Merenkulku oli lähes saasteetonta purjelaivakaudella

8
Merenkulku oli lähes saasteetonta purjelaivakaudella
Kauko Isotupa
Vaikka kuljetettavien tavaroiden
määrä oli purjelaivakaudella vain osa
nykyisestä, oli merenkulku kuitenkin
jo varsin vilkasta. Koska alukset
olivat pieniä ja matkanteko hidasta,
edellytti niidenkin perille kuljettaminen toimeliaisuutta.
Aluksia tehtiin pitkin rannikkoa
Erikokoisia aluksia tehtiin monilla
varveilla pitkin rannikkoamme. Näin
siksi, että rakennusmateriaalin kuljettaminen kauemmaksi olisi ollut vaivalloista ja kallistakin. Varustajina olivat
usein paikalliset isännät, jotka toimittivat rakennusaineet omista metsistään
ja maksoivat näin osan rakennuskustannuksistaan. Sen aikaiset saaristolaiset
olivat usein myös ammattitaitoisia
veneiden ja laivojen veistäjiä, joten
rakentajatkin löytyivät lähistöltä.
Honkia riitti rakennuspuiksi
Metsissämme kasvoi vielä tuohon
aikaan suuria honkia, jotka sopivat
hyvin isojenkin laivojen rakennuspuiksi. Heti syksyllä aloitettiin sopivien
suorien ja väärien puiden ja juurakoiden etsintä. Monet liitokset näet pyrittiin korvaamaan luonnon muotoilemilla juurakoilla. Puut kaadettiin kahden
miehen ”justeerisahoilla”. Työ oli
raskasta ja selän päälle käyvää. Puut
kuljetettiin hevosilla varveille jatkokäsittelyä varten. Isojen mastopuiden
kuljettamiseen tarvittiin joskus useampikin hevonen reen eteen.
Lankkujen sahaus oli kovaa työtä
Pukkitelineillä tapahtunut käsin sahaus oli tuohon aikaan lähes yksinomainen menetelmä lankkujen tekemiseen. Näin voitiin käyristäkin
tukkipuista sahata kaarevia lautoja,
mikä ei ollut koneellisilla sahalaitoksilla mahdollista. Käyrät laudat sopivat erinomaisen hyvin laivojen
ja
veneiden
kylkilaudoitukseen.
Käsin sahaus oli hidasta, raskasta ja
ammattitaitoa vaativaa. Walfrid Telen (”Varvi- Äijä muistelmi”) kertoi,
että hyvästä puusta voi työpari (yläja alasahuri) sahata 8-9 lankkua tai
lautaa päivässä. Samuli Paulaharju
kertoo, että vasta toltti (12 kpl) päivässä antoi työparille kunnon elannon.
Laivan kylkilaudat olivat tavallisesti 3
tuumaa paksuja ja 9 tuumaa leveitä.
Kalastajaveneissä oma mitoitus
Kalastajaveneissä lautojen leveys
vaihteli. Pohjalaudat olivat kapeita,
sivujen ylälaudat taas saivat olla leveitä. Tavallisesti venelautojen paksuus oli yhden tuuman molemmin
puolin. Ennen vanhaan lautojen ja
lankkujen kiinnityskin tapahtui katajavaarnoilla, joita eläkeikäiset vaarit veistelivät kotonaan läpi talven.
Vain tärkeimmissä kiinnityksissä käytettiin rauta- tai messinkipultteja.
Kyllästettyä puutavaraa ei entisillä veneenrakentajilla ollut.
Tervaa tarvittiin
Tervaa käytettiin siksi säästelemättä
uuden laivan tai veneen suojaamiseen, 20 tynnyriäkin yhtä laivaa kohti. Paikallisten varvien tervatarpeen
pystyivät lähialueen tervanpolttajat tyydyttämään, ulosvientiterva
tuli sen sijaan pääasiassa maamme
pohjoisemmista osista. Laivojen sivulankkuja suojattiin myös suolalla.
Uudelle alukselle pyrittiin saamaan
suolankuljetusrahti. Lastauksen yhteydessä lapioitiin ulko- ja sivulankkujen
välit täyteen suolaa, joka vähitellen
imeytyi puuhun ja esti osaltaan lankutuksen lahoamisen.
Puuvilla syrjäytti pellavan
Purjeet olivat 1800-luvulle asti pellavakankaisia. Ne olivat kuitenkin tuulta
läpäisevinä huonommin ”vetäviä” kuin
puuvillakankaiset. Siksi puuvilla syrjäytti pellavan laivojen purjeissa jo 1800luvun puoliväliin tultaessa ja kalastajaveneissäkin 1900- luvun alkuun mennessä. Pienet apumoottorit tulivat puulaivoihin yleisemmin vasta 1900–luvun
alussa. Rikkidirektiiviä ei silloin siis
vielä tarvittu.
Kustavin viimeinen purjelaiva ”MERILOKKI”.
Väkipyörät ja pylpyrät
Purjelaivoissa tarvittiin lukuisa määrä myös erikokoisia väkipyöriä ja
pylpyröitä. Nekin valmistettiin pääsääntöisesti puusta. Uudessakaupungissa toimi 1800-luvulla kaksikin
väkipyörätehdasta. Kotoisilla tuotteilla pyrittiin tulemaan toimeen
mahdollisimman pitkälle.
Halkoja ja kaloja
Mitä merellä sitten kuljetettiin.
Rannikkomme pienalukset kuljettivat halkoja kaupunkitalojen lämmitykseen. Kalastajat kuljettivat myös
omia tuotteitaan kaupunkilaisille varsinkin syysmarkkinoiden aikaan.
Tukholmaan ja Itämeren satamiin
kuljetettiin myös maatalous- ja kotiteollisuustuotteita. Erilaiset puuastiat
olivat suosittuja vientiartikkeleita etenkin talonpoikaispurjehduksen aikana.
Purjelaivoilla myös kauemmas
Myös kauemmas suuntautunut vientimme oli purjelaivakaudella valtaosin
erilaisia puutavaratuotteita. Parruja, palkkeja ja lehtereitä veistettiin ja
lankkuja sahattiin etenkin rannikon
läheisyydessä, mistä niiden laivaaminen kävi helposti. Paluukuljetuksina alukset toivat etenkin suolaa.
Rahtia siis riitti edestakaisiin kuljetuksiin. Useimmiten se onnistuttiin myös kuljettamaan perille asti,
joskaan ei aina. Haaksirikkoja tapahtui, mutta pienillä aluksilla liikennöitäessä yksittäiset menetyksetkin olivat vähäisempiä kuin nykyisillä valtamerialuksilla tapahtuvat.
Talonpoikaispurjehdusten aika puualuksilla oli kuitenkin ohi, se ei pystynyt vastaamaan yhä suurempiin tehokkuus- ja tuottavuusvaatimuksiin,
joita uusi vuosisata toi tullessaan.
”PORT STANLEY”
Pyhämaalaisen Väinö Kivelän
kaljaasi ”SAIMI” kuljettamassa
halkoja Turkuun.
Purjeentekijä
”ELÄKÖÖN” laivan perä 1920luvulla
Lyökkiläisen kuunari ”EMMA”n miehistökuva 1900-luvun alusta Päällikkö Osk.
Vuorisalo (edessä keskellä).
Arvi Blomroos (edessä vasemmalla).
Aarne Laurell (edessä oikealla)
Albert Blomroos (takana vasemmalla)
Merimies Kaskisista (takana 2. vasemmalta) Telen (takana 2. oik.)
Eelis Saarinen (takana oikealla)
POMMERN ERIKSSON