Document

Transcription

Document
Osuuskauppasi ajankohtaisia etuja ja uutisia - Lokakuu 2015
Omistajan käyntikortti
o
ott
i
t
r
I esta!
arj
SINUN ETUSI
Renkaiden kausisäilytys
S-Etukortilla 85 euroa.
Sokoksella 3+1 päivää
30.9.–4.10.
Ota talteen rahanarvoiset etukupongit
Saleen.
TERVEISIÄ OSUUSKAUPASTASI
HÄMEENMAA MUKANA PAIKALLISESSA ELÄMÄNMENOSSA
Hämeenmaan omistaa yli 150 000 kanta- ja päijäthämäläistä. Asiakkuuden ja omistajuuden lisäksi osuuskauppa koskettaa monella tapaa paikallisten ihmisten elämänmenoa. Viereiseltä sivulta voit lukea, millaista
yhteistyötä teemme paikallisten tuottajien kanssa. Hämeenmaalla työskentelee 3 000 kanta- ja päijäthämäläistä, ja kesällä työllistimme 1 000
kesätyöntekijää. Tarjoammekin monelle nuorelle ensimmäisen oikean
työpaikan. Lisäksi teemme aktiivisesti yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa.
TUKEA LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSTOIMINTAAN
Vuosittain tuemme paikallista lasten ja nuorten harrastustoimintaa,
kulttuuria sekä yhteiskuntavastuutoimintaa yli 100 000 €. Tästä potista 50 000 € jaamme vuonna 2015 Kannustajat-ohjelman kautta, jossa
Hämeenmaan omistajat voivat vaikuttaa siihen kuinka paljon mikäkin
seura tukea saa. Syksyn ohjelma on päättynyt syyskuun lopulla ja tukieurot maksetaan seurojen tileille lokakuun aikana. Sponsoroinnista voit
lukea lisää meidän verkkosivultamme.
HELPPOUTTA JA HYÖTYÄ ARKEEN SÄHKÖISISTÄ PALVELUISTA
Hyödynnä myös sähköiset palvelumme. Yhteishyvä.fi-sivuilta löydät
paljon vinkkejä syysiltoihin, kuten parvekkeen sisustamisohjeet sekä yli
4000 ruokareseptiä. Yhteishyvä Liven artikkelit ja videot toimivat apunasi
arjessa. Älä unohda myöskään S-mobiilin tarjoamia etuja, jotka kulkevat
aina mukanasi. Etukuponkien lisäksi S-mobiilissa seuraat bonustietoja
ja hoidat pankkiasioita kätevästi, omalla puhelimellasi. Oma S-kanava
netissä puolestaan on asiakkuutesi koti, josta löydät kaikki omaan asiakkuuteesi liittyvät tiedot helposti yhdestä paikasta. Siellä voit mm. tarkistaa ja päivittää omia tietojasi.
Mukavaa syksyn jatkoa,
Henri Häikiö
asiakkuuspäällikkö
www.hameenmaa.fi
AJANKOHTAISTA LOKAKUUSSA
ABC UUDISTI NOUTOPÖYDÄN
Nyt kaikki liha 100 % kotimaista.
SOKOKSEN 3+1 PÄIVÄT ON
TÄÄLLÄ TAAS!
Tee syksyn parhaat ostokset 30.9.–
4.10.2015 Lahden Sokoksella tai osoitteessa sokos.fi.
NYT RYTISEE!
Tee pientä pintaremonttia ja laita koti
syyskuntoon. Rempparytinät Kodin
Terroissa 8.–11.10.2015.
Kuva: Aki Loponen
Ari ja Maarit Ojamäki tuomassa perunoita Aleksi Kinnuselle Sale Poltinahoon.
PAIKALLINEN KUMPPANI, SINUN LÄHELLÄSI
Paikallisena yrityksenä Osuuskauppa Hämeenmaan sidokset kanta- ja päijäthämäläisten elämänmenoon ovat moninaiset. Osuuskauppa on esimerkiksi tärkeä yhteistyökumppani alueen muille yrityksille ja yrittäjille. Paikallisia tuottajia ja tavarantoimittajia on kumppanina satakunta, yksi näistä Ojamäkien viljelijäpariskunta Lammilta.
Maatalousyrittäjät Ari ja Maarit Ojamäki viljelevät Lammilla perunaa. Pääkasvin lisäksi viljellään viljaa, sillä peltojen
kierrätys mahdollistaa hyvän sadon.
− Perunapeltoja löytyy 50 hehtaarin edestä, ja niistä riittää
satoa useampaan lähialueen kauppaan. Meillä on myös
pienimuotoista kuorimotoimintaa, ja toimitamme perunaa
kouluihin ja laitoskeittiöihin, Maarit kertoo.
Ojamäkien toimittamien pottujen kaltaiset paikalliset
tuotteet ovat tärkeä osa Hämeenmaan myymälöiden valikoimia. Markettien valikoimista löytyy yli 2000 paikallista
tuotetta. Kesää muistellessa lähes jokaisen mieliin taitaa
lähituotteista ensimmäisenä tulla juuri peruna.
− Peruna on suomalaisille tärkeä elintarvike. Sen näkee
siitäkin, että kauppa saa palautetta heti, jos peruna ei ole
laadukas. Me olemme pyrkineet panostamaan nimenomaan laadukkuuteen ja hyvään makuun, Maarit toteaa.
Perheen vakioperunaruoat ovat suomalaisittain varsin tutut.
− Kesällä syömme perunaa sillin kanssa. Arjen alettua
yleisin perunaruokalaji on perunamuusi, josta lapset pitävät paljon, Maarit hymyilee.
HÄMEENMAA ON ASIAKKAIDENSA OMISTAMA PAIKALLINEN YRITYS
• n. 3000 kanta- ja päijäthämäläistä työntekijää
• yli 100 toimipaikkaa ympäri Kanta- ja Päijät-Hämettä
• n. 100 paikallista tuottajaa ja tavarantoimittajaa
• 8 paikallista oppilaitosta yhteistyöverkostossa
• yli 50 seuraa ja järjestöä sponsorointikohteena
• 26 paikallista kumppania ruoka-avussa
UUSIA
HUIPPUTARJOUKSIA
JOKA PÄIVÄ!
30.9.-4.10. esimerkiksi:
K E S K IV II K KO
3 0.9.
TO R S TA I 1 .1 0
Pidentävä ja erotteleva
maskara
19,90
Jumbo Liquid Soap mild tai
oily Skin Formula kasvojen
puhdistusaine 400 ml
(33,-)
.1 0.
P E RJA N TA I 2
4 .1 0.
S U N N U N TA I
Sensitive Touch
rauhoittava päivä- tai
yövoide 50 ml
9,90
(21,90-27,90)
Color Correcting
meikkivoide 30 ml
24,90
62,25/l (36,90, 92,25/l)
L AUA N TA I 3 .1
0.
Mascara-setti
sis. mustan mascaran,
silmänympärysvoiteen
ja silmänrajauskynän
24,90
9,90
(67,60)
(16,50)
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
EMOTION GOODMAN HÄMEENLINNA
ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18
EMOTION FORSSA, RIIHIMÄKI, SYKE LAHTI, TIIRIÖ
ma-pe 10-20, la 10-18, su suljettu
.
Omistajan käyntikortti
SYKSYN UUTUUSVALAISIMIA!
Tuotteet toimitusmyyntinä, toimitusaika noin 3-4 arkipäivää tilauksesta, nouto tavaratalosta.
INNOLUX
Cafe-sarjan
kattovalaisin
Väri kupari.
Uutuusväri
CANDEOsarjaan!
199,INNOLUX
Candeo kattovalaisin
Harmaa, kirkasvalolla.
Uutuus
CAFEsarjaan!
299,-
INNOLUX
Pasila-sarjan
kattovalaisin
Myös valkoinen
AARIKKA
Valopallo
kattovalaisin
Valkoinen
145,AARIKKA
Reitti
kattovalaisin
Eri kokoja ja värejä.
Alkaen
145,-
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
149,-
INNOLUX
Pasila-sarjan
pöytävalaisin
Myös valkoinen
199,-
AARIKKA
Valopallo
pöytävalaisin
Valkoinen
198,-
Omistajan käyntikortti
Tanskalainen sisustusmerkki House Doctor nyt meillä!
Kodin osasto 3.krs. Tervetuloa tutustumaan!
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
Omistajan käyntikortti
Tanskalainen
House Doctor tuo
kotiisi persoonallista tyyliä. Valikoimissa tyynyjä,
maljakoita, kynttilänjalkoja ja muita
ihanuuksia sisustukseen.
Tervetuloa tutustumaan
kodin osastolle 3.krs!
Nicolas Vahe
on ranskalaissyntyinen kokki ja chocolatier. Kolmen tähden
Michelin-ravintolassa oppinsa saanut Nicolas Vahé on
tullut tunnetuksi maailmalla omaa nimeään kantavasta
herkkujen ja erikoisruoka-aineiden sarjasta, johon lukeutuu
kaikkea makuhermoja kutkuttavista mausteista pestoihin
sekä herkullisiin keksiseoksiin.
Tervetuloa tutustumaan kodin osastolle 3.krs
Esim. Suola ja pippuri everyday mix 310 g 9,90
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
Omistajan käyntikortti
ESITTELY- JA
MITTAMUUTOSPÄIVÄ
Lauantaina 10.10.2015 klo 11-17,
miesten pukeutumisen osastolla 2.krs.
Turon edustaja Markus Kemppainen
osastolla klo 11-17.
S-Etukortilla
esittely- ja mittamuutospäivän aikana
tilatuista/ostetuista Turon normaalihintaisista tuotteista
–15%
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
Omistajan käyntikortti
Kampaamoalan
huipputuotteita
–40%
19.–25.10.2015
#hiustenhellimisviikko
KAMPAAMOTUOTTEITA HUIPPUHINTAAN!
Tervetuloa suureen hiustapahtumaan tutustumaan viimeisimpiin hiustrendeihin ja upeisiin
etuihin Sokoksiin, Emotioneihin ja verkkokauppaan. Saat ammattilaisten opastusta ja
40 prosentin alennuksen laajasta kampaamotuotevalikoimasta. Kampaamoetuja ja
lisätietoja tapahtumasta beautynews.fi
SCHWARZKOPF BONACURE
Moisture Kick -hoitosuihke 200 ml
Moisture Kick -shampoo 250 ml
Color Freeze -shampoo 250 ml
10,10
10,10
12,50
13,10
(16,90) 40,40/l (67,60/l)
Brilliance-hoitoaine 200 ml
/kpl (16,90)
SCHWARZKOPF OSIS+
Grip- voimakas vaahto 200 ml
Flatliner-suoristusrautaseerumi
200 ml
Freeze- voimakas hiuskiinne 300 ml
8,30
TIGI BED HEAD
Urban Antidote 2 Recovery -shampoo 250 ml
WELLA PROFESSIONALS
Brilliance-shampoo 250 ml
(13,90)
SOKOS LAHTI
ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18
EMOTION GOODMAN HÄMEENLINNA
ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18
EMOTION FORSSA, RIIHIMÄKI, SYKE LAHTI, TIIRIÖ
ma-pe 10-20, la 10-18, su suljettu
(21,90) 52,40/l (87,60/l)
Masterpiece-hiuskiinne 300 ml
13,70
(20,90) 62,50/l (104,50/l)
(22,90) 45,67/l (76,33/l)
KC PROFESSIONAL
Color Mask -tehohoito 200 ml
Sävyttävä ja korjaava hoito
värjätyille hiuksille.
10,50
(17,50)
52,50/l (87,50/l)
Omistajan käyntikortti
OSTA
VERKOSTA.
NOUDA
MYYMÄLÄSTÄ
0€
SOKOS.FI
Katso vinkit karjalanpaistin valmistukseen:
yhteishyva.fi ja Foodie.fi
4
Suomalainen
85
0
75
Atria
Pizzat
200 g (3,75/kg)
5
Suomalainen
99
4
29
2
0
kg
Snellman
Porsaan uunifilee
maustettu
n. 1,3 kg
Arla
Maustetut
jogurtit
200 g (1,45/kg)
99
Rainbow
WC-paperi
24 rll (0,21/rll)
49
HK
Sininen lenkki
580 g (4,29/kg)
Kotimaista
KARJALANPAISTI
600 g (8,08/kg)
2 0
49
Surf
Pyykinpesunesteet
1l
0
98
Hinnat voimassa vähintään lokakuun ajan
Vaasan
Ruispalat
6 kpl
330 g (2,97/kg)
92
0
Valio Profeel
Proteiinirahkat
laktoositon
175 g (5,26/kg)
59
HK
Burgeri
100 g (5,90/kg)
Omistajan käyntikortti
Kotimaista
Nauta-sika jauheliha
400 g
2
79
6,98/kg
Valio Profeel
Rahkat
150–175 g
0
Amerikan
Pekoni original
170 g
1
99
11,71/kg
Kotimaista
Pikakaurahiutale
750 g
98
5,60–6,53/kg
0
99
1,32/kg
TÄLLÄ KUPONGILLA LOKAKUUN
AJAN HÄMEENMAAN SALEISTA:
Rainbow
Leivinpaperiarkki
24 kpl
0
Omistajan käyntikortti
95
0,04/arkki
Raj. 1 / talous
Hinnat voimassa
1.10.–31.10.2015
Atria
Grillinakki
840 g
2
79
3,32/kg
Myllyn Paras
Makaroni
400 g
0
29
0,73/kg
Olemme Facebookissa
– tykkää meistä:
facebook.com/
salehameenmaa
• kilpailuja
• tapahtumia
• rentoa fiilistä
Fazer
Kismet-suklaapatukka
55 g
0
69
12,55/kg
TÄLLÄ KUPONGILLA LOKAKUUN
AJAN HÄMEENMAAN SALEISTA:
Rainbow
Lämpökynttilä
100 kpl
2
99
0,03/kpl
Raj. 1 / talous
n
ie dä ssa
M ma
s
Pri
SÄÄSTETÄÄN
YMPÄRISTÖÄ
FIKSUSTI JA YHDESSÄ
Hämeenmaa tekee Prismoissaan paljon töitä sen eteen, että vaikutuksemme ympäristöön
olisivat mahdollisimmat vähäiset. Käytössämme olevat kylmäkalusteet ovat energiatehokkaita, ja laitteista vapautuva lauhdelämpö otetaan talteen ja ohjataan kiinteistöjen lämmitykseen. Forssassa on käytössä maalämpö, Lahdessa ja Hämeenlinnassa lämpöpumpputekniikka, Riihimäellä puolestaan koko talo valaistu LED-valoin. Modernin talotekniikan, kokeilujen ja innovaatioiden ansiosta säästämme vuosittain energiaa jo yhdessä
Prismassa yli 200 omakotitalon vuosittaisen sähkönkulutuksen verran!
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
AKTIIVISEEN ARKEEN
PRISMASTA!
Rainbow
Proteiinipatukat
50 g (23,00/kg)
1
15
SportLife
Palautumisjuomajauhe
mansikka tai suklaa
3 kg (11,98/kg)
35
95
Rainbow
Proteiinijuomat
250 ml (4,20/l)
1
05
SportLife
Heraproteiinijauhe
mansikka tai suklaa
3 kg (13,32/kg)
LAHTI LAUNE JA HOLMA
HÄMEENLINNA
RIIHIMÄKI, FORSSA
3995
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
UPEITA VALAISIMIA KODIN JOKA TILAAN
Anete Belysning Madeleine
Cloe
Teho 3 x 40W, G9-kanta. Sisältää
lamput ja valaisinpistotulpan.
Kattokoukkukiinnitys. ø26 cm
Koukkukiinnitteinen.
Valaisinpistotulppa sisältyy
pakkaukseen.
Kattoplafondi
Riippuvalaisin
49
59
95
95
Åsnen
Tilda
Kattovalaisin
Kattovalaisin
Mukana tulevan kattopistokkeen
ansiosta helppo asentaa kattoon.
Iso kattokuppi peittää koko
kattopistorasian.
185
Juomutetusta lasista valmistetulla
varjostimella varustettu
kattovalaisin. Max 1 x 40 W/E27).
37
95
00
Kupla
Riippuvalaisin
Becky
Kattovalaisin
Mukana tulevan kattopistokkeen
ansiosta helppo asentaa
kattoon. Värinä muodikas
satiinikromi,lasin väri valkoinen.
Yki Nummen design-klassikko.
Teho 35W, E27-kanta.
Sisältää valaisinpistotulpan.
ø40 cm
7990
19900
Matrolight Gamma Satin
Matrolight Gamma Satin
Matrolight Gamma Satin
Teho max. 40W E14-kanta.
Sisältää kattopistokkeen.
ø12 cm, korkeus 16 cm.
Teho max. 40W E14-kanta.
Sisältää kattopistokkeen.
Leveys 34 cm, korkeus 16 cm.
Teho max. 40W E14-kanta.
Sisältää kattopistokkeen.
Leveys 60 cm, korkeus 17 cm.
Kattospotti
21
95
Kattospotti
34
95
Kattospotti
47
95
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
IHANAT LYHDYT
LUOVAT TUNNELMAA
Valikoima vaihtelee myymälöittäin.
House
Metallilyhty
Korkeus 51 cm.
19
95
House
Metallilyhty
Korkeus 30 cm
9
95
House
Tallilyhty
Korkeus 37 cm
Väri: harmaa
14
House
House
95
Metallilyhty
Korkeus 40 cm
Väri: kerma
19
95
Korkeus 39 cm
2990
House
Puulyhty
Korkeus 35 cm
Väri: musta
1795
House
Puulyhty
Korkeus: 30 cm
Väri: valkoinen
22
90
House
House
Pitsilyhty
House
14
Korkeus 36 cm
Korkeus: 20 cm
Väri: valkoinen
Rosterilyhty
Metallilyhty
95
9
95
LAHTI LAUNE JA HOLMA
HÄMEENLINNA
RIIHIMÄKI, FORSSA
Metallilyhty
Korkeus: 22 cm
Väri: valkoinen
7
95
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
LAADUKKAAT JA KESTÄVÄT
MOCCAMASTER-KEITTIMET
Moccamaster
KBGC982 AO
Kahvinkeitin
OSA VÄREISTÄ TOIMITUSMYYNTINÄ
Automaattinen virrankatkaisu ja tippalukko.
Kaksi erillistä vastusta. Lämpölevyjen
tehonsäätökytkin. Kalkinpoiston tarpeesta
kertova merkkivalo.
22900
Moccamaster
KBGC972 AO
Polished silver
Kahvinkeitin
Automaattinen virrankatkaisu.
Kaksi erillistä vastusta. Automaattinen
tippalukko. Lämpölevyjen
tehonsäätökytkin. Kalkinpoiston
tarpeesta kertova merkkivalo.
Moccamaster H931 AO silver
Moccamaster KB952 AO
Polished silver
Automaattinen virrankatkaisu.
kaksi erillistä vastusta. Keittää 10
kupillista kahvia.
Automaattinen virrankatkaisu. kaksi
erillistä vastusta. Mekaaninen tippalukko.
Lämpölevyjen tehonsäätökytkin.
Kahvinkeitin
129
00
Moccamaster Cup-One
valkoinen/musta
Kahvinkeitin
Yhden kupin kahvinkeitin, 0,33 l. Virta
sammuu automaattisesti, kun vesisäiliö
on tyhjentynyt. Sis. kaksi posliinimukia
silikonivyötteellä.
179
00
Kahvinkeitin
159
00
Moccamaster KBG962 AO
polished white/antracite
OSASSA PRISMOISTA TOIMITUSMYYNTINÄ
Kahvinkeitin
Moccamaster K743 AO polished silver
Automaattinen virrankatkaisu. Kaksi
erillistä vastusta. Automaattinen tippalukko.
Lämpölevyjen tehonsäätökytkin.
189
179
00
00
Kahvinkeitin
Automaattinen virrankatkaisu. Kaksi erillistä
vastusta. Keittää 20 kupillista kahvia.
345
00
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
Singer 3210
Ompelukone
8 hyötyommelta kudottujen
kankaiden ompeluun. Napinläpi
valmistetaan 4-vaiheisena.
Singer 3232
Singer 3223
Ompelukone
Singer Promise 1408
Ompelukone
10 ommelta; tärkeimmät
hyötyompeleet ja muutama
koristeommel. Ei sisällä kuitenkaan
varsinaisia jousto-ompeleita.
23 ommelta; hyötyompeleet,
koristeompeleet ja useampi joustoommel. Helppo ommelvalinta
sekä nopea langoitus.
Ompelukone
32 ommelta; hyötyompeleet,
koristeompeleet ja useampi joustoommel. Säädettävä tikin pituus ja
myös ommelleveyttä voit säätää.
8995 9900 13900 19900
Kärcher SC 1 Premium
Kärcher SC 3 Premium
Kärcher SC 4 Premium
Nopeasti käyttövalmis ja
helppo pitää käsillä päivittäisiä
puhdistusaskareita varten.
Puhdistaa kodin kovat pinnat
hygieenisesti ilman kemikaaleja.
Comfort-lattiasuutin.
Tehokäyttäjän höyrypesuri kodin
suursiivoukseen. Kaksi säiliötä ja
pikatäyttö.
Höyrypuhdistin
79
95
Höyrypuhdistin
159
00
Höyrypuhdistin
229
00
JALUSTA 99€
Kärcher SE 6100
Kärcher SV 7
Tekstiilipesuri
Kodin tekstiilipintojen puhdistamiseen:
matot, sohvat, auton penkit yms.
Suihkuttaa vesi-pesuaineliuoksen
pestävään pintaan ja imuroi pois.
289
00
UPO M730
Imevä höyrypuhdistin
Imurin ja höyrypuhdistimen
yhdistelmä pesee, imuroi ja kuivaa
samanaikaisesti.
599
00
LAHTI LAUNE JA HOLMA
HÄMEENLINNA
RIIHIMÄKI, FORSSA
Automaattimankeli
Puristusvoima säätyy
automaattisesti. Kestävät
kevytmetallitelat ja vahva rakenne.
339
00
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
HELPPOA SIIVOUSTA
KUNNON IMURILLA
Volta UEQ20
Electrolux ESGREEN
Uusi DustPro™ -lattiasuulake
puhdistaa tehokkaasti.
Pölynpoistokyky kovalta lattialta
A-luokkaa. Sis. parkettisuulake.
A-energialuokka,-suodatuskyky,
ja -puhdistustulos kovalta
lattialta. Hygieniasuodatin E12.
Parketto Pro -erikoissuulake.
Pölynimuri
Volta UEQ10
Pölynimuri
DustPro™ -lattiasuulake
puhdistaa tehokkaasti. Pölynpoistokyky kovalta lattialta
A-luokkaa. 2in1 rako-/
tekstiilisuulake ja pölyharja.
5995
Electrolux JMALLFLOOR
Bosch BGL4SIL69A
Pölynpoistokyky kovalta
lattialta A-luokkaa. Pestävä
Hygieniasuodatin E12. Optimoitu
ilmanvirtaus ja tehokas imu.
PowerProtect-järjestelmän ja
-pölypussin ansiosta imurin
imutehokyky pysyy aina yhtä
tehokkaana.
Pölynimuri
Pölynimuri
Pölynimuri
99
129 179
Electrolux ZUSORIGCB+
Electrolux ZUOORIGDB+
Electrolux ZUOGREEN+
Bosch BGL8530
Energialuokka A. Puhdistusteho
kovalta pinnalta A. Erittäin
hiljainen, 61 dB. Ulottuvuus 12
m. Sis. yleis-, parketti- ja 3 in 1
-suulakkeet.
Energiatehokas, puhdistuskyky
huippuluokkaa. Hiljainen, vain 69
dB(A). Allergy Plus™ -suodatin.
Sis. AeroPro Parketto Pro
-erikoissuulakeen.
Huippuluokan puhdistuskyky,
hiljaisuus (66 dB) sekä
erinomainen liikkuvuus ja
käsiteltävyys. Manuaalinen
tehonsäätö kiertokytkimellä.
Puhdistustulos, paras A-luokka sekä
matolta että kovalta lattiapinnalta!
PowerProtect-järjestelmän ansiosta
imurin imutehokyky pysyy aina yhtä
tehokkaana.
99
00
Pölynimuri
00
Pölynimuri
00
Pölynimuri
00
Pölynimuri
199 229 269 349
00
00
00
Osuuskauppa Hämeenmaan Prismojen ilmoitukset netissä – mainokset.hameenmaa.fi
PERJANTAIN LEHTI-ILMOITUKSET
ovat luettavissa jo torstaina klo 16 alkaen
ALKUVIIKON NETTI-ILMOITUS
on luettavissa maanantaina klo 7 alkaen
00
Volta UT3550EL
Pussiton pölynimuri
Electrolux Ergo RAPIDO ZB2816
Varsi-imuri
Multisykloni-rakenne antaa
jatkuvan imutehon. DustPro™
suulake kerää pölyt tehokkaasti.
8900
2 in 1-akkuimurissa on moottoroitu
suulakkeen harja, 180° kääntyvä
suulake, kaksi tehotasoa, ladattava
12 voltin NiMh-akku.
Electrolux UFORIGIN
Pussiton pölynimuri
Tehokas pölynpoisto Turbo
Cyclonic -rakenteen ansiosta.
12 metrin siivousulottuvuus.
149
00
Dyson DC29T2 Origin
Pussiton pölynimuri
Root Cyclone -teknologia,
linkoaa lian ilmavirrasta.
Jatkuvan imuteho. Takuu 5 v.
249
00
8995
Electrolux Ergo RAPIDO ZB3002
Varsi-imuri
Moottoroitu suulakkeen harja, 180°
kääntyvä suulake, kaksi tehotasoa,
ladattava 12 voltin NiMh-akku.
95
00
Electrolux Ergo RAPIDO ZB3102
Varsi-imuri
Dyson DC37C Allergy
Pussiton pölynimuri
AAAA-luokan energiatehokas
pölynimuri. HEPA-suodatin.
Takuu 5 v.
399
00
Tehokas 10,8 voltinTurboPower™litiumakku mahdollistaa pitkän
käyttöajan. Joustavasti 180°
kääntyvä suulake.
119
00
Electrolux Ergo RAPIDO ZB3105
Varsi-imuri
Tehokas 14.4 voltin litiumakku takaa
erinomaisen puhdistustehon ja pitkän
käyttöajan.
Neato ESSENTIAL
15900
Neato BOTVAC 75
Robotti-imuri
Patentoidulla laserohjatulla navigaatiolla
varustettu Neato XV Essential skannaa
ja kartoittaa asunnon automaattisesti ja
puhdistaa sen järjestelmällisesti. Imuroi
lattiatyypistä riippuen 40-60 minuuttia.
Takuu 2 vuotta/akku 6 kk.
329
00
Robotti-imuri
Patentoidulla laserohjatulla navigaatiolla
varustettu Neato Botvac skannaa ja
kartoittaa asunnon automaattisesti ja
puhdistaa sen järjestelmällisesti. Neatossa
on oikeasti imutehoa, eikä se ole vain
robottiharja. Takuu 2 vuotta/akku 6 kk.
469
00
LAHTI LAUNE JA HOLMA
HÄMEENLINNA
RIIHIMÄKI, FORSSA
Bosch Athler BCH6ATH18
Varsi-imuri
Sama siivoustuloksen kuin tavallisella
pölynimurilla! SensorBagless™tekniikka. Ladattavat Bosch Li-on-akut
(18V), toiminta-aika jopa 40min.
269
00
AVOINNA:
MA–PE 8-21
LA 8-18
SU 12-18
KANTARELLIBROILERIA
9
90
Osa pullien myynnistä
lahjoitetaan Syöpäsäätiön
Roosanauha-keräykseen.
Ilman S-Etukorttia 12,90
KAHVI JA
ROOSA-NAUHA
PULLA
2
90
Tarjoukset voimassa 1.10. -31.10.2015
ABC Renkomäki • Lahti, avoinna 24h
ABC Tiiriö • Hämeenlinna, avoinna 24h
ABC Kivimaa • Lahti, avoinna 6–24
ABC Savikukko • Hollola, avoinna 6–24
ABC Forssa • avoinna 6–24
ABC Heinola • avoinna 6–24
ABC Nastola • avoinna 6–24
ABC Riihimäki • avoinna 6–24
ABC Tuulos • avoinna 6–24
ABC Padasjoki • avoinna 6–24
Ilman S-Etukorttia 4,50
i
.f
at
m
se
ca
ab
Täydellinen tauko
antaa energiaa
Uudistimme noutopöydän!
KAIKKI LIHA AINA
100 % KOTIMAISTA.
Asiakkaat ovat toivoneet kotimaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa ja tähän
toiveeseen ABC nyt vastaa. Syyskuun puolivälissä ABC-liikennemyymälöiden
ravintoloissa vaihtuivat kotimaisiksi kaikki noutopöydän liharaaka-aineet.
Marraskuuhun mennessä myös ravintoloiden koko à la carte -listan lihatarjonta on aina täysin kotimaista alkuperää.
Muutos koskee kaikkea ABC-ketjun omaa tarjontaa. ABC-yksiköiden osana toimivien muiden ketjujen ja
yhteistyökumppaneiden tuotevalikoimasta ja raaka-aineista vastaavat toimijat itse.
Isot
Buffapizzat
mukaan!
Halkaisija 40 cm.
Valitse neljä täytettä
Lokakuu 2015
KERROSATERIA
6
€
7,95
Norm. 9,90. Etu voimassa 1.-31.10.2015
Hämeenmaan PizzaBuffissa.
Ei voi yhdistää muihin etuihin.
Etu voimassa Osuuskauppa Hämeenmaan
toimipaikkojen Hesburgereissa S-Etukortilla
tai Hesburgerin Bonuskortilla.
Osuuskauppa Hämeenmaan PizzaBuffat:
Prisma Holma Lahti | Prisma Laune Lahti
Prisma Hämeenlinna | Prisma Forssa | Prisma Riihimäki
OSUUSKAUPPA HÄMEENMAAN HESBURGERIT:
Prisma Holma Lahti | Prisma Laune Lahti | Sokos Lahti | Prisma Forssa
Prisma Hämeenlinna | Prisma Riihimäki | Kauppakeskus Goodman
Miksi emme juhlista
lounashetkeä valkoviinillä
tai ota lähikahvilassa
yömyssyksi likööritilkkaa?
Nautinnollinen
mitä se on?
S
uomalaiset nauttivat alkoholi(st)a liian
vähän, mutta ryyppäävät liikaa. Tiedotusvälineet kertovat säännöllisesti heimomme
jäsenten humaltumisen ikävistä seurauksista, ja
samaan aikaan saamme lukea, että kotimaisen
kysynnän lasku piinaa matkailu- ja ravintola-alaa.
Siis: Suomalaiset nauttivat arjen ja juhlan tilanteissa alkoholia kohtuudella ja ravitsemusliikkeissä
liian harvoin, mutta harjoittavat humalahakuista
’kalsarikännäämistä’ enemmän kuin tarpeeksi.
Aamen.
presso.fi
Tuhti täyte,
rehti maku!
Täytetty ruisleipä ja
kahvi tai tee
4,90
Omenaista herkkua Rossosta!
Dolce Apple
VL
Rapean piccolopizzapohjan sisällä
herkullista omenatäytettä. Vaniljajäätelöä ja kinuskikastiketta.
5,50
(6,50)
Tuore kahvi tekee ihmeitä.
Voimassa 1.9.–31.10.2015
Ilman S-Etukorttia hinnaston mukaan.
Vihreä hinta
S-Etukortilla
Rosso Lahti, Aleksanterinkatu 16, 15140 Lahti
Rosso Hämeenlinna, Sibeliuksenkatu 3, 13100 HML
Ilmiöstä ja kulttuuristamme kertoo se, että kielessämme on lukuisia ilmauksia liialliselle juomiselle. Kuten ’kännätä’ ja ’vetää lärvit’. Mutta miksi
kutsumme fiksua nautiskelua? En keksi muita
kielikuvia kuin ’tissuttelu’, eikä silläkään ole hyvä
soundi. Mistä epäsuhta johtuu?
Alkoholipolitiikkamme on tiukka, ja on aina
ollut. Historian saatossa holhoaminen, lainsäädännölliset opetusyritykset ja kaikenkarvaiset
yhdenasianliikkeet ovat vääristäneet kansallista
itsetuntoamme ja saaneet meidät suhtautumaan
alkoholiin oudosti. Esimerkiksi ’ilmaisen viinan
kirous’ on monille tuttu vaiva. Se tarkoittaa, että
suomalainen aikuinen käyttäytyy alkoholitarjoilun
äärellä kuin pikkulapsi suklaapatukan saatuaan.
Vetäisee nopeasti ja vaivihkaa, jottei kukaan ota
sitä pois.
On laskettu, että alkoholin kokonaiskulutuksesta enää vain noin 10 prosenttia nautitaan ravintoloissa. Suomalaiset hakevat juomansa Virosta
ja juovat ne kotona. Ei kotona juomisessa sinänsä
mitään pahaa ole. Minäkin teen sitä. Talviaikaan
365 hyvää syytä tulla Sokos Hotelliin, No 75:
365 hyvää syytä tulla Sokos Hotelliin, No 150:
Mieltä virkistävä
TEATTERI­
MATKA
Myrskyluodon Maija -musikaali.
Teatteri-majoituspaketti pe ja la esityspäivinä.
alk.
93 €
Kuukauden kohokohta
TEATTERI-
REISSU
Kalle Aaltonen musikaalikomedia.
Hämeenlinnan teatterissa pe ja la esityspäivinä
/hlö/vrk/2 hh:ssa
alk.
TUTUSTU
JA VARAA:
SOKOSHOTELS.FI>
76 €
TUTUSTU
JA VARAA:
/hlö/2hh/vrk
SOKOSHOTELS.FI>
kohtuukäyttö - kuuma kuppi lämmittää kummasti lauantai-iltaa,
kesällä viilentää lasillinen sangriaa. Mutta miksi
emme kodin ulkopuolella juhlista lounashetkeä
valkoviinitilkalla tai ota lähikahvilassa yömyssyksi
likööritilkkaa? Siksi, koska lasillisen nauttiminen
epätyypilliseen aikaan tai -ympäristössä on meistä
outoa ja leväperäistä. Mitä kaksinaismoralismia!
En ole liioin kuullut hyvää perustelua sille, miksi
en voi ostaa viinipulloa ruokaostosten teon yhteydessä, tavallisesta kaupasta. Ruoka ja viinihän
kuuluvat yhteen, molemmat ovat maataloustuotteita. Tilastojen mukaan Suomessa kulutetaan
alkoholia monia sellaisia maita enemmän, joissa
myynti on vapaampaa. Pitäisiköhän meidänkin
kokeilla toisenlaista taktiikkaa ja laskea alkoholi
pois siltä korokkeelta, jolle olemme sen nostaneet?
TULE MAISTAMAAN!
HÄMEENLINNA
Lauantaina 3.10.
JP LEPPÄLUOTO DUO
Kun reissaan Euroopassa, ilahdun mutkattomuudesta, jolla alkoholi kuuluu ihmisten elämään.
Voin tutkailla wieniläisen herkkukaupan tarjontaa,
valita tuliaisia, poimia koriini säilöttyjä hedelmiä
ja viiniä, ilman numeroa. Sitä maailmaa kaipaisin
palan mukaani kotiin. Elämässä on nimittäin liian
vähän asioita, jotka ovat aidosti nautinnollisia.
Ruoka, juoma ja aikatauluton ajanviete hyvässä
seurassa tai omaa itseä kuulostellen, mukavassa
miljöössä, tuottavat minulle eniten mielihyvää.
Tätä sekakäyttöreseptiä suosittelen muillekin.
Jenni Hoikkanen
ruoka- ja viiniharrastaja
viestintäpäällikkö
Osuuskauppa Hämeenmaa
LAHTI
Perjantaina 6.11.
KALLE AHOLA
LAHTI
HEINOLA
HÄMEENLINNA
.
LAHTI HÄMEENLINNA
VALITSE ITSE VARMUUS
UUDET TOYOTA
AVENSIS JA AURIS
Toyota Jousto.
Parempi tie uuteen autoon.
1.
PIENI
KÄSIRAHA
2.
SOPIVA
KUUKAUSIERÄ
3.
TAATTU
HYVITYSHINTA
Avensis 1.8 Valvematic Active
Touring Sports esim. 334 €/kk.
Auris 1.8 Hybrid Active
Touring Sports esim. 324 €/kk.
Esimerkkilaskelma: Toyota Auris 1.8 Hybrid Active Touring Sports 29.287 € (sis. toimituskulut 600 €, Toyotan autoverokampanjan alennuksen
400,43 € ja Plus-paketin puoleen hintaan 518,10 €). Toyota Jousto kk-erä 324 €. Rahoitusaika 48 kk. Kilometrit 60 tkm. Käsiraha 15 % (4.393 €).
Suurempi viimeinen osamaksuerä/taattu hyvityshinta 12.505 €. Korko 2,95 %. Käsittelymaksu 9 €/kk. Perustamiskustannus 180 €. Todellinen
vuosikorko 3,84 %. KSL:n mukainen luoton hinta 32.128,45 €. Rahoituksen edellytyksenä on myönteinen luottopäätös.
Avensis 1.8 Active Touring Sports: autoveroton suositushinta
23.440 €, arvioitu autovero 6.840,15 €, toimituskulut 600 €,
arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 30.880,15 €.
Auris Hybrid Active Touring Sports: autoveroton suositushinta
24.850 €, arvioitu autovero 3.719,43 €, toimituskulut 600 €,
arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 29.169,43 €.
EU-yhdistetty kulutus 6,1 l/100 km, CO2-päästöt 140 g/km.
EU-yhdistetty kulutus 3,5 l/100 km, CO2-päästöt 83 g/km.
www.vesijarvenauto.fi
Myyntimiehenkatu 4, LAHTI puh. 03- 871 510
Automyynti ark. 9–18, la 10–15
Huollon asiakaspalvelu ark. 7–18
Varaosat ark. 7–17
Omistajan käyntikortti
Uusi, edullinen
TOYOTA AKTIIVI HUOLTO.
Yli 6-vuotiaille Toyota-autoille
räätälöity merkkihuolto.
Toyota Aktiivi Laaja Määräaikaishuolto 149 €
Esimerkkihinta on Avensis 1.6 VVT-i, vm. 2006. Kysy lisää tai pyydä tarjous!
85€
Kysy tarjousta
myös talvirenkaista
RENKAIDEN KAUSISÄILYTYS S-ETUKORTILLA
Sisältää kausivaihdon, pesun sekä säilytyksen.
Huollosta ja varaosista
saat Bonusta jopa 5%
Lisätietoja: www.nelipyora.fi
tai www.vesijarvenauto.fi
Helletorpankatu 20, Hyvinkää puh. 019-871 371
Parolantie 65, Hämeenlinna p. 03-656 31
Automyynti ark. 9–18, la 10–15
Huollon asiakaspalvelu ark. 7.30 –17
Varaosat ark. 7.30 –17
-Tu r v a l l i s t a e t u m a t k a a www.nelipyora.fi
Ford Finland
UUSI FORD C-MAX
> Handsfree-takaluukku
Heilauttamalla jalkaasi takapuskurin alla saat avattua tavaratilan
vaivatta ja automaattisesti. Vaikka saatatkin joutua odottamaan
omaa vuoroasi.
ford.fi
UUSI FORD C-MAX ja GRAND C-MAX
> Perheautojen uusi aika.
Hinta alkaen
5-paikkainen C-MAX tai 5-/7-paikkainen Grand C-MAX on oiva valinta,
kun haluat täydellisen perheauton. Linjakas uusi ulkoasu ja monipuolisesti
muunneltavat matkustustilat yhdistyvät huippuluokan ajettavuuteen.
Lisäksi Grand C-MAXin kätevät sivuliukuovet helpottavat kulkua.
Ensiesittelyetuna Handsfree-takaluukku veloituksetta
Titanium-malleihin.
Ford-liikkeissä myös paljon muita henkilöautouutuuksia ja –etuja.
24.19595 €
sis. toim.kulut 600 €
TAI
299 €/kk*
Ford Credit 1,9 % -rahoituksella*
sis. Takuu 5 vuotta/100 000 km**
ford.fi
Uusi Ford C-MAX alk. 24.195,95 € (autoveroton hinta 18.650 € + arvioitu autovero CO2-päästöillä 117 g/km 4.345,95 € + toimituskulut 600 €). C-MAX
CO2-päästöt 99–149 g/km ja EU-yhdistetty kulutus 3,8–6,5 l/100 km. *Ford Credit -esimerkkilaskelma / Ford C-MAX 1.0 EcoBoost 100 hv Trend.
Auton hinta toimituskuluineen yhteensä 24.195,95 €. Käsiraha 4.500 €, luoton perustamiskulu 150 €, rahoitetaan 19.845,95 €. Laina-aika 72 kk, korko
1,9 %, käsittelymaksu 8 €/kk, kk-erä 299,90 €. Luottokustannus 1.896,85 €, luottohinta 26.092,80 €, tod. vuosikorko 3,08 %. Edellyttää hyväksytyn
luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Luoton myöntäjä Ford Credit, Äyritie 24, 01510 VANTAA. Korkotarjous koskee uusia yksityisasiakkaiden
tilaussopimuksia. **Takuu 5 vuotta (2+3 vuotta)/100 000 km voimassa Ford Credit -rahoituksen yhteydessä.
Automaa Lahti
Saksalankatu 28, Lahti
automyynti 03-8235 141
varaosat
03-8235 144
LAHTI
Ford-huolto
03-8235 142
Monimerkkihuolto 03-8235 143
Korikorjaamo
03-8235 145
Aukioloajat:
Huolto ja varaosat ma-pe 7.30–17
Automyynti ma–pe 9 –18, la 10–15
www.automaalahti.fi
www.verkatehdas.fi
Hyvä syy tulla Sokos Hotelliin No 127
Turussa suuria käänteitä ja
INTOHIMOISTA
RAKKAUTTA
Musiikkinäytelmä Tamara Lundista, jonka elämässä
rakkaus oli kaikkien käänteiden keskiössä.
Teatteripaketit alk.
83,50 € /hlö/vrk/2 hh:ssa
Voimassa esityspäivinä pe ja la
Varaukset: Myyntipalvelu, puh. 020 1234 600
TUTUSTU UUSIIN HOTELLITYYPPEIHIMME
JA VARAA AINA EDULLISIMPAAN HINTAAN:
SOKOSHOTELS.FI >
Hinta on vapaa-ajan alkaen-hinta S-ryhmän asiakasomistajille, muille hintaan lisätään 9 €/huone/vrk. Hinta vaihtelee valitsemasi päivän mukaan. Tarjoushintaisia paketteja on rajoitettu määrä.
020-alkuisiin numeroihin soittaminen maksaa lankapuhelimesta 8,35 snt/puh + 7,02 snt/min, matkapuhelimesta 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min
www.verkatehdas.fi
KANINKOLO
SUomen kantaesitys 3.10.2015 Hämeenlinnan Teatterissa
David Lindsay-Abairen näytelmä on palkittu Yhdysvalloissa Pulitzer –
palkinnollavuoden parhaana draamana. Beccalla ja Howiella on kaikkea,
mitä onnellinen perhe voi toivoa, kunnes järkyttävä onnettomuus suistaa
pariskunnan elämän raiteiltaan ja jättää heidät etsimään paitsi lohtua
myös toisiaan.
Kaninkolo on oivaltava, hauska, koskettava ja äärimmäisen rehellinen
kuvaus siitä, mitä elämä voi eteemme tuoda.
Käsikirjoitus David Lindsay-Abairen Suomennos ja sovitus Juha
Rosma Ohjaus Juha Rosma Rooleissa Lotta Huitti, Maiju-Riina
Huttunen, Katariina Kuisma-Syrjä, Turkka Mastomäki, Antti Tiensuu
Liput S-Etukortilla 27 €
(norm. hinta 32 €)
2 lippua/kortti. Ei ensi-iltaan eikä lauantaiesityksiin.
Liput:
0600 102030 (0,60 e / min + pvm) ma – pe 12–18, www.hmlteatteri.fi
0600 900900 (1,98 e / min + pvm) klo 7–22, www.lippu.fi
PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANIT
Anna Krogerus
Ohjaus Samuli Reunanen
Raju perhedraama rakkauden kaipuusta
Rakkaudesta minuun on mustalla huumorilla ladattu perhedraama
hyvin toimeentulevasta Jalovaaran perheestä. Tarinan keskushenkilönä
on kymmenvuotias Sylvia, rikkaalla mielikuvituksella varustettu neljäsluokkalainen. Sylvian isä, kuuluisa tv-terapeutti Lauri, ja äiti, toimeton
sisustusarkkitehti Tea, ovat kumpikin tahoillaan menettämässä kosketuksen perheeseensä. Murrosiän kynnyksiin kompuroiva Sylvia saa huomata,
kuinka oma perhe on ajautunut ”vakavaan sisäisen kuormituksen kierteeseen” – vähän niin kuin Itämeri.
Anna Krogerus on palkittu Arvostelijoiden liiton Kritiikin kannukset – palkinnolla näytelmästään Rakkaudesta minuun.
Ikäsuositus 12v.
S-Etunäytökset la 10.10. klo 13 / pe 23.10. klo 19
Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä
S-Etukortilla peruslippu 24€ (norm. 28€)
Asiakasomistajahinnat
Peruslippu 24€ (norm. 28€), eläkeläiset 21€ (norm. 25€), opiskelijat, työttömät 15€
(norm. 19€), sis. palvelumaksun. Lippuja rajoitetusti. Etu S-Etukortilla, enintään kaksi
aikuisten lippua ja samaan esitykseen lunastettavat opiskelija- ja lastenliput/ kortti.
Ostos ei kerrytä Bonusta. Etu koskee uusia varauksia. Ei ryhmävarauksia.
Liput Lahden kaupunginteatteri, Kirkkokatu 14, Lahti
Lippumyymälä arkisin ti-la klo 11-17, esityspäivinä esityksen alkuun asti.
Puhelinvaraukset 0600 30 5757 (1,53 €/ (min+pvm)
Liput myös Lippupisteen toimipaikoista, ei internet-myynnistä.
www.lahdenkaupunginteatteri.fi
SIBELIUSTALON LIPUNMYYNTI. Ankkurikatu 7, Lahti.
Avoinna ma-pe klo 12-17. Puhelinvaraukset ma-pe klo 11-17.
p. 0600 39 3949 (1,53 €/min+pvm).
Lippujen hinnat sisältävät palvelumaksun.
www.sibeliustalo.fi
Yhteistyössä:
Ravitsee hiusjuuria sisältäpäin.
Näkyviä tuloksia jopa 12 viikossa!
9/10 käyttäjästä suosittelee!*
* 3 kk Käyttäjätutkimus, 2012. N=170 suomalaista kuluttajaa
S-etukortilla bonusta
vapaan kaupan tuotteista
Lokakuun tarjoukset
IMS MAT 5/2015
Priorin® Extra
180 kapselia
Priorin® Extra
60 kapselia
85,90€
34,90€
(norm. 37,00€, tarj.hinta/kapseli 0,58 €
norm.hinta/kapseli 0,62 €)
Johanneksenkatu 4, Holman Prisma, Lahti
Puh. (03) 877 680. Avoinna ma–pe 9–20, la 9–17
www.holmanapteekki.fi
Petsamonkatu 9, S-Market Metsäkangas, Lahti
Puh. (03) 753 4255. Avoinna ma–pe 9–19, la 9–15
www.salpausselanapteekki.fi
Lahden Helmi apteekki
Hämeenkatu 20, Kauppakeskus Sokos, Lahti
Puh. (03) 871 710. Avoinna ma–pe 9–19, la 9–15
HÄMEENMAAN BONUSTAULUKKO
LUE LISÄÄ: WWW.HAMEENMAA.FI
Kuukausiostot
Bonusprosentti
1500 €
1250 €
1000 €
750 €
500 €
400 €
300 €
200 €
50 €
5,0 %
4,5 %
4,0 %
3,5 %
3,0 %
2,5 %
2,0 %
1,5 %
1,0 %
Bonus/
kk
75 €
56 €
40 €
26 €
15 €
10 €
6€
3€
0,5 €
Bonus/
vuosi
900 €
672 €
480 €
312 €
180 €
120 €
72 €
36 €
6€
L.FI.MKT.06.2015.3355
(norm. 99,90€, tarj.hinta/kapseli 0,48 €
norm.hinta/kapseli 0,56 €)
Omistajan käyntikortti
Suuretkin toteutukset
Ryobin ONE+ mallisto soveltuu
erityisen hyvin kotikäyttöön, kun
tarvitset yhtä laitetta kerrallaan.
ONE+ akkujen tuoman yhteensopivuuden ansiosta voit ostaa koneita ilman akkua, joka tuo
koneinvestointeihin huomattavaa säästöä.
Ryobi
AKKUPORAKONE
RCD18022L 18V
2 kpl LITHIUM+-akkuja, 1,5 Ah.
Pikalaturi 60 min. Vääntömomentti
50 Nm. 2-vaihteinen, kierrosluku
0-440/0-1600 r/min.
Ryobi
KULMAHIOMAKONE
EAG750RB
750 W. Laikkakoko 125 mm. 11
000 r/min. Sivukahva. Laikansuojuksen pikasäätö. Karalukitus nopeaan
laikan vaihtoon. Avaimen säilytys
tukikahvassa. LiveTool Indicator.
Paino 2,4 kg.
79
90
Ryobi
PUUKKOSAHA
RRS1801M 18V
Sahauskapasiteetti 180 mm.
Tärinänvaimennusjärjestelmä.
Säädettävä sahausjalka. Avaimeton
teränvaihto. Terännopeus: 0-31000
iskua/min. Iskunpituus 22 mm.
Kumipäällysteinen kahva. Mukana
tulee 2 sahanterää.
7990
149,–
Ryobi
ISKURUUVINVÄÄNNIN
RID1801M 18V
Vääntömomentti 220 Nm! 3 kpl
LED-työvalo. Portaaton nopeus:
0-2400 r/min. Iskuluku 3000 isk/
min. Istukka ¼” / 6,35 HEX. Kumipäällysteinen kahva.
8990
Ryobi
Ryobi
AKKU RB18L40 18V 4.0AH
18G naulain naulaa 15 - 50mm
naulat. Standardi 1,2 mm / 18G
naulakoko. Jopa 60 naulaa/min.ja
700 per 1,5Ah akun lataus. AirStrike teknologia tarjoaa paineilman
joka tekee siitä huoltovapaan ilman
ylimääräisiä käyttökustannuksia.
99,–
VIIMEISTELYNAULAIN
18V R18N18G-0
229,–
1 x Lithium akku 18 V. 4,0 Ah.
Ladataan Ryobi 18V-laturilla. Laturi
ei tule mukana! Paino 0,84 kg.
ILLE ONE+ SOVELTUU KAIK
RYOBI
JÄRJESTELMÄN
E LL
EI
-KON
it)
(myös vanhat mall
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Reg
TAKKAUUNI TU 820/S
ALALIITOSMALLI
Lämmitysala 10-50m2.Lev
780mm, Syv 570mm, Kork
1320mm. Paino 1060kg.
2099,–
+asennus ja rahti
REG
TIILITAKKA 100/55
Alaliittymä. Takan ostajalle
kaupan päälle kipinäsuojalasi tai
takkavälinesetti. Arvo noin 120,-.
norm. 2395,-.
2195,–
alk.
+asennus ja rahti
Reg
REG SAUNAPIIPPU
Testattu lämpötilaluokkaan
T600. Suojaetäisyys läpivienneissä 90 mm. Hormikoko 120 mm,
piipun ulkohalkaisija 230 mm.
Kiuasadapteri 120/115 mm.
Piipun pituus 2,4 m, voidaan
tarvittaessa jatkaa. CE-merkitty
399,–
REG
KAMIINA FALUN
nimellisteho 5kw - KxLxS
955x426x373m - paino 100kg
- keittolevy - liitäntä takaa - korkeus lattiasta liitännän keskelle
850mm, halkaisija 130mm.
599,–
REG
TAKKA BASIC 700
Kahdella korotuskerroksella.
Takan ostajalle kaupanpäälle
kipinäsuojalasi tai takkavälinesetti. Arvo n. 80,-
1195,–
+asennus ja rahti
Reg
KAMIINA ISLAND
Nimellisteho 5kw. KxLxS
1098x530x390mm. Paino 155kg.
Liitäntä takaa tai päältä. Takuu 2 v.
999,–
Reg
PUUKIUAS 14
Lämmitysteho 8–14 m3 / 10–20
m3. Mitat L 68 × K 43 × S 48 cm
/ L 68 × K 47 × S 48 cm. Paino
50 kg / paino 52 kg. Kivimäärä
35 kg / kivimäärä 40 kg. Lasiluukku. Kromiterästä. Säätöjalat.
Mahdollisuus liittää hormiin joko
päältä tai takaa. CE-merkitty.
Saatavana myös reg 20 isompaan
saunaan hintaan 299,-.
249,–
Halkolavat
a!
vain Lahdest
HALKOLAVA 1M3
Heittokuutio.
6990
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
REG-tuotemerkki
SPU
ANSELMI
Levykoko 600 x 2600
mm, eristevahvuus 30 mm,
puolipontti pitkillä sivuilla,
pintalevyksi liimattu 9 mm:n
reunaohennettu kipsilevy.
32
90
Ekovilla
EKOVILLA LEVY
50X565x870
(5,89m2/pkt).
2850
Em-Foam
XPS 300PP
ERISTELEVY
Levyn koko:
100x585x2385mm.
24
50
UK-Muovi
UKOREX EPS-ERISTEET
EPS ROUTA
Estä maan jäätyminen perustusten alla ja ehkäise pihateiden routanousut. EPS 125
lämmönjohtavuus 0,035 W/
mK. EPS 200, lämmönjohtavuus 0,033 W/mK.
SPU
VINTTI-IITA
Levykoko 600 x 2600 mm,
eristevahvuus 70 mm, täyspontti pitkillä sivuilla, päädyt
suoria.
90
90
32
32
SPU
SAUNA-SATU
SPU Sauna-Satu on alumiinipaperipintainen lämmöneristelevy,
joka soveltuu hyvin saunan seinien ja kattojen sekä kosteiden
tilojen kattopintojen eristeeksi.
Levykoko: 30x600x1200.
889090
EPS 100 LATTIA
Tehokkaalla alapohjaeristämisellä saavutat merkittävää
säästöä talosi lämmityskuluissa. Lämmönjohtavuus 0,036
W/mK.
JOUS
PYYDÄ TAR
UK-Muovi
RAUDOITUSKOROKKEET
a
laaja valikoim
niat
laadukkaita si
i varastosta
kipsilev yjä het
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrassa!
JOUS
PYYDÄ TAR
Ryobi
AKKUPORAKONE RCD18-LL99S
13mm pikaistukka, vääntömomentti
50Nm, akut: 1kpl 4ah + 1kpl 1,5 ah liion. Koneeseen saatavilla paljon erilaisia
one+ runko koneita
189,–
L.Brador
SADETAKKI 903
HVIS. Koot S-XXL.
90 90
54
54
LECALEX
vähemmän työtä,
enemmän säästöä.
Dewalt
AKKUPORAKONE
DCD734C2-QW
14,4V XR Li-ion, 13mm istukka,
2kpl 1,3Ah akkuja. Norm 159,-
139,–
maan
tule tutustuas
ter
xm
fi
n
uutee
ike
v
kiinnit ystaran!
valikoima
Uudet Lecalex-perustusharkot
ja -laastit nyt meillä myynnissä.
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
Myös piharakennukset
Puzer
REG
OIVA KESKUSYKSIKKÖ
TIILITAKKA LEIVINUUNI
L 100
Puzer Oiva on Puzer-malliston perinteinen ja tehokas säiliöimuri. Suuri 20
litran pölysäiliö tuo käyttömukavuutta.
Markkinoiden helpoin keskuspölynimuri
asentaa. Vaihdettava tehosuodatin
varmistaa moottorin pitkäikäisyyden.
Näyttävä takka leivinuunilla
joka voidaan kääntää 180
astetta vastakkaiselle puolelle
takkaluukkua. Takassa musta
vakio takkaluukku, antrasiitti
mosaiikki ja antiikkilaasti karkea. Takan hormiliitos leivinuunimallissa on vain alhaalta.
Alaliittymällä.
389,–
2995,–
Puzer
EASY 2, KESKUSPÖLYNIMURI
+rahti ja asennus
Kehitetty erityisesti kerros- ja rivitaloasuntoja tai saneerauskohteita
varten. Easy 2:ssa poistoilma ohjautuu
vesipestävän HEPA 12 –allergiasuodattimen läpi asennustilaan eikä erillistä
poistoilmanputkea tarvita.
REG
389,–
TAKKA BASIC 800
Leveys 795mm, Syvyys 585mm,
Korkeus 1750mm, Paino
1300kg, Lämmitysala 50-70m2,
Pinnoitus antiikkilaastilla. Alaliittymällä.
1995,–
+rahti ja asennus
Puzer
TEHOSUODATIN
Muista vaihtaa Puzer Oiva kes-
kuspölynimurin Tehosuodatin
Peräkärryn ja pakettiauton
vuokraus
Vuokraa edullisesti peräkärry taisäännöllisesti.
pakettiauto. Vaihtoväli 18 kk.
95
33
Kuljetuspalvelu
Tilaa ostoksillesi kätevä kotiinkuljetus.
Tiileri
PIKKU-LAURI FUNKKIS
Suoran seinän varaava takka,
alaliittymällä.
1980,–
+asennus ja rahti
Sahauspalvelu
Sahauta levyt ja työtasot mittojen mukaan.
Keittiösuunnittelu
Samsung ilmalämpöpumput vain Lahdessa!
SAMSUNG NORDIC SMART
ilmalämpöpumppu!
Toimivat kalusteratkaisut keittiöön ja kodin muihin tiloihin.
Sisustussuunnittelu
Ota ammattilainen avuksesi kotisi kunnostamiseen ja muutostöihin.
Samsung Nordic Smart
Fujitsu
ILMALÄMPÖPUMPPU
Samsung ilmalämpöpumppu on varmasti tällä hetkellä edistykPihasuunnittelu ja -rakentaminen
sellisin ja tehokkain ilmalämpöpumppu Suomen markkinoilla.
Ota ammattilaiset avuksesi pihan suunnitteluun ja rakentamiseen.
Samsungin myöntämä
5 vuoden tehdastakuu
Asyg 09LM. + Perusasennus 610€
1139,–
Asennuspalvelu
610 €
PERUSASENNUS
Valmiiksi sisäänrakennettu
Smart WiFi järjestelmä
90% muita merkkejä tehokkaammat HD-suodattimet
Portaaton +8 - +30 asteen
lämpötilansäätö
Hoitaa kaikki asennukset ammattitaidolla.
Katso lisätietoa: www.kataikko.fi
Rakentajapalvelu
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680
Lahti
| puh. 03
070 | tai
www.kodinterra.fi
| avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Luotettava
kumppani,
kun813
rakennat
remontoit.
Kodin Terrasta!
Rakennuskemia
IKKUNA JA
OVITIIVISTE P 6M
Tervaleppä
AALTOLAUDE
Valkoinen.
pit 2000mm lev
150mm, kork 43mm.
695
59
95
Rakennuskemia
MONITOIMITIIVISTE 6,5M
Erittäin monikäyttöinen, vedenkestävä, itseliimautuva tiiviste
vaimentamaan, tiivistämään ja
suojaamaan. RK Monitoimitiiviste on nimensä mukaan 1001
kohteeseen soveltuva erikoistiiviste. Tiivisteen koko on 15 mm
ja se soveltuu 1-5 mm raolle.
Lopella
KARHE SISUSTUSPANEELI
Päätypontattu valkoinen
sisustuspaneeli. Myydään täysin
paketein, paketissa 5 lautaa.
Pituuksina 2,1m , 2,4m ja 2,7m.
695
2590
Rakennuskemia
YLEISTIIVISTE
Ikkuna- ja ovitiiviste O-profiili,
TPE kirkas 6 m
/m2
1195
Mattiovi
ARKI SPA 9X21
7-Veljeksen ovet
VENLA, PARVEKEOVI
9-10x21, valkoinen. Lasi 12M.
499,–
7-Veljeksen ovet
AINO, ULKO-OVI
9-10x21, valkoinen, lasilla.
Toimitusmyyntituote.
665,–
+ rahti 79€
Arki-malliston monikäyttöinen kosteantilan ovi, joka sopii myös kodin
kuiviin tiloihin. Ovessa opaalikalvolla
laminoitu turvalasi, joka läpäisee
valoa, mutta tarjoaa silti hyvän näkösuojan. Suositusetäisyys suihkusta
vähintään 1,5 metriä.
269,–
Mattiovi
MASSIIVIOVI 3P 7-10X21
3-peilinen sisustusovi, valkoiseksi maalattu
129,–
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kylpyhuoneeseen
Omistajan käyntikortti
Reg
Reg
KUITUTAPETTI 2122-2
KUITUTAPETTI 5115-1
1895
1895
Kiinnitystapa: liisteri seinään.
Kuviokorkeus (cm): 0. Kuvio
kohdistus: ei, Pesun ja hankauksen kesto: pesun kestävä.
Valon kesto: hyvä, Rullan
pituus (m): 10,05. Rullan leveys
(m): 0,53. 1,89 €/m.
/rll
Kiinnitystapa: liisteri seinään.
Kuviokorkeus (cm): 26,5.
Kuvio kohdistus: kyllä, Pesun
ja hankauksen kesto: pesun
kestävä.Valon kesto: hyvä,
Rullan pituus (m): 10,05. Rullan leveys (m): 0,53. 1,89 €/m.
/rll
Reg
KUITUTAPETTI 5106-1
Reg
SISUSTUSMAALI A 9 L,
HIMMEÄ
Kiinnitystapa: liisteri seinään.
Kuviokorkeus (cm): 17,5.
Kuvio kohdistus: kyllä, Pesun
ja hankauksen kesto: pesun
kestävä.Valon kesto: hyvä,
Rullan pituus (m): 10,05. Rullan leveys (m): 0,53. 1,89 €/m
Akrylaattimaali sisäseinille.
Riittoisuus 6-12 m2/l, Kiiltoaste Himmeä, Vesiohenteinen, M1-luokitus, Valkoinen.
6,43 €/L.
1895
5790
/rll
laaja valikoima
paulmanN
led-nauhoja.
Pinnoitetut LED-nauhat
kaikkiin tiloihin. Rakenna omasi.
Reg
REMONTTIMAALI A 9 L,
PUOLIHIMMEÄ
Akrylaattimaali sisäseinille.
Riittoisuus 6-12 m2/l, Puolihimmeä, Vesiohenteinen, M1luokitus, Valkoinen. 6,66 €/L.
59
90
Reg
KATTO- JA POHJAMAALI
AP 9 L, TÄYSHIMMEÄ
ainen tila
luo taianomau
oilla .
led-valon h25 m.
pituus jopa
Akrylaattimaali sisäkäyttöön.
Seinille ja katoille, Riittoisuus 4-10 m2/l, Täyshimmeä,
Vesiohenteinen, M1-luokitus,
Valkoinen. 4,43 €/L.
3990
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
X-tra
KATTOPANEELI STP
8X160X2070 MEL
Paketissa 1,65m2.
11,47e/pkt
6
95
X-tra
PEITELISTA
10X42X2200 MDF
/m2
Maler
SPA-KOSTEAN TILAN
KATTOPANEELI STP
10X120X2070
1
95
/kpl
Paketissa 1,24m2.
2990
/m2
X-tra
Maler
JALKALISTA
12X42X2700 MDF
TUNNE KUURA
10X195X2070 STP
Ympäripontattu 0-sauma.
paketissa 2,02 m2 – riittoisuus 1,90 m2/pkt
1090
290
/kpl
/m2
Uusi, helppo avaimet käteen
-remontti omistajille
Oli remonttisi suuri tai pieni, soita
remonttisuunnittelijallemme ja
varaa ilmainen kotikäynti:
044 976 9748
Bonusta työstä ja materiaaleista!
Takuuremontit toteuttaa: rakennusliike Welhotek Oy
Omistajan käyntikortti
Maalit joka paikkaan
Sanka
SUIHKUKULMA LINC NIAGARA
Airam
TYÖTILAVALAISIN 2X18 W IP65
Teho 2X18W. T8 kanta. Pakkaus sisältää lampun. IP65. Runko iskunkestävää
polykarbonaattia. Kupu iskunkestävää
UV-stabiloitua akryyliä. Kytkentärima
valaisimen molemmissa päissä.
24
90
Koot: 700, 800, 900 x 700, 800, 900
mm. Kahdella kääntyvällä kaarevalla
ovella varustettu suihkukulma mukautuu erinomaisesti tilaan kuin tilaan:
suihkukulman säädettävyys mahdollistaa
joustavan asennuksen.Lasi: 6 mm karkaistu turvalasi, kirkas, Profiilit: kiiltävä,
mattahopea, valkoinen. norm. 840 €
640,–
640,–
Airam
TYÖTILAVALAISIN 2X36 W IP65
Teho 2X36W. T8 kanta. Pakkaus sisältää lampun. IP65. Runko iskunkestävää
polykarbonaattia. Kupu iskunkestävää
UV-stabiloitua akryyliä. Kytkentärima
valaisimen molemmissa päissä.
37
90
Airam
ULKOPYLVÄSVALAISIN
PUISTOLA
Teho 60W. E27 kanta. Pakkaus ei sisällä lamppua. Halkaisija 10cm. Korkeus 92cm.
6495
Oras
KEITTIÖHANA OPTIMA 2734 F
R
Kiilto
telattava
valmistasoite
Erityisesti maalatun lasikuitutapetin
tasoittamiseen. Myös kipsilevyn
saumanauhan kiinnittämiseen.
Oras Optima 2734F keittiöhana, jossa
on EasyGrip-vipu, korkea juoksuputki,
poresuutin ja älykäs pesukoneventtiili.
Vettä ja energiaa säästävä ekonappi lisää turvallisuutta, sillä se toimii
samalla lämpötilan rajoittimena
Optima-pesuallashanoissa.
235,–
www.kiilto.com
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Reg
KYLPYHUONEKALUSTE MERI
Meri on klassinen kaluste kehysovilla
ja kuppivetimillä. Sopii niin kotiin
kuin vapaa-ajan asuntoonkin. Hinta
sisältää: Allaskaapin 600x700x450,
posliinialtaan, peilin 600x700, korkeakaappi myydään erikseen.
646,–
X-tra
KYLPYHUONEKALUSTE
RYHMÄ 45
/ryhmä
Reg
KYLPYHUONEKALUSTE LUMI
Korkeakiiltoinen valkoinen Lumi
hohkaa nimensä mukaisesti. Raikkaan
valoisa vaihtoehto. Hinta sisältää:
allaskaapin 600x700x385, pyramiidialtaan 600X40X390, peilin 600X600.
Puolikorkea kaappi myydään erikseen.
129,–
563,–
/ryhmä
Reg
KYLPYHUONEKALUSTE KOSKI
Koski on mattamusta kokonaisuus
rungosta vetimiin. Selkeä tyyli sopii
moderniin kotiin. Hinta sisältää:
Allaskaapin 600x700x385, pyramidialtaan 600x20x395, peilikaapin
600x665x140
769,–
/ryhmä
VAIN LAHDESSA !
Suunnitelmissa kylpyhuoneremontti?
Varaa aika ilmaiseen suunnitteluun.
Setti sisältää peilikaapin,
altaan ja allaskaapin koottuna, väri kiiltävä valkoinen,
lakattu pinta peilikaapin ja
allaskaappin rungossa sekä
ovessa, kätisyys vaihdettavissa.
Saatavana myös 55 leveenä
hintaan 159 €/ryhmä
Harma
KYLPYHUONEKALUSTE
SETTI 50 CM
Valkoinen kph-kaluste setti.
Peilikaappi LED-valolla, sähköpistokkeella sekä valokytkimellä.
IP44 luokitus. Allaskaapissa
ja peilikaapissa soft closehidastimet. Erikseen myytynä
peilikaappi 119 € ja allaskaappi
altaineen 119 €.
Yhteishintaan
219,–
Kauttamme saat suunnittelun,
tarvikkeet sekä asennuksen
yhdestä paikasta. Suunnittelussa voimme käyttää apuna
3D-kuvia, jotka auttavat laattojen valinnoissa sekä kalusteiden suunnittelussa.
Oletko tekemässä kylpyhuone-,
Pia Henriksson
044 471 0279
pia.henriksson@sok.fi
Omistajan käyntikortti
Myös eläimille
Pergo
Triofloor
Harmaa tammi 3-sauvanen.
Käyttöluokka 32, 8x190x1200
mm. Käänteentekevä PerfectFold
3.0 -asennusjärjestelmä tekee
asentamisesta äärimmäisen
helppoa. Huipputiivis TitanXpinnoitte. 26,97 €/pkt.
Bauclic Style laminaattilattiat soveltuvat kaikkiin kovan käytön asuintiloihin sekä kohtalaisesti käytettyihin ammatti- ja julkisiin tiloihin.
8 mm, KL 32. Paketissa 1,985 m2.
27,96 €/pkt. Norm. 16,95/m2
LAMINAATTI DOMESTIC
EXTRA HARMAA TAMMI
1690
/m2
LAMINAATTILATTIA BAUCLIC
STYLE AKAASIALANKKU
VINTAGE
9595
13
13
/m2
/m2
Pergo
VINYYLI SOFT HARMAA
TAMMI, LAUTA
Erittäin kestävä, ääntä vaimentava, täysin vedenkestävä sekä
helppo asentaa. Paketissa 2,105
m2 premium vinyyli, KL 32
- markkinoiden stabiilein vinyylilattia. 69,25 €/pkt.
3290
/m2
Parla
PARKETTI SAARNI
RUSTIKAL SOPRANO 3 S
Kotimaista laatua. Valkomattalakattu. Laudan koko
14x205x2195 mm. Paketissa
2,7 m2. 73,55 €/pkt.
2790
/m2
Triofloor
LAMINAATTILATTIA BAUCLIC
STYLE CHALET VAALEA
Neljältä sivulta viistetty hieno
laminaatti, jossa lankkumaisuus
korostuu. Soveltuu kovan käytön
asuintiloihin. 8 mm, KL 32. Paketissa 1,985 m2. 27,96 €/pkt. Norm.
16,95/m2
95 95
13
13
/m2
/m2
elfa 5%
-2ja.
t
e
e
t
t
o
tu Ei koske Basic -koripakette i.
.ast
assa 31.10
Tarjous voim
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Reg
Reg
Reg
Mattalakattu, 3-sauvainen tammiparketti,
Natural-lajitelma, pinta 3,5mm, lukkopontti, laudan koko:14x188x2266, paketissa
3,41m2. 101,95 €/pkt.
Vaalea mattalakattu 3-sauvainen saarniparketti, Natur-lajitelma, pinta 3,5mm,
lukkopontti, laudan koko:14x188x2266,
paketissa 3,41m2. 119 €/pkt.
PARKETTI 3S TAMMI SAND
2990
/m2
PARKETTI 3S, VALKOINEN SAARNI
LAMINAATTI NATURE MARPLE,
VAAHTERA
3490
895
/m2
Reg
Käyttöluokka 31, kuiviin sisätiloihin, Twin
Clic-lukkopontti, laudan koko:7x192x1285,
paketissa 2,47m2. 29,52 €/pkt.
Käyttöluokka 32, kuiviin sisätiloihin, Twin
Clic-lukkopontti, Laudan koko:8x192x1285,
paketissa 2,22m2. 30,96 €/pkt.
1195
/m2
/m2
Reg
Reg
LAMINAATTI HANKO, VAALEA TAMMI
Käyttöluokka 31, kuiviin sisätiloihin, Twin Clic-lukkopontti, laudan
koko:7x192x1285, paketissa 2,47m2.
22,10 €/pkt.
LAMINAATTI HALTI, TAMMI
1395
/m2
LAMINAATTI ISLA, TAMMI
Supernatural wide body, leveä lankku, viisteet kahdella sivulla, käyttöluokka 32, 1clic2go-lukkopontti, laudan koko:8x242x1285,
paketissa 2,49m2. 57,15 €/pkt.
2295
/m2
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Omistajan käyntikortti
Tikkurila
UNICA AKVA A 2,7L OVIJA IKKUNAMAALI
Uusien ja aikaisemmin maalattujen tai lakattujen puupintojen
ja pohjamaalattujen metallipintojen maalaukseen ulkona ja
sisällä. Ikkunanpuitteet , ovet
ja karmit sekä ulkokalusteet.
Ei haitallisia liuotepäästöjä.
Soveltuu myös ulkokalusteisiin.
M1-päästöluokitus.18,48 €/l.
49
90
+sävytys
Tikkurila
HELMI 30 A 0,9L
PUOLIHIMMEÄ
Vesiohenteinen ja hajuton joka
paikan maali, joka ei kellastu,
kuivuu nopeasti ja tarttuu hyvin vaativaankin pintaan! M1,
Avainlippu, Joutsenmerkki,
MED Käyttökohde Sisämaalaukseen puu-, puukuitulevy-,
lastulevy- ja metallipinnoille.
Riittoisuus 8-10 m2/l. 31 €/l.
2790
+sävytys
Tikkurila
HELMI 30 A 2,7 L
PUOLIHIMMEÄ
Vesiohenteinen ja hajuton joka
paikan maali, joka ei kellastu,
kuivuu nopeasti ja tarttuu hyvin
vaativaankin pintaan! M1,
Avainlippu, Joutsenmerkki, MED
Käyttökohde Sisämaalaukseen
puu-, puukuitulevy-, lastulevyja metallipinnoille. Riittoisuus
8-10 m2/l. 25,15 €/l.
67
90
+sävytys
Nouda kätevästi
Tikkurila
HELMI 80 A 2,7L KIILTÄVÄ
Vesiohenteinen ja hajuton joka
paikan maali, joka ei kellastu, kuivuu nopeasti ja tarttuu
hyvin vaativaankin pintaan! M1,
Avainlippu, Joutsenmerkki, MED
Käyttökohde Sisämaalaukseen
puu-, puukuitulevy-, lastulevy- ja
metallipinnoille. Riittoisuus 8-10
m2. 25,15 €/L.
6790
+sävytys
Tikkurila
BETOLUX AKVA A 9L
Turvallinen vesiohenteinen maali
betoni- ja puulattioille. Kuivuu
nopeasti eikä kellastu. M1, Avainlippu Betoni- ja puulattioiden
maalaukseen sisätilossa. Soveltuu
myös aikaisemmin alkydi- tai
epoksimaalilla tai -lakalla käsiteltyjen lattioiden huoltomaalaukseen.
Riittoisuus 5-7 m2/l. 16,89 €/l.
152,–
+sävytys
Tikkurila
BETOLUX AKVA A 2,7L
Turvallinen vesiohenteinen maali
betoni- ja puulattioille. Kuivuu nopeasti eikä kellastu. M1, Avainlippu.
Käyttökohde Betoni- ja puulattioiden maalaukseen sisätilossa. Soveltuu myös aikaisemmin alkydi- tai
epoksimaalilla tai -lakalla käsiteltyjen lattioiden huoltomaalaukseen.
Riittoisuus 5-7 m2/l. 23,30 €/l.
6290
+sävytys
Tikkurila
Tikkurila
HELMI 80 A 0,9L KIILTÄVÄ
Vesiohenteinen ja hajuton joka paikan maali, joka ei kellastu, kuivuu
nopeasti ja tarttuu hyvin vaativaankin pintaan! M1, Avainlippu,
Joutsenmerkki, MED Käyttökohde
Sisämaalaukseen puu-, puukuitulevy-, lastulevy- ja metallipinnoille.
Riittoisuus 8-10 m2. 31 €/l
2790
+sävytys
LIITU A 0,9 L
Sävytettävä liitutaulumaali, johon liitu
tarttuu hyvin ja joka kestää toistuvaa
pyyhkimistä. Käy seinien lisäksi myös
pohjamaalattuihin kalusteisiin ja
esineisiin. M1, Avainlippu. Liitutaulupintojen maalaukseen. Liitukirjoitus
tarttuu hyvin maalattuun struktuuripintaan ja se voidaan helposti pyyhkiä
pois. Riittoisuus 8-10 m2/l. 33,22€/l.
2990
+sävytys
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
noutomyymälästä!
Teknos
TREND 20 2,7 L MAALARINVALKOINEN SISÄMAALI
Valmiiksi maalarinvalkoisen sävyyn
sävytetty vesiohenteinen, puolihimmeä akrylaattidispersiomaali sisätilojen
maalaukseen. Maali soveltuu uusien ja
ennen maalattujen betoni-, rappaus-,
tasoite-, tiili-, ja rakennuslevypintojen
maalaukseen. 10,70 €/L.
2890
Color expert
MAALARINSETTI
Sisältää: Sivellin 30 mm ja
50 mm, telasetti 18 cm,
maalarinteippi 29mm x
50 m.
990
Teknos
FUTURA AQUA 40 PM1 0,9 L
OVI- JA KALUSTEMAALI
Valkoinen kalustemaali sisä- ja
ulkokäyttöön, käyttökohteet mm.
ikkunapuitteet, lämpöpatterit ja
kalusteet, puolikiiltävä, riitoisuus
8-10m2/l, vesiohenteinen. 33,22 €/L.
2990
Color expert
MUOVITEIPPI
ORANSSI 50 MM
Suojaamiseen. Rullassa
33 metriä.
495
/rll
Liberon
KOVA ÖLJYVAHA 750 ML
Perustuu luonnonvahoihin ja öljyihin,
yhdistää öljyn ja vahan edut! Hengittävä. Antaa kestävän, tasaisen ja
harmonisen sävyn kaikille puulaaduille. Soveltuu puulattioille, -kalusteille ja
työtasoille, myös aikaisemmin öljytyille
tai öljyvahatuille pinnoille. 5 värisävyä.
Riittoisuus n. 30 m2/l. 53,20€/l.
3990
Liberon
SAUNA SUOJAÖLJY 500 ML
Suojaa puupintoja kosteudelta ja
lialta kuivissa ja kosteissa sisätiloissa.
Soveltuu käsittelemättömälle sekä
aiemmin öljytylle puulle, kuten
lauteisiin, paneeleihin ja kattoon.
Riittoisuus 8-15 m2. 27,90€/l.
13
95
Liberon
SAUNA SÄVY 750 ML
Yhdellä käsittelyllä ylellinen suoja
lauteille, paneeleille ja katolle. Sävyttää kaikki puupinnat, korostaa puun
syytä. Suojaa lialta ja kosteudelta.
Valumaton, helppo levittää vaaka- ja
pystypinnoille. 3 värimaailmaa. Riittoisuus 12 m2/l. 19,93€/l.
14
95
Color expert
TELASETTI 18 CM
690
Suomen Am-markkinointi
TAPETTI ELEGANT NÄPPÄRÄ
Laaduka non-woven tapetti. Pyyhittävä ja hyvän valonkesto. Liisteri
tai liima seinään, ei vettymisaikaa.
Rullakoko 0,53x11 m.
19
95
/rll
Suomen Am-markkinointi
PRIDE VALMISLIIMA 15 KG
PVA-pohjainen valmisliima
tapettien kiinnittämiseen.
Sopii imukykyisille ja maalatuille
alustoille kuivissa tiloissa. Sopii
kaikille tapettilaaduille. Jämäkkä
koostumus tekee levittämisen
helpoksi. Riittoisuus 6-8 m2/kg.
1595
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kaikki puutarhaan
Omistajan käyntikortti
Kodin Terran eläinmaailmasta!
Royal Canin
KUIVAT KISSANRUOAT
10 KG
alk.
6580
45,–
alk.
Best Friend
Royal Canin
KISSAN SÄILYKELAATIKOT
Laatikossa 12 x 85 g täysravintoannospusseja kissoille.
1795
PUSAKKA HURTTA OUTDOORS FROST
Mukava ja vedenpitävä Shoft Shell- materiaali. 3M heijastimet. Kestää konepesua. Kevyt ja huomaamaton käyttää,
helppo pukea ja riisuua. Selkäosassa kaksisuuntainen
vedenpitävä vetoketju sekä aukko valjaiden talutinkiinnitykselle. Tummanharmaa. Koot 25, 30, 40, 50, 60 tai 70 cm.
(Norm. 59,90-79,90)
Royal Canin
KAIKKI 12KG:N JUNIOR
& ADULT KOIRIEN ROTURUOAT
54
90
Shetland
BIO HEALTH JA
LACTO HEALTH 50G
Maitohappobakteerilisä
tukemaan lemmikkisi
suoliston mikrobikantaa.
1190
Aristo
Eukanuba
KISSAN KUIVARUOAT 400G
Täysravinto kissallesi. Kitten,
Adult 1+, Adult 7+, Healthy
Digestion, Hairball Control, Sterilised/Overweight.
745
Esim. Rauh Minihodari 2kpl/
pkt 7,16€ (norm. 8,95€).
–20%
Eukanuba
Shetland
GOLDEN EAGLE FRESH
MEAT 2KG
Käytetty tuoretta lihaa. Farm
(ankka-kalkkuna), Ocean
(lohi-silli) ja Wild (peura-kanisilli). Saatavana myös 10 kg:n
säkeissä 79,90€.
1990
KOTIMAISET RAUHPURULUUT JA HERKUT
n ja
vehnättöon!
vilja
DAILY CARE- SARJA 2,5KG
Digestion herkkämahaiselle,
Sensitive Skin herkälle iholle,
Owerweight/Sterilised painonhallintaan, Sensitive Joints nivelten
hyvinvointiin ja Senior 9+ ikääntyneille koirille. Saatavana myös
12,5 kg:n säkeissä 69,90€.
2290
KODIN TERRA LAHTI Simolanmutka 5, 15680 Lahti | puh. 03 813 070 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Kodin Terrasta!
Lakstedt
Lakstedt
5
1
ATSALEA
95
Bosch
LEHTIPUHALLIN/IMURI
ALS 25
Erittäin tehokas sähkökäyttöinen kaksitoiminen imuripuhallin. Puhallusnopeus
säädettävissä portaattomasti.
Teho 2500W. Keräyspussin
tilavuus 45l.
9990
Jonsered
LEHTIPUHALLIN B2126
Erittäin hyvä puhallusteho,
tasapainoinen ja helposti
käsiteltävä. Puhallusputken
pituus on säädettävissä parhaan
suorituskyvyn aikaansaamiseksi.
Mukana pyöreä ja litteä suulake. Teho 28cm3/0,8kW.
219,–
Jonsered
MOOTTORISAHA CS 2240
Teho 1,8kw, 40,9cm3, paino
ilman terävarustusta 4,3kg,
Clean Power -moottori takaa
merkittävästi pienemmät päästöt, alhaisemman polttoaineenkulutuksen.
369,–
Jonsered
MOOTTORISAHA CS 2252
Clean Power -moottoritekniikka,
sylinteritilavuus 50.1 cm³, teho
2.5 kW. Ketjujako 325", suositeltu
terälevyn pituus 33-50cm / 1320". Takuu 2 vuotta.
599,–
HOPEALANKA
95
Jonsered
LUMILINKO ST 2106
2-vaihelinko, moottori B&S 800
Series, teho 3,7kw, työleveys
61cm, työvalo, paino 94kg.
1250,–
Kekkilä
KUIVIKEKÄYMÄLÄ 50L
tyylikäs, tehokas ja näppärän kokoinen käymälä, joka sopii pienempäänkin tilaan. Käymälän voi asentaa niin huussiin kuin lämpimään
sisätilaan. Helppo tyhjentää ja pitää
puhtaana, asennetaan suoraan
lattiapinnalle. Tuotteen mitat: l 500
x k 470 x s 510 mm. Valmistettu
Suomessa. Tuuletusputki, suotonesteletku ja suotonesteen keräilyastia
hankitaan erikseen.
189,–
Kekkilä
TEHOKOMPOSTORI 225
Biojätteen ympärivuotiseen
kompostointiin. Lisävarusteena
myytävän korotusosan avulla
kompostorin tilavuuden saa
nostettua 325 litraan. Korotusosa 189,-.
449,–
VAPO
PUUPELLETTI 16 KG
Yksittäin 6,95.
30,–
/5 säkkiä
KODIN TERRA HÄMEENLINNA Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna puh. 03 84 880 | www.kodinterra.fi | avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18
Syksyisiin puuhiin
Kodin Terrasta!
Kodin Terra Lahti
Simolanmutka 5, Lahti
puh. 03 813 070
Kodin Terra Hämeenlinna
Katsastusmiehentie 9, Hämeenlinna
puh. 03 84 880
avoinna ark 7–21, la 8–18, su 12–18 I www.kodinterra.fi
HALKOSÄKKI 40L
Kätevässä 40l verkkopussissa. Helppo pinota
ja varastoida. yksittäin
4,95/säkki.
39,–
/10 säkkiä
Reg
REMONTTIMAALI A
9 L, PUOLIHIMMEÄ
Akrylaattimaali sisäseinille. Riittoisuus 6-12 m2/l,
Puolihimmeä, Vesiohenteinen, M1-luokitus,
Valkoinen. 6,66 €/L.
5990
U
TA SU N N
8
ORSTAIS
.–11.10. T
NTAIH IN
Reg
TAKKAUUNI TU 820/S
ALALIITOSMALLI
Lämmitysala 10-50m2.Lev
780mm, Syv 570mm, Kork
1320mm. Paino 1060kg.
TINÄ Ä:
LISÄ Ä RY
R E M PPA
RY TINAT.F
I
2099,–
+asennus ja rahti