Karuja kokemuksia lastensuojelusta

16
Suur-Jyväskylän Lehti keskiviikko 13.5.2015
Karuja kokemuksia
lastensuojelusta
Tuhmaa lasta hakattiin ja hänet
suljettiin pimeään
komeroon. Jos
lapsi kanteli kohtelusta jollekin,
hänelle annettiin
ruuan sijaan piiskaa. Nämä ovat
esimerkkejä lastensuojelusta, joka ei suojellut
lasta.
S
osiaali- ja terveysministeriön Jyväskylän yliopistolta tilaama tutkimushanke raottaa verhoa vaiettuihin ja ikäviin kokemuksiin lastensuojelun sijaishuollossa. Tähän
mennessä on haastateltu parisensataa kaltoinkohdeltua
henkilöä, joista suurin osa on
syntynyt 50–60-luvulla. Selvityksessä tutkitaan aikaa vuodesta 1937 vuoteen 1983, jolloin voimassa oli Suomen ensimmäinen lastensuojelulaki.
❞
Saattoi olla,
että ulospäin oli
kaikki kunnossa.
– Kaltoinkohtelu lastensuojelussa on noussut nyt
keskusteluun monessa maassa. Ihmiset, jotka ovat kokeneet koulukodeissa tai sijaisperheissä henkistä tai fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, ovat halunneet, että asia
nostetaan esille, tutkimushankkeen johtaja Pirjo Markkola kertoo.
Ensimmäisen lastensuojelulain aikana lastensuojelu
tarkoitti käytännössä huostaanottoa. Sijoittamisen perusteena oli yleensä turvattomuus tai lapsen pahantapaisuus. Lapset sijoitettiin
perheisiin, lastenkoteihin tai
koulukoteihin, joista koulukodin katsottiin olevan anka-
Jyväskylän yliopisto selvittää kaltoinkohtelua lastensuojelun sijaishuollossa 1930–80-luvuilla. Tutkimuksen loppuraportti valmistuu keväällä 2016.
rin vaihtoehto.
Jos lapsi käyttäytyi huonosti, hän saattoi päätyä koulukotiin. Huonon käytöksen raja ylittyi Markkolan
mukaan melko helposti: pahantapaisuus oli esimerkiksi tupakoimista, karkailua tai
Riina Sydänmaanlakka
Tutkimushankkeen johtaja Pirjo Markkola ja koordinaattori Johanna Koivisto.
koulusta lintsaamista.
– Toisilla oli tietysti todella
vakavia ja pahojakin juttuja,
Markkola sanoo.
Esimerkiksi Laukaassa,
Pernasaaren yhteydessä toimi 80-luvulle saakka Leppäniemen osasto, joka ei Markkolan mukaan juurikaan poikennut vankilaolosuhteista.
– Siellä oli kalterit ikkunoissa, eristyssellejä ja jaloittelupiha. Huonosti käyttäytyvä poika sai valita, halusiko hän piiskaa vai eristystä,
Markkola kertoo.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin koulukodeissa vuonna
1965. Sijaisperheiden valvonnassa saattoi sen sijaan olla
puutteita. Iso osa tutkimukseen haastateltujen henkilöiden tarinoista kertookin elämästä sijaisperheissä.
– Kaltoinkohtelu sijaisperheissä vaikuttaisi nousevan
esiin yllättävänkin voimakkaasti. Laitoksissa valvonta
on luultavasti ehkäissyt mielivaltaisia tekoja, Markkola
pohtii.
Henkisen väkivallan muodoista yleisiä olivat esimerkiksi vähättely, alistaminen
ja se, ettei lapsen yksityisyyttä kunnioitettu.
– Lyöminen, tukistaminen,
eristäminen, pimeään koppiin sulkeminen ja nälässä
pitäminen toistuivat monilla
haastatelluilla, Markkola luettelee tutkimuksesta tähän
mennessä nousseita havaintoja.
Vaiettuja
kokemuksia
Koulukoteja on tutkittu, mutta Markkolan mukaan ikävistä kokemuksista sijaisperheissä on pitkälti vaiettu.
– Ilmiö on hajaantunut ja
piiloutunut. Tutkimukseen
osallistuneissa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole kerto-
neet näistä asioista aiemmin edes perheenjäsenilleen.
He ovat olleet huojentuneita päästyään puhumaan kokemuksistaan ja huomattuaan, etteivät he ole kauheuksien kanssa yksin, Markkola
sanoo.
Markkola arvioi, että joissakin sijaisperheissä, joissa
kaltoinkohtelua on ollut, on
otettu lapsia hoidettavaksi
vain rahan takia.
Perheet olisi pitänyt valita tarkkaan ja niiden sopivuus tarkistaa, mutta näin ei
aina tehty.
– Saattoi olla, että ulospäin
oli kaikki kunnossa. Ei voitu tietää, miten lapsia kohdellaan, Markkola pohtii ja
muistuttaa, että on ollut myös
paljon hyviä sijaisperheitä.
Tutkimuksen koordinaattori Johanna Koivisto on keskustellut kaikkien haastateltavien kanssa. Hänen mukaansa yhteneväistä tapauk-
sille on, ettei kaltoinkohtelusta saanut puhua kellekään.
– Joitakin uhkailtiin väkivallalla tai nälässä pitämisellä, Koivisto sanoo. Hänen
mukaansa kokemukset ovat
olleet monien haastateltavien
taakkana koko elämän.
– On toki myös ihmisiä,
jotka kaikesta huolimatta
ovat eläneet onnellisen elämän. He taas ovat kertoneet
muista lapsista, jotka ovat aikuistuttuaan tehneet itsemurhan, kuolleet alkoholiin tai
lääkkeisiin tai ajautuneet rikollisuuden pariin.
Koiviston mukaan elämä
laitoksesta tai sijaisperheestä
”vapautumisen”jälkeen on ollut ongelmallista, sillä tukea
ei ole juuri ollut saatavilla.
– Aika moni on kertonut,
jääneensä koulukodin jälkeen yksin ja tyhjän päälle.
Ei ole ollut tukiverkkoa, reppu selässä on vain lähdetty
jonnekin, Koivisto sanoo.