docLehti 2014/2 - Viipurin pitäjäseura
download 
Report Transcription
Lehti 2014/2 - Viipurin pitäjäseura
VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 2 / 2 014 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 SISÄLLYS Pääkirjoitus 3 Kevätkokouksessa päätettyä 4 Itämaiset matot - Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla 5 Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä 7 Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla 9 Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä 10 Vieläk haastellaan - karjalaisesta murteesta 12 Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle 15 Karjalan Kannasta muistellen 2014 15 Nuorisoseura Pihkan väki vietti Vihdin seurakuntatalolla karjalaista syysjuhlaa 16 Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry 18 Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä 19 Käynti isäni kodissa Viipurissa 22 Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa 24 Etsitkö juhlillesi sopivaa tilaa Helsingistä 25 Tervetuloa Puurojuhlaan 25 Vuoden 2015 seinäkalenteri 26 Tuutha siekii Hyvinkääl! 27 Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat -kilpailun vastauksiin 28 Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi 29 Hallituksen yhteystiedot 30 Toimitus vastaava päätoimittaja toimitussihteeri taitto painosmäärä painopaikka kannet sisus kannen kuva Marja-Leena Evinen Anne Uotinen Jari Stirkkinen 340 kpl Karkkilan Painopalvelu Oy 120 g offset-paperi 80 g offset-paperi Syksyistä Viipuria. Kuva: Anne Uotinen 2013 Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin: Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko - kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki - sähköpostitse osoitteeseen anne.uotinen@elisanet.fi Laita kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvien palautusosoite. Laita myös kaikkeen muuhun palautettavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite. Kirjoitukset ja muu aineisto vuoden 2015 ensimmäistä lehteä varten tulee toimittaa 6.2.2015 mennessä. Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus. 2 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Hyvät pitäjäläiset! Koivuihin on ilmestynyt keltaisia lehtiä. Tatit ovat ilmaantuneet sienimetsiin ja löytäneet tiensä jo ruokapöytiinkin. Syyskauden toimintamme on taas käynnistynyt perinteisellä Elojuhlalla Karjala-talossa. On valitettavaa, että pitäjäseuran kotiseutumatka jouduttiin tältä kesältä perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Näin on kuuleman mukaan käynyt muillekin pitäjä-, kylä- ja sukuseuroille. Ensi kesäksi joka tapauksessa suunnitellaan uutta matkaa, itse asiassa huonevaraus hotelli Viipuriin on jo tehty ajalle 23.-25.6.2015. Ohjelmaltaan matka on sama kuin nyt peruuntunut eli suuntaamme pitäjän pohjoisiin kyliin. Seuraapa siis nettisivujamme www. viipurinpitaja.net ja omaa jäsenlehteämme. Kotimaanmatka Kotkaan ei sekään saanut tuulta purjeisiin. Vuoden 2015 elokuussa pitäjäseuran jäsenillä on mahdollisuus osallistua päiväretkelle Porkkalaan. Lisätietoja retkestä saatavissa ensi vuoden puolella. Viime vuosina on eri medioissa enenevässä määrin käsitelty pitäjäseurankin jäseniä koskevaa asiaa nimittäin seniori-ikäisten elämää ja selviytymistä arjessa monesta eri näkökulmasta. Yksi näistä on ikääntyvän väestön yksinäisyys, jota on pyritty torjumaan mm. vapaaehtoistyön avulla. Viime aikoina on myös ryhdytty rakentamaan erityisiä senioritaloja, joiden kantava ajatus on yhteisöllisyys - tehdään asioita yhdessä eikä kaveria jätetä. Tämä kuitenkin jokaisen yksityisyyttä kunnioittaen, yhteisiin rientoihin ei ole pakko osallistua. Malli toimintaan on saatu Ruotsista. Itse olen törmännyt vastaavanlaiseen asumiseen Toronton Suomi-kodissa, jossa ikääntyneet siirtolaiset voivat viettää eläkevuosiaan omissa kodeissaan ja saada halutessaan erilaisia palveluja omalla äidinkielellään. Yhteisöllisyys kuuluu luonnostaan karjalaiseen luonteeseen ja elämäntapaan. Karjalan Liitto vahvisti liittokokouksessaan myös yhteisöllisyyden yhdeksi liiton toiminta-ajatukseksi ja arvoksi. Tekemällä yhdessä vapaaehtoistyötä ovat karjalaiset saaneet paljon aikaan mm. heimotalossamme Käpylässä tai suomalaisten hautausmaiden arvokkaassa raivaus- ja kunnostustyössä Karjalan kannaksella. Toivottavasti tälle työlle löytyy jatkajia nuorempienkin sukupolvien keskuudesta. Väririkasta syksyä ja mukavaa joulun odotusta. Tavataanhan syyskokouksessa ja puurojuhlassa! Marja-Leena Evinen varapuheenjohtaja 3 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Kevätkokouksessa päätettyä Pitäjäseuran kevätkokous pidettiin Karjalatalon Wiipuri-salissa12.4. Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodesta 2013. Molemmat hyväksyttiin muutoksitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus. Kokouksen, kahvien ja virpomisen jälkeen puheenjohtajamme Timo Lindroos mainosti kesän kotiseutumatkaa ja sen jatkettua ilmoittautumisaikaa. Sitten kuulimme vielä LL Raija Voipion esitelmän Viipurissa solmituista itämaisista matoista. Liisa Munsterhjelmin ohjelmasta tekemä tiivistelmä seuraavalla sivulla. Kevätkokouksessa puhetta johti kunniapuheenjohtaja Eero Kunttu ja sihteerinä toimi Päivi Putkonen-Hegazi. Kevätkokouksen yhteydessä julkistettiin vuoden virvottava eli entinen varapuheenjohtajamme Raimo Matikainen virvottiin Tuula-vaimonsa kera. Lienevätkö pikkulinnut laulelleet hänelle tulevasta valinnasta, Raimo nimittäin jakoi virpomisen jälkeen suklaamunia kiitokseksi. Raija Voipio. Teksti ja kuvat: Anne Uotinen Virvotut Tuula ja Raimo Matikainen sekä virpojat Marja-Leena Evinen, Riitta Stirkkinen, Kaarina Manni, Päivi Putkonen-Hegazi, Timo Lindroos ja Liisa Munsterhjelm. 4 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Itämaiset matot – Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla Teksti perustuu Raija Voipion esitelmään Viipurin pitäjäseuran kevätkokouksessa 2014 matoista ja suunnitteli omia mallejaan. Rynèn myös koulutti matonkutojia ja mattoja valmistettiinkin runsaasti Lappeenrannassa, mutta yhtäkään niistä ei liene säilynyt. Viipurilaissukuinen lääkäri Raija Voipio, omaa sukuaan Kivi-Koskinen, on kiinnostunut äitinsä tekemän itämaistyylisen maton historiasta ja tutkinut aihetta eri lähteistä. Viipurin pitäjäseuran kevätkokouksessa Raija Voipion pitämä esitelmä pohjautuu lappeenrantalaisen FM Paula Kohon kirjaan ”Elämä solmussa – turkinmaton taikaa” sekä kirjaa esittelevään artikkeliin Glorian antiikki –lehdessä joitakin vuosia sitten. Kertomisen lomassa Raija esitteli myös kirjan runsasta ja värikästä kuvitusta. Itämaisten mattojen solmimistaidon toi Suomeen lappeenrantalainen värjärimestari Matti Rynèn 1880-luvulla. Rynèn työskenteli pietarilaisessa värjäämössä ja näki siellä keisarillisesta palatsista tuodun itämaiseen maton. Värjärimestariksi valmistuttuaan hän halusi perehtyä turkkilaiseen värjäystekniikkaan ja mattojen solmimisen Turkissa, ja onnistuikin pääsemään opintomatkalle v.1886 eri tahoilta saamiensa avustusten turvin. Värjäripari muutti sitten vuonna 1903 Viipuriin ja jatkoi matojen kutomista muun työnsä ohella – Rynèn joutui huonojen aikojen vuoksi töihin Tammisuon tiilitehtaaseen, jonka omisti Juho Hallenberg. Hallenbergin tyttärestä Hiljasta tulikin sittemmin Rynénin innokas oppilas ja hän jatkoi mattojen kutomista vuoteen 1938 asti. Hilja kutoi useita mattoja mm. sisarelleen Sirkku Tuurnalle, kaupunginjohtajan rouvalle. Mattojentekotaitoa jatkoivat Viipurissa myös Rynènin poika Rikhard ja tämän tyttäret. Rynèn toi mukanaan Turkista myös mattopuiden piirustukset ja yhden maton. Hän alkoi kutoa samantyylisiä mattoja turkkilaisella tekniikalla Lappeenrannassa ja opetti myös vaimonsa Hannan kutomaan niitä. Rynèn esitteli mattojaan myös Kööpenhaminassa sekä keisariparille Lappeenrannassa. Myös kuulu viipurilaisarkkitehti Jac. Ahrenberg innostui Rouvasväen kerhon kautta itämaisten mattojen kudontataito ja innostus levisivät Viipurissa. Porvariston rouvat tekivät kilpaa toinen toistaan kauniimpia ja suuritöisempiä mattoja. Etenkin Teollisuuden ja liikkeenharjoittajaseura Pamauksen herrojen rouvat alkoivat solmia itselleen mattoja, ja niin itämaisten mattojen solmimisesta kehkeytyi 5 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 suorastaan muoti 1920- ja etenkin 1930 – luvuilla. Myös esitelmöitsijän äiti Salli Kivi-Koskinen teki itselleen kauniin maton, joka on edelleen Raija Voipion kotona käytössä. Raija muistelee kuinka hänen isänsä kertoi maton rikkaista kuvioista iltasatuja lapsilleen. Useita muitakin viipurilaisrouvien mattoja on säilynyt näihin päiviin ja tullut siis otettua mukaan evakkomatkoillekin, olivathan itse tehdyt suuritöiset matot lähes perhekalleuksia! kolmekin rinnakkain samaa mattoa tekemässä. Matot olivat kooltaan pienehköjä, Raijan äidin matto kuitenkin yli 3 x 4 m; mutta pisin tunnettu jopa yli 7 metriä. Viipurin rouvat pitivät eniten persialaistyyppisistä, kukkia ja puutarhoja esittävistä mattomalleista. Mattojen nimet muistuttivat itämaisista kylistä, joissa kutakin mattotyyppiä alun perin tehtiin; nimiä olivat esimerkiksi tabritz ja kirman. Mattojen kutominen ja solmiminen oli rankkaa ja hidasta puuhaa. Koko päivän työn tulos oli 10-15 cm mattoa, jos tekijä oli hyvä ja ahkera. Mattoja oli erityyppisiä myös solmuiltaan: kaukaasialaiset ja turkkilaiset solmut olivat symmetrisiä ja persialaiset epäsymmetrisiä. Yhdessä matossa saattoi olla jopa 1,2 miljoonaa solmua! Matoissa käytettiin runsaasti värejä; pääosa langoista värjättiin luonnonväreillä. Langat olivat korkealaatuista, pitkäkuituista villaa. Paula Koho on kirjassaan kertonut tarinoita ainakin 20 eri matonsolmijasta. Raija Voipio mainitsee äitinsä Salli Kivi-Koskisen ohella ainakin Eevi Hallangon (s.Kunttu), Elin Kohon, Tekla Pulkkisen, Anni Tirkkosen, rouva Tarkiaisen, rouva Silverin, Irene Okan, apteekkarinrouva Björklundin ja Maila Mankin tunnettuina mattojentekijöinä. Osa matoista on siis edelleen olemassa ja viipurilaissukuisten perheiden olohuoneissa ihailtavina! Myös Kansallismuseon kokoelmissa on näitä viipurilaismattoja tallessa, edustamassa hienoa käsityötaitoa ja aikansa muotivirtausta – itämaisuutta sovitettuna viipurilaiseen tyyliin. Teksti: Liisa Munsterhjelm kuvat: Salli Kivi-Koskisen tekemästä matosta. Armi Temmes (o.s. Voipio) Maton kutominen saattoi viedä vuosia; niinpä niitä kudotettiin myös lapsilla ja palveluskunnalla sekä tuntipalkalla ulkopuolisilla tekijöillä. Kutojia saattoi istua Lisätietoja: Paula Koho: Elämä solmussa: turkinmaton taikaa Lappeenrannasta Viipuriin. Karjalan kirjapaino 2000. 6 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014 käsiteltiin viime vuoden toimintakertomus, tilinpäätös sekä hyväksyttiin uudet säännöt. Kokouksessa hyväksyttiin myös liiton päivitetty toimintastrategia, valittiin liitolle puheenjohtajat, liittovaltuuston jäsenet ja päätettiin uudet jäsenmaksut seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. rojen piireistä, säätiöstä, sukuyhteisöjen liitosta, pitäjäyhteisöjen liitosta. Pääkaupungin karjalaisyhteisöt Pääsky ry:stä sekä ryhmä muut, jotka edustavat eri alojen karjalaisia julkisuuden henkilöitä. Liittovaltuuston puheenjohtajana toimii Matti Puhakka. 1. varapuheenjohtajana Anu Urpalainen ja 2. varapuheenjohtajana Antti Kaikkonen. Liittokokouksessa hyväksyttiin Karjalan kulttuuriyhteistyön ohjelma sekä liiton toiminnan ja talouden päälinjat tulevalle kolmivuotiskaudelle. Karjalaisten pitäjien edustus on jaettu alueellisesti seuraavasti: Kokouksessa vahvistettiin Karjalan Liiton toiminta-ajatus ja arvot, jotka ovat karjalaisuus, yhteisöllisyys ja elämänmyönteisyys. Karjalan Liitto on elinvoimainen kaikkien suomalaisten karjalaisuuden foorumi. Se edistää karjalaista kulttuuria, tuo esille karjalaisen identiteetin suomalaisuudessa ja ylläpitää vuorovaikutusta Karjalan alueeseen. Karjalan Liitto on karjalaisen kulttuurin edunvalvoja ja sen sanansaattaja. Liitto tekee vahvasti yhteistyötä Karjalan alueella rajan molemmin puolin, ja on vahvasti mukana Karjalan alueeseen liittyvässä keskustelussa. Liiton puheenjohtajaksi valittiin uudelleen oman pitäjäseuramme jäsen, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström. 1. varapuheenjohtajana jatkaa talousneuvos Maija-Liisa Lindqvist ja 2. varapuheenjohtajana suunnittelija Eevaliisa Kurki. Jäsenmaksut pysyvät samoina vuosina 2015– 2016 Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014 vahvistettiin jäsenmaksut vuosille 2015–2017. Vuosina 2015 ja 2016 jäsenmaksu on 12 euroa, ja vuonna 2017 jäsenmaksu on 15 euroa. Raja-Karjala (Salmi, Soanlahti, Suojärvi, Suistamo, Impilahti, Korpiselkä): Paavo Harakka, Suojärven Pitäjäseura (Risto Salmela, Suojärven Pitäjäseura) Tapio Maljonen, Suistamon Perinneseura (Tuula Hämäläinen, Impilahti-Seura) Sortavalan seutu (Sortavala, Sorvalan mlk., Harlu, Jaakkima. Lumivaara, Pälkjärvi, Ruskeala, Värtsilä, Uukuniemi, Keski-Karjala (Hiitola, Kurkijoki ja Kirvu): Aila Heinonen, Etelä-Suomen Lumivaaralaiset (Riitta Sainio, Kurkijoki-Seura) Kaakkois-Kannas ( Metsäpirtti, Rautu, Valkjärvi, Sakkola), Käkisalmen seutu (Käkisalmi, Kaukola, Räisälä, Pyhäjärvi) ja Länsi-Kannas (Uusikirkko, Kanneljärvi, Kuolemajärvi ja Kivennapa): Kaarina Pärssinen, Vpl.Pyhäjärvi-seura (Ilkka Puhalainen, Kivennapa-seura) Keski-Kannas (Muolaa. Heinjoki, Äyräpää, Antrea, Jääski, Vuoksenranta, Vuoksela): Martti Talja, Vuoksenranta-seura (Hannu Takala, Äyräpään Pitäjäseura) Jos kuuluu esimerkiksi pitäjäseuraan ja sukuseuraan sekä karjalaisseuraan, voi maksaa liiton jäsenmaksun vain yhden seuran kautta. 18-vuotiailta ja sitä nuoremmilta ei peritä jäsenmaksua. Liittovaltuusto Liittovaltuustossa, jossa on yhteensä 39 jäsentä sekä karjalaisen nuorisoliiton edustaja yhteistoimintajäsenenä, on edustus kaikista karjalaisseu- Viipuri ja Viipurin seutu (Säkkijärvi, Viipurin mlk., Viipuri ja Vahviala), ulkosaaret ja Lounais-Kannas (Johannes, Koivisto, Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari ja Terijoki): Timo Lindroos, Viipurin Pitäjäseura (Kerttu-Liisa Paakkari, Wiipuri-yhdistys) Lähde: Karjalan Liitto 7 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla Lappeenrannassa 13.-15.6. vietetyillä karjalaisilla kesäjuhlilla kohtasivat eteläkarjalaiset ja karjalaiset sekä karjalaisuuden ystävät muualta Suomesta. Aiemmista juhlista poiketen liput oli koottu yhteen lippulinnaan ja airuet marssivat omissa joukoissaan. Sen sijaan aiempien vuosien tapaan pitäjäseuran lippua kantoi Timo Lindroos. Sunnuntain kesäjuhlakulkuetta johdossa ratsasti kaksi rakuunaa luurankotakeissaan ja hurmahousuissaan. Monipuolinen ohjelmatarjonta nivoutui karjalaisen sanankäytön ja musiikin ympärille. Kesäjuhlilla kuultiin muun muassa sinne tuotettu taidekoulu Estradin Kerro mummo -musiikki- ja sirkustaide-esitys, joka kertoo sukupolvien kohtaamisesta sekä dramaturgi Helena Anttosen juhlille tekemä suomen murteita esittelevä runo. Esillä oli myös 110-vuotias Karjala-lehti. Karjalaisuuttaan sai testata EteläKarjalan maakuntaliiton Oot sie Karjalasta -testi? Airueina toimivat Aila Lindroos ja Liisa Munsterhjelm. Karjalan Liiton järjestämät juhlat saivat liikkeelle myös eteläkarjalaiset ja asetetut kävijätavoitteet saavutettiin. Viikonlopun ohjelmatarjontaan tutustui yli 20 000 henkeä. Karjalaista sanaa kuultiin myös kirjailija Laila Hirvisaaren suulla. Juhlapuheessaan hän muisteli 70 vuoden takaista evakkomatkaansa. Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström pohti puheenvuorossaan karjalaisten identiteettiä ja kuinka siihen voi oppia lapsesta lähtien. Osa tätä identiteettiä ovat muun muassa kotiseutumatkat, joille on tärkeää mennä usean sukupolven voimin. Kotiseutumatkat ovat osa hyviä naa- 8 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 purisuhteita, joita tulee pitää yllä edelleenkin. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö lähetti tervehdyksen karjalaiselle juhlaväelle. Ohjelmassa oli myös karjalanpiirakka- ja kyykkäkisailua, maraton, konsertteja, lastentapahtumia ja karjalaisten sukujen ja karjalaisten pitäjien esittelyä sekä hengellisiä tilaisuuksia. Karjalainen sanankäyttö on Karjalan Liiton tämän vuoden teema. Karjalaiset kesäjuhlat järjesti Karjalan Liitto yhteistyössä mm. Lappeenrannan kaupungin, maakuntaliiton ja seurakuntien kanssa. Teksti: Karjalan Liitto Kuvat: Anne Uotinen Pitäjäseuran kylttiä kantoi ansiokkaasti Jaakko Ahokas Vuoden 2015 Karjalaisille Kesäjuhlille kutsun esittivät Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin Antti Kaikkonen ja Pirkko Siili. Juhlapuheen piti kirjailija Laila Hirvisaari Juhlassa nähtiin Karjalaisen Nuorisoliiton tanhuesitys 9 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä Viipurin pitäjäseuran perinteistä Elojuhlaa juhlittiin 14.9. Helsingin Karjalatalolla yli 65 hengen voimin. Juhlat käynnisti pitäjäseuran puheenjohtaja Timo Lindroos toivottamalla kaikki juhlavieraat tervetulleeksi ja muistuttamalla, että perinteiseen elojuhlaan kuului ennen vanhaan satokauden arviointi ja kiitollisuus vuodentulon valmistumisesta. Näin varsinkin Viipurin maaliskunnassa, joka oli Viipurin tärkeä vilja-aitta ja elintarvikkeiden tuottaja. kesäjuhlille. Kaikkien meidän pitääkin nyt kuitenkin luvata että ollaan jatkossa ahkerampia, vieraillaan toistemme tapahtumissa ja tehdään yhteistyötä. Marjo Matikainen-Kallström. Kuva EH Karjalan Liiton tervehdyksen juhlaan toi liiton puheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu, pitäjäseuran oman jäsen Marjo Matikainen-Kallström. Hän muistutti kuluneen kesän aurinkoisista kesäjuhlista Lappeenrannassa ja siellä julistetusta seurojen lehtikilpailusta, jonka on osa koko kuluvan liittokokouskauden karjalainen sanankäyttö teemaa. Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kilpailu on oiva keino nostaa lehtien statusta. Marjo Matikainen-Kallström kertoi myös Elojuhlan aamupäivällä Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden muistopatsaalla pidetystä Jatkosodan päättymiseen liittyneestä tilaisuudesta, jossa olivat läsnä mm. piirien liput sekä muutamia pitäjien lippuja, mukaan luettuna oman pitäjäseuramme lippu. Liittomme puheenjohtaja kertoi Karjala Liiton täyttävän ensi vuonna 75 vuotta ja että sillä teemalla juhlitaan myös ensi vuoden Karjalaisilla Kesäjuhlilla Hyvinkäällä. Toinen näkyvä teema ensi vuonna on 150 vuotta täyttävä Kalevala. Timo Lindroos. Kuva EH Timo Lindroos muistutti myös viimeaikaisista turvallisuuspoliittisista tapahtumista Euroopassa. Hän painotti että myös pitäjäseuralaisina voimme olla mukana edistämässä yhteyksiä ja kanssakäymistä. Toivomme, että asiat kääntyvät myönteiseen suuntaan, jotta voimme jatkaa vierailuja sukujemme tärkeillä paikoilla ja tutustuttaa nuorempi sukupolvi omiin juuriinsa Karjalassa. Timo Lindroos painotti yhteydenpidon ja kanssakäymisen koskevan myös kaikkia karjalaisseuroja ja pitäjäseuran näkökulmasta varsinkin kaikkia Viipurin alueen seuroja. Jokaisella seuralla on erityisosaamista, josta seurojemme jäsenistö voi yhdessä hyötyä. Hän kertoi, että Helsingissä on viritelty yhteistyötä mm. jakamalla naapuriseurojen toimintakalenteritietoja Viipurin pitäjäläisessä sekä järjestämällä yhteiskuljetus Lappeenrantaan karjalaisille Tervehdyksensä lopussa Marjo MatikainenKallström kertoi Karjalan Liiton olevan taloudellisesti kunnossa ja velaton. Jokavuotinen valtionapu ei tule kuitenkaan liitolle automaat- 10 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 tisesti, vaan se vaatii paljon keskusteluja ja yhteydenottoja valmistelijoihin. Myös jäsenmaksut ovat keskeinen tulolähde ja niiden voimin tuotetaan seuroille palveluja ja ohjelmaa. Hän kertoi vielä, että Karjalatalon kunnostamisesta on olemassa suunnitelmat; pintaremonttiahan on tehty onnistuneesti ahkerin talkoovoimin. Kaikkien käytössä oleva käsikirjasto on tutkijoiden suosiossa ja talon seinille ripustettuja taideaarteita on restauroitu yhdessä Helsingin yliopiston kanssa Karjalan murre ja nykyinen Etelä-Karjala Elojuhlan juhlapuheen pitäjäksi oli pyydetty FM, suomen opettaja, suomentaja ja kaakkoismurteiden tuntija Kaisu Lahikaista Lappeenrannasta. Kaisu on pidempiaikaisille Karjala-lehden lukijoille tuttu lehden entisenä toimittajana ja päätoimittajana ja kirjallisuuden harrastajille lukuisten vironkielisten romaanien, lastenkirjojen, näytelmien ja runojen suomentajana. Karjalaisen sanankäytön teemavuonna Kaisu Lahikaiselle oli sovittu kaakkois-murteiden nykykäyttöä kuvaava Vieläk haastellaan –otsikko. Kaisu painotti puheessaan kaakkoismurteiden nykytilaa ja käyttöä. Oivalliset esimerkit sekä tutkimuksen että opetustyössä kerättyinä tietoina valottivat suhtautumista murteeseen ja varsinkin nykyisten etelä-karjalaisten nuorten näkemyksiä karjalaisuudesta. Kaisu Lahikaisen koko juhlapuhe on luettavissa toisaalta tässä lehdessä. Juhlapuheenpitäjä Kaisu Lahikainen sai kiitokseksi Saimaan kanavan historia kirjan. Kuva AU Kahvitauolla haasteeltiin joka pöydässä. Kuva EH Musiikkia ja matkakuvia Elojuhla ei ollut kuitenkaan pelkkää puhetta, juhlissa kuultiin yhteislaulujen lisäksi myös korkeatasoista soitantaa, jota esittivät Petra Hirvonen pianolla ja Maria Heiskanen poikkihuilulla. He esittivät Chr.W.Gluckin tanssin, Franz Schubertin Andanten sekä Georg Friedrich Händel Hallenser-sonaatista numero III osat adagio, allegro, largo ja allegro. Koska pitäjäseuran oma kotiseutumatka jouduttiin kesällä peruuttamaan osallistujien vähäisyyden vuoksi, oli juhlan juontanut Anne Uotinen koonnut valokuvakoosteen omista ja Jari Stirkkisen Karjalaisen Nuorisoliiton Kaisu Lahikainen. Kuva EH 11 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Vieläk haastellaa - Karjalaisesta murteesta matkalla elokuussa ottamista kuvista. Kuvissa käytiin pikaisella nojatuolimatkalla Viipurin korjatussa ja vaaleutta hohtavassa kirjastossa, Terijoen hiekoilla, Ilja Repinin kotimuseon puistossa Kuokkalassa, Edith Södergranin maisemissa Raivolassa sekä Kivennavan ja Muolaan kirkonmäillä. FM Kaisu Lahikaisen juhlapuhe Elojuhlassa 14.9.2014 Kiitoksii kutsusta haastelemmaa karjalaisesta sanankäytöstä! Karjalaisten laulun ja arpajaisvoittojen arvonnan jälkeen oli taas aika lähteä kotimatkalle: suu makiana haastelusta ja vassa täynnä emännistön tarjolle loihtimia piirakoita, pullaa ja kakkuja. Miten moni teistä oli kesäjuhlilla Lappeenrannassa? Juhlien teemana oli ”Haastellaan Lappeenrannassa”. Sitähän se karjalainen sanankäyttö on, haastelemista – toki myös kirjallisuutta ja hengellistä tai laulettua sanaa, kuten Karjalan Liiton Karjalan kunnaat -lehdessä todetaan vuosien 2014–2016 vuosien teemasta liitossa. Puhun sanankäytöstä erityisesti murteen kannalta. Kun kävitte kesäjuhlilla – kuulitteko karjalaista murretta kaduilla ja satamassa, ihan lappeenrantalaisten haastamana? Tuntuiko tutulta? Viipurin ja Lappeen murteet ovat olleet aika lähellä toisiaan, eihän matkakaan ole pitkä. Yhteistä on esimerkiksi se, että ennen vanhaan sana metsä oli sekä Lappeen seuduilla että Viipurin tienoilla messä: messän. Kenen muistissa on tällainen viipurilainen muoto? Lappeenrannasta tämä muoto on jo aikaa hävinnyt ja tilalle on tullut mettä: metän. Petra Hirvonen (piano) ja Maria Heiskanen (poikkihuilu) viihdyttivät yleisöä klassisen musiikin sävelin. Kuva AU Eroja toki on myös, ja niistä ehkä huomattavin on se, että lappeenrantalaiset sanovat mie: miuta, kun melkein joka paikassa muualla kaakkoismurteen eli Karjalan murteen alueella sanotaan mie: minnuu. Siinä lienevät lappeenrantalaiset ottaneet käyttöön saman taivutusmuodon kuin pronomineissa myö: meitä, työ: teitä. Sellainenkin ero on vanhastaan ollut, että muualla eteläisessä Karjalassa on sanottu hyö ottaat, hyö antaat, mutta Lappeella on ollut muoto hyö ottaavat ja antaavat. Tämähän ei ole mikään ihme, koska sanotaan, että kaakkoismurre on suomen kielen hajanaisin ja että melkeinpä joka pitäjässä on ollut oma murteensa. Naisvoittoinen esiintyjäkaarti: Marjo MatikainenKallström, Petra Hirvonen, Timo Lindroos, Kaisu Lahikainen ja Maria Heiskanen Kaakkoismurretta ei ole tutkittu viime aikoina kovin paljon. Lappeenrantaan viisi vuotta sit- teksti: Anne Uotinen kuvat: Erkki Heiskanen (EH) ja Anne Uotinen (AU) 12 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 ten muuttanut murretutkija Hanna Lappalainen pitää Lappeenrannan Uutiset -lehden elokuisessa haastattelussa syynä esimerkiksi sitä, että kaakkoismurteiden puhujamäärä on vähentynyt eikä siirtokarjalaisten murre ole siirtynyt jälkipolville. suomalaisuuden, punaisen ja mustan, sodan ja ihmiset, jotka asuivat Karjalassa, rennot ihmiset, Kaakkois-Suomen ja Venäjän rajan toisella puolella olevat Karjalan alueet, vanhat ihmiset, joiden nuoruudessa puolet Karjalasta annettiin Venäjälle, pienen kylän metsän ympäröimänä, äänekkyyden suorasanaisuuden, vanhuuden, menetetyn alueen, Kalevalan, vanhat pirteät mummot, jotka leipoo hyvää pullaa, paljon puhuvat mummot, vanhat ihmiset, puhetyylin, sodan ja karjalanpiirakat, evakoitumisen, iloisia ja vetreitä vanhan kansan pukuihin sonnustautuneita mummoja, jotka tuputtavat karjalanpiirakoita, stereotyyppiset luonteenpiirteet: iloisuuden, reippauden, puheliaisuuden; vieraanvaraisuuden, sitkeyden, sisun, Karjalaisten laulun. Vastauksissa toistuvat sota, luovutettu alue, puhetyyli, menneisyys, ruoka. Vain yksi vastaaja toteaa, että Karjala tuo mieleen EteläKarjalan, ”josta olen kotoisin”. Silti murrettamme tutkitaan, erityisesti ItäSuomen yliopistossa Joensuussa. Hyvin kiinnostavasti murteen säilyminen ja käsitykset murteesta tulevat esille artikkelikokoelmassa Monenlaiset karjalaiset – Suomen karjalaisten kielellinen identiteetti, jonka ovat toimittaneet Marjatta Palander ja Anne-Maria Nupponen ja jonka Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta julkaisi 2005. Artikkelikokoelmassa on esimerkiksi monille karjalaisille tuttuja seikkoja sisältävä artikkeli Iloisuus ja eloisa murre – siirtokarjalaisten käsityksiä ja havaintoja murteesta ja karjalaisuudesta. Palanderin ja Nupposen artikkelista Karjalaisten ”karjala” – jossa on tutkittu pääosin kotiseudullaan asuvia nuoria – taas näkyy, että eteläkarjalaisilla nuorilla on hyvin positiivinen kuva murteestaan ja sellainen käsitys, että muutkin pitävät siitä. Kielen piirteistä eniten käytetään tuttuja mietä ja sietä. Vain yksi vastaaja ilmoittaa, ettei käytä mie- ja sie-pronomineja. Kaikki muut käyttävät niitä ja useimmat myös muotoja myö- ja työ. Hää ja hyö ovat kaikille tuttuja, mutta lähes kaikkien omasta puheesta ne ovat pudonneet pois. Murteelle tyypillisistä muodoista suurin osa on tuttuja, mutta niitä käytetään vähän. Vieraimpia on loi-monikko: tyttölöi tai tyttölöitä, vaikka muutama senkin tunsin. Omassa puheessa yleisimmässä käytössä ovat murteellinen verbimuoto juossa tai pessä ja muoto kotonta tai siintä, jolla on sijamuotonimenä eksessiivi, sekä tietysti yleispuhekieleenkin kuuluva d:n kato ja kaakkoismurteelle tyypillinen loppu-n:n tai vokaalin häviäminen. Mie juttelen mielelläni Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan murreasioista, koska olen sieltä kotoisin, Lauritsalasta. Mutta toki myös sen vuoksi, että Etelä-Karjalassa niin kaakkoismurre kuin sen puhujat ovat kotiseudullaan. Tosin sellaisena kuin te ehkä lapsuudesta karjalaisen murteen muistatte, sitä ei ole enää missään. Murrekin muuttuu. Äidinkielen opettajana tein viime keväänä epätieteellisen ja nopean kyselyn yhdelle opetusryhmälle, pääosin 18-vuotiaille murresanojen ja -piirteiden tuntemuksesta ja käytöstä. Vastaajia oli 27, ja suurin osa heistä ilmoitti puhuvansa eteläkarjalaista puhekieltä tai Lappeenrannan murretta tai puhekieltä. Yksi puhuu Karjalan murretta, yksi yksilöidysti Ruokolahden murretta. Kokeilin myös eräiden murresanojen tuntemusta. Haastaa oli karjalaisessa merkityksessään useimmille tuttu. Vain neljä arveli sen tarkoittavan ainoastaan esimerkiksi oikeuteen tai kilpailuun haastamista. Muut olivatkin kovin vieraita. Tuiman tiesi yksi tarkoittavan suolatonta (tai länsimurteissa suolaista), kapustan tunsi yksi ja koussikan kaksi. Sutki ei ollut tuttu kenellekään. Kyselytilanne ei ollut paras mahdollinen, mutta vaikkapa venäläiset lainasanat, jotka vielä omassa nuoruudessani mummin käyttäminä ja häneltä opittuina olivat Kysymykseen, mitä Karjala ja karjalaisuus tuovat mieleen, tuli tällaisia vastauksia: Suomen vanhan Karjalan, murteen, kansallispuvut, ruokakulttuurin, oluen, karjalanpaistin, 13 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 minulle tuttuja, eivät ehkä enää ole juuri käytössä. Imatran ja – osin itse keksityn – imatralaisen puhetavan kaikkien tietoisuuteen. Mie ja sie tuntuvat pitävän parhaiten pintansa. Ne ovat kaakkoismurteen puhujille leimallisia, niistä heidät tunnistaa, mutta samalla niihin liittyy myönteisiä mielikuvia. Myös tutkija Heikki Leskinen, joka tarkasteli länsimurteiden alueelle muuttaneiden siirtokarjalaisten murretta vuonna 1980, on todennut, että mie ja sie ovat säilyneet hyvin karjalaisten murteessa. Mie on tutkimusten mukaan levinnyt myös Pohjois-Karjalan suuntaan. Etelä-Karjalan murteelle on käännetty 2000-luvun alusta alkaen Matti J. Kurosen tekemät Katekismus ja Markuksen evankeliumi, miun kääntämäni Asterix-albumi Ruusu ja miekka nimellä Kallija tyttölöi sekä Helena Anttosen Simpeleen murteelle kääntämä Aku Ankka -albumi Kaik lutviutuup. Viimeisimpänä käännöksistä lienee Helena Anttosen tekemä Mie rakastan sinnuu karjalaks, jossa voi vertailla murrekäännöksiä alkuperäiseen runoon. Itse tein 2004 ilmestyneen pienen murresanakirjan Silviisii. Kaikki muut kirjat on myyty loppuun ja niitä löytyy vain kirjastosta, mutta Karjalaisii katkismus on ilmestynyt uusintapainoksena tänä vuonna. Murteet ovat nousseet 1990-luvulta alkaen uudella tavalla esiin. On syntynyt murreseuroja, murrekilpailuja ja murteelle käännettyjä sarjakuvia, osin muitakin tekstejä. Lisäksi murteita käytetään tietoisesti imagon ja mielikuvien rakentamiseen. Nykykielen kääntäminen murteelle ei ole erityisen helppoa, koska käsitteet ovat monesti kovin erilaisia. Palanderin ja Nupposen haastattelemista nuorista monet pitävät kirjoitettua murretta vaikealukuisena. Kirjoitettu teksti ikään kuin liioittelee murretta ja vaikuttaa ”väkisin tehdyltä”. Murresarjakuvien ja muidenkin käännösten ansiosta eri murteet kuitenkin näkyvät ja ovat tulleet tunnetuiksi eri puolilla Suomea, mikä on nuorten mielestä hyvä asia. Tämän esitykseni nimenä on Vieläk haastellaa? Uskon, että vaikka nykyinen elämänmuoto vie paljon murretta mennessään, haastelu silti säilyy. Mie ja sie sisältävät myös karjalaista mentaliteettia – sitä mitä sanotaan iloiseksi ja välittömäksi; sellaisen mielikuvan saa meiän murteesta, jota kirjailija Kersti Bergroth kauniisti kutsui taivaskelpoiseksi mie ja sie -kieleksi. Vieläk haastellaa – haastellaa vaa, minkä keritää! Murteiden leviämistä ja tunnetuksi tulemista lisäävät julkisuuden henkilöt, jotka puhuvat avoimesti kotimurrettaan. Heidän esimerkkinsä saattaa auttaa muitakin säilyttämään murteensa. Palanderin ja Nupposen haastattelemien nuorten mielestä julkisuudessa haastavat positiivisella tavalla valtioneuvos Riitta Uosukainen, hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi, euroviisuedustaja Hanna Pakarinen ja Kotiteollisuus-metallimusiikkiyhtyeen Jouni Hynynen. Eräissä televisiosarjoissa on myös puhuttu eteläkarjalaisittain. Esimerkkejä ovat Kotikadun Anja Partanen, jota esitti Eeva Litmanen, Hynttyyt yhteen -sarjan Eija Vilppaan roolisuoritukset sekä Ihmeiden tekijät -sarjan Maija Lehmus, jota näytteli Anu Hälvä. Tämän vuoden Putous-kilpailun voittaja Antsku toi 14 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle 14.9. Kunnianosoituksena menetetylle Karjalalle ja Karjalaan jääneille vainajille Karjalan Liitto laski seppeleen Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalle sunnuntaina 14.9. Karjalaisseurojen piirien lippuja ja oman seuramme lippu juhlistivat tilaisuutta. Kuvat: Mervi Piipponen, Karjalan Liitto Ryhdikäs lippurivi. Pitäjäseuran lippua kantoi puheenjohtajamme Timo Lindroos. Muistopuheen tilaisuudessa piti liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, joka laski seppeleen yhdessä varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurjen ja toiminnanjohtaja Satu Hallenbergin kanssa. Karjalan kannasta muistellen 2014 Karjala kallis syntymämaa, siellä on juureni, sinua kaipaan mä vaan. Kunnailla koivut ja kukkia maas, käkönen kauniisti kukkua saa. Vehreät laaksot ja siintävät salmet, järvissä sorsat soudella saa. Vihreät niityt ja viljavat pellot, syksyllä sadon korjata saa. Karjalan kannas tuhat vuosien saatossa sinun kohtalos kova ollut on. Nyky sivistyskansa, entiset virheet korjata vois. Suojele suuri Luoja pientä Suomen maata ja kansaa sen, evakkopoluille joutumasta, kohtalon kovan kolhimaksi. Sulje suurien siipies suojaa suloinen Suomen maa, sitä pyydän mä vaan! Kirsti Vainikka 15 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Nuorisoseura Pihkan väki vietti Vihdin seurakuntatalolla karjalaista syysjuhlaa ointeja. Viipurin pitäjäseuran vankka jäsen ins. Heikki I. Reijosen on koonnut yli 150 sivua käsittävän kannakselaisten pitäjien evakuointia koskevan selvityksen. Viipurin maalaiskuntaa koskeva lyhennelmä on luettavissa pitäjäseuramme nettisivuilta kohdasta Jäsenlehti 2012/2. Juhlassa muisteltiin kesäkuussa 70- vuotta sitten tapahtunutta ent. Viipurin mlk:n kotikylä Pihkalan evakuointia. Talvisodan evakuoinneista tulee puolestaan tänä syksynä kuluneeksi jo 75 vuotta. Juhlaan oli kokoontunut yli 60 NS- Pihkan eriikäistä jäsentä. Vanhimmat olivat aikalaistodistajia itse kaksikin kertaa kotinsa jättäneitä, nuorimmat taas toisessa ja kolmannessa polvessa, sukujensa kohtaloista kiinnostuneita. NS- Pihkan puheenjohtaja Päivi Putkonen-Hegazi avasi juhlan ja pohti omassa osuudessaan miten sotien jälkeen syntyneenä olisi itse selviytynyt kaikista niistä vastuksista mitä vanhempansa olivat kokeneet. Miltä epätietoisuus sodassa olleiden isien, sukulaisten ja ystävien kohtalosta ja perheiden hajoamisesta saattoi tuntua. Juhlapuhuja Timo Lindroos Evakko käsitteenä, ymmärretään nykyisin hyvinkin laajana. Evakuoinnin syynä voi olla putkiremontti tai homekorjaus (home-evakko). Evakossa ollaan lyhyt aika ja palataan takaisin entistä ehompaan kotiin, työpaikkaan tai kouluun. Tätä paluu käsitystä ovat nykyaikana muuttaneet mm. Japanin ja Tshernobylin ydinonnettomuudet sekä mm. tsunami ja ympäristötuhot. Rintamaevakko-sana syntyi sotiemme yhteydessä, kuvaamaan rintaman alta ja sen taustasta aina 10- 40 km etäisyydeltä evakuoituja. Evakuoinnilla tavoiteltiin taistelevien joukkojen toimintavapautta rajoittavan väestön siirtämistä pois välittömältä sotatoimialueelta. Puolustava armeija tarvitsi tiestön vapaaksi operaatioitaan ja huoltoaan varten. Erityisesti talvisodassa tarvittiin myös kaikki mahdolliset majoitustilat kenttäarmeijan esikuntien, lääkintähuollon ja majoituksen käyttöön. Armeijan suunnitelmissa ei siviiliväestön omaisuuden evakuoinnille ollut juurikaan sijaa. Niinpä rintamaevakot joutuivatkin poistumaan kotoaan pikaisesti, päällään vain pitovaatteet, muutaman päivän eväät ja omaisuutta sai ottaa mukaan vain sen verran kuin jaksoi kantaa. Kannaksen pitäjissä asukkaat käskettiin ko- Puheenjohtaja Päivi Putkonen- Hegazi Juhlapuheen pitäjä Timo Lindroos keskittyi esityksessään kuvaamaan talvisodan evaku- 16 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 koontumaan illaksi rautatieasemille ja siellä he nousivat evakkojuniin. Perääntyvän armeijamme suojajoukot viivyttivät ja polttivat rakennukset sekä kaiken vihollista ehkä hyödyttävän omaisuuden perääntyessään muutaman ensimmäisen sotapäivän aikana pääpuolustuslinjalle. Viipurista ja Kannakselta. Talojen miesväki oli sotapalveluksessa ja kylässä oli vanhempaa väkeä ja paneeliin osallistuvat muistelijat itse olivat 10–16 -vuotiaita. Tämän ikäiset nuoret miehet joutuivat jo vastaamaan monista lähdön valmisteluista. Taloista oli luovutettu parhaat hevoset armeijalle, jäljelle jääneet valjastettiin kärrien eteen. Kärryihin lastattiin tärkein omaisuus, se mitä sopi ja kärryjen perään sidottiin vielä talojen karjaa. Jo edeltävinä päivinä oli käsketty toimittamaan tärkeimpiä maatalouskoneita ja tarvikkeita huolellisesti nimikoituina rautatieasemille tai tienvarsien kokoamispaikoille. Kärrien lastauksen aikana, pojat, nuoria ja uteliaita kun olivat, seurasivat Saimaan kanavalla Juustilan suluilla tapahtuvaa näytelmää kun venäläiset pommikoneet pommittivat ja ilmatorjunnan savuhattarat pilkuttivat taivasta. Muutamat uskalikot nousivat kuormien ja rakennusten katoillekin seuraamaan näytelmää. Näissä tunnelmissa Pihkalan kotikylä oli jätettävä ja evakkomatka kohti tuntematonta alkoi. Sodan lopputuloksesta ei tuolloin tiedetty ja vaikka rintama ei koskaan ulottunutkaan Pihkalaan asti, oli kylä luovutettava rauhanteossa. Sota-ajan evakot eivät kuitenkaan olleet yhtenäinen ryhmä. Pakenemaan oli jouduttu erilaisista tilanteista ja eri aikoina. Osa pakeni sodan jaloista jopa yöpuvuissa, kun vieraan valtakunnan sotilaat ilmestyivät yllättäen varhain ensimmäisen sotapäivän aamuna kotipihalle. Sodan ajanjakson mukaan ryhdyttiin myöhemmin puhumaan myös talvisodan-, jatkosodan- ja Lapinsodan evakoista. Rauhan oloissa evakuoituja ryhmiä olivat mm luovutetun alueen-, Hangon- ja Porkkalan evakot. Rauhan ajan sekä luovutetun alueen evakot lähtivät kotoaan rauhansopimuksen toteuttamiseksi, kun sen ehdot tulivat tietoon. Evakuointi oli varsin tehokasta ja sen toteuttamiseen keskitettiin paljon voimavaroja. Asunnot ja rakennukset jäivät N:liitolle ehjinä ja tyhjinä. Pommitusevakot lähtivät taajamista ja kaupungeista usein vapaaehtoisesti ensimmäisten pommitusten jälkeen. Naiset, vanhukset ja lapset siirtyivät sukulaispaikkoihin, usein lähiseutujen maalaistaloihin. Sumuisina ja huonoina lentosään päivinä pommitusevakot saattoivat käydä kotona noutamassa elämiselle tarpeellista omaisuuttaan. Onnekkaimmat palasivat pommitusten tauotessa ja viimeistään sodan jälkeen ehjiin koteihinsa. Niiden kohtalo puolestaan oli kova, jotka menettivät pommituksissa kotinsa ja koko omaisuutensa. Koti ja irtaimisto menivät, joiltakin terveys ja henkikin. Karjalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu tietysti myös hyvä ruoka ja kahvi, tällä kertaa omenapiirakan kera. Juhlan musiikkiosuudesta huolehtivat duo Hulda & Jalmari, piikatyttö ja renkipoika, sekä juhlaväen yhteislaulut. Juhlan lopuksi kajautettiin Karjalaisten laulu. Siirtoväeksi ryhdyttiin nimittämään virallisessa kielenkäytössä mm. myöhemmässä lainsäädännössä sotatoimi- ja luovutetulta alueelta evakuoituja henkilöitä. Pihkalan kylän evakuointi kesäkuussa 1944 Panelistit vasemmalta: Kauko Villanen, Helge Putkonen, Teuvo Moisio, Mauno Kemppi, Keijo Kuusela Viimeisen lähdön tunnelmista juhannuksen alla kertoivat juhlamme panelistit. Lähtöaamuna kaikilla oli kiire, sodan kumu kuului teksti: Timo Lindroos kuvat: Irene Arokko 17 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura on eräitä maamme vanhimpia yhdistyksiä, perustettu vuonna 1845. Seura on pitkän historiansa aikana kokenut monenlaisia vaiheita ja sen tehtävä on muuttunut sen myötä, kun suomenkielen ja kulttuurin asema on maassamme kehittynyt. Yhdistys perustettiin alun perin ajamaan suomen kielen asemaa erityisesti Viipurissa ja muualla Itä-Suomessa – tavoitteet olivat pitkälti samat kuin helsinkiläisellä sisaryhdistyksellä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla. 1800-luvulla keinoina olivat muun muassa oppikirjojen ja muun sivistävän kirjallisuuden julkaisu, pitäjänkirjastojen perustaminen ja olipa seuralla myös oma koulunsa, jota nimitettiin Wilken kouluksi siihen saadun alkupääoman lahjoittajan mukaan. toisaalta myös koota ensimmäistä kertaa yksiin kansiin Viipuria koskeva tieto nimenomaan kulttuurin näkökulmasta. Samaan aikaan seura pyrkii myös kokoamaan verkkoon Viipuria koskevaa aineistoa muun muassa digitoimalla omia vanhoja julkaisujaan. Lisätietoja seurasta: www.vsks.net teksti: Sanna Supponen, sihteeri-tiedottaja 1900-luvulla seuran toiminta on muuttunut ja sotien jälkeen kotipaikkakin vaihtui Helsingiksi: seura on tehnyt ja ollut tukemassa useita Viipuriin liittyviä projekteja. Tänä päivänä seuran missio onkin Viipuri-tietouden lisääminen. Tähän tavoitteeseen pyritään järjestämällä esitelmätilaisuuksia, julkaisemalla Viipuria koskevia teoksia ja edistämällä tutkimusta. Tärkein vuotuinen seuran yleisötilaisuus on 7.9., seuran perustamispäivänä, järjestettävä Viipuri-tutkimuksen päivä, joka tänä vuonna käsitteli teemaa ”Viipuri 1914–1918”. Vuotuinen teema valitaan ajankohtaisesta aiheesta ja paikalle pyritään saamaan aiheen johtavat asiantuntijat. Ensi vuonna seura järjestää lisäksi Helsingin yliopistolla luentosarjan Viipuri-tematiikasta, jonka tavoitteena on saada myös tulevaisuuden historioitsijat, nykyiset opiskelijat, kiinnostumaan Viipurista. Luentosarjan pohjalta seura julkaisee myös 170-vuotis juhlavuotensa kunniaksi teoksen, joka jatkaa 1970-luvulla aloitettu Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita sarjaa. Teos on myös johdantoa seuraavien vuosien suurhankkeelle neliosaiselle teossarjalle Viipuri, kulttuurin kaupunki, jonka tavoitteena on päivittää tutkimustilannetta ja 18 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä Viipurin seudun hevosmiesten perheet evakossa 1939 Maaseudun rauha ympäröi meitä ja viihdymme erinomaisen hyvin täällä. Tämä on suuri siisti maalaistalo, jonka tupa on 9,50 x 9,25 metriä, keittiön lisäksi kolme kamaria. Näin kirjoitti yliveteläinen Leena Pullinen, kahden lapsen äiti jo 9.12.1939 evakkopaikastaan Suomenniemen Särkän talosta. vieraita ja vahvuudeksi tulee jouluiksi siis 37 henkilöä. Olemme kuitenkin kuin yhtä suurta perhettä. Perheillä oli ajan tavan mukaan kotiapulaiset ja talon apulaiset olivat piikoja ja renkejä. Eri-Aaroni ja lapset Pimeään talveen toivat vaihtelua hevoset, niitä oli talossa useitakin ja edessä oli yllätys. Tänne tuli sellainen suuruus kuin murtolainen ori Eri-Aaroni ja maalaiskuntalaisten yhteinen ori Valssin Rytmi. Buttenhoffin Eri-Aaroni oli ensimmäisenä kylmäverisenä alittanut 2000 metrillä kolme minuuttia. Lapsista suurimmat eivät hevosia pelänneet. Pääsivätpä vielä Eri-Aaronin kyytiin valoisaan aikaan ajelulle vaikka Suomenniemen kirkolle. Leipäpalaset kelpasivat rauhallisille hevosille ja saipa EriAaronia kävelyttääkin. Vain vuosi perhekuvan otosta 1938 ja vänrikki Lauri Pullinen evakuoi karjaa rintaman tutumassa, Antti, Pekka ja Leena olivat evakossa ja 13.3.1940 yli 400 000 suomalaisen tavoin ilman kotia. Viisikymmentä vuotta talvisodan jälkeen ei Särkän perheessä muistettu Pullisia, Grönrooseja eikä Pitkäsiä, mutta Buttenhoffit ja Eri-Aaroni, ne nimet elävät vielä 75 vuoden jälkeenkin. Joulukirje 23.12. oli edelleen luottavainen: Tupaan on luvassa 37 jouluvierasta, tietysti ainakin “kahdessa kattauksessa”. En ymmärrä, mistä hyvästä meitä nyt suositaan. Tuntuu aivan pelottavalta, minkä edellä tämä kaikki on, Leena kirjoittaa ystävättärelleen Helvi Pilkamalle Kuusankoskelle. Talven mittaan Särkän todella pitkän puukuurin halot tietysti vähenivät ja tekivät tilaa Viipurin maalaiskunnasta saapuville arvotavaroille lähestyvän rintaman jaloista. Jo toisena talvisodan sotapäivänä oli lähtö evakkoon Juustilan tietä 120 kilometrin päässä olevaan neljän hevosmiesperheen evakkopaikkaan. Juuri oli tullut tieto, että hänen isänsä talo Kanneljärvellä rajan tuntumassa oli palanut, poltetun maan taktiikkaa noudatettiin. Avustustarjous Tanskasta Kannaksella oli sodan alla tanskalaisia maatilojen poikia ja tyttöjä puolen sataa opettamassa uutta eli sokerijuurikkaan viljelyä. Ylivedelläkin oli Aksel Jensen, pidetty poika, joka oppi puhumaan kieltään niin, että ruotsintaitoiset ymmärsivät. Pulliset asuivat kolmen Pitkäsen kanssa, viereisessä huoneessa “Buttenhoffit, koira, rouva, miniä, lastenhoitaja ja kaksi kuvankaunista lasta, Harri ja Harriet . Keittiössä asui rouva Grönroos neljän lapsensa ja äitinsä kanssa ja viimeisessä huoneessa isäntäperhe, mukanaan seitsenvuotias poika. Tuvassa nukkuivat renki, piika ja neiti Pitkänen. Jouluksi oli tiedossa Jo 10.12.1939 saapui pikakirje Tanskasta: Tarjoamme Teille, hyvä rouva ja pojat, katon päälle päänne, jos venäläiset uhkaavat. Äitini pääsi heti vastaamaan, että rintamamme pitää, meillä ei ole hätää, olemme kaukana 19 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Suomenniemellä. Kirjeenvaihto jatkui, saattoipa äiti jo kesäkuussa 1940 ilmoittaa, että meillä on oma katto Oitissa päämme päällä. ”On tyskarna hotar Eder, kom hit Oitti. Vi har freden med ryssarna och egen tak.” Yhteys säilyi yli puoli vuosisataa, käytiin Tanskassa ja käytiin Suomessa. Käsiala heikkeni Tanskassa ja Jensenit ovat nyt poissa. tuli tämän kirjoittajallekin, aikanaan radiotoimittajana toimineelle, väkevä kokemus radion tärkeydestä. Myöhempi tieto kertoo, että Poriin oli Englannin Marconin tehtaalta tilattu hyvin voimakas radiolähetin. Englanti oli takavarikoinut tietysti sen tarpeisiinsa. Aikanaan koneisto vapautui ja taitaa nyt “yleisistä syistä” olla Ruotsin puolella varastossa. Jouluna oli rintama kaukana Sota hallitsi ajatuksia Leena Pullisen kirje jatkuu. Kirjoitan tätä jouluaattona. Olemme juuri paistaneet leegion joulutorttuja, jotka onnistuivat erittäin hyvin ja joulupullan. Kinkku on nyt uunissa ja joulukuusi tuotu sulamaan tupaan. Lapset harjoittelevat parastaikaa lauluja ja leikkejä tuvassa. Kohta alkaa saunottaminen. Sekin on aikaa viepää hommaa, vai mitä luulet, tällaiselle joukolle. Iltaisin teemme kyläläisten kanssa käsitöitä tuvassa ja odottelemme uutisia ja postia. Varttunut väki eli päivät ja yöt sodan tunnelmissa. Särkän evakot olivat monilapsisten perheiden äitejä, miehiä oli rintamilla ja sodan ajan tehtävissä ja veljiäkin eturintamalla. Kirjeet kulkivat, puhelin toimi ja huhuja oli liikkeellä. Iltapimeällä ei desanttipelon vuosi kuljettu kuin joukossa, mieluummin aseistettu varttunut suojeluskuntalainen mukana. Ikkunat olivat pimennettyjä ja päivisin taivaalla kulkevien viholliskoneiden lautat piirsivät valkoisia vanojaan hyvin korkealla. Särkän suuri tupa olikin aina täynnä, ahkerat kädet tekivät neuloivat paksuja käsineitä, suuria sukkia ja kypäränsuojuksia. Helmikuussa rintama Summan kohdalla sortui, sota lähestyi Talin korkeudella ja evakkojen tuli aika siirtyä länteen päin. Äidinisä lähetteli kirjeitä jostain kummasta Tyrvään suunnasta ja kutsui evakkokattonsa alle. Lapset ovat terveitä ja heillä on hyvin hauskaa keskenään. Heitä on kaikkiaan 11 ja kaikki ovat leikki-iässä. Buttenhoffin lastenneiti on oikein etevä askarruttamaan ja kasvattamaan heitä. - Onko se jo Lahes !! Kuorma-autokyyti vei katkuisen Mikkelin lävitse, pommituksissa tuhoutuneista puurakennuksista nousi märän sahanpurun haju. Se tuntuu nenässä vieläkin Mikkelin lävitse matkatessa. Äidin kertoman mukaan yö meni Pieksämäen aseman lattialla ja junaan saatiin vaivoin suuri pärekorimme. Siinä oli pohjalla perheen häälahja, suuri Junghans-seinäkello, sänkyvaatteita, meidän poikien potta, vesikannu ja pieni vati. Naiset parahtivat hillittömään itkuun ja se itku tarttui meihin lapsiin. Ikuisesti unohtumattomana. Lehdet sentään tulivat, miesten kautta kuultiin, että Lahden suuraseman lähetyshuone oli saanut vihollisen pommista osuman. Heikko Porin asema ei Suomenniemelle kuulunut ja näin Äidin usein toistama kertomus jatkuu: Oli se murheellista matkantekoa kahden villin lapsen kanssa täpötäyden junan ahtaudessa. Mies Kannaksella, suuren karjan lehmät tapettuna Ylivedellä luomatautisina siirtokiellossa, tavarat Särkän puukuurissa, vihollinen lähellä Talia. Täyteen vedetty seinäkello hermostui Mutta uutisia ei tullut Viipurin radioaallot olivat tukossa vihollisen häirinnän vuoksi ja Lahdenkin sinänsä voimakasta lähetystä keskeyttivät Tiltujen ja Äikiöitten välihuudot. Mutta tammikuussa ei Lahdestakaan kuulunut Suomen yleisradio. 20 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 makuulla vaatteiden alla - ja alkoi lyödä ja lyödä puolen päivän lyöntejään. Aloin väsymyksestä lähes hysteerisesti nauraa ja kaivaa seinäkelloa esille. Sieltä se löytyi - ja oli saanut 12 lyöntiään ilmoille. Junavaunun tungoksessa virkkoi varttunut vanhempi mieshenkilö. - Kyllä te karjalaiset pärjäätte, kun te jaksatte nauraa. Kyllä on pärjätty ja naurettu - kellokin on tallella, tosin vetoavaimensa muutoissa kadottaneena. sa YH:n ( = ylimääräiset kertausharjoitukset) aikaan laskettu pihaan ja yritetty vierottaa. Pieniä ovat murheet - lohduttajia löytyy tekstit: Antti Pullinen Kirjoittaja on 1935 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt toimittaja ja tietokirjailija, eläkkeellä. Tämän vuosituhannen puolella Yliveden Nuorisoseuran 100 -vuotisjuhlien aikaan vanhan kodin pihassa kaksi killisilmä-oravaa tuli katsomaan kotinsa rauniolla istuvaa wanhusta, jota kolme kotimetsien käkeä todella kovaa mutta kauniisti tervehtivät Kilpeenjoen, Kukkarovuoren ja Ventelän suunnista. Tämän kirjoittajan murheena oli, että joulukuun alun evakkokuormaan ei hänen hieno puinen keinuhevosensa päässyt. Harjastukka Heppa, nahkainen satula, ohjakset jalustimet ja kaikki. Mutta äidin ompelukone, säkit sun separaattorit mahtuivat. Sitä oli vaikea sulattaa. Tähän toi sitten lohtua Eri-Aaroni ja Valssin Rytmi sekä Särkän karjan suloiset vasikat ja possut, kissoja unohtamatta. Meidän poikien iloksi kotiin otetut oravanpojat oli jo lokakuus- Kuvat: Virpi Närkki Antit istuttavat itsenäisyyden kuusen pojanpoikasia. Viisi tainta kuvaa neljää evakkoperhettä ja viides isäntäperhettä, jonka poika oli vuonna 1939 seitsenvuotias. - Ei tupa ole suuri, se on sopivan kokoinen, arvioi nykyinen isäntä Antti Särkkä. Hän joutuu siristelemään silmiään ihastellessaan evakkojen kiitoslaattaa, oikealla 1939 nelivuotinen Antti Pullinen Särkän talo nyt Suomenniemen kunta liittyi 2013 Mikkeliin silloisine 763 asukkaineen. Suomenkylän Särkän talossa nyt jo kolmas polvi, silloisen isännän Aatun poika Sulo oli 1939 seitsenvuotias ja kuoli tapaturmassa Saimaan kanavan työmaalla 1965. Karjasta luovuttiin 1995 ja sokerijuurikkaasta kymmenen vuotta sitten. Juurikas oli Särkän maille sopiva, sadot jopa 40.000 - 45.000 kiloa hehtaarilta. Nyt yli viisikymppinen Antti keskittyy metsänhoitoon, toki viljaa kylvetään edelleen avarilla pelloilla. Särkän päärakennus on saanut suuret ikkunat ja uuden paneloinnin. Pitkässä piharakennuksessa on nyt lämpökeskus ja vellikello tornissaan kutsui aikanaan talon väen aterialle. 21 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Käynti isäni kodissa Viipurissa ”Toivotan sydämestäni onnea tälle suurelle seikkailullesi ja kerro Pirkolta paljon terveisiä, jos pääsette sisään asuntoon,” sanoi tätini minulle kun kerroin, että olen aikeissa soittaa heidän vanhan kotinsa ovikelloa Viipurissa. Valitettavasti isäni ei ole enää täällä maan päällä kuullakseen tästä seikkailusta, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö hän tarkkaillut matkan jokaista minuuttia siitä huolimatta. Mustosen perhe, takana Sarin isä Olli ja täti Pirkko. Kun ymmärsin, että emme tule pääsemään sisään rappuun eikä oikeaa ovea tunnu löytyvän, masennuin kovasti. Monen vuoden haave tuntui valuvan hukkaan. Itkuhan siinä tuli pettymyksestä. Elokuisena viikonloppuna suuntasimme Karjalaisen Nuorisoliiton Kurppamatkalla kohti Terijokea. Sekä menomatkalla että tulomatkalla oli tarkoitus pysähtyä Viipurissa. Isäni synnyinkaupungissa. ”Kivijalalle” vaikka mikä olisi! Upea viikonloppu Terijoella ja sen ympäristössä läheni loppuaan kun saavuimme sunnuntaina taas Viipuriin. Ystäväni Leila sanoi minulle, että tänään me menemme sinne asuntoon vaikka mikä olisi! Jo viime vuonna päätin, että tänä vuonna on vihdoin aika uskaltautua etsimään isän kotiovi ja mennä soittamaan ovikelloa. Matkan ensimmäisenä päivänä menimme tutkimaan osoitetta, jonka olin löytänyt Viipurin puhelinluettelosta vuodelta 1939. Niin me sitten taas matkasimme kohti Mustosten kotia, kielitaitoinen Leila, henkinen tuki Hannele ja henkivartija Jari. Nyt ei periksi anneta! Puhelinluettelon yksityiskohta Tällä kertaa talon sisäpihalla sattui olemaan ystävällinen nainen, joka kertoi asuntojen numeroinnin tosiaan muuttuneen ja etsimämme asunnon todennäköisimmän numeron. Siinä sitten jo hetken päästä soiteltiin asunnon summeria. Ja sieltä vastattiin! Leila selitti millä asialla olemme ja rouva asunnosta kutsui meidät sisään. Kun kävelimme rappukäytävän rappuja ylös asuntoon, sydämeni pamppaili kiivaasti. Tarkkaan tutkailin rappujen kaidetta, lattiaa ja ikkunoita. Tästä se minunkin isäni on kulkenut monta monituista vuotta sitten. Näitä rappusia on pikku-Olli juossut ulos hurjaa vauhtia, kun kaverit ovat ulkona jo odottaneet. Talo ulkoapäin Talo sijaitsee Punaisenlähteen torin laidassa. Numeroinnit ovat hiukan muuttuneet vuosien varrella, joten oli hankalaa löytää oikeaa ovea eikä rappuunkaan päässyt lukittujen ovien vuoksi. Yritimme turhaan saada tietoa ohikulkijoilta. Oven avasi suloinen vanha rouva Antonina Nikolaevna Muhina. Hän kutsui seurueemme 22 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Rappukäytävä Sari isän ikkunan ääressä. sisään. Kerroimme, että etsimme isäni vanhaa kotia ja luulemme, että olemme juurikin nyt tuossa asunnossa. Saimmekin kuulla, että talon alimmat huoneistot oli muutettu liikehuoneistoiksi, joten luultavasti olemme juuri oikeassa asunnossa. Rouva Muhina esitteli meille asuntoaan, jota vuosien varrella oli remontoitu paljon. Rouva kertoi, että hän oli muuttanut asuntoon asumaan vuonna 1948. Isän ikkunalla Sari ja suloinen mummo Antonina. Kun pääsimme olohuoneeseen näin sen. Ikkunan. Muistan isän kertoneen, että heidän kodistaan näkyi torille ja Torkkelinpuistoon ja kirjastokin. Siinä se ikkuna nyt oli. Nojasin ikkunalautaa vasten ja kurkistin. Siinä ne näkymät olivat aivan ennallaan. Tässä, juuri tässä on isäkin nojaillut ja katsellut nuoren miehen silmillä maailmaa. Ja nyt minä olen tässä. Huikealta se tuntui. Tunsin isän kovin läheiseksi ja samalla tietysti sydämen valtasi suru siitä, että hän ei ole enää täällä. En millään olisi halunnut lähteä pois asunnosta. ”Olette aina tervetulleita takaisin”, toivoteltiin vielä ovella halausten kera. Kokemus oli huikea. Olen käynyt nyt meidän perheen kivijalalla. Pirkko-täti kertoi, että lähdön hetkellä oli Hilja-mummi kehottanut lapsia kumpaakin valitsemaan yhden tavaran minkä he ottavat mukaan. Pirkko otti nuken ja isä kirjan. Sitten lähdettiin. Niin minäkin laitoin oven takanani kiinni ja kävelin samat rappuset alas kuin isäni silloin aikoinaan. teksti ja kuvat: Sari Mustonen 42-vuotias Karjalaisen Nuorisoliiton aktiivi 23 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa Reijo Pajamon musiikki-iltapäivä kansanlaulujen merkeissä su 19.10. klo 13.00 su 16.11. klo 13.00 alkaen TAPAAMISPÄIVÄ Rauhan vuosia on jatkunut jo seitsemän vuosikymmentä. Sitä edeltäneitä raskaan vaativia sotavuosien aikoja muistellaan mm. vanhojen rintamakirjeiden, kenttäpostin luennalla... miltä todella tuntui niistä, joita sota kosketti eniten. Professori Reijo Pajamon vetämänä vietämme ihastuttavan iltapäivän suosituimpien kansanlaulumusiikin esitysten, yhteislaulun ja luennoinnin viihdyttäminä. Ohjelma ja pullakahvitus yhteensä 10 euroa. Tervetuloa musiikin pariin! Muistellaan omakohtaisia kokemuksia ja/tai jutellaan muuten vain yhteisesti viihtyen. Odotettu ja toivottu - perinteinen tunnelmallinen KAHVIO, jossa monenlaista herkullista syötävää ja juotavaa sekä mahdollisuus ostaa lähestyvää joulua silmälläpitäen lahjoiksi sopivia tuotteita kuten kudonnaisia, kirjoja, kortteja ym. PYHÄINPÄIVÄN KYNTTILÄMATKA Viipuriin la-su 1.-2.11 Lähtö Kiasmalta klo 9.00 Pohjolan Matkan bussilla TERVETULOA! Matkaoppaana ja asiantuntijana on luotettu ja suosittu PERTTI JOENPOLVI W-Y:stä. Joulu on jo ovella... syyskauden suloinen päättö Matkan aikana käymme mm. sytyttämässä kynttilät ja viettämässä muistohetket Sorvalin, Maaseurakunnan ja Tuomiokirkon muistopaasilla. Matkaohjelma sisältää mm. mahdollisuudet kaupunkiin tutustumiseen ja ostosten tekoon sekä Aallon kirjaston ja taidemuseon käynteihin sekä niin haluttaessa seuraamaan iltamessua. Sodasta 70 vuotta. Teemme erikoisretken Tali – Ihantalan taistelujen muistomerkille. JOULUJUHLA sunnuntaina 30. marraskuuta klo 13.00. alkaen Majoittuminen Hotelli Viipurissa yhden tai kahden hengen huoneissa. Matkan kokonaispakettihinta 2/2 h. huoneessa 235 euroa, 1/1 h- huonelisä 20 e. Hinta sisältää 68e. yhteisviisumimaksun. Illallinen perinteisessä, upeassa ravintola Pyöreässä Tornissa, lounas ravintola Labyrintissä. Nautimme joulupuuroa, kahvia ja torttuja ja kenties löydämme jotain lahjaksi sopivaa ostettavaakin... ohjelma ja tarjoamiset yhteensä vain 10 euroa. Tervetuloa! Keräännymme yhdessä kauniin Wiipuri-salimme tunnelmaan kuuntelemaan Viipurin tuomiokirkon kelloja, sytyttämään joulukynttilät, herkistymään jouluevankeliumin edessä ja iloitsemaan orkesterimusiikista, joulupukin vierailusta ja kenties pienistä tonttutytöistäkin... Wiipuri-yhdistys toivottaa kaikki viipurilaiset ja viipurilaisten ystävät sydämellisesti tervetulleeksi tapahtumiinsa. Katso tarkemmat tiedot tässä kirjeessä mukana olevasta erillisestä esitteestä! 24 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Etsitkö juhlillesi sopivaa tilaa Helsingistä? Wiipuri-Yhdistys r.y:n kaunis karjalaishenkinen ja tyylikäs juhlahuoneisto, Wiipuri-sali, Helsingin Karjalatalossa on nyt varattavissa juhla- ja kokoustarkoituksiin. Sali sopii erinomaisesti erilaisten perhe- ym. juhlien viettoon sekä kokoustilaksi myös pienryhmille, sillä sali on erotettavissa kahdeksi erilliseksi tilaksi. Saliin on mahdollista tuoda oma ruoka- ja juomatarjoilu tai ne voi tilata esim. Karjalatalon ravintolasta. Koko saliin mahtuu noin 80 henkilöä. Perinteinen PUUROJUHLAMME Salin yhteydessä on pienoiskeittiö, jossa kahvinkeitin (2 x 1,5 l), jääkaappi, liesi, mikroaaltouuni sekä kahvikalusto noin 70 hengelle. vietetään Helsingin Karjalatalon Wiipuri-salissa sunnuntaina 23.11.klo 13.00. Sali on varustettu mikrofonilla, videotykillä, piirtoheittimellä, valkokankaalla, ja DVD-soittimella. Lisäksi salissa on piano. Ohjelmassa mm. kotiseutuneuvos Aira Viitaniemen keittämä makoisa puuro ja torttukahvit, ruokatoimittaja Marja Malisen kertomuksia karjalaisesta ruokaperinteestä, joululauluja ja arpajaiset. Salia voi tiedustella ja varata: Kerttu-Liisa Paakkari, puh. 044 020 4144, Seija Kauppinen puh. 040 761 8949 tai Wiipuri-Yhdistyksen toimistosta puh. 09-797369 maanantaisin klo 12.00 – 15.00, tai sähköpostitse osoitteesta wiipuri-yhdistys.ry@elisnet.fi. Myynnissä myös uunituoreita vuoden 2015 seinäkalentereita. Salin vuokraushinnat löytyvät yhdistyksen kotisivulta www.viipuri.net tai soittamalla yllä mainituille henkilöille. Kahviraha 5 euroa. TERVETULOA! 25 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Vuoden 2015 seinäkalenteri kohta myynnissä Ensi vuoden seinäkalenteri uusin matkakuvin tulee myyntiin marraskuussa. Kalenterin kuva-aiheina ovat Viipuriin ja maalaiskuntaan tehtyjen matkojen kuvat. Kalenteri painetaan vahvalle kartongille ja kuvat ovat tasokkaita A4-kokoisia värikuvia. Kuvat voi myöhemmin irrottaa ja vaikka kehystää seinätauluiksi. Näin maalaiskunnan kotikylistä jää elävä muisto myös nuoremmalle polvelle. Kalenterihankkeen avulla Viipurin pitäjäseura haluaa siirtää kotipitäjän ja Karjalan perintöä edelleen nuorelle polvelle. Kalenteri on myös oivallinen joululahja, jolla voi kertoa suvun karjalaisista juurista. Kalenteri on myynnissä mm. Puurojuhlassa 23.11. Kalenterin hinta on 18 euroa. Kotiin postitettuna hintaan lisätään postituskulut. Viipurin pitäjäseuran vuoden 2015 seinäkalenteria saa tilata seuramme jäsensihteeriltä Aulis Juvoselta, puh. 050 595 4814 helka-aulis.juvonen(at)kolumbus.fi 26 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 13.-14.6.2015 Karjalaiset kesäjuhlat Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään kaksipäiväisenä tapahtumana 13.-14.6.2015 Hyvinkäällä. 67. Karjalaiset kesäjuhlat Kesäjuhlat järjestää Karjalan Liitto yhteistyössä Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin ja Karjalaisen Nuorisoliiton kanssa. Hyvinkään kaupunki on myös järjestelyissä mukana ja antaa omenapuiden kukkiessa hyvät mahdollisuudet järjestää Karjalan Liiton 67. Karjalaiset kesäjuhlat Uudenmaan ”karjalaisimmassa” kaupungissa. Karjalaisille kesäjuhlille juhlimaan ovat tervetulleita kaikki karjalaiset ja karjalaisuuden ystävät, nuoret, vanhat ja keski-ikäiset, miehet ja naiset. Kaikille löytyy ohjelmaa, ajanvietettä ja karjalaista ruokaa! Tuutha siekii Hyvinkääl! Talkoolaiseksi kesäjuhlille Ensi kesän kesäjuhlat ovat oman pitäjämme, Viipurin maalaiskunnan sijoitusalueella ja Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin vastuulla. Lähde mukaan tekemään onnistuneita kesäjuhlia kaikki kädet ovat tarpeen. Lisätietoja talkootöistä ja -tarpeista saat alla olevilta henkilöitä. Lisätietoja: Uudenmaan Karjalaisseurojen piiri ry: Pertti Joenpolvi, pertti.joenpolvi(at)gmail.com, Pirkko Siili, pirkko.siili(at)iki.fi Eevaliisa Kurki, eevaliisa.kurki(at)gmail.com, Marja Toivonen, marja.toivonen(at)kolumbus.fi Karjalan Liitto ry: Mervi Piipponen, mervi.piipponen(at)karjalanliitto.fi , Saija Pelvas, saija.pelvas(at)karjalanliitto.fi Karjalainen Nuorisoliitto ry: Hilkka Toivonen-Alastalo, hilkka.toivonen-alastalo(at)karjalainennuorisoliitto.fi 27 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat oikeisiin vastauksiin. Posse johti puolustusta, Pyhän Andreaksen (Antin) päivänä 30. marraskuuta 1495 tapahtui arvoituksellinen Viipurin pamaus, jonka jälkeen pimenevällä taivaalla nähtiin Andreaksen risti. Säikähtäneet venäläiset perääntyivät Viipurista. Viipurin raatihuone toimi 1700 -luvun lopulle rakennuksessa, joka 1800-luvun alussa muutostöiden jälkeen avattiin hansatyylisenä Viipurin historiallisena museona. Kyseinen rakennus on Torkkeli Knuutinpojan patsaan takana. Uusi raatihuone valmistui vuonna 1797 vastapäätä Pietari-Paavalin kirkkoa. Aukean toisella laidalla on ortodoksinen Kristuksen kirkastuksen katedraali. Tämä tori tunnettiin (ja on karttoihin merkitty) Raatihuoneen torina. Raatihuoneen = kaupungintalon rakennuksessa toimivat myös ravintola Seurahuone ja Viipurin teatteri. Ne molemmat tuhoutuivat sodissa, itse raatihuone -osassa on nykyisin elokuvateatteri ja ravintola. 2. Patsas numero 2 = Knut Possen tai Torkkeli Knuutinpojan - patsas, Raatitorilla Lehden toimitus kiittää aktiivista lukijaa oikaisusta. Sehän on Torgils Knutssonin eli Torkkeli Knuutinpojan patsas (Ville Vallgren, alkuperäinen patsas paljastettiin 4.10.1908). Nykyinen, linnan suojissa osina säilynyt, patsas entisöitiin ja pystytettiin vuonna 1993, Viipurin linnan 700 vuotisjuhlien kunniaksi Vanhalla raatihuoneentorilla. Myös patsas numero 6, Kauppaa ja teollisuutta kuvaava patsas on Vanhan Raatihuoneen torin varrella. a. Torgils (joskus myös Tyrgils) Knutsson (syntyi aikaisintaan 1250, kuoli 1306) valtakunnan marski, johti kolmatta ristiretkeä Karjalaan. Sillä matkalla hän perusti Viipurin linnan v 1293. b. Knut Posse (1440-1500), Viipurin linnan isäntänä v. 1495. Moskovan ruhtinas Iivana III:n joukot hyökkäsivät Viipuriin 25.9. ja saartoivat kaupunkia loka-marraskuun ajan. Knut 28 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi KIRJALLISUUTTA Tuotteita voi ostaa Puurojuhlassa tai tilata Aulis Juvoselta, puh. 050 5954814 tai sähköpostitse osoitteella helka-aulis.juvonen(@)kolumbus.fi. Pitäjän historiikit - Aarne Kopisto, Toivo J. Paloposki : - Erkki Kuujo, Matti Lakio: Viipurin Viipurin pitäjän historia osa I; hinta 40 euroa Postitse lähetettynä hintaan lisätään pakkaus- ja postituskulut. pitäjän historia osa II; hinta 10 euroa Jyrki Paaskoski: Viipurin ja maailmalle (Saimaan kanavan historia); hinta 25 euroa MUUT TUOTTEET Viipurin mlk:n topogarinen kartta vuodelta 1938; hinta 5 euroa Pitäjän vaakunalla varustettu pöytästandaari; hinta 30 euroa Seinäkalenteri vuodelle 2015, hinta 18 euroa. Saatavana 23.11.2014 alkaen 29 Viipurin pitäjäläinen 2/2014 H A LLI TU KSEN YHT E YST IE DOT 2014 Timo Lindroos Peräläntie 115, 03220 Tervalampi puh. (09) 222 4823, 050 355 5471 timo.lindroos@luksia.fi puheenjohtaja Päivi Putkonen-Hegazi Koulunummentie 101 03790 VIHTIJÄRVI puh. 040 593 5923 paivi.putkonen-hegazi@evl.fi sihteeri Marja-Leena Evinen Korsontie 22 A 7, 01450 Vantaa puh. 050 492 7337 marja-leena@evinen.net varapuheenjohtaja Päivi Salo Graniittitie 10, 01840 Klaukkala puh. 040 848 6897 paivi.salo@tiliviiri.fi taloudenhoitaja Maria Heiskanen Kirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoo puh. 0500 850 049 maria.heiskanen@iki.fi Riitta Stirkkinen Steniuksentie 39 B 16 00320 Helsinki puh. 050 560 2567 riitta.stirkkinen@lihatiedotus.fi tai riitta.stirkkinen@kolumbus.fi Aulis Juvonen Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala puh. 050 595 4814 helka-aulis.juvonen@kolumbus.fi jäsensihteeri Anne Uotinen Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki puh. 050 540 2245 anne.uotinen@elisanet.fi Heimo Kemppi Uudenmaankatu 557 C 19, 05830 Hyvinkää puh. 040 700 4185 heimo.kemppi@pp.inet.fi Muutokset jäsentietoihin: Kaarina Manni Saukkolantie 432, 08500 Lohja puh. (019) 333 375, 040 754 6891 pääemäntä Jos o osoitteesi muuttuu o haluat liittyä jäseneksi tai o päättää jäsenyytesi seurassamme ole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri Aulis Juvoseen. Liisa Munsterhjelm Friisiläntie 49, 02240 Espoo puh. 040 840 0152 liisa.munsterhjelm@minedu.fi tiedottaja Auliksen tavoitat numerosta 050 595 4814 tai sähköpostitse helka-aulis.juvonen@kolumbus.fi 30
