DIGITAALISUUS OSAKSI HOITOHENKILÖSTÖN TYÖTÄ

Transcription

OPINNÄYTETYÖ - YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO
SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA
DIGITAALISUUS OSAKSI
HOITOHENKILÖSTÖN TYÖTÄ
– SÄHKÖISET LOMAKKEET
HOITOSUHDETYÖSKENTELYN TUKENA
Case Niuvanniemen sairaala
TEKIJÄ:
Olli-Pekka Heikkinen
SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU
OPINNÄYTETYÖ
Tiivistelmä
Koulutusala
Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
Koulutusohjelma
Hyvinvointiteknologian koulutusohjelma
Työn tekijä(t)
Työn nimi
Digitaalisuus osaksi hoitohenkilöstön työtä. Sähköiset lomakkeet hoitosuhdetyöskentelyn tukena. Case Niuvanniemen sairaala.
Päiväys
30.11.2015
Sivumäärä/Liitteet
54
Ohjaaja(t)
Pirkko Kouri
Toimeksiantaja/Yhteistyökumppani(t)
Niuvanniemen sairaala
Tiivistelmä
Tietotekniikan kehitys on mahdollistanut tietojen käsittelyn kehittymisen ja automatisoitumisen
koko yhteiskunnassa. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi ensimmäisen strategiansa vuonna
1996 siitä, kuinka uuden tietotekniikan avulla voidaan parantaa palveluiden saatavuutta, laatua
ja tehokkuutta. Siitä lähtien kansallisia uudistuksia on käytännössä toimeenpantu asteittain monissa erilaisissa hankkeissa eri puolilla maatamme.
Niuvanniemen sairaalassa on vuodesta 2007 alkaen tehty systemaattista tutkimusja kehitystyötä pakkotoimien vähentämiseksi sekä potilaslähtöisen työskentelykulttuurin kehittämiseksi.
Ensimmäisestä tutkimusprojektista on sittemmin rakentunut pysyvä, sairaalan toimintaa läpileikkaava kehitystyö. Sairaalan johto on määrittänyt pakkotoimien vähentämisen keskeiseksi
tavoitteekseen ja sitoutunut muutoksen läpivientiin. Vuonna 2011 ja 2012 jo tehtyä työtä ja sen
tuloksia on käytetty hyväksi, kun päämäärään johtavia keinoja on arvioitu uudelleen. Tässä vaiheessa työryhmän ehdotuksena nousi esiin organisaatiotasolla työvoiman kehittyminen, johon
liittyen sairaalassa toivottiin käyttöön tässä opinnäytetyössä tuotettua sähköistä materiaalia hoitosuhdetyöskentelyn tueksi.
Tietojärjestelmien kehitys ja hyväksikäyttö terveydenhuollossa edellyttää henkilöstöltä taitoja ja
valmiuksia, jotta tietotekniikkaa voidaan hyödyntää potilaan hoidossa. Käytännön työelämässa
kuitenkin tiedon ja työvälineiden saatavuutta on syytä kehittää.
Opinnäytetyön toiminnallisessa osuudessa valmistettiin sähköinen työkalupakki hoitosuhdetyöskentelyn tueksi, jota voidaan hyödyntää hoitosuhdetyöskentelyssä oikeuspsykiatristen- ja vaikeahoitoisten potilaiden kanssa. Lomakkeita, kaavioita ja muita työskentelyssä tarvittavia valmiita työvälineitä, oli koottu aiemmin eri osastoilla vaihtelevasti.
Jatkotutkimuksena voitaisiin selvittää sähköisen materiaalin käytön laajentamista myös potilaiden käyttöön, sekä selvittää eHealth-sovellusten käyttöä sairaalassa.
Avainsanat
hoitosuhde, digitalisaatio, sähköiset terveyspalvelut
SAVONIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES
THESIS
Abstract
Field of Study
Social Services, Health and Sports
Degree Programme
Degree Programme of Health and Welfare Technology
Author(s)
Title of Thesis
Digitalization in nursing – electronic forms in support of therapeutic relationships –Case in
Niuvanniemi hospital
Date
30.11.2015
Pages/Appendices
54
Supervisor(s)
Pirkko Kouri
Client Organisation /Partners
Niuvanniemen sairaala
Abstract
Development of IT technology has enabled the development of data processing and automatization at societies at large. In 1996, social and health ministry published it's first strategy on
how this new technology could improve the availability of services, together with their quality
and efficiency. From this point onwards national reforms have been established by degrees in
various projects everywhere in Finland.
From 2007, Niuvanniemi hospital has done systematic research and developmental work on
reducing restraints and establishing a patient-based working culture. This first development
project has evolved into a permanent trend, cross-cutting all levels in the hospital. The management of the hospital has set reducing restraint as it's central goal and has committed to see
the changes through. The work done during 2011-12 and their results have been put upon use,
when the goals leading to this objective have been evaluated. At this point there rose a suggestion on the organizational level of the hospital to further develop the skills of the workforce, a
matter pertaining to this thesis, which was ordered to produce electronic material to aid working in a therapeutic relationship.
The progress of information technology and utilization in the healthcare system necessitates
skills and readiness in the workforce to enable the use of electronic material in patient care.
Related to this it remains a necessity to improve the availability of information and tools in practical nursing.
The practical part of this thesis constitues of an “electronic toolbox” to aid working in therapeutic relationships, which can be utilized in working with the forensic psychiatric- and treatmentresistant patients. Previously, forms, diagrams and other tools utilized in the wards had been
collected with varying efficiency.
Subsequent research could be done with enabling the aforementioned tools to be available to
Keywords
patients
and relationship
to determine, the
viability ofeHealth
eHealth-applications in the hospital.
Therapeutic
digitalization,
SISÄLTÖ
1
JOHDANTO ......................................................................................................................... 6
2
PSYKIATRINEN HOITOTYÖ NIUVANNIEMEN SAIRAALASSA .................................................... 8
2.1
2.2
3
4
5
6
7
Niuvanniemen sairaala.............................................................................................................8
2.1.1
Sairaalan historia .........................................................................................................8
2.1.2
Niuvanniemen sairaala tänään ......................................................................................9
2.1.3
Niuvanniemen sairaalan digitalisaatio .......................................................................... 11
Oikeuspsykiatrinen hoito ........................................................................................................ 13
2.2.1
Mielentilatutkimus...................................................................................................... 13
2.2.2
Kriminaalipotilaan hoito .............................................................................................. 14
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT............................................................................................. 15
3.1
Skitsofrenia .......................................................................................................................... 15
3.2
Masennus ............................................................................................................................. 17
YKSILÖVASTUINEN HOITOTYÖ, OMAHOITAJUUS JA HOITOSUHDE ...................................... 18
4.1
Yksilövastuinen hoitotyö ja omahoitajuus ................................................................................ 18
4.2
Hoitosuhde ........................................................................................................................... 20
4.3
Evidence-Based Practice ........................................................................................................ 21
4.3.1
Näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttaminen ............................................................. 23
4.3.2
Näyttöön perustuva toiminta mielenterveystyössä ........................................................ 24
TERVEYDENHUOLLON TIETOJÄRJESTELMÄT OSANA MIELENTERVEYSTYÖTÄ ....................... 25
5.1
Suomalaisen terveydenhuollon tietojärjestelmien historia .......................................................... 25
5.2
Terveydenhuollon tietojärjestelmien nykytila ja tulevaisuus ....................................................... 27
5.3
Tietojärjestelmien mahdollisuudet ja hyödyt terveydenhuollossa ............................................... 28
5.4
eMental Health ..................................................................................................................... 30
5.5
Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tietoja viestintäteknologinen osaaminen ............................ 33
OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS ......................................................................................... 35
6.1
Opinnäytetyön aloitus ............................................................................................................ 36
6.2
Opinnäytetyön suunnittelu ja toteutus ..................................................................................... 37
6.3
Opinnäytetyön arviointi .......................................................................................................... 38
6.4
Opinnäytetyön päättäminen ................................................................................................... 38
POHDINTAA ...................................................................................................................... 39
7.1
Sähköisen työkalupakin merkityksellisyyden pohdintaa ............................................................. 39
5
7.2
Opinnäytteen luotettavuuden ja eettisyyden pohdintaa ............................................................. 40
7.3
Opinnäytetyöprosessin ja oman oppimisen pohdintaa ............................................................... 41
LÄHTEET ................................................................................................................................ 43
6
1
JOHDANTO
Suomalainen terveydenhuolto on siirtynyt asteittain täysin sähköiseen aikaan. 1970ja 1980-luvulla Suomi oli maailmanlaajuisestikin terveydenhuollon tietotekniikkakehityksen kärjessä. (Nenonen, M. 2012.) Ensimmäisen kerran Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi strategiansa vuonna 1996 siitä, kuinka uuden tietotekniikan avulla
voidaan parantaa palveluiden saatavuutta, laatua ja tehokkuutta. (STM, 1996).
Vuonna 1996 julkaistu toimintastrategia on edelleen osin ajankohtainen. Strategiaan kirjattuja ajatuksia ja strategian pohjalta syntyneitä uusia ajatuksia on poliittisessa päätöksenteossa kuitenkin jatkuvasti viety eteenpäin. (Stakes, 2008). Terveydenhuollon tietoteknologian, vuodesta 2005 alkaen myös sosiaalihuollon tietoteknologian, käyttöönottoa on kansalliselta tasolta ohjattu, joskin ohjaus on ollut
hajanaista. (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2011.)
Nykyisin lähes kaikki terveydenhuollon yksiköt tuottavat potilastietoja pääasiallisesti
sähköisinä niin, että ne tallennetaan ja käsitellään sähköisissä tietojärjestelmissä.
(Suomen Lääkäriliitto, 2015) Sähköisiä terveydenhuollon (eHealth) palveluita kehitetään tällä hetkellä runsaasti. Kehitystyötä tehdään niin kansallisella- ja EU-tasolla.
Kansallisella tasolla sosiaalija terveysministeriö on julkaissut vuonna 2015 Tieto
hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena –Sote-tieto hyötykäyttöön –strategia
2020. Strategian tavoitteena on, että kansalaiset ottavat vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään ja että osallistuvat kumppanina omien asioidensa ja
sairauksiensa hoitoon. Strategian tavoitteena on myös tukea ammattilaisia hyödyntämään aktiivisesti teknologiaa ja tietovarantoja. Yleisesti sähköisten terveydenhuoltopalveluiden tavoitteena on parantaa sairauksien ehkäisyä, diagnosointia, hoitoa, seurantaa ja terveydenhuollon hallintoa. Palveluilla voidaan tuottaa hyötyä koko yhteisölle parantamalla hoidon saatavuutta ja laatua, sekä osallistamalla palveluiden käyttäjät oman terveytensä hoitoon. (Euroopan komissio, 2015; STM, 2014.)
Digitalisoituminen yhteiskunnassa on yleisestikin keskiössä, kun Juha Sipilän hallituksen strategian läpileikkaavana teemana on digitalisaatio. Hallitus on asettanut
tavoitteeksi hallituskaudelle 2015-2019 luoda digitaalisille julkisille palveluille yhden
luukun mallin. Tavoitteena on, että palvelut ovat käyttäjälähtöisiä, tuottavuutta ja
tuloksellisuutta nostavia. Lisäksi tavoitteena on luoda suotuisat toimintaympäristöt
digitaalisille palveluille ja teollisen internetin sovelluksille ja uusille liiketoimintamal-
7
leille. Pääministeri Juha Sipilän ja kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen avoin
kirje 12.6.2015 haastoi ministeriöt, kuntaverkostot ja muut toimijat tekemään esityksiä digitalisaation edistämiseksi. (Valtionvarainministeriö, 2015.)
Terveydenhuollon henkilöstön tietoja viestintäteknologista osaamista on tutkittu
2000-luvulla useasti. Raijaksen (2001) vuonna 2001 toteuttamassa tutkimuksessa
selvitettiin, millaiset valmiudet terveydenhuolto-alan henkilöstöllä on vastata tietoteknisiin haasteisiin työpaikoilla myös tulevaisuudessa. Tutkimuksessa todettiin terveysalan henkilöstön tietoja viestintäteknisen taidot varsin hyviksi. Uudemmissakin, von Fieandtin (2005) ja Hämäläisen ja Sarannon (2008) tekemissä tutkimuksissa saatiin myös tulokseksi, että nuoremmat kokevat osaamisensa parhaaksi, mutta
koulutustason mukaan tarkasteltuna tällöin nousi esiin, että ei-akateemisesti koulutetuilla on paras osaaminen.
Opinnäytetyössä uudistetaan yhden organisaation työtä kehittämällä sähköisiä työvälineitä henkilöstön käyttöön. Niuvanniemen sairaalassa hoidettavien oikeuspsykiatristen- ja vaikeahoitoisten potilaiden hoitosuhdetyöskentelyssä käytettäviä työkaluja, lomakkeita ja kaavioita, ei ole kerätty systemaattisesti yhteen, vaan niitä on
kerätty ja käytetty vaihtelevasti eri osastoilla organisaation sisällä.
Opinnäytetyön tarkoituksena on tuottaa Niuvanniemen sairaalan käyttöön sähköinen työkalupakki hoitosuhdetyöskentelyn tueksi. Opinnäytetyön tuotteena syntyy
yhtenäinen sähköisessä muodossa oleva lomakkeisto, jota hoitotyötä tekevät työntekijät voivat käyttää hoitosuhdetyöskentelyn tukena. Lisäksi tarkoituksena on ollut
mahdollisuus lisätä tietojärjestelmiin esimerkiksi potilaan itse täyttämät lomakkeet
ja kaaviot sellaisina kuin potilas ne on täyttänyt
8
2
PSYKIATRINEN HOITOTYÖ NIUVANNIEMEN SAIRAALASSA
Seuraavassa kappaleessa esitellään Niuvanniemen sairaalan kehittymistä 1800luvun lopulta tähän päivään. Sairaalan pitkän historian aikana määritelmät mielisairauksista, niiden diagnostiikka ja hoitofilosofia ja –muodot ovat kehittyneet, kuten
myös lainsäädäntö. Nämä muutokset ovat vaatineet henkilöstön koulutuksen muuttamista, sekä työn kehittymistä. Muutos on ollut jatkuvaa ja kehittämistyötä jatketaan edelleen monella rintamalla.
2.1 Niuvanniemen sairaala
2.1.1 Sairaalan historia
Niuvanniemen sairaala aloitti toimintansa vuonna 1885. Tällöin se edusti psykiatrian
ajan uusimpia suuntauksia hoitofilosofiassa sekä hoitoyhteisöä ja miljöötä korostavassa arkkitehtuurissa. Psyykkiset sairaudet käsitettiin jo tuolloin aivosairauksiksi,
mutta tieto yksinkertaistui muuttuessaan hoitomenetelmiksi. (Vuorio 2011, 9.)
Niuvanniemen sairaala oli alun alkaen valtion mielisairaala, joka vastasi alueellisesta
akuuttihoidosta muiden valtiolle kuuluvien tehtäviensä lisäksi. Hoitoon pääsi sairauden perusteella, yhteiskuntaluokkaan katsomatta. Oikeuden syyntakeettomiksi toteamat potilaat, kriminaalipotilaat, olivat hoidettavien ryhmä muiden joukossa.
Vuoden 1937 mielisairaslain myötä vaikein potilasaines alkoi kertyä valtion mielisairaaloihin, sillä uusi laki ei velvoittanut piirimielisairaaloita ottamaan vastaan kuntoutuneita kriminaalipotilaita. Aina 1950-luvulle saakka Niuvanniemen sairaala oli lähinnä yleispsykiatrinen sairaala, vaikkakin sille kuului vastuu oikeuspsykiatrisista potilaista ja mielentilatutkimuksista. Kunnat saivat mielisairaanhoidon vastuulleen
1950-luvulla. Tämän jälkeen Niuvanniemeen ryhdyttiin keskittämään valtakunnallisesti ns. kriminaalipotilaita eli oikeudessa mielisairauden vuoksi tuomitsematta jätettyjä ja hoitoon määrättyjä potilaita. (Vuorio 2011, 198.)
Psykiatrinen hoito uudistui kaikkialla 1980-luvun alussa, jolloin psykodynaamiset lähestymistavat otettiin käyttöön myös Niuvanniemen sairaalaan. Varsinainen hoitotyön uudistus oli siirtyminen omahoitajajärjestelmään, jota ryhdyttiin kehittämään
9
vuoden 1983 lopulla. Hoitokulttuurissa tapahtunut muutos oli suuri ja sen toteuttaminen vaati suunnittelun lisäksi myös hoitosuhteen ja hoitosuhteen työnohjauksen
merkityksen sisäistämistä. (Vuorio 2011, 116-117.)
1990-luvun alussa muutoksen aallot pyyhkivät niin koko yhteiskunnassa, kuin myös
Niuvanniemessäkin. Lainsäädäntö koki uudistuksen, kun uusi mielenterveyslaki astui voimaan (Mielenterveyslaki 1116/1990) ja toimintaympäristö, taloudellinen pohja ja hallintomalli olivat muutoksessa. Maksujärjestelmän muutos hajautti kriminaalipotilaiden hoidon vuonna 1989. Kunnat pitivät rauhallisimmat kriminaalipotilaat
omissa laitoksissaan ja ainoastaan vaikeahoitoisimmat potilaat lähetettiin Niuvanniemeen hoitoon. Vuonna 2000 Niuvanniemessä hoidettiin enää n. 40 % maan kriminaalipotilaista. Samaan aikaan vaikeahoitoisten potilaiden osuus kasvoi dramaattisesti vuodesta 1989. (Vuorio 2011, 168-169.)
Päihde- ja huumeongelmien lisääntyessä (Natunen S, Jallinoja P, Helakorpi S & Uutela A. 2006), alkoi niiden vaikutus näkyä myös Niuvanniemessä 1990-luvun lopulla.
Käytännössä se merkitsi yhä vaarallisempien ja vaikeahoitoisempien potilaiden saapumista Niuvanniemeen. 2000-luvulla, aiemmasta poiketen, Niuvanniemen sairaala
ei enää kyennyt ottamaan vastaan kaikkia sairaanhoitopiirien hoitoon haluamia potilaita ilman odotusaikaa. Tähän syynä oli se, että ensisijaisesti oli hoidettava mielentilan vuoksi tuomitsematta jätetyt potilaat. (Vuorio 2011, 171.)
Muutosten myötä sairaalan luonne muuttui niin, että pitkäaikaishoidossa olleiden
usein rauhallistenkin kriminaalipotilaiden rinnalle ja tilalle tulivat koko maan vaikeimmin oireilevat potilaat. Samalla pitkäaikaishoito alkoi muuttua erikoissairaanhoidoksi niin, että pitkistä hoitoajoista huolimatta perustavoitteena oli potilaiden
kuntouttaminen ja palauttaminen joko jatkohoitoon kunnallisen sektorin hoitopaikkaan, tai yhteiskuntaan. Tämän ovat osaltaan tehneet mahdolliseksi lääkehoidon
kehitys ja terapiahoito yhdessä. (Vuorio 2011, 198.)
2.1.2 Niuvanniemen sairaala tänään
Niuvanniemen sairaalan toiminnan tarkoituksena on tuottaa valtakunnallisia oikeuspsykiatrisia erityistason sairaanhoidollisia palveluja yhteistyössä sairaanhoitopiirien
sairaaloiden kanssa. Suurin osa sairaalan potilaista sairastaa skitsofreniaa. Potilaan
10
hoidossa lisähaasteena ovat usein väkivaltainen ja aggressiivinen käytös, sekä
päihdyttävien aineiden käyttö. Usein potilailla on jo lukusia aikaisempia hoitojaksoja
psykiatrisissa sairaaloissa. Potilaan saapuessa sairaalaan, hänen sairautensa aste ja
väkivaltaisuusproblematiikkansa vaativat useimmiten hoidon aloitusta sairaalan suljetuimmilla osastoilla. Hoidollisen kontaktin saavuttaminen, jotta vuorovaikutuksellisia hoitomenetelmiä päästään käyttämään, vaatii usein lääkehoitoa. (Niuvanniemen
sairaala 2013a.)
Hoidon suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin lähtökohtina toimivat moniammatillinen työskentely ja potilaskeskeisyys. Hoidon alusta lähtien potilas pyritään osallistamaan hoitoonsa omien voimavarojensa mukaan. Sairaalan hoitomenetelmiä ovat
lääkehoidon lisäksi hoitosuhdetyöskentely, yhteisöhoito, sekä työ- ja toiminnallinen
terapia. (Niuvanniemen sairaala 2013a.)
Jokaiselle potilaalle on nimetty omahoitaja, jonka kanssa potilas toteuttaa hoitosuhdetyöskentelyä säännöllisesti. Lähtökohtia vuorovaikutukseen ovat potilaan yksilölliset tarpeet. Hoitajan ammatilliset ja terapeuttiset vuorovaikutustaidot ovat keskeisessä roolissa oikeuspsykiatrisessa hoidossa. Hoitosuhteet kestävät yleensä useita vuosia, jonka vuoksi työssä tärkeänä tukimuotona on työntekijöiden työnohjaus.
Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu
työnohjaajan avulla. Työnohjauksessa ohjattava ja ohjaaja yhdessä tulkitsevat ja
jäsentävät työhön ja työrooliin liittyviä kysymyksiä ja kokemuksia ja tunteita. Työnohjaus on vuorovaikutusta, jossa sekä ohjaaja että ohjattava oppivat toisiltaan.
Työnohjauksessa ohjattava pohtii suhdettaan työhönsä ja ohjaaja auttaa ohjattavaa
näkemän itsensä ja työnsä entistä tarkemmin ja selvemmin. (Niuvanniemen sairaala 2013a; Suomen työnohjaajat ry. 2015.)
Niuvanniemen sairaalassa hoitohenkilökunnan toimenkuvaan kuuluu toteuttaa psykodynaamista hoitoa. Hoitajat osallistuvat yhteisöhoidon suunnitteluun, toteuttamiseen, kehittämiseen ja arviointiin. Hoitosuhdekoulutuksen saanut hoitaja voi toimia
potilaan omahoitajana, jolloin hän toteuttaa työssään hoitosuhdetyöskentelyä. Edellytyksenä omahoitajuudelle on koulutuksen lisäksi työnohjauksen hyödyntäminen
hoitosuhteen aikana. Hoitajat myös toteuttavat psykoedukatiivista lähestymistapaa
potilaiden hoidossa. Psykoedukatiivinen työskentely on Kuhasen ym. (2010, 92.)
mukaan vuorovaikutuksellista keskustelua, joka on eteenpäin pyrkivää ja oppimi-
11
seen perustuvaa potilasta tukevaa ohjausta. Tyypillistä on myös varhaisten varomerkkien tunnistaminen ja opettelu. Niuvanniemen sairaalassa hoitajat myös työskentelevät näyttöön perustuvan hoitotyön mukaisesti. (Niuvanniemen sairaala
2014a; Niuvanniemen sairaal 2014b.)
Niuvannieman sairaalaan potilaat otetaan joko oikeuden määräämää mielentilatutkimusta, tai hoitoa varten. Hoitoon määrätyt potilaat saapuvat sairaalaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päätöksellä (Mielenterveyslaki 1116/1990, 17§)
tai sairaanhoitopiirin hakemuksesta sairaalan ylilääkärin päätöksellä. Hoito pyritään
toteuttamaan lähtökohtaisesti yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, vaikka usein
hoito ja tutkimus sairaalassa tavallisesti nojautuvat mielenterveyslain ”tahdosta
riippumatta” – säädöksiin. Tahdosta riippumaton hoito tulee kyseeseen, kun henkilö
on mielisairautensa vuoksi kyvytön huolehtimaan itsestään tai on vaarallinen itselleen tai toisten turvallisuudelle. (Niuvanniemen sairaala 2013a; Huttunen 2015.)
Niuvanniemessä hoidetaan myös erityisen vaikeahoitoisia alaikäisiä potilaita NEVAosastolla. Osasto toimii kunnallisen terveydenhuollon lisänä tilanteissa, joissa erikoissairaanhoidon tai lastensuojelun yksiköiden keinot eivät riitä turvaamaan alaikäisen itsensä tai muiden psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. (Niuvanniemen sairaala 2013a.)
Niuvanniemen sairaalassa on vuodesta 2007 alkaen tehty systemaattista tutkimusja kehitystyötä pakkotoimien vähentämiseksi sekä potilaslähtöisen työskentelykulttuurin kehittämiseksi. Sairaalan johto on määrittänyt pakkotoimien vähentämisen
keskeiseksi tavoitteekseen ja sitoutunut muutoksen läpivientiin (Niuvanniemen sairaala 2014c). Vuonna 2011 ja 2012 jo tehtyä työtä ja sen tuloksia on käytetty hyväksi, kun päämäärään johtavia keinoja arvioitiin uudelleen. Tässä vaiheessa työryhmän ehdotuksena nousi esiin tärkeänä osa-alueena organisaatiotasolla työvoiman kehittyminen. (Niuvanniemen sairaala. 2011.)
2.1.3 Niuvanniemen sairaalan digitalisaatio
Niuvanniemen sairaalan tietohallintoa kokonaisuudessaan ohjaa sairaalan tietohallintostrategia 2013-2016. Tässä strategiassa on huomioitu ajanjaksolle ennakoituja
muutoksia niin sairaalan toiminnassa, kuin myös esimerkiksi JulkICT-strategian
12
tuomia uudistuksia. JulkICT-strategia on julkisen hallinnon strategia, jossa valtionvarainministeriö ohjaa tietohallinnon kehitystä valtion- ja kunnallishallinnon alueella.
JulkICT-strategialla pyritään julkisen hallinnon palveluiden kehittämisen nopeutumista, innovaatioiden nykyistä laajempaa hyödyntämistä, sekä sähköisten palvelujen käytön kasvua. Valtiovarainministeriön tehtävänä on lain mukainen julkisen hallinnon viranomaisten tietohallinnon yleinen ohjaus. Niuvanniemen tietohallintostrategian visiona on, että Niuvanniemen sairaalan ICT-infrastruktuuri koostuisi tarkoituksenmukaisista ja käyttäjäystävällisistä tietojärjestelmistä, tietovarastoista ja työvälineistä. Sairaalan strategiset linjaukset ovat JulkICT-strategian linjausalueiden
mukaiset. Näin varmistutaan linjausten yhdenmukaisuudesta julkisen hallinnon periaatteiden kanssa. (Niuvanniemen sairaala 2013b; Valtionvarainministeriö 2013)
Muita Niuvanniemen sairaalan toimintaan vaikuttavia valtion hankkeita ovat mm.
toimialariippumattomien ICT-tehtävien kokoamishanke (TORI-hanke) ja sähköisen
asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelma (SADe). (Niuvanniemen sairaala
2013b). SADe-ohjelma kytkeytyy merkittäviin valtion- ja kunnallishallinnon kehittämistoimiin, kuten vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaan ja julkisen asiakaspalvelun kehittämishankkeeseen. Ohjelma tuottaa valtakunnalliseen käyttöön laadukkaita ja yhteen toimivia julkisen sektorin sähköisiä palveluita. Lähtökohtana on, että palvelut ovat luotettavia ja niiden tietoturvaratkaisuihin on kiinnitetty erityistä
huomiota. Ohjelman tavoitteena on myös lisätä kustannustehokkuutta ja tuovat
säästöjä. Ohjelman hyöty jakaantuu niin kansalaisille, kuin kunnille, valtiolle ja yrityksille ja yhteisöille. SADe-ohjelman sosiaalija terveysalan palvelukokonaisuushankkeessa kehitetään kansallisia sähköisiä palveluja ja ratkaisuja, joiden avulla
kansalaiset voivat esimerkiksi saada tutkittua ja luotettavaa tietoa, sekä etsiä palveluita ja palveluntarjoajia. (Valtionvarainministeriö 2015)
Niuvanniemen sairaalan toimintaan vaikuttaa myös siirtyminen Kansallisen terveysarkiston käyttöön (Kanta-palvelut). Palvelu kattaa sähköiset lääkemääräykset,
Lääketietokannan, Potilastiedon arkiston ja tiedonhallintapalvelut, sekä Omakanta –
palvelun. Kanta-palvelut tulevat vaiheittain käyttöön koko maassa vuosina 2010–
2016. Palvelun käyttöönoton myötä potilastiedot tallennetaan Kansalliseen Terveysarkistoon, josta tiedot ovat saatavilla eri terveydenhuollon yksiköissä kautta
maan. (Kanta 2015; STM 2014.)
13
2.2 Oikeuspsykiatrinen hoito
Hakola (2002, 294) esittää, että oikeuspsykiatria on yksi tärkeimmistä psykiatrian
erityisalueista. Hän kuvaa sen tehtävää kolmiportaisena. Ensimmäiseksi on selvitettävä tutkimalla, mitä ongelmia psyykkiset sairaudet aiheuttavat lakien noudattamiselle. Toisena tehtävänä on yritettävä vaikuttaa lainsäädäntöön siten, että tällaisen
poikkeavuuden olemassaolo otetaan huomioon. Kolmas tehtävä on käytännössä
psyykkisesti sairaiden henkilöiden tutkimuksesta ja tarvittaessa hoidosta huolehtiminen niin, että laissa olevia poikkeussäännöksiä on mahdollista toteuttaa.
Suomessa syyntakeettomina hoitoon määrättyjen potilaiden hoito on toteutettu hallinnollisella päätöksellä (Hakola 2002, 296). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on
oikeuspsykiatristen asioiden lautakunta, joka päättää määrätäänkö henkilö tahdosta
riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon, jos edellytykset täyttyvät mielentilatutkimuksen päättyessä. Samainen lautakunta myös päättää hoidon lopettamisesta
hoitavan sairaalan tai laitoksen esitysten perusteella. (THL 2014a.)
Oikeuspsykiatrian kolme tärkeintä osa-aluetta ovat rikosoikeudellinen, siviilioikeudellinen ja hallinnollinen oikeuspsykiatria. Rikosoikeudellisessa oikeuspsykiatriassa
tärkeimmät tehtävät ovat rikoksesta syytettyjen mielentilatutkimukset. Hallinnolliseen oikeuspsykiatriaan kuuluvat muun muassa mielenterveyslakiin, kehitysvammalakiin, päihdehuolto lakiin ja yksilövapauden rajoitukset. (Hakola 2002, 296.)
2.2.1 Mielentilatutkimus
Mielentilatutkimuksessa otetaan kantaa rikoksesta syytetyn tai epäillyn syyntakeisuudesta rikoksen tekohetkellä, sekä mahdolliseen hoidon tarpeeseensa tutkimuksen päättyessä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos vastaanottaa tutkimuspyynnöt, jotka tuomioistuin määrää, sekä se päättää myös missä yksikössä tutkimus suoritetaan. Mielentilatutkimus on aina tehtävä sairaalassa. Pääosin tutkimukset suoritetaan valtion sairaaloissa, eli Niuvanniemen sairaalassa ja Vanhan Vaasan sairaalassa. (THL 2014a) Tuomioistuimella on oikeus määrätä syytetty mielentilatutkimukseen oikeudenkäymiskaaren säädöksiin perustuen. (Hakola 2002, 297.)
14
Mielentilatutkimuksen aikana pyritään tutkimaan, että sairastaako tutkittava henkilö
mahdollisesti jotain psykiatrista sairautta. Jos sairaus löytyy, se pyritään diagnosoimaan kansainvälisen tautiluokituksen mukaisesti. Diagnoosin määrittelyn jälkeen
pohditaan rikoksen teko hetkellä esiintyneen sairauden vaikutusta potilaan psyykkiseen toimintakykyyn, sekä erityisesti syyntakeisuuteen. Lisäksi mielentilatutkimuksen yhteydessä pohditaan, onko syytteenalaisella teolla mahdollisesti seuraussuhde
tutkittavan sairauteen ja sen oireisiin. Syyntakeisuutta ilmaistaan pääasiassa kolmena portaana, joita ovat: täydessä ymmärryksessä, täyttä ymmärrystä vailla ja
ymmärrystä vailla. (Hakola 2002, 298.)
2.2.2 Kriminaalipotilaan hoito
Kriminaalipotilaiksi kutsutaan henkilöitä, jotka ovat tehneet rikoksen, mutta jätetty
rikoksesta tuomitsematta vaikean psyykkisen sairauden vuoksi, joka on tehnyt henkilöstä syyntakeettoman. Kriminaalipotilaat tarvitsevat lähes poikkeuksetta psykiatrista sairaalahoitoa ja usein hoitoa joudutaan antamaan tahdosta riippumatta, johtuen yleensä sairaudentunnottomuudesta. Näiden potilaiden hoitoa toteutetaan erityisesti valtion mielisairaaloissa. Nämä kaksi valtion mielisairaalaa ovat erityistason
sairaanhoidon laitoksia. Sairaaloissa työskenteleviltä ylilääkäreiltä vaaditaan oikeuspsykiatrian erikoisalan koulutus. Osaa kriminaalipotilaista voidaan hoitaa myös kunnallisissa mielisairaaloissa. Kriminaalipotilaiden hoitoajat ovat yleensä keskimääräisesti 4-8 vuoden pituisia. Kriminaalipotilaista noin 80 prosenttia sairastaa skitsofreniaa ja niin sanottuja orgaanisia psykooseja noin viisi prosenttia. Noin kolmasosalla
kriminaalipotilaista syytteenalaisena tekona on ollut henkirikos ja toisella kolmanneksella syytteenalainen teko on ollut muu väkivaltarikos. (Hakola 2002, 299-300.)
Lääkehoidon rooli on keskeinen hoidossa. Hoidossa korostuu myös psykoterapian,
toimintaterapian sekä sosiaalisten ongelmien ratkaisemisen tärkeys. (Hakola 2002,
300.) Soinisen (2014) tutkimustulokset osoittavat, että oikeuspsykiatrisilla osastoilla
hoidetut potilaat arvioivat hoitonsa selkeästi alhaisemmaksi kuin muut.
15
3
MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT
Mielenterveyden häiriöt ovat epäyhteinen sairausryhmä. Diagnostiikka perustuu oireisiin, niiden määriin ja ominaispiirteisiin, sekä yhteisesti sovittuihin luokituksiin.
Mielenterveyden ongelmat ilmetä monin eri tavoin, eikä kaikille yhteisiä oireita voida nimetä. Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, silti pyritään erityyppiset mielenterveyden häiriöt määrittelemään mahdollisimman selkeästi. Psykiatristen häiriöiden ja sairauksien biologinen perusta on suurelta osin edelleen tuntematon, koska monet sairaudet ovat päällekkäisiä ja vaikeasti erotettavissa toisistaan. Suomen väestöstä vuosittain sairastuu 1,5 prosenttia johonkin mielenterveyden häiriöön. (Huttunen 2008, 8, 10, 13; Kuhanen, Oittinen, Kanerva, Seuri, Schubert 2010, 176.)
Psykoottinen tila, toisin sanoen mielisairaus, on yksi vaikeimpia mielenterveyden
häiriöitä (Kuhanen ym. 2010, 176). Psykoottisissa tiloissa ihmisen todellisuudentaju
on ainakin osittain tai hyvinkin laaja-alaisesti heikentynyt. Aistiharhat ja oudot kokemuksen sekoittuvat monesti muistoihin ja tuloksena voivat olla todellisuutta vääristävät harha-aistimukset ja harhaluulot, myös aggressiivisuutta ja impulsiivista
käytöstä esiintyy usein. Oireisiin liittyvät myös ajatuksen ja puheen häiriöt, hajanaisuus ja sekavuus. Psykoottisista tiloista kärsivällä ihmisellä on myös usein unettomuutta, pelkotiloja, ahdistusta ja masennusta. Todellisuutta vääristävien tulkintojen voimakkuus ja luonne vaihtelevat yksiköllisesti sairauden eri vaiheissa ja eri tilanteissa. (Huttunen 2008, 48; Kuhanen ym. 2010, 187; Toivio & Nordling 2009,
119.)
3.1 Skitsofrenia
Niuvanniemen potilaista valtaosalla on diagnosoitu skitsofrenia (Niuvanniemen sairaala 2014d), joka on psykoosisairauksista vaikea-asteisin (Noppari, Kiiltomäki - Pesonen 2007, 85).
Skitsofrenia on psykoottisista häiriöistä yleisin ja esiintyvyys on noin prosentti aikuisväestöstä. Skitsofrenia on sairautena pitkäaikainen, usein monivuotinen tai elinikäinen sairaus, jossa esiintyy joko jatkuvasti tai jaksoittain psykoottisia oireita.
Skitsofrenian syntymekanismia ei tunneta tarkoin, mutta suurella osalla skitsofreni-
16
aa sairastavista henkilöistä keskushermoston tiettyjen osien hienorakenne ja reaktio- ja toimintatapa eroavat normaaleista. Nykykäsityksen mukaan skitsofrenia katsotan olevan aivosairaus. Traumaattisten ja stressaavien vuorovaikutussuhteiden
on todettu vaikuttavan sairauden kehittymiseen ja kulkuun. Skitsofrenian yhteydessä esiintyy myös usein depressiota, eli masennusta, sekä itsetuhoisuutta. Tämän
vuoksi skitsofreniapotilaiden itsemurhariski on suurentunut. (Huttunen 2008, 48-53;
Käypä hoito –suositus 2008; Nurminen 2011, 330; Pirkola & Sohlman 2005, 5.)
Skitsofreniaan sairastuminen tarkoittaa vaikeata persoonallisuuden hajoamista. Sairauden kulku ja oireet vaihtelevat. Sairauden muodot voivat olla taustaltaan ja olemukseltaan hyvin erilaisia. Psykoottiset oireet voivat kestää vuosia ja niiden muodot
voi vaihdella ajan kuluessa. Oireet voivat olla hajanaisia, negatiivisia tai psykoottisia. Hajanaisia oireita ovat hajanainen puhe ja käytös, sekä tunteiden ilmaisutavan
outous. Negatiivisia oireita ovat haluttomuus, tahdottomuus, mielihyvän tuntemisen
kyvyn heikkeneminen ja tunneilmaisun latistuminen. Psykoottisiin oireisiin luetaan
kuulo- ja näköharhat, harhaluulot, sekä erilaiset merkityselämykset. Psykoottisten
merkityselämysten yhteydessä ihminen voi perusteetta kokea, että ihmisten eleet
tai puheet viittaavat häneen. (Huttunen 2008, 48-50,54; Isohanni, Joukamaa 2007;
Käypä hoito –suositus 2008.)
Skitsofrenian diagnoosin kriteerit ovat vaihdelleet eri aikoina. Nykyisin skitsofrenian
diagnosointi edellyttää kuusi kuukautta kestävän sairausjakson, jonka aikana ilmenee vähintään kahta skitsofrenian määritelmän mukaista akuutin psykoosin oireitta.
Skitsofrenian hoito on yksilöllistä ja hoito vaihtelee sairauden eri vaiheiden mukaan.
Hoitoa, joka tuottaisi varmasti parantavan vaikutuksen, skitsofreniaan ei ole. Lääkehoito on tärkeä osa skitsofrenian hoitoa, mutta se ei ole yksin riittävä, vaan rinnalle tarvitaan psykoterapiaa tai kuntouttavia toimenpiteitä. (Huttunen 2008, 4850,54; Toivio & Nordling 2009, 125-126.)
Skitsofrenian hoito perustuu pitkäjänteiseen ja luottamukselliseen hoitosuhteeseen
ja yksilölliseen, potilaan ja hänen lähiomaistensa tarpeet huomioon ottavaan, säännöllisesti tarkistettavaan hoitosuunitelmaan. Hoidon keskiössä ovat psykoosilääkitys, psykososiaalisen yksilöhoidon spesifiset muodot, potilaan toimintakykyä ja elämänlaatua lisäävät psykososiaaliset kuntoutuksen muodot, sekä työkuntoutus. Li-
17
säksi hoidossa on keskeistä koko perheen koulutuksellinen terapia eli psykoedukaatio. (Käypähoito -suositus 2015; Niuvanniemen sairaala 2012.)
Pitkäaikaishoidossa, jota myös Niuvanniemen sairaalassa toteutetaan, korostuvat
potilaan aktiivinen tukeminen hoitoon sitoutumisessa, mielekäs päiväohjelma ja sosiaaliset suhteet. Lisäksi kiinnitetään huomiota yhteiskuntaan integroitumiseen ja
somaattisen terveydentilan arviointiin ja sen edistämiseen. (Käypähoito -suositus
2015; Niuvanniemen sairaala 2012.)
Euroopan unionin tuella on lähdetty kehittämään mobiilisovellusta skitsofreniapotilaiden hoitoon. m-Resist –sovelluksen tarkoituksena on tuottaa hoidollisia palveluita
ja aktivoida potilaita oman sairautensa hoitoon. Näin potilailla on mahdollista hoitaa
itseään ja toimia yhteistyössä terveydenhuollon palveluntarjoajien kanssa. (EU
2015.)
3.2 Masennus
Psykoottisista tiloista kärsivillä henkilöillä esiintyy usein myös masennusta eli depressiota. Masennus liittyy usein myös muihin mielenterveyden häiriöihin. Masennuksen oireisiin katsotaan kuuluvan voimattomuus, kyvyttömyys tuntea mielihyvää, väsymys, ärtyneisyys, keskittymis- ja tarkkaavaisuuskyvyn heikkeneminen, reagoimattomuus ärsykkeille, unettomuus sekä ahdistuneisuus. Masennus voi olla myös fyysisesti kivulias tila, johon voi liittyä päänsärkyä, vatsavaivoja ja lihaskipuja. Masennustiloilla on taipumus myös uusiutua tehokkaasta lääkehoidosta huolimatta. (Huttunen 2008, 94-97; Kopakkala 2009, 11; Toivio & Nordling 2009, 104-105.)
Masennustilat ovat monitekijäisiä sairauksia. Niiden syntyyn liittyy biologisia, psykologisia ja sosiaalisia vaaratekijöitä. Etiologian kannalta keskeisiä ovat perinnöllinen
taipumus, altistavat persoonallisuuden piirteet ja laukaisevat kielteiset elämäntapahtumat. Ihmisillä on hyvin yksilöllinen alttius sairastua masennukseen. Masennuksen yleisyydelle Suomessa ei ole yksiselitteistä käsitystä, koska arviot vaihtelevat laskutavasta riippuen. Kansainvälisten aineistojen perusteella masennuksen
määrä on ollut kasvusuuntainen koko 1900-luvun ajan ja sen määrä lisääntyy edelleen. (Kopakka 2009, 11-14; Käypä hoito –suositus 2014.)
18
Masennustilat jaetaan lieviin, keskivaikeisiin ja vaikeisiin, sekä psykoottisiin tiloihin.
Psykoottisessa masennustilassa esiintyy selviä psykoottisia oireita, esimerkiksi syyttäviä kuuloharhoja tai masennuksen sävyttämiä harhaluuloja. Tyypillistä on, että
masennuksesta kärsivällä on voimakkaita riittämättömyyden ja syyllisyyden tuntemuksia, sekä kuoleman pelkoa. Psykoottiseen masennukseen kuuluu usein myös itsemurha-ajatuksia. Myös kognitiivisia häiriöitä voi ilmetä. (Huttunen 2008, 94-97;
Toivio & Nordling 2009, 105, 129-130)
Masennuksen hoidossa voidaan käyttää erilaisia psykoterapeuttisia lähestymistapoja
yhdistettynä oikeanlaiseen lääkehoitoon. Masennuslääkkeillä ei kuitenkaan voida
lievittää läheskään kaikkia masennustiloja. Lääkehoidon rinnalla voidaan käyttää
esimerkiksi narkoosissa annettavaa sähköhoitoa. Masennuslääkkeitä on useita erilaisia, ja niitä käytetään myös muiden psykiatristen sairauksien ja tilojen hoidossa.
Tämä osaltaan selittää masennuslääkkeiden käytön lisääntymisen, eikä niin ollen
johdu pelkästään masennuksen lisääntymisestä. (Huttunen 2008, 102; Käypä hoito
–suositus 2014; Noppari ym. 2007, 57-58; Toivio & Nordling 2009, 111.)
Masennuksen hoitoon on kehitetty myös sähköisiä palveluita. Muun muassa Kanadassa on kehitetty mobiilipalveluita masennuksen hoitoon, jossa asiakas ja mielenterveyspalveluiden tarjoaja voivat yhdessä seurata hoidon tuloksia sen eri vaiheissa. Samalla palvelu tarjoaa käyttäjälle muistutuksia ja mahdollisuuksia seurata hoidon etenemistä, sekä tietoa sairauteen ja sen hoitoon liittyen. (The University of
British Columbia, 2015.
4
YKSILÖVASTUINEN HOITOTYÖ, OMAHOITAJUUS JA HOITOSUHDE
4.1 Yksilövastuinen hoitotyö ja omahoitajuus
Omahoitajamalli, primary nursing, on syntynyt 1960-luvun lopulla Yhdysvalloissa
tehtäväkeskeisen ja ryhmätyömallin seuraajaksi, joita arvosteltiin näiden epäkohdista. Hoitofilosofia korosti kokonaishoitoa, ammatillisuutta ja hoitajien potilaan vieressä olemista hoitotyön asiantuntijana. (Harkila 1991, 2-6; Manthey, M. 2002.)
19
Suomessa psykiatrisessa hoidossa korostettiin jo 1950-luvulla hoitajan ja potilaan
välistä vuorovaikutusta. Omahoitajakäytäntöä on aloitettu jo 1960-luvulla ja laajemmin 1970-luvulla. (Välimäki & Mäkitalo 2000, 16-17) 1970-luvulla alettiin kehittää yksilövastuista hoitotyötä, kun hoitajat ja potilaat olivat tyytymättömiä hoitotyön laatuun ja sairaanhoitajien vähäiseen välittömään hoitotyöhön osallistumiseen.
(Perälä 1989, 2) Primary nursing –termin vastineena 1970- ja 1980 -luvulla käytettiin omahoitajajärjestelmää tai omahoitajamallia. (Perälä 1986; Lehtoranta 1986;
Nojonen 1988)
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista on säädetty potilaskeskeisyyden tueksi. Laki
muutti potilaan aktiiviseksi osallistujaksi hoitoon, jolla on oikeus saada tietoja saamastaan hoidosta. Psykiatrisessa hoitotyössä keskeiseksi tuli potilaan ja hoitajan
välinen hoitosuhde. (Perälä 1989, 3-20; Harkila 1991, 2-6) Munnukan (2003, 64)
mukaan potilaskeskeisyyden perusta on se, että potilas itse voi ohjata omaa hoitoaan ja hän voi neuvotella omahoitajan kanssa hoitotyön tavoitteista.
Munnukan & Aallon (2003, 24) mukaan yksilövastuinen hoitotyö on työnjakomalli,
joka voidaan jakaa kahteen käsitteeseen, hoitofilosofiaan eli ihmiskäsitykseen ja
omahoitajuuteen. Hoidossa korostetaan hyvää potilaan hoidon laatua. Hjerppen
(2008, 2) mukaan omahoitajuus liittyy yksilövastuiseen hoitotyöhön. Käytännössä
omahoitajuus ei ole sitä, kuinka potilaat jaetaan hoitajien kesken, vaan se on ajattelutapa, jonka kautta hoitajan toiminta on ammatillista ja potilaskeskeistä. (Hjerppe 2008, 3; Harkila 1991, 4)
Mielenterveystyössä käytetään yleisesti termiä omahoitajasuhde, jolla tarkoitetaan
hoitosuhdetta. Osastohoidossa olevalla potilaalla on nimetty omahoitaja ja tämän
kanssa he muodostavat hoitosuhteen. Hoitosuhde on potilaalle kasvualusta, jonka
avulla hän voi pyrkiä elämässään eteenpäin. Hoitajan tehtävä on auttaa potilasta
kasvamaan niin, että potilas kykenee vastaanottamaan todellisuuden haasteet. Hoitosuhteen kautta saadaan tietoa potilaan sairaudesta, oireista ja sen avulla pystytään tekemään hoitotyön diagnoosi. Potilaan ja hoitajan yhteistyö hoitosuhteessa
perustuu keskusteluun. Omahoitajan ja potilaan keskusteluissa keskiössä ovat potilaan elämä ja sen ongelmat. Asioita käsitellään kehämäisesti ja samoja aiheita työstettäessä potilaassa tapahtuu toipumista oivalluksen kautta. (Punkanen 2003, 51–
58)
20
Yksilövastuisen hoitotyön avulla omahoitaja voi edistää potilaan hyvää oloa ja terveyttä. Hoitosuhteen perustana on saada aikaan molemminpuolinen luottamus, joka perustuu molemminpuoliseen kunnioitukseen, sekä turvallisuudentunteeseen.
Potilaalle on tärkeää tulla kuulluksi hoitosuhteessa. Hoitaja tuo hoitosuhteeseen
omat tietonsa, taitonsa ja kokemuksensa hoitotyön asiantuntijana. Potilas on oman
elämänsä asiantuntija. Hoitosuhteessa nämä kaksi asiantuntijaa käyvät vuoropuhelua. (Holmberg ym. 2008, 111)
4.2 Hoitosuhde
Psykiatrisessa hoitotyössä keskeistä on potilaan ja hoitotyön ammattilaisen välinen
hoitosuhde ja sen toimivuus. Hoitosuhdetta määritellään tarkoittavan ”hoitajan ja
potilaan/asiakkaan kahdenkeskistä vuorovaikutussuhdetta”. (Mäkelä, Ruokonen &
Tuomikoski 2001, 12.) Olennaista hoitosuhteessa on aito kohtaaminen ja vuorovaikutus ihmisten välillä. Hoitosuhteessa osapuolilla on yhteinen tavoite, potilaan hyvinvoinnin lisääminen. Molemmilla osapuolilla on tässä omat roolinsa. (Salo & Tuunainen 1996, 433-438.)
Dialogisuus, suhteen osapuolien välinen kommunikointi, korostuu hoitosuhteessa.
Kohtaamisessa molemmat osapuolet ovat tasavertaisia ja kunnioittavat toistensa
subjektiutta. Tämä merkitsee sitä, että potilasta kannustetaan ja motivoidaan auttamaan myös itse itseään. Dialogisessa vuorovaikutussuhteessa on molemmilla
osapuolilla mahdollisuus kasvaa yhdessä. Kyse on hoitosuhteen rakentamisesta,
jossa vallitsee luottamus, rehellisyys, kunnioitus ja avoimuus. ”Parhaimmillaan hoitosuhde on intersubjektiivinen suhde, joka tarkoittaa yhteyteen antautumista, jolloin toista ei esineellistetä eikä häntä kohdella objektina.” (Punkanen 2001, 51-52;
Mönkkönen, K. 2002.)
Dialogi on vuorovaikutussuhde, jota luonnehtii keskinäinen kunnioitus, tasavertaisuus sekä avoimuus. Dialoginen keskustelu on kuuntelevaa keskustelua ja kuultuun
vastaamista, sekä merkitysten jakamista yhdessä. Se on myös reflektiivinen tapahtuma, jolloin asioita voidaan yhdessä pohdiskella eri näkökulmista. Vuorovaikutustilanteen jokaisen osapuolen tulee sitoutua luomaan avointa vuoropuhelua, jotta dialogisuus toteutuisi. Dialogisuuden syntymisen edellytyksenä on luottamuksellinen
21
ilmapiiri. Keskeistä dialogisessa vuorovaikutuksessa on toisen osapuolen kuunteleminen, sekä omalla olemuksella ja puheella viestitetty toisen osallistujan kiinnostavuus ja hyväksyntä. (Haarakangas 1997; Aarnio & Enqvist 2001; Haarakangas
2011.) Lisäksi dialoginen asenne tarkoittaa minäkeskeisyydestä vapaata vuoropuhelua ja –kuuntelua (Aarnio & Enqvist 2001).
Kommunikaation rooli on ensisijaisesti tiedonvälitys ja vuorovaikutussuhteen ylläpito. Sanallisen kommunikaation ongelmana on se, että sanojen merkitys saattaa eri
ihmisillä vaihdella, mitä kautta saattaa syntyä suuriakin väärinkäsityksiä. Lisäksi
kaikki ihmiset eivät ole verbaalisesti yhtä lahjakkaita, ja itsensä ilmaiseminen saattaa nousta ongelmaksi. Sanattomassa kommunikoinnissa pitää huomioida myös ne
asiat, joita ei lausuta ääneen. Ilmeet, eleet ja kehon kieli saattavat havainnollistaa
jopa enemmän mitä puhutut sanat. (Mäkelä ym. 2001, 11-16.)
Hoidon onnistumisessa tärkeää on se, että millainen on auttajan ja autettavan välinen suhde ja siitä, miten auttaja kykenee hyödyntämään tätä suhdetta potilaan hyväksi. Hoitosuhteen luomispsrosessi jatkuu koko hoitosuhteen ajan. Sen syntymisessä on eri tasoja ja ammattilaisen onkin tärkeää tunnistaa nämä vuorovaikutuksen tasot, sekä kyky vaihdella vaihtaa niitä, jotta lopputuloksena olisi suhteen mahdollisimman hyvä kehitys. (Salo ym. 1996, 433-438.)
Vuorovaikutussuhteen aitous on tärkeää. Auttajalla on halu auttaa vilpittömästi ja
auttamisen kohde haluaa tulla eheämmäksi. Autettava haluaa muuttua enemmän
sen kaltaiseksi ihmiseksi kuin haluaisi olla. Siinä hän tarvitsee toisen ihmisen apua,
jotta pystyisi paremmin selviytymään elämässään kohtaamista vaikeuksista. Jokainen ihminen haluaa saada hyväksyntää, ja vuorovaikutussuhteessa sen saaminen
on entistä tärkeämpää. Toisen hyväksyminen lujittaa suhdetta ja tuo siihen lämpöä
ja turvallisuutta. Hyvä hoitosuhde auttaa potilasta ymmärtämään oman elämänsä
vaikeuksia ja asioita, jotka aiheuttavat tyytymättömyyttä elämäänsä. (Mäkelä ym.
2001, 12-15.)
4.3 Evidence-Based Practice
Evidence-Based Practice, eli EBP, on Suomessa käännetty näyttöön perustuvaksi
toiminnaksi. Se on saanut alkunsa lääketieteessä 1970-luvulla Britanniassa, kun
22
lääkäri Archie Cochrane huolestui lääketieteen tasosta, joka toimi hoidon pohjana.
Terveydenhuollossa käytettiin menetelmiä, joiden tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta tieteellinen näyttö oli puutteellista. Tämän seurauksena perustettiin Cochranekeskuksia, joissa asiantuntijat kokoontuivat ja alkoivat etsiä, käydä läpi, sekä arvioida lääketieteessä julkaistuja kliinistä hoitoa koskevia tutkimuksia. Tämä johti käsitteen näyttöön perustuva lääketiede (evidence-based medicine, EBM) syntymiseen
ja vakiintumiseen. Käsite tarkoittaa systemaattisesti kerätyn tutkimustiedon ja kliinisen asiantuntemuksen harkittua yhdistämistä potilaan hoitoa koskevien päätösten
teossa. (Sackett, Rosenberg, Gray, Haynes & Richardson. 1996, 71 - 72; MacIntyre
2011, 564; Laaksonen, Niskanen & Ollila. 2012, 44.)
Näyttöön perustuva hoitotyö (evidence-based nursing, EBN) tarkoittaa parhaan ja
ajan tasalla olevan tiedon harkittua käyttöä potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa (Sackett ym. 1996, 71; STM 2009, 53 - 54). Tiedon harkittu käyttö tarkoittaa hoitovaihtoehtojen hyötyjen ja haittojen arviointia kliinisen asiantuntemuksen ja
yksittäisen potilaan tilanteen ja toivomusten perusteella (Elomaa & Mikkola 2010,
10). Lisäksi käytettyjen menetelmien tulee olla eettisesti hyväksyttäviä (Roine
1999).
Terveydenhuollon muutosten vaikutuksesta hoitotyöstä on tullut entistä vaativampaa ja itsenäisempää. Terveydenhuollon asiakkaat ja potilaat ovat aiempaa valveutuneempia ja he osaavat vaatia enemmän hoidon laadun suhteen. Tietoisuus terveyteen liittyvissä kysymyksissä on lisääntynyt ja hoitoa koskevien päätöksien tekemiseen vaaditaan perusteluja. Muutokset tuovat mukanaan velvoitteen arvioida
toiminnan vaikuttavuutta, palvelujen laatua, tehokkuutta ja taloudellisuutta. Hoidon
tarpeeseen tulee vastata vaikuttavaksi todettuja menetelmiä käyttämällä. Päätöksenteon tulee perustua tieteellisten tutkimusten antamaan näyttöön, hoitotyön asiantuntijan kokemukseen perustuvaan tietoon, potilaan kokemukseen ja tietoon sekä käytettävissä oleviin resursseihin. (Marshall 2006, 125; Sarajärvi, Mattila & Rekola. 2010, 15.) Näyttöön perustuvan hoitotyön tavoitteena on myös kehittää sosiaalija terveysalan koulutusta sekä lisätä henkilöstön osaamista (Newhouse, Dearholt,
Poe, Pugh & White. 2007, 10; STM 2009, 53 - 54).
Tutkimusnäytön tulisi kehittää hoitokäytäntöjä tarjoamalla vastauksia kliinisestä
työstä nouseviin kysymyksiin. Tällaisesta esimerkkinä voidaan nostaa hoitosuosituk-
23
set, kuten Käypä hoito –suositukset. Näyttöön perustuvaa hoitotyötä ei tarkastella
pelkästään menetelmien kehittämisen tai taloudellisen näkökulman pohjalta, vaan
sen lähtökohtana ovat hoitotyön arvopohja. Näyttöön perustuva toiminta on vaikuttavaa hoitotulosten kannalta vain silloin, kun tieto ja suositukset muuttavat hoitotyöntekijän tietoja, taitoja, asenteita ja käyttäytymistä. Tutkimusnäytön siirtäminen
käytäntöön on käytännössä osoittautunut haasteelliseksi, vaikka tutkimusnäytön
soveltamisesta olisi suurtakin hyötyä. Näyttöön perustuvan hoitotyön vahvistamista
voidaan pitää jatkuvana prosessina, joka kehittää yksilön, yhteisön ja organisaation
asiantuntijuutta, osaamista ja hoitotyön vaikuttavuutta. (Sarajärvi ym. 2010, 17.)
4.3.1 Näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttaminen
Näyttöön perustuvan toiminnan toteuttaminen edellyttää käsitteen ymmärtämistä
tutkimalla toiminnan tieteellisiä perusteita. Hoitotyöntekijöiden tulisi pohtia oman
toimintansa perusteita, päätöksentekoon käyttämäänsä näyttöä, sekä onko toiminta
näytön tukemaa vai näyttöön perustuvaa. Myös jokaisen organisaation tai yksikön
tulisi valita tai muokata määritelmänsä näyttöön perustuvasta hoitotyöstä, joka
toimii toteuttamisen viitekehyksenä. Näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttaminen
vaatii hoitohenkilökunnan kouluttamista niin, että he ymmärtävät sen prosessin ja
sen yhteyden heidän toteuttamaansa potilashoidon laatuun. Näyttöön perustuvan
hoitotyön toteuttamiseksi kerätään hoitohenkilökunnasta, kliinisestä asiantuntijasta
ja kliinisestä johtajasta koostuva ryhmä. Ryhmän tarkoituksena on käsitellä kliinisiä
kysymyksiä, joita nousee esiin eri lähteistä. Tällaisia ovat esimerkiksi hoitajien ehdotukset, havainnot tai uuden potilasryhmän tuomat vaatimukset ja haasteet. Näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamisen käsittelyyn on monia mahdollisuuksia, kuten henkilökunnan kokoukset. Meneillään olevista toiminnan muutoksista ja tavoiteltavista tuloksista tehdään suunnitelma ennen toteutusta, missä kliinisen asiantuntijan apu on ratkaisevaa, samoin kuin henkilökunnan kannustamisessa astumaan
mukavuusalueensa ulkopuolelle. (Marshall 2006, 124-127.)
Näyttöön perustuvan hoitotyön prosessi koostuu viidestä vaiheesta. Nämä vaiheet
ovat: kliinisen todellisuuden analysointi ja siitä nousevien kysymysten muotoilu, tiedonkeruu systemaattisten kirjallisuushakujen, kliinisten suositusten tai muun kirjallisuuden kautta, sekä näytön pätevyyden, luotettavuuden ja soveltuvuuden kriittinen
arviointi, sekä tutkimusnäytön yhdistäminen kliiniseen kokemukseen ja potilaan tie-
24
toon määriteltyihin kysymyksiin vastaamiseksi, sekä hoitotulosten arviointi. (Eizenberg 2011, 34; Mantzoukas 2008, 217.)
Hoitotyön tutkimuksen näytön pätevyys on porrastettu niin, että pätevintä näytön
lähdettä edustavat systemaattiset katsaukset, sekä meta-analyysit satunnaistetuista
kontrolloiduista tutkimuksista, seuraavana tasona on näyttö vähintään yhdestä satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta, kolmannella tasolla näyttö perustuu
satunnaistamattomaan kontrolloituun tutkimukseen, neljännellä tasolla perustana
ovat tutkimukset ilman kokeellista asetelmaa ja näytön alinta tasoa edustavat arvostettujen asiantuntijoiden näkemykset. Näyttöön perustuvan toiminnan päätöksentekoprosessiin tulisi kuitenkin kuulua olennaisesti reflektiivisyys, joka mahdollistaa työntekijän tietoisen parhaan hoitovaihtoehdon valinnan. (Mantzoukas 2008,
217, 221.)
4.3.2 Näyttöön perustuva toiminta mielenterveystyössä
Näyttöön perustuva toiminta ohjaa yhtenäistämään käytäntöjä ja vähentää sitä
kautta vaihtelua palveluissa, myös psykiatrian eri alueilla. Näyttöön perustuva toiminta lisää potilaiden tasapuolista kohtelua ja edistää palvelujen laatua riippumatta
hoitopaikasta tai hoitavasta henkilöstä. Näyttöön perustuva toiminta edesauttaa tehottomien ja vaikuttavuudeltaan heikkojen toimintatapojen karsimista, sekä edistää
toiminnan jatkuvaa kehittämistä. Näyttöön perustuvassa hoitotyössä hoitotyöntekijä
yhdistää asiantuntemuksensa parhaaseen saatavilla olevaan järjestelmällisesti kerättyyn tietoon, mikä näkyy potilaan hoitoa koskevassa päätöksenteossa. (HOTUS
2015.)
Näyttöön perustuva toiminta perustuu menetelmiin, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettua. Mielenterveystyö ei edelleenkään perustu suurelta osin näyttöön,
vaikka vaikuttaviksi todettuja käytäntöjä onkin laajasti saatavilla. Näyttöön perustuvan toiminnan tulisi olla vähimmäisvaatimus myös kaikilla mielenterveyspalveluita
tarjoavilla tahoilla. (Drake, Goldman, Leff, Lehman, Dixon, Mueser & Torrey. 2001,
179-180.) Psykiatrinen hoitotyö perustuu edelleen perinteisiin, osittain epäjärjestelmälliseen yrityksen ja erehdyksen tuomaan kokemukseen sekä valtaan, vaikka
tarve laadukkaalle, parhaaseen ja ajantasaisimpaan tutkimukseen perustuvalle,
25
psykiatriselle hoidolle on hyvin kirjattu. (Zauszniewski, Bekhet & Haberlein. 2012, 12.)
Tutkimustiedon siirtämiselle käytäntöön on havaittu olevan haasteita. Nämä liittyvät
muun muassa koettuun epäolennaisuuteen tai monimutkaisuuteen, riittämättömiin
tietoihin ja taitoihin, muutoshaluttomuuteen sekä ajan ja resurssien puutteeseen.
Psykiatrisen hoitotyön avopalveluissa käytäntöjä on muutettu enemmän tutkimustiedon pohjalta, mutta akuuteilla psykiatrisilla sairaalaosastoilla käytännöt ovat
enemmän pysyneet ennallaan. (Bowers, Pithouse & Hooton. 2012, 22.)
Näyttöön perustuvan hoitotyön toteuttamisessa mielenterveystyössä on erityisen
tärkeää tiedostaa, että tiedon ja totuuden etsimiseen on olemassa useita keinoja.
Tutkimukset mielenterveyshoitotyössä eivät luonteensa vuoksi helposti anna tieteellistä näkemystä totuudesta, mikä vaikuttaa osaltaan siihen minkä tyyppistä tutkimusnäyttöä ja kliinisiä suosituksia on saatavilla. Näyttöön on psykiatrisessa hoitotyössä sisällytettävä potilaan arvot, piirteet ja olosuhteet, sekä työntekijän asiantuntemus ja taidot. Näyttöön perustuvaa hoitotyötä tulisi muokata psykiatrisen hoitotyön luonteen mukaisesti asiakaskeskeiseen ja recovery-mallin toteuttamista edistävään suuntaan. (Fisher & Happell 2009, 182-183.)
5
TERVEYDENHUOLLON TIETOJÄRJESTELMÄT OSANA MIELENTERVEYSTYÖTÄ
5.1 Suomalaisen terveydenhuollon tietojärjestelmien historia
1950-luvulla Suomessa ryhdyttiin kehittämään ATK-pohjaisia tietojärjestelmiä tieteellisen tutkimuksen tehostamiseksi ja niitä alettiin ottaa käyttöön 1960-luvulla
terveydenhuollon eri osa-alueilla. Ensimmäisiä tietojärjestelmiä käytettiin terveydenhuollon tukipalveluissa, kuten talous- ja palkkahallinnossa ja tilastojen käsittelyssä. Tampereen keskussairaala kehitti ja otti käyttöönsä oman hallinnollisen yleistietokoneen, jolle oli kehitetty myös oma potilashallinto- ja laboratoriojärjestelmä
vuonna 1968. Vuonna 1974 Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman toimikunnan
ehdotuksesta, sairaalat alkoivat ottaa myös terveydenhuollon tarpeita huomioon
kehittäessään tietoteknisiä ratkaisuitaan. Suurimmissa sairaaloissa oli jo 1980-luvun
26
alussa käytössä talous- ja potilashallintojärjestelmät. Keskussairaaloilla oli lisäksi
käytössään myös laboratoriojärjestelmät. (Saranto & Korpela 1999, 66)
1980- ja 1990-luvulla sairaalatietojärjestelmien käyttö yleistyi. Aikansa merkittävimpiä suomalaisia järjestelmiä olivat Finstar-sairaalatietojärjestelmä ja Multilablaboratoriajärjestelmä. 1980-luvun puolivälissä Kajaanin ja Savonlinnan keskussairaalat yhdessä Nokian kanssa kehittivät yhteishankkeena SAIMI (Sairaala Mikko) –
ohjelmiston, joka oli suunnattu kevyempiin laitteisiin. PC-laitteiden kehitys 1980- ja
1990-luvulla toi tietotekniikan terveydenhuollossa entistä merkittävämmin käyttöön
ja samalla se mahdollisti myös eri erikoisalojen terveydenhuollon ammattilaisten
tarpeen mukaisten sovellusten kehittämisen. Tämä mahdollisti myös oheis- ja mittauslaitteiden liittämisen tietokoneisiin. Vähitellen PC:t integroituivat moniin sovelluksiin ja mittauslaitteisiin. 1990-luvun lopulla useat uudet tietojärjestelmät mm.
potilastietojärjestelmät, terveyskeskustenjärjestelmät ja hallintojärjestelmät kehitettiin PC-ympäristössä käyttämistä varten. (Mäkelä 2006,14–20)
Tiedonsiirto sekä järjestelmien etäkäyttö fyysisestä sijainnista ja organisaatiosta
riippumatta tuli myöhemmin mahdolliseksi tietoverkkojen kehittymisen mukana.
Graafisten ja helppokäyttöisten selainten kehitys 1990-luvulla helpotti huomattavasti Internetin käyttöä. Terveydenhuollossa Internetin käyttö mahdollisti tiedonsiirron
lisäksi paljon muitakin palveluja verkon kautta. Näitä mahdollisuuksia hyödynnettiin
esimerkiksi hoito-ohjeiden tarjonnassa, konsultaatiopyyntöjen ja potilastyöhön liittyviä tiedostojen välittämiseen ammattilaiselta toiselle. (Mäkelä 2006,21–22)
2000-luvun alussa yliopistolliset sairaalat perustivat oman yhtiönsä Medici Data Oy,
jonka päätavoitteena oli rahoittaa ja kehittää omia tietoteknisiä hankkeita ja ratkaisuja. Yhtiön kehittämiä järjestelmiä olivat Miranda-potilastietojärjestelmä, sekä
Oberon- toiminnanohjaus- ja hallintojärjestelmä. 2000-luvulla useilla keskussairaaloilla oli käytössään TietoEnatorin kehittämä Effica-järjestelmä, joka perustuu alun
perin Sinuhe-terveyskeskusjärjestelmään. Vuoteen 2007 mennessä lähes kaikissa
sairaanhoitopiireissä oli jo käytössä sähköinen potilaskertomus. (Mäkelä 2006, 2021)
27
5.2 Terveydenhuollon tietojärjestelmien nykytila ja tulevaisuus
Suomalainen terveydenhuolto on siirretty asteittain täysin sähköiseen aikaan. Muutamien viimeisten vuosikymmenten aikana tietojärjestelmiä on otettu vaiheittain
käyttöön terveydenhuollon eri osa-alueilla. Nykyisin kaikissa yksiköissä potilastietoja
tallennetaan ja käsitellään lähes kokonaan sähköisissä tietojärjestelmissä. Kansainvälisesti vertailtuna Suomi on sähköistenjärjestelmien levinneisyyden kärkimaita.
Tällä hetkellä sähköiset sairaskertomusjärjestelmät kattavat kaikki julkisen terveydenhuollon toimipisteet. Sähköisiä järjestelmiä hyödynnetään kaikissa yksiköissä
perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, työterveyshuollon ja erityishuollon
prosessien tehostamiseksi. (Suomen Lääkäriliitto 2015; Hämäläinen ja ym. 2013.)
Terveydenhuollossa potilastietojen hallinta on kehittynyt laajaksi järjestelmäksi, johon kuuluvat tietojen tuottamiseen, säilyttämiseen ja jakamiseen tarvittavat välineet, menettelytavat, ohjeet ja toimijat. Kirjatulla tiedolla on merkittävä rooli potilaan päivittäisessä hoidossa. Hoitotietojen tulee olla myös käytettävissä viiveettä.
Tämän edellytyksenä on, että kirjaaminen on yhdenmukaista ja rakenteista. (Saranto ja Sonninen, 2008)
Kansallinen kirjaamismalli Systemaattisuus hoitotyön kirjaamisessa tarkoittaa sitä,
että on sovittu, mitä ja miten kirjataan. Näillä tavoitellaan kirjaamiskäytäntöjen
standardointia eli vakiointia. Tarkoituksena on hoitotyön yhtenäisen kielen avulla
edistää hoitotietojen käyttöä potilaan parhaaksi, toimipaikasta riippumatta. (Saranto
ja Sonninen, 2008). Rakenteinen kirjaaminen tarkoittaa, että tietosisältö on määritelty ainakin otsikkotasolla ja lisäksi on määritelty tiedon muoto, sen esittämisessä
käytettävät luokitukset, nimikkeistöt tai sanastot sekä koodistot. Rakenteisia luokituksia tulee käyttää potilastietojärjestelmästä riippumatta. (Häyrinen ja Ensio,
2008).
Rakenteinen hoitotyön kirjaaminen perustuu Suomessa kehitettyyn kansalliseen kirjaamismalliin, joka sisältää hoitotyön prosessimallin ja suomalaisen hoitotyön luokituskokonaisuuden (Finnish Care Classification, FinCC). Näiden tavoitteena on kuvata potilaan hoito hoidollisen päätöksenteon vaiheiden mukaisesti sähköisissä potilastietojärjestelmissä. (Saranto ja Sonninen, 2008; Nykänen ja Junttila 2012).
28
Suomalaisen terveydenhuollon potilastietojen tiedonhallinnan keskukseksi on rakentumassa Kansallinen terveysarkisto. Kansallinen terveysarkisto tarjoaa terveydenhuollon organisaatioille keskitetyn sähköisten potilastietojen käyttöarkiston ja Reseptikeskuksen lääkemääräysten hallintaan. Arkisto tarjoaa hoitaville terveydenhuollon ammattihenkilöille mahdollisuuden nähdä potilasta koskevat tutkimus-, hoito- ja lääkitystiedot yli toimipaikasta riippumatta. Terveydenhuollon organisaatiot
tallentavat tiedot potilaasta Kansalliseen terveysarkistoon valtakunnallisten periaatteiden ja toimintamallien mukaisesti. Kansallisen terveysarkiston myötä kansalainenkin saa käyttöönsä hänestä terveydenhuollossa kirjatut lääke- ja terveystietonsa. (THL 2014b)
5.3 Tietojärjestelmien mahdollisuudet ja hyödyt terveydenhuollossa
Tietojärjestelmien käytön tarkoituksena on edistää terveydenhuoltoa älykkään ja
automaattisen tiedonkäsittelyn, tiedonsiirron ja erilaisten työtä helpottavien päätöksentekotukiominaisuukisen avulla. Tietojärjestelmät antavat mahdollisuuksia terveydenhuollon organisaatioiden sisäisessä toiminnassa ja myös yli organisaatiorajojen. (STM 2010.)
Tietojärjestelmät mahdollistavat potilastiedon saatavuuden parantumisen. Järjestelmien käyttäminen potilastietojen kirjaamisessa ja tallentamisessa mahdollistaa
potilastietojen jatkokäytön riippumatta paikasta ja ajasta. Potilaan hoitotiedot löytyvät nopeasti, minkä johdosta potilaan palveleminen nopeutuu hänen hakeutuessaan hoitoon mihin tahansa terveydenhuollon yksiköön. Lisäksi tietojärjestelmät
mahdollistavat sen, että tieto tarvitsee kirjata vain kerran. Tämän jälkeen tieto on
käytettävissä eri yhteyksissä automaattisesti. Tämä vähentää osaltaan muun muassa tietojen kopiointia ja voi näin vähentää virheitä, sekä parantaa ajan ja resurssien
käyttöä, joka mahdollistaa kustannussäästöjä. Tietojärjestelmien avulla on helppoa
kerätä ja analysoida sähköisestä tiedosta alueellisia ja kansallisia laaturekistereitä,
joita voidaan hyödyntää hoitotulosten vertailuun ja parhaiden käytäntöjen selvittämiseen. (Forström ym. 2012; STM 2010)
Johanna Kaipio toteaa kuitenkin väitöskirjassaan (2011), että käytännössä nykyisissä potilastietojärjestelmissä olisi paljon kehitettävää, varsinkin käytettävyyden osalta. Käytettävyysongelmat haittaavat järjestelmien tehokasta käyttöä. Lisäksi järjes-
29
telmien tulisi tukea enemmän moniammatillista työskentelyä ja eri organisaatioiden
välistä yhteistyötä. Kaipion mukaan kehittämistyön tulisi keskittyä tehokkaiden ja
mobiilien kirjaamisratkaisujen toteuttamiseen, potilastietojärjestelmien käyttöliittymien uudelleensuunnitteluun, ammattilaisten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä
tukevien sovellusten kehittämiseen, räätälöitävien ja yksikkökohtaisesti sovitettavien järjestelmien toteuttamiseen, sekä hoitotyön kirjaamisjärjestelmän uudelleensuunnitteluun konseptitasolla.
Kaipion väitöskirjassa (2011) todetaan myös, että nykyisissä potilastietojärjestelmissä henkilökunta joutuu edelleen kirjaamaan samoja tietoja useaan kertaan johtuen järjestelmien puutteista tai rinnakkaisten järjestelmien yhteensopimattomuudesta. Väitöskirjassaan Kaipio toteaa, että nykyiset potilastietojärjestelmät eivät riittävästi tue työntekijää kirjaamisessa. Ohjelmat eivät ole intuitiivisia käyttää, joka
johtaa siihen, että kiireessä kirjausten laatu heikkenee.
Sähköisten tietojärjestelmien tehtävänä on myös parantaa tietosuojaa ja -turvaa.
Potilastietojen käsittely vaatii aina ammattilaisen vahvan sähköisen kirjautumisen
tietojärjestelmään. Tiedonsiirrot tapahtuvat aina suojatussa verkossa. Myös lokitietojen seuranta on osa terveydenhuollon tietojärjestelmien ominaisuuksia. Näillä valvotaan tietojen käyttöä ja kaikkia muita tapahtumia järjestelmään kirjautumisesta
aina uloskirjautumiseen. (STM 2010)
Johtamisen kannalta tietojärjestelmät antavat työkaluja ja välineitä, joiden avulla
tiedolla johtaminen paranee. Työkalujen avulla voidaan esimerkiksi hoitaa potilashallinnon ja laskutuksen automatisointia ja saada helposti tarkempia ja ajantasaisimpia raportteja kustannuksista ja laadun seurannasta. (Forsström ym. 2012)
Suurin osa sähköisistä tietojärjestelmistä mahdollistaa palvelun tarvitsijalle mahdollisuuden sähköisiin palveluihin, kuten esimerkiksi sähköiseen ajanvaraukseen, tietoturvalliseen kommunikointiin ja potilaan informointiin. Lisäksi potilaan omahoitosovellusten käyttö tulee osaksi terveydenhuollon prosesseja. (Forsström ym. 2012)
30
5.4 eMental Health
Termit eHealth ja eTerveys viittaavat verkottuneisiin toimintamalleihin, alueellisiin
ja kansallisiin integroituihin tietojärjestelmiin, sekä kansalaiskeskeisyyteen, terveyspalvelujen kehittämiseen tietoyhteiskunnan kansalaisten käyttöön, sekä palvelujen
tarjoamiseen käytettäväksi mahdollisimman joustavasti. Suomen kansallinen terveydenhuollon tietoteknologiastrategia määriteltiin Sosiaali- ja terveysministeriön
toimesta 1996 (STM, 1996). Tietohallinnon kehittämisen osalta tavoitteena oli tuottaa kansallisia linjauksia ja määrityksiä alueellisen ja valtakunnallisen tietohallinnon
ja tietojärjestelmien yhteistoiminnallisuuksien parantamiseksi. Tietojärjestelmissä
pyrittiin ottamaan käyttöön kansallisesti määritellyt, rakenteiset ydintiedot, jotka
perustuvat yhteisesti hyväksyttyihin käsitteisiin, termeihin, luokituksiin ja koodistoihin (Häyrinen, Porrasmaa, Komulainen & Hartikainen, 2007). Tietojärjestelmien kehittämisen on pyritty noudattamaan kansallisia, tietoturvallisen tiedon käyttöä ja
luovutusta koskevia suosituksia, sekä hyödyntämään niitä tukevia valtakunnallisia
palveluita. Suositukset koskevat muun muassa potilastietojen luovuttamisen ja käytön edellytyksiä, lokitietoja ja niiden käyttöä, sähköistä suostumusta ja sähköistä allekirjoitusta (Tammisalo, 2007).
Sähköisiä terveydenhuollon (eHealth) palveluita kehitetään tällä hetkellä runsaasti.
Kehitystyötä tehdään niin kansallisella- ja EU-tasolla. Sähköiset terveydenhuoltopalvelut tarkoittavat terveydenhuoltoalan välineitä ja palveluita, jotka hyödyntävät tietoja viestintätekniikkaa ja joiden pyrkimyksenä on parantaa sairauksien ehkäisyä,
diagnosointia, hoitoa, seurantaa ja terveydenhuollon hallintoa. Palveluilla voidaan
hyödyttää koko yhteisöä parantamalla hoidon saatavuutta ja laatua. Sähköiset terveydenhuollon palvelut käsittävät paitsi tietojen vaihdon potilaiden ja terveydenhuoltopalvelujen välillä, mutta myös monia sovelluksia mm. sähköiset potilastietojärjestelmät, etälääketieteen palvelut ja kannettavat potilaiden seurantalaitteet.
(Euroopan komissio 2015)
Sähköisten palveluiden lisääntyessä terveydenhuollossa, on tullut tarpeelliseksi
myös määritellä käsitteitä ja niiden oikeinkirjoitusta. Lääketieteen sanastolautakunta on määritellyt asian niin, että yleisten oikeinkirjoitussääntöjen mukaan lyhenne
(kuten e) liitetään yhdyssanan osaksi yhdysmerkillä eikä keskellä sanaa käytetä isoja alkukirjaimia. Kaikissa yhteyksissä e-liite ei sovi sellaisenaan suomen kieleen.
31
Englannissa on käytössä hyvin yleisesti eHealth, mutta suomen kielessä ”eTerveys”
ei sovi merkitykseltään, eikä muodostustavaltaan: terveys ei ole sähköistä –
terveyspalvelut ovat. (Lääketieteen sanastolautakunta, 2015)
Euroopan unionin tavoitteena on parantaa kansalaisten terveyttä parantamalla tärkeiden terveystietojen saatavuutta, terveydenhuoltopalveluiden laadun ja saatavuuden kehittäminen ottamalla sähköiset terveydenhuollon palvelut osaksi yleistä
terveyspolitiikkaa, sekä kehittää sähköisen terveydenhuollon välineistä tehokkaampia, helppokäyttöisempiä ja laajasti hyväksyttyjä. (Euroopan komissio. 2015)
Euroopan Unionin eHealth Action Planiin (EU, 2004) pohjalta määriteltiin eHealth
Road Map Finland (STM, 2007), jossa Suomen kansalliseksi tavoitteeksi määriteltiin
tiedon saatavuuden varmistaminen hoitoon osallistuville ajasta ja paikasta riippumatta. Keinoina ovat olleet asiakastietojen kattava digitalisointi, sähköisten potilaskertomusjärjestelmien semanttisen ja teknisen yhteistoiminnallisuuden kehittäminen koko kertomuksen sisällön osalta, kansallisen terveydenhuollon infrastruktuurin
ja tietoverkkoratkaisujen kehittäminen, tunnistamis- ja todentamisratkaisut ja sähköinen allekirjoitus. Toinen keskeinen tavoite Road Mapissa on kansalaisen ja potilaan osallistumisen mahdollistaminen, kansalaisen tiedonsaannin lisääminen ja laadukkaan terveystiedon varmistaminen (STM, 2007).
Sähköisillä mielenterveyspalveluiden (eMental Healt) historian voidaan katsoa alkaneen jo vuonna 1959, jolloin terminä käytettiin telepsykiatriaa. Sähköisten mielenterveyspalveluiden perustoimintoina on etäterapia ja etäkonsultointi. Esimerkiksi
Kanadassa ja Australiassa, jossa välimatkat ovat pitkiä, on saatu hyviä kokemuksia
videoneuvotteluyhteyksien käytössä ja nämä ovat yleisesti käytössä. Näillä on saatu
hyviä tuloksia monien mielenterveysongelmien hoidossa. (Moore. 2012)
Kanadassa on tutkittu sähköisten palveluiden hyötyjä psykiatristen sairauksien ja
mielenterveyden ongelmien hoidossa. Tuloksista käy ilmi, että sähköisillä palveluilla
saavutetaan vähintään yhtä hyvät tulokset esimerkiksi masennuksen ja skitsofrenian hoidossa kuin perinteisillä terapiatapaamisilla. Sähköisten palveluiden katsotaan
myös lisäävän esimerkiksi skitsofreniapotilaiden lääkehoitoon sitoutumista, sekä vähentävän ensiapukäyntejä. (Kinley, A. & ym. 2012)
32
Sähköisten mielenterveyspalveluiden etuina pidetään mm. kustannussäästöt matkakuluissa, harvemmat tapaamisten peruutukset ja terapeuttiset tulokset ovat tasoltaan vähintään yhtä hyvät kuin perinteisissä tapaamisissa. Ja monille asiakkaille
etäyhteyden kautta tapahtuva asiointi on helpompaa, kun sosiaalisen ympäristön
aikaansaama paine on vähäisempää. (Moore. 2012)
Suomessa on kehitetty sähköistä mielenterveyspalveluja mm. HUS:in tuottamana ja
SADe-hankkeen rahoittamana. Mielenterveystalo on verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on tarjota mielenterveyteen liittyvää tietoa sekä asiakkaille että terveysalan
työntekijöille. Verkkopalvelu sisältää luotettavaa ja ajankohtaista tietoa mielenterveys- ja päihdeongelmista sekä alueellisista ja valtakunnallisista palveluista. (THL.
2014c)
Mielenterystalo –palvelun lähtökohta on ollut erikoissairaanhoidon lisääntynyt vastuu alueen mielenterveyspalveluiden tuottamisesta ja koordinoinnista, joka on johtanut tilanteeseen, että resurssien käyttöä on jouduttu suunnittelemaan uudelleen.
Palvelun kautta on haluttu kehittää helposti löydettävä väylä hoitoon ohjautumiseen, jolloin myös ongelmia päästään hoitamaan nopeammin. Palvelu sisältää myös
Nettiterapia –palvelun, joka on selaimessa toimiva terapiaohjelma. Palvelu vaatii
lääkärin lähetteen ja palvelu on asiakkaalle ilmainen. Palvelussa työskentelyä ohjaa
nettiterapeutti-psykologi. (Syrjäläinen. 2013)
Mielenterveystalo –palvelu tarjoaa myös ammattilaisille suunnattuja sähköisiä työkaluja sekä tietoa hoidon suunnittelun, toteuttamisen ja vaikutusten seurannan tueksi. Palvelun ammattilaisten osion sisältö on pilottivaiheessa keväällä 2015. (Mielenterveystalo.fi 2015)
Kööpenhaminan yliopisto on ollut mukana kehittämässä mobiilisovelluksia psykiatristen sairauksien hoitoon. Lähtökohtana on ollut mobiililaitteiden hyödyntäminen
potilaiden hoidossa. Myös asiakkaiden älypuhelimien hyödyntäminen sairauden hoidossa ja seurannassa on ollut työn keskiössä. Nykyaikaiset älylaitteet on valjastettu
keräämään tietoa esimerkiksi asiakkaan aktiivisuudesta, liikkumisesta, käyttäytymisestä ja joistain peruselintoiminnoista kuten sykkeestä. Sovelluksen kautta asiakas
saa ajantasaista tietoa sairaudestaan ja sen hoidosta, sekä lääkehoitoon liittyviä
muistutuksia ja ohjeita. Tarvittaessa sovelluksen kautta asiakas saa yhteyden hoita-
33
vaan tahoon ja toisaalta myös hoitava taho saa tarkkaa ja autenttista tietoa potilaasta ja hänen sairauden tilastaan. (Gravenhorst, F. & ym. 2015.)
5.5 Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön tietoja viestintäteknologinen osaaminen
Yksi suurimmista riskeistä sähköisten palveluiden käyttöönotossa voidaan katsoa
olevan, ettei palveluiden edellyttämää toimintaprosessien uudistamista kyetä viemään läpi kovin nopeasti (Valkeakari 2008, 17). Tähän liittyy keskeisesti myös se,
että palveluiden käyttöönoton yhteydessä on pidettävä huolta siitä, että henkilöstön
osaaminen on riittävää. Huomioitava seikka on myös se, että teknologialla on ainoastaan välineellinen arvo asiakkaan luottamuksen muodostumisessa sähköistä palvelua kohtaan. Korkealaatuisen ja luottamuksellisen vuorovaikutuksen perusta on
asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen suhde. (Tiainen, Luomala, Kurki & Mäkelä
2004) Näin ollen henkilöstön osaaminen ja toiminta sähköisten palveluiden tarjoajana on tärkeää laadukkaiden ja asiakkaiden kannalta toimivien ja luotettavien
palveluiden tarjoamisessa. Lemmetyn ja Mäkelän (2004) tutkimuksessa nousi esiin,
että palvelussa esiintyvän terveydenhuollon asiantuntijan läsnäolo vaikuttaa siihen,
kuinka rehelliseksi ja luottavaksi palvelu koetaan. Tämä osaltaan myös lisäsi luottamusta palveluiden tietoturvaan.
Terveydenhuollon henkilöstön tietoja viestintäteknologista osaamista on selvitetty
ja tutkittu 2000-luvulla useaan otteeseen. Raijaksen (2001) vuonna 2001 tekemässä tutkimuksessa selvitettiin terveydenhuollon henkilöstön valmiuksia vastata tietoteknisiin haasteisiin työpaikoillaan myös tulevaisuudessa. Tutkimukseen vastasi 669
terveydenhuoltoalan henkilöä, valtaosa vastaajista oli sairaanhoitajia. Tietoteknisiin
taitoihin tutkimuksessa katsottiin kuuluvan mm. hiiren ja näppäimistön käyttö, sähköposti ja Internet, tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, kortisto- tai tietokantaohjelman käyttö, sähköpostin salaus ja virustorjuntaohjelman käyttäminen. Kymmenen
prosenttia vastanneista ilmoitti, ettei ole koskaan käyttänyt tietokonetta. Kaikki vastaajat ilmoittivat hallitsevansa hiiren ja näppäimistön käytön vähintäänkin kohtuullisesti, samoin Internetin ja sähköpostin käyttäminen osattiin vastausten perusteella
varsin hyvin. Muilla osa-alueilla tapahtui paljon hajontaa. Kaiken kaikkiaan Raijaksen tutkimuksessa todetaan terveysalan henkilöstön tietoja viestintäteknisen taidot varsin hyviksi, vaikka taidot ovat selvästi parhaimmat nuorilla ja korkeasti koulutetuilla työntekijöillä. Immosen, Ruotsalaisen ja Sarannon (2002) tutkimuksessa
34
todetaan myös, että ammattikorkeakoulutuksen saaneilla on parhaat valmiudet tietoja viestintäteknologian käyttöön. Uudemmissakin, von Fieandtin (2005) ja Hämäläisen ja Sarannon (2009) tekemissä tutkimuksissa saatiin myös tulokseksi, että
nuoremmat kokevat osaamisensa parhaaksi, mutta koulutustason mukaan tarkasteltuna nousi esiin ei-akateemisesti koulutetut, joilla on paras osaaminen. Tuloksessa näkyy todennäköisesti ammattikorkeakoulutuksen saaneiden vaikutus, koska
ammattikorkeakoulutusta ei lasketa akateemiseksi koulutukseksi. (Hämäläinen &
Saranto 2009).
Useassa tutkimuksessa on saatu myös tulokseksi, että merkittävällä osalla terveydenhuollon henkilöstöstä on puutteelliset tietoja viestintätekniset perustaidot.
Vuonna 2002 toteutetun 22 kunnan terveydenhuoltoyksikön ja neljän sairaanhoitopiirin henkilöstön osaamiskartoituksen tuloksena todettiin, että sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön tietotekniset perustaidot ovat puutteelliset. Noin 30 % tarvitsee koulutusta tietoteknisissä perustaidoissa. (Saranto ym. 2002, 32–34) Samana
vuonna Immonen, Ruotsalainen ja Saranto (2002) selvittivät terveydenhuoltohenkilöstön valmiuksia käyttää tietotekniikkaa. Otos oli 1617 henkilöä kymmenestä terveyskeskuksesta ja kahdestatoista erikoissairaanhoidon organisaatiosta. Tulosten
mukaan yksi kolmas osa arvioi itse omaavansa hyvät valmiudet tietotekniikan käyttöön, eli kaksi kolmasosaa katsoi taitojensa olevan puutteelliset. Täysin vastaavat
tulokset saatiin myös vuonna 2005 tietoteknologiavalmiuksien vahvistaminen sosiaalija terveysalalla –hankkeessa tehdyssä osaamiskartoituksessa. (Sinervo & von
Fieandt 2005)
Edellä käsitellyt tutkimukset ja selvitykset ovat keskittyneet terveysalan henkilöstön
tietoja viestintäteknologisiin perustaitoihin. Stakesin v. 2006 tekemässä selvityksessä tavoiteltiin tietoa sosiaalija terveydenhuollon henkilöstön koulutus- ja oppimateriaalitarpeista ja koulutussuunnitelmista nimenomaan uusien palvelujen ja
sähköisen potilaskertomuksen käyttöön ottamiseksi. Selvitys toteutettiin valtakunnallisesti ja vastaajina oli yksitoista sairaanhoitopiiriä, neljä sairaanhoitoaluetta ja
kaksikymmentäkahdeksan kuntaa. Tutkimuksessa sairaanhoitopiirien ja –alueiden
arvioimana puolet vastaajista arvioi lääkäreiden tietotekniset perustaidot riittäviksi.
Hoitajien osalta 73 % sairaanhoitopiireistä arvioi perustaitojen olevan hieman puutteellisia. Erikseen arvioitiin tietosuoja- ja turvaosaamista, joka suurimman osan vastanneiden sairaanhoitopiirien mukaan oli koko henkilöstön osalta hieman puutteel-
35
lista. Samoin suurin osa arvioi henkilöstönsä osaamisen hieman tai paljon puutteelliseksi ohjelmien hallinta- ja sovellustaidoissa. Tällä tarkoitettiin päivittäisessä työssä tarvittavia ohjelmia. (Veikkolainen & Hämäläinen 2006, 3; 15; 21–22) Voidaankin
tehdä johtopäätös, että edelleenkin merkittävällä osalla henkilöstöstä on puutteita
osaamisessaan. Uusien sähköisten palveluiden tuomat vaatimukset, kuten tietosuojan ja –turvan osaaminen, tuovat uusia osaamisvaatimuksia henkilöstölle.
Eri tutkimusten pohjalta voidaan tehdä yhteenveto, että hoitohenkilöstön tietotekniset perusvalmiudet ovat merkittävällä osalla henkilöstöä puutteellisia ja osaamisessa on suurta hajontaa. Henkilöstössä nousee esiin korostuneesti kaksi ryhmää, nuoret, ammattikorkeakoulutuksen saaneet henkilöt, joilla osaaminen on parhaalla tasolla, sekä iäkkäämmät, muunlaisen koulutustaustan omaavat henkilöt, joiden taidoissa ja valmiuksissa on puutteita. Saranto ym. (2002) toteavatkin, että nykyinen
ammattikorkeakoulutus antaa suhteellisen hyvät tiedot ja taidot tietotekniikan käyttöön. On kuitenkin huomioitava, että töissä on myös alalla kauemmin toimineita
henkilöitä, joiden peruskoulutukseen ei ole sisältynyt tietotekniikkaa. He ovat saaneet koulutusta työnantajan järjestämissä tai omalla ajalla suoritetuissa koulutuksissa. Näyttää siltä, että potilaskertomusten ja uusien sähköisten palveluiden käyttöönottoon vaadittavaa osaamista on alalla heikosti.
6
OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS
Lomakkeita, kaavioita ja muita työskentelyssä tarvittavia valmiita työvälineitä on
koottu eri osastoilla vaihtelevasti. Tämä on johtanut siihen, että käytetyistä menetelmistä saatua tietoa on kirjattu vaihtelevasti tietojärjestelmiin ja tiedonkäsittelyn
aikana on voinut tulla virheitä. Lisäksi ns. kaksoiskirjaaminen on vaatinut aikaa hoitavalta henkilöstöltä ja näin ollen vähentänyt resursseja muusta työstä. Käytetyt,
sekä käytössä olevat lomakkeet ja kaaviot ovat vaihdelleet myös organisaation sisällä. Yhtenäistämällä käytäntöjä edistetään potilaiden tasapuolista kohtelua ja lisätään hoitotyön laatua, kun käytettävät menetelmät ovat yhtenäisiä ja riippumattomia hoitavasta henkilöstä tai organisaatiosta. Näyttöön perustuva toiminta auttaa
myös tehottomien ja vaikuttavuudeltaan heikkojen toimintatapojen karsimisessa,
sekä edistää toiminnan jatkuvaa kehittämistä. (HOTUS 2015.)
36
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli luoda Niuvanniemen sairaalan käyttöön
sähköinen työkalupakki, jota hoitosuhdetyötä tekevä henkilöstö pystyisi käyttämään
työnsä tukena. Opinnäytetyön tuotoksena syntyy sairaalan sisäiseen käyttöön tarkoitettu materiaalipankki, jossa on hoitosuhdetyöskentelyssä tarvittavia lomakkeita,
kaavioita ja ohjeita näiden käytöstä. Tuotetun materiaalin tarkoituksena on tukea
hoitosuhdetyöskentelyä tekeviä henkilöitä ja mahdollistaa heille tasavertainen mahdollisuus käyttää materiaalia. Tarkoituksena on myös, että tulevaisuudessa näiden
menetelmien käyttäminen olisi helpompi dokumentoida potilastietojärjestelmään.
Opinnäytetyön tavoitteena on myös edelleen kehittää Niuvanniemen sairaalan hyvää ja laadukasta kirjaamis- ja dokumentointikulttuuria. Opinnäytetyöstä syntyvän
sähköisen työkalupakin avulla on jatkossa myös sairaalan mahdollista ylläpitää ja
kehittää sen sisältöä.
Tavoitteen
määrittely
• Miksi ollaan tekemässä
• Mitä lähdetään tekemään
Suunnittelu
• Aiemman materiaalin kerääminen
• Tarpeiden selvittäminen kohdeorganisaatiossa
Toteutus
Arviointi
Päättäminen
• Aiemman materiaalin muuttaminen sähköiseen muotoon
• Uuden materiaalin hankkiminen ja sen muokkaaminen
• Palautteen kerääminen tuotetusta materiaalista
• Materiaalin viimeistely palautteen pohjalta
• Materiaalin luovuttaminen kohdeorganisaatiolle
Opinnäytetyön prosessi materiaalin tuottamisen osalta. Kuva 1.
6.1 Opinnäytetyön aloitus
Sähköisen työkalupakin sisällöstä käytiin keskustelua organisaatiossa Pakkotoimien
vähentämistyöryhmän puheenjohtajan kanssa. Keskusteluissa päädyttiin siihen, että
sairaalassa jo olemassa olevaa materiaalia yhdenmukaistetaan. Lisäksi haluttiin luoda mahdollisuus jatkossa myös laajentaa ja kehittää materiaalin sisältöä. Sairaalassa on kerätty jo aiemmin osastoittain omia kansioita käytössä olevista lomakkeista
ja kaavioista, mutta näiden saatavuus on ollut vaihtelevaa, laatu epätasalaatuista ja
37
näiden käyttäminen ja hankinta on ollut vaivalloista ja aikaa vievää. Organisaation
toiveena oli, että jatkossa materiaali on nopeasti ja helposti saatavilla, sekä sisällöltään laajennettavissa ja muokattavissa.
Yhteenvetona Niuvanniemen henkilöstötilinpäätöksen (2014e) ja Sarannon (2002)
tutkimuksen mukaan voidaan todeta, että nuorilla hoitohenkilökuntaan kuuluvilla on
riittävä osaaminen tietoja viestintätekniikan suhteen. Sairaalaan on saatu rekrytoitua AMK-tutkinnon suorittaneita työntekijöitä, joiden osaaminen on riittävää, mutta
vastaavasti koulutusta ja kokemusta hoitosuhdetyöskentelystä luonnollisesti vähemmän. Opinnäytetyössä luodulla materiaalilla voidaan näin ollen tukea hoitosuhdetyöskentelyä toteuttavia työntekijöitä, kun materiaalin tekniseen käyttämiseen
liittyvät vaatimukset ovat jo hyvin hallussa.
6.2 Opinnäytetyön suunnittelu ja toteutus
Opinnäytetyön suunnittelu aloitettiin keräämällä aiheeseen liittyvää materiaalia sairaalan eri osastoilta, toimintaterapeuteilta, psykologeilta, sekä muilta erityistyöntekijöiltä. Samalla otettiin vastaan toiveita ja ehdotuksia materiaaleista, joita työkalupakkiin tulisi mahdollisesti hankkia. Erityistyöntekijät omalta osaltaan selvittivät luovuttamansa materiaalin käyttöoikeudet.
Suurin osa materiaalista tuli kuitenkin osastoilta suoraan. Eri osastoilla oli kerätty
hyviksi havaittuja kaavioita, lomakkeita ja haastattelupohjia, joita henkilökunta oli
jo käyttänyt hoitosuhdetyöskentelynsä tukena. Kerätystä materiaalista iso osa oli
päällekkäisiä, joko kokonaan tai osin. Osan kerätyn materiaalin fyysinen kunto ja
laatu olivat jo heikkoja. Osin johtuen kyseessä olevien paperiversioiden iästä ja osin
siitä, että näitä oli kopioitu alkuperäisestä kappaleesta kopiokoneella useaan kertaan. Materiaalia valittiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietokannasta.
Kerättyä materiaali lähdettiin työstämään sähköiseen muotoon ajatuksella, että se
olisi mahdollista muokata helposti tarvittaessa. Osa kerätystä materiaalista muokattiin MS Office:n työkaluilla ja osa luotiin PDF-tiedostoiksi. Luotuihin kaavioihin ja
lomakkeisiin tehtiin myös tarvittavat ohjeet niiden käyttämisestä.
38
Lähtökohtaisesti haluttiin luoda ja tuoda käyttöön materiaali joiden voitiin katsoa
olevan kliinisesti hyviksi havaittuja ja joita hoitosuhdetyöskentelyä tekevien hoitajien mielestä olivat työskentelyn kannalta oleellisia.
6.3 Opinnäytetyön arviointi
Materiaalia ovat päässeet käyttämään jotkin hoitosuhdetyöskentelyä toteuttavat
hoitajat. Heiltä saadun palautteen mukaan materiaali on ollut laadukasta, helppokäyttöistä ja niiden saatavuus sähköisinä versioina on katsottu olevan selkeä etu aikaisempaan. Palautteessa tuli myös esille toive, että jatkossa työkalupakin avulla
saatu tieto päivittyisi myös potilaan seurantaan. Tällaisena esimerkkinä voisi olla
muun muassa BDI-masennusseulan pisteiden päivittyminen potilaan seurantaan tai
yhteenvetoihin. Opinnäytetyötä varten palaute kerättiin suullisesti ja avoimesti kysymällä. Vastaajien kokemus hoitosuhdetyöstä oli vaihtelevaa. Toisilla kokemusta
oli jo yli kymmenen vuoden ajalta, toisilla kokemusta oli muutamia vuosia. Vastaajia
oli kaikkiaan kahdeksan henkilöä.
Yhtenäisten lomakkeiden katsotaan palautteen mukaan myös lisäävän yhtenäisyyttä
kirjaamiseen ja näin ollen voidaan katsoa materiaalin lisäävän kirjaamisen laatua ja
tiedon saatavuutta. Palautteen antajat ovat myös tuoneet esille, että potilaat kokevat selkeät kaavakkeet ja lomakkeet luotettavampina ja helposti käytettävimpinä.
Tämä on osaltaan helpottanut materiaalin käyttämistä käytännössä. Hoitohenkilökunta on kokenut myös, että heiltä säästyisi aikaa jatkossa, jos materiaali olisi saatavilla yleisesti.
6.4 Opinnäytetyön päättäminen
Työn tuloksena luotiin sähköinen materiaali hoitosuhdetyöskentelyn tueksi henkilökunnalle, joka toteuttaa hoitosuhdetyötä. Sairaalassa on käynnissä useita kehityshankkeita ja sen vuoksi sähköisen työkalupakin käyttö on viivästynyt edelleen. Materiaali on toimitettu Niuvanniemen sairaalan käyttöön, mutta virallista asemaa se ei
ole vielä saanut.
Sähköisen materiaalin käyttäminen valmiiden ohjeiden ja selkeän toteutuksen ansioista ei vaadi käyttäjältään tietoteknistä erikoisosaamista. Materiaalin käyttäjälle
39
riittävät ATK:n perustaidot, joita ovat mm. tekstinkäsittelyn perusteet ja selaimen
käyttö. Organisaation tehtävänä on materiaalin käyttöön otossa tiedottaminen ja
teknisten ratkaisujen tekeminen. Myös myöhempää kehitystä ja päivittämistä varten
organisaation tulee tehdä asiasta suunnitelma, tai nimettävä henkilö, kenelle työ
kuuluu.
Tulevaisuudessa on mahdollista laajentaa käytettävää sähköistä materiaalin määrää
organisaatiossa. Myös jatkokehitystyön mahdollisuutena näkisin materiaalin laajentamisen työntekijöiden materiaalista myös potilaiden käytettävään materiaaliin. Potilaille voitaisiin organisaation sisällä tarjota itsehoitomateriaalia, tietoa sairauksista
ja niiden hoidosta, sekä esimerkiksi seurantalomakkeita omaan käyttöön. Tällä tavalla voitaisiin lisätä potilaiden hoitoon sitoutumista ja hoitomyönteisyyttä, sekä herättää potilaita huolehtimaan omasta terveydestään aktiivisemmin.
7
POHDINTAA
7.1 Sähköisen työkalupakin merkityksellisyyden pohdintaa
Sähköisen työkalupakin valmistaminen vastaa haasteeseen kehittää Niuvanniemen
sairaalan Pakkokeinojen vähentämiseksi – projektiin liittyen sähköistä materiaalia
hoitosuhdetyötä tekeville työntekijöille. Sähköisen työkalupakin merkitystä tukee se,
että se on nimetty organisaatiotasolle henkilöstön kehittymiseen. Sähköinen työkalupakin sisältö on valittu yhdessä organisaation kanssa ja se on näyttöön perustuvan hoitotyön periaatteiden mukaista.
Omakohtaisena kokemuksena, kahdeksan vuoden työsuhteen ajalta, voin katsoa
opinnäytetyössä tuotettavan materiaalin tulevan tarpeeseen. Niuvanniemen sairaala
on panostanut henkilöstönsä koulutukseen esimerkiksi vuonna 2013
732€/henkilötyövuosi. Samaan aikaan sairaalan henkilöstöpanostus on ollut 574
henkilötyövuotta. Henkilöstön kehittämisessä sairaala on keskittänyt voimavaroja
mm. koulutusstrategiaan ja -suunnitelmaan perustuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen. Keskeisinä teemoina ovat olleet psykologisten valmiuksien koulutukset, biologiset ja farmakologiset koulutukset, pakkokeinojen vähentämiseen tähtäävä koulutus, väkivallan hallinta ja turvallisuus ja rakenteisen kirjaamismallin koulu-
40
tus. Hoitosuhdekoulutukseen on käytetty noin 1260 tuntia. (Niuvanniemen sairaala
2014e)
Hoitosuhdekoulutukseen käytetty tuntimäärä on vain kolme kertaa suurempi, kuin
esimerkiksi tietotekniikan koulutukseen käytetty aika. (Niuvanniemen sairaala
2014e) Tästä, opinnäytetyöntekijänä ja sairaalan entisenä työntekijänä, voin tehdä
johtopäätöksen, että hoitosuhdekoulutuksella tavoitetaan vuodessa vain osa hoitosuhdetyötä tekevistä työntekijöistä. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa hoitosuhdetyöskentelyä tekevä henkilöstö ei ole välttämättä saanut työhön liittyvää koulutusta työpaikalla. Tällöin työn tueksi tarvitaan valmista materiaalia ja työkaluja, joita on helposti saatavilla ja riittävän helppoa käyttää.
Sähköisen työkalupakin sisältö tarjoaa organisaatiossa hoitosuhdetyötä tekeville
henkilöille tasapuolisen ja helpon tavan saada käyttöönsä työssään tarvitsemaansa
materiaalia, jonka laatuun ja oikeellisuuteen voi luottaa.
7.2 Opinnäytteen luotettavuuden ja eettisyyden pohdintaa
Tämä opinnäytetyö on toiminnallinen opinnäytetyö. Toiminnallinen opinnäytetyö voi
olla muun muassa ammatillinen ohjeistus, jossa yhdistyvät käytännön toteutus ja
oppilaitoksen ohjeistuksen mukainen tutkimuksellinen raportointi. (Vilkka & Airaksinen 2003, 9, 12.) Toiminnallisen opinnäytetyön luotettavuutta ja pätevyyttä tulee
arvioida, vaikka arviointia tehtäisiinkin hieman toisin kuin tutkimuksellisessa opinnäytetyössä.
Toiminnallisen opinnäytetyön eettisyyttä voidaan arvioida työn luotettavuuden ja
uskottavuuden arviointina. Luotettavuutta ja uskottavuutta arvioidaan tehdyn raportin selkeyden, rehellisyyden ja huolellisuuden perusteella. (Hirsjärvi, Remes &
Sajavaara 2010, 232.) Tässä opinnäytetyössä työn luotettavuutta voidaankin arvioida tarkastelemalla asiasisällön kuvauksen ja siihen liitettyjen selitysten ja tulkintojen käyttökelpoisuutta.
Aineiston tuottaminen, eli sähköisen työkalupakin valmistamisprosessi on tässä
työssä kuvattu suppeasti, mutta oppilaitoksen antamia raportointiohjeita noudattaen. Aineiston tuottamisen prosessista teki haastavaa opinnäytetyön tekijän paikka-
41
kunnan ja työpaikan vaihtuminen. Aineiston tuottaminen on tapahtunut kuitenkin
kohde organisaation toiveiden mukaan.
Opinnäytetyön lähdekritiikin avulla analysoidaan tiedon luotettavuutta ja soveltuvuutta asiayhteyteen. (Kajaanin ammattikorkeakoulu 2015.) Lähdekriittisyydellä
tarkoitetaan sitä, että voidaanko käytetyn lähteen tiedontuottajaan luottaa. Arvioinnissa huomioidaan myös tiedon ajankohtaisuutta. Tiedon luotettavuuden arviointi
on erityisen tärkeää, kun käytetään Internetistä löytyviä aineistoja.
Tämän opinnäytetyön aineistoa on kerätty useista lähteistä. Lähteiden hakemisessa
on avustanut Savonia Ammattikorkeakoulun työntekijät. Materiaalihakuja tehtiin
esimerkiksi seuraavista terveydenhoitoon liittyvistä tietokannoista; Lääkärin ja Sairaanhoitajan tietokannat, Terveysportti ja PubMed -tietokannat, hakuja tehtiin myös
Melinda, Nelli ja Aapeli- portaaleista, sekä ulkomaisista lääketieteellisistä tietokannoista. Opinnäytetyössä käytettiin myös ulkomaisia tietolähteitä.
7.3 Opinnäytetyöprosessin ja oman oppimisen pohdintaa
Opinnäytetyön tavoite, valmistaa sähköinen työkalupakki hoitosuhdetyöskentelyn
tueksi Niuvanniemen sairaalan käyttöön, on saavutettu. Opinnäytetyöprosessi oli
haastava, mutta sähköisen työkalupakin valmistaminen oli mielenkiintoista.
Hoitosuhdetyöskentely on ollut itselleni työssä aina haastavaa, mutta erittäin antoisaa. Oman haasteensa tälle työskentelylle on luonut käytettävien työkalujen valinta
ja niiden saatavuus. Organisaatiosta noussut tarve luoda uutta sähköistä työkalupakkia vastasi toiveeseeni työn helpottamiseksi ja kehittämiseksi. Tehtävän vastaanottaminen oli helppoa ja mielekästä. Sähköisten työkalujen tuottaminen on
ajankohtaista. kohde organisaatiossa jatketaan edelleen pakkokeinojen vähentämiseen pyrkivää työtä ja sähköisten palveluiden ja työkalujen merkitys on kasvamassa
yleisestikin sosiaalija terveydenhuoltoalalla. Palveluita tarjotaan sähköisessä muodossa eri kohderyhmille ja myös työntekijöiden tarve toimiville ja yksinkertaisille
työkaluille lisääntyy. Myös valtakunnan tasolla on käynnissä runsaasti sähköistenpalveluiden kehittämiseen tähtääviä hankkeita.
42
Opinnäytetyöprosessissa olen oppinut tuottamaan sähköistä materiaalia, sekä koen
kehittyneeni tiedon hankinnassa ja projektityöskentelyssä. Koen oppineeni suunnitelmallisemmaksi ja kehittyneeni hahmottamaan ja luomaan prosesseja. Positiivisena asiana on työn edetessä noussut esille, aiemmasta kokemuksesta poiketen, se
että aiheeseen perehtyminen on ollut erittäin mielenkiintoista ja aiheen ympärillä
tapahtuvaa sovelluskehitystä on ollut antoisaa seurata. Tämä onkin ammatillisen
kasvun ja kehittymisen kannalta itselle ollut antoisinta, vaikka ennakkoasenne oli
aivan toisenlainen.
Tämän opinnäytetyön jatkosuunnitelmana olisi kiinnostavaa valmistaa kohde organisaation potilaille materiaalia joka olisi potilaiden käytössä.
43
LÄHTEET
AARNIO, H. ja ENQVIST, J. 2001. Dialoginen oppiminen verkossa: Diana-malli ammatillisen osaamisen rakentamiseen. Helsinki: Opetushallitus.
BOWERS, L., PITHOUSE, A. ja HOOTON, S. 2012. How to establish evidence-based
change in acute care settings. Mental Health Practice 16:4, 22-25.
DRAKE, R., GOLDMAN, H., LEFF, S., LEHMAN, A., DIXON, L., MUESER, K. ja TORREY, W. 2001. Implementing evidence-based practices in routine mental health
service settings. Psychiatric Services 52:2, 179-182.
EIZENBERG, M. 2011. Implementation of evidence-based nursing practice: nurses’
personal and professional factors? Journal of Advanced Nursing. 67:1, 33-42.
ELOMAA, L. ja MIKKOLA, H. 2010. Näytön jäljillä. Tiedonhaku näyttöön perustuvassa hoitotyössä. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 12. [Viitattu 2015-0907.] Saatavissa: http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522161611.pdf
EU. 2015. DIGITAL AGENDA FOR EUROPE. m-RESIST. [verkkosivu] [viitattu 201511-21.] saatavilla: https://ec.europa.eu/digital-agenda/en/news/m-resist-first-eumhealth-project-patients-treatment-resistant-schizophrenia
EU. 2004. eHealth – Making Healthcare Better for European Citizens: An Action
Plan for a European eHealth area, EU Commission. [verkkosivu] [viitattu 2015-0421] Saatavissa: http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=COM:2004:0356:FIN:EN:PDF
Euroopan komissio. 2015. Sähköiset terveydenhuoltopalvelut. [verkkosivu] [Viitattu
2015-09-09.] Saatavissa:
http://ec.europa.eu/health/ehealth/policy/index_fi.htm
FISHER, J. ja HAPPELL, B. 2009. Implications of evidence-based practice for mental
health nursing. International Journal of Mental Health Nursing 18, 179-185.
44
FORSSTRÖM, J, JÄRVI, J. ja EKLUND,P. 2012. Terveydenhuollon tietojärjestelmät ja
Suomi. [Viitattu 2015-04-16.] Saatavissa:
www.salivirta.fi/pdf/terveydenhuollon_tietojarjestel-mat.pdf
GRAVENHORST, F., MUAREMI, A., BARD, J., GRÜNERBL, A., MAYORA, O., WURZER, G., FROST, M., OSMANI, V., ARNRICH, B., LUKOWICZ, P. ja TRÖSTER, G.
2015. Mobile phones as medical devices in mental disorder treatment. Personal and
Ubiquitous Computing, 19:2, 335-353.
HAARAKANGAS, K. 1997. Hoitokokouksen äänet. Dialoginen analyysi perhekeskeisen psykiatrisen hoitoprosessin hoitokokouskeskusteluista työryhmän toiminnan näkökulmasta. Väitöskirja. Jyväskylä studies in education. Psychology and social research.
HAARAKANGAS, K. 2011. Voimistava läsnäolo. Helsinki: PS-kustannus
HAKOLA P. 2002. Oikeuspsykiatria. Teoksessa Psykiatria 2002. (Toim.) LEPOLA U.,
KOPONEN H., LEINONEN E., JOUKAMAA M., ISOHANNI M. ja HAKOLA P. WSOY.
HARKILA, A. 1991. Muutosprosessi siirryttäessä omahoitajakäytäntöön. Lisensiaatin
tutkimus. Tampereen yliopisto. Hoitotieteen laitos.
HIRSJÄRVI, S, REMES, P ja SAJAVAARA, P. 2010. Tutki ja kirjoita. 15.-16. painos.
Kariston Kirjapaino Oy. Hämeenlinna
HJERPPE, M. 2008. Yksilövastuisen hoitotyön toteutuminen omahoitajien arvioimana. Pro gradu. Tampereen yliopisto. Hoitotieteen laitos.
HOLMBERG, J., HIRSCHOVITS, T., KYLMÄNEN, P. ja AGGE, E. 2008. Tämä potilas
kuuluu meille. Helsinki. Suomen sairaanhoitajaliitto ry.
HOTUS. 2015. Hoitotyön tutkimussäätiö. Näyttöön perustuva toiminta. [Viitattu
2015-09-08.] Saatavissa: http://www.hotus.fi/hotus-fi/nayttoon-perustuva-toiminta
HUTTUNEN, M. 2008. Lääkkeet mielen hoidossa. 2., uudistettu painos. Helsinki:
Duodecim.
45
HUTTUNEN, M. 2015. Tahdonvastainen psykiatrinen sairaalahoito. [verkkosivu] [viitattu 2015-11-30.] Saatavissa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00512
HÄMÄLÄINEN, P., REPONEN, J.,WINBLAD, I., KÄRKI, J., LAAKSONEN, M., HYPPÖNEN, H. ja KANGAS, M. 2013. eHealth and eWelfare of Finland. Checkpoint 2011.
Raportti 5/2013. THL.
HÄMÄLÄINEN, V. ja SARANTO, K. 2009. Moniammatillisen terveydenhuoltohenkilöstön koulutustarpeet sekä kehittämis- ja vaikuttamismahdollisuudet tietotekniikan
käyttöönotossa. Teoksessa P. RUOTSALAINEN (toim.) Sosiaali- ja terveydenhuollon
tietotekniikan ja tiedonhallinnan tutkimuspäivät Jyväskylä, 27.–28.5.2009. Helsinki:
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 30-35.
HÄYRINEN, K. ja ENSIO, A. 2008. Elektroninen potilaskertomus ja sen ydintiedot.
Teoksessa SARANTO, K., ENSIO, A., TANTTU, K. ja SONNINEN, A. Hoitotietojen
systemaattinen kirjaaminen. 2. uudistettu painos. WSOY oppimateriaalit Oy. Helsinki. 97-111.
HÄYRINEN, K., PORRASMAA, J., KOMULAINEN, J. ja HARTIKAINEN, K. 2007. Opas
– ydintietojen, näkymien ja otsikoiden toteuttaminen sähköisessä potilaskertomuksessa. [viitattu 2015-10-19.] saatavissa:
http://www.kanta.fi/documents/3430315/0/opas-spk-ydintiedot-2007-0131.pdf/cfbd6bd9-1764-4054-bff6-bd9d18f2ac53
IMMONEN, A., RUOTSALAINEN, P. ja SARANTO, K. 2002. Tavoitteena digitaalisen
tiedon turvallinen käyttö. Teoksessa P. NYKÄNEN (toim.) SoTeTiTe 2002. Sosiaalija terveydenhuollon tietojenkäsittelyn tutkimuspäivät Joensuu, 29.5.2002. Helsinki:
Stakes, Osaavien keskusten verkoston julkaisuja 3/2002, 45-49.
ISOHANNI, M. ja JOUKAMAA, M. 2007. Skitsofrenia ja muut psykoosit. [verkkojulkaisu] Therapia Fennica. [Viitattu 2014-09-16.] Saatavissa:
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Skitsofrenia_ja_muut_psykoosit
46
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU. 2015. Opinnäytetyön eettiset suositukset.
[verkkosivu]. [viitattu: 2015-10-02] Saatavissa:
http://www.kamk.fi/opari/Opinnaytetyopakki/Opinnaytetyoprosessi/SoTeLi/Opinnay
tetyoprosessi/Eettiset-suositukset
KAIPIO, J. 2011. Usability in Healthcare: Overcoming the Mismatch between Information Systems and Clinical Work. Väitöskirja. Aalto Yliopisto.Tietotekniikan laitos.
KANTA. 2015. Kanta-palvelut. [Verkkosivu] [viitattu 2015-10-01] saatavissa:
http://www.kanta.fi/fi/web/ammattilaisille
KINLEY, A., ZIBRIK, L., CORDEIRO, J., NOVAK LAUSCHER, H. ja HO, K. 2012.
TeleHealth for Mental Health and Substance Use. BC Ministry of Health, Mental
Health and Substance Use (MHSU) Branch.
KOPAKKALA, A. 2009. Masennus. Helsinki: Edita.
KUHANEN, C., OITTINEN, P., KANERVA, A., SEURI, T. ja SCHUBERT, C. 2010. Mielenterveyshoitotyö. Helsinki: WSOY
KÄYPÄ HOITO-SUOSITUS 2008. Skitsofrenia. [verkkojulkaisu].Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Psykiatriayhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki:
Suomalainen Lääkäriseura duodecim. 14.2.2013 [viitattu 2014-09-14] Saatavissa:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi35050
KÄYPÄ HOITO –SUOSITUS 2014. Depressio [verkkojulkaisu]. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki:
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. 29.9.2014. [viitattu 2015-03-04.] Saatavissa:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=2A679EB8E55FC
817423B81E793F4BBF7?id=hoi50023.
KÄYPÄ HOITO-SUOSITUS 2015. Skitsofrenia. [verkkojulkaisu].Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja Suomen Psykiatriayhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki:
Suomalainen Lääkäriseura duodecim. 22.1.2015 [viitattu 2015-05-14.] Saatavissa:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi35050
47
LAAKSONEN, H., NISKANEN, J. ja OLLILA, S. 2012. Lähijohtamisen perusteet terveydenhuollossa. Helsinki: Edita Prima Oy.
LEHTORANTA, R. Vastuuhoitajamallin soveltuvuus Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Lastenklinikan veri- ja syöpätautien osastolle. Tutkimusraportti 1. Helsingin yliopistollinen sairaala. Tutkimusjulkaisuja. 1986:7. Helsinki.
LEMMETTY, R. ja MÄKELÄ, K. 2004. Terveydenhuollon verkkopalvelut. Teoksessa
TIAINEN, T., LUOMALA, H., KURKI, S. ja MÄKELÄ, K. (toim.) Luottamus sähköisissä
palveluissa. Kuluttajan ja palveluntarjoajan vuorovaikutus. Tampereen yliopisto,
Tietojenkäsittelytieteiden laitos, raportti B-2004–11. Saatavilla http://www.cs.uta.fi
/reports/bsarja/B-2004-11.pdf, 81-104.
LÄÄKETIETEEN SANASTOLAUTAKUNTA. 2015. Terveys ei ole sähköistä eikä mobiilia. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 13/2015.
MIELENTERVEYSTALO.FI. 2015. [verkkosivu] [Viitattu 2015-04-22.] Saatavissa:
https://www.mielenterveystalo.fi/ammattilaiset/Sivut/Etusivu.aspx
MACINTYRE, S. 2011. Good intentions and received wisdom are not good enough:
the need for controlled trials in public health. Journal of Epidemiology & Community
Health 2011 / 65:7, 564.
MANTHEY, M. 2002. the Practice of Primary Nursing: Relationship-Based, ResourceDriven Care Delivery. Creative Health Care Management, inc. 2002. 2. painos.
MANTZOUKAS, S. 2008. A review of evidence-based practice, nursing research and
reflection: levelling the hierarchy. Journal of Clinical Nursing 17, 214-223.
MARSHALL, M. 2006. Strategies for success. Bringing evidence-based practice to
the bedside. Clinical Nurse Specialist 20:3, 124-127.
MIELENTERVEYSLAKI, L1116/1990. Finlex. Lainsäädäntö. [Viitattu 2015-10-11]
Saatavissa: http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1990/19901116
48
MOORE, E. 2012. Sähköiset hyvinvointipalvelut –koulutus. [Luentomateriaali] [Viitattu 2015-04-23.] Saatavissa: http://www.slideshare.net/ErjaMoore/shkisetmielenterveyspalvelut?from_action=save&from=fblanding
MUNNUKKA, T. ja AALTO, P. 2003. Minun hoitajani -näkökulmia omahoitajuuteen.
Vantaa: Tammi.
MÖNKKÖNEN, K. 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteena. Vastaamisen,
vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Väitöskira.
Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopio
MÄKELÄ, K. 2006. Terveydenhuollon tietotekniikka. Terveyden ja hyvinvoinnin sovellukset. Helsinki: Talentum
MÄKELÄ, A., RUOKONEN, T. ja TUOMIKOSKI, M. 2001. Hoitosuhdetyöskentely. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.
NATUNEN, S., JALLINOJA, P., HELAKORPI, S. JA UUTELA, A. 2006. Huumekontaktit
ja mielipiteet huumeongelman vakavuudesta -tutkimus työikäisistä suomalaisista.
Lehtiartikkeli. Yhteiskuntapolitiikka. 71:3.
NENONEN, M. 2012. Takana loistava tulevaisuus –suomalaisen terveydenhuollon
tietoteknologian neljä ensimmäistä vuosikymmentä. Finnish Journal of eHealth and
eWelfare. 4 vuosikerta. 2. numero.
NEWHOUSE, R., DEARHOLT, S., POE, S., PUGH, L. ja WHITE, K. 2007. John Hopkins Nursing Evidence-Based Practice: Models and Guidelines. Indianapolis: Sigma
Theta Tau International.
NIUVANNIEMEN SAIRAALA. 2014a. Sairaanhoitajan toimenkuva
NIUVANNIEMEN SAIRAALA. 2014b. Mielisairaanhoitaja toimenkuva
49
NIUVANNIENEMEN SAIRAALA, 2014c. Raportti Niuvanniemen sairaalassa tehdystä
pakkotoimien vähentämistyöstä.
NIUVANNIEMEN SAIRAALA. 2014d. Hoitomenetelmät [verkkosivu]. [viitattu 201409-12.]
Saatavissa: http://www.niuva.fi/hoitotyo/menetelmat.htm.
NIUVANNIEMEN SAIRAALA, 2014e. Henkilöstötilinpäätös 2013. [verkkojulkaisu] [viitattu 2015-03-24.] Saatavissa:
http://www.niuva.fi/toiminta/tulosohjaus/Henkilostotilinpaatos2013.pdf
NIUVANNIEMEN SAIRAALA. 2013a. [verkkosivu] [viitattu 2013-01-10.] Saatavissa:
http://www.niuva.fi/
NIUVANNIEMEN SAIRAALA, 2013b. Tietohallintostrategia 2013-2016.
NIUVANNIEMEN SAIRAALA, 2012. Päivitetty skitsofrenian käypä hoito –suositus
Niuvanniemen sairaalassa 2012.
NIUVANNIEMEN SAIRAALA, 2011. Suunnitelmaehdotus pakkokeinojen käytön vähentämiseksi Niuvanniemen sairaalassa. Johtavan lääkärin ja ohjausryhmän asettaman suunniteluryhmän raportti 30.12.2011.
NOJONEN, K. 1988. Psykiatristen pitkäaikaispotilaiden kuntoutuminen. Lisensiaattityö. Tampereen yliopisto. Kansanterveystieteen laitos.
NOPPARI, E., KIILTOMÄKI, A. ja PESONEN, A. 2007. Mielenterveystyö perusterveydenhuollossa. Vammala: Tammi
NURMINEN, M-L. 2011. Lääkehoito. 10., uudistettu painos. Helsinki: WSOY.
NYKÄNEN, P. JA JUNTTILA, K. 2012. (toim.) Hoitotyön ja moniammatillisen kirjaamisen asiantuntijaryhmän loppuraportti – Suositukset ja toimenpide-ehdotukset
hoitoyön ja moniammatillisen kirjaamisen kehittämiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos (THL). Raportti 40/2012.
50
PERÄLÄ, M-L. 1989. Muutos yksilövastuiseen hoitotyöhön. Vaikutukset hoitotyöntekijöiden toimintaan ja potilas-hoitaja vuorovaikutukseen. Lisensiaattityö. Kuopion
yliopisto.
PERÄLÄ, M-L. 1986. Omahoitajamallin toteutettavuus. Kokeilu Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa. Helsinki: Lääkintöhallituksen julkaisuja, 85.
PIRKOLA, S. ja SOHLMAN, B. 2005. Mielenterveysatlas. Teoksessa PIRKOLA, S. ja
SOHLMAN, B. (toim.) Tunnuslukuja Suomesta. Stakes, 5.
PUNKANEN, T. 2003. Mielenterveystyö ammattina. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö
Tammi.
PUNKANEN, T. 2001. Mielenterveystyö ammattina. Tampere: Tammer- Paino Oy.
RAIJAS, A. 2001. Terveydenhuoltohenkilöstön tietoja viestintätekninen osaaminen. Tehy ry, LTT-Tutkimus Oy, elektronisen kaupan instituutti, Tehyn julkaisusarja
A: Tutkimuksia 1/2001.
ROINE, R. 1999. Systemaattiset kirjallisuuskatsaukset terveydenhuollon menetelmien arvioinnissa. FinOHTAn raportti 11.
SACKETT, D., ROSENBERG, W., GRAY, J., HAYNES, R. ja RICHARDSON, W. 1996.
Evidence based medicine: what it is and what it isn`t. British Medical Journal.
Vol.312. 71 - 72.
SALO, O. ja TUUNAINEN, K. 1996. Da capo- alusta uudelleen: Kliininen psykologia.
Hämeenlinna: Salutonova Oy.
SARAJÄRVI, A., MATTILA, L-R. ja REKOLA, L. 2010. Näyttöön perustuva toiminta.
Avain hoitotyön kehittymiseen. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
SARANTO, K. ja KORPELA, M.1999. TIETOTEKNIIKKA ja TIEDONHALLINTA sosiaalija terveydenhuollossa. Porvoo: WSOY.
51
SARANTO, K., VON FIEANDT, N., KLAMI, P., LUOSTARINEN, J., SULONEN, H. ja
NISSILÄ, L. (toim.) 2002. Terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen henkilöstön tietoja viestintätekniikan koulutuksen sekä työelämän osaamistarpeiden kartoitus.
Stakes. Aiheita 29/2002.
SARANTO, K ja SONNINEN, A. Systemaattisen kirjaamisen tarve. Teoksessa SARANTO K, ENSIO A, TANTTU K ja SONNINEN A. Hoitotietojen systemaattinen kirjaaminen. 2. uudistettu painos. WSOY oppimateriaalit Oy. Helsinki, 2008, 12-16.
SINERVO, L. ja VON FIEANDT, N. (toim.). 2005. Tietotekniikka sosiaalija terveysalan osaamisen kehittämisessä. Stakes, aiheita 5/2005.
SOININEN P. 2014. Pakko, potilaiden kokema hoito ja elämänlaatu psykiatrisessa
sairaalassa. Väitöskirja. Turun yliopisto. Hoitotieteen laitos.
STAKES, 2008. Informaatio- ja kommunikaatioteknologian käyttö Suomen terveydenhuollossa vuonna 2007 –Tilanne ja kehityksen suunta. Stakesin raportteja
37/2008. [viitattu 2015-10-26.] Saatavissa:
http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/raportit/R37-2008-VERKKO.pdf
STM. 1996. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietoteknologian hyödyntämisstrategia.
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmämuistioita 27.
STMa. 2007. eHealth Roadmap Finland. Ministry of Social Affairs and Health, Reports 15, Helsinki.
STM. 2009. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintaohjelma 2009 - 2011. Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. [viitattu 2015-09-07.] Saatavissa:
http://www.julkari.fi/handle/10024/111909
STM. 2010. Teknologia ja etiikka sosiaalija terveysalan hoidossa ja hoivassa. ETENE-julkaisuja:30. Valtakunnallinen sosiaalija terveysalan eettinen neuvottelukunta
ETENE. Helsinki, 2010.
52
STM. 2014. Tieto hyvinvoinnin ja uudistuvien palvelujen tukena –Sote-tieto hyötykäyttöön –strategia 2020. [verkkojulkaisu] [viitattu 2015-11-28.] Saatavissa:
http://www.julkari.fi/handle/10024/125500
SUOMEN LÄÄKÄRILIITTO. 2015. Terveydenhuollon tietotekniikka. Helsinki. [Viitattu
2015-11-21.] Saatavissa:
https://www.laakariliitto.fi/koulutus/erityispatevyydet/tietotekniikka
SUOMEN TYÖNOHJAAJAT RY. 2015. Työnohjaus. [Verkkosivu] [viitattu
2015.11.20.] Saatavissa: http://www.suomentyonohjaajat.fi/tyonohjaus/
SYRJÄLÄINEN, J. Mielenterveystalo sähköisessä asioinnissa. [Luentomateriaali]
11.9.2013. [Viitattu 2015-04-23.] Saatavissa:
http://www.kunnat.net/fi/tietopankit/tapahtumat/aineisto/2013/kuntamarkkinat/sos
ter/Documents/2013-09-11-10-Syrj%C3%A4l%C3%A4inen-Juha.pdf
TAMMISALO, T. (2007) Sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioiden tietoturvan
hallinnointi. Periaatteet ja menetelmät. Stakes Raportteja 5.
THE UNIVERSITY OF BRITISH COLUMBIA. 2015. MoodFx. [verkkosivu] [viitattu
2015-11-21.] saatavissa: http://ehealth.med.ubc.ca/projects/moodfx/
THL. 2014b. Terveydenhuollon tiedonhallinta. [verkkosivu] [Viitattu 2015-04-14.]
saatavissa: https://www.thl.fi/fi/web/tiedonhallinta-sosiaali-jaterveysalalla/tietojarjestelmapalvelut/terveydenhuollon-tiedonhallinta
THL. 2014a. Oikeuspsykiatria. [verkkosivu] [viitattu 2015-01-05.] saatavissa:
http://www.thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyspalvelut/oikeuspsykiatria.
THL. 2014c, Mielenterveystalo. [verkkosivu] [viitattu 2015-05-13.] saatavissa:
https://www.thl.fi/fi/web/tiedonhallinta-sosiaali-jaterveysalalla/tietojarjestelmapalvelut/sosiaali-ja-terveysalanpalvelukokonaisuus/kehittajakumppanit#Mielenterveystalo
53
TIAINEN, T., KURKI, S. ja LUOMALA, H. 2004. Johdatus eLaku-projektiin. Teoksessa: TIAINEN, T., LUOMALA, H., KURKI, S. ja MÄKELÄ, K. (toim.) Luottamus sähköisissä palveluissa. Kuluttajan ja palveluntarjoajan vuorovaikutus, Tampereen yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos, raportti B-2004-11. Saatavissa:
http://www.cs.uta.fi/reports/bsarja/B-2004-11.pdf, 5-10.
TOIVIO, T. ja NORDLING, E. 2009. Mielenterveyden psykologia. Helsinki: Edita
VALKEAKARI, S. (toim.). 2008. SAINI - Kansalaisten sähköiset terveydenhuollon
palvelut. Loppuraportti. SITRA.
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO, 2011. Tarkastuskertomus 217/2011:
Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisten IT-hankkeiden toteuttaminen. Valtiontalouden tarkastusviraston raportti. Saatavissa:
http://www.vtv.fi/files/2435/217_2011_netti.PDF
VALTIONVARAINMINISTERIÖ. 2013. Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisen strategia 2012-2020. saatavissa:
http://vm.fi/documents/10623/360816/Julkisen+hallinnon+ICT-strategia/4148ad4f157e-4aa6-aa44-aaf395b63532
VALTIONVARAINMINISTERIÖ. 2015. SADe-palveluiden esittely. SADe-tietopaketti
6.3.2015. saatavissa: http://sadepalvelut.fi/SADe-kiertue_tietopaketti.pdf
VALTIONVARAINMINISTERIÖ, 2015. Digitalisaatio. [verkkosivu] [Viitattu 2015-1028.] Saatavissa: http://vm.fi/digitalisaatio
VEIKKOLAINEN, M. ja HÄMÄLÄINEN, P. 2006. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tietoja viestintätekniikan koulutus- ja oppimateriaalitarve ja koulutuksen
kehittämisen haasteet. Stakes, raportteja 9/2006.
Vilkka, H & Airaksinen, T. 2003. Toiminnallinen opinnäytetyö. Kustannusosakeyhtiö
Tammi. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä
54
VON FIEANDT, N. 2005. Henkilöstön tietotekninen osaaminen ja koulutustarve terveydenhuollossa. Pro gradu. Terveyshallinnon ja –talouden laitos. Kuopion yliopisto.
Kuopio.
VUORIO, K. 2011. Niuva. Niuvanniemen sairaala 1953-2012. Tampere: Juvenes
Print Oy.
VÄLIMÄKI, M. ja MÄKITALO, J. 2000. Psykiatrisen hoitotyön luonne. Teoksessa VÄLIMÄKI, M., HOLOPAINEN, A. ja JOKINEN, M. (toim.). Psykiatrinen hoitotyö muutoksessa. Juva: WSOY. 69-84.
ZAUSZNIEWSKI, J., BEKHET, A. ja HABERLEIN, S. 2012. A decade of published evidence of psychiatric and mental health nursing interventions. OJIN: The Online
Journal of Issues in Nursing 17:3, 1-12.

DIGITAALISUUS OSAKSI HOITOHENKILÖSTÖN TYÖTÄ

Transcription

Similar documents

Ohjelma ja kutsu - Niuvanniemen sairaala

HOITOTYÖN LÄHIESIMIEHILLE

ohjelma - Terveystieteiden akateemiset johtajat ja asiantuntijat ry

Hoitotyön johdon ja terveydenhuollon asiantuntijoiden päivät 25

TAVOITTEIDEN LAADINTA OHJATTUUN HARJOITTELUUN

Gerontologinen hoitotyö, yliopettaja Marja Äijö ja lehtori Marja

Kätilö (AMK) Monimuotokoulutus Kätilönä olet seksuaali

Potilasrekisteri - Niuvanniemen sairaala

Miten osaaminen osoitetaan? Kliinisen perusosaamisen

Lataa PDF - TAMK Journal

Tervetuloa Elämäntaitokurssille!

Lataa: Skitsofrenia powerpoint