taloudellista tukea kerhotoimintaan

Transcription

taloudellista tukea kerhotoimintaan
OPINTOKERHON PIKAOHJE
Tammikuu 2013
TALOUDELLISTA TUKEA KERHOTOIMINTAAN
Tuen myöntämisen edellytykset
 vähintään 5 yli 15-vuotiasta jäsentä
 toiminta ajoittuu kalenterivuoden ajalle
 kerho kokoontuu vähintään 5 erillistä kertaa yhteensä 10 - 100 oppituntia (á 45 min)
 kerho voi kokoontua enintään 3 tuntia / kokoontuminen ja enintään 20 tuntia / kuukausi
 perustuki on 2,30 € / oppitunti, kun ryhmällä on opinnollinen tavoite
 korotettu tuki on 5 € / oppitunti, kun ryhmällä on selkeä opinnollinen tavoite JA kerhonohjaaja on
käynyt vähintään 12 tuntia kestävän ohjaajakurssin tai ohjaajalla on TSL:n toteama pätevyys JA
ryhmän jokaisella jäsenellä on pääasiallisena tietolähteenä opintoaineisto TAI
ryhmä on tutkiva tai luova ryhmä, jonka tavoitteena on tuottaa vaativa lopputuotos
Tuen enimmäismäärä riippuu tuntimäärästä ja hyväksytyistä kuluista. Hyväksyttyjä kuluja ovat
esim. opintoaineistot ja materiaalit, ohjaajan matkakulut, musiikkikerhon säestäjän matkakulut,
kerhotilan vuokra, opintomatka, ATK-kerhon tietokonevuokra. Tarjoilut eivät ole hyväksyttyjä kuluja.
Kerhotuki ei ole sama kuin kerhon kulut. Laskekaa opintojen alussa, kuinka paljon kerho voi
saada enintään tukea.
1.
Kerhonohjaaja ilmoittaa kerhon aloittamisesta opintoneuvojalle tekemällä
aloitusilmoituksen paperiversiona tai sähköisesti osoitteessa www.tsl.fi. Ilmoituksen voi
tehdä myös puhelimitse tai sähköpostilla.
2.
TSL lähettää ohjaajalle tai yhteyshenkilölle kerhon raportointilomakkeen tuen hakemista
varten
3.
Kerhonohjaaja kerää osallistujalistan ja pitää päiväkirjaa kokoontumiskerroista.
4.
Kun kerhon toimintakausi päättyy, ohjaaja täydentää raportointilomakkeen tiedot ja
ilmoittaa toiminnasta syntyneet todelliset ja hyväksyttävät kulut. Raportin mukaan
liitetään osallistujaluettelo ja päiväkirja sekä tarvittaessa matkalasku- ja
palkkiolomake. Matkalasku- ja palkkiolomaketta ei tarvitse palauttaa, jos kerho on jo
maksanut korvauksen ohjaajalle ja merkinnyt sen raportointilomakkeelle.
Itsenäiset kerhot liittävät raporttiin kuitit kerhon kuluista.
Jos opintokerho liittyy rekisteröidyn yhdistyksen toimintaan, kuitteja ei tarvitse
lähettää. Yhdistys on velvollinen säilyttämään kuitit 6 vuotta toimintavuoden jälkeen
kirjanpitolain kappaleen 2 kohdan 10 § mukaisesti.
Kerhon ohjaaja vakuuttaa tiedot oikeiksi allekirjoituksellaan.
Kerhon ohjaaja tai yhteyshenkilö lähettää hakemuksen keskustoimistoon 1-2
kuukauden kuluessa kerhon päättymisestä. Kalenterivuoden lopussa päättyvien
kerhojen raportit lähetetään 31.1. mennessä.
5.
Kerhotuen maksu suoritetaan 2-3 kk:n kuluessa raportin toimittamisesta kerhon
ilmoittamalle tilille.
Raportit toimitetaan osoitteeseen
Työväen Sivistysliitto TSL ry
Opintokerhot
Siltasaarenkatu 4
00530 HELSINKI
__________________________________________________________________________________________________________________
Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki  Puh. 0207 457 600  www.tsl.fi
OPINTOKERHON PIKAOHJE
Tammikuu 2013
Ohjausta ja neuvontaa opintokerhon taloudellisen tuen hakemiseen ja lisätietoja
kerhon järjestämisestä saat opintoneuvojiltamme.
Tarja Nykänen
0207 457 650, 040 149 2822
tarja.nykanen@tsl.fi
Eija Lempinen
0207 457 670, 0400 283 084
eija.lempinen@tsl.fi
Tuula Häkkinen-Hakala
040 845 1605
tuula.hakkinen-hakala@tsl.fi
TSL Tampereen toimisto
Hämeenkatu 25 B
33200 Tampere
TSL Kuopion toimisto
Puijonkatu 22 B
70110 Kuopio
TSL Jyväskylän toimisto
Asemakatu 11 B, 3. krs
40100 Jyväskylä
Kerhon taloudellista tukea koskeviin kysymyksiin vastaavat palveluneuvojamme:
Riitta Oinonen
0207 457 603
riitta.oinonen@tsl.fi
Marja Kari
0207 457 604
marja.kari@tsl.fi
Työväen Sivistysliitto TSL
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki
Työväen Sivistysliitto TSL
Siltasaarenkatu 4
00530 Helsinki
__________________________________________________________________________________________________________________
Siltasaarenkatu 4, 00530 Helsinki  Puh. 0207 457 600  www.tsl.fi