Ymmärrä – tule ymmärretyksi - Suomen muistiasiantuntijat ry

Ritva Laaksonen
Leena Rantala
Ulla Eloniemi-Sulkava
Ymmärrä –
tule ymmärretyksi
Vuorovaikutus dementoituneen kanssa
Julkaisija:
Suomen dementiahoitoyhdistys
Kirjoittajat:
Ritva Laaksonen
Leena Rantala
Ulla Eloniemi-Sulkava
Sarja:
Dementiapotilaiden hoidon kehittäminen
Julkaisu n:o 6/2002
2. painos
ISBN 951-97562-8-0
ISSN 1236-761X
Kustantaja ja tilaukset:
Suomen dementiahoitoyhdistys
Arkadiankatu 19 C
00100 Helsinki
Puh. (09) 454 28 48
Fax (09) 454 28 450
Email: dementia@dementiahoitoyhdistys.fi
www.dementiahoitoyhdistys.fi
Ulkoasun suunnittelu:
Mainotoimisto Fontiina
Painopaikka:
Kuopion Liikekirjapaino Oy, 2004
2
Ymmärrä – tule ymmärretyksi
Vuorovaikutus dementoituneen kanssa
Ritva Laaksonen - Leena Rantala - Ulla Eloniemi-Sulkava
3
Sisältö
Lukijalle
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
5
Ymmärtävä vuorovaikutus
– dementoituneen hyvän hoidon perusta . . . . . . . . . .
6
Varhaiset mielen mallit vuorovaikutussuhteissa
8
. . . . . .
Dementoituminen ja vuorovaikutuksen muutokset
. . . .
10
Otsalohkon alueen häiriöt ja kommunikointi
Ohimo- ja päälaenlohkojen alueen häiriöt ja kommunikointi
Dementia ja kielen häiriöt
Sairauden tunnemerkitykset
10
13
14
16
Aistitoimintojen muutokset vuorovaikutustaitoihin
. . . .
18
Hoitava vuorovaikutus. . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
Vuorovaikutuksen ja viestinnän luonne
dementoituneen hoidossa
Hoitavan vuorovaikutuksen osatekijät hoitotilanteissa
Hoitavan vuorovaikutussuhteen tunneperusta
19
19
20
22
Dementoituneen ihmisen muistot vuoropuhelussa
nykypäivän tapahtumien kanssa . . . . . . . . . . . . . .
26
Vuorovaikutuksen sanattomat viestit . . . . . . . . . . . .
28
Kielelliset toiminnot ja puhe kommunikaation välineinä
. .
34
Kielen rakenteen ymmärtäminen ja puheen tukeminen
. .
38
. . . . . . . . . . . .
42
Sanattomat keinot tukea viestintää
Vuorovaikutustilanteen helpottaminen pähkinänkuoressa . . 47
Sanasto
4
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
48
Kirjallisuusluettelo . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .
50
Lukijalle
Suomessa on yli satatuhatta dementoitunutta ihmistä, joista suurin osa on vähintään keskivaikeasti ja vaikeasti dementoituneita. Yleisimpiä dementoivia sairauksia ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat, Lewyn kappale -tauti sekä
frontotemporaaliset degeneraatiot (mm. otsalohkodementia).
Dementiaoireita ovat muistin heikentyminen sekä kielen ja puheen ymmärtämisen ja tuottamisen vaikeutuminen. Usein myös hahmottaminen, liikesarjojen
suorittaminen ja toiminnan ohjaaminen häiriintyvät. Dementoitunut ihminen
ilmaisee itseään, tunteitaan ja tarpeitaan hänelle ominaisella tavalla. Hänen saattaa olla vaikea saada kontaktia ympäristöönsä aivan tavallisissakin arkiasioissa,
koska muiden on vaikea ymmärtää häntä.
Kun dementoituneen ihmisen kielen täsmällisyys ja muut viestintätaidot
heikkenevät, keskinäisen ymmärtämisen perusedellytykset muuttuvat. Miten
ymmärtäisimme dementoituneen puhetta, sanattomia viestejä ja käyttäytymistä? Miten voisimme nähdä mielen hänen käyttäytymisessään ja ymmärtää hänen
yksilöllisyyttään? Vuorovaikutustilanteet dementoituneen kanssa ovat yllätyksellisiä, ja yhteyden saaminen ei aina onnistu tavanomaisin keinoin. Yhteyden
luominen dementoituneeseen ihmiseen edellyttää, että ammattihenkilöillä on
tietoa vuorovaikutustilanteen elementeistä sekä dementoituneen ihmisen ajattelun, kielen ja puheen tuottamisen rajoitteista. Pelkkä empaattinen ja ymmärtävä suhtautuminen dementoituneeseen ihmiseen ei riitä avaimeksi yhteisymmärrykseen. Silloin kun hoitaja saavuttaa todellisen, aidon yhteyden dementoituneeseen ihmiseen, hän ymmärtää dementoituneen käyttäytymisen luonnollisena,
eikä poikkeavana tai hankalana. Dementoitunut ihminen tulee ymmärretyksi
hoitajan tiedon ja taidon avulla.
Dementoituneilla ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi oikein.
Heillä on oikeus odottaa tätä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiltä. Toivomme oppaan valottavan lukijalle dementoituneen ihmisen
sisäistä maailmaa ja antavan ymmärryksen eväitä siihen, miten toteuttaa dementoituneen toimintakykyä ylläpitävää hoitoa.
Oppaan sisällöstä vastaavat asiantuntijat ovat neuropsykologi psykotera–peutti, PsL Ritva Laaksonen, puheterapeutti, FT Leena Rantala sekä FT Ulla
Eloniemi-Sulkava. Opas on syntynyt yhteistyönä kirjoittajien ammatillisen tiedon
ja käytännön kokemuksen pohjalta.
Lähde Säätiö on antanut taloudellista tukea tämän oppaan tekemiseen.
Lähde Säätiön tavoite kehittää dementoituneiden ihmisten hoitoa myötävaikutti
merkittävästi siihen, että Suomen dementiahoitoyhdistys tuotti tämän oppaan.
Suomen dementiahoitoyhdistys kiittää lämpimästi
kaikkia oppaan syntymiseen vaikuttaneita henkilöitä.
Suomen dementiahoitoyhdistys
5
Ymmärtävä vuorovaikutus
– dementoituneen hyvän hoidon perusta
Vuorovaikutustapahtuma on kaikessa hoito- ja ihmissuhdetyössä keskeinen toimintaa edistävä tai sitä vaikeuttava tekijä. Dementoituneiden ihmisten parissa
tieto vuorovaikutukseen vaikuttavista tekijöistä ja kanssakäymisen lainmukaisuuksista edistää toimivan auttamissuhteen syntymistä ja sen kehittämistä. Se
helpottaa myös työntekijän jaksamista.
Vuorovaikutuksessa kommunikoidaan ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen
kielellä. Siinä eri osapuolet heijastavat itsestään koko psyykkistä olemustaan.
Vuorovaikutuksessa ovat mukana sekä potilaan että hoitajan kokemukset, arvot,
uskomukset ja niihin liittyvät tunteet. Viestintä tapahtuu puhutun kielen ohella
myös erilaisin ei-sanallisin viestein.
POTILAS
Arvot
Uskomukset Kehonkieli
Tunteet
Käyttäytyminen
HOITAJA
VIESTI
Puhe / kieli
Puhe / kieli
Kehonkieli
Arvot
Uskomukset
Tunteet
Käyttäytyminen
Kuva vuorovaikutustapahtumasta
Vuorovaikutuksessa ihmiset lähettävät toisilleen psyykensä sisältöä: ajatuksiaan, uskomuksiaan, arvojaan, tunteitaan ja kokemuksiaan. Läheskään kaikki,
mitä ihminen viestittää toiselle, ei tapahdu tietoisesti. Molemmat viestijät ovat
koko ajan mukana vuorovaikutustilanteessa toinen toisensa mielen sisältöön
vaikuttaen. Aivoissa oleva kielellinen muoto muunnetaan viimeisessä vaiheessa
sellaiseen muotoon, koodiin, jossa se voidaan siirtää kuulijalle. Tämä muoto on
yleensä puhetta, ilmeitä, eleitä ja äänen sävyjä. Muotona voi olla myös käsien
kieli (esimerkiksi viittomat), kuvakieli tai kirjoitettu kieli.
6
Kun dementoituneen ihmisen kielen täsmällisyys heikkenee, keskinäisen
ymmärtämisen perusedellytykset muuttuvat erityisen haasteellisiksi. Hoitaja
joutuu asettumaan potilaan maailmaan usein sirpaleisten tunne- ja käyttäytymisreaktioiden perusteella. Myös kielen hajanaiset ja joskus täysin käsittämättömiltä
tuntuvat ilmaisut ovat avaimia dementoituneen potilaan mielen sisäiseen maailmaan. Dementia avaakin meille keinon ymmärtää sellaista, mitä pidämme itsestään selvänä ja jopa arkipäiväisenä, mutta joka onkin monimutkainen ja monimuotoinen asia. Kommunikointi dementoituneen kanssa voi olla kuin kurkistus
kaleidoskooppiin: kieli, ajattelu, ihmisyyden keskeiset piirteet, voivat kuvautua
vuorovaikutustilanteessa ennalta arvaamattomin muodoin ja yhdistelmin. Parhaimmillaan tämä kaleidoskoopin tarjoama uusi kuva antaa meille mahdollisuuden nähdä kielisysteemimme sekä myös koko kommunikaatiomahdollisuutemme taiturimaisuus. Se mitä olimme pitäneet tavanomaisena ja yksikertaisena,
onkin käsittämättömän monikerroksinen ja heikentyneenäkin vielä käsittämättömän tenhovoimainen.
Auttavassa hoitosuhteessa vaikuttavat myönteisesti monet tekijät. Keskeisimmäksi tekijäksi mainitaan usein empaattinen ymmärtäminen. Tämän ohella
ja osin siihen liittyen tärkeitä hyvän vuorovaikutussuhteen elementtejä ovat
positiivinen arvostus, aitous, avoimuus, luottamus, turvallisuus, joustavuus,
sitoutuneisuus sekä aito välittäminen. Empatiaan ei riitä pelkkä hyväntahtoinen
ymmärtäminen, vaan edellytyksenä on mahdollisimman monipuolinen tieto
dementoitumisen seuraamuksista ja erilaisten oireiden merkityksistä potilaalle.
Kyky asettautua dementoituneen tilanteeseen ja ratkaista rakentavasti arjen
moninaisia ongelmia edellyttää käsitystä siitä kuka ja millainen potilas on henkisiltä ominaisuuksiltaan nyt sairastuneena ja myös millainen hän oli terveenä
ollessaan. Hoitotyössä on tärkeä ymmärtää mitä sairastuminen juuri tälle ihmiselle merkitsee, miten henkisten toimintojen muutokset ja neuropsykologiset
erityishäiriöt haittoineen vaikuttavat sekä millaista vuoropuhelua tunteet käyvät
potilaan ja hoitajan välillä. On myös tärkeää, useimmiten vuorovaikutustilanteissa suorastaan välttämätöntä, ymmärtää millainen on se sisäinen maailma, missä
potilas kokemuksellisesti elää.
Hoitajan itsetuntemuksella on tärkeä merkitys hyvän vuorovaikutussuhteen
rakentumisessa. Auttajan itsetuntemus, tasapainoinen suhde itseensä sekä
vuorovaikutustilanteen monitasoinen ymmärtäminen ovat avaimia tilanteessa
tavoiteltavaan yhteisymmärrykseen. Dementiaoireyhtymien luonteesta johtuen
toimivan kommunikoinnin syntyminen jää usein työntekijän vastuulle. Mahdollisimman laaja ja yksityiskohtainen tieto hoidollisesta vuorovaikutuksesta ja viestinnästä auttavat työntekijää jäsentämään kommunikoinnin tilanteita. Tieto luo
myös mahdollisuuden jatkuvasti oppia arkipäivän tilanteissa.
7
Varhaiset mielen mallit
vuorovaikutussuhteissa
Me kaikki tarvitsemme turvallista perustaa suhteissamme ympäristöön. Kuitenkin perusturvallisuuden ja luottamuksen tunteet vaihtelevat ihmisestä toiseen.
Nämä tunteet ovat erityisen tärkeitä dementoituneen ihmisen kohdalla. Siksi
hoitajan on hyvä ymmärtää miten yksilölliset mielen mallit ja perustottumukset
syntyvät lapsuuden vuorovaikutustilanteissa sekä niistä saatujen kokemusten ja
tulkintojen kautta.
Kontaktit lapsuuden tärkeisiin ihmisiin ovat minuuden kehityksen perusta, josta
muodostuvat jokaiselle yksilölliset mielen mallit. Keskeisiä omasta elämänhistoriasta periytyviä malleja, joilla ihminen on suhteessa ympäristöönsä voivat olla
välttelevä, puolusteleva, ambivalentti, pakottava tai turvallinen ja tasapainoinen
reagointitapa. Nämä mallit ovat aikuisenakin tunnistettavissa ihmisen ajattelu-,
tunne- ja toimintatavoissa. Tällaisia perususkomuksia kuvastavia ajatuksia ovat:







Muiden on hyväksyttävä minut.
Minun on oltava täydellinen.
Minun on hallittava kaikki tilanteet.
Minun on vastattava muiden hyvinvoinnista.
Minun on selviydyttävä itsenäisesti.
Asioiden on sujuttava minun mieleni mukaan.
Riskejä tai epävarmuutta ei saa olla.
Tavalliset toimintaa ohjaavat mallit liittyvät uskomuksiin siitä, kuinka ihminen
kokee olevansa hyväksytty, kuinka hän selviytyy, mikä on hänen tilannehallintansa tai mitä häneltä odotetaan. Hoitajalla on mahdollisuus tunnistaa omat
mielen mallinsa. Dementoituneen potilaan mielen sisäiset ajatuskulut näkyvät
sen sijaan epäsuorina reaktioina ja ovat joskus kuultavissa sivulauseista kuten
”olinhan minä sentään sodassakin...”. Negatiivisesti latautuneet henkilökohtaiset
uskomukset ohjaavat tajunnanvirtaa, tunteita ja toimintaa kielteiseen suuntaan
esimerkiksi seuraavien uskomusten välittäminä:



Ydinkäsitys itsestä: minulla ei ole arvoa.
Ehdollinen välittävä uskomus: jos ponnistelen, ansaitsen arvoni.
Kompensoiva menettely, jonka avulla kielteinen peruskäsitys
itsestä hallitaan: voin hyvin, kun toimin ja suoritan kaiken aikaa.
Hoitajalla negatiivisesti latautuneet uskomukset voivat johtaa ylenmääräiseen
yrittämiseen ja tekemiseen. Potilaan heikentyneet kyvyt puolestaan eivät tätä
mahdollista ja seurauksena voi olla ahdistuneisuus ja levottomuus.
8
 Esimerkki: Suorituskeskeinen uskomus- ja arvomaailma on nähtävissä dementiahoitaja
Sirkan toiminnassa. Sirkan oli erityisen vaikea myöntää virheitä tai kysyä neuvoa tilanteissa,
joissa dementoitunut potilas käyttäytyi aggressiivisesti. Sirkka oli saanut tehtäväksi auttaa
potilasta nukkumaan menon valmisteluissa, mutta potilas halusikin vaihtaa vaatteita ja
pukeutua pyhäpukuunsa. Sirkka korotti ääntään ja selitti potilaalle pontevasti nukkumisen
tärkeyttä. Mielessään hän pelkäsi, toisen työntekijän kuulevan tai tulevan huoneeseen. Hän
ei halunnut kenenkään näkevän kokemaansa avuttomuutta. Potilas tuli levottomaksi ja
heitti haluamansa puvun lattialle. Sirkka oli nostamassa pukua kun työtoveri tuli huoneeseen. Hän havaitsi tilanteen tunneilmapiirin ja totesi rauhallisesti, että rouva Lehtinen haluaakin vielä sovittaa kaunista pukuaan. Puku puettiin potilaan ylle ja hän katseli itseään hetken peilistä ja olikin sitten jo valmis yöpuulle. Puku riisuttiin ja sen jälkeen iltatoimet sujuivat.
Sirkka yritti selitellä ja puolustella menettelyään, jonka viesti potilaalle oli ollut vaativa ja
pakottava. Työtoveri rauhoitteli Sirkkaa ja tapahtunut päätettiin ottaa hoitotyöryhmän
kokoukseen yhteisesti pohdittavaksi. Yhteinen keskustelu auttoi Sirkkaa ymmärtämään
epäonnistumisen pelkojaan. Samalla hän myös oivalsi, ettei hän suhteellisen uutena työntekijänä voinut edellyttää itseltään kaiken tietämistä ja osaamista. Sirkka mietti myöhemmin
omaa merkitystään sattuneessa hankalassa tilanteessa. Hän oli koulussa ollut hyvä oppilas
ja ihmiset olivat yleensä suhtautuneet kielteisesti ja hämmästellen hänen epäonnistumisiinsa. Sirkalle avautui tapahtuneesta toisenlainen minätietoisuus, joka auttoi häntä edistymään hoitotyön ihmissuhdetaidoissa.
9
Dementoituminen ja
vuorovaikutuksen muutokset
Terveille ihmisille ajattelun ja tunteiden yhteydet ovat eriteltävissä ja hallittavissa. Dementoivan sairauden myötä ajatteluprosessit köyhtyvät abstraktin ja vertauskuvallisen ajattelun sekä muistin heiketessä. Tämä johtaa myös itseen liittyvän tiedon häiriintymiseen: Kuka minä olen? Millaisia muut ovat? Millainen on
tämä maailma, jossa elän? Mielen mallit häiriintyvät ja selviytymiskeinot tuottavat yhä enemmän vaikeutta ja stressiä. On tärkeä tuntea aivojen ja suorituskyvyn
suhteita, jotta voisimme ymmärtää dementian perimmäistä luonnetta. Kognitiiviset häiriöt eivät etene suoraviivaisesti oirekuvan vaikeutuessa lievästä keskivaikeaan. Tutkimuskirjallisuudessa on todettu samassa taudissa hyvinkin erilaisia
taudin kulkuja. Esimerkiksi joskus Alzheimerin taudissa käden taidot ovat pitkäänkin säilyneet ja oirekuvaa hallitsevat muistiin ja kielellisiin toimintoihin liittyvät
erityishäiriöt. Toisaalta joskus muisti ja visuokonstruktiiviset (mm. käden taidot,
geometristen muotojen piirtäminen) suoritukset ovat häiriintyneet lievässä ja keskivaikeassa oirekuvassa, mutta kielelliset kyvyt suhteellisesti ottaen vähemmän.
Hoitotyössä tarkka havaintojen tekeminen voi olla avain potilaan vahvuuksiin ja
heikkouksiin. Tärkeä on tietää mihin dementoitunut pystyy ja mitkä suorituskyvyn
rajoitukset estävät toiminnan. Hyvässäkin yhteistyösuhteessa voi syntyä säröjä,
jos potilaalta vaaditaan sellaista, mihin hänellä ei ole edellytyksiä.
Henkiset toiminnot ovat toisiinsa hierarkkisesti nivoutuneita ja vaikka aivot
toimivat aina kokonaisuutena, on henkisten toimintojen paikantumisella myös
olennainen merkitys.
Seuraavassa henkisten toimintojen muutoksia on kuvattu dementoivan sairauden diagnoosista riippumatta häiriöluokittain suhteessa aivoalueiden vaurioihin,
toimintakyvyn haittoihin ja vuorovaikutukseen.
Otsalohkon alueen häiriöt ja kommunikointi
Minätietoisuus. Kognitiiviset muutokset alkavat minätietoisuudesta, aluksi osittaisesti edeten lopulta oman identiteetin katoamiseen. Orientaatioon kuuluu
minuuden hahmottaminen aika-, paikka- ja henkilötietoulottuvuuksilla. Aluksi
aikaorientaatio häiriintyy, sitten paikan tajuaminen ja lopuksi omaan minään ja
ympäristöön liittyvä tieto. Mielen matkailu ajassa ei onnistu ja maailma voi tuntua sekavalta ja pelottavalta. Orientaatiohäiriöt vaikeutuvat sairauden edetessä
ja niitä esiintyy kaikissa dementoivissa sairauksissa. Lievässä Alzheimerin taudissa
ikä vaikuttaa siten, että merkittävät orientaatiomuutokset tulevat esiin usein vasta yli 70-vuotiailla. Minätietoisuuden häiriöt liittyvät sairauden vaikeusasteeseen.
Ne saattavat myös olla merkki mielen hetkittäisestä hajanaisuudesta. Dementoitunut rouva kutsui tytärtään äidiksi öiseen aikaan, kun halusi WC:hen, vaikka
päivisin hän tunnisti tyttären tyttärekseen. Tällaisessa tilanteessa äiti-sanan voi
tulkita yleisenä avun pyyntönä.
10
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Hämmennys ja väärinymmärrykset
ovat tavallisimpia seurauksia orientaation ja minätietoisuuden häiriöistä.Tärkeä
on seurata dementoitunutta eri tilanteissa, jotta voisi saada realistisen kuvan
hänen todellisesta minäkäsityksestään. Eräs keino tukea dementoituneen minätietoisuutta on puhutella häntä hänen koko nimellään, jota tilannekohtaisesti
voidaan täydentää arvonimikkeellä kuten ”rouva”, ”herra” tai ”tohtori”. Kommu–
nikointilanteissa spontaani muistelu voi ainakin hetkellisesti palauttaa omaan
minuuteen liittyviä mielleyhtymiä. Eräässä kuntoutustilanteessa keskivaikeasta
Alzheimerin taudista kärsivä potilas ryhdistäytyi ja virkistyi silminnähden, kun
muistelun tukena oli hänen itsensä kirjoittama matkakirja. Vaimon kertoman
mukaan iltaisin esiintyvä levottomuus oli myös vähäisempää kuntoutuspäivinä.
Metatieto. Metatieto, tiedon tieto ja muistitieto syventää ja selventää ymmärryksen ja viestinnän merkitykset. Metatieto heikkenee asteittain otsalohkomuutosten edetessä. Vähitellen kielelliset selvennykset ja tarkennukset sanotuille
asiasisällöille jäävät pois. Potilaat eivät pysty käyttämään strategioita tai muistitukia, jotka saattoivat vielä olla mahdollisia lievästi dementoituneena.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Metatiedon säilyminen lievästi
dementoituneella ihmisellä on riippuvainen hänen aikaisemmasta metatiedon
tasostaan. Henkilöt, joilla on ollut selkeä käsitys itsestään ja omasta toiminnastaan, voivat vielä dementoituneenakin selviytyä erilaisin kompensaatiokeinoin.
Esimerkiksi henkilö voi keskustellessaan käyttää sujuvasti kiertoilmaisuja. Alzheimerin taudissa kuitenkin tietoisten kompensaatiokeinojen käyttö heikkenee jo
suhteellisen varhain. Useilla potilailla metatiedon heikkous saattaa jopa heikentää säilyneenkin kapasiteetin käyttöä. Metatiedon tasosta voi saada kuvan kuuntelemalla dementoitunutta mahdollisimman tarkkaan. Ilmaisut, jotka kertovat
miten dementoitunut oli toiminut ennen ja mitä keinoja käyttänyt muistinsa tai
päättelynsä tukena, ovat merkki omaan toimintatapaan liittyvästä tietoisuudesta. Erityisesti vuorovaikutustilanteet, joissa pelataan pelejä tai toimitaan, voivat
paljastaa potilaan metataidollisia kykyjä. Tällaiset kokemukset vahvistavat myös
tunneyhteyttä toiseen ihmiseen ja kohottavat potilaan itsetuntoa.
Toiminnanohjaus. Otsalohko-oireisiin kuuluvat eri asteisesti vähentynyt
spontaanisuus, aloitekyky ja tavoitetietoisuus. Vaikeuksia esiintyy myös kyvyssä
ehkäistä asiaankuulumattomien, tahattomasti mieleen tulevien yllykkeiden haittaavaa vaikutusta.
Toiminnanohjauksen osavaiheet ovat tehtävän aloittaminen ja ongelman
hahmottaminen, menettely- tai toimintatapojen etenemisjärjestyksen suunnittelu ja lopputuloksen arviointi. Oirekuvan edetessä näissä tapahtuu heikkenemistä
lievän häiriökuvan satunnaisista kömmähdyksistä kyvyttömyyteen suoriutua
itsenäisesti.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Toiminnan ohjaaminen saa arkipäivän
suoritustilanteet sujumaan. Häiriöt toiminnanohjauksen eri osa-alueilla saavat
aikaan yleistä hajanaisuutta. Asiat jäävät kesken tai eteneminen on hajanaista
11
ja epäjohdonmukaista. Dementoituneen on vaikea selviytyä monivaiheisista
toiminnoista. Tästä seuraa turhautuminen, jos itsearviointi toimii. Myös häpeä ja
kieltäytyminen voivat muodostua vuorovaikutuksen ja hyvän kontaktin esteiksi.
Vihaisuus saattaa olla keino puolustaa itseä epäonnistumisen aiheuttamista ajatuksista. Kun dementoitunut ei itse huomaa tai pysty arvioimaan toimintaansa,
voi toiminnallisuus vaikka hajanaisenakin olla rauhoittavaa. Keskivaikeaa Lewyn
kappale -tautia sairastava potilas oli onnellinen saadessaan yksikertaisen muotolaudan pöydälleen, vaikka hän ei onnistunut sijoittamaan palikoita oikeisiin kohtiin. Lauta oli hänestä kaunis esine muutoin varsin steriilissä potilashuoneessa.
Tarkkaavaisuus. Tarkkaavaisuuden osa-alueet heikentyvät myös otsalohkojen toiminnan häiriintyessä. Ongelmat voivat näkyä kyvyssä kohdentaa huomiokyky sekä ylläpitää, suunnata tai jakaa ja valikoida tarkkaavaisuuden kohdetta.
Huomiokyky syrjäytyy herkästi ja ulkopuolinen melu tai toiminta häiritsevät.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Tarkkaavaisuuden häiriöt esiintyvät
usein yhdessä toiminnanohjauksen ongelmien kanssa. Potilaan huomiokyky voi
vaihdella asiasta toiseen ja puhe katketa jonkin ulkopuolisen häiriötekijän vuoksi. Asiaankuulumattomat äänet tai havainnot vievät huomion siitä, mitä ollaan
tekemässä tai mitä puhutaan. Dementoituneen tarkkaavaisuus saattaa myös
kohdentua yksityiskohtiin ja hän saattaa esittää huomautuksia hoitajan ulkonäöstä tai vaatteista. Samoin hän voi keskeyttää muiden läsnäolevien keskustelun
huomautuksillaan. Toiminnallisesti vahvat tarkkaavaisuuden osa-alueet esimerkiksi huomion kohdentaminen johonkin tuttuun, kuten huonekaluihin, kukkiin
tai tauluihin, voi herättää hyviä muistoja ja samalla aktivoida hyvän olon tunteita.
Mieli voi rauhoittua ja kommunikointi sujuu rauhallisesti.
Kritiikki ja arviointikyky. Käyttäytymisen säätelyssä voi tapahtua muutoksia.
Kritiikkikyky pettää ja ajatus yhdistelee asioita epäloogisesti. Otsalohkomuutoksiin
liittyviä häiriöitä esiintyy Pickin taudissa. Kuitenkin häiriöt voivat olla eriasteisina
yhdistelminä myös esimerkiksi Alzheimerin taudissa. Häiriintyneiden hermoverkkoyhteyksien kautta myös subkortikaalisissa dementioissa erityisesti Huntingtonin choreassa esiintyy toiminnanohjauksen ongelmia. Vaskulaarisissa dementioissa oireiden esiintyminen riippuu mm verisuonitukoskohtien sijainnista.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Kritiikin höltyminen on sosiaalisesti
usein hankalaa ja kiusallista. Dementoitunut voi sanoa tai tehdä asioita, jotka
eivät kuulu tavallisen hyvän käytöksen piiriin. Erityisesti eroottiset tai seksuaalisesti värittyneet sanat tai käyttäytyminen herättävät ympäristössä ärtymystä
ja hämmennystä. Hoitajan asenteet ovat tässä erityisen tärkeät. Asiallinen suhtautuminen, mikä ei vahvista käytösoiretta on suotavaa. Rajojen asettaminen
tilanteissa, joissa potilaan käyttäytyminen on huomattavan häiritsevää on luonnollisesti tärkeää. Onnistunut rajojen asettaminen edellyttää potilaan tuntemista.
Hoitotyöryhmän yhteiset ideat ja pyrkimykset sekä omaisilta saatu tieto ovat
tarpeellisia potilaan asiallista käyttäytymistä tuettaessa.
12
 Esimerkki: Herra Tuomi on 72-vuotias vaskulaarista dementiaa sairastava kirjanpitäjä.
Hän viihtyy hyvin vanhainkodin oleskeluaulan nojatuolissa. Ohikulkijat saavat häneltä
erilaisia teräviä palautteita kuten ”Hulluja olette kaikki.” Käsikkäin kävelevälle pariskunnalle hän sanoo: ”Te ootte huoria.” Hoitotilanteissa hän saattaa sanoa hoitajalle ”
Sinulla on iso perse.” Osa henkilökunnasta on ollut varsin loukkaantunut, ärtynytkin herra
Tuomen käyttäytymisestä. Keskustelussa omaisten kanssa tulee esille, että herra Tuomi
on aina ollut teräväkielinen. Mietittäessä tilannetta ymmärretään, että sairauden myötä
on tapahtunut kritiikin höltymistä. On myös mahdollista että herra Tuomi ei afasian vuoksi
löydä juuri oikeita sanoja. Lisäksi todetaan, että erilaiset huomautukset ovat herra Tuomen
tapa saada huomiota. Yhdessä sovitaan, että ohi kulkiessa pysähdytään hetkeksi herra
Tuomen luokse ja eri tilanteissa annetaan luontevaa ja positiivista huomiota hänelle.
Yhteinen miettiminen ja tilanteen ymmärtäminen herra Tuomen näkökulmasta vähentävät henkilökunnan negatiivisia tunteita mikä mahdollistaa aiempaa positiivisemman
suhtautumisen herra Tuomeen. Tilanne korjaantuu. Herra Tuomen käyttäytyminen ei enää
ole ongelmallinen, joskaan hänen teräväkielisyytensä persoonallisena ominaisuutena ei
luonnollisestikaan katoa.
Ohimo- ja päälaenlohkojen alueen häiriöt ja kommunikointi
Tahdonalaisten liikkeiden häiriöt eli apraksiat voivat liittyä raajojen
käyttöön, pukeutumiseen tai osien kokoamiseen mallinmukaisiksi kuvioiksi.
Tällaisesta häiriöstä kärsivä potilas kieltäytyy herkästi käsitöistä tai askartelusta,
erityisesti, jos hänellä on kokemus aikaisemmasta erityisosaamisesta. Kun jalat
juuttuvat lattiaan tai ruokailu ei onnistu on syytä epäillä apraktisia vaikeuksia.
Pukeutumisapraksia on tavallisimmin seurausta oikean aivopuoliskon vaurioista.
Tällöin vaatteen rakenteen hahmottaminen suhteessa itseen ei onnistu ja potilas
voi juuttua vaateisiinsa. Usein tällaiset potilaat kieltäytyvät pukeutumasta. Lievästi dementoitunutta kannattaa opastaa vaihe vaiheelta. Pidemmälle dementoituneen kohdalla hoitajan apu on tärkein. Tärkeää on myös se, ettei potilasta
pakoteta itse tekemään sellaista mihin hän ei pysty.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Apraktiset häiriöt tekevät potilaasta
usein avuttoman häiriön luonteesta johtuen. Käden apraksia voi tehdä mahdottomaksi avun pyytämisen soittokellon avulla. Ruokailuvälineiden käytön
”unohtuminen” puolestaan estää itsenäisen ruokailun. Kävelyapraksioissa, joissa
jalat ikään kuin juuttuvat lattiaan askelten ottaminen tahdonalaisesti ei suju.
Kävelyn apraksiaa esiintyy erityisesti, kun yhteydet tyvitumakkeisiin ovat häiriintyneet, kuten Parkinsonin taudissa ja Lewyn kappale -taudissa. Näissä häiriöissä
vaatiminen tai ohjeiden antaminen lukkiuttaa potilaan entisestään. Sen sijaan
mallin antaminen, rauhallinen pysähtyminen ja toiminnan toteuttaminen tahattomalla tasolla auttaa selviytymään. Liikkumisvaikeuksista kärsivän dementiapotilaan askelrytmi käynnistyi, kun hoitaja otti häntä kiinni käsivarresta ja lauloi
tuttua laulua. Visuokonstruktiiviset apraksiat ovat näistä häiriöistä yleisimpiä ja
vaikeuttavat erilaisia kädentaitoja vaativia tehtäviä. Kieltäytyminen esimerkiksi
askartelusta on tavallista, jos potilas on tietoinen häiriöstään. Maalaaminen tai
13
vapaa piirtäminen sen sijaan voi onnistua. Potilaalle tulisikin antaa mahdollisuus
kokeilla erilaisia ilmaisun välineitä. Luovuutta voi löytyä yllättävistä tehtävistä
dementoituneenakin.
Havaintotoimintojen häiriöt, vaikeimmillaan agnosiat estävät esineiden,
muotojen tai kasvojen tunnistamisen. Tavallisia havainto-toimintojen häiriöitä
ovat jo useiden dementoivien sairauksien alkuvaiheissa esiintyvät suunta- ja
tilaorientaation häiriöt. Potilaat eksyvät tutuissakin paikoissa. Tämä on erityisen
ahdistavaa ja voi jopa aiheuttaa paniikkireaktioita.
 Vaikutus vuorovaikutustaitoihin: Agnosiatason häiriöt visuaalisissa
havaintotoiminnoissa ilmaantuvat dementoivissa sairauksissa suhteellisen myöhään. Agnosioita lievemmät häiriöt avaruudellisessa orientaatiossa, kellonajan
hahmottamisessa tai tilassa liikkumisessa sen sijaan ovat hyvin yleisiä. Tunne,
ettei tunnista missä on, on potilaalle pelottava. Samoin pelkoa voi aiheuttaa
vaikeus tajuta aikaa. Pitkältä tuntuvat odotukset hermostuttavat potilasta. Hermostuneisuus tarttuu helposti myös työntekijöihin. Vuorovaikutuksessa rauhoittelu, huomion suuntaaminen muuhun kuin odottamiseen tai kävely yhdessä
työntekijän kanssa voivat vapauttaa kiireen tunteesta. Myös lapulle kirjoitettu
tieto siitä, mitä tullaan tekemään tuo levollisuutta potilaan olemukseen. Vakuuttelu siitä, että ”kohta mennään”, ei useinkaan auta, jos potilaalle kuluva hetki on
ajallisesti ”kohta”.
Muisti ja oppiminen ovat kaikissa dementoivissa sairauksissa keskeisiä häiriöitä.
Muistitietoa vastaanottavat ja kästtelevät prosessit ohjautuvat eri aivoalueilta
samanaikaisesti ja ovat riippuvaisia muista kognitiivisista suorituksista. Käytännön tilanteissa dementoituneiden potilaiden kommunikointia haittaavia muistiongelmia on kuvattu sivuilla 26–27.
Dementia ja kielen häiriöt
Kun kielisysteemimme häiriintyy on kyse afasiasta. Afasia on yleisnimitys kielen ja
puheen ymmärtämisen ja tuottamisen häiriöille. Kielellisiin vaikeuksiin ovat yhteydessä luku-, lasku- ja kirjoitustaidon häiriöt. Nämä ongelmat ovat oikeakätisillä
tavallisesti vasemman aivopuoliskon aivokudosvaurioiden seurauksia. Lukukyky
saattaa säilyä pitkäänkin Alzheimerin taudissa, ja sitä voi käyttää hyväksi kommunikoinnissa.
Afasia on yleisnimitys kielen ja puheen ymmärtämisen ja tuottamisen häiriöille. Puheen ymmärtäminen ja tuottaminen rakentuvat useasta perustoiminnosta,
jotka sijaitsevat pääasiassa vasemmassa aivopuoliskossa. Afasiaa aiheuttava
vaurio voi sijaita missä tahansa kielen perustoiminnoissa ja vaurion laajuus voi
vaihdella. Tämän vuoksi kielelliset oireet ovat usein hyvinkin erilaisia. Oireet voivat vaihdella sanojen löytämisen hitaudesta täydelliseen puhumattomuuteen
ja vaikeaan ymmärtämisen häiriöön. Kielellinen prosessointi - siis sekä ymmärtäminen että tuottaminen - toimii kuitenkin kokonaisuutena. Tämä tarkoittaa sitä,
että olipa vaurio missä tahansa kohtaa aivojen kielellisellä alueella, sen vaikutus
14
näkyy todennäköisesti jollakin tavoin muissakin kielellisissä toiminnoissa. Kielen
toiminnosta vastaavia alueita on vasemman aivopuoliskon lisäksi muuallakin.
Oikea aivopuolisko käsittelee esimerkiksi puheen sävelkulkua. Lisäksi aivokuoren
alla on hermoratoja, jotka yhdistävät puhealueita toisiinsa.
Tavallisimmat dementiaa aiheuttavat sairaudet, joissa kielelliset taidot voivat
häiriintyä, ovat Alzheimerin tauti, vaskulaariset dementiat, frontotemporaaliset
degeneraatiot sekä Lewyn kappale -tauti. Tautien oireistoissa on sekä samankaltaisuutta että erilaisuutta.
Alzheimerin taudissa kielellisten vaikeuksien taustalla on yleensä muistin ja
älyllisten toimintojen heikkeneminen, mutta aivokudoksen rappeutumista saattaa olla myös niillä alueilla, jotka vastaavat kielen prosessoinnista.
Lewyn kappale -taudissa voi esiintyä afasiaa, joka tulee tyypillisesti esille
sanojen löytämisen sekä puheen käynnistymisen hitautena. Muiden kognitiivisten kykyjen säilymisen vuoksi toimiva kommunikointi Lewyn kappale -tautia sairastavan kanssa edellyttää tasavertaista sekä arvostavaa kanssakäymisen tapaa.
Potilaan aggressiivisuus on luonnollinen reaktio, jos häntä kohdellaan lapsenomaisesti tai alentavasti.
Vaskulaarisen dementian oireet riippuvat siitä, missä kohtaa verisuonitukos aivoissa on tapahtunut. Kielelliset häiriöt ovat tästä syystä vaskulaarisissa
dementioissa usein tarkkarajaisempia kuin muissa dementioissa.
Frontotemporaalisissa degeneraatioissa voidaan erottaa kolme erilaista
kielellistä oireistoa: frontaalinen muoto, etenevä sujumaton afasia ja semanttinen oireisto. Frontaalinen muoto vaikuttaa puheen säätelyyn: se voi johtaa
puhumattomuuteen tai potilailla voi olla puhepakkoa eli tahdotonta jatkuvaa
puhumista. Muina oireina voivat olla ekolalia (kaikupuhe), eli potilas toistaa kuulemaansa puhetta kaikuna ja perseveraatio, eli potilas juuttuu toistamaan samaa
sanaa tai ilmaisua pystymättä siirtymään puheessaan eteenpäin.
Etenevästä, sujumattomasta afasiasta kärsivän potilaan puhe muuttuu ponnistelevaksi ja työlääksi ja on nimensä mukaisesti sujumatonta.
Semanttisista oireista kärsivän potilaan puhe säilyy sujuvana, mutta hänen on
vaikea löytää tarkoittamaansa sanaa ja myös ymmärtää hänelle sanottuja sanoja.
Käsite ”semanttinen” tarkoittaakin juuri sanojen merkitystä. Seuraavassa taulukossa esitetään dementiaoireistojen kielellisiä vaikeuksia.
15
Frontotemporaalisen lohkon
degeneraatio eli otsalohkodementiat
Puheen tuottaminen
Puheen
ymmärtäminen
Sanojen taivutus ja
kieliopilliset rakenteet
Vähäistä, puhumattomuus lopuksi; joillakin Säilynyt
suhteellisen
hyvin.
Frontaalinen potilailla puhepakkoa, ekolaliaa,
muoto
perseveraatiota, fraasimaisia ilmaisuja.
Etenevä
sujumaton
afasia
Ponnistelevaa, sanojen muodostaminen
vaikeutunut, loppuvaiheessa
puhumattomuutta. Sananlöytämisen
vaikeutta jonkin verran.
Säilynyt
suhteellisen
hyvin.
Semanttiset
oireet
Sujuvaa ja vaivatonta. Virheellisiä sanoja.
Jargonia (=merkityksetöntä puhetta).
Nimeäminen vaikeaa. Puhepakkoa.
Vaikeutunut, parhaiten
säilyy henkilökohtainen Säilynyt
sanasto.
Alzheimerin
tauti
Alkuvaiheessa lievää sananlöytämisvaikeutta; epätäydellisiä lauseita,
ääntämisvirheitä; loppuvaiheessa puhe
vähäistä, fraasimaisia ilmaisuja,
perseveraatiota, mahdollisesti ekolaliaa.
Alussa vain monimutkaisten lauseiden ymmärtäminen
vaikeutunut.
Vaskulaarinen
dementia
Häiriintyy usein, jos vaurio vasemman
aivokuoren otsa- tai päälaenlohkon
alaosissa.
Häiriintyy usein,
jos vaurio vasemman
aivokuoren
ohimolohkossa.
Sanasujuvuus heikentynyt.
Puheen käynnistyminen hidastunut.
Prosessointi hidastunut,
mutta muuten säilynyt
suhteellisen hyvin.
Lewyn kappale
tauti
Virheitä
Häiriintyy usein, jos vaurio
vasemman aivokuoren
ohimolohkon taaemmissa
osissa sekä päälaenlohkossa
ja takaraivolohkossa.
Kielelliset vaikeudet tavallisimmissa dementiaa aiheuttavissa taudeissa.
Sairauden tunnemerkitykset
Sairastuminen järkyttää aina automaattista ja tuttua käyttäytymistä. Kuitenkin
eri ihmisten reaktiot ovat aina yksilöllisiä ja henkilökohtaisia. Hyvin itsenäinen ja
tilannehallintaa arvostanut ihminen masentuu avuttomuudesta ja kokee itsensä
helposti täysin arvottomaksi. Tunnereaktioita voivat olla pelko, herkkä hätääntyminen, pettymys, kiukku tai suru ja vetäytyminen. Huomiota ja hoivaa kaipaavalle ihmiselle sairastuminen voi avata kanavan vaatia ja odottaa huolenpitoa.
Sairastumisen tunnemerkitykset ovat yhteydessä sairastumisen aiheuttamaan kriisiprosessiin, jossa on korostuneiden tunnereaktioiden ohella useita
luopumisen vaiheita. Akuuttivaihe on shokki ja luopuminen sellaisesta tulevaisuudesta, jota sekä sairastunut että hänen läheisenä olivat odottaneet. Shokkia
seuraavat usein voimakkaat tunne- ja käyttäytymisreaktiot: kieltäminen, ahdistuneisuus, vihamielisyys, masennus ja vetäytyminen tai aktiivinen avun etsiminen.
Sairauden edetessä käyttäytyminen voi vaihdella kiihtyneestä levottomuudesta
16
suruun ja menetyksien korostamiseen.
Henkisen suorituskyvyn taantuessa, myös tietoisuus sairauden luonteesta
tulee aaltoilevaksi ja hajanaiseksi. Tällöin työntekijä on tulevaisuuden turvan ja
realistisen optimismin edustaja sekä potilaalle että hänen omaisilleen. Vaikka
dementoiville sairauksille ei ole parantavaa hoitoa, ammatti-ihmisten hoitava
asenne ja toimintatapa ovat olennaisen tärkeitä dementoituneen elämän laadun
ylläpitämisessä.
Myös vaurioiden sijainnilla on merkitystä tunnereaktioihin. Erityisesti oikeaan aivopuoliskoon painottuvien kudosmuutosten seurauksena voi olla omien
tunnekokemusten tulkinnan vaikeuksia. Huumorin ja kielikuvien ymmärtäminen
voi olla erityisen puutteellista jo lievissäkin oirekuvissa.Samoin empatia toisten
ihmisten tunnetiloihin voi heiketä ennenaikaisesti. Erityisesti vaskulaaristen
vaurioiden yhteydessä dysfaattinen ihminen voi olla herkempi tilannetajussaan
ilman sanojakin kuin oikean aivopuoliskon muutoksia läpikäynyt potilas. Tunnetilojen tulkinnan kannalta tärkeää hermosolukkoa on myös etulohkojen syvissä
osissa.
Sairauden yksilöllinen merkitys näkyy dementoituneen käyttäytymisessä.
Tämän merkityksen ymmärtäminen on tärkeää toimivan vuorovaikutuksen
rakentamisessa ja usein myös ongelmatilanteiden ennaltaehkäisyssä sekä niiden
ratkaisemisessa.
 Esimerkki: Tämänkaltainen tilanne syntyi hoitokodin päiväosastolla, jossa miespuolinen
75-vuotias opettaja kävi viikoittain. Herra Laine asui kotona vaimonsa kanssa viikot ja
viikottainen kerhopäivä oli myös vaimolle virkistymispäivä. Kerhotiloissa herra Laine ei
halunnut osallistua yhteisiin tehtäviin, vaan hän halusi tutkia päivän lehtiä ja leikata niistä
erilaisia uutisia ja artikkeleita. Artikkelit hän mapitti siististi. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että mappeja kertyi, eikä niille enää löytynyt sijoituspaikkaa. Niitä ei myöskään
saanut heittää pois tai hävittää. Kun hoitajat keskustelivat rouva Laineen kanssa, hän kertoi
tilanteen olevan kotona aivan kaoottinen, koska mappeja oli joka puolella. Vaimolla oli
sydänvika, jonka hän koki pahenevan jatkuvasta ristiriidasta. Koti oli sekaisin, eikä hänen
miehensä suostunut keskustelemaan harvoin käyvien vieraiden kanssa, vaan leikkasi lehtiä
tai seurusteli kissan kanssa. Lapset olivat ainoa poikkeus. Asiaa selvitettäessä tarkemmin
herra Laineen kanssa kävi ilmi, että hän halusi kerätä artikkeleita lapsenlapsilleen. Hän oli
ollut historian opettaja ja halusi välittää lapsille väärentämättömän kuvan ajasta, jota
elettiin. Se oli hänen lahjansa kaikkein läheisimmille. Keräily ilmeisesti edusti herra Laineelle
myös sitä vähäistä itsenäisyyttä, millä hän saattoi ilmaista itseään ja kokea itsearvostusta.
Hänellä oli keskivaikea Alzheimerin tauti, jossa puhe oli kyllä säilynyt, mutta hän ei itse
pystynyt kunnolla pukeutumaan eikä osallistumaan kodin arkipuuhiin. Tilanne laukesi, kun
mappien ja keräilyn tarkoitus tuli selväksi, eikä herra Laineen tarvinnut enää puolustella
toimintaansa. Mapeista osa annettiin lapsille ja osa arkistoitiin varastoon kotitalossa. Kerho-ohjelmaan otettiin myös historiahetki, jonka aikana nimikkohoitaja keskusteli potilaan
kanssa lehtikirjoituksista. Yhteyden löytyminen merkitsi herra Laineelle uudenlaisen elämänjakson alkua ja eristäytymisestä irrottautumista edes hetkittäin. Myös vaimolle uusi
tilanne toi helpotusta ja kokemuksen, ettei hän ollut yksin ongelmiensa kanssa.
17
Aistitoimintojen muutokset
vuorovaikutustaitoihin
Näkö ja kuulo
Iän myötä heikkenevät ihmisen tärkeimmät vastaanottokanavat eli näkö ja kuulo.
Näön tarkkuus huononee, eikä valoa pääsee enää yhtä paljon silmän takaosaan,
jossa valoa aistivat solut sijaitsevat. Valon aistiminen heikkenee niinkin paljon,
että ihminen tarvitsee 3 – 4 kertaa kirkkaamman valon nähdäkseen yhtä hyvin
kuin nuorempana. Lisäksi valo häikäisee ikääntyneen silmiä aiempaa herkemmin.
On arvioitu, että yli 70-vuotiaista suurimmalla osalla kuulo on jossakin määrin
heikentynyt, ja erityisesti korkeiden äänien kuuleminen vaikeutuu. Puheäänteistä
korkeita äänitaajuuksia sisältävät erityisesti /s/, /k/, /p/ ja /t/. Lisäksi /k/:ssa, /p/:ssä
ja /t /:ssä on vähän äänienergiaa, mikä edelleen heikentää niiden kuuluvuutta.
Myös taustahäly vaikeuttaa ikääntyneen ihmisen kuulemista enemmän kuin nuorempana. Ikääntyneen kuulemista ja näkemistä heikentävät myös silmäsai-rauksien ja sisäkorvan ja kuulohermon rappeutumisen aiheuttaman kuulovamman
lisääntyminen.
Sekä näön että kuulon heikkenemistä voidaan korvata huolehtimalla siitä,
että dementoitunut näkee selvästi puhujan kasvot. On havaittu, että suurin osa
terveistäkin kuulijoista luottaa enemmän näkemiinsä artikulaatioliikkeisiin kuin
kuulemaansa äänteeseen, jos kuultu äänne ja nähty suun liike ovat ristiriidassa.
Paras asento kommunikoinnin kannalta on, kun puhujien kasvot ovat samalla
tasolla lähietäisyydellä. Artikulaatioliikkeiden lisäksi myös kasvojen ilmeiden
näkeminen tukee viestin ymmärtämistä. Tällöin myös vähän energiaa sisältävät
äänteet, joista varsinkin /p/ ja /t/, erottuvat yleensä hyvin. Lisäksi kasvojen sama
korkeus viestittää puhujien samanarvoisuutta.
Taustahäly kannattaa minimoida: TV pois päältä, pölynimuri sammuksiin ja
ikkuna kiinni, jos sieltä kuuluu liikenteen meteli. Lisäksi puhuttaessa dementoituneelle äänen korkeutta kannattaa mieluummin madaltaa kuin voimistaa, sillä
on havaittu, että iän myötä herkkyys voimakkaille äänille saattaa lisääntyä. Onkin
hyvä tarkkailla, miten dementoitunut reagoi kovalle äänelle. Kääntyminen pois
tai vetäytyminen kauemmaksi ovat usein merkkejä herkistymisestä.
Sävelkulun vaihtelun korostaminen ja sanojen painottaminen voivat auttaa
dementoitunutta keskittymään paremmin puheen kuunteluun. Vaarana voi kuitenkin olla, että tällainen puheen selventämispyrkimys menee liian pitkälle: puhekumppani alkaakin käyttää hoivakieltä, äänensävyä, jota käytetään pienille lapsille
puhuttaessa. Hoivakielessä sävelkulun vaihtelut ovat normaalipuhetta suurempia,
äänenkorkeus nousee ja puhetempo hidastuu. Toisen ihmisen avuttomuus, pyrkimys ymmärrykseen ja huolenpidosta viestiminen laukaisevat usein tämän kommunikaatiotavan. Ikääntyneen ihmisen kanssa puhuttaessa voi kuitenkin olla vaarana, että puhekumppanin äänensävy muuttuu liian hoivaavaksi ja lapsekkaaksi,
jolloin se loukkaa ikääntyneen aikuisuuden ja arvokkuuden tunnetta.
18
Kosketus ja tunto
Tuntoaisti säilyy ihmisellä yleensä paremmin kuin muut aistit. Koskettaminen
viestii voimakkaasti. Se on ihmisen varhaisin ja ehkäpä juuri sen vuoksi parhaiten
säilyvä viestintätapa. Parhaimmillaan se on terapeuttinen väline. Sillä voi välittää lämpöä, huolenpitoa ja arvostusta sanoja helpommin. Kosketus voi auttaa
dementoitunutta myös suuntaamaan tarkkaavaisuuttaan. Jos dementoitunut
on levoton tai hänen on vaikea keskittyä, hänen saattaa olla helpompi huomata
toisen ihmisen läsnäolo ja keskittyä kuuntelemaan, kun puhuja asettaa kätensä
kevyesti dementoituneen käsivarrelle tai tarttuu häntä kädestä. Kun dementia on
edennyt pitkälle, tuntoaistimusten avulla on vielä mahdollisuus saada kontakti
ihmiseen ja viestittää läsnäolosta.
Kosketuksi tuleminen ei kuitenkaan sovi kaikille ihmisille. Se voi olla liian voimakas signaali tai herättää epämiellyttäviä tunteita ja muistoja. Ihmiset eroavat
toisistaan myös siinä, kuinka paljon he haluavat kosketusta. On hyvä aina miettiä,
ettei loukkaa dementoituneen reviiriä eikä kosketeta häntä kuten pikkulasta tai
rakastettua.
Hoitava vuorovaikutus
Vuorovaikutuksen ja viestinnän luonne dementoituneen hoidossa
Vuorovaikutus hoitosuhteessa on kahden tai useamman ihmisen välinen monitasoinen yhteys, joka sisältää erilaista vastavuoroista viestintää. Dementian
erityisluonteesta johtuen hoitajan ymmärrys on edellytys sille, että potilas tulee
ymmärretyksi. Dementoituneen reaktiot ovat heijastumia toisaalta ihmisen omista sisäisistä kokemuksista ja toisaalta hoitajasta välittyvistä kokemuksista.
Vuorovaikutustilanteissa syntyvät havainnot edellyttävät tarkkaavaisuutta,
tilanteen osatekijöiden jäsentämistä ja osatekijöiden välisten yhteyksien ymmärtämistä. Ymmärtämisen kautta voi syntyä yhtenäinen kuva tilanteista ja lopulta
siitä maailmasta, jolla on yksilöllinen merkitys kullekin ihmiselle. Käsitysten
yhtenäisyydestä huolimatta ei ole olemassa kahta täysin samanlaista tilannetta
tai kokemusta samallekaan ihmiselle. Toimiva kommunikointi onkin merkittävä
haaste hoitotyössä. Se edellyttää sekä työntekijän itsetuntemuksen kehittämistä
että potilaiden toistuvien tai ainutkertaisten reaktioiden ymmärtämistä. Potilaan
ja hoitajan arvot ja uskomukset kohtaavat jokaisessa vuorovaikutustilanteessa.
Yhteisymmärryksen perustana on harmonia, jossa tavoitetaan molemminpuolinen itsearvostus.
 Esimerkki: Herra Mäki on 75-vuotias tuomari joka sairastaa vaskulaarista dementiaa.
Sosiaaliset taidot ovat hänellä säilyneet hyvin. Apraksia ja sanojen löytämisen vaikeus vaikeuttavat herra Mäen toimintakykyä. Herra Mäelle on erittäin tärkeää, että hänen omaa
sekä fyysistä että henkistä reviiriään kunnioitetaan. Herra Mäki kokee WC:ssä käynnit vaikei-
19
na, jopa nöyryyttävinä tarvitessaan työntekijän avustusta. Herra Mäki on viinien harrastaja.
Hoitajan hakiessa herra Mäkeä WC:hen hän pyytää tätä ystävällisesti mukaansa ja aloittaa
keskustelun viineistä yksinkertaisilla lauseilla: ”Pidätkö sinä valkoviinistä vai punaviinistä?”
”Onko ranskalainen punaviini mielestäsi parasta?” ”Eikö olisi ihanaa saada ruokailun yhteydessä punaviiniä, josta pidät?” Näin tilanne, joka olisi muodostunut herra Mäen näkökulmasta nöyryyttäväksi, onkin hänen arvostustaan ja normaaliuden tunteitaan tukeva.
Hoitavan vuorovaikutuksen osatekijät hoitotilanteissa
Hoitotilanteiden viestinnässä ja vuorovaikutuksessa vaikuttavat joka hetki seuraavassa kuvassa esitetyt elementit:
Potilaan kokemusten
vaihtelu hetkestä toiseen
Vaihtelut hetkestä
hetkeen hoidollisessa
vuorovaikutuksessa
TILANNE
Miten toimitaan
Hoitajan sisäisten kokemusten
vaihtelut hetkestä toiseen
Kuvassa hoitotilanteiden viestinnän ja vuorovaikutuksen elementit
Dementiapotilaan kokemusten vaihtelu on riippuvainen hänen kulloisestakin
psykofysiologisesta tilastaan psykologisten prosessien ohella. Kehossa koetut
tuntemukset ja tunteet: väsymys, nälkä, jano tai pelko, kiukku ja uhan tunne tuovat tilanteeseen negatiivisen perussävyn riippumatta siitä mitä tilanteessa tapahtuu. Perussääntö onkin hoitotilanteessa, että toiminta lähtee potilaan tarpeista,
jotka huomioidaan, ei hoitajan henkilökohtaisista tarpeista.
Myös hoitajalla on kullakin hetkellä omat tunteensa, tuntemuksensa, käsityksensä ja tavoitteensa toiminnan suhteen. Potilas olisi vietävä suihkuun ja aikaisempien kokemusten pohjalta syntyvä pelko epäonnistumisesta voi tuoda tilanteeseen jännitteitä, jotka uudelleen vaikeuttavat onnistumista. Hallinnan tunne
heikkenee ja vastavuoroinen ahdistuneisuus saa tilaa.
20
Kommunikaatiossa vaikuttavat kaikki ne tavat, joilla kaksi ihmistä kohtaavat.
Esimerkiksi kun potilas kieltäytyy, on ahdistunut eikä ilmaise yhteistyöhalua,
hoitaja todennäköisesti kokee harmistumista tai kiukkua. Kuitenkin hoitajan toiminnan tavoitteena tulisi olla tilanteen tyyneyden säilyminen mahdollisimman
pitkään samoin kuin luottamusta herättävä, rauhoittava ote tilanteeseen.
 Esimerkki: Rouva Virtasen hampaiden pesun tilanteet olivat muodostuneet erittäin
ongelmallisiksi. Ainoastaan yksi hoitaja oli onnistunut luomaan rouva Virtasen kanssa
hyvän kontaktin silloin kun piti saada tekohampaat pois suusta pesua varten. Hoitaja Niemi
istahti rouva Virtasen viereen, laittoi kätensä tämän olkapäälle ja sanoi ”Mitä kuuluu, onko
kaikki hyvin?” Istuttuaan hetken vieressä hoitaja Niemi sai tekohampaat rouva Virtasen
suusta. Muut hoitajat koettivat samoja keinoja tuloksetta. Tämän vaikeasti dementoituneen
rouvan kohdalla oli tärkeintä turvallisen ja hyvän tunnelman luominen. Hoitaja Niemi loi
sen omalla tavallaan. Hyvä lopputulos ei syntynyt juuri tietyistä sanoista tai tietystä kosketuksen muodosta vaan kommunikaation sanattomista viesteistä. Jokainen hoitaja joutuu
itse löytämään sen tavan jolla hän voi luoda potilaan tarvitseman turvallisuuden ja hyvän
tunnelman.
Tilanteen luonne ja siinä vaikuttavat odotukset muodostavat kohtaamisen
kehyksen. Tilanteen vaativuus herättää dementoituneessa helposti pettymyksen
ja pelon tunteita. Tästä seuraa edelleen puolustautuminen ja vastustus ja lopulta
pahan kehän päätöksenä ahdistuneisuus ja vihamielisyys. Vuorovaikutustilannetta voidaan säädellä siihen liittyvien toiminnallisten tavoitteiden rajoissa mahdollisimman vähän jännitteitä aiheuttavaksi ja inhimillisesti tasavertaiseksi.
Toimivan vuorovaikutustilanteen ja kommunikoinnin edellytyksiä tukevat
seuraavat piirteet:
Symmetria, jossa yläpuolella–alapuolella -asetelma ei ole koettavissa. Symmetria
vapauttaa väljempään yhteydenpitoon ja tasa-arvoon sekä vapauttaa peloista.
Spontaanisuus on vastakohta kliiniselle tutkimustilanteelle kysymys–vastaus
-vaatimuksineen. Se auttaa potilasta motivoitumaan yhteistyöhön ja tuottaa
myös onnistumisen kokemuksia. Tilanne on helpompi sekä potilaalle että hoitajalle. Kuitenkin myös tutkimustilanteisiin voi luoda spontaanisuutta kiireettömyydellä.
Epämuodollisuus ja luontevuus tukevat yhteyden löytymistä. Usein huomio
keskittyy siihen mitä potilas ei osaa. Siitä vastareaktiona voi olla, että hoitaja
pyrkii ylihuoliteltuun artikulointiin ja tämä voi potilaalle osoittaa ylemmyyttä.
Kuitenkin vastavuoroisuuteen kuuluu, että myös hoitaja huomioi oman ilmaisutapansa vaikutukset yhteydenpidon ja kommunikoinnin onnistumiseen. Tahattomista tilanteissa myös potilas selviytyy paremmin.
21
Jotta dementoituneella potilaalla säilyisi monista psyykkisistä rajoitteista huolimatta selkeä ihmisarvon mukainen asema, on keskustelussa hyvä muistaa yleiset
kohteliaan vuorovaikutuksen säännöt:




Älä puhu päälle.
Älä korota ääntäsi.
Älä ilmaise mitätöintiä tai väheksyntää.
Älä riko reviiriä.
On normaalia, että ihminen käyttäytyy epäkohteliaasti tilanteissa, joita ei koe
hallitsevansa. Tämä pätee myös potilaisiin. Dementoinut potilas saattaa tahattomasti sanoa asioita, jotka loukkaavat. Tällaisia kommentteja ei kuitenkaan tulisi
ottaa henkilökohtaisesti. Leppoisa asenne ja huumori voivat auttaa monen hankalaksi koetun tilanteen yli. Loukatuksi tulemisen ohittamisesta leppoisasti kertoo seuraava esimerkki. Vanhainkodin joulujuhlassa isokokoinen, lihava nainen
meni hakemaan täytekakkua ja dementoitunut asukas tokaisi: ”Onpa tuo Hanna
lihava.” Kun Hanna palasi kakun kanssa, dementoitunut sanoi uudelleen: ”Mutta
nythän se Hanna on vielä lihavampi.” Sanat kaikuivat koko kahvitilaisuudessa
olevien korviin. Hanna hymyili ja sanoi jälkeenpäin omaisille: ”Eipä tuo Maijan
kommentti minua häirinnyt, me olemme Maijan kanssa ystäviä.” Myös omaiset
saattoivat rauhoittua ja tilanteeseen sopimaton käyttäytyminen oli selvitetty.
Näin voit tukea dementoituneen itsearvostusta:










Perehdy dementoituneeseen ihmiseen henkilönä ja yksilönä;
hanki elämänhistorian tietoja.
Kommunikoi hänen kanssaan luontevasti.
Kohtaa hänet aikuisena ihmisenä (voit toki hullutella kuten
muidenkin aikuisten kanssa).
Heittäydy kanssakäymiseen hänen ehdoillaan, hänen
maailmansa ja kokemuksensa hyväksyen.
Älä nosta esiin hänen kyvyttömyyttään tai epäonnistumistaan.
Tue onnistumisen tunteita ja anna myönteistä palautetta
pienistäkin asioista.
Puhu nykyhetken myönteisistä asioista.
Muistele hyviä menneitä asioita.
Toimi selkeästi häntä arvostaen, myös sanattomien viestien
tasolla.
Anna hänelle hänen kaipaamansa sekä fyysistä että henkistä tilaa.
Hoitavan vuorovaikutussuhteen tunneperusta
Hoitoprosessiin liittyvässä vuorovaikutuksessa ovat mukana monenlaiset tunteet
sanattoman tason tietona. Hoitajan mielessä ne voivat kuitenkin olla myös tietoisia, ammatillisen osaamisen välineitä. Keskinäinen luottamus ja empatia ovat
toimivan vuorovaikutussuhteen perusta.
22
Luottavainen asenne perustuu yleensä aikaisempiin kokemuksiin elämässä.
Käsitys siitä, että maailma on vaarallinen paikka luo luonnostaan epäluuloa. Muistihäiriöt altistavat myös epäluuloisuudelle, vaikka elämänkokemuksissa ei aikaisemmin olisikaan ollut erityisiä vastoinkäymisiä tai vaaroja. Luottamussuhteen
luominen edellyttää potilaan aikaisempien suhtautumistapojen ymmärtämistä ja
luottamuksen psykologisten edellytysten tuntemista tässä ja nyt -vuorovaikutustilanteissa. On tärkeä muistaa, että elämänhistorian pohjalta tulevien tunteensiirtojen ohella hoitotilanne on aina todellinen uusi tilanne ja siihen liittyy vuorovaikutuksen pohjalta syntyviä ainutkertaisia tunteita.
 Esimerkki: 65-vuotias Alzheimerin tautia sairastava rouva Lilja oli tulossa
sairaalatutkimuksiin hoitokodista. Saattajan mukaan hän oli nukkunut huonosti ja jännittänyt tavattomasti seuraavaa päivää. Yöllä hän oli myös ollut sekava ja syyttänyt henkilökuntaa sekä myös illalla käynyttä tytärtään siitä, että he olivat varastaneet hänen rahansa.
Tilannetta selvitettiin sairaalakäynnin jälkeen. Asioita yhdessä pohdittaessa selvisi, että
rouva Lilja oli ollut ylenmäärin huolissaan siitä mihin hän on menossa, koska muistilappu
oli hukkunut. Hänellä oli myös 7 käsilaukkua, eikä hän voinut muistaa, missä hänen rahansa
olivat. Työryhmässä sovittiin, että käyttöön otetaan vain yksi käsilaukku kerrallaan. Myös
tärkeille menoille ja muulle tiedolle päätettiin laittaa aina yksi ja sama paikka, etteivät tärkeät tiedot pääsisi hukkumaan. Rouva Liljan yleisessä asennoitumisessa työntekijät eivät
olleet havainneet erityistä taipumusta epäluuloisuuteen.
Vaikka luottamussuhteen muodostuminen on vastavuoroinen prosessi, dementiapotilaiden kohdalla hoitajan käyttäytymisellä on siinä olennainen merkitys.
Luottamuksen syntymisessä ja säilymisessä ovat tärkeitä aito välittäminen,
avoimuus ja spontaanisuus sekä jatkuvuuden kokemukset. Potilaan on tärkeä
voida kokea, että hoitaja pitää sanansa ja potilas voi luottaa siihen, että hän saa
apua. Tärkein periaate epäluuloisuuden ja varautuneisuuden voittamisessa on
epäluulojen hyväksyminen ja ymmärtäminen. Kieltäminen tai mitätöinti lisäävät
epäluuloisuutta. Tosiasioiden liiallinen korostaminen voi epäluuloiselle ihmiselle
merkitä mitätöintiä. Hienotunteisuus ja tunteiden oikeutuksen hyväksyminen
rakentaa suhteen, jossa myös epäluuloisuuden todellisuuspohjaa voidaan selvittää. Dementoituneen ja hoitajan liiallisiksi kokemat vaatimukset ja turhautuminen koettelevat molemminpuolista luottamusta. Vihamielisyys häiritsee
hoidollista luottamussuhdetta ja sen taustojen selvittäminen on keino ylläpitää
vuorovaikutuksen edellyttämää luottamusta. Myös hoitajan on tärkeä tunnistaa
omat tunteensa ja arvioida niiden yhteyttä potilaan käyttäytymiseen.
Hoitaja voi esittää itselleen mm. seuraavia kysymyksiä:



Annanko itsestäni luotettavan ja turvallisen vaikutelman?
Ilmaisenko itseäni selkeästi?
Koenko myönteisiä tunteita potilasta kohtaan? Pystynkö
välittämään lämpöä, välittämistä ja kiinnostusta sekä
arvostusta potilasta kohtaan?
23





Pystynkö asettautumaan potilaan tilanteeseen ja säilyttämään
tunteen omasta erillisyydestäni?
Voinko hyväksyä potilaan ihmisenä, sellaisena kuin hän on?
Osaanko tehdä eron potilaan käyttäytymisen ja hänen
psyykkisen olemuksensa välillä?
Pystynkö toimimaan niin, ettei käyttäytymiseni merkitse
uhkaa potilaalle?
Pystynkö olemaan riittävän objektiivinen?
Näillä kysymyksillä hoitaja voi tutkia omia asenteitaan ja käyttäytymistään.
Samalla hän voi myös testata omaa rehellisyyttään ja avoimuuttaan hoitosuhteessa. Kielteinen vastaus ei merkitse epäonnistumista tehtävässä tai vuorovaikutuksessa, vaan sen voi ymmärtää oman kehityksen haasteeksi vuorovaikutustaidoissa.
Empatialla tarkoitetaan kykyä asettautua toisen ihmisen tilanteeseen, tunnistaa hänen tunneilmaisunsa ja tunteiden merkitykset ja olla myös kokemuksellisesti läsnä potilaan todellisuudessa. Empatia ei kuitenkaan ole samaistumista,
joten empatia edellyttää hoitajan oman identiteetin säilymistä empatiaprosessin
eri vaiheissa. Myös irrottautuminen potilaan kokemusmaailmasta on tärkeä prosessi hoitajan jaksamisen kannalta.
Kuten tämän oppaan aiemmissa luvuissa on esitetty empaattiseen läsnäoloon liittyy myös tietoa. Dementoituneen potilaan todellisuus, kokemukset
ja käyttäytyminen ovat usein vaikeasti ymmärrettäviä ja näin loputon haaste
dementiapotilaiden kanssa työskenteleville. Empatiaan kuuluvat tietoisuus
hoitajan omista reaktioista sekä potilaan yksilöllisyyden arvostus ja hänen tarpeidensa ymmärtäminen. Dementiapotilaan kyky empatiaan riippuu hänen
aikaisemmasta empatiakyvystään sekä sairausoireiden vaikeusasteesta. Empatiaa
voi välittää myös ei-kielellisin keinoin. Tärkeitä viestintäkeinoja ovat: luonteva ja
avoin katsekontakti, hymy, pään nyökkäys, vapautunut asento ja liikehdintä suhteessa potilaaseen sekä potilaan tarvitseman tilan huomioon ottaminen.
Keskinäisen luottamuksen ja empatian ohella toimiva vuorovaikutus hoitosuhteessa edellyttää hoitajalta joustavuutta, luovuutta, turvallisuuden ja toivon
ylläpitämistä, pettymysten sietokykyä, rohkeutta ja suoruutta, kärsivällisyyttä
sekä herkkyyden ohella objektiivisuuden säilymistä. Hoitajan oma jaksaminen ja
siitä huolehtiminen ovat edellytys toimiville hoitosuhteille. Rohkeus keskustella
työryhmässä vaikeistakin vuorovaikutustilanteista ja niihin liittyvistä tunteista,
havainnoista ja ratkaisumalleista on perusta toimivalle yhteistyölle ja ammatillisuuden kehittämiselle vaativissa vuorovaikutussuhteissa.
 Esimerkki: 60-vuotias Alzheimerin tautia sairastava rouva oli lyhytaikaishoidossa
dementiayksikössä. Hän asui tyttären perheen luona. Tytär ja hänen miehensä olivat päivät
töissä ja lapset olivat koulussa. Jälleen kerran eräänä aamupäivänä rouva halusi kovasti
lähteä kotiin. Hän ahdistui enenevässä määrin kun hoitajat koettivat kertoa hänelle nykytilanteen tosiasioita. Eräälle hoitajalle hän sanoi, että hänen on päästävä kotiin koska häntä
odotetaan siellä, muut ovat huolissaan. Hoitaja rauhoitti häntä ottaen rouvan kädet käsiensä sisälle ja silmiin katsoen sanoi: ”Tiedän ettei kukaan teitä odota ja tiedän että saatte olla
24
täällä ihan rauhassa.” Rouva kysyi: ”Mistä sinä sen tiedät?” Hoitaja rauhoitti vastauksellaan:
”Olen täällä siksi, että minun täytyy tietää tällaiset asiat.” Hoitaja kykeni ymmärtämään
rouvan tarpeen saada turvallisuutta kaaoksen tunteiden keskellä. Niinpä hän itselleen ominaisilla tavoilla viesti luotettavuutta ja tilannehallintaa kaaoksessa olevalle ihmiselle.
Näin voit tukea dementoituneen turvallisuuden kokemuksia:










Ole kiireetön ja rauhallinen, kyseiseen ihmiseen ja
hetkeen keskittyvä.
Ole ”hyvää tarkoittava ihminen”.
Viestitä välittämistä.
Viestitä huolenpitoa.
Ole vakuuttava.
Pyri olemaan rooliton ja aito ihminen.
Anna tilaa (esimerkiksi anna vaihtoehtoja,
kysy mielipidettä, älä pakota).
Kunnioita fyysistä reviiriä.
Toimi lupaustesi mukaan, ole rehellinen siinä mitä sanot.
Joissakin tilanteissa voi olla tarpeellista olla ”lempeän luja”.
Älä kuitenkaan viestitä pakottamista, vaan turvallista
tilannehallintaa.
25
Dementoituneen ihmisen muistot
vuoropuhelussa nykypäivän
tapahtumien kanssa
Muistihäiriöt näkyvät eri tavoin dementoituneen käyttäytymisessä. Vuorovaikutusta saattavat hämmentää potilaan muistiin liittyvät ongelmat, joiden luonnetta on tärkeä tuntea. Se auttaa tulkitsemaan dementoituneen mielenliikkeitä
ja käyttäytymistä. Dementiassa muistin ajalliset ulottuvuudet voivat sekoittua,
muisti voi vääristyä ja muistumat voivat olla virheellisiä. Tämä kaikki vaikuttaa
dementoituneen todellisuuskuvaan. Luonnollisesti myös uuden oppimisen
puutteellisuus on dementioissa keskeinen häiriö. Sekaannuksia voi aiheutua mm
seuraavilla tavoilla:
Takautumat ja todellisuus. Vanhat muistot voivat häiritsevästi tunkeutua mieleen ja sekoittaa ajankohtaisia kokemuksia. Mielikuvien sekoittuminen ja
välittömän todellisuuden sekä vanhojen muistikuvien yhteenliittyminen luovat
uuden todellisuuden, jossa voi olla uhkaa ja huolta. Nämä uhkan ja huolen kokemukset eivät helposti avaudu hoitohenkilökunnalle. Uhkaa vastaan tulee puolustautua ja aggressiivisuus sekä sanalliset ilkeydet voivat selittyä tältä pohjalta.
Intiimissä kanssakäymisessä aiemmin koetut negatiiviset tunteet voivat sekoittua
esimerkiksi peseytymistilanteissa. Tämä on eräs selitys peseytymisen yhteydessä
esiintyvään aggressiivisuuteen. Muistojen sekoittumista voi ehkäistä ja lieventää
hoitajan luotettava ja arvostava suhtautuminen.
Menneisyys-nykyhetki ja tulevaisuus muistivihjeiden ohjauksessa. Terveistä ihmisistä on todettu, että se mitä tiedämme menneisyydestä
ennustaa sitä, mitä teemme tulevaisuudessa. Nykyhetki voi myös olla menneen
ja tulevan puristuksessa. Dementiapotilaiden kohdalla samat lainmukaisuudet
voivat pitää paikkansa, mutta pirstaloituneesti ja hoitajalle vaikeasti ymmärrettävällä tavalla. Kuitenkin voidaan olettaa, että myös dementoituneiden kohdalla
muistot vuosien takaisista kokemuksista saattavat aktivoitua tilanteissa, joissa
on ulkonaisesti tai assosiatiivisesti samaa kuin menneissä kokemuksissa. Hyvät
myönteiset muistot voivat aktivoitua samantapaisissa tilanteissa, joissa niillä on
myönteinen omaelämäkerrallinen ”uinuva” muisto. Samoin kielteiset tunteet
voivat tulla mieleen takautumina tilanteissa, joissa on samoja piirteitä tai samankaltainen psykofysiologinen tila, kuin silloin joskus kokemuksellisen muistikuvan
ja muistijäljen syntyessä. Nämä toimivat muistin hakuvihjeinä tahdosta riippumatta.
Myös terveillä ihmisillä muistot ja tunteet aktivoituvat mielen takautumina
tilanteissa joissa on ollut samanlaisia kokemuksia. Dementoituneiden kohdalla
ero terveisiin ihmisiin on irrallisuus muistikuvan muihin osasiin: niiltä puuttuu
tietoisesti symbolinen merkitys. Kysymys: ”Mitä teet jouluna?” voi tuoda hymyn
kasvoille tai surua kuvaavan ilmeen ilman, että potilas pystyy kertomaan mitä
26
jouluna tehdään. Menneisyyden tieto ja muistot voivat aktivoitua tilannevihjeistä, joihin liittyy tuttuus. Kuitenkaan tulevaisuuden mielikuvat eivät hahmotu
realistisiksi ja tavoitteellisiksi ellei niihin liity ymmärrettyjä tavoitteita ja suunnitelmia.
 Esimerkki: Herra Aho on 52-vuotias Alzheimerin tautia sairastava teknikko. Hän on harrastanut tanssilavoilla käyntiä missä hän myös tapasi vaimonsa. Hän tulee kansliassa istuvan hoitajan luo sanoen: ”Lähdetään tanssimaan.” Herra Ahon lause oli kommunikaation
avaus: tämän lauseen hän löysi nähdessään toisen ihmisen, joka oli nainen. Hoitaja nousi
tuoliltaan, tervehti herra Ahoa ja ohjasi hänet istumaan viereensä.
Tunne- ja tunnelmamuisti. Tunne- ja tunnelmamuistin luonteesta on
vähemmän tietoa ja teorioita kuin muista muistijärjestelmistä. Kuitenkin aivovauriopotilaiden tutkiminen on tuonut tietoa tunteiden muistista. Rakkauden tunne
voi tulla voimakkaaksi kokemukseksi, vaikka potilas ei tunnista rakkautensa kohdetta. Myös tietty tilannevihje, joka on joskus ollut tärkeä ja merkityksellinen voi
muutamissa sekunneissa aikaansaada selittämättömän hyvän olon. Samoin pelko voi vallata mielen tai osattomaksi jääminen ahdistaa muistikuvan aktivoimana. Voimakkaan huolen ja turvattomuuden tunteen dementoitunut voi sanoittaa
kaipaamalla äitiä. Kokemuksen ymmärtävä hoitaja voi esimerkiksi sanoa: ”Voinko
minä olla sinulle äitinä ja pitää sinusta huolta?” Sanoja voi tukea molemmille
osapuolille sopivalla kosketuksella.
Muistin vääristymät. Dementiapotilaiden prospektiivinen eli tulevaisuuden
asioihin suuntautuva muisti on yleensä heikompi kuin aiemmin koetun elämyksellisen aineksen muistaminen ainakin dementian edetessä. Näin muistissa ja
muistoissa on vääristymiä suhteessa nykyhetken ja tulevaisuuden tapahtumiin.
Mieli voi herkästi harhautua välittömästi havaitun ja hetki sitten kuullun asian
kanssa. Potilaalle kerrotaan esimerkiksi tarina kanasta, joka muni kultamunia.
Potilas yrittää palauttaa mieleensä tarinan yksityiskohtia, mutta havaitseekin tutkijan pöydällä nauhurin ja samalla nauhuri muuttuu osaksi tarinaa, jolla ei lopulta
ole mitään yhteyttä hetki sitten kuultuun juonelliseen kokonaisuuteen. Juonen
muuttuminen ja asiasta harhautuminen voivat myös aiheutua mielen sisäisistä
mielleyhtymistä. Menneen, nykyhetken ja tulevan yhteenliittymillä on usein kuitenkin tietty mieli, vaikka sitä onkin vaikea loogisesti jäljittää. Tämän ymmärtäminen auttaa hoitajaa jatkamaan keskustelua dementoituneen ehdoilla huolehtien,
että dementoituneen itsearvostus säilyy.
 Esimerkki: Rouva Aro joutui kotoaan akuutin sairauden vuoksi sairaalahoitoon. Joutuminen vieraaseen ympäristöön aktivoi suuren turvattomuuden tunteen. Tähän turvattomuuteen liittyi mielikuvia kidnapatuksi tulemisesta ja vangittuna olemisesta, mikä näkyi
levottomuutena. Rouva Aro toisteli ahdistuneena, että hänet on vapautettava ja päästettävä pois. Hoitoneuvottelussa sovittiin siitä, että jokainen hoitaja viestii turvallisuutta rouva
Arolle, erityisesti sanattomin keinoin. Turvallisuuden kokemusta tällaisessa tilanteessa tukee
erityisesti potilaan fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Silloin sairas ihminen voi tuntea
ettei ole pakotettu ja huomio uudesta, vieraasta ympäristöstä keskittyy avun saannin kokemukseen.
27
Vuorovaikutuksen
sanattomat viestit
Vuorovaikutusyhteys sisältää kaikki ne tavat, joilla ihmisen kohtaavat. Ei-kielellinen viestintä kattaa laajemman osan vuorovaikutussuhteiden sisällöstä ja merkityksistä kuin kielellinen kommunikointi. Ei-kielellinen viestintä pitää sisällään
monimuotoista tietoa siitä, mitä viestillä todella tarkoitetaan. Vuorovaikutustilanteissa sanattoman kommunikaation ja suoran sanallisen tiedon keskinäinen
harmonia on tärkeää. Epäsuhtaisuus sanallisen viestin ja esimerkiksi kehonkielen
välittämän viestin välillä aiheuttaa kaksoisviestintää ja hämmennystä. Epäsuhtaisuus saattaa ilmetä esimerkiksi potilaan elekielen jäykistymisenä ja katsekontaktin puuttumisena vaikka sanallisesti potilas ilmaisee toimivansa hoitajan odotusten mukaisesti.
Ilme- ja eleviestit voivat vaikuttaa enemmän potilaan käyttäytymiseen kuin
ääneen puhutut sanat. Viestintätavoilla on yleisestikin todettu olevan selvä yhteys ihmisten välisiin suhteisiin. Yksinäisten ja eristyneiden ihmisten on havaittu
lähettävän keskimääräistä vähemmän sanattomia ”minä pidän sinusta” -viestejä
kasvojen ja äänen kautta.
Eleisiin ja ilmeisiin liittyvällä kommunikaatiolla pyritään





ilmaisemaan tunteita ja asenteita.
luomaan yhteys toiseen ihmiseen.
välittämään vuorovaikutuskumppanille kuvaa
omasta olemuksesta.
välittämään hyväksymistä muun muassa kohteliaiden
käytöstapojen ja rituaalien kautta, joita esimerkiksi
tervehdykset edustavat.
tukemaan kielellistä ilmaisua.
Ele- ja ilmeviesteillä on omat säännönmukaisuutensa. Kehonkieli mahdollistaa
sosiaalisten suhteiden tunnepohjan rakentamisen, kehittämisen ja ylläpitämisen.
Tauot, katse, nyökkäys ja hymy säestävät puhetta. Ilman näitä reaktioita ilmaisu
jää köyhäksi. Katsekontakti ilmaisun lopussa varmistaa sen, kuinka vuorovaikutuksen tieto saavutti toisen ihmisen. Suora katseyhteys esimerkiksi kolmen
sekunnin ajan voi varmistaa yhteyden. Jos ilmeet ja eleet estetään, myös puhe
muuttuu. Tauot lyhenevät, puheeseen tulee enemmän toistoja ja vivahteikkuus
sekä mielikuvakieli vähenevät.
Tunteiden viestintä
Hoitotilanteissa tunteet voivat syntyä monien eri ärsyketilanteiden kautta. Ne
ovat luonteeltaan sopeutumista edistäviä eivätkä sinällään hyviä tai pahoja, vaikka usein voivat hankaloittaa yhteistyötä. Tunteiden kieli on osa ihmisen sanaton-
28
ta, ei-tietoista tietoa. Tunneviestien oikea tulkinta voi olla avain hyvään tunneyhteyteen potilaan kanssa.
Tehokkain tapa ilmaista välittämistä ovat eleet, jotka viestivät arvostuksen
ja yhteydenpidon tärkeyttä. Käden asettaminen potilaan olkapäälle viestii välittämisestä ja kevyt hiusten silittäminen heijastaa halua ymmärtää ja olla tukena.
Hymy yleensä merkitsee jotain miellyttävää. Käsien vääntely puolestaan voi
herättää tulkintoja jostain epämiellyttävästä. Välittämisen ja arvostamisen ilmaisu on tärkeä sosiaalinen taito. Närkästyminen ja ylenkatse puolestaan etäännyttävät ja saavat aikaan lukkiutumista.
Tunnevuorovaikutuksen ongelmia voi aiheutua tulkintavirheistä. Keskivaikeasta dementiasta kärsivä potilas rientää halaamaan hoitajia ja viestii: ”Toivon
läheisyyttä. Pidän teistä.” Viesti voi tulla väärin tulkituksi seksuaalisena lähentelynä, jolloin potilas tulee torjutuksi, minkä jälkeen hän eristäytyy. Yhteyttä vahvistava vastaviesti voi torjunnan sijaan olla ilmeiden tai eleiden kautta lähetetty
viesti: ”Minä ymmärrän. Minäkin pidän sinusta.”
 Esimerkki: Herra Salmi on 72-vuotias tullivirkailija, joka sairastaa vaskulaarista dementiaa. Hänelle on erityisen tärkeää normaaliuden ja onnistumisen kokemukset. Hän sanoo
hoitajalle: ”Tule kanssani tänne sänkyyn.” Hoitaja halaa häntä ystävällisesti ja pyytää herra
Salmea istumaan viereensä. Herra Salmi on ilmeisen tyytyväinen. Hetken juttelun jälkeen
hoitaja jatkaa muita töitään.
Joskus flirttiyritykset potilaan taholta voivat edustaa hänen pyrkimystään tulla
havaituksi mielenkiintoisena ihmisenä. Flirttailu voi myös merkitä potilaalle hetkellistä paluuta johonkin menneeseen. Seuraava esimerkki on vuorovaikutustilanteesta hoitoyhteisössä:
 Esimerkki: Herra Keinonen istuu päivähuoneessa. Hoitaja tulee huoneeseen ja istuutuu
tuolille herra Keinosen viereen. Potilas siirtää tuoliaan lähemmäksi hoitajaa, mikä saa hoitajan vetäytymään kauemmaksi. Tämä toistuu muutaman kerran. Televisio on auki, ja siellä
on meneillään elokuvan suutelukohtaus. Potilas reagoi tähän ja sanoo: ”Meidänkin pitäisi
tehdä noin!” Hoitaja toteaa realistisesti, että eiväthän he seurustele, tässä on vain muuten
mukava istua. Potilas palautuu todelliseen tilanteeseen eikä enää yritä lähennellä. Toinen
hoitaja näkee tilanteen ja toteaa: ”Olipa hyvä, että sinulla oli aikaa puhella herra Keinosen
kanssa. Hän on niin paljon yksin huoneessaan.”
Tilanne, jossa miespotilas asettautuu naishoitajan viereen ja yrittää eroottisin
sävyin lähennellä, voi tuntua hoitajasta kiusalliselta ja vaikealta hallita. Potilaalle
tilanne voi olla innostava ja irtiotto yksinäisyydestä ja alemmuudesta. Se saattaa
olla paluuta johonkin menneeseen muistoon: ”Olen mies. Minulla on viehätysvoimaa.” Siksi onkin tärkeää, että hoitaja viestii arvostusta vaikka rajojen asettaminen on luonnollisesti tarpeen. Onnistunut kommunikointi edellyttää hoitajalta
myös omien ei-kielellisten viestien merkityksen tiedostamista. Sanojen ja kehonkielen harmonia auttaa viestejä välittymään avoimesti, mikä luo turvallisuutta ja
selkeyttä.
29
Katse- ja elekielen ohella ihminen heijastaa itseään myös mieltymystensä
kautta. Pukeutuminen, viehättyminen tietynlaisiin esineisiin tai asioihin kertoo
myös potilaasta ihmisenä. Näin viestien ymmärtäminen voi edistää yhteisymmärrystä silloinkin, kun kielellinen ilmaisu on niukkaa. Kun kauneutta arvostanut
dementoitunut ihminen sanoo läheiselleen tai hoitajalle: ”Sinulla on uusi pusero”, viesti voi olla: ”Olemuksesi miellyttää minua”. Kun potilas saa kommentistaan
myönteisen palautteen, kasvoille leviävä hymy kertoo ymmärretyksi tulemisesta.
Myös hoitajan huoliteltu ulkonäkö viestii dementoituneiden arvostamista.
Vihamieliset reaktiot ja aggressiivinen käyttäytyminen merkitsevät usein
puolustautumista. Kiukkupurkauksen taustalla voi olla uhan kokeminen. Uhan ja
pelon tunne on subjektiivinen kokemus, jonka yhteys meneillään olevaan tilanteeseen ei aina ole selkeä. Uhka voi olla mieleen palautunut muisto, tai uhka voi
olla rasittumisen tunne koetuista vaatimuksista. Eräässä hoitotilanteessa miespotilas löi hoitajaa, kun tämä yritti auttaa kenkien pukemisessa, jotta potilas olisi
ehtinyt muiden seuraan. Lyömisen taustoja pohdittiin yhdessä hoitotyöryhmässä. Lyöminen ei ollut hoitajaan kohdistunut henkilökohtainen vihan tunne vaan
reaktio liian moniin tehtäviin asioihin ja kiireeseen.
Kosketus tunneviestinä
Yhteistyö omaisten kanssa auttaa tutustumaan potilaan aikaisempaan arvomaailmaan ja ymmärtämään hänen suhtautumistapojaan. Niiden avulla voi tunnistaa,
millaiset asiat ovat olleet potilaalle tärkeitä, miten hän on suhtautunut itseensä ja
ympäristöönsä ja miten lähelle hän on päästänyt muita ihmisiä.
Hoitotilanteissa pohditaan usein, kuinka lähelle potilasta voi mennä ja mikä
on sopiva määrä etäisyyttä. Vaikka kosketus on yleensä läheisyyttä luova ele, se
saattaa kuitenkin olla joillekin ihmisille vastenmielistä. Ihmisen henkilökohtaisen
tilan tarve on paitsi kulttuurisidonnaista niin samalla myös yksilöllistä. Tätä on
tärkeätä kunnioittaa. Riippumattomuutta ja itsenäisyyttä korostaneen ihmisen
voi olla vaikea kestää läheisyyttä tai kosketusta, koska läheisyys ahdistaa. Mukautuva, myötäilevä ihminen usein myös pitää läheisyydestä, samoin eri tilanteissa
vapautuneesti reagoiva ihminen. Luonnollisesti myös hoitajalla on tarve omaan
tilaansa, jonka rajoja ei saisi loukata. Jos läheisyyteen liittyy vastenmielisyyttä,
voi tunneviestinnässä käyttää muita ilmaisuja. Esimerkiksi pehmeä rauhallinen
äänensävy välittää hymyn ja katsekontaktin ohella myönteisiä tunteita.
Kosketus on myös yhteydessä siihen, miten ihminen kokee kehonsa ja miten hän
mieltää itsensä miehenä tai naisena. Joskus kosketus voi herättää tarkoitettua
suurempaa läheisyyden tarvetta tai seksuaalista virittyneisyyttä kuten aiemmin
esitetyssä tilanteessa, jossa miespotilas ilmaisi halua flirttailla hoitajan kanssa.
Dementoivan sairauden edetessä ja psyykkisen kontrollikyvyn höltyessä voivat
myös seksuaaliset yllykkeet tulla kiusallisiksi hoitotilanteissa. Kulloinkin syntyvän
ongelman pohtiminen työryhmässä voi tuoda parhaat ratkaisut siihen, miten
selvitään kiusallisista tilanteista.
Vaikeasti dementoituneiden ihmisten ilmeiden ja tunnesävyjen tunnistaminen
30
on yhteydessä oirekuvan neuropsykologiseen ilmiasuun. Mitä enemmän häiriöitä, sitä vaikeampi potilaan on yleensä myös tunnistaa ja tulkita hoitajan kehonkieltä asianmukaisesti. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa. Tutkimuksissa
on havaittu, että vaikeasti dementoituneella sanattomien viestien tulkinta voi
olla säilynyt. Joillakin dementoituneilla sen on todettu jopa herkistyneen.
Etäännyttävä kommunikointi
Tunnetasolla etäännyttävä ja välttelevä viestintä saa potilaan tuntemaan itsensä
hylätyksi.
Etäännyttämiseen vaikuttavia ilmeitä ja eleitä ovat:






Kasvojen ilmeet (otsan rypistäminen, tuijotus liian pitkään,
hymyttömyys).
Puhetyyli (liian huolellinen artikulointi ja teennäinen selkeys).
Äänensävy (kiire, vihaisuus).
Liiallinen hiljaa oleminen.
Katsekontaktin puuttuminen.
Puhuminen kolmannessa persoonassa potilaan ohi.
Toiset potilaat ovat herkempiä kuin toiset kasvojen ilmeiden, puhetyylin ja
äänensävyn suhteen. Äänen korottaminen ja käskevä puhetyyli voivat saada
jotkut potilaat pelon valtaan. ”Mitä olen tehnyt? Seuraako rangaistus?” ovat
mieleen nousevia kysymyksiä. Pitkä hiljaisuus voi joistakin potilaista tuntua myös
kiusalliselta: ”Mitä minulta odotetaan? Suoriudunko?” Myös tietyt muistojen
takautumat voivat laueta ja irrottaa potilaan meneillään olevan tilanteen todellisuudesta. Potilaan reaktioiden ymmärtäminen edellyttää hänen tuntemistaan
ihmisenä ja tietoa hänen aikaisemmista reagointitavoistaan sekä elämänhistoriastaan. Mukautuva ja hyvää käytöstä arvostanut ihminen voi kokea syytöksenä
vähäisenkin kritiikin ja ahdistua tai muuttua pelokkaaksi. Itseriittoinen, vaativa
ihminen puolestaan voi reagoida samaan tilanteeseen aggressiopurkauksella.
Kolmannen persoonan käyttö ja puhuminen potilaan ohi syntyvät helposti
yhteydenpidossa sairaaseen ihmiseen, jos lähellä on muita hoitajia tai omaisia.
Potilaan huomioiminen omana itsenään on kuitenkin vuorovaikutuksessa tärkeää. Vaikka tiedon saaminen omaisilta on oleellista, jos potilas ei itse enää pysty
ilmaisemaan asioitaan sanallisesti, voi huomioiminen tapahtua katsekontaktin
avulla. Ystävällinen nyökkäys ja katse luovat tunneyhteyden, joka ei eristä potilasta hänen omasta tilanteestaan.
Suojeleva viestintä
Hoitoyhteisöissä voi olla erilaisia näkemyksiä tarkoituksenmukaisen vuorovaikutuksen ja viestinnän pelisäännöistä. Kun vuorovaikutus on spontaania ja vapautunutta, saavutetaan helpommin jaettu yhteisymmärrys, vaikka potilaan kyvyt
31
ilmaista itseä olisivatkin rajoittuneet.
Ympäristö, joka haluaa liiaksi suojella potilasta ja ennakoi uhan tunteita herkästi, saattaa myös asenteillaan vääristää tiedonkulkua ja yhteydenpitoa. Ylisuojeleva kommunikointi voi näkyä muun muassa liiallisen kontrolloivasta ja ohjailevasta puheesta. Samoin pyrkimys liialliseen neutraalisuuteen ja varmuuteen voi
olla yhteydessä asenteelliseen ylemmyyteen tai toisaalta myös epävarmuuteen
tunnetasolla. Liiallisen kontrolloiva suhtautuminen herättää helposti vastatunteena vastustusta tai välttelyä potilaassa. Myös ohjailu, mikä ylittää potilaan
todellisen ohjauksen tarpeen, saattaa ahdistaa ja aiheuttaa alemmuuden tunteita potilaassa. Liiallinen neutraalisuus puolestaan voi potilaalle merkitä torjuntaa
ja tunnetta, ettei hänestä välitetä.
Potilaan käyttäytymisen erityispiirteet voivat myös hämätä hoitajia. Ylimukautuva potilas tekee kaiken mitä pyydetään. Hän ottaa lääkkeet, menee lepäämään
ja ruokailuun odotetusti. Hän kiittelee tai pyytää anteeksi. Verbaalinen viesti
kertoo, että potilas on valmis tekemään kaiken, mitä odotetaan, mutta ei-kielellinen tunneviesti voi kertoa potilaan riippuvuudesta ja avuttomuudesta. Hoitajan
tulkinta voi ymmärrettävästi olla, että kyseessä on mukava ja sopeutuva potilas.
Kuitenkin rohkaisu ja tuki hieman suurempaan itsenäisyyteen silloin, kun se on
mahdollista, saattaa tehdä potilaan olon turvallisemmaksi.
Syyttely on vastakkainen tapa käyttäytyä. Sen takana voi olla hyvinkin haavoittuva minuus, jota potilas suojelee näennäisellä vaativuudella. Vaativuus johtaa ympäristöä harhaan todellisten tunteidensa tulkinnoissa. Näin ihminen saa
helposti hankalan potilaan leiman.
Muutos dementoituneen sanattomassa viestinnässä
Sekä ikääntyminen että dementoiva sairaus tuovat potilaan ilmeisiin ja äänensävyyn sellaisia muutoksia, jotka voivat saada hoitajan tulkitsemaan väärin potilaan
viestejä. Spontaanien ilmeiden niukkuus kuuluu Parkinsonin taudin ja Lewyn
kappale -taudin oireisiin. Myös Alzheimerin taudissa ja vaskulaarisessa dementiassa kasvojen ilmeet latistuvat ja vähenevät. Vaikka dementoituneella on
tunteita, ne eivät näy entiseen tapaan kasvoilla, vaan dementoitunut voi joutua
ponnistelemaan tuottaakseen hymyn tai kyetäkseen vaihtamaan ilmettään. Potilaan ilmeettömyys ei innosta hoitajaa rakentamaan keskustelutilanteita hänen
kanssaan. Jos vaurio on aivojen syvissä osissa, potilas voi pyydettäessä reagoida
ilmein esimerkiksi hymyillä, vaikka kommunikoinnista muuten puuttuisivat sitä
myötäilevät ja tunteista kertovat ilmeet.
Koska silmät ovat ihmisen tärkeimpiä viestinvälineitä, niiden muutos voi
vaikuttaa hoitajan ja potilaan väliseen kommunikaatioon. Pupillien koko kertoo
pitämisestä: kun ihminen pitää toisesta, hänen pupillinsa laajenevat, mikä saa
silmät tummumaan. Ihmisen vanhetessa hänen pupillinsa pienenevät, ja myös
silmien väri vaalenee. Vanhan ihmisen silmien viesti voi tulla tulkituksi siten, että
potilas ei pidä keskustelukumppanistaan. Tämä tulkinta etäännyttää hoitajaa
luonnollisesti yhteisistä kommunikaatiotilanteista.
Iän myötä myös ääni muuttuu. Limakalvot ohenevat ja lihasmassa piene-
32
nee äänielimistössä samalla tavalla kuin muuallakin kehossa. Muutosten vuoksi
äänestä tulee ohuempi ja käheämpi. Usein hiljainen ääni laukaisee kuulijassa
mekanismin, joka saa hänet voimistamaan omaa ääntään. Tämä voi tuntua epämiellyttävältä varsinkin niistä potilaista, joiden kuulo on herkistynyt voimakkaille
äänille. Äänen käheyden on todettu puolestaan vaikuttavan siihen, miten hyvin
kuulija jaksaa kuunnella puhujaa: mitä käheämpi ääni puhujalla oli, sen huonommin hänen viestinsä muistettiin. Niin ikään äänenkorkeus muuttuu iän myötä. Se
laskee naisilla ja nousee miehillä. Voi olla, että sukupuolten äänten muuttuminen
samankaltaisiksi vähentää viriävää myönteistä jännitettä miehisistä ja naisellisista
piirteistä.
33
Kielelliset toiminnot ja
puhe kommunikaation välineinä
Kielen merkitys
Kielellä on monta tehtävää. Yksi sen keskeisimmistä tehtävistä on informaation
välittäminen. Kielen avulla ihminen on siirtänyt kulttuurinsa uskomuksineen ja
saavutuksineen seuraaville sukupolville. Informaation siirto ei kuitenkaan ole
kielen ainoa tehtävä. Kielen tehtävistä inhimillisesti koskettavampi ja meille kaikille tärkeämpi on yhteyden saaminen toiseen ihmiseen. Kielen avulla pääsemme
hetkellisesti pois siitä yksinäisyydestä jossa viimekädessä aina olemme.
Kuulluksi ja ymmärretyksi tuleminen on aina voimakas elämys. Kielen keinoin
myös toteutamme itseämme: ilmaisemme ajatuksiamme, tunteitamme ja kokemuksiamme. Kieli toimii myös välineenä, jonka avulla voimme vaikuttaa ympäristöömme. Voimme pyytää, käskeä tai vaatia ja maanitella, houkutella tai suostutella. Jos meillä ei ole kieltä, emme pysty vaikuttamaan meitä koskeviin asioihin.
Emme välttämättä saa edes perustarpeitamme kuuluviin, mikä on yleensä hyvin
ahdistava kokemus. Näin koki myös afasiaoireista kärsivä rouva Koivu, kun hänen
osastolleen tuli uusi sijainen:
 Esimerkki: Rouva Koivu kulki levottomana ja ahdistuneena käytävällä. Uusi sijainen
yritti ottaa selvää, mikä hätä rouvalla oli. Rouvan ahdistus vain kasvoi. Kun osastolla jo
vuosia ollut hoitaja astui huoneeseen, tarttui rouva Koivua kädestä ja sanoi ”Mennään”,
rouva rauhoittui välittömästi. Rouva Koivulla oli kokemus, että puhevaikeuksista huolimatta
tuttu ihminen kykenee ymmärtämään häntä, kuten asianlaita olikin. Hoitaja oli nähnyt
heti, että rouvan piti päästä vessaan, mitä asiaa rouva ei ollut osannut ilmaista hätäännyksissään uudelle ihmiselle.
Viestintämahdollisuuden lisäksi kieli auttaa havaintojemme jäsentämisessä, sillä
valtaosa ajattelusta tapahtuu kielen avulla. Lisäksi kieli itsessään sisältää järjestelmän, jonka avulla luokittelemme havaintojamme. Pyrimme näin saamaan
maailman itsellemme ymmärrettävämmäksi. Kielen luokittelusysteemiin kuuluu
asioiden järjestely yläkäsitteiden mukaan. Esimerkiksi yläkäsite huonekalut pitää
sisällään tähän luokkaan kuuluvia esineitä kuten tuoleja, pöytiä, kirjahyllyjä jne.
Asioiden ja esineiden laadullisia piirteitä jäsennämme puolestaan vastakohtaisuuden avulla: joku on iso ja joku pieni; joskus on mukavaa ja toisinaan ikävää.
Sana unohtuu
Dementoituneen tavallisimpia kielellisiä vaikeuksia on sanan unohtaminen. Jopa
aivan tuttu sana ei muistu mieleen. Myös sanan ymmärtäminen voi olla vaikeaa.
Sanojen ajatellaan varastoituneen niin sanottuun semanttiseen muistiin. Sanojen
varastointi ja haku muistista ovat monipolvisia prosesseja, jotka voivat häiriintyä
monesta eri syystä. Seuraavassa kuvassa on esitetty, miten tällä hetkellä ajatellaan sanojen varastoituneen muistiin.
34
hengittää
Eläin
liikkuu
Lintu
syö
Joutsen
Peippo
iso
ui
siivet
laulaa
höyhenet
lentää
valkoinen
töräyttää
Kuvassa sanojen varastoituminen muistiin. Semanttista muistia, johon ajatellaan sanojen ja
niiden merkitysten varastoituneen, kuvataan piirreverkkomallin avulla. Esimerkiksi käsitteen
lintu merkityssisältöön kuuluu mm. seuraavia asioita: siivet, laulaa, lentää, höyhenet ja syö.
Kun kuulemme lintu-sanan, nämä sekä muut linnulle tyypilliset ominaisuudet aktivoituvat
aivoissamme, minkä avulla pystymme ymmärtämään sanan merkityksen. Piirreverkkomalli
perustuu havaintoihin, joita on saatu reaktioaikakokeissa. Mallin mukaan käsite esimerkiksi
lintu tai eläin muodostaa solmukohdan, joka on yhteydessä muihin käsitteisiin eri piirteistä
muodostuvien linkkien välityksellä. Mitä useampia piirteitä käsitteet jakavat, sitä samankaltaisempia ne ovat. Yhden käsitteen piirteiden yhdistelmä on kuitenkin aina ainutkertainen.
Esimerkiksi peippo-käsite jakaa piirteet höyhenet ja lentää joutsen-käsitteen kanssa, mutta
vain joutsen-käsite yhdistyy piirteeseen ui.
Kun ihmisen aistit ottavat informaatiota vastaan, semanttisen tiedon hakuprosessi käynnistyy, jotta ihminen löytäisi vastauksen siihen, mitä hän havaitsi.
Semanttisen tiedon hakuprosessin ajatellaan olevan aktivaation leviämistä käsitesolmuista toiseen niitä yhdistävien linkkien välityksellä. Tällä hetkellä ajatellaan,
että semanttisista oireista kärsivä potilas menettää yksityiskohtaista semanttista
tietoa (piirteitä), josta käsitteen merkitys syntyy. Alzheimerin tautia sairastavalla
potilaalla näyttää käsite merkityspiirteineen säilyvän, mutta pääsy tähän semanttiseen varastoon on vaikeutunut. Käytännön tilanteissa tämä näkyy siten, että jos
semanttista oireistoa sairastava potilas ei jossakin tilanteessa löydä tai ymmärrä
sanaa, se ei yleensä onnistu toisessakaan yhteydessä. Tällöin sen enempää kuva
kuin eleetkään eivät auta ihmistä ymmärtämään. Alzheimer-potilas sen sijaan voi
ymmärtää tai tuottaa sanan aivan oikein yhtenä hetkenä, mutta toisella kertaa,
ehkäpä jo samassakin keskustelutilanteessa, ei ymmärtää tai muista sitä enää.
35
Käsiteluokat sekoittuvat
Käsitteen kaikki merkityspiirteet eivät katoa yhdellä kertaa. Dementoituneella voi
olla riittävästi ymmärrystä ja päättelykykyä selviytyäkseen arkitoimista, vaikka osa
tietovarastosta olisikin hävinnyt. Esimerkiksi dementoitunut voi täysin ymmärtää,
mitä kulkuneuvolla tehdään, vaikka ei kykenisikään erottamaan junaa ja linjaautoa toisistaan. Käsitteiden merkityspiirteiden rappeutuminen voi näkyä myös
siinä, että dementoituneen valitsema virheellinen sana kuuluu samaan yläkäsiteluokkaan. Esimerkiksi tarkoittaessaan hanskaa hän puhuukin sukasta (kuuluvat
käsiteluokkaan vaatteet). Merkityspiirteiden heikentyminen voi näkyä myös sanamerkitysten yliyleistymisenä. Dementoitunut saattaa pyytää sanalla vettä kaikkea
juotavaa, eli sana on yliyleistynyt tarkoittamaan kaikkia nesteitä.
 Esimerkki: Vaskulaarista dementiaa sairastava rouva Miettinen pyysi usein viskiä olleessaan janoinen. Hoitaja tulkitsi viskin viittaavan janoon ja vastasi kysymällä: ”Niin, sinulla on
jano. Haluatko mehua vai vettä?”
Eri käsiteluokkiin kuuluvat sanat voivat säilyä afasiassa eri tavoin. Esimerkiksi elollisten olioiden nimet saattavat olla mielessä, kun taas elottomien asioiden nimet
ovat kadonneet tai päinvastoin. Ihminen ilmeisesti havainnoi eri piirteitä elollisista ja elottomista kohteista. Ihmiselle tärkeitä elollisen piirteitä ovat ulkonäköön
liittyvät ominaisuudet. Elottomien tunnistamisessa keskeistä on taas se, miten
niillä toimitaan. Samankaltainen havainto on tehty konkreettisten ja abstraktien
käsitteiden kohdalla. Yleensä konkreettiset asiat säilyvät mielessä abstrakteja
käsitteitä paremmin. Myös valikoivuutta on havaittu ruumiinosien muistamisessa: jotkut ruumiinosien nimet säilyvät mielessä, kun taas toiset ovat kadonneet.
Sanan tuttuus ja tunnelataus auttavat
Sanojen ymmärtämiseen ja tuottamiseen vaikuttaa sanan tuttuus: mitä useammin dementoitunut ihminen on sanan kuullut ja sitä itse käyttänyt, sen paremmin
hän sen muistaa. Elämänkerrallinen ja henkilökohtainen, jokapäiväinen sanasto,
samoin kuin tutut paikat ja omat esineet säilyvät muistissa parhaiten. Erityisesti
tämä näkyy semanttisista oireista kärsivillä ja tätä kannattaakin käyttää hyväksi
potilaan toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Esineen tunnistamista helpottaa, jos esine
on tavanomaisella paikallaan. Dementoitunut tunnistaa kattilansa kattilaksi, kun
se on hellalla, mutta ei välttämättä enää, jos kattila joutuu kylpyhuoneeseen.
 Esimerkki: Rouva Halmeella oli vaikea-asteinen semanttisen dementian oireisto. Hän
ei kyennyt tunnistamaan enää tavanomaisia esineitäkään. Aamuisin kun hoitaja ojensi
rouvalle vaatteita, tämä käänteli niitä käsissään alkamatta pukeutua. Ilmeisesti rouvan
silmissä vaatteet olivat pelkästään käsittämättömän näköisiä kasoja. Hoitaja huomasi, että
kun hän ojensi vaatekappaleet yhden kerrallaan ja asetteli aina kunkin asusteen lähelle sitä
kehonosaa, mihin vaate kuului, rouva puki vaatteen päälleen aivan oikein. Housut jalkojen
vieressä ja pusero lähellä vartaloa auttoivat rouvaa hahmottamaan vaatekappaleiden
merkityksen.
36
Vielä siinä vaiheessa kun potilaan yleinen tieto esineestä on kadonnut, hän
voi kyetä tunnistamaan esineen sen käyttötarkoituksen perusteella. Esimerkiksi
hän voi tunnistaa vain kotona käytetyn hiusharjan mutta ei muita hiusharjoja.
Sanastoa onkin tästä syystä mielekkäintä tukea juuri tuttujen toimintojen ja tuttujen harrastusten kautta. Niin ikään vuorovaikutustilanteita auttaa, kun dementoituneen kanssa keskustellaan hänelle tutussa ympäristössä. Joskus saattaa olla
ratkaisevaa hoitotoimien onnistumisella, että dementoitunut saa olla itselleen
tutussa huoneessa.
 Esimerkki: Herra Jokelainen oli aina hyvin hermostunut ja aggressiivinen pesutilanteiden yhteydessä. Kerran kun hoitokodin pesuhuoneeseen ei mahtunut, herra Jokelainen
jouduttiin pesemään hänen oman huoneensa WC:ssä. Yllättäen herra Jokelainen oli täysin
rauhallinen. Myös seuraava pesu suoritettiin herran omassa WC:ssä. Jälleen herra Jokelainen
oli rauhallinen. Henkilökunta päätti siirtää jatkossa hoitotilanteet herra Jokelaisen omaan
huoneeseen, jonka herra koki selvästi turvallisena paikkana. Hoitokodin yhteisissä tiloissa
herra Jokelainen sensijaan koki olevansa eksyksissä, mikä herätti hänessä pelkoa. Pelko
puolestaan laukaisi hermostuneisuuden ja aggressiivisuuden.
Myös sanan tunnepitoisuus vaikuttaa siihen, että jokin sana löytyy paremmin
semanttisesta varastosta kuin toinen. Myös voimakkaasti emotionaalinen tilanne
saattaa antaa aivoille niin voimakkaan impulssin, että sana löytyy, vaikka muuten
puhetta olisikin enää hyvin vähän.
 Esimerkki: Rouva Kankaan puhe ei ollut arkitilanteissa enää ymmärrettävää. Se oli
muuttunut sopottavaksi, eikä siitä erottunut selviä sanoja. Kesällä rouva Kankaan poika tuli
yllättäen Ruotsista käymään. Rouva Kangas seisoi huoneensa edessä käytävällä, kun poika
astui hissistä. ”Äiti!” huudahti poika. ”Isä!” huudahti rouva Kangas.
37
Kielen rakenteen ymmärtäminen ja
puheen tukeminen
Abstraktisuus ja symbolisuus
Dementoiva sairaus muuttaa ihmisen ajattelun aiempaa konkreettisemmaksi.
Kieli sisältää paljon kuvailevuutta ja vertauksia, jotka ovat aina jossakin määrin
abstrakteja. Kuvailevia ilmauksia on kielessä niin paljon, ettemme arkitilanteissa useinkaan tule edes ajatelleeksi niiden symbolisuutta. Esimerkiksi jo lievästi
dementoituneen on melko vaikea ymmärtää suomalaisille hyvinkin tuttua sananlaskua Ei vahinko tule kello kaulassa. Dementoitunut sanoo kyllä muistavansa
sananlaskun, mutta ei osaa enää kertoa, mitä se tarkoittaa. Myös aivan tavallisen
tuntuisissa ilmauksissa voi olla vaikeasti hahmotettavaa vertauskuvallisuutta,
mitä kuvaa seuraava esimerkki:
 Esimerkki: Uusi Vuosi oli alkamassa. Keskivaikeasti dementoitunut Alzheimerin tautia
sairastava herra Vaara halusi keskustella vaimonsa kanssa, mitä tarkoittaa, kun sanotaan,
että ”vuosi vaihtuu... Miten vuosi voi vaihtua?” hän oli todella ihmeissään. Aluksi vaimo
yritti näyttää kalenterista, miten joulukuu on vuoden viimeisin kuukausi ja miten sen jälkeen
vuosi alkaa alusta. Tämä oli kuitenkin herra Vaarasta vaikea ymmärtää. Lopulta vaimokin
huomasi ihmetellä asiaa. Eihän aika oikeastaan vaihdu miksikään. Ihmiset ovat vain tottuneet ilmaisemaan asian siten.
Herra Vaaran pohdiskelu osoittaa, miten kielisysteemimme on täynnä symboliikkaa ja sisältää sopimuksenvaraisia ilmauksia. Kielen tuttuus ja itsestäänselvyys
estää meitä näkemästä kielisysteemiämme - ja jopa maailmaamme - sellaisena
kuin se on. Dementoituneen ilmaisut voivat osoittaa meille jotakin hahmotustavastamme ja siitä kuvasta, jonka olemme maailmasta luoneet.
Päättelykyky
Dementoituneen kyky tehdä asiasta yhteenveto heikkenee niin ikään ajattelun
konkretisoitumisen myötä. Hän voi kyetä kertomaan asiasta yksityiskohtia, mutta
yksityiskohdista rakentuva kokonaisuus saattaa jäädä hahmottumatta. Kun hoitaja tiivistää dementoituneen ehkäpä jo melko hajonneenkin tarinan muutamaan
lauseeseen, auttaa se jäsentämään myös dementoituneen omia sisäisiä mielikuvia. Hoitajan tekemästä yhteenvedosta välittyy myös tunne, että dementoitunut
tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
Dementoituneelle ei kannata myöskään antaa ohjeita selityksen muodossa,
minkä tavan koemme arkipuheessa kohteliaampana kuin suoran kehotuksen.
Esimerkiksi jos dementoitunut on mennyt väärään huoneeseen, on parempi
sanoa: ”Nyt olet eksynyt. Mennään sinun omaan huoneeseesi”, kuin selittelevämmin: ”Et ole oikeassa huoneessa, asukkaat eivät saa mennä toistensa huoneisiin.”
38
Käsitteet
Pronominien ymmärtäminen voi niin ikään vaikeutua. Pronominien avulla (pronomineja ovat esimerkiksi hän, se, tuo) puhuja viittaa aiemmin puhuttuun asiaan,
jolloin kuulijalta edellytetään, että hän kykenee sekä ymmärtämään viittaussuhteen että muistamaan, mistä on puhuttu. Koska molemmissa toiminnoissa
dementoituneella voi olla vaikeuksia, hänen ymmärtämistään helpottaa, kun
käytetään mahdollisimman paljon nomineja eli esineiden, asioiden tai henkilöiden nimiä. Nimisanoja kannattaa toistaa uudelleen ja uudelleen.
 Esimerkki: Rouva Haapalalle on tulossa tytär käymään. Hoitaja juttelee asiasta rouva
Haapalan kanssa: ”Tyttäresi on tulossa. Menetkö tyttäresi kanssa ulos? Näytä tyttärellesi
myös tekemäsi käsityö.”
Nimisanojen käyttö on hyvä laajentaa koskemaan myös dementoitunutta itseään ja sitä ihmistä, joka häntä puhuttelee. Keskustellessa kannattaa useamman
kerran puhutella dementoitunutta nimeltä. Vaikka tämä onkin melko epäsuomalaista ja voi vaikuttaa keinotekoiselta, puhuttelu auttaa dementoitunutta keskittymään kuunteluun. Lisäksi oman nimen kuuleminen on myönteinen huomionosoitus. Varsinkin silloin, kun dementia on edennyt jo pitkälle, on hoitajan hyvä
esitellä itsensä aina, kun on tekemisissä dementoituneen kanssa.
Kysymyssanoista miksi-kysymykset ovat vaikeimpia. Niihin vastaaminen
vaatii päättelyä ja syy-seuraus-suhteiden prosessointia. Mieluummin kannattaa
kysymykset muotoilla sanojen milloin, missä ja kuka ympärille. Kun dementia
on edennyt pitemmälle, myös näiden kysymysten ymmärtäminen voi tuottaa
vai-keuksia. Tällöin dementoituneen on helpompi ymmärtää ja vastata kysymykseen, jossa hänelle annetaan selvät vaihtoehdot, esimerkiksi: ”Otatko kahvia vai
teetä?” Kyllä/ei - vastauksia antavat kysymykset ovat helpoimpia. Dementoituneen on vaikeampi vastata kysymykseen: ”Minkälainen olo sinulla on?”, kuin tiedusteluun: ”Haluatko nukkumaan?” Myös konkreettisuus tukee ymmärtämistä.
Kysymys: ”Haluatko vettä?” on helpompi kuin lause: ”Onko sinulla jano?” Sana
vesi herättää yleensä nopeasti mielikuvan, jolloin myös janoon liittyvä tunne on
helpompi havaita. Janon tunnetta ei sen sijaan ole välttämättä helppo tunnistaa
ilman konkreettista vihjettä.
Kysymysten vaikea vaikeus ei ole vain niiden ymmärtämisongelmissa.
Kysymyksiä rasittaa myös niihin sisäänrakennettu vaatimus: paine löytää oikea
vastaus. Meillä itsekullakin on kokemus kysymyksen paineesta omilta kouluajoiltamme: syke nousi välittömästi, kun opettaja alkoi rivi riviltä kysellä oppitunnin
asioita. Etenkin dementoitunut reagoi usein voimakkaasti paineen aiheuttamaan
stressiin. Ystävällinen ja yksinkertaiseltakin kuullostava kysymys voi tuntua ahdistavalta silloin, kun ei tahdo muistaa tuttujakaan sanoja.
 Esimerkki: Hoitokodin asukkaita oli kokoontunut oleskelutilaan. Juteltiin menneistä
ajoista ja maalla asumisesta. Herra Kokko kuunteli kiinnostuneena keskustelua. ”Meilläkin
oli hevonen”, hän sanoi. ”Niinkö? Minkä niminen hevonen?” kysyi hoitaja. Herra Kokon kasvot jähmettyivät. Hevosen nimi ei tullut mieleen. Keskustelu katkesi siihen. Muutamia päiviä
myöhemmin asukkaat istuivat taas yhdessä. Keskustelu kulki jälleen maalla asumiseen.
Herra Kokko liittyi keskusteluun: ”Meilläkin oli hevonen.” Nyt hoitaja osasi välttää vaikean
39
kysymyksen. ”Teillä oli hevonen...” hän totesi keskustelevaan sävyyn. ”Niin”, sanoi herra
Kokko: ” Sen nimi oli Valo”.
Lauserakenteista kieltolause on myöntävään lauseeseen verrattuna vaativampi
ilmaus. Se vaatii enemmän päättelykykyä ja prosessointia. Kannattaa siis mieluummin kehottaa: ”Tule tänne sisälle istumaan”, kuin sanoa: ”Älä istu ulkona” .
Prosessoinnin määrä
Dementoituneen on vaikea ymmärtää lausetta, jossa täytyy hahmottaa asioiden
välisiä suhteita. Se, että lauseita on useita peräkkäin, ei tarkoita vielä vaikeasti
ymmärrettävää puhetta. Dementoitunut muistaa esimerkiksi paremmin lyhyen,
loogisesti etenevän tarinan, jossa yhdessä lauseessa on yksi asia, kuin sellaisen
lauseen, josta pitää prosessoida useita asioita samanaikaisesti. Esimerkiksi lause
”Takki, joka on kaapissa, on puhtaampi kuin tuolin päällä oleva” vaatii monen eri
asian samanaikaista prosessointia. Lause kannattaakin muuttaa muotoon: ”Täällä
kaapissa on puhdas takki.”
Sanojen määrä ei siis suoraan vaikuta siihen, miten dementoitunut muistaa. Muistamista ja asioiden prosessointia auttavat sanojen tuttuus ja asioiden
ennustettavuus. Käsitteistä aikaa ilmaisevat sanat ovat usein vaikeimpia. Erityisen
vaikeaa dementoituneen on ymmärtää ilmaisuja ennen kuin ja sen jälkeen kuin.
Varsinkin lausetta, jossa ilmaistaan ensin todellisuudessa myöhemmin tapahtuva asia, on työläs prosessoida. Esimerkiksi kehotus ”Ennen kuin menet saunaan,
juo kahvisi” on dementoituneelle paljon vaikeampi kuin lausemuoto: ”Juo ensin
kahvisi. Mene sitten saunaan.” Asioiden tapahtumajärjestyksen esittämisessä
kannattaakin käyttää ”ensin tämä, sitten tämä” -rakennetta. Jos afasia on edennyt
pitkälle, on hyvä puhua vain senhetkisestä tapahtumasta.
Kun ymmärtämisvaikeudet lisääntyvät dementoituneella, myös paikkaa ilmaisevien käsitteiden ymmärtäminen vaikeutuu (esimerkiksi takana, edessä, ympäri,
alla). Eleiden käyttäminen näiden ilmaisujen kanssa tukee viestin ymmärtämistä.
Myös kieliopillisten päätteiden ymmärtäminen voi tuottaa dementoituneelle
vaikeuksia. Kun dementoituneella alkaa olla kielellisiä prosessointivaikeuksia, hän
nojautuu lauseen tulkinnassa enemmän arkipäivän kokemukseen kuin sijapäätteiden analyysiin. Jos arkikokemuksesta ei ole apua, hän tulkitsee lausetta sen
sanajärjestyksen mukaan siten, että ensin mainitulla tehdään myöhemmin mainitulle pyydetty asia. Esimerkiksi dementoitunut tulkitsee kehotuksen ”Pyyhi liinaa
kädellä” siten, että hän pyyhkii kätensä liinaan (liinalla tehdään jotakin käsille).
Reaktioiden hidastuminen
Dementoiva sairaus hidastaa ihmisen reaktioita. Jo keskivaikeasti dementoituneelta voi kulua viisi kertaa pitempi aika kuullun prosessoimiseen kuin samanikäiseltä terveeltä ihmiseltä. Asiaa vaikeuttaa se, että dementoitunut ei välttämättä osaa tai ei ymmärrä viestittää ilmeillään tästä. Keskustelukumppani tulkitsee
helposti syntyneen hiljaisuuden siten, että dementoitunut ei halua keskustella
aiheesta tai ei ole ymmärtänyt asiaa. Jotta kiusallista hiljaisuutta ei syntyisi, kumppani pyrkii jatkamaan puhetta ja siirtyy ehkä toiseen puheenaiheeseen. Kun sitten
tapahtuu intruusio eli dementoitunut reagoi viiveellä keskustelukumppani on jo
40
pitkällä seuraavassa aiheessa. Hän ei enää välttämättä yhdistä dementoituneen
vastausta aiempiin puheenvuoroihin. Dementoitunut tarvitsee siis aikaa reagoida.
Keskustelurytmin hidastaminen helpottaa usein dementoitunutta, eikä pitkiäkään
taukoja kannata pelätä. Puherytmin hidastaminen sen sijaan voi jopa vaikeuttaa
ymmärtämistä ja tehdä keskustelusta keinotekoisen tuntuista.
Dementoituneen prosessointihitaus voi arkitilanteissa tarkoittaa myös sitä,
että kun jokin asia ilmoitetaaan hänelle, esimerkiksi ruokailuun tai yhteiseen
tilaisuuteen lähtö, ei kannata odottaa heti reagointia. Annetaan reilusti aikaa,
että hän ehtii ymmärtää, mitä hänelle sanottiin. Tullaan myöhemmin uudestaan
toistamaan sanottu viesti. Rouva Pääkön kohdalla hoitajat olivat oivaltaneet ajan
antamisen tärkeyden.
 Esimerkki: Kun hoitaja tuli ilmoittamaan ruokailusta, rouva Pääkkö vastasi yleensä
vihaisesti, että ei halua tulla eikä sitä paitsi ole nälkäkään. Hoitaja ei vastannut mitään,
vaan jatkoi seuraavaan huoneeseen. Kymmenen minuutin päästä hoitaja tuli uudestaan
kertomaan ruokailun alkamisesta. Nyt rouva Pääkkö hymyili ystävällisesti. ”No, johan minä
tässä jo ajattelinkin, että kohta se alkaa.
Dissosiaatio
Afasiaan liittyy usein dissosiaatiota, joka tarkoittaa sanan ja sen merkityksen
yhteyden heikkenemisestä. Ilmiö tulee esille silloin, että kun potilaalle toistetaan samaa sanaa monta kertaa. Alkuun hän ymmärtää sanan, mutta toistojen
jatkuessa sanan merkitys katoaakin hänen mielestään. Koska dementiapotilaalle
voidaan joutua toistamaan samoja asioita hänen hidastuneen reagointinsa vuoksi, asiaa ei kannata toistaa samoin sanoin kovin monta kertaa. Jos tuntuu, että
potilas ei ymmärrä, on hyvä toistaa asia samoin sanoin yhden kerran. Jos potilas
ei vieläkään ymmärrä, asia kannattaa ilmaista toisilla sanoilla.
Kielen liikasanaisuus: kommunikaation turvaverkko
Kielisysteemimme ottaa huomioon ihmisen epätäydellisyyden: vaikeuden muistaa ja ymmärtää asia kertakuulemalta. Tätä puutetta kompensoidaan kielessä
liikasanaisuuden avulla, eli useat sanat sisältävät samaan asiaan viittaavaa informaatiota. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kuulemme jonkin sanan,
pystymme ennustamaan tietyllä todennäköisyydellä seuraavan sanan. Jos esimerkiksi kuulemme lauseen alun Pihalla haukkui..., on helppo arvata haukkuja
koiraksi, sillä pihalla olevista mahdollisista eläimistä vain koira ääntelee haukkuen. Tietyt sanat seuraavat siis toisiaan todennäköisemmin kuin toiset. Sama
koskee lauseita. Kielen käyttäjinä olemme oppineet tämän. Aivomme tekevätkin
jatkuvasti ennusteita, mitä seuraavaksi tulemme kuulemaan. Tästä syystä voimme ymmärtää puhujaa, vaikka emme aina kaikkea tarkasti kuulisikaan.
Kielen liikasanaisuuden vuoksi myös dementoituneen on helpompi ymmärtää kokonainen lause kuin yksittäinen sana. Jos jonkin sanan merkitys on heikentynyt dementoituneen mielessä, toisten sanojen ”ennustusvaikutus” auttaa
häntä korvaamaan unohtuneen sanan merkitystä. Jos dementoituneella on
sananymmärtämisen vaikeuksia, kannattaa siis mieluummin sanoa kokonainen
lause tai ehkä muutamakin lause kuin vain yksi sana.
41
Sanattomat keinot
tukea viestintää
Eleet ja kuvat
Osoittaminen on ihmisen varhaisimpia ja yksinkertaisimpia kommunikointitapoja. Sen etuna on luontevuus. Kun dementoituneen kanssa keskustellaan esimerkiksi huoneessa olevasta matosta, voidaan osoittaa samalla mattoa. Kun puhutaan jostakin ihmisestä, näytetään hänen valokuvaansa. Osoittaminen voi olla
myös ilmaisuvoimaista. Vaikeistakin kielellisistä ongelmista kärsivän dementoituneen ihmisen kanssa voi rakentaa vuorovaikutustilanteen pelkästään osoittelun
pohjalle: katsotaan ikkunasta ulos ja osoitellaan - puhekumppanin kommentoidessa sanallisesti -, mitä siellä näkyy. Samalla tavalla voidaan katsoa valokuvia tai
lehden kuvia. Seuraavat esimerkit ilmaisevat kommunikoinnin mahdollisuuksia
sellaisilla potilailla, joiden oirekuvaa hallitsee afasia mutta joilla älyllinen päättelykyky ja johdonmukainen ajattelu vielä toimivat.
 Esimerkkejä: Rouva Haatajan kielellisenä ongelmana oli sananlöytämisenvaikeus.
Hänen perheessään kerättiin talteen kauppojen mainokset. Kun aviomies lähti kauppaan,
rouva Haataja näytti mainoksesta, mitä halusi miehensä ostavan.
 Herra Pekkala oli ollut vuosia aiemmin auto-onnettomuudessa, jonka seurauksena hän
oli saanut afasian. Lisäksi hänen lähimuistinsa oli kärsinyt auto-onnettomuudessa. Myöhemmin herra Pekkalan puhe hävisi lähes kokonaan, ja jäljelle jäi vain muutama tervehdysfraasi. Herra Pekkala ymmärsi puhetta kuitenkin selvästi tuottamista paremmin. Oireiston
arvioitiin viittaavan etenevään sujumattomaan afasiaan, jota aiempi autokolari pahensi.
Herra Pekkala katseli mielellään valokuviaan ja olisi halunnut hoitajaa kanssaan katselemaan albumiaan. Hän yritti osoittelemalla kertoa kuvassa olevista ihmisistä tulematta
kuitenkaan ymmärretyksi. Valokuvien katselua varten herra Pekkalan lapset piirsivät isolle
paperille isänsä sukupuun. Sukupuuta avuksi käyttäen herra Pekkala kykeni kertomaan
kuvien ihmisistä. Keskusteluja syntyi nyt hänen kanssaan myös siitä, kuka oli kenenkin lapsi
ja minkälaisissa sukulaisuussuhteissa valokuvien ihmiset olivat.
Osoittamista vaativampi kommunikaatiokeino on eleiden käyttö. Eleitä olisi hyvä
liittää viestintätilanteisiin jo silloin, kun dementoitunut ilmaisee itseään vielä
puheella. Hänen on tässä vaiheessa helpompi omaksua uusi ilmaisutapa. Jotkut
dementoituneista ovat alkaneet omaehtoisesti käyttää eleitä ja jopa pantomiimia, kun sananlöytämisvaikeudet ovat kasvaneet liian suuriksi. Jos potilaalla
ei ole visuaalisia tunnistamisvaikeuksia ja käsitteen merkityksestä ainakin osa
on tallella, hän voi pystyä näyttämään, mitä esineellä tehdään. Rohkaisu tällöin
on tärkeää. Dementoituneelle voi olla kannustavaa, kun puhekumppani liittää
omaan ilmaisuunsa samankaltaisia eleitä ja ilmeitä, joita dementoitunut käyttää.
Myös sanallinen palaute innostaa: ”Nyt ymmärsin! Hyvin näytetty!” Lisäksi eleilmaisun olemukseen sisältyy leikkimielisyyttä, mikä voi rikastuttaa yhdessäoloa
dementoituneen kanssa.
42
 Esimerkki: Semanttisista oireista kärsivä rouva Lind oli vilkas ja nauravainen ihminen.
Hoitaja keskusteli rouvan kanssa tulevasta kesästä. Rouva Lind halusi kertoa, miten oli ollut
kova uimaan nuorena, mutta ei kyennyt löytämään sanaa ”uida”. Silloin rouva Lind hypähti
seisomaan, teki käsillä rivakoita uintiliikkeitä: ”Näin minä tein!” Hoitaja hymyili ja teki itse
vastaavanlaisia liikkeitä: ”Minäkin tykkään uimisesta!” Elehdintä nauratti rouva Lindiä. ”Kun
on vähän huumoria, jaksaa paremmin”, kommentoi hän naurunsa lomasta.
Vaikka dementoitunut ei itse käyttäisikään eleitä, puhekumppani voi silti lisätä
omaa elekieltään helpottaakseen viestinsä perillemenoa. Elehdintä ei kuitenkaan
ole kaikille ihmisille luonteva ilmaisutapa, ei aina sen enempää dementoituneelle
kuin hoitajallekaan. Koko ikänsä niukasti elehtinyt ihminen käyttää vähän eleitä myös ikääntyneenä. Niin ikään sellaisen hoitajan, jolle eleiden käyttö ei ole
luonteenomaista, ei kannata lähteä käyttämään niitä pakonomaisesti. Jos eleet
tuntuvat keinotekoisilta, niiden käyttö pikemminkin hämmentää ja häiritsee kuin
helpottaa viestintää.
Jos dementoituneen lähitapahtumia tallentava muisti on heikentynyt, kuvia
voi käyttää muistin tukena. Potilaan päiväkirjaan voidaan liimata kuva jostakin
päivän merkittävästä tapahtumasta. Valokuvat yhteisiltä retkiltä, tapahtumista
ja vierailuista rakentavat dementoituneen lähihistoriaa ja muistuttavat, että elämässä on vielä sisältöä, kun oma muisti ei tuo asioita mieleen. Vaikka lähiajan
tapahtumia varastoiva muisti onkin heikentynyt, voi olla, että dementoitunut
kykenee tunnistamaan kuvasta näkemänsä paikat ja ihmiset, jotka tallentuvat eri
muistiin (semanttiseen muistiin) kuin lähitapahtumat.
Kuvia voidaan käyttää myös paikkojen merkitsemiseen ja aikataulujen
kuvaamiseen. Jos dementoituneella on taipumus eksyä, huoneen oviin voidaan
liimata kuvia, joiden avulla dementoitunut pystyy erottamaan huoneet toisistaan. On helpompi ymmärtää ohje ”Päiväsali on siellä, missä on sohvan kuva”
kuin ”Käänny ensin vasemmalle, jonka jälkeen kolmas ovi oikealla on päiväsalin
ovi”. Varsinkin oman huoneen löytäminen on dementoituneelle tärkeä. Hyviä
kokemuksia on saatu siitä, että asukkaan huoneen oveen on liimattu hänen nuoruuden valokuvansa tai valokopio tästä. Lisäksi kuvia voidaan käyttää päivä- ja
viikkojärjestyksen kuvaamiseen. Eri toimintoja ilmaisevat kuvat liitetään peräkkäin aikajärjestyksessä, esimerkiksi kahvikupin kuva ilmaisee aamupalaa, suihkun
kuva aamupesua jne. Kuvitetun päiväjärjestyksen avulla hoitokodin asukkaille on
helppo näyttää, mitä seuraavaksi on vuorossa. Niin ikään hoitokodin asukkaille
voi olla tärkeä tietää, kuka on kulloinkin työvuorossa ja kuka tulee yöksi työhön.
Hoitajien valokuvista koottu lista selventää tätä asiaa. Joskus myös kirjoitettu
teksti voi helpottaa arkitilanteita, mikäli dementoituneella on lukukykyä jäljellä.
Seuraavassa esimerkissä hoitajat olivat löytäneet kätevän tavan hoitokodin asukkaan jatkuvaan kyselyyn.
 Esimerkki: Herra Laaksonen sairasti Alzheimerin tautia, ja erityisesti hänen muistinsa oli
heikentynyt. Hän kyseli hoitajilta ja muilta talon asukkailta uudestaan ja uudestaan: ”Missä
minä olen?” Jatkuva kysely luonnollisesti väsytti kanssaihmisiä. Hoitajat kirjoittivat herra
Laaksoselle lapun, jossa luki: Minä, herra Laaksonen, olen hoitokoti Koivulassa. Kun herra
Laaksonen toisti taas kysymyksensä, hoitaja pyysi, että herra Laaksonen lukisi lapun tekstin.
Herra Laaksonen luki lapun ja oli tyytyväinen.
43
USA:ssa on saatu hyviä kokemuksia dementoituneille laaditun muistikirjan
käytöstä (ks. Bourgeous ym. 2001). Muistikirjassa oli dementoituneen asukkaan
henkilöhistoriaan kuuluvia tietoja, hoitokodin päiväjärjestys ja asioita, joissa
dementoituneella oli ongelmia, esimerkiksi vastauksia dementoituneen
toistuvasti esittämiin kysymyksiin. Sivut olivat kooltaan suhteellisen pieniä,
siten että niitä oli helppo kantaa kaulassa tai vyössä. Sivuja oli yhteensä 12, ja
niille kirjoitetut lauseet olivat selkeitä ja isoja. Lauseisiin liitettiin aihetta kuvaava
piirros tai valokuva. Muistikirjan käytön vaikutuksista tehtiin tutkimus. Tulosten
mukaan muistikirja lisäsi hoitajien ja dementoituneiden kommunikaatiota.
Keskustelut pidentyivät ja muuttuivat myös laadultaan paremmiksi. Lisäksi
muistikirjaa käyttäneiden asukkaiden masennusoireet vähenivät.
Kuvia konkreettisempi kommunikaatiokeino on esineiden käyttö. Tutuista
esineistä voi rakentaa samalla tavalla toimintajärjestyksen kuin kuvistakin. Esimerkiksi kahvinkeiton kuvaamiseksi voidaan asettaa pöydälle siinä tarvittavat
esineet seuraavaan järjestykseen: mittakannu, suodatinpaperi, kahvipaketti ja
kahvipannu. Myös tilanteissa ensin tämä, sitten tuo esineiden näyttäminen tukee
hyvin puheviestiä.
Puheeseen verrattuna visuaalisen viestin – osoittamisen, eleiden, kuvien ja
esineiden – etuna on suorempi yhteys siihen muistiin, jossa esineiden ja asioiden merkitykset ovat varastoituna. Sanallisen viestin ymmärtämistä hidastaa ja
heikentää se, että sanojen äännerakenne pitää ensin ”avata”, ennen kuin kuulija
pääsee etsimään muististaan puhutulle asialle merkitystä. Huonona puolena
visuaalisessa viestinnässä on eleiden ja kuvien konkreettisuus ja rajallinen määrä,
minkä vuoksi monimutkaisten asioiden käsittely niiden avulla on vaikeaa. On
myös pidettävä mielessä, että esineiden tai kuvien käyttö ei auta, jos dementoituneen semanttisesta muistista ovat kadonneet kaikki käsitteen merkitystä muodostavat ominaisuudet ja piirteet.
Lisäksi korkeampien aivotoimintojen häiriöt voivat haitata myös visuaalisuuteen perustuvaa kommunikaatiota. Aivojen oikealla puolella oleva otsa-, ohimoja päälaenlohkon vauriot aiheuttavat visuaalisia hahmotusvaikeuksia. Vaikeus
haittaa sekä kuvien tulkintaa että käsiasentojen hahmottamista. Jos potilaalla on
apraksiaa eli vaikeutta tuottaa motorisia liikemalleja, hän ei osaa asettaa käsiään
oikeisiin asentoihin eikä suorittaa tarvittavia liikkeitä. Kuvakommunikaatioon
sopivien kuvien ja tietokoneohjelmien myyjien osoitteet ovat oppaan lopussa.
Kielelliset vihjeet
Jos hoitaja kykenee arvaamaan keskustelutilanteessa, mitä sanaa dementoitunut
etsii, sananlöytymistä voi tukea antamalla dementoituneelle vihjeitä sanasta.
Vihjeiden käytön etuna on aktivoivuus. Kielellisten vihjeiden annon päätavoitteena ei kuitenkaan tarvitse aina olla oikean sanan löytäminen, vaan menetelmä
voi olla myös keino rakentaa vuoropuhelua hoitajan ja potilaan välille. Yhdessä
löydetty sana on palkkio onnistuneesta keskustelusta. Tärkeää vihjeiden käytössä
on se, että sille rakentuva vuoropuhelu toimii luontevasti. Koska vihjeidenantomenetelmässä on ”opettamisen makua”, niitä käyttäessä on hyvä olla herkkänä,
ettei dementoituneen aikuisuus tule loukatuksi.
44
Vihjeiden anto ei onnistu kaikkien dementoituneiden kanssa. Jos potilaan
muistista ovat hävinneet jo kaikki osatekijät, joista sanan merkitys rakentuu, vihjeistä ei ole apua. Lisäksi dementoituneella täytyy olla tallella päättelykykyä, jotta
hän hyötyy kielellisistä vihjeistä. Vihjeiden anto toimii luonnollisesti parhaiten
lieväasteisissa dementioissa.
Seuraavassa on kuvattu puheterapeutin käyttämiä vihjeitä, jotka voivat
auttaa sanan löytämistä. Vihjeet on esitetty helpontuvassa järjestyksessä:
1) Merkityspiirteisiin liittyvät vihjeet (kuvaillaan käsitteen
merkityspiirteitä, kuvailussa kannattaa käyttää eleitä apuna,
mikäli se on mahdollista)
2) Läheisesti yhteenkuuluvan sanan antaminen, mikä auttaa
dementoitunutta löytämään etsimänsä sanan. Tällaisia ovat
esimerkiksi yhdyssanan alkuosan antaminen, (esim. maan_(tie),
kerros_(talo)); usein yhdessä esiintyvistä sanoista toisen parin
antaminen (Tämä ei ole tyttö vaan_ (poika)); vastakohtaparin
antaminen (Talo ei ole korkea vaan_(matala))
3) Foneettiset vihjeet
- alkuäänteen antaminen
- ensimmäisten äänteiden antaminen
- ensimmäisen tavun antaminen
- toisen tavun antaminen jne.
4) Etsitty sana esitetään kysymyksenä, siten että dementoitunut
joutuu valitsemaan (esimerkiksi Tarkoititko housuja vai hanskaa?)
 Esimerkki: Herra Määtän sairaudessa oli sekä etenevän sujumattoman afasian että
Alzheimerin taudin piirteitä. Hänen kommunikaatiotaan vaikeutti erityisesti sananlöytämisvaikeus. Keskustelutilanteet olivat herra Määtälle vaikeita, sillä hän ei saanut sanaa
mieleensä, vaikka selvästikin tiesi, mitä halusi sanoa. Melko pitkätkin keskustelutuokiotkuitenkin onnistuivat herra Määtän kanssa kahdenkeskisissä tilanteissa, joissa esimerkiksi
katseltiin kuvia ja juteltiin vapaasti mieleen nousevia asioita. Vihjeiden antaminen oli yksi
vuoropuhelua kannatteleva elementti, etenkin kun herra Määttä toi usein esiin sen, miten
ahdistavaa oli, kun hän ei kyennyt muistamaan aivan tavallistakaan sanaa. Dialogin rakentamisen lisäksi kielelliset vihjeet ja sitä kautta sanan löytäminen antoivat herra Määtälle
tunteen onnistumisesta, siitäkin huolimatta, että sanan etsinnässä jouduttiin menemään
usein vihjeiden annossa loppuun asti. Herra Määtän kognitiivinen suoriutuminen oli MMSE:
n mukaan (Minimental State Examination) 10/30.
Seuraavana on esimerkki vihjeen annosta, joka tapahtui osana hoitajan ja herra
Määtän dialogia. Herra Määttä katseli hoitajan kanssa kuvaa maalaismaisemasta
ja yritti kertoa, että hänen kotonaan oli ollut lehmiä, mutta ei löytänyt sanaa. Herra Määttä viittoili käsillään ja sai sanotuksi: ”niitä eläimiä siellä...”
45
 Hoitaja antoi herra Määtälle seuraavia vihjeitä sanan löytämiseksi. Vihjeet ovat helpontuvassa järjestyksessä, toisin sanoen ensimmäinen vihje on kaukaisin.
I vihje: merkityspiirteen anto.
Hoitajan vastaus: ”Niin, niitäkö, jotka ovat siellä navetassa?”
Herra Määttä: ”Niin navetassa...niin niitä...” Herra Määttä tuottaa lypsämisliikkeen.
II vihje: edellistä vihjettä läheisemmän merkityspiirteen anto.
Hoitaja matkii herra Määtän lypsämisliikettä: ”Niin, teillä oli niitä eläimiä, jotka ovat
navetassa ja joita lypsetään...” Jos herra Määttä ei olisi spontaanisti käyttänyt elettä, hoitajan olisi kannattanut tehdä se. Herra Määttä on selvästi helpottuneen näköinen ja ponnistelee löytääkseen sanan. Sana ”lehmä” ei kuitenkaan vielä muistu mieleen.
III vihje: läheisesti yhteen kuuluvan sanaparin toisen osan antaminen.
Hoitaja: ”Joo, ne ei ollut hevosia vaan...”
Herra Määttä on myöntelevän näköinen: ”Ei hevosia, ei. Ne oli niitä, niitä....”
IV vihje: foneettinen, alkuäänteen anto.
Hoitaja: ”Ne oli niitä l..... (hoitaja venyttää /l/-äännettä). Herra Määttä ei vieläkään
löydä sanaa.
V vihje, foneettinen, ensimmäisten äänteiden anto.
Hoitaja: ”Lee..., lee..”
VI vihje: foneettinen vihje, ensimmäisen tavun anto.
Hoitaja: ”Leh, leh- -, ei hevonen vaan leh-.” Tämäkään ei auta.
VII vihje: vastauksen antaminen valinnan kautta.
Hoitaja: ”Niin, oliko teillä siellä kotona niitä hevosia vai lehmiä?”.
Herra Määttä ilahtuen: ”Joo, oli lehmiä.”
Virittyminen
Jotkut Alzheimerin tautia sairastavat potilaat voivat virittyä tiedostamattaan
ympärillään oleville asioille. Heillä implisiittinen eli tiedostamaton muisti toimii
herkistyneesti. Ilmiö näkyy siten, että kun dementoituneen kanssa johonkin aihepiiriin kuuluvia asioita on käyty läpi, hän alkaa jonkin ajan kuluttua löytää sanoja
paremmin kuin keskustelun alussa. Virittyminen ikään kuin avaa portteja semanttiseen muistivarastoon. Tämä tulee esille seuraavassa esimerkissä:
 Esimerkki: Herra Leinonen, jolla oli Alzheimerin taudin tyyppistä oireistoa, keskusteli
puheterapeutin kanssa. Käytiin kehonosia läpi. Puheterapeutin kysyessä otsaa herra Leinonen näytti peukaloaan; samoin hän muisti korvan merkitsevän jotakin sormea. Kun arvioinnissa oli käyty useampia kehonosia läpi, herra Leinonen alkoi paremmin liittää yhteen kuulemansa sanan ja sitä vastaavan kohteen. Lopuksi puheterapeutti palasi jälleen kysymään
”Missä on otsa?”, johon herra Leinonen näytti otsaansa täysin oikein. Puheterapeutti ei ollut
kommentoinut eikä korjannut herra Leinosen virheitä.
Virittymistä kannattaa hyödyntää keskustelutilanteissa dementoituneen kanssa.
Kun potilaan kanssa juttelee, on hyvä pysyä riittävän pitkään samassa aiheessa.
Myös lehtiä tai kuvia voi käyttää apuna virittämisen herättelyyn.
46
Vuorovaikutustilanteen helpottaminen
pähkinänkuoressa
Viestitä seuraavia asioita:
Arvostus
Muista, että puhut aikuiselle. Varo lapsenomaista puhetapaa.
Turvallisuus
Dementoituneen oma on huone paras paikka, jos puhutaan tärkeistä tai
vaikeista asioista. Matala ääni ja rauhallinen puhetempo rauhoittavat.
Kuuntelevuus
Ole aidosti läsnä ja viestitä se: katso silmiin, pidä kasvosi samalla tasolla kuin
dementoituneen kasvot ja anna yläruumiisi nojautua hiukan eteenpäin.
Pyri spontaanisuuteen.
Keskittyminen
Dementoituneen käden koskettaminen voi auttaa häntä keskittymään.
Puhuttele dementoitunutta nimeltä, myös keskustelun aikana. Suuntaa
puheesi suoraan dementoituneelle.
Kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin:
Ympäristö
Poista hälyäänet: sulje televisio ja radio; ikkuna kiinni, jos liikenteen meteli
on iso; kuuluuko käytävältä imurin ääni? Puhu niin, että valo osuu kasvoihisi
ja tarkista, että valo on kirkas. Keskustelu kahden kesken onnistuu paremmin
kuin ryhmässä.
Rauhallisuus
Anna dementoituneelle aikaa muotoilla ajatuksiaan ja puhettaan. Unohda
kiireesi keskustelun ajaksi ja viestitä se myös kehon kielelläsi.
Muiden ilmaisukeinojen käyttö
Rohkaise dementoitunutta käyttämään muita ilmaisukeinoja,
jos sanaa ei löydy, kuten näyttämään eleiden avulla, osoittamaan kuvasta
tai huoneen esineistä, piirtämään.
Oma ilmaisutapasi:
Ääni
Puhe
Jos tuntuu, että dementoitunut kuulee huonosti, madalla jonkin verran ääntäsi
ja puhu rauhallisesti. Huolehdi, että dementoitunut näkee huuliesi liikkeet.
Toista kerran, jos tuntuu, että dementoitunut ei ole ymmärtänyt. Jos hän ei
toistonkaan jälkeen ymmärrä, sano sama asia hiukan eri sanoin. Korosta
ydinsanoja.
Puhu vain yhdestä asiasta yhdessä lauseessa. Anna vain yksi vaihtoehto
kerrallaan. Sano asia kuitenkin aina muutamalla sanalla: sanat auttavat
ymmärtämään toistensa merkitystä!
Jos KYLLÄ, EI ja EN TIEDÄ -vastaukset ovat luotettavia, kysy kysymyksiä,
joihin voi vastata näillä sanoilla tai näitä kuvaavilla eleillä.
Kieltolauseet sekä päättelyä vaativat lauseet ovat vaikeita ymmärtää.
Sano ohje suoraan. Esimerkiksi kehota mieluummin ”Mennään sisälle” kuin
”Älä ole ulkona, täällä ei tarkene”.
Jos dementoitunut unohtaa, mitä on puhumassa tai eksyy aiheesta, voit
auttaa häntä palaamaan aiheeseen toistamalla, mitä hän on sanonut
käsitellystä aiheesta.
Sanasto
Käytä dementoituneelle tuttuja, arkipäivän sanoja.
Tutustu hänen elämänhistoriaansa.
Muut ilmaisukeinot
Samalla kun puhut, käytä eleitä ja osoittamista, esimerkiksi kun puhut
verhoista, näytä niitä. Voit myös piirtää tai näyttää kuvasta tarkoittamaasi
asiaa.
47
Sanasto
Kognitiivinen: Tietoa koskeva, tiedollinen. Kognitiivisia toimintoja ovat mm.
tiedon vastaanottaminen, käsittely, tallentaminen ja arviointi.
Semanttinen: merkitystä koskeva
Semanttinen muisti eli asiamuisti: Muisti sisältää maailmaa koskevan tiedon;
myös sanojen merkitykset varastoituvat tähän muistiin
Työmuisti: Työmuistiin tallentuu lyhyeksi ajaksi rajattu määrä ympäristöstä tulevaa informaatiota esimerkiksi lauseita. Työmuistissa informaatiota prosessoidaan,
ja onnistuneen prosessoinnin jälkeen informaatio siirtyy pitkäaikaiseen muistiin.
 Kielellisiin häiriöihin liittyviä neurologisia oireita
Agnosia: Havaintotoimintojen häiriö. Potilaan on vaikea tunnistaa mm. suuntia,
tiloja ja muotoja.
Apraksia: Tahdonalaisen liikkeiden häiriö. Potilaalla on vaikeuksia tuottaa mielekäs motorinen suoritus ilman, että hänellä on halvausta tai muuta motorista
kyvyttömyyttä. Ongelma on motorisen liikkeen suunnittelussa ja ohjelmoinnissa.
Dissosiaatio: Samoja sanoja toistettaessa sanan yhteys merkitykseen katoaa.
Voi ilmetä esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa hoitaja joutuu toistamaan
potilaalle monta kertaa samaa sanaa. Aluksi potilas ymmärtää sanan ja toimii
oikein, mutta toiston jatkuessa ei osaakaan enää toimia oikein.
Ekolalia: Kaikupuhe. Potilas toistaa puhekumppaninsa sanoja tahattomasti.
Intruusio: Tunkeutuminen. Koska potilaan reagointi on hidastunut, hänen
puheenvuoronsa tai toimintansa ”tunkeutuu” väärään paikkaan. Esimerkkinä
tästä on tilanne, jossa hoitaja esittää potilaalle kysymyksen tai pyynnön, johon
potilas ei tunnu reagoivan. Hoitaja jatkaa puhettaan ja voi olla jo täysin toisessa
aiheessa, kun potilas lopulta vastaa tai toimii pyynnön mukaisesti. Hoitajan voi
olla vaikea liittää potilaan toimintaa siihen tilanteeseen, joka sen herätti.
Perseveraatio: Potilas juuttuu suorittamaansa toimintaan. Kielen alueella tämä
ilmenee siten, että potilas toistaa samaa sanaa tai samoja sanoja uudelleen ja
uudelleen eikä pääse puheessaan eteenpäin.
Visuokonstruktiivinen häiriönimike: Aivovaurioperäinen vaikeus tai kyvyttömyys koota osista mallinmukaisia kokonaisuuksia tai rakennelmia. Termiä käytetään myös vaikeudesta kopioida tai piirtää spontaanisti geometrisia muotoja
tai perspektiivikuvia. Vaikeiden häiröiden yhteydessä käytetään myös nimikkeitä
konstruktionaalinen apraksia tai visuokonstruktiivinen apraksia.
 Puheessa esiintyviä sanavääristymiä
Foneettinen parafasia: Potilaan käyttämä sana on tunnistettavissa, mutta yksi
tai useampi sen sisältämä äänne on muuttunut, esimerkiksi potilas sanoo ”kapeli”
48
kun tarkoittaa ”kamelia”. Usein lähellä olevat äänteet vaikuttavat äännevääristymän muotoon. Esimerkkisanan ”kameli”:n /m/:n muuttumiseen /n/:ksi on ilmeisesti vaikuttanut sanan alussa oleva /k/. /k/:n ääntymätapa on nimittäin sama
kuin /p/:n. Viereisen sanan vaikutus on puolestaan nähtävissä.
Semanttinen parafasia: Tarkoittaa myös sanavääristymää, mutta nyt viereisen
sanan äänteet ovat vaikuttaneet sanan äänteisiin. Esimerkiksi potilas sanoo: ”Tuo
minulle tuo lehti pölleltä.” (tarkoittaa: pöydältä). Sanan ”lehti” äänneasu kummittelee ”pöytä” -sanan loppuosassa.
Neologismi: Uudissana. Potilas tuottaa sanan, jota ei esiinnyt lainkaan suomen
kielen sanastossa.
Jargon: Merkityksetön puhe. Potilaan puheesta ei voi saada selvää, sillä se sisältää suomen kieleen kuulumattomia potilaan omia ilmaisuja. Potilas ei tällöin
useinkaan tiedosta, etteivät muut ihmiset ymmärrä häntä.
49
Kirjallisuusluettelo
Blondis M N, Jackson B E.
Inhimillinen yhteys – sanaton viestintä potilaan kanssa.
WSOY/SHKS, Juva, 1988
Bourgeois M S, Dijkstra K, Burgio L, Allen-Burge, R.
Memory aids as an augementative and alternative communication
strategy for nursing home residents with dementia.
Lehdessä: AAC: Augementative & Alternative Communication,
17, 2001: 196 – 211.
Erkinjuntti T, Rinne J, Alhainen K, Soininen H (toim.).
Muistihäiriöt ja dementia.
Duodecim, Helsinki 2001
Faulkner A, Maguire P.
Vuorovaikutustaidot potilastyössä.
Syöpäpotilaan ja hänen omaisensa kohtaaminen.
Duodecim, Helsinki, 1999.
Goldsmith M.
Hearing the voice of people with dementia.
Jessica Kingsley Publisher, London, 1996.
Greenberg L S, Paivio S C.
Working with emotions in psychoterapy.
Guilford Press, New York, 1997.
Hoffman S B, Blatt C A.
Comforting the Confused. 2nd Edition.
Springer Publishing Company, New York, 2001.
Juhela P.
Vanheneminen – saako vanhanakin apua.
Teoksessa: Kognitiivinen psykoterapia.
Kähkönen S, Karila I, Holmberg N (toim.).
Duodecim, Helsinki, 2001:298-313.
Kuikka P, Pulliainen V, Hänninen R.
Kliininen neuropsykologia.
WSOY/oppimateriaalit, Helsinki 2001.
Maxim J, Bryan K, Zabihi K.
Semantic processing in Alzheimer´s Disease.
Teoksessa: Semantic processing. Theory and paractice.
Best W, Bryan K, Maxim J (toim.).
Whurr Publishers, London, 2000:150-179.
50
Santo Pietro M J, Ostuni E.
Succesful communication with Alzheimer´s Disease patients.
Butterworth-Heinemann, USA, 1997.
Schacter D L.
Muisti, aivot, mieli ja menneisyys.
Hakapaino, Helsinki, 2001.
Snowden J S, Griffiths H.
Semantic dementia: assesment and management.
Teoksessa: Semantic processing. Theory and paractice.
Best W, Bryan K, Maxim J (toim.).
Whurr Publishers, London, 2000:180-203.
Sundeen S J, Stuart G W, Rankin E A D, Cohen S A .
Vuorovaikutus – avain hoitotyöhön.
WSOY/SHKS, Juva, 1987.
Osoitteita, jotka myyvät kuvakommunikaatioon
sopivia kuvia ja tietokoneohjelmia :
Aivohalvaus- ja afasialiitto ry
Kommunikaatiokeskus
Suvilinnantie 2, 20900 Turku
puh. (02) 213 8274
sähköposti: pirkko.rautakoski@stroke.fi
Tietokoneella tuotettavia kuvia/kuvatauluja:
-Boardmaker, 3000 kuvasymbolia värillisenä ja mustavalkoisena
-Pictogram-kuvapankki
Myyjä: Comp Aid Oy
Kantakyläntie 22, 00640 Helsinki
e-mail: info@compaid.fi, kotisivu: www.compaid.fi
Pictogram-kuvakortit (pahvia, 10x10 cm)
I osa: 400 symbolia
II osa: 144 symbolia
III osa: 162 symbolia
IV osa: 216 symbolia
Myyjä: Oppimateriaalikeskus
Viljatie 4C, 00700 Helsinki
http://www.kehitysvammaliitto.fi; e-mail: opike@famr.fi
51
Arkadiankatu 19 C, 00100 HELSINKI.
Puh. (09) 454 28 48 (vaihde)
Fax (09)454 28 450
Sähköposti: dementia@dementiahoitoyhdistys.fi
Kotisivu: www.dementiahoitoyhdistys.fi