Jäsentiedote 4/2015 - Suomen tietokirjailijat ry

Transcription

Jäsentiedote 4/2015 - Suomen tietokirjailijat ry
Suomen tietokirjailijat ry
JÄSENTIEDOTE
•
•
•
•
4/2015
Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokous Helsingissä 20.–21.11.
Syksyn apurahahaut ovat käynnissä
Turun ja Helsingin kirjamessuilla paljon tietokirjaohjelmaa
Jäsenalennuksia kirjaostoista kustantajien kaupoista
Warelius-palkinnot Ilkka Niiniluodolle ja Markku Tölliselle
Kuva: Laura Haavisto
Toimittanut Ari Elo • 8.9.2015
Warelius-palkitut Ilkka Niiniluoto (vas.) ja Markku Töllinen Sastamalassa.
S
uomen tietokirjailijat ry:n myöntämät Warelius-­
palkinnot jaettiin Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivien avajaisissa 26. kesäkuuta 2015
­tietokirjailija Ilkka Niiniluodolle ja oppikirjailija
­Markku Tölliselle.
Warelius-palkinto myönnetään vuosittain tietokirjailijalle, jolla on laaja ja korkealaatuinen tietoteostuotanto
tai jolla on ollut merkittävä vaikutus suomalaiseen tietokirjallisuuteen. Palkinnon suuruus on 12 000 euroa.
Helsinkiläinen Niiniluoto on ollut yksi suomalaisista
filosofian keulakuvista 1980-luvulta lähtien. Hänen yhteiskunnallisesti merkittävien teostensa sarjaan kuuluu
sekä tieteellisiä julkaisuja, oppikirjoja että yleistajuisia
filosofisia kokoomateoksia. Uransa aikana Niiniluoto
toimi Helsingin yliopistossa matematiikan apulaisprofessorina, teoreettisen filosofian professorina sekä
­Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina.
Kangasalalainen Töllinen on tehnyt pitkän uran
opettajana ja varhaisen lukuopetuksen edistäjänä. Hän
työskenteli opettajana Kangasalla ja Tampe­reella lähes
40 vuotta. Töllinen on ollut tekemässä eri työryhmien
jäsenenä useita tunnettuja alakoulun äidinkielen ja
­uskonnon oppikirjasarjoja, muun muassa ­Aapiskukkoa,
Hyvää Paimenta ja Aarretta.
Ilmoittaudu yhdistyksen syyskokoukseen 9.11. mennessä.
PÄÄKIRJOITUS
Hyvästi jäsentiedote,
tervetuloa sähköinen
uutiskirje!
J
äsentiedote, jota pitelet käsissäsi, on
viimeinen muotoaan. Syyskuusta 2015
alkaen yhdistys lähettää kuudesti vuodessa postitettavan, painetun jäsentiedotteen sijaan sähköistä uutiskirjettä.
Miksi? Harvakseltaan ilmestyvä painettu jäsentiedote ei pysty olemaan ajankohtainen. Yhä useampi toivoo sähköistä
julkaisua. Sähköinen uutiskirje tavoittaa
jokaisen vastaanottajan samaan aikaan sijainnista riippumatta. Se antaa mahdollisuuden tiedottaa yhdistystä ja sen jäseniä
koskevista asioista painettua tiedotetta
nopeammin ja tehokkaammin.
Tiedottamisen ja viestinnän laadusta
emme aio tinkiä. Uutiskirje saapuu sähköpostiin tavallisen viestin tavoin, mutta
se on enemmän kuin pelkkä sähköposti:
Sähköinen uutiskirje on taitettu ja kuvi­
tettu. Se kerää jäsentiedotteen tavoin
asiat­yhteen siten, että jatkossa saa yhdellä vilkaisulla kokonaiskuvan siitä, mikä
on juuri sillä hetkellä ajankohtaista. Linkkiä tai kuvaa klikkaamalla pääsee myös
siirtymään suoraan eteenpäin lisätietoihin, lähdeaineistoon tai ilmoittautumislomakkeeseen.
Kokonaan emme kuitenkaan painetuista jäsentiedotteista luovu. Lähetämme yhä
kaksi kertaa vuodessa, helmi–maaliskuussa
ja elo–syyskuussa, painetun lehtisen kotiin
ja keräämme siihen kaikki yhdistyksen kuluvan kauden tärkeimmät asiat.
Yhdistys siirtyi uuteen aikaan myös
apurahojen haun suhteen. Enää ei tarvitse pohtia toimiiko tulostin tai ehtiikö
posti varmasti ajoissa perille, sillä syksyllä
2015 yhdistyksen myöntämiä apurahoja
haetaan ensimmäistä kertaa sähköisen
verkkolomakkeen kautta.
P.S.
2
Monelle tietokirjailijalle tämä on helpotus. Nekin, jotka eivät vielä siitä pidä,
tottuvat uuteen tapaan varmasti, sillä
tietotuotanto ja hakumenetelmät ovat
sähköistyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana kautta linjan.
Haun sähköistyminen merkitsee edistysaskelta apurahaa hakevalle: Vaaditut
tiedot on helppo täyttää eikä sähköinen
lomake hyväksy esimerkiksi vahingossa
väärässä muodossa kirjoitettua tilinu­
meroa. Kaikki tiedot voi vielä tarkistaa
ennen lomakkeen lähettämistä, ja onnistuneesti lähetetystä hakemuksesta tulee
lähettäjän sähköpostiin kuittaus.
Viime keväänä yhdistys siirtyi käyttämään mediatiedotuksessa tiedote­
palvelua, joka tavoittaa suurimpien lehtien kulttuuritoimittajien lisäksi myös
kaikki muut kulloisestakin aihepiiristä
kiinnostuneet toimittajat, bloggaajat ja
freelancerit. Entistäkin tehokkaammilla
tiedotus- ja viestintämenetelmillä on iso
rooli tietokirjallisuuden näkyvyyden ja
tunnettuuden edistämisessä.
Oli kyseessä tiedottaminen, kustannussopimukset tai tietokirjailijan aseman
turvaaminen, me kaikki olemme täällä
toimistossa teitä varten. Tietokirjailijat ja
tietokirjallisuuden edistäminen ovat meidän työmme ydin.
Vaikka uudistuksia on tehty, nykyaikaisesti ilmaistuna tuottavuusloikkia hypätty, haluamme jatkaa dialogia, kuulla
toiveitanne, ideoitanne ja palautetta.
Ollaan yhteyksissä!
Linda Lappalainen
viestintäpäällikkö
Tiedotuksen sähköistymisen myötä on entistä tärkeämpää, että
yhdistyksellä­on tiedossa ajantasainen sähköpostiosoitteesi. Ilmoitathan
yhteystietosi toimistoon aina kun ne muuttuvat.
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
Opettaja, hae
tietokirjailijavierailijaa lukioosi
TIETOKIRJAILIJAVIERAILIJOIDEN haku
lukioihin on jälleen käynnissä. Yhdistys
rahoittaa joka kevät ja joka syksy kahdenkymmenen tietokirjailijan kouluvierailut.
Lukiot voivat toivoa tietokirjailijoita
vierailulle omaan kouluunsa verkkolomakkeella yhdistyksen sivuilla. Hakuaika päättyy maanantaina 21. syyskuuta.
Toivomuksessa voi ja kannattaa mainita
useita nimiä. Toivomuksia ei oteta vastaan sähköpostitse tai puhelimitse.
Jos samaa tietokirjailijaa on toivonut
useampi koulu, valinnassa ovat etusijalla
ne, jotka eivät ole aikaisemmin saaneet
tietokirjailijavierailijaa. Myös erityisen
hyvät perustelut saattavat vaikuttaa
lopputulokseen.
Vierailutoiveen toteutuminen ilmoi­
tetaan syyskuun lopussa verkkolomakkeessa mainitulle yhteyshenkilölle.
­Samalla toimitetaan kouluun vierailemaan tulevan tietokirjailijan yhteystiedot. Tämän jälkeen lukio sopii itse sopivan vierailuajankohdan tietokirjailijan
kanssa.
Syksyn vierailut toteutetaan vuoden
2015 joulukuun alkuun mennessä.
Yhdistys lähettää Lauri Jäntin säätiön
taloudellisella tuella valituille lukioille
viisi vierailevan tietokirjailijan teosta
tutustuttavaksi etukäteen.
Syksyn 2015 kouluvierailijat:
Jaakko Heinimäki, Marjut Hjelt, Pirjo
­Hämäläinen, Satu Itkonen, Jyrki Kallio,
Kristiina Koivunen, Elina Lappalainen,
Ville Lähde, Tuomas Muraja, Hanna
Nikkanen, Reeta Paakkinen, Viljami
Puustinen, Tiina Raevaara, Maia
Raitanen­, Kai Sadinmaa, Pasi Saukkonen,
Andrei Sergejeff, Martti Turtola, Pekka
Valtonen, Harri Virolainen.
Lisätiedot vierailijoista ja
hakulomake:
www.suomentietokirjailijat.fi/haeasiantuntijaa/tietokirjailijavierailut/
lukio
Turun ja Helsingin kirjamessut vietetään lokakuussa
Turun Kirja­messut 2.–4.10.
Helsingin Kirjamessut 22.–25.10.
urun Kirjamessut järjestetään jo 25. kerran. Tänä
vuonna messujen pääteemoina ovat Ruotsi, Kustavi ja
Saamenmaa.
Perinteiseen tapaan yhdistyksellä on Turun messuilla oma
osasto (A42), j­ohon kaikki tietokirjailijat ja tietokirjojen ystävät
ovat ­tervetulleita vierailemaan
ja ­tapaamaan toisia tietokirjailijoita. Osastoa pyörittävät lounaissuomaiset tietokirjailijat,
mutta paikalla on myös toimiston henkilökuntaa.
Suositun Tietokirjaraadin lisäksi yhdistys tuottaa ohjelmaa
myös muille messulavoille.
elsingin Kirjamessujen pääteemana
tänä vuonna on
venäläinen kirjallisuus ja
kulttuuri. Messuille saapuu
esiintyjiksi ennätysmäärä
venäläisiä kirjailijoita.
Tietokirjaraadin ja Tietokirjailijapalkintojen jaon
lisäksi yhdistys on tänä
vuonna mukana tuottamassa ohjelmaa Takaumalavan Tiedetorille.
Äidinkielenopettajien
liiton kanssa toteutettu Suunnista kirjaan -tempaus tuo tänäkin
vuonna messuille 8 000 koululaista viidesluokkalaisista toisen
asteen opiskelijoihin.
Yhdistyksen tuottama messuohjelma:
Yhdistyksen tuottama messuohjelma:
Lauantai 3.10.
Tieto-lava klo 14–14.50
TIETOKIRJA.FI: Tietokirjaraati. Raadissa Anu Hopia, Hannu Salmi,
Tuula Vainikainen ja Keijo Virtanen. Juontajana Anne Rutanen.
Torstai 22.10.
Tiedetori / Takauma-lava klo 13.30–14
TIETOKIRJA.FI: Poliittinen elokuva maailman peilinä. Antti
­Alanen haastattelee elokuvatutkijakonkari Matti Saloa.
Sunnuntai 4.10.
Kuisti-lava klo 10.40–11.20
TIETOKIRJA.FI: Tietokirjallisuuden uudet trendit. Keskustelemassa
toimittaja ja tietokirjailija Elina Grundström, tietokirjallisuuden
professori Pirjo Hiidenmaa ja kirjallisuuden dosentti, tietokirjailija Päivi Kosonen.
Perjantai 23.10.
Tiedetori / Takauma-lava klo 11.30–12
Miten kirjoittaa hyvä teksti? Toimittaja ja tietokirjailija Elina
Grundström opastaa nuoria. Yhteistyössä Heurekan kanssa.
T
Kustavi–Saamenmaa-lava klo 11.40–12.10
Alkuperäiskansa saamelaiset ja Suomen etniset vähemmistöt oppikirjoissa. Keskustelijoina Ulla Aikio-Puoskari ja Merja
­Paksuniemi. Haastattelijana Pirjo Hiidenmaa.
Osasto-ohjelma: Tapaa tietokirjailija!
Lounaissuomalaiset tietokirjailijat kertovat työstään ja teoksistaan. Yhdistyksen lakimies Jussi Ilvonen päivystää osastolla
lauantaina 3.10. Katso koko osasto-ohjelma yhdistyksen verkkosivuilta Lounais-Suomen aluetapahtumista.
K
I
R
J
A
B
O
K
E
N
B
O
O
K
HK
I
R
J
A
B
O
K
E
N
B
O
O
K
Tiedetori / Takauma-lava klo 13.30–14
TIETOKIRJA.FI: Vapaakauppa ja kapitalismi – Engelsin Englannista nykyaikaan. Juha Drufva haastattelee suomentaja Jorma
Mäntylää.
Lauantai 24.10.
Eino Leino -lava klo 12.30–13
Tietokirjailijapalkintojen jako.
Aino-sali klo 15–16
TIETOKIRJA.FI: Tietokirjaraati. Raadissa Tuija Brax, Heikki Haapavaara, Holle Holopainen ja Anna-Stina Nykänen. Juontajana Ari Elo.
Tilaa lippuja messuille
Lounaissuomalaiset jäsenet voivat tilata lippuja (2 kpl / jäsen)
Turun messuille yhdistyksen verkkosivuilta 22.9. mennessä.
Tilaa lippuja messuille
Yhdistyksen kaikki jäsenet voivat tilata lippuja (2 kpl / jäsen)
Helsingin messuille yhdistyksen verkkosivuilta 15.10. mennessä.
Katso koko messuohjelma:
www.kirjamessut.fi
Katso koko messuohjelma:
www.helsinginkirjamessut.fi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
3
SYYSKOKOUS
APURAHAT
Kutsu yhdistyksen syyskokoukseen Helsingissä
Yhdistyksen syksyn apurahahaku on käynnissä
Syyskokouspäivät 20.–21.11.2015. Vuosikokousesitelmän
pitäjänä Warelius-palkittu Ilkka Niiniluoto
uomen tietokirjailijat ry:n syksyn apurahahaku luovaan
tietokirjalliseen työskentelyyn on käynnissä. Hakuaika
päättyy keskiviikkona 30. syyskuuta 2015 klo 16. Syksyn
haun myötä yhdistys siirtyi käyttämään sähköistä hakulomaketta­
apurahoja haettaessa.
Työskentelyapuraha on tarkoitettu kattamaan kirjoitustyön
aikaisia elinkustannuksia. Apurahaa ei myönnetä työryhmille tai
yhteisöille, mutta työryhmän jäsenet voivat hakea henkilökohtaisia apurahoja. Apurahaa ei myöskään myönnetä jo valmistuneisiin
hankkeisiin.
Mikäli haet apurahaa kahteen tai useampaan hankkeeseen, laadi
kullekin hankkeelle oma hakemuksensa.
Edellinen yhdistykseltä saatu apuraha tulee olla selvitetty ennen
kuin seuraava apuraha voidaan myöntää. Apurahansaajalla täytyy
siis olla edellisen apurahan jälkeen julkaistua uutta tuotantoa.
Päätökset apurahansaajista ilmoitetaan yhdistyksen verkko­
sivuilla 10. joulukuuta 2015.
Apurahat maksetaan joulukuun lopussa.
Jatkuvahakuiset apurahat jäsenille
Linkki hakulomakkeeseen ja tarkat hakuohjeet:
www.suomentietokirjailijat.fi/apurahat/syksyn-apurahat
Suomen tietokirjailijat ry:n apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään lauan­taina
21. marraskuuta klo 10 a­ lkaen ­Helsingin yliopiston Porthaniarakennuksen salissa P II (Yliopistonkatu 3, 1. krs).
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 6 pykälässä
mainitut asiat. Kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ero­
vuoroisten tilalle, vahvistetaan uusi toimintasuunnitelma ja
vuoden 2016 jäsenmaksujen suuruus sekä päätetään tulo- ja
menoarviosta.
Vuosikokousesitelmän pitää professori emeritus Ilkka
Niiniluoto, joka palkittiin yhdessä Markku Töllisen kanssa
­Warelius-palkinnolla Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä
­kesäkuussa. Niiniluoto puhuu otsikolla Tietokirjailijan intohimo­.
Kokouksen päätteeksi noin klo 13 alkaen tarjolla on lounas
­ravintola P
­ ianossa (Rauhankatu 15).
Syyskokouspäivien ohjelma alkaa jo perjantaina 20. marraskuuta klo 18 cocktailtilaisuudella yhdistyksen toimistolla
­(Mariankatu 5, 3. krs).
Osallistuminen
Syyskokoukseen ja cocktailtilaisuuteen ilmoittaudutaan maanantaihin 9. marraskuuta mennessä yhdistyksen verkkosivujen
kautta tai p
­ uhelimitse. Sähköposti-ilmoittautumisia ei oteta
vastaan.
Kokouspaperit lähetetään kaikille syyskokoukseen ilmoittautuneille viikolla 46. Kokouksen ohjelma ja tarjoilut ovat jäsenille
ilmaisia.
Lauantain syyskokoukseen osallistuvien jäsenten kotimaan
matkakulut korvataan edullisimman julkisen kulkuneuvon
­mukaan 15 euron omavastuun ylittävältä osalta.
Matkalaskulomakkeen voi ladata yhdistyksen verkkosivuilta.
Hallituksen jäsenten vaali kaudelle 2016–2018
Ilmoittaudu ehdokkaaksi 16. lokakuuta mennessä
S
uomen tietokirjailijat ry:n kevätkokouksen valitsema vaalivaliokunta piti järjestäytymiskokouksensa 3. syyskuuta 2015.
Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin Eeva-Liisa Ryhänen ja
varapuheenjohtajaksi Marjo Heiskanen. Valiokunta sopi menettelytavoista, joilla halukkaat voivat ilmoittautua ehdokkaiksi yhdistyksen
hallituksen vaaliin ja joilla ehdokkaat voivat esittäytyä jäsenistölle.
Hallituksen jäsenten toimikausi on kolme vuotta eli seuraava
kausi on 2016–2018. Nyt erovuorossa ovat hallituksen jäsenet
Ari Hakkarainen, Jaakko Heinimäki ja Anne Mäntynen.
Hakkarainen ja Mäntynen ovat ilmoittaneet, etteivät he asetu
ehdokkaaksi uudelle kaudelle. Heinimäki on kertonut asettuvansa ehdokkaaksi. Enimmäisaika hallituksessa on kolme kolmivuotiskautta. Heinimäki, joka on ollut hallituksessa kuusi vuotta,
voidaan täten valita yhdistyksen sääntöjen mukaan hallitukseen,
jos vuosikokous niin päättää.
Yhdistyksen hallituksessa on puheenjohtaja ja yhdeksän
jäsentä. Hallitus kokoontuu kuusi kertaa vuodessa. Kokoukset järjestetään Helsingissä. Hallitus muun muassa hyväksyy
yhdistyksen uudet jäsenet ja päättää apurahoista sekä hoitaa
yhdistyksen asioita. Hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkio ja heidän matkakulunsa korvataan.
Yhdistyksen varsinainen jäsen voi asettua ennakkoon
ehdokkaaksi ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistykselle
­(toimisto@suomentietokirjailijat.fi) perjantaihin 16. loka-
4
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
kuuta 2015 mennessä. Kirjallisen ilmoittautumisen liitteenä
ehdokkaita pyydetään lähettämään itsestään enintään liuskan (2 000 merkkiä) mittainen esittely ja valokuva.
Ehdokkaat esitellään yhdistyksen verkkosivuilla perjantaista
6. marraskuuta 2015 alkaen sekä kokousaineistossa, joka postitetaan syyskokoukseen ilmoittautuneille jäsenille viikolla 46.
Vaalivaliokunta valmistelee kokouksessaan 21. lokakuuta 2015
esityksensä, jossa ovat kaikkien vaalikelpoisten ehdokkaiden
omat esittelyt sekä valiokunnan suositukset perusteluineen. Vaalivaliokunnan puheenjohtaja esittelee suositukset syyskokouk­
sessa. Syyskokous, jossa hallituksen jäsenten vaali suoritetaan,
pidetään Helsingissä lauantaina 21. marraskuuta 2015.
Ehdokas voi käyttää syyskokouksessa esittely- tai linjapuheenvuoron, jonka jälkeen ehdokkaalle voidaan esittää kysymyksiä.
Syyskokouksen osanottajat voivat myös käyttää kannatuspuheenvuoroja, jotka jakaa syyskokouksen puheenjohtaja.
Ehdokkuusasioissa voi ottaa yhteyttä vaalivaliokuntaan:
Juha Drufva | juha.drufva@pp.inet.fi
Marjo Heiskanen | marjo.helena@gmail.com
Suvi Höglund | suvi.hoglund@seitsemashuone.fi
Leena Rossi | leena.rossi@utu.fi
Eeva-Liisa Ryhänen | eeva-liisa.ryhanen@saunalahti.fi
Hannu Salmi | hannu.salmi@utu.fi
S
Yhdistyksen jäsenet voivat hakea jatkuvahakuisia apurahoja
laitehankintaan, matkaan, koulutukseen tai työtilaan ympäri
vuoden.
Kohdeapurahoja haetaan toistaiseksi vielä lomakkeella, jonka
voi tulostaa yhdistyksen verkkosivulta. Täytetty ja allekirjoitettu
hakemus postitetaan yhdistyksen toimistoon hallituksen käsittelyä varten. Sähköpostilla toimitettuja hakemuksia ei käsitellä.
Jatkuvahakuisia apurahoja käsitellään kuluvan vuoden aikana
vielä kaksi kertaa: Lokakuun hallituksen kokousta (8. lokakuuta
2015) varten hakemusten on oltava toimistossa maanantaihin
21. syyskuuta 2015 mennessä. Joulukuun hallituksen kokousta (2.
joulukuuta 2015) varten hakemusten on oltava toimistossa maanantaihin 16. marraskuuta 2015 mennessä.
Hakulomakkeet:
www.suomentietokirjailijat.fi/apurahat/jatkuvahakuiset-jasenille
Koneen Säätiö jakaa apurahoja
rohkeisiin avauksiin
Otavan Kirjasäätiön
apurahat
K
oneen Säätiö etsii rohkeita avauk­
sia tutkimuksessa, tieteen yleistajuistamisessa sekä taiteessa ja
­kulttuurissa vuotuisessa apurahahaussaan. Hakuaika päättyy 30. syyskuuta
2015 klo 16.
Tieteessä Koneen Säätiö tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteel­
listä ja ympäristöntutkimusta.
Yksittäiset tutkijat voivat hakea tutkijastipendiä ja tutkimusryhmät hanke­
apurahaa. Tutkimushankkeissa rahoitetaan myös toimittajien ja tutkijoiden
välistä yhteistyötä.
Tieteen yleistajuistamisen apurahoja
myönnetään tietokirjojen kirjoittamiseen ja kääntämiseen, suomenkielisten
­tieteellisten lehtien kehityshankkeisiin
sekä ­
muihin yleistajuistamisen hankkeisiin, kuten esimerkiksi tapahtumien
järjestämiseen tai verkkosisältöjen laatimiseen.
O
Taiteen ja kulttuurin apurahat on tarkoitettu kaikille taiteen aloille.
Syksyn haun yhteydessä järjestetään
myös Kielen kuvaus -teemahaku, jossa
rahoitetaan uralilaisten kielten tutkimukseen perustuvaa kuvausta.
Koneen Säätiö painottaa uutta luovia,
tieteen ja taiteen näkökulmia yhdistäviä,
monialaisia ja marginaalejakin hankkeita.
Vuoden 2015 haussa Koneen Säätiö
kannustaa erityisesti hakemaan rahoitusta suomalaisten ja venäläisten tutkijoiden
ja taiteilijoiden yhteistyöhön.
tavan Kirjasäätiön syksyn apurahat ovat haettavissa. Hakuaika
päättyy 30. syyskuuta 2015.
Apurahaa voivat hakea kauno-, oppi-,
tieto- sekä lasten- ja nuortenkirjailijat,
sarjakuvantekijät, kääntäjät, kuvittajat,
graafikot sekä kirjallisuutta ja lukemista
edistävät yhdistykset ja järjestöt.
Otavan Kirjasäätiön apurahoja jaetaan myös oppimateriaalien ja sähköisten oppimateriaalien kehittämiseen.
Apurahaa voidaan myöntää yksityishenkilölle tai järjestölle.
Lisätiedot ja hakuohjeet:
www.koneensaatio.fi
Lisätiedot ja hakuohjeet:
www.otavankirjasaatio.fi
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
5
Elokuun viimeisellä viikolla vietettiin Kirjan
vuoden tietokirjaviikkoa
Kuva: Linda Lappalainen
Kuva: Ari Elo
Yhteensä viikon tapahtumiin osallistui lähes 2 000 kävijää. Päätapahtumassa Tieteiden talolla lavalle nousi yli sata esiintyjää.
Sivun kuvat: Jari Loisa
Suosituissa TIETOKIRJA.FI
-ohjelma­numeroissa
elämänsä tietokirjoja
esittelivät uutisankkuri
Matti Rönkä (ylh. vas.),
arkkipiispa Kari Mäkinen,
Helsingin kirjastotoimen
johtaja Tuula Haavisto
(alh. vas.) ja suurlähettiläs Heikki Talvitie. Kunkin
esiintyjän mielenkiintoiset
kymmenen tietokirjan
­listat löytyvät TIETOKIRJA.
FI-sivustolta.
Helsingin kaupunginkirjaston kirjastofillari pyörähti Tieteiden talolla.
Etkoja vietettiin myös Runokuun Tietokirjaraadin merkeissä Kansallisteatterin Lavaklubilla. Rauli Virtanen, Reeta Paakkinen ja Tomi Astikainen lukivat teoksiaan. Raadissa Mia Kankimäki, Kimmo Kiljunen
ja Virpi Hämeen-Anttila antoivat palautetta.
Sivun kuvat (ellei toisin mainita): Jari Loisa
Kuva: Linda Lappalainen
Viikko alkoi TIETOKIRJA.FI-etkoilla Tiedekulmassa. Kerettiläisyys-­
keskustelu veti paikalle täyden salin heti viikon aluksi. Linda Lappalaisen haastattelussa Risto Pulkkinen ja Jaakko Heinimäki.
Sananvapauden lisäksi ajankohtaisista aiheista Tieteiden talolla keskusteltiin muun
muas­sa Venäjästä ja Ukrainasta. Markku Kivinen (vas.), Marja Jegorenkov ja Juhani Seppänen pohtivat, onko Suomi todella venäläinen. Sinikukka Saari ja Johannes Remy (ylh.
oik.) puhuivat Kalle Kniivilän kanssa (oik.) Ukrainan tilanteesta.
Laulajana tunnetuksi tullut
Sonja Lumme kertoi Tieteiden talolla, miten hänestä
tuli tietokirjailija.
TIETOKIRJA.FI-avajaiset vetivät salin täyteen Tieteiden talolla. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen tervehdyksen jälkeen Pirjo
Hiidenmaa pohti puheenvuorossaan, onko tietokirja totta. Hiidenmaan jälkeen Niklas Herlin piti kohua herättäneen puheensa, jossa hän
ruoti tietokirjallisuuden tilaa. Puheenvuoronsa päätteksi Herlin muistutti, että tietokirjoja pitää tehdä tosissaan joka päivä.
Sananvapaus nousi yhdeksi tietokirjaviikon ajankohtaiseksi pääteemaksi.
Tieteiden talolla asiasta
keskustelivat tutkijat Tuija
Saresma (iso kuva vas.) ja
Veronika Honkasalo sekä
Ari Turunen (pienet kuvat
ylh. vas.), Kai Ekholm,
Jarno Forssell (pienet
kuvat alh. vas.) ja Johanna
Sumiala.
TIETOKIRJA.FI-tapahtuman tänäkin vuonna päättäneen Tietokirjaraadin muodostivat
Tuija Brax (vas.), Heikki Haapavaara, Anna-Stina Nykänen ja Heimo Holopainen.
6
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
7
Seitsemän faktaa tietokirjallisuudesta
Yhdistys julkaisi tietokirjaviikon aikana seitsemän faktaa tietokirjallisuudesta. Faktat julkaistiin päivittäin
Facebookissa ja yhdistyksen verkkosivuilla. Tiedäthän sinä jo nämä seitsemän asiaa tietokirjallisuudesta?
2) Tiesitkö, että Suomessa julkaistuista kirjoista 80
prosenttia on tietokirjoja?
Suomessa ilmestyy vuosittain noin 9 000 uutta kirjanimikettä.
Näistä noin 80 prosenttia on tietokirjallisuutta.
Tietokirjoja eivät julkaise ainoastaan kaupalliset kustantajat,
vaan myös monet muut toimijat kuten yliopistot, tutkimuslaitokset, ajatushautomot, virastot, järjestöt tai vaikka kunnat. Esimerkiksi Helsingin kaupunki julkaisee vuosittain noin 80 tietoteosta.
Tietokirjoja julkaistaan Suomessa vuosittain noin 6 700.
3) Tiesitkö, että vain harva tietokirjailija kirjoittaa
päätyökseen?
Suurin osa suomalaisista tietokirjailijoista ei kirjoita päätyökseen,
vaan toimii esimerkiksi oman alansa asiantuntijana, opetusalalla,
tutkijana, toimittajana, virkamiehenä tai vaikka konsulttina.
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenistä kuitenkin noin yksi kolmannes pitää ensisijaisena ammatti-identiteettinään tietokirjailijan ammattia, joka viides tutkijan ammattia ja lähes yhtä suuri
osa oppikirjailijan ammattia.
Tietokirjojen tekijöiden tulot muodostuvat useasta pienestä
purosta, joista tärkeimpiä ovat tekijänpalkkiot, lainauskorvaus
ja apurahat. Moni tekeekin varsinaisen kirjailijantyönsä ohessa
muita kirjallisia töitä tai muita päivätöitä.
4) Tiesitkö, että Suomessa lainataan kirjastoista
Pohjoismaista eniten, mutta suomalainen kirjailija
saa silti pohjoismaisia kollegoitaan vähemmän
tekijänoikeuskorvausta lainauksista?
Kirjastolaitos takaa tiedon avoimuuden ja saavutettavuuden kaikille. Suomalaiset ovat erityisen innostunutta kirjastokansaa:
käytämme kirjastoa enemmän kuin missään muualla maailmassa.
Jokaisesta kirjastolainasta maksetaan tekijälle korvausta. Suomessa alettiin tilittää kirjailijoille kirjastolainauksiin perustuvia
lainauskorvauksia vasta vuonna 2010. Opetus- ja tutkimuskirjastot jätettiin kuitenkin tuolloin korvausten ulkopuolelle. Tämä
8
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
Marja-Riitta Vainikkala
Hallitus hyväksyi 30 uutta jäsentä
kokouksessaan 3. syyskuuta.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluevastaava | marjariitta.vainikkala@gmail.com
vaikuttaa suoraan tietokirjailijoiden saaman lainauskorvauksen
suuruuteen, sillä suurin osa tietokirjallisuuden lainaamisesta
­tapahtuu opetus- ja tutkimuskirjastoissa.
Lisäksi Suomessa lainauskorvauksen määräraha on yleistä
pohjoismaista tasoa selvästi alhaisempi. Tanskassa vuosittainen
lainauskorvausmääräraha on noin 22 miljoonaa euroa, Ruotsissa
noin 15 miljoonaa euroa ja Norjassa noin 12,5 miljoonaa euroa.
Suomessa määräraha on tänä vuonna 8 225 000 euroa.
Edellisessä eduskunnassa olleet puolueet allekirjoittivat
­keväällä julkilausuman, jossa vaadittiin lainauskorvauksen ­tason
nostamista 14 225 000 euroon. Lisäksi puolueet esittivät, että
teosten lainaaminen tutkimus- ja opetuskirjastoista tulisi sisällyttää mahdollisimman pian lainauskorvauksen piiriin.
5) Tiesitkö, että jokainen koululainen lukee vähintään
sata tietokirjaa oppivelvollisuutensa aikana?
Suomalainen hyvinvointi perustuu koulutukseen ja osaamiseen,
ja opetuksen perustana toimivat ammattitaitoisesti tehdyt
­oppimateriaalit.
Laadukas oppimateriaali on pedagogisesti harkittu, oppimista
tukeva ja jäsennelty kokonaisuus, johon sekä oppilas että opet­
taja voivat luottaa. Laadukas oppimateriaali huomioi kulttuuriset
olot, on monipuolinen ja tarkoituksenmukainen.
Oppimateriaalit ovat yhdistyksen politiikkatyön keskiössä
kuluvana vuonna. Sen johdosta yhdistys kysyi kahdeltatoista
yläkoulun ja lukion oppilaalta, millainen hyvä oppimateriaali
on heidän mielestään. Video vastauksista löytyy yhdistyksen
Facebook-sivulta.
6) Tiesitkö, että parasta kasvatusta on lukea lapselle
tietokirjaa?
Lukemiseen kannustava koti ja lukemisen aloittaminen lapselle
jo varhaisessa vaiheessa tukevat lapsen myöhempää kirjallista
kiinnostusta ja koulussa menestymistä.
Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin
nimen­omaan ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan: kirjoja lukevissa perheissä kasvaneet lapset saattavat olla jo kolmivuotiaina
kuulleet noin 20 miljoonaa sanaa enemmän kuin kulttuurisesti
köyhemmässä ympäristössä varttuneet.
Pohjoismaissa vallitsee myönteinen lukemiskulttuuri, mutta
tästä huolimatta pohjoismaiset vanhemmat lukevat ja tarinoivat
pikkulasten kanssa vähemmän kuin maailmalla keskimäärin.
7) Tiesitkö, että tietokirjalla menee hyvin?
Suomen kustannusyhdistyksen tilastojen mukaan tietokirjojen
myynti kasvoi 0,1 prosenttia viime vuonna. Digitaalisten julkaisujen myynti kasvoi 3,3 prosenttia.
Ensimmäistä kertaa myös vuoden myydyin kirja oli tietokirja:
Ari Mennanderin Teemu Selänteestä kirjoittama elämäkertateos
Teemu myi vajaassa neljässä kuukaudessa yli 76 000 kappaletta.
Marja-Riitta Vainikkalan albumi
1) Tiesitkö, että moni on tietokirjojen suurkuluttaja
tietämättään?
Kun puhutaan kirjallisuudesta, se sisältää koko kirjallisuuden
kentän eli tietokirjallisuuden (non-fiction) ja kaunokirjallisuuden (fiction). Tietokirjallisuus kattaa 90 prosenttia suomalaisten
kirjoittamista painetuista kirjoista.
Tietokirjallisuuden lajeihin kuuluvat tutkimuskirjallisuus,
hakuteokset, oppaat, oppimateriaalit, yleinen tietokirjallisuus,
mielipidekirjallisuus ja lasten- ja nuortentietokirjallisuus.
Tietokirjoja ovat siis esimerkiksi luontokirjat, artikkelikirjat,
tietosanakirjat, kartastot, käsikirjat, käyttöoppaat, matkakirjat,
keittokirjat, tutkimusraportit, sanakirjat, oppikirjat, tiedekirjat,
väitöskirjat, historiateokset, elämäkerrat, taidekirjat, reportaasit,
kuvakirjat, esseet tai vaikka muistelmat.
UUDET JÄSENET
ESITTELYSSÄ ALUEVASTAAVA
Kuka?
Mikä?
Jäsen:
Rovaniemeltä 70-luvulla Jyväskylään opiskelemaan lähtenyt, ja jo pitkään
Oulussa asunut ja työskennellyt kirjallisuusalan moniosaaja.
Harrastajamaalari, joka rentoutuu akvarellien parissa.
Vuodesta 2005, aluevastaava keväästä 2015.
Miltä tietokirjallisuuden kenttä
näyttää alueellasi?
Aikoinaan kirjallisuuden läänintaiteilijana
90-luvulla olin tekemisissä lähinnä fiktion
kirjoittajien kanssa. Sitten Suomen tietokirjailijoihin liityttyäni ymmärsin, kuinka
paljon hyvää tietokirjallisuutta alueella
kirjoitetaan. Se ei aina näy julkisuudessa
siten kuin kaunokirjallisuuden uutuudet,
mutta arjessa ollaan usein tekemisissä
­tietokirjailijan työn tulosten kanssa.
Entä kirjallisuustoiminta laajemmin?
Kirjallisuuden toimijat kokoontuvat Oulussa noin neljästi vuodessa kertomaan
toisilleen toiminnastaan. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakirjasto kokoaa tulevat tapahtumat esitteeksi.
Ouluun perustetaan alkusyksystä Kirjallisuuden talo. Se luo uusia näkymiä tietokirjallisuudenkin esille tuomiseen.
Millaista aluetoimintaa suunnittelet?
Pestini alku on mennyt perehtymiseen.
Ensimmäinen isompi tapahtuma on
maakuntakirjaston kanssa järjestettävä
100 merkittävää suomalaista tietokirjaa
-näyttely, jonka avajaiset ovat kirjastossa
3. joulukuuta 2015.
Kevääksi tavoitteena on järjestää
tietokirjallisuustapahtuma yhteistyössä
Oulun kirjailijaseuran ja kirjaston kanssa.
Molempiin näihin liittyy tietenkin tilaisuuden jälkeen myös perinteinen jäsentapaaminen. Pitkien välimatkojen vuoksi
jäsentapaamisten merkitys korostuu.
Työskentelet luovan kirjoittamisen
opettajana. Kerro vähän työstäsi.
Varsinaisen kirjoittamisen ohella haluan
kursseilla tuoda esiin sitä, että kirjailijuutta ei mystifioitaisi. Alalle opiskellaan ja
sitä tehdään työnä, vaikka monin tavoin
palkitsevanakin. Taustatutkimus, lähdeaineistot, asiaan perehtyminen koskevat
niin kauno- kuin tietokirjailijoita.
Millaisena näet kirjan
tulevaisuuden?
Tällä hetkellä ollaan murroksessa, jossa
moni asia kirjanjulkaisemisessa muuttuu
eikä vielä tiedetä miten.
Pohjoissuomalaisilla kirjailijoilla on esteenä perinteisesti ollut pitkä maantieteellinen välimatka kustantajiin ja yleisöönkin. Enää välimatka ei merkitse yhtä
paljon kuin menneinä vuosikymmeninä,
mutta kustannusalan käymistila vaikuttaa
koko kirja-alaan.
Ehkä kirjan tulevaisuus on erikoistumisessa, joka erityisesti on tietokirjailijan
aluetta. Uskon kirjan tulevaisuuteen.
Hakemuksia käsitellään viimeisen kerran
kuluvana vuonna 8. lokakuuta.
Petri Aalto, maanmittausteknikko (Turku)
Seppo Aalto, FT, dosentti (eläk.) (Helsinki)
Marko van den Berg, dosentti, historian ja
yhteiskuntaopin lehtori (Helsinki)
Jarno Bruun, KM, luokanopettaja (Kuopio)
Toni Hinkka, toimitusjohtaja, johtamis­
aktivisti (Tuusula)
Mika Kamensky, toimitusjohtaja (Espoo)
Eija Kangasniemi, KM, luokanopettaja (Kuopio)
Seppo Kangaspunta, YTT, yliopistonlehtori (Nokia)
Anja Karvonen-Kälkäjä, OTT, erityisasiantuntija (Oulu)
Seppo Kimanen, professori (hc), sello­
taiteilija (Helsinki)
Petri Kylmänen, sairaanhoitaja (ylempi AMK), ammatillinen opettaja, työnohjaaja (Helsinki)
Sini Lairio, KM, luokanopettaja (Muurame)
Kristoffer Lindell, maisteri, vanhempi
­lehtori (Helsinki)
Paul Lubotina, professori (Murfreesboro,
Yhdysvallat)
Tuula Luoma, työnopastaja (eläk.) (Vantaa)
Vilma Luoma-aho, FT, professori, dosentti
(Jyväskylä)
Jaakko Lyytinen, toimittaja (Helsinki)
Reijo Peltola, KHT (eläk.) (Helsinki)
Pirita Perälä, KM, luokanopettaja (Tampere)
Mika Pesonen, asiantuntijapäällikkö
­(Kauniainen)
Pekka Pesonen, professori emeritus (Helsinki)
Satu Pesonen-Kokko, KM, luokanopettaja
(Kuopio)
Pekka Piiparinen, FM, rakennustutkija
(Helsinki)
Jenni Pääskysaari, toimittaja, yrittäjä
­(Helsinki)
Antti Rasila, FT, dosentti, vanhempi yliopistonlehtori (Helsinki)
Arja Sahlberg, YTT, opettaja (Jyväskylä)
Maria Salminen, KK, luokanopettaja (Oulu)
Virpi Siira, kouluttaja (Helsinki)
Anna-Reetta Sipilä, KM, luokanopettaja,
kustannustoimittaja (Espoo)
Antti Vahtera, keittiömestari (Turku)
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
9
KOULUTUKSET
Sosiaalisen median
koulutuspäivä
tietokirjailijoille
YHDISTYS JÄRJESTÄÄ jäsenilleen sosiaa­
lisen median koulutuksen lauantaina 7.
marraskuuta Tieteiden talolla Helsingissä.
Oletko pohtinut, millainen on toimiva tviitti? Entä miten rakennetaan
kiinnostava henkilöprofiili sosiaalisessa
mediassa? Miten Facebookia ja Linked­
Iniä voi hyödyntää ammattinäkyvyyden
rakentamisessa?
Koulutuspäivän aikana pureudutaan
erityisesti Twitterin, Facebookin, Instagramin, YouTuben, LinkedInin ja blogien
käyttöön ja käydään läpi s­osiaalisen
­median käyttötapoja ja -tarkoituksia.
Koulutuksessa suunnitellaan myös
tietokirjailijan sosiaalisen median
­näkyvyyttä ja harjoitellaan käytännössä viestimistä sosiaalisen median eri
­kanavissa.
Kouluttajina toimivat yhdistyksen
Pirkanmaan aluevastaava ja sosiaalisen
­median kouluttaja Riitta Suominen,
strategiapäällikkö Tuija Aalto Ylestä
sekä myöhemmin ilmoitettava kolmas
kouluttaja.
10
Haku Suomen
Hae residenssiin
­Kulttuurirahaston
­Pietariin keväälle
taiteilijataloihin­
2016
Saksassa ja
YHDISTYKSEN HALLINNOIMAN Pietarin
Ranskassa käynnissä yksiön viikot vuodelle 2016 ovat haetSUOMEN KULTTUURIRAHASTO myöntää
työskentelyapurahoja Schloss Wiepersdorfin taiteilijataloon Saksaan ja Hôtel
Chevillonin taiteilijataloon Ranskaan.
Hakuaika päättyy torstaina 17. syyskuuta 2015.
Schloss Wiepersdorf
Kulttuurirahasto myöntää enintään
neljä 4−5 kuukauden työskentelyapurahaa Schloss Wiepersdorfin taiteilijataloon Saksaan. Apurahat ovat haettavissa seuraaville aloille: kirjallisuus,
saksankielinen käännös, säveltaide,
visuaalinen taide ja humanistinen
tutkimus.
Työskentelyapurahaan kuuluu majoitus yhden hengen huoneessa, työtila,
täysihoito sekä apuraha, joka on 1 500
euroa kuukaudessa. Hakija voi hakemuksessa esittää toivomuksen työskentelyn ajankohdasta ja työskentelyajan
pituudesta.
Kurssivaatimukset ja
ilmoittautuminen
Osallistujilta edellytetään vähintään
perustason viestintäteknologisia taitoja.
Lisäksi osallistujilla tulee olla mukana
kannettava tietokone tai tabletti.
Ilmoittautuminen alkaa 30. syyskuuta 2015 klo 10 ja päättyy 16. lokakuuta
2015 klo 16. Mukaan mahtuu 40 ensimmäistä.
Koulutuspäivän hinta on 30 euroa
sisältäen lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit. Osallistujien kotimaan matkakulut korvataan edullisimman julkisen
kulkuneuvon ­mukaan (omavastuu 15
euroa).
Hôtel Chevillon
Kulttuurirahasto myöntää kolme kuuden kuukauden työskentelyapurahaa
Hôtel Chevillonin taiteilijataloon Ranskaan. Työskentelyapurahaan kuuluu
asunnon ja työtilan lisäksi 12 000 euron
apuraha.
Työskentelyjaksoksi 1.2.−31.7.2016
myönnetään apurahat yhdelle visuaa­
lisen taiteen edustajalle ja yhdelle
­kirjailijalle tai ranskankielisen kirjallisuuden kääntäjälle.
Työskentelyjaksoksi 1.8.2016−
31.1.2017 myönnetään apuraha yhdelle
visuaalisen taiteen edustajalle.
Lisätiedot ja ilmoittautumislomake:
www.suomentietokirtjailijat.fi/jasenyys/
koulutus/somekoulutus-2015
Lisätiedot ja hakeminen:
https://skr.fi/fi/apurahat/haettavatapurahat/taiteilijatalot
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
Alennuksia kirjaostoista yhdistyksen jäsenille
RESIDENSSIT
Yhdistys on neuvotellut jäsenilleen alennuksia kirjaostoista kustantajien kaupoissa. Jäsenalennukset ovat voimassa
joko verkko- tai kivijalkakaupassa. Verkkokaupassa alennuksen saa tajoustunnuksella TIETOKIRJA ja kivijalkakaupassa
kertomalla Suomen tietokirjailijoiden jäsenyydestä. Alennusprosentti vaihtelee kustantamoittain.
Bonnierin kirjakauppa
Otavan kirjakauppa
Docendon verkkokauppa
tavissa nyt. Asuntoa voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella 30. syyskuuta
mennessä. Ilmoita hakemuksessasi, oletko kiinnostunut yhdestä vai kahdesta
viikosta.
Hakemukset lähetetään toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäiselle sähköpostitse.
www.docendo.fi
Alennus: 40 % ovh:sta
Valitse haluamasi kirjat ostoskoriin. Ostoskorissa syötä kohtaan A
­ lennuskoodi tunnus TIETOKIRJA ja klikkaa ­Aktivoi kuponki
-painiketta. Näet saamasi alennuksen
­tilauksen loppusummasta.
Hakuohjeet ja tarkemmat tiedot
Pietarin yksiöstä:
www.suomentietokirjailijat.fi/
jasenyys/lapinmaja-ja-residenssit/
yksio-pietarissa
Vielä ehdit hakea
Villa Karoon
­kevääksi 2016
SUOMALAIS-AFRIKKALAINEN kulttuurikeskus Villa Karo Grand-Popon kylässä
Länsi-Afrikan Beninissä avaa taas ovensa suomalaisille taiteilijoille, tutkijoille
ja kulttuuri- ja yhteiskunnallisten alojen
ammattilaisille.
Kevään 2016 residenssipaikkoja ehdit hakea tiistaihin 15. syyskuuta 2015
saakka. Hakemuksesta tulee käydä ilmi
hakijan tai työryhmän tiedot ja residenssin ajankohtatoive.
Liitä hakemukseen myös ansioluet­
telo ja työsuunnitelma. Hakemukset
voi toimittaa Villa Karon ystävien
toimistoon sähköpostilla osoitteeseen
hakemukset@villakaro.org.
Tutustu Villa Karoon, GrandPopoon ja residenssin hakuohjeisiin
osoitteessa:
www.villakaro.org/villakaro/residenssiin
Gaudeamuksen verkkokauppa
Kaupassa myös Moreenin, Nemon,
F-Kustannuksen ja Poesian kirjat.
Korkeavuorenkatu 37, Helsinki
010 5060 170
Avoinna: ma–pe 8.30–17
Uudenmaankatu 10, Helsinki
Avoinna: ma–pe 10–18
050 310 0586 | kirjakauppa@otava.fi
Alennus: 40 % ovh:sta
Ei koske oppimateriaaleja eikä Tammen
ja WSOY:n arvoteoksia.
Alennus: 30 % ovh:sta
Ei koske oppimateriaaleja.
Into Kustannus / Kurvin Kirja
Vastapainon verkkokauppa
gaudeamus.pikakirjakauppa.fi
Alennus: 25 % kaikista kirjoista,
myös tarjous- ja alehintaisista
Valitse haluamasi kirjat ostoskoriin, syötä­
kohtaan Lahjakortti/Kampanjakoodi tunnus TIETOKIRJA ja klikkaa Lähetä-painiketta. Näet saamasi alennuksen ja tilauksen loppusumman postikuluineen.
SKS / Tiedekirja
Hämeentie 48, Helsinki
044 741 3381
kurvinkirja@rosebud.fi
Avoinna: ma–pe 11–18, la 11–15
Alennus: 40 % ovh:sta kaikista Into
Kustannuksen kirjoista
Kurvin kirjassa myös paljon kirjoja
­messuhinnoin, jolloin hinta jopa halvempi
kuin jäsenalennushinta.
kauppa.vastapaino.fi
Alennus: 15 % kaikista kirjoista,
myös tarjous- ja alehintaisista
Valitse haluamasi kirjat ostoskoriin, syötä kohtaan Lahjakortti/
Kampanjakoodi tunnus TIETOKIRJA ja
klikkaa Lähetä-painiketta. Näet saamasi
alennuksen ja tilauksen loppusumman
postikuluineen.
Snellmaninkatu 13, Helsinki
Avoinna: ma 10–17, ti–pe 10–16.30
09 635 177 | tiedekirja@tsv.fi
Alennus: 25 % ovh:sta kaikista SKS:n
kirjoista.
Suomen tietokirjailijat ry:n jäsentiedote 4/2015
11
ILMOITUSASIAT
KOVA LAKI
Villa Kiven Tietokirjailijaillat jatkuvat
Ranskalainen
päärynä
B
azar kustannus ja Sofi Oksanen
kiistelivät kesällä Helsingin käräjäoikeudessa Ranskalainen päärynä
-työnimellä kulkeneen teoksen kustannussopimuksesta sekä kahden aikaisemman kirjan julkaisemisesta Pohjoismaissa.
Päätöksessään käräjäoikeus velvoitti Oksasen maksamaan Bazarille vahingonkorvausta sopimusrikkomuksen johdosta sekä
oikeudenkäyntikuluja ja velvoitti Bazarin
maksamaan Oksaselle tilittämättä jääneitä
rojalteja. Molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttään tuomioista.
Jutun ytimessä oli kiista siitä, oliko
Oksanen korvausvelvollinen Bazarille julkaisematta jääneestä teoksesta. Bazarin
mukaan kustannussopimus koski Oksasen
seuraavaa teosta. Oksasen mukaan nimenomaan teosta, joka kulki työnimellä Ranskalainen päärynä ja joka myös mainittiin
kustannussopimuksessa. Sopimuksen
laatimisen aikaan Oksanen kirjoitti myös
Puhdistus-näytelmää, mikä oli molempien
osapuolten tiedossa. Sopimuksessa ei ollut
mainintaa seuraavasta teoksesta.
Bazarin näkemyksen mukaan kyseessä
oli ollut sopimus vaihtokaupasta, jossa
Oksasen seuraava romaani oli ehtona
sille, että tämän kaksi aiempaa teosta
julkaistaisiin käännettyinä Pohjoismaissa. Lisäksi sopimukselle oli asetettu kymmenen vuoden määräaika. Käräjäoikeus
totesi, ettei kustantaja esittänyt riittävää
näyttöä siitä, että sopimuksessa olisi sovittu vaihtokaupasta. Kyse oli siis monimutkaisesta sopimusriidasta.
Oksanen tuomittiin maksamaan korvausta Bazarille, koska hän oli käräjäoikeuden mukaan ylittänyt käsikirjoituksen
kohtuullisen toimitusajan. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että käsikirjoitus
on luovutettava kohtuullisessa ajassa,
­ellei asiasta sovita erikseen. Oksasen tapauksessa tuli käräjäoikeuden mukaan
Suomen tietokirjailijat ry
kiinnittää huomiota sopimuksen kymmenen vuoden määräaikaan sekä siihen,
miten paljon aikaa tekijä yleensä oli tarvinnut teostensa kirjoittamiseen.
Samaan aikaan Ranskalaista päärynää
koskevan sopimusriidan kanssa käräjäoikeus käsitteli toista tapausta, jossa Bazar
puolestaan tuomittiin maksamaan kor­
vausta Oksaselle. Bazar ei ollut tilittänyt
tekijänpalkkioita Oksasen aiempien teosten pohjoismaisista käännöksistä.
Maksamattomien tekijänpalkkiotilitysten osalta oikeudessa arvioitiin kustantajan
ja kirjailijan välisen suhteen luottamuksellisuutta. Oksasen mukaan luottamuksellinen suhde oli vaarantunut, koska tekijänpalkkioiden tilityksiä ei ollut toimitettu
virheettä senkään jälkeen, kun Oksanen
oli kertaalleen vaatinut tilitysten oikaisua.
Sopimusrikkomus oikeuttaa sopimuksen
purkamiseen, jos sillä on olennainen merkitys velkojalle ja velallisen on pitänyt tämä
käsittää. Käräjäoikeus katsoi, että tekijänpalkkioiden virheellisellä maksamisella on
velkojaan rinnastettavan tekijän kannalta
olennainen merkitys. Lisäksi oikeus katsoi,
että tällainen virhe on omiaan heikentämään osapuolten välistä luottamusta.
Ratkaisu muistuttaa siis yleisesti siitä,
että tekijät voivat purkaa sopimuksen jos
tekijänpalkkioita ei tilitetä asianmukaisesti. Kaikkiaan tapaus on poikkeuksellisuudestaan huolimatta hyvä esimerkki myös
siitä, että mahdollisimman selkeät sopimukset ovat molempien osapuolten etu.
SEURAAVAT VILLE KIVEN Tietokirjailijaillat pidetään 14. lokakuuta, jolloin
vieraaksi saapuu lasten- ja nuortentietokirjailijoita, ja 4. marraskuuta, jolloin
vieraaksi saapuu Emilia Vuorisalmi.
Villa Kiven Tietokirjailijaillat ovat
kaikille avoimia ja maksuttomia kirjatapahtumia.
Toimiston aukiolo
joulunaikaan
YHDISTYKSEN TOIMISTO on suljettu joulunaikaan maanantaista 21. joulukuuta
2015 keskiviikkoon 6. tammikuuta 2016.
PÄIVÄMÄÄRÄMUISTIO
Hallituksen kokoukset 2015
8.10. ja 2.12.
Syksyn apurahojen hakuaika
1.–30.9.
Göteborgin kirjamessut
24.–27.9.
Turun Kirjamessut
2.–4.10.
Frankfurtin kirjamessut
14.–18.10.
Helsingin Kirjamessut
22.–25.10.
Nordisk facklitterärt möte i
Helsingfors
25.–26.10.
Pidempi pohdinta oikeuden päätök­
sestä, vahingonkorvauksen suuruudesta
ja hyväksyttävistä syistä jättää teoksen
kirjoittaminen kesken on luettavissa
­yhdistyksen verkkosivuilla.
IFFROn ja IAF:n kokoukset
Meksikossa
9.–12.11.
Anna Kallio
yhdistyksen lakimies
Educa 2016
29.–30.1.
Syyskokouspäivät Helsingissä
20.–21.11.
Mariankatu 5, 3. krs, 00170 Helsinki | puhelin 09 4542 250
toimisto@suomentietokirjailijat.fi | www.suomentietokirjailijat.fi
Seuraava painettu jäsentiedote
ilmestyy helmi–maaliskuussa 2016.