kustavin messulehti - Volter Kilpi Kustavissa

Transcription

kustavin messulehti - Volter Kilpi Kustavissa
1
| Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015
KUSTAVI
Turun Kirjamessuilla
2.–4.10.2015
Juha Länsman
Kustavin
messuohjelmassa
on esillä koko
paikallisen
kulttuurin kirjo
Juha Hurme
rakastui
Kustaviin jo
koulupoikana
Kivimaan
koulussa
valmistellaan
messuohjelmaa
2
Kustavi
Turun Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015 |
Kustavi –
saaristoelämää, meren
tuoksua ja kulttuuria
Kustavin
messuohjelman
helmet
Kustavi on persoonallinen ja uniikki merellinen kunta Saaristomeren syleilyssä. Kustavia leimaavat kaunis luonto, sekä viihtyisä ja
turvallinen asuinympäristö. Yli kahdentuhannen saaren ja luodon saaristokuntana
paikalliset asukkaat omaavat vahvan saaristolaisidentiteetin, jota elävöittävät tuhannet
ja tuhannet loma-asukkaat matkailijoista
puhumattakaan.
Rikas historia ja ajan saatossa toimineet
vahvat kulttuurivaikuttajat kuten Kustavissa
syntynyt kirjailija Volter Kilpi ovat tuoneet
tämän päivän Kustaviin vilkasta kulttuurielämää, josta esimerkkinä voidaan mainita
vuosittain heinäkuussa vietettävä Volter Kilpi -kirjallisuusviikko.
Näin syntyneen pohjarakennelman
päälle on syntynyt ajatus lähteä hakemaan
mahdollisuutta esitellä Kustavia Turun kansainvälisillä Kirjamessuilla. Nyt Kustavi onkin yhdessä Saamenmaan ja Ruotsin kanssa
teemana tämän vuoden Kirjamessuilla. Kustavin kunta ja Kustavin kirjallisuusyhdistys
sekä useat muut yhteistyötahot ovat valmistelleet Kustavi-aiheista ohjelmaa tiiviisti messuvieraita ajatellen.
Kustavin näkökulmasta Kirjamessuilla on
tärkeää lisätä tietoisuutta kunnasta erityisesti kulttuurin, luonnon, elinkeinoelämän ja
nykypäivän osalta. Kirjamessut on näin ollen yksi tapa markkinoida kuntaa. Toisaalta
Kustavin juhla Turun Kirjamessujen kotimaan teemana
on käsillä. Kustavi esittäytyy
messuilla suurella, 63 neliön
messuosastolla ja Kustavin ja
Saamenmaan yhteisellä ohjelmalavalla esitetään Kustavi-aiheista ohjelmaa koko
messuviikonlopun ajan lukuisien paikallisten ja valtakunnallisesti tunnettujen
tähtiesiintyjien voimin. Kustavi-ohjelmaa nähdään myös
messujen muilla lavoilla.
Kustavin ohjelmakokonaisuudessa pääsee esille koko
paikallisen kulttuurin kirjo.
Teemakokonaisuus käynnistyy messujen avajaisissa näyttävästi Pauliina Räsäsen ja
Slava Volkovin akrobatiaesityksellä. Ohjelmassa nähdään
myös Kustavin Kivimaan
koululaisten oma esitys Jutui
laiturilt, sekä reippaita merimieslauluja Anjan nimettömien esittämänä.
Yksi Kustavin messuohjelman mielenkiintoisimmista persoonista on Volter Kilpi
-kirjallisuusviikon taiteellinen
se antaa hyvän tilaisuuden olla vuorovaikutuksessa messukävijöiden ja heidän ajatustensa kanssa. Luonnollisesti Kirjamessuilla
esillä olemisella on positiivinen vaikutus
kunnan imagoon. Myös yhteistyö Saamenmaan kanssa on kiinnostavaa ja se on jo
tuonut uusia tuulia näiden kahden erityispiirteisen alueen elämään.
Aika on tehnyt tehtävänsä Kustavissa kalaverkoista valokuituverkkoihin asti.
Toivotan messuvieraat sydämellisesti
tervetulleiksi Kirjamessuille tutustumaan
Kustavin ja Saamenmaan osastokokonaisuuteen.
Veijo Katara
Kustavin kunnanjohtaja
johtaja ja kirjamaailman supertähti Juha Hurme. Kustavin
kultturelleista kesäasukkaista
messuilla ovat mukana mm.
kirjailija Leena Krohn, elokuvaohjaaja Kanerva Cederström,
ministerit Pertti Salolainen ja
Ilkka Kanerva, kuvataiteilija
Inari Krohn sekä kirjailija Pertti Lassila. Kustavin vuosistaan
saapuu kertomaan myös kaikkien tuntema kirjailija ja poliitikko Jörn Donner.
Kustavilaisten oma kirjailija
Volter Kilpi on messuilla vahvasti läsnä. Osana Kustavi−
Saamenmaa -lavan ohjelmaa
nähdään Jean Sibeliuksen Ylistys taiteelle -kuoroteos, johon
Kilpi on tehnyt suomenkieliset
sanat. Kilven näkyvyyttä lisää
myös Kustannusosakeyhtiö
Otavan 125-vuotisjuhlatempaus, jossa Alastalon salissa -pokkari jaetaan ilmaiseksi kaikille
sunnuntain messukävijöille.
Kilpeä kuullaan myös Kustavi−Saamenmaa -lavan avajaisissa, kun Yövieraat-teatteri
esittää rakastetusta Albatrossin tarina -dramatisoinnistaan
tutun Kun myrsky käy -kappaleen. Esitystä tähdittävät Kilpiviikoilta tutut Yövieraat Mika
Piispa, Matti Hakulinen ja Perttu Suominen.
Pieni, suuri saaristokunta
näkyy ja kuuluu Kirjamessuilla näyttävämmin kuin koskaan
ennen.
Salla Laiho
projektipäällikkö
Kustavi 2015 -projekti
KUSTAVI—SAAMENMAA -LAVA, B-HALLI
Kustavin ohjelman juontavat kaikkina messupäivinä Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikoilta tutut Kaisa Kukkola ja Salla Laiho.
Saamenmaan ohjelman juontavat Märistä Säpikkäistä tutut Suvi West ja Anne Kirste Aikio.
PERJANTAI 2.10.2015
LAUANTAI 3.10.2015
SUNNUNTAI 4.10.2015
10.30–11.00 Kustavi-Saamenmaa-lavan avajaiset
Avajaispuhe Saamelaiskäräjien puheenjohtaja
Tiina Sanila-Aikio ja Kustavin kunnanjohtaja Veijo
Katara. Esiintyjinä Sevettijärven koululaiset ja
Yövieraat-teatteri: Kun myrsky käy
11.05–11.25 Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Suonikylän kolttasaamelaisten arkisto ja Unesco Maailman muisti.
Kansallisarkisto/Saamelaisarkisto
11.30–11.50 Intendentti Ulla Kallberg, Merikeskus Forum
Marinum: Kustavilainen kauppa- ja talonpoikaispurjehdus ja Kustavin kansainvälisyyden juuret
11.50–12.10 Postitie-sarja: FL Kirsi Keravuori: Saaristolaisperheen kirjeitä 1800-luvun Kustavista
12.15–12.25 Multitaiteilija Niillas Holmberg esiintyy
12.25–12.45 Kirjanjulkistaminen: Kerttu Vuolabin romaani
Bárbmoáirras – Valon airut. Atrain Kustannus
12.45–13.05 Kirjanjulkistaminen: Aigi-sarjan toinen kirja Lovi.
Kirjailija Ante Aikiota haastattelee kustantaja Tarja
Tornaeus. Reuna Kustantamo ja kirjakauppa Oy
13.10–13.25 Kustavin Kivimaan koululaiset esittävät:
Jutui laiturilt
13.25–13.40 Kesäkustavilaisen kirjahylly:
päätoimittaja emerita Reetta Meriläinen
13.45–13.55 Ailu Vallen rap-esitys
13.55–14.15 Kirjanjulkistamisia: Saamelaisia lastenkirjoja suomeksi. Kustantaja ja suomentaja Kaija Anttonen
14.15–14.35 Kirjanjulkistamisia: Näytelmäkäsikirjoitus Onnekas
mies ja kulttuuripakinakokoelma Lex Sápmi.
Kirjailija Rauni Magga-Lukkari. Gollegiella
14.40–15.00 Haastattelussa kustavilaiset sirkustaiteilijat
Pauliina Räsänen ja Slava Volkov
15.00–15.15 Kustavin Kivimaan koululaiset esittävät:
Jutui laiturilt
15.25–15.45 Kirjanjulkistaminen: Saamelainen runoantologia
suomeksi. Kustantaja ja suomentaja Kaija
Anttonen
15.45–16.05 Kirjanjulkistamisia: Romaani Tanssi paholaiselle ja
novellikokoelma Niga. Kirjailija Niilo Aikio
16.10–16.20 Anjan nimettömät esittävät merimieslauluja
16.20–16.40 Teemapaikka Kustavissa: Katanpään linnakesaari:
tietokirjailija Johanna Pakola
16.45–17.15 Saamelainen erikoiskirjasto Rovaniemeltä ja Suomen saamelaisalueen kunnankirjastot esittäytyvät
17.20–17.40 Kesäkustavilaisen kirjahylly: ministeri,
kansanedustaja Ilkka Kanerva
Kustavi-ohjelmaa muualla Messukeskuksessa:
13.00–14.00, AUDITORIO 1: Turun kansainvälisten Kirjamessujen, Tiedemessujen ja Ruokamessujen avajaiset. Ohjelmassa
mm. ArtTeatro: Talvi – Kustavin sirkuksen akrobatiashow
17.15–17.45, RUNOHUONE: Runoja Saamenmaalta ja Kustavista. Kaija Anttosen ja Hilkka Oksama-Valtosen runohetki
10.30–10.50 Kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurmeen puheenvuoro: Tilaa kirjallisuudelle!
10.55–11.15 Vuoden saamelainen -palkinnon jakaminen.
City Sámit ry
11.20–11.40 Kesäkustavilaisen kirjahylly: elokuvaohjaaja
Kanerva Cederström
11.40–12.10 Kirjailija Jörn Donner kertoo suhteestaan
Kustaviin
12.15–12.35 Pääjohtaja Jussi Nuorteva: Petsamon Suonikylän
kolttasaamelaisten arkisto.
Kansallisarkisto/Saamelaisarkisto
12.35–12.55 Sevettijärven koululaiset esiintyvät
13.00–13.20 Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko esittää
Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi:
Ylistys taiteelle. Säv. Jean Sibelius, san. Volter
Kilpi, esitys: Key Ensemble ja soitinyhtye.
Esitys toteutetaan yhteistyössä Turun filharmonisen orkesterin kanssa.
13.20–13.40 Teemapaikka Kustavissa: Huvila Sarvilinna:
ekonomi Timo Sarvilinna
13.45–14.05 Ilkka Paatero: Ensimmäiset saamelaiset kirjailijat
14.05–14.30 Saamelainen nykykirjallisuus esittäytyy!
Saamelaiskirjailijoiden yhdistys
14.35–14.55 Kesäkustavilaisen kirjahylly: ministeri,
kansanedustaja Pertti Salolainen
14.55–15.15 Kesävieraana Kustavissa – kirjailija Leena Krohn
15.20–15.40 Saamelaisen käsityöperinteen elementeistä
tilateoksiksi ja installaatioiksi.
Haastattelussa kuvataiteilija Outi Pieski
15.40–16.00 Keskustelua kaupunkisaamelaisuudesta:
haasteita ja ratkaisuja. City Sámit ry ja Bárbmu ry
16.05–16.25 Volter Kilpeä suomeksi ja pohjoissaameksi!
Mukana mm. kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme
16.25–16.45 Postitie-sarja: FM Ulla Clerc: Historiallinen
Postitie
16.50–17.10 Jorma Lehtola: Laulujen Lappi – tarinoita
haavemaasta. Kustannus Puntsi
17.15–17.35 Saamenkielistä folk-rockia Vuotsosta – Ravggon!
Kustavi-ohjelmaa muualla Messukeskuksessa:
11.20–12.05, JUKOLA: Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko esittää: Tilaa kirjallisuudelle -paneelikeskustelu. Hengittääkö
suomalainen kirjallisuus? Mikä on kirjallisuuden paikka yhteiskunnassa? Mihin kirjallisuutta tarvitaan? Onko ihmisillä tilaa kirjallisuudelle? Panelisteina kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme,
kirjailija Anna Kortelainen ja runoilija Tommi Parkko
14.15–16.15, EINO: Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen merikirjallisuusseminaari
10.30–10.50 Juosten kustannettu – pohjoisen kustantajan karu
arki. Kaaosta, paniikkia ja täpäriä tilanteita!
Inarilaissyntyiset Veli-Pekka Lehtola ja Jorma
Lehtola keskustelevat. Kustannus Puntsi
10.55–11.15 Teemapaikka Kustavissa: Lypyrtti: FT Jaana
Kouri
11.15–11.35 Kesäkustavilaisen kirjahylly: kuvataiteilija Inari
Krohn
11.40–12.10 Alkuperäiskansa saamelaiset ja Suomen etniset
vähemmistöt oppikirjoissa. Minkälaista kuvaa
suomalaiset oppikirjat luovat? Keskustelijoina Ulla
Aikio-Puoskari ja Merja Paksuniemi. Keskustelua
johtaa Pirjo Hiidenmaa. Saamelaiskäräjien koulutus- ja oppimateriaalitoimisto ja Suomen tietokirjailijat ry
12.15–12.25 Musiikkiesitys Kustavista: Viis papeista
12.25–12.55 Kustavilainen nuutinpäivän perinne: Kustavi-opas
Marja Santalahti ja Kustavin senioritanssijat
13.00–13.30 Uusia näkökulmia Nils-Aslak Valkeapään
teokseen Beaivi áhcážan
(Aurinko, isäni) II.
ž
Keskustelijoina tutkija Anne-Maria Magga (LY) ja
prof. Lea Rojola (TY). Keskustelua johtaa
viestintäpäällikkö Olli Tiuraniemi (LY). Lapin
yliopisto/Saamentutkimus ja Turun yliopisto/
Kotimainen kirjallisuus
13.30–13.50 Saamenkielinen lukupiiri verkossa – oppimista
ja yhteisöllisyyttä. Mitä muuta verkko tarjoaa
saamelaisille ja saamelaiskulttuurista kiinnostuneille? Virtuaalikoulu/ Saamelaisalueen
koulutuskeskus
13.55–14.15 Volter Kilven Seura esittää: kotimaisen kirjallisuuden professori Pirjo Lyytikäinen, Helsingin
yliopisto: Kirjailija Volter Kilpi ja Kustavin kuvat
14.15–14.35 Kesäkustavilaisen kirjahylly: kirjailija Pertti Lassila
14.40–15.00 Hitruu! - Opi inarinsaamea! Anarâškielâ servi
15.00–15.25 Lasten TV-ohjelmat, pelit ja kieli. Keskustelijoina
media-alan opettaja Erkki Feodoroff (SAKK),
lasten ja nuorten ohjelmien päällikkö Teija Rantala
(Yle) ja saamenkielisten lastenohjelmien tuottaja/
toimittaja Ritva Torikka (Yle Sápmi).
Keskustelua johtaa Liisa Holmberg (SAKK).
15.30–15.40 Musiikkiesitys Kustavista: Viis papeista
15.40–16.00 Teemapaikka Kustavissa: Isokarin majakkasaari:
dos. Leena Kytömäki (TY)
16.00–16.20 Risto Oinaala: Kustavi-fanfaari ja järjestelytoimikunnan kiitospuheet
16.25–16.45 Kirjamessujen joiku
Kustavi-ohjelmaa muualla Messukeskuksessa:
15.25–15.50, RUNOHUONE: Postitie-sarja: MuM Laura Kokko:
Volter ja Hilja Kilven avioliiton aikainen kirjeenvaihto
15.50–16.30, RUNOHUONE: Volter Kilven Seura esittää:
Albatrossi maailmalla -keskustelu. Volter Kilven kääntämisestä
keskustelemassa Kilven tutkija, prof.Pirjo Lyytikäinen (HY),
kääntäjä Gabriele Schrey-Vasara sekä prof. Pirjo Kukkonen
(HY).
Kustavin teemakokonaisuudessa mukana mm. Kustavin kunta, Kustavin kirjallisuusyhdistys ry, Kustavin Kivimaan koulu, Selkämeren kansallispuisto, Volter Kilven Seura, Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys ry, Susiluodon merivartioasema, Turun filharmoninen orkesteri, Key Ensemble, Teatteri TuulenHuutajat, Nälkäteatteri ry ja ArtTeatro.
3
| Keskiviikkona,
2. syyskuuta 2015 2.–4.10.2015
Kustavi Turun
Kirjamessuilla
Rakkaudesta Kustaviin
1970-luvulla Juha Hurme
oli paimiolainen koulupoika, jonka ystäväperhe toimi
matkailuyrittäjinä Kustavissa.
Hurme polki pyörällä sadan
kilometrin matkan Paimiosta Kustaviin ja rakastui saaristopitäjään.
– Kaitaisten sillan paikalla oli silloin vielä lossi, joten
todella tunsin siirtyväni saaristoon. Kustavissa liikuin
saarelta toiselle ja ymmärsin
Kustavin erityisyyden. Siteeni muodostui neljäkymmentä
vuotta sitten, eikä ole katkennut koskaan, Hurme kertoo.
Kymmenen vuotta ensikohtaamisen jälkeen Hurme
tutustui Volter Kilven tuotantoon. Se avasi uusia näkökulmia saaristoon ja Kustavin
retket sävyttyivät Kilven tarinoiden vaikutuksesta. 1995
Hurme ohjasi Turkuun Albatrossin tarinan. Hänestä
tuli Kustavissa tunnettu teatterintekijä.
Nykyään Hurme toimii
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon taiteellisena
johtajana. Hänen teatteriryhmänsä oli mukana jo ensimmäisellä kirjallisuusviikolla,
joka järjestettiin vuonna 1999.
Siitä lähtien Hurmeen ohjauksia on ollut mukana joka kesä.
– Kustavissa sain idean siitä, ettei rakennettuja näyttämöitä ja rekvisiittaa juuri
tarvita. Etsimme esitykseen
sopivan esityspaikan, jotka
ovat usein luonnonläheisiä.
Silloin esityksessä on pakko
satsata olennaiseen. Kaikki
ylimääräinen jää pois ja maisema väreilee esityksen kanssa, Hurme sanoo.
Katsojat ovat jakaneet tämän erityislaatuisen tunnelman nyt jo toistakymmentä
vuotta ja kirjallisuusviikolla
käy joka kesä hyvin eri-ikäisiä
ihmisiä eri puolilta Suomea.
Ohjelmistossa on esityksiä
vakavista ja haastavista draamoista leppoisiin komedioihin ja lasten ohjelman määrä
on kasvussa.
Stefan Bremer
Kilven
lukemisen
helppous
Matkalle
marraskuiseen
saaristoon
Hurmeen mielestä Kustavi Volter Kilpineen on erittäin perusteltu kirjamessuteema. Ei vain
Volter Kilven, vaan myös kirjallisuusviikkojen pitkän tradition tähden onnistuneena ja
asemansa vakiinnuttaneena
kulttuuritapahtumana.
– Kustavi on kirjallisuuden
saaristolaiskunta, jossa sanataiteen eteen on tehty pitkäjänteistä työtä. Se voisi olla
kirjamessuteema joka vuosi!
Hurme kertoo, että johtuen
kulttuurisesta vireydestä Kustavi on täynnä luovan työn ja
käsityön paikkoja, jotka ovat
ympärivuotisia. Matkailijan
on helppo löytää sieltä merellisyyden ja maisema-arvojen
lisäksi kulttuurin arvo.
– Kulttuurisella aktiivisuudella on tapana tarttua ja levitä, Hurme sanoo. Kulttuuri- ja
taidetoiminnalla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Se
poikii hyvää oloa, joka säteilee
muuhun elämään.
Kulttuurin lisäksi Kustaviin
kannattaa tutustua Hurmeen
mielestä myös luonnon takia.
Marraskuinen tai helmikuinen
saaristo ei ole vähäinen arvoiltaan sekään, vaikka uimisen
ilot puuttuisivatkin.
– Kylminä vuodenaikoina
saaristosta löytyy ainutlaatuis-
ta koettavaa. Toista tuhannen
saaren kuntaa ei Suomessa ole,
Hurme sanoo. Ja sitten on tietenkin se Volter Kilpi.
Volter Kilven teksteissä Hurmetta viehätti ”rehellisesti ja
röyhkeästi” sanottuna niiden
helppous. Hurme ei ymmärrä usein kuulemiaan kommentteja Kilven kirjoitusten
vaikeudesta.
– Parasta Kilven kirjoissa
on selkeys ja viihdearvo. Ne
ovat hauskoja, mutta samalla korkeinta sanataidetta, mitä
Suomessa on Aleksis Kiven lisäksi tehty, Hurme sanoo.
Hänen mielestään Volter
Kilpi on synkimmilläänkin
humoristi, joka leikkii lempeästi fiksun lukijan kanssa.
Teokset ovat täynnä hienoja lyhyitä kertomuksia, jotka
muodostavat mosaiikin kulkiessaan episodista episodiin.
Hurme luki Volter Kilven
Saaristosarjan ensimmäistä kertaa 35 vuotta sitten.
1930-luvulla kirjoitettua Saaristosarjaa pidetään Kilven
kirjallisena päätyönä ja siihen kuuluvat kaksiosainen
romaani Alastalon salissa,
novellikokoelma Pitäjän pienempiä ja romaani Kirkolle.
Teoksissa Kilpi palasi lapsuutensa Kustaviin ja Kustavin
asukkaisiin.
– Olen lukenut Saaristosarjaa siitä asti koko ajan lisää.
Se on minulle kuin Kustavi:
loputtoman ilon lähde.
Laura Rantanen
Kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme.
Saamelainen kulttuuri esittäytyy
Kustavin messuteemakumppani Saamenmaa esittelee
saamelaiskulttuuria laajasti ja
monipuolisesti syksyn Kirjamessuilla.
Kirjamessut tarjoaa upean
tilaisuuden tutustuttaa messuvieraat saamelaiskulttuurin
omaleimaiseen ja ainutlaatuisen maailmaan ja saamelaiselle kirjallisuuden esittäytyä
suurelle yleisölle. Kirjamessut
ovat mahdollistaneet myös
Kustavin ja Saamenmaan yhteistyön ja olemme tästä todella innoissamme!
Saamenmaa-ohjemaa on
messuilla tarjolla ennennäkemättömän laajasti ja saamelaista kulttuuria esitellään
mm. räpin, folk-rockin, joiun,
saamelaisten tarinoiden, kirjallisuuden, runouden ja runokonsertin, kirjailijaesittelyjen,
kirjanjulkistamisten, teatterin,
nykytaiteen, tanssin, elokuvien, lastenelokuvafestivaalin,
dokumenttien ja työpajojen
Paadar Images
Juha Länsman
Saamenlippu
kautta. Ofelaš-lähettiläät opastavat messuvieraat saamelaiskulttuuriin ja luvassa on myös
mielenkiintoisia seminaareja
ja keskusteluja - luvassa myös
inarinsaamen kielen pikakurssi.
Kustavin ja Saamenmaan
yhteisellä ohjelmalavalla kuullaan Volter Kilpeä pohjoissaameksi ja Runohuoneessa
Saamenmaalla ja Kustavilla on
yhteinen runohetki. Toivomme myös että iloinen ja antoisa
yhteistyömme välittyy messukävijöille heidän vieraillessaan
osastoillamme.
Kustavin messuteemakumppani on Saamenmaa.
Saamenmaa-ohjelmaa on
toteuttamassa valtaisa joukko
eri toimijoita, organisaatioita ja
yhdistyksiä ja syksyn messuille
onkin tulossa huikea esiintyjäkattaus Saamenmaalta.
Useiden kymmenien esiintyjien joukossa ovat mm. kirjailija/runoilija/muusikko ja
Pohjoismaiden neuvoston
kirjallisuuspalkinnon ehdokas Niillas Holmberg, rap-artis-
tit Ailu Valle ja Amoc, kirjailija/
runoilija/elokuvantekijä Inger-Mari Aikio, kirjailija Rauni
Magga Lukkari, runoilija Rose-Marie Huuva, kirjailija Ante Aikio ja Märistä Säpikkäistä
tutut Suvi West ja Anne Kirste Aikio. Saamenmaalta messuille saapuvat esiintymään
myös Sevettijärven koululaiset ja tapahtumassa jaetaan
lisäksi Vuoden saamelainen
-palkinto.
Saamenmaan messuosastolla voi tehdä kirja- käsityö- ja musiikkihankintoja ja
tutustua mm. oppimateriaalinäyttelyyn, saamelaiseen kustannustoimintaan ja saamen
kieliin. Suomen halki Turkuun
ajelee myös yhteispohjoismainen kirjastoauto ja messukeskuksen piha muuttuu
saamelaiskyläksi!
Bures boahtin Turku Girjemeassuide! Tervetuloa Turun
Kirjamessuille!
Outi Länsman
Saamenmaa-teeman
koordinaattori
Saamelaisalueen
koulutuskeskus
4
Kustavi
Turun Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015 |
Kustavin koululaiset valmistelevat
Turun Kirjamessuille merellistä ohjelmaa
Kustavin koululaiset valmistelevat parhaillaan ohjelmanumeroa Turun Kirjamessuille.
Salamyhkäisyyden verho riippuu vielä toistaiseksi koululaisten ohjelman yllä, mutta
Kivimaan koulun rehtori Matti Blomros suostuu raottamaan sitä hieman.
– Koululaisten musiikkipainoittaisen ohjelmanumeron
nimi on Jutui laiturilt, ja siinä
tulee olemaan vahvasti merellinen teema, kun kerran Kustavissa ollaan, paljastaa Blomros.
– Saaristo ja merellisyys olivat lähtökohtana, kun ohjelmaa lähdettiin kehittämään.
Ohjelman laulujen aiheina
ovat muun muassa veneily
ja kalastus. Asumme niin erikoisessa kunnassa ja varsinkin
kun toisena teemana on Saamenmaa, niin kyllä se saaristolaisuuden ja merellisyyden
pitää näkyä, jatkaa opettaja
Katja Nummela.
Heikki Nilanen
Mäntynen jatkaa, että kou-
lulaisten mukana olo on tärkeää siksikin, että samalla lapset
ja nuoret saavat tuntumaa kirjallisuuteen.
– On tärkeää, että lapset ja
nuoret oppivat tuntemaan ja
arvostamaan kirjallisuutta.
Kustavin koululaiset ilahduttavat ohjelmanumerollaan messuyleisöä heti Turun
Kirjamessujen avajaispäivänä
perjantaina. Musiikillinen numero on hyvää vastapainoa
kirjallisuuspitoiselle messuohjelmalle.
Koulutyö on hiljattain alka-
nut Kivimaan koulussa ja alkusyksy kuluu Kirjamessujen
ohjelmanumeron ahkerassa
harjoittelussa.
– Kyllä tämä messuille harjoittelu on nyt alkusyksynä
koulun pääprojektina. Koko
syyskuu harjoitellaan inten-
siivisesti, Blomros sanoo.
Kustavin kirjallisuusyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo
Mäntysen mukaan Kustavin
koululaisten esiintyminen
Kirjamessuilla on luonteva
jatkumo sille, että lapset olivat teemana tämän vuoden
Kilpi-viikolla.
– Toki on luontevaa, että sama teema jatkuu myös messuilla. Meistä oli tärkeää, että
mukaan otetaan paikallisia ja
nimenomaan lapsia. Myös saamelaiset tuovat koululaisiaan
Turun Kirjamessuille, joten
ajattelimme, että on hyvä olla
samalla viivalla tässä asiassa.
Saara Kallio
Kivimaan koululaiset seilaavat saaristolaistunnelmissa Turun Kirjamessujen ohjelmanumerossaan.
KUSTAVIN SEURAKUNTA –
LÄHELLÄ IHMISTÄ
Lapsille ja varhaisnuorille:
• Nalle-kirkko • Selviytyjät-kerho
Nuorille:
• Frisbeegolf • Rippikoulu
Aikuisille:
• Epäilijöiden klubi • Häärysäys • Ihmissuhdeluennot
• Juhlat • Kirkkokuoro • Konsertit • Kynttiläkirkko • Leirit
• Retket • ”Rukouspaat”-rukouspiiri • Runoraati
• Virsi- ja gospelkaraoke • Yhteislaulutilaisuudet
Volter Kilpi
Kustavissa
-kirjallisuusviikko
www.vkkustavissa.fi
Katso tarkemmat tiedot www.kustavinsrk.fi
Elävä kirjallisuustapahtuma
meren äärellä
5
| Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015
Kustavi Turun
Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
Kirjallisuusyhdistys kovassa
vauhdissa Kustavissa
– Täytyy tunnustaa, että Alastalon salissa on vielä kesken,
Kustavin kirjallisuusyhdistys
ry:n puheenjohtaja Jarmo
Mäntynen myöntää.
Yhdistys on toiminut jo 15
vuotta ja hidastamisen merkkejä ei näy. Toiminnanjohtaja
Salla Laiho uskoo toiminnan
monipuolistuvan ja lisääntyvän Kirjamessujen myötä.
– Ohjelma messuille oli aika helppo keksiä, koska Kilpi-viikoilta on voinut poimia
paljon ohjelmanumeroita,
Laiho kertoo. Kaikki Kustavin
vahvuudet korostuvat ohjelmassa, jossa kirjallisuuteen
yhdistetään luontoa ja merellisyyttä. Tunnettuja kesäkustavilaisia esiintyy myös
ohjelmassa.
Laiho ja Mäntynen uskovat Kustavin saaristokuntana
kiinnostavan. Kirjamessuilla
on ensimmäistä kertaa kaksi pääteemaa, Kustavi ja Saamenmaa. Yhteistyö Suomen
ääripäiden välillä lähti helposti käyntiin ja sen toivotaan jatkuvan vielä kauan messujen
jälkeenkin.
– Yhteistyöstä tulee värikästä ja kiinnostavaa, Mäntynen
toteaa. Näin suuri julkisuus
on ainutlaatuista Kustavin
kokoiselle pienelle kunnalle, joten kirjallisuuden lisäksi ohjelmassa ja osastossa on
Kustavi kuntana tärkeässä
asemassa.
Heikki Nilanen
Kustavin kirjallisuusyhdis-
tyksen päätehtävä on vuosittaisten Volter Kilpi -viikkojen
järjestäminen. Kilpi-viikkoja
on järjestetty vuodesta 1999
alkaen ja suosio on vain kasvanut vuosien aikana. Alkuperäisenä ideana oli perustaa
Kustaviin kirjallisuuden ystäville vuosittainen tapahtuma,
joka vahvistaisi Kustavin kulttuuri-identiteettiä ja lisäisi
Kilven teosten tunnettuutta.
Tänä vuonna Kilpi-viikoilla vieraili melkein 4000
vierasta, joista lähes 400 avajaisissa. Yövieraat-teatterin
Albatrossin tarina keräsi tänäkin vuonna eniten katsojia. Albatrossin tarina kuuluu
myös Salla Laihon suosikkeihin.
– Albatrossin tarinasta on
tullut rakkain ja näytös muuttuu vähän joka vuosi mistä pidän, Laiho toteaa.
Kustavin kirjallisuusyhdistyksen taiteellinen joh-
Kustavin kirjallisuusyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Mäntynen sekä toiminnanjohtaja Salla Laiho esittelivät yhdistyksen toimintaa Kustavin Lohimarkkinoilla.
taja Juha Hurme on tehnyt
Kilven tekstien dramatisointeja Volter Kilpi -viikkojen alkuvuosista asti. Yhdistyksen
jäsenten lisäksi Kilpi-viikoil-
la on kymmeniä talkoolaisia
auttamassa järjestelyissä.
Yhdistykseen kuuluu noin
70 jäsentä, joista puolet on
kustavilaisia. Jäseniä ja erityi-
sesti ainaisjäseniä toivotaan
enemmän. Mäntynen uskoo kirjamessuista saatavan
julkisuuden houkuttelevan
lisää ihmisiä liittymään jäse-
niksi kehittämään ja kuluttamaan kulttuuria Kustavissa.
Sanni Linnasaari
lukiolainen, Kustavi
Heikki Nilanen
Hirsimökkejä Kustavissa
meren rannalla
QLyhyt- ja pitkäaikaiseen käyttöön ympäri vuoden.
Q Hyvät kalastus- ja retkeilymahdollisuudet.
Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö rouva Jenni Haukio avasi kesän 2015 Kilpi-viikon Kustavin teemakuntavuoden kunniaksi.
Heikki Nilanen
QVeneenlaskupaikka, kanoottivuokrausta.
Lasse Jalonen
Viliskerintie 27, 23360 Kustavi
Puh. 0400 539 916, 040 744 5916
juuvanni@kustavi.fi
www.juuvanni.fi
Volter Kilpi -kirjallisuusviikkoja on järjestetty Kustavissa
jo vuodesta 1999 alkaen.
6
Kustavi
Turun Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
Puh. 0400 699 433
posti@metsakuljetus.com
Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015 |
7
| Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015
Kustavi Turun
Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
L
ġQ
U6
6

ġ
.
U6
ġ
L%
Q
ġ
0
;.
L
$
Q
^
Q
ġ
F
%
.
;%
0
0
6
þ
þ
þ
ġ
.
L.
%
Q
Q
6
ġ
H
.
%
ġ
H
LQ
b
.
L
LL
ġ
ç
ø
þ
°Ġ
Î
ž
ė
Î
Ä
Ĥj
ġ
Kustavin Ahto ry
Monipuolisena yleisseurana
jo 77 vuotta tunnettu Ahto on perustettu
vuonna 1938 innostamaan lapsia, nuoria,
aikuisia ja vanhuksia liikunnan, urheilun ja
hyvien sekä terveellisten elämäntapojen pariin.
Toiminta ei ole jäänyt pelkästään kotikunnan
alueelle, vaan toimimme monipuolisesti
yhteistyössä valtakunnan, piirin,
naapurikuntien seurojen ja eri urheilulaitosten,
sekä urheiluakatemioiden kanssa.
Seurassamme on saanut moni valtakunnan
tason urheilija alkuoppinsa. Kustavin tuulisen
karuilla kallioilla on lyöty alkutahdit sisulla
ja kiintymyksellä oman seuran toiminnan
kestämiselle olosuhteet huomioiden
oli sitten myrsky tai tyven.
Kaikkiin lyhtyihin nyt kaupan
päälle siihen sopiva kynlä!
Tarjous voimassa 15.10. as.
TERVETULOA!
Avoinna:
Syyskuu - joulukuu
To-su 10 - 16
8
Kustavi
Turun Kirjamessuilla 2.–4.10.2015
PALVELUT
Persoonallinen ja uniikki Kustavi on merellinen kunta Saaristomeren syleilyssä.
Vastustamattoman kaunis luonto, viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö sekä
laadukkaat ja toimivat peruspalvelut takaavat, että kunnassa todella viihdytään.
Myös lapsiperheille ja perhettä perustaville nuorille pareille on tarjolla hyvät peruspalvelut kilpailukykyisellä kunnallisveroprosentilla. Lasten päivähoito ja esiopetus
laajennetussa päiväkodissa sekä koululaisten iltapäivätoiminta toimivat hyvin.
Kivimaan alakoulu on peruskorjattu. Musiikkiopisto, kansalaisopisto ja vapaaaikatoimi tarjoavat yhdistysten lisäksi monia harrastusmahdollisuuksia. Liikuntamahdollisuudet ovat hyvät ja uutta lasten leikkipuistoa ollaan toteuttamassa.
KESKUSTA-ALUEEN OMAKOTITONTIT
Kirkonmäen asuntoalueen omakotitontit ovat myynnissä hintaan 3 euroa/m2. Etäisyys meren rantaan on alle yksi kilometriä. Tonttien pinta-alat ovat 1263-2129 m2.
Huippunopeat valokuituyhteydet mahdollistavat mm. etätyön tekemisen.
YRITYSMAHDOLLISUUDET KUSTAVISSA
Kustavin kunta myy teollisuustontteja hintaan 0,35 euroa/m2. Investointitukea on
haettavissa aineellisiin ja aineettomiin investointeihin noin 20-35 % I samma båt –
samassa veneessä Leader-yhdistyksen ohjelman kautta.
MATKAILU
Kustavin palvelutarjontaan kuuluvat mm. viihtyisät vierasvenesatamamme, laadukkaat ravintolamme, houkuttelevat ostoskohteemme ja hyvät kalastusmahdollisuutemme majoituspaketteineen. Kustavin kautta kulkevat reitit Ahvenanmaalle ja
Saariston Rengastielle.
Ohjelmapaketit ryhmille voidaan tarvittaessa räätälöidä asiakkaan tai ryhmien
toiveiden mukaisesti. Monipuolinen kulttuurielämä ja tapahtumatarjonta tuovat
kävijöitä erilaisiin tilaisuuksiin, mm. Lohimarkkinat ja juhannusalkojen koristelu ja
pystytys. Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa vietetään jälleen heinäkuussa
2016. Tapahtumista saa lisätietoja www.kustavi.fi/tapahtumat.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Veijo Katara
Rakennustarkastaja Laura Lähde
Vapaa-aikasihteeri Maritta Jalonen
www.kustavi.fi
0500 785 324
0500 740 006
050 575 9121
Keskiviikkona, 2. syyskuuta 2015 |