Technopolis NEWS

Transcription

Technopolis NEWS
NUMERO 3/2011
sivu 2
Oulussa selätettiin
rakennemuutos
sivu 6
Innovation Mill®
jauhaa tuloksia
sivu 15
Technopolis Online
uudistui
sivu 20
Business Zonesta tilapäistä työtilaa
ja kaikki technopoliksen palvelut
uutiset
Oulu selvinnyt voittajana
yrityselämän rakennemuutoksesta
V
uodessa on ehtinyt tapahtua paljon, ja huoli
on vaihtunut positiiviseksi vireeksi.
Ouluun on vuosikymmenten aikana syntynyt valtava ICT-alan
osaamispotentiaali, joka pysyy
kaupungin vahvuutena jatkossakin. Tämän ansiosta Ouluun on
muuttanut joukko uusia ICT-alan
yrityksiä, joihin esimerkiksi Nokian entinen henkilöstö on nyt
työllistynyt. Yritykset ovat vahvassa kasvuvauhdissa ja ne ovat
sitoutuneet pitkäksi aikaa Oulun
seudulle.
2
– Meillä Oulun Technopoliksessa on vuokrattavaa tilaa lähes
200 000 m2. Olemme pelkästään
tänä vuonna tehneet sopimukset noin 30 000 m2:n edestä, mikä
on todella paljon. Meille on tullut joukko uusia, kiinnostavia ja
kasvavia yrityksiä, jotka ovat monipuolistaneet alueemme yritysrakennetta ja elinkeinoelämää.
Samaan aikaan monet jo alueella
toimineet asiakkaamme ovat lähteneet kasvu-uralle. Muutos on
ollut positiivinen. Olemme iloisia
siitäkin, että uudet tulijat käyttävät laajasti tarjoamiamme palve-
luja, johtaja Juha Juntunen Oulun
Technopoliksesta kertoo.
Useilla yrityksillä
vahvat kasvunäkymät
Mobiilialalla toimiva Renesas
Mobile on tehnyt sopimuksen
12 000 m2 tiloista Oulun ja Tampereen Technopoliksessa. Yli 500
hengen yritys rekrytoi edelleen.
Vahvoja odotuksia viritellyt, mobiilialalle suuntautunut Uros Oy
on yritys, jota Technopolis on auttanut myös rahoituksen saamisessa. Yrityksellä on kovat kasvunäkymät ja se on vuokrannut tilat
Juha Juntunen
Kulunut vuosi toi erityisesti Oulun seudulle uutisia, joiden myötä Technopoliksessakin huolestuttiin. Tiloja alkoi yllättäen vapautua, kun suuret yritykset
ilmoittivat supistavansa toimintaansa. Oulussa on koettu historiallinen muutos,
joka on kuitenkin osoittanut, että muutos on aina myös uusi mahdollisuus.
Technopolikselta Oulun Linnanmaalta. Tuotteestaan Uros Oy tulee kertomaan tarkemmin ensi
vuoden puolella.
– F-Secure on esimerkki yrityksestä, joka on jo pitkään ollut asiakkaamme ja joka tällä hetkellä kasvaa voimakkaasti Oulussa. Täällä
on nyt positiivinen vire, joka näkyy
myös siinä, että uusia yrityksiä on
ryhdytty perustamaan lisääntyvällä vauhdilla. Tästä osoituksena on
se, että start-up -tilamme Elektroniikkatiellä ovat aivan täynnä, joten olemme päättäneet laajentaa
tilatarjontaamme näille yrityksille,
uutiset
OP-Pohjola
on uusi tulokas Oulussa
Juntunen suunnittelee. Technopolis tarjoaa start-up -yritykselle tilojen lisäksi oman palvelupaketin,
jolla tuetaan yritysten alkuvaiheen
liikkeellelähtöä ja kasvua.
– Lokakuussa Master Automation sekä JOT Automation ilmoittivat yhdistymisestään. Yrityshän
on alkujaankin oululainen, ja nyt
yrityskaupan myötä ottaa kasvuansa vastaavat 4 400 m2 tilat
Technopoliksen Lentokentäntien
kiinteistöstä, Juntunen kertoo.
Julkiset toimijat
täydentävät
Technopoliksen
asiakaskuntaa
Osoituksena asiakaskunnan rakennemuutoksesta on julkisten
toimijoiden osuuden kasvaminen.
Tästä hyvänä esimerkkinä on Pohjois-Pohjanmaan liitto, joka muutti
Technopoliksen ydinkeskustan tiloihin. – Pohjois-Pohjanmaan liiton
muutto osoittaa, että Technopolis
vastaa hyvin myös julkisen sektorin
tarpeisiin. Asiakasyritystemme kannalta on myös hyvä, että yritysasiak-
kaitamme tukeva keskeinen toimija on myös fyysisesti lähellä,
Juntunen kuvailee.
Juntunen kertoo myös, että
Technopolis tekee läheistä yhteistyötä Oulun kaupungin, ammattikorkeakoulun, yliopiston
sekä VTT:n kanssa alueen kehittämiseksi. – Oulun ekosysteemin keskeisten toimijoiden
yhteistyö on saumatonta ja uskon sen poikivan uusia mielenkiintoisia avauksia myös tulevaisuudessa, Juntunen huomauttaa.
Vuosi on ollut Oulun Technopoliksessa vaiheikas ja mielenkiintoinen tarjoten paljon
onnistumisia haasteellisessa
markkinatilanteessa. Vaikka Oulussa jotkut sulkevat oviaan, uudet yrittäjät avaavat niitä innokkaana, katse tulevaisuudessa.
Kiinnostuitko?
Juha Juntunen
Johtaja
juha.juntunen@technopolis.fi
Puh.+358 46 712 0067
GSM +358 40 722 5135
OP-Pohjola-ryhmä on perustanut Ouluun
oman OP Palvelut -yksikön, jonka tehtävänä
on kehittää sähköisiä palveluja mobiililaitteilla ja tablettitietokoneilla käytettäväksi.
Näiden päätelaitteiden suosio ja sovellusten tarve kasvaa eksponentiaalisesti. Uuteen
kehitysyksikköön kuuluvat myös sähköisen myynnin kehittämiseen liittyvät palvelut sekä oma ICT-osaamiskeskus, joka tekee
pankki- ja vakuutustoimintaan liittyvää järjestelmäkehitystä OP-Pohjolan Vallilan yksiköiden tukena.
O
ulun kehitysyksikkö sijoittuu Nokialta vapautuneisiin tiloihin ja kasvaa vauhdikkaasti.
– Tavoitteenamme on ensi vuoden loppuun
mennessä työllistää 150 henkilöä. Oulussa on
hyvää työvoimaa saatavilla paremmin kuin Etelä-Suomessa. Kun aloitimme rekrytoinnit kesällä, saimme 1 400 hakemusta. Määrä ja hakijoiden korkea osaamistaso oli positiivinen kokemus, eivätkä kaikki suinkaan olleet Nokian entisiä
työntekijöitä, Oulun kehitysyksikön johtaja Markku Hiltunen kertoo.
Palvelujen kehittäminen uusille alustoille vaatii osaamista,
jota ei vielä ole riittävästi saatavilla. OP- Pohjolan järjestämän
muuntokoulutuksen kautta nokialaisten Symbian-osaaminen
mukautuu nopeasti OP-Pohjolan tarpeisiin.
– Technopolis on meille erinomainen toimintaympäristö.
Lähellä jopa samassa talossa, on kiinnostavia yrityksiä ja tulevia
partnereita sekä yliopisto ja VTT, joista on meille paljon hyötyä. Tilat ovat hyvät, joustavat ja suunnitelmat laajentumisellemme etenevät hyvin. Olemme kasvamassa Oulun Technopoliksessa positiivisissa tunnelmissa, Hiltunen toteaa.
3
sisällysluettelo
2
oulun technopolis & op-pohjola-ryhmä
Positiivinen vire tuo Oulun Technopolikseen uusia yrityksiä.
5
2
PÄÄKIRJOITUS
Uusi palvelukokonaisuus tulossa asiakkaillemme.
6
innovation mill® & c2smart light
Innovation Mill tarjosi C2Smart Lightille resursseja tuoteinnovaation kehittämiseen.
8
business breakfast™
Technopolis Business Breakfast tarjoaa kontakteja ja parhaimmillaan jopa uusia asiakkaita.
10
green office osana technopoliksen ympäristöstrategiaa
Technopolis on käynnistänyt Green Office -hankkeet omissa toimistoissaan useilla paikkakunnilla.
11
11
ekotehokasta rakentamista
Innova 2 energiapaalujen pioneerikohteena Jyväskylässä.
11
vihreää sähköä
Technopolis tarjoaa asiakkailleen 100 % vihreää sähköä vuoden 2012 alusta lähtien.
12
Palvelutuottajaverkosto T
echnopolis Preferred Partner Program (P3)
P3 auttaa yrityksiä lähestymään Technopoliksen 1 300 asiakkaan ja yhteisön sekä noin 20 000 ihmisen verkostoa.
14
P3-kumppani gateway technolabs finland
Gateway Technolabs Finland tarjoaa sovelluskehityksen ulkoistus- ja offshore-palveluja.
14
17
P3-kumppani sixones
Sixones tarjoaa ulkoistettuja talousjohdon asiantuntijapalveluja.
15
technopolis online uudistui
Technopolis Online uudistui tarjoten käyttäjilleen monia uusia palveluja.
16
een & fantastec
EEN-yhteistyö auttoi Fantastecia löytämään kansainvälisen yhteistyökumppanin.
18
palkittu codespace
Innovatiivinen mobiiliaplikaatio DiveX palkittiin kansainvälisessä kilpailussa.
19
zokem
Mobiilimedian mittausliiketoiminta vei Zokemin Innopolista maailmalle.
20
business zone & differo
Differo on Business Zone -konseptin tyytyväinen käyttäjä.
22
briefly in english
English summary.
24
sms-uutiset
Lyhyet uutiset Technopoliksen yrityksiltä.
4
20
Keithin tapaan
Uusi palvelukokonaisuus
tulossa asiakkaillemme
T
echnopoliksella on pitkä ja määrätietoinen historia asiakkaidemme liiketoiminnan tukemisessa monin eri tavoin. Riippumatta siitä onko yritys alkutaipaleella, kasvun kynnyksellä tai
jo kansainvälistymässä, olemme olleet mukana ja tarjonneet
tukea niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Voimme ylpeydellä todeta, että emme ole mikään tavanomainen toimija toimitilamarkkinoilla
– meiltä ei saa pelkästään kylmiä neliömetrejä – me olemme olemassa
koska rakastamme menestystä – erityisesti asiakkaidemme.
Tulokset ovat olleet kiistattomia, ohessa muutamia esimerkkejä:
Innovation Mill -ohjelma, joka auttaa esim. suuryritysten uuden liiketoiminnan spin off -yritysten syntymistä ja kasvua, MoneyTalks® – paras
tapahtumasarja Euroopassa, joka auttaa yrityksiä rahoituksen saamisessa, Videoneuvottelupalvelut – miksi lentää jos voit säästää aikaa käyttämällä videoneuvottelupalvelua? Meillä on kattava verkosto tasokkaita
videoneuvotteluhuoneita tarpeisiinne – kansainvälisesti.
Mutta eipä unohdeta ydinpalveluamme – toimitiloja ja niihin liittyviä
palveluita. Nämä on suunniteltu niin, että ne auttavat asiakkaidemme keskittymistä omaan ydinliiketoimintaan ja ovat markkinoiden parhaat. Me
tarjoamme älykkäitä toimintaympäristöjä, missä asiakkaat voivat keskittyä siihen missä ovat hyviä ja jättää loput Technopoliksen hoidettavaksi.
Keskustelemme taukoamatta asiakkaidemme ja partnereidemme
kanssa Suomessa ja ulkomailla ymmärtääksemme paremmin asiakkaiden tarpeet ja kehittyäksemme yhdessä. Juuri tämän vuoksi esittelemme
uusia palveluita, jotka auttavat asiakkaitamme menestymään paremmin.
Tämä ei ole mikään projekti tai ohjelma – palvelut ovat Technopoliksen
DNA:ssa ja jos tarvitset apua, niin tiedät keneen ottaa yhteyttä. Kannustan sinua ottamaan yhteyttä Technopoliksen henkilökuntaan ja kertomaan tarpeistasi.
Auta meitä auttamaan sinua!
Keith Silverang, toimitusjohtaja
Technopolis Oyj lyhyesti
NUMERO
3/2011
sivu 2
sivu 6
sivu 15
sivu 20
JULKAISIJA: Technopolis Oyj, Elektroniikkatie 8, 90590 Oulu,
Puh. 046 712 0000, www.technopolis.fi
PÄÄTOIMITTAJA: Keith Silverang
TOIMITUS: Mainostoimisto Mediataivas Oy
ULKOASU JA TAITTO: Mainostoimisto Mediataivas Oy
PAINOPAIKKA: Kalevaprint Oy
INTERNET: http://www.technopolis.fi/technopolis_news
OSOITTEENMUUTOKSET: info@technopolis.fi
•Technopolis tarjoaa asiakkailleen älykkäitä toimintaympäristöjä, joissa on mahdollisuus kasvaa ja
menestyä.
•Perustettu vuonna 1982, NASDAQ OMX Helsinki
listattu yritys.
•Toimintaa Suomessa Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Tampereella ja Venäjällä Pietarissa sekä Virossa Tallinnassa.
•Ainutlaatuisessa palvelukokonaisuudessa yhdistyvät
monipuoliset asiakkaille arvoa tuottavat palvelut ja
nykyaikaiset joustavat toimitilat 6,5 m2:stä 40 000 m2:iin.
•Käytössä ja rakenteilla n. 611 000 m2 toimitiloja.
•Konsernin keskuksissa työskentelee noin 20 000
ihmistä sekä noin 1 300 yritystä ja yhteisöä.
5
palvelut
Innovation Mill®
on osoittanut toimivuutensa
Nokia, Tekes ja Technopolis aloittivat marraskuussa
2009 Innovation Mill® -ohjelman. Sen tarkoituksena
on hyödyntää Nokian hyödyntämättömiä ideoita ja
innovaatioita tarjoamalla niitä yrityksille, jotka jatkokehittävät niistä uusia tuotteita ja palveluja. Hanketta
koordinoi Technopolis. Rahoituksesta vastaavat
yhdessä Tekes ja kymmenen suomalaista kaupunkia.
H
yödynnettävät ideat ja
innovaatiot voivat olla
patentteja, patenttihakemuksia, ideakuvauksia ja teknolgian lisensiointeja.
Innovation Millistä on muodostunut hyvä toimintamalli synnyttämään uusia yrityksiä sekä luomaan
olemassa oleville yrityksille uusia
tuotteita ja palveluita. Se on parissa vuodessa vakiinnuttanut asemansa keinona luoda uutta kasvuyrittäjyyttä Suomeen. Nordic
Baltic Summit 2011 -tapahtumassa tammikuussa Englannin pääministeri David Cameron nosti Innovation Millin esille merkittävänä
innovaationa synnyttää start-upeja
ja löytää niille rahoitusta.
Merkittäviä tuloksia
saavutettu
Hankkeessa on käyty läpi Nokian
hyödyntämättömiä tuote- tai palveluideoita lähes 500 yrityksen kanssa. Innovation Mill -hankkeen myötä Suomeen on syntynyt 18 uutta
yritystä ja liki 200 uutta työpaikkaa.
Rahoitusta on myönnetty 36 hankkeelle yhteensä noin 4 milj. €.
6
Hankkeessa mukana olleet yritykset ovat Innovation Millin ansiosta pystyneet erottautumaan kilpailijoistaan omalla tuotteellaan tai
palvelullaan. Newelo Oy :lle myönnettiin 2010 WSA World Summit
Awardin Mobile Content -palkinto maailman parhaasta uuden median palvelusta ja Sports Tracker
Oy palkittiin 2009 General Mobile Awardilla maailman parhaasta
internetpalvelusta. Myös itse Innovation Mill -hanke on saanut
tunnustusta 2010 Tuottava Idea
yhteiskuntasarjan pääpalkinnolla.
Hienoja bisnesideoita
Menestyneitä Innovation Mill
-yrityksiä ja innovaatioita on syntynyt eri puolelle Suomea. Kuopiosta maailmalle ponnistaa
DataPrisma Oy, joka on kehittänyt
älypuhelimilla toimivan asiakaspalautejärjestelmän. Sitä on koekäytetty Kuopion Technopoliksen ravintoloissa. Oulussa Navicron Oy
kehittää mm. varakkaiden henkilöiden käyttöön kustomoituja kännyköitä kultakoristeluin.
Tamperelainen Almare Solutions
Oy kehittää älypuhelimiin kielenkääntöpalvelua.
Monet uusista start-upeista
hyödyntävät Technopoliksen tarjoamia yritys- ja kehityspalveluja mm. jatkorahoituksen hankinnassa. Technopoliksen tarjoama
palveluportfolio ekosysteemeineen tukee yritystä markkinoinnissa, verkostoitumisessa ja kasvamisessa.
Innovation Mill on
joustava yhteistyömalli
Technopoliksen toimitusjohtajan
Keith Silverangin mukaan hanke
on jo nyt osoittanut, että idea, joka
suuressa yrityksessä saattaisi jäädä käyttämättä, voi oikeissa käsissä
ja riittävällä tuella jalostua mielenkiintoiseksi ja tuottavaksi liiketoiminnaksi. – Hankkeen käynnistysvaiheessa Nokian sitoutumisella
oli suuri merkitys hankkeen menestykselle. Nyt onkin aika haastaa
mukaan myös muut kansainväliset suuryritykset ja uskomme, että
pystymme yhteistyössä synnyttämään uuden kansallisen tahtotilan.
Innovation Millin kaltainen yhteis-
toimintamalli on uniikki konsepti,
jossa rahoitus ja tuotteistus toimivat tehokkaasti ja nopeasti synnyttäen pitkällä aikavälillä uusia suomalaisia menestystarinoita, toteaa
Silverang.
Innovation Mill laajenee
uusille toimialoille
Technopolis haluaa laajentaa Innovation Mill -toimintamallia uusille
toimialoille. Kiinnostavia toimialoja tällä hetkellä ovat ympäristö- ja
energia- sekä hyvinvointialat. Tavoitteena on, että ensi vuoden aikana voidaan kertoa uusista Innovation Mill -hankkeista.
Kiinnostuitko?
Innovation Mill on Tecnopoliksen
rekisteröity tuotemerkki
Lisätietoja:
http://www.technopolis.fi/
kehityspalvelut/innovaatiopalvelut
Jorma Kaitera
Head of Innovation Services
jorma.kaitera@technopolis.fi
Puh. +358 50 539 5400
uutiset
Innovation Mill®
mahdollisti tuotekehityksen
Innovation Mill® –hanke osoitti tehokkuutensa, kun C2Smart Light Oy sai sen
myötä mahdollisuuden uuden tuoteinnovaation kehittämiseen. Innovation
Mill® –hankkeen ansiosta yrityksellä on nyt kilpailukykyinen vientituote, jonka
myötä se menestyy ja pystyy suunnittelemaan kansainvälistymistä tosissaan.
C
2Smart Light Oy:n
toimitusjohtaja Mauri Haapasaari muistelee vuotta 2009, jolloin
yritys oli ison muutoksen edessä.
– Meille tarjottiin mahdollisuutta lähteä mukaan Innovation
Mill -hankkeeseen. Tarjous tuli
erinomaiseen aikaan. Olimme yrityksessä pohtineet mahdollisuuksia aloittaa vientiin sopivan tuotteen kehittäminen, sillä aikaisempi
tuotteemme perustui ohjelmoitavaan logiikkaan.
Innovation Mill
mahdollisti
tuotekehityksen
Neuvotteluissa oivallettiin nopeasti,
että Innovation Mill on tilanteeseen
sopiva kanava. Yrityksen kehittämä
energiatehokas valo-ohjauksen järjestelmä tarjoaa asiakkailleen rahallisia ja toiminnallisia hyötyjä.
EU edellyttää merkittävää energi-
ankulutuksen vähentämistä, joten
C2Smart Lightin tuote on juuri sitä,
mitä markkinoilla on kaivattu.
– Pienenä yrityksenä meillä ei
olisi ollut mahdollisuutta rahoittaa tuotekehitystä itse. Innovation Millin myötä konseptoimme
tuotteen, jotta sen kehittäminen
voitiin aloittaa. Teimme myös liiketoimintasuunnitelman, markkinatutkimuksen Pohjoismaissa
sekä kansainvälistymissuunnitelman. Näiden avulla pääsimme hakemaan rahoitusta, jolla saimme
tuotekehityksen käyntiin, Haapasaari kiittelee.
Yritys sai syksyllä 2010, Innovation Mill -vaiheen päätyttyä,
rahoitusta Tekesiltä sekä pääomasijoittajilta.
– Innovation Millin rahoitusmalli on hyvä, sillä yritys maksaa
vain omavastuun ja projekti hoitaa
kilpailutukset, sopimukset ja maksatukset, Haapasaari pohtii.
Johtava alan toimija
Suomessa
C2Smart Light on tuotekehityshankkeessa syntyneen tuoteperheen, ohjausjärjestelmän ja ohjelmistopalvelun myötä kasvanut
Suomen johtavaksi valo-ohjausjärjestelmien asiantuntijayritykseksi.
Sen asiakkaita ovat noin 30 kunnan ja kaupungin lisäksi satamat
sekä ratapihat. Myös tievalaistuksia ohjataan yrityksen järjestelmillä. Sopimukset ovat lähtökohtaisesti pitkiä jopa 10 - 12 vuotta.
– Olemme alusta asti halunneet
kasvaa ja kansainvälistyä. Vanhalla
tuotteellamme se ei olisi ollut mahdollista. On hienoa, että Innovation
Millin avulla pääsimme alkuun, sillä
tulevaisuus näyttää nyt hyvältä. Erityisesti meille oli hyötyä hankkeen
myötä tehdystä markkinatutkimuksesta, jonka ansiosta meille selvisi,
että tuotteellemme on kansainvälistä kysyntää, Haapasaari kertoo.
Yrityksen tuote ei suinkaan ole
valmis, sillä kehitystyötä jatketaan
edelleen. Uusin versio tuotiin markkinoille kesällä 2011 ja kehittämistä
tehdään neljän oman vakituisen ja
ulkopuolisen vaihtelevan kokoisen
tiimin kanssa. Yhteensä kehitystyöhön osallistuu noin 20 - 30 henkilöä.
Kohti kansainvälisiä
markkinoita
Oma myyntiedustaja on nyt palkattu Ruotsiin, ja loppuvuonna
päästään tekemään pilottiasennus. Tunnusteluja on tehty Aasian markkinoista, mutta Venäjää
pidetään erityisen kiinnostavana
vaihtoehtona.
– Ruotsi on lähimarkkinamme,
jonka kautta voimme sitten ponnistaa kauemmas. Rakennamme
hyvin kansainvälisesti toimivan
mallin, jota testaamme lähimarkkinoilla ja monistamme sitten
maailmalle, Haapasaari kertoo.
C2 SmartLight® on älykäs ja energiatehokas ratkaisu valaistuksen ohjaukseen, valvontaan sekä huollonseurantaan. Järjestelmän toiminta perustuu
katuvalokeskuksiin asennettaviin ohjausyksiköihin ja ohjelmistopalveluun.
7
palvelut
Technopolis Business Breakfast ™
– verkottumista aamutuimaan
Haluatko aloittaa päiväsi energisesti ja tuoda samalla nostetta liiketoimintaasi? Kaipaatko uusia verkostoja ja kontakteja? Miltä kuulostaa, jos kontaktien luomisen yhteydessä pääset kuulemaan huippuasiantuntijoiden alustuksia mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista? Mikäli innostuit, Technopolis
Business Breakfast™ on vastaus juuri sinulle.
P
Karita Huotari
arhaimmassa tapauksessa Technopolis Business Breakfast luo sellaisia suhteita, joiden avulla
osallistujat saavat synnytettyä jopa
uutta liiketoimintaa. Kuorrutteena
päällä on ajankohtainen asiasisältö.
– Paras saamani palaute on,
kun kuulen osallistujan tutustuneen tilaisuudessa uuteen ihmiseen ja sanovan, että siitä syntyi
kauppaa. Välillä tämä saattaa tapahtua pidemmänkin ajan päästä,
mutta aamiaistilaisuudessa luodun
suhteen ansiosta, kiteyttää strategisesta verkottumisesta vastaava
Karita Huotari Technopoliksesta.
Miljoonien eurojen
kohtaaminen
Saara Remes
Jussi Aho
8
Työyhteisöiden konfliktien sovitteluun ja vuorovaikutusvalmennuksiin keskittynyt konsulttiyritys,
Work Design Oy, sai uusia asiakkaita aamiaistilaisuuksien jälkeen.
Work Designin perustaja ja valmentaja Saara Remes kävi puhumassa Technopoliksen aamiaistilaisuuksissa sekä Tampereella että
Vantaalla. Aiemmin hän oli osallistunut tilaisuuksiin myös kuulijana.
– Olen saanut useita tapaamisia ja jopa kauppaa tätä kautta. Esimerkiksi yksi kauppa syntyi, kun
Business Breakfastiin osallistunut
työntekijä oli kertonut minusta
yrityksensä toimitusjohtajalle ja
toimitusjohtaja otti yhteyttä. On
tärkeää, että saa useita eri kanavia
käyttäen yhteyksiä potentiaalisiin
asiakkaisiin, Remes toteaa.
Technopolis Business Breakfast poiki merkittävää uutta liiketoimintaa myös Firalle, joka kehittää vaativia rakennushankkeita
asiakkailleen. Osallistuminen yhteen aamiaistilaisuuteen loi uuden
hyvän kontaktin ja synnytti myös
kaupan.
– Kehityspäällikkömme tapasi
aamiaistilaisuudessa HoviKodin
toimitusjohtajan. Käynnistyi vuoropuhelu, joka johti siihen, että
rakennamme nyt noin neljän miljoonan euron arvoista vammaispalvelukeskusta Nokialle. Tämä
tulee Ilmarisen omistukseen, mutta HoviKodin käyttöön, toteaa toimitusjohtaja Jussi Aho Firasta.
ovat puhujan tärkeää kohderyhmää – henkilöitä, joita puhuja ei
välttämättä muuten näin kätevästi
ja kootusti tapaisi.
Remes arvostaa sitä, että hän
pääsi kertomaan yrityksensä
ydinosaamisesta. Moni kontakti
sai alkunsa siitä, että Remes jatkoi keskusteluja virallisen osuuden jälkeen.
– Esityksen jälkeen on helppo
jatkaa keskusteluja asiasta kiinnostuneiden kanssa. Kontaktointi jatkuu myös tilaisuuden jälkeen.
Itse soitin suurimman osan osallistujista tilaisuuden jälkeen läpi,
Remes lisää.
Kuulijalle tilaisuus antaa asiasisällön lisäksi niinikään aimo annoksen kontakteja. Osa vastuusta
jää osallistujalle: on itsestä kiinni,
miten aktiivisen roolin verkottujana ottaa.
Mielenkiintoisia,
ajankohtaisia ilmiöitä
Technopolis Business Breakfastin keskeinen ajatus on tutustuttaa Technopoliksen omissa tiloissa
olevien yritysten edustajia toisiinsa. Kuka tahansa voi osallistua tilaisuuksiin ja ne ovat osallistujille
maksuttomia. Tilaisuuksiin täytyy
ainoastaan ilmoittautua ennakkoon.
Technopolis Business Breakfastin
kantavana ideana on, että joka tilaisuudessa on asiantuntijapuhuja, joka kertoo mielenkiintoisesta
ja ajankohtaisesta aiheesta. Parhaimmassa tapauksessa kuulijat
Technopoliskumppanit tutuksi
– Ideana on saada erityisesti Technopoliksen tiloissa toimivia yrityksiä kohtaamaan toisiaan.
Kun tuotamme alustuksia kiinnostavista aiheista, ihmiset saadaan
liikkeelle, Huotari toteaa.
Jussi Aho korostaa verkostoitumisen tärkeyttä. Fira on ottanut
aktiivisen verkostoitujan roolin
Technopoliksen tiloissa toimiessaan. Samoista tiloista on löytynyt
merkittävä määrä uusia asiakkaita ja kumppaneita. Fira aikoo verkostoitua entistä aktiivisemmin
jatkossa.
– Liiketoimintamme nojaa vahvasti verkostoitumiseen.
Technopoliksen kiinteistö ja palvelut ovat meille strateginen kasvualusta sekä kumppanuus- että
asiakasmielessä. Haluamme hyödyntää niitä mahdollisimman
monipuolisesti. Aamiaistilaisuudet ovat meille luonnollinen ja
tärkeä verkostoitumisen muoto.
Nykyään on ylitarjontaa erilaisista liikkeenjohdolle suunnatuista
tilaisuuksista, joten valinnat ovat
tärkeitä tästäkin syystä. Yrityksestämme on aina joku paikalla
näissä Technopoliksen tarjoamissa tilaisuuksissa sekä verkostoitumisen että esillä olevan asian takia, Aho kertoo.
Pari tuhatta
kontaktia vuosittain
Technopolis Business Breakfast
-tilaisuuksien historia juontaa
vuoteen 2005 Technopolis Booster Breakfast -tilaisuuksiin sekä
jo aiemmin Oulussa Hitech Business Breakfast -tapahtumina
käynnistyneisiin aamukahvitilaisuuksiin. Tapahtumat lunastivat
hetkessä paikkansa, ja tilaisuuksien aihepiiriä ja maantieteellistä
kattavuutta laajennettiin vuodesta
2007 lähtien.
Nykyään vuosittain järjestetään noin 50 Technopolis Business Breakfast -verkottumistilaisuutta Technopoliksen
toimipisteissä Suomessa, Virossa ja Venäjällä. Oulussa vastaavat Hitech Business Breakfastit
tuotetaan yhteistyössä paikallisen kumppanin kanssa.
Mutta taipuuko
kankea suomalainen
small talkiin ja
verkottumiseen?
– Kyllä asiassa mennään koko ajan
eteenpäin ja suomalaiset ymmärtävät verkottumisen tärkeyden yhä
paremmin. Suomalainen tarvitsee
vain vähän rohkaisua, Huotari
naurahtaa.
Uutta:
sovi tapaamiset ennakkoon
T
echnopolis Business Breakfastit uudistuvat:
pian osallistujien on mahdollista sopia tapaamisia keskenään ennakkoon. Uudistus on lähtenyt osallistujien toiveista.
– Asiakkaat ovat toivoneet tällaista mahdollisuutta. Meillä
on nyt tapahtumajärjestelmä, jonka ansiosta voimme tarjota tämän. Asiakkailta lähtenyt toive korostaa verkottumisen ja suhteiden luomisen tärkeyttä tilaisuuksissa, toteaa strategisesta verkottumisesta vastaava Karita Huotari
Technopoliksesta.
F-Securen Hyppönen käynnisti
videoidut tilaisuudet
Kuluneen syksyn toinen uudistus ovat videoidut Technopolis Business Breakfast -tilaisuudet. Elokuun lopussa tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen
esiintyi keynote-puhujana kaikkien aikojen ensimmäisessä
videoidussa ja ympäri Suomen lähetetyssä tilaisuudessa.
Hyppösen karisma kantoi myös etäyhteyksien läpi: yleisö nyökytteli ja huokaili eri Technopolis-paikkakunnilla
esityksen tahdissa. Ei ihme, että esimerkiksi PC World
-lehti on aikoinaan valinnut Hyppösen 50 tärkeimmän
internet-asiantuntijan joukkoon.
– Uskon, että videoidut tilaisuudet yleistyvät. Tämä on
kustannustehokas ja nopea tapa koota ihmisiä yhteen, toteaa kokouspalveluista vastaava tuotepäällikkö Laura Krusius Technopoliksesta.
9
ympäristö
Green Office
osana Technopoliksen
ympäristöstrategiaa
Green Office on WWF:n ympäristöjärjestelmä toimistoille. Se tähtää hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja ekologisen jalanjäljen pienentämiseen.
T
echnopolis on käynnistänyt Green Office -hankkeita omissa
toimistoissa Espoossa,
Kuopiossa, Jyväskylässä ja Oulussa (Elektroniikkatie 8:ssa). Green
Office -ympäristöjärjestelmä lanseerataan myöhemmin myös Vantaalla, Lappeenrannassa, Helsingissä ja Oulun toisessa toimistossa
(Teknologiantie 1:ssä). Tampereen
toimistollamme on jo olemassa
Green Office -merkki.
Green Office -hankkeet toteutetaan osana Technopoliksen vuosille 2011-2015 asetettua ympäristöstrategiaa.
– Pyrimme tukemaan myös
asiakkaidemme tavoitteita ympäristömerkkien ja -luokitusten
saavuttamisessa kehittämällä uusia vihreitä palveluita tarjottavaksi lähitulevaisuudessa, kehitys- ja
ympäristöpäällikkö Virve Riihonen kertoo.
Technopoliksen Green Office
-tiimit osallistuvat toimistojensa alkukartoitukseen ja luovat
myös kirjallisen ympäristöoh-
10
jelman kullekin omalle toimistolle. Tiimien jäsenillä ja muilla
Technopolislaisilla on mahdollisuus esittää tuoreita ideoita
Technopoliksen omien toimistojen ympäristösuorituskyvyn kehittämiseksi.
Näin Green
Office- etenee:
•Green Office -sopimus
•Green Office -tiimin ja vastuuhenkilöiden nimeäminen
•alkukartoitus
•ympäristöohjelman laatiminen
•toimenpiteiden toteuttaminen
•tarkastuskäynti
•1. raportointi seuraavana keväänä
•vuosittaisesta raportoinnista
huolehtiminen
•tarkastuskäynnit 3 vuoden
välein merkin saamisesta.
Kiinnostuitko?
Virve Riihonen
Kehitys- ja ympäristöpäällikkö,
Kiinteistötoiminnot
virve.riihonen@technopolis.fi
Puh. +358 50 467 6014
ympäristö
Ekotehokasta rakentamista Jyväskylässä
Innova 2 -hankkeen hiilijalanjälki lähes puolittuu energiapaaluilla, Sensus-paneeleilla ja vihreällä sähköllä
Innova energiapaalujen
pioneerina
Energiapaalujen ensimmäinen
käyttökohde Suomessa on Technopoliksen Jyväskylän Lutakkoon
valmistuva Innova 2, noin 10 000
bruttoneliön toimistorakennus.
– Kohteessa pilotoimme Ruukin
ja Uponorin toimittamaa energiapaalujärjestelmää sekä energiapihejä Are Sensus® -paneeleja. Paneelit
hyödyntävät matalaenergialähteitä,
joilla voimme vähentää ja korvata
ostoenergiaa. Hankkeessa käytetään
myös uusiutuvilla energialähteillä
tuotettua vihreää ostosähköä. Näiden
toimenpiteiden ansiosta kiinteistön
hiilijalanjälki pienenee lähes puolella, kiittelee johtaja Samuel Koivisto.
Innova 2 -vaiheen suunnittelu ja
toteutus on Technopoliksen vuosille 2011 - 2015 asettaman ympäristöstrategian mukainen ja hanke tavoittelee myös LEED Core &
Shell -ympäristöluokitusta.
Energiapaalujen kautta saatavan
maalämmön avulla voidaan säästää noin 50 % lämmitykseen tarvittavasta ja 40 % jäähdytykseen
tarvittavasta energiasta. Investoinnin takaisinmaksuajaksi on laskettu alle kymmenen vuotta.
Innova 2 -vaiheen
ympäristötavoitteet:
•LEED-ympäristöluokitus
•energiasimuloinneilla todennettuna ainakin energiatodistusluokka B
•40 % jäähdytys- ja 50 % lämmitysenergiasta energiapaalujen kautta
•vihreän ostosähkön hankinta
•20 % säästö veden kulutuksessa
vesikalustevalintojen kautta.
Kiinnostuitko?
Samuel Koivisto
Johtaja, Jyväskylän toiminnot
samuel.koivisto@technopolis.fi
Puh. +358 40 841 0700
Kuva: Rautaruukki Oyj / Ruukki
S
uomessa energiapaalut
ovat uutta, mutta esimerkiksi Sveitsissä niitä on
käytetty jo jonkin aikaa.
Energiapaalut ovat paalutettavissa rakennuksissa taloudellinen
vaihtoehto maalämmön hyödyntämiseksi verrattuna kallioon porattaviin reikiin. Energiapaalujen toiminta perustuu siihen, että
osaan teräsputkipaaluista asennetaan lämmönsiirtoputkistot, jotka
kootaan lämmönjakohuoneeseen
johtavan kokoojaputkiston välityksellä yhteen. Kokoojaputkisto kytketään kiinteistön jäähdytysjärjestelmään ja lämpöpumppuun.
Virve Riihonen,
Kehitys- ja ympäristöpäällikkö,
Kiinteistötoiminnot
virve.riihonen@technopolis.fi
Puh. +358 50 467 6014
Technopolis tarjoaa
100 % vihreää sähköä 2012 alkaen
T
echnopolis on päivittänyt sähkönhankintasopimuksensa Oulun
Sähkönmyynti Oy:n,
Kuopion Energia Oy:n ja Vantaan Energia Oy:n kanssa, siten
että kaikki hankittu sähkö tullaan
jatkossa tuottamaan uusiutuvilla
energialähteillä.
– Tarjoamme täysin vihreää sähköä vuokralaisillemme Suomessa
vuoden 2012 alusta. Vihreän strategiamme mukaisesti lisäämme
uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön määrää. Jo viime vuon-
na ostamastamme sähköstä 45 %
tuotettiin uusiutuvilla energialähteillä, Technopoliksen kehitys- ja
ympäristöpäällikkö Virve Riihonen kertoo.
Aitoa vihreää
Inspecta Oy on toiminut vihreän
sähkön alkuperän varmentajana.
Oulun Sähkönmyynti Oy ja Kuopion Energia Oy tuottavat vihreän
sähkönsä biomassan, vesivoiman
ja tuulivoiman avulla. Vantaan
Energia Oy:n vihreän energian
lähteenä on vesivoimaa.
Lisäksi osa Technopoliksen Oulun Sähkömyynti Oy:ltä hankkiman
vihreän sähkön hinnasta lahjoitetaan Oulun Energian ympäristötilille, joka jakaa apurahoja vihreään
tutkimukseen ja ympäristötekoihin.
Mitä vihreä sähkö on?
•Vihreä sähkö aiheuttaa vähemmän CO2 -päästöjä ja edesauttaa
hiilijalanjäljen pienentämistä.
•Technopolis on sitoutunut
LEED ympäristöluokituksiin,
jotka kannustavat sekä vihreän
ostosähkön että paikalla tuote-
tun uusiutuvan energian hyödyntämistä.
•Suurin osa Suomessa saatavilla
olevasta vihreästä sähköstä
tuotetaan tuuli- ja vesivoimalla,
aurinkoenergialla sekä
biomassan avulla.
Kiinnostuitko?
Lisätietoa Virve Riihoselta
Kehitys- ja ympäristöpäällikkö,
Kiinteistötoiminnot
virve.riihonen@technopolis.fi
Puh. +358 50 467 6014
11
P3
Palvelutuottajaverkosto
Technopolis Preferred
Partner Program, (P3)
auttaa lähestymään
Technopoliksen asiakkaita ja tehostamaan liiketoimintaa.
Työkalut:
•Technopolis Onlinen
käyttöoikeus
•”Technopolis suosittelee Preferred Partner” -status
•alennusta videoneuvottelupalveluista
• esillä P3-katalogissa
Uskottavuus
Technopolis on luonut vahvat
suhteet asiakkaisiinsa tarjoamalla
korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita.
Nyt tarjoamme tätä mahdollisuutta myös kumppaneille P3-ohjelman kautta.
Tapahtumat
•Etusija Technopolis Business
Breakfast -tilaisuuksiin ja
tilaisuuksien sponsoriksi
•Mahdollisuus ostaa mainostilaa tapahtumakatalogeista
Näkyvyys
•Näy verkossa ja painotuotteissa P3-ohjelman markkinoinnin myötä
•TP Online, Technopolis.fi ja
Technopolis News
Lisätietoja
www.technopolisonline.com/ppp
12
Tällä palstalla palvelutuottajaverkostoon kuuluvat yritykset voivat
kertoa Technopoliksen
asiakkaille tarjoamistaan tuotteista ja palveluista.
Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus tarjoaa luovia ratkaisuja liiketoiminnan kehittämiseen ja
yrittäjyyteen.
Keskeisiä toimintamuotojamme ovat täydennyskoulutus, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä yrityshautomo
esihautomotoimintoineen.
Täydennyskoulutuksen asiakkaitamme ovat erityisesti pk-yritysten johtajat, yrittäjät, yrittäjyydestä kiinnostuneet ja yritysten
henkilöstö. Tarjonnastamme löytyy erinomaisia koulutusohjelmia
myös julkisorganisaatioiden esimiehille ja esimerkiksi opettajille,
opiskelijoille sekä pk-sektoria tukevien organisaatioiden edustajille.
www.pienyrityskeskus.aalto.fi
AC Partner Finland, aiemmalta nimeltään Alén Consulting
Oy, on lähes 20 vuotta toiminut
tamperelainen suorahaku- ja rekrytointikonsultointiyritys.
Meillä on virallisena SHL Partnerina maailman johtavat työpsykometriset arviointi- ja kehitysmenetelmät käytössämme.
Teemme vaativia johdon, asiantuntijoiden ja päällikkötason rekrytointeja. Asiakkainamme on
yrityksiä paikallisista Pk-yrityksistä aina globaaleihin suuryrityksiin asti.
www.acpartner.fi
Aldone on verkkostrategiaan,
digitaaliseen jalanjälkeen ja rää-
tälöityihin web-ratkaisuihin erikoistunut Optinet-konsernin liiketoimintayksikkö, joka palvelee
yli 150 yritystä ja julkishallinnon
organisaatiota vankalla viestintätaustaisella ammattitaidolla ja
kokemuksella.
Tavoitteenamme on saada asiakkaamme onnistumaan verkossa. Asiantuntija- ja palveluorganisaatio menestyy verkossa
tekemällä oikeita asioita. Oikeiden asioiden tekeminen saattaa
tuntua hankalalta verkkomaailman kehittyessä jatkuvasti monimuotoisempaan suuntaan samalla kun markkinatilanne muuttuu
rakennemuutoksen ja kansainvälistymisen myötä.
www.aldone.fi/www.optinet.fi
Area on sähköisten matkapalveluiden edelläkävijä ja yksi Suomen johtavista liikematkatoimistoista. Area.fi on joustava ratkaisu
yrityksellesi.
Technopoliksen asiakkaana sinulla on käytössä Area.fi-verkkopalvelu työreissuja varten, josta
varaat kätevästi lennot, hotellit ja
autot.
Palvelussa on sinulle tarjouksia, etuja ja vinkkejä varaamiseen
sekä matkan varrelle. Rekisteröimällä yrityksesi maksutta Area.fipalveluun, omat ja yrityksesi matkustustiedot ja -toiveet tallentuvat
järjestelmään. Yhdistämme uudella tavalla online-matkatoimiston
ja henkilökohtaisen palvelun. Saat
Area.fi:stä matkallesi aina parhaan
hinnan. Ja koska maailmalla sattuu ja tapahtuu, asiakaspalvelumme on tukenasi poikkeustilanteessa aina 24/7.
http://www.area.fi/technopolis
Avis Autovuokraamo tarjoaa
Technopoliksessa sijaitseville yrityksille sopimushinnat Suomes-
sa ja 42 maassa ympäri maailmaa.
Asiakastunnuksenne (AWD)
on T518901. Ilmoittakaa asiakastunnus kun teette autovarauksen.
Auton varaaminen onnistuu kätevästi kotisivuiltamme www.avis.fi,
varauskeskuksesta, toimipisteestä,
Avis-kioskista tai matkatoimiston
välityksellä. Toimitamme autot
Technopolisin toimipisteisiin toimistoaikojen puitteissa.
Tarjoamme interaktiivisen,
miehittämättömän toimipisteen
Espoon Technopoliksen Innopoli 1:ssä. Avis -kioski palvelee asiakkaita arkisin 6:00 – 24:00 välisenä
aikana. Avis -kioskista on reaaliaikainen videokuvayhteys lentokentän asiakaspalvelijaamme. Kioskista saatte tarvittavat dokumentit ja
autonavaimet.
www.avis.fi
Berggren Group on Suomen johtava immateriaalioikeuksiin erikoistunut asiantuntijaorganisaatio, jonka palveluksessa
työskentelee 160 IPR-alan huippuosaajaa mm. Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.
Palveluntarjontamme kattaa
koko IPR:n elinkaaren: tutkimus,
suojaus, hallinta, lakiasiat, valvonta ja IPR Business -konsultointi.
IPR-osaamisemme on kokonaisvaltaista ja bisneslähtöistä –
autamme yrityksiä saamaan kaiken hyödyn IPR:istään irti.
www.berggren.fi
Dazid on neuvonantaja, joka auttaa teknologiayrityksiä kasvamaan.
Uskomme, että menestyksen avain
on oikea tarjoama oikeille markkinoille oikein valituilla toimintatavoilla. Konkreettisia esimerkkejä
ovat uusien tuotteiden lanseeraus, uusille markkinoille meno tai
uusien liiketoimintamallien käyttöönotto.
P3
Teemme asioita joilla on merkitystä ja sitoudumme tuloksiin.
Käytämme kaiken tietämyksemme
ja osaamisemme, jotta asiakkaamme menestyvät. Oli edustamasi
yritys sitten start-up tai suuryritys, meistä saat reilun kumppanin
liiketoimintasi kasvuun.
Palvelukonseptimme on haasteiden tunnistaminen, ratkaisuvaihtoehtojen työstäminen ja
avustaminen valittujen ratkaisujen toteutuksessa. Toimimme tiiviissä yhteistyössä asiakasorganisaation kanssa.
www.dazid.com
Fondia on liikejuridiikkaan erikoistunut lakipalveluyritys, joka
tekee asiat uudella tavalla. Fondia
myy yrityksille lakiosastopalvelua,
yritysjärjestelyjuridiikkaa ja sähköisiä työkaluja, joita on helppo
ostaa tarpeen mukaan.
Fondia on moderni, hyväntuulinen kasvuyritys, jossa on kokenut
henkilökunta ja hyvä vanhanajan
palveluasenne. Hyvin hoidetut lakiasiat ovat yrityksen kasvun perusta.
www.fondia.fi
Gateway Technolabs Finland Oy on sovelluskehityksen
ja mediatuotannon ulkoistus- ja
offshore-yritys. Olemme asiakkaidemme paikallinen kumppani niin
suurissa tuotekehitysprojekteissa
kuin pienissä tehtäväksiannoissa.
Sopimus tehdään paikallisesti Suomessa ja me otamme täällä
vastuun valmiista tuotteesta. Varsinainen työ tehdään pääasiassa
Intiassa, Kiinassa ja Romaniassa.
Tarjoamme IT-palvelut neljäsosahintaan Suomeen verrattuna,
erinomaisen skaalautuvuuden ja
joustavuuden. Tässä toimintamallissa asiakas maksaa vain tarvitsemistaan palveluista, kiinteät
kustannukset jäävät pois.
Palveluihimme kuuluvat mm.
tuotekehityksen ulkoistaminen,
testauspalvelut, projektipalvelut,
mobiiliaplikaatiot, digitaalinen
media, online-palvelut ja mainostuotanto.
www.gatewaytechnolabs.fi
Kolster on immateriaalioikeuksiin (IPR, Intellectual Property Rights) ja IPR-juridiikkaan erikoistunut asiantuntijayritys.
Yrityksesi erityisosaaminen ansaitsee vankkaa IPR-osaamista ja
kokemusta globaaleilta markkinoilta innovaatioiden, tavaramerkkien ja muotoilun suojaamisessa
sekä oikeuksiesi puolustamisessa
ja hyödyntämisessä tavalla, joka
tuottaa konkreettisia etuja liiketoimintaasi.
Olemme toimineet alalla vuodesta 1874, mikä tekee meistä Suomen
kokeneimman IPR-kumppanin.
www.kolster.fi
Krogerus on kotimaiseen ja
kansainväliseen liikejuridiikkaan
erikoistunut asianajotoimisto.
Krogerus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla ja on tänä päivänä yksi Suomen suurimmista
asianajotoimistoista, jonka palveluksessa on 150 työntekijää, joista
lakimiehiä on 85.
Asiakkaitamme ovat kotimaiset
ja kansainväliset yritykset, rahoituslaitokset, pääomasijoittajat sekä
julkishallinto.
Vahvimpia osaamisalueitamme
liikejuridiikan saralla ovat transaktiot, sopimusjuridiikka, riitojen
ratkaisu, teknologia, kilpailuoikeus
sekä energia ja infrastruktuuri.
www.krogerus.com
Mainostoimisto Mediataivas on markkinointiviestinnän asiantuntijayritys, joka
ymmärtää nykyaikaisen mark-
kinointiviestinnän keinot ja välineet sekä osaa hyödyntää niitä
tavalla, joka hyödyttää asiakasyritystämme ja auttaa sitä saavuttamaan tavoitteensa. Palvelemme
asiakkaitamme joustavasti, ystävällisesti ja ammattitaitoisesti.
Kauttamme asiakkaamme saavat kaikki markkinointiviestinnän palvelut yhden luukun periaatteella.
Asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan asiakkaamme kiittävät meitä erityisesti hyvästä palveluasenteesta ja ammattitaidosta,
joustavuudesta, monipuolisuudesta ja hyvästä hinta-laatusuhteesta.
Vastuullisuudesta kertoo AAA-rating monen vuoden ajalta.
www.mediataivas.com
Papula-Nevinpat tunnetaan
vahvana ja kokeneena Euroopan
ja Euraasian teollisoikeusasioiden
osaajana. Olemme yksi Suomen
suurimmista ja myös yksi Venäjän
tunnetuimmista patentti-, malli- ja
tavaramerkkitoimistoista.
Meillä on omat toimistot Venäjällä, Valko-Venäjällä, Ukrainassa,
Kazakstanissa ja Uzbekistanissa.
Suomen toimistomme sijaitsevat
Helsingissä, Lappeenrannassa,
Tampereella ja Porissa.
Euroopan sekä Euraasian patentti-, tavaramerkki- ja mallivirastoissa edustamme asiakastamme
henkilökohtaisesti. Asiamiesverkostomme kautta hoidamme toimeksiannot suoran edustusalueemme ulkopuolellakin.
Papula-Nevinpatin osaamisalueita ovat: patentit ja hyödyllisyysmallit, tavaramerkit, teollisen
muotoilun suojaus, teknologiaselvitys, analysointi ja neuvonta, kokonaisvaltainen IPR-konsultointi
ja IPR-strategianeuvonta sekä koulutustilaisuudet.
www.papula-nevinpat.com
Sixones tarjoaa CFO- ja controllerpalveluja pk- ja kasvuyrityksille.
Palveluitamme ovat:
•Talousjohdon asiantuntijapalvelut: CFO ja Controller -palvelut
•Taloushallintoon ja raportointiin liittyvät kehitysprojektit
•Advisory palvelut: rahoitus, yritysjärjestelyt, arvonmääritykset,
analyysit, DD:t
Palveluidemme avulla saatte yritykseenne monipuolista talousjohdon osaamista kustannustehokkaalla ja joustavalla tavalla.
Sixones CFO -palvelu mahdollistaa talousjohdon huippuosaamisen kaikille yrityksille, myös pk- ja
kasvuyrityksille!
Tuomme talousjohtamisen
osaksi yrityksen liiketoiminnan
johtamista ja autamme kasvun,
kassavirran ja kannattavuuden hallinnassa. Rakennamme yrityksiin
eteenpäin suuntautuvan talousraportoinnin ja laitamme ennusteprosessit kuntoon. Autamme yrityksiä rahoituksen suunnittelussa
ja hankinnassa.
www.sixones.fi
Translatum on suomalainen
yksityinen käännöstoimisto, joka
on keskittynyt teknisten ja kaupallisten käännös- ja lokalisointipalveluiden tuottamiseen kotimaisille ja ulkomaisille yritysasiakkaille.
Translatum on yksi alan suurimmista kotimaisista toimijoista
ja kasvaa jatkuvasti avainasiakkaidensa strategisena yhteistyökumppanina. Lähtökohtamme on asiakkaan tarpeiden selvittäminen
ja sopivan ratkaisukokonaisuuden
rakentaminen peruskäännöksen
ympärille. Huolellisen suunnittelun ja oikeiden työkalujen avulla saavutamme käännöskustannuksissanne vuositasolla yli 20 %
säästön.
www.translatum.fi
13
P3
IT-kehitystä Intiassa
Gateway Technolabs on globaalisti toimiva tuoteja sovelluskehityksen ulkoistus- ja offshore-yritys,
jolla on läsnäolo noin 30 maassa. Bisnesideana on
tarjota asiakkaille henkilöstöresursseja mm. tuotekehityksen ulkoistamisessa, mobiiliteknologian ja
digitaalisen markkinoinnin kehittämisessä, toteuttamisessa sekä testaamisessa mitä erilaisimmissa
projekteissa.
Pentti Heikkinen,
Gateway Technolabs Finland Oy
S
uomalaisille asiakkailleen Gateway Technolabs tarjoaa helpon tavan varmistaa henkilöstöresurssien riittävyys ja osaaminen.
Yrityksen taustalla on vuosikymmenten rautainen kokemus IT-yritysten johtotehtävissä, joten palvelu
on osattu räätälöidä helppokäyttöi-
seksi ja joustavaksi tavaksi pienentää tuotekehitykseen liittyviä riskejä.
– Tuotekehitys työllistää eri vaiheissaan vähän tai paljon henkilöstöresursseja. Rekrytointi voi nostaa
kiinteät kulut kestämättömiksi, kun
henkilöstön kuormitus vaihtelee projektin aikana. Osaamisen kysyntä ja
tarjonta eivät useinkaan kohtaa. Eri-
Talousjohtaja
yritykseen
ilman rekrytointia
Sampo Salmi, Sixones Oy
Jokainen yritys tarvitsee talousjohtajaa. Kokenut,
senioritason ammattilainen on kallis investointi eikä pk- tai start-up -yrityksessä yleensä ole tarvetta kokopäiväiselle talousalan ammattilaiselle.
Ongelmaan on ratkaisu: Sixones Oy on tarjonnut
vuodesta 2004 lähtien talousjohtajan palveluja ulkoistettuna, yrityksen tarpeisiin sopivana pakettina.
S
ixones Oy:n toimitusjohtaja Sampo Salmi
on vuosia urakoinut
paremman ja tehokkaamman talousohjauksen puolesta.
14
– Todellinen talousosaaminen
tuo yritykselle lisäarvoa ja taloudellista hyötyä. Ammattilainen
kiinnittää taloudessa huomion
oikeisiin asioihin. Tämän myötä yritys voi kehittää edellytyk-
tyisosaajien hintataso saattaa nousta kestämättömän korkeaksi. Tarjoamme yritykselle joustavan ja helpon
ratkaisun, joka räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaiseksi, toimitusjohtaja Pentti Heikkinen kuvailee.
Joustoa kiinteisiin
kustannuksiin
Varsinainen työ tehdään Intiassa,
Kiinassa tai Romaniassa, mutta sopimuksellinen vastuu otetaan aina
Suomessa ja asiakas saa suomalaisen yhteyshenkilön käyttöönsä.
Yrityksen ei tarvitse käyttää resurssejaan ulkoistuksen järjestämiseen.
Lopulliset kustannukset ovat noin
neljännes Suomen tasosta ja Heikkinen vakuuttaa työn laadun olevan tasokasta. Osaamisemme
kautta olemme kuin mikä tahansa paikallinen IT-talo, jolla kuitenkin on tarjota huikea skaalattavuus,
siä kannattavalle liiketoiminnalle
ja paremmalle kassavirralle. Olen
varma, että osaava talousjohtaja
tuo yritykselle enemmän kuin mitä
yritys palvelusta maksaa, Salmi vakuuttaa.
Talousjohtamisen ostaminen
palveluna on Suomessa vielä melko uutta ja toimiala on kasvanut
hitaasti mutta varmasti. Sixones
Oy on alan pioneereja Suomessa.
Yrityksen toimipisteet ovat Tampereella ja Helsingissä.
– Raha-asiat on perinteisesti
koettu arkaluontoisiksi. Suomessa on iät ajat ollut vallalla tee-seitse -ajattelu, joka on kuitenkin uuden sukupolven yrittäjien myötä
onneksi katoamassa. Uudet kasvuyrittäjät ymmärtävät, että heidän
kannattaa keskittyä ydinosaamiseensa ja ostaa asiantuntijapalvelut ulkopuolelta, Salmi toteaa.
uutiset
mutta alhaisempi hintataso, Heikkinen kuvailee.
Yrityksen koosta kertoo jotakin se, että se on intialaisen, 10 miljoonan asukkaan kaupungissa suurin työnantaja. Tuhannen työntekijän joukosta löytyy osaamista joustavasti.
Asiakkaalle räätälöity yhteistyömalli
Gatewayn asiakkaita ovat maailmanlaajuiset organisaatiot, mutta myös pk-yritykset. Työ lähtee liikkeelle asiakkaille ilmaisella 2+1 –nimisellä konseptilla. Se sisältää
workshopit, joissa hahmotetaan asiakkaan tilanteeseen
sopiva lähestymistapa. Työ jatkuu intialaisen avainhenkilöstön tultua Suomeen tutustumaan tuotteeseen ja
henkilöstöön. Riittävän pitkä yhteinen aika takaa työryhmän tiimiytymisen, jonka jälkeen osapuolet voivat
jatkaa projektia kotimaassaan.
Espoon Technopolikseen sijoittunut Gateway
Technolabs haluaa tiivistää yhteistyötä Tecnopoliksen
asiakasyritysten kanssa, sillä monet yrityksistä toimivat
mobiili- ja digimedian kehityshankkeissa.
– Nämä yritykset ovat meille kiinnostavia, sillä meiltä löytyy osaamista kaikkien yleisten mobiilialustojen
kehittämisessä, Heikkinen huomauttaa.
Tyypillistä asiakasta ei ole
Sixones Oy:n asiakkaat tulevat kaikilta toimialoilta. Talousosaamista tarvitaan kaikentyyppisissä ja -kokoisissa
yrityksissä. Tyypillinen asiakas voisi olla kasvuhakuinen
yritys, jolla on taustalla pääomasijoittaja, ulkopuolinen
rahoittaja tai yrityksellä on tarve hankkia rahoitusta. Yrityksen liikevaihto on muutaman miljoonan ja se työllistää parikymmentä ihmistä.
– Olennaisempaa kuitenkin on, että yritys on kasvuhakuinen, uusia liiketoiminta-alueita tutkaileva, ehkä
kansainvälistyvä pk-yritys. Yhä useammin asiakkaamme tulee IT- ja ohjelmistoalalta, sillä toimimme yhä läheisemmässä yhteistyössä Technopoliksen asiakkaiden
kanssa, Salmi kertoo.
Edullinen ja joustava vaihtoehto
Salmi korostaa, että talousammattilaisen palvelut ovat
ostopalveluna yritykselle edullinen ja joustava vaihtoehto. Rekrytointi on yrityksessä iso päätös. – Ulkoistettu
palvelu joustaa ja on käytettävissä tilanteen mukaan. Talouden suunnittelu on yrityksessä äärimmäisen tärkeä
strateginen tehtävä. Kun yritys käyttää ammattilaista, se
on valmiimpi rakentamaan tulevaisuuttaan kestävälle
pohjalle, Salmi sanoo.
Technopolis Online
on uudistunut!
Vuonna 2009 perustettu Technopolis Online uudistui
täysin ja on nyt valmis palvelemaan kaikkia Technopoliksen asiakkaita uudistuneilla palveluillaan. Kun yritys ottaa online-palvelun käyttöönsä se on aina tapahtumien ytimessä, osana Technopoliksen ekosysteemiä
ja lisäarvoa tuottavaa tietokantaa.
T
echnopolis Online on
jatkossakin palvelu, joka
edistää suomalaisten yritysten verkostoitumista
kotimaassa ja kansainvälisesti. Se
esittelee puolueettomasti ja läpinäkyvästi suomalaisia yrityksiä esimerkiksi innovaatiotoimijoille, suomalaisille ja kansainvälisille rahoittajille
tai yhteistyökumppaneille. Palvelu
on jatkossakin englanninkielinen.
– Technopolis Online on Technopoliksen ekosysteemin palvelujen
ydin, joka tarjoaa asiakkaillemme
aidosti hyödynnettävää lisäarvoa,
projektijohtaja Artur Surov kertoo.
Peruspalvelusta ilmainen
Palvelu on peruskäyttäjälle ilmainen. Premium-käyttäjälle hinta on
99 €/vuosi. – Palveluja tulee jatkuvasti lisää, vaikka ydin säilyykin
muuttumattomana. Uutena toimintona tuodaan Events-osio, joka helpottaa erilaisiin matchmaking -tilaisuuksiin osallistumista. Kun yritys
syöttää perustietonsa ja palvelukuvauksensa kantaan, sen ei enää
tarvitse kirjoittaa tietoja uudelleen
ilmoittautuessaan toisiin tapahtumiin. Yritykset voivat myös ladata
onlineen omaa markkinointimateriaaliaan ja esitellä osaamistaan,
Surov kuvailee.
Verkostoitumisen
edistäminen ytimenä
Onlinen videopalvelu on uusi ominaisuus. Kun onlinesta löytyy kiinnostava yritys, voi yrityksen kanssa sopia videoneuvottelun ja hoitaa
neuvottelun varauksen onlinessa.
Technopolis Online on Technopoliksen kaupallinen tuote, joka laajenee Technopoliksen laajenemisen
myötä yhä kansainvälisemmäksi.
Palveluun tulee myös uusia markkinoita, joista voi hakea yrityksiä samoilla kriteereillä kuin Suomesta ja
näin löytää uusia mielenkiintoisia
mahdollisuuksia. Onlinen tavoitteena on kaikin tavoin edistää yritysten
löytymistä ja mahdollisuutta löytää
kumppaneita.
Kiinnostuitko?
Artur Surov
Project Manager
artur.surov@technopolis.fi
Puh. +358 46 7120264
www.technopolisonline.com
15
palvelut
MoneyTalks® Forum
voitti kansainvälisessä kilpailussa
Technopoliksen MoneyTalks® Forum -rahoittajatapahtuma on voittanut Enterprise Europe Network
-verkoston Best Practice -kilpailun Access to Finance
-sarjassa. Enterprise Europe Network on Euroopan
laajin verkosto, joka tarjoaa kontakteja, tietoa ja
neuvontaa EU:n tarjoamista mahdollisuuksista pienille ja keskisuurille yrityksille. Suomen toimintaa
rahoittavat Euroopan komission kilpailukyvyn ja
innovoinnin -puiteohjelma sekä Tekes.
E
nterprise Europe Network (EEN) yhdistää
yrityksiä tukevia organisaatioita 50 maasta
ja auttaa pk-yrityksiä hyötymään
Euroopan markkinoista. Yhteistyössä paikallisten liiketoimintaorganisaatioiden kanssa voimme
auttaa
• liiketoiminnan kehittämisessä
uusilla markkinoilla
• uusien kontaktien ja yhteistyökumppaneiden hakemisessa
• EU-rahoituksen saamisessa.
Meillä on EU:ssa ja muualla lähes
600 jäsenorganisaatiota, esimerkiksi kauppakamareita, teknologiakeskuksia, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.
Voittoisa ja toimiva
rahoitusfoorumi
MoneyTalks
Viime aikoina ajankohtainen ja
kuuma puheenaihe on ollut uuden kasvuyrittäjyyden syntyminen Suomeen, alku- ja kasvuvaiheen rahoitus sekä myynti ja
markkinointi. Erityisesti riskirahoituksen tarjonnasta on Suomessa pula.
EEN:n kilpailun voiton myötä
MoneyTalks Forum -tapahtuma on
arvioitu Euroopan laajimman kansainvälisten yrityskehitystoimijoiden
verkostossa erittäin toimivaksi keinoksi edistää pk-yritysten mahdollisuutta luoda suhteita rahoittajiin.
16
Verkoston ylläpitäjä Executive Agency of Competitiveness &
Innovation valitsi hakemusten perusteella kilpailun Access to Finance
-sarjaan kolme finalistia. Äänestys
avattiin kaikille verkostopartnereille, joita on 600 noin 50 maassa.
Voittaja julistettiin Enterprise
Europe Networkin vuosikonferenssissa Varsovassa 28.9.2011.
MoneyTalks
•Yrittäjien ja rahoittajien tapaamiset, räätälöity verkostoitumisja matchmaking-tapahtuma.
•Tiivis yhteistyö suomalaisten ja
kansainvälisten pääomasijoittajien kanssa.
•Ennalta valittujen teknologia- ja
innovaatioyritysten esittelyt.
•Painopiste siemen- ja alkuvaiheen rahoituksessa.
•Technopolis aloitti tapahtumat
vuonna 2006
-jo yli 40 kuukausittaista
tapahtumaa
-8 kahdesti vuodessa järjestettyä
erikoisteemaista tapahtumaa
-140+ yritysesittelyä
-2700+ osallistujaa
-60+ osallistuneista yrityksistä
saanut rahoitusta.
Kiinnostuitko?
Riikka Torpo: +358 40 731 2585
www.moneytalksforum.fi
www.enterprise-europenetwork.ec.europa.eu/index_en.htm
uutiset
Fantastec
– seuraava Rovio?
Fantastec Oy on peliyritys, jonka edutainment-pelimaailma Polar Heroes valloittaa pian maailmaa niin
netissä kuin mobiililaitteissakin. Edutainment-peleissä yhdistyvät viihde ja oppiminen. Polar Heroes
-pelimaailmassa lapsi kehittää hahmonsa sankaritaitoja pelaamalla erilaisia pelejä. Samalla lapsi itsekin kehittyy ja oppii uutta.
P
ari vuotta sitten Juha
Väisänen näki, kun hänen neljävuotias kummilapsensa pelasi räiskintäpeliä. Väisänen alkoi etsiä
kehittävämpiä lasten online-pelejä, mutta tarjonta oli heikkoa.
Tästä syntyi Fantastec tuomaan
vaihtoehtoja hömppäviihteelle ja
väkivaltapeleille.
– Edutainment-peleistä äiditkin tykkäävät. Tutkimuksen mukaan 94 % vanhemmista pitää
pelejämme hyödyllisinä ja 74 %
on valmis niistä maksamaan. Ala
kasvaa vahvasti, koska kysyntää
on, mutta tarjonta on vähäistä.
USA:ssa on pari vastaavaa firmaa, jotka ovat alle vuodessa
saaneet miljoonaluokan pelaajamäärän – ja ainakin kymmenen miljoonaa dollaria sijoittajilta, kertoo toimitusjohtaja Juha
Väisänen.
Enterprise Europe
Network -palvelujen
avulla löytyi
kehittäjäkumppani
Suomalainen 3D-pelikehitys on
valitettavan kallista. Fantastec
osti resursseja Aasiasta, mutta etsi
vaihtoehtoja mm. laatuongelmien
takia. Technopoliksen yhteydenotto Enterprise Europe Network
(EEN) -palvelujen tiimoilta tuli
kuin tilauksesta.
– EEN:n palvelu sujui kuin
tanssi ja apua tuli aina tarvittaessa. Fantastecin esittely verkoston
kansainvälisessä yhteistyöportaalissa tuotti useita yhteydenottoja,
joista päädyimme yhteistyöhön
brittiläisen Remoden kanssa, Väisänen kertoo.
Brittiläinen kumppani on
osoittautunut osaavaksi ja kustannustehokkaaksi. – Arvostan
myös sitä, että heillä on koke-
musta 3D-mobiilikehityksestä.
Mobiilissa on tulevaisuus ja hyviä ansaintamahdollisuuksia, Väisänen laskeskelee Rovion saavutukset mielessään.
Money Talksista
rahoittajaehdokas
Fantastec oli esillä myös Oulun
Money Talks -tapahtumassa lokakuussa. – Haimme rahoittajaa,
joka tuntee edutainment-maailman omakseen. Pari kiinnostavaa
kontaktia on löytynyt, Väisänen
paljastaa. Sijoittajat erikoistuvat,
joten yhteinen sävel tarvitaan, jotta asiat etenevät.
Maailma avoinna
Fantastec tähtää vahvasti maailmalle. Toimintamalli on kuin Roviolta opittu: pelin laajentaminen
mediabrändiksi ja oheistuotteiksi.
Kuten kehitystyössä, myös maail-
manvalloituksessa Fantastec satsaa yhteistyöhön. Hyvän väylän
tarjoaa TV-sarja Red Caps, jota
esitetään lähivuosina 20 - 30 miljoonalle lapselle. Suomeen Red
Caps -sarja ja siihen perustuva
elokuva Magic Crystal rantautuvat marraskuussa 2011.
– Teemme monipuolista yhteistyötä, jossa molemmat brändit
hyötyvät. Red Caps -hahmot ovat
osa Fantastecin Polar Heroes -pelimaailmaa. Näin lapsi pääsee jatkamaan TV:stä ja elokuvasta tuttua seikkailua myös peleissä.
Kehitämme myös oheisliiketoimintaa ja teemme yhteismarkkinointia. Tämä näkyi esimerkiksi
Cannesissa juuri päättyneillä maailman suurimmilla mediafestivaaleilla: festivaalilehdessä Fantastec
sai yhtä paljon näkyvyyttä kuin
BBC ja Disney – ja täysin ilmaiseksi, Väisänen kertoo ylpeänä.
17
innovaatiot
Sukellusaplikaatiolla
maailmanmaineeseen
Jyväskyläläinen Codespace Oy nappasi elokuussa voiton Nokian kansainvälisessä Calling All Innovators -kilpailussa, urheilun hyötyohjelmat -sarjassa. Palkintosumma 150 000 USD tulee toki yritykselle tarpeeseen, mutta kansainvälisen tason
tuote tarvitsee läpilyöntiin kunnon rahoituksen. Itse palkinto on kuitenkin tunnustus siitä, että tuote on valmis ja kansainvälisillä markkinoilla riittää kysyntää.
C
Kimmo Pennanen, Codespace Ky
odespace Ky:n toimitusjohtaja Kimmo Pennanen on pitkän linjan
sarjayrittäjä. Codespace
syntyi jo vuonna 1998, mutta joutui
pöytälaatikkoon moneksi vuodeksi. Vuosien saatossa Pennanen oli
osakkaana monissa ICT-alan yrityksissä, jotka lopulta myytiin.
Tuote syntyi aidosta
tarpeesta
Yrittäjyys alkoi taas kiinnostaa, joten oli aika kaivaa Codespace esiin.
– Aloin kehittää chat-tuotetta,
joka oli se alkuperäinen yritysideani. Kehittelin internetiä hyödyntävää chat-palvelua, kunnes tuli
vuosi 2009, joka muutti kaiken.
Menin pikkuveljeni kanssa Floridassa matkalla sukelluskurssille.
Ihmettelimme vanhanaikaista järjestelmää, jolla sukellukset suunniteltiin. Päässäni alkoi raksuttaa
parempi tapa. Palkittu mobiiliaplikaatio DiveX syntyi siis aidosta
tarpeesta, Pennanen muistelee.
Sukellusta harrastamattomille
kerrottakoon, että sukelluksia ei
voi tehdä määrättömästi toinen
toisensa jälkeen. Pullotetun ilman
hengittäminen ja paineen vaihtelu
sitovat verenkiertoon typpeä, joka
voi aiheuttaa hengenvaarallista
sukeltajantautia. Taudilta välttyy,
kun sukeltaa oikeassa syvyydessä
oikean ajan, nousee pinnalle tie-
18
tyllä tavalla ja lähtee seuraavaan
sukellukseen tietyn ajan kuluttua.
Ennen DiveX-tuotetta sukeltaja
laski sukellusajan, syvyyden, nousun ja sukellusten välin manuaalisesti, ja jos suunnitelma muuttui,
kaikki piti laskea uudelleen. DiveX
on mobiiliaplikaatio, jolla suunnitelmat voi tehdä hetkessä, muutokset kädenkäänteessä, seurata
sukellustilastojaan, jakaa sukelluksiaan Facebookissa ja tehdä paljon
muutakin.
– Tuotetta ei ole vielä markkinoitu, se laitettiin vain puhelinvalmistajien sovelluskauppoihin
ladattavaksi. DiveX:n löytymistä
helpottaa se, että se on hyötyohjelma, jota sukelluksen harrastajat
osaavat etsiä hakusanoilla. Meillä on nyt käyttäjiä jo yli 40 maassa. Markkinoita riittää, sillä uusia sukeltajia tulee noin miljoona
vuodessa, Pennanen pohtii. Keskusteluja on käyty kansainvälisten
sukelluslehtien kanssa sekä maailmanlaajuisen sukelluskouluttajien
organisaation PADI:n kanssa yhteistyöstä.
Rahoittajat tervetuloa!
Kansainvälinen läpilyönti vaatii
kuitenkin rahoitusta, sillä myynti ja markkinointi tulevat kalliiksi.
– Me tähtäämme ennen kaikkea USA:n markkinoille, sillä siellä
läpilyönti merkitsee sitä, että syn-
tyy standardi. Jenkkimarkkinoille
moni startup-yritys tähtää myös
siksi, että Suomesta on vaikea saada rahoitusta, jota USA:sta ja jopa
Kiinasta löytyy helpommin. Ikävä
puoli on se, että sitä kautta yritykset katoavat maailmalle eivätkä jää
Suomeen Pennanen arvioi.
Codespacen nykyiseen tuoteperheeseen kuuluu useita kansainvälisen tason täyttäviä tuotteita:
asiakaspalveluchat, SMS Jukebox,
Interaktiivinen Radio sekä voittoisa DiveX.
– Tavoitteenani on spinnata
nämä kaikki neljä omiksi yrityksiksi, sillä ne ovat täysin valmiita
tuotteita valmiina kansainväliseen
levitykseen. Siksi olenkin lähdössä USA:han rahoituskierrokselle.
Tapaan myös kiinalaisia rahoittajia
ja toki keskustelen myös joidenkin
suomalaisten rahoittajien kanssa,
Pennanen kertoo.
Kimmo Pennanen on juuri niitä yrittäjiä, joita Suomeen kaivataan. Nyt tarvitaan keinoja rahoittaa näitä innokkaita ja pelottomia
yrittäjiä, jotta ne eivät heti karkaisi
maailmalle.
– Tämä Technopoliksen tiloissa
toimiva Protomo on loistava paikka
startup-yritykselle verkottua ja saada apua sekä kehittää tuotetta. Suomessa on loistavia ideoita, osaajia
ja todella hyviä tekijöitä, joten kaikki tuki tulee todella tarpeeseen.
innovaatiot
Zokem verkottui
Innopolista maailmalle
Mobiilimedian mittausliiketoiminnalla maailman kärkibrändiksi kasvanut Zokem siirtyi amerikkalaisomistukseen kesällä 2011. Hyvässä neuvotteluasemassa ollut yritys mietti rauhassa suhtautumistaan ostajaehdokkaisiin ja lopulta määritteli omat ehtonsa. Tällä kasvuyrityksellä ei ole aikomusta lähteä Suomesta,
pikemminkin päinvastoin. Yritys jatkaa tuotekehitystään ja kasvuaan nimenomaan Suomessa, vaikka
omistaja onkin nyt monikansallinen markkinatutkimusyritys Arbitron Inc.
Technopolis linkitti
verkostoihin
Näin jälkikäteen arvioiden Verkasalo arvostaa erityisesti Technopoliksen panosta yrityksen verkottumisen edistämisessä.
– Technopolis linkitti meidät verkostoihin. Osallistuimme
moniin matchmaking-tapahtu-
miin, kuten High Techn Industry
Association Annual Conference
Israelissa ja Mobile World Conference Barcelonassa sekä Money
Talks®, joissa pääsimme esittelemään yritystä, tapaamaan rahoittajia ja solmimaan kontakteja.
Suomalaisille startupeille tällaiset
verkostoitumistapahtumat ovat
äärimmäisen tärkeitä, Verkasalo
muistuttaa.
Erilaiset verkottumistapahtumat cocktail-tilaisuuksineen tuntuvat ehkä suomalaisille vierailta,
mutta nämä tilaisuudet pitää oppia
hyödyntämään. Kontaktien ohella kasvaa sosiaaliseksi ja oppii argumentoimaan Business Planinsa
nopeasti ja tiiviisti – tärkeitä taitoja kasvavassa yrityksessä.
Technopolis auttoi
startup-vaiheen
rahoituksessa
Verkasalo kiittelee Technopoliksen työtä startupien kasvattamisessa. Technopoliksen kehittämispalveluja hyödyntämällä yritys saa
hyvän alun.
– Tekesin ja Finnveran tuki auttavat pari seuraavaa vuotta, mutta sen
jälkeen yritys pitäisi pystyä viemään
pääomasijoittajille, todennäköisesti
kansainvälisille markkinoille, koska
tuossa vaiheessa suomalainen tuki
yleensä loppuu, Verkasalo pohtii.
Hän arvostaa Technopolik-
sen, Tekesin, Finnveran ja Aalto
Entrepreneuship Societyn tarjoamaa rahoitusmallia ja toivoo, että
isompikin pääomakierros olisi tarjolla kasvuvaiheen yrityksille.
Verkasalo ehdottaa ratkaisuksi
suomalaisen bisnesenkeliverkoston kehittämistä ja koordinoimista.
Tämän lisäksi tarvittaisiin keinoja,
joilla harvat suomalaiset pääomasijoittajat saataisiin keräämään isompia rahastoja, ottamaan enemmän
riskejä ja syndikoimaan ulkomaisten pääomasijoittajien kanssa. Siten
voitaisiin tehdä isompia ja useampia rahoituskierroksia Suomessa.
Hän epäilee, että pääomarahoittajien puutteen vuoksi paljon potentiaalia jää rahoittamatta. - Käsittääkseni Technopoliksella onkin
jo tähän problematiikkaan liittyviä
suunnitelmia, Verkasalo toteaa.
Startup, joka ei
karannut Suomesta
Myös Zokem tuli tilanteeseen, jossa
pääomasijoittajaa tarvittiin. Tuossa
vaiheessa yrityksen brändi oli alalla
tunnettu voimakkaan markkinoinnin ja pr-työn ansiosta. – Uskon,
että tuotteemme oli jo tuolloin
maailman paras alallaan. Meillä oli
myös isoja asiakkaita kuten Google ja Vodafone, olimme rohkeita ja
otimme tietoisesti riskejä, Verkasalo hehkuttaa. Yrityksen filosofian
mukaan tuote tarjottiin heti mark-
Hannu Verkasalo, Zokem Oy
V
uonna 2007 perustettu Zokem Oy lähti kehittämään omaa
mobiilikuluttajien
käyttäytymistä mittaavaa tuotetta
ja teknologiaa. Zokemin, nykyisen
Arbitron Mobilesin, toimitusjohtaja Hannu Verkasalo on yksi neljästä perustajajäsenestä, joista kolme vielä työskentelee yrityksessä.
Yritys sijoittui heti Technopoliksen Innopoliin, jossa yritys on
saanut siivet alleen ja jossa se nyt
kasvaa vauhdikkaasti. Yritys halusi heti modernit, joustavat tilat hyvällä paikalla tarpeellisin palveluin.
– Olemme kasvaneet nopeasti ja
Technopolis on auttanut meitä siinä
monin tavoin. Ensimmäisen vuotemme olimme silloisen Technopolis Venturesin hautomoasiakas.
Technopoliksen asiantuntijat arvioivat liiketoimintasuunnitelmamme ja meitä linkitettiin erilaisiin
asiantuntijoihin, rahoittajiin ja verkostoihin. Se oli meille hyödyllistä
aikaa, Verkasalo kiittelee.
kinoille ja sitä kehitetään asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.
Zokem ei karannut maailmalle,
vaikka sen Arbitron Inc. nyt omistaakin. Ostaja hyväksyi ehdon,
jonka mukaan yritys saa investoida, kasvaa ja kehittyä Suomessa. –
Omistajuus on muuttunut, mutta
mikään muu ei. Meidän jatkuvasti
kasvava tiimimme työskentelee
edelleen Innopolissa, investoimme
ja maksamme veromme Suomeen.
Pääomakierros olisi todennäköisemmin vienyt meidät pois Suomesta amerikkalaiselle sijoittajalle,
joka olisi ajanut toiminnan täällä
alas ja siirtänyt IPR:t Amerikkaan.
Nyt toteutettiin yritysosto, jossa
saatoimme määritellä, että kaikki
operatiivinen toiminta säilyy ja
kasvaa Suomessa. Tällainen ratkaisu ei tietenkään aina ole mahdollinen, Verkasalo kertoo.
19
palvelut
Business Zone:
aina sopivaa työtilaa ja hyvä osoite
Technopolis tarjoaa tilapäistä ja vähän pysyvämpääkin toimitilaa tunti-, päivä- ja kuukausivuokraperiaatteella. Pieni yritys saa käyttöönsä joustavan tilaratkaisun lisäksi modernin aulapalvelun tyylikkäine sohvaryhmineen ja pallotuoleineen sekä edustavat neuvottelu- ja työskentelytilat. Kaikki muutkin Technopoliksen palvelut ovat välittömässä läheisyydessä.
T
echnopoliksen ensimmäinen Businsess Zone
Tampereella Yliopistonrinteessä on kokeilu, joka saa jatkoa valtakunnallisesti.
– Emme aluksi osanneet kuvitella että tällaiselle palvelulle on
näin suuri kysyntä. Erityisesti pienimmät tilat ovat kysyttyjä, mutta
kaikki tilat ovat ahkerassa käytössä, kertoo Saara Eskola Technopoliksesta.
Laadukas
toimintaympäristö
Technopolis tarjoaa kaikille asiakkailleen laadukkaan ja modernin
toimintaympäristön. Pienen yrityksen on vaikeaa päästä samaan
muualla yhtä helposti, kuin pyörittämällä yritystään Business Zonessa.
– Meillä on paljon kuukausiasiakkaita, tarjoamme korkeatasoisen
ekosysteemin, samanlaisen, jonka
tuhansia neliöitä käyttävä yrityskin saa. Business Zone sijaitsee
heti aulassa, joten yrityksen asiakkaat otetaan vastaan yhtä laadukkaasti, kuin muidenkin yritysten asiakkaat. He voivat käyttää
aulan sohvaryhmiä ja hyödyntää
Technopoliksen korkeatasoisia
neuvotteluhuoneita palveluineen.
Yhteyksistä huolehtii maksuton
wlan, joten yrityksen tarvitsee
vain vuokrata sopivankokoinen
tila parhaaksi katsomakseen ajaksi, ja antaa bisneksen pyöriä, Eskola kehottaa.
Lisäetuna hyvä imago
ja uskottavuus
Monelle yritykselle osoite on tärkeä imagon ja uskottavuuden kannalta. Olipa yritys miten pieni tahansa, se voi markkinoinnissaan
20
käyttää osoitteenaan Kalevankatu 2:ta, joka Tampereella on
tunnettu osoite. Tecnopoliksen
Business Zone tarjoaa yritykselle
kätevän työtilan silloin, kun tilan
tarve on satunnaista, tilapäistä tai
säännöllisesti toistuvaa. Tarjolla
on kolmentyyppisiä tilaratkaisuja.
Pienimpiä ovat 8 m2 päivätyöhuoneet, jotka ovat kalustettuja moderneja työtiloja, joihin voi kutsua
myös asiakkaita.
– Tyypillisiä asiakkaita näissä
tiloissa ovat yritykset, jotka käyvät tapaamassa tamperelaisia asiakkaitaan tietyin väliajoin päivän
aikana, esimerkiksi juristit tai kirjanpitotoimistot. Monet ovat myös
start-up -yrittäjiä, jotka työskentelevät muuten kotona, mutta tapaavat asiakkaita ympäristössä, joka
palvelee heidän imagoaan paremmin, Eskola kertoo.
Tiloja sosiaalisille
verkottujille
Technopoliksen Business Zonesta voi vuokrata myös työpisteen
palvelut
Katri Tanni, Differo Oy
Lisäarvoa
pienyrittäjälle
Differo on markkinointiviestinnän strategiseen
suunnitteluun erikoistunut toimisto, jota pyörittää
Katri Tanni. Hän on tällä hetkellä äitiyslomalla ja
11 m2 toimistotarpeisto Business Zonella on varastoitu odottamaan hänen paluutaan lokakuussa 2012.
Loungesta. Se on avokonttorityyppinen ratkaisu, jossa työskennellään hiljaisesti ja rauhallisesti.
– Tyypillinen käyttäjä on vaikkapa toimittaja, joka tulee kirjoittamaan jutun meille tai muu suunnittelutyöhön keskittynyt henkilö
tai työporukka, joka työskentelee
keskenään, Eskola kuvailee.
Avokonttori edistää sosiaalisuutta ja verkostoitumista, mikä
on luonnollinen seuraus Business
Zonen toimintamallista. Konseptin mukaiset tilat ovat sisääntulokerroksessa toistensa sekä palveluiden välittömässä läheisyydessä.
Keittiö ja sosiaalitilat ovat yhteiset,
joten tutuiksi tullaan väistämättä.
– Monet yritykset tekevätkin jo
yhteistyötä, Eskola huomauttaa.
Pikaisille kävijöille tiloja vuokrataan myös tuntihintaan. Laskun
voi maksaa luottokortilla suoraan
aulapalveluun. – Rauhallinen työskentelytila tarjoaa tilaisuuden tarkistaa sähköpostit tai hoitaa muita
asioita vaikkapa junaa odotellessa,
Eskola huomauttaa.
Konsepti laajenee
koko maahan
Tampereella seuraava, nykyistä huomattavasti suurempi
Business Zone, on rakenteilla
uuteen Yliopistonrinteen toiseen vaiheeseen. Suosittu ja
kysytty menestyskonsepti on
tarkoitus laajentaa vähitellen
kaikille Technopolis-paikkakunnille sitä mukaa, kun uusia
kohteita valmistuu ja tiloja saadaan muokattua palveluun sopivaksi. Tilojen laadusta ei tingitä, siitä kertokoot mm.
akustiset sohvat, joita uusimpaankin Business Zoneen ollaan hankkimassa.
Kiinnostuitko?
Kysy lisää:
Saara Eskola, asiakaspäällikkö
Puh. +358 40 505 3111
Laura Krusius, tuotepäällikkö
Puh. +358 400 142 273
T
annin yrityksen tilaongelmat ratkesivat,
kun hän erään asiakaskäynnin myötä tutustui Technopoliksen Business Zone
-konseptiin. – Mietin heti, että onkohan minulla varaa näin hienoon
ympäristöön Tampereen parhaalla
paikalla. Menin kuitenkin esittelyyn ja uskalsin lopulta kysyä hintaakin, Tanni naurahtaa. Hinta ja
laatu kohtasivat, joten pian Tanni huomasi olevansa osa Technopoliksen yhteisöä ja nauttivansa
samoista palveluista, kuin kaikki
muutkin yhteisön yritykset. Hän
hyödyntää neuvottelutiloja ja hyviä yhteyksiä. Tilavaraukset ja tarjoilut järjestyvät nopeasti varausohjelman kautta.
– Aulapalvelu on erityisen upea
palvelu, jonka iloista ja ystävällistä
asennetta ovat asiakkaanikin kiitelleet. Laatu huokuu heti aulassa,
ja minulle brändinrakentamisen
ammattilaisena on tärkeää luoda omasta liiketoiminnastani vakuuttavaa ja laadukasta mielikuvaa, Tanni painottaa.
Tanni on hyvin mukana
Technopoliksen tiedotusketjussa
ja on osallistunut mm. Business
Breakfast -tapahtumiin. – Tuntuu
kuin olisin yhteisön jäsen enkä
yksinyrittäjä. Olen saanut itselleni
työyhteisön, Tanni kiittelee.
Hän on vakuuttunut, että
Business Zone -palvelulle on yhä
enemmän kysyntää. – Yhä useammassa pienessä yrityksessä ymmärretään, että toimitilat ja hyvä
osoite antavat yritykselle vakuuttavuutta ja brändille lisäarvoa.
Hienoa, että myös pienyrittäjien
tarpeita kuunnellaan. Tämä on
Technopolikselta oiva konsepti ja
on hyvä, että se laajenee eri puolille Suomea, Tanni toteaa.
21
Briefly in English
New service portfolio
on its way to the customers
T
echnopolis has a long and extensive history in helping its’ customers in every step
of the way. Ranging from micro-companies to large multinationals, we have been
there, with the customers, supporting them during
good and bad times. We are proud to say that we’re a
different kind of an animal in the premises provider
market – not just a cold m2-provider –we exist because we want (and need) our customers to succeed.
The results are undeniable, here are just a few examples of “non-traditional” ways of helping our customers: Innovation Mill – A program which helps in birth
and growth of new business spin-offs from large corporations, MoneyTalks® – By far the best event series
in Europe which helps companies in finding funding,
Video meetings – Why fly if you can spare time by using video meetings? We have an extensive network of
video-meeting rooms for your needs – globally.
We should not forget our core – premises and the
services related to that, which are obviously designed
to help our customers focus on their core activities
and are definitely the best out there. We know we have
the best offering for our clients from all perspectives
– We provide smart business environments where
companies can focus where they are good at and leave
the rest to Technopolis.
Having said that, we’re continuously talking to customers and partners inside and outside of Finland to
understand their’ needs better and evolve with them.
This is exactly why we will introduce new services
which help our customers to “live long and prosper”.
Keep in mind that this is not a project or program –
Services are in Technopolis DNA and we will make
sure that if you need help, you know to whom to call.
Therefore I urge you to talk to our staff members and
let us know what you need.
Help us help you!
Keith Silverang, CEO
Technopolis Business Breakfast™
– Networking for Early Birds
D
o you want to be energetic right from the
morning? Do you seek
new contacts? Technopolis Business Breakfast™ combines
both networking and interesting
presentations on current topics.
At its best Technopolis Business
Breakfast creates relationships that
will eventually lead to new business. – The best feedback I get is
to have someone tell me that they
were able to make a deal thanks
to our event, states Karita Huotari,
Head of Strategic Matchmaking
Services from Technopolis.
Deals for Work Design
and Fira
Work Design Oy, which specializes in solving conflicts at work-
22
places as well as coaching of interactional skills, was able to get new
customers after the event. Founder and trainer Saara Remes was a
speaker at Technopolis Business
Breakfast both in Tampere and
Vantaa. Previously she had been
attending as a participant, listening to others’ presentations.
– I have had several meetings
and even new business after the
events. For example, one attendee
recommended me to her company
and their CEO contacted me directly, Remes says.
Also the construction firm Fira
was able to generate new business after Technopolis Business
Breakfast.
– Our development manager
met the CEO of HoviKoti at the
event. The dialogue resulted
eventually in a four-millioneuro project, states CEO Jussi
Aho from Fira.
New:
Getting to Know
Fellow Technopolis
Companies
Technopolis Business Breakfast will be
improved further. Starting soon, the
participants can pre-schedule meetings at the event.
The main objective of Technopolis Business Breakfast events
is to connect the companies
that operate at Technopolis. The origins of Technopolis Business Breakfast can be
traced to 2005. Today, altogether some 50 Te chnopolis Business Breakfast networking events are held
annually in Finland, Estonia and
Russia. The events are free of
charge for the participants.
Pre-booked
meetings
Events using video
conferencing
The second improvement is the possibility to use video conferencing at Technopolis Business Breakfasts. One of the
world’s most respected computer virus
specialists, F-Secure’s Chief Research
Officer, Mikko Hyppönen, was the keynote speaker and launched the first-ever
multi-point Technopolis Business
Breakfast in the end of August.
Briefly in English
Technopolis offers 100 % green electricity
starting from 2012
W
e have updated
our electricity
purchase agreements with
Oulun Sähkönmyynti Oy, Kuopion
Energia Oy and Vantaan Energia
Oy so that in the future all electricity we purchase will be produced
with renewable energy resources.
– We will offer fully green electricity to our tenants from the beginning of 2012. In accordance
with our green strategy, we will
increase the share of electricity
produced with renewable energy
sources. Last year already 45 per
cent of the electricity we purchased
was produced with renewable energy sources, says Virve Riihonen,
Development and Environmental
Manager at Technopolis.
True green energy
Inspecta Oy has confirmed the
origin of green electricity. Oulun
Sähkönmyynti Oy and Kuopion
Energia Oy produce their green
energy with biomass, hydro power and wind power. The source of
green energy in Vantaan Energia
Oy is hydro power.
In addition, a part of the sum
Technopolis pays for the green electricity from Oulun Sähkömyynti
Oy is donated to Oulun Energia’s environmental account from
which grants are given for green research and environmental actions.
What is green
electricity?
•Green electricity results in less
CO2 emissions and helps to
decrease the carbon footprint.
•Technopolis is committed to
LEED environmental classifications, which encourage both
the purchase of low-impact
green energy and renewable
energy on-site production.
•Most green energy provided in
Finland is produced with wind,
hydro and solar power, and
biomass.
Interested?
More information is available from
Virve Riihonen, Development and
Environmental Manager,
Real Estate Operations
virve.riihonen@technopolis.fi
Tel. +358 50 467 6014
Technopolis Online renewed!
T
he Technopolis Online
service, established in
2009, has now been
completely renewed
and is ready to serve all Technopolis customers. When the company commissions an online
service, it is always at the core of
events, and is a part of Technopolis’ ecosystem and database that
produce additional value.
As previously, Technopolis
Online will also in the future be
a service which contributes to the
networking of Finnish companies,
both in Finland and internationally. It will present Finnish companies in an unbiased and transparent manner, for example to
innovation developers, Finnish
and international investors, and
cooperation partners. The service will be in English in the future
as well.
– Technopolis Online forms the
core of services in the Technopolis
ecosystem, and it offers our customers genuinely utilizable added value, says Program Director
Artur Surov.
Free basic service
The service is free for basic users. The price for premium users is EUR 99/year. – More services will be added continuously,
even though the core will stay
unchanged. As a new function,
there will be an Events section
which helps companies participate in different matchmaking
events. When a company enters
its basic information and service description in the database,
it does not have to write the information again when registering for other events. Companies
may also upload their own marketing material into the Technopolis Online service and introduce their expertise, says Surov.
The core is to promote
networking
The Online video service is a new
feature. When you find an interesting company in Technopolis
Online, you can agree on a video
conference and book the confer-
ence through the Technopolis Online service.
Technopolis Online is a commercial product of Technopolis,
and it is becoming more and more
international alongside Technopolis’ expansion. The service will
also include new market areas
from which it will be possible to
search for companies with the
same criteria as in Finland, and to
find new interesting opportunities. The purpose of Technopolis
Online is in every way to help
companies get found easier and
for there to be more opportunities
to find partners.
23
SMS-uutiset
PPA muuttui STRATOksi.
PPA siirtyi uuteen aikakauteen ja organisaation uudistumisen ja kasvun myötä nimemme muuttui STRATOksi.
STRATO jatkaa siitä mihin PPA jäi, entistä
energisempänä ja entistä osaavampana. Nyt
voimme auttaa asiakkaitamme saavuttamaan entistä enemmän. www.strato.fi
Tietotekniikan palveluyritys Consultor Finland Oy ja Hansel
Oy solmivat puitesopimukset Teknisen ITkonsultoinnin viidellä osa-alueella. Consultor valittiin toimittajaksi mm. hanke- ja
projektinhallinta-, tietokanta- ja integraatio- sekä ohjelmisto- ja järjestelmätestauspalveluihin. www.consultor.fi
Wash & Go autopesun uudet palvelut saatavilla! Tekstiilikalusteiden puhdistuspalvelu puhdistaa esim. sohvat, tekstiiliset
keittiökalusteet tai toimiston odotusaulan
istuimet paikan päällä helposti ja vaivattomasti.Renkaiden Vaihto ja pesupalvelu
tarjoaa jatkossa renkaidenvaihtotöitä sekä
renkaiden pesua kätevästi työpäivän aikana
ilman vaivaa ja jonotusta! Tarkemmat tiedot ja varaukset netistä. www.wash-go.com
Citius Group Oy
osallistui pääsponsorina vuosittaiseen IT
Service Management Forumin (ItSMF)
konferenssiin Espoossa, Dipolissa, 6.7.10.2011. Julkaisimme tapahtumassa CitiusWorks IT Knowledge Management
-järjestelmän, joka yhdistää wiki-pohjaisen dokumentoinnin IT-toiminnanohjaukseen. www.citius.com
Cabforce Oy on laajentanut luotettavien
taksipalveluiden verkoston nyt myös Tukholmaan! Palvelussa liikematkustajat voivat varata ennakkoon kiinteähintaisia taksipalveluita kuukausittaisella laskutuksella.
Palvelu toimii myös Helsingissä, Oulussa ja
Lontoossa. www.cabforce.com
Mika Kiljunen Carlson Wagonlit Travelin
(CWT) Euroopan johtajistoon Kiljunen
on nimitetty maailman suurimman liikamatkatoimiston Carlson Wagonlit Travelin (CWT) Euroopan johtajistoon Vice
Presidentiksi vastuualueinaan online-liiketoiminta maailman laajuisesti ja mobiilipalvelut ja hotelliohjelma Euroopassa.
www.kalevatravel.fi
Verkkopalvelujen tarjoaja HammerKit
on toteuttanut Kotipizzan uuden verkko-
sivuston. Uudella Kotipizza.fi -sivustolla on monipuolisesti erilaisia toiminnallisuuksia, kuten lähimmän pizzerian haku,
pizzatilaus sekä palautekanava. Kotipizza.
fi on yksi monista moderneista verkkosivuista, jotka pyörivät pilvipalveluna HammerKit-alustalla. www.hammerkit.com
Ve r k k o a s e ma Oy on laajentanut toimintaansa mainostoimistopalveluihin.
Ohjelmistoosaaminen, pilvipalvelut ja digitaalinen
markkinointi täydentyivät yritysten liiketoimintaa kehittäväksi yhden oven palvelukokonaisuudeksi. Asiakkaina Verkkoaseman mainostoimistopalveluilla on mm.
Tietomaa, Nallikari ja Prove Expertise Oy.
www.verkkoasema.fi
Finnish Net Solutions
Oy on avannut kadonneiden lemmikkien kotiin palauttamisessa löytöeläinten löytäjiä auttavan Siruhaku.fi -verkkopalvelun.
Palvelun kautta voidaan hakea lemmikin mikrosirunumerolla, ja mikäli yhteystiedot löydetään, lähettää suoraan viesti lemmikin omistajalle. Maksuton palvelu
toteutetaan yhteistyössä lähes 70 eläinklinikan kanssa. www.siruhaku.fi
Indianeer
Consulting (Jyväskylä)
connects engineering & IT companies in
Finland and India. It’s CEO Venkata Gandikota has 5 years of work experience in
engineering and research in Finland and
knows Indian & Finnish work cultures.
We delivered cost savings up to 50% for
our Finnish customers through outsourcing to India. www.indianeer.com
Mainostoimisto
Mediataivas Oy on hyväksytty Technopolis Preferred Partneriksi. Olemme joustava ja luotettava kumppani sinulle, joka
haluat kehittää yrityksesi markkinointiviestintää ja tehdä tuloksellista bisnestä.
Ota reilusti yhteys niin kerromme, miten voimme olla sinun yrityksellesi avuksi.
www.mediataivas.com
SEW Eurodrive Oy on ottanut käyttöön tarjouksen pyytäminen/tuotteen tilaaminen
sarjanumeron perusteella - toiminnon
DriveGate-porttaalimme kautta. Jos et
vielä ole rekisteröitynyt DriveGate-käyttäjäksi, rekisteröidy palveluun. Lisätietoja:
Puh. 0201 589 300. www.sew-eurodrive.fi
SMS-palstalla (verkko- ja painettu lehti) Technopoliksen asiakasyritykset
kertovat uutisistaan ja tapahtumistaan kuvan ja kahden tekstiviestin eli
320 merkin mittaisella tekstillä. Palstan uutinen on aloitettava yrityksen
nimellä sekä toimipaikkakunnalla. Palstalla ei julkaista mainoksia, vaan
tekstillä on oltava uutisarvo. Painettavaan Technopolis News -lehteen
voidaan tilarajoitusten vuoksi julkaista vain yksi yrityskohtainen uutinen.
Palstalle tarkoitetut uutiset lähetetään toimitukseen osoitteessa:
http://technopolisnews.com/sms-uutiset/
MeVEA Oy (Lappeenranta) on kehittänyt uuden päänpaikannusjärjestelmän simulaattoreihinsa hyödyntäen saksalaisen A.R.T.
GmbH:n infrapunapaikannusta. Paikannusjärjestelmä laajentaa kuljettajan näkökenttää sekä parantaa stereonäkökykyä. Järjestelmä on helposti asennettavissa kaikkiin
simulaattorimalleihin. www.mevea.com
Pk- ja kasvuyritysten
viestintäpalveluihin
ja viestinnän konsultointiin erikoistuneet
TS-Viestintä ja Attention Communication ovat yhdistäneet voimansa. Toimistomme on Espoon Innopolissa, mutta palvelemme myös Technopoliksen muiden
toimipisteiden asiakkaita. Ota yhteyttä!
www.attention.fi
Johtamistaidon
Opisto
JTO:n Jyväskylän toimipiste muutti kesällä Vivecasta Innovaan. Yrityselämän päättäjien mukaan JTO on Suomen paras esimiesten kouluttaja (Talouselämä 27/2010).
JTO kehittää jatkuvasti uusia työkaluja ihmisten ja organisaatioiden kehittymisen
tueksi, uutuutena mm. johtamisosaamista sekä johtamisen dynaamisuutta kuvaavat mittarit. Tutustu palveluihimme:
www.jto.fi
Lentokeskus Oy
on avannut lentojen B2C varausmoottorin
yritysten www-sivujen tai extranet-sivujen
käyttöön. Yhteyshenkilö: Marja Raanamo,
tj, Puh. 040 583 1963. www.lentokeskus.fi
FT Päivi Kiviranta on nimitetty 24.10.2011 alkaen
Kuopio Innovation Oy:n
HealthBIO-osaamisalan
(OSKE)
projektipäälliköksi. Hänen vastuualueisiinsa kuuluvat alueen terveys-, lääke- ja bioalan toimijoiden
kehittämistarpeiden tunnistaminen, niistä
nousevat kehitystoimet ja markkinointiaineiston tuottaminen. Hän vastaa lisäksi alan
kv-verkostojen ylläpidosta. Aiemmin hän
on toiminut tutkijana ja opettajana Itä-Suomen yliopistossa. www.kuopioinnovation.fi
Fujitsu Finland Oy toimittaa Kirkkohallituksen Ouluun perustamaan valtakunnalliseen palvelukeskukseen SAP-sovelluspalvelun, joka hoitaa keskitetysti
Suomen kaikkien seurakuntien kirjanpidon,
sisäisen laskennan, käyttöomaisuuskir-
janpidon, laskujen kierrätyksen, yleislaskutuksen sekä osto- ja myyntireskontrat.
www.fujitsu.com/fi
Insinööritoimisto Kone-Konstat Oy on
lisännyt Femap with NX Nastran lujuuslaskentaohjelman
lujuuslaskentapalveluihinsa. Ohjelma mahdollistaa entistä
monimutkaisempien ja luotettavampien
lujuusanalyysien tekemisen. Pääasiallisia
laskentakohteita ovat: putkistot, paineastiat, teräsrakenteet, koneet ja laitteet.
www.kone-konstat.fi
Protomo synnyttää Business-lähtöjä
ICT:stä Nanoon ja Energiasta hyvinvointiin! Tule ja linkity protomotiimien kanssa avoimissa ovissa 15.12.2011 klo 14.
TERVETULOA! www.protomo.fi/jkl
Nouveau Languagen ISO 9001:2008 -laatusertifikaatti sai jatkoa uudelleensertifioinnissa syyskuussa. Det Norske Veritas
antoi arvioinnissa Nouveaulle korkeimman mahdollisen arvosanan. Sertifiointi kohdistuu Nouveaun toimintajärjestelmään, joka kattaa käännöstoimialan kaikki
toimintamallit, tavoitteet ja työnkuvat.
www.nouveau.fi
Carestream Health Finland toimittaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle radiologisen ja muun tiedon hallintaan sekä
katseluun järjestelmän, joka on 22 kunnan
yli 400000 vuosittaisen tutkimuksen yhteishanke. Carestream vastaa ohjelmista,
integraatioista, käyttöönotosta sekä koulutuksista ja Fujitsu Services tietojärjestelmälaitteista. www.carestream.fi
Uudistunut Area.fi on avattu. Se on ennen
näkemätön nettisivusto yritysten matkustukseen. Se tarjoaa yrityksille nettivaraamisen helppouden ja edullisuuden mutta
myös suurten yritysten edut: seurannan ja
matkahistorian. Rekisteröityminen palveluun on ilmaista eikä sido yrityksiä mihinkään. www.area.fi
Nordic LAN&WAN Communication Oy
ratkoo asiakkaiden ongelmia valvontapalvelullaan. Valvontapalvelun avulla vianpaikannus ja reagointi ongelmiin on nopeaa,
eikä epäselväksi enää jää missä vika on ja
kuka siitä vastaa. Valmistajasta riippumattomalla ja monipuolisella valvontapalvelulla asiakas saa tiedon yrityksen toiminnalle tärkeiden sovellusten ja laitteiden tilasta
sekä käytettävyydestä. www.lanwan.fi