Kansallinen Tule-ohjelma
Transcription
Kansallinen Tule-ohjelma
Kansallinen TULE - ohjelma Suomen Tule ry Eduskunta 28.11.2007 tule = tuki- ja liikuntaelin © Suomen tuki –ja liikuntaelinliitto – Suomen Tule ry Bulevardi 5 A, 00120 Helsinki www.suomentule.fi, 09-3487 0833 Kansi ja taitto: Esa Vehmassalo Kuvat: Kuvakori.com 1. painos. Painopaikka: Rakennuspaino Oy, Helsinki 2007 ISBN 978-952-99653-3-5 Kansallinen TULE - ohjelma Suomen Tule ry Sisällysluettelo: Esipuhe . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 1. 1. Johdanto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 2. 2. Kansallisen TULE-ohjelman perustelut . . . . . . . 4. 3. Kansallisen TULE-ohjelman päämäärät ja tavoitteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6. 4. Tule-sairauksien ja -vammojen syyt ja riskitekijät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8. 5. Tule-terveyden edistäminen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. . . . . . . . . . . 10. 5.1. Terveyden edistäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10. 5.1.1. Työterveyden edistäminen. . . . . . . . . . . . . . . . . 10. 5.1.2. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen. . . . . . . . 10. 5.1.3. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . 11. 5.1.4 Tupakoinnin vähentäminen. . . . . . . . . . . . . . . 11. 5.1.5. Alkoholin käytön vähentäminen. . . . . . . . . . . . 12. 5.2. Sairauksien ja tapaturmien ehkäisy. . . . . . . . . . 12. 5.2.1. Tule-sairauksien ehkäisy . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12. 5.2.2. Eräiden muiden kansansairauksien ehkäisy . . . 12. 5.2.3. Tapaturmien ehkäisy . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 12. 5.3. Hoitojärjestelmät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13. 5.3.1. Lainsäädäntö . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 13. 5.3.2. Perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto . . . . 13. 5.3.3. Erikoissairaanhoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14. 5.3.4. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. . . . . . . . . . . . . . . 14. 5.4. Hoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 14. 5.4.1. Tule-sairaudet ja -tapaturmat terveydenhuollon kentässä . . . . . . . . . . . . . . . . 14. 5.4.2. Tule-sairauksien ja -tapaturmien aiheuttama kuormitus terveydenhuollolle . . . . . . . . . . . . . . 15. 5.4.3. Hoitomenetelmien kehitys. . . . . . . . . . . . . . . . 16. 5.5. Kuntoutus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 16. 5.6. Koulutus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17. 5.7. Tutkimus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 17. 6. Politiikka- ja toimenpide-esitykset vuosille 2008 – 2015. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 18. 6.1. Tule-terveyden edistämisen vahvistaminen suunnittelussa ja päätöksenteossa. . . . . . . . . . . 18. 6.2. Tule-sairaiden ja vammaisten henkilöiden oikeuksien vahvistaminen . . . . . . . . . . . . . . . . . 19. 6.3. Rakennetun ympäristön kehittäminen . . . . . . . 19. 6.4. Järjestelmien kehittäminen . . . . . . . . . . . . . . . . 20. 6.4.1. Terveydenhuolto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20. 6.4.2. Työterveyshuolto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 20. 6.4.3. Järjestöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 21. 6.4.4. Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset . . . . . . . . . . 22. 6.5. Terveyden edistäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 22. 6.5.1. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen. . . . . . . . 22. 6.5.2. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen . . . . . . . . . . . . . . . . . 23. 6.5.3. Tupakoinnin vähentäminen . . . . . . . . . . . . . . . 23. 6.5.4. Alkoholin käytön vähentäminen. . . . . . . . . . . . 23. 6.6. Tule-sairauksien spesifinen ehkäisy . . . . . . . . . . 23. 6.7. Tule-sairauksien hoito . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 24. 6.8. Tule-sairauksien ja -vammojen kuntoutus . . . . 24. 6.9. Tutkimus ja kehittämistoiminta. . . . . . . . . . . . 24. 6.10. Opetus ja koulutus . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25. 6.11. Viestintä. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 25. 7. Yhteenveto. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 26. 8. Ohjelman toteuttaminen. . . . . . . . . . . . . . . . . . 27. 8.1. Johtaminen, vastuu, koordinaatio ja seuranta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27. 8.2. Arviointi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 27. 9. Kirjallisuutta . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 28. 10. Liitteet . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 31. Esipuhe Miksi tarvitsemme Kansallisen tuki- ja liikuntaelinohjelman Väestön terveydentilaa eniten heikentävät taudit ovat tule-sairaudet, verenkiertoelinten sairaudet, tapaturmat ja niiden aiheuttamat pysyvät vammat sekä mielenterveyden ongelmat. Suuren ilmaantuvuuden ja esiintyvyyden takia nämä sairaudet ovat todellisia kansantauteja. Kasvavia terveyteen liittyviä ongelmia Suomessa ovat diabetes, päihdeongelmat, infektiotaudit sekä iäkkäiden terveys- ja toimintakykyongelmat (geriatriset sairaudet). Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja tapaturmat ovat väestössä yleisin kipua aiheuttava ja eniten työstä poissaoloihin johtava sairausryhmä. Joka viides avohoidon lääkärissäkäynti tehdään tuki- ja liikuntaelinongelman vuoksi. Potilasmäärän kasvu heijastuukin sairaaloiden kuormitukseen: sairaaloiden vuosittain noin puolesta miljoonasta leikkauksesta joka neljäs leikkaus kohdistuu tuki- ja liikuntaelinten korjauksiin. Eräiden kansantautien (sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, astma) ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tehostamiseksi on kuluneen kymmenen vuoden aikana tehty täsmälliset laaja-alaiset ohjelmat. Yhteistä näille ohjelmille on ollut vahva yhteistyö päättäjien, asiantuntijoiden, terveydenhuollon laitosten ja ns. kolmannen sektorin välillä. Ohjelmissa on selkeästi määritellyt tavoitteet, toimijat, menetelmät ja aikataulut. Tulokset ovat olleet myönteisiä. Kyseessä olevien sairauksien tunnettuus on kasvanut, ennaltaehkäisevät toimenpiteet on voitu valtakunnallisesti aloittaa ja potilaiden hoitoonohjaus on tehostunut. Vaikka tule-sairauksien aiheuttamat kärsimykset, haitat ja kustannukset ovat erittäin suuret sekä edelleen kasvavat ja väestössä eriarvoisuutta lisäävästi jakautuneet, ei tuleterveyden parantamiseksi ole toteutettu yhtenäistä ohjelmaa. Kansallinen TULE-ohjelma on suunniteltu korjaamaan tätä puutetta. Tule-sairauksien ja niihin vaikuttavien tekijöiden moninaisuuden vuoksi se on luonteeltaan puiteohjelma, jota tulee jatkuvasti täydentää ja päivittää. Suomen Tule ry:n jäsenyhteisön laajana yhteistyönä valmistelemassa ohjelmassa kuvataan tule-kenttään vaikuttaneita muutoksia viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana sekä esitellään tule-problematiikan nykytilaa ja ratkaisuja. Esitetyt toimenpiteet perustuvat alan asiantuntijoiden, järjestöjen sekä kansalaisten kuulemiseen. Suomen Tule ry:n hallitus kutsui tiedonkeruuvaiheen jälkeen syksyllä 2006 ohjelman pääkirjoittajaksi professori Ilkka Vuoren. Pääkirjoittajaa on avustanut ryhmä, johon on kuulunut professori Pär Slätis, professori Hannu Alaranta, professori Eira Viikari-Juntura, Suomen Tule ry:n puheenjohtaja, ylilääkäri Markku Heliövaara ja Suomen Tule ry:n pääsihteeri Maria Valkama. Kansallisen TULE-ohjelman täytäntöönpanon käynnistämisvaiheessa on tule-toimijoiden yhdessä päätettävä ongelmien tärkeysjärjestyksestä, määriteltävä konkreettiset toimenpiteet sekä sitouduttava yhteiseen tahtotilaan toimenpiteiden toteuttamiseksi. Helsingissä 22.11.2007 1. Johdanto Tule = tuki- ja liikuntaelin Tuki- ja liikuntaelimistö käsittää luuston, nivelet ja lihakset, joiden toiminta edellyttää mm. hermoston ja sydän- ja verenkiertojärjestelmän huoltotoimintoja ja säätelyä. Tuki- ja liikuntaelimistöllä ja sitä huoltavien ja säätelevien toimintojen ja mekanismien välityksellä on suuri vaikutus muiden elinjärjestelmien toimintoihin. Luuston merkitys mineraalien aineenvaihdunnassa on merkittävä ja lihakset vastaavat energian tuotosta ja siihen liittyvästä aineenvaihdunnasta. Lihavuuden, tyypin 2 diabeteksen ja sepelvaltimotaudin kehittymisessä lihasten aineenvaihdunnalla ja siten niiden toiminnan eli liikkumisen määrällä on suuri merkitys. Aivojen ja muun hermoston toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää puolestaan niiden runsasta ja monipuolista käyttöä, johon yksilöllisesti sovellettu liikunta tarjoaa tehokkaan tavan kaikenikäisillä ihmisillä. Toisaalta muiden elinjärjestelmien toiminnan heikkous tai sairaudet heijastuvat melko nopeasti myös tuki- ja liikuntaelimistön vajaatoimintaan. Tuki- ja liikuntaelimistön tärkeänä tehtävänä on vastata elimistön tukemisesta, asennosta, suojaamisesta ulkoiselta kuormitukselta, liikkuvuudesta ja liikkumisesta. Nämä toiminnat ovat keskeisiä fyysisten toimintojen ja sitä kautta toimintakyvyn, työkyvyn, sosiaalisen osallistumisen ja hyvän elämänlaadun edellytyksiä. Tuki- ja liikuntaelimistön toiminta ei rajoitu pelkästään mekaanisiin toimintoihin, vaan laajasti tarkasteltuna tuki- ja liikuntaelimistön toimintakyky liittyy myös ihmisen suorituksiin (activities) ja osallistumiseen yhteisön toimintoihin (participation) ICH/WHO:n mukaan. Tuki- ja liikuntaelimistön hyvä toimintakyky ja terveys ovat keskeisiä edellytyksiä myös muiden elinjärjestelmien toimintakyvylle ja terveydelle. Tule-terveyden edistäminen on terveyden edistämisen perusta ja yleisimpien kansantautien tehokas ehkäisy edellyttää tule-sairauksien tehokasta ehkäisyä. Terveelle tuki- ja liikuntaelimistölle ovat ominaisia näiden elinten rakenteet, toiminnat ja toimintakyky, jotka vastaavat näitä ominaisuuksia terveillä samanikäisillä ja samaa sukupuolta olevilla henkilöillä, ja jotka antavat mahdollisuudet senhetkiseen elämänvaiheeseen liittyviin välttämättömiin ja valinnaisiin toimintoihin osallistumiseen. senyhteisöjensä valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestön tavoitteena on tuoda tule-ongelmat näkyviksi, lisätä keskustelua ja vuorovaikutusta sekä tarjota toimintaympäristö, joka tuottaa ja välittää ajantasaista tule-tietoutta. Suomen Tule ry on ottanut keskeiseksi tehtäväkseen Kansallisen TULE-ohjelman luomisen. Tule-ongelmia ovat vointia tai toimintakykyä jatkuvasti, pitkään tai toistuvasti haittaavat tuki- ja liikuntaelimistön oireet; rakenteiden synnynnäiset tai muista syistä johtuvat poikkeavuudet, jotka aiheuttavat haittaavia oireita, alentuneen toimintakyvyn tai haittojen kehittymisen vaaran; tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvat tai niiden toimintaan vaikuttavat sairaudet ja vammat; toimintojen vajaukset edellisten tai epäedullisten elintapojen seurauksena; ja pysyvä tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvä vammaisuus. Kansallien TULE-ohjelman aikaansaamisen edellytyksiä selvitettiin ensimmäisen kerran v. 2000, mutta tarkoitukseen ei saatu varoja. Vuonna 2002 järjestöväen näkemyksiä selvitettiin Suomen Reumaliiton jäsenyhdistysten piirissä järjestetyissä suunnitteluilloissa, ja saadut kokemukset olivat erittäin myönteisiä. Kansallinen TULE-ohjelma käynnistyi vuonna 2005, kun Raha-automaattiyhdistys myönsi Suomen Tule ry:lle projektiavustuksen. Rahaautomaattiyhdistyksen ennakkosuunnitelmien mukaan projekti saa avustusta vuoteen 2009. Ohjelman laadinnan yhtenä lähtökohtana oli, että siinä yhdistetään kokemukseen perustuva, ammatillinen ja tieteellinen tieto. Näin pyrittiin hyödyntämään erilaista tietoa ja luomaan edellytyksiä eri tahojen sitoutumiseen ohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tietoja kansalaisten kokemuksista ja ideoita Kansalliseen Tule-ohjelmaan saatiin eri puolilla Suomea pidetyistä järjestöaktiivien alueellisista suunnitteluilloista. Tilaisuuksien tuloksena kertyi runsaasti tietoja, ehdotuksia ja näkemyksiä. Tieteellistä ja ammatillista tietoa kerättiin tilastoista, tutkimuksista ja selvityksistä, valtionhallinnon mietinnöistä, muistioista ja alan suosituksista sekä jäsenyhteisöjen edustajilta. Suurta asiantuntijoiden joukkoa kuultiin järjestetyissä seminaareissa ja kyselyillä. Tiedonkeruun keskeiset tulokset on esitetty julkaisuissa Kansalaiset äänessä (Suomen Tule ry 2005) ja Asiantuntijat äänessä (Suomen Tule ry 2005). Tule-ohjelman tarve. Tuki- ja liikuntaelimistön oireiden ja sairauksien yleisyys ja niistä aiheutuvat haitat yksilöille ja yhteiskunnalle ovat olleet pitkään hyvin tunnetut. Niiden ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tehostamiseksi tarvittavia toimenpiteitä on esitetty vuosikymmenien kuluessa toistuvasti, ja nämä tarpeet ovat johtaneet useiden kansanterveys- ja potilasjärjestöjen syntyyn. Pitkäjänteistä, eri tahojen toimintoja tukevaa ja ohjaavaa valtakunnallista ohjelmaa ei kuitenkaan ole syntynyt huolimatta perusteellisiin selvityksiin pohjautuvista ehdotuksista. Kansallisen ohjelman tarpeellisuutta on korostanut kansainvälinen YK:n, Maailman Terveysjärjestön (WHO), Maailman Pankin ja Vatikaanin tukema Bone and Joint Decade –kampanja vuodesta 2000 alkaen. Suomi on osallistunut tähän kampanjaan tules-vuosikymmen -hankkeena siten, että Tules-liiga ohjaa hankkeen toimintaa, Suomen Reumaliitto toteuttaa sitä ja Raha-automaattiyhdistys tukee toimintaa taloudellisesti. Tules-vuosikymmen vaikutti merkittävästi Suomen tuki- ja liikuntaelinliiton – Suomen Tule ry:n perustamiseen vuonna 2000. Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto – Suomen Tule ry on yhteistyöjärjestö, joka muodostuu tule-alan keskeisistä järjestöistä. Jäsenyhteisöt edustavat kansanterveys- ja potilasjärjestöjä, palvelujen tuottajia sekä erilaisia asiantuntijatahoja. Vuonna 2007 Suomen Tule ry:llä oli 13 jäsenjärjestöä: Huoltoliitto ry, Invalidiliitto ry, ORTON Invalidisäätiö, Reumasäätiö, Suomen fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry, Suomen Kiropraktikkoliitto ry, Suomen Nivelyhdistys ry, Suomen Ortopediyhdistys ry, Suomen Osteoporoosiliitto ry, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Selkäliitto ry, Työfysioterapeutit ry ja Työterveyslaitos. Jäsenjärjestöjen henkilöjäsenmäärä edustaa noin 100 000 kansalaista. Tiedonkeruun perusteella tehtiin seuraavat johtopäätökset, jotka on määritelty ohjelman painoalueiksi: Kansallisessa TULE-ohjelmassa korostetaan ennaltaehkäisyä. Sitä toteutetaan primaari-, sekundaari- ja tertiaariprevention tasoilla. Terveyttä ja tasa-arvoisuutta korostetaan siten, että Kansallisessa TULE-ohjelmassa toteutetaan kahta strategiaa: terveysstrategia ja tasa-arvoisuuden strategia. Ohjelmaan on syytä sisällyttää alueellisia toimintoja. Ohjelmassa painotetaan liikunnan merkitystä, lasten ja nuorten elämäntapoja, koulun merkitystä, potilaan oikeutta osallistua oman hoitonsa päätöksentekoon, hoitoon ja kuntoutukseen ohjausta sekä toimivaa hoitoketjua. Suomen Tule ry:n tarkoituksena on luoda edellytyksiä tuki- ja liikuntaelinten terveyden edistämiseksi ja toimia jä- 2. Kansallisen TULE-ohjelman perustelut 3. Tule-ongelmat ja haitat painottuivat vähän koulutettuihin ja pienituloisiin väestöryhmiin ja lisäävät siten eriarvoisuutta väestössä. 4. Tule-sairaudet ovat laaja ja moninainen terveysongelmien ryhmä. Useimmilla sairauksilla on useita riskitekijöitä. Osa niistä on yhteisiä useille tule-sairauksille. Niiden vähentämisessä on siten yleensä vaikutettava useisiin riskitekijöihin, mutta samalla toimintojen vaikutukset kohdistuvat useisiin sairauksiin. 5. Tule-sairauksien yleisyyden ja moninaisuuden takia niiden ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen osallistuu suuri määrä erilaisia ammattihenkilöitä ja järjestöjä. Tule-terveyden tehokas edistäminen edellyttää eri tahojen suunnitelmallista ja pitkäjänteistä yhteistoimintaa. 6. Tule-terveyden parantamiseen ja tule-sairauksien ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen on olemassa tehokkaita keinoja, mutta niiden käytön ajoituksessa, yhteensovittamisessa ja riittävyydessä on voimavarojen kohdentamisesta, organisoinnista, koulutuksesta ja rahoituksesta johtuvia puutteita. Edellä todettujen ongelmien ja puutteiden korjaamiseksi tarvitaan kansallinen ohjelma, joka johtaa tehokkaiden, kattavien ja tasa-arvoisten toimintapolitiikkojen luomiseen ja niiden edellyttämien toimintojen toteuttamiseen. Tule-sairaudet ovat suuri ongelma suomalaisille ja Suomelle: Tule-oireet: yleisimpiä oireita, joka kuukausi niitä on noin joka kolmannella suomalaisella. Kansallista TULE-ohjelmaa tarvitaan seuraavista syistä: 1. Hyvä tuki- ja liikuntaelinterveys on toiminta- ja työkyvyn perusta ja edellytys useimpien kansansaira- uksien ehkäisylle. 2. Tuki- ja liikuntaelinten huono kunto, oireet, sairaudet, tapaturmat ja pysyvät vammat ovat yleisimpiä terveysongelmia ja yhdessä ne aiheuttavat enemmän kärsimystä, huonontunutta elämänlaatua, taipumusta masennukseen, toiminta- ja työkyvyn vajausta, työpanoksen menetystä, avun, hoitojen ja hoivan tarvetta sekä kustannuksia kuin muut sairausryhmät. Tule-sairaudet ja tapaturmat: yleisimpiä terveysongelmia, niistä kärsii useampi kuin joka viides työikäinen ja useampi kuin joka kolmas eläkeikäinen suomalainen, naisista useampi kuin miehistä. Sairauspoissaolot: maksetuista sairauspäivärahapäivistä tule-sairauksien osuus on 30.8 % ja vammojen osuus 12.4 %. Vuonna 2004 korvaussumma oli 221 miljoonaa euroa. Tule-sairauksien aiheuttamat sairauspoissaolot ovat 2000-luvulla jatkuvasti kasvaneet. Hoitokustannukset: tule-sairauksien hoidosta aiheutuvat välittömät kustannukset ovat suuret, lähes 600 miljoonaa euroa vuodessa, 11 % kaikista sairauksien hoitokustannuksista. Suurempia hoitokustannuksia aiheuttavat vain sydän- ja verisuonitaudit ja mielenterveyshäiriöt. Ennenaikainen eläkkeelle jääminen: joka neljäs työkyvyttömyyseläke on myönnetty tule-sairauden perusteella. Käytettävissä oleva työpanos pienenee 105 000 henkilötyövuotta, 22 % koko menetyksestä. Toimintakyvyn rajoituksista johtuva avun tarve: jossain määrin 36 %:lla ja päivittäisenä 14 %:lla 65 vuotta täyttäneistä. Ongelma suurenee iäkkäiden henkilöiden määrän kasvaessa. Eläkemenot: tule-sairauksien aiheuttamat eläkemenot vuonna 2005 olivat 684 miljoonaa euroa eli 30,3 % kaikista vastaavista menoista. Elämänlaatu: tule-sairaudet huonontavat voimakkaasti elämänlaatua ja yleisyytensä vuoksi ne, erityisesti nivelrikko, aiheuttavat enemmän laadukkaiden elinvuosien menetystä kuin mikään muu sairausryhmä. Työpanosmenetykset yhteensä: kaikkiaan lähes 2 miljardia euroa vuodessa tule-sairauksien seurauksena. Suurempia menetyksiä aiheuttavat vain mielenterveyden ongelmat. Mikäli tapaturman aiheuttamat vammat lasketaan mukaan, tule-ongelmat ovat kuitenkin kallein ryhmä. on esitetty yksityiskohtaisia tietoja tule-sairauksien aiheuttamista hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta, työpanosmenetyksistä ja kustannuksista. 10 kalleinta tautiryhmää (Kiiskinen ym. 2005) Suorat kustannukset. . . . . . . . . . . . . . milj. €. . . . . . % Työpanosmenetykset. . . . . . . . . . . . . milj. €. . . . . . . % Mielenterveyshäiriöt. . . . . . . . . . . . . . . . 2 542. . . . . . . 26 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet. . . . . . . . 1 971. . . . . . . 21 Vammat ja myrkytykset. . . . . . . . . . . . . 1 495. . . . . . . 16 Sydän- ja verisuonitaudit . . . . . . . . . . . 1 104. . . . . . . 12 Syöpätaudit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 608. . . . . . . . 6 Hermoston ja aistien sairaudet. . . . . . . . 589. . . . . . . . 6 Hengityselintaudit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 279. . . . . . . . 3 Ruuansulatuselinten sairaudet. . . . . . . . . 225. . . . . . . . 2 Synnynnäiset epämuodostumat . . . . . . . 198. . . . . . . . 2 Aineenvaihduntasairaudet . . . . . . . . . . . . 167. . . . . . . . 2 Muut yhteensä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 419. . . . . . . . 4 Kaikki yhteensä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 9 597. . . . . 100 Sydän- ja verisuonitaudit. . . . . . . . . . . . . . 918. . . . . 17 Mielenterveyshäiriöt . . . . . . . . . . . . . . . . . . 692. . . . . 13 Hengityselintaudit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 589. . . . . 11 Tuki- ja liikuntaelinsairaudet . . . . . . . . . . 583. . . . . 11 Hermoston ja aistien sairaudet . . . . . . . . . 446. . . . . . 8 Syöpätaudit. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 334. . . . . . 6 Vammat ja myrkytykset. . . . . . . . . . . . . . . 317. . . . . . 6 Ruuansulatuselinten sairaudet . . . . . . . . . 302. . . . . . 6 Virtsa- ja sukupuolielinten taudit. . . . . . 265. . . . . . 5 Raskauden ja synnytysten tilat. . . . . . . . . 178. . . . . . 3 Muut yhteensä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 778. . . . . 14 Kaikki sairaudet yhteensä . . . . . . . . . . . 5 402. . . . 100 Yleisimmät tule-sairaudet työikäisillä ja iäkkäillä (Kaila-Kangas 2007) 18 – 64 65+ -vuotiaat, % -vuotiaat, % Selkäoireyhtymä . . . . . . . . . . . 7. . . . . . . . . . . . . . 16 Niskaoireyhtymä . . . . . . . . . . . 4. . . . . . . . . . . . . . 11 Lonkkanivelrikko . . . . . . . . . . . 1. . . . . . . . . . . . . . 15 Polvinivelrikko . . . . . . . . . . . 2. . . . . . . . . . . . . . 20 Nivelreuma . . . . . . . . . 0,5 - 1 . . . . . . . . . 0,5 – 1 Tapaturmien aiheuttamat pysyvät vammat . . . . . . . . . . . 11 . . . . . . . . . . . . . 18 Kaikki tule-sairaudet . . . . . . . . 10 - 15 . . . . . . . . . . . 20 Tule-ongelmien yleisyyden ja seurausten perusteella ongelmien vähentämisessä keskeisimpiä kohteita eri ikäryhmissä ovat: Lapsilla ja nuorilla: koti-, koulu-, liikunta- ja liikennetapaturmat Iäkkäillä: nivelrikko, toimintakyvyn vajaukset sekä kaatumisista ja osteoporoosista aiheutuvat murtumat Kaikissa ikäryhmissä: pysyvien vammojen ehkäisy ja niiden haittojen vähentäminen Työikäisillä: selän, niska-hartiaseudun ja yläraajan sairaudet, koti-, liikunta- ja liikennetapaturmat, nivelrikko, huono toimintakyky 3. Kansallisen TULE-ohjelman päämäärät ja tavoitteet Kansallinen TULE-ohjelma on politiikka- ja toimenpideohjelma vuosille 2008 - 2015. antuntijat, palvelutuottajat, kolmannen sektorin toimijat ja kansalaiset. Päämäärä Ohjelman päämääränä on väestön parempi tule-terveys ja väestöryhmien välisten erojen pieneneminen. Tämä edellyttää, että tuki- ja liikuntaelinten terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, tule-sairauksien ehkäisy, hoito ja kuntoutus otetaan huomioon suunnittelun, päätöksenteon ja toiminnan kaikilla tasoilla. Ohjelman toimenpiteitä toteutetaan valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti lukuisten tahojen laajana yhteistoimintana ja ottamalla kaikkien väestöryhmien tarpeet tasa-arvoisesti huomioon. Kohdennus Ohjelma on ensisijaisesti suunnattu valtakunnallisille päättäjille ja vaikuttajille toimintapolitiikkojen aikaansaamiseksi. Ohjelma on suunnattu myös kaikille niille tahoille ja henkilöille, jotka voivat vaikuttaa päätöksillään ja toiminnoillaan tule-terveyteen. Näitä ovat mm. eri alojen päättäjät, tutkijat, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, asi- Toimintalinjat Keskeisiä toimintalinjoja ovat terveyden edistäminen; tule-oireiden, -sairauksien, -vammojen ja vammaisuuden ehkäisy, tule-potilaiden hoito ja kuntoutus ja näitä tukeva tutkimus, koulutus ja väestön tule-tietoutta lisäävä tiedotus. Tavoitteet Väestön parempi tule-terveys: tuki- ja liikuntaelimistön aiheuttamia oireita on harvemmilla suomalaisilla, näiden elinten kunto ei aiheuta vaaraa tule-sairauksien kehittymisestä ja se riittää täyttämään työn ja ko- 1. titöiden vaatimukset ja antaa mahdollisuudet osallistua kiinnostaviin vapaa-ajan toimintoihin. 2. Väestön parempi tule-tietoisuus: väestön eri ikäryhmiin suunnattu tule-asioista tiedottaminen johtaa parempaan tule-tietoisuuteen ja tule-ongelmien vähenemiseen. * Näköala: Kansanterveyslaitos on arvioinut, että ennaltaehkäisyn tuloksena sekä selkäsairauksien että nivelrikon esiintyvyys vähenisi väestössä noin 30 % ja että tapaturmien ja väkivallan aiheuttamat vammat vähenisivät 2045 %. 3. Tule-sairauksia ja vammoja ilmaantuu harvemmille suomalaisille. Tuloksena on elämänlaadun ja toiminta- ja työkyvyn säilyminen useammilla suomalaisilla, pienempi hoitojen, kuntoutuksen ja hoivan tarve, vähemmän koulutetun henkilökunnan ja hoito- ja hoivapaikkojen tarvetta ja pienemmät kustannukset yksilöille ja yhteiskunnalle. * Näköala: Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan tapaturmista ja väkivallasta aiheutuvat kuolemat vähenisivät työikäisillä 45 % ja eläkeikäisillä 20 %, jos niitä esiintyisi koko väestössä saman verran kuin niitä esiintyy nyt siinä osassa väestöä, jossa niitä on vähiten. 4. Tule-sairaiden hoito tehostuu. Monet tule-sairaudet alkavat vähitellen lisääntyvinä kipuina ja toiminnan rajoituksina. Varhaisen diagnosoinnin ja hoidon aloittamisen avulla sairauden kroonistuminen voidaan usein estää. Kansallisen TULE-ohjelman tuloksena diagnoosin teko ja hoitoon pääsy nopeutuvat ja oikeat toimenpiteet tehdään oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, seurauksina paremmat välittömät tulokset, vähemmän pitkäaikaisen hoidon ja hoivan tarvetta, nopeampi paluu työhön, vähemmän ennenaikaista eläköitymistä, pienempi voimavarojen tarve ja pienemmät kustannukset. 5. Tule-sairaiden kuntoutus tehostuu ja laajenee. Oikeus kuntoutuspalveluihin laajenee, niiden saatavuuden tasa-arvoisuus lisääntyy, aloituksen viiveet vähenevät, oikeat toimenpiteet tehdään oikeissa paikoissa oikeaan aikaan, terveys ja toimintakyky palautuvat useammin ja täydellisemmin, vähemmän pitkäaikaisen hoidon ja hoivan tarvetta, nopeampi työhön paluu, vähemmän ennenaikaista eläköitymistä, pienempi voimavarojen tarve ja kustannukset. 6. Toiminta- ja työkyky paranevat tai niiden heikkeneminen hidastuu ja työkyvyttömyyden kustannukset vähenevät merkittävällä osalla niistä suomalaisista, joilla huono tule-terveys alentaa toiminta- tai työkykyä. Uusien tapausten ilmaantuminen vähenee. Tuloksena on parempi selviytyminen arjen vaatimuksista, parempi ja pitempään jatkuva työkyky, vähemmän enneaikaista eläköitymistä, pitempään jatkuva omatoiminen selviytyminen iäkkäänä ja pienempi hoivan tarve. * Näköala: Kansanterveyslaitoksen arvion mukaan toimintakyvyn rajoituksista aiheutuva avun tarve pienenisi 50 %, jos näitä rajoituksia esiintyisi koko väestössä saman verran kuin niitä esiintyy nyt siinä osassa väestöä, jossa niitä on vähiten. 7. Tule-sairaiden elämänlaatu paranee, kun sairauksista aiheutuvat oireet ja sosiaalisia osallistumismahdollisuuksia vähentävät huonokuntoisuus, toiminnanvajaukset ja liikkumisen esteet vähenevät. Kansallisen TULE-ohjelman tuloksena iäkkäiden henkilöiden toimintakyky ja omatoimisuus paranevat Suomen väestön yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa vuoteen 2030 mennessä 76 %. Työikäinen väestö supistuu vastaavana aikana 67 %:sta 58 %:iin koko väestöstä. Väestön ikääntyessä hoidon ja hoivan tarve kasvavat. Jos iäkkäiden ihmisten terveydestä ja toimintakyvystä pidetään huolta, voi säästöjä kertyä. Suomessa elinaika piteni viime vuosisadan lopulla kolmella vuodella. Siihen liittyi myös toimintakykyisen ajan piteneminen. Tämä viittaa siihen, että siirtymistä laitoshoitoon voidaan siirtää, mahdollisesti kolmella vuodella. 4. Tule-sairauksien ja -vammojen syyt ja riskitekijät Vaikka monien tule-sairauksien syntymekanismeja koskevassa tiedossa on vielä puutteita, lukuisia niiden kehittymiseen vaikuttavia ja riskiä lisääviä tekijöitä tunnetaan. Näiden tekijöiden yleisyys selittää suuren osan tule-oireista ja -sairauksista. Yksi syy riskitekijöiden yleisyyteen on niiden ja niiden merkityksen huono tuntemus erityisesti niissä väestöryhmissä, joissa niitä ja tule-saira- uksia on eniten. Useimpiin riski- ja syytekijöihin voidaan vaikuttaa terveyden edistämisen ja sairauksien ja vammojen ehkäisyn keinoilla. Lapsilla ja nuorilla kodin ja koulun antaman ohjauksen ja aikuisilla oman aktiivisuuden antamat mahdollisuudet terveyttä edistävien elintapojen omaksumiseen ja noudattamiseen ovat muilla keinoilla korvaamattomia. Tärkeimmät tule-sairauksien ja tapaturmien riskitekijät ovat seuraavat: Lihavuus: Ylipainon vahva yhteys polven, lonkan ja käden nivelrikon riskiin on todistettu jo kymmenissä epidemiologisissa tutkimuksissa. Yhteys on vahva, suoraviivainen, muista riskitekijöistä riippumaton ja ajalliselta järjestykseltään oikea. Eri tutkimusten perusteella on arvioitu, että noin joka kolmannen nivelrikon kehittyminen estyisi, jos lihavuuden vaikutus riskiin voitaisiin poistaa. Vakuuttava näyttö on myös lihavuuden syysuhteesta kihtiin eli uraattikiteiden aiheuttamaan niveltulehdukseen. Ylipainoisuudella on todettu yhteyttä myös selkävaivoihin; se mm. ennustaa työkyvyttömyyseläkkeeseen johtavia pitkäaikaisia selkäsairauksia. Runsas alkoholin käyttö: lisää tapaturmien vaaraa. Ravintotekijät: niukka kalsiumin ja D-vitamiinin saanti lisää osteoporoosin vaaraa. Runsaasti kasviksia, hedelmiä, kasvisöljyjä ja tuoretta kalaa sisältävä ruokavalio liittyy nivelreuman ja nivelrikon pienentyneeseen vaaraan, mutta vaikutusmekanismia ei tiedetä. Estrogeenin puute: lisää osteoporoosin vaaraa naisilla vaihdevuosien jälkeen. Masennus: vaikeuttaa elämän hallintaa, myötävaikuttaa edellä mainittujen riskitekijöiden yleisyyteen ja lisää tulesairauksien ja tapaturmien vaaraa ja niistä johtuvia haittoja. Liikunnan vähäisyys: johtaa mm. pieneen energiankulutukseen, yleiskestävyyden ja lihasten voiman, kestävyyden ja tehon huononemiseen sekä erityisesti iäkkäillä tasapainon ja liikkumisvarmuuden vähentymiseen. Nämä muutokset lisäävät lihavuuden, alaselän sairauksien, niska-hartiaseudun oireyhtymän, polven nivelrikon, osteoporoosin, kaatumisten ja muiden tapaturmien sekä luunmurtumien vaaraa. Työhön liittyvät psyykkiset ja psykososiaaliset kuormitustekijät: voivat lisätä mm. alaselän ja niska-hartiaoireyhtymän ilmenemisen ja erityisesti näistä aiheutuvien haittojen korostumisen vaaraa Työhön liittyvä liiallinen tai virheellinen fyysinen kuormitus: lisää alaselän sairauksien mukaan lukien iskiasoireyhtymän, niska-hartia oireyhtymän, olkapään, kyynärpään ja ranteen seudun rasitussairauksien sekä polven ja lonkan nivelrikon vaaraa. Noin joka kolmannen polvinivelrikon on arvioitu olevan seurausta työn kuormitustekijöistä. Liiallista tai virheellistä kuormitusta voi aiheuttaa myös rasittavien urheilulajien harrastaminen. Runsaskaan istuminen yksinään ei lisää riskiä, mutta yhdessä huonon asennon ja kehoon kohdistuvan tärinän kanssa alaselän vaivojen ja iskiaksen riski kasvaa. Myös autolla ajo lisää selkäsairauksien ja niska-hartiaseudun oireyhtymän vaaraa. Kaikkiaan työhön liittynee kuitenkin enemmän terveyttä edistäviä kuin haitallisia vaikutuksia. Yleinen terveydentila: Useat pitkäaikaiset sairaudet ja niiden lääkehoito myötävaikuttavat tule-sairauksien ja vammojen syntyyn ja lisäävät niiden aiheuttamaa haittaa. Vireyttä, tarkkaavaisuutta ja aistien toimintaa huonontavat tekijät: univajaus ja tietyt lääkkeet lisäävät työhön liittyvää haitallista kuormitusta ja tapaturmavaaraa. Tule-sairauksien ja vammojen ehkäisyssä tärkeimmät muutettavissa olevat riskitekijät ovat lihavuus, liikunnan puute, huono lihaskunto ja tasapainon hallinta erityisesti iäkkäillä, tupakointi, työn liiallinen tai virheellinen kuormitus, runsas alkoholin käyttö ja tapaturmat. Tieteellinen näyttö näiden tekijöiden vaikutuksista tule-sairauksien syntyyn on vakuuttava. Tupakointi: lisää nivelreuman vaaraa. Vaikutus koskee reumatekijäpositiivista tautia siten, että tupakoijan sairastumisriski on 2-4 -kertaa niin suuri kuin tupakoimattoman. Tupakoinnilla ja periytyvällä reuma-alttiudella on vahva yhdysvaikutus sairastumisvaaraan. Riskin lisääntyminen liittyy tupakansavun vaikutukseen immunologisiin mekanismeihin. Tupakointi lisää suuresti myös osteoporoosin ja murtumien vaaraa. Lisäksi se on selkäsairauksien, erityisesti iskiasoireyhtymän riskitekijä. Tapaturmat: Suomalaisista miehistä 8 %:lla ja naisista 3 %:lla on tapaturman aiheuttama pysyvä tule-vamma. Näihin lukuihin eivät sisälly nivelvammojen johdosta syntyneet nivelrikot (sekundaariartroosit) eivätkä selän, niskan ja olkapään pitkäaikaiset oireyhtymät, joiden esiintyvyydestä tapaturmien osuus on huomattava. 5. Tule-terveyden edistäminen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana siin terveysongelmiin jäävät kuitenkin yleensä vähäisemmiksi kuin kyseisiin terveysongelmiin erityisesti kohdennettujen toimintojen vaikutukset. Terveyden edistäminen ja kohdennetut toiminnat sairauksien ehkäisyssä täydentävät toisiaan. Viime vuosina Suomessa on kiinnitetty lisääntyvästi huomiota terveyden edistämiseen, mikä ilmenee mm. uudessa kansanterveyslaissa. Erityisesti kansanterveysjärjestöt ovat edistäneet aktiivisesti sekä koko väestön että jo sairastuneiden henkilöiden terveyttä. Kevään 2007 hallitusohjelmaan sisältyy terveyden edistämisen politiikkaohjelma. 5.1.1. Työterveyden edistäminen Uudistettu työterveyshuoltolaki korostaa terveysvaarojen ehkäisyn lisäksi työntekijöiden terveyden ja toimintakyvyn edistämistä ja pyrkii suuntaamaan työterveyshuollon toimintaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Laissa säädetystä työkykyä ylläpitävästä toiminnasta työpaikoilla pääsee osalliseksi yli 90 % työssäkäyvistä. Työturvallisuuslaki korostaa työhön liittyvien vaarojen arviointia ja torjuntaa sekä ennalta ehkäisevän toiminnan vahvistamista prosessina, joka tähtää työolosuhteiden jatkuvaan parantamiseen ja edistää työkyvyn säilyttämistä. 1990-luvun puoliväliin asti tapahtunut kehitys on kuvattu julkaisuissa Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Suomessa ja Asiantuntijat äänessä. Tässä luvussa kuvataan lyhyesti viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana tapahtunutta ja meneillään olevaa toimintaa terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen ja näitä tukevien toimintojen alueilla. Tarkoituksena on ollut tunnistaa erityisesti sellaisia alueita, joilla tarvitaan uusia tai tehostettuja politiikkoja ja toimenpiteitä Kansallisen TULE-ohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta kartoituksen avulla vähennetään vaaraa esittää päällekkäisiä ja jo toteutettuja toimenpiteitä. 5.1. Terveyden edistäminen Terveyttä edistävät toiminnat kohdistuvat koko väestöön tai suuriin väestöryhmiin. Onnistunut terveyden edistäminen säilyttää tai parantaa mitattua ja koettua terveyttä ja toimintakykyä, pienentää sairastumisen vaaraa sekä vähentää sairastuvuutta ja sairastavuutta ja näiden seurauksia. Saavutetut hyödyt kohdistuvat mm. tule-terveyteen. Yleisen terveyden edistämisen vaikutukset spesifi- 10 Työterveyslaitoksen selvitysten perusteella työssä esiintyvät toistuvat yksipuoliset liikkeet näyttävät lisääntyneen erityisesti naisvaltaisilla aloilla. Sen sijaan raskaat nostamiset ja taakkojen siirrot ovat viime vuosina vähentyneet miehillä erityisesti kuljetus- ja rakennusaloilla ja naisilla maa- ja metsätaloudessa, teollisuudessa sekä sairaanhoitoalalla. Hankalia työasentoja tai raskaita taakkoja esiintyy edelleen runsaasti miehillä rakennustyössä, teollisuudessa, maa-metsätaloudessa ja kalastuksessa. Naisilla näitä kuormitustekijöitä esiintyi yleisimmin teollisuudessa, palvelualoilla sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan töissä. Työkykyä ja työturvallisuutta edistäviä toimintoja on totutettu laajan tutkimus- ja kehittämistoiminnan avulla sekä välittämällä tietoja ja kokemuksia käyttöön koulutus- ja julkaisutoiminnan avulla. 5.1.2. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen Kahdella kolmesta 30 vuotta täyttäneestä suomalaisesta miehestä ja yli joka toisella saman ikäisellä naisella kehon painoindeksi (BMI) ylittää normaaliksi luokitellun rajan (25 kg/m2) eli he ovat ylipainoisia. Viidennes suomalaisista miehistä ja neljännes naisista on selvästi lihavia (BMI 30 kg/m2 tai enemmän). Sekä ylipainoisten että lihavien määrä on lisääntynyt. Sama kehitys havaitaan lapsilla ja nuorilla. anmietintö sisältää 53 ehdotusta, jotka kattavat varsin hyvin terveysliikunnan edistämiseksi koko väestössä tarvittavat toimenpiteet. Lihavuuteen terveysongelmana on kiinnitetty runsaasti huomiota viime vuosina. Lihavuuden ehkäisy ja/tai hoito on keskeisellä sijalla kansallisissa ravitsemussuosituksissa, aihetta on käsitelty neljässä tule-sairauksiin liittyvässä ja lukuisissa muissa Käypä hoito -suosituksissa, aiheesta on järjestetty konsensus-kokous v. 2005 ja se on tärkeä osa sydän- ja verisuonitautien edistämisohjelmaa ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmaa (Dehko). Näistä erityisesti konsensus -lausuma ja Dehko sisältävät kattavat suositukset lihavuuden ehkäisyn ja hoidon keinoista ja niitä toteuttavista tahoista. Opetusministeriön suunnitelmissa on kehittää toimenpideohjelma lasten ja nuorten lihavuuden ja ylipainon ehkäisyyn. Ehdotusten toteutumista koordinoi, seuraa ja varmistaa terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön kanssa ja ehdotukset ovat toteutuneet tai toteutumassa hyvin. Toimenpiteet ovat kohdistuneet eri väestöryhmien liikunnan edistämiseen mm. laatimalla suosituksia, kehittämällä toimintamalleja, lisäämällä yhteistyötä liikunta-alan sisällä ja muiden sektoreiden kanssa, suuntaamalla valtion tukea terveyttä edistävän liikunnan mahdollisuuksien lisäämiseen ja kehittämällä yhdyskuntarakenteita kuten kevyen liikenteen väyliä liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta suosiviksi. Erityisryhmien liikunnan kehittämisohjelmassa vuosille 2003 – 2005 on tehty useita esteettömien liikuntatilojen ja -ympäristöjen kehittämisehdotuksia. Merkittävä osa terveysliikunnan edistämisessä on pääasiassa opetus- ja sosiaali- ja terveysministeriöiden rahoittamalla Kunnossa Kaiken Ikää ohjelmalla. Erityisesti iäkkäiden tarpeita vastaavan terveysliikunnan sisältöä ja toteuttamistapoja kehitetään Ikäinstituutin koordinoimassa ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa. 5.1.3. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen Suomalaisten osallistumista liikuntaan on selvitetty useilla toistetuilla kyselytutkimuksilla. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien nuorten osuudeksi arvioidaan 40– 50 %. Liikunnan riittävyyden kannalta ongelmallista on harrastuksen jakautuminen hyvin runsaasti ja ei juuri lainkaan harrastaviin sekä päivittäisiin toimintoihin liittyvän ”arkiliikunnan” väheneminen. Työikäisistä terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien osuudeksi arvioidaan 60 – 65 %. Varsinkin naisten vapaa-ajan liikunta on hitaasti lisääntynyt, mutta työmatkoihin ja asiointiin sisältyvä liikunta on vähentynyt. Aktiivisimpia ovat 60 – 75 -vuotiaat. Harrastuksena toteutuvan liikunnan ja urheilun sekä päivittäisiin toimintoihin sisältyvän fyysisen aktiivisuuden edistämiseen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Keskeinen asema tässä toiminnassa on ollut urheilu- ja liikuntajärjestöillä, erityisesti kuntoliikuntajärjestöillä kuten Suomen Ladulla ja Suomen Kuntoliikuntaliitolla. Tuki- ja liikuntaelimistön terveydelle sauvakävelyn harrastuksen muodostuminen todelliseksi kansanliikunnaksi on erityisen merkittävää. Kansanterveysjärjestöt samaten kuin palveluntuottajat ovat lisääntyvästi edistäneet liikuntaa. Tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuvaa liikuntaa on painottanut toiminnassaan Suomen Reumaliitto toteuttamalla mm. laajan Kävele Kunnolla -ohjelman. Vahvan perustan yhteiskunnan osallistumiseen liikunnan edistämiseen antaa vuoden 1999 liikuntalaki, jossa painotetaan terveyttä edistävää liikuntaa ja kuntien velvoitteita. Toinen vahva kannanotto liikunnan edistämiseksi on valtioneuvoston periaatepäätös vuodelta 2002 terveyttä edistävän liikunnan kehittämisestä ja yhteistyön organisoinnista, joka mm. velvoittaa eri ministeriöt liikunnan edistämiseen omilla alueillaan ja yhteistoimintaan keskenään. Periaatepäätöksen toimeenpanoa edistävä komite- Uusi valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämiseksi on valmisteilla, ja se tullee sisältämään pääasiassa aikaisempien toimintojen jatkamista. OPM:n johtamana on tekeillä kansallinen liikuntaohjelma. Sen väliraportti on ilmestynyt ja koko raportin pitäisi olla valmis helmikuussa 2008. Liikunnan Käypä hoito suosituksen laatiminen on käynnissä ja se valmistuu v. 2008. 5.1.4.Tupakoinnin vähentäminen Miesten tupakointi on vähentynyt 1980-luvulta alkaen ja nykyisin miehistä tupakoi päivittäin 26 %. Naisten tupakointi on pysynyt samalla tasolla ja heistä tupakoi päivittäin 18 %. Tupakoivien osuus kasvaa voimakkaasti koulutuksen pituuden lyhentyessä ja väestöryhmien erot ovat edelleen suurentuneet. Tupakoinnin haluaisi lopettaa joka toinen päivittäin tupakoiva, vakavia yrityksiä viimeksi kuluneen vuoden aikana oli tehnyt 37 % miehistä ja 41 % naisista, ja tupakoinnin on onnistunut lopettamaan 20 % miehistä ja 17 % naisista. Tupakointia koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettu useita kertoja ja uusimmat muutokset astuvat voimaan kesäkuussa 2007. Säädökset kieltävät tupakoinnin mm. päiväkotien, oppilaitosten, virastojen ja laitosten, työyhteisöjen, yleisten kulkuneuvojen ja ravintoloiden yhteisissä ja asiakkaille varatuissa tiloissa. Tupakoinnin vähentämisellä on suuri yhteiskuntapoliittinen merkitys, koska tupakoinnin ja alkoholin käytön erot yhdessä selittävät suuren osan väestöryhmien välisistä 11 terveyseroista. Tupakoinnin vähentämiseksi käytettävissä olevia keinoja ovat mm. tupakan reaalihinnan korottaminen verotusta lisäämällä, rajoitusten valvonnan tehostaminen ja tupakoinnin lopettamisen tukeminen esimerkiksi työpaikoilla ja terveydenhuollossa. Sairaiden ja vammaisten henkilöiden esteettömän toiminnan ja sitä kautta tasa-arvon edistämiseksi toimivat mm. Invalidiliitto ja Työterveyslaitos toteuttamalla elinympäristön esteettömyyttä parantavaa hanketta ja Suomen Reumaliitto kehittämällä pakkausten avattavuutta. 5.1.5. Alkoholin käytön vähentäminen Monet tule-järjestöt ovat toteuttaneet valtakunnallisia kampanjoita ja toimintapäiviä sekä laatineet suosituksia tule-sairauksien merkitystä ja ehkäisyä koskevan tietoisuuden ja tiedon lisäämiseksi. Suomalaisten alkoholin käyttö on 1990-luvun jälkeen kasvanut ja on nyt suurempaa kuin milloinkaan aikaisemmin. Erityinen ongelma on humalahakuinen juominen yleensä ja varsinkin nuorten keskuudessa. Vastaavasti ovat kasvaneet alkoholista johtuvat haitat kuten alkoholisairaudet ja -kuolemat sekä väkivaltarikokset. Väestöryhmittäiset erot alkoholin käyttötavoissa ja alkoholihaitoissa ovat suuret. Alkoholin käytön ja sen haittojen vähentämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö tekee esityksiä lainsäädännöksi ja toteuttaa alkoholiohjelmaa. Alkoholiohjelma perustuu valtioneuvoston v. 2003 tekemään periaatepäätökseen ja on sosiaali- ja terveysministeriön ohjaama prosessi. Ohjelman tavoitteena on koota eri toimijoiden vaikuttaviksi todetut toimet jäsentyneeksi kokonaisuudeksi, jossa yhteistyö edistää yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Yhteistyöhön halukkaat toimijat liittyvät alkoholiohjelmaan kumppaneina. Vuoden 2006 maaliskuussa kumppaneita oli 135, mukana mm. runsaasti kansalaisjärjestöjä, eri alojen ammatillisia järjestöjä, työmarkkinoiden keskusjärjestöt, kirkko ja useita kymmeniä kuntia. Ohjelmassa painotetaan vanhempien ja nuorten alkoholinkäytöstä, yksittäisistä alkoholin käyttökerroista ja pitkäaikaisesta riskikäytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisyä käyttämällä eri tarkoituksiin suunnattuja monipuolisia toimenpiteitä ja laajaa yhteistoimintaa. Alkoholin kokonaiskulutukseen vaikutetaan alkoholiverotuksella, säilyttämällä viinien ja väkevien vähittäismyynti Alkon tehtävänä ja tehostamalla alkoholilupahallinnon ja -valvonnan panosta hyvinvointia ja elinympäristöä heikentävien haittojen ja häiriöiden vähentämisessä. Ohjelma on tuottanut lukuisia toimintamalleja ja julkaisuja eri tarkoituksiin ja eri tahojen käyttöön. Kevään 2007 hallitusohjelmaan sisältyy mm. alkoholiveron korotus. 5.2. Sairauksien ja tapaturmien ehkäisy 5.2.1. Tule-sairauksien ehkäisy Tärkeä hanke on Tules-vuosikymmen, joka on Suomen osuus laajassa kansainvälisessä Bone and Joint Decade ohjelmassa. Hankkeen koordinaattorina toimii Suomen Reumaliitto. Hankkeen keskeiset toimintamuodot ovat koulutus ja tiedotus, joita toteuttavat maakuntakouluttajat ja yhteyshenkilöt terveyskeskuksissa, työterveyshuollon yksiköissä ja liiton paikallisyhdistyksissä. 12 5.2.2. Eräiden muiden kansansairauksien ehkäisy Tule-sairauksien ehkäisyä ovat edistäneet eräiden muiden kansansairauksien ehkäisyohjelmat, koska niissä on kohdistettu toimintoja myös moniin tule-sairauksien keskeisiin riskitekijöihin. Tällaisia ohjelmia ovat mm. toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi (STM 1997:27, Suomen Sydänliitto 2005) ja Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma 2003 – 2010 (Diabetesliitto 2003) ja sitä toteuttava Dehkon 2D -hanke (Dehko etenee 2005 – 2007, Diabetesliitto 2005). Sydän- ja verisuonitautien ehkäisy Suomen Sydänliiton Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi sisälsi yhteensä 118 toimenpidesuositusta monille aloille yhteiskunnassa. Ohjelma tuotti tavoitteiden mukaisia tuloksia, mutta saavutetut tulokset kattoivat vain noin kymmeneksen kaikista asetetuista tavoitteista. Sydänliiton uudessa toimenpideohjelmassa vuosille 2005 – 2011 pyritään laajan yhteistoiminnan avulla toteuttamaan yleisiä terveyttä edistäviä ja erityisesti sydäntautien tärkeimpiin riskitekijöihin, mm. lihavuuteen, liikunnan puutteeseen, tupakointiin ja runsaaseen alkoholin käyttöön eri ikäryhmissä kohdistuvia toimenpiteitä. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelmassa pyritään väestöstrategialla (terveyden edistämisellä) vähentämään erityisesti lihavuutta ja metabolista oireyhtymää ravitsemuksen ja liikunnan keinoin. Ohjelmassa korostetaan terveyttä edistävän toiminnan terävöittämistä, laaja-alaista yhteistyötä sekä terveydenhuoltojärjestelmän valmiuksien lisäämistä. Toteutuksessa hyödynnetään kaikkia ajankohtaisia terveyspoliittisia strategioita, ohjelmia ja projekteja sekä kansanterveys-, ravitsemus- ja liikuntajärjestöjen palveluita. Väestöstrategiatyö ulotetaan koko suomalaiseen järjestökenttään ja Diabetesliitto toteuttaa sitä Suomen Sydänliiton kanssa kumppanuussopimuksen puitteissa. 5.2.3. Tapaturmien ehkäisy Tapaturmista suuri osa kohdistuu suoraan tuki- ja liikuntaelimistöön ja välillisesti vammojen aiheuttama tilapäi- nen tai pysyvä liikkumiskyvyn rajoittuminen huonontaa tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä ja toimintakykyä. Tapaturmien ehkäisy on siten keskeinen osa tule-sairastavuuden ja -vammaisuuden ehkäisyä. Työ- ja työmatkatapaturmat V. 2000 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan 11 % miehistä ja 7 % naisista oli edeltäneen vuoden aikana joutunut tapaturmaan työssä tai työmatkalla. Koko työllisessä väestössä näitä tapaturmia oli noin 182 000. Työtapaturmien aiheuttamista vammoista noin 90 % kohdistuu selkään ja ylä- ja alaraajoihin. Vuoden 2003 alussa voimaan tulleessa työturvallisuuden parantamiseksi säädetyssä laissa asetetaan suuret vaatimukset työympäristön turvallisuudelle ja sen kehittämiselle ja valvonnalle. Vuosina 2001 – 2005 toteutettiin valtakunnallinen työtapaturmaohjelma, jonka keskeisenä keinona oli hyvän turvallisuuskulttuurin edistäminen työpaikoilla. Vuonna 2004 toimintaa laajennettiin koteihin ja liikenteeseen. Työtapaturmaohjelmaa jatketaan osana sosiaali- ja terveysministeriön johtamaa Työelämän vetovoima, VETO-ohjelmaa 2003 – 2007. Lisäksi vuonna 2003 käynnistettiin Nolla tapaturmaa foorumin toiminta sosiaali- ja terveysministeriön, Työterveyslaitoksen, Työturvallisuuskeskuksen ja työtapaturmaohjelman kanssa. Liikennetapaturmat Liikennetapaturmien ja niissä kuolleiden ja loukkaantuneiden määrät ovat viime vuosina vähentyneet. Vuonna 2002 poliisin tietoon tuli 6196 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta. Niissä kuoli 415 henkilöä ja loukkaantui 8156 henkilöä, näistä runsaat 1200 pysyvästi. Nämä tilastot kattavat kuitenkin vain noin puolet loukkaantuneista ja esimerkiksi pyöräilijöitä loukkaantuu vuosittain noin 30 000. Liikenneturvallisuutta kehitetään alalla toimivien viranomaisten ja yhteisöjen yhteistoimintana vuona 2000 valmistuneen ohjelman mukaisesti. Keinoina ovat mm. liikenteen kasvun hillintä, tasa-arvoisten liikkumismahdollisuuksien turvaaminen eri kansalaisryhmille maankäytön ja yhdyskuntasuunnittelun keinoin, turvallisuuden arvostaminen liikennettä koskevassa päätöksenteossa ja suunnittelussa, uuden tekniikan käyttö sekä kampanjointi ja elinikäinen liikennekasvatus turvallisuustietoisuuden ylläpitämiseksi ja turvallisuutta edistävien muutosten hyväksymiseksi. Erityinen haaste on iäkkään väestön osuuden kasvu liikenteessä. määrä on yli kaksinkertaistunut ja liikuntatapaturmien määrä on kasvanut yli kolmasosalla. Suuri osa koti-, liikunta- ja vapa-ajan tapaturmista on lieviä, mutta osa niistä aiheuttaa vakavia vammoja. Vuonna 2004 koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa kuoli 2300 henkilöä, kun vastaava luku vuonna 1986 oli vajaat 1600. Sairaalahoitoon joutumisen aiheutti vuonna 2004 lähes 25 000 koti-, lähes 5 000 liikunta- ja lähes 18 000 muuta vapaa-ajan tapaturmaa. Suuri osa näistä vammoista kohdistuu tuki- ja liikuntaelimiin. Koti-, liikunta- ja vapaa-ajantapaturmien moninaisuuden ja laaja-alaisuuden takia niiden ehkäisyn vastuu ja toteuttaminen on jakaantunut monelle taholle, mm. sosiaali- ja terveys-, sisäasiain-, ympäristö-, kauppa- ja teollisuus-, liikenne- ja viestintä- sekä opetusministeriölle. Ehkäisyyn osallistuvia laitoksia ovat mm. Kansanterveyslaitos, Työterveyslaitos, UKK-instituutti, Kuluttajavirasto, Turvatekniikan Keskus, Tiehallinto, Ilmatieteen laitos ja Merenkulkulaitos. Tapaturmien ehkäisyyn osallistuvat myös lukuisat järjestöt. Tapaturmien torjuntaa toteutetaan laajan, 44 toimenpide-ehdotusta sisältävän tavoiteohjelman perusteella. Ohjelma täydentää valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Tavoitteeksi on asetettu, että Suomi on koti- ja vapaa-ajan tapaturmien alalla Euroopan turvallisin maa vuoteen 2015 mennessä. Ohjelmaan sisältyvät myös toimenpideohjelmat ikääntyneiden kaatumistapaturmien ja liikuntavammojen ehkäisemiseksi. 5.3. Hoitojärjestelmät 5.3.1. Lainsäädäntö Väestön terveyspalvelut jakautuvat perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Perusterveydenhuolto nojaa terveyskeskusjärjestelmään ja erikoissairaanhoito sairaanhoitopiirijärjestelmään. Terveydenhuollon palveluita tarjoavat lisäksi yksityiset lääkärin ammatin harjoittajat ja lääkärikeskukset sekä eräiden säätiöiden ylläpitämät sairaalat 5.3.2 Perusterveydenhuolto ja työterveyshuolto Koti-, liikunta- ja vapaa-ajan tapaturmat Koko väestön kattava terveyskeskusjärjestelmä luotiin kansanterveyslailla (66/1972), jossa kansanterveystyö linjataan seuraavasti: ”Kansanterveystyöllä tarkoitetaan yksilöön ja hänen elinympäristöönsä kohdistuvaa terveydenhoitoa ja yksilön sairaanhoitoa sekä niihin liittyvää toimintaa, jonka tarkoituksena on väestön terveydentilan ylläpitäminen ja edistäminen.” Haastattelututkimusten mukaan kotona, liikunnassa ja muutoin vapaa-aikana tapaturmia sattui vuonna 2003 lähes 800 000. Eniten tapaturmia sattui liikunnassa, noin 330 000. Vuodesta 1980 vuoteen 2003 kotitapaturmien Kunnan tehtävät kansanterveyslain mukaan ovat terveysneuvonta, kunnan asukkaiden sairaanhoito, sairaankuljetus, hammashuolto, kouluterveydenhuolto, työterveys- 13 huolto, yrittäjien työterveyshuolto, seulonta ja joukkotarkastukset sekä kiireellinen avosairaanhoito. Maassamme on noin 240 terveyskeskusta. Terveyskeskuslääkäreistä (noin 3 400) kaksi kolmasosaa on yleislääkäreitä ja kolmasosa on noin kuusivuotisen peruskoulutuksen jälkeen erikoistunut yleislääketieteeseen. Työterveyshuolto kattoi vuonna 2006 92 % palkansaajista ja vuonna 2005 työterveyshuollossa oli noin 2600 lääkärin tointa. Työterveyshuollon keskeinen sisältö on työhön liittyvien terveysvaarojen ehkäisy ja työkykyä ylläpitävä toiminta. 5.3.3. Erikoissairaanhoito Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan siitä säädetyn lain mukaan lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon ja lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. Kunnan velvoitteena on järjestää lain mukainen erikoissairaanhoito henkilöille, joilla on väestökirjalaissa (141/69) tarkoitettu kotipaikka kunnassa. Erikoissairaanhoidon järjestämiseksi maa on jaettu 20 sairaanhoitopiiriin siten, että sairaanhoitopiirin alueella olevat kunnat ovat jäseniä sairaanhoitopiirin kuntainliitossa. Sairaanhoitopiirit ylläpitävät 20 keskussairaalaa, joista viisi on yliopistollisia keskussairaaloita. (Helsinki, Turku, Oulu, Kuopio ja Tampere). Nämä antavat yhteistyössä asemakaupungin yliopiston kanssa lääkärikoulutusta. Useissa sairaanhoitopiireissä on lisäksi kuntainliittojen ylläpitämiä aluesairaaloita. Sairaanhoitopiirin kuntainliiton tulee alueellaan huolehtia erikoissairaanhoitopalvelujen yhteensovittamisesta ja yhteistyössä terveyskeskusten kanssa suunnitella ja kehittää erikoissairaanhoitoa siten, että kansanterveystyö ja erikoissairaanhoito muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Lisäksi kuntaliiton tulee olla alueensa kuntien sosiaalilautakuntien kanssa tarpeellisessa yhteistyössä. Sairaanhoitopiirien yhteistyötä korostetaan kuntaliittojen tarvitseman ohjauksen ja neuvonnan antamisessa, sairaanhoitohenkilökunnan täydennyskoulutuksessa ja sairaanhoitoon kuuluvan tutkimus- ja kehittämistoiminnan järjestämisessä. Valmisteilla on valtioneuvoston hallitusohjelmaan (2007) kirjattu hanke kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistämiseksi. 5.3.4. Kansallinen projekti terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi Terveydenhuollon järjestäminen kaksiportaiseksi osoittautui periaatteessa oikeaksi. Käytännössä yhteistyö ter- 14 veyskeskusjärjestelmän ja erikoissairaanhoitojärjestelmän välillä ei kuitenkaan kehittynyt lakien viitoittamalla tavalla. Terveyskeskuksissa esiintyi lisääntyvässä määrin potilasruuhkia ja potilasaineistossa sosiaalilääketieteellisiä ongelmia. Erikoissairaanhoidossa lääketieteen uusien hoitomenetelmien nopea kasvu ja siitä johtuva palvelujen kasvava kysyntä aiheutti jonomuodostusta. Lain edellyttämä keskussairaaloiden ohjaus ja neuvonta jäi vähälle huomiolle, henkilökunnan jatko- ja täydennyskoulutus jäi monesti puutteelliseksi, ja kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain edellyttämät ehkäisevät toimet ilman koordinoitua ohjelmaa. Väestöryhmien välillä todettu terveyserojen kasvu, tiedot väestön ikääntymisestä ja terveydenhuollon kasvava henkilöstöpula vaikuttivat osaltaan terveydenhuoltojärjestelmän kriisin kehittymiseen vuosituhannen vaihteessa. Ongelmien ratkaisemiseksi valtioneuvosto asetti vuonna 2002 työryhmän laatimaan Kansallisen projektin terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Projekti sisälsi osioita lääkäri- ja hoitohenkilöstön koulutuksen lisäämiseksi, potilaiden hoitoon pääsyn turvaamiseksi, hoitokäytäntöjen kehittämiseksi ja ammattiryhmien väliseksi työnjaon täsmentämiseksi. Projekti on tuottanut lukuisia työryhmäraportteja ja terveydenhuollon tehostamiseen tähtääviä päätöksiä. Näkyvin ratkaisu on ollut ns. hoitotakuu -järjestelmän kehittäminen, jolla potilaille on pyritty takaamaan oikea-aikainen hoitoon pääsy sekä terveyskeskukseen että erikoissairaanhoitoon. Hoitotakuu on onnistunut pääpiirteittäin hyvin. Vuonna 2002 oli erikoissairaanhoidossa yli 6 kuukautta sairaanhoitoon odottaneita potilaita 66 000, mutta vuoteen 2007 mennessä luku pieneni hoitotakuun ja lisärahoituksen turvin 5 500:een. Perusterveydenhuollossa terveyskeskusten henkilökuntapula on sen sijaan hankaloittanut hoitotakuun toteuttamista. Kansallinen projekti päättyy vuonna 2007. 5.4. Hoito 5.4.1. Tule-sairaudet ja -tapaturmat terveydenhuollon kentässä Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (tule-sairaudet) ja tapaturmat ovat väestön yleisin ja toiminnanvajautta aiheuttava sairauksien ryhmä. Tavallisimmat ongelmat ovat selkäsairaus tai selkävika, suurten ja pienten nivelten nivelrikko, niska-hartiaoireyhtymä ja nivelreuma. Erityisryhmät muodostavat lasten ja nuorten synnynnäiset sairaudet ja kasvuhäiriöt, työikäisten selkä- ja nivelongelmat sekä rasitusvammat ja tapaturmat, sekä iäkkään väestön luukadosta ja kudosten heikkenemisestä johtuvat liikkumis- ja toimintakyvyn alenemat. Väestön kaikissa ikäryhmissä tavataan tule-sairauksien tai tapaturmien seurauksina pysyvästi vammautuneita. Tapaturmat ovat yleisiä ja aiheuttavat erityisesti tuki- ja liikuntaelinten kudosvaurioita. Tavallisimmat kudosvauriot ovat luunmurtumat, nivelten sijoiltaan menot sekä lihasten, jänteiden, nivelsiteiden repeämät ja haavat. Hoitoon hakeutuu vuosittain noin 120 tapaturmapotilasta alueen 1 000 asukasta kohti, vastaten noin puoli miljoonaa tuoretta tapaturmakäyntiä vamman takia terveydenhuollon yksikössä. Tapaturmat luokitellaan vammautumismekanismin perusteella liikenne-, työ-, ja kotitapaturmiin. Näistä liikennetapaturmat ovat seuraamuksiltaan keskimäärin vakavimmat. Erityisryhmän muodostavat koti- ja liikuntatapaturmat, joiden määrät viime vuosikymmen aikana ovat kasvaneet. Tule-sairaudet ja -tapaturmat hoidetaan sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon piirissä. 5.4.2. Tule-sairauksien ja vammojen aiheuttama kuormitus terveydenhuollolle Vuonna 2002 potilaista noin 95 % hoidettiin perusterveydenhuollossa ja noin 5 % lähetettiin erikoissairaanhoitoon. Yksityissektorin fysioterapiakäyntejä oli 5,9 miljoonaa. Vuonna 2006 terveyskeskuksissa kirjattiin 9,1 miljoonaa avohoidon lääkärissäkäyntiä ja yksityisillä lääkäreillä 3,6, miljoonaa avohoidon käyntiä. Lääkärissäkäyntien määrä on terveyskeskuksissa laskenut ja yksityissektorilla noussut. Toiminnoittain tarkasteltuna on työterveyshuollon osuus kaikista avohoidon lääkärissäkäynneistä kasvanut. Terveyskeskusten avohuollon lääkärikäynneistä 7 % (637 599 käyntiä) ja yksityisistä terveydenhuollon käynneistä neljäsosa on työterveyskäyntejä; yksityissektorin osuus maamme työtervehuollon lääkärikäynneistä on 80,6 % (3 185 788). Noin joka viides potilas perusterveydenhuollossa hakee apua tuki- ja liikuntaelinongelmiin. Terveys 2000-tutkimuksen perusteella perusterveydenhuollon käynneistä tule-sairaus onkin toiseksi suurin lääkärissä käynnin sai- rausryhmä (19 %) hengityselinten tautien ja – hengitysinfektioiden jälkeen (20 %). Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla ja päiväkirurgiassa hoidettiin vuonna 2005 yhteensä 673 530 potilasta. Hoitokertoja kertyi 1 044 510 (moni potilas oli useita kertoja sairaalassa). Näistä hoitojaksoista 470 335 (45 %) sisälsi leikkauksen tai vastaavan toimenpiteen. Verenkiertoelinten sairaudet olivat vuonna 2005 hallitseva syy somaattisen erikoissairaanhoidon potilaaksi joutumiselle. Eniten erikoissairaanhoidon hoitopäiviä (177 218) käytettiin aivoinfarktin ja sydäninfarktin hoitoon. Potilasmäärältään toiseksi yleisin syy somaattiseen erikoissairaanhoitoon joutumiselle olivat tuki- ja liikuntaelinten sekä sidekudosten sairaudet (89 534 potilasta). Näiden potilaiden määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 8 %. Eniten hoitopäiviä käytettiin polven ja lonkan nivelrikon hoitoon; kasvu edelliseen vuoteen verrattuna oli 20 % ja 21 %. Huomattava nousu vuodesta 2004 vuoteen 2005 johtui suureksi osaksi hoitotakuusta: tekonivelpotilaiden jonoa purettiin niinä vuosina. Keskimääräinen hoitoaika oli 3,9 päivää. Stakesin hoitoilmoitusrekisterin mukaan erikoissairaanhoidon toimenpiteeseen otettujen potilaiden määrä kasvoi vuodesta 1997 vuoteen 2005 13,5 % ja oli 454 681 v. 2005. Hoitojaksojen määrä kasvoi vastaavasti 16,4 % ja oli 503 611 v. 2005. Tule-potilaita oli 113 194 henkeä v. 2005 (kasvua 20,4 % vuodesta 1997). Tuki- ja liikuntaelimiin kohdistuneiden toimenpiteiden luku oli v. 2005 123 772 (kasvua 18,4 % vuodesta 1977). Tuki- ja liikuntaelimiin tehtiin näin ollen 24,6 % kaikista vuonna 2005 kirjatuista sairaaloiden toimenpiteistä. Tuki- ja liikuntaelinten ryhmä on siten maamme operatiivista aloista suurin, laskettuna sekä potilaslukumäärän (113 194 potilasta) että toimenpidemäärän (123 772 hoitojaksoa) perusteella. Toiseksi suurin on ruuansulatuskanavan toimenpideryhmä (52 489 potilasta ja 56 210 hoitojaksoa) ja kolmanneksi suurin silmän alueen toimenpiteet (44 757 potilasta ja 54 288 hoitojaksoa). 15 5.4.3. Hoitomenetelmien kehitys Suomalaisten terveys on kehittynyt suotuisasti. Elinajan odote oli vuonna 2004 miehillä 75,3 vuotta ja naisilla 81,9 vuotta, mikä vastaa Euroopan pitkäikäisimpien väestöjen lukuja. Toisen maailmansodan jälkeen suomalaisten elinajan odote on kasvanut melkein kaksikymmentä vuotta. Suotuisaan kehitykseen on vaikuttanut tulehdussairauksien väheneminen, sepelvaltimosairauksien ja aivoverenkierron sairauksien määrän puoliintuminen 1960luvun jälkeen sekä liikennetapaturmien ja työtapaturmien määrän lasku. Taustatekijöitä ovat parantuneet elinehdot, terveydenhuoltojärjestelmän laajentaminen ja sosiaalilainsäädännön yhä kattavampi suojaverkko. Tekniikan kehitys ja biologinen innovaatio ovat luoneet uusia diagnostisia ja hoidollisia menetelmiä. Elektroniikan kehitys on mahdollistanut kuvantamismenetelmien kehityksen; tunnettuja ovat diagnostiikassa käytetyt tietokonetomografia, magneettitutkimusmenetelmät ja kliinisessä työssä käytetyt laboratoriokojeet. Kylmävalon keksiminen johti sekä jäykkien että taipuvien tähystyslaitteiden, endoskooppien, kehittämisen. Metallurgiset parannukset ja petrokemiallisen teollisuuden uudet materiaalit ovat mahdollistaneet kirurgian eri aloilla implanttien kehittämisen korvaamaan poistettavia, sairaita kudoksia. Lääkehoidossa ovat biotekniikalla tuotetut täsmälääkkeet tuomassa kehitystä mm. tulehduksellisten reumasairauksien ja osteoporoosin hoitoon. Tuki- ja liikuntaelinsairaat, tapaturmapotilaat ja pysyvästi vammautuneet ovat maamme potilaista eniten hyötyneet nykyajan menetelmien kehityksestä. Siihen viittaa viime vuosina tule-sektorin toimenpiteiden määrän nopea kasvu, lyhentyneet hoitoajat ja erillistutkimusten perusteella yhä paranevat hoitotulokset. Terveydenhuollon selkeä trendimuutos onkin operatiivisen hoidon merkityksen voimakas kasvu. 5.5. Kuntoutus Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat runsaasti kuntoutuksen tarvetta työkyvyn palauttamiseksi sekä sosiaalisen selviytymisen, elämän laadun ja tasa-arvon paran- 16 tamiseksi. Kuntoutuksen tarve pitäisi havaita terveydenhuollossa tutkimusten ja hoidon yhteydessä. Perus- ja erikoissairaanhoidon tehtävänä on vastata välittömästi sairaanhoitoon liittyvästä lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja apuvälineistä. Työterveyshuollon tehtävänä on antaa neuvontaa ja ohjausta sekä lääkinnällisen kuntoutuksen palveluja samoin kuin osallistua työkykyä ylläpitävään toimintaan. Yli 65vuotiaiden kuntoutuksesta päävastuu on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollolla. Kelalla on lakisääteinen velvoite kustantaa vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta, vajaakuntoisten ammatillista kuntoutusta ja harkinnanvaraista kuntoutusta. Muita kuntoutuksen vastuutahoja ovat työeläkelaitokset, vakuutusyhtiöt, työhallinto sekä sosiaali- ja koulutoimi. Kuntoutuksen kustannukset ovat suuret. Kela järjesti ja maksoi tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien henkilöiden kuntoutuksen kustannuksia vuonna 2005 yhteensä 81,7 miljoonalla eurolla. Suurimmat kustannukset aiheutuivat selkäsairauksista (34 miljoonaa euroa), nivelreumasta (11,8 miljonaa euroa), nivelrikosta (5,9 miljoonaa euroa) ja fibromyalgiasta (2,9 miljoonaa euroa). Kelan maksamat kuntoutusrahakustannukset tule-sairauksissa olivat vuonna 2005 yhteensä 17,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2005 Kela korvasi fysioterapiaa 17 miljoonan euron arvosta. Vuosittain avohoidon fysioterapiaa toteutetaan yli kaksi miljoonaa hoitokertaa. Noin kahdeksan miljoonaa euroa fysioterapiasta käytetään selkä- ja iskiaskivun hoitoon. Suurin osa muista fysioterapiakustannuksista kuluu nivel- ja pehmytosakipujen hoitoon, ja vain pieni osa avofysioterapiasta käytetään neurologisten sairauksien hoitoon. Kuntoutuksen alueella on tapahtunut myönteistä kehitystä lainsäädännössä, mikä on laajentanut kuntoutuksen aiheita ja kuntoutukseen oikeutettujen piiriä. Kuntoutuksen toimintatapojen ja menetelmien vaikuttavuus on lisääntynyt. Kuntoutuksen asema ja voimavarat ovat kuitenkin tarpeeseen nähden riittämättömät ja kaikki kuntoutusta tarvitsevat eivät ole siihen lakisääteisesti oikeutettuja. Työikäisten kuntoutuksessa tarvitaan entistä parempaa yhteistyötä työpaikkojen, työterveyshuollon, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntouttajien välillä. Lähitulevaisuudessa on ratkaistavana useita suuria haasteita. Kuntoutuksen tarvetta lisää mm. iäkkäiden osuuden kasvu työvoimassa sekä iäkkäiden henkilöiden, omaishoitajien määrän ja maahanmuuttajien määrän kasvu väestössä. Kuntoutusetuuksien ja palvelujen saannin tasa-arvoisuudessa on puutteita. Työelämän kasvavat vaatimukset aiheuttavat tarvetta lisätä mahdollisuuksia kuntoutuksen varhaiseen aloittamiseen, kehittää kuntoutuksen sisältöjä ja lähentää sitä työyhteisöihin. Työterveyshuollon osuuden lisääminen kuntoutuksen toteutuksessa edistäisi kehitystä tähän suuntaan. Väestön lihominen ja runsas alkoholinkäyttö tulevat osaltaan lisäämään kuntoutuspalvelujen tarvetta. Kuntoutuksen vaikuttavuuden lisäämiseen kohdistuu suuria paineita ja luottamusta kuntoutuksen hyödyllisyyteen olisi voitava parantaa kilpailtaessa terveydenhuollon ja sosiaalitoimen määrärahoista ja työvoimasta. Osittain terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstön vähäinen kiinnostus ja luottamus kuntoutukseen johtuu koulutuksen puutteellisuudesta. Avokuntoutuksen osuuden lisääminen saattaisi pienentää kustannuksia ja tuoda toiminnan lähemmäksi kuntoutettavien elinpiiriä. Kuntoutusjärjestelmän hajanaisuus, vastuun ja voimavarojen pirstoutuminen ja kuntoutusprosessien eri vaiheiden kankeus aiheuttavat tehokkuuden vähenemistä ja kuntoutustarpeen havaitsemisen, oikeaaikaisen aloittamisen ja tyydyttämisen puutteita. nottuu lisäksi lääkehoitoon, tule-sairauksien ehkäisy ja muut hoitotavat jäävät toissijaisiksi. 5.6. Koulutus 5.7. Tutkimus Tuki- ja liikuntaelimistön merkitystä ja sairauksia koskeva koulutus on vajavaista koulutuksen kaikilla asteilla. Kouluopetuksessa terveyteen liittyvien asioiden osuus kaikkiaan on ollut riittämätöntä. Terveystiedon oppiaineen sisältyminen peruskoulun yläasteen ja lukion uusiin opetussuunnitelmiin ja sen sisällyttäminen ylioppilaskirjoitusten aineisiin parantaa tilannetta. Eri kustantajien terveystiedon oppikirjoissa tuki- ja liikuntaelimistön rakennetta, toimintoja ja merkityksiä käsitellään oppikirjoittain epäyhtenäisesti. Ammattikoulutuksen terveystiedon opetus on edelleenkin riittämätöntä. Kliinisepidemiologinen tutkimus on suomalaisen lääketieteen vahvimpia alueita. Myös tule-tutkimuksessa Suomi on ollut maan väkilukuun suhteutettuna sekä määrällisesti että laadullisesti kauan maailman kärkimaa. Kansalaistemme myönteinen suhtautuminen on auttanut edustavien väestötutkimusaineistojen keruuta ja kontrolloitujen hoitotutkimusten toteuttamista. Terveydenhuollon ja sosiaalivakuutuksen kansalliset rekisterit ovat olleet hyvässä kunnossa ja hyödynnettävissä korkeatasoiseen tutkimukseen, koska rekisteritietojen luotettavuus on monelta osin kyetty varmistamaan ja tietosuojaongelmat ratkaisemaan. Mm. Työterveyslaitoksella, Kansanterveyslaitoksella, STAKESissa, UKK-instituutissa ja yliopistojen kliinisillä ja teoreettisilla laitoksilla on jo kauan toiminut tutkijaryhmiä, jotka ovat verkottuneet ja pystyneet hyvään yhteistyöhön. Tule-tutkijat ovat perustaneet lukuisia tieteellisiä seuroja, jotka ovat auttaneet tätä kehitystä. Yliopistojen yhteinen Tules-tutkijakoulu on edistänyt myös alan perustutkimusta. Yhdessä nämä tekijät ovat mahdollistaneet sellaisia korkeatasoisia tutkimuksia, jotka eivät olisi olleet toteutettavissa muualla. Lääkärien ja muun terveydenhuollon henkilökunnan koulutuksessa tuki- ja liikuntaelimistöön liittyvän aineksen osuus on alueen merkitykseen nähden liian pieni. Ongelmaa lisää koulutuksen hajautuminen pitkälle opiskeluajalle pieninä ja epäitsenäisinä osina. Tule-koulutuksen kokonaisuudesta vastaavia kouluttajia ei ole nimetty eikä alan oppituoleja tai muita päätoimisia kouluttajan virkoja ole perustettu. Seurauksena on, että tule-toimintojen ja sairauksien merkitys tiedostetaan puutteellisesti sekä itsenäisinä ongelmina että laajemmin terveyden ja toimintakyvyn perustana. Toisena seurauksena on tule-sairauksien ehkäisyn, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen menetelmien puutteellinen hallinta. Ongelmaa lisää terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn koulutuksen heikko asema ja vähäisyys koulutussuunnitelmissa. Tämän takia tule-terveyden ja -sairauksien yhteydet esimerkiksi elintapoihin jäävät puutteellisesti tiedostetuiksi ja vastaavasti ehkäisyn mahdollisuuksia jää havaitsematta ja käyttämättä. Peruskoulutuksen jälkeinen kurssimuotoinen koulutus korjaa puutteita vain osittain ja vain osalla terveydenhuollon henkilökuntaa. Laajin täydentävä koulutus pai- Suunnitelmallista ja jatkuvaa täydennyskoulutusta on esimerkiksi Reumasäätiön sairaalassa vuonna 1995 aloitettu reumahoitajakoulutus. Tähän mennessä on koulutettu 280 reumahoitajaa. Selkäsairauksien alueella Suomen Selkäliitto on toteuttanut Selkäneuvojaprojektin, jonka tavoitteena on luoda selkäpotilaan omaehtoista kuntoutumista tukevia yhteistyö- ja toimintamalleja. Selkäneuvonnan koulutusosio on sisällytetty fysioterapeuttien erikoistumisopintoihin kahdessa ammattikorkeakoulussa. Tule-terveyden ja -sairauksien koulutukseen on käytettävissä pätevää aineistoa, sillä alueelta on viime vuosina julkaistu useita uusia oppikirjoja sekä useita Käypä hoito -suosituksia. Suomessa on edelleen hyvät edellytykset pysyä tule-tutkimuksen etulinjassa. Tutkimusresurssit on kuitenkin pystyttävä turvaamaan. Tieteellisen työn rahoitus on kilpailuttamisen kautta kehittymässä määräaikaisia pätkätöitä suosivaksi eivätkä käynnistetyt ”tehokkuusohjelmatkaan” suosi perinteistä pitkäjännitteistä tutkimustyötä ja perusrakenteista huolehtimista, mikä ennakoi voimavaraongelmia jo lähitulevaisuudessa. Nuorten tutkijoiden halukkuuden pitkäkestoiseen tutkimustyöhön on arveltu hiipuneen viime vuosina, kenties juuri taloudellisen epävarmuuden seurauksena. Panostus tule-tutkimukseen Suomessa on vähäistä suhteessa ongelman yhteiskunnalliseen merkitykseen. 17 6. Politiikka- ja toimenpide-esitykset vuosille 2008 – 2015 Tuki- ja liikuntaelinten terveyteen ja sairauksiin vaikuttavat hyvin monet valtakunnallisella, alueellisella, paikallisella ja yksilöiden tasolla ilmenevät tekijät, jotka liittyvät ihmisten mahdollisuuksien, oikeuksien ja velvoitteiden säätelyyn, ohjaukseen ja kehittämiseen. Kansallisen TULE-ohjelman tavoitteiden saavuttaminen edellyttää vaikuttamista kaikkiin näihin tekijöihin. Ohjelman toimenpide-ehdotukset käsittävät siten toisaalta vaikuttamista laaja-alaisten politiikkojen ja ohjelmien suunnitteluun ja toisaalta käytännön toimenpiteiden toteuttamista yksittäisten tule-ongelmien ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen ja näitä tukevien toimintojen edistämiseksi. Seuraavissa esityksissä on otettu huomioon kaikki ne ehdotukset, joita alan järjestöjen, hallinnon ja asian- 18 tuntijoiden edustajat ovat tehneet laajoissa kuulemisissa ohjelman valmistelun eri vaiheissa. Mukana on myös esityksiä, joita ollaan jo toteuttamassa. Esityksiä on näin ollen kertynyt runsaasti ja ne ovat luoneeltaan erilaisia. Seuraavat esitykset muodostavat perustan lopulliselle toimenpideohjelmalle. 6.1. Tule-terveyden edistämisen vahvistaminen suunnittelussa ja päätöksenteossa Tule-terveyden pitkäjänteinen ja tehokas edistäminen edellyttää, että erityisesti terveys- ja sosiaali- mutta myös monien muiden alojen suunnittelijat ja päätöksentekijät kaikilla tasoilla tiedostavat sen yhteiskuntapoliittinen merkityksen. Muita keskeisiä edellytyksiä tehokkaalle tule-terveyden edistämiselle ovat järjestelmällinen yhteistyö eri hallintohaarojen ja muiden tahojen kanssa sekä riittävä ja jatkuva taloudellisten resurssien osoittaminen terveydenhuollolle ennaltaehkäisevään työhön. Tule-terveyden edistämisen vahvistamiseksi valtakunnallisessa, alueellisessa ja paikallisessa suunnittelussa ja päätöksenteossa Kansallinen TULE-ohjelma sisältää seuraavat ehdotukset: 1. 2. Tule-terveyden edistäminen sisällytetään maan hallituksen terveyspoliittisiin ohjelmiin Eduskunnan tule-terveydestä kiinnostuneet kansanedustajat edistävät tule-tietoutta ja ajankohtaisten asioiden esille ottoa eduskunnassa ja valtionhallinnossa 3. Sosiaali- ja terveysministeriön Kansanterveyden neuvottelukunnan asemaa ja sen tule-asiantuntemusta vahvistetaan 4. 5. Valtakunnalliseen kuntoutuksen suunnitteluun otetaan mukaan tule-järjestöjen edustus Kansanterveys- ja potilasjärjestöjen asemaa ja työn arvostusta vahvistetaan lisäämällä yhteistyötä, tiedonvaihtoa ja avoimuutta niiden ja julkisen hallinnon eri sektoreiden välillä. Yhtenä toimintamuotona järjestetään vuosittain TULE-parlamentti päättäjille, rahoittajille, jäsenjärjestöille ja tutkijoille. 6. Kansallisen TULE-ohjelman ja muiden kansansairauksia koskevien ohjelmien kuten sydän-, diabetes- ja mielenterveysohjelmien keskinäistä yhteistoimintaa tehostetaan 7. Kansallisessa liikuntapolitiikassa vahvistetaan terveyttä edistävän liikunnan asemaa vaikuttamalla kansallisen liikuntaohjelman ja liikuntasuositusten sisältöön, valtion liikuntapaikkarakentamiseen osoitetun tuen suuntaamiseen terveyttä edistävän liikunnan tarpeita mahdollisimman hyvin palveleviin kohteisiin sekä valtion liikuntajärjestöille osoittaman tuen painottamiseen terveyttä edistävän liikunnan lisäämiseen. 6.2. Tule-sairaiden ja -vammaisten henkilöiden oikeuksien vahvistaminen Tule-sairaiden ja -vammaisten henkilöiden terveyteen ja toimintakykyyn liittyvien ongelmien syyt, kehittyminen, tyyppi ja aste vaihtelevat suuresti. Useille ongelmille on tyypillistä pitkäaikaisuus tai pysyvyys, vähittäinen vaikeutuminen, monien ongelmien samanaikaisuus sekä elämänlaatua ja toiminta- ja työkykyä huonontavien seurannaisvaikutusten kehittyminen. Tämä merkitsee runsasta asiakirjojen kertymistä eri lähteistä ja vaativaa erilaisten terveys- ja sosiaalipalvelujen tarpeiden ja oikeuksien selvittämistä. Potilaiden oikeuksiin tiedon saamisesta heidän omien asioidensa käsittelyssä ja heidän tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen kohteluunsa terveys- ja sosiaalietuuksista päätettäessä kohdistuu suuria vaatimuksia. Seuraavien ehdotusten tavoitteena on vahvistaa tule-sairaiden ja -vammaisten henkilöiden asemaa erityisesti terveyden- ja sosiaalihuollon asiakkaina. 1. Kaikille tule-sairaille ja -vammaisille henkilöille turvataan tasapuolinen kohtelu hoidossa, kuntoutuksessa ja sosiaaliturvassa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on mm. edistettävä vaikuttavien hoitomenetelmien tasaarvoista saatavuutta. 2. Potilaille turvataan oikeudet riittävään osallistumiseen heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja tiedonsaantiin heitä koskevien päätösten perusteluista 3. 4. 5. Kuntoutuksen suunnitteluun ja yhteistyöryhmiin otetaan mukaan tule-asiakkaat Sosiaali- ja vammaispalvelujen saatavuus saatetaan lakien määräämälle tasolle Potilasturvallisuutta edistetään kehittämällä terveyspalvelujen antamista koskevia säädöksiä ja selvittämällä asiaa koskevan lain tarpeellisuus. 6. Osasairauslomamahdollisuutta kehitetään keräämällä järjestelmällisesti tietoja ja kokemuksia sen toteutumisesta ja vaikutuksista ja tekemällä niiden perusteella kehittämisaloitteita. 7. 8. Kivun vähentämistä koskevan hoitotakuun toteutumista seurataan Apuvälineiden riittävä, tarpeita vastaava ja tasa-arvoinen saatavuus varmistetaan 6.3. Rakennetun ympäristön kehittäminen Suurella osalla tule-sairaista ja -vammaisista henkilöistä liikkumiskyky ja -varmuus ovat keskimääräistä huonompia. Esteettömällä ympäristöllä kotona, työssä, työ- ja asiointimatkoilla ja vapaa-ajan toiminnoissa on heidän omatoimiselle selviytymiselleen ja elämänlaadulleen olennainen merkitys. Rakennetun ympäristön esteettömyyden parantamista on jatkuvasti tehostettava mm. seuraavilla esitetyillä keinoilla: 19 1. Yhdyskuntarakenteiden suunnittelua ja toteuttamista, omaehdoista liikkumista ja sen turvallisuutta suosiviksi tehostetaan mm. lisäämällä kävely- ja pyöräteitä sekä pieniä, erityisesti iäkkäiden henkilöiden ulkoiluun sopivia viheralueita ja parantamalla niiden laatua, turvallisuutta ja kunnossapitoa. Suunnittelussa on aiheellista hyödyntää tule-järjestöjen asiantuntemusta. 2. Kotien turvallisuutta edistetään rakentamisen suunnittelijoiden, toteuttajien ja valvojien sekä tule-järjestöjen yhteisenä toimintana 3. Uusitun rakennuslainsäädännön toteutumista seurataan ja tehdään tarvittaessa kehittämisehdotuksia. 6.4. Järjestelmien kehittäminen Tule-ongelmien ja vammojen nykyistä tehokkaamman ja taloudellisemman ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen olennainen edellytys on monien järjestelmien toimintojen ja organisoinnin kehittäminen, voimavarojen kohdentaminen sekä tietämyksen ja osaamisen lisääminen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Vastuu alan kehittämisestä ja johtamisesta on terveys- ja sosiaalisektorilla, joten sen edellytysten varmistaminen on näihin tehtäviin keskeistä. Samanaikaisesti on kehitettävä monien muiden järjestelmien valmiuksia ja mahdollisuuksia osallistua tule-terveyden edistämiseen. 6.4.1. Terveydenhuolto 1. Terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn toteutumista perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa lain edellyttämällä tavalla seurataan ja tehdään tarvittaessa kehittämisehdotuksia. 2. Neuvola-, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon sisältöä ja toimintatapoja kehitetään tule-ongelmia tehokkaammin ehkäiseväksi mm. antamalla näyttöön perustuvia, yksilöllisesti laadittuja ohjeita terveellisestä ravinnosta, liikunnasta ja levosta sekä tupakoinnin ja alkoholin käytön haitoista. 3. Hoitoketjuja kehitetään ja otetaan käyttöön siten, että ne ulottuvat ehkäisystä kuntoutukseen ja julkisen sektorin palveluista yksityisiin 4. Perusterveydenhuollon, työterveyshuollon ja erikoissairaanhoidon sekä työsuojeluhenkilöstön yhteistyönä toteutetaan paikallisia ja alueellisia tule-sairauksien ja tapaturmien ehkäisyohjelmia 5. Terveyttä edistävien elintapojen (liikunta, ravitsemus, painonhallinta, tupakoimattomuus, päihteiden käyttämättömyys) edistämistä terveyskeskuksissa ja työterveydenhuollossa lisätään ja kehitetään järjestelmäl- 20 listä, koulutettujen neuvojien antamaa liikuntaneuvontaa ja kuntoneuvolatoimintaa. Toiminnassa on tarpeen hyödyntää tule- ja muiden järjestöjen asiantuntemusta, kokemusta ja koulutettua henkilökuntaa. 6. Yhteistyötä terveydenhuollon ja kansalaisjärjestöjen välillä kehitetään ja edistetään kansalaisjärjestöjen tuottamien palvelujen käyttöä mm. hoitoketjujen osana sekä neuvonta- ja ohjauspalveluissa. 7. Palveluihin ohjausta kehitetään kuntien sosiaali- ja terveystoimen, työterveyshuolon, Kelan ja tule-järjestöjen yhteistyönä. 6.4.2. Työterveyshuolto Työterveyden edistämiseen antavat vahvan perustan työturvallisuuslaki ja työterveyshuoltolaki. Käytännössä työterveyttä voidaan edistää tehokkaasti työterveyshuollon avulla, koska se kattaa 80 – 90 % palkansaajista. Työterveyshuollon toteuttamat ja käynnistämät toimenpiteet voivat kohdistua toisaalta työn fyysisiin tai psykososiaalisiin kuormitustekijöihin ja toisaalta työntekijään. Työterveyshuolto on ainoa terveydenhuollon toimija, joka voi käytännössä vaikuttaa työntekijän lisäksi työpaikkaan ja työyhteisöön. Työterveyden edistämiseksi esitetään seuraavia toimenpiteitä: 1. Työpaikkaselvityksissä selvitetään pätevillä menetelmillä tule-terveyden kannalta haitalliset fyysiset ja psyykkiset kuormitustekijät ja etsitään niihin ratkaisuja erityisesti työpisteiden ja -tehtävien suunnitteluvaiheessa. 2. Työntekijän tule-terveydentilaa seurataan järjestelmällisesti työhöntulo- ja määräaikaistarkastuksissa ja niiden yhteydessä annetaan tarvittaessa terveysneuvontaa. Työnantaja voi tukea henkilöstön terveellisiä elintapoja myös järjestämällä tai tukemalla liikuntamahdollisuuksia ja järjestämällä ruokailun, jonka suunnittelussa voidaan hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta. 3. Työterveyspainotteisessa sairaanhoidossa otetaan huomioon työntekijän ja työnantajan tarpeet hoitoa järjestettäessä. Oireiden ja sairauksien työperäisyyden ja työkyvyn arviointiin on työterveyshuollossa hyvät edellytykset, ja hoitoon voidaan luontevasti liittää vaikuttaminen työolosuhteisiin. 4. Työterveyshuolto seuraa järjestelmällisesti sairauspoissaoloja ja tekee toimenpide-ehdotuksia työpaikalle työkyvyn palauttamisen nopeuttamiseksi ja työhön paluun helpottamiseksi. Yhteistyössä työntekijöiden ja työnantajan kanssa työterveyshuolto käynnistää työhön kohdistuvia muutoksia ja kuntoutusta työhön paluun helpottamiseksi. 5. Työssä olevien henkilöiden liikuntaelinten sairauksista johtuvien sairauspoissaolojen hallinnassa pyritään aktiivisten ja varhain aloitettujen toimenpiteiden avulla hyödyntämään työntekijän jäljellä olevaa työkykyä. 6. Vuoden 2007 alussa voimaan tullutta osasairauspäivärahalakia hyödynnetään helpottamaan tule-oireisen henkilön työhönpaluuta. Osasairauspäivärahajärjestelmää pyritään kehittämään siten, että osasairauspäivärahaa voidaan tietyin kriteerein maksaa jo sairauden alkuvaiheessa. 7. Työterveyshuolto pyrkii yhdessä esimiesten kanssa tukemaan osatyökykyisten henkilöiden jäljellä olevan työkyvyn käyttöä. 8. Työpaikoilla lisätään tietoa aktiivisten hoitomuotojen ja työssä jatkamista tukevien ratkaisujen hyödyistä ja muokataan työyhteisöjen asenteita myönteisemmiksi tule-oireisia työntekijöitä kohtaan 9. Työterveyshuolto pyrkii kirjaamaan työpaikkakäynteihin, terveystarkastuksiin ja sairaanhoitoon liittyvää tietoa järjestelmällisesti siten, että sitä voidaan käyttää työpaikkatasolla ajantasaisesti ohjaamaan sairauksia ehkäisevää toimintaa. 10. Työn suorittamisen ja työympäristön kehittämistä tule-terveyttä edistäväksi jatketaan mm. vähentämällä työn liiallista tai virheellistä fyysistä ja psyykkistä kuormittavuutta sekä istumisen määrää ja keskeytymättömyyttä 11. Työtä, työympäristöä, työtapoja ja -menetelmiä, työn organisointia sekä kaikkien osapuolten asenteita ja käyttäytymistä kehitetään edelleen turvallisuutta lisääviksi 12. 13. 14. Yhteistyötä työterveyshuollon ja muiden toimijoiden välillä vahvistetaan. Työyhteisöjen liikuntaa edistetään kehittämällä eri osapuolille kannusteita Työpaikkojen ruokailun terveellisyyttä edistetään aterioiden tuottajien ja ravintolahenkilökunnan koulutuksen sekä tiedotuksen avulla 6.4.3. Järjestöt 1. Kansallista TULE-ohjelmaa koordinoivaa, kansalaisjärjestöistä sekä tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatioista koostuvaa verkostoa ja sen toimintaa kehitetään ja sen jatkuvuus turvataan siten, että se voi tuoda tehokkaasti esiin tule-terveyteen liittyviä tarpeita ja ajaa niiden takia tarpeellisia toimenpiteitä. 21 2. Kansanterveysjärjestöjen keskinäistä yhteistoimintaa terveyden edistämisen ja keskeisten kansansairauksien ehkäisyn alueilla lisätään, jotta suunnittelijat ja päätöksentekijät eri tasoilla ottavat niiden asiantuntemuksen ja voimavarat täysipainoisesti huomioon, ja jotta niiden mahdollisuudet tulevat käytetyiksi parhaalla mahdollisella tavalla kansanterveyden hyödyksi. 6.4.4. Päiväkodit, koulut ja oppilaitokset Päiväkodeilla, kouluilla ja muilla oppilaitoksilla on suuri merkitys lasten ja nuorten tule–terveyden kehittymiseen. Keskeinen merkitys on monipuolisella ja riittävällä liikunnalla sekä terveellisellä ravinnolla ja ruokailutottumuksilla. Näiden elintapojen noudattamista ja omaksumista edistäviä keinoja on tuotu esiin lukuisissa suunnitelmissa ja ohjelmissa ja osittain niitä on toteutettukin (ks. luku 5). Kansallinen TULE-ohjelma tukee näitä toimenpiteitä ja korostaa seuraavia 1. Liikunnan lisäämistä päiväkotien, koulujen ja muiden oppilaitosten päivittäisessä toiminnassa ja erillisenä oppiaineena edistetään painottamalla asian merkitystä eri tasoilla vaikuttaville päätöksentekijöille ja laitosten henkilökunnalle. 2. Terveystiedon ja soveltuvasti muiden aineiden oppisisältöihin liitetään riittävästi tule-terveyden merkitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä koskevaa tietoa. Kansallinen TULE-ohjelma ja sen toteuttajat tukevat suunniteltuja ja meneillään olevia toimia terveyden edistämisessä. Lisäksi ohjelma esittää eri alueille alla kuvattuja tehostamistoimia. 3. 6.5.1. Lihavuuden ehkäisy ja vähentäminen Työtapoja ja työpisteiden ergonomiaa kehitetään tule-terveyttä edistävään ja selkävaivoja ehkäisevään suuntaan. 4. 5. Pihojen rakenteita, kuntoa ja käyttötapoja kehitetään monipuolista liikkumista edistäviksi Kouluruoan ja -ruokailun terveellisyyttä edistetään ruoan tuottajien ja henkilökunnan koulutuksen sekä neuvonnan ja tiedotuksen avulla. 6.5. Terveyden edistäminen Useimmilla terveyden edistämisen alueilla on tapahtunut myönteistä kehitystä, selvänä poikkeuksena alkoholin käytön ja siitä johtuvien haittojen lisääntyminen. Millään terveyden edistämisen alueella ei kuitenkaan ole saavutettu läheskään optimaalista tilaa. Keskeinen syy myönteisten muutosten vähäisyyteen on terveyttä edistävien toimintojen riittämätön laajuus ja syvyys suhteessa tarvittaviin muutoksiin. Tämä johtuu mm. terveyden edistämisen toissijaisesta asemasta suunnittelussa ja päätöksenteossa, minkä takia vastuu terveyden edistämisen toteuttamisesta ja kehittämisestä on ollut epämääräistä, niihin on 22 suunnattu vähän voimavaroja ja alan osaaminen, yhteistyö ja pitkäjänteinen yhteistoiminta ovat olleet puutteellisia. Olennainen tehokkuutta vähentävä tekijä terveyden edistämisessä on ollut myös osallistavien menetelmien puute. Ihmiset eivät ole sitoutuneet, koska he eivät ole olleet alusta alkaen mukana toimintojen suunnittelussa ja toteutuksessa. 1. Suomen Tule ry:n jäsenjärjestöt ottavat lihavuuden ehkäisyn ja vähentämisen huomioon toiminnassaan aikaisempaa voimakkaammin ja tekevät aktiivista yhteistyötä samoihin tavoitteisiin pyrkivien ohjelmien ja järjestöjen kanssa. 2. Eri yhteyksissä esitettäviin laihdutusohjeisiin lisätään luuston terveyden säilyttämiseksi maininnat riittävästä D-vitamiinin ja kalsiumin saannin tarpeesta ja ohjeita sen tyydyttämiseksi 3. Kouluruokailun terveellisyyttä edistetään mm. lisäämällä ravitsemusta ja energian saantia ja kulutusta koskevaa tietoa eri aineiden oppisisällöissä, kehittämällä ravinnon sisältöä ja ruokailun toteutumista siten, että saadun ja kuluvan energian tasapaino säilyy, poistamalla mahdollisuus runsaasti energiaa sisältävien makeisten ja juomien saantiin kouluissa ja tarjoamalla mahdollisuus maksuttomiin terveellisiin hedelmä- ja vihannesvälipaloihin. 6.5.2. Liikunnan ja fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen Liikunnan vähäisyys on monien tule-sairauksien ja huonon fyysisen toimintakyvyn riskitekijä ja säännöllinen, kuormittavuudeltaan toteuttajalleen kohtuullinen liikunta pienen tapaturmavaaran sisältävissä lajeissa suojatekijä. Nämä vaikutukset koskevat kaikkia ikäryhmiä. Kansallisen TULE-ohjelman valmistelussa eri tahot ovat kiinnittäneet liikunnan merkitykseen voimakkaasti huomiota. Suunnitelluissa ja käynnissä olevissa liikuntaa edistävissä toiminnoissa Kansallinen TULE-ohjelma painottaa alla mainittuja ja ehdottaa lisäksi seuraavia toimenpiteitä. 1. Päivittäiseen elämään sisällytettävissä olevan fyysisen aktiivisuuden, arki- tai perusliikunnan, edellytyksiä lisätään yhdyskuntasuunnittelun keinoin ja lisäämällä väestön tietoisuutta tällaisen aktiivisuuden terveydellisestä merkityksestä. 2. minen on tapaturmien ja väkivallan vahva riskitekijä, jota ilmenee yleisesti jo nuorilla. Kansallinen TULE-ohjelma tukee sekä perinteisten alkoholin saatavuutta rajoittavien ja käyttöä vähentävien keinojen käyttöä että meneillään olevaan alkoholiohjelmaan sisältyviä muita keinoja. 1. Alkoholiohjelmasta tiedotetaan tehokkaasti Suomen Tule ry:n jäsenjärjestöille ja niille suositellaan osallistumista ohjelmaan niiden toimintamuotoihin ja -tapoihin soveltuvilla tavoilla. 6.6. Tule-sairauksien spesifinen ehkäisy Tule-sairauksien spesifisessä ehkäisyssä keskeistä on riskiryhmien ja -henkilöiden tunnistaminen ja vaikuttaminen tehokkaasti sairauden riskiä lisääviin ja sairauden etenemiseen vaikuttaviin tekijöihin sekä varhainen diagnosointi ja puuttuminen alkamassa olevaan ongelmaan. Työyhteisöjen mahdollisuuksia ja halukkuutta edistää liikuntaa työmatkoilla ja harrastuksena lisätään kehittämällä, kokeilemalla ja ottamalla käyttöön tehokkaita ja taloudellisia toimintatapoja. Eri toimijoiden suunnittelemia ja toteuttamia sairauskohtaisia ohjelmia tuetaan ja edistetään eri ohjelmien yhteistoimintaa. 3. Iäkkäiden henkilöiden tarpeita, mahdollisuuksia ja odotuksia vastaavia liikuntaohjelmia ja muita palveluja, kuten heille sopivia kuntosaleja, lisätään. 2. 4. Jokamiehen ja -naisen tule-terveyttä ilmaisevan kuntomitan kehittämistä jatketaan ja päteväksi osoitettu menetelmä otetaan käyttöön 3. 5. 4. 6.5.3. Tupakoinnin vähentäminen Lasten ja nuorten skolioosin ja selkäsairauksien varhaiseksi toteamiseksi lisätään aiheen koulutusta ja seulontatutkimuksia kouluterveydenhuollossa Kansalaisjärjestöjen kiinnostusta ja mahdollisuuksia järjestää terveyttä edistävää liikuntaa ja siihen liittyviä palveluja lisätään koulutuksen, tiedotuksen ja taloudellisen tuen avulla. Tupakoimattomuus on tärkeä osa useiden tule-sairauksien ehkäisyä ja hoitoa, koska tupakointi vaikuttaa epäedullisesti mm. luuston kehittymiseen, vaihdevuosien alkamiseen, hormonikorvaushoidon tehoon ja huonontuneen verenkierron välityksellä kudosten hapensaantiin ja aineenvaihduntaan. Terveydenhuollon henkilökunnalla on työssään hyviä mahdollisuuksia pyrkiä vaikuttamaan asiakkaittensa tupakointiin. 1. Tule-sairauksiin liittyvien Käypä hoito -suositusten käytön tehostamiseksi lisätään asiaa koskevaa koulutusta erityisesti perusterveydenhuollossa Eri yhteyksissä tunnistettujen riskihenkilöiden ja -ryhmien hoitoonohjausta varten laaditaan ohjeet osana hoitoketjuja Työterveyshuollon mahdollisuuksia työperäisten tule-sairauksien ehkäisyssä, tunnistamisessa ja hoidossa tehostetaan entisestään. 5. 6. 7. Kaatumisten ehkäisyä tehostetaan hyödyntämällä alan näyttöön perustuva tieto laajan koulutuksen ja tiedotuksen avulla 1. 8. 6.5.4. Alkoholin käytön vähentäminen 9. Suomen Tule ry ja sen jäsenjärjestöt vahvistavat toiminnoissaan tupakoinnin ehkäisyä ja vähentämistä edistäviä toimenpiteitä ja tukevat näihin tavoitteisiin tähtäävän lainsäädännön edelleen kehittämistä. Alkoholin käytössä erityisesti humaltumiseen johtava juo- Osteoporoosin ehkäisyä vanhuksilla tehostetaan ottamalla käyttöön D -vitamiini-injektiot Koti- liikunta- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisytoimintaa lisätään kannustamalla ja tukemalla tulejärjestöjä tiedotuksen, koulutuksen ja taloudellisen tuen avulla osallistumaan siihen Liikennetapaturmien ehkäisyn tukemiseksi liitetään nuorten moottoriajoneuvokoulutukseen vahva osio näistä tapaturmista ja niiden seurauksista 23 6.7. Tule-sairauksien hoito 1. Hoitoketjujen kehittämistä ja käyttöönottoa lisätään tule-sairauksien varhaisen diagnosoinnin, hoidon aloittamisen ja kuntoutuksen tehostamiseksi. Kokemukset hoitoketjujen käytöstä osoittavat, että niiden avulla voidaan parantaa terveydenhuollon toimijoiden työnjakoa ja voimavarojen tarkoituksenmukaista käyttöä sekä vähentää toimintakyvyn ja työkykyisyyden huononemista. (Liitteet 2 ja 3) 2. Terveyskeskuksiin palkataan asianmukaisen koulutuksen saaneita tule-hoitajia, joiden vastuulla on erityisesti hoitoketjun alkupää eli korkean riskin henkilöiden ja varhaisessa vaiheessa olevien tule-ongelmien tunnistaminen ja tällaisten henkilöiden hoitoonohjaus 3. Pienienergisen murtuman saaneiden potilaiden diagnostiikkaa ja hoitoonohjausta tehostetaan osana hoitoketjujen kehittämistä ja käyttöönottoa 4. Geriatristen murtumapotilaiden hoito ja kuntoutus aloitetaan viivytyksittä 6.8. Tule-sairauksien ja –vammojen kuntoutus Tuki- ja liikuntaelinten puutteellinen tai virheellinen käyttö esimerkiksi sairauden tai vamman takia aiheuttaa nopeasti haitallisia muutoksia niiden rakenteissa ja toiminnoissa, ja seurauksena on noidankehänä voimistuva kunnon huononeminen, toiminnanvajausten kehittyminen, osallistumismahdollisuuksien ja selviytymisen väheneminen ja elämänlaadun huononeminen. Toisaalta sairaan tai vammautuneen elimen harjoittaminen ja em. haittojen kehittymisen jarruttaminen on yleensä mahdollista. Nämä seikat korostavat ammattitaitoisesti toteutetun kuntoutuksen ja sitä täydentävän ja jatkavan omatoimisen kuntoutumisen tärkeyttä. Erityisen tärkeää kuntoutus on niille, joiden elimistön reservit ovat pienet ja niiden uusiutumiskyky vähentynyt eli iäkkäille henkilöille. Kansallinen TULE--ohjelma korostaa kuntoutuksen kehittämisessä yhtenä tärkeänä tavoitteena tasa-arvoisten mahdollisuuksien turvaamista kaikille kansalaisille. 1. sina Tule-kuntoutuksesta laaditaan suositus, jossa toiminta nähdään monivaiheisena, jatkuvana proses- 2. 3. Kuntoutuksen toimintatapoja ja menetelmiä kehitetään oma-aloitteisuutta edistävään suuntaan Ikääntyvien henkilöiden kuntoutukseen käytettävissä olevia voimavaroja ei tule miltään osin vähentää; kuntoutukseen pääsyä tuetaan asiaa koskevilla säädöksillä 24 4. 5. 6. 7. 8. Kuntoutustarveselvityksiä ja kuntoutustutkimuksia lisätään Kuntoutussuunnitelmien tekemistä moniammatillisena yhteistyönä lisätään Pre- ja postoperatiivisen kuntoutuksen käyttöä lisätään ja niiden menetelmiä kehitetään Täsmällisesti määriteltyihin kohteisiin ja tavoitteisiin suunnattuja kuntoutuksen menetelmiä kehitetään Näyttöön perustuvista hoito- ja kuntoutusohjelmista ja niiden käytöstä saaduista kokemuksista kerätään järjestelmällisesti tietoa ja sitä välitetään tehokkaasti kaikille sitä tarvitseville tahoille 9. 10. Riittävien apuvälineiden saanti vammaisille henkilöille turvataan. Eri toimijoiden välistä yhteistyötä kuntoutuksessa lisätään. 6.9. Tutkimus ja kehittämistoiminta Tule-terveyden tehokkaan edistämisen keskeinen edellytys on tutkimustiedon lisääminen tuki- ja liikuntaelinten rakenteista ja toiminnoista ja näihin vaikuttavista tekijöistä sekä tule-sairauksien syntymekanismeista. Tietoa tarvitaan siis sekä ongelmien syistä että niihin vaikuttamisen keinoista. Tarpeellisen tutkimuksen alue ulottuu siten biologisesta perustutkimuksesta elintapojen muuttamista koskevaan käyttäytymistieteelliseen tutkimukseen. Kansallinen TULE-ohjelma ehdottaa tutkimuksen ja kehittämistoiminnan alueilla erityisesti seuraavia toimenpiteitä. 1. Tule-sairauksien syntymekanismien, ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen tutkimuksen pitämiseksi korkealla tasolla ja suhteessa alana kansanterveydelliseen ja -taloudelliseen merkitykseen sen voimavarat ja kilpailukyky pitää turvata mm jatkamalla ja kehittämällä Tules (TBGS) -tutkijakoulun toimintaa. 2. 3. Suomen Akatemialle tehdään esitys ehkäisevän lääketieteen tule-tutkimusohjelmasta Toteutetaan tutkimuslaitosten ja sairaanhoitopiirien yhteistyönä tule-sairauksien diagnostiikkaa, hoitoketjujen toimivuutta ja ennaltaehkäisytoimenpiteiden kustannusvaikuttavuutta selvittäviä seurantatutkimuksia 4. Nivelrikon kansantaloudellisen merkityksen osoittamiseksi selvitetään nivelrikon aiheuttamat kustannukset ja sairauden ehkäisemiseksi suunnataan tutkimusta nivelen optimaalisen kuormituksen, riskitekijöiden ja perintötekijöiden yhteisvaikutusten ja lihavuuden vaikutusmekanismien selvittämiseen. Vastaavia tutkimuksia on tarpeen tehdä myös muiden yleisten tule-sairauksien (erityisesti selkäsairauksien) osalta. 5. Tule-sairauksien sosioekonomisten erojen syitä selvittävää tutkimusta voimistetaan ja sitä kohdistetaan mm. vaikuttavien mekanismien selvittämiseen (Liite 4). Tällä alueella voidaan hyödyntää olemassa olevia laajoja tutkimusaineistoja. 6. Ehkäisy-, hoito- ja kuntoutusmenetelmien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta koskevaa tutkimusta ja sen rahoitusta lisätään terveydenhuollon voimavarojen käytön tehostamiseksi (Liite 3). Erityisen tärkeää on jatkaa ja lisätä kaatumisten ehkäisyyn kohdistuvaa tutkimusta. 7. Vakiintuneiden kansallisten postikysely-, haastattelu- ja terveystarkastustutkimusten jatkuminen turvataan mm. tule-terveyden ja Kansallisen TULE-ohjelman vaikuttavuuden seurantaa varten 8. Sosiaaliturvaetuuksia, sairaalahoitoja, tekoniveliä, tapaturmia, ammattitauteja ja tule-vammaisuutta koskevien kansallisten rekisterien jatkuva kehittäminen ja päivittäminen turvataan. 3. 4. 5. Lääkärien tule -tietoutta ja -osaamista lisätään koulutuksen kaikissa vaiheissa Terveyden- ja sairaanhoitajien tule-koulutusta ja tule-hoitajien erikoistumiskoulutusta lisätään Ajantasaisen koulutuksen avulla edistetään vaikuttaviksi ja kustannusvaikuttaviksi osoitettujen tulesairauksien ehkäisy-, hoito- ja kuntoutusmenetelmien käyttöä. Tehokas keino on lisätä Käypä hoito -suositusten käyttöönottoon liittyvää koulutusta (Liite 3). 6.11. Viestintä Tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan vajaukset ja sairaudet kehittyvät useimmiten hitaasti, ne jäävät suuressa määrin näkymättömiin ja ”niiden kanssa voi elää”. Nämä piirteet eivät herätä osanoton, auttamisen halun, uhan ja vastaavia tunteita, jotka viestinnässä herättäisivät ihmisten kiinnostusta samassa määrin kuin esimerkiksi joidenkin muiden sairauksien kohdalla tapahtuu. Tämä koskee myös lieviä mutta lukuisia tapaturmia, varsinkin jos ne tapahtuvat yksityisyyden alueella kuten kotona ja vapaaaikana tai tiettyjen järjestelmien piirissä kuten työssä ja urheilussa. Vaikeavammaisuus jää väestön pääosalta näkymättömiin. Selvän poikkeuksen tule-ongelmien tiedotuksessa ja valistavassa viestinnässä muodostavat liikenneonnettomuudet vakavuutensa ja dramaattisuutensa takia. Ne ovat erilaisessa viestinnässä voimakkaasti esillä ja tämä edistää niiden ehkäisyä. 9. Tule-ongelmia ja niiden merkitystä koskevan tiedon ja tietoisuuden lisäämiseksi ehdotetaan seuraavia toimenpiteitä. 10. Väestön tietoisuutta tule- riskeistä ja alan järjestöjen toiminnasta tehostetaan toteuttamalla tiedottamista pitkäjänteisenä ja alan järjestöjen kesken koordinoituna ja osittain yhteisenä toimintana. Eri järjestelmien ja laitosten keräämän tilasto- ja tutkimustiedon hyödyntämistä lisätään, koska se tarjoaa tehokkaan ja taloudellisen keinon edistää tule-terveyttä Elintapoihin ja niiden muuttamiseen liittyvän käyttäytymisen perus- ja soveltavan/interventiotutkimuksen tarpeellisuutta korostetaan ja tuetaan sen lisäämistä asianomaisissa tutkimusohjelmissa. 6.10. Opetus ja koulutus Tuki- ja liikuntaelimistön terveyttä ja sairauksia koskevan opetuksen ja koulutuksen kehittämiseksi ehdotetaan seuraavia toimenpiteitä. 1. Tuki- ja liikuntaelimistön terveyden ja toimintakyvyn merkitystä ja niihin vaikuttavia tekijöitä esittelevien oppisisältöjen osuutta koulujen ja oppilaitosten terveystiedon ja muissa oppiaineissa lisätään 1. 2. 3. 4. Vuosittain järjestetään Valtakunnallinen TULE -viikko tule-järjestöjen yhteisenä toimintana. Vuosittain palkitaan tule-terveyttä merkittävästi edistäneitä hankkeita, yhteisöjä tai henkilöitä Kehitetään tule-järjestöjen yhteistyönä alan ajantasaista ja luotettavaa tietoa sisältävä TULE-portaali osaksi Tervesuomi.fi -portaalia 2. Yliopistoihin perustetaan tule–alojen oppituoleja erityisesti tule-sairauksien ennaltaehkäisyä tukevan tutkimuksen ja koulutuksen lisäämiseksi 25 7. Yhteenveto Politiikka- ja toimenpide-esityksistä voidaan kokoavasti todeta seuraavaa: Liikuntaympäristöjä, - ohjelmia ja -tapoja on kehitettävä soveltumaan myös kaiken ikäisille tule-vaivoista kärsiville. Vaikuttaminen ja keskustelun herättäminen Väestön tietoisuutta tule-riskeistä, tapaturma-riskeistä, näiden riskitekijöistä ja niihin vaikuttamisen mahdollisuuksista on lisättävä tehokkaalla viestinnällä. Kansallinen TULE-ohjelma tähtää väestön tule-ongelmien ratkaisuun erityisesti kehittämällä laaja-alaisesti eri tahojen yhteistoimintoja. Tule-sairauksien ja -vammojen hoidon tehostaminen Tärkeä vaikuttamiskeino on terveydenhoitoalan asiantuntijoiden ja kolmannen sektorin osallistuminen yhteisiin hankkeisiin. Asiantuntijat ja järjestöt ovat lisäksi halukkaita ja valmiita osallistumaan viranomaisten valtakunnallisiin tule-sektoria koskeviin toimenpiteisiin. Tule-kentässä toimivien tehtävänä on tuoda ohjelmassa esitettyjä ja ajan mukana syntyviä uusia näkökohtia ja esityksiä julkiseen keskusteluun, puhua niiden puolesta, tarjota asiantuntemustaan ja osallistua yhteistyöhön niiden suunnittelussa ja toteutuksessa, seurata niiden edistymistä ja välittää siitä palautetta vastuutahoille, julkiseen keskusteluun ja jäsenistöilleen. Tule-terveyden edistäminen Tule-järjestöjen tehtävä on sisällyttää terveyden edistämistä koskevia esityksiä omiin toimintaohjelmiinsa terveellisten elintapojen juurruttamiseksi kaikkiin ikäryhmiin sekä informoida muita kansanterveysohjelmia ja -toimijoita hyvän tuki- ja liikuntaelinterveyden merkityksestä. Liikunnallisen elämäntavan edistäminen on keskeisellä sijalla. Motivointiin ja yksilölliseen liikunta-annosteluun on paneuduttava. 26 Terveydenhuollon henkilökunnan, erityisesti hoitajien, fysioterapeuttien ja lääkärien tule-sairauksien ehkäisyä, diagnostiikkaa, hoitoa ja kuntoutusta koskevan koulutuksen lisääminen ja laadun parantaminen sekä tähän osaamiseen perustuvien hoitoketjujen kehittäminen ovat toimintamuotoja, jotka edellyttävät määrätietoista valtakunnallista kehittämistä. Oikein toteutettuina myönteiset vaikutukset tule-sairauksien kehittymiseen, seurauksiin ja kustannuksiin olisivat huomattavat. Ohjelman kustannusvaikuttavuus Esitysten toteuttamisen kustannusvaikutuksia tai kustannusvaikuttavuutta ei ole arvioitu. Selvimmin uusia kustannuksia aiheuttaa neuvontaan, hoitoon, kuntoutukseen ja koulutukseen liittyvien esitysten toteuttaminen. Kustannusten vastapainona tulee olemaan tule-vaivojen vuoksi työstä poissaolojen vähenemisen ja lyhenemisen säästöt. 8. Ohjelman toteuttaminen kitekijöihin liittyviä tietoja, asenteita, riskitekijöiden ja oireiden yleisyyttä, sairauksien ilmaantuvuutta ja esiintyvyyttä, erilaisten hoitotapahtumien määrää, sairauspoissaoloja, työkyvyttömyyseläketapahtumia sekä mahdollisia kliinisten ja toimintakykytutkimusten kuvaavia tietoja. Tieteellinen neuvottelukunta antaa raportista lausunnon Suomen Tule ry:n hallitukselle, joka käsittelee raportin osana toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen laadintaa. Toimenpiteiden priorisointi ja täsmennykset puiteohjelmaan tehdään vuonna 2008, jolloin tehtävät ja niiden toteuttajat, toteuttamisvastuu, toimintatapa, työnjako, keinot, ajoitukset ja voimavarat kartoitetaan ja niistä sovitaan. Kansallisen TULE-ohjelman toteuttamisen kannalta keskeisiä piirteitä ovat: • ohjelmaa päivitetään jatkuvasti ja sitä toteutetaan asteittain • ohjelmaa toteutetaan osittain tule-sairauskohtaisina osaohjelmina. 8.1. Johtaminen, vastuu, koordinaatio ja seuranta Suomen Tule ry yhteistoimintajärjestönä vastaa Kansallisen TULE-ohjelman toteutuksen hallinnoinnista. Tehtävää varten nimetään osallistuvien tahojen edustajista koostuva johtoryhmä. Käytännön toteuttamisesta vastaa projektipäällikkö, joka raportoi johtoryhmälle. Ohjelman seurannasta vastaa johtoryhmä. Tiedot ohjelmaprosessin etenemisestä ja ohjelman toimintojen määrällisestä ja laadullisesta toteutumisesta kerätään asiakirjoista ja haastattelujen avulla osittain jatkuvasti ja osittain vuosittain niiden suorittamisesta vastaavilta tahoilta. Ohjelman vaikutusten seurannassa käytetään pääasiassa valtakunnallisia (STAKES, Kela) ja alueellisia (sairaanhoitopiirit, läänit) rekisteri- ja tilastotietokantoja. Kysely- ja haastattelututkimuksiin pyritään liittämään Kansallisen TULE-ohjelman vaikutusten selvittämiseen päteviä erityisosioita. • useimpien esitysten toteutuminen edellyttää järjestelmällistä yhteistyötä monien tahojen kesken riittävän monitahoisten, keskeiset väestöryhmät kattavien ja pitkäkestoisten toimintojen aikaansaamiseksi. • keskeisiä tahoja ovat tule- ja muut kansalaisjärjestöt sekä sosiaali-, terveys-, liikunta- ja liikennealojen viranomaiset ja asiantuntijat. 8.2. Arviointi Arvioinnin tavoitteena on saada luotettavaa tietoa ohjelman toteutumisesta suhteessa suunnitelmiin, sen vaikutuksista suhteessa tavoitteisiin ja mahdollisista muista vaikutuksista sekä voimavarojen käytöstä ja niiden suhteesta vaikutuksiin. Suomen Tule ry tilaa arvioinnin ulkopuoliselta taholta. Arviointi suoritetaan sovituin välein ja ensimmäisen arvioinnin suorittaja nimetään toimenpideohjelman varsinaisesti käynnistyessä. Arviointi suoritetaan ensisijaisesti seurannassa kertyneiden asiakirjojen ja muiden tietojen perusteella, minkä lisäksi arvioitsija saattaa kerätä ja käyttää muita tietoja. Arviointiraportit käsitellään paitsi Suomen Tule ry:n elimissä myös avoimessa päätöksentekijöiden, tutkijoiden, asiantuntijoiden, rahoittajien ja järjestöjen edustajien kokouksessa. Hyväksytyt raportit ja niihin mahdollisesti liitetyt suositukset ovat julkisia asiakirjoja. Vaikutusten mittareina käytetään tuki- ja liikuntaelinten terveyteen ja sairauksiin sekä vammoihin sekä niiden ris- 27 9. Kirjallisuutta 1. Johdanto Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja | 4/2007, Helsinki 2007. Aromaa A, Heliövaara M, Impivaara O. ym. Terveys, toimintakyky ja hoidontarve Suomessa. Mini-Suomi terveystutkimuksen perustulokset. Julkaisuja AL:32. Kansaneläkelaitos, Helsinki 1989. Pohjolainen T, Seitsalo S, Sund R, Kautiainen H. Mitä selkävaiva maksaa? Duodecim 2007; 123: 2110-15. www.boneandjointdecade.org www. tules-vuosikymmen.org Asiantuntijat äänessä. Tieteellistä pohjaa kansalliselle tuki- ja liikuntaelinohjelmalle. Suomen Tule ry, Helsinki 2005. Heliövaara M, Mäkelä M, Sievers K, Melkas T, Aromaa A, Knekt P. Impivaara O, Aho K, Isomäki H. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Suomessa. Kansaneläkelaitoksen julkaisuja. AL:35, Helsinki 1993. Laine-Häikiö K. Kansalaiset äänessä. Suomen Tule ry, Helsinki 2005. Sievers K, Klaukka T, Mäkelä M. TULES-vuori matalaksi. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien kansanterveydellinen merkitys Suomessa sekä suosituksia ongelman ratkaisemiseksi. Kansaneläkelaitoksen julkaisuja ML:96, Helsinki 1990. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 18, Helsinki 1996. 2. Kansallisen TULE-ohjelman perustelut Kaila-Kangas L, toim. Musculoskeletal disorders and diseases in Finland, Results of the Health 2000 Survey. Publications of the National Public Health Institute B25/2007. http:/www.ktl.fi/portal/2920 Kiiskinen U, Teperi J, Häkkinen U, Aromaa A. Kansantautien ja toimintakyvyn vajavuuksien yhteiskunnalliset kustannukset. Julkaisussa: Aromaa A, Huttunen J, Koskinen S, Teperi J, toim. Suomalaisten terveys. Kustanus Oy Duodecim, Kansanterveyslaitos ja STAKES, Helsinki 2005. Pekurinen M, Puska P. ym. Terveydenhuollon menojen hillintä: rahoitusjärjestelmän ja ennaltaehkäisyn merkitys 28 3. Kansallisen TULE-ohjelman päämäärät ja tavoitteet Pekurinen M, Puska P. ym. Terveydenhuollon menojen hillintä: rahoitusjärjestelmän ja ennaltaehkäisyn merkitys Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja | 4/2007, Helsinki 2007.4. Tule-sairauksien ja –vammojen syyt ja riskitekijät Aho K, Heliövaara M. Risk factors for rheumatoid arthritis. Ann Med 2004; 36: 242-251. Cummings SR and Melton LJ. Epidemiology and outcomes of osteoporotic fractures. Lancet 2002;359:176167. Felson DT, Zhang Y. An update on the epidemiology of knee and hip osteoarthritis with a view to prevention. Arthritis Rheum 1998;41:1343-55. Flugsrud GB, Nordsletten L, Espehaug B, Havelin LI, Meyer HE. Risk factors for total hip replacement due to primary osteoarthritis. A cohort study in 50,034 persons. Arthritis Rheum 2002;46:675-82. Gorman JD. Smoking and rheumatoid arthritis: another reason to just say no. Arthritis Rheum 2006;54:10-3. Heliövaara M. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Julkaisussa: Lihavuus – painavaa asiaa painosta. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Akatemia, Vammala 2005: 31-35. Riihimäki H, Viikari-Juntura E. Back and limb disorders. In: Epidemiology of work-related diseases, ed. By McDonald JC, BMJ Books, London 2000: 233-265. Silman AJ, Hochberg MC, (ed.). Epidemiology of the rheumatic diseases. 2nd edition. Oxford University Press, Oxford and New York 2001. 5. Tule-terveyden edistäminen viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana Asiantuntijat äänessä. Tieteellistä pohjaa kansalliselle tuki- ja liikuntaelinohjelmalle. Suomen Tule ry, Helsinki 2005. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 18, Helsinki 1996 Terveyden edistäminen Aikuisten lihavuus. Käypä hoito 22.1.2007. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lihavuustutkijat ry:n asettama työryhmä. Aromaa A, Huttunen J, Koskinen S, Teperi J (toim.). Suomalaisten terveys. Duodecim, STAKES, KTL , Helsinki 2005. Erityisryhmien liikunnan kehittämisohjelma vuosille 2003 – 2005. Opetusministeriön julkaisuja 2003:12, Helsinki 2003. Etu-Seppälä L. Dehko etenee 2005 – 2007. Suomen Diabetesliitto ry;2005. Fogelholm, M, Paronen O, Meittinen M. Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä. Helsinki 2007. Helakorpi S, Patja K, Prättälä R, Uutela A. Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2005. Helsinki: Kansanterveyslaitos; 2005. Koskinen M, Lounamaa A, Tiirikainen K, Laitakari J, Parkkari J. Kotitapaturmat Suomessa 2003. Ei-kuolemaan johtaneet kotitapaturmat 15–64-vuotiailla. Suomalaisten turvallisuus 2003 -haastattelututkimuksen tuloksia. Kansanterveyslaitos B 7/2006, Helsinki 2006. Laine-Häikiö K. Kansalaiset äänessä. Suomen Tule ry, Helsinki 2005. Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi (693/1976), viimeinen muutos 700/2006. Lasten lihavuus. Käypä hoito1.8.2005. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Lastenlääkäriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Lihavuus – painavaa asiaa painosta. Konsensuskokous 24. – 26.10.2005. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Akatemia, Vammala 2005. Liikuntalaki 18.12.1998/1054. Oja P, Rissanen P, Mustonen A. Kunnossa kaiken ikää (KKI) –ohjelma. Toiminnan arviointi vuosilta 1995 – 2003. Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES, Jyväskylä 2005. Pekurinen M, Puska P. ym. Terveydenhuollon menojen hillintä: rahoitusjärjestelmän ja ennaltaehkäisyn merkitys Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja | 4/2007, Helsinki 2007. Reunanen A. Toimenpideohjelma suomalaisten sydänja verisuoniterveyden edistämiseksi. Arvio toteutuksesta. Suomen Sydänliiton julkaisuja 2003:1. Työterveyshuoltolaki 1383/2001. Työturvallisuuslaki 738/2002. Sosiaali- ja terveysministeriö. Terveyttä edistävän liikunnan kehittämistoimikunnan mietintö. Komiteanmietintö 2001:12. Sosiaali- ja terveysministeriö. Alkoholiohjelma 2004 – 2007. Yhteistyön lähtökohdat. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2004:7. Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuonitautien edistämiseksi vuosille 2005 -2011. Suomen Sydänliiton julkaisuja 2005:1, Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1997:27. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 1997. Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelma 203 – 2010.Suomen Diabetesliitto, Jyväskylä 2003. Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015 –kansanterveysohjelmasta. Sosiaali- ja terveysministeriö, Julkaisuja 2001/4, Helsinki 2001. Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Suomalaiset ravitsemussuositukset -ravinto ja liikunta tasapainoon. Edita Publishing, Helsinki 2005. www.valtioneuvosto.fi/hallitus/hallitusohjelma/fi.jsp. 29 Sairauksien ja tapaturmien ehkäisy. Tiirikainen K, Lounamaa A. Suomalaiset tapaturmien uhreina. 2006. Kansallisen uhritutkimuksen perustaulukoita. Kansanterveyslaitos B 4/2007, Helsinki 2007. Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuoniterveyden edistämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 1997:27. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki 1997. Toimenpideohjelma suomalaisten sydän- ja verisuonitautien edistämiseksi vuosille 2005 -2011. Suomen Sydänliiton julkaisuja 2005:1. Turvallisesti kotona ja vapaa-aikana. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 2007– 2012. Sosiaali- ja terveysministeriön Julkaisuja 2006:24. www.boneandjointdecade.org Kaila-Kangas L, toim. Musculoskeletal disorders and diseases in Finland, Results of the Health 2000 Survey. Publications of the National Public Health Institute B25/2007. http:/www.ktl.fi/portal/2920 Mattila K: Perusterveydenhuolto, Ibid.ss 351-355. Stakes: Somaattinen erikoissairaanhoito 2005. Tilastotiedote 29/2005 Tapaturmat, väkivalta, rikollisuuden pelko. Tilastokeskus 2000. Turvallisesti kotona ja vapaa-aikana. Koti ja vapaa-ajan tapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosille 20072012. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 24 / 2006. Teperi J: Erikoissairaanhoito. Kirjassa: Suomalaisten terveys. Toim Aromaa A, Huttunen J, Koskinen S, Teperi J. Duodecim, Stakes, KTL, Helsinki 2005. www.stm.fi/suomi/tso/julkaisut/veto/veto.htm www.tyotapaturmaohjelma.fi/ Kuntoutus Hoitojärjestelmät Huuhtanen J, Forss, M. Suunnitelma Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä vuosina 2008 – 2010. Moniste. Kansanterveyslaki (66/1972). Erikoissairaanhoitolaki (1062/1978). Häkkinen U, Alha P: Terveyspalvelujen käyttö ja sen väestöryhmittäiset erot. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 10 / 2006. Nieminen M: Eurooppa eläköityy eri tahtiin. Tilastokeskus, Tieto & trendit 1 lokakuu 2005 Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2 / 2002. Hoito Aromaa A, Huttunen J, Koskinen J, Teperi: Suomalaisten terveys. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. Hakulinen Katri. Avofysioterapiapalvelujen käyttö Suomessa. Terveys 2000 –tutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B14/2004, Helsinki 2004. Häkkinen U, Alha P. Terveyspalvelujen käyttö ja sen väestöryhmittäiset erot. Terveys 2000 –tutkimus. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B10/2004, Helsinki 2006. 30 Laki kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista 15.7.2005 (KKRL). 5.7. Tutkimus Mela GS, Cimmino MA. An overview of rheumatological research in the European Union. Ann Rheum Dis 1998; 57: 643-7. 10. Liitteet Liitteet ovat Kansallista TULE-ohjelman taustoittamista varten tilattuja julkaisemattomia artikkeleita. Liite 1. Timo Pohjolainen: Suorista ja epäsuorista kustannuksista tule-sairauksissa. Liite 2. Olavi Airaksinen: Tule-potilaan hoitoketjut Liite 3. Antti Malmivaara: Alaselän sairauksien ennaltaehkäisyn, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuuden edstämisestä terveydenhuollossa. Liite 4. Päivi Leino-Arjas: Tule-sairastavuuden sosioekonomiset erot ja niiden syyt 31 Liite 1. Suorista ja epäsuorista kustannuksista tule-sairauksissa Timo Pohjolainen ylilääkäri, ORTON Invalidisäätiö Väestö vanhenee, sillä elinikä on pidentynyt ja syntyvyys vähentynyt. Olemme jo nyt Suomessa tilanteessa, jossa työvoima on ikääntyneempää kuin vuosikymmeniin. Työikäinen 15–64 -vuotias väestö vähenee maassamme vuoden 2010 jälkeen. Jotta työllisten ja huollettavien huoltosuhde ei kehity kestämättömäksi, nykyistä useamman työikäisen on tarpeen olla työssä. Terveys 2000 -tutkimuksessa pitkäaikaisen lääkärin toteaman selkäoireyhtymän esiintyvyys oli miehillä 10 % ja naisilla 11 %. Noin viidellä prosentilla miehistä ja seitsemällä prosentilla naisista on niskaoireyhtymä. Lonkkanivelrikko on noin viidellä prosentilla miehistä ja neljällä prosentilla naisista. Polvinivelrikko on seitsemällä prosentilla naisista ja viidellä prosentilla miehistä. (Aromaa ja Koskinen 2002). Tuoreen eurooppalaisen tutkimuksen mukaan yleisimpiä väestön kivun aiheuttajia ovat nivelrikko, selkärangan sairaudet ja vammojen jälkitilat (Breivik et al. 2006). Suomessa sairaanhoidon kustannuksista vastaavat pääasiassa kunnat. Kela maksaa lääkkeistä ja sairauspäivärahakustannuksista syntyneitä kustannuksia sekä järjestää myös kuntoutusta. Pääasiassa työeläkeyhtiöt maksavat työkyvyttömyyseläkekustannukset. Kokonaiskustannuksista on vain niukasti tutkimustietoa. Yleisyytensä lisäksi tuki- ja liikuntaelinsairaudet (tule-sairaudet) rajoittavat usein potilaiden työ- ja toimintakykyä. Vuonna 2005 noin 30 % työkyvyttömyyseläkkeistä myönnettiin tule-sairauksien perusteella, niistä aiheutui maassamme 684 miljoonan euron vuotuinen työkyvyttömyyseläkemeno. (Eläketurvakeskus 2005) (taulukko 1). Työkyvyttömyys onkin kallein tule-sairauksien yhteiskunnallinen seuraus (Häkkinen 1996). Kipulääkekustannukset Vuonna 2005 Suomessa 187 000 henkilöä käytti sairausvakuutuksen korvaamia analgeetteja (opioidit ja parasetamoli). Käytöstä aiheutuneet kustannukset olivat 29 miljoonaa euroa. Tulehduskipulääkkeitä käytti 857 800 henkilöä, ja kustannukset olivat 42 miljoonaa euroa (taulukko 2). Lähes kokonaisuudessaan tulehduskipulääkekustannukset aiheutuvat tule-sairauksista. Sairauslomasyiden ja selkävaivojen yleisyyden perusteella arvioiden ainakin kolmannes sairausvakuutuksen korvaamista kipulääkekustannuksista eli yli 20 miljoonaa euroa on aiheutunut selkävaivojen ja noin 10 % (7 miljoona euroa) nivelsairauksien oireenmukaisesta hoidosta. Kipulääkkeistä parasetamoli-kodeiini- ja ibuprofeeni-kodeiinivalmisteet ja suurin osa kipupotilaiden käyttämistä parasetamolivalmisteista eivät kuulu sairausvakuutuksen perusteella kor- 32 vattaviin lääkkeisiin. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien oireenmukaiseen hoitoon käytetään myös käsikauppalääkkeitä sekä suun kautta otettuna että geeleinä, joten kipulääkkeiden kokonaiskustannukset ovat em. suuremmat. Kuntoutus Vuonna 2005 Kela korvasi fysioterapiaa 17 miljoonan euron arvosta. Vuosittain avohoidon fysioterapiaa toteutetaan yli kaksi miljoonaa hoitokertaa. Koska lääkärit merkitsevät vain alle 50 %:ssa lähetteeseen ICD-10 diagnoosin, tarkkaa fysioterapian syytä ei tiedetä. Väestötutkimuksen mukaan 47 % eli noin kahdeksan miljoonaa euroa fysioterapiasta käytetään selkä- ja iskiaskivun hoitoon. Suurin osa muista fysioterapiakustannuksista kuluu nivel- ja pehmytosakipujen hoitoon, ja vain pieni osa avofysioterapiasta käytetään neurologisten sairauksien hoitoon. Kunnallisen terveydenhuollon kuntoutuskustannusten kohdennuksesta missään sairausryhmässä ei ole luotettavia tietoja. Kelan tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien kuntoutuksen kustannukset olivat vuonna 2005 yhteensä 81,7 miljoonaa euroa. Suurimmat olivat selkäsairaudet (34 miljoonaa euroa), nivelreuma (11,8 miljoonaa euroa), nivelrikko (5,9 miljoonaa euroa) ja fibromyalgia (2,9 miljoonaa euroa). Kelan maksamat kuntoutusrahakustannukset tule-sairauksissa olivat vuonna 2005 yhteensä 17,2 miljoonaa euroa. Sairaanhoitojaksot ja hoitopäivät Tule-sairauksien osalta hoitojaksoista ja –päivistä on tarkinta tietoa selkäsairauksista. Selkäsairauksien sekä konservatiiviseen että leikkaushoitoon käytettyjen sairaanhoitojaksojen lukumäärä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana noin 20 000 jaksoa vuodessa. Hoitopäivät ovat laskeneet 10 vuoden aikana 13 %:lla . Selkäsairauksista aiheutuneet kiinteähintaiset sairaanhoitokustannukset ovat 10 vuodessa hieman laskeneet ja vakiintuneet noin 35 miljoonan euron vuositasolle. Selkäleikkaukset ja leikkauskustannukset Välilevytyrään kohdistuneet leikkaukset lisääntyivät vuodesta 1987 vuoteen 1994 yhteensä 58 %. Vuoden 1995 jälkeen välilevytyräleikkaukset ovat vähentyneet vuoteen 2005 mennessä 27 %:lla, dekompressioleikkaukset lisääntyneet 37 %:lla ja luudutusleikkaukset yli kolminkertaistuneet. Välilevytyräleikkausten hoitopäivien lukumäärissä tapahtui vuodesta 1995 vuoteen 2005 puolittuminen, dekompressioleikkausten hoitopäivät ovat pysyneet kutakuinkin ennallaan ja luudutusleikkausten hoitopäivät ovat lisääntyneet 151 %:lla. Selkäsairauksien takia alkaneet sairauspäivärahakaudet lisääntyivät vuodesta 1990 vuoteen 2000 saakka, jonka jälkeen ne ovat vähentyneet. Sairauslomien kestosta johtuen Kelan korvaamat sairauspäivärahapäivät selkäsairauksissa laskivat vuoteen 2000 saakka, jonka jälkeen ne ovat nousseet vuoteen 2005 mennessä 2,3 miljoonaan päivään (kuva 5). Selkäsairauksista aiheutuneet sairauspäivärahakustannukset olivat vuonna 1995 yhteensä 73,2 miljoonaa ja vuonna 2005 vastaavasti 104,5 miljoonaa euroa. Reaalihintainen kasvu oli 25 %. Tule-sairauksissa maksetuista sairauspäivärahakustannuksista selkäsairauksien osuus vuonna 2005 oli 43 %. Vuonna 2005 Suomessa nivelrikon takia korvattiin 806 000 sairauspäivärahapäivää ja päivärahakustannukset olivat 37 milj. euroa. Tästä polvinivelrikon osuus oli 17,5 miljoonaa ja lonkkanivelrikon osuus 9 miljoonaa euroa. Päivärahakustannukset ovat lisääntymässä (kuva 6). Vuonna 2005 välilevyleikkausten kustannukset olivat 8,1, dekompressioleikkausten 5,9 ja luudutusleikkausten kustannukset 6,1 miljoonaa euroa. Lanneselkään kohdistuvien leikkausten reaalihinnassa ei ole tapahtunut vuoden 1995 jälkeen muutosta. Tekonivelleikkaukset Sekä primaareja lonkka- että polvitekonivelleikkauksia tehdään Suomessa noin 7000. Lonkka- ja polvitekonivelleikkausten yleisin syy nivelrikko (kuva 1 ja 2). Lonkan uusintatekonivelleikkauksia tehdään noin 1300 ja polven vastaavia toimenpiteitä vajaat 600 (kuva 3). Tekonivelleikkausten kustannukset Suomessa ovat tällä hetkellä vajaat 200 milj. euroa vuodessa. Sairauspäivärahakustannukset tule-sairauksissa Vuonna 2005 maassamme alkoi yhteensä 361 000 sairauspäivärahakautta. Tule-sairauksien takia sairauspäivärahakausia alkoi lähes kolmasosa eli 119 000. Vuonna 2005 Suomessa korvattiin noin 16 miljoonaa sairauspäivärahapäivää, joista kolmasosa eli noin 5 miljoonaa päivää tulesairauksien takia (kuva 4). Työkyvyttömyyseläkkeet tule-sairauksissa Tule-sairauksien takia alkaneet varsinaiset työkyvyttömyyseläkkeet ovat lisääntymässä (kuva 7). Vuonna 2005 Suomessa kokonaistyöeläkemeno oli 2,26 miljardia euroa. Tule-sairauksien takia työeläkemeno samana vuonna oli 684 miljoonaa euroa eli 30 % vuotuisesta työeläkemenosta (taulukko 1). Vuonna 2005 selkäsairauksien osuus oli 48 % tule-sairauksien työeläkemenosta. Vuonna 1995 selkäsairauksien takia työkyvyttömyyseläkkeellä olleita oli 54 347 henkilöä ja työkyvyttömyyseläkemeno oli 405,5 miljoonaa euroa. Selkäsairauksien takia eläkkeellä olevien määrä on laskenut 10 vuoden aikana selvästi, sillä vuonna 2005 selkäsairauden takia eläkkeellä oli yhteensä 32 501 henkilöä. Selkäsairauksien perusteella maksetut työeläkekustannukset olivat 329,4 miljoonaa euroa. Selkäsairauksien työkyvyttömyyseläkemenon reaalinen vähennys on lähes 40 % vuoteen 1990 ja lähes 35 % vuoteen 1995 verrattuna. Nivelrikon takia vuonna 2005 eläkkeellä oli 16 200 henkilöä. Työkyvyttömyyseläkemeno nivelrikon takia oli samana vuonna 167,1 miljoonaa euroa. 33 34 Liite 2. Tule-potilaan hoitoketjut Olavi Airaksinen ylilääkäri, dosentti, KYS Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja kiputilat muodostavat hyvin merkittävän osan yleislääkärin vastaanotoista. Huomattava osa näistä potilaista ohjautuu myös erikoissairaanhoitoon. Tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien määrä kasvaa erittäin nopeasti väestön ikääntyessä. Tavallisimpia näistä vaivoista ovat selkäkipu, nivelrikko sekä lihasten ja jänteiden sairaudet. Kansaneläkelaitoksen tilastojen mukaan tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat jo nyt yli viisi miljoonaa alkavaa sairauspäivärahakautta. Näistä selkäkivun osuus on yli puolet. Nivelrikko aiheuttaa ikääntyville ihmisille lisäksi merkittävää toimintakyvyn heikkenemistä. Niin ikään työkyvyttömyyden syynä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat merkittävä tekijä. Alaselkäkipu on hyvin tavallinen vaiva. Noin 80 % kansalaisista kokee elämänsä aikana selkäkipua. Toistuvat ja pitkittyvät, kroonistuvat selkäkivut aiheuttavat huomattavaa kustannusta yhteiskunnalle. Lyhytaikainen, akuutti selkäkipu paranee tavallisesti hyvin pienin ja vähäisin hoitotoimenpitein. Sen sijaan pitkittyvät ja kroonistuvat selkävaivat ja ongelmat aiheuttavat paljon kustannuksia niin potilaalle kuin terveydenhuoltojärjestelmälle ja lyhyt- ja pitempiaikaista työkyvyttömyyttä. Nivelrikko, nivelten sairaudet sekä niska-hartiaseudun ja olkapäävaivat ovat myös tavallisia tuki- ja liikuntaelinvaivoja. Erityisesti työhön liittyvät ongelmat, kuten työasennot, työergonomia ja muuttuneet työskentelykulttuurit, aiheuttavat niska-hartiaseudun ongelmia ja niistä seuraavaa toiminta- ja työkyvyn haittaa enenevässä määrin. Valtaosassa tuki- ja liikuntaelinsairauksia hoitovastuu on avohoidossa. Vakavien sairauksien (mahdollinen syöpä, tulehdus, murtuma ja erittäin vaikeaa kipua aiheuttavat hermopuristustilat) erottaminen onkin tärkeää tuki- ja liikuntaelinsairauspotilaita hoidettaessa. Selkä- ja niskavaivoissa välilevyn pullistuman tai selkäydinkanavan ahtauman aiheuttamat hermojuuripuristumat saattavat vaatia kirurgista hoitoa. Niin ikään vaikea nivelrikko ja nivelen sairaudet edellyttävät kirurgisen hoidon toteuttamista. Tuki- ja liikuntaelinten traumat vaativat myös usein operatiivista hoitoa. Kuitenkin valtaosa suuresta tuki- ja liikuntaelinsairauksien joukosta on hoidettavissa konservatiivisesti lääkehoidolla, liike- ja liikuntahoidolla sekä erilaisilla kuntoutusmuodoilla huomioiden monipuolisesti terveellisen elämäntavan periaatteet. Potilaiden ohjautuminen avoterveydenhuollosta erikois- sairaanhoidon palveluihin on hyvin vaihtelevaa. Eri hoitokäytännöissä on alueellisesti huomattavia eroja. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on 2000-luvulla kehitetty selkäpotilaiden hoidon ohjauksessa malli, jonka mukaisesti kaikki erikoissairaanhoitoa tarvitsevat selkäpotilaat ohjautuvat yhden oven -periaatteella selkävaivojen hoitoon perehtyneeseen selkäkeskukseen, jota vetää fysiatrian erikoislääkäri. Tämän taustalla on laaja-alainen yhteistyö, jossa konservatiiviseen hoitoon paneutunut erikoislääkäri tutkii potilaan kliinisesti ja tarvittaessa käyttää kuvantamispalveluita ja muita erikoistutkimuksia diagnostiikan selventämiseksi. Mahdollista operatiivista hoitoa tarvitsevat potilaat arvioidaan viikoittaisessa yhteismeetingissä neurokirurgiaa ja ortopediaa edustavien erikoisasiantuntijoitten kanssa. Tässä yhteydessä myös kuvantamisalan erikoislääkäri on käytettävissä. Tällä moniammatillisella yhteistyöllä pystytään turvaamaan operatiivisen hoidon yhtenäiset indikaatiot. Tämän lisäksi järjestelmä nopeuttaa operatiiviseen hoitoon ohjautuvien potilaitten oikea-aikaista hoitoon pääsyä. Työikäisellä väestöllä on todettu pitkittyvän sairausajan olevan merkittävin ennustetta heikentävä tekijä työhön paluuseen ja kuntoutumiseen. Tämäntyyppinen hoitoketju, jossa on ohjeistettu avoterveydenhuollon lääkäreille selkeä rooli ja tarvittavat tutkimukset potilaiden hoidossa sekä ne rajapinnat, jolloin hoitoketjussa on syytä konsultoida erikoissairaanhoidon erityisasiantuntijoita, on selkeyttänyt potilaiden lähettämistä erikoissairaanhoitoon. Avoterveydenhuollon lääkärin ei tarvitse itse pohtia, onko potilas operatiivista vai konservatiivista hoitoa tarvitseva tai tarvitseeko hän erityisiä kuntoutus- tai kipupoliklinikan palveluita, vaan ne päätetään selkäkeskuksen moniammatillisessa yhteistyöryhmässä. Päävastuu jatkohoidosta ja kuntoutukseen ohjauksesta palautuu kuitenkin avoterveydenhuollon lääkäreille. Järjestely edellyttää myös säännönmukaista koulutusyhteistyötä avoterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäreiden välillä. Tämä turvataan vuosittaisilla alueellisilla koulutustapahtumilla. Vastaavantyyppinen järjestely on toteutettu myös niskapotilaiden osalta. Läheisenä yhteistyökumppanina ovat erityisesti neurokirurgit, jotka operoivat tämän alueen sairauksia. Näissäkin sairausryhmissä asianmukainen konservatiivinen hoito tulee toteuttaa ennen kuin operaatiota harkitaan. Olkapotilaan hoidon osalta on tiedetään, että käytettävissä on jo useita kansainvälisiä tutkimuksia, joissa on osoitettu, että lieväasteisessa ja keskivaikeassa impingement- 35 oireyhtymässä saavutetaan yhtäläisiä hoitotuloksia sekä operatiivisella akromioplastialla että konservatiivisella etenevällä harjoitusohjelmalla. Myös monissa degeneratiivisissa sairauksissa, varsinkin iäkkäämmillä henkilöillä, konservatiivinen hoitovaihtoehto voi olla yhtä hyvä kuin operatiivinen. Olkapotilaan hoitoketjussa on selkeästi erotettava konservatiivisen hoidon piiriin primääristi kuuluvat tapaukset erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhuollon osalta sekä selkeästi operatiivista, rekonstruktiivista kirurgiaa vaativat tapaukset, kuten luksaatiot, tuoreet rotator cuff -vauriot, SLAP-vauriot ja traumat. Myös olkapotilaan hoitoketjussa yhteistyö ja yhteismeetingit olkakirurgien, konservatiivista alaa edustavien fysiatrien ja kuvantamisalan erikoislääkäreiden (radiologien) kanssa on keskeisessä asemassa. Hoitoketjuilla saavutettavat edut ovat nimenomaan hoitolinjojen yhtenäistyminen, koulutuksen leviäminen ja laajentuminen sekä yhteistyö avoterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä yhteisten koulutustapahtumien yhteydessä. Järjestelyllä voidaan turvata hoidon saatavuus annetun lainsäädännön puitteissa. Sen tavoitteena on myös pyrkiä ennaltaehkäisemään sairauslomien pitkittymistä pelkästään jonottamisesta ja hoidon odottamisesta johtuvista syistä. Työssä käyvät erikoissairaanhoidon toimenpiteitä tarvitsevat potilaat ovat hoitoketjujärjestelyissä olleet erityisen huomion kohteena. Toimenpiteillä voidaan ennalta ehkäistä työkyvyttömyyttä ja toimintakyvyn haittaa sekä nopeuttaa potilaiden paluuta takaisin entisen työ- ja toimintakyvyn pariin. Järjestelyillä on tarkoitus myös yhtenäistää kuvantamisperiaatteita ja indikaatioita. Erityisesti harvinaisten hoitoratkaisujen ja -toimenpiteiden suhteen käytäntö yhtenäistyy. 36 Moniammatillinen yhteistyö eri erikoisalojen välillä on tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidossa välttämätöntä. Tule-sairauksista kärsii erittäin laaja potilasjoukko, jonka hoitamisessa yksikään erikoisala ei voi selviytyä yksin. Toisaalta tehtävän vierittäminen pelkästään avohoidon vastuulle on kohtuutonta, koska siellä on huomattava joukko potilaita, jotka tarvitsevat välttämättömiä erikoissairaanhoidon palveluja, vaativaa kuntoutusta ja konservatiivista hoitoa sekä vaativia leikkaustoimenpiteitä. Näin ollen on viisainta järjestään nämä toimivaksi hoitoketjuksi, joka on kaikille siinä toimiville osapuolille selkeä ja helppo toteuttaa. Toiminta vaatii myös jatkuvaa kouluttautumista ja tietojen vaihtoa sekä neuvotteluja ja yhteistyötä. Liite 3. Alaselän sairauksien ennaltaehkäisyn, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuuden edistämisestä terveydenhuollossa. Antti Malmivaara ylilääkäri, LKT, dosentti, Terveydenhuollon menetelmien arviointiyksikkö, Finohta / Stakes Sairauksien ehkäisyn, seulonnan, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuus tulee pyrkiä osoittamaan tieteelliseen näyttöön perustuen. Näyttöä on alettu pitää myös tärkeänä korvattavuuden perusteena. Vankimpana näyttönä hoidon vaikuttavuudesta pidetään etenevistä satunnaistetuista kokeista saatuja tuloksia. Kun arvioidaan kaikkea kustakin terveydenhuollon toimenpiteestä käytettävissä olevaa näyttöä, yksittäiseen tasokkaaseenkaan tutkimukseen nojautuminen ei riitä. Tarvitaan tasokasta järjestelmällistä kirjallisuuskatsausta, joka kerää kattavasti ja yhdistää mahdollisimman luotettavasti kaiken käytettävissä olevan tiedon. Terveydenhuollon toimenpiteisiin käytetään voimavaroja, joilla tavoitellaan vaikuttavuutta eli terveydentilan ja/tai toimintakyvyn kohentumista. Ns. vaihtoehtoiskustannusperiaatteen mukaan terveydenhuollon voimavarat ovat aina rajalliset ja voimavarojen sijoittaminen yhteen kohteeseen merkitsee niiden jäämistä pois jostain muusta kohteesta. On viisasta sijoittaa voimavarat kohteeseen, josta saadaan mahdollisimman hyvä vaikuttavuus suhteessa hoitoon tarvittaviin voimavaroihin. Terveydenhuollossa tulisi tehdä “oikeita asioita”, minkä vuoksi tieto toimenpiteiden kustannusvaikuttavuudesta on tärkeää. Taloudelliset arvioinnit on syytä tehdä ensisijaisesti yhteiskunnallisesta näkökulmasta, jolloin saadaan kokonaiskäsitys toimenpiteiden seurauksista. Tällöin on mitattava ja arvotettava kaikki vertailtaviin vaihtoehtoihin liittyvä voimavarojen käyttö riippumatta siitä, kenelle näin syntyvät kustannukset viime kädessä koituvat. Kun terveysvaikutuksia arvioidaan lisäelinvuosilla tai erilaisilla sairausspesifeillä mittareilla, puhutaan kustannus-vaikuttavuusanalyysista (cost-effectiveness analysis). Kustannus-utiliteettianalyysissa (cost-utility analysis) terveydellisiä vaikutuksia mitataan elämän pituudella ja elämänlaadulla. Näin vaikuttavuutta voidaan mitata laatupainotetuilla lisäelinvuosilla eli QALYjen muutoksella (Quality-Adjusted Life Years gained). Kustannus-hyötyanalyysissa (cost-benefit analysis) myös terveysvaikutukset pyritään arvottamaan rahamääräisesti. Jotta päästäisiin korkeaan hoidon laatuun tarvitaan näytön ohella kliinistä osaamista ja potilaan arvojen ja arvostustusten huomioimista. Näin päästään perimmäiseen tavoitteeseen: “tehdään oikeita asioita oikein”. Terveydenhuollon menetelmien arviointitutkimuksissa käytetään systemoidun katsauksen menetelmää ja tähän liitettyä kustannusvaikuttavuusanalyysia ja usein kustannus-utiliteettianalyysia. Lisäksi arvioidaan eettisiä, järjestelmiin liittyviä, sosiaalisia ja juridisia näkökohtia. Vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustiedon tarve alaselän sairauksien hoidossa ja kuntoutuksessa on suuri. Kustannusvaikuttavuustiedon yleistettävyys on terveydenhuoltojärjestelmästä riippuvaista. Tämän vuoksi Suomessa tehtävät satunnaistetut kokeet kustannusanalyyseineen ovat tärkeitä. Luonnollisesti on hyödynnettävä myös muualta saatavaa kustannusvaikuttavuustietoa. Alaselkäkivun ennaltaehkäisyn, diagnostiikan, hoidon ja kuntoutuksen kustannusvaikuttavuuden edistäminen sairaanhoitopiiritasolla edellyttää laaja-alaista käsitystä lukuisten yksittäisten toimenpiteiden valikoimisesta, suuntaamisesta ja ajoituksesta. Yksittäiset hoitomenetelmien arviointitutkimukset eivät ohjeistoksi riitä vaan nämä tulee kytkeä järkevällä tavalla yhteen. Kokonaisuuden luomiseen pyritään Käypä hoito -suosituksissa, joiden pohjana käytetään luotettavuudeltaan ja kliiniseltä sovellettavuudeltaan asianmukaisia tutkimuksia. Kytkemällä tiedon kriittinen arviointi kliiniseen kokemukseen pyritään suosituksiin, jotka ovat sovellettavissa suomalaiseen terveydenhuoltoon. Suomessa on laadittu alaselän Käypä hoito -suosituksia vuoden 1996 Alaselän sairaudet konsensuskokouksesta alkaen. Ensimmäinen suositus valmistui vuonna 1998 ja tämä päivitettiin vuonna 2001. Toinen päivitys on aloitettu ja työ valmistunee vuoden 2008 alussa. Eurooppalaiset alaselän hoitosuositukset julkaistiin vuonna 2006 ja ne tukevat suomalaisen Käypä hoito -suosituksen päivitystyötä. Eurooppalaisten hoitosuositusten tavoitteena oli luoda yhtenäisiä linjoja alaselkäpotilaan hoidolle Euroopassa sekä tarjota tietoa kansallisten hoitosuositusten laadintaan. Hoitosuositusten implementointi on useissa kontrolloiduissa tutkimuksissa todettu runsaasti voimavaroja vaativaksi ja usein tuloksiltaan vaatimattomaksi. Suomen oloissa suosituksen vieminen käytäntöön voi onnistua paremmin kuin useimmissa muissa maissa yhtenäisen ja terveydenhuollossa arvostetun Käypä hoito toiminnan ansiosta. Käypä hoito suositusta hyödyntäen on Suomessa laadittu useita alaselkäpotilaan hoitoketjuja yliopistosairaaloihin ja keskussairaaloihin. Näiden pyrkimyksenä on ollut paitsi viedä Käypä hoito -suosituksia käytäntöön, myös luoda toimiva yhteistyö perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille. Kontrolloidulla tutkimusasetelmalla voitaisiin pyrkiä arvioimaan alaselkäkipupotilaan hoitosuosituksen implementoinnin onnistumista ja mahdollisesti jossain määrin myös tästä seuraavaa hoitojärjestelmän muutoksen tuomaa kustannusvaikuttavuutta. Tutkimus vaatisi kuitenkin erittäin huomattavia voimavaroja ja sen tuoman tiedon luotettavuuden ei voi olettaa nousevan kovin korkeaksi. Käypä hoito -suositukseen nojaavan hoitokäytännön toteutumista arvioiva kuvaileva tutkimusasetelma ennen-jälkeen implementaatioponnistelujen toisi tietoa hoitojärjestelmän nykykäytännöistä ja siitä missä määrin käytäntöjä onnistutaan yhtenäistämään hoitosuositusten mukaisiksi. Tämäkin tutkimusasetelma vaatisi merkittäviä voimavaroja. 37 Liite 4. Tule-sairastavuuden sosioekonomiset erot ja niiden syyt. Päivi Leino-Arjas dosentti, Työterveyslaitos Tule-sairastavuus jakautuu väestössä epätasaisesti. Alemmissa koulutus- ja tuloryhmissä sairastavuus on yleisesti suurempaa kuin korkeammin koulutetuilla tai parempituloisilla. Ammattiasema liittyy myös sairastavuuteen niin, että erikoistumattomien työntekijöiden ammattiryhmissä sairastavuus on korkeinta ja vähäisintä ylemmissä toimihenkilöryhmissä. Esimerkiksi selkäkivun esiintymisen koulutusasteen mukainen gradientti on ollut hyvin johdonmukainen eri tutkimuksissa (Dionne et al. 2001). Erot ovat havaittavissa myös sairaalahoitoon johtaneessa selkäsairastavuudessa kummallakin sukupuolella (Kaila-Kangas ym. 2006) ja pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ilmaantumisessa johtuen sekä ei-tulehduksellisista että tulehduksellisista selkäsairauksista (Hagen et al. 2000). Ammateittaisessa tarkastelussa sairaalahoitoon joutumisen riski selkäsairauden vuoksi oli miehillä 2-5 kertaa keskimääräistä suurempi poronhoitajilla, maatalous- ja paperityöntekijöillä, apuhoitajilla ja sairaalavahtimestareilla sekä rautatietyöntekijöillä; naisilla yli kaksinkertainen riski havaittiin muovituote-, pesula- ja maataloustyöntekijöillä (Leino-Arjas et al. 2002). Alhaisin riski sekä naisilla että miehillä oli 38 julkisen sektorin ylemmillä toimihenkilöillä. Silti Whitehall-tutkimuksessa, joka koskee lontoolaisia valtion virkamiehiä, havaittiin selvät ammattiasemaerot Tule-sairauksien aiheuttamissa sairauspoissaoloissa (Feeney et al. 1998). Kansallisesti edustavaan otokseen ja kliiniseen tutkimukseen perustuvassa Mini-Suomi -aineistossa koulutusaste ja tuloluokka olivat niin selkä- ja niskaoireyhtymän kuin polvi- ja lonkkanivelrikonkin determinantteja, miehillä selvemmin kuin naisilla (Heliövaara et al. 1993). Kaksi vuosikymmentä myöhemmin tehdyn vastaavan Terveys 2000 -tutkimuksen alustavien tulosten perusteella koulutusryhmittäiset erot tule-sairastavuudessa ovat edelleen selviä (Leena Kaila-Kangas, henkilökohtainen tiedonanto). Terveydentilan sosioekonomisen vaihtelun taustalla ajatellaan voivan olla ainakin kahdenlaisia mekanismeja: terveydentilaltaan heikommat valikoituvat alempiin sosioekonomisiin ryhmiin (selektiohypoteesi) tai sosioekonomiseen asemaan sidoksissa olevat riskitekijät tuottavat eroja sairastuvuudessa (kausaalihypoteesi). Monet tunnetut tule-sairauksien riskitekijät, kuten fyysisesti kuormittava työ, tapaturmat, ylipaino, tupakointi ja vähäinen vapaa-ajan liikunta jakaantuvat sosioekonomisen ryhmän mukaan samaan tapaan kuin tule-sairastavuuskin. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole selvää, missä määrin ja mitkä riskitekijätasojen erot mahdollisesti ovat tulesairauksien sosioekonomisten vaihtelun syynä. Itse asiassa tällaista tutkimusta on tehty yllättävän vähän. Erot elintapatekijöissä tai stressioireissa eivät juuri selittäneet selkä- tai nivelkivun vaihtelua ammattiaseman ja koulutuksen mukaan aikuisilla suomalaisilla (Leino-Arjas et al. 1998). Laajassa norjalaistutkimuksessa (Hagen et al. 2006) etsittiin selkäsairauksista johtuvan työkyvyttömyyden koulutuksen mukaisen vaihtelun syitä. Työn fyysiset tai psykososiaaliset kuormitustekijät, tupakointi, ylipaino, liikunta tai alkoholin käyttö eivät selittäneet työkyvyttömyyden koulutusasteen mukaisia eroja, jotka säilyivät edelleen, kun ammattiasemakin vakioitiin. Myöskään perusterveydenhuollon palvelujen käyttöerot eivät selittäneet koulutustason mukaista vaihtelua selkäkivussa (Lat- za et al. 2004). Toisaalta Helsingin kaupungin työntekijöillä havaittiin, että ammattiaseman mukaiset erot lääkärin toteamien tule-sairauksien ammattiaseman mukaisessa vaihtelussa katosivat, kun työn fyysiset kuormitustekijät otettiin huomioon (Aittomäki et al. 2006). Jotta sosioekonomisia eroja tule-sairastavuudessa voitaisiin tehokkaasti vähentää, tulee näiden erojen mekanismeja koskevaa tietopohjaa laajentaa. Tarvitsemme siis tutkimusta, joka pureutuu erojen syihin. Laajat suomalaiset kansallisesti edustavat tutkimusaineistot antavat tähän mahdollisuuden. Varhaisiin lapsuuden aikaisiin vaikutuksiin tulee kiinnittää huomiota (Mustard et al. 2005). Myös interventiotutkimusta tarvitaan. Kun esimerkiksi terveitä elintapoja edistämällä sekä työkuormitusta ja tapaturmia työssä tai vapaa-aikana vähentämällä pyritään vaikuttamaan käytännössä tule-sairastuvuutta alentavasti, olisi tärkeää, että tällaisten toimien vaikutuksia sosioekonomisiin sairauseroihin samalla myös monitoroitaisiin. Näin tutkimus ja käytännön vaikuttaminen kulkisivat optimaalisesti rinnan. Viitteet: Aittomäki A, Lahelma E, Rahkonen O, Leino-Arjas P, Martikainen P. The contribution of musculoskeletal disorders and physical work load to socioeconomic inequalities in health. Eur J Public Health 2006, Sep 5 [Epub ahead of print]. Dionne CE, von Korff M, Koepsell TD, Deyo RA, Barlow WE, Checkoway H. Formal education and back pain: a review. J Epidemiol Community Health 2001;55:455-68. Feeney A, North F, Head J, Canner R, Marmot M. Socioeconomic and sex differentials in reason for sickness absence from the Whitehall II study. Occup Environ Med 1998;55:91-8. Hagen KB, Holte HH, Tambs K, Bjerkedal T. Socioeconomic factors and disability retirement from back pain: a 1983-1993 population-based prospective study in Norway. Spine 2000 Oct 1;25(19):2480-7. Hagen KB, Tambs K, Bjerkedal T. What mediates the inverse association between education and occupational disability from back pain? A prospective cohort study from the Nord-Trondelag health study in Norway. Soc Sci Med 2006;63:1267-75. Heliövaara M, Mäkelä M, Sievers K, Melkas T, Aromaa A, Knekt P, Impivaara O, Aho K, Isomäki H. Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet Suomessa. Helsinki: Kansaneläkelaitoksen julkaisuja AL:35, 1993. Kaila-Kangas L, Keskimäki I, Notkola V, Mutanen P, Riihimäki H, Leino-Arjas P. How consistently distributed are the socioeconomic differences in severe back morbidity by age and gender? A population based study of hospitalisation among Finnish employees. Occup Environ Med 2006;63:278-82. Latza U, Kohlmann T, Deck R, Raspe H. Influence of occupational factors on the relation between socioeconomic status and self-reported back pain in a population-based sample of German adults with back pain. Spine 2000;25:1390-7. Latza U, Kohlmann T, Deck R, Raspe H. Can health care utilization explain the association between socioeconomic status and back pain? Spine 2004;29:1561-6. Leino-Arjas P, Hänninen K, Puska P. Socioeconomic variation in back and joint pain in Finland. Eur J Epidemiol 1998;14:79-87. Leino-Arjas P, Kaila-Kangas L, Notkola V, Keskimäki I, Mutanen P. Inpatient hospital care for back disorders in relation to industry and occupation. Scand J Work Environ Health 2002;28:304-313. Mustard CA, Kalcevich C, Frank JW, Boyle M. Childhood and early adult predictors of risk of incident back pain: Ontario Child Health Study 2001 follow-up. Am J Epidemiol 2005;162:779-86. 39 Suomen Tule ry on yhteistyöjärjestö. Suomen tuki- ja liikuntaelinliitto – Suomen Tule ry on perustettu vuonna 2000. Liitto pyrkii edistämään päättäjien ja vaikuttajien, asiantuntijoiden, kansalais- ja potilasjärjestöjen, palvelutuottajien, tutkijoiden ja toimijoiden verkostoitumista tule-terveyden hyväksi. Liiton tarkoituksena on myös luoda edellytyksiä tukija liikuntaelinten terveyden edistämiseksi jäsenyhteisöjensä valtakunnallisena yhteistyöelimenä. Vuonna 2007 Suomen Tule ry:llä on 13 jäsentä: Huoltoliitto ry, Invalidiliitto ry, ORTON Invalidisäätiö, Reumasäätiö, Suomen fysioterapia- ja kuntoutusyrittäjät FYSI ry, Suomen Kiropraktikkoliitto ry, Suomen Nivelyhdistys ry, Suomen Ortopediyhdistys ry, Suomen Osteoporoosiliitto ry, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Selkäliitto ry, Työfysioterapeutit ry ja Työterveyslaitos. Toiminnan päämääränä on väestön parempi tule-terveys Suomen Tule ry:n toiminnan pääpainoalueena on väestön parempi terveys ja sitä edistämään on tule-kentän yhteistyönä laadittu Kansallinen TULE-ohjelma. Yhteisenä tavoitteena on tuoda ongelmat näkyviksi ja päätöksenteon kohteiksi, lisätä keskustelua ja vuorovaikutusta sekä tarjota toimintaympäristö, joka tuottaa ja välittää ajantasaista tule-tietoutta. Suomen Tule ry:n keskeisenä tehtävänä on päivittää ja koordinoida Kansallisen TULE- ohjelman toteutusta. Kaikki tahot ja toimijat ovat sydämellisesti tervetulleita toteuttamaan Kansallista TULE-ohjelmaa ja edistämään väestön tuki- ja liikuntaelinterveyttä. Kansallisen TULE–ohjelman voi ladata osoitteesta www.suomentule.fi 40