Punkkien välittämät taudit
Transcription
Punkkien välittämät taudit
PUUTIAISVÄLITTEISET TAUDIT 2015 Jarmo Oksi, Infektiotautien ylilääkäri, prof, Tyks,TY Puutiaisen pistossa väkäsekäs imukärsä auttaa puutiaista pysymään ihoon kiinnittyneenä veriaterian ajan jopa useita vuorokausia. Se voi kuitenkin myös itsestään irrottautua, joten puutiaisen havaitseminen/irrottaminen ei ole välttämätön edellytys puutiaisvälitteisen infektion saamiselle. TBE-virustartunnan voi saada hyvin nopeasti. TBE-virusta esiintyy alle 1%:ssa ja borreliabakteeria (B.burgdorferi s.l.) alueesta riippuen 1030%:ssa puutiaisista. Borreliatartunnan saaminen kuitenkin edellyttää useimmiten yli yön kestävää ihoon kiinnittymistä. Tutkimustulosten mukaan borrelioosin varhaisvaihe ihoon kehittyy noin 2%:lle niistä, joilla puutiainen on ollut kiinnittyneenä noin vuorokauden. Borrelioosia vastaan ei ole käytössä olevaa rokotetta, mutta TBE voidaan tehokkaasti estää rokotesarjalla. Lymen borrelioosi Borrelioositapausten manifestaatioiden kirjo voi olla haastava, mutta tyypillisimmät tapaukset ovat kuitenkin kohtalaisen helposti tunnistettavissa, jos tuntosarvet ovat ylhäällä. Endeemisellä alueella valikoimattomasta väestöstä 5-25% voi antaa borrelia-vasta-ainemäärityksessä positiivisen tuloksen. Pelkän vastaainemäärityksen perusteella ei näin ollen voi päättää borrelioosidiagnoosista, vaan ensiksi tarvitaan ”tapaus”, joka kliinisesti sopii borrelioosiin. Yleisesti parhaiten tunnetaan infektion varhaisvaiheessa iholle ilmaantuva yksittäinen vaeltava punoitus, erythema migrans (EM). Vähemmän tunnettu on moniläiskäinen EM, jonka esiintyessä infektio useimmiten on jo disseminoitunut – tällöin on syytä kiinnittää huomiota muiden elinsysteemien kautta tuleviin mahdollisiin muihinkin oireisiin. Borreliat voivat verenkierron välityksellä levitä elimistöön aiheuttamatta iholle minkäänlaista infektiota: spiroketemiaan ei välttämättä liity lainkaan kuumetta. CRP on levinneessäkin borrelioosissa yleensä normaali tai matala. Vasta-ainetutkimuksen herkkyys on EM-vaiheessa riittämätön ja sitä tarvitaankin vain poikkeustapauksissa. Levinneessä taudissa diagnoosiin tarvitaan kliinisen kuvan lisäksi mikrobiologinen varmistus - yleensä vastaaineiden positiivisuus – jolloin seulontatestin herkkyys on yleensä jo varsin hyvä, mutta aikaisissa disseminaatioissa uusintatestausta voidaan tarvita. Seulontatestin spesifisyys ei ole optimaalinen – niinpä vääriä positiivisia löydöksiä esiintyy. Ei-endeemisellä alueella väärän positiivisen testituloksen merkitys korostuu, mikäli testi on otettu löyhin indikaatioin. Lisäksi aiemmin sairastetun borrelioosin jälkeen vastaaineet voivat persistoida pitkään. Endeemisellä alueella väestöstä merkittävällä osalla esiintyy borrelia-vastaaineita eikä oireettomalta testiä pidäkään ottaa. Kliinisen oireiston pitää herättää lääkärissä selkeä borrelioosiepäily, jotta borrelia-vasta-ainetutkimus olisi indisoitu. Positiviinen seulontatestitulos voidaan varmistaa jatkotutkimuksella, jossa yleisimmin käytetään immunoblottaus- tai vastaavaa menetelmää. Tällöin nähdään borrelian eri antigeeneja vastaan spesifisesti muodostettujen vasta-aineiden määrät. Vastaaineita tutkitaan myös selkäydinnesteestä ja mitataan spesifisten vasta-aineiden intratekaalista tuottoa. Lisäksi voidaan käyttää borrelian nukleiinihappo-osoitusta bakteerin osoittamiseksi esim. selkäydinnesteestä tai nivelnesteestä. PCR-testin sensitiivisyys muista kuin ihonäytteistä on valitettavan huono (borrelioita nesteissä niukasti). Neurologisista manifestaatioista tunnetuin on kasvohalvaus. Oireisto voi kuitenkin ilmaantua muidenkin aivohermojen taholta, joten tapaukset voivat olla sen vuoksi melko kirjavia. Selvästi yleisimpiä neurologisista oireistoista kasvohalvausten lisäksi ovat hermojuuritulehdukset eli radikuliitit. Helpointa radikuliitti on tunnistaa ja epäillä borrelian aiheuttamaksi silloin, kun radikulaarinen kipuoireisto on yhdessä raajassa kerrallaan ja muuttaa esim. toiselle puolelle. Vaikeinta radikulaarinen mekanismi on muistaa vartalon alueen kiputiloissa. Radikulaarinen oireisto voi olla luonteeltaan sensorinen tai motorinen. Radikuliittiin liittyy useimmiten meningiitti, minkä vuoksi diagnostiikka tuleekin huomattavasti varmemmaksi, kun selkäydinnesteestä voidaan tehdä diagnostisia tutkimuksia. Borrelian aiheuttama meningiitti ei välttämättä aiheuta lainkaan päänsärkyä ja useimmiten pään tai niskan särky onkin luonteeltaan lievää ja melko pitkäkestoista. Pidempiaikainen enkefalomyeliitti on selvästi harvinaisempi keskushermostoborrelioosin muoto kuin meningoradikuliitti – sitä epäiltäessä joudutaan käymään erotusdiagnostista rajanvetoa mmm. MS-taudin suhteen. Reumatologinen borrelioositapaus on tyypillisimmillään mono- tai oligoartriitti, jossa hydrops on prominoivampi kuin nivelen kipu, punotus tai kuumotus. Polyartriitti on harvianisuus. Artralgiapotilaat täyttävät hyvin harvoin borrelioosidiagnoosin kriteereitä. Lyhytaikaiset artralgiaepisodit voivat edeltää muiden manifestaatioiden ilmaantumista. Haastavimpia tapauksia ovat vaskuliittioireistot, joissa erotusdiagnostiikka muihin tauteihin on useamman kuin yhden alan erikoislääkärityöskentelyä vaativaa. Silmän borrelioositapaukset ovat sikäli haastavia, että varman diagnoosin saaminen ei ole helppoa. Sama pätee myös sydänmanifestaatioihin. Borrelioosin sydänmanifestaatioista klassinen, joskin hyvin harvinainen tapaus on AV-solmukkeen johtumishäiriö johtaen totaaliblokkiin, joka harvinaisessa tapauksessa luonnollisesti voi olla jopa fataali. Onko kroonista borrelioosia olemassa? Melko usein toistetulla kysymyksellä tarkoitetaan usein sitä, voiko borrelioosi olla krooninen hoidosta huolimatta. Lymen borrelioosi on hoitamattomana krooninen mutta nykytiedon perusteella hyvin hoidettavissa 2-4 viikon antibioottihoidolla. Borrelioosi hoidetaan kaikissa vaiheissaan antibioottikuurilla: EM tavallisesti 2 (-3) viikkoa oraalisesti ja disseminoituneet tautimuodot 3 viikkoa suonensisäisesti tai joskus pidemmällä oraalisella kuurilla. On yleistä, että antibioottikuurin loppuessa levinneen taudin oireisto ei vielä ole täysin rauhoittunut. Tämä johtuu siitä, että kudoksissa oleva tulehduksellinen solureaktio ei ole ehtinyt ”tyyntyä”. Toisinaan tällaisen reaktion sammumiseen voi kulua jopa yli puoli vuotta. Pääsääntönä voidaan pitää, että mitä pidempään oireisto on kestänyt ennen hoidon aloittamista, sitä pidempään kestää myös oireiston rauhoittuminen hoidon jälkeen. Noin 10%:lle hoidetuista voi jäädä - bakteerien jo kuoltua - jonkinlaisia reaktiivisia aaltomaisesti esiintyviä oireita – jopa krooniseksikin, mutta useimmiten nämä jälkioireet sammuvat itsestään muutaman kuukauden kuluessa. Jälkioireistosta ei ole syytä käyttää nimitystä ”krooninen borrelioosi” vaan esim. reaktiivinen jälkioireisto tai ”Post-Lyme syndrooma”, joka nykytietämyksen valossa syntyy immunologisilla, mutta toistaiseksi tarkemmin tuntemattomilla mekanismeilla. TBE (tick borne encephalitis, puutiaisaivokuume, ns Kumlingen tauti) TBE on viruksen aiheuttama kaksivaiheinen sairaus, joka oireilee ensiksi noin viikon kuluttua tartunnasta kuumeella. Sen jälkeen voi kehittyä oirekuva, johon kuuluu korkea kuume, niskajäykkyys ja päänsärky sekä toisinaan halvauksia tai muita aivo-oireita. Joskus TBE-infektioon liittyy jopa status epilepticus. Tähän virustautiin liittyy myös noin 1% kuolleisuusriski. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta sitä estämään on olemassa tehokas rokote - myös tehosterokotuksista tulee muistaa huolehtia. Mikäli on tiedossa, että joltakin tietyltä alueelta on löytynyt TBE-tapauksia, on tällä alueella pidempään oleskelevalla infektion saamisen riski lisääntynyt siinä määrin, että rokote kannattaa ottaa. On kuitenkin tärkeätä muistaa, että rokote suojaa vain TBE-virusta vastaan eikä vaikuta lainkaan borreliabakteeri-infektion saamisen riskiin. Vain noin puolen TBE-potilaista tiedetään joutuneen hiljattain puutiaisen puremaksi. Infektion voi saada jo vain hetkeksikin kiinnittyneestä puutiaisesta. Sen lisäksi virustartunnan voi saada myös pastöroimattomasta maidosta. TBE:n esiintyminen on huomattavasti lisääntynyt monilla alueilla Euroopassa ja myös Suomessa kahdenkymmenen viime vuoden aikana. Viime vuosina tautitapausten (noin 40 vuosittain) selvä enemmistö on saanut tartuntansa manner-Suomessa. On epäilty, että Suomessa todetut tautitapaukset olisivat ainakin viime vuosina olleet kirjallisuudessa esitettyä vakavampia. Noin sadan potilaan materiaalissa (Suomessa vuosilta 2010-2012) kahdella kolmasosalla yleiskunto heikkeni selvästi, taudista jäi pysyviä haittoja tai sairaalassa tarvittiin tukitoimia, kuten hengityskonehoitoa. Taudin kulkua ja vaikeutta näyttäisi olevan mahdotonta ennustaa yksittäisten oireiden kuten kuumeen keston perusteella. Vaikeaan ja hyvin vaikeaan tautiin sairastuneet olivat keski-iältään selvästi vanhempia kuin lievemmin sairastuneet. Taudin kaksivaiheisuus jää usein tunnistamatta tai sitä ei esiinny. Muita puutiaisenpistosta tarttuvia infektioita on todettu Suomessa äärimmäisen vähän. Borrelia miyamotoi kuuluu borrelioosin tautikirjon aiheuttajiin Euroopassa ja tässä tapauksessa borreliat eivät aiheuta EMihomuutosta (mutta luonnollisesti eivät muutkaan lajit aina niin tee). Suomalaisistakin puutiaisista on löydetty B.miyamotoita. Kotoperäiset puutiaispiston seurauksena tulevat anaplasmakannat aiheuttanevat oireettomia tai vähäoireisia infektioita. Babesioosia on Suomessa todettu ehkä vain yksi tapaus. Euroopassa puutiaisista on löydetty laajalti Rickettsia helveticaa, joka voi aiheuttaa lähinnä epäspesifisen kuumetaudin. Amerikassa puutiaispistosta voi saada toisinaan myös tularemian eli jänisruton, mutta Euroopassa puutiaiset eivät sitä yleensä levitä. Ruotsissa on muutamasta kuumeilevasta potilaasta löydetty uusi ehrlichialaji (”Candidatus Neoehrlichia mikurensis”), joka voi aiheuttaa myös tromboembolisia komplikaatioita. Bartonella-infektion mahdollisuus on olemassa, koska puutiaisista tätä on pohjoismaistakin löydetty. Olennaista kaikkien muiden puutiaispatogeenien kuin B.burgdorferin aiheuttamalle taudinkuvalle on akuutti taudinkulku korkeine kuumeineen eikä kroonisia tautimuotoja tiedetä esiintyvän hoidottakaan.