Referaatti Sari Kehusmaan väitöskirjasta

REFERAATTI/MARJA TUOMI
Sari Kehusmaa: Hoidon menoja hillitsemässä. Heikkokuntoisten kotona asuvien ikäihmisten
palvelujen käyttö, omaishoito ja kuntoutus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 131/2014.
Väitöskirjan neljästä artikkelista ainakin suomenkielinen Omaishoidon vaikutus ikääntyneiden hoidon
menoihin (s. 138–150) kannattaa ehdottomasti lukea.
Mikäli sinulla ei ole juuri nyt mahdollisuutta perehtyä koko kirjaan, niin ehdotan, että katsot ainakin
seuraavat kohdat:
- Luvussa 2 on kuvattu lyhyesti ja helposti ymmärrettävällä tavalla tutkimuksessa käytettyjä, mutta
usein myös omaishoitokeskustelussa esiin tulevia keskeisiä käsitteitä kuten omaishoito, palvelujen
rahoitus ja hoiva (s. 15–24).
- Luvun 3 kirjallisuuskatsauksessa on aikaisempaa tutkimustietoa palvelurakenteesta,
palvelutarpeesta, omaishoidon vaikutuksesta palvelujen käyttöön sekä kuntoutuksesta (s. 32-–48).
- Luvussa 5 esitellään tutkimustulokset ja 7 johtopäätökset, jotka ovat lyhennettyinä alla.
Jos tutkimuksen toteutus, aineistot, menetelmät ja tutkimuksen rakenne kiinnostavat, niin lue myös luku 4.
Teoreettisista lähtökohdista on luvun kaksi loppupuolella. Luvussa 6 on tulosten yhteenveto ja pohdinta.
Alla on tekemäni lyhyt yhteenveto väitöskirjatutkimuksen tavoitteista, aineistoista, johtopäätöksistä sekä
omaishoidon kehittämisehdotuksia. Olen tehnyt muutamia lisäyksiä ja kommentteja kursiivilla.
Antoisia lukuhetkiä
Marja Tuomi
toiminnanjohtaja
Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry
Teksti on pääosin suoraan väitöskirjasta. Kaikki numeerinen tieto on väitöskirjasta.
Suomen väestö ikääntyy, ja tulevat vanhusikäluokat elävät aikaisempaa pidemmän elämän. Eliniän
pidentyessä tulevaan palvelujen tarpeeseen vaikuttaa se, eletäänkö lisäelinvuodet terveenä ja
toimintakykyisenä vai heikkokuntoisena. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että pitkäaikaisten
sairauksien esiintyminen ei ole vähentynyt väestön eliniän pidetessä, mutta näiden sairauksien kanssa
pystytään elämään pidempään. Kasvavaan hoidon tarpeeseen pyritään vastaamaan ensisijassa kotiin
annettavalla hoidolla. Kotihoito, jonka tavoitteena on mahdollistaa ja tukea elämää kotona sairauksista ja
toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta, on vanhojen ihmisten yleisin sosiaalipalvelu. Sosiaalipalvelujen
järjestäminen kuuluu kunnalle. Kunnan tarjoamien palvelujen lisäksi omaisten ja läheisten antamalla
hoivalla on suuri merkitys. Lähes 300 000 suomalaista auttaa läheistään selviytymään arjessa.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää
1) Mitkä tekijät ovat yhteydessä ja vaikuttavat iäkkäiden ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelujen
käyttöön ja siitä aiheutuviin hoidon menoihin (tulokset s. 60–63).
2) Onko geriatrisella kuntoutuksella (korkeimman mahdollisen toimintakyvyn palauttaminen ja
ylläpitäminen sairauksista ja vammoista huolimatta) täydennetty palvelujärjestelmä
kustannusvaikuttavampi (kustannusten ja vaikuttavuuden suhde) kuin nykyinen palvelujärjestelmä
(tulokset s. 64–67).
REFERAATTI/MARJA TUOMI
3) Miten omaisten antama hoiva-apu vaikuttaa ikääntyneiden palvelujen käytön menoihin (tulokset s.
68–69)
4) Millaisia budjettivaikutuksia olisi omaishoidon tuen kattavuuden lisäämisellä (tulokset s. 70–71).
Tutkimusaineistot
Tutkimus perustuu aineistoon, joka on kerätty 741 eläkkeellä olevasta Kelan hoitotuen saajasta, jotka
asuivat 41 erikokoisessa kunnassa eri puolella Suomea. Tutkittavien toimintakyky oli heikentynyt ja kotona
selviytyminen vaarantunut siinä määrin, että he saivat kunnallista kotihoitoa tai vastaavaa apua omaisiltaan
tai läheisiltään. Tutkimusta ei rajattu sairauksien mukaan, mutta siitä rajattiin pois vaikea dementia ja
vaikea muistihäiriö.
Tutkimuksessa tarkasteltiin sekä sosiaali- että terveyspalvelujen käytöstä aiheutuneita menoja. Käytetyistä
kunnallisista palveluista (kotipalvelu, palveluasuminen, kotisairaanhoito ja vanhainkotihoito) kerättiin
tiedot kunnista. Kelan rekisteristä kerättiin tiedot lääkekustannuksista, lääkärikäynneistä, tutkimuksista ja
hoidosta yksityisellä sektorilla sekä matkakustannuksista. Valtakunnallisesta sosiaali- ja terveydenhuollon
hoitoilmoitusjärjestelmästä saatiin tiedot erikoissairaanhoidon käytöstä ja perusterveydenhuollon
käynneistä tehtiin kysely tutkittaville. Omaisten antamasta avusta kysyttiin sekä tutkittavilta itseltään että
kuntien yhteyshenkilöiltä.
Johtopäätökset
Tarkastelemansa aineiston perusteella Kehusmaa päätyi seuraaviin johtopäätöksiin keinoista, joilla voidaan
vaikuttaa ikääntyneiden hoidon menoihin.
1) Omaishoito kattaa suuren osan vanhusten pitkäaikaishoidosta, ja sillä on merkittävä vaikutus
hoidon menoihin. Elleivät omaiset hoitaisi nykyisessä määrin kunnan järjestämisvastuulle kuuluvia
tehtäviä, olisivat ikääntyneiden hoidon menot 2,8 miljardia euroa nykyistä korkeammat. Omaisten
avun vähentyessä hoitomenot kasvavat. Omaishoidon tuen maksaminen raskaissa ja vaativissa
omaishoitotilanteissa edesauttaa omaishoitajaksi ryhtymistä.
2) Panostamalla riittäviin sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää vanhusten terveyspalvelujen
tarvetta ja menoja. Sosiaalipalveluja käyttäneillä terveydentila on useammin parantunut tai pysynyt
ennallaan kuin niillä, jotka eivät saaneet sosiaalipalveluja.
3) Vanhojen heikkokuntoisten ihmisten ryhmämuotoinen kuntoutus ei osoittautunut
kustannusvaikuttavaksi. Kuntoutukseen valittiin liian heikkokuntoisia osallistujia eikä
todennäköisesti huomioitu riittävästi ikäihmisten tarpeita ja hänen kotona selviytymistään
haittaavia tekijöitä. Kuntoutukseen pitäisi valita henkilöitä, joilla ei vielä ole merkittävää
palvelutarvetta päivittäisissä toiminnoissa, mutta on kohonnut riski palvelujen tarpeeseen
esimerkiksi lisääntyneen sairastavuuden vuoksi.
Johtopäätökset vahvistavat aikaisempien tutkimusten tuloksia. Omaishoito on kansantaloudellisesti
kannattava ja merkittäviä säästöjä kuntataloudelle tuova hoitomuoto. Huolimatta siitä, että omaishoidon
tuki on euromääräisesti usein melko pieni ja veronalaista tuloa, sen saaminen tukee päätöstä jäädä
omaishoitajiksi. Johtopäätöksissä todetaan myös oikea-aikaisten, ennaltaehkäisevien sosiaalipalvelujen ja
kuntoutuksen merkitys.
REFERAATTI/MARJA TUOMI
Sari Kehusmaan ehdotuksia omaishoidon tukijärjestelmän ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän
kehittämiseksi:
1) Omaishoidon tukea olisi taloudellisesti perusteltua käyttää laajemmassa mittakaavassa. Maksetun
omaishoidon tuen menot ovat vain pieni osa omaishoidolla aikaansaadusta säästöstä. Omaishoidon
tukijärjestelmän rahoitus tulisi vakauttaa. Kunnilla on nykyisessä järjestelmässä mahdollisuus
alibudjetoida omaishoidon tuen määrärahoja ja toimia nk. vapaamatkustajina, koska omaiset
hoitavat joka tapauksessa läheisiään.
2) Omaishoitajien saamat tukipalvelut ovat yhteydessä hoitajan jaksamiseen. Omaishoitajat jättävät
usein käyttämättä lakisääteiset vapaapäivänsä hoitovaihtoehtojen puuttumisen vuoksi.
Jaksamisongelmat koskevat erityisesti iäkkäitä hoitajia. Järjestelmää voitaisiin kehittää siihen
suuntaan, että iäkkään hoitajan tuki sidottaisiin enemmän jaksamista tukevien palvelujen käytöstä
aiheutuneiden kulujen kattamiseen.
3) Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjakoa tulisi tarkastella uudelleen. Panostamalla riittäviin
sosiaalipalveluihin on mahdollista vähentää vanhusten terveyspalvelujen tarvetta.
Terveydenhuollossa suurimmat menot aiheutuvat viimeisten elinvuosien hoidosta.
Sosiaalipalveluissa menot jakautuvat pidemmälle ajalle. Palvelumenoihin vaikuttaa myönteisesti
heikkokuntoisten vanhojen ihmisten hoitovastuun siirtäminen moniammatilliselle geriatriselle
tiimille, joka optimoi tarvittavan lääketieteellisen hoidon yhteen sosiaalipalvelujen kanssa.
4) Sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnollinen yhdistäminen ei takaa positiivisia vaikutuksia
ikääntyneiden palvelujen käyttöön. Sen sijaan enemmän huomiota pitäisi kiinnittää uudenlaisten
toimintatapojen luomiseen.
Sari Kehusmaan tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset ovat samansuuntaisia kansallisen omaishoidon
kehittämisohjelman esitysten kanssa. Omaishoidon tukijärjestelmää tulee kehittää niin, että omaishoidosta
tulee todellinen vaihtoehto muiden hoitomuotojen rinnalle. Koko maahan tulee saada yhtenäiset
omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ja palkkioluokat ja siten varmistaa omaishoitajien tasavertainen
kohtelu asuinpaikkakunnasta riippumatta. Omaishoidon rahoituksen tulee olla vakaalla pohjalla ja se tulee
järjestää siten, että tuen jatkuvuus pystytään turvaamaan. Omaishoitoon on saatava selviä kannusteita.
Omaishoito, ja etenkin etäällä asuvien omaisten ja läheisten hoitaminen, ei ole enää itsestäänselvyys.
Omaishoitajia on tuettava joko työajan joustoin, taloudellisesti tai vapaapäivät turvaamalla. Myös
sijaishoidon palveluvalikoimaa on laajennettava ja sen tulee sisältää mahdollisuus saada sijaishoitaja myös
hoidettavan kotiin. Tutkimus vahvistaa myös tiedon, että pelkkä rakenteiden muuttaminen ei riitä, vaan
myös toimintatapoja ja käytäntöjä tulee muuttaa.