Suomenlahden taimenen hoitosuunnitelma

Transcription

ELY-KESKUS
Suomenlahden taimenen
hoitosuunnitelma
Suositukset vesistökohtaisesti
Varsinais-Suomen ELY-keskus
1.1.2015
Toteutettu Central Baltic Interreg HEALFISH-hankkeessa
Sisältö
1. Taustaa ................................................................................................................................................... 4
2. Yleiset meritaimenkantojen hoitosuositukset........................................................................................ 5
3. Vesistöaluekohtaiset hoitosuunnitelmat ................................................................................................ 6
3.1 Kullaanjärven vesistöalue ................................................................................................................ 6
3.2 Fiskarsinjoen vesistöalue ................................................................................................................. 8
3.3 Karjaanjoen vesistöalue ................................................................................................................... 9
3.4 Raaseporinjoen vesistöalue .............................................................................................................12
3.5 Bruksträsketin vesistöalue ..............................................................................................................13
3.6 Inkoonjoen vesistöalue ....................................................................................................................14
3.7 Ingarskilanjoen vesistöalue .............................................................................................................15
3.8 Siuntionjoen vesistöalue ..................................................................................................................16
3.9 Humaljärven vesistöalue .................................................................................................................18
3.10 Mankinjoen vesistöalue .................................................................................................................19
3.11 Espoonjoen vesistöalue ..................................................................................................................21
3.12 Vantaanjoen vesistöalue ................................................................................................................23
3.13 Sipoonjoen vesistöalue ...................................................................................................................26
3.14 Mustijoen vesistöalue ....................................................................................................................28
3.15 Porvoonjoen vesistöalue ................................................................................................................29
3.16 Ilolanjoen vesistöalue ....................................................................................................................31
3.17 Koskenkylänjoen vesistöalue ........................................................................................................32
3.18 Loviisanjoen vesistöalue ................................................................................................................34
3.19 Taasianjoen vesistöalue .................................................................................................................35
3.20 Kymijoen vesistöalue .....................................................................................................................36
3.21 Siltakylänjoen vesistöalue .............................................................................................................38
3.22 Nummenjoen vesistöalue ...............................................................................................................39
3.23 Summanjoen vesistöalue ...............................................................................................................40
3.24 Vehkajoen vesistöalue ...................................................................................................................42
3.25 Ravijoen vesistöalue ......................................................................................................................44
3.26 Virojoen vesistöalue ......................................................................................................................45
3.27 Vaalimaanjoen vesistöalue ............................................................................................................47
3.28 Urpalanjoen vesistöalue ................................................................................................................49
3.29 Kaltonjoen (Santajoen) vesistöalue ...............................................................................................51
3.30 Vilajoen vesistöalue .......................................................................................................................52
3.31 Tervajoen vesistöalue ....................................................................................................................54
3.32 Hounijoen (Rakkolanjoen) vesistöalue .........................................................................................55
2
3.33 Juustilanjoen (Mustajoen) vesistöalue ..........................................................................................58
3.35 Muut vesistöalueet (purovesistöt) .................................................................................................61
4. Viitteet ...................................................................................................................................................63
Liitteet .......................................................................................................................................................67
3
1. Taustaa
Meritaimen on lisääntynyt alkujaan lähes kaikissa Suomen Itämereen laskevissa joissa. Suurin osa
luonnonkannoista kuitenkin hävisi 1970-lukuun mennessä etupäässä jokiympäristön rakentamisen
ja kalastuksen lisääntymisen seurauksena. Suomen meritaimenkantojen nykyinen tila on Itämeren
rantavaltioista heikoin ja kaikki kannat ovat äärimmäisen uhanalaisia (Urho ym. 2010, Pedersen
ym. 2012).
Luonnonvarakeskuksen mukaan todennäköisesti alkuperäiseksi katsottu mereen vaeltava
taimenkanta on jäljellä enää 12 jokivesistössä, joista 8 laskee Suomenlahteen. Tämän lisäksi
kahdeksassa Suomen joessa on todennäköisesti istutusperäinen tai sekoittunut meritaimenkanta.
Näistä neljä on Suomenlahdella (Luonnonvarakeskus 2015).
Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskukset ovat teettäneet v. 2001 Suomenlahden
meritaimenkantojen suojelu- ja käyttösuunnitelman (Lempinen 2001), jota ne ovat toteuttaneet
MMM:n tulostavoitteena. Alueen jokia on kunnostettu ja kalateitä rakennettu Uudellamaalla on jo
noin 80 kpl.
Meritaimenkantojen suojelemiseksi Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan ELY-keskukset ovat
nostaneet meritaimenen alamittaa valtion yleisillä vesialueilla Suomenlahdella ja MMM
asetuksella. Alamitta on nyt koko maassa 60 cm. Lisäksi meritaimenen pyyntiin tarkoitettujen
pohjaverkkojen solmuväliä on Suomenlahden valtion yleisvesillä nostettu ja pienisilmäisten
verkkojen langan paksuutta rajoitettu. Kaikki istutetut meritaimenet on Suomenlahdella
rasvaeväleikattu ja saaliksi saadut rasvaevälliset villit taimenet on tullut laskea viipymättä takaisin
veteen. Kalastuksen vaikutukset meritaimeneen eivät kuitenkaan johdu pelkästään meritaimeneen
tarkoituksella kohdistetusta kalastuksesta, vaan enemmänkin siitä, että huomattava osa
meritaimenista jää meressä keskenkasvuisena verkkopyynnin saaliiksi muun kalastuksen yhteydessä
(Romakkaniemi ym. 2014).
ELY-keskukset ovat lisäksi tehneet päätökset alueidensa lohi- ja siikapitoisista vesistöistä.
Uudenmaan ELY-keskuksessa päätös tarkistettiin viimeksi syyskuussa 2014. Em. vesistöjen koskija virtapaikoissa eivät päde yleiskalastusoikeudet (ilman omistajan lupaa tapahtuva onkiminen,
pilkkiminen ja viehekalastus ns. läänikohtaisen viehekalastusluvan nojalla) ja isorysäpyynti on
kielletty kolme kilometriä lähempänä ko. jokisuita. Monien meritaimenjokien edustoilla on käyty
ELY-keskusten aloitteesta kalaväylän merkitsemistoimitukset. Kalaväylällä on verkko- ja
rysäkalastus kielletty. Kaikilla em. toimilla on pyritty turvaamaan alueella esiintyviä
luonnonvaraisia vaelluskalakantoja (ml. taimen), joiden esiintymisestä on kalatalousviranomaisella
paras mahdollinen tieto. Myös alueen kalastusalueet ovat olleet aktiivisia. Ne ovat perustaneet
rauhoituspiirejä eräisiin meritaimenjokiin ja jokisuiden edustoille meritaimenen kutunousun ajaksi.
Toimenpiteet meritaimenkantojen elvyttämiseksi eivät kuitenkaan ole olleet riittäviä. Tarvitaan
lisätoimenpiteitä, joita on esitetty hallituksen 16.10.2014 hyväksymässä lohi- ja
meritaimenstrategiassa (Lohistrategiatyöryhmä 2013). Säätelytoimia tulee huomattavasti tiukentaa,
meritaimenjokia kunnostaa, ja vesiensuojelua tehostaa. Strategiassa linjattiin, että maamme kaikille
meritaimenkannoille tulee laatia elvytys- ja hoitosuunnitelmat. Alkuperäisille meritaimenkannoille
suunnitelmat tehdään viimeistään vuoteen 2015 mennessä elvytyssuunnitelmat. Muiden
meritaimenkantojen osalta tehdään hoitosuunnitelmat vuoteen 2018 mennessä. Koska strategia
hyväksyttiin vasta loppuvuodesta 2014, lykkääntynevät myös esitetyt määräajat. Käytännössä tämä
4
kuitenkin tarkoittaa sitä, että kaikille Suomenlahdenkin alueen meritaimenkannoille tullaan
tekemään yksityiskohtaisemmat kanta- tai jokikohtaiset suunnitelmat lähivuosina.
Elvytys- ja hoitosuunnitelman laadinta Suomen meritaimenkannoille on niin ikään esitetty
toimenpiteeksi parhaillaan kuultavana olevassa ehdotuksessa Suomen merenhoitosuunnitelman
toimenpideohjelmaksi. Ohjelmassa on myös jo esitetty erilaisia keinoja kantojen elvyttämiseksi.
Vastaavasti kuultavana olevassa pienvesien suojelu- ja käyttösuunnitelmassa on monia toimenpideehdotuksia, joilla pyritään suojelemaan ja elvyttämään taimenkantoja. Meneillään oleva kalastuslain
uudistus tuonee puolestaan lisämahdollisuuksia kalastuksen säätelyn tehostamiseksi.
Suomenlahden meritaimenkantojen hoitosuunnitelman päivittämiseksi Luonnonvarakeskus on
selvittänyt sekä suomalaisten että venäläisten Suomenlahteen laskevien jokien taimenkantojen
geneettisen rakenteen ja antanut lisäksi hoitosuositukset paitsi koko Suomen rannikolle myös
kaikille taimenkannoille erikseen (Koljonen ym. 2013). Lisäksi laitos on selvittänyt Suomenlahden
eri taimenkantojen osuutta suomalaisten kalastajien taimensaaliissa Suomenlahdella (Koljonen ym.
2014). Geneettiset tutkimukset kuuluivat Central Baltic IV A-ohjelman rahoittamaan HEALFISH
(vv. 2010-13) hankkeeseen, jossa Uudenmaan ELY-keskus oli pääpartneri.
Tämä Suomenlahden meritaimenkantojen suojelu- ja hoitosuunnitelman päivitys on esiin
nostetuista syistä koettu tarkoituksenmukaisimmaksi tehdä niin, että se toimii tiiviinä yhteenvetona
meritaimenkantojen tilasta ja ajankohtaisimmista toimenpidetarpeista lähivuosina. Tarkemmissa
elvytys- ja hoitosuunnitelmissa tullaan aikanaan pureutumaan yksilöllisemmin valuma-alueiden
erityisongelmiin ja niiden ratkaisuihin sekä tarkoituksenmukaisimpiin kalastuksensäätelykeinoihin.
2. Yleiset meritaimenkantojen hoitosuositukset
Seuraavassa on annettu yleisiä suosituksia Suomenlahden meritaimenkantojen elvyttämiseksi ja
hoitamiseksi:
·
·
·
·
·
·
·
Meritaimenjokia kunnostetaan (kalatiet, koskikunnostukset) vesienhoidon
toimenpideohjelman, valtakunnallisen kalatiestrategian ja ELY-keskusten alueellisten
virtavesien kunnostusohjelmien mukaisesti.
Meritaimenjokien läpikulkukelpoisuuden edistämiseksi säännöstely- ja patolupien haltijoita
velvoitetaan lupaehtojen muutoksilla rakentamaan kalateitä ja niiden tarvitsemia
ympäristövirtaamia.
Esitetään muutosta vesilakiin, jotta vailla kalatalousvelvoitteita oleviin vanhoihin
vesitalouslupiin voidaan jälkikäteen määrätä kalatie- ja ympäristövirtaamavelvoite
Meritaimenjokiin ja mereen johdettavaa jätevesi- ja hajakuormitusta vähennetään.
Meritaimenen kutujokien valuma-alueiden peltolohkoille kohdennetaan tehokkaasti
maatalouden ympäristötukia eroosion ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi.
Meritaimenia istutetaan kestävästi sekä kantojen elvyttämiseksi että kalastuksen tarpeisiin.
Kaikki 1-vuotiaina tai sitä vanhempina istutettavat istukkaat (lukuun ottamatta elvytys- ja
palautusistutukset) on rasvaeväleikattava.
Meritaimenen kalastuksen säätelyä tiukennetaan:
5
·
·
o Todennäköisesti alkuperäinen villi meritaimen rauhoitetaan ympärivuotisesti
toistaiseksi kokonaan sekä Suomenlahdella että sen kaikissa kutujoissa
ensimmäisiin nousuestepatoihin asti
o Rasvaevälliset villit taimenet tulee vapauttaa, jolloin saaliiksi voi ottaa vain
rasvaevättömiä istukkaita
o Vähennetään meritaimeneen kohdennettua verkkopyyntiä merialueella:
§ meritaimenen pyyntiin tarkoitettujen verkkojen pienin silmäkoko on 157 mm.
§ vahvemman kuin 0,20 mm havaksesta, punotusta langasta tai vahvasta
kuitumaterialaista tehtyjen verkkojen asettaminen pyyntiin 50 metriä
lähempänä meren rantaa on kielletty elo-tammikuussa sekä huhtikuun alusta
toukokuun puoliväliin.
o Taimenen alamitta on merialueella ja Suomenlahteen laskevissa vesistöissä
vähintään 60 cm
o Tehostetaan jokisuualueiden ja jokien ja purojen kalastuksensäätelyä määräaikaisilla
rauhoituksilla ja kalaväylien laajennuksilla.
o Meritaimenjokien kutusoraikoille asetetaan kahlaamiskieltoja kalastustarkoituksessa.
o Meritaimenen viehekalastus sallitaan vain väkäsettömillä koukuilla
o Päätökset lohi- ja siikapitoisista vesistöistä päivitetään myös Kaakkois-Suomen ja
Hämeen ELY-keskusten toimialueilla
Rakennettujen ja potentiaalisten meritaimenjokien luonnon poikastuotannolle ja kutukalojen
määrälle asetetaan tavoitteet, joilla pyritään saamaan aikaan luonnontuotannon kasvua ja
joita käytetään kalastuksen säätelyn perustana.
Meritaimenkantojen tilaa seurataan
3. Vesistöaluekohtaiset hoitosuunnitelmat
Vesistöaluekohtaiset hoitosuunnitelmat on laadittu kaikille yli 40 neliökilometrin kokoisen valuma-alueen
omaaville vesistöille, riippumatta siitä esiintyykö näissä vesistöissä nykyisellään taimenta.
Tätä pienempiä mereen laskevia vesistöjä on käsitelty julkaisun lopussa kootusti yleisellä tasolla, sillä tiedot
useista pienemmistä vesistöistä ovat puutteellisia.
Taimenkantojen alkuperäisyysarvio perustuu aiemmin laadittuu geneettiseen selvitykseen (Koljonen ym.
2013), jossa on käsitelty laajemmin myös nimenomaisten taimenkantojen tunnettua historiaa.
Vesistöille esitetyt kunnostustarpeet pohjautuvat Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen ELY-keskusten
ajantasaisiin alueellisiin kunnostusten toimenpideohjelmiin.
3.1 Kullaanjärven vesistöalue
VA Nro Nimi
Kullaanjärven
82.003 vesistöalue
F (km2)
53,36
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,52
7,79
79,53
0,84
9,33
6
Yleiskuvaus
Kullaanjärven vesistöalue laskee kapeaan vuonomaiseen Pohjanpitäjänlahteen Tomasbölebäckennimisenä. Vesistö on saanut nimensä sen keskusjärvenä toimivasta ekologiselta tilaltaan
erinomaiseksi luokitellusta Kullaanjärvestä (30,7 m mpy).
Kullaanjärven reitin vesi on humusväritteistä, mutta kirkasta. Valuma-alueesta valtaosa koostuu
metsistä. Peltojen osuus on vähäinen.
Meritaimenen pääasialliset potentiaaliset lisääntymisalueet sijaitsevat Kullaanjärvestä
Kockböleträsketin, Kvarnträsketin, Långträsketin ja Hemträsketin kautta mereen laskevalla
jokireitillä, jossa on runsaasti koskipinta-alaa. Myös Kullaanjärveen laskee muutamia
lisääntymiseen soveliaita puroja.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan ainakin Kvarnträskånissa sijaitsevalle Persbölen myllylle
saakka, olosuhteista riippuen mahdollisesti aina Kullaanjärveen saakka.
Hemträsketin ja Pohjanpitäjänlahden välinen Thomasbölebäcken rantoineen kuuluu Natura 2000 –
ohjelmaan (alue FI0100096). Kvarnträsketin ja Långträsketin välinen Kvarnträskån rantoineen on
suurelta osin suojeltu luonnonsuojelualueena. Osa vesistöalueen latvoista kuuluu Pohjan – Kiskon
järvialue –nimiseen Natura 2000 –alueeseen (alue FI0100029).
Taimenkannan tila ja alkuperäisyys
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Vesistöön on tehty jo 1980-luvulla satunnaisesti
taimenistutuksia. Vuosina 2007-2014 vesistöön on tehty säännöllisiä kotiutusistutuksia
Ingarskilanjoen taimenkannalla. Vuonna 2014 koekalastuksissa saatiin ensimmäiset merkit
luonnonvaraisesta lisääntymisestä.
Taimenkannan hoitosuositukset
Taimenkannan kotiutumista tulee edistää elinympäristökunnostuksilla. Tuki-istutuksia voidaan
tehdä tarvittaessa Ingarskilanjoen kannalla.
Vesistön kunnostustarve
Ensisijainen kunnostustarve kohdistuu Persbölen myllynraunion muuttamiseen niin, että se
mahdollistaa meritaimenten nousun yläpuolisille poikastuotantoalueille. Pidemmällä aikajänteellä
myös jokireitin koskialueet ja Kullaanjärveen laskevat Pitkäjärvenoja ja Valkjärvenoja tulee
kunnostaa.
Kalastuksensäätely
ELY-keskus on päättänyt, että koko Kullaanjärven vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Jokisuualueelle tulisi perustaa rauhoituspiiri Tomasbölevikenille taimenen nousuajaksi.
Mustionjoen ja Fiskarsinjoen kalastuksen säätelyyn liittyvät toimenpiteet kuten
kalaväylätoimitukset/kalastuskiellot/rauhoituspiirit Tammisaaren salmissa tukisivat hyvin myös
Kullaanjärven vesistöalueen taimenkannan elpymistä.
Säätelyn ulottaminen myös jokialueelle on tarpeen. Vesistö on määritetty lohi- ja siikapitoiseksi
vesistöksi, mutta tämän lisäksi esimerkiksi kalastusalue voisi kieltää kalastuksen koko vesistön
virtapaikoissa. Kun kanta on elpynyt, pienimuotoinen esimerkiksi vesialueen omistajan lupaan
perustuva kalastus voisi olla mahdollinen.
7
Muut suositukset
Vesistöalueen kalataloudellista merkitystä, ekologisen tilan parantamistarvetta ja saavutetun tilan
ylläpitämistä tulisi korostaa kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa ja tulevissa vesienhoidon
toimenpideohjelmissa. Vesistö tulee pyrkiä määrittämään vaelluskalavesistöksi.
3.2 Fiskarsinjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Fiskarsinjoen
82.001 vesistöalue
F (km2)
130,99
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
3,43
4,73
71,80
0,81
19,24
Yleiskuvaus
Fiskarsinjoen vesistöalueen samanniminen laskujoki virtaa Degersjön-järvestä (18,8 m mpy)
jokilaajentuma Borgbyträsketin (0,5 m mpy) kautta kapeaan vuonomaiseen Pohjanpitäjänlahteen.
Fiskarsinjoen jokireitin vesi on aavistuksen humusväritteistä, mutta erittäin kirkasta. Valumaalueesta melkein kolme neljännestä koostuu metsistä ja lähes viidesosa vesistöistä. Peltojen osuus
on alle viisi prosenttia. Vesistö on rannikkoalueen järvirikkaimpia.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan Fiskarsinjoessa ainoastaan Fiskarsin kylässä sijaitsevassa
joen alimmalle Kopparhammarforsin padolle, sekä sivupuro Brunkombäckeniin, jossa nousumatka
riippuu vesitilanteesta.
Meritaimen potentiaaliset lisääntymisalueet sijaitsevat nykyisin Fiskarsinjoen pääuomassa alimman
padon alapuolella ja jokeen laskevassa Brunkombäckenissä. Patojen yläpuolella Fiskarsinjoen
reitillä (Myllykylänjoki ja Anskunjoki) ja siihen laskevassa Risslanjoessa on nykytilanteeseen
verrattuna runsaasti potentiaalista poikastuotantoaluetta, jonne on viime vuosina tehty
kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen taimenkannalla.
Vesistön vedenlaatu on erinomainen, mutta meritaimenten saavutettavissa olevien
lisääntymisalueiden pinta-ala on vähäinen (Koljonen ym. 2013).
Osa vesistöalueen latvoista kuuluu Pohjan – Kiskon järvialue –nimiseen Natura 2000 –alueeseen
(alue FI0100029).
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Nykyisin Fiskarsinjoen vesistöalueella
säännöllisen epäsäännöllisesti lisääntyvä taimenkanta on peräisin lukemattomista alueelle aiempien
vuosikymmenten aikana tehdyistä istutuksista (Koljonen ym. 2013). Viime vuosina alueelle on
aloitettu tuki- ja kotiutusistutukset Ingarskilanjoen taimenkannalla.
8
Tuki- ja kotiutusistutuksia on suositeltavaa jatkaa, kunnes taimenen luontainen lisääntyminen
vahvistuu ja muuttuu säännölliseksi. Istutuksissa tulee käyttää ainoastaan Ingarskilanjoen
taimenkantaa.
Ensisijaisesti tulee mahdollistaa kalan kulku Fiskarsinjoen kahden alimman padon
(Kopparhammarforsin ja Kvarnfalletin padot) ohitse Risslanjokeen ja toisaalta kunnostaa
Fiskarsinjokeen lähellä jokisuuta laskeva Brunkombäcken. Myös Fiskarsinjoen pääuomassa on
täydennyskunnostustarvetta.
Kahden alimman kalatien valmistuessa tulee ryhtyä suunnittelemaan Fiskarsinjoen yläpäässä
Degersjön-järven luusuassa sijaitsevan Valssverkforsenin voimalaitospadon kalatietä, joka
mahdollistaa meritaimenten nousun yläpuolisille kunnostetuille jokiosuuksille. Voimalaitoksen
lupaan sisältyy velvoite sallia kalatien rakentaminen ja veden luovuttaminen sitä varten (Koljonen
ym. 2013).
ELY-keskus on päättänyt, että koko Fiskarsinjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Kalastusalueen vuosikokous päätti vuonna 2012 perustaa rauhoituspiirin Mustionjoen ja
Fiskarsinjoen edustalla meressä, Rauhoituspiiriin kuuluu myös Brunkominpuro ja Borgbyträsk.
Kaikki kalastus on rauhoituspiirissä kiellettyä ajalla 1.8-30.11, vuosina 2012-2016.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Fiskarsinjoen vesistön virtavesissä. Säädeltyä vapakalastusta
voidaan harjoittaa, mikäli taimenet vapautetaan.
Mustionjoen, Fiskarsinjoen ja Tomasbölebäckenin taimenkantojen edistämiseksi tulee ottaa
harkintaan Tammisaaren ja sen lähialueiden salmikapeikkojen rauhoittamiset kalastukselta joko
ajallisesti rajoitetuin rauhoituspiirein tai kalaväylätoimituksin.
Muut suositukset
3.3 Karjaanjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
23 Karjaanjoen vesistöalue
F (km2)
2045,81
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
6,74
17,39
63,41
1,07
11,38
Yleiskuvaus
Karjaanjoen vesistöalueen laskujoki Mustionjoki laskee Lohjanjärvestä (31,6 m mpy) kapeaan
vuonomaiseen Pohjanpitäjänlahteen. Vesistöalue on Kymijoen jälkeen toiseksi suurin Suomen
9
puolella Suomenlahteen laskevista. Lohjanjärven ja siihen laskevan Hiidenveden yläpuolella on
lukuisia pitkiä jokireittejä.
Mustionjoen reitin vesi on vihertävää, mutta varsin selkeää. Valuma-alueesta valtaosa koostuu
metsistä, mutta peltojenkin osuus on paikoitellen suuri. Esimerkiksi Mustionjoen ja siihen laskevien
sivupurojen varrella on varsin runsaasti peltoja. Karjaanjoen vesistö on rannikkoalueen
suuremmista vesistöistä järvirikkaimpia, ja vesistöön kuuluu kaksi Uudenmaan suurinta järveä;
Lohjanjärvi ja Hiidenvesi.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan ainoastaan jokisuuhun, sillä alin neljästä joen kokonaan
sulkevasta voimalaitoksesta sijaitsee heti sen alimmassa koskessa Åminneforsissa.
Nykyisin meritaimenella ei ole käytännössä lainkaan saavutettavissa olevia kutualueita, sillä
Åminneforsin voimalaitoksen alapuolella joki on tehokkaasti perattu ja säännöstelty.
Suurin osa Mustionjoen pudotuskorkeusta on valjastettuna neljään voimalaitokseen. Kuitenkin
Sauran ym. (2010) mukaan Mustionjoessa on poikastuotantoalueiksi soveltuvia virtapaikkoja yhä
kaikkiaan noin 3,5 hehtaaria. Kaikki kartoitetut virtapaikat ovat jonkinasteisen kunnostamisen
tarpeessa. Mustionjokeen laskevilla sivupuroilla on pituutta yhteensä yli 24 kilometria, mutta
nykyisellään poikastuotantoalueeksi hyvin tai kohtalaisesti soveltuvaa uomaa on vain noin 2,5
kilometria. Helposti tuotantoalueiksi kunnostettavien puro-osuuksien yhteenlaskettu pituus on noin
6,8 kilometriä.
Mustionjoen padot ovat Kansallisen kalatiestrategian (MMM 2012) kärkikohteita.
Mustionjoki ja sen neljä sivupuroa (Gammelbäcken, Storängsbäcken-Krabbäcken, Ingvalsbybäcken
ja Mossabäcken) kuuluvat Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0100023). Yksi alueen
merkittävimmistä suojeluarvoista perustuu joessa elävään raakkukantaan, joka on lisääntymisessään
riippuvainen lohikaloista, meitaimenesta ja lohesta. Ylempänä vesistöalueella on lukuisia muitakin
Natura 2000 –alueita.
Karjaanjoen vesistössä on säilynyt laajalti todennäköisesti alkuperäisiä taimenkantoja, tai ainakin
alkuperäistä geneettistä materiaalia. Eri vesistönosista kerättyjen näytteiden ryhmittyminen
maantieteellisesti loogisesti tukee tätä näkemystä (Koljonen ym. 2013).
Mustionjokeen laskevan Mossabäckenin taimen erosi selkeimmin muista Karjaanjoen vesistöstä
analysoiduista näytteistä, jotka olivat peräisin Lohjanjärven yläpuolisista jokisysteemeistä.
Mustionjoen alkuperäinen meritaimenkanta on hävinnyt joen patoamisen jälkeen lukuunottamatta
pientä Mossabäckenin populaatiota, joka on jäänyt eristyksiin voimalaitospatojen väliin (Saura
2005, Koljonen ym. 2013).
Mossabäckenin taimenkannan tila on huolestuttava, ja on mahdollista, että se on jo hävinnyt, sillä
viimeisimmissä koekalastuksissa purosta ei ole enää tavattu taimenta. Geneettisen analyysinkin
perusteella taimenkanta on erittäin heikko, ja sitä voi hädin tuskin enää pitää omillaan
toimeentulevana (can hardly be regarded as a self-sustaining population) (Koljonen ym. 2013).
Karjaanjoen vesistöalueella taimenistutuksissa tulee käyttää ainoastaan vesistön omia taimenkantoja
(Koljonen ym. 2013.) Myös mahdollisissa järvialueiden taimenistutuksissa tulee siirtyä käyttämään
10
vesistön omaa taimenkantaa. Istutusten edellytyksenä kuitenkin on että Karjaanjoen vesistön oma
taimenkanta otetaan viljelyyn. Tämä mahdollistaisi myös sen, että Mustionjoen alueelle voidaan
aloittaa kotiutusistutukset, niin että kalateiden valmistuessa jokeen on myös sinne leimaantuneita
kutunousijoita.
Sauran ym. (2010) mukaan parhaassakaan tapauksessa pelkkä luonnontuotanto ei suuren
merikuolleisuuden vuoksi pysty turvaamaan riittävää nousukalojen määrää, vaan jonkin suuruisia
tuki-istutuksia tarvitaan.
Ensisijaisesti tulee mahdollistaa kalan kulku Mustionjoen kahden alimman vaellusesteen
Åminneforsin ja Billnäsin ohitse. Näin tavoitetaan jo osa jäljellä olevista pääuoman
lisääntymisalueista sekä kaikki jokeen alajuoksulla laskevat sivupurot.
Seuraava askel on kahden seuraavan voimalaitospadon ohittaminen. Toimenpiteet tulee aloittaa
alajuoksulta Åminneforsin padolta. Samanaikaisesti tarvitaan Mustionjoen virta-alueiden
kunnostamista.
Viimeistään taimenten nousun mahdollistuessa tulee myös Mustionjokeen laskevien purojen
kunnostus aloittaa. Puroista ensisijainen kunnostuskohde on Mossabäcken ja seuraavaksi
tärkeimmät Storängsbäcken ja Ingvalsbybäcken.
Lohjanjärven yläpuolisia vesiä on järkevää käsitellä merestä vaeltavan taimenen näkökulmasta siinä
vaiheessa, kun nousu- ja alasvaellusmahdollisuus on ensin järjestetty Mustionjoen alueella.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Karjaanjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Kalastusalueen vuosikokous päätti vuonna 2012 perustaa rauhoituspiirin Mustionjoen ja
Fiskarsinjoen edustalla meressä, Rauhoituspiiriin kuuluu myös Brunkominpuro ja Borgbyträsk.
Kaikki kalastus on rauhoituspiirissä kiellettyä ajalla 1.8-30.11, vuosina 2012-2016.
Mustionjoen, Fiskarsinjoen ja Tomasbölebäckenin taimenkantojen edistämiseksi tulee ottaa
harkintaan Tammisaaren ja sen lähialueiden salmikapeikkojen rauhoittamiset kalastukselta joko
ajallisesti rajoitetuin rauhoituspiirein tai kalaväylätoimituksin.
Jos vaellusyhteys merestä Lohjanjärveen päätetään toteuttaa, tulee paikallisten kalastusoikeuden
haltijoiden ja kalastusalueen sitoutua riittäviin kalastuksensäätelytoimiin, jotta vaelluskaloilla on
mahdollisuus vaeltaa Lohjanjärven yläpuolisille lisääntymialueille.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Karjaanjoen vesistön virtavesissä. Säädeltyä vapakalastusta
voidaan harjoittaa, mikäli taimenet vapautetaan. Suositukset koskevat myös Lohjanjärven
yläpuolisia alueita, koska näiltäkin alueilta vaeltaa todennäköisesti vaelluspoikasia mereen ja
suositukset hyödyttävät myös sisävesipopulaatioita.
Muut suositukset
11
3.4 Raaseporinjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Raaseporinjoen
81.028 vesistöalue
F (km2)
71,11
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
8,69
25,00
60,39
1,19
4,73
Yleiskuvaus
Raaseporinjoen vesistöalue laskee Landbofjärdeniin Tammisaaren sisäsaaristossa. Joki saa alkunsa
useista järvistä laskevista pienemmistä sivuhaaroista, jotka muodostavat Raaseporinjoen
Snappertunassa.
Raaseporinjoen vesi on savisameaa, mutta monien latvapurojen vesi on kirkasta joskin
humusväritteistä. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä, mutta peltojenkin osuus on
huomattava, sillä niitä on neljäsosa valuma-alueesta.
Meritaimenen pääasialliset potentiaaliset lisääntymisalueet sijaitsevat todennäköisesti nykyisellään
jokeen sen itäpuoliselta vedenjakajalta laskevissa latvahaaroissa. Myös päähaarassa saattaa olla
vähäisessä määrin lisääntymiseen soveltuvaa aluetta.
Meritaimen pääsee nykyisin todennäköisesti nousemaan ainakin usean sivuhaaran alajuoksulle.
Kvarnträsketinpurossa nousu pysähtyy luultavasti Konungsbölen vanhaan myllynraunioon ja
Grabbackabäckenissä Törvessillantien alituksen putoukseen.
Lepijärvestä (Läppträsket) alkunsa saavan Kungsånin alkumetrit kuuluvat Natura 2000 –ohjelmaan
(alue FI0100011) yhdessä yläpuolisen järven kanssa.
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Vuosina 2007-2014 vesistöön on tehty säännöllisiä
kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen taimenkannalla.
Ensisijaisesti tulee kartoittaa koko vesistöalueen virtavedet ja niiden kunnostustarve. Kartoituksen
tuloksien perusteella voidaan suunnitella ja toteuttaa elinympäristökunnostuksia.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Raaseporinjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Vesistön koskialueet ja purot suositellaan rauhoitettavaksi taimenen kutu- ja poikastuotantoalueiksi.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa koko vesistössä, tai ainakin sen virtavesissä.
Raaseporinjokisuu sijaitsee syvällä sokkeloisen saariston perukassa. Jokisuualueen rauhoittaminen
taimenen vaellusaikaan on tärkeää.
12
Muut suositukset
3.5 Bruksträsketin vesistöalue
VA Nro Nimi
Bruksträsketin
81.027 vesistöalue
F (km2)
50,16
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
5,07
10,89
68,15
2,76
13,14
Yleiskuvaus
Bruksträsketin vesistöalue laskee Backavikeniin, joka on kapean kynnyksen kautta yhteydessä
laajempaan Porkkalanselkään liittyvään Fagervikeniin. Vesistön laskujoki Fagervikinjoki
(Fagerviksån) saa alkunsa Bruksträsket-järvestä (24,2 m mpy). Vesistön latvajärvi Högbensjön
(28,8 m mpy) laskee Bruksträsketiin Långån-Starkomån-joen kautta.
Fagervikinjoen vesi on humusväritteistä, mutta kirkasta. Valuma-alueesta valtaosa koostuu metsistä,
mutta alueella on myös jonkin verran peltoja ja Stormossenin turvetuotantoalue.
Meritaimenen potentiaaliset lisääntymisalueet sijaitsevat nykyisellään Fagervikinjoessa.
Todennäköisesti myös Bruksträsketin yläpuolisessa Långån-joessa voi olla potentiaalisia
lisääntymisalueita.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan vain Fagervikinjoen alimmalle padolle Fagervikissa.
Bruksträsketistä laskee myös toinen vähäisempi kausikuiva uoma Backaviken-merenlahteen, mutta
se tuskin houkuttelee nousevia meritaimenia.
Osa Långån-joesta ja sen jokivarsista kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0100055).
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Fagervikinjokeen on istutettu taimenia muutamaan
otteeseen kerran viimeisten vuosikymmenten aikana. Nykyisellään joessa ei tiettävästi esiinny
taimenta.
Ingarskilanjoen taimenkannan kotiuttaminen vesistöön tulee aloittaa. Taimenkannan kotiutumista
tulee edistää elinympäristökunnostuksilla.
Ensisijaisesti tulee kunnostaa Fagervikinjoen meriyhteydessä olevat koskialueet. Myös
vesistöalueen yläjuoksun virtavedet tulee kartoittaa niiden kunnostustarpeen selvittämiseksi.
13
Vesistön koskialueet ja purot suositellaan myöhemmin rauhoitettavaksi taimenen kutu- ja
poikastuotantoalueiksi.
Fagervikinjokisuu sijaitsee syvällä sokkeloisen saariston perukassa. Jokisuualueen (BackavikenFagerviken) rauhoittaminen taimenen vaellusaikaan on tärkeää.
Muut suositukset
3.6 Inkoonjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
F (km2)
45,24
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
6,94
33,41
58,03
0,14
1,49
Yleiskuvaus
Inkoonjoki laskee Inkoon sataman halki Kyrkfjärdeniin. Joki saa alkunsa Linkullasjön-järvestä
(22,7 m mpy).
nkoonjoen vesi on kohtuullisen savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä, mutta
peltojenkin osuus on erittäin huomattava, sillä niitä on peräti kolmasosa valuma-alueesta.
Inkoonjoki on potentiaalinen meritaimenen lisääntymisvesistö, mutta vesistöalue on käytännössä
kokonaan kartoittamatta. Joessa ei ilmeisesti ole meritaimenen nousua rajoittavia esteitä (Marttinen
& Koljonen 1989).
Mahdollinen vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt.
Vesistöön voidaan kotiuttaa viereisen Ingarskilanjoen taimenkanta. Taimenkannan kotiutumista
tulee edistää elinympäristökunnostuksilla.
Ensisijaisesti tulee kartoittaa koko vesistöalueen virtavedet ja niiden kunnostustarve. Kartoituksen
tuloksien perusteella voidaan suunnitella ja toteuttaa elinympäristökunnostuksia.
14
poikastuotantoalueiksi. Jokisuun edustan Kyrkfjärdenillä tulee harkita taimenen vaellusaikaista
rauhoituspiiriä.
Muut suositukset
3.7 Ingarskilanjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Ingarskilanjoen
81.024 vesistöalue
F (km2)
159,96
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
5,77
31,81
61,19
1,10
0,13
Yleiskuvaus
Ingarskilanjoen vesistöalue laskee Torbackanjoen nimellä Torbackavikeniin Inkoon itäpuolella.
Ingarskilanjoki kerää vetensä Ensimmäisen Salpausselän eteläpuoliselta vähäjärviseltä alueelta.
Ingarskilanjoen vesi on kohtuullisen savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä,
mutta alueella huomattavan paljon peltoja.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan käytännössä koko vesistöön. Lähes kaikki Ingarskilanjoen
pääuoman koskialueet on kunnostettu. Meritaimenen lisääntyy nykyisin säännöllisesti käytännössä
koko joen pääuoman pituudella Krämarsista jokisuuhun ulottuvalla alueella ja sivupuro
Kocksbybäckenissä. Kunnostamattoman sivujoki Solbergån alueella lisääntyminen on ilmeisesti
satunnaista.
Ingarskilanjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Joen
taimenkannasta on perustettu 1980-luvun lopulla viljelyemokalasto, jonka myötä Ingarskilanjoen
taimenkantaa on käytetty yleisesti kotiutusistutuksissa tyhjiin vesistöihin (Koljonen ym. 2013,
Koljonen ym. 2014).
Taimenen vaelluspoikastuotanto Ingarskilanjoessa on kasvanut sille tasolle, että vaelluspoikasten
istutusmääriä voitaisiin pienentää. Keskipitkällä aikavälillä joen tuki-istutuksista voitaneen luopua
kokonaan (Koljonen ym. 2013).
Ingarskilanjoen pääuoman ja sivuhaarojen keskeiset kunnostamattomat koskialueet (Strandinkoski
ja Kusforsen, Solbergån, Kålträskbäcken ja Kocksbybäckenin yläjuoksu) ja tulee kunnostaa.
15
Kaikista muista kohteista paitsi Strandinkoskesta on jo olemasssa suunnitelmat. Myöhemmin
voidaan tarkastella muiden sivuhaarojen kunnostustarvetta.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Ingarskilanjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Alueen veden omistajat ovat tehneet merkittäviä päätöksiä kannan suojelemiseksi ja elvyttämiseksi.
Inkoon kalastusalue on perustanut rauhoituspiirin ja kieltänyt verkkokalastuksen joen edustan
merialueella Torbackavikenillä 1.9.-30.11. välisenä aikana.. Lisäksi taimenen kalastus on kielletty
koko vesistössä. Kalastus koskissa ja virtapaikoissa on kielletty vuoden ympäri ja kalastus verkoilla
ja rysillä on kielletty 1.8.-31.12.
Ingarskilanjoen nykyinen meritaimenkanta ei kestä jokikalastusta. Vesistön koskialueet ja purot
suositellaan rauhoitettavaksi taimenen kutu- ja poikastuotantoalueiksi. Taimen tulisi toistaiseksi
rauhoittaa koko vesistössä, tai ainakin sen virtavesissä. Kantaa on edelleen säädeltävä myös
jokisuussa ainakin emokalojen nousuaikana. Kalastusalueen rauhoituspiiripäätöstä on siis syytä
jatkaa, koska se on osoittautunut toimivaksi taimenkannan suojelemiseksi.
Muut suositukset
Ingarskilanjoen meritaimenkanta edustaa luonnonvaraista todennäköisesti alkuperäistä
meritaimenkantaa Suomenlahdella, Jokeen nousevien emokalojen määrää, vaelluspoikastuotantoa
ja jokien poikastiheyttä on seurattava säännöllisesti.
3.8 Siuntionjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
22 Siuntionjoen vesistöalue
F (km2)
487,07
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
10,58
23,59
60,21
0,95
4,67
Yleiskuvaus
Siuntionjoki laskee Pikkalanlahteen. Siuntionjoki alkaa Poikkipuoliainen-järvestä (49,1 m mpy)
Bruksträsket-järvestä (24,2 m mpy), mutta vesistön varsinainen latvajärvi on Enäjärvi (49,4 m
mpy). Vesistöalueen yläjuoksu jakaantuu kahteen haaraan, joista itäinen päähaara on järvirikas ja
läntinen Kirkkojoen haara vähäjärvinen jokivesistö. Siuntionjoen vesireitin kokonaispituus latvoilta
mereen on noin 55 kilometriä (Marttinen & Wessman 1987).
Siuntionjoen vesi on latvoilla humuksen värjäämää, mutta muuttuu alempana savisameaksi.
Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä. Peltojen osuus valuma-alueesta on miltei neljäsosa.
Peltoja on etenkin Kirkkojoen valuma-alueella. Jätevesikuormitus vesistössä on selvästi vähentynyt
jo 1990-luvulla (Lempinen 2001).
16
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan päähaarassa periaatteessa aina Vihdin Enäjärveen saakka,
mikäli jokisuun pato on auki. Päähaaran merkittävistä vaellusesteistä Sågarsforsin pato on purettu ja
ohitettu koskiuomalla ja Palojärvenkosken putoukseen on rakennettu kalatie.
Kirkkojoen haarassa sijaitseviin Munksin patoihin on valmistunut kalatiesuunnitelmat, joita ei
kuitenkaan vielä ole päästy toteuttamaan. Nämä avaisivat meritaimenelle laajan puroverkoston,
josta etenkin lähdevaikutteiset Lempansån latvapurot muodostavat potentiaalisen
poikastuotantoalueen. Munksin padot ovat Kansallisen kalatiestrategian (MMM 2012)
kärkikohteita.
Kirkasvetisestä Lappträskistä (39,5 m mpy) Vikträskiin (0,2 m mpy) lähellä jokisuuta laskevassa
sivupuro Bölebäckenissä (nk. Kelanpuro) olisi runsaasti potentiaalista poikastuotantoaluetta, mutta
lähellä puron suuta sijaitsee nousuesteen muodostava vanha patoraunio. Paikoin myös muissa
pienemmissä sivuhaaroissa on yhä vaellusesteitä
Siuntionjoen pääuomassa on meriyhteydessä useita hehtaareita koskialaa, josta valtaosa sijaitsee
Palojärven ja Kirkkojoen haaran yhtymäkohdan välisellä jaksolla. Meritaimenen tärkeimmät
nykyiset lisääntymisalueet sijaitsevat ilmeisesti Sågarsforsin alapuolisilla koskialueilla Myllykylän
alueella.
Siuntionjoen pääuoma mereltä Sågarsforsiin, mukaanlukien Tjusträsk ja Vikträsk sekä kuusi
pienempää sivu-uomaa (Kvarnbynpuro, Kynnarbäcken, Rudbäcken, Kirkkojoki, Lempansån ja
Aiskobäcken) kuuluvat Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0100085). Lappträsk-järvi ja siitä laskevan
Bölebäckenin yläjuoksu ja muutamia muita pienempiä latvavesiä kuuluu myös Naturaan (alue
0100021).
Siuntionjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Etenkin Siuntionjoen
pääuomasta olisi kuitenkin tarpeen saada lisää näytteitä, sillä Siuntionjoen vesistön osalta DNAanalyysin tulokset olivat puutteellisia vähäisen näytemäärän takia (Koljonen ym. 2013).
Siuntionjoen päähaaran taimenkanta on heikentynyt huomattavasti 1980-luvun lopulta nykypäivään.
Sågarsforsin alle laskeva Kvarnbynpuro oli vielä 1990-luvulla tärkeä kutupuro, mutta viime vuosina
purosta ei ole tavattu enää lainkaan taimenia. Taimenen lisääntyminen pääuoman koskissa on
säännöllistä mutta vähäistä (Saura 2001, Koljonen ym. 2013). Kirkkojoen haaran latvoilla
paikallinen Lempansån taimenpopulaatio sen sijaan vaikuttaa vahvistuneen viime vuosina.
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Siuntionjoen oman taimenkannan siirtoistutuksia
tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä, mikäli populaatioiden tila sen mahdollistaa. Ensisijaisia
alueita siirtoistuksille ovat Vikträskiin laskeva sivupuro Bölebäcken, päähaaran kunnostettu
Palokosken alue sekä Lempansån latvahaarat Kirkkojoen puolella.
Kalan kulun mahdollistaminen Kirkkojoen Munksin patojen ohitse on tärkein yksittäinen
kunnostustoimenpide Siuntionjoen vesistössä ja se on myös listattu Kansallisen kalatiestrategian
yhdeksi kärkikohteeksi. Samassa yhteydessä myös patojen yhteydessä olevat virta-alueet tulee
kunnostaa.
17
Meritaimenen nousu tulisi mahdollistaa pikaisesti myös lähellä merta sijaitsevaan sivuhaara
Bölebäckeniin purkamalla tai muokkaamalla sen suulla olevaa patorauniota.
Varsinaisista elinympäristökunnostuksista ensisijaisia ovat Siuntionjoen taimenkannan ydinalueen
muodostavat päähaaran Sågarsforsin alapuoliset koskialueet Passilankoski, Kurkiksenkoski,
Skogforsen ja Kvarnbynkoski sekä Sågarsforsin alle laskeva Kvarnbynpuro.
Munksin kalateiden valmistuessa tulee ajankohtaiseksi kunnostaa Lempansån kaikki virtapaikat.
Tällöin tulee myös tarpeelliseksi mahdollistaa kalan kulku Lempansån yläpuolisen
Kivikoskenpuron Uudenkylänkosken könkään ohitse.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Siuntionjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Siuntionjoen suun edustalla Pikkalanlahdella on käyty 2000-luvun alussa kalaväylän
merkitsemistoimitus, jossa kalastaminen verkoilla ja rysillä on kielletty. Jokisuukalastuksen
tiukentamiseksi tulisi kuitenkin nykyistä kalaväylää leventää tai perustaa alueelle rauhoituspiiri
taimenen kutunousun ajaksi. Vaihtoehtoinen ratkaisu on laajentaa kalaväylää uudella toimituksella.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Siuntionjoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
harjoittaa, mikäli taimenet vapautetaan.
Muut suositukset
Siuntionjoen meritaimenkanta edustaa luonnonvaraista todennäköisesti alkuperäistä
meritaimenkantaa Suomenlahdella, Jokeen nousevien emokalojen määrää, vaelluspoikastuotantoa
ja jokien poikastiheyttä on seurattava säännöllisesti.
3.9 Humaljärven vesistöalue
VA Nro Nimi
Humaljärven
81.023 vesistöalue
F (km2)
71,03
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
15,56
15,89
59,31
0,84
8,40
Yleiskuvaus
Humaljärven reitti laskee Eestinkylänjokena Tavastfjärdeniin Porkkalan länsipuolella. Vesistön
laskujoki Eestinkylänjoki (Estbyån-Tollsån) syntyy Humaljärvestä (17,4 m mpy) laskevan
Kvarnbyånin ja Jolkbynjoen yhtyessä. Kvarnbynjokeen laskee vesiä myös lännestä Myllykylän
alueelta, kuten Meiko-järvestä (42,9 m mpy).
Eestinkylänjoen vesi on kohtuullisen savisameaa, mutta etenkin Meikon alueella latvahaarat ovat
kirkasvetisiä tai korkeintaan humuksen värjäämiä. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä.
18
Alueella on kuitenkin myös jonkin verran peltoja ja asutusta. Vesistöjen osuus valuma-alueen pintaalasta on keskimääräistä korkeampi.
Meritaimenen potentiaaliset lisääntymisalueet sijaitsevat nykyisellään todennäköisesti pääosin
Kvarnbyån-joen ja Jolkbynjoen alajuoksuilla. Myllylammen vedenottopadon yläpuolisessa
vesistössä on myös potentiaalisia lisääntymisalueita, mutta alue ei toistaiseksi ole meriyhteydessä.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan päähaarassa Kvarnbyån Myllylammen vedenottopadolle.
Jolkbynjoen haara ja vähäiset sivuhaarat ovat mahdollisesti kokonaisuudessaan meriyhteydessä.
Osa vesistön latvahaaroista Meikon alueella kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0100021).
Vuosina 2008-2013 vesistöön on tehty säännöllisiä kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen
taimenkannalla.
Ensisijaisesti tulee kartoittaa koko vesistöalueen virtavedet ja niiden kunnostustarve. Toinen tärkeä
toimenpide on kalan kulun mahdollistaminen Kvarnbyån Myllylammen vedenottopadon ohitse.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Humaljärven vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Tavastfjärdenille, jossa on jo alkukesälle ajoittuva kuhan kutua turvaava rauhoituspiiri, tulee
jatkossa harkita myös taimenen kutunousua turvaavan kalaväylän/rauhoituspiirin perustamista.
Muut suositukset
Vesistöalueella on voimakasta rakentamispainetta Kirkkonummen taajaman alueella.Vesistöalueen
kalataloudellista merkitystä, ekologisen tilan parantamistarvetta ja saavutetun tilan ylläpitämistä
tulisi korostaa kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa ja tulevissa vesienhoidon
3.10 Mankinjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Mankinjoen
81.022 vesistöalue
F (km2)
175,05
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
13,19
9,42
68,28
1,20
7,90
19
Yleiskuvaus
Mankinjoki laskee Loojärvestä (13,5 m mpy) pitkän ja kapean Espoonlahden pohjukkaan.
Mankinjokeen yhtyy sivujoki Gumbölenjoki, jonka jokireitti laskee Nuuksion Pitkäjärvestä (27,3 m
mpy) Nupurinjärven, Svartbäckträsketin, Kvarnträskin ja Dämmanin tekojärven kautta.
Mankinjoen vesi on lievästi savisameaa. Gumbölenjoen vesi on humuksen värjäämää, mutta
suhteellisen kirkasta. Valuma-alueesta reilu kaksi kolmasosaa on metsää. Rakennettuja alueita on
enemmän, kuin peltoa, mutta molempien osuus on suhteellisen vähäinen. Vesistöjen osuus valumaalueesta on hieman keskimääräistä suurempi.
Meritaimenen nykyiset lisääntymisalueet sijaitsevat Gumbölenjoen alajuoksulla, siihen laskevassa
Karhusuonpurossa ja Mankinjoen Espoonkartanonkoskessa. Vesistössä on runsaasti potentiaalisia
lisääntymisalueita, joista suurin osa sijaitsee Gumbölenjoen reitillä patojen yläpuolella tai
Loojärveen laskevissa latvahaaroissa, jotka myös on suljettu padoin. Mankinjoen ylä- ja
alajuoksulla on myös potentiaalisia lisääntymisalueita, jotka eivät nykytilassaan sovellu taimenen
lisääntymiseen, vaikka sijaitsevatkin meriyhteydessä.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan Mankinjoen haarassa Loojärveen laskevien
Kalakoskibäckenin ja Kauhalanjoen alajuoksuilla sijaitsevien patojen alle. Gumbölenjoen haarassa
nousu on sopivalla vesitilanteella mahdollista Gumbölen myllypadolle saakka. Myllypadon
yhteyteen suunnitteilla olevan kalatien myös nousu mahdollistuu Dämmanin tekojärven padolle
asti.
Osa vesistön latvahaaroista Nuuksiossa sijoittuu Nuuksion kansallispuistoon tai Natura 2000 –
ohjelmaan (alue FI0100040).
Mankinjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Tätä tukee se, että
vesistön lajistoon on kuulunut aikoinaan lohikaloista riippuvainen raakku (Saura 1999, Janatuinen
2009, Koljonen ym. 2013, Koljonen ym. 2014).
Dämmanin vesilaitoksella tapahtunut kemikaalipäästö miltei tuhosi taimenkannan 2000-luvun
alussa. Taimenkanta kuitenkin elpyi luontaisesti. Viime vuosina taimenkanta on osoittanut
vahvistumisen merkkejä. Luontaista lisääntymistä tapahtuu nykyään säännöllisesti Mankinjoen
Espoonkartanonkoskessa, usealla Gumbölenjoen alajuoksun koskialueella ja Gumbölenjokeen
laskevassa Karhusuonpurossa.
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Mankinjoen oman taimenkannan siirtoistutuksia
tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä, mikäli populaation tila sen mahdollistaa. Potentiaalisia
siirtoistutuskohteita ovat Kauhalanjoki ja Kalakoskibäcken Mankinjoen haarassa.
Ensijaisesti tulee mahdollistaa kalan kulku Gumbölenjoen alajuoksulla sijaitsevien Mynttilän
pohjapadon ja Gumbölen myllypadon ohitse. Samanaikaisesti Dämmanin tekojärven padon
alapuolisessa Gumbölenjoessa sijaitsevat koskialueet tulee kunnostaa ja Karhusuonpuron valumaalueella tulee tehdä valuma-aluekunnostuksia.
20
Seuraavassa vaiheessa tulee mahdollistaa kalan kulku Gumbölenjoen reitillä sijaitsevien Dämmanin
tekojärven padon ja Nuuksion Pitkäjärven säännöstelypadon ohitse, joka mahdollistaa nousun
Pitkäjärveen laskeviin puroihin. Samalla myös Gumbölenjoen jokireitin yläosan koskialueet ja
Mankinjoen kaikki koskialueet tulee kunnostaa. Myös Loojärven luusuassa sijaitseva pohjapato
tulee korvata koskikynnyksellä, jonka jälkeen Loojärveen laskevien jokireittien (Kauhalanjoki ja
Kalakoskibäcken) tulee aloittaa mahdollistamalla kalan vaellus niiden alajuoksulla olevien
nousuestepatojen ohitse.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Mankinjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Espoonlahdelle on syytä perustaa joko rauhoituspiiri tai tehdä kalaväylätoimitus turvaamaan
taimenen kutuvaellusta jokeen. Tästä olisi hyötyä myös Espoonjoen taimenkannalle.
Muut suositukset
Vesistön kalataloudellista arvoa/potentiaalia, ekologisen tilan parantamistarvetta ja saavutetun tilan
toimenpideohjelmissa. Vesistö tulee pyrkiä määrittää vaelluskalavesistöksi.
3.11 Espoonjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
F (km2)
132,34
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
29,58
12,10
51,60
1,59
5,13
Yleiskuvaus
Espoonjoki laskee pitkän kapean Espoonlahden pohjukkaan. Espoonjoki muodostuu Pitkäjärvestä (
19,2 m mpy) laskevan Glimsinjoen ja Bodom-järvestä (22,9 m mpy) laskevan Glomsinjoen
yhtyessä Kirkkojärven painanteessa.
Espoonjoen vesi on lievästi savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet on metsää. Huomattavan
suuri osa, miltei kolmasosa, valuma-alueesta koostuu rakennetuista alueista. Vesistöjen osuus
valuma-alueesta on hieman keskimääräistä suurempi.
Meritaimenen nykyiset lisääntymisalueet sijaitsevat etenkin Glomsinjoen alajuoksulla ja
Glimsinjoessa. Viime vuosina säännöllistä lisääntymistä on havaittu myös Espoonjoen pääuomassa
ja siihen laskevassa Muuralanpurossa. Potentiaalisia lisääntymisalueita sijaitsee etenkin
Glomsinjoen yläjuoksulla ja siihen laskevan Ryssänniitunojan alueella sekä Pitkäjärven
yläpuolisissa puroissa.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan Glimsinjoen haarassa aina Pitkäjärveen saakka.
Glomsinjoen alajuoksulla taimenten nousu pysähtyy todennäköisesti Lommilan Myllykosken
myllynraunioon ja kalliokönkääseen.
21
Osa vesistön latvahaaroista Nuuksiossa sijoittuu Nuuksion kansallispuistoon tai Natura 2000 –
Espoonjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Tätä tukee se, että
joen lajistoon on kuulunut aikoinaan mahdollisesti lohikaloista riippuvainen raakku (Koljonen ym.
2013, Koljonen ym. 2014).
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Espoonjoen taimenkanta on vahvistunut selkeästi.
Lisääntymistä on havaittu alueilla, joilta ei aiemmin välttämättä saatu lainkaan taimenia
koekalastuksissa. Kookkaita meritaimenia tai niiden tekemiä kutupesiä on havaittu viime vuosina
vuosittain Glimsin- ja Glomsinjokien kutualueilla. Taimen lisääntyy nykyisin säännöllisesti myös
Espoonjoen pääuomassa ja siihen laskevassa pienessä Muuralanpurossa. Glomsinjoen latvoilla
Myllykosken nousuesteen yläpuolisen Ryssänniitunojan paikallinen taimenkanta on säilynyt
ennallaan tai vahvistunut.
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Espoonjoen oman taimenkannan siirtoistutuksia
tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä, mikäli populaation tila sen mahdollistaa. Potentiaalisia
siirtoistutuskohteita ovat Pitkäjärveen laskeva Vanhankartanonpuro-Myllypuro ja Bodomiin laskeva
Häklanpuro.
Tärkein yksittäinen toimenpide Espoonjoen vesistössä on kalatien rakentaminen Glomsinjoen
Lommilan Myllykosken patoraunion ja könkään ohitse. Tämä avaisi koko Glomsinjoen ja
käytännössä myös siihen laskevan pitkän Ryssänniitunojan purovesistön meritaimenelle.
Seuraavaksi tärkein toimenpide on Glomsinjoen yläpäässä Bodomin luusuassa olevan tarpeettoman
säännöstelypadon korvaaminen pitkällä luonnonkoskella, jonka niska muotoillaan pohjapadoksi.
Bodomin säännöstelyn purkaminen olisi tärkeää alapuolisten meritaimenen poikastuotantoalueiden
kannalta (ks. Janatuinen 2009) ja samalla se avaisi myös Häklanpuron meriyhteyteen Myllykosken
kalatien myötä.
Ensisijainen elinympäristökunnostusten tarve on Espoonjoen pääuomassa, jonka kaikki koskialueet
tulee kunnostaa ensi tilassa. Espoonjokeen laskevan pienen Muuralanpuron kunnostaminen voidaan
toteuttaa jo aiemmin.
Kahdesta jokihaarasta akuutimpi kunnostustarve on Glomsinjoen koskialueilla. Glomsinjoen
koskialueiden kunnostaminen voidaan myös yhdistää Lommilan Myllykosken kalatiehankkeeseen
tai Bodomin patomuutokseen.
Glimsinjoen kosket tulee kunnostaa tämän jälkeen. Glimsinjoen kunnostukset voidaan yhdistää
mahdollisen Pitkäjärven pohjapadon rakentamiseen (ks. Janatuinen 2009).
Ryssänniitunojan ja sen sivuhaarojen kunnostus tulee ajankohtaiseksi viimeistään Myllykosken
kalatien valmistuessa.
Muista vesistöalueen puroista seuraavina kunnostuskohteina tulee huomioida Espoonjokeen laskeva
Sänkbäck, Pitkäjärveen laskeva Vanhakartanonpuro-Myllypuro ja Bodomiin laskeva Häklanpuro.
22
ELY-keskus on päättänyt, että koko Espoonjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Espoonlahdelle on syytä perustaa joko rauhoituspiiri tai tehdä kalaväylätoimitus turvaamaan
taimenen kutuvaellusta jokeen. Tästä olisi hyötyä myös Mankinjoen taimenkannalle.
Muut suositukset
3.12 Vantaanjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
21 Vantaanjoen vesistöalue
F (km2)
1685,92
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
17,50
23,17
56,62
0,52
2,19
Vantaanjoki laskee Vanhankaupunginlahteen Helsingissä. Vantaanjoki saa alkunsa Lallujärvestä
(111,0 m mpy) Hausjärvellä ja suurin sivujoki Keravanjoki Hyvinkään Ridasjärvestä (81,3 m mpy).
Vantaanjoen pituus on reilu 99 kilometriä Keravanjoen 65 kilometriä (Tikkanen 1991). Muita
vesistön sivuhaaroja ovat mm. Luhtajoki, Palojoki, Lepsämänjoki, Ohkolanjoki, Tuusulanjoki,
Kytäjoki, Härkälänjoki ja Keihäsjoki
Vantaanjoen vesi on ruskeaa ja savisameaa, mutta kirkastuu latvoille edettäessä. Valuma-alueesta
reilu puolet on metsää. Peräti noin neljäsosa valuma-alueesta on peltoa. Rakennettujen alueiden
osuus on myös huomattavan suuri, valuma-alueella asuu yli miljoonsa ihmistä.
Keravanjokeen on vuodesta 1989 alkaen johdettu kesäisin lisävettä Päijänne-tunnelista (Haikonen
ym. 2013).
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan Vantaanjoen pääuomaa pitkin aina sen latvajärviin saakka.
Ylimmät varmat meritaimenhavainnot on tehty Riihimäen yläpuolella Käräjäkoskella (Janatuinen
2012a).
Keravanjoessa meritaimen pääsee nykyisin nousemaan joen puolivälissä olevalle Haarajoen padolle
Järvenpäässä, jonka yläpuolelle jää pääuoman yläosan lisäksi myös sivujoki Ohkolanjoki.
Luhtamäenjoen haarassa Luhtajoessa nousu on mahdollista joen puolivälissä olevalle Kuhakosken
putoukselle, Lepsämänjoen latvahaaroissa on esteitä, ja Härkälänjoen yläpäässä on Salmijärven
säännöstelypato. Vantaanjoen pisin sivujoki Palojoki on latvoille asti auki. Kytäjoen haarassa
Kytäjoen yläpäässä on Kytäjärven säännöstelypato, Kytäjokeen laskevan Keihäsjoen yläjuoksulla ja
Kytäjärven yläpuolella Koirajoessa ja Hirvijärven reitillä on useita patoja.
Vantaanjoen pääuoman koskialueista suurin osa on kunnostettu ja kaikki nousuesteet on purettu tai
ohitettu kalatiellä. Merkittävimmät kunnostamattomat koskialueet ovat Vanhankaupunginkoski,
23
Ruutinkoski ja Pitkäkoski alajuoksulla ja Raalan kosket Nurmijärvellä. Keravanjoen yläjuoksun
kosket on kunnostettu, mutta keski- ja alajuoksun kosket ovat pääosin kunnostamatta. Muiden
sivujokien koskialueita juurikaan ole kunnostettu koneellisesti.
Meritaimenen tärkeimmät yksittäiset lisääntymisalueet nykyään Vantaanjoen vesistössä ovat
todennäköisesti pääuoman Nukarinkoskien alue, Palojoki sekä Vantaanjoen ja Keravajoen
alajuoksujen sivupurot. Meritaimen lisääntyy nykyisin lähes koko Vantaanjoen pääuoman
pituudella, kuitenkin Riihimäen puhdistamon ja Nukarinkoskien välisellä alueella lisääntyminen on
selkeästi muuta vesistöä heikompaa ja satunnaisempaa säännöllisten vedenlaatuongelmien vuoksi
(mm. Haikonen ym. 2013). Vantaankosken-Mustakosken alapuolisia pääuoman koskia ei ole
kunnostettu, joka selittää niiden heikompia tuloksia.
Vantaanjoen pääuoma mereltä Nukarinkoskien alapäähän kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue
FI0100104).
Vantaanjoen ala- ja keskijuoksun taimenkanta on todennäköisesti pitkälti sekoitus useita eri
viljelykantoja. Etenkin Ingarskilanjoen kannalla tehdyt kotiutusistutukset vaikuttavat olleen
tuottoisia, sillä tutkitut alueen näytteet muistuttivat hyvin läheisesti kyseistä viljelykantaa (Koljonen
ym. 2013).
Vesistön latvoilla elävät populaatiot eroavat kotiutusistutuksista peräisin olevista keski- ja
alajuoksun taimenista. Latvojen pienet säilyneet taimenpopulaatiot eroavat geneettisesti jossain
määrin toisistaan, mutta ne saattavat edustaa Vantaanjoen alkuperäisen meritaimenkannan rippeitä
(Koljonen ym. 2013).
Meritaimen lisääntyy nykyisin säännöllisesti laajalla alueella pääuomassa, Keravanjoen alajuoksulla
ja Palojoessa sekä näihin laskevissa lukuisissa sivupuroissa. Lisääntymistä tapahtuu todennäköisesti
myös muiden sivujokien alueella, kuten Tuusulanjoessa ja Luhtajoessa. Vantaanjokeen nousee
vuosittain kudulle vähintään satoja meritaimenia.
Vesistön taimenkannan elvyttäminen tulee tapahtua ensisijaisesti vaellusesteiden purkamisen ja
elinympäristökunnostusten kautta istutusten sijaan.
Genettisessä mielessä tulee tavoitella paikallisiin oloihin sopeutuneen omaleimaisen taimenkannan
muodostumista (Koljonen ym. 2013).
Tarvitaessa kotiutusistutuksia voidaan tehdä Ingarskilanjoen kannalla, joskin suositeltavampi
vaihtoehto on käyttää siirtoistutuksia olemassaolevista luonnonvaraisista populaatioista
vesistöalueen sisällä.
Vantaanjoen taimenen poikastuotanto on nykyään niin vakaalla tasolla, että istutuksiin ei juurikaan
ole olemassa tarvetta. Kalastusta tukevia istutuksia voidaan edelleen tehdä jokisuuhun.
Lisääntymisalueilla on ajoittain vedenlaatuongelmia, mutta useimmiten vedenlaatu on riittävä
taimenelle. Taimenen kutualueiden kunnostuksien jatkaminen lisäisi kutuaueiden määrää
entisestään (Koljonen ym. 2013).
24
Kiireellisin yksittäinen toimenpide Vantaanjoen valuma-alueella on Keravanjoen Haarajoen padon
ohittavan kalatien rakentaminen. Kalatie avaisi meritaimenelle Ohkolanjoen, jonne on aiemmin
tehty taimenen kotiutusistutuksia ja jonka koskialueita on kunnostettu. Keravanjoessa Haarajoen
padon yläpuolella sijaitsevaan Kellokosken patoon on jo kalatie suunniteltuna. Haarajoen ja
Kellokosken patojen yhteyteen valmistuvat kalatiet avaisivat koko Keravanjoen meritaimenelle.
Keravanjoen hyvälaatuisella yläjuoksulla on laajat kunnostetut koskialueet.
Toinen keskeinen kunnostustarve kohdistuu Vantaanjoen Vantaankosken viilatehtaan patoon
avattuihin nousuaukkoihin, jotka hankaloittavat meritaimenten nousua ja saattavat jopa estää sen
tietyissä oloissa (ks. Janatuinen 2012b).
Vähemmän kiireellinen, mutta merkittävyydessään koko Suomenlahden mittakaavassa erittäin
huomattava hanke, on selvittää Vantaanjokisuussa Vanhankaupunginkosken länsihaaran
voimalaitospadon purkamisen ja alkuperäisen laajan koskialueen palauttamisen mahdollisuudet.
Selvitys tulee tehdä, ennen kuin kosken itäahaaran laajempaa elinympäristökunnostusta ja
kalatierakenteiden peruskorjausta ruvetaan toteuttamaan.
Sivujoista Luhtajoen yläjuoksu on toistaiseksi meritaimenten saavuttamattomisssa Kuhakosken
putouksen ja raunioiden vuoksi. Kuhakoskeen tulee rakentaa kalatie, joka avaa Luhtajoen latvojen
osin kunnostetut lisääntymisalueet meriyhteyteen.
Keravanjoen alajuoksun kaksi heikosti toimivaa teknistä kalatietä tulee purkaa. Kirkonkylänkosken
kalatien tilalle tulee avata luonnonmukainen nousuväylä padon harjan yli. Tikkurilankoskella tulee
uuden kalatien rakentamisen sijaan pyrkiä purkamaan kokonaan tai osittain vanha pato, jonka alta
paljastuva kosken yläosa voidaan samassa yhteydessä kunnostaa lisääntymisalueeksi.
Kytäjoessa sijaitseva Kytäjärven säännöstelypato sulkee nykyisin taakseen kolme järveen laskevaa
potentiaalista kutuvesistöä, joista meritaimenen kannalta huomionarvoisia ovat etenkin pitkät
monihaaraiset Koirajoki ja Mustajoki.
Pienemmistä latvahaaroista Lepsämänjokeen laskevan Lakistonjoen alajuoksun kahden padon
ohittaminen kalatiellä avaisi meritaimenelle pääsyn kirkasvetiseen Lakistonjokeen joka saa vetensä
osin Nuuksion kansallispuistoon kuuluvista Velskolan Pitkäjärvestä (50,8 m mpy) ja Saarijärvestä
(72,3 m mpy).
Vantaanjoen vesistön elinympäristökunnostukset tulee kohdistaa ensisijaisesti pääuoman vielä
kunnostamatta oleviin koskialueisiin ja Keravanjoen alajuoksun koskialueisiin. Muiden sivujokien
kunnostukset on järkevintä kohdistaa vedenlaadultaan ja alivirtaamaltaan parhaisiin meriyhteydessä
oleviin kohteisiin. Pienemmistä sivujoista ensimmäisenä tulee kunnostaa Palojoen ja Keihäsjoen
koskialueet. Samanaikaisesti tulee jatkaa pienten sivupurojen kunnostuksia parhaiksi katsotuilla
kohteilla.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Vantaanjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Vantaanjokisuussa on tehty kalaväylätoimitus. Kalaväylä ulottuu jokisuusta Mustikkamaan ja
Korkeasaaren molemmilta puolilta aina Suomenlinnan salmiin asti. Vanhankaupunginlahdella on
kaikenlainen kalastus kielletty ongintaa, pilkkimistä, uistelua ja katiskapyyntiä lukuun ottamatta
25
talvikuukausia 1.1.-31.3. Kruunuvuorenselällä on kaikenlainen kalastus kielletty ongintaa,
pilkkimistä, uistelua ja katiskapyyntiä lukuun ottamatta 1.4. – 30.9. kello 12.00 asti.
Vantaanjoella on erilaisia kalastusoikeuden haltijan asettamia sääntöjä.
Vantaanjokisuun ja edustan merialueen kalastuksen säätelyn vaikutusta jokeen vaeltavaan kantaan
tulee seurata ja tarpeen mukaan muuttaa säätelyä esiin nousseiden tarpeiden mukaan.
Kanta alkaa olla niin vakaa, että jonkinlaista jokikalastustakin olisi mahdollista sallia. Taimenten
vapauttaminen pyynnin jälkeen voisi kuitenkin olla tarpeen.
Muut suositukset
Vantaanjoen ja sen edustan merialueen kalastus tulisi järjestää yhteistyössä eri toimijoiden välillä.
Avainasemassa tässä ovat kalastusalueet.
3.13 Sipoonjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
20 Sipoonjoen vesistöalue
F (km2)
220,48
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
11,48
30,99
56,68
0,27
0,58
Yleiskuvaus
Sipoonjoki laskee pitkän kapean Sipoonlahden pohjukkaan. Sipoonjoki on vähäjärvinen jokivesistö,
jonka päähaara saa alkunsa Mäntsälästä.
Sipoonjoen vesi on ympärivuotisesti savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet on metsää ja miltei
kolmasosa koostuu pelloista. Peltovaltaisuuden ohella huomioitavaa on, että myös rakennettujen
alueiden osuus pinta-alasta ylittää 10 prosenttia. Juvosen ja Vainion (2008) mukaan intensiivinen
maankäyttö on merkittävästi heikentänyt veden laatua ja runsaat ojitukset ovat aiheuttaneet
äärevöitymistä.
Meritaimenen nykyiset lisääntymisalueet sijaitsevat Sipoonjokeen laskevassa Byabäckenissä ja
tämän sivupuro Ritobäckenissä. Satunnaista lisääntymistä on havaittu myös Sipoonjoen
pääuomassa Brobölen padon alapuolisilla koskialueilla. Juvosen ja Vainion (2008) mukaan noin 40
kilometriä pitkässä joen pääuomassa on lähes kaksi kilometriä kutu- ja poikasalueiksi soveltuvia
koskialueita ja jokeen myös laskee useita potentiaalisia puroja. Tästä huolimatta taimenta ei tiedetä
esiintyvän Brobölen padon yläpuolisessa vesistössä.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan suotuisilla virtaamilla Brobölen kalatien kautta
periaatteessa aina joen latvaosiin saakka. Etenkin joen sivuhaaroissa on kuitenkin edelleen
vaellusesteitä.
26
Sipoonjoen Natura-alue (tunnus FI0100086) muodostuu lähes koko Sipoonjoen pääuomasta sekä
kahdeksasta sivupurosta. Pääuoma kuuluu Natura-alueeseen peratusta Parkojasta aina Sipoonlahden
jokisuulle saakka. Sivupuroista mukana on pohjoisesta lukien Furunäsbäcken, Bastmosabäcken,
Kroopinoja, Orabäcken, Byabäcken ja siitä haarautuvat Hälsängsbäcken ja Ritobäcken sekä
Storträskinpuro (Juvonen & Vainio 2008). Osa alueista kuuluu myös Sipoonkorven
kansallispuistoon.
Sipoonjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta (Koljonen ym. 2013,
Koljonen ym. 2014). Taimenkanta on heikentynyt 1980-lopulta lähtien. Seurannan aktivoituessa
2000-luvun jälkipuoliskolla huomattiin, että kutupopulaatio oli erittäin pieni ja luonnonvarainen
lisääntyminen oli enää satunnaista (Juvonen & Vainio 2008, Koljonen ym. 2013). Vasta viimeisen
parin vuoden aikana taimenkannan ydinalueella Byabäckenin valuma-alueella on havaittu jälleen
säännöllisesti luontaista lisääntymistä (Vainio ym. 2014). Taimenkannan tila on edelleen kriittinen,
mutta mahdollisesti aivan välitön sukupuuton uhka on toistaiseksi vältetty.
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Sipoonjoen oman taimenkannan siirtoistutuksia
tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä aikanaan, mikäli Byabäckenin populaation tila sen
mahdollistaa. Elinympäristö- ja valuma-aluekunnostuksia tarvitaan luontaisen lisääntymisen
elvyttämiseksi. Kutuvaellus Sipoonlahdelta jokeen tulee turvata jatkossakin (Koljonen ym. 2013,
Vainio ym. 2014).
Ensisijainen kunnostustarve kohdistuu nykyisten lisääntymisalueiden Byäbäckenin ja Ritobäckenin
elinympäristökunnostuksiin ja vesiensuojelutoimenpiteisiin. Myös Brobölen kalatien toimivuus
tulee varmistaa. Tämän jälkeen tulee kunnostaa Sipoonjoen koskialueet Brobölen padon alapuolella
sekä keskeisimmät muut jokeen laskevat sivupurot.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Sipoonjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Sipoonjokisussa Sipoonlahdella kaikki kalastus on kielletty vuosittain ajalla 1.8-30.11. Kaikki
kalastus, paitsi onkiminen, pilkkiminen ja katiskalla kalastaminen, on kielletty Sipoon joessa ja sen
sivuhaaroissa vuosittain ajalla 1.8-30.11
Muut suositukset
27
3.14 Mustijoen vesistöalue
VA Nro Nimi
19 Mustijoen vesistöalue
F (km2)
783,32
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
6,81
29,67
61,47
0,48
1,57
Yleiskuvaus
Mustijoki laskee Svartbäckfjärdenin pohjukkaan. Mustijoki on vähäjärvinen jokivesistö, jonka
päähaara saa alkunsa Sulkavanjärvestä (80,2 m mpy) ja suurin sivuhaara Mäntsälänjoki
Hunttijärvestä (72,4 m mpy).
Mustijoki on muita itäisen Uudenmaan jokia enemmän humusvaikutteinen. Valuma-alueesta reilu
puolet on metsää ja miltei kolmasosa koostuu pelloista. Vesistössä on tehty laajoja perkauksia.
Mustijoen pääuomassa on kolme voimalaitospatoa. Mustijoen yläjuoksulla Hirvihaaranjoessa
vanhoja perkaushankken pohjapatoja on kunnostettu luonnonmukaisiksi pohjakynnyksiksi viime
vuosina.
Jokisuussa sijaitseva Brasaksen vesilaitospadon luonnonmukainen kalatie toimii erinomaisesti.
Meritaimen pääsee kuitenkin edelleen nousemaan Mustijoessa vain seuraavalle Tyysterinkosken
(Tjusterby) voimalaitospadolle saakka, joka sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä merestä
(Lempinen 2001, Vainio 2013).
Käytännössä meritaimenten kutupaikat rajoittuvat Mustijoessa nykyisellään Brasaksen kalatiehen ja
patojen välissä jokeen laskevaan Kungsbäcken-sivupuroon. Kungsbäckenistä on löytynyt viime
vuosina luonnonvaraisia poikasia ja Brasaksen kalatien niskalla kutee vuosittain kookkaita
meritaimenia.Ylempänä Mustijoessa ja siihen laskevissa sivupuroissa olisi lisää potentiaalisia
lisääntymisalueita. Tyysterinkosken ja Laukkosken voimalaitospatojen välissä on useita vapaita
koskia ja alueelle laskee useita sivupuroja, kuten Isoniitynojan vesistö, joka vielä 1960-luvulla
tunnettiin meritaimenen kutuvesistönä (Vainio 2007, 2013).
Mustijoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti vesistön alkuperäisen taimenkannan rippeet
Pornaisten Kalkinojassa elävässä pienessä eristyneessä paikallisessa taimenpopulaatiossa. Mustijoki
on vanha tunnettu meritaimenvesistö, jossa on elänyt myös raakkukanta. Vesistöön on kuitenkin
lähdetty muodostamaan uutta istutusperäistä meritaimenkantaa. Kotiutusistutuksissa on käytetty
Ingarskilanjoen kantaa. Paikoin on jo tehty havaintoja istukkaiden luontaisesta lisääntymisestä
(Vainio 2007, Vainio ym. 2014, Koljonen ym. 2013).
Kalkinojan taimenkannan siirtoistutuksia tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä aikanaan,
mikäli populaation tila sen mahdollistaa. Ensijaisesti siirtoistutukset tulee kohdistaa Isoniitynojan
vesistöön, etenkin lähdevaikutteiseen Myllyniitynojaan. Muille alueille Mustijoen vesistöön tulee
jatkaa kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen kannalla, ellei jotakin aluetta nimenomaan haluta jättää
tyhjäksi varakannan kotiuttamiseksi Kalkinojan taimenelle.
28
Ensisijainen kunnostustoimenpide Mustijoen vesistössä on kalan kulun mahdollistaminen
Tyysterinkosken voimalaitospadon ohitse. Samanaikaisesti Kalkinojaan, Isoniitynojaan ja
Myllyniitynojaan tulee kohdistaa elinympäristö- ja valuma-aluekunnostuksia ja pienpatojen
muutoksia, jotta voidaan turvata Kalkinojan alkuperäiskannan säilyminen.
Seuraavassa vaiheessa tulee kohdistaa elinympäristö- ja valuma-aluekunnostuksia Kungsbäckeniin
ja turvata Brasaksen kalatien ympärivuotinen vesitys, jotta kalatiessä tapahtuva meritaimenten
lisääntyminen onnistuisi.
Tyysterinkosken kalatien myötä tulee ajankohtaiseksi kunnostaa myös Laukkosken alapuolella
pääuomassa sijaitsevat kosket ja muut alueelle laskevat purot, kuten vanha kutupuro
Grindängsbäcken.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Mustijoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Mustijokisuussa on tehty kalaväylätoimitus.
On syytä harkita kalaväylää laajemman rauhoituspiirin perustamista jokisuuhun.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Mustijoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
Muut suositukset
3.15 Porvoonjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
Porvoonjoen
18 vesistöalue
F (km2)
1273,09
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
8,24
30,59
59,37
0,36
1,44
Yleiskuvaus
Porvoonjoki laskee Haikkoonselän pohjukkaan keskellä Porvoon kaupunkia. Porvoonjoki on pitkä
vähäjärvinen jokivesistö, joka saa alkunsa Ensimmäisen Salpausselän rinteiltä Lahden ympäristöstä.
Porvoonjoen vesi on keski- ja alajuoksulla ympärivuotisesti ruskeaa ja savisameaa. Valumaalueesta reilu puolet on metsää ja miltei kolmasosa koostuu pelloista. Jokea kuormittavat Lahden
kaupungin jätevedet. Porvoonjoen pääuomassa on viisi voimalaitospatoa.
Meritaimen pääsee nykyisin periaatteessa nousemaan suotuisilla virtaamilla Strömsbergin,Vakkolan
ja Naarkosken kalateiden aina kautta Orimattilaan Tönnönkosken voimalaitospadolle asti.
Viimeaikaisten tutkimusten perusteella vaelluskaloilla on kuitenkin vaikeuksia löytää ainakin
Strömsbergin kalatiessä sisäänkäyntiä (Vainio ym. 2014).
29
Nykyiset meritaimenen lisääntymisalueet sijaitsevat ensisijaisesti Strömsbergin padon alapuolelle
laskevassa Vähäjoen vesistössä, jonne meritaimenilla on vapaa pääsy. Potentiaalista
lisääntymisaluetta on runsaasti myös Porvoonjoen pääuoman koskissa sekä useassa sivujoessa ja purossa pitkällä Tönnönkosken ja Strömsberginkosken välisellä alueella, mutta
nousumahdollisuudet tälle alueelle vaihtelevat vuosittain vesitilanteen mukaan.
Porvoonjokisuulle laskee myös pieni Gammelbackanpuro, johon on aloitettu meritaimenen
kotiutusistutukset vuonna 2014.
Porvoonjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti vesistön alkuperäinen taimenkanta paikallisena
joen latvoilla Hollolan Vähäjoen vesistössä.Vesistön alajuoksulla Vähäjoen vesistössä sinnitteli
rippeitä alajuoksun alkuperäisestä meritaimenkannasta aina 1980-luvulle saakka. Porvoonjoki on
myös vanha raakkujoki. Vesistöön on kuitenkin lähdetty muodostamaan uutta istutusperäistä
meritaimenkantaa. Kotiutusistutuksissa on käytetty Ingarskilanjoen kantaa. Paikoin on jo tehty
havaintoja istukkaiden luontaisesta lisääntymisestä (Marttinen & Koljonen 1989, Vainio 2007,
Koljonen ym. 2013).
Vähäjoen taimenkannan siirtoistutuksia tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä aikanaan, mikäli
populaation tila sen mahdollistaa. Muille alueille Porvoonjoen vesistöön tulee jatkaa
kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen kannalla. Tarvittaessa voidaan varata jokin alue nimenomaan
varakannan kotiuttamiseksi Vähäjoen taimenelle.
Porvoonjoen vesistön selvästi tärkein yksittäinen kunnostustoimenpide on Strömsbergin kalatien
korjaaminen niin, että kalat löytäisivät siihen sisäänkäynnin kaikissa virtaamatilanteissa. Vainio ym
(2014) on kuvailivat nykyisen ongelman ja esittänyt toteuttamiskelpoisen korjausehdotuksen.
Seuraava prioriteetti on Askolan Vähäjoen koskialueiden kunnostus, ja myöhemmin siihen
laskevien purojen kunnostus.
Pääuoman koskialueiden kunnostus on suositeltavaa tehdä koskijakso kerrallaan aina Tönnön
padolle saakka, aloittaen alavirrasta; Henttalankoski-Putaankosken, Linnankoski-Hiirkoski,
Onkimaankoski-Ilmarinkoski, Haudankoski-Myllykoski ja Kissakoski-Luumyllynkosket.
Samanaikaisesti tulee mahdollistaa kalojen kulku myös Tönnönkosken ja Vääräkosken
voimalaitospatojen ohitse.
ELY-keskus on päättänyt, että Kullaanjärven vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Porvoonjoen edustalla on tehty kalaväylätoimitus. Kalaväylä ulottuu jokisuusta Svartbäckinselälle
ja Orrbyfjärdenille. Porvoonjoen pääuomassa ja kaikissa sivu-uomissa Porvoon-Sipoon
kalastusalueella kaikki kalastus on kielletty, paitsi onkiminen, pilkkiminen ja katiskalla
kalastaminen, ajalla 1.8-30.11.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Porvoonjoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
harjoittaa, mikäli taimenet vapautetaan. Jokisuun kalaväylän lisäksi tulee harkita laajempaa
kalastuskieltoa samaan tapaan kuin monissa muissa Uudenmaan jokisuissa on tehty.
30
Muut suositukset
3.16 Ilolanjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
17 Ilolanjoen vesistöalue
F (km2)
308,86
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
5,24
25,22
65,81
0,56
3,17
Yleiskuvaus
Ilolanjoki laskee Pieneen Pernajanlahteen Porvoon itäpuolella. Ilolanjoki on vähäjärvinen
jokivesistö, joka saa alkunsa pienistä järvistä ja puroista Myrskylän ja Pukkilan rajalla.
Ilolanjoen vesi on kohtuullisen savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä.
Peltoalaa on kuitenkin poikkeuksellisen runsaasti, peräti neljännes koko valuma-alueesta. Ilolanjoen
alueella on tehty laajoja perkauksia sen keski- ja yläjuoksulla.
Meritaimen nousee nykyisin korkeintaan Kankurinmäen säännöstelypadolle saakka.
Todennäköisesti meritaimenet pysähtyvät kuitenkin jo Postimäenkosken patoon ja könkääseen
lähellä jokisuuta. Molempiin patoihin on kuitenkin valmistunut kalatiesuunnitelma.
Postimäenkosken alapuolella Ilolanjoessa ei ole kuin muutama pieni virtapaikka, joissa meritaimen
voisi lisääntyä. Alueelle laskee muutama pieni puro, joista Myllykylänoja kärsii vedenotosta.
Postimäenkosken ja Kankurinmäen patojen välisellä alueella pääuomassa sijaitsee neljä koskea ja
alueelle laskee myös kirkasvetinen koskirikas sivupuro Vadbäcken, joka kuitenkin on aiemmin
kärsinyt ilmeisesti päästöistä (Vainio ym. 2014).
Kun Postimäenkosken ja Kankurinmäen esteiden yhteyteen valmistuu kalatiet, on käytännössä
miltei koko vesistöalue sen jälkeen meriyhteydessä. Alueella on runsaasti potentiaalista
lisääntymisaluetta etenkin joen latvoilla Juornaankylän ja Kankilan välisellä osuudella ja sivupuro
Myllysillanojassa. Taimenen luontainen lisääntyminen on käynnistynyt jo Myllysillanojassa
paikallisten yksilöiden varassa (Vainio ym. 2014).
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Kotiutusistutukset Ingarskilanjoen taimenkannalla
alkoivat vuonna 2005. Sivupuro Myllysillanojassa on jo tehty havaintoja istukkaiden luontaisesta
lisääntymisestä (Vainio ym. 2014).
31
Ilolanjoen vesistön tärkein yksittäinen toimenpide ovat kalan kulun mahdollistaminen
Postimäenkosken ja Kankurinmäen patojen ohitse.
Meritaimenen nousun mahdollistuessa ylemmäs vesistöön on seuraava tärkeä toimenpide
Kankurinmäen padon ja meren välisellä alueella sijaitsevien koskien kunnostaminen. Myös
Vadbäckenin kunnostaminen tulee tällöin ajankohtaiseksi, mutta siellä tarvittavat kunnostustoimet
ovat vähäisiä. Myllykylänojan kunnostusten tarpeellisuus riippuu siitä, jatkuuko haitallinen
vedenotto.
Kun meritaimenen nousu on mahdollista myös Myllysillanojaan, tulee puro kunnostaa. Sen
alajuoksulla sijaitseva Koskenrannan köngäs voi myös vaatia toimenpiteitä, jotka mahdollistavat
meritaimenten nousun pienemmilläkin virtaamilla.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Ilolanjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Ilolanjoessa kaikki kalastus kielletty, paitsi onkiminen, pilkkiminen ja katiskalla kalastaminen,
ajalla 1.8-30.11. Jokisuussa Pikku Pernajanlahdella ei ole tehty kalastusta koskevia
säätelypäätöksiä.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa koko vesistössä, tai ainakin sen virtavesissä. Pikku
Pernajanlahdella tulee tehdä taimenen kutuvaellusta turvaavia säätelypäätöksiä.
Muut suositukset
3.17 Koskenkylänjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
Koskenkylänjoen
16 vesistöalue
F (km2)
895,25
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
4,28
30,19
60,67
0,55
4,32
Yleiskuvaus
Koskenkylänjoki laskee pitkän ja kapean Pernajanlahden pohjukkaan Loviisan Koskenkylässä.
Koskenkylänjoki alkaa Pyhäjärvestä (39,8 m mpy). Joen latvat saavat alkunsa Ensimmäisen
Salpausselän etelärinteiltä Lahden itäpuolella. Koskenkylänjoen pituus on 38 km ja keskivirtaama
8,0 m3/s (Lempinen 2009).
Koskenkylänjoen vesi on savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä. Peltoja on
melkein kolmannes koko valuma-alueesta. Koskenkylänjoen pääuoman ja sen sivujoki
Myrskylänjoen sekä Pyhäjärven yläpuolisen Lanskinjoen alueella on tehty laajoja perkauksia.
Suurin osa Koskenkylänjoen koskista on kunnostettu viime vuosina.
32
Meritaimen nousee nykyisin nousemaan pääuomaan rakennettujen kolmen kalatien ja jokisuusta
purettujen patojen myötä aina Pyhäjärven yläpuolisiin latvajokiin saakka. Pyhäjärven yläpuolella
Lanskinjoessa sijaitseva Ala-Myllykosken pato sulkee kuitenkin vielä vesistön koillisosan.
Meritaimen pääsee Koskenkylänjoesta purettujen patojen ja Kuuskosken voimalaitospadon
yhteyteen tehdyn kalatien kautta myös sivujoki Myrskylänjokeen, jossa onkin jo tehty havaintoja
meritaimenista kutuaikaan (Vainio 2013, Vainio ym. 2014).
Pääuoman ohella Myrskylänjoki ja siihen laskeva Karsojan vesistö ovat erittäin potentiaalista
meritaimenen poikastuotantoaluetta. Koskenkylänjoen sivupuroista Kuuskosken alapuolelle laskeva
varsin kirkasvetinen Träskbäcken-Nyängsbäcken on huomionarvoinen.
Pyhäjärven yläpuolisilla Haltia-Köylinjoen, Litinjoen ja Lanskinjoen jokireiteillä on myös runsaasti
potentiaalista tuotantoalaa, ja luontaisten kantojen muodostumiselle on hyvät mahdollisuudet.
Toisaalta on todennäköistä, että ainakaan lyhyellä aikajänteellä näillä vesistönosilla ei ole suurta
merkitystä nimenomaan merestä nousevien taimenten kutualueena (Lempinen 2013, Vainio ym.
2014).
alkoivat vuonna 2005. Eri puolilla vesistöä on jo tehty havaintoja luontaisesta lisääntymisestä
(Vainio ym. 2014).
Ensisijaiset kunnostuskohteet ovat Träskbäcken-Nyängsbäcken ja Myrskylänjoen koskialueet.
Myrskylänjoen kunnostukset edellyttävät myös tarkempaa kunnostutarvekartoitusta joen alajuoksun
alueesta. Myrskylänjokeen laskevan Karsojan vesistön kunnostuksen tulee tärkeysjärjestyksessä
seuraavana.
Kalan kulun mahdollistaminen Lanskinjoen Ala-Myllykosken padon ohitse on tärkein yksittäinen
kunnostustoimenpide Pyhäjärven yläpuolisessa vesistössä. Tätä ennen tulee kuitenkin kartoittaa
tarkemmin Lanskinjoen valuma-alueen virtavedet. Myös muiden latvajokien kartoituksia on tarpeen
täydentää.
ELY-keskus on päättänyt, että koko Koskenkylänjoen vesistö on lohi- ja siikapitoinen.
Jokisuussa Pernajanlahdella on rauhoituspiiri, joka on voimassa vuosittain ajalla 1.9.-30.11.
Kalastus on sallittua perjantaista klo 18:00 sunnuntaihin klo 18:00, muina aikoina on sallittua
kalastaa ainoastaan katiskalla, ja silakkaverkolla sekä onkia ja pilkkiä.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Koskenkylänjoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
33
Muut suositukset
3.18 Loviisanjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Loviisanjoen
81.009 vesistöalue
F (km2)
117,45
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
7,05
28,26
60,04
0,82
3,84
Yleiskuvaus
Loviisanjoki laskee Lapinjärvestä (24,5 m mpy) pitkän ja kapean Loviisanlahden pohjukkaan
keskellä Loviisan kaupunkia. Joella ei ole juurikaan merkittäviä sivupuroja. Loviisanjoen pituus on
25 km (Toivonen 2007).
Loviisanjoen vesi on kohtuullisen savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä.
Peltoja on miltei kolmasosa valuma-alueesta, ja ne painottuvat jokilaaksoon. Loviisanjoen
keskijuoksulle on suunnitteilla perkaushanke (Vainio 2013).
Loviisanjoessa on kolme merkittävää koskialuetta; jokisuussa Loviisan keskustassa, keskijuoksulla
Kvarnforsenin alueella ja yläjuoksulla Kvarnbackenin alueella. Lisäksi joen yläjuoksulla Rutumin
alueella voitaisiin kunnostuksilla luoda varsin runsaasti tuottavaa lisääntymisaluetta (Toivonen
2007, Vainio ym. 2014).
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan päähaarassa aina Lapinjärven säännöstelypadolle saakka,
jonka yläpuolella ei ole mainittavaa poikastuotantopotentiaalia (Toivonen 2007).
alkoivat vuonna 2010. Vuosina 2013 ja 2014 on jo havaittu kutukaloja joen yläjuoksulla (mm.
Vainio ym. 2014).
Ensisijaisesti Loviisanjoesta tulee kunnostaa Kvarnbackeninkoski ja Kvarnbackenin alueen muut
virtapaikat. Toissijaisesti kunnostustarpeessa ovat pääuoman muut potentiaaliset taimenen
lisääntymisalueet.
34
Muut suositukset
3.19 Taasianjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
15 Taasianjoen vesistöalue
F (km2)
530,3
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
3,66
29,86
65,59
0,15
0,75
Yleiskuvaus
Taasianjoki laskee Abborfjärdeniin yhtyvään Kullanlahteen Loviisan itäpuolella. Joen latvat saavat
alkunsa Ensimmäisen Salpausselän etelärinteiltä. Taasianjoen katsotaan alkavan Kontojan nimellä
Kontjärvestä (99,5 m mpy) Kouvolan lounaispuolella.
Taasianjoen vesi on latvoilta lähtien huomattavan savisameaa. Valuma-alueesta reilu puolet koostuu
metsistä. Pellot muodostavat lähes kolmasosan valuma-alueesta.
Taasianjoessa on ollut koskialueita, mutta voimakkaan tulvimistaipumuksen takia joessa toteutettiin
mittava vesistöjärjestelytyö 1990-luvulla. Jokea perattiin ja koskia muutettiin osittain pohjapadoiksi
39 km matkalla. Sittemmin pohjapatoja on kunnostettu kalastonäkökulmasta uudelleen. Taimenelle
parhaat alueet sijaitsevat kuitenkin lähempänä luonnontilaa säilyneissä sivupuroissa. Taasianjoen
pääuomassa on myös viime vuosina havaittu kalakuolemia (Vainio ym. 2014).
Osia Taasianjoen latvahaaroista Kaalijoesta, Kontojasta ja Saviojasta kuuluu Natura 2000 –
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt. Vesistöön on tehty vuodesta 2008 alkaen
kotiutusistutuksia Ingarskilanjoen taimenkannalla (Vainio ym. 2014).
Taasianjoen pääuomasta tulee ensisijaisesti kunnostaa Pitkäkosken-Tervasforsenin alue. Toinen
tärkeä kohde on Taasianjoen alajuoksulle idästä laskeva sivupuro Särkijärvibäcken, joka tulee
35
kartoittaa ja kartoitusten pohjalta kunnostaa. Meritaimenen nousu tulee lisäksi mahdollistaa
Särkijärvibäckenissä sijaitsevan Myllykylänlammen myllypadon ohitse puron yläjuoksulle.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Taasianjoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
harjoittaa, mikäli taimenet vapautetaan. Jokisuun Kullafjärdenillä tulee harkita kalastuskieltoa.
Muut suositukset
toimenpideohjelmissa.
3.20 Kymijoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
14 Kymijoen vesistöalue
F (km2)
F (km)
Suomen
puolella
37158,74
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
3,24
6,60
70,45
1,68
18,02
Yleiskuvaus
Kymijoki laskee mereen viittä jokihaaraa pitkin. Kymijoki alkaa Päijänteen luusuasta
Kalkkistenkoskella. Yläosaltaan Kymijoki on lyhyitä jokiosuuksia isojen järvialtaiden
(Ruotsalainen, Konnivesi, Pyhäjärvi) välissä. Jokeen yhtyvät pohjoisesti Räävelin reitti, Mäntyhrjun
reitti ja idästä Kivijärven reitti eli Väliväylä. Kymijoki virtaa Salpausselän läpi Kouvolan Keltissä.
Tämän jälkeen joki virtaa yhtenä uomana Kotkan Pernooseen saakka, jossa se jakautuu kahteen
virtaamaltaan lähes yhtä suureen päähaaraan, jotka haarautuvat edelleen viiteen mereen laskevaan
suuhaaraan.
Läntinen päähaara (Hirvikosken haara) jakautuu Tammijärven alapuolella Ahvenkosken ja Pyhtään
haaroihin. Ahvenkosken haara laskee mereen Pyhtään ja Ruotsinpyhtään rajalla ja Pyhtään haara
tästä noin seitsemän kilometriä itään. Itäinen päähaara (Pernoon haara) jakautuu Parikan kohdalla
Korkeakosken ja Koivukosken haaroihin. Koivukosken haara jakautuu Kokonkosken alapuolella
Huuman haaraan ja Langinkosken haaraan. Pernoon haaran suuhaarat laskevat mereen Kotkan
kaupungin kohdalla.
Joen pituus Pyhäjärvestä mereen on noin 85 km. Kymijoen koko valuma alueen pinta ala on
37 159 km2. Ajanjaksolla 1941–2008 Kymijoen keskivirtaama (MQ) Kuusankoskessa oli 296 m3/s,
alin virtaama (NQ) 63 m3/s ja suurin virtaama (HQ) 677 m3/s. Keskivirtaaman vallitessa veden
viipymä joessa on noin kolme vuorokautta.
Kymijoki on rakennettu vesivoimatalouden käyttöön. Jakautumattomassa päähaarassa on
kahdeksan, Pernoon haarassa kaksi ja Hirvikosken haarassa neljä voimalaitosta. Voimalaitoksista
yhdeksän on suurvesivoimalaa (yli 10 MW), kolme pienvesivoimalaa (1 10 MW) ja kaksi
minivesivoimalaa (alle 1 MW). Voimalaitospatojen lisäksi Kymijoessa on neljä säännöstelypatoa.
Kymijoen alaosaa on perattu melko voimaperäisesti 1920-30-luvuilla. Uitto joen alajuoksulla on
lakannut 1980-luvulla.
36
Vesistöalueen keskivirtaama on noin 290 m3/s Kuusankoskella ennen alaosa haarautumiskohtaa..
Kymijoen veden laatu täyttää pelkkien vedenlaatumuuttujien perusteella yleisen
käyttökelpoisuusluokituksen hyvän laatuluokan kriteerit. Luokitusta laskee kuitenkin suvantojen
pohjasedimenttiin kertyneet haitalliset aineet. Näillä pääasiassa välittömästi Kuusankosken
alapuolisella jokiosuudella sijaitsevilla haitallisilla aineilla ei ole juurikaan suoraa vaikutusta
kaloihin tai niiden käyttöön ravinnoksi. Kalojen kannalta kriittisimmät vedenlaatutekijät, pH ja
happi, ovat hyvällä tasolla. Veden laatu ei rajoita kalojen esiintymistä joessa.
Vaelluskalat mukaan lukien taimen nousevat nykyisin korkeintaan Anjalankosken voimalalle
saakka Kotkan Langinkosken-Koivukosken haaran kautta, jossa on kalatiet. Parhaimmat
lisääntymisalueet sijaitsevat Koivukosken-Langinkosken haarassa, Pernoonkoskille,
Kultaankoskilla ja Ahvionkoskilla, jotka kaikki ovat rakentamattomia koskia ja mukana
Koskiensuojelulaissa. Myös läntisessä Pyhtään kautta virtaavassa jokihaarassa on kohtalaisen paljon
lisääntymiseen soveltuvia alueita, mutta jokisuussa länsihaarassa voimalat ja padot estävät
vaelluksen näille alueille.
Kymijoen Korkeakosken pato on Kansallisen kalatiestrategian (MMM 2012) kärkikohteita.
Kymijoen alajuoksu Anjalankoskelta mereen kuuluu melkein kokonaan Natura 2000 –ohjelmaan
(alue FI0401001). Yhtenä Naturan toteutuskeinona mainitaan Koskiensuojelulaki.
Kymijoen taimenen luontainen poikastuotanto on aina ollut loheen verrattuna vähäistä. Koska lohi
on vallannut pääuoman suuret koskialueet, on taimenen poikastuotantoalueeksi jäänyt pääasiassa
koskien sivu-uomat ja Kymijokeen laskevat pienemmät joet ja purot. Kymijoen alkuperäinen
taimen kärsi lohen tapaan teollistumisen mukanaan tuomista jätevesistä ja padoista. Pieni osa
alkuperäisestä taimenkannasta selvisi ilmeisesti joen pahimmastakin alennustilasta (Saura 2001).
Nykyisin valtaosa joessa tavattavista taimenista on peräisin istutuksista. Kymijoen istutuskantana
on käytetty Isojoen meritaimenkantaa.
Kymijoen taimenkannan suhteen tulee tehdä ratkaisu, millä kannalla hoitoa jatketaan. Nykyinen
kanta, joka on pääosin isojokisista istutuksista peräisin lisääntyy joessa ja on kotiutunut sinne hyvin.
Vaihtoehtoisia kantoja on kuitenkin tarjolla ja asiasta tulee tehdä linjaus.
Taimenen lisääntymistä ja leviämistä joen eri osiin voisi edistää myös mäti-istutuksilla, joilla on
mahdollista luoda paikkaan leimautuneita kantoja. Kalastusta turvaamaan voidaan edelleen istuttaa
velvoitevaroin myös taimenen vaelluspoikasia, jotka eväleikataan.
Keskeinen toimenpide Kymijoella on vaellusyhteyksien palauttaminen merestä alaosan kutualueille.
Kalatiet ovat tarpeen Korkeakoskella ja läntisissä haaroissa ainakin Ahvenkoskella ja Klåsarössä.
Pienempiin jokihaaroihin Pyhtäällä ja Loviisassa on myös mahdollista luoda vaellusyhteyksiä,
mutta niihin pitäisi siinä tapauksessa johtaa lisävirtaamaa, mikä on hankalaa.
Koskikunnostuksia tarvitaan kaikilla vapailla koskialueilla (mm. Pernoonkosket, Kultaankosket,
Ahvionkosket, Hirvikoski), lisäksi pienempiä kohteita sekä Koivukosken haarassa tehtävät
pienempimuotoiset kunnostustoimet. Kunnostussuunnitelmia on laadittu ainakin Pernoonkoskille ja
37
Piirteenkoskelle. Lisäksi lähes valmiita suunnitelmia muille koskialueille. Vuonna 2015 toteutetaan
laajoja koskialueiden soraistuksia helikopterilevityksenä. Näin päästään luomaan soraistuksia
Kaikkien jokihaarojen suualueilla on tehty kalaväylätoimitukset, poislukien Pyhtään haaran edusta
Purolanlahdella. Kotkassa Korkeakosken, Huuman haaran ja Langinkosken edustoilla on myös
kalaväyliä laajempia vesialueen omistajan perustamia kalastuskieltoalueita vaelluskalojen
kutunousun varmistamiseksi.
Jokisuiden kalastuskieltoja tulee ylläpitää jatkossakin ja tarpeen mukaan laajentaa.
Ahvvenkoskenlahden tilanne tulee ottaa tarkasteluun sitten, kun kalatieasiat siellä alkavat edetä.
Jokialueiden kalastus Anjanlankosken alaosalla alkaa olla melko hyvin järjestäytynyt. Ainakin
kaikki koskialueet ovat järjestetyn kalastusksen piirissä. Tilanne on paljon huonompi vielä 10-20
vuotta sitten. Kalastusoikeuksien haltijoiden järjestäytymistä Kymijoella tulee kuitenkin edellen
pyrkiä lisäämään. Myös merialueen edustan ja Kymijoen kalastusalueiden yhdistämistä tulee
vakavasti harkita.
Kalastusjärjestelyjen tavoitteena tulee olla luontaisesti lisääntyvät kalakannat, joita jokialueella
pystytään hyödyntää järjestetysti paikallisten kalastusoikeudenhaltijoiden toimesta siten, että eri
kalastajaryhmille on tarjolla mahdollisuus kalastaa.
Muut suositukset
Kymijoen vaelluskalakantojen kehittämistä on tarkastelu monitavoitearvioinnissa vuosina 20142015, johon osallistui laaja joukko sidosryhmiä. Tämän projektin jatkona on syytä perustaa
Kymijoelle neuvottelukunta, jossa on riittävästi eri sidosryhmät edustettuina ja, joka käsittelee
yhteistyössä Kymijokea koskevien asioiden hoitoa. Neuvottelukunnan järjestäytymisestä tulee sopia
mahdollisimman pikaisesti.
3.21 Siltakylänjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Siltakylänjoen
81.007 vesistöalue
F (km2)
84,52
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
5,07
15,64
73,90
5,15
0,25
Yleiskuvaus
Siltakylänjoki laskee Siltakylänlahteen Pyhtäällä. Pieni jokivesistö kerää vetensä Kymijoen
läntisten ja itäisten suuhaarojen väliseltä alueelta.
Siltakylänjoen vesi ruskeaa. Melkein kolme neljäsosaa valuma-alueesta on metsää. Joen päähaarat
virtaavat peltoaukeiden lävitse.
38
Siltakylänjoen latvahaarat saavat alkunsa Munasuon ja Valkmusan soilta, jotka kuuluvat Natura
2000 –ohjelmaan (alue FI0416001) ja ovat osa Valkmusan kansallispuistoa.
Vesistöön tulee kotiuttaa Mustajoen taimenkanta, mikäli kotiutusistutuksiin päätetään ryhtyä.
Taimenkannan kotiutumista tulee edistää elinympäristökunnostuksilla.
Ensisijaisesti tulee toteuttaa Vaittisen (2006) esittänät kunnostussuositukset kuudelle koskialueelle.
Myös muut sivuhaarat tulee kartoittaa kunnostustarpeen selvittämiseksi.
Muut suositukset
3.22 Nummenjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
Nummenjoen
81.006 vesistöalue
F (km2)
61,88
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
6,06
15,30
75,31
3,29
0,04
Yleiskuvaus
Nummenjoki laskee Kaarniemenlahteen eli Salminlahteen. Nummenjoen latvahaarat Uronjoki ja
Joutsenjoki saavat alkunsa Kymijoen itäpuolisilta suoalueilta.
Nummen- ja Joutsenjoen vesi on saven ja humuksen värjäämää. Uronjoen vesi on vahvasti
humuksen tummentamaa. Vesistön valuma-alue on alaosiltaan lähinnä peltoa, mutta Uron- ja
Joutsenjoen korkeuksilla metsän osuus pinta-alasta on peltoa suurempi (Vaittinen 2006).
Vaittisen (2006) kartoittamalta alueelta löydettiin neljä koskea. Nummenjoessa ja sen latvoilla on
verrattain vähän koskialueita tai taimenelle soveltuvaa virtaa. Alueella ei kuitenkaan tiettävästi ole
vaellusesteitä.
39
Vaittinen (2006) esittää kunnostussuosituksia neljälle koskialueelle, jotka tulee toteuttaa.
Muut suositukset
3.23 Summanjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
Summanjoen
13 vesistöalue
F (km2)
569,05
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
3,57
16,33
73,97
4,14
1,99
Yleiskuvaus
Summanjoki laskee Summanlahteen Haminan länsipuolella. Joki saa alkunsa Ensimmäisen
Salpausselän eteläpuolisilta soilta ja pienistä järvistä. Summanjoen päähaaran voidaan katsoa
alkavan Mölöjärvestä (68 m mpy).
Summanjoen vesi on ruskeaa. Valuma-alueesta melkein kolme neljäsosaa koostuu metsistä.
Paikoitellen myös peltoa on paljon. Summanjoen alaosaa aina Metsäkylään saakka on perattu
kuivatuksen ja tulvasuojelun parantamiseksi.
Meritaimen pääsee nykyisin nousemaan päähaarassa vain Metsäkylän sahapadolle saakka, joka
sijaitsee vesistön alaosassa noin 13 kilometriä mereltä. Sahakosken padon ja meren välillä olevat
kosket ja muutama Sippolanjoen alajuoksun ja Summanjoen keskijuoksun koski padon yläpuolella
on kunnostettu jo aiemmin. Summanjoen alajuoksulle laskee myös vanha meritaimenpuro Suuroja,
josta on myös tavattu taimenia (Lempinen 2001).
Vesistön alkuperäinen meritaimenkanta on todennäköisesti hävinnyt. Summanjoen alajuoksun
nykyinen vähälukuinen meritaimenkanta on todennäköisesti pitkälti saanut alkunsa Isojoen
viljelykannalla alueelle tehdyistä istutuksista (Koljonen ym. 2013, 2014). Summanjoesta on viime
vuosilta havaintoja nousutaimenista ja joen alaosalla tapahtuu ajoittaista lisääntymistä (Saura 2001,
Tapaninen, henk.koht. tiedonanto).
40
Vesistön latvoilla Kelkanjoessa sekä sivujoki Sippolanjoessa on kuitenkin luontaisesti lisääntyvät
paikalliset taimenkannat. Näistä ainakin päähaaran latvoilla elävä kanta saattaa jossain määrin
edustaa Summanoen alkuperäisen meritaimenkannan rippeitä, koska Kelkanjoen näyte muistutti
enemmän Viipurinlahden ja Karjalan kannaksen luonnonkantoja, kuin vesistöön yleisesti istutettua
Isojoen viljelykantaa (Koljonen ym. 2013).
Vesistön kotiutusistutuksissa tulee jatkossa käyttää ainoastaan Mustajoen taimenkantaa. Muiden
alueelle vieraiden taimenkantojen (mm. Isojoki ja Luutajoki) käyttö Summanjoen istutuksissa tulee
lopettaa (Koljonen ym. 2013). Istutuksia ainakin Kelkanjoen alueelle vesistön latvoilla tulee välttää,
sillä alueella on jo luonnonvarainen taimenkanta, joka saattaa lisäksi jossain määrin edustaa
vesistön alkuperäistä kantaa.
Summanjoen vesistön tärkein yksittäinen toimenpide ovat kalan kulun mahdollistaminen
Metsäkylän Sahakosken padon ohitse, joka avaa sivujoki Sippolanjoen ja pääuomassakin
nousumahdollisuuden ainakin Ruotilan Myllykoskelle saakka (Vanninen 2008). Sahakosken esteen
poistuminen on itäisen Suomenlahden alueen tärkeimpiä yksittäisiä toimenpiteitä.
Summanjoen alaosassa sijaitsevat aiemmin kunnostetut yhdeksän koskea (Alakoski, Yläkoski,
Rajakoski, Reitkallin kolme koskea, Paljakankoski, Metsäkylän maantiesillankoski ja Sahakoski)
tulee täydennyssoraistaa meritaimenen ja muiden vaelluskalojen lisääntymismahdollisuuksien
parantamiseksi. Summanjoen alajuoksulle laskeva meriyhteydessä oleva Suuroja tulee myös
kunnostaa meritaimenen lisääntymisalueeksi ja läheisen Seppälänojan kunnostamista tulee harkita
(ks. Vaittinen 2006). Edellä mainitut kunnostukset voidaan toteuttaa jo ennen Sahakosken kalatien
valmistumista.
Sippolanjoesta tulee kunnostaa seitsemän koskea (Liikkalan Myllykoski, Kotirannankoski,
Laurinkoski, Hallavuotisenkoski, Paanunkoski, Porattukoski ja Heinojankoski) jo aiemmin
kunnostettujen kahden kosken (Silmunkoski ja Likokoski) lisäksi.
Seuraava tärkeä toimenpide on kalan kulun mahdollistaminen Ruotilan Myllykosken
kalliokynnyksen ja Keisarinkosken vesilaitospadon ohitse, joka avaa Summanjoen aina Enäjärven
yläpuoliseen Koskelankoskeen asti. Tämän myötä tulee ajankohtaiseksi kunnostaa Summanjoen
keskiosan 10 koskea (Pitkäkoski, Hevoskoski, Karjakoski, Ruotilan Myllykoski, Raitakoski,
Ritakoski, Keisarinkoski, Ylempi Keisarinkoski, Hakolautankoski ja Turpaankoski). Näistä kaksi
alinta, Pitkäkoski ja Hevoskoski, on kunnostettu jo aiemmin, mutta ne tulee täydennyssoraistaa.
Viimeisessä vaiheessa tulee mahdollistaa kalojen kulku Summanjoen Koskelankosken padon ohi,
joka avaa meritaimenille nousumahdollisuuden aina pääuoman latvoille ja sivujoki Kelkanjokeen
saakka. Tämän myötä myös pääuoman latva-alueen viisi koskea (Alempi ja Ylempi Koskelankoski,
Rahikankankaankoski, Huhmarkoski ja Kelkanjoen Myllykoski) tulee kunnostaa.
Kalaväylätoimitus tehty, jokisuu- ja jokikalastuksen rajoittaminen
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Summanjoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
41
Muut suositukset
3.24 Vehkajoen vesistöalue
VA Nro Nimi
12 Vehkajoen vesistöalue
F (km2)
380,28
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
4,20
13,05
75,92
2,35
4,48
Yleiskuvaus
Vehkajoki laskee jokisuulla sijaitsevaan Kirkkojärveen (0,7 m mpy), jonka alapuolisen
Mullinkosken kautta joki lopulta päätyy Savilahteen ja edelleen Haminanlahteen keskellä Haminan
kaupunkia.Vehkajoki on monihaarainen vesistö, jossa on keskimääräistä enemmän järviä.
Vehkajoen päähaaran voi katsoa alkavan Hainus-järvestä (53,9 m mpy). Päähaaraan laskevat
keskijuoksulla Kannusjärven ja Piutulan haarat. Vehkajoki virtaa lukuisten järvien läpi, joita on
varsinkin yläjuoksulla Pyhällön alueella.
Vehkanjoen vesi on ruskeaa, mutta keski- ja yläjuoksulla varsin selkeää. Valuma-alueesta kolme
neljäsosaa koostuu metsistä. Pellot ovat keskittyneet ala- ja keskijuoksun jokilaaksoihin.
Vehkajoen alaosa on perattu vuosina 1911–1912, lisäksi 1960- ja 1980-luvulla tehtiin laajoja
perkaussuunnitelmia, mutta ei hankkeita toteutettu. Pääosassa vesistöä toteutettujen perkausten
luomat olosuhteet ovat kuitenkin edelleen vallitsevia (Kaakkois-Suomen ely-keskus 2011****).
Töytärinkosken säännöstelypadon purkamisen myötä meritaimen pääsee nousemaan Vehkajoessa
Haminan Myllykylässä sijaitsevan Myllykosken myllypatoon asti. Töytärinkoski ja sen alapuolinen
koski kunnostettin Töytärinkosken patomuutoksen yhteydessä (Vanninen, henk.koht. tiedonanto).
Myös Vehkjärven luusuan Vähäkoski on kunnostettu rakentamalla paikalle koskeksi muotoiltu
pohjapato, jolla nostettiin järven vedenpintaa.
Myllykylän padon yläpuolisessa vesistössä on runsaasti potentiaalista poikastuotantoaluetta (mm.
Vanninen 2008), joista Vehkajoen keskiosan koskialueet Vehkjärven ja Ihamaanjärven välissä on
kunnostettu jo aiemmin. Ylempänä päähaarassa ainoa pato on Koivuniemenkosken pato ja Piutulan
haarassa esteen muodostaa Salakkajoen Rysäkosken köngäs (Vanninen 2008). Muutamissa
latvajärvissä on lisäksi patoja, joilla ei ole meritaimenen kannalta merkitystä (Lempinen 2001).
Vehkajoen suulle Kirkkojärveen laskee Valkjärvestä (45,1 m mpy) alkava Husulanjoki-PyölijokiSahaojan purovesistö, joka on alaosiltaan jo nykyisin meriyhteydessä. Kirkasvetissä
lähdevaikutteisessa Sahaojassa on kuitenkin useampi este, jotka estävät tai vaikeuttavat
meritaimenten nousua (Vaittinen 2006). Tässä sivuhaarassa ei kuitenkaan ole nykyisin taimenta
(Vanninen, henk.koht. tiedonanto).
Vehkajoen suistossa sijaitseva Kirkkojärvi kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0403001).
42
Vesistön alkuperäinen meritaimenkanta on todennäköisesti hävinnyt. Vehkajokeen on sittemmin
istutettu vaihtelevasti taimenta, istukkaiden ollessa pääosin Isojoen kantaa. Joesta on viime vuosilta
havaintoja nousutaimenista ja joen alaosalla tapahtuu ajoittaista lisääntymistä (Kokko ym. 1986a,
Lempinen 2001, Tapaninen, henk.koht. tiedonanto).
alueelle vieraiden taimenkantojen (mm. Isojoki ja Luutajoki) käyttö Vehkajoen istutuksissa tulee
lopettaa. Mustajoen taimenkannan istutukset on suositeltavaa aloittaa lähelle merta laskevasta
tyhjillään olevasta Sahaojasta.
Meritaimenen kannalta Vehkajoen ensisijainen ongelma on Myllykylän pato, joka nykyisellään
estää nousun sen yläpuolisille osin kunnostetuille koskialueille. Kalan kulun Myllykylän padon
ohitse mahdollistavan pohjapatoratkaisun suunnittelu on kuitenkin jo aloitettu (Tapaninen &
Vanninen, henk.koht. Tiedonannot).
Jo meriyhteydessä olevalla alajuoksun alueella Husulanjoki-Pyölinjoki-Sahaoja purovesistön
potentiaaliset meritaimenen poikastuotantoalueet tulee kunnostaa ja kaikki merkittävät esteet tulee
purkaa, tai varustaa kalan kulun mahdollistavalla ratkaisulla. Kunnostettuun Sahaojaan voidaan
kunnostusten myötä aloittaa heti Mustajoen meritaimenkannan kotiuttaminen, kun istukkaita tulee
saataville.
Myllykylän padon alapuoliset Kolsilankoski ja Myllykoski sekä padon yläpuolinen Sahakoski
Vehkajoen pääuomassa kannattaa kunnostaa samalla kertaa. Hanke on järkevintä yhdistää
Myllykylän patomuutoksen toteuttamiseen.
Myllykylän padon purkaminen avaa meritaimenelle nousun Vehkjärveen ja edelleen suuren osaan
vesistöä, sillä seuraava nousueste päähaarassa on vasta Koivuniemenkosken pato ja Piutulan
haarassa Salakkajoen Rysäkosken köngäs (Vanninen 2008). Kannusjärven haarassa meritaimenen
nousulle ei ole merkittäviä esteitä.
Koska Vehkjärven ja Ihamaanjärven väliset koskialueet Vehkajoessa on jo kunnostettu, tulee
seuraavaksi kunnostaa päähaarassa Ihamaanjärven ja Koivuniemenkosken padon välillä sijaitsevat
yhdeksän koskea (Korkuskoski, Muurahaiskoski, Kattilakoski, Mustakoski, Riiankoski, Helakoski,
Riikinkoski, Pasilankoski, Koivuniemenkoski). Piutulan haarassa Piutulanjoen Harjunkoski ja
Salakkajoen Salakkakoski sekä Kannusjärven haarassa Myllyjoen koskialueet tulee myös kunnostaa
meritaimenen lisääntymisalueeksi.
Meritaimenten kulun mahdollistaminen Koivuniemenkosken padon ohitse Vehkajoen päähaarassa
tulee ajankohtaiseksi viimeistään kun sen alapuoliset koskialueet saadaan kunnostetuksi. Samassa
hankkeessa lienee järkevää kunnostaa myös heti padon yläpuolella sijaitseva Myllyjärvenkoski.
Myöhemmässä vaiheessa tulee kunnostaa myös muita potentiaalisia meritaimenen
lisääntymisalueeksi kelpaavia kohteita, kuten Vannisen (2008) esiin nostamat kohteet
Kannusjärveen laskeva Kitulanoja, päähaaran kosket Hainus-järven ja Myllyjärven välisellä
osuudella ja Piutulanjärveen laskevalla Salakkajoen reitillä.
43
Kalaväylätoimitus tehty, jokisuu- ja jokikalastuksen rajoittaminen
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Vehkajoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
Muut suositukset
3.25 Ravijoen vesistöalue
VA Nro Nimi
F (km2)
60,69
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,70
15,88
78,18
2,31
0,94
Yleiskuvaus
Ravijoki laskee Ravijoenlahteen Haminan itäpuolella. Joki saa alkunsa soilta ja pienistä järvistä.
Ravijoen valuma-alueen yläosilla on runsaasti ojitettuja suoalueita. Alavirtaan mentäessä valumaalue on pääosin peltoa ja metsää. Joen vesi on saven ja humuksen värjäämää, johtuen valumaalueen maankäytöstä. Ylävirtaan mentäessä näkösyvyys kasvaa hiukan (Vaittinen 2006). Ravijoki
perattiin perusteellisesti vuosina 1957-1961, joka hävitti esimerkiksi taimenen lisääntymisalueena
toimineen joen suukosken kokonaan (Hurme 1970).
Vaittisen (2006) kartoittamalta alueelta löydettiin kolme koskea. Ravijoen alajuoksulla, noin 2
kilometriä mereltä, olevassa koskessa oleva myllypato on täydellinen vaelluseste.
Vesistön alkuperäinen taimenkanta on hävinnyt.
Ensisijainen toimenpide Ravijoella on kalan kulun mahdollistaminen lähellä jokisuuta Ravijoen
kylässä sijaitsevan vanhan myllypadon ohitse. Tämän jälkeen tulee kunnostaa Ravijoen koskialueet.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa koko vesistössä.
44
Muut suositukset
3.26 Virojoen vesistöalue
VA Nro Nimi
11 Vironjoen vesistöalue
F (km2)
357,42
F (km)
Suomen
puolella
kokonaan
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,95
13,30
78,73
1,75
3,27
Yleiskuvaus
Virojoki laskee Virojoen kylän halki Virolahteen. Joki saa alkunsa Ensimmäisen Salpausselän
eteläpuolisilta soilta ja pienistä järvistä. Varsinainen Virojoki alkaa Virojärvestä (64,9 m mpy).
Virojoen vesi on ruskeaa. Valuma-alueesta valtaosa koostuu metsistä. Peltoala on keskittynyt
Virojoen ala- ja keskiosalle ja Onkamaanjoen laaksoon. Jokiuomista esimerkiksi Onkamaanjoki ja
Virojoen yläosa on perattu.
Virojoen kolme alinta koskea (Keskustankoski, Myllykoski ja Kantturakoski) on kunnostettu 2000luvun alussa ja samalla Myllykosken osittainen nousueste poistui (Tapaninen 2003a).
Virojoessa on jäljellä neljä nousuestepatoa; Kantturakosken voimalaitospato, Pitkäkosken
voimalaitospato, Ylemmän myllykosken vanha myllypato ja Virokosken patoraunio (Toiviainen
2013).
Kantturakosken padon alapuolelle Virojokeen laskee Saarasjärvestä (19,1 m mpy) Saarasjärvenoja,
jossa säilynyt luonnonvarainen taimenkanta (Vanninen 2001).
Virojoen Kantturakosken pato on Kansallisen kalatiestrategian (MMM 2012) kärkikohteita.
Virojoen Uudensillankosken koskijakso kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0414013).
Virojoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Virojoen taimenkanta
ryhmittyy laajemmassa tarkastelussa samaan ryhmään Viipurinlahden ja Karjalan kannaksen
luonnonvaraisten alkuperäiskantojen kanssa (Koljonen ym. 2013, Koljonen ym. 2014).
Saarasjärvenojan ja Virojoen yläjuoksun taimenkannat eroavat geneettisessä tarkastelussa jonkin
verran toisistaan, mutta tämä saattaa selittyä osin sillä että toinen populaatioista on anadrominen ja
toinen paikallinen. Virojoen yläjuoksun kanta muistuttaa Mustijoen ja Porvoonjoen vaellusesteiden
takana säilyneitä alkuperäisiä taimenkantoja. Yläjuoksun kanta on todennäköisesti ollut aikoinaan
osa anadromista populaatiota ja jäänyt joen patoamisen jälkeen eristyksiin (Koljonen ym. 2013).
45
Saarasjärvenojan ohella myös Kantturakosken alapuolisilta pääuoman koskialueilta on löydetty
satunnaisesti taimenen poikasia (mm. Saura 2001, Toiviainen 2013) ja myös havaintoja
nousutaimenista on tehty (Tapaninen, henk.koht. tiedonanto).
Virojoen yläjuoksulla Virojärven alapuolisella alueella elävä paikallinen taimenkanta vaikuttaa
geneettisen näytteen perusteella elinvoimaiselta. Saarasjärvenojan taimenkannan perimä vaikuttaa
sen sijaan varsin kapealta (Koljonen ym. 2013).
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja (Koljonen ym. 2013). Nykyisistä taimenesiintymistä
Saarasjärvenojassa ja Virojoen yläjuoksulla voidaan tehdä siirtoistutuksia tyhjille sopiville
elinalueille, mikäli populaatioiden tila sen mahdollistaa. Toinen työläämpi vaihtoehto on pyytää
näiltä alueilta emoja, joista lypsetty mäti haudotaan Virojoen vesistöalueella tai lähiseudulla
hautomossa ja istutetaan seuraavana keväänä poikasina.
Saarasjärvenojan kannan elinkelpoisuuden parantamiseksi voidaan tarvittaessa harkita myös
yksilöiden siirtämistä Virojoen yläjuoksun populaatiosta Saarasjärvenojaan (Koljonen ym. 2013).
Virojoen vesistön tärkein yksittäinen toimenpide ovat kalan kulun mahdollistaminen
Kantturakosken voimalaitospadon ohitse. Prosessi kalatievelvoitteesta on parhaillaan
Korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä.
Kantturakosken alle meriyhteyteen laskeva Saarasjärvenoja tulee kunnostaa, mutta kunnostukset
kannattaa toteuttaa vasta, kun valtatie 7:n rakentaminen moottoritieksi on toteutettu, sillä uusi
tielinjaus tulee risteämään puron kanssa useassa kohtaa.
Meritaimenen nousun mahdollistuessa ylemmäs vesistöön on seuraava tärkeä toimenpide on
Kantturakosken ja Pitkäkosken patojen välisellä alueella sijaitsevien viiden kosken (Toukosenkoski,
Tammakoski, Ämpärlähteenkoski, Pyöräkoski jaVuolteenkoski) kunnostaminen. Kyseisille koskille
on jo laadittu kunnostussuunnitelma (Toiviainen 2013). Samalla meriyhteyteen tulevasta
Onkamaanjoesta on aiheellista kunnostaa ainakin Patasalmensillankoski.
Seuraavaksi tärkein toimenpide on kalan kulun mahdollistaminen Pitkäkosken voimalaitospadon ja
Toikankosken padon ohitse. Toikankosken padon jälkeen meritaimenilla on mahdollista nousta aina
Virojärveen ja Virojoen yläjuoksulle laskevaan Ounionjokeen saakka. Tämän myötä tulee
ajankohtaiseksi kunnostaa Virojoen yläosan kahdeksan koskea (Toikankoski, Joenpolvi,
Uudensillankoski, Ahvenkoski, Kuirinkoski, Alempi Virokoski, Virokoski ja Mullikkakoski) sekä
Ounionjoen kolme koskea.
Kalaväylätoimitus tehty, voi olla tarpeen laajentaa
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Virojoen vesistössä. Säädeltyä vapakalastusta voidaan
46
Muut suositukset
3.27 Vaalimaanjoen vesistöalue
VA
Nro Nimi
Vaalimaanjoen
10 vesistöalue
F (km2)
244,96
F (km)
Suomen
puolella
238,56
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,90
12,40
80,02
1,69
3,00
Yleiskuvaus
Vaalimaanjoki saa alkunsa Luumäen Luotosenjärvestä (66,6 m mpy) ja laskee Venäjän puolella
Itäiseen Suomenlahteen. 45 kilometrin pituinenVaalimaanjoki on Suomen eteläisin rajajoki, joka on
noin 1,7 kilometrin matkalta valtakunnan rajana (Vihtonen 2007).
Suurin osa valuma-alueesta koostuu metsistä. Peltoala on keskittynyt Miehikkälän ympäristön
jokilaaksoihin. Vaalimaanjoen vesi on ruskeansävyistä (Vihtonen 2007).
Vaalimaanjoessa on 30 koskea. Koskialueiden kokonaispituus on noin 2,3 kilometriä ja niiden
pinta-alaksi on arvioitu 1,72 hehtaaria (Vihtonen 2007). Joen alaosa Reinikkalankoskelta
Savanjärvelle on kuitenkin perattu aikoinaan (Kaakkois-Suomen ely-keskus 2011**).
Reinikkalan järjestelypadon purkamisen myötä meritaimen pääsee nykyisin nousemaan
Mattilankosken padolle, jonka muutostyöt ovat parhaillaan käynnissä (Tapaninen, henk.koht.
tiedonanto). Seuraava nousueste on Savankosken säännöstelypato Välijärven ja Savanjärven
välissä, jonka alapuolella Vaalimaanjoessa on 11 koskea. Savankosken säännöstelypadon
yläpuolella pääuomassa on vielä Hauhiankosken myllypato, joka on osittainen vaelluseste
(Vihtonen 2007). Taimen on luontaisesti päässyt ilmeisesti nousemaan aina vesistön latvoille
saakka (Kokko ym. 1986b).
Vaalimaanjoen länsiranta Tingankoskenmäen alueella (alue FI0414006) ja Vaalimaanjoen
läpivirtausjärvi Tyllinjärvi (alue FI0414002) kuuluvat Natura 2000 –ohjelmaan.
Vesistön alkuperäinen meritaimenkanta on todennäköisesti hävinnyt. Vaalimaanjokeen on
sittemmin istutettu vaihtelevasti taimenta, istukkaiden ollessa pääosin Isojoen kantaa (Vihtonen
2007).
Vaalimaanjoen yläjuoksulle on kotiutunut vuonna 2007 tehdyistä Kymijoen Isojoen kannan
vastakuoriutuneiden poikasten istutuksista luontaisesti lisääntyvä taimenkanta (Vihtonen,
henk.koht. tiedonanto).
47
alueelle vieraiden taimenkantojen (mm. Isojoki) käyttö Vaalimaanjoen istutuksissa tulee lopettaa.
Meritaimenkannan elvyttämisen kannalta ensisijainen toimenpide Vaalimaanjoella on joen
alajuoksun meriyhteydessä olevien koskien kunnostaminen. Sivupuroista alajuoksulle laskeva
Kanaoja (ks. Vaittinen 2006) tulee kunnostaa.
Rajalla sijaitsevien Rytkönkosken ja Sillanpäänkosken kunnostaminen ei liene mahdollista ja
Reinikkalankoski on kunnostettu jo aiemmin. Myös Mattilankoski kunnostetaan patomuutoksen
yhteydessä. Näiden lisäksi Savankosken padon alapuolella on seitsemän muuta koskea (Vaalimaan
Myllykoski, Karpankoski, Kotolankoski, Ahonkoski, Heikkilänkoski, Kauppilankoski, Savankoski),
jotka tulee kunnostaa. Myös Miehikkälän läpi Vaalimaanjokeen laskeva Huudinoja tulee kunnostaa.
Myllykosken ja Savankosken kunnostaminen voidaan toteuttaa myös erillisinä hankkeina, mikäli
samassa yhteydessä puretaan koskissa olevat nousuesteet. Savankosken padon muokkaaminen kalan
kulun mahdollistavaksi on joka tapauksessa tärkeysjärjestyksessä seuraavana, sillä se mahdollistaa
meritaimenten nousun mahdollisesti aina vesistön latvoille, mutta vähintäänkin Hauhiankosken
myllylle saakka.
Hauhiankosken vaellusesteen poisto kannattaa yhdistää laajempaan kunnostushankkeseen, johon
sisältyy joen keskiosan 12 koskea (Taipaleenkoski, Pillankoski, Hauhiankoski, Kalliokoski, PienVuorikoski, Välikoski, Nurmikoski, Vuorikoski, Suntiankoski, Tingankoski, Pekkolankoski ja
Matarakydönkoski).
Joen yläjuoksulla Muurolan ja Luotosenjärven välillä sijaitsee seitsemän koskea (Luusilankoski,
Muurolan Myllykoski, Pääläisenkoski, Koivumäenkoski, Nokankoski, Koskelankoski ja
Kiiportainkoski), jotka tulee kunnostaa Vaalimaanjoen keskiosan koskien jälkeen.
Kunnostusten edetessä yläjuoksulle, tulee selvittää myös päähaaraan laskevien sivupurojen
kunnostustarve ja soveltuvuus taimenelle. Tällaisia kohteita Vaalimaanjoen yläjuoksulla ovat
ainakin Hauhiansaara latvahaaroinen, Vaalimaanjokeen lännestä Saareksista ja Valkjärvestä
Pekkolassa laskeva puro, Lammossillanoja-Vuolteenoja ja Ruosteoja
Vaalimaanjoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
48
3.28 Urpalanjoen vesistöalue
VA Nro Nimi
9 Urpalanjoen vesistöalue
F (km2)
557,34
F (km)
Suomen
puolella
467,18
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
3,80
12,80
76,18
1,91
5,31
Yleiskuvaus
Urpalanjoki laskee Viipurinlahteen Venäjän puolella. Joki saa alkunsa Ensimmäisen Salpausselän
eteläpuolisilta soilta ja pienistä järvistä. Urpalanjoen katsotaan alkavan Urpalonjärvestä (60,2 m
mpy) Luumäellä. Urpalanjoen pituus on noin 67 kilometriä, josta Venäjän puolella noin 13
kilometriä. Vesistön pinta-alasta noin 84 % sijaitsee Suomen puolella (Saura 2001, Saukkonen ym.
2009, Kaakkois-Suomen ely-keskus 2011).
Urpalanjoen vesi on ruskeaa. Valuma-alueesta noin kolme neljännestä koostuu metsistä. Pellot
painottuvat joen latvoille Luumäelle ja toisaalta lähelle valtakunnanrajaa. Joki virtaa lähellä rajaa
useamman suuremman järvilaajentuman lävitse. Venäjän puolella joessa on kymmenkunta koskea,
joista moni on käytännössä luonnontilainen (Tapaninen 2006).
Urpalanjoessa on tehty laajamittaiset perkaus- ja kuivatustyöt noin 45 kilometrin matkalla aina
Suurijärven luusuaan saakka. Hankkeeseen liittyvät myös Suurijärven ja Urpalonjärven säännöstelyt
(Saukkonen ym. 2009, Kaakkois-Suomen ely-keskus 2011).
Meritaimen pääsee nykyään nousemaan Muurikkalan voimalaitospatoon saakka, joka sijaisee noin
16,5 kilometriä jokisuulta. Padon omistajalla on vuodelta 1950 oleva lupavelvoite rakentaa ja
kunnossapitää kalatietä sekä luovuttaa sitä varten tarpeellinen vesimäärä, mikäli kalatie katsotaan
tarpeelliseksi (Saura 2001). Vuonna 1986 patoon on rakennettu jonkinlainen, ilmeisen huonosti
toimiva, ”kalatie” (Saukkonen ym. 2009).
Nykyisellään Suomen puolella meritaimenen saavutettavissa on Muurikkalan padon alapuolisen
Myllykosken ja Tynnyrkosken ohella vain muutama pieni niva-alue ja Venäjän puolelta laskeva
Kanaoja, jonka alimmat muutama sata metriä virtaavat rajavyöhykkeellä. Myllykoskea,
Tynnyrkoskea, Kanaojan suuta ja muutamia nivoista on soraistettu viime vuosina. Laisniemen ja
Muurikkalan padon väliset nivat ovat vielä kunnostamatta (Vihtonen, henk.koht. tiedonanto).
Seuraava este on Salajärvenkosken voimalaitos suurempaan Väkevänjärveen kapealla kannaksella
yhteydessä olevan Salajärven luusuassa. Joessa on vielä kolmas merkitävä este, Joutsenkosken
voimalaitospato, joka sijaitsee Väkevänjärven ja Suurijärven välissä.
Joutsenkosken padon yläpuolisen järvialueen jälkeen aukeaa pitkä vapaa jokisuus, jonka alueella on
runsaasti pudotuskorkeutta ja koskialaa. Alueen koskista useita on viime vuosina soraistettu tai
kunnostettu osittain, ja Tuomistonkoski on kunnostettu kokonaan. Myös latvahaara Kirkkojoen
koskia on kunnostettu osittain (Tapaninen 2003b, Vihtonen 2013a).
Vihtonen (2013b) arvioi Joutsenkosken padon alapuolisten Urpalanjoen koskija niva-alueiden
pinta-alaksi noin 1,2 hehtaaria ja keskijuoksun vastaavaksi pinta-alaksi (välillä KaitainkoskiKissanhäntä) noin 2,8 hehtaaria. Laskelmiin ei sisälly sivuhaarojen potentiaalisia tuotantoalueita,
jotka esimerkiksi Ihakselanjoen ja Kirkkojoen osalta ovat merkittäviä.
49
Urpalanjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta (Koljonen ym. 2013,
2014). Urpalanjoen meritaimenkannan levinneisyys Suomen puolella on tosin toistaiseksi
rajoittunut vain Muurikkalan voimalaitospadon alapuoliselle muutaman kilometrin mittaiselle
jokiosuudelle, jossa tapahtuu ajoittain vähäistä luontaista lisääntymistä (mm. Vihtonen 2012).
Suomen puolella taimen on kuitenkin ollut jo pidempään hyvin harvalukuinen (mm. Kokko &
Turunen 1989).
Vesistön latvoilla Kirkkojoessa on nykyisin paikallinen luonnonvarainen taimenpopulaatio, joka on
syntynyt Luutajoen taimenkannalla tehdyistä istutuksista (Vihtonen 2012). Urpalanjoen ylä- ja
keskiosan koskilla on tehty viime vuosinakin satunnaisia havaintoja taimenista. Nämä taimenet
saattavat olla peräisin Kirkojoesta. Pitkäjärveen laskevasta Ruskianvedenojasta on myös paikallista
tietoa ja havaintoja taimenista.
Meritaimen on noussut aiemmin ainakin Salajärveen, eli käytännössä Joutsenkosken padolle saakka
(Hurme 1962, 1970). Paikallisten mukaan sopivilla virtaamilla meritaimenia olisi päässyt
nousemaan Joutsenkoskesta ajoittain ylikin, sillä kookkaita taimenia on ilmeisesti aikoinaan saatu
myös joen keskijuoksulta satunnaisesti (Vihtonen, henk.koht. tiedonanto).
Salajärvenkoskesta on taimenhavaintoja vielä 1980-luvulta. Tälle Muurikkalan ja Salajärvenkosken
patojen väliselle osuudelle laskevan Ravinsaaran yläjuoksulla Onkilamminojassa oli paikallisten
mukaan taimenta ainakin vielä 1950-luvulla. Myös Urpalanjokeen Muurikkalan padon alapuolelle
rajavyöhykkeellä laskevasta Tuorusojasta on 1950-luvulta taimenhavaintoja (Vihtonen, henk.koht.
tiedonanto).
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Vieraan taimenkannan istutukset olisivat myös
vastoin Rajajokisopimusta. Urpalanjoen taimenkannan elpyminen ja palautuminen laajemmin
Suomen puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi mahdollisesti molemmin puolin rajaa
sijaitsevat vaellusesteet poistamalla (Koljonen ym. 2013).
Kirkkojoen alunperin vierasperäistä taimenkantaa ei tarvitse hävittää, mutta sitä ei myöskään tule
tarkoituksellisesti levittää laajemmin vesistössä. Urpalanjoen oman taimenkannan siirtoistutuksia
tyhjille sopiville elinalueille voidaan tehdä aikanaan, kunhan alajuoksun populaation tila Suomen
puolella sen mahdollistaa.
Ensisijainen toimenpide on kalan kulun mahdollistaminen lähellä Venäjän rajaa sijaitsevien
Muurikkalan, Salajärvenkosken ja Joutsenkosken voimalaitospatojen ohitse. Myös mahdolliset
rajavyöhykkeen esteaidat tulee purkaa joesta (Koljonen ym. 2013).
Muurikkalan padon alapuoleliset kosket (Tynnyrkoski ja Myllykoski) ja nivat tulee kunnostaa.
Myllykosken kunnostus on järkevintä yhdistää samaan hankkeeseen Muurikkalan padon
kalatierakentamisen kanssa, koska koski sijaitsee välittömästi padon alapuolella.
Rajavyöhykkeelle laskeva lähdevaikutteinen Tuorusjärvenoja tulee kunnostaa meritaimenen
poikastuotantoalueeksi, vaikka rehevä puro ei nykyisellään sovellukaan taimenelle.
Tuorusjärvenojan kunnostukset kannattaa yhdistää yläpuolisen Tuorusjärven säännöstelyn
purkamiseen ja puron peruskuivatushankkeeseen.
50
Meritaimenen nousun mahdollistuessa Salajärvenkosken padolle saakka, tulee kunnostaa
meriyhteyteen aukeavat Lanakoski, Tohmonkoski, Hevoskoski ja Salajärvenkoski sekä
Urpalanjokeen laskeva entinen taimenpuro Ravinsaara-Onkilamminoja. Salajärvenkosken
kunnostaminen on järkevintä yhdistää samaan hankkeeseen kalatierakentamisen kanssa, koska
koski sijaitsee välittömästi padon alapuolella.
Urpalanjoen keskijuoksulla on runsaasti koskia, jotka tulee kunnostaa, kun meritaimen pääsee
nousemaan Joutsenkosken padon yläpuolelle. Alueelle laskevan Ihakselanjoen kosket tulee
kunnostaa samaan aikaan.
Urpalanjoen yläosan kosket tulee kunnostaa keskijuoksun kunnostusten jälkeen. Samalla tulee
kunnostaa sivupuroista ainakin Saarenoja-Naarajärvenojan koskialueet.
Urpalanjoki laskee mereen Venäjän puolella.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa Urpalanjoen vesistössä. Nykytilassaan Urpalanjoen
taimenkanta ei kestä Suomen puolella minkäänlaista kalastusta (Koljonen ym. 2013). Säädeltyä
vapakalastusta voidaan aikanaan harjoittaa taimenkannan vahvistuttua ja levittäydyttyä Suomen
puoleiseen vesistöön, mikäli taimenet vapautetaan.
Muut suositukset
3.29 Kaltonjoen (Santajoen) vesistöalue
VA Nro Nimi
86.003 Kaltonjoen vesistöalue
F (km2)
186,68
F (km)
Suomen
puolella
64,94
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
4,43
7,48
78,79
2,38
6,92
Yleiskuvaus
Kaltonjoen vesistö laskee Santajokena Viipurinlahteen Venäjän puolella. Joki saa alkunsa soilta ja
pienistä järvistä Urpalanjoen ja Vilajoen vesistöjen välisellä alueella. Varsinainen Kaltonjoki laskee
Ala-Sammalinen-järvestä (27,9 m mpy) Venäjän puolelle, mutta käytännössä useita peräkkäisiä
järviä yhdistävä jokireitti alkaa jo Ottojärvestä (45,1 m mpy). Vesistöalueen pinta-alasta noin 35 %
sijaitsee Suomen puolella (Saura 2001).
Kaltonjoen vesi on ruskeaa. Valtaosa valuma-alueesta on metsää. Peltojen osuus on suhteellisen
vähäinen. Vesistöjen osuus valuma-alueesta on hieman keskimääräistä suurempi. Joki virtaa lähellä
rajaa useamman suuremman järvilaajentuman lävitse.
Toisin kuin Koljonen ym. (2013) virheellisesti esittävät, on Kaltonjoen latvoilla Suomen puolella
neljässä paikassa pato tai padot, joista kolme on täydellisiä nousuesteitä (Toiviainen 2013).
Meritaimenten nousu pysähtyy viimeistään rajavyöhykkeellä olevaan Ala-Sammalisen patoon.
51
Seuraava täydellinen nousueste on Husujärven alapuolella oleva settipato. Husujärven yläpuolisen
Ylijärven säännöstelypatokin muodostaa osittaisen nousuesteen. Jokireitin ylin este on Ketunkosken
voimalaitospato Ottojärven alapuolella, joka muodostaa täydellisen vaellusesteen .
Kaltonjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta (Koljonen ym. 2013,
2014). Toisin kuin Koljonen ym. (2013) virheellisesti esittävät, rajoittuu taimenen levinneisyys
nykyisellään vain Venäjän puoleiseen osaa vesistöä.
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja (Koljonen ym. 2013). Vieraan taimenkannan
istutukset olisivat myös vastoin Rajajokisopimusta. Kaltonjoen taimenkannan elpyminen ja
palautuminen laajemmin Suomen puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi mahdollisesti
molemmin puolin rajaa sijaitsevat vaellusesteet poistamalla.
Meritaimenten nousu Suomen puolelle Kaltojoen reitillä tulee mahdollistaa purkalla tai ohittamalla
nykyiset nousuestepadot. Ensijainen kunnostustarve kohdistuu kahteen alimpaan patokohteeseen
(Ala-Sammalinen ja Husu), joiden alueella tulee tehdä myös elinympäristökunnostuksia.
Ketunkosken kunnostus voidaan toteuttaa, vaikka ylempää voimalaitospatoa ei purettaisi tai
varustettasi kalatiellä.
Kaltonjoen reitille laskee Suomen puolella myös muutamia sivupuroja, joiden soveltuvuus
taimenelle tulee selvittää.
Santajoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
Nykyinen Kaltonjoen taimenkantaa edustava DNA-näyte on vähälukuinen, joten sitä olisi
suositeltavaa täydentää lisänäytteillä (Koljonen ym. 2013).
3.30 Vilajoen vesistöalue
VA Nro Nimi
8 Vilajoen vesistöalue
F (km2)
344,09
F (km)
Suomen
puolella
252,42
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,84
6,41
83,02
1,73
5,99
52
Yleiskuvaus
Vilajoki laskee Viipurinlahteen Venäjän puolella. Vilajoki laskee Tittara-järvestä (54,1 m mpy),
mutta varsinaisesti kyseinen vesistöreitti saa alkunsa ylempää Vilkjärvestä (74 m mpy). Vilajoen
läntinen samanniminen haara alkaa Koppisenjärvestä (48,6 m mpy), mutta käytännössä reitin ylin
järvi on bifurkaatiojärvi Urpalonjärvi (60,2 m mpy), josta saa alkunsa myös naapurivesistön
Urpalanjoki. Vesistön pinta-alasta noin 73 % sijaitsee Suomen puolella (Saura 2001).
Vilajoen vesi on humusväritteistä, mutta selkeää. Valuma-alueesta valtaosa koostuu metsistä ja
peltojen osuus on vähäinen. Joki virtaa lähellä rajaa useamman suuremman järvilaajentuman lävitse
ja myös ylempänä molemmissa jokihaaroissa on useita järviä.
Lähellä Venäjän rajaa Leinossa on kaksihaaraisen kosken molemmissa haaroissa nousuestepadot.
Ylempänä Vilajoen itäisessä päähaarassa on Kartanonkosken kalliokynnykset Ylämaalla
(Toiviainen 2013). Mahdollisesti myös Venäjän puolella voi olla meritaimenten nousun estäviä
esteitä. Paikallista taimenta esiintyy ainakin Ylämaan tasalla molemmissa jokihaaroissa (Vaittinen,
Vilajoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Vilajoen Suomen
puoleiselta yläjuoksulta olevissa näytteissä oli kuitenkin havaittavissa mahdollisesti myös
jonkinlaista istutusten vaikutusta. Tulokset myös viittaavat siihen, että lisääntyminen on jo
pidempään ollut paikallisten yksilöiden varassa (Koljonen ym. 2013, 2014).
Vilajoen itäisen päähaaran ohella, myös läntisessä haarassa on ainakin aiemmin ollut taimenta
(Vaittinen, henk.koht. tiedonanto). Venäjän puolella joen alaosan koskissa on harva luonnonkanta.
Kuitenkaan Suomen rajan tuntumasta ei aikoinaan saatu koekalastuksissa taimenta (Tapaninen,
vastoin Rajajokisopimusta. Vilajoen taimenkannan elpyminen ja meritaimenten palaaminen
Suomen puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi mahdollisesti molemmin puolin rajaa
sijaitsevat vaellusesteet poistamalla.
Vilajoen vesistön ensisijainen toimenpide on kalan kulun mahdollistaminen Venäjän puolelle
ulottuvasta Pukalus-järvestä ylävirtaan Lahnajärveen ja edelleen Vilajoen Suomen puoleisille
koskialueille. Leinossa järvien välisessä joessa on Myllysaaren molemmin puolin säännöstelypadot,
jotka estävät taimenen nousun. Kalatie on järkevintä rakentaa eteläiseen Leinonkosken haaraan,
johon ohjautuu suurempi virtaama (Toiviainen 2013). Samassa yhteydessä tulee kunnostaa
Leinonkosken ohella pohjoishaaran Vanhanmyllynkoski.
Vilajoen yläjuoksun olemassaolevan taimenkannan vahvistamiseksi elinympäristökunnostukset
kannattaa kohdentaa ensin (itäiseen) Vilajoen haaraan, ja sen koskialueille (Kartanonkoski,
Käpylänkoski ja Pentinkoski). Kartanonkoskella tulee kunnostusten yhteydessä tehdä myös
taimenen nousumahdollisuuksia parantavia toimia koskessa olevien kalliokynnysten yhteyteen.
53
Läntisen Vilajoen alajuoksun kolme koskialuetta (Ylämaankoski, Saareskoski ja Pajuportaankoski)
tulee kunnostaa päähaaran koskien jälkeen. Vilajoen haaran ja läntisen Vilajoen alajuoksujen kuusi
koskea voi olla kannattaa kunnostaa samaan aikaan yhtenä hankkeena.
Vilajoen haaran Mantsankoski ja läntisen Vilajoen haaran Ortokoski tulee kunnostaa kun
alajuoksujen kohteet on kunnostettu.
Vilajoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
3.31 Tervajoen vesistöalue
VA Nro Nimi
7 Tervajoen vesistöalue
F (km2)
203,89
F (km)
Suomen
puolella
107,8
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
2,21
8,21
84,02
1,01
4,55
Yleiskuvaus
Tervajoki laskee Viipurinlahteen Venäjän puolella. Joki saa alkunsa lukuisista pienistä järvistä
Lappeenrannan Säämälän kylässä. Vesistön pinta-alasta noin 53 % sijaitsee Suomen puolella (Saura
2001).
Tervajoen vesi on humusväritteistä, mutta selkeää. Valtaosa valuma-alueesta on metsää. Vähäinen
peltoala keskittyy suurelta osin Tervajokilaaksoon.
Tervajoessa ei ainakaan Suomen puolella ole nousuesteitä. Suomenpuoleisessa Tervajoessa on viisi
koskea Toiviainen 2013).
Tervajoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta (Koljonen ym. 2014).
Tiettävästi Tervajoessa ei ole taimenta Suomen puolella, vaikka 1990-luvulta on epävarmoja tietoja.
2000-luvun alussa Venäjänkin puolella tehdyissä koekalastuksissa taimenta esiintyi Tervajoessa
vain sivupuroissa (Tapaninen, henk.koht. tiedonanto).
vastoin Rajajokisopimusta. Tervajoen taimenkannan elpyminen ja palautuminen laajemmin Suomen
54
puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi mahdollisesti elinympäristökunnostuksien ja
mahdollisten Venäjän puoleisten vaellusesteiden poistolla.
Tervajoen pääuoman koskialueet tulee kunnostaa.
Tervajoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
3.32 Hounijoen (Rakkolanjoen) vesistöalue
VA Nro Nimi
6 Hounijoen vesistöalue
F (km2)
621,65
F (km)
Suomen
puolella
370
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
9,11
17,34
68,71
1,82
3,02
Yleiskuvaus
Rakkolanjoki laskee Viipurinlahteen Venäjällä. Joki saa alkunsa Lappeenrannan keskustasta
lähtevistä puroista. Venäjän puolella Nurmessa Rakkolanjokeen yhtyy eteläisempi haara Hounijoki
(Alajoki). Hieman ennen Viipurinlahtea Rakkolanjokeen yhtyy pohjoisesta Hanhijoki, joka virtaa
kokonaan Venäjän puolella (Lindgren 2013). Hounijoen jokireitti laskee Humaljärvestä (55,5 m
mpy), joskin varsinainen Hounijoki alkaa vasta Suuri Pyhäkala -järvestä (54,8 m mpy).
Hounijoen pituus on 60 ja Rakkolanjoen 52 kilometriä. Rakkolanjoen yläosalla on pituutta noin 15
kilometriä ennen Haapajärveä, jonka läpi joki virtaa. Haapajärven jälkeen Rakkolanjoki virtaa
Suomen puolella vielä 13 kilometriä, kunnes se laskee Venäjän puolelle (Lindgren 2013). Vesistön
pinta-alasta noin 59 % sijaitsee Suomen puolella (Saura 2001).
Vesistön keskivirtaama on noin 4 m3/s (Peuhkuri ym. 2014). Hounijoen vesi on väriltään melko
tummaa ja humuksen värjäämää. Myös Rakkolanjoen vesi on väriltään ruskeaa (Lindgren 2013).
Valuma-alueesta reilu puolet koostuu metsistä. Peltoja on varsin runsaasti, miltei viidesosa valumaalueesta. Muihin Viipurinlahden jokiin verrrattuna myös rakennettuja alueita on tavallista
enemmän.
Rakkolanjoki on erittäin rehevä vesistö, jota kuormittavat teollisuuden ja Lappeenrannan kaupungin
käsitellyt jätevedet. Rakkolanjoen vedenlaatu tulee luultavasti paranemaan huomattavasti kun
puhdistettujen jätevesien lasku vesistöön loppuu ja lisävettä johdetaan Saimaasta. Lisävesi
johdetaan Rakkolanjoen koilliseen latvauomaan Kalliokoskenojaan (Lindgren 2013).
55
Hounijoen ja Rakkolanjoen pääuomissa on yhteensä 34 koskija virtapaikkaa. Vesistön
koskialueilla on yleisesti puutetta kutuun soveltuvista soraikoista ja paikoin myös poikaskivikoista.
Alueella on myös voimakaasti perattuja koskia (Lindgren 2013).
Rakkolanjoen laajentumajärvi Haapajärveä kunnostettiin kuivattamalla se tilapäisesti. Järven
kuivattamiseksi alapuolista Rakkolanjokea perattiin noin kahden kilometrin matkalta vuonna 2011
(Lindgren 2013). Kaikki Haapajärven alapuoliset Rakkolanjoen kosket Suomen puolella on
sittemmin kunnostettu vuosina 2013-2014 (Vaittinen, henk.koht. tiedonanto).
Rakkolanjoessa ei enää ole täydellisiä nousuesteitä. Joessa on aikoinaan toiminut useita
vesivoimalaitoksia, mutta nykyään enää Ykspäänkoski ja Kapakkakoski ovat osittaisia nousuesteitä
(Lindgren 2013).
Hounijoessa on yhä kolme patoa Venäjän puolella sekä yksi Suomen puolella. Aivan Rakkolanjoen
yhtymäkohdan yläpuolella sijaitsevat Alanurmen ja Nurmen padot ovat vain osittaisia nousuesteitä.
Rakkolanjoen yhtymäkohdasta kolme kilometriä ylävirtaan sijaitseva Kintereenkosken vanha
voimalaitospato ja Hounijoen latvoilla sijaitseva Kauniskosken myllypato ovat täydellisiä
nousuesteitä. (Lindgren 2013).
Rakkolanjoen järvilaajentuma Haapajärvi kuuluu Natura 2000 –ohjelmaan (alue FI0411002).
Rakkolanjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Taimenta ei
kuitenkaan toistaiseksi esiinny Suomen puolella vesistössä (Koljonen ym. 2013, 2014, Lindgren
2013, Peuhkuri ym. 2014).
Rakkolanjoessa taimenkanta vaikutti aiemmin vedenlaatuongelmista huolimatta edelleen
elinvoimaiselta ja myös lohi on lisääntynyt alueella satunnaisesti, jo ennen jokeen tehtyjä istutuksia.
Viimeisimmissä koekalastuksissa Venäjän puolen koskista saatujen taimenten määrä oli kuitenkin
vähäinen (Lindgren 2013, Peuhkuri ym. 2014).
Taimen puuttuu Hounijoesta, tai ainakin aivan joen alajuoksulla Venäjällä olevan Kintereenkosken
padon yläpuolelta. Venäjällä Rakkolanjokeen laskevasta sivujoesta Hanhijoesta on saatu muutamia
taimenia, vaikka lähellä sen suuta on pato. Hanhijoen vedenlaatu on kuitenkin ilmeisesti
heikentynyt viime vuosina, joka on saattanut vaikuttaa sen taimenkantaan (Peuhkuri ym. 2014).
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Rakkolanjoen taimenkannan elpyminen ja
palautuminen laajemmin Suomen puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi molemmin
puolin rajaa sijaitsevat vaellusesteet poistamalla.
Lindgren (2013) on suosittanut Suomen puoleisiin osiin Hounijokea ja Rakkolanjokea tehtäväksi
kotiutusistutuksia maantieteellisesti ja geneettisesti läheisellä Mustajoen taimenkannalla, jota jo
istutettiin keväällä 2013 Hounijokeen laskevaan Kilmojaan.
Täydellisten vaellusesteiden poistuminen Rakkolanjoen pääuomasta kuitenkin mahdollistaa
nykyisin myös Rakkolanjoen oman kannan meritaimenten nousun Suomenpuoleisille
lisääntymisalueille. Näin ollen on perusteltua, että jatkossakin vesistön taimenkannan elvyttäminen
tapahtuisi ensisijaisesti vaellusesteiden purkamisen ja elinympäristökunnostusten kautta, eikä
56
naapurivesistön kantaa istuttamalla. Vesistöön ei täten tule istuttaa muita taimenkantoja. Vieraan
taimenkannan istutukset olisivat myös vastoin Rajajokisopimusta.
Meritaimenella on nykyisin mahdollista nousta Suomen puolelle alajuoksun nousuestepatojen
muutosten vuoksi. Vaikka Rakkolanjoen vedenlaatu on selkeästi Hounijokea heikompi, nostaa
meriyhteys kuitenkin Rakkolanjoen kunnostukset prioriteetiksi. Rakkolanjokeen on lisäksi tehty
lohi-istutuksia viime vuosina (Peuhkuri ym. 2014). Hounijoen ja Rakkolanjoen mahdolliset
esteaidat Suomen ja Venäjän rajalla tulisi kuitenkin tarkistaa ja tarvittaessa poistaa (Lindgren 2013).
Kaikki Haapajärven alapuoliset Rakkolanjoen kosket Suomen puolella on kunnostettu, joten
seuraavaksi tulee kunnostaa Rakkolanjokeen noin kolme kilometria ennen rajaa laskevan
Hansaarenjoen kolme koskialuetta. Myös Rakkolanjokeen laskevan Sunisojan rajavyöhykkeellä
sijaitseva Sarkasukankoski tulee kunnostaa.
Haapajärven yläpuoliset Rakkolanjoen kolmen kosken (Kalliokoski, Ruohikkokoski ja
Suurimäenkoski) sekä jokeen laskevan Myllyojan kunnostus tulee ajankohtaiseksi, kun taimen
levittäytyy Suomen puolelle. Tuolloin myös muiden Rakkolanjoen Haapajärven yläpuolisten
latvahaarojen soveltuvuus taimenelle tulee kartoittaa.
Hounijokeen laskeva lähdevaikutteinen ja koskirikas Kilmoja tulee kunnostaa, vaikka Hounijoessa
Venäjän puolella oleva Kintereenkosken pato säilyisi vielä toistaiseksi nousuesteenä. Kilmoja on
erityisen sovelias kohde taimenten siirtoistuttamiseksi Rakkolanjoen puolelta, kunhan laji ensin
levittäytyy Suomen puolelle.
Koska Suomenpuoleinen Hounijoki on toistaiseksi vielä nousuesteen takana, ei joen koskialueiden
kunnostamisella ole välitöntä kiiretä. Joen viisi koskea (Myllymäenkoski, Tulkoski, Alakoski,
Yläkoski ja Kauniskoski) tulee kunnostaa kuitenkin heti, kun meritaimenen nousu mahdollistuu
Suomen puolelle. Tällöin myös jokeen laskevat Selkämäenoja ja Simolanoja tulee kunnostaa.
Kalan nousun mahdollistaminen Hounijoen Kauniskosken padon ohitse tulee ajankohtaiseksi, kun
meritaimen alkaa lisääntymään padon alapuolisilla joen koskialueilla. Jokihaaran yläjuoksulla oleva
Sarvijoenkoski tulee kunnostaa kun meritaimenen nousu alueelle on mahdollista tai alueelle
voidaan siirtoistuttaa taimenia muualta vesistöstä.
Rakkolanjoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
57
3.33 Juustilanjoen (Mustajoen) vesistöalue
VA
Nro Nimi
5 Juustilanjoen vesistöalue
F (km2)
296,13
F (km)
Suomen
puolella
178,45
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
6,75
22,31
63,76
1,97
5,21
Yleiskuvaus
Juustilanjoen vesistö laskee Viipurinlahteen Venäjän puolella. Vesistön pinta-alasta noin 60 %
sijaitsee Suomen puolella (Saura 2001).
Alkuperäinen Juustilanjoki laski Nuijamaanjärvestä Juustilanjärveen, ja siitä edelleen
Suomenvedenpohjaan eli Viipurinlahden perukkaan (Gyldén 1863). Saimaan kanava on rakennettu
Juustilanjoen tilalle, eikä alkuperäistä Juustilanjokea käytännössä enää ole. Juustilanjärvi on
kanavan rakentamisen yhteydessä laskettu merenpinnan tasoon, ja on tunnetaan nykyisin
Juustilanselkänä eli osana merta. Vesistön läntinen Mustajoen-Soskuanjoen haara laski siis
alunperin järveen, mutta nykyisin se laskee mereen Saimaan kanavan alapäässä.
Mustajoki laskee Karhusjärvestä (59,3 m mpy) ja itäinen latvahaara Soskuanjoki saa alkunsa
Ensimmäisen Salpausselän eteläpuolisilta soilta Saimaan kanavan itäpuolella. Joet yhtyvät Venäjän
puolella. Vanhoissa kartoissa yhtymäkohdan alapuolista jokea on kutsuttu Soskuanjoeksi (mm.
Pekkanen & Martimo 2006), mutta viime aikoina on käytetty nimeä Mustajoki.
Vesistöalueen keskivirtaama on noin 2 m3/s (Peuhkuri ym. 2014). Mustajoen vesi on
humusväritteistä, mutta selkeää. Soskuanjoen vesi on ruskeaa ja savisameaa. Valuma-alueesta reilu
puolet koostuu metsistä. Peltojen osuus on Viipurinlahden jokien suurin, mutta pelloista suurin osa
sijaitsee Soskuanjoen puolella.
Saimaan kanavan ylimääräiset vedet johdetaan ylisyöksypatojen kautta Soskuanjokeen (KaakkoisSuomen ely-keskus 2011*).
Mustajoen pääuomassa on joitain vähäisempiä esteitä, mutta ei täydellistä vaellusestettä (Koljonen
ym. 2013). Soskuanjoessa Saimaan kanavan alitus Suomen puolella joen yläjuoksulla on kuitenkin
täydellinen nousueste.
Mustjoesta on kunnostettu viime vuosina yhdeksää ja Soskuanjoesta viittä koskea (Peuhkuri ym.
2014).
Juustilanjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Mustajoessa on
nykyisin rajajokien vahvin meritaimenkanta, joka on myös geneettisesti monimuotoinen (Koljonen
ym. 2013, 2014, Peuhkuri ym. 2014).
1960-luvulla Mustajoessa ei enää havaittu meritaimenia ja joen katsottiin menettäneen
merkityksensä meritaimenen kutujokena, vaikka joessa oli edelleen säilynyt taimenkanta. Aiemmin
joen kutupaikoilla oli tavattu säännöllisesti kookkaita kutuasuisia meritaimenia. Yhdeksi
pääasialliseksi syyksi muutokselle epäiltiin vedenlaadun heikentymistä joen alajuoksulla ja
Viipurinlahdella, joka oli alkanut jo ennen sotaa. Aiemmin myös Viipurinlahden kalastus oli
ilmeisesti ollut niin tehokasta, että vain harva meritaimen selvisi kudulle (Seppovaara 1962).
58
Nykyisin taimen on yleisin kalalaji Mustajoen keski- ja yläjuoksulla Suomessa. Huolimatta
joistakin osittaisista vaellusesteistä Venäjän puolella, on Suomen puolelta tavattu kuitenkin viime
vuosina kookkaita meritaimenia kutuaikaan. Toteuttujen kunnostusten myötä taimenen
poikastiheydet ovat kasvaneet kunnostusalueilla ja poikasia on tavattu aiemmin tyhjiltä
koskialueilta (Peuhkuri ym. 2014).
Taimen on ilmeisesti hävinnyt aiemmin Soskuanjoesta. Yllättäen kuitenkin lohi on viime vuosina
lisääntynyt luontaisesti Soskuanjoen alimmilla Suomen puolella olevilla koskilla, vaikka vesistöön
ei ole tehty lohi-istutuksia (Koljonen ym. 2013, Peuhkuri ym. 2014).
Mustajoesta siirrettiin luonnonvaraisia taimenia Soskuanjokeen rajan molemmin puolin vuosina
2012-2013 tarkoituksen palauttaa Soskuanjokeen luonnonvarainen taimenkanta. Suomen puolella
siirretyistä yksilöistä on tehty havaintoja myöhemminkin (Peuhkuri ym. 2014).
Mustajoen taimenesta on perustettu viljelyemokalasto vuosina 2010-2013 vesistön Suomen
puoleisista koskista ja sivupuroista pyydetyistä jokipoikasista. Mustajoen viljelykannan on tarkoitus
korvata itäisen Suomenlahden istutuksissa aiemmin yleisesti käytetty alueelle vieras Isojoen
viljelykanta. Korvaavan viljelykannan etsintä alkoi jo 2000-luvun alussa (Vähänäkki 2006,
Koljonen ym. 2013, Peuhkuri ym. 2014).
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Tuki-istutusten sijaan taimenkannan vahvistamisen
tulee jatkossakin perustua vaellusesteiden purkamiseen ja elinympäristökunnostuksiin.
Soskuanjokeen tehtyjen siirtoistutuksien tuloksia tulee seurata. Tarpeen vaatiessa Soskuanjokeen
voidaan siirtää lisää taimenia Mustajoen puolelta.
Osa Mustajoen ja Soskuanjoen koskialueista on jo kunnostettu viime vuosina. Loput Mustajoen ja
Soskuanjoen koskialueet tulee kunnostaa ensitilassa. Pääuomien koskialueiden kunnostuksen
jälkeen tulee kartoittaa ja toteuttaa myös sivu-uomien kunnostukset.
Mustajoki Koskikunnostukset 13 koskea (Saarikoski, Koivukoski, Vuolle I, Ylä-Kivikoski, Vuolle
II, Lehmäkoski, Pikkukoski, Myllykoski, Yläkoski, Kynnys II, Kivikkovirta, Kiikunvirta,
Metsävirta) Koskialueiden kalataloudellinen kunnostus vaelluskalojen lisääntymis- ja
poikastuotantoalueeksi koskikunnostus erittäin tärkeä
Soskuanjoki Koskikunnostukset 4 koskea (Tunnelikoski, Vartiostonkoski+ 2 muuta) Koskialueiden
kalataloudellinen kunnostus vaelluskalojen lisääntymis- ja poikastuotantoalueeksi koskikunnostus
tärkeä
Mustajoki laskee mereen Venäjän puolella.
Taimen tulisi toistaiseksi rauhoittaa koko vesistössä. Osakaskunnat jo rauhoittaneet???
59
Muut suositukset
Mustajoen taimenesta perustettua viljelykannan emokalastoa olisi suotavaa laajentaa
tulevaisuudessa vielä myös Venäjän puolelta, jotta se edustaisi mahdollisimman hyvin alkuperäistä
luonnonvaraista kantaa (Koljonen ym. 2013).
3.34 Rokkalanjoen (Kilpeenjoen) vesistöalue
VA
Nro Nimi
Rokkalanjoen
86.001 vesistöalue
F
(km2)
958,33
F (km) Rakennetut
Suomen
alueet
puolella
(%)
21,37
2,91
Pellot Metsät Kosteikot Vesistöt
(%)
(%)
(%)
(%)
19,51
75,74
0,07
1,76
Yleiskuvaus
Kilpeenjoki laskee Saimaan kanavan itäpuolelta Lappeenrannan Myräjärvestä (33,5 m mpy)
Viipurinlahteen Venäjän puolella. Myräjärvestä rajavyöhykkeellä Pankanjärveen laskevan osuuden
nimi on Revorianoja. Muutama Kilpeenjoen pieni latvahaara ulottuu Suomen puolelle myös
Myräjärven itäpuolella Konnun kylän ympäristössä.
Kilpeenjoen vesistöalue on alunperin kuulunut Juustilanjoen vesistöön, mutta Juustilanjärven ja sen
yläpuolisen Ventelänselän laskeminen merenpinnan tasoon aiheutti sen, että Kilpeenjoki laskee
nykyisin suoraan mereen Saimaan kanavan kautta. Aiemmin Kilpeenjoki on laskenut
Ventelänselkään, josta vesistönosa on laskenut Näätälänjokena Juustilanjärveen.
Vesistöaluejaottelussa (Ekholm 1993) lienee virheitä Kilpeenjoen osalta, ilmeisesti edellä
mainituista syistä. Vesistönalueen nimenä on Rokkalanjoki, mutta todellinen Rokkalanjoki laskee
Viipurinlahden itäosaan entisen Johanneksen kunnan alueella. Vesistöalueen valuma-alueen kooksi
on esitetty 958,33 km2. Todennäköisesti tähän sisältyy kuitenkin koko entinen Näätälänjoen laaja
valuma-alue, jolloin Kilpeenjoen todellinen valuma-alue on huomattavasti pienempi.
Kilpeenjoen vesi on humusväritteistä, mutta selkeää. Valuma-alueesta suurin osa koostuu metsästä.
Alueella on myös jonkin verran peltoja.
Ei ole tiedossa onko Kilpeenjoessa tai sen sivuhaaroissa vaellusesteitä kummallakaan puolen rajaa.
Kilpeenjoen vesistössä on säilynyt todennäköisesti alkuperäinen taimenkanta. Taimenta ei
kuitenkaan toistaiseksi esiinny Suomen puolella vesistössä (Koljonen ym. 2013, 2014).
Analysoitu näyte koostui ainoastaan 11 yksilöstä, joten lisänäytteitä tarvittaisiin tarkemman kuvan
saamiseksi. Pieni näytemäärä vaikeutti tulosten tarkastelua. Näytteen perusteella Kilpeenjoen
taimenkannan epäillään kuitenkin olevan edelleen anadrominen.
60
Vesistöön ei saa istuttaa muita taimenkantoja. Rakkolanjoen taimenkannan elpyminen ja
palautuminen laajemmin Suomen puoleiseen osaan vesistöä tulee tehdä mahdolliseksi ensisijaisesti
molemmin mahdolliset vaellusesteet poistamalla.
Kilpeenjoen Suomen puolella olevat latvavedet tulisi kartoittaa.
Kilpeenjoki laskee mereen Venäjän puolella.
Muut suositukset
Nykyinen Kilpeenjoen taimenkantaa edustava DNA-näyte on vähälukuinen, joten sitä olisi
suositeltavaa täydentää lisänäytteillä (Koljonen ym. 2013).
3.35 Muut vesistöalueet (purovesistöt)
Yleiskuvaus
Suomenlahteen laskee suurempien vesistöjen ohella runsaasti pienempi puroluokan vesistöjä, joista
osa on todennäköisesti vanhoja meritaimenen lisääntymisvesistöjä.
Vaikka yksittäisten purovesistöjen poikastuotantoalat ovat usein varsin pieniä, niin toisaalta niiden
pinta-alaan suhteutettu tuotantopotentiaali on huomattavasti jokivesistöjä suurempi (mm. Saura ym.
2010). Hyvin pienetkin purovesistöjen lisääntymisalueet voivat tuottaa sopivissa oloissa
huomattavan määrän kudulle palaavia meritaimenemoja (esim. Alm 1950).
Toisin kuin Venäjän ja Viron puolella, on taimenkannat onnistuttu hävittämään käytännössä
kaikista Suomen etelärannikon pienistä purovesistöistä, vaikka muutamissa tiedetään olleen
taimenta vielä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Espoon Monikonpurosta mahdollisesti alkuperäinen
taimenkanta hävisi vasta 2000-luvun alussa (Janatuinen 2009). Saaristomeren ja Selkämeren
puolella taimenkantoja on säilynyt vielä muutamissa mereen laskevissa purovesistöissä (mm.
Koljonen ym. 2013).
Uudellamaalla meritaimenen palauttaminen purovesistöihin alkoi 2000-luvun taitteessa.
Vantaanjoen vesistössä puroihin menestyksellä tehtyjen kotiutusistutusten myötä aloitettiin
kokeelliset istutukset muutamiin pääkaupunkiseudun purovesistöihin (mm. Janatuinen 2009, 2012b,
2012c).
61
Sittemmin istutuksia laajennettin koskemaan myös tiettyjä Länsi-Uudenmaan purovesistöjä.
Kotiutusistutuksissa on käytety vastakuoriutuneita poikasia ja silmäpisteasteella olevaa mätiä, joka
on viime vuosina ollut yksinomaan Suomenlahden alueelta peräsin olevaa Ingarskilanjoen kantaa.
Pääkaupunkiseudulla useampaan mereen laskevaan purovesistöön on jo muodostumassa
luonnonvarainen meritaimenkanta kotiutusistutusten ja kunnostusten myötä. Istutukset on jo
lopetettu suurimmassa osassa kohteita.
Purovesistöjen taimenkantojen hoitosuositukset
Istutukset
Kotiutusistutuksiin tulee käyttää Suomenlahden alueen alkuperäisiä taimenkantoja. Uudellamaalla
kyseeseen tulee Ingarskilanjoen viljelykanta ja Kaakkois-Suomessa Mustajoen viljelykanta.
Alueiden rajana voidaan pitää Kymijoen länsihaaraa.
Joissain tapauksissa voidaan harkita myös seudun alkuperäisistä luonnonvaraisista taimenkannoista
tehtäviä siirtoistutuksia, mutta tällöin tulee varmistua siitä, että siirtoistukkaiden pyytäminen ei
vaaranna lähtöpopulaatioita (ks. Vaittinen 2008, Janatuinen 2012d, Peuhkuri ym. 2014).
Vesistöjen kunnostustarve
Meritaimenelle soveltuvien purovesistöjen kunnostuksen paikalliset painopisteet määrittyvät elykeskusten alueellisten kunnostusstrategioiden ja toisaalta paikallisten toimijoiden aktiivisuuden
perusteella. Monessa tapauksessa ensisijainen tarve on peruskartoitukselle, ja mikäli kohde soveltuu
taimenen kotiutusistutuksiin, niin myös kunnostustarpeen määrittelylle. Kohteissa joihin on jo tehty
kotiutusistutuksia, tarvitaan ensisijaisesti elinympäristökunnostuksia ja vaellusesteiden poistoa.
Purovesistöjen suulla tehtävään kalastuksensäätelyyn ei välttämättä voida tai kannatakaan käyttää
samoja periaatteita, kuin suurempien jokivesistöjen edustalla. Jonkinlainen kalastuksensäätely
kuitenkin on välttämätöntä, jotta purovesistöihin saadaan muodostumaan luonnonvaraisia
meritaimenkantoja, ja etenkin jos niiden halutaan tuottavan potentiaalinsa edellyttämällä tavalla
vaelluspoikasia merialueelle.
Paikallisiin oloihin mitoitettua syksyistä rauhoituspiiriä vesistöjen edustalla voi pitää yleisellä
tasolla sopivana säätelytoimenpiteenä. Meritaimenemojen nousu purovesistöihin tapahtuu ainakin
Uudellamaalla pääosin vasta syys-lokakuussa syystulvien myötä, joten rauhoituspiirin voitaisiin
asettaa kestämään esimerkiksi syyskuun alusta marraskuun loppuun.
Muut suositukset
Pienet rannikon purovesistöt suositellaan rauhoitettavaksi kokonaan taimenen kutu- ja
Pientenkin purovesistöjen kalataloudellista arvoa/potentiaalia, ekologisen tilan parantamistarvetta ja
saavutetun tilan ylläpitämistä tulisi korostaa kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelmassa ja
tulevissa vesienhoidon toimenpideohjelmissa. Vesistöt tulee tarvittaessa pyrkiä määrittämään
vaelluskalavesistöksi.
62
4. Viitteet
Alm G. 1950: The sea-trout population in the Åva stream. Reports of the Institute of Freshwater
Research Drottningholm 31: 26–56.
Ekholm, M. 1993: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallitus. Vesi- ja ympäristöhallinnon
julkaisuja – sarja A 126. 163 s.
Gylden, C. W. 1863: Suomenmaan Joet ja Järvet. teoksessa: Kirjoituksia isän-maallisista aineista.
(toim.) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Toinen Jakso. 1:nen Osa. Suomalaisen Kirjallis. Seuran
kirjapaino. Helsinki. s. 61-222.
Haikonen, A., Paasivirta, L., Helminen, J. & Tolvanen, O. 2013: Vantaanjoen yhteistarkkailu –
Kalasto ja pohjaeläimet vuonna 2012. Kala- ja vesitutkimus Oy. Kala- ja vesitutkimuksia nro 105.
102 s. + liitteet.
Hurme, S. 1962: Suomen Itämeren puoleiset vaelluskalajoet. Maataloushallituksen
kalataloudellinen tutkimusosasto. Monistettuja julkaisuja N:o 24. 187 s.
Hurme, S. 1970: Lohi ja taimen Suomenlahden alueella. Maataloushallituksen kalataloudellinen
tutkimustoimisto. Monistettuja julkaisuja 37. 45 s.
Janatuinen, A. 2009: Espoon virtavesiselvitys 2008 - Osa 2: Espoon vesistöt. Espoon
ympäristökeskus. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 1b/2009. 76 s. + liitteet.
Janatuinen, A. 2012a: Meritaimen Vantaanjoen latvoilla. Uutisrysä 2/2012: 3.
Janatuinen, A. 2012b. Vantaan virtavesiselvitys 2010-2011. Vantaan ympäristökeskus. C18. 164 s.
Janatuinen, A. 2012c: Taimen saapui Helsinkiin. Takiainen 2012: 8.
Janatuinen, A. 2012d: Espoonjoen taimenkannan kotiuttaminen uusille elinalueille –
Siirtoistutukset Monikonpuron vesistöön vuonna 2011. Espoo-Mankin kalastusalue. 10 s.
Juvonen, M. & Vainio, S. 2008: Sipoonjoen ja sen sivupurojen kalataloudellinen kartoitus ja
kunnostustarve-ehdotukset. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 75 s.
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011a: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista - Summanjoen
vesistöalue. 34 s. + liite.
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011b: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista - Vehkajoen
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011c: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista - Virojoen
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011d: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista Vaalimaanjoen vesistöalue. 33 s. + liite.
63
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011e: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista - Urpalanjoen
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 2011f: Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista - Juustilanjoen
Kokko, H., Kokkonen, A.-M. & Päivänen, K. 1986a: Vehkajoen ja sen lähialueen kalatalousselvitys
vuonna 1983. Kymen vesipiirin vesitoimisto. Vesihallituksen monistesarja Nro 433. XX s.
Kokko, H., Särmä, S. & Tuunanen, S. 1986B: Vaalimaanjoen vesistöalueen kalatalousselvitys
vuonna 1982. Kymen vesipiirin vesitoimisto. Vesihallituksen monistesarja Nro 432. XX s.
Kokko, H. & Turunen, T. 1989: Viro- ja Urpalanjoen vesistöalueiden sekä Virolahden
kalatalousselvitys vuonna 1986. Vesi- ja ympäristöhallitus. Vesi- ja ympäristöhallituksen
monistesarja nro 169. 69 s.
Koljonen, M.-L., Janatuinen, A., Saura, A. & Koskiniemi, J. 2013: Genetic structure of Finnish and
Russian sea trout populations in the Gulf of Finland area. Finnish Game and Fisheries Research
Institute. Working papers of the Finnish Game and Fisheries Research Institute 25/2013. 100 s.
Koljonen, M.-L., Gross, R. & Koskiniemi, J. 2014: Wild Estonian and Russian sea trout ( Salmo
trutta ) in Finnish coastal sea trout catches: results of genetic mixed-stock analysis. Hereditas 151:
177-195.
Kärkäs, N. 2012: Bodominjärven ja Matalajärven säännöstely - Säännöstelyn
muutosmahdollisuudet. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Raportteja 45/2012.
81 s.
Lempinen, P. 2001: Suomenlahden meritaimenkantojen suojelu- ja käyttösuunnitelma. Uudenmaan
työvoima- ja elinkeinokeskuksen kalatalousyksikkö. Kala- ja riistahallinnon julkaisuja 52/2001. 142
s.
Lempinen, P. (toim.). 2013: Koskenkylänjoen virtavesikunnostushankkeen loppuraportti.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 58 s.
Lindgren, A. 2013: Hounijoen ja Rakkolanjoen koskikartoitus ja kunnostustarveselvitys. Turun
ammattikorkeakoulu, kala- ja ympäristötalous. opinnäytetyö (AMK). 111 s.
Lohistrategiatyöryhmä. 2013: Lohistrategiatyöryhmän mietintö. Maa- ja metsätalousministeriö.
Työryhmämuistio MMM 2013/XX.
Luonnonvarakeskus. 2015: Meritaimenkantojen tila.
[http://www.rktl.fi/kala/kalavarat/itameren_lohi_taimen/meritaimen/meritaimenkantojen_tila.html].
Viitattu 1.2.2015.
MMM. 2012: Kansallinen kalatiestrategia - Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Maa- ja
metsätalousministeriö. 30 s.
Marttinen, M. 1990: Karjaanjoen vesistön kalatalous. Uudenmaan kalastuspiiri. Tiedotus nro 5. 61
s.
Marttinen, M. & Koljonen, M.-L. 1989: Uudenmaan meritaimenkantojen inventointi ja geneettinen
tutkimus. Uudenmaan kalastuspiiri. Tiedotus nro 4. 141 s.
64
Marttinen, M. & Wessman, H. 1987: Siuntionjoen vesistöalueen kalatalousselvitys. Uudenmaan
kalastuspiiri. Uudenmaan kalastuspiirin tiedotus Nro 3. 92 s.
Pedersen, S., Heinimaa, P. & Pakarinen, T. (toim.). 2012: Workshop on Baltic Sea trout - Helsinki,
Finland, 11-13 October 2011. DTU Aqua Report No 248-2012. 95 s.
Pekkanen, R. & Martimo, P. (toim.) 2006: Kielletyt kartat – Karjala 1928-1944. AtlasArt. WS
Bookwell Oy, Porvoo. 205 s.
Peuhkuri, N., Saura, A., Koljonen, M.-L., Titov, S., Gross, R., Kannel, R. & Koskiniemi, J. 2014:
Current state and restoration of sea trout and Atlantic salmon populations in three river systems in
the eastern Gulf of Finland. Finnish Game and Fisheries Research Institute. Working papers of the
Finnish Game and Fisheries Research Institute 26/2014.
Urho L., Pennanen, J. T. & Koljonen, M.-L. 2010: Kalat. Julkaisussa: Rassi, P., Hyvärinen, E.,
Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010. Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2010.
Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. s. 336-343.
Romakkaniemi, A., Jutila, E., Pakarinen, T., Saura, A., Ahola, M., Erkinaro, J., Heinimaa, P.,
Karjalainen, T. P., Keinänen, M., Oinonen, S., Moilanen, P., Pulkkinen, H., Rahkonen, R., Setälä, J.
ja Söderkultalahti, P. 2014: Lohistrategian taustaselvitykset. Maa- ja metsätalousministeriö. Kala- ja
riistahallinnon julkaisuja 91 (1/2014). 58 s.
Saukkonen, P., Eteläpää, A. & Ritari, J. 2009: Urpalanjoen kunnostusten esiselvitys. Saimaan vesija ympäristötutkimus Oy. 29 s. + liitteet.
Saura, A. 1999: Taimenen säilyttäminen Gumbölenjoessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos.
Kalatutkimuksia – Fiskundersökningar nro 157. 19 s.
Saura, A. 2001: Taimenkantojen tila Suomenlahden pohjoisrannikon joissa. Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitos. Kalatutkimuksia – Fiskundersökningar 175. 48 s.
Saura, A. 2005. Kalastokartoitukset 2001 – 2004. Karjaanjoen vesistöalueella. Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos/Karjaanjoki LIFE. 90 s.
Saura, A., Rinne, J. & Vehanen, T. 2010: Mustionjoen pääuoman ja sivupurojen lohelle ja
taimenelle soveltuvien poikastuotantoalueiden kartoitus ja poikastuotantoarvio. Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos. Riista- ja kalatalous - Selvityksiä 13/2010. 46 s. + liitteet.
Segerstråle, C. 1937: Studier rörande havsforellen (Salmo trutta L.) i Södra Finland, speciellt på
Karelska näset och I Nyland. Acta Societatis pro Fauna et Flora Fennica 60: 696-750.
Seppovaara, O. 1962: Zur Systematik und Ökologie des Lachses und der Forellen in den
Binnengewässern Finnlands. Annales zoologici Societatis Zoologicae Botanicae Fennicae Vanamo
24:1. 86 s. + liitteet.
Tapaninen, M. 2003a: Virojoen alaosan kalataloudellisen kunnostuksen toteutus. Kaakkois-Suomen
ympäristökeskus. 12 s. + liitteet.
Tapaninen, M. 2003b: Urpalanjoen koskien kalataloudellisen kunnostustarpeen kartoitus. KaakkoisSuomen ympäristökeskus. 14 s.
Tapaninen, M. 2006: Urpalanjoki (Serga). 10 s.
65
Tikkanen, M. 1991: Vantaanjoen valuma-alueen geomorfologia. Helsingin seutukaavaliitto.
Helsingin seutukaavaliiton julkaisuja C 26. 22 s. + liitteet.
Toiviainen, A. 2013: Virojoelta Tervajoelle – jokien kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi.
Kaakkois-Suomen ely-keskus. 45 s.
Toivonen, V. 2004: Siuntionjoen alaosan kunnostustarveselvitys. Uudenmaan ympäristökeskus.
Monisteita 152. 120 s.
Toivonen, V. 2007: Suositukset Loviisanjoen kunnostamiseksi - Virkistyskäytön edistäminen ja
vesiluonnon suojelu. Uudenmaan ympäristökeskus. Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja
10/2007. 37 s.
Vihtonen, M. 2007: Vaalimaanjoen koski-inventointi, kalasto ja koeravustus 2001 - 2005. Turun
ammattikorkeakoulu, kala- ja ympäristötalouden koulutusohjelma. opinnäytetyö. 88 s.
Vihtonen, M. 2012: Meritaimen palasi Urpalanjokeen. Suomen kalastuslehti 7/2012: 22-23.
Vihtonen, M. 2013a: Urpalanjoen kosket ja nivat – kunnostustietoa. Microsoft Excel -tietokanta.
Vihtonen, M. 2013b: Urpalanjoen kosket ja nivat (Suomen puoli). Microsoft Excel -tietokanta.
Vähänäkki, P. 2006: Meritaimenia etsimässä Karjalankannaksella. Kaakkuri 1/2006: 8-9.
Vainio, S. 2007: Kalataloudellinen jokikunnostushanke 2002 – 2006: Mustijoki/Mäntsälänjoki,
Porvoonjoki, Ilolanjoki – Lohikalat ja ravut. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja
ilmansuojeluyhdistys ry. 16 s.
Vainio, S. 2013. Mätirasiaistutukset, kalanpoikasistutukset ja luontaisten lohikalakantojen tila –
Lohikalaa Suomenlahdelta Salpausselälle-hankkeen toimenpiteet ja havainnot vuosina 2007-2011
Sipoonjoessa, Musti-Mäntsälänjoessa, Porvoonjoessa, Ilolanjoessa ja Koskenkylänjoessa. ItäUudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 90 s.
Vainio, S., Myllyvirta, T., Niemi, J. & Henrikson, M. 2014: Jokitalkkari-hanke 2012-2016 väliraportti vuodelta 2013. Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry. 51 s.
liitteet.
Vaittinen, M. 2006: Suomenlahteen ja Kymijokeen laskevien pienvesistöjen koskikartoitus ja
kunnostustarveselvitys. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. 95 s.
Vaittinen, M., 2008: Lohi Laatokalta latvavesille – loppuraportti. Hiitolanjoki-yhdistys Ry. 16
Vanninen, V. 2001: Saarasjärvenojan taimenkannan nykytila ja suojelu. Suomen kalatalous- ja
ympäristöinstituutti. XX s.
Vanninen V. 2008: Summajoen, Sippolanjoen ja Vehkajoen koskikartoitus. Kaakkois-Suomen
ympäristökeskus. 66 s.
Tapaninen henkkoht
Vanninen henkkoht
Vaittinen henkkoht
Vihtonen henkkoht
66
Liitteet
Liite 1. Suunnitelman vesistöalueet ja niiden maankäyttö
VA Nro Nimi
Kullaanjärven
82.003 vesistöalue
Fiskarsinjoen
82.001 vesistöalue
F (km2)
F (km)
Suomen
puolella
Rakennetut
alueet
(%)
Pellot
(%)
Metsät
(%)
Kosteikot
(%)
Vesistöt
(%)
53,36
kokonaan
2,52
7,79
79,53
0,84
9,33
130,99
kokonaan
3,43
4,73
71,80
0,81
19,24
2045,81
kokonaan
6,74
17,39
63,41
1,07
11,38
71,11
kokonaan
8,69
25,00
60,39
1,19
4,73
50,16
kokonaan
5,07
10,89
68,15
2,76
13,14
45,24
kokonaan
6,94
33,41
58,03
0,14
1,49
159,96
kokonaan
5,77
31,81
61,19
1,10
0,13
22 Siuntionjoen vesistöalue
487,07
kokonaan
10,58
23,59
60,21
0,95
4,67
81.023 Humaljärven vesistöalue
71,03
kokonaan
15,56
15,89
59,31
0,84
8,40
81.022 Mankinjoen vesistöalue
175,05
kokonaan
13,19
9,42
68,28
1,20
7,90
23 Karjaanjoen vesistöalue
Raaseporinjoen
81.028 vesistöalue
Bruksträsketin
81.027 vesistöalue
Ingarskilanjoen
81.024 vesistöalue
132,34
kokonaan
29,58
12,10
51,60
1,59
5,13
21 Vantaanjoen vesistöalue
1685,92
kokonaan
17,50
23,17
56,62
0,52
2,19
20 Sipoonjoen vesistöalue
220,48
kokonaan
11,48
30,99
56,68
0,27
0,58
19 Mustijoen vesistöalue
783,32
kokonaan
6,81
29,67
61,47
0,48
1,57
1273,09
kokonaan
8,24
30,59
59,37
0,36
1,44
17 Ilolanjoen vesistöalue
Koskenkylänjoen
16 vesistöalue
308,86
kokonaan
5,24
25,22
65,81
0,56
3,17
895,25
kokonaan
4,28
30,19
60,67
0,55
4,32
81.009 Loviisanjoen vesistöalue
117,45
kokonaan
7,05
28,26
60,04
0,82
3,84
18 Porvoonjoen vesistöalue
15 Taasianjoen vesistöalue
530,3
kokonaan
3,66
29,86
65,59
0,15
0,75
37158,74
kokonaan
3,24
6,60
70,45
1,68
18,02
84,52
kokonaan
5,07
15,64
73,90
5,15
0,25
61,88
kokonaan
6,06
15,30
75,31
3,29
0,04
13 Summanjoen vesistöalue
569,05
kokonaan
3,57
16,33
73,97
4,14
1,99
12 Vehkajoen vesistöalue
380,28
kokonaan
4,20
13,05
75,92
2,35
4,48
60,69
kokonaan
2,70
15,88
78,18
2,31
0,94
357,42
kokonaan
2,95
13,30
78,73
1,75
3,27
14 Kymijoen vesistöalue
Siltakylänjoen
81.007 vesistöalue
Nummenjoen
81.006 vesistöalue
11 Vironjoen vesistöalue
Vaalimaanjoen
10 vesistöalue
244,96
238,56
2,90
12,40
80,02
1,69
3,00
557,34
467,18
3,80
12,80
76,18
1,91
5,31
186,68
64,94
4,43
7,48
78,79
2,38
6,92
8 Vilajoen vesistöalue
344,09
252,42
2,84
6,41
83,02
1,73
5,99
7 Tervajoen vesistöalue
203,89
107,8
2,21
8,21
84,02
1,01
4,55
6 Hounijoen vesistöalue
621,65
370
9,11
17,34
68,71
1,82
3,02
5 Juustilanjoen vesistöalue
296,13
178,45
6,75
22,31
63,76
1,97
5,21
958,33
21,37
2,91
19,51
75,74
0,07
1,76
9 Urpalanjoen vesistöalue
86.003 Kaltonjoen vesistöalue
86.001 Rokkalanjoen
67
vesistöalue
Liite 2. Meritaimenelle potentiaalisia rannikon pienvesistöjä
VA Nro Nimi
F (km2)
Taimenta istutettu
Taimenen luontaista
lisääntymistä
82 Träskbäcken
82 Sandbäcken
82 Harpar-Storträsketinpuro
82.004 Trollbölebäcken
X
23,88
mahdollisesti
82 Västerbybäcken
82 Kvarnbackbäcken
82 Sunnanvikbäcken
X
82.022 Dalkarbybäcken
31,12
81.033 Bockbodabäcken (Starrbölebäcken)
15,05
81 Ekerönpuro
X
X
X
81 Långansbölenpuro
81 Horsbäck
81.029 Storängsbäcken
10,45
81 Svartträsketinpuro
81.026 Marsjönpuro
19,35
X
81 Kanskogbäcken
81 Finnträskinpuro
81.022 Bobäcken
X
16,94
81 Finnoonoja (Suomenjoki)
81.019 Gräsanoja
25,96
81 Monikonpuro
81.018 Mätäjoki
25,40
aiemmin
X
X
X
X
siirtoistutuksia
aiemmin
X
81 Haaganpuro
X
X
81 Viikinoja
X
X
81 Mustapuro
X
X
81 Mellunkylänpuro
X
X
81.017 Krapuoja
33,45
X
81 Östersundominpuro
81 Korsnäsinpuro
81 Fallbäcken
81 Majvikinpuro
81.016 Hangelbybäcken
81.015 Nevasjoki
8,77
37,91
81 Nutabäcken
81 Dybäcken
68
81 Sköldvikinpuro
81.014 Kullobäcken
20,49
81 Mänsaksenpuro
81 Utterträsketinpuro
81 Sommarträsketinpur
81 Orrtsäsketinpuro
81 Storängsbäcken (Gammelbackanpuro)
X
81 Stensbölenpuro (Träskebäcken)
81.013 Storängsbäcken (Åbybäcken)
26,52
81.010 Långängsbäcken (Storängsbäcken)
16,03
81 Labbyträsketinpuro
81 Sjöängsbäcken
81 Terviksbäcken
81.011 Gammelbybäcken
31,55
81 Lappobäcken
81 Starrbäcken
81.010 Sarvilahdenpuro
41,89
81 Määrlahdenpuro
81 Lappominjärvenpuro
81 Storbäcken
81 Skårbäcken
81.008 Svartbäcken
24,00
81.005 Pyölinjoki
42,66
81.004 Päkinoja
18,06
81.002 Pihlajajoki
33,40
81.001 Paisillanoja
18,35
69

Suomenlahden taimenen hoitosuunnitelma

Transcription

Similar documents

toteuttama seuranta (1)

Vesihallitus Tiedotus 186_I

Raportti Paimionjoen vesistön alueen asukkaille ja loma

Aquarius 1/2012 - Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto ry

Jokamiehenoikeudet_lainsäädäntöä ja käytäntöä.pdf

PITKÄJÄNTEISTÄ VESIENSUOJELUTYÖTÄ JO 50 VUODEN AJAN

Tässä - Isojärvi