Nilkkavammojen esiintyvyys ja niistä aiheutuneiden

Nilkkavammojen esiintyvyys ja niistä aiheutuneiden
harjoitustaukojen pituudet 9-12-vuotiailla
jalkapallonharrastajilla
Tuukka Tomminen
Syventävien opintojen opinnäyte
Tampereen Yliopisto
Lääketieteen yksikkö
Maaliskuu 2015
SISÄLLYS
1
Johdanto .................................................. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.
2
Aineisto ja menetelmät .......................................................................................... 4
3
Tulokset ................................................................................................................ 6
4
Pohdinta ................................................................................................................ 8
Lähteet........................................................................................................................ 12
Tampereen yliopisto, Lääketieteen yksikkö
Tuukka Tomminen: Nilkkavammojen esiintyvyys ja niistä aiheutuneiden harjoitustaukojen pituudet 9-12vuotiailla jalkapallonharrastajilla.
Syventävien opintojen kirjallinen työ, 11 sivua
Ohjaajat: LT Tommi Vasankari ja TtM Anu Räisänen
Maaliskuu 2015
Avainsanat: Jalkapallo, nilkkavamma, nilkan nivelsidevamma, lapsi, esiintyvyys.
Nilkkavammat ovat yleisimpiä lapsilla jalkapallossa syntyviä vammoja. Tutkimuksen tarkoituksena on
selvittää 9–12-vuotiaiden aktiivisesti jalkapalloa harrastavien poikien nilkan nivelsidevammojen
ilmaantuvuus. Tutkimuksessa selvitetään myös muiden nilkkavammojen yleisyys. Toissijaisena
tarkoituksena on selvittää loukkaantumisista aiheutuneiden harjoitustaukojen pituudet. Tutkimus ottaa
huomioon ovatko vammat uusiutuneet seuranta-ajan aikana. Tutkimukseen valittiin kahdeksan Sami
Hyypiä-akatemia ohjelmassa mukana olevaa juniorijalkapalloseuraa eri puolilta Suomea. Tutkimuksessa oli
mukana yhteensä 265 poikaa 18:sta eri joukkueesta. Jokaisesta seurasta oli mukana ikäluokkajoukkuetta
aina 9-vuotiaista 12-vuotiaisiin. Seuranta-aika alkoi 2013 lokakuun ja joulukuun välisenä aikana.
Tutkimuksen vamma-aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla. Lääketieteen kandidaatit haastattelivat
puhelimitse loukkaantuneen lapsen tai hänen vanhempansa ja täyttivät tiedot kyselylomakkeeseen.
Tutkimuksen mukaan nilkkavammat olivat toiseksi yleisin vammatyyppi. Kaikista vammoista niitä oli 21,0 %.
Nivelsidevammoja kaikista nilkkavammoista oli 57,5 %. Nilkkavammoja syntyi eniten harjoituksissa. Myös
nivelsidevammoja syntyi eniten harjoituksissa. Tutkimuksen mukaan nivelsidevammat olivat
pääsääntöisesti lieviä eivätkä vaatineet pitkiä harjoitustaukoja, sillä 60,0 % vammoista parani alle viikossa ja
vain 6,7 % vaati yli kuukauden mittaisen levon. Vammoista 20,0 %:a hoidettiin lääkärillä ja loput hoidettiin
kotona tai terveydenhoitajan avustuksella. Vain yksi vamma uusiutui seuranta-ajan aikana.
Aiemmissa tutkimuksissa on tutkittu hyvin vähän tämän ikäisten lasten vammoja. Lisäksi aiemmat
tutkimukset ovat käyttäneet hyvin laajaa ikähajontaa vaikka tiedetään, että vammojen luonne muuttuu
lapsen varttuessa. Tästä syystä tutkimus rajoittui 9-12-vuotiaisiin lapsiin. Tiedetään, että vanhat
nilkkavammat ovat riski uusille nivelsidevammoille ja niistä voi syntyä pitkäaikaisia haittoja lapsille.
Erityisesti lasten nilkkavammojen ennaltaehkäisyyn tulisikin kiinnittää nykyistä enemmän huomioita ja
tulevien tutkimuksien tulisi kartoittaa mahdollisia riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä. Lisäksi tarvitaan
tutkimuksia eri ennaltaehkäisevien menetelmien tehokkuudesta. Tulevien tutkimusten tulisi kiinnittää
huomiota myös aiempaa nuorempiin jalkapalloilijoihin, sillä heistä on niukasti aineistoa tarjolla. Mitä
aikaisemmin lapselle opetetaan ennaltaehkäisevät toimet, sitä varmemmin ne muodostuvat tavaksi ja lapsi
hyötyy niistä koko jalkapalloharrastuksensa ajan.
1
Johdanto
Nilkkavammat ovat yleisimpiä lapsilla jalkapallossa syntyviä vammoja (1). Useimmiten kyseessä on
inversiovamma (nilkka kääntyy sisäänpäin). Siitä seuraa lateraalisten nivelsiteiden venyttyminen
tai repeämä: FTA-ligamentti (anteriorinen talofibulaarinen ligamentti) ja FC-ligamentti
(kalkaneofibulaarinen ligamentti ). Aiempien tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa vammoista
kohdistuu FTA-ligamenttiin ja neljäsosassa sekä FTA-ligamenttiin että FC-ligamenttiin. Mediaalinen
nivelside (deltaligamentti) on huomattavasti lateraalisia komponentteja vahvempi. Tyypillisesti
mediaalinen nivelside vaurioituu eversiovammoissa (nilkka kääntyy ulospäin). Sen vaurioituminen
kuitenkin yksinään harvinaista ja vaatii suuren vammamekanismin. (2)
Jalkapallo on Suomen suosituin laji lasten ja nuorten keskuudessa. Vuonna 2013 lisenssipelaajia oli
91 550 lasta tai nuorta (5). Vain lisenssin omistavat pelaajat saavat osallistua Palloliiton virallisiin
turnauksiin ja peleihin. Mikäli seurajoukkueessa pelaa rekisteröitymättömiä pelaajia, seuralle
voidaan langettaa sakot (6). Tämän vuoksi lisenssien määrä vastaa aktiivisesti jalkapalloa
harjoittelevien lasten ja nuorten määrää.
Jalkapallo on lajina nopeatempoinen ja siihen sisältyy runsaasti suunnan ja nopeuden muutoksia.
Lisäksi lajissa tulee kontakteja toisiin pelaajiin ja palloon. Nämä kaikki tekijät nostavat
loukkaantumisriskiä (1). Suuren harrastajamäärän ja lajin luonteen vuoksi loukkaantumisia tulee
runsaasti. Onkin arvioitu, että Euroopassa 50–60 % urheiluun liittyvistä loukkaantumisista liittyy
jalkapalloon (7). Loukkaantumisia 13–19-vuotiaille tulee keskimäärin 2-7 per 1000 harrastustuntia
ja nilkkavammojen osuus kaikista loukkaantumisista on vaihdellut harjoituksissa 15–38 % ja
peleissä 13–22 % välillä (1).
Nilkan nyrjähtämisellä voi olla kauaskantoisia haittoja lapselle. Nivelsiteen repeämä aiheuttaa
neuromuskulaarisia vaurioita, jotka voivat ilmetä heikkona tasapainona ja nivelen heikentyneenä
2
asentotuntona, peroneuslihasten aktivaation ja hermon johtumisnopeuksien hidastumisena,
ihotunnon häiriöinä, voimapuutoksina ja nilkkanivelen dorsifleksion heikkoutena (2).
Nilkan nivelsidevammat eivät tyypillisesti ole vakavia eivätkä vaadi sairaalahoitoa (8). Vaikka
vammat ovat usein lieviä ja paranevat levolla niin 40 %:lla nilkka oireilee vielä 6 kuukauden jälkeen
ja 5-33 % kokee vielä haittaa vammasta vuoden jälkeen. Neljälle prosentille potilaista jää pysyvää
haittaa. Tulee myös huomata, että pitkittyneiden oireiden ei ole todettu korreloivan
primaarivamman vaikeusasteeseen. (2) Lisäksi vanha nilkkavamma on yksittäinen riskitekijä
uudelle nilkkavammalle (3).
Tiedetään kuitenkin, että jalkapallon harrastaminen nuorena edistää terveyttä. Se vähentää myös
terveysriskien kehittymistä. Lisäksi jalkapallon harrastaminen vähentää sydän - ja verisuonitautien
esiintyvyyttä vanhemmalla iällä (1). Vaikka vammariski on olemassa, on jalkapallon todettu olevan
turvallinen laji lapselle (9).
Yllä olevien syiden vuoksi on helppo ymmärtää, miksi jalkapallovammoista ja niiden yleisyydestä
on tärkeää saada luotettavaa tietoa. Vammojen esiintyvyyksien avulla voidaan ennaltaehkäiseviä
toimia kohdentaa oikein ja mahdollisesti näin vähentää vammojen esiintyvyyttä. Näin lajista
saatavien hyötyjen suhde haittoihin kasvaa. Vähentyneet haitat ja kauas kantoiset hyödyt lisäävät
myös lasten kokonaisvaltaista terveydentilaa ja vähentävät terveydenhuollon kustannuksia.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 9–12-vuotiaiden aktiivisesti jalkapalloa harrastavien
poikien nilkan nivelsidevammojen ilmaantuvuus. Tutkimuksessa selvitetään myös muiden
nilkkavammojen yleisyys. Toissijaisena tarkoituksena on selvittää loukkaantumisista aiheutuneiden
harjoitustaukojen pituudet. Tutkimus ottaa huomioon ovatko vammat uusiutuneet seuranta-ajan
aikana.
3
Aineisto ja menetelmät
Tutkimukseen valittiin Sami Hyypiä-akatemia ohjelmassa mukana olevia oman seuransa
kilpajoukkueita ympäri Suomea. Joukkueiden seuranta-aika alkoi 2013 lokakuun ja joulukuun
välisenä aikana. Yksittäisiä pelaajia liittyi seurantaan vielä kauden aikanakin, jolloin heidän
henkilökohtainen seuranta-aikansa loukkaantumisien osalta oli hiukan lyhyempi. Näitä poikia ei
kuitenkaan ollut merkittäviä määriä eikä tämä näin ollen vaikuta tutkimusaineiston
luotettavuuteen. Seuranta-aika päättyi kaikkien joukkueiden osalta 15. kesäkuuta 2014. Seurojen
kokonaislukumäärä oli kahdeksan. Joukkueista mukana oli eri ikäryhmiä aina 9-vuotiaista 12vuotiaisiin. Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 265 poikaa 18:sta eri joukkueesta. Lapsien
vanhemmat päättivät osallistuuko lapsi tutkimukseen, joten kaikkien joukkueiden kaikki pelaajat
eivät ole mukana tutkimuksessa.
Tutkimuksen vamma-aineisto kerättiin lapsilta puhelinhaastatteluilla. Lääketieteen kandidaatit
haastattelivat puhelimitse loukkaantuneen lapsen tai hänen vanhempansa ja täyttivät tiedot
kyselylomakkeeseen.
loukkaantumisen
Kyselylomakkeeseen
ajankohta,
alusta
jolla
kirjattiin
pelaajien
loukkaantuminen
ikä,
sukupuoli,
tapahtui,
pelipaikka,
pelipaikka
jolla
loukkaantuminen tapahtui ja pelialusta. Itse loukkaantumisesta kartoitettiin oliko kyseessä vanhan
vamman uusiutuminen, oliko kyseessä rasitusvamma vai oliko vamma äkillinen. Lisäksi kyselyssä
pyrittiin selvittämään vamman syntymekanismi, vammasta mahdollisesti aiheutuneet kulut,
vamman aiheuttaman levon tarve ja mahdollinen poissaolo koulusta. Rasitusvammoista selvitettiin
sen aiheuttama haitta sekä arjessa että urheilussa.
Haastattelijat arvioivat syntyneen vamman laadun, mikäli lapsi ei ollut sen vuoksi erikseen
lääkärille hakeutunut. Nilkkavamman laadusta ei näin ole useimmiten tarkempaa tietoa ja
diagnoosi on tehty anamneesin ja vammamekanismin perusteella. Tiedon loukkaantuneista
pelaajista haastattelijat saivat joukkueiden valmentajilta. Valmentajat pitivät harjoituspäiväkirjaa,
4
johon he kirjasivat kaikki poissaolot. Lisäksi he ilmoittivat mahdollisista pienemmistä
loukkaantumisista, jotka rajoittivat lapsen urheilusuoritusta, mutta ei vaatinut varsinaista
poissaoloa harjoituksista.
Lisäksi lapset täyttivät esitietolomakkeen ennen tutkimukseen osallistumista. Siinä huomioitiin
pelaajien pituus, paino, perussairaudet, aiemmat ortopediset leikkaukset ja muiden harrastuslajien
määrä.
Tutkimuksessa selvitettiin myös nilkkavammasta johtuneiden harjoitustaukojen pituuksia. Tätä
varten vammat luokiteltiin ryhmiin: ei harjoitustaukoa, 1-3 vuorokautta, 4-7 vuorokautta, 8-28
vuorokautta, yli 29 vuorokautta ja lajin lopettamiseen pakottanut vamma.
Tutkimuksessa vammaksi luokiteltiin kaikki lapsen tapahtumat jotka, johtivat poissaoloon
täysipainoisesta harjoittelusta, vaikka lapsi ei olisi sen vuoksi joutunut varsinaisesti jäämään pois
harjoituksista.
Valmentajilta selvitettiin, oliko lapsi pystynyt osallistumaan täysipainoisesti
harjoitteluun vai tekikö hän kevennettyjä harjoitteita. Harjoituksissa ja peleissä syntyneet vammat
eroteltiin omiin kategorioihinsa.
Tulokset
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 265 poikaa, joiden keski-ikä oli 10 vuotta ja 3 kuukautta
seuranta-ajan alkaessa. Lasten keskipituus oli 145,5 senttimetriä ja keskipaino 37,1 kilogrammaa.
Keskipituus on kasvukäyrän mukainen ja laskettu BMI 17.5 on hiukan keskiarvon alapuolella
(10,11).
5
Seurannan aikana ilmeni yhteensä 124 loukkaantumista, joista nilkkavammojen osuus oli 26
vammaa. Näistä varsinaisia nivelsidevammoja oli 15, loput 11 oli ruhjeita, rasitusvammoja tai
muita epämääräisiä kiputiloja joihin ei selkeästi liittynyt traumaa. Nilkkavammojen osuus kaikista
vammoista oli 21,0 %. Ne olivat toiseksi yleisin loukkaantuminen polvivammojen jälkeen.
Vastaavasti nivelsidevammoja kaikista vammoista oli 12,1 % ja nilkkavammoista 57,7 %.
Taulukossa 1 esitellään kaikkien vammojen esiintyvyydet.
Taulukko 1. Vammojen jakautuminen kehonosien mukaan. Prosenttiosuus on laskettu kaikista
vammoista. Muu vamma käsittää, pään, niskan, käsivarren, yläselän ja käden alueet. Vammat on
järjestetty yleisyyden mukaan laskevaan järjestykseen.
Peleissä loukkaantui 29 lasta ja harjoituksissa 35. Muualla tapahtuneita loukkaantumisia oli 20.
Nämä vammat käsittävät esimerkiksi oheisharjoituksissa tai omatoimisessa harjoittelussa
syntyneitä loukkaantumisia. Loput 40 vammaa olivat rasitusvammoja tai lapsi ei osannut nimetä
tarkkaa loukkaantumispaikkaa. Vastaavasti kaikista nilkkavammoista 8 syntyi pelissä, harjoituksissa
12, muualla 5 ja yksi oli rasitusvamma. Nivelsidevammojen osalta vastaavat luvut ovat 4,6 ja 5.
Loukkaantumispaikat on esitetty taulukossa 2.
Taulukko 2.
Taulukossa on eroteltuna loukkaantumispaikat.
nilkkavammat sekä nilkan nivelsidevammat.
6
Kaikki vammat sisältävät
Tutkimuksen mukaan nivelsidevammat olivat pääsääntöisesti lieviä eivätkä vaatineet pitkiä
harjoitustaukoja, sillä 60,0 % vammoista parani alle viikossa ja vain 6,7 % vaati yli kuukauden
mittaisen levon. Vammoista 20,0 %:a hoidettiin lääkärillä ja loput hoidettiin kotona tai
terveydenhoitajan avustuksella. Kaikki vammat hoidettiin konservatiivisesti. Nivelsidevammoista
vain yksi uusiutui seuranta-ajan aikana.
Taulukko 3. Nilkan nivelsidevammojen vaatimien harjoitustaukojen pituudet. Yksikään vamma ei
ollut niin vakavat, että lapsi olisi joutunut lopettamaan lajin harrastamisen. Yhden lapsen
harjoitustauon pituudesta ei ollut tietoa saatavilla.
Pohdinta
Tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmassa katsauksessa, jossa nilkkavammojen osuudet olivat
harjoituksissa 15–38 % ja peleissä 13–22 % kaikista vammoista. Tässä tutkimuksessa ainoastaan
peleissä aineiston perusteella syntyi enemmän nilkkavammoja kuin aiemmissa tutkimuksissa tai
katsauksessa on todettu. Tulos ei kuitenkaan poikkea merkittävästi aikaisemmista tutkimuksista ja
7
pienen aineiston vuoksi sattumalla on saattanut olla osuutta tuloksen kanssa. Suunta on kuitenkin
sama, harjoituksissa nilkkavammojen osuus on suurempi kaikista vammoista kuin peleissä.
Aiemmissa tutkimuksissa ja katsauksessa tätä on selitetty pelin korkeammalla intensiteetillä,
jolloin varsinaisia traumoja syntyy peleissä enemmän. (1)
Tulosten vertailua vaikeuttaa selvästi tutkimusaineiston matala keski-ikä ja pieni ikähajonta.
Muissa aiemmissa tutkimuksissa ikähajonta oli laajempi, jolloin yhtenäisen tulkinnan
toteuttaminen oli haastavaa. Monet aiemmista tutkimuksista tarkastelivat lapsia isompina
ikäryhminä, vaikka aiemmin on todettu että vammojen kokonaismäärä ja myös luonne hiukan
muuttuu lapsien varttuessa (8). Aiemmin tehdyssä katsauksessa mainitaan lisäksi, että alle 13vuotiaiden lapsien vammoista on olemassa niukasti dataa ja että se ei välttämättä ota huomioon
lievimpiä vammoja, sillä monet tutkimuksista keräsivät datansa ensiapukäynneistä (1). Tulevien
tutkimusten tulisi kartoittaa alle 13-vuotiaiden lapsien vammojen määrää ja laatua. Lisäksi tulevien
tutkimuksien tulisi selvittää ennaltaehkäisevien toimien tehokkuus. Vammoja aktiivisesti
ennaltaehkäisevien toimien kauaskantoisista hyödyistä ei ole tällä hetkellä tietoa saatavilla.
Tulevien tutkimuksien tulisikin selvittää vaikuttaako jo lapsena aloitetut ennaltaehkäisevät toimet
positiivisesti myöhäisempään loukkaantumisriskiin nilkkavammojen osalta.
Tutkimus tähtäsi juuri yllä esitettyjen tietoaukkojen täydentämiseen. Kuitenkin tarvittaisiin tulevia
tutkimuksia samasta näkökulmasta, jotta nyt saaduilla tuloksilla olisi selkeä vertailukohta.
Yksittäinen tutkimus aiheesta ei ole riittävä.
Nilkkavammojen osalta aiempaa tietoa on tarjolla laajan katsauksen muodossa(1), mutta nilkan
nivelsidevammoja oli tarkasteltu vain yksittäisissä tutkimuksissa erillisenä ryhmänään (8). Kyseinen
tutkimus keräsi aineistonsa pelkästään jalkapalloturnauksesta, johon osallistui 9-19-vuotiaita
nuoria. Tutkimus eritteli ikäryhmät tarkastellessaan kaikkia vammoja, mutta ei käsitellessään
nilkan nivelsidevammoja. Tutkimuksessa mainitaan, että loukkaantumisten esiintyvyys kasvoi iän
kasvaessa. Loukkaantumisien laatu myös muuttuu pelaajien vanhetessa (1). Tästä syystä nilkan
8
nivelsidevammojen
vertailu
tutkimuksien
välillä
on
vaikeaa.
Kuitenkin
tutkimuksessa
nivelsidevammojen esiintyvyys oli 10,9 % ja vastaavasti meidän tutkimuksessa 13,8 %.
Nilkan nivelsidevammat luokitellaan yleensä kolmeen eri kategoriaan. Asteen I vammassa
nivelsidevaurio on pieni nivelsiteen sisäinen venähdys. Vamma-alueen turvotus on vähäistä, nilkka
on tukeva ja potilaat pystyvät kävelemään melko hyvin. Asteen II vammoissa nivelsidevaurio on
osittainen repeämä. Vamma-alueella on usein reilu turvotus ja kipu, jonka vuoksi nilkan liikkeet
ovat rajoittuneet ja jalka aristaa varattaessa merkittävästi. Vetolaatikkotestissä voi olla pientä
periksiantoa, mutta nivel on kuitenkin tukeva. Asteen III vammoissa nivelsiteet ovat täysin
revenneet.
Turvotus,
liikerajoitus,
kipu
ja
varausarkuus
ovat
usein
merkittäviä,
ja
vetolaatikkotestissä voi tuntua selvä periksianto verrattuna toiseen puoleen. (3) Kuitenkin
luokittelua voidaan pitää lähinnä teoreettisena ja sillä ei ole suurta merkitystä vamman vaatimaan
hoitoon tai ennusteeseen (4). Tästä syystä, tutkimus ei ota kantaa vamman vaikeusasteeseen vaan
tyytyy vain mittaamaan vamman aiheuttaman harjoitustauon pituutta.
Aineiston luotettavuuteen vaikuttavia tekijöitä oli useita: kyselykaavake täytettiin puhelimen
välityksellä, jolloin usein käytännön syistä jouduttiin haastattelemaan lapsien vanhempi. Vamman
syntyhetken ja haastattelutilanteen välille saattoi syntyä viivettä aikataulullisista syistä, jolloin
muistikuvat vamman syntymekanismista tai sen tarkemmasta laadusta saattoivat olla
epäluotettavia. Lisäksi lääketieteen kandidaatit tekivät diagnoosin puhelimen välityksellä pelkän
anamneesin perusteella. Kandidaattien vähäinen kokemus käytännön lääketieteestä on voinut
johtaa mahdollisesti virheellisiin tulkintoihin vammanlaadusta tai haastateltava on antanut
tahattomasti virheellistä tietoa haastattelijalle. Joukkueiden valmentajat olivat vastuussa
vammojen ilmoittamisesta tutkimusryhmälle, joten tutkimusryhmä ei voi olla täysin varma siitä,
että kaikki pienimmätkin vammat olisi ilmoitettu vaikka näin valmentajia ohjeistettiin.
Lapsista 32,8 % harrasti lisäksi muita lajeja aktiivisesti. Onkin mahdotonta tietää, että onko
vammaan myötävaikuttamassa ollut jokin aiempi vamma, joka on syntynyt muussa lajissa.
Kyselylomakkeessa tätä ei myöskään suoraan huomioitu. Siinä huomioitiin vain saman vamman
9
uusiutuminen, mutta ei muita vanhoja vammoja. Harjoitusmäärät vaihtelivat keskimäärin 37/viikko. Osa lapsista lisäksi pelasi jalkapalloa vielä muissa joukkueissa, jolloin yksittäisten
pelaajien harjoitusmäärät olivat huomattavasti korkeampia. Mahdollinen levon vähäisyys on
voinut myös myötävaikuttaa vammojen syntyyn.
Tutkimuksen vahvuuksia oli pitkä seurantajakso joka ulottui sekä kesä-, että talvikaudelle. Kun
molemmat harjoittelukaudet ovat mukana, niin saadaan realistisempi kuva loukkaantumisriskistä
vuoden ympäri. Samat lääketieteen kandit seurasivat samoja joukkueita. Näin sekä valmentajat,
että pelaajat olivat haastattelijalle tuttuja ja heidän välilleen syntyi luottamussuhde. Tämä lisää
aineiston luotettavuutta. Tutkimuspopulaatio kuvastaa hyvin aktiivisesti jalkapalloa harrastavia
länsimaisia 9-12-vuotiaita lapsia. Lapset kuuluivat seuransa kilpaurheilujoukkueeseen, jossa
harjoitusten laatuun kiinnitetään huomioita. Lisäksi joukkueet suorittavat alkulämmittelyt ennen
pelejä ja harjoituksia. Tutkimuspopulaatio pysyi pitkälti samana koko seuranta-ajan. Vain joitakin
lapsia lopetti lajiharrastuksen tai siirtyi seuraan, joka ei tutkimuksessa ollut mukana.
Johtopäätöksinä saaduista tuloksista voidaan sanoa, että nilkkavammat ovat toiseksi yleisin
vamma nuorilla jalkapallon harrastajilla. Nivelsidevammoja näistä oli 57,7 %. Tiedetään, että
vanhat nilkkavammat ovat riski uusille nivelsidevammoille ja niistä voi syntyä pitkäaikaisia haittoja
lapsille. Erityisesti nuorten nilkkavammojen ennaltaehkäisyyn tulisikin kiinnittää nykyistä
enemmän huomioita ja tulevien tutkimuksien tulisi kartoittaa mahdollisia riskitekijöitä ja suojaavia
tekijöitä. Lisäksi tarvitaan tutkimuksia eri ennaltaehkäisevien menetelmien tehokkuudesta.
Tulevien tutkimusten tulisi kiinnittää huomiota myös aiempaa nuorempiin jalkapalloilijoihin, sillä
heistä on niukasti aineistoa tarjolla. Mitä aikaisemmin lapselle opetetaan ennaltaehkäisevät
toimet,
sitä
varmemmin
ne
muodostuvat
jalkapalloharrastuksensa ajan.
10
tavaksi
ja
lapsi
hyötyy
niistä
koko
Lähteet
1. Faude O. Junge A. Robler R. Football injuries in children and adolescent players: are there clues for
preventation. Sports Med (2013) 43:819–837
2. Haapasalo H. Laine H-J. Mäenpää H. Nilkan ligamenttivamman diagnostiikka ja funktionaalinen hoito
Duodecim 2011;127(20).
3. Nilkan nyrjähdys. Lääkärin käsikirja. Ristiniemi R. [päivitetty 29.8.2013].www.terveysportti.fi.
4. Lassila T. Kirjavainen M. Kiviranta I. Nilkan nivelsidevammat. Lääkärilehti 5/2011. Vsk 66.
5. Suomen jalkapalloliitto. Uutinen 2013. Jalkapallon harrastajamäärä lähestyy 120 000. Saatavilla
osoitteessa www.palloliitto.fi/uutiset/suomen-palloliitto/jalkapallon-harrastajamaara-lahestyy-120-000.
6. Suomen jalkapalloliitto. Jäsenpalvelut. Pelipassit ja vakuutukset.
www.palloliitto.fi/uusimaa/jäsenpalvelut/pelipassit-ja-vakuutukset.
Saatavilla
osoitteessa
7. Cary S. Keller, Frank R. Noyes C. Buncher R. The medical aspects of soccer injury epidemiology. American
Journal Sports Medicine 1987; 15; 230.
8. Schmidt-Olsen S. Bunemann L.K.H. Lade V. Brassoe J.O.K. Soccer injuries of youth. British Journal Sports
Medicine 1985 Sep;19(3):161-4.
9. Schmidt-Olsen S. Kaalund R. Injuries among young soccer players. British Journal Sports Medicine- Vol.
19, No. 3, September 1985, pp. 161-16
10. Lastentaudit. Lihavuus. Salo M. Fogelholm M. [päivitetty 1.5.2010]. Saatavilla osoitteessa
www.oppiportti.fi.
11. Lastentaudit. Lihavuus. Salo M. Fogelholm M. [päivitetty 1.5.2010]. Saatavilla osoitteessa
www.oppiportti.fi
11
12