Juulin ”pitkä stoori”

Transcription

Juulin ”pitkä stoori”
2/2015
Fysioterapian ja kuntoutuksen
ammatti- ja asiakaslehti
Fy
fy
Juulin ”pitkä stoori”
Oma vammatausta apuna
fysioterapeutin uralla
s. 18
Koomikko
Jarkko Tammisen
kuntoresepti
s. 6
Kuurosokea Matias
herää kontaktiin
allasterapiassa
s. 8
Fysi-
liite
Esittelyssä
fysioterapian
tuotteita ja
palveluita
S u o m e n F y s i ot e r a p i a - ja k u n to u t u s y r i t y k s e t F Y S I r y
Sisällys
Mukana
myös
Fysi-liite!
20
Kuva: Inka Khanji
Uutta
buustia!
Kuvassa loikan kohti uutta ottaa fysioterapeutti HannaMaaria Tumelius, jolle FysiTrainer® -koulutus antoi lisäbuustin
päätoimiseksi yrittäjäksi ryhtymiseen. Hän on itse kuntoutunut
hyvin vuonna 2007 tehdystä selkäleikkauksesta. – Se vaatii
kuitenkin lopun elämääni erityishuomiota lajivalinnoissa ja
henkilökohtaisessa harjoittelussa ja antaa minulle näkökulmaa
työhöni kuntouttajana ja fysitrainerina.
4
Puheenjohtajalta: Fysioterapiayrittäjät
– yhteiskunnan työmuurahaiset
20
Motivoituneet FysiTrainerit® astuivat palvelukseen
5
Pääkirjoitus: Fysioterapiayrityksillä valmius lähipalvelujen tuottamiseen myös uusilla sote-alueilla
22
Fennia • FYSIn yhteistyökumppanin asiantuntijaartikkeli: Kanta-arkistoon liittyminen vaatii tarkkuutta
tietoturvaan
6
Koomikon kuntoresepti: Sopivasti lepoa ja liikuntaa
24
Sähköinen laatukäsikirja on hyvä kehittämisen työkalu
7
Suomi sai
Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen
25
Omistajanvaihdoksessa on kysymys myös
työpaikkojen säilymisestä
8
Kuurosokea Matias herää kontaktiin allasterapiassa
26
Miten sydänsairaus vaikuttaa fysioterapiaan? Liiallinen
varovaisuus hidastaa sydänsairaan kuntoutumista
10
Satu Tiivola, 91 ”Terveystieto on aina tarttunut
minuun kuin takiainen”
27
Innostavia työvälineitä hyvinvointialan yrittäjyyteen
12
Ensimmäistä kertaa fysioterapiassa +90-vuotiaana
Pyörätuolista ylös omille jaloille
27
FYSI kouluttaa
14
• Kotkassa hyvät kokemukset palvelusetelistä
• Kunnilta kiitosta: Hoitoa nopeammin ja edullisemmin
34
Fysioterapiayrittäjien työhyvinvoinnin teesit TOP 10
15
16
Sote-uudistus ei onnistu ilman pk-yrityksiä
Muiden järjestämää koulutusta / Kirjanmerkki
Pilottina Potilastiedon arkistoon
35
36
17
Uusi laki vaativasta lääkinnällisestä
kuntoutuksesta 1.1.2016, mikä muuttuu?
37
FYSI ry:n jäsenyritykset
18
Oman kehon vammatausta antaa perspektiiviä
tulevalle fysioterapeutille: Juulin ”pitkä stoori”
42
Miten fysioterapiaan?
Kysy lakimieheltä
Lukijakilpailun voittaja
FYSI 1/2015 –lehden lukijakilpailun voittaja on Salme Junkkala Turusta. Hän oli pitänyt kiinnostavimpana lehden juttua
”NYT lapset liikkeelle!”. Kiitos kaikille osallistuneille! Palkintona on lahjakortti fysioterapiaan. Voittaja voi käyttää lahjakorttinsa valitsemassaan FYSI ry:n jäsenistöön kuuluvassa fysioterapiayrityksessä.
Voit osallistua tämän numeron lukijakilpailuun 31.12.2015 mennessä osoitteessa www.fysi.fi
Puheenjohtajalta
Julkaisija
Suomen Fysioterapia- ja
kuntoutusyritykset FYSI ry
Nuijamiestentie 5 B
00400 Helsinki
puh. 010 279 3300
fax 010 279 3309
fysi.info(at)fysi.fi, www.fysi.fi.
Fysi-lehti ilmestyy kaksi
kertaa vuodessa.
Kustantaja
Fysioterapiayrittäjät
– yhteiskunnan työmuurahaiset
FYSI-Palvelut Oy
Toimitus
FYSI, Nuijamiestentie 5 B
00400 Helsinki
Päätoimittaja
Leila Salonen
leila.salonen(at)fysi.fi
Toimittaja
Ritva Tiittanen-Wallenius
puh: 041 454 9868
ritva.wallenius(at)gmail.com
Ilmoitusmyynti
FYSI-Palvelut Oy
puh: 010 279 3300
tuula.vayrynen(at)fysi.fi
Taitto
Kari-Pekka Ritolammi
Mainostoimisto Curry
karipekka(at)mainoscurry.fi
Painatus
Edita Prima Oy 2015
Painos 8 000 kpl
ISSN-L 0789-8800
ISSN 0789-8800 (painettu)
ISSN 2242-3702 (verkkolehti)
Kansikuvassa
Fysioterapiaopiskelija,
kuntoutuja Juuli Aholainen
ja fysioterapeutti OMT
Jonne Malmikare
Kannen kuva
Vesa-Matti Väärä
Fysi on myös facebookissa
facebook.com fysi
M
uurahaiskeko on hyvin organisoitu ja erinomaisen toimiva yhdyskunta. Jokaisella on oma
roolinsa yhteisen edun
eteen. Miellän meidät
virkeät fysioterapiayrittäjät työmuurahaisiksi,
jotka ponnistelevat turvatakseen muiden keossa toimivien hyvinvointia, jaksamista ja toimintakykyä.
80-luku oli fysioterapiayrittäjyyden kulta-aikaa. Meillä nuorilla yrittäjillä riitti uskoa
ja rohkeutta tulevaisuuteen ja uusia yrityksiä
syntyi kuin sieniä sateella. Infra
on nyt rakennettu ja nämä pkyritykset ovat hyvällä jalalla. Ne pystyvät tuottamaan
kustannustehokkaasti vahvaan ammattiosaamiseen
perustuvia lähipalvelujaan kansalaisille Suomen joka kunnassa.
Nykyinen keskustelu työajasta
kuulostaa meidän
yrittäjien korvissa varsin jonninjoutavalta. Nämä
yritykset eivät syntyneet 8-tuntisella
työajalla, vaan ovat
vaatineet yrittäjiltä pitkiä työpäiviä ja
vahvaa sitoutumista
jatkuvaan kehittämiseen. Työaikaa ei ole
ehditty laskemaan.
Nyt elämme mielenkiintoista aikaa.
Kohtalomme on
suuremman käsis-
sä. Maan hallitus linjaa tulevassa sosiaali- ja
terveysalan rakenneuudistuksessa eli SOTEssa myös fysioterapia- ja kuntoutusalan yritysten tulevaisuutta. Nähtäväksi jää, annetaanko
meidän, ahkerien ja käsillämme työtä tekevien
muurahaisten jatkaa kansantaloudelle tuottavaa työtämme vai haavoitetaanko terveysalan
pk-yritysten toimintaympäristöä ehkä peruuttamattomalla tavalla. Näin käy, jos päättäjät eivät miellä, että suurten kasvun hillitsemiseen
tähdätyt toimet voivat koitua kohtalokkaiksi –
mutta eivät suurille vaan toimialan pk-yrityksille.
Valtaosa Fysin 750 jäsenyrityksestä on
pieniä, 2-3 työntekijän yrityksiä, jotka maksavat veronsa Suomeen ja joita on väärin verrata suuriin, Caymansaarille veronsa maksaviin
suuryrityksiin. Verorahojen pakenemiseen
maasta on löydettävä toisenlaiset keinot, jotka eivät kurista terveysalan palvelevia pk-yrityksiä.
Kohtalonkysymys on, otetaanko kuntiin
veroeuroja ja työpaikkoja luovat, korkeat laatuvaatimukset täyttävät, valvotut, kustannustehokkaat, lähellä ihmistä palveluja tuottavat,
osaamiseen ja laatuun panostavat ammattitaitoiset kuntoutusalan yrittäjät tuotantoon mukaan julkisen terveydenhuollon rinnalle vai
uskotaanko jatkossa vain ja ainoastaan julkisen toimijan palveluihin? Vahvistetaanko jo
nyt ylipaisunutta ja kustannustehottomaksi todettua julkista terveydenhuoltoa luovuttamalla sille monopoliasema ja mahdollisuus
toimia sekä palvelujen järjestäjänä että tuottajana, jolle yksityinen palvelutuotanto tulisi olemaan vain hätävara? Sallitaanko aidon ja
terveen kilpailun muokata hintojen ja laadun
kustannustehokkuutta?
Suomen hallitus on hyvin ponnekkaasti ja
kiitettävästi käynyt työhön maamme talouden
pelastamiseksi, mikä on meidän jokaisen suo-
Pääkirjoitus
Fysioterapiayrityksillä
valmius lähipalvelujen tuottamiseen
myös uusilla sote-alueilla
malaisen etu. Erittäin valitettavaa on, että leikkaukset ensimmäisinä kohdistuivat sairausvakuutukseen ja yksityisiin
lääkärinpalkkioihin.
Onko meidän toimialamme työn
merkitys Suomen kansantaloudelle tulkittu oikein ja ymmärretty? Haluavatko päättäjät edelleen tukea ikääntyvän
väestön mahdollisuutta hakea apua kotona selviämiseen ja omasta toimintakyvystään huolehtimiseen? Entä tuetaanko työikäisten työssä jaksamista
kansantaloudelle kustannustehokkaan
ja kansalaiselle pienenäkin tuiki tärkeän kelakorvauksen muodossa? Toivottavasti olen tulkinnut oikein ja uskoni
päättäjien ymmärrykseen voi säilyä. Tämän eteen olen yhdessä FYSIn muiden
luottamushenkilöiden kanssa tehnyt ja
edelleen teen ahkerasti vaikuttamistyötä päättäjiin päin.
Pakotetaanko hoitoa tarvitsevat
kansalaiset kasvaviin terveyskeskusten
jonoihin odottamaan palvelua, jolloin
vaivat vain pahenevat hoidon viivästyessä? Vai rohjetaanko antaa kansalaisille mahdollisuus aidosti hakeutua vaikka
palvelusetelijärjestelmän turvin oikeaan
aikaan oikeaan hoitoon? Palveluseteli ja
asiakkaan valinnanmahdollisuus on todettu toimivaksi palvelujärjestelmäksi jo
useissa muissa eurooppalaisissa maissa
ja säästöjä on syntynyt. Miksi Suomi
siirtyisi ajassa taaksepäin?
Tuula Mustonen
FYSI ry:n hallituksen puheenjohtaja
tuula.mustonen@fysiokuusamo.fi
M
eneillään on monta toimi­
alallemme merkittävää lakiuudistusta. Sote-uudistus on edelleen työn alla.
Uudistukselta odotetaan
mm. korjausliikettä Suomea piinaavaan kestävyysvajeongelmaan. Valtion tulot ja menot eivät ole balanssissa. Tästä
johtuen sairausvakuutuskorvaukset ovat edelleen leikkausuhan alla. Tässä vaiheessa hallitus
on esittänyt yksityisten lääkärin ja hammaslääkärin palkkioiden leikkaamista. FYSIn kanta
tähän leikkausaikeeseen on selkeä: Toimivaa
ja kustannustehokasta Kela-korvausjärjestelmää ei pidä heikentää eikä varsinkaan lopettaa ennen kuin tilalle on luotu jokin vastaava
kansalaisten valinnanvapauden turvaava, esim.
palvelusetelin käyttöön perustuva järjestelmä.
Lähes jokaisessa Suomen kunnassa on tehokkaita, terveyspalveluja lähipalveluina tuottavia fysioterapia- ja kuntoutusyrityksiä, joiden toimintaedellytykset on säilytettävä myös
uusilla­sote-alueilla ja -markkinoilla. Tästä asiasta FYSI­on tehnyt useita mediatiedotteita ja
tavannut luottamushenkilövoimin valtakunnan päättäjiä. Pääministeri Juha Sipilän mukaan pienten yritysten merkitys terveyspalvelujen tuottajina on tiedostettu.
Myös Hankintalaki on uudistumassa.
FYSI­antoi heinäkuussa lausuntonsa kokonaisuudistuksen ensimmäiseen mietintöön.
Lausunnossa korostimme byrokratian vähentämistä kilpailutuksissa, tarjousmenettelyn
yksinkertaistamista sekä sitä, että tarjouksessa tulisi ilmoittaa yhdessä hinnan kanssa ainoastaan laatuun ja hankinnan pisteytykseen vaikuttavat seikat.
Juuri nyt valmistelemme FYSIn kommentteja Valtioneuvoston kanslian pyyntöön. Suomen Yrittäjien kautta tulleessa pyynnössä
pyydetään toimialajärjestöjä tarkastelemaan
EU-lainsäädäntöä ja lainsäädäntöehdotuksia
tarkoituksenmukaisuuden näkökulmasta. Tämä perustuu Suomen hallitusohjelmaan, jonka mukaan Suomen EU-vaikuttamisen yhtenä
painopisteenä on nykyistä vähäisempi, parempi ja kevyempi sääntely. Tavoitteena on
”Paremmalla sääntelyllä parempiin tuloksiin”.
Yrittäjien korvissa tuo tavoite kuulostaa oikein
hyvältä.
Elokuussa FYSI antoi kommenttinsa Kelan­
laatimaan uudistuvaan runkosopimusmalliluonnokseen sairaanhoitokorvausten maksamisesta palveluntuottajalle suorakorvaus­
menettelyllä. Kela on kutsunut aiheen
tii­moilta meidät ja muut järjestöt syyskuun
lopus­sa pidettävään keskustelutilaisuuteen.
FYSIn jäsenyrityksissä jatketaan valmistelutöitä sähköiseen Potilastiedon arkistoon
(Kanta) liittymiseksi. Jäsenistö on innokkaasti­
ilmoittautunut mukaan Kanta -koulutus- ja
-infotilaisuuksiin, joita FYSIn lisäksi järjestää
myös Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos THL.
FYSIn jäsenet ovat tervetulleita syksyn­
FYSI­-yrittäjätilaisuuksiin Varkauteen, Ouluun,­
Helsinkiin, Turkuun tai Seinäjoelle, joissa myös
Kanta on ohjelmassa yhtenä ­aiheenamme muiden ajankohtaisten asioiden rinnalla.­Tavoitteena on, että vuoden vaihteen tietämissä ensimmäiset FYSIn jäsenet käyttävät sähköistä
Potilastiedon arkistoa päivittäisessä työssään.
Leila Salonen
Päätoimittaja
FYSI ry:n toiminnanjohtaja
leila.salonen@fysi.fi
Fysi 2 • 2015  5
Jarkko Tammisen liikunta
elää lukukausittain. Silloin kun
eletään Stars Show -kautta ei
muuta liikuntaa juuri kaivata.
Kalorimittarin mukaan shown
aikana paloi 1100 kilokaloria!
Ei ihme, että kauden aikana
hupenee elopainosta viitisen
kiloa ihan työn merkeissä.
Koomikon kuntoresepti:
Sopivasti lepoa
ja liikuntaa
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius | Kuvat : VILLE JUURIKKALA, RITVA TIITTANEN-WALLENIUS
Armoitettu imitaattori Jarkko Tamminen käyttää kehoaan työvälineenä.
Ei vain ääntään vaan koko kroppaansa, sillä yksilöllinen body language on
oleellinen osa herkullista hahmogalleriaa. Jarkko hoitaa kehoaan ja mieltään
harrastamalla itselleen mieluisia lajeja. Ja olemalla harrastamatta silloin, kun
on levon paikka.
J
arkon mieleen on jäänyt
hänen ystävälleen annettu
viisas neuvo, josta hän on
ottanut itsekin opikseen. –
Yrittäjäystäväni pyöritti firmaansa, kasvatti lapsiaan,
nukkui huonosti ja suoritti liikuntaa. Yhdeksän kuukautta kestäneen sairauskierteen aikana hän ampaisi lenkille aina heti­
flunssasta toivuttuaan sillä seurauksella, että­
seuraava tauti ja lääkekuuri odotti nurkan
takana. Viisas lääkäri sanoi hänelle, että silloin kun elämäntilanne on stressaava ja yöunet jäävät vähiin, ei pidä enää ladata siihen
päälle hurjaa määrää liikuntaa, vaan osata
myös levätä.
Neuvoa noudattaen Jarkko Tamminen
harrastaa liikuntaa ”lukukausittain”. Silloin
kun pyörii Stars Show tai jokin muu hengästyttävä produktio, Jarkko ei enää vapaa-ajalla lähde väkisin liikkumaan. Mutta­
muuten kyllä!
6  Fysi 2 • 2015
– Olen oppinut, että kannattaa harrastaa sellaisia lajeja, joista luontaisesti tykkää. Minulle ne ovat lenkkeily ja nyt uutena kuntonyrkkeily. Sen sijaan pilates ja
jooga eivät kolahtaneet ainakaan Teatteri­
korkeakoulu-aikana minulle, vaikka jotkut opiskelijatoverini olivat niistä aivan
fiiliksissä – kaikki ei sovi kaikille. Petankkia olen harrastanut teini-ikäisestä asti,
mutta­se taitaa olla enemmän taktikointia
ja yhdes­säoloa kuin varsinaista liikuntaa.
Terveydestään Jarkko Tamminen huolehtii myös pysyttäytymällä poissa joiltakin areenoilta. – Tykkään kyllä jalka-
Tästä se alkoi! Tarvittiin vain pöydällinen kutreja, rillejä ja lippiksiä ja FYSI-päivien iltasäpinöissä piipahti kerrassaan
naurettava joukko julkkiksia itsensä Presidenttien johdolla. FYSI-messuilla bongattiin mm. Jorma ”Törinää pyttyyn” Uotinen, Kimi, Aira, Paula, Mike, Andy - vain
muutamia mainitaksemme.
pallosta, mutta seiskadivarissa se on aika
riskaabelia.­Olisi noloa, jos futisvamman
vuoksi­kaikki hahmoni konkkaisivat koko
syksyn ajan kyynärsauvoilla jalka paketissa­
lavalle…
Pitkillä automatkoilla Jarkko laittaa selkänsä taakse pienen tyynyn, jonka paikkaa
vaihtelee ajon aikana. Niskaansa hän hoidattaa silloin tällöin. – Minulla on taaksepäin ojentuva niskaranka, joka menee helposti jumiin – pitäisi kai kulkea ylpeänä
leuka pystyssä, jotta selkälukkoja ei tulisi,
hän veistelee.
- Kimi – miten
ihmeessä saadaan
suomalaiset liikkeelle?
- No kyl paras tapa on
autolla.
Suomi sai
Kansalliset suositukset
istumisen vähentämiseen
!
S
U
TU
UU
Liikaistumisen haitallisuudesta itsenäisenä terveyteen vaikuttavana tekijänä on jo
niin paljon kiistatonta tutkimusnäyttöä, että Suomi on saanut ensimmäisten joukossa Euroopassa Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen kaikille ikäryhmille.
Tutkijat ja viranomaiset korostavat,
että­istumissuositusten tavoit­teena ei ole 0 tuntia istumista, vaan se,
että katkaisemme pitkiä­istumisjaksoja ja nousemme tuolista ylös
nykyistä useammin.
Pelkkä hetkellinenkin seisomaan nousu saa kehossa aikaan paljon terveyden kannalta myönteistä.
”Kouluissa olisi hyvä ottaa huomioon se, ­
että liike edistää oppimista. Oppimis­vaikeuksista
kärsivät lapset saattavat oppia esimerkiksi
kertotaulun helpommin liikkeen kautta.” UKKinstituutin johtaja Tommi Vasankari sanoo.
Ihmisen arkiliikkumista rekisteröivän kiihtyvyysmittarin avulla­
on voitu myös ensimmäistä kertaa osoittaa, että kevyellä liikuskelulla ja arjen hyörinällä on tärkeitä terveysvaikutuksia. Aiemmin
pystyttiin terveysvaikutuksia osoittamaan vain intensiivisemmällä
kuntoliikunnalla.
Aikuiset suomalaiset istuvat, makaavat tai seisovat paikoillaan
yli kolme neljäsosaa valveillaoloajastaan, nuoret ja lapset lähes saman verran. Säännöllinenkään vapaa-ajan liikunta ei ehkäise runsaan päivittäisen istumisen aiheuttamia terveyshaittoja.
Suurin liike terveellisemmän arjen suuntaan tapahtuu ihmisen korvien välissä. Kun ymmärrämme – ja uskomme – sen tutki­
joiden viestin, että voimme tehdä arjestamme huomattavasti terveellisempää pelkästään välttämällä pitkiä istumisen jaksoja olipa
ympäristönä koti, päiväkoti, koulu, työpaikka, bussi tai lentokone
ja nousemme sopivin välein jaloittelemaan, olemme ymmärtäneet
oleellisimman.
MOTIVOIVAAN SELÄN
KUNTOUTUKSEEN
VALEDO
VALEDO MOTION
Mittaa, ohjaa, dokumentoi
• Kliinisesti oleellisia harjoitteita suunniteltu nimenomaan alaselkäkipupotilaille.
• Parantaa kehonliikkeiden tunnistamista tarkan reaaliaikaisen palautteen avulla.
• dokumentoi harjoittelun
Uudistuneet sensorit ja ohjelmisto
Pyydä esittely!
Viesti meille kaikille on mitä kannustavin ja neuvo
yksinkertaisin: Tavoite ei ole nolla tuntia istumista.
Mutta: Kehomme kiittää jokaisesta tuolista ylös
noususta, jokaisesta askeleesta, kurkotuksesta ja
kumartumisesta. Arjen askeleet kunniaan!
Oman arjen muuttamisen lisäksi istumisen haittojen vähentämiseksi tarvitaan muutoksia koko yhteiskunnassa. Arjen aktiivisuutta lisäävät ratkaisut olisi otettava entistä paremmin huomioon
kaupunkisuunnittelussa ja rakentamisessa, leikki-, opiskelu- ja työympäristöjen sekä kalusteiden ja sisustuksen suunnittelussa ja eri
alojen ammattilaisten koulutuksessa. Kiitos istumissuosituksista­
tutkijat ja viranomaiset!
ISTU VÄHEMMÄN – VOI PAREMMIN! Kansalliset suositukset istumisen vähentämiseen pdf-tiedostona osoitteessa http://www.
julkari.fi/handle/10024/126296
3.950 €
LEASING ALK. 85
€/KK
Hintaan lisätään alv 24%.
Fysioline Oy
Arvionkatu 2, 33840 Tampere
puh. 03-2350 700
info@fysioline.fi
www.fysioline.fi
Fysi 2 • 2015  7
Kuurosokea Matias
herää kontaktiin
allasterapiassa
Matias hakeutuu joka paikassa
veden­ääreen – olipa kyse luonnonvedestä, altaasta tai vaikkapa lavuaarista. Kuva Madeiran-lomalta.
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius | Kuvat : KIRA DURCHMAN; RUSKIS; BOSTRÖMIN PERHEALBUMI
Vesi on elementti, joka herättää kuurosokean, monivammaisen Matias Boströmin eloon ja kontaktiin toisten
ihmisten kanssa. Veteen päästäkseen 13-vuotias Matias tarvitsee toisten apua, aikaa ja ponnisteluja. Neurologiseen
kuntoutukseen erikoistuneiden fysioterapeuttien ohjaama allasterapia on Matiakselle henki ja elämä.
K
irsi ja Mikael Boströmin­
perheeseen syntyi 13
vuotta sitten kaksospojat,
jotka tulivat maailmaan
ennen aikojaan, 24-viikkoisina keskosina. Ensimmäinen tulija Matias sai syntymän yhteydessä laaja-alaisen verenvuodon, minkä
seurauksena hän vammautui monella eri
tavalla saaden mm. CP-vamman, epilepsian, näkö- ja kuulovamman sekä kehitysvamman.
Vauvana lähes liikkumaton ja ärsyk­
keisiin reagoimaton poika on hyötynyt
sensorisiin harjoitteisiin pohjaavasta poikkeavasti kehittyvien lasten ja nuorten kuntoutuksesta sekä toiminta- ja fysioterapiasta. Vesi on osoittautunut Matiaksen­
elämässä aineeksi, joka herättää hänet
eloon ja kontaktiin toisten ihmisten kanssa.
Matiaksen äiti Kirsi Boström sanoo,
että­koska Matias on moni- ja aistivammainen, hänen elämässään on hyvin rajoitettu määrä sisältöä tuovia asioita. – Vesi
on Matiaksen elämä ja allasterapia viikon
koho­kohta. Valtaosa hänen arjestaan on
väistämättä enemmän tai vähemmän
perus­tarpeiden tyydyttämisen kohteena
olemista. Siksi nostan itse sen nautinnon,
jota vesi Matiakselle antaa, mitä tärkeim-
8  Fysi 2 • 2015
mäksi asiaksi. Kaupanpäällisiksi tulevat ne
muut hyvät vaikutukset, joita vedessä ololla­
ja allasterapialla on.
Matiaksella on nyt vuoden ajan ollut
mahdollisuus uintiin fysioterapian erityismuotona kertaviikkoisesti koulun yhteydessä. – Vesi on ainoa elementti, jossa Matias
pystyy itse kokonaisvaltaisesti liikuttamaan
omaa kehoaan ja allas ainoa paikka, jossa
hän voi hengästyä ja saada sydämen sykkeen kohoamaan. Viikoittainen uinti on toisin sanoen ainoa Matiakselle oikeita harjoitusvaikutuksia antava tilaisuus liikkumiseen.
Hauska yksityiskohta on, että Matias
bongaa lavuaarit kaikista niistä rakennuk-
”
tyy hahmottamaan viikon kulkua, vaikkei
osaakaan ilmaista sitä meille muille.
Kirsi Boström korostaa, että nyt eletään
Matiaksen tulevaisuuden kannalta etsikkoaikaa. – Meidän vanhempien tärkeä tehtävä
on yrittää varmistaa se, että Matiaksella on
tulevaisuudessakin, sitten kun koulu loppuu, mahdollisuus uintiin eli siihen mielekkääseen tekemiseen, joka ehkä ainoana
asiana maailmassa tuottaa hänelle selkeää
nautintoa ja onnistumisen kokemuksia. Etsinnässä on paikka, jossa Matiaksella olisi
uima-allas hyvinkin lähellä ja jossa hänellä
olisi mahdollisuus niin allasterapiaan kuin
uintiin harrastuksena avustajan kanssa.
Meillä jokaisella on jokin syy, jonka vuoksi
heräämme aamuisin. Matiakselle se on vesi.”
sista, joissa on aikaisemmin käynyt. - Hän
pystyy kelaamaan pyörätuolillaan toista
kättään käyttäen ja hakeutuu aina lavuaarien luo, Kirsi kertoo.
Koska Matiaksella on myös kognitiivisia puutteita, on vaikea tietää, miten paljon hän pystyy hahmottamaan esimerkiksi
viikon kulkua. – Siksi oli hämmästyttävää
kuulla, että hän oli koulussa mököttänyt,
kun oli jonakin perjantaipäivänä tajunnut, että uinti oli jäänyt poikkeuksellisesti
pois päivän ohjelmasta. Ilmeisesti hän pys-
Kirsi ja Mikael Boströmin harras toive on, että Matiakselle myönnetään myös
jatkossa allasterapiaa – se on hänen fyysisen ja henkisen hyvinvointinsa avainasia
nyt ja jatkossa. – Jos monivammaisen ihmisen elämässä ei ole mitään sisältöä, seurauksena ovat turhautuminen, masennus ja
käytöshäiriöt. Matiaksen tulevaisuuden ja
elämänlaadun kannalta on jatkossa aivan
oleellista se, toteutuuko uinti vai ei. Vesi on
hänen elämässään niin suuri motivaattori,
Kirsi Boström kiteyttää.
Allas on sensorinen aistihuone
Fysioterapeutti NDT, erityisuinnin ohjaaja ja kouluttaja Mari Jokitalo-Trebs kertoo Matiaksen olevan huippuesimerkki siitä, millaisia vaikutuksia vedellä ja allasterapialla fysioterapian erityismuotona
on. – Matias herää vedessä kontaktiin toisen ihmisen kanssa. Hän pystyy kommunikoimaan vedessä
niin, että muutkin kuin perheenjäsenet ymmärtävät, mistä hän pitää ja mitä hän haluaa tehdä. Matias saa selvästi altaassa onnistumisen kokemuksia,
Mari Jokitalo-Trebs kuvailee.
vaivannäköä niin fysioterapeutilta kuin asiakkaalta. – Mutta se vaivannäkö kannattaa. Ensiksi tulevat veden terapeuttiset vaikutukset – vedessä olo
mm. harjaannuttaa hengitystoimintoja kuin itsestään, poistaa turvotusta ja saa aineenvaihdunnan
liikkeelle. Erityisesti neurologisille asiakkaille vedessä liikkuminen saattaa olla ainoa keino saada itsensä hengästyksiin ja kokea sen tuoma hyvänolon
tunne. Lisäksi allas on eräänlainen sensorinen aistihuone, joka stimuloi kuntoutujaa monin eri tavoin,
mahdollistaa oppimista ja tekee tavoitteellisesta teMari Jokitalo-Trebs on yhdessä fysioterapeuttikolrapiasta valtavan antoisaa. Toisaalta uima-allas on
legansa, erityisuinnin ohjaaja ja kouluttaja Kira
terapiaympäristönä myös vaativa, koska vesi haasDurchmanin kanssa perehdyttänyt jo lähes 300
taa tasapainon lisäksi huomioimaan turvallisuufysioterapeuttia neurologisten asiakkaiden allasteen ja terveyteen liittyvät tekijät.
terapiaan. Koulutuksessa käydään läpi allasharjoittelun periaatteita, tavoitteellisuutta ja toteutus- Mari Jokitalo-Trebs kertoo, että fysioterapeuttien
ta demoasiakkaiden kanssa. – Tavoitteenamme on mahdollisuudet toteuttaa allasterapiaa vaihtelevat.
antaa fysioterapeuteille valmiuksia ja varmuutta, – Allasterapiaa toteutetaan usein uimahalleissa,
tietotaitoa ja rohkeutta allasterapian käytännön to- joissa olosuhteet eivät ole aina parhaat mahdolliteutukseen neurologisen asiakkaan kuntoutuksessa. set. Terapialämpöisiä altaita on tosin jo useimmilla
Kurssipäivät ovat ennen kaikkea yhdessä oppimista paikkakunnilla. Veden tulisi on 32-asteista tai väja kokemusten vaihtoa.
hintään 30-31 –asteista, jotta altaassa ei tule kylValmiuksia ja vinkkejä tarvitaan, sillä altaalle me- mä ja voi rentoutua. Viileämpi vesi sopii aktiivisempaan tekemiseen sekä niille, joille lämmin vesi
neminen on Mari Jokitalo-Trebsin mukaan ”aikaaiheuttaa liiallista väsymystä.
moinen rumba”, jossa kysytään viitseliäisyyttä ja
Matiaksen lomaohjelma:
180 sukellusta 12 päivän aikana
Vaikka Matias syntyi monivammaisena,
Boströmin perhe teki periaatepäätöksen
lähteä perheenä heti liikkeelle. - Olimme
Madeiralla vaeltamassa jo kaksospoikien
pikkuvauvavaiheessa. Kristian-veli oppi
siellä konttaamaan ja Matiaksenkin koko pieni vartalo jämäköityi päivittäisten
rinkkavaellusten ansiosta.
Lämmin uima-allas ja sauna ovat
ratkaisseet sen, että perheen lomamatkat
ovat suuntautuneet useasti jälkeenpäinkin juuri Madeiralle, jossa Matiaksella on
mahdollisuus toteuttaa intohimoaan sukeltelua. –Matiaksen viimetalvisen Madeiran-leirin ohjelmassa oli 12 x 3 x 5 sukellusta eli hän teki kolme kertaa viiden
sukelluksen sarjan per päivä jokaisen 12
lomapäivän aikana. Yhteensä siis kertyi
180 sukellusta joko altaan reunalta tai altaassa avustetulla lähdöllä. Ja kivaa oli,
Kirsi Boström kertoo.
Matiaksen TOP 3:
Kuurosokealla ­Matias Boströmillä­on
jäljellä­jonkin verran jäänteitä näöstä ja
kuulosta. Moni­vammaisuuden vuoksi
niiden asioiden lista,­joista hän voi nauttia, on hyvin karsittu. Top-3 –listalta löytyvät
Fysioterapeutti NDT, erityisuinnin ohjaaja ja kouluttaja Mari Jokitalo-Trebs kiittää
Fysin kanssa tehtyä antoisaa koulutusyhteistyötä. Huippusuosittuja Neurologisen
asiakkaan allasterapia – teoriaa ja käytännön harjoituksia -koulutuksia on toteutettu useita vuosittain ja ne ovat täyttyneet alta aikayksikön. Myös syventävä koulutus on otettu ohjelmaan. Syventävässä koulutuspäivässä paneudutaan kurssilaisten omien asiakasesimerkkien kautta allasterapiaan pintaa syvemmälle.
Koulutus toteutetaan Oppimis- ja ohjaamiskeskus Valterissa, Ruskiksella.
1) vesi – valtava motivaattori
2) musiikki – kuulovammaisenakin
Matias reagoi herkästi musiikkiin
3) vauhdikas liike – millä tahansa
tavalla aikaan saatuna.
Uudet innovatiiviset terapiavälineet
WELLNESS NORDIC ROCKING
CHAIR -KEINUTUOLITERAPIA
Keinunta ja musiikki rauhoittavat,
parantavat fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.
TENS-HOITOLAITTEET
EMS-LIHASSTIMULAATTORIT
TERAPIAHIEKKALÄMMITIN
Lämpö- ja liikehoito samassa.
Testaa osastolla 50
Apuväline-messuilla
Tampereella.
www.apuvaline.info
SUNBORN SAGA OY, Saga Spatech
p. 02 445 6220, meditech@saga.fi
www.saga.fi/spatech
Jos haluaa varmistua tuoreimmista terveyssuosituksista, kannattaa kysyä Satu Tiivolalta. Haastatteluhetki juuri­91
vuotta täyttäneen kauppaneuvoksen kanssa vakuuttaa. Hänen sanomansa terveysliikunnan, ravinnon ja muiden­
­elämäntapojen vaikutuksista on täysin linjassa tuoreimman tutkimustiedon kanssa. Se vain, että liikuntaa kansa­
koulusta asti rakastanut ja terveystietoa intohimoisesti koko elämänsä ajan imenyt nopea nainen ­– uskomattoman
­monessa asiassa Suomen ensimmäinen – on elänyt teesejä todeksi koko elämänsä ajan. Tutkimustieto on laahannut
­ripeän yrittäjänaisen perässä.
Satu Tiivola, 91
”Terveystieto
on aina tarttunut
minuun kuin takiainen”
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius | Kuvat : HAIKKO; RITVA TIITTANEN-WALLENIUS
S
atu Tiivola kertoo alkaneensa urheilla ja hoitaa itseään
jo nuorena. Asiaa helpotti
se, että hän rakasti liikuntaa
ja ulkoilua. – Olin kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnista jo silloin ja luin kaiken maailman terveyslehtiä ja -kirjoja. Lisäksi minulla sattui
olemaan ihana kansakoulunopettaja, joka
oli terveysintoilija jo tuolloin 1930-luvulla ja
perusti kouluumme kävelykerhon. Ei meitä siinä montaa ollut, kun likat eivät viitsineet kävellä – eivätkä pojatkaan. Mutta minä
olin porukassa innolla mukana. Kävelimme
hurjia matkoja – esimerkiksi Vallilan koulultamme Helsingin Hämeentieltä Malmin
lentokentälle, jossa usein pelasimme vielä
jalkapalloa. Siitä alkoi urheiluharrastukseni.
liset. – Kävelin pitkään tuon kuusi kilometriä pääsääntöisesti kuutena päivänä viikossa,
kunnes opin amerikkalaisia tietokirjoja luettuani tietämään, että kolme kertaa viikossa
20 minuuttia kerrallaan on hyvä – kunhan
siis vaan kävelee kovaa. Muutin strategiani
tämän tutkimustiedon mukaiseksi. Oman
terveyden hoitaminen on tärkeää - se on
kaiken a ja o ja lopulta pienestä kiinni.
Satu Tiivola herättelee itsensä uuteen
päivään tarkalla aamujumpalla. - Teen joka
aamu – olinpa missä tahansa - 80 jumppaliikettä jo ennen kuin nousen sängystä: 30 liikettä hartioille ja käsivarsille ja 50 nilkoille,
polville ja lonkille – lopuksi jalat nousevat
suoraan kohti kattoa ja suutelen molemmat
polveni – vieläkin. Tarkoittaa sitä, että selinmakuulla vedän polvet ylös ja taivutan niskaani varovasti, koska siellä on kulumia – ja sitten suutelen molemmat
”Aina kun fysioterapeutti kuntouttaa
ihmistä, hänen pitäisi samalla lempeästi polveni. Eikä tähän kaikkeen mene
kuin viitisen minuuttia!
neuvoa ja perustella, miten tärkeää on
Jumppa jatkuu sängystä ylös
tehdä tätä tai tuota liikettä. Siten asiakas nousun jälkeen rankemmilla, lihasvoimaa vaativilla ja sitä kehittäviloppii itse ajattelemaan, mikä hänelle on
lä liikkeillä. - Tuolista ylös kauniisti
hyväksi ja motivoituu tekemään asioita
20 kertaa, niin reisien ja säärien lioman terveytensä hyväksi.”
hasvoima säilyy. Sitten peilin edessä
- Olen koko elämäni kävellyt kovia lenk- hartialiikkeitä. Ja tietysti tärkeä kasvojumpkejä ja sellaisia, ettei kukaan ukko ole oi- pa! Itsensä täytyy kehua joka aamua ja todekein saanut minua kiinni noilla lenkkiteil- ta peilikuvalleen, kuinka kaunis se onkaan
lä. Ja sitten kun pysähdyin, näin vain tähtiä! ja kuinka ihana päivä on tulossa. Se on niin
Huippuvauhtini oli kuusi kilometriä 45 mi- idioottimaista ja hullua, että aivoillekin hynuutissa. Se oli kovaa vauhtia! Armeijahan vää tekevä nauru ja kikatus tulee väkisinkin,
marssii samaa matkaa tunnin verran – tosin Satu Tiivola nauraa.
varusteet mukanaan, Satu Tiivola kuittaa.
Ravitsemus on ollut pitkin matkaa yksi
Hänen suora ryhtinsä ja vetävä aske- terveyden kulmakivistä. – Olen ollut edelläleensa ovat edelleen 91-vuotiaana esimerkil- kävijä myös siinä, että aloin ymmärsin nuo-
10  Fysi 2 • 2015
– Henkilökuntalääkärimme sanoi, ­että
sinä olet Satu kuin takiainen – kaikki­
lääketieteellinen tieto tarttuu sinuun
saman tien. Ja se on totta – kannattaa olla utelias. Siten oppii ajattelemaan omalla kohdallaan, miten ­hoitaa
itseään viisaasti, kauppaneuvos Satu
Tiivola­ sanoo.
resta asti syödä hedelmiä ja salaattia. Lisäksi
olen koko elämäni ajan syönyt pääsääntöisesti vain puolia annoksia ruokaa. Joskus
tietysti annan periksi ja herkuttelenkin,
mutta minulla on luontainen itsekuri, Satu
Tiivola sanoo.
Satu Tiivolan tiedot ovat täysin ajassa
siinäkin asiassa, että hän on pyrkinyt välttämään kirurgin veistä tuki- ja liikuntaelimistönsä hoidossa. Uusin tutkimustietohan
kertoo, että monissa tuki- ja liikuntaelinongelmissa ensisijainen hoito on fysioterapia
ja kuntoutus ja leikkaus vasta kakkosvaihtoehto. Satu Tiivola on noudattanut juuri tätä kaavaa.
– En ole antanut leikata selkääni, jossa minulla on ollut nikamaongelmaa, vaan
olen hoidattanut sitä fysioterapialla ja noudattamalla tarkasti fysioterapeutin ohjeita.
Runsas vuosi sitten kaaduin niin, että olkapääni meni pirstaleiksi, mutta senkin olen
saanut kuntoutuksella oikein hyvään kuntoon – olkapäätä ei voitu leikata, mutta en
olisi antanutkaan. Lääkäri tosin ehdotti keinoniveltä.
FYSI ry ja Haikon Kartano ovat käynnistämässä yhteistyötä, jossa FYSIn jäsenet
pääsevät majoittumaan kartanoon ja
sen yhteydessä toimivaan kylpylähotelliin jäsenetuhintaan.
”Parin vuoden päästä on jo parempi aika”
Kauppaneuvos Satu Tiivola elää tiiviisti ajassa.
Hänellä on oma, ei niin mairitteleva käsityksensä siitä, miksi Euroopalla ja tällä hetkellä erityisesti Suomella menee huonosti. Hyvä aika on kuitenkin tuloillaan. – Tällaisia huonoja aikoja on
eletty ennenkin – minun yrittäjänurallani on ollut kolme lamaa. Mutta huonon ajan jälkeen tulee hyvä aika. Veikkaan, että meillä on vielä kaksi
huonoa vuotta – sen nopeammin ei saada parannuksia aikaan. Mutta kolmantena vuonna alkaa
olla nousua. Tarvitaan järkeviä päätöksiä.
kin kuukausittain silloinkin, kun on huonot ajat.
Jaoimme soitettavat – minä otin koirakerhot ja
professorinrouvat. Eipä aikaakaan, kun meillä
nähtiin Haikossa ihanat villakoirat ja villakoiraihmiset! Saimme kylpylän täyteen, Satu Tiivola kannustaa.
Vaikeana aikana täytyy nähdä vaiva, olla aktiivinen ja rohkea ja etsiä asiakkaat, joiden puheluihin ei hyvinä aikoina kunnolla ehditä edes vastata. – Ja henkilökuntaa pitää arvostaa ja pitää siitä
kiinni kynsin ja hampain. Meillä on niin hieno
Yrittäjiä Satu Tiivola – itse yrittäjä joka solullaan ja hyvin koulutettu henkilökunta, että nytkään,
– kehottaa käyttämään huonon ajan hyväkseen. vaikka elämme huonoa aikaa, emme ole halun– Nyt on aika ideoida ja kehittää markkinoinnin neet irtisanoa ketään. Olemme selvinneet yhden
keinoja, jotta on valmis iskemään sitten, kun ra- viikon lomautuksella alkuvuodesta. Ja nyt näkyy
ha alkaa taas liikkua. Ei missään nimessä pidä jo pilkahduksia paremmasta ajasta – koulutusjäädä suremaan ja huokailemaan, koska silloin et keskuksemme Haikossa on yhä vilkkaammassa
ole hyvä! Kannattaa ajatella huomista, kehottaa käytössä, Satu Tiivola sanoo.
yrittäjänainen, joka oli totisen paikan edessä mm.
Hän kehottaa yrittäjiä ja erityisesti yrittäjänaivuonna 1975. – Haikon kylpylä oli juuri valmissia luottamaan itseensä ja uskomaan huomiseen.
tunut ja tuli öljykriisi – kaikki peruuttivat kaiken.
Kannattaa pitää yllä positiivista, valoisaa mieltä
Satu Tiivola kääri hihat loistavan sihteerinsä ja ja taistelutahtoa ja miettiä, mitä minä teen tästalousjohtajansa kanssa. – Silloin ei ollut vielä sä huonossa ajassa, että pärjään nyt ja että pärkännyköitä eikä tietokoneita, mutta Helsingin jään vielä paremmin tulevaisuudessa. – Positiipuhelinluettelo oli. Mietimme, että yhdistykset vinen asenne on erityisen tärkeä hoitotyössä – se
ovat niitä, jotka pitävät kokouksiaan vähintään- tarttuu asiakkaisiin.
– Olen kuitenkin saanut olkapään oikein hyvään kuntoon jumpalla. Minulla
kävi ensin kotona laiskanlainen fysioterapeutti – ajattelin, että tuollaisesta en halua
maksaa. Niinpä etsin sellaisen fysioterapeutin, joka uskalsi teettää minulla kunnon liikkeitä ja laittoi venyttelemään – eli
tekemään kaikkea sitä, mitä kulloisessakin kuntoutumisen vaiheessa sai ja oli hyvä tehdä. Hän kävi kerran viikossa, antoi
ohjeet ja noudatin niitä – ja nyt käsi on todella hyvä. Sitten jatkoin täällä Haikossa fysioterapialla ja allasjumpalla. Sanonkin aina lääkäreille, että Haikko hoitaa – ja
niin se tekee, Satu Tiivola nauraa.
Tarvitseeko asiakkaasi
terveydenhoitotuotteita?
Jo lähes 250 hoitoalan yrittäjää ympäri Suomen tarjoaa
palvelujensa tukena Mediteamin terveydenhoitotuotteita
tuhansille asiakkailleen.
Palvele sinäkin asiakastasi kokonaisvaltaisemmin ja ryhdy
välittämään Mediteamin terveydenhoitotuotteita osaksi
asiakkaan parempaa vointia.
Ota meihin yhteyttä 020 741 3450 tai
lue lisää sivuiltamme www.mediteam.fi
QR-koodilla suoraan yhteydenottopyyntöihin
Hoito- ja tukisukat
Tuet ja ortoosit
Pienapuvälineet
Patjat ja tyynyt
Ensimmäistä kertaa fysioterapiassa
+90-vuotiaana
Pyörätuolista
ylös omille
jaloille
Teksti ja kuvat :
Ritva Tiittanen-Wallenius
Minä läksin kävelemään 9 kuukauden
vanhana. Sieltä asti olen taaplannut tätä maailmaa. Näitä polvia on käytetty
ja kierretty ympäri maailman, kertoo yli
80-vuotiaana kaksi kertaa yksin Australiaan asti poikaansa katsomaan matkustanut Olga Laajoki.
Olga Laajoki meni runsas vuosi sitten huonoon kuntoon. Jalat menivät alta ja korkeasta iästään huolimatta aktiivinen
ikänainen tarvitsi liikkumiseensa ensimmäistä kertaa elämässään pyörätuolia ja henkilökohtaisen avustajansa
Ritva Hämeenahon sitä työntämään. Olgalta löytyi kuitenkin valmiutta lähteä ensimmäistä kertaa elämässään
fysioterapiaan.
tomuutta, minkä vuoksi vähänkään pitempi­
käveleminen ei enää onnistunut. Myös
issias­vaivaa oli.
Tero Heikkilä sanoo, että fysioterapiahoidot perustuvat aina anatomiaan ja fysiologiaan. - Hoitomenetelmät eivät saa olla
itseisarvo, vaan lopputulos ratkaisee. Käyttöön otetaan ne keinot, jotka toimivat asiakkaalla parhaiten. Alkuvaiheessa käytimme fysioterapian keinoja kivun lievitykseen.
Tein pehmytkudoskäsittelyjä, kevyitä mobilisaatiohoitoja, kevyttä lihaskalvokäsittelyä sekä aktiivista ja passiivista liikehoitoa.
uori, nivelkäsittelyihin eri- Olga sai kinesioteippauksesta selvän avun
koistunut OMT-fysiotera- polvikipuun, mutta jouduimme luopumaan
peutti Tero Heikkilä ei siitä ihoreaktion vuoksi, Tero Heikkilä kerkauaa ihmetellyt, kun hä- too.
nen vastaanotolleen tuli­
Olga Laajoki kävi fysioterapiassa kaiken
pyörätuolissa pieni virkeä­ kaikkiaan viisitoista kertaa noin viikon väsilmäinen nainen, joka ilmoitti iäkseen 94 lein. – Kivut helpottivat ja pääsin taas jaloilvuotta ja kertoi olevansa ensimmäistä kertaa leni, Olga kertoo. – Kävisin fysioterapiassa
elämässään fysioterapiassa. - Olga osasi­hy- jatkuvasti, mutta en ole vielä saanut uutta
vin kertoa omasta tilanteestaan ja siitä, mi- kuntoutusjaksoa. Ritva on hakenut sitä Lothin oli tullut hakemaan apua. Hänellä oli va- ta Svärd -järjestön kautta.
semmassa lavanseudussa kiputuntemuksia,
- Iäkkäillä kipupotilailla mukautan
jotka ulottuivat kainalon kautta rinnan puo- hoidot ja otteet sellaisiksi, etteivät ne tuolelle. Polvet olivat kipeät ja jaloissa voimat- ta enää lisää kipua – tarkoitushan on kivun
N
12  Fysi 2 • 2015
lievittäminen ja kipu on usein stressi- ja varoitusreaktio. Peruslähtökohta on, että asiakkaalla on fysioterapiahoidon jälkeen vähemmän jännittynyt, rentoutunut olo, Tero
Heikkilä korostaa. – Seuraavalla käyntikerralla keskustellaan ja tarkistetaan, millainen
asiakkaan vointi oli edellisen hoitokerran
jälkeen: mikä toimi ja mikä ei ja mukautetaan fysioterapiaa sen mukaisesti.
Tero Heikkilä korostaa, että tunti viikossa fysioterapiaa on vain pieni osa arkea,
mutta sen tarkoituksena on paitsi kivun lievitys myös eväiden antaminen arkeen. Iäkkäälle korostan, että pienikin mutta usein
toistuva liikunta ja pieni kotijumppa on
merkityksellistä.
– Minäkin sain kotiläksyjä ja tein niitä
ahkerasti Ritvan avulla, Olga kertoo.
– Ja Olgallahan on kotona ne henkilökohtaiset personal trainerit – koirat.
– No niin on – aina pittää liikkua, kun
aina on joku koirista pyytämässä jotakin:
pittää antaa vettä tuolle nuin ja vai niin,
siullako jäi korvaan jalka, Olga nauraa.
Olga – mitä ajattelit, kun tulit 94-vuotiaana
ensimmäistä kertaa elämässäsi fysioterapiaan?
”No minä tuossa ovella ensin ällistelin siinä pyörätuolissani, kun en ollut koskaan käynyt enkä oikein tiennyt talon tapoja. Mutta ajattelin, että kyllä ne varmasti kohta selviää. Vähän hävettikin, kun mietin, että mitä tuo nuori mies
ajattelee, kun tällainen muija tänne tulee. Sitten päättelin, että nämä fysioterapeutit ovat varmasti tottuneet monenlaiseen. Sitäkin vähän pelkäsin, että­ärsytänkö minä tuota työntekijää, kun tuo vanhuus tekee temppujaan enkä pysty­
menemään edes pitkäkseni hoitopöydälle. Mutta kaikki meni Teron kanssa
hienosti. Kun läksin pois, minulla oli hyvä olla. Oli kuin syntireppu olisi lähtenyt pois selästä. Sain hyvää apua ja käytin kaikki ne hoitokerrat, joita minulle
oli annettu. Kävisin täällä jatkuvasti, mutta en ole vielä saanut uusia lappuja.”
Olga­Laajoki kävi fysioterapiassa yhteensä 15 kertaa kesäkuusta 2014 alkaen;
hoidoista 10 maksoi Lotta Svärd ja 5 Oulun kaupunki.
Utelias, oppimishaluinen ja liukas lähtemään.
Edes eläinten pito ei ole estänyt Olgan matkaan
lähtöä silloin, kun siltä on tuntunut. ”Menin
sanomaan naapurin emännälle, että lypsä miun
lehmät. Emäntä jäi sinne suu auki. Mut enhä
mie ois muuten pääst mihikää.”
Fysioterapeutti OMT Tero Heikkilä­
käytti­yli 90-vuotiaan ensikertalaisen
fysioterapiassa­ pehmytkudoskäsittelyjä,­
kevyitä mobilisaatiohoitoja, kevyttä lihaskalvokäsittelyä sekä aktiivista ja passiivista
liikehoitoa. Kivut lievittyivät ja Olga Laajoki­
pystyi taas kävelemään omin jaloin.­­
- Emme­aina pysty sanomaan, mistä
kipu­johtuu. Vaivat kehittyvät usein pikku
hiljaa­pitemmän ajan kuluessa, vuosien
saatossa.­Silti niitä pystytään lievittämään.
Iäkkään ihmisen
kotona pärjääminen
on monen asian summa
Olga Laajoen haastattelu oli minulle Fysilehden toimittajalle syvälle mieleen ja sydämeen painuva kokemus. Sen painoarvo vain kasvoi, kun sain kuulla, että Olga
oli vain muutamaa päivää yhdessä viettämämme aurinkoisen päivän jälkeen itselleen luontaiseen tapaan lähtenyt nopeasti – tällä kertaa Australiaakin kauemmas
ja niin kuin oli itse toivonut: nukkuessaan.
Julkaisemme tämän jutun Olgan omaisten
luvalla, koska he tiesivät sen olleen mummolleen tärkeä.
Olga Laajoki on esimerkki siitä, miten ihmisen elämä voi kokonaisuudessaan, viimeisiäkin vuosia, päiviä ja hetkiä myöten
– olla hänen itsensä näköinen. Silloin kun
ikä on korkea, omannäköiseen elämään ja
omassa kodissa asumiseen voidaan tarvita
toisten ihmisten ja yhteiskunnan apua. Kotiin tuotujen palveluiden avulla Olga Laajoki pystyi elämään 400 vuotta vanhassa,
itse kunnostamassaan savupirtissä monipuolista arkeaan viimeisiin elinpäiviinsä
asti. Hänen viimeiset kaksi ja puoli vuottaan olivat parempia kuin sitä edeltäneet.
Kiitos kuuluu viitseliäille, Olgaa arvostaville luottoihmisille, hänen henkilökohtaiselle avustajalleen Ritva Hämeen­ojalle
ja Olgan kanssa eläinlääkärin vastaanotolla ystävystyneelle fysioterapeutti Raija Knuuttilalle, jotka vaivojaan säästämättä reagoivat Olgan kulloiseenkin
tilanteeseen ja hankkivat – välillä nyrkkiä
pöytään lyöden – hänen juuri siihen tilanteeseen tarvitsemansa avun oli kyse sitten
tupaa lämmittävästä ilmalämpöpumpusta tai liikkumisen mahdollistavasta fysioterapiasta.
On ihmisiä, joiden elämästä saisi kirjan.
­Olga Laajoki, pakolainen, evakko ja maailmankansalainen, on yksi heistä. Lue Olgan elämäntarina linkistä http://www.
fysi.fi/fysi-lehti/fysi-lehti-extra/1244-olgan-laajoen-omannakoinen-elama
Mari Halkola, TtM MQ laatuasiantuntija
mari.halkola@kiifys.fi • www.kiifys.fi gsm • 0400 681 433
Fysi 2 • 2015  13
Onko
potilasohjelmistosi
uusiminen
ajankohtaista?
Potilastiedon arkisto asettaa
ohjelmistoille uusia vaatimuksia.
Nyt on aika varmistaa oman ohjelmiston Kanta-yhteensopivuus.
Kysy lisätietoja!
Kotkan palvelujohtaja Jorma Haapanen
pysähtyi sattumoisin Fysin teltalle ­Porin
SuomiAreenan kesäisellä Kansalais­
torilla. Keskustelu kääntyi Kotkan
kokemuksiin palvelusetelin käytöstä.
– Kevyt, joustava väline täydentää
kokonaispalettia palveluntuotan­nossa, Haapanen luonnehti.
Kotkassa hyvät kokemukset
palvelusetelistä
Helppo oppia
Kotkan kaupunki on ottanut viime vuosina palvelusetelit yhdeksi välineeksi palvelujen tuottamiseen niissä palveluissa, joissa kunnan oma
kapasiteetti ei riitä, kertoo palvelujohtaja Jorma Haapanen.
– Palveluseteli on lähtenyt toimimaan erittäin hyvin. Sitä olemme korostaneet, että se on vaihtoehto ja että emme poista kunnan itse tuottamia palveluja.
– Palveluseteli mahdollistaa pienten paikallisten yritysten mukana olon palveluntuotannossa. Suomessahan on puhuttu paljon kilpailutuksen ongelmatiikasta ja isoista valtakunnallisista toimijoista.
Etuna on sekin, että palveluseteliä käytettäessä kunta maksaa vain toteutuneesta palvelusta, Haapanen painottaa.
Palvelusetelit ovat Kotkassa käytössä avoterveydenhuollossa,
Edullinen käyttää
Palveluseteliä käytettäessä kunta maksaa
vain toteutuneesta palvelusta.
Kehittyy jatkuvasti
Toimii mobiililaitteilla
Hyvä asiakastuki
Nyt Diariumista löytyy
myös rakenteisen
kirjaamisen toiminnot!
hammashoidossa, jalkahoidossa, päivähoidossa jne. Hyvien kokemuksien perusteella palvelusetelit on tarkoitus ulottaa uusiin palveluihin. Kotka kuuluu Jyväskylän ja Oulun ohella palvelusetelin ahkerimpiin käyttäjiin.
Kunnilta kiitosta:
Hoitoa nopeammin ja
edullisemmin
Kunnille tehty kysely kertoo palvelusetelien kiistattomista hyödyistä.
Palveluseteliä pidettiin joustavana ja nopeana tapana järjestää lakisääteisiä palveluja. Merkittävänä säästöjen aikaansaajana pidettiin sitä, että palvelusetelillä tuotanto on aina vastikkeellista. Kunta ei joudu
maksamaan esimerkiksi käyttämättömistä vastaanottoajoista. Palvelusetelillä tuotettu sote-palvelu on noin 20 prosenttia edullisempaa
kuin kuntien oma tuotanto.
Säästöjä tuli myös tilakustannuksissa. Kunnat näkivät myönteisenä sen, että palvelusetelijärjestelmä vapauttaa kilpailuttamiselta.
Kaikki Suomen 30 suurinta kuntaa tai kaupunkia käyttää palveluseteliä. Hyötyihin nähden käyttö on kuitenkin vielä vähäistä.
Koko Suomen Yrittäjien tekemä palveluseteliselvitys osoitteessa
www.yrittäjät.fi/kunta
www.diarium.fi
Sote-uudistus
ei onnistu ilman pk-yrityksiä
Teksti : SARI SARKOMAA | Kuva : KIMMO LEVONEN
T
erveydenhuoltolakiin
sisältyvästä julkista
terveydenhuoltoa koskevasta valinnanvapaudesta huolimatta
on potilaan todellinen
valinnanvara pieni. Valtiovarainministeriön ensi vuoden talousarvioesityksen
sairausvakuutuskorvauksien leikkaukset kutistavat valinnanvapautta entisestään. Ministeriön ehdotuksessa esitetään
leikattavaksi 78 miljoonaa euroa lääkäri- ja hammaslääkäripalkkiokorvauksista. Leikkaukset ovat niin suuria, että ne
kyseenalaistavat koko järjestelmän olemassaolon.
Vaikka talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, se ei ole helppoa.
Kun jo valmiiksi pieni sairausvakuutuskorvaus kutistuu entisestään, kasvaa riski, että yhä useampi siirtyy matalampien asiakasmaksujen vuoksi kunnallisen terveydenhoidon piiriin. Silloin kuntien hoitojonot pidentyvät, hoitoon pääsy
viivästyy, työkyvyttömyys- ja sairauspoissaolot lisääntyvät ja terveysmenot kasvavat. Suuri riski on myös, että ihmiset jättävät vaivansa hoitamatta tai lykkäävät hoitoon hakeutumista. Näin murretaan terveyspolitiikkamme ydintavoitetta edistää ennaltaehkäisyä
ja varhaista puuttumista.
Sairausvakuutuskorvaus on yhteiskunnalle kustannustehokas
tapa tuottaa terveyshyötyjä. Viisainta olisikin pidättäytyä mittavista korvauksen leikkauksista ja sote-rahoitusuudistuksen yhteydessä pohtia, miten monituottajamalli ja valinnanvapaus sekä kannusteet ennaltaehkäisyyn varmistetaan.
Hallitusneuvotteluissa sovimme, että eduskuntakauden aikana
toteutetaan sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne- ja rahoitusuudistus sekä valinnanvapauden ja tuotannon monipuolistaminen.
Hallitus valmistelee parhaillaan työn käynnistämistä. Olennaista
on, että edellisen sote-uudistusyrityksen virheistä opitaan. Hallitusneuvotteluissa sovimme hallituksen kärkihankkeeksi palveluiden
asiakaslähtöisyyden. Kokoomuksen hallitusneuvottelijana pidin
tärkeänä, että tavoitteeksi kirjattiin mahdollistaa ihmisten omien
valintojen tekeminen sekä palveluiden kustannusten ja laadun läpinäkyväksi tekeminen.
Hallitusohjelman kirjaus valinnanvapauden lisäämisestä oli tervetullut myös kansalaisten näkökulmasta, sillä tutkimusten mukaan
jopa 90 % väestöstä haluaa valita palveluntuottajansa itse. Riittävää
valinnanvaraa ei ole kuitenkaan mahdollista tarjota ilman tuottajakunnan laajentamista ja julkisten palvelumarkkinoiden
avaamista nykyistä enemmän yksityisille ja kolmannen sektorin tuottajille. Pkyritysten rooli on erityisen suuri, kun lähipalveluiden tuottamiseen tarvitaan
ketteryyttä ja uusia ihmislähtöisiä ratkaisuja.
Sote-uudistuksen vaikutukset tulevat viiveellä ja siksi on tärkeää vauhdittaa muita perusterveydenhuoltoa
ja valinnanvapautta ripeästi vahvistavia keinoja. Pidin hallitusneuvotteluissa
ehdottomasti kiinni siitä, että sovimme
käynnistettäväksi palvelusetelijärjestelmän laajentamiseen tähtäävän kokeilun.
Tavoitteena on saada kokemuksia palvelusetelin laajemmasta käytöstä ja mahdollisista lainsäädännön muutostarpeista. SOTE-uudistuksen ja
palvelusetelikokeilun rakentamisessa on tärkeää kuulla myös yrittäjien näkemyksiä.
Jotta palvelusetelin käyttöön saadaan aidosti vauhtia, olen ehdottanut, että hallitus asettaisi valtakunnalliseksi tavoitteeksi palveluseteleiden käytön kasvattamisen 5% sote-palveluiden kokonaisuudesta. Hallituksen on alueellisten palvelusetelikokeilujen ohella
viisasta luoda keinoja, joilla valtakunnallisesti voidaan kannustaa
palvelusetelin käyttöön.
Vaikka palvelusetelin käyttö on kunnissa viime aikoina kasvanut ja monipuolistunut, on sen käyttö edelleen valitettavan vähäistä erityisesti terveydenhuollossa. Johtava palvelusetelikunta on Jyväskylä ja siellä palvelusetelin käyttö on 2% koko sotesta. Jyväskylän
kokemukset ovat olleet innostavia ja palvelusetelin avulla on saatu
aikaan myös säästöjä. Esimerkiksi vuonna 2013 palvelusetelin käyttö säästi menoja 1,7 milj. euroa siihen verrattuna, että kyseiset palvelut olisi tuotettu omana toimintana.
Palvelusetelin käytöllä on mahdollista ripeästi saavuttaa tuloksia, joita koko sote-uudistuksella tavoitellaan: palveluiden tasavertaista saatavuutta, terveys- ja hyvinvointihyötyjä, kansalaisten valinnanmahdollisuuksien parantamista ja kustannusten hillintää.
Sari Sarkomaa
kansanedustaja
sosiaali -ja terveysvaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan jäsen
www.sarisarkomaa.fi<http://www.sarisarkomaa.fi/>
Fysi 2 • 2015  15
Fysioterapiayrittäjä Susanna Antikaisen yritys
Fysio Center käy pilottiyrityksenä läpi Potilastiedon
arkistoon (Kanta) liittymisen prosessia ja kerää
kokemuksia kollegayritysten polun tasoittamiseksi.
Missä nyt mennään, Susanna?
Pilottina
Potilastiedon arkistoon
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius | Kuva : IIDA LIIMATAINEN
M
eillä on takana monivaiheinen taival. Lähdimme mukaan ensimmäisten joukossa. Prosessi on venynyt lähinnä siksi, että viranomaisten
ohjeistuksissa on edelleen moni asia auki. Julkinen sektori on liittynyt Potilastiedon arkistoon asteittain viime vuodesta alkaen, mutta
sitä varten luodut toimintamallit eivät sellaisenaan ole sopineet yksi­
tyissektorille.
Viestini on, ettei meillä yrittäjillä ja ammatinharjoittajilla ole syytä paniikkiin, vaikka
kaikkiin kysymyksiin ei ole vielä vastauksia. Viranomaiset saavat liittymisen mahdollistavat mallit ja ohjeistukset vaihe vaiheelta valmiimmiksi. Meidän yrittäjien ja ammatinharjoittajien pitää seurata tilannetta ja käyttää lisäaika tiedon hankkimiseen ja valmistautumiseen.
Valmistautumisen suhteen listaisin nyt seuraavat asiat:
1) Huolehdi, että tietoturvaan liittyvä omavalvontasuunnitelma on varmasti tehtynä ja sen
velvoittamat hommat hanskassa. Pidä omavalvontasuunnitelma aina ajan tasalla.
2) Tarkista, että tietosi SOTE-rekisterissä tai IAH-rekisterissä ovat ajan tasalla.
3) Jos et ole vielä käynyt rakenteisen kirjaamisen koulutuksissa, niin kipinkapin ilmoittautumaan.
4) Treenaa rakenteista kirjaamista henkilöstösi kanssa käytännössä jo nyt, niin siirtymä
hoituu helpommin.
5) www.kanta.fi -sivuston verkkokoulu on oiva apuväline myös henkilöstölle: se antaa
kokonaiskuvan ja perustiedot liittymisprosessin vaiheista.
6) Liittymisen helpottamiseksi järjestettävät THL:n ilmaiset toimintamallikoulutukset ovat
”must”. Ensimmäinen on syyskuussa. Koulutuksia voi seurata myös reaaliaikaisesti
verkossa tai tallenteina THL:n youtube-kanavalta. Valitse soittolista Potilastiedot,
eResepti, arkistointi.
7) Liittymismalleihin liittyvät ammatinharjoittajien sopimukset ovat Kelassa vielä vaiheessa.
Kun ne valmistuvat, homma helpottuu.
8) Tiedoksi: hakemuspaperit, jotka lähetetään Kelaan yhdessä kaupparekisteriotteen kanssa
1-1,5 kk ennen liittymistä, ovat Kelassa vielä valmisteilla.
9) Ennen kaikkea: Älä jää yksin kärvistelemään asian kanssa. Hyödynnä eri tahojen koulu­ tusapu ja kollegoiden kokemukset.
Ilahduttavan moni fysioterapiayrittäjä ja ammatinharjoittaja on kesän aikana aktivoitunut liittymisasiassa. Yhteydenottoja ja facebook-ryhmään liittymisiä on tullut paljon.
Oman pilottiyrityksemme aikataulusta sen verran, että jos kaikki menee kuten elokuvissa, voisi olla mahdollista, että pääsemme liittymään Potilastiedon arkistoon vuodenvaihteessa. Olemme valmiita heti, kun tekniikka antaa myöten. Toivottavasti olette te kaikki muutkin - näytetään että me fysioterapeuttiyrittäjät olemme ajan hermolla!
Kertaa Potilastiedon arkistoon liittymisen perusasiat: Lue Fysi 1/2015 -lehden artikkeli Yksityinen terveydenhuolto liittyy Potilastiedon arkistoon http://epaper.edita.fi/fysi/01-2015/#6.
FYSI ry:n jäsenet saavat lisätietoa Potilastiedon arkistoon liittymisestä FYSI-infoissa.
FYSI ry:n hallituksen jäsen, fysioterapiayrittäjä Susanna Antikainen lähti pilottina käymään läpi fysioterapiayrityksen liittymisen polkua Potilastiedon arkistoon, jotta voisi
­jakaa kokemuksia myös yrittäjäkollegoille. – Yrityksellämme on useampia toimipaikkoja ja tiloissamme toimii työsuhteisen henkilökunnan lisäksi ammatinharjoittajia, joten
joudumme käymään liittymisprosessissamme läpi kaikki kivenkolot.
16  Fysi 2 • 2015
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry ja Suomen Fysioterapeutit järjestävät yhteistyössä Potilastietojärjestelmät ja rakenteinen kirjaaminen
fysioterapiayrityksessä -ajankohtaiskoulutuksen neljällä paikkakunnalla syksyllä 2015 seuraavasti: 30.9.2015 (ke) Oulussa, 20.10.2015 (ti) Jyväskylässä, 29.10.2015
(to) Turussa ja 10.11.2015 (ti) Helsingissä.
Jos olet Fysin jäsenyrittäjä, ilmoittaudu
myös jäsenistölle maksuttomiin FYSI-yrittäjätilaisuuksiin, joita järjestetään viidellä paikkakunnalla. Päivänpolttavaa Potilastiedon arkistoon liittymisasiaa käydään
läpi myös näissä tilaisuuksissa. Katso lisää
www.fysi.fi/koulutuskalenteri
Vastauksia ja vertaistukea
facebook-ryhmästä
Susanna Antikainen jakaa yrityksensä kokemuksia liittymisprosessista ja vastaa yhdessä Fysin toiminnanjohtajan ja lakimiehen kanssa kysymyksiin tarkoitusta varten
perustetussa facebook-ryhmässä. Fysioterapeuttiyrittäjät Kantaan -ryhmä on tarkoitettu Fysi ry:n ja Suomen Fysioterapeutit
ry:n yrittäjä/ammatinharjoittajajäsenien
avoimeksi kysy-vastaa -palstaksi Potilastiedon arkistoon (Kanta) liittymisestä. Liittymispyynnön suljettuun ryhmään voi tehdä osoitteessa https://www.facebook.com/
groups/744994335616768/
Yksityisen terveydenhuollon palveluntuottajat valmistautuvat parhaillaan liittymään kansalliseen Potilastiedon arkis­
toon. Liittymisen jälkeen kansalainen
näkee Omakanta-palvelussa kaikki tervey­
denhoitoonsa liittyvät tapahtumat olipa
hoito tapahtunut julkisella tai yksityisellä
sektorilla. Myös hoitavat tahot pystyvät potilaan luvalla hyödyntämään tietoja potilaan hoidossa yli sektorirajojen.
Uusi laki vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta 1.1.2016,
mikä muuttuu?
Teksti : EIJA HAAPALA, suunnittelija, terveysosasto, Kela
Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset muuttuvat 1.1.2016 alkaen.
Kuntoutuksen nimi muuttuu vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Kuntoutuksen sisältöön tulee myös muutoksia.
V
ielä tämän vuoden ajan kuntoutuksen myöntämis­
edellytyksenä on ollut sidonnaisuus vammais­
etuuksiin. Vaikeavammaisen asiakkaan on pitänyt
saada vähintään korotettua vammais- tai hoitotukea saadakseen vaikeavammaisen lääkinnällistä kuntoutusta. Vuoden 2016 alusta tämä kytkös
poistuu. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaan tulee edelleen olla alle 65-vuotias.
Vuoden alusta alkaen myöntämisedellytyksinä ovat sairaus tai
vamma ja sairauteen tai vammaan liittyvä suoritus- ja osallistumisrajoite, josta aiheutuu huomattavia vaikeuksia arjen toiminnoista
suoriutumisessa ja osallistumisessa. Kelan vaativa lääkinnällinen
kuntoutus rakentuu ICF- viitekehyksen (International Classification of Functioning, Disability and Health eli toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälien luokitus) mukaisesti.
Se huomioi kuntoutujan toimintakyvyn ja toimintarajoitteet (ruumiin/kehon toiminnot ja ruumiin rakenteet sekä suoritukset ja
osallistuminen) sekä kontekstuaaliset tekijät (ympäristö- ja yksilötekijät). Asiakkaalla tulee olla perusteltu ajankohtainen kuntoutustarve, joka kestää vähintään vuoden ajan ja kuntoutussuunnitelma
tulee laatia julkisessa terveydenhuollossa. Kuntoutustarpeen arviossa otetaan kokonaisvaltaisesti huomioon henkilön toimintakykyyn vaikuttavat tekijät.
kuntoutus toteutua kyseisenä aikana.
Kelan järjestämän vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen toimenpiteet pysyvät samoina kuin vaikeavammaisen lääkinnällisen
kuntoutuksen lain aikana eli ne voivat toteutua yksilö- ja ryhmämuotoisina terapioina kuntoutujan arjen ympäristössä tai terapeutin tiloissa sekä moniammatillisina kuntoutuspalveluina kuntoutuslaitoksessa.
Jos asiakkaalla on jo voimassaoleva kuntoutuspäätös vaikeavammaisten lääkinnällisestä kuntoutuksesta, kuntoutus jatkuu ilman eri toimia kuntoutuspäätöksen mukaisesti.
Lainmuutoksen seurauksena Kelan järjestämän lääkinnällisen kuntoutuksen piiriin on arvioitu tulevan uusia kuntoutujia
yhteensä­noin 7700.
Muutos ei vaikuta kunnan vastuuseen järjestää sairaanhoitoon liittyvää lääkinnällistä kuntoutusta. Jos asiakkaan kuntoutus
ei kuulu Kelan järjestämisvastuulle, vastuu on julkisen terveydenhuollon omassa kunnassa.
LPG-hoito
auttaa välittömästi
Vaativa kuntoutus on hyvän kuntoutuskäytännön
mukaista
Vaativa kuntoutus on hyvän kuntoutuskäytännön mukaista, ja se
pohjautuu tieteelliseen näyttöön ja/tai valtakunnallisiin hyvän kuntoutuksen käytäntöihin sekä erityisasiantuntemukseen. Vaativassa
lääkinnällisessä kuntoutuksessa korostuu yhteistyö, arkiharjoittelu,
ohjauksellinen - valmentava terapiaote sekä asiakkaan oma toimijuus. Eri kuntoutusmuodot voivat vuorotella erilaisissa jaksoissa.
Kuntoutuksessa tehdään asiakkaan kannalta tarpeellista yhteis­
työtä hänelle merkityksellisten toimijoiden kanssa. Kuntoutussuunnittelun tärkeä osa on yhteistyö asiakkaan ja hänen lähiverkostonsa kanssa. Se tarkoittaa realististen ja konkreettisten tavoitteiden
asettamista ja kuntoutuksen viemistä arkeen. Asiakas harjoittelee
omatoimisesti toimintakykyä turvaavia ja lisääviä asioita. Vaativan
lääkinnällisen kuntoutuksen tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan
suoriutuminen arjessa sekä osallistuminen työhön ja opiskeluun.
Kela ei järjestä kuntoutuksena toimintaa, jonka tavoitteet ovat
ainoastaan hoidollisia. Kela ei myöskään järjestä kuntoutusta
henki­löille, jotka ovat julkisessa laitoshoidossa tai joiden kuntoutus
liittyy välittömään sairaanhoitoon. Kun asiakas on laitosmaisessa­
yksikössä hoidossa, intervallipaikalla, tutkimuksessa tai muussa vastaavassa, tarkista Kelasta voiko Kelan vaativa lääkinnällinen
Hyvin toimivat lihakset ja nivelet
koko kehossa, kivuttomampi olo...
Kipu, särky, tulehdus, jäykkyys;
• vähentää nivelten jäykkyyttä
(leikkaus, vamma, nivelrikko)
• hoitaa akuutteja ja kroonisia
jännetulehduksia
• vähentää tulehdusreaktioita
• helpottaa fibromyalgiakipuja
• vähentää jalkojen ja nilkkojen
turvotusta
• hoitaa bursiitit
www.alasetimport.fi
Fysi 2 • 2015  17
Kiertyykö…? Ja jos, niin miten­
­hyvin? Urheilu- ja tuki-­ja liikunta­­
elinfysioterapiaan erikoistunut­
­fysioterapeutti Jonne­ Malmikare­
testaa Naantalin Kuntokeskuksessa­
Juulin olkapään kiertoliikkuvuuksia.
tikokemus. – Jouduin itse fysioterapiaan,
kun seiskaluokalla kaaduin luistellessa sillä
seurauksella, että minulta oli ilmeisesti jonkinlaisen hermolukon seurauksena jaloista
ja takapuolesta osittain tunto pois. Jouduin
kulkemaan monta viikkoa kepeillä.
– Minulle oli niin iso juttu se, etten ehkä pystyisi enää tanssimaan, että kiukuttelin
siellä fysioterapeutilla ja käyttäydyin muutenkin huonosti. Fysioterapeutti ei ymmärtänyt tilannettani alkuunkaan, vaan haukkui minua laiskaksi ja tyhmäksi teiniksi ja
lähti huoneesta ovet paukkuen. Se oli sikäli
tärkeä kokemus, että tiedän, etten koskaan
halua itse tulla sellaiseksi fysioterapeutiksi. Nuori, itsestään epävarma ihminen pitää kohdata toisella tavalla.
Onneksi vastaan tuli myös aivan toisenlainen fysioterapiakokemus. Kohtalo heitti
nimittäin Juulille vielä uuden haasteen siinä vaiheessa, kun hänellä oli runsaat kaksi vuotta sitten jo hakupaperit vetämässä
fysioterapiaopintoihin. – Lopulta en ollutkaan pääsykokeissa vaan olkaleikkauksessa.
Olin tammikuussa liukastunut ja loukannut olkapääni. Lääkäri kysyi, harrastinko
jääkiekkoa, sillä olkaani oli tullut laitataklausvamma!
- Lääkäri oli viisas. Hän ei oitis lähtenyt
leikkauslinjalle, vaan halusi ensin katsoa,
lähtisikö vamma paranemaan kuntoutuk-
Oman kehon vammatausta antaa perspektiiviä tulevalle fysioterapeutille
Juulin ”pitkä stoori”
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius | Kuvat : VESA-MATTI VÄÄRÄ
Juuli Aholainen, 21, jatkaa fysioterapeutin opintojaan Turussa. Näkökulmaa
tulevaan ammattiin antavat nuoren naisen omat rankat kuntoutumiskokemukset. - Minulla on urheilutaustaa ja harrastin monta vuotta tanssia, ­kunnes
oma kroppani alkoi pettää.
-M
ietin jo silloin yläasteella, että voisin pyrkiä fysioterapeutiksi,
jotta pystyisin auttamaan muita, vastaavassa tilanteessa olevia
nuoria. Itsestäni tuntui siltä, että tietyssä
vaiheessa minua vain pompoteltiin lääkäriltä toiselle särkylääkkeitä saamaan. Myös
oman isän saama aivoinfarkti, josta hän on
onneksi toipunut hyvin, vahvisti ajatustani
fysioterapeutin ammattiin hakeutumisesta.
Juulin rakas harrastus oli venyvyyttä ja
akrobatiaakin vaativa joukkuetanssi. – Sit-
18  Fysi 2 • 2015
ten minulta alkoi pettää paikka paikan perään – meni selkä, nilkat, polvet, lonkat,
niska. Hypyt eivät enää nousseet ja voimisteluosuus kangerteli. Kun viimeisenä menivät ranteet niin, etten pystynyt enää punnertamaan, päätin, että oli aika lopettaa.
Kaveritkin olivat alkaneet kysellä, että mikä
paikka sulla on nyt rikki. Jouduin olemaan
poissa harkoista ja vähitellen alkoi tuntua,
että uskooko kukaan, että jollakulla voi olla
kroppa niin hajalla.
Asiaa ei helpottanut Juulin ensimmäinen, vähemmän myönteinen fysioterapeut-
sella. Minusta oli häneltä viisasta ajatella,
että kun kyseessä on nuori ihminen, ei lähdetä oikopäätä leikkaamaan.
Vasta kun ilmeni, ettei Juulin olkavamma lähtenyt korjaantumaan kuntoutuksella,
päädyttiin leikkaukseen, jossa osoittautui,
että vamma oli pahempi kuin magneettikuvakaan oli näyttänyt. Hauiksen pää oli
kokonaan irti – se ja toinen lihas kiinnitettiin uudestaan. – Nyt minulla on olkapäässäni naruja ja ankkureita. Kuntoutusprosessi fysioterapioineen on ollut pitkä ja minun
on edelleen arkisissa toimissa kauppakassin
kantamisesta autolla ajamiseen muistettava
huolehtia olkapään ja lavan oikeasta asennosta. Nyt käsi kuitenkin jo toimii ja siinä
on voimaa.
Toisin oli siinä vaiheessa, kun leikkauksen jälkeinen kuntoutus alkoi. – Onneksi minulla oli valtavan hyvä, yläraajoihin
Olkapäävamman kuntoutus on tarkka, vaiheittain etenevä prosessi. Fysioterapeutti­
testaa,­hoitaa ja ohjaa kuntoutujan kulloisenkin tilanteeseen sopivat harjoitteet. Kuntoutujan motivoituminen harjoitteluun on hyvän lopputuloksen a ja o. Fysioterapeutti­
Jonne Malmikare palpoi eli tunnustelee käsin Juulin olan alueen lihaksistoa etsien
mahdollisia lihaskireyksiä ja -heikkouksia ja käsittelee kevyesti lihaskalvoa.
”Omassa luokassamme on hyvä ryhmädynamiikka ja vahva
keskinäinen luotto. Tervetuloa Turkuun – tämä on hyvä
opiskelukaupunki. Olen itse kotoisin pääkaupunkiseudulta, mutta
halusin nimenomaan Turkuun, koska olin kuullut paljon hyvää
Turun amkista. Samalla saan kokeilla omia siipiäni.”
Fysi-lehti toivottaa Juulille ja hänen opiskelutovereilleen mitä
antoisinta vuotta ja tulevaisuutta. Teitä todella tarvitaan!
erikoistunut fysioterapeutti, joka osasi ottaa vastaan myös turhautumiseni ja ohjasi
viisaasti kuntoutumisprosessia, Juuli sanoo.
Kivut, itsepäisesti tunnottomina pysyttelevät sormet ja aikaisemmin niin aktiivisen ihmisen pakkopassiivisuus saivat mielen myllertämään. – Alkusyksystä minulla
oli sellainen olo, että on erikseen minä ja
erikseen se rikkinäinen käsi, jossa ei edes
sormet toimi. Oli vaikea uskoa kuntoutumiseen ja harjoitusmotivaatio laski. Fysioterapeutti sanoi siinä vaiheessa, että pidetään
tauko, jonka aikana ajattelet ja teet ihan
muita asioita, ja katsotaan sitten. Menin
poikaystäväni Juhon kanssa viikon lomalle
Kyprokselle. Sen jälkeen palasin motivoituneena fysioterapiaan ja kaikki lähti etenemään. Onneksi minulla oli hyvä vakuutus, joka kattoi myös jakson fysioterapiaa,­
mutta­otin omakustanteisesti vielä lisää joitakin kertoja, jotta sain lisää tukea omalle
harjoittelulle.
Juuli sai olkapäänsä kuntoon, pyrki ja
pääsi aloittamaan fysioterapian opinnot ykkösvaihtoehdossaan Turussa syksyllä 2014.
– Olkapää ja lavan seutu naksuu ja rutisee edelleen, mutta minulla on jo voimaa
ja hermovaurio – mikä se sitten olikaan –
on korjaantunut. Sormissani on taas tunto.
Harrastan nykyään sellaista liikuntaa, jossa
ei ole voimakkaita iskuja. Lenkkeilen, käyn
kuntosalilla ja uin aina kun vain on aikaa.
Meille opiskelijoille on lisäksi tarjolla monipuolisia liikuntapalveluja – hyödynnän
niitä.
- Fysioterapeutti tarvitsee työssään –
mm. mobilisoinnissa, vetohoidoissa, hie-
ronnassa – oman vartalon voimaa. Harjoittelemme tunneilla paljon, ja olen tehnyt
kaiken omien rajojeni mukaan niin hyvin
kuin vain pystyn. Käsi kyllä väsyy – mutta niin väsyy toisillakin. Niiden opettajien kanssa, jotka tietävät vammataustastani, olemme miettineet yhdessä ergonomiaa.
Suomen Turussa aloittelee toisen vuoden opintojaan erittäin motivoitunut fysioterapeuttiopiskelija, joka on valikoitunut
myös tuutoreiden joukkoon. – Autamme
uusia opiskelijoita alkuun, järjestämme tapahtumia, kokoamme yhteen ja näytämme
Turkua. Minulle on apua siitä, että olen kesäisin ollut ohjaajana, leirihuoltajana ja eavastaavana lasten ja nuorten leireillä. Ryhmäyttäminen on tuttua.
Omaan unelma-ammattiinsa opiskelevan Juuli Aholaisen kuva fysioterapiasta
on laajentunut jo heti ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. – Liitin tänne tullessani fysioterapian pitkälti pelkkiin tuki- ja liikuntaelinongelmiin ja urheiluun. Kuva on
monipuolistunut paljon. Fysioterapeutit
ovat niitä ammattilaisia, jotka paljon laajemminkin huolehtivat ihmisten liikkuvuudesta – liikuttavat esimerkiksi koomassa olevia ihmisiä, jotta heidän hermostonsa
ei unohda liikettä, tai antavat hengitysfysioterapiaa lihassairautta sairastaville als-potilaille. Siitä en tiennyt aikaisemmin mitään.
Mielenkiintoisia työkenttiä riittää.
Juulin ajatus omasta erikoistumisalasta
on muuttunut jo useaan kertaan. – Ensin oli
mielessä urheilufysioterapia, sitten neurologinen fysioterapia ja tällä hetkellä lapset.
Luulen, että ajatus tulee opintojen mittaan
muuttumaan vielä moneen kertaan.
Juuli Aholainen on 21-vuotiaaksi ihmiseksi joutunut tsemppaamaan paljon
löytääkseen tavan pitää oman kehonsa
terveenä ja toimivana. – Uskon että kokemuksistani on paljon hyötyä fysioterapeutin työssä. Vaikealla välivuodellakin,
jonka aikana poikaystävä joutui pesemään
kuukausien ajan jopa tukkani, oli jälkeenpäin ajateltuna oma merkityksensä. Kasvoin sen aikana paljon.
Juuli Aholainen on 21-vuotiaaksi ihmiseksi joutunut tsemppaamaan
paljon löytääkseen tavan pitää oman kehonsa terveenä ja toimivana.
– Uskon että kokemuksistani on paljon hyötyä fysioterapeutin työssä.
Vaikealla välivuodellakin, jonka aikana poikaystävä joutui
pesemään kuukausien ajan jopa tukkani, oli jälkeenpäin
ajateltuna oma merkityksensä. Kasvoin sen aikana paljon.
- Omat kuntoutumis­
kokemukseni ovat opettaneet minut luottamaan fysioterapeuttien
ammattitaitoon. Fysio­
terapeutti on osannut­
kertoa minulle, miten
saan itseni askel aske­
leelta taas kuntoon
vammautumisten jälkeen, kertoo itsekin
fysioterapeutiksi­ opiskeleva Juuli Aholainen.
Fysi 2 • 2015  19
Fysioterapeutti + Personal Trainer = FysiTrainer®
Motivoituneet FysiTrainerit®
astuivat palvelukseen
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius
Haluaisitko harrastaa aktiivisesti liikuntaa, mutta arastelet, koska pelkäät jo oireilleiden paikkojesi pettävän? Ei hätää.
Nyt voit kääntyä fysitrainerin puoleen. FysiTrainer® on FYSI ry:n jäsenistöään varten rekisteröimä tavaramerkki
FysiTrainer-koulutukselle. Ensimmäiset ammattitaitoaan personal trainer -osaamisella täydentäneet fysioterapeutit
ovat suorittaneet FysiTrainer-koulutuksen ja lähteneet viemään osaamistaan kentälle. Millaisin ajatuksin?
Fysioterapiajakson jälkeenkin asiakkaan tukena
Mikkelin Kuntopalvelussa fysioterapeuttina työskentelevä Janina Marttiin omaa monipuolisen ja menestyksekkään urheilutaustan ja haluaa kannustaa asiakkaitaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. - Näen äärimmäisen tärkeänä asiakkaan hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämisen liikunnan ja ravitsemuksen saralla. Kun fysioterapiahoitojakso on ohi,
pystyn­nyt Fysi­Trainer- koulutuksessa oppimani avulla tukemaan asiakasta entistä pysyvämpiin tuloksiin.
- Tänä päivänä tulee vastaan paljon tapauksia, joissa henkilö on aloittanut treenaamisen peruspersonaltrainerin ohjauksessa, mutta ongelmien tullen hänet on jouduttu ohjaamaan fysioterapeutille. Fysitrainerin ohjauksessa ei tällaisia ”välihyppyjä” tarvitse tehdä,
Janina Marttiin huomauttaa.
Hän kertoo omaavansa nyt FysiTrainer-koulutuksen käytyään kuntosalimaailmassa
monipuolisemmat harjoitusliikkeet, joita hän hyödyntää myös terapiatilanteissa. - Haluan
painottaa, että kuntosaliharjoittelu on vain yksi elementti kuntouttavassa valmentamisessa.
Jokaiselle asiakkaalle rakennetaan tarpeita vastaava ohjelma, joka voi sisältää kotona suoritettavaa omapainoharjoittelua, terapeuttista liikeharjoittelua, aerobista harjoittelua tai jotakin ryhmäliikuntamuotoa. Harjoittelun vaikuttavuudesta täytyy kuitenkin olla näyttöä.
- Ravitsemuspuolen osaamista aion vielä laajentaa lisää. Olen aikoinaan kouluttautunut myös Sydänliiton Tulppa-ohjaajaksi, joten FysiTrainer-koulutus tukee mainiosti pienryhmäohjauksia.
FysiTrainer takaa terveydenhuollon ammattilaisena turvallisen alun liikunnalliseen elämäntapamuutokseen. Perustana ovat näyttöön ja kliinisiin tuloksiin perustuvat alkumittaukset. – Teemme tarkan kuntoutus- ja valmennussuunnitelman, jota seuraamme
tiiviisti koko valmennusjakson ajan, FysiTrainer –tutkinnon ensimmäisten joukossa suorittanut Janina Marttiin sanoo. Kuva ohjaustilanteesta.
Koulutus sysäsi muutokseen ja uudelle uralle
Pitkän linjan fysioterapiayrittäjälle Hanna Malmille FysiTrainer-koulutus tuli kuin tilauk­
sesta. – Kuulin uudentyyppisestä koulutuksesta viime syksyn FYSI-yrittäjätilaisuudessa.­
Asia kolahti heti ja siitä tuli alkusysäys suureen muutokseen. Kohdallani se antoi uuden,
erilaisen mahdollisuuden lähteä toteuttamaan tätä ihmisläheistä fysioterapeutin työtä, josta­
olen aina pitänyt.
Hanna Malmi luopui yrityksestään, Raisiossa toimivasta Vetojalevosta. - Kävi niin hienosti, että työntekijäni jatkavat yrittäjinä. Omat jatkosuunnitelmani kypsyivät koulutuksen
aikana ihan itsestään. Perustin yrityksen, jolle loin yhteistyökuvion: räätälöimme Turun­
Perhelääkäreiden kanssa personal trainer -osaamisestani uuden tämän alan palvelun sekä
työterveyspuolen että yksityispuolen asiakkaille.
- Koen, että personal training -osaaminen yhdistettynä fysioterapeutin vahvaan
ammatti­taitoon on rautainen yhdistelmä, jonka avulla me fysitrainerit pystymme mahdol­
listamaan tehokkaan ja vaikuttavan liikunnan myös niille ihmisille, joilla on tuki- ja liikuntaelinten vaivoja tai muita terveydellisiä rajoitteita, Hanna Malmi kiteyttää.
Hanna Malmi kertoo olleensa liikkujana aina perustavis. FysiTrainer-koulutus antoi hyvät eväät kuntosaliharjoitteiden ohjaamiseen ja asiakkaan asettaman tavoitteen mukaiseen tulokselliseen ohjaukseen. - Itse en ollut aiemmin kiinnostunut kuntosaliharjoittelusta, mutta nyt sitäkin enemmän. Voin suositella kaikille!
20  Fysi 2 • 2015
Koulutus antoi buustia päätoimiseen yrittäjyyteen
Fysioterapeutti Hanna-Maaria Tumelius oli jo pidemmän aikaa toivonut saavansa lisää valmiuksia liikunta- ja kuntoutusalojen yhdistämiseen. - Taustalla oli havainto siitä, että monella liikuntaharrastuksen aloittajalla ovat haasteena tules-ongelmat, jotka rajoittavat tavalla tai toisella liikunnan aloittamista tai jatkamista, hän kertoo.
- FysiTrainer-koulutus selvensi minulle sitä, että tietyt lainalaisuudet – esimerkiksi lihasvoimaharjoittelun periaatteet - pätevät myös fysioterapia-asiakkaisiin. Fysitrainerina
minun ei tarvitse päättää yhteistyötä asiakkaan kanssa kotiin annettaviin omahoito-ohjeisiin, vaan pystyn jatkamaan asiakassuhdettani joko kuntouttavan tai muun henkilökohtaisen valmennuksen muodossa. Fysioterapia-asiakkaat kaipaavat fyysisen kuntoutuksen
lisäksi monesti tukea ruokavaliomuutoksiin – siksi ravinto-osuus oli mielestäni oleellinen
osa FysiTrainer-koulutusta.
Hanna-Maaria Tumelius kertoo saaneensa Fysitrainer-koulutuksesta lisäbuustia oman
yritystoimintansa laajentamiseen. – Päätin siirtyä päätoimiseksi yrittäjäksi ja jatkaa siinä roolissa aiempaa yhteistyötä pääkaupunkiseudun selkäyhdistysten kanssa. Vedän mm.
kuntosalistarttikurssin. Käynnistelen yritystoimintaani rauhallisesti ja jatkan yhteistyötä
pitempiaikaisen työnantajani M-Fysio Oy:n kanssa fysioterapia-asiakkaiden osalta. Pari fysitrainer-asiakastakin aloittaa syksyn aikana – toisella heistä on pitkäaikainen fysioterapiatausta.
- Aloittavana yrittäjänä koen, että markkinointi- ja organisointiosuus oli FysiTrainerkoulutuksessa todella tarpeellinen. Kaiken kaikkiaan koen, että ilman tätä lisäkoulutusta
en olisi vielä ollut valmis siirtymään täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Hanna-Maaria Tumelius on kuntoutunut hyvin hänelle vuonna 2007 tehdystä selkäleikkauksesta. – Se vaatii kuitenkin lopun elämääni erityishuomiota lajivalinnoissa ja henkilökohtaisessa harjoittelussa ja antaa minulle näkökulmaa työhöni kuntouttajana ja
fysitrainerina.
PT Momentum Motivaatiota harjoitteluun
Uusi mobiilisovellus PhysioToolsilta
•
•
•
Kannustaa ja muistuttaa asiakkaitasi
tekemään annetut harjoitteet säännöllisesti
Harjoitusohjelma kulkee mukana ja
pysyy tallessa
Tarjoaa mahdollisuuden seurata asiakkaittesi
harjoittelun aktiivisuutta
Lataa ilmaiseksi Android- ja iOS-kaupoista.
Kieliversiot: suomi, ruotsi ja englanti.
www.physiotools.fi
Yhteistyössä
Pääjälleenmyyjä VITEC
www.acute.fi
03 3395 0910
myynti@vitecsoftware.com
Fysi 2 • 2015  21
Fennia • FYSIn yhteistyökumppanin asiantuntija-artikkeli
Kanta-arkistoon
liittyminen
vaatii
tarkkuutta
tietoturvaan
Teksti : HENRI LASSANDER/ FENNIA | Kuva : FENNIA
Y
ksityiset terveydenhoitoalan yritykset alkavat syksystä 2015 alkaen liittyä Potilastiedon sähköiseen
arkistoon, Kantaan. Kanta-järjestelmä tuo monia
uusia parannuksia asiakastietojen käyttöön. Asiakkaat voivat tarkastella omia tietojaan vaivattomasti kotoaan käsin ja esimerkiksi valita aiempaa helpommin palveluntarjoajansa.
Asiakkaiden lisäksi myös terveydenhuollon ammattilaiset hyötyvät: tiedonkulku paranee, potilastiedot ovat helposti saatavilla ja
turvassa ja aiempien tutkimustulosten käyttö voi antaa hyödyllistä informaatiota asiakkaan hoitamiseen. Yrittäjän ei tarvitse enää
huolehtia asiakastiedoista kynän ja paperin avulla.
Jotta uudistus olisi aidosti myös parannus, on yrittäjän Kantajärjestelmään liityttäessä huolehdittava myös omasta tietoturvastaan, jotta asiakkaiden henkilökohtaiset tiedot pysyvät turvassa.
kilökunta hallitsee käytössään olevien tietojärjestelmien käytön ja
osaa ottaa huomioon asiakas- ja potilastietojen salassapitoon ja tietoturvaan liittyvät vaatimukset. Kanta-palvelun omilta verkkosivuilta löytyy runsaasti ohjeita ja lisätietoa.
- Vaikka potilastiedon sähköisen arkiston käyttöönotto sisältää paljon vastuuta, tuo se myös helpotusta yrittäjän arkeen, riskipäällikkö Jani Salonen Fenniasta muistuttaa. - Kun asiakkaan tiedot tallentuvat palvelutapahtumittain myös Kanta-palveluun, ne
eivät katoa mihinkään, jos yrittäjän tietokone esimerkiksi rikkoutuu tai varastetaan.
Yrittäjä voi hankkia myös ammattilaisen apua tietokoneensa ja
verkkoyhteyksien turvaamiseen. Ulkoistamisesta huolimatta vastuu riskeistä pysyy kuitenkin tietokoneen käyttäjällä eli yrittäjällä itsellään.
Tietoturvasta huolehtiminen entistä tärkeämpää
Tietoturvariskejä voidaan vakuuttaa aivan kuten muitakin riskejä.
Vakuutusturva voidaan räätälöidä tietoturvakartoituksen perusteella asiakkaan tarpeen ja riskitason mukaan.
Fennia tekee yhteistyötä AIG:n kanssa, joka on yksi maailman
johtavista vakuutusyhtiöistä. AIG:n kybervakuutus tarjoaa vakuutusturvaa edellä mainittujen tietoturvariskien aiheuttamia vahinkotapahtumia varten.
- Vakuutuksella voidaan esimerkiksi kattaa liiketoiminnan keskeytymisen aiheuttamia kuluja ja tietovuodon aiheuttamaa vahingonkorvausvastuuta, oikeudenkäyntikuluja ja mahdollisia viranomaisten asettamia sakkomaksuja, kertoo Salonen.
Tietoturvariskit ovat yrittäjän ja yrityksen tietokoneisiin ja verkkoihin kohdistuvia tapahtumia, jotka uhkaavat yrityksessä käsiteltävän
tietoaineiston luottamuksellisuutta. Kanta-palveluiden käytössä tietoturva onkin erityisen tärkeää, sillä yrittäjät ovat tekemisissä asiakkaiden luottamuksellisten tietojen kanssa.
Kanta-palveluun liittyvien yrittäjien on huolehdittava, että riskeihin on varauduttu. Pahimmillaan ne voivat aiheuttaa yrityksen
hallussa olevan luottamuksellisen tiedon vuotamisen ulkopuolelle.
Yrittäjien tulee Kanta-järjestelmään liittyessään tehdä omavalvontasuunnitelma, jolla varmistetaan, että palvelujen antajan hen-
22  Fysi 2 • 2015
Vakuutukset tietoturvariskien varalta
Fysi -liite
2
–
15
Esittelyssä fysioterapian ja
kuntoutuksen tuotteita ja
palveluja – tutki ja hyödynnä!
Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi!
Terveysteknologiasta on tullut Suomessa kansallinen ilon ja ylpeyden aihe. Alalle syntyneet suomalaisyritykset ovat osanneet paketoida ja muotoilla
keksintönsä vientituotteiksi, joiden suunnittelu,
valmistus ja markkinointi tarjoaa työtä ja toimeentuloa jo sadoille suomalaisille.
Tärkeää on myös maahantuonti: Fysioterapian,
kuntoutuksen ja lääketieteen ammattilaiset etsivät
viitseliäästi maailmanlaajuisesta tarjonnasta tähtituotteita, joita tuovat ulottuvillemme.
Eri puolilla maata toimivat fysioterapiayritykset
hankkivat jatkuvasti asiakkaittensa käyttöön uusia
laitteita ja menetelmiä, joita asiakkaat voivat myös
omaehtoisesti hyödyntää.
Osoitteesta www.fysi.fi löydät Suomen Fysioterapiaja kuntoutusyritykset FYSI ry:n jäsenyritysluettelon.
Pääset tutustumaan oman ja lähipaikkakuntiesi
fysioterapiayritysten hoito- ja menetelmävalikoimiin klikkaamalla suoraan yritysten kotisivuille.
Ota rohkeasti yhteyttä hoitolaitoksiin ja kysy lisää!
Tässä liitteessä yhteistyökumppanimme esittelevät
omia tuotteitaan, menetelmiään ja toimintaansa.
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Fysi-liite • 1
Potilastiedon arkiston käyttöönotto lähenee
Diarium-ohjelman
Acute-järjestelmä
palvelee fysioterapeutteja
Kanta-valmistelut
etenevät suunnitellusti vuosien kokemuksella
Diarium on terapia-alojen erikoisohjelma. Ohjelma sisältää
lukuisia terapeutin toimintaa tehostavia ominaisuuksia, kuten asiakasrekisterin, hoitokirjaus- ja laskutustoiminnot sekä monipuolisen
raportointiosion. Käyttäjiä löytyy yksittäisistä ammatinharjoittajista
aina kymmeniä työntekijöitä työllistäviin usean toimipisteen yrityksiin saakka. Lisätietoja ohjelmasta löytyy osoitteesta www.diarium.fi.­
Diarium kehittyy jatkuvasti ja uusia ominaisuuksia julkaistaan lähes
kuukausittain. Viime aikoina kehitystyössä on keskitytty potilastiedon arkiston mukanaan tuomiin muutoksiin. Ensimmäinen näkyvä
Kanta-arkistoon liittyvä muutos on tuki rakenteiselle kirjaamiselle.
Ohjelmaan on tuotu uusi potilaskertomus-toiminto, jossa voi hyödyntää kansallisesti sovittuja hoitoprosessin vaiheita, otsikoita ja
nimikkeistöjä. - Terapeuttien kirjauskäytäntöjen yhtenäistäminen
parantaa kirjausten laatua ja luettavuutta, varatoimitusjohtaja Olli
Venemies Diarium-ohjelmista kertoo.
Syksyn aikana FYSI ja Suomen Fysioterapeutit järjestävät rakenteisen kirjaamisen koulutuskiertueen, johon myös Diarium osallistuu.
Koulutuksissa käydään läpi kirjaamiseen liittyviä käytäntöjä ja harjoitellaan kirjaamista Diarium-ohjelman avulla. Koulutus sisältää
tuhdin teoriapaketin, ja käytännön harjoitteet tehostavat oppimista. Lisätietoa koulutuksesta löytyy järjestäjien verkkosivuilta.
Diarium-asiakkaille järjestetään yhteistyössä THL:n ja Kelan kanssa
Kanta-asioihin keskittyvä koulutustilaisuus. Tilaisuudessa esitellään
myös eArkiston Diarium-ohjelmaan mukanaan tuomia käytännön muutoksia. Koulutus järjestetään THL:n tiloissa Paasitornissa
28.9.2015 klo 8.30 - 14.00. Tilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyden kautta. Koulutusohjelma ja ilmoittautumisohjeet löytyvät
Diarium-ohjelman tiedotepalstalta.
Potilastiedon arkisto asettaa ohjelmistoille useita uusia vaatimuksia. - Olemme pyrkineet toteuttamaan muutokset niin, että ohjelman käyttö olisi jatkossakin helppoa ja kätevää, Kanta-yhteyden
teknisestä kehityksestä vastaava Tomi Korhonen toteaa.
Kanta-arkiston käyttöönotto on iso ponnistus, mutta hyvällä valmistautumisella siitä kyllä selvitään. - Valmistautuminen kannattaa
aloittaa viimeistään nyt osallistumalla syksyn koulutuksiin, Olli Venemies kannustaa.
www.diarium.fi
2 • Fysi-liite
Acute-järjestelmä on Suomen laajimmassa käytössä oleva
fysioterapian tietojärjestelmä. Mukautettavuutensa ansiosta
Acute-järjestelmä palvelee sekä yksittäistä fysioterapiayrittäjää että
laajempia moniammatillisia toimintaympäristöjä.
Acute on kehittänyt vuodesta 1987 asti tietojärjestelmiä fysioterapiaan. - Uusimpaan versioon olemme yhdistäneet asiakkaidemme
toiveet ja tarpeet sekä vuosikymmenien kokemuksemme fysioterapian järjestelmistä, kertoo Vitecin liiketoiminta-aluejohtaja, toimitusjohtaja Ilari Laaksonen.
- Järjestelmämme on kehitetty yhteistyössä viranomaistahojen
kanssa, jotta täyttäisimme nykyiset ja tulevat vaatimukset mahdollisimman hyvin. Acute-järjestelmä on jo hyväksytty eArkiston käyttöön, ja fysioterapian eArkisto-toiminnot tulevat asiakkaillemme
alkuvuodesta 2016. Acutea käytetään lukuisilla muillakin terveydenhuollon sektoreilla, mikä pienentää asiakkaidemme kustannuksia useampien asiakkaiden jakaessa niitä.
Jouheva käyttää
Laaksonen luonnehtii uutta kehittynyttä teknologiaa vahvuudeksi,
jonka avulla Acute haluaa auttaa asiakkaitaan selviytymään tehokkaasti ja tuottavasti arjen kiireistä. – eArkisto-toimintojen julkaisemisen yhteydessä tulemme toimittamaan monia käytettävyyttä
edistäviä uudistuksia. Esimerkiksi käyttäjän työpöytä-näkymä antaa
käyttäjälle nopean, reaaliaikaisesti päivittyvän tiedon kullakin hetkellä ajankohtaisista asioista ja tehtävistä.
Näkymä tarjoaa samalla oikopolun potilastietojen kirjaamiseen eri
henkilöille. Näytön jakamisominaisuuden ansiosta käyttäjä pystyy
tarkastelemaan samanaikaisesti aiempaa hoitohistoriaa ja suorittamaan käsillä olevaa kirjausta. Aiemmasta hoitohistoriasta voi halutessaan viedä vaivattomasti tietoja uuteen tapahtumaan.
Turvallista missä vain
Acute on SaaS-palveluna käytettävä tietojärjestelmä, jota käytetään
selaimella. - SaaS-palvelussa me kannamme huolen palvelinjärjestelmän ylläpidosta, varmuuskopioista ja muista. Fysioterapialaitoksen vastuulle jää vain käyttää järjestelmää, Laaksonen summaa. www.acute.fi
www.fysi.fi
Suomalaisinnovaatio:
Kylmäsumu hoitaa
kotikylppäreissä
Rovaniemeläinen keksijäyrittäjä Panu Vapaavalta mietiskeli aktiivisena avannossa kävijänä viitisen vuotta sitten, miten saman viilentymisen ja hyvänolon tunteen voisi kokea kotona
vaikka saunomisen yhteydessä. Oivallus tuli toisessa elementissä
– ilmassa. – Harrastan lentämistä ja noustessani kerran pilven läpi
pidin kättäni ulkona ohjaajanpuolen pienestä tuuletusikkunasta.
Käteeni jäänyt tuntemus herätti ajatuksen, voisiko vesisumu olla
ratkaisu.
– Tiesin, että moni kroonistuneen kivun kanssa kamppaileva saa
apua kylmästä olipa kyse avannosta tai huippukylmähoidosta. Molemmat vaihtoehdot ovat kuitenkin useimmille ihmisille vaikeasti
saavutettavia, minkä lisäksi moni kammoksuu kylmää, Panu Vapaavalta sanoo. - Potkua antoi se, että jos kylmäsumu todella olisi
tuotettavissa kotikylpyhuoneissa, se olisi kaikkien kipupotilaiden
tai urheilusuorituksista palautuvien ulottuvilla toistuvasti päivittäin
eivätkä mahdolliset vaikutukset terveyteen ja hyvinvointiin jäisi satunnaisiksi tai kausittaisiksi.
Kylmän tutkimusta ei tarvinnut onneksi aloittaa alusta, sillä kylmän
terveydellisistä vaikutuksista on tehty paljonkin perustutkimusta.
Vapaavalta ryhtyi aktiivisesti ottamaan selvää, miten kylmäsumu
saataisiin aikaan ja jos saataisiin, olisiko sillä niitä samoja terveysvaikutuksia, joita muilla, perinteisemmillä kylmähoidoilla oli tutkitusti todettu. Tuotekehityksen tuloksena syntyi lääkinnällinen laite,
jonka patentoidulla tekniikalla tuotetaan ihoa tehokkaasti mutta
miellyttävästi jäähdyttävä sumupilari. – Kylmä sumu sitoo lämpöä
ympäröivästä ilmasta, jolloin iho jäähtyy todella nopeasti, Panu Vapaavalta sanoo.
Vapaavalta valjasti projektiinsa mukaan Keksintösäätiön sekä tutki­
muksen ja tuotekehityksen asiantuntijoita. Mukaan lähtivät mm.
teollisen muotoilun ja tuotekehityksen diplomi-insinööri Lars
Sundholm ja kylmän fysiologisia
vaikutuksia paljon tutkinut dosentti Pirkko Huttunen, joka tuli
seuraamaan Arctic Power -kylmälaboratoriossa meneillään olevaa
laitetestausta. – Ajatus kylmäsumusta tuntui mielenkiintoiselta
ja lähdin mielelläni mukaan orga­
nisoimaan tutkimuksia sen vaikutuksista. Pohjana oli jo aiempi
Kylmän sumupilarin aikaansaava
laite suuttimineen kytketään tavalliseen kotisuihkuun. Miellyttävältä tuntuvalla uudentyyppisellä
kylmähoidolla saadaan aikaan
kylmän tutkitut vaikutukset kipuun, urheilusuorituksesta palautumiseen, stressiin ja mielialaan.
Amandan-laitteen on muotoillut
Harri Koskinen.
tutkimustieto siitä, että kylmä lievittää esimerkiksi reumapotilaiden
kipua. Suomessa käynnistetään parhaillaan myös kylmänsietoon
liittyvän ruskean rasvan tutkimusta, Pirkko Huttunen kertoo.
Projektin edetessä osoittautui, että kotisuihkuun kytkettävän kylmäsumulaitteen avulla saadaan aikaan ihon oleellinen viileneminen, johon sympaattinen hermosto reagoi. - Kylmäaltistus vaikuttaa
hormoni-ruiskeen tavoin. Elimistöön alkaa erittyä stressihormoni
noradrenaliinia. Kyseessä on sama hormoni, joka saa aikaan liikunnan jälkeisen hyvänolontunteen, Huttunen kertoo. – Suurin hyöty
kylmästä on kipu- ja jännitystiloissa – toistuva kylmäaltistus nostaa
elimistön stressinsietokykyä, kipukynnystä ja mielialaa. Huippu-urheilussa kylmää käytetään palautumisen nopeuttamiseen. Tiedetään, että kylmä vaikuttaa treenatessa syntyneisiin lihasvaurioihin.
Huttunen huomauttaa, että myös terve ihminen hyötyy kylmäaltistuksesta. – Kylmälle altistuminen aiheuttaa elimistössä myönteisen
stressireaktion, joka toistuessaan parantaa kylmään sopeutumista
ja helpottaa muunkinlaista stressiä. Eläinkokeissa on todettu, että
vaikutus tulee välittäjäaineiden kautta. Ylikierroksilla käyvä rauhoittuu, flegmaattinen saa lisää puhtia.
Reumapotilaat ovat testanneet syyskuussa 2015 markkinoille lääkinnällisenä laitteena tulevaa kylmäsumusuihkua tuotekehitysvaiheessa kahdessa tutkimuksessa. Molemmissa todettiin kylmäsumun helpottavan reumakipua. Osallistujat raportoivat voineensa
vähentää kipulääkitystä. Monet raportoivat myös yöunen parantuneen. Laite koettiin hyvin tervetulleeksi lääkkeettömäksi kivunhoitokeinoksi. Osallistujat kokivat kylmäsumun pääosin miellyttäväksi
kylmäaltistuksen muodoksi. Laitetta testattiin myös urheilijoilla.
Toistuva kylmäaltistus harjoittelu- ja palautumisjakson aikana nopeutti urheilijoiden palautumista, mikä todettiin alhaisempana veren myoglobiinipitoisuutena verrattuna kontrolleihin.
Suomalaisesta, pohjoisilla leveysasteilla syntyneestä ideasta on kehittynyt Suomessa valmistettava tuote, jolle on helppo povata menestystä ja vannoutuneita käyttäjiä. Panu Vapaavallan Amandan
tulee ilman muuta olemaan myös vientituote.
www.amandan.fi
Fysi-liite • 3
Apuvälineiden myynti osana
palvelevaa hoitotyötä
Tuotemyynti on tullut fysioterapiaalan yrityksissä yhä tärkeämmäksi
osaksi hoitotyötä ja kokonaisvaltaista
asiakaspalvelua. – Asiakas hyötyy usein
hoitotyön tueksi hankittavista tuotteista
ja arvostaa erityisesti terveydenhoitoalan ammattilaisen antamaa opastusta
tuotteen käyttöön. Tuotteiden hankinta ei saa kuitenkaan olla kohtuuttoman
vaikeaa tai liian kallista sen enempää asiakkaalle kuin fysioterapiayrittäjällekään,
toteaa myynti- ja markkinointipäällikkö
Jesse Törmänen Mediteam Oy:stä.
Tämä johtoajatuksenaan Mediteam on
rakentanut yhteistyössä fysioterapiayrittäjien kanssa työkalut ja toimintatavat,
jotka ovat helpottaneet terveydenhoitotuotteiden myyntiä fysioterapiayrityksissä.
- Mediteam-jälleenmyyjänä
yrittäjä saa käyttöönsä kattavan tuotevalikoiman, jolloin lähes kaikki tarvittavat
hoidon apuvälineet saadaan tarpeen
vaatiessa yhdestä paikasta, olipa kyse sitten hoitosukista, ortooseista, patjoista tai
erilaisista pienapuvälineistä.
Yrittäjän ei tarvitse tänä päivänä enää
investoida omiin tuotevarastoihin. - Tuotevalinta voidaan tehdä erilaisten sovitusmallien avulla ja itse myytävä tuote
tilata sähköisesti tai puhelimitse. Tuote
toimitetaan muutaman päivän sisällä haluttaessa vaikka suoraan asiakkaan kotiin.
- Lähes kaikki Mediteam-tuotteet toimitetaan asiakkaille ilman toimituskuluja tai
laskutuslisiä, jolloin hinnat ovat kohtuullisia sekä loppukäyttäjälle että tuotteen
tilaajalle. Helpon ja kannattavan tilauskanavan lisäksi Mediteam-jälleenmyyjä saa
käyttöönsä maksuttoman koulutuksen,
sekä erilaisia julisteita ja esitteitä markkinoinnin tueksi, Törmänen kertoo.
Mediteam-jälleenmyyjinä toimii jo lähes
250 hoitoalan yrittäjää ympäri Suomen. –
Yrittäjät ovat raportoineet kattavamman
palvelun lisänneen asiakastyytyväisyyttä,
mikä on lisännyt paitsi myyntituotteiden
myös hoitopalveluiden myyntiä, Jesse
Törmänen kertoo.
www.mediteam.fi
Alaset Import ja LPG-hoitomuoto juhlivat
LPG-hoitomuoto ja LPG Systemsin kehittämät hoitolaitteet ovat olleet maailmanlaajuisesti markkinoilla jo 30 vuotta.
Myös laitteiden Suomen maahantuojalla
Alaset Importilla on juhlavuosi. – Olemme olleet ainoa virallinen LPG Systemsin
edustaja Suomessa kymmenen vuoden
ajan. Vastaamme ainoana tahona myös
koulutuksesta, huollosta ja varaosista,
kertoo Alaset Importin markkinointijohtaja Helena Alanen.
Vielä enemmän aikaa on kulunut siitä,
kun urheilutaustan omaavat, fysioterapiayrityksen Pietarsaareen perustaneet
Helena ja Raimo Alanen törmäsivät sattumalta LPG-hoitomuotoon. - Hankimme
ensimmäisen laitteemme vuonna 1998
ja vaikutuimme sen kyvystä nopeuttaa
tules-ongelmista, vammoista ja leikkauksista toipumista, poistaa turvotusta
ja edistää urheilijoiden palautumista,­
Helena­ ­Alanen kertoo.
– Vastauksemme oli kyllä ja olemme
kymmenen vuoden mittaan esitelleet
LPG-hoitoja lukuisia kertoja Lääkäripäivillä, FYSI-päivillä, Kosmetologipäivillä,
Terveysteknologia-messuilla jne. Lisäksi
olemme olleet aktiivisesti mukana urheilutapahtumissa Kalevan Kisoista Taitoluistelun EM-kisoihin, hiihdon ja yleisurheilun maajoukkueleireillä jne.
LPG-hoidoista on tehty kaiken aikaa lisää
tutkimusta ja saatu käyttäjäkokemuksia
niin fysioterapia-asiakkailla, urheilijoilla
kuin arpien ja palovammojen hoidossa.
– LPG on tutkituimpia hoitomuotoja fysioterapiassa - tutkimuksia löytyy jo 128!
Laitekanta on täydentynyt mm. kotikäynneille ja urheilujoukkueiden käyttöön istuvilla, helposti mukana kulkevilla laitteilla, joissa on kuitenkin kaikki hienoudet,
Helena Alanen kertoo. – Uusinta uutta
on omahoitoon kehitetty Wellbox.
Helena ja Raimo Alanen
juhlatunnelmissa. Alaset
Importin Cellu M6 Integral
2i voitti Innovaatio 2013
-palkinnon Lääkäripäivien
yhteydessä vuonna 2014
järjestetyillä Terveystekno­
logiamessuilla.
www.alasetimport.fi
www.lpgsystems.fi
Siinä vaiheessa kun Alasilla oli omassa
hoitolaitoskäytössään jo viisi LPG-laitetta,
ranskalaisvalmistaja kysyi, ryhtyisivätkö
he laitteiden maahantuojiksi Suomessa.­
4 • Fysi-liite
www.fysi.fi
Apuvälineiden kehittyminen
parantaa elämänlaatua
5.-7.11.2015
Vaikuttava kuntoutus ja oikeat apuvälineet tuovat yksilölle parempaa elämänlaatua, omatoimisuutta ja vähäisempää
riippuvuutta muista ihmisistä. Hyödyt ovat yhtenäiset yhteiskunnan näkökulman kanssa. Parhaimmillaan henkilö voi jopa
palata työelämään, toteaa HUS:n neurologian klinikan ylilääkäri,
professori Aarne Ylinen.
– Esimerkiksi elektroniset proteesit, silmänliikkeiden hyödyntäminen tietokoneen käytössä, hermosolujen stimulointi ja erilaiset kommunikoinnin välineet ovat mahdollistaneet jo paljon.
Olen varma, että tulevaisuudessa hermoston ja tietokoneen yhdistävät teknologiat tulevat olemaan suuri juttu. Niitä tutkitaan
paljon, mutta sovelluksia ei vielä ole käytössä, Ylinen sanoo.
Hän on 5.–7.11. Tampereella pidettävän Apuväline 2015 -tapah­
tuman puhuja, aiheenaan kuntoutuksen tulevaisuus. Apuväline 2015 esittelee uusimmat kuntoutusta ja esteettömyyttä
edistävät ratkaisut ja apuvälineet niin koteihin kuin hoitoalan
ammattilaisten työhön. Paikalla on myös alan tutkimuksen ja
kehittämisen edustajia.
Hän peräänkuuluttaa yliopistollisten sairaaloiden roolia tieteellisen tutkimuksen tulosten viemisessä käytäntöön.
Suunnannäyttäjät tuovat innovaatiot
käytäntöön
Aarne Ylisen mukaan apuvälineet ovat tärkeässä roolissa kuntoutuksen tulevaisuudessa ja kehityksessä. Ne ovat kehittyneet
ja tulevat kehittymään valtavasti. Samalla kehittyvät niitä käyttävien osallistumisen mahdollisuudet ja hyvinvointi.
– Suunnannäyttäjän rooli kuuluu yliopistollisille sairaaloille.
Tekni­
set innovaatiot ja niiden käyttöönottaminen on alkuvaiheessa arvokasta. Se vaihe on käytävä, jotta mahdollisuus
uuden­laiseen apuun voi joskus olla tarjolla kaikille sitä tarvitseville, Ylinen sanoo.
Marraskuinen Apuväline 2015 -tapahtuma tarjoaa messujen
lisäksi runsaasti seminaariohjelmaa ja tietoiskuja. Messuilla ja
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n Liikuntamaassa on
paikalla yli 200 apuväline- ja kuntoutusalan näytteilleasettajaa. Apuväline-messut järjestävät Expomark Oy, Invalidiliitto ry,
Näkö­vammaisten Keskusliitto ry ja Sailab ry.
www.apuvaline.info
Hierontakaarella kireyksien kimppuun
Palomies-sairaankuljettaja Pasi Sillanpään lihaksien ja lihaskalvojen itsehoitovälineeksi kehittämä Nero-Hierontakaari
on saanut ammattilaistenkin keskuudessa innostuneen vastaanoton. – Fysioterapeutit ja hierojat hoksaavat heti, mistä
on kyse, ja olen saanut heiltä vielä lisää vinkkejä siitä, miten
tuotetta voi hyödyntää. Hyvä vinkki oli mm. niskarusetin painaminen alhaalta ylöspäin, Pasi Sillanpää kertoo.
Myös tavallinen kansa on ottanut Nero-Hierontakaaren ja
sen seuraksi kehitetyn Nero-Juoksijan omakseen. – Aktiiviliikkujat huoltavat sillä paikkojaan. Nero on löytänyt tiensä
myös työhyvinvointiin ja ryhmäliikuntaan. Nero-Juoksija on
testattu huippu-urheilijoilla ja tavallisilla kuntoilijoilla. Tes-
tiryhmä totesi sen erinomaiseksi välineeksi jalkojen
hierontaan, lihaskalvojen käsittelyyn ja kipupisteiden hieromiseen.
Pehmeästä, lämpökäsitellystä puusta valmistettu Nero-Juoksija
sai kiitosta monista pehmeistä hierontakulmista. - Käyttö ei vaadi paljoa voimaa ja sillä pääsee syvälle lihaksiin. Tuotteet valmistetaan Suomessa.
www.min-helmi.net
Fysi-liite • 5
Kolmiulotteista yläraajaharjoittelua
Uusin terveysteknologia tuo kuntoutujien käyttöön yhä
vaikuttavamman harjoittelun ja terapian seurannan mahdollistavia välineitä. Yläraajan robotisoitu kuntoutuslaite Diego mahdollistaa kolmiulotteisen harjoittelun kaikissa kuntoutuksen
vaiheissa. Painonkevennyksen ansiosta sitä voidaan hyödyntää
terapiassa jo kuntoutuksen varhaisessa vaiheessa. Diego mahdollistaa motivoivan harjoittelun hyvinkin pienellä, vain muutaman senttimetrin liikkeellä, toteaa terveysalan tuotepäällikkö,
fysioterapeutti Marjo Jännes-­Malm Fysioline Oy:stä.
Diego-kuntoutuslaite mahdollistaa yksi- ja kaksipuoleisen sekä
symmetriaharjoittelun ja sopii aktiiviseen, avustettuun ja passiiviseen terapiaan niin aikuisten kuin lasten kuntoutuksessa.
Reaaliaikaisen palautteen antavia terapiaohjelmia on 33. IGCpainonkevennys (Intelligent Gravity Compensation) tekee
kevennyksestä mukautuvan, kitkattoman ja tasaisen. Pääsy
laitteelle on helppo myös kaikenlaisilla pyörätuoleilla. Diegoterapiaa on mahdollista tehdä myös selkä laitteeseen niin, että
esimerkiksi pilkkomista, syömistä tai pakkaamista voidaan harjoitella painokevennetysti oikeiden esineiden kanssa.
– Diegon avulla pystytään monipuolisesti harjoittelemaan sairauden tai vamman seurauksena kadonneita tai vaikeutuneita
yläraajan normaalitoimintoja, Marjo Jännes-Malm sanoo. – Reaaliaikainen palaute ja automaattinen dokumentointi antavat
sekä kuntoutujalle että terapeutille mahdollisuuden monipuoliseen, motivoivaan, vaikuttavaan terapiaan.
Diego-kuntoutuslaitteen valmistaja on itävaltalainen Tyromotion, joka on kehittänyt interaktiivisia terapialaitteistoja sekä yläraajan että koko vartalon ja tasapainon harjoitteluun.
www.fysioline.fi
Diego-kuntoutuslaitteen rakenne antaa tilaa harjoittelulle ja ohjaamiselle.
Reaaliaikainen palaute ja havainnollinen 3D-sovellus auttavat kuntoutujaa
hahmottamaan oman yläraajan liikkeet ja palauttamaan normaalitoiminnot. Kuvassa symmetriaharjoittelua uintiohjelmaan eläytyen.
Luonnonmagnesiumia monessa muodossa
Dermatologisesti testatut, farmaseuttista laatua olevat­
magnesium-tuotteet sopivat kaikkein kuiva- ja herkkä­
ihoisimpienkin päivittäiseen hoitoon. – Uusi Sensitive Magnesiumsuihke sopii hyvin myös lapsille kasvukipujen ja
kramppienlievittämiseen. Tuote sisältää 100 % puhdasta
Zechstein Inside® -luonnonmagnesiumia., kertoo fytonomi
Minna Bister­terveyssuihkeita maahantuovasta Pohjoismaiden Terveyssuihkeet Oy:stä.
Käsille, jaloille ja koko keholle sopivat magnesiumkylvyt
auttavat mm. lihasten palautumisessa. – Kylpy virkistää väsyneet ja turvonneet jalat mm. treenien ja matkustamisen
jälkeen. Rauhoittava vaikutus auttaa nukkumaan yöt hyvin.
Tuote on erinomainen myös vauvojen ja pikkulasten kyl-
6 • Fysi-liite
pyihin, sillä jo muutamalla hiutaleella on rauhoittava vaikutus,
­Minna Bister kertoo.
Päivittäiseen ihonhoitoon ja syväkosteutukseen sopivat myös tutkitusti hyvin imeytyvät uutuustuotteet Magnesium­Body Butter ja
Body Lotion. - Puhdasta luonnonmagnesiumia sisältävät tuotteet
toimivat sisäisenä ryppyvoiteena, Minna Bister luonnehtii.
Nordic Health Spray Ltd Pohjois­maiden Terveyssuihkeet
Oy - on Pohjoismaissa toimiva
suomalainen terveyssuihkeiden
myyntiorganisaatio.
www.nordichealthsprays.fi
www.fysi.fi
­
at Suomessa
v
e
lk
u
k
t
ra
ir
Isot ihmisv
i
untosalin oh
k
a
ll
a
m
il
a
a
ja m
sen ovea, ­
ta
a
v
a
a
tt
a
­uskaltam
ia
t hyvin tietois
a
v
o
t
a
ij
lk
u
k
vaikka
n tarpeellilu
te
it
o
rj
a
h
to
lihaskun
terveydelle ja
e
ll
a
m
o
ta
s
e
suud
n saisimme
e
it
M
. le
il
n
in
hyvinvo
ksen?
aikaan muuto
Älykkäät laitteet
motivoivat
kuntoutukseen
ja kuntoiluun
Asiakkaan henkilökohtainen verkkoprofiili näyttää harjoitusohjelman ja visuaalisen palautteen
edistymisestä sekä sisältää toiminnot käyttäjän ja
ohjaajan väliseen viestintään.
SmartTouch on HURin
upouusi tuotelinja
Tietoisuus lihaskuntoharjoittelun merkityksestä on tavoittanut kaikenikäiset
kansalaiset. Kestävyyskunnon ohella lihaskunnon ylläpito on erityisen tärkeää myös
ikääntyville. Tutkimustulokset kertovat, että
lihaskuntoa on mahdollisuus lisätä vielä­
hyvin korkeassa, jopa yli 90 vuoden iässä.
Mutta:­miten saada ihmiset innostumaan
lihas­kuntonsa kohottamisesta?
Tuore tutkimus kertoo älyteknologian mahdollisuuksista. Tuire Rinta tutki asiaa osana
Haaga-Helian YAMK:n liikunta-alan kehittämisen ja johtamisen opintojaan. Kohderyhmänä oli Helsingissä, Järvenpäässä ja
Kokkolassa sijaitsevien Älykorttikuntosalien
asiakaskunta. – Tutkin paineilmalaitteiden ja
älyteknologian vaikutusta +50-vuotiaiden
liikuntaharrastuksen aloittamiseen ja harjoitteluun motivoitumiseen. Tulokset kertovat – vähän yllättävästi – että älyteknologia
motivoi ikääntyviä liikuntaan: teknologia ei
suinkaan pelota, vaan itse asiassa kiehtoo ja
kannustaa.
Yhdistelmä sopii erityisesti niille henkilöille,
joille kuntosali ei ole ennestään tuttu paikka.­
- Älyteknologia ja turvalliset, kuntoilijan lihasvoiman kasvamisen huomioivat laitteet madalsivat kynnystä saliharjoitteluun ja tekivät
siitä säännöllisempää.
Älyteknologialla voidaan vähentää kuntosaliliikuntaan liittyviä kielteisiä käsityksiä ja oikein
ohjatulla harjoittelulla saada aikaan näkyviä
tuloksia. - Erityisesti miehet olivat yllättyneitä
paineilmalaitteiden tehokkuudesta ja harjoituksen tuloksista, Tuire Rinta toteaa.
Sosiaali- ja Terveysministeriön tekemässä
tutkimuksessa todettiin, että iäkkäillä ihmisillä liikunnan merkitys korostuu liikkumis- ja
toimintakyvyn säilymisessä.
Kotimaisia, älyteknologiaan perustuvia kuntosalilaitteita valmistavan HUR näkee oman
toimintansa osana yhteistä, kansanterveyden parantamiseen tähtäävää elämänkaaritavoitetta, jossa +50-vuotiaiden arkeen halutaan tuoda lisää liikuntaa sairastavuuden
vähentämiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi.
- Matalakynnyksinen sali on motivoiva, sosi­
aalinen liikuntamuoto, joka houkuttelee
ikääntyviä lihaskuntoa lisäävän liikunnan pariin, Tuire Rinta sanoo.
Mukana kuvassa on jopa työllisyys. - Yli viisikymmentävuotiaat toivotetaan saleille terve­
tulleiksi omin tarpein ja omalla tyylillään.
Työllisyysnäkökulmasta katsottuna tämä
ikä­luokka tulee olemaan liikunta-alalla myös
tärkeä työllistäjä.
”On tutkittu, että jo 15 kilon
painonlisäys keski-iässä heikentää toimintakykyä ikääntyessä.
Haurastumisen esiasteet alkavat
ilmetä noin 65-vuotiaana. Havaitaan liikkumisvaikeuksia, alakuloa, masennusta, huimausta ja
kaatuilua. Stressinsietokyky heikkenee, tulee toiminnan vajeita ja
mahdollinen monisairastuminen.
Nyt on tartuttava toimeen ja
mietittävä moniammattillisesti,
miten jokaiselle yksilölle voidaan
tehdä yksilöllinen “harjoitussuunnitelma” itsenäiseen, toimeliaaseen ja ikimuistoiseen ikääntymiseen. ”
SmartTouch on suomalaisen HURin
kuntoutus- ja kuntoilukäyttöön kehittämä järjestelmä, joka koostuu tietokoneohjatuista, paineilmatekniikkaa hyödyntävistä laitteista, selainpohjaisesta
hallintatyökalusta ja pilvipalveluna tai
verkkototeutuksena tarjolla olevasta
mobiililaite/PC -rajapinnasta. Järjestelmä julkistettiin Suomessa kevään 2015
SGGF-messuilla ja kansainvälisesti Medica-messuilla marraskuussa 2014.
Paineilmateknologiaa käyttävässä laitteistossa on kosketusnäyttö, lähes nollasta lähtevä, automaattisesti säätyvä
harjoitusvastus jopa 100 gramman välein sekä automaattiset henkilökohtaiset säädöt.
Palveluntuottajalle järjestelmä tuottaa
automaattiset raportit asiakkaiden edistymisestä, salin käyttöasteesta jne. Järjestelmän sisältämien mittareiden avulla palveluntarjoaja saa automaattisesti
seurantatietoa asiakkaiden harjoittelun
etenemisestä ja suorituskyvyn kehittymisestä.
HUR SmartTouch - voimaharjoittelulaitteet ja ohjelmistot on kehitetty erityisesti senioriliikuntaan, kuntoutukseen ja
kuntokeskuksille.
www.hur.fi
www.hurlabs.fi
-tuotteet
Kaikki HUR
a.
an Suomess
valmisteta
a
Tuotannost
ntiin.
ie
v
e
90 % mene
Fysi-liite • 7
Suomalainen FootCare®-konsepti
Alaraaja-asiantuntijan tutkimukseen
perustuvat pohjalliset, sandaalit ja
ortopediset kengät
Pohjalliset ovat tietyissä alaraajoihin liittyvissä ongelmissa erinomainen hoitomuoto kipuja ja väsymistä aiheuttavien jalkaterän virheasentojen korjaamiseen ja kuormituksen
tasapainottamiseen, toteaa toimitusjohtaja Marko Kantaneva­
Savonlinnan
FysioKulma
Oy:stä.­Yritys on kehittänyt
ala­raajaongelmien­ hoitoon
rekisteröidyn Foot­Care®­-ala­
raajakonseptin. ­- Poh­jallisten
lisäksi olemme kehittäneet
yksilölliset sandaalit, joita on
jo asiakaskäytössä, sekä viimeisessä pilottivaiheessaan
olevan malliston ortopedisiin
jalkineisiin.
Kantaneva kertoo, että Euroo­
passa on ollut aikojen saatossa käytössä monenlaisia
pohjallistuotannon menetelmiä. - FootCare®-konseptissa
olemme valinneet ja yhdis­
täneet parhaiksi todetut
materiaalit ja laitteistot ja
ottaneet käyttöön uusimmat
tutkimusmenetelmät, joiden
pohjalta on syntynyt suomalainen alaraajatutkimus- ja
erikoispohjalliskonsepti. Konsepti on suoraan hyödynnettävissä myös yksilöllisten
sandaalien ja ortopedisten
kenkien valmistuksessa.
FootCare®-konsepti on tällä hetkellä käytössä 23 toimipisteessä­
kahdeksallatoista paikkakunnalla. - Toimipisteissä tehdään alaraajatutkimuksia, joiden perusteella asiakkaalle tilataan tarvittaessa tuotannostamme erikoispohjalliset. Tuotantotilamme
sijaitsevat Savonlinnassa, jon­
ne myös emoyrityksemme­
Savonlinnan FysioKulma Oy­
on rekisteröity. Tilaukset saa-­
pu­vat tuotantoomme reaali­
ajassa pilvipalvelun välityk­
sellä. Valmiit pohjalliset lähe­
tämme 3-6 vuorokauden
kulu­essa joko suoraan asiak­
kaalle kotiin tai vielä sovitettavaksi tilauksen tehneeseen toimipisteeseen, Marko
Kanta­neva kertoo.
Katso esittelyvideo
https://www.youtube.com/
watch?v=2JkEscFAciM
www.footcare.fi
FootCare®-konseptissa erikoispohjalliset valmistetaan alaraaja-asiantuntijan tekemän tutkimuksen perusteella. Kuvassa tutkimusta tekemässä
konseptin kehittäjä ja yrityksen omistaja, fysioterapeutti Pentti Happonen.
Selätin liikuttaa kotona ja työpaikalla
Jokapäiväinen elämä istuttaa meitä halusimme tai
emme. - Kysymys onkin istumisen ja liikkumisen välisestä­
suhteesta. Pitkiä istumisjaksoja on hyvä tauottaa ja kuluttaa aikaa seisten tai mieluiten liikkuen, toteaa Selätinasiantuntija­ Jussi Sipola Wellmen Oy:stä.
Sipola viittaa tuoreisiin suomalaistutkimuksiin, joiden mukaan suomalainen viettää valveillaoloajastaan seisomaasennossa keskimäärin vain 2,5 tuntia. – Muu valveillaoloaika yleensä joko istutaan tai maataan. Liiallinen istuminen
koskee kaikenikäisiä - ikäryhmien välillä ei ole merkittäviä
8 • Fysi-liite
eroja. Miehet istuvat hieman naisia enemmän, Sipola sanoo.
Hän kehottaa alkaa seuraamaan istumiseen käytettyä aikaa.
- Merkitse esim. ruokapäiväkirjan tapaan istumiseen käyttämäsi aika yhdeltä viikolta. Kiinnitä huomiota pitkiin istumis­
jaksoihin. Pidä taukoja, käy juomassa, vessassa tai nouse vain
seisomaan ja venyttele. Toista näitä mahdollisuuksien mukaan niin usein kuin voit, Sipola sanoo. - Istumisen vähentämiseen ei välttämättä tarvita mitään apuvälineitä - istu­misen
riskien tiedostaminen ja halu liikkua riittävät, Sipola korostaa.­
www.fysi.fi
Case:
Paineaaltohoitoa
juoksijan polveen
Shockwave eli paineaaltohoito on turvallinen ja tehokas hoitomenetelmä lihas- ja
jänneongelmiin. Kudoksiin kohdistettava korkeatehoinen paineaalto vaikuttaa kipualueen aineenvaihduntaan, parantaa kudoksen
hapensaantia ja edistää paranemista. Hoitoa
tuloksekkaasti käyttävä fysioterapeutti Timo
Tuuri Ilmajoella toimivasta Fysio 2000:sta kertoo hoidon tehoavan moniin kroonisiin vaivoihin. - Tavallisimmin 3-5 hoitokertaa 1-2 viikon
välein riittää oireilevan taudin rauhoittamiseksi.
Yksi Shockwave-hoidosta hyötyneistä on ilmajokelainen hiihtäjä Jari Mäkelä, jonka oikea polvi alkoi oheisharjoittelussa, pyöräilyssä,
oireilla kesällä 2014, jolloin diagnosoitiin ns.
juoksijan polvi -syndrooma. - Kyseisessä rasitusvammassa polven ulkosyrjän rakenteisiin,
reisiluun ulkokyhmyyn ja suoliluu-sääri-jännekimppuun syntyy paineista kiristystä, joka
johtaa kudosten tulehtumiseen, Timo Tuuri
kertoo.
Toukokuussa 2015 uuden pyöräilykauden alkaessa kipu Jari Mäkelän polvessa pahentui
parin ensimmäisen lenkin jälkeen jälleen niin
kovaksi, että se esti suorituksen puolen tunnin
pyöräilyn jälkeen. – Kokeilimme useita hoitomuotoja tuloksetta hieronnasta faskiakäsittelyihin, kinesioteippaukseen ja lämpöhoitoihin.
Kokeilimme myös erilaisia polkimien säätöjä
sekä reiden ulkosyrjän IT-jänteen venytyksiä ja
fasciarullauksia, Timo Tuuri kertoo.
Apu Jari Mäkelän tilanteeseen löytyi lopulta
Shockwave-paineaaltohoidosta, joka tuotti
tuloksia jo ensimmäisen hoitokerran jälkeen:
kivuton pyöräilyaika nousi tuntiin. – Toteutimme hoidon viiden päivän välein ja nostimme
tehoa vähitellen. Jokaisen hoitokerran jälkeen
kivut vähenivät suorituksessa siten, että täysi
kivuttomuus saavutettiin kuudennen hoitokerran jälkeen. Hoito kohdistettiin koko IT-jänteen
mitalle, tärkeimpänä jänteen ja reisiluun kiinnityskohtaan. Vasemman jalan IT-jännettä on
hoidettu myös pari kertaa ennaltaehkäisevästi,
koska siinä on havaittu myös selkeä kiristys ja
alkavia oireita, Timo Tuuri summaa.
www.djoglobal.eu
Ilmajokelainen huippuhiihtäjä Jari
Mäkelä, 28, on hyötynyt merkittävästi
shockwave-hoidosta. Hoitoa antamassa
fysioterapeutti Timo Tuuri Fysio 2000:sta.
Shockwave on tehokas
mm. seuraavien kroonisten vaivojen hoidossa:­
kivulias olkapää / kalkki­
olkapää, tennis- ja golfkyynärpää, plantaarifaskiitti / kantaluupiikki,
akillesjänteen kiputilat,
hyppääjän ja juoksijan
polvi ja muut jännekiinnityskiputilat, penikkatauti, hitaasti tai huonosti
luutuneet murtumat.
Tutkimusten mukaan
luetelluista kiputiloista kärsivistä ihmisistä
jopa 65-95% hyöty paineaaltohoidosta.
Liikkumisen apuvälineet voivat innostaa tuolista ylös nousuun. Suomalaiset ovat ottaneet iloisenväriset Selättimet
omakseen. Jussi Sipola luonnehtii Selätintä selkäkuntoa ylläpitäväksi ja painonhallintaa tukevaksi kotikuntoiluvälineeksi.
Arvostuksesta kertoo asiakaspalautteen lisäksi se, että kotimainen tuoteinnovaatio Selätin ja ergonomiset käsipainot
voittivat vuoden 2013 Liikuntatuotekilpailun yleisöäänestyksen ylivoimaisesti.
Selätin on pyörivä alusta, jonka päällä voi
tehdä kiertoliikkeitä seisten ja istuen.
www.selatin.fi
Fysi-liite • 9
Istu ja seiso vuorotellen
työpäivän aikana
Monet viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että liiallinen istuminen häiritsee kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia vaikuttamalla haitallisesti niin lymfakiertoon, verenkiertoon kuin aineenvaihduntaankin.
– Asiaan on alettu kiinnittää huomiota työpaikoilla, sanoo Salli Systemsin varatoimitusjohtaja, fysioterapeutti Marie Jalkanen.
Seisomatyöpöytien yleistyminen työpaikoilla on hyvä asia. – Ryhdikäs,
tasapainoinen seisominen on ihmiselle luonnollinen asento, jossa selkäranka on neutraaleimmassa asennossaan. Lopulliseksi ja ainoaksi ratkaisuksi ei seisomisestakaan kuitenkaan ole, Marie Jalkanen muistuttaa.
- Pitkään seisominen on ongelmallista, sillä vaikka se ei vaadi paljon
lihasvoimaa, lihakset eivät staattisesti työskennellessään saa tilaisuutta levätä ja väsyvät nopeasti. Tämän tietävät seisomatyötä tekevät ihmiset, jotka kärsivät usein suonikohjuista, selluliitista, turvotuksesta ja
toistuvista jalkojen tuki- ja liikuntaelinvaivoista.
Seistessä jatkuva paine polvien ja lonkkien rustoissa aiheuttaa niveltulehdusta. - Rustot tarvitsevat rytmikästä paineenvaihtelua voidakseen
imeä itseensä ravinteita ja happea solujen uudistumista varten. Seisomisen aiheuttama jatkuva paine vaikeuttaa tätä. Pitkään seistessä liikettä ei synny tarpeeksi. Staattinen asento lisää lihasjännityksiä jaloissa,
pakaroissa ja selässä. Kokopäiväinen seisominen ilman terveysongelmia onnistuukin vain harvoilta: henkilön pitää olla hoikka ja hänellä on
oltava vahvat lihakset sekä hyvä ryhti ja tasapaino.
Työpäivän aikana olisikin hyvä istua ja seistä vuorotellen ja pitää huolta
virkistävästä liikkeestä. – Jo pienikin liikunta lisää verenkiertoa ja nestekiertoa ja edistää selän hyvinvointia.
Marie Jalkanen kehottaa kiinnittämään huomiota myös istumisen laatuun. - Optimaalinen istuminen on edelleen huonosti tunnettua. Hyvä
vaihtoehto seisomiselle ja perinteiselle istumiselle on satulatuoli, jossa
selkäranka asettuu samaan asentoon kuin seistessä. Alaselän pieni notko säilyy eivätkä nikamat paina välilevyjä.
- Paras asento saavutetaan kaksiosaisella satulatuolilla, joka se ei paina
genitaalialuetta. Ryhdikkäässä asennossa istuttaessa lantio on kääntynyt hieman eteenpäin. Yksiosainen satulatuoli alkaa nopeasti painaa,
jolloin istuja pyöristää selkäänsä pois paineen tunteesta ja selän hyvä
asento menetetään. Jos kaksiosaisessa satulatuolissa on vielä aktiivinen
istuin, alaselän jumppaaminen käy päivän aikana huomaamatta.
Satulatuolin ratsastuksenomaisessa asennossa istutaan korkeammalla
kuin perinteisessä työtuolissa, joten korkeussäädettävä pöytä toimii hyvin
satulatuolin kanssa. Aktiivinen Salli Swing -tuoli ja Salli Compact -pöytä
muodostavat työpisteen, joka sopii sekä istuen että seisten työskentelyyn.
Salli® Satulatuolit ovat suomalaisia Avainlippu-tuotteita.
Salli Satulatuoleja Pohjois-Savossa Rautalammilla käsityönä valmistava Salli Systems
täyttää syyskuussa 25 vuotta. Salli on Rautalammin merkittävin vientiyritys, jonka tuotteita viedään yli 60 maahan. Yrityksen tuotekehitystyö ja aktiivinen asiakaspalautteen
kuunteleminen on tuottanut mm. maailman
ensimmäiset kaksiosaiset satulatuolit.
www.salli.com
Ergonomiauutuus:
Liikkuva näppäintaso liikuttaa käyttäjäänsä
Alsipa on lanseerannut Suomessa DynaDesk- työpöydän. Työergonomiauutuus on sähköjalustalla varustettu istuma/seisomatyöpöytä, johon on integroitu liikkuva osa pöydän pintaan: näppäimistö ja hiiri
on sijoitettu tasolle, joka liikkuu hitaasti ylös ja alas sekä eteen ja taakse.
Innovaation kehitti ruotsalainen kirurgian professori Staffan Smeds
ystävänsä tallennusfirmalle, jonka työntekijät oireilivat staattisen tietokonetyön seurauksena. Käyttäjäänsä rauhallisesti, mutta aktiivisesti
työn ääressä liikuttava DynaDesk on saanut innostuneen vastaanoton.
Käyttäjätyytyväisyys ja mittaukset kertovat innovaation toimivuudesta.
www.alsipa.fi
www.dynadesk.fi
10 • Fysi-liite
DynaDesk-pöytä oli ensi kertaa Suomessa näytteillä FYSI-päivillä!
Jatkuvasti rauhallisessa liikkeessä olevalla näppäintasolla varustettu
ruotsalaiskeksintö on ergonomia-alan maailmanuutuus, joka herätti
FYSI-messuilla suurta kiinnostusta. Esittelemässä Anja ja Gustaf Lindberg.
www.fysi.fi
UKK-instituutti:
Osaamista
terveysliikunnan
edistämiseen
UKK-instituutin liikuttajat fysioterapeutti Iida Siro (vasemmalla) sekä UKK-instituutin erikoistutkijat
Marjo Rinne ja Pauliina Husu.
UKK-instituutti tuottaa tutkittuja ja vaikuttavia käytäntöjä liikkumattomuuden vähentämiseen ja terveysliikunnan edistämiseen.
Aineistoja terveyden edistämiseen
»» Terveyskunnon testaus -kirja
UKK-instituutti tarjoaa hyviä työkaluja fysiote- Perusteellinen käsikirja testaajalle terveyskunrapeuteille, jotka työssään keskustelevat asiak­ non eri osa-alueiden kunto-ominaisuuksien
kaiden kanssa liikkumisen aloittamisesta ja testaamiseen. Laaja sähköinen materiaali
(viitetiedot, lomakkeet, mallivideot jne.) on
lisäämisestä.
käytettävissä SanomaPron ja UKK-instituutin
»» Terveysliikunnan suositukset
verkkosivuilla.
eri-ikäisille
Materiaalitilaukset:
Liikuntasuositus 13–18-vuotiaille, aikuisten
Liikuntapiirakka, yli 65-vuotiaiden Liikuntapii- www.ukkinstituutti.fi/verkkokauppa
rakka ja Soveltavat liikuntapiirakat henkilöille,
joilla alentunut toimintakyky vaikeuttaa liikku­
mista. Liikuntasuositus raskauden aikana ja Koulutusta terveyden edistämisen
sen jälkeen -lehtinen on tulostettavissa 14 eri
ammattilaisille
kielellä.
UKK-instituutti järjestää käytännönläheistä,
»» Testaa liikkumisesi
tutkittuun tietoon pohjautuvaa täydennysSovellus verkossa, jossa voi arvioida, miten koulutusta terveyden ja liikunnan ammattilaihyvin­oma liikkuminen vastaa suosituksia. sille. Koulutusta toteutetaan myös tilauksesta
www.ukkinstituutti.fi/testaaliikkumisesi
työyhteisöjen tarpeisiin räätälöiden.
»» Liikkumattomuuden ja liikunnan
Lisätietoa: www.ukkinstituutti.fi/koulutus
vaikutukset, julistesarja
Pitkäaikaisen istumisen ja liikunnan vaikutukset terveyteen kerrotaan havainnollisesti
kolmessa A2-kokoisessa julisteessa. Sopivat
odotus­tilan tai työhuoneen seinälle.
Tietoa ja materiaaleja
kaikenikäisille liikkujille
UKK-instituutin verkkosivuilta www.
ukkinstituutti.fi löytyy paljon käytän­
nönläheistä tietoa ja materiaalia
liikunnan harrastajalle ja kunnon
kohot­­tajalle.
• Tietoa terveysliikunnasta > Liikkumaan -osiossa on vinkkejä liikunnan aloittamiseen ja tietoa eri liikuntalajien terveysvaikutuksista.
•Istumisen vähentämiseen liittyvät materiaalit innostavat pieniin,
terveyden kannalta tärkeisiin arjen
tekoihin. Sivulta löytyy mm. linkki
tuoreeseen julkaisuun: Istu vähemmän – voi paremmin, Kansalliset
suositukset istumisen vähentämiseen.
•Testaa, vastaako oma viikoittainen liikkumisesi terveysliikunnan­
suosituksia: Kirjaa sähköiseen liikun­
tapiirakkaan, kuinka paljon käytit
aikaa liikkumiseen viimeisen viikon
aikana. Ohjelma kertoo, liikutko
terveysliikunnan suosituksen mukaisesti vai pitäisikö sinun lisätä
liikkumistasi. Samalla voit arvioida
päivittäisen istu­misen määrää.
www.ukkinstituutti.fi/testaaliikkumisesi
Dynaaminen tulokas teippaukseen
Teippaukset ovat yleistyneet viime vuosina
niin urheilijoiden kuin tavallisten kuntoutujien fysioterapiassa. Asiantuntevan, koulutetun fysioterapeutin teippauksella saadaan
aikaan monenlaisia haluttuja, sekä kuntoutumista edistäviä että ennaltaehkäiseviä
vaikutuksia asiakkaan kehossa.
Teippimaailman uusi tulokas on dynaaminen teippaus. – Dynamic Tape on joka
suuntaan venyvä erittäin elastinen teippi,
joka soveltuu mm. heikon, rikkoutuneen tai
ylirasittuneen lihaksen hoitoon. Tutummas-
ta kinesioteipistä Dynamic Tape eroaa juuri
suuremman elastisuuden vuoksi. Elastisuus
säilyy myös useamman kerroksen teippauksissa, kertoo fysioterapeutti Heikki Hämäläinen teippiä maahantuovasta Sportcaresta.
Hän kertoo teipin jouston toimivan benjiköyden tapaan. – Se sekä hidastaa että luo
liikettä lihasta tukien, Hämäläinen kuvaa.
Dynaaminen teippi toimii esimerkiksi jalan
holvikaaren, nilkan, varpaiden, sormien,
ranteen, polven, olkapään, kyynärpään ja
selän tukemiseen.
www.cramerfinland.fi
www.dynamictape.com
Fysi-liite • 11
Kylkimakuuasento on yleisin nukkumisasento. Kuvassa
anatominen perusasento. Niska-hartiaseutu lepää ja
palautuu rasituksesta. (Kuvat: Tempur World Inc.)
Tyyny ohjaa nukkumisasentoa
Jo pelkällä tyynyllä voi parantaa nukkumisergonomiaa,
sillä hyvä tyyny linjaa vartaloa oikeaan asentoon. Tyynyn tehtävä on täyttää niskan ja patjan väliin jäävä tyhjä tila ja tukea
kaularankaa. Tyyny valitaan nukkujan hartian leveyden, patjan
jousto-ominaisuuksien ja nukkumisasennon mukaan.
Selinmakuulla nukuttaessa tyynyn korkeustarve on yleensä
matalampi kuin kylkimakuulla. Kaularangan tulisi selinmakuullakin olla lähellä anatomista perusasentoa. Matalassakin tyynyssä on tärkeää niskan ja pään riittävä tuki.
- Kyljellään nukkujan tyyny on muotoilultaan erilainen kuin selinmakuulla nukkujan. Myös selin- ja kylkimakuulla nukkujille
löytyy oma, erikoismuotoiltu tyynymalli, kertoo fysioterapeutti
Juha Borodulin Tempur Sealy Suomi Oy:stä.
Vatsamakuuasennossa nukkuvien kannattaa Borodulinin mukaan kuulostella kehoaan: onko niska-, hartianseutu- tai selkävaivoja, jotka ovat pahimmillaan aamuisin?
- Vatsamakuuasennon ongelmaksi voi muodostua selkärangan
kiertyminen ja taakse taipuminen, joka pitkäkestoisena on keholle epäedullista. Etenkin kaularankaan voi kohdistua paljon
rasitusta vatsamakuulla. Pahimmassa tapauksessa tästä voi aiheutua hermojen pinnetila, lihasten epätasapainoa ja niska-,
hartia- sekä selkälihasten kiputiloja.
- Vatsamakuulla nukkujien luonnollisin nukkumisasento on
yleensä kylkimakuuasento. Vatsamakuulla nukkuminen voi johtua liian matalasta tyynystä tai liian kovasta patjasta. Nukkujan
anatomian mukaan valittu oikean korkuinen, muotoiltu tyyny
ohjaa nukkujaa nukkumisergonomian kannalta parempaan kylkiasentoon.
www.tempur.fi
http://apps.sleepcenter.fi/fb_kilpailut/web/?p=4
Uusi mobiilisovellus motivoi harjoittelemaan
PhysioTools on lanseerannut mobiilisovelluksen, joka
motivoi tekemään annetut harjoitteet säännöllisesti ja muistuttaa harjoittelusta automaattisesti. Asiakas saa PhysioTools
Online -ohjelmalla laaditut harjoitteet mobiililaitteeseensa, esimerkiksi älypuhelimeensa tai tablettiinsa.
Shirley Sahrmannin Corrective Exercises for Movement System Impairment­
koostuu harjoitteista, joiden tavoitteena­
on korjata vääriä liikemalleja sekä lihasten epätasapainoa.
Mobiilisovellus PT Momentum pisteyttää harjoittelun sen
mukaan, kuinka aktiivisesti asiakas annetut harjoitteet tekee.
Harjoitteiden laatija pystyy seuraamaan asiakkaan harjoittelun
aktiivisuutta PhysioTools Online -ohjelmassa. PT Momentum
-sovellus on maksuton sekä PhysioTools Onlinen käyttäjille että
heidän asiakkailleen. Sovellus toimii Androidilla ja iPhonella.
Englanninkielinen JEMS® Dynamic Move­
ment Progressions for Trunk and Lower
Body perustuu Joanne Elphinstonin
kehittämään JEMS®-konseptiin, joka on
tarkoitettu liikemallien uudelleen opetteluun tähtäävien progressiivisten harjoitusohjelmien suunnitteluun.
Viisi uutta harjoitekuvastoa
PhysioTools on julkaissut tänä vuonna viisi uutta harjoitekuvastoa, joista kolme on laadittu yhteistyössä kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa.
Alaraajojen perusharjoitteet on suunniteltu ortopedisten asiakkaiden ja/tai ikääntyneiden parissa työskenteleville terveydenhuollon ja kuntoutuksen ammattilaisille.
Erityisryhmille suunnatun joogan uranuurtaja Maria Gunstone­
on laatinut kuvaston Whole-Body Joint Looseners and Variations for Special Needs opettajille ja terapeuteille, jotka työskentelevät erityisryhmien parissa.
Ilmaiskuvasto Thera-Band® Foam Roller sopii omatoimiseen
myofaskiaaliseen käsittelyyn.
12 • Fysi-liite
Uusia ominaisuuksia PhysioTools Online -ohjelmassa
PhysioTools Oline -ohjelmaa kehitetään
jatkuvasti. Maaliskuussa ohjelmaan
lisättiin useita uusia ominaisuuksia,
jotka helpottavat harjoitteiden löytymistä ja valitsemista, parantavat käyttökokemusta, mahdollistavat uusia
harjoitusohjelman lähetystapoja ja helpottavat ja nopeuttavat harjoitusohjelman muokkaamista.
www.physiotools.fi
www.fysi.fi
HALUAISITKO ITSE PÄÄTTÄÄ,
KUKA SINUA TAI LÄHEISIÄSI HOITAA?
Valinnanvapaus on sitä, että saat itse valita tarvitsemasi
sosiaali- ja terveyspalvelun tuottajan – oli se sitten hoitaja, lääkäri, kuntouttaja tai kotiavustaja. Sinä tiedät parhaiten, mikä sinulle on hyväksi.
Valinnanvapaudessa raha seuraa asiakasta.
Kun asiakas äänestää jaloillaan, palvelut paranevat ja
monipuolistuvat. Voit valita paikan, johon pääset
jonottamatta ja joka sopii juuri sinun tarpeisiisi.
Jokaisella asiakkaalla ja potilaalla on mahdollisuus
valita. Palveluntuottajien on sen sijaan palveltava
kaikkia – ne eivät saa valita asiakkaitaan.
MIKSI VALINNANVAPAUS?
Nykyisin esimerkiksi terveyskeskuslääkärille jonotetaan viikkoja, jopa kuukausia. Eniten tarvitsevat
saavat vähiten. Hoito on epätasa-arvoista.
Sosiaali- ja terveyspalveluja on uudistettava ja
Asiakas
Palveluntuottaja
tehostettava.
Kun palvelujen
tuottajiksi
Potilas
Palveluasuminen
hyväksytään myös yrityksiä ja yrittäjiä,
Palvelunjärjestäjä
Kunta
Palvelunjärjestäjä
Kunta
Asiakas
Palveluntuottaja
Potilas
Palveluasuminen
terve kilpailu
tuottaa
laadukkaita ja
Asiakas
Palveluntuottaja
oikean hintaisia
palveluja,
Potilas
Palveluasuminen
Palvelunjärjestäjä
Kunta
Palvelunjärjestäjä
Kunta
Asiakas
Palveluntuottaja
palvelujen
saatavuus
paranee,
Potilas
Palveluasuminen
potilaat pääsevät nopeasti hoitoon,
tasa-arvo lisääntyy.
SUOMALAISTEN MIELIPITEET TUKEVAT
85%
suomalaisista olisi
kiinnostunut
kokeilemaan
palvelusetelin
käyttöä.
86%
suomalaisista pitää
hyvänä, että kunta käyttää
julkisten terveyspalvelujen
tuottamisessa myös yksityisiä palveluntuottajia.
64%
on sitä mieltä, että
julkisissa palveluissa
tärkeintä ei ole se, kuka
ne tuottaa, vaan se että
ne ovat kaikkien saatavilla.
66%
kuntapäättäjistä
suhtautuu myönteisesti
valinnanvapausmalliin
siirtymiseen.
80%
suomalaisista haluaa
tehdä itse päätöksen
sosiaali- ja terveyspalvelujen
tuottajasta.
93%
asiakkaista oli
Jyväskylässä
erittäin tai
melko
tyytyväisiä
palvelusetelillä
tuotettuun palveluun.
68%
sote-alan
vaikuttajista
suhtautuu valinnanvapausmalliin
myönteisesti.
72 %
kansalaisista
suhtautuu myöteisesti
valinnanvapausmalliin
siirtymiseen.
Mitä mieltä sinä olet? Kerro mielipiteesi.
WWW.VALITSEVAPAASTI.FI
Lähteet: Consumer Compass /Smartum 2011, EVA:n arvotutkimus 2013, Aula Research Oy/TPL, LPY ja THPT 2012 ja 2014,
Jyväskylän kaupunki 2011, Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut raportti, TEM, 2013
MIKÄ VALINNANVAPAUS?
Sähköinen
laatukäsikirja
on hyvä kehittämisen työkalu
Teksti : Ritva Tiittanen-Wallenius
Laatujärjestelmä on fysioterapia- ja kuntoutusyrityksessä yhä useammin
sähköinen, helposti päivitettävä työkalu, jolla oman yrityksen laatu on
osoitettavissa ulkopuolisille, mutta joka toimii samalla hyvänä arjen työkaluna
niin yrityksen kehittämisessä kuin uusien työntekijöiden perehdyttämisessä.
Laatukäsikirjan työstämisellä on ollut
syvälle käyvempääkin vaikutusta yrityksen käytännön toimintaan. – Se on tuonut
lisää järjestelmällisyyttä tehtävien hoitoon
ja saanut meidät yhdessä keskustelemaan
aikaisempaa laajemmin yrityksestä kokonaisuutena. Sain prosessin aikana toisilta
koulutukseen osallistuneilta vinkkejä ja innostusta myös uusien toimintamallien koFysioterapeutit Helena Ranta, Suvi Vainikka
keilemiseen. Olemme kehittyneet yritykseja Satu Honkanen puhaltavat yhteen hiileen
­Fysioterapia Ensiaskel Oy:ssä Lappeenrannassa.­ nä.
– Laatukäsikirjatyö on saanut meidät keskusSamaisessa koulutusryhmässä laatutelemaan entistäkin laajemmin toimintamme
käsikirjan Kokemäellä toimivalle yrityk­kehittämisestä.
selleen työstänyt fysioterapiayrittäjä Pirjo­
elena Ranta luotsaa Lap- Huhtala-­Palmu kertoo atk-taitojensa olpeenrannassa yritystään leen koulutuksen alussa enemmän kuin
Fysioterapia Ensiaskel ruosteessa, mutta sähköisen käsikirjan
Oy:tä. – Koska yritykse- koostaminen alkoi kouluttajien tuella sujua
ni on pieni, on kaikki sen alkukankeuden jälkeen aina vain parempyörittämiseen ja hallin- min. – Koulutus oli pitkä, mutta kannatti
toon liittyvä tieto ollut omilla harteillani. lähteä mukaan. Laatutyö on selkiyttänyt koLaatukäsikirjaa varten olin pitkän ajan ku- ko organisaatiomme toimintaa ja helpottaa
luessa kerännyt kolme mapillista tavaraa, niin perehdyttämistä, tarjousten tekemismutta sen varsinainen kokoaminen jäi ja jäi tä kuin yhteistyötä viranomaisten kanssa.
ja tietokin ehti matkan varrella jo muuttua. ITE-arviointi on tullut osaksi meidän kaikKäsikirja syntyi vasta sen tuen, avun ja ohja- kien työtä.
Pirjo Huhtala-Palmulla on takanaan jo
uksen avulla, jota sain Fysin Laatukoulutuksessa. Tehtävien eräpäivät olivat hyvä asia. 30 yrittäjävuotta. - Moni asia sujuu tutun
Pala palalta kaikki tarpeellinen tuli tehdyk- porukan kanssa omalla painollaan, mutsi kannustavien kouluttajien ja kollegoiden ta laadun dokumentointi on tuonut minultuella, Helena Ranta kertoo.
le lisää varmuutta yrittäjänä. Olemme työTänä päivänä Ensiaskeleella on sähköi- yhteisössämme tarttuneet havaitsemiimme
nen laatukäsikirja, jonka tiedot ovat ajan- epäkohtiin päivittäisessä työssämme aina
tasaisia ja jonka päivittäminen on kätevää. heti. Nyt kirjaamme kehittämiskohteita ylös
Yrityksen toiminta on kuvattuna kirjoissa myös pitemmällä tähtäimellä ja tarkkailemja kansissa. –Laatukäsikirjan kokoaminen me tietyin väliajoin, miten edistymme. Yrivaati aikaa ja panostusta, mutta uskon sen tyksen myynnistäkin olen puhunut jo äähelpottavan hallinnollista puolta jatkossa neen ja uskon, että laatukäsikirja on hyvä
mm. tarjousten tekemisessä. Nyt voin tar- tapa osoittaa mahdolliselle ostajalle, millaivittaessa antaa vastuuta hallinnosta ja taus- nen yrityksemme on.
tatöistä toisillekin. Suurena apuna prosesSähköinen tiedonhallinta hyperlinkisissa olivat yrityksen työntekijät, joilla oli tyksineen on tuonut kouluttaja Mari Halvalmiutta auttaa asiakastyössä.
kolan mukaan uudenlaista jämäkkyyttä ja
H
24  Fysi 2 • 2015
ratkaisevan, aikaa ja vaivaa säästävän työkalun laadunhallintaan fysioterapiayrityksissä. – Fysioterapia on toimiala, jossa päivittäiseen toimintaan liittyy suuri määrä
mittareita, suosituksia ja tutkimuslomakkeita. Pelkästään niiden hallinnointi on aikamoinen työmaa. Koulutukseen osallistujat innostuvat poikkeuksetta siitä, että
pääsevät eroon paperinpaljoudesta ja saavat järjestettyä tiedot sähköisiin lokeroihin,
joista ne ovat helposti löydettävissä ja hyödynnettävissä.
Fysin laatukoulutus jatkuu Laatujohtaminen-nimellä uusilla koulutusryhmillä
vuoden 2016 alusta. Kouluttajina toimivat
TtM, MQ laatuasiantuntija, fysioterapeutti
Mari Halkola ja laatuvalmentaja, fysioterapeutti Riitta Tolvanen.
Kokemäellä fysioterapiayrittäjänä jo
30 vuoden ajan toiminut Pirjo Huhtala-­
Palmu toteaa, että laatukäsikirjan työstäminen on selkiyttänyt oman yrityksen
kuvaa sekä itselle että toisille.
Omistajanvaihdoksessa on
kysymys myös työpaikkojen
säilymisestä
Teksti : MIKA HAAVISTO; Suomen Yrittäjien omistajavaihdoshankkeen projektipäällikkö
P
Kuva : Jarkko Översti, Tosikuva Oy
k-yritysten omistajanvaihdokset eivät Suomessa toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Niitä tulisikin kehittää. Seuraavan kymmenen vuoden aikana omistajanvaihdos on pelkästään ikääntymisen vuoksi edessä­
joka neljännessä suomalaisessa yrityksessä. Noin
74.000 suomalaisista yrittäjistä on yli 54 –vuotiaita.
Näissä yrityksissä tekee työtä noin 250.000 ihmistä ja nämä tuottavat noin 1,2 miljardin euron kunnallisverot sekä noin 300 miljoonan
euron valtionverot vuosittain. Jotta työpaikat säilyisivät, olisi erittäin
tärkeää,­että­yrityksille löytyisi jatkajia. Omistajanvaihdokseksi katsotaan yrityksessä tapahtuva sukupolvenvaihdos, yrityksen myynti ulkopuoliselle, yrityksen omistusjärjestelyt ja yrityksen lopettaminen. On
arvioitu, että niissä yrityksissä, joissa toiminta aiotaan lopettaa, työskentelee yhteensä noin 36.000 henkilöä.
Hyödynnä yrityskaupan asiantuntijoita
Jokaisen yrittäjän pitää ajoissa pohtia, mitä omalle yritykselleen aikoo tehdä. Jos aikoo myydä, kannattaa miettiä, mitä on myymässä,
mikä on sen arvo, millä aikataululla aikoo myydä ja mistä ostaja löytyy. Lisäksi on hyvä miettiä, mitä aikoo tehdä yritystoiminnasta luopumisen jälkeen. Myyntiä harkitsevan yrittäjän on tiedettävä, mihin
tarvitsee tukea. Luultavasti apua tarvitaan myyntikunnostukseen, arvonmäärittelyyn, ostajien kohtaamiseen, rahoituksen suunnitteluun,
osaamisen siirtoon ja viestinnän suunnitteluun sekä kauppakirjan laadintaan. Usein omistajanvaihdoksissa ei osata hyödyntää asiantuntijaapua, jota käyttämällä vältyttäisiin tuskailuilta ja virhearvioinneilta.
Arvonmääritys kohdalleen
Yrityskaupan oikea hinta on se, jolla myyjä on valmis myymään ja jonka ostaja ja rahoittaja ovat valmiit maksamaan. Yrityksen on oltava
elinkelpoinen ja myyntikunnossa. Vastuu tästä on yrittäjällä itsellään.
Suurimpana haasteena myyjän näkökulmasta on ostajan löytäminen,
yrityksen arvonmääritys, oman osaamisen siirtäminen ja verotusasiat.
Ostajan on mietittävä oikean hintapyynnön lisäksi myös yrityskaupan
rahoitusta. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että yrityskauppa on kyettävä maksamaan yrityksen omilla tuotoilla noin viidessä vuodessa.Yrityskauppa perustuu aina myös luottamukseen, siksi tarvitaan myyjän
ja ostajan kohtaamisia myös kasvokkain.
Myyntikunnossa kaiken aikaa
Yrityksen tulee omistajanvaihdoksen hetkellä olla myyntikunnossa.
Liiketoiminnan pitää olla kannattavaa, asiakkaiden tyytyväisiä, henkilöstön motivoitunutta sekä osaavaa ja yrityksen tuotteet ja palvelut
kilpailukykyisiä. Tämän lisäksi yrityksen tulee olla kiinnostava kauppakohde. On myös varmistettava, että yrityskauppaan ei pyritä sisällyttämään liiketoimintaan kuulumattomia omaisuuseriä. Esimerkiksi
liikehuoneiston ostamiseen rahoituksen saaminen saattaa olla vaikeaa ja ostaja jääkin mieluummin vuokralaiseksi.
Yrityspörssi – sähköinen kauppapaikka myyntiä tai
ostoa suunnittelevalle
Yritysmarkkinoiden onnistumiseksi tarvitaan alueellisesti toimivia kauppapaikkoja sekä ostajien ja myyjien kohtaamistilaisuuksia.
Yrityspörssi on ostajien ja myyjien käytössä oleva sähköinen kohtaamispaikka, joka tuo kaikki yrityksien myyntiä ja ostoa välittävät
tahot yhteisen palvelun piiriin. Yrityspörssissä voi jättää osto- tai
myynti-ilmoituksen koska vain ja siellä voi hallinnoida omia ilmoituksiaan helposti. Halutessaan voi jättää ilmoituksen vaikka nimettömänä. Pörssissä myyjät saavat näkyvyyttä ilmoituksilleen, ostajat
saavat kattavan kuvan yritystarjonnasta ja palveluntarjoajat saavat
myynti-ilmoituksia näkyviin omiin palveluihinsa. Tutustu pörssiin
tarkemmin osoitteessa www.yritysporssi.fi.
Linkki: Artikkeli Polku kuljettavana/Mika Haavisto: http://issuu.
com/yrittajat/docs/sy_omistajanvaihdos/1
Yrityskaupan muistilista: http://www.yritysporssi.fi/artikkelit/
yrityskaupan-muistilista/20
Miten sydänsairaus vaikuttaa fysioterapiaan?
Liiallinen varovaisuus hidastaa
sydänsairaan kuntoutumista
Teksti : ANNUKKA ALAPAPPILA, TtM, ft, liikunta-asiantuntija, Suomen Sydänliitto
Tieteellinen näyttö on osoittanut kiistattomasti liikunnan merkityksen sepelvaltimotautia sairastavan elämänlaadun
ja toimintakyvyn parantajana. Fyysinen aktiivisuus ja liikuntaharjoittelu ovat sydänkuntoutuksen avaintekijöitä,
joiden avulla tuetaan terveellisiä elintapoja ja elämänlaatua. Liikunnallinen kuntoutus vähentää tutkitusti
sepelvaltimotautipotilaiden ennenaikaista sydän- ja kokonaiskuolleisuutta.
F
ysioterapeuttien liikunnan
ammattilaisina tulee tuntea yleisimpien sydänsairauksiin liittyvän liikunnan
erityispiirteet, jotta kaikenlainen fysioterapia on mahdollista toteuttaa tehokkaasti, turvallisesti ja
tuloksia tuottavasti. Liiallinen varovaisuus
sydänsairaan kuormittamisessa hidastaa fysioterapian tuloksia.
Saako selkäkipuinen asiakas olla päinmakuulla hoitopöydällä, jos sepelvaltimoiden ohitusleikkauksesta on kulunut neljä
kuukautta? Onko turvallista harjoittaa jäätynyttä olkapäätä käsi hartiatason yläpuolella - vai onko se liian kuormittavaa sydämelle ja nouseeko verenpaine liikaa? Saako
syke nousta aktiivisessa fysioterapiassa? Entä jos antamani fysioterapia tuottaa asiakkaalleni oireita?
Sydänsairaan liikunnan perusasioita
ovat muun muassa sairauden vaikutus liikuntaan, sairauden vaikeusasteeseen nähden sopivan kuormitustason löytäminen,
liikunnan tehon merkityksen ymmärtäminen, sydänlääkkeiden vaikutus kuormittumiseen ja lihasvoimaharjoittelun periaatteet. Fysioterapeutin tulee myös osata
ohjata asiakkaalle sydänsairaan liikunnan
erityispiirteet ja kannustaa omatoimiseen
harjoitteluun ja liikuntaan.
Sydänsairaudet koskettavat ­
satoja tuhansia suo­malaisia.
Sepelvalti­motauti on keskeinen
kansan­sairaus Suomessa ja lääkkeitä siihen saa noin 180 000­
henkilöä ja kroonisiin
sydämen rytmihäiriöihin­
noin 50 000
henkilöä.
26  Fysi 2 • 2015
Fysioterapiayritykset osaksi
paikallista sydänpotilaan
liikuntapolkua
Liikuntaa käytetään vähäisessä määrin sepelvaltimotaudin hoidossa ja kuntoutuksessa sekä niihin liittyvässä elintapaohjauksessa. Potilaan kotiuduttua hakeutuminen
liikuntaohjaukseen ja kuntoutukseen on
usein potilaan omalla vastuulla ja jää siksi usein toteuttamatta. Moni sepelvaltimotautia sairastava pelkää liikuntaa ja tarvitsee
osaavan ammattilaisen rohkaisua.
Suomessa kunnat rakentavat sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolkuja erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon ja kolmannen sektorin ja yksityisen
puolen liikuntatoimintaan. Tähän liikuntapolkuun kuuluvat myös yksityiset fysioterapia- ja kuntoutusyritykset.
Vuonna 2014 valmistuneen Helsingin liikuntapolun pohjalta valmistui yleinen malli sepelvaltimotautia sairastavan
liikuntapolusta. Yleisen liikuntapolkumallin avulla voi myös yksityinen fysioterapiaja kuntoutustoimija kehittää alueen sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolkua. Se
tarkoittaa sitä, että on olemassa tieto siitä,
missä alueen sairaaloissa hoidetaan sepelvaltimotautia sairastavia.
Hoitavan tahon tulee tietää, minne potilaita voi ohjata kuntoutumaan ja liikkumaan. Samoin terveyskeskusten on hyvä
tietää paikallisista sydänliikunnan ja -kuntoutuksen toimijoista. Näin potilas saa liikuntapolulla tarvitsemansa liikuntaohjauksen ja -kuntoutuksen.
Terveysportti-portaalissa voi tutustua
Helsingin liikuntapolkumalliin www.terveysportti.fi/ hae: liikuntapolku, josta on
tuotettu yleinen liikuntapolkumalli ja kuvaus sen tuottamisesta www.sydan.fi/aineistot/liikuntapolku/etusivu.html
Teemapäivä
fysioterapeuteille:
Laadukasta fysioterapiaa
sydänsairaudesta huolimatta
Asiakkaasi tulee luoksesi tuki- ja liikuntaelimistön tai neurologiseen fysioterapiaan. Saat kuulla, että hänellä on
sepelvaltimotauti tai hän sairastaa eteisvärinää. Osaatko huomioida nämä sairaudet niin, että antamasi fysioterapian
laatu ei kärsi ja saavutat hyviä tuloksia?
Pakottaako sairastettu sydäninfarkti tai
ohitusleikkaus sinut jarruttamaan fysioterapiaa? Osaatko ohjata asiakasta
liikkumaan tehokkaasti ja samalla turvallisesti?
Sepelvaltimotautia sairastavan liikunnallisen kuntoutuksen ryhmätoiminnasta kiinnostuneen fysioterapeutin
kannattaa ensin perehtyä sydänsairaan
liikunnan erityispiirteisiin. Asiantuntevan ryhmänohjaajan avulla kuntoutusryhmissä syntyy tulosta. Moni kuntoutuja innostuu liikunnasta ja hakeutuu
liikkumaan ohjatusti ja omatoimisesti.
Suomen Sydänliitto järjestää yhdessä FYSI ry:n kanssa Laadukasta fysioterapiaa sydänsairaudesta huolimatta
-teemapäivän 16.11.2015 Helsingissä.
Päivän tavoitteena on, että osallistuja
ymmärtää sepelvaltimotaudin ja eteisvärinän synnyn ja hoidon ja siihen liittyvän liikuntaohjauksen. Päivän aikana
perehdytään sydämen kuormittumiseen
tule- ja neurologisen fysioterapian yhteydessä asiakastapauksien avulla. Tavoitteena on tehokas, tuloksia tuottava fysioterapia sydänsairaudesta huolimatta.
Päivässä jaetaan vinkkejä sydänpotilaan
liikunnallisen kuntoutuksen ryhmien järjestämiseen.
Innostavia työvälineitä
hyvinvointialan
yrittäjyyteen
Teksti : MERJA SUOPERÄ, projektipäällikkö, lehtori, Metropolia amk
Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyrrät-hanke on koonnut yhteen
hyvinvointialan toimijat korkeakoulussa ja työelämässä rakentaen yhdessä innostavia reittejä ja työvälineitä alan yrittäjyyteen.
Hankkeen tuotoksena on syntynyt verkkoalusta, jonne olemme
keränneet kaiken hankkeen aikana osaamista kasvattaneen ja kehitystyön tuloksena syntyneen materiaalin. Opiskelijoille sivusto tarjoaa laajan tietopaketin. Reittejä hyvinvointialan yrittäjyyteen -opas
tarjoaa työkaluja muun muassa innovatiivisen yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen.
Opettajille ja oppilaitoksille -sivuille on kerätty laajamittainen
yrittäjyyskasvatuksen työkalupakki, joka on vapaasti hyödynnettävissä opetuksessa. Yrittäjille on tarjolla erilaista tietoa ja materiaalia
sekä työkalupakki palvelumuotoiluun.
Hankkeen tavoitteena on ollut muodostaa Hyvinvointialan osaajaverkosto. Yrittäjyysosaamisen kehittyminen ammattikorkeakouluopetuksessa on haasteitamme. Yrittäjyysintention omaavien opiskelijoiden
tunnistaminen jo opintojen hakuvaiheessa olisi ensiarvoisen tärkeää,
jotta yrittäjyyttä tukeva opetus voisi käynnistyä heti opintojen alussa.
Ammattikorkeakoulun ja niissä toteutettavien hankkeiden tehtävänä ja tavoitteena on vahvistaa yksilöiden yrittäjämäistä asennetta ja
lisätä yrittäjyyden houkuttelevuutta vaihtoehtourana. Luovan ja innovatiivisen toiminnan vahvistaminen on jokaisen tehtävä. Hyrräthankkeen kautta olemme päässeet käsiksi myönteisen yrittäjyyskulttuurin ja asenneilmapiirin kehittämiseen hyvinvointialalla.
Uuden yritystoiminnan käynnistäminen vaatii uskallusta, rohkeutta ja tietotaitoa, jota olemme pyrkineet tietoisesti lisäämään koko toiminta-ajan. Toimivien yrittäjien ja yritysten tavoittaminen ja
heidän aikansa saaminen on ollut haasteellista, mutta onnistuessaan
erittäin hedelmällistä. Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu hankkeen toimintaan mukaan lähteneille yrittäjille.
Hankkeen tuotoksena syntynyt verkkoalusta löytyy kaikkine materiaaleineen, tietoineen ja työpaketteineen osoitteesta: http://hyrrat.metropolia.fi.
Lue laajempi artikkeli ja tutustu Hyrrät-hankkeen loppuraporttiin: http://www.fysi.fi/uutiset/1221-yrittaja-hyodynna-hyrrat-hankkeen-materiaalia
Hyvinvointialalle reittejä yrittäjyyteen, Hyrrät-hanke on
Metropolia Ammattikorkeakoulun terveys- ja hyvinvointi­
alojen yhteinen ESR-rahoitteinen hanke. FYSI oli mukana
hankkeen ohjausryhmässä.
loa
u
t
e
v
Ter e 2015
älin le!
v
u
p
A
suil
s
e
m
-
TEHDÄÄN YHDESSÄ
ESTEETÖN SUOMI
5.-7.11.2015, Tampere
Kokeile, vertaile, kerää tietoa
• Esillä asuminen, apuvälineet, kuntoutus
ja hoivatyön ergonomia.
• Tietoiskuissa asiantuntijoiden puheenvuoroja ja vammautuneiden kokemuksia
• Mukana Pimé Café ja Apuvälinerata
• Ohjelmalavalla mm. asiaa kuntoutuksen
tulevaisuudesta, vammaisurheilun lajiesittelyjä, juontajat mukana haastekisoissa.
To: Pekka Heikkinen, Pe: Laura Ruohonen,
La: Jarppi Leppälä
Hyödynnä
koulutuspäivän
ä
Mukana myös Liikuntamaa, tutustu ja
kokeile vammaisurheilun lajeja.
Järjestäjät:
Expomark Oy, Invalidiliitto ry,
Näkövammaisten Keskusliitto ry ja Sailab ry
Liikuntamaan järjestää:
Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
AVOINNA
To 5.11. klo 9-17 (ammattilaisille)
Pe 6.11. klo 9-17 (kaikille)
La 7.11. klo 9-16 (kaikille)
Ammattilaiset veloituksetta rekiströitymällä ennakkoon osoitteessa www.apuvaline.info
www.apuvaline.info
kouluttaa
FYSI ry:n täydennyskoulutus, syksy 2015 – kevät 2016
FYSI ry järjestää monipuolista ammatillista täydennyskoulutusta ja yrittäjäkoulutusta. Ammatil­
linen täydennyskoulutus on suunnattu kaikille sekä yksityisellä että julkisella puolella työskenteleville fysioterapeuteille, osa koulutuksista on suunnattu koko kuntoutushenkilöstölle. Yrittäjäkoulutuksessa keskitytään ajankohtaisiin alaa koskeviin teemoihin ja vahvistetaan yrittäjien osaamista.
FYSI ry:n jäsenet osallistuvat koulutuksiin jäsenhinnalla. Näillä koulutussivuilla esittelemme
lyhyesti syksyn 2015 ja kevään 2016 koulutuksia – lisätiedot koulutuksista ja ajantasaisen koulutus­
kalenterin löydät www.fysi.fi.
Tervetuloa koulutuksiimme!
Otathan meihin yhteyttä koulutuksiin liittyvissä asioissa:
päivät
Teemana
alaraajat
2016
Koulutussuunnittelija Mari Visakko, mari.visakko@fysi.fi, p. 0400 737 256
Koulutussuunnittelija Katja Tonteri, katja.tonteri@fysi.fi, p. 040 551 4386
Hämeenlinna, Aulanko 22.–23.4.2016 (pe–la)
Ammatillista täydennyskoulutusta
ja alan messut
Neurologisen kuntoutuksen
erityiskoulutus
Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys ry:n, Suomen
Fysioterapeutit ry:n ja Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry:n yhteistyössä järjestämä koulutus alkoi
elokuussa 2015 Helsingissä. Seuraava kurssi alkaa syksyllä 2016.
Koulutus koostuu 5 lähiopetusmoduulista (yhteensä 11 lähiopetuspäivää), joista kukin kestää 2 – 3 päivää, sekä ohjatusta harjoittelusta. Kouluttajat ovat maamme parhaita
akupunktuurilääkäreitä, jotka toimivat aktiivisesti Suomen
Lääkäreiden Akupunktioyhdistys ry:ssä.
Syksyllä 2015 järjestetään
moduuli IV Helsingissä 30.–31.10.2015 ja
moduuli V Turussa 6.–7.11.2015.
Lisätiedot: www.fysi.fi tai www.suomenfysioterapeutit.fi
Koulutus sisältää 3 kolmipäiväistä moduulia lähiopiskelua (9 pv) sekä itsenäistä opiskelua ennen koulutuksen alkua ja moduulien välissä. Moduulien sisältö painottuu aikuisneurologiaan ja jakautuu teorialuentoihin sekä
käytännön harjoitteluun.
Koulutus antaa uusinta tietoa neurologisista sairauksista ja fysioterapiasta
sairauden eri vaiheissa. Sekä kokeneet että vasta vähän kokemusta neurologisista asiakkaista omaavat fysioterapeutit saavat lisävalmiuksia ja uusia
ideoita asiakkaan toimintakyvyn arviointiin ja fysioterapiaan.
Teemat: AVH-kuntoutus, selkäydinvammat, MS, Parkinson, lihastaudit,
neurologisen asiakkaan TULE-ongelmat.
Aika
mod I: 28.–30.9.2015 (ma–ke)
mod II: 26.–28.10.2015 (ma–ke)
mod III: 14.–16.12.2015 (ma–ke)
Paikka
FYSIn koulutustila, Helsinki
Koulutusryhmä on täynnä, kysy peruutuspaikkoja. Uusi ryhmä toteutuu
vuonna 2016.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.fysi.fi • fysi.kouluttaa@fysi.fi • 010 279 3300
28  Fysi 2 • 2015
TEEMANA LAPSET
Neurologisen lapsen fysioterapia ja
­moniammatillinen kuntoutus
Koulutuksessa laajennat osaamistasi lasten neurologisesta kuntoutuksesta, toimintakyky-­lähtöisestä fysioterapiasta sekä moniammatillisesta yhteistyöstä.
Aika ja paikka
5.–7.10.2015 (ma–ke), Helsinki
Kouluttaja
Liisa Kallinen, ft, NDT, Bobath-­
seniorikouluttaja, Marjuli Oy. Lisäksi­
asiantuntijoina puheterapeutti,
perheterapeutti, toimintaterapeutti ja
lastenneurologi.
UUSI KOULUTUS
Liikkuva lapsi ja nuori
FYSISSÄ
– ovatko oireiden taustalla
rakenteelliset ominaisuudet vai toiminnalliset häiriöt?
Kaksipäiväinen koulutus, jossa perehdyt lasten ja nuorten tule-kuormittumisen arviointiin ja
vahvistat osaamistasi harjoittelun ohjauksessa ja oireiden ennaltaehkäisyssä.
Aika ja paikka
1.–2.12.2015 (ti–ke), Helsinki
Kouluttajat
Merja Soanjärvi, ft, OMT ja Kati Pasanen, FT, ft
NEUROLOGIAN
TEEMAPÄIVÄ:
UUSI KOULUTUS
Näkökulmia FYSISSÄ
neurologisen aikuisasiakkaan kuntoutukseen
Kaipaatko vaihtelua neurologisen asiakkaan
kuntoutukseen? Päivän teemoina tanssi, musiikki ja teknologia-avusteinen kuntoutus.
Koulutus soveltuu kaikille neurologisen kuntoutuksen ammattilaisille.
Aika
6.11.2015
klo 12.00–16.00
Paikka
Tampereen messukeskus, Apuvälinemessujen yhteydessä
Kouluttajat
Maj-Britt Forsbom,
fysioterapeutti,
Bobath-kouluttaja,
affolter-terapeutti
ja Sari Laitinen,
musiikkiterapeutti
FL, fysioterapeutti
ja Maijaliisa VuentoLammi, fysioterapeutti
Lapsen sensomotorinen kehitys ja sen poikkeavuudet
– milloin terapiaan?
Koulutuksen avulla voit päivittää tietosi lapsen sensomotorisesta kehityksestä ja kehittää osaamistasi lasten fysioterapiassa.
Aika ja paikka
Moduuli I: 9.–11.12.2015 (ma–ke)
Moduuli II: 3.–4.2.2016 (ke–to), Helsinki
Kouluttaja
Liisa Kallinen, ft, NDT, Bobath-seniori­kouluttaja, Marjuli Oy
Reumaa sairastavan lapsen kuntoutus
Koulutuksen tavoitteena on, että osallistuja päivittää tietojaan ja taitojaan reumalasten kuntoutuksesta, toimintakykylähtöisestä fysioterapiasta, lasten kuntoutusjärjestelmästä sekä
moni­ammatillisesta yhteistyöstä. Koulutus on hyvin käytännönläheistä: caseja, potilasdemonstraatioita, kuvia ja videoita apuna käyttäen käydään läpi harjoituksia ja kuntoutuksen tavoitteita.
Aika ja paikka
14.–15.1.2016 (to–pe), Helsinki
Kouluttaja
Hanna Säilä, lastenreumatologi; Melita Harju, ft ja Johanna
Holma, tt AMK
Varhaiset ihmissuhteet; niiden merkitys
kehitykselle ja huomiointi kuntoutuksessa
UUSI KOULUTUS
FYSISSÄ
Koulutus ovat suunnattu lasten parissa työskenteleville fysio- ja toimintaterapeuteille. Koulutuksessa perehdytään laajemmin psykodynaamiseen ajatteluun pohjautuvien kiintymys- ja
objektisuhteiden merkitykseen lapsen kehityksessä. Lisäksi huomioidaan miten varhaiset ihmissuhteet ovat alttiita häiriintymään.
Aika ja paikka
25.–26.2.2016 (to–pe), Oulu
Kouluttaja
Teija Pirnes-Hyvönen, perhe-/paripsykoterapeutti, ft, NDTbaby, työnohjaaja
Neurologisen asiakkaan
allasterapia –koulutus,
peruskurssi
Koulutuksessa saat valmiuksia ja varmuutta
allasterapian käytännön toteutukseen neuro­
logisen asiakkaan kuntoutuksessa. Teoria­
luentoja ja käytännön harjoittelua altaalla,
sekä demoasiakkaita.
Aika ja paikka
13.11.2015 (pe),
Ruskeasuon koulu,
Helsinki
Kouluttajat
Mari JokitaloTrebs, ft (NDT),
SUH:n ­erityisuinnin
­kouluttaja ja Kira
Durchman, ft (NDT),
SUH:n erityisuinnin
kouluttaja
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.fysi.fi • fysi.kouluttaa@fysi.fi • 010 279 3300
Fysi 2 • 2015  29
kouluttaa
TULE – fysioterapian täydennyskoulutukset
Tule-fysioterapian täydennyskoulutusten tavoitteena on päivittää ja lisätä fysioterapeutin osaamista tuki- ja liikuntaelinoireisen asiakkaan terapiassa. Koulutuksessa keskitytään yleisempiin tuki- ja liikuntaelimistön toiminnanhäiriöihin ja edetään toiminnallisen anatomian kautta erotusdiagnostiikkaan ja terapian toteutukseen.
Alaselkä ja lantiorengas
Nilkka ja jalkaterä
Aika ja paikka
29.–31.10.2015 (to–la), Helsinki
Aika ja paikka
18.–19.2.2016 (to–pe), Helsinki
Kouluttajat
Markku Paatelma, ft, OMT, TtT,
Tule-fysioterapian erikoisasiantuntija; Eira Karvonen, ft,
OMT, fysioterapian opettaja ja
Merja Soanjärvi, ft, OMT
Kouluttaja
ft, OMT Merja Soanjärvi
Rintakehä ja rintaranka
Aika ja paikka
3.–4.5.2016 (ti–ke), Helsinki
Kouluttajat
Merja Soanjärvi, ft, OMT
UUSI KOULUTUS
FYSISSÄ
Teemana niskakipu:
Parhaat testit ja hoitotekniikat
Kaksipäiväisessä koulutuksessa käydään käytännönläheisesti eri mahdollisuuksia tutkia, alaryhmitellä ja hoitaa
niskaoireisia asiakkaita.
Aika ja paikka
25.-26.1.2016 (ma–ti), Helsinki
Kouluttaja
Hannu Luomajoki, FT, ft,
OMT, fysioterapian professori
Aika ja paikka
8.4.2016 (pe), Helsinki
Kouluttaja
Keijo Pitkämäki, ft, OMT,
Tule-fysioterapian erikoisasiantuntija
TULE-teemapäivä:
Hartiarengas ja yläraaja
Päivän koulutuksessa käydään läpi hartiarenkaan ja yläraajan toiminnallista tutkimista inspektion, testien ja palpaation avulla. Terapiamenetelmiin perehdytään manuaalisen
terapian, pehmytkudoskäsittelyiden ja kinesioteippauksen
keinoin.
Mulligan concept®: mobilisointi- ja kivunhoitotekniikat –kertauspäivä
Käytännön kertauspäivä koulutuksen osat I, II ja III
suorittaneille.
Aika ja paikka
17.11.2015 (ti), Helsinki
Kouluttaja
Virve Havulinna, ft OMT,
Mulligan concept -opettaja
UUSI KOULUTUS
FYSISSÄ
Dynamic Taping
Uusi ajatusmalli teippaukseen! Pääpaino koulutuksessa on
Dynamic Tape –ajatusmaailman aukaiseminen. Koulutus on
hyvin käytäntöpainotteinen. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen
päivään kuuluu eri alueiden teippausta pariharjoitteluna.
Aika ja paikka
9.10.2015 (pe), Helsinki
Kouluttaja
Mikko Virtala, urheilufysioterapeutti, lymfaterapeutti,
alaraaja erik.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.fysi.fi • fysi.kouluttaa@fysi.fi • 010 279 3300
30  Fysi 2 • 2015
Kävelyn havainnointi ja ohjaaminen
Koulutuksen tavoitteena on perehtyä kävelyn kahdeksaan vaiheeseen ja oppia ymmärtämään kävelyn normaalibiomekaniikkaa,
havainnoimaan kävelyssä ilmenevät yleisimmät virheet ja niiden
syyt sekä laatimaan selkeä suunnitelma ongelmien korjaamiseksi.
Aika ja paikka
17.–18.12.2015 (to–pe), Helsinki
Kouluttaja
Jarmo Ahonen, ft, pilateskouluttaja
Hyvänlaatuinen asentohuimaus
– perustietoa ja kliinisiä sovellutuksia
Koulutuksessa perehdytään hyvänlaatuisen asentohuimauksen
taustateoriaan, asiakkaan tutkimiseen ja oireiden hoitoon.
Aika ja paikka
20.11.2015 (pe), Helsinki
Kouluttaja
Tapani Rahko, korva-, nenä- ja
kurkkutautien erikoislääkäri,
audiologi, dosentti
Teemapäivä:
UUSI KOULUTUS
FYSISSÄ
Laadukasta fysioterapiaa
sydänsairaudesta huolimatta
Miten sydänsairaus vaikuttaa fysioterapiaan? Pelottaako vai
­tiedätkö, miten toimit?
Koulutuksessa perehdytään sydämen kuormittumiseen tule- ja
neurologisen fysioterapian yhteydessä asiakastapauksien avulla.
Tavoitteena on tehokas, tuloksia tuottava fysioterapia sydänsairaudesta huolimatta. Koulutuksessa saa vinkkejä myös liikunnallisen kuntoutuksen ryhmien järjestämiseen.
Aika ja paikka
16.11.2015 (ma), Helsinki
Kouluttajat
Annukka Alapappila, liikunta-asiantuntija, Sydänliitto; Pirjo Suomalainen,
suunnittelija, Sydänliitto; Mikko
Syvänne, ylilääkäri, Sydänliitto
Faskia-koulutus
Fysi ry:n järjestämä Faskia-koulutuspaketti on neljästä lähiopetuspäivästä ja itsenäisen opiskelun tehtävistä muodostuva kokonaisuus, joka antaa fysioterapeutille monipuolisen ja laajan kuvan faskioista, faskiaalisista kiputiloista ja hoitomahdollisuuksista
yhdistellen eri tekniikoita. Koulutus soveltuu sekä perustietoa faskioista hakeville että jo faskiatekniikoita käyttäville fysioterapeuteille.
Aika ja paikka
Osa I: 1.–2.10.2015 (to–pe), Helsinki
Osa II: 7.–8.12.2015 (ma–ti), Helsinki
Kouluttaja
Jarmo Ahonen, ft, pilateskouluttaja
ja Jouko Heiskanen, LL, ft
Faskia-workshop
Hands on – koulutuspäivä faskioista ja niiden hoidosta! Koulutus
on tarkoitettu faskiakoulutuksen käyneille manuaalisten taitojen
harjoitteluun. Teemana alaselkä, lantio ja alaraajat.
Aika ja paikka
1.2.2016 (ma), Helsinki
Kouluttaja
Jarmo Ahonen, ft, pilateskouluttaja
Lantionpohjan workshop
Lantionpohjan fysioterapian workshop -koulutuspäivän tarkoituksena on vahvistaa lantionpohjan fysioterapeuttien osaamista toimintahäiriöiden tutkimisessa ja terapiassa. Päivän koulutuksessa
keskitytään käytännön harjoitteluun kahden kouluttajan johdolla.
Aika ja paikka
18.11.2015 (ke), Helsinki
Kouluttaja
Johanna Koppinen, ft, seksuaalineuvoja ja Anu Parantainen, ft,
uroterapeutti, seksuaalineuvoja
Lantionpohjan jatkokoulutus
Lantionpohjan toimintahäiriöt – jatkokoulutus on suunnattu lantionpohjan fysioterapiasta jo kokemusta omaaville fysioterapeuteille. Pääteemoina jatkokoulutuksessa lantionpohjan kipu ja
neurologisen kuntoutujan lantionpohjan toiminnanhäiriöt.
Aika ja paikka
21.–22.1.2016 (to–pe), Helsinki
TULOSSA! Lantionpohjan toimintahäiriöt
– peruskoulutus toukokuussa 2016
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.fysi.fi • fysi.kouluttaa@fysi.fi • 010 279 3300
Fysi 2 • 2015  31
kouluttaa
Laatujohtaminen –koulutus:
6 tai 2 lähiopetuspäivää
LAATUPORTTITM TOOLS
kokonaisvaltainen
laadunhallinta –koulutus
Tule tallentamaan toimintasi kirjoihin ja kansiin! Uusi vuosi on oivallinen aika aloittaa tai tehdä valmiiksi laatukansio tai –käsikirja,
ja valmistautua samalla ulkopuoliseen auditointiin ja kilpailutuksiin. Saat valmista aikaan kokeneiden kouluttajien johdolla ja vertaisryhmän tuella.
Koulutukseen ilmoittautuneille lähetetään alkukysely, jonka perusteella osallistujat valitaan joko aloitelevien (6 lähiopetuspäivää) tai laadun
päivittäjien (2 lähiopetuspäivää) ryhmiin.
Aika
Aloitteleville
6 päivää:
Laadun päivittäjille
2 päivää:
28.1.2016 (to)
27.1.2016 (ke)
25.2.2016 (to)
24.2.2016 (ke)
Nyt voit aloittaa valmiin laatukäsikirjasi ja koko toimintajärjestelmäsi viennin sähköiselle LaatuporttiTM Tools alustalle.
Laatu­portti Tools sisältöä voidaan räätälöidä organisaatiokohtaisesti.
Kahden päivän koulutus on suunnattu organisaatioille, joilla on
valmis, ajan tasalla ja sähköisessä muodossa oleva laatukäsikirja.­
Koulutuksen aikana laatukäsikirjan sisältö viedään laatuasiantuntijoiden ohjauksessa sähköiselle LaatuporttiTM Tools -alustalle.
17.3.2016 (to)
14.4.2016 (to)
19.5.2016 (to)
Aika
16.6.2016 (to)
1. päivä: perjantai 18.3.2016, klo 8.30–16.30
2. päivä: keskiviikko 13.4.2016, klo 8.30–16.30
Paikka
Helsinki
Paikka
Helsinki
Kouluttajat
TtM, MQ laatuasiantuntija, ft Mari Halkola ja
laatuvalmentaja, ft Riitta Tolvanen
Kouluttajat
TtM, MQ laatuasiantuntija, ft Mari Halkola ja
laatuvalmentaja, ft Riitta Tolvanen
FYSI-Yrittäjätilaisuudet järjestetään tänä vuonna viidellä paikkakunnalla. Tilaisuudet on tarkoitettu jäsenyrittäjille, ja ne ovat maksuttomia koulutus- ja verkostoitumistapahtumia. Iltapäivän aikana perehdytään toimialamme ajankohtaisiin teemoihin ja kuullaan
kentän kuulumiset.
Tilaisuuksien ohjelma on kaikilla paikkakunnilla sama. Yrittäjätilaisuudet järjestetään Fysin yhteistyökumppanin Fennian kanssa, ja
mukana on Fennian paikalliset asiantuntijat. Fysistä paikalla ovat
puheenjohtaja Tuula Mustonen, toiminnanjohtaja Leila Salonen ja
lakimies Juhani Saarinen. Lisäksi kussakin tilaisuudessa on mukana
Fysin yhteistyökumppaniyrityksiä.
Paikkakunnat
ja aikataulu
Varkaus
29.9.2015 tiistai, klo 15–19
Oulu
30.9.2015 keskiviikko, klo 16–20
Helsinki
6.10.2015 tiistai, klo 15–19
Turku
7.10.2015 keskiviikko, klo 15–19
Seinäjoki
8.10.2015 torstai, klo 16.30–20.30
2015
FYSI-Yrittäjätilaisuudet 2015
26.–28.11.2015 to–la
Silja Line, Helsinki-Tukholma-Helsinki
spaikkoja
Kysy peruutu 79 3300!
10 2
FYSIstä p. 0
Teemat:
• hyvä asiakaspalvelu • markkinointi • myynti
• Tutustumiskäynti Tukholmassa
Lisätiedot ja ohjelma www.fysi.fi
Potilastietojärjestelmät ja rakenteinen
kirjaaminen fysioterapiayrityksessä
Aiheina mm. Kanta-arkistoon liittyminen, oman kirjaamisen nyky­tilan arviointi, toimintakyvyn kirjaaminen ICF:n mukaan ja rakenteinen kirjaaminen potilastietojärjestelmissä.
Paikkakunnat ja aika
Oulu
30.9.2015 (ke)
Jyväskylä
20.10.2015 (ti)
Turku
29.10.2015 (to)
Helsinki
10.11.2015 (ti)
32  Fysi 2 • 2015
Fysioterapia- ja
kuntoutusyrittäjien
oma risteily
Ohjelma on sama jokaisella
paikkakunnalla.
Järjestäjät: Fysi ry ja Suomen
Fysioterapeutit yhteistyössä
potilastietojärjestelmien
toimittajien kanssa.
Tulossa
yrittäjäkoulutusta:
10.3.2016
(to)
9.6.2016
(to)
Kuntoutusyrittäjän
lakipäivä
Ammatinharjoittajan
ABC
Koulutuskalenteri
Lokakuu 2015
1.–2.10.2015 (to–pe)
2.–4.10.2015 (pe–su)
5.–7.10.2015 (ma–ke)
6.10.2015 (ti)
7.10.2015 (ke)
8.10.2015 (to)
9.10.2015 (pe)
20.10.2015 (ti)
23.10.2015 (pe)
26.–28.10.2015 (ma–ke)
29.10.2015 (to)
29.–31.10.2015 (to–la)
30.–31.10.2015 (pe–la)
Faskia-koulutus, osa I, Helsinki
Akupunktuurikoulutus moduuli III, Helsinki
Neurologisen lapsen fysioterapia ja moniammatillinen kuntoutus, Helsinki
FYSI-Yrittäjätilaisuus, Helsinki
FYSI-Yrittäjätilaisuus, Turku
FYSI-Yrittäjätilaisuus, Seinäjoki
Dynamic Taping, Helsinki
Potilastietojärjestelmät ja rakenteinen kirjaaminen, Jyväskylä
Neurologisen asiakkaan allasterapia, syventävä koulutuspäivä, Helsinki
Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus, moduuli II, Helsinki
Potilastietojärjestelmät ja rakenteinen kirjaaminen, Turku
TULE-fysioterapian täydennyskoulutus: Alaselkä ja lantiorengas, Helsinki
Akupunktuurikoulutus, moduuli IV, Helsinki
6.11.2015 (pe)
6.–7.11.2015 (pe–la)
10.11.2015 (ti)
11.–13.11.2015 (ke–pe)
13.11.2015 (pe)
16.11.2015 (ma)
17.11.2015 (ti)
18.11.2015 (ke)
20.11.2015 (pe)
26.–28.11.2015 (to–la)
Neurologisen kuntoutuksen teemapäivä, Apuväline 15-messut, Tampere
Akupunktuurikoulutus, moduuli V, Turku
Potilastietojärjestelmät ja rakenteinen kirjaaminen, Helsinki
Geriatrisen fysioterapian erityisosaajakoulutus, moduuli II
Neurologisen asiakkaan allasterapia, Helsinki
Laadukasta fysioterapiaa sydänsairaudesta huolimatta, Helsinki
Mulligan concept® -kertauspäivä, Helsinki
Lantionpohjan fysioterapia – workshop, Helsinki
Hyvänlaatuinen asentohuimaus, Helsinki
FYSI-Yrittäjäpäivät 2015, Helsinki-Tukholma-Helsinki, Silja Symphony
1.–2.12.2015 (ti–ke)
7.–8.12.2015 (ma–ti)
9.–11.12.2015 (ke–pe)
14.–16.12.2015 (ma–ke)
17.–18.12.2015 (to–pe)
Liikkuva lapsi ja nuori, Helsinki
Faskia-koulutus, osa II, Helsinki
Lapsen sensomotorinen kehitys ja sen poikkeavuudet, moduuli I, Helsinki
Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus moduuli III, Helsinki
Kävelyn havainnointi ja ohjaaminen, Helsinki
11.–13.1.2016 (ma–ke)
14.–15.1.2016 (to–pe)
21.–22.1.2016 (to–pe)
25.–26.1.2016 (ma–ti)
27.1.2016 (ke)
28.1.2016 (to)
Geriatrisen fysioterapian erityisosaajakoulutus, moduuli III, Helsinki
Reumaa sairastavan lapsen kuntoutus, Helsinki
Lantionpohjan toimintahäiriöt, jatkokoulutus, Helsinki
Teemana niskakipu: parhaat testit ja hoitotekniikat, Helsinki
Laatujohtaminen, päivittäjät 1/2 pv, Helsinki
Laatujohtaminen, vasta-alkajat 1/6 pv, Helsinki
1.2.2016 (ma)
3.–4.2.2016 (ke–to)
12.2.2016 (pe)
18.–19.2.2016 (to–pe)
24.2.2016 (ke)
25.2.2016 (to)
25.–26.2.2016 (to–pe)
Faskia hands on -workshop, Helsinki
Lapsen sensomotorinen kehitys ja sen poikkeavuudet, moduuli II, Helsinki
Neurologisen asiakkaan allasterapia, Helsinki
TULE –fysioterapian täydennyskoulutus: Nilkka-jalkaterä, Helsinki
Laatujohtaminen, päivittäjät 2/2, Helsinki
Laatujohtaminen, vasta-alkajat 2/6, Helsinki
Varhaiset ihmissuhteet; niiden merkitys kehitykselle ja huomiointi kuntoutuksessa, Oulu
10.3.2016 (to)
14.–16.3.2016 (ma–ke)
17.3.2016 (to)
18.3.2016 (pe)
Kuntoutusyrittäjän lakipäivä, Helsinki
Geriatrisen fysioterapian erityisosaajakoulutus, moduuli IV, Helsinki
Laatujohtaminen, vasta-alkajat 3/6, Helsinki
Laatuportti™ Tools –koulutus 1/2, Helsinki
Marraskuu 2015
Joulukuu 2015
Helmikuu 2016
Maaliskuu 2016
Teemana
alaraajat
päivät
2016
Tammikuu 2016
Hämeenlinna,
Aulanko 22.–23.4.2016 (pe–la)
Ammatillista
täydennyskoulutusta
ja alan messut
Ajantasaiset koulutustiedot : www.fysi.fi/koulutus. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.fysi.fi • fysi.kouluttaa@fysi.fi • 010 279 3300
Fysi 2 • 2015  33
Fysioterapiayrittäjien
työhyvinvoinnin teesit
TOP 10
Jyväskylän ammattikorkeakoulun
fysioterapiaopiskelijat Hanna Höri ja Jenna
Suhonen perehtyivät opinnäytetyönään
fysioterapiayrittäjien kokemaan työhyvinvointiin
teettämällä kyselytutkimuksen Fysin
jäsenyrittäjille. TOP 10 –teesien tarkoituksena
on herättää lukija pohtimaan oman
hyvinvoinnin tilaa ja sen edistämiskeinoja.
Opinnäyteartikkeli | HANNA HÖRI ja JENNA SUHONEN | Jyväskylän AMK
1.
Hyvä terveys ja hyvä peruskunto­­suojaavat
Sinua hyvinvointia uhkaavilta tekijöiltä
Yrittäjälle työkyvyn säilyminen on taloudellisen toimeentulon ehdoton
edellytys. Fysioterapiayrittäjien työhyvinvointi on yleisesti ottaen hyvällä tolalla. He ovat enimmäkseen terveitä ja hyväkuntoisia.
2.
Fysioterapeuttikaan ei ole immuuni tules
-oireille – hanki ajoissa hoitoa vaivoihisi
Huolestuttavan suuri osa vastaajista raportoi kokeneensa tules-oireita
kuluneen kolmen vuoden aikana. Oireisiin on suhtauduttava vakavasti. Tyypillisimpinä yrittäjät raportoivat niska-hartiaseudun, alaselän sekä käden ja ranteen alueen vaivoja.
3.
Rajaa työmäärääsi ja laadi aikatauluja
Pienyrittäjät tekevät paljon töitä, usein yli 50 tuntia viikossa.
Riittämätön palautuminen voi johtaa stressioireiluun, jolla voi kroonistuessaan olla negatiivisia vaikutuksia terveydentilaan. Kuormittavia tekijöitä Fysi-yrittäjillä olivat tekemättömät työt, kiire ja työn paljous, viranomaistoiminta, taloudelliset haasteet ja vastuu. Yli 60 % vastaajista
raportoi stressioireista ja yli puolet unihäiriöistä. Kolmasosalla ilmeni
muistihäiriöitä ja/tai tarkkaavaisuuden pulmia.
4.
Muista aina ergonomia!
Fysioterapeutti tuntee ergonomisten työasentojen merkityksen kuin omat taskunsa, mutta niitä ei voi korostaa liikaa. Ammattilaisen tehtävä on myös ohjata opiskelijoita alusta asti noudattamaan ergonomisia työtapoja.
5.
Muista hoitaa myös mieltäsi!
6.
Kaikki keinot käyttöön
Valtaosa fysioterapiayrittäjistä oli kokenut psyykkisiä oireita,
kuten stressiä, unihäiriöitä, tarkkaavaisuuden pulmia ja uupumusta. Toisaalta myös keinoja psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseen löytyi vastaajilta runsaasti.
Tärkeimmiksi työhyvinvointia edistäviksi keinoiksi nousivat
terveelliset elämäntavat, harrastukset, lepo, työstä irtautuminen, työmäärän rajaaminen, ergonomia ja läheisten kanssa vietetty aika. Jaksamisen
kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että hyväksi havaitut keinot todella
toteutuvat. Toimintaansa voi tarkastella esimerkiksi erilaisten liikuntaja ajankäyttöpäiväkirjojen avulla. Kuinka monta kertaa harrastin liikuntaa viime viikolla? Kuinka monta tuntia nukuin viime yönä? Milloin viimeksi kävin ulkona ystävien kanssa?
34  Fysi 2 • 2015
7.
Vältä sairaana työskentelyä jos vain
suinkin mahdollista
Sairauspoissaoloja ei fysioterapiayrittäjillä juurikaan ollut. Kysymys: Ovatko he todella keskimäärin niin terveitä vai työskentelevätkö oireistaan huolimatta? Moni yrittäjä laiminlyö
terveytensä, osittain siitä syystä, etteivät he kuulu lakisääteisen työterveyshuollon piiriin.
8.
Verkostoidu
9.
Elämän eri osa-alueiden tasapaino
Verkostoituminen ja yhteistyö muiden yritysten
kanssa ovat usein keskeinen osa liiketoimintaa. Hyödyt ovat
selkeitä. Fysi-yrittäjien vastauksissa korostui sosiaalisen tuen
merkitys. Aherrus vie helposti mennessään, mutta esimerkiksi koulutukset ja Fysin järjestämät tapahtumat tarjoavat paitsi irtautumista omalta työpaikalta, myös arvokkaita verkostoitumisen väyliä. Onko tukiverkostossasi henkilöä, joka voi
tarpeen tullen tuurata sinua lyhyitä aikoja yrityksen johdossa?
Työn ja muun elämän yhteensovittaminen onnistui vastaajilta enimmäkseen hyvin. Työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että elämän tukipilarit ovat tasapainossa keskenään.
10.
Pidä yllä ammattitaitoasi
Jatkuva kouluttautuminen, läpi työuran kestävä ammatillinen kasvu sekä ylpeys omasta ammattitaidosta
tekevät fysioterapiayrittäjien työstä mielekästä. Kasvavan yrityksen johtajalta vaaditaan myös hyviä johtajuus- ja esimiestaitoja, joita työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää pyrkiä kehittämään aktiivisesti. Opinnäytetyön kirjoittajat uskovat, että
oman ammattitaidon kehittämiseen panostaminen on samalla satsaamista omaan työhyvinvointiin.
Opinnäytetyö löytyy sähköisessä muodossa Theseus –tietokannasta, josta löytyvät lähes kaikki Suomen ammattikorkeakouluissa tehdyt opinnäytetyöt.
Linkki:
http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/89354/Hori_Hanna%20Suhonen_Jenna.pdf?sequence=1
Lue laajempi artikkeli ja tutustu lähdeaineistoon osoitteessa
http://www.fysi.fi/fysi-lehti/fysi-lehti-extra
Muiden järjestämää koulutusta
Personal Trainer -koulutus
fysioterapeuteille!
LÄHI- JA PERUSHOITAJIA
(ja ft-opiskelijoille)
JA AUTETAAN.
TARVITAAN KAIKKIALLA, MISSÄ
IHMISIÄ HOIDETAAN
Huippukouluttajat!
Perustuu EHFA:n PT standardeihin.
12 lähiopetuspäivää (3-4kk).
Ei piilokuluja tai lisenssimaksuja!
Lue valmistuneiden tarinat!
Koulutuspalaute kiitettävä!
www.superliitto.fi
««««½
VAIHDA KOKOUSMAISEMAA JA
TUULETA TYÖRUTIINEJASI.
LAIVALLA ON SIIHEN TILAT JA TUNNELMA.
Hae marraskuun
koulutukseen!
2190 €
sis. Alv
Lue lisää tallinksilja.fi/kokous
TUOTTEET HOITOTULOKSEN
EDISTÄMISEEN JA YLLÄPITOON
20150825_Fysi-palvelut_tuki-ilmoitus_90x50mm.indd 1
FIHF TRAINERS
www.trainerkoulutus.fi
Kirjanmerkki
Hyvä liiketoimintasuunnitelma
sote-alan yritykseen
Fysin yrittäjäkoulutuksistakin tutun yritysvalmentaja Johannes Hesson Hyvä liiketoimintasuunnitelma -kirjasta on ilmestynyt 2. painos
(Kauppakamari 2015). Hesso painottaa, että hyvä
liiketoimintasuunnitelma on spesifi ja looginen ja
sisältää liiketoimintamallin, johon kiteytyy yrityksen strategia niin seikkaperäisesti, että sitä ei kannata vilauttaa ainakaan pahimmalle kilpailijalle.
Kirja on painavasta aiheestaan huolimatta letkeälukuinen, hyvin jäsennelty ja sisäistetty. Mikä
parasta: Hesso on itse fysioterapeutti ja hyvinvointialan yrittäjä, joten sotealan ja terveysliikunnan yrittäjät saavat kaupanpäällisiksi nimenomaan
omaan alaansa istuvaa näkemystä.
Uudistettuun painokseen on lukijoiden toivomuksesta lisätty entistä
seikkaperäisempiä caseja yrityksistä ja ilmiöistä, jotka palvelevat nykyaikaisesti toimivia, digitaalisen kehityksen mahdollisuutena näkeviä organisaatioita. Digitaalisen markkinoinnin kanavat on käyty läpi seikkaperäisesti.
Kirjan lisäosasta www.hyvaliiketoimintasuunnitelma.com löytyy lisää
aihepiirin caseja ja työkaluja sekä linkit esiteltyihin sähköisen markkinoinnin kanaviin.
Tuki- ja kompressiosukat, ortopediset ja ergonomiset tuet,
linimentit ja lihasvoiteet yms. suoraan nettikaupastamme
www.napra-rehab.fi
Ryhdy jälleenmyyjäksemme, soita 06 - 2243 622.
Napra-Rehab Oy, Närpiö,
puh. 06 - 2243 622
info@napra-rehab.fi
www.napra-rehab.fi
OIKEA maustaminen
on KAIKEN A ja O.
P 050 382 7814 • karipekka@mainoscurry.fi
www.mainoscurry.fi
25/08/15 15:4
Kysy lakimieheltä
FYSI ry:n asiantuntijajuristit Ismo ja Juhani Saarinen
Asianajotoimisto Ismo Saarinen Ky:stä vastaavat tällä
palstalla lukijoiden kysymyksiin. Asiantuntijajuristit ovat
perehtyneet fysioterapiayritysten toimintaan liittyviin
lakiasioihin. Asiantuntijajuristien puhelinneuvonta on
FYSI ry:n jäsenetu.
FYSI:n asiantuntijajuristit – isä ja poika Saarinen – ovat molemmat innokkaita luontoharrastajia ja -valokuvaajia. Juhani Saarisen valokuva kertoo myös viehtymyksestä kuvankäsittelyyn.
Tässä valokuvassa Juhani on istuttanut Intian Goassa vuonna
2008 kuvaamansa jättiperhosen opiskelumaisemissaan Rovaniemen Rantavitikalla vuotta myöhemmin kuvaamaansa sienikuvaan. Kuvankäsittelyn avulla on syntynyt ”luonnoton luontokuva”, jossa 6000 kilometrin etäisyydellä toisistaan olevat
luontokappaleet ovat sulassa sovussa kauniissa kuvassa.
Kysymys:
”Työntekijäni haluaisi ryhtyä ammatinharjoittajaksi. Mitä eroa on työn teettämisellä
ammatinharjoittajalla ja työntekijällä?”
Vastaus:
Kysymyksen tilanteessa muutos tehtäisiin käytännössä siten, että­
työsuhde lopetetaan ja korvataan osapuolten välisellä ammatinharjoittaja- tai yhteistyösopimuksella. Toimenpide muuttaa entisen työntekijän/tulevan ammatinharjoittajan ja fysioterapialaitoksen välistä suhdetta.
Ammatinharjoittaja on sopimuksia tehdessään lähtökohtaisesti samalla viivalla kuin laitosluvalla toimiva Ky, Oy tai Ay
-muotoinen yritys sillä erotuksella, että yksityisen terveydenhuoltolain mukaan ammatinharjoittajalla ei voi olla työntekijöitä,­
vaan työllistäminen vaatii laitosluvan.
Ennen kuin henkilö siirtyy työntekijän asemasta itsenäiseksi
ammatinharjoittajaksi, kannattaa molempien osapuolien pohtia
omalta kannaltaan, kannattaako muutos ylipäänsä tehdä ja millä ehdoin. Fysioterapialaitoksen kannattaa laskea etukäteen, onko
työ ammatinharjoittajalla teetettynä yhtä edullista, edullisempaa
vai vähemmän edullista kuin mitä vastaava työ olisi työntekijällä­
teetettynä.
Ammatinharjoittajalla teetetty työ on myös aina ”ulkopuolisella” teetettyä. Kun työsuhteeseen kuuluvaa työnantajan ohjausta
eli direktio-oikeutta ei enää ole, työn tilaaja eli tässä tapauksessa
fysioterapialaitos ei voi määrätä esimerkiksi ammatinharjoittajan­
työvuoroista.
Ammatinharjoittajalta perittävästä vuokrasta tai ”prosenteista” kysytään Fysin lakimieheltä aika ajoin. Kyse on puhtaasti sopimusasiasta, joten maksettavasta vuokrasta ja tulonjaosta neuvoteltaessa ainoa oikea hinta on se, mistä osapuolet ovat yhtä mieltä.
Työnantajan kannalta oikea hinta on vastaavaa työntekijää edul-
■Potilasasiamiehen tehtävänä on ensisijaisesti neuvoa­
potilaita asioissa, jotka liittyvät potilaan asemasta ja
oikeuksista annetun lain soveltamiseen tai potilas­
vahinkolakiin.
■Potilasasiamiehellä on hyvä olla sekä lainsäädännön
että käytännön tuntemus neuvonnan piiriin kuuluvista asioista. Tämä edellyttää säännöllistä työskentelyä näiden kysymysten parissa.
■Potilasasiamiespalvelu on FYSI ry:n merkittävä jäsen­
maksuun sisältyvä jäsenetu; jäsenlaitos voi nimetä­
asianajaja Ismo Saarisen potilasasiamiehekseen.
Jäsen­­
laitos toimittaa Aluehallintovirastoon Ismo
­Saarisen allekirjoittaman potilasasiamieslomakkeen.
36  Fysi 2 • 2015
lisempi, kun taas ammatinharjoittajan kannalta oman yritystoiminnan tulisi lähtökohtaisesti olla pelkkänä työntekijänä olemista tuottavampaa. Mikäli ammatinharjoittaja käyttää yrityksen
tiloja tai laitteita, kannattaa mahdollinen kuukausivuokra hinnoitella siten, ettei tilojen kate jää pelkästään mahdollisten prosenttiosuuksien varaan: mikäli ammatinharjoittaja lopettaa työt,
saattaa tilanne olla tilojen haltijalle tappiollinen.
Ammatinharjoittajan ja laitoksen välisessä yhteistyösopimuksessa on hyvä sopia kaikista oleellisista asioista erikseen. Ammatinharjoittajasopimus on siten paljon laajempi kuin pelkkä työsopimus.
Kilpailulainsäädäntö asettaa omat rajansa sille, mitä saa sopia. Ammatinharjoittajalta voidaan sopimuksella kieltää laitoksen kanssa tapahtuva kilpaileva toiminta, mutta ei kaikkea muuta
liiketoimintaa. Tämä on yksi työntekijän ja ammatinharjoittajan
keskeisimmistä eroista: ammatinharjoittajan kanssa laadittu sopimus on sellainen, joka vertautuu lähinnä kilpailevan yrityksen
kanssa laadittavaan yhteistyösopimukseen.
Sopimuksen teossa tulee olla tarkkana, sillä verottaja saattaa
verotarkastuksen yhteydessä pitää ammatinharjoittajalle maksettuja tilityksiä palkkana, mikäli ammatinharjoittajan asema muistuttaa liiaksi työntekijän asemaa. Epäselvyyksien välttämiseksi
sopimus kannattaakin laatia huolellisesti ja mielellään asiantuntijoiden avussa säästelemättä.
Huomioon tulee ottaa myös se, että terveyspalveluita tarjoava itsenäinen ammatinharjoittaja on oma rekisterinpitäjänsä. Tämä tarkoittaa sitä, että ammatinharjoittajan potilasasiakirjoja ei
saa ilman potilaan suostumusta pitää samassa rekisterissä vuokranantajan tai fysioterapialaitoksen kanssa. Potilaalta voidaan pyytää suostumus tietojen säilyttämiseen yhteisessä keskitetyssä potilasrekisterissä/potilastietojärjestelmässä. Suostumuslomakkeita
on saatavilla esimerkiksi Fysin jäsensivuilta samoin kuin ammatinharjoittajan sopimusmalleja.
Mikäli laitos myy palvelun asiakkaalle, mutta ostaa työn kokonaan tai osittain alihankkijalta, on laitos lakisääteinen rekisterinpitäjä. Mikäli taas ammatinharjoittaja myy palvelua suoraan
asiakkaalle, on ammatinharjoittaja myös rekisterinpitäjä. Mikäli
ammatinharjoittaja päättää ulkoistaa potilasasiakirjojensa säilytyksen laitokselle, tulee tästä olla olemassa kirjallinen sopimus. Rekisterinpitokysymykset kannattaakin selvittää ja sopia aina etukäteen.
Tulevaisuudessa kun ammatinharjoittajien ja laitoksien potilastiedot siirtyvät pääsääntöisesti suoraan kansalliseen Potilastiedon
arkistoon (Kanta), vähenee tarve pitää erillistä laitoksen ja ammatinharjoittajan yhteistä tietorekisteriä.
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Jäsenyritykset paikkakunnittain 2015
AKAA
Kuntoaskel Oy...........................................................................................050 577 9791
ALAJÄRVI
FysioJärviseutu Ky...................................................................................0400 231 616
ALAVUS
Alavuden Fysikaalinen Hoitolaitos......................................................06-511 1224
Alavuden Lääkintävoimistelu Oy.........................................................06-511 2414
Fysioterapia Tuula Kallioniemi..............................................................06-511 2662
ASIKKALA
Fysioterapia Kuntorasti......................................................................... 040 752 7412
Vääksyn Fysikaalinen Hoitolaitos Ky...................................................03-766 2240
AURA
SPR Auran Kuntoutusasema.................................................................. 02 486 0664
ENONTEKIÖ
Käsivarren Fysio.......................................................................................040 934 8883
ESPOO
Anni Rantio............................................................................................... 040 576 2516
Debora Fysio...............................................................................................09-863 1122
Espoon Fysikaalinen Hoitolaitos Ky...................................................... 09-466 019
Espoon Keskuksen Fysioteapia ............................................................09-859 6897
Espoon OMT-Fysioterapia ...................................................................010 320 2180
Fysikaalinen hoitolaitos Matin Kunto Oy..........................................09-803 4747
Fysikaalinen Hoitolaitos Nassinella Oy................................................ 09-633 474
Fysiogeriatria Espoo...............................................................................040 582 9446
FysioSporttis Oy Viherlaakso.................................................................09-540 4340
Fysioterapia Ann-Britt Rajala.................................................................09-802 2083
Haukilahden Fysikaalinen Hoitolaitos ja Kuntopiste Oy.............09-412 7392
Lasten terapia Verso.............................................................................. 040 745 8207
Lasten Terapiakeskus Terapeija Oy....................................................0500 600 643
Leena Kataila Oy......................................................................................0400 445 446
Länsiauringon Fysioterapia ja Hieronta.............................................. 09-467 130
ME-Fysiotiimi Oy........................................................................................09-221 1070
Olarin Fysikaalinen Hoitolaitos Oy....................................................010 666 3490
Revontulen Fysioterapia Oy..................................................................09-455 3595
Suomen Urheilufysio Oy/ Leppävaara...............................................09-221 2001
Suvelan Fysikaalinen Hoitolaitos.........................................................09-805 8368
Terapia-Asema Voima avoin yhtiö.....................................................050 362 7463
Terapiatalo Tonus Oy................................................................................09-881 1940
Tmi Mia Tornberg.................................................................................... 040 764 6481
Tmi P-L Haapa-Aho.................................................................................0500 641 592
Tmi Sirkku Hannonen........................................................................... 050 382 4644
TOP-FYSIO Oy...........................................................................................0500 748 026
EURA
Euran Fysikaalinen Hoitolaitos Ky........................................................02-865 1050
Fysio Siru.....................................................................................................044 322 5565
Kiukaisten Fysikaalinen Hoitolaitos Ky..............................................02-864 5451
FORSSA
Forssan Fysio Ky.........................................................................................03-422 0315
Forssan Kuntouttamislaitos Oy..........................................................050 553 0712
Kuntoutumisasema OTE Oy...................................................................03-435 6868
Kuntoutuskeskus Ultra Oy......................................................................03-435 6266
Kutomon Fysioterapia ja Liikuntakeskus Oy....................................03-435 4665
HAAPAJÄRVI
Fysiokolmio, Haapajärven Lääkäritalo................................................. 08-763 575
Haapajärven Fysioterapia Ky.................................................................08-784 0070
HAILUOTO
Fysioteekki Hailuoto...............................................................................0500 892 654
HALSUA
Kaustisen fysioterapia, Halsuan toimipiste................................... 040-512 6279
HAMINA
Haminan Fysioterapia............................................................................040 310 0540
HANKASALMI
Fysikaalisia hoitoja Heidi Laitinen.....................................................0400 733 117
Fysioterapia Oiva Ky...............................................................................050 555 2900
HARJAVALTA
Harjavallan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy............................................02-674 3085
Kuntotutka Ky.............................................................................................02-674 2696
HATTULA
Parolan Fysioterapia Oy..........................................................................03-637 2923
Marita Valkama.........................................................................................050 556 2159
HEINOLA
Kirkonkylän Fysioterapia, Expodos Oy..............................................03-718 3983
Heinolan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy................................................03-715 7061
Heinolan Fysito Ky Aalto.........................................................................03-714 2041
Heinolan Lääkintävoimistelu Ky...........................................................03-715 4195
HEINÄVESI
Fysioterapia Heli Vainio.........................................................................040 734 4605
Heinäveden Fysiokeskus.......................................................................040 574 8323
HELSINKI
A-Fysioterapia Oy................................................................................... 050-594 1847
Admisol Oy................................................................................................020 761 4440
Antonio Bombino................................................................................... 040 544 1263
Arja Karhuvaara........................................................................................050 555 5454
Bodyguide/ Fysioässä Oy......................................................................050 3432 928
DBC Kaivopiha..........................................................................................029 1237 090
DBC Kannelmäki......................................................................................029 1237 010
DBC Reimarla............................................................................................029 123 7150
Debora Fysio Helsinki............................................................................045 316 2400
Fitpoint Oy.................................................................................................020 761 4440
Forever Helsinki...................................................................................... 040 455 2261
Forever Herttoniemi...............................................................................010 396 2230
Fysanna Consulting Oy, Hannu & Pekka fhl....................................... 09-406 464
Fysi Partners Finland Oy........................................................................0400 784 515
Fysiel Oy........................................................................................................09-694 6943
Fysio Annika Rinne................................................................................. 040 538 4564
Fysio MU, Malmi...................................................................................... 020 734 8020
Fysio-Mese Oy......................................................................................... 09-4541 4200
Fysio7 ..........................................................................................................010 837 2100
Fysioeka......................................................................................................040 507 4530
Fysiogeriatria Lauttasaari ......................................................................09-682 0201
Fysiogeriatria Lehtisaari...................................................................... 040-726 8685
Fysiogeriatria Tilkka ...............................................................................040 501 3135
Fysiokeskus Itäkunto Oy.........................................................................09-343 4240
Fysiomylly / Fysio Kolmijoki Oy..........................................................010 439 7700
FysioNova ................................................................................................. 0400 415 567
FysioProVita Oy..........................................................................................09-681 8850
Fysioterapia Hannele Immonen T:mi................................................... 09-485 806
Fysioterapia Kuntokasino Ky................................................................... 09-671 165
Fysioterapia P & P....................................................................................050 492 7586
Fysioterapia-konsultit FTK Oy Kamppi............................................020 779 8740
Fysioterapia-konsultit FTK Oy Töölö.................................................020 779 8740
Fysiotreenari..............................................................................................040 415 9119
HE Fysio.......................................................................................................050 354 1952
Helsingin Fysioterapia Ky.......................................................................09-701 3216
Heseva-kuntoutus Oy............................................................................020 779 8742
Hyvinvointipalvelut Helter Paloheinä................................................09-386 7362
Huippuliike................................................................................................050 547 6869
Iskala Helena / Neofysio....................................................................... 050 588 4205
Katajanokan Fysikaalinen Hoitolaitos.................................................. 09-629 284
Kinesiostudio Boule .............................................................................. 050 401 8898
Kruunu-Fysioterapia Oy..........................................................................09-135 6100
Kunnonkeho Tmi.....................................................................................040 527 5951
Kuntoutus- ja Terapiapalvelu KS Oy..................................................040 735 1533
Käpylän Fysikaalinen Hoitolaitos Ky..................................................... 09-799 082
Malmin Fysikaalinen Hoitolaitos..........................................................09-385 6238
Malmin Fysioterapia Ky...........................................................................09-345 1551
Malminkartanon Fysikaalinen Hoitolaitos......................................... 09-531 191
Meilahden Fysioterapiakeskus.............................................................09-241 4606
Metrofysio Oy.............................................................................................09-343 2044
Munkkiniemen Fysikaalinen Hoitola Ulla Kottelin.......................... 09-487 032
Munkkivuoren Fysioterapia ja Hieronta............................................09-340 5849
My Training Studio..................................................................................020 734 8024
OloOk-Fysioterapia..................................................................................... 09-555 453
OMT- Fysioterapia Helppis Oy............................................................020 759 0940
Oulunkylän Kuntoutus............................................................................09-728 2475
Pasilan Fysioterapia Oy.............................................................................. 09-143 742
Pukinmäen Fysiopalvelu Ky...................................................................09-345 1609
Radiokadun Fysioterapia Ky..................................................................09-149 6436
Resiinafysio Oy.........................................................................................020 779 8744
Ruoholahden Kiropraktikkoasema.....................................................09-562 6266
Tmi Minna Meriluoto............................................................................. 040 702 0784
Tmi Satu Karjalainen...............................................................................050 547 2737
TT-Fysio Oy................................................................................................040 730 0844
Turun Medipoint..................................................................................... 0400 579 921
Työfysioterapeutti Annukka Knuutinen......................................... 040 595 7343
Vitalfysio.......................................................................................................09-162 0656
HOLLOLA
Salpakankaan Lääkintävoimistelu Oy/ Keskuskatu......................03-780 1212
HUITTINEN
Fysikaalinen Hoitolaitos Ella Tuori Ky...............................................050 373 7231
Fysioterapiakeskus Tuula Hannunen Oy.........................................050 5525 885
Huittisten Fysioterapia Oy ....................................................................... 02-569 109
HUMPPILA
Humppilan Fysikaalinen Hoitolaitos............................................... 0400-468 941
HYVINKÄÄ
Fysikaalinen Kuntouttamislaitos Kohento Oy.................................019-439 005
Hyvinkään Fysioterapia Oy....................................................................019-469 369
Hyvinkään Hyvä Kunto Oy / Parantolan Hyvä Kunto................ 019-426 1300
Hyvinkään Hyvä Kunto Oy / Keskustan Hyvä Kunto.................. 019-426 1200
HÄMEENKYRÖ
Tähtikuntoutus Ky...................................................................................040 584 1455
HÄMEENLINNA
Forever Hämeenlinna........................................................................... 0400 434 904
Hauhon Lääkintävoimistelu Oy............................................................03-675 1808
Hämeenlinnan Kuntohoito Ky..............................................................03-612 0712
Hätilän Fysikaalinen Hoitolaitos Ky.....................................................03-674 1237
Iittalan Fysikaalinen Hoitolaitos R. Eerola Oy..................................03-676 4172
K-F Kuntoutus Risto Kuitunen Oy........................................................03-616 5315
Lammin Fysioterapia Ky..........................................................................03-633 2686
Marita Valkama ........................................................................................050 556 2159
II
Iin Fysio ......................................................................................................050 911 1739
IISALMI
DBC Iisalmi................................................................................................ 029 1237 220
Fysikaalinen Hoitolaitos Iisalmen Fysio Akilles Ky.........................017-825 300
Fysikaalinen Hoitolaitos Kuntopiste /Helmi Virta........................050 303 3872
Fysio-Symmetria Oy...............................................................................044 057 8270
Iisalmen Fysiopiste..................................................................................044 736 5863
Parannuksen Fysikaalinen Oy...............................................................017-825 600
Tmi JK-Fysiopalvelu..................................................................................017-818 463
Tmi Sanna’Sport Fysioterapia ja Pilates.......................................... 044 570 1600
IITTI
Kausalan Kuntoutus Oy...........................................................................05-326 1520
IKAALINEN
Fys-Ikaalinen Ky.........................................................................................03-458 7576
ILMAJOKI
Fysikaalinen Hoitolaitos Kuntoplassi Oy...........................................06-424 8153
Fysio 2000..................................................................................................040 529 5064
OMT-Fysioterapia Saukko Ky.................................................................06-424 1200
Fysi 2 • 2015  37
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Jäsenyritykset paikkakunnittain 2015
ILOMANTSI
Fysio-Voimala Oy ....................................................................................050 559 1222
IMATRA
FysioNiska................................................................................................. 010 292 6226
Fysioterapeutti Annukka Laukkanen.............................................. 040 1565 650
Imatran Fysioteekki Oy .........................................................................020 796 9330
INARI
Ivalon Lääkintävoimistelu Oy................................................................016-661 388
ISOKYRÖ
Fysiopiste Isokyrö....................................................................................0400 363 387
JANAKKALA
Turengin Kuntovire Oy..........................................................................0400 859 521
Valkama Marita.........................................................................................050 556 2159
JOENSUU
DBC Klinikka Joensuu............................................................................029 1237 240
Enon Fysikaalinen Hoitolaitos Ky.........................................................013-761 405
Fhl Niskafysio Oy...................................................................................... 013-222 280
Fysikaalinen hoitolaitos Fysiment, Eno ........................................... 013-733 502
FysioBest ................................................................................................... 044 077 7575
Fysiodag .......................................................................................................013-226 337
FysioFix..........................................................................................................013-124 186
FysioJukola Ay............................................................................................013-825 553
Fysiokeskus ITE / Joensuun Fysiokeskus Oy....................................013-126 902
Fysiokeskus Kunto-Taipale Oy ...........................................................010 420 6650
Fysioterapiapalvelu Riitta Immonen .................................................013-120 281
Joensuun Neurofysio Oy .......................................................................013-761 167
Joensuun OMT-Fysioterapia..................................................................013-220 430
PoFy askeleen edellä Joensuu........................................................... 044 975 3199
Rantakylän Fysikaalinen Hoitolaitos Ky ............................................013-823 327
Viva Balansia..............................................................................................040 867 3295
JOROINEN
Joroisten Fysioterapia Oy.......................................................................017-572 288
JOUTSA
Joutsan Fysiopiste Oy........................................................................... 040 848 8412
JUANKOSKI
DBC, Juankoski........................................................................................ 029 1237 240
JUUKA
Juuan Fysiokeskus Oy..............................................................................013-470 017
JUUPAJOKI
Juupajoen Fysikaalinen Hoitolaitos....................................................03-335 8153
JUVA
Tmi Juvan Lääkintävoimistelu Lea Hyötyläinen.............................015-651 511
JYVÄSKYLÄ
Fhl Medica Oy/Ahjokeskus....................................................................014-677 075
Fhl Medica Oy/Huhtakeskus.................................................................014-282 894
Fhl Medica Oy/Kuokkala.........................................................................014-641 300
Fhl Medica Oy/Palokka......................................................................... 014-378 2480
Ft Satu Turunen....................................................................................... 041 461 3344
FTH - Fysikaalinen Hoito.......................................................................0400 712 633
Fysio Center Jyväskylä.......................................................................... 014-310 0775
Fysio Center Korpilahti......................................................................... 014 310 0775
Fysioterapia Oiva Ky...............................................................................0400 640 059
Jyväskylän Fysioterapia DBC...............................................................010 231 0210
Keljonkankaan Fysioterapia................................................................040 750 3410
KK-Monifysio Oy......................................................................................0400 808 870
Palokan Fysioterapia................................................................................014-677 777
Terapiakeskus Mentoris........................................................................ 040 7755 177
Terapiapaja............................................................................................... 050 340 4643
Toimintaterapia Sanna Lius................................................................ 040 682 8886
Vaajakosken Hyvinvointipalvelut......................................................040 721 7477
Vaajakosken Kuntohoito Ky...................................................................014-263 460
JÄMSÄ
Fysio ilo...................................................................................................... 040 721 7802
Jämsän Fysikaalinen Hoitolaitos Oy................................................ 010 501 2750
Jämsän Fysioterapia Ky...........................................................................014-712 369
Jämsän Kuntoutus Ky...............................................................................014-718 944
Jämsänkosken Fysikaalinen Hoitolaitos Ky....................................040 541 5091
KK-Monifysio Oy......................................................................................0400 808 870
Kuoreveden Fysioterapia/Halli...........................................................040 842 2010
Toimintaterapia Mitera ........................................................................ 0400-540 141
JÄRVENPÄÄ
FysioAkatemia Oy....................................................................................044 970 2952
FysioJärvenpää Oy....................................................................................09-279 1119
Fysioterapeutti Anne Puranen............................................................044 564 4876
Fysioterapia Liisa Turpeinen Ky..........................................................041 506 5470
Järvenpään Fysikaalinen Hoitokeidas Oy.........................................09-271 2966
Järvenpään Fysioterapia Oy.................................................................... 09-288 270
Järvenpään Kuntohoito Oy....................................................................09-291 7177
Uudenmaan Kuntohoito, Rehamark Oy............................................09-271 5117
KAARINA
Diter Fysio................................................................................................... 02 253 9800
Fhl Hoitokulma Tarja Vuorinen.............................................................02-472 6522
Fysioterapia Anterior................................................................................02-243 3311
Lasten Fysioterapia Sanna................................................................... 044 031 7681
KAAVI
DBC Kaavi.................................................................................................. 029 1237 250
KAJAANI
Fysioterapia Mimmi K............................................................................044 7132 560
Kainuun Fysioterapia Oy........................................................................... 08-623 120
Kajaanin OMT-Fysioterapia...................................................................... 08-625 717
LS Fysioterapia Oy.....................................................................................08-614 0920
Otanmäen Lääkintävoimistelu/Kajaani...........................................044 068 6676
Teppanan Fysikaalinen Hoitolaitos Ky.............................................044 062 9290
38  Fysi 2 • 2015
KALAJOKI
Fysioterapia Manninen Oy...................................................................050 559 3330
Kalajoen Lääkintävoimistelu Oy............................................................ 08-460 155
Markkinatien Fysio Oy...........................................................................040 576 0840
KANGASALA
Fysioterapeutti Hanna Sahinoja ....................................................... 050 306 9061
Kangasalan FysioPiste............................................................................050 379 6616
Kangasalan Kuntoutus............................................................................03-377 2553
KANGASNIEMI
Kangasniemen Fysica Ay........................................................................015-431 372
KANKAANPÄÄ
Kankaanpään Kuntoutus Oy.................................................................02-572 3077
KANNUS
Fysiopiste Marita Koivisto.....................................................................050 536 7281
Fysiosportti-X................................................................................................ 06 871 528
Kannuksen Fysikaalinen Hoitolaitos..................................................... 06-871 528
KARSTULA
Karstulan Fysikaalinen Hoitolaitos/Lahdenvesi Ay.......................014-461 830
Kunnon Syke Oy Fysikaalinen Hoitolaitos......................................0400 406 370
KARTTULA
Karttulan Fysioterapia Oy.................................................................... 017-383 1633
KAUHAJOKI
DBC Klinikka Kauhajoki/konseptiklinikka/Fysioterapia Athle.040 411 5381
Fysiokulma Kauhajoki........................................................................... 050 432 1432
Tähtifysio Sari Varala Oy........................................................................040 523 5994
KAUHAVA
Fysioterapia- ja Osteopatiapalvelu Balanssi Oy..............................06-484 5045
Kauhavan Fysikaalinen Hoitolaitos Ky...............................................06-434 1077
Kauhavan Fysioterapia Oy......................................................................06-434 1931
Päivin fysioTerapia...................................................................................040 500 4463
KAUNIAINEN
Neofysio / Iskala Helena .......................................................................050 588 4205
KAUSTINEN
Kaustisen Fysioterapia Ky.....................................................................040 512 6279
KEMI
FysioKemi Ky...............................................................................................016-223 754
Fysiotek Kemi-Tornio Oy.......................................................................040 545 0189
Kemin Terveyshoitola Tmi....................................................................040 528 0468
KEMIJÄRVI
Kemijärven Fysikaalinen Hoitolaitos Ky........................................... 016 813 309
Kemijärven Kuntokeskus Ky..................................................................016-812 102
KEMPELE
Fysioterapia Pia Mettovaara............................................................... 040 588 7156
FysioTime Kempele..................................................................................... 08-516 484
Kempeleen Fysioterapia........................................................................... 08-384 946
KERAVA
DBC Klinikka Kerava................................................................................029 123 7140
Fysio Kerava Oy..........................................................................................09-242 9804
FysioStudio Oy........................................................................................... 09 294 0218
Fysioterapia Klondyke............................................................................040 4353718
Keravan Forever.................................................................................... 045 775 01555
Keravan Lääkintävoimistelu Oy / Sibeliuksentie ...........................09-242 9804
Keravan Lääkintävoimistelu Oy / Porvoonkatu..............................09-242 9804
Toimintaterapia Neuroni...................................................................... 044 947 9337
KEURUU
Keuruun Kuntoutus Oy............................................................................014-770 606
KIRKKONUMMI
Fysigator Oy..............................................................................................09 425 97323
Fysio-Lymfa Ritva Hernetkoski.............................................................09-256 5065
Fysioterapia Kirkkonummi...................................................................0400 907 903
Kauklahden Fysioterapia.......................................................................... 09-811 818
Kirkkonummen Fysikaalinen Hoitolaitos Ky....................................09-298 7046
Kirkkonummen Palvelukeskussäätiö ................................................09-296 3380
Kuntosyke................................................................................................. 040 741 6776
Veikkolan Fysikaalinen Hoitolaitos.....................................................09-256 8178
KITEE
Fysikaalinen Hoitolaitos Apupiste Ky.................................................013-414 415
Kiteen Kuntopalvelu ..............................................................................0400 550 660
KITTILÄ
FysiPoint Levi-Kittilä ..............................................................................040 557 0923
KIURUVESI
Fysikaalinen Hoitolaitos Kiurun Kunto Ky.........................................017-754 665
Fysioterapia Anneli Hautajärvi.......................................................... 040 547 2852
Kiuruveden Fysi-Askel Oy.....................................................................050 547 2851
KOKEMÄKI
Fysikaalinen Hoitolaitos Huhtala-Palmu...........................................02-546 1631
Fysioterapia Soile Ojala...........................................................................02-546 4710
Kokemäen Fysioterapia Ky.....................................................................02-546 0429
KOKKOLA
DBC Klinikka Kokkola............................................................................ 029 123 7500
Fysikaalinen Hoitolaitos Fysio-keskus................................................06-831 8200
Fysioterapeutti - Fysioterapeut Teija Polso....................................050 344 5044
Keski-Pohjanmaan Lääketiet. Tutkimus- ja Hoitolaitos
Medirex Oy/Kaarlelankatu ....................................................................06-836 2200
Kälviän Fysioterapia Oona Tuomi-Nikula Ky..................................044 058 2561
KOLARI
PolarFysio Ky...............................................................................................016-561 820
KONTIOLAHTI
Fysikaalinen hoitolaitos Fysioment.....................................................013-733 502
Fysio-Kontio..............................................................................................044 076 1404
Lehmolan Fysioterapia Ky......................................................................013-893 696
KOSKI TL
Terapiatiimi................................................................................................044 976 5297
KOTKA
Ergo-Selkäklinikka.....................................................................................05-219 7300
Karhulan Kuntohoito Ay........................................................................... 05-264 309
Kotkan OMT-Fysio Ky...............................................................................05-211 0900
KOUVOLA
Anjalankosken Kuntopiste Oy..............................................................05-367 4245
DBC Klinikka Kouvola.............................................................................029 123 7000
Elimäen Puustellin fysioterapia............................................................05-744 4200
Fhl Jukka Parikka Ky..................................................................................05-312 2381
Fysikaalinen Hoitolaitos Elimäen Kuntoutus Ky.............................05-377 6505
Kettumäen Palvelukeskuksen fysioterapia..................................... 05-840 1408
Korian Puustellin fysioterapia.............................................................040 542 0326
Kouvolan Fysio-Center Ky......................................................................05-375 2644
Kouvolan Manuaalinen Terapia Oy.....................................................05-312 2381
Kuusaan Kuntoutus Ky............................................................................05-379 2492
Kuusankosken Fysioterapia Ky.............................................................05-374 6893
Kymen Aktiivikuntoutus.........................................................................05-311 0338
Linjapuiston Fysioterapia.......................................................................05-374 5595
MSV Korian Fysio Ky.................................................................................05-322 0266
Myllykosken Fysikaalinen Hoitolaitos Oy......................................... 053 255 911
Myllykosken Fhl Oy/Inkeroisten palvelukeskus............................. 053 674 916
Myllykosken Lääkintävoimistelu Ky....................................................05-325 5864
KRISTIINANKAUPUNKI
Kristiinan Fysikaalinen Hoitolaitos......................................................06-221 1627
KUHMO
Fysiokuhmo Päivi Pesonen Ky.............................................................0400 160 029
Kuhmon JK-fysioterapia Oy...................................................................08-652 0055
KUOPIO
DBC Kuopio, Technopolis.....................................................................029 123 7200
Fysianne......................................................................................................044 361 2270
Fysiopalvelu Kunto Kuopio Oy...........................................................044 366 8400
FysioSenior................................................................................................044 594 8477
Fysix Oy...................................................................................................... 050 326 0870
Kuntoutus Kaartinen Ky Nilsiä........................................................... 017-463 2012
Kuopion OMT-Keskus Oy..................................................................... 017-265 7700
Petosen Fysioterapia Oy...................................................................... 017-363 3377
KURIKKA
Fysioterapeutti Esa Silander Ky........................................................... 06-450 2444
Fysioterapiakeskus FYSICA.....................................................................06-450 1110
Kurikan Lääkintävoimistelu Marita Ottela Oy.................................06-450 1795
KUUSAMO
Coronaria Vivante Oy.............................................................................040 173 7120
Fysiokuusamo Oy......................................................................................08-852 2424
Kuusamon Fysikaalinen Hoitolaitos Oy...........................................040 583 0396
Kuusamon Fysioterapia Oy Päivänpaiste..........................................08-852 2107
Marianne Niemi...................................................................................... 050 561 6734
KÄRKÖLÄ
Hieronta & Fysioterapia Helistö Ky......................................................03-765 5244
KÖYLIÖ
Köyliön Fysioterapia Oy........................................................................040 594 7206
LAHTI
10-Fysio.......................................................................................................040 768 5136
Auron Lahden Fysteam ........................................................................010 292 1250
Fiilio ...............................................................................................................03-752 0005
Forever Lahti............................................................................................ 040 524 5189
Fysakos Terapiakeskus, Fysari Ky..........................................................03-752 3244
Fysikaalinen Hoitopaikka ......................................................................03-752 2200
Harjulan Setlementti ry/Harjulan Kuntoutus..................................03-872 5130
Lahden Diakonialaitoksen Fysioterapia..........................................040 505 1212
Lahden Kuntohoito Oy..........................................................................010 423 1234
Lahden Kuntoutus Paavo Leiramo Ky................................................03-752 1201
Fysioterapia Wanha Herra......................................................................03-884 5073
LAIHIA
Laihian Fysiopulssi....................................................................................06-477 0226
Fysiopiste Laihia.......................................................................................040 587 6842
LAITILA
Atlas-Fysio Oy...........................................................................................044 381 5546
Fysikaalinen Hoitolaitos Taina Kaila-Vuorio....................................... 02-854 282
FYSSARI ft Sari Väätäjä..........................................................................040 592 4624
Laitilan Kuntokeskus Ky............................................................................ 02-856 130
Laitilan Terveyskoti Oy..................................................................................02-857 81
LAPINJÄRVI
Lapinjärven Fysikaalinen Hoitolaitos Oy...........................................019-610 688
LAPINLAHTI
Fysioterapiakeskus Tupuna Oy.......................................................... 0400 802 056
LAPPEENRANTA
Fysindex Oy Lauritsalan Fysioterapiakeskus...................................05-412 2242
Fysio-Eskola Ky.........................................................................................020 743 7290
Annukka Laukkanen............................................................................. 040 156 5650
Fysioterapeutti Mikko Rantatulkkila.................................................040 556 4147
Fysioterapia Ensiaskel............................................................................0400 658 292
Fysioterapia Peukaloinen Oy...............................................................010 420 9020
Fysioterapia Virike Ky.............................................................................010 420 8200
Joutsenon Fysikaalinen Hoitolaitos Ultra.......................................010 231 0100
Keskustan Fysioterapia............................................................................05-451 4844
Lappeenrannan Fysikaalinen Hoitopalvelu Oy..............................05-417 0011
Lappeenrannan Fysioaktiivi, ft Pirjo Junnola ...............................040 593 4765
Lappeenrannan Kuntoutus Oy OMT/ Karjalantie..........................05-452 3522
Lappeenrannan Kuntoutus Oy OMT/ Kauppakatu.....................050 494 7395
Lappeenrannan Kuntoutus Oy OMT/ Hietakallionkatu.............050 494 7395
OMT Fysioterapia Manukatti Oy..........................................................05-610 6200
TreeniX Oy..................................................................................................0400 304 211
LAPUA
Fysikaalinen Hoitola Taina Luoma Ky ..............................................0500 863 816
LAUKAA
Fysio Center Lievestuore.......................................................................014 310 0775
Fysioterapia Oiva Ky................................................................................. 014 861 167
Fysioterapiapalvelu Hannele Kerkelä...............................................0400 429 533
Fysioterapiapalvelu Kuntosydän Oy.................................................045 133 4833
Laukaan Fysioterapia............................................................................ 0400 463 077
Merja Soanjärvi....................................................................................... 040 577 2305
LEMI
Fysikaalinen Hoitolaitos Savikunto Oy............................................040 801 4840
LEMPÄÄLÄ
Fysioterapia Askeleet.............................................................................050 345 0246
Lempäälän Fysiocenter...........................................................................03-375 2300
Pirkanmaan Fysio-Center Oy...............................................................0400 894 715
LIEKSA
DBC Klinikka Lieksa................................................................................ 029 1237 270
LIETO
Liedon Fysio-kuntoutus........................................................................0400 138 501
Liedon Fysioterapia..................................................................................02-487 7928
LIMINKA
Limingan Fysikaalinen Hoitolaitos Ky.................................................. 08-381 898
LIPERI
Fysiokeskus Kunto-Taipale/Ylämylly.................................................010 420 6655
Toiminimi fysioterapeutti Anita Hirvonen..................................... 0400 730 045
LOHJA
Aseman Kuntopiste Sirpa Isoniemi Ky...............................................019-382 642
Fysioeka Tmi/Virkistysuimala Neidonkeidas..................................040 507 4530
Fysio-Sport Petäkoski Oy......................................................................0400 911 672
Lohjan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy.....................................................019-321 104
Virkkalan Fysioterapia..............................................................................019-343 024
LOIMAA
Kanta-Loimaan Fysioterapia Oy ..........................................................02-762 7187
Loimaan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy.................................................02-762 2833
LUUMÄKI
Luumäen Lääkintävoimistelu Ky..........................................................05-457 2100
Taavetin Fysikaalinen Hoitolaitos / Annetim Oy..........................0400 345 262
MAALAHTI
Malax Fysio................................................................................................. 06 365 1767
MARTTILA
Terapiatiimi Marttilan yksikkö...............................................................02-484 5828
MASKU
Maskun Axoni Ky.......................................................................................02-432 9996
MIKKELI
Fysikaalinen Hoitolaitos Savikunto Oy /Suomenniemi.............040 301 4840
FysioPorras Ky...........................................................................................050 406 3172
Fysioterapia & Jalkojenhoito Arto ja Leila Pekonen Ky................015-211 902
Fysioterapia Anna-Maija Sirviö.......................................................... 040 742 4710
Fysioterapia Minna Honkanen.......................................................... 050 361 9071
Mikkelin Fysikaalinen Hoitolaitos Ky..................................................015-365 554
Mikkelin Fysioterapia Oy........................................................................015-362 885
Mikkelin Kunto-Pulssi Ky.........................................................................015-151 211
Mikkelin Kuntopalvelu.............................................................................015-321 520
MUHOS
Mimmin Terapia Oy................................................................................050 5511 448
Muhoksen Lääkintävoimistelu Oy.......................................................08-533 2430
MUURAME
Fysikaalinen Hoitolaitos Muuratkunto........................................... 014-373 1683
Muuramen Fysioterapia Ky................................................................. 040 821 9951
MÄNTSÄLÄ
Mäntsälän Kuntokeskus / Kunto-Grefberg Ky.............................. 019-688 1010
MÄNTTÄ-VILPPULA
Mäntän Fysikaalinen Hoitolaitos Oy...................................................03-474 9306
Toimintaterapia Mitera Oy/Mänttä...................................................0400 540 141
Vilppulan Fysio Oy....................................................................................03-471 3288
MÄNTYHARJU
Fysiohuone Fysikaalinen Hoitolaitos................................................044 546 4646
NAANTALI
Kultaranta Fysio / Jaana Nieminen....................................................045 676 9985
Kultaranta Fysio / Minna Vilponen................................................... 044 538 5224
Kuntokamari, Teersalon toimipiste...................................................044 731 6141
Kuntoutuskeskus Ruissalo/Naantalin Kylpylä......................................02-445 50
Naantalin Fysikaalinen Hoitolaitos....................................................040 828 2125
Naantalin Kuntokeskus ..........................................................................02-435 1485
Naantalin Yksityislääkärit Oy.................................................................02-437 8500
Tmi Hanna Malmi................................................................................... 044 010 2716
NAKKILA
Nakkilan Lääkintävoimistelu K. Kuusisto Ky....................................02-537 2131
NASTOLA
Nastolan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy................................................03-762 4888
Nastolan Kuntokeskus Ky.......................................................................03-762 1105
NIVALA
Fysioterapiakeskus Lepoluhti Oy........................................................... 08-443 115
Nivalan Fysioterapia Oy............................................................................ 08-440 733
NOKIA
Nokian Fysioterapia Ky............................................................................03-341 4403
Nokian NeuroFysio Ky..............................................................................03-341 4435
SISSI Fysio Oy............................................................................................044 743 4040
NOUSIAINEN
Kirkkotien KuntoKamari....................................................................... 044 731 6141
NURMES
Fysio- ja Hierontapiste Raija Ronkainen Ky....................................0400 578 056
FysioLasse................................................................................................. 0400 677 120
Kinesiocenter Bomba............................................................................ 013-687 2407
Kinesiocenter Kuntoilukeskus............................................................ 013-687 2407
NURMIJÄRVI
Fysioterapeutti Päivi Vähäkoski..........................................................040 566 2569
Klaukkalan Fysikaalinen Hoitolaitos Oy............................................09-879 4660
Tmi Katja Vuori/Fysioterapia Vuori....................................................040 587 3774
ORIMATTILA
Fysikaalinen Hoitolaitos Musculus Ky................................................03-777 3860
Fysioterapia Sirkku Rentola Oy.............................................................03-777 2533
ORIPÄÄ
Oripään Fysioterapia................................................................................02-766 1254
ORIVESI
Oriflex Oy......................................................................................................03-335 7121
Oriveden Fysioterapia Ky........................................................................03-335 2826
OULU
Caritas Kuntoutus ...................................................................................044 522 5104
Fysikaalinen Hoitolaitos Centerfysio Ky.............................................. 08-373 869
Fysikaalinen Hoitolaitos Epicos Ky......................................................08-882 1780
Fysikaalinen Hoitolaitos Epicos Ky Haukipudas.............................08-547 2586
Fysionääri Oy................................................................................................. 08-331 313
Fysiopalvelu Easymove Oy...................................................................020 734 2090
Fysi 2 • 2015  39
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Jäsenyritykset paikkakunnittain 2015
Fysiopalvelu Knuuttila & Sarias Oy......................................................08-554 6252
Fysioteekki Kastelli...................................................................................... 08-335 505
Fysioteekki Keskusta.................................................................................. 08-375 546
Fysioteekki Lintula...................................................................................... 08-331 040
Fysioterapeutti Kristiina Ylitervo........................................................040 584 7304
Fysioterapia Marjo Hanhineva........................................................... 040 961 1906
Fysioterapia Päivi Kosonen................................................................. 040 700 8245
Fysiowell Oy Haukipudas.....................................................................040 844 0399
Iin Fysio / Yli-Ii.......................................................................................... 045 344 6600
KIIFYS Oy/Kiimingin Fysioterapia......................................................010 387 8150
KIIFYS Oy/Kiimingin Fysioterapia /Jääli...........................................010 387 8150
Kipulihakset Oy........................................................................................0400 614 427
Kiviniemen Fysikaalinen Hoitolaitos Haukipudas.........................08-540 1810
Lukadus...................................................................................................... 040 718 6990
Marjuli Oy/Kaisa Andelin .....................................................................050 382 9899
Marjuli Oy/Suvi Pietilä...........................................................................045 876 6867
Medifys Oy.................................................................................................020 742 4400
Medifys Sats..............................................................................................050 400 7004
Mimmin Terapia................................................................................... 050 551 14848
Oulun Kuntoutuspalvelu Oy..................................................................08-311 2905
Oulunseudun Fysioterapia Oy..............................................................08-312 1515
Oulunseudun Fysioterapia Oy/Oulunsalo .......................................08-521 1991
Rokua Health, Mediterapia Oulu........................................................08-815 5282
SeniorKunto Oy .......................................................................................040 828 9492
Tmi Pia Keränen.......................................................................................040 595 2113
Tuiran Fysio.................................................................................................... 08-340 862
TutorisFysio Oy ........................................................................................044 712 1900
OUTOKUMPU
Fysika Center Ky.........................................................................................013-561 900
PAIMIO
Fysio Peimari Oy........................................................................................02-473 3381
Paimion Fysikaalinen Hoitolaitos Oy................................................050 536 2584
PARAINEN
Ab Alex-Fysio Oy......................................................................................050 575 5388
Par-Fysio Clinic.........................................................................................010 820 3500
Paraisten Fysiopalvelu Oy - Pargas Fysiotjänst Ab........................02-458 3883
PELKOSENNIEMI
FysioJoosula..............................................................................................040 661 6906
PELLO
Pellon Fysikaalinen Hoitolaitos Oy......................................................016-513 066
PERHO
Perhon Fysioterapia Päivi Tiaskorpi....................................................06-863 1443
PETÄJÄVESI
Fysio Center Petäjävesi..........................................................................014 310 0775
PIEKSÄMÄKI
Fhl Pieksämäen Uuskunto Ky................................................................015-616 661
Fysio Center Pieksämäki.......................................................................040 128 0040
Harjunfysio/Tuija Pöntinen .................................................................0400 616 023
Harjunfysio/Marjukka Katainen ....................................................... 040 591 0399
Naarajärven Fysikaalinen hoitola......................................................044 034 8831
PIELAVESI
Fysioterapiakeskus Tupuna Oy...........................................................0400 802 645
Fysioterapiapalvelu Riitta Niemi........................................................0400 725 892
PIETARSAARI
Fysioterapia Alanen..................................................................................06-724 5370
Medi Rehab.................................................................................................06-723 5854
PIHTIPUDAS
Fysioterapia ja lääkärikeskus Täsmähoito Oy................................0400 570 553
PIRKKALA
ForemeFysio .............................................................................................. 040 728 193
NokianNeurofysio /Fysiola Partola-Keskus.................................... 045 239 7233
POLVIJÄRVI
Fysikaalinen Hoitola Terhakka Oy .......................................................013-631 888
PORI
DiaFysio, PDL-Palvelut Oy.......................................................................02-624 2266
Fysikaalinen Hoitolaitos Tuula Paasiaho ..........................................02-648 2400
Fysio Voi Hyvin........................................................................................ 050 400 4364
Fysions Oy....................................................................................................02-641 3550
Meripori......................................................................................................040 721 3299
Noormarkun Kuntoutus..........................................................................02-548 1166
Porin Selkäklinikka/T & M Murro Oy...................................................02-641 4541
terve!pori....................................................................................................040 721 3299
Tule-Fysio.....................................................................................................02-632 7100
Tutkimuslaitos Ergos Oy.........................................................................02-641 4550
Tutkimuslaitos Ergos Oy/Luvalan toimipiste...................................02-626 6061
PORVOO
Kunto-Werner...........................................................................................010 271 2372
OMT Fysioterapia Porvoo.....................................................................020 735 2650
Tmi Eila Alastalo/Kuntofunktio.......................................................... 019-524 9622
Vivacore/Kuntofunktio..........................................................................0400 426 476
POSIO
Kemijärven Kuntokeskus......................................................................045 276 5795
PUDASJÄRVI
Fysioterapiapalvelut Jari Junna..........................................................0500 558 368
KIIFYS Oy /Kiimingin Fysioterapia.................................................... 010 387 8150
PYHTÄÄ
Fysikaalinen Hoitolaitos Pyhtään Kuntokeskus Ay........................05-343 1020
PYHÄJÄRVI
Fysiokeskus Kauko Tikkanen...............................................................0400 548 638
Pyhäsalmen Fysikaalinen Hoitolaitos Kuntopiste Ky..................040 556 1316
Pyhäsalmen Fysio-Sport Ay..................................................................... 08-780 980
PYHÄNTÄ
Muhoksen Lääkintävoimistelu/FysioLaiffi Pyhäntä.................. 040-733 0782
PYHÄRANTA
Pyhärannan Kuntoutus Ky......................................................................02-825 8191
40  Fysi 2 • 2015
PÄLKÄNE
Luopioisten Fysikaalinen Hoitolaitos.................................................03-536 1423
Pälkäneen Fysikaalinen Hoitolaitos....................................................03-534 3395
PÖYTYÄ
Kisa-Fysio ...................................................................................................010 440 7900
Kyrön Fysioterapia Ky...............................................................................02-486 8138
RAAHE
Fysioterapia- ja kuntokeskus Kuntoparkki Oy................................... 08-222 992
Kuntoutuskeskus Special Oy....................................................................08 220 444
Raahen Fysioterapia Oy............................................................................ 08-226 444
RAASEPORI
Karis Fysioterapi - Karjaan Fysioterapia.......................................... 019-278 2995
OMT-Fysio / Tammisaari....................................................................... 019-246 1560
Pohjan Fysioterapia Oy - Pojo Fysioterapi Ab.............................. 019-245 4004
RAISIO
Raision Fysioterapia Ky............................................................................02-438 2529
Veto & Lepo, H. Malmi Oy.......................................................................02-434 0550
RAUMA
Fysikaalinen Hoitolaitos Fysiopankki Ky........................................ 02-8387 8900
Fysioterapiakeskus Friski Oy..................................................................02-822 9339
Kunto-Rauma Ky........................................................................................02-822 4330
Kuntokipinä Ky...........................................................................................02-826 0590
Rauman Fysikaalinen Hoitola Oy.........................................................02-822 7187
Rauman Fysioasema Oy......................................................................... 02-822 2576
RAUTJÄRVI
Simpeleen Fysikaalinen Hoitolaitos Ky..............................................05-437 1084
REISJÄRVI
Haapajärven Lääkäritalo Oy /Fysiokolmio.......................................... 08-776 770
RIIHIMÄKI
Hyvä Kunto Riihimäki............................................................................ 019-426 1260
Physical Team Oy/Riihimäen Kunto-Fysio........................................019-738 333
Riihimäen OMT-fysioterapia ...............................................................050 585 0045
ROVANIEMI
Elina Aula....................................................................................................040 541 2337
Lapin Seniorikuntoutus.........................................................................0400 818 798
Outi Laaksomies..................................................................................... 040 778 3098
Saarenkylän OMT-Fysioterapia.......................................................... 040 357 1300
TutorisFysio Oy.........................................................................................044 712 1900
RUOKOLAHTI
KuntoAnkkuri Oy.................................................................................... 0400-945 041
RÄÄKKYLÄ
Viva Balansia / Rääkkylän Fysikaalinen Hoitolaitos.....................040 867 3295
SAARIJÄRVI
Keski-Suomen Kuntoutuspalvelu Ky..................................................014-423 324
Keski-Suomen Työ-Fysio Oy................................................................0400 642 325
Saarijärven Fysikaalinen Hoitolaitos Ay............................................014-421 641
TM-Fysio Oy...............................................................................................040 505 4439
SALLA
Sallan Fysikaalinen Hoitolaitos...........................................................040 824 2268
SALO
Ajan Terapia.................................................................................................02-733 7772
Avain Fysio Oy............................................................................................02-733 7868
Kuntoutuskolmio Ay/Halikko..............................................................040 568 1006
OMT-Fysiosyke............................................................................................02-730 0511
Perniön Fysika.............................................................................................02-735 7101
Salon Fysioterapia Oy..............................................................................02-731 6920
Terapiatiimi Kuusjoen yksikkö............................................................. 02-734 1522
SASTAMALA
Alfafysio Tuula Haapanen.....................................................................040 738 9940
Fysikaalinen Hoitolaitos Karsikas Oy..................................................03-514 3344
Tyrvään Fysioterapia/Elina Kimpanpää...........................................050 330 1358
Vammalan Lääkintävoimistelu Oy......................................................03-514 1898
SAVITAIPALE
Fysioterapia Sari Keränen.....................................................................0400 726 323
Savikunto ...................................................................................................040 801 4840
SAVONLINNA
Fysiokeskus Oy Savonlinna....................................................................015-533 930
FysioKulma Oy............................................................................................015-510 272
FysioLinna Oy..............................................................................................015-520 754
Savonlinnan nikama.fi...........................................................................044 356 8449
SAVUKOSKI
FysioJoosula..............................................................................................040 508 9650
SEINÄJOKI
Fysikaalinen Hoitolaitos Tuula Koivusaari Oy..................................06-414 0283
Fysio-Ketelä.............................................................................................. 050 493 9311
Fysiopiste Seinäjoki................................................................................040 838 2212
Hyllykallion Lääkintävoimistelu Ky.....................................................06-414 9151
OMT-Fysioterapia Saukko Ky.................................................................06-421 9800
Seinäjoen Aktiivikuntoutus Oy DBC klinikka ..................................06-4141 723
Seinäjoen Fysikaalinen Hoitolaitos Oy..............................................06-423 1100
SIEVI
FysioSport Mervi Hietaniemi.............................................................. 044 777 7863
Sievin Fysikaalinen Hoitolaitos............................................................... 08-480 348
SIIKAJOKI
Kuntoutuskeskus Special Oy, Palvelutalo Puistola......................044 522 0480
SIIKALATVA
Muhoksen Lääkintävoimistelu/ FysioLaiffi Kestilä Siikalatva...040 717 3665
SIILINJÄRVI
DBC Klinikka Siilinjärvi...........................................................................029 123 7000
Vuorelan Fysiokeskus............................................................................ 017-465 3121
SIMO
Simon Fysioterapia.................................................................................040 744 3106
SIPOO
Nikkilän Fhl/Nickby Fysikaliska Institut.............................................09-239 2678
SmartFysio Ky...........................................................................................050 533 4799
Söder Fysio Oy, Söderkullan Fysikaalinen Hoitolaitos.................09-272 2070
SODANKYLÄ
Kuntosali ja fysioterapia Polar Gym Oy............................................0400 901 354
SOINI
Soinin Kuntokulma...................................................................................06-528 1660
SOMERO
Kuntokaari....................................................................................................02-748 7572
SONKAJÄRVI
Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen Oy.............................................044 576 2270
SOTKAMO
Lasten ja Aikuisten Fysioterapia Seija Närhi................................. 0400 192 804
Sotkamon Kuntoutus Oy........................................................................08-666 0225
SULKAVA
Tmi Fysioterapeutti Johanna Oinonen..............................................015-676 917
SUOMUSSALMI
Fysikaalinen Hoitolaitos Kunnoks Oy................................................... 08-710 380
SUONENJOKI
Aseman Fysioterapia..............................................................................020 769 8774
SYSMÄ
Sysmän Fysioterapia Ky...........................................................................03-717 1027
SÄKYLÄ
Köyliön Fysioterapia, Säkylän toimipiste........................................045 352 1388
TAIVALKOSKI
Koillismaan KuntoPiste Ky; Fysioterapiapalvelut U. Tasala.......040 564 1984
TAMPERE
Aktiivi-Fysioterapia Tampere Oy..........................................................03-222 3789
AP Fysio.......................................................................................................0400 214 046
Fysiatrinen Osaamiskeskus Prima Oy................................................ 03 389 0090
Fysiatrinen Osaamiskeskus Prima Oy/Physimed Oy ................... 03 389 0090
Fysikaalinen Hoitolaitos Arcus Lumio/Pirttimaa............................03-212 0496
Fysikaalinen Hoitolaitos Flexio Ky.......................................................03-223 1845
Fysikaalinen Hoitolaitos Fysiko............................................................03-223 0084
Fysikaalinen Hoitolaitos Teho-Hoito Oy............................................03-345 0910
Fysio Koskiklinikka DBC, Koskikeskus..............................................029 123 7400
Fysio Koskiklinikka DBC, Villilä............................................................029 123 7000
Fysioavain.....................................................................................................03-212 1500
Fysioterapeutti Hanna Sahinoja/Aktiivi-Fysioterapia.................050 306 9061
Fysioterapiakeskus Kunnon Klinikka Oy...........................................03-222 1322
Fysioterapiapalvelut Kuntofysio Oy....................................................03-214 2525
Käsikeskus Avosektori........................................................................... 03-3124 3100
Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy..................................................... 03-3126 0300
Pirkanmaan Fysio-Center Oy/Satakunnankatu..............................03-260 4545
Pirkka-Hoito Oy........................................................................................0400 858 714
Roppahuoltamo...................................................................................... 0400 538 139
T:mi Mika Halonen /Tampereen OMT-Keskus Oy...........................03-223 5566
Tammelan Fysikaalinen Hoitolaitos....................................................03-255 7394
Tampereen Kuntouttamislaitos Oy.................................................. 03-3142 5800
Terapia-team Oy M & P......................................................................... 03 312 28000
TERVO
Tervon Fysioterapia Hanhijoki Ay..................................................... 017-387 2561
TOHMAJÄRVI
Tohmajärven Kuntoutuspalvelu Ky ....................................................013-223 500
TOHOLAMPI
Toholammin Fysioterapia Ay................................................................... 06-885 499
TOIVAKKA
Fysioterapia Oiva Ky...............................................................................041 548 8661
TORNIO
FysioCenter DBC Tornio...........................................................................016-480 582
Tornion Kuntoutuspalvelu Oy...............................................................016-482 489
TURKU
Activus Ky, Lasten ja Nuorten Terapiakeskus ..................................02-251 5215
Acutus Fysikaalinen Hoitola..................................................................02-233 9993
Aninkaisten Fysioterapia Ky...................................................................02-251 0030
APEX Fysioterapia......................................................................................02-414 0500
Axis Fysikaalinen Hoitolaitos.................................................................02-533 2277
Bliss Clinic Oy..............................................................................................02-412 7700
FHL Reumala...............................................................................................02-277 7242
Fysaplus Oy Fysioterapeutti, naprapaatti Ilkka Peltonen........... 02-250 1262
FysioMilla....................................................................................................050 527 1704
Fysiopulssi DBC....................................................................................... 02-912 37460
Fysioterapia Balanssi................................................................................02-236 7961
Fysioterapia Marjukka Haapasalo........................................................02-2585 550
Hoitohuone Kivuton Oy..........................................................................02-250 0226
Inno Fysiopalvelut Oy............................................................................040 728 6107
Kaivokadun Lääkintävoimistelu Ky.....................................................02-232 2048
Kauppatorin Lääkintävoimistelu Ky....................................................02-231 8232
Kuntoutus- ja hyvinvointikeskus Variaatio Oy..............................044 209 0800
Lasten Fysioterapia Sanna / Activus Ky.......................................... 044 031 7681
Lihastautiliiton Fysioterapia..................................................................02-273 9700
Mimmin Fysio...........................................................................................045 883 7655
Neurofysio Kinetic /Fysioterapeutti Marianne Jaakkola.......... 02-480 26113
NT-Kuntoutus..............................................................................................02-251 8400
OMT-fysioterapia LIIKE...........................................................................010 820 3200
Sissi Fysio Oy.............................................................................................044 260 1608
Sport Science Lab....................................................................................050 300 4391
St. Erikin Lääkintävoimistelu Oy...........................................................02-250 1300
Kuntoutuskeskus Ruissalo / Ruissalon kylpylä.....................................02-44 540
Turun Fysiokulma Oy.............................................................................050 464 5605
Turun Lääkintävoimistelukeskus Ky....................................................02-2316 322
TYA-hoitolat, Hierontapiste.................................................................. 02 477 8733
TUUSNIEMI
Tuusniemen Kuntoutus Ky...................................................................040 545 5788
TUUSULA
ELV Tuija Antila.........................................................................................040 535 5443
Fysioterapia Johanna Nuopponen....................................................0400 490 602
Hyrylän Fysioterapia Oy..........................................................................09-275 5879
Hyvinkään HyväKunto, Jokela............................................................020 741 2299
T:mi Marita Simola..................................................................................050 301 9907
TYRNÄVÄ
Tyrnävän Fysikaalinen Hoitolaitos.......................................................08-545 1737
ULVILA
Friitalan Fysioterapia..............................................................................0400 829 331
Fysikaalinen Hoitolaitos Fixio Ky..........................................................02-538 9444
KrämppäCenter, FHL Sari Wilén T:mi..................................................02-538 7705
PDL-Palvelut Oy DiaFysio......................................................................044 705 2269
URJALA
Urjalan Fysioterapia Ky..........................................................................0400 727 795
UTAJÄRVI
Kunto-Uta Ay...............................................................................................08-542 1703
UUSIKAARLEPYY
Fysioterapeut Åsa Stangar...................................................................050 591 4014
UUSIKAUPUNKI
Vakka-Suomen Fysiokulma Leena Blinnikka Ky............................... 02-874 777
VAASA
Axis, Oy Fysiomasters Ab......................................................................050 303 1408
Eurofysio Oy................................................................................................06-317 7020
Eurofysio Oy/ABB......................................................................................06-317 7020
FysiMedi Oy.................................................................................................06-357 7748
FysioCenter Palosaari-Brändö.............................................................050 343 4601
Fysioterapia Tuija Peltoniemi..............................................................040 510 5831
Ky Fysio Dens Kb......................................................................................050 592 5884
Lasten ja Nuorten Kuntoutus Tria Ky..................................................06-321 5001
Oy Fysioterapiapalvelu Volaris Fysioterapitjänst Ab.....................06-327 5455
Volaris Fysioterapia/Fysioterapi/Runsor..........................................044 327 5455
VALKEAKOSKI
Fysikaalinen Hoitolaitos Jussi Paakinaho..........................................03-584 1110
Valkeakosken Fysikaalinen hoitolaitos Ritva Urrila Oy................03-584 0995
VANTAA
Foibe Oy......................................................................................................... 09-851 851
Forever Oy Matinkylä............................................................................ 0400 513 598
Forever Hiekkaharju........................................................................... 045 775 01555
Forever Varisto......................................................................................... 09 825 60060
Fysio Sakura.............................................................................................. 045 354 7474
Fysioterapia Kibo Oy............................................................................. 050 433 1006
Fysioterapia Kolehmainen Ky................................................................09-855 5482
Fysioterapia Kunnontekijät Tmi..........................................................050 408 1551
Helmipöllö Ky...........................................................................................050 563 0413
Korson Fysioterapia Ky............................................................................09-872 3949
Länsi-Vantaan Fysikaalinen Hoitolaitos.............................................09-853 4242
M-Fysio Oy...................................................................................................09-872 2960
Martin Kunto Oy........................................................................................ 09 878 5005
Myyr-Fysio Ky/Myyrmäki........................................................................09-530 8700
Myyr-Fysio Ky/Tikkurila...........................................................................09-838 7750
Neurokuntoutus Nika Husso ..............................................................050 412 6266
Pähkinärinteen Fysikaalinen Hoitolaitos Ky.....................................09-855 5911
Terapiakeskus Terapeija Oy..................................................................0500 600 643
Tmi Virpi Laine..........................................................................................040 580 0165
VARKAUS
DBC Klinikka Varkaus............................................................................ 029 1237 290
Lääkintävoimistelu Jukka Reijonen Oy........................................... 017-552 4413
Varkauden Fysiokeskus Oy .................................................................020 741 1170
Varkauden Medifys Oy......................................................................... 017-552 7747
VEHMAA
Kunnon Keho Eiju....................................................................................0400 265 670
VETELI
Vetelin Fysikaalinen Hoitolaitos...........................................................06-862 1386
VIEREMÄ
Fysikaalinen Hoitolaitos Karvonen Oy.............................................044 571 4242
VIHTI
Nummelan Fysikaalinen Hoitolaitos Virve Havulinna Ky............09-222 1054
VIITASAARI
Fysioterapia ja Lääkärikeskus Täsmähoito Oy.................................014-570 666
VIMPELI
FysioJärviseutu Ky...................................................................................040 596 5188
VIROLAHTI
Kaakon Kuntohoito Oy............................................................................05-347 1630
VIRRAT
Fhl Kunnonhoito Ky Rantanen..............................................................03-475 4994
Fysioterapia Hannele Mäkinen.......................................................... 041 504 6616
Virtain Fysioterapia Ky.............................................................................03-475 4703
YLITORNIO
Torniolaakson Fysioterapia...................................................................050 4023200
Ylitornion Fysikaalinen Hoitolaitos Minna Pyykönen................040 515 9008
YLIVIESKA
Fysiomotion Oy........................................................................................ 044-5510701
YLÖJÄRVI
Fysikaalinen Hoitolaitos Kurun Kuntoutus.......................................03-473 3622
Ylöjärven Fysikaalinen Hoitolaitos Oy...............................................03-348 1166
ÄHTÄRI
Ähtärin lääkintävoimistelu ..................................................................050 372 6531
ÄÄNEKOSKI
Fysiokanervo Ky.........................................................................................014-520 580
Fysiokanervo Ky / Suolahti.................................................................. 040 1899 661
Fysioterapia Arja Karhunen...................................................................014-523 515
Ääneseudun Fysio Oy............................................................................ 0400 916710
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Nuijamiestentie 5 B, 00400 HELSINKI
fysi.info@fysi.fi • www.fysi.fi
Fysi 2 • 2015  41
Miten
fysioterapiaan?
Tiesithän, että fysioterapiaan voi tulla myös ilman lääkärin lähetettä? Voit ottaa suoraan yhteyttä valitsemaasi­fysioterapiayritykseen ja varata ajan fysioterapeutille. Samalla voit tiedustella yrityksen hintoja ja erikoisosaamisalueita.
­­­Jos sinulla on lääkärin kirjoittama lähete fysioterapiaan, saat osan hoidon hinnasta sairausvakuutuskorvauksena Kelasta.
F
!
ysioterapeutti on terveydenhuollon laillistettu ammattihenkilö ja liikkumisen
asiantuntija, jonka keskeisenä tavoitteena
on ylläpitää ja parantaa ihmisen liikkumis- ja toimintakykyä. Fysioterapeutti­ hoitaa­ turvallisesti­
kaikenikäisiä ihmisiä ja on tarvittaessa tukena elämän kaikissa­vaiheissa, aina silloin, kun kehon toiminta on häiriintynyt tuki- ja liikuntaelimistön rasittumisen, vaurioitumisen tai käyttämättömyyden vuoksi, kun huimaus tai turvotus vaikeuttaa päivittäistä elämää tai kun lantionpohjan lihakset kaipaavat kuntoutusta.
Esimerkiksi kasvuspurtteja ottava, urheilua harrastava nuori hyötyy usein jo kertakäynnistä fysioterapeutin vastaanotolla. Vaikeavammaisen elämässä fysioterapeutti on usein tärkeä tukihenkilö ja rinnalla kulkija.
Terveyttä ja
toimintakykyä
fysioterapiasta
Fysioterapeutti
Löydä
hoitaa ihmistä kokonaisuutena
oman paikkakuntasi asiantuntijat
Fysioterapeutti ohjaa lasta, nuorta, työikäistä
ja iäkästä turvallisesti kohti parempaa liikunta- ja toimintakykyä. Riittävä vastaanottoaika ja tarvittava määrä hoitokertoja antavat
mahdollisuuden aitoon vuorovaikutukseen
ja ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen huomioimiseen.
Fysioterapeutti aktivoi ja antaa kuntoutujalle avaimet omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen - myös ennaltaehkäisevästi. Käytä fysioterapeutin asiantuntemusta hyväksesi, jos
haluat liikkua aktiivisesti, mutta olet epävarma
siitä, miten sen voi tehdä turvallisesti esimerkiksi jonkin tuki- ja liikuntaelinongelman
vuoksi.
Fysioterapeutit ovat aktiivisia koulut­
tautujia: he kehittävät ammattitaitoaan­ja
täydentävät ammattilaisen ”työkalu­
pakkiaan” opiskelemalla uusia tutkimus-­ja hoitomenetelmiä. Tämä on erityisen tärkeää
siksi, että fysioterapeutti hoitaa ihmistä aina
kokonaisuutena. Fysioterapeutilla on myös
aikaa asiakkaalle: tyypillisiä hoitoaikoja ovat
30, 45 ja 60 minuuttia.
Löydät suuren joukon fysioterapiayrityksiä tämän
lehden sivuilta 37–41, joille on listattu Suomen­
Fysio­terapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry:n jäsenyritykset paikkakunnittain. Jäsenyritysten kaikki­
yhteystiedot osoitteineen ja kotisivulinkkeineen löydät osoitteesta www.fysi.fi kohdasta Jäsenyritykset.
Anna
läheisellesi lahjakortti fysioterapiaan
Voit kannustaa läheisiäsi pitämään huolta itsestään. Hanki lahja, jonka vaikutukset tuntuvat
jokaisessa arjen askeleessa ja lisäävät elämänlaatua. Jos olet havainnut iäkkäällä omaisellasi liikkumisen tai toimintakyvyn heikkenemistä,
voit kysyä lääkärikäynnillä hänelle lähetettä fysioterapiaan. Asia ei aina muuten tule huomioiduksi vastaanotolla, kun
käsiteltävänä
on monia asioita.
FYSI
– turvaverkko
yrittäjälle
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutus­
yritykset FYSI ry on vuonna 1972­
­perustettu alan yritysten edun­
valvonta­järjestö. FYSI ry:n jäsenis­
töön kuuluu 750 eri puolilla Suomea
toimivaa, korkeatasoista fysioterapiaa ja kuntoutusta asiakkailleen
tarjoavaa yritystä.
FYSI ry:n jäsenpalvelut:
■potilasasiamiespalvelu
■ neuvontapalvelu laki- ja muissa
yritystoimintaan liittyvissä asioissa
■ yritystoiminnassa tarvittavat
sopimusmallit ja lomakkeet
■ yritysten menestyksen
edistämiseen tähtäävä edun valvonta, vaikuttamistyö ja
aktiivinen tiedottaminen
■ Fysi-lehti: kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä fysioterapian ja kuntou tuksen ammatti- ja asiakaslehti
■ yrityksen yhteystiedot Fysi lehdessä ja www.fysi.fi –sivujen
jäsenyritysluettelossa
■ Jäsenetuja tarjoavat: Fennia,
Fitra Oy, Haikon Kartano,
Lindorff Oy, Neste Oil,
Niveltieto.net ja White Dream
Center
FYSI ry kouluttaa:
■ ammatillinen täydennys-, yrittäjä ja moniammatillinen koulutus
■ FYSI-päivät: ammatillinen täyden nyskoulutus ja laajat alan messut
■ FYSI-yrittäjäpäivät: yrittäjyyteen
liittyvä ajankohtaistieto
Jäsenasiat:
järjestösihteeri Tuula Väyrynen
tuula.vayrynen@fysi.fi
puh. 010 279 3300
Tervetuloa – fysioterapiaan on helppo tulla!
42  Fysi 2 • 2015
Suomen Fysioterapia- ja kuntoutusyritykset FYSI ry
Nuijamiestentie 5 B, 00400 HELSINKI
fysi.info@fysi.fi • www.fysi.fi
Huippumajoitusta edullisesti Ylläksellä!
Rentouttavaan lomailuun tai laadukkaaseen,
ympärivuotiseen liikuntaan kaksi huippuvarusteltua
huoneistoa Ylläksellä, joissa tilaa 4+2 (A-huoneisto)
ja 10+2 (B-huoneisto) henkilölle.
Suksienhuoltotila alppi- ja maastohiihtosuksille.
B-huoneistossa myös oma kuntosali.
Kokouksia varten luentotila 20 hengelle.
Ladulle 100 m, rinteeseen kävelymatka!
Tarvittaessa järjestämme myös ruokailut lomallasi.
Fysin jäsenille -20% ovh:sta.
a
Supertarjouksen
le
Fysin jäsenil
015
viikot 39–50/2
(19.9.–12.12.) ja
20.2.)
3–7/2016 (16.1.–
-35% ovh:sta.
info@whitedream.fi • 045 896 9955 ark. 8–15 • www.whitedream.fi
ÄLYKÄS
KUNTOSALI
AUTTAA
MOTIVOI
SAAVUTTAMAAN TAVOITTEET JA
OLETKO KOKEILLUT UUSIA JA
ÄLYKKÄITÄ HUR LAITTEITA?
Ota haaste vastaan ja varaa treeniaika!
Jussi Jaakkola
p. 040 718 9367
jussi.jaakkola@hur.fi
Matti Rahkonen
p. 044 783 5489
matti.rahkonen@hur.fi
www.hur.fi
HUR – 25 VUODEN JA 10 000 KUNTOSALIN KOKEMUKSELLA