kotiin, jossa häävalmistelut olivat jo loppusuoralla. Äitini perheeseen kuuluivat vanhemmat Rauha (s. Kiuru) ja
Eino Hankkila sekä veljet Esko, Sakari, Juha ja Tero. Isäni
vanhemmat ja sisaruksia saapui häihin. Sukulaisia oli eri
puolilta Suomea. Sunnuntai-iltapäivällä kirkko oli täynnä väkeä, koska kyläläiset tunsivat
vanhempani. Hääjuhlat pidettiin äitini kodissa.
Pian häiden jälkeen nuori
pari matkusti Helsinkiin asumaan isäni opiskelija-asuntoon Domukseen. Sieltä pienestä boksista he pääsivät
muuttamaan Hakaniemeen
mukava vierailla loma-aikoina autolla sukulaispaikoissa maaseudulla lähes ympäri
Suomea.
Isovanhempani Selma ja
Heikki sekä Antti-setä perheineen asuivat isossa maalaistalossa Orivedellä, jonne
he olivat muuttaneet Ylistarosta. Radiotoimittaja tuli tekemään radiota varten nauhaa, johon hän haastatteli isovanhempiani ja äänitti heidän
musiikkiesityksiään.
Sukutapaamisissa on myöhemminkin laulettu virsiä, karjalaisia lauluja ja muuta ohjelmistoa minun säestäessä
pianolla.
Perheeni käynneillä Orivedellä Heikki-ukko totesi
usein painokkaasti: ”Kun se Iijärv’ män”. Hän tarjosi menthol-mellejä meille lapsille. Joidenkin vuosien jälkeen Antti-setä luopui maatilan pidosta
ja muutti perheineen muunlaisiin töihin Kangasalle. Isovanhempani seurasivat mukana. Antti-setä on rakentanut
100-kielisen kanteleen.
Loimaalla asusti maanviljelijä Matti-setä perheineen. Siellä minulla oli isäni ehdotuksesta perunansyöntikilpailut
Lauri-serkun kanssa.
Helvi-täti perheineen piti
Urjalassa karja- ja maatilaa.
Hanna-täti, joka oli ompelija, asusti perheineen Järvenpäässä ja muutti sieltä Tuusulaan. Mira-serkun kanssa oli
hauska keskustella.
Isäni Eero kannusti siskoaan
Liisaa jo ennen oppikouluun
pyrkimistä opettaen hänelle mm. suomen kielen taivutusmuotoja ja ruotsin kielen
alkeita. Ruotsin kielestä tulikin
Liisa-tädille ammatti. Perheineen hän asusti Imatralla.
Mieluisaa oli isälleni matkustaa perheensä kanssa
myös appivanhempiensa kotiin Hyrynsalmelle. Varsinkin
äidilleni marjaisat metsät ja
suot olivat hyötyliikunnallisesti tärkeitä.
Telttailimme Ruotsissa ja
Norjassa 1960-luvun loppupuolella. Ruotsissa pieni kilpikonna ilmestyi keskellemme
purkaessamme aamulla telttaamme leirintäalueella. Kilpikonnamme Kalle sai kaverin, jolle annoimme nimeksi
Filistiina.
ISÄNI EERO OLI TÖISSÄ lääkefirma Orionilla 1950-luvun lopulla. Lääke-edustajana hän
joutui tekemään työmatkoja
Helsingin ulkopuolellekin.
Lääkefirma Pfizerille isäni
siirtyi 1960-luvun alussa. Siellä hän oli aluksi lääke-edustaja ja -kouluttaja. Toimenkuvina hänellä oli tuotepäällikkö ja viimeisinä työvuosinaan
myyntipäällikkö. Hän myös
matkusti paljon maakuntiin
esitellen Pfizerin lääkkeitä lääkäripiireille sairaaloissa. Lisäksi isäni teki työmatkoja ulkomaille (Englanti, Saksa, Hollanti, Tanska, Itävalta, Portugali) osallistuen kansainvälisiin
symposiumeihin.
Musiikki oli tärkeää isälleni. Hän oli Itä-Helsingin Musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n ja johtokunnan jäsen,
usein kokousten puheenjohtaja. Minä ja isäni olimme musiikkiopiston
konserttimatkalla Unkarissa kesällä 1974.
Myöhemmin hänet nimitettiin
ko. opiston kunniajäseneksi.
Aloitin musiikin opiskelun
musiikkileikki- ja preliminääriryhmissä Itä-Helsingin Mu-
Neljä sukupolvea ristiäispäivänä 29.3.2015. Kuvassa Suvi-Päivikki Hakola (s. Natri), Mikael Hakola, jonka sylissä Onni Mikael Hakola ja Yrjö Natri. Natrin suvun juuret ovat Jaakkiman Miklissä.
siikkiopistossa vuonna 1965.
Suoritin 11-vuotiaana Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton
I kurssitutkinnon (akateeminen) erinomaisin arvosanoin
Suomen nuorimpana. Siirryin
opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Olen soittanut lisäksi viulua ja selloa. Myöhemmin olen opiskellut musiikkia
sekä konsertoinut pianistina
myös useissa Euroopan maissa ja Amerikassa. Olen opettanut pianonsoittoa Itä-Helsingin Musiikkiopistossa ja
yksityisesti.
Sirkka Viitamäki (s. Hyvärinen)
kuoli 14.1.2015 Kauhajoella.
Hän oli syntynyt 7.4.1932 Jaakkimassa Kukkalammilla.
Kerttu Kuokkanen (s. Sinkkonen)
nukkui pois 25.5.2015 Oulussa.
Hän oli syntynyt 22.6.1918 Jaakkimassa.
Merkkipäivät, muut perhetapahtumat, suruviestit
ja muistokirjoitukset
julkaisemme veloituksetta.
Koulunpäättäjäis- ja
valmistujaisuutisia
toivomme elokuun lehteen!
RAJOJEN AVAUTUESSA KARJALAAN isäni Eero kävi kesällä
1990 sisaruksiensa ja äitini Irman kanssa kotiseuturetkellä Jaakkimassa Iijärvellä. Iijoen
yli oli ollut vahva silta, jota ei
enää ollut. Joen kapeimmassa kohdassa miehet heittivät
kaatuneita puita sen yli. Näin
he selvisivät kotitilan puolelle.
Lähes 46 vuoden jälkeen isälleni ja hänen sisaruksilleen oli
valtava elämys nähdä kotitilansa uudelleen.
Kesällä 1991 kävin Jaakkimassa Iijärvellä isäni, äitini ja
sukulaisteni kanssa. Perille
päästyämme isäni alkoi esitellä minulle heidän kotitilaansa.
Kotitalosta oli jäljellä kivijalka.
Erityisen sykähdyttävää minusta oli katsoa talon nurkalla isossa kuusessa isäni rakentamaa ja kiinnittämää linnunpönttöä. Navetasta oli osittain
jäljellä luonnonkivistä rakennetut paksut seinät ja kaarioviaukko. Talli ja aitat olivat poissa. Rantasaunan paikka löytyi.
Isäni lapsuuden iso leikkikivi ja
keinupuut oli ihanaa nähdä.
Lähikotipelto kasvoi synkkää
metsää. Isäni synnyinseudun
näkeminen oli minulle mahtavan avartavaa.
Myöhemmin isäni Eero kävi veljensä Antin kanssa useita kertoja kotijärvellä kalastelemassa. Eräällä näistä kerroista he tutustuivat venäläiseen Lahdenpohjan apulaiskaupunginjohtajaan, joka kävi
Suomessa ja yöpyi kodissammekin. Isäni Eero ja veljensä
Antti halusivat vuokrata rantapalstan kotitalonsa alueel-
Risti-ilmoitukset
1,- €/ppm (+ alv)
Isäni Eero ja äitini Irma jouluna 1956.
ta. He anoivat Lahdenpohjan
kaupungin johdolta siihen lupaa, mutta anomus hylättiin.
Edelleen he jatkoivat asuntoautollaan kalastusreissuja
Iijärvelle.
ISÄLLÄNI EEROLLA OLI KYKY heittäytyä lapsen eli hänen sanastossaan naperon asemaan.
Hippaa hän intoutui leikkimään, ei ainoastaan minun ja
siskoni Katrin, vaan lähes kaikkien lasten kanssa. Maalla siskoni Katri ja minä pyysimme
isältämme, että menisimme
navettaan sikkaa ja possuja
katsomaan. Kun menimme ja
tulimme pois sieltä, pyysimme yhä uudelleen päästä katsomaan niitä. Isällämme oli kiva tapa jutustella koirille. Perheessämme oli dalmatiankoira Milo, joka oli sympaattinen ja eli yli 15 vuoden ikään
asti.
Vapaa-aikoinaan isäni viihtyi kotona. Äitini teki Helsingin kaupungilla vuorotyötä ja
harrasti kuorolaulua. Heidän
yhteinen karjalaistaustansa
oli merkittävä yhdistävä tekijä. Isäni oli mukana myös äitini kotiseuturetkillä Sakkolassa.
Äitini oli isäni omaishoitaja hänen viimeiset neljä vuottaan.
Isäni oli luonteeltaan päättäväinen, kohtelias, empaattinen ja huumorintajuinen. Vahvan perustan elämälleen hän
oli saanut terveissä maalaisjuurissaan Karjalassa. Isälläni
oli ikuinen kaipuu Karjalaan.
ISÄNI EERO KUOLI äkillisesti lauantai-iltapäivällä 9. elokuuta 2014 kotonaan Helsingissä Myllypurossa. Äitini tultua
kauppareissulta hän makasi keittiön lattialla ryhdikkäänä, vielä lämpimänä, mutta
hengettömänä. Olin metrossa, kun äitini ilmoitti minulle
puhelimitse isäni kuolemasta.
Noin 15 minuuttia myöhemmin näin isäni kuolleena keit-
tiön lattialla – tulin surulliseksi. Isäni oli helpottuneen näköinen, koska hän oli päässyt
pois maallisista vaivoistaan.
Isäni kuolinsyy oli repeytynyt vatsa-aortan (valtimo)
aneurysma (pullistuma).
Isäni
siunaustilaisuudessa 19. syyskuuta 2014 Malmin
isossa kappelissa oli paljon
saattoväkeä. Hänen arkkunsa kannettiin hautaan, jonka
päälle tuli kaunis kukkakumpu. Sen jälkeen hänen muistotilaisuutensa pidettiin Memorijuhlasalissa, jossa soitin pianosooloja ja säestin lauluja.
Iän myötä ja sairauksien
kertyessä isäni Eero sanoi:
”Mä lähden kohta taivaaseen”.
Olen kiitollinen rakkaalle isälleni kaikesta.
Tuula Leinonen
Helsinki
}aineisto@jaakkimansanomat.fi
20 – No 3 – 8.6.2015
Iloinen kesäinen iltapäivä Jollaksessa
keskiviikkona 8.7. alkaen klo 15
Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry ja Suur-Jaakkimalaiset ry
kutsuvat kaikki Lumivaaran, Lahdenpohjan ja Jaakkiman
yhdistysten jäsenet kesäiseen Iltapäivään Karjalaisten kesäkodille
Jollakseen, Pääsky ry, Meri Perttilän polku 8, Helsinki.
Ohjelmassa on vapaata yhdessäoloa, saunomista.
Kesäkodilta voi ostaa kahvia, teetä ja virvokkeita.
Reittiohjeet ja kulkuneuvot kesäkodille löytyvät Suur-Jaakkimalaisten
jäsenkirjeessä ja yhdistyksen kotisivulta Karjalan Liiton nettisivuilla.
Lämpimästi tervetuloa kaikenikäiset,
ota myös kaverisi mukaan uimaan ja saunomaan!
Tervetuloa Alavudelle viettämään Lumivaaran
kirkon 80-vuotismuistojuhlaa 12.7.2015
Tilaisuus alkaa klo 10 Alavuden kirkossa juhlamessulla
ja jatkuu kirkkokahvin ja pienimuotoisen ohjelman
merkeissä seurakunta talossa.
Järjestää: Lumivaara Perinneyhdistys ry.
Alavuden Seurakunta ja yhteistyökumppanit
Info: 040 -516 8572 (iltaisin tai viikonloppuisin)
Harvio-seuran
VUOSIKOKOUS Alavuden seurakuntatalossa
12.7.2015 klo 14.
Ennen kokousta voi ruokailla esim. Alavuden ABC:lla.
Samana päivänä voi osallistua myös Lumivaaran kirkon
80-vuotisjuhlaan alkaen klo 10.
Tervetuloa! Pirkko Ahokas-Tuohinto
Jaakkiman Karhut sukuseura ry:n
SUKUJUHLA 31.7.-1.8. JA -KOKOUS 1.8. klo 14
pidetään Kemin kaupunkisrk:n leirikeskuksessa
Saarenottassa os. Sotisaarentie 130, 94300 Kemi.
Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset 18.6.2015
kirjeitse siht. Niina Lopperi, Sointulantie 7, 04620 MÄNTSÄLÄ
p. 040-8202515 tai s-posti niina.lopperi@gmail.com.
Tiedustelut myös pj Eero Knuuti p. 040-7487313 tai eero.knuuti@suomi24.fi
Perinteiset kalajuhlat Kerimäellä!
Suur-Jaakkimalaisten Itä-Suomen jaoston perinteinen
kalajuhla pidetään lauantaina 15.8.2015 kello 12 alkaen
Hotelli Herttuassa Kerimäellä (Savonlinna).
Ohjelmassa † Rovasti Jouko Paukkusen kenttähartaus † Leikkimieliset
kisat, mm. onginnassa hyvine palkintoineen † Perinteiset rantakalat
lisukkeineen ja pullakahveineen (17 €, alle 12-v. ilmaiseksi) † Yhdessäoloa, yhteislaulua, muisteloita ja arpajaiset † Maanviljelijä Yrjö Parikan
kalastuskokemuksia ja valokuvia vuosien varrelta.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset 30.7.2015 mennessä Tuula Ikonen, puh. 050 305 2579 tai
Jouko Turtiainen, puh 050 534 2088 tai jouko.turtiainen@gmail.com
Majoitusvaraukset suoraan Hotelli Herttuaan hyvissä ajoin.
Terveisiä Jaakkiman kirkolta
Lukijamatka kotkennäille tehtiin toukokuun puolvälissä. Aurinko pääasiassa suosi meitä mukavasti, mutta
kevättakkia ei vielä hennonnut heittää pois. Perjantai-illalla teimme kiertoajelun kirkoille ja laskimme sankarihautausmaiden muistokiville sinivalkoiset kukkaset.
Kierroksella mukana, vasemmalta takana: Petri Sinkkonen, anja Korhonen, Pekka Sinkkonen, Sakari Mustonen, Jouni Nummela, Pekka Sihvonen, Asko Nieminen, Elsi Puputti, Satu Tuikkala, Jaana Kyötikki, Timo-Pekka Sihvonen, Pirkko Ahokas-Tuohin-
Suur-Jaakkimalaisten vuoden kohokohta Öitsit
järjestetään la 24.10.2015 kello 14 Karjalatalon juhlasalissa
LUMIVAARAJUHLAT
Helsingissä 30.8.2015
Messu Käpylän kirkossa
Varsinainen juhla
to, Anu Sandelin, Kaisu Veijalainen, Sulo Rasilainen ja Matti Tiilikka. Toiseksi ylimpänä vasemmalta Rauha ja Seppo Tarkiainen, Liisa Petäjäniemi, Leena Nummela, Anja Jalo, Pirjo Seppänen, Annamari Räty, Sakari Niemi, Katariina ja Liisa Heikkinen ja Jaana
Ahokas-Heikkinen. Heidän edessään vasemmalta Kaisu Veijalainen, Irja Zink, Hilkka Aro, Tea Itkonen (matkanjohtaja), Maritta Jalo, Raija Alanen ja Tuula Tolkki. Etummaisina Leila Pääkkönen ja
Anna-Liisa Pelkonen. Kuvan otti Jarno Puputti. Reissussa oli kaikkiaan 46 lehden lukijaa ja perheenjäsentä. Kiitos mukavasta matkaseurasta! terv. Tea
Arkkiatri Risto Pelkonen kertoo Annalanhovissa viettämistään kesistä
ja antaa kaikille näkökulmia onnelliseen elämään ja eläkevuosiin.
Juhlapäivällinen, perinteinen ”kylät kisaavat” -kilpailu ja tanssia.
Erkki ”evakkoreki” Liikanen esiintyy omaan lupsakkaan tyyliinsä.
Merkitsethän päivän jo kalenteriisi!
Metsolantie 14, klo 11.00
Karjalatalon Wiipurisalissa, klo 14.00
Juhlassa ohjelman lisäksi julkistetaan vuoden lumivaaralainen.
Osallistumismaksuun 5 € sisältyy piirakkakahvit.
Tervetuloa kaikki lumivaaralaiset, jaakkimalaiset ja lahdenpohjalaiset.
Etelä-Suomen Lumivaaralaiset ry johtokunta.
LUMIVAARA- MUSEO
Lumivaara-museossa näet menetetyn Lumivaaran historiaa.
VAIHTUVA NÄYTTELY: LUMIVAARAN KIRKKO 80 VUOTTA
Osoite: Kulttuuritalo POKKI, Keskustie 28, Peräseinäjoki
Avoinna ma – pe 9 – 17, la – su 12 – 16.
Ryhmille avoinna sopimuksen mukaan
Tarkista aukiolot: info puh.040 - 3691543
Viipurinrinkeli
Leikkaa ilmoitus talteen!
Tervetuloa mukaan kaikki vauvasta vaariin, ikään katsomatta!!
MAANRAKENNUSLIIKE
E. M. PEKKINEN OY
Juvan teollisuuskatu 17 • 02920 ESPOO
Puh. (09) 849 4070 Fax (09) 852 1890
www.empekkinen.fi
seitsemällä mausteella
2 munaa
1½ dl sokeria
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 tl muskottia
½ tl meiramia
½ tl minttua
½ tl neilikkaa
½ tl kuminaa
sahramia
150 g voita
vehnäjauhoja
Lisää munat ja sokeri vatkattuina taikinapohjaan, jossa on mausteet. Alusta taikina
pullataikinan tapaan pehmeäksi. Taikinan
noustua leivo rinkelit ja anna jälleen nousta
vajaa tunti liinan alla. Voitele rinkelit munalla
ja paista 220 0C:ssa.
Toinen vanha tapa on voidella rinkelit
vedellä ennen uuniin laittoa ja heti uunista
pois otettaessa. Vedellä voidellun rinkelin
pinta on mattapintainen.
Viipurinrinkeli on vuoden karjalainen leivonnainen. Sen ohje on Jaakko Kolmosen
Karjalan parhaat leivonnaiset -kirjasta.
Tilaan Jaakkiman Sanomat
Itselleni 
Lahjaksi 
Osoitteenmuutos

Kestotilaus
1 vuosi
Irtonumero



Lehden saaja / entinen osoite (tarpeeton yliviivataan)
Nimi
Tilaushinnat 2015:
kotimaahan
vuosi 35€, kesto 30€
ulkomaille
vuosi 40€, kesto 35€
lahjatilaus 26€
irtonumero 5€
Jaakkiman Sanomat
maksaa postimaksun
Lähiosoite
Postino ja -toimipaikka
Lehden maksaja / uusi osoite
Nimi
Lähiosoite
Postino ja -toimipaikka
Päiväys ja allekirjoitus
Kiinnostukseni kohde on (kylän nimi):
Tunnus 5000043
00003
VASTAUSLÄHETYS