Kotmäk 4 - Piepposen sukuseura

KOT’MÄK 4/2012
KOT’MÄK
Piepposen sukuseura ry:n sukulehti nro 4 (2012)
5€
KOT’MÄK 4/2012
1
puheenjohtaja Esko Piepponen
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
Ajan kulkua ei voi estää ja tuntuu, että se
kulkee aina vain nopeammin. Seuramme
perustamisesta tulee tänä vuonna kaksitoista
vuotta ja ensimmäisestä kokoontumisesta
seuran perustamista varten kolmetoista.
Kirjoitin viimeksi tälle palstalle kolme vuotta
sitten ja tänä lyhyenäkin aikana sukumme
sisällä on tapahtunut niin iloisia, kuin
surullisia asioita joista toisaalla lehdessämme.
Edellinen sukukokouksemme oli vuonna 2010
Lappeenrannan linnoituksessa, johon oli
seuramme jäsenistä saapunut noin 20,
useampiinkin oli varauduttu. Kokouksen
jälkeen saimme nauttia Linnoituksen Krouvin
maukkaasta tarjoilusta sekä keskustella
ruokailun lomassa niin suvun asioista, kuin
edellisenä iltana olleista Virpin ja Heikin
häistä, jonne kutsu oli lähetetty koko
jäsenkunnalle. Iltapäivän aikana meillä oli
vielä tilaisuus tutustus Etelä-Karjalan
museoon.
Viime vuonna oli vuorossa Käkisalmen
matka, jonne osanotto oli kiitettävää, melkein
neljäkymmentä matkaajaa, tästäkin toisaalla
lehdessämme. Seuraavasta matkasta kuten
muistakin asioista hallitus toivoo
yhteydenottoja, jotta voisimme toimia
parhaiten jäsenistön hyväksi.
Seuramme talous on hyvällä tolalla, joten
hallitus voi turvallisin mielin suunnitella
tulevaisuutta. Ensi vuonna on seuraava
sukukokous / juhla, sen aika ja paikka on tätä
kirjoitettaessa vielä avoin. Olen pannut ilolla
merkille, että olemme saaneet seuraamme
viimeisten vuosien kuluessa muutamia nuoria
uusia jäseniä, sillä jopa itsestäni huomaa, että
jäsenkuntamme on pikkuhiljaa ikääntymässä
joka aikaa myöten johtaa jäsenmäärän
vähentymiseen, mikä on jo nyt havaittavissa.
Lopuksi pieni mainos; sukukirjaamme
”Tullaa tutuks Pekka Mikonpoika Piepposen
suku” on vielä jonkin verran saatavilla, joten
yhteys hallituksessa Pekkaan tai minuun.
Tapaamisiin Esko Piepponen
KOT’MÄK 4/2012
SUKUKOKOUS 2010
Sukuseuran joka kolmas vuosi pidettävä
sukukokous pidettiin 25.7.2010
Lappeenrannassa, Linnoituksen Krouvissa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Esko
Piepponen Korialta, sihteeriksi Pekka S.
Piepponen Hollolasta ja
pöytäkirjantarkastajiksi Leena Hailio Eurasta
ja Anja Järvinen Ikaalisista. Sääntömääräisten
asioiden lisäksi hyväksyttiin yksimielisesti
yhdistyksen sääntöjen 3 §:n muutos. Patenttija rekisterihallitus on rekisteröinyt muutoksen
2.12.2012. Uusi hallitus valittiin sukuseuran
sihteerin Leena Hailion jättäytyessä pois,
tilalle valittiin Eija Piepponen Hollolasta.
Muutoin hallitus jatkaa vanhalla
kokoonpanolla, kuten myös tilintarkastajat.
Varsinaisen kokouksen jälkeen osallistujat
nauttivat leppeässä tunnelmassa seuran osin
kustantamasta karjalan paistista höysteineen,
minkä jälkeen tutustuttiin Etelä-Karjalan
museoon.
Vakionäyttelyn lisäksi näytillä oli Tanskan
prinsessa Dagmar, joa avioitui sittemmin
tsaari Aleksanteri II kanssa sekä Viipuri
kukoistuksensa aikoina ennen sotia. Kävijöitä
hämmästytti erityisesti seuran puheenjohtajan
Esko Piepposen suuri oma kuva
vitriinikaapissa. Tarkempi tutkistelu osoitti
kyllä, että kyseessä oli Viipurilainen
suurliikemies, jonka yhdennäköisyys oli
hämmästyttävä. Sukujuurista tuli puhetta…
Pekka S. Piepponen
Sukukokouksen päivällispöydässä vasemmalta Anna Potaseff-Sihvonen, Pertti ja Aila Sihvonen ja
oikealta Kirsi ja Pirjo Ruutu ja Topi Piepponen
3
KOT’MÄK 4/2012
Sukukokouksen päivällispöydässä vasemmalta Eija Piepponen, Leena Hailio, Anja Järvinen,
Päivi Mikkola, Elli Markkula, Satu Paavoseppä ja Topi Piepponen. Oikealla Pekka S. Piepposen
laajeneva kalju.
Kuvassa takan Pirjo Pullinen, Jaakko A. Piepponen ja Pekka Piepponen, edessä Elli Markkula,
Päivi Mikkola, Anja Järvinen ja Eija Piepponen. (Kuvat Esko Piepponen)
KOT’MÄK 4/2012
4
Käkisalmen retki
Kotiseuturetki Käkisalmeen tehtiin 11.6.
Retkelle osallistui 35 seuran jäsentä ja
sukujuurista kiinnostunutta. Jotkut retkelle
lähtijöistä majoittuivat jo edellisenä iltana
joko Imatran Sokos-hotelliin tai
Valtionhotelliin. Sukuseura kustansi tukevan
aamupalan retkeläisille Imatran
Valtionhotellissa, mikä oli viisasta ajatellen
pitkää matkapäivää. Aamu avautui
aurinkoisena, ja päivästä tuli helteinen.
Rajanylitys sujui melko jouhevasti, mutta
tieosuus Järvenkylästä aina Käkisalmeen asti
oli heikkokuntoinen. Koska matka
Käkisalmeen kesti oletettua kauemmin, jäi
Käkisalmeen tutustumisaika lyhyehköksi.
Ruokailimme Musta-kissa-nimisessä
ruokaravintolassa, jossa tarjottiin
venäläistyyppinen ateria alkukeittoineen.
Olisimme kaivanneet vielä kupit kahvia,
mutta keittäminen pienellä keittimellä 35
hengelle olisi kaiketi ollut liian haasteellista.
Emme siis jääneet odottelemaan kahvin
valmistumista, vaan suuntasimme bussilla
kohti Käkisalmen linnoitusta. Kiersimme sen
ja kävimme kurkistamassa sisäänkin. Tämän
jälkeen teimme pienen kävelylenkin
Käkisalmen keskustassa, Jotkut meistä ehtivät
tehdä pieniä ostoksiakin. Aikapulan vuoksi
yhtenä tavoitteena ollut Laatokka jäi meiltä
näkemättä. Vain sataman purjelaivojen mastot
häämöttivät teollisuusrakennusten takana
bussikuskin yrittäessä löytää tietä Laatokan
rantaan. Paluumatkalla teimme pysähdyksen
paikalliseen kauppaan, josta ostimme
matkaevästä ja venäläisiä karamelleja.
Palasimme Imatralle leppeässä kesäillassa.
Päivi Niiranen
Käkisalmen linnoitus, kuvat Tuomas Piepponen
KOT’MÄK 4/2012
5
Suurperheen isä ja isoisä huumorin
ryydittämällä rauhallisuudella sukuseuramme
isähahmo Pekka Piepponen vastaanotti
retkeläiset matkabussiin ”matkalla kohti
Imatraa, mutta Käkisalmen kautta”, kuten
Pekka bussissa kuulutti. Retkelle olimme
varustautuneet Valtion hotellin tukevalla,
herkullisella aamiaisella. Kuvassa vas. Pekka
Piepponen, Heikki Piepponen, Samuli Kesti ja
Virpi Nihtinen.
Ensimmäisellä paussipaikalla Svetogorskissa
voimme todeta, että sukuseurallamme on tulevaisuus: matkalla kahdeksan nuorta, kuvassa heistä
kuusi saman pöydän ympärillä, vas. Erno Kivistö, Kirsti Ruutu, Jouni Sihvonen, Tuomas
Piepponen, Atte Kivistö ja Aino Ylänen.
Kotiseuturetki kokosi sukua ja sukupolvia, sisaruksia, serkkuja, pikkuserkkuja ja kaukaisempiakin,
37 suvun jäsentä, neljässä polvessa, 10-84 vuotiasta. Pitkän ja kivisen bussimatkan jälkeen
lounastimme perillä Käkisalmessa, ravintola Mustassa Kissassa – jahka sen löysimme.
6
KOT’MÄK 4/2012
Tosin perillä Käkisalmen linnoituksen muurien sisällä tukevien pöytien ääreen kokoontui
edesmenneiden veljesten Piepposen Armaan ja Einarin jälkipolvea perhekuntineen: vas. Eija ja
Pekka Piepponen, Atte Kivistö, Aino Ylänen, Erno Kivistö, Aija Kivistö, Pirjo Ruutu, Aila ja Pertti
Sihvonen ja Tuomas Piepponen. Kuvasta puuttuvat Anneli Penttilä ja Pirjo Ruutu, joka otti kuvan.
Nämä kolmivuosittaiset kotiseuturetket ovat innoittaneet tapaamiseen pienemmälläkin porukalla.
Serkkutapaaminen Anneli Penttilän järjestämänä Helsingin teatterin ja illallisen merkeissä joulun
alla 2009 kokosi iloisesti yhteen yhdeksän suvun jäsentä. Aija Kivistön kokoamalla sisarkunnan
yhteisellä retkellä Viipuriin kesän 2012 alkajaisiksi oli myös yhdeksän lähtijää, 12-65 vuotiasta,
kolmessa polvessa. Virkistäviä, yhteyttä rakentavia tapaamisia ja kulttuurimatkoja kummatkin.
Kuvat ja teksti Pirjo Ruutu ja Kirsti Ruutu
Käkisalmen linnan piha, kuva Tuomas Piepponen
KOT’MÄK 4/2012
7
Oheinen muistelo löytyi 11.6.2012
edesmenneen äitini, Maija Vuokko Nikulan
( sukukirjan taulu 60) jäämistöstä.
Tapahtumapaikkana on Tynkä-Jääsken
Joutseno, Ravattilan kylä ja paimenpaikka
Haukvuoren kupeessa olevat ”jokniityt”.
Pekka S. Piepponen
Paimentyttö v. 1940 9-vuotiaana
PAIMENPÄIVÄ
Kesän tulo oli minulle suurta odotusta. Se
tiesi koulun loppumista ja muutti päivän
päiväohjelman täysin. Rakastin lapsena
alkukesää, erikoisesti sen vihreyttä,
hiirenkorvaisia koivuja, ensimmäisiä kukkia,
jotka värikkäinä kohosivat pelloilla, pihalla ja
tien varsilla. Muuttolintujen parvet
ilmestyivät. Pääskyset asettuivat pesimään
vanhan navetan räystäiden alle. Kaikki tuo oli
suurenmoista katseltavaa, täynnä uuden
elämän alkua, aitoa lapsen ihastusta. Odotin ja
seurasin tarkasti isäni puuhia, milloinka hän
alkaa tahkoamaan kirvestä ja teroittamaan
sahaa. Se oli merkkinä siitä, että pian kylän
miehet lähtisivät aitatalkoisiin. Silloin he
tarkastaisivat ja korjaisivat talven jäljeltä
puuaidat, jotka reunustivat tien varsia ja
metsämaan rajoja. Kun tuo tärkeä tapahtuma
oli suoritettu, arvasin pian oman odotukseni
täyttyvän. Pian pääsisimme kaikki kylän
lapset muutamaksi päiväksi paimeneen.
Olihan kaikki kylän talojen karja samassa
metsässä. Lehmien sopeutuminen toisiinsa
vaati muutaman päivän seurantaa..
Lähtöaamuna meillä kaikilla oli mukana
eväät; maitopullo, voileipiä, keitettyjä
kananmunia ja joskus pullaakin. Reppu
selässä, pieni ”linkkari” mukana vispilän
tekoa varten. Eihän jouten saanut olla. Niin
me lähdimme jokainen karjamme kanssa
taipaleelle. Taivalsimme noin kaksi kilometriä
johtajalehmien kellojen kalkattaessa,
paimenet seurasivat mukana. Lehmät
juoksentelivat alkumatkasta, välillä nyhtäisten
ruohotupsun sieltä täältä, välillä ammuivat ja
puskivat sarvilla toisiaan. Olihan pitkän
talven aikana saanut olla tarpeeksi navetassa
kytkyeessä, nyt oli vapaus temmeltää. Tuon
kahden kilometrin jälkeen avautui metsä
eteemme, jossa oli kaksi luonnonniittyä, jossa
oli syömistä yllin kyllin.
Me paimenet asetuimme joen sillan luo
päivän viettoon. Pojat rakensivat havumajan,
jonne sai vetäytyä ”likoilta” piiloon. Tytöt
hakivat koivunoksia ja alkoivat kuoria
vispilävarpuja. Keskustelu, nauru ja kaiken
hauskan keksiminen kuului asiaan. Mukana
oli eräs tyttö, joka oli muuttanut kylään
aikaisemmin. Hän kertoi mitä ihmeellisimpiä
tarinoita lastenkotiajoiltaan. Joskus tuntui
kuin siinä olisi ollut mielikuvituksellakin
asiaa. Se toi meille uutta sisältöä
aihepiiriimme. Välillä syötiin eväitä, jotka
maistuivat uskomattoman hyviltä ja mikä
KOT’MÄK 4/2012
8
tunne, että äiti oli pakannut repun juuri minua
varten. Välillä käytiin katsomassa lehmiä,
jotka olivat jo tyytyväisinä märehtimässä
ruokaansa viettäen päiväsiestaansa. Päivä
kului ja vapaus luonnossa oli suurenmoinen
kokemus. Jännitystä toi meidän jokaisen
mieleen tieto siitä, että käärmeitä oli niillä
seuduin usein nähty. Niitä pelättiin ja
peloiteltiin toisiamme. Olimme rakentaneet
aurinkokellon, josta seurasimme ajan kulkua.
Sen osoittaessa kotiinlähtöajan, kokosimme
tavaramme ja lähdimme karjan luo.
Ihmeeksemme huomasimme, että ne olivat jo
tulossa aavistaen kotiin lähdön. Lehmillä oli
vatsa pullea ja utareet täynnä maitoa.
Aamullinen viileys oli päivän mittaan
kadonnut, kun johtajalehmät veivät omaa
karjaansa eteenpäin. Ihmettelin sitä suurta
viisutta, jolla lehmät järjestäytyivät ylittämään
joen sillan. Jokaisen talon karja oli omana
jononaan kuin tuntien olevansa samaa
navettaperhettä. Jos olivat lehmät väsyneitä
kotiin tullessaan niin olimme paimenet yhtä
väsyneitä ja kaiken lisäksi meiltä olivat eväät
loppuneet kesken.
Illalla nukkumaan mennessä tuntui kuin olisin
nähnyt koko maailman sen päivän aikana. Se
pieni jokikin, joka hiljalleen lorisi, tuntui
saavan Imatran mittasuhteet. Mikä vapaus
ilman opettajan ankaraa katsetta ja
vanhempien työkomennuksia! Sain viettää
päivän omana itsenäni kuunnellen puiden
suhinaa, nähdä metsän ja niityn vihreyden,
kuunnella joen vaihtelevia ääniä ja ennen
kaikkea olla turvana omalle karjalleni. Kuinka
rakastin maata selällään ruohossa ja katsella
pilvenhattaroita, jotka mielikuvitukseni
mukaan muodostivat ihmeellisiä hahmoja. Ne
liikkuivat ja muuttivat nopeasti muotoaan ja
lopuksi haihtuivat pois.
Paljon on lapsuudenmuistoista haihtunut
neljänkymmenen vuoden aikana
pilvenhattaroiden tavoin pois, mutta
paimenpäivä on yhä mielessä.
Paimentyttö
Sulo Piepposen runo Jääski-Seuran rajan takaisen kotiseutumatkan, 9.6.2007 jälkeisissä
nostalgisissa tunnelmissa
Kutsu rajan takaa
kutsun kuulit kaukaa
et tiennyt aallonpituutta
et voimakkuutta säästänyt
kun aistisi yllättäen aukeni
ja käskyn antoi tuntematon
sanoi: tule juurillesi
ota muistot mukaasi
kuvat mustavalkoiset iloisiksi väritä
unhoita surut murheet
äläkä näitä syyttömiä tuomitse
muualta tänne siirrettyjä
kotiansa kaipaavia
niin kuin sinäkin
vaan talo rakenna entiselle paikalle
pihanurmikko niitä lyhyeksi
polut laita paikoillensa
keinu oksaan puun
kun siihen istut ja hetken kiikut
niin jo äidin huudot kuulet
syömään hän pyytää
kesken leikin kiireisen
niin kuin ennekin
KOT’MÄK 4/2012
9
URKONSALMEN KALAMIES ON POISSA
Jorma (Jopo) Salomo Piepponen, s. 5.8.1943 Enson synnytyslaitoksella, k, 8.1.2011 kotinsa ulkoovelle Savonlinnassa.
Sukujuuret:
Jopon isoisän isä oli Salomon Johanneksen
poika ”Muonin Salomo” Piepponen Jääsken
Järvenkylässä. Isoisämme Salomo joutui
lähtemään pesueineen (vaimo + 4 lasta)
Muonista 1910, kun tila myytiin.. 7-lapsiseksi
kasvanut perhe asettui pysyvästi 1916
Tainionkoskelle, kun perheen pää sai
työpaikan Tornator Oy:ltä ja perhe yhtiön
asunnon Kolikkoinmäeltä. Lopullinen
lapsimäärä kasvoi yhteentoista. Molemmat
vanhempamme isä Yrjö ja äiti Lyyli olivat
tainionkoskelaisia.
Lapsuus:
Jopo sairasteli vauvaikäisenä paljon, ollen
kevättalvella 1944 Viipurin Lääninsairaalassa,
josta kotiutettiin terveisillä ”kotiin
kuolemaan”. Hyvällä hoidolla ja oikealla
ravinnolla tämä alle vuoden vanha
”kuolemaantuomittu” selviytyi 19.6.1944
alkaneesta 3 vrk kestäneestä härkävaunussa
suoritetusta evakkomatkasta Karijoen Myrkyn
kylään Kristiinankaupungin lähelle.
Evakkotalomme isäntä oli isämme sotakaveri
Reino Komsi. Äitimme ja lapsenlikkana
matkassamme ollut äidin 20-vuotias Ailisisko tarttuivat rivakasti talon töihin. Ruokaa
ja lämmintä piisasi ja kun kohtelu muutoinkin
oli sydämellistä ei meillä
KOT’MÄK 4/2012
pojanvesseleillä ollut hädänpäivää. Olimme
onnekkaita muutenkin, sillä 19.9.1944
solmitun välirauhan jälkeen päättyi 3 kk
kestänyt evakkotaipaleemme, kun se
suurimmalla osalla sukuamme jäi pysyväksi.
Ihmisen luonteenpiirteet näkyvät usein jo
varhaislapsuudessa, niin Joponkin. Hän
viihtyi hyvin yksikseen. Vietimme kaikki
lapsuuden kesät mökillämme Ruokolahden
Äitsaaren Urkonsalmessa. Aamupalan
syötyään Jopo hävisi nopeasti onkineen ja
matopurkkeineen salmen toiselle puolelle,
puolen kilometrin päässä olevalle
Urkonsaaren isolle rantakivelle onkimaan ja
vasta monien kehotusten jälkeen tuli takaisin
monituntiselta kalareissultaan, muttei
koskaan tyhjin käsin. Toinen voimakas
luonteenpiirre oli kädentaito ja kiinnostus
tekniikkaan. Hän oli hyvä piirtäjä. Varhaisista
montöörintaidoista seuraava esimerkki:
Tätimme Laura toi meille 40-luvun lopulla
hienot lelut Ruotsista, peltiset vietereillä
toimivat autot. Ei mennyt kauan, kun Jopon
auto oli tutkittu ja purettu. Mutta kyllä siinä
kävi niin, että piti se purkaa salaa
velimiehenkin kuorma-auto. Arvaa harmittiko
ja raivostutti ?
Lapsuuden pihapiiri Tainionkosken
Asemäellä oli turvallinen ja virikkeitä antava,
kavereita oli naapuritaloissa runsaasti. Lähellä
sijaitsi urheilupyhättömme ”Kukkosen
kenttä”, jossa pelasimme kesäisin pesä- ja
jalkapalloa. Ensimmäisten pakkasten tultua
alkoivat luisteluharjoitukset Ahtiaisen metsän
pienellä lätäköllä. Kodin perintönä saatu
urheilukipinä vaikutti voimakkaasti meissä
pojissa, kuin myös siskossamme Reetassa.
Seuramme Tainionkosken Urheilijat oli 50luvulla vielä voimissaan. Seuran toimitiloissa
Maneesilla pidettiin voimistelu- ja
painiharjoituksia, hiihtokilpailujen lähtö ja
maali olivat Maneesilla. Osallistuimme
innolla näihin kisoihin, lusikoita ja muuta
tilpenhööriä on vieläkin pieni
kenkälaatikollinen muistona menneiltä
vuosilta.
10
Nuoruus:
Koulu jäi muitten harrastusten takia
toisarvoiseksi. Niinpä Jopo jättikin
keskikoulun 4. luokkaan ja siirtyi elämän
kiertokouluun Enso-Gutzeit Oy:n Kaukopään
tehtaan metalliverstaalle, jossa parhaassa iässä
olevien sodan karaisemien ammattimiesten
opissa pakinkantajasta sukeutui osaava
nuorempi levyseppä.
Perheellinen vastuunkantaja:
Yksityisesti suoritettu keskikoulu, vaimo
Lean voimakkaan kannustuksen myötä,
mahdollisti opintien jatkumisen teknilliseen
opistoon. Koneinsinöörinä ensimmäinen
esimiestehtävä löytyi Rautaruukin Raahen
tehtailta v. 1971. Kolmen vuoden kuluttua
Jopo hakeutui tuttuun firmaan Enso-Gutzeit
Oy:n Lypsyniemen konepajalle Savonlinnaan,
jossa vierähti 8 vuotta.
Yrittäjäksi:
Vuona 1982 Jopo perusti työkaverinsa kanssa
Silvolan konepaja Oy:n. Konepajalla oli
paineastiavalmistukseen tarvittavat B-E luvat,
minkä ansiosta yritys toimi alihankkijana
suurille suomalaisille vientiyrityksille mm.
Saksassa, Hollannissa ja Belgiassa olevissa
paperitehtaissa.
Konepajan tuotekehityksen tuloksena
valmistettiin mm. palon- ja öljyntorjunta-alus
Savonlinnan palolaitokselle. Tämä poiki
tilauksen maailmankuululta bassolaulajalta
Martti Talvelalta, joka tarvitsi lampaiden
kuljetusaluksen. Firma toimitti ja vaimo
Annukka kiitti jälkikäteen, kun myös
seilaaminen ja yhdessäolo sinisellä Saimaalla
USA:n suurlähettiläsparin kanssa oli
onnistunut. Jopo toimi myös jonkin aikaa
Savonlinnan alueella höyrylaivojen
kattilatarkastajana, kun ammattiveli oli
menehtynyt räjähdysonnettomuudessa.
KOT’MÄK 4/2012
11
Lama:
Vuonna 1991 loppui Silvolan taru.
Yhtiökumppani oli lähtenyt jo aikaisemmin.
Kiinteistö ja koneet jäivät paikalleen. Pankki
ja verottaja ymmärsivät, etteivät ole huijarin
kanssa tekemisissä ja niinpä syntyi jo samana
vuonna JP-SET Oy, jonka toimituksia on
rahdattu aina Kiinaan ja Uruguayhin asti.
Yritys jatkaa Silvolassa 20 v. täyttäneenä
seuraavan polven Jukka-Pekan ja Timon
komennossa. Yrityksen palveluksessa on
edelleen monta Jopon kouluttamaa
ammattimiestä.
Harrastukset ja vapaa-aika:
Kun Jopolta kysyttiin 90-luvulla hänen
harrastuksistaan, oli vastaus selkeä: Miull ei
oo aikaa harrastaa. No pitihän
savonlinnalaisen kuulua oopperan
kannatusyhdistykseen, mikä mahdollisti ostooikeuden määrättyyn määrään oopperalippuja.
Ja niin ovat monet yhteistyökumppanit
saaneet nauttia Jopon vieraanvaraisuudesta
oopperajuhlissa. Sotaveteraanien joululehti
sai ilmoituksensa vuosittain.
Yrittäjänä toimiessaan varsinaista lomaa
Jopolla ei ollut koskaan. Muutamia
ulkomaanreissuja hän teki nuorempana
perheineen serkku Timon perheen kanssa.
Vanhemmalla iällä reissasimme kaksistaan
jonkin verran maailmalla. Kuten yllä olevasta
ilmenee, Jopo oli Kalle Päätaloa lainaten
”ahne työlle”. Hänen vapaa-aikansa alkoi
perjantaisin puolelta päivin, jolloin auton
nokka suunnattiin kohti Urkonsalmea, jonne
hän kesäasuttavan lapsuudenmökin lähelle oli
Lääninhallituksen erikoisluvalla saanut
rakentaa v. 1991 talviasuttavan hirsihuvilan.
Ahkerana ja ammattitaitoisena kaverinaan oli
vaimonsa siskon mies Jaska Tirronen, jota
Jopo kutsui ”lanko halvatuksi”. Sunnuntaina
puolen päivän maissa työt kutsuivat
verstaalle. Voimiensa päivinä serkukset
Timppa ja Jopo seilasivat Urkonsalmen ja
Puumalan väliä, kalastaen , telttaillen,
elämästä, usein hyvästä ruuasta ja erilaisista
virvoitusaineista nauttien seuranaan
valvovat silmät Irma ja Lea. Viime vuosina
riitti kun sauna ja grilli lämpesivät.
Vastukset eivät lannistaneet:
Jo pikkupojasta lähtien Jopolle sattui
kaikenlaisia haavereita. Hyppyrinnokan
korjaaja sai irtosuksen silmänsä alle,
linnunpesien tutkailija putosi puusta
menettäen tajuntansa sekä joutuen
myöhemmin hammasrivistön oiontaan,
jäälautalla seilaaminen Vuoksen rannalla oli
päättyä kohtalokkaasti yms.
Rakennuspuuhissa 70-luvun lopulla
sammuttamaton kalkki poltti toisen silmän
sokeaksi. Yksisilmäisenä yrittäjänä Jopo ajeli
Suomea ristiin rastiin, joutuen 90-luvulla
pahaan hirvikolariin, halvaantumiselta pelasti
taitava kirurgi KYKS:ssä, nimeltään Kouri.
Vaikka diabetes mustensi jalkoja ja
leikkaustoimenpiteitä tarvittiin, niin mieli ei
mustunut. Voi sanoa, että Jopo kaatui
saappaat jalassa.
AIKAA ENTISTÄ HAIKEUDELLA
MUISTELLEN
VELI JASKA (Jaakko K. Piepponen)
KOT’MÄK 4/2012
12
LAILA HALONEN 1930 – 2009
Laila Halonen, o.s. Piepponen syntyi Jääsken
Järvenkylässä Katri ja Olli Piepposen
nuorimpana lapsena. Tämän kirjoittaja on
häntä kaksi vuotta vanhempi veljensä.
Elämä 30-luvulla oli yleisemminkin alkanut
sujua parempaan malliin. Maamme vaurastui
ja teollistui nopeasti. Enson läheisyys (6 km)
ja Kuitutehtaan rakentaminen 30-luvun
lopulla parin kilometrin päähän toi meidät
maalaiskylän perheet ja lapset aivan sen ajan
taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen ääreen.
Pian kuitenkin talvisodan syttyminen muutti
kaiken. Alkoi evakkotaival, joka vei meidät
härkävaunussa kohti länttä, aluksi Köyliöön ja
sieltä Hinnerjoelle.
Olimme sananmukaisesti siirtoväkeä, sillä
jääskeläisten ”lopullinen” sijoituskunta oli
Iitti. Asuimme Vuolenkoskella parissa
paikassa lähellä Vierumäkeä mm.
kansanedustaja Helena Syrjälän tilalla. Sitten
alkoi jatkosota ja palasimme kotiin
Järvenkylään. Meitä lapsia tuo jatkuva
siirtyminen paikasta toiseen ei pahemmin
häirinnyt: koulut, opettajat ja kaverit vain
vaihtuivat tavallista useammin.
Laila sai päästötodistuksen Järvenkylän
kansakoulusta ja kun Ensoon perustettiin sotaaikana yhteiskoulu, päätti tyttö jatkaa
koulunkäyntiä siellä. Häntä kiinnosti
enemmän opiskelu kuin joutilaisuus ja
kotiaskareet. Mutta ei aikaakaan, kun taas piti
lähteä uudelleen evakkotielle. Se vei ensin
Iittiin, sitten Nastolaan ja lopuksi Imatralle,
silloiseen Joutsenon Korvenkantaan. Lailan
koulunkäynti jatkui nyt Imatran
Yhteiskoulussa.
Laila tuli ylioppilaaksi Imatran yhteiskoulusta
1951. Pidettyään välivuoden
kansakoulunopettajan viransijaisena
Ruokolahdella hän suuntasi Helsinkiin
Opettajakorkeakouluun, josta valmistui
kansakoulunopettajaksi 1954.
Laila solmi avioliiton 1951 Imatralta kotoisin
olevan, voimistelunopettajaksi opiskelevan
Lauri Halosen kanssa. Laila sai
kansakoulunopettajan paikan Kuusankoskelta.
Siellä syntyi perheen kolme lasta. Vähitellen
vanhempia alkoivat kiinnostaa uudet haasteet.
Perhe muutti Joensuuhun, jossa kumpikin
jatkoi ammattiuraansa.
joensuuhun siirryttyään Lailaa alkoivat
kiinnostaa jatko-opinnot. Hän suoritti
filosofian maisterin tutkinnon, johon sisältyi
oppiaineena mm. Suomen historia. Tämä
innosti häntä myös tekemään tutkimusta
kahdesta aihepiiristä: toinen oli oppilaitosten
historia ja toinen kotiseutu- ja sukuhistoria.
Hän kirjoitti laajan ja perusteellisen Värtsilän
reaalikoulun historian, matrikkelin Niinisalon
sisäoppilaitoksesta ja viimeiseksi kirjalliseksi
työksi jääneen Enson Yhteiskoulun historian.
Kyläkirjana Järvenkylän historia on meille
jääskeläisille tärkeä ja mielenkiintoinen.
Sukuhistoria Piepposen suvusta aina vuonna
1696 syntyneeseen Pekka Mikonpojasta
lähtien on meille sukuun kuuluville vanhoille,
keski-ikäisille ja nuorille perspektiivejä
avaava ja tietoa lisäävä teos. Samaa voi sanoa
myös joensuulaisesta liikemiehestä laadittu
henkilöstöhistoria.
Laila Halonen oli arvostettu opettaja, pidetty
sukulainen, hyvä ystävä ja rakastettu
perheenjäsen.
Hänen muistoaan kunnioittaen Paavo
Piepponen.
KOT’MÄK 4/2012
13
ARVO PIEPPONEN IN MEMORIAM
4.4.1928 – 14.4.2011
Isämme, joka ehti hetken olla sukumme
vanhimpana, kuoli Porissa täytettyään 93
vuotta.
Arvon matka Jääskestä Poriin kulki
Harjavallan ja Kokemäen kautta, joissa
molemmissa rakennettiin voimalaitosta.
Harjavallasta myös löytyi elämänkumppani,
Helga, jonka kanssa taivalta kertyi kokonaiset
67 vuotta. Lapsia syntyi kolme, Soili 1944,
Auli 1945 ja Hannu 1946.
Poriin muuton jälkeen hän toimi eri aloilla,
viimeksi piiripäällikkönä BP-Petkolla. Töiden
vastapainona hänen harrastuksiinsa kuului
mieskuorolaulua, keilailua sekä
Jääskessä, isän synnyinseudulla kävimme
joukolla 1992. Hän kävi tuolloin ensimmäisen
ja viimeisen kerran nuoruutensa maisemissa,
rajan takana. Kuva tuolta matkalta, taustalla
Kokkolan kylän Tommolan tila, isän enola.
penkkiurheilua. Ruotsi-Suomi maaotteluissa
vävypoikiensa kanssa tuli käydyksi
paikanpäällä yli 30 vuotta. Samoin porilaiset
jääkiekko- ja pesäpallojoukkueet olivat
lähellä sydäntä. Työn ja harrastusten myötä
isälle kertyi laaja ystävä- ja tuttavapiiri, jotka
muistavat arvostaen suoraryhtisen
herrasmiehen.
Eläkepäivinään isä pysyi ajan hermolla ja
paranteli maailmaa päivittäin kahviköörin
kanssa kantakahvilassa. Näön heikkenemisen
myötä elämänpiiri pieneni kotiympyröihin,
äidin toimiessa omaishoitajana. Viimeiset
kolme vuotta hän joutui viettämään vanhusten
hoitolaitoksessa, äidin voimien vähentyessä.
Äiti Helgan ja meidän lasten puolisoineen
lisäksi, häntä jäivät kaipaamaan 7 lastenlasta
ja 17 lastenlastenlasta. Kaksi heistä tosin
syntyi hänen poismenonsa jälkeen.
Porissa tyttäret Soili Pitkälä ja Auli Kaiponen.
KOT´MÄK 4/2012
14
SUVUN UUSIA NUORIA
Teo Antero Schadewitz s. 5.11.2009 Vantaa
äiti Sanna-Riikka Schadewitz (taulu 62)
Maija Karoliina Leussu s.11.10.2011 Kouvola
äiti Nea Piepponen (taulu 428)
Inari Bhavana Naidoo s. 13.7.2010 Kouvola
äiti Sanna Linteri-Naidoo (taulu 426)
Sofia Lilja Lehtinen s. 3.5.2011 Hollola
äiti Sari Lehtinen (taulu 62)
Aada Emilia Piepponen s. 23.10.2010 Espoo
äiti Hanna Piepponen (taulu 555)
Lukas Eino Albert Salminen s. 9.2.2012 Lahti
äiti Katja Salminen (taulu 62)
KOT´MÄK 4/2012
PIEPPOSEN SUKUSEURAN HALLITUS 2011-2013
Esko Piepponen, puheenjohtaja
Kurjenkuja 1, 45610 KORIA
gsm 050 5601 602
esko.piepponen@pp.inet.fi
Eija Piepponen
Vanhatalontie 25, 15870 HOLLOLA
gsm 044 204 8452
eija.piepponen@hotmail.com
Heikki Piepponen, vpj
Orkonniitynkatu 9 A 17
53850 LAPPEENRANTA
gsm 0400 424 053
heikki.piepponen.@pp1.inet.fi
Satu Paavoseppä
Turkupolku 8, 15880 HOLLOLA
03 780 4703 gsm 040 762 2239
satu.paavoseppa@hollola.fi
Pekka S. Piepponen. sihteeri
Vanhatalontie 25, 15870 HOLLOLA
gsm 0400 849 242
pekka.piepponen@pp.inet.fi
Päivi Niiranen
Kukinkuja 3 E 28, 01620 VANTAA
09 892 740 gsm 040 737 9360
paivi.niiranen@pp.inet.fi
Risto Kalevi Piepponen
Pääskyrinteenkatu 12
55210 IMATRA
gsm 0400 155460
Käkisalmen keskustan puistoa, kuva Tuomas Piepponen
Etukansi; Imatran Valtiohotelli,
kuva Tuomas Piepponen
Vastaava päätoimittaja Esko Piepponen
Lay out Pekka S. Piepponen
Paino: Multi Print 2012
Toimituskunta kiittää kaikkia lehden tekoon
osallistuneita