Tuore oliivipuun lehti 2/2013

2
Toukokuu 2013
Myöhäiskeskiaikainen, tammipuinen
Kristus kurjuudessa -patsas Jüterbogin
Pyhän Nikolain kirkossa kuvaa
Kristuksen väsymystä ja yksinäisyyttä.
Jüterbogissa munkki Johann Tetzel
myi aneita sellaisella menestyksellä,
että se oli viimeinen pisara Lutherille:
hän julkaisi teesinsä.
Kuva: Tytti Issakainen
Sisällä
3
4
Rabies theologorum
Kaarlo Kalliala
Yhteistyöllä hyvää
perheiden parhaaksi
Johanna Sointula
8
Ei joko-tai vaan sekä-että
Timo Tavast
9
Luther oli täällä
Tytti Issakainen
16
Sokeripaloja
Koonnut Lasse Hautala
18
Lohdutus
Jaakko Heinimäki
Kansikuva
Suvivirren aikaan. Saa kulkea paljain jaloin samettisessa
ruohossa tai rapisevassa hiekassa, kuunnella lintujen
laulua, hyönteisten hyvinää, laineitten liplatusta. Aistia
tuhannet tuoksut ja värit. Olla kuin lapsi hellässä sylissä.
Kuva: Pirjo Silveri
Takakannen kuva
Jumala on antanut meille jokaiselle vastuun luomakunnasta. Miten me tuota vastuuta kannamme?
Riittääkö puhdasta vettä, ilmaa ja ravintoa myös tuleville
sukupolville?
Mustakurkku-uikkukantakin on viime vuosina vähentynyt voimakkaasti. Kuuluuko tämän pienen ja korean
muuttolinnun liverrys ja voiko sen soidintanssin vielä
tulevaisuudessakin nähdä perinteisillä pesimäpaikoilla?
Kuva: Pirjo Silveri
20 Merkitysten etsijä
Pirjo Silveri
28
Ympäristöajattelu kunnioittaa
Luojaa ja luontoa
Mari Ahvenjärvi
30 Oikean elämän draama
Kaarlo Kalliala
32
Usko tai älä
Erkki Kiiski
33
Oliivipuun pähkinöitä
Hannes Tiira
34
Pyhän Henrikin säätiön apurahat
❧2❧
Rabies theologorum
Rakenna rauhan kappeli,
se hullu mies, ken tappeli.
Otto Manninen
säni ei ollut teologi, ja ehkäpä juuri
siksi opin häneltä ”teologien vesikauhun”,
niin kuin latina sanatarkasti kääntyy. Ehkä
olin tuoreista löydöistään innostuneen nuoren miehen tapaan ollut kovin tohkeissani
jostakin jumaluusopillisesta totuudesta. Tai
sellaisena pitämästäni.
Käsite on jäänyt elämään ennen muuta
Philipp Melanchthonin vuoksi. Viimeisinä
päivinään hän oli kirjoittanut lappuseen
rohkaisevan ja lohdullisen näkökulman kuolemaan:
”Sinut päästetään vapaaksi synneistä ja vapautetaan
teologien kitkeryydestä ja raivosta.”
■ Pystypäätyinen paremmin tietäminen ja
tarkkarajainen oikeassa oleminen ei kuitenkaan ole
vain teologien helmasynti. Ehkei edes ensisijaisesti
heidän. Yleensä opiskelu laajentaa näkökulmaa.
Toisaalta se auttaa kunnioittamaan
aikaisempia keskusteluja ja ajatusponnisteluja. Toisaalta se tuo näkösälle,
kuinka kukin aika ja tilanne ovat
vaikuttaneet siihen, mitä ja miten on
milloinkin tullut sanoitetuksi.
Kovasärmäisyys ja teräväpiirtoisuus
ei sinänsä todista, että mielipide on
oikea. Eikä se, ettei kannasta luovuta
eikä tingitä. Parikymmentä vuotta sitten
piirtelin yhteen artikkeliin nelikentän,
jonka kahdessa ruudussa en viihdy ja joista häipymistä suosittelisin muillekin. Toinen on ahdas dogmatismi ja toinen ahdas
liberaalisuus. Kumpikaan ei tunnista omien mieltymystensä
edellytyksiä eikä kumpikaan tunnusta toisensa pyrkimystä edistää
hyvää ja oikeaa.
■ Kaikenmaailman melanchthonit ovat ahtaalla näiden
kahden välissä. Eipä itse Melanchthoniakaan juuri siteerata,
vaikka juuri hän on kirjoittanut evankelis-luterilaisen kirkon
päätunnustuksen Augustanan. Suomalainen Wikipedia suo
hänelle vaatimattomat 10 riviä ja heittää: ”Opillisten riitojen aikana huomattiin Melanchthonin haparointi opillisissa asioissa.”
Ei siis kyllin jyrkkä eikä jäykkä, vaan yrittäessään ymmärtää ja
pitäessään kompromisseja mahdollisena sen kuin ”haparoi”.
Lappunen teologien raivosta löytyi kuolleen Melanchthonin
vasemmalta puolen. Oikealla olevassa puolestaan luki: ”Menet
valoon, näet Jumalan, katsot hänen Poikaansa ja opit ne ihmeelliset salaisuudet, joita et tässä elämässä ole voinut ymmärtää.”
Asemointi ei takuulla ollut sattumanvarainen. Oikealla on varsinainen ja se mihin
päästään, vasemmalla epävarsinainen ja se
mistä päästään. Oikealla on suora näkeminen
ja oikea tietäminen, vasemmalla väärä
varmuus ja liika itseluottamus.
Ei passaa olla kovin järin, kun ei ole perillä. On syytä haparoida, jotta pääsisi perille.
Kaarlo Kalliala
Piispa
❧3❧
Säkylän Pesue-hanke tekee
ennaltaehkäisevää perhetyötä
Yhteistyöllä hyvää
perheiden parhaaksi
ieni taapero konttaa vastaan
Perheiden Pytingin eteisessä ja
jostain kuuluu isompien lasten
iloista leikkiä. Säkylän seurakunnan
kodikkaassa Perheiden Pytingissä on
tällä kertaa koolla Mannerheimin
Lastensuojeluliiton perhekahvila.
Pesue-hankkeen vetäjä Outi
Mäntynen kertoo säkyläläisten
löytäneen hyvin hanketoiminnan toimipaikan vanhan
pappilan takapihalta.
Perhetyöhön keskittyvä Pesue-hanke aloitettiin vauhdilla
kaksi vuotta sitten. Lastenohjaajana seurakunnassa toiminut Mäntynen kokosi ajatuksiaan ja ideoitaan paperille ja
meni juttelemaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Kimmo
Koiviston kanssa.
– Yhdessä mietimme painopistealueita. Alusta alkaen
yhtenä ideana oli koota säkyläläiset perhetyötä tekevät tahot
yhteen, Outi kertoo.
Outi ja Kimmo kiittelevät seurakunnan joustavuutta
Pesue-hankkeen vaiheissa. Hanke on saanut tiloja käyttöönsä ja tarvittaessa byrokratiaakin on oikaistu.
Seurakunnan notkeudesta kertoo sekin, miten se
aikoinaan järjesti tilat ja käynnisti päiväkerhotoiminnan,
kun Porin Prikaati tuli 60-luvulla Säkylään.
– Säkylän seurakunta on perinteisesti panostanut hyvin
perheiden parissa tehtävään työhön. Meillä on myös pitkään
tehty yhteistyötä Säkylän kunnan kanssa, Kimmo jatkaa.
Kerhoja, retkiä ja muita kohtaamisia
Pesue-hanke on kaksivuotinen perhetyön kehittämishanke,
jonka tavoitteena on perheiden tarpeiden ja toiveiden
pohjalta kehittää olemassa olevaa toimintaa ja luoda uusia
toimintamuotoja. Tavoitteena on myös luoda pysyvää ja
toimivaa yhteistyötä hankkeeseen sitoutuneiden toimijoiden
kesken.
Hanketta hallinnoi Säkylän seurakunta. Leader rahoitusta on saatu Kehittämisyhdistys Pyhäjärviseutu ry:stä,
Säkylän seurakunnasta ja kunnasta.
– Pesue-hanke on koonnut perhetyön toimijoita yhteen.
Seurakunnan ja kunnan lisäksi mukana on terveydenhuollon kuntayhtymä ja 16 järjestöä. Toiminta on osittain
levinnyt yli kuntarajojenkin, koska monet tahot toimivat
yhteistyössä naapurikuntien kanssa, Outi kertoo.
Hankkeen kohderyhmänä ovat 0-7-vuotiaiden lasten
perheet. Toimintamuotoina ovat avoimet perhekerhot,
onnittelukäynnit kodeissa, perhetapahtumat ja -retket sekä
moniammatillisen tiimin vetämä perhevalmennus.
Avoin perhekerho on muun muassa seurakunnan vauvakerho, joka on tarkoitettu vauvoille, vastasyntyneistä noin
vuoden ikäisiin, heidän äideilleen sekä odottaville äideille.
Perheen leikki-ikäiset sisarukset ovat myös tervetulleita
mukaan.
Seurakunnan perhekerho ja MLL:n perhekahvila
kokoavat alle kouluikäisiä lapsia ja heidän vanhempiaan,
isovanhempiaan tai perhepäivähoitajia. Iltaperhekerho on
kokoontunut nimensä mukaisesti torstai-iltaisin.
Perheiden avoimissa kohtaamispaikoissa on ollut paljon
osallistujia, ja uusia kävijöitä on tullut toiminnan piiriin
koko ajan. Olemassa olevien kerhojen osallistujamäärä
on myös kasvanut. Viikoittain kerhoihin osallistuu yli 70
kävijää.
Outi Mäntynen on käynyt onnittelukäynneillä kodeissa,
joihin on syntynyt vauva. Vuonna 2012 kotikäyntejä oli 60.
❧4❧
Merkityksellistä on se
muutos, mikä tapahtuu
ihmiselle, kun hän löytää
ystäviä."
Pesue-hankkeen vetäjä
Outi Mäntynen leikkimässä
Lumin ja Jeren kanssa
Perheiden Pytingissä.
❧5❧
Seila Hoppendorff
– Olen vienyt perheisiin Lasten Raamatun seurakunnan
lahjana sekä kunnan ja sähköyhtiön lahjana bodyn ja
pyyhkeen. Samalla olen kertonut perhetoiminnasta ja
palveluista. Tavoitteena on ollut viedä koteihin positiivinen
viesti.
Perheet haluavat toimia yhdessä
Hankkeen myötä on uudistettu myös neuvolalähtöistä
perhevalmennusta. Valmennuksesta on vastannut moniammatillinen tiimi ja kokoontumiset on pidetty pääsääntöisesti
Pytingissä. Perhevalmennuksen tavoitteena on tukea
koko perhettä ja valmennus jatkuu nyt pidempään lapsen
syntymän jälkeen.
– Valmennuksessa on mahdollisuus tutustua toisiin
samassa elämätilanteessa oleviin ja saada tietoa vaikka
vauvamuskarista ja perhekerhoista.
Seurakunnan osuudessa kerrotaan kasteesta. Käydään
läpi vanhemmuuteen kuuluvia tunteita vanhemmuuden
palikoiden avulla. Pihlavan leirikeskuksessa järjestetään
vanhemmille hemmotteluilta.
– Yrittäjät ovat lahjoittaneet 25 euron lahjakortin
tervetulotoivotuksena uudelle säkyläläiselle. Lahjakortin saa
ensimmäisessä perhevalmennuksen kokoontumisessa, jossa
kerrotaan valmennuksen teemoista, Outi kertoo.
Perhetapahtumat ovat olleet suosittuja. Niitä on
järjestetty pari kertaa vuodessa. Tapahtumissa yhdistykset ja
muut toimijatahot ovat esitelleet toimintaansa. Lapsilla on
ollut siellä aikaa ja tilaa puuhata mielin määrin.
Tapahtumissa lapsilla on aikaa ja tilaa puuhailla.
Perheiden Puuhapiha elokuussa 2012.
Ensimmäinen hankkeen toteuttama tapahtuma oli
Perheiden Piha, syksyllä 2011. Siitä saatiin hyvää palautetta. Kävijöitä oli arviolta noin 500.
– Perheet ovat toivoneet lisää vastaavia tapahtumia,
missä perhe saa tehdä asioita yhdessä samassa elämäntilanteessa olevien perheiden parissa, Outi kertoo.
Hyvä ilmapiiri luo yhteyttä
Säkylässä on 4600 asukasta. Suurin työllistäjä on Porin
Prikaati, mikä vaikuttaa myös kunnan muuttotilastoihin.
Vuosittain kunnasta lähtee pois noin 300 henkilöä ja saman
verran tulee tilalle.
– Yksi Pesue-hankkeen käynnistämiseen vaikuttanut
asia oli se, että Säkylässä eroprosentti on Satakunnan
suurimpia, Kimmo kertoo.
Perheiden hyvinvoinnin tukeminen on ollut hanketyössä
mukana olleille yhteinen tavoite. Tavoitetta on toteuttanut
myös suuri joukko vapaaehtoisia. Talkoita hankkeen aikana
on tehnyt yli sata vapaaehtoista.
– Viime kesänä Pesue-hankkeen vapaaehtoiset hoitivat
Säkylässä järjestettyjen Länsi-Suomen herännäisjuhlien
ruokailun, hän kertoo.
Monilla oli ennakkoluuloja eri tahojen yhteistyön
mahdollisuudesta. Valmiuksia kuitenkin on löytynyt, ja
hankkeen myötä on onnistuttu yhdistämään voimavaroja
ja saatu paljon myönteistä aikaan.
❧6❧
– Porukalla on ollut hyvä henki. Sallivassa ilmapiirissä on ollut mukava toimia, Outi kiittelee.
Hankkeen onnistumiseen on hänen mielestään
vaikuttanut myös näkyvä markkinointi. Tiedottamisen
kanavat on luotu yhdessä. Tiedottamisen linkkeinä ovat
koulut, päivähoito, perheet ja yhdistykset. Hankkeella on
omat netti- ja facebook-sivut.
Seurakunnasta on tullut näkyvä
Kimmo kiittelee Outin selkeää näkyä ja kehuu työn
tehokkuutta. Tärkeää on sekin, että ihmiset ovat saaneet
seurakunnan työstä nyt uudenlaisen kuvan, kun ei ole
edetty vain seurakunnan ehdoilla.
– Hankkeessa on menty ihmisten luo, koteihin ja yhdistyksiin. Ihmisten kanssa on käyty keskusteluja, kuunneltu
ja sitten yhdessä toimittu!
Hän on huomannut myös vauva- ja perhejumalanpalveluksiin osallistujien määrän kasvaneen.
– Hienolta tuntuu se, että ihmisillä ei olekaan kiire
jumalanpalveluksen jälkeen kotiin, vaan he jäävät juttelemaan kirkonmäelle.
– Seurakunta on tullut Pesue-hankkeen kautta ihmisille
tutummaksi. Arvokasta on se, että seurakunta on mennyt
ihmisen lähelle, hänen arkeensa.
– Olenkin miettinyt, että teemmekö seurakunnassa
asioista ja toiminnasta liian juhlallista? Kimmo kysyy.
Riina ja Jere leikkimässä Perheiden Pytingissä.
Vuoden Arkkipooki
Pesueelle
Ennaltaehkäisevää työtä
Outi Mäntysen mielestä Pesue-hanke on ollut ennaltaehkäisevää, perheiden hyvinvointia edistävää työtä. Näistä
teemoista hän viimeistelee opinnäytetyötään Järvenpään
Diakonia-ammattikorkeakoulun sosionomi-varhaiskasvatuksen ohjaaja -opintoihinsa.
– Kevään aikana mietitään sidosryhmien kanssa, miten
tästä jatketaan eteenpäin. Tavalla tai toisella tämä työ
toivottavasti jatkuu.
Outi miettii hetken, mikä hänelle on Pesue-hankkeen
työssä ollut merkityksellisintä, ja vastaa:
– Merkityksellistä on se muutos, mikä tapahtuu ihmiselle, kun hän löytää ystäviä. Olen nähnyt tuolla tiellä äidin
lykkimässä vauvaa vaunuissa ja sitten kohdannut tämän
yksinäisen ja hiljaisen äidin. Myöhemmin olen nähnyt,
että äiti on kotiutunut, saanut ystäviä ja siten hänelle on
muodostunut luonnollinen tukiverkosto.
Vuoden Arkkipooki -palkinto on
myönnetty Säkylän seurakunnan
Pesue-hankkeelle. Se valikoitui palkinnon saajaksi
yhdeksän ehdokkaan joukosta.
Hankkeen myötä Säkylässä on luotu toimivia
perhetyön malleja, joihin on osallistunut seurakunnan ja kunnan lisäksi huomattava määrä kolmannen sektorin toimijoita. Toiminnan lähtökohtana ovat olleet perheiden tarpeet ja toiveet.
Työtä on kehitetty ennaltaehkäiseväksi, ja se tavoittaa enenevässä määrin lapsiperheitä. Säkylään on syntynyt perheitä kannatteleva tukiverkko.
Hiippakuntavaltuusto päätti palkita Pesuehankkeen, koska ”Kirkon tehtävänä on huolehtia
perheiden hyvinvoinnista. Kasvatustyön muuttuessa yhä vaativammaksi kaikkien toimijoiden
yhteistyö nousee tärkeään asemaan. Perheiden
hyvinvointi on edellytys koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Säkylän seurakunnassa on järjestelmällisesti ja hartaudella vastattu monimuotoiseen perhetyön tarpeeseen sekä luotu positiivista kuvaa
perheisiin satsaavasta yhteistyöstä.”
Arkkipooki-palkinto, taidekäsityönä valmistettu Pooki eli tunnusmajakka myönnetään
merkityksellisestä, ansiokkaasta ja innovatiivisesta työstä kirkon, hiippakunnan tai seurakuntien
hyväksi.
http://www.arkkihiippakunta.fi/etusivu/arkkipooki/
Johanna Sointula
❧7❧
Ei joko–tai
vaan sekä–että
urullista seurattavaa ovat
olleet sellaiset, väliin kiivainakin
lainehtineet kirkolliset keskustelut,
joissa on lukkiuduttu joko-tai
-asetelmaan. Yksi tällainen on
ollut keskustelu siitä, pitäisikö
kirkon tehdä lähetystyötä, jossa julistetaan evankeliumia
ja kutsutaan kaikkia kansoja Kristus-uskon osallisuuteen.
Kipakoita puheenvuoroja on kajahdellut tällaista lähetystä
vastaan. Tilalle on haluttu nostaa sellainen kansainvälinen
diakonia, joka on puhtaasti kehitysyhteistyötä.
Jokin yksittäinen järjestö voi ehkä vielä profiloitua
tekemään pääasiallisena tehtävänään jompaakumpaa,
mutta kirkkomme kokonaisuudessaan ei voi. Joko-tai
-asetelmasta on sanouduttava jo lähtökohdissaan irti, jos
aiomme olla jatkossakin toteuttamassa Kristuksen kirkon
missiota. Tarvitaan evankeliumin sanan jakamista ja siitä
käsin aukeavaa uskon ja pelastuksen todellisuutta sekä sitä,
että tuemme kumppanuuskirkkojemme hengellistä elämää
– itsekin siitä samalla rakentuen. Mutta yhtälailla tarvitaan
rakkauden toteuttamista ja ajallisen hyvän turvaamista
niin yksilöiden kuin ihmisyhteisöjenkin elämänpiirissä.
Näin käsillä on tietoisesti valittu sekä-että -paradigma. Sen
mukaisesti kirkkoamme kutsutaan olemaan liikkeellä maailmalla. Samalla on helppo todeta: yhtälailla tuo uskon ja
rakkauden kaksoisnäköala antaa kestävän
suunnan sille, mitä teemme täällä kotoisilla
pelikentillä, paikallisseurakunnissa. Myös
meillä kirkko pysyy kirkkona vain silloin,
kun sen olemisen tapaa läpäisevät sekä
evankeliumin julistus että diakonia.
■ Nykyisessä suomalaisessa
kulttuurikontekstissa toimiessaan kirkolla
on kiusaus oikeuttaa olemisensa joko-tai
-ajattelun tietyin variaatioin. Kuulen puheenvuoroja, joissa tunnutaan ajattelevan,
että uskottavuuden säilyttämiseksi on valit-
tava joko kirkon oppi tai se diakonis-yhteiskunnallinen
hyvän tekeminen, josta rivisuomalainenkin yhä kirkkoa
kiittelee. Yhdet äänenpainot varoittelevat, että olemme
menneet liian pitkälle: kirkko on vain hyvinvointiyhteiskunnan jatke, joka on hukannut uskonsa sisällöt tai ei
ainakaan enää uskalla pitää niitä esillä. Siispä kaivataan
korjausliikettä, jossa kirkkona oleminen on lähinnä
samanmielisten uskonyhteisöissä tapahtuvaa uskon
opillis-hengellisen sisällön korostamista – ja mieluimmin vielä menneiden vuosisatojen kielellä. Tai ehkä
vielä voimakkaammin toisinpäin: joidenkin mielestä
pitäisi valita yksinomaan se vastakkainen vaihtoehto eli
apostolisesta opista ja uskon sisällöistä riisuttu kirkkona
olemisen tapa. Tällöin tunnutaan kaipaavan kirkolta
sitä, että sen uskon ilmausta olisi vain tämänpuoliseen
rajautuva rakkaus ja sekin varsin suoraan ympäröivän
kulttuurin arvoihin samaistuvana. Juuri tässä polarisoituneessa keskusteluasetelmassa tarvitaan sekä-että
-ajattelua, joka ei suostu luopumaan uskon ja rakkauden
yhteenkuuluvuudesta.
■ Olemme postmodernissa Suomessa, monien
ihmisille merkityksiä tuottavien virtausten keskellä
omaleimainen uskonyhteisö ja Kristuksen kirkko juuri
siinä, että meillä on erottuva identiteetti ja uniikki
sanoma – se, jota trinitaarinen
tunnustus ja usko jäsentää. Ja
samalla, luovuttamattomasti,
kirkkomme tuntomerkkinä on
sellainen rakkauden asialla
oleminen, joka etsii yhteistä
hyvää ja jokaisen lähimmäisen
parasta ylittäen kaikki inhimilliset ja uskonnolliset rajat.
Timo Tavast
Hiippakuntadekaani
❧8❧
Kun Lutherin pronssinen patsas vietiin Wittenbergin
aukiolta korjattavaksi, saksalainen taiteilija täytti
koko aukion punaisilla, vihreillä ja sinisillä muovisilla
Luther-patsailla. Pronssipatsaan palattua pikku Luthereita
sai ostaa 200 eurolla. Ne menivät hyvin kaupaksi,
ja niitä näkee usein museoiden ja yritysten tiloissa.
Aidot tapahtumapaikat avautuvat
matkailijalle
Luther
oli täällä
Bussi jyristelee entisen Itä-Saksan
nykyisiä moottoriteitä. Martti Lutherin
kuva komeilee tienvarsilla keltaisissa
opasteissa: Lutherstadt Eisleben. Lutherstadt Erfurt.
Lutherstadt Eisenach. Lutherstadt Wittenberg.
❧9❧
aksassa vietetään parhaillaan
Martti Lutherin teemavuosia.
Tänä vuonna teemana on
”Suvaitsevaisuus”. Teemavuosina restauroidaan myös kiivaasti
museoita ja kohteita, jotka
liittyvät reformaattoriin.
Teemavuosilla valmistaudutaan juhlavuoteen 2017. Silloin
tulee kuluneeksi 500 vuotta siitä,
kun Luther naulasi 95 teesiään
anekauppaa vastaan Wittenbergin linnankirkon oveen.
Matkailijalle teemavuodet avaavat portin luterilaisuuden
syntysijoille.
Syntymätalo
Eisleben on Lutherstadt, yksi Luther-arvonimen saaneista
kaupungeista. Siellä oli Martti Lutherin elämän alku- ja
päätepiste. Kaupunkia on kutsuttu jopa Lutherin Betlehemiksi
ja Jerusalemiksi.
❧ 10 ❧
Nuoripari Hans ja Margaretha Luder asettui
Eislebeniin syksyllä 1483. Marraskuun 10. päivänä
heille syntyi esikoispoika. Seuraavana päivänä poika
kastettiin kodin lähellä olevassa Pyhän Pietarin ja
Paavalin kirkossa. Päivän pyhimyksen mukaan poika
sai nimen Martti.
Luderit oleskelivat kaupungissa vain vähän aikaa.
Jo seuraavan vuoden alkukesästä perhe muutti
Mansfeldiin.
Matkailija pääsee sukeltamaan Martti-pojan
varhaislapsuuteen hänen synnyintalonsa paikalle
perustetussa museossa. Talo kuuluu saksankielisten
maiden vanhimpiin museoihin. Eisleben alkoi vaalia
suuren poikansa muistoa jo 1690-luvulla.
Museoon on kalustettu Luderien koti, pari
huonetta, sellaisena kuin se on saattanut olla. Tuossa
on kehto, jollaiseen Marttia kapaloitiin. Tuossa lyhyt
sänky, johon pariskunta ahtautui. Pöytä, pari tuolia,
saviastioita pöydällä. Keittiössä tulisija patoineen ja
vesikorvoineen. Kovin vähällä tultiin toimeen.
Wittenbergin torilla
kaupungintalon
edessä Lutherilla
on Raamattu kainalossaan kuten
useimmissa muissakin patsaissaan.
Sanasta hänelle
avautui tärkein
oivallus: yksin
uskosta, yksin
armosta, yksin
Kristuksen tähden.
Lutheriin on
tutustumassa
suomalainen
matkailijaryhmä.
Lutherin synnyintalossa Eislebenissä on näytteillä kastemalja vuodelta 1518. Taustalla häämöttää keskiaikainen
Madonnaa ja Lasta kuvaava alttarikaappi.
Muissa huoneissa 250 näyttelyesinettä, pienoismallit
ja virtuaaliset kuvat kertovat keskiajan henkisestä ympäristöstä, hurskaudesta ja taikauskosta. Pienoismallit
kuljettavat katsojaa Eislebenin muinaisilla kaduilla ja
isä-Hansin työmaalla kuparikaivoksen onkaloissa ja
metallisulatossa.
Kunniapaikalle asetettu, kivestä veistetty kastemalja
vuodelta 1518 ilmentää kasteen merkitystä Lutherille.
Kastekirkko
Korttelin päässä syntymäkodista sijaitsee Pyhän
Pietarin ja Paavalin kirkko. Se on myöhäisgoottilainen hallikirkko.
Martti-pojan kastekirkko on vastikään saneerattu
vanhaa ja uutta tyylikkäästi yhdistäen. Kirkon alttaritaulu Anna itse kolmantena on rakennuksen ikätoveri. Nykyaikaa edustaa kirkon lattiaan avattu suuri
pyöreä kasteallas, joka on kuin avoin lähde.
Reformaattori palasi yhä uudelleen tähän tosiasiaan: ”Olen kastettu.”
Martti-poika kastettiin yhden päivän ikäisenä Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkossa Eislebenissä. Äskettäisen korjaustyön
yhteydessä kirkon lattiaan tehtiin suuri kasteallas.
❧ 11 ❧
Kuolintalo
Martti Luther kävi syntymäkaupungissaan useita kertoja
Mansfeldin kreivien vuoksi, joihin hänellä oli tiiviit
yhteydet. Tammikuussa 1546 Luther matkusti Eislebeniin
selvittelemään kreivien välisiä kiistoja. Mukanaan hänellä
oli kolme poikaansa.
Matkalla hän sairastui. Silti hän sovitteli kreivien
vaikeita välejä kolme viikkoa.
Helmikuun 14. päivänä Luther kirjoitti vaimolleen
Katharina von Boralle: ”Syömme ja juomme kuin aateliset ja meistä pidetään hyvää huolta, melkein niin hyvää,
että voisimme unohtaa sinut, joka olet Wittenbergissä.”
Neljä päivää myöhemmin, 18. päivänä helmikuuta
Luther yllättäen kuoli.
Kuolintalo sijaitsee aivan kaupungin ytimessä torin
varrella. Torin ympäristö rakennuksineen on säilyttänyt
keskiaikaisen ilmeensä. Torin keskellä reformaattorin
patsas seuraa nykypäivän kojujen ja myyntiautojen
ihmisvilinää.
Talo, jossa Luther kuoli, on säilytetty tyyliltään myöhäiskeskiaikaisena asumuksena. Se on saanut modernin
lisärakennuksen, joka avattiin yleisölle tänä vuonna.
Yhdessä ne muodostavat museokorttelin.
Museon uudessa osassa yleisö pääsee itse availemaan
taideteoksia, kuuntelemaan tarinoita kuulokkeilla, katsomaan videoita ja kokeilemaan interaktiivisia esityksiä.
Niissä tarjoillaan pienin annoksin reformaation historiaa
ja keskeisiä ajatuksia.
Vierailijoitten joukossa vilistävät koululaisryhmät.
Kouluissa ei ole suomalaisille tuttua uskonnonopetusta, ja
kristillisen uskon tuntemus on monilla ohut.
Lutherin viimeinen vuode hänen kuolintalossaan.
Alkuperäinen vuode päätyi pyhiinvaeltajien
taskuihin taikatikuiksi. Lopulta vuode poltettiin.
Viimeinen vuode
Kuolintaloon on rakennettu Lutherin viimeinen vuode.
Alkuperäisen kuolinvuoteen äärellä ystävät kysyivät
reformaattorilta, haluaako hän pitäytyä siihen, mitä hän
on sanonut. He ymmärsivät, että heti Martti-tohtorin kuo-
leman jälkeen alkaisi taistelu hänen perinnöstään. Huhuja
levittämällä hänen uskonsa ja opetuksensa yritettäisiin
mitätöidä. Lutherin vastaus, että hän pitäytyy siihen uskoon,
mitä hän on julistanut, kirjattiin ylös.
❧ 12 ❧
Luther-kaupungin
arvonimi on
seurakunnalle
tärkeä.
Vain tunti Lutherin kuoleman jälkeen nämä silminnäkijät
kirjoittivat raportin reformaattorin viimeisistä hetkistä
hallitsijalle. Raportti levisi nopeasti ympäri Euroopan.
Alkuperäinen vuode ei ole säilynyt. Se hupeni aikoinaan
nopeasti. Sen äärelle virtasi kymenä ihmisiä, jotka vuolivat
siitä pyhäinjäännöksiä, kuka hammassärkynsä, kuka muiden
tautiensa parannuskeinoksi. Koska moinen oli vastoin
reformaattorin opetusta, vuode lopulta poltettiin.
Sen sijaan alkuperäinen peitinliina, joka koristi Lutherin
arkkua, on kuolintalossa nähtävänä. Se on aitoutensa vuoksi
talon tärkein näyttelyesine.
Lutherin syntymä- ja kuolintalo kuuluvat UNESCO:n
maailmaperintökohteisiin.
Saarnan ja surun kirkko
Lutherin ja Katharina von Boran lapset
teettivät äidilleen hautamuistomerkin
Torgaun Mariankirkkoon. Luther kutsui
topakkaa puolisoaan Herra Kätheksi.
Luther piti neljä viimeistä saarnaansa Eislebenin Pyhän
Andreaksen kirkossa. Reformaattorin kuoltua samassa
kirkossa vietettiin seuraavana päivänä surujuhla.
Kaikki paikalle tulvineet ihmiset eivät mahtuneet
kirkkoon. Oli järjestettävä toinenkin surujuhla. Sen jälkeen
Lutherin arkku kuljetettiin Hallen kautta Wittenbergiin.
Myöhäisgoottilaisen Pyhän Andreaksen kirkon saarnatuoli
on ainoa säilynyt saarnatuoli, johon Luther on noussut. Tällä
hetkellä sinne ei nouse kukaan, sillä saarnatuoli on suljettu.
Se restauroidaan vuoteen 2017 mennessä.
Neljäkymmentä vapaaehtoista pitää Lutherin kaste- ja
saarnakirkkoja auki turisteille kesäisin. Seurakunta toimii
muutenkin pääasiassa vapaaehtoisten varassa. Seurakuntalaiset pyörittävät kuoroa, yhtyettä, jumalanpalvelusten
säestystä, lasten ryhmiä, nuorten toimintaa, aikuisten
keskustelu- ja lounasryhmiä.
Kymmenisen prosenttia Eislebenin väestöstä on kristittyjä.
DDR:n ja sitä edeltäneen natsi-Saksan vaikutukset heijastuvat kirkon elämään yhä. Luther-kaupungin arvonimi on
seurakunnalle tärkeä.
Kirkosta lähtiessä laitan mielelläni roponi kirkon ovella
olevaan keräyslippaaseen.
❧ 13 ❧
”Lunastus” on yksi Lutherin kuolinmuseon
näyttelyteoksista. Teosten yhteydessä kerrotaan
myös sanallisesti, mitä eri kristilliset käsitteet tarkoittavat.
Lutherin jalanjäljillä
Eislebenistä on hyvä aloittaa Lutherin elämäntarinan hahmottaminen. Tai
ennemminkin: omien juurien hahmottaminen ja ymmärtäminen. Miksi olen
luterilainen?
Pääsin Lutherin jalanjäljille kaikessa rauhassa ennen juhlavuoden tungosta
Suomen Raamattuopiston ja Nurmeksen seurakunnan järjestämällä täyteläisellä matkalla. Matkajakso kerrallaan aukenivat monet niistä jännittävistä
ja puhuttelevista vaiheista, jotka olivat tapahtuneet Lutherin elämän alun ja
lopun välillä:
● Millaista oli Martti-pojan lapsuudenkodissa Mansfeldissä ja koulussa
Eisenachissa (jossa voi samalla tutustua Bachiin)?
● Mitä tapahtui nuorelle Lutherille Stotternheimin niityllä ukkosmyrskyssä?
● Millä tavoin ehdoton Martti-munkki eli Erfurtin augustinolaisluostarissa?
● Miten henkipatto Luther joutui kidnapatuksi Wartburgin komeaan linnaan
kääntämään Uutta testamenttia (huoneessa, jonka seinästä fanit ovat rapsuttaneet mukaansa jokaikisen mustetipan)?
● Millaista oli elää kerettiläisenä henki höllässä ja samalla ihailtuna julkkiksena?
● Miten tohtori Martti ja voimanainen Katharina von Bora onnistuivat
rakentamaan yhteistä tietä?
● Miten toimi teesejä naulaava, luennoiva ja perhe-elämää viettävä Luther
Wittenbergin Linnankirkossa, yliopistossa ja omassa kodissaan?
● Miten kerjäläinen lopulta pääsi lepäämään Herransa huomaan?
Teksti ja kuvat:
Tytti Issakainen
❧ 14 ❧
Luther seisoo
Eislebenin torilla
takanaan
raatihuone.
Oikealla näkyvä
Pyhän Andreaksen
kirkko oli Lutherin
viimeinen
saarnakirkko.
❧ 15 ❧
Taivaallisen hauskaa
Taivaan Ukon kanssa tähtien
ilotulituksessa opimme lopullisesti
sanomaan omille ja toistemme
mokille: hah haa! Entä sitten? hah hah
hah hah Hanski.
Hannu Järventaus
Tyrvään Sanomissa 19.2.
Vapaus harvojen herkku
Mieltä vaivaavista epäilyksistä vapaa
huippu-uskovaisuus näyttää olevan
jollekin mahdollista. Se on hieno
saavutus, mutta ei ole kaikkien tapa
uskoa.
Jari Suvila
Satakunnan Kansassa 7.4.
Perjantaikappaleita
Ensimmäisenä perjantaina ihminen
luotiin Jumalan yhteyteen mutta tämä
yhteys särkyi: Ihmisen ja Jumalan
välille tuli ylitsepääsemätön kuilu
syntiinlankeemuksen seurauksena.
Janne Rauhala
Loimaan seurakunnan
kotisivuilla 29.3.
Luther kävi koulua Eisenachissa.
Nykynuoriso paistattelee päivää
hänen jalkojensa juuressa.
❧ 16 ❧
Koonnut ja omavaltaisesti otsikoinut
Lasse Hautala, Sastamalan kappalainen.
Poimintoja hartauskirjoituksista
Merkityksellistä
matkantekoa
Jeesus ja hänen seuraajansa tekevät
matkaa sekä henkisessä että fyysisessä
mielessä. On aikaa keskusteluille,
yhteisille aterioille, ihmisten kohtaamiselle. On aikaa puhua Jumalasta.
Niinpä yhteisellä matkalla Jeesuksen
ja hänen seuraajiensa luottamus
syvenee. On kyse kumppaneista
merkillisellä matkalla.
Eetu Myllymäki
Kirkko ja me -lehdessä 3/2013
Kummia olemme
Uskon maailma on sama kuin tämä
meidän maailmamme. Uskon maailmassa voima voi näyttäytyä heikkoutena ja vahvuus voi osoittautua suureksi
heikkoudeksi. Miksi meitä kiinnostaa
enemmän paha kuin hyvä?
Esa Mierlahti
Uudenkaupungin seurakunnan
blogissa 10.3.
Yksi määritelmä
Mitä onni on? Daavidin virressä psalmissa 32 lauletaan: ”Autuas se, jonka
pahat teot on annettu anteeksi, jonka
synnit on pyyhitty pois. Uskovaiselle
ihmiselle onni merkitsee luottamusta
Taivaallisen Isän hyvään johdatukseen, iloa syntien anteeksiantamuksesta, omantunnon rauhaa ja iankaikkisen elämän toivoa.
Veikko Ruusuvuori
Kokemäen seurakunnan
kotisivuilla 28.2.
Kyvyttömyydestä
Entiseltä omakotirakentajalta kysyttiin, kuka sinulle on piirustukset laatinut? ”En tarvitse. Ohikulkijat neuvovat.” Välillä tuntuu siltä, että yksi
meiltä puuttuu. Eri vaan kuin Paavo
Ruotsalaiselta. Kyky olla subjektina.
Esko Laine
Liedon seurakunnan
kirkkoherran blogissa 26.3.
Kikka kaksi
Kun itse kieriskelin katkeruuden
tunteessa Jumalaa kohtaan, pääsin
oppilaaksi. Ajattelin, että jos hän ei
välitä näistä minun taisteluistani,
niin en rasita Jumalaa rukouksillani,
vaan kiitän.
Ulla-Maija Rantapere
Luvian seurakunnan
kotisivuilla 19.4.
Rukouksesta on moneksi
Minulle rukous on paikka. Jumalan
rakastava syli, jossa voi vain olla.
Maisema, jossa sielu lepää. Uni,
jonka ei toivoisi loppuvan. Peili,
josta näen itseni. Lepo, josta nousen
virkistyneenä ja elämästä uudelleen
innostuneena.
Sinikka Pietilä
Maskun seurakunnan
Kirkhakkisessa 1/2013
Haaste
On sanottu, että pitkäperjantain
ja pääsiäisen tapahtumat vaativat
pappiakin olemaan ainakin yhden
päivän vuodessa ateisti. Niin täydellinen on tappio ristillä: Jumalani,
Jumalani, miksi minut hylkäsit.
Petri Siren
Naantalin seurakuntayhtymän
Vesper -lehdessä 21.3.
❧ 17 ❧
Jäähyn paikka
Välillä itse huomaan, että säännöt
elämän pelikentillä tahtovat
unohtua. Tulee sanottua tai tehtyä
ikävästi, unohdettua lähimmäinen.
Päivi Leino
Raision seurakunnan
kotisivuilla 19.4.
Seurakunta innoissaan
Monella on kevättä rinnassa, kuten
sanotaan. Se tarkoittaa kauniita
asioita. Jotain mahtavaa on edessä.
Ruskon seurakunnalla on kevättä
rinnassa.
Pasi Salminen
Ruskon seurakunnan
kotisivuilla 19.4.
Oi aikoja, oi tapoja!
Jeesuksen aikana miltei minkä
tahansa onnettomuuden selittäminen demonien aiheuttamaksi oli jo
luonnollisin tapa antaa selitys sille,
mitä ei muuten osattu selittää.
Timo Hukka
Salon Seurakuntasanomissa 22.3.
Löytyy läheltä
Vaikeinta ehkä kuitenkin on pahan
näyttäytyminen myös meissä itsessämme, esimerkiksi tavassamme
elää itsekkyydessä ja välinpitämättömyydessä.
Anne Saarinen
Porin Kirkkosanomissa 3/2013
Sanan selitys
Lohdutus
önnrotin virressä Jeesusta
› Entä kun lohduttomuus tulee? Loyola neuvoi
kutsutaan lohdutukseksi. Eikä
ainoastaan lohdutukseksi vaan
possessiivisuffiksilla varustetuksi
lohdutuksekseni.
Lohdutus sinänsä ei ole kovin
kiinnostava. Oikeastaan siitä tulee
lohdutus vasta kun se tulee omaksi.
ensinnäkin olemaan menettämättä rohkeuttaan,
mikä kuulostaa vähän kovalta neuvolta. Voiko
päättää olla rohkea, jos ei yhtään ole? Ehkä ainakin
kannattaa kokeilla.
Toiseksi Loyola neuvoo paljastamaan paholaisen juonet ja taivuttelut jollekulle hengelliselle
ihmiselle. Se voi ujostuttaa ja hävettää, mutta sitä
piru ei voi sietää.
Kolmanneksi Loyola kehottaa tarkkaavaisuuteen
ja valppauteen: vihollinen tarkkailee meidän
uskonnollisia jo moraalisia hyveitämme ja iskee
lohduttomuuden piikin sinne, missä havaitsee
meidät kaikkein heikoimmiksi ja avuttomimmiksi
iankaikkisen pelastuksemme suhteen.
Loyolan suositteleman valppauden tarkoitus ei
ole päästä eroon heikkoudesta eikä avuttomuudesta, sillä siihen me emme pysty, vaan tulla niiden
kanssa niin tutuiksi, ettei paha pysty meitä niillä
yllättämään käyttämällä “näennäissyitä, saivarteluja ja alituisia petoksia”.
Oi Jeesus lohdutukseni,
ja autuus, riemu sieluni,
sinulle kiitokseni soi,
kun uuden aamun koitti koi.
Ehkä myös kiitos tulee todeksi vasta, kun sen perään
liitetään possessiivisuffiksi.
› Hengellisissä harjoituksissa Ignatius de Loyola antaa
yksinkertaisen ohjeen henkien erottelemiseksi: paha henki
saattaa murheelliseksi ja tuottaa lohduttomuutta, ja hyvä
henki saa aikaan lohdutuksen.
Murheen karkoitus ei siis ole mitenkään vähäpätöinen
hengellinen harjoitus. Sen tiesi myös Luther, jolle piru oli
“murheen henki”, joka ennen kaikkea yrittää saada ihmiset
lohduttomuuden tilaan. Silloin me nimittäin olemme
aseettomia paholaisen edessä.
› Myös Luther painotti ystävien seuraa tais-
telussa murheen hengen kiusauksia vastaan. Hän
suositteli myös hyvää olutta ja musiikkia. Tässäpä
kirkolle missiota, lohduttomuutta vastaan.
› Loyola piti lohduttomuutta kiusauksen synonyyminä.
Isä meidän -rukouksen toiseksi viimeisessä pyynnössä ei siis
ole kysymys niinkään erilaisista hekumallisista houkutuksista vaan siitä, että välttäisimme kiusauksista kovimman:
lohduttomuuden.
❧ 18 ❧
Jaakko Heinimäki
Kirjoittaja on
piispan erityisavustaja
Erkki Kiiski
❧ 19 ❧
Merkitysten
etsijä
Kirsi Huoponen hyppäsi yliopistomaailmasta seurakuntaan, geenitutkijasta tuli pappi.
Biologi-teologi ei näe tieteen ja
uskon välillä mitään ristiriitaa.
Olen rikkinäisestä perheestä, nuorin
neljästä sisaruksesta. Lapsuus oli monella
tavalla hankala, taloudellisesti oli niukkaa. Yksinhuoltajaäiti oli kiinnostunut yhteiskunnallisista
asioista, mutta myös äärimmäisen uskontokriittinen. Hän
oli poissaoleva ja uupunut perheen vetämiseen, ja lapset
joutuivat kotona ottamaan vastuuta, varsinkin isosisko.
Ympäristö oli silti stimuloiva. Me sisarukset luimme
paljon, olimme uteliaita ja meillä oli aina joku debatti
käynnissä, saatoimme pohtia vaikka maailmankaikkeuden
syntyä.
Olin hyvä koulussa, moni aine kiinnosti. Lukiossa
luonnontieteet voittivat, ylioppilaskeväänä vaihtoehtoina
olivat biologia tai lääketiede. Mietin lääkärin ammattia,
mutta siinä ei lopulta tuntunut olevan tarpeeksi hohtoa.
Päädyin Turun yliopistoon biologiaa lukemaan.
Lapsesta asti minua ajoi halu päästä asioiden taakse.
Alkuun en kyllä tykännyt biologiastakaan, koska tuntui,
ettei siinä mennä tarpeeksi ytimiin. Siksi pidin opiskelussa
pari välivuotta, ja tein ihan muita hommia.
Kun palasin yliopistoon, otin sivuaineeksi biokemian.
Silloin 80-luvulla elettiin biotekniikan ja geenitekniikan
nousua, alettiin hahmottaa, mistä geeneissä on kyse.
Rupesin tutkimaan geenejä, tein graduni biokemialle.
Siellä oppi erilaisia tutkimusmenetelmiä, ja valmistuttuani
minua pyydettiin lääketieteellisen genetiikan puolelle pystyttämään uutta dna-laboratoriota. Nopeasti siellä tarjottiin
väitöskirja-aihetta, ja rupesin tutkimaan perinnöllistä
näköhermorappeumaa. Tein paljon yhteistyötä lääkärien
kanssa, ja tajusin, kuinka paljon kliinisessä lääketieteessä
tarvitaan tutkimusta ja molekyylitason diagnostiikkaa.
Eettisissä kysymyksissä kirkon
täytyy aina olla ihmisen puolella.
Väittelin 1993 ja samana vuonna muutimme
Yhdysvaltoihin. Olin naimisissa, mutta meillä
ei ollut lapsia, joten olin vapaa lähtemään ulkomaille
tutkijaksi. Pääsin Atlantassa yhteen maailman parhaista
laboratorioista, ja sain yliopistosta opetus- ja tutkimusviran.
Tutkimusaiheet olivat tosi mielenkiintoisia, muun
muassa lasten neurologisia sairauksia. Tutustuin myös
nousevaan tieteenalaan, molekyyliantropologiaan, missä
tutkitaan eri väestöryhmien välisiä suhteita ja vaellusreittejä. Afrikka-teoria oli juuri tullut, molekyylitasolla pystyttiin
todistamaan, että ihmisen alkukoti on Afrikassa.
Viihdyimme Yhdysvalloissa, kotiuduin kansainväliseen
tiedeyhteisöön, enkä siellä asuessamme käynyt kertaakaan
kotimaassa. Olen oman tieni kulkija, ystävyyssuhteetkin
ovat jääneet retuperälle työhön ja tutkimukseen liittyvien
intohimojen takia. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin olo, että
olisi tosi iso askel jäädä Amerikkaan. Kai se oli jonkinlaista
johdatusta, vaikka silloin toimi pelkän intuition varassa.
Palasimme Suomeen.
Päädyin pariksi vuodeksi Oulun yliopiston
laboratorioon proteiinikemian pariin, koska
halusin opetella taas uutta ja oppia ymmärtämään lisää,
miten geenit, ominaisuudet ja sairaudet liittyvät toisiinsa.
Oulussa kaipasin kuitenkin Turkuun, jo luonnonkin takia.
Sain biologian laitokselta yliassistentin paikan ja dosentuu-
❧ 20 ❧
Kristityn vastuun
luonnosta pitäisi
näkyä paljon
nykyistä enemmän.
Jo Vanha testamentti puhuu,
kuinka maa saastui ihmisen
jalkojen alla. Olemme
unohtaneet seisovamme
Jumalan maaperällä, olemme
olleet huonoja paimenia.”
rin. Siirryin takaisin lääketieteelliselle genetiikalle ja siellä
dna-diagnostisen laboratorion vetäjäksi. Dna-laboratorio
piirsi koko ajan eteen kiehtovia kysymysmerkkejä, varsinkin
neurologian alan geenijuttuja, jotka veivät yhä enemmän
aikaa. Nuo vuodet olivat hyviä ja mukavia, saimme paljon
aikaan, kehitimme geenitestejä, kiersin sairaaloissa ja
kongresseissa esittelemässä tuloksiamme ja puhumassa
diagnostiikasta lääkäreille ja hoitajille. Tutkimusryhmämme sai myös kansainvälistä menestystä.
Jo pitkään elämässäni oli rinnalla kulkenut
jännä lanka. Pidän itseäni rationaalisena ja
vähän viileänä ihmisenä, ja älyllisellä tasolla mietin, mitä
tämä kaikki on. Jumala kiehtoi, oli kiehtonut lapsesta asti.
Luonnontieteistä en löytänyt mitään, mikä sotisi Jumalan
olemassaoloa vastaan. En vain saanut hänestä millään
lailla kiinni.
Huomasin yhä useammin pohtivani perimmäisiä
kysymyksiä. Jos Jumala on ja hän on hyvä, kuinka on
mahdollista, että joihinkin perheisiin syntyy sairaita lapsia
peräperää? Mendelin lain mukaan tietyissä tapauksissa 25
prosentin todennäköisyydellä vauva on sairas, ja jokainen
raskaus on aina uusi, sama todennäköisyys. Miksi joku
joka kerta osuu tuohon 25 prosenttiin? Eikö Jumala halua
ihmiselle hyvää ja puutu asioihin?
❧ 21 ❧
Luin paljon filosofista ja uskonnollista
kirjallisuutta. Saksalaisen ydinfyysikon oudossa
kirjassa esitetty ajatus vaikutti eniten. Siinä sanottiin, että
Jumalan perspektiivi ihmisen elämään on lopusta käsin,
ihmisen perspektiivi on tässä ja nyt. Se selittää kaiken,
emme ole saamassakaan helppoja ja suoria vastauksia.
Nykykosmologia arvioi, että universumit voivat olla
sisäkkäiset. Jos Jumala on kaiken luonut, hän on ajasta ja
tilasta riippumaton. Hänellä on hallussaan kaikki mahdollinen ajassa ja tiloissa liikkuminen. Tajusin, että tämä
menee vielä syvemmälle kuin molekyylit tai alkeishiukkaset. Jos taustalla tosiaan on Jumala, kaikella on merkitys.
Työssäni perinnöllisten sairauksien parissa näin, kuinka
traagista on periä esimerkiksi geenivirhe. Mikään mahti ei
tunnu voivan sille mitään, tauti puhkeaa kun on puhjetakseen, mutta jos Jumala on olemassa, tässäkin täytyy olla
jotakin. Ei maailma ole kaoottinen puuro, joka kiehuu
koko ajan, vaan pitää olla järjestys ja merkitys, vaikkakin
ihmiselle huonosti aukeava. Pakko saada selville, mitä.
Tuohon aikaan en juuri tuntenut pappeja. Monet niistä,
joita olin tavannut, tuntuivat vähän naiiveilta joskus
hieman helppoine selityksineen. Nuorena olin paljon kapinoinut, oli ahdistavaa, kun aina vain sanottiin, että Jumala
on rakkaus. Pohdin, missä se näkyy, kun joidenkin elämä
on yhtä helvettiä. Sairautta, kipuja ja särkyjä kuolemaan
johtavan sairauden kanssa, onpa kummallinen rakkaus.
Myöhemmin oivalsin, ettei Jumalan rakkaus ole sellaista
kuin esimerkiksi äidin rakkaus lapseensa, ja voihan äitikin
hylätä lapsensa. Jumalaa ja ihmistä on mahdoton verrata.
Jumala on toiseudessa, ja saattaa näennäisesti toimia
jopa ihmistä vastaan – ihmissilmin katsottuna. On siis
lähdettävä siitä, että ihmisen tehtävä ja asema on tässä ja
nyt, ja siitä, mitä merkitystä tällä on.
Lopulta vuonna 2003 mieleen hiipi ajatus lähteä
lukemaan teologiaa. Entä jos minusta tulisi
pappi? Ei ikinä! Papithan tulevat pappissuvuista, ja jo äidinmaidossa he imevät uskonnon äidinkielen, heille Jeesukset
ja pyhäkoulut ovat jokapäiväistä kauraa. Kutsumus? Se
nyt tulee harvoille ja valituille. Kutsumus on niillä kilteillä
parikymppisillä, jotka hehkuvat puhtoisuuttaan. Takanani
Jumala on
kiehtonut minua
lapsesta asti.”
oli elettyä elämää ja maailman murjontaa, olin tehnyt
miljoonia asioita ja urani tiedemaailmassa oli nousujohteinen. Silti ajatus teologiasta ei jättänyt rauhaan.
Sanoin Jumalalle, okei, tehdään diili. Jos teologian
opiskelu on hourupäissä keksimääni, se menee ohi, mutta
jos tämä oikeasti on sinusta, otan uuden askeleen. Jätin
asian hautumaan, keskityin työhöni ja elin tutkimuksellisesti hyviä vuosia. Viimein annoin periksi.
Luin teologiaa avoimessa yliopistossa Åbo Akademissa
vuoden. Sitten pyrin ja pääsin tiedekuntaan, ensimmäisen
vuoden jälkeen jäin päätoimiseksi opiskelijaksi.
Eksegetiikka osoittautui äärimmäisen mielenkiintoiseksi. Siinä on sama ajatus kuin molekyyligenetiikassa:
on Raamatun teksti, kieli jolla se on kirjoitettu ja kielen
merkitykset, joita kaikkia emme tunne. Jess, eksegetiikkahan on kuin dna-koodin avaamista” Näin saa Jumalasta
selville lisää. Nimenomaan Vanhan testamentin teksteistä
kaikki lähtee. Jeesus oli juutalainen, tunsi kirjoitukset, joten
siellä ehkä olisi ainakin osa ydintä.
❧ 22 ❧
Iloitsen, kun kirkossa on
alkanut kuulua ääniä,
jotka puhuvat luomakunnan puolesta.
Nuoriso on kiitettävän
valveutunutta.”
Olin rutinoitunut ja nopea opiskelija, valmistuin
kolmessa vuodessa teologian maisteriksi. Sain pappisvihkimyksen 2009 ja aloitin työt Turun Henrikinseurakunnassa.
Tieteentekijän ja seurakuntapapin maailmat ovat
erilaiset. En sekoita roolejani, enkä halua liikkua välimaastossa. Minulla on lapsen kyky tehdä asioita intensiivisesti.
Jos leivon pullaa, leivon pullaa. Jos otan hepreankirjat esiin,
olen sataprosenttisesti tutkija. Jos olen työssä, olen täysillä
pappi, enkä kaipaa muualle. Ihmiset aistivat herkästi, onko
pappi aidosti läsnä.
Biologian pariin en ole kaivannut, jotain peruuttamatonta tapahtui silloin kun hyppäsin teologian puolelle.
Taustani on kuitenkin yhä vahva osa minua ja seuraa tiettyinä ajattelutapoina. Iso elämänmuutos on samalla uskon
koetus ja hengellinen haaste: on luotettava Jumalaan.
Emme enää elää yhtenäiskulttuurin aikaa, ja siksi on
hyvä, kun jotkut biologit, insinöörit, lääkärit tai ekonomit
lukevat papeiksi. Sieltä tulee monenlaista ymmärtämystä, ja
kirkko tarvitsee erilaisia ihmisiä. Samasta syystä Jumala on
kutsunut naisia, vaikka näin ei alun perin ollut.
Elämä koostuu pienistä hetkistä syvällisemmin
kuin usein ajatellaan. Kun pappina tapaan
surevan omaisen, kohtaamisessa elämämme sivuavat
ja universumit koskettavat. Niissä hetkissä on ikuisuus,
niissä leikkaavat valtavat todellisuudet, niissä on Jumalan
pyhyyttä. Samalla tavoin voi kohdata ja tuntea Jumalan.
Siviilielämässäni olen kokenut paljon sairautta ja tosi
vaikeita aikoja. Suuret intohimoni ovat kuitenkin aina
vieneet eteenpäin, en ole jumittunut surkeaan lapsuuteen
tai muihin vastoinkäymisiin.
Maailmassa on paljon kärsimystä, mutta Jumala on
läsnä äärimmäisen kivunkin hetkellä, Kristuksen kärsimyksen kautta. Se ei selitä pois ihmisen kärsimystä, mutta
selittää Jumalan läsnäolon.
Olisimme mieheni kanssa halunneet ison perheen,
mutta emme saaneet lapsia. Kaikki lääketieteellinen apu
❧ 23 ❧
käytettiin, mutta raskaus ei vain onnistunut. Ei minulla
tähänkään ole vastausta, kipeässä asiassa Jumalan todellisuus on edelleen salattu. En hae helppoja vastauksia, koska
välillä mitään vastauksia ei ole.
Joku saattaa itkien kysyä, miksi puoliso kuoli juuri kun
oltiin jäämässä eläkkeelle. Tuntisin itseni falskiksi, jos
rupeaisin vastaamaan, selittämään pois tapahtunutta. En
voi mennä Jumalan tontille, toiselle ihmiselle voin olla vain
ihminen.
Tiede ja uskonto puhuvat eri kieltä. Emme voi eksperimentoida Jumalaa sanomalla, että todistan tässä Jumalan
läsnäolon koska hän tekee näin ja näin. Se on naurettavaa,
koska tieteellinen argumentointi ei päde uskoon. Tieteellisesti voimme selittää sairauksia, niiden puhkeamisen syitä,
muttemme aina sitä, miksi toinen sairastuu, toinen ei.
Jumalalla on vastaus, vaikka tässä ajassa me emme tiedä,
mikä se on. Sillä on merkitystä.
En ole järin innostunut esimerkiksi Richard
Dawkinsin ajatusten ympärillä käydystä
keskustelusta. Toki se on kiinnostavaa ja siellä on hyvää
argumentointia. Teologina voin sanoa, okei, allekirjoitan
tietyn näkemyksen, mutta itselleni tärkein sana on merkitys,
joten jatkan keskustelua kysymällä, mikä merkitys sillä on?
Silloin luonnontieteilijällä ei ole kieltä vastata. Tiedemieskin
joutuu myöntämään, ettei tiedä.
Kun parikymppinen sivuraiteille joutunut kaveri kyselee,
mitä v***n väliä millään on, se on sitä samaa hakemista
mitä Pekka Himanen kollegoineen harjoittaa muodostaessaan eksistentiaalisia kysymyksiä siitä, mikä on hyvä
elämä. Näitä kysymyksiä kaikki kysyvät, se on ihmisen ääni.
Ihmiset vain muotoilevat asian eri tavalla, mutta kaikki
ansaitsevat tulla kuulluiksi.
Samaan kysymykseen papin on vastattava. Olen
kiitollinen, koska minulla on mandaatti: saan virkani
puolesta puhua Jumalasta ja Jeesuksesta. Tässä ammatissa
on oikeasti elämän ja kuoleman kysymysten välissä. Vastuu
välillä pelottaa. Mitä sanoa toisille Jumalasta? Uskonko itse
kaiken, mitä sanon? Sellaista mihin ei usko, ei saa sanoa.
Etiikan kysymyksissä kirkon täytyy olla ihmisen puolella.
Kun puhutaan vaikka sikiödiagnostiikasta, jo ensimmäinen
rakenneultra on tutkimus. Harva sanoo, ettei siihen mene.
Elämme maailmassa, jossa lääketieteellisiä tutkimuksia
tehdään, eikä niitä mielletä niin dramaattisiksi kuin ne
seurauksiltaan voivat olla. Oletusarvohan on että kohdussa
kaikki on hyvin, vauvalla on viisi varvasta ja viisi sormea,
tietyn kokoinen pää. Kuitenkin jo tässä tutkimuksessa voi
paljastua jotain yllättävää.
Joskus ärsyttää, kun sikiödiagnostiikasta ja lääketieteellisin perustein tehtävistä aborteista puhutaan kovalla
ja armottomalla äänellä. Aborttia ei saisi tehdä, vaikka
sikiö olisi vaikeasti sairas. Voimmeko asettua sen ihmisen
yläpuolelle, joka tuntee, ettei pysty ottamaan vastaan tätä
lasta?
Aborttikeskustelussa on hyvä muistaa, että Suomessa
tehdään vuodessa noin 10 000 aborttia, niistä lääketieteellisin perustein vain 250.
Kirkolla olisi muissakin eettisissä asioissa paljon
tekemistä ja ihmisen puolustamista: valheellinen mainonta, medikalisaatio, nöyryytysviihde, kuolevien
puutteellinen kivunlievitys, ihmisten jauhautuminen
yhteiskunnan kovien arvojen myllyssä.
En vaadi, että vain ne, joilla itsellä on vaikea sairaus,
saavat puhua siitä, mutta usein tilanteen ymmärtää vain
Kaikki haluavat kuolla
kivutta, mutta on
olemassa tiloja, joissa
kivunlievitys on
äärimmäisen vaikeaa
– tai potilas ei saa sitä.
Miksei kirkko vaadi kivunlievitystä
kaikille kuoleville, sen sijaan
että epämääräisin argumentein
vastustaa käytännössä hyvin
harvoja koskevaa eutanasiaa?
❧ 24 ❧
Dna-kaksoiskierre muistuttaa nykytieteen ja
Raamatun yhteyksistä myös Osmo Rauhalan
Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon maalaamassa
työssä.
Kun on lähdetty
tehoviljelyyn ja
-karjankasvatukseen,
se on jo lyönyt meitä
vasten näköä.
Eläimille on syötetty ruokaa,
joka ei niille kuulu, ja se
generoi virukset valloilleen.
Ihminen on toiminnallaan
saanut aikaan apokalyptisen
näyn. Olemme tehneet
hirvittävää syntiä tuhotessamme maapalloa.”
omakohtaisen kokemuksen kautta. Toki tiedän empaattisia
ja laajakatseisia ihmisiä, joiden elämä on ollut helppoa,
mutta jotka eivätkä herkästi tuomitse toisia.
Arvoista kirkossa pitäisi rohkeasti puhua ja
jyrähtää, mutta eikö uskalleta? Pelätään että
joku suuttuu ja kymmenentuhatta eroaa taas kirkosta. En
ymmärrä, mitä ihmettä pelkäämme, jos olemme Jumalan
asialla. Tulkitsen niin että lopulta kannetaankin huolta
omista viroista. On fakta, että kirkon kassa pienenee, mutta
pelastammeko sen olemalla haaleita? Raamattukin siitä
varoittaa.
Ehkä pitää yksinkertaistaa, lähestyä tapaa, jolla Jeesus
kohtasi ihmiset. Hän ei koskaan asettanut ihmistä seinää
vasten, ei nöyryyttänyt eikä tuominnut. Ajatellaan vaikka
naista Sykarin kaivolla. Ei Jeesus sanonut, jaahans, sieltä se
syntinen eukko tulee, vaan osoitti, että nainen on rakastettu
juuri sellaisena kuin hän on.
Toki Jeesus vaatii myös muuttumista, mutta vasta kun
ihminen kokee tulleensa kokonaisvaltaisesti hyväksytyksi,
hän tulee hoidetuksi ja pystyy muuttumaan, aloittamaan
puhtaalta pöydältä, eikä jää menneisyytensä vangiksi. Pappi
saa sanoa synnin synniksi, mutta aidossa kohtaamisessa
ihminen itse lopulta oivaltaa, mikä hänen elämässään on
sitä väärää.
Taustani – vaikka en juuri koskaan keskusteluissa seurakuntalaisten kanssa tuo sitä esille –
auttaa toisinaan ymmärtämään tilanteiden syvää traagisuutta. Kun joku kertoo läheisensä kuolleen perinnölliseen
sairauteen, vaikka als-tautiin, tiedän, kuinka hirvittävä
sairaus se on eikä parannuskeinoa ole. Joku saattaa itkeä
”kuinka syöpä uusi, vaikka lääkärit sanoivat ettei uusiudu
ja näin kävi kuitenkin”. Kun sanon, että joskus taudit
käyttäytyvät yllättävällä tavalla, tiedän puhuvani totta,
❧ 25 ❧
Jumalan rakkaus
on erilaista kuin
esimerkiksi äidin
rakkaus lapseensa.
Jumalaa ja ihmistä ei
voi verrata.”
vaikka en mene lääketieteellisiin yksityiskohtiin.
Kaikkia sairauksia ei pystytä parantamaan, vaikka
lääketiede on edennyt pitkälle. En lähde mukaan toisen
ahdistukseen, mutta yritän kulkea rinnalla. Sanotaan,
että tieto lisää tuskaa, mutta ei se niin ole. Tiedossa ei ole
pelättävää, koska oikein käytettynä se helpottaa tuskaa.
Tieto pitää käyttää sairauden parantamiseen ja
ymmärryksen lisäämiseen. Medikalisaatio taas tarkoittaa,
että annetaan lääketieteellisiä määreitä ominaisuuksille
ja tiloille, jotka eivät ole sairauksia. Joku voi olla ylivilkas,
koska hänen aivonsa on sillä lailla rakennettu. On kaameaa
jos kaikkia vilkkaita ihmisiä ruvetaan pitämään adhdtapauksina. Medikalisaatiota pitäisi vastustaa.
Lääketieteessä ylilyöntejä ovat esimerkiksi ns. designbaby-ajatukset, joista voisi sanoa, että pyhä yksinkertaisuus.
Emmehän todellakaan tunne ihmisen noin 22 000 geenien
välisiä vuorovaikutuksia ja säätelyä.
Kirkon tehtävä on korostaa, ettei ketään saa arvottaa
sairauden, ruumiinvamman tai jonkun puutteen kautta.
Elämän itseisarvo on nähtävä kirkkaana ja luovuttamattomana.
Kun ajattelee tieteen kehitystä, hyvän ja pahan tiedon
puu saa valtavat teologiset mittasuhteet.
Jos lääketiede saa kehittyä rauhanomaisesti,
tulevaisuuden löydöksien hyödyntäminen voi
olla häkellyttävää, sekä hyvässä että pahassa. Jos tietoa ei
käytetä eettisesti, moraalisesti ja ihmistä kunnioittavasti, on
aineksia myös tuhon tielle. Tekniikankin suhteen on nähty,
että sitä mitä voidaan käyttää rauhanomaiseen tarkoitukseen, voidaan käyttää myös sotateollisuuteen.
❧ 26 ❧
Teksti ja kuvat:
Pirjo Silveri
Kirjoittaja on elämän ja kuoleman
kysymyksistä kiinnostunut
tyrvääläinen toimittaja
Olen aina tehnyt
sitä, mikä kiinnostaa
ja mikä on hauskaa.
Kun on palava
intohimo tutkia
asioita, siitä nyt vain
tulee akateemisia
tuotoksia.”
Kuka? Kirsi Huoponen, 55
Jatka lausetta
Mikä? biologi, teologi
Lapsena ajattelin... että maailma on
Mitä, missä, milloin?
filosofian tohtori (biologian väitöskirja
Mitochondrial DNA point mutations in Leber
hereditary optic neuroretinopathy, Turun
yliopisto 1993), teologian maisteri, pappisvihkimys 2009, teologian väitöskirja tekeillä
(Åbo Akademi), aiheena profeetta Hoosean
kirja. Genetiikan tutkija ja dosentti eri yliopistoissa 1993–2006. Vuodesta 2009 papin
ihmeellinen ja sitä pitää tutkia
Biologina oivalsin... että ihmeiden takaa paljastuu
lainalaisuuksia
Pappina olen tajunnut... että lainalaisuuksien takana
on merkitys
Tiede... havainnoi ja analysoi
Usko... ottaa vastaan
Ihmettelen... maailmankaikkeuden suuruutta
Kirkolla on... paikka ihmisen rinnalla
sijaisuuksia Turun Henrikinseurakunnassa ja
Mitä sana tuo ensimmäisenä mieleen
Martinseurakunnassa, nyt vs. kappalainen
Elämä: matka
Henrikinseurakunnassa.
Kuolema: välttämätön
Perhe? aviopuoliso
Harrastukset? Neljä koiraa. ”Liikumme
miehen ja koirien kanssa paljon metsässä
ja yleensäkin luonnossa”. Ruoanlaitto,
slow-food – ”Meillä ei syödä eineksiä,
vaan itse valmistettua”.
Jumala: toiseus
Evoluutio: sopeutuminen
Luomakunta: vastuu
Oppi: puitteet
Tieto: ymmärrys
Yhteisö: seurakunta
Toivo: voima
❧ 27 ❧
Ympäristöajattelu
kunnioittaa Luojaa ja luotua
Satakuntalaisessa Siikaisten seurakunnassa on jo vuosia kiinnitetty huomiota ympäristökysymyksiin. Seurakunta
on keskittänyt toimintansa kahteen
kiinteistöön. Vaihtoehtoisia energiaratkaisuja on toteutettu ja uusia
yhä pohditaan.
Siikaisten seurakunnassa ympäristönäkökulma
on kulkenut mukana päätöksenteossa vuosikymmenten ajan. Vanhalle hyvälle pohjalle on ollut luontevaa
ja järkevääkin rakentaa uusia luontoa kunnioittavia ratkaisuja. Samalla kun luontoa säästyy, säästyy myös rahaa.
– Hautausmaiden kasteluvesi on kuusikymmentäluvulta lähtien tullut pumpun avulla letkua pitkin joesta, seurakunnan puutarhuri Johanna Rajala kertoo. Järjestelyllä
säästetään sekä käyttö- että jätevesikustannuksissa. Jokivesi
on lisäksi lämpimämpää ja ravinteikkaampaa kuin vesijohtovesi.
Ympäristödiplomi on kunnia-asia
Siikaisten seurakunta on hakenut ja saanut kirkon ympäristödiplomin kahdesti. Ensimmäisen kerran diplomin hakemisesta keskusteltiin vuonna 2006. Luottamushenkilöt
hyväksyivät hankkeen, jota seurakunnan työntekijät sitten
lähtivät ohjeiden mukaisesti edistämään. Neljä vuotta
voimassa oleva ympäristödiplomi myönnettiin Siikaisten
Siikaisten seurakunnan yksi erikoisuus on luontopolku,
jonka tarkoituksena on ohjata ihmisiä näkemään
ympäristö Jumalan luomistyönä.
seurakunnalle vuonna 2007. Nelivuotiskauden umpeuduttua oli selvää, että diplomia haettaisiin uudestaan, vaikka
se vaatikin jälleen lisätyötä.
– Olemme pitäneet ympäristödiplomia tärkeänä asiana,
Johanna Rajala toteaa.
– Ihminen on luomakunnassa viljelijänä ja varjelijana,
eli työlle ympäristön hyväksi löytyy vahvat raamatulliset
perusteet. Haluamme myös olla esimerkkinä lähialueen
ihmisille ja muille seurakunnille.
Talouspäällikkö Jouko Vallin mukaan ympäristödiplomin hakuprosessin yksi merkittävä hyöty oli ulkopuolisella
taholla teetetty energiakatsastus. Siinä tutkittiin seurakunnan kiinteistöjen eri toimintojen energiankulutus sekä
arvioitiin, kannattaisiko esimerkiksi lämmitysjärjestelmiä
vaihtaa toisenlaisiksi.
Luonnon ja eurojen säästämistä
– Kiinteistöpuolella suurimmat säästöt on mahdollista
saada aikaan energian kulutuksen vähentämisestä, Valli
toteaa.
Siikaisissa energiakatsastus osoitti, että ilmastointilaitteiden oikeilla säädöillä voidaan merkittävästi leikata kuluja.
Muutama vuosi sitten valmistuneen seurakuntatalon
laajennuksen yhteydessä taloon hankittiin pellettikattila
vanhan öljykattilan rinnalle.
– Pellettilämmitys on lähes kolmanneksen halvempi
kuin öljylämmitys, Valli huomauttaa. Investointi maksaa
siis nopeasti itsensä takaisin.
Puutarhuri Johanna Rajala huolehtii kompostorin
toiminnasta. Biojätteistä saatavat kompostoinnin
tuotteet hyödynnetään pensaiden ja perennojen
alustana.
❧ 28 ❧
Siikaisten komeaa ja tilavaa puukirkkoa
lämmitetään talvisin vain tarpeen mukaan.
Kylmimpinä pakkaspyhinä jumalanpalvelukset
pidetään seurakuntatalossa.
Valli myöntää, että pellettilämmitys vaatii aiempaa
enemmän työtä. Tuhkat on säännöllisin väliajoin tyhjennettävä ja kuljetettava pois. Tuhkakin on kuitenkin otettu
hyötykäyttöön: se levitetään seurakunnan omistamiin
metsiin maanparannusaineeksi.
Kiinteistöt tehostettuun käyttöön
Seurakunta ylläpitää ympärivuotisesti ainoastaan kirkkoa
ja seurakuntataloa. Toimintojen tuominen vanhasta puupappilasta seurakuntataloon on paitsi säästänyt yhden
kiinteistön ylläpitokustannusten verran, myös lisännyt
toimintaan osallistuvien seurakuntalaisten määrää.
Energiakatsastuksen yhteydessä todettiin, ettei kirkkorakennuksen sähkölämmitystä kannata vaihtaa maalämpöön.
– Pyysimme laskemaan maalämmön kustannukset.
Tarkastajat totesivat, ettei lämmitysmuodon vaihtaminen
olisi järkevää, koska lämmityskulut on muilla järjestelyillä
saatu alhaisiksi, Valli kertoo.
Siikaisten kirkkoa pidetään kylmillään vapaapäivinä.
Talvikaudella tilaisuuksia tai toimituksia ei arkisin ole
käytännössä ollenkaan, niinpä kirkon lämmitys käynnistetään lauantaina ja sammutetaan sunnuntaina.
- Ja todella kovilla pakkasilla jumalanpalvelukset
pidetään seurakuntatalossa, Johanna Rajala lisää.
Opettaminen on investointi
Suurimpia investointeja ja säästöjä ei voi laskea suoraan
ainoastaan euroissa.
– Kyllä tärkein investointi on opettaa kaikkien seurakunnan työmuotojen puitteissa kaiken ikäisille seurakuntalaisille sitä, miten täällä Jumalan luomakunnassa pitäisi
olla ja elää, Jouko Valli pohtii.
Johanna kertoo lastenohjaajien kehittelemästä tavasta
opettaa jätteiden lajittelua pienille kerholaisille:
– Bio- ja sekajäteastiat on nimetty tyttö- ja poikaroskiksiksi. Sitten lapsille on kerrottu, mitä kumpikin niistä syö.
Niitä ”ruokavalioita” lapset sitten muistelevat, kun pitää
viedä roska roskikseen.
Jätteiden lajittelu ei ole ollenkaan mitätön toimi myöskään taloudelliselta kannalta: Siikaisten seurakunnassa on
sekajätteen määrä puolittunut lajittelun myötä.
Johanna Rajalan mukaan ympäristönäkökulma on
oleellinen maapallon tulevaisuuden kannalta. Siksi seurakunta on vuosittain halunnut osallistua myös Earth Hour
-tapahtumaan, jolloin kaikki valot sammutetaan tunniksi.
– Se on pieni, lähinnä symbolinen teko, mutta mielestäni on tärkeää, että seurakunta on mukana, Rajala pohtii.
Tunnetun tapahtuman tiimoilta seurakunnalla on myös
mahdollisuus ohjata ihmisten ajatuksia luonnosta Luojaan.
Vuonna 2009 Earth Hour -tunnin aikana Siikaisten kirkossa
pidettiin kynttilähartaus.
Ympäristö ei ole rasite
Millaisia terveisiä ja neuvoja Siikaisten seurakunnasta
haluttaisiin kertoa muille arkkihiippakunnan seurakunnille? Suurissa seurakunnissa lasketaan, että pelkkä
energiakatsastuksen tekeminen maksaisi liikaa. Jouko
Valli huomauttaa leikekirjoja esitellen, että ympäristö- ja
energia-asioilla saa seurakunnalle valtavasti myönteistä
julkisuutta. Seurakunnan kiinteistökaupoista, ympäristödiplomista sekä esimerkiksi omasta luontopolusta on
kirjoitettu maakunnan lehdissä sivukaupalla.
– Siinä pitää kuitenkin toimia itse aktiivisesti. Lähetämme lehdistölle tiedotteita aina, kun toteutamme jotain
hankkeita, Johanna Rajala tarkentaa.
Siikaisten seurakunnassa ei aiota jäädä tyytyväisenä
nauttimaan aikaansaannoksista, vaan kehityksen halutaan
jatkuvan.
– Koko ajan mietitään uutta. Kevään aurinkoisina
päivinä mielessä on tietenkin aurinkopaneelien hankkiminen, talouspäällikkö Jouko Valli paljastaa.
– Ympäristöstä huolehtiminen ei ole mikään rasite vaan
velvollisuus, puutarhuri Johanna Rajala muistuttaa.
❧ 29 ❧
Teksti ja kuvat: Mari Ahvenjärvi
Kirjoittaja on ulvilalainen toimittaja.
Oikean elämän draama
■ Vanhan kunnon Wittgensteinin mukaan ”ei voisi olla
mitään ihmeellisempää kuin nähdä
joku ihminen aivan yksinkertaisissa
arkiaskareissaan, kun hän uskoo, ettei
kukaan havainnoi häntä… näkisimme ikään kuin elämäkerran luvun
omin silmin.”
Tämä saattaa tositeeveen aikana
tuntua joutavalta huomautukselta,
mutta kysymys ei olekaan sellaisesta
varta vasten tehdystä ja avoimesti seuratusta todellisuudesta. Wittgensteinin
tarkoittama näkökulma on olennaisesti kiinnostavampi: ”Näkisimme itse
elämän. – Mutta senhän näemme joka
päivä, eikä se tee meihin pienintäkään
vaikutusta! Kyllä, mutta emme näe sitä
tässä perspektiivissä.”
Ulla-Lena Lundbergin Jää on
voimakkaasti omaelämäkerrallinen
ja dokumentaarinen. Pelkästään
mielikuvituksen tuottamassa
romaanissa ei ehkä tarvittaisi kaikkia
näitä tapahtumia eikä henkilöitä,
mutta tämä kirja ottaa lukijansa
juuri siksi, että se näyttää kappaleen
todella elettyä todellista elämää tietystä
näkökulmasta. Sen verran etäältä, että
voi hahmottaa kokonaisuutta, mutta
siinä määrin sisältä, että voimakas
myötäeläminen käy päinsä.
Lueskelin kevään mittaan myös
kirjaa Kauaksi kotoa, jossa alaotsikon
mukaisesti Muutoksen sukupolvi
kertoo vaiheistaan. Vaikka tämä
kokoelma ei puolestaan ole lainkaan
kaunokirjallinen, sen ilmapiiri on
hämmästyttävän samanlainen kuin
Jäässä. Katsotaan suoraan ja matkan
päästä, mutta läpi elettyä ymmärtäen
ja kunnioittaen. Asioilla – tai elämillä
– on näemmä vahva voima puhutella
puolestaan.
■ Tutun todellisuuden näkeminen ja näyttäminen tietystä perspektiivistä on papin työn ydintä – ei vain
kirjan Luodoilla vaan ylipäätään. Se
elävä sana, jonka palvelija pappi on, ei
ole teksti. Se on tapahtuma, jossa teksti
ja konteksti vastavuoroisesti läpäisevät
toisensa. Lundberg kuvaa etevästi
epämääräistä ja mihinkään kiinnittymätöntä uskonnon puhumista. Kun
piispa tulee asettamaan Petter Kummelin virkaan, ”itse esitys totta puhuen
❧ 30 ❧
on hiukan liian yleisluontoinen ja
kuulostaa siltä kuin mikä saarna
tahansa, kristillisestä kasvatuksesta ja
jumalanpelon merkityksestä kaikilla
tasoilla, vaikka seurakunta kaihoaa
kuulla hänen mielipiteensä Luodoista
ja kauniista ilmasta ja hirvittikö häntä
yhtään, kun merivartijat avasivat
hanat”. Viranhoitonsa alussa Kummel
itse hyödynsi luonnostaan lankeavia
kalastuslinkkejä opetuslasten ja
seurakuntalaistensa välillä, mutta
tavoitti jokseenkin nopeasti luotolaisen
elämän koko moninaisuuden.
Viisasta kyllä Lundberg ei ole
yrittänyt kirjata yhtään hyvää saarnaa
tai puhetta kovin tarkkaan; siinäpä
se, miten kuvatakaan tilannetta, jossa
tämän- ja tuonpuoleisuus avautuvat
toisiinsa. Hän tekee kuitenkin tarkkoja havaintoja ja niiden mukaisia
huomautuksia olennaisuuksista.
Ӏidinrakkaudesta on kirjoitettu
loputtomasti tunteellisia värssyjä, mutta
hänen tietääkseen ei ole kirjoitettu juuri
mitään lapsen rakkaudesta, joka on
kuin Jumalan, loputon ja vailla ehtoja”;
työ- ja asiakeskeisen Mona Kummelin
äidinrakkaus muuten oli niin karua,
että siitä on välillä suorastaan vaikea
lukea. Rippikoululaiset puolestaan ”havahtuvat kuullessaan sanan ’rakkaus’,
mutta menettävät kiinnostuksensa, jos
kyse on Jumalan rakkaudesta”.
Ulla-Lena Lundberg: Jää.
Suomennos:
Leena Vallisaari.
Teos & Schildts
& Söderströms, 2012.
366 s.
■ Jolle (ulko)saaristo vähääkään
merkitsee sielunmaisemaa, kokee
Jään koskettavan sielunsyvyyksiä
erityisesti myös horisonttinsa vuoksi.
”Ei missään vihreää varjoa, vain
ukkosensinistä ja hopeaa ja saarnenharmaata, kirkkaansininen lasinen
pinta kuten tänään.” Tämä jotenkin
vain pelkistyttää ihmisyyttä sellaisella
tavalla, että olennainen tulee näkyviin.
❧ 31 ❧
Kirjan alkulause on paitsi uljas myös
ohjelmallinen: ”Jos on nähnyt kuinka
maisema muuttuu, kun näköpiiriin
tulee vene, ei mitenkään voi ajatella,
ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole
merkitystä.”
Kökarin kirkkoherran Pehr Algot
Lundbergin lyhyellä elämällä oli sekin
merkitys, että tyttärensä romaanihenkilönä Petter Kummelina hän muuttaa
lukijan sielunmaisemaa sellaiseksi,
jossa elämä näyttäytyy toisessa
perspektiivissä. Ehkä se näkyy jopa
iankaikkisuuden näkökulmasta, mutta
ainakin rakkauden ja arvonannon.
Kaarlo Kalliala
❧ 32 ❧
Tarjoilee Hannes Tiira
1. Ketkä synnyttivät lapsia patriarkka Jaakobille?
2. Kuka oli Vashti?
3. Kuka sävelsi neliosaisen orkesterisarjan nimeltä
Belsassarin pidot?
4.
Kuka oli perimätiedon mukaan Jeesuksen ukki?
5. Mikä on sen keskiaikaisissa kirkoissa yleisen
veistoksen nimi, jossa Jeesus-lapsi istuu Marian
ja tämä äitinsä Annan sylissä?
6. Kuka kasteli, kun Paavali istutti?
7. Mitä UT:n kirjettä Martti Luther luonnehti
olkikirjeeksi?
8. Minkä tihutyön Kokemäen talonpojat tekivät
useita kertoja keskiajalla Turun piispalle?
9. Missä Italian maakunnassa on Assisi?
10. Mikä on ja mitä tarkoittaa San Pietro in Vincoli?
11. Missä toukokuisessa tapahtumassa
pureudutaan mm. lasten ja nuorten
selviytymiseen, ihmisarvoiseen vanhuuteen
ja hyvään kuolemaan?
12. Ketkä ovat Vesi on perusoikeus -kampanjan
suomalaiset lähettiläät?
13. Mitkä Porin seurakunnat ovat tehneet aloitteen
liittymisestä yhteen vuoden 2015 alusta lukien?
Kysymyksen 5 kuva-aihe.
Kuva: Martti Santakari
Sanapähkinät:
1. Nisse on Turun arkkihiippakunnan aivot,
rovastienkin ihailema. (7 kirjainta)
2. Tule heilaton lapsi sinne, missä väkeä kyllä
riittää. (17 kirjainta)
[ Kysymysten laatija tahtoo tässä yhteydessä
lausua kiitoksensa ja onnittelunsa
arvostettuna ja taitavana notaarina
eläkkeelle siirtyvälle Nils-Erik Hellmanille.]
Vastaukset sivulla 34.
❧ 33 ❧
Pyhän Henrikin säätiön apurahat
■ Pyhän Henrikin säätiön stipenditoiminnan tarkoituksena on tukea taloudellisesti
arkkihiippakunnassa tapahtuvan kirkollisen toiminnan edistämisen kannalta merkityksellistä tieteellistä ja taiteellista toimintaa sekä ulkomaille suuntautuvia opinto- ja
tutkimusmatkoja. Säätiön hallitus myöntää apurahoja lähinnä kirkon palveluksessa
oleville viranhaltijoille ja työntekijöille, mutta lisäksi apuraha voidaan myöntää muulle
arkkihiippakunnan kannalta merkittävälle toiminnalle. Tieteelliseen ja taiteelliseen
toimintaan voidaan myöntää apurahaa, jos on perusteltua katsoa, että toiminnasta,
opinnoista tai kyseisen matkan toteutumisesta on hyötyä kirkolliselle toiminnalle
arkkihiippakunnassa.
■ Vapaamuotoiseen hakemukseen, joka on toimitettava säätiön hallitukselle osoitteella Hämeenkatu 13, 20500 Turku 1.11.2013 mennessä, tulee liittää selvitykset
apurahan käyttötarkoituksesta, hankkeen kustannusarviosta, rahoitussuunnitelmasta ja
haettavan apurahan määrästä perusteluineen.
■ Lisätietoja antaa säätiön asiamies Matti Mäkinen 0400 774 311.
Pähkinöiden vastaukset:
1. Leea, Raakel, Silpa ja Bilha; 2. Persian suurkuninkaan, Kserkseen hylkäämä puoliso, jonka tämä korvasi
Raamatun Esterillä; 3. Jean Sibelius; 4. Joakim 5. Anna itse kolmantena; 6. Apollos; 7. Jaakobin kirjettä;
8. Särkivät piispan lohipadot Lammaistenkoskella; 9. Umbriassa; 10. Kirkko ja siellä oleva patsas Roomassa:
Pyhä Pietari kahleissa; 11. Kuopion kirkkopäivillä; 12. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja uimari Hanna-Maria Seppälä;
13. Pihlavan, Ahlaisten ja Reposaaren ev.-lut. seurakunnat
Sanapähkinät: 1. Notaari 2. Helluntaiepistola
■ Tuore oliivipuun lehti 2/2013  Turun arkkihiippakunnan neljännesvuosijulkaisu
■ Julkaisija Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ■ Päätoimittaja Timo Tavast
■ Toimitus Sinikka Strömberg ■ Toimituskunta Lasse Hautala, Tytti Issakainen,
Marja-Leena Ruostesaari, Johanna Sointula, Martti Santakari ■ Taitto Erkki Kiiski
■ Paino MIKTOR/Vammalan Kirjapaino Oy
❧ 34 ❧
Kuva: Tytti Issakainen
Luther eli ja opetti Wittenbergissä 36 vuotta.
Linnankirkon oveen hän naulasi
anekauppaa vastustavat teesinsä.
Kirkkoa korjataan parhaillaan
juhlavuotta 2017 varten.
Turun arkkihiippakunnan
tuomiokapituli
Hämeenkatu 13
PL 60, 20501 TURKU
www.arkkihiippakunta.fi
Tuore oliivipuun lehti 2/2013
ISSN 1457-4187 (Painettu)
ISSN 2323-9743 (Verkkojulkaisu)