Vankien jalkihuolto

VANKIEN JÄLKIHUOLTO
Tampereen YRE- yhteistyöryhmän kokemukset ja haasteet
vankien jälkihuoltotyössä tehtävästä yhteistyöstä Timo Valkama (A422808)
Tampereen Avoin yliopisto
Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos
Sosiaalityö
A6 Kandidaatintutkielma
Ohjaaja: Satu Ylinen
4.2.2009
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO……………………………………………………………………………...........s. 3
2 TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET……………………….........s. 5
3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT……………………………………...s. 6
3.1 Rikollisuus, kriminologia ja teoriat…………………………………………………..…s. 6
3.2 Uusi vankeuslaki haastaa jälkihuoltotyön………………………………………………s. 7
3.3 Verkostotyö sosiaalityön välineenä………………………………………….………....s. 8
3.4 Vankien päihde-, mielenterveys- ja sosiaaliset ongelmat……………………….……...s. 11
4 AINEISTO, AINEISTON KERUU JA AINEISTONANALYYSI…………………..………..s. 15
4.1 Aineisto ja aineiston keruu……………………………………………………...……....s. 15
4.2 Aineiston analysointi……………………………………………………………………s. 16
5 TUTKIMUSTULOKSET………………………………………………………………...…….s. 17
5.1 Poikkihallinnollinen yhteistyö…………………………………………………….…….s. 17
5.2 Palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö………………………………….s. 21
5.3 Toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen…………………….…………s. 24
6 POHDINTA…………………………………………………………………………..………..s. 27
Lähteet
Liitteet
2 1 JOHDANTO
Kandidaattitutkielmassani käsittelen vankien jälkihuollon nykytilannetta Tampereella Yhteistyössä
Rikoksettomaan Elämään yhteistyöryhmän (YRE-yhteistyöryhmä) jäsenten kokemana. Tutkimus on
ajankohtainen
tilanteessa,
jossa
uusi
lainsäädäntö
(Vankeuslaki,
767/2005)
on
tuonut
vankeinhoidolle ja vankien jälkihuollolle lisähaasteita. Samaan aikaan julkisten palvelujen kuluja
on pyritty minimoimaan ja yhteiskuntamme on muuttumassa kaikille kansalaisilleen yhä
vaikeammin hallittavaksi ja ennustettavaksi.
Tampereella on tehty paljon työtä rikoksentekijöiden kuntouttamiseksi ja myös vankilasta
vapautuneihin kohdistuvaa tutkimusta (esim. Sinervo & Valokivi 2001; Järvelä & Kääriäinen &
Valokivi 2002.) Suunniteltu vapautuminen -projektissa kehitettiin asiakkaan, vankilan ja
kriminaalihuollon yhteistyötä suunnitelmallisessa vapautumisessa. Muun verkoston kytkeminen jäi
vähemmälle huomiolle. YRE:ssä oli luontevaa jatkaa tästä kiinnittämällä huomiota muihin
verkoston tahoihin ja ilman valvontaa vapautuviin vankeihin. (Järvinen 2005.)
Yhteistyössä rikoksettomaan elämään -hankkeen (YRE -hanke) asetti oikeusministeriö vuonna
2002. Hanke perustui seuraamusjärjestelmän ja yhteiskunnan tukijärjestelmien yhteensovittamista
selvittäneen toimikunnan mietintöön. Mietintö valmistui loppuvuodesta 2001. Hankkeen
johtoryhmä koostui oikeusministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön, sisäasiainministeriön,
työministeriön, opetusministeriön, ympäristöministeriön, kuntaliiton, järjestökattoedustuksen sekä
aluehallintoedustuksen johtoryhmäjäsenistä. Hankkeen johtoryhmä esitti perustamisasiakirjaan
nojautuen hankkeen tavoitteeksi luoda seudulliseen yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla
voidaan edistää rikoksista tuomittujen henkilöiden (kuntalaisten ja kansalaisten) yhteiskuntaan
sijoittumista ja uusintarikollisuuden vähentämistä. Hanketta toteutettiin vuoden 2005 loppuun
saakka seitsemällä hankealueella: Turussa, Lahdessa, Hämeenlinnan seutukunnassa, Tampereella,
Oulun seutukunnassa, Kuopiossa ja pääkaupunkiseudulla. Käytännön hanketyö käynnistyi vuosina
2002 - 2003. Hankkeen alueelliset ohjaus- ja työryhmät koostuvat keskeisesti seuraavien palvelun
hallinnonalojen ja palvelutahojen edustajista: sosiaali- tai sosiaali- ja terveystoimi, joko edellisen
osana tai erikseen päihdepalvelut, työvoimatoimi, poliisi, seuraamusjärjestelmä sekä joillakin
alueilla asuntotoimi ja seurakunta. Mukana on jokaisella hankealueella vahvasti myös kolmas
sektori. Ohjaus- ja työryhmiin voivat kuulua myös alueen keskeisten koulutustahojen edustajat ja
vertaistuen edustus.( www.rikosseuraamus.fi/17560.htm)
3 YRE- hankkeen tavoitteena oli lisätä kunta-/seutukuntatasolla keskeisten palvelutahojen ja palvelun
hallinnonalojen tietoisuutta toistensa työtavoista ja -strategiasta rikostaustaisten nuorten kohdalla,
tietoisuutta asiakkaiden elämänhallinnan ja rikoksettoman elämän kannalta keskeisistä palveluista ja
niiden kehittämisen ydinkohdista. YRE- hankkeessa nähtiin myös tarpeelliseksi lisätä yhteistyössä
tapahtuvaa, palveluohjauksellista työtapaa edustavaa, palvelutuotesuunnittelua, -tarjontaa ja
palvelupolutusta asiakkaan hyväksi. YRE- hankkeen loppupuoliskolla siirryttiin kehittämään
työkäytäntöjä, joita ovat vankiloiden kuntouttavista toiminnoista vapautuvien palveluohjauksellinen
prosessi ja sovitteluseuranta. Näiden kehittämiseen kytkettiin myös toimijoiden suorittama
asiakasseuranta. Nämä löytyvät myös Sosiaaliportista (www.palveluohjaus.fi). Hankkeen katsottiin
parantaneen rikostaustaisten henkilöiden asemaa palvelujärjestelmässä sekä nostaneen esiin heidän
erityistarpeitaan. ( www.rikosseuraamus.fi/17560.htm)
YRE–hankkeen ohjausryhmä jatkoi toimintaansa 2005 vuoden jälkeen YRE-yhteistyöryhmänä.
YRE-yhteistyöryhmän tavoitteena on rakentaa yhteistyössä seuraamusjärjestelmän, julkisen
palvelujärjestelmän ja järjestöjen kanssa toimintamalleja ja toimivia palveluketjuja, jotka tukevat
rikostaustaisten henkilöiden pyrkimyksiä rikoksettomaan ja päihteettömään elämään. YRE:ssä
keskitytään asumiskysymyksiin, kuntoutusjatkumoihin, työhön tai muuhun työn kaltaiseen
toimintaan ja toimeentulokysymyksiin. Tärkeää on myös palvelujärjestelmän aukkojen ja esteiden
kartoittaminen ja niihin ratkaisujen hakeminen. Yhteistyöryhmän ensimmäisenä keskeisenä teemaalueena on suunnitelmallisuus ja palveluohjaus. Tavoitteena on päästä kunkin organisaation
suunnitelmista verkottuneisiin suunnitelmiin, joissa asiakas on tiiviisti mukana. Yhteistyöryhmän
tehtävänä on myös alulle saatettujen kehittämistoimien seuranta, koordinointi ja kytkeminen
muuhun laajempaan Tampereella tapahtuvaan kehittämistyöhön. Kohderyhmänä ovat rikoksiin
syyllistyneet
monipalvelutarpeiset
asiakkaat
eli
asiakkaat,
joiden
auttamiseksi
tarvitaan
verkostollista yhteistyötä. (Järvinen 2005.)
Mielenkiintoni lainrikkojien parissa tehtävään päihdetyöhön on syntynyt työkokemukseni kautta.
Olen
työskennellyt
kolmanteen
sektoriin
kuuluvissa
erilaisissa
päihdepalveluyksiköissä
Tampereella 1990- luvulta lähtien. Päihdeongelmaiset lainrikkoja-asiakkaat ja vapautumishetkellä
olevien ongelmat ovat tulleet työni kautta tutuiksi vuosien varrella. Tällä hetkellä työskentelen
KRIS (kriminellas revancsh i sammhället) organisaatiossa, jossa tavoitteena on tukea vankilasta
vapautuneita takaisin yhteiskuntaan vapaaehtois- ja vertaistukiperiaatteella. Toiminta on osin myös
ammatillista toimintaa (ks. www.kris.fi).
4 Yleisesti keskustelua Suomen vankien jälkihuollon tilanteesta käydään verraten vähän. Media ja
iltapäivälehdistö tosin tarttuvat vankien karkaamistilanteisiin näyttävillä skandaalin makuisilla
otsikoilla. Keskustelua ja mielenkiintoa vankien tilanteesta ovat viime aikoina herättäneet uuteen
vankeuslakiin liitetty valvottu koevapaus ja vankeinhoidon rakenteiden ja toimintatapojen
uudistaminen. Rikosseuraamusvirasto, vankeinhoito ja kriminaalihuolto yhdentyvät yhdeksi RISEalaksi 2010 alkaen.
Rikollisuus ja päihteet ovat tutkimusten (ks. Vankien terveydenhuollon kehittäminen 2003; Hypén
2004; Karsikas 2005; Granfelt 2007) valossa nivoutuneet toisiinsa vahvasti ja tämä on otettu
huomioon vankeinhoidossa. Erilaisia päihdekuntoutusohjelmia tai niitä toteuttavia osastoja on ollut
vankiloissa 1990-luvulta lähtien. Systemaattisemmin vankiloiden oman päihdekuntoutustoiminnan
rakenteen
luominen
käynnistyi
vuonna
1998
aloitetun
päihdestrategiatyön
myötä
(Oikeusministeriön vankeinhoito-osaston ohje 1999).
2 TUTKIMUKSEN TEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tässä tutkimuksessa tarkastelen viranomaisten keskinäistä yhteistyötä sekä viranomaisten ja
kolmannen sektorin välistä yhteistyötä. Tarkastelun kohteena on vankien jälkihuollon nykytilaan
liittyvät kysymykset. Tarkastelu pohjautuu toimijoiden näkemyksiin vankien jälkihuollosta.
Tutkimuksen tarkemmat kysymykset ovat
1. Millaisena vastaajat kuvaavat keskinäisen yhteistyön?
2. Millaisia kehittämistarpeita vastaajat ovat havainneet vankien jälkihuoltotyössä?
3. Millaisena vastaajat näkevät sosiaalityön osana vankien jälkihuoltotyötä?
Tutkielmani keskiössä on tarkastella vankien jälkihuoltotyössä tehtävää yhteistyötä ja tulevaisuuden
kehittämishaasteita kvalitatiivisen tutkimuksen kautta. Tutkimuksessa pyrin tuomaan esiin
haastateltavien
subjektiiviset
kokemukset
ja
tiivistämiseksi.
5 kehittämisehdotukset
vankien
jälkihuollon
3 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT
3.1 Rikollisuus, kriminologia ja teoriat
Rikollisuutta on selitetty kautta historian, mikäli selitykseksi ymmärretään kaikki rikollisuudesta ja
sen syistä esitetyt uskomukset ja käsitykset vanhanajan yliluonnollisista ilmiöistä ja keskiajan
demonologiasta lähtien (ks. Vold 1979,3-6, 415–416; Anttila & Törnudd 1983,25; Iivari 1996,17).
Rikollisuus on monimuotoinen ja monenlaisiin mielikuviin liittyvä ilmiö. Kadunmiehelle
perinteinen stereotyyppinen rikolliskuva on tatuoitu linnakundi, nyttemmin myös liituraitapuvussa
liikkuva huijari. Sosiologiaa opiskelleille rikollinen toiminta on muun muassa poikkeavaa
käyttäytymistä; lakimieskoulutuksen saanut taas arvioi teon laillisuutta ja laittomuutta, ja poliisi
yrittää ehkäistä ja selvittää rikoksia. Rikollisuutta voidaan katsoa myös monista muista
näkökulmista,
esimerkiksi
rikoksen
torjunnan
ongelmana
tai
turvallisuuskysymyksenä.
Kriminologia koettaa muun muassa luoda järjestystä erilaisten näkökulmien rikollisuuskuviin.
(Laitinen & Aromaa 2005,7.)
Rikollisuuden teoreettisia selitysmalleja on lähestytty yksilön poikkeavista ominaisuuksista tai
yhteiskunnallisten
tekijöiden
kautta,
mm.
kriminaaliantropologian,
kriminaalistatistiikan,
kriminaalibiologian, sosiobiologian, psykologian ja sosiologian eri teorioiden kautta. (Laitinen &
Aromaa 2005, 34–69.) Näitä teorioita kuitenkin yhdistää se, että rikollisuutta pidetään poikkeavana
ja patologisena ilmiönä. Globalisaation mukanaan tuomat uudet ilmiöt ovat tuoneet haastetta
kansainväliselle
kriminaalipolitiikalle
mm.
järjestäytyneen-
ja
talousrikollisuuden
(valkokaulusrikollisuus) kasvun ja muuttumisen johdosta. Kriminologia on rikosten ja rikollisuuden
tutkimusta
yhteiskunnallisena
ilmiönä
ja
kriminaalipolitiikka
rikollisuutta
koskevien
yhteiskunnallisten päätöksentekojen kokonaisuus. (Laitinen & Aromaa 2005.)
Motiuk (2003) jakaa rikollista käyttäytymistä kuvaavat teoriat kolmeen luokkaan: kliiniseen
kriminologiaan, sosiologisiin teorioihin sekä sosiaaliseen oppimiseen perustuviin teorioihin.
Kliinisen kriminologian teoria perustuu siihen, että syy rikolliseen käyttäytymiseen johtuu yksilön
psykologisista
ja
biologisista
syistä.
Näitä
ovat
esimerkiksi
mielenterveysongelma,
neuropsykiatrinen oireyhtymä ja älyllinen vajavuus. Sosiologisista teorioista Motiuk mainitsee
muun muassa rajallisten mahdollisuuksien teorian ja leimautumisteorian. Näiden mukaan rikollinen
toiminta on seurausta esimerkiksi köyhyydestä, tulo-eroista, etnisestä taustasta, sosiaalisesta
6 asemasta ja asuinympäristöstä. Kognitiivis-behavioraalisista oppimisteorioista Motiuk mainitsee
sosiaalisen oppimisen teorian, jonka mukaan rikollinen käyttäytyminen opitaan. Rikollinen toiminta
ei ole seurausta sairaudesta vaan käyttäytymismallien koetusta palkitsevuudesta ja se syntyy
tärkeiden henkilökohtaisten tekijöiden sekä yksilön kohtaamien tilanteiden monimutkaisesta
vuorovaikutuksesta. Rikollista käyttäytymistä muovaavat monet mahdolliset olosuhteet ja
rikoksentekoon johtavat polut voivat ajan mittaan muuttua. Näin ollen opitun rikollisen
käyttäytymisen tilalle voi myös oppia muuta käyttäytymistä. (Motiuk 2003.)
3.2 Uusi vankeuslaki haastaa jälkihuoltotyön
Vuoden 2006 lokakuussa astui voimaan uusi vankeuslaki, 767/2005, jonka 2 §:ssä todetaan, että
vankeuden täytäntöönpanon tavoitteena on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan
edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan sekä estää rikosten tekeminen
rangaistusaikana. Uuden vankeuslain keskeisiä tavoitteita on vangin elämänhallinnan ja
yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi vangin sosiaalisen
selviytymisen tukeminen paitsi vankeusaikana myös vapautuessa on tärkeää. Vapauttamisvaiheessa
rikosseuraamusjärjestelmän organisaatioiden ja kuntaviranomaisten sekä työhallinnon välisen
yhteistyön rinnalla korostuvat kolmannen sektorin yhteistyötahojen valmiudet osallistua
vapautuvien vankien jälkihuoltoon.( www.rikosseuraamus.fi/41420.htm.)
Vankeusrangaistuksen kokonaisuudistus tuli voimaan 1.10.2006. Uusi vankeuslaki asettaa
vankeinhoidolle mm. seuraavia vaatimuksia. Rangaistuksen täytäntöönpano ei saa aiheuttaa vangin
oikeuksiin eikä olosuhteisiin muita rajoituksia kuin niitä, joista säädetään lailla tai jotka välttämättä
seuraavat itse rangaistuksesta. Rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti
vaikeuta,
vaan
mahdollisuuksien
Vapaudenmenetyksestä
aiheutuvia
mukaan
edistää
haittoja
on
vangin
sijoittumista
mahdollisuuksien
yhteiskuntaan.
mukaan
ehkäistävä.
Rangaistuslaitoksen olot on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vastaamaan yhteiskunnassa
muuten vallitsevia elinoloja. Vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan
kunnioittaen. Vankeja ei saa perusteettomasti asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan rodun,
kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen
suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai
ammatillisen toiminnan tai muuhun näihin rinnastettavan seikan perusteella. Nuorelle
rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota
vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin erityistarpeisiin. Vankia on kuultava asumista ja työhön
7 tai muuhun toimintaan sijoittamista sekä muuta hänen kohteluaan koskevaa tärkeää päätöstä
tehtäessä. (www.vankeinhoito.fi/.)
Vangin kuntoutumisen ja jälkihuoltotoimenpiteiden kannalta keskeisiä lainkohtia ovat muun
muassa vankeuslain 7 §:ssä (vankeuslaki 767/2005) mainittu kohta, jossa vangille on laadittava
yksilöllinen suunnitelma rangaistusajan suorittamista, vapauttamista ja ehdonalaista vapautta varten
(rangaistusajan
suunnitelma).
sijoittamisesta,
toiminnasta
Rangaistusajan
suunnitelma
rangaistusaikana, valvotusta
sisältää
suunnitelman
koevapaudesta
ja
vangin
ehdonalaisesta
vapauttamisesta sekä poistumisluvan myöntämisestä. Vangin yhteiskuntaan sijoittumisen
parantamiseksi vapauttamissuunnitelmaa laadittaessa on lisäksi, vangin suostumuksella, oltava
tarpeen mukaan yhteistyössä vangin koti- tai asuinkunnan viranomaisten, muiden viranomaisten
sekä yksityisten yhteisöjen ja henkilöiden kanssa. Vankeuslain 9§:ssä (vankeuslaki 767/2005) lainkohta koskee osallistumista vankilan ulkopuolella
olevaan toimintaan. Sekä määräaikaista rangaistusta että elinkautista vankeutta suorittava vanki
voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa valvottuun koevapauteen vankilan ulkopuolelle enintään kuusi
kuukautta ennen ehdonalaista vapauttamista. Vangilta edellytetään päihteettömyyden ja muiden
hänelle asetettavien ehtojen noudattamista koevapauden aikana. Koevapautta varten laaditaan
toimeenpanosuunnitelma, johon sisältyy mm. koevapaudessa olevan asuminen ja toimeentulo,
toimintavelvoite, päivittäinen toiminta-aika sekä koevapauden valvonta. Koevapauden valvonnasta
vastaa vankila. (www.vankeinhoito.fi/15121.htm.)
3.3 Verkostotyö sosiaalityön välineenä
Rikoksettomaan elämänhallintaan - julkaisussa (2001:2, 63,) todetaan, että vapautuneita vankeja
koskee sosiaalihuoltolaki, mutta heidän palvelutarpeissaan intensiteetti on suurempi kuin muilla
kuntalaisilla. Palvelutarpeissa ja valinnoissa kyseinen asiakasryhmä on varsin erilainen kuin muut
kuntalaiset. Vapautuneet vangit voivat olla sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajia tai he ovat
niistä täysin syrjässä.
Karsikas (1997) kuvaa vankilan sosiaalityötä. Vankeinhoidon sosiaalityön tehtäviä ei ole
lainsäädännössä määritelty erikseen. Säädökset edellyttävät vangin vapautumiseen liittyvien
asioiden järjestämistä, nuorisovankien ohjausta vapautumisen jälkeisessä sijoittumisessa ja vangin
8 muualla
olevan
omaisuuden
hoitoa.
Sosiaalityöntekijöiden
toimenkuvat
on
määritelty
vankilakohtaisesti. Vankilan sosiaalityössä on kuitenkin otettava huomioon myös sosiaalihuollon
lainsäädäntö. Sosiaalityöllä tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 18 §:n mukaan sosiaalihuollon
ammatillisen henkilöstön suorittamaa ohjausta, neuvontaa ja sosiaalisten ongelmien selvittämistä
sekä muita tukitoimia, jotka ylläpitävät ja edistävät yksilöiden ja perheen turvallisuutta ja
suoriutumista sekä yhteisöjen toimivuutta. Vankilan sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimukset on
määritelty vankeinhoitolaitoksesta annetussa asetuksessa ja ne vastaavat sosiaalihuollon
ammatillisen
henkilöstön
sosiaalityöntekijöitä,
joiden
kelpoisuusvaatimuksia.
peruskoulutuksena
Vankiloissa
on
on
kuitenkin
vankeinhoitotutkinto
tai
edelleen
soveltuva
korkeakoulututkinto, mutta jotka siirtymäsäännösten perusteella täyttävät kelpoisuusvaatimukset.
Vankiloiden sosiaalityöntekijöiden työtä on viime vuosina kehitetty ammatilliseen suuntaan.
Käytössä ovat normaalit sosiaalityön menetelmät yksilö-, perhe- ja yhdyskuntatyö. Työhön ja sen
kuvaan heijastuu kuitenkin edelleen ”vankeinhoidolliset perinteet”. Työ on usein alisteista vankilan
muun toiminnan intresseille. Sosiaalityöntekijän rooli ja tehtävät eri laitoksissa voivat vaihdella
paljonkin, jopa niin, että välttämättä sosiaalityöntekijä ei tee ainakaan kokoaikaisesti sitä, mitä
yleisesti ymmärretään sosiaalityöllä. (www.rikosseuraamus.fi/uploads/9p76nmadzd.pdf)
Kun rikos ja päihdeongelma ymmärretään osaksi marginalisaatiota, jossa psykososiaaliset ongelmat
ovat kietoutuneet toisiinsa, tarvitaan kokonaisvaltaista ja riittävän pitkäkestoista psykososiaalista
työtä, johon yhdistyy palveluohjauksellinen ja verkostotyöhön suuntautunut työskentelyorientaatio
(Järvinen 2007, 15–16). Ihminen, jolla on hyvä psykososiaalinen toimintakyky, kykenee olemaan
luonnollisessa vuorovaikutuksessa elämäänsä liittyvien ihmisten ja sosiaalisen toimintaympäristön
kanssa. ( Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen 2002,53.)
Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan välineenä 2015 – toimenpideohjelmassa kuvataan sosiaalityötä
poikkihallinnollisissa
verkostoissa.
Moniammatillisuus
on
ollut
keskeinen
sosiaalityön
yhteistyösuhteita kuvaava käsite. Samoin viranomaisyhteistyön voimaan on uskottu aina,
riippumatta siitä, onko puhuttu yksilökeskeisestä tai yhteisöllisestä työotteesta. Yhteistyön mallit
ovat kuitenkin olleet hajanaisia ja perustuneet usein asiakaskohtaisten viranomaisverkostojen
ympärille. Esimerkiksi kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmissä tapahtuneet “kohtaamiset” ovat
olleet ennen muuta institutionaalisia kohtaamisia. Parhaimmillaan näistä kohtaamisista on
muodostunut toimivia auttamissuhteita – silloin kuin ryhmät ovat suhteellisen pieniä, paneutuvista
lähityöntekijöistä
koostuvia
ja
kun
kuntoutettava
9 tunnetaan
henkilökohtaisesti.
Asiakasyhteistyöryhmien asiakasmäärät ovat kuitenkin jääneet murto-osaan alkuperäisistä
tavoitteista, ja liian usein ryhmissä on keskitytty pikemmin asiakkuuden kuin asiakkaan ongelmien
ratkaisuun. Yhteistyöryhmissä tapahtuva vuorovaikutus on ollut usein “ohipuhumista”. Joskus
viranomaiset puhuvat, mutta eivät toimi. Joskus he toimivat asiakkaiden taustalla ilman että puhuvat
siitä. Joskus he varovat puhumasta ettei tulisi velvoitetta toimia. Joskus he puhuvat siten, että
velvoite toimia sälytetään toisille viranomaisille. Joskus he puhuvat ja toimivat yhdessä mutta ilman
asiakasta. (Kokko 2003, 232.)
Konstikas
sosiaalityö
2003
-hankkeessa
(STM
2005,
79–82)
kyseltiin
suomalaisten
sosiaalityöntekijöiden käyttämiä työmenetelmiä. Niitä nimettiin lähes yhtä monta kuin oli
vastaajiakin eli peräti neljäsataa. Yhteisiä ja yhtenäisiä työmenetelmiä ei juurikaan tunnistettu.
Kivipellon
(2004)
mukaan
sosiaalityön
suosituimpia
työmenetelmiä
näyttävät
olevan
ratkaisukeskeisyys ja verkostotyö.
Sosiaalityön ydinsaamista ovat palvelujärjestelmän ja sosiaaliturvan hyvä tunteminen, asiakkaan
oikeuksien turvaaminen, tarvittavien palvelujen järjestäminen ja tähän liittyvä käytännön tuki,
jalkautuva työote ja sujuvat kontaktit. (Tuusa 2005, 54–55.) Yhteiskunnan ja sosiaalityön
toimintaympäristön muutos on siirtymistä hierarkkisesta, melko selvärajaisesta ja ennustettavasta
maailmasta kohti rakenteiltaan epäselvempää ja riskialttiimpaa maailmaa. Tämä merkitsee
vaikeampaa syy- ja seuraussuhteiden ennustettavuutta. Keskeistä on, että organisaatioiden sisäiset ja
ulkoiset sektorirajat liudentuvat. Yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin tahoilla syntyy
uudenlaisia
rakenteita
ja
yhteistyömuotoja,
jolloin
monenlainen
rajapinnoilla
tapahtuva
kanssakäyminen lisääntyy. (Arnkil 2004, 28.)
Arnkilin ja Erikssonin (1999, 80–81) mukaan verkostotyöllä on Suomen sosiaali- ja
terveydenhuollossa kaksi perinnettä: toinen on psykiatrisesta työstä ja kriisityöstä alkunsa saanut
verkostoterapeuttinen
suuntaus
ja
toinen
organisaatioiden
kehittämiseen
liittyvä,
viranomaisverkostoihin painottunut suuntaus. Ensin mainitussa on oltu erityisen kiinnostuneita
”luomuverkostoista” eli perheenjäsenten, läheisten, ystävien ja naapureiden voimavaroista.
Viranomaisverkostopainotusten
tausta
on
muun
muassa
työntutkimuksessa
ja
organisaatiokonsultoinnissa, ja siinä on problematisoitu nimenomaan moniammatillinen ja –
sektorinen toiminta sekä tiimit. Kaiken kaikkiaan verkostotoiminnalle on ominaista vaihto, joka on
tavallisesti monenvälistä eikä kahdenkeskistä (Virtanen 1999, 36).
10 Nyttemmin verkostotyössä on siirrytty yhä enemmän dialogisen verkostotyön (kts. Seikkula &
Arnkil 2005) suuntaan. Asiakkaan ongelmille räätälöidään työryhmät, joissa ylitetään
ammattikuntien rajoja. Asiakkaan asioissa mukana olevat viranomaistahot kootaan yhteen siten, että
eri tahojen huolet saadaan yhteiseen keskusteluun.
Dialogisuudella tarkoitetaan keskinäistä
ymmärryksen kehittelyä arvostavassa vuoropuhelussa. Reijosen (2005, 102–193) mukaan
dialogisuus moniammatillisessa työssä merkitsee sitä, että työntekijöiden tulee aktiivisesti
kuunnella muita, ajatella ääneen joitakin asioita, pohtia erilaisia ja vaihtoehtoisia ratkaisuja, ottaa
vastaan muilta toimijoilta uusia ja myös vaihtelevia ideoita positiivisin mielin ja kannustaa muita,
ehkä hiljaisempia tai ujompia, toimijoita. Lopuksi työntekijöiden on osattava koota ja tiivistää
merkityksellisimmät ja olennaisimmat asiat, joista on keskusteltu, sovittu tai päätetty.
Sosiaalityö nojautuu monitieteellisen tietopohjan lisäksi kansainvälisesti hyväksyttyihin eettisiin
periaatteisiin. (Ks. www.ifsw.org. ) Keskeisimmät sosiaalityön eettiset periaatteet ovat jokaisen
ihmisen ihmisarvon, ainutlaatuisuuden ja yhdenvertaisuuden kunnioittaminen sekä ihmisen
itsemääräämisoikeus. Tämän lisäksi sosiaalityö on omaksunut eettisen velvoitteen edistää
oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoisen elämän edellytyksiä siellä, mistä ne puuttuvat. Suomessa
sosiaalityötä – kuten koko suomalaista sosiaalihuoltoa - kannattelee hyvinvointivaltiollinen ja
solidaarinen ideologia, jonka mukaan yhteiskunnalla on huolenpidollisia velvollisuuksia
kansalaisiaan kohtaan. Suomessa sosiaalityöntekijöiden työkäytäntöjä säädellään lainsäädännöllä ja
paikallisilla ohjeilla. Kallinen-Kräkin & Kärki (2004,17.)
3.4 Vankien päihde-, mielenterveys- ja sosiaaliset ongelmat
Vankien päivittäinen keskimäärä (keskivankiluku) oli 3 551 vuonna 2007 (Tilastokeskus 2007).
Vuonna 2007 vankilasta vapautui 945 tutkintavankia, 1 780 sakkovankia ja 4 627 vankeusvankia,
joista ehdonalaiseen vapauteen päästettiin 4 567. Ehdonalaiseen vapauteen päästetty voidaan asettaa
koeajaksi Kriminaalihuoltolaitoksen valvontaan. Vuonna 2007 valvontaan asetettiin 25 %
ehdonalaisesti vapautetuista, kaikkiaan 1 140 henkilöä. (Rikosseuraamusalan vuosikertomus
2007,7.)
STM ja OM asettivat 12.5.2005 vankien jälkihuoltotyöryhmän (STM 055:00/2005 ja
OM2/69/2005). Toimikausi oli 12.5.2005 – 15.1.2006. Vankien jälkihuoltotyöryhmän tehtävänä oli
valmistella ehdotukset toimenpiteistä vankien jälkihuollon kehittämiseksi ja kriminaalihuollon
11 asiakkaiden tuen tarpeiden huomioon ottamiseksi yhteistyössä kuntien, vankeinhoitolaitoksen ja
kriminaalihuoltolaitoksen kanssa.
Vankeinhoidon
päihdestrategian
(2005–2006)
tavoitteena
on
päihteiden
tarjonnan
ja
päihderikollisuuden ehkäisy, päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy, päihteiden kysynnän
ehkäisy, päihdeongelmaisen vangin kuntoutusketjun turvaaminen vapaudesta vapauteen ja toimintaympäristöön verkottuminen. Päihdetyö jakaantuu päihdehoitoon, päihdekuntoutukseen ja
päihdevalvontaan. Pääasiassa terveydenhuollon toteuttama päihdehoito käsittää muun muassa
päihdearvion, vieroitus- ja katkaisuhoidon, päihdepsykiatrisen hoidon sekä opioidiriippuvaisten
korvaus- ja ylläpitohoidon. Päihdekuntoutus käsittää kuntouttavan toiminnan, jota toteutetaan
yksilötyönä sekä erilaisina päihderyhmäohjelmina. Vankiloiden päihdevalvontaan kuuluvat muun
muassa päihteettömyyden valvonta ja tarkastukset. Vankiloiden päihteiden vastainen toiminta
perustuu vahvistettuun päihdestrategiaan. (http://www.rikosseuraamus.fi/29334.htm.) Hypenin seurantatutkimuksen (Hypen 2004, 9-10) mukaan useasti vankilaan joutuneet ovat
aikuisväestömme köyhin, sairain ja syrjäytynein väestönosa. Päihdeongelman lisäksi 39 %
vangeista on psykiatrisesti häiriytyneitä, viidennes keski-iältään 35-vuotiaista on työkyvyttömiä ja
40 % vangeista alentuneesti työkyvyttömiä. Useamman kerran vankilassa olleiden sosiaalinen
tausta on ensikertalaisia huomattavasti vaikeampi ja heidän koulutustaustansa on heikompi.
Vankilassa olleiden sosiaalinen tausta poikkeaa erityisen merkittävästi valtaväestön, niin
koulutuksen kuin lapsuuden turvallisuuden suhteen.
Vankien terveydenhuollon kehittämistä selvittänyt työryhmä totesi, että syrjäytyneisyyteen liittyvät
vakavat terveysongelmat ovat enenevämmässä määrin langenneet vankiloiden terveydenhuollon
hoidettavaksi samalla, kun vankimäärä on huomattavasti kasvanut. Taustalla ovat alkoholin ja
huumeiden käytön lisääntyminen ja hyvin todennäköisesti myös kunnallisen psykiatrisen
sairaanhoidon heikentäminen. Vakavasti häiriintyneitä potilaita päättyy päihderiippuvuuden kautta
vankilaan. Päihderikollisuus on selkeässä kasvussa ja yhä useampi vanki on päihteiden käyttäjä.
Vangeista lähes puolet (46 %) on diagnostisoitu huumeriippuvaisiksi ja 39 % alkoholiriippuvaisiksi.
Yli kolmanneksella on hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä
suonensisäisen huumeiden käytön kautta leviävä virussairaus. (Vankien terveydenhuollon
kehittäminen 2003,13.) Mielenterveysongelmista kärsiville vankeus voi olla erityisen vaikea ja
12 tuhoisa ja pahentaa oireita. Heillä on vaikeuksia selviytyä vankiyhteisössä ja osastojen
toiminnoissa, mikä altistaa eristysosastolle joutumiselle. (Petersilia 2003, 36–39.)
Vankien
kuntoutustarpeita
kuvaavat
erityisesti
työ-
ja
toimintakyvyn
rajoitukset
sekä
päihdeongelmat. Noin puolella vangeista on vankilatyöhön riittävä työkyky. Joka kolmannella se on
alentunut ja 15 prosentilla heikko. Työkokemusta ennen vankilaa on vajaalla puolella. Vankien työja toimintakyvyn vajeita selittää se, että noin viidesosalla heistä on vaikea mielenterveystausta ja yli
70 prosentilla vaikea päihdeongelma. Eniten mielenterveysongelmia ja päihdeongelmia on
useampikertaisilla vangeilla. Myös sekakäyttö on yleistä, samoin kaksoisdiagnoosit. Yli
kolmanneksella vangeista on hoitoa vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä Chepatiitti. Lähes 40 prosenttia vangeista tarvitsee vankila-aikana jotain psykiatrista hoitoa. Heidän
sairastavuutensa on kuusinkertainen yleiseen väestöön verrattuna. (STM selvityksiä 2006:6.)
Rikosseuraamusasiakkaiden terveys, työkyky ja hoidontarve -tutkimuksen alustavien tuloksien
mukaan 90 %:lla miesvangeista ja 60 %:lla yhdyskuntapalvelua (YKP) suorittavista on jokin
päihderiippuvuus. Alkoholiriippuvuus on 70 %:lla elinkautisvangeista ja 55 %:lla muissa ryhmissä.
Huumeriippuvuus on 65 %:lla naisvangeista (yleisimmät amfetamiini ja opioidit) ja 20 %:lla YKPasiakkaista. Keskimäärin 70 % asiakkaista potee jotain persoonallisuushäiriötä (80 %
elinkautisvangeista, 40 % YKP-asiakkaista) ja antisosiaalinen persoonallisuushäiriö on 50 %:lla
asiakkaista (60 % miesvangeista, 40 % YKP-asiakkaista). Kaikissa ryhmissä 50 %:lla on Chepatiitti sekä useita somaattisia sairauksia. Asiantuntija-arvion mukaan 90 % tutkituista tarvitsisi
jotain lääketieteellistä hoitoa. (Rikosseuraamusvirasto 2007.)
Vapauttamisen suunnittelu alkaa vankilasta vapautuvan selviytymisedellytysten ja palvelutarpeen
arvioinnilla. Palvelutarpeen arviointi kattaa henkilön koko sosiaalisen tilanteen. Vangin
suostumuksella vapauttamisen valmistelussa tehdään tarvittaessa yhteistyötä hänen koti- tai
asuinkuntansa sosiaali-, terveys-, päihdehuolto-, asunto- sekä työvoimaviranomaisten kanssa
tarvittavien
palveluiden
järjestämiseksi.
Jos
vapautuva
vanki
asetetaan
valvontaan,
vapauttamissuunnitelman laatimiseen osallistuu myös se Kriminaalihuoltolaitoksen aluetoimisto,
jonka alueelle vanki vapautuu.( http://www.vankeinhoito.fi/39298.htm.)
Vapautuvan vangin tukipalveluja tuottavat ja kehittävät kuntien lisäksi monet järjestöt ja muut 3.
sektorin toimijat, mm. Kriminaalihuollon tukisäätiö, Vapautuvien Tuki ry, Silta-valmennusyhdistys
ja KRIS. Vertaisryhmätoiminta nähdään tärkeänä toimintamuotona päihteettömän ja rikoksettoman
13 elämäntavan vakiinnuttamisessa. Vertaisryhmätoiminnassa henkilölle rakentuu rikoksettomuutta ja
päihteettömyyttä tukeva sosiaalinen verkosto, jossa vertaistoimijat ovat sitoutuneet edistämään
toistensa rikoksettomuutta ja päihteettömyyttä ja estämään ajautumista takaisin päihteiden
käyttäjäksi ja päihteiden käyttöä suosivaan elämäntapaan. Vertaisryhmätoimintaa järjestävät
vankiloissa muun muassa Nimettömät alkoholistit (AA), Nimettömät narkomaanit (NA) ja KRIS.(
http://www.vankeinhoito.fi/39298.htm.)
Rikoksettomaan elämänhallintaan - julkaisussa (2001:2, 63) todetaan, että vapautuneita vankeja
koskee sosiaalihuoltolaki, mutta heidän palvelutarpeidensa intensiteetti on suurempi kuin muilla
kuntalaisilla. Palvelutarpeissa kyseinen asiakasryhmä on varsin erilainen kuin muut kuntalaiset.
Vapautuneet vangit voivat olla sosiaali- ja terveyspalveluiden suurkuluttajia tai sitten he ovat niistä
täysin syrjässä.
Margit
Kyngäs
toteaa,
Kriminaalihuoltoyhdistyksen
että
(nykyisin
vankien
jälkihuollosta
Kriminaalihuoltolaitoksen;
vastaamaan
perustetun
kirjoittajan
huomautus),
toiminta keskittyy ehdonalaisesti vapautettujen valvontaan, ehdollisesti rangaistujen nuorten
valvontaan ja yhdyskuntapalvelurangaistuksen soveltuvuusselvitysten tekoon ja rangaistusten
täytäntöönpanoon. Vankilasta vapautuvat vangit joutuvat vapautumaan yhä enemmän tyhjän päälle.
Heidän oletetaan käyttävän yhteiskunnan tarjoamia ”normaalipalveluita”, jolloin he kilpailevat
sosiaalipalveluista muiden kuntalaisten kanssa. Tämä tilanne on todennäköisesti johtanut vankilasta
vapautuvien syrjäytymisen vahvistumiseen ja huono-osaistumisen lisääntyminen. (Etelävuori 2007
Kyngäksen 2000, 34 muk.)
Granfelt (2003) kuvaa tutkimuksessaan asunnottomuutta ilmiönä, joka on osa eri elämänalueille
ulottuvaa marginalisaatioprosessia. Vankien asunnottomuuteen kietoutuvat äärimmäinen köyhyys,
huumeongelmat ja velat. Tulosten pohjalta tutkimuksessa esitetään erilaisia asumisvaihtoehtoja,
joilla vankien asumistilannetta voidaan parantaa ja kuntoutumista tukea. Valokivi (2008, 67) on
todennut muun muassa, että rangaistuksen loppuun suorittaminen ei vapauta rikollisen leimasta ja
lainrikkojat voivat tulla syrjäytetyiksi palvelujärjestelmistä ja jopa koko yhteiskunnasta.
Ulkopuolisuuden kokemus muodostuu niissä tilanteissa, joissa asiakas jää työntekijöiden ja heidän
edustamiensa organisaatioiden muodostamien verkostojen ulkopuolelle eikä hänen ääntään kuulla.
14 4 AINEISTO, AINEISTON KERUU JA AINEISTON ANALYYSI
4.1 Aineisto ja aineiston keruu
Lähestyin YRE-yhteistyöryhmän jäseniä lokakuussa 2007. YRE-yhteistyöryhmän jäsenet toimivat
julkisen ja kolmannen sektorin organisaatiotason edustajina lainrikkojien kanssa tehtävässä
jälkihuoltotyössä. Jäsenet työskentelevät mm. vankiloissa, kriminaalihuoltolaitoksessa, sosiaali-ja
terveystoimessa, seurakunnassa, asuntotoimessa ja kolmannen sektorin järjestöissä.
YRE- yhteistyöryhmän kokouksessa esitin toiveeni saada tehdä tutkimuksen vankien jälkihuollon
nykytilasta Tampereella (liite 1).
tutkimusluvan
lähetin
YRE-
Tutkimukseen suhtauduttiin myönteisesti ja saatuani
yhteistyöryhmän
jäsenille
puolistrukturoidun
teemahaastattelulomakkeen (liite 2) sähköpostitse. Vankien jälkihuoltoon liittyviä kysymyksiä oli
14. Pyysin vastaajia miettimään kysymyksiä pohdiskelevalla asenteella omasta näkökulmastaan ja
perustelemaan tai kuvailemaan vastaukset esimerkein. Empiirinen aineisto koostuu tutkimukseen
osallistuvien haastateltavien sähköpostikyselyn vastauksista. Haastatettavilta ei kysytty taustatietoja
olettaen, että haastateltavat omaavat ammatillisen pätevyyden. Tämän tutkimuksen kannalta ei ollut
oleellista kysyä koulutus/ ja työkokemusta koskevia taustatietoja.
Lähetin 11 henkilölle kyselyn ja sain vastaukset 5 henkilöltä. Nämä 5 vastaajaa edustivat 4:ä eri
tahoa. 1 taho tuotti yhteisesti vastaukset työryhmän kokouksen kautta. 1 vastaaja delegoi vastauksen
käytännön työntekijälle, mutta vastausta häneltä en saanut. 3:lla vastaajalla ei ollut aikaa vastata. 1
vastaaja ei osannut vastata ja 1:ltä vastaajalta en saanut lainkaan yhteydenottoa tai vastausta. 5
henkilöltä vastauksia kertyi yhteensä 13 sivua. Tutkimusaineistoa ja tutkimukseen liittyviä
työpapereita
säilytetään
kotonani.
Haastateltavien
henkilöllisyyden
ehkäisemiseksi käytän vastaaja a), vastaaja b) ja niin edelleen.
15 tunnistettavuuden
4.2 Aineiston analysointi
Aineiston analyysimenetelmänä käytin sisällönanalyysia. Sisällönanalyysin avulla pyritään
muodostamaan tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus, joka kytkee tulokset ilmiön laajempaan
kontekstiin ja aihetta koskeviin muihin tutkimustuloksiin. Tutkimusaineiston laadullisessa
sisällönanalyysissa aineisto pirstotaan ensin pieniin osiin, käsitteellistetään ja lopuksi järjestetään
uudelleen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Sisällönanalyysi voidaan tehdä aineistolähtöisesti,
teoriaohjaavasti tai teorialähtöisesti, erona on analyysin ja luokittelun perustuminen joko aineistoon
tai valmiiseen teoreettiseen viitekehykseen. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 109–116.)
Aineistolähtöisesti tutkimusta tehtäessä tutkimuksen pääpaino on aineistossa, mikä tarkoittaa sitä,
että esimerkiksi analyysiyksiköt eivät ole ennalta määrättyjä ja teoria rakennetaan aineisto
lähtökohtana. Tällöin voidaan puhua induktiivisuudesta, joka tarkoittaa etenemistä yksittäisistä
havainnoista yleisempiin väitteisiin. (Eskola & Suoranta 1998, 83.) Induktiivisen lähestymistavan
lähtökohtana ei siis ole teorian tai hypoteesien testaaminen, eikä tutkija määrää sitä, mikä on
tärkeää.( Hirsjärvi & Remes & Sajavaara 2004,155.) Aineistolähtöisyys vaatii tutkijalta itsekuria
aineistossa
pysyttelemisessä,
systemaattisuudessa,
analyysimenetelmiltä.
mutta
ennakkokäsitysten
aivan
samalla
Aineistolähtöinen
ja
tavalla
analyysi
teorioiden
tieteellisyyttä
saattaa
vaikuttaa
poissulkemisessa
edellytetään
ja
muiltakin
sattumanvaraiselta
ja
intuitiiviselta. Tutkijan on kuitenkin tarkoitus reflektoida tekojaan, arvioida tutkimuksen
luotettavuutta ja pätevyyttä siten, että lukija saa tietoa tutkimuksen taustoista ja tutkimusprosessin
aikana tehdyistä valinnoista. Puhdas induktiivinen päättely ei kuitenkaan ole mahdollista, koska se
perustuu pelkkään havaintojen kuvaamiseen ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä tutkittavasta
ilmiöstä. Absoluuttisesti aineistolähtöistä tutkimusta on vaikea toteuttaa jo siksi, että havainnot ovat
yleisesti hyväksytyn ajatuksen mukaan teoriapitoisia. Ei siis ole olemassa objektiivisia havaintoja,
sillä esimerkiksi käytetyt käsitteet ja menetelmät ovat tutkijan asettamia ja vaikuttavat tuloksiin.
(Tuomi & Sarajärvi 2002, 98.)
Tutkimuksen analyysivaiheessa luin ensin kaikki kirjoitukset muutaman kerran läpi saadakseni
kokonaiskuvan haastateltavieni vastauksista. Litteroin tekstit ja litteroinnin yhteydessä merkitsin
henkilöiden kohdalle kirjaimen tunnistettavuuden vuoksi. Seuraavaksi aloin etsiä ja järjestellä
kysymyksien alle vastauksista poimittuja samankaltaisuuksia ja eroavuuksia tekstistä. Nämä
samankaltaiset ja erilaiset vastaukset merkitsin värikynää käyttäen.
16 Samansisältöiset kategoriat on yhdistetty toisiinsa muodostaen niistä yläkategorioita. Yläkategoriat
nimetään kuvaamaan alakategorioiden sisältöä, joista yläkategoria on muodostettu. Aineistoa
ryhmitellessäni tein mielessäni kysymyksiä aineistolle miettien, mitä vastaukset ”kertovat”
keskinäisestä yhteistyöstä. Hain sitä kautta vastausta ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni ”Miten
vastaajat kuvaavat keskinäisen yhteistyön?” Mikä yhteistyössä toimii, mikä ei toimi ja miten se
toimii, Millaisia laadullisia kuvauksia yhteistyön tekemisestä nousee esiin? Yhteistyön kuvauksien
yläkategoriaksi muodostui poikkihallinnollinen yhteistyö. Terminä poikkihallinnollinen yhteistyö
kuvasi parhaiten sitä kuvausta minkälaisena vastaajat yhteistyötään kuvasivat. Samalla
menetelmällä tutkin toista ja kolmatta tutkimuskysymystäni. Toiseksi yläkategoriaksi muodostui
palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkiminen sekä kolmantena yläkategoriana nousi esiin
toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen. Tutkimuksessa on käytetty sitaatteja
alkuperäislauseista, jotka on poimittu litteroidusta tekstistä.
5 Tutkimustulokset
5.1 Poikkihallinnollinen yhteistyö
Tutkimuksessa
mielenkiintoni
kohdistui
yhteistyöhön.
Rikosseuraamusalan
viranomaisten
keskinäinen yhteistyö koostui muun muassa vankilasta ehdonalaiseen valvontaan vapautuvien
vankien
kanssa
tehtävästä
ja
valvottuun
koevapauteen
sijoitettujen
kanssa
tehtävästä
suunnitelmallisesta yhteistyöstä. Yhteistyötä oli jonkin verran myös valtion ja kunnan
viranomaisten, eri instituutioiden, kuten sosiaalitoimen, mielenterveystoimen, työvoimatoimistojen,
kansaeläkelaitoksen sekä päihde- ja asumispalveluyksiköiden kanssa. Yhteistyötä pyritään
tekemään osin verkostomaisella työotteella, silloin kun esimerkiksi vapauttamissuunnitelman
mukaisesti kootaan verkostoja yhteen asiakkaiden palvelukokonaisuuksien rakentamiseksi siviiliin.
Kuvio 1 kuvaa haastattelussa mukana olleiden YRE- toimijoiden käsitystä keskinäisestä yhteistyön
nykytilanteesta
vankienjälkihuollossa.
Nuolet
kuvaavat
toimijoiden
toisiinsa
olevia
yhteistyösuhteita. Esimerkiksi työvoimaviranomaisia ja muita viranomaistahoja ei kuviossa ole
huomioitu.
17 kuvio 1
sattumanvarainen
jälkihuolto 2008
Vankilat jälkihuolto
3 sektori KHL vertaistuki Kunta YRE-yhteistyöryhmän toiminnan nähtiin huomattavasti edistäneen ja tiivistäneen keskinäisiä
yhteistyönrakenteita. YRE- yhteistyön muodossa on ollut tämän tietoisuuden luomisessa ja
ylläpitämisessä erittäin suuri merkitys. Vastaajat kuvailevat yhteistyön sujuvan hyvin silloin kun on
sovittu yhteisiä neuvotteluita ja tehty sopimuksia. Henkilökohtaiset suhteet nähtiin merkittävinä
onnistuneen yhteistyön edellytyksinä. Toisaalta yhteistyökanavat ovat haavoittuvia organisaatioissa
tapahtuvien
henkilöstövaihdoksien
myötä.
Alla
oleva
sitaatti
kuvaa
mielestäni
YRE-
yhteistyöryhmän merkitystä vankien jälkihuollossa organisaatiotasolla. YRE ei näin ollen ole
riippuvainen henkilösuhteista.
”..Tässä mielessä on ollutkin valtavan tärkeää säilyttää nämä yhteistyörakenteet, vaikka YREhanke aikoinaan loppuikin.”(vastaaja a)
Vastaajien mukaan tarvetta on vahvistaa keskinäistä yhteistyötä jälkihuoltotyöryhmän antamien
suositusten ja suuntaviivojen mukaisesti. Sosiaali- ja terveysministeriön, Oikeusministeriön ja
Suomen Kuntaliiton vankien jälkihuoltotyöryhmän selvityksessä (STM selvityksiä 2006:6)
rikoksesta rangaistujen tuen tarpeesta sisälsi organisoinnista suosituksen yhteistoiminnan
organisoinnista.
Tavoitteeksi
katsottiin
vankien
18 jälkihuollon
pitkäjänteinen
kehittäminen
yhteistyössä kuntien, vankeinhoitolaitoksen ja kriminaalihuoltolaitoksen kanssa siten, että
vapauttamis- ja valvontasuunnitelmat sekä kuntien hoito-, huolto- ja kuntoutussuunnitelmat
tukisivat toisiaan ja asiakkaiden tulevaa selviytymistä. Tätä varten työryhmä on laatinut yleisen
tason toimintamallin, jota tulee edelleen täsmentää seudullisesti. Toimintamallin käyttöönotto ei
muuta eri toimijoiden vastuunjakoa, mutta edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä syrjäytymisuhan
alaisten asiakkaiden kohdalla. Kyse ei ole uusista tehtävistä, mutta tehostettu työ ja useiden
asiakkaiden
tukitarpeen
pitkäaikaisuus
vaatii
resurssointia.
Ongelmiin
puuttuminen
mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja suunnitelmallisella yhteistyöllä voi kuitenkin tuoda
säästöjä. Työryhmä esittää ensihuoltojärjestelmän muodostamiseen liittyvien pilottihankkeiden
käynnistämistä.
Saamieni
vastauksien
perusteella
vastaajat
kokivat
uuden
vankeuslain
parantaneen
ja
jäntevöittäneen keskinäistä yhteistyötä. Vankeuslaki ohjaa avovankiloita kohdistamaan työn
painopistettä kohti siviiliä. Vastaajien mielestä kuluneet kaksi vuotta ovat olleet enemmän tai
vähemmän lain sisäänajoa ja uusien toimintakulttuurien hakemista ja luomista. Vankien
jälkihuoltotyö toteutuu paremmin kuin ennen lain voimaan astumista. Vankien toimeentulotukiasiat,
lastensuojeluasiat ja päihdepalveluasiat sujuivat vastaajien mielestä sosiaalitoimen kanssa hyvin.
Päihdekuntoutusjatkumot vankilasta siviiliin sujuvat hyvin. Sen sijaan vankilasta vapautuvien
asuntoasiat eivät vastaajien näkemyksen mukaan toteudu hyvin. Työvoimanpalvelukeskuksen
kanssa yhteistyö sujuu paremmin kuin työvoimatoimistojen kanssa. Työvoimatoimiston kanssa on
kuitenkin aloitettu yhteistyön kehittäminen.
Tutkimus osoitti selvästi, että eri organisaatioiden toimintakulttuurit ja tavoitteet eivät ole helposti
yhteen sovitettavissa uuden vankeuslain hengessä. Tämä näkyy monenlaisina ongelmina muun
muassa asiakasyhteistyössä. Ei ole kovin helposti saatavissa aikaan verkostoja, jossa asiakkaan
tarpeet olisivat lähtökohtana. Yhteistyölle ei ole aina toimivia malleja ja yhteistyö on usein kiinni
yksittäisistä työntekijöistä ja heidän halukkuudestaan tai ammattitaidostaan tehdä yhteistyötä.
Yhteistyön esteinä ja solmukohtina on kiire, vajaat henkilöstöresurssit, vankilan yliasutus ja lyhyet
vankilassaoloajat. Vankien vapautumista ei ehditä ajoissa valmistelemaan. Samoin tilanne lienee
kuntapuolella: yhdellä sosiaalityöntekijällä saattaa olla satoja asiakkaita. Myös yksittäisen vangin
kohdalla
yhteistyötä
tehdään
vähän
suhteessa
palvelukokonaisuuksiin.
Organisaatioitten
uudistuksien myötä usein tehtävät ja ihmiset vaihtuvat. Salassapitomääräysten "väärä" tulkinta ja
tiedon puute hankaloittavat yhteistyötä. Toisaalta myös kyky, halu, sitoutuminen puuttuvat. Tahot ja
henkilöt, joille lainrikkoja- ongelma on outo asia yhteistyön esteeksi saattaa nousta epäluuloisuus,
19 jopa vihamielisyys rikoksiin syyllistyneitä kohtaan. Toisaalta työ koettiin haastavana ja vaativan
tekijältään lujaa uskoa ihmisen kykyyn muuttua ja kasvaa. Vastaajien mielestä taloudelliset resurssit
uhkaavat vesittää sen, mitä lain henki on saanut aikaan. Asiakasprosessin omistajuus, siis se kuka
vastaa kokonaisuudesta on usein hämärä. Kokonaisprosessin koordinointivastuu puuttuu. Usein
tehdään myös päällekkäisiä hoito-, kuntoutus-, ja huoltosuunnitelmia tai sitten niitä ei keritä
tekemään lainkaan. Alla oleva sitaatti kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, missä kokonaisprosessin
toteutus, seuranta- ja arviointivastuu puuttuu.
”Suunnitelmia tehdään paljon, mutta niitä ei kukaan koordinoi.”(vastaaja b)
Tämä tutkimus osoittaa palveluketjujen saumattoman yhteistyön tarpeen suhteessa usein
moniongelmaisiin asiakkaisiin ja uusintarikollisuuteen. Samaan tulokseen on päätynyt esimerkiksi
Hypen (2004). Vapaudessa pysymiseen ja rikoksen uusimiseen vaikuttaa ratkaisevasti se, pääseekö
vapautunut irti päihteistä (Hypen 2004, 3). Yleiset hyvinvoinnin edistäjät, kuten työ, koulutus,
toimeentulo ja asunto puuttuvat usein vapautuneelta vangilta, mikä myös vaikeuttaa elintapojen
muuttamista siviilissä (Järvelä 2002, 271; Richter 2002, 98). Vangeista lähes puolet (46 %) on
diagnostisoitu huumeriippuvaisiksi ja 39 % alkoholiriippuvaisiksi. Yli kolmanneksella on hoitoa
vaatinut psykiatrinen häiriö tai sairaus ja yli neljänneksellä suonensisäisen huumeiden käytön kautta
leviävä virussairaus. Myös sekakäyttö on yleistä. Vangeilla on huomattavasti enemmän päihde- ja
mielenterveysongelmia kuin väestöllä yleensä (Vankien terveydenhuollon kehittäminen 2003.)
Saamieni vastausten perusteella viranomaisten ja 3. sektorintoimijoiden sekä vertaistuentoimijoiden
keskinäistä yhteistyötä kuvataan sujuvaksi osaksi siksi, että 3. sektorin ja vertaistukitoimijat ovat
aktiivisia suhteessa viranomaisiin. Yhteistyöneuvotteluja ja käytännön sopimuksia tehdään.
Viranomaiset pitävät kolmatta sektoria luonnollisena yhteistyökumppanina, jonka suhteen
samanlaisia ongelmia liittyy myös tähän yhteistyöhön. Toisaalta 3. sektori ja vertaistuki on melko
joustava toimijana. Vastaavasti se on resursseiltaan varsin usein heiveröinen. Vertaistuen
vahvuutena on toimiminen eri viranomaisten ja asiakkaan välillä ”tulkkina”. Vertaistuen liittäminen
jälkihuollon työskentelyyn ammattilaisten rinnalle on verraton lisäapu ja väline murrettaessa
rikollisen alakulttuurin ja päihdekierteen noidankehää. Vertaistuen merkitystä jälkihuollossa
vastaajat kuvaavat muun muassa hyväksi ja tarpeelliseksi ja toteavat, että pelkästään
viranomaistyöllä tuskin ihmeitä tehdään. Samaan tulokseen on tullut esimerkiksi Etelävuori (2007),
20 jonka tutkimuksessa todetaan vertaistuen olevan tärkeä toimija sekä yhteiskunnan muiden
palvelujen rinnalla että niiden tuloksien tehostajana. Sen erityisenä toimintakenttänä on
vapautuneen vangin arki, jossa tuki muodostuu saman kokeneen ihmisen läsnäolosta vaikeina
hetkinä, siviilissä elämisen taitojen opettamisesta, käytännön asioiden hoitamisesta yhdessä,
yhteisöllisyydestä ja selviytymismotivaation ylläpitämisestä.
5.2 Palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö
Tutkimus osoittaa, että uuden vankeinhoitolain tuoma viranomaisten yhteistyövelvoite ei vielä
toteudu, vaikka selvää kehitystä on havaittavissa. Useimpien vastaajien mielestä palveluketjun
toimiminen sujuvasti olisi turvattava jo silloin kun ihminen lähtee vankilaan. Vankeusaikainen
kuntouttaminen ja vapauteen valmentaminen nähdään tärkeinä kokonaisuuksina. Vankilan sisällä
tulisi yhdessä vangin kanssa rakentaa polutuksia, joissa siirryttäisiin suunnitellusti suljetusta
vankilasta kohti avoimempaa järjestelmää. Suljetusta vankilasta siirryttäisiin avovankilaan ja sieltä
vapauttamisyksikön
kautta
koevapauteen
ja
valvontaan.
Tämänkaltaisissa
yksilöllisissä
palveluketjujen suunnitelmien laadinnoissa tulisi olla mukana ne tarpeenmukaiset tahot, jotka
toimivat palveluketjun eri kohdissa. Henkilötietolain mukaista tietosuojaa ja siihen liittyvää
suostumuskäytäntöä tulisi myös kehittää. Palveluketjuun kaivattaisiin riittävästi henkilöstöä ja
kuten myös kuntapuolelle näihin kysymyksiin erikoistunutta henkilöstöä riittävästi. Alla olevassa
sitaatissa kuvataan mielestäni hyvin organisaation ”tahtotilaa” kehittää yhteistyötä.
”..vankilassa rangaistusajansuunnitelmatyön organisointi niin, että jokaisen vapautuvan vangin
kohdalla tehdään vapauttamissuunnitelma yhteistyössä tarvittavien viranomaisten kanssa.”
(vastaaja c)
Tutkimuksessa nousi selvästi esiin tarve yhteistyön kehittämiseen nimenomaan sosiaalitoimen
kanssa. Sekä rikostaustaisten asiakkaiden parissa työskentelevät sosiaalityöntekijät että tutkijat ovat
ilmaisseet huoltaan siitä, että yhteiskunta tarjoaa liian vähän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia rikosja päihdekierteestä irti pyrkiville (esim. Rantala 2004; Valokivi 2004, 115–33; Granfelt 2006,
145.157; Järvinen 2006,123).
21 Tutkimuksessa vastaajat toivat esiin kehittämisideoita ja uusia toimintamuotoja jälkihuollon
vahvistamiseksi. Yhtenä toimintamuotona oli esitys erityisyksikön perustamisesta vankilasta
vapautuneille.
Yksikössä
työskentelisi
kaupungin
sosiaalityöntekijä.
Tällainen
rakenne
selkiinnyttäisi eri toimijatahojen välistä yhteistyötä käytännön asioiden hoitamisessa ja
yhteydenpidossa muihin yhteistyötahoihin. Yhtenä ehdotuksena nostettiin lisäksi esiin kunnan
sosiaalitoimen vastaanotto ja päätöksenteon mahdollisuus vankilassa. Vastaajat toivat esiin myös
uutena toimintana tulevaisuudessa perustettavat uuden rikosseuraamusalan aluehallinnon mukaiset
vapauttamisyksiköt. Ehdotuksena tuotiin vankilan/ kunnan sosiaalityöntekijän sijoittaminen
vapauttamisyksikköön, jossa sosiaalityöntekijä toimenkuvansa lisäksi olisi valmistelemassa vankien
vapautumista. Sosiaalityöntekijä toimisi vapautuvien ammatillisena tukena. Yksikössä olisi myös 3.
sektorin ja vertaistuentoimijoiden työpisteitä ja kriminaalihuollon työntekijän vastaanotto.
Saamani aineiston perusteella vankeinhoidon ja kriminaalihuollon yhdistyminen 2010 tuo isoja
organisaatiomuutoksia koko rikosseuraamusalalle. Muutoksen toivotaan tuovan johtamiseen ja
toiminnan ohjaukseen selkeyttä sekä tukea käytännön työn tekemiseen. Useimmat toimijat
kuvasivat organisaatioissaan tapahtuvia kehittämiskohteita. Kehittämistä suunniteltiin muun muassa
uudistamalla ja mallintamalla työkäytäntöjä sekä lisäämällä valvottuun koevapauteen valmistelujen
määrää. Useimmat vastaajista mainitsivat erityisesti keskinäisen yhteistyön kehittämisen
sosiaalitoimen, vankiloiden, kriminaalihuoltolaitoksen ja 3. sektorin sekä vertaistuen kanssa.
Tutkimuksessa nousi esiin jatkotutkimuksien tarve. Sosiaalityö, oikeustieteen, sosiologian ja
käyttäytymistieteiden tutkimusta ehdotettiin lisättävän lainrikkojatyöhön. Mikäli ongelmat ja niiden
taustat pystyttäisiin näkemään kehittyvän tutkimuksen tarjoamin tuloksin, ongelmiin vastaaminen
olisi tuloksellisempaa.
”..poikkitieteellisen tutkimuksen näkökulman pysyvä kytkeminen yhteistyöhön ja problematiikan
käsittelyyn.”(Vastaaja a)
Tutkimuksessa nousi myös ajankohtaisia lähiajan yhteistyötoimia jälkihuollon alueelle. Esimerkiksi
YRE- yhteistyöryhmän alkuunsaattama Oma-ovi -hanke tuo vankilasta vapautuvien ja
kriminaalihuollon asiakkaiden asunnottomuustilanteeseen merkittävää helpotusta vuodesta 2009
alkaen puolimatkankodin ja tukiasuntojen kautta. Kriminaalihuollon tukisäätiö, KRIS- Tampere ja
Pirkanmaan alueen vankilat ovat mukana Ehjä perhe vertaistuki/ hankkeen rakentamisessa
Pirkanmaalle. Valtion köyhyysrahan käyttöä esitetään myös tukemaan jälkihuoltotyötä.
22 Kuvio 2 esittää haastattelussa mukana olleiden YRE- toimijoiden näkemystä jälkihuollon
yhteistyön kehittämisen tarpeesta tulevaisuudessa. Jälkihuolto voisi vastaajien mukaan muodostua
osin uudenlaisesta moniammatillisesta tiimistä joka työskentelee yli sektorirajojen tai koostuu
yhteisestä erityisyksiköstä.
kuvio 2
suunnitelmallinen
jälkihuolto 2010
RISEALA 2010 vankien jälkihuolto muut viranomaiset
Kunta
3 sektori & vertaistuki poikkihallinnollinen yhteistyö
palvelukokonaisuuksien kehittäminen ja tutkimustyö
toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen
Tutkimuksessa nousi esille YRE-yhteistyöryhmän kerran vuodessa järjestämät verkostokoulutukset.
Verkostokoulutuksissa käsitellään lainrikkojatyöhön liittyviä ajankohtaisia teemoja esimerkkinä
järjestettyinä teemoina olleet vertaistuki, asunnottomuus, velkajärjestely, lähiomaiset, nuoret ja
väkivalta. Verkostokoulutukset toimivat yhteisen asiantuntemustiedon jakamisen areenana.
Samanlaiseen tulokseen on tullut Heine (2004) kuvatessaan lainrikkojaverkoston yhteistyön
23 edellytyksiä. Lainrikkojatyön verkosto-osaajan asiantuntemuksen tulisi muodostua oman alan
syvällisestä ja tietoisesta ydinosaamisesta, verkostotoimijoiden yhteisestä lainrikkojuuden
teoriakehyksestä sekä toistensa toimintojen yleistasoisesta tuntemisesta. Vain edellä mainitulla
kolmikantaisella asiantuntijuudella toimijat voisivat kulkea ydinosaamisten raja-alueilla luoden
verkostossa uudenlaisia osaamisen yhdistelmiä asiakkaan auttamiseksi. Verkoston toiminnan
tehostamisessa tulisi siis panostaa kunkin toimijan julkilausuttujen orientaatioiden täsmentämiseen
ja todentamiseen arkitoiminnassa sekä yhteisen lainrikkojatiedon luomiseen (syytulkinnat,
muutosmallit ja toimenpiteet) ja yksikkökohtaisten toimintatapatiedon jakamiseen verkostossa.
Näin verkosto-osapuolille syntyisi yleiskuva siitä, millaista lainrikkojaverkoston toiminta on
kokonaisuutena ja kunkin oman erityisalueen kokonaisuudesta (Rikosseuraamusviraston julkaisuja
4/2004.)
5.3 Toimintaedellytysten ja ammatillisuuden vahvistaminen
Tämä tutkimus osoittaa toimijoiden huolen ammatillisen henkilöstön ja taloudellisten resurssien
riittämättömyydestä lainrikkojien kanssa tehtävässä jälkihuoltotyössä. Resurssipula vaikuttaa osin
laadulliseen ja suunnitelmallisen yhteistyön toteuttamattomuuteen. Vankeinhoitolain henki itsessään
lisää tietämystä lainrikkojien ongelmista ja vapautumiseen liittyvästä problematiikasta, joten
erityisosaamisen
tarve
kasvaa.
Vankilasta
vapautuvien
erityisyksikössä
lainrikkojatyön
erityisosaaminen keskittyisi ja vahvistuisi. Vankilasta vapautuvien suunnitelmalliset jatkumot ja
ongelmakohdat vahvistuisivat. Kunnan sosiaalitoimen satsausta vankien jälkihoitoon kaivattiin
enemmän tällaisen erityisryhmän asioiden asianmukaiseen hoitamiseen. Useimmissa vastuksissa
toivottiin, että sosiaalityössä olisi erityisosaamista omaavia työntekijöitä enemmän tälle
asiakasryhmälle. Vankilan ja sosiaalitoimen yhteistyön vahvistaminen koettiin tärkeäksi.
Vastaajat näkivät vankien jälkihuollon järjestämisen selkeästi kunnan vastuualueeksi. Uusi
vankeuslaki jakaa vastuuta myös vankilalle vapautumisen valmentamisesta ja valmistamisesta.
Useimmat vastaajista kuvasivat tehtyä työtä ja uuden vankeuslain mukanaan tarjoamia
mahdollisuuksia. Näiden toimintojen turvaaminen koettiin tärkeäksi yksilöllisten suunnitelmien
tekemisen ja ihmisten erilaisten tilanteiden huomioon ottamisessa. Tärkeänä nähtiin muun muassa
vankilassa aloitettujen ohjelmien tukeminen ja jatkopolkujen järjestyminen siviiliin siirryttäessä
(päihdekuntoutus),
rangaistusaikaisen
kuntoutuksen
tukeminen
ja
valvotun
koevapauden
lisääntyminen, päihdekuntoutukseen ohjaaminen, vertaistuen toimintaedellytysten varmistaminen ja
24 asunnottomuuden poisto. Useampien vastaajien mielestä kaikille ihmisille tulisi tarjota asunto, työ,
mielekäs tekeminen sekä sosiaalinen verkosto. Vankeuslain nähtiin parhaimmillaan edistävän
jälkihuoltotyötä, mikäli esimerkiksi valvottua koevapautta ja rangaistuksenaikaista kuntoutusta
lisättäisiin. Vuonna 2007 koevapauden aloitti 103 vankia. Koevapaudesta saadut kokemukset olivat
pääasiassa myönteisiä, mutta sekä koevapauden valmistelu että valvonnan toteuttaminen vaativat
oletettua
enemmän
työaikaa.
Koevapauksista
peruutettiin
ainoastaan
5
(www.rikosseuraamus.fi/43228.htm.) Alla olevat vastaajien sitaatit kuvaavat mielestäni hyvin
jälkihuoltotyön nykytilan tämänhetkisiä ongelmia.
”Ensin olisi tunnustettava, että lainrikkojataustaiset asiakkaat ovat erityisryhmä, joka vaatii
erityisosaamista !!!” ( vastaaja e)
”Lainsäädäntö ja ohjeet ovat periaatteessa ok, mutta niiden toteuttamiseen ei ole resursseja,
osaamista eikä taida oikein olla haluakaan. Tarvittaisiin uudenlaisia moniammatillisia ryhmiä,
jotka ovat vastuussa asiakasprosessin etenemisestä.” (vastaaja b)
”Tämä kunta-valtio jako pitäisi voida tavalla tai toisella aukaista, koska se johtaa nykyisellään
käytännössä liian usein tosia-asiallisen vastuunkannon häviämiseen.” (vastaaja b)
”Mielestäni nyt pitää keskittyä tarjoutuvien mahdollisuuksien kokeiluun yhteistyössä eri toimijoiden
kesken. Näissä puitteissa jälkihuollon kehittäminen on mahdollista ja varmaan myös tuloksellista.”
(vastaaja a)
Samaan lopputulokseen on tullut muun muassa Heine (2004) Lainrikkojuus eri sektoreiden
toiminnassa kartoituksessa. Lainrikkojatyön verkosto-osaajan asiantuntemus tulisi muodostaa
toimijan oman alan syvällisestä ja tietoisesta ydinosaamisesta (tieto-taidosta), verkostotoimijoiden
yhteisestä lainrikkojuuden teoriakehyksestä sekä toistensa toimintojen yleistasoisesta tuntemisesta.
Edellisen kaltaisella verkostoasiantuntijuudella toimijat voisivat kulkea syvällisten ydinosaamisten
raja-alueilla luoden uudenlaisia osaamisen yhdistelmiä asiakkaan auttamiseksi. Verkoston
toiminnan tehostamisessa tulisi panostaa julkiorientaatioiden täsmentämiseen. Verkostotyötä
edistäisi se, että tehtyä yhteistyötä analysoitaisiin säännöllisesti eri sektoreiden perustyöntekijöiden
ja johdon kesken. Näin toimien voisi tuottaa seuraavan vuoden toimintapainotukset huomioiden
seurannan esiin tuomat muutostrendit. Kun tulevalle toiminnalle laaditaan toimintasuunnitelmia,
määrittyvät asiakastason verkostotehtävät sekä johtotason elinoloihin ja palvelurakenteisiin
25 vaikuttamisen tehtävät. Lainrikkojapalvelut hajaantuvat monen eri sektorin toiminnaksi ja tieto
lainrikkojien palvelujen käytöstä kätkeytyy toimipisteiden omaan vuotuiseen suoriteseurantaan.
Lainrikkojuuden kokonaiskuva jää puutteelliseksi eikä ruohonjuuritason palvelutieto kulje hallinnon
olosuhdeseurantaan, resurssien suuntaamiseen ja palvelurakenteiden kehittämiseen.
Vastaajien näkemykset jälkihuoltotyöstä mukailevat hyvin Petersilia (2003) näkemystä. Vapauteen
valmentamista ei ole yksiselitteisesti nähty vankeinhoidon tehtäväksi tai se on ymmärretty
toissijaisena, erillisenä tehtävänä, ei osana vaiheittain etenevää prosessia. Vapauteen valmennus
edellyttää yhteistyöverkoston luomista koulutus- ja työvoima-, asumis- ja psykososiaalisiin
palveluihin eikä suunnitelmallisen vapautumisen järjestely voi alkaa vasta muutamia viikkoja ennen
vapautumispäivää. Rangaistusajan kaikkien vaiheiden pitäisi olla kytköksissä pyrkimykseen tukea
onnistunutta siviiliin paluuta ja tavoitteena tulisi olla yksilöllisesti kohdennettu vapauteen
valmennus. Vapautuvien vankien reintegraation edistämisessä Petersilia (2003) nostaa kaksi
tehtävää.
Vapautumisen
jälkeen
tulisi
tarjota
enemmän
koulutusta,
työtä
ja
kuntoutusmahdollisuuksia. Tavoitteeksi tulee asettaa vankilaympäristön muuttaminen enemmän
elämisvalmiuksia tuottavaksi. Tulee luoda yhteistyösuhteita kuntaan/yhteisöön ja rakentaa
epävirallista sosiaalista kontrollia sekä kehittää kumppanuuksia palveluntuottajien, entisten vankien,
perheenjäsenten ja muiden tukea tarjoavien välillä.
Aineistosta nousee esiin myös asiakkaiden perusoikeuksia koskevia lainsäädännöllisiä kysymyksiä.
OM:n komiteamietinnössä (2001:2, 54) todettiin aikanaan, että vaikka vapautuvien vankien
jälkihuollosta tai yhdyskuntaseuraamusten piirissä olevien tukipalveluista ei ole erityistä mainintaa
sosiaalihuoltolaissa (710/1982) koskee lain mainitsemat palvelut myös heitä. Lain mukaan kunnan
on huolehdittava muun muassa sosiaalipalvelujen järjestämisestä asukkailleen, toimeentulotuen
antamisesta
kunnassa
oleskelevalle
henkilölle,
ohjauksen
ja
neuvonnan
järjestämisestä
sosiaalihuollon ja muun sosiaaliturvan etuuksista ja niiden hyväksikäyttämisestä. Laki
sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) koskee myös sosiaalihuollon
asiakkaina olevia vankeja ja kriminaalihuollon asiakkaita. Laki edellyttää muun muassa palvelu-,
hoito-, kuntoutus- tai muun vastaavan suunnitelman laatimista, jollei kyseessä ole tilapäinen
neuvonta tai ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta.
Vastaajien mukaan uusi vankeuslaki mahdollistaa vankien oman ”äänen” mukaantulon. Vankeja
pyritään
kuulemaan
häntä
koskevissa
kuulemisissa
26 esimerkiksi
rangaistuksenaikaisessa
kuntoutussuunnitelman laadinnassa. Pohjola (1999, 126) puhuu jaetusta asiantuntijuudesta silloin,
kun viranomaisina toimivat asiantuntijat voivat tuottaa vuorovaikutuksessa yhteistoiminnallisen
asiantuntijuuden, joka perustuu moniammatillisuuteen, tiimeihin ja verkostoihin. Jaettuun
asiantuntijuuteen tarvitaan myös asiakkaan osallisuus. Näin saavutetaan yhteisiin tavoitteisiin ja
suunnitteluun perustuva työ, jossa asiakas on mukana omassa asiassaan ja viranomaisten
asiantuntemus on asiakkaan palveluksessa.
Vapautuvilla vangeilla ei ole poliittista painoarvoa, ja he joutuvat kuntien priorisoinneissa
viimeisille sijoille sosiaali - ja terveydenhuollon palveluissa ja asuntosektorilla. Tämä sama asia on
ollut
vuodesta
toiseen
Hyvinvointibarometrista.
luettavissa
Sosiaali-
Vaikeimmassa
ja
asemassa
terveysturvan
olevat
keskusliiton
näyttävät
laatimasta
syrjäytyvän
myös
päihdehuollossa ja aikuissosiaalityössä. (Mäntysaari 2006, 115–131.) Tämä tutkimus vahvistaa
saamani aineiston perusteella Mäntysaaren edellä mainittua kuvausta.
6 Pohdinta
Tutkimukseni vahvistaa aikaisempia vankilasta vapautuneiden jälkihuollon problematiikkaa
kuvaavia tutkimuksia. Tampereella vankien jälkihuoltotyötä tekevien tahojen keskinäisen
verkostoyhteistyön koettiin olevan edistyksellistä jälkihuoltotyössä. Jälkihuoltotyön nähtiin olevan
hyvällä alulla lähinnä uuden vankeuslain sekä YRE-yhteistyöryhmän tiiviin yhteistyötyöskentelyn
seurauksena. Tässä tutkimuksessa nostettiin esiin jälkihuoltotyön vaativa asiakastyö, palveluiden
pirstaleisuus ja vapautuvien yksilöllisten tarpeidenmukaisten palveluiden saatavuusongelmat (esim.
työ,
asunto,
koulutus).
Kritiikkinä
nousi
esiin
jälkihuoltotyön
koordinoimattomuus
ja
kokonaisuudesta vastaavan tahon riittämättömät toimenpiteet. Viranomaisten keskinäisessä
yhteistyössä sekä viranomaisten ja muiden tahojen välisessä yhteistyössä toivottiin lisää
resurssointia uudenlaisten kokeilevien työmallien kehittämiseksi. Kohderyhmän erityisasiakkuuden
tunnustaminen ja moniammatillisen jälkihuoltotyön liittäminen erityis- ja / tai vapauttamisyksikön
kehittämiseen sekä tiivistämiseen nähtiin ensisijaisen tärkeäksi vankien jälkihuoltotyössä.
Tarkastelin tutkimuksessani viranomaisten keskinäistä yhteistyötä sekä viranomaisten ja kolmannen
sektorin välistä yhteistyötä. Tampereella vankien jälkihuollon tilanne nähtiin yleisesti ottaen
paremmin järjestetyksi kuin muualla Suomessa. Tutkimus osoitti kuitenkin, että Tampereella
jälkihuollon tilanne ei välttämättä ole hyvällä tai tyydyttävällä tasolla vapautuvien tai käytännön
27 jälkihuoltotyötä tekevien näkökulmasta katsottuna. YRE-yhteistyöryhmän nähtiin seuraavan
vankien jälkihuollon laadullisemman työn toteutumista kehittämällä palvelukokonaisuuksia ja
nostamalla
esiin
kohderyhmänsä
palvelutarpeita.
YRE-
yhteistyöryhmä
sopii
yhteisistä
käytännöistä, verkostokoulutuksista, koordinoinnista ja kantaa vastuuta jälkihuollon toteutumisesta
Tampereella. Ryhmä ei ole kuitenkaan kunnan virallinen työryhmä, joka omaisi tehtävän huolehtia
vankien jälkihuoltotyöstä, vaan jälkihuoltotyön nähdään hoituvan sosiaalityön peruspalveluiden
kautta.
Lainsäädäntö velvoittaa kunnat järjestämään sosiaali- ja terveyspalveluja asukkailleen, mutta ei
sääntele yksityiskohtaisesti toiminnan laajuutta, sisältöä eikä järjestämistapaa. Rikosseuraamusalan
asiakkaiden syrjäytymistä tai uusintarikollisuutta kyetään ehkäisemään suunnitelmallisten ja
räätälöityjen sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden palveluiden kautta. Näitä palveluja ovat muun
muassa sosiaalityö, terveys-, asunto-, työ- ja päihdepalvelut. Vankilan, kunnan sosiaalitoimen ja
muiden palvelujärjestelmien yhteistyöhön liittyy erityisesti asiakkaan selviytymismahdollisuuksia
edistävän toiminnan yhteinen suunnittelu vankeuden alussa sekä vapautumisen valmistelussa (STM
selvityksiä 2006:6.)
Jälkihuoltotyötä tekevät toimivat vankiloiden, kriminaalihuollon, sosiaalityön, 3 sektorin,
vertaistuen ja diakoniatyön toiminnoissa. Tutkimus osoittaa, että päävastuun jälkihuollon
toteuttamisesta nähtiin olevan yksiselitteisesti kuntien vastuulla. Vankilasta vapautuvien
jälkihuoltoon toivottiin selkeästi eniten sosiaalityön panostuksen lisäämistä ja tiiviimpää yhteistyötä
sosiaalitoimen kanssa. Myös vankiloille on tullut lisääntyvää vastuuta vapauteen valmisteluun
liittyvien asioiden kohdalla. Valtion tulisi osoittaa vankien jälkihuoltotyöhön taloudellisia resursseja
nykyistä enemmän.
Vankien jälkihuollossa tarvitaan myös paljon erityisosaamista, joten olisi epärealistista jättää
jälkihuoltotyö ainakin pienten kuntien hoidettavaksi. Suurin osa vangeista on kotoisin 30
isoimmasta kunnasta tai niiden ympäristöstä. Taloudellisten resurssien varmistaminen näihin
kuntiin riittäisi korjaamaan tilannetta huomattavasti. Vankiloilla ei ole riittävästi resursseja ylläpitää
toimintaohjelmia,
joilla
voitaisiin
edistää
sille
asetettua
tavoitetta
uusintarikollisuuden
ehkäisemisessä ja rikoksettomuutta ylläpitävien toimintavalmiuksien kehittämisessä. Järjestöt ovat
tehneet vankiloiden kanssa hedelmällistä yhteistyötä päihdekuntoutusohjelmien ja toimivien
palvelujatkumoiden rakentamisessa. 3. sektorin toimijoilla ja vertaistuen toimijoilla ei ole
taloudellisia mahdollisuuksia resurssoida jälkihuoltotyöhön, ilman julkisen sektorin taloudellista
28 tukea. Kysymys jälkihuollon kehittämisestä ei kuitenkaan ole pelkästään taloudellisista resursseista
kiinni, vaan kysymys on myös mitä suurimmissa määrin kiinni asenteista, arvoista ja tahtotilasta.
Vaikka vankilaan joutuminen usein merkitsee syrjäytymiskierteen syvenemistä entisestään ja
vaikka ehdoton vankeusrangaistus on seuraamusjärjestelmän viimesijainen vaihtoehto, johon
tuomitsemista erityisesti nuorten kohdalla pyritään mahdollisimman pitkälle välttämään. Vankila
voi merkitä myös mahdollisuutta pysähtyä ja saada apua vaikean elämäntilanteen selvittelyyn.
Järvinen (2006, 77–78) on kriminaalihuoltolaitoksen asiakastyöhön kohdistuvassa tutkimuksessa
osoittanut, kuinka rangaistuksen pysähdyttävät elementit voivat toimia motivoivana tekijänä
muutokseen ja sitä kautta luoda toimintaedellytyksiä kuntoutukseen sitoutumiselle. Samoin
Karsikas (2005,76) on osoittanut myös tutkimuksessaan, että vankilaan joutuminen oli tarjonnut
mahdollisuuden huumeiden käytön lopettamiselle.
Vapautuvat vangit tarvitsevat rikoksettomaan elämään muun muassa päihdehoitoa, asunnon, työtä,
koulutusta, perhetukea, velkaneuvontaa ja uuden yhteisön. 3. sektorin toimijat tuottavat osaltaan
näitä palveluja, mutta julkiselta sektorilta toivotaan enemmän panostusta vankien jälkihuoltoon.
Vapautuvien vankien syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta voidaan ehkäistä suunnitelmallisten ja
räätälöityjen sosiaali- ja terveyspalvelujen ja muiden palveluiden kautta. Vankeinhoidossa tehtyjen
vapauttamis- ja valvontasuunnitelmien sekä kuntien hoito-, huolto- ja kuntoutussuunnitelmien tulisi
tukea toisiaan ja asiakkaiden selviytymistä.
Suomessa on erittäin tehokas terveydenhuollollinen ensihoitojärjestelmä. Vastaavia palveluita
tarvittaisiin myös sosiaalihuollon puolelle. Vankilasta vapautuvien ensihuoltojärjestelmä voisi
toimia lainrikkojataustaisten asiakkaiden palvelujärjestelmänä, johon keskitettäisiin tarvittava
moniammatillinen erityisosaaminen. Esimerkiksi yksilöllinen palveluohjaus, neuvonta, ja
hoitoonohjaus palvelisivat vapautuneiden selviytymistä ja ehkäisisi uusintarikollisuutta.
Kriminaalihuollon
asiakkaiden
ja
vankilasta
vapautuneiden
kannalta
merkityksellisiä
palvelusuunnitelmia tehdään rikosseuraamusjärjestelmän lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollossa
sekä työhallinnossa. Sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus tai muu
vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman
laatiminen muutoin ole ilmeisen tarpeetonta. Työhallinnon tulisi yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa
kehittää vankilasta vapautuneille työelämänvalmennus, työkokeilu sekä kuntouttavan työtoiminnan
paikkoja. Asiakkaille olisi annettava mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palvelujensa suunnitteluun
29 ja toteuttamiseen. Suunnitelmien laatiminen on tärkeää kuntoutuksen jatkuvuuden kannalta.
Kriminaalihuollon asiakkaiksi vankilasta vapautuu kuitenkin vain noin joka viides ja suurin osa
vankilasta vapautuneista jää vaille minkäänlaista jälkihuollollista neuvontaa tai ohjausta.
Merkittävinä 3. sektorin vankilasta vapautuneiden jälkihuoltotyön palveluiden tuottajina ja
täydentäjinä Tampereella toimii muun muassa Siltavalmennus ry ja KRIS-Tampere ry.
Mielestäni olisi erittäin tärkeätä käynnistää selvityksiä, tutkimuksia ja kehittämishankkeita
toimivien palvelujen ja yhteistyömallien kokeilemiseksi ja muotoutuvan käytännön arvioimiseksi.
Olisi myös tärkeää lisätä kiinnostusta jälkihuoltojärjestelmän, vankeinhoidon ja siviilimaailman
yhteistyön
kehittämiseen
sekä
virittämään
tutkimustoimintaa
jälkihuollon
kehittämiseksi
nimenomaan vapautuvien näkökulmasta. Mikäli jälkihuoltoa aiotaan kehittää, olisi ensisijaisen
tärkeää ottaa asianomaiset mukaan jo suunnitteluvaiheeseen. Rikoksenuusijat ovat kallis ja vaikea
haaste yhteiskunnalle. Vankilasta vapautuvan palvelut ovat hajallaan eri organisaatioissa, eikä
kukaan ota kokonaisvastuuta. Vapautuvalle ja hänen läheisilleen tilanne on usein tuskallinen.
Perhetyötä olisikin kehitettävä ja satsattava ennaltaehkäisevään työhön. Mitä enemmän
ennaltaehkäisyyn panostettaisiin, niin sitä vähemmän tarvittaisiin tulevaisuudessa korjaavaa
jälkihuoltotyötä.
Uusintarikollisuuden ehkäisyyn tarvittaisiin muun muassa valtion, kuntien ja kuntayhtymien,
työvoimatoimistojen, koulutoimen, sosiaalialan osaamiskeskusten, poliisin ja 3. sektorin järjestöjen
yhteistyötä. Vankilasta vapautuneen vertaistukitoiminta on kansalaistoimintana osa yhteiskunnan
toimintaa. Tästä yhteisyydestä kumpuaa sellaisia selviytymiseen vaikuttavia voimavaroja, joita ei
pitäisi jättää käyttämättä.
Asianmukaisesti järjestetyllä jälkihuollolla on erittäin keskeinen merkitys vankien syrjäytymisen ja
uusintarikollisuuden
ehkäisemisessä
sekä
vapautuvien
yhteiskuntaan
integroitumisessa.
Vapautuvien vankien jälkihuoltoa on kehitetty ja sen merkitystä on viimeaikoina korostettu
kriminaalipoliittisessa keskustelussa, mutta sen vaikutuksia ja nykytilaa on varsin vähän tutkittu.
Valitettavasti vankilasta vapautuvien jälkihuoltokeskustelua käydään lähinnä rikosseuraamusalan
toimijoiden välillä. Aihe tarjoaakin monia mielenkiintoisia tutkimusmahdollisuuksia.
30 Lähteet
Arnkil, Robert (2004) Tietoisen hallinnan, oppimisen ja arjen toimintakyvyn
uusi tasapaino? Aurora-projektin lähtökohtien pohdintaa. Teoksessa, Robert Arnkil ja Terttu
Pakarinen: Tuloksellisuusverkosto - oppiva verkosto ja kehkeyttävä arviointi.
Työturvallisuuskeskus, Kuntayhtymä. Viitattu 26.12.2008.
Arnkil, Tom & Eriksson, Esa (1999) Kelluvia vuoropuhelurakenteita. Teoksessa Virtanen,
Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Helsinki: Kirjayhtymä.
Eskola, Jari & Suoranta, Juha (2008) Johdatus laadulliseen tutkimukseen.
8. painos. Vastapaino, Tampere.
Etelävuori, Paulette (2007) Vertaistuki osana vankilasta vapautuneen selviytymispolkua.
Kuopion yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta,
Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan laitos, sosiaalityö, Pro gradu – tutkielma.
Granfelt, Riitta (2003) Vankilasta kotiin vai kadulle? Vangit kertovat asunnottomuudesta. Helsinki:
Ympäristöministeriö.
Granfelt, Riitta (2005) Vapautuvien vankien tuettu asuminen. Teoksessa Raija Hynynen
(toim.) Asuntoja ja tukea asunnottomille. Arviointi tuetun asumisen toimintamalleista. Helsinki:
Ympäristöministeriö.
Granfelt, Riitta (2007) Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2007 ”Oppisin elämään
riippuvuuteni kanssa” Tutkimus naisvankien päihdekuntoutuksesta
Vanajan vankilassa. Vammalan Kirjapaino, Vammala 2007.
Heino, Tarja (1998) Lastensuojelun trendit. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.)
Verkostoituva asiakastyö. Helsinki: Kirjayhtymä.
Heine, Tuula (2004) Rikosseuraamusviraston julkaisuja 4/2004.
Yhteistyössä rikoksettomaan elämään –hanke. Lainrikkojuus eri sektoreiden toiminnassa.
Arvioiva kartoitus Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Tampereella. Rikosseuraamusvirasto
Hirsjärvi, Sirkka & Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula (2004) Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi.
Hypén, Kimmo (2004) Vankilasta vuosina 1993–2004 vapautuneet ja vankilaan
uudestaan palanneet. Helsinki: Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2004.
Jaakkola, Risto (1995) Kriminologian teoriat. (Criminological theories.) In Encyclopaedia
Iuridica Fennica. Volume IV. Criminal and procedural law. Helsinki: Suomalainen
Lakimiesyhdistys.
Järvelä, Sampo & Kääriäinen, Juha & Valokivi, Heli (2002) Lainrikkojien projektit
1996–2002. Projektiselvitys Yhteistyössä rikoksettomaan elämään-hankkeelle.
Rikosseuraamusviraston julkaisuja 2/2002
Järvinen, Minna-Kaisa (2005) YRE-hankkeen loppuraportti/ Tampere. Rikosseuraamusvirasto
Järvinen, Minna-Kaisa (2006) Asiakas-työntekijäsuhteen dialoginen arviointi
kriminaalihuollossa. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 1/2007. Vammalan Kirjapaino,
Vammala 2007.
Kallinen-Kräkin, Salme & Kärki, Jarmo (2004) Sosiaalityön luokitus – luonnos 2003.
Helsinki: Stakes, aiheita 4/2004.
Karjalainen, Pekka & Sarvimäki Pirjo (toim.). Sosiaalityö hyvinvointipolitiikan
välineenä 2015 -toimenpideohjelma. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, Helsinki 2005.
31 Karsikas, Vuokko (1997) Sosiaalityön toteutuminen vankeinhoidossa: sosiaalityön ristiriidat
ja niiden vähentäminen. Kuopion yliopiston ja Vankeinhoidon koulutuskeskuksen Kehittyvä
vankilan sosiaalityö – koulutus. Tutkimusraportti 3.6.1997.
Karsikas, Vuokko (2005) Selvin päin olosta tulee hyvä fiilis. Päihdeongelmaisten
vankien voimaantuminen. Helsinki: Rikosseuraamusviraston julkaisuja 3/2005.
Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen (2002) Kuntoutumisen
mahdollisuudet. Helsinki: WSOY.
Kivipelto, Minna (2004) Sosiaalityön ammattilaisten yhteiskunnalliset orientaatiot ja
työn kehittämisen haasteet artikkeli. Janus 12 (4), 342–358.
Kokko, Riitta-Liisa (2003) Asiakas kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Institutionaalisen
kohtaamisen jännitteitä. Kuntoutussäätiö, tutkimuksia 72.
Laitinen, Ahti & Aromaa, Kauko (2005) Rikollisuus ja kriminologia. Tampere: Vastapaino.
Motiuk, Larry (2003) Rikollista käyttäytymistä selittävät teoriat. Teoksessa Järvenpää, Raija ja
Kempas, Marjaana (toim.) 2003 What Works. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen oppikirja
1/2003. Vantaa: Vankeinhoidon koulutuskeskus.
Mäntysaari, Mikko (2006) Syrjiikö sosiaalityö? Julkaisussa Helne, Tuula &
Laatu, Markku (toim.): Vääryyskirja. Kelan tutkimusosasto. Helsinki.
OM vankeinhoito-osaston ohje 27.1.1999. Vankeinhoitolaitoksen päihdestrategia.
I osa, toimintaohje vuosille 1999–2001.
OM 2001:2 Komiteamietintö. Rikoksettomaan elämänhallintaan. Seuraamusjärjestelmän
ja yhteiskunnan tukijärjestelmien yhteensovittamista selvittäneen toimikunnan mietintö.
Petersilia, Joan (2003): When Prisoners Come Home. Parole and Prisoner Reentry.
new York and Oxford: Oxford University Press.
Pohjola, Anneli (1999) Moniammatillinen asiantuntijuus. Teoksessa
Virtanen, Päivi (toim.) Verkostoituva asiakastyö. Tampere: Kirjayhtymä.
Reijonen, Mikko (toim.) (2005) Voimaa perhetyöhän. Arjen tuki ja ammatilliset verkostot.
Keuruu: Otava
Rikosseuraamusalan vuosikertomus 2007. http://www.rikosseuraamus.fi/uploads/kng0h7uqhyq.pdf
Viitattu 29.1.2008.
Rikosseuraamusviraston monisteita 1/2003. Vankien terveydenhuollon kehittäminen.
Työryhmän raportti. Rikosseuraamusvirasto.
Rikosseuraamusviraston monisteita 7/2005. Yhteistyöllä palveluketjuun - aluekohtaiset mallit.
Yhteistyössä rikoksettomaan elämään -hankkeen loppuraportti. Rikosseuraamusvirasto.
Sinervo Helena & Valokivi Heli (2001) Suunniteltu vapautuminen – projekti.
Loppuraportti. Tampere: Kriminaalihuoltolaitoksen Tampereen aluetoimisto.
STM 2005:28 Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä. Konstikas sosiaalityö 2003:
Suomalaisen sosiaalityön todellisuus ja tulevaisuudennäkymät. Helsinki.
STM 2006:6 Rikoksista rangaistujen tuen tarve. Suositukset yhteistoiminnalle selvityksiä.
Tuomi, Jouni. & Sarajärvi, Anneli (2002) Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi.
Helsinki: Tammi.
Tuusa, Matti (2005) Kohti kuntouttavaa sosiaalityötä. Aktivointi ja työllistymisen
tukeminen sosiaalityön ammattikäytäntönä kunnissa. Kuntoutussäätiön
tutkimuksia 74/2005.
Valokivi, Heli (2008) Kansalainen asiakkaana. Tutkimus vanhusten ja lainrikkojien
osallisuudesta, oikeuksista ja velvollisuuksista Tampere: Tampere University
Press, Acta Electronica Universitatis Tamperensis 684.
32 http://acta.uta.fi/pdf/978-951-44-7181- 0.pdf .Viitattu 18.1.2008.
Vankeinhoidon päihdestrategia 2004 – 2006. http://www.rikosseuraamus.fi/29334.htm.
Viitattu 30.1.2008.
Vankeinhoidon terveydenhuollon kehittämistä selvittänyt työryhmä. Vankien terveydenhuollon
tarpeiden huomioon ottaminen budjettivalmistelussa. PM 20.2.2003. Leena Arpo.
Vankeuslaki 23.9.2005/767.
Vankien terveydenhuollon kehittäminen (2003). Työryhmän raportti 31.12.2002.
Virtanen, Päivi (1999) Verkostoista voimaa. Teoksessa Virtanen, Päivi (toim.)
Verkostoituva asiakastyö. Tampere: Kirjayhtymä.
Internet-sivut
http://www.kriminaalihuolto.fi/index.htm. Viitattu 18.1.2009.
http://www.om.fi/. Luettu 28.12.2008.
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2006/03/hl1142412358673/passthru.pdf. Viitattu
1.1.2008.
http://www.sosiaaliportti.fi/fi-fi/palveluohjaus. Viitattu 26.1.2009.
http://www.stat.fi/. Luettu 18.1.2008.
http://www.vankeinhoito.fi/index.htm. Luettu 29.12.2008.
http://www.vankeinhoito.fi/15121.htm. Viitattu 31.12.2008.
33 liite 1
Aineiston hankintapyyntö (liittyen YRE-kokoukseen 24.11.2008)
Hei,
Opiskelen sosiaalityön aineopintoja Tampereen Avoimessa yliopistossa. Kandidaatin
tutkielmani kohteena on vankien jälkihuoltotyö.
Kandidaatin tutkielmassani tarkastelen viranomaisten keskinäistä yhteistyötä ja
viranomaisten ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä Tampereella YREyhteistyöryhmän jäsenten näkökulmasta.
Lähetän 10–12 YRE-Yhteistyöryhmän jäsenelle puolistrukturoidun teemakysely
lomakkeen sähköpostitse. YRE-Yhteistyöryhmän jäsenet toimivat julkisen ja
kolmannen sektorin organisaatiotason edustajina lainrikkojien kanssa tehtävässä
jälkihuoltotyössä.
Tutkielmani tarkoitus on tarkastella vankien jälkihuoltotyössä tehtävää yhteistyötä
laadullisen tutkimuksen kautta ja tuoda haastateltavien näkökulmat esiin. Tutkielman
yhtenä tarkoituksena on kehittää YRE-yhteistyöryhmän välistä yhteistyötä ja tuoda
konkreettisia suosituksia ja välineitä YRE-yhteistyöryhmän käyttöön.
Tutkielmassani en tule julkaisemaan haastateltavien henkilöllisyyden
tunnistettavuuteen liittyviä tietoja.
Toivottavasti tutkielmani herättää Teissä mielenkiintoa aihetta kohtaan. Toivoisin
saavani vastaukset sähköpostilla 23.12.2008 mennessä!
Ystävällisin terveisin
Timo Valkama
p.040-8381124
timo.kris.tre@gmail.com
Halutessasi voit saada lisätietoa myös ohjaajaltani:
Satu Ylinen
Lehtori (ma)
Tampereen yliopisto/Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos
33014 Tampereen yliopisto
03-3551 6347 / 040-506 2347
34 liite 2
Kysymykset Mieti seuraavia kysymyksiä pohdiskelevalla asenteella omasta näkökulmastasi.
Perustele tai kuvaile esimerkein vastauksesi.
1. Miten eri viranomaisten keskinäinen yhteistyö toteutuu vankien jälkihuollossa?
2. Miten viranomaisten ja kolmannen sektorin välinen yhteistyö toteutuu vankien
jälkihuollossa?
3. Miten uusi vankeuslaki toteutuu mielestäsi vankien jälkihuoltotyössä?
4. Mitkä yhteistyön käytännöt toimivat hyvin ja keiden tahojen kanssa yhteistyö
sujuu?
5. Kuvaile yhteistyön esteitä, solmukohtia ja vastoinkäymisiä?
6. Mitkä kohdat palveluketjussa tarvitsisivat lisähuomiota?
7. Voisiko olla uudenlaisia yhteistyön menetelmiä?
8. Mitä uusia kehityshankkeita on nyt meneillään?
9. Miten marginaalisosiaalityön erityisosaamista olisi vahvistettava?
10. Kenen vastuulla mielestäsi on vankien jälkihuolto?
11. Miten vankien jälkihuoltotyötä tulisi mielestäsi kehittää?
12. Miten organisaatiosi aikoo kehittää yhteistyötä vankien jälkihuoltotyössä?
13. Millaista osaamista tarvittaisiin lainrikkojien hyväksi tehtävässä
jälkihuoltotyössä?
14. Miten mielestäsi tulisi ehkäistä uusintarikollisuutta?
35