Gladiolus 1/2015 "Rukouksen rajamailla"

Gladiolus 1/2015
GLADIOLUS
Sleyn teologinen verkkojulkaisu
1/ 2015
RUKOUKSEN
RAJAMAILLA
L
atinankielinen nimi Gladiolus
tarkoittaa pikku miekkaa. Nimi
muistuttaa Jumalan sanan miekasta. Jumalan sana luo Kirkon ja
pitää sitä yllä. Gladiolus nostaa
esiin tärkeitä teologisia aiheita kansanomaisessa muodossa. Lehti on
ilmestynyt vuodesta 2006.
Pääkirjoitus
2
Ville Auvinen: Mitä Jeesus opettaa
rukouksesta?
3
Jorma Kallio: Mitä Luther opettaa
rukouksesta?
9
Jouko N. Martikainen: Herran
Kristuksen helmirukous
13
TOIMITUS
•
•
•
•
Boris Salo: Rukouselämän sävel
17
Ville Auvinen, Gladioluksen
päätoimittaja, TT, STI:n pääsihteeri
Pekka Lindqvist, Gladioluksen
toimitussihteeri, TT, yliopistonopettaja
Ida Heikkilä, TM, tohtoriopiskelija
Lauri Vaahtoranta, MuM, TK,
fil. yo
1
Gladiolus 1/2015
Pääkirjoitus
Ville Auvinen, TT
Rukous on kristityn elämän merkki. Sitä on kutsuttu kristityn hengitykseksi. Ilman
sitä elämä sammuu. Jumalan kansa on aina lähestynyt Jumalaansa rukouksessa ja
tuonut hänen eteensä ahdistuksensa, pyyntönsä, kiitoksensa ja ylistyksensä. Psalmien
kirjassa, Raamatun rukouskirjassa, tulee esiin Jumalan ihmisten koko tunteiden ja
kokemusten kirjo syvimmästä syvyydestä ylimpään iloon ja riemuun, ja kaikki se eletään todeksi rukouksessa Jumalan edessä. Ensimmäisen kristillisen seurakunnan uskovista kerrotaan, että he noudattivat apostolien opetusta, elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat (Ap. t. 2:42).
Rukouksen teologiaa voi tutkia ja siten voi oppia rukouksen teoriaa. Rukous on kuitenkin mitä suurimmassa määrin käytäntöä, elävää elämää. Sitä on harjoitettava. Tämän Gladioluksen artikkeleista ensimmäiset kaksi tarkastelevat rukousta teoreettisesta näkökulmasta. Toiset kaksi artikkelia ohjaavat lukijaa rukouksen käytännölliseen
harjoittamiseen.
2
Gladiolus 1/2015
Temppeliin kannettiin monenlaiset uhrit, ja
sinne tultiin myös rukoilemaan.
Ville Auvinen
TT, STI:n pääsihteeri
Kun oltiin kaukana temppelistä, rukoukset
suunnattiin Jerusalemiin ja sen temppeliin
päin. Esimerkiksi Daniel, pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa, avaa huoneensa ikkunan
ja rukoilee kolme kertaa päivässä tuhottuun
Jerusalemiin päin (Dan 6:11-12), ja Joona
ollessaan kalan vatsassa suuntaa hänkin rukouksensa temppeliin (Joona 2:8). Varhaisissa
juutalaisissa kirjoituksissa kerrotaan usein,
miten kansallisen hätätilan aikana papit ja
kansa kokoontuivat temppeliin huutamaan
Jumalaa avuksi, ja vielä satoja vuosia temppelin tuhoutumisen jälkeen, joka tapahtui v. 70
jKr, hurskaat juutalaiset kääntyivät rukouksissaan pyhää kaupunkia ja sen temppeliä päin.
Mitä Jeesus opettaa
rukouksesta?
Jeesus oli ensimmäisen vuosisadan palestiinalainen juutalainen niin ulkomuodoltaan kuin
kulttuuri– ja uskontotaustaltaankin. Hän oli
oppinut kotoaan juutalaisen hurskauselämän
monine rukouksineen. Niinpä kun tarkastelemme Jeesuksen opetusta rukouksesta, sitä
on hyvä verrata varhaiseen juutalaiseen rukouskäytäntöön ja –käsitykseen. Vertailun avulla voimme nähdä, mikä Jeesuksen opetuksessa oli erityistä.
Jeesuksen opetuslapsetkin olivat haltioituneita
temppelin loistosta. Erään kerran he esittelivät
Jeesukselle temppelin mahtavuutta, mutta
Jeesus ei yhtynyt ihailuun, vaan lausui kovan
ennustuksen: temppelistä ei tulisi jäämään
kiveä kiven päälle (Mark 13:1-2). Muutenkin
Jeesus toiminnallaan ja opetuksillaan antoi
ymmärtää, että Jerusalemin temppelin aika
Jumalan kohtaamisen paikkana ja samalla
erityisenä rukouspaikkana oli ohi. Temppeli
oli jäämässä asujaansa vaille (Luuk 13:35).
Oli alkamassa uusi aika.
Juutalaista rukouselämää ja Jeesuksen opetusta rukouksesta voidaan tarkastella monestakin
eri näkökulmasta. Tässä artikkelissa keskitymme kolmeen: 1. Missä, milloin ja miten
rukoiltiin, ja mikä merkitys näillä rukouksen
ulkonaisilla muodoilla oli? 2. Miten Jumalaa
puhuteltiin rukouksessa? Se, miten Jumalaa
puhutellaan, kertoo paljon rukoilijan jumalasuhteesta. 3. Millä perusteella Jumalan odotettiin vastaavan rukouksiin?
Jeesuksen keskustelu samarialaisen naisen
kanssa Sykarin kaivolla kertoo hyvin Jeesuksen suhtautumisesta erityisen rukouspaikan
merkitykseen. Nainen kysyy Jeesuksen kantaa
juutalaisten ja samarialaisten väliseen kiistaa.
Pitäisikö Jumalaa rukoilla Jerusalemissa, kuten juutalaiset ajattelivat, vai Gerissimin vuorella, joka puolestaan oli samarialaisten pyhä
paikka? Jeesus ei ota kantaa kummankaan
vaihtoehdon puolesta, vaan esittää kolmannen: ei Jerusalemissa eikä Gerissimillä, vaan
Hengessä ja totuudessa (Joh 4:19-24).
1. Jeesus ja rukouksen ulkoiset muodot
1.1. Missä?
Jerusalemin temppeli oli yksi antiikin ajan
suurista ihailun kohteista. Sitä tultiin katsomaan kaukaakin, ja sinne juutalaiset ja jumalaapelkäävät pakanat tulivat kohtaamaan Israelin Jumalan. Vaikka Jumalan ymmärrettiin
asuvan taivaassa, oli temppeli kuitenkin Jumalan läsnäolon paikka ihmisten keskellä.
3
Gladiolus 1/2015
Jumalan kohtaamiseen ja samalla rukoukseen
ei siis enää tarvita erityistä rakennusta tai
muutakaan rukouspaikkaa. Vanhan temppelin
tilalle ei enää rakenneta uutta käsin tehtyä,
vaan sen korvaa nyt Jeesuksen uskovien keskinäinen yhteys Apostolisissa kirjeissä ajatus
seurakunnasta Jumalan läsnäolon paikkana on
ilmeinen. Efesolaiskirjeessä opetetaan kristittyjen olevan rakennuskiviä rakenteilla olevassa Herran pyhässä temppelissä (Ef 2:19-22) ja
samoin 1. Pietarinkirjeessä kehotetaan kristittyjä rakentumaan elävinä kivinä hengelliseksi
rakennukseksi (1 Piet 2:5). Tämän ajatuksen
juuret lienevät jo Jeesuksen opetuksissa. Matteuksen evankeliumissa rukous ja sen kuuleminen liitetään nimenomaan Jeesukseen uskovien keskinäiseen yhteyteen ja yksimielisyyteen siitä, mitä Jumalalta pyydetään (Matt
18:19-20). Isä meidän –rukouksen Jeesus antoi opetuslapsilleen yhteiseksi rukoukseksi,
jota rukoiltiin – ja edelleen rukoillaan – Jeesuksen omien kokoontuessa yhteen.
tulee sanasta amad, joka tarkoittaa ”seistä”.
Rukouksen nimi siis viittaa siihen, että se resitoitiin seisten. Jeesus viittaa opetuksissaan
seisten rukoilemiseen itsestään selvyytenä
(Matt 6:5; Mark 11:25; Luuk 18:11), ja todennäköisesti hän itsekin noudatti samaa tapaa.
Toinen juutalainen rukousasento oli polvistuminen tai maahan heittäytyminen. Näin
kunnioitettiin majesteettia, jonka edessä oltiin
pyyntöjä esittämässä ja syntejä tunnustamassa. Esim. eräässä psalmissa kehotetaan: ”Tulkaa, kumartukaamme maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen” (Ps 95:6).
Katumusta juutalaiset rukoilijat ilmaisivat
repimällä vaatteitaan, hiuksiaan ja partaansa,
paastoamalla, pukeutumalla säkkipukuun ja
sirottamalla tuhkaa päälleen. Esim. Daniel
kertoo omasta katumuksestaan Jumalan edessä: ”Minä käännyin Herran, Jumalani puoleen
armoa pyytäen, paastosin, pukeuduin säkkipukuun ja istuin maan tomussa” (Dan 9:3).
Jeesuksen omasta rukouselämästä evankeliumeissa kerrotaan usein, miten Jeesus meni
vuorelle yksinäisyyteen rukoilemaan. Näin
Jeesus seurasi Vanhan testamentin suurmiesten esimerkkiä. Nousihan Mooses Siinain
vuorelle kohtaamaan Jumalan, ja profeetta
Elia taas kohtasi Jumalan Horebin vuorella.
Jeesuksen opetuksissa ainoa katumusta osoittava rukoilija on publikaani, joka Luukkaan
evankeliumin vertauksessa on temppelissä
rukoilemassa, painaa katseensa alas, lyö rintaansa ja rukoilee Jumalaa armahtamaan
(Luuk 18:9-14). Publikaanin kaltaisen katuvan rukoilijan kohtaamme varhaisjuutalaisessa Manassen rukouksessa. Vanha testamentti
kertoo jumalattoman Manassen nöyrtyneen
Jumalan edessä ja rukoilleen Jumalaa (2 Aik
33:12-13), mutta ei kerro tarkemmin rukouksen sisältöä. Niinpä myöhemmin kirjoitettu
Manassen rukous täydentää Aikakirjan kertomuksen.
1.2. Miten?
Rukousasennoilla on oma merkityksensä.
Sanattomalla tavallaan ne ilmaisevat rukouksen merkitystä. Jeesuksen ajan juutalainen
rukoili tavallisesti seisten kädet kohotettuina
taivasta kohti. Käsien kohottaminen ilmaisi
luultavasti sydämen ylentämistä Jumalan puoleen. Esim. Valitusvirsissä kehotetaan näin:
”Kohottakaamme nyt kätemme, kohottakaamme sydämemme taivasta kohti, Jumalan
luo” (Valit 3:41). Juutalaisen päärukouksen,
18-rukouksen, jonka juuret ulottuvat Jeesuksen aikaan asti, hepreankielinen nimi Amidah
1.3. Milloin
Jeesuksen ajan juutalaiset rukoilivat ilmeisesti
kolme kertaa päivässä: aamulla, noin kello
kolmen aikaan iltapäivällä ja illalla. Esim.
Danielista kerrotaan, että hän rukoili kolme
4
Gladiolus 1/2015
kertaa päivässä kattohuoneensa ikkunassa
kääntyneenä Jerusalemiin päin (Dan 7:11).
Qumranissa, essealaisten (eräs juutalainen
ryhmittymä) luostariyhteisössä Kuolleen meren rannalla, oikeiden rukoushetkien noudattamisen katsottiin olevan hyvin tärkeää, koska
ajateltiin Jumalan itsensä asettaneen ne. Qumranissa rukoushetkiä oli ilmeisesti vain kaksi,
aamulla auringon noustessa ja illalla sen laskiessa. Myös varhaisille rabbeille kysymys
rukoushetkistä oli tärkeä. Itsestään selvää oli,
että päivittäinen päärukous, 18-rukous, tuli
resitoida kolme kertaa päivässä, mutta rukoushetkien tarkempi määrittely oli keskustelunja kiistanalainen kysymys.
hetkenä – tosin hän ei myöskään kertaakaan
kritisoi rukoushetkien noudattamista. Jeesuksesta itsestään kerrotaan, että hän meni varhain aamulla – oikeastaan aamuyöllä – yksinäisyyteen rukoilemaan, tai hän saattoi viettää
rukouksessa koko yön (Mark 1:35; Luuk
6:12).
1.4. Institutionalisoitunut rukouselämä
Sellaista rukouselämää, jossa tärkeäksi muodostuvat rukouksen ulkonaiset muodot ja jossa sen lisäksi käytetään valmiiksi laadittuja
rukoustekstejä, voidaan nimittää institutionalisoituneeksi rukoukseksi. Tällaiselle rukoukselle on tyypillistä se, että ei niinkään odoteta
konkreettisia vastauksia, vaan säännöllisen
rukouselämän tarkoitus on ennemmin pitää
yllä olemassa olevaa tilannetta. Juutalainen
rukouselämä muuttui vähitellen Vanhan testamentin monien tekstien edustamasta spontaanista rukouksesta kohti institutionalisoitunutta rukouselämää, vaikkakin vielä rabbiinisissakin teksteissä on sitä vastustavia
näkökantoja. Esim. erään rabbi Elieserin sanomaksi on Mishnaan (200-l jKr koottu lakiteos) talletettu seuraava opetus: ”Joka tekee
rukouksestaan säännöllisen tavan, hänen rukouksensa eivät ole päteviä pyyntöjä” (mBer.
4:4).
Jeesuksen opetuksissa säännöllisistä rukousajoista ei varsinaisesti puhuta, mutta muutaman kerran ne kuitenkin lienevät Jeesuksen
puheen taustalla. Vuorisaarnan ulkokohtaiset
rukoilijat, jotka seisovat toreilla ja synagogissa rukoilemassa, jotta ihmiset näkisivät heidät, ovat uskonnollista näytelmäänsä esittämässä varmaankin juuri säännöllisenä rukoushetkenä. Edelleen, koska Luukkaan evankeliumin vertauksen fariseus ja publikaani ovat
temppelissä yhtä aikaa rukoilemassa, on kyseessä luultavasti temppelin aamu– tai iltauhri
ja samalla yleinen rukoushetki. Kun Jeesus
antoi Isä meidän –rukouksen omien opetuslastensa erityiseksi rukoukseksi, ehkä hän tarkoitti sitä rukoiltavan yhdessä juuri säännöllisten rukoushetkien aikana. Siten Jeesuksen
opetuslapset erottautuisivat omaksi ryhmäkseen muista juutalaisista, jotka samaan aikaan
rukoilivat omia rukouksiaan.
Jeesuksen rukousopetukset eivät edusta institutionalisoitunutta rukouselämää. Ensinnäkin,
Jeesus ei opeta mitään rukouksen ulkonaisista
muodoista. Toiseksi, hänen opetuksensa keskittyy siihen, millä perusteella Jumala vastaa
rukouksiin. Jeesuksen opetuksessa rukous
näyttää siis olevan ennen kaikkea spontaania
rukoilijan elämäntilanteesta nousevaa pyyntöä
Jumalan puoleen, pyyntöä, johon odotetaan
myös konkreettista vastausta.
Kolmen päivittäisen rukoushetken lisäksi juutalaista rukouselämää rytmittivät ruokarukoukset. Juutalaisen tavan mukaan Jeesuskin
siunasi ruoan ennen ateriaa (Mark 6:41; 8:6;
14:22).
Ulkonaisten muotojen sijaan Jeesuksen opetuksessa keskeistä on rukoilijan oikea sydämen asenne – Hengessä ja totuudessa. Jeesus
Evankeliumeissa ei missään erityisesti kerrota
Jeesuksen rukoilleen säännöllisenä rukous5
Gladiolus 1/2015
kritisoi sellaista rukousta, jonka motiivi on
jokin muu kuin puhuminen Isän kanssa. Tässä
suhteessa Jeesuksen opetus on yhtenevää
Vanhan testamentin profeettojen julistuksen
kanssa. He kehottivat ennemmin repäisemään
sydämen kuin vaatteet ja kohottamaan Jumalan puoleen, ei ainoastaan käsiä, vaan myös
sydämen.
Isänä on hänen rukoushuutonsa ristillä, huuto,
joka on suora sitaatti psalmista 22: ”Jumalani,
Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Mark
15:34; Ps 22:2).
Edellä sanotun perusteella voidaan todeta, että
”Isä”, tai oikeastaan käännöksen taustalla oleva arameankielinen sana ”Abba”, oli Jeesuksen rukouspuhuttelu. Usein on sanottu, että
tämä tapa puhutella Jumalaa oli Jeesuksen
ajan juutalaisuudessa ennenkuulumaton ja
siten Jeesuksen suussa ainutlaatuinen. Tämä
ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Jeesuksen
ajalta ja ennen sitä on olemassa muutamia
juutalaisia rukouksia, joissa Jumalaa puhutellaan Isänä. Esim. Jeesus Sirakin kirjan luvussa 23 oleva rukous alkaa: ”Herra, minun Isäni
ja elämäni Jumala. . . ” (Sir 23:1), ja vähän
myöhemmin samassa rukouksessa sanotaan:
”Herra, minun Isäni ja elämäni Jumala. . . ”
(Sir 23:4-5). Myös apokryfikirjoihin kuuluvassa Viisauden kirjassa on rukous, jossa Jumalaa puhutellaan Isänä, ja näiden lisäksi
tunnetaan Jeesuksen ajalta tai vähän ennen
sitä kolme juutalaista rukousta, joissa Jumalaa
lähestytään Isänä.
2. Miten Jumalaa puhutellaan?
Vaikka evankeliumeissa todetaan usein Jeesuksen rukoilleen, kuitenkin vain harvoin
evankelista kertoo, mitä Jeesus rukoili. Niissä
Jeesuksen rukouksissa, jotka on tallennettu
evankeliumeihin, Jeesus puhuttelee Jumalaa
yksinkertaisesti ja lyhyesti Isäksi. Getsemanessa Jeesus rukoilee: ”Abba, Isä, kaikki on
sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta
pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan,
vaan sinun” (Mark 14:36). Vähän myöhemmin ristillä Jeesus huutaa viimeisinä sanoinaan Luukkaan evankeliumin mukaan: ”Isä,
sinun käsiisi minä annan henkeni” (Luuk
23:46). On mielenkiintoista huomata, että
tämä rukous on lähes sanatarkka sitaatti psalmista 31, paitsi että psalmissa Jumalaa ei puhutella Isänä vaan Herrana. Edelleen, ylistyksessä, joka on talletettu sekä Matteuksen että
Luukkaan evankeliumeihin, Jeesus rukoilee:
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että . . . Näin sinä, Isä, olet hyväksi
nähnyt” (Luuk 10:21; Matt 11:25). Isä meidän
–rukous Luukkaan evankeliumin mukaan,
joka luultavasti edustaa rukouksen pituuden
suhteen alkuperäisempää muotoa kuin Matteuksen pidempi versio, alkaa yksinkertaisesti
sanoilla: ”Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi”
(Luuk 11:2).
Mikään yleinen rukouspuhuttelu ”Isä” ei kuitenkaan Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ollut,
päinvastoin. Vanhassa testamentissa ja varhaisjuutalaisissa kirjoituksissa on satoja rukouksia. Jos vain viidessä niistä Jumalaa puhutellaan Isänä, ei kyseessä ollut mikään yleinen
tapa. Useimmiten juutalaiset rukoilijat puhuttelivat Jumalaa yksinkertaisesti Jumalaksi,
Herraksi tai Kuninkaaksi. Usein Jumalaa puhuteltiin useilla eri nimillä ja titteleillä yhdessä ja samassa rukouksessa, kuten Juudit apokryfisessä Juuditin kirjassa: ”Kuule rukoukseni, isäni Jumala, oman kansani Israelin Jumala, taivaan ja maan valtias, vetten luoja,
koko luomakunnan kuningas!” (Juud 9:12).
Joskus Jumalan nimien ja titteleiden lisäksi
rukoilija saattoi liittää puhutteluun erilaisia
Myös Jeesuksen pitkä esirukous Johanneksen
evankeliumin luvussa 17 alkaa puhuttelulla:
Isä, ja sama puhuttelu toistuu rukouksessa
kaiken kaikkiaan kuusi kertaa. Lopulta ainoa
poikkeus Jeesuksen tavasta puhutella Jumalaa
6
Gladiolus 1/2015
Jumalan ominaisuuksia tai muistutuksia Jumalan muinaisista suurista teoista. Joistakin
varhaisista rukouksista saa sen vaikutelman,
että rukoilija yrittää pitkillä puhutteluilla
maanitella Jumalaa kuulemaan ja vastaamaan.
Tunnetaanpa pari sellaistakin pakanallisesta
rukouselämästä vaikutteita saanutta rukousta,
joita voi pitää jopa magiana. Niissä Jumalan
salaisia nimiä luettelemalla pyritään pakottamaan Jumala vastaamaan.
sellä. Abba-puhuttelu ilmaisee kuitenkin läheistä suhdetta rukoilijan ja Jumalan välillä.
Viimeksi mainittujen esimerkkien taustaa
vasten on Jeesuksen opetus siitä, että emme
saa rukoilla kuin pakanat, varsin ymmärrettävä: ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin
kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa
kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää
ruvetko heidän kaltaisikseen” (Matt 6:7).
3.1. Juutalaisia ajatuksia
3. Jumala vastaa rukouksiin
Rukouksesta puhuttaessa tärkeä aihe on rukouksiin vastaaminen. Kuuleeko Jumala rukoukset ja vastaako hän niihin? Jos hän vastaa,
millä perustella, ja jos taas ei vastaa, miksi?
Onko syy Jumalassa, rukoilijassa vai rukouksessa?
Juutalaiset rukoilijat vetosivat pyynnöissään
usein Jumalan moniin ominaisuuksiin. Erityisesti muistutettiin Jumalaa hänen uskollisuudestaan. Rukouksessa muistutettiin Jumalaa
liitoista, jotka hän oli tehnyt isien kanssa, tai
Jumalaa lähestyttiin puhuttelemalla häntä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaksi, ja
näin vedottiin niihin lupauksiin, joita Jumala
oli antanut patriarkoille. Vihollisten ahdistaessa muistutettiin Jumalaa siitä, miten hän
ennenkin oli kukistanut kansansa viholliset.
Eikö hän taas toimisi samoin. Monissa rukouksissa vedottiin Jumalan armollisuuteen,
pitkämielisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja
niin edelleen.
Matteuksen evankeliumissa Jeesus jatkaa opetustaan antamalla kuulijoilleen Isä meidän –
rukouksen oikeaksi rukousmalliksi. Isä meidän –rukous, ja yleisemminkin Jeesuksen
opetus siitä, että saamme lähestyä Jumalaa
rukouksissamme Isänä, saa erityisen merkityksensä juuri sitä pakanallisväritteistä rukousmallia vasten, jota Jeesus kritisoi. Sen sijaan, että rukoilija yrittäisi löytää juuri oikeat
Jumalan nimet tai ominaisuudet, jotka sopivat
hänen tilanteeseensa, tai sen sijaa että hän
yrittäisi saada Jumalan kuulemaan luettelemalla useita eri Jumalan nimiä peräkkäin,
hänen tulee vain sanoa yksinkertaisesti: ”Isä”,
”Abba”.
Tärkeitä ovat myös rukoilijan ominaisuudet.
Perusajatus on yksinkertainen: Jumala ei kuule syntisen rukousta, ellei hän nöyrry parannukseen. Jeesuksen ajan käsitys kiteytyy hyvin Johanneksen evankeliumin jakeeseen,
jossa Jeesuksen vastustajat arvioivat sokean
parantumiseen johtaneita tapahtumia: ”Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele
syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti” (Joh 9:31).
Usein kuulee sanottavan, että ”Abba” oli sana, jota vain pienet lapset käyttivät isästään, ja
siten tämä rukouspuhuttelu määrittelisi meidän suhteemme Jumalaan pienten lasten suhteeksi Isään. ”Abba” voitaisiin silloin kääntää
vaikkapa ”Isi” tai ”Isukki”. Tämä ei kuitenkaan pidä aivan paikkaansa, vaan on osoittautunut, että myös aikuiset ihmiset saattoivat
Jeesuksen aikana kutsua isäänsä tällä nimityk-
Jobin kirjan opetus tuo toisenlaisen näkökulman asiaan. Jobin ”ystävät” edustavat perinteistä näkemystä ja ovat varmoja siitä, että
Jobin onnettomuuden taustalla on tunnusta7
Gladiolus 1/2015
maton synti. Sen tähden Jumala ei myöskään
kuule Jobin rukouksia. He saavat kirjan lopussa kuitenkin ankarat moitteet Jumalalta,
koska ovat puhuneet väärin.
käälle leskelle (Luuk 18:1-8) opettavat, että
Jumala vastaa rukouksiin.
Rukoilijan oikeasta asenteesta Jeesus ottaa
esille ainoastaan kaksi seikkaa, jotka liittyvät
rukousten kuulemiseen. Ensinnäkin, Markuksen mukaan Jeesus liittää yhteen uskon ja
rukousten kuulemisen: ”Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän” (Mark 11:24). Toiseksi,
sen, joka pyytää Jumalalta anteeksi, pitää
myös itse antaa toisille anteeksi: ”Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki
mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös
teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille
rikkomuksenne anteeksi” (Mark 11:25). Sama
ajatus on myös Isä Meidän –rukouksessa: ”Ja
anna meille velkamme anteeksi, niin kuin
mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat
meille velassa” (Matt 6:12). Oikeastaan tämäkin ehto liittyy siihen, että Jumala on Isä.
Koska Jumala antaa rikkomukset anteeksi,
pitää myös hänen lastensa tehdä niin osoittaakseen, että he todellakin ovat Jumalan lapsia. Samasta syystä Jumalan lasten tulee rukoilla jopa vihollistensa puolesta – antaahan
Jumala aurinkonsa paistaa ja sateensa langeta
niin hyville kuin pahoille.
Varhaisten rabbiinien opetuksissa tärkeään
asemaan nousee rukoilijan keskittyminen.
Eräässä Mishnan kohdassa arvostetaan muinaisia pyhiä, jotka ennen varsinaista rukousta
keskittyivät tunnin verran, jotta saattoivat
suunnata mielensä Jumalaan (m Ber. 5:1).
Monet keskustelut siitä, ketä saa ja ketä ei saa
tervehtiä kesken rukouksen, pitääkö rukoushetken koittaessa laskeutua alas puusta vai
onko oikein rukoilla puussa jne. liittyvät juuri
kysymykseen oikeasta keskittymisestä. Esimerkillinen tässä suhteessa on rabbi Hanina
ben Dosa, jota puri myrkyllinen lisko kesken
rukouksen, mutta hän ei keskeyttänyt rukoustaan, ja myöhemmin lisko löydettiin kuolleena (m Ber 3:20).
3.2. Jeesuksen opetus
Useat Jeesuksen rukousopetuksista keskittyvät kysymykseen rukousten kuulemisesta.
Keskeistä ei kuitenkaan ole se, millainen rukoilija on, tai miten hän rukoilee, vaan Jeesuksen opetuksissa korostuu uudestaan ja uudestaan se, että Jumala kuulee rukoukset ja
vastaa niihin, koska hän on Isä, joka rakastaa
lapsiaan. Vertauksen nälkäinen poika saa isältään leipää ja kalaa, ja jos maalliset isät antavat lapsilleen hyviä lahjoja, eikö paljon ennemmin taivaallinen Isä (Matt 7:9-11). Jumalaan ei tarvitse vedota luettelemalla hänen
monia nimiään tai muistuttamalla häntä hänen
aikaisemmista teoistaan, ja vielä vähemmän
häntä voi manipuloida tai pakottaa vastaamaan magiikan keinoin. Riittää, kun häntä
puhutellaan sanalla ”Isä”. Samoin vertaukset
ystävästä, joka tulee keskiyöllä kolkuttamaan
ovelle ja pyytämään leipää (Luuk 11:5-8) sekä
tuomarista, joka lopulta jakaa oikeutta sinnik8
Gladiolus 1/2015
Jorma Kallio
TM, pastori
Mitä Luther opettaa
rukouksesta?
Luther oli rukouksen mies. Hän sanoi kerran,
että jos hän ei rukoilisi vähintään kahta tuntia
päivässä, hän ei mitenkään selviäisi niistä
vastuista, joita uskonpuhdistus toi mukanaan.
Luther oli käytännön elämän ja Raamatun
opettama kateketiikan opettaja. Hän puhuu
kaikissa julkaisuissaan jotakin rukouksesta.
Hänen sydämellään oli, että ihmiset rukoilisivat säännöllisesti. Luterilainen kirkko on
ymmärtänyt
Lutherin rukouskorostuksen.
Tästä kertoo se, että molemmat katekismukset
on otettu tunnustuskirjojen joukkoon.
si ei saa missään nimessä väheksyä kuuliaisuutta isää ja äitiä kohtaan. Hänen pitää aina
ajatella näin: ’Tämä on kuuliaisuuden teko.
En pidä tekoani arvokkaana siksi, että itse
olisin arvollinen, vaan siksi, että Jumala on
siihen käskenyt’.” Hän jatkaa: ”Meidän pitää
tietää, ettei Jumala katso sormien läpi rukouksen laiminlyöntiä, vaan vihastuu meihin ja
rankaisee... kuin kaikesta muustakin tottelemattomuudesta.”
Vilkaisu nettiin kertoo, että aiheeseen ovat
paneutuneet muutkin. En ole käyttänyt toisten
havaintoja. Tämä esitys on minun näkökulmani aiheeseen.
Toinen seikka, jonka pitäisi innostaa meitä
rukoilemaan, sanoo Luther, on se, että Jumala
on liittänyt käskyyn myös lupauksen. Hän
viittaa tällaisiin lupauksiin (Ps 50:15 ja Matt
7:7,8). ”Hänen sanansahan todistaa, että rukouksemme ovat Hänelle sangen otollisia,
niin että käymme rukoilemaan innokkaasti ja
ilomielin.” Edelleen, Luther viittaa siihen, että
”meitä pitäisi houkutella ja vetää rukoukseen
sekin, että Jumala ehättää avuksemme antamalla valmiin sanamuodonkin. Hän panee
suuhumme sanat, joista tiedämme, miten ja
mitä meidän tulee rukoilla.” Luther päättelee,
että Isä meidän –rukouksen sanamuoto todistaa, että Jumala on ottanut tarpeemme
sydämenasiakseen ja että meidän ei tarvitse
epäillä, ovatko tällaiset rukoukset hänelle
otollisia.
1. Isä meidän –rukouksen esipuhe
Tunnetuin Lutherin rukousta käsittelevä lähde
on Ison katekismuksen esipuhe Isä meidän –
rukoukseen. Tuo kirja oli tarkoitettu papeille,
joiden raamatuntuntemus ja kristillisen opin
taidot olivat heikot. Siksi tuo johdanto sisältää
kaikkein olennaisimmat asiat rukouksesta.
Luther lähtee liikkeelle toisesta käskystä, Jumalan nimen käytöstä. ”Olemmehan kuulleet,
miten toinen käsky: ’Älä käytä turhaan Jumalan nimeä’, vaatii ylistämään pyhää nimeä ja
kaikessa hädässä huutamaan sitä avuksi eli
rukoilemaan.” Hän sanoo, että tämä käsky on
yhtä vakava kuin toiset käskyt, ”älä tapa, älä
varasta, sinulla ei saa olla muita jumalia”.
Neljänteen käskyyn viitaten hän sanoo: ”Lap
Vielä Luther opettaa, että tulee rukoilla tosissaan, täydestä sydämestä. ”Rukoilijan on tun9
Gladiolus 1/2015
nettava hätänsä ja ne tarpeet, jotka ahdistavat
ja ajavat huutamaan apua.” Luther antaa tärkeän näkökohdan siihen, miksi rukoilla, kun
Jumala muutenkin tuntee asiamme. ”Ei hän
sitä sen vuoksi tahdo, ettei hän niitä tunne,
vaan siksi, että sinun sydämesi syttyisi yhä
väkevämmin ja yhä enemmän kaipaamaan
niitä ja että levittäisit viittasi helmat voidaksesi ottaa paljon vastaan.”
lupaukseen. Jotta rukous olisi oikea, on tarpeen, että pidetään kiinni Jumalan lupauksesta. Silloin uskaltaa rukoilla rohkeasti. Kukaan
ei saa Jumalalta mitään paitsi hänen hyvyytensä mittaamattomasta syvyydestä. On tarpeen, että ei epäillä Jumalan lupauksia, vaan
uskotaan ne. Joka ei usko, tekee itse rukouksensa tyhjäksi. ”Jos et halua rukoilla ennemmin kuin tunnet itsesi arvolliseksi ja valmiiksi, et voi koskaan rukoilla.” Jumalalle ei pidä
asettaa rukouksen toteutumisen suhteen vaatimuksia, vaan kaikki on jätettävä hänen tahtonsa, viisautensa ja kaikkivaltiutensa varaan.”
Lopuksi Luther kysyy, mistä johtuu, että uskonpuhdistuksen asia on edistynyt ja perkele
ei ole saanut estetyksi evankeliumin leviämistä. Hän vastaa: ”Ei sitä ole saanut aikaan mikään muu kuin rukousten rautamuuri, jonka
muutamat rinnallamme seisseet hurskaat ihmiset ovat pystyttäneet. Rukouksella olemme
varustetut, niin että voimme kestää perkeleen
kavalat juonet.”
4. Lohdutussanoja
Erinomainen esitys siitä, mitä Luther opetti ja
noudatti rukouksen suhteen sisältyy kirjaan ”Lohdutussanoja elämän taistelussa”,
johon on koottu hänen lauselmiaan uskonelämän eri aloilta. Muutamia otteita:
2. Kirje parturimestari Peterille
Toinen teksti, jossa Luther neuvoo rukoukseen on hänen kirjeensä mestari Peter Barbiererille (= parturi) vuodelta 1535. Hän sanoo, että kristityn on rukoiltava aina, ei vain
silloin, kun olemme siinä vireessä. Rukouksen
tueksi voidaan ottaa määrättyjä tekstejä, kuten
käskyt, uskontunnustus, Isä meidän tai Raamatun kohtia ja näihin viitaten rukoilla. Suurenmoista on – sanoo Luther – että jokaisesta
tällaisesta kappaleesta voi tehdä nelinkertaisesti punotun kukkakranssin. ”Ensiksi ajattelen, mitä tämä kappale sisältää, ts. mitä Jumalani minulta vaatii. Toiseksi teen siitä kiitoksen. Kolmanneksi ripittäydyn ja lopuksi tuon
tämän kaiken Jumalan eteen rukouksessa.”
Lutherin kirje parturimestarille sisältää koko
Isä meidän –rukouksen selityksen.
- ”Rukoilkaamme ja taistelkaamme, sillä uskon sana ja vanhurskaan rukous ovat kaikkein
parhaimmat aseet.”
- ”Samoin kuin suutari tekee jalkineita ja räätäli neuloo takin, samoin tulee kristityn rukoilla.”
- ”Jumalan on mahdotonta olla kuulematta
sitä rukousta, joka rukoillaan uskossa Jeesukseen. On aivan toinen asia, ettei hän aina tai
heti tee sitä, mitä rukoilemme.”
- ”Kaikki, jotka totuudessa ja sydämestään
avuksi huutavat Jumalaa, tulevat toden totta
kuulluiksi, saavat sen, mitä rukoilivat, vaikkei
juuri samalla hetkellä tai samaan aikaan tai
itse määräämällään mitalla, niin, ehkä eivät
edes sitä, mitä pyysivät. Mutta he saavat sitä,
mikä on paljon suurempaa kuin he osasivat
anoa.”
3. Lutherin saarna rukouksesta ja ristisaatosta kärsimysviikolla (V. 1519)
Tässä saarnassa Luther osoittaa, että rukoukseen kuuluu välttämättä luottamus Jumalan
Roomalaiskirjeen 8. luvun jakeissa 26 ja 27
10
Gladiolus 1/2015
sanotaan: ”Samoin myös Henki auttaa meidän
heikkouttamme, sillä me emme tiedä, mitä
meidän pitää rukoilemaan, niin kuin rukoilla
tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla”. Luther sanoo tähän viitaten:
kuulet ja näet rukoiltavan Isä meidän rukousta
ja opetettavan sitä lapsille, sekä laulettavan
psalmeja ja hengellisiä lauluja Jumalan sanan
ja oikean uskon mukaan, edelleen missä julkisesti teroitetaan mieliin uskontunnustus,
kymmenet käskyt ja katekismuksen opetukset,
niin tiedä, että siellä varmasti on Jumalan pyhä, kristillinen kansa. Sillä rukous on myöskin
yksi niistä kalliista pyhyyksistä, joiden kautta
kaikki pyhitetään, kuten pyhä Paavali sanoo
(1Tim 4:5). Samoin ovat psalmit pelkkiä rukouksia, joissa ylistetään, kiitetään ja kunnioitetaan Jumalaa. Ja uskontunnustus ja kymmenet käskyt ovat myöskin Jumalan sanaa ja
pelkkää pyhyyttä, jonka kautta Pyhä Henki
pyhittää Jumalan pyhän kansan.”
”Sangen vähän ajattelemme, että huokaus,
joka tuskassa ja heikkoudessa nousee rinnastamme, on Jumalan korvissa väkevä huuto, ja
me tuskin huomasimme huoanneemme....
Mutta hän, joka tutkii sydämet, ymmärtää
parhaiten ja varmimmin, mikä on Hengen
mieli ja pyyntö, ja hän arvostelee meidän mielestämme heikon ja vähäisen huokauksen suureksi ja väkeväksi huudoksi ja sanomattomaksi huokaukseksi.”
6. Lutherin omia rukouksia ja virsiä
Esimerkkinä tästä Luther viittaa Mooseksen
huokaukseen Punaisen meren äärellä, kun
Egyptin armeija ajoi israelilaisia takaa, ja meri oli edessä (2 Moos14:15), Luther kirjoittaa:
”Mooseksen huokaus oli Jumalan korvissa
kuin huuto, ja se vaikutti, että Punaisen meren
rannalla kävi vastoin kaikkea ymmärrystä.
Silloin oli tosin Mooseksen huuto todella vähäpätöinen, muuta se sai suuria aikaan Jumalan edessä.”
Lutherin kirjoituksia levitettiin ahkerasti kansan keskuuteen. Hänen rukouksensa olivat
mallina raamatullisista rukouksista, jotka
poikkesivat munkkien ja nunnien rukoustavoista. Erityisen suureksi siunaukseksi ja
avuksi levittämään uskonpuhdistusta olivat
Lutherin virret, joita laulettiin kodeissa, kujilla ja toreilla.
Ohessa muutama esimerkki Lutherin rukouksista (kirjasta ”Rukoilemme Lutherin kanssa
tänään” Sley 1980)
Kiittämisestä Luther sanoo: ”Kiittäminen tekee rukouksen rohkeaksi ja väkeväksi, mutta
samalla keveäksi, iloiseksi ja suloiseksi, samoin kuin hehkuvat hiilet tekevät savun väkeväksi. Sillä ellei sydän ole ennakolta kiitoksen hehkusta palava, on rukous kylmä, hidas
ja raskas.”
- ”Herra, ei se riipu minun tahdostani, rukoilenko vai en, sillä sinä itse olet käskenyt ja
minä tunnen, että minun on oltava Sinulle
kuuliainen. Vaikka itse olen arvoton, on sinun
tahdollasi ja käskylläsi arvoa, ja sille tahdon
olla kuuliainen. Ja myös lupauksesi on täydessä voimissaan. Siihen minä luotan. Siksi
en rukoilekaan itseeni vedoten, en myöskään
Mariaan tai Pietariin vedoten, vaan Jeesuksen
nimeen vedoten, Jumalan nimeen, joka omalla
käskyllään on määrännyt minut rukoilemaan.”
5. Rukous kirkon tuntomerkkinä
Lutherin kirjoitus ”Kirkolliskokouksista ja
kirkoista” ilmestyi v. 1539. Siinä hän nimeää
kirkon seitsemän tuntomerkkiä. Yksi niistä on
rukous: ”Kuudenneksi tunnemme ulkonaisesti
pyhän, kristillisen seurakunnan rukouksesta,
Jumalan julkisesta kiittämisestä. Sillä missä
- ”Rakas Jumala, anna meille levollinen sydän
11
Gladiolus 1/2015
ja hyväntuulisuutta taistelun ja levottomuuden
päivinä, ettemme jäisi yksin kärsimään, ja
pinnistämään kohti voittoa, vaan myös keskellä sotaa ja levottomuutta eläisimme rauhassa ja kiittäisimme sinua. Älä anna meidän
kärsimättöminä napista jumalallista tahtoasi
vastaan, jotta sydämen rauha saisi auttaa meitä voittoon. Auta meitä pysymään sisäisesti ja
ulospäinkin sekä Jumalaa että ihmisiä kohtaan
tyyninä ja levollisina, kunnes koittaa lopullinen, iankaikkinen rauha."
Taivaallisen Isän mieltyvän tällaisiin rukouksiin ja kuulevan ne. Sillä hän on itse käskenyt
meidän näin rukoilla ja luvannut kuulla meitä.
Aamen, aamen, se on: totisesti, totisesti näin
on tapahtuva.” (Vähä katekismus)
Muutama ote Lutherin virsistä.
- ”Armahda, Herra Jumala, me surren valitamme. Pois moni luopuu sinusta ja uhkaa
uskoamme. Sanaasi ylenkatsotaan, ja totuuttasi poljetaan, on valhe vallan saanut.
Vahvista seurakuntaasi ja kunniaasi puolla.
Jos emme turvaa Sanaasi, niin meidän täytyy
kuolla. Siis kansaasi nyt varjele ja kirkkoasi
suojele. Vie meidät riemuun kerran.” 187:1,9.
- ”Suo kasteen armon uudistaa, oi Herra, elämämme. Sen joka päivä puhdistaa suo meidät
synneistämme. Sen virtaan vanha ihminen
upota himoinensa ja nosta uusi ihminen elämään Luojallensa.” 214:3
- ”Vahvista, Herra, ehtoollisellasi uskoamme,
toivomme, niin että, Jeesus, aina turvissasi
toisiamme rakastamme. Oi Herra, armahda! Anna Pyhän Hengen johdattaa, meitä
rauhan teitä kuljettaa, että kristikuntasi kunniaasi pääsisi. Oi Herra, armahda,”
- ”Kaikesta pahan vallasta, oi Herra, meidät
pelasta nyt vielä täällä ollessa ja lähtöhetken
tullessa. Sinulle yksin kuulumme, jos elämme
tai kuolemme.” 208:8
7. Aamen
Loppuun sopii se, mitä Lutherin mukaan Aamen merkitsee: ”Että minä totisesti uskon
12
Gladiolus 1/2015
Herran Kristuksen
helmirukous
Afrahat Persialainen Viisaan
opetuksista koonnut ja aakkosten mukaan ryhmitellyt
Jouko N. Martikainen, prof.
emer.
Johdannoksi
”Minäkin olen kirjoittanut nämä vähäisyydessäni, ihmisenä, Adamista syntyneenä ja Jumalan käsien muovaamana, sillä olen pyhien
kirjoitusten oppilas” (22:26).
Afrahatin elämästä tiedämme verrattain vähän. Hän lienee toiminut nykyisen Irakin ja
Iranin valtion rajamailla, ehkä lähellä Mosulin
kaupunkia, silloisessa Persian valtakunnassa.
Siksi hän on saanut lisänimen ”Persialainen”.
Hänen toinen attribuuttinsa ”Viisas” tarkoittaa
oppinutta teologia. Afrahat on syntynyt n. 270
ja kuollut ehkä vuoden 350 jKr. tienoilla. Hän
on ilmeisesti ollut askeettiyhteisön ohjaaja,
ehkä piispa, hengellinen isä, veljes- ja sisarjärjestön esimies, eräänlainen apotti, arvostettu sielunhoitaja ja opettaja omassa ympäristössään ja yhteisössään, siis uskonviisas. Hänen johtamansa yhteisö kutsui itseään ”Liiton
pojiksi ja tyttäriksi”. Tämä kaikki käy ilmi
häneltä säilyneestä syyriankielisestä opetuspuheiden kokoelmasta. Se sisältää yhteensä
23 traktaattia erilaisista uskonelämän kysymyksistä. Näiden lisäksi hän käy opillista
rajanvetoa juutalaisten kanssa.
Afrahat viipyy Raamatun tekstien parissa ja
tutkii niitä joka puolelta. Ne ovat hänelle
kuin valoa taittavia prismoja, jotka käännettäessä heijastavat pelastavaa sanomaa aina vain
uusissa väreissä. Käännöksemme nimi ”Uskon monet värit” on otettu Afrahatin ensimmäisestä opetuksesta. Hän kirjoittaa:
”Usko nimittäin koostuu monista asioista ja
valmistuu monista väreistä. Se on rakennuksen kaltainen, joka rakentuu monista yksittäistöistä, ja niin se nousee korkeuksiin”
(1:2).
Tämä yllättävä ilmaus: ”… valmistuu monista
väreistä”, selittynee sillä, että Lähi-Idän alueella käytettiin ja käytetään vaihdellen erivärisiä tiilikerroksia talojen seinissä. Yleensä
niissä tumma ja vaalea vaihtelevat. Jos sopivaa materiaalia oli saatavilla, käytettiin fasadeissa useita erivärisiä tiilirivejä. Afrahatilla
on ilmeisesti ollut mielessään kuva tällaisesta
rakennuksesta puhuessaan siitä, että usko rakentuu monista väreistä.
Suomensin kokoelman yhdessä Veijo Koivulan kanssa. Kirja ilmestyi Kirjapajan kustantamana 2008. Annoimme käännöksellemme
nimeksi ”Uskon monet värit”.
Afrahat kutsuu itseään vaatimattomasti pyhien kirjoitusten oppilaaksi.
Afrahatin raamatuntuntemus on suorastaan
mykistyttävä. Hän onkin Raamatun tuntemi13
Gladiolus 1/2015
sessa ja sen tulkitsemisessa meille verraton
ystävä ja opettaja. Hänen teksteistään huokuu
kiintymys Raamatun sanaan. Tämä koskee
aivan erityisellä tavalla kaikkea, mikä koskee
ja voi koskea Vapahtajaamme. Afrahatin teologia on ehjästi sidoksissa siihen varhaiskristilliseen perinteeseen, jolla katsotaan olevan
vielä murtumaton yhteys Jerusalemin arameaa
puhuneen alkuseurakunnan Raamatun tulkintaan. Tämä tulee ilmi mm. siinä, että hän ilmeistä mielihyvää tuntien kertailee mielessään Vapahtajamme arvonimiä ja nimityksiä
eli edustaa ns. nimiteologiaa.
maakaan kristillisen uskon totuudesta ja on
silti keskustelukumppaneitaan kohtaan esimerkillisen rehti. Omassa argumentoinnissaan
hän käyttää paljon Kristusta koskevia arvonimiä. Niinpä hänen opetuksensa ”Messiaasta, Jumalan Pojasta” rakentuu kokonaan
edellä mainitun nimiteologian pohjalle. Tässä
yksi näyte siitä:
Me palvomme tätä armoa ja taivutamme polvet Isän majesteetin edessä, joka on kohdistanut meidän palvontamme häneen. Olemme
kutsuneet häntä Jumalaksi, kuten Moosesta,
Esikoiseksi ja Pojaksi, kuten Israelia, Jeesukseksi, kuten Joosuaa, Nunin poikaa, Papiksi,
kuten Aaronia, Kuninkaaksi, kuten Daavidia,
Suureksi profeetaksi, kuten kaikkia profeettoja, Paimeneksi, kuten paimenia, jotka kaitsivat ja johtivat Israelia (17:11).
Onkin voitu osoittaa, että Afrahatin teksteistä
löytyy y1i 127 Kristusta luonnehtivaa määresanaa. Niiden pohjalta voisi tehdä luettelon
Herran Kristuksen 101 pelastavasta nimestä.
Käännöstyön yhteydessä kokosin valikoiman
Kristuksen arvonimiä ja muodostin niistä
aakkosten mukaan etenevän mietiskelyrukouksen nimeltä ”Herran Kristuksen helmirukous”, joka on aikaisemmin ilmestynyt
paitsi ”Uskon monissa väreissä” myös Seppo
Häyrysen et alii toimittamassa kokoomateoksessa ”Spiritualiteetin käsikirja”, (Kirjapaja
2003, 255-257). Helmi on varhaissyyrialaisessa teologiassa hyvin suosittu Kristuksen
epiteetti. Hänen arvonimensä ovat kuin rukousnauhan ihania helmiä, joiden voima siirtyy
rukoilijalle hänen kiireettömästi siirtyessään
helmestä toiseen.
Helmirukous on tarkoitettu Herran Kristuksen
pelastavien nimien muistelemiseen eli memorointiin. Siinä siis viivytään kunkin Vapahtajamme arvonimen seurassa siten, että siihen
liittyvät raamatunkohdat saavat kulkea vapaasti tajunnassamme ja että annamme niiden
vaikuttaa itseemme. Näin tehdessämme Herra
itse asettuu asumaan meihin yhä väkevämmin.
Herran Kristuksen h e l m i r u k o u s
Herran Kristuksen pelastavien nimien memorointia varten Afrahat Persialaisen Vii-
Afrahatin tekstejä lukiessa ei voi olla kiintymättä hänen sydämellisyyteensä ja rakastettavuuteensa. Lukijassa herää tunne siitä, että
hän saa kirjoittajasta itselleen henkilökohtaisen ystävän ja vakavan hengellisen ohjaajan,
joka on lempeä askeettisuudessaan. Hänestä
saa myös rehdin vastaväittäjän, joka ei solvaa
vastustajaansa. Hän on kirkkoaan rakastava
opettaja, jota surettaa pöyhkeys ja vallan väärinkäyttö. Väitellessään ympäristönsä oppineiden juutalaisten kanssa hän ei väistä tuu-
saan teksteistä koottu ja aakkosten mukaan
ryhmitelty
Täynnä levottomuutta ja kuin pimeässä hapuillen
tulen luoksesi Herra Jeesus Kristus, Sinä Vapahtajani, ja etsin apua rikkinäisyyteeni muistelemalla Sinun pelastavia nimiäsi.
14
Gladiolus 1/2015
Sinä olet KYLVÄJÄ
Sinä, Herra Kristus, olet peltoon kätketty AARRE,
jonka me löysimme ja ostimme pellon.
Me olemme maa,
Sinä olet DAAVIDIN POIKA, joka avasit sokean
joka ottaa siemenen vastaan.
Bartimeioksen silmät Jerikon tiellä.
Sinä täytät kätesi ja heität sanasi sydäme-
Avaa minunkin silmäni, että saisin katsel-
ni peltoon.
la Sinun pelastavia kasvojasi.
Anna sen kasvaa siellä satakertainen sato.
Sinä olet ELÄMÄ itse.
Sinä olet jalkojeni LAMPPU.
Sinä olet ELÄVÄKSITEKIJÄ, joka herätit Nainin
Sinä olet kaikkien väsyneiden LEPO ja murheel-
lesken pojan kuolleista.
listen LOHDUTTAJA.
Sinä olet LÄHDE.
Me olimme janoisia ja joimme siitä.
Sinä olet ESIKOINEN kuolleista nousseiden joukossa.
Sinä olet MARIAN LAPSI.
Sinulla on kuoleman ja tuonelan avaimet
Otan Sinut vastaan pienenä äitisi rinnoil-
myös minun hautaani.
la, että voisin iloita tulostasi taivaan pilvien päällä.
Sinä olet kallisarvoinen HELMI.
Me olemme kauppiaita, jotka olemme
Sinä olet NEUVO ja NEUVONANTAJA.
myyneet kaiken muun ja ostaneet sen.
Opasta minut luoksesi.
Sinä olet IHMISEN POIKA.
Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä,
Sinä olet OVI, josta sisälle menevä pelastuu ja
mutta Sinulla ei ollut, mihin olisit pääsi kallista-
löytää laitumen
Ohjaa minut siitä sisälle.
nut.
Näin Sinä kannoit sisäisen harhailuni.
Sinä olet hyvä PAIMEN.
Auta minua löytämään lepo Sinussa.
Sinä panet henkesi alttiiksi lampaiden
puolesta.
Sinä olet JUMALA ja JUMALAN POIKA.
Sinussa olemme oppineet tuntemaan Isän
Sinä olet valtakunnan PORTTI, joka on avoinna
ja välttyneet epäjumalien palvonnasta.
kaikille.
Sinä olet JYVÄ, joka kylvettäessä on pieni, mutta
Sinä olet PÖYTÄ täynnä rasvaa ja runsautta.
josta kasvaa paljon hedelmää kantava, mahtava
Me jotka olimme nälkäisiä, söimme ja
puu.
olimme iloisia.
Auta minua lepäämään Sinun varjossasi.
15
Gladiolus 1/2015
Sinä olet tosi VIINIPUU ja
Sinä olet ymmärryksen ylittävä RAUHA,
joka varjelee sydämemme levottomuudel-
Sinun Isäsi on VIINITARHURI.
ta.
Me olemme viiniköynnös, joka on Sinuun
istutettu.
Sinä olet SANA.
Sinun kauttasi kaikki syntyi.
Sinä olet YLIPAPPI,
joka hankit omalla verelläsi meille lunastuksen
Sinä olet SATAMA.
Sinussa löytää sielumme tyvenen
ikiajoiksi.
myrskynkin keskellä.
Sinä astuit pysyvästi istuimellesi Jumalan oikealle
puolelle ja rukoilet siellä meidän puolestamme.
Sinä olet SULHANEN.
Apostolit ovat kosiomiehiä ja me olemme
Herra Jeesus Kristus,
morsian. Tehkäämme kapiot valmiiksi!
Sinä olet Alfa ja Oomega, Alku ja Loppu.
Minulla ei ole mitään, millä voisin
Sinä olet kapea ja ahdas TIE.
Vaellamme Sinun jäljessäsi löytääksemme
maksaa Sinulle paitsi, että palvoen annan
perille.
Sinulle kunnian yhdessä Isäsi ja Pyhän
Henkesi kanssa. Aamen.
Sinä olet edessämme oleva TOIVO, pelastuksemme luja ankkuri, joka ulottuu väliverhon tuolle
puolen.
Sinä olet TORNI, jota monet rakentavat.
Haluamme laskea kustannukset, että
voimme rakentaa sen valmiiksi.
Sinä olet UHRIKARITSA.
Sinä kannoit maailman synnin, myös minun syntini.
Sinä olet kaikkien kansojen VALO.
Sinä olet iloa antava VIINI,
josta surevat juovat unohtaakseen kärsimyksensä.
16
Gladiolus 1/2015
Boris Salo
rovasti, kirjailija, luennoitsija
Rukouselämän sävel
Saada rukoilla Jumalaa ja elää yhteydessä
maailmankaikkeuden Herraan on olemassaolon ihmeellisimpiä asioita. Yhtäältä sitä on
mahdotonta selittää – toisaalta se on asiana
niin rikas, että sitä voidaan tarkastella monista
näkökulmista. Se on kuin yrittäisi selittää itse
elämää.
vän doksologian, joka siis evankeliumien antamasta rukouksesta puuttuu. Jeesuksen ei
ollut tarvis muotoilla sellaista hänen antaessaan rukousaiheet seuraajilleen – se oli itsestäänselvyys juutalaiselle. Siksi se oli mukana
myös alkukirkon yhteisessä tavassa käyttää
Isä meidän –rukousta. Kaiken kirjoittamani
voisi
summata
kaaviokuvaan
[Katso
TAULUKKO 2 artikkelin lopussa.].
Synodaalikirjassani (1998; katso viite lopussa) lähdin liikkeelle Isä meidän –rukouksesta.
Koko kirjoitusprosessista muodostui minulle
henkilökohtaisesti suuri ahaa-elämysten sarja.
Tässä joitakin näistä ahaa-elämyksistä:
Rajallisesta tilasta johtuen en kuvannut kirjassani sen syvemmin yllämainittuja rukouselämän melodian eri säveliä. Siksi haluan nostaa
ne esille tässä.
1. Päädyin toteamukseen, että Jeesuksen tarkoitus ei ensisijaisesti ollut antaa meille valmiiksi muotoiltua rukousta. Hänen tarkoituksenaan oli antaa elämän rukousaiheet. Siksi
rukous on eri muodoissa kahdella evankelistalla, Matteuksella ja Markuksella. Lutherilla
oli minulle tässä kysymyksessä paljon annettavaa.
Rukoussävel Abba
Ainutlaatuisiin piirteisiin Jeesuksen rukousopetuksessa kuului sana abba. Jeesus puhutteli taivaallista Isäänsä tällä nimityksellä (Mark
14:36) ja Paavali kertoo ensimmäisten kristittyjen tekevän samoin (Room 8:15, Gal 4:6).
Jeesuksen aika käytti vähemmän persoonallisia kiertoilmauksia ihmisen jumalasuhdetta
kuvattaessa, mutta Jeesus otti itselleen vapauden käyttää Abba-nimeä.
2. Kun ottaa huomioon heprealaisen parallelismin, jota Matteus hyödyntää, niin voidaan
sanoa, että Matteus ja Luukas välittävät meille
samat rukousaiheet.
[Matteuksen ja Luukkaan vertailusta katso
TAULUKKO 1 artikkelin lopussa]
Abba, kristillisen spiritualiteetin sydän, ilmaisee Jeesuksen opetusta leimannutta uutta ulottuvuutta Jumalan ymmärtämisessä. Siksi se
on kristillisen rukouslaulun ensimmäinen sävel. Tätä arameankielistä sanaa käyttivät lapset huutaessaan isiään Israelin kylissä ja kujilla. Samaan aikaan sen käyttö ei kuitenkaan
ollut rajoitettu lasten suuhun, vaan sitä voitiin
käyttää myös kunnioitettujen miesten puhutte-
3. Tarkastellessamme Jeesuksen antamia viittä rukousaihetta, tulemme samalla johdatetuiksi rukouselämän eri muotoihin.
Tämän lisäksi pyrin myös osoittamaan kirjassani rukouksen luonteen, eri ”säveliä” rukouselämässä sekä antamaan rukoukselle määritelmän. Otin mukaan myös rukouksen päättä17
Gladiolus 1/2015
luna. Luottamuksentäyteinen sävy säilyy kuitenkin tällöinkin verrattaessa juhlallisempiin
vaihtoehtoihin ”Abinu” (Isämme) tai ”Abi”
(Isäni), mistä syystä se ehkä lähinnä vastaisi
ruotsin ilmaisuja pappa tai far muodollisen
fader –sanan sijasta. Ensimmäisen rinnakkaisen rukousaiheen henkilökohtainen aspekti
tulee ennen pyhyysaspektia, samalla kun jälkimmäinen varjelee meitä asiaankuulumattomalta sentimentaalisuudelta. Isämme on isä –
ei kuitenkaan ”iskä” tai ”faija”. Nämä kaksi
aspektia suojelevat ja rikastavat tällä tavoin
toinen toisiaan.
Sana maranata on käännetty sekä ”Herramme
tulee” että ”Herramme tule!” Raamatullinen
materiaali vaikuttaisi tukevan jälkimmäistä
merkitystä (vrt Ilm 22:20). Sisällöllisesti molemmat käännökset sulautuvat toinen toisiinsa: Rukoilemme rohkeasti, että Herra tulisi
(imperatiivi) siksi että tiedämme hänen tulevan (perfekti). Sana auttaa meitä elämään
jännitteessä, jossa Jumalan valtakunta on jo
täällä – eikä kuitenkaan vielä ole.
Siitä vakaumuksesta, että Jeesus on tulossa
takaisin, saa kristitty voimaa rukoilla jotakin
hänen valtakunnastansa jo tänne ja saa samalla voimaa rukoilla sen Suuren Päivän tuloa.
Ilman tätä rukouksen säveltä ei ole mitään
taistelulaulua eikä voittoa. Giertzin tavoin
saamme sanoa, että niin kauan kuin kirkko
voi sanoa maranata, se voi sanoa myös ”joka
on janoissaan, tulkoon” (Ilm 22:17).
Jumala on persoona ja persoonallinen. Abban
käyttäminen nostaa esiin suhteemme Jumalaan nimenomaan suhteena. Tässä näemme
selkeän rajanvedon panteismiin, monismiin
sekä sen tyyppiseen mystiikkaan, joka pyrkii
syventymään niihin puoliin Jumalan olemuksessa, joita emme kykene ymmärtämään, sen
sijasta mikä on ilmoitettua. Siksi myös rukouksemme saa olla luottamuksellista ja sisäistä samalla tavoin kuin kerrotaan Lutherista eräässä Melanchtonille osoitetussa kirjeessä: ”Mikä usko ja Henki olikaan hänen sanoissaan: hän rukoilee niin syvällisesti sellaisen toivon ja sellaisen uskon valtaamana, että
kuulostaa aivan kuin hän puhuisi ruumiillisen
isänsä kanssa.”
Maranata-huuto pitää rukouksen liekin palavana ja samalla säilyttää elävänä dynamiikan
tämän päivän ja sen tulossa olevan Suuren
Päivän välillä.
Rukoussävel Aamen
Aramean sana aamen oli niin ominainen Jeesukselle, että se särki kielimuurit. Se eli alkukirkon sanastossa ja säilyi heprealaisessa
muodossaan myös kreikankielisessä Uuden
testamentin tekstissä. Syy tähän on pitkälti
siinä jumalallisessa auktoriteetissa, joka oli
Jeesuksen aamen-sanan käytön taustalla.
Rukoussävel Maranata
Rukousaihe Jumalan valtakunnasta ja tahdon
toteutumisesta voidaan pitkälti tiivistää sanaan maranata, joka on eräs niistä rukoussanoista, jotka ovat ylittäneet kielimuurit ja eläneet yli vuosisatojen. Maailmanhistorian läpi
kaikuu ahdistuksen huuto: ”Kuinka kauan?
Herra, milloin toteutat oikeuden?” Vasta Uuden testamentin valossa ymmärrämme minkä
puoleen oikeastaan huudamme: Jumalan shalomin, Jumalan valtakunnan. Koko luomakunnan kaipaus on siinä huudossa, joka saa
täyttymyksensä Jeesuksen Kristuksen tulemuksessa. Ahdistuksen huuto on vaihtunut
toivon huudoksi. Morsiamen intensiivinen
häiden odotus konkretisoituu tässä arameankielisessä sanassa, joka kumpuaa maailman
vertavuotavasta sydämestä: Maranata.
Aamen-sana on kaukana minkäänlaisesta toivomuksesta, että ”Jumala ehkä kuitenkin vastaa”. Ollessaan viisivuotias puhutteli yksi lapsistani minua sanoen: "Isä, et saa sanoa
hmm…”. Viisivuotias oli huomannut, etten
itse asiassa lainkaan kuunnellut ja siispä en
myöskään kyennyt vastaamaan hänen kysymykseensä. Taivaallinen Isämme ei vastaa
”hmm” vaan lujasti ”Kyllä!”. Meidän aamenemme on uskon ”KYLLÄ”, jolla otamme
vastaan sen mitä olemme rukoilleet saamaamme lupaukseen tukeutuen.
18
Gladiolus 1/2015
Aamen ei ilmaise loppua vaan alkua, ei pistettä vaan kaksoispistettä: ”Jatkoa seuraa – haluan ottaa vastaan rukousvastauksen. Sinä Herra
olet kuullut minua, se on vissi ja varma asia.”
Sisältönsä puolesta aamen onkin siis hyvin
lähellä sanaa kiitos. Sanoessamme rukoillessamme aamen, se merkitsee käsien ojentamista odotuksentäyteisesti vastaanottamaan rukousvastaus.
sa määrin nöyryyttä. Kaikki rukouselämä
pohjautuu syvään tietoisuuteen siitä, että tarvitsemme kaikin tavoin Jumalan armahdusta
elämässämme.
Kyrie-huuto nousee toivottomuudesta, mutta
on samalla toivon sävel. Se on kuullut Jeesuksesta Kristuksesta, Daavidin pojasta. Ensimmäiset kristityt olivat filosofi Kelsoksen syytösten kohteina, aiheena se kristillinen asenne,
että ”kuka tahansa, joka on syntinen, tai tyhmä tai yksinkertainen – lyhyesti sanottuna,
jokainen onnettoman osan saanut, hyväksytään Jumalan valtakuntaan.” Ja me sanomme:
kiitos ja ylistys, että se oli ja on juuri niin!
Rukouksen ongelma piilee usein luovuttamisessa ja vastaanottamisessa. Jätämme kyllä
murheemme ja rukousaiheemme Jumalalle,
mutta usein olemme sitten vetämässä niitä
takaisin epäuskon sitein. MacNutt käyttää
kuvaa munaa hautovasta kanasta. Jos joku
koko ajan olisi ottamassa kanamunaa esille
tarkastellakseen kuinka se kehittyy, tappaisi
hän lopulta elämän. Aamen ilmaisee vastaanottavan uskon asennetta. Jo alkukirkossa sanotaan ihmisten ehtoollista vastaanottaessaan
sanoneen aamen. Samalla tämä vahva sana
painottaa myös rukouksen oikeamielisyyttä.
Rukoustemme on oltava sellaisia, että sekä
me itse että seurakunta voi sanoa aamenen –
uskon ”kyllä”-vakuutuksen rukouksiimme.
Kyrie-sävel soi sekä mollissa että duurissa.
Elämäntilanne voi olla vaikea, mutta siinä
alkaa soida taivaallinen sävel. Siinä on jotain
siitä minkä Paavali muotoilee: ”Me olemme
kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia,
vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.” (2 Kor 4:8-9).
Kyrie-sävel antaa rukouselämälle ”kolmannen
päivän sävelen”; uskomme häneen joka voi
herättää kuolleet! Siksi rukouselämää saa värittää Paavalin toistuvat sanat siitä, että emme
saa luovuttaa. Uskalla aina toivoa. Älä koskaan lakkaa rukoilemasta. Ihmeitä tapahtuu!
Usein käytämme aamen-sanaa väärällä tavalla. Muiden tulee vahvistaa aamenellaan se
rukous, jota joku toinen johtaa. Sen, joka johtaa rukousta, ei tule itse vahvistaa omia sanojaan – se on muiden tehtävä! Niinpä Hieronymus (n. 340-419) todistaakin, että Rooman basilikoista kaikuivat seurakunnan aamenet kuin ukkosen jyly taivaalta. Sanonta
”varma kuin aamen kirkossa” ei siis ole lainkaan huono. Sanoessamme aamenemme saa
Jumala kunnian sitä kautta, että me uskomme
hänen seisovan lupauksen takana ja pitävän
lupaamansa.
Herra iloitsee kyrie-huudosta. Taivaassa riemuitaan, kun ihminen synnin hädässä huutaa
sen (Luuk 15:7) ja riemun aihe on sekin kun
ihminen huutaa Jumalan apua elämäänsä. Se
antaa Jumalalle mahdollisuuden olla sitä, mitä
hän kaikkein eniten meille haluaa olla – armahtaja.
Rukoussävel Effata
Jeesus seisoi kuuron ja lähes puhekyvyttömän
miehen edessä. Hän kommunikoi hänen kanssaan sormilla, katsoo taivaaseen, huokaa syvään (ilmaisee hengellistä taistelua) ja lausuu
vapautussanan – aramean sanan effata, avaudu (Mark 7:34). Tapauksen ja lausutun sanan
on täytynyt tehdä syvä vaikutus läsnäolijoihin, sillä sana on mukana alkukielisenä kreik-
Rukoussävel Kyrie eleison
Etsittäessä sellaista rukoussäveltä, joka ilmaisisi armahdusta ja anteeksiantamusta etsivää rukousta, nousee kreikkalainen kyrie eleison ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.
Kyrie-sävel sekä yksittäisen kristityn että seurakunnan elämässä ilmaisee mitä suurimmas19
Gladiolus 1/2015
kalaisessa tekstissä. Miehen korvat aukesivat
ja kielenkannat vapautuivat.
Jeesuksen antama rukousmateriaali opettaa siis meille,
On paljon sellaista mikä on suljettua ja sidottua pahuuden tuhovoimien ansiosta. Rukouselämässä on kuitenkin myös tämä sävel –
taistelun ja vapautuksen sävel. Paavali kuvaa
tätä säveltä elämässään vuodattaessaan sydämensä galatialaisille ja kertoessaan kuinka
hänen on täytynyt synnyttää heidät kivulla
(Gal 4:19).
että meidän tulee antaa rukouksemme olla
luottavaisuuden ja kunnioituksen läpäisemää,
se opettaa meitä huutamaan maranata-huudon
esirukouksessamme,
se opettaa meitä rukoilemaan sellaisia rukouksia, että sisimpämme ja muut ihmiset voivat
sanoa niihin aamenensa ja me odotuksen täyttäminä haluamme vastaanottaa rukousvastauksen,
Sana täytyy lausua. Jeesus teki tilanteessa
selväksi mitä tarvittiin miehen auttamiseksi.
Hän lausuu ääneen vapautuksen sanan. Elämänyhteys Jeesukseen antaa meille sanat,
jotka sanoa. Sen jälkeen on lähdettävä kulkemaan kuuliaisuuden tietä kuuluttamaan vapautuksen sanoja.
se opettaa meitä olemaan heikkoudestamme
tietoisina aina Jumalan armahtavaisuutta tarvitsevia,
se opettaa meitä aina antautumaan toisinaan
hiljaisen ja toisinaan äänekkään hallelujan
kannettaviksi.
Asian on kuten David Watson kuvaa: Jos taivaallinen Isämme antaa Hengen lahjan niille,
jotka pyytävät sitä häneltä, niin aivan samoin
vapautuu lahjan voima, kun olemme hänelle
kuuliaisia.
Kirjallisuutta
Salo, Boris, Livets språk, Böneteologi och
bönepraxis utgående från Fader vår – bönen.
Synodalavhandling för Borgå stift (2. painos),
1998, Libris och Församlingsförbundets förlag Ab.
Rukoussävel Halleluja
Halleluja on yhdistelmä verbistä hillel (mon.
imp.), joka merkitsee ylistämistä ja siihen
liitetystä pyhän ja lausumattoman jumalannimen JHWH lyhennetystä muodosta. Sana
merkitsee siis: ”Ylistäkää Herraa.” Sana esiintyy monissa Psalmeissa – ei vähiten ns. Hallel-psalmeissa 113-118. Psalmia 136 tavataan
kutsua ”suureksi Halleliksi”.
Salo, Boris, Vardags-tro. Katekesmeditation –
en bortglömd skatt (2. painos), 2008, ViBoSa
Salo, Boris, Unohdettu aarre. Luterilaisesta
spiritualiteetista, 2007, Kustannus Oy Arkki
Salo Boris, Livets bön. Om att be Fader vår
(2. painos), 2010, ViBoSa, www.vibosa.fi
Hallelujasävelellä on ollut, ja sillä tulee olemaan, ihmeellinen kyky selviytyä hengissä
mitä pimeimmistä ja vaikeimmista olosuhteista. Ilmestyskirja - monin paikoin raskaine
sanomineen - lepää tällä riemullisella sävelellä, joka saavuttaa kohokohtansa kaikkien luotujen juhlakuorojen nelinkertaisessa hallelujassa kirjan lopussa (Ilm 19). Syy on selvä:
Valtaistuin ei ole tyhjä ja hän, joka siellä istuu, on arvollinen istumaan siellä. Hän eikä
kukaan muu.
Taulukot 1 ja 2 seuraavalla sivulla.
20
Gladiolus 1/2015
TAULUKKO 1
Rukousaiheet raamatullisesti rinnakkain
Matt 6:9-13
Luuk 11:1-4
1. Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi.
2. Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä
niin kuin taivaassa.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
3. Anna meille tänä päivänä
jokapäiväinen leipämme.
Anna meille päivästä päivään
jokapäiväinen leipämme.
4. Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi
niille, jotka ovat meille velassa.
Anna meille syntimme anteeksi,
sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle,
joka on meille velassa.
5. Äläkä anna meidän joutua
kiusaukseen, vaan päästä meidät
pahasta.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen.
TAULUKKO 2
Rukousaihe
Rukouksen muoto
Suunta
Sävel
Olemus
Määritelmä
1. Rakkaus
Jumalaan
palvonta
häneen
abba
trinitaarinen
yhteys
2. J:lan valtakunta
ja tahto
esirukous
puolesta
maranata
epiklektinen uhri
3. Mitä tarvitsemme tarverukous
jotakin
aamen
aoristinen
elämänpriorisointi
4. Anteeksianto
synnintunnustus
kanssa
kyrie
kharis
-sävyinen
kotiintulo
5. Suojelus
vapautusrukous
vastaan
effata
anamneettinen
taistelu
ylistys
edessä
halleluja
eukaristinen
Jumalan kirkastaminen
21