KODIN TALOUSTIEDE

1
Aila Kervinen
KODIN TALOUSTIEDE
TALOUSTIETEIDEN PARADIGMAMUUTOKSEN
AIRUT
*
Helsingin yliopisto
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta
Kodin taloustiede 1946–1995
2010
2
ESIPUHE
Tutkimukseni lähti liikkeelle kodin taloustieteen kiinteään ylimääräisen professorin
virkaan ensimmäiseksi viranhaltijaksi vuonna 1950 nimitetyn professori Elli Saurion
(1899–1966) jälkeensä jättämien asiapaperien selvittämisestä ja eteni arkistotutkimuksena. Vähitellen kävi selväksi, että kodin taloustieteen historiaa kannatti lähestyä
useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Virkana ja laitoksen toimintana kodin taloustiede toteutui konkreettisessa yliopistoympäristössä. Tieteenä se sijaitsi hetken
suomalaisen tieteen kokonaisuudessa ja esimerkiksi opillisen naissivistyksen historiaa
se sivusi sikäli että kodin taloustieteen ensimmäinen virkaan nimitetty professori Elli
Saurio oli paitsi ensimmäinen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan naisprofessori myös Suomen ensimmäinen naisprofessori taloustieteissä ja
ensimmäinen taloustieteiden alalla väitellyt nainen Suomessa1.
Erillisselvitykset kodin taloustieteen laitoksen toiminnasta ja professori Elli Saurion
elämänvaiheista valmistuivat vuoden 2008 aikana.2 Professori Elli Saurion yksityisarkiston luettelo on koottu vuonna 2009 ja arkisto on luovutettu Kansallisarkistoon
kuluvan vuoden keväällä.
Kodin taloustieteen katsottiin kuuluvan niin sanottuihin kotitaloustieteisiin ja kotitaloustieteiden suunnittelukaudesta ja myöhemmästä historiasta on kyllä kirjallisuutta
mutta aikaisemmissa tutkimuksissa eräät, ehkä hyvinkin olennaiset seikat, ovat mielestäni jääneet liian vähälle huomiolle. Tutkimukseni on yritys täydentää kodin taloustieteen, kotitaloustieteiden tiederyhmän ja samalla pieneltä osalta tieteiden koko
avaran kentän historiaa Suomessa. Olisi kovin ristiriitaista, jos pätevän – aina uusien
tutkimusten kokeen kestävän – tiedon statusta tavoittelevan Tieteen oma historia olisi
paikoin käyskentelyn kestämätöntä kuin hauras kevätjää.
Helsingissä 19.4.2010
Aila Kervinen
1
Kervinen 2005.
Vuonna 2008 valmistuneet kaksi erillistä selvitystä: ”Kodin taloustieteen laitoksen toiminta 1946–1972” ja ”Aineksia
professori Elli Saurion elämänkertaa varten” on talletettu Elli Saurion yksityisarkiston yhteyteen (Kansio 37a).
2
3
SISÄLTÖ
ALUKSI ............................................................................................................................................................ 4
1. JOHDANTO .................................................................................................................................................. 8
1.1. Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset ............................................................................................. 8
1.2. Kolme näkökulmaa .............................................................................................................................. 20
1.2.1. Yliopistohistorian näkökulma ....................................................................................................... 20
1.2.2. Tieteenhistorian näkökulma .......................................................................................................... 23
1.2.3. Koulutuksen historian näkökulma ................................................................................................ 28
1.2. Tutkimusmetodi, lähdeaineistot ja tutkimuksen rakenne ..................................................................... 31
1.2.1. Historiantutkimuksen metodeista.................................................................................................. 31
1.2.2. Lähdeaineistot ja tutkimuksen rakenne ......................................................................................... 33
2. KODIN TALOUSTIEDETTÄ EI ENÄÄ OPETETA HELSINGIN YLIOPISTOSSA .............................. 47
2.1. Kotitaloustieteitä oli enimmillään kahdessa tiedekunnassa ................................................................. 47
2.2. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa kotitaloustieteiden opetus on loppunut ......................... 50
2.2.1. Siirrettiin elintarviketieteisiin: Ravintokemia – ravitsemustiede .................................................. 50
2.2.2. Vaihtui toiseksi: Kodin taloustiede – kotitalousekonomia – kuluttajaekonomiaksi ..................... 53
2.2.3. Katosi: Kodin teknologia – koti- ja laitostalousteknologiana ....................................................... 55
3 KODIN TALOUSTIEDE EI-YLIOPISTOLLISISSA SUUNNITELMISSA .............................................. 58
3.1. Vaikutteet kodin talous t i e t e e n perustamiseen pääasiassa Yhdysvalloista.................................... 58
3.2. Jutila: kodin talouspuolesta (1927) kodinhoidon talouteen (1931) ...................................................... 65
3.3. Oksasen eduskunta-aloitteet ja Cajanderin komitean mietinnöt .......................................................... 71
3.3.1. Kaksi eduskunta-aloitetta: kotitaloustieteestä (1928) kodin taloustieteeseen (1930). .................. 71
3.3.2. Kaksi komiteanmietintöä: kodin taloustieteestä (1930) kotitaloustieteeseen (1932) .................... 74
3.4. Kodin taloustieteelle oli kysyntää suomalaisessa yhteiskunnassa........................................................ 80
3.5. Edellytykset uuden tieteenalan synnylle .............................................................................................. 87
3.6. Kohti kodin taloustieteen teoriaa.......................................................................................................... 89
3.6.1. Kansantaloustieteilijä Laura Harmaja: kotitalouspolitiikan teoriaa .............................................. 89
3.6.2. Kansantaloustieteilijä Elli Saurio: kodin taloustieteen teoriaa...................................................... 99
4. KODIN TALOUSTIEDE HELSINGIN YLIOPISTON SUUNNITELMISSA ........................................ 104
4.1. Agronomi(a)tutkintoon kaavailtiin kotitalouslinjaa ........................................................................... 104
4.2. Virkaehdotukset kotitaloustieteitä varten 1940-luvulla ..................................................................... 113
4.2.1. Tiedekunnan ensimmäinen virkaehdotus 1941 ........................................................................... 113
4.2.2. Tiedekunnan toinen virkaehdotus 1941 ..................................................................................... 117
4.2.3. Tiedekunnan kolmas virkaehdotus 1943 ................................................................................... 119
4.2.4. Konsistorin asettaman toimikunnan virkaehdotus 1944 ............................................................. 124
4.2.5. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan määrärahaehdotus vuonna 1945 menestyi ................ 128
5. TURBULENSSI TEKNISELLÄ KOTITALOUSLINJALLA.................................................................. 133
5.1. Se, mikä kotitalouden näkökulmasta oli kodin teknologiaa – – ......................................................... 133
5.1.1. Kotitaloustieteiden suunnittelu eteni pitkin kolmea valmista uomaa ......................................... 133
5.1.2. Assistentti Ella Kitunen .............................................................................................................. 136
5.1.3. Tutkija Ella Kitunen.................................................................................................................... 141
5.2. – – olikin elintarviketieteiden näkökulmasta ravintokemiaa .............................................................. 162
5.2.1. Helsingin yliopistoon luotiin elintarviketieteet ........................................................................... 162
5.2.2. Elintarviketeknologia ja muita käsitteitä .................................................................................... 165
5.2.3. – – tai oikeastaan elintarviketeknologiaa .................................................................................... 167
5.2.4. Suurlahjoittaja Heikki Huhtamäki .............................................................................................. 173
5.2.5. Vuorineuvos Huhtamäki huolehti elintarvikealan koulutuksesta ............................................... 175
5.3. Yliopiston yleisen ravinto-opin elinkaari ........................................................................................... 179
5.4. Mainintoja elintarviketieteitä koskevasta suunnittelusta .................................................................... 187
6. VASTAUKSIA TUTKIMUSKYSYMYKSIIN ........................................................................................ 199
7. JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................................................... 206
LÄHTEET ..................................................................................................................................................... 211
4
ALUKSI
Kun kodin taloustiede päätettiin perustaa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, se tuli samalla sijoitetuksi tiedeyliopiston sellaiseen organisaatioyksikköön, jonka alkuperäisenä toiminta-ajatuksena tai olemassaolon perusteluna oli maaperän tuoton nostaminen.3 Miten
hyvin tämä toiminta-ajatus sopi kodin taloustieteen johtotähdeksi? Opetus- ja tutkimustoiminta kodin (kotitalouden) taloustieteessä kohdistuivat perimmältään yhteen ihmisyksilöön4 ja teorian kehittelyssä huomio alkoi kiertyä kotitalousbudjetin suunnittelun korostamisena kohti yhden taloudellisen toimijan ja tiedonkäsittelyn tarkastelua. Talousbudjetin suunnittelu on tiedonkäsittelyä. Ihminen, paitsi että tuottaa ja kuluttaa hyödykkeitä, tuottaa ja käyttää myös tietoa – sillä erotuksella, ettei
käytetty tieto kulu loppuun. Käyttäminen uudistaa, vahvistaa, tarkentaa ja monipuolistaa tiedon.
Ennen 1940-lukua, jolloin kodin taloustiede perustettiin, kotitalouden talousasioita oli jo vuosikymmenien ajan opetettu usean eri koulumuodon piirissä, ja budjettisuunnittelu oli vähitellen hahmottunut kodin taloustieteen oppisisällön ytimeksi. Suunnittelu tarkoittaa ajatustyötä. Inhimillisen
tiedonkäsittelyn kokonaisuudesta ajattelu oli siis nousemassa kodin taloustieteen keskeisen huomion kohteeksi. – Taloustieteiden teoriassa ajattelu kyllä otetaan huomioon muun muassa oletettaessa
taloustoimija rationaaliseksi olennoksi mutta tässä näkemyksessä on pieni ongelma: rationaalinen,
tietoinen ajattelu on vain osa ihmisen koko tiedonkäsittelykapasiteettia.
Toinen osa on alitajunta.
Ihminen voidaan nähdä tiedonkäsittelijänä systeemiksi, jonka tiedonkäsittelyn kaksi osa-aluetta
toimivat itsenäisesti ilman ulkopuolista johtoa. Inhimillinen tiedonkäsittely on avoin systeemi, sillä
ihminen havainnoi tietoisesti ympäristöään ja myös tietoisen ajattelun ja alitajun välillä voi olla
vuorovaikutusta. Alitajuisen aivotoimintansa olemassaolon seurauksena ihmisen toiminta on jossakin määrin ennalta arvaamatonta, sillä on olemassa alitajuisia syitä, jotka vaikuttavat toimintaan.
Tieteen paradigma on muuttumassa newtonilaisesta, mekaanisesta maailmanselityksestä kohti eilineaarista maailmanselitystä, jossa arvioidaan tapahtumien todennäköisyyksiä ja puhutaan monitahoisista sopeutuvista systeemeistä (Complex Adaptive System). Epälineaarisessa maailmassa systeemi
ei ole enää osiensa monikerta, sillä systeemin osien välinen yhteistoiminta luo synergiaa. Luonnontieteissä 1900-luvulla tehdyt suuret keksinnöt ovat vahvistaneet uutta ei-lineaarista paradigmaa.5
3
Kom.miet. 1921:13, s. 20; Kom.miet. 1923:11, s. 21. – Vuonna 1921 haluttiin Maataloudelliseen Yliopistoon yhdistää
”puutarhanhoito-opetusta lukuun ottamatta” niiden tieteenalojen ylin opetus, joiden päätarkoituksena oli korottaa Suomen maakamaran tuotantokykyä. Pari vuotta myöhemmin, Maataloudellisen Yliopiston sääntöluonnoksessa (1 §) huomautettiin jälleen, että Maataloudellisen Yliopiston päämääränä oli saada maan tuotanto Suomessa kohoamaan.
4
Määritelmällisesti jo yksi toimivaltainen ihminen voi muodostaa kotitalouden.
5
Rihani 2002, s. 5, 65, 68–69.
5
Systeemiteoria on tieteiden rajat ylittävä, laajasti sovellettavissa oleva lähestymistapa, jonka avulla
tarkastellaan systeemeiksi sanottuja riippumattomia ja toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevia,
avoimia toiminnallisia kokonaisuuksia.6 Systeemiteoreettinen tarkastelu on laajennettavissa sekä
yksityiskohtaisempaan että yleisempään suuntaan. Kodin taloustiede kuului niin sanottuihin kotitaloustieteisiin ja ne olivat puolestaan koko maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tieteiden muodostaman systeemin osa. Tiedekunta vuorostaan oli systeemi Helsingin yliopiston muodostamassa
systeemissä ja yliopisto toimii monin tavoin verkottuneena suomalaisessa yhteiskunnassa7 – globaaliin näkökulmaan tässä yhteydessä menemättä. Systeemiteorian sovellettavuus on jopa niin laaja,
että eräät tutkijat katsovat sen edustavan paradigmamuutosta:
Systems theory became a nomenclature that early investigators used to describe the interdependence of relationships in organization by defining a new way of thinking about science and
scientific paradigms.8
Systeemiteoria on seurausta fysiikan edistymisestä. Vuonna 1926 Heisenberg esitteli epävarmuusperiaatteen ja hän sekä Schrödinger ja Dirac lanseerasivat kvanttimekaniikan osoittaen, että eräissä
tapauksissa ilmiön seuraus ei ole luonteeltaan mekaaninen vaan todennäköinen; newtonilainen, tieteessä vuosisatoja vallinnut maailmanselitys murtui. Kvanttimekaniikka – keksintö, joka tehtiin
arvostettujen luonnontieteiden ydinalueilla, merkitsi samalla epälineaarisen paradigman syntyä ja
vähitellen tästä uudesta paradigmasta on tullut hyväksytty osa tieteen valtavirtaa. Se on omaksuttu
varsinkin luonnontieteissä ja biotieteissä mutta sen vaikutus on kasvanut myös yhteiskuntatieteissä 9
Todellisuuden selittäminen epälineaariseksi haastaa lineaarisen selitysmallin mutta samalla se
astuu perinteisen lineaarisen tieteen varpaille haastamalla asiantuntijuuden. Valmiit vastaukset eivät
riitä epälineaarisessa todennäköisyyksien maailmassa. Tarvitaan ajantasaista tilanteiden kartoitusta.
Koska kartoitusvastuuta siirtyy asiantuntijoilta kaikille järjestelmään kuuluville, myös järjestelmän
osien toimintavapauden tulisi kasvaa. Rihani korostaa järjestelmän osien toimintavapauden tärkeyttä sijoittaen kehotuksensa esimerkiksi otsikon ”No development without basic freedoms” alle:
On the one hand for a nation to evolve efficiently as a Complex Adaptive System individuals
should be free to interact. That is inescapable. On the other hand, powerful forces sometimes
set out to curtail the freedoms of individuals, significant groups of people, or whole nations.
When they succeed the performance of the nation is compromised to a lesser or greater extent
depending on the proportion of people written off.10
6
http://en.wikipedia.org/wiki/Systems_theory, s. 1. Sivustoon on tutustuttu 12.8.2010.
Halonen 2010, s. 18–19.
8
http://en.wikipedia.org/wiki/Systems_theory, s. 2. Sivustoon on tutustuttu 12.8.2010.
9
Rihani 2002, s. 6–7.
10
Rihani 2002, s. 184.
7
6
Sama asia taloustieteen näkökulmasta: tieteen oma kehitys edellyttäisi, että valtion, organisaation,
kotitalouden ja yksilön vapauden taloustoimijana tulisi kasvaa. Lineaarisuus on kuitenkin houkutteleva ajattelumalli. On helppoa jättää tapahtumat ulkopuolisten voimien vastuulle:
Linear precepts are attractive; events are not left to chance and humankind can enjoy life in
the knowledge that someone, customarily held up as an expert, is at the controls.11
Termodynamiikan toisen lain mukaan järjestelmä, johon mikään ulkopuolinen voima ei puutu,
ajautuu väistämättä epäjärjestyksen (disorder) kautta kohti kuollutta tasapainotilaa. Rihani toteaa,
että lineaariset systeemit asettuvat lähelle tätä tasapainotilaa, kun taas elävät systeemit ovat siitä
kaukana. Elävien ja toimivien systeemien monitahoisuus (complexity) on seuraus kaaoksen ja järjestyksen vaihtelusta.12 Tiilet eivät asetu itsestään rakennukseksi, vaan jatkuvaa toimintaa tarvitaan
elävän systeemin – olkoon se vaikkapa eläin, yritys tai kansakunta – pysyttämisessä epätodennäköisessä olemassaolon (survival) ja jopa kehittymisen (evolution) tilassa. Ilman ponnistusta elävä järjestelmä ajautuu kohti kaaosta. Tuontienergian turvin elävä, sopeutuva systeemi luo ja ylläpitää
itsessään järjestyksen, joka on sen omalle jatkuvuudelle suotuisa:
In organised Complexity the system is locked in small, less probable, regions of its state space
with a fewer number of states to scroll through. To keep it there is no mean task: too little effort and the second law triumphs by pushing the system into chaos; too much effort and it is
“killed” as unvarying order prevails everywhere; all regions “freeze in fixed states of activity”. Living systems mastered the trick of remaining within the narrow layer of Complexity,
between order and chaos, after millions of years of trial and error.13
Tilanteen voisi soveltaa ihmiseen taloustoimijana ”tiedonkäsittely” -termin avulla. Jos ihmisen
muodostama systeemi toistaa valmista ajatusmallia, ajatustyötä tulee tehdyksi tehokkaaseen sopeutumiseen nähden liian vähän ja järjestelmä ajautuu kohti kaaosta. Jos taas aika kuluu tiedonkäsittelyyn, sopeuttavat toimenpiteet jäävät puuttumaan ja ihminen alkaa muistuttaa elotonta oliota.
Järjestelmät ovat ihmisen maailmassa sisäkkäiset ulottuen maailmankaikkeuden valtavasta järjestelmästä ainehiukkasten pienenevän mittakaavan maailmaan. Ihminen yrittää tavoittaa järjestelmärakenteen havainnointia pakenevat ääriosat ja ihmisen biologiaa tutkitaan mutta kaikelle tutkimukselle ensiarvoisen tärkeän elementin: inhimillisen tiedonkäsittelyn systeemiluonne usein unohdetaan. Onko tieteenalaa esimerkiksi Suomessa, jossa keskeiseksi tehtäväksi nähtäisiin aivojen sys11
Rihani 2002, s. 67.
Rihani 2002, s. 69–70.
13
Rihani 2002, s. 84. – Viittaus Kauffman, S., 1993, The Origins of Order (s. 174).
12
7
teemirakenteen eri osien vapaan toiminnan ja elinympäristöön sekä vaihtuviin elämäntilanteisiin
sopeutumiselle tuiki tärkeän vapaan vuorovaikutuksen esteettömyyden edistäminen? Kaikkia ihmisen elintoimintoja prosessoivan alitajun vapautta on ehkä vaikea ”ohjelmoida” vain tiettyjä toimintamalleja suosivaksi mutta sitä vastoin tiedetään, että ihmisen tietoiseen ajatteluun voidaan kyllä
vaikuttaa sekä ohjaavasti (opetus) että rajoittavasti (aivopesu).
Taloustieteissä ihminen ymmärretään käytettävissä olevien resurssien avulla omaa hyvinvointiaan
tavoittelevaksi olennoksi ja kohti hyvinvointia pyritään siis myös rajoittunutta ajattelua käyttäen.
Kenen hyvänsä ihmisen vapaa tiedonkäsittely voisi kuitenkin palvella kokonaisuuden eri järjestelmien etua paremmin ja tehokkaammin kuin rajoittunut, tiettyjä päämääriä palveleva tiedonkäsittely
ja inhimillisen tiedonkäsittelykapasiteetin vapaa kokonaisvaltainen käyttö voisi muuttaa hyvinvointia koskevia käsityksiä elämän kestävälle säilymiselle suotuisaan suuntaan. Onhan inhimillinen tiedonkäsittely välttämätön edellytys esimerkiksi minkä tahansa tieteen synnylle.
Kodin taloustiede tarkoitti taloustieteen termein kotitalouden taloustiedettä ja niin sanotun kotitalousväen piirissä 1930-luvulla kodin taloustieteen kuvailtiin kattavan muut, teknisemmät tieteenalat.
Budjettisuunnittelu ja siis ajattelu oli kodin taloustieteen teoriamuodostuksessa nousemassa keskeiseen asemaan jo vaiheessa, jolloin virkaa suunniteltiin14. Koska kotitalous pelkistetyimmillään käsittää vain yhden henkilön talouden, tieteen opetuksen ja tutkimuksen piirissä oltiin hyvin lähellä
uuden kokonaisvaltaisen tieteenalan – yksilön taloustieteen – löytämistä.
Kodin taloustieteen opetus ja tutkimus jatkui Helsingin yliopistossa vuosina 1946–1995 mutta
tieteenalana kodin taloustiede ei vakiintunut yliopistoympäristöönsä. Miksi se ei vakiintunut? Tässä
käsillä olevassa tutkimuksessa, kodin taloustieteen vakiintumattomuusongelmaa lähestytään siitä
alkuoletuksesta lähtien, että kodin taloustiede oli painottumassa uutta ei-lineaarista tieteenparadigmaa suosivaksi ja herätti siksi vastustusta tiedeympäristönsä niissä piireissä, jotka suosivat vanhaa
paradigmaa. Tutkimuksessa väitetään, että selviä osoituksia vanhakantaisen lineaarisen ajattelutavan vaikutusvallasta löytyi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta. Vanhakantaisen lineaarisen ajattelutavan osoittimeksi valittiin – alkuoletuksen mukaisesti – suhtautuminen kodin taloustieteen akateemistumiseen ja yliopistoympäristöön vakiintumiseen: Kannatettiinko kodin taloustieteen vakiintumista ja tuettiinko sen vakiintumista tieteenä? Luontevaa oli kohdistaa tutkimus maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tieteenaloista erityisesti niihin tieteisiin,
14
Ks. alaluku 3.6.2 tässä tutkimuksessa.
8
jotka olivat organisatorisesti läheisimmin sidoksissa kodin taloustieteisiin. Aikarajauksia on myös
tehty ja kodin taloustieteen kuuluminen kotitaloustieteisiin on otettu huomioon. Väite vanhakantaisen lineaarisen ajattelutavan vaikutusvallasta yllä mainitussa tiedekunnassa pyritään osoittamaan
oikeaksi tai vähintään oikeansuuntaiseksi kirjallisuudesta kootun empiirisen todistusaineiston avulla. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineistolähtöisenä teoriaa muodostava mutta mitään uusia kiinteitä
teorioita tämän suppean tutkimuksen puitteissa ei muotoilla. Tutkimus jää suuntaa-antavaksi.
1. JOHDANTO
1.1. Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset
Tutkimusongelma on samalla keskeisin tutkimuskysymys
Tämän tutkimuksen tutkimusongelmaksi on valittu: Miksi kodin taloustiede ei akatemisoiduttuaan
vakiintunut yliopistoympäristöönsä? Kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka perustettiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1946. Vuonna
1995 eli 49 vuotta myöhemmin opetus- ja tutkimustoiminta kuitenkin lakkasi kodin taloustieteessä
ja sen paikalla alkoi välittömästi opetus- ja tutkimustoiminta kuluttajaekonomia-nimisessä oppiaineessa. Alla olevan kaavion perusteella voidaan sanoa kuluttajaekonomian edustavan osaa kodin
taloustieteen vastuulle kuuluneesta opetuksen ja tutkimuksen alueesta:
Kuvio 1: Kaaviossa esitetään kodin taloustieteen tutkimusalueet ja niiden tärkeimmät keskinäiset yhteydet. Kaavioon on piirretty kodin taloustieteen kolme keskeistä tutkimuskohdetta: ”kotitalous”, ”yritys” ja ”julkinen valta”. Jako vastaa kansantaloustieteessä käytössä olevaa yhteiskunnan sektorijakoa.
[Lähde: Anon. 1986 (otsikolla ”Kodin taloustieteen laitos 40 vuotta”), s. 3].
9
Kodin taloustieteen kurssit ensimmäisen kodin taloustieteen kiinteään ylimääräisen professorin virkaan valitun professori Elli Saurion aikana olivat sisältönsä puolesta jaettavissa kahteen ryhmään:
kotitaloustuotantoa kartoittaviin kursseihin ja kulutuskysymyksiin painottuviin kursseihin. Kotitaloustuotanto ei saa markkinahintaa, eikä sitä koskevia tilastoja koota kansantalouden tilinpidossa
hyödynnettäviksi. Jo 1930-luvulla, toiminnanjohtajakaudellaan Suomalaisessa Marttaliitossa, maisteri Elli Saurio vallan hyvin tiedosti elinkeinorakenteen muutoksen vaikutukset kotitalouksiin ja
Suomalaisen Marttaliiton perinteisen kotitalousneuvonnan oheen oli ryhdytty muodostamaan erityistä taajamissa sijaitseville kotitalouksille soveltuvaa neuvontaa.15 Hyödykkeiden tuotanto kotitalouksissa väheni. Kaupunkilaiskotien yhteydessä oli perusteltua alkaa puhua kuluttajatalouksista.
Tutkimusongelma pyritään ratkaisemaan ja tutkimuskysymyksiin vastaamaan ensisijaisesti yliopistohistorian ja tieteenhistorian näkökulmia käyttämällä mutta myös koulutuksen historian tutkimusongelmaan tarjoamia näköaloja puntaroidaan lyhyesti. Tutkimusongelma on muotoiltu ottaen
huomioon Tero Halosen väitöskirjassaan esittämä tutkimusongelma, johon Halonen on hakenut
vastausta ensisijaisesti yliopistohistorian näkökulmaa käyttäen:
Tämän tutkimuksen keskeinen tutkimusongelma on maatalous- ja metsätieteiden opetus- ja
tutkimustoiminnan akatemisoitumisprosessi eli tuleminen yliopistolliseksi ja vakinaiseksi
osaksi yliopistotoimintaa Aleksanterin-Yliopiston ja Helsingin Yliopiston maanviljelytaloudellisessa tiedekuntaosastossa ja maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuoteen
1945 asti. Tarkastelemalla akatemisoitumisprosessia maatalous- ja metsätieteiden yliopistollinen opetus- ja tutkimustoiminta tulevat myös osaksi laajempaa kokonaisuutta eli osaksi Suomen yliopistojärjestelmän, tiede-elämän ja yhteiskunnan kehitystä.
Tutkimus näkee yliopistohistorian näkökulmasta akatemisoitumisen tieteen- tai oppialan korkeimman opetuksen ja tutkimuksen aloittamisena yliopistotasoisessa oppilaitoksessa tai siirtymisenä yliopistoon eli tulemisena yliopistollisiksi tai akateemisiksi.16
Kodin taloustiede oli yksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan oppiaineita, vaikka se ei ollut
sen enempää maataloustiede kuin metsätiedekään. Yliopistohistorian näkökulma soveltunee käytettäväksi myös tässä käsillä olevassa tutkimuksessa, – jossa tutkimuksen kohdistuminen vain yhden
yksittäisen tieteenalan historiaan helpottaa tieteenhistorian näkökulman käyttämistä.
15
Elli Saurion kausi Suomalaisen Marttajärjestön toiminnanjohtajana kesti 1934–1947. Ajanjakson viimeiset kolme
vuotta hän oli opintovapaalla väitöstutkimustaan ”Maalaisemännän ajankäyttö suhteessa talouden laatuun ja henkilörakenteeseen” kokoamassa. – Hän väitteli keväällä 1947 kodin taloustieteen professuuria hakiessaan.
Kaupunki-, tehdas- ja taajaväkisillä seuduilla toimivien marttayhdistysten toimikunta oli asetettu joulukuussa 1935.
Toimikunnan aloitteesta ja suunnittelemana järjestettiin Helsinkiin 23.3.1936 kaupunki- ja tehdasseutuyhdistysten edustajien neuvottelukokous, jossa selviteltiin niitä erikoistehtäviä, joita kaupunki- ja tehdasseutujen neuvonnassa esiintyi.
Alustuksissa teroitettiin muun muassa sitä, että ajantasainen kirjanpitojärjestelmä olisi palkannauttijaperheiden neuvontaa varten välttämätön. Maataloustuotteiden asiallista mainontaa niin sanotuilla kuluttaja-alueilla pidettiin erikoisen
tärkeänä, ei vain kotoisten tuotteiden menekin lisäämiseksi, vaan ennen kaikkea palkalla elävien perheiden ravinnon
kehittämiseksi terveellisempään suuntaan. (Lähde: Kansallisarkisto / Marttajärjestön arkisto II / Suomen Marttaliittojen
Keskusvaliokunnan arkisto 1919–1969 / Suomalaisen Marttaliiton toimintakertomus vuodelta 1936, s. 12–14).
16
Halonen 2010, s. 18–19. – Tero Halosen väitöstutkimukseen palataan luvussa 1.2.
10
Kodin taloustiede kuului niin sanottuihin kotitaloustieteisiin. Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteelliseen tiedekuntaan syntyi USA:sta saatua esikuvaa seuraten kaikkiaan kolme kotitaloustiedettä: yhteiskuntatieteellinen kodin taloustiede (1946) sekä luonnontieteille pohjautuvat ravintokemia (1947) ja kodin teknologia (1969) ja vuodesta 1946 lähtien oli mahdollista suorittaa maatalous- ja metsätieteiden kandidaattitutkinto, jossa jokin kotitaloustiede oli pääaineena. Tällöin aineyhdistelmään vaadittiin (vuodesta 1947) alkaen myös toisesta kotitaloustieteestä vähintään approbatur-arvosanan suoritus. Oman ongelmansa muodosti aluksi se, että aineyhdistelmään tarvittiin
vähintään kolme tutkintoainetta mutta kolmannen kotitaloustieteen (kodin teknologia) perustaminen
tapahtui vasta vuonna 1969. Nykyään maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ei enää tehdä
tutkimusta tai anneta opetusta kotitaloustieteissä mutta tiedekunnan ulkopuolelle kotitaloustieteitä ei
siirretty. Kodin taloustiede poistettiin opetusohjelmasta vuonna 1995. Maataloustieteet ja metsätieteet vakiintuivat tieteinä 49 vuodessa mutta kodin taloustiede ei vakiintunut vastaavan pituisessa
aikajaksossa. Kodin taloustieteen paikalle perustettu kuluttajaekonomia tosin laskettiin vielä muutamien vuosien ajan kotitalousalan koulutusohjelman piiriin kuuluvaksi tieteenalaksi. – Kotitalousalan koulutusohjelmaa ei ole enää maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Vastaaminen kysymykseen, miksi kotitaloustieteet eivät maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan vakiintuneet, saattaisi vaatia tiedekunnan kaikkien kolmen kotitaloustieteen koko historian
yhtälailla huolellisen läpikäymisen mutta tässä tutkimuksessa päähuomion kohteena on kodin taloustieteen historia, josta historiasta erityisesti suunnitteluvaiheet käydään läpi. Kodin taloustieteen
perustaminen ja loppuvaiheet selostetaan lyhyesti. Se, että pääotsikossa esiintyvän kodin taloustieteen ohella käsitellään tietyiltä osin myös ravintokemian ja kodin teknologian historiaa, perustellaan
seuraavassa kappaleessa. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kolmesta kotitaloustieteestä nimenomaan kotitaloustieteistä vanhimman – kodin taloustieteen – vakiintumattomuuden17 valinta
tutkimuksen pääotsikkoon johtuu puolestaan lähtöaineiston laadusta.
Ravintokemian ja kodin teknologian historiaan ”puuttumista” tutkimuksessa, jonka pääotsikkoon
sisältyy kotitaloustieteistä vain kodin taloustiede, ja myös keskeisintä tutkimuskysymystä, voidaan
perustella kahdella sidoksella. Ensimmäinen niistä koskee kodin taloustieteen ja ravintokemian välistä sidosta: kodin taloustieteen pääaineopiskelijoiden ja ravintokemian kotitaloudellisen suunnan
pääaineopiskelijoiden oli suoritettava approbatur-opinnot myös toisesta kotitaloustieteestä. Tämän
17
Kodin taloustiede -tiedenimikkeen katoaminen ei luonnollisesti estä kotitalouksien taloudellisten ongelmien ratkomista yliopistotasolla. On olemassa tulkintamahdollisuus katsoa kodin taloustieteen paikalle vuonna 1995 perustetun kuluttajaekonomian kattavan kodin taloustieteen vastuulla olleen opetus- ja tutkimustehtävän kokonaisuudessaan. Kuvion
n:o 1 sisältämän tulkinnan mukaan kuluttajaekonomiassa painotetaan kuitenkin vain osaa kodin taloustieteen oppialasta.
11
lisäksi ravintokemian ja eräiden ei-kotitaloudellisten tieteenalojen välillä oli olemassa sidos, sillä
maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarviketieteiden laajenemisella 1960-luvulla oli juuret
ravintokemian olemassaolossa. Juuret ulottunevat aikaan, jolloin ravintokemiaan luotiin se eikotitaloudellinen linja, josta 1960-luvulla muodostettiin elintarvikekemia ja -teknologia -niminen
oppiaine, mutta todennäköisesti ne ulottuvat vielä tätä tapahtumaa kauemmaksi ajassa taaksepäin.
Välillisesti ravintokemian ei-kotitaloustieteellinen suunta vaikutti myös kodin taloustieteeseen ravintokemian ja kodin taloustieteen välisen sidoksen kautta. – Sidosten tai kiinteiden vuorovaikutukselle varattujen kanavien tai yhteistoiminnan muotojen olemassaolon vuoksi voidaan sanoa ensiksikin, että kotitaloustieteet muodostivat jo 1940-luvulla, jolloin niitä oli vasta kaksi, oman avoimen
systeeminsä suuremmassa yliopistosysteemissä. Päätelmää vahvistaa se, että kahdella kotitaloustieteellä, kodin taloustieteellä ja ravintokemialla, oli olemassaolonsa varhaisesta alusta alkaen luonnollisesti sidokset myös yliopiston ulkopuoliseen yhteiskuntaan, kuten esimerkiksi kotitalousalan
alemman asteen koulutukseen. Tämän lisäksi ravintokemialla ilmeisesti oli kehittyvien elintarviketieteiden kautta sidos myös elintarviketeollisuuden suuntaan. Ja olivathan toki myös kodin taloustieteilijät kiinnostuneita markkinoilla toimimisesta – niin yrittämisestä kuin kuluttajan roolista.
Tarkentuvat tutkimuskysymykset
Voidaan sanoa, että keskeisin tutkimuskysymys: Miksi kodin taloustiede ei akatemisoiduttuaan
vakiintunut yliopistoympäristöönsä? koostuu neljästä osasta: kodin taloustiede käsitteenä, kodin
taloustieteen akatemisoituminen, akatemisoituneen tai jo yliopistollisen tieteen statuksen saavuttaneen kodin taloustieteen vakiintumisen katkeaminen ja se yliopistollinen toimintaympäristö, johon
kodin taloustiede perustettaessa liitettiin. Kodin taloustieteen akatemisoitumista selvitettäessä on
otettava huomioon sekä kodin taloustieteen yliopistollisen opetusviran suunnittelijoiden tekemä työ
että kodin talousasioiden opetuksen kehitys kohti kodin taloustieteen teoriaa. Kodin talousoppia
opetettiin osana yleissivistävän koulutuksen ja alempien ammatillisten oppilaitosten kotitalousopetusta. Kodin taloustiede sijoitettiin Helsingin yliopistoon ja sen lähin toimintaympäristö oli maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. – Kodin taloustieteen sidokset tiedeympäristöönsä on kartoitettava. Selvittelyä kaipaavia, laajahkoja pääkysymyksiä on näin ollen neljä:
Miten kodin taloustieteen suunnittelu eteni?
Miten kodin taloustiede lähti kehittymään omaleimaiseksi?
Millainen oli maatalous-metsätieteellinen tiedekunta toimintaympäristönä?
Milloin ja millä tavoin kotitaloustieteet katosivat maatalous-metsätieteellisestä
tiedekunnasta?
12
Kysymyksissä puhutaan rinnakkain sekä kodin taloustieteestä että kotitaloustieteistä niiden läheisen
yhteyden vuoksi; kodin taloustiede ymmärrettiin kaikissa vaiheissaan yhdeksi niin sanotuista kotitaloustieteistä. Kodin taloustiede perustettiin Helsingin yliopistoon kotitaloustieteiden tiederyhmän
edustajana ja kaikki Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan perustetut kotitaloustieteet sieltä katosivat yksi toisensa jälkeen.
Pääkysymykset ovat kuitenkin yhä ylimalkaisia. Tarvitaan tarkentavia tutkimuskysymyksiä. Apukysymykset voisi muotoilla koskemaan kaikkia maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kotitaloustieteitä (A) tai kodin taloustiedettä pelkästään (B) ja kysymykset voisivat kuulua seuraavasti:
A1 Milloin keskustelu kotitaloustieteiden mahdollisuudesta heräsi Suomessa?
A2 Miksi kotitaloustieteet sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan?
A3 Mitkä kotitaloustieteet olivat suunnittelun kohteena?
A4 Miksi suomalaisia kotitaloustieteitä alettiin suunnitella?
A5 Miten kotitaloustieteiden suunnittelu eteni ajallisesti?
A6 Milloin kotitaloustieteet Suomeen perustettiin?
A7 Miten tietyt opinalat eriytyivät kotitaloustieteiksi?
A8 Miten kotitaloustieteiden vakiintuminen katkesi maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa?
B1 Milloin keskustelu kodin taloustieteen mahdollisuudesta heräsi Suomessa?
B2 Miksi kodin taloustiede sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan?
– Millaiseksi nähtiin suunnitteluvaiheessa kodin taloustieteen suhde maataloustieteisiin?
– Mitkä tiedekunnassa jo olemassa olevat tieteet katsottiin kodin taloustieteen opetusohjelmaan soveltuviksi?
B3–B5 Miksi suomalaista kodin taloustiedettä alettiin suunnitella?
– Mitkä olivat kodin taloustieteen suunnittelun tavoitteet?
– Oliko kodin taloustieteen hahmottamiselle kotimaisia tai ulkomaisia malleja?
– Keitä voidaan pitää suomalaisen kodin taloustieteen suunnittelijoina?
– Mitä asiakirjoja kodin taloustieteen suunnittelusta on olemassa?
– Milloin kodin taloustieteen suunnittelu alkoi Helsingin yliopistossa?
– Miten kodin taloustieteen suunnittelu eteni ajallisesti?
B6 Milloin kodin taloustiede Suomeen perustettiin?
B7 Miten kodin taloustiede eriytyi itsenäiseksi tieteenalaksi?
– Miten kodin taloutta opetettiin koulu- ja opistotasolla Suomessa?
– Ketkä hahmottelivat kodin taloustieteen oppisisällön?
– Mitä laskettiin kodin taloustieteen oppisisältöön kuuluvaksi suunnitteluvaiheessa?
– Ketkä ottivat vastuun kodin taloustieteen oman teorian kehityksestä?
– Miten kodin taloustiede määritellään alan oppi- ja kurssikirjoissa?
– Miten kodin taloustieteen oma teoria kehittyi ja mikä on sen suhde muihin taloustieteisiin?
B8 Miten kodin taloustieteen vakiintuminen katkesi maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa?
– Millä kannalla kotitalouden talouden tutkimus on nykyään Suomessa?
Seuraavaksi tarvitaankin tutkimusohjelma, joka auttaisi löytämään tutkimusongelman ratkaisemisen
kannalta erityisen kiinnostavat asiat. Tutkimusohjelman ja uuden näkökulman lähteisiin tarjosi eräs
uusi mutta kodin taloustieteen historiaan läheisesti liittyvä arkistoaineisto, joka oli tutkijan käytettävissä heti tutkimuksen alussa.
13
Lähtöaineisto tarjosi tutkimustehtävän
Tämän käsillä olevan tutkimuksen alku oli selkeästi aineistolähtöinen: ensi alkuun oli olemassa
vain erä sattuman oikusta säilyneitä asiapapereita. Nykyään sama materiaali, Elli Saurion yksityisarkistoksi koottuna, on luovutettu tutkijoiden käyttöön julkiseen arkistoon.
Elli Saurion yksityisarkiston sisältämän avoimen ongelman ratkaiseminen voidaan omaksua tutkimustehtäväksi ja samalla uudeksi näkökulmaksi, josta lähteitä tarkastella. Professori Elli Saurio
joutui ottamaan 1950-luvulla kantaa elintarviketieteitä koskeneeseen suunnitteluun, sillä yhteiskuntatieteellinen kodin taloustiede haluttiin siirtää Helsingin ylipiston ulkopuolelle ja luonnontieteellisen ravintokemian paikalle haluttiin elintarviketiede. Kotitaloustieteiden ja elintarviketieteiden vastakkainasettelu tuli professori Sauriolle yllätyksenä ja hänelle jäi epäselväksi esimerkiksi se, miten
kauan yliopistolla oli elintarviketieteiden suunnittelua harjoitettu. Professori Saurion pulmatilanne
1950-luvulla tarjoaa uuden näkökulman kotitaloustieteiden historiaan Helsingin yliopistossa ja samalla lähdeaineiston tarkastelua suuntaavan tutkimustehtävän: Mikä vaikutus elintarviketieteitä
koskevalla suunnittelulla oli siihen, ettei kodin taloustiede vakiintunut Helsingin yliopistoon?
Kotitaloustieteitä koskevan suunnittelun ja elintarviketieteitä koskevan suunnittelun välillä on
epäilemättä ollut ongelmallinen suhde ja elintarviketieteitä koskevalla suunnittelulla on täytynyt
olla jotain vaikutusta kodin taloustieteen kohtaloon, vaikka kirjallisuudessa elintarviketieteiden
suunnittelulinjan ja kotitaloustieteiden suunnittelulinjan rinnakkaisuus joko kokonaan sivuutetaan
tai mainitaan vain lyhyesti, että Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan ensimmäiset elintarviketieteet muodostettiin ravintokemian ei-kotitaloustieteellisestä linjasta. – Tutkimustehtävän ratkaiseminen edellyttää toisin sanoen tietoja ravintokemian perustamisvaiheista.
Oppiaine nimeltään elintarvikekemia ja -teknologia muodostettiin 1960-luvulla ravintokemian eikotitaloustieteellisestä linjasta ja elintarviketieteiden tiederyhmä alkoi eriytyä Helsingin yliopiston
maantalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Asiallisesti ottaen elintarvikekemia ja -teknologia ei
kuitenkaan ollut tiedekuntansa ensimmäinen elintarviketiede. Meijerioppi oli ollut ensimmäinen
maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarviketieteeksi laskettava tieteenala ja elintarviketieteiden tiederyhmä oli lähtenyt laajenemaan jo 1950-luvun lopulta alkaen, kun tiedekunnalle lahjoitettiin lihateknologian opetusta varten kiinteä ylimääräisen professorin virka.18
18
Hallituksen esitys vuoden 1961 tulo- ja menoarvioksi sisälsi määrärahan (lahjoitusvaroista) lihateknologian kiinteän
ylimääräisen professorin viran perustamiseksi Helsingin yliopistoon ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta päätti
14
Tämän tutkimuksen kannalta olennaista on, että elintarvikekemia ja -teknologia muodostettiin
ravintokemian ei-kotitaloustieteellisestä linjasta. Voidaan syystä sanoa, että järjestyksessä toisena
kotitaloustieteenä perustetun ravintokemian laitoksen laitosresursseja käytettiin sekä eikotitaloudellisten elintarviketieteiden että kotitaloudellisena pidetyn ravintokemian kehittämiseen.
Tuntuisi täysin mahdolliselta, että ravintokemian ei-kotitaloudellisen linjan olemassaolo vaikutti
myös kodin taloustieteen laitoksen opetukseen ja tutkimukseen, koska kotitalousylioppilaat joutuivat suorittamaan sekä kodin taloustieteen että ravintokemian approbatur-opinnot ja yksi ja sama
ravintokemian professori jakoi aikaansa elintarviketieteiden kehittämisen ja ravintokemiasta huolehtimisen välillä. Ravintokemian linjajako ei missään tapauksessa ole kyennyt syntymään ilman
edeltävää suunnittelua. On uusi kysymys, vaikuttiko elintarviketieteiden suunnittelu ravintokemian,
kodin taloustieteen ja jopa kodin teknologian suunnitteluun. Vastaus riippuu ensinnäkin siitä, halutaanko nähdä suora yhteys 1940-luvulla tapahtuneen ravintokemian linjajaon ja 1960-luvulla syntyneen kaksitahoisen elintarviketieteen välillä. Nokkelampaa olisi kai kysyä, halutaanko se muistaa,
sillä yhteys noiden kahden tapahtuman välillä vaikuttaa ilmiselvältä.
Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen elintarviketeollisuuslaboratorion johtaja, professori Olavi
Elis Nikkilä laati 1960-luvun alussa ilmestyneeseen hakuteokseen artikkelin elintarvikekemiasta.
Professori Nikkilän mukaan elintarvikekemia eli ravintoainekemia eli ruoka-ainekemia oli sovellettua kemiaa, jonka ensisijainen tarkoitus oli selvittää ihmisten eri elintarvikkeiden kemiallinen koostumus ja niissä olevien eri ravintoaineiden määrä. Elintarviketieteen tehtäväkenttä oli muuttumassa,
kun elintarvikkeiden tuotanto ensinnäkin teollistui ja elintarviketeollisuus puolestaan monipuolistui:
Elintarvikekemian tehtävänä on nykyään myös yhä enemmän suorittaa elintarviketeknologista
tutkimusta. Elintarviketeollisuuden monipuolistuessa joutuvat yhä useammat elintarvikkeet
teollisen käsittelyn alaisiksi, jolloin niihin muun muassa lisätään erilaisia aineita niiden ravintoarvon, säilyvyyden, ulkonäön tai muiden ominaisuuksien parantamiseksi. Elintarvikekemian
määrätä dosentti, MMT Pirkka Fritz Niinivaaran hoitamaan virkaa 1.1.1961 alkaen siihen saakka kunnes virka vakinaisesti täytettäisiin. Virka täytettiin nopeasti vakinaiseksi. Tiedekuntakokouksessa 21.4.1960 esitetyssä konsistorin lähetteessä (n:o 106) oli pyydetty tiedekunnan lausuntoa lahjakirjasta, jolla Tuottajain Lihakeskuskunta ilmoitti luovuttavansa Helsingin yliopistolle 30 000 000 markkaa käytettäväksi perustettavan kotieläintuotteiden teknologian professorin
palkkaukseen. Lahjoitusviran opetusalana olisi lihataloustiede. Pöytäkirjateksti jatkui seuraavasti: ”Samalla esitettiin
jäljennös Herra Kanslerin Konsistorille lähettämästä kirjeestä n:o 152/a/126, jossa kiinnitetään huomiota kiinteiden
ylimääräisten professorinvirkojen perustamisen mahdollisuuteen sellaisissa uusissa oppiaineissa, jotka tieteenä edustavat suhteellisen suppeata erikoisalaa.” Kun hakuaika loppui 13.3.1961, dosentti, MMT P. F. Niinivaara oli ollut viran
ainoa hakija. Saapuneita asiantuntijalausuntoja käsiteltiin puhelinkokouksessa 5.10.1961 ja päätettiin pyytää lausunto
vielä ravintokemian professori Paavo Roineelta. Professori Roineen lausunto oli valmis kaksi viikkoa myöhemmin ja
2.11.1961 tiedekunta yksimielisesti 16 äänellä katsoi dosentti, MMT P. F. Niinivaaran päteväksi lihateknologian kiinteän ylimääräisen professorin virkaan. – Huomattakoon, että lihateknologian perustamisesta keskusteltaessa maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa oli kiinteiden ylimääräisten professuurien joukosta jäljellä enää kodin taloustieteen
kiinteä ylimääräinen professorinvirka. Niitä oli ollut runsaasti mutta muut paitsi kodin taloustiede oli muutettu varsinaisen professorin viroiksi. (Lähteet: M-m td 21.4.1960-12 §; 15.12.1960-18 §; 23.3.1961-§:t (16 ja 19); 5.10.1961-2 §;
12.10.1961-15 §; 26.10.1961-15 §; 2.11.1961-§:t (20 ja 22); Puolanne 2010).
15
alan kehittyminen on läheisessä yhteydessä ravintofysiologiaan, fysikaaliseen kemiaan ja mikrobiologiaan sekä erityisesti teknologisiin tieteisiin. Elintarvikekemian merkitys uusien elintarvikkeiden kehittämisessä ja valmistamisessa on viime aikoina tavattomasti kasvanut.19
Se yhteiskunnan vaikutus, joka kohdistui kotitaloustieteisiin valtion viranomaisten toimina, näyttää
olleen vakaa. Koska kotitaloustieteet 1940-luvulla perustettiin, kotitalouksien näkökulmasta harjoitetun opetus- ja tutkimustoiminnan haluttiin ilmeisesti syntyvän. Vuonna 1996 opetusministeriön
työryhmä vahvisti toivomuksen olevan edelleen voimassa esittämällä sen uudelleen, uusin sanoin.
Sanavalinta ja tapa millä opetusministeriön työryhmä ennakoi vuonna 1996 kotitalousalan tulevan
kehityksen, vaikuttavat kuitenkin todellisuudelle vierailta:
Kotitalousalan koulutuksen kokonaismäärä tulee säilyttää ennallaan. Korkea-asteen koulutuksen ja erityisesti yliopistoissa annettavan koulutuksen suhteellista osuutta on nostettava. Kotitalousalalla tarvitaan suorittavan tason ja johtamis- ja suunnittelutason koulutusta sekä tutkimustehtäviin valmistavaa koulutusta.20
Opetusministeriön työryhmä ei ollut seurannut riittävästi yliopistollisen kotitalousalan kehitystä
Suomessa. Edellisenä vuonna Helsingin yliopistossa sijainneen kodin taloustieteen opetus- ja tutkimusala oli linjattu kuluttajaekonomiaksi ja kuluttajaekonomia kuului niin sanottuun kotitalousalan
koulutusohjelmaan vielä lukuvuoden 2004–2005 aikana mutta koko kotitalousalan koulutusohjelmaa ei ole enää maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-ohjelmassa tätä kirjoitettaessa. Ravintokemian paikalle luotu ravitsemustiede oli jo aikaisemmin siirretty kotitaloustieteiden ulkopuolelle. Kotitalousalan koulutusohjelman eliminoimisen myötä kotitaloudellisen näkökulman käyttö
esimerkiksi kuluttajaekonomisessa tutkimuksessa ei ole enää vakaasti itsestään selvää, sillä kuluttamista voidaan tarkastella myös esimerkiksi tuottajan, kaupan tai viranomaisten näkökulmasta.
Runsaan kymmenen vuoden kuluttua kotitaloustieteitä ei enää olisi maatalous-metsätieteellisessä
tiedekunnassa.
Opetusministeriön työryhmän mukaan koulutuksella kyllä oli merkittävä sivistystehtävä mutta
koulutuksen tärkein yleistavoite oli tarjota työelämän tarpeisiin ammattitaitoista ja kilpailukykyistä
19
Nikkilä 1962, s. 813–814. – Kun ravintokemian varsinaisen professorin virka julistettiin hakuun maaliskuussa 1947,
sitä haki kolme henkilöä: filosofian maisterit, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatit Olavi Elis Nikkilä (s. 1915) ja
Paavo Kultimo Roine (s. 1914) sekä lääketieteen ja kirurgian ynnä filosofian tohtori, ravintofysiologian dosentti Osmo
Kalervo Turpeinen (s. 1908). Viimeiseksi mainittu peruutti hakemuksensa 29.1.1948. Hänet oli 3.10.1947 nimitetty
eläinlääketieteellisen korkeakoulun fysiologian ja lääketieteellisen kemian professoriksi. Lokakuussa 1947 oli tullut
voimaan laki Suomen Akatemiasta. Suomen Akatemian perustamisen yhteydessä myönnettiin stipendejä nuoremmille
tieteenharjoittajille varatusta apurahasta ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti, filosofian tohtori P. K. Roineelle
myönnettiin stipendi vuodeksi 1948. Professori, nobelisti A. I. Virtanen valittiin 1.4.1948 uuden Akatemian johtajaksi.
(Lähteet: M-m td 20.3.1947-7 §; 27.3.1947-9 §; 19.1.1948-16 §; Heikonen 1993, s. 188).
20
Maa- ja metsätalousalan kehittämistyöryhmän muistio 1996, s. 100.
16
työvoimaa ja opetuksen sisällön kehittämisen ja tutkintojen määrän mitoittamisen tuli kaikilla koulutusasteilla lähteä työelämän tarpeista. Kysymyksiä nousee. Jos koulutuksen tuli lähteä työelämän
tarpeista, olivatko maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta poistetut kotitaloustieteet olleet työelämän kannalta tarpeettomat? Oliko kodin taloustiede (kotitalouden taloustiede) työelämän kannalta tarpeeton? Myös muita kysymyksiä on mahdollista esittää. Kodin taloustieteen kohtalon ratkaisi
1990-luvulla jostakin muusta suunnasta kuin valtion keskushallinnon viranomaisten taholta tuleva
vaikutus. Merkitseekö tämä sitä, että kodin taloustiede sijoitettiin sellaiseen tiedeympäristöön, jossa
koulutuksen kehitystä säädeltiin esimerkiksi suurteollisuuden toimesta voimakkaammin kuin valtion hallintoviranomaisten toimesta? Jos näin oli, tilanne olisi valtakysymyksenä kiinnostava.
Hieman samalla tapaa tutkimuksellisesti mielenkiintoinen on ravintokemian kautta elintarviketieteiden kehittymisen myötä kodin taloustieteen likelle saapuva yhteiskunnan vaikutus, koska se
edusti tai osoitti muutoksen olevan tapahtumassa Suomen elinkeinorakenteessa. Tunnettu tilastollinen tosiasia on, että maatalousvaltaisuus väistyi ja teollisuus sekä palveluelinkeinot vahvistuivat
Suomessa 1940-luvulla. Elintarviketeollisuuden kasvu oli osa teollisuuden yleistä vahvistumista.
Elinvoimainen teollisuudenala kasvaa ja kehittyy. Elinvoimaiset tieteenalatkin kasvavat. Suomalainen yhteiskunta teollistui ja maanviljelyksestä elantonsa saavien kotitalouksien määrä väheni. Vastaavat kehityslinjat voi havaita Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kotitaloustieteiden ja elintarviketieteiden kehityksessä. Kokonaisuudessaan esimerkiksi ravintokemian
mandaatti 1960-luvulla supistui, kun siitä irrotettiin toinen linja elintarviketieteiden perustamiseksi
mutta elintarviketieteet lähtivät kasvamaan ja palvelemaan voimistuvaa21 elintarviketeollisuutta.
Kotitalouksien muuttuvaa asemaa ja elinkeinorakenteen muutosta on tarkasteltava rinnakkain.
Kotitaloudet tekivät valintoja ja pyrkivät hyödyntämään taloudelliset resurssinsa siinä missä teollisuuskin. Sekä teollisuus että kotitaloudet: 1) tarvitsivat pääomia ja työvoimaa, 2) tuottivat hyödykkeitä ja 3) kokosivat pääomia tehostaakseen tuotantoaan. Kotitaloudet tuottivat kaiken työvoiman ja väkeä siirtyi maataloustyöstä ja kotitaloustyöstä teollisuuden palvelukseen elinkeinorakenteen muuttuessa, kotitalouksien koneellistuessa ja hyödykkeiden markkinatuotannon monipuolistuessa. Hyödyketuotanto tehostui ja kasvoi, yrittäjien voitot kasvoivat ja valtion verotulot kasvoivat.
Hallinto paisui. Bruttokansantuotteen kasvusta tehtiin hallitseva päämäärä hyvinvointiin pyrittäessä.
Kun kotitaloustieteiden ensimmäiset opetusvirat toteutettiin vuosina 1946 ja 1947, Suomi oli ottanut lähdön kohti teollistumista. Sodissa menetettiin paljon viljelysmaata ja viljelijöitä. Suomi joutui
21
Vrt. Nikkilä 1962, s. 813–814.
17
luomaan uutta teollisuutta Neuvostoliiton rankkojen sotakorvausvaateiden vuoksi. Vielä vuonna
1940 noin 54 prosenttia Suomen väestöstä oli saanut elantonsa maa- ja metsätaloudesta mutta osuus
supistui ja teollisuuden bruttokansantuoteosuus kasvoi. Nämä seikat jouduttivat osaltaan myös kaupungistumiskehitystä ja väestön siirtyessä kaupunkeihin ja muihin taajamiin, yhä suurempi osa
maataloustuotannosta kulki markkinoiden kautta. Yhteiskunnassa oli siis käynnissä väestön voimakas muuttoliike kohti kaupunkeja ja elinkeinorakenne muuttui nopeasti. Tero Halosen tekstistä päätellen, yleinen yhteiskuntakehitys vaikuttaa opetustoimeen ja myös tieteiden syntyyn. Halonen kirjoittaa, että teollistumisen kehitys ja eteneminen sekä samalla myös maatalouden ongelmat johtivat
soveltavan luonnontieteellisen ja teknillisen koulutuksen arvostuksen nousuun 1800-luvun puolivälissä22 ja vuosisata myöhemmin yliopistollisen kotitalousopetuksen järjestäminen oli seurausta
säännöstelytaloudesta ja vaikeasta elintarviketilanteesta.23 – Muuttuneessa tilanteessa tarvitaan uutta
tieteellistä tietoa ja koulutusta mutta kummallista olisi, jos pysyviksi tarkoitettuja tieteenaloja perustettaisiin kriisiajan tarpeesta. Halonen jatkaakin kohta sanomalla, että oli lisäksi valmistauduttava
sodanjälkeiseen jälleenrakennuksen kauteen. Kotitaloustieteitä tarvittaisiin myös rauhan aikana.
Oman selvän ongelma-alueensa muodostaa kotitaloustieteiden perustaminen vaiheessa, jolloin
naiset – kotitalouksien perinteisesti pääasiallinen työvoima – olivat sankoin joukoin siirtymässä
teollisuuden palvelukseen. Talvi- ja jatkosota vauhditti tätä kehitystä ja suuntaus jatkui voimakkaana sotien jälkeen. Suomessa tarvittiin työvoimaa sekä kotitalouksissa että kasvavassa määrin myös
teollisuudessa. Sodanaikana korostunut kotitalouksien rooli voimisti kotitaloustieteiden kysyntää ja
kotitaloustieteisiin luotiin sekä yhteiskuntatieteellinen (kodin taloustiede) että luonnontieteellinen
(ravintokemia) oppiaine. Sotavuosien aiheuttama kriisi vauhditti toisaalta Suomen teollistumista ja
erityisesti luonnontieteellisen ja teknillisen koulutuksen tarve kasvoi. Kirjoituspöytätarkastelussa
syntyy vaikutelma, että uuden luonnontieteellisen tiedon jano olisi ollut 1940-luvulla erityisen polttava. Näkyikö luonnontieteellistä tietoa koskevan tutkimuskysynnän monikerroksisuus ja erityinen
voimakkuus uusien kotitaloustieteiden kehityksessä? Kyllä, se näkyi erittäin selvästi. Se näkyi sekä
elintarviketeollisuuden että kotitalouksien kiinnostuksena ihmisen ravintoon ja ravitsemukseen.
Kotitaloudet luovat, käyttävät ja luovuttavat taloudellisia resursseja. Kotitalouksien kaksinaisen
roolin vaikutus koulutukseen tiedostettiin. 1930-luvun alussa kansanedustaja, professorin rouva
Hedvig Gebhard (1867–1961) kehotti tekemään eron ammatillisen kotitalousopetuksen ja muun,
22
23
Halonen 2008, s. 67.
Halonen 2008, s. 441.
18
yleissivistävän kotitalousopetuksen välillä.24 Hedvig Gebhardin mukaan kansakoulussa, kansanopistossa, yhteiskoulussa ja lyseossa annettu kotitalousopetus tarjosi yleisiä kansalaistietoja eikä siten
ollut ammatillista opetusta. Kotitaloudellista ammattiopetusta tarvittiin siksi, että naisten osallistuminen kodin ulkopuolella tehtyyn palkkatyöhön oli yleistynyt, ja tämä korosti kotitalouden kansantaloudellista ja yhteiskunnallista merkitystä. Gebhard ei syventynyt käsittelemään teoreettisesti työvoiman resurssiluonnetta ja kotitalouden resursseista käytyä kilpailua. Gebhard vaikutti politiikassa.
Hän ei ollut erityisemmin tieteen teoreetikko.
Kodin taloustieteen ensimmäinen virkaan nimitetty professori Elli Saurio (1899–1966) selosti
valtiotieteiden maisteri, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Leo Salovaaran (1908–1987) lisensiaattityöstä kirjoittamassaan nelisivuisessa ja 2.5.1957 päivätyssä lausunnossa täsmällisesti,
miten pääomaresursseista kilpaillaan kotitalouksien ja teollisuuden välillä. Aikaisemmissa kulutustutkimuksissa huomio oli kiinnitetty yksinomaan elinkeinoista saadun tulon jakautumiseen eri tarpeiden osalle. Salovaaran tutkimuksessa lähdettiin ensi kerran siitä käsityksestä, että yksilön ja perheen tulo muodostuu elinkeinosta saadun tulon ohella kodissa niin sanotulla palkattomalla työllä
synnytetystä tulosta. Professori Saurion mukaan tämä Salovaaran oivallus oli merkittävä, ei vain
kodin taloustieteen, vaan myös koko kansantalouden kannalta:
Elinkeinoelämän ja kotitalouksien yhteenkuuluvuuden Salovaara osoitti maan omasta talouselämästä ottamallaan havaintoesimerkillä: Suomen kansantaloudessa tuotantoprosessi osoitti
tendenssiä supistua kodin piirissä ja laajentua vastaavasti kodin ulkopuolella. Päinvastainen
ilmiö taas oli tuotantoon osallistuvan pääoman siirtyminen markkinataloudesta yksityistalouksiin investoinneiksi kotitalouspääomaan ja siten kotitaloustyön tuottavuuden lisääntymiseen.
Näin syntyi kilpailu pääomista elinkeinoelämän ja kotitaloustuotannon välillä, joista viimeksi
mainittua pääomanmuodostussektoria oli aikaisemmin pidetty kulutuksena.25
Professori Saurio kiitti Salovaaran yritystä löytää menetelmä yhdenmukaisen mittavälineen kehittämiseksi kotitaloustuloa ja elinkeinotuloa varten. Salovaara oli tutkimuksellaan tuonut taloustieteen
piiriin uuden näkökulman, josta elinkeinojen ja kotien taloudellista toimintaa tarkasteltiin yhtenä
kokonaisuutena. Tämä lisä oli professori Saurion mukaan teoreettisesti erittäin ansiokas.26
Maisteri Leo Salovaara oli tuomassa tieteiden kentälle kodin taloustiede -nimisen yliopistollisen
oppiaineen kautta itse asiassa uutta taloudellista ja kotitaloustieteellistä näkökulmaa, josta elinkeinojen ja kotien toimintaa voitiin tarkastella yhtenä kokonaisuutena mutta maisteri Salovaaran jatko24
Kansallisarkisto / Hannes ja Hedvig Gebhardin yksityisarkisto / Hedvig Gebhardin vanhemmat puheet / Hedvig Gebhardin Oulun naistenpäivillä 24.3.1930 pitämä esitelmä kotitaloudellisesta ammattiopetuksesta.
25
M-m td 2.5.1957-Liite n:o 159 §:ään 22.
26
Kervinen 2008a, s. 134–135.
19
tutkimusyritykset epäonnistuivat Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Kun Salovaaran väitöstutkimuksen arviointiprosessi oli katkennut kesken syksyllä 1956, hän kirjoitti tutkimusaineistonsa pohjalta lisensiaattitutkimuksen mutta se hylättiin. Voisi melkein arvella, että
Salovaaran tutkimuksen hylkäämisen myötä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa samalla
valmistauduttiin hylkäämään ja tiedekunnan tieteellisen kiinnostuksen kohteiden joukosta poistamaan uudenlainen kodin taloustieteellinen ja kotitalouksien omasta näkökulmastaan määrittelemän
hyvinvoinnin ehdoilla toimiva talouselämän kokonaistarkastelun tapa. Salovaaran tutkimuksen hylkäämisen vaikutus kodin taloustieteen statukseen tieteenalana täytyi olla voimakas, koska ainoastaan maisteri Salovaara tarjosi kodin taloustieteeseen väitöskirjatutkimusta professori Elli Saurion
virkakaudella 1950–1966.27 Maisteri Salovaara jätti ensiksi väitöstutkimuksen maatalousmetsätieteelliselle tiedekunnalle syksyllä 1956 mutta sitä ei ehditty arvioida ennen yliopistollisia
tutkintoja koskevien säädösten muuttumista. Tohtorinväitös ilman edeltänyttä lisensiaattitutkintoa
oli mahdollista suorittaa vain 20.12.1956 asti28.29
Kodin taloustieteen katoamiselle Suomen tieteestä voitaisiin antaa monia vaihtelevia tulkintoja.
Ehkä kotitalouksien omaehtoisen näkökulman käyttämiselle tieteellisen opetuksen ja tutkimuksen
piirissä ei ole kysyntää Suomessa, sillä kotitalouksien talousongelmat ratkaistaan yrittäjien tai viranomaisten näkökulmasta. Yrittäjät ja valtion viranomaiset esiintyvät yhteisrintamana selittäessään
hyödyketuotannon kasvattamisen ratkaisevan kotitalouden ongelmat. Kotitalouksien flegmaattisella
tavalla jättää oma hyvinvointinsa ulkopuolisen vallan määritettäväksi noudattaa vanhaa, vuosisatoja
vaihtuvien hallitusvaltojen alusmaana olleen Suomen kotitalouksien toimintamallia. Yrjö-Koskinen
kirjoitti 1800-luvun lopulla julki vilpittömän, aidosti alamaisen asenteensa:
Hyvä säännöllinen hallitus on siis niitä kansallisrikkauden ylläpitämiä laitoksia, joita kaikki
kansalaiset hyväksensä nauttivat. Jota enemmän varallisuutta maassa löytyy, sitä täydellisemmin voipi esivalta toimiansa suorittaa; sillä esivallalla ei ole muita varoja kuin mitä kansalaisten rikkaudesta lähtee. Eikä siinä kyllä, että hyvään hallitus-menoon tarvitaan varoja, vaan
siihen myöskin tarvitaan paljon tietoa ja taitoa sekä kokemusta, mitenkä kaikkien kansalaisten
vapaus ja menestys on parhaiten edistettävä ja turvattava ja mitenkä la´it ja laitokset paraiten
soveltuvat kansanluonteeseen. Tämmöinen tieto ja kokemus saavutetaan vasta pitkällisen,
monen sukupolven työn perästä ja on niin muodoin sekin suuri ja tärkein kansallinen päämäärä.30
27
Vrt. Kodin taloustieteen ja kodin teknologian laitosten ensimmäiset vuosikymmenet jatkotutkimusten osalta: Syksyllä
1969 aloitti maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa kodin teknologian laitos. Vuoden 1994 loppuun mennessä
kodin teknologia pääaineena tai sivulaudaturina oli valmistunut 108 kandidaattitutkintoa, neljä lisensiaatin tutkintoa ja
kaksi tohtorin tutkintoa. (Lähde: Aulanko 1994, s. 59).
28
Asetus n:o 451/1951 MMK- ja MML-tutkinnoista sekä MMT -arvosta.
29
Kervinen 2008a, s. 131–132.
30
Yrjö-Koskinen 1875, s. 14–15. – Korostus ei ole alkuperäinen.
20
Yrittäjäsektoria ja julkista valtaa yhdistää yhteinen etu: hyödyketuotannon kasvattaminen, sen
myyminen kotitaloussektorille ja myynnistä voittoina ja veroina kerättävä hyöty. Kaikista kotitalouksista – perimmältään kaikista ihmisistä – ei voi tulla viranomaisia mutta yrittäjäasenteen, sisäisen
yrittäjyyden elvyttämistä kaikissa ihmisissä kyllä yritetään.
1.2. Kolme näkökulmaa
1.2.1. Yliopistohistorian näkökulma
Kodin taloustiede on osa Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historiaa
Ensimmäinen osa Tero Halosen laajasta, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historiaa kokonaisuudessaan käsittelevästä tutkimuksesta, ilmestyi vuonna 2008 nimellä
Maasta ja puusta pitemmälle. Julkaisu esittelee maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan taustaa ja
tiedekunnan historiaa hyödyn aikakaudesta vuoteen 1945. Vuoden 2010 alussa Tero Halonen väitteli aihepiiriin liittyvällä tutkimuksella Maaseutuopistoista yliopistoon. Väitöskirjassaan Halonen
määrittelee yliopistohistorian olevan ensisijaisesti tiedeyhteisöjen eikä pelkästään tieteen kehityksen
tai tieteellisten saavutusten tarkastelua. Yliopistohistorian näkökulma saa tosin tukea myös tieteenhistorian tutkimuksesta, sillä tieteenhistoria tai oppihistoria tutkii tieteiden eriytymistä, käsitystä
oppialojen tieteellisyydestä, miten tieteen ulkoiset tekijät ovat vaikuttaneet tieteen kehitykseen ja
mitä on pidetty tieteellisenä eli tiedeyhteisöön kuuluvana tutkimuksena. Halosen mukaan yliopistohistorialliset esitykset ovat lähellä koulutuksen historiaa. Koulutushistorian näkökulmasta on lähestytty esimerkiksi tasa-arvokysymystä koulutuksessa ja koulutusta vallankäytön välineenä.31
Tero Halosen väitöstutkimuksen tutkimusongelmana on maatalous- ja metsätieteiden opetus- ja
tutkimustoiminnan akatemisoitumisprosessi.32 Halosen mukaan akatemisoitumisen käsite, joka on
Thomas S. Kuhnin ”tieteellinen vallankumous” -käsitteen kanssa paralleeli ilmiö, on aikaisemmin
jäänyt eksplisiittisesti määrittelemättä yliopistohistoriallisissa tai tieteenhistoriallisissa tutkimuksissa. Kuhn oli havainnut33, että tieteessä syntyy vallankumous ja uusi paradigma, kun tieteellinen tutkimus ei vanhan paradigman avulla pysty selittämään tiettyä ilmiötä. Akatemisoitumisessa puoles31
Halonen 2010, s. 17–18, ja 23.
Ks. edellä luku 1.1.
33
Kuhn, Thomas s. 1994. Tieteellisten vallankumousten rakenne. Alkup. teos: The Structure of Scientific Revolution.
1964. Suom. Kimmo Pietiläinen. Juva 1994.
32
21
taan perustetaan uusi yliopistollinen oppiala, kun on tarve tietyn alan yliopistotasoiselle tutkimukselle ja koulutukselle. Akatemisoitumisprosessissa on kyse oppialojen kehityksen lisäksi myös ammattialojen kehityksestä, kun jonkin oppialan tutkimuksen lisäksi akatemisoituu myös ammattialan
koulutus eli koulutuksesta tulee yliopistotasoinen. Tero Halosen tutkimuksessa maatalous- ja metsätieteiden opetus- ja tutkimustoiminnan akatemisoituminen ja vakiintuminen Helsingin yliopistoon
muodostavat akatemisoitumisprosessin.34 – Suomessa on lähestytty Tero Halosen tarkoittamaa akatemisoitumiskäsitettä esimerkiksi 1920-luvun lopulla asetetun niin sanotun Cajanderin komitean
ensimmäisessä mietinnössä.35
Tutkimuskysymyksistä, jotka Tero Halonen on muodostanut vastatakseen esittämäänsä tutkimusongelmaan, keskeisimpiä ovat olleet: Miten maatalous- ja metsätieteiden yliopistollinen opetus- ja
tutkimustoiminta alkoivat? ja Miten näiden oppialojen asema kehittyi ja vakiintui Helsingin yliopistossa? Vakiintuminen tapahtui Halosen mukaan vuoteen 1945 mennessä eli 49 vuodessa laskettuna
kahden ensimmäisen professuurin perustamisesta maataloustieteisiin, mikä tapahtui ”Keisarillisen
Majesteetin Armollisella Julistuksella” maaliskuussa 1896.36
Tero Halosen mukaan yliopistojen akateemisuus rakentuu tieteellisestä tutkimustoiminnasta, sivistystehtävästä eli koulutustoiminnasta ja yliopistoyhteisöstä. Yliopistohistoriallinen näkökulma
johdattaa tarkastelemaan tutkimusongelmaa ratkaistaessa ensisijaisesti tiedeyhteisöjä eli yliopistoyhteisöjä, joihin kuuluvat ihmiset eli opettajat, tutkijat ja opiskelijat, säännöt, hierarkiat, fyysinen
tila eli rakennukset ja ympäristö sekä yliopistohallinto. Halonen mainitsee, että yliopistoyhteisöjä
leimaa Bourdieun mukaan konservatiivisuus eli halu kontrolloida muutoksia, estää kriisejä ja näin
ylläpitää tasapainoa, mikä näkyy esimerkiksi jännitteenä institutionalisoitujen ja uusien oppien välillä. Akateemista yhteisöä suojaavat omat tavat, uskomukset ja käytänteet. Ne erottavat akateemisen maailman muista ja tulevat esille erityisesti suuren muutosten edellä. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset paineet voivat aiheuttaa akateemisen yhteisön vakautta uhkaavia kriisejä.37
Kodin taloustiede akatemisoitui osaksi Helsingin yliopiston hierarkiaa. Siitä muodostettiin laitos
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan mutta se ei vakiintunut 49 vuodessa.
Yliopistojen akateemisuuden rakentumistapaa mukaillen voitaisiin sanoa, että kodin taloustieteen
34
Halonen 2010, s. 19–20 ja 22.
Komiteanmietintö 1930:2, s. 26–28. – Ks. alaluku 3.5. tässä tutkimuksessa.
36
Halonen 2010, s. 31, 33 ja 111. – Maataloustieteiden perustaminen yliopistohistoriaa koskevissa yleisesityksissä:
Kivinen & Laitakari 1958, s. 17–19; Knapas & Leikola 1989, s. 380–382; Klinge 1989, s. 449–452.
37
Halonen 2010, s. 17 ja 23. – Viittaus Pierre Bourdieun teokseen Homo akademicus (1984).
35
22
laitoksen akateemisuus rakentui kodin (kotitalouden) taloustieteellisestä tutkimustoiminnasta, sivistystehtävästä eli koulutustoiminnasta ja kodin taloustieteen laitosyhteisöstä, johon kuuluivat edellisessä kappaleessa mainitut elementit: ihmiset, säännöt, hierarkiat, fyysinen tila ja niin edelleen. Näkemys on perinteisessä lineaarisessa mielessä systeemiteoreettinen. Osa edustaa kokonaisuutta. Kokonaisuus toistaa osiensa ominaisuuksia ja on arvioitavissa osiensa perusteella.38 Uudessa eilineaarisessa paradigmassa kokonaisuuden nähdään olevan enemmän kuin osiensa summa.
Näkemys, että kodin taloustieteen vakiintumattomuuteen voivat johtaa monet ja monitasoiset
syyt, on myös systeemiteorian mukainen, sillä siinä yhteiskunnalliset järjestelmät selitetään avoimiksi ja muuttuviksi systeemeiksi. Syyt voivat olla laitoksesta itsestään tai sen ulkopuolelta tulevia,
laajoja tai suppeampia. Yhteiskunnalliset tai taloudelliset paineet saattoivat aiheuttaa yliopistolle tai
sen maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle kriisin, joka johti torjuntareaktioon kodin taloustiedettä ja siinä sivussa kaikkia kotitaloustieteitä kohtaan. Kodin taloustieteen edustajat voivat myös
epäonnistua akateemisen roolin rakentamisessa ja tieteenala tästä syystä korvattiin toisella. Kodin
(kotitalouden) taloustieteellinen tutkimustoiminta ei ehkä kehittynyt toivotusti, kodin taloustieteen
laitoksen koulutustoiminnan kysyntä laantui tai ehkä vakiintumattomuuteen johtaneet syyt johtuivat
kodin taloustieteen laitosyhteisöstä ja olivat esimerkiksi henkilökemioiden yhteensopimattomuutta.
Viimeksi mainittu syy on epätodennäköinen, koska aikajaksolla, jolloin kodin taloustieteellä oli
mahdollisuus vakiintua, kodin taloustieteen laitoksen henkilövahvuus koko ajan uudistui.
Tämän käsillä olevan tutkimuksen empiirinen aines koskee kodin taloustieteen – kotitaloustieteiden – suunnitteluvaihetta ja kodin taloustieteen laitoksen toiminnasta on vain muutamia mainintoja.
Kodin taloustieteen vakiintumattomuuden syitä on näin ollen haettu kodin taloustieteen laitoksen
ulkopuolella vaikuttaneiden tekijöiden joukosta ja kodin taloustieteen laitoksen toiminta-ajan
(1946–1995) huomioon ottaminen saattaisi jossakin määrin muuttaa tehtyjä johtopäätöksiä. Yleiset
yhteiskunnalliset syyt vaikuttivat sekä kodin taloustieteen laitoksen syntyyn että sen vakiintumatta
jäämiseen tieteenä mutta Helsingin yliopisto kaikkine laitoksineen oli ja on erottamaton, vuorovaikutuksellinen suomalaisen yhteiskunnan osa yhteisessä maailmassa. Ihmiset, jotka vaikuttavat yliopistossa, vaikuttavat myös muualla yhteiskunnassa. Jyrkän rajan vetäminen yliopiston ulkopuolisen yhteiskunnan ja yliopiston välille olisi perinteisen, lineaarisen systeemiteorian hengen mukaista.
Ei-lineaarisessa maailmassa vähittäistä sopeutumista tapahtuu koko ajan kaikilla systeemin tasoilla;
Helsingin yliopistolla elettiin todeksi käsitystä yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
38
Rihani 2002, p. 7.
23
1.2.2. Tieteenhistorian näkökulma
Tieteellinen tutkimustoiminta on nykyajan tiedeyliopistojen peruspilareita. Tero Halonen, jonka
mukaan akatemisoitumisprosessin keskeinen elementti on uuden oppiaineen institutionaalinen ja
fyysinen sijainti eli asema yliopisto- ja tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa, luettelee väitöskirjassaan
tekijät, joista yliopistojen akateemisuus rakentuu. Alla on luettelo kokonaisuudessaan:
Yliopistojen akateemisuus rakentuu tieteellisestä tutkimustoiminnasta, sivistystehtävästä eli
koulutustoiminnasta, yliopistoyhteisöstä, johon kuuluvat ihmiset eli opettajat, tutkijat ja opiskelijat, säännöt, hierarkiat, fyysinen tila eli rakennukset ja ympäristö sekä yliopistohallinto,
sekä traditioista, joihin kuuluvat tunnukset, käytännöt, rituaalit ja seremoniat. Yliopistoyhteisön akateeminen kulttuuri – tiedeyhteisön tietokulttuurin (knowledge culture) tavoin – on
eräänlainen yliopistojen symbolinen järjestys, joka yhdistää yhteisön jäseniä, säätelee yliopistojen toimintaa ja luo akateemista karismaa, joka legitimoi yliopistojen olemassaolon.39
Luettelo, vaikka on laaja, jää kuitenkin tavallaan keskeneräiseksi. Tero Halonen luettelee akateemisuuden rakentumiselle johdannaisia tekijöitä mutta jättää mainitsematta erään niitä yhdistävän perustekijän: inhimillisen tiedonkäsittelyn. Tero Haloselta jää huomiotta se, että yliopistojen symbolinen järjestys on ensisijaisesti inhimillisen tiedonkäsittelyn tuote. Rakennuksetkin on ideoitu ja tuotettu inhimillisen tiedonkäsittelyn turvin ja jopa luontoympäristön hyödyntäminen akateemisuuden
rakentamiseksi nojaa ihmisen tiedonkäsittelykykyyn.
Ihmisen tiedon ja taidon osuutta taloudellisten resurssien hyödyntämisessä ja inhimillisen tiedon
ja taidon soveltuvuutta talousresurssina käsiteltäväksi on pohdittu Suomessa jo 1800-luvulla. Yrjö
Sakari Yrjö-Koskisen mukaan työn avulla kootut pääomat voitiin säästää. Monen sukupolven aikana kertyneeseen pääomaan, jota voitiin sanoa kansallisrikkaudeksi, kuuluivat rahan ja tavaroiden
[so. hyödykkeiden] ohella kansalaisten tieto, taito ja sivistys. Jos pääomat olivat jääneet kartuttamatta, kaikkein suotuisinkaan luontoympäristö ei voinut sinänsä tuottaa ihmisille hyvinvointia.
1900-luvulla maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan professoreista maanviljelystalouden ruotsinkielisen viran professori Nils Westermarck kirjoitti erityisen paljon niin sanotun inhimillisen tekijän, osaamisen, merkityksestä maatilan tuotannolle. – Jos tiedoilla ja taidoilla on merkitystä taloudellisten resurssien hyödyntämisessä ja jos niillä on jopa talousresurssin asema, miksei voisi laskea
talousresursseihin myös sen välineen, jolla tietoa ja taitoa eli inhimillistä osaamista kootaan: ihmisen tiedonkäsittelykyvyn tiedon kokoamis- ja varastointikykyä unohtamatta?40
39
40
Halonen 2010, s. 23.
Yrjö-Koskinen 1875, s. 9, 12 ja 15.
24
Johanna Leskinen41 pohti kodin taloustieteen tutkimuskäytäntöjä vuonna 1992 eli vähän sen jälkeen kun oli ottanut hoitoonsa kodin taloustieteen opetusviran:
Kodin taloustieteessä sovelletaan sekä yhteiskunta- että käyttäytymistieteiden teorioita ja menetelmiä. Vaihtoehtoiset talousteoreettiset, päätöksenteko- ja suunnitteluteoreettiset sekä sosiologiset ym. lähestymistavat huomioon ottaen sovellettavista teorioista ei ole puutetta. Puutetta ei ole myöskään kotitalouden toiminnan analysoimiseksi kehitetyistä kuvausjärjestelmistä. Ongelmallista lienee pikemminkin se, että tutkimuksessa sitoudutaan liian tiukasti tieteenalalla perinteisesti käytettyihin teorioihin miettimättä niiden lähtökohtaoletuksia, sitoumuksia
ja soveltuvuutta hyvin erilaisten ja entistä monimutkaisemmiksi käyvien tutkimusongelmien
ratkaisuun. Teorioiden jatkuvasti heikko selitys- tai tulkintakyky johtaa ajan mittaan tilanteeseen, jossa tieteenala näyttää tarvitsevan uuden, ikioman teorian. Käsittääkseni hyvä kodin taloustieteen tutkimus lähtee liikkeelle konkreettisista reaalimaailman ongelmista.42
Leskinen kantaa huolta tutkimusongelmien entistä monimutkaisemmasta luonteesta mutta ei selvennä ongelmien vaikeutumista millään esimerkillä, eikä problematisoi vaikeutumista sinänsä. Lukija kuitenkin tässä kohden saattaisi kysyä, miksi yhteiskunnassa, jossa on viljalti ongelmien ratkojia ja tiedekin on toimivinaan, ongelmat vain vaikeutuvat tai ainakin tulevat entistä monimutkaisemmiksi. Kelvoton ongelmanratkaisija tuottaa kaksi uutta ongelmaa yrittäessään ratkaista yhden
ongelman. Hyvä ongelmanratkaisija osaa ratkaista kohtaamansa ongelman mutta loistava ongelmanratkaisija olisi ehättänyt estämään ongelman syntymisen. Miksi siis suomalaisessa yhteiskunnassa ongelmat aina vain monimutkaistuvat?
Leskinen ilmoittaa kodin taloustieteen hyvän tutkimuksen lähtevän liikkeelle ongelmista. Toistakin mieltä voidaan olla ja sanoa minkä tahansa tutkimuksen ponnistavan siltä pohjalta, että inhimillisillä olennoilla maapallolla on olemassa tiedonkäsittelykyky. Sitä ei tiedetä, miten paljon alitajuista tiedonkäsittelyä tapahtuu ennen kuin tutkimusongelmaan havahdutaan tietoisesti. Tarkasteltaessa
ihmisen tiedonkäsittelykykyä, huomion keskipisteessä on yksittäinen ihminen ja taloustieteellisestä
näkökulmasta voitaisiin alkaa puhua yksilön näkökulmasta talouteen eli yksilön taloustieteestä. Sellaista tieteenlajia ei ole suomalaisessa tieteessä mutta yksilön näkökulman tai yhden yksilön käsittävän kotitalouden näkökulman viljely esimerkiksi systeemiteoriaa avuksi käyttäen saattaisi olla taloustieteiden teoriakehityksen kannalta hedelmällistä. Elli Saurio, kodin taloustieteen teorian kehittelijä, oli valmis asettamaan taloussuunnittelun kodin taloustieteellisen opetus- ja tutkimustoiminnan
ydinasiaksi. Tietoinen suunnittelu on ajattelua. Asian systeemiteoreettista – ja uuden ei-lineaarisen
41
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Johanna Leskinen aloitti kodin taloustieteen vt. professorina professori Maire
Honkasen jäätyä eläkkeelle. Tohtori Maire Honkanen, joka oli nimitetty virkaan vuonna 1972, oli järjestyksessä toinen
virkaan nimitetty kodin taloustieteen professori ja enempää heitä ei tullutkaan.
42
Leskinen 1992, s. 25. – Viittaukset tutkijoihin: Hallman, H. 1990. Kotitalouden toiminnan analyyttiset kuvausjärjestelmät. Helsingin yliopiston Kodin taloustieteen laitoksen julkaisuja 1/1990. Helsinki; Nye, F.I. & Berardo, F. M. (ed.)
1981. Emerging Conceptual Frameworks in Family Analysis. New York.
25
paradigman mukaista tarkastelua edesauttaisi alitajuisen tiedonkäsittelyn muistaminen tietoisen ajattelun ohessa. Alitajun ja ajattelun välinen yhteistyö on omiaan vapauttamaan tietoista ajattelua; alitajuinen tiedonkäsittely toimii varsin itsenäisesti ja tietovarastot, joihin sen kautta on pääsy, ovat
arvaamattoman laajat. Kenties niin sanottu luovuus kumpuaa juuri alitajun ja ajattelun yhteistyöstä:
yllättäviltä vaikuttavat, luoviksi luonnehditut ongelmien ratkaisut saattavat levätä osittain sellaisen
tietoaineksen varassa, johon tavanomaisella havainnoinnilla ei ylletä. Taloustieteen valtavirran oppien mukaista on olettaa ihminen rationaaliseksi taloustoimijaksi, joka tekee taloudelliset päätökset
kaiken mahdollisen tiedon varassa. Alitajuinen tieto, joka on arvaamattoman ja ehkä loputtoman
laaja43, kuuluu luonnollisena osana rationaalisen päätöksentekijän suosimaan ”kaikkeen mahdolliseen tietoon”. Entistä kokonaisvaltaisemmalla ajattelulla, johon jokaisen taloustoimijan lienee mahdollista harjaantua, on talousteoriassa mainitun taloustoimijan harkitseman hyödyn (util) ja hyvinvoinnin kannalta yllättäviä mutta teoreettisestikin hyvin kiinnostavia vaikutuksia.
Inhimillistä tiedonkäsittelyä tutkitaan tieteen piirissä maailmalla ja alan huippututkimukseksi –
merkityksessä: kauimmaksi tuntemattomaan ulottuva – voidaan nimittää tutkimuslinja, jossa yritetään yhdistää introspektiivinen ihmisen tiedonkäsittelyn tutkimus empiiriseen kokeelliseen aivotutkimukseen. Ennakkoluulottomasti on yritetty tarkastella ja testata ikivanhan buddhalaisen ajattelun
introspektiivisen tutkimusperinteen mukaisia tavallaan tieteellisiä tuloksia nykyaikaisen aivojen
kuvantamisen keinoin. Buddhalaiseen perinteeseen syvällisesti perehtynyt Yongey Mingyur Rinpoche pitää buddhalaisuutta eräänlaisena tieteenä :
Kun saa buddhalaisen koulutuksen, ei ajattele buddhalaisuutta uskontona. Sitä pitää eräänlaisena tieteenä, menetelmänä tutkia omaa kokemusta tekniikoiden avulla, jotka mahdollistavat
oman toiminnan ja reaktioiden tutkimisen hyväksyvästi. Tähtäimessä on tunnistaa: ”Ai, näin
mieleni toimii. Näin minun on tehtävä kokeakseni onnellisuutta. Tätä minun on vältettävä, jos
haluan välttää mielipahaa.”44
Yongey Mingyur Rinpochen mukaan länsimaisella luonnontieteellä ja buddhalaisuudella on yhteisiä piirteitä. Erilaiset sanat voivat merkitä joskus samaa. Klassiset buddhalaiset tekstit alkavat esittelemällä tutkimuksen teoreettisen tai filosofisen lähtökohdan, johon yleensä viitataan ”perustana”.
43
Energiamuodossa tallentuva tieto olisi katoamatonta. Ehkä alitajuisen tiedonkäsittelyn itsenäisyyteen kuuluu kyky
suoraan tiedonhakuun ulkoisista kohteista ilman aistimien tiedonvälitystä.
44
Rinpoche 2007, s. 21. – ”Rinpoche” on arvonimi, joka liitetään suuren mestarin nimeen samalla tavoin kuin lännessä
lisätään ”tohtori” länsimaisen oppineisuuden eri aloilla asiantuntijaksi arvioiden henkilön nimeen. Yongey Mingyur
Rinpoche on perehtynyt paitsi buddhalaiseen perinteeseen myös modernin kulttuurin käytännöllisiin ja teoreettisiin
kysymyksiin. Hän on tavannut eurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia tutkijoita ja osallistunut Mind and Life instituutin konferensseihin. Kysymyksessä on buddhalaisten ja nykytieteen tutkijoiden kesken järjestettävä vuotuinen
julkinen tapaaminen, jonka käynnistivät vuonna 1987 Dalai-lama ja 1900-luvun etevimpiin neurotutkijoihin kuuluva
Francesco Varela. Lisäksi Rinpoche on ollut tutkimuskohteena Waismanin aivojen kuvantamis- ja käyttäytymislaboratoriossa Wisconsinin yliopistossa, Madisonissa. (Lähde: Rinpoche 2007, s. 11, 301).
26
Sitten ne siirtyvät erilaisiin harjoitusmenetelmiin, joihin yleensä viitataan ”polkuna”, ja lopulta ne
päättyvät henkilökohtaisten kokeiden tulosten analyysiin ja suosituksiin seuraavista tutkimuskohteista, joita tyypillisesti kuvataan ”hedelminä”. Länsimainen tieteellinen tutkimus noudattaa usein
samanlaista rakennetta alkaen teoriasta tai hypoteesista, jota seuraa selitys menetelmistä, joilla teoriaa testataan, ja lopulta analyysi, jossa verrataan kokeiden tuloksia alkuperäiseen hypoteesiin.45
Tulokset, joita edistyneet buddhalaisen ”introspektiivisen tieteen” harjoittajat harjoitustensa hedelminä keräävät, ovat erittäin kiinnostavia länsimaisen taloustieteen kannalta, siksikin, että moderni länsimainen aivotutkimus tukee Rinpochen sanoja: empiirisen kokeellisen metodin mukainen
tutkimus vahvistaa introspektiivisen tutkimusmetodin tuottamat tulokset.46
Yongey Mingyur Rinpochen koulutus alkoi varhain ja kesti vuosikymmeniä. Mietiskely eli syventyminen omaan itseen, oman mielen toimintatapaan, oli siinä keskeinen. Kehittyminen ”polulla” oli
asteittaista. Rinpoche kuvaa kehitystasanteita oppimansa perinteisen, värikkään sanaston avulla
kokemuksena ”vesiputouksesta”, ”joesta” ja ”järvestä”:
Joskus nuo kolme kokemusta ilmaantuvat yhtä aikaa, joskus taas yksi niistä on voimakkaampi
kuin toiset. Saatat kokea kehosi tulevan kevyemmäksi ja rennommaksi. Saatat havaita havaintojesi tulevan selkeämmiksi ja ”läpikuultavammiksi” kuin aikaisemmin. Kun astut ”jokeen”,
huomaat mielesi tyyntyvän. Huomaat, ettet enää ota sen liikkeitä niin vakavasti, ja sen tuloksena huomaat kokevasi spontaanisti suurempaa luottamuksen ja avoimuuden tunnetta, jota
kohtaamasi ihmiset, kokemukset tai paikat eivät enää järkytä. Vaikka tällaiset kokemukset
voivat tulla ja mennä, alat aistia ympäröivän maailman kauneuden.
[”järvikokemuksessa”] mielesi alkaa tuntua tasaiselta, laajalta ja avoimelta kuin tyyni järvi.
Huomaat olevasi aidosti onnellinen ilman aallonpohjia ja aallonharjoja. Olet täynnä luottamusta, vakaa ja koet enemmän tai vähemmän jatkuvan meditatiivisen tietoisuuden tilan jopa
nukkuessasi. Elämässä saattaa silti olla ongelmia – kielteisiä ajatuksia, vahvoja tunteita ja niin
edelleen – mutta esteiden sijaan niistä tulee uusia tilaisuuksia syventää meditatiivista tietoisuutta. Samaan aikaan kehosi alkaa tuntea ilon ja onnen keveyttä ja selkeytesi kehittyy niin,
että kaikki havaintosi terävöityvät ja tulevat lähes läpinäkyviksi kuin heijastus peilissä.47
45
Rinpoche 2007, s. 25–26.
Kokeellinen aivotutkimus vahvistaa Yongey Mingyur Rinpochen sanallisen kuvailun kokemuksistaan. Vuonna 2002
yhtenä kahdeksasta kauan buddhalaista meditaatiota harjoittaneesta koehenkilöstä, Yongey Mingyur Rinpoche kävi läpi
sarjan neurologisia koetestejä Wisconsinin yliopiston Waisman-laboratoriossa Madisonissa. Testeissä käytettiin uusinta
toiminnallista magneettikuvantamisteknologiaa sekä tehtiin EEG-kokeita. Koehenkilöt kykenivät keskittämään mielensä jopa koeympäristössä ja tiettyjen aivoalueiden – epäitsekkäille ja myönteisille mielentiloille suotuisten – EEGaktiivisuus ylitti huomattavasti normaaliarvot. (Lähde: Rinpoche 2007, s. 14–15).
47
Rinpoche 2007, s. 258–259. – Rinpoche tekee eron rajattoman ja suhteellisen todellisuuden välillä. Buddhalaisuudessa ja paikoitellen ehkä myös eräiden länsimaisten (tieteellisten) koulukuntien keskuudessa ajatellaan, että on jotakin,
joka ei muutu, johon eivät aika ja olosuhteet vaikuta: on olemassa absoluuttisen todellinen maailma mutta ihminen voi
ymmärtää absoluuttia vain henkilökohtaisen kokemuksen kautta. Buddhalaisuuden absoluutti ”tyhjä” on tyhjä vain
länsimaisena sanana. Tiibetin kielessä ilmiötä tarkoittaa sanapari tongpa-nyi. ”Tongpa” merkitsee tyhjää vain siinä
mielessä, että se on aistein havaittavan ja käsitteellisen kykymme ulottumattomissa. Täytesana ”nyi” ilmaisee ”mahdollisuutta”; mitä tahansa voi nousta esiin, mitä tahansa voi tapahtua. Buddhalaisuudessa ”tyhjyys” tarkoittaa mittaamatonta ja määrittelemätöntä potentiaalia – absoluuttia todellisuutta – joka on kaikkien ilmiöiden taustalla. Jokainen kokemuksen muoto nousee tyhjyyden äärettömistä mahdollisuuksista. (Lähde: Rinpoche 2007, s. 77–78 ja 81–85).
46
27
Turvallisuus yritetään valtioissa taata monin tavoin mutta Rinpochen mukaan paras turvallisuuden
muoto, jonka voimme itsellemme tarjota, on avoimen sydämen kehittäminen. Myötätunto on tuntemista samoin kuin sinä. Maailmassa, josta puuttuu myötätunto, yhteistoiminta on mahdollista vain
ulkoisen pakon edessä. Rinpoche nimittää buddhalaisen mietiskelyn ”introspektiivista tiedettä” onnellisuuden tieteeksi ja ihmisten väliseen yhteistoimintaan johtavaksi tieteeksi.48
Rinpochen kokonaisvaltainen introspektiivinen oman mielen tai oman inhimillisen tiedonkäsittelyjärjestelmän tarkkailu on länsimaisen tieteen kannalta mielenkiintoinen sisältämiensä radikaalien
näkemysten vuoksi. Hän tahtoo avartaa tieteen hyväksymään ihmismielen rikkaat kyvyt. Yongey
Mingyur rinpoche kirjoittaa estottomasti eli avoimen luottavaisesti:
Kun mielesi puhkeaa järvikokemuksen kukkaan, sinussa ei ole jälkeäkään takertumisesta eikä
mistään samsaraan liitetyistä ongelmista. Sinussa saattaa jopa kehittyä korkeampia havaitsemisen voimia. Jos jatkat harjoittelua, kaikki todellisen luontosi ihmeelliset ominaisuudet paljastuvat vähitellen. Tunnistat, että olennaista luontoasi ei voi vahingoittaa tai tuhota. Opit ”lukemaan” muiden ajatuksia ja motiiveja jo ennen kuin he itse ymmärtävät niitä. Pystyt katsomaan tulevaisuuteen selkeämmin ja näkemään itsesi ja ympärilläsi olevien ihmisten käyttäytymisen seuraukset. Mikä ehkä kaikkein tärkeintä, oivallat, että peloistasi huolimatta mitä fyysiselle kehollesi sitten tapahtuukin, todellinen luontosi on olemukseltaan tuhoutumaton.49
Rinpochen käyttämä mietiskelyn tekniikka tarkoittaa mahdollisesti tietoisen harkinnan ja alitajun
välisen yhteistyön tehostamista eli kokonaisvaltaisempaa tiedonkäsittelyä – joka tuottaisi yllättäviäkin tuloksia. Rinpochen selittää esimerkiksi ennalta tietämisen biologisesti luonnolliseksi, jokaiselle
mahdolliseksi taidoksi mutta länsimaissa hänen yleisinhimillisinä pitämänsä ilmiöt ovat yleensä eri
valtajärjestelmien tavalla tai toisella leimaamia. Kirkkokunnat, valtiot ja markkinavoimat (markkinamekanismi) ovat vahvistaneet valtaansa ohjaamalla tavalliset taloustoimijat palvelemaan valtajärjestelmän taloudellisia päämääriä. Rinpochen onnellisuuteen johtavalla ”polulla” on uskonnollisia ja
maallisia selityksiä. Valtionyliopistojen piirissä tuetaan uskonnollista selitystapaa luokittelemalla
esimerkiksi ennalta tietäminen ei-tieteelliseksi ilmiöksi. Markkinataloudessa näkemyksellisyys hyväksytään johtajaominaisuudeksi, joten asenteet ovat lientymässä mutta rajoittamismentaliteetti ei:
esimerkiksi yleisinhimillinen luovuus halutaan rajata bruttokansantuotteen kasvua palvelevaksi innovaatiokyvyksi. Toisaalta eikö onnellisuuden ja jopa yhteistoiminnallisen mielialan tavoittaminen
tiedonkäsittelyn kautta olisi rajallisten aineellisten resurssien maailmassa taloudellisessa mielessä
suotavampaa kuin hyvinvoinnin tavoittelu kansainvälisen kilpailun avulla bruttokansantuotteen
kasvattamisen kautta? Kysymykseen palataan tutkimuksen lopussa.
48
49
Rinpoche 2007, s. 209 ja 211.
Rinpoche 2007, s. 259 ja 289.
28
Mikrotalousteoriassa puhutaan hyödystä (util). Taloudellinen toimija taloudellisia valintoja tehdessään tavoittelee resurssiensa puitteissa korkeinta mahdollista hyötyään. Hän harkitsee ja sijoittaa
rahaa haluamiinsa hyödykkeisiin talousbudjettinsa rajoissa. Introspektiivinen buddhalainen ”taloustoimija” luo sisäisen onnellisuuden kehittämällä omaa tiedonkäsittelytaitoaan kokonaisvaltaisella
tavalla. Kysymyksessä on ehkä vain aste-ero ja näkökulmaero. Jälkimmäisessä tapauksessa huomion kohteena on talouden perusresurssi. Edellisessä tapauksessa huomio kohdistuu johdannaisiin
resursseihin. Johdannaisten resurssien voidaan sanoa olevan ihmisen yleisen ongelmanratkaisukyvyn tulosta. – Kannattaisi toisin sanoen tavoitella pikemmin ihmisen hyvää, luovaa ongelmanratkaisukykyä kuin tyytyä kaavamaiseen, valmiita ratkaisumalleja toistavaan ongelmanratkaisuun.
1.2.3. Koulutuksen historian näkökulma
Kodin taloustieteen vakiintumisongelmaa akateemisena tieteenalana voisi epäilemättä yrittää
lähestyä myös koulutuksen historian ja miksei myös yhteiskunnallisen vallankäytön historian näkökulmista. Kodin taloustieteen ensimmäinen virkaan nimitetty professori Elli Saurio oli ensimmäinen
naisprofessori Suomessa taloustieteiden alalla ja hän oli ollut myös ensimmäinen Suomessa taloustieteissä väitellyt nainen.50 Hän puolusti väitöskirjaansa ”Maalaisemännän ajankäyttö suhteessa talouden laatuun ja henkilörakenteeseen” keväällä 1947. Professori Saurion virkakaudella kodin taloustieteen tutkinto-opiskelijat olivat yhtä vailla kaikki naishenkilöitä.
Toisaalta naissukupuolta kohtaan harjoitetun diskriminoivan vallankäytön näkökulma menettää
merkitystään kodin taloustieteen tapauksessa, sillä professori Elli Saurio ei suinkaan ollut ensimmäinen naisprofessori Suomessa ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan varsinaiset professorit
asettivat vuonna 1949 yksimielisesti tohtori Elli Saurion ensimmäiselle ehdokassijalle kodin taloustieteen professuuria täytettäessä. Naisylioppilaiden opiskelu Helsingin yliopistossa oli kodin taloustieteen syntyvaiheessa jo jokseenkin tavallista ja naisagronomeja sekä naismetsänhoitajia valmistui
mutta heidän oli vaikeampaa sijoittua työmarkkinoille kuin miespuolisten tovereidensa. Kotitaloustieteiden otaksuttiin soveltuvan erityisen naisylioppilaille. Naisagronomeista monet työskentelivät
kotieläinhoidon parissa ja he olivat opiskelleet pääaineenaan ehkä kotieläinoppia – tai yleistä ravinto-oppia. Kotieläinopin laitoksella annettiin yleisen ravinto-opin pääaineopetusta 1940-luvun alussa.
50
Kervinen 2005, s. 244–245.
29
On silti mahdollista, että kodin taloustieteen laitoksen jo toimiessa, havaittiin yhteistoiminta professori Saurion kanssa vaikeaksi ja tiedekunnassa syntyi torjuntareaktio kodin taloustiedettä kohtaan. Selitys vaikuttaa keinotekoiselta ja kaukaa haetulta. Voisivatko antipatiat yhden tieteenalan
professoria kohtaan laajentua siinä määrin, että koko se tieteiden ryhmä, johon ko. professorin johtama oppiaine kuuluu, kaatuisi tai joutuisi tiedeyhteisön ulkopuolelle suljetuksi?
Tutkija Tero Halonen huomauttaa, että yliopistolaitoksen laajenemisessa eli uusien tiedonalojen
akatemisoitumisessa on kyse vallasta, sillä yliopistollinen koulutus antaa statusta ja hyötyä omalle
ammattikunnalle.51 Uusien ammattien avautuminen naisille tapahtui samassa tahdissa naisten koulutusmahdollisuuksien laajenemisen kanssa. Tero Halonen toteaa, että naisvaltaiset ammatit, kuten
kotitalousopettajan koulutus, ovat akatemisoituneet hitaasti.
Tero Halosen mukaan yliopistojen palvelutehtävä on laajentunut ajan myötä. Keskiajalla yliopistot olivat käytännössä katolisen kirkon instituutio ja nojautuivat kirkon skolastiseen oppijärjestelmään. 1400-luvun lopulta alkaen monet yliopistot maallistuivat, kun niistä tuli ruhtinaiden ja ruhtinaskuntien vallan symboleita erityisesti Saksassa. Maallistuva yliopistokasvatus alkoi palvella
enemmän valtion kuin kirkon etuja, sillä kasvava hallinto tarvitsi lisää koulutettuja virkamiehiä palvelukseensa. 1700-luvulta alkaen alettiin Eurooppaan perustaa yliopistojen ulkopuolisia tutkintoja
myöntäviä, korkeakouluiksi kutsuttuja korkeimman opetuksen oppilaitoksia. Niihin pyrkiviltä vaadittiin pohjakoulutusta kuten yliopistoihinkin mutta aluksi niissä ei ollut tutkimustoimintaa vaan ne
olivat pitkään nykyisten ammattikorkeakoulujen tapaisia oppilaitoksia.52
Voisi tehdä ajatuskokeen taloudellista näkökulmaa käyttämällä. Oletetaan, että niin kirkon, valtion kuin markkinoiden tai oikeastaan yrittäjän etua palvelleiden yliopistojen kautta on tavoiteltu resursseja käyttämällä inhimillistä hyvinvointia. Hyvinvointi on määritelty eri tavoin riippuen siitä,
ketä isännistä on kulloinkin palveltu. Hyvinvoinnin saavuttamisen tiellä on ollut erilaisia esteitä tai
uhkatekijöitä, joita vastaan niin kirkko, valtio kuin yrittäjäkin on taistellut. Yliopistot ovat kouluttaneet kirkon ja valtion virkamiehiä ja antaneet ammatillista koulutusta. Kirkko selitti hyvinvoinnin
toteutuvan kuoleman rajan takana, jos kirkon jakamiin elämänohjeisiin suhtauduttiin vakavasti ja
niitä noudatettiin. Personoitu pahuus uhkasi hyvinvoinnin toteutumista. Sekä kirkko että valtio tarjosivat ihmisille suojaa mutta verottivat palveluksistaan. Valtio tarjosi kansalaisilleen turvaa valtion
rajan takana uhkaavaa maallista vihollista vastaan. Markkinavoimien vallan tai yrittäjän vallan ai51
52
Halonen 2010, s. 21.
Halonen 2010, s. 24–26 ja 29,
30
kakaudella köyhyys on epäilemättä hyvinvointia varjostava uhkatekijä. Köyhyys voi kohdata ketä
hyvänsä. Markkinatalouden tehokkaan toiminnan sanotaan varjelevan ihmisiä köyhyydeltä.
Eurooppalaisten yliopistojen historian aikana hyvinvoinnin uhka on asteittain tullut lähemmäksi
satunnaista ihmisyksilöä. Yliopistojen määrä sekä opetuksen ja tutkimuksen ala ovat myös laajentuneet. Kirkolliset yliopistot eivät suinkaan kadonneet valtiomuodostuksen kehittyessä ja maallisen
hallinnon vallan kasvaessa. Yliopistot vain muuttuivat ja kasvoivat. Uusia tieteenaloja tuli opetusohjelmaan. Perinteisten tieteiden sisältö muuttui. Taloustieteiden kehityksellä on mielenkiintoinen
suhde maallistuneeseen yliopistolaitokseen. Viimeisin suuri yliopistojen uudistumisen ja laajentumisen aalto on ollut ammattikorkeakoulujen syntyminen. Vähitellen niille ilmeisesti myönnetään
yliopistostatus. Liiketaloustieteet syntyivät esimerkiksi Suomessa kaupallisten korkeakoulujen synnyn myötä. Kansantaloustieteen teoriamuodostus vauhdittui Ranskan vallankumouksen aikoihin.
Naisten yhteiskunnallinen vapautuminen oli välttämätön edellytys kodin (kotitalouden) taloustieteen synnylle. Kenen hyvänsä yksilön vapautuminen saattaisi tarkoittaa esimerkiksi vapautumista
haitallisten, tiedonkäsittelykyvyn koko kapasiteettia rajoittavien ajatusmallien kahleista.
Luontevalta tuntuisi, että sekä vallan demokraattinen jakautuminen yhä uusille ihmisryhmille että
yliopistotasoisen koulutuksen laajeneminen jatkuvat edelleen. Työalojen ammatillistuminen, kaupan kasvu ja markkinatalouden yleinen vahvistuminen ovat olleet ammatillisen yliopistokoulutuksen laajenemisen takana. Kehitys näyttäisi johtavan toimintavallan ja toimista vastuun jatkuvaan
siirtymiseen kohti ketä hyvänsä toimintakykyistä henkilöä. Yliopistotasoinen koulutus ja yliopistojen opinalojen sisältö sekä tutkimustoiminta laajenisivat vastaavasti. – On arvaamatonta, millaisen
korkeimman asteen koulutuksen henkilökohtaisesti tiedonkäsittelijöinä vapaat ja henkilökohtaisesti
omista toimistaan vastuulliset ihmiset tulevat luomaan.
Jos ihmisen tiedonkäsittelykyky nähtäisiin perustavimmanlaatuiseksi hänen käytössään olevista
taloudellisista resursseista, henkilökohtaisen tiedonkäsittelyn kehittymättömyys ja tehoton käyttö
muodostuisivat uhkatekijöiksi henkilökohtaista hyvinvointia tavoiteltaessa. Yllättävää on, että tiedonkäsittelykyvyn tehokkaalla käytöllä voidaan saavuttaa henkilökohtainen onnellisuus myönteisyys yhteistoimintaa kohtaan. Avoimeksi kysymykseksi jää, missä vaiheessa onnellisuus on tarpeen
taloustoimijalle vai onko se kenties täysin tarpeeton tunne. Onko hyödyllistä olla onnellinen jo hyvinvointia tavoittelemaan ryhdyttäessä, kun onnellisuuskin voidaan ehkä tavoittaa hyvinvoinnin
saavuttamisen myötä hyödyketuotannon jatkuvan kasvun, elintason nousun ja voimakkaan kulutuskysynnän kautta?
31
1.2. Tutkimusmetodi, lähdeaineistot ja tutkimuksen rakenne
1.2.1. Historiantutkimuksen metodeista
Historiatutkimuksen metodista
Käsillä oleva tutkimus kuuluu lähihistoriaan sikäli, että on olemassa runsaasti henkilöitä, jotka
tietävät kertoa jotakin kodin taloustieteen laitoksen toiminnasta vuosina 1946–1995. Kotitaloustieteiden suunnitteluvaihe alkaa jo liukua lähihistoriaa kaukaisempaan historiaan. Yleisesti ottaen kodin taloustieteen olemassaolo Suomen yliopistolaitoksen ja tieteen piirissä kuuluu historiaan ja on
tämän vuoksi tutkimuskohteena historiatutkimuksen ja siinä yliopistohistorian alaa.53 Tutkimus on
tehty historiantutkimuksen metodeja käyttäen. Asiantuntijoiden mukaan yhtä, kaikille yhteistä historiantutkimuksen prosessia ei voida osoittaa:
Historiantutkimukseen ei ole mitään kaavaa, metodisäännöstöä, jota noudattamalla tutkimusongelmasta automaattisesti päädytään vastaukseen. Tutkimus etenee aina tiettyyn tutkimuskysymykseen ja tutkijan tilanteeseen sidottuna.54
Tutkijan tilanteeseen vaikutti – tai oikeastaan alkusysäyksen koko tutkimustilanteelle muodosti –
kodin taloustieteen historiaan liittyvä uusi aineisto. Professori Saurion jälkeensä jättämät asiapaperit
olivat uusi aineisto siinä mielessä, että kokonaisuus oli järjestämätön ja luetteloimaton, eikä sitä
ollut talletettu tutkijoiden saataville julkiseen arkistoon. Saurion yksityisarkisto oli uusi lähde ja
lähteet ovat historiantutkimuksen alku. Lähteet asettavat rajat sille, mitä menneisyyden ilmiöitä ja
tapahtumia voidaan tutkia, myös itse tulkinnalle.55
Tutkimus perustuu kirjalliseen aineistoon ja tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullisen tutkimuksen metodeja kuten lähdekritiikkiä ja jatkuvaa kirjoittamista.56 Käytännössä historiantutkimusta
tehdään kirjoittamalla – ajattelemalla ensin ja sitten kirjoittamalla – lähdekritiikki muistaen.
Hietala korostaa sitä, että tieteellinen tutkimus on pyrkimystä uuden luotettavan tiedon tuottamiseen. Tähän on historiantutkimuksen näkökulmasta kaksi mahdollisuutta: Toisaalta uutta tietoa voi-
53
Halonen 2010, s. 13. Tutkija Tero Halonen nimesi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan
kaikkia tieteenaloja koskevan tutkimuksensa yliopistohistorian piiriin kuuluvaksi.
54
Autio & mt. 2001, s. 11–12.
55
Autio & mt. 2001, s. 10.
56
Hietala 2001, s. 23.
32
daan tuottaa uusista lähteistä, uusien kokoelmien ja arkistojen avautuessa, tai kun otetaan käyttöön
aiemmin laiminlyötyjä lähderyhmiä. Toisaalta myös vanhan tiedon täydentäminen ja uudelleentulkinta tuo uutta tietoa. Tämä tapahtuu uusista lähtökohdista, teoreettisista näkökulmista ja erilaisia
lähdetietoja yhdistellen. Vanhan tiedon kyseenalaistaminen on usein uuden tiedon alku.57
Saurion yksityisarkisto haastoi uutena tutkimusaineistona kodin taloustieteen ja muidenkin kotitaloustieteiden historiasta tehdyt tulkinnat. Uuden aineiston huomioon ottaminen sinänsä on puolustettavissa, mikäli haluaa vetää rajaa minkä tahansa kiinnostuksen kohteena olevan tutkimusaiheen
satunnaisen selvittelyn ja tutkimusaiheen tieteellisen tutkimuksen välille, koska jälkimmäinen tarkoittaa pyrkimystä uuden luotettavan tiedon luomiseen.
Saurion yksityisarkiston sisältämät tiedot ohjasivat ottamaan huomioon perinteisessä kodin taloustieteen suunnitteluun liittyvien tapahtumien tulkinnassa kokonaan sivuutettuja lähteitä. Tutkijan
huomio kiinnittyi kodin teknologiaa koskevaan suunnitteluun, joka oli jatkunut vakaana vuosikymmenen verran mutta sitten tapahtui äkillinen muutos ja kodin teknologian paikalle muodostettiin
oppiaine nimeltä ravintokemia. Ja niin ollaankin jo lähellä elintarviketieteiden suunnittelua, sillä
1960-luvulla eriytyneet elintarvikekemia ja -teknologia kehkeytyivät ravintokemian suojissa. Koska
ravintokemia perustettiin kotitaloustieteiden tiederyhmää edustamaan, syntyy väistämättä vaikutelma, että kotitaloustieteiden – ja siten myös kodin taloustieteen – suunnittelun alue ja elintarviketieteiden suunnittelun alue leikkaavat. Eri lähteistä kooten hahmottui kuva maisteri Ella Augusta Vilhelmina Kitusen o.s. Europæus (1890–1988) tutkimustyöstä, johon hän sai rahoitusta Huhtamäen
rahastoista. Perinteisessä kotitaloustieteiden perustamisen suunnitteluvaiheen tulkintatavassa on
täydellisesti vaiettu maisteri Ella Kitusen 1940-luvun alussa tekemästä työläästä säilöntätutkimuksesta väitöskirjaa varten kodin teknologian professuuri päämääränään. Tutkimus oli tosiasia, vaikkei Kitunen onnistunut väittelyn kautta saamaan tohtorin arvoa. Maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvo hänelle myönnettiin vuonna 1958.
Kotitaloustieteistä kirjoitettaessa elintarviketieteitä koskevan suunnittelun ja maisteri Ella Kitusen
tutkimustyön harkitseminen sivuseikoiksi on turhaan kaventanut kotitaloustieteitä koskevia käsityksiä. Kotitaloudellisen näkökulman käyttö tutkimuksessa – myös taloustieteellisessä tutkimuksessa –
olisi ehkä perusteltua, sillä kotitalouksien merkitys on yhteenlaskettuna suuri. Kotitaloudet ovat
yhteiskunnallisia yksiköitä teollisten yritysten tapaan, vaikkakin pieniä. Paljous kompensoi pienuut-
57
Hietala 2001, s. 15.
33
ta, kun kotitalouksien yhteiskunnallista merkitystä ruvetaan arvioimaan. Voitaneen sanoa, että joka
ainoa juridisesti toimivaltainen henkilö – taloudellinen toimivalta mukaan luettuna – on samalla
joko täysimittainen kotitalous itsessään tai edustaa kotitaloutta eli on osa siitä. Kotitalous-käsite
voidaan näin ollen kohdistaa tarkoittamaan hyvin laajaa ihmismäärää. Kodin taloustieteen (kotitalouden taloustieteen) ja siihen asiallisesti sisältyvän yksilön taloustieteen kysyntä on tuskin kokonaan kadonnut yhteiskunnasta, vaikka alan ainokainen suomalainen professuuri kesti vain vuodet
1946–1995.
Kotitalous toimii monenlaisissa rooleissa esimerkiksi verottajan tai yrittäjän roolissa mutta pysyy
niistä huolimatta perimmältään myös kotitaloutena. Jokainen esimerkiksi teollisella sektorilla yrittäjänä toimiva ihminen edustaa myös jotain kotitaloutta. Tilanne on vastaava yliopisto-organisaation
puitteissa toimivien henkilöiden kohdalla. Kotitalouden taloustieteen tutkimustiedon tarve ei voisi
olla vaativampi ja lähempänä yliopistoa kuin mikä se on yliopiston henkilökunnan, opiskelijoiden ja
työntekijöiden omaehtoisen talousnäkökulman kehittämisen laiminlyömisestä koituvissa mahdollisissa seurauksissa. Kotitalouksien ryhmää laajempi on vain ihmisyksilöistä koostuva joukko. Jo niin
sanotusti alaikäistä ihmisen lasta voitaisiin pitää taloudellisten resurssiensa käyttäjänä, mikäli ihmisen perustavanluontoisena taloudellisena resurssina pidettäisiin hänen tiedonkäsittelykykyään – ja
jos tieteiden joukossa olisi yksilön taloustiede.
Uudet lähteet huomioon ottava ja vanhat aineistot entistä laajemmin mukaansa keräävä uusi tulkinta saattaa sopia lähtökohdaksi myöhemmin tehtäville uusille tutkimuksille. Kodin taloustieteen
asemaa tiedemaailmassa koskevissa tutkimuksissa astuttaisiin uuden tulkinnan puolelle ehkä jo
osoittamalla yhteiskunnallisen todellisuuden näkyvän yliopistomaailman tapahtumissa niin selvästi,
että teollisuuden ja kotitalouksien välillä käyty resurssikilpa toistui elintarviketeollisuutta palvelevien tieteiden ja kotitalouksia palvelevien tieteiden välillä.
1.2.2. Lähdeaineistot ja tutkimuksen rakenne
Lähdeaineistot
Kotitaloustieteiden perustamisesta on sekä arkistolähteitä että muuta kirjallista materiaalia. Asia
on laajasti esillä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kokouspöytäkirjoissa
ja mainitaan myös Helsingin yliopiston historiikeissa. Myös niin sanottuun kotitalousväkeen kuuluneiden henkilöiden yksityisarkistot ovat olleet hyvin käyttökelpoisia tutkimusaiheen kannalta. Näis-
34
tä yksityisarkistoista mainittakoon Hedvig Gebhardin, Ella Kitusen ja Elli Saurion arkistot. Kotitaloustieteet ovat esillä myös eräissä komiteamietinnöissä ja maatalousalaa, kotitalousalaa tai kuluttaja-alaa sivuavissa väitöskirjoissa, historiikeissa58, kotitalousalan oppikirjoissa, opinnäytetöissä sekä
lehdissä, esimerkiksi ”Kotitalous” -nimisessä kotitalousalan tieteellisessä aikakauslehdessä. Yleensä
myös muut kotitaloustieteet mainitaan lähteissä silloin, kun kodin taloustieteeseen otetaan kantaa.,
eikä kodin taloustieteen akatemisoitumista Suomessa ja kodin taloustieteen laitoksen toimintaa Helsingin yliopistossa vuosina 1946–1995 koskevaa erillisjulkaisua ei ole olemassa ja kodin taloustieteen laitoksen historiaan on ani harvoin puututtu opinnäytetöissä59
Kotitaloustieteiden synty on merkinnyt yliopiston kasvua uusina virkoina ja tieteellisen tutkimuksen laajenemisena. Halonen pitää sota-ajan poikkeusoloja yliopistollisten kotitalousvirkojen luomisen eräänä syynä60: Vastaavalla kannalla oli parikymmentä vuotta aikaisemmin kirjoittanut Klinge
laajassa Helsingin yliopiston historiateoksessaan. Klingen mukaan kotitaloustieteisiin kohdistuva
kiinnostus oli perusteltua, koska naisylioppilaiden määrä nousi ja naisten yhteiskunnallinen merkitys kasvoi mutta varsinkin siksi, että sodan jälkeen 1940-luvulla vallitsi vaikea elintarvikepula. Aikaisemmin yliopistossa oli kaihdettu kotitalousopetusta mutta nyt se alettiin ymmärtää tärkeäksi,
sillä kotitalouden yliopistotasoinen opetus ja tutkimus johtaisivat kansan yleisen ravitsemistilan
parantamiseen ja kotitalouksien järkiperäiseen organisaatioon. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta puhui yliopistollisen kotitalousopetuksen puolesta, koska kotitaloudellinen aineyhdistelmä
olisi sopinut naisylioppilaiden ammattitoiveisiin:
[Yliopistollinen kotitalousopetus] tarjoaisi kotitaloudellinen aineyhdistelmä myös erityisen
soveliaan opiskelualan sille yhä suuremmalle naisylioppilaiden joukolle, joka haluaa yliopistossa opiskella, mutta jolle opintouran valinta ja myöhempi sijoittaminen heidän opintojensa
edellyttämiin toimiin näyttää yhä vain vaikeutuvan.” Konsistori hyväksyi nämä maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan perustelut mutta katsoi, että tieteellisen tutkinnon sijaan voitiin
aluksi perustaa virkatutkinto, joka suoritettaisiin kolmessa vuodessa ja yhdessä harjoitteluvuodessa mutta joka ei edellyttäisi professuureja. Niin perusteltua kuin kotitalouteen kohdistuva kiinnostus vaikean elintarvikepulan vuosina olikin, hanke ei vielä edistynyt toteutusasteelle, mutta johti suhteellisen pian, vuonna 1947 ensin ravintokemian professuurin ja eräiden
muiden virkojen perustamiseen ja sitten lukuisiin muihin virkoihin.61
58
Ammattisiivouksen historia 1950–2000 -teoksessa ja kerrataan kodin teknologian opetuksen syntyvaiheita. Ensiksi
annettiin yliopistolla kodinhoidon opetusta. Kodin teknologian professuuri perustettiin vuonna 1969. Kodin teknologian
ensimmäinen professori Aili Jokelainen oli virassa 1970–1991. Kodin teknologian laitos yhdistyi vuoden 1992 alusta
maatalousteknologian laitoksen kanssa maa- ja kotitalousteknologian laitokseksi. Muutos liittyi maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan organisaatiouudistukseen, jonka tuloksena laitosten määrä väheni neljästäkymmenestä
kahteentoista. (Lähde: Kujala & Wilkman 2006, s. 162–164).
59
Esimerkiksi Leila Marjatta Heikkilä o.s. Lappi pro gradu -tutkielmassaan Kotitaloustieteitä opiskelleet maatalous- ja
metsätieteiden kandidaatit (1972) selvitteli kodin taloustieteen laitoksen historiaa tietystä näkökulmasta.
60
Halonen 2008, s. 441.
61
Klinge 1990, s. 141.
35
Klinge unohtaa tässä yhteydessä, että kodin taloustiede perustettiin jo vuonna 1946 ensimmäisenä
niin sanotuista kotitaloustieteistä ja kotitaloudelliset ”eräät muut virat” käsittivät opetusvirkoina
parinkymmenen vuoden ajan vain 1940-luvulla perustetut kodinhoidon ja ruoanvalmistuksen opettajan virat. Klinge täydentää ja korjaa tietoja parisataa sivua myöhemmin:
Maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan sijoitettiin 1940-luvulla kahden perinteisen opetussuunnan täydennykseksi kotitalousopetuksen linja. Se sai aluksi (1946–1947) kaksi professuuria, kodin taloustieteen ja ravintokemian eli myöhemmän ravitsemustieteen, joihin 1973 lisättiin kodin teknologia.62
Kodin teknologian kiinteästä ylimääräisen professorin virasta säädettiin tosin jo vuonna 1969.63
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 50-vuotishistoriikissa yliopistollisesta kotitalousopetuksesta kertova lyhyt pääluku sisältää alalukuina kotitaloustieteiden suunnitteluvaiheen lisäksi myös
selostukset kodin taloustieteen laitoksen sekä ravintokemian laitoksen toiminnasta. Suunnitteluvaiheesta annetaan tavanomaiset tiedot. Kotitaloustieteisiin suunniteltiin tieteellinen kandidaatin tutkinto. Kodin taloustieteen ylimääräisellä professorilla tuli olla tieteellinen koulutus yksityistalouden
alalla, ja hänen tehtävänään oli antaa opetusta ja johtaa tutkimustyötä kodin piiriä koskevien yksityistaloudellisten, kansantaloudellisten ja sosiaalipoliittisten kysymysten64 aloilla.65
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan satavuotishistoriikin vuonna 2008 julkaistu ensimmäinen
osa ulottuu vuoteen 1945 asti eli teos kattaa miltei koko aikajakson, jolloin yliopistollisia kotitalousvirkoja Suomessa suunniteltiin. Halonen omistaa yliopistollisen kotitalousopetuksen perustamiselle erillisen luvun. Kotitalousideologian voimistuminen herätti kotitalouksia koskevan tieteellisen
tiedon tarpeen. Pula-ajat ja sotavuodet kärjistivät kehityksen. Myös Heinonen kirjoittaessaan kymmenen vuotta aikaisemmin kuluttajapolitiikan kehittymisestä 1900-luvun Suomessa selittää teoksessaan kotitalousideologian voimistumisen 1920-luvulla perustaksi, jolle kotitalous kansantaloudellisena käsitteenä luotiin.66
62
Klinge & Leikola 1990, s. 369.
Asetus n:o 300/1969 (9.5.1969).
64
Kodin taloustieteen opetus olisi toisin sanoen levännyt kotitalousekonomisen, kuluttajaekonomisen ja kuluttajapoliittisen tutkimuksen varassa. Tutkimusten ensimmäinen ryhmä olisi tarkoittanut uutta, kodin taloustieteen teoriaa luovaa
tutkimusta. Toinen ryhmä olisi ollut kuluttajatutkimusta kotitaloudellisesta näkökulmasta tehtynä vastapainoksi liiketaloustieteiden yksityistaloudellisesta näkökulmasta tehtyyn kuluttajatutkimukseen. Kolmas tutkimusryhmä olisi tarkoittanut kotitalouden näkökulmaa sosiaalipolitiikkaan. (Vrt. Kuvio n:o 1 tässä tutkimuksessa).
65
Kivinen & Laitakari 1958, s. 158–163, 163–164, 164–166.
66
Halonen 2008, s. 441–448; Heinonen 1998, s. 79.
63
36
Tero Halosen historiatutkimuksen alussa on luettelo Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteelliseen tiedekuntaan vuoteen 1945 mennessä perustetuista professorien ja apulaisten viroista ja ensimmäiset kotitalousprofessuurit mainitaan myöhemmin. Kodin taloustieteen professuuri
perustettiin asetuksella 31.1.1946 ja ravintokemian professuuri 14.3.1947 annetulla asetuksella toisen maailmansodan jälkeen.67 Kirjassa on kotitaloudelle omistettu luvut: ”Kotitalousideologia voimistuu” (seitsemisen sivua) ja ”Yliopistollinen kotitalousopetus perustetaan” (kahdeksan sivua).68
Halosen tutkimuksessa on yhteensä 569 sivua, joten hän omistaa alle kolme prosenttia kirjansa kokonaissivumäärästä suoranaisesti kotitalousopetukselle. Prosenttilukua nostaisi luvun ”Suomalainen
ravitsemustutkimus alkaa” sivumäärä,69 jos luku laskettaisiin kotitalousopetusta koskevien lukujen
joukkoon. Yksiselitteisesti Halonen ei sitä tee ja syy on selvä: ravitsemustutkimusta harjoitettiin
yliopistolla jo kauan ennen kotitaloustieteiden syntyä.
Halonen liittää kyllä varhaiset ravitsemustutkimukset ja kotitalousideologian toistensa yhteyteen
sanomalla, että ensimmäisen maailmansodan pulakauden jälkeen voimakkaasti noussutta kotitalousideologiaa edelsi ravitsemustutkimuksen alkaminen 1800-luvun lopulla Aleksanterin-Yliopistossa.
Tämän voi kuitenkin ymmärtää useammalla kuin yhdellä tavalla. Oliko kotitalousideologia, jonka
voimistuminen vaikutti kotitaloustieteiden perustamiseen, seurausta tieteellisen ravitsemustutkimuksen alkamisesta ja kehitys eteni kohti ravintokemian professuuria? Jos näin ajateltaisiin, ravitsemustutkimuksen voisi sisällyttää varhaisesta itsenäisestä alustaan lähtien kotitaloustieteiden tutkimuskenttään. Voidaan toisaalta myös ajatella, että ravitsemustutkimuksen laaja-alaiselta tiedepohjalta kohosi muitakin ideologioita ja tutkimusta kuin vain kotitalousideologia ja kotitaloustieteet.
Ihmisen ravitsemuksen ohella luonnollisesti myös eläinten ja nimenomaan kotieläinten ravitsemus
kiinnostaa tutkijoita ja ihmisen ravitsemus on kiinnostava paitsi ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden
kannalta myös esimerkiksi elintarviketeollisuuden kannalta – kemian mahdollisuuksien kannalta.
Tero Halosen mukaan kotitalousideologiaa edelsi ravitsemustutkimuksen alkaminen ja vuonna
1947 perustettiin ravintokemian professuuri.70 Ravintokemian professuuri edusti kotitaloustieteiden
luonnontieteellistä sisältöä ja kodin taloustiede edusti puolestaan niiden yhteiskuntatieteellisiä
opinaloja. Maataloustieteiden alku oli ollut vastaavanlainen, sillä vuonna 1896 oli ensimmäisiksi
67
Halonen 2008, s. 4–5 ja 448. Viittaus teokseen Kivinen & Laitakari 1958, s. 161–164.
Halonen 2008, s. 410–417 ja 441–448. – Historiateoksen yllä mainitut kaksi lukua on poimittu sellaisenaan (vain
muutama poisto ja eräitä kappaleiden siirtoja on tehty) Tero Halosen väitöskirjaan Maaseutuopistoista yliopistoon
(2010). Kotitalousideologia voimistuu käsittää sivut 278–283 ja luku Kotitalousopetus akatemisoituu sivut 301–307.
69
Halonen 2008, s. 419–425.
70
Halonen 2008, s. 419 ja 448.
68
37
maataloustieteiksi perustettu luonnontieteisiin painottuva maanviljelyskemia ja -fysiikka sekä yhteiskuntatieteisiin painottuva maanviljelystalous ja maanviljelysoppi.71
Visa Heinonen on käsitellyt kotitalousideologiaa ja Laura Harmajaa kotitaloustieteen suomalaisena edustajana sekä kodin taloustieteen syntyä väitöskirjassaan ”Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki”. Kodin taloustieteen professori Elli Saurio kyllä mainitaan mutta kotitaloustieteiden varsinaisen suunnitteluvaiheen ja organisoimisen Heinonen sivuuttaa. Kodin taloustiede kulutustutkimuksena korostuu. Kuluttajaekonomia-nimiseen yliopistolliseen kurssikirjaan Visa Heinonen on
laatinut katsauksen kuluttajaekonomian juurista.72
Kotitaloustieteiden suunnitteluvaihetta on muisteltu kotitaloustieteiden juhlavuosina. Kun kodin
taloustieteen laitos saavutti 30 vuoden iän vuonna 1976, Kotitalouden Kandidaatit, kodin taloustieteen laitos ja Kotitalous- ja Ravitsemustieteiden opiskelijat järjestivät 13. toukokuuta tiedotustilaisuuden kansanedustajille ja tiedottajille Helsingin Viikissä. Kodin taloustieteen opetus ja tutkimus
olivat laajenemassa Euroopassa. Virkaan vuonna 1950 nimitetty Elli Saurio oli ollut ensimmäinen
kodin taloustieteen professori Euroopassa mutta 30 vuotta myöhemmin kodin taloustieteen oppituoli oli Euroopan maista jo Hollannissa ja Saksassa ja opetuksen aloittamista suunniteltiin Sveitsissä
ja Puolassa. Kodin taloustieteen tutkimusalue oli laaja:
Tutkimusalue käsittää kotitalouden kolme pääfunktiota: kulttuurifunktion, sosiaalisen funktion ja taloudellisen funktion. Lisäksi kodin taloustieteen alue ulottuu kotitalouden toiminnan ja
muun yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen tarkasteluun kotitalouden eri funktioiden pohjalta. Laitoksen tutkimustoiminta on kohdistunut pääosaltaan taloudellisten ongelmien selvittämiseen. Huomattava osa kohdistuu kuluttajakäyttäytymiseen. Kulutuksen ohella laitoksen
tutkimukset kohdistuvat kotitalouden tuotantotoimintaan, kuten ruokatalouteen ja ravintokustannuksiin, kotitalouden työkustannuksiin ja niin edelleen.73
Unto Vartiovaara, joka oli eräs kotitaloustieteiden suunnittelijoista, kirjoitti yliopistollisen kotitalousopetuksen aloittamisesta 1940-luvulla.74 Kirjoitus sisälsi poimintoja 13. toukokuuta 1976 kodin
taloustieteen laitoksella pidetystä puheesta. Unto Vartiovaaraa haastateltiin myös Helsingin Sanomiin kodin taloustieteen merkkivuoden kunniaksi75 ja artikkelin kuvatekstissä selostetaan, että professori Vartiovaara oli kuvanottohetkellä ”taloustieteen kauhukakaran ainoa elossa oleva kummi”. –
Ilman hyväntahtoisia ”kummeja” kotitaloustieteitä ei olisi Helsingin yliopistoon saatu.
71
Halonen 2008, s. 4 ja 167; Kivinen & Laitakari 1955, s. 17 ja 21.
Heinonen 1998, s. 92–107 ja 228–238; Heinonen 2005, s. 24–46.
73
Anon. 1976 (otsikolla ”Kodin taloustiedettä Helsingin yliopistossa 30 vuotta”), s. 216.
74
Vartiovaara 1976, s. 218–220. Myös Marjatta Turkka muisteli samassa Kotitalous-lehden numerossa kodin taloustieteen perustamista. (Lähde: Turkka 1976, s. 265).
75
Packalén 1976, s. 16.
72
38
Kodin taloustiedettä nimitettiin juhlavuoden artikkelissa taloustieteen kauhukakaraksi, sillä Vartiovaaran mukaan ”kotitaloustieteiden tulo Helsingin yliopistoon oli ollut kulttuuriskandaali ja varsinkin filosofisen tiedekunnan humanistit olivat vastustaneet ankarasti siivoustieteiden ottamista
pyhään korkeampaan opetukseen ja tutkimukseen”. Professori Vartiovaaran ohella kummeina olivat
toimineet filosofian maisterit Ella Kitunen ja Laura Harmaja sekä filosofian tohtori Katri Laine.
Yhteensä kolme professoria oli kunnostautunut 1940-luvulla kodin taloustieteen kummeina:
Ellei professori Artturi I. Virtanen niin innokkaasti olisi puolustanut kotitalousaineiden tuloa
yliopistoon, olisivat humanistit todennäköisesti saaneet hankkeen raukeamaan. Maatalousekonomian professori Rurik Pihkala kypsytteli sitten oppituolia lopulliseen muotoonsa yhdessä
maisteri Laura Harmajan kanssa.
Kotitaloustieteiden perustamisen asiantuntija mikrobiologian professori Unto Vartiovaara ei selitä
tarkemmin, miksi professori A. I. Virtanen, kemisti, niin innokkaasti puolusti kotitaloustieteitä. On
vaikea uskoa professori Virtasen kuuluneen ”kotitalousväkeen”. ”Kummeista” lähinnä vain naiset
edustivat kotitalousalaa. Professori Vartiovaara jättää selostamatta myös sen, miksi maanviljelyksen
taloustieteen professori Rurik J. Pihkala kannatti kotitalousaineiden tieteellistämistä.
Vuonna 1986 kodin taloustieteen laitos täytti 40 vuotta ja siihen kymmenlukujen lisääntyminen
katkesi, koska kodin taloustiede lakkautettiin vuonna 1995. Juhlavuoden laitosesitteessä kerrottiin
laitoksen synnyn historiasta ja laitoksen toiminnasta. Esikuva tuli Yhdysvalloista – maatalousneuvonnan yhteydessä oli havaittu kotitalouksien kaipaavan uutta tieteellistä tietoa. Helsingin yliopiston ensimmäisen oman aloitteen laati professori Rurik J. Pihkala mutta useita aloitteita tarvittiin:
Suunnittelutyössä oli merkittävä panos maisteri Ella Kitusella, Laura Harmajalla sekä Katri
Laineella. Yliopiston rehtori Rolf Nevanlinnan johdolla työskennellyt toimikunta, jonka jäseninä olivat muun muassa professorit Rurik Pihkala, A. I. Virtanen ja Unto Vartiovaara esitti
vuonna 1943 kotitalousopetuksen aloittamista yliopistossa. Helsingin yliopisto piti asiaa kiireellisenä. Samaan aikaan eduskunnassa emäntä Aino Luostarisen aloitteesta kaikkien naiskansanedustajien ja useiden mieskansanedustajien kannattamana tehtiin aloite yliopistollisen
kotitalousopetuksen aloittamisesta.76
Kodin taloustieteen historian kuvaukseen sisältyy tässäkin tapauksessa joitakin epätarkkuuksia.
Rehtori Nevanlinnan puheenjohdolla työskennellyt konsistorin asettama toimikunta jätti lausuntonsa keväällä 1944, ei siis vuonna 1943. Professori Vartiovaara ei ollut mukana konsistorin toimikunnassa syystä, että hänen virkansa oli tuolloin vielä kiinteä ylimääräisen professorin virka ja konsistorin jäsenet olivat kaikki varsinaisia professoreja. Kansanedustaja Aino Luostarinen (1889–1953),
76
Anon. 1986 (otsikolla ”Kodin taloustieteen laitos 40 vuotta”), s. 6.
39
joka vuonna 1945 oli aloittanut Maalaisliiton Naisten puheenjohtajana, teki aloitteita kotitaloustieteiden perustamisen puolesta mutta myös Helena Virkki teki vuonna 1945 eduskunnassa rahaaloitteen korotetun määrärahan osoittamisesta kotitalousopetuksen järjestämiseksi Helsingin yliopistossa. Aino Luostarinen oli aktiivinen kotitaloustieteiden puolestapuhuja:
Aino Luostarinen piti välttämättömänä, että tieteellinen tutkimus saadaan palvelemaan käytäntöä sekä maa- ja kotitaloudessa että myös muussa tuotannollisessa toiminnassa ja ajoi eduskuntapuheenvuoroissaan sekä aloitteillaan kodin talouden professuuria yliopistoon, mikä
myös toteutui. Puhuessaan vuonna 1946 eduskunnassa ravintokemian oppituolin puolesta hän
sanoi: ”Onhan meillä kauan ollut kotieläinten ruokinnalla, kasvien lannoittamisella, metsien
arvioimisella ja monilla vierailla kielillä sekä muilla tärkeillä ja vähemmän tärkeillä asioilla
omat professorinsa yliopistossa – niin kuin olla pitääkin. Mutta eikö olisi jo vuosia sitten tarvittu tieteen tutkivaa silmää ja opastavaa kättä siellä, missä pidetään huolta ihmisestä?77
Kun kansanedustaja Luostarinen vuonna 1946 teki aloitteen ravintokemian perustamisen puolesta,
aloite johti määrärahojen saamiseen valtion budjettiin ravintokemian opetusvirkaa varten. 78
Vuonna 1994 kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professuurin perustamisesta oli kulunut 25
vuotta ja historiikissa käytiin läpi kolmen kotitaloustieteen: kodin taloustieteen, ravintokemian ja
kodin teknologian synty.79 Ensimmäisissä yliopistollista kotitalousopetusta koskeneissa eduskuntaaloitteissa, jotka kansanedustaja Kaino Oksanen laati, kodin taloustieteen rooli korostui. Koska ehdotettu järjestely olisi ollut huomattavasti halvempi vaihtoehto kuin erillisen kotitalouskorkeakoulun perustaminen, sivistysvaliokunta oli Oksasen toivomusaloitteelle myötämielinen ja lausui mietinnössään vuoden 1930 valtiopäivillä aloitteen johdosta:
Pääasia on, että tämä [kotitalous]opetus tulee rajoitetuksi kotitalouden taloudelliseen puoleen
jättämällä tekninen puoli pois, jolloin se ei myöskään tule tarvitsemaan mitään kalliita laboratorioita eikä muita sen tapaisia laitoksia.80
Kotitaloustieteiden perustamista koskevissa artikkeleissa ja muissa kirjoituksissa on silloin tällöin
epätarkkuutta. Aulanko & Vepsäläinen väittävät muun muassa, että Helsingin yliopisto teki vuonna
1941 virkaehdotuksen, joka koski ravitsemuksen kotitaloustieteellistä virkaa ja kotitalouden ekonomian virkaa. Tämähän ei pidä paikkaansa, sillä tuolloin ehdotettiin kodin teknologian ja kodin
77
Väänänen 1980, s. 192–193.
Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 12.
79
Kodin taloustiede, ravintokemia (ravitsemustiede-nimisenä) ja kodin teknologia laskettiin 70- ja 80-luvuilla kotitaloustieteisiin kuuluviksi. Sittemmin ravitsemustiede irrotettiin kotitaloustieteistä.
80
Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 11.
78
40
taloustieteen opetusvirkoja. Myös väite, että vuonna 1943 professorien Kivinen ja Vartiovaara jättämässä virkaehdotuksessa olisi ehdotettu kolmea uutta professorin virkaa, on perätön:
Ehdotettujen virkojen opetusaloja olivat: 1) biokemia, joka olisi tarpeen tiedekunnan eri opintosuuntia varten, 2) kodin teknologia, jonka piiriin kuuluivat ruoanvalmistuksen, kodinhoidon
ja työorganisaation kysymykset sekä 3) kodin taloustiede, jonka merkitystä korosti maisteri
Laura Harmajan tutkimustyö 1920- ja 1930-luvuilla. Yliopiston konsistori ei hyväksynyt kolmikantaehdotusta, vaan useamman vuoden tinkimisvaiheen jälkeen saatiin viimein valtioneuvostoon ehdotus, jossa oli kaksi professorin virkaa. Asia käsiteltiin konsistorissa 1944.81
– Vuonna 1943 jätetyssä virkaehdotuksessa esitettiin vaatimattomat opettajan virat kodin teknologiaan ja kodin taloustieteeseen. Oli sota, piti säästää. Outoa on, että säästösuunnitelma ei miellyttänytkään konsistoria, vaan se asetti oman toimikunnan, joka työskenteli keväästä 1943 vuoden
eteenpäin arvovaltaisena puheenjohtajanaan – hämmästyttävää kyllä – itse Helsingin yliopiston rehtori R. Nevanlinna. Tämä konsistorin asettama toimikunta korvasi kodin teknologian ravintokemialla, johon esitti professorin virkaa kuten myös kodin taloustieteeseen. Konsistorin toimikunnan virkaehdotukset sisällytettiin valtion tulo- ja menoarvioon 2–3 vuoden kuluessa.
Aili I. Jokelainen82 on kirjoittanut kotitaloustieteiden ja erityisesti kodin teknologian historiasta.
Jokelaisen mukaan kotitalousopetuksen ja tutkimuksen historiassa 1870-luku on tärkeä, sillä silloin
USA:ssa aloitettiin yliopistollinen kotitalousopetus ja luotiin edellytykset alan tutkimustoiminnalle.
Suomessa tutkimuksen suunnittelu-, kehittämis- ja koordinointityö käynnistettiin jo 1910-luvulla
valtion, tutkimusta tukevien säätiöiden ja kotitalousjärjestöjen yhteistyönä mutta vasta 1940-luvulla
tutkimustoiminta aktivoitui ja laajeni uusille alueille.83 – Jokelaisen kirjoituksessa korostuu kodin
teknologian rooli kotitaloustieteiden joukossa:
Määrärahan saaminen toista kotitalousainetta, ravitsemustieteen professuuria varten oli jo helpompi. Tämä onnistui jo seuraavana vuonna. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului kodin teknologian professuuri, joka kiireellisyysjärjestyksessä oli vieläpä ensimmäinen. Esitystä perusteltiin sillä, että kodin teknologian piiriin kuuluvat asiat, materiaalioppi ja työkysymykset sekä
alalla suoritettava kokeellinen tutkimustyö ovat keskeisintä alaa kotitalousopetuksessa. Kuten
tiedämme, teknologian professuurin saamista jouduttiin odottamaan yli kaksi vuosikymmentä,
ennen kuin se saatiin täydentämään kotitalousopetusta. Kotitalous kuuluu luonnontieteellisteknologisiin aineisiin. Sitä se pääosiltaan kieltämättä on, kun tarkastellaan kotitalousopetuksen ja -työn keskeisiä osa-alueita, ihmisen ravitsemusta, asunnon ja tekstiilien hoitoa.84
81
Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 11–12.
Kodin teknologian professori emerita Ida Aili Jokelainen (s. 1924). Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti 1956
ravintokemia pääaineena, lisensiaatti 1959 ja maatalous- ja metsätieteiden tohtori 1965. Helsingin yliopiston kodinhoito-opin opettaja 1965–1970, kodin teknologian vt. professori 1970–1973, kiinteä ylimääräinen professori 1973–1977,
varsinainen professori vuodesta 1977.
83
Jokelainen 1978a, s. 132.
84
Jokelainen 1978b, s. 329–330.
82
41
Myös sovelletuilla tieteenaloilla, joihin kotitaloustieteet kuuluivat, tutkimuksen tuli tukeutua perustieteisiin. Kotitalousalan olemassaolon ja kehittymisen edellytys oli uutta tietoa luova, luotettava ja
kotitalouden omasta näkökulmasta tehty tutkimus. Kotitalousopetuksen keskeisten aineiden opetuksen tuli kaikilla opetuksen tasoilla aikaisempaa enemmän nojautua kemian ja fysiikan varaan.
Ravitsemustieteen laitos, joka täytti 40 vuotta vuonna 1987, oli maan ainoa ravitsemusalan korkeakouluopetusta antava laitos perustamisestaan aina 1980-luvulle saakka. Malli ravintokemian
perustamiselle oli haettu Yhdysvalloista ja sikäläisen tavan mukaan ravintokemian laitos sijoitettiin
maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Siellä oli ravintokemiaa tukevia sopivia perus- ja sivuaineita sekä luontevat yhteydet elintarvikkeiden alkutuotantoon ja kulutukseen.85
Vuosina 1967–1987 ravitsemustieteen laitoksesta oli maatalous-metsätieteistä tai elintarviketieteistä – kahdella eri tutkintonimikkeellä – valmistunut yhteensä kaksikymmentäyksi lisensiaattia ja
kolmetoista tohtoria. Ravitsemustiede oli monialainen tiede ja siksi sivuaineopintojen kirjo oli laaja:
Ravitsemustieteen tutkintoihin vaadittavat sivuaineopinnot on voitu suorittaa yhtä hyvin biologisten tieteiden (esim. biokemia, fysiologia, kemia, mikrobiologia) kuin yhteiskunta- ja
käyttäytymistieteidenkin (esim. sosiologia, sosiaalipsykologia) sekä erityisesti aiemmin myös
kotitaloustieteiden alueella.86
Anonyymi kirjoittaja toteaa ravintokemian laitoksen opetuksen ja tutkimuksen 1960-luvun loppupuolelle saakka kattaneen sekä ravitsemus- että elintarviketieteet. Vuonna 1973 ravintokemia muutettiin ravitsemustieteeksi. Ravitsemus- ja elintarvikeala olivat eriytyneet 1960-luvun lopulla, jonka
jälkeen ravintokemian laitos keskittyi opetuksessaan ja tutkimuksessaan ihmisen ravitsemukseen.
Ravitsemustiede ja ravintokemia katsottiin identtisiksi oppiaineiksi vaiheessa, jolloin ravitsemustieteen laitoksen esitteessä kirjoitettiin laitoksen yli 50 vuotta jatkuneesta taipaleesta:
Ravitsemustieteen opetus alkoi Helsingin yliopistossa vuonna 1947, jolloin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin ravintokemian varsinainen professorin virka
ja vastaava laitos. Laitosta johti sen perustamisen jälkeen neljännesvuosisadan ajan Paavo
Roine, jota voidaan hyvällä syyllä pitää ravitsemusopetuksen isänä.87
Esitteessä kerrotaan, että ravintokemian opetus jaettiin jo laitoksen toiminnan alkuaikoina kotitaloudelliseen ja biokemialliseen suuntaan. Myöhemmin biokemiallinen suunta muutettiin elintarvi85
Anon. 1987 (otsikolla ”Ravitsemustieteen laitos 40 vuotta”), s. 2.
Anon. 1987 (otsikolla ”Ravitsemustieteen laitos 40 vuotta”), s. 4. – Ihmisen ravitsemusta tutkiva ravitsemustiede
luettiin kotitaloustieteisiin vain 80-luvun lopulle asti, jonka jälkeen tilanne muuttui.
87
http://honeybee.helsinki.fi/MMKEM/RAV/hislyh.htm – sivu 1/1 luettu 24.5.2000.
86
42
kesuunnaksi, kunnes vuonna 1968 elintarvikekemia ja -teknologia irtaantuivat ravintokemian yhteydestä itsenäisiksi oppiaineiksi. Vuonna 1973 ravintokemian nimi muutettiin ravitsemustieteeksi
ja opetusalaksi määriteltiin ihmisen ravitsemus, kansanravinto ja ruoanvalmistus. Ravitsemustieteen
laitoksen lyhyen esittelyn viimeisessä lauseessa mainitaan, että Antti Ahlström oli toiminut ravitsemustieteen professorina vuodesta 1977 lähtien.
Aineensa juhlavuoden kunniaksi ravitsemustieteen professori Antti Ahlström kirjoitti kansainväliselle lukijakunnalle laajan artikkelin suomalaisen ravitsemustieteen opetuksesta ja tutkimuksesta:
The purpose of this article is to look at how nutrition has developed as a discipline, and also to
examine other related factors which have contributed to the field of nutrition research during
the past decades in Finland.88
Artikkelissa kuvataan ravitsemustieteen todella pitkää historiaa Suomen yliopistossa. Ravitsemusta
koskevia väitöksiä oli näet Turun yliopistossa jo 1700-luvun alkupuolella mutta empiiriset tutkimukset käynnistyivät vasta 1800-luvulla. Suomalaisen ravitsemustutkimuksen perustaja oli Robert
Tigerstedt (1853–1923) ja Carl Tigerstedt (1882–1930) jatkoi isänsä työtä. Sitten biokemisti A. I.
Virtanen (1895–1973) aloitti ravintotutkimuksensa. Rehututkimukset johtivat hänet aiheeseen. Antti
Ahlström korostaa biokemisti Virtasen suurta roolia tiedemaailmassa:
Virtanen was awarded the Nobel prize for chemistry in 1945. He had a general interest in issues concerning food consumption and public health. In the late 1930s, the Committee for
Public Health Nutrition, led by Virtanen, compiled extended reports which, for the first time,
took vitamins into consideration. During the Second World War attention was focused on the
deficiency of vitamins A and C.89
Lisättäköön, että valtioneuvoston 23. tammikuuta 1936 asettamaa Kansanravitsemuskomiteaa [the
Committee for Public Health Nutrition] ei johtanut A. I. Virtanen ainakaan muodollisesti, vaan johtajana toimi aluksi kansanedustaja, tohtori O. Reinikainen ja tohtori Reinikaisen tultua syksyllä
1938 nimitetyksi hallituksen jäseneksi sosiaaliministerinä, määrättiin komitean puheenjohtajaksi
22.9.1938 sotaväen ylilääkäri, lääkintäkenraalimajuri V. F Lindén.90 Biokemiallisen tutkimuslaitoksen johtaja, professori A. I. Virtanen oli kyllä komitean jäseniä. Komitean jäseniin kuului myös
Suomalaisen Marttaliiton toiminnanjohtaja, filosofian maisteri Elli Saurio.91 Vitamiiniasia otettiin
Suomessa suhteellisen myöhään esille, mikäli Ahlströmin väitteeseen on uskominen. Miettinen ker88
Ahlström 1997, p. 111.
Ahlström 1997, p. 111.
90
Komiteanmietintö 1940:5, s. 3–4.
91
Ylilääkäri V. F Lindénin muistelmakirjassa on kuva vuonna 1936 asetetun kansanravitsemuskomitean kokoonpanosta: yhdeksästä jäsenestä naisia on kolme ja eräs naisista on maisteri Elli Saurio. (Lähde: Lindén 1972, kuvaliite).
89
43
too, että varsinainen vitamiinitutkimus sai alkunsa jo vuosina 1906–1912 englantilaisen Hopkinsin
ynnä muiden tutkimuksista ja Norjassa keksittiin C-vitamiini vuonna 1913.92
Antti Ahlströmin mukaan tieteellinen ravitsemustutkimus ymmärrettiin tärkeäksi jo 1920-luvulla.
Tuolloin tehtiin eduskunta-aloite kotitaloustieteen perustamiseksi ja kotitaloustiede olisi sisältänyt
myös ravitsemusopintoja. 1930-luvulla kansanterveyskomitea ehdotti kahta professorin virkaa ravitsemustieteeseen, toista Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan ja toista maatalous- ja
metsätieteelliseen tiedekuntaan.93 Sotien jälkeen esitys uudistettiin ja ravintokemia perustettiin
vuonna 1947 maatalous- ja metsätieteelliseen tiedekuntaan. Antti Ahlström katsoo, että käytännöllisyys puolsi ravintokemian jakamista kahteen opetuslinjaan:
As with the American model a natural connection with those branches of science concerned
with the primary production and consumption of foods was formed. Paavo Roine (1914–1973)
was nominated professor. He was the President of the International Union of Nutritional Sciences (UNS) in 1969–1972. In developing the teaching structure, it was considered practical
to divide the area into two fields: one towards home economics, and the other towards biochemistry. In 1973, subject name was changed into “Nutrition”, and its scope was defined as
human nutrition, public health nutrition, and food preparation. This development was greatly
influenced by the receipt of financial support from the American W. K. Kellogg Foundation,
starting in 1968. With this support, the teaching of Food Chemistry and Technology could be
separated into its own subject.94
Ravitsemustieteen suhdetta kotitaloustieteisiin Antti Ahlström ei erityisemmin kommentoi mutta
vuonna 1992 tapahtuneen maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan organisaatiouudistuksen vaikutus mainitaan: ravitsemustiede liitettiin soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokseen.
Tutkimuksen rakenne
Tutkimuksen pääotsikon valintaa perustellaan tutkimuksen aloitusluvussa. Johdantoluvun ensimmäisessä alaluvussa esitellään tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset. Yliopistohistorian, tieteen
historian ja koulutuksen historian näkökulmien soveltuvuutta tutkimuksessa käytettäväksi pohditaan
toisessa alaluvussa. Johdantoluvun kolmas alaluku sisältää tietoja käytetystä tutkimusmetodista,
lähdeaineistoista ja tutkimuksen rakenteesta.
92
Miettinen 1965, s. 9 ja 16.
Itse asiassa kansanterveyskomitea ei ollut ehdotuksen takana, vaan kyseessä oli toivomusaloite, jonka kansanedustaja
Miina Sillanpää ynnä muut olivat jättäneet helmikuussa 1937. (ks. alaviite n:o 74 tässä tutkimuksessa).
94
Ahlström 1997, p. 112.
93
44
Toisessa pääluvussa käydään lyhyesti läpi niin sanottujen kotitaloustieteiden tiederyhmään kuuluneiden tieteiden nykyinen tilanne Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Kotitaloustieteitä oli Helsingin yliopistossa enimmillään kahdessa tiedekunnassa. Nykyään niitä
edustavat Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kotitalousopettajan koulutuslinjat. Pohdinta, joka koski kotitalousopettajankoulutuksen siirtämistä käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta (entinen kasvatustieteellinen tiedekunta) maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan kahden kotitaloustieteen (kuluttajaekonomia ja koti- ja laitostalousteknologia) vahvistamiseksi, ei johtanut kotitalousopettajakoulutuksen siirtoon käyttäytymistieteellisestä tiedekunnasta Viikkiin ja
maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kotitalousalan koulutusohjelma lakkasi olemasta. Toisessa
pääluvussa on erilliset alaluvut jokaiselle maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kolmesta kotitaloustieteestä: ravintokemia, kodin taloustiede ja kodin teknologia. Tieteenalat on esitelty siinä järjestyksessä, missä ne katosivat kotitaloustieteiden tiederyhmästä.
Kolmannen pääluvun aiheena on kodin taloustieteen osa niissä suunnitelmissa, joita kotitalousaineiden tieteellistämisestä tehtiin Helsingin yliopiston ulkopuolella. Esikuva kodin taloustieteelle
saatiin ulkomailta mutta suunnittelijoiden tuli ottaa huomioon tilanne kotimaassa: Oliko kodin taloustieteelle kysyntää suomalaisessa yhteiskunnassa? Löytyisikö kotitaloudellisiin opetusvirkoihin
potentiaalisia hakijoita? Parikymmentä vuotta jatkuneen aktiivisen suunnitteluvaiheen aikana tuonti-idea yleisen kotitaloustieteen (home economics) kodin taloustiede -oppiaineesta (household
economics) mukautui vastaamaan suomalaisten ongelmiin tai suomalaiseen tieteellisen tiedon kysyntään. Kysynnän voimistuessa, kodin talousasioiden selvittely kehittyi vastaamaan siihen. Termistö hioutui. Kodinhoidon opetukseen sisältyneistä ”kodin talouspuolen” asioista kehkeytyi ensi
alkuun kotitalouskoulujen, -opistojen ja kotitalousopettajaopistojen kodin talousoppi, jonka opetussisältöjen pohjalta kehitettiin kodin taloustieteen oppisisältöä.
Kodin taloustieteen tarve tai kysyntä kasvoi naiskoulutuksen, naisten yhteiskunnallisen roolin ja
lainsäädännön kehittymisen ja muuttumisen myötä. Kotitaloustyö (ja maataloustyö) oli ollut ehdottomasti yleisin naisten toimintakenttä. Sitten yliopistokoulutus ja entistä laajemmat työmarkkinat
avautuivat naisille. Naisten hallinta- ja käyttöoikeus omiin tuloihinsa ja omaan omaisuuteensa vahvistui esimerkiksi vuoden alussa voimaan astuneen avioliittolain myötä, joka lisäsi naineiden naisten taloudellista itsenäisyyttä. Kasvaneen taloudellisen toimintavapauden seurauksena erityisesti
naiset kiinnostuivat kotitalouden taloustieteestä – ja muistakin kotitaloustieteistä. Kodin taloustieteestä tuli historiasyistä naisten opinala mutta sitähän sen ei olisi tarvinnut olla pelkästään.
45
Alaluvussa 3.5. pohditaan uuden tieteenalan synnyn edellytyksiä. Tero Halonen käytti väitöskirjassaan (2010) uuden tieteenalan synnystä termiä ”akateemistuminen”. Alaluku 3.6. on rakennettu
tutkimuksen kuluessa valmistuneiden kahden erillisselvitysten95 varaan ja lähdeviitteitä on vähän
eivätkä sivuun jätetyt lähdemerkinnät ole mukana käsillä olevan tutkimuksen lähdeluettelossa mutta
vastaava asiasisältö on varustettu täydellisillä lähdeviitteillä.
Neljäs luku on omistettu sille kotitaloustieteen suunnittelulle, joka alkoi Helsingin yliopistossa
1930-luvulla. Ensimmäinen alaluku käsittelee yliopistollisen kotitalousopetuksen suunnittelua osana linjamuotoisen agronomi(a)tutkinnon kehittämissuunnittelua. Pääsuunnittelijana toimi maanviljelyksen taloustieteen professori Rurik Jonatan Pihkala. Maataloustieteiden opetus- ja tutkimusalaa
haluttiin laajentaa, vahvistaa ja monipuolistaa muun muassa kotitaloustieteisiin painottuvalla linjalla. Agronomiaopinnoissa meijerioppi ja kotieläinoppi kiinnostivat naisylioppilaita, koska hyvin
monet heistä valmistuttuaan työskentelivät juuri kotieläinhoidon parissa ja myös maidon jatkojalostus työllisti naisia. Kotieläinopin laitoksen tarjoama yleisen ravinto-opin opetus muodosti luonnollisen liittymän jo olemassa olevista maataloustieteistä kotitaloustieteiden suunnitteluun. Kotitaloustieteiden suunnittelun eräänä tehtävänä oli toisin sanoen linjata jo yliopisto-opetuksena perinteen
omaavan ravinto-opin opetus uusien tieteenalojen: luonnontieteellisen kodin teknologian ja yhteiskuntatieteellisen kodin taloustieteen kanssa. Kolmea uutta professuuria kaavailtiin mutta toisin kävi.
Neljännen pääluvun toinen alaluku sisältää tiedot Helsingin yliopiston tuottamista kotitaloustieteiden virkaehdotuksista. Ensimmäinen virkaehdotus jätettiin kevättalvella 1941 ja ensimmäinen kotitalousprofessuuri – kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka – saatiin valtion vuoden 1946 tulo- ja menoarvioon. Professori Pihkalan panos ensimmäisen yliopistollista kotitalousopetusta koskevan virkaehdotuksen syntymiseen oli keskeinen.
Viidennen pääluvun mukanaolo tutkimuksessa perustuu kirjoittajan tulkintaan kotitaloustieteitä
koskevan suunnittelun ja elintarviketieteitä koskevan suunnittelun risteämisestä 1940-luvulla. On
olemassa tulkintamahdollisuus, että suunnittelun kohteena olleen kotitaloudellisen tieteenalan nimen muutoksen kodin teknologiasta ravintokemiaan merkitsi siirtymää kotitaloustieteellisen suunnittelun puolelta elintarviketieteiden suunnittelun alueille. – Kärjistäen voitaisiin kysyä, oliko ravintokemia sanan varsinaisessa mielessä kotitaloustiede. Syntyikö ihmisen ravitsemukseen keskittyvä
kotitaloudellinen ravitsemustiede vasta 1970-luvulla? Arkistolähteissä on olemattoman niukasti
tietoja 1940-luvulla tai 1950-luvulla Helsingin yliopistossa harjoitetusta elintarviketieteitä koske-
95
Kervinen 2008a ja 2008b.
46
vasta suunnittelusta. Pakeneva kohde on yritetty tavoittaa empiirisen tarkastelun avulla: alaluvut
5.1.2 ja 5.1.3 koskevat maisteri Ella Kitusen väitöstutkimukseksi aikomaa laajaa säilöntätutkimusta.
Työn ohjaajana toimi aluksi professori A. I. Virtanen ja Kitunen tahtoi saavuttaa tohtorinarvon voidakseen hakea kodin teknologian professuuria. Maisteri Kitusen jatkotutkimus ei kuitenkaan koskaan valmistunut ja kodin teknologia perustettiin vasta 1960-luvulla sen jälkeen, kun elintarviketieteet oli irrotettu ravintokemiasta. Kodin teknologian sijaan luonnontieteelliseksi kotitaloustieteeksi
perustettiin professori A. I. Virtasen – kotitalousväeltä tunnustusta saaneella – voimakkaalla myötävaikutuksella ravintokemia ja ensimmäiseksi ravintokemian virkaan nimitetyksi professoriksi saatiin professori Virtasen oppilas, biokemisti Paavo Roine.
Elintarviketieteillä on pitkä historia takanaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä
tiedekunnassa. Meijeriopin apulaisen (apulaisprofessorin) virka perustettiin jo vuonna 1906. Elintarviketiede: meijeriopin (myöhemmin maitotaloustiede) tilanne säilyi staattisena maataloustieteiden joukossa aina 1950-luvulle asti mutta elintarviketieteiden tiederyhmän kasvu vauhdittui kotitaloustiede: ravintokemian suojissa kehitetyn elintarvikekemia ja -teknologia tiedenimikkeen eriytymisen myötä. Kehitystä ei voida pitää sattumanvaraisena. Kodin taloustieteen perustaminen ja lakkauttaminen eivät nekään ole satunnaisia ilmiöitä. Toimintaympäristöön sopeutuviksi ilmiöiksi voisi hyvinkin luonnehtia sekä elintarvikekemian ja -teknologian perustamista että kodin taloustieteen
olemassaoloa. Näitä tapahtumia voidaan tarkastella systeemiteorian näkökulmasta, sillä kehittyvää,
joustavaa systeemiteoriaa sovelletaan enenevässä määrin myös yhteiskuntatieteisiin. Organisaatioiden esimerkiksi voidaan sanoa olevan komplekseja, sopeutuvia, yhteiskunnallisia systeemejä.96
Systeemiteorian kehitys on heijastanut fysiikan teorian kehittymistä newtonilaisesta mekaanisesta
lineaarisesta maailmanselityksestä, jossa tapahtumien tulos on ennalta laskettavissa, kohti kvanttifysiikan epälineaarista maailmanselitystä, jossa tietty lopputulos realisoituu jollakin todennäköisyydellä. Taloustieteissä on keskitytty konkreettisiin ja rahalla mitattavissa oleviin suureisiin. Uuden
systeemiteorian soveltaminen taloustieteisiin saattaisi antaa tilaisuuden nostaa ihminen taloustoimijana entistä keskeisempään asemaan. On mahdollista tutkia ihmistä taloustoimijana systeemiteorian
näkökulmasta – eräitä alkuoletuksia ehkä tarvitaan. Tutkimusongelman kannalta on kiinnostavaa se,
että systeemiteoreettisessa kirjallisuudessa korostetaan systeemin osien toimintavapauden tärkeyttä.
– Vapauden merkitystä tutkimusaiheen ja tutkimusongelman kannalta pohditaan Johdantoluvun
alaluvussa 1.2.2.
96
http://en.wikipedia.org/wiki/Systems_theory (s. 2). Sivusto luettu 12.8.2010; Rihani 2002, s. 7.
47
2. KODIN TALOUSTIEDETTÄ EI ENÄÄ OPETETA HELSINGIN
YLIOPISTOSSA
2.1. Kotitaloustieteitä oli enimmillään kahdessa tiedekunnassa
Professuurina kodin taloustiede oli osa Helsingin yliopiston virkarakennetta. Kodin taloustieteen
laitos edusti puolestaan Helsingin yliopiston organisaatiota. Tieteenalana ja oppiaineena suomalainen kodin taloustiede muodosti osasen kotitaloustieteistä ja siinä samalla suomalaisen tieteen koko
kentästä. Kotitaloustieteet syntyivät kolmanneksi tieteiden ”suurryhmäksi” maataloustieteiden ja
metsätieteiden oheen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1946
asetuksella n:o 99 perustetun kodin taloustieteen perustamisen myötä. Vuonna 1947 perustettiin
ravintokemia asetuksella n:o 200. Kolmanneksi kotitaloustieteiden tiederyhmää edustaneeksi tieteeksi perustettiin kodin teknologia vuonna 1969 (A 300/1969). Siihen päättyi kotitaloustieteiden
kasvukehitys maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ja tätä kirjoitettaessa kotitaloustieteitä ei
enää ole kyseisessä tiedekunnassa.
Kun kotitaloustieteitä suunniteltiin, pidettiin mahdollisena, että ne laajenisivat erillisen kotitalouskorkeakoulun muodostavaksi tiederyhmäksi.97 Toisin kuitenkin kävi: kotitaloustieteiden opetus ja
tutkimus on loppunut maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, eikä niitä yleiskäsitteestä eriytyneinä tiedenimikkeinä ole enää muissakaan Helsingin yliopiston tiedekunnissa. Helsingin yliopiston
käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kotitalousopettajan koulutuksen tutkinto-ohjelmassa opiskelija
voi valita kahden pääaineen – kotitaloustieteen ja kasvatustieteen – välillä.98 Vielä vuonna 1986
kotitaloustieteitä opetettiin Helsingin yliopistossa kahdessa tiedekunnassa:
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ovat edustettuina kolme keskeistä tieteenalaa.
Vuodesta 1975 lähtien, jolloin kotitalousopettajaopisto liitettiin hallinnollisesti Helsingin yliopistoon, kotitalousopetusta on annettu myös kasvatustieteiden osastossa.99
Anonyymi kirjoittaja piti vuonna 1986 resurssien säästön kannalta tarkoituksenmukaisena, että pienet opiskelijamäärät huomioon ottaen opetus keskitettäisiin yhteen tiedekuntaan.
97
Cajanderin komitean mietinnöissä kotitaloudellisen aineen nimi muuttui. Ensin suunniteltiin kodin taloustieteen perustamista, sitten yleisen kotitaloustieteen ottamista opetusohjelmaan. Muutoksella varauduttiin mahdollisuuteen, että
kotitalousopetus laajenisi. (Lähteet: Komiteanmietintö 1930:2, s. 28; Komiteanmietintö 1932:8, s. 51, 62 ja 85).
98
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010, s. 51–58. Sivustoa luettu 13.3.2010.
99
Anon. 1986 (otsikolla ”Kodin taloustieteen laitos 40 vuotta”), s. 7.
48
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa oli 1970-luvulla ja 1980-luvulla lyhyen aikaa olemassa kolme kotitaloustiedettä: kodin taloustiede, ravitsemustiede ja kodin teknologia. 100 Lukuvuonna 1979–1980 kotitalousalan koulutusohjelmaan kuului kolme suuntautumisvaihtoehtoa: kotitalousekonomia101, kodin teknologia ja ravintotalous. Kotitalousekonomiassa opetus painottui kotitalouden toimintaan vaikuttaviin taloudellisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. Valmius jatkokoulutukseen
saatiin kodin taloustieteessä. Kodin teknologiassa koulutettiin asiantuntijoita pesula- ja siivoustoimen, kotitalouskone- ja tekno-kemiallisen teollisuuden sekä koti- ja laitostalouksien johto-, suunnittelu-, tutkimus-, opetus- ja neuvontatehtäviin. Valmius jatkokoulutukseen saatiin kodin teknologiassa. Ravintotalouden suuntautumisvaihtoehdossa opetus painottui ihmisen ravitsemukseen, kansanravitsemukseen ja ruokatalouden hoitoon. Valmius jatkokoulutukseen tuli ravitsemustieteessä.102
Lukuvuonna 1987–1988 kotitalousalan koulutusohjelmaan kuului yhä kolme suuntautumisvaihtoehtoa: kotitalousekonomian suuntautumisvaihtoehto, kodin teknologian suuntautumisvaihtoehto
ja ravintotalouden suuntautumisvaihtoehto.103 Viimeksi mainitun suuntautumisvaihtoehdon valinneilla oli oppiaineena ravitsemustiede. Seuraavan lukuvuoden aikana kotitalousalan koulutusohjelmassa oli enää kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: kotitalousekonomia ja kodin teknologia. Ravitsemustiede oli liitetty elintarvikealan koulutusohjelmaan. Opinto-oppaassa perustellaan elintarvikealan koulutusohjelman laajentamistarve ja kerrataan elintarvikealan tutkintonimikkeet:
Elintarvikealan koulutus Helsingin yliopistossa on kehittynyt 1970- ja 80-luvuilla merkittävästi. Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset loivat tarpeen alan koulutuksen laajentamiseksi.
Elintarviketieteellisen koulutuksen laajentumisen ja kehittymisen tuloksena ovat syntyneet
uudet elintarviketieteelliset tutkinnot: elintarviketieteiden kandidaatin (ETK), elintarviketieteiden lisensiaatin (ETL) ja elintarviketieteiden tohtorin (ETT) tutkinnot, jotka kuvaavat tutkinnon suorittaneiden ammattipätevyyttä paremmin kuin aikaisemmin käytetyt maatalous- ja
metsätieteiden kandidaatin ja agronomin tutkinnot sekä vastaavat jatkotutkinnot. Elintarviketieteellisiä tutkintoja voidaan suorittaa vain Helsingin yliopistossa elintarvikealan koulutusohjelmassa. Tutkintoja koskeva asetus astui voimaan vuonna 1979.104
Oli havaittu, että Suomen elintarviketalouden tarkoituksenmukaiseksi kehittämiseksi piti elintarviketiedettä käsitellä kokonaisvaltaisena tieteenalana, sillä elintarviketalouden ongelmat olivat moni-
100
Helsingin yliopistossa kokonaisuutena ottaen kotitaloustieteiden lukumäärä kasvoi kasvatustieteelliseen tiedekuntaan
1970-luvun puolivälissä perustetun kotitalousopettajan koulutuslinjan ansiosta. Kotitalousopettajan koulutuslinjalle
perustettiin 1980-luvulla kotitalousopetuksen professuuri. (Lähde: Sysiharju 1995, s. 256 ja 260).
101
Taloustiedemerkityksessä talous-sana on kuitenkin, erityisesti maatalouden (Mali 1952, Mäki 1964), mutta myös
metsätalouden alalla suositeltu korvattavaksi sanalla ekonomia. Koska siten useissa yhteyksissä voidaan talous-sanan
toistaminen välttää, tuntuisi johdonmukaiselta, että kotitalouden alalla seurattaisiin samaa käytäntöä. Kotitaloutta käsittelevä taloustiede olisi siten ´kotitalousekonomia´. (Lähde: Honkanen 1968, s. 230).
102
Helsingin yliopiston ohjelma 1979, s. 314..
103
Helsingin yliopiston ohjelma 1987, s. 67 ja 344.
104
Helsingin yliopiston ohjelma 1988, s. 294.
49
tieteisiä. Elintarviketalouden ja elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotannosta vastaavan maatalouden
yhteenlaskettu osuus bruttokansantuotteesta oli lähes viidennes ja ne työllistivät yli 500 000 henkeä.
Elintarviketieteelliset tutkinnot ovat parannettu väylä hakeutua koko kansantaloudelle tärkeän elintarviketalouden palvelukseen. Opinto-oppaan mukaan elintarviketalouden keskeisiä osa-alueita olivat elintarviketeollisuus, -kauppa, hotelli- ja ravintola-ala, suurtaloudet, elintarvikehallinto ja valvonta, terveydenhuoltoala, alan eri järjestöt sekä tutkimus- ja koulutustoiminta.105
Lukuvuoden 1988–1989 opinto-oppaan mukaan elintarvikealan koulutusohjelma koostui kymmenestä suuntautumisvaihtoehdosta: 1) elintarvike-ekonomia ja -markkinointi, 2) hotelli- ja ravintolaala, 3) suurtalousala, 4) elintarvikekemia, 5) elintarviketeknologia, 6) elintarvikemikrobiologia, 7)
lihateknologia, 8) maitotaloustiede, 9) viljateknologia ja 10) ravitsemustiede. Tultuaan valituksi
johonkin suuntautumisvaihtoehtoon opiskelijalla oli mahdollisuus erikoistua yhteen kyseessä olevan suuntautumisvaihtoehdon oppiaineista. Kotitalousalan koulutusohjelman oppiaineiden palveluja
tarvittiin vielä sikäli, että kodin teknologian laitos oli vastuussa suurkeittiöteknologian opetuksesta.
Muut vastuulaitokset olivat: elintarvikekemian ja -teknologian laitos, lihateknologian laitos, maatalousekonomian laitos, maitotalouslaitos, mikrobiologian laitos ja ravitsemustieteen laitos. Ravitsemustieteen suuntautumisvaihtoehdossa koulutettiin ravitsemusasiantuntijoita ruokapalvelujärjestelmien, terveydenhuollon, elintarviketeollisuuden ja -kaupan sekä elintarvike- ja kotitalousalan järjestöjen suunnittelu-, johto- ja valvontatehtäviin sekä tutkimus- ja opetustehtäviin. Ravitsemustieteen
suuntautumisvaihtoehdon valinneiden oppiaineena oli ravitsemustiede. Ravitsemustieteen opinnoissa oli kaksi erikoistumislinjaa: kansanravitsemustiede ja fysiologinen ravitsemustiede.106
Ravitsemustiede oli lähtenyt kotitaloustieteistä sille matkalle, joka vei sen nykyiseen asemapaikkaansa soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokseen.107 Matkaa ei oikeastaan voi sanoa pitkäksi,
sillä ravinto-oppia jo opetettiin Helsingin yliopistossa siinä vaiheessa, kun kotitaloustieteitä vasta
suunniteltiin. Vähän aikaa ravitsemustieteen sallittiin viipyä kotitaloustieteiden pientä joukkoa koristamassa mutta lopullista lahjoitusta ei tehty. Tuskin maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli
velvollinen oppiaineitaan lahjoittelemaan etäisiä tarkoitusperiä palveleville oppiaineille. Kotitaloustieteissä asioita tutkittiin kotitalouden tai jopa yhden ihmisen näkökulmasta. Voidaanko ihmisen
näkökulmaa pitää kovin vieraana maatalous- ja metsätieteille? Mahdollisesti. Myöhemmin tämän
tutkimuksen sivuilla esitellään tutkija Kitusen tapaus, jossa ihmisen näkökulma eli kotitalouden
105
Helsingin yliopiston ohjelma 1988, s. 294.
Helsingin yliopiston ohjelma 1988, s. 295–296 ja 365.
107
Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010 verkkoversio, s. 307 ja 349. Sivut luettu 13.3.2010.
106
50
näkökulma tai tarkemmin: kotitalousväkeä edustavan tutkijan näkökulma osoittautui erilaiseksi kuin
elintarviketeollisuuden etujen ajajan näkökulma – yrittäjien näkökulma – ja elintarviketieteiksi
myöhemmin luetut oppiaineet laskettiin kehityksen alkuvaiheessa maataloustieteiden ryhmään.
Elintarviketieteissä suoritetut opinnot ovat erinomaisen hyvin soveltuneet henkilöille, jotka aikovat
astua elintarviketeollisuuden palvelukseen.
2.2. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa kotitaloustieteiden
opetus on loppunut
2.2.1. Siirrettiin elintarviketieteisiin: Ravintokemia – ravitsemustiede
Toisena kotitaloustieteenä maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettu ravintokemia siirrettiin ensimmäisenä ulos niin sanotuista kotitaloustieteistä. Siirto tapahtui 1990-luvun alussa tiedekunnan laitosjakoa uudistettaessa.
Ensimmäinen ravintokemian varsinaisen professorin virkaan nimitetyn filosofian tohtori Paavo
Kultimo Roineen opinto- ja työhistoria ei suoranaisesti liittynyt kotitalousalaan. Roine oli opiskellut
luonnontieteitä ja tehnyt väitöskirjansa kemian alalta professori A. I. Virtasen (1895–1973) johdolla.108 Kemian (biokemian) professori Virtanen johti Valion tutkimuslaboratoriota vuosina 1921–
1970 ja Biokemiallista tutkimuslaitosta vuodesta 1929 kuolemaansa asti. Biokemiallinen tutkimuslaitos koostui keskusosuusliikkeiden ja suurimpien pankkien vuonna 1929 perustamasta Kemiantutkimus-säätiöstä ja Valion laboratoriosta, joten Biokemiallisen tutkimuslaitoksen ja ainakin raakaaine: maitoon perustuvan elintarviketeollisuuden intressit kävivät koko lailla yksiin. Konkreettisesti
tämä näkyy muun muassa siinä, että Valio rakennutti vuonna 1931 Biokemialliselle tutkimuslaitokselle uuden suuren laboratoriorakennuksen Helsingin Kalevankadun varteen.109
Elintarviketeknologinen tutkimussuunta, joka irtosi ravintokemian laitoksesta 1960-luvulla, tuotti
asiantuntijoita elintarviketeollisuuden palvelukseen. Ravintokemian professuuri luettiin kotitaloustieteiden joukkoon kuuluvaksi mutta ravitsemustutkimus askarrutti myös erästä elintarviketeollisuuden hyväksi työskentelevää tiedemiestä. Heikonen huomauttaa, että oikean ravitsemuksen tiellä
108
109
Heikonen 1993, s. 78, 102 ja 169.
Heikonen 1993, s. 5.
51
oli Suomessa edelleen paha este, joka vaivasi Virtasta – meillä ei ollut alan yliopistokoulutusta.110
Professori Virtanen istui ikään kuin kahdella työtuolilla, sillä hän palveli sekä tiedettä että elintarviketeollisuutta; hän oli Valion palveluksessa. Edellä on huomautettu, että hyödykkeiden kotitaloustuotannon ja teollisen tuotannon välillä käytiin kilpailua työvoima- ja pääomaresursseista. Keskellä
yhteiskunnallista todellisuutta toimivat kotitaloudet ja tietty teollisuusala voidaan näin asettaa toisiinsa nähden kilpailuasemiin. Tämän yhteiskunnassa vallitsevan kilpailun voidaan olettaa heijastuvan tieteenalojen toiminnassa. – Yhteiskunnallinen todellisuus vaikutti ainakin kotitaloustieteiden
muodostumiseen. Halosen mukaan kotitalousopetuksen järjestäminen oli seurausta säännöstelytaloudesta ja vaikeasta elintarviketilanteesta.111
Tohtori Paavo Roineen, joka oli professori Virtasen oppilaita, työala professorina oli myös kauan
kaksijakoinen. Ravintokemian professori Roine työskenteli johtamassaan ravintokemian laitoksessa
sekä elintarviketieteiden luomiseksi että ravintokemian opetuksen ja tutkimuksen hyväksi, sillä ravintokemian laitoksen opetus ja tutkimus koski sekä ravitsemus- että elintarviketieteitä aina 1960luvun loppupuolelle saakka.112 Kaiken lisäksi myös kodin taloustieteen ylimääräinen professori Elli
Sauriokin ahkeroi kahdella rintamalla, kun kodin taloustieteen laitoksen vastuulla olivat taloustieteellisen opetusaineksen lisäksi myös lähinnä kodin teknologiaan kuuluneet ja luonnontieteille perustuneet kodinhoito-oppi, kodin työtiede ja asunto-oppi.113
Jotakin eroa näiden kolmen etevän professorin elämäntilanteessa oli. Kemian (biokemian) professori A. I. Virtasen tieteenala tuki ja edisti hänen Valion hyväksi tekemäänsä palkkatyötä. Professori
E. Saurio oli nuoruudestaan saakka hyvin monipuolisesti perehtynyt sekä kotitaloustöiden kirjoon
käytännössä että kotitaloutta koskevien tiedonalojen moninaisuuteen. Hän oli toiminut opettajana
kotitaloudellisissa oppilaitoksissa eri puolilla maata ja Suomalaisessa Marttaliitossa hän työskenteli
ensin konsulenttina ja sitten toiminnanjohtajana. Kansantaloustieteen opinnot olivat perehdyttäneet
Saurion talousteoriaan ja myös luonnontieteelliseen oppimateriaaliin hänen oli pitänyt työn puolesta
perehtyä asemassaan kotitalousneuvojien esimiehenä. Professori Sauriolla oli luultavasti aika hyvä
tuntuma koko siihen laajaan tehtäväkenttään, josta hän joutui professorikautenaan vastaamaan. Sekä
kodin teknologia että kodin taloustiede olivat kotitaloudellisia oppiaineita; näkökulma oli sama.
Aivan eri tavalla haastava oli professori P. Roineen tilanne, sillä hänen olisi tullut hallita sekä yritysmaailman että kotitalouksien näkökulma. Hän oli koulutukseltaan puhtaasti luonnontieteilijä.
110
Heikonen 1993, s. 71.
Halonen 2008, s. 441.
112
Anon. 1987 (”Ravitsemustieteen laitos 40 vuotta”), s. 2.
113
Kervinen 2008a, s. 26–28.
111
52
Yhteiskuntatieteellisiä opintoja hänellä ei varsinaisesti ollut takanaan. Kotitalousväkeä hän ei ollut.
Hän oli kemisti. Ravintokemian virka oli modifioitu kemistiä varten. Se oli kemiaa. Vuonna 1973,
kun ravintokemian nimi muutettiin ravitsemustieteeksi, määriteltiin että ravitsemustieteen tarkoituksena oli tutkia ja opettaa ihmisen ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä.114 Ravintokemian professorin tehtävänä oli viran perustamisasetuksen (A 200/47) mukaan lähinnä biokemian tarjoamalta
pohjalta antaa opetusta ja tehdä tutkimustyötä ravitsemuksen, ruokatavaraopin ja ruoan valmistuksen piiriin kuuluvissa kysymyksissä. Professori Roine olisi joutunut soutamaan laitoksensa venettä
tavallaan kahteen suuntaan, jos olisi ottanut kahtaalle menevän työnsä molemmat puolet huomioon
yhtä tehokkaasti? Kotitaloudet ja teollisuus kilpailivat resursseista. Kotitalouden näkökulma erosi
teollisuuden näkökulmasta (yrittäjän näkökulmasta). Kotitalous toimi ihmisen hyvinvoinnin ehdoilla. Teollisuusyrittäjä toimi kemian asettamin rajoituksin liikevoittoa tavoitellen.
On useita tieteenalojen kehittämisen tapoja. Vanhempi tutkimus voi suojata uutta nousevaa tutkimusta. Näin tapahtui kotieläinopin laitoksella, missä yleinen ravinto-oppi syntyi. Laitoksen opetus
voi uudistua myös kokonaisuudessaan. Näin tapahtui meijeriopin laitoksella, missä opetus ”tieteellistyi” maitotaloustieteeksi ja maitotaloustieteen professuuri täsmennettiin vuonna 1995 tarkoittamaan maitoteknologian professuuria. Mutta miten on ymmärrettävä elintarviketieteiden eriytyminen
ravintokemiasta, ravintokemian muuntuminen ravitsemustieteeksi ja ravitsemustieteen uudistuminen elintarviketieteiden koulutusohjelmaan lukeutuvaksi?
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan uudistaessa laitosjakoa vuonna 1992 ravitsemuksen opetus siirrettiin soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokseen ja kotitalousalan koulutusohjelmaan
jäivät kodin taloustieteen115 ja kodin teknologian suuntautumisvaihtoehdot. Tiedekunnassa oli tässä
vaiheessa yhteensä kuusi koulutusohjelmaa: 1) elintarvikealan ko., 2) kotitalousalan ko., 3) maatalouden ko., 4) metsäekonomian ja markkinoinnin ko., 5) metsätalouden ko. ja 6) ympäristönhoidon
koulutusohjelma. Kotitalousalan koulutusohjelmaan laskettu kodin taloustiede (kuluttajaekonomia
vuodesta 1995) oli yksi tiedekunnan taloustieteiden laitoksen oppiaineista ja kodin teknologia116
kuului organisatorisesti maa- ja kotitalousteknologian laitokseen. Ravitsemustiede oli yksi soveltavan kemian ja mikrobiologian laitoksen pääaineita ja kuului samalla elintarviketieteisiin lukeutuviin
114
Anon. 1987 (”Ravitsemustieteen laitos 40 vuotta”), s. 2. – Laitoksen vt. esimiehenä toimi vuosina 1972–1977 apulaisprofessori Maija Pekkarinen. Professori Paavo Roine oli kuollut vuonna 1972. Seuraava viranhaltija, professori
Antti Ahlsröm, nimitettiin vuonna 1977.
115
Helsingin yliopiston ohjelma 1994–1995. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-oppaassa kodin taloustieteen paikalla on nimike ”kotitalousekonomia”. Nimi vakiintui muotoon ”kuluttajaekonomia”.
116
”Kodin teknologia” -nimi on esimerkiksi vuoden 1998–1999 opinto-oppaassa korvattu nimellä ”koti- ja laitostalousteknologia”. (Lähde: Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 1998–1999 opinto-opas s. 159).
53
elintarvikealan koulutusohjelman aineisiin, jotka kattoivat elintarvikkeiden raaka-aineet, elintarvikkeiden valmistusmenetelmät, säilyvyyden, ravitsemuksen, markkinoinnin ja kaupan.117
Kehitys oli heittänyt valtavan voltin. Kotitaloustiede ravintokemian laitokseen oli neljäkymmenluvun lopulla luotu suuntautumisvaihtoehdoksi ei-kotitaloudellinen linja ja kuusikymmenluvulla
juuri siitä linjasta syntyi elintarviketiede: elintarvikekemia ja -teknologia. Vuosituhannen viimeisellä kymmenluvulla ravintokemia – nyt ”ravitsemustiede” -nimisenä – kuuluikin vuorostaan elintarviketieteisiin. Tapahtumaketjulla on ikään kuin oma sisäinen logiikka, jota ulkopuolisen on vaikea
ymmärtää. Sallittakoon – ainakin sen ajanjakson kun Tero Halosen historiateoksen jatko-osia odotellaan – ajatus, että käänteet tiedekunnan ravitsemusalan ja elintarvikealan kohtaloissa kuvaavat
osaltaan koko suomalaisessa yhteiskunnassa käynnissä olevia muutosprosesseja. Jos näin olisi, voidaan sanoa, että yhteiskunnallinen todellisuus kumpuaa esiin myös yliopistojen uumenista.
Opiskelijat, jotka syksyllä 2008 aloittivat opinnot soveltavan kemian ja mikrobiologian laitoksella, valittiin eri pääaineisiin kolmesta hakukohteesta: mikrobiologian ja elintarvikekemian hakukohteesta, maaperä- ja ympäristötieteen hakukohteesta sekä ravitsemustieteen hakukohteesta. Ravitsemustiedettä pääaineenaan opiskelevat valmistuvat elintarviketieteiden kandidaateiksi tai maistereiksi. Ravitsemustiede tutkii ja opettaa ihmisen ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä perustieteistä aina
käytännön sovelluksiin saakka. Kemia ja biologia sekä erityisesti biokemia ja fysiologia muodostavat sen pohjan, jolla selvitetään ravinnon osuutta eri elintoiminnoissa. Ravitsemustiede vastaa kysymyksiin kasvun, elämän ylläpidon, lisääntymisen ja terveyden vaatimista ravintoaineista ja niiden
määristä. Ravitsemustiede ei tukeudu yksinomaan luonnontieteisiin (biologia), sillä ihmisen ravitsemukseen vaikuttavat myös sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja psyykkiset tekijät.118
2.2.2. Vaihtui toiseksi: Kodin taloustiede – kotitalousekonomia – kuluttajaekonomiaksi
Kuluttajaekonomia (vuoteen 1995 kodin taloustiede) on yksi taloustieteen laitoksen viidestä pääaineesta. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuosien 2008–2010 opinto-ohjelman mukaan taloustieteen laitos on talous- sekä muihin yhteiskuntatieteisiin perustuva maa-, elintarvike-,
kuluttaja- ja ympäristötalouden opetus- ja tutkimusyksikkö. Maatalous- ja elintarvikeketjua tarkas117
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 1994–1995 opinto-opas, 1994, s. 78.
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010. Sivut 307 ja 349 luettu 13.3.2010.
118
54
tellaan taloustieteen laitoksella kokonaisuutena, joka kattaa elintarvikkeiden alkutuotannon, jalostuksen, kaupan, palvelut ja markkinoinnin sekä kuluttajat ja ympäristön. Alkutuotannon ohella laitoksen oppiaineissa käsitellään myös muiden luonnonvarojen käyttöön ja teolliseen tuotantoon liittyviä ympäristövaikutuksia sekä niiden taloudellisia ehkäisykeinoja. Taloustieteiden laitoksen opetuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille laaja-alainen tietämys sekä hyvät teoreettiset valmiudet
ymmärtää edellä mainittujen yhteiskunnan osa-alueiden toimintaa ja kehitysedellytyksiä sekä löytää
esiintyville ongelmille ratkaisuehdotuksia. Laitoksella valmistuu maa- ja metsätaloustieteiden tutkintoja sekä elintarviketieteiden tutkintoja. 119
– On huomionarvoista, että taloustieteiden laitoksella tarkastellaan maatalous- ja elintarvikeketjun
kokonaisuutta, joka kattaa elintarvikkeiden alkutuotannon, jalostuksen, kaupan, palvelut ja markkinoinnin sekä kuluttajat ja ympäristön. Opetuksen tavoitteena on jakaa opiskelijoille tietoa yhteiskunnan eräiden osa-alueiden toiminnasta sekä auttaa opiskelijoita löytämään mainitun kokonaisuuden puitteissa esiintyviin ongelmiin ratkaisuehdotuksia. – Elintarvikkeet ovat keskeistäkin keskeisemmässä asemassa taloustieteen laitoksen toiminta-ideassa eikä opiskelijoiden suvereenin, yleisen
ongelmanratkaisukyvyn kehittämiseen ainakaan julkituodusti suuremmin panosteta.
Kuluttajaekonomia-nimisen pääaineen kuvauksessa sana ”kotitalous” mainitaan: kuluttajaekonomia on tieteenala, jonka opetuksessa ja tutkimuksessa tarkastellaan kotitalouksia, kuluttajia ja kulutusta soveltavin talous- ja yhteiskuntatieteellisin menetelmin.120 Kuluttajaekonomian opinnoissa
painottuvat kuluttajan käyttäytyminen, kotitalouden taloudellinen toiminta, kulutuksen hyvinvointija ympäristövaikutukset sekä kotitalouksien ja yhteiskunnan eri instituutioiden välinen vuorovaikutus. Tavoitteena on harjaannuttaa opiskelijat itsenäiseen ongelmien havaitsemiseen, jäsentämiseen
ja ratkaisemiseen sekä toimimiseen asiantuntijoina ja vaikuttajina muuttuvassa toimintaympäristössä. – Esitys vaikuttaa hyvin suotuisalta kotitalouden hyvinvoinnin121 kannalta ja opiskelijoiden erityisistä kohteista riippumattoman, yleisen ongelmanratkaisukyvyn kannalta mutta on muistettava,
että kuluttajaekonomia toteutuu taloustieteen laitoksessa ja mainitun laitoksen näköalana on maatalous- ja elintarvikeketjun kokonaisuus. Kotitalouden näkökulma on tiedekunnan organisaatiossa
alistettu maatalous- ja elintarvikeketjun näkökulmalle.
119
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010. Sivu 369 luettu 13.3.2010.
120
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010. Sivu 383 luettu 13.3.2010. Korostus ei ole alkuperäinen.
121
Kotitalouden hyvinvointi tarkoittaa jo määritelmällisesti perimmältään yksilön hyvinvointia, sillä kotitalous voi
koostua yhdestä toimintakykyisestä ja toimintavaltaisesta yksilöstä.
55
Suomalainen kodin taloustiede kehitettiin Yhdysvalloista saadun esimerkin innostamina ja esikuva opetuksen ja tutkimuksen loppumiselle kodin taloustieteessä tuli mahdollisesti Yhdysvalloista.
Kodin taloustieteen opetus loppui Suomessa vuonna 1995 mutta samoihin aikoihin opetusministeriön hallinnonalalla kotitalousalan tukemista yhä pidettiin tärkeänä. Maa- ja metsätalousalan koulutuksen kehittämisryhmän muistiossa sanotaan, että kotitalousalan koulutuksen kokonaismäärä tulee
säilyttää ennallaan ja korkea-asteen koulutuksen ja erityisesti yliopistoissa annettavan koulutuksen
suhteellista osuutta on lisättävä:
Yliopistoissa kotitalousalalla tulee erityisesti vahvistaa jatkokoulutusta ja tutkimusta. Alan
tutkimukseen tulee suunnata yliopiston ja Suomen Akatemian rahoitusta aiempaa enemmän.
Kotitaloustutkimukselle ei toistaiseksi ole olemassa pysyvää rahoituslähdettä. Varjosen muistiossa esitetty Helsingin yliopistossa annettavan kotitalousopetuksen kokoaminen yhteen yksikköön on saanut yleistä kannatusta. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ei kuitenkaan
katso kyseistä järjestelyä mahdolliseksi, koska tiedekunta rakentuu tiedeperusteisesti eikä sovellusalaperusteisesti. Yhteistyömahdollisuuksia kotitalousalan eri oppiaineiden välillä, erityisesti jatkokoulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen toiminnan alueilla tulee parantaa.122
Yhdysvalloissa ”kuluttajan taloustiede” oli 1990-luvulle tultaessa vähitellen korvannut kodin taloustieteen. Vuonna 1993 maatalous- ja metsätieteiden tohtori Leena Kirjavainen käsitteli kolmiosaisessa artikkelissa kotitaloustieteellisen tutkimuksen menneisyyttä, nykyaikaa ja tulevaisuutta ja onnistui laatimaan artikkelisarjan ilman ”kodin taloustiede” -käsitettä. Kun kotitalousalan akateemisten tutkimusten aiheita oli kartoitettu Home Economics Research Journalissa vuonna 1986, oli havaittu, että ravitsemusta oli tutkittu eniten, seuraavaksi suosituimmat tutkimusaiheet olivat olleet
perhesuhteet, lasten kehitys sekä kulutustalous / perhetalous ja kodinhoito. Kirjavaisen mukaan kuluttajatutkimukset olivat paljolti eriytyneet kotitaloustieteestä ja muotoutuneet ”kuluttajataloustieteen” (consumer economics) nimellä tunnetuksi riippumattomaksi tiedonalaksi.123
2.2.3. Katosi: Kodin teknologia – koti- ja laitostalousteknologiana
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 2009–2010 opinto-oppaasta ei kotitaloudellisia oppiaineita enää hakemallakaan löydä. Kotitalousala häivähtää näkyviin agroteknologian laitoksen esittelyssä ja on jotakuinkin selvästi havaittavissa taloustieteen laitoksen kuluttajaekonomianimisen oppiaineen esittelyssä.
122
Maa- ja metsätalousalan koulutuksen kehittämisryhmän muistio. 1996, s. 100–101. Viittaus: Varjonen, Johanna.
Kotitalouden alan koulutus kokonaistarkastelussa.
123
Kirjavainen 1993, s. 24–25.
56
Agroteknologian laitoksen paikalla oli vielä lukuvuonna 1998–1999 maa- ja kotitalousteknologian
laitos ja laitoksella oli kaksi eri koulutusohjelmiin kuuluvaa oppiainetta: koti- ja laitostalousteknologia sekä maatalousteknologia.124 Kotitalousalan koulutusohjelmaan kuulunut kodin teknologia oli
joutunut muutoskierteeseen, sillä neljä vuotta vanhemmasta opinto-oppaasta voidaan lukea maa- ja
kotitalousteknologian laitoksen koostuvan kahdesta eri koulutusohjelmiin kuuluvasta oppiaineesta,
kodin teknologiasta ja maatalousteknologiasta.125
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan menossa olevan opinto-ohjelman mukaan agroteknologian laitoksen126 tehtävänä on maatalousteknologiaan, maatalouden ympäristöteknologiaan ja puhtausteknologiaan liittyvän tiedon tuottaminen, välittäminen ja soveltaminen tuotannon, teknologian
ja kilpailukyvyn kehittämiseksi.127 Laitoksen pääaine on agroteknologia, jossa opintosuuntina ovat
maatalousteknologia ja maatalouden ympäristöteknologia. Kotitalousteknologia on oppiaineena
kadonnut agroteknologian laitokselta! Sana ”kotitalous” näkyy agroteknologian laitoksen dosenttiluettelossa: dos., MMT Marja Aulanko (HY, kotitalous- ja käsityötieteiden laitos) ja dos., MMT
Kaija Turkki (HY, kotitalous- ja käsityötieteiden laitos). – Merkille pantavaa on, että agroteknologian laitoksen toiminta palvelee tuotannon, teknologian ja kilpailukyvyn kehittämistä. Kotitaloudellisen tieteenalan suosima kotitaloudellinen näkökulma ei ehkä kitkatta soveltuisi palvelemaan agroteknologian laitoksen nykyistä toimintaideaa.
Lukuvuoden 1998–1999 opinto-ohjelman mukaan koti- ja laitostalousteknologian tavoitteena oli
vastata palvelutuotantosektorin teknologisiin haasteisiin, tuottaa tutkimustietoa ja tarjota erikoisosaamista. Opinnot, joissa perehdyttiin materiaalien ominaisuuksiin, koneiden rakenteeseen ja toimintaan, työtiloihin ja niiden suunnitteluun sekä koti- ja laitostalouksien hoidossa käytettäviin työmenetelmiin, ohjasivat hoitamaan koti- ja laitostalouksia mielekkäästi, analysoimaan ongelmia ja
kehittämään toimintaa.128
Maa- ja kotitalousteknologian laitos oli perustettu kodin teknologian ja maatalousteknologian
laitoksien yhdistyessä vuoden 1992 alussa tiedekunnassa toteutetun laitosrakenteen uudistuksen
myötä. Asetus maatalousteknologian apulaisprofessorin virasta oli annettu keväällä 1968 ja opetus
oli käynnistynyt syksyllä 1968. Kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin virka oli otettu
124
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 1998–1999 opinto-opas, 1998, s. 159.
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 1994–1995 opinto-opas, 1994, s. 197.
126
Agroteknologian laitos on muuttunut nimeltään vuoden 2009 lopulla maataloustieteiden laitokseksi.
127
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010. Sivu 105 luettu 13.3.2010.
128
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lukuvuoden 1998–1999 opinto-opas, 1998, s. 58–76 ja 162.
125
57
vuoden 1969 budjettiin ja asetus siitä annettiin keväällä 1969. Kodin teknologian laitos perustettiin
vuoden 1969 alussa ja opetus käynnistyi syksyllä 1969.129
Maatalousteknologian oppituoli oli perustettu vuonna 1983 mutta jo vuonna 1896 annettiin maanviljelysopin alaisuudessa työkalu- ja koneopin opetusta. Aineen nimenä käytettiin joskus myös
maanviljelyskoneoppia tai maatalouskoneoppia. Työtieteen opettajan toimi perustettiin vuonna
1947 ja opettajan toimeen määrättiin maatalous- ja metsätieteiden tohtori Martti Sipilä, joka oli samalla Työtehoseuran johtaja. Hän hoiti tehtävää vuoden 1952 loppuun saakka, jonka jälkeen työtieteen ja maatalouskoneopin opetus yhdistettiin saman opettajan hoitoon. Maatalouden työtekniikan
opetus alkoi vuonna 1960 mutta kehitys jatkui:
Nopean teknisen kehityksen johdosta havaittiin pian, että tehty ratkaisu ei ollut riittävä, vaan
maataloudessa käytettävän teknologian – tätä nimitystä aihepiiristä ei tosin vielä tuolloin käytetty – opetusta oli kehitettävä siten, että aineelle voitaisiin yliopisto-opetuksessa taata vastaavat mahdollisuudet kuin muillekin keskeisille maatalousaineille. Silloisen ajattelutavan mukaan se tarkoitti omaa laitosta ja professuuria. Jostain syystä esityksessä päädyttiin apulaisprofessuuriin, joka perustettiin keväällä 1968 annetulla asetuksella. Professuuri saatiin viimein
lahjoitusvirkana. Maatalousteknologian professuurin opetusalaksi vahvistettiin 27. toukokuuta
1983 annetussa asetuksessa maatalouteen sopivien teknisten ratkaisujen ja työmenetelmien
tieteelliset perusteet ja käytännön sovellutukset. Asetus vahvisti jo aikaisemmin omaksutun
käytännön, jonka mukaan oppiaine kattaa koko maataloudessa käytettävän teknologian.130
Agroteknologian laitoksen sivustolla ilmoitettiin vuonna 2005 lyhyesti kahdesta muutoksesta.131
Laitoksen nimi oli muuttunut 1.1.2005 alkaen maa- ja kotitalousteknologian laitoksesta agroteknologian laitokseksi. Laitoksella olisi 1.8.2005 alkaen enää yksi pääaine nimeltään ”maatalous- ja ympäristöteknologia”, jossa olisi kolme erikoistumisalaa: maatalousteknologia, 2) maatalouden ympäristöteknologia ja 3) koti- ja laitostalousteknologia. – Muutama vuosi vielä ja entinen kodin teknologia liukuisi agroteknologian laitoksen sivustolta sivuun, näkymättömiin. Maatalousteknologian
professuuri ja kodin teknologian professuuri olivat perustetut peräjälkeen vuosina 1968–1969 ja
viime vaiheessa muutamat jälkimmäisestä valmistuneet henkilöt jäivät agroteknologian laitoksen –
nykyiseltä nimeltään maataloustieteiden laitos – virkoihin. Agroteknologian laitoksen käyttöön jäi
myös mahdollisesti niitä huonetiloja, jotka olivat olleet varattuina tieteenalan – alkuperäiseltä nimeltään kodin teknologia – opetus- ja tutkimustoimintaa varten. Resurssien suhteen maataloudellinen teknologia oli ehkä saava osapuoli koti- ja laitostalousteknologian toiminnan loppuessa ja tästä
syystä maatalous- ja ympäristöteknologiaa voitaneen pitää voittajana.
129
http://honeybee.helsinki.fi/MMTEK/historia.htm., s. 1–2 luettu 24.5.2000.
http://honeybee.helsinki.fi/MMTEK/historia.htm., s. 5–6 luettu 24.5.2000.
131
http://honeybee.helsinki.fi/mmtek/, s. 1 luettu 30.3.2005.
130
58
3 KODIN TALOUSTIEDE EI-YLIOPISTOLLISISSA SUUNNITELMISSA
3.1. Vaikutteet kodin talous t i e t e e n perustamiseen pääasiassa Yhdysvalloista
Brittein saarilla kotitalousopettajia koulutettiin lyhytkursseilla ja alan opetusta ja tutkimusta oli jo
olemassa Amerikan Yhdysvaltojen maatalousyliopistoissa niinä vuosikymmeninä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, kun Suomi oli vielä Venäjän valtakunnan osa. Suomalainen naisliike oli
kiinnostunut naisten koulutusmahdollisuuksien lisäämisestä ja tietoa esimerkiksi kotitalousopetuksesta kantautui Suomeen naisten välittämänä suhteellisen nopeasti. 132
Suomen Naisyhdistys perustettiin vuonna 1884 ja vuoden 1889 helmikuussa yhdistyksen puheenjohtajaksi siirtyi Aleksandra Gripenberg (1857–1913).133 Gripenberg oli tutustunut Englannin ja
Yhdysvaltojen yhteiskuntaoloihin pitkällä ulkomaanmatkallaan, jonka oli vastikään suorittanut:
Suomen naisliikkeen kannalta oli tärkeää, että Xanny Gripenbergin ensimmäinen suuri ulkomaanmatka johti anglosaksisiin maihin eikä esimerkiksi Saksaan.134
Matka oli alkanut syyskuussa 1887 ja paluu tapahtui lokakuussa seuraavana vuonna.135 Matkallaan
Gripenberg oli muun muassa osallistunut Washingtonissa maaliskuussa 1888 pidettyyn kansainväliseen naiskongressiin, joka oli ensimmäinen lajissaan.136
Suomen Naisyhdistyksen kokouksessa 30. lokakuuta 1889 yhdistyksen perustajajäsen, voimistelunopettaja Alma Hjelt (1853–1907) ehdotti, että Helsingin kansakoulunopettajattaria kutsuttaisiin
kokoukseen keskustelemaan ruoanlaiton opetuksen ottamisesta kansakouluun tai sen yhteyteen ja
tällainen kokous pidettiinkin 11.12.1889. Opettaja Alli Trygg, joka oli ollut Aleksandra Gripenbergin kanssa Englannissa ja Yhdysvalloissa, piti kokouksen toisen alustuksen kertoen havainnoistaan
domestic economy -oppiaineen sekä käytännöllisyydestä että kehittävästä ja kasvattavasta merkityksestä. Kokouksessa asetettiin toimikunta laatimaan suunnitelmaa siitä, miten ruoanlaiton opetus
kansakoulun tytöille parhaiten voitaisiin saada aikaan. Lausunnossaan 1. tammikuuta 1890 toimi132
Suomalainen naisliike oli osa sitä uutta yhteiskunnallista ilmiötä, jota tutkijat Heinonen ja Halonen nimittävät kotitalousideologiaksi. (Lähteet: Heinonen 1998, s. 79; Halonen 2008, s. 410–417).
133
Sysiharju 1995, s. 14; Sjöström 1914, s. 223.
134
Tuulio 1959, s. 106.
135
Tuulio 1959, s. 106 ja 129.
136
Tuulio 1959, s. 112; Sjöström 1914, s. 223.
59
kunta ehdotti, että Englantiin lähetettäisiin stipendiaatti tutustumaan keittotaidon teoreettiseen ja
käytännölliseen alkeiskurssiin. Matkaan lähti Anna Olsoni 5. toukokuuta 1890 ja opintomatka kesti
neljä ja puoli kuukautta. Olsoni (1864–1943) suoritti Glasgow´ssa kahdeksan viikkoa kestäneen
kotitalousopettajakurssin. Kasvatusopillinen keittokoulu avattiin Helsingissä Bulevardinkadulla 15.
tammikuuta 1891 ja opettajana toimi neiti Olsoni. Oppilaiksi otettiin kansakoulun käyneitä tyttöjä.
Samaan aikaan alkoi kurssi myös ruoanlaiton opettajia varten ja pääsyvaatimuksena opettajatarkurssille oli tyttökoulun tai seminaarin läpikäyminen tai vastaavat tiedot.137
Komiteamietinnössä 1915:5138 ja varsinkin sen liitteessä139 selostettiin kotitalousopetuksen tilaa
ulkomailla. Huomion kohteena olivat: Ruotsi, Norja, Tanska, Saksanmaa, Suurherttuakunta Baden,
Baijeri, Itävalta, Suur-Britannia, Hollanti, Belgia, Ranska, Sveitsi ja Pohjois-Amerikan Yhdysvallat.
Mietinnön mukaan kotitalousopetus oli alkanut Norjassa aikaisemmin kuin Yhdysvalloissa. Norjan
vanhin kotitalouskoulu oli perustettu vuonna 1865 ja Yhdysvalloissa Urbanan yliopistoon oli vuonna 1874 perustettu kotitalousaineen opetus mutta vasta vuoden 1893 jälkeen kotitalousopetusharrastus tässä ja muissa yliopistoissa pääsi varsinaisesti vauhtiin.140 – Yliopistollisen kotitalousopetuksen
suhteen Yhdysvallat epäilemättä oli pioneeriasemassa, vaikka vuoden 1911 komiteamietinnössä
mainitaan myös lontoolaisessa King´s College for Women aloitettu kolmivuotinen talouskurssi.141
Oli vuoden 1907 valtiopäivillä tehdyn anomusehdotuksen seurausta, että komitea naisten kotitalouden hoito-opetuksen järjestämistä varten asetettiin. Keisarillinen senaatti kutsui komitean puheenjohtajaksi ylitarkastaja Uno Branderin ja jäseniksi rovastinna Nora Pöyhösen, vapaaherratar Ida
Yrjö-Koskisen, Järvenlinnan puutarhakoulun johtaja Jenny Elfvingin ja Niittylahden puutarhakoulun ja Pohjois-Karjalan kansanopiston johtaja, filosofian maisteri J. H. Hakulisen. Sittemmin puheenjohtajan tehtävä siirtyi lehtori, filosofian kandidaatti Bruno Granit-Ilmoniemelle. – Komitea
otti kantaa tieteellisen kotitalousopetuksen puolesta, vaikka asia sille ei suoranaisesti kuulunutkaan
137
Sysiharju 1995, s. 14–16, 24 ja 26.
Komiteanmietintö 1915:5. Naisten kotitalouden hoito-opetuksen järjestämistä varten asetetun komitean mietintö.
Heinonen kertoo mietinnöstä laajasti. (Lähteet: Heinonen 1998, s. 74–78; Halonen 2008, s. 411–412).
139
Komiteanmietintö 1911:10. Kotitalouskomitean mietintö. Liite. Kotitalousopetuksen kanta kotimaassa ja ulkomailla.
Selonteko, jonka on laatinut Bruno Granit-Ilmoniemi. Helsingissä 1911. Keisarillisen Senaatin Kirjapaino, 148 s.
140
Komiteanmietintö 1911:10, s. 48 ja 137.
141
Komiteanmietintö 1911:10, s. 119.
138
60
ja esitti toivomuksenaan, että kotitalous eri haaroineen142 mahdollisimman pian otettaisiin yliopiston aineiden joukkoon. Komitea löysi toiveelleen useita hyviä perusteluja.143
1. Kotitaloudenhoidon pysyttämiseksi aikansa tasalla tarvitaan tieteellistä tutkimustyötä.
2. Kotitalouden kehitys edellyttää, että kemiaa, fysiikkaa, fysiologiaa ym. jatkuvasti tutkitaan erityisesti tätä
elämänalaa silmälläpitäen ja että tutkimuksen tulokset sovellutetaan käytäntöön [kouluopetuksen kautta].
3. Tutkimus on tehtävä yliopistossa. Maatalous ja metsänhoito ovat jo saaneet oppituolinsa yliopistoon. Niiden rinnalla on sinne [Suomessakin] varattava sija myös kotitaloudelle ja sen eri haaroille.
4. Kotitalousopettajaseminaarin perustaminen turvaa pätevien opettajavoimien saamisen kotitalouskouluihin
mutta miten saadaan kykeneviä opettajia seminaariin.
Naisten kotitalouden hoito-opetuksen järjestämistä varten asetetun komitean mietintöä käsiteltiin
vuonna 1919 ja samana vuonna Hedvig Gebhard teki aloitteen valtion omistaman, talous- ja emäntäkoulujen opettajia valmistavan kotitalousopettajalaitoksen perustamisesta.144 Hanke ei edennyt,
sillä uuden opettajaopiston sijainnista päättäminen oli vaikeaa. Vuonna 1922 säädettiin kuitenkin
laki kotitalousopettajaopiston perustamisesta.
Valtioneuvosto asetti maatalousministerin esittelystä kotitalousopetuskomitean 20.5.1926. Komitean jäsenkunta koostui kotitalousalan parhaista asiantuntijoista. Puheenjohtajana toimi kansanedustaja, rouva Hedvig Gebhard (1867–1961), sihteerinä Hilma Jahnsson (1882–1975) ja jäseninä kotitaloustarkastaja Elina Kanervio sekä Kangasalan kotitalousopiston johtaja Hanna Saikku145 ja Orimattilan kotitalousopiston johtaja Fanny Syrjänne146. Maatalousalalla vastaavaksi alan kehittämisen
perustaksi muodostuivat niin sanotun Cajanderin komitean mietinnöt 1930:2 ja 1932:8. Kotitalousopetuskomitean mietinnöissä otettiin soveltuvin osin huomioon vuoden 1915 kotitalousmietintö:
Eduskunnan vuonna 1907 tekemän anomuksen johdosta asetti hallitus komitean, jonka tuli
laatia ehdotus naisten talousopetuksen järjestämiseksi. Komitea, joka ryhtyi työhönsä marraskuussa vuonna 1908, antoi vuonna 1915 senaatille mietintönsä, joka sisälsi ehdotuksia kotitalousopetuksen ja -neuvonnan järjestämiseksi sekä opettajien valmistamiseksi kotitalousoppilaitoksia varten. Mainitun komitean suunnitelmat ovatkin sittemmin pääpiirteissään tulleet
pohjaksi kotitalousoppilaitosten sekä sisäiselle että ulkoiselle järjestelylle.147
142
Johtaja Jenny Elfvingin eriävä mielipide koski juuri yliopistollista kotitalousopetusta. Elfvingin näkemyksen mukaan
kotitalous sinänsä ei voi olla tieteenä, ”se kun silloin kadottaa luonteensa koti-taloutena”. Korkeimman kotitalousopetuksen tuli tarkoittaa kotitalouden sellaisia osa-alueita, jotka eivät vielä olleet edustettuina yliopistossa. Esimerkiksi
lasten hoitoa ja terveysoppia jo tutkittiin lääketieteellisessä tiedekunnassa. (Lähde: Komiteanmietintö 1915:5, s. 305).
143
Komiteanmietintö 1915:5, s. 45–46.
144
Halonen 2008, s. 413.
145
Filosofian kandidaatti Hanna Vilhelmiina Saikku (s. 3.5.1870) oli ensimmäinen naismaisteri, joka Suomessa ryhtyi
kotitalousopetusta palvelemaan. Hän perusti Kangasalan Kasvitarha- ja talouskoulun, sittemmin Kotitalousopiston ja
kirjoitti opetustarkoituksia varten kemian oppikirjan. (Lähde: Harmaja 1932a, s. 210–211).
146
Tyttökoulun sekä talous- ja käsityökoulun suorittanut Fanny Lovisa Syrjänne (1872–1945) teki elämäntyönsä Orimattilassa aluksi emäntäkoulun johtajana. Oppilaitos laajeni sittemmin käsittämään myös kotitalousopiston. (Lähteet:
Harmaja 1932b, s. 477; Emäntäkoulusta tähän päivään Orimattilassa 1993. s. 29 ja 32).
147
Komiteanmietintö 1928:14, s. 4. Kyseessä I osamietintö.
61
Kotitalousopetuskomitean mietinnön kaksi ensimmäistä osaa valmistuivat 28. maaliskuuta 1928
ja kolmas osa valmistui 4. heinäkuuta 1930. Johtavana periaatteena kotitalousopetuskomitean työssä
oli kotitalousopetuksen tason nostaminen muun muassa opettajien kelpoisuusvaatimuksia korottamalla. Kotitalouskonsulenttien valmistus ehdotettiin siirrettäväksi kotitalousopettajaopistoon. Suotavaa oli, että kotitalousopistoihin kiinnitettiin ainakin yksi yliopistosivistyksen saanut opettaja.
Yhteiskuntatieteiden ja maatalousaineiden opettajilta edellytettiin kansantaloustieteen tuntemusta
vähintään siinä määrin mitä vaadittiin cum laude approbatur arvosanaan filosofian kandidaattitutkinnossa. Kotitalouden taloustiede mainitaan Cajanderin komitean ensimmäisessä mietinnössä, joka
valmistui 25.2.1930, mutta tähän tutkintoainemahdollisuuteen tai mainittuun mietintöön ei viitata
kotitalousopetuskomitean kolmannessa osamietinnössä.148
Hedvig Gebhard oli opiskellut kansantaloustiedettä mutta opinnot olivat keskeytyneet avioitumisen vuoksi. Gebhard joutui pohtimaan kotitalouden olemusta sekä kotitalousneuvonnan kehittämisen että oppilaitoksissa annetun kotitalouskoulutuksen kehittämisen kannalta. Hän oli aloittanut
kotitalousopetuskomitean puheenjohtajana 20. toukokuuta 1926. Kun Hedvig Gebhard puhui vuoden 1929 lokakuussa Tampereen kotitalouslautakunnalle, oli professori Cajanderin puheenjohdolla
toiminut komitea jo aloittanut työnsä.149 Gebhardin puhe sisälsi käsitteet koti, yksityistaloudet, kotitaloudet ja kodin talous. Kodin taloudellisella tilalla oli olennainen vaikutus koko kansan taloudelliseen asemaan. Gebhardin mukaan perheenemännän tehtävä kodin talouden teknillisenä johtajana,
jopa kulutuksen pääjohtajana, oli yhteiskunnalle perin tärkeä. Kodin talous koheni kotitaloustyön
rationalisoinnin avulla ja tässä Yhdysvallat ja Saksa olivat Suomelle esikuvamaita:
Meidän täytyy kotitaloutemme hoidossa aikaansaada parempaa työtä ja suurempaa taloudellisuutta vähemmällä työllä ja ajan hukalla. Tämä on se mikä käy kotitaloustyön järkeistyttämisen eli ratsionalisoinnin nimellä ja on kotitalousväen tärkein tehtävä ja suurimman harrastuksen esineenä nykyisin Ameriikassa ja Saksassa. 150
Suomessa oli jo vuonna 1929 olemassa maatalouden työtehoseura ja teollisuudessakin pyrittiin
mahdollisimman suuri tulos saamaan aikaan vähimmällä mahdollisella ihmistyövoiman käytöllä.
Myös kunnat ja valtio olivat alkaneet soveltaa hallinnossaan näin syntyneen "työtieteen" ajatuksia
mutta kotitalouksissa rationalisointi oli Gebhardin mukaan yhä puutteellista. Kotitalouksissa yritet148
Komiteanmietintö 1928:14, II osamietintö, s. 51 ja 53. – Tero Halonen huomauttaa, että kotitalousopetusta ja kotitalousneuvonnan uudelleen järjestämistä pohtineen komitean mietinnöissä ei käsitelty lainkaan yliopistollista kotitalousopetusta. (Lähde: Halonen 2008, s. 413).
149
Maatalousyliopistokomitea asetettiin 19.9.1929. Tämä niin sanottu Cajanderin komitea ehdotti kahdessa mietinnössään yliopistollisen kotitalousopetuksen aloittamista osana maataloustieteiden kehittämis- ja laajentamissuunnitelmia.
150
Kansallisarkisto / Hannes ja Hedvig Gebhardin yksityisarkisto / Hedvig Gebhardin vanhemmat puheet / Puhe kotitalouslautakunnan kursseilla Tampereella 24.10.1929. – Kotitalouslautakunta oli tällöin vain Tampereella ja Helsingissä.
62
tiin kyllä Suomessa rationalisoinnin avulla säästää elotonta tavaraa mutta ihmisen aikaa ja voimia
tuhlattiin esimerkiksi vaatteiden pesussa, joka saatettiin Suomessa maaseudulla hoitaa yhä samalla
tavalla kuin satoja vuosia sitten.
Hedvig Gebhard määritteli joulukuussa 1929 järkiperäistyttämisen määrätietoiseksi yritykseksi
saavuttaa suurin tulos tai etu mahdollisimman vähin kustannuksin ja voimin. – Periaate, jota voidaan pitää oleellisena kaikessa taloudellisessa toiminnassa. Rationalisointiliikkeen kehityksen kärjessä astelivat Amerikan Yhdysvallat ja Saksa, joissa kotitalousväki kehitti uusia työmenetelmiä,
työtä säästäviä työvälineitä ja työpaikkaa eli asuntoa ja siinä erityisesti keittiötä:
Tutkimustyötä tällä alalla harjoitetaan useassa Amerikan korkeakoulussa (college) ja yliopistossa, joilla on erityinen opettaja tai professori tässä aineessa olkoonkin, että aine kantaa hyvin
erilaisia nimiä. Kaikki ne tarkoittavat kuitenkin samaa: kotitaloustoiminnan tutkimista ja opetuksen antamista siinä. Lisäksi on Yhdysvaltojen maatalousministeriön kotitalousosastolla laboratorioita ja muita tutkimuslaitoksia. Saksa ei ole ehtinyt yhtä pitkälle mutta sielläkin on järjestöillä, yliopistoilla ja valtiovallalla laboratorioita ja koelaitoksia. Puolivirallinen on suuri
Reichskuratorium für Wirtschaftlichkeit, jonka johtoon on palkattu kotitalouden edustaja.151
Työteho-oppi tarkoitti sitä, että parempien työmenetelmien kautta säästettiin voimia, aikaa ja rahaa.
Lisäksi saatiin aikaan henkisen ponnistuksen säästö, koska voiman ja ajan tarpeeton ja järjetön käyttäminen tiesi samalla henkistä rasitusta. Oli kyse suunnitelmallisesta työskentelystä. Työsuunnitelman voi laatia jopa vuodeksi. Mutta työmenetelmä kotitaloudessa riippui myös perheen kokoonpanosta, kodin yhteiskunnallisesta asemasta ja varsinkin perheenemännän tai hänen apulaisensa
yksilöllisestä toimeliaisuudesta ja järjestelykyvystä. Ainoastaan itsenäisesti ajatteleva perheenemäntä voi kotitalousalalla saavuttaa hyviä tuloksia käytännössä. Kotitaloustyö oli oikeastaan aivotyötä,
saksalaiset sanoivat152. Perheenemäntien täytyi oppia ajattelemaan arkipäiväistä työtä tehdessään.
Hedvig Gebhardia neljätoista vuotta nuorempi Laura Harmaja (1881–1954) oli koulutukseltaan
filosofian maisteri ja opiskellut Gebhardin tavoin pääaineenaan kansantaloustiedettä. Valmistuttuaan Laura Harmaja (o.s. Genetz) kuunteli kansantaloustieteen luentoja myös Saksan yliopistoissa.153
151
Kansallisarkisto / Hannes ja Hedvig Gebhardin yksityisarkisto / Hedvig Gebhardin vanhemmat puheet / Puhe Maatalousviikon avajaisissa Helsingissä Suomalaisessa Oopperassa Bulevardinkatu 23–27. Suomalaisen Marttaliiton esitelmä- ynnä muut tilaisuudet olivat 11.–12. joulukuuta. Keskiviikkona 11.12.1929 klo 9 piti tohtori K.T. Jutila esitelmän
aiheesta ”Kotitalous kansantaloudessa” ja klo 10 Hedvig Gebhard puhui kotitalouden järkiperäistyttämispyrkimyksistä.
152
Koulutus muovaa näkemyksiä siitä, mille elämän ilmiöt perustuvat. Taloustieteilijä huomaa ajattelun oleellisuuden
työnteossa. Kemisti ajattelee ajattelun kemiallista perustaa. Näin ihmisen rajoittuneisuuden takia samaa ilmiötä lähestytään eri tieteiden erilaisia näkökulmia käyttäen. – Kotilieden opintopäivillä 12.4.1930 lehtori Ella Kitunen esitelmöi
aiheesta "Kemia ja kotitalous". Hän selvitti aluksi mitä kemia on ja totesi, että noin 90 prosenttia perheenemännän työstä on sovellettua luonnontiedettä, etupäässä kemiaa. (Lähde: Anon. 1930 (otsikolla "Kotilieden opintopäivät päättyivät
eilen"), s. 3. Suomenmaa n:o 86/1930, 13.4.1930, s. 3).
153
Laura Harmaja kodin taloustieteen teorian kehittäjänä, ks. alaluku 3.5.1. tässä tutkimuksessa.
63
Aktiivivuosinaan Laura Harmaja oli tuottelias kirjoittaja, joka kirjoitti kansainväliselle lukijakunnalle ja toimi tietojen välittäjänä Suomen ja muun maailman välillä. Harmaja esitteli suomalaiselle
yleisölle pohjoismaisen ja saksalaisen kielialueen tieteen saavutuksia. Harmajan vaikutus kotitalousalan kehitykseen ja kodin taloustieteen kehitykseen oli erittäin suuri.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta asetti marraskuussa 1942 toimikunnan pohtimaan kotitalousvirkojen perustamista yliopistoon, ja ehdotus käsiteltiin helmikuussa 1943.154 Toimikunta, joka
selvästi piti Yhdysvalloissa toteutettua yliopistollista kotitalouskoulutusta esimerkiksi kelpaavana,
huomautti, että jo keväällä 1941 työnsä valmiiksi saaneella toimikunnalla oli ollut käytettävissä
yksityiskohtaiset tiedot amerikkalaisen kotitalousopetuksen organisaatiosta yliopistoissa. Yhdysvalloissa yliopistojen vanhimmat kotitaloustieteelliset osastot olivat toimineet jo yli 30 vuotta. Eräiden
maatalousvaltioiden yliopistoissa opetus oli liitetty maataloustieteelliseen tiedekuntaan, jonka piiristä on tarjolla sopivia oppikursseja ja opettajavoimia. Lisäksi oli useiden perus- ja apuaineiden opiskelu luonnontieteellisessä ja lääketieteellisessä tiedekunnassa tehty mahdolliseksi. Varsinaisen kotitalouden eri haaroja edusti perusteellisen tieteellisen tai insinöörikoulutuksen saanut opettajisto.
Kotitalouden eri laboratorioiden ja laitosten johtajilla oli tavallisesti professorin pätevyys ja arvo.
Tiedekunnan marraskuussa 1942 asettaman toimikunnan näkemyksen mukaan erityistä huomiota
kannatti tanskalaisissa suunnitelmissa kiinnittää yksivuotisiin jatko-opetuskursseihin, joita Århusin
yliopistossa tultaisiin järjestämään kotitalousseminaareista valmistuneille opettajattarille.155 Tanskassa, joka oli Skandinavian maista pisimmällä yliopistollisen kotitalousopetuksen suunnittelussa,
kotitalouden yliopisto-opetuksen suunnittelu oli toteuttamisvaiheessa ja suunnitelma ei täysin noudattanut yhdysvaltalaista yliopistollisen kotitalousopetuksen mallia. Tanskassa kotitalousopetus oli
tarkoitus liittää lääketieteelliseen opetukseen. Suunnilleen kolmasosa opinnoista tulisi yhteiseksi
lääketieteen opiskelijain kanssa. Hygienialla tulisi olemaan tärkeä asema tanskalaisen kotitalouskandidaatin ammatillisten loppututkintoaineiden joukossa. Sen rinnalla olisivat professorin edustamina muina pääaineina teknillisluontoinen kotitalousteoria ja kodin taloustiede. Oli tarkoitus, että
tanskalaisen kotitalouskandidaatin tutkinnon olisi voinut suorittaa neljässä vuodessa, jonka lisäksi
oli osallistuttava käytännölliseen työharjoitteluun sekä hankittava kasvatusopillinen pätevyys.
Toimikunnassa yliopistollisen kotitalousopetuksen tilaa ulkomailla tutkineet professorit Kivinen
ja Vartiovaara totesivat, että myös eräissä Saksan yliopistoissa oli tilaisuus opiskella enemmän tai
154
155
M-m td 23.2.1943-1 §.
M-m td 23.2.1943-1 §.
64
vähemmän selvästi kotitalouteen sovellettuja luonnon- tai taloustieteiden erikoisaloja. Saksasta
mahdollisesti kuitenkin vielä puuttui yhtenäinen yliopistollinen kotitaloustutkinto ja alan opetus
korkeakouluissa oli henkilökohtaisiksi käsitettävien oppituolien varassa. – Myös Englannissa järjestettiin yliopistollisia täydennyskursseja kotitalouden opettajattarille.
Yliopistollisen kotitalousopetuksen alkaminen Yhdysvalloissa oli innostanut suomalaisia jo 1800luvulla mutta viime vaiheessa, kun suomalaista kodin taloustieteen oppisisältöä hahmoteltiin, neuvoa haettiin Tanskasta. Kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka oli perustettu asetuksella 99/1946 ja opetus aloitettaisiin saman vuoden syyslukukauden alussa. Maanviljelyksen
taloustieteen professori Rurik Pihkalan assistentti Nils Westermarck sai tehtäväkseen laatia kodin
taloustieteen ensimmäisen opetussuunnitelman. Lähtökohtana pidettiin, että kodin taloustiede voi
muodostaa pääaineen agronomitutkinnon talouslinjan ylioppilaiden kandidaattitutkinnossa. Perusaineet olivat samat kuin maanviljelystaloudessa, mutta lisäksi vaadittiin eräitä erikoisopintoja. Asia
oli esillä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kokouksessa 12. syyskuuta 1946.156
Suunnitellessaan kodin taloustieteen oppisisältöjä assistentti Nils Westermarck lähetti tiedustelukirjeen Århusin yliopistoon. Tanskassa oli idea kotitalouden ottamisesta yliopiston opetusaineeksi
keksitty jo vuonna 1893, mutta toteutus viipyi. Pohjoismaiden Emäntäliiton kongressivieraat olivat
kuunnelleet toukokuussa 1935 Århusin kotitalouskoulun johtajattaren esitelmää Tanskan naisten
pyrkimyksistä saada kotitaloudellinen tiedekunta Århusin yliopistoon, mutta vasta vuonna 1942
esitettiin, että kurssit järjestettäisiin kotitalousopettajien erikoiskursseina. Sota-ajan vuoksi Tanskan
valtio ei voinut heti suostua suunnitelmaan. Vasta kesällä 1945 voitiin esitys hyväksyä ja myöntää
siihen tarvittavat varat. Kotitalousopettajat myös muista pohjoismaista voivat osallistua näille viisi
kuukautta kestäville kursseille. Osallistuminen oli ilmaista. Linjoja oli kolme. Kun ensimmäinen
kurssi järjestettiin 1.2.–30.6.1946, osanottajia oli yhteensä 39, kolmetoista joka osastolla. Suomesta
oli kolme osanottajaa. Pian kurssit pitenivät kuusi kuukautta kestäviksi. Seuraava kotitalousopettajien erikoiskurssi aiottiin pitää 1.11.1946–31.3.1947 Århusissa. Opetus kurssilla olisi yhä ilmaista ja
kurssin johto välitti asunnon sitä haluaville kurssin osanottajille.157
Århusin kotitaloudelliset erikoiskurssit koskivat ravinto-oppia, kotitaloustekniikkaa ja kotitalouden taloutta. Kotitaloustekniikan pääaineet olivat: fysiikka, kemia, aine- ja kalusto-oppi, työoppi,
156
Kervinen 2008a, s. 16. Viittaus m-m td 12.9.1946-Liite n:o 16 §:ään 24.
Kervinen 2008a, s. 14–15. Viittaukset lähteisiin Anon. 1935 (nimimerkki ”E. J.”), s. 217; Anon. 1946 (otsikolla
”Aarhusin yliopistossa Tanskassa järjestettävät kotitalousopettajien erikoiskurssi”), s. 39; Karlsson 1946, s. 49–50.
157
65
asuntohygienia ja asunnon sisustaminen. Ravinto-opin opetuspaikkana oli Aarhusin (Århus) yliopiston biokemian laitos. Tärkeimpiä oppiaineita olivat biokemia ja siihen läheisesti liittyvät ravinto-oppi ja ravintofysiologia mutta ravinto-opin kursseja olivat myös mikrobiologia sekä ravitsemusja elintarvikehygienia. Fysiikkaa opetettiin ravinto-opin ja kotitaloustekniikan yhteisenä kurssina.
Ravintoekonomia oli puolestaan yhteinen ravinto-opille ja kotitalouden taloudelle. Kotitalouden
talous (husholdningøkonomi) käsitti kaikkiaan yhdeksän eri ainetta, joista useat jakaantuivat edelleen osiin. Talousoppi (økonomislaere) sisälsi pääpiirteet kansantaloustieteestä. Tunneilla kiinnitettiin huomio hinnanmuodostusoppiin ja tarjonnan ja kysynnän lakeihin ja kotitalouksia koskevaa
syventävää tutkimusta ei tehty. Kotitalouden talouden muut oppikurssit olivat: Tanskan sosiaalinen
lainsäädäntö ja toiminta (sociallaere), kotitalousekonomia (husholdningsøkonomi), tilastotiede, hinta- ja kauppakysymyksiä kuluttajan ja ostajan kannalta selvittänyt ”indkøbslaere”, ravitsemustalous
(erneringsøkonomi) ja asunto-opin eri kurssit, jotka olivat kotitaloustekniikan ja kotitalouden talouden yhteisiä kursseja. Suomalaisen kehitteillä olevan kodin taloustieteen kannalta keskeinen oppiaine Århusissa – kotitalouden talous (husholdningsøkonomi) – jakaantui useaan päälinjaan: talousarvion laadinta (budgetlaegning), polttoaine-ekonomia (braendseløkonomi), vaatetuksen talous (beklaedningsøkonomi), puhdistusekonomia (rengöringsøkonomi) ja [Hallan mukaan lähinnä suomalaista työtehotutkimusten tekoa kotitaloustöissä vastannut] ”arbedjøkonomi”.158
3.2. Jutila: kodin talouspuolesta (1927) kodinhoidon talouteen (1931)
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan perustettiin 1940-luvulla kaksi
kotitaloustiedettä: kodin taloustiede vuonna 1946 ja ravintokemia vuonna 1947. Mäkisen mukaan
amerikkalainen esimerkki vaikutti voimakkaasti perustamiseen kummassakin tapauksessa:
Aloitteesta kotitaloudellisen yliopisto-opetuksen käynnistymiseen kului lähes 20 vuotta ja vakiintumiseen vielä kauemmin, mutta Suomessa oltiin silti alan pioneereja. Ravintokemian sekä kodin taloustieteen oppituoleja oli kyllä eri yliopistoissa Euroopassa mutta ei mahdollisuutta suorittaa akateemista loppututkintoa kotitaloudellisissa aineissa. Virikkeet olikin saatu lähinnä Yhdysvalloista.159
Agraaripolitiikan professori K. T. Jutila toimi vaikutusvaltaisena uutisten välittäjänä Yhdysvaltain
ja Suomen välillä. Professori Jutila (1891–1966) oli tiedemies, virkamies ja maatalouspoliitikko.
Hänen väitöskirjansa "Tutkimuksia Peräpohjolan ja Lapin talous- ja asutusoloista" I–IV ilmestyi
useana julkaisuna vuosien 1922–1923 kuluessa ja julkinen päätös Jutilan filosofian lisensiaattitut158
159
Kervinen 2008a, s. 15. Viittaukset: Karlsson 1946, s. 49–52; Sorri 1946, s. 66–68; Halla 1946, s. 68–69.
Mäkinen 1997, s. 180–181.
66
kinnosta annettiin 27. tammikuuta 1921. Jutilan tutkintoaineet olivat: maanviljelystaloudesta laudatur, maanviljelysopista laudatur ja kotieläinopista cum laude approbatur. Tohtori Jutila opiskeli Berliinissä 1922–1923 ja sekä Yhdysvalloissa Cornellin yliopistossa että Kanadassa vuoden 1927 aikana. Pohjois-Amerikkaan hän matkusti seuraavan kerran vuonna 1930. Lisäksi hän vieraili monissa
Euroopan maissa Neuvostoliitto mukaan lukien. Metsähallituksen maankäyttöosaston agronomin
virasta (1921–1924) tohtori Jutila siirtyi vuonna 1924 maataloushallituksen maanviljelystaloudellisen tutkimustoimiston johtajaksi ja jatkoi tässä työssä neljän vuoden ajan.
Tohtori K. T. Jutila toimi vuosina 1922–1928 agraaripolitiikan vt. professorina ja tästä eteenpäin
agraaripolitiikan varsinaisena professorina. Filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisessa
osastossa kansantalouden kysymyksiä oli opetettu kahdessa eri oppiaineessa: maanviljelyksen kansantaloustieteessä ja agraaripolitiikassa. Maanviljelyksen kansantaloustieteestä huolehti – nimellisesti – filosofian tohtori Hannes Gebhard, joka oli nimitetty vuonna 1899 yhdistetyn oppiaineen
maanviljelyksen kansantaloustiede ja tilastotieteen dosentiksi. Käytännössä kansantalouden opetus
kuului agraaripolitiikan opettajan tehtäviin vuoteen 1928 asti.160
Agraaripolitiikan opettajan virka oli perustettu 1906, ja virkaa hoiti aluksi dosentti H. G. Renvall.
Välillä agraaripolitiikan virka kuului professori Gebhardin vastuulle, mutta toukokuun lopussa
vuonna 1911 kyseisen viran hoitajaksi määrättiin uudelleen dosentti Renvall. Seuraava agraaripolitiikan opettaja (1912–1920) oli filosofian tohtori Rolf Thesleff. Lukuvuoden 1920–1921 aikana
antoi agraaripolitiikan opetusta filosofian tohtori Rurik J. Pihkala ja tästä eteenpäin filosofian tohtori Kalle T. Jutila vuoteen 1928 saakka lukuun ottamatta lukuvuotta 1922–1923, jolloin filosofian
tohtori Eemil Hynninen oli agraaripolitiikan opettajana. Agraaripolitiikan varsinaisen professorin
virka perustettiin Alfred Kordelinin säätiön varoilla 4. helmikuuta 1922 annetulla asetuksella ja
virka täytettiin toisen hakukierroksen päätteeksi 30. maaliskuuta 1928. Virkaa olivat tällöin hakeneet filosofian tohtorit V. F. Johanson161 ja K. T. Jutila. Viimeksi mainittu, joka valittiin virkaan,
erosi 18. marraskuuta 1938 siirtyessään Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Maanviljelyksen
taloustieteen varsinainen professori R. Pihkala palasi hoitamaan agraaripolitiikan virkaa määräyksellä "toistaiseksi".162
160
Kervinen 2008a, s. 29. Viittaukset: M-m td 19.2.1945-14 §; 19.2.1945-Liite n:o 18 §:ään 14; Kivinen & Laitakari
1958, s. 35 ja 90–91; Halonen 2008, s. 353.
161
Vuodesta 1928 eteenpäin kansantalouden ja tilastotieteen opetusta ryhdyttiin antamaan opettajapalkkiovaroilla ja
aineen ensimmäiseksi opettajaksi määrätty tohtori Johanson hoiti tätä opetusta 11.6.1948 tapahtuneeseen kuolemaansa
asti. Tämän jälkeen kansantalouden opetusta antoi 1.9.1953 saakka filosofian tohtori Lauri O. af Heurlin.
162
Kervinen 2008a, s. 29. Viittaukset: M-m td 25.8.1948-11 §; Kivinen & Laitakari 1958, s. 35 ja 90–92; Halonen
2008, s. 371
67
Cornell-yliopisto oli perustettu vuonna 1865. Vuonna 1904 tämän yliopiston yhteyteen muodostettiin maatalouskorkeakoulu (Jutila käyttää sanaa ”college”). Neljä vuotta aikaisemmin maatalouscollegeen oli yhdistetty myös kotitalousopetus:
Vaatimattomasta alusta kasvoi se kotitalousoppilaitos, mikä keväällä 1925 muodostettiin itsenäiseksi New Yorkin valtion kotitalous-collegeksi Cornell-Yliopistossa. Siten se tuli yhdenvertaiseksi kahdeksan muun Cornell-Yliopiston muodostavan collegen kanssa sekä osalliseksi
yliopiston ns. Graduate School´iin, so. varsinaiseen ylempään yliopistoon, missä voidaan saada myös filosofian tohtorin arvo.163
Yhdysvalloissa naisilla oli mahdollisuus saada korkeampaa kotitaloudellista ammattiopetusta mutta
toistaiseksi vain harvat naiset ymmärsivät, että he voisivat soveltaa kemiaa, fysiikkaa, bakteriologiaa, kasvioppia ja taloustiedettä yhtä hyvin kotitalouteen kuin miehet maa- ja metsätalouteen.
Cornellin yliopisto oli maataloutta ja kotitaloutta koskevan tutkimus-, koe-, opetus- ja neuvontatyön keskus New Yorkin osavaltiossa. Toiminnan laajentumisen seurauksena Cornellin kotitalouskorkeakoulussa oli vuonna 1927 jo seitsemän eri osastoa. Professorien lukumäärä oli runsaassa
kymmenessä vuodessa moninkertaistunut. Kussakin collegen oppiaineessa oli yksi tai useampi professori. Kotitalousoppilaita oli lukuvuonna 1925–1926 ollut yhteensä 563. Korkeampiin tutkintoihin tähtäsi kaksitoista oppilasta. Cornellin yliopiston kotitalous-collegen (New York State College
of Home Economics) osastot olivat:
1. ruoka-aine- ja ravitsemisosasto,
2. laitoshoito-osasto,
3. vaatetus- ja kangasosasto,
4. huone- ja piirustusosasto,
5. kotitalouden hoito-osasto,
6. naisten yhteiskunta- ja ammattiasiain osasto ja
7. kotitalousneuvonnan opetusosasto.164
Ruoka-aine- ja ravitsemisosastolla luennot koskivat keittämistä, ruoka-aineita, ravinto-oppia, sairasruokintaa ja ruokatalouden kustannuslaskentaa. Luentojen ohella tehtiin käytännön harjoituksia.
Laitoshoito-osastolla opetettiin suurruokalain järjestämistä ja hoitoa, markkinaoppia, kirjanpitoa ja
työnjohtoa. Vaatetus- ja kangasosastolla kiinnitettiin huomiota vaate- ja kangastuntemukseen, pukuompeluun, hattuompeluun ym. niiden kanssa yhteydessä oleviin seikkoihin. Huone- ja piirustusosastolla opetettiin huonesisustusta, viivojen, pintojen ja värien käyttöä, vaatepiirustusta, kodin koristelua ym. Naisten yhteiskunta- ja ammattiasiain osastolla oli luentoja naisten suhteesta perhee-
163
164
Jutila 1927, s. 326.
Jutila 1927, s. 327. – Osastojen nimien suomenkielinen muoto Jutilan käännöksenä.
68
seen, valtioon ja eri ammatteihin. Kotitalousneuvonnan opetusosastolla annettiin osaston nimen
mukaisesti opetusta kotitalousneuvonnan alalle aikoville.
Kodin talous oli tutkimuksen kohteena kotitalouden hoito-osastolla. Jutila kiertää tässä vaiheessa
sanaparin "kodin taloustiede" käytön sanoen:
Kotitalouden hoito-osastolla tutkitaan kodin talouspuolta, kuten tulon muodostumista ja käyttöä eri kulutustarkoituksiin, kotitalouskirjanpitoa, kotitaloushistoriaa ja kodin terveysoppia.165
Kotitalousopetukselle asema yliopiston yhteydessä oli Jutilan näkemyksen mukaan hyödyllinen.
Jutila valittelikin sitä, että Suomesta puuttui yliopistollinen kotitalousopetus ja alan tutkimus- ja
koetoiminta. Kuitenkin Suomen koko kansantalous – tuotantotalouden ohella myös kulutus – tuli
hoitaa järkiperäisesti. – Jutilan lausevalinnasta kuultaa esiin vallinnut ajattelutapa: varsinainen tuotantotalous oli kotitalouksista eli kodeista erillinen ilmiö.166
Professori Jutila kirjoitti kaksi artikkelia Emäntälehteen vuonna 1930 Yhdysvaltoihin tekemältään
matkalta. Ensimmäinen artikkeli käsitteli amerikkalaista talousfilosofiaa. Jälkimmäinen artikkeli
"Korkein kotitalousopetus Yhdysvalloissa" antoi entistä täsmällisempää ja syvällisempää tietoa
sikäläisen yliopistotasoisen kotitalousopetuksen kehittymisestä ja nykytilasta. Talousfilosofiaartikkelissa Jutila toteaa ensiksi tuotannon lopputarkoituksena aina olevan ihmisten tarpeitten tyydyttäminen eli tuotettujen hyödykkeiden ("halukkeiden") kulutus ja lisää:
Inhimillisen talouden järjestämisen täytyy suuntautua toisaalta tuotannon lisäämiseen ja monipuolistuttamiseen niin, että ihmistä kohden aikayksikössä tuotetaan yhä enemmän uusia taloudellisia arvoja ja palveluksia toisaalta näin tuotettujen arvojen ja palvelusten sellaiseen jakamiseen kulutuksen so. ihmisen eli työntekijän ylläpidon, ja säästöpääoman so. jälleentuotantoon sijoitettavien hyödykkeiden kesken, että seuraavassa tuotantotoiminnassa, viisaan kulutuksen luoman ihmisen ja viisaan ihmisen tuotantoon sijoittamien säästöpääomien yhteisvaikutuksesta luodaan yhä enemmän taloudellisia arvoja, lisätään yhä enemmän tuloa.167
Inhimillisen talouden rationalisoiminen piti sisällään sekä tuotantotalouden että kulutustalouden
rationalisoimisen. Niin kuin tuotantotaloudessa koetetaan uusia taloudellisia arvoja tuottaa mahdollisimman paljon työntekijää kohden, niin myös kulutustaloudessa on mahdollisimman vähällä vaivannäöllä ja tulon kulutuksella koetettava tyydyttää ihmisen asunnon, ravinnon, vaatteiden, kasvatuksen, huvittelun ynnä muun sellaisen tarve mutta kuitenkin niin, että saadaan tehokas ihminen
165
Jutila 1927, s. 327.
Jutila 1927, s. 326–328.
167
Jutila 1931a, s. 10. Kuvateksti samalta sivulta: "Kotitaloustoimisto (Bureau of Home Economics); Yhdysvaltain
maatalousdepartementin yhteydessä. Toimisto perustettiin v. 1923 laskemaan tieteellistä perustaa koti- ja kulutustaloudelle Yhdysvalloissa ja siellä on jo tähän mennessä suoritettu paljon menestyksellistä tutkimustyötä."
166
69
tuottamaan jälleen uusia taloudellisia arvoja, luomaan entistä suurempia tuloja. Mitä vähemmällä
tulon käytöllä päämäärä: tehokas ihminen saavutetaan, sitä suurempi osa luodusta tulosta säästyy ja
palaa jälleen säästöpääomana tuotantoon. Tehokas ihminen on tehokas työllään ja olemuksellaan
jatkuvasti luomaan uusia arvoja itselleen ja lähimmäisilleen.
Jutila aloitti artikkelinsa "Korkein kotitalousopetus Yhdysvalloissa” kertomalla sikäläisen maatalousopetuksen alkuvaiheista. Yliopistotasoinen maatalousopetus sai Yhdysvalloissa alkunsa vuonna
1862 säädetyn niin sanotun Morrillin lain (Morrill Act eli Land-Grant-Act) seurauksena. Sen mukaan oli jokaiseen osavaltioon perustettava vähintään yksi sellainen yliopisto (college), jossa opetettiin maataloutta ja tekniikkaa. Lain tarkoituksena oli edistää elinkeinonharjoittajain kasvattamista
eri toimialoja varten. Morrillin laissa säädettiin, että jokainen osavaltio sai liittovaltiolta lahjaksi
valtionmaata, jonka tuotosta ja myynnistä saaduilla tuloilla perustettiin ja pidettiin yllä lain edellyttämiä yliopistoja. Vähitellen jokaiseen osavaltioon saatiin sekä maatalousyliopisto että teknillinen
yliopisto. Naisten opiskelu, joka oli ensiksi sallittu Kansasin valtiossa vuonna 1863, edistyi aluksi
hitaanpuoleisesti. Vuonna 1890 vain neljässä land-grant -collegessa oli kotitalousdepartementit
mutta vuonna 1905 niitä oli valkoisia ylioppilaita varten jo kahdeksassatoista collegessa.168
Vuosina 1899–1908 pidetyissä kotitalousalan konferensseissa, joihin muun muassa kotitalousdepartementtien opettajat osallistuivat, sovittiin, että yleisen kotitaloudellisen oppiaineen nimenä olisi
kotitaloustiede ”Home Economics” ja määriteltiin mitä siihen kuului. Yleiskäsite ”kotitaloustiede”
sisälsi opetusaloina ruoka-aineet, ruokinnan, vaatetuksen, kotitalousvälineet ja kodinpidon taloudellisen puolen. Näiden konferenssien pohjalta muodostettiin vuonna 1909 Amerikan Kotitalousliitto
AHEA (American Home Economics Association). Kun yliopistollinen kotitalousopetus alkoi laajeta, se sijoitettiin usein maatalousyliopistoihin mutta myös muihin yliopistoihin erityisenä kouluna
tai osastona. Jutila osoitti pohtineensa kysymystä kuuluivatko kotitalousopetus ja maatalousopetus
todella toistensa yhteyteen. Hän tuli pohdinnoissaan myönteiseen lopputulokseen. Maatalousopetukselle ja kotitalousopetukselle sopivat samat tieteelliset ja käytännölliset peruskurssit. Maataloudessa kotitaloudelliset työt ja harrastukset olivat yhteydessä maataloustöiden ja -harrastusten kanssa. Lisäksi maatalousopetuksen ystävät ja asianajajat olivat kotitalousopetuksen innokkaimpia ja
voimakkaimpia edistäjiä. – Jutilan mukaan maailmansodan jälkeen oli monista kotitalousdepartementeista tehty kotitalous-collegeita (College of Home Economics), jotka olivat tasaarvoisia muiden collegein kanssa.169
168
169
Jutila 1931b, s. 209.
Jutila 1931b, s. 210–212.
70
Jutila kertoo, että amerikkalaisten college-oppilaitosten tutkinnoista yleisin oli neljä vuotta vaativa
niin sanottu bachelor of science -tutkinto, joka vastasi suomalaisten yliopistojen virka- ja kandidaattitutkintoja. Vuonna 1910 asetettu kotitalouskomitea suunnitteli standard college-kurssin kotitaloustieteellistä bachelor–oppiarvoa varten ja siihen kuului kuusi oppiainetta: 1. kotiarkkitehtuuri ja terveydenhoitolaitokset, 2. kodin kaunistaminen, 3. kudontatavarat, 4. ruoan valinta ja valmistaminen,
5. ruoan taloudellinen käyttö, 6. kodinhoidon talous, 7. ruoanlaitto /vaate- tai hattuompelu / taidekäsityö (vähintään 1 oppiaine tästä ryhmästä) ja 8. ruokajärjestys / ruoka-aineet ja ruokinta / kotitaide
(vähintään 1 oppiaine tästä ryhmästä). Listan kaksi viimeistä aineryhmää olivat valinnaisia aineita.
Lisäksi collegeissa voitiin valita muita tarjolla olevia, aineyhdistelmään sopivia aineita ja kotitaloustieteitä opiskelevain ylioppilaiden tuli ottaa aineyhdistelmiinsä myös sopivia perustavan luontoisia oppiaineita kuten matematiikka, luonnontieteet, kielet, kansantalous, sosiologia jne.170
Amerikan kotitalousliitto (AHEA) oli määritellyt vuonna 1913 kotitalousaineet ja jakanut ne neljään pääryhmään: 1. ruoka, 2. vaatetus, 3. asuinsuojat ja 4. kodin ja laitosten hoito Kolme ensimmäistä aineryhmää jakautui kukin kolmeen alaryhmään: a) valinta, b) valmistus c) käyttö. Kodin ja
laitosten hoito jakautui neljään alaryhmään: a) aineellinen perusta, b) yhteiskunnalliset yhtymäkohdat, c) tehtävät ja toiminnat, d) päämäärät ja tulokset. Jutilan mukaan jaottelusta kävi selville, ettei
enää katsottu kotitalouden tieteenä perustuvan pelkästään fysiikkaan, kemiaan ja biologisiin tieteisiin, vaan se sisälsi yhä enemmän myös talous- ja yhteiskuntatieteitä.171
Tohtori K. T. Jutilan kaksi Pohjois-Amerikkaan suuntautunutta tutkimusmatkaa edeltävät ajallisesti sekä professori A. K. Cajanderin puheenjohdolla työskennelleen komitean kahta mietintöä:
1930:2 ja 1932:8 että yliopistollista kotitalousopetusta koskevia ensimmäisiä eduskunta-aloitteita.
Ilmeisesti professori Jutilan Amerikan matkoilta tuomat tiedot vaikuttivat siihen suuntaa, että yliopistollisen kotitalousopetuksen suunnittelu toden teolla alkoi Suomessa.172 Professori Cajander oli
ollut vuonna 1921 Jutilan väitöstilaisuudessa virallinen vastaväittäjä ja Cajanderin komitea kuuli
tohtori Jutilaa eräänä pysyvänä asiantuntijanaan. Korkein maatalouskoulutus oli 1920-luvun lopulla
käymistilassa. Maanviljelys-taloudellisen osaston toimintaa haluttiin kehittää ja laajentaa. Tohtori
Jutila tutustui amerikkalaiseen edistykselliseen maatalouskoulutusjärjestelmään ja kohdisti huomionsa siinä samalla myös maatalousyliopistojen tarjoamaan kotitalousopetukseen.
170
Jutila 1931b, s. 210–211.
Jutila 1931b, s. 211.
172
Myös hyvin henkilökohtaiset syyt saattoivat olla ohjaamassa tohtori K. T. Jutilan mielenkiinnon kotitalousalaan.
Hänen sisarensa käsityönopettaja Saimi Jutila valittiin Helsingin käsityöopiston johtajaksi vuonna 1930.
171
71
3.3. Oksasen eduskunta-aloitteet ja Cajanderin komitean mietinnöt
3.3.1. Kaksi eduskunta-aloitetta: kotitaloustieteestä (1928) kodin taloustieteeseen (1930).
Filosofian tohtori, kansanedustaja Kaino Wilhelmina Oksanen jätti 1920-luvun lopulla kaksi toivomusaloitetta kotitalouden ottamiseksi yliopistolliseksi oppiaineeksi. Toivomuksen kohteena oli
13. helmikuuta 1928 ”kotitaloustiede” ja 11. marraskuuta 1930 ”kotitalouden taloustiede”, johon
Oksanen toivoi opettajan virkaa.173 Oksasen aloitteet olivat ensimmäiset tieteellistä kotitalousopetusta koskevat eduskunta-aloitteet Suomessa ja ne saattavat perustua ainakin osittain professori Jutilan ulkomaanmatkoillaan yliopistollisesta kotitalousopetuksesta keräämille tiedoille. Tero Halonen
yhdistää kuitenkin Oksasen aloitteellisuuden ajallisesti Hedvig Gebhardin komitean174 toimintaan:
Samoihin aikoihin kuin Hedvig Gebhardin komitea työskenteli, Kokoomuksen kansanedustaja
Kaino W. Oksanen teki eduskunnalle esityksen vuonna 1928, että hallitus ryhtyisi toimiin kotitalouden saamiseksi opetusaineeksi Yliopistoon.175
Kansanedustaja Kaino Oksasen aloitteissa käsitteet täsmentyvät hieman samaan tapaan kuin professori Jutilan käyttämä terminologia edistyi niissä artikkeleissa, jotka tämä Yhdysvaltoihin suuntautuneista matkoistaan kirjoitti Emäntälehteen. Kansanedustaja Oksasella käsitteet ”kodinhoito-oppi”,
”kotitalous” ja ”kotitalous tulo- ja menoarvioprobleemoineen” korvautuivat tiedenimikkeellä kotitalouden taloustiede.
Oksanen toivoi, että Helsingin yliopistoon perustettaisiin kotitalouskandidaattitutkinto. Tutkinnon
oppisisältö olisi voitu muodostaa eri tiedekuntien oppiaineista niitä hieman muuntaen. Kuokka kertoo aloitteen taustoista sen verran, että Oksanen oli tutustunut amerikkalaisen kotitalouslehden
Journal of Home Economics´in vuosikertaan ja löytänyt siitä tietoja sikäläisten yliopistojen kotitalousopetuksesta. 176 Amerikan Yhdysvalloissa kotitalous kuului ainakin 21 yliopiston ja usean collegen ohjelmaan. Esimerkiksi Cornellin yliopiston kotitalous-collegessa oli yleislinjan ohella seitsemän erikoislinjaa. – Cornellin yliopiston kotitaloustiedekunnasta professori Jutilakin kertoi.
173
Toivomusaloite n:o 34/1928: Toimenpiteistä kotitalouden saattamiseksi opetusaineeksi yliopistoon ja toivomusaloite
n:o 31/1930: Kotitalouden taloustieteen ja puutarhatieteen opettajavirkojen perustamiseksi yliopistoon.
174
Maataloushallituksen alaisia kotitalousoppilaitoksia koskeva laki oli vahvistettu 18.5.1929 ja astui voimaan vuoden
1930 alusta. Valtioneuvosto asetti 20.5.1926 maatalousministeriön esittelystä Kotitalousopetuskomitean puheenjohtajana professorinrouva Gebhard. Komitea tuotti kolme mietintöä: kaksi vuonna 1928 ja kolmannen 4. heinäkuuta 1930.
175
Halonen 2008, s. 414.
176
Kuokka 1961, s. 119–120.
72
Sivistysvaliokunta, johon Oksasen ensimmäinen toivomusaloite lähetettiin, lausui asian johdosta
mietinnössään (n:o 5/1928), että ne tieteet, joiden voi sanoa koskevan kotitaloutta, olivat jo edustettuina Helsingin yliopistossa, joten ei ollut aiheellista järjestää erikoista kotitalouskandidaattitutkintoa. Koska yliopistossa vallitsi tutkimus- ja opetusvapaus, ylioppilaiden oli niin halutessaan täysin
mahdollista harjoittaa kotitalouteen kohdistuvia tieteellisiä opintoja ja tutkimuksia yhtä pitkälle kuin
muillakin aloilla, vaikkei niitä varten ollut erityisiä kursseja eikä eri oppiarvoja. Sivistysvaliokunta
antoi eduskunnan päätettäväksi ehdotuksen, että hallitusta kehotettaisiin kiinnittämään huomiota
kotitalouden tieteellisen tutkimuksen edistämiseen ja korkeamman kotitalousopetuksen järjestämiseen olojen vaatimuksia vastaavalla tavalla. Eduskunta hyväksyi mietinnön ilman puheenvuoroja,
sellaisenaan ja jätti asiasta toivomuksen hallitukselle siten kuin sivistysvaliokunta oli esittänyt.177
Kansanedustaja Kaino Oksasen jälkimmäinen toivomusaloite koski kotitalouden taloustieteen ja
puutarhatieteen opettajavirkojen perustamista yliopistoon. Aloitteen allekirjoittajina olivat Oksasen
lisäksi Maija Mäkinen, Hilja Riipinen ja Alli Kallioniemi. Eduskunnassa keskusteltiin tällä kertaa
laajasti sivistysvaliokunnan mietinnön johdosta.178. Keskustelussa kansanedustaja Tulenheimo179
muistutti, että Cajanderin komiteassa oli ehdotettu mainittuja virkoja yliopistoon mutta kotitalouden
taloustieteen ja puutarhatieteen opettajavirat olisi vaikea täyttää, sillä kokemusta jo oli siitä, että
maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan virat olivat sellaisia. Kannattaisi hyödyntää Helsingin yliopistolla jo olemassa olevaa kansantaloustieteen opetusvirkaa:
Lisäksi on vielä huomattava, että kun kotitalouden taloustiede on osa yksityistaloutta koskevasta taloustieteestä ja siis kansantaloudesta, jälkimmäisen viran haltija voisi nyt jo aivan hyvin opettaa ja tutkia kotitalouden taloustiedettä.180
Professori, kansanedustaja Tulenheimo toisin sanoen suositteli kodin taloustieteen korvaamista samanaikaisella julkisvallan ja kotitalouden näkökulman käyttämisellä tieteellisessä tutkimuksessa.
Kansanedustaja Oksanen ilmoitti vastapuheenvuorossaan, ettei kaikissa käytännöllisen ja taloudellisen elämän kannalta tärkeissä aineissa voitu jäädä itsestään tapahtuvan vapaan kehityksen varaan. Oksanen siteerasi professori Jutilaa, joka oli kirjoittanut Suomenmaa-lehteen seuraavasti:
177
Kuokka 1961, s. 121.
Halonen 2008, s. 414–416; Kuokka 1961, s. 146–164. Viittaus P 17/12 1930 II vp., s. 971–981.
179
Rikosoikeuden professori Antti Agathon Tulenheimo (vuoteen 1906 Thulé, 1879–1952) oli ollut Helsingin yliopiston rehtori vuosina 1928–1931 eli ajankohtana, jolloin vuonna 1929 asetettu Korkeimman maatalous- ja metsätalousopetuksen kehittämistä harkitseva komitea oli professori Cajanderin johdolla saanut valmiiksi ensimmäisen mietintönsä
(1930:2). Eduskunnan jäsen professori Tulenheimo oli 1914 (suomalainen puolue), 1922–23 ja 1930–32 (kokoomus).
180
Kuokka 1961, s. 150.
178
73
Sanottaneen, että tällaista virkaa ei voida perustaa ennen kuin siihen on saatavissa pätevä hoitaja. Tähän voidaan vastata, että kukaan ei olematonta virkaa varten voi ruveta valmistautumaan. Vasta sitten kun tällainen virka on olemassa, voi sen tavoittelussa tulla kilpailua. 181
Keskustelupuheenvuorossaan ministeri A. K. Cajander suositteli kotitalous-tieteen sijoittamista
yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, sillä kotitalouden kehittämistä oli harrastettu
maatalouspiireissä ja valtion menosäännössä siihen kohdistuvat menot sisältyivät maatalousministerin pääluokkaan. Kotitalous oli toisaalta monihaarainen oppiala, joka ei koskenut ainoastaan maanviljelijöitä, vaan kaikkia perheitä, melkeinpä kaikkia kansalaisia. Ei ollut mahdollista ajatella sen
keskittämistä yhden opettajan käsiin mutta jos aine rajoitettaisiin koskemaan kotitalouden taloudellista puolta, niin se tulisi aiheeltaan riittävän keskitetyksi täyttääkseen yliopistolliselle oppiaineelle
asetettavat vaatimukset. Näin rajoitettuna uusi kotitaloudellinen tieteenhaara lisäksi käsittäisi kotitalouden keskeisimmän ja käytännöllisesti tärkeimmän osan, ministeri Cajander sanoi.182
Uno Brander luetteli syitä, jotka puolsivat kotitaloustieteiden perustamista Helsingin yliopistoon.
Suomessa oli jo kotitalousalalla sellaisia virkoja tai yhteiskunnallisia toimia, jotka edellyttivät korkeinta kotitalouskoulutusta. Maataloushallituksessa ja kouluhallituksessa oli kotitaloustarkastajan
toimet. Kotitalousopistossa eli kotitalousseminaarissa oli opettajan toimia. Oli myös lukuisia kotitalouskonsulenttien toimia. Suomessa oli sitä paitsi harvinaisen paljon naisylioppilaita:
[Naisylioppilaita] lienee yli puolitoista tuhatta. Jos me saisimme opettajaviran yliopistoon,
jonka viranhaltija antaisi säännöllistä opetusta kotitalouden taloustieteessä, niin olen aivan
varma siitä, että tällä opettajalla tulisi olemaan täydet auditoriot, paljon kuulijoita ja näiden
kuulijain joukossa löytyisi hyvin paljon sellaisia naisylioppilaita, jotka eivät antaudu varsinaisiin julkisiin toimiin kotitalousalalla, mutta jotka myöhemmin tavataan yhteiskunnassa mahdollisimman monilla erilaisilla aloilla. He tulisivat ottamaan tämän aineen ylimääräiseksi aineekseen, toiset kuunnellakseen vain luentoja, toiset suorittaakseen tässä aineessa ehkä jonkun
tutkinnon. Kansakunta kokonaisuudessaan tulisi hyötymään hyvin paljon, jos niin pian kuin
mahdollista on, sivistysvaliokunnan lausuma toivomus toteutuisi.183
Talousasiantuntija, valtiovarainministeri J. H. Vennola vastusti ponnekkaasti kotitalouden taloustieteen luomista. Niin loputtomaan erikoistumiseen ei voitu köyhän Suomen tiedemaailmassa mennä, vaikka kehitys oli vienyt tieteiden erikoistumiseen ja yksityistaloustiede oli erottautunut yleisestä kansantaloustieteestä erikoistieteeksi. Ministeri Vennola pohdiskeli puheenvuorossaan yksityista-
181
Kuokka 1961, s. 156.
Kuokka 1961, s. 159–160 ja 163; Halonen 2008, s. 416.
183
Kuokka 1961, s. 159.
182
74
loustieteen, kotitaloustieteen ja kotitalouden taloustieteen (kodin taloustieteen) välisiä suhteita. Yksityistaloustiede vaati erikoistutkijansa, sillä kansantaloustieteen opettaja, joka käsitteli koko kansantaloutta, ei voinut antautua, eikä ollut päteväkään opettamaan yksityistaloustiedettä. Myös kotitaloustiedettä, joka oli yksityistalouden ala, ministeri Vennola piti vielä kaikin puolin kannatettavana mutta kotitalouden taloustiede ei ollut enää puolustettavissa:
Sikäli kuin esitys tarkoittaa, että pitäisi luoda vielä erikoisempi ala, niin kuin täällä näytetään
vaativan kotitalouden taloustiedettä, niin se ei käsittääkseni ole puolustettavissa sen takia, ettei
niin yksityiskohtaiseen erikoistumiseen voida mennä. Jos taas esitetty nimitys johtuu jostakin
käsitteellisestä sekaannuksesta, niin sehän on torjuttavissa.184
Äänestyksessä eduskunta kannatti sivistysvaliokunnan mietintöä ja jätti asiasta toivomuksen hallitukselle. Muutamia vuosia myöhemmin valtioneuvosto päätti kuultuaan Helsingin yliopiston edustajien lausunnon, ettei asia antanut aihetta toimenpiteisiin. Samoin valtioneuvosto päätti eduskunnan
vuonna 1928 esittämän toivomuksen johdosta, jonka pohjana oli niin ikään Kaino Oksasen aloite
korkeimman kotitalousopetuksen järjestämisestä, että asia silloisissa oloissa sai raueta.185
3.3.2. Kaksi komiteanmietintöä: kodin taloustieteestä (1930) kotitaloustieteeseen (1932)
Tero Halosen selostaa laajasti korkeimman maatalous- ja metsätalousopetuksen kehittämistä harkitsemaan asetetun komitean eli niin sanotun Cajanderin komitean kahden mietinnön sisältöä, sillä
Cajanderin komitean työllä tuli olemaan huomattava merkitys maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tulevaisuuden kannalta. 186 Tämän käsillä olevan tutkimuksen kannalta olennaisimpia ovat
mietinnöissä esitetyt kannanotot korkeimpaan kotitalousopetukseen ja varsinkin kaksi seuraavaa
polveilevaa lausetta kannattaa muistaa:
Verrattain pienillä kustannuksilla voitaisiin siten aikaansaada opetusta puutarhanhoidon ja kalatalouden aloilla, joiden merkitystä ei ole väheksyttävä, joskaan se ei ole verrattavissa tiedekunnassa edustettujen pääopetusalain merkitykseen, joihin se välittömästi liittyy, sekä lisäksi
kotitalouden alalla, joka tosin ei ole maatalouteen tämän sanan laajimmassakaan merkityksessä kuuluva opinala, mutta jonka merkitys maanviljelijäin taloudessa on hyvin suuri. Samalla
kuin nämä aineet tulisivat opetus- ja tutkintoaineina edustetuiksi tiedekunnassa, tulisi varmaan
myöskin annetuksi huomattava sysäys tieteelliselle tutkimustyölle näillä aloilla, joilla tieteellinen tutkimustyö on yhtä mahdollinen kuin minkä muun tieteen alalla tahansa.187
184
Kuokka 1961, s. 161–162.
Halonen 2008, s. 417; Kuokka 1961, s. 164. Viittaus kertomukseen hallituksen toimenpiteistä v. 1934, s. 6 ja 8.
186
Halonen 2008, s. 312–325. – Halonen esittelee Cajanderin komitean kahta mietintöä kolmellatoista sivulla ja suoranaisesti kotitalousopetukselle kohdistetut luvut ovat noin viisitoista sivua.
187
Komiteanmietintö 1930:2, s. 29. – Lainauksen lauseet mainitsee myös Tero Halonen. (Lähde: Halonen 2008, s. 315).
185
75
Yliopistollisen kotitalousopetuksen tulevaisuuden rakennus paalutettiin näillä kahdella lauseella.
Tieteellinen tutkimus kotitalousalalla oli täysin mahdollinen. Tämä on itsestäänselvyys, sillä tutkimuksen tieteellisyyshän riippuu paljon tutkimustavasta. Miltei aihetta kuin aihetta voidaan tutkia
tieteellisesti sopivaa näkökulmaa ja tieteellisiä menetelmiä käyttäen. Kohtalokas kotitalousopetukselle mutta myös vapauttava oli komitean jäsenten näkemys, ettei kotitalousala kuulu maatalouteen
tämän maatalous-käsitteen laajimmassakaan merkityksessä mutta on peräti tärkeä maataloudelle.
Nämäkin käsitykset ovat itsestäänselvyyksiä mutta lauseen alkuosaa kannattaa tarkata myös kotitalouden näkökulmasta: maatalous on osa ihmisen taloudenpidon kokonaisuutta. Kotitaloudellinen
näkökulma on varmaankin yhtä oikeellinen kuin maataloudellinen näkökulma, josta kotitaloutta
tarkastellaan maatalouteen vaikuttavana, sinänsä tärkeänä osatekijänä.
Kotitalouden roolista maatalouden kannalta voidaan erottaa monia vivahteita. Kotitalous muodostuu yhden tai useamman henkilön taloudenpidosta ja sisältää näin ollen ihmisen taloudellisena toimijana. Esimerkiksi maanviljelyksen taloustieteen ruotsinkielisen oppituolin haltija professori Nils
Westermarck huomioi inhimillisen tekijän keskeisen merkityksen maatalouden hoidolle:
Taloudellinen merkitys ei riipu ainoastaan pääomasta ja työvoimasta, vaan näiden lisäksi on
olemassa kolmas tekijä, ns. inhimillinen tekijä eli kyvykkyys, mikä sisäänsä sulkee koulutuksen, tiedon ja taidon tason, tekniikan ym. näihin verrattavat tekijät.188
Professori Westermarckin uralla ja kodin taloustieteen historialla on useita liittymäkohtia. Tohtori
Westermarck haki 1940-luvulla kodin taloustieteen professorin virkaa ensimmäisellä hakukierroksella. Syksyllä 1946 hän laati opetussuunnitelman kodin taloustieteeseen ja professori Elli Saurion
eläkkeelle jäämisen jälkeen hän hoiti kodin taloustieteen oppituolia useita vuosia viransijaisena.
Cajanderin komitean näkemyksen mukaan kotitalouden opinalan merkitys oli hyvin suuri maanviljelijän taloudelle. Näkemys on helppo ymmärtää, sillä kotitalous on tärkeä maataloudelle jo olematta opinala. Maatalous on tavallaan ihmisestä lähtöisin ja ihmistä varten. Maanviljelys on ihmisen ideoima. Ilman ihmistä ei olisi maatalouttakaan. Ei olisi ihmisen taloutta. Maanviljelijät ovat
toisaalta ihmisinä kotitalouksien ”tuotantoa”. Yhtäkään maanviljelijää ei olisi ilman kotitalouksia
eli ilman ihmistä; kotitalous tarkoittaa pienimmillään yhden ainoan ihmisyksilön taloutta. Sama
188
Westermarck 1960, s. 840. – Professori Westermarck palasi teemaan toistuvasti vuosikymmenten mittaan: ”Yrkesutbildning och inkomst” (Jordbrukarnas Föreningsblad 34/1951, 25.8.1951), ”The human factor and success in farming”
(Acta Agriculture Scandinavica, I:2, 1951, p. 123–151), ”Den mänskliga faktorn och jordbrukets lönsamhet” (Lantmannabladet 26/1957, 26.6.1957), ”Viljelijän kyvykkyys ja hänen taloudellinen edistymisensä” (Pellervo 17/1960, s. 840–
841), ”The Role of Social-psychological Factors in Individual Farm Planning” (Acta Agriculture Scandinavica, XIX:2–
3, 1969, p. 71–85. By N. Westermarck and Cécile von Numers).
76
käänteisesti: maatalous on osa ihmisen taloudesta. Ihmisen talous kaikkine piirteineen on kotitalouden (perimmältään siis yhden yksilön) näkökulmasta täysi ympyrä. Maatalous muodostaa siitä sektorin. Ihminen voisi jotenkin elää ilman maataloutta mutta maatalous on ihmistyötä.
Professori A. K. Cajander oli Korkeimman maatalous- ja metsätalousopetuksen kehittämistä pohtivan komitean puheenjohtajana komitean koko toimintakauden ja komitean jäseniksi valtioneuvosto kutsui 19.9.1929 professori J. Valmarin, metsäneuvos M. Pekkalan, agronomi S. Mattsonin sekä
filosofian maisteri L. Palojärven. Komitea kuuli asiantuntijoina Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan opettajia ja varasi niille virastoille, laitoksille ja järjestöille, joita opetuksen kehittäminen saattoi kiinnostaa, tilaisuuden esittää komitealle mielipiteensä asiassa. Komitean nimeltä mainitut asiantuntijat olivat seuraavat: professori Saari (opetuksen yleinen järjestely),
professori Lönnroth (laitosrakennukset), vt. professori, filosofian tohtori Lukkala (suonkuivausopetus) sekä professorit Jutila, Terho ja Poijärvi ynnä tohtori Paloheimo (koetilain järjestely).
Sen jälkeen kun Cajanderin komitea 25.2.1930 oli saanut valmiiksi mietintönsä ensimmäisen
osan, päätti valtioneuvosto täydentää komiteaa siinä mielessä, että komitea ottaisi harkittavakseen
myös maanmittausinsinööri-, maanviljelysinsinööri- ja eläinlääkintäopetuksen liittämisen korkeimman maatalous- ja metsätalousopetuksen yhteyteen ja kutsui komitean lisäjäseniksi maanmittaushallituksen pääjohtajan Ahlan sekä Maatalousministeriön osastopäällikön tohtori Kankaanpään.
Uusina asiantuntijoina komitea kuuli professori Hallakorpea sekä maanviljelysinsinööriä tohtori
Kesoa. Toisaalta komitea menetti yhden jäsenensä; Mattson oli nimitetty hallituksen jäseneksi.
Komitean toinen mietintö (1932:8) valmistui 1. elokuuta 1932.189
Aikaisemmissa vastaavissa komiteoissa, esimerkiksi niin sanotussa Kairamon komiteassa (mietintö 1921:13) ei ollut maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan omaa edustajaa mutta Cajanderin komiteassa tiedekunnan edustus oli vahva. Komitean työn tuloksena tiedekunta sai käyttöönsä aivan
Helsingin keskustasta tontin, jolle myöhemmin rakennettiin metsätieteiden Metsätalo, ja Viikistä
Latokartanon maita. Cajanderin komitea toi esiin useita muitakin ehdotuksia tarkoituksenaan kohentaa maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan toimintamahdollisuuksia.190
Cajanderin komitea ehdotti tiedekunnan molempien virkatutkintojen muuttamista linjamuotoisiksi
perustellen ehdotustaan maatalouden ja metsätalouden piirissä tapahtuneella erikoistumiskehityksel189
190
Komiteanmietintö 1930:2, s. 1–2, 29; Komiteanmietintö 1932:8, s. 1–2, 52–53 ja 85.
Halonen 2008, s. 312.
77
lä.191 Maanviljelys-taloudellinen tiedekuntaosasto oli vuonna 1919 jo tehnyt ehdotuksen agronomiatutkinnon linjajakoisuudesta ja Cajanderin komitea, joka piti tuolloin esitettyä jakosuunnitelmaa
yhä käyttökelpoisena, ehdotti perustettavaksi neljä linjaa: maanviljelyslinja, kotieläinhoitolinja,
maanviljelystaloudellinen linja ja maitotalouslinja.192 Komitean kiinnostus kohdistui voimakkaana
ammatillisiin perustutkintoihin mutta myös tieteelliseen kandidaattitutkintoon puututtiin.
Oli esitetty, että jo agronomi- (agronomia-) tai metsänhoitotutkinnon suorittaneen pitäisi saada
väitellä lisensiaattitutkintoa varten. Kandidaattitutkinto oli tarpeeton. Cajanderin komitea mielestä
kandidaattitutkinnon poistaminen opetusjärjestelmästä olisi kuitenkin madaltanut lisensiaattitutkinnon tieteellisen tason. Komitea halusi päinvastoin vahvistaa kandidaattitutkintoa monipuolistamalla
sitä ja kalatalous, puutarhanhoito sekä kotitalous esitettiin mahdollisina uusina tutkintoaineina.
Komitea harkitsi, miten kotitalous-niminen oppiaine olisi tarkoituksenmukaisinta muodostaa ja ehdotti ensimmäisessä mietinnössään, että kotitalous oppiaineena sisältäisi ensisijaisesti vain kodin
taloustieteen. Näkemystään komitea ei perustellut. Kodin taloustieteen opetuksesta olisi vastannut
kiinteä ylimääräinen professori. Kenties epäiltiin, että varsinaisen professorin viran hakijoiksi ei
olisi löytynyt riittävän päteviä henkilöitä, sillä kotitaloudelliset tutkimuslaitokset puuttuivat.193
Kotitalouden yliopisto-opetuksesta ei ollut kokemusta ja tämä haittasi suunnittelua. Oli esimerkiksi vaikeaa määritellä kotitaloudellisen laitoksen sijainti suhteessa tiedekunnan muihin laitoksiin,
koska kotitaloudella oli sisällöllisesti kosketuskohtia maitotalouteen ja ravintofysiologiaan mutta
myös taloudellisiin opetusaloihin ja puutarhanhoidon opetukseen. Samoin oli hankalaa määritellä
laitoksen tarvitsema huonepinta-ala. Komitea ehdotti lopulta, että kotitalous sijoitettaisiin kotieläintieteelliseen rakennukseen ja kotitaloustieteelliselle laitokselle varattaisiin 150 m². Komitean ilmoituksen mukaan yhden professorin edustamien laitosten lattiapinta-ala, sen jälkeen kun siitä oli vähennetty usealle laitokselle yhteisten tilojen lattiapinta-ala, oli keskimäärin 443 m² (suurin 710 m²ja
pienin 180 m²). Ylimääräisten professorien laitosten vastaavat luvut olivat 303, 515 ja 140.194
Cajanderin komitea määritteli ensimmäisessä mietinnössään kotitalouden taloustieteen ylimääräisen professorin tehtäväkentän. Komitean näkemyksen mukaan kyseisen professorin tuli yksityis- ja
191
Komiteanmietintö 1930:2, s. 18. – Tässä jälleen nähdään, miten tieteet kuvastavat yhteiskunnan todellisuutta.
Komiteanmietintö 1930:2, s. 18–20; Halonen 2008, s. 314, 471–472.
193
Komiteanmietintö 1930:2, s. 27–28.
194
Komiteanmietintö 1930:2, s. 28, 35, 51–52, 54, 57. – Liettuassa Dotnuvan maatalousakatemiassa 1931 toimintansa
aloittanut kotitaloudellinen tiedekuntaosasto sijoitettiin vastaavasti kotieläinopin yhteyteen ja vastuulle. Maatalousakatemian kotitalousosastosta valmistui "emäntäagronoomeja" ja osaston pääaineet olivat 1) kotitalous, 2) ravinto-oppi ja
3) kotieläinoppi. Miesprofessori antoi opetusta kotieläinopissa, naislehtorit ravinto-opissa ja kotitaloudessa. Kotitalouskirjanpito kuului kotitalousaineisiin Dotnuvan maatalousakatemiassa.[Lähde: Anon. 1936 (Nimimerkki ”L”), s. 217].
192
78
kansantaloudelliselta kannalta selvitellä tulon muodostumista yksityistaloudessa sekä sen tarkoituksenmukaisinta käyttöä eri oloissa, kotitalouden organisaatiota, kotitaloustyön rationalisointia, säästäväisyyden noudattamista kotitaloudessa ynnä muita tämäntapaisia kysymyksiä sekä kotitalouden
yhteiskunnallista ja taloudellista merkitystä. Kotitalouden taloustieteen opetukseen tuli sisältyä kotitalouskirjanpidon harjoituksia. Toisaalta kotitalouden kandidaatintutkinto nähtiin niin laajaksi, että
se olisi sisältänyt myös luonnontieteellisiä kursseja:
Jos kotitalous tiedekunnan oppiaineena tulisi käsittämään pääasiallisesti kotitalouden taloustieteen, mikä komitean käsityksen mukaan olisi tarkoituksenmukaisinta, niin voitaisiin tiedekunnan oppiaineista tällaiseen kandidaattitutkintoon lisäksi sisällyttää vaihtoehtoisesti esimerkiksi maitotalous, puutarhanhoito, bakteriologia, maanviljelyskemia ym. jotapaitsi tiedekunnan opettajavoimilla voitaisiin aikaansaada sellainen fysiologian (ravintofysiologian) opetuskurssi, joka soveltuisi tarkoitukseen, minkä lisäksi mahdollisesti voidaan ajatella määrätyillä
edellytyksillä myös eräitä muiden tiedekuntien aineita (kansantalous, hygienia ym.) tutkintoon
sisällytettäviksi. Vapaaehtoisina aineina voisi sitä paitsi kotitalouden talousoppi samaten kuin
puutarhanhoito-oppikin sisältyä myös agronomia- (ja metsänhoito-) tutkintoon.195
Kodin taloustiede olisi tarvinnut tuekseen kansantaloustieteen opetusta ja tähän Cajanderin komitea
esitti harkittavaksi nopeaa ratkaisua: tiedekunnan kandidaatti- ja lisensiaattitutkintojen aineyhdistelmiin olisi voitu sisällyttää eräitä kauppakorkeakoulun tai teknillisen korkeakoulun oppiaineita.
Komitea ei kuitenkaan tehnyt tätä menettelytapaa koskevaa varsinaista ehdotusta.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta kannatti yksimielisesti Cajanderin komitean ehdotuksia.
Cajanderin komitean ensimmäiseen mietintöön liittyy professorien Liro ja Saalas eriävä mielipide
mutta hekään eivät vastustaneet kotitalousopetuksen järjestämistä yliopistoon. Professorit Liro ja
Saalas vastustivat tutkintonimikkeen kahtia jakamista ja ehdottivat nimikettä taloustieteiden (ekonomia) kandidaattitutkinto ja taloustieteiden lisensiaattitutkinto. Nämä termit olisivat olleet analogeja viisaustieteen (filosofia) kandidaattitutkinnon ja viisaustieteen lisensiaattitutkinnon kanssa.196
Toisessa mietinnössään, joka valmistui 1. elokuuta 1932, Cajanderin komitea esitti, että maataloustieteisiin kuuluvana annettaisiin yleistä kotitalouden opetusta kotitalouden talousopetuksen sijasta
ja ehdotti määrärahaa asianomaisen laitoksen perustamiskustannuksiin.197 Suunnanmuutoksella tahdottiin helpottaa yliopistollisen kotitalousopetuksen mahdollista laajentamista myöhemmin. Komitealla ei kuitenkaan ollut varsinaisia laajentamissuunnitelmia ehdottamiinsa uusiin opetusaloihin:
195
Komiteanmietintö 1930:2, 28; Kuokka 1961, s. 145–146.
Komiteanmietintö 1930:2, s. 28–29, 43; Kuokka 1961, s. 145–146.
197
Komiteanmietintö 1932:8, s. 85.
196
79
Kun Komitea jo ensimmäisessä mietinnössään (s. 27–29) on ehdottanut maatalous- ja metsäopetuksen yhteyteen perustettavaksi professuurit kalataloudessa, puutarhanhoidossa ja kotitaloudessa, on tämä tapahtunut sen vuoksi, että nämä taloudenalat siksi läheisesti liittyvät maatalouteen, osittain metsätalouteenkin, että opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus harjoittaa
opintoja sekä tieteellistä tutkimustyötä näillä aloilla. Onko opetustoiminta näillä aloilla vastaisuudessa mahdollisesti kehitettävä laajemmaksikin, ei Komitea halua tässä yhteydessä ottaa
selviteltäväksi. Ollessaan edelleen sitä mieltä, että korkeimman maatalous- ja metsätalousopetuksen yhteydessä on näitä aineita opetettava sekä niitä varten perustettava professuurit, Komitea kannattaa niitä toivomuksia, joita Eduskunta v. 1930 ja 1931 on erinäisten aloitteiden
johdosta Hallitukselle esittänyt.198
Komitean kokoonpano pidättyi toisessa mietinnössään tuomasta uudelleen esille sitä vuonna 1930
esittämäänsä mielipidettä, että kotitalouden ala ei ollut maatalouteen tämän sanan laajimmassakaan
merkityksessä kuuluva opinala mutta oli tärkeä maanviljelijän taloudelle.
Cajanderin komitea kannatti yksimielisesti erillisen maatalousyliopiston perustamista Helsinkiin,
koska näytti ilmeiseltä, ettei maatalous- ja metsäopetuksella ollut Helsingin yliopistossa riittäviä
kehitysmahdollisuuksia. Komitean käsityksen mukaan useat Helsingin yliopiston konsistorin jäsenet olivat sitä mieltä, etteivät maatalous- ja metsäopetukseen uusina opetusalueina liitettäväksi
suunnitellut eläinlääkintä-, maaviljelysinsinööri- ja maanmittausopetus, "kalatalousopetuksesta ja
kotitalousopetuksesta puhumattakaan" (s. 51) erityisen hyvin sopineet yliopistoon. Konsistorin käsityskanta teki tiedekunnan kehittämisen vaikeaksi. Komitean näkemyksen mukaan mainitut uudet
opetusalat liittyivät kuitenkin läheisesti maatalous- ja metsätalousopetukseen.199
Suunnitelman mukaan maatalousyliopiston tiedekuntien kandidaatti- ja lisensiaattitutkintoihin
olisi voitu sisällyttää tutkintoaineita myös Helsingin yliopiston filosofisesta tiedekunnasta sekä eri
sopimuksella mahdollisesti myös yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta, kauppakorkeakoulusta
ja teknillisestä korkeakoulusta. Maatalousyliopistossa oli tarkoitus soveltuvin osin noudattaa Helsingin yliopiston järjestysmuotoa. Ylimpänä hallitusmiehenä olisi kansleri. Vakinaiset eli varsinaiset professorit muodostaisivat maatalousyliopiston opettajaneuvoston (konsistorin), joka keskuudestaan valitsisi rehtorin ja vararehtorin. Tiedekunnat ynnä propedeuttinen osasto valitsisivat keskuudestaan jonkun vakinaisista professoreista dekaaniksi ja varadekaaniksi.200
Kotitaloustieteeseen ehdotettiin varsinaisen professorin virkaa. Kotitalouden varsinaisen professorin opetusalaan olisi kuulunut kolme aiheryhmää:
198
Komiteanmietintö 1932:8, s. 52–53.
Komiteanmietintö 1932:8, s. 50–51, 54.
200
Komiteanmietintö 1930:2, s. 26–27; komiteanmietintö 1932:8, s. 54–55.
199
80
Kotitaloustieteen opetusalaan on luettava ruokatalousoppi, johon sisältyy ravintofysiologia,
ruokatavaraoppi, ruoanvalmistusoppi ja ruokataloudelliset laskelmat, kodinhoito-oppi ja työtiede, joka käsittää vaatetuksen, puhtaanapidon, huoneiden järjestelyn, sisustuksen, työvälineopin ja kotitöiden järjestelyn, ja kodin talousoppi, johon luetaan kodin liikeoppi talousarvioineen, kirjanpitoineen ja kustannuslaskelmineen sekä kodin kansantalousoppi.201
Komitean varovaisen arvion mukaan maatalousyliopistossa olisi ollut 350–450 opiskelijaa ja huoneistopinta-alaa olisi tarvittu 19 480 m² seuraavasti202: hallinto (1 185), perusaineiden opetus (2
250), biologisten aputieteiden opetus (2 225), maanviljelys- sekä maanviljelystaloudelliset laitokset
(4 270), kotieläinhoidolliset laitokset (1 960), metsätieteelliset laitokset (4 405) sekä maanmittausja maanviljelysinsinööri-tieteelliset laitokset (3 185). Kotieläinhoidollisten laitosten rakennus olisi
sisältänyt neljä eri laitosta203: kotieläinhoitotieteellinen laitos (600), kotieläinjalostustieteellinen
laitos (180), maitotaloustieteellinen laitos (360) ja kotitaloustieteellinen laitos (300). Lisäksi olisi
tarvittu luentosaleja, opetusvälineiden säilytystiloja, asuntoja ja niin edelleen.
3.4. Kodin taloustieteelle oli kysyntää suomalaisessa yhteiskunnassa
Kysyntää oli jo vanhastaan
Kotitalouskoulut vastasivat osaltaan yhteiskunnassa esiintyvään koulutuskysyntään. Kun naiset
alkoivat yhä enemmän työskennellä palkkatyössä kodin ulkopuolella, kotitaloustyötä koskevan tiedon siirtyminen sukupolvelta toiselle vaikeutui. Havaittiin myös tätä työtä koskevan tutkimustiedon
puute. Kirjailija ja naisten oikeuksien puolestapuhuja Minna Canth peräänkuulutti erityisesti sitä,
että naiset tarvitsivat taloudellisia perustietoja kyetäkseen toimimaan yhteiskunnassa järkevästi ja
itsenäisesti. Vuonna 1884 Minna Canth kirjoitti aikakauslehti Valvojaan kolmiosaisen artikkelisarjan "Naiskysymyksestä", jossa puuttui naisten koulutukseen. Canthin mielestä koulun tuli tarjota
sellaisia tietoja kasvateilleen, että nämä kykenivät tarvittaessa hankkimaan itselleen toimeentulon
"virkapaikoilla, käytännöllisillä aloilla ja myös perheenäiteinä". Kouluissa oli annettava naisille
tietopuolista opetusta. Terveydenhoito-opin ja kasvatusopin tuli perustua luonnontieteiden antamalle pohjalle mutta Canth oivalsi myös yhteiskuntatieteiden merkityksen. Perinteisten tyttökoulujen
kasvatit eivät ymmärtäneet taloudenhoitoa – itse asiassa kotitalouden taloutta he eivät tajunneet:
201
Komiteanmietintö 1932:8, s. 62.
Komiteanmietintö 1932:8, s. 78–83.
203
Kotieläinopin laitos kehitti yleisen ravinto-opin opetusta 1930-luvulla ja ravitsemustutkimuksillaan se tuli lähelle
kotitaloustieteiden mandaattia. Cajanderin komitean mietinnössä kotitaloustieteellinen laitos sijaitsi kotieläinhoidollisten laitosten suojissa samoin kuin elintarviketeollisuudelle läheinen maitotaloustieteellinen laitoskin. – Kuviteltavissa
on tilanne, että niin kotieläinten hoitoa kuin elintarviketeollisuuttakin kehitettäisiin ihmisen ravitsemuksen ehdoilla.
202
81
Siihen nähden, että taloudenhoito useimmiten tulee olemaan naisen tärkeimpiä tehtäviä, on
hänelle annettava opetusta myös taloustieteessä. Naisen ahdas asema, hänen tottumattomuutensa tuottaviin toimiin, omistus-oikeuden puute, ynnä monet muut seikat ovat vaikuttaneet
hänessä joko välinpitämättömyyttä taikka epäselvyyttä, taikka varsin vääriä käsityksiä talousseikoissa. Hän ei ymmärrä tulojen ja menojen, produktsioonin ja konsumtsioonin keskinäisiä
suhteita; ei kykene edes arvostelemaan eikä vertaamaan eri töiden ja toimien todellisesti tuottavaa taloudellista hyötyä. Perheen ja yhteiskunnan edut vaativat naisen järjen kehittämistä
tälläkin alalla.204
Kannilan mukaan Canth piti perheenemännän tehtävässä tärkeänä lasten kasvatuksesta ja terveydestä huolehtimista sekä talouden yleistä johtoa (kotitalouden talous). Ruoanlaiton ja muut kotitalouden tekniset työt Canth sen sijaan jätti vähemmälle huomiolle.205
Leskeksi jäätyään Minna Canth muutti seitsemän lapsensa kanssa Kuopioon 1880 ja otti hoitoonsa kaupan, jonka hänen isänsä oli perustanut. Canth oli aloittanut kirjallisen toimintansa avustamalla
miehensä toimittamia Keski-Suomi- (1874–1875) ja Päijänne-lehtiä (1878–1879). Omat kokemukset ja kirjallisuuteen tutustuminen kypsyttivät hänet Kuopiossa nopeasti yhteiskunnallisten uudistusten vaatijaksi. Yksilönvapaus oli inhimillisen kehityksen kannalta tärkeä. Naisten kehittymisen ensimmäinen ehto oli persoonallinen ja henkinen vapaus. Naisten vapauttamisen pyrkimystä oli niin
Suomessa kuin muuallakin maailmalla kohdeltu kylmäkiskoisuudella ja suvaitsemattomuudella
mutta tätä ei kannattanut ihmetellä tai pelätä. Koko ihmiskunnan edistys oli kulkenut samaa vaivalloista tietä. Vuodet 1882–1884 muodostuivat Canthille opintovuosiksi, jolloin hän tutki muistiinpanoja tehden muun muassa Buckle´in, Spencer´n, Stuart Millin, Renan´in, Emersonin, Brandesin,
Taineín ja Henry George´in teoksia. Lisäksi hän luki ajan kaunokirjailijoita. Lueskelun seurauksena
Canthin kirjallisissa mielipiteissä ja koko maailmankatsomuksessa tapahtui muutos. Vuonna 1885
Canth tunnusti olevansa "uuden ajan ihminen", joka tiedosti elämän ristiriidat ja kärsimykset. Kirjailijana Canth alkoi puhua naisten ja köyhien puolesta samalla paljastaen epäkohtia vallitsevissa
oloissa.206
Minna Canthin kirjoittaessa Naiskysymys-artikkelinsa, oli Laura Genetz207 vielä pikkulapsi mutta
Laura Harmajan (o.s. Genetz) aikuisiän kirjallisesta tuotannosta voi helposti vetää yhteyden yllä
204
Canth 1884, s. 302–303.
Kannila 1944, s. 11–12. Viittaus: Canth 1884. Naiskysymyksestä. – Canthin kirjoitussarjan III osaan (s. 492) on
lisätty alaviite: [Valvojan] "Toimitus ei ole tahtonut kieltää sijaa seuraavilta mietteiltä, joita se ei kuitenkaan voi muutamissa kohdin hyväksyä".
206
Canth 1884, s. 293; Heikinheimo 1955, s. 105. – Tuulio mainitsee kirjailija Minna Canthin esim. s. 55, 61, 86, 89,
98, 100–101, 105, 132, 157, 165–166, 168. (Lähde: Tuulio 1959).
207
Heinonen kirjoittaa vuonna 1998 väitöskirjassaan laajasti kotitaloustieteen synnystä Yhdysvalloissa ja Laura Harmajasta. Heinosen mukaan Laura Harmaja (o.s. Genetz) on ollut kotitaloustieteen tärkein kehittelijä ja oikeastaan ainoa
205
82
olevaan tekstilainaan (alaviite n:o 203). Harmajan mukaan kotitalous paitsi kulutti, myös tuotti taloudellisia arvoja samaan tapaan kuin yritykset tekivät liike-elämässä.208
Canth valitteli vuonna 1884 kotitalouksissa työskentelevien naisten vääriä käsityksiä talousseikoissa. Näihin ”talousseikkoihin” Canth sisällytti tulot ja menot, produktsioonin ja konsumtsioonin
keskinäiset suhteet sekä taidon käyttää taloudellista näkökulmaa arvioidessaan eri töiden ja toimien
tuottamaa hyötyä. ”Talousseikoista” päästiin vähitellen – kodin talousopin kautta – käsitteeseen
”kodin taloustiede” ja sitä nimeä kantava tieteenala Helsingin yliopistoon luotiin vuonna 1946.
Canth piti persoonallista ja henkistä vapautta naisten kehittymisen ensimmäisenä ehtona. Henkilökohtaisen vapauden olemus voitiin kuitenkin käsittää monella tapaa. Kymmenisen vuotta aikaisemmin Yrjö-Koskinen oli nimimerkillä ”Y. K.” kirjoittanut ristiriitaisia sanoja kansalaisten vapaudesta. Nimimerkin mukaan valtion hallintovirkamiehet tiesivät, miten kansalaisten vapaus parhaiten
toteutui. Valtion tarkoitus oli turvata rauha ja järjestys kansalaisten kesken, nimimerkki sanoi. Tähän työhön se tarvitsi virkamiehiä ja tätä varten se ylläpiti kouluja ynnä muita laitoksia joutuen näin
valitettavasti verottajan asemaan:
Voidakseen kaikkia niitä kustantaa, täytyy valtion tietysti nostaa veroja kansalaisilta, sillä esivallalla ei ole muita varoja kuin mitä kansalaisten rikkaudesta lähtee. Eikä siinä kyllin, että
hyvään hallitus-menoon tarvitaan varoja, vaan siihen tarvitaan myös paljon tietoa ja taitoa sekä kokemusta, mitenkä kaikkien kansalaisten vapaus ja menestys on parhaiten edistettävä ja
turvattava ja mitkä lait ja laitokset parhaiten soveltuvat kansanluonteeseen.209
Suomen alue oli vielä epäitsenäinen suuriruhtinaskunta mutta nimimerkki kirjoitti hallituksen tietotaidosta kansalaisten vapauden ja menestyksen parhaana edistäjänä. Hallitus oli toisin sanoen asiantuntija kansalaisten hyvinvoinnin edistämisessä mutta sillä hyvinvoinnin edistämisellä tai tarjoamisella oli hintana verotusoikeus, mikä hallituksella oli. Hallitus ”myi” turvallisuutta kansalaisilleen ja
kokosi tällä myynnillä käyttöönsä osan kansalaisten materiaalisesta varallisuudesta. Nimimerkin
mukaan materiaalinen pääoma oli aina säästöön pantua työn tulosta. Kansalliseen pääomaan kuuluivat rahan ja tavaran ohella myös kansalaisten tieto, taito ja sivistys siten, että vasta tieto, taito ja
teoreetikko Suomessa. Harmajan työ loi pohjan kotitaloustieteen yliopistotasoiselle koulutukselle, joka toteutui sotien
jälkeen 1940-luvun lopulla. (Lähde: Heinonen 1998, s. 92–107).
208
Laura Harmajan vanhemmat olivat Minna Canthin aikalaisia. Laura Harmajan isä (1848–1915), kielentutkija, runoilija, professori Arvid Genetz, oli jo virkansa puolesta perehtynyt suomalaiseen kirjallisuuteen. Laura Harmajan äiti,
Eva Genetz, ja tämän kaksi sisarta olivat kuuluneet Suomen Naisyhdistykseen jo 1880-luvun lopulla. (Lähde: Tuulio
1980, s. 137–138).
209
Yrjö-Koskinen 1875 (Nimimerkki ”Y. K.”), s. 13–15.
83
sivistys tekivät työnteon todella hedelmälliseksi eli tuottavaksi210. Luonnon rikkauskaan ei hyödyttänyt ihmistä, jollei hän kohdistanut siihen luontoon työtä ja säästänyt osaa työn tuloksista.
Suomi nautti vapaudesta Venäjän huomassa mutta itsenäistyi sitten valtiollisesti ja isänmaalliset
kielet väittivät sen vapautuneen Venäjän vallan alta. Nyt Suomen tasavallan virastot ja laitokset
nauttivat vapaudesta Suomen valtion huomassa ja vapautta ne arvostivat yliopistolain sanamuodosta
päätellen (ks. alla). Vapaus syveni Helsingin yliopiston kohdalla itsehallinnoksi. Mahdollisimman
suurta vapautta nauttien suomalaiset tavoittelivat yliopistollaan tietoa, taitoa ja sivistystä.
Vuoden 1923 laki Helsingin yliopiston järjestysmuodon perusteista piti voimassa joukon yliopiston vanhoja etuoikeuksia. Yliopiston itsehallinto-oikeus oli näistä etuoikeuksista perustavin. Yliopiston ylin hallitusmies oli kansleri ja hänen lähimpinä alaisinaan toimivat suuri ja pieni konsistori
sekä rehtori. Suomen tasavallan hallitus ei voinut ratkaista yliopistoa koskevaa asiaa, ennen kuin
konsistorilla oli ollut tilaisuus siitä lausua kyseessä olevasta asiasta mielipiteensä. Suuren hallinnollisen vapauden avulla pyrittiin turvaamaan yliopiston onnistuminen kahdessa keskeisessä tehtävässään: tutkimus ja opetus, tässä järjestyksessä. Yliopiston tehtävä oli määritelty heti yliopiston järjestysmuodon perusteista säädetyn lain alussa ja tehtävänä oli edistää vapaata tutkimusta ja tieteellistä
sivistystä Suomessa sekä kehittää sen nuorisoa kykeneväksi palvelemaan isänmaata.211 – Toiminnan
vapauden ideaa pidettiin arvossa nuoren Suomen uudessa yliopistolaissa, sillä vapaata tutkimusta ja
tutkimuksen vapauden mukanaan tuomaa tieteellistä sivistystä ei vaadittu. Helsingin yliopiston järjestysmuotoa koskeva laki (n:o 191/1923) vain velvoitti piirissään olevat toimintakykyiset ihmiset
edistämään vapaan tutkimuksen ja siitä versovan tieteellisen sivistyksen syntyä.212
Vapautta tavoitellaan itseisarvona tarkemmin esittelemättä vapauden tilan suotuisia vaikutuksia.
Esimerkiksi ongelmanratkaisuun vapaudella voi olla vaikutusta. Vapaushan on viime kädessä ajattelun vapautta, sillä teot ovat ajattelun tai tiedonkäsittelyn tuotetta. Teko ei voi olla vapaa, jos ajattelu on sidottu mutta epävapailta näyttävien tekojen takana voi piillä vapaa tiedonmuodostus. Sidottu,
kaavamainen, vallanalainen ajattelu toistaa ulkoisen tahon antamaa valmista mallia, joten parhaan
mahdollisen ratkaisun löytäminen akuutteihin ongelmiin sen avulla on epävarmaa. Vapaampaa
kuin toistava (konvergentti) ajattelu on luova (divergentti) ajattelu213.
210
Yrjö-Koskinen 1875 (Nimimerkki ”Y. K.”), 8–9, 12 ja 15.
Laki Helsingin yliopiston järjestysmuodon perusteista (191/1923), 1 §.
212
Laki Helsingin yliopiston järjestysmuodon perusteista (191/1923), §:t (1 ja 3–4); A 228/1924, §:t (1 ja 3–4).
213
Luovuus on yleisinhimillinen ominaisuus ja siitä kirjoitetaan esimerkiksi käytännöllisissä liike-elämän oppaissa.
Bengt Karlöf määrittää luovuus-käsitteen kykynä yhdistää erilaisia tiedon aineksia uudella innovatiivisella tavalla siten,
211
84
Kodin taloustieteen teorian kysyntä johti lakimuutoksiin
Suomessa tapahtui 14. kesäkuuta 1929 kolme asiaa, joille voidaan antaa tämän tutkimuksen kannalta suuri merkitys: 1) erään lain säätäminen, 2) eräs allekirjoitustapahtuma ja 3) eräs kokous.214
Ensimmäinen tapahtuma liittyy taustaehtona kodin taloustieteen teorian kysyntään, kun taas allekirjoitustapahtuma ja kokous edustavat kahden eri tieteenalan, kodin taloustieteen ja ravintokemian,
teorian syntyä tai tarjontaa:
1) Lain synty: uusi avioliittolaki annettiin Suomessa. Laki tuli voimaan vuoden 1930 alusta.
2) Allekirjoitustapahtuma: filosofian tohtori Rurik Jonatan Pihkala allekirjoitti 14.6.1929 kotonaan Aitolahdella ensimmäisen valituskirjelmänsä Helsingin yliopiston kanslerille maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan virantäyttöpäätöksestä, joka oli ollut tohtori Pihkalan kannalta kielteinen.215 Tohtori Pihkala oli hakenut maanviljelystalouden professorin virkaa mutta
maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli selittänyt hänet epäpäteväksi.
3) Kokous: Kemiantutkimus-Säätiön perustava kokous pidettiin 14.6.1929 hotelli Kämpissä
Helsingissä. Kokousta oli edeltänyt kaksi suunnittelukomitean kokousta saman vuoden alkupuolella. Tasavallan Presidentti vahvisti säätiön perustamisen 9. elokuuta 1929 ja säätiö toimi
vuodet 1929–1980 ensimmäisenä johtajanaan (1929–1973) filosofian tohtori A. I. Virtanen216.
1) Koska uusi avioliittolaki muutti aviovaimon varallisuusoikeudellista asemaa, se oli tärkeä kotitaloustieteiden ja eritoten kodin taloustieteen kannalta. Kotitalous oli ollut leimallisesti naisten elämänalue ja työympäristö. Uusi laki oli tärkeä sekä naisille että ”kotitalousväelle”. Nämä ryhmät
olivat sisäkkäiset siten, että ”kotitalousväki” koostui valtaosaltaan naisista mutta yhteiskunnallisesti
aktiivisista, näkyvästi kotitalouksien etua ajavista naisista. ”Kotitalousväki” toi voimakkaasti esille
olemassaolonsa vaiheessa, jolloin naiset Suomen suuriruhtinaskunnassa saivat äänioikeuden217.
Suomen ensimmäiset yleiset eduskuntavaalit olivat 15.–16.3.1907. Myös naiset äänestivät. Valituista 200 edustajasta kaikkiaan 19 eli 9,5 prosenttia oli naisia. Innala kertoo ajan tunnelmista:
Tuntien osakseen tulleen kunniakkaan tehtävän, mutta samalla tavattoman raskaan vastuun,
nämä naisedustajat pyrkivät alkavassa eduskuntatyössä parhaan kykynsä mukaan täyttämään
niitä toiveita ja odotuksia, joita Suomen naispuoliset valitsijat olivat heihin kohdistaneet.218
Ensimmäinen eduskunta kokoontui 23.5.1907. Naiskansanedustajat käyttivät runsaasti hyväkseen
valtiopäiväjärjestyksen kansanedustajille suomaa aloitteenteko-oikeutta. Vuoden 1906 valtiopäivä-
että syntyy aikaisemmin tuntemattomia yhdistelmiä. Luovuuteen kuuluu lopputuote ja siihen johtaa kognitiivinen prosessi. (Lähde: Karlöf 1990, s. 92). – Virkkala kirjoittaa luovasta ongelmanratkaisusta. (Lähde: Virkkala 1994).
214
Vrt. s. 103 ja 161 tässä tutkimuksessa.
215
Pihkala 1929, s. 29.
216
Saarivirta 1994, s. 17.
217
Suomen suuriruhtinaskunnassa annettiin 20.7.1906 valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki..
218
Innala 1967, s. 77.
85
järjestyksen 28 §:n mukaan eduskunta oli oikeutettu varsinaisilla valtiopäivillä tekemään keisarille
ja suuriruhtinaalle anomuksia, joille hallitsija soi huomiota sikäli kuin katsoi sen maalle hyödylliseksi. Suomen yksikamarisen eduskuntalaitoksen kaikkien aikojen ensimmäisen anomuksen jätti
edustaja E. N. Setälä mutta jo toisena (n:o 2) oli edustaja Lucian Hagmanin (ym.) tekemä anomusehdotus avioliittoa sekä aviopuolisoiden omaisuus- ja velkasuhteita koskevan lainsäädännön
uudistamisesta. Asian käsittely jäi kuitenkin seuraaville valtiopäiville.
Uudet naiskansanedustajat puuttuivat ensimmäiseksi voimassa olleeseen avioliittolainsäädäntöön
vaatien sitä uudistettavaksi mutta pian he tämän jälkeen tekivät myös kotitalousopetuksen kehittämistä koskevan aloitteen ja tästä tuli ensimmäinen naisten tekemä aloite, joka valiokuntakäsittelyn
läpäistyään ratkaistiin lopullisesti eduskunnan täysistunnossa vuoden 1907 valtiopäivillä. Kyseessä
oli edustaja Hedvig Gebhardin (ym.) tekemä anomusehdotus talousopetuksen järjestämisestä naisille ja tämän opetuksen avustamisesta valtion varoilla. Naisten talousopetusta koskeva anomus käsiteltiin eduskunnassa 24.9.1907 ja käsittelyn pohjana oli anomusvaliokunnan mietintö, jossa yksimielisesti ehdotettiin aloitteen hyväksymistä. Eduskunta hyväksyikin anomuksen ja esitti hallitukselle komitean asettamista valmistamaan suunnitelmia naisten taloudenhoito-opetusta varten.219
Naisten taloudenhoito-opetuskomitean asettaminen oli suora ja nopea seuraus siitä, että Suomen
nainen oli saavuttanut valtiollisesti täysivaltaisen kansalaisen oikeudet; äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ja päässyt osallistumaan lainsäädäntötyöhön. Yhteensä molemmat aloitteet, avioliittolain
uudistamista koskeva aloite ja naisten kotitalousopetuksen kohentamista koskeva aloite, näyttävät
selvästi, että ”markkinat” kodin taloustieteelle olivat syntymässä. Aloitteisiinhan sisältyi kodin taloustieteen teorian kysyntä ja tarjonta220. Teorian tarjonta tuli mielekkääksi vasta, kun oltiin vapaat
tietoa käyttämään. Naiset toivoivat vapautta taloudellisina toimijoina ja ennakoivat uuden tilanteen
aiheuttavan kodin taloutta koskevan pätevän tiedon tarpeen voimistumisen. Vanhojen avioliittosäännösten mukaan puolisoiden omaisuus oli vihkimishetkellä sulautunut perheen yhteisomaisuudeksi, jota mies hallitsi. Mandi Hannulan mukaan 1.1.1930 voimaan astunut uusi avioliittolaki vaikutti kaikkiin Suomen koteihin. Ne saivat siinä nykyaikaisille oikeusperiaatteille rakentuvan perustuslain ja samalla maamme sadattuhannet aviovaimot tulivat korotetuiksi miestensä rinnalle samoihin oikeuksiin ja asetetuiksi heidän kanssansa yhtäläiseen vastuuseen perhe-elämän alalla.221
219
Innala 1967, s. 81, 89, 91 ja 98–100.
Suomalaisen kodin taloustieteen opetuksen ja tutkimuksen tehtäväkenttään viitattiin jo varhain kotien tai kotitalouksien tehtäviä lueteltaessa. – Kotitalouskirjanpito mainittiin. Usein kotitalouskirjanpidon katsottiin kuuluvan kodinhoidollisiin tehtäviin. (Lähde: Kervinen 2008b, s. 91–92).
221
Hannula 1930, s. 76.
220
86
Omistamisesta oli kyse. Uudessa avioliittolaissa säädettiin, että puolisoilla oli hallintaoikeus avioliittoon mukanaan tuomaan omaisuuteen ja myös itse myöhemmin hankkimaan omaisuuteen mutta
tätä hallintaa rajoitti avio-oikeus toisen puolison omaisuuteen222. Naisten vallanalaisuuden laillisuuden murtuminen oli luomassa ”markkinoita” kodin taloustieteelle mutta mahdollista on, että toiseen
ihmiseen kohdistuva vallankäyttö ja toisaalta vallanalaisuus jättävät ihmisten ajatteluun pitkäkestoiset, vapaata tiedon ”markkinoilla” liikkumista haittaavat jäljet.
Jos talousteorian tarjonta kykenisi luomaan oman kysyntänsä, voitaisiin sanoa, että Adam Smithin
teos ”the Wealth of Nations”, joka ilmestyi vuonna 1776, oli aiheuttamassa Ranskan vallankumouksen vuonna 1789. Ajallisesti Smithin teos ja vallankumous ovat lähellä toisiaan mutta molemmat
lienevät seurausta valistuksen nimellä kulkevasta ajattelutavan murroksesta. Kansan vapautuminen
yksinvaltiuden kahleista ei ”tuottanut” kansantalouden223 teoriaa, vaan riittävän laajojen kansankerrosten ajattelun vapautuminen kahleista tuotti sekä tasavallan että uutta talousteoriaa mutta Ranskan
naiset jäivät silloin yhäti osattomiksi täysistä kansalaisoikeuksista224.
Ranskan kansan miespuoliset jäsenet voivat vallankumouksen seurauksena entistä enemmän osallistua valtionhallinnon tehtäviin – myös taloushallintoon ja Smith loi kansantaloustieteen teoriaa
heitä varten. Vastaavanlaisia tapahtumaketjuja löytyy Suomen lähihistoriasta. Vasta sen jälkeen,
kun elinkeinovapaus säädettiin, Suomeen perustettiin kauppakorkeakouluja ja määrätietoinen liiketaloustieteiden kehittäminen alkoi. – Ja kodin taloustieteen professuuri perustettiin Suomeen vasta
sen jälkeen kun suomalaisen naisen valtiollinen äänioikeus ja taloudellinen itsenäisyys olivat laissa
säädetty. Kodin taloustieteen opetusviran suunnittelu alkoi aikaisemmin mutta perustaminen viipyi,
koska viranhakijoita ei olisi ollut. Ensimmäisen kerran Suomessa nainen väitteli taloustieteistä, kun
filosofian maisteri Elli Saurio keväällä 1947 onnistuneesti puolusti kansantaloustieteeseen tehtyä
väitöskirjaansa225. Tämä pioneerinainen oli tullut ylioppilaaksi vallankumousvuonna 1917 ja valmistunut filosofian maisteriksi kansantaloustiede pääaineenaan keväällä 1932 eli sen jälkeen, kun
uusi avioliittolaki jo oli voimassa ja perheiden sisäiset taloussuhteet muuttuneet.
222
Hannula 1930, s. 79.
Markkinataloudessa kansantaloudellisen toiminnan lähtökohtana on toimijoiden vapaaseen sopimusoikeuteen perustuva vapaa tavaroiden, panosten ja palvelusten vaihto.
224
[Ranskassa] ”Ajatus yleisestä äänioikeudesta oli liian rohkea 1789-vuoden miehistäkin.” – – [Vuoden 1791 aikana]
”kypsyi kuitenkin ajatus yleisestä äänioikeudesta, kuta enemmän kansanvaltaiset aatteet edistyivät.” – – [11.8.1792]
”muodollisestikin poistettiin erotus aktiivisten ja passiivisten kansalaisten väliltä, samalla kun määrättiin valitsijoille 21
vuoden ja valittaville 25 vuoden ikä. Vaalit eivät kuitenkaan tapahtuneet välittömillä, vaan välillisillä vaaleilla, niin että
primeerikokoukset valitsivat vaalimiehet ja vaalimiesten kokoukset vasta jäsenet kansalliskonventtiin. Ainoasti palvelijat suljettiin pois erityisen säädöksen nojalla, he kun muka olivat sidotut toisen palvelukseen. naiset tietysti myöskin
jäivät poissuljettujen lukuun.” (Lähde: Söderhjelm 1903, s. 288 ja 303–304).
225
Kervinen 2005, s. 231–245.
223
87
3.5. Edellytykset uuden tieteenalan synnylle
Tero Halosen mukaan akatemisoitumiseen liittyy usein myös oppialan eriytyminen tai uuden tieteenalan synty ja akatemisoitumisprosessi, joka Halosen väitöskirjassa on tutkimusongelmana, on
tätä laaja-alaisempi käsite. Suppeampi ”akatemisoituminen” tarkoittaa yliopistohistorian näkökulmasta tieteen- tai opinalan korkeimman opetuksen ja tutkimuksen aloittamista yliopistotasoisessa
oppilaitoksessa tai siirtymistä yliopistoon eli tulemista yliopistolliseksi tai akateemiseksi. Akatemisoitumiseen kuuluvat uusien professuurien ja muiden opetus- ja tutkimusvirkojen, laitosten, kirjastojen ja opiskelijayhteisöjen perustaminen ja virkanimitykset, yliopistollisen tutkimus- ja opetustoiminnan sekä opintojen alkaminen ja opiskelijoiden sisäänpääsyvaatimuksista, opetusohjelmista,
tutkinnoista ja tutkintovaatimuksista päättäminen. 226
Uuden tieteenalan synnyn tai siis tiedonalan akatemisoitumisen yhteiskunnallisia edellytyksiä on
jouduttu pohtimaan uusia tieteitä suunniteltaessa. Kotitaloustieteiden ottamista Helsingin yliopiston
oppiainetarjontaan mukaan alettiin suunnitella 1930-luvulla tai oikeastaan 1920-luvulla, sillä niin
sanottu Cajanderin komitea, joka harkitsi puutarhanhoidon, kalatalouden ja kotitalouden ottamista
uusiksi mahdollisiksi tutkintoaineiksi, asetettiin syyskuussa 1929.227 Cajanderin komitean kahdessa
mietinnössä (1930:2 ja 1932:8) perustellaan soveltavien tieteiden tieteellisyyttä ja uuden tieteenalan
perustamisen edellytyksiä. Mietintöjen teksteistä voi löytää muutamia niistä kriteereistä228, joita
tuolloin asiasta päättävien taholla pidettiin oleellisen tärkeinä uutta tiedonalaa koskevan yliopistollisen opetusviran perustamiselle.
1. Alalla oli oltava ammatillista, opistotasoista koulutusta.
2. Alalle kaivattiin ammatillisesti päteviä, erikoistuneita opettajia.
3. Oli tarpeen kouluttaa tutkijoita alalla mahdollisesti jo oleviin tutkimuslaitoksiin.
4. Oli olemassa alan korkeimpien hallintovirkamiesten koulutustarve.
Vastaavanlainen esimerkki uuden tieteenalan perustamisen kriteereistä löytyy vuodelta 1954 Korkeamman puutarhaopetuksen järjestämiskomitean mietinnöstä.229 Tero Halonen kirjoitti toisaalta
kriisiajan vaikuttaneen kotitaloustieteiden syntyyn.230 Uuden tieteenalan perustamisen ennakkoehdot voi näin ollen määritellä myös väljemmin kuin on tehty edellä mainituissa varhaisissa komiteamietinnöissä, joissa on muistettu ottaa huomioon vain opetuksen ja hallinnon tarpeet. Muutokset
226
Halonen 2010, s. 18–19.
Komiteanmietintö 1930:2, s. 1, 27–29.
228
Komiteanmietintö 1930:2, s. 26–28.
229
Komiteanmietintö 1954:14, s. 6.
230
Halonen 2008, s. 441.
227
88
yhteiskunnallisessa todellisuudessa, esimerkiksi sota-aika tai vaikkapa muutos maan elinkeinorakenteessa, voivat vaikuttaa uuden tieteellisen tiedon kysyntään. Perinteisesti valtion ylläpitämät
yliopistot kouluttivat ylioppilaita kirkon ja valtion virkoihin mutta sittemmin uudet ammatilliset
tieteenalat vanhoissa yliopistoissa ja ammattikorkeakoulut kouluttivat työtehtäviin, joista ei ollut
odotettavissa niinkään virkapalkkaa, vaan pikemminkin yrittäjänvoittoa. Kriteerit uuden tieteen
synnylle olivat avartuneet tai ne oli pakko väljentää. Asteittain ero ammatteihin kouluttavien yliopistojen ja virkoihin kouluttavien yliopistojen välillä kapenee.
Yhteiskunnassa taloudellisia resursseja siirtyi perinteisiltä toimialoilta, kuten maataloudesta ja
kotitalouksista teollisuuden palvelukseen. Jos yhteiskunnallinen todellisuus kykenee vaikuttamaan
tieteiden muodostumiseen, resurssien siirtyminen maataloudesta ja kotitalouksista teollisuuden palvelukseen saattaisi näkyä myös suomalaisessa yliopistolaitoksen viroissa ja tiedenimikkeissä niiden
menestyksenä tai taantumisena. Kuvio onkin havaittavissa Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan tapahtumissa sikäli, että elintarviketieteiden tiederyhmä syntyi ja vakiintui mutta kotitaloustieteiden tiederyhmän kasvu lakkasi ja kotitaloustiede-nimike haipui näkyvistä. Erityiset elintarviketieteiden tutkinnot luotiin tiedekunnan perinteisten tutkintonimikkeiden
oheen mutta erityisiä kotitaloustieteiden tutkintoja ei syntynyt.
Toteutuneen kehityksen perusteella voisi ensiksikin olettaa, että kotitalouksia palvelevat kotitaloustieteet ja elintarviketeollisuutta palvelevat elintarviketieteet kilpailivat resursseista ja vallasta. –
Ilmaus on kärjistetty, sillä tieteiden vaikutus on laaja-alaista. Tuloksena kotitalouksien valta heikkeni ja elintarviketeollisuuden valta vahvistui. Toiseksi yliopistossa toteutuneen kehityksen perusteella voisi arvella jopa, että kotitalouksien merkitys on kutistunut yhteiskunnassa todella vähiin ja
elintarviketeollisuuden merkitys kasvanut suuresti. Uusille tutkimuksille taitaa olla tilaa, sillä maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on erikoistuneita elinkeinoja edustava tiedekunta kun taas kotitaloudet ovat yleinen, koko yhteisyhteiskunnan ja kaikki sen elinkeinot kattava tai taustalla oleva ilmiö. Tiedekunnan arviot kotitalouksien ja elintarviketeollisuuden merkityksistä tehtiin tiedekunnan
menestyksen ja hyvinvoinnin ehdolla, ei kenen tahansa ihmisen (kotitalouden) hyvinvoinnin ehdolla. Elintarviketeollisuuden kasvu hyödytti tiedekuntaa mutta satunnainen kotitalous ei ehkä automaattisesti hyödy elintarviketeollisuuden vaurastumisesta. Sekä valtion virkamiehet että markkinoilla toimivat yrittäjät ovat myös kotitalouksia mutta he edustavat vain osaa kotitalouksien koko
määrästä.
89
3.6. Kohti kodin taloustieteen teoriaa
3.6.1. Kansantaloustieteilijä Laura Harmaja231: kotitalouspolitiikan teoriaa
Laura Harmaja (1881–1954), joka oli valmistunut maisteriksi Aleksanterin-Yliopistosta kansantaloustiede pääaineenaan, opetti Kasvatusopillisessa Talouskoulussa kansantaloustiedettä. Harmaja
oli kansantaloustieteilijä mutta luennoi vuonna 1947 yliopistolla myös kodin taloustiedettä esimiehenään vt. kodin taloustieteen professori Rurik J. Pihkala.232 Harmaja kirjoitti oppikirjan sekä talouskoulun oppilaille (1925: Kotitalous nykyajan yhteiskunnassa) että kodin taloustieteen ylioppilaille
(1946: Kotitalous kansantalouden osana). Miksi ylioppilas Laura Harmaja valitsi opiskelualakseen
kansantaloustieteen?
Visa Heinonen kirjoittaa väitöskirjassaan vuonna 1998 laajasti niin kotitaloustieteen synnystä
Yhdysvalloissa kuin suomalaisen kotitaloustieteen kehittäjästä Laura Harmajastakin mutta ei esitä
yksiselitteistä kysymystä, miksi Harmajasta alun perin tuli taloustieteilijä. Heinonen vain mainitsee
Laura Harmajan tähdänneen kotitalouden rationalisoinnilla ja kuluttajapolitiikalla koko kansantalouden tehokkuuden lisäämiseen. Heinosen mukaan Laura Harmaja oli kotitaloustieteen tärkein
kehittelijä ja oikeastaan ainoa teoreetikko Suomessa ja Harmajan työ loi pohjan kotitaloustieteen
yliopistotasoiselle koulutukselle, joka toteutui sotien jälkeen 1940-luvun lopulla.
Saksalaisen taloustieteen esimerkki vaikutti voimakkaasti suomalaisen taloustieteen kehitykseen.
Sosiaalireformistien aatteet alkoivat tulla Suomessa tunnetuiksi jo 1870-luvulla, ja ne saivat vastakaikua varsinkin vanhasuomalaisten puolueessa, jota suomenkielinen väestönosa kannatti. Kansantaloudellinen yhdistys, jonka esikuvana oli saksalainen katederisosialistien 1870-luvulla luoma Verein für Sozialpolitik -yhdistys, perustettiin vuonna 1884 Yrjö-Koskisen aloitteesta. Sosiaalireformistiset ajatukset oli Saksassa kehitetty tieteelliseksi laitokseksi niin sanotun historiallisen taloustieteen nuoremman siiven parissa ja uutta liikettä kutsuttiin katederisosialismiksi. Sen keskeisiä nimiä
olivat Schmoller, Wagner ja Brentano. Verein für Sozialpolitik -yhdistyksellä oli sosiaalipoliittisen
ohjelman, jota toteutettiin konkreettisen ja yhteiskuntatilastollisen yhteiskuntatutkimuksen avulla.
Yhdistyksen jäsenet vaikuttivat Euroopan ensimmäisen sosiaalipoliittisen järjestelmän luomiseen
Bismarckin ajan Saksassa 1870- ja 1880-lukujen vaihteessa.
231
232
Alaluku 2.5.1. on lyhennelmä. (Lähde: Kervinen 2008a liite n:o 3. Liitteessä on erillinen lähdeluettelo.)
M-m td 6.2.1947-15 §; Kervinen 2008a, s. 25.
90
Sosiaalireformistiset vaikutteet levisivät sukupolvelta toiselle, yliopiston opettajakunnalta opiskelijoille, ja opiskelijat välittivät oppia toinen toiselleen. Laura ja Leo Harmaja olivat opiskelleet Saksassa, kuten myös Hannes Gebhard, Yrjö Jahnsson ja monet muut suomalaiset kansantaloustieteilijät. Gebhard oli opiskellut Saksassa lukuvuonna 1893–1894 ja kuunnellut tällöin sekä Schmollerin
että Wagnerin luentoja mutta etenkin Max Seringin luentoja maanviljelyksen kansantaloustieteessä.
Hilma Hägg kuunteli Saksassa muun muassa Schmolleria ja Seringiä. Itävallassa sekä hän että hänen tuleva puolisonsa Yrjö Jahnsson kuuntelivat professoreita Eugen von Philippovich, Theodor
von Inama-Sternegg, Eugen von Böhm-Bawerk ja Karl Grünberg. Näistä ensiksi mainittu oli välittäjä historiallisen ja itävaltalaisen koulukunnan välillä ja yksi saksalaisen yhdistyksen Verein für
Sozialpolitik itävaltalaisista jäsenistä.
Historioitsijat Hannes Gebhard (s. 1864) ja J. R. Danielson (Johan Richard Danielson-Kalmari, s.
1853) toimivat sekä politiikan että yliopiston piirissä. Molemmat olivat opiskelleet kansantaloustiedettä Saksassa, Danielson Wagnerin ja Schmollerin johdolla. Yrjö Jahnsson (s. 1877) kuunteli sekä
historioitsija Danielsonin että historioitsija, taloustieteilijä, dosentti Gebhardin, luentoja ja molemmat vaikuttivat Jahnssonin näkemysten kehittymiseen voimakkaasti. Gebhardin tavoin Jahnsson
tahtoi kohentaa ”vähäväkisen”233 kansanosan asemaa ja keskitti sosiaalireformistisen toimintansa
kolmeen kohteeseen: maanviljelijöiden yhteistoiminnan lisäämiseen osuustoiminta-aatteen avulla,
torppareiden ja tilattoman väestön aseman parantamiseen ja työväenliikkeeseen.
Opiskelijat kohtasivat toisiaan paitsi yliopistolla myös erilaisissa järjestöissä, ja työpaikat saattoivat myös olla yhdistämässä saman alan opiskelijoita. Sekä Yrjö Jahnsson, että puolisot Laura ja Leo
Harmaja toimivat lyhyemmän tai pitemmän aikaa opettajina Suomen Liikemiesten kauppaopistossa.
Yrjö Jahnsson opetti kauppaopistossa pikakirjoitusta vuosina 1898–1904. Opisto oli aloittanut toimintansa syksyllä 1898. Monet myöhemmät taloustieteilijät, kuten esimerkiksi Yrjö Jahnsson, Laura Genetz, Leo Schadewitz (Harmaja), Martti Kovero ja Edvard Gylling, olivat vuonna 1886 perustetun Ylioppilaiden Raittiusyhdistyksen jäseniä.
Yrjö Jahnsson kuului G. Z. Yrjö-Koskisen johtaman suomalaisen puolueen kannattajiin. 1800luvun puolella kielikysymys jakoi kansaa, mutta tilanne muuttui 15.2.1899 annetun niin sanotun
helmikuun manifestin jälkeen. Suomalainen puolue hajosi maltilliseen vanhasuomalaiseen ja otteissaan jyrkempään nuorsuomalaiseen siipeen. Sama hajoaminen eteni järjestöihin, ja muun muassa
233
Aikaa myöten on julkisessa keskustelussa otettu käyttöön korvaavat termit "pienituloisuus" ja ”matalapalkkaisuus".
91
kaikkia suomenmielisiä opiskelijoita yhdistänyt Suomalainen Nuija234 hajosi kahtia. Syksyllä 1895
Aleksanterin-Yliopistossa opintonsa aloittanut Jahnsson oli kirjoittautunut Nuijan jäseneksi jo kevätlukukaudella 1896 ja ollut Nuijan puheenjohtajana helmikuusta 1901 alkaen. Jahnssonin puheenjohtajakaudella kiinnostuttiin kielikysymysten sijaan yhteiskuntapolitiikasta ja politiikkaa koskevien erimielisyyksien vuoksi Nuija siirtyi kokonaan vanhasuomalaisten haltuun.
Venäjän kielen asemaa Suomen suuriruhtinaskunnassa koskeva kielimanifesti oli annettu heinäkuussa 1900. Samaan aikaan sensuurin ote tiukkeni. Yrjö Jahnsson piti 18. marraskuuta 1900 Suomalaisen Nuijan kokouksessa alustuksen "Onko ja missä suhteessa ylioppilaiden otettava huomioonsa nykyisiä poliittisia oloja opintosuunnitelmaa tehdessään?" Paikalle oli pyydetty suomalaisen
puolueen korkeinta johtoa, kuten professorit J. R. Danielsson ja E. G. Palmén. Jahnsson esitti puheessaan, että olosuhteet olivat tehneet käytännöllisten aineiden opiskelun entistä tärkeämmäksi ja
nostaneet taloudellisten harrastusten merkitystä. Tämän takia ylioppilaiden oli ryhdyttävä opiskelemaan kansantaloustiedettä. Toisaalta kieliopintojen merkitys oli kasvanut. Oli päästävä yhteyteen
suurten sivistysmaiden kanssa unohtamatta silti venäjän kielen oleellista asemaa. Ylimmän suomalaisen virkaportaan oli hallittava venäjän kieltä riittävästi, jotta voi vaikuttaa suomalaisten asemaan,
mutta laajojen kansankerrosten venäjän kielen opiskelua oli kartettava. Alustusta seuranneessa keskustelussa J. R. Danielsson, joka kannatti Jahnssonin vaatimusta entistä aktiivisemmasta kansantaloustieteen opiskelusta, edellytti että opiskelu ei saanut jäädä kirjanoppineisuudeksi, vaan ulkomaisia taloudellisia kysymyksiä ja yhteiskunnallisia harrastuksia seuraamalla oli kohennettava oman
maan tilaa.
Vuoden 1900 ylioppilas, uusi yliopisto-opiskelija Laura Genetz otti pääaineekseen kansantaloustieteen ja sovelsi sitä oman maan tilan kohentamiseen. Kansantaloustiede ei jäänyt Laura Harmajan
kohdalla kirjaviisaudeksi, mutta maatalouden tutkimiseen Harmaja ei kansantaloustieteen opintojaan soveltanut. Laura Harmajalla oli oman kotitaloutensa puitteissa johdossaan talousyksikkö, jonka talouden hoitoon hän etsi teoriapohjaa kansantaloustieteestä. Kirjanpitoa tarvitaan talouden hallintaan, ja Harmaja julkaisi vuonna 1916 vähäväkisille tarkoitetun perhetalouden tilikirjan ja vuonna
1919 toisen tilikirjan kaupunkilaiskotien emäntien tai oikeammin rouvien avuksi. Jälkimmäinen
tilikirja oli sovelias sitä rouvasväkeä varten, johon professorinrouva Harmaja itsekin kuului mutta
maisteri Harmaja kantoi vähäväkisistään kestävää huolta. Vähäväkisen kansanosan erityinen huomioon ottaminen vaikutti kotimaan koko kansantalouden kohentumiseen.
234
”Suomalaisen Nuijan” eli vuonna 1875 perustetun ylioppilasyhdistyksen tarkoituksena oli koota suomenmieliset
ylioppilaat yhteistoimintaan suomalaisuuden asian ajamiseksi. (Lähde: Zetterberg 1982, s. 65).
92
Siinä missä mieskansantaloustieteilijät laativat väitöskirjoja taloustieteen alalta ja etenivät valtakunnan korkeimpiin virkoihin, naiskansantaloustieteilijä Laura Harmaja o.s. Genetz opetti kansantaloutta naisille Helsingin Kasvatusopillisessa Talouskoulussa235 ja miesopiskelijoille Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa. Harmaja oli tuottelias kirjoittaja, joka suuntasi – aivan Jahnssonin ohjelmalinjauksen mukaisesti – sanansa suomalaisyleisön ohella kansainväliselle yleisölle. Laura Harmajan oppikirjoja ja artikkeleita ilmestyi ruotsin-, saksan- ja englanninkielisinä.
Vuosien mittaan maisteri Laura Harmaja kokosi todisteita osoittaakseen kulutuksen taloudellisen
merkityksen ja kotitalousopetuksen kehittämisen tärkeyden yliopistollisen kotitaloustieteen luomista myöten. Kielitaitoisena hän raportoi suomalaisille lukijoille ulkomailla tapahtuvasta kotitalousalan kehityksestä esitellen muun muassa saksalaisen Käthe Deliuksen, käsityksen kotitaloudellisen
tieteen olemuksesta. Berliinissä oli vuonna 1928 alkanut ilmestyä kotitaloudellinen tieteellinen aikakauskirja236 ja vuoden 1929 ensimmäisessä numerossa Delius selvitti kotitaloustieteen nojautuvan
sekä luonnontieteisiin että taloustieteisiin. Kotitaloudessa oli Deliuksen mukaan kaksi puolta: ensiksi toimeenpaneva, suorittava eli teknillinen puoli (ruoanlaitto, vaatteiden hoito, asunnonhoito ja niin
edelleen), jossa oltiin tekemisissä fysikaalisten, kemiallisten ynnä muiden luonnonilmiöiden kanssa,
toiseksi oli kotitaloudessa – kuten kaikessa taloudessa – suunnitteleva, laskeva, johtava eli taloudellinen puoli, jonka oli pidettävä huoli siitä, että taloudenpito oli kannattavaa ja että niin pienillä menoilla kuin suinkin saatiin aikaan mahdollisimman hyvä tulos, tässä tapauksessa hyvä kulutus.
Teknillinen kotitaloustiede sovelsi luonnontieteitä ja kotitalousteknillisellä tieteellä oli kolmenlaisia tehtäviä: ravintokysymykset, kotitalouden työvälineet ja työn fysiologia. Kotitaloustieteen varsinainen taloudellinen puoli tarkoitti kotitalouden yksityistaloudellista tutkimusta eli kotitalouden
liikeoppia. Tarkoitus oli tutkia eri puolilta kotitalouden tehtäviä ja osoittaa perheenemännille oikeita
menettelytapoja. Myös kotitalouden suhteeseen kansan talouselämään ja kotitalousopetuskysymyksiin oli Saksassa kiinnitetty huomiota. Berliinin maataloudellisessa korkeakoulussa oli jo opettajantoimi kotitalouden "liikeopissa", yhteiskunnallisen ja kasvatusopillisen naistyön akatemiassa oli
kotitaloustieteellinen laitos ja Saksan valtakunnan "taloudellisuudenvalvomisvirastossa" (Reichskuratorium für Wirtschaftlichkeit) työskentelevä virkamies selvitteli kotitaloustyön uudistamiskysy-
235
Nimestään huolimatta Kasvatusopillinen Talouskoulu oli käytännössä korkeakoulutasoinen opettajankoulutuslaitos.
Oppilaista valtaosa oli ylioppilaita. Ylioppilastutkinto tuli pääsyvaatimukseksi kuitenkin vasta 1940-luvun lopulla.
(Lähteet: Sysiharju 1995, s. 94; Kervinen 2004, s. 51–57).
236
Lehti Hauswirtschaftliche Jahrbücher ei välillä ilmestynyt mutta alkoi uudelleen ilmestyä vuoden 1939 alussa. Tuolloin lehdessä (n:o 1/1939) olivat muun muassa artikkelit: "Kansantalous – kotitalous" ja "Maataloudellinen kotitalous ja
kotitaloustiede". [Lähde: Anon. 1939 (nimimerkki ”T. A.”), s. 94].
93
myksiä. – Kotitalouden järkiperäistyttämistä ja miesten hoitamaa taloustoimintaa pohdittiin samassa
virastossa. Näin piti ollakin! Siten kotitalous kohoaisi siihen asemaan, mikä sille kuului.237
Maisteri Laura Harmaja peräänkuulutti valtiollista kulutuspolitiikkaa ja laski kotitalousopetuksen
tähän politiikkaan kuuluvaksi. Kulutuspolitiikka oli tärkeää kulutuskysymysten suuren terveydellisen ja taloudellisen merkityksen takia. Mitä vähävaraisemmasta kansanosasta oli kyse, sitä tärkeämpää oli järkiperäinen suhtautuminen kulutukseen. Kotitalousopetuksella oli siis myös sosiaalipoliittinen tehtävä. Harmaja suositteli kulutuspoliittisen yksikön perustamista sosiaalihallintoon. Elinkeinopolitiikka oli valtava toiminnanala yhteiskunnassa, mutta kulutuspolitiikka oli sattumanvaraista ilman yhtenäistä linjaa. Yksi ja sama työala saattoi olla monen hallituksen tarkastuksen alainen.
Kansantaloudelle tärkeät elinkeinot tuottivat tulovirran harjoittajilleen ja hyödykkeitä kulutukseen. Niinpä Laura Harmaja pyrki osoittamaan kotitaloudet sekä tuloa että hyödykkeitä tuottaviksi.
Onnistuminen tässä yrityksessä olisi tarkoittanut sitä, että kotitalouden ylläpito voitiin rinnastaa
mihin tahansa elinkeinoon ja voitiin täydellä syyllä puhua kotitalousammatista ja tähdentää kotitaloudellisen ammattikoulutuksen merkitystä mukaan lukien alan tieteellinen tutkimus ja opetus.
Maanviljelyksen kannattavuustutkimusten ja työläisten ja virkamiesten elinkustannusten perusteella Laura Harmaja arvioi Suomen kansan kotitaloustuotannon kustannuksiksi yli 13 miljardia
markkaa ja kulutukseksi lähes 17 miljardia markkaa. Laskelmiensa perusteella hän siis joutui päättelemään, että kotitaloustuotanto oli 78 prosenttia koko kulutuksesta. Luku olisi Harmajan mukaan
ollut huimaavan paljon suurempi, jos kotitaloustuotanto olisi laskettu kotona valmistettujen tuotteiden ja palvelusten markkinahintojen mukaan, mutta 13 miljardia markkaa oli jo suuruudeltaan samaa luokkaa kuin tehdasteollisuuden ja käsityön vuotuinen tuotto. Harmaja asetti 13 miljardin rinnalle viiteen miljardiin nousevat valtion menot. Valtion menoista puhuttiin ja kirjoitettiin paljon,
mutta ne olivat vähäiset kotitalouksien menoihin ja tuotantolukuihin verrattuna.
Harmajan tarkoituksena oli laskea perheenemännän työlle yrittäjätulo. Pelkät perheenemännän
työkustannukset eivät tällöin riittäneet, vaan laskelmien pohjana oli oltava tuotteiden arvo. Ei yrittäjien tuloa arvioitu työajan mukaan vaan sen hinnan perusteella, joka heidän valmistamistaan tavaroista maksettiin, Harmaja kirjoitti vuonna 1934. Jos kotitaloudessa tuotettujen tuotteiden arvo kyettäisiin laskemaan, ylittäisi perheenemäntien kotona aikaansaaman tuotannon arvo teollisten elinkei-
237
Harmaja 1929, s. 738–739.
94
nojen tuotannon arvon huolimatta siitä, mitä kansantaloustieteilijät olivat puhuneet kotitaloustuotannon kuihtumisesta teollistumisen seurauksena. Suomessa vallitsivat vuonna 1934 vielä pula-ajan
jälkitunnelmat mutta Laura Harmajan mukaan taloudellisesti vaikea aika korosti kotitaloustuotannon merkitystä. Rahatulojen saannin tyrehtyessä tai vähentyessä ihmiset turvautuivat niihin luontoistuloihin, joita omavarainen tuotanto tarjosi.
Laura Harmaja tiesi norjalaisen tilastotieteilijän A. N. Kiærin ehdottaneen, että aviovaimojen työ
kodeissa laskettaisiin mukaan kansallistuloarvioon. Perheenemännän palkaton työ oli mahdollista
arvioida rahassa siinä missä viljelijän omassa taloudessaan kulutukseen käyttämän maatalous- ja
karjanhoitotyönkin arvo. Kummassakin tapauksessa syntyi rahatulojen rinnalla luontoistuloa, jolle
oli annettava arvo siinä missä rahatuloillekin. Kiærin varovaisen arvion mukaan perheenemäntien
kotityön arvo oli 15 prosenttia koko kansallistulosta. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa kotityön arvoksi
oli arvioitu yli 20 prosenttia kansallistulosta. Harmaja oli tehnyt laskelmia Suomen tilanteesta ja
saanut kotitaloustuotannon kustannuksiksi yli 13 miljardia markkaa, mihin summaan sisältyi 9,5
miljardia markkaa tarvikkeiden ja 3,5 miljardia markkaa työn osalle. Kansallistulolaskelmat Suomesta kuitenkin puuttuivat, joten kotitaloustyön osuutta koko kansallistulosta ei voitu selvittää.
Kotitaloustyöhön käytetyn ajan avulla voitiin yrittää arvioida kotitaloustuotannon arvo vastaavaan
markkinahintaiseen tuotantoon verrattuna ja aika voitiin hinnoitella esimerkiksi kotiapulaispalkan
avulla. Laura Harmaja raportoi vuonna 1937 ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa oli yritetty kartoittaa perheenemäntien kotitaloustyöhön käyttämää aikaa. Sotavuonna 1942 kirjoittamassaan artikkelissa Harmaja palasi pohtimaan 1920-luvun tilastotiedoille perustuvaa tutkimustaan kotitaloustuotannon arvon laskemiseksi. Laskelmassaan Harmaja oli saanut kotitaloustuotannon vuoden 1925
arvoksi 13 miljardia markkaa. Laskelma oli tehty ajankohtana, jolloin teollisuustuoton bruttoarvo
Suomessa oli ollut vain 10 miljardia markkaa. Laura Harmaja huomautti, että hänen laskelmansa
kotitaloustuotannon arvosta perustui vain aineellisille kustannuksille ja työkustannuksille, kun taas
teollisuustuoton bruttoarvo käsitti myös voiton eli sen arvonlisän, joka oli tuotannossa syntynyt.
Kaksi vuotta myöhemmin eli vuonna 1944 ilmestyi tohtori Valter Lindbergin tutkimus "Suomen
kansantulo vuosina 1926–1938". Koska Lindbergin tutkimukseen sisältyi laskelma palkattoman
kotityön arvosta (perheenemäntien tulo), sai Laura Harmaja häneltä vertailukohdan omille laskelmilleen. Lindberg laski koko kansan tulon olleen vuonna 1938 yli 37 miljardia markkaa. Palkaton
kotityö oli siitä 16 prosenttia. Emäntien työtulo oli noin 6 miljardia markkaa. Suurimmat kansantuloerät vuonna 1938 olivat seuraavat: maatalous 5,7 miljardia markkaa, metsätalous 4,7 miljardia
95
markkaa ja teollisuus 7,7 miljardia markkaa. Kotitaloustyöllä oli valtava merkitys maan taloudessa,
Laura Harmaja huomautti. Ainoastaan teollisuuden tulot ylittivät emäntien aikaansaaman tulon,
vaikka kotitalouksissa oli otettu huomioon vain kotitaloustyö:
Jotta kotitalouden aikaansaama tulo olisi varsinaisesti verrattavissa elinkeinojen tuloihin, pitäisi siinäkin lukea mukaan samanlainen arvonnousu, mikä sisältyy teollisuuden tuloon ja josta yrittäjien voitto muodostuu. Myös kotitaloudessa käsiteltyjen raaka-aineiden arvo kohoaa ja
siitä syntyy tälläkin alalla vastaavaa tuloa. On hyvin vaatimaton arvio, jos otaksuu, että perheenemäntien työ tuottaisi päivittäin "voittoa" perheelle esimerkiksi 5 markkaa henkeä kohden. Siitä tulisi vuoden kuluessa kaikissa kodeissa yhteensä summa, joka nousee yli 6 miljardiin markkaan. Siten perheenemäntien kotoinen tulo vuonna 1938 olisi ollut, ei vain 6 miljardia, vaan ainakin 12 miljardia markkaa, sekin ilmeisesti ylen varovasti arvioituna.238
Jo vuonna 1942 maisteri Harmaja oli suorasukaisesti vaatinut perheenemännän työlle ammatin statusta. Sota-aika oli osoittanut kotitaloustuotannon ja -työn ratkaisevan tärkeän merkityksen, "tuotantokamppailu" kun oli sälytetty perheenemäntien niskoille. Suomessa oli 700 000 kotitaloutta, joten
kotitalous oli maan laajin taloudellisen toiminnan ala. Suuren merkityksensä takia sillä olisi pitänyt
olla oma ministeriönsä, mutta kotitalouksien asioita hoidettiin hajallaan ainakin viidessä eri ministeriössä, Harmaja valitti lisäten, että korkein kotitalousopetus olisi tullut järjestää korkeakouluihin.
Korkeakoulutasollahan jo annettiin muita elinkeinoja koskevaa ammattiopetusta.
Myöhemmin samana vuonna Harmaja rohkaisee mielensä ja uskaltautuu nimittämään vanhinta
kotitalousopettajia valmistavaa oppilaitosta, Helsingin Kasvatusopillista Talouskoulua "korkeakouluksi". Harmaja viittaa artikkelissaan opetusministeriön hallinnonhaaran budjettilukuihin:
Kuinka on selitettävä, että Kasvatusopillinen talouskoulu ja Käsityöseminaari nyt taas näyttävät jäävän lapsipuolen asemaan? Luulisi viranomaisten laatiessaan budjettia pyrkivän ottamaan tasapuolisesti huomioon samanlaisia tarpeita eri laitoksissa. Emme tahtoisi uskoa, että
tahallaan syrjäytetään oppilaitoksia, joiden edustamat alat nykyinen puutteen aika on pakottanut huomaamaan niin perin tärkeiksi. Eiköhän syynä ole se, että nämä molemmat korkeakoulut on pantu niin mitään sanomattoman, jopa alentavan otsikon alle kuin "Sekalaiset menot".
Tiedämme, että laitokset ovat moneen kertaan pyytäneet päästä oikein kunniallisesti ja selvästi
omalle momentilleen, emmekä ymmärrä, miksei tähän ole voitu suostua, vaan yhä edelleen
pistetään näin tärkeät oppilaitokset hämäräperäiseen sekalaiseen seuraan.239
Harmajan kotitalousteoriat käyvät parhaiten ilmi hänen kahdesta oppikirjastaan (1925 ja 1946).
Kirjoissaan hän rinnastaa kotitaloustyön muuhun elinkeinotyöhön. Vanhemmassa teoksessa, joka
on 86-sivuinen kirjanen, määritellään heti alussa kotitalouden varsinaiseksi tehtäväksi kulutuksen
238
239
Harmaja 1944, s. 328–329.
Harmaja 1942, s. 579.
96
hoitaminen. Kotitalouteen kuuluu vain se työ, joka suoranaisesti liittyy kulutukseen, ja ne tehtävät,
jotka ovat kotitaloudelle yhteisiä niin maalaisoloissa kuin kaupungeissakin katsomatta siihen, missä
elinkeinoissa tai ammateissa perheiden tulot ansaitaan. Kotitaloudella tarkoitettiin vain perheenemännän, ei talonemännän toimialaa ja vuonna 1925 kotitalous oli naisten pääasiallisin toimiala
Suomessa. Elinkeinotyö – rahatulojen hankkiminen – oli miesten asia. Eri elinkeinoissa ammattitaito oli menestymisen välttämätön ehto. Emännät, jotka yleensä suorittivat talouden ostokset, säästivät suuria summia tavarantuntemuksen, hintavertailun ja halvimpien ostopaikkojen etsimisen kautta. Kaikessa elinkeinotoiminnassa tarvittiin – suunnittelukyvyn ja ammattitaidon rinnalla – kuitenkin myös tarkoitukseen sopivia huoneita ja monenlaisia apuvälineitä, joita käyttäen voitiin säästää
kallista ihmistyötä. Talouden kaksi puolta, tulojen hankkiminen ja kotitalous, oli otettava samanaikaisesti huomioon, koska talouden kokonaistuloksen muodostuminen edulliseksi tai epäedulliseksi
riippui yhtä paljon menojen järjestämisestä ja kotitalouden hoidosta kuin tulojen hankkimisesta.
Vuonna 1946 valmistunut ”Kotitalous kansantalouden osana”, maisteri Laura Harmajan pääteos,
perustuu kohtalaisen laajaan lähdeaineistoon. Harmaja on kirjoittajana muuntumassa todelliseksi
kotitaloustieteilijäksi mutta muutos oli oireillut tuloaan jo vuonna 1925, jolloin Harmaja oli kirjoittanut maataloudesta vähemmän hentomielisesti. Kansantaloustieteessä annettiin talouselämästä epätäydellinen kuva katsomalla asioita vain elinkeinojen kannalta. Maataloutta edistettäessä ja sen tuottoa lisättäessä oli yritetty supistaa kotitalouksien kulutusmenot mahdollisimman vähiin. Oli sekoitettu päämäärä ja välikappale, kun elinkeino eli varojen hankinta ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi
oli muodostunut pääasiaksi ja lopputarkoitus eli kulutus ja kodin menestyminen sivuasiaksi.240
Kotitalous oli jäänyt taloudellisessa tutkimuksessa huomaamattomaan asemaan, sillä perinteiset
(mies)taloustieteilijät olivat yleensä ottaneet osaa kotitaloudelliseen toimintaan vain niin sanotun
talousrahan antajina. He olivat olleet kuluttavia perheenjäseniä. Kotitaloustyön määrästä tai laadusta
heillä ei yleensä ollut omakohtaista kokemusta. 1900-luvun alkupuolella naisten pääasiallinen toimiala yhteiskunnassa oli kotitalous. Miehet hankkivat elinkeinotuloa ja elinkeinoelämän kehittäminen lisäsi kansakunnan tuloja mutta kotitalouden kehittämisellä voitiin vähentää kulutusmenoja
samalla kun ihmisten hyvinvointi kasvoi.
Harmaja tiesi ja tunsi korvenraivaajan osansa uutta tieteenalaa Suomeen luotaessa. Tämä näkyy
Harmajan vuonna 1946 julkaiseman oppikirjan esipuheesta:
240
Harmaja 1925, s. 65.
97
Opettaessani kansantaloustiedettä yli kolmen vuosikymmenen aikana, etupäässä kotitalousopettajiksi valmistuville nuorille naisille, olen joutunut näitä kysymyksiä jatkuvasti pohtimaan. Olen myös käsitellyt niitä lukuisissa kirjoituksissa ja tutkielmissa sekä kahdessa pienessä teoksessa, joita on käytetty oppikirjoinakin. Samalla olen pitänyt vireillä laajempaa tutkimusta kotitalouden aseman ja merkityksen selvittämiseksi taloudellisessa yhteiskuntaelämässä. Kun täten suunnittelemaani yleisesitystä varten ei mistään ole löytynyt esikuvaa, olen
monissa kohdissa joutunut liikkumaan verraten raivaamattomilla aloilla. Kun nyt vihdoin olen
saanut esitykseni valmiiksi, toivon siitä olevan hyötyä sekä sille nuorisolle, joka korkeampien
opintojen avulla valmistuu työskentelemään kotitalouden kohottamiseksi, että myös yleensä
kansantaloustieteen harjoittajille ja opettajille, jotka tahtovat valaista talouselämää sen kokonaisuutta silmällä pitäen eikä vain sen vaihdannoitunutta puolta.
Lainauksessa esiintyvä sana ”kokonaisuus” toistuu korostettuna metsäpolitiikan professori Eino
Saaren Harmajan teoksesta laatimassa kirja-arviossa.241 Laura Harmaja lausuu kiitoksen sanat professori Saarelle ja puolisolleen, kansantaloustieteen professori Leo Harmajalle.
Laura Harmaja esitti pääteoksessaan kotitalouksia koskevan pitkäaikaisen pohdinnan tulokset.
Hän oli käsitellyt teemaa esimerkiksi vuonna 1934 esitelmöidessään Berliinin kotitalousopetuskongressissa.242 Harmaja esitti tällöin käsityksensä taloudellisen toiminnan olemuksesta, kotitalouden tehtävästä, kotitalouden asemasta taloudellisen toiminnan kentässä ja kansantaloustieteen sisällöstä. Harmajan mukaan taloustieteilijät selvittelivät yksinomaan myyntiä varten ja voiton saavuttamista varten suoritettua taloustoimintaa, vaihdon mekanismia ja talouselämän lakeja sellaisen
harhaanjohtavan kuvitteellisen olotilan vallitessa, jossa kukaan ei valmistanut sitä, mitä itse tarvitsi,
vaan sai sen toisten tuotannosta.
Harmaja pyrki määrittelemään kulutus-käsitteen entistä tarkemmin. Sekaannusta syntyi, kun nimitystä "kuluttaja" käytettiin merkitsemään niitä ihmisiä, jotka ostivat kulutukseen tarvittavat hyödykkeet. Perheenäiti osti suurimman osan lastensa, jopa miehensäkin tarvitsemista hyödykkeistä, mutta
todellisuudessa kuluttajia olivat kaikki ne ihmiset, joiden tarpeita tyydytettiin, myös pienet lapset.
Kotitalouden tehtäviin kuului kulutukseen aiottujen hyödykkeiden siirtäminen kuluttajien käytettäviksi, ja tämä olisi tullut ottaa kansantaloustieteellisessä kielenkäytössä huomioon. Harmaja nimesi
241
Saari 1946, s. 65–68. Saaren laatima kirja-arvio Laura Harmajan teokseen ”Kotitalous kansantalouden osana” on
ylimalkaan kiittävä. Tekijä oli Saaren mukaan vahvistanut ”taloustieteellistä rintamaa” yhdessä sen erityisen heikossa
kohdassa. Harmaja oli joutunut työssään asettamaan tuotannon ja kulutuksen rajat toisin kuin ne kansantaloustieteen
edustajat, jotka sijoittivat koko kotitalouden kulutuksen piiriin tai kokonaan taloustieteen ulkopuolelle. Saari otaksui,
että Harmajan tutkimustyö oli siten hyödyllinen niiden kansantaloustieteen harjoittajien kannalta, jotka tahtoivat valaista talouselämää sen k o k o n a i s u u t t a silmälläpitäen (korostus Saaren). Saaren mukaan Harmaja selvästi osoitti
yhden kansantaloustieteen pahimmista heikkouksista niin sanottujen eksaktien tieteiden rinnalla: kansantaloustieteen
eräät peruskäsitteetkin olivat vielä riidanalaiset.
242
Kitunen 1934, s. 72. – Kongressin ohjelmassa oli 23.9.1934 ollut kotitalousopetuksen tieteellisiä perusteita koskenut
yleisesitys. Selostus pohjautui kolmeenkymmeneen yhdestätoista eri maasta saatuun maakohtaiseen esitykseen. Suomesta kuultiin maisteri Laura Harmajan esitys kotitalouden kansantaloudellisesta merkityksestä.
98
kaksi tutkijaa, jotka olivat käsitelleet anglosaksisen tutkimuksen pohjalta kulutuskysymyksiä Suomen kansantaloudellisessa kirjallisuudessa: Hugo E. Pippingin ja Klaus Wariksen. Pipping oli määritellyt kulutukseksi esineiden ja palvelusten käyttämisen ja niiden lopullisen hankkimisen itseä ja /
tai perhettä varten, ja Waris oli erottanut jopa kolme perättäistä kulutusvaihetta: kulutussuunnitelman laatimisen eli budjettitehtävän, hyödykkeiden ostamisen ja vihdoin hyväksikäytön eli kuluttamisen sanan ahtaimmassa merkityksessä. Wariksen ja Pippingin kulutuskäsitteet, vaikka olivatkin
laajemmat kuin kansantaloustieteessä perinteisesti, eivät kuitenkaan sisältäneet kaikkea sitä, minkä
Laura Harmaja laski kuuluvaksi kotitalouden tehtäviin; huomiotta jäivät tulojen disponointi243 ja
hyödykkeiden hankinta. Harmajan näkemyksen mukaan tärkeä osa kotitaloustuotantoa sijoittui tarvikkeiden ostamisen ja kulutuksen väliin.
Harmaja arvosteli kärkevästi suomalaisia kansantaloustieteilijöitä. Oppikirjassaan "Yhteiskunnallisen talouselämän pääpiirteet" E. Nevanlinna oli sisällyttänyt tulokäsitteeseen vain rahatulot ja jättänyt käsitteen ulkopuolelle luontoistulot. Näin suppea tulokäsite poikkesi kansantaloustieteessä
yleisesti hyväksytystä. Harmaja havaitsi, ettei Nevanlinnan omaksuma tulokäsite soveltunut tämän
omaan esitykseen saman teoksen myöhemmissä luvuissa. Nevanlinna laski näet palkkalajeja esittäessään työpalkkaan ne samat "luontoisedut", jotka hän tuloa määritellessään oli jättänyt käsitteen
ulkopuolelle, ja maanviljelijöiden omavaraiset tulot hän myös otti luonnollisena asiana huomioon.
Harmaja oli havainnut kotitaloustyön arvon laskemisen muodostuvan keskeiseksi ongelmaksi
pyrittäessä arvioimaan perheenäidin osuutta kansantulosta. Edellä mainittu norjalainen tilastomies
Kiær oli jo 1890-luvulla esittänyt ajatuksen, että aviovaimojen kotona tekemä työ olisi laskettava
mukaan kansantuloa arvioitaessa, koska myös kotitaloustyö oli tuotantotyötä. Mitäpä eroa oli palkatun taloudenhoitajan työn ja perheenemännän palkattoman työn välillä? Harmaja oli taitava löytämään tunnettujen kansantaloustieteilijöiden teksteistä lausuntoja, jotka osoittivat, että nämä olivat
ymmärtäneet kotitaloudessa syntyvän tuloa. Laura Harmaja luettelee tässä yhteydessä kuuden kansantaloustieteilijän nimet: Schmoller, Wagner, Marshall, Pigou, Brocard ja Weber.
Harmaja viittaa tutkijoihin Lindberg ja Kiær todetessaan, ettei perheenemännän aikaansaamaa
tuloa riittänyt aina ilmaisemaan hänen työnsä arvo kotiapulaisen palkan mukaan laskettuna. Emännällä oli usein pitempi työpäivä kuin kotiapulaisella ja emännän työ vaati enemmän ammattitaitoa,
243
Disponoitaessa tuloja kulutusta varten ei ollut kysymys vain varojen osoittamisesta eri tarpeisiin. Oli myös suoritettava jako eri aikayksikköjen kesken, jotta varat riittäisivät koko siksi kulutuskaudeksi, jonka kestäessä oli määrä tulla
toimeen niiden avulla, ja suoritettava vielä tulojen jako niiden eri henkilöiden tarpeisiin, jotka perheeseen kuuluivat.
(Lähde: Harmaja 1946, s. 51).
99
sillä siihen sisältyi johtamis- ja suunnittelutyötä. Jos perheenemännän kotitaloudessa tuottamaa koko tuloa ei oteta mukaan kansantuloa laskettaessa, ei saada selville koko sitä hyödykemäärää, josta
kansa itse asiassa elää. Kansantulovertailut eri maiden välillä jäävät myös heikoille kantimille. Toisessa maassa kotitalous on korkealla kehitystasolla ja perheenemännät toimeliaita, toisessa taas
vaimot käyvät ansiotyössä ja pyrkivät mahdollisuuden mukaan supistamaan kotitaloustuotantoa.
Kirjansa yhteenvedossa Harmaja lausuu, että perusteelliset laskelmat tarvittaisiin perheenemäntien omavaraisen tulon suuruudesta, jotta se voitaisiin sisällyttää kokonaan kansantuloon. Palkaton
työ oli koetettava arvioida yksityiskohtaisesti, ja kotitalouden pysyvän pääoman merkitys, johon
Harmaja oli teoksessaan viitannut, olisi perusteellisesti selvitettävä. Lisäksi olisi löydettävä tarkoituksenmukainen menetelmä kotitalouden toiminnassa syntyvän arvonlisän laskemiseksi. Koska
kansantulo suurelta osalta perustui arviolaskelmiin, voitaisiin myös kotitalouden osalta turvautua
harkiten ja asiantuntevasti tehtyihin arvioihin. Siten saataisiin oikeampi käsitys perheenemäntien
työn ja tulon todellisesta merkityksestä kodeille ja koko kansakunnalle.
3.6.2. Kansantaloustieteilijä Elli Saurio244: kodin taloustieteen teoriaa
Tutkijana Saurio jatkoi siitä, mihin Harmaja jäi. Maisteri Laura Harmaja oli pohtinut perheenemäntien kotitalouksissa tekemän palkattoman työn arvoa ja sillä työllä luodun omavaraisen tulon
suuruutta. Juuri perheenemäntien kotitaloustyön arvon laskeminen on se kotitaloustieteellinen ongelma, jota Elli Saurio selvitteli väitöstutkimuksessaan.
Jotta perheenemäntien palkaton työ voitaisiin arvioida, tarvittiin tarkka tieto heidän työpäivänsä
pituudesta. Työpäivän pituus kyettiin selvittämään ajankäyttötutkimusten avulla. Kun maisteri Elli
Saurio 1930-luvulla kokosi tutkimusaineistoaan ajankäyttökilpailujen avulla, joihin perheenemännät
voivat halutessaan osallistua, maatalous oli yhä Suomen pääelinkeino ja Saurio antoi väitöstutkimukselleen nimeksi ”Maalaisemännän ajankäyttö suhteessa talouden laatuun ja henkilörakenteeseen.”, vaikka kilpailuun olivat voineet sekä maalla että kaupungeissa asuvat perheenemännät osallistua. Sodan jälkeen maatalous menetti johtavan asemansa, ja maaltapako oli 1960-luvun Suomessa
jo tosiasia. Saurion tutkimus oli näin hiven vanhentunut väittelyn tapahtuessa keväällä 1947. Yh-
244
Alaluvun 3.5.2. lähteenä on ollut tekstin: Kervinen 2008a alaluvut 6.1. ”Väitöstutkimus 1940-luvulla” (s. 197–203)
ja 6.2.2. ”Tieteenalan teorian kehittäminen” (s. 210–217). Teksti: Kervinen 2008a on varustettu lähdeviitteillä.
100
teiskunta oli muuttunut ja Saurion tutkimuksen lähdetilasto koski maailmaa, jota ei enää ollut olemassa. Maalaisemäntien lukumäärä väheni. Kuluttajatalouksien lukumäärä kasvoi.
Palkinnot emäntien viisiviikkoisesta ajankäyttökilpailusta ja vuonna 1934 julistetusta koko vuoden kestäneestä ajankäyttökilpailusta jaettiin Suomalaisen Marttaliiton määräaikaisessa edustajakokouksessa 24.3.1936 Helsingissä Tieteellisten Seurojen talossa. Kokouksen sihteerinä toimi Suomalaisen Marttaliiton toiminnanjohtaja Elli Saurio. Läsnä oli noin 101 valtuutettua edustajana ja noin
150 muuta marttaa. Kokouksessa puhui kolme suomalaisen kotitaloustieteellisen tutkimuksen pioneeria: professori Rurik Pihkala puhui vaatetaloudesta, tohtori Kaino Oksanen esitelmöi aiheesta
”Miten valtio tukee maatalous- ja kotitalousjärjestöjä?” ja maisteri Elli Saurio piti alustuksen kotitaloustieteellisestä tutkimuksesta. Tohtori Oksanen teki ensimmäisen yliopistollista kotitalousopetusta
koskeneen eduskunta-aloitteen, professori Pihkala oli laatimassa ensimmäistä Helsingin yliopiston
omaa virkaehdotusta kotitaloustieteellisiä virkoja varten, ja maisteri Saurio nimitettiin ensimmäiseen Suomen yliopistolaitokseen perustettuun kotitalousprofessorin virkaan. Mainitut kolme henkilöä edustivat erityisesti kotitaloustieteellisen tutkimuksen yhteiskuntatieteisiin painottuvaa suuntaa.
Sekä Harmaja että Saurio tähdensivät kotitaloutta koskevien tilastojen tarpeellisuutta. Saurio tuotti
väitöstutkimuksensa lähdeaineistoksi tilastosarjan suomalaisten perheenemäntien ajankäytöstä. Oppiarvoltaan ja virka-asemaltaan filosofian tohtori, professori Elli Saurio ohitti maisteri Laura Harmajan mutta kysyä voidaan, kumpi heistä oli tutkijana etevämpi. Maisteri Harmaja loi tieteellistä
teoriaa, jota tohtori Saurio seurasi vielä virkavuosinaan. Ainutlaatuinen tapahtuma – Suomen valtiollinen itsenäistymiskehitys vuosisadan vaihteen molemmin puolin – saattoi olla vaikuttamassa siihen, että ylioppilas Laura Harmajasta tuli talousteoreetikko, mutta mikä teki Sauriosta, kevään 1917
ylioppilaasta, taloustieteilijän? Saurio oli ensin opiskellut estetiikkaa ja kieliä mutta valitsi myöhemmin tutkintoaineekseen kansantaloustieteen ja erikoistui lopulta kotitalouden talouteen. – Oriveden kotitalousopiston johtaja Fanny Syrjänne saattoi olla Saurion innoittaja. Elli Saurio toimi
puutarhaopettajana Oriveden opistolla vuonna 1929 ja jälleen syyslukukaudella 1930. Kotitalousväkeä innosti tuona syksynä 3. marraskuuta 1930 eduskunnassa jätetty toivomusaloite (n:o 31/1930)
kotitalouden taloustieteen ja puutarhatieteen opettajavirkojen perustamiseksi yliopistoon.
Vuonna 1929 Saurio oli jo valinnut yliopistollisten opintojensa pääaineeksi kansantalouden. Kotitalousopetuskomitea, joka oli asetettu 20. toukokuuta 1926, työskenteli yhä. Ensimmäiset kaksi
mietintöä olivat valmistuneet vuoden 1928 aikana. Vuoden 1930 alusta tuli voimaan kotitalousopetuskomitean mietintöön pohjautuva säädös kotitalousoppilaitoksista (n:o 186/1929). Kotitalousope-
101
tuskomitean kolmas mietintö (1930:9) valmistui 4. heinäkuuta 1930. Kolmatta mietintöä kootessaan
komitea kuuli yhdeksää asiantuntijaa ja näiden joukossa olivat muun muassa maisteri Ella Kitunen
ja Suomalaisen Marttaliiton konsulentti Elli Saurio. Kotitalousopetuskomiteaan kuuluivat jo luetellut Hedvig Gebhard, Hilma Jahnsson, Elina Kanervio, Hanna Saikku ja Fanny Syrjänne.
Fanny Syrjänne joutui Orimattilan naisyhdistyksen vuonna 1897 perustaman emäntäkoulun johtajaksi heti koulun aloittaessa toimintansa. Tätä ennen Syrjänne oli ollut kaksi vuotta Laihian emäntäkoulussa opettajana ja koulun johtajana. Johtaja Syrjänne loi toiminnallaan Oriveden emäntäkoulusta sen monipuolisen ja ehjän emäntäkoulumuodon, joka tuli eräällä tavalla esikuvaksi Suomen
emäntäkoulu- ja neuvojaopistolaitokselle: Suomen valtio otti ensimmäisenä kotitalousoppilaitoksena Orimattilan emäntäkoulun haltuunsa vuonna 1920 ja perusti sinne samalla ensimmäisen neuvojaopistonsa. Tasavallan presidentti myönsi vuonna 1939 johtaja Syrjänteelle talousneuvoksen arvonimen. Samana vuonna anonyymi artikkelikirjoittaja huomautti Emäntälehdessä, että erikoisesti
Fanny Syrjänteen ansioksi on laskettava kodinhoidon opetuksen alullepano ja kehittäminen. Anonyymi kirjoittaja lausui Marttaliiton puolesta syvän kiitollisuuden johtaja Syrjännettä kohtaan hänen
uraa uurtavan työnsä vuoksi suomalaisen kotitalousopetuksen kehittäjänä ja kotitalousneuvojien
ansiokkaana kasvattajana sekä hänen osanotostaan marttatyöhön Marttaliiton keskustoimikunnan
jäsenenä vuosina 1927–1935 ja valtuuskunnan jäsenenä vuosina 1935–1939.
Suomalaisen Marttaliiton keskustoimikunnan jäsen, maisteri Elli Saurio oli aikaisemmin kirjoittanut artikkelin johtaja Syrjänteen 60-vuotispäivän vuoksi. Nimimerkki ”E. S.” kirjoitti Emäntälehden
puolesta, mutta halutessaan voi tekstin painavat sanat käsittää Saurion persoonallisena kannanottona
– mikäli nimimerkin ”E. S.” tulkitsee Elli Saurioksi. ”E. S.”, joka sananvalinnoista päätellen suuresti arvosti johtaja Fanny Syrjännettä, kiitteli tämän kokonaisuuden tajua. Kokonaisuuden käsittämisen teemaan Elli Saurio palasi toistuvasti seuraavien vuosien aikana kodin talousopin opettamisen
yhteydessä. Ennen yliopistollista kodin taloustiedettä oli olemassa vähitellen kodinhoidon neuvonnasta ja opetuksesta erilleen kehittynyt kodin talousoppi tai kodin talous.
Martat opettivat kodin taloutta yhdistyksissään ja opintokerhoissaan opintokautena 1941–1942,
jolloin valistusjärjestöjen opintokerhojen yhteisiä opintoaineita olivat maanpuolustus ja virsitieto
mutta martat voivat vapaasti valita yhteisen tai marttojen oman oppiaineen. Valtion tuen saannin
ehtona voitiin hyväksyä myös muita opintoaiheita. Ennakkotiedon mukaan kodin taloutta, marttojen
102
omaa oppiainetta,245 opiskeltaisiin maisteri Elli Saurion tarkoitusta varten kirjoittaman ja opintokauden alkuun ilmestyvän teoksen ”Kodin talousoppi” johdolla. Kodin talousoppi olisi jatkoa Saurion aikaisemmin julkaisemalle Kodin kirjalle ja käsittelisi kotitalouden tarkoitusperää, järjestelyä ja
hoitoa taloudelliselta kannalta arvostellen. Teos olisi 200 sivun laajuinen ja kuvitettu, hinta nidottuna 20 markkaa ja sidottuna 25 markkaa (vero mukaan luettuna). – Tulossa olevaksi väitetyn Kodin
talousopin julkaisutiedot olivat hämmästyttävän tarkat, kun otetaan huomioon, ettei mitään Saurion
kirjoittamaa Kodin talousoppia ilmestynyt. Vuonna 1954, ilmestyisi professori Saurion suomentamana ja Suomen oloihin sovittamana Orvar Josephssonin ”Hur man sköter sin ekonomi?” suomenkieliseltä nimeltään ”Kuinka saan rahani riittämään?”.
Sinä aikana, jolloin Saurio työskenteli konsulenttina Suomalaiselle Marttaliitolle246, hän osoitti
suurta henkilökohtaista innostusta kodinhoidon neuvontaan ja tähän neuvontamuotoon kiinnitettiin
järjestössä erityistä huomiota. Saurion esittämän tilaston mukaan vuonna 1925 Suomalaisen Marttaliiton puitteissa järjestettiin 40 kodinhoitokurssia mutta ruokatalouskursseja 356 kappaletta. Vuonna
1938 kodinhoitokursseja oli 309 ja ruokatalouskursseja 1850. – Kodinhoitokurssien järjestäminen
oli toisin sanoen yleistynyt hieman voimakkaammin kuin ruokatalouskurssien järjestäminen.
Suomalaiselle kotitalousopetukselle tarjosi Yhdysvaltojen koululaitos esikuvan. Amerikkalaisesta
korkeakoulutasoisesta kotitalousopetuksesta raportoi Suomessa muun muassa agraaripolitiikan professori K. T. Jutila jo 1920-luvun puolella. Yhdysvalloissa kodin talouden opetus sisältyi juuri kodinhoidon opetukseen. Maisteri Elli Saurio aloitti väitöstutkimuksensa tekemisen ilmeisesti professori Jutilan ohjauksessa mutta ohjaaja oli vaihdettava vaiheessa, kun professori Jutila siirtyi yliopistovirasta Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi. Saurion väitöstilaisuudessa, joka oli keväällä 1947,
kustoksena toimi kansantaloustieteen professori Bruno Suviranta.
Agraaripolitiikan professori K. T. Jutila oli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan professoreita, ja agraaripolitiikalla ja maanviljelyksen taloustieteellä oli keskinäinen sidos: ne olivat molemmat taloustieteen kautta yhteiskuntatieteisiin painottuneita. Agraaripolitiikan ja
maanviljelyksen taloustieteen suhteen pohtiminen on samalla kansantaloustieteen ja maanviljelyksen taloustieteen välisen suhteen pohtimista. Agraaripolitiikassa tutkittiin maanviljelyksen merki245
Aihe täsmentyi: Marttaliiton edustajakokouksessa 29.6.1940 vuoden 1941 yleisneuvonta-aiheeksi hyväksyttiin ”talous”. Anonyymi kirjoittaja esitti seuraavana vuonna kodin talouden marttojen omaksi opintoaiheeksi talvella 1941–1942.
[Lähteet: Kansallisarkisto / Marttaliitto ry:n arkisto 1899–1969 / D Toisteet / De Marttaliiton vuosikertomukset 1939–
1947; Anon. 1941 (otsikolla ”Opiskeluaineemme ensi opiskelukautena 1941–42”), s. 73].
246
Suomalaisesta Marttaliitosta tuli Marttaliitto edustajainkokouksessa 15.5.1939 (Lähde: Kansallisarkisto / Marttaliitto
ry:n arkisto 1899–1969 / D Toisteet / De Marttaliiton vuosikertomukset 1939–1947).
103
tystä kansantalouden kannalta. Vastaavasti, jos koskaan olisi ollut kotitalouspolitiikka-niminen tieteenlaji, siinä olisi tutkittu kotitalouksia kansantalouden kannalta ja kuluttajapolitiikka-oppiaineessa
tutkittaisiin kuluttajaekonomiaa kansantalouden kannalta. Maisteri Laura Harmaja, jota Heinonen
nimittää ”kotitaloustieteen oikeastaan ainoaksi varsinaiseksi teoreetikoksi maassamme”, kartoittaa
kirjallisessa tuotannossaan kotitalouksien suhdetta koko kansantalouteen tai muihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja instituutioihin. Maisteri Elli Saurio puolestaan tavoittelee puheissaan ja kirjoitelmissaan kotitalouden taloustieteen ydintä. Saurio esitelmöi ahkerasti kirjanpidosta, kodin talousarviosta ja suunnitelmallisuuden merkityksestä kotitaloustyössä.
Saurion oli helpompi kuin Harmajan aloittaa kotitaloustieteelliset tutkimukset, sillä hän voi lähteä
liikkeelle pitkin Harmajan raivaamia polkuja. Vuonna 1940 maisteri Saurio kuvasi artikkelissaan,
miten edetä kansantaloustieteestä kohti kotitalouden liiketaloustiedettä. Oli käytettävä sosiaalista
näkökulmaa kotitalouksien tarkastelussa. Tämän ”sosiaalisen käsittelyn” avulla päästiin kodin talouden varsinaisen käytännöllisen opetuksen alkukohtaan: oppilaiden enemmistön mukaiseen perhetalouteen. Maisteri Laura Harmaja esitti vuonna 1931 vastaavan näkemyksen kirjoittaessaan elinkustannuslaskelmista otsikolla ”Kotitalousbudjetti”.
Sauriolla alkoi ehkä jo maisterivuosina kehittyä näkemys kodin taloustieteen varsinaisesta vähälle
tutkimukselle jääneestä ydinolemuksesta ja vuonna 1940 hän esitti ajattelunsa tuloksia artikkelissa,
jossa sijoitti maisteri Harmajan kansantaloustieteellisen näkemyksen ja kotitalouden liiketaloustieteellisen käsittelyn omille paikoilleen kodin talouden opetuksen kokonaisuuteen. Saurion näkemyksen mukaan kodin taloustieteen opetukseen kuului kolme kohtaa: 1) kansantaloudellinen näkökohta,
2) kodin talouden suunnittelu (talousarvio) ja 3) suunnitelman tarkistus (kirjanpito). Kansantaloudellista näkökulmaa käyttäen saatiin ratkaistua kotitalouden tehtävä koko kansakunnan kannalta ja
kotitalouksien toiminnan sosiaaliset edellytykset. Taloussuunnitelma oli keskeinen kodin talouden
kannalta. Se loi perustan kotitalouden kirjanpidolle, ja kirjanpito oli vain suunnitelman tarkistus.
Saurion näkemys noudatteli maisteri Harmajan Suomeen välittämää saksalaisten kotitaloustieteilijöiden käsityskantaa kodin talouden olemuksesta. Kotitaloudessa oli kaksi puolta: ensiksi toimeenpaneva, suorittava eli teknillinen puoli (ruoanlaitto, vaatteiden hoito, asunnonhoito), jossa oltiin
tekemisissä luonnontieteiden kanssa, toiseksi oli kotitaloudessa – kuten kaikessa taloudessa – suunnitteleva, laskeva ja johtava taloudellinen puoli. Kotitalousteknisen tieteen tutkimuskohteita olivat
ravintokysymykset, kotitalouden työvälineet ja työn fysiologia. Kotitaloustieteen taloustieteellinen
104
osa tarkoitti kotitalouden yksityistaloudellista tutkimusta eli kotitalouden liikeoppia, jonka avulla
taloudenpito saatiin kannattavaksi ja tuotettiin hyvä kulutus niin pienillä menoilla kuin mahdollista.
Jos taloudellisen näkökulman viljely kokonaan lyötiin laimin, piili kotitalouden opetustyön erikoistumisessa vaara kodin talouden kannalta. Oli tärkeää saada opetukseen aine, joka tarjoaisi näkökulman koko kotitalouteen ja määrittelisi eri kotitalousaineiden laajuuden. Saurion mielestä ”kodin talous” voisi olla tällainen yhtenäistävä, kokonaisuudelle suuntaviivat antava yhden opettajan
opettama yleisaine. Kotitalouden eri sektoreiden teknillisen opetuksen antaisivat erikoisopettajat.
Saurion mukaan taloussuunnitelman laadintaan oli pantava kodin talouden opetuksessa pääpaino.
Taloussuunnitelman puitteissa kodin piiriin kuuluvat eri asiat asettuivat omille paikoilleen muodostamaan kauniin ja sopusointuisen kokonaisuuden. Siinä kokonaisuudessa jokaisella osalla oli oma
tärkeä osuutensa ja merkityksensä. Talouden opettaminen oli yleensä vaikeampaa kuin teknisten
aineiden opettaminen ja kodin talouden opetus vaati tästä syystä opettajalta sekä vaivannäköä että
itsenäistä ajattelukykyä.
4. KODIN TALOUSTIEDE HELSINGIN YLIOPISTON SUUNNITELMISSA
4.1. Agronomi(a)tutkintoon kaavailtiin kotitalouslinjaa
Suomessa tapahtui 14. kesäkuuta 1929 kolme asiaa, joille voidaan antaa tämän tutkimuksen kannalta suuri merkitys: 1) erään lain säätäminen, 2) eräs allekirjoitustapahtuma ja 3) eräs kokous. Ensimmäinen tapahtuma liittyy taustaehtona kodin taloustieteen
teorian kysyntään. Allekirjoitustapahtuma ja kokous edustavat kahden eri tieteenalan,
kodin taloustieteen ja ravintokemian, teorian syntyä tai tarjontaa.247
2) Allekirjoitustapahtuma: filosofian tohtori Rurik Jonatan Pihkala allekirjoitti tuona päivänä kotonaan Aitolahdella ensimmäisen valituskirjelmänsä Helsingin yliopiston kanslerille maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan virantäyttöpäätöksestä, joka oli ollut tohtori Pihkalan kannalta kielteinen. Tohtori Pihkala oli hakenut maanviljelystalouden professorin virkaa mutta tiedekunta oli selittänyt hänet epäpäteväksi.248
247
248
Vrt. sivut 83 ja 147 tässä tutkimuksessa.
Pihkala 1929, s. 29.
105
Filosofian tohtori Rurik J. Pihkala nimitettiin maanviljelystalouden professorin viran haltijaksi
vuonna 1932 toisen hakukierroksen päätteeksi. Hankalan alun jälkeen professori Rurik Pihkalan
yliopistoura sujui hyvin.249 Tiedekuntansa varadekaaniksi hänet valittiin jo parin vuoden kuluttua.
Dekaani, maanviljelyskemian ja -fysiikan professori, Cajanderin komitean työhön jäsenenä osallistunut Johannes Valmari anoi vapautusta dekaanin toimestaan tammikuussa 1934. Dekaaniksi siirtyi
professori Erik Lönnroth ja varadekaaniksi tuli professori Kaarle T. Jutila. Koska viimeksi mainittu
oli valtioneuvoston jäsen, varadekaaniksi nousi professori Pihkala. Professori Rurik J. Pihkala jatkoi tiedekuntansa varadekaanina 1930-luvun loppuun saakka mutta dekaanin tehtävät muodostivat
virkauran huipun. Talvisodan kuluessa dekaani, professori Lönnroth suoritti virkavapaana puolustusvoimien hänelle antamaa erikoistehtävää ja varadekaani Pihkala toimi tiedekunnan vt. dekaanina250. Vt. varadekaanikseen tiedekunta valitsi tällöin metsäpolitiikan professori Eino Saaren.251
Kotitaloustieteiden suunnittelu liittyi agronomitutkinnon linjajakoasiaan ja suunnitelmat maataloustieteiden virkatutkinnon linjajakoa varten toteutettiin professori Pihkalan johdolla. Professori
Pihkala oli käytännön osaamisen puolestapuhuja, joka piti maatalousylioppilaiden harjoittelua erittäin tärkeänä. Hänen 330 hehtaarin suuruinen maatilansa252 oli opiskelijoiden harjoittelutiloja. Marraskuussa 1933 professori Pihkala teki kirjallisen ehdotuksen ylioppilaiden maatalousharjoittelun
järjestämisessä tarpeellisista muutoksista. Tiedekunnassa neuvoteltiin asiasta mutta muutosesitys ei
saavuttanut kannatusta. Vuoden kuluttua jätettiin kuitenkin kotieläinopin professori von Wendtin ja
maanviljelystalouden professori Pihkalan tehtäväksi laatia kirjallinen ehdotus maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkintoa varten vaadittavasta maatalousharjoittelusta.253
Tiedekunnan valmistavien eli propedeuttisten aineiden tutkintovaatimukset olivat käymistilassa,
sillä maatalouden eri työtehtävien spesialisteille olisi ollut kysyntää ja tammikuussa 1935 tiedekunta dekaaninsa ehdotuksesta valitsi asiaa valmistelemaan jaoston, johon tulivat dekaani, professori
Lönnroth sekä professorit Valmari, Saari ja Pihkala. Toukokuussa 1935 tiedekunta jätti metsäpolitiikan professori Eino Saaren ja maanviljelystalouden professori Rurik Pihkalan tehtäväksi laatia
ehdotus propedeuttisten aineiden kurssivaatimusten tarkistamiseksi.254
249
Halonen 2008, s. 364–367.
Professori Pihkala oli toiminut tiedekuntansa vt. dekaanina jo kevätlukukaudella 1939 alkaen 17.4. dekaani Erik
Lönnrothin ulkomaanmatkan aikana. (Lähde: m-m td 9.3.1939-1 §; 16.3.1939-1 §).
251
M-m td 29.1.1934-8 §; 7.5.1936-6 §; 9.3.1939-1 §; 16.3.1939-§:t(1, 3); 20.1.1940-1 §; Kivinen & Laitakari 1955, 73.
252
Laalahden tila sijaitsi Aitolahdella. Tila oli professori Rurik Pihkalan puolison, emäntä Ella Pihkalan (o.s. Laalahti)
suvun vanha sukutila. (Lähde: Jonasson & mt. 1931, s. 4–5).
253
M-m td 16.11.1933-4 §; 8.11.1934-10 §.
254
M-m td 24.1.1935-14 §; 9.5.1935-17 §.
250
106
Ylioppilaiden lukumäärä kasvoi ja itsenäisessä Suomessa oppikoulunsa käyneet nuoret alkoivat
valmistua ylioppilaiksi.1930-luvun puolivälissä. Yleinen oppivelvollisuus oli ollut voimassa vuodesta 1921 alkaen, oppikouluja perustettiin, ylioppilastutkintoa tavoiteltiin ja varsinkin naisylioppilaiden lukumäärä kohosi nopeasti. Yliopistollisen tutkinnon suorittaneet naiset kilpailivat työpaikoista mutta naisylioppilaat olivat uusi ilmiö yhteiskunnassa ja heille ei ollut oikein tilaa. He olivat
hankala osa pahenevaa ongelmaa, jolle keksittiin nimeksi ”ylioppilastulva”. Tilannetta yritettiin
helpottaa tutkintoja kehittämällä mutta alettiin myös suunnitella yliopistossa opiskelevien lukumäärän rajoittamista255. Opetusministeriön 10. syyskuuta 1934 asettama Ylioppilastulvan vastustamiskomitea totesi 23. marraskuuta 1935 valmistuneessa mietinnössään256 ylioppilaslakin tavoittelun
muotiasiaksi ja painotti käytännöllisiin ammatteihin valmistavan opetuksen tärkeyttä.
Kun maatalous-metsätieteellinen tiedekunta pyrki 1930-luvulla laajentamaan oppiainevalikoimaa,
se piti ohjeenaan Maatalousyliopistokomitean eli niin sanotun Cajanderin komitean vuosina 1930 ja
1932 valmistuneita mietintöjä ja agronomiatutkinnon linjajako toteutettiin metsähallituksen pääjohtaja A. K. Cajanderin pääministerikaudella257. Linjajakokysymystä oli valmistellut asiassa aloitteentekijänä esiintynyt professori Pihkala. Joulu-marraskuussa 1937 tiedekunnassa käsiteltiin professori
Pihkalan laatimaa ehdotusta maatalousopintosuunnan uudelleen järjestämiseksi. Professori Pihkala
kävi laajassa, 18.11.1937 allekirjoitetussa ja 22 sivua käsittäneessä lausunnossaan läpi linjajaon
historiaa huomauttaen, että tiedekunnan uudet oppiaineet lisäisivät valinnaisuutta ja siten edesauttaisivat agronomiatutkinnon linjajaon toteuttamista.258
Professori Pihkala totesi lausunnossaan naisopiskelijoiden lukumäärän kasvamisen ja sen, että
monet heistä joutuivat naimisiin mentyään emännän rooliin ja toimimaan kodin- ja kotieläinten hoitajina. Koska maatalousopinnot toisaalta kiinnostivat naisylioppilaita, professori Pihkala ehdotti
kotitalouslinjan luomista maataloudelliseen virkatutkintoon:
Naisagronomeja oli maassamme aikaisemmin esitetyn tilaston mukaan 152 ja on naisagronomien suhteellinen lukumäärä viime vuosina noussut. Suurin osa virka-alalla työskentelevistä
naisista on sijoittautunut kotieläintalouden palvelukseen ja osaksi myös kotitalousalalle. Nykyisin annetaan tiedekunnassa opetusta kotieläinhoidossa, ja jos siitä tehdään erikoinen linja,
255
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta alkoi rajoittaa ylioppilaiden sisäänottoa syksyllä 1946. (Lähteet: M-m td
25.10.1945-9 §; 28.1.1946-5 §; 9.5.1946-12 §; 16.5.1946-23 §; 23.5.1946-17 §; 31.5.1946-17 §; 27.8.1946-1 §;
28.8.1946-§:t (2–4); 28.1.1946-Liite n:o 3 §:ään 5; 9.5.1946-Liite n:o 3 §:ään 12; Kivinen & Laitakari 1955, s. 223).
256
Komiteanmietintö 1935:12, s. 22.
257
Edistyspuolueen puoluetoimikunnan puheenjohtajan, kansanedustaja A. K. Cajanderin kolmas pääministerikausi
kesti 12.3.1937–1.12.1939. Metsänhoidon professori hän oli vuosina 1911–1933. (Lähteet: Valtioneuvoston historia
1917–1966, osa IV, 1976, s. 18–19; Halonen 2008, s. 206–207; Kivinen & Laitakari 1959, s. 192–193).
258
M-m td 23.11.1933-1 §; 21.11.1935-§:t (2–3, 11); 18.11.1937-8 §; 2.12.1937-9 §; 2.12.1937-Liite §:ään 9 (Pihkala).
107
tulee tämä puoli riittävästi otetuksi huomioon. Sitä vastoin ei kotitalous ole toistaiseksi oppiaineena tiedekunnassa, ellei siksi katsota dosentin edustamaa yleistä ravitsemisoppia. Olisi
epäilemättä tarkoituksenmukaista, että perustettaisiin kotitalouslinja, jossa aineina olisivat taloustieteisiin kuuluvat agraaripolitiikka, maanviljelystalous erikoistuneena kotitalouteen, kotieläinhoitotiede, yleinen ravitsemistiede sekä varsinainen kotitalous. Jos näin suurta hyppäystä
nykyisistä suunnitelmista ei tahdota tehdä, voi olla mahdollista sellainenkin asioiden järjestely, että kotitalouslinja sisällytettäisiin kotieläinhoitolinjaan. Jos kotitalouslinjan muodostamisesta tahdotaan luopua sen tähden, että tämä ala yliopistossa on toistaiseksi siksi kehittymätön,
ettei sitä voida perustaa, ymmärrän kyllä kielteisen kannan. Kuitenkin pidän tarkoituksenmukaisena, että tiedekunta jo tässä vaiheessa perustaisi kotitalouslinjan tai tekisi sellaiset lisäykset karjalinjaan, jotta saataisiin mahdollisuus kehittää erikoisesti tätä puolta opetuksessa.259
Professori Pihkala esitti laatimansa ehdotuksen maatalousopintosuunnan linjajakoisuudesta maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle 2. joulukuuta 1937 ja tiedekunta asetti linjajakoa valmistelemaan jaoston, johon valittiin maatalousprofessorit Johannes Valmari, Rurik Pihkala, Jonni Otto
Sauli ja Aarne Eljas Sandelin. Professori Pihkala toimi työryhmän kokoonkutsujana.260
Maatalousopintosuunnan linjajakokysymys oli tiedekuntakokouksissa tiheästi käsittelyn kohteena
vuosina 1937—1939. Huhtikuussa 1938 tiedekunnassa jatkettiin agronomiatutkinnon linjajaon valmistelutyötä. Tiedekunta kannatti periaatteessa joulukuussa 1937 asetetun jaostonsa ehdotusta maatalousopetuksen jakamisesta agronomiatutkintoa varten neljään opintosuuntaan ja antoi professori
Pihkalan tehtäväksi professori Teräsvuoren avustamana laatia yksityiskohtainen esitys professori
Pihkalan alkuperäisen ehdotuksen pohjalta samalla huomioonottaen joulukuussa asetetun jaoston
laatima suunnitelma. Lokakuun puolivälissä 1938 tiedekunta asetti viimein jaoston, johon valittiin
tiedekunnan dekaani, professori E. Lönnroth sekä professorit R. J. Pihkala ja K. T. Jutila261, tekemään asetusehdotusta agronomiatutkinnon linjajakoasiassa.262
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta päätti lokakuussa 1938 muuttaa agronomiatutkinnon nimen agronomitutkinnoksi. Samalla nimettiin agronomitutkinnon uudet opintolinjat: kasvinviljelyslinja, kotieläinlinja, meijerilinja ja talouslinja. Uusien termien: ”perusaine”, ”lisäaine” ja ”pääaine”
käyttöön otosta päätettiin yksimielisesti ja siitä, että vuoden kestävä maatalousharjoittelu oli pe259
M-m td 2.12.1937-Liite §:ään 9 (Pihkalan lausunto); 27.5.1938-Liite §:ään 29 (Pihkalan lausunto).
M-m td 2.12.1937-9 §; 2.12.1937-Liite §:ään 9. – Joulukuun puolivälissä 1937 tiedekunnassa esitettiin kotieläinopin
professorien von Wendt ja Jutila sekä tiedekunnan asettaman jaoston (von Wendt, Valmari, Jutila) lausunnot Sillanpään
toivomusaloitteessa ehdotetun käytännöllisen ravitsemusopin professuurin perustamisesta yliopistoon. (Lähde: m-m td
23.9.1937-7 §; 18.12.1937-14 §). – Professori Jutila sanoi käytännöllisen ravitsemusopin professorinviran olevan kotitaloustieteellinen virka, jos ravitsemusopilla tarkoitettiin ihmisravitsemusta. (Vrt. myös alaviitteet 269, 315 ja 339).
261
Ministeri K. T. Jutila oli lokakuussa 1935 kertonut virolaiselle, Suomessa vierailleelle, opetusneuvos Alma Martinille, että valmistelevaa työtä yliopistollisen kotitalousopetuksen aloittamiseksi Suomessa tehtiin ja yliopistoon kaavailtiin
kahta uutta virkaa, ravitsemusalan (füsioloog-toitlusteadlane) ja kotitaloustieteen (kodumajandusteadlane) oppituoleja.
(Lähde: Kervinen 2000, s. 19. Viittaus Martin 1936, lk. 41).
262
M-m td 7.4.1938-14 §; 21.4.1938-16 §; 27.5.1938-29 §; 6.10.1938-20 §; 13.10.1938-10 §.
260
108
rusharjoittelua. Agronomitutkinnon minimivaatimuksiin ei sisällytetty laudatur-arvosanaa. Päätettiin myös yhdellätoista äänellä yhtä ääntä vastaan tiedekunnan kandidaattitutkinnon erikoistamisesta
erikseen maataloustieteitä lukeville (maataloustieteen kandidaattitutkinto) ja erikseen metsätieteitä
lukeville (metsätieteen kandidaattitutkinto). – Erikoistamispäätös purettiin helmikuussa 1939.263
Kysymys maatalousopintojen mahdollisesta linjajaosta tuli loppukäsittelyyn 23.3.1939. Maaliskuun alun tarkastuksissa asetusluonnosta oli viimeistelty.264 Luonnokseen liitettyjen perustelujen
mukaan maatalousopintojen linjajaolla pyrittiin ratkaisemaan ongelma, joka oli syntynyt jo yliopistollisen maatalousopetuksen alkaessa vuonna 1906 annetulla asetuksella. Tuolloin agronomiopetus
järjestettiin Venäjällä käytössä olleen mallin mukaan käsittämään monia aineita. Valmistunut agronomi kykeni ymmärtämään maatalousalan kokonaisuutta mutta tiedot olivat pintapuoliset. Toisin
oli Länsi-Euroopassa, jossa agronomit erikoistuivat jollekin maatalouden alalle. Uudella maataloustutkintoja koskevalla asetuksella oli tarkoitus korvata tiedonnäytteistä pätevyyden osoittamiseksi
opettajatoimiin ja muihin valtionvirkoihin maanviljelyksen alalla 7.8.1906 annettu asetus. Virkaurien ulkopuolelle jäävien, liikojen agronomien uskottiin sijoittuvan maatalouden liike-elämän palvelukseen ja käytännölliseen maatalouteen. Naisagronomien arveltiin sijoittuvan kotieläinpuolelle,
koska tiedekunnassa ei vielä ollut tarjolla varsinaista kotitalousopetusta.265
Tiedekunnassa ei vielä tällä kertaa tahdottu tehdä ehdotusta kotitalouslinjan perustamisesta mutta
mahdollisena pidettiin, että suurehko määrä naisagronomeja voisi saada toimeentulonsa kotitalousalalta ja tiedekunta lausui pitävänsä tärkeänä opetuksen järjestämistä sen suuntaiseksi, että kotitalousopetusta voitaisiin tarjota. Asetusehdotuksen yhdeksännessä pykälässä varauduttiin siihen, että
tiedekuntaan lisättäisiin tulevaisuudessa uusia maatalousalan oppiaineita tai jokin ennestään oleva
oppiaine jaettaisiin tai lakkautettaisiin.266
– Vaikka agronomitutkinnon linjajaon toteuttaminen oli suunnitteluvaiheineen kestänyt kymmenisen vuotta alkaen siitä, kun linjajaon puolesta puhunut Cajanderin komitea asetettiin, oli sittenkin
edetty hiven liian nopeasti. Maatalousopintosuunnan uudistettua, linjajakoista agronomitutkintoa
koskeva asetusehdotus perusteluineen tuli 23. maaliskuuta 1939 maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa loppukäsittelyyn ja seuraavana päivänä presidentti Kyösti Kallio nimitti professori A. I.
263
M-m td 20.10.1938-13 §; 27.10.1938-6 §; 3.11.1938-7 §; 10.11.1938-9 §; 17.11.1938-6 §; 24.11.1938-13 §;
16.2.1939-§:t (6–8); 23.2.1939-§:t (2, 2a, 3).
264
M-m td 2.3.1939-§:t (2–3).
265
M-m td 23.3.1939-12 §.
266
M-m td 23.3.1939-12 §.
109
Virtasen Helsingin yliopiston neljänteen kemian varsinaisen professorin virkaan. 267 Kotitalousprofessuurit syntyivät professori Virtasen myötävaikutuksella.
Marraskuun puolivälissä 1939 professori Pihkala esitti luonnoksen konsistorille lähtevää lausuntoa varten maatalousoppisuunnan linjajakokysymyksessä268. Tiedekunta hyväksyi lausuntoluonnoksen ja päätti esittää sen lausuntonaan konsistorille. Pitkään vireillä ollut maataloudellisen virkatutkinnon uudistusprosessi oli päättymässä. Toukokuun alussa 1940 tiedekunta antoi henkilökohtaisen
ylimääräisen professori Kaarlo Teräsvuoren tehtäväksi ehdotuksen laatimisen tiedekunnan tutkintovaatimuksiin tulevista maatalousopintosuunnan linjajaon aiheuttamista muutoksista. Professori Teräsvuori perusteli 27.5.1940 opintolinjojen ryhmittelyä seuraavasti:
Kandidaattitutkinnon aineet olisi ryhmitettävä keskinäisen yhteenkuuluvuuden mukaan riippumatta siitä edustaako niitä tiedekunnassa varsinainen vai ylimääräinen professori. Siitä
syystä on mikrobiologia sijoitettava maanviljelyskemian ja kasvinviljelystieteen väliin ja kasvibiologia sekä maanviljelyksen kasvitiede kasvinviljelystieteen lähelle. Maanviljelys- ja metsäzoologia voidaan sijoittaa joko kasvibiologian tai maanviljelyksen kasvitieteen jälkeen tai
ehkä vielä paremmin metsänhoitotieteen edelle, koska se on molempien apuaine. Sovellettu
limnologia soveltunee parhaiten maatalousaineiden jälkeen, koska sillä ei ole yhtymäkohtia
juuri muiden aineiden kuin maanviljelys- ja metsäzoologian kanssa.269
Eriyttämisprosessin tuloksena agronomitutkinto jakautui nyt neljään linjaan, joita pääaineensa mukaan sanottiin kasvinviljelys-, kotieläin-, meijeri- ja talouslinjoiksi. Jokaiseen linjaan kuului joukko
perus-, apu- ja pääaineita, joista muutamat olivat yhteisiä kaikille linjoille, toiset kahdelle tai kolmelle linjalle ja muutamat sisältyivät vain yhden linjan vaatimuksiin.270 Tulevien kotitaloustieteiden
kannalta varsinkin talouslinja oli tärkeä. Fysiikka, kemia ja kansantaloustiede olivat maataloustieteiden talouslinjan perusaineita ja apuaineita olivat kotieläinten anatomia ja tautioppi, metsätalous,
maanmittaus, rakennusoppi, koneoppi, maanviljelystekniikka, kirjanpito, työtiede, kauppaoppi ja
lakioppi. Talouslinjan pääainemahdollisuuksia olivat maanviljelyskemia ja - fysiikka, kasvinviljelystiede, kotieläintiede, maanviljelystalous sekä maatalouspolitiikka. Talouslinjan opiskelijan oli
saatava arvosana cum laude approbatur ainakin kansantaloustieteessä, kirjanpidossa ja maanvilje-
267
Heikonen 1993, s. 79.
M-m td 15.11.1939-7 §. Kyseessä on vastaus konsistorin lähetteeseen n:o 226 / 17.10.1939.
269
M-m td 30.5.1940-Liite §:ään 1 (Teräsvuori). – Nykyään ihmisen ravitsemusta tutkiva ravitsemustiede sijaitsee maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan soveltavan kemian ja mikrobiologian laitoksessa. Vrt. myös alaviite n:o 260: professori Jutilan lausunto Sillanpään toivomusaloitteessa ehdotetun käytännöllisen ravitsemusopin professuurin perustamisesta yliopistoon. (Lähde: 18.12.1937-14 §) sekä alaviitteet 315 ja 339.
270
Neljä linjaa oli tarkoitus muodostaa myös metsäopintoihin. Linjat eli opintosuunnat olisivat: teknillinen, taloudellinen ja suometsätieteen opintosuunta sekä yleinen opintosuunta. Laitoksia olisi viisi: metsänarvioimistieteen l., metsänhoitotieteen l., metsäteknologian l., suometsätieteen l. ja mikrobiologian l. (M-m td 31.5.1940, 5 §). Asetus linjamuotoisesta metsätutkinnosta annettiin tammikuussa 1944. (Lähde: m-m td 24.4.1942-§:t (1–2); 28.4.1942-3 § (Linjoja viisi,
puukaupallinen linja lisättiin); 20.1.1944-12 §; Halonen 2008, s. 474).
268
110
lystaloudessa. Ennen varsinaista agronomitutkintoa eli kuulustelua pääaineessa ylioppilaan oli suoritettava perusaineiden eli propedeuttisten aineiden (aikaisempi nimi oli ”valmistava aine”) kurssit
luentoineen, harjoituksineen ja kuulusteluineen samoin kuin apuaineiden kurssit tiedekunnan määräämässä järjestyksessä sekä kirjoituskoe ja lisäksi tiedekunnan määräämällä tavalla käytännöllisesti perehdyttävä maatalouteen. Agronomitutkintoa varten vaadittiin kalenterivuoden kestävä yhtäjaksoinen ohjesäännön mukainen maatalousharjoittelu jollakin hyväksytyllä harjoittelutilalla.271
Kun Helsingin yliopiston filosofiseen tiedekuntaan perustettiin kolmanneksi osastoksi maanviljelystaloudellinen osasto, siihen perustettiin alusta alkaen luonnontieteellinen opetuslinja ja yhteiskuntatieteisiin painottuva opetuslinja. Agraaripolitiikka ja maanviljelyksen taloustiede edustivat
jälkimmäistä linjaa. Taloustiede oli niissä molemmissa keskeinen oppiaine mutta agraaripolitiikassa
eli maatalouden kansantaloustieteessä maanviljelyksen merkitystä tutkittiin kansantalouden kannalta eli yhteiskunnallisena ilmiönä, kun taas maanviljelyksen taloustieteessä eli maatalouden yksityistaloustieteessä näkökulma oli toinen ja tieteen tehtävänä oli osoittaa, miten maanviljelijä saa maatalousliikkeestään mahdollisimman suuren ja pysyvän hyödyn.272 – Metsäpolitiikan laitoksessa tutkittiin vastaavasti metsätalouden merkitystä kansantalouden kannalta.
Agraaripolitiikan professori Jutila, metsäpolitiikan professori Saari ja maanviljelyksen taloustieteen professori Pihkala tekivät 1930-luvulla yhteistyötä tieteenalojensa kehittämiseksi. Huhtikuun
1937 alussa maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa otettiin jatkokäsittelyyn ja hyväksyttiin
professori Jutilan laatima ehdotus lausunnoksi toimenpiteistä tieteellisen tutkimustyön edistämiseksi. Opettajilla oli liian vähän aikaa tieteelliseen työhön. Opiskelijoiden määrä oli kasvanut. Oli syytä
lisätä professoreiden määrää, varata heille tieteellistä työtä ja opetustyötä varten apuvoimia ja kehittää varsinkin kokeellisten tieteiden laitoksia ja huomattavasti lisätä niiden määrärahoja. Jutila ehdotti palkankorotusta ja sapattivuosijärjestelmää vakinaisille professoreille. Professorivirkoja tuli jakaa
ja varata professoreille apuopettajia. Professoreille piti myös varata tutkimustehtävien mukaisesti
vuoroajoin tilaisuus saada 1–3 vuodeksi tutkimusassistentti, jonka professori itse saisi valita. Tällaisen järjestelyn avulla nuoret tieteenharjoittajat kehittyisivät tiedemiehiksi ja varattomien lahjakkaiden henkilöiden pääsy tieteelliselle alalle helpottuisi. Järjestelmä takaisi myös, etteivät professorinvirat jäisi pitkiksi ajoiksi täyttämättä.273
271
M-m td 15.11.1939-7 §; 9.5.1940-20 §; 30.5.1940-1 §; 30.5.1940-Liite §:ään 1 (Teräsvuori). – Vuoden harjoittelu
vaadittiin myöhemmin myös kotitaloustieteiden kandidaateilta, vaikka kyse oli tieteellisestä tutkinnosta.
272
Pihkala 1943, s. 6. – Agraaripolitiikalle ja metsäpolitiikalle vastaavasti ”kotitalouspolitiikassa” eli kotitalouden kansantaloustieteessä olisi tutkittu kotitalouden merkitystä kansantalouden kannalta.
273
Kervinen 2008b, s. 173–174. Viittaukset: m-m td 1.4.1937-12 §; 29.4.1937-12 §.
111
Maanviljelyksen taloustieteen professori Rurik Pihkalalle oli marraskuussa 1935 osoitettu tehtäväksi valmistella maataloudellisten opintojen jakamista linjoihin sekä mahdollisen tilanhoitotutkinnon toimeenpanemista ja tiedekunnassa oli alettu käsitellä professori Pihkalan laatimaa asetusehdotusta keväällä 1938. Vielä marraskuussa 1938 kotitaloustiede kuului asetusluonnoksessa ehdotettujen maatalousopintosuunnan uusien pääaineiden joukkoon ja tiedekunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti, mutta maatalousopintosuunnan linjajakoasian tullessa loppukäsittelyyn maaliskuussa
1939, asetusluonnos ei enää sisältänyt ehdotusta kotitalouslinjan perustamisesta.274
Maatalousväellä ja kotitalousväellä oli paljon yhteisiä intressejä. Marraskuun viimeisenä päivänä
1938 professori Jutila ja kotitalousneuvos Katri Laine (1891–1960) puhuivat ”Emäntien päivänä”,
jonka Suomalainen Marttaliitto järjesti Helsingissä vietetyn maatalousviikon ohjelmaan yhdessä
Maatalousnaisten keskusjohtokunnan kanssa. Joulukuun 20. päivänä 1938 eli viimeisenä päivänä,
jolloin hoiti yliopistolla agraaripolitiikan professorinvirkaa, professori K. T. Jutila luennoi taloudellisesta ajattelemisesta yleisillä luentopäivillä275, jotka pidettiin 19.–20.12. Helsingissä Ammattienedistämislaitoksella. Seuraavasta päivästä alkaen mainitusta professorinvirasta vastasi professori
Rurik Pihkala maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan määräämänä.276
Helmikuun 10. päivänä 1939 maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle esitettiin professori Pihkalan kirjelmä yhden ylimääräisen assistentin määräämisestä agraaripolitiikan opetusta varten.277
Tiedekunta päätti kirjelmän perusteella esittää konsistorille, että filosofian maisteri Ella Augusta
Wilhelmina Kitunen (o.s. Europaeus) määrättäisiin avustamaan professori Pihkalaa agraaripolitiikan
alaan kuuluvien harjoitustöiden ohjaamisessa siksi kunnes agraaripolitiikan professorin virka täytettäisiin vakinaisesti.
Asetus Helsingin yliopiston neljännestä kemian varsinaisen professorin virasta oli annettu 22.
joulukuuta 1938 ja virkaan nimitettiin professori A. I. Virtanen. Maisteri Kitunen yritti tehdä väitöstutkimuksen professori Virtasen johdolla. Tutkimus koski säilöntää ja todennäköisesti Kitunen yritti
pätevöityä kodin teknologian professorin viran hakemista varten mutta tutkimus ei johtanut oppiar274
Kervinen 2008b, s. 174–175. Viittaukset: m-m td 21.11.1935-11 §; 24.11.1938-13 §; 23.3.1939-12 §.
Kotitalousoppilaitosten opettajien yleiset luentopäivät liittyivät 7.–20.12.1938 järjestettyyn kodinhoitokurssiin Ammattienedistämislaitoksella Helsingissä. Päivillä luennoi professori Jutilan ohella muun muassa johtaja Fanny Syrjänne
opettajan ja oppilaan pukeutumisesta ja käyttäytymisestä. Kodinhoitokurssin ohjelman oli laatinut maataloushallituksen
kotitalousosasto yhdessä kotitalousopettajaopiston kodinhoidonopettajien kanssa. (Lähde: Anon. 1938 [otsikolla ”Kotitaloutta koskevia tietoja: kodinhoidolliset kurssit Helsingissä”], s. 23–24).
276
Kervinen 2008b, s. 175. Viittaukset: m-m td 8.12.1938-7 §; 19.12.1938-4 §; Kansallisarkisto / Marttajärjestön arkisto III / Marttaliitto ry:n arkisto 1899–1969 / Suomalaisen Marttaliiton vuosikertomus 1938, s. 15–16.
277
M-m td 10.2.1939-6 §; 10.2.1939-Liite §:ään 6.
275
112
voon. Kodin teknologian professuurin paikalle yliopiston suunnitelmissa tuli ravintokemia ja ravintokemian professorin virkaan valittiin filosofian tohtori Paavo Roine. Filosofian kandidaatti Roine
oli työskennellyt Biokemiallisella tutkimuslaitoksella jo 1940-luvun alussa, kuten ilmenee alla olevasta lainauksesta:
Valtioneuvosto piti Virtasen ajatuksia hyvinä ja asetti 15.8.1940 komitean selvittämään rehuhiivan valmistus- ja käyttömahdollisuuksia. Virtanen kutsuttiin puheenjohtajaksi. Hiivatöissä
Virtasella oli työkumppaneina FM Paavo Roine ja FM, dipl.ins. Jorma Erkama. Hekin olivat
tulevia tohtoreita ja professoreita.278
Tammikuun 20. päivänä 1939 tasavallan presidentti oli vahvistanut lain Suomen Akatemiasta ja kun
se aloitti toimintansa 1. huhtikuuta 1948, esimieheksi nousi professori A. I. Virtanen. Filosofian
tohtori Paavo Roine opiskeli Yhdysvalloissa Suomen Akatemian myöntämän stipendin turvin.279
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan pääaineeksi suunnittelema uusi tieteenala kotitaloustiede, olisi sisältänyt sekä luonnontieteellisiä että yhteiskuntatieteellisiä elementtejä. On mahdolliselta,
että tiedekunnan maatalousprofessorit suunnittelivat kotitaloustieteen opetusvirkoihin maisteri Ella
Kitusta ja maisteri Elli Sauriota. Maisteri Kitunen, joka oli yliopistollisessa assistentintoimessaan
agraaripolitiikan vt. professori Rurik Pihkalan alainen, valmisteli luonnontieteiden alaan lukeutuvaa
väitöskirjaa ja maisteri Saurion taloustieteellisen työn ohjaajana toimi yhteiskuntatieteilijä Kalle
Teodor Jutila. Maisterit Kitunen ja Saurio olivat vanha työpari. He edustivat molemmat niin sanottua kotitalousväkeä ja olivat yhdessä julkaisseet vuoden 1934 ajan kotitalousalan ensimmäistä tieteellistä aikakauslehteä nimeltä ”Kotitalous”.280 Yliopiston sisäinen kotitaloustieteiden perustamista
koskeva suunnittelu eteni näin ensi vaiheessa virkoihin sopivien henkilöiden hakemisena, ja suunnittelussa oltiin realistisia: kotitaloudellisiin virkoihin oli koulutettava hakijat.281
278
Heikonen 1993, s. 101–102.
Tuore ravintokemian professori Roine opiskeli Yhdysvalloissa vielä kevätlukukauden 1949 viimeiset kuukaudet
ennen viranhoidon aloittamista Suomen Kulttuurirahaston myöntämän stipendin turvin. Ravintokemian virkaa hoiti
professori Roineen virkavapauskauden aikana kotieläintieteen professori Paloheimo. Palattuaan professori Roine jakoi
loppukesällä 1949 oppiaineensa kahtia: kotitaloudelliseen ja biokemialliseen linjaan. Näistä vain ensiksi mainitun katsottiin edustavan kotitaloustieteitä. Ravintokemian biokemiallisesta linjasta kehittyivät aikanaan elintarviketieteet maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. [Lähteet: M-m td 19.1.1948-16 § (filosofian tohtori Roine on saanut Suomen
Akatemian stipendin ja anoo vapautusta ravintokemian vt. professorin avustamisesta vuoden 1948 alusta); 19.1.1948Liite n:o 7 §:ään 16; 20.12.1948-2 § (suppea pöytäkirja – FT Roine ensimmäiselle sijalle ravintokemian virkaan);
17.2.1949-7 § (professori Roineen virkavapausanomus hyväksytään); 29.9.1949-16 § (tiedekunta esittää konsistorille
1,3 miljoonan markan lisämäärärahaa professori Roineen anomuksen perusteella); 29.9.1949-Liite n:o 12 §:ään 16;
29.9.1949-24 § (professori Roineen esityksestä tiedekunta päätti, ettei ravintokemian biokemiallista linjaa lueta kotitaloustieteisiin kuuluvaksi aineeksi); Heikonen 1993, s. 79, 101–102, 183 ja 185–188].
280
Kotitalouslehden toimituksen muodostivat lehtori Ella Kitunen ja maisteri Elli Saurio. Kitunen edusti kotitalouden
luonnontieteellistä puolta ja Saurio kotitalouden taloudellis-yhteiskunnallista puolta”. (Lähde: Anon. 1934 [nimimerkki
”E. L.”], s. 85].
281
Kervinen 2008b, s. 176.
279
113
4.2. Virkaehdotukset kotitaloustieteitä varten 1940-luvulla
4.2.1. Tiedekunnan ensimmäinen virkaehdotus 1941
Professori Rurik Pihkala jatkoi 1940-luvulla ponnistelujaan uusien opintoalojen perustamiseksi
yliopiston maataloustieteisiin. Professorikautensa alkuaikana hän oli aloittanut virkatutkinnon uudistustyön ehdottamalla muutoksia harjoitteluvaatimuksiin. Vastaavaan tapaan harjoittelun kautta
liikkeelle lähtien hän yritti 1940-luvun alussa uudelleen raivata kotitalouslinjalle tilan agronomitutkintoon. Professori Pihkala esitti syyskuussa 1940 harjoittelun erikoistamista agronomitutkinnon
talouslinjalla kotitaloussuuntaa silmälläpitäen282. Tiedekunta antoi harjoittelujaostolle valtuudet
asian järjestämiseksi.
Seuraavan askelen yliopistollisen kotitalousopetuksen kehittämisessä professori Rurik Pihkala otti
joulukuun puolivälissä 1940 tekemällä esityksen väliaikaisen kotitalouslinjan perustamisesta agronomitutkintoon.283 Tiedekunta asetti jaoston professori Pihkalan puheenjohdolla laatimaan ehdotusta asiassa. Jaoston muut jäsenet olivat maanviljelysopin professori Jonni Otto Sauli ja mikrobiologian ylimääräinen professori Unto Johannes Vartiovaara sekä yleisen ravinto-opin dosentti Lauri Paloheimo ja lehtori, assistentti Ella Kitunen. – Professori Pihkalan vaatimaton, harjoittelun erikoistamista koskenut ehdotus johti tällä kertaa puolen vuoden sisällä Helsingin yliopiston ensimmäiseen
varsinaiseen kotitaloustieteellisiä virkoja koskeneeseen virkaehdotukseen ja tämä ensimmäinen ehdotus sisälsi myös kodin taloustieteen professuuria koskevan toteuttamissuunnitelman, vaikka varsinainen virkaehdotus tehtiin vasta kodin teknologian professorin virkaa varten. Jo Cajanderin komitea oli kymmenisen vuotta aikaisemmin kaavaillut professuuria kodin taloustieteeseen mutta kesti
vielä runsaat viisi vuotta ennen kuin virka toteutui.
Professori K. T. Jutila oli viitannut joulukuussa 1937 Maatalousyliopistokomitean eli niin sanotun
Cajanderin komitean mietintöihin Sillanpään käytännöllisen ravitsemusopin professuurin perustamista koskeneen toivomusaloitteen johdosta kirjoittamassaan asiantuntijalausunnossa. Cajanderin
komitea oli ehdottanut, että kotitalous olisi yksi tutkintoainevaihtoehto kandidaattitutkinnossa. En-
282
M-m td 19.9.1940-14 §. – Syyskuussa 1940 professori Pihkala jätti tiedekunnalle kotitalouslinjan perustamista agronomitutkintoon koskeneen aloitteen ja saman vuoden lopulla professori Pihkalan assistentti Ella Kitunen sai huomattavan tutkimusapurahan. Helmikuussa 1941 maisteri Kitunen aloitti tutkimustyön professori A. I. Virtasen johdolla Biokemiallisella tutkimuslaitoksella ja maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan asettama toimikunta professori Pihkalan
puheenjohdolla esitti tiedekunnalle kodin teknologian professorin virkaa koskeneen virkaehdotuksen.
283
M-m td 18.12.1940-12 §.
114
simmäisessä mietinnössä arvioitiin kodin taloustiede kotitalouden pääalaksi mutta kodin taloustieteeseen suunniteltiin kiinteää ylimääräisen professorin virkaa, koska täysin pätevää henkilöä ei olisi
ollut saatavissa varsinaisen professorin virkaan. Vuonna 1932 Cajanderin komitea ehdotti toisessa
mietinnössään kotitalousprofessorin viran perustamista maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan ja
perusteli ehdotustaan sillä, että tämä aine liittyi läheisesti maatalouteen. Komitea määritteli kotitaloustieteen professorin opetusalan siten, että siihen olisi kuulunut ruokatalousopin sekä kodin hoitoopin ja työtieteen ohella myös kodin talousoppi, johon viimeksi mainittuun olisi luettu kodin liikeoppi talousarvioineen, kirjanpitoineen ja kustannuslaskelmineen sekä kodin kansantalousoppi284.
Professori Jutila piti tärkeänä, että ravitsemuksen professuurin lisäksi perustettaisiin kotitalouden
taloustieteeseen edes apulaisen virka. Apulaisen (apulaisprofessori) opetusalaan olisivat kuuluneet
kodin liikeoppi talousarvioineen ja kustannuslaskelmineen sekä kodin kansantaloudelliset ja sosiaaliset kysymykset ja viranhaltija olisi ollut siihen saakka agraaripolitiikan professorin alainen kunnes
kotitalouden taloustieteen opetusalalle olisi voitu muodostaa itsenäinen professorinvirka.285
Syyskuu 1940 oli tärkeä paitsi kotitaloustieteiden myös koko Helsingin yliopiston ja erityisesti
sen maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kannalta. Syyslukukauden alkaessa juhli 300-vuotias
Helsingin yliopisto ja 7. syyskuuta 1940 Helsingin keskustassa sijaitseva metsätieteiden Metsätalo
vihittiin käyttöön. Metsäntutkimuslaitos oli jo kesäkuun alussa 1939 muuttanut Metsätalon eteläiseen siipeen. Uusi rakennus oli pääkaupungin suurimpia. Pääministeri Ryti ja sotamarsalkka Mannerheim olivat läsnä talon vihkijuhlassa. Yliopiston rehtori, professori Linkola kiitti juhlapuheessaan muun muassa talon rakentamisen aloitteentekijää, pääjohtaja Cajanderia.286 .
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta esitti helmikuun alkupäivinä vuonna 1941 dosentti Lauri
I. Paloheimon nimittämistä yleisen ravinto-opin henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi ja
teki pari viikkoa myöhemmin yllä mainitun, professori Pihkalan puheenjohdolla toimineen jaoston
työn pohjalta ensimmäisen yhtenäisen ehdotuksensa tieteellisen kotitalousopetuksen järjestämiseksi.
Tiedekunnan kokouspöytäkirjan mukaan:
284
Vrt. professori Pihkalan näkemys kahdesta maataloustieteestä: ”Maatalouden kansantaloustiede eli agraaripolitiikka
käsittelee niinikään maatalouskysymysten taloudellista puolta, mutta ottaa huomioon pääasiallisesti niiden yhteiskunnallisen merkityksen. Agraaripolitiikka on siis tiede, joka selvittelee maataloutta yhteiskunnallisena ilmiönä. Se sisältää
kaikki ne toimenpiteet, joihin yhteiskunnat ryhtyvät järjestääkseen ja kohottaakseen maataloustuotantoa koko maan
parhaaksi. Maatalouden yksityistaloustieteessä eli maanviljelystaloudessa otetaan asiat yksinomaan taloudelliselta,
vieläpä vain niiden yksityistaloudelliselta kannalta. Tieteen tehtävänä on osoittaa, miten maanviljelijä saa maatalousliikkeestään mahdollisimman suuren ja pysyvän hyödyn.” (Lähde: Pihkala 1943, s. 6.).
285
M-m td 18.12.1937-14 §; Komiteanmietintö 1930:2, s. 27–28 ja 35; Komiteanmietintö 1932:8, s. 53 ja 62.
286
Kivinen & Laitakari 1958, s. 136 ja 150; Halonen 2008, s. 432–433.
115
Tiedekunnan kokouksessaan 19.12.1941 asettama toimikunta, puheenjohtajana maanviljelystalouden varsinainen professori Rurik Pihkala sekä muina jäseninä mikrobiologian ylimääräinen professori Unto Vartiovaara, dosentti Lauri Paloheimo ja filosofian maisteri Ella Kitunen,
on perusteellisesti valmistellut asiaa. Täten kertyneen laajan aineiston ja toimikunnan esittämien selvitysten pohjalla tiedekunta yksimielisesti päätti tehdä perustellun esityksen toimenpiteistä kotitalouden alaan kuuluvan opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi maatalousmetsätieteelliseen tiedekuntaan.287
Ajan arveltiin olevan kypsä kotitaloustieteellisiä opetusvirkoja koskevan virkaehdotuksen tekemiselle. Tiedettiin, että päteviä henkilöitä olisi – tai olisi ainakin lähitulevaisuudessa – hakemaan kotitalousvirkoja. Maisteri Ella Kitunen oli aloittanut Biokemiallisella tutkimuslaitoksella helmikuussa
1941 laajan tutkimustyön, jonka toivoi johtavan filosofian tohtorin oppiarvoon. Lisäksi tieteellisen
kotitalousopetuksen ja siihen oleellisesti liittyvän tutkimustoiminnan taloudellinen merkitys korostui Suomessa sotavuosina288, koska kansantulosta miltei puolet käytettiin vuosittain ruokatalouteen
ja syyskuussa 1940 valmistunut kansanravitsemuskomitean mietintö oli osoittanut, että kansan ravitsemustilassa oli puutteita rauhan aikanakin. Yliopistollisen kotitalousopetuksen aikaansaaminen
naisylioppilaita varten olisi myös hillinnyt ylioppilastulvaa muilla aloilla289. Uusien ylioppilaiden
sisäänottoa ei ollut vielä rajoitettu maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa.
Virkaehdotuksessa yllä olevassa lainauksessa mainitut ”toimenpiteet kotitalouden alaan kuuluvan
opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan” muuntuivat sisältämään idean kahden kotitaloudellisen professorinviran perustamisesta, joista a) vuoden
1942 valtion menoarvioon esitettäisiin 81 000 markan määräraha kodin teknologian professorin
palkkaamiseksi ja b) määräraha kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin viran perustamiseksi esitettäisiin vuoden 1943 menoarvioon. Lisäksi ehdotettiin useita pienempiä määrärahoja.
Tiedekunnassa esimerkiksi jo annettiin yleisen ravinto-opin dosenttiopetusta mutta yleisen ravintoopin dosentti Lauri Paloheimo tarvitsisi avukseen assistentin.290
Kotitalousopetusta koskeneen virkaehdotuksen mukaan opetuksen oli tuotettava pätevyys kotitalousalan vastuunalaisiin virkoihin ja toimiin ja tarjottava opiskelumahdollisuus kyllin monelle nais287
M-m td 27.2.1941-4 §. Pöytäkirjassa on pieni virhe: 27.2.1941 viitataan tiedekunnan 19.12.1940 pidettyyn kokoukseen mutta tiedekunta kokoontui 18.12.1940. Tiedekunnan kokoontumisesta 19.12.1940 ei ole mitään merkintää.
288
”Kotitalousopetuksen järjestäminen oli seurausta sodan poikkeusajan säännöstelytaloudesta, joka vaati tieteellistä
tietoa ja koulutusta, sekä valmistautumisesta sodanjälkeiseen jälleenrakennuksen kauteen.” (Lähde: Halonen 2008, s.
441). – Ymmärrettävää on, ettei pelkkä poikkeusajan tarve voinut olla ainoa ponnin kotitaloustieteiden luomiselle.
289
M-m td 6.2.1941-2 §; 27.2.1941-4 §.
290
M-m td 27.2.1941-4 §. Kodin teknologian historiikissa väitetään hieman epätarkasti, että ”Välirauhan aikana laadittiin maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aloitekirjelmä, jossa ehdotettiin kahden kotitaloustieteellisen viran
perustamista. Näistä professuureista toinen olisi ollut ravitsemusta käsittelevä, toinen kotitalouden ekonomiaa.” (Lähde:
Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 11). Väite ei pidä paikkaansa. Vuonna 1941 ehdotettiin kodin teknologian ja kodin
taloustieteen opetusvirkojen perustamista. – Tiedekunnassahan jo opetettiin ravinto-oppia tutkintoaineena.
116
ylioppilaalle. Opetuksen oli lisäksi kitkatta sovelluttava myöhemmin oppialalla tapahtuvan kehittämistyön perustaksi. Myös säästäväisyys, johon valtiovarainministeriö oli 6.5.1940 kaikkia valtion
virastoja kiertokirjeellä kehottanut291, pidettiin mielessä tiedekunnan tehdessä virka- ja määrärahaehdotukset valtion tulo- ja menoarvioon vuosille 1942 ja 1943.292 Yliopistollinen kotitalousopetus
voitiin rajoituksista huolimatta rakentaa monin eri tavoin ja toimikunta oli eri mahdollisuuksia perusteellisesti punninnut. Tiedekunta harkitsi vaihtoehdoista parhaaksi kahden vuoden järjestelykauden pohjalta toteutettavan ohjelman. Asetusehdotuksessa kotitalouden teknologian varsinaisen professorin virka ehdotettiin vuoden 1942 määrärahoihin. Tämä oli ainoa kotitalousvirkaa koskenut,
helmikuussa 1941 esitetty ehdotus. Kodin teknologian professorin opetusaloina olisivat olleet kotitalouden tavaraoppi, ruokavalio-oppi, työntutkimus ja teknillinen organisaatio. – On muistettava,
että tässä vaiheessa tiedekunnassa oli olemassa kotitaloustieteiden suunnitteluun nähden erillinen
suunnitelma henkilökohtaisen ravinto-opin professorin viran perustamisesta.
Kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin virka aiottiin ehdottaa seuraavana vuonna
mutta tämä suunnitelma jäi toteutumatta293. Erillistä kodin taloustieteen laitosta ei kaavailtu, koska
yliopiston maanviljelystaloudellinen laitos olisi ollut kodin taloustieteen käytettävissä "jatkuvasti”.
Assistentti olisi kuitenkin ollut välttämätön kodin taloustieteeseen ja vuonna 1942 olisi pitänyt ehdottaa määrärahat myös psykologian kurssia sekä kodin rakennus- ja sisustusopin kurssia varten.294
Maanviljelystalouden professori Rurik Pihkala oli johtanut miltei kymmenen vuoden ajan kodin
taloutta koskevaa oppiainesta alusta alkaen sisältäneen kotitaloustieteen opetuksen suunnittelua ja
tulos oli suunnittelijalle korvamerkitty: kodin taloustiede haluttiin sijoittaa maanviljelystaloudelliseen laitokseen. Myös tiedekuntaympäristö vaikutti siihen, että kodin taloustiede oltiin valmiit lähes
sulauttamaan maataloustieteisiin. Taloustieteet soveltuivat maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan kohtuullisen hyvin, olihan niin sanottu Kairamon komitea suunnitellut ”Taloudellisen korkeakoulun” maatalous- ja metsäopetusta varten.295 Sosiologia tai perhepsykologia296 oli hankalampi
291
M-m td 30.5.1940-8 §.
M-m td 27.2.1941-4 §.
293
Kodin taloustieteen kiinteää ylimääräisen professorin virkaa ehdotettiin ensimmäisen kerran vasta yliopiston neljännessä kotitalousvirkoja koskeneessa virkaehdotuksessa, jonka esitti keväällä 1944 konsistorin asettama toimikunta.
294
M-m td 27.2.1941-4 §.
295
Valtioneuvosto asetti 3.2.1921 komitean ja kutsui puheenjohtajaksi senaattori A. Oswald Kairamon (Kairamon komitea) ja jäseniksi professori R. Tigerstedtin, maatalousneuvon, yliopiston dosentti J. E. Sunilan, maanviljelijä K. Kallion, filosofian maisteri W. Wuolijoen, ylitarkastaja J. O. Peurakosken sekä metsänhoitaja, filosofian tohtori K. O. Heikinheimon. Komitean sihteerinä toimi filosofian tohtori I. Poijärvi. Maataloushallitus oli tehnyt valtioneuvostolle esityksen, että Helsingin yliopiston maanviljelystaloudellinen osasto muodostettaisiin itsenäiseksi yliopistoksi maataloudellista ja metsätaloudellista opetusta varten. Komitean oli tarkoitus tehdä ehdotuksia 1) maataloushallituksen esityksen
johdosta ja 2) yliopiston konsistorin esityksestä, joka koski ko. osaston tutkintojen uudelleen järjestämistä. Ensimmäi292
117
sijoittaa tiedekuntaan, joka tapasi ilmoittaa toiminta-ajatuksekseen maaperän tuotantokyvyn lisäämisen. – Kairamon komitea ilmoitti Maataloudellisen yliopiston päätarkoitukseksi korottaa Suomen
maakamaran tuotantokykyä297 – maataloustuotanto Suomessa oli saatava kohoamaan298.
4.2.2. Tiedekunnan toinen virkaehdotus 1941
Konsistori pyysi 2. huhtikuuta 1941 tiedekunnalta kotitalousopetuksesta uutta lausuntoa, jota laadittaessa tuli harkita mahdollisuutta sellaisen kotitaloustutkinnon järjestämiseen, joka saataisiin aikaan ilman uusia professorin virkoja. Koska uuden ehdotuksen laati metsäpolitiikan professori Eino
Saari professori Pihkalan avustamana, puhutaan niin sanotusta Saaren virkaehdotuksesta. Tiedekunta ehdotti kotitalouteen tiedekunnassa jo ennestään olleisiin agronomitutkintoon ja metsänhoitotutkintoon rinnastettavaa virkatutkintoa, ei siis jatko-opintoihin suoraan kelpoiseksi tekevää tieteellistä
tutkintoa. Opiskeluaika kotitaloustutkinnossa olisi ollut kolme vuotta, jollei oteta huomioon yhden
vuoden kestävän käytännöllisen harjoittelun vaatimusta. Ensimmäinen yliopistovuosi olisi kulunut
tiedekunnan perusaineiden (kemia, fysiikka, kasvitiede, eläintiede ja kansantaloustiede) opiskeluun
ja toinen yliopistovuosi apuaineiden sekä pääaineiden peruskurssien suorittamiseen. Kustannusten
karttamiseksi olisi aluksi rajoituttu vain sellaisiin apuaineisiin, jotka jo olivat edustettuina maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tai yliopiston muissa tiedekunnissa.299
Kotitaloudellisessa virkatutkinnossa olisi ollut viisi pääainemahdollisuutta: 1) kodin taloustiede,
2) yleinen ravinto-oppi, 3) ruokatavara- ja ruoanvalmistusoppi, 4) kodinhoito-oppi ja 5) maatalousoppi. Täysin uusia pääaineita eli kodin taloustiedettä, kodinhoito-oppia sekä ruokatavara- ja ruoanvalmistusoppia varten ehdotettiin perustettavaksi kaksi uutta opettajanvirkaa: apulaisen virka300
kodin taloustieteeseen (69 000 mk/v) ja opettajanvirka kotiteknologiaan (48 000 mk/v). Myös professori Saaren tutkintoehdotuksen mukaan kodin taloustiedettä olisi toistaiseksi opetettu maanviljelystaloudellisen laitoksen tiloissa. Assistenttia ei tässä aineessa olisi alkuvaiheessa tarvittu. Kodin
nen osamietintö valmistui 4.8.1921. (Lähde: Komiteanmietintö 1921:13, s. 1–2). – Toinen osamietintö (komiteanmietintö 1923:11) valmistui 1.6.1923.
296
Kansantaloustieteellä tosin on sidos psykologiaan, sosiologiaan ja historiaan. (Lähde: Luoma 1962, s. 404).
297
Komiteanmietintö 1921:13, s. 20.
298
Komiteanmietintö 1923:11, s. 21.
299
M-m td 3.4.1941-9 §; 8.4.1941-11 §; 17.4.1941-7 §.
300
Metsäpolitiikan professori Eino Saari teki näin ensimmäisen yliopistollisen kodin taloustieteen opetusvirkaa koskevan virkaehdotuksen mutta kyseessä oli apulaisen (apulaisprofessori) virka. Agraaripolitiikan professori Saaren oma
virka oli yhteiskuntatieteellisesti painottunut, niinpä hän osoitti virkaehdotuksessaan ymmärtämystä yhteiskuntatieteellistä kodin taloustiedettä kohtaan ja ehdotti siihen apulaisen virkaa kun taas kotiteknologiaan vain opettajan virkaa.
(Lähde: m-m td 17.4.1941-7 §). – Yleiseen ”kotitaloustiede” -aineeseen ei yliopistolla 1940-luvulla ehdotettu virkaa.
118
taloustiede olisi sisältänyt kotitalouteen liittyvät ja siihen sovelletut osat teoreettista kansantaloustiedettä, talous- ja sosiaalipolitiikkaa, yhteiskuntaoppia ja liiketaloustiedettä.301
Kotiteknologian opettaja olisi vastannut ruokatavaraopin, ruoanvalmistusopin ja kodinhoidon
opetuksesta. Kotiteknologian opettaja olisi tarvinnut avukseen assistentin ja käyttöönsä laajemmat
työskentelytilat kuin kodin taloustieteen apulainen. Tiedekunnan ehdotuksen mukaan Malminkartanon ja Wiikin koetilojen opetusrakennusten keittiöt olisi luovutettu kotiteknologisten opetusalojen
käyttöön.302 Kustannukset olisi näin pidetty kurissa. Helsinkiin olisi kuitenkin pitänyt saada pieni
kotiteknologinen laitos mutta se olisi voitu aluksi sijoittaa vuokramenojen välttämiseksi Kirkkokadulle maatalousopetuksen hallussa oleviin huoneistoihin.303 Kotiteknologian laitos olisi tarvinnut
perustamismäärärahan ja vuotuisen käyttömäärärahan.
Kotitaloustieteiden suunnittelu jäi pian sivuun, kun Suomi joutui kesäkuussa 1941 uudelleen sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Vuoden 1943 kotitalousvirkoja koskevassa virkaehdotuksessa, joka oli
järjestyksessä kolmas näitä virkoja koskeva virkaehdotus, professorit Kivinen ja Vartiovaara kommentoivat paria vuotta aikaisemmin vallinnutta tilannetta:
Ensimmäiseen omaan esitykseen yliopiston taholta vei sitten professori Rurik Pihkalan aloite
19.12.1940. Tiedekunnan asettama toimikunta valmisteli ehdotuksen, jonka tiedekunta päätti
27.2.1941 esittää Konsistorille otettavaksi yliopiston talousarvioesityksiin vuodeksi 1942. Tätä ehdotusta Konsistori ei kuitenkaan hyväksynyt, vaan palautti sen takaisin tiedekunnalle
pyytäen uutta ehdotusta, joka olisi sovitettava alemman virkatutkinnon puitteisiin. Tätä toimenpidettä perusteltiin virallisesti viittaamalla henkilökysymyksiin, samalla kun kehotettiin
harkitsemaan mahdollisuutta sellaisen kotitaloustutkinnon järjestämiseen, joka saataisiin aikaan ilman uusia professorinvirkoja. Näin syntyi tiedekunnan toinen ehdotus 17.4.1941. Sittemmin puhjennut sota esti kumpaisenkin ehdotuksen toteuttamisen. 304
Professori Kivinen ja ylimääräinen professori Vartiovaara huomauttavat vuonna 1943, että vallitseva sotatila lukemattomine seuraamuksineen asetti uudet ja ankarat vaatimukset kotitaloudellekin.
Sodan jatkuminen oli pikemminkin korostanut kuin vähentänyt kotitalouden teknillisen ja talouspoliittisen kehittämisen tarvetta ja tämä tarve oli selvänä havaittavissa jo normaalien olosuhteiden val301
M-m td 17.4.1941-7 §; 17.4.1941-Liite §:ään 7.
Filosofian maisteri Ella Kitunen, joka oli aloittanut helmikuussa 1939 maanviljelystalouden laitoksella ylimääräisenä
assistenttina, tuli assistenttitoimensa puitteissa tutuksi Malminkartanon opetustilojen kanssa. Esimerkiksi lokakuussa
1943 siellä pidettiin kaksiviikkoinen kurssi, jossa professori Rurik Pihkalan ja assistentti Kitusen opetustunnit on merkitty 28.10. (to) ja 30.10. (la) kohdalle. Herätys oli klo 6, korviketta nautittiin 6:30 ja ensimmäinen luento alkoi klo 7.
(Lähteet: M-m td 10.2.1939-6 §; Kansallisarkisto /Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen 1943 / Kurssi
18.–30.10.1943).
303
Metsätieteellisiä laitoksia muutti kesäkuussa 1939 Kirkkokatu 4:stä uusiin tiloihin Metsätaloon. Professori Rurik
Pihkala laati helmikuussa 1939 kirjelmän vapautuvien huoneistojen käytöstä ja tiedekunta puolsi hänen suunnitelmaansa. (Lähteet: m-m td 16.2.1939-4 §; 16.2.1939-Liite §:ään 4).
304
M-m td 23.2.1943-1 §.
302
119
litessa. Taloustieteilijät olivat pätevästi osoittaneet, että Suomen kansan ruokatalouskustannus nousi
rauhan aikana yli kymmenen miljardin markan, mikä summa vastasi noin puolta Suomen koko silloisesta kansantulosta. Oli helppo oivaltaa, että ruokatalouden suhteellisen pienikin rationalisointi
tuottaisi suuren säästön. – Ja sotaa toivottavasti seuraava rauha toisi mukanaan valtavat jälleenrakennustehtävät.
4.2.3. Tiedekunnan kolmas virkaehdotus 1943
Yliopiston kolmannen korkeinta kotitalousopetusta koskeneen ehdotuksen laativat siis maanviljelyskemian ja -fysiikan professori Erkki Oskari Kivinen ja mikrobiologian ylimääräinen professori
Unto Johannes Vartiovaara helmikuussa 1943.305 Nämä molemmat korkeimman kotitalousopetuksen suunnittelijat edustivat luonnontieteitä. Professorien neljätoistasivuista kirjelmää käsiteltiin tiedekuntakokouksessa 23. helmikuuta 1943. Kirjelmässä ehdotettiin ylimääräisen opettajan palkkaamista sekä kodin teknologiaan että kodin taloustieteeseen. Järjestelyn oli tarkoitus olla väliaikainen
ja opettajan virat korvattaisiin myöhemmin kahdella professuurilla.306
Aikaisemmat yliopiston piirissä syntyneet korkeinta kotitalousopetusta koskeneet ehdotukset oli
koottu painetuksi vihkoseksi, joka ilmestyi vuonna 1942 nimellä ”Yliopistollinen kotitalousopetus”
Kotitalousopettajayhdistyksen ja Maataloudellisen kotitalousopetusseuran kustantamana. Mikrobiologian professori Unto Vartiovaara, joka tässä vaiheessa astui yhä näkyvämmin yliopistollisen kotitalousopetuksen kehittelijöiden kärkijoukkoon, oli laatinut julkaisuun johdannon ja vertailevan katsauksen. Julkaisun kustantajina toimineet järjestöt jättivät valtioneuvostolle 10. helmikuuta 1943
päivätyn Hedvig Gebhardin, Laura Harmajan ja Ella Kitusen laatiman kirjelmän, jossa anottiin komitean asettamista tekemään ehdotusta korkeakouluasteisen kotitalousopetuksen ja kotitaloudellisen
tutkimustoiminnan järjestämisestä. Komiteassa olisi tullut olla mukana myös korkeampien kotitalousoppilaitosten tai kotitalousopettajajärjestöjen edustajia, koska tieteellisen kotitalousopetuksen
järjestäminen ei ollut yksinomaan yliopistoa koskeva kysymys.307
305
Toimikunta oli asetettu marraskuussa 1942. (Lähde: m-m td 26.11.1942-8 §).
M-m td 23.2.1943-1 §. Kodin teknologian historiikissa kerrotaan epätarkasti kolmesta virasta kahden sijaan ja mainitaan jopa biokemian opetusviran ehdotus mutta biokemian virkaahan ei koskaan ehdotettu kotitaloustieteisiin: ”Vuonna
1943 tiedekunta teki konsistorille esityksen, jossa tiedekuntaan ehdotettiin kolmea uutta professorin virkaa. Ehdotettujen virkojen opetusaloja olivat 1) biokemia, joka olisi tarpeen tiedekunnan eri opintosuuntia varten, 2) kodin teknologia,
jonka piiriin kuuluivat ruoanvalmistuksen, kodinhoidon ja työorganisaation kysymykset sekä 3) kodin taloustiede, jonka
merkitystä korosti maisteri Laura Harmajan tutkimustyö 1920- ja 1930-luvuilla. Yliopiston konsistori ei hyväksynyt tätä
kolmikantaehdotusta, vaan useamman vuoden tinkimisvaiheen jälkeen saatiin viimein valtioneuvostoon ehdotus, jossa
oli kaksi professorin virkaa. Asia käsiteltiin konsistorissa 1944.” (Lähde: Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 11–12).
307
Sysiharju 1995, s. 119.
306
120
Professori Kivinen ja ylimääräinen professori Vartiovaara pitivät silmämääränään kotitaloustieteiden professuureja ja näkökantaansa he perustelivat sillä, että kotitalousopetusta oli kehitettävä.
Kotitalous muodosti omalaatuisen kokonaisuuden biologisine, materiaalisine, teknillisine, psykologisine, sosiaalisine ja taloudellisine osatekijöineen ja kulttuuriyhteiskunnassa oli syytä rakentaa
kotitaloustutkimus monipuolisen tieteellisen tutkimuksen pohjalle. Aivan samoin kuin esimerkiksi
maa- ja metsätaloudessa, oli kotitaloudessa tutkimustyötä suoritettava sen omassa piirissä ja omia
olosuhteita silmälläpitäen, jotta tutkimuksen tulokset olisivat olleet pätevästi sovellettavissa opetukseen ja käytäntöön. Kotitalouden kaikkea merkitystä oli mahdoton rahassa arvioida, sillä kotitalouden piiriin kuuluvilla hyödykkeillä ja toiminnoilla oli valtavan taloudellisen arvonsa lisäksi vaikutusta esimerkiksi ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen. – Toimikunta piti tieteellisen tutkimuksen
aikaansaamista eräänä yliopistollisen kotitalouden tärkeimmistä tavoitteista, joten kotitalousopetuksen kehittymiselle oli aivan välttämätöntä, että sen yhteyteen järjestettäisiin alusta alkaen mahdollisuuksien mukaan tilaisuus tutkimustyön harjoittamiseen. Vain tällä edellytyksellä kotitaloustieteet
voivat lopulta saavuttaa yliopistossa muiden ”sovellustieteiden” rinnalla sen aseman, minkä ne ekonomisen ja sosiaalisen tärkeytensä vuoksi ansaitsivat.
Toimikunnan lausunto käsiteltiin tiedekunnassa 23.2.1943. Lausunnon ja sen pohjalla tapahtuneen
keskustelun perusteella tiedekunta päätti yksimielisesti tehdä konsistorille perustellun esityksen
toimenpiteistä kotitalouden alaan kuuluvan opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi. Samassa kokouksessa tiedekunta valitsi keskuudestaan uuden toimikunnan, johon tulivat professorit Pihkala ja Kivinen sekä ylimääräinen professori Vartiovaara. Toimikunnan tehtävänä oli sommitella
tiedekunnan suunnitteleman kotitaloustutkinnon suorittamisesta annettavan todistuksen luonnos.308
Maanviljelyskemian ja -fysiikan professori Kivinen ja mikrobiologian ylimääräinen professori
Vartiovaara ehdottivat kotitaloudelliseen kandidaattitutkintoon varsinaisina kotitalousaineina ”kotitalouden keskeisimpiä aineita”: teknologiaa ja taloustiedettä. Näiden aineiden opinnoista oli tarkoitus väliaikaisesti muodostaa kotitaloudelliset opintosuunnat kahteen tiedekunnassa vakinaisesti
edustettuun oppiaineeseen. Kodin taloustiede, joka voitiin ehdotuksen mukaan ”epäilyksittä” liittää
maanviljelystalouden yhteyteen, käsitti kodin piiriä ja väestöä kokonaisuudessaan koskevat taloudelliset ja sosiaalipoliittiset kysymykset. Kotitaloudellisen kokeellisen tutkimustyön keskeisimmän
alan nimeksi sopi kodin teknologia ja maanviljelyskemia oli kodin teknologialle paras sijoituspaikka. Aluksi olisi näin ollen tarvittu vain kaksi opettajaa ja ehdotus vastasi tältä osin konsistorin
308
M-m td 23.2.1943-§:t (1 ja 5).
121
2.4.1941 esittämää näkökantaa, ettei uusia professorinvirkoja ehdotettaisi perustettaviksi ennen kuin
niihin näyttäisi olevan tarjolla tieteellisesti päteviä hakijoita. Muutosta silloiseen tilanteeseen merkitsi toimikunnan mielestä filosofiankandidaattitutkinnon uudelleen järjestely, jonka myötä mahdollisuus kurssisuorituksiin oli vahvistunut.309 Matemaattis-luonnontieteellisessä osastossa voitiin esimerkiksi suorittaa cum laude approbatur–arvosana kemian biologisella linjalla (biokemia) ja eläintieteen fysiologisella linjalla (fysiologia). Mainittuja kursseja pidettiin ehdotuksessa olennaisen tärkeinä kodin teknologian kandidaattitutkinnon aineyhdistelmissä.310
Kotitalousvirkoja koskeneessa virkaehdotuksessa huomautettiin vuonna 1943 konsistorin jyrkistä
kannanotoista pari vuotta aiemmin:
Kun maatalous-metsätieteellinen tiedekunta teki 27.2.1941 ensimmäisen yhtenäisen ehdotuksensa tieteellisen kotitalousopetuksen järjestämisestä Helsingin yliopistoon, osoittautuivat siinä esitetyt toimenpiteet Konsistorin enemmistölle oudoiksi ja saivat osakseen jyrkkää vastustusta.311
Toimikunnan mielestä kotitalouden piiriin kuuluvien kysymysten tieteellinen selvittely ja opetus
nykyaikaisten luonnon- ja taloustieteiden sovellutuksena ei kuitenkaan ollut enää aivan uutta. Yhdysvalloissa yliopistojen vanhimmat kotitaloustieteelliset osastot olivat toimineet jo yli 30 vuotta.
Eräiden maatalousvaltioiden yliopistoissa opetus oli joustavasti liitetty maataloustieteelliseen tiedekuntaan, jonka piiristä on tarjolla sopivia oppikursseja ja opettajavoimia. Kotitalouden oppisuunnista tärkeimmät olivat luonnontieteelliselle pohjakoulutukselle rakentuva teknologinen suunta, joka
käsitti ruokatalouden ja kodinhoidon teknilliset kysymykset, sekä taloustieteellinen suunta, joka
edellytti yleisen kotitalouskoulutuksen lisäksi talous- ja yhteiskuntatieteellisiä perusopintoja. Kotitalouden laboratorioiden ja laitosten johtajilla oli tavallisesti professorin pätevyys ja arvo.
Vuoden 1943 virkaehdotuksessa kodin teknologian ja kodin taloustieteen opettajan virkoja luonnehdittiin väliaikaisiksi. Oli tarkoitus, että sekä kodin teknologiaan että kodin taloustieteeseen perustettaisiin myöhemmin professorin virka. Kodin teknologia edusti kotitalousopetuksen ja sen yhteydessä suoritettavan kokeellisen tutkimustyön keskeisintä alaa. Tämän asiantilan johdosta kodin
teknologian väliaikaiseksi opettajaksi olisi ollut saatava kiinnitettyä mahdollisimman kyvykäs, tällä
309
Filosofisen tiedekunnan esimerkin innoittamana tieteellisten tutkintojen vaatimukset uudistettiin myös maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa. [Lähteet: M-m td 27.5.1942-8 § (neuvotellaan kandidaatti- ja lisensiaattitutkintojen
tutkintoaineiden määrän vähentämisestä); 18.10.1943-1 § (tieteellisten tutkintojen muuttaminen jatkokäsittelyyn, tiedekunta asettaa toimikunnan); 11.11.1943-7 §; 15.5.1944-3 § (Toimikunnan ehdotus käsitellään. Kandidaattitutkintoon
kolme ainetta entisten neljän sijaan. Lisensiaattitutkintoon kaksi ainetta entisten kolmen sijasta.); Halonen 2008, s. 474].
310
M-m td 23.2.1943-1 §.
311
M-m td 23.2.1943-1 §.
122
alalla ansioitunut henkilö. Toimen haltijan tehtävänä olisi antaa opetusta ja johtaa tutkimustyötä
kotitalouden tavaraopin, ruokavalio-opin, kodinhoito-opin ja teknillisen organisaation aloilla.
Kodin piiriä ja väestöä kokonaisuudessaankin koskevat moninaiset taloudelliset ja sosiaalipoliittiset kysymykset muodostivat kotitalousopetuksen toisen, tieteellisesti käsiteltävän suunnan, jota ilman kotitalousalan opetusta ei voitu pitää ehyenä kokonaisuutena. Koska kodin taloustieteeseen
kuuluvien tehtävien hoitajaksi tuli saada mahdollisimman pystyvä väliaikainen opettaja siihen saakka kunnes saataisiin kodin taloustieteen professorin virka, tiedekunta ehdotti määrärahaa vuoden
1944 talousarvioesitykseen kodin taloustieteen ylimääräisen opettajan palkkaamista varten. Toimen
haltija antaisi opetusta ja johtaisi tutkimustyötä kodin piiriä koskevien kansantaloudellisten, sosiaalipoliittisten, liikeopillisten ja organisatoristen kysymysten aloilla. Opetus voisi jatkuvasti tapahtua
yliopiston maanviljelystaloudellisessa laitoksessa, joten erillisen laitoksen perustaminen ei ollut
välttämätöntä. Lausunnon ja sen pohjalla tapahtuneen keskustelun perusteella tiedekunta päätti yksimielisesti tehdä konsistorille perustellun esityksen toimenpiteistä kotitalouden alaan kuuluvan
opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi tiedekuntaan.312 Kotitaloudellista kandidaattitutkintoa varten tehtäisiin seuraavat määrärahaehdotukset valtion tulo- ja menoarvioon vuodeksi 1944:
Uusi meno
Kodin teknologian ylimääräisen opettajan palkka
Kodin teknologian assistenttipalkat (useita toimia)
Kodin taloustieteen ylimääräisen opettajan palkka
Kodin taloustieteen assistentti
Kodin terveysopin kurssi
Kodin rakennus- ja sisustusopin kurssi
Sosiologian peruskurssin opettajan palkka
Psykologian kurssi
Kodin teknologian laitoksen vahtimestarin palkka
Kodin teknologian laitoksen sisustaminen (kertameno)
Kodin teknologian laitoksen välineiden perushankinta (kertameno)
Kodin teknologian laitosmenot (vuotuinen siirtomääräraha)
Kodin taloustieteen laitosmenot (vuotuinen siirtomääräraha)
Yhteensä
markkaa
90 000
41 700
90 000
35 100
75 000
36 000
36 000
36 000
31 200
250 000
400 000
40 000
10 000
1 170 000
Yleisen ravinto-opin dosentti Lauri Paloheimo kotieläinopin laitokselta esitti omat käsityksensä
toimikunnan lausunnosta ja kirjelmä liitettiin lausuntoon päiväyksellä 21.2.1943. Dosentti Paloheimo valitti luonnontieteellisen perustan jäävän suunnitellussa kotitaloudellisessa kandidaattitutkin312
M-m td 23.2.1943-1 §. – Filosofian maisteri Paavo K. Roine, tuleva ravintokemian professori, oli 2. helmikuuta
1943 anonut tiedekunnan hyväksymistä sellaiselle maatalous-metsätieteiden kandidaattitutkinnon aineyhdistelmälle,
johon kuuluisivat laudatur mikrobiologiassa, kemiassa ja eläintieteessä. (Lähde: m-m td 4.2.1943-2 §).
123
nossa liian suppeaksi. Biologiset luonnontieteet puuttuivat suunnitelmasta kokonaan mutta tutkinnon viiden perusaineen joukkoon oli suunniteltu kolme humanistista ainetta. Dosentti Paloheimon
näkemyksen mukaan psykologian voisi korvata eläin- ja kasvitieteellä. Myös kotieläintiede oli tärkeä. Jos kotieläintiede kuormittaisi liikaa kotitalousopintoja, voitaisiin muita apuaineita supistaa.
Kodin teknologian liittämistä maanviljelyskemian yhteyteen yleisen ravinto-opin dosentti Paloheimo vastusti. Maanviljelyskemia käsitteli maaperää, kasvien ravinnontarvetta ja maaperän rikastuttamista kasvien ravintoaineilla. Parempi olisi alistaa kodin teknologia toistaiseksi kotieläintieteeseen. Dosentti Paloheimo ehdotti uudelleen harkittavaksi kotitaloudellista agronomilinjaa, jossa
kotitalous ja kotieläintiede yhdessä muodostaisivat opintojen keskipisteen.
Tiedekunnan virkaehdotus torjuttiin konsistorissa. Konsistori piti tässä vaiheessa ehdotusta kenties yhä liian kalliina. Maa oli sodassa. Kodin teknologian ja kodin taloustieteen opettajanvirkoihin
oli kumpaankin pyydetty 90 000 markkaa. Vuotuisiin kodin taloustieteen laitosmenoihin olisi tarvittu 10 000 markkaa ja kodin teknologian laitoksen perustamista ja varustamista varten aluksi yhteensä 650 000 markkaa. Kodin teknologian laitoksen vuotuismenot olisivat olleet 40 000 markkaa.
Tiedekunnan dekaani313, professori Erik Lönnroth esitti halvemman ratkaisun314 mutta ei hänkään
ilmeisesti kyennyt ennakoimaan sitä suurta ja äkillistä muutosta, mikä vuoden sisällä tapahtuisi kotitaloustieteisiin suhtautumisessa. Konsistorin asenne kotitaloustieteisiin muuttuisi radikaalisti. Tiedekunnan suhtautuminen kotitaloustieteisiin oli ollut vakaa: virat pyrittiin toteuttamaan mutta yliopiston päättävä johto oli toistuvasti harkinnut virat joko tarpeettomiksi tai liian kalliiksi.
Konsistori asetti keväänkorvalla 1943 oman toimikunnan miettimään kotitalousvirkojen toteuttamistapaa ja pian kävi ilmi sellainen yllättävä seikka, että juuri maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan vaatimattomuus ja kotitalousvirkojen halpuus olivat ehkä olleet suuri virhe ja pahin este
virkojen toteuttamiselle. Ilmeisesti näin, sillä konsistorin tekemässä kotitalousvirkoja koskevassa
virkaehdotuksessa kustannuksia ei enää pelätty. Konsistori teki muutoksia luonnontieteellisen kotitalousviran sisällössä ja nimessä. Kodin teknologian virka katosi ja korvattiin ravitsemukseen liittyvällä viralla mutta virkaa ei täsmennetty nimenomaan kotitaloudelliseksi ja sellaisena ihmisravitse313
Metsänarvioimistieteen professori Erik Lönnroth oli maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan varadekaani ajalla
1.9.1930–28.1.1934 ja dekaani 29.1.1934–31.8.1945. – Tammikuussa 1934 professori Johannes Valmari anoi vapautusta dekaanin toimesta. Tiedekunta suostui anomukseen ja professori E. Lönnroth siirtyi dekaanin tehtäviin jäljellä olevaksi virkakaudeksi. Varadekaaniksi valittiin agraaripolitiikan professori K. T. Jutila. Koska professori Jutila oli valtioneuvoston jäsen, varadekaaniksi tuli maanviljelystalouden professori R. Pihkala (7 ääntä), varalle kotieläinopin professori G. von Wendt (3 ääntä). Tiedekunnassa oli periaatteena tavoitella virkoja täytettäessä tasapainoa luonnontieteellisten ja yhteiskuntatieteellisten virkojen välillä. (Lähde: m-m td 29.1.1934-8 §).
314
Pieni konsistori 9.4.1943-10 §.
124
mukseen liittyväksi.315 Konsistori ehdotti yleistä ravintokemian virkaa. – Ravintokemiaa voidaan
pitää hyvin yleisenä terminä, sillä ravintoa käyttää koko eläinkunta ihmisineen kaikkineen. Näkökulma tavallaan muuttui. Ihmisen ravitsemustieteessä tavoiteltaisiin ihmisen hyvinvoinnin näkökulmasta ihmisen hyvää ravitsemusta talouden ja ravinnon saatavuuden asettamat rajoitteet huomioiden. Yleisen ravintokemian puitteissa tutkimus voisi vapaasti kohdistua esimerkiksi ravinnon tuotantomahdollisuuksien laajentamiseen koko ajan edistyvän kemian avulla.
4.2.4. Konsistorin asettaman toimikunnan virkaehdotus 1944
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan uusin kotitalousvirkoja koskeva virkaehdotus otettiin
konsistorissa esille vuoden 1944 menoarvioehdotuksen käsittelyn yhteydessä mutta 7.4.1943 se jäi
keskustelun jälkeen vielä pöydälle.316 Seuraavassa kokouksessa olivat läsnä ”Herra Rehtori, professori Nevanlinna sekä professorit Puukko, Lönnroth, Sauramo, Långfors, Kaila, Pihkala, Gulin, Simola, Kaira, Y. H. Toivonen, Vannas ja Ahlfors”. Otettiin uudelleen käsiteltäväksi kysymys määrärahan pyytämisestä ensi vuoden menoarvioon kotitalousopetusta varten:
Professori Lönnroth ehdotti, että tällä kertaa pyydettäisiin 70 000 markkaa kodin taloustieteen
ylimääräisen opettajan palkkaamiseksi, 70 000 markkaa kodin teknologian opetusta varten,
10 000 markkaa Kodin taloustieteen laitosta ja 40 000 markkaa kodin teknologian opetuksesta
aiheutuvia menoja varten. Konsistori katsoi kuitenkin 7 äänellä 6 vastaa oikeaksi olla tällä
kertaa tekemättä esitystä määrärahan ottamisesta menoarvioon kotitalousopetuksen järjestämistä varten.317
Samalla konsistori kuitenkin asetti komitean, jossa puheenjohtajana toimi rehtori, professori Rolf
Nevanlinna ja jonka jäseniä olivat maanviljelystalouden professori Rurik Jonatan Pihkala, lääketieteellisen kemian professori Paavo Eevertti Simola ja kemian professori Artturi Ilmari Virtanen ja
jonka sihteerinä toimi mikrobiologian professori Unto Johannes Vartiovaara, harkitsemaan kysymystä, missä muodossa ja laajuudessa kotitalousopetusta olisi yliopiston yhteydessä järjestettävä.318
Konsistorin asettama komitea jätti mietintönsä 15. huhtikuuta 1944. Mietintöön liittyi tällöin professori Simolan 5.4.1944 allekirjoittama ja Helsingin yliopiston konsistorille osoittama vastalause
otsikolla: ”Kotitalousopetuksen järjestäminen yliopistoon”. Komitea ehdotti kotitaloustieteiden
315
Professori Jutila mainitsi ravitsemustieteen lausunnossaan vuonna 1937 (vrt. alaviitteet 260, 269 ja 339).
Pieni konsistori 7.4.1943-10 §; 7.4.1943-Liite (”Kotitalous”) §:ään n:o 8.
317
Pieni konsistori 9.4.1943-10 §.
318
Vuonna 1966 mikrobiologian professori Unto Vartiovaara käytti vuoden 1944 toimikunnasta nimeä ”suunnittelutoimikunta”. Kyseisessä toimikunnassa oli hahmoteltu muun muassa kodinhoito-oppiaineen yliopistollinen opetus. (Lähteet: M-m td 27.10.1966-8 §; 27.10.1966-Liite A §:ään n:o 8; Kervinen 2008a, s. 27).
316
125
kandidaattitutkinnon järjestämistä yliopistoon, sillä kotitalousalan ammattihenkilöiden vastaava
kouluttaminen yliopiston ulkopuolella näytti komitean mukaan kohtaavan vakavasti huomioitavia
vaikeuksia, vaikka kotitalousalan kansantaloudellinen ja kansanterveydellinen merkitys oli suuri.
Asia jäi pöydälle konsistorin kokouksessa 15.4.1944 ja asiakirjat päätettiin painattaa. Konsistori
pyysi 3. toukokuuta 1944 maatalous-metsätieteelliseltä tiedekunnalta lausuntoa (kirjelmä n:o 165)
sen komitean mietinnöstä, jonka konsistori oli edellisenä vuonna asettanut harkitsemaan kotitalousopetuksen järjestämistä. Tiedekunta laati lausunnon sekä asetusehdotuksen 4. toukokuuta 1944.
Pieni konsistori käsitteli asiapaperit 10. toukokuuta 1944 ja siirsi asian seuraavaksi suurelle konsistorille asettaen käsittelyn pohjaksi tiedekunnan muotoileman asetusehdotuksen.319
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli yksimielisesti puoltanut konsistorin asettaman komitean mietinnön ehdotuksia, sillä niiden toteuttaminen veisi tiedekunnan näkemyksen mukaan erinomaisella tavalla siihen päämäärään, johon tiedekunnan aikaisemmin asiassa tekemät aloitteet ja
ehdotukset olivat tähdänneet.320
Konsistorin ehdotuksen mukaan kotitaloustutkintoon olisi kuulunut kaksi pääainevaihtoehtoa: 1)
luonnontieteille perustuva ravintokemia ja 2) talous- ja yhteiskuntatieteiden pohjalle rakentuva kodin taloustiede. Ravintokemian kiinteän ylimääräisen professorin viran haltijalla tuli olla tieteellinen
koulutus biokemian alalla ja hän antaisi opetusta ja johtaisi tutkimustyötä lähinnä ruokatavaraopin
säilytyskysymysten, ruuan valmistuksen ja ravitsemuksen piiriin kuuluvissa asioissa. Ravintokemian laitos olisi varustettava myös ruuanvalmistusopin ja kodinhoito-opin opetuksen tarvitsemilla
tiloilla ja välineillä. Kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin viran haltijalla tuli olla
tieteellinen koulutus yksityistalouden kysymyksiin. Hänen tehtävänsä oli antaa opetusta ja johtaa
tutkimustyötä kodin piiriä koskevien yksityistaloudellisten (liike- ja arvioimistiede sekä tuloslaskenta), kansantaloudellisten ja sosiaalipoliittisten kysymysten aloilla. Kodin taloustieteen opetus
voitiin ainakin toistaiseksi sijoittaa maanviljelystaloudelliseen laitokseen.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli tehnyt yliopistollisen kotitalousopetuksen järjestämistä
koskevan ehdotuksensa 18. helmikuuta 1943 ja ehdotus olisi aiheuttanut yhteensä 1 170 000 mar-
319
Pieni konsistori 7.4.1943-10 §; 9.4.1943-10 §; 15.4.1944-4 §; 10.5.1944-20 §; 15.4.1944-Liite (Kotitalous) §:ään n:o
4; 15.4.1944-Liite (Simola) §:ään n:o 4; M-m td 4.5.1944-8 §; 4.5.1944-Liite 3 (pienen konsistorin kirjelmä n:o 165 /
3.5.1944) §:ään n:o 8; 4.5.1944-Liite 4 (maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan laatima asetusehdotus kotitalousvirkoja varten) §:ään n:o 8.
320
M-m td 4.5.1944-8 §.
126
kan määrärahatarpeen mutta konsistori oli torjunut ehdotuksen. Konsistorin 9. huhtikuuta 1943 asettama toimikunta esitti vuonna 1944 valtion tulo- ja menoarvioon seuraavia uusia määrärahoja:
Uusi meno
Ravintokemian kiinteä ylimääräinen professorin virka
Kodin taloustieteen kiinteä ylimääräinen professorin virka
Ruuanvalmistusopin opettajan palkka
Kodinhoito-opin opettajan palkka
Kodin taloustieteen assistentti
Kodin terveysopin kurssiopetus
Ravintokemian laitoksen vahtimestarin toimi
Ravintokemian laitoksen sisustaminen (kertamääräraha)
Ravintokemian laitoksen opetus- ja tutkimusvälineet (kertamääräraha)
Ravintokemian laitosmääräraha (vuotuinen siirtomääräraha)
Kodin taloustieteen laitosmenoja varten
Yhteensä
markkaa
105 300
105 300
73 200
69 300
35 100
36 000
31 200
400 000
600 000
40 000
10 000
1 505 400
Ravintokemian laitos olisi tarvinnut vähintään 200 m²:n alan. Lopullinen tilantarve määräytyisi kotitalousopiskelijoiden lukumäärän mukaan321.
Helsingin yliopiston lääketieteellisen kemian professori Paavo Eevertti Simola322 luetteli eriävässä
mielipiteessään asiaryhmät, joihin konsistorin keväällä 1943 asettama toimikunta oli etsinyt vastauksia.323 Asiaryhmiä oli neljä:
1. Soveltuiko kotitalousopetus luonteensa puolesta yliopistossa annettavaksi?
2. Oliko kotitalousopetuksen järjestäminen yliopistoon tarpeellista ja tarkoituksenmukaista?
3. Missä muodossa kotitalousopetusta yliopistossa oli annettava?
4. Mihin toimenpiteisiin yliopistollista kotitalousopetusta järjestettäessä oli ryhdyttävä?
Professori Simolan mielestä kotitalouskysymyksiä olisi voitu tutkia riittävän tieteellisesti muuallakin kuin yliopistossa. Paras ratkaisu olisi ollut erillisen kotitaloudellisen korkeakoulun ja sen yhteydessä olevan tutkimuslaitoksen perustaminen. Korkeakoulun opettajina olisivat voineet toimia yliopiston opettajat. Toinen mahdollisuus olisi ollut kotitaloudellisten täydennyskurssien järjestäminen. Tästä olisi voitu kehittää edelleen opetusmuoto, jossa yliopistossa olisi annettu kotitaloutta
321
Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tehtiin suunnitelmia opiskelijoiden lukumäärän rajoittamiseksi.
Professori Simola oli työskennellyt yritysjätti Huhtamäelle, jossa uusien tuotteiden – korvikkeiden tai pysyviksi
tarkoitettujen – kehittely oli 1940-luvulla vilkasta. Yhtymään oli rakennettu keskuslaboratorio ja johtavat tiedemiehet
tarjosivat apuaan. Professori Paavo Simolalle myönnettiin vuonna 1944 vitamiinipitoisen makeisen kehittämisestä lähinnä puolustusvoimille 50 000 markan palkkio. Itseoppinut Heikki Huhtamäki arvosti akateemista tutkimusta. Syksyllä
1944 – siis mitä sekavimmissa oloissa – pohdittiin jopa Huhtamäen oman tutkimuslaitoksen perustamista Helsinkiin.
Ajatus ei kaatunut rahan puutteeseen, vaan siihen, etteivät johtajiksi ajatellut henkilöt – Simolan ohella muun muassa
professorit Osmo Turpeinen ja Unto Vartiovaara – olleet käytettävissä. (Lähde: Vesikansa 1995, s. 47).
323
M-m td 15.4.1944-4 §; 15.4.1944-Liite (”Simola”) §:ään n:o 4; Simola 1944.
322
127
opiskeleville säännöllistä teoreettista opetusta, kotitalousopettajaopistojen huolehtiessa käytännöllisestä opetus- ja harjoituspuolesta.
Professori Simola vastusti oppiainenimeä ”ravintokemia”. Sana ravitsemus oli jätettävä sekaannusta aiheuttavana pois alan määrittelystä ja termiksi oli otettava ”elintarvikekemia”, sillä se sana jo
oli kansainvälisessä käytössä. ”Elintarvikekemia” oli jo vanhastaan tunnettu tieteenhaara, jolla oli
maataloudellisen opetuksen piirissä ollut arvovaltaisia edustajia. Vaihtoehtoisesti olisi voitu harkita
sanoja ”taloustarvikekemia” tai ”kotitalouskemia”. Nimitys kodin teknologia ei ollut sopiva, jos
aineen haltijaksi haluttiin tieteellisesti pätevä henkilö. Århusin yliopistossa käytettiin samaa alaa
tarkoittavana sanana termiä ”kotitalousteoria” mutta professori Simola ei pitänyt menettelyä onnistuneena, sillä kotitalousteorian edustajan opetus- ja tutkimuspiiriin kuuluivat lähinnä ruokatavarain
kokoomus, leivonta, keittäminen, paistaminen, säilöminen sekä kotitaloustarvikkeiden teknologia.
Professori Simola esitti varmoja mielipiteitä:
Kotitalouden opetuksessa on luonnontieteisiin perustuvalla linjalla juuri kotitalouteen sovelletulla ruoka-aineiden kemialla ja teknologialla mitä keskeisin merkitys, ja tämä kaikki kuuluu
juuri elintarvikekemian piiriin. Elintarvikekemistillä, joka toiminnassaan tavallisesti joutuu
elintarvikkeiden ohella perehtymään monenlaisten muiden taloustarvikkeiden kemiaan, on
myös edellytykset hallita riittävässä määrin sellaiset varsinaisen elintarvikekemian ulkopuolella olevat, kodin piiriin liittyvät kemiallis-teknilliset kysymykset, kuten pesu.324
Professori Simolan näkemyksen mukaan kodin taloustieteen opetus olisi voitu aloittaa vaatimattomammin kuin ylimääräisen professorin johdolla. Aineeseen olisi voitu perustaa ylimääräisen
opettajan tai apulaisen virka. Ensi alkuun olisi voitu perustaa ylimääräisen professorin virka vain
kotitalousopetuksen keskeisimpään aineeseen, elintarvikekemiaan. Kodin taloustiede oli uusi oppiaine Euroopan yliopistoissa.
Tanskalaisen suunnitelman mukaan kodin taloustieteen oppialan nimenä oli "husholdningsøkonomi" ja siihen sisältyivät muun muassa kysymykset talousyksiköiden asemasta yhteiskunnassa,
hinnan muodostuksen teoriat, ostomuodot, kodin talouspolitiikka, palkkausmuodot, työn suunnittelu, tulon jakautuminen, kodin taloussuunnitelmat, kodin kirjanpito sekä ruokatalouden hintalaskelmat.
324
Simola 1944, s. 12–13.
128
4.2.5. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan määrärahaehdotus vuonna
1945 menestyi
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ehdotti 19.2.1945 yksimielisesti, että konsistori uusisi
valtioneuvostolle vuoden 1945 menoarviota varten edellisvuonna tekemänsä ehdotukset kotitaloudellisen yliopisto-opetuksen järjestämiseksi.325 Tiedekunta painotti sitä seikkaa, että sodan päättyminen ja kansakunnan siirtyminen rauhanomaisiin tehtäviin oli entisestään korostanut yliopistollisen kotitalousopetuksen tärkeyttä. Korkeimman kotitalousopetuksen saattaminen tieteelliselle pohjalle oli tiedekunnan käsityksen mukaan toimenpide, jonka kiireellinen toteuttaminen oli ratkaiseva
edellytys kodin, yhteiskunnan perusyksikön, toiminnan rationalisoimiselle varsinkin ekonomiselta
ja kansanterveydelliseltä kannalta. Koska yliopiston vuonna 1944 tekemä esitys oli halvin ja nopein
mahdollinen ratkaisu tieteellisen opetuksen järjestämiseksi kotitalouden alalla, asettui tiedekunta
yksityiskohtia myöten kannattamaan sen uusimista ja esitti vuoden 1946 tulo- ja menoarvioon tehtäväksi ehdotukset seuraavista uusista määrärahoista:
Uusi meno
Ravintokemian kiinteä ylimääräinen professorin virka
Kodin taloustieteen kiinteä ylimääräinen professorin virka
Ruoanvalmistusopin opettajan virka
Kodinhoito-opin opettajan virka
Kodin taloustieteen assistentin toimi
Kodin terveysopin kurssi (vuotuinen määräraha)
Ravintokemian laitoksen vahtimestarin toimi
Yhteensä
markkaa
105 300
105 300
73 200
69 300
35 100
36 000
31 200
455 400
Määrärahaehdotus johti tällä kertaa tulokseen ja ensimmäinen kotitaloustieteiden virka – kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka – saatiin vuoden 1946 valtion tulo- ja menoarvioon mutta onnistuminen oli täpärällä. Elettiin sodanjälkeistä niukkuuden aikaa.326 Valtiovarainministerinä toimi 17.11.1944–17.4.1945 Johan Helo. Kahdesta ehdotetusta kotitalousprofessuurista
toteutui se, joka oli perustamiskustannuksiltaan halvempi.
Kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka perustettiin 31. tammikuuta 1946 asetuksella n:o 99 ja asetuksen sisältö oli seuraava:
Eduskunnan osoitettua tarkoitukseen tarpeelliset varat perustetaan Helsingin yliopiston kanslerin esityksestä ja opetusministerin esittelystä mainitun yliopiston maatalousmetsätieteelliseen tiedekuntaan kodin taloustieteen kiinteä ylimääräisen professorin virka, jo325
326
M-m td 19.2.1945-3 §.
Aulanko & Vepsäläinen 1994, s. 12.
129
ka kuuluu 30 palkkausluokkaan. Kodin taloustieteen ylimääräisen professorin viran haltijan
tehtävänä on antaa opetusta ja johtaa tutkimustyötä kodin piiriä koskevien ensisijaisesti yksityistaloudellisten sekä kansantaloudellisten ja sosiaalisten kysymysten aloilla.
Ravintokemian professuuri perustettiin seuraavana vuonna (A n:o 200/1947). Tiedekunnan käsitys, että ravintokemian professorin virka oli aivan välttämätön, kirjattiin kokouspöytäkirjaan:
Ryhtyessään laatimaan vuoden 1947 menoarvioehdotustaan tiedekunta päätti saattaa Konsistorin tietoon, että niiden uusien professorinvirkojen lisäksi, joita koskevat määrärahat tiedekunta nyt ehdottaa menoarvioon, on useita muitakin, joiden perustamista jo kauan on suunniteltu ja joista enimmät jo sisältyvät korkeimman maa- ja metsätalousopetuksen kehittämistä
suunnitelleen komitean (ns. Cajanderin komitean) mietintöön vuodelta 1930. Tiedekunta pitää
näidenkin professorinvirkojen perustamista erittäin tärkeänä opetuksen kehittämisen ja tehostamisen kannalta, mutta katsoo, että nykyisenä taloudellisesti ahtaana aikana ei voida ehdottaa
muita uusia virkoja kuin niitä, jotka ovat aivan välttämättömän tarpeellisia.327
Tiedekunnassa pyrittiin muuttamaan kiinteät ylimääräisen professorin virat varsinaisen professorin
viroiksi ja ravintokemiaankin haluttiin varsinaisen professorin virka.328
Ravintokemian professo-
rin viran peruspalkka oli vuoden 1946 hintatason mukaan 111 000 markkaa.
Tiedekunta päätti 26. helmikuuta 1946 yksimielisesti ehdottaa, että konsistori uusisi vuoden 1946
menoarviota varten tekemänsä esitykset niiltä osilta, jotka konsistorin aikaisemmin laatimasta kokonaissuunnitelmasta vielä olivat toteuttamatta. Kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin viran ja saman aineen assistentin toimen tultua perustetuiksi vuoden 1946 menoarvion hyväksymisen yhteydessä, oli ”olennaisin osa tieteellisen kotitalousopetuksen minimiohjelmasta” vielä
jäänyt odottamaan vuoroaan.329 Jotta yliopistossa voitaisiin valmentaa ammatillista pätevyyttä
omaavia asiantuntijoita kotitaloudellisen huoltotyön, neuvonnan ja opetuksen palvelukseen, olisi
heidän saatava kaiken toimintansa pohjaksi asianmukainen koulutus kemian soveltamisessa ruokatalouteen. Tämä opetusala oli kaikissa ulkomaisissa esikuvissa sekä kotimaisissa suunnitelmissa
aina käsitetty tieteellisen kotitalousopetuksen tärkeimmäksi aineeksi. Niinpä se sijoitettiin ensimmäiselle sijalle myös konsistorin hyväksymiin suunnitelmiin ravintokemia-nimisenä. Tähän aineeseen olisi perustettava varsinaisen professorin virka. Jotta myös ruoanvalmistusopin opettajan ja
kodinhoito-opin opettajan virkoihin voitaisiin kiinnittää maan parhaat voimat, kysymyksessä olevat
opettajan virat pitäisi sijoittaa kylliksi korkeisiin palkkausluokkiin.330
327
M-m td 26.2.1946-7 §.
M-m td 26.2.1946-§:t (7–8).
329
M-m td 26.2.1946-8 §.
330
M-m td 26.2.1946-8 §.
328
130
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan aikaisemmissa suunnitelmissa esitetyistä, kotitaloudelle
tarpeellisista, uusista perus- ja apuaineiden oppikursseista sisältyi konsistorin hyväksymään minimiohjelmaan vain määräraha kodin terveysopin opetuksen järjestämistä varten. Tiedekunta huomautti, että tämä esitys olisi syytä uusia, mutta korotettuna nykyistä hintatasoa vastaavaksi. Tiedekunta mainitsi pitävänsä yhä aikanaan esittämiään luentosarjoja psykologiassa ja sosiologiassa sekä
kodin rakennus- ja sisustusopin opetusta harjoituksineen tarpeellisina täydennyksinä muulle opetusohjelmalle kotitaloudessa, mutta näiden järjestäminen voitiin siirtää myöhempään ajankohtaan.
Vuoden 1947 tulo- ja menoarvioon tehtiin esitykset seuraavista uusista määrärahoista331:
Uusi määräraha
Ravintokemian professorin virka, peruspalkka (31. pl)
Ruoanvalmistusopin opettajan virka, peruspalkka (23. pl)
Kodinhoito-opin opettajan virka, peruspalkka (22. pl)
Vuotuinen määräraha kodin terveysopin opetuksen järjestämistä varten
Ravintokemian laitoksen vahtimestarin toimi, peruspalkka
Ravintokemian laitoksen vuotuinen siirtomääräraha
Ravintokemian laitoksen sisustamista varten kertakaikkinen määräraha
Ravintokemian laitoksen opetus- ja tutkimusvälineiden hankintaa varten
kertakaikkinen määräraha
Yhteensä
Markkaa
111 000
73 200
69 300
72 000
31 200
80 000
800 000
1 200 000
2 435 000
Nähdään, että ravintokemia oli huikean paljon kalliimpi perustamiskustannuksiltaan kuin kodin
taloustiede. Yhteissumma on vajaat kaksi miljoonaan markkaa korkeampi kuin kevättalvella 1945
jätetyn virkaehdotuksen loppusumma 455 400 markkaa. – Osoittautui, että ravintokemia oli erittäin
kallis myös käyttökustannuksiltaan.
Tiedekunta liitti virka- ja määrärahaehdotukseensa esitettyjä virkoja koskevan ehdotuksen asetukseksi ravintokemian professorin viran, ruoanvalmistusopin opettajan viran ja kodinhoito-opin opettajan viran perustamisesta Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Kodin
taloustieteen opetusvirkaa koskenut asetusteksti oli ollut lyhyt. Ravintokemiaa koskeva asetus jouduttiin luonnostelemaan laajanoloiseksi:
Eduskunnan osoitettua tarpeelliset varat perustetaan, Helsingin yliopiston Kanslerin esityksestä ja opetusministerin esittelystä, mainitun yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan ravintokemian professorin virka, joka kuuluu 31. palkkausluokkaan, sekä ruoanvalmistusopin opettajan virka, joka kuuluu 23. palkkausluokkaan, ja kodinhoito-opin opettajan virka,
joka kuuluu 22. palkkausluokkaan.
Ravintokemian professorin viran haltijan tehtävänä on, lähinnä biokemian tarjoamalla pohjalla, antaa opetusta ja johtaa tutkimustyötä tarkoitusta varten varustetussa laitoksessa, ruokatavaraopin, ruoan valmistuksen ja ravitsemuksen piiriin kuuluvissa kysymyksissä.
331
M-m td 26.2.1946-8 §.
131
Ruoanvalmistusopin opettajan tehtävänä on antaa opetusta sekä ohjata harjoituksia ja kokeiluja ruoan valmistuksessa ja siihen liittyvissä käytännöllisissä tehtävissä.
Kodinhoito-opin opettajan tehtävänä on antaa opetusta sekä ohjata harjoituksia ja kokeiluja
vaatetus-, puhdistus- ym. alaan kuuluvissa kysymyksissä.332
Samassa tiedekuntakokouksessa, jossa yllä oleva asetusluonnos jätettiin edelleen konsistorille toimitettavaksi, käsiteltiin kiinteiden ylimääräisten professorin virkojen muuttamista varsinaisiksi.
Kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin viran perustava asetus oli annettu tammikuussa 1946. Kodin taloustieteen virka jätettiin kuitenkin muutossuunnitelman ulkopuolelle. Tässä onnistuttiin siten, että huomioon otettiin vain jo täytetyt kiinteän ylimääräisen professorin virat.
Täytettyjä kiinteitä ylimääräisen professorin virkoja oli viisi, nimittäin meijeriopin, kasvibiologian
ja kasvipatologian, maanviljelys- ja metsäzoologian, mikrobiologian ja suometsätieteen oppituolit.
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kokouspöytäkirjan mukaan:
Nämä eri aikoina perustetut virat ovat yleisiltä pätevyysvaatimuksiltaan täysin verrattavissa
varsinaisiin professorin virkoihin, ja ne täytetään kaikissa suhteissa samalla tavalla kuin viimeksi mainitut. Kukin niistä on myös sen erikoisalan ainoa oppituoli Helsingin yliopistossa.
Kiinteiden ylimääräisten professorin viran haltijoiden tehtävät poikkeavat varsinaisten professorien tehtävistä ainoastaan siinä, että he eivät ota tiedekunnassa osaa professorin virkojen
täyttämistä ja henkilökohtaisten professorien ehdottamista koskevien asioiden käsittelyyn eivätkä ole konsistorin jäseniä.333
Kiinteän ylimääräisen professorin viran haltijoiden opetusvelvollisuus ja muut virkatehtävät olivat
muissa suhteissa samat ja laajuudeltaan samalla tavalla riippuvaiset oppilaiden lukumäärästä ynnä
muista seikoista kuin varsinaisilla professoreilla. Vain yhden professuurin käsittävällä kodin taloustieteen laitoksella kiinteän ylimääräisen professorin viran haltijan tehtäviin kuuluivat ilman lisäpalkkiota myös laitoksen esimiehen runsaasti säännöllistä työtä ja vastuuta antavat tehtävät. Laitoksen esimiehen tehtäviä ei edes kaikilla yliopiston varsinaisilla professoreilla ollut; virkatehtäviä
voitiin jakaa monta professorin virkaa käsittävillä laitoksilla.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta rupesi rajoittamaan ylioppilaiden sisäänottoa syksystä
1946 alkaen eli karsinta astui voimaan samana syksynä, jolloin tiedekuntaan ensimmäistä kertaa
otettiin ylioppilaita suorittamaan kandidaatin tutkintoa, jossa kotitaloustieteet olivat pääaineina.334
332
M-m td 26.2.1946-8 §.
M-m td 26.2.1946-12 §.
334
M-m td 25.10.1945-9 §; 28.1.1946-5 §; 9.5.1946-12 §; 16.5.1946-23 §; 23.5.1946-17 §; 31.5.1946-17 §; 27.8.1946-1
§; 28.8.1946-§:t (2–4); 28.1.1946-Liite n:o 3 §:ään 5; 9.5.1946-Liite n:o 3 §:ään 12; Kivinen & Laitakari 1955, s. 223.
333
132
Tiedekunnan oppilasmäärä oli 1930-luvun alkupuolelta lähtien ruvennut hyvin jyrkästi kohoamaan ja syyslukukaudella 1936 oppilasmäärä oli kaksi kertaa niin suuri kuin 1930. Syyslukukaudella 1938 tiedekunnan ylioppilaiden lukumäärä ylitti 1000 ylioppilaan rajan. Sodan päätyttyä oppilasmäärä lisääntyi ”tulvanomaisesti” ja oli 1682 syyslukukaudella 1945. Kehitykseen oli puututtava.
Konsistori oli jo vuonna 1935 hyväksynyt ne perusteet, joiden mukaan vuosittain valittiin konsistorin hyväksymä määrä ylioppilaita yliopiston metsäharjoitteluasemalla suoritettaviin harjoitustöihin.
Metsätieteitä opiskelevien ylioppilaiden määrä oli täten jo pitkän aikaa ollut rajoitettu.
Tiedekunta on asiaa perusteellisesti harkittuaan päättänyt Konsistorille esittää, että Konsistori
ryhtyisi toimenpiteisiin sellaisen asetuksen aikaansaamiseksi, jolla tiedekunnan opiskelijoiden
määrää voitaisiin rajoittaa niin, että Konsistori vuosittain määräisi tiedekunnan esityksestä,
kuinka paljon uusia ylioppilaita otetaan opiskelemaan eri opintosuuntia varten. Tällöin on
huomattava, että ylioppilaiden valinta, jota on suoritettu jo vuodesta 1935 lähtien, siirretään
opintojen alkuun.335
Tiedekunta teki esityksen opiskelijoiden lukumäärän rajoittamisesta keväällä 1946. Konsistori puollettua esitystä ja 7.6.1946 annettiin asetus, jonka mukaan pieni konsistori voi tiedekunnan esityksestä määrätä kullekin opintosuunnalle vuosittain otettavien opiskelijoiden määrän.336
Siltä varalta, että Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan otettavien opiskelijoiden lukumäärän rajoittamista koskeva asetus tulisi hyväksytyksi, tiedekunta esitti konsistorille, että tiedekuntaan otettaisiin syyslukukauden 1946 alusta 200 uutta opiskelijaa, jotka jakaantuisivat eri opintosuunnille seuraavasti: a) agronomintutkinto (110 opiskelijaa), b) metsätutkinnon metsänhoitajalinjat (30 opiskelijaa), c) metsätutkinnon puukaupallinen linja (20 opiskelijaa), d) kotitaloustieteet, kandidaatin tutkinnon pääaineena (20 opiskelijaa) ja e) muut opinnot (20 opiskelijaa).
Ylimääräinen professori Vartiovaara piti opintosuunnille d) ja e) otettaviksi ehdotettuja opiskelijamääriä liian suurina ja jätti pöytäkirjaan merkittäväksi eriävän mielipiteensä337 perustellen sitä
seuraavasti – kotitaloustieteiden kannalta mielenkiintoisella tavalla:
Enemmistön kannasta poikkeava käsitykseni koskee varsinaisesti vain opiskelijain lukumäärää ryhmissä d (Kotitaloustieteet pääaineina suoritettava kandidaatin tutkinto) ja e (Muut
opinnot). Opiskelijaryhmä e tarkoittaa henkilöitä, jotka opiskelevat suoraan kandidaatin tutkintoa varten suorittamatta virkatutkintoja. Sellaisten lukumäärä on aina ollut pieni ja on syytä
pitääkin pienenä. Dekaanin selostuksen mukaan heitä lienee nyt noin viisi prosenttia opiskelijoista. Tämä kontingentti olisikin varattava vain ilmeisille tutkijatyypeille, joilla tutkinnon teoreettisempi luonne ja alan ahtaus ei ehkä samassa määrässä kuin käytännön palvelukseen pyr335
M-m td 28.1.1946-9 §; 28.1.1946-Liite n:o 3 §:ään 9.
Kivinen & Laitakari 1955, s. 223.
337
M-m td 16.5.1946-23 §; 9.12.1948-2 §.
336
133
kivillä rajoittaisi heidän pätevyyttään. Näin ollen olisi 10 opiskelijaa tähän ryhmään hyvin riittänyt tyydyttämään todellista tarvetta.
Mielestäni olisi 10 uuden opiskelijan ottaminen myös ryhmään d ollut tänä vuonna sopivin
määrä. Kotitaloustieteet pääaineina suoritettavaa kandidaatin tutkintoa ei käsitykseni mukaan
voida tässä tiedekunnassa vielä järjellisellä tavalla kokoonpantuna suorittaa. Opetukselta puuttuu kokonaan ravintokemian laitos laboratorioineen sekä koe- ja opetuskeittiöineen.
Professori Vartiovaara ilmaisi eriävässä mielipiteessään sen kunnioituksen, jopa arastelun, jolla
tiedekunnassa suhtauduttiin ryhmään d (Muut opinnot). Ryhmään d kuuluvat (tai joutuneet) ylioppilaat lukivat suoraan kandidaattitutkinnon ilman edeltävää virkatutkintoa. Tiedekuntaan syntyi kotitaloustieteiden myötä vähintään hassunkurinen tilanne: lukuisat naisylioppilaat alkaisivat opiskella
kotitaloustieteissä kandidaatin tutkintoa ja laajentaisivat näin kandidaatin suorittajille varattua kiintiötä, joka ”oli syytä pitää pienenä”. Tiedekunta oli ajautunut keskelle todellista ongelmaa ja kaiken
kukkuraksi erivapaudella kodin taloustiedettä opiskellut kouluhallituksen tyttöjen käsitöiden ja kotitalouden tarkastaja Sievä Karttunen (1899–1987), joka ensimmäisenä valmistui maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi pääaineenaan kodin taloustiede, suoriutui opinnoistaan huomattavan nopeasti. Karttunen oli yliopiston kirjoilla vain syyslukukauden 1947 loppuun. Perustutkinto valmistui
9.12.1948 ja maisterinarvon hän sai 29.5.1953. Erivapaus Karttuselle oli myönnetty 17.8.1946 yliopiston sääntöjen 98 §:n 3 momentin perusteella. Maisteri Karttusen valmistumiskiire oli ennätyksellinen päätellen siitä, että vuonna 1965 professori Vartiovaara unohti hänen tapauksensa ja sanoi
kotitaloustieteiden kandidaattien valmistumisajan toteutuneeksi minimiksi viisi vuotta. – Karttusen
opiskelu oli kestänyt vain runsaat kaksi ja puoli vuotta.338
5. TURBULENSSI TEKNISELLÄ KOTITALOUSLINJALLA
5.1. Se, mikä kotitalouden näkökulmasta oli kodin teknologiaa – –
5.1.1. Kotitaloustieteiden suunnittelu eteni pitkin kolmea valmista uomaa
Maatalousyliopistokomitean eli niin sanotun Cajanderin komitean mietinnöt ohjasivat maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan kehittämissuunnittelua 1930-luvulla ja 1940-luvulla. Agraaripolitiikan professori K. T. Jutila esimerkiksi viittasi Cajanderin komitean mietintöihin vuonna 1937 ravit338
Kervinen 2008a, s. 35–37; Kansallisarkisto / Elli Saurion yksityisarkisto / 5. Kansio, Kodin taloustiede tieteenä / 1.
Kodin taloustiedettä suunnitellaan / 18. Muutamia professori Unto Vartiovaaran kirjoituksia koskien kotitalousopetuksen kehittämistä Helsingin yliopistossa: Puhe Yhteispohjoismaisen kotitalouskorkeakoulun johtokunnan vuosikokouksessa 29.11.1965.
134
semusopin professuuria koskeneessa lausunnossaan.339 Ehdottaessaan toisessa mietinnössään vakinaista professorinvirkaa yleiseen kotitaloustieteeseen, Cajanderin komitea määritteli sanotun tieteen
opetusalan sisältävän pääpiirteissään kolmeen eri ryhmään kuuluvaa oppiainesta:
1) ruokatalousoppi: (ravintofysiologia, ruokatavaraoppi, ruoanvalmistusoppi ja ruokataloudelliset laskelmat),
2) kodin hoito-oppi ja työtiede:
(vaatetus, puhtaanapito, sisustus, työväline-oppi, kotitöiden järjestely ynnä muut tehtävät),
3) kodin talousoppi:
(kodin liikeoppi talousarvioineen, kirjanpitoineen ja kustannuslaskelmineen sekä kodin kansantalousoppi).340
Yleisen kotitaloustieteen suunnittelu lähti etenemään maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa
aivan Cajanderin komitean opastuksen mukaan. Ruokatalousopin opetuksen tilanne koheni, kun
dosentti Lauri Paloheimo nimitettiin yleisen ravinto-opin dosentiksi ja yleisestä ravinto-opista muodostettiin tutkintoaine, johon dosentti Paloheimolle kaavailtiin henkilökohtaista ylimääräisen professorin virkaa. Maatalouden työtiede341 päätettiin 1930-luvun lopulla ottaa linjajakoisen maatalousopintosuunnan uudeksi lisäaineeksi ja kodin talousopin opetus näytti myös järjestyvän, kun filosofian maisteri Elli Saurio aloitti jatkotutkimuksen tekemisen 1930-luvun alkupuolella professori
Jutilan ohjauksessa aiheenaan maalaisemäntien ajankäyttö. Sen jälkeen kun maisteri Saurio valittiin
Suomalaisen Marttaliiton toiminnanjohtajaksi, hänen oli hankalaa työskennellä oman tutkimusintressin parissa ja sotakin tuli väliin mutta Elli Saurio oli sekä sitkeä että onnekas: tutkimustyö valmistui 1940-luvulla professori Suvirannan ohjauksessa. Maisteri Saurio väitteli keväällä 1947 ja
nimitettiin tammikuussa 1950 kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin viran haltijaksi.
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan omat virkaehdotukset 1940-luvulla koskivat luonnontieteellistä kodin teknologiaa ja yhteiskuntatieteellistä kodin taloustiedettä. Tavoitteet olivat selkeät
mutta niitä jouduttiin karsimaan sekä säästösyistä että pätevien viranhakijoiden vähälukuisuuden
vuoksi. Kotitaloustieteitä suunniteltiin hyvin häiriöherkässä tilanteessa, sillä esimerkiksi kodin teknologiaa koskevat kaavailut rakenneltiin professori Rurik Pihkalan ylimääräisen assistentin, jo jokseenkin iäkkään maisteri Ella Kitusen (1890–1988) varaan. Assistentti Kitunen teki vuosina 1941–
1942 säilöntätutkimuksia Biokemiallisella tutkimuslaitoksella professori A. I. Virtasen johdolla
mutta ohjaussuhde katkesi tai oikeammin lakoontui. Kitusen pitkäaikaiset ja eteviltä vaikuttavat
tutkimukset eivät johtaneet oppiarvon saamiseen eivätkä edes väitöstutkimuksen valmistumiseen ja
339
M-m td 18.12.1937-14 §. (Vrt. alaviitteet 260, 269 ja 315).
Komiteanmietintö 1932:8, s. 53 ja 65.
341
M-m td 27.10.1938-6 § (Maatalousopintosuunnan linjajaon jatkokäsittely. Päätetään, että uudeksi lisäaineeksi otetaan muun muassa työtiede); 27.2.1939-20 § (Professori Pihkalan kirjelmä työtieteen ylimääräisen opettajan palkkaamiseksi, käsittely); 27.2.1939-Liite §:ään 20.
340
135
työn tarkastukseen. Epäonnistumisen syytä tai syitä yritetään kartoittaa seuraavissa luvuissa. Tehtävä on hankala, koska sellaista dokumenttia, joka sisältäisi tietoja maisteri Ella Kitusen säilöntätutkimusten loppuvaiheista, ei ole ainakaan tähän mennessä löytynyt.
Cajanderin komitean mietinnössä mainittu yhteiskuntatieteellinen kodin talousoppi kiteytyi ja
vakiintui kodin taloustiede-nimikkeeksi mutta luonnontieteelliset virat hakivat muotoaan. Lopulta
ruokatalousopin paikalla oli yleinen ravinto-oppi vahvana taustatieteenään kemia ja kodinhoidon
paikalla ensisijaisesti fysiikan ja kemian tiedoille perustuva kodin teknologia. Vaivalla maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa pystytetty kotitaloustieteiden talo huojui harjakorkeudessaan niinä
kuukausina, jolloin suunnittelu kohdistui kodin taloustieteen kiinteään ylimääräisen professorin
virkaan, kodin teknologian kiinteään ylimääräisen professorin virkaan ja yleisen ravinto-opin henkilökohtaisen professuuriin. Sitten moni asia muuttui. Kotitaloustieteiden talo oli ollut vain korttitalo
ja kotitaloustieteiden luonnontieteellisiä virkoja tarkoittaneet kortit jaettiin uudelleen.
Kortit pani uudelleen jakoon sellainen henkilö, jonka työnantajia olivat sekä yliopisto (Helsingin
yliopisto) että elintarviketeollisuus (Valio). Professori A. I. Virtasen arvovallan ja päättäväisyyden
turvin kaksi kotitaloustiedettä lopulta perustettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan mutta
mitkä olivat professori Virtasen motiivit ryhtyä kesken kaiken tulisieluiseksi kotitaloustieteiden
puolestapuhujaksi? Missä määrin kotitaloustieteiden perustaminen oli sekä elintarviketeollisuuden
että kotitalouksien etu? Tämän käsillä olevan tutkimuksen edellisissä luvuissa on tuotu esille se
katsantokanta, että kotitaloudet ja teollisuus taistelivat samoista resursseista. Kieltämättä kyllä vaikuttaa siltä, että professori Virtanen päätti asettua kotitalouksien puolelle, vahvistamaan kotitalouksien statusta mutta päätös on sen verran yllättävä ja ristiriitainen, että kysymyksille jää tilaa: Mitkä
olivat professori Virtasen motiivit? Miten kotitaloustieteiden suunnittelutilanne muuttui professori
Virtasen asetuttua näkyvästi niiden perustamisen taakse? Kotitaloustieteiden tiederyhmä tosin syntyi eli pääsi kasvun alkuun professori Virtasen valintojen myötä mutta mikä tiederyhmä lähti tosiasiallisesti normaalilla tavalla kasvamaan kotitaloustieteiden perustamisen pohjalta? Vastaus viimeiseen kysymyksiin on jo tiedossa: elintarviketieteet kasvoivat. – Tarkastelu jatkuu.
Korttien uudelleen jako oli tapahtunut niin sujuvasti, että kotitaloustieteitä toivoneet tahot oppivat
pitämään professori Virtasta toiveiden täyttäjänä ja kotitaloustieteitä koskeneiden mutta vaikeasti
valtion budjettiraameihin sovitettavien suunnitelmien toteuttajana. Jälkikäteen professori Virtasen
toimet on nähty kiitoksen ansaitsevina. Kotitaloustieteiden synty 1940-luvulla vahvisti entisestään
professori A. I. Virtasen mittavaa ansioluetteloa. Kunniakasta oli edistää tieteellisen tutkimuksen
136
alan laajentamista. Yliopistollista kotitalousopetusta koskeneiden, jo perinteisten suunnitelmien
murtuessa 1943–1944 ja luonnontieteellistä kotitaloustiedettä tai -tieteitä koskeneiden suunnitelmien rajusti muuttuessa tilannetta tarkkailleiden henkilöiden tyytyväisyys ei ehkä kuitenkaan ollut
rikkumaton. Jotkut mahdollisesti kärsivät jopa konkreettisia menetyksiä ja eräs kärsimään joutuneista saattoi hyvinkin olla maisteri Ella Kitunen. Myös yleistä kritiikkiä saattoi herätä.
5.1.2. Assistentti Ella Kitunen
Maisteri Ella Kitunen toimi vuosina 1939–1947 Helsingin yliopiston maanviljelystalouden laitoksen ylimääräisenä assistenttina esimiehenään maanviljelystalouden professori, vt. agraaripolitiikan
professori ja vuosina 1946–1949 myös vt. kodin taloustieteen professori Rurik Pihkala. Suomen
Pankin johtokuntaan nimitetty agraaripolitiikan professori K. T. Jutila hoiti professuuriaan yliopistolla vain 20.12.1938 asti. Tiedekunta määräsi professori Pihkalan ajankohdasta 21.12.1938 lähtien
hoitamaan agraaripolitiikan professorinvirkaan kuuluvia tehtäviä ja toimimaan agraaripoliittisen
laitoksen342 esimiehenä siksi kunnes agraaripolitiikan professorin virka varsinaisesti täytettäisiin343.
Virka täytettiin vasta vuonna 1948. Professori Rurik Pihkala oli vastannut agraaripolitiikan professorin viran hoidosta ensimmäisen kerran professori Jutilan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan suuntautuneen virkamatkan aikana 16.1.–31.3.1938.344
Koska professori Rurik Pihkalalla oli kahdessa virassaan paljon työtä, hän laati 9.2.1939 tiedekunnalle kirjelmän yhden ylimääräisen assistentin määräämisestä agraaripolitiikan opetusta varten
ehdottaen toimeen filosofian maisteri Ella Kitusen. Asia sai nopeasti myönteisen ratkaisun ja maisteri Kitusen työ maanviljelystalouden laitoksen ylimääräisenä assistenttina345 alkoi 15.2.1939. Määräys näyttää olleen tiedekunnassa jostakin syystä poikkeuksellinen, koska professori Pihkala oli
vedonnut 9. helmikuuta 1939 allekirjoittamassaan kirjelmässä vuonna 1933 toimeenpantuun samantapaiseen järjestelyyn viitaten konsistorin 1.12.1933 laatimaan kokouspöytäkirjaan.346
342
Agraaripoliittisen laitoksen nimi uudistettiin myöhemmin muotoon maatalouspoliittinen laitos.
Agraaripolitiikan professorin viran jäädessä avoimeksi, ei ollut tiedossa ketään pätevää hakijaa ja niinpä tiedekunta
päätti 19.12.1938 kanslerilta anoa, että kyseinen virka julistettaisiin haettavaksi vasta lokakuun alussa 1939, jolloin,
tiedekunnan käsityksen mukaan, oli olemassa mahdollisuuksia saada viran hakijaksi ainakin yksi sellainen henkilö, jolla
olisi edellytyksiä pätevöityä virkaan respiittiajan eli pätevöitymisajan kuluessa. (Lähde: m-m td 19.12.1938-5 §).
344
M-m td 19.12.1937-7 §; 22.12.1937-4 §; 8.12.1938-§:t (7-8); 19.12.1938-§:t (4-6); 19.12.1937-Liite §:ään 7;
22.12.1937-Liite §:ään 4 (kanslerin kirjelmä n:o 372).
345
Tammikuusta 1940 lähtien assistentti Kitunen o.t.o. hoiti myös maatalousharjoittelun tarkastajan tehtäviä tarkastusmatkoja lukuun ottamatta, koska maatalousharjoittelun tarkastaja, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Antti Mäki
ei reserviharjoitusten vuoksi voinut tointaan hoitaa. (Lähde: M-m td 16.1.1940-5 §).
346
M-m td 10.2.1939-6 §; 10.2.1939-Liite n:o 6 §:ään 6.
343
137
Professori Pihkala ja assistentti Ella Kitunen tekivät yhteistyötä paitsi maatalousaineiden opetukseen liittyen myös kotitaloudellisen opintosuunnan tiedekuntaan perustamisen puolesta. Assistentti
Kitunen oli mukana jäsenenä siinä toimikunnassa, joka laati yliopiston ensimmäisen yliopistollista
kotitalousopetusta koskeneen suunnitelman helmikuussa 1941. Professori Pihkala oli toimikunnan
puheenjohtaja. Toimikunnan työ ei saavuttanut konsistorin hyväksymistä mutta tiedekunta esitti
uuden virkaehdotuksen pari kuukautta myöhemmin. Konkreettisista suunnitelmista sai vaikutelman,
että kotitalousopetus kohta alkaisi yliopistolla. Kotitalousalasta kiinnostuneet naisylioppilaat ottivat
ahkerasti yhteyttä assistentti Kituseen yrittäessään kartoittaa mitä mahdollisuuksia heillä oli päästä
opiskelemaan kotitaloustieteitä. Kitusten yksityisarkistoon on talletettu nuorten, tulevaa koulutustaan pohtivien naisten kirjeitä. Talousopettaja Sylvi Kare kirjoitti Kotkasta 22. tammikuuta 1940:
Viimeisessä Kotiliedessä olleen kirjoituksen "Yliopisto opettaa kotitaloutta" johdosta pyydän
täten kohteliaimmin tiedustella, saako talousopettaja suorittaa yleisen ravinto-opin kurssin
olematta yliopiston kirjoissa; mitä oppikirjoja siihen kuuluisi, kenelle tutkinnon saisi suorittaa
sekä kuuluuko kurssiin myös laboratoriotöitä? Lisäksi pyytäisin vielä kysyä, kuuluuko kurssiin myös kotitalousharjoittelua, kun on ollut pidemmän aikaa talousopettajana kansakoulussa
tai ammattikoulussa.
Naisylioppilaat olivat keväällä 1941 yhä toiveikkaampia. Laina Jääskeläinen Ilmajoelta ilmoitti 30.
toukokuuta 1941 laaditussa kirjeessä maisteri Ella Kituselle suorittaneensa tärkeimmät propedeuttiset aineet ja kuunnelleensa eräitä peruskurssien luentoja ja kysyi, oliko hänen mahdollista, jos kotitalousopetus syksyllä 1941 alkaisi yliopistossa, heti kuunnella sitä koskevia luentoja vai oliko hänen
suoritettava vielä lisää perusaineita.
Maatalousylioppilas Alisa Ylinen harhautui jopa luulemaan, että Helsingin yliopistoon oli perustettu erityinen osasto kotitalousopetusta varten. Ylinen lähetti 9.9.1941 Porin suunnasta tiedustelun
Helsingin yliopiston ”maa- ja metsätaloudelliselle laitokselle, sen kotitalous-osastoon”:
Tiedustelen täten kunnioittaen milloin on suunniteltu pidettäväksi Malminkartanossa talouskurssit, joista tuonnoin näin ilmoituksen Hallituskatu 3:n ilmoitustaululla. Silloin en ollut tilaisuudessa ottamaan mainituista kursseista tarkempaa selkoa.
Kirjeiden kirjoittajat uskoivat, että kotitaloustieteiden virat perustettaisiin nopeasti mutta todellisuudessa kesti vielä miltei kymmenen vuotta ennen kuin Helsingin yliopistoon oli saatu kahden kotitaloustieteen professuurit ja ne myös täytetty vakinaisilla viranhaltijoilla.
Lehtien palstoilla lietsottiin lukijoiden uskoa kotitalousopetuksen nopeaan alkamiseen. Esimerkiksi Kotiliesi-lehdessä kirjoitettiin kesäkuussa 1941, että kotitalousväen vanha toivomus yliopistol-
138
lisen opetuksen aikaansaamiseksi kotitalousalalla oli lähempänä toteutumista kuin koskaan aikaisemmin. Lehden mukaan kotitaloustutkinnossa voitaisiin valita viiden pääaineen välillä: kodin taloustieteen, yleisen ravinto-opin, ruokatavara- ja ruoanvalmistusopin, kodinhoito-opin ja maatalousopin. Näistä kodin taloustiede, ruokatavaraoppi, ruoanvalmistusoppi ja kodinhoito-oppi olivat täysin uusia opetusaineita. Kodin taloustieteeseen oli ehdotettu apulaisen virkaa ja muihin uusiin aineisiin yhteisesti kotiteknologian opettajan virkaa.347
Yliopistollista kotitalousopetusta koskevissa suunnitelmissa luonnontieteelliset oppiaineet oli yhdistelty kodin teknologian virkaan kuuluviksi, joten oli ymmärrettävää, että kemia tutkintoaineenaan valmistunut maisteri Ella Kitunen tavoitteli yliopiston kaavailemasta kahdesta kotitaloudellisesta virasta juuri kotiteknologian virkaa ja hänen asemansa oli suhteellisen vahva mutta uudelleen
puhjennut sota sekä yleisen ravinto-opin opetuksen loppuminen yliopistolla muuttivat asetelmia ja
yliopiston seuraavat kotitalousopetusta koskeneet suunnitelmat valmistuivat kovasti uudenlaisessa
tilanteessa. Yleisten syiden lisäksi tulivat maisteri Kitusen tutkijan uralla etenemistä vaikeuttamaan
eräät henkilökohtaiset syyt. Kitusen tutkimus ei johtanut korkeimman yliopistollisen oppiarvon
saamiseen ja vuosi 1944 oli hänelle raskas348. Laura Harmaja kirjoitti kirjeen 13.7.1944:
Eilen tuli tieto Ella Kitusen vanhimman pojan kaatumisesta. Juuri sen pojan, joka tuntui olevan lähinnä äitiään kaikista hänen lapsistaan. Ja joka lomilla ollessaan koetti järjestellä perheen asioita niin, että äiti saisi tehdä tieteellisiä töitään loppuun. Voi Ella parkaa, joka muutenkin tuntuu niin raskasmieliseltä ja rasittuneelta!349
Mikäli maisteri Kitusen tutkimus olisi hyväksytty ja hän olisi saanut oppiarvon, hänestä olisi kenties tullut kodin teknologian professori. Tällöin molemmat kotitalousprofessuurit olisivat olleet niin
sanottuun kotitalousväkeen kuuluvan henkilön hallussa.
Filosofian maisteri Ella Kitunen oli pitkän linjan ravitsemustieteilijä. Jo opiskeluaikanaan hän oli
osallistunut ihmisravitsemusta koskeviin tutkimuksiin ja 1. toukokuuta 1928 hänet nimitettiin ensimmäiseksi luonnontieteiden ja ruokatalouden lehtoriksi Järvenpään uuteen valtion kotitalousopettajaopistoon. – Järvenpään opiston lehtorinvirat edustivat aikanaan kotitalousalan virkojen huippua.
Maisteri Ella Kituselle oli annettu mahdollisuus osallistua uuden kotitalousopettajaopiston suunnitteluun ja hän oli ollut mukana tulevaa työtilaansa eli opiston kemian laboratoriota ja koekeittiötä
347
Anon. 1941a (otsikolla ”Kotitaloustutkinto on tulossa”), s. 395.
Ella ja Eemeli Kitusen vanhin poika, Jaakko K., sai surmansa 7. heinäkuuta 1944 venäläisten yllättäen vielä iltayhdeksältä avaamassa kranaattitulessa. Neuvostoliiton suurhyökkäys suomalaisten linjoja vastaan oli alkanut Karjalan
kannaksella 9.6.1944. Aselepo tuli voimaan 4.9.1944. (Lähde: Kansallisarkisto/Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto).
349
Kansallisarkisto / Hannes ja Hedvig Gebhardin yksityisarkisto /saapuneet kirjeet / L. Harmaja Hedvig Gebhardille.
348
139
suunniteltaessa. Ravitsemustieteellistä asiantuntemustaan maisteri Ella Kitunen toi esille muun muassa heinäkuussa 1933 esitelmöidessään aiheesta "Näringsfysiologisk och ekonomisk matlagning i
lärarinneundervisningen" Norden-yhdistyksen talousopettajille järjestämillä opintokursseilla Norjassa. Seuraavan vuoden elokuussa Berliinin kansainvälisessä kotitalousopetuskongressissa hän
puhui samasta aiheesta.350 Lehtori Kitunen jatkoi Järvenpäässä kymmenisen vuotta eroten elokuun
alusta 1937351. Eroamiseen vaikutti ehkä epäonnistuminen hallintovirkauralle pyrkimisessä. Lehtori
Kitunen oli hakenut maataloushallituksen kotitalousosaston osastopäällikön paikkaa keväällä 1937.
”Martta” kirjoitti hänelle maaliskuussa 1937 Turusta:
Sinä elät ja olet elänyt jännittäviä aikoja. Vaikka toisaalta ehkä tunnet, että olet täyttänyt lupauksesi ja ikään kuin sivustakatsojana seuraat tuon suuren asian ja samalla oman elämäsi järjestelyä. Onhan selvää, että jos ansioiden mukaan asiat järjestyvät, niin Sinähän olet itseoikeutettu sille paikalle. Olen ajatellut, että on Sinun ja työsi kannalta onnellista, että toisena hakijana on Katri Laine. Jos hän, syystä tai toisesta sattuisi kotitalousneuvoksen paikalle joutumaan, suhtautuisi hän myötätunnolla työhösi eikä olisi vaikeuttamassa sitä, kuten jonkun
muun sille paikalle joutuessa, voisi olla laita. Varmasti saisit apua työhösikin.352
Maataloushallituksen kotitalousosaston osastopäälliköksi 12. toukokuuta 1937 nimitetty filosofian
tohtori Katri Laine astui virkaansa 1. heinäkuuta 1937.353 Vuonna 1947 kotitalousneuvos Laine ja
filosofian tohtori Elli Saurio hakivat kodin taloustieteen kiinteää ylimääräisen professorin virkaa.
Molempien koko työura oli liittämässä heitä niin sanottuun kotitalousväkeen. Tämän ”kotitalousväen” nimekkäimpään osaan kuului myös maisteri Ella Kitunen.
Lukuvuonna 1937–1938 Ella Kitunen opetti Luther-opistossa luonnontietoa. Luther-opisto oli
ideoitu uskonpuhdistuksen muistovuonna 1917 ja opistoa varten oli lokakuussa 1936 hankittu Lepolan tila Tuusulan Järvenpäästä. Opiston vihkiäiset pidettiin 10. tammikuuta 1937.354
Professori Pihkala ehdotteli 1930-luvulla tiheään uusia virkamäärärahoja. Tiedekunta oli jättänyt
vuosina 1934, 1935 ja 1936 ehdotuksen määrärahan myöntämiseksi maatalouden kauppaopin opetusta varten.355 Yliopistolle myönnettiin anottu määräraha vuoden 1938 menoarvioon ja professorit
R. Pihkala ja J. O. Sauli luonnostelivat kaupallisen opetuksen sisältöä 26.1.1938 allekirjoittamas-
350
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitusen ansioluettelot.
M-m td pöytäkirja 10.2.1939-6 §; 10.2.1939-Liite §:ään 6 (Ella Kitusen ansioluettelo otteena maataloushallituksen
nimikirjasta 9.2.1939). Kitusen ansioluettelo sisältää ylijohtaja K. J. Ellilän kiittävän lausunnon. Kitusen erokirja (n:o
4085) annettiin 20.7.1937.
352
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitusen kirjeet / ”Martta” Turusta kirjoitti 22.3.1937.
353
Anon. 1937 (otsikolla ”Ensimmäinen kotitalousneuvoksemme”), s. 188.
354
Karttunen 1938, s. 3–4, 15 ja 23.
355
M-m td 27.2.1936-6 §.
351
140
saan kirjelmässä. Kirjelmä käsiteltiin 3.2.1938 pidetyssä tiedekuntakokouksessa356 ja professori
Pihkalan esityksestä tiedekunta hyväksyi vuoden 1939 alusta maatalouden kauppaopissa maanviljelystalouden cum laude- ja laudatur-arvosanoja varten agronomia- ja kandidaatin tutkinnoissa noudatettavat kurssivaatimukset.357 Helmikuussa 1939 professori Pihkala yritti saada menoarvioon vuotuiset opetusmäärärahat myös lakioppia, maatalouskirjanpitoa, työtiedettä, kansantaloustiedettä sekä
tilastotiedettä varten. Opetusvirkojen ahkeralla ehdottelulla ja kevätlukukaudella 1939 loppukäsittelyyn ehtineellä agronomitutkinnon linjajaolla on yhteys. Professori Pihkalan oppilailla oli mahdollisuus pätevöityä uusien oppiaineiden opettajiksi.
Tohtori Martti Sipilä, jonka pääaine maatalous- ja metsätieteiden lisensiaattitutkinnossa oli ollut
maanviljelystalous,358 erikoistui työtieteeseen. Väitöskirjassaan, jonka aiheena oli maatalouden työajan käyttö ja työntutkimus359, Sipilä mainitsee kotitaloustyöt:
Kotitaloustyöt, joihin lasketaan kuuluviksi omaa taloutta varten suoritettavat ruokataloustyöt,
siivous- ja puhdistustyöt, perheen hoitotyöt sekä käsityöt, muodostavat huomattavan osan
maatilan kokonaistyömenekistä. Kotitaloustöiden erikoislaadun takia on niiden tutkiminen tähän saakka ollut vähäistä ja monet niihin liittyvät kysymykset vielä selvittämättä.360
Tohtori Sipilä, jonka mukaan tieteellisen työntutkimuksen ja aikatutkimuksen oli raivattava tie rationalisoinnille suomalaisessa maataloudessa, viittasi tutkimuksessaan suomalaisiin emännän työpäivän pituutta koskeviin tutkimuksiin: Sipilä 1938, Westermarck 1945 ja Gebhard 1944.
Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Martti Edvin Sipilä oli Työtehoseuran toiminnanjohtaja
vuodesta 1936 alkaen ja muutamat maanviljelystalouden ylioppilaat tekivät Työtehoseurassa tutkimustyötä – jopa kotitalousaiheesta. Ylioppilas Irma Annikki Aholan kirjoituskoe hyväksyttiin maaliskuussa 1938. Saman vuoden toukokuussa Ahola suoritti agronomiatutkinnon ja sai huhtikuussa
1939 todistuksen hyväksytystä kuulustelusta maanviljelystaloudessa agronomiatutkinnon laudaturarvosanaa varten. Ahola tutki pro gradu- työssään perheenemännän ajankäyttöä, kotitalouden työmenekkiä ja työmenekin suuruuteen vaikuttavia tekijöitä mutta Ahola ei tehnyt kotitalousaiheesta
356
M-m td 3.2.1938-2 §; 3.2.1938-Liite §:ään 2; 17.2.1938-§:t (4–5).
M-m td 17.2.1938-§:t (4–5).
358
M-m td 7.4.1936-5 §; 7.4.1936-Liite §:ään 5.
359
Sipilän väitöskirjan lähdeluettelossa on 190 nimikettä. Kun filosofian maisteri Elli Saurio vuonna 1947 väitteli maalaisemännän ajankäytöstä, hänellä oli väitöstutkimuksensa lähdeluettelossa 35 eri nimikettä. Yhteisiä lähteitä näillä
kahdella tutkijalla on kaksi kappaletta: Münzinger, Adolf (1929) ja Westermarck, Nils (1945), jollei oteta huomioon
sitä, että Saurio viittaa vuonna 1947 Sipilän edellisenä vuonna valmistuneeseen väitöskirjaan. Aihe oli tavallaan päällekkäinen; maatalouden työajan käyttö toisaalta ja maalaisemännän ajankäyttö toisaalta mutta tässä tapauksessa lähteiden perusteella pääteltynä maatalouden taloustieteellinen näkökulma ja kotitalouden taloustieteellinen näkökulma poikkeavat aika paljon toisistaan. – Saurio väitteli kansantaloustieteessä. (Lähteet: Sipilä 1946; Saurio 1947).
360
Sipilä 1946, s. 412.
357
141
tieteellistä jatkotutkimusta. Pro gradu -kirjoitelma valmistui vuonna 1937, jolloin Ahola oli Työtehoseuran tutkimusapulaisena ja harjoittelijana.361
Maanviljelystalouden laitoksen assistentti, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Nils Christian
Westermarck laati vuonna 1945 suppeahkon tutkimuksen emännän työpäivän pituudesta ja seuraavana vuonna tohtori Westermarck haki kodin taloustieteen kiinteää ylimääräisen professorin virkaa.
Molemmat hakijat, sekä maatalous- ja metsätieteiden tohtori Westermarck että filosofian tohtori Elli
Saurio – tässä järjestyksessä – peruivat kuitenkin hakemuksensa kesän korvalla 1947362 ja viran
täyttämiseksi tarvittiin toinen hakukierros.
5.1.3. Tutkija Ella Kitunen
Ella Kitusen työläs säilöntätutkimus
Kodin teknologiaa pidettiin 1940-luvun alussa keskeisen tärkeänä kotitalousaineena johon osaalueina kuuluvia suppeampia oppiaineita muun muassa ruokatalouden hoitoon liittyvät oppiaineet
olisivat olleet mutta yliopistoon perustettiin vuonna 1947 ravintokemian laitos ja kodinhoito-opin
sekä ruoanvalmistusopin opetusvirat kodin teknologian laitoksen jäädessä perustamatta. Kodinhoito-oppia ja ruoanvalmistusoppia oli opetettu ravintokemian apuaineina ja ne kuuluivat ravintokemian approbatur-arvosanan opintovaatimuksiin. Ravintokemian approbatur-arvosanan suorittaminen
oli pakollista kodin taloustieteen pääaineopiskelijoille. Osoittautui, että kodinhoidon opetus oli viime kädessä kodin taloustieteen laitoksen vastuulla, vaikka opetus oli käytännössä tapahtunut ravintokemian laitoksella Viikin laboratoriorakennuksissa.363
Assistentti Ella Kitunen tutki 1940-luvun alussa säilöntää tarkoituksenaan väitellä aiheesta. Hän
olisi väitellyt filosofisessa tiedekunnassa, koska hän oli suorittanut maisterintutkintonsa kemia pää-
361
M-m td 24.3.1938-7 §; 10.2.1938-32 §; 27.2.1939-§:t (9–10, 19–20); Sipilä 1939, s. 119–126; Ahola 1939, s. 39–41.
M-m td 29.5.1947-2 § (suppea pöytäkirja); 31.5.1947-2 § (suppea pöytäkirja).
363
Kervinen 2008a, s. 90–91 ja 182–184. – ”Otettuaan vastaan kodin taloustieteen professuurin hoidon professori Nils
Westermarck vastasi myös kodinhoito-opin opetuksesta. Tammikuussa 1967 hän anoi tätä opetusta varten 20 000 markkaa laitehankintoihin ja vuotuista kulutusmäärärahaa, joka vuoden 1968 menoarviossa olisi ollut 4000 markkaa. Syksyllä 1965 tapahtuneen kodinhoito-opin opettajan vaihdon yhteydessä oli tämän aineen opetus olennaisesti laajentunut ja
monipuolistunut, ja vuoden 1967 aikana kodinhoito-oppi saisi uudet opetustilat. Ravintokemian laitoksen välineistö ja
tarvikkeet eivät enää olisi entisellä tavalla kodinhoito-opin opetukseen käytettävissä.” (Lähde: Kervinen 2008a, s. 183.
Viittaus: M-m td 26.1.1967-§:t (43–44); 26.1.1967-Liite 6 §:ään 43; 26.1.1967-Liite 7 §:ään 44.).
362
142
aineenaan filosofisen tiedekunnan matemaattis-luonnontieteellisessä osastossa. Vuoden 1941 alkupuolella maisteri Kitunen aloitti säilöntätutkimukset Biokemiallisella tutkimuslaitoksella professori
Virtasen alaisuudessa. Ravitsemus ja ravintokysymykset, jotka kymmeniä vuosia olivat monin tavoin askarruttaneet professori Virtasta, olivat erityisen ajankohtaisia Suomessa tuohon aikaan, sillä
ristiriitaan todellisuuden ja toivotun kansanravitsemuksen välillä oli yhä vaikeampi puuttua. Kansanravitsemuskomitea oli 16. syyskuuta 1940 jättänyt mietintönsä valtioneuvostolle mutta tavoitteisiin kansanravitsemuksen kohdalla oli vaikea päästä, kun sota jatkui.
Maisteri Ella Kitusen teki tutkimuksiaan miltei puolitoista vuotta (1.2.1941–1.6.1942364). Hän oli
saanut joulukuussa 1940 Suomen kulttuurirahastolta 60 000 markan suuruisen stipendin ja keväällä
1941 hänelle myönnettiin vielä 10 000 markkaa. Stipendi kuului kauppaneuvos Huhtamäen lahjoittamaan rahastoon, jonka avulla oli tarkoitus edistää kansanravitsemusta koskevaa tutkimusta. Maisteri Kitunen kertoo tutkimuksensa kulusta:
Samanaikaisesti tarjosi professori A. I. Virtanen allekirjoittaneelle tilaisuuden suorittaa tutkimuksia Biokemiallisella Tutkimuslaitoksella. Tämä oli tutkimuksen kannalta suuriarvoista.
Toiveena oli, että allekirjoittanut etenkin selvittäisi sinappiöljysäilöntämenetelmän365 ja sen
suhteen sekä erilaisiin käytettyihin säilytystapoihin että muihin säilytysaineisiin.366
"Sinappiöljysäilöntämenetelmän" sijaan tavattiin nähtävästi puhua "A.I.V. -menetelmästä"367. Marjatta Sariola lähetti kesällä 1941 Ella Kituselle kirjeitse jäljennöksen "A.I.V. -menetelmän" ohjeesta. Nimestä päätellen, menetelmä oli professori Virtasen henkilökohtaisesti tekemä. Sinappiöljyä,
joka oli Biokemiallisen laitoksen omia tuotteita, oli käytetty jo vuosia säilömiseen. Käyttö oli tapahtunut aluksi yksityisten henkilöiden pyydeltyä ainetta käyttöönsä professori Virtaselta mutta sittemmin ”menetelmä oli haluttu yleiseen käyttöön” ja ainetta oli jo ostajien saatavilla pakkauksissa,
jotka oli tarkoitettu 5 kilon, 25 kilon ja 50 kilon marja- ja hedelmäerien säilyttämiseen.368 Pienintä
pakkausta sai O. T. K:n alaisista osuuskaupoista. Suurpakkauksia välittivät Maatalousnaiset, Marttaliitto ja Sosiaalidemokraattinen Työläisnaisliitto.
364
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitusen ansioluettelot.
Tekniikan tohtori Heikosen mukaan sinappiöljyä kutsuttiin "homesurmaksi". Martat ottivat asiakseen levittää ideaa
mutta siitä ei tullut mitään tuotteen "kamalan hajun takia". Martoille tuli taloudellista tappiota. Kemiallista säilöntää
alettiin kehittää 1930-luvun alussa. Suomen Joutsenen ensimmäiselle risteilylle otettiin mukaan kemiallisesti käsiteltyä
puolukkamehua. (Lähteet: Professori Matti Heikosen puhelinhaastattelu 10.7.2003; Heikonen 1993, s. 73–74 ja 106).
366
Elina (o.s. Kitunen) ja Samuel Lehtosen kotiarkisto / Suomen Kulttuurirahastolle osoitettu päiväämätön tutkimusseloste, kopiona.
367
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / Saapuneet kirjeet / Marjatta Sariola 6.6.1941
Maatalousseurojen Keskusliitosta. Sariola lähetti kirjeitse jäljennöksen "A.I.V. -menetelmän" ohjeesta.
368
Virtanen 1940, s. 96. – ”Tiedustelkaa säilytysainetta marttapiiriliitoilta, jotka sitä ovat tilanneet suurempia määriä”,
professori Virtanen neuvoi lukevaa yleisöä. (Lähde: Virtanen 1940, s. 96).
365
143
Huomataan, että professori Virtanen oli viimeinkin innostunut tutkituttamaan keksimänsä ja jo
myynnissä olevan sinappiöljymenetelmän tieteellisesti ja pyytänyt työn suorittajaksi maisteri Ella
Kitusen. Sinappiöljymenetelmä, ”A. I. V. -menetelmä” ei ollut 1940-luvun keksintö. Kun Biokemiallisella tutkimuslaitoksella oli tutkittu 1930-luvun alkupuolella erilaisten kemiallisten yhdistysten
ehkäisevää vaikutusta pieneliöiden (”pikkuolioiden”) kasvuun, oli todettu, että eräät niin sanottuihin
sinappiöljyihin kuuluvat yhdistykset jo äärimmäisen pieninä väkevyyksinä estivät homeiden, hiivojen ja happamissa liuoksissa toimivien bakteerien kasvun:
Kirkkaissa liuoksissa estyi esim. homeen kasvu, jos liuoksessa oli sopivia sinappiöljyjä
0,0001 %! Vertauksen vuoksi mainittakoon, että bentsoehappoa täytyy liuoksessa saman tuloksen saavuttamiseksi olla 0,5 %.369
Professori Virtanen kertoo, että sinappiöljyn tavaton teho ”saattoi meidät suorittamaan näillä yhdistyksillä joukon marjojen ja hedelmien säilytyskokeita” ja säilytystulokset olivat hyviä. Aineiden
toimittamista yleiseen käyttöön esti kuitenkin se, että sinappiöljyjen voimakas haju ja maku tuntuivat säilykkeissä jopa parin kuukauden ajan. Eräät henkilöt ja laitokset olivat kuitenkin jo useita
vuosia saaneet Virtasen laboratoriosta säilytysaineita yksityistä käyttöä varten ja olleet – professori
Virtasen mukaan – tuotteisiin tyytyväisiä.
Sota alkoi ja sokerin saanti estyi. Säilöntä vaikeutui mutta muuttui toisaalta väestölle elintärkeäksi, koska elintarvikkeiden myynti väheni. Keksijä Virtanen halusi auttaa suomalaisia:
Katsoin olevani pakotettu antamaan menetelmän laajempien piirien käyttöön viime syksynä,
jolloin sokerin puute tuli esille. Tällöin säilöttiin omenia ja tomaatteja. – –
Omenasosetta säilöttäessä täytyy sinappiöljyjen (A-aine) ohella lisätä ns. B-ainetta omenasoseen ilman vaikutuksesta muodostuvan ruskean värin poistamiseksi. B-aineella on myös pikkuolioita tuhoava vaikutus ja voidaan sitä A-aineen ohella käyttää niitä hedelmiä säilytettäessä, joiden luonnollinen väri ei kärsi B-aineen lisäyksestä. Tomaatteja säilötään senvuoksi kuten omenoitakin A- ja B-aineen avulla. Marjoja säilöttäessä käytetään sen sijaan vain Aainetta, koska näiden marjojen väri B-aineen vaikutuksesta haalistuu.
Säilytystä varten ei sokeria tarvitse soseeseen lisätä. Maun parantamiseksi voidaan lisätä.
Marjasoseen joukkoon lisätään säädetty määrä A-ainetta ja sosetta sekoitetaan hyvin huolellisesti säilytysaineen tasaisesti jakamiseksi soseeseen.
Säilytysaineen pistävä maku katoaa vähitellen. Senvuoksi on parasta ryhtyä käyttämään säilykkeitä vasta muutaman kuukauden säilytysajan jälkeen.370
Professori Virtanen ei vuonna 1940 – artikkelia laatiessaan – vielä tiennyt, että A- ja B-aineet vaikuttivat raskaasti muuhunkin kuin säilykkeiden väriin ja hajuun: ne reagoivat tuotteiden Cvitamiinin kanssa. Maisteri Kitunen tämän selvittäisi mutta maisterin älyn ja ahkeruuden vaikutuk369
370
Virtanen 1940, s. 96.
Virtanen 1940, s. 96–97.
144
set eivät vielä tuntuneet. Professorin neuvo, että piti odotella muutamia kuukausia säilykkeiden äärellä ennen niiden käyttämistä, vain pahensi tilannetta. Hyviä puolia ”A. I. V. -menetelmällä” säilöttäessä kieltämättä oli. Jos professorin Emäntälehdessä kertaamia yksityiskohtaisen tarkkoja säilytysohjeita noudatettiin, säilymisen piti olla varmaa ”kohtalaisen lämpimissäkin säilytyspaikoissa”.
Professori Artturi I. Virtanen ei ilmeisesti lukenut Emäntälehteä, vaikka kirjoitti siihen. Tässä
lehdessä oli keväällä 1939 ollut Annikki Salomaan laajahko artikkeli C-vitamiinin häviämisestä
ruoka-aineita varastoitaessa ja ruokia valmistettaessa. Salomaan mukaan ihmisen vitamiinitarve
voitiin helposti tyydyttää järjestämällä ruokatalous oikealle kannalle. Salomaa on kannanotoissaan
yllättävän moderni:
Jäädyttämisenkin vaikutusta perunain C-vitamiinipitoisuuteen on tutkittu. Nopeasti suoritettu
jäädyttäminen on ollut edullinen C-vitamiinin säilymiselle. Tämä johtuu siitä, että entsyymien, siis myös C-vitamiinia hävittävien hapetusentsyymien, reaktiota jouduttava vaikutus häviää lämpötilan laskiessa. Kudoshengityksen hidastumisesta alhaisessa lämpötilassa johtuu
myös, että ravintoainetappiot jäädytetyissä ruoka-aineissa ovat pienet. Eri asia on sitten, voidaanko käytännössä ajatella jäädyttämisen mahdollisuutta. Jos jäädytetyt perunat varastossa
pääsevät sulamaan, on pilaantumisen vaara suuri samalla kun syntyy perunan makua pilaavia
ja myrkyllisiäkin aineita.
C-vitamiinin nopea häviäminen sekä ruoka-aineita varastoitaessa että ruokia valmistettaessa
on ensi sijassa hapettumisesta aiheutuvaa. Korkea lämpötila ei tuhoa C-vitamiinia.371 – –
Tyhjiö olisi edullinen säilykkeen C-vitamiinipitoisuuden säilymisen kannalta mutta tyhjiökattilain
käyttö ei ollut kotitaloudessa mahdollista. Ilman vaikutuksen poistaminen on kuitenkin säilönnässä
ydinkysymys. Teollisuudessa käytetyistä säilöntämenetelmistä Salomaa varoittaa terävin sanoin:
Tässä yhteydessä mainitsen vielä vihannessäilykkeiden tehdasmaisessa valmistuksessa käytetystä kuparisulfaatti-käsittelystä vihreän värin säilyttämiseksi. C-vitamiinin säilymistä silmällä
pitäen olisi tällainen menettely ehdottomasti lailla kiellettävä. Kupari jouduttaa huomattavalta
osalta C-vitamiinin häviämistä. Jo muutaman viikon vanhoista säilykkeistä on C-vitamiini
käytännöllisesti katsoen kokonaan hävinnyt. Samasta syystä ei kuparisia keittoastioita sovi
käyttää marjojen ja vihannesten käsittelyssä.372
Teollisessa säilönnässä värin säilyminen oli tärkeää myynnin kannalta mutta tätä ei Salomaa sano.
Tietoja maisteri Ella Kitusen pitkällisestä tutkimustyöstä Biokemiallisella tutkimuslaitoksella ei
säilytetty laitoksen arkistossa ja maisteri Kitusen tutkimus jäi unohduksiin. Tutkija Matti Heikonen,
joka työskenteli Biokemialliselle tutkimuslaitokselle vasta sotien jälkeen, ei mainitse kirjoittamas-
371
372
Salomaa 1939, s. 101.
Salomaa 1939, s. 102.
145
saan professori Virtasen elämänkerrassa nimeä Ella Kitunen, eikä kysyttäessä373 nimeä tuntenut.
Maisteri Kitusen tutkimus taltioitui kuitenkin monelle taholle: Suomen Kulttuurirahaston arkistoon,
maisteri Kitusen perhearkistoon ja Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkistoon Kansallisarkistossa,
aikakauslehtien artikkeleihin (esimerkiksi Kotiliesi-lehteen), ammatillisen Kotitalousopetus-lehden
artikkeleihin ja Huhtamäki-yhtymän henkilökuntalehden lukijoilleen tarjoamiin uutisiin.
Professori Unto Vartiovaara kirjoitti maisteri Ella Kituselle syksyllä 1940 ilmoittaen komennuksensa yhä jatkuvan374. Professori Vartiovaara antoi Kituselle kirjeessään erinäisiä toimenpidesuosituksia ja ohjeita sekä lähetti rouva maisterin välitettäviksi terveiset tämän puolisolle, professori Kituselle sekä ”ystäville Biokemiallisessa laitoksessa". Johtaja Aino Voipio Järvenpään kotitalousopettajaopistolta onnitteli "rakasta Ellaa" Suomen Kulttuurirahaston apurahan saamisen johdosta:
Yhdyn kaikkiin niihin, jotka sydämestään iloitsevat siitä, että Sinä olet saanut suuren apurahan
tärkeätä tutkimustyötä varten. Muistatko, kun kerroit minulle unesi, että Sinut oli pantu vankeuteen, kunnes kirjoittaisit tohtorinväitöskirjan. Nythän se unesi on toteutunut, olet saanut
vapauden käyttää voimasi työhön, jolla voit antaa suuren palveluksen isänmaallesi tänä vaikeana aikana ja samalla viedä tieteellistä tutkimusta eteenpäin. Ja senhän me tiedämme, että
Sinun säilöönpanotutkimuksesi ei etupäässä tarkoita rikkaitten rexauksia vaan nimenomaan
köyhän maamme köyhän kansan ja suurten joukkojen parasta.375
Kotitalousopetuslehdessä kerrottiin vuonna 1941 lehtori Ella Kituselle myönnetystä apurahasta,
jonka turvin tämä ryhtyisi suorittamaan laajaa vertailevaa säilöntätutkimusta. Pari vuotta myöhemmin Huhtamäki-yhtymän henkilökuntalehdessä nimeltä Yhtymän Rumpu muisteltiin tuntematonta
lahjoittajaa, joka syksyllä 1940 antoi miljoona markkaa ravintotutkimuksiin käytettäväksi. Lehden
mukaan stipendinsaajien tutkimusaiheet osoittivat, että tarkoitus toteutui: kansanravitsemus ja aliravitsemusilmiöt (Osmo Turpeinen), teurastuksen sivutuotteet (Lauri Paloheimo), munan vitamiinit ja
ruokinnan vaikutus (Paavo Suomalainen), säilöntämenetelmät (Ella Kitunen).376
373
Puhelinhaastattelut: professori Matti Heikonen 10.7.2003 ja 28.7.2003; professori Matti Kreula 18.2.2006. – Professori Heikonen arveli professori Kreulan tietävän Kitusen tutkimuksen. Kreula mainitaan Kitusen tutkimusselosteessa.
Professori Kreula, joka muisti Ella Kitusen työskennelleen neljännessä kerroksessa tutkimuksensa parissa ja tehneen Cvitamiinimäärityksiä, kertoi Kitusen saaneen yllättäviä tuloksia kasvisten, erityisesti porkkanoiden, kohdalla: niiden Cvitamiinipitoisuus oli odottamattoman korkea käsiteltynä. Tutkimuslaitoksen johtaja Virtasen suhtautumista maisteri
Kitusen tutkimukseen professori Kreula ei enemmälti kommentoinut. Hän kuittasi asian lyhyesti toteamalla Kitusen
”jotenkin vain kadonneen” (Biokemialliselta tutkimuslaitokselta).
374
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / Saapuneet kirjeet / professori Unto Vartiovaaran kenttäpostikirje filosofian maisteri Ella Kituselle Itä-Karjalasta 17.9.1940. Kirjeen osoite: Valion laboratorio
Kalevankatu 56 B.
375
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / Saapuneet kirjeet /Järvenpään kotitalousopettajaopiston johtaja Aino Voipio 29.11.1940.
376
Anon. 1941c (otsikolla ”Kotitaloutta koskevia tiedotuksia”), s. 37; Vesa 1943, s. 8.
146
Maisteri Ella Kitunen oli jäsen kansanhuoltoministeriön asettamassa toimikunnassa377, jonka tehtäviin kuului muun muassa ruoka-aineiden laatua, standardisoimista ja säännöstelyä koskevien kysymysten selvittely. Toimikunnan jäsenet Ella Kitunen ja lehtori Saara Hyrkäs Järvenpään kotitalousopettajaopistolta valittiin tutkimaan marjojen konservointitapoja ministeriön toimitettavaa lausuntoa varten. Kansanhuoltoministeriöstä ilmoitettiin Kituselle maaliskuussa 1941, että konservointiaineissa oli paljon humpuukia ja tilanteen selvittäminen oli tarpeellista378.379
Suomen Kulttuurirahaston stipendi oli tarkoitettu käytettäväksi tutkimusapulaisen eli assistentin
palkkaamiseen ja maisteri Kitunen ottikin helmikuun alusta 1941 assistentin avukseen työn käytännöllistä puolta suorittamaan. Tammikuussa 1941 Kitunen oli tutustunut kirjallisuuteen ja laatinut
työsuunnitelman. Hän oli myös koettanut ottaa selvää, oliko mahdollista koota tutkimusaineistoa
siihen aikaan vuodesta. Kesä 1941, jolloin suurin osa säilöntäkokeista pantiin alulle, oli kotimaisten
marjojen saantiin nähden vaikea johtuen uuden sodan alkamisesta. Eräiden marjalajikkeiden sato oli
huono mutta poimijain puute oli suurin vaikeus. Ihmiset olivat joutuneet toisiin tehtäviin.
Kokeiden yhtenäisyyden kannalta olisi ollut edullista saada marjat käsiteltäviksi nopeasti suurissa
erissä suoraan kasvupaikalta mutta tämä onnistui vain harvoin, vaikka tutkija Kitunen ja assistenttina toimiva neiti Tilda Sirkka koettivat tehdä tilauksia ja hakumatkoja. Suuret koulut kuten Järvenpään kotitalousopettajaopisto, joiden puutarhoista oli luvattu apua, olivat sotasairaaloina täyttyen
säilöntäajan alkaessa heinä-elokuussa haavoittuneista ja muista potilaista, jotka tarvitsivat ja toivoivat marjoja. Tutkimusolosuhteet Biokemiallisella tutkimuslaitoksella olivat kuitenkin hyvät:
Työskentelypaikaksi saimme melkein omaan käyttöömme suurehkon kulmalaboratorion rakennuksen neljännessä kerroksessa, missä lähimpänä ohjaajanamme ja avuliaana, ystävällisenä auttajanamme toimi laitoksen assistentti tohtori Karlström. Tällä osastolla oli myös määräyslaite, joten happamuusmääräykset saimme mukavasti samalla tehdyksi. Viereinen huone oli
punnitushuone ja siellä oli Texmostaatti ja vähän kauempana samalla puolella rikkivetyhuone,
mitä C-vitamiinimääräyksissämme tarvitsimme. Vastapäätä käytävän toisella puolella oli insinööri Vaskion alueella sentrifuugi käytettävissämme samoin kuin korkea vaaka. Tässä kerroksessa olivat sekä aine- että tavaravarastot. Liikkuma-alaamme kuului vielä osa jääkaapista neljännen kerroksen eteisessä, sekä kaksi kellaria alhaalla, missä säilytimme tuotteitamme eri
377
Filosofian maisteri Kerttu Sihvonen oli vuodesta 1940 lähtien toiminut kotitalouden edustajana kansanhuoltoministeriössä. Maisteri Sihvonen oli luennoinut ravintofysiologiaa Helsingin kotitalousopettajaopistossa 13 vuoden ajan, joten
hän oli maisteri Kitusen opettajakollegoita. Kotitalousopetus-lehden mukaan Sihvonen oli suomentanut tanskankielestä
Kööpenhaminan yliopiston biokemian professori Egen Ravinto-opin ja Ravinto-opin alkeet sekä kirjoittanut samalta
alalta ammatti- ja aikakauslehtiin. [Lähde: Anon. 1943c (otsikolla ”Kotitalousväkeä”), s. 53].
378
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / Saapuneet kirjeet / kansanhuoltoministeriön
kirje 23625 / 15.3.1941.
379
Anon. 1941b (otsikolla ”Komitea ruokataloutta käsittelemään”), s. 38.
147
lämpötiloissa. Huoneenlämmössä pidettävät olivat laboratorion kaapissa ja vain eräässä erikoiskokeessa käytimme vaakahuonetermostaattia.380
Tutkimusmateriaalin säilytystiloina toimivat Biokemiallisen tutkimuslaitoksen tilojen ohella eräiden
kaupunki- ja maaseutukotien kellarit ja Järvenpään kotitalousopettajaopiston kellarit. Työpaikkojen
sijainti etäällä toisistaan oli hankala seikka sotavuosina, sillä junankulku oli epävarmaa ja autoliikenne vähäistä. Vaikka tutkimuskausi Biokemiallisella tutkimuslaitoksella kesäkuun alussa 1942
loppui, maisteri Kitunen jatkoi vielä kokeitaan apulaisenaan agronomiylioppilas Tyyne Norokorpi.
Tutkimussarjan loppuaikana maisteri Kitunen järjesti kokeet yliopiston maanviljelystaloudelliselta
laitokselta käsin mutta varsinaisina tutkimuspaikkoina olivat eri puolilla kaupunkia ja maaseutua
sijainneet kellarit. Tutkimusta tehtiin muun muassa Meteorologisella keskuslaitoksella, Metsätieteellisellä laitoksella ja Järvenpään kotitalousopettajaopistolla.
Tutkimustyön tuloksena syntyi runsaasti lehtiartikkeleita ja esitelmiä. Maisteri Kitunen saattoi
tutkimusselosteessaan luetella yhteensä 24 kirjoitelmaa ja esitelmää, joukossa radioesitelmiä. Esimerkiksi 15.4.1941 pidetyssä radioesitelmässä maisteri Kitunen puhui aiheesta ”Mitä perheenemäntien on nyt tiedettävä säilöönpanon perusteista”. Tutkimusselosteessaan Kitunen ilmoitti pitäneensä
kansan valistamista kaikkein tärkeimpänä asiana poikkeuksellisen ajan takia. Tutkimustulokset olivat hätkähdyttäviä mutta niiden esittämistä tieteellisissä julkaisuissa Kitunen piti siis toissijaisena.
Juuri hälyttävät havainnot olivat saaneet maisteri Ella Kitusen nopeasti raportoimaan tutkimustulokset suoraan yleisölle. Kitunen halusi varoittaa ruoka-aineita säilöön laittavia perheenemäntiä.
Hän oli tutkinut marjojen, hedelmien ja muutamien vihannesten, esimerkiksi raparperin, säilyvyyttä
eri lämpötiloissa. Tavoitteena oli ollut saada kokeiltaviksi kaikki Suomessa tavallisesti säilötyt kotimaiset marjat ja hedelmät mutta tämä tavoite ei aivan toteutunut. Erikoiskoesarjoissa tutkimuskohteina olivat eräiden tuontihedelmien ohella jopa havuneulaset. Koenumeroiden lukumäärä nousi
kuuden sadan tienoille. Useista laaduista tehtiin C-vitamiinimäärityksiä pitkin matkaa, toisista harvemmin, jopa 9–10 kuukauden välein. Tehtiin myös muita määrityksiä ja muistiinpanoja. Kitunen
kokeili tuotteiden säilyvyyttä eri lämpötiloissa mutta tutkimusten läpikäyvänä piirteenä oli eri säilytysaineiden käyttäminen. Ella Kitunen kertoo kokeistaan:
Kokeiltavana oli erikoisesti AIV säilytysaine, A+B aine kokonaisuudessaan sekä sen osat sinappiöljy (A) eri suhteessa ja natriumbisulfiitti (B) myös eri suhteissa. Muista säilytysaineista
kokeilimme atamonilla ja bensvehappoisella natriumilla sekä pinta-aineena myös vapaalla
380
Elina (o.s. Kitunen) ja Samuel Lehtosen kotiarkisto / Suomen Kulttuurirahastolle osoitetun päiväämättömän tutkimusselosteen kopio.
148
bensvehapolla. Sokerilla voimme kokeilla rajoitetusti. Sokerihilloja oli etupäässä mansikasta
ja vadelmasta. Vertailtavinamme olivat pullossa (vastaten umpiossa) 750 kuumennetut marjasoseet, kuumiin pulloihin kuumana suljetut, kattilassa (1000) keitetyt (15 min) marjasoseet.
Näitä kokeilimme mustalla viinimarjalla. Lisäksi oli jonkin verran erilaisia mehuja mm. nk.
Valmarin menetelmää käyttäen, käyttämällä, keittämällä ja höyryttämällä, sekä joku marmeladi ja hyytelönäyte. Erikoiskysymyksistä edellisten lisäksi mainittakoon seuraavat orientoivat
erikokeet: 1. peittokokeet (erilaisia peittämis- ja sulkemismenetelmiä käyttäen) 3 kertaa, 2.
marjojen seisottamisen vaikutus ennen säilytystä, 3. kuumentamisen vaikutus (eri tapauksissa), 4. työn keskeytyksen vaikutus, 5. myllyllä jauhaminen ja raastaminen, 6. liottaminen (havuneulasilla), 7. suodattamisen vaikutus, 8. C-vitamiinin jakautuminen kuoriosiin, maltoon ja
mehuun, 9. täysi tai vajaa pullo, 10. hiilihappojään vaikutus, 11. purkkien välillä avaamisen
merkitys, 12. pinnan suojaaminen homeelta, 13. astian muodon ja suuruuden vaikutus.381
Artikkeleissaan ja esitelmissään tutkija Ella Kitunen varoitti kemiallisten säilytysaineiden käytöstä,
vaikka niitä sotavuosina kansalle suositeltiin. Hän oli havainnut kemiallisten säilytysaineiden pienentävän säilykkeen vitamiinipitoisuutta eli ne reagoivat C-vitamiinin kanssa. Kitunen tuli siihen
johtopäätökseen, että niin kutsuttujen kemiallisten säilytysaineiden sekoittamista itse säilykkeeseen
oli mahdollisuuksien mukaan rajoitettava tai vältettävä ja säilönnässä oli entistä enemmän turvauduttava fysikaalisiin keinoihin kuumakäsittelyn ja kylmän apuna. Kylmiä säilytyspaikkoja ja mahdollisesti myös jäädytyslaitteita oli lisättävä. Vanhalla sokerisäilönnällä oli myös omat etunsa. Monimutkaisesti käsitellyt hyytelöt, marmeladit ja mehut olivat yleensä menettäneet ravintoarvoaan.382
Säilönnän myöhempi kehitys puhuu sekä Kitusen tutkimustulosten puolesta että niitä vastaan.
Pakastamisen saavuttama suosio lisäaineettomana säilöntämuotona puhuu Kitusen puolesta. Vastaan puhuu lisäaineiden runsas käyttö elintarviketeollisuudessa. Maisteri Kitunen, joka julkitoi tutkimustuloksiaan radiossa ja lehtien palstoilla kansan käyttötiedoksi, näyttää pitäneen tutkimustuloksiaan oikeansuuntaisina ja itse asiassa hän vahvisti ulkomailla saatuja tuloksia. Kitusen vuosina
1941–1942 Biokemiallisella tutkimuslaitoksella kulttuurirahaston turvin suorittamista kokeista ne,
jotka koskivat säilytysaineiden vaikutusta marjoja ja hedelmiä säilöttäessä, olivat olleet yhtäpitäviä
Kööpenhaminassa valtion vitamiinilaboratoriossa suoritettujen säilytyskokeiden kanssa. Tanskassa
oli havaittu, että kemiallisesti konservoidut hedelmät olivat puolessa vuodessa menettäneet käytännöllisesti katsoen kaiken C-vitamiinin. Sokerin käyttö suojasi jonkin verran vitamiinihäviöltä.383
381
Elina (o.s. Kitunen) ja Samuel Lehtosen kotiarkisto / Suomen Kulttuurirahastolle osoitetun päiväämättömän tutkimusselosteen kopio.
382
Ibid.
383
Kitunen 1948, s. 44 ja 46. Artikkelin lähteinä ovat olleet Kitusen omat tutkimukset: Undersökningar om konserveringsmedel. Skolkökslörarinnornas tidning, 3–4/1947, Uppsala; Sokeri suojaa C-vitamiinia, Kotiliesi 11–12/1947; Kitunen ja Norokorpi: Kellarien lämpötilan ja kosteuden vaikutus tuotteiden säilyväisyyteen, Koetoiminta ja käytäntö,
5/1944 ja tanskalainen lähde: Statens Vitaminlaboratorium och Husholdningslaboratoriets Forsøgsafdelning. En
undersøgelse over C-vitaminets bevarelse vid husholdningsmæssig Konservering av Frugt, 1941, København.
149
Runsas kymmenen vuotta ehti kulua maisteri Kitusen säilöntätutkimuksista ennen kuin professori
Virtanen ilmaisi omat epäilynsä kemiallisten lisäaineiden käyttöä kohtaan ruoanvalmistuksessa:
Teollistuminen on aiheuttanut uusia ennen miltei tuntemattomia ravitsemuspulmia. Elintarvikkeiden teollisen käsittelyn yhteydessä on niihin ryhdytty lisäämään mitä erilaisimpia kemikalioita tuotteiden värin, konsistenssin ja aromin parantamiseksi, säilyvyyden lisäämiseksi jne.
Yhdysvallat on tällä alalla ollut johtava maa ja ilmeisesti juuri sen takia nousi muutama vuosi
takaperin sen kongressissa ankara kysymys kemikalioiden lisäämisestä ruoka-aineisiin. Asiaa
tutkimaan asetettu komitea totesi mietinnössään, että yli 700 erilaista kemiallista yhdistystä,
näistä noin puolet rakenteeltaan usein monimutkaisia orgaanisia väriaineita, lisätään nykyään
ruoka-aineisiin tai käytetään niitä valmistettaessa. Kun on mahdotonta riittävällä perusteellisuudella ja riittävän pitkän ajan kuluessa tutkia näin monien ja yhä lisääntyvien aineiden vaikutusta elimistöön, olisi välttämätöntä ainakin supistaa sallittujen lisäaineiden ja varsinkin väriaineiden määrä mahdollisimman vähäiseksi.384
Tampereen Marja Oy haki elokuussa 1956 kauppa- ja teollisuusministeriön elintarvikeosastolta
lupaa saada käyttää etyylisinappiöljyä marjasäilöntäaineena tuotannossaan. Kauppa- ja teollisuusministeriössä anomus hylättiin ja hylkäämispäätöstä perusteltiin seuraavasti:
Etylisinappiöljy on koostumuksensa perusteella pidettävä elintarvikkeisiin vähemmän soveltuvana ja voi aiheuttaa valmisteessa vierasta makua ja hajua. Kauppa- ja teollisuusministeriön
29.5.1953 (A 231/1953) antamaan päätökseen elintarvikkeiden säilöntäaineista ja eräistä lisäaineista liittyvä luettelo sisältää useita sellaisia käytettäväksi sallittuja säilöntäaineita, joilla
etyl-sinappiöljy voidaan korvata. Ministeriö katsoo, ettei ole perusteltua syytä ko. aineen ottamiseen edellä mainittuun luetteloon eikä sen vuoksi myöskään voi myöntää yhtiöllenne oikeutta käyttää sitä valmistuksiin.385
Yritys uudisti hakemuksensa toukokuussa 1957 ja oheisti siihen filosofian tohtori, dosentti Henning
Karströmin ja maisteri Ella Kitusen anomusta puoltavat lausunnot. – Jälkimmäisen kääntymys sinappiöljyn kannattajaksi tuntuu kummalliselta, kun muistaa hänen säilöntätutkimussarjansa tulokset. Asia tulee kuitenkin käsitettävämmäksi, jos yhdistelee edellisissä kappaleissa kerrottuja tietoja.
Professori A. I. Virtasen entinen suhtautumistapa elintarvikekemikaaleihin oli muuttunut jyrkästi ja
entiset alaiset Kitunen ja Karlström muuttivat omat vanhat näkemyksensä vastaavasti. Professori A.
I. Virtanen oli erittäin vahvan johtajan maineessa. Hänen käskyjään oli noudatettava Biokemiallisella tutkimuslaitoksella, jos mieli menestyä. Maisteri Ella Kitusen väitöstutkimus ei ollut menestynyt.
Hän oli rohjennut arvostella sinappiöljymenetelmän säilöntämenetelmänä kelvottomaksi ja hän oli –
ehkäpä omalla päätöksellään – julkistanut tutkimuslöytönsä radion välityksellä ja lehtiartikkeleissa.
384
Virtanen 1955, s. 38. Korostus ei ole alkuperäinen. – Sinappiöljysäilönnän kehittelijän ajatukset olivat muuttuneet
entiseen verrattuna päinvastaisiksi mutta omista tieteellisistä umpikujista, joihin oli mahdollisesti joutunut ja jotka olivat ehkä ajattelutavan muutoksen takana, Virtanen ei artikkelissaan kerro.
385
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / viralliset kirjeet / Tampereen Marja Oy:ltä
saapunut, 7.5.1957 päivätty kirje.
150
Maisteri Ella Kitusen tutkimustyö oli päättynyt Biokemiallisella tutkimuslaitoksella. Tutkimusprosessi oli ilmeisesti vielä jotenkin kesken ja Kitunen jatkoi tutkimuksiaan edelleen mutta professori A. I. Virtanen ei ehkä enää toiminut työn ohjaajana. Maisteri Kitunen oli havainnut professori
Virtasen tutkijakyvyn ainakin yhden tutkimuksen puitteissa kyseenalaiseksi ja vastavuoroisesti tapahtui, että professori Virtanen luopui maisteri Kitusen tutkimuksen ohjaamisesta. Hän asiallisesti
ottaen hylkäsi maisteri Ella Kitusen tutkimuksen. Maisteri Kitusen tutkimustulokset olivat kuitenkin
olleet ansiokkaat sekä tieteen että käytännön kannalta.
Jos professori Virtanen – kemistinä ehdoton auktoriteetti – arvioi tekeillä olevan tutkimuksen
epäonnistuneeksi tai virheelliseksi eli jos hän käytännössä hylkäsi työn, oli tutkijan varmaan vaikea
saada ketään toista vastaavassa virka-asemassa olevaa uudeksi ohjaajaksi samalle työlle. Maisteri
Kitunen puuhasi kyllä edelleen tutkimustensa parissa mutta varmaa ei ole, oliko hänellä työlleen
ohjaaja. Sitten tuli perhesuru vanhimman pojan kuollessa rintamalla. Ella Kitunen ei tiettävästi koskaan koonnut monia tutkimuksiaan lisensiaattityökokonaisuudeksi saati että olisi tarjonnut jatkotutkimusta tarkastettavaksi. Professori Rurik Pihkalan assistenttina hän jatkoi vuoteen 1947 saakka386.
Ainakin muutamat asiasta tienneet henkilöt kenties paheksuivat maisteri Kitusen osakseen saamaa
kohtelua Biokemiallisella tutkimuslaitoksella. Tähän viittaisi eräs jälkiepisodi: kuuluisa ”petosjuttu”, joka tapahtui Biokemiallisella tutkimuslaitoksella 1940-luvulla ja varustetaan lainausmerkeillä
seuraavana esitettävän, uuden tulkintayrityksen takia.
”Laine-skandaali” – Ella Kitusen väitöstutkimuksen ohjauksen mahdollinen jälkinäytös
Professori A. I. Virtasen johtamassa Biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa tapahtui vuonna 1945
skandaali, jossa väärinteosta syytettynä oli professori Virtasen assistentti, filosofian tohtori Tauno
Laine387. Jos otetaan huomioon mainitussa tutkimuslaitoksessa työskennelleen maisteri Ella Kitusen
paljon työtä ja vaivaa tekijälleen aiheuttaneen väitöstutkimus ja sen epäonnistuminen siinä mielessä,
ettei se koskaan valmistunut tarkastettavaksi, saadaan ”Laine-skandaaliin” uusi näkökulma.
Marraskuun puolivälissä 1945 oli julkistettu Nobelin kemian palkinnon myöntäminen professori
Artturi Ilmari Virtaselle ja 4.12.1945 tämä lähti Tukholmaan noutamaan palkintoaan. Nobelpalkinnon saajan velvollisuuksiin kuului pitää esitelmä tutkimuksistaan. Palkinnot jaettiin
386
M-m td 25.9.1947-2 §; 16.10.1947-7 §. Filosofian maisteri Ella Kitunen sai omasta pyynnöstään vapautuksen maatalouspolitiikan vt. professorin avustamistehtävästä 30.9.1947 ja hän oli assistentin toimesta erotessaan 57-vuotias.
387
Heikonen 1993, s. 79–80.
151
10.12.1945 ja professori Virtasen juhlaesitelmän aiheena 12.12.1945 oli ”Biologinen typensidonta
ja rehunsäilöntä maataloudessa ja niiden merkitys ihmisen ravitsemukselle”. Esitelmä oli yhteenveto professori Virtasen siihenastisesta elämäntyöstä käsitellen typen kemiallista sidontaa, rehunsäilömistä, AIV-rehulla tuotetun maidon vitamiineja ja happaman voin säilyttämistä. Esitelmän typensidontaosuus perustui sille uudelle tiedolle, jota ylioppilas Niinivaaran opinnäytetyön menossa oleva koesarja olisi tarjonnut. Kun professori Virtanen lähti Helsingistä, eräät esitelmäaiheen kannalta
ratkaisevan tärkeät tutkimukset jäivät kesken ja uusi koesarja juurinystyröiden typensidontakokeista
oli alkamassa juuri 4.12.1945. Sovittiin, että Niinivaara ilmoittaisi tulokset puhelimella Tukholmaan. Suunnitelma muuttui kuitenkin odottamattomasti, kun Niinivaara sairastui angiinaan ja poistui tutkimuslaitokselta kesken tutkimusten. Professori Virtasen ystävällinen assistentti Tauno Laine
lupautui suorittamaan tarvittavat määritykset ja ilmoittamaan tulokset esimiehelle Tukholmaan.388
Pian kävi ilmi, ettei assistentti Tauno Laine ei ollut suorittanut tarvittavia kokeita, vaikka sanoi ne
tehneensä ja vaikka ilmoitti kokeiden tulokset Tukholmaan. Professori Virtasen palattua 22.12.1945
Tukholmasta laboratorioonsa Kalevankadulle, tapahtumia selviteltiin ja petolliseksi leimattu assistentti Laine joutui eroamaan uudesta dosentin toimestaan 9.12.1946. Filosofian tohtori Tauno A.
Laine oli nimitetty biokemian dosentiksi Helsingin yliopistoon 4.6.1945389.
Ylioppilas Niinivaaran tehtävänä oli ollut todentaa professori Virtasen teoria oksaalihapon merkityksestä typen sitoutumisprosessissa. Tästä teoriasta oltiin maailmalla eri mieltä ja Niinivaaran tutkimukset eivät olleet vahvistaneet Virtasen teoriaa. Nyt dosentti Laine oli ilmoittanut Tukholmaan
professori Virtaselle sellaiset tulokset, joita tiesi professorin odottavan – suotuisat tulokset mutta
mistä hän hankki tulokset, kun kukaan ei ollut havainnut hänen edes käyneen tutkimuslaitoksella
kokeita tekemässä! Dosentti Laineen tekemisiä oli tarkkailtu:
Seuraavana päivänä Virtanen soitti Tukholmasta sihteerille Jääkoskelle, ja Laine tuli antamaan ”koetuloksensa”. Virtanen sai haluamansa tiedot, mutta työtovereiden valvonta oli toiminut. He tiesivät, että Laine ei ollut tehnyt tarvittavia kokeita. Työtoverit ahdistivat Laineen
nurkkaan. Hän murtui ja tunnusti. Aikaisempien vuosien hämäyksetkin alkoivat paljastua.390
Professori Virtanen oli tukenut voimakkaasti assistenttinsa Tauno Laineen uraa. He olivat julkaisseet yhdessä suuren määrän tutkimuksia ja heillä oli lisäksi tietty kohtalonyhteys, koska molemmat
388
Heikonen 1993, s. 147, 150, 153, 156 ja 159.
Heikonen 1993, s. 153 ja 160–161. Professori A. I. Virtasen lausunnolla oli ratkaiseva merkitys esimerkiksi sille, että
filosofian tohtori Tauno A. Laine sai hakemansa biokemian dosentuurin (Lähteet: Helsingin yliopiston matemaattisluonnontieteellisen osaston pöytäkirjat 1.2.1945-8 §; 1.3.1945-19 §; 15.3.1945).
390
Heikonen 1993, s. 153–154.
389
152
olivat rautatieläisten poikia. Mahdollisesti Laine oli ajoittain herättänyt kateutta työtovereissaan,
mutta Niinivaaran mukaan ansaa tohtori Laineelle ei viritetty391.
Filosofian tohtori Tauno Laineelle (s. 1910) ja puolisolleen Salme o.s. Walleniukselle (s. 1910),
joka myös oli työskennellyt Biokemiallisella tutkimuslaitoksella, skandaalilla oli raskaat jälkiseuraukset. Aviopari teki itsemurhan 18. maaliskuuta 1960 Helsingissä antamalla kaasun virrata huoneeseen, missä oleskelivat. Professori Niinivaaran arvion mukaan Laine ei kunnon töitä enää koskaan
saanut 1940-luvun jupakan jälkeen. Professori Miettinen arveli Tauno Laineen asuneen elämänsä
viime vuosikymmeninä Tapanilassa, jossa hänellä oli eräällä santakuopalla oma pieni laboratorio.392
Tässä käsillä olevassa tutkimuksessa ehdotetaan, että professori A. I. Virtasen oma arviointivirhe
johti tai oli syynä vanhaan häväistysjuttuun 393. Professori Virtasen virhearvio seurasi siitä, että
maisteri Kitusen tutkimustyön hylkääminen oli kuin olikin herättänyt tutkimuslaitoksella paheksunnan (oletus n:o 1). Tapaus oli ollut liian räikeä todiste professori Virtasen itsevaltaisesta, jopa tieteenteon rehellisyyttä koskevat perusvaatimukset maahan polkevasta johtamistavasta. – Tai sitten
maisteri Kitusen rohkeus oli vaikuttanut ilmapiirin muuttumiseen laitoksella. Maisteri Kitunen oli
rohjennut julkistaa professori Virtaselle kovin epäedulliset tutkimustuloksensa.
Professori Virtanen halusi pudistaa epärehellisen tieteentekijän maineen harteiltaan julkistamalla
mahdollisimman suuren ja arvovaltaisen yleisön edessä ylioppilas Niinivaaran kokeiden uusimmat
tutkimustulokset (oletus n:o 2). Yleensä Niinivaara oli kokeissaan saanut professori Virtasen teorialle epäsuotuisia tuloksia. – Tilanteen muutti Niinivaaran äkillinen sairastuminen, jota mahdollisuutta professori Virtanen ei ollut arvannut ottaa lukuun (oletus n:o 3). Tapahtui arviointivirhe mutta professori Virtasen suunnitelman sortuminen tuhosi myös dosentti Tauno Laineen uran ja elämän
sekä muutti tohtori Henning Karlströmin elämän (oletus n:o 4).
Filosofian tohtori Laineen itsemurha on mahdollisesti ollut 1940-luvulla tapahtuneen skandaalin
etäinen seuraus mutta vastaavanlainen seuraus saattoi olla myös professori Virtasen pitkäaikaisen
391
Niinivaara 1994, s. 76 ja 88–89. – Niinivaara viittaa artikkelissaan varhaisempiin lähteisiin, joissa joskus oli esitetty
Tauno Laineen sortuneen Henning Karströmin virittämään ansaan. Niinivaara ei uskonut näihin teorioihin: ”En kuitenkaan usko, että Laineelle olisi mitään ansaa viritetty. Viaton sairaslomani vain koitui hänen kohtalokseen.”
392
Puhelinhaastattelut: professori Fritz P. Niinivaara 13.10.2003 ja professori Jorma K. Miettinen 27.7.2006.
393
Lihateknologian professori emeritus F. P. Niinivaara ei tosin pitänyt vanhan skandaalin uutta arviointia tarpeellisena:
”Ns. Laineen skandaali on mielestäni täysin selvitetty, eikä se tarvitse uusia selvityksiä. Se ei ole missään tekemisissä
maisteri Ella Kitusen epäonnistuneen väitöskirjan kanssa eikä myöskään Kodin taloustieteen professorin viran perustamisen kanssa.” (Lähde: Hämeenlinnassa 28.7.2008 allekirjoitettu 1,5 sivua käsittävä lausunto asiasta.).
153
työtoverin tohtori Henning Karströmin lähtö Biokemialliselta tutkimuslaitokselta. Lähtö oli vapaaehtoinen. Juuri tohtori Karlström oli todistanut Laine-jupakassa, sillä vain hän liikuskeli viikonloppuisin tutkimuslaitoksella. Adventistina tohtori Karlström tapasi viettää pyhäpäivää perjantaisin394.
Tohtori Karström koki uskonnollisen herätyksen 1930-luvulla mutta teki uskoon tulonsa jälkeen
tiedettä Virtasen kanssa vielä 12 vuotta, eroten professori Virtasen alaisuudesta vuonna 1946395.
Tohtori Karlström oli hienostunut ja hienotunteinen henkilö – Hakalan mukaan täysi vastakohta
professori Virtaselle396. Saman asian ilmaisee Fritz P. Niinivaara hieman toisin sanoin:
Karström oli hieno herra sanan parhaassa merkityksessä, kultivoitu persoona, suomenruotsalainen herrasmies ja tietorikas tiedemies. Hän oli myös lempeä ja hyväsydäminen ihminen, joka suhtautui lämpimästi nuoriin opiskelijoihin. Urallaan hän oli osoittanut, että entsyymit saattavat olla joko konstitutiivisia tai induktiivisia. Havainto on perustava sekä biokemiassa että
mikrobiologiassa. Virtanen arvosti Karströmiä ja luulen, että heidän suhteensa oli hyvä. Sitä
hiersi vain Karströmin uskontoon perustuva käyttäytyminen, joka suuresti ärsytti Virtasta.397
Kemisti Henning Karström kannatti luonnonmukaista elämänmenoa ja ilmaisi tämän kantansa selvin sanoin 90-vuotisjuhlahaastattelussa:
Luontoa ja ihmistä uhkaavat monet saasteet. Lannoite- ja lääketeollisuus ja ihmisten väärät
elintavat ovat suuri vaara. Kasvit tarvitsevat pariakymmentä kivennäisainetta. Yksipuolinen ja
keinotekoinen typpisuuntaus on lyhyellä aikavälillä lisännyt kasvua. Pitkällä aikavälillä kasvit
ja koko ravintoketju kärsivät ja joudutaan aina uusien "maanparannusaineiden" noidankehään.
Teollisuus kantaa täyden vastuun luonnon nykyisistä häiriöistä. Autojen ja teollisuuden päästöt, kasvihuoneilmiö, happosateet, keinolannoitus, metsä- ja järvikuolemat, kaupunkien hiekkapöly, pölykeuhkot. Nykyisen menon aiheuttamat seuraukset näkyvät jo erityisen selvästi
monissa suurkaupungeissa sairastavuutena ja eliniän alenemisena, suurina inhimillisinä kärsimyksinä ja taloudellisina menetyksinä.398
Tohtori Karströmilla oli arvostettu asema Biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa. Lappalainen kertoo, että tutkimuslaitoksen johtaja, professori Virtanen tunnusti tiedemies Karströmin ansiot:
Aika, jolloin luotiin mm. AIV-menetelmä – – on ollut kiihkeän toiminnan täyttämä ja samalla
biokemian syntyaikaa maassamme. Tohtori Karströmin panos tapahtuneeseen kehitykseen on
suuri ja korkeaksi arvioitava. Biokemian monilla aloilla hän on kyntänyt pysyviä jälkiä ja
konstitutiiviset ja adaptiiviset entsyymit tulevat aina liittymään hänen nimeensä.399
394
Niinivaara 1994, s. 89.
Heikonen 1993, s. 164. – Sivulla 164 on valokuva Henning Karströmin läksiäisistä. Kuvassa ovat henkilöt: Henning
Karström, Artturi I. Virtanen, Paavo E. Simola, Synnove Saubert von Hausen.
396
Hakala 1994, s. 68.
397
Niinivaara 1994, s. 82.
398
Lappalainen 1989, 20.
399
Lappalainen 1989, s. 20.
395
154
On tunnettua, että tohtori A. I. Virtanen loi apulaisensa tohtori Karströmin kanssa suuria keksintöjä
1920-luvulla ja sai niiden perusteella 1940-luvulla kemian Nobel-palkinnon. Työtoveruus jatkui
1940-luvulle saakka mutta miten ollakaan, assistentti Karströmin jätettyä Biokemiallisen laitoksen,
jätti myös uutta luova tieteellinen kekseliäisyys professori Virtasen. Uusia läpimurtoja ei oikeastaan
enää tullut. Tutkimuksia oli kyllä vireillä ja professori Virtanen oli rahoittajien suosiossa mutta
ikääntyvän professori Virtasen tutkimusprojekteista ei aina sukeutunut menestystä.
Lypsylehmien urearuokintaa tutkittiin 1960-luvulla. Karjan menestyksekäs ruokinta ureapohjaisella ravinnolla olisi merkinnyt teknokemian voittoa luonnosta, sillä siten olisi irtauduttu riippuvuudesta lehtivihreään. Professori Virtanen ounasteli urearuokinnan ratkaisevan maailman nälkäongelmat400 mutta toisin kävi. Ureaprojektiin lokakuussa 1964 mukaan tullut tutkija Mäkinen kertoo tavanomaisen lehmänelämän mullistaneista koemenettelyistä professori Virtasen omistamalla Joensuun maatilalla Sipoossa:
Navetta oli kuin laboratorio, vailla tyypillistä navetanhajua. Lehmien lanta oli kuin tehosekoittimella jauhettua vaaleanruskeaa märkää aaltopahvia: lehmäthän söivät mm. puhdasta vitivalkoista Whatman 1 suodatinpaperia, ja märehtimisen aikaansaamiseksi niille annettiin läpinäkyviä pieniä muovirakeita. Varsinainen näky oli se, kun lehmiä ulos laskettaessa karjakot
ensin kävivät aitauksesta nyppimässä joka ikisen vihreän ruohonkorren, jottei lehmien ruokavalioon tulisi virhettä. Sain ensimmäisenä Suomessa Virtasen maatilalle ”fistulalehmän”. Porvoon eläinlääkäri Gösta Broberg operoi lehmän kylkeen noin 20 senttimetrin läpimittaisen
pyöreän luukun, joka voitiin avata ja sulkea. Pötsinäytteen ottaminen siis helpottui, sillä tavallisesti se otettiin letkulla samaan tapaan kuin ihmisiltä otetaan näyte mahalaukun sisällöstä.401
Professori Virtasen kuoltua 11.11.1973, kiinnostus ureaa kohtaan hävisi.402
Joskus professori A. I. Virtanen innostui vuosikymmeniä vanhoista ideoista. Englannin kielen
opiskelun välttämättömyyden hän julkitoi vuonna 1949 virittäessään kongressimatkalta palaamisen
yhteydessä keskustelun koulujen kieltenopetuksesta. Professori Virtanen vaati pikaista muutosta:
englanti oli saatava pakolliseksi kouluihin. Asian johdosta julkaistiin 24.9.1949 lehtiartikkeli, jossa
todettiin oppikoulujen vaativan pikaista uudistusta. – Vertailun vuoksi: esimerkiksi Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa englannin kielen opetustarve oli osattu ennakoida jo 1930-luvulla ja 1937 Helsingin yliopiston konsistorille oli syksyllä 1937 annettu lausunto
siitä, millä tavoin yliopisto voisi edistää suurten sivistyskielten – englanti ja ranska – taidon kohot-
400
Rahikainen, E. A. 1966, s. 29.
Mäkinen 1994, s. 185.
402
Heikonen 1993, s. 282 ja 284.
401
155
tamista Suomessa. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan lausunto laadittiin metsäpolitiikan professori Eino Saaren valmistelun pohjalta.403
1950-luvun alussa professori Virtasen idea koululaisten voileipäateriasta esiteltiin päivälehdissä.
Idea oli kuitenkin vanha. Oslolainen koululääkäri, professori Schiötz oli kehitellyt vuonna 1926
idean voileipäaamiaisesta eli niin sanotusta Oslon aamiaisesta. Kuiva voileipäaamiainen oli havaittu
erittäin ravitsevaksi verrattuna keittoateriaan.404
Biologisessa tutkimuslaitoksessa tohtori Karström vastasi opiskelijoiden harjoitustöiden sujumisesta mutta tässä kuten kaikissa muissakin asioissa hän jätti päätäntävallan laitoksen johtajalle, professori Virtaselle. Maire Hakala pani merkille Karströmin nöyryyden suhteessa esimieheensä. Kevättalvella 1944 Helsinkiä pommitettiin kiivaasti muutaman viikon välein kolme kertaa. Hälytys
7.2.1944 tuli keskellä yötä. Ihmiset pakenivat yöasuissa pommisuojiin. Palopommi osui Hakalan
kotitaloon ja se paloi maan tasalle. Kirjat ja muistiinpanot tuhoutuivat ja Hakala pelkäsi joutuvansa
tekemään harjoitustyöt Biokemiallisen laitoksen laboratorioon uudelleen:
Tulin sydän syrjällä laboratorioon huolissani myös siitä, että yöpaitani saattoi roikkua takin alta. Selitin tilanteen tohtori Karströmille. Hän sanoi minulle hyvin vakavana olevan paljon
mahdollista, että joudun aloittamaan alusta, koska muistiinpanot olivat tuhoutuneet. Mutta hän
sanoi ensin keskustelevansa asiasta professori Virtasen kanssa. En ollut uskoa korviani, mutta
tapaus oli tyypillinen esimerkki tohtori Karströmin asemasta. Hän ei katsonut voivansa päättää
itse edes opiskelijoiden harjoitustöistä.405
Jos Henning Karström jätti ratkaisuvallan pikkuasiassakin esimiehelleen, professori Virtaselle, hän
sangen mahdollisesti oli menetellyt samoin myös suuremmissa asioissa. 1920-luvulla työpari A. I.
Virtasen ja H. Karström tekivät suuria keksintöjä. Professori Virtasen ja tohtori Karströmin välinen
suhde saattoi jo tuolloin muistuttaa professori Virtasen ja nöyrän tohtori Laineen välistä suhdetta
(oletus n:o 5). Tuntuisi epäuskottavalta, että tuolloinkaan Karström olisi ollut päättäjän ja johtajan
asemassa suhteessa Virtaseen. Tohtori Virtanen sai luultavasti yksin päättää muodosta, missä esimerkiksi säilörehukeksintö julkistettiin. – Tohtori Tauno Laine tuli ehkä silkkaa nöyryyttään ja
miellyttämishaluaan syyllistyneeksi epärehellisyyteen. Ehkä tohtori Henning Karström oli jossain
vaiheessa syyllistynyt samaan (oletus n:o 6). Jos assistentti Laineen oli erottava epärehellisyyden
vuoksi, tohtori Karströmin oli meneteltävä samoin. Tuomitsemalla assistentti Laineen nöyrän alamaisuuden, tuli professori Virtanen samalla karkottaneeksi luotaan ystävänsä Karströmin.
403
M-m td 16.9.1937-13 §; 14.10.1937-14 §; Heikonen 1993, s. 177–178.
Lappeenrannan kaupunginarkisto / Etelä-Saimaan Marttapiiriliiton arkisto / Maisteri Elli Saurion esitelmä Oslon
aamiaisesta 3.6.1934; Anon. 1953 (otskolla ”Kuivat ateriat” kokeilumielessä”– –), Helsingin Sanomat 2.12.2003, A 15.
405
Hakala 1994, 68.
404
156
Ella Kitusen odotettiin hakevan kotiteknologian professorin virkaa
Ella Kitunen tavoitteli tohtorinarvoa mutta epäonnistui. Tällä oli mahdollisesti monia ja monenlaisia seurauksia niin Ella Kituselle henkilönä kuin Helsingin yliopistolle organisaationa sekä elintarviketieteille ja tuleville kotitaloustieteille tieteenaloina. Sekä professori A. I. Virtaselle että maisteri Ella Kituselle myönnettiin maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo – ajallisesti mainitussa järjestyksessä. Helsingin yliopistoon 1940-luvulla muodostettaville kotitaloustieteille ei luotaisi Suomeen erillistä kotitalouskorkeakoulua; ne jäisivät yliopistoon. Yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan puitteissa erilliset kotitaloustieteet vähitellen kuihtuisivat mutta
elintarviketieteet lähtisivät reippaaseen kasvuun.
Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo myönnettiin maisteri Ella Kituselle
mikrobiologian professori Unto Vartiovaaran ollessa tiedekunnan dekaanina. Professori Vartiovaara
oli silloin tällöin rohjennut asettaa professori Virtasen tieteelliset löydökset vaatimattomille paikoille tieteellisten löydösten arvoasteikossa406. Vuosina 1942–1943 professori Vartiovaara kirjoitti kolmiosaisen artikkelisarjan pieneliöistä ja ruokatavaroiden säilytyksestä. Sarja oli laajuudeltaan yhteensä parikymmentä sivua, josta määrästä kemiallisia säilytysmenetelmiä oli käsitelty kolmella
sivulla. Kotitalouksissa yleisimmin käytetty kemiallinen säilöntäaine oli bentsoehappo johdannaisineen, jota eräät helpoimmin säilyvät marjat, kuten puolukat, sisälsivät muiden orgaanisten happojen
ohella. Sinappiöljy vain mainitaan:
Ristikukkaisten ja sipulikasvien sisältämillä sinappiöljyillä on etenkin homeiden kasvua estävä vaikutus. Niiden vaikealiukoisuus, haihtuvaisuus, haju ja maku haittaavat niiden tehokasta
käyttöä. Sulfiitit ja sinappiöljy eivät myöskään näytä riittävän ”tuoresäilykkeissä” suojelemaan C-vitamiinia hapettumiselta. Haihtuvaisuutensa vuoksi kohtaa niiden lisääminen kuumennuskäsittelyyn yhdistettynä jonkin verran vaikeuksia.407
Professori Vartiovaara oli ollut maisteri Kitusen työtovereita ja tämän tutkimuksen kohtalo saattoi
herättää närkästystä niin hänessä kuin muissakin maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan jäsenissä.
Maisteri Kitunen oli maanviljelystalouden laitoksen assistentteja ja hänen puolisonsa, maatalous- ja
metsätieteiden tohtori Eemeli Kitunen, oli maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dosentteja. Tiedekunta soi Ella Kituselle maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvon mutta filosofian tohtoria tästä ei koskaan tullut.
406
Tohtori Virtanen oli innostunut typensidontaa koskevista tutkimuksista mutta Vartiovaara toteaa vuonna 1934 typensidontaidean vanhaksi. (Lähde: Vartiovaara 1934, s. 98).
407
Vartiovaara 1943, s. 12.
157
Maisteri Ella Kitusen epäonnistuminen tutkijana suomalaisessa korkeakoulumiljöössä saattoi olla
sulkemassa portin tieteen maailmaan hänen opettajatovereiltaan Helsingin kotitalousopettajaopistossa408. Kynnys väitöstutkimuksiin kotitalousalalla jyrkkeni ja alkoi näyttää kiivettäväksi mahdottomalta. Filosofian maisteri Kerttu Sihvonen oli maisteri Kitusen työtovereita Helsingin kotitalousopettajaopistossa. Maisteri Sihvonen oli valmistunut kemia pääaineenaan ja työskenteli Helsingin
yliopiston fysiologian laitoksen amanuenssina vuosina 1919–1929, assistenttina 1925–1939 ja syyslukukaudesta 1930 alkaen Helsingin Kasvatusopillisessa Talouskoulussa ravinto-opin, vuodesta
1944 myös kemian tuntiopettajana. Vuodet 1943–1950 hän oli Kasvatusopillisen Talouskoulun säätiön hallituksen jäsen ja vuodet 1944–1950 hallituksen ja johtokunnan sihteeri. Vuonna 1950 hänet
valittiin oppilaitoksen rehtoriksi.409
Maisteri Kerttu Sihvonen haki Suomen Kulttuurirahaston tutkimusapurahaa. Hakemus saapui
Kulttuurirahastoon 5.4.1945. Sihvosen tutkimusaiheena oli Ruoanvalmistuksen vaikutus ruokaaineissa olevien ravintoaineiden hyväksikäyttöön” ja apuraha hänelle todennäköisesti myönnettiin410. Maisteri Sihvonen oli ilmoittanut haluavansa suorittaa työn professori E. Abramsonin laitoksessa Statens Institut för Folkhälsan Tukholmassa, koska Suomessa asiaa ei tutkittu ja seuraavina
vuosina K. Sihvosen kirjoittamat artikkelit sisälsivät ruotsalaista yhteiskuntaa koskevia tiedonsirpaleita411. Tästä päätellen hän oli oleskellut Ruotsissa apurahan saatuaan mutta ravintokemian varsinaisen professorin virkaa hän ei hakenut. Hän ei hakenut myöskään ravintokemian professorin alaisuuteen – työskentelemään ruoanvalmistuksen opettajan virassa ravintokemian laitoksella. Maisteri
Kerttu Sihvonen ei valmistunut tiettävästi koskaan tohtoriksi.
Helsingin kotitalousopettajaopiston pääsyvaatimuksena oli ylioppilastutkinto. Ne tahot, jotka Helsingin yliopistolla kannattivat elintarviketieteiden kehittämistä, kannattivat ilmeisesti myös kodin
taloustieteen opetuksen siirtämistä Helsingin kotitalousopettajaopistossa tapahtuvaksi ja opiston
muuttamista kotitalouskorkeakouluksi suunniteltiin mutta suunnitelma kaatui riittämättömän val-
408
Helsingin Kasvatusopillista Talouskoulua koskeva laki uudistettiin vuonna 1949. Uusi laki ja asetus sisälsivät nimenmuutoksen Helsingin kotitalousopettajaopistoksi. Muutos vahvistettiin 19.5.1950. Maisteri Ella Kitunen oli vuosina
1944–1949 Helsingin Kasvatusopillisen Talouskoulun ja vuodet 1949–1958 Helsingin kotitalousopettajaopiston säätiön
hallituksen jäsen sekä vuodet 1949–1958 saman opiston säätiön johtokunnan jäsen ja vuodet 1951–1953 säätiön hallituksen puheenjohtaja, 1949–1953 johtokunnan varapuheenjohtaja ja 1953–1958 johtokunnan puheenjohtaja. Helsingin
opettajakorkeakoulun rakennustoimikunnan jäsen hän oli 1953–1956. Helsingin kotitalousopettajaopiston uusi koulurakennus valmistui keväällä 1956. Maisteri Ella Kitunen oli toiminut tässä opistossa fysiikan tuntiopettajana vuosina
1949–1952. (Lähde: Sysiharju 1995, s. 151 ja 181).
409
Saloheimo 1978, s. 182–183; Sysiharju 1995, s. 181.
410
Puhelinkysely 29.8.2005: Suomen Kulttuurirahasto / psta Lispe Palotie.
411
Sihvonen, Kerttu kirjoitti seuraavat artikkelit: 1) Miten taloudellista kasvatusta Ruotsissa edistetään (Kotitalousopetus 5/1946, s. 57–59 ja 2) Kotitaloudellisen tutkimustyön tuloksista Ruotsissa (Kotitalousopetus 6/1947, s. 76–79).
158
mistelun vuoksi. Suunnitelma sortui myös siihen, että Helsingin kotitalousopettajaopiston opettajakunta koostui maistereista ja suunnitellun kotitalouskorkeakoulun korkeimmat opetusvirat olisivat
olleet vain lehtoraatteja. Kodin taloustieteen professori Elli Saurio vastusti 1950-luvulla kiivaasti
oppiaineensa siirtämistä kaavailtuun Helsingin kotitalousopettajaopistoon eli siis kaavailtuun kotitalouskorkeakouluun412
Tarkkaa dokumentoitua tietoa ei ole löytynyt siitä, miksi filosofian maisteri Ella Kitusen laajasta ja
työläästä säilöntätutkimuksesta ei kehkeytynyt yliopistollista opinnäytettä 413. Kitusen tutkimustulokset vahvistivat eräitä ulkomailla saatuja tutkimustuloksia, joten niitä olisi ehkä kannattanut testata edelleen mutta tällaiseen avoimuuteen ei Biokemiallisella tutkimuslaitoksella ylletty ja kirjallisuudesta voidaan löytää esimerkiksi Fritz P. Niinivaaran tapaus, jossa professori Virtasen näkökannan vastaista tutkimustulosta ei päästetty julkisuuteen tai professori osoitti innottomuutta omien
tutkimustulostensa testaamiseen:
Työni tarkoituksena oli ollut osoittaa oikeaksi Virtasen työhypoteesi oksaalietikkahapon merkityksestä palkokasvien ilmakehän typen sidonnassa (mutta) huolimatta viiden kuukauden aikana yötä päivää tehdyistä kokeista en pystynyt osoittamaan teoriaa oikeaksi. Kun tarkastelimme työtä, Virtanen kiinnitti huomiota noin 20 positiiviseen tulokseen. Minun oli puolestani
pakko kiinnittää hänen huomiotaan suunnilleen yhtä moneen negatiiviseen. Se ei ollut helppoa, sillä tämä oli suuri asia Virtaselle. Hän oli hyvin pettynyt. Lopulta hän totesi ominaiseen
tapaansa: ”Surkia olkoon, kyllä Te olette oikeassa.” Työni tuloksia ei koskaan julkaistu. Olin
hyvin vaikeassa tilanteessa istuessani arkana opiskelijana Suuren Maestron edessä pienen talon kokoisessa nahkanojatuolissa. En ollut pystynyt osoittamaan oikeaksi hänen oksaalihappoteoriaansa. Oksaalihappo ei ollut edistänyt typen sidontaa. Päinvastaisessa tapauksessa olisin
tehnyt maailmanhistoriaa, sillä Virtasen teorian kanssa kilpaili amerikkalaisten Wilsonin ja
Burrisin ammoniakkiteoria. 1950-luvulla amerikkalaiset pystyivät hienoine laitteineen todistamaan oman teoriansa oikeaksi, ja Virtasen oli tämä nöyrästi tunnustettava.414
Professori F. P. Niinivaara kommentoi vuonna 2008 yllä olevaa tekstikohtaa sanoen, ettei professori
Virtanen ollut estänyt Niinivaaran tutkimuksen julkaisemista. Päinvastoin. Niinivaara oli itse ollut
sitä mieltä, että hänen tutkimuksensa eivät oikeuttaneet sellaisten johtopäätösten tekemiseen, jotka
olisivat vahvistaneet professori Virtasen typensidontamekanismia.415
412
Professori Saurion mukaan korkeakoulun opettajien olisi tullut olla professoreita. Korkeakoulu ei syntynyt vielä
sillä, että oppilaat olivat ylioppilaita. (Lähde: Professori Saurion oppilaiden muistitietoa).
413
Tutkija Kituselta jäi mahdollisesti huomaamatta marjojen, esimerkiksi puolukan, omien ainesosien edullinen vaikutus tuotteiden säilyvyydelle. Ella Kitunen oli valmistunut maisteriksi ennen kuin biokemian opetus alkoi yliopistolla ja
hallitsi ensisijaisesti fysikaalisen kemian. (Lähde: Kodin teknologian professori emerita Aili Jokelaisen puhelinhaastattelu toukokuussa 2008).
414
Niinivaara 1994, s. 92.
415
Lihateknologian professori emeritus F. P. Niinivaaran tämän käsillä olevan tutkimuksen laatijalle osoittama ja Hämeenlinnassa 28.7.2008 allekirjoittama 1,5 sivua käsittävä lausunto.
159
Kitunen jäi ilman korkeinta yliopistollista oppiarvoa. Maisteri Laura Harmaja asetti Ella Kituselle
lähettämässään ja 22. kesäkuuta 1942 päivätyssä kirjeessä turhaan toivonsa Kitusen tutkimustyötä
ohjaavan professorin kunniantuntoon. Korostus kirjeen loppuosassa on alkuperäinen:
ainakin
Olen mitä suurimmalla mielenkiinnolla lukenut /(kahteen kertaan) säilöntäkirjoituksesi Kotiliedestä. Siitä on meille kaikille erinomaisen paljon hyötyä ja olen suorastaan omastakin puolestani kiitollinen siitä. On niin hyvä, että puhut siksi paljon kellaristakin, jotta joka puolelta
nyt hätyytämme ihmisiä tässä asiassa. Ja sitten ovat pullojen ja purnukoiden sulkemis- ja peittämisohjeet niin selviä ja hyödyllisiä. Moni on varmaan kiitollinen siitä, että suoraan sanot,
mihin marjoihin kannattaa parhaiten panna sokerinsa ja mihin ei, ja että neuvot eri marjoille
yleensä edullisimman säilytystavan sekä vielä lopuksi mainitset kuivaamisenkin.
Minulle on tietysti jännittää, melkeinpä järkyttää se kohta, mihin selität eri säilytysaineita ja
siis AIV:kin käyttää. Tavallinen lukija ei siinä huomaa mitään erikoista, asia käy niin selvästi
ja luontevasti. Ja kuitenkin minä luulen, ja tiedänkin, että se Sinulle on merkinnyt ankaraa periaatteellista ratkaisua, melkeinpä kuin Lutherille hänen teesinsä kirkon ovella! Sehän merkitsee meille kotitalousnaisille aivan mullistusta säilömisen alalla, kun tuomitset ne joukkoon
pantavat aineet vitamiinien tappajiksi, ja me kun juuri olimme alkaneet niihin turvautua yhä
suuremmassa määrin. Suuri kiitos Sinulle vain siitä kirjoituksesta Suomen emäntien puolesta!
Mutta kerro minulle, miten olet selvinnyt professorin kanssa asiasta. Toivoisin niin sydämestäni, että hän olisi gentlemannin tavalla vastaanottanut tieteellisen totuuden.416
"Rakkaalle Ellalle" osoitetun kirjeen monet kirjoitusvirheet kertovat Laura Harmajan kirjoittaneen
nopeasti ja kiihtyneessä mielentilassa. Sana "ainakin" on lisätty riviväliin jälkikäteen. – Maisteri
Ella Kitusen vastauskirje ei ole säilynyt tai sitten sellaista ei lähetetty417.
Maisteri Ella Kitusen jatkotutkimuksen vesittyminen romutti Helsingin yliopiston maatalousmetsätieteellisen tiedekunnan suojissa ylläpidetyn, yliopistollista kodin teknologiaa koskeneen
suunnitelman. Suunnittelusta on professori Elli Saurion yksityisarkistossa säilynyt henkilönimien
lista,418 josta voidaan nähdä, että kodin teknologiaa pidettiin todella kotitaloustieteistä keskeisimpänä päätellen siitä, että kyseinen oppiaine merkittiin listalle ensimmäiseksi.419 Kodin teknologiaa
koskevan yliopistollisen suunnitelman heikkous piili kodin teknologian professuurin potentiaalisten
hakijoiden niukkuudessa: hakijaksi kyettiin löytämään vain maisteri Ella Kitunen:
416
Kansallisarkisto / Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / Saapuneet kirjeet.
Toimittaja Kirsti Topparin sähköpostitse elokuussa 2006 lähettämän ilmoituksen mukaan. – Maisteri Laura Harmajan laajaksi mainittu yksityisarkisto on tyttären, toimittaja Kirsti Topparin huostassa.
418
Arkistot, Saurio: 5. Kansio, Kodin taloustiede tieteenä /1. Kodin taloustiedettä suunnitellaan (alakohta n:o 4, Luonnostelma henkilöistä, jotka mahdollisesti voisivat hakea suunnittelun kohteina oleviin yliopistollisiin kotitalousopetusvirkoihin). – Henkilönimet on koottu seitsemän kohtaa käsittäväksi listaksi. Listaus on todennäköisesti vuodelta 1941.
Päiväys puuttuu. Laatija ei ilmoita nimeään. Tällä irrallisella nimilistalla esitettiin kodin teknologian opetusviran tavoittelijana vain filosofian maisteri Ella Kitunen (s. 1890).
419
Ibid. Listauksen kohta n:o 2 sisältää kodin taloustieteen ylimääräisen professorin virkaan mahdollisesti soveltuvien
henkilöiden nimet. Ensimmäiseksi nimeksi on sijoitettu filosofian tohtori Katri Laine, toiseksi filosofian maisteri Elli
Saurio ("joka lienee aikaisemmin valmistellut väitöskirjaa prof. Jutilan johdolla"), kolmanneksi filosofian maisteri Laura Harmaja ja neljänneksi maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Kaarlo Uolevi Pihkala.
417
160
1. Kotitalouden teknologian professorin virka: FM Ella Kitunen: Kand.-tutkinnossa kemia l,
eläintiede mcl, fysiikka cl, kasvitiede lub; myöhemmin suoritettu maanvilj.-kemia ja -fysiikka
l. Suorittaa parhaillaan Kulttuurirahaston stipendiaattina säilytysteknillisiä tutkimuksia prof.
Virtasen johdolla Biokem. Tutkimuslaitoksessa; työstä voisi mahd. muodostua väitöskirja.
Valmista tutkimusmateriaalia myös kokeellisen dietetiikan alalta useampaan julkaisuun.
Maisteri Kitusen tutkimustyöhön viitataan myös metsäpolitiikan professori Eino Saaren laatiman
kotitalousopetusta koskeneen lausunnon käsittelyn yhteydessä. Lausunto esitettiin tiedekunnalle 17.
huhtikuuta 1941 ja tiedekunnan konsistorille tekemä toinen kotitalousopetusta koskenut virkaehdotus perustui pääosin siihen. Konsistori oli 2. huhtikuuta 1941 päiväämässään kirjelmässä pyytänyt
tiedekunnalta suunnitelmaa sellaisen kotitaloustutkinnon aikaan saamiseksi, johon ei tarvittaisi uusia professorinvirkoja. Kun professori Saaren ehdotusta käsiteltiin maatalous-metsätieteellisessä
tiedekunnassa, mikrobiologian ylimääräinen professori Vartiovaara jätti asiasta erillislausunnon,
jossa vastusti kotitaloustutkinnon perustamista virkatutkintona. Yliopistollisen kotitalousopetuksen
tuli erottua edukseen kotitalousalan ammattihenkilöiden kouluttamisesta kotitalousopistoissa. Tiedekunnan helmikuussa 1941 tekemän ehdotuksen ja samalla tieteellisen kotitaloustutkinnon hylkääminen konsistorissa henkilöihin viittaamalla oli joko "valitettavaa pessimismiä" tai "kokonaan
muilla, julkisuuteen huonosti sopivilla perusteilla motivoidun vastustuksen naamioimista". Professori Vartiovaara piti kodin teknologiaa ensisijaisena kotitalousaineena ja oli varma siitä, että kotitalousprofessuureihin löytyisi hakijoita:
Jos nyt sitä seikkaa, että juuri tällä hetkellä tuskin voidaan nimetä ketään kiistattomasti pätevää hakijaa kotitalouden teknologian professorinvirkaan, on tosiaan pidettävä ehdottomana esteenä ko. viran perustamiselle, niin olisi mielestäni parempi vaihtaa tämän ja kodin taloustieteen oppituolin perustamisjärjestystä, koska viimemainittuun näyttäisi pikemmin olevan saatavissa sopivia hakijoita. Myös on nähdäkseni toisarvoinen seikka, olisiko ko. aineisiin ehdotettava varsinaiset vai kiinteät ylimääräiset professuurit, kunhan niiden edustajille varattaisiin
sijat ns. istuvassa tiedekunnassa. On tarpeetonta liioitella henkilöiden puutetta, koskapa kotitalouden teknologian alaan kuuluvaa tieteellistä työtä parhaillaan suoritetaan Kulttuurirahaston
tukemana eräässä maamme huomatuimmassa tutkimuslaitoksessa.420
Professori Vartiovaaran viittaus kotitalouden teknologian alaan kuuluvaan tieteelliseen työhön, jota
suoritettiin "Kulttuurirahaston tukemana eräässä maamme huomatuimmassa tutkimuslaitoksessa"
tarkoittaa mitä ilmeisimmin maisteri Ella Kitusen säilöntätutkimuksia. Maisteri Kitunen oli 1. helmikuuta 1941 aloittanut tutkimuksensa Biokemiallisella tutkimuslaitoksella.
420
M-m td 17.4.1941-7 §.
161
Yliopistollisen kodin teknologia -nimisen oppiaineen tärkeys oli muutaman vuoden kuluttua saava
uuden arvion. Konsistorin keväällä 1943 asettama toimikunta korvasi kodin teknologian ravintokemialla ja kotitalousprofessuurien toteutuessa valtion budjeteissa vuosina 1946 ja 1947 virkanimikkeet perustuivat konsistorin toimikunnan ehdotukseen.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta myönsi vuonna 1955 maatalous- ja metsätieteiden kunniatohtorin arvon professori Artturi I. Virtaselle. Hieman myöhemmin, 29. toukokuuta 1958, myös
maisteri Ella V. A. Kituselle myönnettiin ravitsemustutkimuksen ja kotitalousopetuksen hyväksi
tekemistään ansioista maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo. Tohtori Henning Karström kirjoitti maisteri Kituselle osoittamassaan onnittelukirjeessä:
Tahdon esittää Teille pahasti myöhästyneet onnitteluni saamastanne kunniatohtorin arvosta.
Tämä arvo olisi mielestäni pitänyt tulla osaksenne jo vuosia sitten.421
Vuoden 1958 promootio liittyi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan 50-vuotisjuhlallisuuksiin.
Promootion järjestämisestä tehtiin alustava päätös tiedekunnassa lokakuussa 1955. Toukokuussa
1956 tiedekunta kuitenkin päätti lykätä juhlallisen promootion pidettäväksi vasta keväällä 1958 ja
samalla päätettiin rajoittaa promootio käsittämään yksinomaan tohtoripromootiot. Tiedekunnan
historiateoksen kirjoittaminen uskottiin professorien Erkki Kivinen ja Erkki Laitakari tehtäväksi.422
Kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin virka saatiin viimein vuoden 1969 budjettiin.
Asetuksen (n:o 300/1969) mukaan kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin viran opetusalana olivat koti- ja laitostalouksien työtieteelliset kysymykset sekä näihin talouksiin kuuluvat
välineet ja materiaalit hoitomenetelmineen. Kodin teknologian professorin virkaa hoitivat ajanjaksona 1.9.1969–16.4.1970 jaetusti maatalous- ja metsätieteiden tohtori Ida Aili Jokelainen (80 %) ja
mikrobiologian professori Unto Johannes Vartiovaara (20 %). Tohtori Aili Jokelainen hoiti virkaa
vt. professorina ajalla 17.4.1970–31.8.1973 ja virkaan nimitettynä alkaen 1.9.1973. Virkanimike oli
kiinteä ylimääräisen professorin virka 1.9.1973–31.8.1977 ja varsinaisen professorin virka 1. syyskuuta 1977 alkaen. Professori Aili Jokelainen jäi eläkkeelle 31.8.1991.423
421
Kansallisarkisto 7 Ella ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto / Ella Kitunen / saapuneet kirjeet / Henning Karlström Ella
Kituselle 19.8.1958.
422
M-m td 13.10.1955-57 §; 3.5.1956-24 §.
423
Aulanko & Vepsäläinen, 1994, s. 17.
162
5.2. – – olikin elintarviketieteiden näkökulmasta ravintokemiaa
5.2.1. Helsingin yliopistoon luotiin elintarviketieteet
Suomessa tapahtui 14. kesäkuuta 1929 kolme asiaa, joille voidaan antaa tämän tutkimuksen kannalta suuri merkitys: 1) erään lain säätäminen, 2) eräs allekirjoitustapahtuma ja 3) eräs kokous. Ensimmäinen tapahtuma liittyy taustaehtona kodin taloustieteen
teorian kysyntään. Allekirjoitustapahtuma ja kokous edustavat kahden eri tieteenalan,
kodin taloustieteen ja ravintokemian, teorian syntyä tai tarjontaa.424
3) Tiedetään, että itsenäisten kotitalousprofessuurien ja kotitaloudellisten laitosten perustaminen
Helsingin yliopistoon on viime kädessä filosofian tohtori Artturi Ilmari Virtasen ansiota. Siirryttyään teknillisen korkeakoulun professorin virasta Helsingin yliopiston neljänteen kemian professorin
virkaan, professori Virtanen jatkoi määrätietoista toimintaansa kemian alaan kuuluvan tutkimuksen
edistämiseksi, ravitsemustutkimus mukaan lukien. Ensimmäinen mikrobiologian kiinteän ylimääräisen professorin viran haltija maatalous- ja metsätieteiden tohtori Unto Vartiovaara oli professori
Virtasen oppilaita samoin kuin yleisen ravinto-opin dosentti Lauri Paloheimo. Professori Virtanen
vaikutti siten sekä mikrobiologian että yleisen ravinto-opin opetuksen alkamiseen ja hän koulutti
myös ravintokemian tulevan professorin, Paavo Kultimo Roineen, sekä toimi asiantuntijana täytettäessä ravintokemian varsinaisen professorin virkaa. Edellä mainitut henkilöt tekivät tahoillaan työtä ravintokemian opetusviran perustamisen puolesta. Filosofian tohtori Paavo Roine toimi opiskeluaikanaan sekä professori Virtasen että professori Vartiovaaran assistenttina. Professori Vartiovaara
oli innokas kotitaloustieteiden puolestapuhuja. Kotieläintieteen professori Lauri Paloheimo hoiti
vastaperustettua ravintokemian professorin virkaa ennen viran täyttämistä.
Valio rahoitti professori Virtasen tutkimustoimintaa. Suomen osuusmeijerien keskusliitto Valion
yksityisessä laboratoriossa oli tehty biokemian alaan kuuluvaa tutkimusta ja tätä toimintaa jatkettiin
Biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa. Professori Lingon mukaan jo tohtori Virtasen varhaiset tutkimukset olisivat voineet kuulua biotekniikan tai elintarviketeknologian alaan. Tohtori Virtanen
toimi siis biokemistinä elintarviketeollisuudelle jo ennen kuin Suomessa oli biotekniikan, elintarviketeknologian tai ravitsemustieteen professuureja ja hänellä oli kemian (biokemian) virka ensiksi
Teknillisessä korkeakoulussa ja vuodesta 1939 lähtien Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan
luonnontieteellis-matemaattisessa osastossa. Virtasen tutkimustyö oli käytännönläheistä eli hän sovelsi kemiaa käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Tutkijana ja opettajana hän oli tuottelias.
424
Vrt. sivut 83 ja 103 tässä tutkimuksessa.
163
Biokemiallisen tutkimuslaitoksen 30-vuotisjuhlassa 30. tammikuuta 1962 professori A. I. Virtanen
kertasi laitoksen tutkimustyöt tehden niistä yhteenvedon: 131 opiskelijaa oli suorittanut siellä opinnäytteensä, 30 tutkijaa oli väitellyt ja näistä oli 12 nimitetty professoriksi.425
Ravintokemian varsinaisen professorin virka perustettiin asetuksella n:o 200/1947. Kotieläintieteen professori Lauri Paloheimo, avustajanaan ruoanvalmistusopin opettaja, diplomi-insinööri Rakel
Kurkela, hoiti tiedekunnan määräämänä ravintokemian professorin virkaa maaliskuun 1947 alusta
kevätlukukauden 1949 loppuun saakka. Virkaan valittiin vuoden 1948 joulukuussa filosofian tohtori, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Paavo K. Roine mutta hänelle oli myönnetty tammikuussa 1948 Suomen Akatemian apuraha ja virkavapauskausi jatkui kevääseen 1949.426
Tohtori Paavo Roineella oli tilaisuus opiskella Amerikassa ennen ravintokemian professuurin
vastaan ottamista. Tohtori Roine oli hakenut lokakuussa 1948 nuorille tieteenharjoittajille tarkoitettua apurahaa ja professori Paloheimo antoi hakemuksesta hyvin myönteisen lausunnon:
Dosentti Roine on kuluvan vuoden aikana [1948] nauttinut nuorille tieteenharjoittajille tarkoitettua valtion apurahaa. Hän on erinomaisen ahkerasti työskennellyt edellisessä stipendianomuksessaan esittämiensä tutkimusprobleemojen parissa, josta on parhaana todistuksena,
että näiden probleemojen selvittämiseksi järjestettyjen tutkimusten tulokset ovat nyt jo ilmestyneet kolmena julkaisuna.
[julkaisu] on varsin kaunis näyte lahjakkaan tutkijan suorittamasta tieteellisestä työstä ja vahvistaa aikaisempaa käsitystäni tohtori Roineen pätevyydestä tieteen harjoittajana. Kun tohtori
Roineella nyt on tilaisuus jatkaa ravintokemiallisten tutkimustöiden suorittamista erittäin pätevän opettajan ohjaamana, on mielestäni, ottaen huomioon sen, mitä hän stipendihakemuksessaan Amerikassa olonsa rahoittamisesta ilmoittaa, syytä puoltaa valtion apurahan myöntämistä hänelle vuodeksi 1949.427
Syyslukukauden 1949 alussa professori Paavo Roine aloitti neljännesvuosisadan mittaiseksi muodostuvan professorinvirkansa hoitamisen ja samalla ravintokemian laitoksen johtajana toimimisen.
Hän kykeni heti alussa johtajan otteisiin. Ravintokemian opetus jaettiin kotitaloudelliseen ja biokemialliseen linjaan ja syyskuun 1949 lopulla tiedekunta päätti professori Roineen esityksestä, ettei
ravintokemian biokemiallista linjaa lasketa kotitaloustieteisiin kuuluvaksi.428 – Elintarviketieteet
muodostettiin 1960-luvulla ravintokemian biokemiallisen linjan pohjalle.
425
Linko 1994, s. 140; Heikonen 1993, s. 5, 216, 255 ja 257.
M-m td 19.1.1948-16 §; 9.12.1948-2 § (suppea kokous); 16.12.1948-2 § (suppea kokous); 20.12.1948-2 § (suppea
kokous); 17.2.1949-§:t (7 ja 10); 3.3.1949-12 §. 3.3.1949-Liite n:o 233 §:ään 12.
427
M-m td 7.10.1948-9 §; 28.10.1948; 28.10.1948-Liite n:o 51.
428
M-m td 29.9.1949-24 §. – Kahden kotitaloudellisen pääaineen: kodin taloustieteen ja ravintokemian kotitaloudellisen
linjan, välillä oli alusta alkaen sidos, sillä toisesta kotitalousaineesta oli suoritettava vähintään approbatur-opinnot.
426
164
Lukuvuonna 1966–1967 ravintokemian laitoksessa toimi kaksi uutta osastoa, jotka oli perustettu
Kellogg-säätiön lahjoitusvaroin: elintarvikekemian osasto johtajanaan dosentti Pekka Koivistoinen
ja elintarviketeknologian osasto johtajanaan tekniikan tohtori Rakel Kurkela.429
Elintarviketieteiden opetus oli alkanut syksyllä 1965. Valmistelutoimenpiteenä tiedekunta oli keväällä 1965 kutsunut amerikkalaisen professori Robert S. Harrisin Bostonista (Massachusetts Institute of Technology) kehittämään elintarvikekemiallista ja – teknologista opetusta lukuvuoden 19651966 kuluessa ja vierailusta aiheutuvat kustannukset maksoi W. K. Kellogg-säätiö. Samoihin aikoihin tiedekunta asetti oman toimikunnan elintarviketieteiden kehittämistyötä varten. Toukokuussa
1965 tiedekunta, noudattaen professori Roineen ehdotusta, päätti esittää konsistorille, että dosentti
Pekka Koivistoinen määrättäisiin 1.9.1965 alkaen hoitamaan Kellogg-säätiön lahjoitusvaroin aloitettavaa elintarvikekemian opetusta ja tekniikan tohtori Rakel Kurkela vastaamaan elintarviketeknologian opetuksesta ja että heille suoritettaisiin Kellogg-säätiön lahjoitusvaroista apulaisprofessorin
virasta maksettava palkka.430
Syyslukukaudella 1965 tiedekunta asetti uuden toimikunnan puheenjohtajana professori Roine
valmistelemaan elintarvikeopetukseen ja siinä erityisesti Kellogg-säätiön varoilla annettavaan opetukseen liittyviä kysymyksiä. Marraskuussa 1965 professori Roine teki kokous- ja esitelmämatkan
Yhdysvaltoihin ja Sveitsiin. Tohtori Kurkela oli hakenut ruoanvalmistusopin opettajan toimesta
virkavapautta vuoden 1966 alusta alkaen toisen yliopistollisen tehtävän hoitamisen vuoksi. Hän
hoiti Kellogg-varoilla annettavaa elintarviketeknologian opetusta mutta oli tästä tehtävästään vapaa
1.9.–15.12.1966 välisen ajan Yhdysvaltoihin suuntautuneen opintomatkan vuoksi.431
Maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan kehittyi elintarviketieteiden uusi tiederyhmä. Tiedekunnan elintarviketieteellinen opetus muodostettiin vuonna 1967 itsenäiseksi loppututkintoaineeksi:
elintarvikekemia ja – teknologia ja vuonna 1969 perustettiin elintarvikekemian ja -teknologian laitos. Helsingin yliopiston konsistori asetti maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan esityksestä syksyllä 1973 elintarviketieteen opetustoimikunnan selvittämään tiedekunnassa jo olevan elintarviketieteen kehityksen suuntaviivoja yhteiskunnan eri sektoreilla esiintyvien tarpeiden perusteella ja
tekemään tarpeellisiksi katsomansa ehdotukset. Toimikunta esitti yksimielisesti, että käyttöön otettaisiin tiedenimikkeet: elintarviketieteen kandidaatin tutkinto ja elintarviketieteen lisensiaatin tut-
429
Kertomus Helsingin yliopiston lukuvuoden 1966–1967 toiminnasta, s. 140–141.
M-m td 13.5.1965-§:t (18 ja 21); 20.5.1965-12 §; 13.5.1965-Liite A §:ään 18; 13.5.1965-Liite A §:ään 21.
431
M-m td 7.10.1965-11 §; 21.10.1965-§:t (2 ja 16); 20.1.1966-20 §; 31.5.1966-3 §.
430
165
kinto ja myönnettäväksi tulisi myös ja elintarviketieteen tohtorin arvo. Maatalous-metsätieteellisiksi
perustutkinnoiksi tulivat näin maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinto ja elintarviketieteen
kandidaatin tutkinto (A 29.6.1978). Elintarvikealan koulutusohjelmaan suunniteltiin otettavaksi
vuosittain 50–60 opiskelijaa. Vuonna 1977 laitoksen opetusta laajennettiin aluksi Kelloggin lahjavarojen turvin kahdella uudella opetusalalla: elintarvike-ekonomia ja viljateknologia. Vuonna 1978
elintarvikealan koulutusohjelmassa oli yhteensä 37 opetusvirkaa, joista seitsemän oli varsinaisen
professorin virkoja.432
Lehtisen näkemyksen mukaan maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarviketieteiden syntyvuosi on paljon varhaisempi kuin vuosi 1965, sillä ensimmäisen elintarviketieteen – maitotaloustieteen – opetus oli näet alkanut maanviljelys-taloudellisen osastossa jo vuonna 1907.433
5.2.2. Elintarviketeknologia ja muita käsitteitä
Elintarviketeknologia-termi mainitaan useaan otteeseen kodin taloustieteen professori Elli Saurion
keväällä 1956 laatimassa, 46 liitettä sisältäneessä kantelussa. Tiedekunta antoi lokakuussa 1956
kantelun johdosta lausunnon.434 Alla on kaksi ilmeikästä kohtaa kantelun tekstistä:
A) Marraskuun 11. päivänä 1955 vararehtori Kivinen kutsui minut kahdenkeskiseen neuvotteluun. Koska olin hänen sanojensa mukaan joutunut häviölle Tiedekunnassa uusien opettajien
palkkausta koskevissa esityksissäni, hän väläytti mahdollisuutta, että voisi kätevästi järjestää
asian. Elintarviketeknologian avulla, joka peittäisi osan kotitalousopetusta, saisin esittämilleni
opettajille suuremmat palkat kuin mitä Konsistori voi budjetissaan tarjota.435
B) Syksyllä 1955 sain kutsun tilaisuuteen, jossa esiteltiin Viikin "uusia ja halvempia" laitosrakennuksia. Läsnä olivat kaikki maatalousprofessorit, professori Roine ja minä, arkkitehti
Veli Paatela ja asiantuntijana insinööri Hagman. Uusia laitospiirustuksia katseltaessa kysyin
puheenjohtajalta, professori Kiviseltä niiden kuutiomäärää, mutta en saanut kunnon vastausta.
Arkkitehdin ilmoituksen perusteella laskin ne yhteensä 20 000 kuutiometriksi. Professori Kivinen ilmoittikin kokouksen tarkoituksena olevan sopia siitä, mitkä laitokset kaksittain sijoitettaisiin samoihin rakennuksiin. Nimettyjen, sijoitettavien laitosten joukossa yhtenä oli elintarviketeknologia, jota ei siihen mennessä ollut Tiedekunnassa edes esitetty. Mukana oli ravintokemian laitos, johon edellä mainittu päätettiin liittää. Muita kotitalouslaitoksia ei ollut,
mitä ilmoitin pitäväni oikeana, koska Tiedekunta ei vielä ollut tehnyt päätöstä kotitalousopetuksen uudistamisesta.436
432
Lehtinen 1978, s. 4–5.
Lehtinen 1978, s. 4. – Elintarvike-ekonomian vt. professori Uolevi Lehtinen käyttää virheellistä tiedenimeä; maitotaloustiede tunnettiin 1940-luvulle asti meijerioppina.
434
M-m td 25.10.1956-66 §; 25.10.1956-Liite n:o 50 §:ään 66.
435
Arkistot, Saurio: 5. Kansio. Kodin taloustiede tieteenä/5. Professori Elli Saurion kantelu 24.5.1956, s. 7.
436
Arkistot, Saurio: 5. Kansio. Kodin taloustiede tieteenä/Professori Elli Saurion kantelu 24.5.1956, s. 9.
433
166
Helsingin yliopistoon perustettiin 1960-luvulla ravintokemian ei-kotitaloudellisen linjan pohjalta
oppiaine elintarvikekemia ja -teknologia, joka lyhyen ajan sisällä jakaantui kahdeksi tasavertaiseksi
professorin johtamaksi laitokseksi: 1) elintarvikekemia ja 2) elintarviketeknologia. Vuonna 1962
käsite elintarviketeknologia sisällytettiin hakusanakirjassa käsitteeseen elintarvikekemia ja selitteestä saa vaikutelman, että elintarviketeknologinen tutkimus palveli elintarviketeollisuutta:
Paitsi puhtaasti analyyttisia tehtäviä elintarvikekemian tehtävänä on nykyään yhä enemmän
suorittaa elintarviketeknologista tutkimusta. Elintarviketeollisuuden monipuolistuessa joutuvat yhä useammat elintarvikkeet teollisen käsittelyn alaiseksi, jolloin niihin mm. lisätään erilaisia aineita niiden ravintoarvon, säilyvyyden, ulkonäön tai muiden ominaisuuksien parantamiseksi. Tämän elintarvikekemian alan kehittyminen on läheisessä yhteydessä ravintofysiologiaan, fysikaaliseen kemiaan ja mikrobiologiaan sekä erityisesti teknisiin tieteisiin. Elintarvikekemian merkitys uusien elintarvikkeiden kehittämisessä ja valmistamisessa on viime aikoina tavattomasti kasvanut.437
Elintarvikekemia määriteltiin 1960-luvulla sovelletuksi kemiaksi, johon kuuluu ihmisravintona,
nautintoaineina ja mausteina käytettävien aineiden tutkiminen ja elintarvikekemian piiriin kuuluu
myös elintarvikkeiden valmistuksessa käytettävien koneiden, laitteiden ja välineiden soveltuvuuden
tutkiminen. Laajimmassa merkityksessä elintarvikekemian tehtävänä on selvittää 1) ihmisten eri
elintarvikkeiden kemiallinen koostumus, niissä olevien eri ravintoaineiden määrä; 2) näiden sulavuus; 3) eri-ikäisten ja eri olosuhteissa elävien ihmisten päivittäinen eri ravintoaineiden tarve sekä
näiden muuttuminen ja vaikutukset ihmisen elimistössä. Varsinaisen, ahtaamman elintarvikekemian
tehtäviin kuuluu näistä oikeastaan vain ensiksi mainittu, toinen ja kolmas kuuluvat yleisen ravintoopin ja fysiologisen kemian alaan.438 Ravintokemia taas on kemian, lähinnä biokemian erikoisala,
jonka tutkimuskohteina ovat ennen kaikkea ihmisen ravitsemusta koskevat kysymykset, kuten ravinto- ja ruoka-aineet, niiden muutokset ruoanvalmistuksessa, ruoan sulatus ja hyväksikäyttö elimistössä, ravinnon tarve sekä kansanravitsemus.439 Biokemia on puolestaan kemiaa, joka käsittelee
elävissä olioissa tapahtuvia kemiallisia ilmiöitä ja näihin osaaottavien aineiden kemiallista koostumusta. Orgaanisen ja fysikaalisen kemian kehittyminen on tehnyt mahdolliseksi kemiallisen tutkimuksen ulottamisen elämänilmiöihin ja biokemia on tullut tutkituimmaksi kemian haaraksi.440
Ravintokemia ja elintarvikekemia olivat paljon toisiaan muistuttavia käsitteitä ja ravintokemian
nimi muutettiin ravitsemustieteeksi. Asiasta antoi ennakkotietoja vt. professori Pekkarinen:
437
Anon. 1962 (otsikolla ”Elintarvikekemia”), s. 814.
Anon. 1962 (otsikolla ”Elintarvikekemia”), s. 813.
439
Ravintokemia. Otavan iso tietosanakirja, 7. osa 1964, s. 352.
440
Miettinen, 1962, s. 1264.
438
167
Ravintokemian laitoksen lähitulevaisuuden suunnitelmissa on oppiaineen nimen muuttaminen
ravitsemustieteeksi. Tämä nimi vastaa paremmin oppisuunnan kokonaiskuvaa, sillä oppiaineeseen kuuluu paljon muutakin kuin kemiaa. Sitä paitsi ravintokemian ja elintarvikekemian nimet ovat liian lähellä toisiaan ja saattavat aiheuttaa sekaannusta.441
Ravitsemustieteen tutkimuskohteeksi määriteltiin ihmisen ravitsemus. Oli viimeinkin syntynyt kotitaloudellinen määritelmäänsä myöten ihmisen ravitsemusta tutkiva tiede. – Mutta mikä oli ”ravintokemia”? Mitä ravintokemia tutki tai ketä se palveli tutkimuksillaan?
5.2.3. – – tai oikeastaan elintarviketeknologiaa
Yleistäen voidaan sanoa, että elintarviketeollisuus tuotti rahaa Suomen tieteelle ja vastapainoksi
yliopistoviroissa toimivia tutkijoita työskenteli elintarviketeollisuuden hyväksi. – Muun muassa
assistentti E. Kitunen ja dosentti L. Paloheimo saivat suuryritys Huhtamäeltä tukea tutkimuksiinsa.
Toisaalta esimerkiksi professori P. E. Simola teki tutkimusta elintarviketeollisuuden hyväksi. Sekä
Huhtamäki että Valio edustivat elintarviketeollisuutta ja samalla suomalaista suurteollisuutta ja molemmat hyödynsivät tuotannossaan elintarviketeknologiaa. Huhtamäki-yhtymästä tuli neljäkymmentäluvulla tieteen suurrahoittaja ja Valio rahoitti professori Virtasen tutkimustyötä.442 Valion
tutkimuslaboratorio kuului professori Virtasen johtamaan Biokemialliseen tutkimuslaitokseen.
Johtaja Heikki Huhtamäki kuului Suomen elintarviketeollisuuden pioneerien joukkoon. Jo Heikki
Huhtamäen isä Vilhelm Huhtamäki oli valmistanut elintarvikkeita mutta pojasta tuli elintarvikealan
suuryrityksen tai yritysryppään omistaja ja toimitusjohtaja. Heikki Huhtamäki avioitui nahkatehtaan
omistaja A. L. Hagströmin tyttären kanssa vuonna 1920 ja appensa taloudellisen tuen ja neuvojen
turvin perusti 12.11.1920 appensa kotikaupunkiin Kokkolaan ensimmäisen oman yrityksensä ”O.
Y. Huhtamäen Tehtaat - A.B. Huhtamäkis Fabriker". Yritys osti muun muassa Gustafssonin karamellitehtaan Porvoosta ja elokuussa 1921 avattiin konttori ja varasto Helsingissä. Seuraavana vuonna otettiin edustajia Suomen eri osiin ja Viroa, Ruotsia, Tanskaa ja Englantia varten. Huhtamäen
yrityksen toiminta-ajatuksena oli makeistuotteiden ja erilaisten kemiallisten tuotteiden tehdasmainen valmistus ja myynti. Yrityksen palveluksessa oli ensimmäisenä toimintavuonna 61 työntekijää
ja vuonna 1970 Huhtamäki-yhtymän henkilökunnan määrä oli 3500. Vuosi 1922 oli uuden yrityksen raha-arvon ensimmäinen huippuvuosi ja yrityksen arvo kaksinkertaistui seuraavaan huippuvuo441
Kotitalouden kandidaatit 20 vuotta. 1973, s. 9.
”Virtasen politikoimisen tai jonkin muun syyn vuoksi valtion osuus Kemiantutkimus-säätiön menoista kutistui lopulta lähes symboliseksi. Yliopisto maksoi biokemian opetuksesta jotain kulu- ja vuokrakorvausta mutta käytännössä Valio
ja muu osuustoiminta joutuivat kustantamaan Suomen biokemian kehityksen.” (Lähde: Heikonen 1993, s. 177).
442
168
teen 1929 mennessä. 1930-luvulla alkoi laajeneminen. Kauppias Rudolf Gardberg oli 15.10.1910
perustanut Turussa ”O.Y. Hellas A.B. Makeistehdas” -nimisen yrityksen. Kun Hellas joutui vuonna
1929 vaikeuksiin, tuli Huhtamäki yrityksen johtoon ja siirsi omat tehtaansa Kokkolasta Turkuun,
missä ne yhdistettiin Hellakseen, jonka nimeksi tuli Huhtamäki-Hellas Oy. Tähän yritykseen liitettiin myöhemmin muitakin makeistehtaita. Kun tehtaan toiminnan määräysvalta näiden järjestelyjen
yhteydessä joutui vieraisiin käsiin, tehtailija Huhtamäki erosi yhtiöiden johdosta kesällä 1935 mutta
tuli takaisin vuoden 1940 alussa saatuaan ostetuksi yhtiön koko osakekannan.
Lokakuun alussa
1912 perusti Arthur Vilén Turkuun Ipnos -nimisen leipätehtaan näkkileipää valmistamaan. Se oli
ensimmäisiä alallaan Suomessa. Syksyllä 1935 otti tehtailija Heikki Huhtamäki tehtaan haltuunsa ja
laajensi toiminta-alan käsittämään myös karamellien, suklaatuotteiden, lakritsan sekä vohvelin valmistukseen.443
Jalostaja -yrityksen perustava kokous444 oli pidetty 8. kesäkuuta 1935 ja tuotanto aloitettiin Turussa. Puutarha-alan yrittäjät olivat Jalostajan perustamisen taustalla. Suomen Puutarhaviljelijäin Liitto
oli kutsunut neuvottelukokouksen koolle 12.3.1934 ja silloinen maatalousministeri Jutila oli lausunut kokouksen avaussanat. Pääteltiin, että 30-luvulla saavutettu karjanhoidon korkea taso ja miltei
omavaraisuus leipäviljan suhteen johtuivat teollisen tuotannon syntymisestä näille tuotannon aloille
ja myös ulkomaisten hedelmien tuontiin haluttiin vaikuttaa uuden jalostusyhtiön perustamisella.
Tehtailija Huhtamäki, joka kuului Puutarhatuotteiden Jalostaja Oy:n perustajien joukkoon, merkitsi
50 osaketta ja hänestä tuli johtokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja. Jutikkalan mukaan yrityksen
toiminnan alku oli hapuilevaa. Tarvittiin johdon keskitys ja rajoittamattoman vallan myöntäminen
Huhtamäelle ennen kuin Jalostaja yrityksenä voimistui. Huhtamäen Helsingissä oleskelun kuukausina, kesäkuun alussa 1935, avattiin Ipnoksen Helsingin toimisto Lassila & Tikanojan liiketalossa
Eteläinen Esplanadinkatu 18.ssa. Talvisodan jälkeen toimisto muutti Aleksanterinkatu 13:een. Vesikansa kertoo, miten tuotteiden näkymistä auttoi paljon Huhtamäen Helsingin-toimisto, joka sijaitsi
vuosina 1941–1951 Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmassa.445
443
Jutikkala 1945, s. 29, 31–33, 36–37; Puntila 1977, s. 86–87.
Puutarhatuotteiden Jalostaja Oy:ssä, tarkastaja O. Collanin muotokuvan paljastustilaisuudessa 15.4.1944, puhui
hallintoneuvoston puheenjohtaja, pääjohtaja J. W. Rangell sanoen: "Sinä kesäkuun kahdeksantena päivänä, jolloin eräät
yritteliäät maatalous- ja kauppiaspiireihin kuuluvat henkilöt vuonna 1935 päättivät perustaa Omenanjaloste Oy:n eli,
kuten yhtiön nimi myöhemmin tuli kuulumaan, Puutarhatuotteiden Jalostaja Oy:n, määriteltiin yhtiön tarkoitusperäksi
omenien ja muiden puutarhatuotteiden kauppa ja niiden tehdasmainen jalostus." (Lähde: Anon. 1944 (otsikolla ”Muotokuvan paljastus Jalostajassa”), s. 5).
445
Anon. 1945 (otsikolla ”Huhtamäki-Yhtymä Oy:n kehitys- ja rakennusvaiheista”), s. 2–3 ja 5; Jutikkala 1945, s. 72–
73 ja 76; Vesikansa 1995, s. 67. – Puutarhaviljelijäin Liiton kymmenvuotisjuhlissa 12.8.1935 Suomalaista Marttaliittoa
edusti maisteri Elli Saurio, joka oli aloittanut liiton toiminnanjohtajana huhtikuun alussa 1935. (Lähde: Kansallisarkisto
/ Marttajärjestön arkisto III / Marttaliitto ry:n arkisto 1899–1969 / De Marttaliitton vuosikertomukset / Vuoden 1935
toimintakertomus, s. 18).
444
169
Vuonna 1937 Jalostaja osti erään vanhan marjanjalostustehtaan ja tehtaan koneet ja varastot siirrettiin Turkuun. Siitä sai alkunsa Jalostajan tieteellinen ja käytännöllinen kokeilu hedelmien ja marjojen säilömis- ja jalostamismenetelmien kehittämiseksi. Kemistiksi palkattiin maisteri Toukola.
Kolmekymmentäluvun lopussa Huhtamäellä oli täten hallussaan sekä leipä- ja makeistehdas Ipnos
että säilyketehdas Jalostaja ja näillä oli markkinointiyhteistyötä. Huhtikuussa 1940 Ipnos osti Hellas
Oy:n osake-enemmistön ja Huhtamäki saattoi palata jo kerran aiemmin omistamaansa yhtiöön – nyt
vailla aiemman osakassopimuksen rajoituksia. Menestystä täydensi samaan aikaan saatu kauppaneuvoksen arvo.446
Yrityskokonaisuutta rationalisoitiin useiden erilaisten tuotantolinjojen sopeuttamiseksi yhtenäisen
johdon alle. Niinpä vuoden 1940 alussa aloitti toimintansa uusi yritysnimike: Huhtamäki-yhtymä,
johon kuuluivat Hellaksen, Ipnoksen ja Jalostajan tehtaat. Suunnitelmat tuotannon keskittämisestä
olivat tällöin valmiina. Hellas sai makeisvalmistuksen, Ipnokselle tulivat viljatuotteet ja Jalostajalle
juurikasvit, marjat ja hedelmät. Heinäkuussa 1940 yhtymän palvelukseen otettiin viipurilainen arkkitehti W. Kuurma, jonka oli määrä tehdä yhtymän tehdasrakennusten korjaus- ja uutisrakennussuunnitelma. Jalostajalle rakennettiin muun muassa valtavat syvällä maan alla olevat peruna- ja
juurikasvikellarit. Uuden säilöntätehdasrakennuksen suunnitelma ja piirustukset olivat valmiina
mutta rakennuslupa viipyi vaikean ajan takia tavallista kauemmin. Rakennustöihin päästiin vuonna
1942 ja rakennus valmistui vuoden 1944 lopulla. Yhtymän Rumpu -nimisessä henkilökuntalehdessä
todettiin tyytyväisenä, 447 että säilöntätehtaan valmistuttua yritys näytti saaneen riittävät tilat laajentunutta tuotantoaan tyydyttämään.
Jutikkalan mukaan Huhtamäkeä innosti elintarviketeollisuuden ja varsinkin kasvisjalostuksen
edistäminen. Näkemyksellinen yritysjohtaja H. Huhtamäki panosti voimakkaasti myöhemmin massiiviseksi einesteollisuudeksi muuttuvaan elintarviketeollisuuslinjaan. Rautavaara, joka oli havainnut kehitystrendin, sanoi vuonna 1945 peltipulan vielä ehkäistessä säilyketeollisuuden alkamista:
Taloudellisen toiminnan runkona ja perustana on nyt sellainen laaja toimiala, jota yleisnimellä
voidaan nimittää kasvissäilöntäteollisuudeksi. Se on tietenkin sijoitettu Puutarhatuotteiden Ja448
lostajaan.
Toivo Rautavaara oli Huhtamäki-yhtymän neuvontaosaston johtaja. Neuvontaosasto oli perustettu
vuonna 1942 eli vaiheessa, jolloin Rautavaara kotiutui rintamalta. Osastoon kuului neuvontatoimis446
Jutikkala 1945, s. 76; Vesikansa 1995, s. 31.
Anon. 1945 (otsikolla ”Huhtamäki-Yhtymä Oy:n kehitys- ja rakennusvaiheista”), s. 5.
448
Rautavaara 1945, s. 6.
447
170
ton ohella yhtymän mainostoimisto. Vesikansan mukaan yhtymään perustettiin oma mainostoimisto
vuonna 1944. Aluksi neuvontaosasto sijoitettiin Helsinkiin Ipnoksen Helsingin-toimiston nimellä
mutta siirrettiin siitä kesällä 1944 Turkuun.449 Neuvonta oli suuresti laajentunut, jonka vuoksi mainostoimisto irrotettiin neuvontaosastosta vuoden 1945 alusta ja yhdistettiin myyntiosastoon. Neuvontaosaston tilalle Helsingin toimiston perähuoneisiin asettui Suomen Kulttuurirahasto, jonka yliasiamies tohtori L. A. Puntila oli tullut Huhtamäki-yhtymän hallintoneuvoston varapuheenjohtajaksi
Kulttuurirahaston saatua lahjoituksena yhtymän osake-enemmistön. – Suomen Kulttuurirahaston
Kannatusyhdistys r.y:n perustava kokous oli pidetty 28.2.1937.
Filosofian maisteri Lauri Aadolf Puntila oli maisteri Leo Sarion lähin esimies Suomen Kulttuurirahastossa. Yliopiston rehtori, matematiikan professori Rolf Nevanlinna oli ohjannut Sarion Suomen Kulttuurirahaston palkkalistoille vuoden 1944 lopulla. Professori Nevanlinna oli ollut maisteri
Sarion opettaja yliopistolla jo sotaa edeltäneellä ajalla. 450 Maisteri Sario ajoi vuosina 1945–1947
aktiivisesti Suomen Akatemian perustamista. Jo vuonna 1938 pääministeri A. K. Cajander oli nostanut asian esiin451 ja laki Suomen Akatemiasta oli säädetty 20. tammikuuta 1939 mutta sodan johdosta lain voimaantulo oli lykätty vuoteen 1950452. ”Cajanderin akatemia” oli vaatimaton verrattuna
siihen akatemiaan, joka toteutui vuonna 1947.
Maisteri Leo Sario otti toukokuussa 1946 tehtäväkseen kirjoittaa Suomen Akatemian tarpeellisuudesta lausunnon eli ”lakiluonnoksen” ja 20.5.1946 hän sai ”mietintönsä” alustavasti valmiiksi.
Seuraavana päivänä hän keskusteli mietinnöstä paitsi kansleri Tulenheimon ja professori Nevanlinnan kanssa myös professori A. I. Virtasen kanssa.453
449
Sotavuosina neuvontaosaston yhteydessä toimi talousopettaja Aira-Inkeri Simolan hoitama Neuvontapalvelu Colombia-kahvilan pienessä sievässä kahvimyymälässä, se kun kahvin puutteen vuoksi oli tyhjillään, kerrotaan Yhtymän
henkilöstölehdessä. Toiminta neuvonta-asemalla oli niin vilkasta, että joskus tuli vaikeaksi järjestää kaikkia tarjottuja
tilaisuuksia. Säännöllisesti oli keskiviikkoisin ja perjantaisin perheenemännille ja muille kuluttajille tarkoitettuja neuvontaesityksiä ja maistajaistilaisuuksia, joissa havaintoesitykset oli pitänyt talousopettaja Eeva Virta. – Neuvontakulma
työllisti useita henkilöitä. Sota-ajan ankeiden vuosien jälkeen oli saatu ihailtavaksi ”H-kulman” yövalaistus: Yhtymän
merkki ylhäällä hohti kauas sinisenä. MYYNTI JA NEUVONTA olivat valkoista neonputkea ja HELLASNÄYTTELY
punaista. H-kulmasta muodostui Helsinkiin uusi nähtävyys, johon ulkomaalaisetkin ihastuivat. Näyttelyä täydensi Yhtymä-filmin esitys elokuvateatteri Reassa. [Lähteet: Anon. 1945 (otsikolla ”Yhtymän Helsingin toimisto 10-vuotias”), s.
5; Anon 1950 (otsikolla ”H-kulma avattu”), s. 10; Anon 1950 (otsikolla ”H-kulman isäntä esittelee . . . ”), s. 8)].
450
Skyttä 1975, s. 15. – Keväästä 1943 vuoden eteenpäin rehtori Nevanlinna toimi konsistorin asettaman toimikunnan
puheenjohtajana, jonka oli määrä tarkastella, missä muodossa yliopistollinen kotitalousopetus olisi toteutettava.
451
Vuonna 1939 säädetty Akatemialaki ja ministeri Cajanderin akatemia-asiassa vuonna 1938 tekemä aloite mainitaan
Skytän teoksessa ainakin sivuilla: 8, 40, 67, 95, 97–98, 138, 179, 188, 194, 232, 234, 242–243, 267–269.
452
Skyttä 1975, s. 97, 138, 179. Vuonna 1950 voimaan astuvan lain mukaan akateemikot olisi valinnut ja akatemian
johtajan nimittänyt valtioneuvosto. Siinä akatemialaissa, joka astui voimaan vuonna 1947, akateemikot olisi valinnut
asiantuntijain muodostama akatemialautakunta. (Lähde: Skyttä 1975, s. 202).
453
Skyttä 1975, s. 38–42. – Maisteri Sario kävi suunnittelutyönsä kuluessa keskustelua hyvin monien tahojen kanssa.
Eräs heistä oli professori, nobelisti A. I. Virtanen. (Lähde: Skyttä 1975, s. 109, 111, 138, 224–225, 271–274).
171
Laki Suomen Akatemiasta astui voimaan nopeutetusti jo 15. lokakuuta 1947. Nopeuttaminen oli
suurelta osin seurausta maisteri Sarion päättäväisestä toiminnasta. ”Sarion Akatemiassa” oli akateemikon virkoja kaksi kertaa enemmän kuin alun perin suunnitellut kuusi virkaa:454
Akatemiataistelun viimeinen vaihe käytiin suurin piirtein Sarion neuvomalla tavalla. Eduskunta kokoontui 3. syyskuuta 1947. Eduskunnan akatemiarintama piti neuvottelun ja sopi siellä
suuressa valiokunnassa ja lakiehdotuksen jatketussa toisessa ja kolmannessa käsittelyssä noudatettavasta taktiikasta. Suuri valiokunta valitsi jaoston käsittelemään akatemia-asiaa. Akatemiarintama piti huolen siitä, että sen keskuudesta siihen tuli vain ehdottoman luotettavia henkilöitä. Tässä vaiheessa Kulttuurirahaston esimies Puntila kehotteli vielä alaistaan Sariota karistamaan akatemian pois apurahoista, mutta Sario ei totellut.
Suuren valiokunnan jaosto teki päätöksensä 9. syyskuuta. Päätökset syntyivät jaoston puheenjohtajan Kaupin sanelun mukaan. Niistä tärkeimmät olivat: 1) 12 akateemikonvirkaa, 2) akateemikoille luento-oikeus, 3) akatemialle itsehallinto, 4) laki voimaan 15.10.1947, 5) apurahoja alettaisiin jakaa 1.1.1948.455
Suomen Akatemian perustamista koskeviin suunnitelmiin liittyi suunnitelma vuosittain jaettavista
200 apurahasta. Apurahoja saisi vuosittain 100 professoria ja 100 nuorempaa tiedemiestä. Niiden
suuruus olisi 200 000 markkaa paitsi perheettömien nuorten tiedemiesten 100 000 markkaa. – Tohtori Paavo Roine oli eräs, joka pääsi ensimmäisten joukossa nauttimaan uudesta nuorille tiedemiehille jaettavasta apurahasta.
Kun eduskunta oli hyväksynyt akatemialain, presidentti vahvisti sen 3.10.1947. Laki tuli voimaan
15.10.1947. Akatemialautakunta julkaisi ehdokkaiden nimet 20.2.1948: professorit Wäinö Aaltonen, Yrjö Ilvessalo, Eino Kaila, Yrjö Kilpinen, V. A. Koskenniemi, Rolf Nevanlinna456, Onni Okkonen, Erik Palmén, Y. H. Toivonen ja Artturi I. Virtanen. Valtioneuvosto päätti akateemikoista
25.3.1949. Suomen Akatemia aloitti toimintansa 1.4.1948. Samana päivänä se piti ensimmäisen
kokouksen ja valitsi esimiehekseen professori A. I. Virtasen.457
Monet henkilösidokset vaikuttivat kulttuurielämän organisaatioiden, yrityksien ja valtiohallinnon
eri yksiköiden välillä. Maisteri Puntila esimerkiksi oli työtehtävissään Suomen Kulttuurirahastossa
aitiopaikalla seuraamaan Suomen Akatemian hahmottumista ja Huhtamäki-yhtymän toimintaa. Hänen henkilönsä liitti Suomen Kulttuurirahastoa ja yritystä nimeltä Huhtamäki toistensa yhteyteen. –
454
Skyttä 1975, s. 95 ja 98.
Skyttä 1975, s. 258. – Akateemikon viroista neljä edustaisi luonnontieteitä, kolme henkitieteitä ja kolme taidealaa.
Kaksi akateemikonvirkaa olisi vaihtuvaa. (Lähde: Skyttä 1975, s. 267).
456
Professori Rolf Nevanlinna (vuoteen 1906 Neovius) kuului samaan sukuun kuin 6. huhtikuuta 1946 Huhtamäkiyhtymän hallintoneuvoston jäseneksi valittu pankinjohtaja Otto Gunnar Nevanlinna, joka sitä paitsi oli ollut Oulu Oy:n
hallintoneuvoston jäsen vuodesta 1936. [Lähde: Anon. 1946 (otsikolla ”O. G. Nevanlinna. Hallintoneuvoston uusi jäsen”), s. 2].
457
Heikonen 1993, s. 185 ja 188.
455
172
L. A. Puntila oli vuodesta 1951 Huhtamäki-yhtymä Oy:n johtokunnassa, aluksi varapuheenjohtajana ja sitten puheenjohtajana vuoteen 1975 asti.458
Huhtamäki-yhtymän omistuspohja laajeni osake-enemmistön lahjoituksen myötä ja tämä aiheutti
muutoksia yhtiöjärjestykseen. Huhtamäki-yhtymää varten – sen eri tehtaita varten – perustettiin
yhteinen hallintoneuvosto, johon valituista henkilöistä osa edusti uutta osake-enemmistön omistajaa, Suomen Kulttuurirahastoa. Huhtamäki-yhtymän hallintoneuvostoon valituiksi tulivat vuonna
1943459:
1. professori Einar W. Juva
2. professori Olavi Meurman
3. filosofian tohtori L. Arvi P. Poijärvi
4. filosofian maisteri L. A. Puntila
5. varatuomari J. W. Rangell
6. professori Yrjö Reenpää
7. ministeri Tyko Reinikka
8. maanviljelijä, kunnallisneuvos Juho Silkkilä
9. filosofian maisteri Jaakko Suomalainen
Turun yliopiston rehtori
maatalouskoelaitoksen johtaja
kouluhallituksen ylijohtaja
Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies
Suomen Pankin pääjohtaja
Suomen Kulttuurirahaston puheenjohtaja
Kansallis-Osake-Pankin pääjohtokunnan jäsen
Kansallis-Osake-Pankin Turun konttorin johtaja
Hallintoneuvoston ensimmäisessä kokouksessa 25.9.1943 valittiin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi pääjohtaja J. W. Rangell ja varapuheenjohtajaksi filosofian maisteri L. A. Puntila.
Henkilöitä, jotka toimivat usealla, tämän käsillä olevan selvityksen kannalta tärkeällä yhteiskunnan osa-alueella, ovat esimerkiksi professorit Virtanen ja Kivinen sekä poliitikot Reinikka ja Rangell. Pääjohtaja Rangell oli, paitsi Veitsiluoto oy:n hallintoneuvoston jäsen 1940–1946 ja Oulu oy:n
hallintoneuvoston puheenjohtaja 1943–1946, vuodesta 1943 Huhtamäki-yhtymän hallintoneuvoston
puheenjohtaja mutta vuosina 1943–1944 hän oli myös Suomen pankin johtokunnan puheenjohtaja
ja siinä ominaisuudessa professori Jutilan läheinen työtoveri. Suomen pankin johtokunnan jäsen
Jutila, joka opetti vuosina 1928–1945 teknillisessä korkeakoulussa maanviljelystaloutta, oli kansanhuoltoministeri vuosina 1944–1945 ja maatalousministeri vuonna 1945. Jutilan professori- ja ministerikollega Cajander oli muun muassa Veitsiluoto Oy:n hallintoneuvoston jäsen sekä puheenjohtaja
vuodesta 1932, Oulu Oy:n hallintoneuvoston jäsen ja puheenjohtaja vuodesta 1936 sekä Suomen
akatemialautakunnan puheenjohtaja vuodesta 1939. Pääministeri Cajander oli esittänyt 1938 Suomen Akatemian perustamista ja nobelisti, professori A. I. Virtanen valittiin Suomen Akatemian
johtoon.
458
459
Puntila 1977, s. 9–10 Yrjö Blomstedtin 4.6.1977 kirjoittamasta johdantoluvusta.
Anon. 1943 (otsikolla ”Huhtamäki-yhtymä Oy:n osake-enemmistö lahjoitettu Suomen Kulttuurirahastolle”), s. 5.
173
Ministeri Tyko Reinikan (1887–1964) nimi liittyy paitsi valtakunnan historiaan myös Biokemiallisen tutkimuslaitoksen historiaan ja Helsingin Kotitalousopettajaopiston historiaan. Ministeri Reinikka oli ensinnäkin syytettynä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 15.11.1945. Heikonen kertoo, miten Kemiantutkimus-säätiön puheenjohtaja, pääministeri J. K. Paasikivi ja oikeusministeri Urho
Kekkonen olivat runnoneet sotasyyllisyyslain läpi eduskunnassa.460 Syytettyjen sota-ajan politiikkojen joukkoon kuuluivat Väinö Tanner Kemiantutkimus-säätiön taloustoimikunnasta, Jukka Rangell
saman Säätiön hallituksesta ja Tyko Reinikka, joka oli Kemiantutkimus-säätiön valtuuskunnan varajäsen. Toisaalta ministeri Reinikka oli Helsingin Kotitalousopettajaopiston omistavan Säätiön
hallituksen puheenjohtaja alkaen 19.3.1958. Opettajaopisto oli siirtynyt uuteen koulurakennukseensa Sturenkadulle pääsiäisen tienoilla vuonna 1956. Ministeri Tyko Reinikka oli toiminut jo uuden
koulurakennuksen arvovaltaiseksi mainitun rakennustoimikunnan puheenjohtajana ja rakennustoimikunnan jäsenistöön olivat kuuluneet muun muassa professori Erkki Kivinen ja maisteri Ella Kitunen461.
5.2.4. Suurlahjoittaja Heikki Huhtamäki
Maisteri Ella Kitunen, joka oli saanut joulukuussa 1940 Suomen Kulttuurirahastolta 60 000 markan stipendin, kuului siihen tutkijajoukkoon, joka ensimmäisenä vastaanotti stipendin Kulttuurirahastoon kansanravitsemuksen edistämiseksi perustetusta uudesta rahastosta. Rahastoa varten oli
saatu miljoonan markan lahjoitus, Paloheimo kertoi syksyllä 1940 ”Kotitalousopetus” -lehden lukijoille. Lahjoittaja oli halunnut pysytellä toistaiseksi tuntemattomana. Kulttuurirahaston uudesta osarahastosta ei haettu apurahoja, vaan lahjoittaja oli yhdessä Suomen Kulttuurirahaston johtokunnan
kanssa nimennyt asiantuntijatoimikunnan, jonka tehtävänä oli etsiä henkilöitä ja tutkimusaiheita,
joita apurahoilla tuettaisiin. Paloheimo ennakoi ensimmäisten apurahojen tulevan jakoon jo marraskuussa 1940.462
Miljoonalahjoituksen Suomen Kulttuurirahastolle oli tehnyt Huhtamäki-yhtymän omistaja ja pääjohtaja Heikki Huhtamäki. Lahjoitusvaroilla perustettiin nimikkorahasto tukemaan ravitsemusalan
tutkimusta.463 Pääoma tuli käyttää seuraavan viiden vuoden aikana. Huhtamäen lahjoituksen korkovarat jaettiin ensimmäisen kerran vuoden 1940 marraskuussa.
460
Heikonen 1993, s. 147. – Sotasyyllisyysoikeudenkäynnin päivänä professori Virtanen sai kemian Nobel-palkinnon.
Komiteanmietintö 1959. Liitteet.
462
Paloheimo 1940, s. 125.
463
Pohls 1989, s. 63–64.
461
174
Kaksi vuotta myöhemmin kauppaneuvos Huhtamäki lahjoitti 250 000 markkaa kalatalouden ja
kalanjalostuksen tieteellisen tutkimuksen mahdollisimman nopeaa edistämistä varten ja Helsingin
yliopisto teki työtä tahollaan opetusvirkojen saamiseksi kalatalouteen.464 Suurimman lahjoituksensa
kulttuurille Huhtamäki teki vuonna 1943, jolloin julkisti aiemmin antamansa, Huhtamäki-yhtymän
osake-enemmistöä koskevan lahjoituslupauksen. Huhtamäki oli laatinut tammikuussa 1941 testamentin Suomen Kulttuurirahaston hyväksi mutta jopa maan ylin poliittinen johto näki hyväksi kiirehtiä testamentin toteuttamista:
Jatkosodan venyessä Puntila alkoi Rangellin ja lopulta Risto Rytin, Kulttuurirahaston kunniaesimiehen, tuella kannustaa Huhtamäkiä tekemään lahjoituksensa heti. Asiaa kypsyteltiin heinäkuun 1943 lopulla Puntilan ja Rangellin vieraillessa Huhtamäen huvilassa Naantalissa. Tämän jälkeen ratkaisu käytiin sinetöimässä Rytin luona Kultarannassa lounaan merkeissä.465
Huhtamäki yhdessä puolisonsa Signe Huhtamäen kanssa luovutti 23. heinäkuuta 1943 Kulttuurirahastolle 51 prosenttia Huhtamäki-yhtymän osakkeista eli osake-enemmistön – tosin alkuun tietyin
ehdoin. Lahjoitus kaksinkertaisti Kulttuurirahaston pääoman.
Seuraavana vuonna kauppaneuvos Huhtamäki lahjoitti haltuunsa jääneestä omaisuudesta vielä
viiden prosentin osuudet Työväen Akatemialle ja Turun yliopistolle.466 Turun yliopiston vastaanottama summa oli tarkoitettu maan ravintoteollisuutta edistävän tutkimuksen ja siinä annettavan opetuksen hyväksi ja lahjoitus julkistettiin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan juhlallisissa vihkiäisissä 2.10.1943. Turku oli perinteisesti Huhtamäen yritystoiminnan keskuspaikka. Vesikansan mukaan Huhtamäki-yhtiö oli lahjoittanut jo vuonna 1935 yhteensä 24 000 markkaa kielitaistelua johtavalle Ylioppilaitten Keskustoimikunnalle, Turun yliopistolle ja sen ylioppilaskunnalle. Tällöin Huhtamäki tutustui myös siihen nuoreen akateemiseen piiriin, joka 1930-luvun lopulla perusti Suomen
Kulttuurirahaston, Huhtamäki Oy:n myöhemmän pääomistajan.467
Sekä Turun yliopisto että Suomen Kulttuurirahasto olivat suomenmielisten kansalaispiirien luomuksia ja molemmat toteutuivat kansalaisten suoralla tuella. Turun suomalainen yliopistoseura oli
perustettu vuonna 1917 ja seura oli ryhtynyt toimenpiteisiin varojen keräämiseksi kautta maan.468
Päätös Turun suomalaisen yliopiston perustamisesta tehtiin 28.2.1920469 ja uusi yliopisto aloitti
464
Kivinen ja Laitakari 1958, s. 101.
Vesikansa 1995, s. 36–37.
466
Jutikkala 1945, s. 108; Anon. 1943 (otsikolla "Huhtamäki-yhtymä Oy:n osake-enemmistö lahjoitettu" – –), s. 5;
Jokela 2010, s. 17.
467
Vesikansa 1995, s. 28.
468
Koskenniemi 1920, s. 105; Jäntere 1942, s. 71–72.
469
Jäntere 1942, s. 311–312.
465
175
toimintansa 27.6.1922. Suomen Kulttuurirahaston toteuttaminen aloitettiin vuonna 1937 toimeenpanemalla suuri lahjakeräys ja seuraavan vuoden lokakuussa alkoi koko maan käsittävä suurkeräys,
jonka välillisinä järjestäjinä olivat kansakoulujen opettajat ja keräyksen suorittajina koulujen oppilaat.470 Suomen Kulttuurirahaston perustamiseen johti tietoisuus siitä, että kaikilla suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyksen aloilla vallitsi huutava varojen puute, joka uhkasi katkaista sen lupaavan kehityksen, jonka maan itsenäistyminen oli kulttuurillekin antanut.471
5.2.5. Vuorineuvos Huhtamäki huolehti elintarvikealan koulutuksesta
sekä peruskoulutuksesta
Huhtamäki-yhtymän neuvontaosaston johtaja Toivo Rautavaara kirjoitti vuonna 1942 Yhtymän
henkilökuntalehteen otsikolla ”Tieto on valtaa”. Elintarviketeollisuudessa kaivattiin ravintoainealan
yleissivistystä. Työnjohtohenkilöstön koulutus muodosti suuren haasteen. Toinen suuri haaste oli
löytää opettajia työntekijöiden ammatillista opetusta varten. Tiedonhaluinen työntekijä voi tosin
opiskella lukemalla alan suomenkielistä kirjallisuutta:
Tavaraoppi, ravinto-oppi ja käytännöllinen kemia ovat ne tiedonhaarat, joihin ensiksi tulisi
syventyä. Näitä tietoja tarvitsemme, paitsi ansiotyössämme, yhtä hyvin jokapäiväisessä elämässä kotonakin. Varsinkin naiselle ovat alamme tiedot samalla perheenemännän ammattisivistystä.472
Neuvontajohtaja Rautavaara oli samoilla linjoilla kuin Huhtamäki-yhtymän johtaja Heikki Huhtamäki, joka oli saanut vain niukan koulutuksen mutta joka ymmärsi tutkimustiedon ja koulutuksen
merkityksen. Vesikansa mainitsee, miten Huhtamäki vuonna 1938 palkkasi Suomessa makeisteollisuuteen – tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa – diplomi-insinöörin ja 1940-luvulla Huhtamäki
kannusti yhtymän laajaan tutkimustoimintaan.473
Yrityksen johtoportaaseen kuulunut, terveysvalistajana tunnettu maatalous- ja metsätieteiden tohtori Toivo Rautavaara oli Huhtamäki-yhtymän tutkijoita. Vaikka tuntuva osa 1940-luvun uusista
tuotteista katosi valmistuksesta normaalioloihin siirryttyä, kehittelytyö oli raivaamassa tietä uusille
toimintamuodoille. Huhtamäellä tutkimukset johtivat lääketuotannon aloittamiseen. Ravinto- ja
nautinta-aineala (RaNa) syntyi 1940-luvun puolivälissä. Aluksi se oli lähinnä projekti, joka kehitti
470
Pohls 1989, s. 34.
Jutikkala 1945, s. 109; Hautamäki 1943, s. 6.
472
Rautavaara 1942, s. 3.
473
Vesikansa 1995, s. 42.
471
176
eri tehtaille niin korvike- kuin muita tuotteita yhtymän laboratoriossa projektitoimikunnan valvonnassa. Vuonna 1946 RaNasta tuli tytäryhtiö, josta kasvoi lääketehdas Leiras. Yhtymän keskuslaboratorio siirrettiin sittemmin Leiraksen organisaatioon. RaNa -nimeä markkinoitiin myös kuluttajille;
vahva logo ja outo nimi jäivät mieleen. Tohtori Rautavaara oli RaNa:n johtohenkilöitä. Huhtamäellä
uskottiin helppokäyttöisten, teollisten ruokavalmisteiden kysynnän kasvuun perheenemäntien siirtyessä ansiotyöhön. Jalostajan laboratoriossa tutkittiin steriilisäilykkeiden valmistusta. Niiden luvattu
maa oli Amerikka ja sikäläisten perheenemäntien ruoanlaitto oli muuttumassa lähinnä säilykepurkkien avaamiseksi. Huhtamäki-yhtymässä pidettiin päämääränä suomalaistenkin perheenemäntien
työtaakan keventämistä.474
Heikki Huhtamäen Elintarviketeollisuusammattikoulu aloitti toimintansa syyskuun alussa vuonna
1948 ja koulun virallinen avajaistilaisuus pidettiin 10.12.1948. Tilaisuudessa tervehdyspuheen pitänyt teknillinen johtaja Bertel Gardberg selosti puheessaan koulun perustamiseen johtaneita syitä ja
koulun opetusohjelmaa. Vuorineuvos Heikki Huhtamäki sanoi ammattitaidon tarpeen lisääntyneen
nimenomaan elintarviketeollisuudessa nopeasti:
[Elintarviketeollisuus] on nykyisin maan suurin teollisuusala, jonka tuotannon arvo jo vuonna
1945 oli kuusitoista miljardia markkaa. Metalli- ja konepajateollisuus oli toiseksi suurin, viisitoista miljardia markkaa, paperi- ja selluloosateollisuus kymmenen miljardia ja puuteollisuus
yhdeksän miljardia markkaa.
Kun nyt on saatu käyntiin tämän alan ensimmäinen475 ammattikoulu maassamme – –
Uuden ammattikoulun toiminta liittyy osana Huhtamäki-yhtymän yleiseen toimintaohjelmaan,
johon sisältyy mm. monipuolinen tutkimustoiminta sekä omissa laitoksissa että mm. Suomen
Kulttuurirahaston tukemana Yhtymän ulkopuolella. Sen välittömin merkitys liittyy pyrkimykseen kansakunnan elävän voiman työtehon ja työntuloksen lisäämiseksi, mikä on kaiken edistyksen ja hyvinvoinnin ehto.476
Huhtamäen Elintarviketeollisuusammattikoulu oli koulutuksen laajentumisena sinänsä merkittävä
tapaus mutta varsinkin maininta Huhtamäki-yhtymän yleisestä toimintaohjelmasta, johon sisältyi
sekä omissa tutkimuslaitoksissa tehty tutkimus että Suomen Kulttuurirahaston tukemana Yhtymän
ulkopuolella tehty tutkimus, on kiinnostava. – Missä näinä vuosina alettiin tehdä Suomen Kulttuurirahaston tukemana ravitsemukseen liittyvää tieteellistä tutkimusta?
Joulukuussa 1948 ravintokemian varsinaisen professorin virkaan valittiin tohtori Paavo Roine.
Vuonna 1948 filosofian tohtori, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Paavo Roine oli opintova-
474
Vesikansa 1995, s. 47 ja 56–57; Anon. 1948, s. 4 (Julkista tunnustusta Yhtymän tieteelliselle tutkimustyölle).
Vesikansan arvio on lievempi. Hänen mukaansa vuonna 1948 perustettu Heikki Huhtamäen ammattikoulu oli pioneereja elintarvikealan ammattiväen kouluttamisessa. (Lähde: Vesikansa 1995, s. 78.
476
Anon. 1948, s. 3 ("Jokainen on oman onnensa seppä", Huhtamäen ammattikoulun avajaiset pidetty).
475
177
paalla Suomen Akatemian perustamisen yhteydessä nuoremmille tieteenharjoittajille varatusta apurahasta myönnetyn stipendin turvin.477 – Voisiko Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen
tiedekunnan ravintokemian laitos olla eräs niistä tieteellisistä laitoksista, joiden tutkimusohjelma
noudatteli Huhtamäki-yhtymän yleisen toimintaohjelman linjauksia?
että korkeakoulutuksesta eli elintarvikealan opettajien ja tutkijoiden koulutuksesta
Vesikansa arvelee, että Huhtamäellä saattoi olla yritystensä tutkimustoimintaa hahmotellessaan
esikuvina Valion perustama Biokemiallinen tutkimuslaitos ja myös Wihurin rahastot olivat tuolloin
perustaneet oman tutkimuslaitoksen.
Tutkimusharrastus Huhtamäellä suuntautui alkuvaiheessa siis lähinnä kemiaan; ehkä esikuvana oli Valion perustama, A. I. Virtasen luoma Biokemiallinen tutkimuslaitos, joka 1945 hankki Suomelle sen yhä ainoan Nobelin tiedepalkinnon. Huhtamäen käyttämät tieteelliset avustajatkin olivat Virtasen oppilaita. Yhtiö oli kuitenkin yhteydessä myös kodin taloustieteen pioneereihin Maiju Gebhardiin, Katri Laineeseen ja Elli Saurioon.478
Huhtamäen oman tutkimuslaitoksen perustamista Helsinkiin harkittiin syksyllä 1944 mutta hanke
kaatui sopivien henkilöiden puutteeseen. Myös laitteistojen hankinta olisi ollut vaikeaa. Oman laitoksen perustamisen sijaan päätettiin olla yhteydessä helmikuun alussa 1942 toimintansa aloittaneeseen Valtion teknilliseen tutkimuslaitokseen. Vuonna 1947 pohdittiin oman tutkimuslaitoksen luomista Turun yliopiston yhteydessä mutta suunnitelma ei toteutunut. Yliopistojen kanssa Huhtamäki
oli kuitenkin jatkuvasti yhteydessä. Tässä auttoi Turun yliopiston laajentuminen lääke- ja luonnontieteisiin 1940-luvulta lähtien.
Huhtamäki-yhtymä oli pitänyt yllä omaa tutkimustoimintaa. Valtaisaksi kasvanut elintarvikealan
yritys ei tullut toimeen ilman mahdollisimman pätevää tutkimustietoa. Huhtamäki-yhtymän perustamisen yhteydessä – perustava kokous pidettiin 27. joulukuuta 1940 – keskuslaboratorio sijoitettiin
Jalostajaan. Keskuslaboratoriossa tutkittiin valmisteiden vitamiinipitoisuutta jopa eläinkokeilla479
eli tehtiin ravintotutkimusta. Syksy 1940 oli tärkeä sekä Huhtamäen yritysten että ravinto-opin ja
ravintotutkimusten kannalta. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aloitettiin syyslukukauden 1940 alussa yleisen ravinto-opin pääaineopetus. Kotitalousopetus-lehdessä
477
M-m td 19.1.1948-16 §; 19.1.1948-Liite n:o 7 §:ään 16.
Vesikansa 1995, s. 47. Viittaus lähteisiin: Johtokunnan muistiot 17.6.1944, 28.11.1944, 22.4.1947; Huhtamäkiyhtymän arkisto; Heikonen, Matti: A.I. Virtasen elämänkerta; Salonen: Henkistä ja taloudellista viljelyä. Jenny ja Antti
Wihurin rahasto 1942–1992.
479
Jutikkala 1945, s. 96–97, 104 ja 123–124; Vesikansa 1995, s. 36.
478
178
kerrottiin dosentti Lauri Paloheimon kuulustelevan yleistä ravinto-oppia.480 Samassa Kotitalouslehden numerossa Paloheimo ilmoitti ravintotutkimuksia varten Suomen Kulttuurirahaston kautta
myönnetystä miljoonan markan lahjoituksesta.
Yhtymän keskuslaboratorion toiminnassa oli mukana nimekkäitä kemistejä, esimerkiksi professori
Paavo Simola, jonka mukanaolo jäsenenä konsistorin keväällä 1943 asettamassa kotitaloustieteiden
yliopistollista asemaa pohtineessa toimikunnassa, on jo edellä mainittu. Professori Simola oli vuosina 1943–1944 raivaamassa johtaja Rautavaaran kaipaamalle ravintokemialle (ravinto-oppia ja
käytännöllistä kemiaa) sijaa Helsingin yliopistoon. Kotitaloustieteet olivat aikaisemmin herättäneet
vastahakoisuutta konsistorin jäsenissä mutta keväällä 1943 pieni konsistori oli niistä yllättäen suuresti innostunut ja konsistorin suunnittelutoimikunnan puheenjohtajaksi ryhtyi itse yliopiston rehtori
Rolf Nevanlinna. Ravintotutkimus ja elintarvikkeita koskeva tutkimus ovat toisilleen niin läheisiä
tutkimusaloja, että ihmisen hyvä terveys on mahdollista ottaa molemmissa toiminnan päämääräksi.
Dosentti Koivistoinen määritteli vuonna 1964 elintarviketieteen alueen seuraavasti:
Elintarviketieteen alue alkaa näin ollen maataloudesta, keskittyy selvittämään ja hallitsemaan
elintarvikkeiden käyttäytymistä säilöntä- ynnä muussa käsittelyssä sekä varastoinnin ja jakelun aikana ja pitää päämääränään mahdollisimman tasapainoisen ja terveellisen ravinnon tuottamista ihmisille.481
Elintarviketiede on sinänsä neutraali käsite. Elintarvikkeita käsitellään ja tuotetaan niin kotitalouksissa kuin elintarviketeollisuudessakin. Teollisuuden näkökulma kuitenkin poikkeaa kotitalouden
näkökulmasta. Teollisuuden on toimittava kannattavasti ja voittoa tavoitellaan ensisijaisesti. Kotitaloudessa tavoitellaan hyvinvointia ja hyvinvointiin kuuluu hyvä terveys.
Kun suurlahjoittaja Huhtamäki suunnitteli omaa tutkimuslaitosta, hänellä oli ehkä Virtasen johtama Biokemiallisen tutkimuslaitos esikuvana.482 Valion kannalta einesruokateollisuus tuskin merkitsi kilpailua, päinvastoin. Valion ja Huhtamäen edut olivat yhdensuuntaiset ja tämä seikka ohjasi
ehkä yhteistoimintaan. Tavoitteiden samansuuntaisuus saattoi johtaa molempien kannalta sellaiseen
edullisena pidettävään lopputulokseen, että – kärjistäen esitettynä – Huhtamäki lahjoitti tieteelle
rahaa ja Virtanen sijoitti rahat elintarviketeollisuudenkin kannalta sopivasti.
Jos Huhtamäki-yhtymän tuki oli arvokas Valion tutkimuslaitokselle ja koko Biokemialliselle tutkimuslaitokselle, olivat maisteri Ella Kitusen säilöntätutkimuksen tulokset professori Virtasen nä480
Anon. 1940 (otsikolla ”Ravinto-oppi tutkintoaineena yliopistossa”), s. 126–127.
Koivistoinen 1964, s. 1.
482
Vesikansa 1995, s. 47.
481
179
kökulmasta vähemmän tervetulleita mutta riittääkö professori A. I. Virtasen ja Biokemiallisen tutkimuslaitoksen ynnä elintarviketeollisuuden taloudellisten etujen vaarantuminen ainoaksi syyksi
sille, että ohjaussuhde katkesi (ilmeisesti katkesi) professori A. I. Virtasen ja maisteri Ella Kitusen
välillä? Kysymykseen palataan tutkimuksen loppuluvuissa.
Maisteri Kitusen kannalta miltei traagista mutta muuten surkuhupaisaa on se, että Huhtamäkiyhtymän omissa tutkimuksissa jouduttiin myöhemmin kannattamaan maisteri Kitusen edustamaa
linjaa ja hylkäämään professori Virtasen edustama kemikaalien avulla säilömisen linja. Diplomiinsinööri Rauha kirjoitti lokakuussa 1958 pakastamisesta:
Pakastamalla säilötyt elintarpeet ovat todistettavasti yleensä parempia sekä maultaan ja ulkonäöltään että myös ravinto- ja vitamiiniarvoltaan kuin monet muilla tavoin säilötyt elintarvikkeet. Lisäksi on pakastaminen eräille elintarpeille ja ruokalajeille toistaiseksi ainoa mahdollinen säilöntämuoto.
Vuonna 1946 kirjoitti esimerkiksi huomattava yhdysvaltalainen teollisuuslehti "Fortune", ettei
syväjäädytetyllä appelsiinimehulla olisi mitään tulevaisuutta. Jo vuonna 1953 syväjäädytettiin
kuitenkin siellä lähes puolet koko appelsiinisadosta mehutiivisteeksi. On luonnollisesti vaikeata ennustaa pakasteiden tulevaisuutta Suomen kohdalta, mutta merkeistä päättäen on kiinnostus niihin jatkuvasti kasvamassa. Säilyketehdas Jalostaja on muutaman vuoden kokeilujen
jälkeen nyt lähtemässä mukaan. Varmaan tulee meillä lähivuosina tälläkin alalla olemaan oma
tärkeä tehtävämme yhä paremman ja monipuolisemman ruokavalion kehittämisessä.483
Säilyketehdas Jalostaja oli suomalaisen säilyketeollisuuden uranuurtaja ja neljännes sata vuotta jatkuneen toimintansa aikana se oli pyrkinyt pitämään tuotevalikoimansa ajan tasalla, kerrotaan Yhtymän Rumpu -lehdessä vuonna 1961. Jalostaja pyrki säilömään Suomen lyhyen kesän kasvattamat
vitamiinirikkaat antimet. Tehtaalla oli jo tuolloin varsin laaja vihannes- ja marjapakasteiden tuotevalikoima. Vihanneksia pakastettiin vihreistä herneistä lähtien aina parsakaaliin asti. Marjoista löytyivät pakasteina lähes kaikki yleisimmät suomalaiset marjat mansikasta mustaan viinimarjaan. Säilöntäteollisuuden käyttämät valmistusmenetelmät voitiin jo muutama vuosi aikaisemmin jakaa pääpiirteittäin neljään ryhmään: sterilointiin, kuivatukseen, jäädytykseen sekä sokerin tai suolan avulla
tapahtuvaan säilöntään.484
5.3. Yliopiston yleisen ravinto-opin elinkaari
On suurelta osin kotieläinopin dosentti Lauri Paloheimon ansiota, että yleinen ravinto-oppi saatiin
hetkeksi tutkintoaineiden joukkoon Helsingin yliopistossa. Kun dosentti Paloheimo marraskuun
483
Rauha 1958, s. 3.
Anon. 1961 (otsikolla "Pakasteet puntarissa. Kylmää tarinaa meiltä ja muualta"), s. 30–31; Anon. 1958 (otsikolla
"Säilöntäteollisuus perheenemäntien apuna"), s. 18–19.
484
180
lopulla 1935 anoi oikeutta saada muuttaa dosentintoimensa oppiaine kotieläinopista yleiseksi ravinto-opiksi, oli kulunut vain viikko siitä, kun tiedekunta oli antanut julkisen päätöksen Unto Vartiovaaran, tulevan mikrobiologian professorin, suorittamasta lisensiaattitutkinnosta.485 Kotieläinopin
professori Georg von Wendt antoi joulukuun puolivälissä 1935 maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle myönteisen lausunnon laitoksensa dosentti, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Lauri Paloheimon anomuksesta.486 Lausunnon perusteella tiedekunta katsoi kotieläinopin dosentti Paloheimon päteväksi myös yleisen ravinto-opin dosentuurin hoitoon ja päätti esittää konsistorille oppiaineen nimimuutosta. Tammikuussa 1936 maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani ilmoitti
yliopiston kanslerin suostuneen dosentti Paloheimon anomukseen.487
Pian maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan (nais)opiskelijat löysivät yleisen ravinto-opin opintosuunnitelmiensa osaksi mutta siinä vaiheessa, kun tiedekunnan hyväksyttäväksi ensimmäisen kerran tarjottiin aineyhdistelmää, joka sisälsi arvosanakokonaisuudessa yleisen ravinto-opin, oli tarpeen muuttaa olennaisesti kyseisen oppiaineen statusta. Ylioppilas Annikki Salomaa esitti 5. lokakuuta 1939 hyväksyttäväksi kandidaattitutkintoa varten aineyhdistelmän, jossa oli pääaineena
maanviljelyskemia ja -fysiikka sekä sivuaineina kotieläinoppi, maanviljelystalous ja yleinen ravinto-oppi. Sen johdosta, ettei aineyhdistelmään sisältyvä yleinen ravinto-oppi ollut yliopistossa vakinaisesti edustettuna, tiedekunta jätti professori von Wendtin tehtäväksi antaa lausunto asiassa.488
Opiskelija Annikki Salomaa oli liikkeellä aineyhdistelmäanomuksensa kanssa samana päivänä,
jolloin Neuvostoliitto esitti Suomelle neuvottelukutsun, minkä seurauksena yleinen liikekannallepano alkoi Suomessa. Edellisenä päivänä eli 4. lokakuuta Helsingin yliopiston uusi kemian professori
A. I. Virtanen oli virkaanastujaisesitelmässään puhunut ”Biokemian olemuksesta ja merkityksestä".489 Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta havahtui liian myöhään. Maanviljelyskemian ja fysiikan professori Johannes Valmari oli kuollut 12.8.1939 ja tiedekunta teki syyskuussa 1939 yksimielisen päätöksen täyttää virka kutsumenettelyllä mikäli mahdollista. Virkaa kaavailtiin professori A. I. Virtaselle490 mutta aloite raukesi:
Valmarin kuoleman jälkeen vuonna 1939 tiedekunta päätti kutsua maanviljelyskemian ja
maanviljelysfysiikan professoriksi Artturi I. Virtasen. Teknillisen korkeakoulun biokemian-
485
M-m td 21.11.1935-2 §; 28.11.1935-7 §.
M-m td 12.12.1935-9 §; 12.12.1935-Liite §:ään 9.
487
M-m td 17.1.1936-11 §.
488
M-m td 5.10.1939-5 §.
489
Heikonen 1993, s. 85.
490
M-m td (laaja kokous) 14.9.1939-§:t (1–2); (suppea kokous) 14.9.1939-1 §; (laaja kokous) 21.9.1939-2 §.
486
181
professori Virtanen oli kuitenkin siirtymässä Helsingin Yliopiston kemian professoriksi samana vuonna, joten hän ei luvannut ottaa kutsua vastaan.491
Vaikka professori Virtasta ei onnistuttu saamaan maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opetusvirkaan, useita hänen oppilaitaan sentään saatiin tiedekunnan virkoihin. Mikrobiologian kiinteä ylimääräinen professori Unto Johannes Vartiovaara oli yksi heidän joukostaan.
Professori von Wendtin lausunto oli myötämielinen dosentti Paloheimon dosentuurin opetussisällön muuttamiseen nähden ja yleinen ravinto-oppi vakinaistettiin suhteellisen nopeasti. Siten sen
kelpaamattomuus arvosanakokonaisuuden osaksi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tutkinnoissa ei voinut olla syynä ylioppilas Annikki Salomaan päätökselle aloittaa uusien perustutkintoon
kuuluvien aineiden opiskelu. Salomaa pyysi 17.10.1940 tiedekunnalta hyväksymistä vuoden takaiseen (5.10.1939) verrattuna muuttuneelle kandidaattitutkinnon aineyhdistelmälle. Maanviljelystalouden kohdalla oli maanviljelysoppi ja yleinen ravinto-oppi oli korvattu meijeriopilla492.493
Dosentti Lauri Paloheimon esimies, kotieläinopin professori Georg von Wendt, ilmoitti syksyllä
1939 häneltä pyydetyssä lausunnossa mielipiteensä yleisestä ravinto-opista:
Koska vastaisuudessa varmasti yhä useammat opiskelijat tulevat anomaan saada ottaa yleisen
ravinto-opin tutkintoaineekseen ja tiedekunnassa on tätä ainetta edustava dosentti, ehdotan, että tiedekunta anoo Kanslerilta, että yleisen ravinto-opin dosentti saa tehtäväkseen maatalousja metsätieteiden kandidaatti- ja maatalous- ja metsätieteiden lisensiaatti-tutkintoja varten pitää kuulusteluja yleisessä ravinto-opissa.494
Lausunnon nojalla maatalous-metsätieteellinen tiedekunta anoi kanslerilta yleislupaa yleisen ravinto-opin hyväksymiseksi tutkintoaineeksi maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti- ja lisensiaattitutkintoja varten. Kansleri V. H. Suolahti teki 17. marraskuuta 1939 asiassa myönteisen päätöksen.
Yleisen ravinto-opin dosentti Lauri Paloheimo laati ripeästi ehdotuksen uuden opetusaineensa
tutkintovaatimuksiksi. Jos ravinto-oppi luettaisiin kotitaloustieteiden ryhmään kuuluvaksi495 tieteeksi, olisi dosentti Paloheimon ehdotus ensimmäinen kerta, jolloin Suomen korkeakoulumaail-
491
Halonen 2008, s. 363 ja 423.
Vaikka opiskelija Annikki Salomaa luopui kotitalousaineisiin viittaavasta ravinto-opista tutkintonsa aineyhdistelmässä, hän työllistyi kotitalousalalle. Kandidaatti Annikki Salomaa aloitti keväällä 1941 moninaisen työn Marttaliiton
palveluksessa, ensiksi yhdistetyssä toimessa Marttaliiton sihteerinä, konsulenttina, rahastonhoitajana ja Emäntälehden
toimitussihteerinä, sittemmin Marttaliiton toiminnanjohtajana varsinaisen toiminnanjohtajan filosofian maisteri Elli
Saurion ollessa virkavapaalla väitöskirjatyötä varten 1.10.1944–31.1.1947. (Lähde: Kervinen 2008b, s. 188 ja 195).
493
M-m td 17.10.1940-2 §.
494
M-m td 12.10.1939-2 §; 22.11.1939-3 §; 4.5.1944-10 §; 12.10.1939-Liite §:ään 2; 22.11.1939-Liite §:ään 3.
495
Amerikan Yhdysvalloissa ravitsemustiede ja ravintokemia kuuluivat kotitaloustieteisiin. (Lähde: Jutila 1927, s. 327).
492
182
massa laadittiin opetusohjelma jotain kotitaloustiedettä varten. Maatalous- ja metsätieteiden kandidaattitutkintoon (MMK) yleinen ravinto-oppi pääaineena vaadittiin vuonna 1939 fysiikan, kemian,
kasvitieteen ja eläintieteen propedeuttisten kurssien lisäksi seuraavat suoritukset:
Approbatur:
1. L. Paloheimo, Kotieläinoppi.
2. V. Lassila ja D. Rancken, Ihmisen anatomia ja fysiologia.
3. G. von Wendt, Ravinto ja terveys.
4. Rich, Ege, Ravinto-oppi.
5. Harjoitustyöt approbatur-arvosanaa varten.
6. Kahden kuukauden mittainen kotitalousharjoittelu.
Cum laude approbatur: 1. – 5. kuten edellä.
7. E. Höber, Lehrbuch der Physiologie des Menschen.
8. Harjoitustyöt cum laude arvosanaa varten.
9. Neljän kuukauden mittainen kotitalousharjoittelu, josta 1 kk neuvontaharjoittelua.
Laudatur: 1. – 5. ja 7. – 8. kuten edellä.
10. Vaihtoehtoisesti:
W. Stepp, Ernährungslehre tai H.C. Sherman, Chemistry of Food and Nutrition.
11. Kuuden kuukauden mittainen kotitalousharjoittelu, josta 2 kk neuvontaharjoittelua.
12. Spesialityö ja laudaturkirjoitus.496
Propedeuttinen opetus oli käynnistetty yliopistolla 23.10.1939 mutta vanha ja varovainen kansleri
Suolahti piti parhaana, ettei harjoitustöitä laboratorioissa aloitettaisi enää syyslukukaudella 1939.
Varovaisuus oli ollut aiheellinen, sillä marraskuun viimeisenä päivänä 1939 Helsinkiin annettiin
talvisodan ensimmäinen ilmahälytys. Sota alkoi.497
Muutamat maatalousylioppilaat ottivat yleisen ravinto-opin pääaineekseen. Tiedekunta hyväksyi
lokakuussa 1942498 ylioppilas Leena Mäkisen aineyhdistelmän. Mäkisellä oli laudatur yleisessä
ravinto-opissa, cum laude approbatur kemiassa ja mikrobiologiassa sekä approbatur kotieläintieteessä. Seuraavana vuonna aikaisempaa opintosuuntaansa vaihtanut ylioppilas Peter Krott pyysi
tiedekuntaa hyväksymään oppiainekokonaisuuden, jossa pääaineena oli kotieläintiede, mikrobiologiassa cum laude approbatur ja yleisessä ravinto-opissa approbatur. Krottilla oli myös perinnöllisyysopin laudatur filosofisesta tiedekunnasta. Tiedekuntakokous päätti 7. lokakuuta 1943 ylioppilaiden Krott ja Nikkilä499 aineyhdistelmistä.500
496
M-m td 29.11.1939-Liite §:ään 3 (yleisen ravinto-opin opintovaatimukset). Syksyllä 1940 vaatimuksiin lisättiin
dosentti Paloheimon ehdotuksesta mikrobiologian peruskurssi (Lähde: M-m td 29.8.1940-1 §).
497
M-m td 29.11.1939-§:t (3-4); 29.11.1939-Liite §:ään.
498
M-m td 22.10.1942-3 §.
499
O. E. Nikkilä oli aloittanut elokuun puolivälissä 1943 assistenttina Biokemiallisessa tutkimuslaitoksessa ja vuonna
1948 hän haki filosofian tohtori Roineen vastaehdokkaana ravintokemian varsinaisen professorin virkaa. [Lähteet: M-m
td 8.5.1947-1 § (suppea kokous); 11.5.1948 (suppea kokous)-§:t (2–4 )].
500
M-m td 7.10.1943-§:t (2 ja 4).
183
Vielä maaliskuussa 1944 kirjattiin pari kandidaattitutkintoa501, joissa oli pääaineena yleinen ravinto-oppi. Eivor Margita Virtanen anoi 9. maaliskuuta 1944 hyväksymistä sellaiselle maatalous- ja
metsätieteiden kandidaattitutkinnon aineyhdistelmälle, jossa oli laudatur yleisessä ravinto-opissa,
cum laude approbatur sekä maitotaloustieteessä että mikrobiologiassa ja approbatur maanviljelyskemiassa ja -fysiikassa. Viikkoa myöhemmin tiedekunta käsitteli ylioppilas Ilmi Hannukselan anomuksen. Hannukselalla oli laudatur sekä yleisessä ravinto-opissa että mikrobiologiassa ja approbatur sekä kotieläinopissa että maanviljelystaloudessa. Tiedekunta hyväksyi myös ylioppilas Hannukselan aineyhdistelmän.
Tiedekunta esitti maaliskuun lopulla 1944 hakija Lauri I. Paloheimon nimittämistä kotieläintieteen varsinaisen professorin virkaan.502 Dosentti Paloheimo oli viime vaiheessa ollut kyseisen viran
ainoa hakija. Yleisen ravinto-opin dosentuuri päättyi, kun tohtori Paloheimo siirtyi hoitamaan uutta
professorin virkaansa ja yleisen ravinto-opin pääaineopetus eli laudaturtason opetus loppui mutta
siirtymävaiheessa yliopisto osoitti joustavuutta ja ravinto-opin pääaineopetus lakkasi viiveellä:
Tiedekunnassa on dosentin edustama yleinen ravinto-oppi voitu Kanslerin 17.11.1939 antaman päätöksen perusteella ottaa tiedekunnalta anottavalla luvalla tutkintoaineeksi maatalousja metsätieteiden kandidaatti- ja lisensiaattitutkintoihin. Kun mainitun aineen dosentti Lauri
Ilmari Paloheimo on nyttemmin nimitetty kotieläintieteen professoriksi, päättyy hänen tehtävänsä yleisen ravinto-opin dosenttina. Jotta kuitenkin niille opiskelijoille, joiden kandidaattitai lisensiaattitutkinnon aineyhdistelmään sisältyy tiedekunnan jo hyväksymä yleinen ravintooppi, pysytettäisiin tämä saavuttamansa tutkinto-oikeus, tiedekunta päätti Kanslerille esittää,
että professori Paloheimolle edelleen myönnettäisiin oikeus hoitaa yleisen ravinto-opin kuulustelut niiden opiskelijain osalta, jotka edellä esitetyn mukaisesti ovat tiedekunnan antamalla
suostumuksella sisällyttäneet yleisen ravinto-opin aineyhdistelmäänsä kandidaatti- tai lisensiaattitutkintoa varten.503
Toukokuussa 1944 tiedekunnalle ilmoitettiin, että kansleri Tulenheimon päätöksellä kotieläintieteen
professori Paloheimolle oli myönnetty edelleen oikeus hoitaa yleisen ravinto-opin kuulustelut niiden opiskelijoiden osalta, joiden kandidaatti- tai lisensiaattitutkinnon aiheyhdistelmään sisältyi tiedekunnan jo hyväksymä yleinen ravinto-oppi.504 Kun ravintoalan tutkinto-opetus saatiin jälleen
käyntiin tiedekunnassa, oli tiedenimikkeenä ravintokemia, professori Virtasen toivomuksesta505.
501
M-m td 9.3.1944-2 §; 16.3.1944-2 §.
M-m td 30.3.1944-2 § (suppea pöytäkirja). – Kotieläinopin professorin virka muutettiin 22.1.1943 asetuksella n:o 51
kotieläintieteen professorin viraksi. (Lähteet: M-m td 20.11.1942-12 §; 20.11.1942-Liite 12 (kotieläintieteen professorin
viran hakeminen) §:ään 12; 20.11.1942-Liite n:o 13 (kotieläinopin professorin viran nimen muuttaminen) §:ään 12;
3.12.1942-3 § (asetuksen muutosehdotusta täydennetään).
503
M-m td 4.5.1944-10 §. – Samassa tiedekuntakokouksessa esitettiin konsistorin kirjelmä n:o 165/3.5.1944, jossa pyydettiin tiedekunnan lausuntoa sen komitean mietinnöstä, jonka konsistori vuonna 1943 asetti harkitsemaan kotitalousopetuksen järjestämistä Helsingin yliopistoon. (Lähteet: M-m td 4.5.1944-8 §; 4.5.1944-Liite n:o 3 §:ään 8).
504
M-m td 25.5.1944-8 §; 25.5.1944-Liite n:o 1 §:ään 8.
505
”Tämä Virtasen toivoma virka oli vihdoin perustettu 1947”. (Lähde: Heikonen 1993, s. 169).
502
184
Dosentti Paloheimo valittiin kotieläinopin varsinaisen professorin Georg Willehad von Wendtin
seuraajaksi tämän jäätyä eläkkeelle virastaan mutta dosentti Paloheimolle suunniteltiin jonkin aikaa
myös toisenlaista virkaa. Varsinaisten professorien tiedekuntakokouksessa 1.1.1941 otettiin käsiteltäväksi kysymys dosentti Lauri Ilmari Paloheimon nimittämisestä yleisen ravinto-opin henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. Tiedekunta pyysi lausunnot dosentti Paloheimon pätevyydestä
Leipzigin yliopiston eläinfysiologian professorilta A. Scheunertilta ja omasta tiedekunnasta kotieläinopin professori von Wendtiltä.506 Lausunnot olivat kiittävän myönteisiä ja niinpä tiedekunta
ehdotti dosentti Lauri Paloheimon nimitettäväksi yleisen ravinto-opin henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi ja esitti 21.2.1941, että vuoden 1942 menoarvioon ehdotettaisiin palkkaukseen
tarvittavat varat.507 Vain viikkoa myöhemmin, 27.2.1941, tiedekunta teki 18.12.1940 asettamansa
toimikunnan työn pohjalta ensimmäisen virkaehdotuksen tieteellisen kotitalousopetuksen järjestämiseksi yliopistoon. Yleisen ravinto-opin nopeasti kehitetyn professuuriehdotuksen ja kotitaloustieteiden perustamista koskevan esityksen välillä on kaiketi sidos, sillä kahdessa kotitalousopetusta
koskevassa lausunnossa, jotka tiedekunta keväällä 1941 laati, huomautetaan ravinto-opin jo olevan
edustettuna tiedekunnassa.508 Ravinto-opin statusta olisi professuurilla vahvistettu.
Keväällä 1941 tiedekunnassa suhtauduttiin toiveikkaasti kotitaloustieteiden perustamisen mahdollisuuteen, kuten näkyy seuraavasta pöytäkirjalainasta. Kotieläinopin professori von Wendt oli anonut tiedekunnalta oikeutta saada edelleen luennoida ruotsinkielellä. Tiedekunta kommentoi:
Katsoen siihen, että tiedekunta todennäköisesti saa lähitulevaisuudessa oikeuden järjestää opetusta kotitalouden alalla ehdotettua uutta kotitaloustutkintoa varten, josta voi johtua uudelleenjärjestelyjä muun muassa yleisen ravinto-opin ja siis myös kotieläinopin opetuksen alalla, tiedekunta päätti tällä kertaa puoltaa professori von Wendtin anomusta aluksi vain tulevan syyslukukauden opetusta silmälläpitäen.509
Dosentti Lauri I. Paloheimo määrättiin antamaan kotieläinopissa professori von Wendtin luentoopetusta vastaavaa suomenkielistä opetusta. Kuvio toistui kevätlukukauden 1942 loppuun asti.510
Syksyllä 1943 yliopistollista kotitalousopetusta koskeva suunnittelu oli hakeutumassa uusiin muotoihin tai suunnitelmat olivat siinä vaiheessa ehkä jo muuttuneet. Professori von Wendtin eläkeikä
läheni mutta joulukuussa 1942 tiedekunnan anomuksesta kotieläinopin professorinviran täyttämistä
506
M-m td 1.1.1941-2 § (suppea kokous).
M-m 6.2.1941-2 § (suppea kokous); 21.2.1941-9 §.
508
M-m 27.2.1941-4 §; 17.4.1941-7 §.
509
M-m td 8.5.1941-8 §; 8.5.1941-Liite (von Wendtin anomuskirjelmä) §:ään 8.
510
M-m td 15.5.1941-12 §; 21.10.1941-§:t (4–5); 16.5.1942-§:t (2 ja 4).
507
185
lykättiin vuodella.511 Tammikuussa 1943 professori von Wendt anoi kanslerilta kahden kuukauden
virkavapaata ulkomailla suoritettavaa erikoistehtävää varten ja tähän myönnyttiin.512 Professori
Georg von Wendt erosi virastaan täysinpalvelleena vasta 31.8.1943 ja tiedekunta määräsi dosentti
Lauri Paloheimon hoitamaan kotieläintieteen professorin virkaa 1.9.1943 alkaen toistaiseksi.513
Joulukuussa 1942 tilanne oli ollut vielä jollakin tapaa avoin ja kotieläinopin professorinviran täyttämistä lykättiin. Maisteri Ella Kitusen pätevöityminen oli tosin joutunut vaikeuksiin mutta kodin
teknologian perustamisen idea eli yhä. Tiedekuntakokouksessa 26.11.1942 otettiin puolentoista
vuoden tauon jälkeen uudelleen käsiteltäväksi aiemmin tehdyt suunnitelmat kotitalousopetuksen
järjestämiseksi tiedekuntaan. Tiedekunta valitsi keskuudestaan kaksijäsenisen toimikunnan valmistelemaan tästä asiasta esitystä valtion vuoden 1944 tulo- ja menoarviota tehtävää virkaehdotusta
varten. Toimikuntaan kuuluivat professori Erkki Kivinen ja ylimääräinen professori Unto Vartiovaara. Helmikuussa 1943 esitettiin professorien yhteinen lausunto. Lausunnon ja sen pohjalla tapahtuneen keskustelun perusteella tiedekunta päätti yksimielisesti tehdä konsistorille perustellun esityksen toimenpiteistä kotitalouden alaan kuuluvan opetuksen ja tutkimustoiminnan järjestämiseksi
maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.514 – Professorit Kivinen ja Vartiovaara ehdottivat kodin
teknologian ja kodin taloustieteen perustamista mutta yleisen ravinto-opin pääaineopetus oli loppumassa, sillä dosentti Paloheimo, joka oli hakenut kotieläintieteen professorin virkaa, saisi nimityksen. Rehtori lähetti 3. maaliskuuta 1943 avoinna olleen kotieläintieteen professorin viran hakijoiden, maatalouskoelaitoksen professorin, dosentti Josef Ilmari Poijärven ja dosentti Lauri Ilmari Paloheimon hakemukset tiedekunnalle. Hakijoille myönnettiin tavanomainen vuoden mittainen pätevöitymisaika 24.2.1944 asti.515
Samoihin aikoihin, jolloin maisteri Ella Kitunen lopetti tutkimuksensa Biokemiallisella tutkimuslaitoksella516, lähti erään professori Virtasen oppilaan opintoura nousuun. Huhtikuussa 1942 ylimääräinen professori Vartiovaara esitti tiedekunnalle filosofian maisteri Paavo Roineen määräämistä
mikrobiologisen laitoksen assistentintoimen väliaikaiseksi hoitajaksi. Laitoksen vt. assistentin, ylioppilas Maija Paavolan määräys päättyisi toukokuun lopussa 1942 ja hän ei voisi enää jatkaa työssään toisen toimen takia, mutta laitoksessa oli lokakuusta 1941 alkaen suoritettu puolustusvoimia ja
kansanhuoltoministeriötä varten tutkimustyötä, joka oli suunniteltu jatkumaan koko kesän 1942 ja
511
M-m td 10.12.1942-3 §; 10.12.1942-Liite n:o 1 §:ään 3.
M-m td 18.1.1943-1 §; 28.1.1943-5 §; 28.1.1943-Liite n:o 1 §:ään 5.
513
M-m td 29.4.1943-11 §.
514
M-m td 26.11.1942-8 §; 23.2.1943-1 §.
515
M-m td 4.3.1943-1 § (suppea kokous); 4.3.1943-Liite n:o 1 (rehtorin kirjelmä n:o 96/24.12.1943) §:ään 1.
516
Maisteri Kitunen aloitti säilöntätutkimuksensa helmikuun alussa 1941 ja hän lopetti ne toukokuussa 1942.
512
186
tämän vuoksi laitoksella tarvittiin koko ajan assistenttia. Maisteri Roine oli työhön sopiva siksikin,
että hän oli jo tammikuusta 1942 alkaen professori Vartiovaaran johdolla suorittanut puolustusvoimien määräyksestä tutkimustyötä mikrobiologian laitoksessa. – Professori Vartiovaara ennakoi
opiskelija Roineen maisteristatuksen, sillä vasta marraskuun lopulla 1942 Paavo Roineesta tuli filosofian maisteri kemia ja eläintiede pääaineinaan.517
Helmikuun alussa 1943 maisteri Roine anoi maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan hyväksymistä maatalous- ja metsätieteiden kandidaattitutkinnon aineyhdistelmälle, jossa oli laudatur kemiasta,
eläintieteestä ja mikrobiologiasta sekä cum laude approbatur-kokonaisuus maanviljelyskemiasta ja fysiikasta. Samalla maisteri Paavo Roine pyysi vapautusta asetuksen mukaisesta maatalousharjoittelusta. Tiedekunta hyväksyi kirjelmässä esitetyn aineyhdistelmän ja sen laadun perusteella myönsi
vapautuksen maatalousharjoittelusta. Maisteri Roineen maatalous- ja metsätieteiden kandidaattitutkintoa koskeva julkinen päätös annettiin toukokuun alkupäivinä 1943.518
Professoreille Poijärvi ja Paloheimo myönnetyn respiittiajan viimeisenä päivänä 24.2.1944 maatalous-metsätieteellinen tiedekunta kunnioitti hetken hiljaisuudella 23.2.1944 kuolleen kansleri Suolahden muistoa.519 Germaanisen filologian professori Viktor Hugo Suolahden (s. 7.10.1874 – k.
23.2.1944) yliopistollinen virkaura oli mittava, sillä hän toimi ensin yliopiston rehtorina ja sitten
yliopiston kanslerina 15.5.1926 alkaen kuolemaansa saakka. Kansleri Suolahden kuoleman hetki
sattui ajankohtaan, jolloin Suomen valtiollinen tilanne näytti erityisen uhanalaiselta. Venäläisten
suurpommitukset olivat ruhjoneet Helsinkiä 6. helmikuuta ja 16. helmikuuta. Kolmannessa Helsingin suurpommituksessa 26.2.1944 yliopiston päärakennus vaurioitui. Kun yliopisto 1. marraskuuta
1944 avattaisiin, ei avajaisia voitaisi järjestää tuhoutuneessa juhlasalissa.520 – Kansleri Suolahden
seuraajan vaali tapahtui 8.3.1944 ja kansleri Antti Agathon Tulenheimon virkakausi alkoi huhtikuun
alusta 1944.
Yleisen ravinto-opin henkilökohtainen professuuri jäi dosentti Paloheimon kohdalla toteutumatta.
Kotieläintieteen professorin virkaa oli hakenut kaksi henkilöä ja he olivat olleet hakijoina jotakuinkin tasavertaiset, mutta tilanne muuttui Paloheimon eduksi. Tiedekunnalle esitettiin 17. helmikuuta
1944 kaksi asiakirjaa, joista toisessa kotieläintieteen professorin viran hakija, dosentti J. I. Poijärvi
peruutti sanottua virkaa koskevan hakemuksensa ja toisessa saman viran hakija, dosentti L. I. Palo517
M-m td 10.4.1942-2 §; 10.4.1942-Liite n:o 2 §:ään 2.
M-m td 4.2.1943-2 §; 6.5.1943-3 §; 4.2.1943-Liite n:o 1 §:ään 2.
519
M-m td 24.2.1944-1 § (laaja kokous).
520
Klinge 1990, s. 151; Sysiharju 1995, s. 124.
518
187
heimo täydensi hakemustaan.521 Professorit Georg Willehad von Wendt ja Josef Ilmari Poijärvi
toimivat sittemmin asiantuntijoina kotieläintieteen virkaa täytettäessä.
Helmikuun 1944 loppuun mennessä tohtori Paloheimon koeluento kotieläintieteen virkaa varten
oli hyväksytty ja professorit von Wendt ja Poijärvi olivat antaneet hänestä myönteiset asiantuntijalausunnot.522 Tohtori Paloheimo nimitettiin kotieläintieteen professorin virkaan maaliskuun 1944
lopulla ja toukokuun 1944 alkupäivinä maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle esitettiin konsistorin kirjelmä, jossa pyydettiin tiedekunnan lausuntoa sen komitean mietinnöstä, jonka konsistori
vuonna 1943 asetti harkitsemaan kotitalousopetuksen järjestämistä Helsingin yliopistoon. Tiedekunta päätti komitean mietintöön tutustuttuaan lausua käsityksenään, että sen toteuttaminen erinomaisella tavalla veisi siihen päämäärään, johon tiedekunnan aikaisemmin asiassa tekemät aloitteet
ja ehdotukset olivat tähdänneet. Yksimielisesti tiedekunta puolsi komitean mietintöön sisältyviä
ehdotuksia sekä laati tarvittavia virkoja varten asetusehdotuksen.523
5.4. Mainintoja elintarviketieteitä koskevasta suunnittelusta
Voitaneen sanoa, että maatalous-metsätieteellinen tiedekunta piti yllä elintarviketeknologian opetuksen kehittämistä koskevaa suunnittelua, sillä kirjallisuuteen jäi hajatietoja senkaltaisesta suunnittelusta mutta varsinaista julkista keskustelua asiasta ei ilmeisesti käyty. Viittaus pitkäaikaisen suunnittelun olemassaoloon löytyy sekä 1950- että 1960-luvun asiapapereista.
Tiedekunnan oppilasmäärän kehitystä puntaroitiin maaliskuussa 1965 ja tällöin tiedekunta toi
oppilasmäärän suotuisan kehityksen ehdot erittäin selvästi esille. Lopullisessa käsittelyssä oli konsistorin lähete n:o 29/18.2.1965, jossa pyydettiin tiedekunnan lausuntoa W. K. Kellogg-säätiön yliopiston rehtorille lähettämästä kirjeestä lahjoitusvarojen myöntämisestä viiden vuoden ajaksi elintarvikealan tutkimus- ja opetustoimintaa varten maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Tiedekunnan kokouspöytäkirjaan merkittiin seuraavat innostuneet sanat:
Tiedekunta tuntee suurta tyydytystä siitä, että W. K. Kellogg Foundation on ilmoittanut olevansa halukas lahjoittamaan Helsingin yliopistolle 255 000 dollaria elintarviketieteiden opetuksen kehittämistä varten. Tiedekunnassa on jo toistakymmentä vuotta määrätietoisesti kypsytelty suunnitelmia maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen jalostamisen opetuksen täy521
M-m td 17.2.1944-1 § (suppea kokous); 17.2.1944-Liite n:o 1 (rehtorin kirjelmä n:o 62/14.2.1944) §:ään 1.
M-m td 18.2.1944-1 § (suppea kokous); 24.2.1944-1 § (suppea kokous).
523
M-m td 4.5.1944-8 §; 4.5.1944-Liite n:o 3 (konsistorin kirjelmä n:o 165/3.5.1944) §:ään 8; 4.5.1944-Liite n:o 4 (asetusluonnos) §:ään 8.
522
188
dentämisestä ja laajentamisesta. Nämä suunnitelmat on myös aikanaan sisällytetty Viikin uusien instituuttirakennusten ohjelmaan. Osan laitoksista nyttemmin valmistuttua voitaisiin
suunnitelmia jo ryhtyä toteuttamaan, jos käytettävissä olisi tarvittava henkilökunta.524
Tiedekunnan jäsenet olivat innostuneita ja kehitykseen tyytyväisiä ja unohtaen tavanomaisen varovaisuuden kertoivat avoimesti kauan kypsytellyistä suunnitelmista. Siinä ne ovat täysin yksiselitteisenä ilmaisuna: suunnitelmat maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen jalostamisen opetuksen
täydentämisestä ja laajentamisesta. Suunnitelmat oli sisällytetty Viikin uusien instituuttirakennusten
ohjelmaan eli ne olivat olleet olemassa realistisessa muodossa jo 1940-luvun lopulla, kun Viikkiä
koskeva suunnittelu toden teolla käynnistyi.
Yllä olevasta lainauksesta ilmenee selvästi myös se, että maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen jalostamisen opetusta jo oli tiedekunnassa ja amerikkalaisen yritysjätin suurlahjoitus kohdistui
vain mainitun opetuksen täydentämiseen ja laajentamiseen. Asia voidaan ilmaista hyvin lyhyesti:
maatalous-metsätieteellinen tiedekunta pyrki laajenemaan perinteisillä toiminta-aloillaan. Meijerioppi oli vanha tutkintoaine ja edusti elintarviketeknologiaa. Kasvua oli jo tapahtunut elintarviketieteiden sektorilla, sillä lihateknologiaan oli saatu lahjoitusprofessuuri 1950-luvun lopulla. Niin
sanotun Kairamon komitean mietintöihin oli 1920-luvulla kirjattu filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisen osaston – tai oikeastaan suunnitellun Maataloudellisen yliopiston – toimintaideaksi maan tuoton kohottaminen.525 Maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen jalostamisen idea
palveli täydellisen hyvin tiedekunnan alkuperäistä toiminta-ajatusta.
Helsingin yliopistoon perustettiin meijeriopin apulaisen virka vuonna 1906 annetulla asetuksella.
Tämä apulaisen virka muutettiin 1.7.1921 annetulla asetuksella ylimääräisen professorin viraksi ja
apulaisen viran haltija, tohtori G. A. Bredenberg, siirrettiin tähän uuteen virkaan. Professori Bredenbergin seuraaja, filosofian tohtori A. E. Sandelin, oli meijeriopin kiinteän ylimääräisen professorin virassa 10.5.1935–19.2.1943 ja siirtyi tämän jälkeen Valion toimitusjohtajaksi. Vuoteen 1922
saakka meijerioppi liittyi osastona kotieläinopilliseen laitokseen. Meijeriopin apulaisen viran tultua
muutetuksi ylimääräisen professorin viraksi meijeriopillinen laitos muodostettiin itsenäiseksi ja se
sai omat määrärahansa. Vuonna 1943 sen nimi muutettiin maitotaloustieteen laitokseksi.
Vuonna 1964 dosentti Pekka Koivistoinen toivoi, että elintarvikealan opetus- ja tutkimustyö saavuttaisi Suomessa ne mittasuhteet ja sen tason, jota elintarviketeollisuuden asema Suomen suurim524
525
M-m td 4.3.1965-2 §.
Komiteanmietintö 1921:13, s. 20; Komiteanmietintö 1923:11, s. 21.
189
pana teollisuuden haarana edellytti; yhteiskunnallisen kehityksen tulisi tässä suhteessa täysimääräisesti heijastua korkeakoulumaailmaan. Koivistoinen korosti Helsingin yliopiston elintarvikekoulutuksen ja Teknillisen korkeakoulun insinöörikoulutuksen asemaa elintarviketeollisuuden tarpeiden
tyydyttäjinä opetus- ja tutkimuskysymyksissä:
Suomessa elintarviketieteen opetus on keskittynyt Helsingin yliopistoon. Sen maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa on jo useiden vuosikymmenten ajan kasvatettu menestyksellisesti erikoismiehiä maidonjalostusteollisuuteen, joka on maamme ylivoimaisesti tärkein elintarviketeollisuuden haara. Muutamia vuosia sitten aloitettiin myös lihateknologian opetus. Lisäksi tämä tiedekunta antaa opetusta elintarvikemikrobiologiassa ja ravintokemian puitteissa
myös elintarvikekemiassa ja ravintofysiologiassa. Kemialla on tietenkin opetusohjelmassa
tärkeä asema. Nämä aineet monine täydentävine perus- ja apuaineineen muodostavat sopivana
yhdistelmänä monipuolisen koulutuksen elintarviketieteessä.
Tarvittaessa myös puhtaasti maataloudelliset, ekonomiset ja talouspoliittiset aineet täydentävät elintarvikeopintoja. Elintarvikekoulutuksen saaneiden lisäksi elintarviketuotanto tarvitsee
tietenkin päteviä insinöörejä tärkeiden teknillisten probleemien ratkaisuissa, ja tässä suhteessa
on Teknillisellä korkeakoululla tärkeä asema elintarviketeollisuuden tarpeiden tyydyttäjänä.
On täysi syy otaksua, että elintarvikealan opetus- ja tutkimustyö maassamme tulee kehittymään lähitulevaisuudessa varsin ripeästi ja saavuttamaan ne mittasuhteet ja tason, jota mm.
elintarviketeollisuuden asema maamme suurimpana teollisuuden haarana edellyttää.526
Dosentti Koivistoinen luki suomalaisen elintarvikealan erikoispulmiin esimerkiksi kasvisten, hedelmien ja marjojen käytön niukkuuden. Kasviksista toistaiseksi vain perunalla oli merkitystä suomalaisten jokapäiväisenä ruokana. Kasviksien ja hedelmien suosiminen lisäisi ihmisten hyvinvointia. Dosentti Koivistoisen mukaan tieteen apua tarvittiin ihmisten asenteiden muuttamiseksi.527
Kellogg-säätiön maatalousosaston johtaja, tohtori Creech oli vieraillut Suomessa syksyllä 1964 ja
tällöin hänelle oli esitelty tiedekunnan suunnitelmat sekä tiedusteltu, voisiko Kellogg-säätiö taloudellisesti tukea suunnitelmien toteuttamista. Tohtori Creechin pyynnöstä tiedekunnan elintarvikealaa lähinnä olevat professorit valmistivat asiaa koskevan kirjelmän, jonka valtion maatalous- ja
metsätieteiden toimikunta lähetti lokakuussa Kellogg-säätiölle. Kirjelmässä hahmoteltiin viisivuotisohjelma ja tärkeänä pidettiin tarvittavan henkilöstön kiinnittämistä tehtäviinsä mahdollisimman
nopeasti. Esityksen mukaan Kellogg-säätiö rahoittaisi akateemisen opettajavoiman ja yliopisto puolestaan teknillisen apuhenkilöstön. Kirjelmässään yliopiston rehtorille Kellogg-säätiö ilmoitti hyväksyneensä tiedekunnan suunnitelman sellaisenaan ja esitti ne ehdot, joita noudattaen suunnitelma
heidän puolestaan voitiin toteuttaa.528
526
Koivistoinen 1964, s. 1.
Koivistoinen 1964, s. 1; Kivinen & Laitakari 1958, s. 17 ja 88–90.
528
M-m td 4.3.1965-2 §.
527
190
Lahjoitus tarkoitti sitä, että Suomen valtiolle lankeaisi lisämenoja lähitulevaisuudessa. Yksityiskohtaisessa viisivuotisohjelmassa mainittiin kuusi virkaa: kaksi apulaisprofessorin virkaa, kaksi
assistentin virkaa, yksi insinöörin virka ja yksi kemistin virka. Ne piti viiden vuoden kuluessa saada
valtion tulo- ja menoarvioon. Tiedekunta katsoi kuitenkin, että tähän velvoitteeseen voitiin suostua,
koska oli todennäköistä, että tiedekunnan siihenastisiin menoarvioesityksiin sisältyneet muut kiireellisimmät maa-, metsä- ja kotitalouden virat ja toimet saataisiin seuraavien vuosien aikana perustetuiksi. Vain suunnitelmaan sisältyvän teknillinen apuhenkilöstön toimia varten tarvittavat varat oli
pyydettävä jo kuluvan vuoden aikana, seuraavassa lisämenoarvioesityksessä.
Tiedekunta päätti yksimielisesti esittää konsistorille, että Helsingin yliopisto ilmoittaisi W. K.
Kellogg-säätiölle ottavansa kiitollisena vastaan tarjotun lahjoituksen esitetyin ehdoin. Tiedekunta
ilmoitti myös ryhtyvänsä toimenpiteisiin lahjoituskirjeen edellyttämien järjestelyjen toteuttamiseksi.
Toimenpiteillä oli kiire, sillä lahjoitettavat varat olisivat käytössä 1.9.1965 alkaen.529
Vuonna 1964 maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden määrän rajoittaminen perustui asetukseen n:o 211/1962 ja uusien opiskelijoiden sisäänotto tapahtui kiintiön puitteissa. Maatalous-metsätiedekunta halusi nostaa kiintiötään 45 opiskelijalla lukuvuodeksi 1965–1966.530 ja esitti,
että uusia opiskelijoita otettaisiin 220 entisen 175 opiskelijan sijaan. Esitys tehtiin samassa tiedekuntakokouksessa, missä Kellogg-säätiön lahjoitussuunnitelma hyväksyttiin:
a) maatalousopinnot
b) metsäopinnot
ennen
80
45
kaupallisen metsätutkinnon opintosuunnalle
c) kotitalousopinnot
d) muut opinnot
15–20
20
30
pääaineen mukaan enintään:
limnologia
mikrobiologia
ravintokemian elintarvikesuunta
kodin taloustieteen yhteiskunnallinen suunta
Välisumma
YHTEENSÄ
nyt
100
55, josta
175
25
40, josta
5
10
15
10
40
220
Opiskelijakiintiön nostamissuunnitelma oli ehdollinen. Tiedekunta katsoi suunniteltujen uusien
opiskelijamäärien edellyttävän, että 1) Kellogg-säätiön tekemä tarjous lahjoituksesta elintarvikealan
opetus- ja tutkimustoimintaa varten hyväksytään ja 2) kesään 1967 mennessä Hyytiälän rakennukset
ja muut tarpeelliset välineet sekä kunnoltaan että määrältään saatetaan sellaisiksi, että harjoitustyöt
529
530
M-m td 4.3.1965-2 §.
M-m td 4.3.1965-9 §.
191
voidaan lisääntyneestä opiskelijamäärästä huolimatta tehokkaasti suorittaa, ja opettajavoimia lisätään vastaavasti.
Tiedekunnan tulevan kasvun suhteen oltiin syyskuussa 1965 hyvin toiveikkaita:
Tiedekuntaan vuosittain otettavien uusien opiskelijoiden lukumäärä riippuu ensi sijassa opetuksen antamisen ulkonaisista edellytyksistä, toisin sanoen laitosten ja metsäharjoitteluaseman
kapasiteetista sekä käytettävissä olevasta opettajamäärästä. Kemian ja kasvitieteen perusopetuksen laitosrakennuksen valmistuttua vuonna 1965 on uusien opiskelijoiden määrää voitu lisätä 175 opiskelijasta 220 opiskelijaan.
Ottaen huomioon edellä mainitun rakennuksen sekä muiden Viikin alueelle jo rakennettujen ja
suunniteltujen laitosten suuruuden sekä toisaalta mahdollisuuden sellaisten opinalojen laajentamiseksi, joilla nykyisten laitostilojen tarve ei ole ratkaisevana tekijänä, voidaan arvioida, että vuoteen 1980 mennessä vuosittain otettavien uusien opiskelijoiden määrä voi kohota noin
350 henkilöön, mikä merkitsisi, että opiskelijoiden kokonaismäärä tiedekunnassa tulisi olemaan noin 1600–1800 henkeä.531
Toiminnan kasvu aiheutti uusia kustannuksia ja perushankinnat elintarvikeopetusta varten olivat
kalliita. Vuoteen 1970 mennessä tarvittiin elintarvikeopetusta varten uusia laitteistoja 2,0 miljoonan
markan arvosta ja muita elintarvikeopetuksen laitteistoja varten tarvittiin seuraavassa viisivuotissuunnitelmassa 4,18 miljoonaa markkaa. Kotitalousopetuksen kannalta positiivista oli se, että ehdotettujen uusien opetusvirkojen pitkässä listassa kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin
virka oli tässä vaiheessa vihdoinkin ensimmäisenä.532 Miksi kotitaloustieteille tuiki tarpeellisen
kolmannen kotitalousaineen perustamista lykättiin tänne asti? Ehkä siksi, ettei teknologiasta ja ravinnosta kiinnostunut oppilasaines olisi valinnut kotitaloudellista kodin teknologiaa sen ravintokemian ei-kotitaloudellisen linjan sijaan, jonka sisällä kehiteltiin elintarvikekemian ja -teknologian
opetusta. – Edellä jo mainittiin, että suunnitelmia maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen jalostamisen opetuksen täydentämisestä ja laajentamisesta olisi jo vuonna 1965 voitu ryhtyä toteuttamaan, jos käytettävissä olisi ollut tarvittava henkilökunta533.
Tiedekunnan ilmoitus vuonna 1965, että suunnitelmia maataloustuotteiden käsittelyn ja teknillisen
jalostamisen opetuksen täydentämisestä ja laajentamisesta oli kypsytelty jo toistakymmentä vuotta534, saa vahvistusta tiedekunnan pöytäkirjoihin 1950-luvulla kirjatuista lausumista ainakin mitä
suunnitelmien olemassaoloon tulee. Suuren yliopisto-organisaation toiminta vaati suunnittelua ja
uusi maataloustieteiden rakennuskompleksi oli kaiken lisäksi valmistumassa Viikkiin. Tiedekunta-
531
M-m td 30.9.1965-21 §.
M-m td 30.9.1965-§:t (21–22).
533
M-m td 4.3.1965-2 §. (Vrt. s. 186–187 tässä tutkimuksessa).
534
M-m td 4.3.1965-2 §.
532
192
kokouksessa 30.10.1958 esitettiin uudet, tiedekunnan tulevaisuuden kannalta todella tärkeät virat ja
toimet pakettiratkaisuna:
Tiedekunta päätti vuoden 1960 tulo- ja menoarvioon esittämiensä uusien virkojen ja toimien
kiireellisyysjärjestystä käsiteltyään ehdottaa Konsistorille, että maatalouseläintieteen (Liite n:o
35/16 §/31.10.1957), maitotaloustieteen (Liite n:o 36/17 §/31.10.1957), metsäpatologian (Liite n:o 31/16 §/31.10.1958), mikrobiologian (Liite n:o 39/20 §/31.10.1957) ja ravintokemian
(Liite n:o 40/21 §/31.10.1957) apulaisen virat sekä koetoiminta-agronomin (Liite n:o 33/15
§/31.10.1957) virka esitettäisiin perustettavaksi samanaikaisesti vuonna 1960.535
Tiedekunta perusteli laajaa yhteisratkaisua muun muassa sillä, että useimmat mainituista viroista
olivat jo kauan muodossa tai toisessa olleet olennaisina kohtina tiedekunnan kehittämistä koskevissa suunnitelmissa tai ehdotuksissa mutta niitä ei olut toteutettu monesti toistetuista esityksistä huolimatta. Nyt oltiin sellaisessa tilanteessa, että monien keskeisten aineiden opetus ja eri laitosten tutkimustoiminta kärsivät kaikkein pahimmin juuri tieteellisesti pätevän, vakinaisen opettajiston puutteesta. Kaikki yllämainitut virat olivat myös välttämätön, ajankohtainen edellytys Viikin koetilan
alueelle valmistuvan uuden laitoskompleksin tehokkaalle hyväksikäytölle niin hyvin opetuksen kuin
tutkimuksenkin kohdalla.
Elintarviketeknologiaa koskeva suunnittelu oli alkanut kuitenkin paljon aikaisemmin kuin vasta
syksyllä 1964 tai syksyllä 1958 päätellen siitä, että kodin taloustieteen professori Elli Saurio viittaa
elintarviketeknologiasuunnitelmaan 24. toukokuuta 1956 allekirjoittamassaan ja yliopiston kanslerille osoittamassaan laajassa kantelukirjelmässä536:
Tiedekunnassa ehkä jo kauankin ollut elintarviketeknologiaa koskeva suunnitelma tuli ensi
kertaa tietooni vähän ennen joulua 1954 Viikissä pidetyssä neuvottelussa, jossa rehtori Ravilalle oli määrä esitellä kotitalousopetuksen kehittämistä koskevia suunnitelmia. Vararehtori
Kivisen ohjetta noudattaen sovimme tarkoin etukäteen mitä esittäisimme, "koska rehtorin läsnä ollessa ei sopinut esittää eriäviä mielipiteitä". Esityksinämme olivat Viikin ruokalan ottaminen opetustarkoituksiin, kodin teknologian oppituolin tarpeellisuus opetuksemme täydentäjänä sekä kodin tutkimuslaitoksen sijoittaminen Viikkiin opetuksemme tueksi. Hämmästyksekseni kuitenkin professori Roine ja Vartiovaara, joilla oli puheenvuoronsa ennen minua,
esittivät, että Tiedekuntaan olisi saatava teollisuusagronomilinja ja sitä varten perustettava
elintarviketeknologian oppituoli ja elintarviketeknologinen tutkimuslaitos sekä ravintokemian
oppituoli muutettava biokemian oppituoliksi.537
Professori Saurion kantelukirjelmässä on 46 liitettä. Liite n:o 33 on sisältänyt tiedon dosentti O.
Nikkilän kirjelmästä, jossa esitettiin elintarviketeknologisen osaston perustamista maatalouskoelai535
M-m td 30.10.1958-57 §.
Kervinen 2008a, s. 53–54.
537
Kansallisarkisto / Elli Saurion yksityisarkisto / 5. Kansio. Kodin taloustiede tieteenä/5. Professori Elli Saurion kantelu 24.5.1956, s. 7. – Kanteluun kuuluneiksi merkityistä liitteistä puuttuvat liitteet 30, 33, 34, 41, 42, 43.
536
193
tokseen. Kirjelmä oli tullut maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan lausunnolle toukokuussa
1955. Kirjelmän johdosta professori Westermarck oli esittänyt kysymyksen, eikö elintarviketeknologian tutkimusala kuuluisi teknilliselle korkeakoululle, jossa jo oli elintarviketeollisuuden tutkimuslaboratorio. Kirjelmä käsiteltiin vasta marraskuussa 1955, jolloin sen johdosta esitettiin ja keskusteluitta hyväksyttiin lausunto. Lausunto on ollut professori Saurion kantelussa liitteenä n:o 34.
Kodin teknologian professuuri perustettiin 9. toukokuuta 1969 annetulla asetuksella n:o 300. Virka saatiin pystytetyksi vähän ennen kuin Kellogg-säätiön tuki ”maataloustuotteiden käsittelyn ja
teknillisen jalostamisen opetuksen täydentämiselle ja laajentamiselle”538 loppui. Kodin teknologian
perustamisella oli ollut jo kiire, sillä säätiön tukemat virat siirtyisivät pian valtion tulo- ja menoarvioon ja muiden uusien virkojen saaminen hidastuisi ainakin joksikin aikaa.
Tiedekunnassa oli olemassa suunnitelmat opetus- ja tutkimustoiminnan kehittämiseksi lyhyellä ja
pitkällä aikavälillä. Viisivuotissuunnitelmassa edellytettiin, että tiedekuntaan saadaan vuoteen 1970
mennessä ne opettajanvirat ja -toimet, joita oli ehdotettu aikaisempina vuosina, mutta ehdotettavien
virkojen ja toimien tärkeysjärjestys oli vuosittain tarkistettava. Tiedekunta ehdotti seuraavien viiden
vuoden aikana perustettaviksi kaksi kiinteää ylimääräisen professorin virkaa (kodin teknologia,
kasvinjalostustiede), 12 apulaisprofessorin tai vastaavaa opettajan virkaa (metsäteknologia, maatalouden työtekniikka, maatalouseläintiede, metsäpatologia, metsämaatiede, meijerin liiketalous, maatalouden markkinatiede, maaseutusosiologia, elintarviketeknologia, elintarvikekemia, kalataloustiede, puutarhatiede, kotieläintiede) ja hyvin runsaasti opettajan, assistentin ja amanuenssin toimia. –
Elintarvikeopetukseen ehdotetut virat ja toimet mainittiin tiedekunnan viisivuotissuunnitelmassa
erityisryhmänä, samoin teknilliset erikoisopettajat.539
Maatalous- ja metsätieteiden tohtori Aili Jokelainen oli ensimmäinen kodin teknologian kiinteän
ylimääräisen professorin viran haltija. Yliopiston pieni konsistori oli nimittänyt hänet 14. syyskuuta
1966 kodinhoito-opin opettajan virkaan. Kilpahakija valitti päätöksestä. Konsistori pyysi valituksesta tiedekunnan lausunnon (konsistorin lähete n:o 259/15.10.1966). Professori Vartiovaara kirjoitti
alustavan lausunnon, ja se käsiteltiin tiedekuntakokouksessa 27.10.1966. Lausunnossaan professori
Vartiovaara kertasi kodinhoidon yliopistollisen opetuksen historiaa:
538
539
M-m td 4.3.1965-2 §.
M-m td 30.9.1965-22 §.
194
Vuonna 1947 annetun asetuksen mukaisesti ”kodinhoito-opin opettajan tehtävänä on antaa
opetusta sekä ohjata harjoituksia ja kokeiluja kodinhoidon alaan kuuluvissa asioissa, kuten
vaatetus-, puhdistus- ja työkysymyksissä”. Koska olin vuonna 1944 sihteerinä siinä toimikunnassa, jonka hahmottelema tuo opetusalan määrittely alkujaan oli, voi olla paikallaan huomauttaa, että silloin jouduttiin ko. viran piiriin suunnittelemaan tehtäviä, mitkä nykyisin hoidetaan kolmen eri apuaineen kursseissa, nimittäin pääasiassa kodinhoito-opin, mutta osaksi
myös asunto-opin sekä kotitalouden työ-opin opetuksen yhteydessä.
Virka perustettiin edustamaan edes osalta sitä kotitaloudellisen opetuksen ja tutkimuksen sektoria, jonka kehittymistä varten tiedekunta on jo useasti ehdottanut540 kodin teknologian viran
perustamista. Kun kodinhoito-opin opettajan virka on suhteellisen itsenäinen, voisi sen haltija
varsinkin piakkoin valmistuviin uusiin tiloihin siirryttyään suorittaa tutkimustyötä juuri ko.
oppituolin keskeisillä aloilla ja siten viedä osaltaan tiedekunnan suunnitelmia eteenpäin.541
Mikrobiologian professori Unto Vartiovaaran lausunnosta voidaan vetää muun muassa sellainen
johtopäätös, että jo vuodesta 1947 alkaen kodin teknologia -oppiaine oli ollut tavallaan olemassa
kodin taloustieteen pakollisina apuaineina.542 Professorit Paavo Roine ja Unto Vartiovaara olivat
lokakuussa 1966 ehdottaneet, että tiedekunta ryhtyisi toimenpiteisiin kodin teknologian kiinteän
ylimääräisen professorinviran perustamiseksi ja määrärahan saamiseksi sitä varten vuoden 1968
tulo- ja menoarvioon. Virkaehdotuksessa kodin teknologian professorinviran haltijan tehtäväksi
määriteltiin opetuksen antaminen ja tutkimuksen johtaminen kodin piiriin kuuluvien teknillisten
kysymysten aloilla (kodeissa ja niihin rinnastettavissa laitoksissa käytetyt työmenetelmät, työvälineet ja materiaalit sekä asunnon suunnittelu, sisustus ja hoito).543 Kodin tekniikkaan ei voitu sellaisinaan soveltaa tuotannon ja kaupan teknillisiä enempää kuin taloudellisiakaan näkökohtia, sillä
kodin tekniikan opetus pyrki pikemminkin suojelemaan koteja nopeasti kehittyvän teollisuuden ja
liike-elämän liian voimakkaalta vaikutukselta kuin edistämään näiden intressejä.544 Kehittäessään
kotien huoltajista itsenäisesti ajattelevia, riittävät perustiedot hallitsevia ihmisiä, kodin tekniikalla
oli juuri yliopiston tieteellisessä ilmapiirissä suuri henkisesti kasvattava merkitys. Professorit Roine
ja Vartiovaara tahtoivat vapauttaa kodin taloustieteen sille ”varsin vieraista apuaineista”, sillä monien apuaineiden sisällyttäminen kodin taloustieteen ja ravintokemian tutkintovaatimuksiin oli tehnyt
540
1950-luvulla ja 1960-luvun alussa jätettyjen kodin teknologian professorin virkaa koskevissa virkaehdotuksissa viran
asema virkojen tärkeysjärjestyksessä tai virkaehdotuksen sanamuoto kielivät viran toissijaisuuden tiedekunnan kannalta.
541
M-m td 27.10.1966-Liite A §:ään 8.
542
Yhteiskuntatieteellinen kodin taloustiede oli toisin sanoen kuormitettu vieraalla, luonnontieteellisellä oppiaineksella
ja kodin teknologiaa edustaneiden oppiaineiden lisäksi kodin taloustieteen opiskelijoiden oli suoritettava pakollisena
ravintokemian approbatur-kurssi. Sidos toimi myös päinvastaiseen suuntaan: ravintokemian kotitaloudellisen linjan
opiskelijoiden oli suoritettava kodin taloustieteessä approbatur-opinnot. Kodin taloustieteen ja ravintokemian – kahden
toisilleen etäisen oppiaineen – välinen side oli maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ainutlaatuinen järjestely.
543
Ruoanvalmistuksen teknologiaa ei mainita kodin teknologian professorin virkaa koskevasta asetusehdotuksessa.
544
Näkökanta, ettei kodin tekniikkaan voitu soveltaa tuotannon ja kaupan teknillisiä enempää kuin taloudellisiakaan
näkökohtia, saattoi osoittautua kohtalokkaaksi kodin teknologialle tiedekunnassa, joka pyrki toimittamaan maatalouden
ja metsän tuotteita markkinoille.
195
näiden aineiden arvosanojen suorittamisen suhteettoman raskaaksi ja aikaa vieväksi, vaikka apuainekurssien laajuus oli pidetty minimaalisena.545
Professori Unto Vartiovaara esitelmöi 29.11.1965 yhteispohjoismaisen kotitalouskorkeakoulun
(NHH) hallituksen kokouksessa aiheesta ”korkein kotitalousopetus Helsingin yliopistossa” ja tällöin
hänen esitelmäänsä – tahallisesti tai tahattomasti – sisältyi virheellisyyksiä. Kotitalousopetus oli
professori Vartiovaaran mukaan Helsingin yliopistoon sovellettu versio yhdysvaltalaisesta mallista.
Kotitaloustieteitä lukemaan oli otettu noin 360 opiskelijaa, ja näistä oli valmistunut noin 140. Valmistuneista maatalous- ja metsätieteiden kandidaateista, joilla oli ollut kotitaloustieteet pääaineina,
oli kuusi suorittanut lisensiaatin ja tohtorin tutkinnon. Keskeyttäneiden määrä oli ollut 20–30 prosenttia. Kandidaatin tutkinto oli vaatinut keskimäärin kuusi vuotta, minimi oli ollut viisi vuotta.
Kotitalouskandidaatit olivat sijoittuneet työmarkkinoilla pääasiassa teollisuuden ja kaupan sekä
opetuksen ja tutkimuksen pariin.546
Professori Vartiovaaran mukaan kotitalouden professuurista oli tehty eduskunta-aloite jo vuonna
1928. Asiaa oli ehdotettu myös komiteamietinnössä vuonna 1932 mutta turhaan. Vasta konsistorissa
vuonna 1944 tehty virkaehdotus johti tuloksiin. Kodin taloustiede perustettiin 1946 ja ravintokemia
1947. Kodin teknologia jäi sivuun. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1943 tehtyä
ehdotusta, joka koski kolmea uutta virkaa – biokemiaa, kodin teknologiaa ja kodin taloustiedettä –
ei vielä hyväksytty. Vuosina 1940–1941 tiedekunnassa oli ehdotettu ravitsemuksen ja kodin taloustieteen professuureja. Esitelmöidessään vuoden 1965 lopulla professori Vartiovaara valitteli sitä,
että suomalaisesta korkeimmasta kotitalousopetuksesta yhä puuttui kodin teknologian opetus, vaikka tiedekunta oli jättänyt useita asiaa koskevia aloitteita. Kodin teknologian opetusalan määrittely
oli vaikeaa. Sisältö oli liian monitahoinen: työoppi, koneet, välineet. Vartiovaara esitti kysymyksen,
josko kodin teknologia olikin vain käytännöllistä ruoanlaiton tekniikkaa.547
Professori Vartiovaaran esitelmään sisältyi todella useita virheellisyyksiä, joko tahattomia tai tahallisia. Ensiksikin vuonna 1940 tiedekunta ei tehnyt kotitalousvirkoja koskevaa virkaehdotusta.
Toiseksi ravitsemuksen ja kodin taloustieteen professuureja ei ehdotettu vuoden 1941 virkaehdotuk545
M-m td 25.10.1966-19 §; 25.10.1966-Liite n:o 2 §:ään 19; Kervinen 2008a, s. 92–96. – Käytännössä kotitalousylioppilaiden kohtalona oli ollut suorittaa kandidaattitutkinnossaan yhä neljä tutkintoainetta, vaikka säädöksiä oli muutettu
1940-luvulla ja tutkintoaineiden lukumäärä vähennetty (siis muodollisesti) neljästä kolmeen.
546
Kansallisarkisto / Elli Saurion yksityisarkisto / 5. Kansio, Kodin taloustiede tieteenä/1. Kodin taloustiedettä suunnitellaan (alakohta n:o 18, Muutamia professori Unto Vartiovaaran kirjoituksia koskien kotitalousopetuksen kehittämistä
Helsingin yliopistossa); Kervinen 2008a, s. 154–155. – Professori Vartiovaara unohti, että tarkastaja Sievä Karttunen
valmistui kandidaatiksi 1940-luvulla kodin taloustiede pääaineenaan huomattavasti nopeammin kuin viidessä vuodessa.
547
Ja juuri ruoanvalmistuksen teknologia puuttui kodin teknologian professorin virkaa koskevasta asetusehdotuksesta.
196
sissa, kuten on jo edellä tämänkin tutkimuksen sivuilla todettu. Kahdessa kevätkautena 1941 jätetyssä yliopiston virkaehdotuksessa mainittiin kodin teknologian ja kodin taloustieteen professorin
virat ja itse asiassa ensimmäinen virkaehdotus koski vain ja ainoastaan kodin teknologian virkaa.
Toisaalta vuonna 1943 ei ehdotettu kolmea uutta virkaa. Vuoden 1943 virkaesitys sisälsi ehdotuksen kodin teknologian ja kodin taloustieteen opettajan viroista. Biokemiaa ei ehdotettu. Piti mikrobiologian professori U. J. Vartiovaaran asioiden oikea laita tietää, koska Helsingin yliopiston kolmannen
korkeinta
kotitalousopetusta
koskeneen
ehdotuksen,
jota
käsiteltiin
maatalous-
metsätieteellisen tiedekunnassa 23.2.1943, laativat tiedekunnan valitsemana toimikuntana maanviljelyskemian ja -fysiikan professori Erkki Oskari Kivinen ja mikrobiologian professori U. J. Vartiovaara.548 Nämä molemmat korkeimman kotitalousopetuksen suunnittelijat edustivat luonnontieteitä
ja nimittivät varsinaisiksi kotitalousaineiksi kodin teknologian ja kodin taloustieteen.
Virheitä tai huolimattomuuksia professori Vartiovaaran puheessa oli muitakin. Suomalainen kotitalousopetus muistutti amerikkalaista esikuvaansa vain hyvin vähän, jos ollenkaan. Professori Elli
Saurio yritti laajentaa yliopistollista kotitalousopetusta Suomessa amerikkalaisen mallin mukaisesti
mutta ilman menestystä. Turhaan professori Saurio tavoitteli myös kodin tutkimuslaitoksen luomista tieteellisen kotitalousopetuksen vahvistukseksi.549
Kodin teknologiaa koskeva määräraha otettiin vihdoin vuoden 1969 tulo- ja menoarvioesitykseen.
Professori Unto Vartiovaara ja ravintokemian vs. professori Maija Pekkarinen550 olivat lokakuussa
1967 tehneet tulokseen johtaneen virkaehdotuksen kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin viran perustamiseksi ja määrärahan saamiseksi sitä varten vuoden 1969 tulo- ja menoarvioon.
Kodin teknologian laitostilat sisältyivät maataloustieteellisten laitosten uudisrakennusten laitosrakennusohjelman neljänteen rakennusvaiheeseen – limnologian, maatalouden työtekniikan ja elintarvikeopetuksen ohella.551
Kodin taloustieteen kiinteän ylimääräisen professorin viran haltija Elli Saurio (1899–1966) olisi
jäänyt eläkkeelle vuoden 1967 alusta. Virkaa hoitamaan määrättiin ruotsinkielisen maanviljelystalouden professori Nils Westermarck. Professori Westermarck vastasi myös kodinhoito-opin opetuk548
M-m td 23.2.1943-1 §.
Kervinen 2008a, s. 81 ja 160.
550
Pekkarinen, Maija (s. 1915). Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti 1952 pääaineena kodin taloustiede, maatalousja metsätieteiden lisensiaattitutkinto vuonna 1958 ravintokemiaan, maatalous- ja metsätieteiden tohtorintutkinto vuonna
1962 ravintokemiaan. Maisteri Pekkarinen toimi 1950-luvun alkupuolella usean vuoden ajan kodin taloustieteen laitoksella laitosassistenttina.
551
Kervinen 2008a, s. 185. Viittaukset: M-m td 9.3.1967-16 §; 26.10.1967-10 §;9.3.1967-Liite A §:ään 16; 26.10.1967Liite n:o 1 §:ään 10.
549
197
sesta. Vuoden 1967 aikana kodinhoito-oppi saisi uudet opetustilat. – Ravintokemian laitoksen välineistö ja tarvikkeet eivät enää olisi entisellä tavalla kodinhoito-opin opetukseen käytettävissä.552
Maaliskuussa 1968 kodin taloustieteen vt. professori Nils Westermarck pyysi tiedekuntaa esittämään konsistorille, että kodin taloustieteen laitokselle kodinhoidon opetusta varten myönnettäisiin
2000 markan laitosmääräraha kulumassa olevaa vuotta varten. Professori Westermarckin mukaan
kodinhoito-opin opetus oli siirretty ravintokemian laitoksesta kodin taloustieteen laitoksen yhteyteen vuonna 1967 huhtikuussa tehdyllä tiedekunnan päätöksellä, mutta kodinhoito-opin opetukselle
kuulunut osa vuoden 1968 laitosmäärärahasta ei kuitenkaan ollut siirtynyt kodin taloustieteen laitokselle. Kodinhoito-oppiin liittyvät laboratorioharjoitustyöt, tutkimus ja muu opetustoiminta olivat
lisänneet kodin taloustieteen laitoksen määrärahojen tarvetta siinä määrin, ettei puheena olevalle
laitokselle myönnetty laitosmääräraha riittänyt peittämään kodinhoidon opetuksesta aiheutuvia menoja. Professori Westermarck piti välttämättömänä, että kodinhoidon opetukselle myönnettäisiin
oma vuosittainen laitosmääräraha.553
Tiedekunnassa tehtiin 25.1.1968 laitosmäärärahaesityksiä vuoden 1969 menoarviota varten. Professori Nils Westermarck anoi kodinhoito-opin opetuksen erillistä 4000 markan suuruista määrärahaa perustellen esitystään sillä, että vuonna 1968 hyväksytyssä, uudessa kodinhoito-opin opetusohjelmassa opetusta oli laajennettu ja monipuolistettu. Tämä lisäsi kojeiden, laitteiden sekä kulutusmäärärahojen tarvetta, eivätkä ravintokemian laitoksen välineistö ja tarvikkeet olleet enää entisellä
tavalla käytettävissä. Samassa tiedekuntakokouksessa professori Paavo Roine anoi ravintokemian
laitokselle 44 000 markan ja isotooppiosastolle 72 100 markan laitemäärärahaa. Elintarvikekemian
osaston osastonjohtaja tohtori Pekka Koivistoinen554 anoi osastolleen 27 000 markan laitosmäärärahaa, ja elintarviketeknologian osasto pyysi 32 000 markkaa laitosmäärärahaa. Osastonjohtaja Koivistoinen perusteli osastonsa rahoitustarvetta sillä, että Helsingin yliopiston vastaanottama W. K.
Kellogg -säätiön lahjoitus elintarviketieteellisen opetuksen ja tutkimuksen järjestämiseksi edellytti
yliopiston rahoittavan vuosittaiset käyttökustannukset. Vuoden 1967 aikana uusi elintarvikeopetus
552
Kervinen 2008a, s. 183. Viittaukset: M-m td 26.1.1967-§:t (43–44); 26.1.1967-Liite 6 §:ään 43; 26.1.1967-Liite 7
§:ään 44.
553
Kervinen 2008a, s. 183. Viittaukset: M-m td 21.3.1968-6 §; 21.3.1968-Liite A §:ään 6.
554
Dosentti Pekka E. Koivistoinen oli 20.12.1966 peruuttanut hakemuksensa kasvibiologian ja kasvipatologian professorin virkaan, ja huhtikuussa 1967 tiedekunta, professori Roineen ehdotuksesta, esitti konsistorille, että ravintokemian
laitokseen perustettaisiin elintarvikekemian ja elintarviketeknologian osastot ja että edellisen osastopäälliköksi määrättäisiin dosentti Pekka Koivistoinen ja jälkimmäisen osaston johtajaksi tekniikan tohtori Rakel Kurkela. Maaliskuussa
1969 ravintokemian laitoksen elintarvikekemian ja -teknologian osastot muodostettiin professori Roineen ehdotuksesta
itsenäiseksi elintarvikekemian ja -teknologian laitokseksi. (Lähteet: m-m td 19.1.1967-26 §; 27.4.1967-10 §; 20.3.196912 §; 19.1.1967-Liite A §:ään 26; 27.4.1967-Liite A §:ään 10; 20.3.1969-Liite A §:ään 12).
198
muodostettiin itsenäiseksi loppututkintoaineeksi elintarvikekemia ja -teknologia ja kemiallisteknologisen opetuksen ja tutkimuksen käyttökustannukset olivat suuret. Alkuperäisessä Kellogg suunnitelmassa opetuksen aiheuttamiksi käyttökustannuksiksi oli arvioitu 45 000 dollaria vuodessa
silloisen rahanarvon ja vaihtokurssin mukaisesti ja valtaosan rahoituksesta oli arvioitu tarvittavan
laitosmäärärahaluonteisena. Toistaiseksi yliopiston myöntämät ko. laitosmäärärahat eivät olleet
yltäneet lähellekään alkuperäistä suunnitelmaa ja olivat käytännössä osoittautuneet joka vuosi riittämättömiksi. Tohtori Koivistoinen huomautti, että W. K. Kellogg -säätiö oli kiinnittänyt käyttövarojen riittämättömyyteen huomiota kirjelmässään 22.11.1967 yliopiston rehtorille.555
Yliopiston rehtori, professori Erkki Kivinen kehotti lokakuussa 1968 maatalous-metsätieteellistä
tiedekuntaa laatimaan kodin teknologian opetusvirkaa koskevan asetusehdotuksen ja toimittamaan
sen konsistorille. Professorit Vartiovaara ja Roine saivat tehtäväkseen asetusluonnoksen laatimisen.
Tammikuussa 1969 kodin taloustieteen vt. professori Westermarck pyysi perustettavalle kodin teknologian laitokselle 15 000 markan suuruista laitosmäärärahaa vuoden 1970 menoarvioon. Samassa
tiedekuntakokouksessa professori Roine pyysi ravintokemian laitokselle laitosmäärärahaksi 58 000
markkaa vuodeksi 1970. Ravintokemian laitoksen laitosmääräraha oli jo useina vuosina osoittautunut liian pieneksi, muun muassa vuonna 1968 se oli loppunut jo marraskuussa, mikä aiheutti huomattavia häiriöitä ja erikoisjärjestelyjä laitoksen toiminnassa.556
Toukokuussa 1969 tiedekunnassa päätettiin kodin teknologian kiinteän ylimääräisen professorin
viran hoidosta. Asiaa valmistelleen toimikunnan ehdotuksesta tiedekunta päätti määrätä professori
Unto Vartiovaaran oman virkansa ohella toistaiseksi ja enintään siksi, kunnes virka vakinaisesti
täytetään, hoitamaan kodin teknologian ylimääräisen professorin virkaa sekä hänen avustajakseen
kodinhoito-opin opettajan, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Iida Aili Jokelaisen. Professori Vartiovaaralle tuli maksaa viran kokonaispalkasta 20 prosenttia ja tohtori Jokelaiselle 80 prosenttia.
Samalla tiedekunta ehdotti konsistorille, että maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Kerttu EvaLiisa Oittila määrättäisiin 1.9.1969 alkaen toistaiseksi hoitamaan kodinhoito-opin opettajan tointa.557
555
Kervinen 2008a, s. 184. Viittaukset: M-m td 25.1.1968-§:t 23-24); 25.1.1968-Liite 6 §:ään 24 (Westermarck);
25.1.1968-Liite 1 §:ään 24 (Koivistoinen); 25.1.1968-Liite 2 §:ään 24 (Kurkela); 25.1.1968-Liite 24 §:ään 23 (Roine
isotooppiosaston puolesta); 25.1.1968-Liite 23 §:ään 23 (Roine ravintokemian laitoksen puolesta).
556
Kervinen 2008a, s. 185–186. Viittaukset: M-m td 17.10.1968-17 §; 30.1.1969-17 §; 17.10.1968-Liite A §:ään 17;
30.1.1969-Liite 7 §:ään 17; 30.1.1969-Liite 25 §:ään 17.
557
Kervinen 2008a, s. 186. Viittaus: M-m td 29.5.1969-34 §.
199
6. VASTAUKSIA TUTKIMUSKYSYMYKSIIN
Tutkimuksen puitteissa on yritetty ratkaista tutkimusongelma, joka samalla muodosti keskeisimmän tutkimuskysymyksen: Miksi kodin taloustiede ei akatemisoiduttuaan vakiintunut yliopistoympäristöönsä? Ongelmaa lähdettiin kartoittamaan kahdelta suunnalta: 1) kodin taloustieteen
akatemisoitumisen tarkastelun ja 2) kodin taloustieteen yliopistollisen tiedeympäristön tarkastelun
kautta. Molempiin reitteihin voitiin soveltaa yliopistohistorian näkökulmaa ja akatemisoitumisen
tarkasteluun sopi hyvin myös tieteenhistorian näkökulma. Lisäksi oli selvitettävä, mitä kodin taloustieteen vakiintumattomuus käytännössä tarkoitti.558 Tieteenalan vakiintumattomuutta eli sen lakkauttamista olisi varmaan mahdollista tarkastella myös koulutuksen historian näkökulmasta. – Yleisesti ottaen käsillä oleva tutkimus on historiantutkimusta.
Kodin taloustieteen akatemisoitumista selvitettäessä oli otettava huomioon sekä kodin taloustieteen yliopistollisen opetusviran suunnittelijoiden tekemä työ että kodin talousasioiden opetuksen
kehitys kohti kodin taloustieteen teoriaa. Kodin talousoppia opetettiin osana yleissivistävän koulutuksen ja alempien ammatillisten oppilaitosten kotitalousopetusta. Kodin taloustieteen laitos sijoitettiin Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Kodin taloustieteen yliopistollisena tiedeympäristönä olivat siten maataloustieteet ja metsätieteet. Muun muassa kodin taloustieteen sidokset lähiympäristöönsä maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa oli kartoitettava.
Keskeisin tutkimuskysymys (tutkimusongelma) jaettiin seuraavaksi neljäksi pääkysymykseksi:
Miten kodin taloustieteen suunnittelu eteni? Miten kodin taloustiede lähti kehittymään omaleimaiseksi? Millainen toimintaympäristö maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli kodin taloustieteelle?
Milloin ja millä tavoin kotitaloustieteet katosivat maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta?
Tämän käsillä olevan tutkimuksen kannalta oli suotuisaa, että pääkysymyksistä kolmanteen eli
kysymykseen: Millainen oli maatalous-metsätieteellinen tiedekunta toimintaympäristönä kodin taloustieteelle? vastauksia löytyy Tero Halosen laajasta ja yksityiskohtaisesta Helsingin yliopiston
maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historiateoksesta, jossa aihetta on käsitelty tähän mennessä
vuoteen 1945 asti.
558
Tero Halosen mukaan akatemisoitumisprosessiin kuuluu akatemisoitumisen lisäksi oppiaineiden aseman vakiintuminen ja tuleminen hyväksytyiksi osiksi yliopistotoimintaa. [Lähde: Halonen 2010, s. 19. – Vrt. käsillä oleva tutkimus s. 8
(alaviite n:o 16) ja s. 20 (alaviite n:o 34)]
200
Pääkysymyksiin vastaamiseksi oli tehtävä vielä tarkentavia kysymyksiä ja nämä ”apukysymykset” oli mahdollista muotoilla koskemaan kodin taloustiedettä pelkästään tai samalla kertaa kaikkia
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kotitaloustieteitä koskeviksi – käsitteitä ”kotitaloustiede” ja ”kodin taloustiede” voidaan pitää päällekkäisinä sikäli, että kodin taloustiede kaikissa vaiheissaan ymmärrettiin yhdeksi niin sanotuista kotitaloustieteistä. Liikkeelle pääsi
alla lueteltujen kysymysten pohjalta mutta mahdollisia kysymyksiä oli muitakin:
A1 Milloin keskustelu kotitaloustieteiden mahdollisuudesta heräsi Suomessa?
A2 Miksi kotitaloustieteet sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan?
A3 Mitkä kotitaloustieteet olivat suunnittelun kohteena?
A4 Miksi suomalaisia kotitaloustieteitä alettiin suunnitella?
A5 Miten kotitaloustieteiden suunnittelu eteni ajallisesti?
A6 Milloin kotitaloustieteet Suomeen perustettiin?
A7 Miten tietyt opinalat eriytyivät kotitaloustieteiksi?
A8 Miten kotitaloustieteiden vakiintuminen katkesi maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa?
B1 Milloin keskustelu kodin taloustieteen mahdollisuudesta heräsi Suomessa?
B2 Miksi kodin taloustiede sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan?
– Millaiseksi nähtiin suunnitteluvaiheessa kodin taloustieteen suhde maataloustieteisiin?
– Mitkä tiedekunnassa jo olemassa olevat tieteet katsottiin kodin taloustieteen opetusohjelmaan soveltuviksi?
B3–B5 Miksi suomalaista kodin taloustiedettä alettiin suunnitella?
– Mitkä olivat kodin taloustieteen suunnittelun tavoitteet?
– Oliko kodin taloustieteen hahmottamiselle kotimaisia tai ulkomaisia malleja?
– Keitä voidaan pitää suomalaisen kodin taloustieteen suunnittelijoina?
– Mitä asiakirjoja kodin taloustieteen suunnittelusta on olemassa?
– Milloin kodin taloustieteen suunnittelu alkoi Helsingin yliopistossa?
– Miten kodin taloustieteen suunnittelu eteni ajallisesti?
B6 Milloin kodin taloustiede Suomeen perustettiin?
B7 Miten kodin taloustiede eriytyi itsenäiseksi tieteenalaksi?
– Miten kodin taloutta opetettiin koulu- ja opistotasolla Suomessa?
– Ketkä hahmottelivat kodin taloustieteen oppisisällön?
– Mitä laskettiin kodin taloustieteen oppisisältöön kuuluvaksi suunnitteluvaiheessa?
– Ketkä ottivat vastuun kodin taloustieteen oman teorian kehityksestä?
– Miten kodin taloustiede määritellään alan oppi- ja kurssikirjoissa?
– Miten kodin taloustieteen oma teoria kehittyi ja mikä on sen suhde muihin taloustieteisiin?
B8 Miten kodin taloustieteen vakiintuminen katkesi maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa?
– Millä kannalla kotitalouden talouden tutkimus on nykyään Suomessa?
Koska katsottiin työlääksi ja suppeahkoon lisensiaattityöhön soveltumattomaksi yrittää löytää syytä
tai syitä kodin taloustieteen vakiintumatta jäämiseen eli tutkimusongelman ”Miksi kodin taloustiede ei akatemisoiduttuaan vakiintunut yliopistoympäristöönsä?” ratkaisua avoimena hakuna
vaikkapa kodin taloustieteen suunnittelun koko historiasta tai maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kaikkien kolmen kotitaloustieteen suunnittelun historiasta, lähdeaineistojen tarkastelu rajattiin
uuden kysymyksen: Mikä vaikutus elintarviketieteitä koskevalla suunnittelulla oli siihen, ettei kodin
taloustiede vakiintunut Helsingin yliopistoon? avulla. Viimeiseksi esitetty kysymys, jota voisi kutsua myös peruskysymykseksi, muodosti konkreettisen, ratkaistavissa olevan tutkimustehtävän. Sen
201
avulla voitiin käydä läpi eräs mahdollinen ja jopa ilmeinen kodin taloustieteen vakiintumattomuuden syy. Tutkimustehtävän asiaankuuluvuuden perustelu on esitetty Johdantoluvussa.
Peruskysymyksen alakysymyksiä voisivat olla esimerkiksi: Mitkä tieteenalat kuuluvat elintarviketieteisiin? Mitä tiedetään maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan elintarviketieteitä koskevasta
suunnittelusta? Mikä oli elintarviketieteitä koskevan suunnittelun vaikutus kotitaloustieteitä koskevaan suunnitteluun ja kotitaloustieteiden asemaan maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa ynnä
kotitaloustieteiden lakkauttamiseen mainitussa tiedekunnassa? Miksi elintarviketieteitä koskeva
suunnittelu vaikutti kodin taloustieteen/kotitaloustieteiden suunnitteluun? – Viimeksi mainittu kysymys liittää paikallisen ongelman laajempaan asiayhteyteen.
Vastaukset neljään pääkysymykseen – tutkimustehtävä mielessä pitäen – sisältyvät tutkimuksen
lukuihin 2–5. Vastaukset kahteen ensimmäiseen pääkysymykseen ovat luvuissa 3–4. Suunnittelu on
mahdollista jakaa viralliseen ja epäviralliseen suunnitteluun. Epävirallinen suunnittelu sisältää esimerkiksi kodin talousopin teoreettisen kehityksen käytännön opetuksen sivutuotteena. Kolmas pääkysymys on aiheena luvussa n:o 5, joka sisältää muun muassa empiirisluontoisen selvityksen filosofian maisteri Ella Kitusen alkuunsa katkenneesta tutkijanurasta. Vastaukset viimeiseen pääkysymykseen löytyvät tutkimuksen luvusta n:o 2.
Tiedekunnan ensimmäiset varsinaiset elintarviketieteet muodostettiin ravintokemian eikotitaloustieteellisestä linjasta 1960-luvulla. Tästä syystä elintarviketieteet eivät olleet vielä 1940luvulla, kotitaloustieteiden syntyessä, eriytyneet omaksi tiederyhmäkseen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa mutta elintarviketieteiden suunnittelujakso ulottuu 1960luvulta taaksepäin yli 1950-luvun ja ehkäpä aina 1940-luvulle saakka. Kodin taloustieteen laitos
perustettiin vuonna 1946. Varmuudella elintarviketieteitä koskevan suunnittelun vaikutus on siis
kohdistunut jo toimivaan kodin taloustieteen laitokseen mutta saattaa olla, että elintarviketieteitä
suunniteltiin jo silloin, kun kotitaloustieteellisiä virkoja koskevia virkaehdotuksia tehtiin Helsingin
yliopistossa. – Kodin taloustieteen laitos oli vain pari vuotta vanha, kun kotitaloustieteellisenä perustettuun ravintokemiaan luotiin elintarviketieteiksi kehittyvä ei-kotitaloustieteellinen linja.
Keskeisten käsitteiden: maataloustieteet, elintarviketieteet, kotitaloustieteet, kodin taloustiede,
ravintokemia, kodin teknologia sisällöissä löytyi tiettyjä päällekkäisyyksiä. Elintarviketieteet laskettiin 1940-luvulla yhä maataloustieteisiin kuuluviksi. Ravintokemian ei-kotitaloustieteellisen linja
linkitti maataloustieteet, kotitaloustieteet – ja elintarviketieteetkin. Maataloustieteissä olivat elintar-
202
viketieteiden historialliset juuret ja niiden tulevaisuus piili ravintokemian laitoksella. Kodin taloustiede ja ravintokemia olivat sidoksissa approbatur-opintojen tasolla ja kotitaloustieteiden approbatur-opintoihin kuului myös kodin teknologista oppiainesta (ruoanvalmistusoppi ja kodinhoito-oppi).
Kotitaloudellinen tutkinto oli raskas suorittaa, sillä 1940-luvulla perustetut kodin taloustiede ja ravintokemia kantoivat kodin teknologiaa kursseina mukanaan hamaan siihen asti, kunnes kodin teknologian laitos syntyi 1960-luvun lopulla. Erityisen monenlaista oppiainesta kertyi ravintokemian
laitoksen vastuulle, sillä sieltä kehkeytyi ulos kolme eri suuntaa, jonka jälkeen ravintokemian laitos
painui kasaan tyhjän kuoren tavoin ja kuihtui olemassaolosta pois. Syntyivät elintarviketieteet, kodin teknologia ja ravitsemustiede tässä järjestyksessä.
Yksityiskohtaisiin, kodin taloustiedettä koskeviin ”apukysymyksiin” voidaan ryhtyä vastaamaan.
Tutkimustehtävä eli kysymys: Mikä vaikutus elintarviketieteitä koskevalla suunnittelulla oli siihen,
ettei kodin taloustiede vakiintunut Helsingin yliopistoon? pidetään mielessä. Vastaukset, jotka on
saatu tutkimustehtävän tarjoamasta uudesta näkökulmasta, on merkitty asterixilla (*). Näissä uudentyyppisissä vastauksissa, jotka sisältävät usein tapahtumien saaman yllättävän käänteen ja joissa
poiketaan tutkimuskysymysten tapaisiin kysymyksiin annettujen vastausten totunnaisista linjoista,
otetaan huomioon yleensä kotitaloustieteiden koko ryhmä.
Se, että elintarviketieteitä suunnitelleiden intressissä on täytynyt olla ravitsemus enemmän kuin
kodin taloustiede ja kodin teknologia, johtuu viivasuoraan elintarviketieteiden historiasta maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Tiedekunnan perinteisiä tieteenaloja olivat kotieläinoppi
(myöhemmin kotieläintiede) ja meijerioppi (myöhemmin maitotaloustiede) ja näistä meijerioppi,
joka on tavallaan johdannainen tieteenala kotieläinoppiin nähden, laskettiin myöhemmin elintarviketieteisiin kuuluvaksi. Kotieläinopin laitoksella alkoi dosenttiopetuksena yleisen ravinto-opin opetus jo vuosia ennen kuin ensimmäiset niin sanotut kotitaloustieteet näkivät päivänvalon maatalousmetsätieteellisessä tiedekunnassa. Yleisen ravinto-opin pääaineopetus loppui tiedekunnassa ja muutamien vuosien kuluttua perustettiin kotitaloustieteellinen ravintokemia. Näin ollen sekä tiedekunnan perinteinen elintarviketiede eli meijerioppi että sen ”emotiede” eli kotieläinoppi ennakoivat
tulevan ravintokemian kaksilinjaisuutta: kotieläinopista johti suora linja kotitaloudellisen linjan
ravitsemusopetukseen ja meijeriopista voidaan vallan hyvin vetää linja ravintokemian eikotitaloudellisen suunnan oppisisältöön. Seuraavana on sarja edellä mainittuihin kahdeksaan ”apukysymykseen” käsillä olevan tutkimuksen tekstistä löytyneitä vastauksia:
203
B1 Milloin keskustelu kodin taloustieteen mahdollisuudesta heräsi Suomessa?
Keskustelu nimenomaan kodin taloustieteestä yleisen kotitaloustieteen sijaan alkoi 1920-luvun
lopulla ja mielenkiintoinen on ajallinen yhteys 1.1.1930 voimaan astuneen uuden avioliittolain
kanssa. Uusi avioliittolaki vahvisti naineiden naisten taloudellista itsenäisyyttä. Yliopistolla keskustelu jatkui yhteiskuntatieteellisesti painottuneiden tieteenalojen professoreiden toimesta.
B2 Miksi kodin taloustiede sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan?
Cajanderin komitean ensimmäiseen mietintöön (1930) kirjattiin ristiriitainen näkemys kodin taloustieteen suhteesta maataloustieteisiin. Toisaalta katsottiin, että monet maatalous-metsätieteellisen
tiedekunnan oppiaineista, kuten esimerkiksi kaikki luonnontieteelliset perustieteet ja yhteiskuntatieteellinen kansantaloustiede, soveltuisivat sellaisenaan kodin taloustieteen opetusohjelmaan. Toisaalta hämmästyttiin huomiosta, ettei kodin taloustiede oikeastaan kuulunut maataloustieteisiin niiden
laajimmassakaan muodossa. *Vain yleistä kotitaloustiedettä koskeneet suunnitelmat olivat kiinnostavia elintarviketieteiden (meijerioppi) kannalta. Cajanderin komitea näki yleisen kotitalousopin
sisältävän kolmeen eri ryhmään kuuluvaa oppiainesta: ruokatalousopin, kodin hoito-opin ja työtieteen sekä kodin talousopin. Professori Pihkalan suunnittelema kotitalouslinja sisälsi kahden opintosuunnan aineksia: kodin taloustieteen ja kodin teknologian (kotiteknologian), joista jälkimmäinen
sisälsi ruoanvalmistukseen, ravitsemukseen ja kodinhoitoon liittyviä asioita. Jakotapa siirtyi sellaisenaan ensimmäisiin Helsingin yliopistossa tehtyihin kotitalousvirkoja koskeneisiin ehdotuksiin.
B3–B5 Miksi suomalaista kodin taloustiedettä alettiin suunnitella?
Idea kodin taloustieteen perustamiselle tuli Yhdysvalloista, jossa kotitaloustieteiden opetus oli
alkanut jo 1800-luvulla. Kansainvälisen naisasialiikkeen moniin tavoitteisiin kuului myös tietopohjan vahvistaminen naisten perinteisellä työalalla eli kotitalouksien piirissä. Kodin taloustiedettä
suunniteltiin maatalousvaltaisessa Suomessa ja tieteenä se sijoitettiin maatalous-metsätieteelliseen
tiedekuntaan. Pääsuunnittelijana toimi 1930-luvun puolivälistä alkaen maanviljelyksen taloustieteen
professori Rurik Pihkala mutta vuonna 1943 suunnitteluvastuu siirtyi tiedekuntatasolta yliopistotasolle. Kodin taloustiede toteutettiin konsistorin toimikunnan (1943–1944) linjausten mukaisesti.
Kodin taloustieteen opetusvirkaa koskenut virallinen suunnittelutyö taltioitui moniin dokumentteihin: eduskunnan asiakirjoihin, komiteanmietintöihin, maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan pöytäkirjoihin sekä konsistorin pöytäkirjoihin. Epävirallisen suunnittelun dokumentteja ovat lehtiartikkelit ja oppikirjat. *1920-luvun lopulla ja 1930-luvun alkupuolella kodin taloustiede katsottiin tär-
204
keimmäksi kotitaloustieteeksi mutta 1940-luvulle tultaessa keskeisimmän kotitaloustieteen asemaan
oli noussut kodin teknologia. Muutokseen johti ilmeisesti professori Virtasen aktivoituminen ravitsemusopin puolestapuhujaksi. Yhteiskuntatieteellisen kodin taloustieteen merkitys luonnontieteellisen kotitaloustieteen vastapainona ja täydentäjänä kuitenkin säilyi. *Biokemisti ja professori A. I.
Virtanen, Valion palkkalistoilta, oli jäsen konsistorin yliopistollista kotitalousopetusta suunnitelleessa toimikunnassa. 1930-luvulla professori Virtanen oli laatinut kansanedustaja Sillanpään nimissä jätetyn eduskunta-aloitteen ravintofysiologian ja käytännöllisen ravitsemusopin professorin
virkojen perustamisesta Helsingin yliopistoon ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta antoi vuoden 1937 lopulla lausunnon käytännöllisen ravitsemusopin professuurin perustamisesta. Lausunnon
laativat eläinopin professori von Wendt, agraaripolitiikan professori Jutila ja tiedekunnan asettama
jaosto (von Wendt, Valmari, Jutila). – Professori Jutila sanoi käytännöllisen ravitsemusopin professorinviran olevan kotitaloustieteellinen virka, jos ravitsemusopilla tarkoitettiin ihmisravitsemusta.
B6 Milloin kodin taloustiede Suomeen perustettiin?
Suomalainen kodin taloustieteen kiinteä ylimääräinen professorin virka perustettiin vuonna 1946
asetuksella n:o 99. Konsistori oli tavannut suhtautua torjuvasti yliopistolliseen kotitalousopetukseen. Käänne tapahtui, kun professori Virtanen tuli kotitalousvirkojen suunnitteluun virallisesti mukaan. *Kotitalousprofessuurien perustamista voidaan pitää professori Artturi Ilmari Virtasen ansiona. On kuitenkin muistettava, että professori Virtanen oli Helsingin yliopiston konsistorin jäsen jo
ennen kuin hän toimi kotitalousvirkoja pohtineen toimikunnan jäsenenä. Jyrkkä käänne konsistorin
suhtautumisessa ehdotettuihin uusiin kotitalousvirkoihin ei liene johtunut niinkään professori Virtasen kannanoton muutoksesta kuin jostakin syvemmältä, taustalta tulevasta suuresta muutoksesta. Ja
on huomattava, että konsistorin todellisia tavoitteita voidaan vain arvailla: kotitalousprofessuureja
koskeneessa virkaehdotuksessa on useita tulkinnanvaraisia kohtia, jotka näkyvät konsistorin toimikunnan lausuntoon liittyvässä lääketieteellisen kemian professori P. E. Simolan eriävässä mielipiteessä. Simola katsoi erillisen kotitalouskorkeakoulun soveliaimmaksi korkeimman kotitalousopetuksen sijoituspaikaksi ja vastusti tiedenimen ”ravintokemia” käyttämistä. *Nimike, joka oli uusi ja
outo, otettiin käyttöön professori Virtasen toivomuksesta. Luonnontieteellisen kotitalousviran nimeksi oli otettava ”elintarvikekemia”, sillä se sana jo oli kansainvälisessä käytössä. ”Elintarvikekemia” oli jo vanhastaan tunnettu tieteenhaara, jolla oli maataloudellisen opetuksen piirissä ollut
arvovaltaisia edustajia. Vaihtoehtoisesti olisi voitu harkita sanoja ”taloustarvikekemia” tai ”kotitalouskemia”. Nimitys kodin teknologia ei ollut sopiva, jos aineen haltijaksi haluttiin tieteellisesti
pätevä henkilö. *Sen jälkeen kun kodin taloustieteen kiinteä ylimääräinen professorin virka oli pe-
205
rustettu, ravintokemiaan ehdotettiin varsinaisen professorin virka. Vuoden 1946 tulo- ja menoarvioon oli ehdotettu kiinteä ylimääräisen professorin virka sekä kodin taloustieteeseen että ravintokemiaan.
B7 Miten kodin taloustiede eriytyi itsenäiseksi tieteenalaksi?
Kodin (kotitalouden) taloutta koskevat asiat sisältyivät kotitalousopetuksessa aluksi kodinhoitonimiseen oppiaineeseen. Kirjanpitoa opetettiin eli liikkeelle lähdettiin taloudenpidon teknisistä taidoista ja edettiin vähitellen kohti taloussuunnittelua – kodin taloustieteen ydinasiaa. Filosofian
maisterit Laura Harmaja ja Elli Saurio kehittelivät kodin taloustieteen teoriaa ja tässäkin suhteessa
edettiin vähitellen teorian ulkokehältä teorian ydintä kohti: Laura Harmaja kartoitti kodin taloustieteen suhdetta kansantaloustieteeseen ja Elli Saurio korosti taloussuunnittelun eli talousarvion laatimisen keskeistä asemaa kodin talouden opetuksessa. Harmaja näki kotitaloudet kansantalouden
osana. Saurio piti tärkeänä kotitalouden näkökulman kokonaisvaltaisuutta. Näiden kahden maisterin
näkemyksissä on erikoinen ristiriita: Harmajalle kansantalous oli kokonaisuus ja kotitaloudet kansantalouden osia. Saurio oli havainnut talouden kokonaisuuden – kokonaisuuden tajuna – piilevän
kotitaloudessa. Kokonaisnäkemys talouteen syntyi, jos oli syntyäkseen, kotitaloudessa. Kodin taloustieteen teoria oli siten tavallaan kattava tai ensisijainen teoria taloustieteiden piirissä. Harmaja oli
esitellyt suomalaisille lukijoille saksalaista näkemyksen taloudesta kattavana tieteenä, jolle muut
teknisemmät tieteet olivat alisteiset. Ihmisen hyvinvointi oli tieteenteon päämäärä. Saurio noudatti
aika pitkälle Harmajan kannanottoja. *Maataloustieteisiin luettu yleinen ravinto-oppi jo oli Helsingin yliopiston opetusohjelmassa mutta ravitsemukseen (ravintokemiaan) saatiin kotitaloustieteellinen professuuri professori A. I. Virtasen ansiosta. *Luonnontieteellisen kotitaloustieteen olemus ja
oppisisältö muuttuivat rajusti professori Virtasen puututtua asioiden kulkuun. Sitä vastoin professori
Virtasen vaikutus kodin taloustieteen oppisisältöihin kodin taloustieteen opetusviran suunnitteluvaiheessa oli vähäinen, vaikka professori Virtasen välillinen vaikutus saattoi olla yhtä lailla voimakas kaikkien kotitaloustieteiden toimintamahdollisuuksiin tiedekuntaympäristössään. Kodin taloustieteen perustava asetus (A n:o 99/1946) toisti totuttua, vuosien mittaan kiteytynyttä sanamuotoa:
Kodin taloustieteen ylimääräisen professorin viran haltijan tehtävänä oli antaa opetusta ja johtaa
tutkimustyötä kodin piiriä koskevien ensisijaisesti yksityistaloudellisten sekä kansantaloudellisten
ja sosiaalisten kysymysten aloilla. Kodin taloustiede ei kasvanut vuosina 1946–1995 virkojen lukumäärällä mitaten. 1960-luvun loppuun mennessä akatemisoituneet kolme kotitaloustiedettä eivät
vakiintuneet maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.
206
B8 Miten kodin taloustieteen vakiintuminen katkesi maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa?
Kodin taloustiede kuului Helsingin yliopiston opinto-ohjelmaan vuosina 1946–1995. Oppiaine
lakkautettiin ilman siirtymäaikaa vuonna 1995 ja sen paikalla jatkoi välittömästi oppiaine nimeltä
kuluttajaekonomia. Hiljainen kiista siitä, onko kuluttajaekonomia uudella nimellä varustettu kodin
taloustiede vai täysin uusi oppiaine, sai alkunsa. Tässä tutkimuksessa kannatetaan jälkimmäistä näkemystä. Kuluttajaekonomiassa opetus ja tutkimus kyllä tapahtuvat kotitalouden taloudellisesta
näkökulmasta mutta taloustoimija nähdään painotetusti kuluttajan roolissa ja hyödykkeiden kotitaloustuotanto jää heikommalle painolle. – Kotitalouksien kuluttajarooli, jota tutkitaan myös liiketaloustieteissä (yrittäjän näkökulma) ja kansantaloustieteessä (verottajan näkökulma), on Suomessa
taloustieteellisen opetuksen ja tutkimuksen kohteena mutta kotitalouksien tuottajarooli miltei unohtuu tai ehkä sitä pidetään väistyvänä ilmiönä. – Kokonaisvaltaisesti kotitalouden näkökulmaa opetuksessa ja tutkimuksessa viljelevää taloustieteen haaraa ei enää ole Suomen tieteessä.
7. JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä tutkimuksessa on tarkasteltu kodin taloustieteen laitoksen suunnitteluvaihetta yliopistohistorian näkökulmasta ja tieteenhistorian näkökulmasta ja tutkimustehtävänä on ollut selvittää, mikä
vaikutus elintarviketieteitä koskevalla suunnittelulla oli siihen, ettei kodin taloustiede vakiintunut
Helsingin yliopistoon. Tutkimustehtävä auttoi rajaamaan tutkimusongelman: Miksi akatemisoitunut
kodin taloustiede ei vakiintunut tieteenä yliopistoympäristöönsä? kohtuullisen laajuiseksi. Syitä on
todellisuudessa varmaan ollut useita.
Professori Elli Saurio havaitsi 1950-luvulla, että maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa elintarviketieteet olivat kehittämissuunnittelun kohteena ja tiedekunnan omat kokouspöytäkirjat vahvistivat 1960-luvulla, että tiedekunnassa jo kauan oli ylläpidetty elintarvikkeiden jatkojalostusta koskevaa suunnittelua. Ravintokemian laitos toimi suurin piirtein perustamisestaan lähtien elintarviketieteiden kehittämiskeskuksena. Ravintokemia jaettiin 1940-luvulla kahteen linjaan, joista vain toinen oli kotitaloudellinen ja 1960-luvulla oppiaineen: elintarvikekemia ja -teknologia eriytyminen
ravintokemian ei-kotitaloustieteellisestä linjasta oli edellä mainitun elintarviketieteiden kehittämissuunnittelun hedelmiä. – Ravintokemiaa voisi nimittää nykyaikaistetuksi muunnelmaksi Troijan
puuhevosesta: kun elintarviketieteet, kodin teknologiaan kuuluvat tiedonalat ja ihmisen ravitsemuk-
207
seen keskittyvä ravitsemustiede olivat irtautuneet ravintokemiasta, se painui kasaan kuin tyhjä kuori
ja katosi tieteen maailmasta.
Voidaan väittää, että kotitaloustieteitä koskeva suunnittelu koki 1940-luvulla menetyksiä, vaikka
kaksi ensimmäistä kotitaloustiedettä perustettiin. Ensimmäinen vaikea tappio oli kodin teknologiaoppiaineen menetys, kun viran ainoa potentiaalinen hakija, Ella Kitunen, epäonnistui jatkotutkimusyrityksessään. Toinen menetys oli seuraus edellisestä: elintarviketieteitä koskeva suunnittelu
valtasi kodin teknologialta tyhjäksi jääneen alueen – kenenkään protestoimatta. On sangen mahdollista, että molempien menetysten taustalla vaikutti yksi ja sama aggressiivinen toimija: professori A.
I. Virtanen mutta aggressiivisuuden varsinainen lähde oli kauempana. Professori Virtanen oli Valion palkkalistoilla ja palveli siten elintarviketeollisuutta. Suomi oli alkanut teollistua voimalla ja
elintarviketeollisuuskin laajeni lisäten taloudellisia resurssejaan ja valtaansa markkinoiden kautta.
Valtapyrkimykset ovat kautta aikojen tuottaneet toisaalta häikäilemättömiä, jesuiittamaisesti käyttäytyviä valta-asemien puolustajia ja toisaalta kärsiviä uhreja
Väite, että sekä elintarviketieteitä koskeneen suunnittelun aggressiivinen, alaa valtaava mentaliteetti että maisteri Kitusen tutkimustyön murskanneet tiedeambitiot tulevat samasta lähteestä, saa
tukea kahtaalta: 1) konsistorin toimikunnan työskentelyn aikana 1943–1944 konsistorin jäsenten
kanta kotitaloustieteisiin muuttui. Myös professori Virtasen kanta oli muuttunut ja hän alkoi innokkaasti ajaa kotitaloustieteiden asemaa. Suunnanmuutokseen vaikuttivat kenties opetuksen ja tutkimuksen loppuminen yleisessä ravinto-opissa ja Huhtamäki-Yhtymän suurlahjoitus tieteelle 1940luvulla. 2) Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta oli saamassa 1960-luvulla
Kellogg-säätiön lahjoitusvaroja elintarviketieteiden perustamiseksi ja kykeni asettamaan ehtoja valtiolle: valtion oli hyväksyttävä Kellogg-rahoitus, jos halusi tiedekunnan nostavan opiskelijakiintiöitään. Yritysmaailma oli astumassa valtion rinnalle taloudellisen vallan käyttäjänä Helsingin yliopiston suhteen ja ammatillinen maatalous-metsätieteellinen tiedekunta lähti ilman epäilyjä seuraamaan
suurteollisuutta; tiedekunnan elintarviketieteitä rahoitti elintarviketeollisuutta edustanut Kellogg.
Solmittiinko jo 1940-luvulla esisopimus 1960-luvulla Helsingin yliopistolle annettavasta Kelloggrahoituksesta? Amerikka sijoittaisi Suomeen runsaasti rahaa, jos Suomessa vain olisi sopivia sijoituskohteita. Nousevaa elintarviketeollisuutta tukevaa tutkimusta rahoitettaisiin mutta ensimmäiset –
elintarviketieteilijät oli koulutettava muissa oppiaineissa. Kotitaloustieteitä koskeneet suunnitelmat
olivat sortua 1940-luvulla, kun yleinen ravinto-opin dosenttiopetus loppui ja kodin teknologia oli jo
kaatunut – mahdollisesti professori Virtasen vaikutuksesta., kun maisteri Kitusen yhteistyökyky oli
208
osoittautunut heikoksi. Professori A. I. Virtanen oli ollut Helsingin yliopiston konsistorin jäsen koko 1940-luvun mutta vasta vuonna 1943 hän voimalla puuttui kotitaloustieteiden suunnitteluun ja
muutti sen suunnan entistä enemmän yritysmaailmaan osoittavaksi. Mihin tämä voima perustui?
Yritysjohtaja Heikki Huhtamäki yhdessä puolisonsa Signe Huhtamäen kanssa oli luovuttanut 23.
heinäkuuta 1943 Kulttuurirahastolle 51 prosenttia Huhtamäki-yhtymän osakkeista eli osakeenemmistön. Tieteentekijöillä oli uusi runsas rahoituslähde mutta Huhtamäki edusti yrityksenä elintarviketeollisuutta! Kellogg oli elintarvikealan jättiyritys. Kellogg antaisi rahaa, jos olisi sijoituskohteita. Elintarviketieteellistä tutkimusta Kellogg tukisi mutta pohjatyö oli tehtävä Suomessa – ja
kauppaneuvos Huhtamäki lahjoitti tieteentekoon rahat. Asioiden liittyminen toisiinsa edellä luonnehditulla tavalla on tämän tutkimuksen puitteissa tehty oletus mutta luontevalta tuntuva.
Ravintokemian professoriksi valittiin joulukuussa 1948 filosofian tohtori Paavo Roine. Vuonna
1943 hän oli saanut valmiiksi maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkinnon – ja avioitunut
meijeriopin ylimääräisen professori Aarne Eljas Sandelinin (1888–1954) tyttären Marita o.s. Sandelinin kanssa. Tammikuussa filosofian tohtori, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti Paavo K.
Roineelle myönnettiin Suomen Akatemian apuraha ja virkavapauskausi jatkui kevääseen 1949.
Tohtori Roine oli hakenut lokakuussa 1948 nuorille tieteenharjoittajille tarkoitettua apurahaa ja sen
turvin hän opiskeli Amerikassa ennen ravintokemian professuurin vastaan ottamista. Kun hän palasi
pitkältä opintomatkaltaan hän jakoi syyslukukauden 1949 alussa ravintokemian opetuksen kotitaloudelliseen ja biokemialliseen linjaan ja syyskuun 1949 lopulla tiedekunta päätti professori Roineen esityksestä, ettei ravintokemian biokemiallista linjaa lasketa kotitaloustieteisiin kuuluvaksi.
Jos oletetaan, että Helsingin yliopiston piirissä 1940-luvun alkupuoliskolla syntyi suurisuuntainen
hanke ulkomaisen rahoituksen saamiseksi elintarviketieteiden kehittämiselle, toimet kotitaloustieteitä kohtaan tulevat ymmärrettäviksi. Ymmärretään myös, miksi erityisen ahtaalle joutui kodin taloustiede.559 Ravintokemialla meni hyvin ainakin määrärahojen puolesta, jotka olivat vuosittain
yleensä tiedekunnan runsaimmat. Muistettakoon, että jo professori P. E. Simola olisi ollut valmis
siirtämään kodin taloustieteen tiedekunnan ulkopuolelle ja samalla koko Helsingin yliopistosta pois
Helsingin kotitalousopettajaopiston oppiaineeksi. Professori Saurio vastusti tätä suunnitelmaa ja
voitti mutta voitto muistutti tappiota. Helsingin yliopiston piirissä kotitaloustieteellisten arvosanojen suoritus oli erittäin raskas. Tähän vaikutti sidos ravintokemian ja kodin taloustieteen välillä ja
559
Kappale perustuu käsikirjoituksiin: Kervinen 2008a ja 2008b.
209
vaatimuksissa mukana oleva ”neljäs tutkintoaine” eli kodinteknologiset kurssit. Arvosanat vinoutuivat. Arvosanat ravintokemiassa painottuivat korkeimpien arvosanojen puoleen, kun taas kodin
taloustieteessä ne painottuivat kohti heikkoja arvosanoja. Ja kului neljännes sata vuotta ennen kuin
ensimmäinen jatkotutkinto syntyi kodin taloustieteessä. Yksittäisten henkilöiden aggressiivisuus tai
joidenkin teollisuudenalojen laajeneminen eivät kuitenkaan riitä syiksi kodin taloustieteen torjuntaan ja kotitaloustieteiden vakiintumattomuuteen tieteinä. Alkusyy on syvemmällä ja löytyy systeemiteoreettisen tarkastelun avulla. Kodin taloustiede oli liian erilainen. Siihen mahdollisuutena
sisältyvä yksilön vapaus oli liian vaarallinen vallankäyttäjien kannalta.
Kodin taloustieteen suunnitteluun ryhdyttiin Helsingin yliopistossa yli kymmenen vuotta sen jälkeen, kun maatalous- ja metsätieteiden opetus oli itsenäistynyt filosofisesta tiedekunnasta erilliseksi
tiedekunnaksi ja aluksi suunniteltiin kotitaloustieteellistä linjaa agronomi(a)tutkintoon. Kodin taloustiede mainittiin jo ensimmäisissä virallisissa asiakirjoissa, joita yliopistollisesta kotitalousopetuksesta on olemassa: kansanedustaja Oksasen toivomusaloitteissa ja ministeri Cajanderin puheenjohdolla toimineen komitean mietinnöissä.
Alusta
alkaen
kodin
taloustiede
haluttiin
sijoittaa
Helsingin
yliopiston
maatalous-
metsätieteelliseen tiedekuntaan. Se soveltui tiedekunnan intresseihin tilanteessa, jossa naisagronomeja valmistui ”liikaa” ja toivottiin agronomien erikoistumista. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta muutti toimintaansa tarkoituksenaan sopeutua työmarkkinoiden vaatimuksiin. Näin tehdessään tiedekunta palveli myös laajempia yhteiskunnallisia intressejä. Se toimi avoimen, monitahoisen, sopeutuvan systeemin tavoin. Tutkimusaihetta voitiin lähestyä paitsi yliopistohistorian, tieteenhistorian ja koulutuksen historian näkökulmasta myös systeemiteoreettisen tarkastelun kautta.
Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta kuului osana itseään laajempiin systeemeihin: Helsingin
yliopistoon, suomalaiseen korkeakoululaitokseen, suomalaiseen yhteiskuntaan, Eurooppaan mutta
samalla sisälsi omia osasysteemejään: avoimia ja sopeutuvia laitoksia. Laitokset koostuvat ihmisistä
(henkilökunta, opiskelijat, tutkijat), fyysisestä ympäristöstä, toimintaperiaatteista, määrärahoista ja
niin edelleen. Biologisessa mielessä ihminen on systeemi mutta voisiko hän toimia systeemin tavoin
myös yhteiskunnallisessa mielessä, yhteiskuntatieteellisesti. Tässä käsillä olevassa tutkimuksessa
hänet on selitetty tiedonkäsittelijänä systeemiksi, hänen tiedonkäsittelynsä kun sisältää kaksi osaa:
tietoisen ajattelun ja alitajuisen alueen.
210
Oletetaan, että on olemassa periaatteessa kahdenlaista tiedonkäsittelyä: kokonaisvaltaista ja osittunutta (aste-eroja on). Tällöin suppean näkökulman suosiminen, vaikkapa antautumalla sokeasti
yhden teollisuudenhaaran kannattajaksi ja etujen ajajaksi osoittaisi tiedonkäsittelyn käyttötapaa.
Elintarviketeollisuuden näkökulma poikkesi kotitalouden näkökulmasta. Ero näkyy mainiolla tavalla professori A. I. Virtasen ja maisteri Ella Kitusen erilaisesta suhtautumisesta tutkimuksentekoon ja
Kitusen saamiin tutkimustuloksiin. Ella Kitunen edusti kotitalouden näkökulmaa ja ajoi (kenen hyvänsä) yksilön etua. Professori Virtanen tavoitteli – kemia apunaan – suuria myyntilukuja ajaen
teollisuuden etuja ja yrittäjän voittoa. Tavallisen kuluttajan terveys ja hyvinvointi oli hänelle toisarvoinen.
Elintarviketeollisuus olkoon valtajärjestelmän nimeltä ”markkinamekanismi” edustaja. Muita valtajärjestelmiä ovat tunnetusti valtio ja kirkot. Valtasysteemit tarjoavat ihmiselle valmiin keinovalikoiman hyvinvoinnin saavuttamiseksi ja keräävät maksuksi itselleen osan ihmisen käytössä olevista
taloudellisista resursseista. Taloustiede on antanut aseita vallankäyttäjille mutta valtapiirit ovat laajenemassa: kansantaloustieteen teoria syntyi samoihin aikoihin kuin yksinvalta alkoi kukistua Euroopassa. Suomessa liiketaloustieteiden opetus alkoi vasta elinkeinovapauden säätämisen jälkeen.
Kodin taloustiede syntyi naisliikkeen myötä.
Kodin taloustiede – ihmeellinen tiede – oli kuvitelma yksilön taloudellisesta vapaudesta mutta
miten kotitalous (ja perimmältään ihmisyksilö) voisi olla vapaa sidonnaisuuksia täynnä olevassa
maailmassa? Tutkimuksessa väitetään tai pikemminkin esitetään, että ihmisen on aina mahdollista
löytää tie sisäiseen vapauteen – ja jopa onnellisuuteen – oman itsensä eli oman tiedonkäsittelyjärjestelmänsä kautta. Avoimia kysymyksiä jää vastattavaksi: Onko onnellisuus tarpeen yksilön hyvinvoinnin kannalta? Katsotaanko yksilö kykeneväksi määrittämään oman hyvinvointinsa? Voitaisiinko onnellisuuden kokemusta, hyödyn (util) kokemusta ja hyvinvointia pitää toisiaan vastaavina?
Olisiko kokeelliselle hyödyn (util) mittaamismenetelmälle käyttöä taloustieteissä?
Johdantoluvussa pääteltiin, että olisi turhan vaivalloista koettaa ratkaista tutkimusongelma avoimena vastauksen hakuna kaikista kodin taloustieteen historiaan liittyvistä lähteistä mutta kansan
taloudessa hyvinvointia jaksetaan tavoitella aina samaa kaavaa noudattaen: hakuna kasvavilta hyödykemarkkinoilta. Eikö tiedon jatkuvan kasvun turvaaminen jo olisi ihmisen yleisen ongelmanratkaisukyvyn kannalta viisaampaa? Systeemit sopeutuvat: yksilön kokonaisvaltainen tiedonkäsittely
ei poistaisi esimerkiksi rahataloutta. Se vain muuttaisi sen uudenlaiseksi. Näin on käynyt ennenkin.
Kirkot, valtiot ja markkinamekanismi ovat – ja muuttuvat ihmisen muuttuessa.
211
LÄHTEET
Arkistolähteet
A Viralliset arkistot:
Helsingin yliopiston keskusarkisto
pienen konsistorin pöytäkirjat 9.4.1943 –
m-m / maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan pöytäkirjat
Kansallisarkisto
Gebhard: Hedvig (o.s. Silén) ja Hannes Gebhardin yksityisarkisto
– Hedvig Gebhardille saapuneet kirjeet
Kitunen: Ella (o.s. Europaeus) ja Eemeli Kitusen yksityisarkisto
– Ella Kituselle saapuneet kirjeet
marttaliitto: Marttajärjestön arkisto III / Marttaliitto ry:n arkisto 1899–1969
– D Toisteet / De Marttaliiton vuosikertomukset 1935–1947 (1935, 1938)
Saurio: Elli Saurion yksityisarkisto
Lappeenrannan kaupunginarkisto
Etelä-Saimaan Marttapiiriliiton arkisto / Hs:17
– Pääkohdat maisteri Elli Saurion esitelmästä XIII yleisessä lastensuojelukokouksessa 3.6.1934
B Kotiarkistot:
Lehtonen / Elina (o.s. Kitunen) ja Samuel Lehtosen kotiarkisto
www-sivut:
http://www.mmhelsinki.fi/opiskelu/perustutkintoopiskelijat/opinto-oppaat.html
– Helsingin yliopiston ohjelma 2008–2010
http://honeybee.helsinki.fi/MMKEM/RAV/hislyh.htm
– ”Yli viisikymmentä vuotta ravitsemustieteen opetusta”
– sivu 1/1 luettu 24.5.2000 (viimeisin päivitys 12.10.1999 / Ritva Partanen)
http://honeybee.helsinki.fi/mmtek/
– ”Agroteknologian laitos”, 3 s.
– sivut luettu 30.3.2005
http://honeybee.helsinki.fi/MMTEK/historia.htm
– ”Maa- ja kotitalousteknologian laitoksen historiaa” (”Kodin teknologia”, s. 1–3, ”Maatalousteknologia” s. 3–7)
– sivut luettu 24.5.2000
http://en.wikipedia.org/wiki.systems_Theory
– ”Systems theory”
– sivut luettu 12.8.2010
puhelinhaastattelut:
professori Matti Heikonen
10.7.2003 ja 28.7.2003
professori Matti Kreula
18.2.2006
kodin teknologian professori emerita Aili Jokelainen
toukokuu 2008
lihateknologian professori emeritus Fritz P. Niinivaara
2008
– ynnä professori Niinivaaran Hämeenlinnassa 28.7.2008 allekirjoittama 1,5 sivua käsittävä lausunto
212
Kirjallisuus
Ahlström, Antti. 1997. Finnish nutrition education and research 50th anniversary of nutrition education at Helsinki
University. Scandinavian Journal of Nutrition, Vol 41, p. 111–116.
Anon. 1930 (otsikolla "Kotilieden opintopäivät päättyivät eilen"). Suomenmaa 86/1930, 13.4.1930, s. 3.
Anon. 1934 (nimimerkki ”E. L.”). Kotitalous. Emäntälehti 3/1934 (Kotitalous-lehden esittely ”Kirjallisuutta” palstalla), s. 85.
Anon. 1936 (nimimerkki ”L”). Liettuan korkeammasta kotitalousopetuksesta. Emäntälehti 7–8/1936, s. 217–218.
Anon. 1937 (otsikolla ”Ensimmäinen kotitalousneuvoksemme”). Emäntälehti 7/1937, s. 188.
Anon. 1938 (otsikolla ”Kotitaloutta koskevia tietoja. Kodinhoidolliset kurssit Helsingissä”). Kotitalousopetus 4/1938, s. 23–24.
Anon. 1939 (nimimerkki ”T. A.”). Hauswirtschaftliche Jahrbücher. Kotitalousopetus 2/1939, s. 94.
Anon. 1940 (otsikolla ”Ravinto-oppi tutkintoaineena yliopistossa”). Kotitalousopetus 5/1940, s. 126–127.
Anon. 1941 (otsikolla ”Kotitaloustutkinto on tulossa”). Kotiliesi 12/1941, s. 395.
Anon. 1941 (otsikolla ”Kotitaloutta koskevia tiedotuksia / Komitea ruokataloutta käsittelemään”). Kotitalousopetus
1/1941, s. 38.
Anon. 1941 (otsikolla ”Kotitaloutta koskevia tiedotuksia” / ”Kulttuurirahasto on jakanut apurahoja kansanravitsemuksen parantamiseen tähtääviä tutkimuksia varten”). Kotitalousopetus 1/1941, s. 37.
Anon. 1941 (otsikolla ”Opiskeluaineemme ensi opiskelukautena 1941–42”). Emäntälehti 4/1941, s. 73
Anon. 1943 (otsikolla "Kolme sivistyslaitosta: Suomen Kulttuurirahasto, Turun yliopisto, Työväen Akatemia omistavat
nyt elintarvikealan johtavan tehdasyhtymän: Huhtamäki-yhtymän, Hellaksen, Ipnoksen ja Jalostajan"). Yhtymän Rumpu (Joulu-Rumpu) 12/1943, s. 4–5.
Anon. 1943 (otsikolla "Puhe, jonka Yhtymän hallintoneuvoston puheenjohtaja, pääjohtaja J. W. Rangell piti 25.9.1943
Yhtymän hallintoneuvoston ensimmäisessä kokouksessa"). Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti] n:o 12/1943, s. 10.
Anon. 1943 (otsikolla ”Huhtamäki-yhtymä Oy:n osake-enemmistö lahjoitettu Suomen Kulttuurirahastolle”). Yhtymän
Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 9/1945, s. 5.
Anon. 1943 (otsikolla ”Kotitalousväkeä”). Kotitalousopetus 2/1943, s. 53–54.
Anon. 1944 (otsikolla ”Muotokuvan paljastus Jalostajassa”). Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 4–5/1944, s. 5.
Anon. 1945 (nimimerkki ”A. L.”). Huhtamäki-Yhtymä Oy:n kehitys- ja rakennusvaiheista. Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”, 5. vuosikerta] 2/1945, s. 2–5.
Anon. 1945 (nimimerkki ”–Z–”). Yhtymän Helsingin toimisto 10-vuotias. Yhtymän Rumpu 5–6/1945, s. 5.
Anon. 1945 (otsikolla "Yhtymän sisäisiä uutisia"). Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”, 5. vuosikerta] n:o 1/1945 (tammikuu 1945), s. 23.
Anon. 1946 (otsikolla ”O. G. Nevanlinna. Hallintoneuvoston uusi jäsen”). Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän
(Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 4/1946, s. 2.
Anon. 1948 (otsikolla "Jokainen on oman onnensa seppä", Huhtamäen ammattikoulun avajaiset pidetty). Yhtymän
Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 12/1948, 3.
Anon. 1948 (otsikolla ”Julkista tunnustusta Yhtymän tieteelliselle tutkimustyölle”). Yhtymän Rumpu [HuhtamäkiYhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 4/1948, s. 4.
Anon. 1950 (otsikolla ”H-kulma avattu”). Yhtymän Rumpu. [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja
Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”, 10. vuosikerta] n:o 5/1950, s. 10.
Anon. 1953 (otsikolla ”Kuivat ateriat” kokeilumielessä kolmessa Helsingin koulussa) – HS 50 vuotta sitten 2.12.1953,
Helsingin Sanomat 2.12.2003, A 15.
Anon. 1958 (otsikolla "Säilöntäteollisuus perheenemäntien apuna"). Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”], 3/1958, s. 18–19.
Anon. 1961 (nimimerkki ”Kylmä Kalle”). Pakasteet puntarissa. Kylmää tarinaa meiltä ja muualta. Yhtymän Rumpu
[Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”], 2/1961, s. 30–31.
Anon. 1964 (otsikolla ”Ravintokemia”). Artikkeli. Otavan iso tietosanakirja, osa 7, s. 352. Keuruu. Otava.
Anon. 1976 (otsikolla ”Kodin taloustiedettä Helsingin yliopistossa 30 vuotta”). Kotitalous 7–8/1976, s. 216–218.
Anon. 1986 (otsikolla ”Kodin taloustieteen laitos 40 vuotta”). Eripainos Yliopistolehdestä 27/1986. Eripainoksen pääotsikkona on ”Helsingin yliopiston kodin taloustieteen laitos”.
Aulanko, Marja & Vepsäläinen, Taina. 1994. Kodin teknologian yliopisto-opetusta 25 vuotta. Helsingin yliopisto. Maaja kotitalousteknologian laitos. Kodin teknologian julkaisuja 30. Helsinki.
Aulanko, Marja. 1994. Kodin teknologian yliopisto-opetusta 25 vuotta. Kotitalous 9/1994, s. 58–59.
Canth, Minna. 1884. Naiskysymyksestä. Osat I–III. Valvoja s. 169–176, 288–303 ja 492–491.
Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena. 2000. Antiikin käsikirja. Keuruu. Otava.
Emäntäkoulusta tähän päivään Orimattilassa. 1993. Orimattilan emäntäkoulu 1893–1919, Orimattilan kotitalousopisto
1920–1988, Orimattilan koti- ja laitostalousoppilaitos 1988–. Teoksen toimittaja ja historiaosan kirjoittaja: Alli Hosiasluoma–Karppinen. Orimattilan koti- ja laitostalousoppilaitos.
213
Eräsaari, Risto. 1976. Historiallinen taloustiede – katederisosialismi. Sosiaalipolitiikan synnyn ongelmia Saksassa.
Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitos. Tutkimuksia 1976:5. Helsinki.
Hakala, Maire. 1994. Professori A. I. Virtanen entisen oppilaan ja assistentin näkökulmasta. Sivut 67–73. teoksessa
Miettinen & al. A. I. Virtanen työtoveriensa silmin. Jyväskylä. Kemian Kustannus Oy.
Halla, Mirjam. 1946. Sivut 68–69 ilman alaotsikkoa aiheesta ”Husholdsøkonomi” artikkelissa, jonka pääotsikko on
”Aarhusin yliopiston kotitalouskurssit”. Kotitalousopetus 6/1946, s. 66–69
Halonen, Tero. 2008. Maasta ja puusta pidemmälle. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan historia. I osa: Hyödyn aikakaudesta vuoteen 1945. Vammala.
Halonen, Tero. 2010. Maaseutuopistoista yliopistoon. Maatalous- ja metsätieteiden tutkimus- ja opetustoiminnan akatemisoitumisprosessi Helsingin Yliopistossa vuoteen 1945. (vk.)
Hannula, Mandi. 1930. Uusi avioliittolaki. Helsinki. W & G.
Harmaja, Laura (nimimerkki L–a H.). 1932a. Saikku, Hanna Vilhelmiina. Sivut 210–211 hakuteoksessa Emännän tietokirja. IV osa. Porvoo. WSOY.
Harmaja, Laura (nimimerkki L–a H.). 1932b. Syrjänne, Fanny Lovisa. Emännän tietokirja, IV osa, s. 477–478. Porvoo.
WSOY.
Harmaja, Laura. 1925. Kotitalous nykyajan yhteiskunnassa. Porvoo. WSOY.
Harmaja, Laura. 1929. Kotitalous tieteellisen käsittelyn alaisena. Kotiliesi 18/1929 (Syyskuu II), s. 738–739.
Harmaja, Laura. 1942. Lapsipuolen asemaanko jälleen? Kotiliesi 20/1942 (Lokakuu II), s. 579.
Harmaja, Laura. 1944. Perheenemäntä ja kansantulo. Emäntien työtulo on suurempi kuin Suomen maatalouden. Kotiliesi 11/1944, s. 328–329.
Harmaja, Laura. 1946. Kotitalous kansantalouden osana. Julkaisija: Kansantaloudellinen Yhdistys. Kansantaloudellinen
käsikirjasto. Porvoo. WSOY.
Harmaja, Leo. 1949. Kansantaloustieteen suomenkieliset oppisanat. Kansantaloudellinen aikakauskirja. Sivut 44–60:
”Katsaus kehitykseen ja vakaannuttamisehdotuksia”, sivut 61–89 ”Kansantaloustieteellinen sanasto”.
Hautamäki, A. 1943. Suomen Kulttuurirahasto. Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 12/1943, s. 6–7.
Heikinheimo, Ilmari. 1955. Canth, Minna (Ulrika Wilhelmina). Suomen elämäkerrasto, s. 105–106. Porvoo. WSOY.
Heikonen, Matti. 1993. AIV. Isänmaan aika. Artturi Ilmari Virtanen tieteen ja isänmaan asialla. Hämeenlinna. Matti
Heikonen ja Kirjayhtymä Oy.
Heinonen, Visa – Raijas, Anu – Hyvönen, Kaarina – Leskinen, Johanna – Litmala, Marjukka – Pantzar, Mika – RömerPaakkanen, Tarja – Timonen, Päivi. 2005. Kuluttajaekonomia. Kotitalous ja kulutus. Helsinki. WSOY.
Heinonen, Visa. 1998. Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki. Kotitalousneuvonnasta kuluttajapolitiikkaan 1900luvun Suomessa. Bibliotheca Historica 33. Helsinki.
Heinonen, Visa. 2005. Kotitalousekonomian juuret – oppihistoriallisia näkökulmia. Sivut 24–46 teoksessa Heinonen,
Visa & al. 2005. Kuluttajaekonomia. Kotitalous ja kulutus. WSOY.
Helsingin yliopiston ohjelma 1979–1980. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-opas. 1979. Forssa.
Helsingin yliopiston ohjelma 1987–1988. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-opas. 1987. Forssa.
Helsingin yliopiston ohjelma 1988–1989. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-opas. 1988. Helsinki.
Helsingin yliopiston ohjelma 1994–1995. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-opas. 1994. Helsinki.
Helsingin yliopiston ohjelma 1998–1999. Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan opinto-opas. 1998. Helsinki.
Hietala, Marjatta. 2001. Mitä tutkia ja miten? Sivut 15–28 teoksessa Autio, Sari – Katajala-Peltomaa, Sari – Vuolanto,
Ville: Historioitsijan arki ja tutkimuksen prosessi. Vastapaino.
Honkanen, Maire. 1968. Eripainos artikkelista Kotitalouden peruskäsitteistä ja terminologiasta. Maantieteellinen aikakauskirja. Vol. 39:1967, s. 229–239. Helsinki.
Ilmakunnas, Seija. 1996. Työn taloustiede – empiirisen tutkimuksen rooli ja rajat. Talous & yhteiskunta 3/1996, s. 3–10.
Palkansaajien tutkimuslaitos.
Innala, Aune. 1967. Suomen naisen alkutaival lainsäätäjänä 1907–1917. Joensuu. Kirjayhtymä.
Jäntere, Kaarlo. 1942. Turun yliopiston perustaminen. Helsinki. Oy Suomen Kirja.
Jokela, Arto. 2010. Suurlahjoittaja ja yhteiskuntavastuun kantaja omassa luokassaan. Uutispäivä Demari 5.2.2010, s.
16–17.
Jokelainen, Aili. 1978a. Kotitaloustutkimuksen kehityspiirteet ja kodin teknologian tutkimus. Kotitalous 4/1978, s. 132–
134.
Jokelainen, Aili. 1978b. Kotitalousopetuksen kehityskaari. Kotitalous 10/1978, s. 328–331.
Jonasson, Felix – Kivialho, Akseli – Kivialho, K. 1931. Hämeen lääni. II osa sarjasta Suomen maatilat, tietokirja
maamme keskikokoisista ja suurista maatiloista, osat I–V. Porvoo: WSOY.
Jutikkala, Eino. 1945. Puoli vuosisataa elintarviketeollisuutta. Huhtamäki-yhtymän ja siihen liitettyjen tehtaiden vaiheita. Helsinki. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Jutikkala, Eino. 1968. Suomen teollistuminen. Artikkeli s. 206–220 teoksessa Suomen talous- ja sosiaalihistorian kehityslinjoja. Historian korkeakoulu. Porvoo. WSOY.
Jutila, K. T. 1927. Kotitalouden edistystyöstä Cornell-Yliopistossa Yhdysvalloissa. Emäntälehti 12/1927, s. 325–328.
214
Jutila, K. T. 1931a. Amerikkalaista talousfilosofiaa. Emäntälehti 1/1931, s. 10–11 ja 14.
Jutila, K. T. 1931b. Korkein kotitalousopetus Yhdysvalloissa. Emäntälehti 4/1931, s. 209–212.
Kannila, Helle. 1944. Minna Canthin ajatuksia naisten kasvatuksesta. Kotitalousopetus 1/1944, s. 10–12.
Karlöf, Bengt. 1990. Yritystoiminnan avainsanat. Helsinki: W & G.
Karlsson, Birgit. 1946. Aarhusin yliopiston kotitalouskurssit. Kotitalousopetus 5/1946, s. 49–52.
Karttunen, M. O. 1938. Luther-opiston vuosikirja 1937–1938. Riihimäen Kirjapaino Oy.
Kertomus Helsingin yliopiston toiminnasta lukuvuonna 1966–1967. Laatinut yliopiston rehtori. Helsinki 1967.
Kervinen, Aila. 2005. Kansantaloustieteen piiristä kadonnut väitös. Tiedehenkilö Saurion tapaus. Kansantaloudellinen
aikakauskirja 2/2005, s. 231–245.
Kervinen, Aila. 2008a. Kodin taloustieteen laitoksen toiminta 1946–1972. Käsikirjoitus, joka on talletettu professori
Elli Saurion yksityisarkiston yhteyteen (Kansio 37a).
Kervinen, Aila. 2008b. Aineksia professori Elli Saurion elämänkertaa varten. Käsikirjoitus, joka on talletettu professori
Elli Saurion yksityisarkiston yhteyteen (Kansio 37a).
Kirjavainen, Leena. 1993. Lyhyt johdatus kotitaloustieteelliseen tutkimukseen. 2. osa. Nykytilanne tieteiden kentässä.
Kotitalous 2/1993, s. 24–27.
Kitunen, Ella. 1934. V kansainvälinen kotitalousopetuskongressi Berliinissä. Kotitalous 3/1934, s. 71–78.
Kitunen, Ella. 1948. Kemiallisten säilytysaineiden käytöstä. Kotitalousopetus 4/1948, s. 41–46.
Kivinen, Erkki & Laitakari, Erkki. 1958. Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan vaiheita 50vuotiselta taipaleelta. Silva Fennica 95.
Klinge, Matti & Leikola, Anto. 1990. Opettajat ja virkamiehet. Sivut 350–458 teoksessa Klinge, Matti – Knapas, Rainer
– Leikola, Anto – Strömberg, John: Helsingin yliopisto 1640–1990. Kolmas osa. Helsingin Yliopisto 1917–1990. Keuruu. Otava.
Klinge, Matti. 1989. Professoreita ja dosentteja. Sivut 418–482 teoksessa teoksessa Klinge, Matti – Knapas, Rainer –
Leikola, Anto – Strömberg, John: Helsingin yliopisto 1640–1990. Toinen osa. Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto
1808–1917. Keruu. Otava.
Klinge, Matti. 1990. Sodan ja muutosten aika. Sivut 121–187 teoksessa Klinge, Matti – Knapas, Rainer – Leikola, Anto
– Strömberg, John: Helsingin yliopisto 1640–1990. Kolmas osa. Helsingin Yliopisto 1917–1990. Keuruu. Otava.
Knapas, Rainer & Leikola, Anto. 1989. Maatalous- ja metsätieteiden opetus ja tutkinnot. Sivut 380–386 teoksessa Klinge, Matti – Knapas, Rainer – Leikola, Anto – Strömberg, John: Helsingin yliopisto 1640–1990. Toinen osa. Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto 1808–1917. Keruu. Otava.
Koivistoinen, Pekka. 1964. Elintarviketiede. Kasvava opetuksen ja tutkimuksen alue Suomessa. Uuden Suomen viikkolehti n:o 11/1964 (15.3.1964), s. 1–2.
Komiteanmietintö 1911:10.Kotitalousopetuksen kanta kotimaassa ja ulkomailla. Selonteko, jonka on laatinut Bruno
Granit-Ilmoniemi. Liite naisten kotitalouden hoito-opetuksen järjestämistä varten asetetun komitean mietintöön 1915:5.
Komiteanmietintö 1915:5. Naisten kotitalouden hoito-opetuksen järjestämistä varten asetetun komitean mietintö.
Komiteanmietintö 1921:13. Ylimmän maataloudellisen ja metsätaloudellisen opetuksen järjestämisestä. Ns. Kairamon
komitean I osamietintö. Helsinki.
Komiteanmietintö 1923:11. Ylimmän maataloudellisen ja metsätaloudellisen opetuksen järjestämisestä. Ns. Kairamon
komitean II osamietintö. Helsinki.
Komiteanmietintö 1928:14. Kotitalousopetuskomitean mietintö. Osamietinnöt I–II. Helsinki.
Komiteanmietintö 1930:2. Korkeimman maatalous- ja metsäopetuksen kehittämistä harkitsemaan asetetulta komitealta
Maatalousyliopistokomitean mietintö n:o 1. Helsinki.
Komiteanmietintö 1932:8. Korkeimman maatalous- ja metsäopetuksen kehittämistä harkitsemaan asetetulta komitealta.
Maatalousyliopistokomitean mietintö n:o 2. Helsinki.
Komiteanmietintö 1935:12. Ylioppilastulvan vastustamiskomitean mietintö. Helsinki.
Komiteanmietintö 1940:5. Tutkimuksia kansanravitsemustilan parantamiseksi. Helsinki.
Komiteanmietintö 1954:14. Korkeamman puutarhaopetuksen järjestämiskomitean mietintö. Helsinki.
Komiteanmietintö 1956:7. Korkeakoulukomitean mietintö. Helsinki.
Komiteanmietintö 1959. Kotitalouden opetussuunnitelmakomitean mietintö. Laatija Ella Kitunen. Julkaisematon käsikirjoitus. Kansallisarkisto. Helsinki.
Koskenniemi, V. A. 1920. Turun suomalainen yliopisto. Perustamispäätös tehty. Aika (14. vuosikerta), s. 105–109.
Kotitalouden kandidaatit 20 vuotta 1953–1973. Painomies Oy 1973.
Kujala, Tarja & Wilkman, Arja. 2006. Jokainen siivota osaa? Ammattisiivouksen historiaa 1950–2000. Suomen Siivousteknisen liiton julkaisuja 3:5. Jyväskylä.
Kuokka, Hilkka. 1961. Suomen kotitalouspolitiikkaa 1891–1961. Osat I–II. I osa käsittää sivut 1–202 ja II osa sivut
203–409. Helsingin yliopisto. Kodin taloustieteen pro gradu-tutkielma. Säilytetään oppiaineessa kuluttajaekonomia.
Lappalainen, Jukka-Pekka. 1989. Ihmisen itsekkyys on suuri ympäristön saastuttaja. Professori Henning Karström 90vuotias. Helsingin Sanomat 10.5.1989, s. 20
Lehtinen, Uolevi. 1978. Elintarvikealan korkeakoulutus uudistuu. Elintarviketieteiden kandidaatin tutkinto maatalousmetsätieteiden kandidaatin tutkinnon rinnalle. Yliopisto 29.11.1978, s. 4–5.
215
Lento, Reino. 1967. Väestö 1919–1950. Artikkeli s. 9–34 teoksessa Itsenäisen Suomen taloushistoriaa 1919–1950.
Historian Aitta XVII. Porvoo. WSOY.
Leskinen, Johanna. 1992. Tarvitseeko kodin taloustiede vahvan teorian, metodin vain feministisen näkökulman? Kotitalous 1/1992, s. 25–27.
Lindén, Väinö F. 1972. Špalernajasta talvisotaan. Sotilaslääkäri muistelee. Tammi.
Linko, Pekka. 1994. Ensiaskeleet kohti biotekniikkaa – kokemuksia yhteistyöstä AIV:n kanssa. Sivut 132–140 teoksessa Miettinen ja mt.: A. I. Virtanen työtoveriensa silmin. Saarijärvi. Gummerus.
Lukas, Tõnis. 1998. Tartu toomhärrad 1224–1558. Tartu Ülikooli Kirjastus.
Luoma, Väinö. 1962. Kansantaloustiede. Otavan iso tietosanakirja, osa 4, s. 404–407. Keuruu. Otava.
Maa- ja metsätalousalan koulutuksen kehittämisryhmän muistio 5:1996. Opetusministeriö. Elintarvike-, majoitus- ja
ravitsemis-, koti- ja laitostalous-, maatalous-, metsä-, ja ympäristöalan koulutuksen kehittäminen.
Mäkinen, Riitta. 1997. Tiedon saroilla. Agronomiliiton 100-vuotinen järjestötaival. Keuruu. Agronomiliitto.
Mäkinen, Seija. 1994. AIV:n toiseksi viimeinen tohtori. Sivut 81–89. teoksessa Miettinen & al. A. I. Virtanen työtoveriensa silmin. Jyväskylä. Kemian Kustannus Oy.s. 185
Hietala, Marjatta. 2001. Mitä tutkia ja miten? Teos: Historioitsijan arki ja tutkimuksen prosessi, s. 15–28. Vastapaino.
Miettinen, J. K. 1962. Biokemia. Otavan iso tietosanakirja, osa 1, s. 1264. Keuruu. Otava.
Miettinen, J. K. 1965. Vitamiini. Otavan iso tietosanakirja, osa 10, s. 9–16. Keuruu. Otava.
Niinivaara, Fritz P. 1994. Muistoja yhteistyöstä A. I. Virtasen kanssa vuosina 1945–1946. Sivut 74–93 teoksessa Miettinen & al. A. I. Virtanen työtoveriensa silmin. Jyväskylä. Kemian Kustannus Oy.
Nikkilä, Olavi. 1962. Elintarvikekemia. Artikkeli. Otavan iso tietosanakirja, osa 2, s. 813–814. Keuruu. Otava.
Packalén, Leena. 1976. Kodin taloustiede. Skandaali 30 vuoden takaa. Helsingin Sanomat 18.5.1976, s. 16.
Paloheimo, Lauri. 1940. Ravintotutkimuksiin miljoona. Kotitalousopetus 5/1940, s. 125.
Pietilä, Hilkka. 1996. Kotitaloudet – markkinatalouden vastavoima. Onko suhtautuminen kotitalouteen ideologinen
kysymys? Kotitalous 7–8/1996, s. 13–14.
Pihkala, Erkki. 1982. Elintason nousu ja kehityksen varjopuolet. Artikkeli s. 506–527 teoksessa Suomen taloushistoria.
Osa 2: Teollistuva Suomi. Toimittaneet Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala, Viljo Rasila. Helsinki. Tammi.
Pihkala, Rurik. 1929. Helsingin yliopiston maanviljelystalouden professorin viran täyttäminen. Valituskirjelmä Yliopiston kanslerille maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan päätöksestä. Osa I.
Pihkala, Rurik. 1943. Maanviljelyksen taloustiede. Osa I. Porvoo. WSOY.
Pitkänen, Kari. 1982. Väestönkehitys. Artikkeli s. 192–203 teoksessa Suomen taloushistoria. Osa 2: Teollistuva Suomi.
Toimittaneet Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala, Viljo Rasila. Helsinki. Tammi.
Pohls, Maritta. 1989. Suomen Kulttuurirahaston historia. Porvoo: WSOY.
Puntila, L. A. 1977. Puheita ja esitelmiä 1962–1975. Keuruu. Otava.
Rahikainen, E. A. 1966. Nobel-tiedemiehemme A. I. Virtasen uusi mullistava keksintö. Maailman ravinto-ongelman
ratkaisu AIV:n käsissä. Yhteisvoimin 2/1966, s. 27–29.
Rasila, Viljo. 1982. Liberalismin aika. Artikkeli, s. 13–26 teoksessa Suomen taloushistoria. Osa 2: Teollistuva Suomi.
Toimittaneet Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala, Viljo Rasila. Helsinki. Tammi.
Rauha, Onni. 1958. Pakasteet elintarvikkeina ja säilykkeinä. Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”, 8. vuosikerta], 6/1958, s. 3.
Rautavaara, Toivo. 1942. Tieto on valtaa myös meidän alallamme. Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen,
Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”, 2. vuosikerta] n:o 9/1942, s. 3.
Rautavaara, Toivo. 1945. Mitä teollisuuksia Yhtymässä harjoitetaan? Yhtymän Rumpu [Huhtamäki-Yhtymän (Hellaksen, Ipnoksen, Jalostajan ja Yhtymän autohuollon) ”Perhelehti”] n:o 2/1945, s. 6–7.
Rihani, Samir. 2002. Complex Systems Theory and Development Practice. Understanding non-linear realities. Zed
Books. London & New York.
Rinpoche, Yongey Mingyar. 2009. Elämänilon salaisuus ja onnellisuuden tiede. Englanninkielinen alkuteos The Joy of
Living. Unlocking the Secret & Science of Happiness (2007). Helsinki. Basam Books Oy.
Saari, Eino (1946): Kirja-arvostelu teoksesta Laura Harmaja: Kotitalous kansantalouden osana. Kansantaloustieteellinen
aikakauskirja 1/1946, s. 65–68.
Saarikoski, Elina. 1992. Laura Harmaja, kotitalouden vaikuttajanainen 1900-luvun alkupuolella – erityisesti Kotilieteen
kirjoittamiensa artikkelien valossa. Kotitalouden syventävien opintojen tutkielma. Helsingin yliopisto, kasvatustieteellinen tiedekunta, kotitalousopettajien koulutuslinja.
Saarivirta, Maija. 1994. Kemiantutkimus-Säätiön historiikki. Sivut 17–19 teoksessa Miettinen ja mt.: A. I. Virtanen
työtoveriensa silmin. Saarijärvi. Gummerus.
Saloheimo, Aune. 1978.Kerttu Sihvonen (In memoriam). Kotitalous n:o 5–6/1978, s. 182–183.
Salomaa, Annikki. 1939. C-vitamiinin (ascorbiinihapon) häviämisestä ruoka-aineita varastoitaessa ja ruokia valmistettaessa. Emäntälehti 4/1939, s. 101–102.
Sata vuotta suomalaista kansantaloustiedettä. 1984. Juhlajulkaisu kansantaloudellisen yhdistyksen täyttäessä 100 vuotta
28.1.1984. Toimittaneet Heikki Koskenkylä, Jukka Pekkarinen, Antti Räikkönen, Pentti Vartia. Vammala.
Saurio, Elli. 1947. Maalaisemännän ajankäyttö suhteessa talouden laatuun ja henkilörakenteeseen. Helsinki. WSOY.
216
Sipilä, Martti. 1946. Maatalouden työajan käyttö ja työntutkimus. Suomen Maataloudellisen Seuran julkaisuja n:o 66.
Acta Agralia Fennica. Helsinki. Maanviljelystalouden väitöskirja Helsingin yliopistossa. Helsinki.
Sjöström, Elin. 1914. Aleksandra Gripenberg naisasian esitaistelijana. (* 30.8.1857 – † 24.12.1913). Esitelmä, joka on
pidetty 21. maaliskuuta 1914. Aika 1914, s. 221–227.
Skyttä, Kyösti. 1975. Akatemiataistelu 1945–1948. Kirja sodanjälkeisestä Suomesta. Porvoo. WSOY.
Söderhjelm, Alma. 1903. Äänioikeusasia Ranskan vallankumouksen aikana. Valvoja 1903, s. 287–304.
Sorri, Rauni. 1946. Alaotsikko: ”A-kurssi. Ravinto-oppi – Kostlaere”. Sivut 66–68 artikkelissa ”Aarhusin yliopiston
kotitalouskurssit”. Kotitalousopetus 6/1946, s. 66–69.
Sysiharju, Anna-Liisa. 1995. Naisasian tytär – muuttuvien kotien tuki 1891–1990. Vuosisata kotitalousopettajien koulutusta Helsingissä. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 148. Forssan kirjapaino Oy.
Turkka, Marjatta. 1976. Yliopistollisen kotitalousopetuksen toteutumisen loppuvaiheista. Kotitalous 9/1976, s. 265.
Tuulio, Tyyni. 1959. Aleksandra Gripenberg. Kirjailija, taistelija, ihminen. Porvoo. WSOY.
Väänänen, Marjatta. 1980. Aino Luostarinen. Artikkeli s. 184–194 teoksessa Työtä ja tuloksia. Suomalaisia vaikuttajanaisia. Juva. WSOY.
Valtioneuvoston historia. 1976. Osa IV: Ministerimatrikkeli 1917–1966. Koonnut Kalle Vaarnas. Helsinki.
Vartiovaara, Klaus. 1965. Valio. Artikkeli. Otavan iso tietosanakirja, osa 9, s. 798–799. Keuruu. Otava.
Vartiovaara, Unto. 1934. Uusia käsityksiä palkokasvien viljelyn perusteista. Maatalous 4/1934, s. 98–100.
Vartiovaara, Unto. 1976. Miten ja miksi yliopiston kotitalousopetusta käynnistettiin 1940-luvulla? Kotitalous 7–8 /
1976, s. 218–220.
Vesa, Atte. 1943. Huhtamäki-Yhtymä ja sen edeltäjät taloudellisen sivistystyön ja hyötytieteiden tukijana. Yhtymän
Rumpu (Huhtamäki-Yhtymän) ”Perhelehti”, 3. vuosikerta) n:o 12/1943, s. 8.
Vesikansa, Jyrki. 1995. Leipurinpojan perintö. Huhtamäki Oy 1920–1995. Keuruu. Otava.
Virkkala, Vilkko. 1994. Luova ongelmanratkaisu. Tiedon hankinta ja yhdistely toimiviksi kokonaisuuksiksi. Kolmas
täydennetty painos. Kustantaja: professori Vilkko Virkkala. Helsinki.
Virtanen, Artturi I. 1940. Marjojen ja hedelmien säilyttämisestä. Emäntälehti 7/1940, s. 96–97.
Virtanen, Artturi I. 1955. Ihmisen ravitsemuksesta. Kotitalous 2/1955, s. 35–38.
Westermarck, Nils. 1960. Viljelijän kyvykkyys ja hänen taloudellinen edistymisensä. Pellervo 17/1960, s. 840–841.
Wiman, Ronald. 1982. Maalta kaupunkiin. Artikkeli, s. 494–5050 teoksessa Suomen taloushistoria. Osa 2: Teollistuva
Suomi. Toimittaneet Jorma Ahvenainen, Erkki Pihkala, Viljo Rasila. Helsinki. Tammi.
Yrjö-Koskinen, Yrjö Sakari (nimimerkki ”Y. K.”). 1875. Rikkaudesta. Neljä lyhyttä lukua. Kansanvalistusseuran toimituksia 11. Helsinki. Suomen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainossa.
Zetterberg, Seppo. 1982. Yrjö ja Hilma Jahnsson. Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino. Hämeenlinna.