Tietoarkku 1 - Takahuhdin koulu

Transcription

Tietoarkku 1 - Takahuhdin koulu
TIETOARKKU
TAKAHUHDIN KOULU
1/2015 - 2016
11.8.2015
Yhteinen kouluvuosi alkaa jälleen
Kesä ei ole ollut lämmin, mutta siitä huolimatta kouluvuosi alkaa jälleen. Arjen aherrus, läksyt
ja kokeet ovat koululaisilla edessä. Nukkumarytmit ja koulun tavat ovat jälleen mielissä. Tästä se lähtee.
Toivotan kaikki oppilaat ja heidän huoltajansa tervetulleiksi kouluun. Erityisesti toivotan tervetulleiksi uudet ekaluokkalaiset, seiskaluokkalaiset sekä muut Takahuhtiin tulevat uudet oppilaat myös muille luokka-asteille. Tässä Tietoarkku 1 –lehtisessä on pyritty esittämään koulun
perusasiat ja –käytänteet. Tämä kannattaa säilyttää, mutta se löytyy myös koulun kotisivuilta.
Sieltä löytyvät myös tulevat Tietoarkut.
Suurimmat muutokset koulun arjesta löytyvät B-talon eli pienten puolen pihalta. Päiväkodin
rakentaminen alkaa lähiaikoina. Työmaa-alue aidataan, joten sinne ei ole kulkua. Piharemontti on suurelta osalta valmis koulun alkaessa, mutta osaa alueesta työstetään vielä koulun alkaessa. B-talon pihaan kuljetaan syksyn ajan pääportista ja kentän päädystä.
Liikenne tulee olemaan suuri haaste, varsinkin Hintsankadulla B-rakennuksen tienoilla, niin
remontin aikana kuin päiväkodin aloittaessa toiminnan vuoden vaihteessa. Selitän liikenteestä enemmän omassa kohdassaan tässä kirjasessa. Se osa kannattaa lukea tarkkaan.
Takahuhdin koulun osalta ei suuria muutoksia ole tullut. Henkilökunta vaihtuu jonkin verran,
mutta se on aivan luonnollista isossa talossa. Uudet kasvot tuovat aina jotain uutta.
Uusi opetussuunnitelma otetaan käyttöön syksyllä 2016. Tällöin nykyiset 1-5 luokkalaiset oppilaat alkavat noudattaa uusia säädöksiä. Nykyiset 6-9 luokkalaiset käyvät perusopetuksensa
loppuun vanhaa opetussuunnitelmaa noudattaen. Pidän aiheesta tilaisuuden syksyllä,
jossa kerron asiasta tarkemmin. Kirjoitan OPS 2016 –aiheesta myös tulevissa tietoarkuissa.
Muistutan tässä vaiheessa vanhempia siitä, että Some-juttujen kanssa täytyy olla tarkkana.
Meidän on yhdessä opetettava lapselle etiketti, miten pitää toimia. Esim. Whatsup on oiva
yhteydenpito väline, mutta myös erinomainen keino kiusata tai käyttää valtaa. Vallankäytöllä
tarkoitan esim.poistan ryhmästä tai pääset ryhmään, jos teet niin kuin tahdon yms. Näiden
asioiden selvittäminen ei ole lainkaan mukavaa. Some –asia koskee niin ysiluokkalaisia kuin
ekaluokkalaisia, ja kaikkia siltä väliltä.
Takahuhdin koululla on aktiivinen vanhempainyhdistys. Yhdistys kerää vanhan voiman rinnalle uutta voimaa aina yhdistyksen syyskokouksessa. Suosittelen kiinnostuneita tulemaan
mukaan. Voitte myös kysellä nykyaktiiveilta toiminnasta etukäteen. Yhdessä tekeminen ei
tee osallistumisesta liian raskasta ja yhdessä tekeminen on hauskaa.
Toivotan kaikille hyvää kouluvuotta sekä voimia myös kotiväelle arjen aherruksessa.
Hyvää syksyn alkua kaikille,
Sami Nykänen
Rehtori
Takahuhdin koulu
Opettajat lukuvuonna 2015 - 2016
Aalto Eeva
Boedeker Markus
Bister Markus
Flyktman-Myllymäki Tiina
Fröjdahl Kristiina
Hakola Elisa
Herrala Anssi
Herrala Satu
Hovi Juli
Issakainen Susanne
Javanainen Juha
Kojola Merja
Kolari Heli
Korkeamäki Johanna
Kuusipalo Eija
Laarko Johanna
Lampinen Jari
Lassila Maria
Lepola Pia
Luimula Sami
Merivirta Mirka
Myllymäki Esko
Mäkinen Timo
Nykänen Sami
Ojanperä Hanna
Oksala Virpi
Pajakkala Anna-Mari
Papunen Sari
Pertovaara Heidi
Pitkänen Enni
Raatikainen Anu
Ranta Kirsi
Rantanen Tuula
Rinta-Jouppi Urpo
Selin Jouni
Toura Tiina
Uusitalo Matti
Wiena Irene
Vuento Taina
lehtori
Käsityö TS
lehtori
Tuntiopettaja
Käsityö, TN,
Terveystieto, liikunta, Lv. 7B
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 8C
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv 9C
lehtori
Matematiikka, ATK,
lehtori
Lehtori
Matematiikka, FK, LV 7D
JOPO -luokan opettaja, LV. 9J
Luokanopettaja Liikunta
lehtori
Äidinkieli ja kirjallisuus, Lv. 9B
tuntiopettaja
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 8E
lehtori
Liikunta,
lehtori
Ruotsi, saksa, Lv. 7C
lehtori
Uskonto, elämänkatsomustieto, Lv. 8F
tuntiopettaja
Matematiikka, fysiikka, kemia, Lv. 7A
Tuntiopettaja
Kotitalous
lehtori
Historia, yhteiskuntaoppi, Lv. 9E
tuntiopettaja
S2, suomi toisena kielenä 1-9 lk
lehtori
Biologia, Maantieto, Lv 7E
lehtori
Liikunta
Erityisopettaja
Erityisopetus
lehtori
Opinto-ohjaus
erityisopettaja
rehtori
Erityisopetus
Tuntiopettaja
Englanti, Lv. 7F
lehtori
Kotitalous,
lehtori
Englanti, ranska,
tuntiopettaja
Ruotsi, saksa, Lv. 9D
Tuntiopettaja
Englanti, ruotsi, saksa, Lv. 8B
Tuntiopettaja
Musiikki
lehtori
Opinto-ohjaus
lehtori
Matem. fysiikka, kemia, LV. 8A
lehtori
Erityisopetus
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 9A
apulaisrehtori
nuoriso-ohjaaja JOPO-luokka
lehtori
Biologia, maantieto
lehtori
Matem., fysiikka, kemia, Lv 8D
lehtori
Kuvataide, Lv 8G
Kati Ylinen
Arja Järvinen
Antti Kestilä
Karita Laine
Anna Huovinen
Niina Parkkila
Heli Tiusanen
Mikael Relander
Jenni Satama
Mira Virta
Riitta Sompa-Hokkanen
Salme Halme
Jussi Lyly
Noora Patokoski
Leila Auru
Kristiina Pyylampi
Jussi Lyly
Kirsi Väntsilä
Juli Hovi
Elina Suolahti
Johanna Harju
Maria Paananen
Simo Wallin
Päivi Laakkonen
Sanna Nykänen
Jukka Hämäläinen
Heli Kolari
Anna-Mari Pajakkala
Heidi Pertovaara
Sari Papunen
Eeva Regan
Katja Lehtiniemi-Tiura
Sirpa Kukkurainen
Outi Kuusela
Tuomas Salminen
Kirsi Formulahti
Nina Seppä
Petra Järvinen
Merja Jokela
Kristiina Särkimäki
Nelli Lyijynen
Tanja Niemi
Maarit Kuotola
1-3
Erityisluokanopettaja
1A
Luokanopettaja
1B
Luokanopettaja
1C
Luokanopettaja
1D
Luokanopettaja
1E
Luokanopettaja
2A
Luokanopettaja
2B
Luokanopettaja
2C
Luokanopettaja
2D
Luokanopettaja
3A
Luokanopettaja
3B
Luokanopettaja
3C
Luokanopettaja
3-4D Luokanopettaja
4A
Luokanopettaja
4B
Luokanopettaja,
4C
Luokanopettaja
5A
Luokanopettaja
5B
Luokanopettaja
5C
Luokanopettaja
5D
Luokanopettaja
6A
Luokanopettaja
6B
Luokanopettaja
6C
Luokanopettaja
Lehtori, tekstiilityö
Lehtori, tekninen työ
Lehtori, saksa
Lehtori, Ranska
Tuntiopettaja, saksa
Lehtori, saksa
Lehtori, englanti
Lehtori, englanti/venäjä
Erityisopettaja
Erityisopettaja
Tuntiopettaja
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynnin ohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Koulunkäynninohjaaja, kerho
Kerho
Mari Juntunen
Kerho
Takahuhdin koulun yhteystiedot
Osoite
vuosiluokat 5-9 + hallinto, A-talo/yläkoulu
Hanhenmäenkatu 2, 33560 Tampere
vuosiluokat 0-4, B-talo/alakoulu
Hintsankatu 4, 33560 Tampere
http://koulut.tampere.fi/takahuhti/
Opettajien ja ohjaajien sähköpostiosoite on muotoa
etunimi.sukunimi@tampere.fi
Rehtori
Sami Nykänen, 03 – 5654 5713, 040 583 9419
sami.nykanen@tampere.fi
Apulaisrehtori
Jouni Selin, 03 – 5654 5711, 040 800 4174
jouni.selin@tampere.fi
Oppilaanohjaaja
Esko Myllymäki,
esko.myllymaki@tampere.fi
Anu Raatikainen,
anu.raatikainen@tampere.fi
03 - 5654 5712
040-806 4087
Koulukuraattori
Johanna Niiranen, 050-466 7852,johanna.niiranen@tampere.fi
Johanna Virtanen, Lisätietoa kuraattoreista myöhemmin
Koulupsykologi
Heidi Koponen,
heidi.koponen@tampere.fi
050 432 0541,
Toimisto
Koulusihteeri Tarja Ala-Jaskara
tarja.ala-jaskara@tampere.fi
03-5654 5710(elokuun)
Koulusihteeri Susanna Nurmi ,
03 - 5654 5710,
kirsi.s.nurmi@tampere.fi , A-talo/yläkoulun puoli
Koulusihteeri Sanna Suvanto
03 - 5654 4052
sanna.suvanto@tampere.fi , B-talo/alakoulun puoli
Vahtimestari
Helena Hyöky-Myllyoja 040 571 8340
helena.hyoky@tampere.fi <- ENSISIJAISET YHTEYDENOTOT
Timo Manninen
050 595 1022
timo.t.manninen@tampere.fi
Terveydenhoitaja
Mervi Chrapek, 03 – 5654 4031, mervi.chrapek@tampere.fi
Anu Montonen (ti-ke),040 806 2188, anu.montonen@tampere.fi
vastaanotto Takahuhdin terveysasemalla,
Hintsankatu 4, klo 10-11
Keittiö
A-talo/yläkoulu keittiö
B-talo/alakoulu keittiö
040 8016274
040 801 6277
5-9/yläkoulurakennus, 1-4/ alakoulurakennus
Opettajainhuone
puh. 5654 5717
5654 4054
Erityisopettaja
puh. 040 – 806 2026/Rantanen, 040-806 3687/ Kukkurainen,
040 806 3688/ Herrala, Kuuselan puhelin ilmoitetaan myöh.
Kotitalousluokka
ATK-luokat
Tekstiilityö
Tekninen työ
Fysiikan luokat
Liikunta
Hammashoitola
AP/IP-kerho
puh. 5654 5726
puh. 5654 5723
puh. 5654 5724
puh. 5654 5725
puh. 5654 5729
puh. 5654 5730
puh. 5654 4011
5654 4011
050 469 5895 ja 050 463 4109
Lukuvuoden päivittäinen aikataulu
TUNTI
1. TUNTI
1. VÄLITUNTI
2. TUNTI
1.-6. LUOKAT
8.10-8.55
8.55-9.10
9.10-9.55
9.55-10.10
2. VÄLITUNTI
3. TUNTI
3. VÄLITUNTI
10.10-10.55
RUOK. 10.55-11.15
4. TUNTI
11.15-12.00
4. VÄLITUNTI
12.00-12.25
5. TUNTI
12.25-13.10
5. VÄLITUNTI
13.10-13.25
6. TUNTI
13.25-14.10
6. VÄLITUNTI
5 min siirtymä
7. TUNTI
14.15-15.00
JAKSOT 7-9.lk 2015-2016
7.-9. LUOKAT
8.20-9.05
5 min siirtymä
9.10-9.55
HUOM.
9.55-10.10
10.10-10.55
1.RUOKAILU 10.55-11.25
koko koulun ulkovälitunti
oppitunnin alussa aamunavaus
11.25-12.10 tai
11.10-11.55
2.RUOKAILU 11.55-12.25
12.25-13.10
13.10-13.25
13.25-14.10
5 min siirtymä
14.15-15.00
KIPSA ja kaikkien ulkovälitunti
1. jakso 11.8.-9.10.2015
2. jakso 19.10.19.12.2015
3. jakso 7.1.-18.3.2016
4. jakso 21.3.-4.6.2016
TYÖ- JA LOMA-AJAT Lukuvuosi 2015-2016
Syyslukukausi 11.8.2015–19.12.2015,
Syysloma
12.10.2015–16.10.2015
Kevätlukukausi 7.1.2016–4.6.2016
Pääsiäinen
25.3.-28.3.2016 ,
helatorstai
5.5.2015, pe 6.5.2016 vapaa
Talviloma
29.2.2016–6.3.2016
Vanhempainillat –alustava aikataulu
1.lk
2.lk
3.lk
4.lk
5.lk
6.lk
7.lk
8.lk
9.lk
ti 18.8. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa
ke 26.8. klo 17.30, luokissa
Kielivalintainfo 2. lk vanhemmille ti 12.1.2016 klo 18 alkaen A-talon auditoriossa
ke 19.8. klo 18.00, aloitus B-talon ruokalassa, 3-4 D ilmoittaa, kumpi aika on oikea
to 27.8. klo 17.30, opettaja ilmoittaa paikan
to 27.8. klo 18.30, opettaja ilmoittaa paikan
ke 26.8. klo 18.30 opettaja ilmoittaa paikan
Seiskailta 6. Luokkalaisten vanhemmille to 7.1.2016 klo 17.30 ja klo 19.00
ti 25.8. klo 18 alkaen, aloitus ruokala
ti 27.10.
JOPO-info todennäköisesti viikolla 10
Ammatinvalintainfo, aika myöhemmin
Oppilaan, huoltajan sekä opettajan oikeudet ja velvollisuudet
Takahuhdin koulussa noudatetaan ja kunnioitetaan oppilaskunnan hyväksymiä, vanhempain
yhdistyksen johtokunnan ja koulun johtoryhmän hyväksymiä oppilaan, huoltajan ja opettajan
oikeuksia ja velvollisuuksia.
Oppilaalla on oikeus:
- saada laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta ja ohjausta
- saada turvallinen, monipuolinen, tasapainoinen ja tasa-arvoinen oppimisympäristö
- saada tukea kasvuun ja oppimiseen
- saada riittävän usein tietoa opintojensa edistymisestä ja arvioinnin perusteista
- ilmaista oma mielipiteensä sekä tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
- kuulua kouluyhteisöön
Oppilaan velvollisuus on:
- käydä koulua ja osallistua opetukseen säännöllisesti
- noudattaa koulun järjestyssääntöjä ja toimintaohjeita sekä opettajan antamia ohjeita
- käyttäytyä asiallisesti ja noudattaa hyviä tapoja sekä kunnioittaa koulun arvoja
- tehdä annetut tehtävät huolellisesti
- huomioida toiset oppilaat ja opettajat ja olla suvaitsevainen
- huolehtia itsestään ja tavaroistaan sekä kouluympäristöstään
Oppilaan huoltajalla on oikeus:
-
saada tarvitsemansa tiedot, jotka liittyvät oppilaan koulunkäyntiin
tulla kuulluksi tärkeissä oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä asioissa
päättää oppiaineita ja oppimääriä koskevista valinnoista yhdessä oppilaan kanssa
saada perustelu kurinpito yms. toimista sekä tieto poissaoloista
luottaa, että koulu hoitaa perustehtävänsä
saada tukea oppilaan koulunkäyntiin liittyvissä ongelmissa
Oppilaan huoltajan velvollisuus on:
-
huolehtia siitä, että oppilas käy koulua ja että oppivelvollisuus tulee suoritettua
ilmoittaa poissaoloista
huolehtia oppilaan perusasioista ja järjestää asianmukaiset olosuhteet koulutehtävien
suorittamista varten
- olla yhteistyössä koulun kanssa oppilaan parhaaksi sekä ottaa selvää epäselvissä tilanteissa ja ilmoittaa koululle ongelmista, mm. kiusaamisesta
- olla kiinnostunut oppilaan koulunkäynnistä ja tukea tätä siinä
- tukea ja arvostaa koulun ja opettajien työtä ja esittää kritiikkiä perustellusti
Opettajalla on oikeus:
-
opettaa ja ohjata oppilasta sekä toimia luokkatilanteissa työnjohtajana ja tehdä työtään niin, että luokassa on työrauha
- arvioida oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä
- käyttää annettuja rangaistusmahdollisuuksia hyvin perustein
- tehdä inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä
- saada palautetta työstään sekä tehdä työtään asianmukaisissa tiloissa ja asianmukaisilla välineillä
- valvoa oppilaiden käyttäytymistä
Opettajan velvollisuus on:
-
-
antaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta
olla vaitiolovelvollinen asioista, jotka koskevat oppilasta ja hänen perhettään ja käsitellä tahdikkaasti oppijan persoonaa ja yksityisyyteen liittyviä asioita
toimia häiriöiden eliminoimiseksi, puuttua kiusaamiseen ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista huoltajalle
käyttää opetukseen siihen varattu aika ja keskittyä opettamiseen ja ohjaukseen
kunnioittaa oppijan oikeuksia ja suhtautua häneen inhimillisesti, oikeudenmukaisesti ja
tasapuolisesti sekä ottaa erityisesti huomioon huolenpitoa ja suojelua tarvitsevat oppijat
antaa oppilaalle riittävän usein tietoa edistymisestä ja työskentelystä sekä arviointiperusteista ja antaa rakentavaa palautetta sekä kannustaa oppilasta
Poissaolot
Vastuu siitä, että oppivelvollinen lapsi täyttää oppivelvollisuutensa, on perusopetuslain mukaan lapsen huoltajalla.
Oppilaan huoltaja on velvollinen ilmoittamaan oppilaan poissaolon syy luokanopettajalle tai luokanvalvojalle ensimmäisenä poissaolopäivänä. Jollei ilmoitusta ole tehty, on luokanopettajan/luokanvalvojan selvitettävä poissaolon syy. Ilmoituksen voi
tehdä Helmeen tai opettajanhuoneen puhelimeen. Oppilas selvittää tehdyt tehtävät
ja läksyt ensisijaisesti oppilastovereilta. Pidemmissä poissaoloissa ohjeistuksesta
vastaavat opettajat.
Oppilaan on saatava lupa kaikkiin etukäteen tiedettyihin poissaoloihin; esimerkiksi, jos koulupäivän aikana
- oppilas haluaa osallistua merkittävään juhlaan,
- oppilaan on käytävä lääkärissä,
- oppilaan on osallistuttava johonkin tutkintoon
- oppilas haluaa osallistua johonkin harrastustoiminnan kannalta tärkeään
tilaisuuteen.
Luvan enintään viiden päivän etukäteen tiedettyyn poissaoloon antaa huoltajan kirjallisesta pyynnöstä luokanopettaja tai luokanvalvoja, muutoin rehtori. Lupaa poissaoloon
anotaan koulun toimistosta/kotisivuilta saatavalla lomakkeella ja se palautetaan luokanopettajalle tai luokanvalvojalle. Lomakkeen liitteeksi oppilas kerää opettajilta poissaolon
aikana tehtävät läksyt ja tehtävät. Loma-anomukset on tehtävä hyvissä ajoin. Anomukset tulisi toimittaa koululle vähintään kaksi viikkoa ennen matkaa, jos kyseinen matka
tällöin tiedossa.
Vanhempien tulisi sijoittaa perheen yhteiset lomamatkat koulun loma-aikoihin.
Kesken päivän koulusta poistumiseen oppilaan on saatava lupa opettajalta, luokanvalvojalta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta.
Poissaolon jälkeen huoltajan on selvitettävä poissaolon syy välittömästi Helmeen
tai poissaolokirjaan, jonka oppilas toimittaa luokanopettajalle tai luokanvalvojalle.
Lomamatkojen osalta tulemme kiristämään lupien myöntämistä. Jos matkoja on
ollut peräkkäisinä vuosina, monta saman vuoden aikana tai matka vaarantaa koulun mielestä oppilaan opinnot, lupaa ei myönnetä. Lupa-anomus (joka löytyy
esim. koulun kotisivulta) on täytettävä joka tapauksessa.
Lomamatkojen aikana vanhemmat vastaavat opetuksesta. Koulu ei ole velvollinen
järjestämään esim. erillisiä kokeita matkan takia.
Mopo-koulu herättää keskustelua yläluokilla. Valitettavasti mopo-tunnit eivät ole
syy olla pois koulusta, vaikka ajotunteja onkin hankala saada inhimilliseen aikaan, eli lupaa mopo-tunneille ei tule kouluaikana. Inssi-ajo katsotaan erikseen.
Oppilaskuntatoiminta
Oppilaskuntaan kuuluvat kaikki peruskoulun oppilaat.
Oppilaskunnan tehtävänä on järjestää oppilaiden yhteistoimintaa ja vapaata harrastustoimintaa sekä tehdä ehdotus tai antaa lausunto koulun järjestyssäännöistä ja muista koulun toimintaa koskevista asioista.
Oppilaskunta voi tehdä ehdotuksia ja antaa lausuntoja opetussuunnitelmasta ja sen
työsuunnitelmasta, oppikirjoista sekä muista hankinnoista. Oppilaskunta voi myös osallistua oppilashuoltoon.
Oppilaskunnan ohjaavina opettajina toimivat A-talossa Sari Papunen sekä B-talossa
Riitta Sompa-Hokkanen.
Luokan toiminta
Kukin luokka valitsee itselleen luokan kokouksessa luottamusoppilaan ja hänelle sijaisen. Luottamusoppilas on luokkansa yhteisten asioiden hoitaja ja on mm. luokkansa
edustaja oppilaskunnan hallituksessa.
Opinto-ohjaus
Peruskoulun opinto-ohjaajat ovat tavattavissa varmimmin koulupäivinä.
Ohjeita yläkoulun liikuntatunneille
Liikuntavarustus. Oppilaalla tulee olla erillinen liikuntavarustus mukanaan liikuntatunneilla.
- Sisäliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttelyhousuja tai shortseja/trikoita, t-paitaa sekä
sisäpelikenkiä (sukat jalassa ei saa liikkua). Tytöillä hiukset tulee olla kiinni liikuntatunnin
ajan.
- Ulkoliikunnassa käytetään esimerkiksi verryttely-, tuuli- tai kevyttoppapukua sekä lenkkikenkiä.
- Pyyhe. Tuntien jälkeen oppilaiden tulee käydä pesulla.
- Lisäksi jokaisella oppilaalla tulee olla omat uimahousut/uimapuku sekä luistimet.
- Kulkeminen liikuntatunneille ohjeistetaan myöhemmin.
Sairastumisen jälkeen: Jos oppilas on ollut sairaana eikä pysty osallistumaan liikuntaan yksittäisellä oppitunnilla, oppilaan tulee tuoda tunnille huoltajilta lupalappu, jossa todetaan syy liikuntakieltoon. Tällaisissa tilanteissa oppilas seuraa opetusta kentän reunalta.
Pitkäaikaiset loukkaantumiset / liikuntakiellot: Jos oppilas ei voi osallistua liikuntatunneille
useammalla liikuntatunnilla, oppilaan tulee toimittaa liikuntakiellosta lääkärintodistus. Tällaisissa tilanteissa oppilas ei tule liikuntatunneille, vaan hän opiskelee muita oppiaineita apulaisrehtorin osoittamassa luokassa.
Arviointi: Liikunta perustuu jatkuvaan näyttöön. Arvioinnissa huomioidaan mm. tuntiaktiivisuus ja yrittäminen, sääntöjen noudattaminen sekä toiminta reilun pelin hengessä. Lisäksi
arviointiin vaikuttavat tunnilla osoitetut lajitaidot sekä fyysinen kunto.
Kulkeminen
Koululaiset, varsinkin yläkoululaiset joutuvat kulkemaan linja-autolla eri paikkoihin. Tämä pätee erityisesti yläkoulun liikunnan tunteihin, mutta myös muihin tapahtumiin. Koululaisilta odotetaan hyvää käytöstä ja rauhallista matkustamista.
Koulu maksaa aina matkat koululta tapahtumapaikalle ja tapahtumapaikalta koululle. Koulu
ei maksa oppilaille yksittäisiä lippuja kotoa suorituspaikalle, vaan ryhmä kokoontuu aamuisin
koululle, josta ryhmä lähtee matkaan. Ryhmä palaa tapahtuman jälkeen yhteisellä lipulla
koululle. Jos opettajan kanssa on sovittu, että oppilaat voivat tulla suoraan tapahtumapaikalle, tapahtuu tämä oppilaan omalla kustannuksella. Sama pätee iltapäivän matkalla kotiin.
Koulu hoitaa matkan koululle, ei kotiin. Tämä muutos johtuu siitä, että olemme joutuneet siirtymään entistä enemmän matkakorttien käyttäjiksi.
Kesken koulupäivän ei liikuntatunneille saa mennä omilla kulkuvälineillä. Reunatunneille voi
oppilas mennä omalla kulkuneuvolla, jos opettajan kanssa näin on sovittu (aamuisin ja iltapäivisin). Siirtymisten aikana on kiellettyä käydä kaupassa tai ravintoloissa.
Kouluterveydenhuolto
Kouluterveydenhoitajan vastaanotto on Takahuhdin terveysasemalla,
Hintsankatu 4, 2. kerros.
sähköposti: mervi.chrapek@tampere.fi tai anu.montonen@tampere.fi
Terveydenhoitajan vastaanotto- ja puhelinaika on ma - pe klo 10.00 – 11.00,
puh. 03 – 5654 4031/Mervi tai 040 – 806 2188/Anu.
Koululääkärin vastaanotolle varataan aika terveydenhoitajalta.
Oppilaan ei pidä tulla kouluun sairaana. Mikäli oppilas on lääkärin hoidon tarpeessa,
hänen tulee hakeutua oman asuinalueensa terveysasemalle tai yksityislääkäriin. Kesken
koulupäivän sairastuneen oppilaan lähettää kotiin opettaja tai terveydenhoitaja. Koulutapaturmissa ensiavun antaa joko opettaja tai terveydenhoitaja, ja hän ohjaa tarvittaessa
oppilaan jatkohoitoon
Hammashoito
Takahuhdin koulun hammashoitola on Takahuhdin hammashoitola (huone 2) ,
Hintsankatu 4, puh. 5654 4011 ja keskitetty ajanvaraus 5657 0100.
Oppilaita hoitavat hammaslääkäri, hammashoitaja ja suuhygienisti.
Hoito on maksutonta alle 18-vuotiaille.
15 vuotta täyttäneeltä oppilaalta peritään peruuttamatta jätetystä hammaslääkärin
vastaanottoajasta 33,80 € maksu. Esteen sattuessa peruutus on tehtävä viimeistään vuorokautta ennen. Iltaisin ja viikonloppuisin peruutusilmoituksen voi jättää
automaattiseen puhelinvastaajaan.
Oppilashuolto
Uusi oppilashuoltolaki on tullut voimaan 1.8.2014. Siinä erottuu yhteisöllinen oppilashuolto,
yksilöllinen oppilashuolto sekä pedagoginen tuki.
Yksilöllinen oppilashuolto (YHO) suunnittelee, koordinoi ja tutkii tilanteita. YHOon kuuluu
kaikki toimijat ja se kokoontuu muutamia kertoja lukukaudessa. Meillä YHOn kokoukset pidetään koko koulun yhteisenä tai rakennuksittain. Näissä kokouksissa keskustellaan asioista
yleisemmällä tasolla, jolloin nimiä ei käytetä, korkeintaan luokka mainitaan. Alakoulun
YHOon kutsutaan mukaan välillä eskaripäiväkotien johtajia ja yläkoulun YHOon koulupolun
edustajia muista kouluista.
Yksilöllinen oppilashuolto (YKO) kattaa muut kuin kouluasiat. YKOn toimijoita ovat kuraattorit, psykologit, kouluterveydenhoitajat sekä koululääkärit. YKO erotetaan siis koulutyöstä.
Asiat, jotka eivät liity tai vaikuta koulutyöhön, jäävät YKOn toimijoille eikä tule siis esim. opet-
tajan tietoon. Toimijat arvioivat tilanteen itsenäisesti. Vanhemmat ja lapsi/nuori voi valita
osallistuuko YKOn työhön ja myös ketkä toimijat työhön osallistuvat.
Pedagoginen tuki (PT) on koulun toimintaa oppilaan tukemiseksi ja opinnoissa auttamiseksi.
Perusryhmä koostuu rehtoreista ja erityisopettajista sekä kyseessä olevan oppilaan luokanopettajasta / luokanvalvojasta. Tämä ryhmä kokoontuu vanhaan tapaan.
HUOM!!!!!! Perustilanne on kerrottu yllä. Sekä YKOn että PTn väellä on mahdollisuus konsultoida toisiaan. Kouluasioissa lupaa ei tarvita, jos asiat liittyvät millään tavalla koulunkäyntiin tai kouluasioihin. Toki kaiken aikaa pyritään hyvään yhteistyöhön huoltajien ja oppilaiden
kanssa. Käytännössä oppilashuollon eri toimijoiden kesken tehdään yhteistyötä lain kertomissa puitteissa.
Erityisopetus
Erityisopettajan antama opetus on niitä oppilaita varten, joilla on lieviä oppimis-, sopeutumis- tai lukivaikeuksia. Erityisopetus eriyttää, ei eristä; se pyrkii osaltaan edistämään oppimista ja sopeutumista. Erityisopetukseen yleensä päästään, ei jouduta.
Oppilaat tulevat pienryhmään saamaan apua akuutteihin vaikeuksiin eikä sijoitus ole pysyvä. Oppilas on erityisopetuksessa ainoastaan sovittujen oppituntien aikana. Erityisopettajan tunneilla tehdään yleensä samoja tehtäviä kuin oppitunneilla.
Osa-aikaiselle erityisopetukselle on oleellista integraatio, se toimii lomittain yleisopetuksen
kanssa, sitä tukien.
A-talon puolella erityisopettaja Tuula Rantasen tavoittaa numerosta 040 806 2026 ja erityisopettaja Mirka Merivirran tavoittaa puhelimitse numerosta 040 806 3688 tai välituntien
aikana opettajainhuoneen puhelinnumerosta 5654 5717. 1-4 –luokkien erityisopettaja Sirpa Kukkuraista voi tavoitella numerosta 040 806 3687. Outi Kuuselan puhelinnumero ilmoitetaan myöhemmin. Suositeltavaa on käyttää yhteydenpidossa Helmeä.
Joustavalle pienryhmä jatkaa toimintaa A-talossa. Oppilaat pääsevät ryhmään erilaisista
syistä. Jakso ryhmässä voi eri oppilailla olla eri pituinen. Joustavaa pienryhmää Takahuhdin yläkoulussa pitää tänäkin vuonna Timo Mäkinen.
Alakoulun erityisopettaja Sirpa Kukkurainen vastaa tänä vuonna lähinnä 1-3 luokkien erityisopetuksesta. 3-5 –luokkien laaja-alaisena erityisopettajana toimii Outi Kuusela.1-6 –
luokkien osalta erityisopetuksen suuntaus on entistä enemmän kahden opettajan käyttäminen, ns. samanaikaisopetus. Tällöin oppilailla on mahdollisuus olla mahdollisimman paljon omassa luokassaan.
Koulukuraattori ja koulupsykologi
Koulukuraattoriin eli koulun sosiaalityöntekijään vanhemmat voivat olla yhteydessä mm. silloin, kun nuorella on pulmia liittyen koulunkäyntiin tai kaverisuhteisiin, jos nuoren mieli on
maassa tai jos hänen vapaa-aikaan liittyvät asiat huolestuttavat.
Vanhemmat voivat olla koulupsykologiin yhteydessä mm. oppilaan oppimiseen, keskittymiseen tai tunne-elämään liittyvissä pulmissa. Nuori voi myös itse olla yhteydessä meihin, jos
hän haluaa jutella mieltä askarruttavista asioistaan tai elämän kriisitilanteista jonkun aikuisen
kanssa.
Voimme tehdä yhteistyötä vanhempien, opettajien ja koulun muunkin henkilökunnan kanssa
oppilaan auttamiseksi. Yhdessä voimme miettiä sitä, mitä asioille voisi tehdä. Tarvittaessa
voimme ohjata muiden tukipalvelujen piiriin, esim. sosiaalitoimi, perheneuvola ja nuorisopsykiatrian poliklinikka.
Olemme molemmat yksilöllisen oppilashuoltoryhmän työntekijöitä ja tavoitteenamme on tukea oppilaiden koulunkäyntiä sekä yleistä hyvinvointia. Palvelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia.
NUORISOTYÖ TAKAHUHDIN YHTENÄISKOULUSSA
Leinolan nuorisokeskuksen nuorisotyöntekijät tekevät kohdennettua työtä Takahuhdin yhtenäiskoululla. Työhön kuuluu mm. ryhmäytysten, teemapäivien sekä -tuntien suunnittelua ja
toteutusta yhdessä koulun kanssa.
1.-9. –luokkalaisten kanssa työskentelevät nuorisotyöntekijät Aninka Voipio ja Simo Stenman
(etunimi.sukunimi@tampere.fi) tai soittamalla iltaisin nuorisokeskukseen.
Leinolan nuorisokeskus: Aninka Voipio/ 050-385 0223 ja Simo Stenman/040-806 2324
www.nuortentampere.fi.
Perhepiste Nopea
Perhepiste Nopean palvelu on tarkoitettu 7–17 -vuotiaille tamperelaisille lapsille ja nuorille
sekä heidän perheilleen ongelmien varhaisessa vaiheessa. Nopea tukee perheitä esimerkiksi
silloin, kun lapsen tai nuoren käytös huolestuttaa, vapaa-ajanviettotavoista on erimielisyyttä,
tai keskusteluyhteys kotona ei toimi. Toimintaan kuuluu perhetapaamisia, ohjausta ja neuvontaa. Tapaamisia on 1–10 kertaa joko perheen kotona, alueen koululla tai Nopean toimitiloissa.
Työskentely on luottamuksellista ja työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus. Yhteydenotto voi
tapahtua perheen niin halutessa myös esim. koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan välityksellä. Perhepiste Nopea on osa Tampereen kaupungin Hyvinvointipalveluita ja sen palvelu
on perheille maksutonta. Lisätietoja: www.tampere.fi/nopea.
Alakouluikäisten perheet voivat olla suoraan yhteydessä itäisen alueen työpariin, puh. 040
806 3697, 040 806 3696 tai sähköpostilla nopea.itainen@tampere.fi. (Muiden alueiden työparien yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.tampere.fi/nopea)
Nuorten (13–17-vuotiaat) vanhemmat voivat ottaa yhteyttä puh. 040 800 4735 tai sähköpostilla nopea@tampere.fi.
Kiusaaminen
Valitettavasti jokaisessa koulussa on jonkin asteista kiusaamista, vaikka kuinka yrittäisimme
saada sen loppumaan. Pyrimme Takahuhdin koulussa puuttumaan kiusaamiseen ja selvittämään asian perusteellisesti. Molemmissa rakennuksissa selvitetään asiaa tietyn portaikon
mukaan. Ensimmäisessä vaiheessa on tärkeää, että saamme tietoon asian, koska monet
asiat tapahtuvat varjoissa. Asiasta voi kertoa esim. oppilaan omalle luokanopettajalle, luokanvalvojalle tai kenelle tahansa koulun toimijalle.
Kiusaamista on periaatteessa kolmenlaista: Kiusattu on kiusattu ilman omaa syytään, kiusattu onkin välillä kiusaaja eli tilanne vaihtelee sekä tilanne, jossa koko asia kääntyy toisin päin.
Pyrimme selvittämään koko kuvion, emme pelkkää yhtä tilannetta. Kuuleminen on tärkeää ja
voimme kuulla myös tilanteen ympärillä olleita oppilaita. Yleensä tilanteet ovat rauhoittuneet
selvittelyn jälkeen. Pyydän vanhempia huomioimaan myös sen, että tilanne voi olla todellisuudessa toisenlainen kuin se, mitä oppilas on kotona kertonut. Pyrimme asioissa totuuteen.
Tapaturmat
Tampereen kaupunki on yhtenäistänyt koululaisten vakuutuskäytänteitä. Aikaisemmin eri tilanteisiin olevat vakuutukset olivat mahdollisesti eri yhtiöissä. Nyt oppilaat ovat pääosin yhden ja saman vakuutuksen alaisuudessa.
- Vuoden alusta oppilaiden päävakuuttaja on LähiTapiola.
- Myös käytänteisiin tulee jonkin verran muutoksia. Toiminta tapahtuu jatkossa seuraavalla
tavalla:
o Vahingon sattuessa asiasta ilmoitetaan vanhemmille, hätätilanteessa soitetaan aina
ambulanssi, joka vie yleensä oppilaan Acutaan. Jos kyseessä on kiireetön tilanne, vanhemmat päättävät jatkosta.
o Tästä eteenpäin vanhemmat voivat päättää itse, mihin he vievät lapsen hoi-toon. Tällöin
he maksavat laskun ja laskuttavat vakuutusyhtiötä jälkikäteen.
oTapaturmista koulu täyttää vahinkolomakkeen, joka vanhemmilla pitää olla, kun he tekevät laskua. Tästä eteenpäin keskustelu korvauksista käydään vakuutus-yhtiön, ei koulun/kaupungin kanssa
- Ryhmätapaturmavakuutus on voimassa muun muassa esi- ja peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman mukaisessa toiminnassa mukaan lukien käytännön harjoittelutyö, leirit ja luokka- ja esiopetusryhmän retket, kaupungin järjestämässä päivähoidossa mukaan lukien retket,
kaupungin järjestämässä koululaisten aamu- ja iltapäiväkerho-toiminnassa, kaupungin järjestämässä nuoriso- ja kerhotoiminnassa, harrastuskerho-jen ja liikuntatoiminnan aikana, muilla
kaupungin järjestämillä leireillä ja retkillä, va-paaehtoistyössä ja talkootyössä, erityisryhmien
päivä- tai vastaavassa viriketoimin-nassa sekä kaupungin luottamushenkilöiden osalta luottamustoimeen kuuluvia tehtä-viä suoritettaessa. Vakuutus on lisäksi voimassa kaupungin
päävastuullisesti järjes-tämien tilaisuuksien sekä kansalais- ja työväenopiston tms. aikana.
- Vakuutus kattaa tapaturman hoitokulut, sisältäen hoitoon liittyvät matkat ja lääkärin määräämät ylimääräiset koulukyydit, 5000 euroon asti. Tapaturman aiheuttaman py-syvän haitan
enimmäiskorvaus on 10 000 euroa ja tapaturman aiheuttaman kuoleman korvaus 5000 euroa. Vakuutuksen omavastuu on 0 euroa. Vakuutus kattaa julkisen ja yksityisen hoidon.
- Mikä on tapaturma?
Äkillinen tapahtuma, joka johtuu ulkoisesta syystä ja aiheuttaa
vakuutetulle vamman hänen sitä tahtomatta.
• Kompastuminen, kaatuminen, putoaminen, liukastuminen, isku,
vääntyminen, viilto…
- Vamma
à Murtuma, haava, katkeaminen, venähdys, revähdys, ruhje,
sijoiltaanmeno, kuhmu, aivotärähdys…
- Mikä ei ole tapaturma?
• Rasitusmurtuma, Pidemmän ajan kuluessa syntynyt vaiva, esim. hiertymä, Tahallisesti aiheutettu vamma, Sairauksista aiheutuneet vammat
- Mitä vakuutuksesta korvataan?
• Hoitokulut yksityisellä tai julkisella ilman omavastuuta
- Lääkärikäynnit, tutkimukset (ultra, röntgen, magneettitutkimus),
leikkaukset, fysikaalinen hoito (max. 10 kertaa)
• Tapaturmissa kohtuulliset matkakulut tutkimuksiin ja hoitoihin
• Koulukyydit lääkärintodistuksella, jos ei voi vamman vuoksi kulkea kuten
normaalisti
• Lääkkeet
• Tapaturman yhteydessä rikkimenneet silmälasit ja kypärät (enintään 500 e)
- Mitä vakuutuksesta ei korvata?
• Saattajan matkakuluja
• Rikkimenneitä vaatteita, kännyköitä, koulutarvikkeita tai muita
tavaroita ja varusteita
• Välillisiä kuluja, kuten puhelinkuluja, ruokailukuluja, ansionmenetyksiä
- Jos tapaturma sattuu liikenteessä (esim. koulumatkalla skootterilla, bussissa tai
henkilöautossa), tulee korvausta ensisijaisesti hakea liikennevakuutuksesta
- Korvauksen haku
’ Vanhemmat hakevat heille aiheutuneista kuluista korvauksen suoraan LähiTapiolasta
netissä tai puhelimitse
• Hoitokuluista haettava korvaus ensin Kelasta
• Kaikki vakuutustapahtumaan liittyvät tositteet tulee säilyttää vuoden ajan
- Vakuutusyhtiö ilmoittaa, jos tarvitsevat tositteita. Silloin asiakirjat voi lähettää
postimaksutta.
• Jos sairauden tai vamman hoitamiseksi on ehdotettu jotakin tiettyä tutkimusta tai
hoitotoimenpidettä yksityisellä sektorilla, korvattavuus selvitetään ennakkoon
LähiTapiolasta lääkärin kirjoittaman E-lääkärinlausunnon avulla.
- Maksusitoumuksia myönnetään vain yhteistyökumppaneille, esim. Dextraan
• LähiTapiola käsittelee vakuutustapahtuman ja toimittaa korvauspäätöksen
korvauksenhakijalle
Tarvittaessa voitte kysyä lisätietoa koululta. Asiasta lisää
http://www.tampere.fi/koulutusjaopiskelu/perusopetus/hyvinvointi/tapaturmat.html
Esinevahingot
Tampereen kaupunki ei pääsääntöisesti vastaa koulussa oppilaille tapahtuneista esinevahingoista. Esim. koulun naulakosta kadonneita takkeja ei korvata. Mikäli oppilas aiheuttaa
toiselle oppilaalle jonkin esinevahingon, korvausvelvollisuus on vahingon aiheuttaneella oppilaalla tai hänen huoltajallaan.
Oppilaiden silmälasien rikkoontuminen korvataan ainoastaan silloin, jos vahinko tapahtuu liikuntatunnilla ja lasien ollessa oppilaan päässä. Mikäli lasit rikkoontuvat muulloin (esim. välitunnilla), kaupunki ei korvaa vahinkoa.
Työaineissa kuten esim. teknisessä työssä tai kemian laborointitöissä tapahtuneet vaatteiden
vaurioitumiset korvataan, mikäli suojavaatteita on käytetty ohjeiden mukaisesti.
Oppilaan koulun omaisuudelle aiheuttamat vahingot korvataan yleensä kaupungin toimesta.
Ainoastaan silloin, jos voidaan osoittaa oppilaan tahallaan tai säännöistä ja ohjeista poikkea-
valla toiminnallaan aiheuttaneen vahingon, voidaan oppilas tai hänen huoltajansa asettaa
korvausvelvolliseksi.
Kun oppilaan vanhemmat haluavat hakea korvausta jostain vahingosta, tulee heidän täyttää
koululta saatava korvaushakemus, johon tulee liittää tapahtuman nähneen, esim. opettajan,
kirjallinen lausunto tapahtumista sekä mahdolliset maksukuitit.
Viime aikoina ilkivalta on yleistynyt. Tulemme puuttumaan tapauksiin tiukasti ja tarvittaessa viemme tilanteet eteenpäin. Viikonloppuina tapahtuva ulkoilkivalta viedään aina
poliisille.
Unohtuneet ja hukkuneet kirjat
Oppilaiden on muistettava ottaa kotiin mukaan kirjat ja materiaalit, joita hän tarvitsee kotona
tehtävissä töissä. Kun koulu loppuu, suljetaan koulun käytävien ovet turvallisuus syistä. Näin
naulakoilta ei voi hakea unohtunutta kirjaa. Iltavalvoja ei ole velvollinen eikä hänellä ole lupaa
aukaista luokkia.
Oppilas saa käyttöönsä oppikirjoja eri aineisiin. Jos kirjat tai muut materiaalit hukkuvat tai tuhoutuvat, on oppilas vanhempineen velvollinen hankkimaan uudet korvaavat oppimateriaalit.
Helmi
Helmi-reissuvihko on kodin ja koulun välinen viestintäjärjestelmä. Meidän kaikkien on kuitenkin hyvä muistaa, että henkilökohtaista kanssakäymistä ei korvaa mikään. Siis, vaikka helmen kautta tulee paljon tietoa ja viestejä molemmin puolin, tarvittaessa on hyvä soittaa tai
jättää soittopyyntö. Näin asiat voidaan hoitaa monesti joustavammin.
Uusien koululaisten vanhemmat ja toisesta kunnasta tulleiden oppilaiden vanhemmat saavat
tunnuksensa lukuvuoden alussa. Tampereen sisällä siirtyneiden, esim. 7.luokkalaisten, Helmi-tunnuksien pitäisi pysyä ennallaan ja heidän pitäisi siirtää automaattisesti Takahuhdin
kouluun.
Jos vanhemmilla tulee ongelmia Helmi-asioissa, voitte ottaa yhteyttä sähköpostilla koulun
Helmi-vastaaviin, Elisa Hakolaan tai Anssi Herralaan -> etunimi.sukunimi@tampere.fi .
Vanhempainkahvilat
Vanhempainkahvilatoiminta on ollut käynnissä nyt muutamia vuosia. Mukana olleet vanhemmat kokivat tapahtumat hyvänä, koska tällöin on mahdollisuus suoraan vertaistukeen.
Osa vanhemmista toivoi opettajia mukaan tilaisuuksiin. Ymmärrän sen ihan hyvin, mutta toiminnan tavoitteena on nimenomaan saada aikaan vanhempien oma keskusteluryhmä. Osa
voi kokea opettajan läsnäolon rajoittavana.
Pyrimme jatkamaan vanhempainkahvilatoiminnan kehittämistä myös tänä vuonna. Toivon,
että lähdette ennakkoluulottomasti mukaan. Osalla perheistä koulunkäynti ja vapaa-aika sujuu hienosti. Kuitenkin lapsen ja nuoren kasvuun ja kehittymiseen liittyy monenlaisia asioita,
jotka voivat tulla vanhemmille yllätyksenä. Siksi on hyvä kuulla toisilta, mutta myös kertoa ja
ohjata itse.
Mitä tiiviimpi on vanhempien välinen sekä vanhempien ja koulun välinen verkosto, sitä helpompi meidän on yhdessä viedä lapsia ja nuoria eteenpäin. Alustavat päivämäärät syksyn
kahviloille löytyvät Tietoarkun loppupuolella.
Tampereen kaupunginkirjasto, Messukylän kirjasto
Messukylän kirjasto toimii Takahuhdin koulun A-talossa, osoite Hintsankatu 1, 33560
TAMPERE, p. 040 800 7839, kirjasto.messukyla@tampere.fi.
Kirjaston johtaja on Anu Hakari. Hänen sähköpostinsa on anu.hakari@tampere.fi. ,
p. 040 568 5159.
Kirjaston aukioloajat:
Pääovi: ma-ti 11-20, ke-to 11-19, pe 9-17, la 11-15.
Koulun ovi kirjastoon: ma-to klo 11-15, pe 9-15.
Kirjastoa käytetään koulupäivän aikana vain opettajan johdolla tai ohjeen mukaan. Pysäköintialueet kirjastoon johtavan ajotien varrella ja kirjaston edustalla on tarkoitettu kirjaston asiakkaille
Kirjastovälitunti yläkoulussa
Kouluvuoden alettua määrittelemme iltapäivän välitunneista yhden kirjastovälitunniksi.
Tällöin oppilailla on mahdollisuus käydä Messukylän kirjastossa lukemassa tai lainaamassa
materiaalia. Aloitimme kokeilun viime lukuvuonna ja jatkamme sitä toistaiseksi, jos toiminta
on rauhallista ja sujuvaa.
Kioski A-talossa
Tampereen Ateria pitää A-talon ruokalassa kioskia. Aukioloajat sekä aloitus ilmoitetaan oppilaille myöhemmin. Kioski toimii klo 13.10-13.25 välitunnilla. Aterian kanssa on sovittu, että
välipalat ovat pääosin terveellisiä. Nameja oppilaat ehtivät syömään vapaa-ajalla, eikä sokerihumala muutenkaan edistä opiskelua. Tuotteet on hinnoiteltu yksittäin.
Kioskille saavat mennä vain ne oppilaat, jotka ovat ostamassa välipalaa. Kioskille ei siis saa
mennä vain seurustelemaan. Ne oppilaat, jotka eivät mene kioskille, menevät ulkovälitunnille. Kioskilla ja ruokalassa toimitaan rauhallisesti ja siististi. Jos oppilas ei ohjauksesta huolimatta osaa toimia oikein kioskilla, voidaan häneltä evätä mahdollisuus kioskilla käyntiin määräajaksi.
TAKAHUHDIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT
Takahuhdin koulun oppilaana noudatan koulun järjestyssääntöjä koulutyön rauhallisen sujumisen, turvallisuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Kouluaikaa on työjärjestyksen mukainen työpäivä, koulun järjestämät retket ja tilaisuudet sekä koulumatkat.
1. Noudatan sääntöjä ja hyviä tapoja.
2. En hyväksy enkä osallistu minkäänlaiseen kiusaamiseen tai vaaran tuottamiseen, jotta jokainen voisi tuntea olonsa koulussa turvalliseksi sekä henkisesti että ruumiillisesti.
3. Saavun tunneille täsmällisesti opiskeluvälineet mukana ja kotitehtävät asianmukaisesti
suoritettuina.
4. Annan muille työrauhan.
5. Kielenkäyttöni on asiallista ja kohteliasta.
6. Käsittelen koulun omaisuutta huolellisesti. Aiheutuneesta vahingosta ilmoitan opettajalle. Olen velvollinen korvaamaan tahallisesti aiheuttamani vahingot.
7. Olen itse vastuussa kouluun tuomistani tavaroista. Käytän matkapuhelinta ja muita
vastaavia laitteita oppituntien aikana vain opettajan luvalla.
8. En poistu koulupäivän aikana koulualueelta ilman lupaa.
9. Tupakkatuotteiden ja päihteiden käyttö ja hallussapito on kiellettyä.
10. Seuraamukset järjestyssääntöjen rikkomuksista: Opettaja keskustelee oppilaan kanssa ja on tarvittaessa yhteydessä huoltajaan. Oppilas voidaan poistaa luokasta valvottuun tilaan, kutsua kasvatuskeskusteluun, jättää jälki-istuntoon, määrätä koulupäivän
jälkeen suorittamaan tehtäviään, ohjata apulaisrehtorin tai rehtorin puhutteluun. Oppilaalle voidaan antaa kirjallinen varoitus tai hänet voidaan erottaa koulusta määräajaksi.
Rehtorit, opettajat ja koulun muut aikuiset antavat sääntöihin tarkennuksia tai lisäohjeita, joita
noudatan kuten järjestyssääntöjä. Tarkempia tietoja koulun käytänteistä on kirjattu koulun
pelisääntöihin.
1.-4. LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT
Ruokalassa
Kädet pestään ennen ruokailua
Ruokailuun tullaan jonossa rauhallisesti
Ruoka valitaan katseella
Noudatetaan ruoan ottamisessa siisteyttä
Leipiä ei puoliteta
Noudatetaan hyviä ruokatapoja
Keskustellaan hiljaisella äänellä
Käytävässä
Mennään ripeästi välitunniksi ulos
Käytävässä ei juosta
Noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä
Käytetään hillittyä ääntä
Tuntien aikana käytävässä kuljettaessa huomioidaan luokissa ja käytävissä opiskelevat
Pojat ottavat lakin pois päästä sisälle tullessaan.
Välitunnilla
Tullaan parijonossa sisälle
Reput viedään sovituille paikoille (alakerrasta ei tuoda reppuja ylös)
Vessaan mennään pääsääntöisesti tunnin lopussa ja alussa
Vessassa noudatetaan siisteyttä
Keinuissa keinutaan yksi kerrallaan
Portaat eivät ole välituntialuetta
Atk-, musiikki ja käsityöluokka
Luokkiin mennään ja siellä työskennellään vain opettajan valvonnassa
Sisäliikunta
Sisälle tullaan takaovesta vasta tunnin alkaessa
Kengät jätetään käytävään
Tunnin jälkeinen välitunti on varattu peseytymiseen
Ulkoliikunta
Jääpeleissä ja luistelussa käytetään kypärää
Salikäyttäytyminen
Noudatetaan hyviä käytöstapoja
Kännykät
Puhelimet pidetään koulupäivän aikana näkymättömissä ja äänettömällä
Väärinkäytöksissä puhelin annetaan opettajalle loppupäiväksi
Muuta
Käytetään asiallista ja tilanteeseen sopivaa kieltä
Koulussa oppilaat eivät käytä purukumia
Polkupyörät laitetaan pyöräparkkiin, 1-2. luokkalaisien ei suositella tulevan pyörällä kouluun.
Piha-alueella ei ajeta pyörillä
Oppilaat käyttävät luokkien tietokoneita opettajan luvalla ja valvonnassa
Oppilaiden viettäessä välituntia sisällä opettaja valvoo ryhmänsä
Kaikilla tunneilla käyttäydytään asiallisesti
Vuodenaikojen mukaan pihasäännöt muuttuvat esim. piha-alue pienenee talvella
ja lumipalloja ei heitellä
Leikkitappelut on kielletty.
Musiikkisoittimien käyttö on koulussa kielletty.
Pikku-KAKE 1.-4. LUOKKALAISET
Perustuu Kiva-koulu idealle, jolloin Kiva-koulu on ehkäisevää toimintaa.
Pikku Kake on korjaavaa toimintaa. Pikku-Kake on tarkoitettu oppilaille, jotka toistuvasti
toimivat vastoin koulun sääntöjä ja sopimuksia. Pikku- Kake toimii apuna myös arvioinnissa. Koko koulu kasvattaa –kaikki koulun aikuiset voivat puuttua tilanteisiin.
Mitä asioita voi tuoda Pikku-Kakeen?
1. Luokassa: oppilas häiritsee jatkuvasti oppituntia (huutelee, ulisee, kolistelee, päästelee ”ilmaa”, jatkuvasti lyö laimin kotitehtävien suorittamisen)
2. Käytävässä: oppilas nahistelee, haukkuu, käy kiinni toiseen.
3. Ruokailu: oppilas toimii toistuvasti ruokailuohjeiden vastaisesti esim. jos opettaja
huomaa, että jonkun oppilaan toiminnasta johtuen liikennevalot useasti pärähtävät
soimaan.
4. Välitunti: oppilas riitelee jatkuvasti, on piittaamaton sopimuksista.
5. Käyttää sopimatonta kieltä: puhuu röyhkeästi, nimittelee uhkailee, kiroilee
6. Myöhästyminen: jos oppilas myöhästelee jatkuvasti koulusta, viivyttelee käytävässä
tai ruokalassa, hän jää samana päivänä kouluun kaksinkertaiseksi ajaksi menetettyjä
tehtäviä tekemään. Esim. Hän myöhästyy 10min, jolloin jää 20 minuutiksi kouluun.
7. Sijaisen ollessa luokassa: Jos oppilas häiritsee opetusta sijaisen aikana tai käyttäytyy muuten huonosti.
Pikku Kaken vaiheet
1. Ensimmäinen Pikku Kake -puhuttelu. Opettaja tuo jatkuvasti sääntöjä vastaan toimineen oppilaan puhutteluun. Läsnä ovat harkinnanvaraisesti opettaja, Kiva kouluopettaja ja oppilas. Oppilaan kanssa käydään keskustelu tapahtuneesta. Oppilas kirjoittaa vanhemmilleen, miten hän on rikkonut koulun pelisääntöjä ja miksi hän on Pikku Kake- puhuttelussa. Kirje lähetetään kotiin vanhempien allekirjoitettavaksi.
2. Toinen puhuttelu Toisessa puhuttelussa toimitaan samoin kuin ensimmäisessä puhuttelussa.
3. Kolmas puhuttelu Kolmannessakin puhuttelussa toimitaan samoin, mutta tieto oppilaan toiminnasta välitetään myös oppilashuoltoryhmälle.
4. Neljäs puhuttelu
Oppilaan vanhemmat kutsutaan Pikku Kake-palaveriin. Läsnä myös oppilas, opettaja
ja kuraattori (tarvittaessa myös Kiva koulu-opettaja). Keskustellaan perheen kanssa
lapsen tilanteesta. Tieto myös oppilahuoltoryhmälle.
5. Ensimmäinen rehtorin puhuttelu Puhuttelussa läsnä rehtori tai apulaisrehtori, oppilas ja opettaja. Rehtori/apulaisrehtori lähettää tiedon kotiin.
6. Toinen rehtorin puhuttelu Toisessa rehtorin puhuttelussa toimitaan kuten ensimmäisessäkin. Rehtori/apulaisrehtori soittaa oppilaan kotiin.
7. Kolmas rehtorin puhuttelu Kolmannessa puhuttelussa ovat läsnä rehtori/apulaisrehtori, oppilas, vanhemmat, opettaja ja kuraattori.
8. Viimeisenä Oppilaan asia viedään oppilashuoltoryhmän pohdittavaksi. Mitä tarpeellisia toimenpiteitä lapsen tilanne vaatii. Asia pyritään hoitamaan yhden lukuvuoden aikana.
5.-9. LUOKKALAISTEN PELISÄÄNNÖT
Jokaisella takahuhtilaisella on oikeus häiriöttömään työskentelyyn; oppilaalla opiskeluun, opettajalla opettamiseen ja muulla henkilökunnalla
omaan työhönsä. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa koulussa turvalliseksi niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.
Kun noudatamme yhteisiä pelisääntöjä, varmasti myös viihdymme yhdessä.
Oppitunnit
Jokainen oppilas huolehtii osaltaan, että oppitunneilla on työrauha.
Vessassa käydään välituntien aikana, ei oppitunneilla.
Päällysvaatteet jätetään naulakkoon. Ne voit jättää myös lokerikkoon tai pakata reppuun.
5-6 –luokkalaiset jättävät kengät käytävään.
Älä milloinkaan jätä taskuihin tai vartioimattomaan laukkuusi mitään arvokasta.
Luokissa ja ruokalassa päähineen käyttö on kielletty.
Kännykän ja musiikkisoittimen käyttö oppitunneilla on kielletty. Oppituntien aikana
kännykkä pidetään äänettömällä tai pois päältä ja musiikkisoitin pois näkyvistä.
Syöminen ja juominen oppitunnilla on kielletty.
5-6 –luokkalaiset eivät saa tuoda makeisia kouluun ilman eri lupaa.
Välitunnit
Välitunnit ovat virkistymistä varten. Välituntialue on koulun sisäpiha sekä kenttä. Kaikki oppilaat menevät ulos ulkovälitunneille. Osa 7-9 –luokkien välitunneista on sisävälitunteja. 5-6 luokkalaisilla kaikki välitunnit ovat ulkovälitunteja. Jos olet välitunnin sisällä, oleskelu parvella, portaissa ja alakerrassa on kielletty. Jätä käytäville riittävästi kulkutilaa. Välitunnilla ei oleskella alakoulun siivessä (silloinkaan, kun seuraava tunti on
biologian luokassa).
Jätä aina väylä rappusilla tai käytävällä ollessasi, että toisilla on tilaa liikkua.
Muistathan kunnioittaa toisen ihmisen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta sekä
noudattaa hyviä tapoja.
Tupakointi, tupakkatuotteiden ja tulentekovälineiden sekä energiajuomien hallussapito
on koulupäivän aikana kielletty.
Poissaolot ja myöhästymiset
Jos olet poissa koulusta, huoltajan on ilmoitettava poissaolosi syy luokanvalvojalle/luokanopettajalle samana päivänä puhelimitse opettajainhuoneen puhelimeen
(56545717) tai Helmeen.
Lomamatkat on suositeltavaa järjestää koulun loma-aikoina. Luokanvalvoja voi hyväksyttävästä syystä myöntää luvan enintään viiden päivän poissaoloon huoltajan anomuksesta. Yli viiden päivän poissaoloanomus tehdään rehtorille.
Lupaa poissaoloon anotaan lomakkeella, jonka saat koulusihteeriltä tai luokanvalvojalta. Lisäksi sinun on kerättävä tiedot läksyistä erilliselle lomakkeelle vähintään 1 viikko
ennen matkaa ja näytettävä täytetty lomake luokanvalvojalle. Tämä on edellytys poissaololuvan myöntämiselle. Useita poissaoloja ei lomamatkojen takia myönnetä, vaan
tällöin retket tehdään täysin vanhempien vastuulla.
Luvan tilapäiseen poissaoloon liikuntatunneilta sekä luvan seurata liikuntatunnin opetusta siihen itse aktiivisesti osallistumatta, antaa liikunnanopettaja tai terveydenhoitaja.
Luvan voi saada myös huoltajan kirjallisesta pyynnöstä.
Sinun on itse otettava selvää läksyistä ja siitä, mitä tunneilla on poissa ollessasi tehty.
Miten vältyt myöhästymisiltä? Herää ja lähde ajoissa kouluun. Siirry välitunnin aikana
oikean luokkatilan läheisyyteen. Jos kuitenkin myöhästyt, koputa oveen ja pahoittele
myöhästymistäsi. Älä kuitenkaan keskeytä päivänavausta, vaan odota hiljaa oven takana sen päättymistä. Jos myöhästymisen syynä on 7-9 luokalla toistuvasti tavaroiden
noutaminen säilytyslokerosta, voidaan oppilaalta evätä lokeron käyttöoikeus. Tällöin
avain palautetaan ja oppilas saa panttinsa takaisin. Tästä päätöksen tekee rehtori tai
apulaisrehtori.
Kokeet ja kotitehtävät
Tietoarkussa/Helmessä ilmoitetaan kunkin luokka-asteen yhteiset koepäivät. Pidä lista
tallessa. Sinulla on kokeita myös muina ajankohtina, jotka kyseinen aineenopettaja ilmoittaa. Luokanopettaja ilmoittaa luokalle omat koepäivänsä. Muista, että myös eri
oppiaineiden suulliset esitykset, testit ja tuntiosaaminen vaikuttavat arvosanaasi.
Jos olet ollut sairaana koepäivänä, käy kysymässä opettajalta mahdollisen rästikokeen päivämäärä (lomamatka ei edellytä opettajalta uusintakokeen järjestämistä).
Valmistaudu, että koe on seuraavalla kerralla, kun pääset kouluun.
Tee kotitehtävät tunnollisesti. Mikäli unohtelua on liikaa, opettaja voi jättää sinut samana päivänä kouluun enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan näitä tehtäviäsi.
Tarvittaessa opettaja voi kerätä yksittäisen oppilaan tai koko luokan oppilaiden kännykät kokeen ajaksi talteen.
Tuki- ja erityisopetus
Jos tuntuu siltä, että tarvitset tukiopetusta jossakin aineessa, käänny silloin kyseisen
aineenopettajan puoleen. Silloin voitte sopia yhdessä kummallekin sopivan tukiopetusajan. Ensisijaisesti tukiopetus sovitaan oppituntiesi ulkopuolelle.
Erityisopetusta voit saada, jos olet pitempiaikaisen henkilökohtaisen avun tarpeessa.
Aineenopettajasi ja erityisopettaja sopivat tarvitsemasi jakson pituudesta. Tukiopetukseen ja opetusta tukevaan erityisopetukseen päästään, joten ole ajoissa paikalla.
Ruokailu
Kouluateria muodostaa kolmanneksen päivittäisestä ravinnontarpeestasi. Käy syömässä, niin jaksat ahertaa koko pitkän koulupäivän. Ruokailuun mennään porrastetusti laaditun aikataulun mukaisesti.
Pyri tekemään ruokailusta rauhallinen ja viihtyisä tuokio. Jätä reput, päällysvaatteet ja
päähineet käytävien naulakkoon, jotta Ervin aula ei ruuhkautuisi tavaroista. Jonota
maltillisesti ja noudata hyviä ruokailutapoja. Ota itsepalveluruokailussa ruokaa vain
sen verran kuin jaksat syödä. Nosta tuolisi ruokailun jälkeen takaisin pöydän telineeseen ja palauta astiasi asiallisesti palautuspisteeseen. Jätä pöytä siistiksi. Muistathan
lähtiessäsi kiittää keittiöhenkilökuntaa!
Terveydenhoito ja kuraattori
Terveydenhoitaja päivystää joka päivä kello 10 – 11. Pyydä opettajalta lupalappu halutessasi mennä terveydenhoitajalle. Palauta lappu opettajalle kuitattuna silloinkin, jos
terveydenhoitaja suosittelee sinulle kotiin lähtemistä. Mikäli sairastut terveydenhoitajan vastaanottoajan jälkeen, keskustele asiasta luokanvalvojan tai opettajan kanssa.
Menettele samoin, jos sattuu tapaturma. Mikäli sinulla on kouluaikana ajanvaraus lääkärille, hammaslääkärille tms., näytä ajanvarauskorttisi opettajalle ennen lähtöäsi tai
palattuasi. Mikäli sairastut koulupäivän aikana, keskustele luokanvalvojan tai luokanopettajan kanssa asiasta. Hän soittaa kotiisi ja huoltajan luvalla voit lähteä kotiin.
Koulussamme on myös kuraattori, jonka puoleen voit luottamuksellisesti kääntyä eri
ongelmatilanteissa. Hän niin kuin koko koulun henkilökunta on vaitiolovelvollinen. Päivät, jolloin kuraattori on koululla, löytyvät ilmoitustaululta.
Asiointi rehtorin ja koulusihteerin luona sekä opettajainhuoneessa
Asioidessasi rehtorin luona jätä päällysvaatteet naulakkoon, paina kutsupainiketta ja
luvan saatuasi astu sisään. Tervehdi, esittäydy ja esitä asiasi. Muista hyvät tavat myös
asioidessasi koulusihteerin luona.
Yrittäessäsi tavoittaa opettajaa opettajainhuoneesta käytä kutsupainiketta. Esitä asiasi
kohteliaasti ja reippaasti. Aina tavoittelemasi opettaja ei ole paikalla, mutta ehkä joku
muu opettaja voi auttaa sinua.
Kirjaston käyttö
Koulupäivän aikana kirjastoa käytetään vain opettajan johdolla tai ohjeen mukaan..
Juhlat ja opintomatkat
Juhlissa on käyttäydyttävä asiallisesti. Luokanvalvoja/luokanopettaja/tunnin opettaja
kertaa käyttäytymissääntöjä ennen jokaista juhlaa. Hän puuttuu käyttäytymiseesi juhlan ja esim. kirkkomatkan aikana, jos annat siihen aihetta. Opintomatkojen ja vierailujen aikana tietenkin noudatamme hyviä tapoja. Mikäli oppilas toistuvasti häiritsee ko. tilaisuuksia, hänet jätetään kouluun tekemään tehtäviä juhlan ajaksi.
Ulko-ovien käyttö
Yläkoulun ulko-ovina ovat Ervin aulan ovi, opettajainhuoneen edessä oleva ovi sekä
koulupäivän alkaessa ja päättyessä luokan 158 vieressä oleva ovi. 5-6 luokkien oppilaat käyttävät oman siipensä ulko-ovia. Näiden käyttöä tulee 7-9. luokkalaisten puolestaan välttää.
Siisteys
Koulu on yhteinen työtilamme, jonka siisteydestä on vastuussa jokainen erikseen ja
kaikki yhdessä. Laita roskat roskakoriin, kahvimukit ja limsapullot kierrätykseen, paperit vihreisiin paperilaatikoihin! Luokassa jokainen siistii oman työympäristönsä tunnin
lopussa. Auditorioon, musiikkiluokkaan ja atk-luokkiin ei mennä kengät jalassa.
5-6 –luokkiin ei mennä kengät jalassa.
Muuta
5-6 -luokkien käytävällä oleskelu ei ole sallittua
BG-luokkiin mennään vasta, kun oppitunti alkaa.
Kouluun ei tuoda eikä koulussa oloaikana syödä makeisia eikä juoda virvoitusjuomia.
KAKE ja seuraamukset (7.-9. luokkien oppilaat)
Kaikkien toivomus olisi, ettei koulussa tarvittaisi rangaistuksia. Valitettavasti joukossa on oppilaita, jotka koettelevat koulun sääntöjä ja omia rajojaan. Siksi yhteiset säännöt ja seuraamukset on määriteltävä.
Koulualueelta poistumisen ja tupakan/nuuskan käytön seuraamukset menevät omien KAKEportaiden mukaisesti. Lähtökohta on se, että vanhemmat otetaan heti mukaan keskusteluun,
ensin puhelimitse ja sen jälkeen henkilökohtaisella keskustelulla koululla. Tupakan ja nuuskan suhteen törkeissä tapauksissa otamme yhteyden suoraan poliisiin. Tuntihäirintä ja välituntiongelmat pyritään selvittämään välittömästi ja tarvittaessa selvittelyä jatketaan luokanvalvojan kanssa. On myös hyvä todeta, että törkeissä tapauksissa voimme hypätä useamman portaan yli ja mahdollisesti esim. viedä asia suoraan portaan alapäässä olevan
viranomaisen käsittelyyn.
KAKE –portaikon soveltaminen laajenee siten, että KAKEt tulevat ottamaan yhdessä rehtoreiden kanssa käsittelyyn kiroiluun/huonoon kielenkäyttöön sekä jatkuvaan häiritsevään käytökseen liittyviä asioita.
Jos aiheutat tahallasi vahinkoa, olet korvausvelvollinen. Syyllistyessäsi esim. epärehellisyyteen, kiusaamiseen tai väkivaltaan, saat jälki-istuntorangaistuksen, josta menee aina tieto
vanhemmillesi. Joissakin tapauksissa joudutaan kutsumaan vanhemmat koululle keskustelemaan. Ankarampina toimenpiteinä käytetään rehtorin puhuttelua ja rehtorin kirjallista varoitusta. On syytä muistuttaa, että koulun henkilökunnalle valehtelu katsotaan aina raskaaksi
rikkomukseksi.
Jälki-istuntoa voi oppilas saada esimerkiksi huonosta käytöksestä oppitunnilla. Tällöin istumisen antanut opettaja määrittelee missä ja milloin oppilas jälki-istuntonsa istuu. Vanhempiin
pyritään otattamaan nopeasti yhteyttä. Tarvittaessa asia etenee oppilashuoltoryhmän käsittelyyn.
TUPAKKA
-Rehtori, Kuraattori, OH-ryhmä
1. Tupakka-Lappu kotiin, keskustelu
-Kake, luokanvalvoja
2. Terveydenhoitaja kutsuu oppilaan vanhempineen neuvontaan
Käymättä jättäminen siirtää oppilaan suoraan seuraavalle portaalle
-Terveydenhoitaja
3. Kake-keskustelu, ensin yksin, sitten vanhempien kanssa
-Kake
4. POLIISI-KAKE, ilmoitus poliisille
KAKE
KAKE-PUHUTTELU
Puhuttelu, keskustelu, tieto kotiin -Kake
KAKE
Puhuttelu, soitto kotiin, oppilas kertoo -Kake
JATKO-KAKE
Vanhemmat kutsutaan palaveriin -Kake
LUOKANVALVOJA-KAKE
Luokanvalvoja käy läpi kokonaistilannetta oppilaan kanssa,
Tieto kotiin -lv
LUOKANVALVOJAN JATKO-KAKE
Luokanvalvoja kutsuu vanhemmat koululle -lv
REKSI-KAKE
Puhuttelu, tieto kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE II
Soitto oppilaan kotiin –rehtori/apulaisrehtori
REKSI-KAKE III JATKOKURSSI
Oppilaan vanhemmat kutsutaan koululle –Rehtori/apulaisrehtori
KAKE-FINAALI, osa 1
Pyydetään vanhempia noutamaan oppilas kotiin
Pohdinta koulunkäynnin järjestämisestä
-Kake, Rehtori, Apulaisrehtori, OH-ryhmä
KAKE-FINAALI, osa 2
Kuuleminen ja kirjallinen varoitus –Rehtori
KAKE-FINAALI, osa 3
Kuuleminen ja määräaikainen erottaminen –Rehtori
KAKE-FINAALI, osa 4
Ilmoitus sosiaaliviranomaisille
JAKSOSUUNNITELMA 2015-2016
J1
7. luokka
J2
J3 J4
Jakso alkaa
Jakso päättyy
11.8.
19.10. 7.1. 21.3.
11.8. 19.10.
9.10.
19.12. 18.3.
9.10. 19.12. 18.3.
AI
A1-kieli
B1-kieli
MA
BG
FK
UE
TT
HY
MU
KU
KO
TN/TS
LI
OP
AT/VIPE
P8 val
P9 val
L8 val (0,5 vvt)
YHT.
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
1
0
ET
A2-kieli
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
0
1
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
1
0
4.6
3
2
2
3
2
2
1
1
2
1
2
3
3
2
0
1
30
30
30
30
1
2
1
2
1
2
1
2
8. luokka
J2
J3 J4
J1
7.1.
9. luokka
J2
J3 J4
J1
21.3.
11.8.
19.10.
7.1.
4.6
9.10.
19.12. 18.3.
21.3.
4.6
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
3
2
3
1
2
2
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
2
4
3
2
1
3
3
3
3
2
0
2
1
2
0
2
1
2
1
2
1
2
1
2
1
6
6
6
6
6
6
6
6
2
31
0
30
2
31
0
30
30
30
30
30
1
1
1
1
1
1
1
1
7.luokan OPOn ja VIPEN opetuksessa kokeilemme tänä vuonna palkitusta.
Oppilaalla on koko lukuvuoden tunti (OP/VIPE) samassa kohdassa, mutta opettaja vaihtuu sovitusti
lukuvuoden aikana.
Alustavia aikatauluja
Yläkoulu
Yhteiset
alakoulu
ELOKUU
7,lk Ryhmäytykset toisen viikon tito
Suunnittelu ma 10.8., ti 9-12, ke-to päättyy 12
1-6 alkajaisjumalanpalvelus pe 28.8. klo
9.30
Pe alkaen lukujärjestyksen mukaan
Liikuntapäivä 5.-6.lk. (YU) 25.8.
Koulurauhanjulistus (OK)
SYYSKUU
9. lk tet 21.9.-2.10.2015
B-talo koulukuvaus 9.-10.9.2015
Käytöspäivät/viikko vko 36
7-8 lk toimintapäivät ti-ke 29.-30.9. A-talon koulukuvaus 7.-8.9.2015
9. jatko-opintoilta
Vanhempainkahvilat: alakoulu ke 23.9. ja
yläkoulu ti 29.9. ,
LOKAKUU
9. jatko-opintopäivä ke 28.10.
7.lk itsearviointi
Taksvärkkipäivä 16.11.2015
Vanhempainkahvila -Rehtorin luento to 22.10
Mediaviikko 5.-9.10.
aiheena ops talous ja tulevaisuus
Mediapäivä 9.10.
Paikkana A-talon Auditorio, alkaen klo 18.00
Unsef-kävely 7.10.2015-
MARRASKUU
Pöytäjääkiekkoturnaus alkaa, finaali joulukuussa
Adventtikirkko 27.11.2015 (2.lk) klo 9.30
Arviointikeskustelut kaikilla marras-helmi
Vanhempainkahvilat: alakoulu ti 10.11.
NOPEA
ja yläkoulu to 19.11 NUPA
Laki koulujen turvallisuuden lisäämiseksi
Jo viime vuonna tuli voimaan uusi laki, joka lisää koulun ja opettajien mahdollisuuksia puuttua erilaisiin asioihin. Mainitsen ne tässä, vaikka ainakaan keväällä se ei muuttanut lainkaan
toimintatapoja Takahuhdin koulussa. Lähtökohta on aina se, että keskustelun kautta päästäisiin parhaaseen lopputulokseen.
Uusi laki sisältää mm. seuraavat asiat:
•
Kasvatuskeskustelu, joka meillä on ollut jo käytössä
•
Jälki-istunto: siinä voidaan teettää tehtäviä tai työtä
•
Määräys poistua opetustilasta tai muusta tilaisuudesta
•
Voimakeinojen käyttö
•
Oikeus tarkistaa tavarat
•
Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita
•
Ilmoitusvelvollisuus koulumatkalla tapahtuneesta häirinnästä, kiusaamisesta tai
väkivallasta
Näistä äärimmäiset keinot vaativat äärimäisen tilanteen tai vakavan epäilyn vaarallisesta tilanteesta. Esim. voimankäyttö ei ole koskaan hyvä vaihtoehto, ellei kyseessä ole jokin vaaratilanne. Toivon, ettei kyseisiä keinoja tarvita koulussamme. Koputtaen puuta totean, että ei
onneksi ole tarvittu tähän mennessä. Toivottavasti ei tarvita tulevaisuudessakaan.
Liikenne
Liikenne, lähinnä Hintsankadulla, tulee olemaan haaste. Koska koulu ja päiväkoti, sekä uusi
päiväkoti ovat samalla alueella, on aamuisin autoja liikkeellä paljon. Päiväkoteihin menevät
sekä eskariin menevät joutuvat pysäköimään ja saattamaan lapsensa. Uuden päiväkodin
myötä pysäköintitilaa ja yleensäkin tilaa autoille on vielä vähemmän. Lisäksi Pyörätietä, joka
kulkee Jankalta päin kirjaston vierestä kohti valoristeystä, levennetään muutamien viikkojen
ajan.
Tässä muutamia toiveita autoilijoille liikenteeseen:
-
ÄLKÄÄ AJAKO AUTOLLA B-TALON PORTILLE, ELLEI OLE PAKKO.
-
KATSOKAA KARTTAA JA SUUNNITELKAA TIPUTUSPAIKKA HIEMAN
KAUEMPAA. LAPSET KYLLÄ OSAAVAT JA PYSTYVÄT KÄVELEMÄÄN PIENEN
MATKAN.
-
JOS KUITENKIN TULETTE AAMULLA AUTOLLA KOULUN PORTILLE, OLKAA
KÄRSIVÄLLISIÄ. RISTEYKSESSÄ SAATTAA JOUTUA ODOTTAMAAN JONKIN
AIKAA.
-
AJA HILJAA.
Aamuisin koulun alkamisen aikaan sekä päivällä tuntien päättymisen aikaan on liikkeellä paljon autoja. Pyydän autoilijoita huomiomaan, että liikkeellä on paljon pieniä oppilaita. Noudattakaa liikennesääntöjä ja ajakaa varovasti. Toivoisin, että aikuiset ottaisivat nämä neuvot tosissaan, koska en haluaisi nähdä yhdenkään lapsen jäävän auton alle. Läheltä piti –tilanteita
on jo ollut riittävästi.
Muutamia huomioita:
-
Kerratkaa lapsenne kanssa liikennesääntöjä, varsinkin tien ylityksen tekemistä.
-
Toivon, että autoilijat olisivat erityisen varovaisia risteyksissä, ja noudattaisivat nopeusrajoituksia lähialueilla.
-
B-talon pihaan ajaminen tai takaparkkipaikan kautta ajaminen on kielletty.
-
Lapset osaavat ja pystyvät kävelemään hieman pidemmältä. Jos tuotte oppilasta autolla, jättäkää hänet hieman kauemmas. Suurin ruuhka on aina koulun portilla.
-
Kypärä pyöräilijöille!! Pyörät ja laudat yms. on lukittava, koska koulu ei vastaa välineistä.
-
Pyörät laitetaan koulupäivän ajaksi niille varatuille paikoille ja lukitaan. Kun koulu alkaa, on käytössä poikkeusjärjestely. Pyöräparkit ovat toisessa paikassa ennen kuin
saamme remontin myötä pysyvät paikat.
-
A-talon puolella mopot ja mautot jätetään niille varatuille paikoille. Mautot parkkeerataan Hintsankadun puoleiselle parkkipaikalle.
-
Tulemme ottamaan käyttöön pysäköintiluvat kaikilla koulun parkkipaikoilla.
Syysterveiset vanhempainyhdistyksestä ja tervetuloa toimintaamme mukaan!
Syyslukukausi lähtee liikkeelle ja vanhempainyhdistyksen johtokunta virittelee myös toimintaansa
kesälomien jälkeen. Tarkoituksemme on päivittää yhteyshenkilöverkosto tänä syksynä hyvissä
ajoin. Toivomme, että siten saamme kaikki aktiiviset vanhemmat mukaan tutustumaan toisiinsa,
sekä puuhaamaan yhdessä koulun lasten, perheiden ja opettajien kanssa heti alkusyksystä. Erityisesti toivotamme tervetulleiksi toimintaamme uusien ekaluokkalaisten lasten vanhemmat, mutta toki kaikkien innokkaiden vanhempien panoksen otamme ilolla vastaan.
Ajatuksenamme on jatkaa kevätlukukaudella aloitettuja tiistain perheliikuntasalivuoroja myös
syyslukukaudella. Tarkemman aikataulun jaamme VY:n viestintäkanavien kautta samaan tapaan
kuin kevätlukukaudellakin. Lisäksi syyslukukauden suunnitelmiin kuuluvat perinteinen Callunoiden
myyntitempaus syyskuun tienoilla, talviurheiluvälinekirppis sään niin salliessa loka-marraskuussa
sekä joulumyyjäiset joulukuun alussa. Koostamme myös tänä vuonna hyvää palautetta saaneen
koulun vuosikalenterin luokille myyntiin. Kaikista näistä tiedotamme tarkemmin lähempänä itse
tapahtumia.
Suosittelemme luokkatoimikunnan perustamista kaikille luokille, jotka haluavat kerätä rahaa luokkaretkiä tai kodin ja koulun yhteistilaisuuksia varten. Luokkatoimikunnan voi perustaa täysin vapaamuotoisesti luokan vanhempien keskuudesta. Esimerkiksi luokan yhteyshenkilö voi hyvin
aloittaa keskustelun luokkatoimikunnan perustamisesta ja kerätä yhteystiedot luokan vanhemmilta ja organisoida yhteisiä tapaamisia yhdessä muiden luokan vanhempien kanssa. Tapaamisissa
voi suunnitella vaikkapa vy:n aktiviteetteihin osallistumista luokan rahavaraston kartuttamiseksi.
Opettajakin on aina hyvä pyytää mukaan. Tapaamisia ei tarvita yleensä kuin 1-2 lukuvuonna, jos
muuten sopii sopivasta yhteisestä viestintämuodosta, se voi olla sähköposti, WhatsApp ryhmä
tms.
Takahuhdin vanhempainyhdistyksen toiminnasta löytyy tietoa yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta:
http://takahuhdinkoulu.yhdistysavain.fi/koulun-toiminta/vanhempainyhdistys/
VY pitää yllä myös Takahuhdin koulun vanhempien facebook-ryhmää ”Takahuhdin koulun huoltajat”. Ryhmän kautta jaamme ajankohtaista tietoa VY:n omista aktiviteeteista ja vanhemmat voivat
keskustella keskenään päivän polttavista kouluun ja lapsiin liittyvistä aiheista. Kannattaa siis liittyä.
Syyskuun alussa Takahuhdin koulun vanhempainyhdistys pitää sääntömääräisen vuosikokouksen, josta tarkat tiedot esityslistoineen tulevat VY:n nettisivuille ja fb-ryhmään.
Jos olet kiinnostunut johtokuntatyöskentelystä tai muuten vaan tapaamaan VY:läisiä, olet lämpimästi tervetullut kokoukseen.
Toivomme mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan toimintaan koulun ja kodin välisen
yhteistyön kehittämiseksi. Ja jos haluat tukea vy:n toimintaa rahallisesti, voit tehdä sen milloin
vain maksamalla 10 euron tai vapaavalintaisen kannatusmaksun vy:n uudelle tilille: FI70 7530
0820 6719 52. Kaikista aktiviteeteista ja tapahtumista voi kysellä lisää tietoa keneltä tahansa
vy:n johtokunnan jäseneltä.
Yhteistyöterveisin,
Takahuhdin koulun vanhempainyhdistyksen johtokunta
-----------------------------------------------------------------PALAUTUSOSA Palautetaan opettajalle / luokanvalvojalle keskiviikkona 12.8.2015
Oppilas:__________________________________________ luokka_______TIETOARKKU 1
Oppilas on tuonut em. tiedotteen kotiin, se on luettu ja pidetään tallessa koko lukuvuoden ajan.
_________________________________
Huoltajan allekirjoitus
_______________________________
Nimen selvennys