docIlkka Ruostetsaari: Vallan sisäpiirissä
download 
Report Transcription
Ilkka Ruostetsaari: Vallan sisäpiirissä
097 Kirja-arvio suomalaisen valtaeliitin läpileikkaus olitiikan uutisia seuraava suuri yleisö on saattanut törmätä vuosien varrella Ilkka Ruostetsaaren eliittitutkimuksiin. Viime vuonna julkaistu teos Vallan sisäpiirissä on Ruostetsaaren kokonaisvaltainen esitys aiheesta. Kirja on vuosina 1991, 2001 ja 2011 tehtyjen kyselytutkimusten loppuraportti. Hanke oli ja on kestoltaan ja laajuudeltaan kansainvälisestikin kunnianhimoinen. Se sijoittui ajankohtaan, jolloin Suomessa oltiin alettu siirtyä sosiaalidemokraattisesta hyvinvointivaltioideologiasta kohti uuden julkisjohtamisen oppia. Ruostetsaaren tavoitteena on tarkastella sitä, ”miten suomalaisen valtarakenteen ylimmät kerrokset muodostavat eliitit ovat muuttuneet yhteiskunnallisen muutoksen turbulenssissa ja mitä vaikutuksia niiden muutoksilla on ollut demokratiaan”. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä ovat eliittien muotoutuminen (vertikaalinen liikkuvuus) ja niiden koheesio tai yhtenäisyys (horisontaalinen liikkuvuus). Ruostetsaari tekee jaon poliittisen, hallinnollisen, elinkeinoelämän, järjestöjen, median, tieteen ja kulttuurin eliitteihin. Tutkimus perustuu kyselytutkimukseen, mikä aiheuttaa väistämättä vääristymää, koska vastausprosentit vaihtelevat (Ruostetsaaren tutkimuksessa vastausprosentit ovat kuitenkin kohtalaisen hyviä). Toinen ongelma on se, ketkä lasketaan eliittiin kuuluviksi: kuinka vaikkapa taide-eliitti määritellään? On ymmärrettävää, että esimerkiksi Janne GallenKallela-Sirénin kaltaiset taidelaitosten johtajat ovat eliittiä, mutta riittääkö eliitin määritelmäksi ”eri taiteenlajia edustavia, julkista tunnustusta saaneita vaikuttajapersoonia”? Kirjassa esitellään kattavasti eliittiteorioita ja niiden kanssa kilpailevia selitysmalleja. Eliittiteorioilla on ollut huono maine. Niitä kehittivät 1920- ja 1930-luvuilla fasismista viehättyneet politiikan tutkijat ja valtio-oppineet, joille kansan eriytyminen eliitistä ei ollut ongelma. Ilkka Ruostetsaari (2014): Vallan sisäpiirissä. Vastapaino, Tampere. 336 s. jiri nieminen KIRJASSA ESITELLÄÄN KATTAVASTI ELIITTITEORIOITA JA NIIDEN KANSSA KILPAILEVIA SELITYSMALLEJA. ELIITTITEORIOILLA ON OLLUT HUONO MAINE. NIITÄ KEHITTIVÄT 1920- JA 1930-LUVUILLA FASISMISTA VIEHÄTTYNEET POLITIIKAN TUTKIJAT JA VALTIOOPPINEET, JOILLE KANSAN ERIYTYMINEN ELIITISTÄ EI OLLUT ONGELMA. 098 Peruste #1–2 2015 RUOSTETSAAREN KIRJASTA KÄY ILMI, ETTÄ ELINKEINOELÄMÄÄN REKRYTOITUU SOSIAALISELTA TAUSTALTAAN ENTISTÄ HOMOGEENISEMPAA PORUKKAA. SUOMALAINEN ELINKEINOELÄMÄN ELIITTI UUSIUTUU REKRYTOIMALLA ELINKEINOELÄMÄN JOHTOTEHTÄVIIN SAMANMIELISIÄ. Varhaisemmat eliittiteoreetikot katsoivat, etteivät taloudelliset tekijät ole ensisijaisia, vaan poliittisen johdon luonteenpiirteet ja kyvykkyys ovat ratkaisevassa asemassa. Vasta 1950-luvulla C. Wright Mills toi eliittiteorioihin marxilaisia elementtejä. Nykyisestä eliittiteoriasta – jota Ruostetsaari antaa ymmärtää seuraavansa, ellei kehittävänsä eteenpäin – käytetään ilmaisua demokraattinen elitismi. Demokraattisen elitismin teoriassa vallan keskittyminen pienelle piirille ymmärretään edelleen modernien yhteiskuntien luonnollisena piirteenä, mutta tämä pieni piiri nähdään vaihtuvana tai yhteiskunnassa ymmärretään toimivan samanaikaisesti useampia erilaisia eliittejä, jotka kamppailevat keskenään vallasta. Yksi Ruostetsaaren tarkastelemista asioista on eliittien puoluepoliittinen samaistuminen. Keskeisin johtopäätös on kokoomuksen kannatuksen vahvistuminen entisestään suomalaisen eliitin keskuudessa 2000-luvulla. Vuonna 2011 yli 50 prosenttia elinkeinoelämän eliittiin sekä mediaeliittiin kuuluvista vastasi äänestävänsä kokoomusta. Kokoomuksen kannattajat olivat yliedus- tettuina kaikissa muissa eliittiryhmissä paitsi kulttuurieliitissä. Muista puolueista sanottakoon, että SDP:n kannatus suomalaisessa eliitissä vastaa aika hyvin puolueen parlamentaarista kannatusta. Keskustalla on sama tilanne kuin SDP:llä, paitsi elinkeinoelämän eliitin ja korkeimpien virkamiesten keskuudessa sillä riittää kannatusta. Sikäli on huvittavaa, että aina ennen vaaleja keskusta keksii, että Suomessa on liikaa byrokratiaa ja virkamiehiä: keskusta itse on kokoomuksen rinnalla johtava virkamiesten puolue. Vihreiden kannattajilla on puolueen parlamentaariseen kannatukseen verrattuna yliedustus järjestöeliitin ja ennen kaikkea kulttuurieliitin keskuudessa. Perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit ovat syrjittyjä puolueita kaikkien eliittiryhmien keskuudessa, lukuun ottamatta vasemmistoliiton aavistuksen parlamentaarista kannatusta korkeampaa kannatusta kulttuurieliitin parissa. RKP:n kannattajat ovat kaikissa muissa eliittiryhmissä selkeästi yliedustettuina (tiede-eliitissä jopa nelinkertaisesti), paitsi mediaeliitissä. 099 Kirja-arvio Susanna Salama grafiikka (2005) Etsaus ja akvatinta,14x17cm. 100 Peruste #1–2 2015 JOPA NE SUOMALAISET, JOTKA ILMISELVÄSTI KUULUVAT YLÄLUOKKAAN, OVAT HALUTTOMIA SAMAISTUMAAN SIIHEN. SUOMESSA HALUTAAN PITÄÄ YLLÄ LUOKATTOMAN YHTEISKUNNAN ILLUUSIOTA, VAIKKA SUOMALAINEN LUOKKAKIERTO ON TIETTYJEN INDIKAATTOREIDEN MUKAAN JOPA HEIKOMPAA KUIN LUOKKAYHTEISKUNTANA PIDETYSSÄ ENGLANNISSA. Ruostetsaaren kirjasta käy ilmi, että elinkeinoelämään rekrytoituu sosiaaliselta taustaltaan entistä homogeenisempaa porukkaa. Suomalainen elinkeinoelämän eliitti uusiutuu rekrytoimalla elinkeinoelämän johtotehtäviin samanmielisiä. Myös yrittäjätaustaisten määrä talouseliitissä on laskenut. Tästä voisi tehdä tulkinnan, että mitä suurempi on kokoomuksen kannatus, sitä harvempi yrittäjä yltää talouseliittiin. Sen sijaan maanviljelijöitä on noussut elinkeinoelämän eliittiin enemmän kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Ruostetsaari pitää tätä yllättävänä antaessaan ymmärtää maanviljelijöiden sosiaalisen aseman olevan heikoin yhdessä työväestön kanssa. Tosin kirjaa lukiessa herää kysymys: identifioivatko Björn Wahlroosin ja Antti Herlinin kaltaiset maataloustukien nostajat ja heidän jälkeläisensä itsensä maanviljelijöiksi vai ruksasivatko he – Ruostetsaaren mukaan kuulemma suosituimman – kohdan ”ei mikään luokka”. Jopa ne suomalaiset, jotka ilmiselvästi kuuluvat yläluokkaan, ovat haluttomia samaistumaan siihen. Suomessa halutaan pitää yllä luokattoman yhteis- kunnan illuusiota, vaikka suomalainen luokkakierto on tiettyjen indikaattoreiden mukaan jopa heikompaa kuin luokkayhteiskuntana pidetyssä Englannissa. Tutkimuksen mukaan sosiaalinen media ei ole merkittävä tekijä eliitin yhtenäisyyden ylläpitämisessä. Tilanne on tosin saattanut muuttua tutkimuksen vuodesta 2011, jolloin Twitter ei vielä näytellyt juuri minkäänlaista osaa suomalaisessa poliittisessa julkisuudessa. Perinteisen median vaikutusvalta on edelleen laskenut, mutta esimerkiksi sanomalehtien pääkirjoitussivut ja niiden niin sanotut asiantuntijapuheenvuorot ovat edelleen osa eliitin viestintää. Vaikka puolueiden merkitys ja niiden jäsenmäärät ovat vähentyneet, erilaiset järjestöt ja harrastusyhdistykset urheiluseuroista Riihimäen rotareihin ovat keskeisessä roolissa niin eliittiin rekrytoitumisessa kuin eliittien koheesion vaalimisessa. Toisaalta aktiivinen kansalaisjärjestökenttä toimii myös eliittien vastavoimana, luo uusia kilpailevia eliittejä ja toimii eliittien vahtikoirana, jos mediatalot ovat liian lähellä valtaeliittiä. Anekdoottina mainittakoon, että golfin ja tenniksen harrastus on eliitin kes- Susanna Salama Wiktor 2005, lyijykynä 21x14cm Susanna Salama Krakow 2005, lyijykynä 21x14cm Kirja-arvio 101 102 Peruste #1–2 2015 ENITEN ON KUITENKIN LISÄÄNTYNYT ”KODIN, PERHEEN JA YSTÄVIEN” HARRASTAMINEN, MIKÄ KERTOO JOTAIN ERITYISTÄ HAASTATTELU TUTKIMUKSEEN VASTANNEISTA. KUINKA MONI TYÖVÄENLUOKAN YKSINHUOLTAJA AJATTELEE HARRASTAVANSA PERHETTÄ JA KOTIA? kuudessa suhteellisesti vähentynyt ja metsästyksen hieman lisääntynyt, samaan aikaan kun se on kansan keskuudessa laskenut. Ruostetsaari huomauttaa, että Suomessa samoin kuin muissa Pohjoismaissa, pröystäily ei ole kuulunut varsinkaan poliittisen eliitin toimintatapoihin. Ruostetsaari tulkitsee, että metsästyksen suosio eliitin keskuudessa kuvaa valtaeliitin rahvaanomaisuutta, mutta voihan yhtä hyvin syynä olla vaikkapa englantilaisen maalaisaateliston matkiminen. Eniten on kuitenkin lisääntynyt ”kodin, perheen ja ystävien” harrastaminen, mikä kertoo jotain erityistä haastattelututkimukseen vastanneista. Kuinka moni työväenluokan yksinhuoltaja ajattelee harrastavansa perhettä ja kotia? Yhteenvedossa Ruostetsaari toteaa, että suomalaisessa eliittirakenteessa on tapahtunut sukupolvenvaihdos 2000-luvulle tultaessa. Suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle ja 1950- ja 1960 –luvuilla sekä 1970-luvun alussa syntynyt ”lähiöiden sukupolvi” nousi valtaan. Naisten osuus eliitin jäsenistä on noussut reilusta kymmenesosasta neljännekseen, mutta etenkin elinkeinoelämän eliitissä naiset ovat yhä selkeäs- ti aliedustettuina. Naisten määrä ei ole edes kasvanut elinkeinoelämän eliitissä 1990-luvun alun jälkeen. Tutkimuksen mukaan miehet eivät koe sukupuolen estävän heidän urakehitystään. Ruostetsaari ei tosin problematisoi tätä käsitystä lainkaan. Teoksen johtopäätökset tuntuvat muutenkin kirjoitetun nopeasti. Ruostetsaari pohtii tuloksia joidenkin viime vuosien kirjoituksien valossa, mutta kriittistä keskustelua hän ei käy eikä hae tulkinnoille perusteltuja vaihtoehtoja. Aivan kuin määrällinen tutkimus olisi haluttu kehystää ensimmäisellä kirjalla, joka on sattunut käteen. En kuitenkaan väitä, etteikö Ruostetsaari tekisi tutkimuksesta oikeansuuntaisia johtopäätöksiä – noin keskimäärin tai yleisellä tasolla. Tutkimuksessa käytetty laaja aineisto avaisi kuitenkin mahdollisuuksia useammalle jatkotutkimukselle: aineistoa voisi pilkkoa entistä pienempiin osiin ja osoittaa sen heikkouksia sekä vahvuuksia. Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja toimii tutkijana Tampereen yliopiston journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMETissa.
