Kohdeopas Khao Lak

Transcription

Kohdeopas Khao Lak
Kohdeopas Khao Lak
Khao Lak
Jos kaipaat unohtumatonta aurinkolomaa, varaa matka Khao Lakiin. 15 kilometrin
pehmeähiekkainen ranta hyväilee auringonpalvojia ja jakautuu erinimisiin rantakaistaleisiin,
toinen toistaan kauniimpiin. Ranta on luonnontilassaan, vailla kauppiaita tai rantatuolien
ylitsepääsemätöntä merta. Silti heti rannan vieressä on ruokapaikkoja, joissa
nautiskellaan nuudeleita ja virvokkeita niin päivällä kuin auringonlaskun koittaessa.
Khao Lak on sukeltajien ja snorklaajien paratiisi. Läheisten Similanin saarten maailmankuuluilla
sukellusvesillä muutaman räpylän potkun päässä ovat kauniit koralliriutat, mantarauskut ja
värikkäät kalaparvet. Nähtävyyksiä riittää pinnan yläpuolellakin, esimerkiksi Khao Sokin
kansallispuiston luontosafarilla. Sademetsä on Khao Lakissa aivan kivenheiton päässä. Milloin
vain voi lähteä omatoimiselle pikkupatikalle Lamrun kansallispuistoon, jossa muutaman
kilometrin polun päässä odottaa salainen paratiisiranta.
Vehreän tropiikin ympäröimien hotellien suurista uima-allasalueista löytyy lomatukikohta niin
lasten kanssa kuin aikuisten parissa matkustaville. Ostokset voi tehdä pikkuliikkeissä. Khao
Lakin rentoon tyyliin eivät suuret ostoskeskukset sovi. Vatsan kurniessa suunnataan keskustan
ja rannan ravintoloihin, joissa yöelämä jatkuu leppoisana.
Hyvä tietää kohteesta
ASUKASLUKU JA ETÄISYYDET
Khao Lak n. 4 500 as.
Taplamu (lähdöt Similanille) 14 km
Thai Muang (golfkenttä) 30 km
Takuapa 30 km
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Phuket City 106 km
Krabi 132 km
AURINKOMATKAT KOHTEESSA
Tapaat oppaamme lentoasemalla, kohteessa sekä Aurinkomatkojen opastetuilla retkillä.
Tavoitat oppaamme myös puhelimitse Aurinkolinja-palvelun kautta.
AUTONVUOKRAUS
Auton vuokraaminen kohteessa ei ole suositeltavaa, sillä vuokra-ajoneuvoille ei saa
onnettomuus- tai vahinkotilanteiden varalle kattavia vakuutuksia. Lisäksi vasemmanpuoleinen
liikenne ja paikallinen liikennekulttuuri vaativat totuttelua. Liikenneruuhkien vuoksi matkanteko
etenkin kaupunkialueilla on usein hidasta.
Voit vuokrata auton ja kuljettajan oppaamme kautta. Henkilöauto n. 3500 THB (1–3 henkilöä),
minibussi n. 4000 THB (4–8 henkilöä).
HARRASTUKSET
Suomalainen Raya Divers -sukelluskeskus järjestää sukelluskursseja sekä snorklaus- ja
sukellusretkiä aloittelijoille ja kokeneille sukeltajille. Retkiä tehdään maailmankuuluilla Similanin
saarten alueella ja luonnonkauniille Koh Tachain saarelle. Khao Sokin kansallispuiston
läheisyydessä tehdään myös norsuvaelluksia.
PATIKOINTI
Khao Lak Lamrun kansallispuiston keskuksesta lähtee n. 1,5 km:n pituinen reitti pienemmälle
rannalle.
Khao Sokin kansallispuistossa voi patikoida. Pidemmille reiteille on suositeltavaa mennä
paikallisen oppaan johdolla. Puisto on n. 73 km:n päässä Khao Lakista.
SUKELLUS JA SNORKLAUS
Similanin saarten kansallispuisto koostuu yhdeksästä, pääosin asumattomasta saaresta.
Kansallispuiston keskuspaikka on Ko Miang. Saaret on luokiteltu maailman parhaiden
sukelluskohteiden joukkoon. Meren lämpötila on vuoden ympäri n. +29 °C. Näkyvyys on yleensä
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
n. 30 m. Kalalajien rikkaus sekä upeat korallit tarjoavat antoisia sukellusretkiä.
Voit varata ja maksaa retkiä ja sukelluskursseja etukäteen jo Suomessa.
Yhteistyökumppanimme Phuketissa on suomalainen sukelluskoulu Raya Divers.
Snorklata voi joillakin rannoilla Similanin ja Surinin saarilla, jonne on matkaa n. 60 km.
HYVÄ TIETÄÄ KOHTEESTA
APTEEKKI JA LÄÄKÄRI
Keskustassa on useita apteekkeja.
Keskustassa oleva Dr Chusakin klinikka on avoinna päivittäin. Voit myös pyytää hotellin
vastaanottoa tilaamaan lääkärin hotelliin. Lähin sairaala on Takuapassa, n. 30 km:n päässä
Khao Lakista.
Lääkärinpalkkiot ja lääkkeet maksetaan käteisellä. Voit anoa kuitteja vastaan korvausta
vakuutusyhtiöltäsi.
Useimmiten matkailijat viedään hoitoon Phuketin yksityissairaaloihin, esim. Bangkok-Phuket- tai
Phuket International Hospitaliin, jossa käy Eurooppalaisen matkavakuutus.
LIIKUNTAESTEISET
Khao Lakissa on korkeuseroja, tiet ovat osittain päällystämättömiä, jalkakäytäviä on harvassa ja
niiden reunustat ovat korkeita. Taksit ovat lavatakseja, joihin pääsy voi olla hankalaa. Khao
Lakissa ei ole invatakseja. Retkillä liikutaan paljon luonnossa, myös veneillä ja kanooteilla. Niihin
ei pääse pyörätuolilla. Invataksin voi tilata lentokenttäkuljetuksille Phuketin lentoasemalta Khao
Lakiin.
LUOTTOKORTIT JA VALUUTANVAIHTO
Visa ja MasterCard ovat tunnetuimmat luottokortit, American Express ja Diners käyvät joissakin
hotelleissa ja suurimmissa liikkeissä, Luottokorteilla ja Visa Electronilla voit nostaa rahaa
automaateista. Rahaa voit vaihtaa pankeissa, valuutanvaihtopisteissä ja hotelleissa.
Keskustassa olevat pankit ovat avoinna ma–pe klo 8.30–15.30. Pankkien rahanvaihtopisteet
ovat avoinna päivittäin n. klo 9–20. Pankkien ja valuutanvaihtopisteiden vaihtokurssi on hotellin
kurssia parempi.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
MATKALLE MUKAAN
Thaimaan ilmastoon sopii kevyt vaatetus, luonnonmateriaalit kuten puuvilla ovat parhaita.
Busseissa on erittäin tehokas ilmastointi, joten bussimatkoja varten kannattaa ottaa mukaan
pitkähihaista vaatetta. Jos olet valinnut majoituksen neljän tai viiden tähden hotellista, huomioi,
että näiden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä pukeutumista. Thaimaassa tarvitaan
korkeakertoimisia aurinkovoiteita ja hyttyskarkotetta, joita saa myös paikan päällä.
PALVELURAHA
Thaimaassa on tapana antaa palvelurahaa hyvästä palvelusta. Voit halutessasi muistaa
tarjoilijoita ja hotellisi huonesiivoojaa, laukunkantajaa ja ravintolahenkilökuntaa. Sopiva kiitos
laukunkantajalle on n. 50 THB/laukku, retkibussin kuljettajalle 25–50 THB ja siivoojalle 100–200
THB/vk. Ravintolassa voit jättää laskun loppusummasta ja ravintolan tasosta riippuen esim.
20–60 THB.
KULKUYHTEYDET
Hotelleista pääsee lavataksilla Khao Lakin keskustaan.
Paikallisbussit liikennöivät Takuapaan ja sieltä edelleen noin tunnin välein Phuket Cityyn.
Bussimatka kestää 1 t 30 min–2 t 30 min, bussit liikennöivät klo 5–18.
Similanin saarille pääset retkien mukana. Pikavenematka kestää n. 1 t 30 min. Veneet lähtevät
Tap Lamun satamasta, n. 14 km:n päästä Khao Lakista. Surinin saarille pääset retkien mukana.
LENTOKENTTÄKULJETUKSET
Talven 2015–2016 matkustuskaudella tämän Aurinkomatka-paketin hintaan sisältyvät
edestakaiset bussikuljetukset lentoasemalta hotellille. Talven 2016–2017 matkustuskaudella voit
ostaa bussikuljetukset hintaan 18 €/aikuinen ja 9 €/lapsi 2–17-v., alle 2-vuotiaat sylilapset
maksutta. Voit ostaa myös yksityiskuljetuksen lentoasemalta hotellille. Bussikuljetuksen voit
ostaa viimeistään lähtöä edeltävänä iltana, yksityiskuljetus tulee ostaa viimeistään 7 päivää
ennen matkaa.
Lentokenttä Phuket International Airport
Matkan pituus 75–80 km Khao Lakin hotelleihin
Matkan kesto 1 tunti–1 tunti 30 min hotellista ja liikenteestä riippuen
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Yhteydet lentokentältä
Pelkän lennon ostaneet pääsevät lentokentältä lomakohteeseen taksilla.
MATKALLA LASTEN KANSSA
Lasten kanssa voi mm. ratsastaa norsulla Khao Sokin kansallispuiston alueella. Koko perheellä
voi osallistua myös retkillemme.
Pienten lasten ruokailu
Kaupoissa myydään purkkiruokia ja vaippoja. Lastenrattaita ei ole vuokrattavana.
NÄHTÄVYYDET
Khao Lak Lamrun kansallispuistoalue on kooltaan n. 125 km². Trooppisessa metsää, jossa on
paljon eläimiä, kasveja, vesiputouksia sekä useiden jokien alkulähteet. Puistossa on kaksi
lyhyttä kävelyreittiä.
Khao Sokin kansallispuisto muodostaa yhdessä Phang Ngan ja Kaeng Krungin
kansallispuistojen sekä kahden villieläinten suojelualueen kanssa Etelä-Thaimaan suurimman,
yli 4 000 km²:n luonnonsuojelualueen. Khao Sokissa on tiheää sademetsää, kalkkikivikallioita,
vesiputouksia, puroja ja jokia sekä paljon eläimiä. Retkien mukana puistossa voi mm. vaeltaa,
ratsastaa norsulla ja meloa kanootilla. Puisto on n. 70 km:n päässä Khao Lakista.
Kansallispuistoalueet ovat avoinna klo 8–18. Pääsymaksu on 50–100 THB.
Useassa tasossa oleva Chong Fan vesiputous on n. 8 km:n päässä Khao Lakin keskustasta.
Sai Ruangin vesiputous on n. 15 km:n päässä Khao Lakista.
Phang Ngan lahdella on kuvauksellisia, pystysuoraan vedestä kohoavia kalkkikivimuodostelmia.
Phang Ngahan järjestetään Khao Lakista retkiä.
Similanin saarten kansallispuisto koostuu yhdeksästä saaresta. Alue on kooltaan 128 km²,
josta vain 14 km² on maapinta-alaa. Upeat basalttikalliot ovat muovautuneet aikojen kuluessa
mielenkiintoisiin muotoihin. Saaret on luokiteltu maailman parhaiden sukelluskohteiden
joukkoon. Saarille pääsee retkien mukana.
Surinin saarten kansallispuisto sijaitsee Similanin saarten pohjoispuolella, n. 60 km:n päässä
rannikolta. Alue on kooltaan 135 km² ja siihen kuuluu viisi saarta. Kahdella saarella asustaa
merimustalaisia. Saarille pääsee kätevimmin retkien mukana.
Takuapan kaupungissa, n. 30 km:n päässä Khao Lakista, on markkinat.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
OSTOKSET
Khao Lakin pikkuliikkeissä myydään mm. käsitöitä ja rantavaatteita. Pääkadun varrella on myös
useita räätäleitä sekä optikkoliikkeitä. Phuketin saarella on monipuoliset ostosmahdollisuudet.
Liikkeet ovat avoinna aamusta myöhäiseen iltaan. Bang Niangin alueella on iltamarkkinat
maanantaisin, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Myytävänä on mm. vaatteita ja ruokaa.
RAVINTOLAT JA HUVIT
Hotellien omien ravintoloiden lisäksi keskustassa ja rannalla on paljon erilaisia ruokapaikkoja.
Iltaelämä on rauhallista. Iltaa vietetään baareissa ja hotellien omissa ravintoloissa. Joissakin
baareissa soitetaan iltaisin elävää musiikkia.
UIMARANNAT
Hotellien edustalla on upea, pitkä ja hienohiekkainen ranta. Rannalla on aurinkotuoleja ja
baareja vain paikoitellen.
Khao Lakin rauhallinen ranta on n. 15 km pitkä. Rannan eteläpäässä on kalliomuodostelmia,
jotka voi helposti kiertää tai niiden yli voi kavuta. Kivet saattavat olla teräviä, joten uimatossut
ovat tarpeen. Rannan pohjoispää on tasaisempaa.
Eteläisin ranta on Khao Lak, sitten tulevat Nang Thong, Bang Niang, Khuk Khak, Laem
Pakarang ja pohjoisimpana on Bang Sak. Hienosta hiekasta johtuen rantavesi on hieman
sameaa.
Retket
LUONTOSAFARI
Aito viidakkoseikkailu Khao Sokin kansallispuistossa! Päivän aikana näet ja koet erilaisen
Thaimaan vehreän luonnon keskellä.
Ihailemme ympäröivää luontoa näköalapaikalla, ja vierailemme Buddhalaisella temppelialueella.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Päivän kruunaa ajelu bambulautalla upeissa karstikalliomaisemissa. Paluumatkalla
pysähdymme kumipuuviljelmällä, jossa näemme norsuja, viidakon sympaattisia jättiläisiä.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä (n. klo 8-17)
Hinta:
n. 92 €/aikuiset, 74 €/lapset 4-14-v.
Opastus
suomeksi
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015-16 retkipäivä on torstai.
:
Huomioitavaa Temppelivierailulla tulee olla polvet ja olkapäät peittävä vaatetus.
:
TAKUAPA
Näe aitoa thaimaalaista arkea vilkkaassa ja viehättävässä lähikaupungissa. Menomatkalla
pysähdytään cashewpähkinätehtaalla, josta matka jatkuu viehättävään vanhaan kaupunkiin.
Vierailemme myös kiinalaisessa apteekissa, jossa voit vaikka kysäistä apteekkarilta rohtoja
omiin vaivoihisi. Buddhalaisessa ja kiinalaisessa temppelissä kuulemme kiehtovia tarinoita
paikallisesta elämästä.
Paikallisessa koulussa tutustumme pieniin oppilaisiin ja pääset kurkistamaan koulun tiloihin.
Pienessä kahvilassa ja leipomossa maistelemme paikallisia erikoisuuksia. Päivän päätteeksi voit
tutustua kaupungin tuoretorin tarjontaan, ja paluumatkalla piipahdamme vielä helmitehtaalla.
VARAA RETKI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 62 €/aikuiset, 31 €/lapset 4–14-v.
Sisältää:
välipalan
Opastus
suomeksi
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–2016 retkipäivä on tiistai.
:
Huomioitavaa
:
temppelivierailulla tulee olla polvet ja olkapäät peittävä vaatetus. Jos haluat viedä tuliaisia
koululle (vapaaehtoista), opas auttaa kouluvierailun yhteydessä lahjoitusten kanssa (hyviä
lahjoja koululaisille ovat koulutarvikkeet, esim. kynät)
PÄIVÄ PHANG NGALLA
Ikimuistoinen retki vie sinut ihailemaan miljoonia vuosia vanhoja karstikallioita ja
mangrovemetsiä, James Bondin saarta ja viehättävää merimuslimikylää. Tätä retkeä ei kannata
jättää väliin!
Ajamme minibusseilla Khao Lakista Phang Ngan lahdelle, josta suuntaamme pitkähäntäveneillä
luonnon maisemien äärelle. Retkeen sisältyvällä kanoottisafarilla näemme upeita luolia ja
tunneleita, joiden sisällä avautuu henkeäsalpaavan kauniita trooppisia laguuneja ja
tippukivimuodostelmia. Kanooteissa on mukana paikalliset melojat, mutta voit toki kokeilla
melomista itsekin.
Melonnan jälkeen jatkamme matkaa elokuvamaisemiin pitkähäntäveneellä ja nautimme
maittavan lounaan. Paluumatkalla pääset vielä vierailemaan apinoiden asuttamalla
luolatemppelillä, jossa lepää kultainen Buddha-patsas.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä (n. klo 7–17.30)
Hinta:
n. 85 €/aikuiset, 45,50 €/lapset 4–14-v.
Sisältää:
lounaan
Opastus
suomeksi
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on keskiviikko.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
:
Huomioitavaa
:
Temppelivierailulla suositellaan pukeutumaan olkapäät ja polvet peittävään vaatetukseen.
MYANMAR JA RANONGIN KUUMAT LÄHTEET, 2 PÄIVÄÄ
Rentoudu Ranongissa ja tutustu Myanmarin salaisuuksiin. Ensimmäisenä päivänä nautimme
Ranongin kuumien lähteiden tervehdyttävästä vaikutuksesta. Toisena päivänä hyppäämme
veneeseen ja kiidämme vastarannalle Myanmariin. Venematka on kuin hyppy vähintään puoli
vuosisataa ajassa taaksepäin.
Myanmarin puolella ajamme lava-autoilla kaupungin läpi läheisille kukkuloille. Kukkuloilta on
mahtavat näkymät eteläisimmälle niemekkeelle. Pääseepä siellä poikkeamaan pienessä
burmalaisessa temppelissäkin.
Vierailemme myös paikallisilla markkinoilla. Mukaan saattaa tarttua vaikka perinteinen miesten
asuste longy tai viilentävää ja kaunistavaa thanaka-kasvovoidetta. Suussa sulavan lounaan
jälkeen palaamme veneellä takaisin Thaimaan puolelle.
VARAA RETKI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa
Kesto:
kaksi päivää
Hinta:
n. 219 €/hlö, ei lapsialennusta. Lisämaksu yhden hengen huoneesta 25 €.
Sisältää:
yöpymisen Ranongissa kahden hengen huoneessa, aamiaisen, illalllisen ja lounaan
Lisämaksusta päiväpassi Myanmariin n. 500 THB, maksetaan paikan päällä
:
Opastus
suomeksi (kuljetus Ranongiin, jossa tapaat oppaan)
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Retki toteutetaan joka toinen viikko. Talven 2015–16
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
retkipäivät ovat maanantai ja tiistai joka toinen viikko. Viikolla 52 retkipäivät ovat
sunnuntai–maanantai 20.–21.12. Retki tehdään 2015 parillisilla viikoilla ja 2016
parittomilla viikoilla.
Huomioitavaa
:
Thaimaahan palatessa passiin tulee uusi leima, joka oikeuttaa 15 vrk maassaoloon
leimauspäivästä lähtien.
Mikäli haluat varata retken yhdelle henkilölle ota yhteyttä myyntipalveluumme.
THAIKEITTIÖN HERKUT
Tutustu thaimaalaisen keittiön saloihin ja kokkaa herkullista thairuokaa omin käsin. Päivän
aikana valmistetaan kolmea erilaista ruokalajia: paistettuja katkarapuja nuudeliin käärittynä,
kanaa cashewpähkinöillä ja tuoretta currytahnaa kookosmaidon kera. Jo ajatuskin saa veden
herahtamaan kielelle!
Aamu alkaa käynnillä tuoretorilla ja sen jälkeen perehdytään perinteisiin thaikeittiön
raaka-aineisiin. Ruokaa valmistetaan viehättävässä ravintolan ulkoilmakeittiössä. Kun jokaiselle
osallistujalle on jaettu tarvittavat välineet aina esiliinoista lähtien, voi kokkailu alkaa.
Ruoan laiton ohessa opetellaan myös hieman ruoan koristelua vihanneksilla. Päivän päätteeksi
pääset nauttimaan itse valmistamasi maittavan lounaan.
VARAA RETKI
opaaltamme kohteessa
Kesto:
puoli päivää
Hinta:
n. 55 €/hlö, ei lapsialennusta
Sisältää:
lounaan ruokajuomineen
Opastus
englanniksi
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–2016 retkipäivät ovat tiistai, keskiviikko,
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
torstai ja perjantai.
KHAO SOKIN SADEMETSÄT 2 PÄIVÄÄ
Lähde unohtumattomalle elämysmatkalle Khao Sokin kansallispuistoon! Khao Sokin sademetsät
ovat maailman vanhimpia – jopa miljoonia vuosia vanhempia kuin Amazonin sademetsät.
Ensimmäisenä päivänä käydään Takuapan kaupungin aamumarkkinoilla ja nähdään paikallisia
arkiaskareissaan, matkataan kanootilla ja ihaillaan mahtavia karstikallioita. Matkalla saatat
nähdä myös viidakon eläimiä, kuten varaaniliskoja, apinoita ja mangrovekäärmeitä. Päivän
päätteeksi saavutaan Cheow Lan -järvelle, jossa yövytään järvellä kelluvissa bungaloweissa.
Toisen päivän aamuna katsellaan uskomattoman kauniita maisemia pitkähäntäveneen kyydissä,
patikoidaan viidakossa ja käydään bambulautalla koralliluolassa ihailemassa
tippukivimuodostelmia. Takaisin Khao Lakin hotelleille palataan alkuillasta.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
kaksi päivää
Hinta:
n. 199 €/aikuiset, 159 €/lapset 4–14-v.
Sisältää:
majoituksen, aamiaisen, lounaan ja illallisen
Opastus
englanniksi
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–2016 retkipäivät ovat perjantai ja
lauantai.
SIMILANIN SAARIRETKI
Joutuisa pikavenematka Similanin kansallispuistoon kannattaa. Perillä sinua odottavat
valkoisena hohtavat hiekkarannat ja runsaan kasvillisuuden peittämät trooppiset saaret. Päivän
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
aikana pääset paitsi snorklaamaan saaren uskomattoman rikkaassa ja monimuotoisessa
pinnanalaisessa maailmassa myös kartuttamaan tietämystäsi tropiikin kasvi- ja eläinlajeista
suomalaisen oppaan johdolla.
VARAA RETKI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 98 €/aikuiset, 68 €/lapset 3–11-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on tiistai.
:
KOH TACHAI -SAARIRETKI
Koh Tachai on pienen pieni asumaton saari Similanin kansallispuiston ja Surin-saarten välissä.
Vietä saarella täydellinen rantapäivä rantapeleineen ja nauti maittava thaimaalainen lounas
palmujen katveessa. Matalassa rantavedessä on mukava snorklata, ja kokeneemmille löytyy
haastetta kaukaisemmilta riutoilta.
VARAA RETKI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 110 €/aikuiset, 77 €/lapset 3–11-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on torstai.
:
SURIN-SAARIRETKI
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Koe täydellinen snorklausretki koko perheen voimin! Viiden saaren kiehtova saariryhmä tarjoaa
jokaiselle jotakin. Kauniit riutat ulottuvat matalista lahdista aina syvään mereen saakka ja ovat
täynnä värikästä merielämää.
Saarten valkoisilla hiekkarannoilla ja vehreässa sademetsässä vipeltää myös mitä
ihmeellisempiä olentoja. Paikka on erityisen tunnettu merikilpikonnista ja "merimustalaisista",
jotka ovat paenneet mantereelta saariparatiisiin elämään sopusoinnussa luonnon kanssa.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 105 €/aikuiset, 74 €/lapset 3–11-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on lauantai, 7.2 alkaen
myös sunnuntai.
MERIROSVOJEN RANTASEIKKAILU
Hii-o-hoi! Pistä silmälappu paikoilleen ja liity seikkailuun Kapteeni Mustaparran ja Miero
Merirosvon kanssa. Päivän ohjelmassa on rantapelejä, snorklausta, uimista sekä hurjan hauska
aarteenetsintä. Hauska retki soveltuu mainiosti sekä lapsille että aikuisille.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 68 €/hlö, ei lapsialennusta
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talvella 2015–16 retki toteutetaan joulukuun
puolivälistä alkaen keskiviikkoisin.
CHILL OUT CRUISE
Lähde tutustumaan Robinson Crusoe -henkiseen luontoon autiolle hiekkarannalle auringosta ja
hyvästä meiningistä nauttien. Voit osallistua leikkimielisiin rantapeleihin, rentoutua rannalla
kylmän juoman kera ja pulahtaa mereen vilvoittelemaan upeissa maisemissa. Halutessasi
oppaamme johdattavat sinut snorklauksen saloihin. Tämä kiireetön retki tarjoaa viihdykettä niin
pariskunnille kuin omasta rauhasta nauttiville aikuisille.
VARAA RETKI
Varaa retki oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 80 €/aikuiset, 56 €/lapset 3–11-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Retki toteutetaan 15.12. alkaen sunnuntaisin. Retken
viimeinen toteutuspäivä on 31.1.
SUKELLUSRETKI SIMILANILLE
Upean kansallispuiston kirkkaissa vesissä riittää ihailtavaa vaikka useammallekin
sukellusretkelle. Similanin yhdeksää saarta ympäröivät kauniit koralliriutat, ja sukelluskohteita on
jokaiseen makuun: värikkäitä koralliseinämiä, kivikkoisia kanjoneita ja onkaloita. Kohde valitaan
jokaisella retkellä erikseen sukeltajien toivomusten ja sääolosuhteiden sekä virtausten mukaan.
Retki sopii kaikentasoisille sukeltajille.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
VARAA RETKI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
koko päivä
Hinta:
n. 148 €/hlö, ei lapsialennusta
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja sukellusvarusteet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivät ovat ke, to, pe ja su.
SUKELLUSRETKI KOH BONILLE
Koh Bonin retki soveltuu kaikentasoisille sukeltajille, joten kohde on hyvä valinta vaikka sinun ja
ystäväsi sukellustaidot olisivatkin eri tasoilla. Tämä yksi Thaimaan hienoimmista
sukelluskohteista sijaitsee Similanin kansallispuiston läheisyydessä kirkkaissa
vesissä. Kauniiden korallien seassa sukeltamisen lomassa voit nähdä mantarauskuja.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä (2 sukellusta)
Hinta:
n. 148 €/hlö, ei lapsialennusta
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja snorklausvälineet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on lauantai.
:
SUKELLUSRETKI KOH TACHAI & KOH BON
Onko sukelluksen peruskurssi käytynä ja intohimo vedenalaiseen maailmaan löytynyt? Lähde
yhteen Thaimaan hienoimmista sukelluskohteista ja nauti upeista vedenalaisista maisemista.
Näillä retkillä sinulla on mahdollisuus nähdä esimerkiksi mantarauskuja ja pilottivalaita.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
koko päivä (3 sukellusta)
Hinta:
n. 173 €/hlö, ei lapsialennusta
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja sukellusvarusteet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivä on tiistai.
:
SUKELLUSKOKEILU – DISCOVER SCUBA DIVING
Haluaisitko kokeilla, miltä sukeltaminen ja paineilman hengittäminen pinnan alla tuntuu? Yhden
päivän elämys on loistava vaihtoehto, kun haluat kokea jotain uutta. Kurssilla opetetaan
sukelluksen perustiedot ja -taidot ja pääset kokeilemaan sukeltamisen saloja ensimmäistä
kertaa. Jos innostut lajista enemmän, on harjoittelua helppo jatkaa sukelluksen peruskurssilla.
VARAA KURSSI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
koko päivä (yksi sukellus)
Hinta:
n. 148 €/hlö, ei lapsialennusta, osallistujien alaikäraja 8-vuotta
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaan ja varusteet
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 retkipäivät ovat maanantai ja
sunnuntai.
SUKELLUKSEN PERUSKURSSI – OPEN WATER DIVER
Suorita laitesukelluksen peruskurssi kolmessa päivässä Phuketin lämpimissä vesissä.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Sukeltaminen aloitetaan harjoittelemalla ensin matalassa vedessä, josta siirrytään kurssin
edetessä syvemmälle. Saat kurssista PADI Open Water Diver -luokituksen, jolloin voit sukeltaa
18 metrin syvyyteen yhdessä toisen luokitellun sukeltajan kanssa.
VARAA KURSSI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
kolme päivää
Hinta:
n. 448 €/hlö, ei lapsialennusta, osallistujien alaikäraja 10-vuotta.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaat kurssipäivinä, materiaalit, sukellusvarusteet ja
sertifikaatin
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
:
Kurssipäivät
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 kurssipäivät ovat ke, to ja pe.
SUKELLUKSEN JATKOKURSSI – ADVANCED OPEN WATER DIVER
Kartuta sukellustaitojasi kahden päivän jatkokurssilla, jossa opit uusia kykyjä ja tulet yhä
varmemmaksi sukeltajaksi. Saat kurssista PADI Advanced Open Water Diver -luokituksen,
jolloin voit sukeltaa 30 metrin syvyyteen asti yhdessä toisen sukeltajan kanssa. Kurssin jälkeen
voit myös osallistua muihin jatkokoulutusohjelmiin.
VARAA KURSSI
Oma loma -palvelusta, soittamalla myyntipalveluumme tai oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
kaksi päivää
Hinta:
n. 348 €/hlö, ei lapsialennusta, osallistujien alaikäraja 10-vuotta.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset, lounaat kurssipäivinä, materiaalit, sukellusvarusteet ja
sertifikaatin
Opastus
suomeksi (Raya Divers)
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
:
Kurssipäivät
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–16 kurssipäivät ovat maanantai ja tiistai.
PHUKET FANTASEA
Lähde huikealle matkalle aasialaiseen fantasiamaailmaan. Lumoava esitys suuressa Elefanttien
Palatsissa vie sinut tunnelmasta toiseen akrobaatteineen, taikureineen, eläimineen ja
tansseineen.
FantaSea on valittu useana vuonna yhdeksi Thaimaan parhaimmista matkailuelämyksistä.
Buffetillallisella puolestaan pääset nauttimaan herkullisista makuelämyksistä eri puolilta Aasiaa.
VARAA RETKI
oppaaltamme kohteessa
Kesto:
puoli päivää (iltaretki)
Hinta:
n. 74 €/aikuiset, 62 €/lapset 4–14-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset ja buffetillallisen
Lisämaksusta juomat
:
Opastus
englanniksi
:
Retkipäivä
:
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–2016 retkipäivät ovat maanantai,
keskiviikko ja lauantai.
Huomioitavaa retkeä ei suositella pienille lapsille, sillä esitys voi olla heille liiankin jännittävä
:
SIAM NIRAMIT
Vietä lystikäs ilta yhdessä Phuketin uusimmista teemapuistoista. Värikäs ja mieleenpainuva
iltaretki sopii koko perheelle aivan pienimpiä lapsia lukuun ottamatta.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Heti teemapuistoon saavuttuasi pääset nauttimaan maukkaan ja monipuolisen buffet-illallisen
notkuvista noutopöydistä täynnä paikallisia ja kansainvälisiä makuja. Illallisen jälkeen voit
kierrellä vapaasti puiston alueella ja tutustua perinteiseen thaikylään, maistella paikallisia
herkkuja ja seurata erilaisia työnäytöksiä.
Ennen illan kohokohtaa on luvassa vielä thainyrkkeilyä ja norsuesitys, joka huipentuu
muinaiseen elefanttien sotakulkueeseen. Illan pääesitys puolestaan johdattaa sinut entisaikojen
Siamin maailmaan loisteliaine kuningaskuntineen, khmereineen ja muinaisine
pääkaupunkeineen. Upea tarina päättyy riemukkaisiin juhliin.
VARAA RETKI
Oppaaltamme kohteessa.
Kesto:
puoli päivää (iltaretki)
Hinta:
n. 66 €/aikuiset, 60 €/lapset 4–12-v.
Sisältää:
edestakaiset kuljetukset
Opastus
englanniksi
:
Retkipäivä
varmistuu matkustuskauden alettua. Talven 2015–2016 retkipäivä on torstai.
:
LISÄMUKAVUUTTA PHUKETIN LENNOILLE
Finnairin businessluokassa mannertenvälisillä lennoilla saat mukavuuden ja korkealaatuisen
palvelun lisäksi
enemmän jalkatilaa ja tilavammat istuimet, jotka saa lepoasentoon
oman lähtöselvityspalvelun ja turvatarkastuksen
pääsyn Finnairin lounge-tiloihin
kaksi korkealaatuista ateriakokonaisuutta lennolla
maksuttomat ruokajuomat sekä kahvia ja teetä tarjolla koko lennon ajan
välipala- ja makeistarjoilu lennon aikana
henkilökohtaisen viihdejärjestelmän
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
3 ruumaan kirjattavaa matkatavaraa (enintään 23 kg/kpl)
10 kg käsimatkatavaraa
VARAA BUSINESSLUOKAN PAIKKA LENNOLLESI
matkavarauksen yhteydessä tai soittamalla myyntipalveluumme matkavarauksen tehtyäsi
Hinta:
Talvikausi 2016–2017
joulunajan lähdöille alkaen 450 €/suunta
muina aikoina alkaen 320 €/suunta
BUSSIKULJETUS LENTOASEMALTA HOTELLILLE
Talvella 2015–2016 tämän Aurinkomatka-paketin hintaan sisältyvät edestakaiset
bussikuljetukset lentokentältä hotellille. Talvella 2016–2017 tässä kohteessa voit ostaa
bussikuljetuksen lentoasemalta hotelliisi.
Hinta kohteesta riippuen 12–28 €/aikuinen, 6–14 €/lapsi 2–17-v. Alle 2-vuotiaiden sylilasten
lentokenttäkuljetuksesta ei veloiteta.
Tarkan hinnan näet tehdessäsi varausta.
Bussikuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa varauksen yhteydessä
verkkokaupasta, Oma lomasta tai myyntipalvelusta viimeistään lähtöä edeltävänä iltana.
YKSITYINEN LENTOKENTTÄKULJETUS
Tässä kohteessa voit matkustaa lentoasemalta hotelliisi nopeasti ja mukavasti myös
yksityiskuljetuksella, jonka tarkemmat hintatiedot löydät tehdessäsi varausta. Autoon mahtuu 1
matkalaukku/hlö.
Yksityiset lentokenttäkuljetuksemme ovat aina meno-paluu-kuljetuksia, jotka voit ostaa
varauksen yhteydessä verkkokaupasta, Oma lomasta tai myyntipalvelusta viimeistään 7 päivää
ennen matkaa.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Thaimaa
Thaimaan matkat ovat täynnä lämpöä ja iloista tunnelmaa. Pitkät rannat, herkullista ruokaa
tarjoilevat hiekkarantojen ravintolat, hauskojen hetkien harrastukset ja rento yöelämä
houkuttelevat loman viettoon Hymyn maahan.
Thaimaan hotellit kattavat eteesi valikoiman, josta löytyy sopiva vaihtoehto niin yksin, kaksin,
lasten kanssa kuin kaveriporukalla matkaaville. Retket vievät paikkoihin, jotka painuvat mieleen
ikiajoiksi. Yhteistyökumppanimme Raya Divers opastaa sukelluksen saloihin ja vie sukeltamaan
uskomattomiin paikkoihin.
Finnairin Bangkokin-lennot vievät sinut viettämään lomaa Thaimaahan. Cha-Am viihtyisine
hotelleineen on kuin luotu lepolomaan. Hua Hin, aito thaimaalainen lomakaupunki houkuttelee
kalaravintoloillaan ja golfkentillään. Pattaya on rento ja monipuolinen lomakeskus. Rayong on
ihannekohde rauhaa rakastaville ja lasten kanssa lomaileville.
Etelä-Thaimaa kutsuu paratiisirannoilleen. Khao Lak, Koh Lanta, Krabi sekä Phuketin kohteet
Bangtao Beach, Cape Panwa, Karon Beach ja Kata Beach, Laguna Phuket, Patong Beach,
Rawai Beach ja Surin Beach sekä uutuuskohde Mai Khao ovat lapsille, ja miksipä ei
varttuneimmillekin, unelmien hiekkalaatikoita. Nauti leppoisasta rantalomasta tai
vauhdikkaammista harrastuksista, kuten golf, sukellus tai kiipeily.
Kun haluat nähdä kerralla enemmän, valintasi on yhdistelmämatkat. Lähde tekemään ostokset
suurkaupungin sykkeeseen pääkaupunki Bangkokiin, ja vietä sen jälkeen rentouttava
rantaloma. Yhdistelmämatkaasi voit valita myös kaksi rantalomakohdetta: Krabi–Koh Lanta,
Kata Beach–Khao Lak ja Patong Beach–Khao Lak ja Karon Beach–Raya Yai sekä
Bangkok–Karon Beach, Bangkok–Kata Beach, Bangkok-Patong Beach ja Bangkok–Krabi.
JÄNNITE
Jännite on 220 V. Välikappaleen saa tarvittaessa lainaksi useimmissa hotelleissa tai sen voi
ostaa kaupasta.
MATKAVALUUTTA
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Thaimaan valuutta on baht (THB). Thaimaan bahteja voi vaihtaa Suomessa
valuutanvaihtopisteissä ja rajoitetusti pankeissa. Matkavaluutaksi voi ottaa euroja ja bahteja. On
hyvä selvittää etukäteen pankissa kuinka voi tilata lisää valuuttaa, mikäli rahavarat sattuvat
loppumaan. Pankin faksi- ja puhelinnumero sekä tilinumero ovat tärkeitä!
Päivän kurssi www.forex.fi
MATKUSTUSASIAKIRJAT JA MAAHANTULOMUODOLLISUUDET
Suomen kansalainen tarvitsee Thaimaahan matkustettaessa matkustusasiakirjaksi passin, jonka
tulee olla voimassa 6 kuukautta maahantulopäivästä alkaen. Lapsilla tulee olla oma
passi. Passin tulee olla ehjä.
Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia alle 30 vuorokauden matkalle.
Huom. Yli 90 vrk Thaimaassa oleskelevan henkilön tulee välillä poistua maasta saadakseen
jatkoviisumin.
Pohjois-Thaimaan ja Laosin kiertomatkalle lähtevän tulee hankkia viisumi Laosissa maahan
tultaessa. Viisumi ei sisälly matkan hintaan. Laosin viisumi maksaa 30 USD ja se tulee maksaa
käteisellä. Viisumia varten tarvitaan 2 passikuvaa.
Jos olet ostanut pelkän menolennon Thaimaahan, eikä sinulla ole näyttää Helsinki-Vantaalla
lähtöselvityksessä paluulentolippua, tarvitset viisumin.
Visumservice palvelee Aurinkomatkojen asiakkaita kaikissa viisumiasioissa ma–pe klo 8–16.30.
Visumservicen yhteystiedot:
Kasarmikatu 44
00130 HELSINKI
p. (09) 348 9621
info@visumservice.fi
Visumservicen palveluhinnasto
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Hae Thaimaan viisumia Visumservicen kautta »
Important information for non-Finnish citizens
If you are not a Finnish citizen, please note that you may need a visa for the country you are
travelling to. You will need to check your visa requirements from the nearest embassy of the
destination country yourself. Please note that you may also need a transit visa.
VIISUMILOMAKKEET
Thaimaahan on anottavissa tavallista turistiviisumia ja viisumia, joka on tarkoitettu yli 30 päivän
matkoja varten.
Tulosta viisumilomake »
VIISUMILOMAKKEEN
täyttöohjeet
TERVEYS JA TURVALLISUUS
www.thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saat ajankohtaiset tiedot lomakohteesi
terveystilanteesta ja rokotussuosituksista. Matkailijan terveysoppaaseen pääset tästä.
www.formin.fi
Lomamaasi matkustusturvallisuuteen liittyvät ulkoasiainministeriön julkaisemat
matkustustiedotteet löydät Maat ja alueet -otsikon alta. Sivuilla on myös lomakohdettasi lähinnä
olevan Suomen edustuston yhteystiedot.
OPPAAMME AUTTAA RAKENTAMAAN JUURI SINUN NÄKÖISESI LOMAN
Aurinkomatka-pakettikohteissa sinua palvelee suomenkielinen opastyöhön koulutettu opas.
Oppaat tuntevat lomakohteesi parhaimmat palat, joista voit rakentaa juuri sinun näköisesi loman.
Tavoitteenamme on, että koet hetkiä, jotka jäävät elämään.
Aurinkomatka-pakettimatkoilla kohteen tunteva opas on vastassa sinua lentoasemalla ja
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
palvelee sinua puhelimitse. Oppaamme auttaa sinua myös mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Valituissa lomakohteissamme tapaat oppaamme myös retkillä tai palvelupisteissä.
Huom. Lento+hotelli-paketteihin eivät kuulu opaspalvelut.
OMATOIMISUUS LOMALLA
Hotellien ja paikallisten ravintoloiden henkilökunta osaa harvoin suomea ja varsinkin pienissä
lomakohteissa myös englannin kielen taito voi olla heikko.
Asiat hoituvat kuitenkin ilman yhteistä kieltäkin. Mikäli hotellihuoneessasi ilmenee puutteita,
kuten rikkinäinen lamppu, vuotava wc, wc-paperi puuttuu tms., ilmoita siitä heti hotellin
henkilökunnalle. Näin tilanne korjaantuu yleensä helpoiten.
TALLETUS JA TURVALLISUUS
Kohteeseen saavuttuasi ja liikkuessasi yleisillä paikoilla pidä huoli tavaroistasi taskuvarkaiden
varalta.
Rahat ja arvoesineet on turvallisinta säilyttää hotellin tallelokerossa. Pidä mukana vain kulloinkin
tarvitsemasi määrä rahaa. Vakuutus ei korvaa käteisen rahan katoamista.
ONNISTUIKO LOMASI?
Haluamme tehdä jokaisesta Aurinkomatkasta onnistuneen lomamatkan. Mielipiteesi ja
kokemuksesi ovat meille erittäin tärkeitä.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Saat Aurinkomatkalta palattuasi sähköpostitse linkin sähköiseen asiakaspalautekyselyymme.
Sähköposti lähetetään matkavarauksessasi olleeseen sähköpostiosoitteeseen. Toivomme sinun
vastaavan kyselyyn.
Välitämme kiitoksesi edelleen kannustukseksi ja moitteiden perusteella tartumme epäkohtiin.
Ehdotuksesi voi olla arvokas vinkki tavasta palvella entistä paremmin jollain uudella tavalla.
Myös lomakohteen hotellit saavat säännöllisesti tietää omat palautteensa.
Kaikkien lomakkeen palauttaneiden kesken arvomme joka kuukausi kaksi 200 euron arvoista
Aurinkomatkojen matkalahjakorttia. Ehkäpä juuri sinä olet onnellinen voittaja!
Kiitos palautteestasi!
Huomioithan, ettemme vastaa asiakaspalautekyselyyn. Mikäli haluat lomalta palattuasi esittää
meille huomautuksen tai reklamaation, katso lisätietoja.
Löytötavarat
Mikäli sinulta on jäänyt tavaroita lomakohteeseen, ota yhteys Suomen Löytötavarapalveluun.
Suomen Löytötavarapalvelu hoitaa kaikki Aurinkomatkojen asiakkaiden löytötavaroihin liittyvät
asiat. Yhtiö varmistaa kohteesta tavaroiden löytymisen ja hoitaa tavaroiden palautuksen
korvausta vastaan.
Suomen Löytötavarapalveluun »
ATERIAT HOTELLISSA
Hotellimajoitukseen sisältyy matkavahvistuksessa mainitut ateriat.
AAMUKAHVI sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin.
AAMIAINEN sisältää kahvin tai teen, leivän, voin ja/tai marmeladin lisäksi suolaisia lisukkeita
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
esim. juustoa, leikkeleitä ja/tai kananmunan.
BUFFETAAMIAINEN sisältää kahvin tai teen lisäksi runsaan paikallisen aamiaisen
noutopöydästä.
Kosher-buffetaamiainen noudattaa koshersääntöjä. Kosher-aamiainen ei sisällä esimerkiksi
lihatuotteita.
PUOLIHOITOON kuuluu aamiaisen lisäksi 1 päivittäinen ateria, useimmiten illallinen. Joissakin
hotelleissa voi valita joko lounaan tai illallisen.
TÄYSIHOITO sisältää aamiaisen, lounaan ja illallisen.
ALL INCLUSIVE -hotellissa matkan hintaan sisältyvät tai voit ostaa lisämaksusta all inclusive
-paketin, johon sisältyvät kaikki päivittäiset ateriat paikallisine juo-mineen hotellin määrittelemissä
ravintoloissa ja hotellin määritteleminä aukioloaikoina. Ateriat nautitaan yleensä hotellin
pääravintolassa.
Ruokajuomat eivät sisälly aterioiden hintaan, eikä käyttämättömästä puoli- tai täysihoidosta
hyvitetä. Puoli- tai täysihoidon ateriat nautitaan hotellin omassa ravin-tolassa, ellei hotellitekstissä
toisin mainita.
Alle 2-vuotiaan ateriat saat edullisimmin tilaamalla ne vasta hotelliin saapuessasi.
Joissakin hotelleissa lapset saavat alennuksen lisämaksullisista aterioista. Hotellikohtaisesta
käytännöstä kerrotaan hotellin esittelyssä.
ERIKOISRUOKAVALIO
Osassa hotelleja on mahdollista saada erikoisaterioita (esim. gluteeniton, laktoositon), mutta
emme voi taata niiden saatavuutta hotelleissa tai lomakohteissa yleisesti.
PUKEUTUMINEN HOTELLIEN RAVINTOLOISSA
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Huomioithan, että etenkin neljän ja viiden tähden hotellien ravintoloissa toivotaan siistiä
pukeutumista. Esimerkiksi miehiltä saatetaan edellyttää pitkiä housuja.
AAMIAINEN KOTIINLÄHTÖAAMUNA
Mikäli matkasi hintaan sisältyy aamiainen ja lähtö hotellista lentoasemalle on kotiinlähtöpäivänä
ennen aamiaistarjoilua, voit edellisenä päivänä tiedustella vastaanotosta mahdollisuutta
aamiaispakettiin (breakfast box). Jotkut hotellit toimittavat aamiaispaketit aikaisille
kotiinlähtijöille.
HOTELLIN YMPÄRISTÖ
Lomakohteet kehittyvät jatkuvasti, joten hotellin läheisyydessä voi olla rakennustyömaa. Yleensä
rakennustöitä tehdään vain päiväsaikaan.
Lomakohteissa iltaelämä on yleensä vilkasta ja äänekästä. Hotellissasi tai lähiympäristön
baareissa saatetaan soittaa musiikkia puolenyön jälkeenkin. Myös paikallisen elämän ja eläinten
äänet saattavat kantautua huoneisiin.
Hyönteiset voivat kiusata lomakohteessa kuten Suomessakin. Varaudu myös siihen, että jopa
loistoluokan hotellien ylimpiin kerroksiin saattaa kiive-tä erilaisia, sinänsä harmittomia
kovakuoriaisia yms.
MUISTA MATKAVAKUUTUS!
Lomalla voi joskus sattua ikäviä yllätyksiä, joiden varalle on syytä hankkia riittävä vakuutussuoja.
Osta matkavakuutus kätevästi matkaa varatessasi verkosta tai myyntipalvelustamme.
Kansainvälinen AIG on tunnettu vakuutusyhtiö maailmalla. AIG Moniturva -matkavakuutus
korvaa hoitokulujen lisäksi myös mm. matkatavarat.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Tutustu AIG Moniturva -matkavakuutukseen.
HUONEIDEN JAKO JA LUOVUTUS
Aurinkomatkojen lisäksi useimmissa hotelleissa on myös muiden matkanjärjestäjien asiakkaita.
Hotellit pyrkivät jakamaan eritasoiset huoneet tasapuolisesti eri matkanjärjestäjien asiakkaille.
Kansainvälisen käytännön mukainen huoneiden jakoaika on yleensä klo 14. Mikäli tulo
kohteeseen on ennen sitä, voi hotellihuonetta joutua odottamaan siivouksen vuoksi. Mikäli et
kirjoittaudu hotelliin tai ilmoittaudu oppaallemme tulopäivänä, huonetta ei voida taata.
Hotellihuoneet luovutetaan lähtöpäivänä hotellista riippuen aamupäivän kuluessa yleensä
viimeistään klo 12 myös silloin, kun lähtö tapahtuu klo 24:n jälkeen. Näin hotellin henkilökunnalle
jää aikaa siivota huoneet seuraaville vieraille. Joissakin hotelleissa huoneen luovutusta voi
siirtää myöhemmäksi lisämaksusta, mikäli hotellin varaustilanne sen sallii.
HUONEIDEN VARUSTUS
ILMASTOINTI JA LÄMMITYS
Hotellien ilmastointi ei ole välttämättä käytössä jatkuvasti. Ilmastointi saattaa toimia rajoitetusti,
esim. muutaman tunnin päivässä. Joissakin hotelleissa ei ole keskusilmastointia, vaan
huoneessa on oma, joskus äänekäs ilmastointilaite.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Etelän lomakohteiden lämmityskausi kestää yleensä marraskuusta maaliskuuhun.
Lomakohteissa saattaa olla myös säännöstelyä sähkön ja veden, etenkin lämpimän veden
jakelussa.
INTERNETYHTEYDET
Hotellihuoneissa, joissa on langaton verkko, voi verkon toimivuudessa olla ajoittain suuriakin
eroja. Aurinkomatkat ei vastaa hotellitiedoissa mainittujen verkkoyhteyksien toimivuudesta.
KEITTIÖVARUSTUS
Lomahuoneistoissa ja bungaloweissa keittiövarustukseen ei kuulu astianpesutarvikkeita eikä
keittiöliinoja.
MINIBAARI
Mikäli hotellihuoneessa on minibaari, huomioi, että se on tarkoitettu vain hotellin omia,
maksullisia juomia varten. Siellä ei saa säilyttää muualta hankittuja juomia ja ruokia.
TALLELOKERO
Hotellin tallelokeron käytöstä saatetaan periä maksu. Hinta vaihtelee hotelleittain.
TELEVISIO
Joissain hotelleissa television käytöstä peritään maksu. Myös panttimaksut kaukosäätimistä ovat
mahdollisia.
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
ÄÄNIERISTYS
Lomakohteissa huoneiden äänieristys saattaa olla heikko. Myös ikkunat ovat yleensä
yksinkertaiset, joten esimerkiksi liikenteen melu kantautuu huoneisiin.
KOSTEUS HUONEISSA
Lomakohteiden hotelleissa huoneet saattavat olla kosteita ja viileitä etenkin sateisina aikoina.
HOTELLIEN LISÄPALVELUISTA HUOMIOITAVAA
Hotellitiedoissa mainitut lisäpalvelut, mm. sauna, kuntosali ja spa, ovat maksullisia, mikäli
tekstissä ei ole erikseen mainittu niiden olevan maksuttomia.
TAKUUMAKSU HOTELLIIN TULTAESSA
Useissa hotelleissa hotellivieraita pyydetään allekirjoittamaan hotelliin saapuessaan avoin
luottokorttitosite tai maksamaan takuusumma hotellissa mahdollisesti käytettäviä palveluja
varten. Takuusumma voi olla useita satoja euroja, joten luottokortti on kätevin vaihtoehto
takuumaksun suorittamiseen.
SIIVOUS
Yleensä huoneesi tai huoneistosi palveluun kuuluu siivous. Joitakin lomahuoneistoja ei siivota
viikon aikana. Hotellihuonettakaan ei välttämättä siivota päivittäin, ja hyvin usein siivous
on pintapuolista. Liinavaatteet vaihdetaan päivittäin vain tasok-kaim-missa hotelleissa.
Huoneistoissa astiat tulee yleensä pestä itse ja niiden varustukseen ei kuulu
astianpesutarvikkeita eikä keittiöliinoja.
Uima-altaiden lämmitys
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.
Hotellitekstissä on mainittu, mikäli uima-altaan vesi on lämmitetty. Altaita lämmitetään yleensä
marras–maaliskuussa. Huomio, että silloinkin veden lämpötila voi olla vain n. 20 °C.
Luksusta lomaasi – voit nauttia lomallasi oman uima-altaan rauhasta.
HYVÄÄ MATKAA!
aurinkomatkat.fi | p. 09 818 1101 (pvm/mpm) | myynti@aurinkomatkat.fi
Tulostettu 24.04.2016. ©Aurinkomatkat Tiedot sitoumuksetta, oikeus muutoksiin pidätetään.