Katso lisää. - Jaakkiman Sanomat

18 – No 6 – 8.12.2015
8.12.2015 – No 6 – 19
PERINTEEN TALLENNUS
Sanomalehti Ilmarinen
ilmestyi Viipurissa
1866-72 ja 1874-1888.
KUVA TAPIO KNUUTTILA
25.11.1870
Vasemmalta diakoni Armin Krueger, Eeva Lehtokunnas (s. Tiilikka),
talouspäällikkö Raili Raunio, takana Jouko Tiilikka, Saini Knuuttila
(s. Tolkki) ja Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtaja Matti Tiilikka.
Isonkyrön seurakunnalle
Oppola tutuksi
Isoonkyröön muutti aikoinaan runsaasti väkeä Jaakkiman pitäjästä Oppolan kylästä.
Onnenpäivät Oppolassa -kyläkirja lahjoitettiin Isonkyrön seurakunnalle syyskuun 25. päivänä 2015.
Jaakkimalaisten Seuran puheenjohtaja Matti Tiilikka ja kolme “evakkolasta”, Oppolassa syntyneitä, olivat mukana tilaisuudessa. Seurakuntaa edustivat talouspäällikkö Raili Raunio, diakoni Armin Krueger ja kanslisti Paula Loukola.
Maaseuduilta.
Sortawalasta
kirjoitetaan marrask. 11 p. m.m.
Kaupunkilaistemme
kaikki tawara-alukset
sanotaan jo olewan omassa satamassa, jotka owat
onnellisesti koko kesän
purjehtineet Laatokan
waarallisilla laineilla.
Sortawalasta Pietariin
enemmän
kulutetaan
näillä aluksilla Sortawalan kuuluisaa kiwilaatua, sillä sellaista rahtia
näillä tehdään koko kesä,
sekä Läskelästä rautaa
ja lautoja. Tänä kesänä on paljon tehty myöskin kiwityötä Puutsaaressa Jaakkiman pitäjätä, joita kiwiä kuulutaan
wietäwän Katri I:n muistopatsaan tarpeeksi.
Niin muodoin, jos Wenäjältä jauhokulit owat
meille wirranneet, niin
on täältä Pietariin päin
lähetetty kiwitawaraa,
jotka eiwät tule ihan huokeiksi ennen kuin owat
perillä. Parkkia myöskin wiime kesänä on paljon kuljetettu täältä Pie-
tariin, joista täällä maksettiin 50 kop. puudalta.
On sieniäkin wiety wiime
syksynä, joita paikoin kuuluu olleen runsaasti. Woita
myöskin on runsaasti wiety pitkin kesää.
Kaupunkimme on luwannut ottaa wastaan
sähkö-lennättimen, johon
owat luwanneet palkita
osan sen ylläpitämiseen.
Samassa on ollut myös
kysymys, jos kaupunkilaiset tahtowat tehdä uuden ja suoran tien Kymölän kuuluisaan kansakouluun, sillä sen nykyinen tie
on hywin wäärä ja neljättä wirstaa pitkä, joka syksyillä ja kewäillä on hywin
likainen. Suurimman osan
tämän koulun oppilaista täytyy olla kaupungin
kortteereissa ja niistä suurin osa on kaupunkilaisten omia lapsia; kuitenkin
useammat kaupunkilaisista kuuluwat olleen wasten
mainittua tien tekemistä.
23.12.1870
Maaseuduilta.
Jaakkimasta 11 p:nä joulukuuta. Wiikko takaperin
tahi wiime sunnuntaina
pidettiin täällä kokous,
jossa oli kysymys, ensiksi, josko seurakunta jo
tahtoisi ruweta hankkimaan urkuja kirkkoomme, koska on jo toistakymmentä wuotta urkukassaa maksettu kappoja ja wieläpä on saatu
500 ruplaa lahjaksikin.
Toiseksi oli kysymys,
että joko ruwettaisiin
myöskin
kansakoulua
puuhaamaan seurakuntaamme.
Nämä päätettiin sillä
tawalla, että walittiin
4 jäseninen komitea,
jonka tulee pitää huolta
sekä urkujen että kansakoulun toimeen saamisesta. Waan kansakoulu aiotaan panna toimeen sillä tawalla, että
se tulee liikkumaan paikasta toiseen; saadaan
nähdä tokko tuo aikomus menestyy. Siitä olisi
paljonkin paperille pantawaa, waan jääköön
siksi kun tekewät lopullisen päätöksen.
(G. W. L.)
Kyläkirja mukana vuoden
kotiseutukirja -kilpailussa
Onnenpäivät Oppolassa –kyläkirja osallistui lukijoiden
toiveesta ja kannustuksesta Vuoden kotiseututeos
–kilpailuun 39 muun ehdokaan joukossa.
Kotiseutuliiton toiminnanjohtaja Riitta Vanhatalon, kotiseutututkija Jouko Hannun, ministeri Raimo Sailaksen ja tietokirjailija Harri Turusen muodostama raati piti ehdokkaiden tasoa
hyvänä.
–Kotiseutukirjallisuudessa on tärkeää luotettavuus, paneutuminen ja informatiivisuus sekä paikallisten näkökulmien mukaan
ottaminen. Hyvä kotiseututeos antaa tietoa niin entisille, nykyisille kuin uusille asukkaille, Riitta Vanhatalo sanoo.
–Emme osallistuneet kilpailuun vuosi siten kyläkirjan julkaisuvuonna, kun arvelimme, että kilpailu on sellaisten paikkakuntien
kirjoille, jotka ovat edelleen olemassa, toteaa kirjan kustantajan
edustaja Tarja Rantama. No, yrittänyttä ei laiteta! Kirja ei arvattavasti päässyt mukaan finaaliin, mutta se on nyt esitelty laajalle joukolle internetin kautta. Lassi Saressalon myönteinen arvio on luettavissa kotiseutuliiton kotisivulla osoitteessa http://
www.kotiseutuliitto.fi/node/2526. Valtavan työpanoksen vaatineen kirjan ansioiden toteaminen oli kiitollista ja rohkaisevaa kirjan toimituskunnalle. Myös kirjan taitto sai erityisesti kiitosta.
”Teoksen keskeisin sisältö entisen elämän muistelemisen rinnalla on kuitenkin laaja ja perusteellinen katsaus jokaisen 15 kantatilan 64 talon ja niiden asukkaiden historiaan. Nyt eletään arkija juhlaelämää yksityiskohtaisesti kunkin talon asukkaiden näkökulmasta. Mukana on myös jokaisen talon asukkaiden sukujuontoa ja tältä osin teos palvelee myös sukututkimuksesta kiinnostunutta. Sukuselvityksiä ei kuitenkaan ole viety kovin kauas, jotta
ote todellisesta elämästä ei herpautuisi.”
Tytti Isohookana-Asunmaan toimittama ja Kellon kyläyhdistyksen kustantama Kello merelle soi – Kellon kylän historiaa
valittiin Vuoden kotiseututeokseksi. Voittajan valitsi Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä neljän finalistiteoksen joukosta. Finalistit valitsi Suomen Kotiseutuliiton nimittämä
raati. Muut kolme loppukilpailijaa käsittelivät Jyväskylää, Iittiä ja
Mäntsälää.
Timo Kilpiölle suurkiitos!
Timo Kilpiötä saamme kiittää vanhojen sanomalehtien
lahjoituksesta! Näitä lehtiä on säästänyt jo aikanaan
sanomalehden pitkäaikainen päätoimittaja Tommi Kilpiö. Hänen päätoimittajakautensa alkoi vuonna 1920
ja kesti lehden lakkauttamiseen asti vuonna 1960. Tällä
aikajaksolla lehden toiminta oli keskeytyneenä ainoastaan talvisodan alusta kevääseen 1942, jolloin toiminta
taas käynnistyi Lahdenpohjassa. Lahjoitus käsittää lehtiä vuodelta 1942 alkaen. Vuonna 1938 sanomalehden
levikki oli 3000 kappaletta. Julkaisemista jatkettiin vuoden 1989 alkupuolella perinnelehtenä edelleen sanomalehtiformaatissa. Silloin päätomittajaksi tuli Eero Lehelä.
Ensi vuonna lehden perustamisesta tulee 110 vuotta.
Sen levikki on nyt hieman yli 1800 kappaletta.
19.11.1909
Ensi lumi. Sunnuntaina pirautteli taiwaat
sesongin ensi lumen –
muutamia
hiutaleita
tosin wain.
Muistowärssy.
Alkanut on talwen tapa:
lunta tulla tupruaa.
Kujilta jo kuivuu rapa,
walkeaksi waihtuu maa.
Pois suwi-huiwit
heittäkäämm’
ja turkeill’ itsemm’
peittäkäämm’!
30.11.1910
Mietteitä ensi lumen
tullessa.
Katselen ulos ikkunasta, kuinka rauhallisina
lumihiutaleet putoavat
maahan. Äsken musta
syksyinen näky poistuu
vähitellen tuon pehmoisen lumivaipan alle. Tuntuu niin rauhoittavalle ajatella talven tuloa.
Mutta samalla nousee
monta ajatusta ja monen
monta kysymystä sydämestä.
Peitätkö sinä pehmoinen lumivaippa ainiaaksi rakkaiksi käyneet kesäiset vehreät nurmikkoni? Suljetko minulta
polun venevalkamaani?
Kävelinkö sinne syysauringon laskiessa viimeisen kerran? Jäädyttääkö pakkanen lammin laineet, etten niitä enää voi
vapaina loiskivan nähdä?
Niin voinko nähdä vielä
kesän sen kaikkine ihanuuksineen ja nauttia
iloa – nuoruuden huoletonta elämää? – nämä
kysymykset eivät ole ainoat, joita syntyvät rinnoissa ensilumen – talven tultua.
Ehken moni nuori
on ajatellut samaa. –
Monen tuttavan, ystävän ja rakastetun hautakummun on ensikerran vaippaansa sulkenut tämäkin lumi. Ei
johda hiekoitettu polku
kaivatun haudalle, ei
tapaa siellä kukoistavia kukkia, vaan kaikki
on peitossa, mutta silti
niin kaunista lumen
hellässä hyväilyssä.
---
24.11.1906
Miten iloisena hyppäsin vuoteestani, kun
silmät avattuani näin,
että maa oli valkoisen
vaipan peitossa. Tuntui niin raikkaalta, niin
iloiselta nähdessä syksyisten sateiden liaksi liuottaman maanpinnan kristallinkiiltoisen
lumivaipan pukemana.
Seisahduin
akkunan
ääreen ja katselin.
Yhä vieläkin satoi,
satoi puhdasta valkoista lunta, satoi koittavan talven ensi lunta.
Lumihiutaleet melkein
kuin leikkien laskeutuivat alas, sysäten joskus
kainomielisen ystävällisesti toisiansa ja niin
vähitellen laskivat pehmoisen,
höytyvämäisen olentonsa likaiseksi vettyneen maan pinnalle.
Näytti ikään kuin ne
aina kiiruummin tahtoisivat pyrkiä sinne,
missä rapakko oli suu-
rin, haluten mitä pikaisemmin peittää likaisuuden puhtailla untuvillaan, siten näyttäen
yhtä hyvin pitävänsä
siitä mistä oli likaa kuin
siitäkin missä vielä vihreä nurmi vihannoi. Koko
luonnosta ne tahtoivat
pitää yhtä paljon, pitää
hyveineen ja paheineen;
koko luonto oli valkoiseen
vaippaa peitettävä.
Tuon valkoisen vaipan
ihailusta ja lumihiutaleiden leikillistä karkeloa
katselemasta minut, ikäväkseni, herätti muisto,
että eihän tuo lumi olekaan kestävää. Ennen
talven tuloahan ovat
vielä myrskyt ja synkät,
yhä ankarammat rajusadeyöt odotettavissa. Ensi
lumi onkin maan merkki kohta alkavien myrskyjen tulolle. Yhä enempi likaa, että maan routaantunut kuori tulee sitä
vankempi ja vasta sen
päälle pysyvä lumi.
Mutta miksikä tuo noin
kaunis valkoverho ei jo
sateen liottamalle märälle maalle ensi kerralla saa jäädä pysyväiseksi? Miksikä myrskyn
ja synkkien öiden täytyy saada se vielä kypsyttää ja roudan sitä
lujemmalle
puristaa?
Niin, miksikä?
--Siksi, että tuon majesteetillisen puhtaan,
raikkaan talven valkoinen ensi lumi ei laskeudu koskaan kesäiselle luonnolle, ei pysy
syksysateiden liuottamalla maalla, vaan sitten tullen antaa aihetta ainoastaan ilmavirran jäähtymiseen, syksyn raivoavan myrskyn
syntymiseen ja pimeihin synkkiin öihin. Talven puhdas, valkoinen
lumi kestää vasta roudan syvälle jäädyttämällä maalla. (–o –o)
EVAKKOESINEEN TARINA
3.11.1943
Jaakkiman
Kristillisen Kansanpiston talvityökauden alkajaisjuhla on ensi sunnuntaina t.k. 7 p:nä. Päiväjuhla
opistossa alkaa klo 13 ja
on ohjelmassa useita puheita ja oppilasten esityksiä sekä maisteri L. Saloheimon terveiset Turun
kirkolliskokouksesta. Väliajoilla on tarjoilua. Pääsymaksu 5 mk.
Lumivaaran
yhteismetsästä annetaan kotitarvepuita ainoastaan
maanantaisin, tiistaisin
ja perjantaisin. Metsänvartija tavattavissa maanantaina ja tiistaina klo 8
Oinaanvaarassa Ahosella
ja perjantaina klo 9 Kostamojärvellä yhteismetsän talolla.
Lumivaarassa 1.11.1943.
Hoitokunta
Teatteri AULA
Torstaina ihastuttavan
hurmaava elokuva
Lemmen liekki leimahtaa
Perjantaista sunnuntaihin kotimainen valioluokan näytelmä
Valkoiset ruusut
Ensi viikon tiistaina ja
keskiviikkona ranskalainen suurelokuva
Synnin varjossa
Veljes-Kinossa
Koneen korjauksen vuoksi ei toistaiseksi ole näytäntöjä. Alkamisesta ilmoitetaan aikanaan.
Kuukauden
vanhoja
porsaita myytävänä.
Antti Tiilikka
Oppola
Kodinjuhla
Kostamojärvellä
Kostamojärven
kansakoululla vietettiin kodinjuhlaa 31.10.-43. Juhlan
olivat järjestäneet opintokerholaiset. Op. Impi
Melanen piti puheen,
jossa hän toi julki kodin
luovan työn ja mitä kori
esim. merkitsee sotilaille.
Rouva Martta Pennanen lausui Jussi Lankisen runon ”Rajapatsaalla”. Antero Komonen esitelmässään selosti kodin merkitystä lapsille ja yhteiskunnalle ja
mitä velvollisuuksia on
vanhemmilla, kodin luojilla. Opettajat Aili Sikiö
ja Impi Melanen esittivät
”Sua kohti kuljen Herrani”. Esitettiin vielä muutamia runoja ja kertomus. Yhteislaulunumeroita oli runsaasti, sillä
lauluhan mielet virvoittaa ja luo yhteenkuuluvaisuuden henkeä.
Paikkakuntalaiset olivat hyvin tyytyväisiä,
kun opintokerholaiset olivat järjestäneet juhlan,
sillä nythän me karjalaiset osaamme antaa vieläkin suuremman arvon
kodeillemme kuin aikaisemmin, kun tiedämme,
mitä on olla koditon.
Luther-aiheinen juhla
on Tervajärven rukoushuoneella keskiviikkona marrask. 10 pnä klo 14. Kaikki
ovat tervetulleita tilaisuuteen. Puhujina useita pappeja ja maallikoita.
Äidin pöytäliina
Jouluisissa tunnelmissa
asettelen tänä jouluna ensimmäistä kertaa kaunista
aarrettani tuvan pöytää
somistamaan. Aarteekseni vanhaa, upeaa pöytäliinaa kutsun, koska onhan
äitirakas, Iijärven Kosken
Leinosen Hanna, sen kangaspuilla kutonut kotona
Karjalassa.
Hyvin on pöytäliina pitänyt pellavaiset lankansa ryhdikkäinä yli seitsemänkymmentä
vuotta.
Mitä kaikkea lie nähnyt ja
kuullut, osaisipa kertoa!
Lapsuudestani muistan
äidin ottaneen liinan esiin
vuoden juhlapyhien sekä
kodin juhlien aikaan. Silloin hän aina silitti liinan
kauniiksi ennen pöytään
levittämistä.
Mistä sitten tulivat reiät
pöytäliinaan? 1940-luvun
lopulla Hanna nuorena
miniänä oli anoppilassa
laittamassa juhlapöytää
koreaksi ja kuinka ollakaan, ennen kuin piirasvati ja paistipata oli pöytään tuotu, talon miesväki
jo siihen istui sätkät suupielissä sauhuten ja karisten. Mitäkö teki Han-
na? Oli Iidalle iloisesti
sanonut vielä näille sätkät
näyttävänsä.
Taitavana käsityöihmisenä äiti on nätisti paikannut reiät piiloon. Tänään
vanhan liinan tarinaan
kääntyy kokonaan uusi
sivu. Aarteeni sellaisen
ansaitsee!
Mira Kokkonen-Isola
Kerava
Kokoamme evakkoesineittein tarinoita talteen. Toivomme valokuvaa
esineestä, siihen mahdollisesti liittyvistä henkilöistä ja tarinaa esineen
matkasta ja sen merkityksestä tämän päivän haltijalleen. Julkaisemme mieluusti tarinoita lehdessä.
Esineiden tarinoita kokoavat:
Tea Itkonen,
aineisto@jaakkimansanomat.fi
lehden toimitus, puh. 050 440 6109
Matti Tiilikka,
matti.tiilikka@vv.fi
Jaakkimalaisten seuran pj.
puh. 050 313 3331, Seinäjoki
Jaakkimalaisen perinteen tallennus
Osuuskassan säästölaatikko
Huhtervun Osuuskassa,
joka palveli myös tervajärveläisiä, perustettiin vuonna 1903.
Isäni Matti Augustinpoika Pitkänen (s. 1891
Tervajärvi N:o 5:ssä) oli
useita vuosia Osuuskassan
hallituksessa. Oletan, että
hän toi lapsilleen kuvassa olevan säästölaatikon
1920-luvulla, sillä vanhin
veljeni oli syntynyt 1921.
Tämä säästölaatikko on
kaikkien kahdeksan sisaruksen käytössä – aina
1950-luvulle.
Säästölaatikko on peltinen ja siinä oli kaunis pie-
ni lukko kahdella avaimella. En tiedä, milloin lukko
on kadonnut. Tekstejä on
laatikon joka sivulla ja ne
ovat seuraavanlaiset:
OSUUSKASSAN
SÄÄSTÖLAATIKKO
Raha ei kartu säästämättä,
nouse ei touko kylvämättä.
Joka säästää saadessansa,
sil on ottaa tarvitessansa.
Vähän päivässä
paljon vuodessa.
Perhe pellon kuokkii,
pelto perheen ruokkii.
Miero raskas,
raskahampi nälkä.
Kaikki rahan käsittävät,
vaan ei puoletkaan pidätä.
Nämä ”iskulauseet” ovat
nykyajan
ihmisillekin
käyttökelpoisia noudatettaviksi. Toteuttamalla näitä selvittäisiin lamastakin.
Kaarlo Pitkänen
Äänekoski
Ei maaten markat kasva.
Pitkäsen Pekon puutyöt
Pekko Pitkänen Jaakkiman
Tervajärveltä (s. 23.12.1870
k. 15.12.1956 Iitissä) kävi
Lahdenpohjassa
kuusi
lukukautta kansakoulua,
josta sai päästötodistuksen toukokuun 31 p:nä
1883. Tämä tapahtui aikana, jolloin oppivelvollisuutta ei ollut ja kyseessä
oli Aukusti-isän innostus
kouluttaa poikaansa, vaikka koulu oli varsin kaukana kotitalosta. Pekko asui
kortteerissa ”Hauvankaivajan Anna Marilla”, kahden tien risteyksessä matalassa mökissä.
Koska kotona oli työväkeä, lähti Pekko Helsinkiin rakennustöihin ja
kävi siellä käsityökoulun
Suomen Yleisen Kotiteollisuusyhdistyksen Käsiteollisuusoppilaitoksessa
ja sai sieltä vuonna 1899
todistuksen, joka oikeutti
hänet toimimaan kansakoulun veistonopettajana. Pekolla oli erityiset
nikkarintaidot ja niistä
on todistuksena ukon tekemät kaksi astiakaappia
ja kolme lipastoa, jotka
vielä pitkät evakkoreissut kestettyään ja vähän
korjattuina ovat vielä
käytössä Juhani ja Anni
Hämäläisellä.
Kun Pekko palasi Helsingistä, hän toimi jopa
kolmella koululla poikien
käsityöopettajana. Rauhallisena ja tasapainoisena ihmisenä hän lienee
ollut hyvä opettaja.
Kaappi on Pekko Pitkäsen käsityötä. Se on käynyt kahdessa evakossa, eivätkä edes lasit
ole rikkoutuneet. Pekko-ukko
teki jokaiselle tyttärelleen astiakaapin – siis yhteensä 6 kpl.
Anni-tyttären kaappi oli mummolla (Ida Pitkänen) hänen
kuolemaansa asti. Annin tytär
Anna-Liisa sai sen seuraavaksi. Se on maalattu uudestaan
Kouvolan ammattikoulussa ja
on taas käytössä.
Arkku on Pekko Pitkäsen tekemä. Sen ikää ei tiedetä tarkemmin, siinä ei ole vuosilukua, mutta ennen sotaa se on
tehty. Sisäkannessa on evakkomatkaa varten lähettäjän
nimi ja osoite ja tunnistamisen helpottamiseksi numero. Anna-Liisa Hämäläinen on
entisöittänyt sen Kausalassa
Marja Pahalahdella.
Anna-Liisa Hämäläinen
Pekon tyttärentytär
Helmitaulu on kaupantekijäisiä Lahdenpohjasta
tukkukauppias
Räkköläiseltä 1800- ja
1900-luvun vaihteesta,
jolloin Pekko Pitkänen
perusti pienen kaupan
taloonsa Pitkäsenmäelle. Nykyään helmitaulu
on Anna-Liisa Hämäläisellä Kausalassa.