Tuotteemme - Life Plus

Transcription

Tuotteemme - Life Plus
Tuotteemme
Sisältö
Tervetuloa / 1
Johdanto / 2
Hyvinvoinnin filosofia / 3
Näkemys ja kokemus: perintömme / 4
Laatusitoumus / 6
Ravintolisät / 9
Terve keho / 65
Opi lisää / 74
Symbolit
Sopii myös Gluteeniton
kasvissyöjille
ja vegaaneille
Tervetuloa
”Me Lifeplusissa haluamme innostaa kaikkia
onnellisempaan ja terveellisempään elämään ja
tekemään myönteisiä valintoja oman hyvinvointinsa
edistämiseksi. Niinpä kehitämme valmisteitamme
keskeisistä ravintoaineista, joita elimistömme tarvitsee
päivittäin lukuisten pienten ihmeiden tekemiseksi.
Tavoitteenamme on, että tuotteemme edistävät
hyvinvointia ja innostavat sekä toimivat ensimmäisenä
vaiheena kohti sitä ymmärrystä, että kokonaisvaltainen
jokapäiväinen hyvinvointi on todella mahdollista.”
J. Robert Lemon, apteekkari
Presidentti ja perustajajäsen, Lifeplus
1
Johdanto
Monet yritykset kertovat mielellään
olevansa erilaisia, mutta me Lifeplusissa
uskomme olevamme sellaisia todella. Se
johtuu yksinkertaisesta tavoitteestamme
auttaa ihmisiä voimaan hyvin.
Lifeplusin toiminta alkoi, kun joukko terveydestä,
elämäntavoista ja muiden auttamisesta palavasti
innostuneita henkilöitä lyöttäytyi yhteen. He uskoivat,
että tuella ja opastuksella ihmiset voisivat todella
muuttaa elämäänsä parempaan suuntaan.
Vielä reilut kaksikymmentä vuotta tämän jälkeenkin meitä
motivoi sama asia: ihmiset toimintamme sydämessä.
Kehitämme terveyttä edistäviä ravintovalmisteita ja
autamme ihmisiä kehittämään omaa ymmärrystään
lisäravinteiden hyödyistä. Tarjoamme mahdollisuuden
kotoa käsin käytävään liiketoimintaan, joka on joustavaa ja
mukautuu kunkin elämäntilanteeseen ja jonka myötä kukin
voi kartoittaa kykyjään ja mahdollisuuksiaan. Tarjoamme
neuvontaa ja ohjausta, jotka perustuvat taustaamme,
asiantuntemukseemme ja kokemukseemme
kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa. Autamme ihmisiä
huomaamaan, että myönteisiin muutoksiin ei tarvita kuin
muutama pieni askel.
Haluamme innostaa ihmisiä elämään terveellisemmin ja
jakaa heidän kanssaan helpon lähestymistavan kaikkien
saavutettavissa olevaan jokapäiväiseen hyvinvointiin.
2
Hyvinvoinnin filosofia
Maailma on täynnä ristiriitaisia ja usein hämmentäviä
tietoja, niinpä voi olla vaikeaa löytää oleellinen tieto ja
ymmärtää, mikä on parasta oman henkilökohtaisen
hyvinvoinnin kannalta.
Tämän vuoksi olemme luoneet yksinkertaisen kaavan, jonka avulla
voimme kiinnittää päivittäin enemmän huomiota omaan
kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Kaavan nimi on Lifeplus-formula. Se on yhteenveto
tiedoistamme ja kokemuksestamme yksinkertaistettuna neljään
ydinalueeseen, joita ovat hyvä ruokavalio, aktiivisuuden
säilyttäminen, mielentila ja ravinnon täydentäminen. Ajatus on
yksinkertainen: ottamalla huomioon nämä kaikki ydinalueet
voimme vaikuttaa myönteisesti omaan kokonaisvaltaiseen
hyvinvointiimme.
Katso lisätietoja osoitteesta
www.lifeplusformula.com
3
Näkemys ja kokemus: perintömme
Heidän intohimonsa ja vuosien
aikana kertynyt omakohtainen
kokemuksensa takaavat sen, että
kukin valmiste on innovatiivinen ja
aktivoituu ravintoaineiden ja
ihmiskehon välisissä
monitahoisissa suhteissa.
Tuotekehityksemme perustuu
päätuotekehittelijöidemme,
Lifeplusin perustajan ja
pääjohtajan, rekisteröidyn
farmaseutin (R.Ph.) J. Robert
(Bob) Lemonin ja tri Dwight
McKeen, perintöön.
4
Bob aloitti uransa farmaseuttina ja
toimitti reseptilääkkeitä tuhansille
ihmisille lukuisten menestyvien
yhdysvaltalaisten apteekkien kautta.
Hän aavisti, että ravitsemuksella
saattoi olla suuri merkitys asiakkaiden
hyvinvoinnille, ja ennakoi sen roolin
kasvavan nykyajan lääketieteessä.
Niinpä hän osti yhdysvaltalaisen
ravintolisäyrityksen, jotta hän voisi
tuoda korkealaatuisia ravintolisiä
suoraan kuluttajien saataville ja seurata
läheltä tuotteiden jakelua ja laatua.
Tri McKeen laajaan lääketieteelliseen
kokemukseen kuuluu akateeminen
kokemus farmakologian,
laboratoriotutkimuksen ja kliinisen
lääketieteen aloilta sekä 12 vuoden
kokemus ravitsemustieteen ja
täydentävän lääketieteen alojen
tutkimuksesta ja käytännön työstä
Yhdysvaltojen itärannikon
ensimmäisen integroidun lääketieteen
klinikan lääketieteellisenä johtajana.
Työskentely syöpäpotilaiden kanssa
innosti McKeetä täydentämään
asiantuntemustaan edelleen. Hän sai
sisätautiopin, hematologian ja
onkologian alan pätevyyden ja harjoitti
näitä aloja kuuden vuoden ajan
huippuklinikoilla eri puolilla
Yhdysvaltoja. Lisäksi hän on
suorittanut immunologian syventäviä
opintoja.
American College of Nutrition ja
American Board of Holistic
Medicine ovat myöntäneet tri
McKeelle ravitsemustieteen alan
pätevyyden, ja hän kuuluukin
erikoislääketieteen,
ravitsemustieteen ja täydentävän
lääketieteen alojen perusteellisen ja
laajan kokemuksensa ansiosta
maailman asiantuntevimpiin
tutkijoihin ja kliinikoihin.
Yhteisen mielenkiinnon kohteen,
ravitsemustieteen mahdollisuuksien,
yhteen tuomat Dwight ja Bob aloittivat
yhteistyön, jonka ansiosta Lifeplustuotteet ovat alusta alkaen edustaneet
kaikkien yksilöiden tarpeisiin soveltuvia
ensiluokkaisia ravintolisiä.
Ensiluokkaisia tuotteita
optimaaliseen hyvinvointiin
Monipuolinen ruokavalio on yksi
erinomaisen terveyden edellytyksistä.
Hyvinvoinnin kannalta on olennaista
tietää, miten voi saada keskeisiä
ravintoaineita tasapainoisesti.
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista
ruokavaliota, eikä omaa
kokonaisvaltaista hyvinvointia voi jättää
niiden varaan. Me Lifeplusissa
kuitenkin ymmärrämme, että
ruokavaliota on tärkeää täydentää
laadukkailla luonnollisilla tuotteilla.
Olemme ulottaneet saman ajattelun ja
asiantuntemuksen myös
kosmetiikkatuotteisiimme. Lifeplusin
virkistävissä iho- ja kauneustuotteissa
yhdistyvät luonnon uutteet ja
tieteellinen asiantuntemus, minkä
ansiosta voit tuntea olosi hyväksi niin
sisäisesti kuin ulkoisesti.
Tuotekehittelijöidemme tietämyksen ja
asiantuntemuksen ansiosta uskomme,
että tuotteemme kuuluvat parhaisiin
saatavilla oleviin optimaalista
hyvinvointia edistäviin tuotteisiin.
5
Laatusitoumus
Ravitsemustieteen kehityksen
myötä ruokavalion
täydentämiseen on tarjolla entistä
enemmän vaihtoehtoja. Niinpä
onkin tärkeää tiedostaa, että
kaikki ravintolisät eivät ole
samanlaisia.
Meille tämä tarkoittaa
vankkumattoman laadukasta
valmistuskäytäntöä, joten emme
vain puhu laadusta vaan myös
tuotamme mahdollisimman
korkealuokkaisia tuotteita.
Laadun lähteillä
Kiinnitämme huomiota kaikkein
pienimpiinkin yksityiskohtiin, ja niinpä
valmistamme suurimman osan
tuotteistamme itse Batesvillessa
Yhdysvaltojen Arkansasissa.
Valvomme valmistusprosessia alusta
loppuun ja varmistamme siten
tuotteiden korkean laadun.
Voimme myös vuosikymmenten
tuotekehittely- ja
logistiikkakokemuksemme ansiosta
varmistaa, että kaikki Lifeplustuotteet valmistetaan ensiluokkaisista
raaka-aineista, ja taata parhaimman
mahdollisen hinnan.
Synergia
Tuotekehittelyssämme ja
valmistuksessamme raaka-aineet
viedään astetta pidemmälle
ottamalla huomioon ravintoaineiden
väliset suhteet. Tätä kutsutaan
synergiaksi: ravintoaineita
yhdistellään mahdollisimman suuren
ravitsemuksellisen hyödyn
tuottamiseksi ottaen huomioon sen,
miten aineet toimivat keskenään,
sekä sen, miten ne imeytyvät
elimistöön parhaiten.
6
Tarkastelemme ja testaamme
huolellisesti kuhunkin tuotteeseen
sisällytettäviä ravintoaineyhdistelmiä
ennen lopullista valintaa, minkä
ansiosta yhdistelmät ovat enemmän
kuin osiensa summa ja
kehittyneempiä kuin perustason
valmisteet. Mittapuunamme on
ensiluokkainen ravitsemus.
Oma PhytoZyme®-valmistepohja
Monet ravintolisien valmistajat
käyttävät raaka-aineiden yhteen
sitomiseksi keinotekoisia täyteaineita.
Me sen sijaan käytämme siihen omaa
PhytoZyme®-valmistepohjaamme. Se
on valmistettu erilaisista yrteistä,
fytoravinteista, kofaktoreista, kasvien
entsyymeistä ja yli 30 hedelmästä ja
vihanneksesta. Tämä täysin
luonnonmukainen täyteaine myös
auttaa synergisesti tuotteiden
vaikuttavien aineosien imeytymisessä.
Hellävaraiset tuotantomenetelmät
Tavanomaisessa tuotannossa
valmistusprosessin aikana
muodostuva lämpö usein tuhoaa
ravintolisän entsyymejä ja vitamiineja,
mikä heikentää lopputuotteen tehoa.
Tämän vuoksi käytämme niin
kutsuttua kylmätuotantomenetelmää.
Menetelmässä lämpö on minimoitu,
jolloin huolellisesti valittujen
ravintoaineyhdistelmien teho säilyy
ennallaan lopputuotteessa.
7
8
Ravintolisät
Ravintolisävalikoimaamme sisältyy
lukuisia korkealuokkaisia tuotteita.
Lifeplus-valikoimasta löytyy tuote
kaikkiin yksilöllisiin ravitsemustarpeisiin.
9
Lifeplus
suosittelee
Kätevät ja kattavat tuotepaketit sisältävät
suosituimpia tuotteitamme. Tuotteet on
valittu tarkkaan siten, että niiden sisältämien
ainesosien vaikutukset maksimoituvat
yhteiskäytössä ja että niistä saa kattavasti
laadukkaita ravintoaineita hyvinvoinnin tueksi.
10
Loistavat tuoteyhdistelmät
Maintain & Protect 100 Gold
Maintain & Protect 100
TVM-Plus-, Proanthenols- ja OmeGold-kapselit
ovat voimakas yhdistelmä. TVM-Plus ja
Proanthenols tukevat ravitsemusta, ja
OmeGold-kapselien sisältämät laadukkaat
DHA-/EPA-kalaöljyuutteet tukevat kognitiivisia
toimintoja, sydäntä ja näköä.
Yksi suosituimmista yhdistelmistämme:
tehopakkaus Daily BioBasics -ravintopirtelö
tukee ravitsemusta monipuolisesti yhdessä
laadukkaan OPC-uutteen eli Proanthenolsravintolisän kanssa. Kyseinen ravintolisä
sisältää C-vitamiinia, jonka on osoitettu
suojaavan soluja hapettumiselta.
Daily BioBasics™
Proanthenols® 100 mg
OmeGold®
Daily BioBasics™
Proanthenols® 100 mg
Tuote 4630
Tuote 4382
11
Loistavat tuoteyhdistelmät
Maintain & Protect 50
Everyday Wellbeing
Everyday Wellbeing Gold
Yksi suosituimmista yhdistelmistämme:
tehopakkaus Daily BioBasics
-ravintopirtelö tukee ravitsemusta
monipuolisesti yhdessä laadukkaan
OPC-uutteen eli Proanthenolsravintolisän kanssa. Kyseinen
ravintolisä sisältää C-vitamiinia, jonka
on osoitettu suojaavan soluja
hapettumiselta.
Laadukkaat TVM Plus -mikroravinteet
tukevat tehokkaasti kehon keskeisiä
toimintoja, ja Proanthenols auttaa
elimistöä suojautumaan
hapettumiselta.
TVM-Plus-, Proanthenols- ja OmeGoldkapselit ovat voimakas yhdistelmä.
TVM-Plus ja Proanthenols tukevat
ravitsemusta, ja OmeGold-kapselien
sisältämät laadukkaat DHA-/EPAkalaöljyuutteet tukevat kognitiivisia
toimintoja, sydäntä ja näköä.
Daily BioBasics™
Proanthenols® 50 mg
TVM-Plus™
Proanthenols® 100 mg
TVM-Plus™
Proanthenols® 100 mg
OmeGold®
Tuote 4629
Tuote 4628
Tuote 4384
12
13
Päivittäisen yleisen hyvinvointimme ja
suorituskykymme kannalta on tärkeää,
että kehomme saa optimaalisen määrän
välttämättömiä vitamiineja, mineraaleja ja
hivenaineita. Kehomme ei kykene tuottamaan
näitä elintärkeitä ravintoaineita itse, ja siksi
meidän on tarjottava niitä kehollemme
päivittäin. Tasapainoinen ruokavalio,
joka sisältää runsaasti vihanneksia,
hedelmiä, viljaa, maitotuotteita ja kalaa,
on tarpeellinen, jotta saamme tarvittavat
perusravintoaineet. Monilla ei kuitenkaan ole
aikaa eikä ymmärrystä sen ylläpitämiseen,
ja seurauksena on epätasapainoinen
ruokavalio, josta ei yleensä saa tarpeeksi
vitamiineja eikä kivennäis- ja hivenaineita.
Daily BioBasics™
Ravitsemuksellinen voimanpesä:
välttämättömiä ravintoaineita
tasapainoisesti yleisen
terveyden tueksi
Tuote 4471 / 786,6 g
14
Suosittelemme ravitsemuksen
täydentämiseen Daily BioBasicsia, kun
ravintoaineiden tarve on kasvanut esimerkiksi
epätasapainoisen ruokavalion, ympäristön
stressitekijöiden tai fyysisen rasituksen
vuoksi.
Daily BioBasics -lisäravinnejuoma sisältää
tarkkaan valittuja ainesosia, jotka tukevat
erinomaisesti niin fyysistä kuin psyykkistä
hyvinvointia. Daily BioBasics sisältää kattavan
valikoiman vitamiineja, kivennäisaineita,
yrttiuutteita ja kuituja. Innovatiivinen
patentoitu sekoituksemme takaa tuotteen
optimaalisen suorituskyvyn jokaisella
annoksella.
Daily BioBasics on kattava ravintolisä, jolla täydennät päivittäistä
vitamiinien, kivennäisaineiden ja kuidun tarvetta ja tuet kehosi
• 100 % päivittäisistä välttämättömistä
vitamiineista, mukaan lukien A-, B-, C- ja tärkeimpiä toimintoja – sen avulla voit olla parhaimmillasi!
E-vitamiinit, jotka tukevat kehon keskeisiä
Yksi annos Daily BioBasicsia sisältää:
toimintoja, kuten immuunijärjestelmää,
sydämen toimintaa ja solujen terveyttä, ja
ylläpitävät energiatasoa ja vähentävät
väsymystä
• mineraaleja, kuten sinkkiä ja
magnesiumia, jotka tukevat luiden ja
sidekudosten normaaleja toimintoja sekä
kognitiivisia toimintoja
• 35 eri hedelmästä ja vihanneksesta ja 20
eri yrtistä tiivistettyjä fytoravinteita
• yli 50 % suositellusta päivittäisestä
kuidun määrästä
• perusmineraaleja, kuten seleeniä ja
sinkkiä, jotka auttavat suojaamaan soluja
oksidatiiviselta stressiltä.
Daily
D
aily B
BioBasics™
ioBasics
Veggie Caps
Kätevät ja helposti nieltävät kapselit
Tuote 4476 / 480 Kapselia
15
Daily BioBasicsTM -tuotteen sisältö
Annoskoko / Kaksi mittalusikkaa (noin 26,2 g)
Annoksia per pakkaus / 30
Määrä/
annos
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä
josta transrasvaa
Hiilihydraatteja
joista sokereita (luonnon
hedelmäsokeria)
Ravintokuituja
Liukenevia kuituja
Liukenemattomia kuituja
Proteiini
Suola
A-vitamiini
Retinyyliasetaatti
Beetakaroteeni
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
66 kcal tai 277 kJ
0g
0g
0g
22 g
0g
13 g
8g
5g
0g
0g
800 μg RE
750 μg RE
50 μg RE
10 μg
82,5 mg α-TE
300 mg
3 mg
3,5 mg
40 mg NE
% EC
NRV
Määrä/
100 g
3,3 % 252 kcal tai 1058 kJ
0%
0g
0%
0g
0g
8,5 %
84 g
0%
0g
*
*
*
0%
0%
100 %
94 %
6%
200 %
688 %
375 %
273 %
250 %
250 %
49,6 g
30,5 g
19,1 g
0g
0g
3053 μg RE
2863 μg RE
191 μg RE
38,2 μg
315 mg α-TE
1145 mg
11,5 mg
13,4 mg
153 mg NE
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
† *EU:ssa ei ole tällä hetkellä määritetty kuidun päivittäistä saantisuositusta.
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
16
% EC
NRV
13 % B6-vitamiini
0 % Foolihappo
0 % B12-vitamiini
Biotiini
32 % Pantoteenihappo
0 % Kalsium
Magnesium
* Sinkki
* Jodi
* K-vitamiini
0 % Seleeni
0 % Kupari
382 % Mangaani
359 % Kromi
22,9 % Molybdeeni
763 % Maltodekstriini
2626 % Vaalea psylliumin siemenkuorijauhe
1431 % Vaalea psylliumin siemenjauhe
1042 % Guarkumin siemenytimen jauhe
954 % Pellavansiemenjauhe (öljy poistettu)
954 %
Määrä/
annos
4 mg
400 μg
12 μg
300 μg
20 mg
1000 mg
350 mg
15 mg
150 μg
80 μg
130 μg
2 mg
2 mg
180 μg
125 μg
3,6 g
3,8 g
12,3 g
277 mg
277 mg
% EC
NRV
Määrä/
100 g
% EC
NRV
286 %
200 %
480 %
600 %
333 %
125 %
93 %
150 %
100 %
107 %
236 %
200 %
100 %
450 %
250 %
*
*
*
*
*
15,3 mg
1527 μg
1145 μg
1145 μg
76,3 mg
3817 mg
1336 mg
57,3 mg
573 μg
305 μg
496 μg
7,6 mg
7,6 mg
687 μg
477 μg
13,7 g
14,5 g
46,9 g
1057 mg
1057 mg
1092 %
763 %
1832 %
2290 %
1271 %
477 %
355 %
573 %
382 %
408 %
901 %
763 %
382 %
1718 %
954 %
*
*
*
*
*
Merialginaatti (Laminaria digitata L.) koko kasvista
valmistettu jauhe
Mustajalopähkinänlehden jauhe
Boori
Pii
Koliinibitartraatti
Inositoli
Lesitiini
Sitruunan bioflavonoidit
PABA
Alfa-lipidihappo
Hesperidiini
Kversetiini
Rutiini
Luteiini
Lykopeeni
L-glutatiooni
Soijaisoflavoniuute
Acerola-hedelmäuute
Sinimailasenlehden jauhe
Kurjenherneenjuurikon uute
Punajuurijauhe
Mustikanlehtijauhe
Parsakaalinkukinnon jauhe
Ruusukaalinkukinnon jauhe
Kaalinlehtijauhe
Määrä/ % EC
annos NRV
147 mg
*
140 mg
300 μg
1 mg
5 mg
30 mg
50 mg
50 mg
10 mg
5 mg
8 mg
10 mg
10 mg
100 μg
60 μg
2 mg
13 mg
10 mg
191 mg
16 mg
46 mg
20 mg
75 mg
20 mg
25 mg
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Määrä/ % EC
Määrä/ % EC
100 g NRV
annos NRV
561 mg
* Porkkanajauhe
180 mg
*
Kukkakaalinkukinnon jauhe
50 mg
*
20 mg
*
534 mg
* Kamomillankukkajauhe
10 mg
*
1145 μg
* Yksisoluisen Chlorella-levän jauhe
10 mg
*
3,8 mg
* Palmaria palmata -leväjauhe
50 mg
*
19,1 mg
* Fenkolinsiemenen jauhe
10 mg
*
114,5 mg
* Ginkgo-lehtiuute (Ginkgo biloba L.)
10 mg
*
191 mg
* Ginseng-juurijauhe
191 mg
* (siperialainen) (Eleutherococcus)
38,2 mg
* Herneensiemenjauhe
40 mg
*
19,1 mg
* Vihreä paprika -jauhe
30 mg
*
30,5 mg
* Vihreän teen lehtijauhe
35 mg
*
38,2 mg
* Lehtikaalijauhe
20 mg
*
38,2 mg
* Sitruunaheinäjauhe
20 mg
*
382 μg
* Levä, (Ascophyllum nodosum L.)
10 mg
*
220 μg
* koko kasvista valmistettu jauhe
7,6 mg
* Persiljanlehtijauhe
35 mg
*
49,6 mg
* Ruusunmarjajauhe
10 mg
*
38,2 mg
* Rosmariinijauhe
25 mg
*
729 mg
* Pinaatinlehtijauhe
10 mg
*
61 mg
* Spinulina-kasviplankton, mikroleväjauhe
10 mg
*
176 mg
* Kurkuminoidit
19 mg
*
76,3 mg
* Vesikrassilehtijauhe
25 mg
*
286 mg
* Stabiloitu probioottinenyhdiste ProBioTx™ (350.000.000) 35 mg
*
76,3 mg
* Lactobacillus acidophilus DDS-1 (210.000.000)
95 mg
* Bifidobacterium bifidum (87.500.000) ja
Lactobacillus salivarius (52.500.000)
Määrä/ % EC
100 g NRV
687 mg
*
191 mg
*
76,3 mg
*
38,2 mg
*
38,2 mg
*
191 mg
*
38,2 mg
*
38,2 mg
*
153 mg
115 mg
134 mg
76,3 mg
76,3 mg
38,2 mg
*
*
*
*
*
*
134 mg
38,2 mg
95,4 mg
38,2 mg
38,2 mg
72,5 mg
95 mg
134 mg
*
*
*
*
*
*
*
*
EU.PI.MOD 11B
Katso sivu 78 lisätietoa
17
Daily BioBasicsTM Veggie Caps
Kapseleita/pakkaus / 480
Määrä/16 kapselia
A-vitamiini
Retinyyliasetaatti
Beetakaroteeni
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Biotiini
Pantoteenihappo
Kalsium
Magnesium
Sinkki
Jodi
K-vitamiini
Seleeni
800 μg RE
752 μg RE
48 μg RE
10 μg
82,5 mg α-TE
300 mg
3 mg
3,5 mg
40 mg NE
4 mg
400 μg
12 μg
300 μg
20 mg
1000 mg
350 mg
15 mg
150 μg
80 μg
130 μg
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
18
% EC NRV
100%
94%
6%
200%
688%
375%
273%
250%
250%
286%
200%
480%
600%
333%
125%
93%
150%
100%
107%
236%
Määrä/16 kapselia
Kupari
Mangaani
Kromi
Molybdeeni
Maltodekstriini
Vaalea psylliumin siemenkuorijauhe
Vaalea psylliumin siemenjauhe
Guarkumin siemenytimen jauhe
Pellavansiemenjauhe (öljy poistettu)
Merialginaatti (Laminaria digitata L.) koko
kasvista valmistettu jauhe
Mustajalopähkinänlehden jauhe
Boori
Pii
Koliinibitartraatti
Inositoli
Lesitiini (soija)
Sitruunan bioflavonoidit (koko hedelmästä valmistettu jauhe)
PABA
Alfa-lipidihappo
2 mg
2 mg
180 μg
125 μg
4,3 g
2,0 g
0,5 g
251 mg
251 mg
147 mg
% EC NRV
200%
100%
450%
250%
*
*
*
*
*
*
140 mg
300 μg
1 mg
5 mg
30 mg
50 mg
50 mg
10 mg
5 mg
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Amount Per Daily Intake (16 Capsules)
Hesperidiini
Kversetiini
Rutiini
Luteiini
Lykopeeni
L-glutatiooni
Soijaisoflavoniuute
Acerola-hedelmäuute
Sinimailasenlehden jauhe
Kurjenherneenjuurikon uute
Punajuurijauhe
Mustikanlehtijauhe
Parsakaalinkukinnon jauhe
Ruusukaalinkukinnon jauhe
Kaalinlehtijauhe
Porkkanajauhe
Kukkakaalinkukinnon jauhe
Kamomillankukkajauhe
Yksisoluisen Chlorella-levän jauhe
Palmaria palmata -leväjauhe
8 mg
10 mg
10 mg
100 μg
60 μg
2 mg
13 mg
10 mg
191 mg
16 mg
46 mg
20 mg
75 mg
20 mg
25 mg
180 mg
50 mg
20 mg
10 mg
10 mg
% EC NRV
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Amount Per Daily Intake (16 Capsules)
Fenkolinsiemenen jauhe
Ginkgo-lehtiuute (Ginkgo biloba L.)
Ginseng-juurijauhe (siperialainen) (Eleutherococcus)
Herneensiemenjauhe
Vihreä paprika -jauhe
Vihreän teen lehtijauhe
Lehtikaalijauhe
Sitruunaheinäjauhe
Levä, (Ascophyllum nodosum L.) koko kasvista valmistettu jauhe
Persiljanlehtijauhe
Ruusunmarjajauhe
Rosmariinijauhe
Pinaatinlehtijauhe
Spinulina-kasviplankton, mikroleväjauhe
Kurkuminoidit
Vesikrassilehtijauhe
Stabiloitu probioottinenyhdiste ProBioTx™
Lactobacillus acidophilus DDS-1 (600.000.000)
Bifidobacterium bifidum (250.000.000) ja
Lactobacillus salivarius (150.000.000)
50 mg
10 mg
10 mg
40 mg
30 mg
35 mg
20 mg
20 mg
10 mg
35 mg
10 mg
25 mg
10 mg
10 mg
19 mg
25 mg
35 mg
% EC NRV
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
EU.PI.MOD 12A
Katso sivu 78 lisätietoa
19
Proanthenols®
Auttaa kehoa suojautumaan oksidatiiviselta stressiltä.
Yksi Lifeplusin menestyksekkäimpiä tuotteita ja
lukemattomien asiakkaiden jatkuva suosikki vuosien ajan!
Proanthenolsin korkealaatuinen koostumus perustuu 50
vuoden aikana tehtyihin tutkimuksiin, ja sen pohjana ovat
Real OPC:t, eli tiettyjen viinirypäleiden siemenistä ja tiettyjen
eteläranskalaisten mäntyjen kuoresta valmistetut uutteet.
Tämä yhteisvaikutteinen tuote sisältää myös C-vitamiinia,
jonka on osoitettu osaltaan suojaavan soluja
hapettumisvauriolta.
Tuote 4470 / 100 mg / 60 tablettia
Tuote 4469 / 50 mg / 60 tablettia
Tuote 4468 / 50 mg / 240 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 60 (4470)
Määrä / 2 tablettia
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
OPC (oligomeeriset proantosyanidiinit)
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
Hesperidiini (hesperidiinikompleksista)
Rutiini
Kversetiinidihydraatti
40 mg
200 mg
260 mg
% EC NRV
50 %
*
*
50 mg
40 mg
10 mg
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 4E
Tabletteja/pakkaus / 60 (4469)
Määrä / 2 tablettia
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
OPC (oligomeeriset proantosyanidiinit)
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
Hesperidiini (hesperidiinikompleksista)
Rutiini
Kversetiinidihydraatti
40 mg
100 mg
260 mg
% EC NRV
50%
*
*
50 mg
40 mg
10 mg
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 4E
Tabletteja/pakkaus / 240 (4468)
Määrä / 2 tablettia
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
OPC (oligomeeriset proantosyanidiinit)
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
Hesperidiini (hesperidiinikompleksista)
Rutiini
Kversetiinidihydraatti
40 mg
100 mg
260 mg
% EC NRV
50%
*
*
50 mg
40 mg
10 mg
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 4E
Katso sivu 78 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
20
21
OmeGold®
Omega-3 kalaöljykapselit – runsaasti DHA- ja
EPA-rasvahappoja.
Omega-3-öljyt tukevat erinomaisesti joitakin kehon
tärkeimpiä toimintoja. Omega-3-rasvahapot EPA ja DHA
tukevat ja edistävät normaalia sydämen toimintaa sekä
kognitiivisia toimintoja ja näköä. OmeGold kapselit
sisältävät lisäksi D-vitamiinia, joka tukee
immuunijärjestelmää, ja E-vitamiinia, jonka on todettu
suojaavan soluja hapettumiselta. Tämä yhdistelmä tukee
yleistä hyvinvointia ja sopii kaikille perheenjäsenille, ja se on
helppo tapa lisätä korkeatasoiset omega-3-rasvahapot
päivittäiseen ruokavalioon.
Tuote 5000 / 60 pehmeää geelikapselia
22
Geelikapseleita pakkausta kohti / 60
Määrä/kapseli
D-vitamiini (kolekalsiferoli)
E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihappo)
Omega-3-rasvahappoja yhteensä (vähintään)
EPA (eikosapentaeenihappo)
DHA (dokosaheksaeenihappo, vähintään)
20 μg
3 mg α-TE
600 mg
60 mg
430 mg
% EC NRV
400 %
25 %
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 1H
Katso sivu 79 lisätietoa
Aloe Vera Caps
Kätevät laadukkaat kapselit
Aloe vera -kasvia on käytetty hyvinvoinnin
tukemiseen jo pitkään. Nyt voit nauttia tästä
kalsiumin kanssa synergisesti toimivasta
perinteisestä uutteesta helppokäyttöisen
kapselin muodossa.
Kapselia/pakkaus / 60
Määrä
Glysiini
L-glutamiini
Pakastekuivattu aloe vera -geeli
kapseli
325 mg
250 mg
30 mg
4 kapseli
1300 mg
1000 mg
120 mg
EU.DE.PI.MOD 1F
Katso sivu 78 lisätietoa
Tuote 5044 / 60 kapselia
®
Lifeplus
Li
ife
BIOlogik™ Fruit Bars
Man
Manteli-vanilja
– gluteeniton orgaaninen
välip
ä
välipalapatukka
Puh
Puhdas
mantelin maku ja ripaus vaniljaa –
BIO
BIOlogik™ Almond-Vanilla Fruit Bar on
herk
herkullinen gluteeniton välipala, joka sisältää vain
kork
korkealaatuisia ainesosia, jotka täyttävät
puh
puhtaus- ja makuvaatimuksemme. Huolellinen
valik
valikoima aromaattisia kuivattuja hedelmiä,
päh
pähkinöitä ja viljoja varmistaa hyvän maun, eikä
tuotteessa ole käytetty lisättyä sokeria. BIOlogikpatukat sisältävät myös runsaasti kuitua, ja
niiden ainesosat ovat luonnonmukaisesti
tuotettuja – herkullinen välipala suoraan
luonnosta!
Tuote 1803 / 20 patukkaa
Keskimääräinen ravintosisältö
100 grammassa tuotetta:
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä rasvaa
Hiilihydraatteja
joista sokereita
Ravintokuituja
Proteiinia
Suolaa
1462 kJ (344 kcal)
13,7 g
1,1 g
47,5 g
37,9 g
13,5 g
7,6 g
0,05 g
17 %
20 %
11 %
18 %
42 %
15 %
1%
EU.DE.PI.MOD 2A
Katso sivu 79 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
23
Brain Formula
Luonnollinen vaihtoehto kiireiseen elämään
Elämämme on kiireisempää kuin koskaan,
ja on houkuttelevaa turvautua mihin tahansa
keinotekoisiin piristeisiin, jotta pysyisimme
valppaina ja terävinä. Brain Formula on Lifeplusin
ratkaisu suorituskyvyn ja keskittymisen tukemiseen
luonnollisten ainesosien avulla.
Oma korkealaatuisia vitamiineja ja yhdisteitä
sisältävä sekoituksemme on suunniteltu
toimimaan luonnollisesti kehossasi. Se sisältää
pantoteenihappoa, joka edistää henkistä
suorituskykyä ja vähentää väsymystä. Lisäksi se
sisältää niasiinia ja B6-vitamiinia, jotka auttavat
ylläpitämään psykologisia toimintoja, sekä kromia,
joka auttaa ylläpitämään veren glukoosipitoisuutta.
Näiden lisäksi se sisältää monia muita
ainesosia, jotka on valittu parhaimman
mahdollisen sekoituksen muodostamiseksi sekä
keskittymiskyvyn ja energiatasojen tukemiseksi.
Tuote 4459 / 180 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä / 4 tablettia
E-vitamiini
Tiamiinihydrokloridi
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Syanokobalamiini
Dibenkosidi
Pantoteenihappo
K-vitamiini
Seleeni
Kromi
L-karnitiini
N-asetyyli-L-karnitiini
N-asetyyli-L-kysteiini
Dimetyyliaminoetanoli bitartraatti (DMAEB)
% EC NRV
50 mg α-TE 417 %
33,3 mg 3027 %
33,3 mg 2379 %
33,3 mg 208 %
8 mg 571 %
132 μg
66 %
141 μg 5640 %
133 μg 5320 %
8 μg 320 %
34 mg 567 %
66 μg
88 %
40 μg
73 %
33 μg
83 %
133 mg
*
73 mg
*
200 mg
*
80 mg
*
Määrä / 4 tablettia
Fosfatidyyliseriinit
Huperzia Serrata (Huperzia serrata (Thunb. ex
Murray) Trevis)-kasvista valmistettu yrttiuute
Ginkgo biloba -lehtiuute
Gotu Kolan näkyvistä osista valmistettu uute
Siperialainen Ginseng-juurijauhe
(Eleutherococcus senticosus
(Rupr. et Maxim.) Maxim.)
Solmulevä, koko kasvista valmistettu jauhe
(Ascophyllum nodosum L.)
Sitruunan bioflavonoidit,
kokohedelmästä valmistettu jauhe
Alfa-rasvahappo
L-glutamiini
L-fenyylialaniini
Tauriini
L-tyrosiini
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5B
Katso sivu 79 lisätietoa
24
% EC NRV
15 mg
*
2,4 mg
*
40 mg
120 mg
20 mg
*
*
*
13 mg
*
13 mg
*
60 mg
120 mg
133 mg
200 mg
60 mg
*
*
*
*
*
Calmag Plus
Kalsium ja magnesium kokonaisvaltaisen
hyvinvoinnin tueksi
Yleisesti tiedetään, että kalsiumia tarvitaan normaaliin
hampaiden ja luuston kunnossapitoon, mutta on
vähemmän tunnettua, että kalsium tukee myös monia koko
kehon toimintoja. Kalsium auttaa ylläpitämään energiatasoa
ja tukee lihasten toimintaa, ja sillä on tärkeä osa terveiden
punasolujen muodostumisessa. Magnesium edistää
osaltaan hermoston toimintaa ja tukee kehoa
syntetisoimalla proteiinia. Yhdessä kalsiumin kanssa
CalMag muodostaa laadukkaan ravintolisän niin luita ja
hampaita kuin myös monia kehon toimintoja varten.
Tuote 4455 / 300 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 300
Määrä / 6 tablettia
C-vitamiini
D-vitamiini
Kalsium
Fosfori
Magnesium
Sinkki
K-vitamiini
Kupari
Mangaani
Boori
Betaiini HCl
L-glutamiinihappo
Sinimailasenlehtijauhe
Pii
Solmulevä, (Ascophyllum nodosum L.)
koko kasvista valmistettu jauhe
144 mg
6 μg
600 mg
107 mg
300 mg
9 mg
38 μg
0,6 mg
3 mg
3,6 mg
60 mg
120 mg
24 mg
9 mg
12 mg
% EC NRV
180 %
120 %
75 %
15 %
80 %
90 %
51 %
60 %
150 %
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD &
Katso sivu 79 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
25
Circulation Formula
Auttaa tukemaan verenkiertoa
Veri ja se, kuinka tehokkaasti se virtaa verisuonistossa, on
hyvin tärkeää päivittäiselle hyvinvoinnille. Circulation
Formula on korkealaatuinen tuote, joka on suunniteltu
täydentämään tehokasta verenkiertoa. Se sisältää
synergistisiä B-vitamiineja ja korkealaatuisia yrttiuutteita,
joista tiamiini tukee normaalia sydämen toimintaa,
foolihappo edistää todistetusti veren muodostusta, ja
riboflaviini auttaa ylläpitämään normaaleja punasoluja.
Tämä laadukas tuote sisältää myös arginiinia.
Tuote 4480 / 180 tablettia
26
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä/tabletti
Tiamiinihydrokloridi
Foolihappo
B12-vitamiini
L-arginiini
L-lysiini-hydrokloridi
Pikkuruskuksen juuriuute
Hevoskastanjan siemenuute
Ginkgo-lehtiuute (Ginkgo biloba L.)
Catuaba-puun kuoriuute
0,167 mg
30 μg
1 μg
500 mg
17 mg
6 mg
6 mg
22 mg
15 mg
% EC NRV
15 %
15 %
40 %
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 8
Katso sivu 80 lisätietoa
Colon Formula
Auttaa tukemaan kehon aineenvaihduntaa
luonnollisesti
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskeinen osa on
kehon kyky käsitellä kuona-aineita. Ei hohdokasta,
mutta tärkeää!
Lifeplus Colon Formula pyrkii tukemaan kehon
luonnollista puhdistusprosessia. Colon Formula voi
tukea kehon jokapäiväistä puhdistumista yhdessä
terveellisen, hedelmiä ja vihanneksia sisältävän
ruokavalion kanssa. Se on myös hyvä valinta kaikille,
jotka haluavat lisätä kuitua ruokavalioonsa.
Tuote 4443 / 757 g
Annoskoko / 11,8 g
Annosta/pakkaus / 60
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä rasvaa
Hiilihydraatteja
josta sokereita (luonnon hedelmäsokeria)
Ravintokuituja
Protein
Salt
Vaalea psylliumin siemenjauhe
Vaalea psylliumin siemenkuorijauhe
Maltodekstriini
Pellavansiemenjauhe (öljy poistettu)
Guar-kumin siemenytimen jauhe
Mustajalopähkinän lehtijauhe
Merialginaatti, jauhe koko kasvista
Punajuurijauhe
Stabiloitu probioottinenyhdiste ProBioTx™
(Lactobacillus acidophilus DDS-1 (70.800.0000),
Bifidobacterium bifidum (29.500.000) and
Lactobacillus salivarius (17.700.000)).
Määrä/
annos
213 kJ or
50 kcal
0g
0g
12,4 g
0g
8g
0g
0g
7,4 g
1,8 g
2,7 g
177 mg
177 mg
118 mg
94 mg
59 mg
11,8 mg
% NI
3%
0%
0%
5%
0%
*
0%
0%
Määrä/ % NI
100 g
1687 kJ or 20%
397 kcal
0g
0%
0g
0%
98 g 38%
0g
0%
8g
*
0g
0%
0g
0%
59 g
14 g
21 g
1405 mg
1405 mg
937 mg
746 mg
468 mg
94 mg
Reference Intake of an average adult (8400 kJ/2000 kcal)
EU.DE.NI.MOD 6B
Katso sivu 80 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
27
CO-Q-10 Plus™
Mineraali-entsyymiyhdistelmä
energiatason tukemiseen
Koentsyymit, kuten Co-Q-10, auttavat kehoamme
metaboloimaan energiaa ravinnosta. Co-Q-10 Plus sisältää
Q10-koentsyymiä sekä keskeisiä mineraaleja kalsiumia ja
fosforia, joiden on todistettu tukevan kehoa energian
tuottamisessa.
Tuote 5591 / 60 tablettia
Digestive Formula
Ainutlaatuinen ruoansulatusta tukeva koostumus.
Terveellinen ruoansulatusprosessi on riippuvainen tietyistä
happamoittavista ja entsyymiprosesseista. Tehokas
kaikkien ravintoaineiden, kuten proteiinien, rasvojen ja
hiilihydraattien, sulatus auttaa kehoa maksimoimaan
ravinteiden saannin. Useiden kasvi- ja juuriuutteiden lisäksi
Digestive Formula sisältää kalsiumia, joka edistää
ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa ja auttaa
kehoasi käsittelemään ravinteita tehokkaasti.
Tuote 4452 / 90 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä / 2 tablettia
Kalsium (dikalsiumfosfaatista)
Fosfori (dikalsiumfosfaatista)
Koentsyymi Q-10
Lesitiini (soija)
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
Kversetiinidihydraatti
228 mg
176 mg
100 mg
100 mg
50 mg
% EC NRV
29 %
25 %
*
*
*
10 mg
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 3C
Katso sivu 80 lisätietoa
Tabletteja/pakkaus / 90
Määrä
3 % EC
tabletti NRV
10
tabletti
% EC
NRV
Kalsium
Fosfori
Amlylaasi
Sappi
Bromelaiini
Lipaasi
Pankreatiini 6X
Pankrelipaasi
Papaiini
Pepsiini
Betaiinihydrokloridi
L-glutamiinihappo
Glysiini
Aloe vera -lehden jauhe
Punajuurijauhe (Beta vulgaris rubra L.)
Glyseriini
Lesitiini (soija)
Piparmintun lehtijauhe
Stabiloitu probioottinen yhdiste ProBioTx™
75 mg
42 mg
150 mg
135 mg
90 mg
75 mg
300 mg
330 mg
90 mg
210 mg
450 mg
60 mg
15 mg
15 mg
15 mg
36 mg
15 mg
15 mg
60 mg
250 mg
140 mg
500 mg
450 mg
300 mg
250 mg
1000 mg
1100 mg
300 mg
700 mg
1500 mg
200 mg
50 mg
50 mg
50 mg
120 mg
50 mg
50 mg
200 mg
31%
20%
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
9%
6%
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5B
Katso sivu 81 lisätietoa
28
Lifeplus Discovery
Kapseleita / pakkaus / 30
Kurjenherneenjuuri, uutekapselit
Määrä / kapseli
Lifeplus Discovery perustuu puhtaaseen ja tiivistettyyn
kurjenherneenjuuriuutteeseen. Tämä patentoitu sekoitus
sisältää yrttiuutteita ja muodostaa jännittävän uuden lisän
Lifeplus-tuoteperheeseen!
EU.DE.pi.MOD 1H
Patentoitu sekoitus
9 mg
Katso sivu 80 lisätietoa
Tuote 5096 / 30 kapselia
D-Mannose Plus
D-mannoosi- ja karpalouute
D-mannoosi on luonnollinen sokeri, joka metaboloituu
energiaksi minimaalisesti, eikä se stimuloi insuliinin
vapautumista. Se on hyödyllinen ravintolisä varsinkin
yhdessä karpalouutteen kanssa, joka on D-mannoosin,
kuten monien muidenkin fytoravintoaineiden, luonnollinen
lähde.
Kapseleita/pakkaus / 120
Määrä/4 kapselia
Proprietary DC Complex™
D-mannoosi
Karpalouute
2050 mg
2000 μg
50 mg
EU.DE.pi.MOD 2B
Katso sivu 80 lisätietoa
Pohjois-Amerikasta kotoisin olevalle karpalolle kaukaiset
serkut ovat Euroopan puolukka ja mustikka. Karpalo oli
tärkeä osa Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön ravintoa,
ja nykyisin karpalopohjaisia tuotteita nautitaan
maailmanlaajuisesti. D-mannoosi Plus on laadukas
ravintolisä, joka perustuu omaan D-mannoosia ja
karpalouutetta sisältävään DC™ Complex
-yhdistelmäämme. Se on valmistettu tiukkojen
laatustandardien mukaisesti helppokäyttöisiksi kapseleiksi.
Tuote 4008 / 120 kapselia
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
29
EPA Plus
Omega-3-happokapseleita
Asiantuntijoiden kehittämä meriperäinen lipiditiiviste EPA
Plus sisältää omega-3-rasvahappoja ja on tarkoitettu
henkilöille, jotka kaipaavat tavanomaista omegavalmistetta.
Omega-3-rasvahappo DHA tukee aivojen toimintaa ja
kehitystä, ja EPA tukee sydäntä. EPA Plus auttaa myös
suojelemaan soluja oksidatiiviselta stressiltä, koska
tuotteeseen on lisätty E-vitamiinia. Tee järkevä ja hyvä
ratkaisu ja valitse EPA Plus ruokavaliosi täydennykseksi.
Kapseleita/pakkaus / 90
Määrä/3 kapselia
E-vitamiini (DL-alfa-tokoferoliasetaatti)
EPA (eikosapentaeenihappo)
DHA (dokosaheksaeenihappo)
4 mg α-TE
420 mg
300 mg
% EC NRV
33 %
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 3D
Katso sivu 81 lisätietoa
Tuote 5512 / 90 kapselia
Evening Primrose Oil (Helokkiöljy)
Luonnollinen välttämättömien rasvahappojen lähde
Evening Primrose Oil tuotetaan helokin siemenistä, jotka
ovat luonnollinen lähde linolihapolle (LA) ja Gamma
linoleenihapolle (GLA). LA ja GLA ovat niin sanottuja
välttämättömiä rasvahappoja, joita voimme saada riittävästi
tasapainoista ruokavaliosta. Jos tasapainoisen ruokavalion
ylläpitäminen on hankalaa, Evening Primrose Oil voi olla
ratkaisu. Helokkiöljyssämme on lisäksi E-vitamiinia, joka
osaltaan suojaa hapettumiselta.
Tuote 5529 / 60 Kapselia
30
Kapseleita/pakkaus / 60
Määrä/2 kapselia
E-vitamiini (DL-alfa-tokoferoliasetaatti)
Helokkiöljy
Gammalinoleenihappo
20 mg α-TE
1000 mg
80 mg
% EC NRV
167 %
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 4B
Katso sivu 81 lisätietoa
Eye Formula
Tukee ja ylläpitää tervettä näkökykyä
Eye Formula on ainutlaatuinen synergistinen yhdistelmä
hivenaineita ja luonnollisia kasviperäisiä ainesosia. Siinä
yhdistyvät perinteinen tieto ja kokemus sekä tieteellinen
tieto, ja se on kehitetty nimenomaan auttamaan ja
ylläpitämään yleistä silmien terveyttä.
Eye Formula perustuu viimeisimpiin tutkimuksiin, ja siinä
yhdistyvät ainesosat, jotka ravitsevat ja tukevat silmien
herkkää solukudosta ja toimintaa. Se sisältää A-Vitamiinia,
joka on tunnettu tekijä näönterveydessä, sekä sinkkiä, joka
auttaa A-vitamiinin aineenvaihdunnassa ja tukee normaalia
näköä. Yhdessä seleenin kanssa sinkki auttaa myös
suojelemaan oksidatiivisilta vaurioilta.
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini
C-vitamiini
Niasiini
Sinkki
Seleeni
Puolukkauute
Rutini
Hesperidiini
Kversetiinidihydraatti
L-glutationi
Luteiini
Tseaksantiiniuute (kehäkukka,
Tagetes erecta L.)
750 μg RE
140 mg
20 mg NE
10 mg
100 μg
420 mg
80 mg
40 mg
40 mg
2000 μg
4 mg
4 mg
% EC NRV
94 %
175 %
125 %
100 %
182 %
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5C
Katso sivu 81 lisätietoa
Ihanteellinen valinta niille, jotka haluavat täydentää
mainittujen aineiden saantia ja edistää näköään!
Tuote 4454 / 60 tablettia
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
31
Fusions Red™
Kapseleita/pakkaus / 60
Erittäin vahva hedelmäsekoitus
Määrä/2 kapselia
Lifeplus-suosikki Fusions Red on täydellinen yhdistelmä
tiedettä ja luontoa – ja hienoa makua, joka tekee tuotteesta
erittäin houkuttelevan!
Energiaa
Tuote on valmistettu tiivistetystä marjasekoituksesta (mm.
hapankirsikoista, granaattiomenista ja acai-marjoista) siten,
että marjojen luonnolliset kasviravinteet ovat säilyneet, mikä
varmistaa tuotteen laadun.
Helposti nautittava ja hyvänmakuinen valmiste!
Typical Values
% RI Per
100 g
1063 kJ or
250 kcal
0g
0g
58 g
33 g
0g
0g
10 g
13%
RI – Reference Intake (EU Regulation 1169/2011). * no RI established.
Reference for an average adult intake (8400 kJ / 2000 kcal)
Katso sivu 81 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
32
Per
100 g
26 kJ or
6 kcal
0g
0g
1,4 g
0,8 g
0g
0g
0,25 g
Rasvaa
josta tyydyttynyttä rasvaa
Hiilihydraatteja
joista sokereita (luonnon hedelmäsokeria)
Ravintokuituja
Proteiinia
Suolaa
EU.DE.CH-NI.MOD 2M
Tuote 4000 / 60 Kapselia
2 kapselia
*
*
22%
37%
*
0%
167%
Heart Formula
Erinomainen ravintoainesekoitus sydämen hyvinvoinnin tueksi
Heart Formula on suunniteltu tukemaan verenkiertosysteemiä, kuten sydäntä, valtimoita ja suonia. Heart Formula sisältää
tiamiinia, joka tunnetaan myös B1-vitamiinina ja joka edistää normaalia sydämen toimintaa. Heart Formulan ainutlaatuiset,
monimutkaiset ja synergistiset ravintoaineet, kuten B6-vitamiini, joka avustaa punasolujen muodostumista, ja C-vitamiini,
joka tukee kollageenin muodostumista, ovat välttämättömiä terveille verisuonille. Useat eri mineraalit ja luonnolliset
kasviuutteet tekevät sekoituksesta yhä erinomaisemman, ja tuotteen sisältämä PhytoZyme®-valmistepohjan avulla
varmistetaan, että aineosat toimivat keskenään parhaalla mahdollisella tavalla.
Asiantuntemuksella valitut vitamiinit, laadukkaat ydinmineraalit sekä synergistinen sekoitus, jossa on optimoitu kaikkien
aineosien vaikutukset – tuloksena erinomainen sydäntä tukeva tuote!
Tuote 4451 / 300 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 300
Määrä/3 tablettia
A-vitamiini (yhteensä)
Retinyyliasetaatti
Beetakaroteeni
C-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Magnesium
Seleeni
Mangaani
Oktakosanoli
L-karnitiini
Sitruunan bioflavonoidit, kokohedelmästä valmistettu jauhe
Rutini
% EC NRV
1800 μg RE
225 %
450 μg RE
56 %
1350 μg RE
169 %
600 mg
750 %
2,7 μg
54 %
50 mg α-TE
417 %
3 mg NE
19 %
15 mg
1071 %
210 μg
105 %
180 μg
7200 %
128 mg
34 %
48 μg
87 %
1,2 mg
60 %
3,6 mg
*
45 mg
*
18 mg
*
18 mg
*
Määrä/3 tablettia
Superoksididismutaasi
L-kysteiinihydrokloridi
DL-metioniini
Tauriini
Valkosipulinkynsijauhe
Inkiväärijuuriuute
Japanintatar, juuriuute (Polygonum cuspidatum
Sieb. & Zucc.)
Rosmariinin lehtiuute
Kurkuminoidit (maustekurkuman juuriuutteesta)
Inositoli
Betaiinihydrokloridi
Koliinibitartraatti
Serrapeptaasi
Trypsiini
Bromelaiini
Papaiini
% EC NRV
15 mg
*
90 mg
*
60 mg
*
36 mg
*
6 mg
*
42 mg
*
12 mg
*
18 mg
17 mg
24 mg
120 mg
24 mg
15 mg
120 mg
285 mg
13 mg
*
*
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 8A
Katso sivu 82 lisätietoa
33
Immune Formula
Erityisesti immuunitoimintojen tueksi
Immune Formula on yksi Lifeplusin
kaikkein harkituimmista tuotteista. Sen
perustana on asiantuntemuksemme ja
sitoumuksemme tuottaa laadukkaita ja
erinomaisia aineosayhdistelmiä tiettyyn
tarkoitukseen.
Sekoituksessa yhdistyvät useat erilaiset luonnonuutteet
sekä B12-vitamiini ja foolihappo, jotka edistävät normaalia
immuunijärjestelmän toimintaa, ja oma ainutlaatuinen
PhytoZyme®-valmistepohjamme, joka maksimoi aineiden
yhteisvaikutuksen. Tuote onkin erinomainen vaihtoehto
henkilöille, jotka etsivät tehokasta vaihtoehtoa
täydentämään immuunijärjestelmänsä normaalia
toimintaa.
Tuote 4458 / 120 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 120
Määrä/2 tablettia
Foolihappo
B12-vitamiini
Mykoseuttinen sekoitus
1,3-beetaglukaaneja
Betaiinihydrokloridi
Bromelaiini
Koentsyymi Q-10
Inositoli
Inositoli-heksafosfaatti (IP6)
L-karnitiini
Kversetiini
Japanintataruute
Aloe vera -lehtigeeli (jauhe)
Amerikan ginseng -juuriuute
Kurjenherneenjuuriuute
Kiinalaisen (Baikal) vuohennokan näkyvistä
osista valmistettu uute
Gotu Kolan juuriuute
Vihreän teen lehtiuute
Maito-ohdakkeen siemenuute
Noni-hedelmäjauhe
Oliivinlehtiuute
Granaattiomenan koko hedelmästä valmistettu uute
Likusterihedelmän jauhe (marja)
Palsamiköynnöksen hedelmäuute
Siperian ginseng -juuriuute
Kurkuminoidit
40 μg
50 μg
250 mg
40 mg
100 mg
33 mg
4 mg
90 mg
70 mg
20 mg
40 mg
20 mg
10 mg
20 mg
93 mg
40 mg
% EC NRV
20 %
2000 %
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
40 mg
80 mg
30 mg
15 mg
20 mg
18 mg
93 mg
63 mg
30 mg
38 mg
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5C
Katso sivu 82 lisätietoa
34
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Iron Plu
Plus
Asiantunt
Asiantuntijoiden
kehittämä valmiste raudansaannin
täydentäm
täydentämiseksi
Rauta on elintärkeä
e
osa jokapäiväistä ruokavaliota. Se
tukee punasolujen
puna
muodostamista, edistää osaltaan
normaalia hapen kuljetusta elimistössä sekä auttaa
torjumaan väsymystä ja uupumusta.
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/tabletti
C-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Rauta
130 mg
100 μg
25 μg
15 mg
% EC NRV
163 %
50 %
1000 %
107 %
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011).
EU.PI.MOD 1A
Katso sivu 82 lisätietoa
Iron Plusin muut ainesosat optimoivat sekoituksen. Näitä
aineosia
ovat B12-vitamiini, joka tukee energiatasoa, ja
aine
ai
neosia ov
C-vitamiini,
C
C-vi
v ta
vi
t mi
m ini joka tukee immuunijärjestelmän toimintaa ja
auttaa
raudan imeytymisessä. Asiantuntijoiden kehittämä
autt
au
ttaa
aa raud
IronPlus-sekoitus sopii etenkin niille, jotka haluavat
IronPlus-se
Ir
täydentää raudansaantiaan tehokkaasti.
tarkoitettu vain henkilöille, joiden raudantarve on
Tuote on ta
lisääntynyt.
lisääntynyt
Tuote 4389 / 60 tablettia
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
35
Joint Formula
Ravitsemuksellista tukea nivelille
Me kaikki haluamme ylläpitää kuntoamme – mutta kunto
on muutakin kuin vain lihaksia. Nivelemme tekevät kaiken
kovan työn kantaessaan meitä, joten on tärkeää huolehtia
niistä osana hyvinvointiamme. Joint Formula on suunniteltu
tukemaan niveliä aktiivisen elämäntavan ylläpitämiseksi.
Joint Formula on tarkka yhdistelmä niveliä tukevia
kivennäisaineita, kuten magnesiumia, joka tukee
proteiinisynteesiä. Nivelet (etenkin nivelrusto), kuten kaikki
kudokset, muodostuvat pääosin proteiinista, kun taas
mangaani ja kupari tukevat kehoa normaalien sidekudosten
ylläpitämisessä. Joint Formulan sinkkipitoisuus tukee kehon
aineenvaihdunnan keskeisiä makroravinteita, kuten
hiilihydraattia ja proteiinia, joista nivelten rakentamiseen
tarvittavat ravintoaineet ovat peräisin.
Tabletteja/pakkaus / 120
Määrä/4 tablettia
Magnesium
Sinkki
Kupari
Mangaani
Glukosamiinisulfaattikaliumkloridisuola
N-asetyyli-D-glukosamiini
Kondroitiinisulfaatti
Hyaluronihappo
Hydrolysoitu kollageeni
Pii
64 mg
4 mg
0,2 mg
2 mg
1200 mg
200 mg
200 mg
20 mg
100 mg
12 mg
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5
Katso sivu 83 lisätietoa
Tuote 4433 / 120 tablettia
Lyprinex™
Helposti nieltävä lipidiuute
Kokonaisia lipidejä sisältävä patentoitu uute pieninä,
helposti nieltävinä kapseleina. Ravintolisä laadukkaista
Uuden-Seelannin rannikoiden vihreähuulisista simpukoista.
Tuote 4489 / 60 kapselia
36
% EC NRV
17 %
40 %
20 %
100 %
*
*
*
*
*
*
Kapseleita per pakkaus / 60
Vihersimpukka (Perna canaliculus) kokolipidiuute
EU.DE.PI.MOD 2
Katso sivu 83 lisätietoa
100 mg
Menaplus
Menaplu
Hoitavia yr
yrttejä, tehokkaita ravinteita
luonnon yrttejä, kuten ginsengia, olibaanihartsia
Valikoima lu
ja kurkumaa,
kurkumaa sekä B6-vitamiinia, joka auttaa säätelemään
hormonaalista toimintaa, ja magnesiumia, joka tukee
hormonaalis
toimintaa. Tämä korkealaatuinen
normaalia hermoston
h
naisten elimistön tarpeita.
ravintolisä täydentää
tä
Tuote 5042 / 240 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 240
Määrä/5 tablettia
B6-vitamiini
Magnesium
Siperian ginseng -juuriuute
Humala kukkauute
Olibaanihartsi jauhe (”gum exudates powder”)
Kudzu juuriuute (40 % kudzu-isoflavoneja)
Lakritsi juuriuute
Shatavari juuriuute
Maustekurkuma juuri- ja juurakkojauhe
50 mg
150 mg
400 mg
100 mg
400 mg
500 mg
200 mg
200 mg
400 mg
% EC NRV
3571 %
40 %
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.pi.MOD 2C
Katso sivu 83 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
37
Men’s Formula
Suunniteltu miesten tarpeita ajatellen.
Miehet ovat yhä tietoisempia omista erityisistä
ravitsemuksellisista tarpeistaan ja huolehtivat niistä
vastuullisemmin. Men’s Formula on laadukas ravintolisä,
joka sisältää A-vitamiinia, B-vitamiinia, D-vitamiinia, sinkkiä
ja seleeniä, jotka auttavat immuunijärjestelmän toiminnassa
ja sitä kautta virtsarakon, eturauhasen ja virtsateiden
toiminnassa. B6-vitamiini tukee myös energiatasoa ja
kehon kykyä metaboloida proteiinia ja glykogeenia
(käytetään lihasten muodostamisessa) ja auttaa hormonien
säännöstelyssä. Sinkki tukee hedelmällisyyttä ja normaaleja
testosteronitasoja, ja seleeni tukee immuunijärjestelmää ja
siittiöiden tuotantoa. Näiden aineosien ansiosta Men’s
Formula sopii erinomaisesti miehille, jotka haluavat
ravintolisän elimistönsä tarpeiden tukemiseksi.
Tuote 4446 / 120 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 120
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
Vitamiini B6
Sinkki
Seleeni
Boori
Beetasitosteroli (soija)
Lykopeeni
Catuaba-puun kuoriuute
Ginkgo biloba -lehtiuute
Nokkosenjuuriuute
Kurpitsansiemenuute
Sahapalmun marjauute
L-alaniini
L-glutamiinihappo
Glysiini
% EC NRV
94 %
100 %
683 %
714 %
75 %
91 %
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 6B
Katso sivu 83 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
38
750 μg RE
5 μg
82 mg α−TE
10 mg
7,5 mg
50 μg
2 mg
50 mg
300 μg
50 mg
10 mg
225 mg
50 mg
170 mg
100 mg
100 mg
100 mg
Miehet ovat yhä tietoisempia
ravitsemuksellisista tarpeistaan
ja ottavat ne yhä paremmin
huomioon.
39
Micro•Mins™ Plus
Loistava sekoitus välttämättömiä mineraaleja!
Erinomainen vaihtoehto perusmineraalilisäksi. Micro•Mins
Plus sisältää kehon eri prosesseja tukevia monia
mineraaleja, kuten:
• rautaa, jonka on osoitettu tukevan kognitiivisia toimintoja
ja vähentävän väsymystä
• magnesiumia, joka tukee energiatasoa ja ylläpitää luita ja
hampaita
• mangaania, joka tukee sidekudoksen, kuten ruston,
kasvua, ja myös suojaa soluja oksidatiiviselta stressiltä
• kaliumia, joka auttaa ylläpitämään normaalia
verenpainetta ja hermostoa.
Monta tärkeää kivennäisainetta yhdessä kapselissa –
Micro•Mins on todellinen mikrotuote, jolla on suuri vaikutus!
Tuote 5590 / 60 kapselia
40
Kapseleita/pakkaus / 60
Määrä/2 kapselia
Rauta (orgaanisesta humuspitoisesta saviliuskeesta
ja bisglysinaatista)
Magnesium
Mangaani
Orgaaninen humuspitoinen saviliuske
(orgaaninen fytomineraali), jauhe
Rikki
6 mg
% EC NRV
43 %
94 mg
1,1 mg
600 mg
25 %
55 %
*
67 mg
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 10
Katso sivu 83 lisätietoa
MSM Plus™
Tukee kehoa nivelten ylläpidossa
MSM Plus on laadukas tuote, jossa on
metyylisulfonyylimetaania (MSM) ja molybdeeniä
natriummolybdaatin muodossa. Tämä edistää normaalia
rikkiaminohapon aineenvaihduntaa ja tukee nivelten
ylläpitoa.
Tabletteja/pakkaus / 240
Määrä/8 tablettia
Molybdeeni (natriummolybdaattina)
Metyylisulfonyylimetaani (MSM)
Sitruunan bioflavonoidit, koko
hedelmästä valmistettu jauhe
34 μg
5000 mg
133 mg
% EC NRV
68 %
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 4H
Katso sivu 83 lisätietoa
Tuote 4463 / 240 tablettia
Paracleanse
Tukea luonnolliselle ruoansulatukselle
Passiivinen elämäntapa, stressi tai epätasapainoinen
ruokavalio voi johtaa ummetukseen tai hitaaseen
ruoansulatuskanavan toimintaan.
Paracleanse on yrttien, yrttiuutteiden, rikkiä sisältävien
aminohappojen ja MSM:n synergistinen yhdistelmä, joka
on erityisesti suunniteltu tukemaan halutun vaikutuksen
saavuttamista.
Paracleanse on suunniteltu vain kausittaiseen käyttöön.
Sitä on suositeltavaa käyttää vain noin 10–12 päivän ajan
joka kolmas tai neljäs kuukausi. Noudata etiketissä olevaa
ohjetta. Yksi purkillinen Paracleanse-tabletteja 3 tai 4
kertaa vuodessa tue tukea yrteistä halutun vaikutuksen
saavuttamiseksi.
Tuote 4450 / 180 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä/tabletti
Koiruohon (Artemisia absinthium L.)
näkyvistä osista valmistettu jauhe
Kesämarunan (Artemisia annua L.)
näkyvistä osista valmistettu uute
Mustajalopähkinän lehtijauhe
Metyylisulfonyylimetaani (MSM)
Happomarjan juuren kuorijauhe
Neilikan kukan nupuista valmistettu jauhe
Sarviapilan siemenjauhe
Valkosipulinkynsijauhe
Hydrastisjuuren jauhe
Maito-ohdakkeen siemenuute
Persiljanlehtijauhe
DL-metioniini
L-kysteiini
Rakkolevä (Laminaria digitata L.)
100 mg
% EC NRV
*
40 mg
*
100 mg
50 mg
30 mg
50 mg
60 mg
70 mg
25 mg
40 mg
50 mg
20 mg
10 mg
50 mg
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 5B
Katso sivu 84 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
41
Phase‘omine
Proteiiniuute palkokasveista
Suunniteltu otettavaksi sellaisten aterioiden kanssa, jotka
sisältävät pastaa tai perunaa. Sopii kasvissyöjille.
Tuote 4461 / 180 tablettia
Ph Plus™
P
Em
Emäksiset
tabletit sisältävät vahvan sekoituksen
vä
välttämättömiä mineraaleja
PH Plus on täydentävä tasapainottava sekoitus. Kalsium
tukee ruoansulatusentsyymien normaalia toimintaa, kun
tuk
taas magnesium auttaa säilyttämään kehon
taa
ele
elektrolyyttitasapainon. Fosfori tukee solukalvon toimintoja,
ja kalium auttaa ylläpitämään normaalia verenpainetta.
Näiden sekä erilaisten laadukkaiden hedelmä- ja
Nä
ka
kasviuutteiden sekä patentoidun PhytoZyme®valmistepohjamme
ansiosta sekoituksen optimaalisuus on
va
a
taattu.
taa
ta
a
Tuote 4620 / 270 tablettia
Tu
PH PLUS™ Test Strips
P
Tuote 4619
T
42
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä/6 tablettia
Tarhapavun (Phaseolus vulgaris L.) uute
1500 mg
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011).
EU.PI.MOD 3B
Katso sivu 84 lisätietoa
Tabletteja/pakkaus / 270
Määrä
Kalsium (kalsiumkarbonaattina)
Magnesium
(magnesiumkarbonaattina)
Kalium (kaliumbikarbonaattina
ja trikaliumfosfaattina)
3 tabletissa
% EC
NRV
Päiväannos
(9 tablettia)
% EC
NRV
228 mg
90 mg
29%
24%
684 mg
270 mg
86%
72%
241 mg
12%
723 mg
36%
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011).
EU.DE.PI.MOD 3F
Katso sivu 84 lisätietoa
RYR Plus
Tiede ja luonto tukevat yhdessä kehon kolesterolitasoa
Punainen riisi sisältää monakoliini-K:ta, jonka on osoitettu
tukevan luontaisesti veren normaalia kolesterolitasoa. Teho
saavutetaan nauttimalla päivittäin 10 mg hapatetusta
punaisesta riisistä tehdyn valmisteen sisältämää
monakoliini-K:ta (Lifeplus-tuotteen yksi kapseli sisältää
tämän päiväannoksen). Asiantuntijoiden kehittämä
synerginen koostumus sopii erinomaisesti niille, jotka
haluavat tukea kehon normaalia kolesterolitasoa. Valmiste
sisältää myös koentsyymi Q10:tä.
Kapseleita/pakkaus / 60
Määrä/kapseli
Punariisijauhe
Monakoliini-K
Koentsyymi Q10
667 mg
10 mg
15 mg
EU.DE.pi.MOD 1A
Katso sivu 84 lisätietoa
Tuote 5707 / 60 kapselia
43
Real NRG on luonnon omista
raaka-aineista valmistettu
virkistävä juoma
44
Real NRG™
Ravintoainerikas vaihtoehto kahville tai
virvoitusjuomille
Annoskoko / 16,5 g
Annoksia/pakkaus / 60
Energiaa
Real NRG on tieteellisesti kehitetty monipuolinen
energiajuoma luonnon omista aineista: se
sisältää luonnollisista lähteistä peräisin olevia
proteiineja, hiilihydraatteja ja synergistisiä
vitamiineja ja yhdisteitä. Sitä voidaan sekoittaa
joko veteen tai mehuun tuloksena maukas
juoma.
Real NRG sisältää runsaasti B12-, B6- ja
B2-vitamiineja sekä niasiinia ja foolihappoa, jotka
torjuvat väsymystä, sekä C-vitamiinia, joka tukee
lihasten palautumista. Näiden lisäksi Real NRG
sisältää monia muita huolellisesti valittuja
ainesosia, jotka yhdessä tekevät tuotteesta
erinomaisen vaihtoehdon keinotekoisille piristeille.
Sisältää runsaasti kofeiinia (68 mg / 100 ml). Ei
suositella lapsille, raskaana oleville tai imettäville.
Tuote 4490 / 990 g
Rasvaa
josta tyydyttynyttä rasvaa
josta transrasvaa
Hiilihydraatteja
joista sokereita
Ravintokuituja
Proteiinia
Suolaa
E-vitamiinia
(D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti)
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
Tiamiinimononitraatti (B1-vitamiini)
Riboflaviini (B2-vitamiini)
Niasiini (nikotiiniamidi)
B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi)
Foolihappo
(pteroyyliglutamiinihappo)
B12-vitamiini (syanokobalamiini)
Pantoteenihappo
(kalsium-D-pantotenaatti)
Sinkki (sinkkiglukonaattina)
Kromi (kromipikolinaatti)
Kofeiini
L-karnitiini
Glysiini
L-fenyylialaniini
Tauriini
L-tyrosiini
Määrä/
annos
% EC
NRV
Määrä/
100 g
% EC
NRV
62 kcal tai
248 kJ
0,0 g
0,0 g
0,0 g
14 g
14 g
0g
1g
0g
8,3 mg α-TE
1%
6%
*
*
*
5%
16 %
*
2%
0%
69 %
376 kcal tai
1600 kJ
0,0 g
0,0 g
0,0 g
85 g
85 g
0g
6g
0g
50 mg α-TE
*
*
*
30 %
97 %
*
12 %
0%
418 %
100 mg
2 mg
2 mg
18 mg NE
3 mg
200 μg
125 %
182 %
143 %
113 %
214 %
100 %
606 mg
12,1 mg
12,1 mg
190 mg NE
18,2 mg
1212 μg
758 %
1132 %
1103 %
685 %
1297 %
606 %
30 μg 1200 %
30 mg 500 %
182 μg
182 μg
7273 %
3030 %
18,2 mg
242 μg
1030 mg
606 mg
606 mg
909 mg
2424 mg
2424 mg
182 %
606 %
*
*
*
*
*
*
3 mg
40 μg
170 mg
100 mg
100 mg
150 mg
400 mg
400 mg
30 %
100 %
*
*
*
*
*
*
NRV = EU:n suosittelema päivittäisannos (Direktiivi 1169/2011/EY). * NRV-annosta ei ole määritetty.
Aikuisen keskivertokäyttäjän saannin vertailuarvo (8 400 kJ/2 000 kcal)
EU.DE.PI.MOD 3J
Katso sivu 84 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
45
Smart Bar
Suklainen ravintopatukka
Lifeplus Smart Bar sisältää luonnollisia hiilihydraatteja,
rasvoja, proteiineja ja ravintokuituja ilman sokerialkoholeja,
transrasvoja tai keinotekoisia makeutusaineita. Se sopii
etenkin maukkaaksi välipalaksi.
Magnesium-, kalsium- ja D-vitamiini auttavat ylläpitämään
normaalia lihasten toimintaa, proteiini auttaa ylläpitämään
lihasmassaa, ja B12-, B2- ja B6-vitamiinit sekä niasiini
vähentävät osaltaan väsymystä ja uupumista. Smart Bar
sisältää myös rautaa, joka edistää hapen kulkeutumista
kehon läpi esimerkiksi lihaksiin liikunnan aikana.
Maukas ja laadukas välipala – nauti missä vain!
Tuote 1800 / 12 patukkaa
Annoskoko / 1 patukka (50 g)
Annoksia / 12
Keskimääräinen ravintosisältö / 100 g
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä rasvaa
Hiilihydraatteja
joista sokereita
Kuitu
Proteiinia
Suolaa
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
K-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
D-Biotiini
Pantoteenihappo
Kalium
Kalsium
Fosfori
Magnesium
Rauta
Sinkki
Kupari
Mangaani
Seleeni
Kromi
Molybdeeni
Jodi
1697 kJ tai (405 kcal)
15 g
6,4 g
39 g
34 g
11 g
23 g
0,60 g
160 μg RE
1,0 μg
3,6 mg α-TE
15,0 μg
16 mg
0,22 mg
0,28 mg
3,2 mg NE
0,28 mg
60 μg
0,5 μg
10 μg
1,2 mg
554 mg
320 mg
293 mg
113 mg
2,8 mg
2,0 mg
0,21 mg
0,4 mg
11,0 μg
8,0 μg
10,0 μg
30,0 μg
% EC NRV
20 %
21 %
32 %
15 %
38 %
*
46 %
10 %
20 %
20 %
30 %
20 %
20 %
20 %
20 %
20 %
20 %
30 %
20 %
20 %
20 %
28 %
40 %
42 %
30 %
20 %
20 %
21 %
20 %
20 %
20 %
20 %
20 %
NRV = EU:n suosittelema päivittäisannos (Direktiivi 1169/2011/EY). * NRV-annosta ei ole määritetty.
Aikuisen keskivertokäyttäjän saannin vertailuarvo (8 400 kJ/2 000 kcal)
EU.DE.NI.MOD 1A
Katso sivu 84 lisätietoa
46
Somazyme™
Tabletteja/pakkaus / 120
Synergisesti toimivia entsyymejä ja mineraaleja
Kehossamme tapahtuu päivittäin lukemattomia kemiallisia
reaktioita, joiden tukemiseen se käyttää entsyymejä.
Somazyme-ravintolisä sisältää runsaasti entsyymejä, kuten
bromelaiinia, pankreatiinia ja lysotsyymia. Synergistinen
sekoitus sisältää lisäksi muita mineraaleja, kuten sinkkiä,
magnesiumia ja mangaania, joiden on osoitettu suojaavan
soluja hapettumiselta.
Tuote 4441 / 120 tablettia
Sinkki
Mangaani
Hesperidiini
Sitruunan bioflavonoidit
Rutiini
L-glutationi
Pankreatiini
Papaiini
Bromelaiini
Lysotsyymihydrokloridi
Trypsiini
Superoksididismutaasi
Serrapeptaasi
Määrä/
tabletti
1 mg
0,2 mg
20 mg
10 mg
8,5 mg
150 μg
150 mg
90 mg
130 mg
50 mg
50 mg
15 mg
5 mg
Määrä/5
tabletteja
5 mg
1 mg
100 mg
50 mg
42,5 mg
750 μg
750 mg
450 mg
650 mg
250 mg
250 mg
75 mg
25 mg
% EC
NRV
50%
50%
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
NRV = EU:n suosittelema päivittäisannos (Direktiivi 1169/2011/EY). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 9B
Katso sivu 85 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
47
Support Tabs Plus
Ravitsemuksellista tukea päivittäisiin haasteisiin
Support Tabs Plus on kehitetty antamaan
ravitsemuksellista tukea niille, joilla ei aina ole aikaa ylläpitää
tasapainoista ruokavaliota kiireisen elämäntavan takia.
Huolellisesti valitut vitamiinit, kivennäisaineet ja yhdisteet
tukevat suorituskykyä. Tuotteen sisältämät B6-vitamiini ja
C-vitamiini auttavat ylläpitämään energiatasoa, magnesium
auttaa vähentämään väsymystä ja kromi tukee veren
glukoosipitoisuutta. Pantoteenihappo puolestaan auttaa
aivoja tuottamaan keskeisiä välittäjäaineita ja auttaa
kestämään haasteita ja sietämään päivittäistä stressiä.
Lifeplus-tuotteessa on lisäksi siperialaisen ja amerikkalaisen
ginsengin uutetta sekä muita synergistisiä ravintoaineita,
kuten bioflavonoideja. Support Tabs Plus on erinomainen
kasvipohjainen vaihtoehto keinotekoisille piristeille.
Tuote 4449 / 240 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 240
Määrä/4 tablettia
C-vitamiini
E-vitamiini
Tiamiinihydrokloridi
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Pantoteenihappo
Kalsium
Fosfori
Magnesium
Sinkki
Seleeni
Kupari
Mangaani
Kromi
Ginkgo biloba -lehden uute
Gotu Kolan näkyvistä osista valmistettu jauhe
Amerikan ginseng -juuriuute (Panax quinquefolius L.)
Solmulevä ((Eleutherococcus senticosus (Rupr. et
Maxim.) Maxim.) koko kasvista valmistettu jauhe
Levä Kelp (Ascophyllum nodosum L.) koko kasvista
valmistettu jauhe
Sitruunan bioflavonoidit
kokohedelmästä valmistettu jauhe
L-glutamiini
L-fenyylialaniini
L-tyrosiini
Pankreatiini
300 mg
75 mg α−TE
6 mg
6 mg
70 mg NE
6 mg
175 μg
240 μg
64 mg
220 mg
138 mg
73 mg
5 mg
10 μg
1 mg
2 mg
200 μg
6 mg
120 mg
30 mg
30 mg
% EC NRV
375 %
625 %
545 %
429 %
438 %
429 %
88 %
9600 %
1067 %
28 %
20 %
19 %
50 %
18 %
100 %
100 %
500 %
*
*
*
*
30 mg
*
175 mg
*
130 mg
300 mg
100 mg
45 mg
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 7B
Katso sivu 85 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
48
TVM-Plus™
Tukee ravitsemusta monipuolisesti kätevässä tablettimuodossa.
Kattava monivitamiinimon
ja -mineraalivalmiste niille, jotka ovat
jatkuvasti menossa.
me
TVM Plus sisältää useita tärkeitä
vitamiineja ja mineraaleja, jotka tukevat useita eri kehon
toimintoja. Se sisältää
B12-, C- ja D3-vitamiineja, jotka muun muassa
• A-, B6-, B12
ja punasolujen valmistusta ja
tukevat immuunijärjestelmää
imm
ylläpitävät energiatasoa
yl
e
erilaisia
mineraaleja, kuten magnesiumia, jonka on
•e
er
rilaisia min
osoitettu
lihasten toimintaa ja vähentävän
o
soitettu tukevan
tu
väsymystä, seleeniä, joka auttaa suojaamaan soluja
hapettumiselta, ja sinkkiä, joka auttaa kehoa
metaboloimaan makroravinteita, kuten proteiinia ja
hiilihydraatteja.
TVM Plus -valmisteen perustana on Lifeplusin
PhytoZyme®-valmistepohja, joka koostuu
kasvientsyymeistä ja synergistisistä hedelmä-, vihannes- ja
yrttitiivisteistä.
Tuote 4448 / 180 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini (yhteensä)
A-vitamiini (retinyyliasetaatti)
A-vitamiini (beetakaroteeni)
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Biotiini
Pantoteenihappo
Kalsium
Fosfori
% EC NRV
750 μg RE 94 %
250 μg RE 31 %
500 μg RE 63 %
5 μg 100 %
28 mg α-TE 233 %
100 mg 125 %
1,0 mg 91 %
1,2 mg 86 %
6,6 mg NE 41 %
1,0 mg 71 %
166 μg 83 %
4 μg 160 %
100 μg 200 %
4,6 mg 77 %
200 mg 25 %
123 mg 18 %
Määrä/2 tablettia
Magnesium
Sinkki
Jodi
K-vitamiini
Seleeni
Kupari
Manganeesi
Kromi
Molybdeeni
PABA
Boori
Pii
Acerola-hedelmäuute
Sinimailasenlehtijauhe
Mustikkauute
Levä, koko kasvista valmistettu jauhe
% EC NRV
133 mg 35 %
10 mg 100 %
50 μg 33 %
27 μg 36 %
42 μg 76 %
0,3 mg 30 %
0,6 mg 30 %
60 μg 150 %
40 μg 80 %
2 mg
*
250 μg
*
1 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
3,4 mg
*
3,4 mg
*
Määrä/2 tablettia
Persiljanlehtijauhe
Ruusunmarjajauhe
Siperian ginseng -juurijauhe
Vesikrassinlehtijauhe
Alfalipoiinihappo
Koliinibitartraatti
Hesperidiini
Inositoli
Lesitiini (soija)
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
Lykopeeniuute
Luteiiniuute
Rutiini
Soijaisoflavoniuute
% EC NRV
2 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
3,4 mg
*
10 mg
*
6,6 mg
*
17 mg
*
0,4 mg
0,7 mg
3,4 mg
4 mg
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011) * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 6
Katso sivu 85 lisätietoa
49
Ubiquinol 100
Tukee elimistön energiantuotantoa.
Ubikinol tukee kehon energiantuotannon kiertoa. Keho
muuttaa Co-Q-10:n ubikinoliksi, mutta ilman tasapainoista
ruokavaliota on vaikea saada keholle kaikkea mitä se
tarvitsee sen saavuttamiseksi. Ubiquinol 100 tarjoaa
ubikinolia kätevässä, korkealaatuisessa kapselissa.
Geelikapseleita/pakkaus / 30
Määrä/kapseli
Ubikinoli (koentsyymi Q10:n kehittynyt muoto)
100 mg
% EC NRV
*
NRV = EU:n suosittelema päivittäisannos (Direktiivi 1169/2011/EY). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 1G
Katso sivu 86 lisätietoa
Tuote 1601 / 30 pehmeätä geelikapselia
Vitamin-C-Plus
Yksi tärkeimmistä hivenaineista!
Vaikkakin C-vitamiini on yksi parhaiten tunnetuista
vitamiineista, silti usein unohdamme kuinka tarkeää
C-vitamiini on ja unohdamme huolehtia siitä, että sitä on
riittävästi ruokavaliossamme.
Vitamin C Plus tarjoaa C-vitamiinia tiivistetyssä,
korkealaatuisessa muodossa joka:
• Auttaa normaalin kollageenin muodostamista: kollageeni
on yksi tärkeimmistä aineista ihokudoksissa, luissa,
rustossa ja hampaissa!
• Tukee elimistön kykyä ylläpitää energiatasoa
• Tukee normaaleja immuunijärjestelmän toimintoja
• Auttaa vähentämäan väsymystä ja uupumista.
Tabletteja/pakkaus / 300
Määrä/2 tablettia
C-vitamiini (L-askorbiinihappo,
kalsium-L-askorbaattina ja acerolasta)
Sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä
valmistettu jauhe
Hesperidiini (hesperidiinikompleksista)
Rutiini
Acerola-hedelmäuute
EU.DE.PI.MOD 1A
Katso sivu 86 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
50
% EC NRV
1250 %
100 mg
*
30 mg
30 mg
20 mg
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
.…ja näiden lisäksi on vielä paljon todistettua hyötyä
C-vitamiinista! Vitamin-C Plus tarjoaa tätä tärkeää vitamiinia
sekoituksessa, joka on tehdy omien korkeimpien
standardiemme mukaisesti.
Tuote 5534 / 300 tablettia
1000 mg
Vitamins D&K
Kahden tärkeän vitamiinin tehokas yhdistelmä
Vitamins D&K on uusi, innovatiivinen valmiste, joka tuo kaksi
tärkeää vitamiinia yhteen tablettiin. Aurinkovitamiininakin
tunnettu D-vitamiini on keholle tärkeä ravintoaine. Se tukee
lihasten ja immuunijärjestelmän toimintaa.
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/tabletti
D-vitamini
K-vitamini
24 μg
25 μg
% EC NRV
480 %
33 %
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011) * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 2
Katso sivu 86 lisätietoa
Yhdessä D- ja K-vitamiini pitävät huolta myös luuston ja
verenkierron toiminnasta. D-vitamiini pitää yllä veren
kalsiumtasoa, ja K-vitamiini tukee veren normaalia
hyytymistä. Nyt saat molempien edut yhdessä tabletissa!
Tuote 4013 / 60 tablettia
Vitamin-E-Complex
Laadukas E-vitamiiniratkaisu
Yksinkertaisen ja laadukkaan tuotteen sisältämä E-vitamiini
auttaa soluja suojautumaan hapettumiselta. Tuote sisältää
E-vitamiiniperheen kaikkia kahdeksaa isomeeria.
Geelikapseleita/pakkaus / 60
Määrä/kapseli
E-vitamiini
Tokoferolit yhteensä
D-gamma-tokoferoli
Tokotrienolit yhteensä
33,6 mg α-TE
300 mg
150 mg
10 mg
% EC NRV
280 %
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011) * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.pi.MOD 1D
Tuote 5038 / 60 pehmeää geelikapselia
Katso sivu 86 lisätietoa
51
Vita-Saurus®
Kehitetty erityisesti lapsille
Monipuolinen ravinto on tärkeää lasten kasvulle ja
kehitykselle. Tämä on usein helpommin sanottu kuin
tehty, ja monet lapset syövät ravitsevien aterioiden sijaan
pikaruokia ja sokeripitoisia tuotteita.
Lifeplus on siksi kehittänyt Vita-Saurus®-monivitamiinin
nimenomaan lapsen ruokavalion tueksi. Tuote ei sisällä
lainkaan sokeria.
Vita-Saurus sisältää tärkeitä ravintoaineita, kuten
• B12 -vitamiinia ja C-vitamiinia, jotka auttavat tukemaan
immuunijärjestelmää
• D-vitamiinia ja kalsiumia, joita molempia tarvitaan lasten
normaaliin kasvuun ja luuston kehitykseen
• jodia, joka tukee lasten normaalia kasvua.
Nämä pureskeltavat tabletit ovat myös hyvänmakuisia, ja
niitä on jokaisessa purkissa kahta eri makua.
Tuote 4472 / 180 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 180
Määrä/tabletti
A-vitamiini
C-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
D-Biotiini
Pantoteenihappo
Jodi
Sinkki
K-vitamiini
Seleeni
Mangaani
Kromi
Molybdeeni
PABA
Koliinibitartraatti
Rutiini
Inositoli
Hesperidiini
Sitruunan bioflavonoidit,
koko hedelmästä valmistettu jauhe
400 μg RE
50 mg
2,5 μg
7,5 mg α-TE
1,6 mg
1,5 mg
6,75 mg NE
1,6 mg
100 μg
5 μg
30 μg
2,5 mg
50 μg
4 mg
10 μg
10 μg
0,5 mg
10 μg
5 μg
5 mg
5 mg
5 mg
1 mg
0,5 mg
0,5 mg
% EC NRV
50 %
63 %
50 %
63 %
145 %
107 %
42 %
114 %
50 %
200 %
60 %
42 %
33 %
40 %
13 %
18 %
25 %
25 %
10 %
*
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011) * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 4A
Katso sivu 86 lisätietoa
52
X-Cell™
Vitamiinijuoma verenkiertoelimistön tueksi
Kehomme verenkiertoelimistö vaikuttaa osaltaan
suorituskykyymme. X-Cell on asiantuntijoiden laatima
aminohappoja sisältävä vitamiinijuomasekoitus. Juomassa
on C-vitamiinia, joka tukee verisuonten toimintoja, vähentää
väsymystä ja tukee kehon kestävyyttä. Tämä
appelsiininmakuinen juoma sisältää myös L-arginiinia ja
luonnollisia makeutusaineita.
Tuote 4851 / 273,9 g
Tarjoilukoko / 1 rkl (noin 9,1 g)
Annoksia / pakkaus / 30
Määrä/annos
A-vitamiini (beetakaroteeni)
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
L-arginiini alfaketoglutaraatti
L-sitruliinimalaatti
L-lysiinihydrokloridi
Maltodekstriinin liukeneva kuitu
249 μg
200 mg
2660 mg
700 mg
125 mg
2,6 g
% EC NRV
31 %
250 %
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011) * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.DE.PI.MOD 2F
Katso sivu 87 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
53
Xtra Antioxidants
Lisätukea solujen suojelemiseksi hapettumiselta
Xtra Antioxidants sisältää monia erilaisia synergistisiä
ravintoaineita, kuten C- ja E-vitamiineja, ja mineraaleja,
kuten seleeniä, jotka auttavat suojelemaan soluja
hapettumiselta.
Yhdessä muun muassa polyfenoleja ja flavonoideja
sisältävien kasviuutteiden ja PhytoZyme®valmistepohjamme kanssa Xtra Antioxidants muodostaa
erinomaisen Lifeplus-tuotteen.
Tuote 4457 / 120 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 120
Määrä/tabletti
A-vitamiini
C-vitamiini
E-vitamiini
Foolihappo
Seleeni
Astaksantiini
Mustikkauute
Koentsyymi Q10
Vihreän teen lehtiuute
Hesperidiini
L-glutatiooni
Luteiiniuute
Lykopeeniuute
Kversetiini
Sitruunan bioflavonoidit, koko
hedelmästävalmistettu jauhe
Lesitiini (soija)
Soijaisoflavoniuute
Bromelaiini
Rosmariininlehtiuute
Kurkuminoidit
562,5 μg RE
125 mg
50 mg α-TE
75 μg
25 μg
250 μg
12,5 mg
3 mg
25 mg
10 mg
2,5 mg
5 mg
2,5 mg
37,5 mg
25 mg
% EC NRV
70 %
156 %
417 %
38 %
45 %
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
25 mg
2,5 mg
25 mg
10 mg
28,5 mg
*
*
*
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 3B
Katso sivu 87 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
54
Yummies
Pureskeltavat monivitamiininallekarkit
Lifeplus® Yummies -karkit sisältävät runsaasti keskeisiä
vitamiineja ja kivennäisaineita, ja ne ovat oivallinen lisä
lasten kasvun ja kehityksen tukemiseksi. Ne sisältävät
• B12-vitamiinia ja C-vitamiinia, jotka tukevat
immuunijärjestelmää
• D-vitamiinia, joka tukee lasten luiden kehitystä
• jodia, joka tukee lasten normaalia kasvua.
Herkullinen hedelmä maustettu Life Plus Yummies
-monivitamiinit soveltuvat yli kolmevuotiaille. Lapset
ihastuvat näihin hauskoihin nallekarhun muotoisiin
pureskeltaviin vitamiineihin. Yhdessä purkissa on kolme
herkullista makua: mansikka, appelsiini ja sitruuna.
Nallekarkkeja/pakkaus / 200
Määrä / 2 nallekarkkia
A-vitamiini (retinyylipalmitaatti)
D3-vitamiini (kolekalsiferoli)
E-vitamiini (DL-alfa-tokoferoliasetaatti)
K1-vitamiini (fytomenadioni)
C-vitamiini (L-askorbiinihappo)
B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi)
Foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo)
B12-vitamiini (syanokobalamiini)
D-Biotiini
Pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti)
Jodi (kaliumjodidina)
Sinkki (sinkkisitraatti)
Seleeni (natriumseleniittinä)
780 μg RE
20 μg
13,6 mg α-TE
20 μg
20 mg
1,04 mg
260 μg
5,1 μg
60 μg
5,2 mg
42 μg
2,7 mg
20 μg
% EC NRV
98 %
400 %
113 %
25 %
25 %
74 %
130 %
204 %
120 %
87 %
28 %
27 %
36 %
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011)
EU.DE.PI.MOD 2C
Katso sivu 87 lisätietoa
Tuote 4634 / 200 Nallekarkkia
55
BodysmartTM
Bodysmart Solutions Triple Protein Shake –
Suklaa ja Vanilja
BODYSMART SOLUTIONS –
Men’s & Women’s Gold
Aminohappoja, vitamiineja ja mineraaleja kolmen proteiinin
jauheessa
Erityiset vitamiinilisät täydentävät Bodysmart Solutions Triple
Protein Shake -pirtelön vitamiineja ja ravintoaineita.
Bodysmart Solutions Triple Protein Shake on erinomainen lisä
päivittäiseen ruokavalioon. Jokainen annos sisältää korkealaatuista
proteiinia kolmesta eri lähteestä – herasta, maidosta ja soijasta – ja
tarjoaa täyden kirjon aminohappoja käyttövalmiissa muodossa.
Autat kehoasi toimimaan tehokkaasti, kun nautit aineenvaihduntaa
tukevia ravintolisiä. Nämä multivitamiinivalmisteet sisältävät vähintään
100 % päivittäin tarvittavista vitamiini- ja kivennäisainemääristä.
Saatavilla on omat valmisteet miehille ja naisille. Voit ylläpitää
terveellistä painoa täydentämällä ja ylläpitämällä monipuolista ja
tasapainoista ruokavaliota ja terveitä elämäntapoja.
Tämä maukas pirtelö sopii etenkin laihdutuksen että suorituskyvyn
tueksi. Valmiste on proteiinipitoinen energianlähde, jossa ei
käytännössä ole lainkaan rasvaa ja jossa on vain 1 g hiilihydraatteja.
Proteiinia tarvitaan lihasten kasvun ja ylläpidon tueksi ja etenkin, kun
haetaan erinomaista suorituskykyä urheiluharjoituksiin.
Bodysmart Solutions Multivitamin Formulas for Men and Womenvalmisteet muodostavat yhdessä Bodysmart Solutions Triple Protein
Shake - pirtelöiden kanssa erinomaisen ravitsemuksellisen ratkaisun,
josta saat välttämättömiä ravintoaineita ja joka vie pitkälle.
Bodysmart Solutions Triple Protein Shake -pirtelöissä on
biosaatavassa muodossa olevaa magnesiumia, joka tukee kehoa
proteiinin syntetisoinnissa, sekä kalsiumia ja kaliumia, jotka auttavat
ylläpitämään luustoa, hampaita, lihastoimintaa ja verenpainetta.
Vähärasvainen, proteiinirikas ja maukas juoma kehosi parhaaksi!
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
56
Bodysmart Solutions Enerxan®
Luonnollisia ainesosia, joilla tuetaan kestävää suorituskykyä.
Enerxan yhdistää luonnollisia ainesosia, jotka on tiivistetty muun
muassa vihreästä teestä, yerba matesta ja kanelista. Lisäksi valmiste
sisältää kromia, mikä auttaa ylläpitämään verensokeria ja tukee
tehokasta proteiinien ja hiilihydraattien aineenvaihduntaa. Se sopii
erinomaisesti tuomaan energiaa Bodysmart Solutions -ohjelmaasi!
Sisältää kofeiinia: ei suositella lapsille tai raskaana oleville.
(94 mg / 2 tablettia)
Bodysmart Solutions
Triple Protein Shake
Tuote 5518 – Suklaa
Tuote 5519 – Vanilja
Tuote 5499 – Makeuttamaton
vanilja
Bodysmart Solutions Enerxan®
Tuote 4532
Bodysmart Solutions – Naisille
Tuote 4534 – Gold Formula
Bodysmart Solutions
Tuote 6074 – Sekoituspullo
Tuote 7890 – Mittanauha
Bodysmart Solutions – Miehille
Tuote 4533 – Gold Formula
Bodysmart Solutions Starter Packs
Aloituspaketin sisältö:
• Triple Protein Shake -pirtelö – suklaa tai vanilja
• Multivitamiini – miehille tai naisille tarkoitettu Gold Formula tai
Daily BioBasics™
• Enerxan®
• Innovatiivinen mittanauha* • Sekoituspullo*
Tuote 4558 – Gold-aloituspaketti – Suklaa – Miesten formula
Tuote 4555 – Gold-aloituspaketti – Vanilja – Miesten formula
Tuote 4562 – Aloituspaketti – Daily BioBasics & Suklaa
Tuote 4570 – Gold-aloituspaketti – Suklaa – Naisten formula
Tuote 4567 – Gold-aloituspaketti – Vanilja – Naisten formula
Tuote 4561 – Aloituspaketti – Daily BioBasics & Vanilja
* Ilmaisia ensimmäisen ostoksen yhteydessä.
57
Triple Protein Shake – Suklaa
Tuote 5518 / 522 g
Annoskoko / Yksi kauha (29 g)
Annoksia per pakkaus / 18
Määrä
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä
Hiilihydraatteja
joista sokereita
Ravintokuituja
Proteiini
Suola
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
K-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
D-Biotiini
Pantoteenihappo
Kalium
Kalsium
Fosfori
Magnesium
Sinkki
Kupari
Mangaani
Seleeni
Molybdeeni
Määrä/
annos
%RI
Määrä/
100 g
%RI
395 kJ or
93 kcal
0,6 g
0,14 g
2g
0,3 g
0,7 g
20 g
0g
504 μg RE
3,4 μg
8,6 mg α-TE
26 mg
28 μg
0,53 mg
0,6 mg
7 mg NE
0,7 mg
175 μg
2,5 μg
132 μg
3,5 mg
616 mg
626 mg
370 mg
219 mg
5,8 mg
0,73 mg
0,7 mg
24,3 μg
26 μg
5%
1362 kJ or
321 kcal
2,1 g
0,48 g
6,9 g
1g
2,4 g
69 g
0g
1738 μg RE
11,7 μg
29,7 mg α-TE
90 mg
96,6 μg
1,83 mg
2,07 mg
24 mg NE
2,41 mg
603 μg
8,62 μg
455 μg
12,1 mg
2124 mg
2159 mg
1276 mg
755 mg
20 mg
2,52 mg
2,4 mg
83,7 μg
90 μg
16%
1%
1%
0,8%
0,3%
*
40%
0%
63%
68%
72%
33%
37%
48%
43%
44%
50%
88%
100%
264%
58%
31%
78%
53%
58%
58%
73%
35%
44%
52%
3%
2,4%
2,7%
1,1%
*
138%
0%
217%
234%
248%
113%
129%
166%
148%
150%
172%
302%
345%
910%
202%
106%
270%
182%
201%
200%
252%
120%
152%
180%
RI – Reference Intake (EU Regulation 1169/2011). * no RI established. Reference Intake of an average adult (8400 kJ/2000 kcal)
EU.DE.NI.MOD 7C
Katso sivu 87 lisätietoa
58
Triple Protein Shake – Vanilja
Tuote 5519 / 490 g
Annoskoko / Yksi kauha (27,2 g)
Annoksia per pakkaus / 18
Määrä
Energiaa
Rasvaa
josta tyydyttynyttä
Hiilihydraatteja
joista sokereita
Ravintokuituja
Proteiini
Suola
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
K-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
D-Biotiini
Pantoteenihappo
Kalium
Kalsium
Fosfori
Magnesium
Sinkki
Kupari
Mangaani
Seleeni
Molybdeeni
Per
Portion
%RI
Per 100 g
%RI
387 kJ or
91 kcal
0,8 g
0,14 g
1g
0,3 g
0,2g
20g
0,35 g
504 μg RE
3,4 μg
8,6 mg α-TE
26 mg
28 μg
0,53 mg
0,6 mg
7 mg NE
0,7 mg
175 μg
2,5 μg
132 μg
3,5 mg
569 mg
619 mg
363 mg
211 mg
5,7 mg
680 μg
0,7 mg
24 μg
26 μg
4%
1424 kJ or
335 kcal
2,9 g
0,51 g
3,7 g
1,1 g
0,7 g
73,5 g
1,3 g
1853 μg RE
12,5 μg
31,6 mg α-TE
96 mg
103 μg
1,9 mg
2,2 mg
26 mg NE
2,6 mg
643 μg
9,2 μg
485 μg
12,9 mg
2092 mg
2276 mg
1335 mg
776 mg
21.0 mg
2500 μg
2,6 mg
88 mg
96 μg
17%
1%
1%
0,4%
0,3%
*
40%
6%
63%
68%
72%
33%
37%
48%
43%
44%
50%
88%
100%
264%
58%
28%
77%
52%
56%
57%
68%
35%
44%
52%
4%
2,6%
1,4%
1,2%
*
147%
22%
232%
250%
263%
120%
137%
173%
157%
163%
186%
322%
368%
970%
215%
105%
285%
191%
207%
210%
250%
130%
160%
192%
RI – Reference Intake (EU Regulation 1169/2011). * no RI established. Reference Intake of an average adult (8400 kJ/2000 kcal)
EU.DE.NI.MOD 7C
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
Katso sivu 87 lisätietoa
59
Triple Protein Shake – Makeuttamaton vanilja
Tuote 5499 / 490 g

EU.DE.NI.MOD 4C
Katso sivu 88 lisätietoa
60
Men’s Gold Formula
Tuote 4533 / 60 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini
Retinyl Acetate
Beetakaroteeni
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
Biotiini
Pantoteenihappo
Sinkki
Jodi
% EC NRV
800 μg RE
100%
750 μg RE
94%
50 μg RE
6%
10 μg
342%
41 mg α-TE
375%
300 mg
382%
4,2 mg
382%
4,8 mg
343%
54 mg NE
338%
6 mg
429%
600 μg
300%
12 μg
480%
450 μg
900%
20 mg
333%
15 mg
150%
100 μg
67%
Määrä/2 tablettia
K-vitamiini
Seleeni
Kupari
Mangaani
Kromi
Molybdeeni
Boori
Vihreän teen lehtiuute
Lykopeeni
Luteiini
Kurpitsa siemenet uute
Alfa-lipidihappo
L-karnitiini
Octacosanol
Fosfatidyyliseriinit
% EC NRV
65 μg
87%
120 μg
218%
1 mg
100%
2 mg
100%
100 μg
250%
180 μg
360%
5 mg
*
187 mg
*
2 mg
*
2 mg
*
40 mg
*
50 mg
*
75 mg
*
8 mg
*
15 mg
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 3A
Katso sivu 88 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
61
Women’s Gold Formula
Tuote 4534 / 60 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini
Retinyl Acetate
Beetakaroteeni
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Tiamiinimononitraatti
Riboflaviini
Niasiini
B6-vitamiini
Foolihappo
B12-vitamiini
D-Biotiini
Pantoteenihappo
Sinkki
% EC NRV
800 μg RE
100%
750 μg RE
94%
50 μg RE
6%
10 μg
200%
41 mg α-TE
342%
300 mg
375%
3 mg
273%
3.5 mg
250%
90 mg NE
563%
9 mg
643%
900 μg
450%
12 μg
480%
600 μg 1200%
45 mg
750%
15 mg
150%
Määrä/2 tablettia
Jodi
K-vitamiini
Seleeni
Kupari
Mangaani
Kromi
Molybdeeni
Boori
Vihreän teen lehtiuute
Luteiini
Alfa-lipidihappo
L-karnitiini
Octacosanol
Fosfatidyyliseriinit
Soijaisoflavoniuute
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 3A
Katso sivu 88 lisätietoa
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
62
% EC NRV
100 μg
67%
65 μg
87%
67 μg
122%
2 mg
200%
3 mg
150%
100 μg
250%
120 μg
240%
5 mg
*
187 mg
*
2 mg
*
50 mg
*
75 mg
*
8 mg
*
15 mg
*
50 mg
*
EnerXan®
Tuote 4532 / 60 tablettia
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/2 tablettia
Kromi
Vihreän teen polyfenolit
L-tyrosiini
Kaakao
Guarana siemenet ote
Kaneli haukkua jauhe
Damiana (Turnera aphrodisiaca) koko yrttiuutetta
Yerba Maté lehtiuute
Kofeiini
% EC NRV
48 μg
120%
200 mg
*
400 mg
*
20 mg
*
200 mg
*
100 mg
*
100 mg
*
100 mg
*
94 mg
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011).
* NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 7B
Katso sivu 88 lisätietoa
63
64
Terve keho
Muista varata aikaa itsellesi!
Hemmottele itseäsi ja rentoudu Terve
keho -tuotesarjamme avulla.
65
Henkilökohtainen hygienia
Hygieniatuotteemme on valmistettu
laadukkaista kasviuutteista, jotka
hemmottelevat kehoasi.
Hammasharjat
Inter-point™ – Hammastikut
Lifeplus Wonder Gel
Lifeplus-hammasharjoissa on suositellut
pehmeät harjakset.
Inter-point-suuhygieniatuote, joka poistaa
ruokajäämät ja plakin tehokkaasti.
Viilentävä ja kosteuttava mieto geeli, joka
lievittää lihasten väsymystä. Kokeile tätä
rasvatonta ja tahraamatonta tehogeeliä jo
tänään!
Tuote 2642 – 4 hammasharjan pakkaus
Tuote 0168 – 120 Inter-points -hammastikkua
Tuote 6134 – 114 ml
66
Pure Gold Hand & Body Soap
Tea Tree Toothpaste
MSM Plus Vital Care Lotion
(Hoitava emulsio)
MSM Plus Vital Care Lotion on aloe veraa
sisältävä emulsio, joka pehmentää ihoa ja
tuoksuu raikkaalta.
Tuote 1021 – 251 ml
(Teepuuöljyä sisältävä hammastahna)
Mieto ja alkoholiton teepuuöljyä sisältävä
hammastahna poistaa tehokkaasti plakin ja
bakteerit hankaamatta hampaiden pintaa.
Suuhun jää raikas mintun maku.
Tuote 6233 – 85,9 ml Sisältää fluoria
Tuote 6234 – 84 ml Fluoriton
Tämä eksklusiivinen Ranskassa valmistettu
luksussaippua puhdistaa ihon ja poistaa hajut
lempeästi. Pure Gold tuhoaa lian ja hien
tehokkaasti. Puhtaan raikkaan tuoksunsa
vuoksi saippua sopii koko perheelle, mutta
haluat ehkä varata sen omaan käyttöösi, kun
olet kokenut sen runsaan vaahdon ja
ihastuttavan sitrus-tuoksun tarjoaman
ainutlaatuisen kylpykokemuksen.
Tuote 6266 – 128 g
67
Kasvojenhoito
Tehosta ihosi hyvinvointia ja ylläpidä sen
tasapainoa samalla kun torjut ennenaikaisia
ikääntymisen merkkejä. Anna ihollesi
elinvoimaista hehkua – ihosi on jälleen terve,
tasapainoinen ja nuorekas.
68
FY Skin Formula
Kauneus alkaa sisältä
FY Skin Formula tabletit sisältävät tärkeimpiä vitamiineja ja
mineraaleja, joiden on osoitettu tukevan ja ylläpitävän
terveen näköistä ihoa.
Tämän ainutlaatuisen tuotteen ravintoainesekoitus on
peräisin erityisestä meriuutteesta. Sen lisäksi FY Skin
Formulassa on C-vitamiinia, jonka tiedetään tukevan
kollageenin, verisuonten ja rustojen muodostumista, ja
myös sinkkiä ja D- ja E-vitamiineja, jotka auttavat
suojaamaan soluja hapettumiselta. FY Skin Formula on
erinomainen ravinnepakkaus terveen näköisen olemuksen
ylläpitämiseksi. Se sisältää myös 20 mg hyaluronihappea
jokaista kahta tablettia kohden.
Tabletteja/pakkaus / 60
Määrä/2 tablettia
A-vitamiini
D-vitamiini
E-vitamiini
C-vitamiini
Sinkki
Meriuute
Kondroitiinisulfaatti
Hyaluronihappo
Riisiproteiini-isolaattijauhe
Hydrolysoitu kollageeni
Norjalainen ruskolevä,
koko kasvista valmistettu jauhe
Acerola-hedelmäuute
Pii
600 ug RE
2,5 ug
8 mg α-TE
30 mg
4 mg
300 mg
350 mg
20 mg
200 mg
80 mg
66 mg
% EC NRV
75 %
50 %
67 %
38 %
40 %
*
*
*
*
*
*
10 mg
8 mg
*
*
NRV = ravintoaineiden saannin vertailuarvo ((EU) N:o 1169/2011). * NRV-annosta ei ole määritetty.
EU.PI.MOD 4A
Katso sivu 81 lisätietoa
Tuote 4444 / 60 tablettia
Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota.
69
ForeverYoung®
Erityistehokkaat ihonhoitotuotteet
Anti-Aging Serum -seerumi
Uudistava päivä- ja yövoide
Vihreän teen, granaattiomenan,
viinirypälesiemenuutteen ja
kurpitsaentsyymien virkistävä yhdistelmä
sopii kaikille ihotyypeille.
Parantaa ihosi kosteustasapainoa. Spirulinaja ginseng-uutteet ravitsevat ja kosteuttavat
ihoa ja pitävät sen pehmeänä, sileänä ja
nuorekkaana.
Tuote 4541
70
Tuote 4543
Purifying Cream Cleanser –
puhdistusaine
normaalille tai kuivalle iholle
Tämä täyteläinen ja pehmeä puhdistusaine
sopii hyvin sekä normaalille että kuivalle ja
herkälle iholle. Puhdistusaine poistaa meikin
ja epäpuhtaudet hellästi, ja se on helppo
huuhdella pois. Ihosta tulee pehmeä ja
miellyttävä. Pantenolin ja
saksanpähkinäuutteen yhdistelmä kirkastaa
ihosi. Tämä puhdistusaine säilyttää ihosi
terveen tunnun.
Silmänympärysvoide
Silmänympärysgeeli
Tämä ainutlaatuinen silmänympärysvoide
rauhoittaa ja virkistää ihoa. Se sisältää soijaa
ja hydroloituja riisipeptidejä, minkä ansiosta
se kosteuttaa ihoa välittömästi. Palmitoyylioligopeptidin ja palmitoyyli-tetrapeptidi-3:n
innovatiivinen yhdistelmä sekä A-, C- ja
E-vitamiinien antioksidanttisuoja auttavat
ylläpitämään tämän herkän alueen
kosteustasapainoa.
Tämä virkistävä geeli sisältää valkoisesta
teestä tehtyä uutetta, joka poistaa tummat
silmänaluset ja turvotuksen silmien
ympäristön herkältä iholta. Geeli on hyvin
kevyttä ja se imeytyy nopeasti ja suojaa ja
kosteuttaa ihoasi. Tuoksuton ja öljytön.
Tuote 4542
Tuote 4544
Tuote 4540
71
Kehonhoito
Hemmottele kehoasi kehonhoito- ja
kylpytuotteillamme.
ForeverYoung®
Botanicals
Bath & Shower Gel – suihkugeeli
Ravitsevat kasvipohjaiset aineet, hellävaraiset
puhdistusaineet ja eteeristen piparminttu-,
rosmariini- ja laventeliöljyjen elinvoimaa tuovat
tuoksut virkistävät ihoasi ja aistejasi. Vahvistaa ja
kuorii ihoa. Ihoa pehmentävät ja kosteuttavat
rakeet palauttavat ihosi luonnollisen hehkun.
Sisältää ihoa kosteuttavia pantenolia ja
hydroloitua vehnäproteiinia ja ihoa rauhoittavaa
kamomillauutetta. E-vitamiinin ja valkoisesta
teestä valmistetun uutteen antioksidantit ja
ravitsevuus tekevät ihosta puhtaan, pehmeän ja
elinvoimaisen. Sopii kaikille ihotyypeille.
Tuote 4564
Body Lotion – vartalovoide
Erinomainen kosteuttaja sisältää jojobaöljyä,
karitevoita ja natriumhyaluronaattia.
Kosteuttavassa vartalovoiteessa on lisäksi ihoa
rauhoittavaa aloe veraa ja valkoisesta teestä
tehdyn uutteen sisältäviä suojaavia
antioksidantteja. Voide tuoksuu luonnollisilta
eteerisiltä öljyiltä ja tekee ihosi pehmeäksi ja
raikkaaksi. Sopii kaikille ihotyypeille.
Tuote 4565
72
Conditioner – Hoitoaine
Hand Cream – käsivoide
H
V
Virkistävä
hoitoaine suojaa hiuksia päivittäin
vaurioilta. Silkin aminohapot ja vehnäproteiini
auttavat suojaamaan hiuksia, ja aloe vera
rauhoittaa hiuspohjaa. Hoitoaine tuoksuu
miedosti laventelin, rosmariinin ja piparmintun
eteerisiltä öljyiltä. Se sisältää lisäksi valkoisesta
teestä tehtyä uutetta ja E-vitamiinia, joiden
antioksidantit ja ravintoaineet parantavat hiusten
kuntoa ja antavat niille upean kiillon. Sopii kaikille
hiustyypeille.
M on kauniiden käsien salaisuus? Forever
Mikä
Young Botanicals -käsivoide sisältää kliinisesti
Yo
m
merkittäviä pitoisuuksia heraproteiinia, joka
to
todistetusti vähentää ryppyjä ja juonteita.
Käsivoide sisältää myös kliinisesti merkittäviä
Kä
pitoisuuksia ihoa kosteuttavaa
pi
hasselpähkinäproteiinia sekä useita muita
ha
kosteuttavia aineita, kuten karitevoita, skvalaania,
ko
natriumhyaluronaattia, auringonkukkaöljyä ja
na
natrium-PCA:ta, jotka säilyttävät ihon kosteuden.
na
Voiteen sisältämä aloe vera rauhoittaa ja
V
merileväuute hoitaa käsiäsi. Voiteessa on
granaattiomenauutteesta, A-vitamiinista ja
E-vitamiinista koostuvaa antioksidanttiyhdistettä,
joka suojaa ja kosteuttaa käsiäsi.
Tuote 4563
Foaming Hand Wash –
käsienpesuvaahto
Ä vain pese käsiäsi vaan hemmottele niitä
Älä
Forever Young Botanicals -käsienpesuvaahdolla.
Käsienpesuvaahdon hellä vaahto huuhtelee
kädet puhtaaksi ja jättää ne jokaisen pesun
jjälkeen raikkaan ja virkistyneen tuntuisiksi. Aloe
veraa sisältävä käsienpesuvaahto kosteuttaa
ihoa pesun aikana. Itsestään vaahtoava
käsienpesuneste on tarpeeksi hellävarainen
toistuvaan käyttöön, joten se sopii käsiä
kuivattaviin olosuhteisiin sekä heille, joiden on
pestävä käsiään usein töissä tai kotona.
Tuote 4549
Tuote 4566
Shampoo
Sh
Te
Terveiden
hiusten salaisuus on terveessä
hiuspohjassa. Tätä miedosti hajustettua ja
hiu
hellävaraista shampoota voit käyttää päivittäin.
he
Shampoon eteeriset piparminttu-, rosmariini- ja
Sh
teepuuöljyt virkistävät ja elvyttävät hiuksia ja
tee
hiuspohjaa. Shampoon leväuute ravitsee ja
hiu
kurkku-uute virkistää hiuksia. Pajunkuori- ja
ku
salviauutteet kosteuttavat hiuksia ja antavat niille
sa
kiiltoa. Hiukset tuntuvat silkkisen pehmeiltä ja
kiil
näyttävät elinvoimaisilta. Sopii kaikille
nä
hiustyypeille.
Tuote 4554
73
Opi lisää
Tavoitteenamme on aina ollut auttaa ihmisiä
auttamaan itseään. Uskomme vakaasti, että
ihmiset voivat saavuttaa hämmästyttäviä asioita,
kun heitä tuetaan, ohjataan ja neuvotaan.
Yhden osan tästä muodostavat tietenkin Lifeplustuotteemme, joiden kautta tuhannet ihmiset
ympäri maailman ovat jo osallistuneet
toimintaamme. Lisäksi tämän kaikkien saatavilla
olevan mahdollisuuden keskiössä on myös tiedon
ja ymmärryksen jakamiseen perustuva
filosofiamme.
Olemme vuosien saatossa luoneet vahvan
samanmielisten ihmisten yhteisön. Nämä ihmiset
aloittivat jakamalla tietoa muiden kanssa, ja näin
tekemällä he oppivat hieman lisää myös omista
mahdollisuuksistaan.
74
75
Keskustellaan…
Hyvä keskustelu voi olla palkitsevaa.
Puhuminen ja jakaminen, tuttavuuksien
tekeminen sekä itsestään ja muista
oppiminen ovat elämän suuria nautintoja.
Tämä yksinkertainen näkemys on tie
liiketoimintamahdollisuutemme hyödyntämiseen. Kun olet
perehtynyt paremmin tuotteisiimme ja ravintolisien
mahdollisiin hyötyihin, voit jakaa innostustasi esimerkiksi
ystävillesi.
Jos he päättävät tämän jälkeen kokeilla Lifeplus-tuotteita ja
mainitsevat nimesi tilauksenteon yhteydessä, saat Lifepluspalkkiojärjestelmän mukaisen bonuksen. Järjestelmä on
selkeä ja reilu, ja se palkitsee sinut tuotteidemme
suosittelemisesta.
76
Sinun mahdollisuutesi. Sinun tapasi.
Jos päätät aloittaa oman Lifeplusliiketoiminnan, voit tehdä sen itsellesi
sopivalla tavalla. Emme aseta toiminnalle
mitään paineita: voit työskennellä ja
kehittää toimintaasi täysin vapaasti ja
itsenäisesti kotoa käsin. Voit halutessasi
työskennellä vain tunnin tai pari viikossa
ja jakaa innostustasi pienen
ystäväverkoston tai perheesi
keskuudessa.
Vaihtoehtoisesti voit asettaa itsellesi suurempia tavoitteita.
Jos päätät luoda lisää yhteyksiä, voit aloittaa oman
kumppani- ja asiakasverkoston luomisen ja ansaita
mahdollisia palkkioita suhteessa toimintaan käyttämääsi
aikaan ja vaivaan.
Perustietoja toiminnasta
Työskentely Lifeplusin kanssa on
mutkatonta ja avointa sekä täysin
riskitöntä. Toimintaan ei sisälly kuluja,
ja koska toimitamme tuotteet jokaiselle
asiakkaalle suoraan, sinun ei tarvitse tehdä
suurostoja tai hankkia tuotteita varastoon.
Tällä tavoin kannustamme kaikkia
kokeilemaan omia mahdollisuuksiaan
kanssamme ilman sitoumuksia ja
velvoitteita.
Jos haluat kuulla, miten voimme tukea
sinua omien mahdollisuuksiesi
löytämisessä, niin ota meihin yhteys.
Yhteystietomme:
S-posti: info.eu@lifeplus.com
Puhelin: +44 (0)800 854374
Internet: www.facebook.com/LifePlus
Keskustelemme mielellämme
kanssasi.
77
Daily BioBasics™
Daily BioBasics™ Veggie Caps -kapselit Proanthenols®
AINESOSAT: jänönratamon siemenen jauhe, jänönratamon siemenkuoren jauhe,
maltodekstriinin liukeneva kuitu, kalsiumkarbonaatti, magnesiumoksidi, C-vitamiini
(L-askorbiinihappo), pellavansiemenjauhe (öljy poistettu), guarkumin siemenytimen jauhe,
sinimailasenlehden jauhe, porkkanajauhe, kalsiumsitraatti, ruskolevä (Laminaria digitata L.),
koko kasvista valmistettu jauhe; magnesiumtrisilikaatti (paakkuuntumisenestoaine),
mustajalopähkinänlehden jauhe, magnesiumkarbonaatti, sinkkiglukonaatti, kalsiumlaktaatti,
magnesiumsitraatti, E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)),
parsakaalinkukinnon jauhe, kukkakaalinkukinnon jauhe, fenkolinsiemenen jauhe, lesitiini
(soijasta), sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe; punajuurijauhe,
herneensiemenen jauhe, niasiini (nikotiiniamidi), vihreän teenlehden jauhe, persiljanlehden
jauhe, stabiloitu probioottinen yhdiste ProBioTx™ (jokainen annos sisältää 350 000 000
hyvää tekevää maitohappobakteeria mukaan luettuina Lactobacillus acidophilus DDS-1,
Bifidobacterium bifidum ja L. salivarius), vihreän paprikan jauhe, inositoli, kaalinlehden jauhe,
rosmariinijauhe, vesikrassinlehden jauhe, pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti),
mustikanlehden jauhe, ruusukaalinkukinnon jauhe, kamomillankukan jauhe, kurkumauute,
lehtikaalijauhe, sitruunaheinäjauhe, mangaaniglukonaatti, kurjenherneenjuurikon uute,
kupariglukonaatti, soijan isoflavoniuute, acerolakirsikkauute, yksisoluisen chlorella-levän
(Chlorella Pyrenoidosa Chick) jauhe, dulse-levän (Palmaria palmata (L.) Kuntze) jauhe,
neidonhiuspuunlehden (Ginkgo biloba L.) uute, solmulevä (Ascophyllum nodosum L.) koko
kasvista valmistettu jauhe; PABA, kversetiinidihydraatti, ruusunmarjajauhe, rutiini,
venäjänjuuren (Eleutherococcus senticosus (Rupr. et Maxim.) Maxim.) uute, pinaatinlehden
jauhe, spirulina-kasviplanktonmikrolevän (Spirulina maxima Geitler) jauhe, hesperidiini
(hesperidiinikompleksista), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä eri määriä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), alfalipoiinihappo,
koliinibitartraatti, A-vitamiini (retinyyliasetaatti), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi),
B2-vitamiini (riboflaviini), B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), piihappo,
natriumboraattidekahydraatti, L-glutatiooni, luteiiniuute, kromi-(III)-pikolinaatti, A-vitamiini
(beetakaroteeni), lykopeeniuute, D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), biotiini,
natriummolybdaatti, natriumseleniitti, kaliumjodidi, K1-vitamiini (fytomenadioni),
B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: Lisää kerran päivässä kaksi 20 ml:n mittalusikallista (26,2 g) 240–360
ml:aan mieleistäsi kylmää nestettä. Sekoita hyvin ja nauti juoma välittömästi. Valmiste
tehoaa parhaiten, kun juot seuraavan tunnin kuluessa vielä toiset 240–360 ml
nestettä.
HUOMAUTUS: Sekoita valmiste vähintään yhteen lasilliseen nestettä, sillä nieleminen
saattaa olla vaikeaa ilman riittävää nestemäärää. Älä käytä valmistetta, mikäli kärsit
nielemisvaikeuksista.
Älä ylitä suositeltua päivittäisannosta. Käytä lisäravinteita ainoastaan osana
monipuolista ruokavaliota. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet
raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Allergiatiedot: tämä tuote sisältää soijasta peräisin olevaa lesitiiniä, isoflavoneja ja
E-vitamiinia ja on valmistettu samassa tuotantolaitoksessa kalaa/äyriäisiä, soijaa ja
maitotuotteita sisältävien tuotteiden kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: maltodekstriini, kalsiumkarbonaatti, jänönratamon siemenkuoren jauhe,
hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin kuori), magnesiumoksidi, jänönratamon siemenen
jauhe, C-vitamiini (L-askorbiinihappo), pellavansiemenjauhe (öljy poistettu), guarkumin siemenytimen
jauhe, sinimailasenlehden jauhe, porkkanajauhe, kalsiumsitraatti, merilevä (Laminaria digitata), koko
kasvista valmistettu isolaattijauhe; mustajalopähkinänlehden jauhe, bentoniitti
(paakkuuntumisenestoaine), magnesiumtrisilikaatti (paakkuuntumisenestoaine), sinkkiglukonaatti,
magnesiumkarbonaatti, kalsiumlaktaatti, magnesiumsitraatti, E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon
sukkinaatti (soijasta)), parsakaalinkukinnon jauhe, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), kukkakaalinkukinnon jauhe, fenkolinsiemenen jauhe, lesitiini (soijasta),
sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe; punajuurijauhe, herneensiemenen
jauhe, niasiini (nikotiiniamidi), vihreän teenlehden jauhe, persiljanlehden jauhe, stabiloitu
probioottinen yhdiste ProBioTx™ (jokainen 16 kapselin annos sisältää 350 000 000 hyvää tekevää
maitohappobakteeria mukaan luettuina L. acidophilus DDS-1, Bifidobacterium bifidum ja
Lactobacillus salivarius), vihreän paprikan jauhe, inositoli, natriumboraattidekahydraatti,
vesikrassinlehden jauhe, kaalinlehden jauhe, rosmariinijauhe, pantoteenihappo (kalsium-Dpantotenaatti), kurkumauute, mustikanlehden jauhe, sitruunaruohojauhe, lehtikaalijauhe,
ruusukaalinkukinnon jauhe, kamomillankukan jauhe, mangaaniglukonaatti, kurjenherneenjuurikon
uute, kupariglukonaatti, soijan isoflavoniuute, rutiini, acerolakirsikan uute, yksisoluisen
chlorella-levän (Chlorella Pyrenoidosa) jauhe, dulse-levän jauhe, neidonhiuspuunlehden (Ginkgo
biloba) uute, venäjänjuuren (Eleutherococcus senticosus (Rupr. et Maxim.) Maxim.) uute, PABA,
kversetiinidihydraatti, ruusunmarjajauhe (Rosa canina L.), pinaatinlehden jauhe, spirulinakasviplanktonmikrolevän (Spirulina maxima) jauhe, hesperidiini (hesperidiinikompleksista),
patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä
sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
alfalipoiinihappo, A-vitamiini (retinyyliasetaatti), koliinibitartraatti, B6-vitamiini
(pyridoksiinihydrokloridi), B2-vitamiini (riboflaviini), B1-vitamiini (tiamiinihydrokloridi), piihappo,
L-glutatiooni, luteiiniuute, kromi-(III)-pikolinaatti, A-vitamiini (beetakaroteeni), lykopeeniuute,
D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), natriummolybdaatti,
piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), biotiini, natriumseleniitti, K1-vitamiini (fytomenadioni),
kaliumjodidi, B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: sekoita 16 Daily BioBasics Veggie Caps -kapselia 240–360 ml:aan mieleistäsi
mehua.
HUOMAUTUS: Sekoita valmiste vähintään yhteen täyteen lasilliseen nestettä (240–360 ml).
Jos jaat annoksen useaan osaan, jokainen annoksen osa on sekoitettava vähintään yhteen
täyteen lasilliseen nestettä (240–360 ml), sillä nieleminen saattaa olla vaikeaa ilman riittävää
nestemäärää. Älä käytä valmistetta, mikäli kärsit nielemisvaikeuksista. Valmiste tehoaa
parhaiten, kun juot seuraavan tunnin kuluessa vielä toiset 240–360 ml nestettä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät,
olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa.
Tuotanto perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu biologisista
kasvientsyymeistä sekä yli 30 synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja yrttitiivisteestä. Siksi
tuotteessa on runsaasti fytoravinnesisältöä.
Tuote sisältää stabiloitua probioottista yhdistettä, joka sisältää jokaista 16 kapselin annosta kohti
350 000 000 hyvää tekevää maitohappobakteeria mukaan luettuina L. acidophilus DDS-1,
Bifidobacterium bifidum ja Lactobacillus salivarius.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 11B
EU.PI.MOD 12A
78
AINESOSAT: CytoFlav-C™-seos (sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä
valmistettu jauhe; hesperidiini (hesperidiinikompleksista), C-vitamiini (L-askorbiinihappo),
rutiini ja kversetiinidihydraatti), dikalsiumfosfaatti (sidosaine), mikrokristallisoitunut
selluloosa (sidosaine), patentoitu Real OPC™ -seos (viinirypäleensiemenuute ja
männynkaarnauute), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa
(sidosaine), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), piidioksidi
(paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: Aikuisille 1 tabletti kaksi kertaa päivässä.
Tuote sisältää bioflavonoideja ja C-vitamiinia sisältävää CytoFlav-C™-seosta osana
patentoitua, fytoravinteista ja kasvientsyymeistä koostuvaa PhytoZyme®-pohjaa.
Lifeplusin Real OPC™ on puhdas ja sataprosenttisesti imeytyvä viinirypäleensiementä
ja männynkaarnauutetta sisältävä valmiste. Sitä valmistetaan Berkem Laboratoriesissa
Ranskassa ja se on kehitetty yhteistyössä Bordeaux'n yliopiston professorin Jack
Masquelier'n kanssa.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet
raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 4E
Aloe Vera Caps -kapselit
AINESOSAT: patentoitu AminoAce™-kompleksi (glysiini, L-glutamiini ja
pakastekuivattu aloe vera -geelijauhe), hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin
kuori), kalsiumfosfaatti (maidosta), kalsiumkarbonaatti, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: 1–4 kapselia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet
raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 1F
Omegold®
Brain Formula
CalMag Plus
AINESOSAT: kalaöljytiiviste, kapselin kuori (vesi, liivate (kala), glyseriini (kasviperäinen)),
E32-kasviöljyseos (oregano-, myskisalvia-, timjami-, neilikka-, kaneliöljy), tokoferolit
(soijasta; D-alfa, D-beeta, D-gamma ja D-delta), D-vitamiini (kolekalsiferoli).
ANNOSTUS: 1 pehmeä geelikapseli kaksi kertaa päivässä.
Tuote sisältää Omega-3-kalaöljytiivistettä, joka on korkealaatuinen ja erittäin hyvä
monityydyttymättömien Omega-3-rasvahappojen, kuten EPA (eikosapentaeenihappo;
vähintään 60 mg/kapseli) ja DHA (dokosaheksaeenihappo, vähintään 430 mg/kapseli),
lähde.
AINESOSAT: mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), dikalsiumfosfaatti (sidosaine),
tauriini, N-asetyyli-L-kysteiini, L-karnitiini-L-tartraatti, L-fenyylialaniini, L-glutamiini,
N-asetyyli-L-karnitiini, rohtosammakonputken näkyvistä osista valmistettu uute,
dimetyyliaminoetanolibitartraatti (DMAEB), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine),
alfalipoiinihappo, L-tyrosiini, E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)),
piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-,
papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta,
chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta,
persikasta, ananaksesta ja greipistä), neidonhiuspuunlehden (Ginkgo biloba) uute,
pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti), niasiini (nikotiiniamidi), B2-vitamiini (riboflaviini),
B1-vitamiini (tiamiinihydrokloridi), venäjänjuuren (Eleutherococcus senticosus (Rupr. et
Maxim.) Maxim.) uute, fosfolipidikompleksi (soija), sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä
valmistettu jauhe; solmulevä (Ascophyllum nodosum L.), koko kasvista valmistettu jauhe;
B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), Huperzia Serrata (Huperzia serrata (Thunb. ex Murray)
Trevis), koko kasvista valmistettu uute; kromi-(III)-pikolinaatti, foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), B12-vitamiini (syanokobalamiini), natriumseleniitti,
K1-vitamiini (fytomenadioni), B12-vitamiini (deoksiadenosyylikobalamiini).
ANNOSTUS: 2 tablettia kaksi kertaa päivässä.
VAROITUS: Ei sovellu fenyyliketonuriaa sairastaville – sisältää fenyylialaniinia. Mikäli
käytät monoamiinioksidaasin (MAO) estäjiä, käytä tätä valmistetta vain hoitavan lääkärin
valvonnassa. Tuotanto perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu
biologisista kasvientsyymeistä sekä yli 30 synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja
yrttitiivisteestä. Siksi tuotteessa on runsaasti fytoravinnesisältöä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: patentoitu PolyCalPlex™-seos (trikalsiumfosfaatti, kalsiumsitraatti,
kalsiumkarbonaatti, kalsiumglyserofosfaatti, kalsiumlaktaatti), patentoitu Poly Mag Plex™
-seos (magnesiumoksidi, magnesiumkarbonaatti, magnesiumglyserofosfaatti,
magnesiumglukonaatti), kalsium-L-askorbaatti, L-glutamiinihappo (L-glutamiinihapon
hydrokloridista), silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), mikrokristallisoitunut
selluloosa (sidosaine), sinkkiglukonaatti, piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
betaiinihydrokloridi, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos
(sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
natriumboraattidekahydraatti, mangaaniglukonaatti, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), sinimailasen lehti, solmulevä (Ascophyllum nodosum L.), koko
kasvista valmistettu jauhe; piihappo, kupariglukonaatti, K1-vitamiini (fytomenadioni),
D3-vitamiini (kolekalsiferoli).
ANNOSTUS: 3 tablettia kaksi kertaa päivässä. Kuuden tabletin annos sisältää 600 mg
kalsiumia ja 300 mg magnesiumia sekä muita synergistisiä ravinteita keholle
optimaalisessa muodossa.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tämä ainutlaatuinen tuote sisältää PolyCalPlex™- ja PolyMagPlex™-yhdisteitä, jotka
sisältävät korkealaatuista kalsiumia ja magnesiumia. CalMag Plus sisältää lisäksi
betaiinihydrokloridia ja L-glutamiinihappoa, jotka edistävät kalsiumin imeytymistä, sekä
sinimailasta ja levää joko kalsiumin ja magnesiumin lähteinä tai synergistisinä
hivenaineina. CalMag Plus perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
Sisältää seuraavia eläinperäisiä aineita: kalaöljy ja liivate (kala).
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Omega-3-kalaöljytiiviste on korkealaatuinen
ja erittäin hyvä monityydyttymättömien Omega-3-rasvahappojen, kuten EPA
(eikosapentaeenihappo) ja DHA (dokosaheksaeenihappo), lähde. Äidin saama
dokosaheksaeenihapon (DHA) määrä vaikuttaa sikiön ja rintaruokittujen vauvojen
normaaliin aivojen kehitykseen.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä (10–20 °C).
EU.DE.PI.MOD 1H
Lifeplus® BIOlogik™ -hedelmäpatukat
AINESOSAT: taateli, viikuna, manteli (18 %), vaalea rusina, riisijauho, hasselpähkinä,
vanilja (0,2 %), auringonkukkaöljy. Hedelmäpitoisuus: 59 %. Kaikki ainesosat ovat
sertifioitua luomuviljelyä.
ANNOSTUS: 1–4 kapselia päivässä.
Tuotteen suolapitoisuus johtuu ainoastaan sen sisältämästä luonnollisesta
natriumista.
Allergiatiedot: tämä tuote sisältää pähkinää (manteli ja hasselpähkinä) ja on
valmistettu samassa tuotantolaitoksessa kauratuotteiden kanssa (ne voivat
sisältää hyvin pieniä määriä gluteiinia).
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 7
EU.PI.MOD 5B
EU.DE.PI.MOD 2A
79
Circulation Formula
Colon Formula
Co-Q-10
AINESOSAT: L-argiini (L-argiinimonohydrokloridista), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), neidonhiuspuunlehden (Ginkgo biloba L.) uute, L-lysiini,
catuaba-puun kaarnauute, silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine),
mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), luonnolliset sitruunan ja piparmintun aromit,
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), pikkuruskuksen juuriuute,
hevoskastanjan siemenuute, patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta,
chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista,
papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), niasiini (nikotiiniamidi), B1-vitamiini
(tiamiinihydrokloridi), B2-vitamiini (riboflaviini), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi),
foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: 1 tabletti päivässä. Niele tabletti kokonaisena nesteen kera.
Tuotanto perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu biologisista
kasvientsyymeistä sekä yli 30 synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja yrttitiivisteestä. Siksi
tuotteessa on runsaasti fytoravinnesisältöä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Älä nauti valmistetta, jos käytät erektiohäiriön hoitoon tarkoitettua tai nitroglyseriiniä
sisältävää lääkettä (kielen alla hajoava tabletti tai laastari).
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: jänönratamon (Plantago Ovata) siemenen jauhe, maltodekstriini, jänönratamon
siemenkuoren jauhe, pellavansiemenen (öljy poistettu) jauhe, guarkumijauhe, magnesiumtrisilikaatti
(paakkuuntumisenestoaine), mustajalopähkinänlehden jauhe, ruskolevä (Laminaria digitata L.),
koko kasvista valmistettu jauhe; punajuurijauhe (Beta vulgaris rubra L.), stabiloitu probioottinen
yhdiste ProBioTx™ (Lactobacillus acidophilus DDS-1, Bifidobacterium bifidum ja L. salivarius),
patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä
sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: Sekoita hyvin yksi 20 ml:n mittalusikallinen (12,6 g) noin 240–360 ml:aan
mieleistäsi mehua ja nauti juoma välittömästi. Sekoita valmiste vähintään yhteen suureen
lasilliseen nestettä. Valmiste tehoaa parhaiten, kun juot seuraavan tunnin kuluessa vielä
toiset 240–360 ml nestettä.
Älä käytä valmistetta, mikäli kärsit suolitukoksesta tai nielemisvaikeuksista. Käytä
lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: kalsiumfosfaatti (sidosaine), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine),
koentsyymi Q10, lesitiini (soija), sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe;
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine),
kversetiinidihydraatti, patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta,
chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta,
persikasta, ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 3C
EU.DE.PI.MOD 6B
EU.PI.MOD 8
Lifeplus Discovery
D-Mannose Plus
AINESOSAT: maltodekstriini (sidosaine), hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin kuori),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu seos (kurjenherneen juuriuute
(Astragalus membranaceus (Fisch. ex Link) Bunge), kanelinkuorijauhe (Cinnamomum cassia J.
Presl), granaattiomenan koko hedelmästä valmistettu uute, inkivääriuute, kversetiinidihydraatti).
ANNOSTUS: 1 tabletti päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli käytät
reseptilääkkeitä, olet lääkärin hoidossa tai sinulla on jokin sairaus, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa. Älä käytä, jos olet raskaana tai
suunnittelet raskautta, imetät, tai sinulla on vastustuskykyä alentava tai
verenohennuslääkitys.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: patentoitu D-C Complex (D-mannoosi, karpalouute),
hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin kuori), maltodekstriini (sidosaine),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: 4 tablettia päivässä. Kapselit voi tarvittaessa ottaa yhden kerrallaan.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Allergiatiedot: tämä tuote on valmistettu samassa tuotantolaitoksessa kuin tuotteet, jotka
sisältävät kalaa/äyriäisiä, soijaa ja maitotuotteita.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.pi.MOD 1H
80
EU.DE.pi.MOD 2B
Digestive Formula
EPA Plus
Eye Formula
AINESOSAT: betaiinihydrokloridi, pankrelipaasi, pankreatiini, dikalsiumfosfaatti, pepsiini,
amylaasi, sappi, bromelaiini, papaiini (säilöntäaineena sulfiitti), lipaasi, kalsiumkarbonaatti,
L-glutamiinihappo, stabiloitu probioottinen yhdiste ProBioTx™ (jokainen annos sisältää yli 600
000 000 hyvää tekevää maitohappobakteeria mukaan luettuina Lactobacillus acidophilus
DDS-1, Bifidobacterium bifidum, and L. salivarius), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine),
steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), glyseriini,
silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta,
chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta,
persikasta, ananaksesta ja greipistä), aloe vera -jauhe, punajuurijauhe (Beta vulgaris rubra L.),
glysiini, lesitiini (soija), piparmintunlehden jauhe.
ANNOSTUS: 3–10 tablettia päivässä. Ota tabletit ennen ateriaa tai aterian aikana.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
AINESOSAT: kalaöljytiiviste, kapselin kuori (liivate (kala), glyseriini (kasviperäinen;
kostutusaine), vesi), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihappo (soijasta)).
ANNOSTUS: 3 kapselia päivässä aterioiden yhteydessä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Vaikka Omega-3rasvahapoilla voi olla suotuisa vaikutus kehitykseen, EPA Plus -ravinnelisää ei tule
nauttia kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana. Äidin saama
dokosaheksaeenihapon (DHA) määrä vaikuttaa sikiön ja rintaruokittujen vauvojen
normaaliin aivojen kehitykseen. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät,
olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa niiden hyödyn ja riskien selvittämiseksi.
Sisältää seuraavaa eläinperäistä ainetta: kalaöljy.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa paikassa huonelämpötilassa (15–25 ºC).
AINESOSAT: mustikkauute, dikalsiumfosfaatti (sidosaine), mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), hesperidiini (hesperidiinikompleksista),
magnesiumsitraatti, luteiini (luteiiniuutteesta), rutiini, sinkkiglukonaatti, kversetiinidihydraatti,
steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-,
papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta,
chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta,
persikasta, ananaksesta ja greipistä), samettikukkauute (Tagetes erecta L.), niasiini
(nikotiiniamidi), A-vitamiini (beetakaroteeni), L-glutatiooni, natriumseleniitti.
ANNOSTUS: 1 tabletti kaksi kertaa päivässä. Lisäravinne silmille.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
annosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla
raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
Tabletit sisältävät aktiivisia entsyymejä (pankreatiini, pankrelipaasi, pepsiini, amylaasi, papaiini,
bromelaiini ja lipaasi), puskuriaineita (betaiinihydrokloridi, glysiini, L-glutamiinihappo ja
kalsiumkarbonaatti), hyvää tekeviä maitohappobakteereja (Lactobacillus acidophilus DDS-1,
Bifidobacterium bifidum ja L. salivarius) ja synergistisiä aineita (sappi, lesitiini, piparmintunlehden
jauhe, aloe vera ja punajuurijauhe).
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä. Ei saa säilyttää jääkaapissa. Sulje pakkaus
huolellisesti.
FY Skin Formula
EU.DE.PI.MOD 3D
EU.PI.MOD 5C
AINESOSAT: hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin kuori), hapankirsikkamehutiiviste
(Prunus cerasus L. subsp. cerasus), glyseriini (kasviperäinen), vesi (kapselin kuori),
granaattiomena-, viinirypäle-, kiiltotuomenmarja-, goji-marja-, mangostani-, açai-marja-,
tyrnimehutiiviste.
ANNOSTUS: 2 kapselia päivässä.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: kondroitiinisulfaatti (kanasta), meriuute (kalasta), mikrokristallisoitunut
selluloosa (sidosaine), riisiproteiini-isolaatti, hydrolysoitu kollageeni (kalasta), solmulevä
(Ascophyllum nodosum L.), koko kasvista valmistettu jauhe; silloitettu
natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), sinkkiglukonaatti, steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), hyaluronihappo (kukonheltoista),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), A-vitamiini (beetakaroteeni), patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä
vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
acerolakirsikan (Malpighia punicifolia L.) uute, luonnollinen vanilja-aromi, piihappo, E-vitamiini
(D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
D3-vitamiini (kolekalsiferoli).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla
raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Suljettu pakkaus on säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: helokkiöljy, kapselin kuori (glyseriini (kasviperäinen; kostutusaine), modifioitu
tärkkelys (maissista; sidosaine), irlanninsammal (Chondrus crispus Stackh.; karrageeni;
sidosaine), vesi, natriumkarbonaatti (happamuudensäätöaine), E-vitamiini
(D-alfa-tokoferyylihappo (soijasta); antioksidantti)).
ANNOSTUS: 2 kapselia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.CH.NI.MOD 2M
EU.PI.MOD 4A
EU.DE.PI.MOD 4B
EU.PI.MOD 5B
™
Fusions Red
Evening Primrose Oil (Helokkiöljy)
81
Heart Formula
Immune Formula
Iron Plus
AINESOSAT: C-vitamiini (L-askorbiinihappo), bromelaiini, magnesiumoksidi,
mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), trypsiini, betaiinihydrokloridi,
L-kysteiinihydrokloridi, kalsiumfosfaatti, E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti
(soijasta)), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), DL-metioniini, steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), L-karnitiini, inkivääriuute, A-vitamiini (beetakaroteeni), tauriini,
koliinibitartraatti, inositoli, magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), rutiini,
silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), rosmariiniuute, sitruunan
bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe; kurkumauute, patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä
vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista,
kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista,
karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta,
ananaksesta ja greipistä), serrapeptaasi, superoksididismutaasi, papaiini (säilöntäaineena
sulfiitti), japanintatarin (Polygonum cuspidatum Sieb. & Zucc.) uute, mangaaniglukonaatti,
valkosipulijauhe, oktakosanoli, magnesiumglukonaatti, niasiini (nikotiiniamidi), A-vitamiini
(retinyyliasetaatti), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), kupariglukonaatti, foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), B12-vitamiini (syanokobalamiini), natriumseleniitti,
D3-vitamiini (kolekalsiferoli).
ANNOSTUS: 3 tablettia aamupäivän aikana.
Tuote sisältää seuraavia eläinperäisiä aineita: trypsiini ja superoksididismutaasi.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Jos olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä (erityisesti sydänlääkkeet), keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa.
AINESOSAT: mykoseuttinen sekoitus (reishi-sieni, silkkivyökääpä, koppelokääpä,
siitake, kiinanloisikkaisolaatti (Bionectria ochroleuca Hypocreales), halkiheltta
(Schizophyllum commune Fries), siiliorakas (Hericium erinaceus Persoon), keltahytykkä,
poria-sieni (sienten näkyvistä osista valmistetut jauheet)), dikalsiumfosfaatti (sidosaine),
betaiinihydrokloridi, kurjenherneenjuurikon uute, likusterin hedelmän jauhe, inositoli,
vihreän teenlehden uute, inositoliheksafosfaatti (IP6), beetaglukaanikompleksi,
palsamiköynnöksen hedelmän uute, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
kversetiinidihydraatti, vuohennokan (Scutellaria baicalensis) juuren uute, kurkumauute,
rohtosammakonputken näkyvistä osista valmistettu uute, bromelaiini, piioksidi,
maarianohdakkeen siemenuute, venäjänjuuren uute, mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), L-karnitiini, japanintatarin uute, oliivilehden uute, amerikanginsengjuuren uute,
granaattiomenan koko hedelmästä valmistettu uute, nonihedelmäjauhe,
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää
bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
aloe vera -geeli (jauhe), koentsyymi Q10, B12-vitamiini, (syanokobalamiini), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: dikalsiumfosfaatti (sidosaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo),
rautaglysinaatti (rautabisglysinaatti, sitruunahappo (happamuudensäätöaine),
maltodekstriini (sidosaine)), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), silloitettu
natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (bromelaiini-,
papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine) piidioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), B12-vitamiini
(syanokobalamiini).
ANNOSTUS: 1 tabletti päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
VAROITUS: Valmiste sisältää rautaa, joka saattaa liian suurina annoksina olla vaarallista
hyvin pienille lapsille. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä. Sulje pakkaus tiiviisti aina käytön jälkeen.
VAROITUS: Tuote sisältää A-vitamiinia puristeena. Mikäli imetät, olet raskaana,
suunnittelet raskautta tai saatat lähiaikoina tulla raskaaksi, keskustele käytöstä
lääkärin tai neuvolan hoitajan kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 5C
EU.PI.MOD 8A
82
EU.PI.MOD 1A
Joint Formula
Menaplus
Men’s Formula
AINESOSAT: glukosamiinisulfaattikaliumkloridisuola (äyriäisistä),
magnesiumsitraatti, mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), N-asetyyli-Dglukosamiini (äyriäisistä), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine),
steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), hydrolysoitu kollageeni (kalasta), silloitettu
natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää
bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
hyaluronihappo, mangaaniglukonaatti, sinkkisulfaatti, piihappo, piioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), kupariglukonaatti.
ANNOSTUS: 4 tablettia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tuotanto perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu biologisista
kasvientsyymeistä sekä yli 30 synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja yrttitiivisteestä. Siksi
tuotteessa on runsaasti fytoravinnesisältöä.
Tämä tuote sisältää kalaperäistä hydrolysoitua kollageenia ja äyriäisistä peräisin olevaa
glukosamiinisulfaattia.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: magnesiumsitraatti, magnesiummalaattitrihydraatti, kudzu-juuren (Pueraria
lobata (Willd.) Ohwi) uute (40 % kudzu-juuren isoflavoneja), venäjänjuuren
(Eleutherococcus senticosus (Rupr. et Maxim.) Maxim.) uute, maustekurkuman (Curcuma
longa L.) juuri- ja juurakkojauhe, salaiolibaanin (Boswellia serrata Roxb.) pihkajauhe,
lakritsikasvin (Glycyrrhiza glabra L.) juuriuute (glykyrritsiini poistettu), shatavari-kasvin
(Asparagus racemosus Willd.) juuriuute, mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine),
silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), humalan (Humulus lupulus L.)
kukinnosta valmistettu uute, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), piioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: Aluksi 5 tablettia kaksi kertaa päivässä. Ylläpitoannoksena monet voivat
ottaa 3–4 tablettia kaksi kertaa päivässä.
VAROITUS: Sisältää lakritsijuuriuutetta (glykyrritsiini poistettu). Älä käytä, jos olet raskaana
tai suunnittelet raskautta, imetät, olet lääkärin hoidettavana tai syöt reseptilääkkeitä. Käytä
lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: nokkosenjuuriuute, sahapalmun marjauute, mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), L-alaniini, L-glutamiinihapon hydrokloridi, L-glysiini, kalsiumfosfaatti (sidosaine),
E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)), sinkkiglukonaatti,
beetasitosteroli (soija), catuaba-puun kaarnauute, kurpitsansiemenuute, silloitettu
natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), A-vitamiini (beetakaroteeni), natriumboraatti,
steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää
bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
neidonhiuspuunlehden (Ginkgo biloba) uute, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), lykopeeniuute, piioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), natriumseleniitti.
ANNOSTUS: 1 tabletti kaksi kertaa päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 6B
EU.DE.pi.MOD 2C
EU.PI.MOD 5
Lyprinex
AINESOSAT: oliiviöljy, kapseli (liivate, sorbitoli (kostutusaine), glyseriini (kostutusaine)),
vihersimpukka (Perna canaliculus), kokolipidiuute; antioksidantti: D-alfa-tokoferoli
(soijasta).
ANNOSTUS: 2 kapselia päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 2
MSM Plus™
AINESOSAT: metyylisulfonyylimetaani (MSM), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), sitruunan
bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe; piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), natriummolybdaatti,
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä
sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta,
herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista,
kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista,
karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta,
ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: 4 tablettia kaksi kertaa päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.pi.MOD 4H
Micro•Mins™ Plus
AINESOSAT: orgaaninen humuspitoinen liuskekivi (rikkipitoinen),
hydroksipropyylimetyyliselluloosa (kapselin kuori), kaliumvetykarbonaatti,
magnesiumsulfaatti, rautabisglysinaatti, magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine),
sitruunahappo (happamuudensäätöaine), maltodekstriini (sidosaine), piidioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: 2 kapselia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin
hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan
lääkärin kanssa.
VAROITUS: Valmiste sisältää rautaa, joka saattaa liian suurina annoksina olla vaarallista
hyvin pienille lapsille. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 10
83
Paracleanse
Phase’omine
PH Plus
AINESOSAT: koiruoho (Artemisia absinthium L.), kasvin näkyvistä osista valmistettu jauhe;
mustajalopähkinän lehtijauhe, valkosipulijauhe, sarviapilan siemenjauhe, neilikan kukan
nupuista valmistettu jauhe, metyylisulfonyylimetaani (MSM), persiljajauhe, ruskolevä (Laminaria
digitata L.), koko kasvista valmistettu jauhe; dikalsiumfosfaatti (sidosaine), mikrokristallisoitunut
selluloosa (sidosaine), maarianohdakkeen siemenuute, kesämaruna (Artemisia annua L.),
kasvin näkyvistä osista valmistettu uute; happomarjan juuren kuoresta valmistettu jauhe,
hydrastisjuurijauhe, DL-metioniini, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä
vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
L-kysteiinihydrokloridi, piioksidi (paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: Ensimmäinen päivä: 1–3 tablettia elimistön puhdistuskuuria tukevana
yrttivalmisteena. Toinen päivä: 1–6 tablettia. Kolmas päivä: 1–9 tablettia. Neljäs päivä:
1–12 tablettia.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta tai käytä tuotetta kahta purkkia enempää kolmen kuukauden sisällä,
sillä liiallinen käyttö saattaa ärsyttää suolistoa. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Tuote sisältää happomarjaa ja hydrastisjuurta. Ei sovellu raskaana oleville tai imettäville
naisille. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai
käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: tarhapapu-uute (Phaseolus vulgaris L.), dikalsiumfosfaatti (sidosaine),
mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa
(sidosaine), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu PhytoZyme®-seos
(bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: 6 ravintotärkkelyksestä peräisin olevia hiilihydraatteja sisältävää tablettia
päivässä; mieluiten 2 tablettia kerrallaan 15–20 minuuttia ennen ateriaa.
Nämä "pehmeät tabletit" on kehitetty sulamaan nopeasti, joten tabletit saattavat
rikkoutua.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: kalsiumkarbonaatti, kaliumvetykarbonaatti, mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), magnesiumkarbonaatti, trikaliumfosfaatti, patentoitu PhytoZyme®-seos
(bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä,
banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista,
papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine).
ANNOSTUS: 3 tablettia 1–2 tuntia aterian jälkeen kolmesti päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Ei alle 4-vuotiaille lapsille. Säilytettävä lasten
ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet
lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 3B
EU.DE.PI.MOD 3F
Smart Bar
AINESOSAT: punariisi (Monascus purpureus), kapselin kuori
(hydroksipropyylimetyyliselluloosa (sidosaine), vesi), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
koentsyymi Q10.
ANNOSTUS: 1 kapseli päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana,
yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: fruktoosi, sitruunahappo, tauriini, L-tyrosiini, guaranansiemenuute,
L-fenylalaniini, C-vitamiini (L-askorbiinihappo), glysiini, L-karnitiini, kofeiini, sitruuna-aromi,
niasiini (nikotiiniamidi), pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti), sinkkiglukonaatti,
B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti;
soijasta), B2-vitamiini (riboflaviini), B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), kromi-(III)pikolinaatti, foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), B12-vitamiini (syanokobalamiini).
(Cyanocobalamin).
ANNOSTUS: Käytä energialisänä liuottamalla yksi mittalusikallinen (16,5 g) 240 ml:aan
vettä tai mehua. Nauti 1–2 kertaa päivässä ohjeen mukaan. ÄLÄ nauti yli neljää annosta
päivässä. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Älä ylitä suositeltua päivittäisannosta. Käytä lisäravinteita ainoastaan osana
monipuolista ruokavaliota. Mikäli olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Mikäli käytät monoamiinioksidaasin (MAO) estäjiä, käytä tätä valmistetta vain
hoitavan lääkärin valvonnassa.
VAROITUS: Ei sovellu fenyyliketonuriaa sairastaville – sisältää fenyylialaniinia. Ei sovellu alle
18-vuotiaille. Älä käytä tuotetta, jos olet raskaana, imetät tai suunnittelet raskautta.
L-fenyylialaniinin yliannostus voi aiheuttaa ärtyneisyyttä, hermostuneisuutta, unettomuutta
tai sydämentykytystä.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: tumma suklaa 16 % (kaakaomassa, sokeri, kaakaovoi, vedetön maitorasva,
emulgointiaine: soijalesitiini, luonnollinen vanilja-aromi), maitoproteiinit, omenamehutiiviste,
oligofruktoosi, mantelivoi, soijaproteiinit, vähärasvainen kaakao ja kaakaojauheet,
omenapyreetiiviste, fruktoosisiirappi, sokeri, voi, kananmuna, suklaa 2 % (sokeri,
kaakaomassa, kaakaovoi, emulgointiaine: soijalesitiini, luonnollinen vanilja-aromi), fruktoosi,
tumma suklaa 1,4 % (sokeri, kaakaomassa, kaakaovoi, vähärasvainen kaakaojauhe,
emulgointiaine: soijalesitiini, luonnollinen vanilja-aromi), vehnäjauho, mineraalit
(kalsiumfosfaatti, natriumsitraatti, magnesiumoksidi, rautasulfaatti, sinkkioksidi,
mangaanisulfaatti, kromi-(III)-kloridi, natriumseleniitti, natriummolybdaatti, kaliumjodidi),
tärkkelys, luonnollinen kaakaoaromi ja muut luonnolliset aromit, vitamiinit (C
(L-askorbiinihappo), E (DL-alfa-tokoferyyliasetaatti (soijasta)), niasiini (nikotiiniamidi), A
(retinyyliasetaatti), pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti), biotiini, B12 (syanokobalamiini),
D (kolekalsiferoli), B6 (pyridoksiinihydrokloridi), B2 (riboflaviini), B1 (tiamiinihydrokloridi),
foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), K (fytomenadioni)), maltodekstriinit.
ANNOSTUS: 1 Lifeplus Smart Bar -patukka 1–4 kertaa päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Ei alle 4-vuotiaille lapsille. Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
293 mg fosforia voi aiheuttaa lieviä vatsaoireita herkille henkilöille.
Allergiatiedot: Älä ylitä suositeltua päivittäisannosta. Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista
ruokavaliota. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 1A
EU.DE.PI.MOD 3J
EU.DE.PI.MOD 1A
EU.PI.MOD 5B
Real NRG
RYR Plus
84
Somazyme
Support Tabs Plus
TVM Plus
AINESOSAT: pankreatiini, bromelaiini, patentoitu stabiloitu ja puskuroitu
Cytovex™-entsyymipohja (lysotsyymihydrokloridi, hesperidiinikompleksi, sitruunan
bioflavonoidit, rutiini, aminohapot (L-lysiinihydrokloridi (kananmunasta), L-glutamiini,
L-arginiinihydrokloridi, L-leusiini), L-glutationi), papaiini (säilöntäaineena sulfiitti), trypsiini,
dikalsiumfosfaatti (sidosaine), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
magnesiumsitraatti, superoksididismutaasi, patentoitu, mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), PhytoZyme®-seos (sisältää
bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja
hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista,
lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista,
kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
luonnollinen piparminttuaromi, serrapeptaasi, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), sinkkisulfaatti, mangaanisulfaatti.
ANNOSTUS: 1–5 tablettia 2–3 kertaa päivässä; mieluiten tyhjään vatsaan aterioiden
välillä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet
raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
AINESOSAT: dikalsiumfosfaatti (sidosaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), L-fenylalaniini,
kalsiumkarbonaatti, magnesiumglyserofosfaatti, mikrokristallisoitunut selluloosa
(sidosaine), sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe;
magnesiumglukonaatti, L-glutamiini, rohtosammakonputken näkyvistä osista valmistettu
uute, L-tyrosiini, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), magnesiumoksidi, E-vitamiini
(D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti; soijasta), kaliumglukonaatti, pantoteenihappo
(kalsium-D-pantotenaatti), niasiini (nikotiiniamidi), sinkkiglukonaatti, pankreatiini,
patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja
persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta,
parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä,
vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä,
tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista,
papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine),
amerikanginsengjuuren (Panax quinquefolius L.) uute, venäjänjuuren (Eleutherococcus
senticosus (Rupr. et Maxim.) Maxim.) juuriuute, solmulevä (Ascophyllum nodosum L.),
koko kasvista valmistettu jauhe; kupariglukonaatti, mangaanisulfaatti,
neidonhiuspuunlehden (Ginkgo biloba) uute, B1-vitamiini (tiamiinihydrokloridi), B2-vitamiini
(riboflaviini), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
kromi-(III)-pikolinaatti, B12-vitamiini (syanokobalamiini), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), natriumseleniitti.
ANNOSTUS: 4 tablettia päivässä.
VAROITUS: Ei sovellu fenyyliketonuriaa sairastaville – sisältää fenyylialaniinia. Mikäli
käytät monoamiinioksidaasin (MAO) estäjiä, käytä tätä valmistetta vain hoitavan lääkärin
valvonnassa.
AINESOSAT: dikalsiumfosfaatti (sidosaine), trikalsiumfosfaatti (sidosaine),
magnesiumoksidi, C-vitamiini (L-askorbiinihappo), sinkkiglukonaatti,
magnesiumglukonaatti, mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti; soijasta),
silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), magnesiumkarbonaatti, sitruunan bioflavonoidit, koko
hedelmästä valmistettu jauhe; patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-,
papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), A-vitamiini
(beetakaroteeni), kalsiumkarbonaatti, kalsiumsitraatti, inositoli, niasiini (nikotiiniamidi),
lesitiini (soija), mangaaniglukonaatti, kalsium-D-pantotenaatti, soijan isoflavoniuute,
solmulevä (Ascophyllum nodosum L.), koko kasvista valmistettu jauhe; rutiini,
kupariglukonaatti, natriumboraattidekahydraatti, piioksidi (paakkuuntumisenestoaine),
acerolakirsikkauute, sinimailasjauhe, alfalipoiinihappo, koliinibitartraatti, PABA,
persiljajauhe, ruusunmarjajauhe (Rosa canina L.), venäjänjuuren uute, vesikrassijauhe,
A-vitamiini (retinyyliasetaatti), piihappo, B2-vitamiini (riboflaviini), B1-vitamiini
(tiamiinihydrokloridi), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), luteiiniuute, kromipikolinaatti,
lykopeeniuute, d-biotiini, foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), natriummolybdaatti,
natriumseleniitti, kaliumjodidi, D3-vitamiini (kolekalsiferoli), K1-vitamiini (fytomenadioni),
B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet
raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
Somazyme™ perustuu stabiloituun Cytovex™-pohjaan (lysotsyymihydrokloridi,
hesperidiinikompleksi, sitruunan bioflavonoidit, rutiini, aminohapot ja L-glutationi)
ja eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan.
Tuote sisältää seuraavia eläinperäisiä aineita: trypsiini, pankreatiini,
superoksididismutaasi ja lysotsyymihydrokloridi.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 9B
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla
raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa. Tuotanto perustuu eksklusiiviseen
PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu biologisista kasvientsyymeistä sekä yli 30
synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja yrttitiivisteestä. Siksi tuotteessa on runsaasti
fytoravinnesisältöä.
Tuotteen ainoa eläinperäinen ainesosa on pankreatiinientsyymi.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 6
EU.PI.MOD 7B
85
Ubiquinol
Vitamin-C-Plus
Vita-Saurus®
AINESOSAT: D-limoneeni-öljy (makuaine), kapselin kuori (liivate (nautaperäinen), glyseriini
(kasviperäinen; kostutusaine), vesi, karamelli (makuaine)), Ubiquinol, kapryylihappo
(kasviperäinen), kapriinihappo (kasviperäinen), alfalipoiinihappo (antioksidantti).
ANNOSTUS: 1 pehmeä geelikapseli päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla
raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: C-vitamiini (L-askorbiinihappo), sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä
valmistettu jauhe; mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), hesperidiini
(hesperidiinikompleksista), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), rutiini,
kalsium-L-askorbaatti, acerolakirsikkauute, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), cayennepippurijauhe (siemenpalko), piidioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-,
sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta,
porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
maitakesienistä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä C-vitamiinilisäravinteena.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: sorbitoli (makeutusaine), mannitoli (makeutusaine), C-vitamiini
(L-askorbiinihappo), persikkajauhe (luonnollinen väriaine), kalsiumkarbonaatti, luonnolliset
viinirypäle-, appelsiini- ja vanilja-aromit, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), A-vitamiini (beetakaroteeni), sinkkisulfaatti,
E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)), viinirypäleenkuoriuute
(luonnollinen väriaine), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), niasiini
(nikotiiniamidi), magnesiumkarbonaatti, rutiini, PABA, koliinibitartraatti, patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä
sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta,
herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista,
kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista,
karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta,
ananaksesta ja greipistä), kalsium-D-pantotenaatti, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi),
B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), mangaanisulfaatti, B2-vitamiini (riboflaviini), inositoli,
hesperidiini (hesperidiinikompleksista), sukraloosi (vähäkalorinen makeutusaine),
sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe; D3-vitamiini (kolekalsiferoli),
kuparisulfaatti, foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), kromi- (III)-pikolinaatti,
kaliumjodidi, piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), d-biotiini, natriumseleniitti,
natriummolybdaatti, B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: aikuisille ja yli kaksivuotiaille lapsille 1 tabletti päivässä pureskeltuna
vitamiini- ja mineraalilisäravinteena.
Varoitus: Älä ylitä suositeltua annosta. Liiallisella käytöllä saattaa olla laksatiivinen
vaikutus. Jos lisäravinnetta annetaan pienelle lapselle, aikuisen on valvottava käyttöä
tukehtumisen ehkäisemiseksi. Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Mikäli
olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 1G
Vitamins D&K
AINESOSAT: dikalsiumfosfaatti (sidosaine), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine),
silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), patentoitu PhytoZyme®-seos
(bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä,
banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista,
papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), piidioksidi (paakkuuntumisenestoaine), D3-vitamiini
(kolekalsiferoli), K2-vitamiini (menakinoni-7; kikherneestä).
ANNOSTUS: 1 tabletti päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla
raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tuotanto perustuu eksklusiiviseen PhytoZyme®-pohjaan, joka koostuu biologisista
kasvientsyymeistä sekä yli 30 synergistisestä hedelmä-, vihannes- ja yrttitiivisteestä. Siksi
tuotteessa on runsaasti fytoravinnesisältöä.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 2
EU.DE.PI.MOD 1A
Vitamin-E-Complex
AINESOSAT: tokoferolit (soijasta; D-alfa, D-beeta, D-gamma ja D-delta), kapselin kuori
(modifioitu tärkkelys (maissista), irlanninsammal (Chondrus Crispus Stackh.; karrageeni),
glyseriini (kasviperäinen), sorbitoli (kostutusaine), vesi), auringonkukkaöljy, tokotrienolit
(palmun öljystä ja hedelmästä; D-alfa, D-beeta, D-gamma ja D-delta), palmuöljy.
ANNOSTUS: 1 pehmeä geelikapseli kaksi kertaa päivässä.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Allergiatiedot: tämä tuote sisältää soijasta peräisin olevia tokoferoleja ja on valmistettu
samassa tuotantolaitoksessa kalaa/äyriäisiä, soijaa ja maitotuotteita sisältävien tuotteiden
kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.pi.MOD 1D
86
EU.PI.MOD 4A
X-Cell™
Xtra Antioxidants
Yummies
AINESOSAT: L-arginiini-alfaketoglutaraatti, maltodekstriinin liukeneva kuitu,
(makeutusaine), erytritoli, L-sitrulliinimalaatti, luonnolliset appelsiini- ja sitruuna-aromit,
C-vitamiini (L-askorbiinihappo), sitruunahappo (happamuudensäätöaine),
L-lysiinihydrokloridi, steviauute (Stevia rebaudiana (Bertoni) Bertoni; makeutusaine),
beetakaroteeni (väriaine).
ANNOSTUS: Sekoita päivittäin yksi ruokalusikallinen (n. 9,1 g) 120–180 ml:aan mieleistäsi
kylmää nestettä. Sekoita hyvin ja nauti juoma välittömästi.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua
päivittäisannosta. Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität
tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Älä nauti valmistetta, jos käytät erektiohäiriön hoitoon tarkoitettua tai nitroglyseriiniä
sisältävää lääkettä (kielen alla hajoava tabletti tai laastari).
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Suljettu pakkaus on säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: C-vitamiini (L-askorbiinihappo), dikalsiumfosfaatti (sidosaine),
kversetiinidihydraatti, piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), kurkumauute, bromelaiini,
vihreän teenlehden uute, sitruunan bioflavonoidit, koko hedelmästä valmistettu jauhe;
soijalesitiini, steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), mustikkauute,
hesperidiinikompleksi, mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä
sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta,
herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista,
kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista,
karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta,
ananaksesta ja greipistä), rosmariiniuute, silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa
(sidosaine), magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), luteiiniuute, koentsyymi
Q10, lykopeeniuute, L-glutationi, soijan isoflavonoidiuute, A-vitamiini (retinyyliasetaatti),
astaksantiini, foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo), natriumseleniitti, E-vitamiini
(D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)).
ANNOSTUS: 1 tabletti päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Suljettu pakkaus on säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: sukroosi, glukoosisiirappi, vesi, pektiini, C-vitamiini (L-askorbiinihappo),
sitruunahappo (happamuudensäätöaine), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyyliasetaatti) (soija)),
A-vitamiini (retinyylipalmitaatti), natriumsitraatti (happamuudensäätöaine), sinkkisitraatti,
pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti), luonnolliset aromit (mansikka, appelsiini,
sitruuna), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), K1-vitamiini (fytomenadioni), luonnolliset väriaineet
(beetakaroteeni, musta porkkana), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), biotiini, B12-vitamiini
(syanokobalamiini), kasviöljyn (kookosöljy) ja karnaubavahan seos, kaliumjodidi, foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), koliinibitartraatti, natriumseleniitti, inositoli.
ANNOSTUS: aikuisille ja yli kolmevuotiaille lapsille 2 nallekarkkia päivässä pureskeltuna
vitamiini- ja mineraalilisäravinteena. Sulje lapsiturvallinen pakkaus huolellisesti aina käytön
jälkeen ja säilytä sen lasten ulottumattomissa. Jos lisäravinnetta annetaan pienelle lapselle,
aikuisen on valvottava käyttöä tukehtumisen ehkäisemiseksi.
Käytä lisäravinteita ainoastaan osana monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä
suositeltua päivittäisannosta. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät,
olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien käytöstä
hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Suljettu pakkaus on säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.PI.MOD 2F
Triple Protein Shake -pirtelö – suklaa
AINESOSAT: soijaproteiini-isolaatti, heraproteiini-isolaatti, maitoproteiini-isolaatti,
kalsiumfosfaatti (maidosta), kaakao (valmistuksessa käytetty emästä), dikaliumtartraatti
(emulgointiaine), luonnolliset ja keinotekoiset suklaa- ja vanilja-aromit,
magnesiumbisglysinaatti, ksantaanikumi (sakeuttamisaine), magnesiumoksidi
(happamuudensäätöaine), sitruunahappo (happamuudensäätöaine), karrageeni
(sakeuttamisaine), sukraloosi (vähäkalorinen makeutusaine), maltodekstriini (sidosaine),
piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), niasiini
(nikotiiniamidi), sinkkisulfaatti, A-vitamiini (beetakaroteeni), E-vitamiini (D-alfatokoferyylihapon sukkinaatti (soija)), pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti),
mangaanisulfaatti, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), B2-vitamiini (riboflaviini),
kuparisulfaatti, B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), D-biotiini, K1-vitamiini (fytomenadioni),
natriummolybdaatti, natriumseleniitti, B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: käytettäessä paljon proteiineja ja vähän hiilihydraatteja sisältävän
ruokavalion osana sekoita yksi 60 ml:n mittalusikallinen (29 g) 240–360 ml:aan vettä tai
rasvatonta maitoa kerran tai kahdesti päivässä.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai
käytät reseptilääkkeitä, keskustele hoitavan lääkärin kanssa ennen
kuntoiluohjelman ja/tai ruokavalion tai proteiinipirtelöiden käytön aloittamista.
370 mg:n fosforiannos tai 219 mg:n magnesiumannos voi aiheuttaa lieviä
vatsaoireita herkille henkilöille. Tuote sisältää keinotekoista vähäkalorista
makeutusainetta.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.NI.MOD 7C
EU.PI.MOD 3B
EU.DE.PI.MOD 2C
Triple Protein Shake -pirtelö – vanilja
AINESOSAT: soijaproteiini-isolaatti (36,7 %), heraproteiini-isolaatti (21 %),
maitoproteiini-isolaatti (21 %), kalsiumfosfaatti (maidosta), dikaliumtartraatti
(emulgointiaine), luonnollinen vanilja-aromi, magnesiumbisglysinaatti, ksantaanikumi
(sakeuttamisaine), magnesiumoksidi (happamuudensäätöaine), karrageeni
(sakeuttamisaine), sitruunahappo (happamuudensäätöaine), maltodekstriini (sidosaine),
piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), niasiini
(nikotiiniamidi), sinkkisulfaatti, A-vitamiini (beetakaroteeni), E-vitamiini (D-alfatokoferyylihapon sukkinaatti (soija)), pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti),
mangaanisulfaatti, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), B2-vitamiini (riboflaviini),
kuparisulfaatti, B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), D-biotiini, K1-vitamiini (fytomenadioni),
natriummolybdaatti, natriumseleniitti, B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: käytettäessä paljon proteiineja ja vähän hiilihydraatteja sisältävän
ruokavalion osana sekoita yksi 60 ml:n mittalusikallinen (27,2 g) 240–360 ml:aan vettä tai
rasvatonta maitoa kerran tai kahdesti päivässä.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai
käytät reseptilääkkeitä, keskustele hoitavan lääkärin kanssa ennen
kuntoiluohjelman ja/tai ruokavalion tai proteiinipirtelöiden käytön aloittamista.
363 mg:n fosforiannos tai 211 mg:n magnesiumannos voi aiheuttaa lieviä
vatsaoireita herkille henkilöille.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.NI.MOD 7C
87
Triple Protein Shake – Vanilla Unsweet Men’s Gold Formula
Women’s Gold Formula
AINESOSAT: soijaproteiini-isolaatti (36,7 %), heraproteiini-isolaatti (21 %),
maitoproteiini-isolaatti (21 %), kalsiumfosfaatti (maidosta), dikaliumtartraatti
(emulgointiaine), luonnollinen vanilja-aromi, magnesiumbisglysinaatti, ksantaanikumi
(sakeuttamisaine), magnesiumoksidi (happamuudensäätöaine), karrageeni
(sakeuttamisaine), sitruunahappo (happamuudensäätöaine), maltodekstriini (sidosaine),
piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), C-vitamiini (L-askorbiinihappo), niasiini
(nikotiiniamidi), sinkkisulfaatti, A-vitamiini (beetakaroteeni), E-vitamiini (D-alfatokoferyylihapon sukkinaatti (soija)), pantoteenihappo (kalsium-D-pantotenaatti),
mangaanisulfaatti, B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), B2-vitamiini (riboflaviini),
kuparisulfaatti, B1-vitamiini (tiamiinimononitraatti), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo
(pteroyylimonoglutamiinihappo), D-biotiini, K1-vitamiini (fytomenadioni),
natriummolybdaatti, natriumseleniitti, B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: käytettäessä paljon proteiineja ja vähän hiilihydraatteja sisältävän
ruokavalion osana sekoita yksi 60 ml:n mittalusikallinen (27,2 g) 240–360 ml:aan vettä tai
rasvatonta maitoa kerran tai kahdesti päivässä.
Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät
reseptilääkkeitä, keskustele hoitavan lääkärin kanssa ennen kuntoiluohjelman ja/tai
ruokavalion tai proteiinipirtelöiden käytön aloittamista. 363 mg:n fosforiannos tai 211
mg:n magnesiumannos voi aiheuttaa lieviä vatsaoireita herkille henkilöille.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
AINESOSAT: C-vitamiini (L-askorbiinihappo), dikalsiumfosfaatti, vihreän teen lehtiuute (40 %
polyfenoleja), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), soijan isoflavoniuute,
L-karnitiini-L-tartraatti, niasiini (nikotiiniamidi), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti
(soijasta)), alfalipoiinihappo, kalsium-D-pantotenaatti, natriumboraattidekahydraatti,
sinkkisulfaatti, luteiini (luteiiniuutteesta), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine), soijan
fosfolipidikompleksi, rautaglukonaatti, oktakosanoli, magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), mangaanisulfaatti,
patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja
persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta,
parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä,
vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista,
vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista,
cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta,
persikasta, ananaksesta ja greipistä), kuparisulfaatti, A-vitamiini (retinyyliasetaatti),
B2-vitamiini (riboflaviini), piioksidi (paakkuuntumisenestoaine), B1-vitamiini
(tiamiinihydrokloridi), A-vitamiini (beetakaroteeni), foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo),
kromi (kromi-(III)-pikolinaattina), D3-vitamiini (kolekalsiferoli), biotiini, natriummolybdaatti,
natriumseleniitti, kaliumjodidi, K1-vitamiini (fytomenadioni), B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.DE.NI.MOD 4C
EnerXan®
AINESOSAT: vihreän teenlehden uute, L-tyrosiini, guaranansiemenuute,
mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), kanelinkuorijauhe, damiana-kasvi (Turnera
aphrodisiaca), koko kasvista valmistettu uute; yerba mate -uute, silloitettu
natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), steariinihappo (paakkuuntumisenestoaine),
kaakao (valmistuksessa käytetty emästä), magnesiumstearaatti
(paakkuuntumisenestoaine), kofeiini, patentoitu PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-,
papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä vihannes- ja hedelmätiivisteitä
mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista, kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta,
punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä, bataatista, kurkusta, kurpitsasta,
sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta, limanpavusta,
koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta, sitruunasta,
mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä), piioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), kromi-(III)-pikolinaatti.
ANNOSTUS: 1–2 tablettia ennen aamiaista ja 1–2 tablettia ennen lounasta.
Älä ylitä suositeltua päivittäisannosta. Käytä lisäravinteita ainoastaan osana
monipuolista ruokavaliota. Mikäli olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä,
keskustele ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa. Tämä tuote sisältää
L-tyrosiinia. Jos olet raskaana tai suunnittelet raskautta, imetät, käytät neuroleptisiä
lääkkeitä, verenpaineesi on koholla tai sinulla on vaikea maksasairaus, keskustele
ravintolisien käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 7B
88
AINESOSAT: C-vitamiini (L-askorbiinihappo), dikalsiumfosfaatti, vihreän teen lehtiuute (40 %
polyfenoleja), mikrokristallisoitunut selluloosa (sidosaine), L-karnitiini-L-tartraatti, niasiini
(nikotiiniamidi), E-vitamiini (D-alfa-tokoferyylihapon sukkinaatti (soijasta)), alfalipoiinihappo,
natriumboraattidekahydraatti, sinkkisulfaatti, luteiiniuute, lykopeeniuute,
kurpitsansiemenuute, silloitettu natriumkarboksimetyyliselluloosa (sidosaine), steariinihappo
(paakkuuntumisenestoaine), kalsium-D-pantotenaatti, soijan fosfolipidikompleksi,
oktakosanoli, magnesiumstearaatti (paakkuuntumisenestoaine), patentoitu
PhytoZyme®-seos (sisältää bromelaiini-, papaiini-, sinimailas- ja persiljajauhetiivisteitä sekä
vihannes- ja hedelmätiivisteitä mustikasta, porkkanasta, parsakaalista, pinaatista,
kukkakaalista, lehtikaalista, parsasta, punajuuresta, chilistä, vihreästä pavusta, herneestä,
bataatista, kurkusta, kurpitsasta, sokeriherneestä, tomaatista, vesikrassista, kesäkurpitsasta,
limanpavusta, koppelokäävästä, banaanista, cantaloupemelonista, karpalosta, guavasta,
sitruunasta, mangosta, appelsiinista, papaijasta, persikasta, ananaksesta ja greipistä),
B6-vitamiini (pyridoksiinihydrokloridi), mangaanisulfaatti, A-vitamiini (retinyyliasetaatti),
B2-vitamiini (riboflaviini), B1-vitamiini (tiamiinihydrokloridi), piioksidi
(paakkuuntumisenestoaine), kuparisulfaatti, A-vitamiini (beetakaroteeni), kromi-(III)pikolinaatti, D3-vitamiini (kolekalsiferoli), foolihappo (pteroyylimonoglutamiinihappo),
natriummolybdaatti, biotiini, K1-vitamiini (fytomenadioni), natriumseleniitti, kaliumjodidi,
B12-vitamiini (syanokobalamiini).
ANNOSTUS: 2 tablettia päivässä.
Lisäravinteet eivät korvaa monipuolista ruokavaliota. Älä ylitä suositeltua annosta.
Säilytettävä lasten ulottumattomissa. Mikäli olet raskaana, yrität tulla raskaaksi tai
imetät, olet lääkärin hoidossa tai käytät reseptilääkkeitä, keskustele ravintolisien
käytöstä hoitavan lääkärin kanssa.
Tätä tuotetta ei ole testattu eläinkokein.
Säilytettävä kuivassa ja viileässä.
EU.PI.MOD 3A
EU.PI.MOD 3A
Itsenäinen edustaja
Suomi (EU)
Lifeplus Europe Ltd
Little End Road
St. Neots
Cambridgeshire
PE19 8JH
England
P. 0800 117 505 / +44 1480 224630
F. +44 1480 224631
www.lifeplus.com
Huomaa, että väittämiä tuotteiden ehkäisevistä,
terapeuttisista tai parantavista ominaisuuksia voidaan tehdä
ainoastaan Lifeplusin kirjallisesti hyväksymänä sen
tuotekirjallisuudessa.
09/2015 © 2015 Lifeplus Europe